Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[Krizski]

Whatille: Mahtavaa lukea taas pitkästä aikaa arvostelujasi! Tuohon aikaan aloitin TNA:n seuraamista, joten tulee ihanan nostalginen tunnelma tekstejä lukiessasi. Muistan aikoinaan, että juurikin tuohon aikaan minulle kasvoi sisäinen Christian-fanitus. Myös muutenkin TNA:n meno näytti tuolloin vahvalta ja hieman toi uusia tuulia WWE:n seuraamiseen.
Jatka ihmeessä näiden tekemistä mahdollisuuksien mukaan!
Kenitykselle: Taas loistava arvostelu Unforgiven 2002 muodossa. Olen tuon tapahtuman itse tsekannut ehkä kertaalleen ja minulle jäi myös hyvin positiivinen fiilis. Olisipa nykypäivän WWE:ssä noin tasaisen vahvoja väli-PPV:tä! TNA:n viikottaisten PPV:den arvosteluja sitten odotellessa

[Kenitys]

Kiitoksia Krizskille kommenteista, postataanpa nyt sitten tämän alkuviikon TNA-osuus. Sunnuntaina tulee lisää.


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - SYYSKUU

Syyskuu oli TNA:n ensikuukausien aikana hyvin kriittinen ajankohta. Kuten jo kahdessa edellisessä TNA-arvostelussa sanoin, TNA oli ajautunut kriisiin sen jälkeen, kun päärahoittaja Health South Corporation oli ottanut tukensa pois TNA:lta elokuun puolivälissä. Syynä olivat varmaan TNA:n odotettua heikompi menestys mutta myös Health Southin oma kirjanpitoskandaali. Yhtä kaikki, TNA oli joutunut hetkessä tyhjän päälle. Niinpä 21. päivänä elokuuta lähetettiin TNA:n 10. ppv, mutta samana iltana nauhoitettiin myös seuraavan viikon ppv etukäteen. Tämän lisäksi TNA päätti, että 4.9. nähtävä ppv olisi "X Division Special", jossa nähtäisiin etukäteen nauhoitettuja haastatteluja ja parhaita paloja tähän mennessä nähdyistä X-Divarilaisten otteluista. Kun tähän päälle lisättiin se, että TNA päätti perua 11.9. nähtävän lähetyksen kokonaan, oli firmalla kuukausi aikaa etsiä itselleen uusi rahoittaja, jonka avulla he pystyisivät jatkamaan toimintaansa. Seuraava oikea lähetys nähtäisiin vasta 18.9. - sillä ehdolla, että rahoitus olisi saatu kuntoon.

Ja sehän saatiin. Ketä siitä voidaan kiittää? Dixie Carteria. Carter oli ollut TNA:n toiminnassa mukana alusta lähtien, ja alun perin hänet olit palkattu firmaan vastaamaan erityisesti markkinointipuolesta. Ei ole kuitenkaan mikään salaisuus, että Carterin isä omisti suuren Panda Energy -yhtiön. Niinpä TNA:n ajautuessa kriisiin Dixie lähti vierailemaan isinsä luonsa kertoakseen TNA:n suuresta potentiaalista (painibisneksen tulot olivat useita satoja miljoonia ja tällä hetkellä alaa hallitsi käytännössä yksi ainut yhtiö). Robert Carter kiinnostui suuresti TNA:n mahdollisuudesta ja lupasi ehdottavansa, että Panda Energy lähtisi tukemaan TNA:ta merkittävällä osuudella. Tämä tieto oli todella suuri helpotus Jerry Jarrettille, joka oli tällä hetkellä TNA:n omistaja. Samaisen tiedon turvin TNA pystyi myös aloittamaan viikottaiset lähetyksensä uudestaan syyskuun 18. päivänä.

---------------------------------------

X Division Special (4.9.2002)

En rupea tästä mitään tarkempaa kertausta tosiaankaan kirjoittamaan, koska mitään merkittävää uutta materiaalia ei tässä Jeremy Borashin ja Goldielocksin juontamassa show'ssa nähty. Jerry Lynn, AJ Styles, Lo-Ki ja kasa muita TNA:n työntekijöitä (muun muassa Mike Tenay ja The Truth) hehkuttivat X-Divisioonaa etukäteen nauhoitetuissa haastatteluissa. Tämän lisäksi katsojille näytettiin parhaat palat lähes tulkoon kaikista tähän mennyssä nähdyistä X-Divisioonan otteluista. Säälin jokaikistä katsojaa, jotka olivat maksaneet tästä turhasta roskasta 10 dollaria. Tai ehkä tämän sai hankittua halvemmalla kuin muut oikeat lähetykset? Toivon todella niin.

---------------------------------------

Weekly PPV #12 (18.9.2002)

Singles Match
Kid Kash vs. AJ Styles
***½ (9:56)

Boxing Match
Dustin Diamond vs. Tiny the Time Keeper
DUD (0:36)

3-Way Tag Team Match
Wylde & Rave vs. Ace Steel & CM Punk vs. Hot Shots
**½ (7:10)

Singles Match
Bruce vs. Local lady
DUD (1:09)

20 Man Gauntlet For The Gold Match for the NWA Tag Team Championship
Participants: Brian Lawler, James Storm, Joel Maximo, Derek Wylde, Marcus Alexander Bagwell, Cobain, Ace Steel, Jorge Estrada, Brian Lee, Syxx-Pac, CM Punk, Jimmy Rave, Ron Harris, BG James, Jose Maximo, Slash, Sonny Siaki, Disco Inferno, Scott Hall, Chris Harris
*½ (27:57)

NWA World Heavyweight Championship
The Truth (c) vs. Jerry Lynn
**½

Tulokset:

Spoiler: näytä

AJ Styles def. Kid Kash
Dustin Diamond def. Tiny the Timekeeper
Ace Steele & CM Punk def. Hot Shots, Wylde & Rave
Bruce def. Local lady
Chris Harris & James Storm won the Gauntlet for the Gold Match to become NWA Tag Team Champions
The Truth (c) def. Jerry Lynn to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tämän show'n parasta antia oli ensimmäinen puolituntinen, sillä siinä homma pamautettiin käyntiin todella räjähtävästi. Katsojille tahdottiin tehdä selväksi, että TNA oli palannut parin viikon tauoltaan parempana kuin koskaan. Show'n alussa Goldielocks haastatteli Scott Hallia, joka oli tehnyt paluunsa puolentoista kuukauden poissaolon jälkeen, ja Hall oli tuonut mukanaan WWE:stä potkut saanut ystävänsä Sean Waltmanin, joka TNA-uransa alussa tunnettiin Syxx-Pacina! Kaksikko veti myöhemmin illalla kehässä promon, joka jäi kuitenkin aika vaisuksi ja latisti tätä alun aiheuttanutta hienoa yllätysfiilistä.
• Hallin ja Pacin promo oli kuitenkin vasta myöhemmin illalla, ja heidän avausanglensa jälkeen ilta jatkui toisella suurella TNA-debyytillä, kun vihdoin katsojille paljastettiin virallisesti, kuka The Bullet -maskin alla oli ollut. Jeff Jarrett promosi ensin kehässä taistelustaan Bob Armstrongin kanssa, ja sen jälkeen hän lähti etsimään tätä takahuoneista, jossa hänen kimppuunsa hyökkäsi Bullet. Kummallisesti Bulletin ruumiinrakenne oli muuttunut parissa viikossa täysin, ja toiseen käsivarteenkin oli ilmestynyt tatuointi. Bullet pieksi Jarrettin kehässä, riisui maskinsa ja paljastui Road Doggiksi - paitsi, että sillä nimellä häntä ei TNA:ssa saataisi kutsua. Sen sijaan kaikkien tuntema kaveri ilmoitti, että hänen äitinsä oli nimennyt hänet Brian Girard Jamesiksi, ja niinpä BG James saisi kelvata myös TNA-katsojille. Tämän jälkeen James vielä uhosi tovin Jarrettille. Oletettu debyytti mutta silti mukava sellainen.
• Terävän alun päätti illan avausottelu, joka oli myös kiistatta illan paras. Edellisessä esiintymisessään Kid Kash oli ollut hieman ruosteessa, mutta nyt Kash esitti parhaita otteitaan sitten ECW-aikojen. Toki asiaan auttoi varmasti huomattavan paljon myös se, että hänen vastustajansa AJ Styles oli TNA:n aatelistoa. Menoa ei edes haitannut se, että Styles ja Kash olivat molemmat heelejä. Kaksikko veti kertakaikkisen upean openerin, joka oli hieno 10-minuuttinen painiottelu täysin tuoreelta ottelijaparilta. Pätevä tapa avata show painin osalta. Innostuin ottelussa erityisesti Kashin hurjista yläköysillä painotteluista ja niistä ponnistetuista loikista.
• Harmi, että tämän puolituntisen jälkeen lähes tulkoon kaikki muu tässä show'ssa olikin sitten roskaa tai muuten vain paljon oletettavaa heikompaa menoa. Päähuomio oli loppushow'n ajan NWA Tag Team -mestaruuksissa, jotka oli vakatoitu noin kuukausi sitten ja jotka saivat uudet omistajat Gauntlet For The Gold Matchissa, jollainen nähtiin jo historian ensimmäisessä TNA-ppv:ssä. Ainut ero tuohon otteluun stipulaation osalta oli se, että kahden viimeisen painijan ollessa kehässä heidän joukkueparinsa pääsisivät palaamaan myös kehään, ja tämän jälkeen ottelu ratkaistaisiin normaalin joukkueottelun säännöillä. Mukana olivat muun muassa Scott Hallin ja Syxx-Pacin sekä BG Jamesin ja Marcus Bagwellin joukkueet. Itse ottelusta voitaneen sanoa sen verran, että se oli minun mielestäni suurimmaksi osaksi todella tylsää katsottavaa, eikä siinä ollut todellakaan samanlaista jännitystä kuin ensimmäisessä Gauntlet-ottelussa. Pääosassa olleet nimet (Ron Harris, Brian Lee, Brian Lawler, Marcus Bagwell) eivät tosiaan olleet niitä parhaita painijoita. Loppuratkaisukin oli aika puuduttava vaikka omalla tavallaan jätti ihan siedettävän fiiliksen muuten tosi heikosta Battle Royalista.
• Mainitsinkin jo Marcus Bagwellin, joten lienee tosiaan hyvä huomioida, että hänkin teki tässä show'ssa TNA-comebackinsa. Edellisen kerran Bagwellia oli nähty 3. TNA-ppv:ssä, jossa hän häviämänsä ottelun jälkeen ilmoitti, ettei hän tahtoisi tulla tunnetuksi enää Buff Bagwellina. "Buff"-asenne oli aiheuttanut kaikki hänen ongelmansa. Nyt Bagwell oli saanut rauhan itsensä kanssa, ja hän pyysi vielä yhtä uutta mahdollisuutta, jonka hän sai liitouduttuaan BG Jamesin kanssa. Comebackien lisäksi show'ssa nähtiin myös debyyttejä, kun Jimmy Rave, Derek Wylde, Ace Steel ja muuan CM Punk tekivät ensimmäiset esiintymisensä TNA:ssa. He ansaitsivat aikaisemmin illalla nähdyssä kolmen joukkueen ottelussa paikan Gauntlet-ottelussa. Täytyy kuitenkin sanoa, että kukaan näistä neljästä ei vakuuttanut mitenkään erityisen paljon ensiesiintymisessään. Parhaita otteita esitti kaikkein tuntemattomimmaksi jäävä Wylde. Erityisen hermostuneesti esiintyi CM Punk, jolta nähtiin useita kömpelöitä botcheja.
• Haukuin edellä joukkuemestaruusottelua paljon odotettua heikommaksi, mutta se oli sentään kuviona oikeasti mielenkiintoinen. Sen sijaan moni muu osuus tässä show'ssa oli ihan täyttä kuraa. Brucen Miss TNA -turhuus jatkui edelleen, NASCAR-kuski Hermie "v***n" Sadler teki paluunsa TNA:han, ja ilmeisesti kuuluisa näyttelijä Dustin Diamond kohtasi nyrkkeilyottelussa TNA:n ajanlaskijan, koska Diamond oli menestynyt Celebrity Boxing -realitysarjassa. Ei tarvinne kertoa, kuinka paljon nautin näistä ohjelmanumeroista.
• Show'n pelastajaksi oli ilmeisesti kaavailtu NWA World Heavyweight -mestaruusottelua The Truthin ja uuden NWA X-mestarin Jerry Lynnin välille. Ajatus olikin varsin hyvä, mutta harmillisesti ottelu oli jälleen kerran laadultaan pettymys. Milloinkohan koittaa se kerta, kun TNA pystyy tarjoamaan oikeasti hienon päämestaruusottelun? Tässä oli kuitenkin kaikkein eniten yritystä tähän mennessä, ja erityisesti Lynn teki kovasti töitä ottelun eteen ja vuosi vertakin tosi rajun näköisesti. Harmi vain, että Lynnin ja Truthin tyylit eivät sopineet kovin hyvin keskenään. Asiaa ei myöskään auttanut se, että ottelun lopetus oli buukattu taas typerästi. Blaah.
• Kokonaisarviona täytyy sanoa, että TNA:n paluu ei ollut kovin ruusuinen. Show alkoi räväkästi ja antoi ymmärtää todella paljon. Harmi vain, että ensimmäisen puolituntisen jälkeen katsojille ei ymmärretty antaa yhtään mitään, ja niinpä tämä show jätti suorastaan Surkean fiiliksen. Pohdin pitkään, annanko tälle arvosanaksi sittenkin Kehnon, koska alku oli niin hyvä. Nyt täytyy kuitenkin jo huomioida se, että Kash/Stylesiä lukuun ottamatta tässä ei ollut painillisesti yhtään mitään, mitä haluaisin muistella myöhemmin, eikä sekään sentään mikään suurklassikko ollut. Kokonaisuutena siis heikko esitys. Jään toivomaan parempaa, kun TNA:lla on nyt sentään joitain isoja nimiä käytettävänä.

*** Kid Kash
** AJ Styles
* Jerry Lynn

1. WWE SummerSlam - Loistava
---------------
2. WWE Unforgiven - Hieno
---------------
3. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
5. WWE King of the Ring - Hyvä
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #10 - Hyvä
---------------
7. WWE Vengeance - Ok
8. WWE Judgment Day - Ok
9. WWF Backlash - Ok
10. WWF No Way Out - Ok
---------------
11. WWF Insurrextion - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #7 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #11 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #4 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #8 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #5 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #6 - Kehno
---------------
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #12 - Surkea
21. WWA The Revolution - Surkea
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #9 - Surkea
23. WWA The Eruption - Surkea
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #3 - Surkea
25. WWA The Inception - Surkea

Sunnuntaina sitten syyskuun viimeinen TNA-PPV.

[What]

Nykypäivänä on kyllä hankala suhtautua ajatukseen, että CM Punk on finninaamaisena räkänokkana TNA:nkin kehissä hypiskellyt.

[Kenitys]

Nykypäivänä on kyllä hankala suhtautua ajatukseen, että CM Punk on finninaamaisena räkänokkana TNA:nkin kehissä hypiskellyt.

Sanoppa muuta.


TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #13 (25.9.2002)

Vuorossa oli syyskuun viimeinen TNA:n ppv. Selostajinamme jälleen kerran Mike Tenay ja Don West.


Amazing Red vs. Sonny Siaki
Illan openerisssa kohtasivat Amazing Red ja Sonny Siaki. Siaki oli edellisessä show'ssa tehnyt hetkeksi jonkinlaisen asenteenmuutoksen, kun hän oli palannut yhteen Flying Elvis -joukkuekaverinsa Jorge Estradan kanssa ja otellut joukkuemestaruus-Gauntletissa. Samalla hän oli myös julistanut kaikkien X-Divisioonalaisten yhteistyötä ja vaatinut kaikkia auttamaan Lynniä mestaruusottelussa The Truthia vastaan. Tämä kaikki osoittautui kuitenkin illan lopussa bluffiksi, sillä Siaki aiheutti Lynnille tappion tuossa Truthia vastaan käydyssä ottelussa. Nyt hän saapui paikalle ensimmäistä kertaa ilman Flying Elvis -asustettaan, jonka hän oli myöhemmin illalla nähdyn videon perusteella polttanut. Siaki oli siis lopullisesti eronnut Elviksistä ja jättänyt Jorge Estradan sekä Jimmy Yangin oman onnensa nojaan.

Pätevä avaus illalle ja minun suosikkiotteluni tästä show'sta. Jälkimmäinen huomio tosin kertoo enemmän koko show'n tasosta kuin tästä ottelusta. Red pääsi taas näyttämään, kuinka hurjiin high flying -liikkeisiin hän pystyy parhaimmillaan. Edes TNA:n X-Divarista ei löydy montaa kaveria, jotka pystyvät loikkimaan yhtä korkealle, yhtä näyttävästi ja ennen kaikkea yhtä sulavasti. Tässäkään ottelussa Rediltä ei nähty yhtään botchia, vaikka hän veti todella vaikean näköisiä Springboard-loikkia ja vastaavia. Sonny Siaki oli toki oma vakuuttava itsensä tässä kamppailussa jyrätessään Redin useaan otteeseen kanveesiin voimaliikkeillään. Erilaiset tyylit sopivat tässä kamppailussa hyvin yhteen, ja lopputuloksena oli hyvä opener - vaikkeikaan mitenkään erityisen huikea.
*** (7:21)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sonny Siaki (Money Clip Neckbreaker)

Chris Harris & James Storm (c) vs. Brian Lee & Ron Harris - Tables Match for the NWA Tag Team Championship
Edelleen ilman pätevää joukkuenimeä vailla olevat Chris Harris ja James Storm olivat tehneet odottamattoman ja nousseet NWA:n uusiksi joukkuemestareiksi, vaikka Brian Leen ja Ron Harrisin jykevä joukkue oli jo todella lähellä napata vyöt itselleen. Nuorukaiset Harris ja Storm olivat vihdoin alkaneet löytää kunnolla yhteisen sävelen, ja he olivat edelleen joukkueottelussa voittamattomia. Nyt he joutuivat heti ensimmäisessä mestaruudenpuolustuksessaan tiukan paikan eteen, kun vastaan asettuivat samaiset Brian Lee ja Ron Harris. Stipulaationa oli Tables Match, ja voittaja olisi se, joka saisi ensimmäisenä laitettua vastustajansa pöydästä läpi.

Ensimmäisellä kerralla Harris & Storm vs. Harris & Lee oli vielä ihan mielenkiintoinen kohtaaminen, koska Chris Harris ja James Storm pääsivät tuossa ottelussa näyttämään kunnolla taitojaan ja osoittamaan pystyvänsä painimaan järkevästi myös isokokoisten vastustajien kanssa. Tuolloin myös Leen ja Harrisin joukkue oli vielä uusi juttu, joka jaksoi kiinnostaa. Nyt Lee ja Harris ovat olleet jo mukana monena viikkona, ja totuus tuon kaksikon järkyttävästä kankeudesta on taas palannut mieliini. Asiaa ei auttanut sekään, että heidät buukattiin taas hallitsemaan tätä ottelua aivan liian pitkän aikaa. Ottelun buukkaus pöytien osalta oli muutenkin todella typerää. Leellä ja Harrisilla oli aitiopaikkoja ottelun päättämiseen vaikka kuinka monta pitkin ottelua. Onneksi Chris Harris ja James Storm edes jaksoivat yrittää kovasti. Heidän kovan työntekonsa ansiosta ottelu ei ollut täyttä kuraa, vaikka aika heikoksi tämä jäikin. Menkää pos Lee ja Ron.
*½ (6:38)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Chris Harris & James Storm (Harris put Lee through a table)

Tässä välissä nähtiin NWA World Heavyweight -mestari The Truthin promo. Truth jatkoi promojaan siitä, mihin hän viime kuussa oli jäänyt. Truthin mukaan NWA-TNA on yksi rasismin pesäke, jossa mustia painijoita syrjitään. Hän ei toki edelleenkään ilmaissut asiaa yhtä suorasti vaan kaikenlaisilla näppärillä kiertoilmaisuilla. Tämän väsyttävän ja itseääntoistavan promottelun keskeytti Truthin entinen joukkuepari BG James, jonka mielestä Truth voisi pitää turpansa kiinni. Hetken aikaa miehet haukkuivat toisiaan, ja lopulta James antoi Truthille pataan. Semmoista.


AJ Styles vs. Lo Ki - 2 out of 3 Falls Match for the NWA X Division Title Shot
Stylesistä oli tullut viikko toisensa jälkeen koko ajan ylimielisempi. Nyt hän kohtasi vanhan kiistakumppaninsa Lo Ki'n 2 out of 3 Falls Matchissa, jossa ratkaistiin seuraava ykköshaastaja X Division -mestaruudelle (nyt tuota vyötä oli ihan virallisesti kaikissa papereissakin alettu kutsua tuolla nimellä alkuaikojen X-mestaruus -nimityksen sijaan). Molemmat miehet olivat entisiä X Divisioonan mestareita ja varmoja voitostaan.

Tämä oli toinen Stylesin ja Ki'n Singles-ottelu TNA:ssa ja samalla jo toinen kerta, kun näiden ottelu jäi hieman pettymykseksi. Styles ja Ki ovat niin uskomattoman loistavia painijoita, ja he ovat olleet yhdessä mukana TNA:n toistaiseksi parhaissa otteluissa. Siitä huolimatta joku näiden kahden keskinäisissä otteluissa mättää. Ei tämäkään siis missään tapauksessa ollut huono ottelu. Ei, kyseessä oli ehdottomasti hyvä ja viihdyttävä X-Divarilaisten ottelu, jossa nähtiin monia hienoja liikkeitä ja vaihtelevia tilanteita. Siitä huolimatta ottelu jäi vain hyväksi, suurin piirtein samalle tasolle kuin opener. Loppuvaiheet olivat jopa heikompia kuin openerissa. Kiinnostaisi tietää, mikä näiden kahden 1 vs. 1 -otteluiden mättämisen syy on, koska kaiken järjen mukaan kyseessä pitäisi olla vähintäänkin ****-ottelu, mutta nyt ylletään vain ***-tasolle.
*** (14:44)
Voittaja:

Spoiler: näytä

AJ Styles (Last fall: Styles pinned Lo Ki after a Top Rope Styles Clash)

Elix Skipper & Brian Lawler w/ April vs. Scott Hall & Syxx-Pac
Brian Lawler oli ilmeisesti luopunut Jeff Jarrettille vihoittelusta sen jälkeen, kun Jarrett oli sanonut, ettei hän ollut tehnyt mitään Lawlerin tyttöystävän kanssa. Hieno kaveri tämä Lawler, kun ensin viikkojen ajan yrittää jokaisessa mahdollisessa tilanteessa piestä Jarrettin hengiltä mutta lopettaa koko kostoaikeensa siinä vaiheessa, kun Jarrett pääsee ensimmäistä kertaa sanomaan, että hänellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Joskus kaipaisin vähän lisää logiikkaa tähän TNA:n menoon. No, nyt Lawler oli siirtänyt Jarrettille vihoittelun siihen, että hän kohteli tyttöystäväänsä Aprilia kuin halpaa makkaraa. Lawler oli edelleenkin varma, että April petti häntä jonkun kanssa. April ei kuitenkaan ollut Lawlerin ainut huoli, sillä edellisen viikon Gauntlet Matchissa hän oli raivospäissään mennyt eliminoimaan Syxx-Pacin ottelusta, vaikka hänet oli eliminoitu jo aikaisemmin. Syxx-Pac ei tätä tietenkään sulattanut, vaan hän vaati ottelun Lawleria vastaan. Lopputuloksena oli joukkuekohtaaminen, jossa Pacin joukkuepari oli luontevasti Scott Hall ja Lawlerin joukkuepari ei-niin-luontevasti Elix Skipper.

Syxx-Pac ja Skipper pelastivat tämän ottelun edes jollain tavalla. Pac liikkui paljon paremmin kuin olisin odottanut, ja hän jopa pysyi taidokkaan Skipperin tahdissa ilman kummempia ongelmia. Scott Hall puolestaan ei ollut lähelläkään omaa parasta tasoaan, vaan hänen otteensa olivat aikamoisen vaisuja. Lawler taas keskittyi suurimman osan ottelustaan ringsidellä olleeseen tyttöystäväänsä, ja juuri tuon kuvion buukkaaminen ottelun keskipisteeseen söi todella paljon koko ottelun kiinnostavuutta. Ei hirveästi nostanut fiilistä, kun painin sijaan nähtiin parin minuutin ajan vain Lawleria huutamassa Aprilille. Kokonaisuutena siis aika sekava ottelu, joka oli kuitenkin ihan ok Syxx-Pacin ja Elix Skipperin ansiosta. Ottelun post match -meininki oli taas kuin suoraan aivopierujen kuningasajoista. Jeff Jarrett ryntäsi paikalle eliminoidakseen NWA World Heavyweight -mestaruuden muut haastajat, ja niinpä hän niputti Scott Hallin ja Syxx-Pacin kanveesiin. Tässä ei toki ollut vielä mitään, mutta tässä urotyössä häntä auttoivat Elix Skipper ja Brian Lawler. Lopulta kolmikko tuuletteli yhdessä kehässä. Kenellekään (edes selostajilla) ei tullut mieleen mainita vielä aivan äskettäin päällä ollutta vihanpitoa Lawlerin ja Jarrettin välillä. Argh.
** (9:09)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Syxx-Pac & Scott Hall (Pac pinned Skipper after a X-Factor)

Ennen seuraavaa oikeaa ottelua kehään saapui jälleen kerran ihana Miss TNA Bruce. Olin jo kelata koko roskan, kunnes helpotuksekseni sain huomata, että tällä viikolla Bruce ei otellut virallista ottelua. Haasteen hän kyllä jätti, mutta siihen yritti vastata TNA:n lipunmyyjä, noin 70-vuotias mummeli Sarah the Ticket Lady. Tällöin paikalle saapui Don Harris estämään Sarahin osallistumisen. Voi harmi. Voisiko tämä angle jo loppua?


Kid Kash vs. Jorge Estrada
Jimmy Yang oli taas jollain Japanin-kiertueella, joten Jorge Estrada joutui edustamaan Flying Elviksiä yksin. Nyt heitä kai voi vihdoin nimittää ihan virallisesti faceiksi, kun Sonny Siaki oli lopullisesti eronnut porukasta ja Estradakin otteli nyt heel-painijaa vastaan. Ennen ottelua Estrada vannoi vielä Siakille kostoa ja kertoi tahtovansa kohdata tämän 1 vs. 1 -ottelussa.

Aika tiivis ottelu, jolle oltaisiin aivan hyvin voitu antaa reippaasti enemmänkin aikaa. Nyt ottelu jäi vähän vajaaksi, koska siinä siirryttiin varsin nopeasti lopetukseen. Se ei kuitenkaan poista sitä, että muuten ottelu oli oikein viihdyttävää katsottavaa ja jälleen kerran hieno osoitus TNA:n alkuaikojen huikean laajasta X-Divisioonasta. TNA pystyisi vaikka täyttämään koko lähetyksensä X-Divisioonalaisten viihdyttävillä otteluilla. Estrada ei tosin ole mitään X-Divarin kirkkaimpia tähtiä, mutta hyvin hän tässä pysyi Kashin vauhdissa mukana. Sen sijaan Kash on tehnyt todella vakuuttavaa työtä TNA:ssa. Tämä ottelu oli tasoltaan kuitenkin siis vain ihan mukava, sillä korkeammalle tasolle oltaisiin vaadittu enemmän aikaa ja kunnon taistelumeininki.
**½ (6:04)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jorge Estrada (Springboard Sommersault Senton alias Taking Care of Business)

Jerry Lynn (c) vs. The Truth - Lumberjack Match for the NWA X Division Championship
Tämä oli jatkoa edellisen viikon Main Eventille, jossa Lynn hävisi NWA World Heavyweight -mestaruusottelun Truthille sen jälkeen, kun Sonny Siaki oli sekaantunut otteluun halpamaisesti. Lynn oli niin varma siitä, että hän voittaisi Truthin rehellisessä kamppailussa, että hän laittoi peliin tähän uusintaotteluun oman mestaruutensa, joka tosiaan tunnettin tästä lähtien virallisestikin X Division -mestaruutena. Tukkijätkinä kehän laidalla toimivat paikalla olleet X-Divarin painijat.

Toisena viikkona peräkkäin Lynn ja Truth ottelivat ihan kivan ottelun. Lienee hyvä vain jo tässä vaiheessa hyväksyä, että nämä kaksi eivät mitään klassikkoa keskenään ottele. Tästäkään on paha sanoa, mikä olisi erityisesti vaatinut korjattavaa, mutta kokonaisfiilis oli vain hiukan valju. Periaatteessa ihan hyvää painia ja pari kivaa liikettäkin molemmilta, mutta ei sitten kuitenkaan mitään tajunnanräjäyttävää. Kai tätä voisi kuvailla vähän sellaiseksi tv-otteluhenkiseksi. Molemmat ehkä säästelivät parempia otteitaan jotain toista päivää varten. Kuten sanottua, ei tässä silti suurta vikaakaan ollut, joten kokonaisuutena ihan jees X-Divisioonan mestaruusottelu vaikkei lähelläkään parhaita otteluita, joita kyseisestä vyöstä on nähty.
**½ (9:02)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn (TKO)

Jeff Jarrett vs. BG James
Illan Main Eventinä oli kahden pitkän linjan veteraanin kohtaaminen, josta en tosin itse ollut kovinkaan innoissani. Toisaalta kai tämä oli jossain vaiheessa nähtävä, joten parempi aikaisemmin kuin myöhemmin. BG James oli siis tehnyt TNA-debyyttinsä edellisellä viikolla nimenomaan suojellakseen isäänsä Bob Armstrongia, jota vastaan Jarrett oli usean viikon ajan rähinöinyt. James oli myös ilmoittanut haluavansa päästä ottelemaan NWA World Heavyweight -mestaruudesta, jonka perässä Jarrett oli ollut heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Jarrettilla oli siis kaksi syytä koittaa pyyhkiä James pois TNA-kartalta.

Aika vaisu Main Event illalle. Miksi Jarrett ja James saivat mäiskiä toisiaan ottelun alussa terästuoleilla aivan vapaasti, mutta ottelun loppupuolella diskausta varottiin ihan normaalilla tavalla? Ärsyttää tällainen, kun logiikassa ei ole mitään järkeä, vaikka tuolimäiskiminen itsessään olikin keskimääräistä parempaa antia tässä ottelussa. Muuten James ja Jarrett vetivät ihan ok:n ottelun, jollainen on hyvin helppo kuvitella näiden kahden välille vuonna 2002. Ei mitään suurta tai yllättävää mutta ei mitään järkyttävän kamalaakaan. Ottelun laatu heikkeni kuitenkin vielä asteen verran siinä vaiheeessa, kun loppupuolella soppaan piti tunkea täysin turhia sekaantumisia. Koko lopetushässäkät ja erityisesti ottelun lopetus olivatkin sitten aika onnetonta meininkiä. Niinpä tästä ottelusta jäi lopulta aika heikko fiilis.
*½ (9:06)
Voittaja:

Spoiler: näytä

BG James (via DQ)

*** Amazing Red
** Sonny Siaki
* AJ Styles

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #13:sta: Heikoksi jäi TNA:n anti tälläkin viikolla. Emmekö me voisi vain palata takaisin siihen yhteen ppv:hen, jossa meininki oli aivan erilaista kuin näissä muissa lähetyksissä? Tämä ppv oli vieläpä ehdottomasti heikompi kuin suurin osa TNA:n ppv:eistä tähän mennessä. Viimeviikkoisen räpellyksen tämä voitti sentään sillä, että useimmat ottelut olivat ihan katsottavia ja että sekään mahtui pari hyvääkin. Silti kokonaisvaikutelma tästä show'sta oli todella vaisu. Esimerkiksi ensimmäinen ppv oli ehkä otteluiden laadultaan tätäkin heikompi, mutta se sytytti innostuksen ja jännityneisyyden. Tämä vain turrutti mielen ja sai toivomaan enemmän WWE:n ppv:eitä. Juonikuviot ovat monilta osin loogisia mutta ne joko junnaavat liikaa paikallaan tai sisältävät liikaa WWE/WCW-rejectejä. Ja mikä ihme tämä hässäkkä Lawlerin ja Jarrettin välillä oli? Huoh. Kokonaisuutena Kehno. Toivon jatkolta parempaa.

1. WWE SummerSlam - Loistava
---------------
2. WWE Unforgiven - Hieno
---------------
3. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
5. WWE King of the Ring - Hyvä
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #10 - Hyvä
---------------
7. WWE Vengeance - Ok
8. WWE Judgment Day - Ok
9. WWF Backlash - Ok
10. WWF No Way Out - Ok
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #14 - Ok
---------------
12. WWF Insurrextion - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #7 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #11 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #4 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #8 - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #5 - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #6 - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #13 - Kehno
---------------
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #12 - Surkea
23. WWA The Revolution - Surkea
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #9 - Surkea
25. WWA The Eruption - Surkea
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #3 - Surkea
27. WWA The Inception - Surkea

Seuraavaksi WWE:n No Mercy.

[Krizski]

2002 WWE:n No Mercy: Eikös tuolloin käyty se surullisen kuuluisa Katie Vick juonikuvio Kanen kanssa? Mielenkiinnolla odotan arvosteluasi No Mercystä, kun uskoisin sieltä löytyvän todella hyviä otteluita. Ainakin mieleeni on jäänyt eräs todella hieno joukkueottelu Tuossa välissä oli RAW:ssa muistaakseni se TLC-ottelu myös, joka oli aikaisemmassa Alert Idolssissa paras handicap-ottelu.
TNA:lla oli nähtävästi todella heikko syyskuu ja sen voisi hyvinkin ymmärtää noista rahahuolista. Ehkä myös muutamat otteluparit ovat hyvinkin epämieluisia. Katsotaan, mitä sieltä alkaa paljastumaan, kun eteenpäin pääset hommassasi Hyvä arvostelu jälleen kerran!

[Panu5]

Brock Lesnar ja The Undertaker veivät kyllä shown Hell In A Cell-ottelullaan tuolloin. Suosittelen lämpimästi katsomaan ja arvioimaan. En tiedä miten paljon Kenityksen mielipide eroaa omastani, mutta uskaltaisin itse rankata tämän viiden parhaan Hell In A Cellin joukkoon. Viimeksi tuli katsottua tuo Hell In A Cell-dokumentista vuonna 2008 ja koko No Mercykin löytyy, joten ehkä pitäisi nyt hypätä kelkkaan mukaan ja verestää itsekseen vanhoja muistoja.

[What]

Ei ollut tilausta toreille vappupuheen pitäjäksi, joten joutaa julkaisemaan arvostelun eräästä melkoisen hienosta painitapahtumasta.


Sunnuntai, 2. Huhtikuuta 2006
All State Arena, Chicago, Illinois

Paljon asioita tiedän, mutta minkä ihmeen vuoksi tapahtuman virallisessa julisteessa oli John Cena höykyttämässä Booker T:tä, se jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Miehet kun olivat hieman eri kuvioissa.

Kummempia esittelyjä ei taatusti tarvita. WWE oli tuonut perinteikkämmän tapahtumansa kolmatta kertaa Chicagoon, edellisen kerran tuulisessa kaupungissa oltiin 'Maniaa vietelty vuonna 1997. Ennakolta suurin mielenkiinto tämän vuoden painoksessa kiinnittyi megatähtien Triple H:n ja John Cenan ensikohtaamiseen sekä Edgen ja Mick Foleyn väliseen hardcoresotaan. Myöskin Rey Mysterion sentimentaalinen sielunvaellus varmasti kiehtoi ainakin nuoremman polven faneja. Smackdownin puolella selostajina jatkoivat tutusti Michael Cole & Tazz. RAW:n puolella sen sijaan oltiin nähty muutos: wanha kunnon Jim Ross teki paluunsa Jerry Lawlerin rinnalle! Viime syksynähän JR oli korvattu Joey Stylesilla, eikä JR:aa oltu ppv:issä kuultu sitten syyskuun Unforgivenin. Nyt jörö oli ottanut paikkansa. Muutaman kuukauden ajan mentiinkin siten, että kaksikko Styles-Lawler selosti RAW:t ja JR ainoastaan ppv:t. Tätä järjestelyä ei tosin kauaa kestänyt, kun Styles siirrettiin toisiin tehtäviin ja JR otti oman paikkansa myös maanantaisin. Mutta mitäs muuta WrestleMania tarjosi vanhan selostajan paluun lisäksi?

World Tag Team Championship Match
Kane & The Big Show © VS. Carlito & Chris Masters
Kolossaalinen kaksikko oli hallinnut joukkuevöitä jo marraskuun alusta saakka, eikä heille tahtonut mistään löytyä vertaisiaan vastustajia. Tammikuun New Year's Revolutionin eliminaatiokammiossa Carlito & Masters olivat tehneet varsin hedelmällistä yhteistyötä ja tuosta lähtien he olivatkin sitten viihtyneet yhdessä säännöllisemminkin. Tuloksena oli se, että heistä oli kehittynyt ainakin jollain tasolla uskottavat haastajat mestareille.

Tämä oli sellainen sopivan kevyt ja hauska tapa avata WrestleMania. Matsi sai hyvälle mielelle ja etenkin Carlito onnistui hauskuuttamaan lukitessaan Big Show'n murhaavaan peukalolukotukseen. Erityismaininta Kanelle, joka pisti WrestleManian kunniaksi parastaan tarjoilemalla mm. hyppypotkun ja harvinaisen loikan yläkiinnikkeeltä kehän ulkopuolelle. Positiivista senkin vuoksi, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan WrestleManiassa puolestettiin joukkuevöitä tällaisessa perinteisessä 2 vs. 2 ottelutyypissä. Omat selkeät heikkoutensa tällä toki oli, eikä tämä miksikään erityisen muistettavaksi avausmatsiksi noussut, mutta ajoi asiansa.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:42
Voittajat: Kane & Big Show (Kane pinned Carlito via Chokeslam)

Arvosana: ** ½

Money In The Bank Ladder Match
Shelton Benjamin VS. Matt Hardy VS. Finlay VS. Rob Van Dam VS. Bobby Lashley VS. Ric Flair
Tämä ottelutyyppi oli nähnyt päivänvalonsa tasan vuosi sitten ja matsi itsessään oli menestys. MITB:istä kehittyikin vuosiksi 2005-2010 yksi WM:n vetonauloista, jonka jälkeen matsityypille omistettiin ihan ikioma tapahtumansa. Vielä tänä vuonna ottelijajoukko koostui kuudesta miehestä, tulevina vuosina matsia paisutettiin jopa 10:n miehen sekasotkuksi. Tässä ottelussa Lashley, Finlay ja Hardy edustivat Smackdownin sinistä brändiä. Benjamin, RVD ja 57-vuotias Ric Flair puolestaan Raakaa. Voittajalle oli luvassa mestaruusottelu milloin tahansa tulevan kalenterivuoden aikana.

Ehkäpä tämä ei nimiltään eikä tasoltaan aivan alkuperäisen MITB:in tasolle yltänyt, mutta siltikin ottelu pystyi tarjoamaan useita hienoja hetkiä. Näistä helposti muistettavin oli kun Matt Hardy paiskasi Ric Flairin tikkaiden päältä rajusti supleksilla kanveesiin. Välillä takahuoneen puolellakin vieraillut Flair vielä palasi otteluun, joten papan suoritus ansaitsee ehdottoman hatunnoston. Joku voisi väittää tuollaisen bumpin ottamista Flairilta jopa tyhmänrohkeaksi teoksi. Yhtä kaikki, tuo oli yksi koko illan muistettavimpia hetkiä. Tuon lisäksi Shelton Benjamin loisti matsissa viime vuoden tapaan ja ECW-huutoihin yleisön innoittanut Rob Van Dam läiskäytti muutamat komeat loikat. Kaikki muutkin vetivät oman hommansa vähintään kasimiikan arvoisesti, eikä suurempaa motkotettavaa löytynyt. Ehkäpä vähän lisää kestoa matsille olisi toivonut, sillä nyt se tuntui loppuvan ehkä hieman liian heppoisesti. Vahva esitys joka tapauksessa.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:15
Voittaja: Rob Van Dam

Arvosana: *** ½

United States Championship Match
Chris Benoit © VS. John 'Bradshaw' Layfield w./Jillian Hall
No Way Outissa Benoit oli vihdoin saanut päätökseen tällä erää nelisen kuukautta kestäneen vihanpidon Booker T:n kanssa ja ottanut omansa US-vyön muodossa. Ahma ei kuitenkaan voinut jäädä laakereilleen lepäämään, sillä halukkaita ottajia riitti. Näistä etunenässä oli viime vuoden WrestleManiassa historiallisen pitkän WWE-mestaruuskautensa päättänyt JBL. Ottelun alla JBL oli ylimielisesti mainostanut voittaneensa Eddie Guerreron ja voittamalla nyt Benoit'n JBL nousisi omasta mielestään kaikkien aikojen tekniikkapainijaksi

Unelmissani Benoit ja JBL olisivat vetäneet huippuintensiivisen ottelun, jossa oltaisiin nähty tiukkoja iskujenvaihtoja, lukuisia heittoja sekä rajua taistelua. Toki sitä nytkin saatiin, mutta ei ehkä ihan siinä mittakaavassa mitä olisi toivoa voinut. Ainainen ajanpuutteesta itkeminen on siinä mielessä typerä keino, että arvostelijat käyttävät sitä korttia turhan hanakasti. Hyvän ottelun kun voi saada aikaan tällaisessa noin 10:n minuutin ajassakin. Mutta ehkä siltikin juuri tämä oli sellainen ottelu, johon olisi toivonut muutamia lisäminuutteja, jotta matsin rakenne olisi saatu selkeämmäksi. Nyt siihen ns. lopputaisteluun jouduttiin hyppäämään turhan aikaisin. Joka tapauksessa ihan mukava välipalaottelu, ja tämänkin tasoisiin US-vyömatseihin olen ihan tyytyväinen.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:45
Voittaja: JBL (Roll Up)

Arvosana: ** ¾

Hardcore Match
Mick Foley VS. Edge w./Lita
Tähän otteluun oltiin päädytty erinäisten mutkien kautta. Edge oli hävinnyt Royal Rumblessa pari viikkoa aikaisemmin voittamansa WWE-mestaruuden takaisin John Cenalle. Miehet kuitenkin kohtasivat helmikuussa vielä kertaalleen RAW:ssa. Vyö oli pelissä ja lisämausteeksi Mick Foley teki paluun tuttuun vierailijatuomarin rooliinsa. Noh, otteluhan päättyi (jälleen) Cenan puhtaaseen voittoon. Siitä huolimatta Edge & Lita kuitenkin olivat vahvasti sitä mieltä, että hardcore legenda oli heitä petkuttanut. Lita rokotti Foleyta tylysti vyön alle ja Edge täydensi höykytyksen Spearilla. Tulevina viikkoina tilanne kärjistyi entisestään ja lopuksi Edge meni haastamaan Foleyn otteluun WrestleManiassa. Painiotteluun Foleylla ei mielenkiintoa ollut. Sen sijaan sotaan ilman mitään sääntöjä mielihaluja löytyi. Paria viikkoa ennen WrestleManiaa nähdyssä Saturday Night's Main Eventissä Foley pahaenteisesti sanoi, että Edge oli herättänyt nukkuvan pedon hänen sisältään.

Tämä on erikoislaatuinen ja upea ottelu. Yhtenä suurimpana syynä tähän on se, että näin rajuja (death matchin rajoja lähenteleviä) hardcore otteluita ei yksinkertaisesti enää WWE:ssä nähdä. Asevalikoimaan kuului liikennemerkkejä, terästuoleja, piikkilankaa ja erityisen muistettavasti nastoja – Edgen ottama bumppi nastojen päälle olikin sellainen ikuisesti verkkokalvoille palanut visuaalinen kuva. Epäilemättä kivulias temppu, ja sen arvoa lisää vielä se, että ottelu ei edes päättynyt siihen vaan se jatkui vielä ainakin muutaman minuutin ajan. Veri ja isot spotit yksistään eivät tee mistään ottelusta hyvää. Tästä löytyi kuitenkin myös se kuuluisa punainen lanka, ja jokainen spotti tuntui palvelevan jotain merkitystä, kuten myös ottelijoiden verenvuoto. Vielä kun loppuun saatiin varmaankin yksi WM-historian muistettavimmista spoteista, niin kyseessä oli aivan pirun kova hardcoresota. Sellainen, joka on nykypäivänä jo kuollut sukupuuttoon.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:41
Voittaja: Edge (Spear off the apron through a flaming table)

Arvosana: ****

2 On 1 Handicap Match
Booker T & Sharmell VS. The Boogeyman
Foleyn ja Edgen verilöylyn jälkeen tapahtuma tarvitsikin pientä hengähdystaukoa ja tämä ajoi sen asian. Booker oli pyörinyt tiiviisti US-mestaruuskuvioissa, mutta No Way Outin jälkeen tämä aika oli väliaikaisesti ohi. Tarkkaan en muista miten tämä tarina Boogeymanin kanssa oli saanut alkunsa, mutta hatarat muistikuvat on olemassa Bookerin pitämästä promosta, jossa hän kovasti arvosteli Boogeymanin ravitsemuksellisia valintoja. Booker ei jostain kumman syystä pitänyt matoja erityisen kokonaisvaltaisena ravintona. Asioiden edetessä myös Sharmellilla oli iso rooli kuviossa, joten siitä johtuen hänkin oli virallisesti matsissa mukana.

Olihan tämä nyt ihan kamalaa ja vähän kyllä säälitti Bookerin puolesta. Kyseessä oli kuitenkin taitava painija, mutta edellisenä vuonna hän ei mahtunut WM:n korttiin ollenkaan ja nyt oli sitten mukana tällaisessa välikevennysottelussa. Ottelun painillinen anti oli varsin olematonta, ja matsin ”kohokohta” olikin, kun Boogeyman suuteli Sharmellia madot suussaan. Onneksi näistä Boogeymanin ppv-esiintymisiä ei muistaakseni enää kovin montaa tarvinnut katsella.

Spoiler: näytä

Kesto: 3:53
Voittaja: The Boogeyman (pinned Booker T via Choke Bomb)

Arvosana: *

Women's Championship Match
Mickie James VS. Trish Stratus ©
Kertokaa ihmeessä jos olette toista mieltä, mutta tämä taitaa olla hartaimmin rakennettu naisten ottelu WWE:n historiassa. Mickie oli tehnyt debyyttinsä vuoden 2005 syksyllä ja alusta alkaen tehnyt selväksi, että ihannoi Trish Stratusta. Mm. New Year's Revolutionin arvostelussa olen tästä yksityiskohtaisemmin kertoillut. WrestleManian alla oli kuitenkin tapahtunut käänne. Trish oli saanut yli-innokkaasta ihailijastaan tarpeekseen ja pyrkinyt katkaisemaan välit kokonaan. Tästä ei kuitenkaan tullut mitään, vaan Mickie jatkuvasti hivuttautui Trishin seuraan. Saturday Night's Main Eventissä oltiin sitten nähty se odotettu hetki: vainoharhaisuuskohtauksensa keskellä Mickie hyökkäsi rajusti Trishin kimppuun ja kääntyi pahikseksi. WrestleManiaa edeltäneen maanantain RAW:ssa psykopaatti-Mickie oli mennyt kidnappaamaan Trishin ystävän Ashley Massaron ja sen kautta viritti ansan päästäkseen vielä pehmentämään Trishiä tätä iltaa varten.

Kuten monesti on tullut todettua, niin Trishin ja Mickien kemiat sopivat mainiosti yhteen. Tämä ottelu on siitä asiasta se parhaiten muistettu esimerkki. Sen lisäksi, että puhtaalta painitasoltaan tämä oli hyvää menoa unisex-mittarillakin, niin muistettavaksi tämän tekee Chicagon yleisö. Se kun näet tuntui rakastavan sekopäistä Mickietä kovin paljon. Naiset osasivat sisällyttää matsiin jopa pieniä nyanssejakin, jotka edelleen tekivät kokonaisuudesta paremman. Niin ja olihan panoksena myös Trishin peräti 16 kuukautta hallussaan pitämä mestaruusvyö, joten sekin lienee ollut arvostuksensa huipulla. Luultavasti toiseksi paras näkemäni naisten ottelu WWE:stä. Hienoa, hienoa.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:33
Voittaja: Mickie James (Chick Kick)

Arvosana: ***

Casket Match
The Undertaker VS. Mark Henry w./Daivari
No Way Outin klassikoksi muodostuneessa pääottelussa Undertaker otteli raskaansarjan mestaruudesta Kurt Anglen kanssa. Vielä sen jälkeen Angle & Undertaker kohtasivat kertaalleen Smackdownissa ja se olikin hyvää vauhtia päättymässä Kuolleen Miehen voitoksi. Niitattuaan Anglen kaljun kupolin hautakivi-iskulla kanveesiin homma oli kolmeen laskua vaille valmis. Silloin Mark Henry teki tavaramerkikseen muodostuneen yllätyshyökkäyksen kehään ja murjoi Undertakerin selostajainpöydän lävitse. Näin ollen Undertaker päätti hetkeksi unhoittaa mestaruushaaveensa tasatakseen velat Henryn kanssa. Ottelumuodoksi oli valikoitunut Undertakerin nimikkomatsi, arkkuottelu.

Ennen tätä ottelua Undertakerin voittoputki näytti lukemia 13-0. Tuota putkea käytettiinkin myös tämän ottelun myyntivalttina. Entistä vahvemmin sitä oli alettu rummuttamaan viime vuoden Orton-kohtaamisessa ja tulevina vuosinahan tahti vain kiihtyi. Tasoltaan tämä ottelu oli varsin odotettua isojen miesten mylläystä. Nyrkiniskut viuhuivat näyttävästi, muutamia komeita junttia nähtiin ja kerkesipä Undertaker läväyttää myöskin sen harvakseltaan nähtävän loikkansa yläköysien yli lattialle. Suurempaa jännitystä voittajasta ei arvatenkaan ollut, eikä tässä muutenkaan mitään ennennäkemätöntä tykitystä nähty. Totuuden nimissä on sanottava, että viihdyin paremmin Trish-Mickien parissa.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:27
Voittaja: The Undertaker

Arvosana: ** ½

No Holds Barred Match
Mr. McMahon VS. Shawn Michaels
Tämän ottelun juuret ulottuivat vuoden 2005 viimeiseen RAW:hon saakka. Silloin Vince McMahon oli pitämässä kehässä puhetta juuri julkaistusta Bret Hartin dvd:stä. Tilaisuuden luonteen vuoksi olikin luonnollista, että myös Shawn Michaels osallistui pirskeisiin. Puheessaan hän erehtyi ehdottamaan Vincelle, että tämän pitäisi pikku hiljaa katsoa eteenpäin, eikä märehtiä menneisyydessä. Tämä kommentti sai Vincen raivostumaan ja siitä lähtien Shawnin elämä oli ollut varsinaista taistelua. McMahon heitteli Michaelsin tielle vaikka minkälaisia jalkarautoja ja pakotti tämän mm. ottelemaan yksinään viisihenkistä Spirit Squadia vastaan ja nöyryytti Shawnia pakottamalla tämän antaman virtsanäytteen dopingtestiä varten suorassa tv-lähetyksessä keskellä kehää. Lisäksi Shawn oli kohdannut parin viikon takaisessa SNME:ssä Shane McMahonin. Tämä ottelu oli päättynyt toisintoon vuoden 1997 kuuluisesta screwjobista. Kaiken tämän jälkeen Shawn Michaels suorastaan kihisi vihasta kävellessään kehää kohti.

Tässä vaiheessa McMahonin mittarissa oli 60 ikävuotta. Siihen nähden papparainen oli treenannut itsensä melkoisen huikeaan kuntoon. Hän oli päässyt jopa Muscle & Fitness-lehden kansikuvaan, josta tehtyä taulua hän esittelikin – siihen saakka kunnes Michaels kajautti taulun kehikkoineen McMahonin pään ympärille. Aivan oman lisänsä tähän toi Jim Rossin selostus. JR tuntui olevan ”lievästi” kettuuntunut McMahonille hyllytyksestään ja antoi sen myös kuulua. JR:n paatos olikin yksi iso osasyy tämän ottelun katselunautintoon.

Joidenkin arvioissa tätä on kehuttu jopa vuoden matsiksi. Itse en ihan noin korkealle tätä sijoittaisi, mutta aivan kiistatta tämä oli ottelu, joka ylitti kaikki odotukset. Shawn Michaels paini upeasti ja antoi entistä röyhkeämmällä käyttäytymisellään ymmärtää, että hänestä löytyy edelleen se ”DX-puoli.” Kiitosta täytyy toki myös jakaa Vincelle, joka edelleen osasi ärsyttää yleisöä enemmän kuin kukaan muu. Matsissa oli hieno kantava tarina ja erityisen muistettavaksi on muodostunut Michaelsin hyppy jättitikkailta pöydällä roskapönttö päässä maannen McMahon päälle. Huikea ottelu, ja jälleen yksi osoitus siitä, että Michaels on ”Mr. WrestleMania” lisänimensä ansainnut.

Spoiler: näytä

Kesto: 18:26
Voittaja: Shawn Michaels (Sweet Chin Music)

Arvosana: ****

Triple Threat Match For The World Heavyweight Championship
Rey Mysterio VS. Randy Orton VS. Kurt Angle ©
Tähän otteluun huipentui Rey Mysterion elämän kevät. Kuten muistamme, niin tammikuussa Rey ylsi uskomattomaan ja 62:n minuutin taistelun jälkeen voitti Royal Rumble-matsin. No Way Outissa Mysterio kerkesi jo kertaalleen menettää ykköshaastajan asemansa Randy Ortonille. Smackdownin kenraalimanageri Theodore Long antoi kuitenkin armon käydä oikeudesta ja päätti antaa kummallekin herralle tilaisuuden otella vyöstä. Mysterio oli siis raivannut tiensä Rumblen kautta, Orton lunastanut lippunsa No Way Outissa ja Angle oli säilyttänyt mestaruutensa Undertakerin alkuvuoden hurjista haasteista huolimatta.

WrestleManiaan mentäessä tämä oli juuri se Smackdownin kantava tarina. Niinpä olikin varsin yllättävää, että tämä ottelu vedettiin läpi niin kiivaassa aikataulussa. Oliko tämä sitten ylibookatun kortin vuoksi pakkorako vai tietoinen valinta, sitä en tiedä. Toisaalta tämänsuuntainen ”taiteellinen valinta” oli tässä ihan toimiva resepti. Koko ajan tapahtui ja tylsää ei todellakaan ollut. Eritoten Anglen huikea heittomyllytys jäi mieleen ja tokihan Rey myös esitteli sähäköitä luchalibreliikkeitään. Ottelun lopputuloksen lisäksi huomionarvoista tässä oli se, että chicagolaisyleisö oli osittain kääntänyt selkänsä Reylle ja suurimmat hurraukset keräsi Angle. Samalla tämä jäi Kurt Anglen toistaiseksi viimeiseksi WrestleMania-esiintymiseksi. Kokonaisuutena varsin viihdyttävä toimintapaketti, jossa ei kaasujalkaa säästelty.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:20
Voittaja: Rey Mysterio (pinned Orton via West Coast Pop)

Arvosana: *** ½

Tässä päämestaruusmatsien välissä taidettiin nähdä Torrie Wilsonin ja Candice Michellen välinen tyynyjenläiskyttelysota. Vaikka tämäkin periaattessa ennakkoon mainostettu ottelu oli, niin jätän sen täysin surutta arvosteluista pois. Täysin harmiton parin minuutin hengähdystauko, jonka arvostelu vääristäisi tapahtuman arvosanaa turhan paljon. Torrie taisi voittaa, vai oiskohan sittenkin ollut Candice? Katsokaa wikipediasta ne, joita kiinnostaa.

WWE Championship Match
Triple H VS. John Cena ©
WrestleManian viimeinen ottelu on joka vuosi SE matsi, jolle kasautuu järkyttävät paineet. Triple H oli tässä asemassa jo karaistunut konkari, mutta Cenalle tämä oli ensimmäinen kerta illan päättävässä osassa. Vuosi sitten Cena oli noussut ensimmäistä kertaa WWE:n mestariksi ja oli hallinnutkin vyötä muutamaa hassua viikkoa vaille koko kalenterivuoden ajan ja käytännössä noussut uhkaamaan Triple H:n valta-asemaa. Tämä superkaksikko ei ollut aikaisemmin toisiaan kohdannut, joten jossakin vaiheessa tämä törmäys oli väkisin edessä.

Hunter oli ansainnut matsin voittamalla RAW:ssa järjestetyn ykköshaastajuusturnauksen, jonka finaalissa hän kukisti RVD:n ja Big Show'n kolminottelussa. Lähestyttäessä WrestleManiaa yleisö oli alkanut suhtautua HHH:n yhä lämpimämmin ja vastaavasti Cenaan entistä penseämmin. Ja sitten kun ne All State Arenan uumeniin sulloutuneet noin 20 tuhatta ihmistä olivat perinteistä painiväkeä, niin välillä kuultiin jopa ”fuck you Cena”- huutoa. Johtoporras oli kuitenkin tämän etukäteen arvannut ja sen vuoksi Jim Ross ottelun pohjustuksessaan oikeastaan ensimmäistä kertaa mainosti Cenaa ”kaikkien aikojen kontroversiaalisempana mestarina.”

Yleisesti ottaen tätä ottelua on ilmeisesti pidetty hyvänä, mutta ei minään klassikkona. Itse kuulun siihen vähemmistöön, joka nostaa tämän matsin jalustalle. Tykkäsin tästä nimittäin hirmuisen paljon. Jättistadioineilla yleisön ääni lähtee helposti leijailemaan tuulen mukana, mutta tässä ei sitä vaaraa ollut. Tunnelma oli aivan poikkeuksellisen tiivis ja intiimi. Ilman sitä ottelun hienoudesta olisi ollut paljon poissa. Mutta eipä tämä toki pelkkään yleisöön pauhuun perustunut: myös painijat antoivat kaikkensa. Tämä ottelu oli loogisesti rakennettu paketti, joka sisälsi useita häkellyttävän hienoja hetkiä, eikä tässä suin surminkaan sorruttu liialliseen finisher-keskeisyyteen. (vrt: Rock-Cena WM 29)

Tiukat lariatmaiset pyykkinarut, kiihkeät iskujenvaihdot, täräykset teräsportaita ja ramppia päin, miesten nimikkoliikkeet ja kihelmöivät loppuhetket sekä shokkiratkaisu. Liekö tämän ottelun aliarvostuksessa kyse tympääntyneisyydestä Cenaan vai onko sitten vain niin, että tämän matsin kohdalla poikkean vahvasti valtavirrasta. Joka tapauksessa tykkäsin tästä todella paljon. Huikea tapa päättää WrestleMania ja samalla Angle & Undertaker saivat seuraa tuonne listalleen.

Spoiler: näytä

Kesto: 22:02
Voittaja: John Cena (Forced HHH to submit via STF-U)

Arvosana: **** ½ (motyc)


*** John Cena
** Triple H
* Shawn Michaels

Yhteenveto: Tätä ei välttämättä muistella minään huippu-Maniana, mutta ehkäpä syytä olisi? Nimittäin harvemmin edes WrestleManiassa nähdään näin useata hyvällä (ja jopa huipputasolle) noussutta matsia. Rahasalkkumatsi ja mm-vyömatsi olivat varsin viihdyttäviä pläjäyksiä. Tätä astetta parempia olivat Foleyn ja Edgen hardcoresota sekä Michaelsin ja McMahonin mättö. Illan pääottelu oli sitten minun kirjoissani jo motyc-tasoa ja vielä lisäksi tarjolla oli parasta naisten painia pitkään aikaan. Huonoa ja turhaa oli vain Boogeymanin osuus ja tuo tyynyläiskyttely. Niidenkin roolin henkäisytauon tarjoajina kyllä ymmärrän. Mahtava Mania. Mielestäni parempi kuin tässä projektissa aiemmin nähdyt painokset 20 ja 21. Neljäsosan lisä tälle kuuluu hienosta tunnelmasta ja omassa sarjassaan olleesta tuotantoarvosta.


Pähkinänkuorispoilerit:
Carlito & Masters VS. Kane & The Big Show (6:42) ** ½
Money In The Bank Ladder Match (12:15) *** ½
JBL VS. Chris Benoit (9:45) ** ¾
Edge VS. Mick Foley (14:41) ****
Boogeyman VS. Booker T & Sharmell (3:53) *
Trish Stratus VS. Mickie James (8:33) ***
Mark Henry VS. The Undertaker (9:27) ** ½
Shawn Michaels VS. Mr. McMahon (18:26) ****
Randy Orton VS. Rey Mysterio VS. Kurt Angle (9:20) *** ½
John Cena VS. Triple H (22:02) **** ½ (illan paras, motyc)

PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. TNA - Against All Odds 3,03
3. TNA - Final Resolution 2,92
4. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
5. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75
6. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII

Seuraavana sitten TNA:n Lockdown

[DeadManWalking]

Jim Ross ottelun pohjustuksessaan oikeastaan ensimmäistä kertaa mainosti Cenaa ”kaikkien aikojen kontroversiaalisempana mestarina.”

Tässä arvostelussa tykkäsin erityisesti tästä kohdasta.

[Japeet]

^ Olikos tämä nyt sitten se PPV josta lähti liikkeelle trendi jonka mukaan Main Event of WrestleManian ei ole pakko olla illan päättävä ottelu? Myöhemminhän tuo painijoiden haave voittaa Rumble päästäkseen manian pääotteluun muuttuisi totaaliseksi vitsiksi, mutta tästäkö se lähti?

[Krizski]

^ Olikos tämä nyt sitten se PPV josta lähti liikkeelle trendi jonka mukaan Main Event of WrestleManian ei ole pakko olla illan päättävä ottelu? Myöhemminhän tuo painijoiden haave voittaa Rumble päästäkseen manian pääotteluun muuttuisi totaaliseksi vitsiksi, mutta tästäkö se lähti?

2009 pääsi seuraavan kerran Royal Rumblen voittaja ottelemaan Wrestlemanian Main Eventissä. 2009 Randy Orton voitti Royal Rumblen ja kohtasi Triple H:n Wrestlemania XXV:n Main Eventissä. Seuraavan kerran Royal Rumblen voittaja pääsi Wrestlemanian Main Eventtiin oli tämän vuoden voittaja John Cena

[Panu5]

Lähtökohtaisestihan kaikki maailmanmestaruusottelut ovat näitä Main Event-otteluita, mutta esimerkiksi vuosina 2010-2012 voittaneet Edge, Alberto Del Rio ja Sheamus olivat Smackdownin miehistössä, joten alhainen paikka kortissa selittyy sillä. Kukin Royal Rumble-voittaja on silti saanut oman brändinsä ME-ottelun plakkariin, joten aivan harhaanjohtavaa tuo ei ole.

[Krizski]

Kyllä, onhan ne saanut mahdollisuutensa siihen isoon mestaruuteen. Kuitenkin tosiaan Wrestlemanian illan päättäviin otteluihin ei ole 2005 vuoden jälkeen päässyt kuin Randy Orton 2009 ja John Cena 2013!
Hyvä arvostelu Whatilta, Wrestlemania 22 on minunkin kirjoissa hyvänä Wrestlemaniana. Oon aina välillä katsonut kyseisen tapahtuman ja sieltä nousee hyviä muistoja mieleen. Tämä taisi olla viimeinen Wrestlemania ennen kuin ollaan siirrytty nykyisen formaatin isoon halliin taikka ulkoilmastadionille. Myös Chicagossa on aina ollut loistava yleisö, joten tunnelma on ollut yleensä Chicagossa loistava.
Aikoinaan minua harmitti paljon tuon WHC-ottelun lyhyys, mutta useamman katselukerran jälkeen se on noussut listoillani yllättävän korkealle. Hyvin äijät saivat tuon ajan puitteissa aikaan erittäin sähköisen ottelun.
Vincen ottelu Michaelsia vastaan on tosi hyvä. Mietin näitä Vincen otteluita, niin ei kovinkaan moni nouse tuolle tasolle. Ehkä lasken Vince McMahon vs Hulk Hoganin tuolle tasolle. Eli voisin heittää mielipiteenäni, että uransa parhaan ottelun McMahon heitti WM22:ssa!
John Cena vs Triple H on mielipiteiden jakaja, kuten tulee myös olemaan seuraavan vuoden Wrestlemanian Main Event! Minulle tuo 4,5 tähteä kelpaa tosi hyvin, koska minusta tämä ottelu ansaitsee tuon arvosanan. Ei se täydellinen ollut, mutta hvyin lähellä sitä! Ottelun lopetus ei minua haitannut, vaikka aikoinaan se tuntui suurelta vääryydeltä sokean painifaniuden takia. Näillä bookkauksilla saatiin sementoitua John Cena vakio Main Event tähdeksi WWE:ssä.
Kiitos Whatille vapun virkistävästä arvostelusta!

[Panu5]

Seitsemän vuodenkin jälkeen tuo pöytäspotti saa ihon kananlihalle. Piti tuo ottelu tarkastella itsekin ja ehdoton neljä tähteä tuosta suorituksesta. Enpä kyllä yhtään ihmettele miksei tuota enää WWE:n sivuilla muistella.

[Saimou]

Tämä ketju jää usein lukematta uuden arvostelun ilmestyessä, mutta jonain sopivan pysähtyneenä vapaapäivänä viestejä saattaakin sitten lukea vaikka tunnin-puolitoista putkeen. Kummassakin projektissa on nyt menossa poikkeuksellisen kiinnostavat ajat. Kenitys on päässyt monelle ah-niin-rakkaaseen vuoteen 2002 (itselle nostalgia alkaa toden teolla vasta 2003), ja tällainen toisenlainen näkökulma "kultaisiin subivuosiin" on suorastaan kiehtovaa luettavaa. What on puolestaan vuodessa 2006, joka on minulle jonkinlainen "leipääntymisen" aikakauden alku. Vuosina 2006-2009 katsoin säännönmukaisesti vain PPV:t ja hyvin vähän viikottaisia, ja tästä lopputuloksena etenkin WWE:n tapahtumista jääneet muistijäljet ovat hyvin hataria: muistan feudeja ja muita tärkeitä juttuja sieltä täältä, mutta niiden sijoittaminen oikeaan vuoteen tai keskenään kronologiseen järjestykseen ei onnistu. Erityisen hyvät ottelut ovat niinikään vaipuneet enimmäkseen unholaan (tuskin kuitenkaan on niin, ettei niitä olisi nähty). En minä noita vanhoja painivuosia jaksaisi koskaan lähteä systemaattisesti kertaamaan, mutta hienoa että joku toinen on innokkaampi - ehkä minäkin saan selvyyden "synkkiin vuosiin" Whatin arvioiden avittamana.

Jatkakaahan siis tärkeää kulttuurityötänne, vaikka valtion apurahoja tuskin kannattaa odottaa!

[Kenitys]

Olenkin odottanut sitä hetkeä, että What arvostelee WM 22:n. Hieno arvostelu. Näin paperilla katsottuna show vaikuttaa yllättävän vahvalta, mutta muistan edelleen, että minun mielestäni tuo WM 22 oli loppujen lopuksi aika laimea kokonaisuus eikä lähelläkään suosikki-WM:iäni. Esimerkiksi edellisen vuoden 21 oli selvästi parempi. Yksi syy tähän on se, etten ole ikinä tykännyt tämän tapahtuman chicagolaisyleisöstä, jota tyyliin kaikki IWC:ssä tuntuvat aina hehkuttavan. Okei, ne keksi hauskasti buuata Cenalle ja hurrata HHH:lle, mutta muuten suurimman osan tapahtumasta yleisö oli aika vaisu ja mitäänsanomaton. En myöskään ihan allekirjoita otteluiden hyvyyttä. ME ja Foley vs. Edge olivat toki klassikoita, mutta MITB oli vähän vaisu, Triple Threat oli suuri pettymys ja McMahon vs. Michaels ihan hauska HC-rämistely muttei mikään huippuottelu. Sitten siellä olikin niitä ihan ok:ita otteluita ja jotain täysin turhaa Boogeyman vs. Booker T ja Candice Michelle vs. Torrie Wilson -meininkiä. Ihan jees WM mutta ei erityisen hehkuttamisen arvoinen.

Sitten siirrytään arvosteluun, jota Krizski ja Panu5 ainakin ehtivät täällä jo ennakoidakin. Kiitos taas kommenteista :) Erityiskiitos myös Saimoulle, vaikka viimeistä lausetta en ymmärtänytkään. Apurahoitus on ollut jo pitkään kunnossa, en kai minä näitä muuten täällä enää töiden ohessa kirjoittelisi.


NO MERCY 2002

No Mercystä oli muodostunut perinteinen osa WWE:n vuosikalenteria. Ensimmäisen lokakuussa järjestetty No Mercy nähtiin vuonna 1999, ja siitä lähtien se oli pitänyt paikkansa. WWE:n brand split oli No Mercyyn tullessa yhä auki, mutta kovin mainittavia siirtoja ei ollut enää nähty. The Hurricane ja Randy Orton olivat loikanneet Smackdownista Raw'hon, mutta muuta merkittävää ei tällä osastolla ollut tapahtunut.


Chris Jericho & Christian (c) vs. Booker T & Goldust - World Tag Team Championship
Raw'n joukkuedivisioona on ollut kunnon myllerryksessä. Ensin Christianin ja Lance Stormin Un-Americans kaksikko hävisi vyönsä Kanen ja Hurricanen uudelle joukkueelle. Tämä mestaruustappio johti siihen, että parin viikon sisällä koko Un-Americans-porukka ajautui pahoihin sisäisiin erimielisyyksiin. Storm ja Christian syyttivät molemmat toisiaan mestaruustappiosta, ja lopulta kaksikko oli toistensa kurkussa kiinni. Kahdesta muusta epäamerikkalaisesta Regal liittoutui Stormin avuksi ja Test puolestaan Christianin tueksi. Christianilla ei kelvannut Testinkään apu, vaan seuraavalla viikolla hän julisti valitsevansa uudeksi joukkueparikseen painijan kokonaan Un-Americansien ulkopuolelta. Niinpä ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Christianin ja Chris Jerichon aivan uusi yhteenliittouma haastoi HurriKanen mestaruusvöistä. Kepulikonstien avulla Jericho ja Christian onnistuivat voittamaan vyöt itselleen. Heidän ensimmäisiksi haastajikseen nousivat Christianin tutut vihamiehet Goldust ja Booker T, joista erityisesti jälkimmäisellä oli ollut edellisviikkojen aikana rajuja erimielisyyksiä myös Chris Jerichon kanssa.

Kuten tarkkaavaisimmat huomasivat ottelun otsikosta, Raw'n joukkuemestaruusvöiden nimi oli muuttunut ilman kummempia selityksiä World Tag Team -mestaruuksiksi, sillä Smackdowniin oltiin perustamassa uusia WWE Tag Team -mestaruuksia. Täysin mysteeriksi minulle on ikuisesti jäänyt se, miksi SD:n mestaruusvöistä ei voitu tehdä World Tag Team -mestaruuksia. Nyt ollaan hullunkurisessa tilanteessa, jossa alkuperäiset (W)WWF/E-joukkuemestaruudet tunnetaan tästä lähtien World Tag Team -mestaruuksina, ja WWE Tag Team Championship -nimeä kantavat vyöt ovat saaneet alkunsa vasta vuonna 2002.

Täytyy nostaa hattua koko nelikolle siitä, kuinka hyvin he klaarasivat ottelun lopun, vaikka se meni kokonaan uusiksi, kun kehäköysi katkesi aivan yllättäen Jerichon yrittäessä Springboard Dropkickiään. Todella harvinaisen näköinen hetki, koska Jericho on tehnyt vastaavan liikken täysin vastaavalla tavalla tuhat kertaa, mutta jostain syystä nyt kehäköysirakennelma ei kestänyt sitä. Hienointa tässä oli kuitenkin siis se, että kaikki nelikossa olivat niin kovia ammattilaisia, etteivät he menneet sekaisin tilanteesta vaan muokkasivat ottelun loppukuviot lennosta kokonaan uusiksi ja tekivät sen vieläpä hyvin. Harmi vain, että ottelu ei muuten ollut mitenkään kovin erityinen vaan enemmänkin aika perustyylistä joukkuepainia. Taso oli ainakin itselleni jopa pieni pettymys, sillä olin odottanut Jerichon, Christianin ja Bookerin tapaisilta kavereilta enemmän. Kokonaisuutena siis ihan kiva joukkueottelu, joka jäi mieleen lähinnä poikkeustilanteensa vuoksi.
**½ (8:46)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Chris Jericho & Christian (Jericho pinned Booker after a Moonsault)

Dawn Marie vs. Torrie Wilson
Tässäpä todellinen klassikkostoryline painihistorian syöveristä. Jos joku ei muista/tiedä, mistä on kyse, niin kehotan keskeyttämään lukemisen tähän. Tätä ei kannata muistella, jos ei ole pakko. Muille muistutuksena, että kyllä vain: Tässä oli kyse juuri siitä storylinestä, jossa Dawn Marie alkoi lähennellä Torrien isää Al Wilsonia, joka oli arviolta reilusti yli 70-vuotias miehenalku. Torrie oli aivan järkyttynyt siitä, että hänen isällään oli jonkinlaista vispilänkauppaa nuoren ja hemaisevan Dawnin kanssa. Todellisuudessa tässä oli tietenkin kyse vain siitä, että Dawn tahtoi järkyttää Torrien mieltä, sillä hän ei voinut sietää Smackdownin kilpakumppaniaan. Monille ECW-ajoilta tuttu Dawn Mariehan oli siis tehnyt Smackdown- ja WWE-debyyttinsä huhtikuussa, ja viime kuukaudet hän oli pyörinyt alakortin kuvioissa yleisenä man eaterina. Tämä oli hänen painidebyyttinsä ppv-tason ottelussa.

Eipä tästä ottelusta ole hirveästi sanottavaa. Parasta oli näiden kahden kaunokaisen ulkomuoto, ja sen varmasti WWE:kin tiedosti tasan tarkkaan tätä ottelua buukatessaan. Sen enempää Dawn Marie kuin Torrie Wilsonkaan eivät ole tunnettuja suurina painitaitureina, joten mitään suurenmoisia painiotteita oli turha edes odottaa. Sen sijaan saimme paljon cat fightiä ja muutamia ihan oikeasti hauskoja hetkiä. Niistä kiitos kuuluu erityisesti tuomari Mike Sparksille, joka otti hyvää roolia puuttuessaan Dawnin ja Torrien pyörimiseen maassa. Kunniamaininta täytyy myös antaa Torrielle, joka tuntui yrittävän kovasti ja väläyttikin pari ihan kivaa painiliikettä. Dawn sen sijaan ei turhaan tällaisiin vaivaantunut. Ulkomuodoista huolimatta tämä oli kaikin puolin varsin turha ja liian pitkä ottelu. Samoilla sanoilla voi myös kuvata otteluun johtanutta storylineä.
* (4:40)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Torrie Wilson (Neckbreaker)

Ric Flair vs. Rob Van Dam
Ric Flair teki Unforgivenissä sen, mitä kukaan ei ollut odottanut häneltä. Flairia oli nöyryytetty viikkojen ajan ennen UG:tä, ja ppv:hen saavuttaessa Nature Boy oli vain varjo itsestään. Erityisesti Triple H oli julistanut koko WWE:n fanikunnalle, että Flair on has been, jonka olisi pitänyt eläköityä viimeistään WCW:n kaatumisen jälkeen. Kun Flair vielä hävisi Chris Jericholle IC-mestaruusottelussa tämän käytettyä Flairin omaa kikkaa häntä vastaan, Flair oli kuin maansa myynyt. Pukuhuoneessa Flair sai tukea RVD:ltä, joka oli edellisviikkoina tehnyt yhteistyötä Flairin kanssa Triple H:ta vastaan, sillä RVD oli noussut HHH:n ykköshaastajaksi. Niinpä tilanne näytti päivänselvältä, kun mestaruusottelun lopussa Flair juoksi kehään ja tarttui HHH:n lekaan. Kaikki olettivat Flairin täräyttävän HHH:lta tajun kankaalle, mutta sen sijaan Nature Boy löikin RVD:tä lekalla suoraan vatsaan. Van Dam vajosi maahan lyötynä, ja HHH säilytti mestaruutensa. Heti tämän jälkeen Flair liittoutui yhteen Triple H:n kanssa ja ryhtyi tämän manageriksi. Flairin toinen tämänvuotinen heel turn onnistui paljon ensimmäistä tehokkaammin, sillä HHH ja Flair muodostivat Raw'ta hallitsevan tuhokaksikon hyvin pitkäksi aikaa. RVD:tä ei näiden herrasmiesten yhteenliittouma miellyttänyt suuremmin. Sen sijaan Van Dam kantoi kaunaa Flairille tämän takinkäännöstä, ja nyt hän sai vihdoin mahdollisuutensa kostoon.

Harmillisesti ei niin erityinen ottelu kuin olisi voinut toivoa. Taustalla oli hyvä storyline, ja Flair sekä RVD ovat vieläpä mielenkiintoisia painijoita. Ikävä kyllä tässä kuitenkin jatkuu Flairin viime kuukausien trendi sen osalta, ettei hän ole pystynyt itseään nopeampia ja nuorempia painijoita vastaan sellaisiin otteluihin, joita olisi voinut odottaa. Ensin oli Chris Jericho ja nyt Rob Van Dam. Molemmissa tapauksissa ottelu kuulostaa paperilla ihan huippuottelukandidaatilta, mutta niin vain lopputuloksessa jäädään parhaimmillaankin vain hyvän tasolle. Tämä ottelu ei yllä ihan edes kolmeen tähteen, sillä erityisesti Flairin hallintaosuus oli aika vaisua katsottavaa, jonka aikana yleisökin hiljeni täysin. Ottelu kyllä lähti käyntiin hyvin ja vauhdikkaasti, ja myös loppuvaiheet olivat ihan jees, mutta eipä niissäkään mitään ennennäkemätöntä meininkiä meille tarjoiltu. Ihan kiva, mutta parempaa olisi voinut toivoa.
**½ (7:59)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)

Jamie Noble (c) w/ Nidia vs. Tajiri - WWE Cruiserweight Championship
Parin kuukauden tauon jälkeen oli taas aika päästää cruiserweightit ppv-tason otteluun. Mestaruus oli edelleenkin Jamie Noblen käsissä, ja samojen käsien käsittelystä tuntui pitävän myös Noblen sekopäinen tyttöystävä Nidia. Viime aikoina Noblella ja Nidialla oli kuitenkin ollut jonkinlaista kärhämää, ja niinpä hieman ennen No Mercyä heidät oli pistetty ottelemaan toisiaan vastaan ottelussa, jonka tuomariksi määrättiin Noblen ja Nidian kanssa jonkun verran viime aikoina yhteistyötä tehnyt Tajiri. Ottelu päättyi Noblen voittoon, minkä jälkeen Tajiri yritti auttaa Nidian ylös. Sen sijaan Nidia hyökkäsikin Tajirin kimppuun, ja myös Noble liittyi karkeloihin pieksemällä Tajirin kanveesiin. Tämän jälkeen Noble ja Nidia sopivat erimielisyytensä ja aloittivat SD-faneille hyvin tutuksi tulleen lääppimisen keskellä kehää. Tajiri ei kohtalostaan innostunut, ja nyt hän tahtoi päästä kostamaan Noblelle ja samalla viemään häneltä CW-mestaruuden itselleen.

Ei tämäkään parasta cruiserweight-toimintaa ollut, ja kieltämättä nyt meininki tuntui hetkittäin hieman laimealta verrattuna TNA:n materiaaliin. Tuo ongelma on tosin enemmänkin oman pääni sisällä, sillä tällä hetkellä tulee katsottua niin paljon X-Divisioonan järkyttävän räiskyvää spottailua, että tämmöinen tarkoituksella rauhallisemmaksi rakennettu CW-ottelu ei millään voi tuntua samalta. WWE:n logiikka näissä otteluissa on nimenomaan se, että jokaisen spotin pitää tuntua merkittävältä, ja ymmärrän sen täysin. Siitä huolimatta täytyy todeta, että ei tämä tosiaan ollut parasta CW-meininkiä edes WWE:n mittapuulla. Se on itse asiassa pienoinen yllätys, koska Noble ja Tajiri ovat kaksi todella taitavaa kaveria, joten olisin odottanut heiltä mahdollista showstealeria. Sen sijaan nyt jäätiin vain hyvän tasolle. No, oli tämä illan paras ottelu tähän mennessä.
*** (8:15)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jamie Noble (Pinned Tajiri after Nidia's interference)

Triple H (c) vs. Kane (c) - Winner Take All Match for the World Heavyweight & WWE Intercontinental Championships
Hmm, perun sittenkin kaiken pahan sanottavani siitä Al Wilson -anglesta. Se oli nimittäin todellista kultaa tähän verrattuna. Tämä on nimittäin SE kuuluisa Kane vs. HHH -feud. Alkunsa kuvio sai oikein rauhallisesti: Kane oli ollut syyskuisen paluunsa jälkeen liekeissä. Ensin hän voitti Tag Team -mestaruudet uuden ystävänsä Hurricanen kanssa ja heti seuraavalla viikolla hän voitti IC-mestaruuden Chris Jericholta. Seuraavalla viikolla Raw'n General Manager Eric Bischoff saapui ilmoittamaan, että yhdellä show'lla ei voi olla kahta päävyötä (WHW ja IC). Oli aika yhdistää nämä vyöt ja samalla luopua WWE:n perinteikkäästä Intercontinental-mestaruudesta. No Mercyyn buukattiin Kanen ja HHH:n välille ottelu, josta tulisi Raw'n kiistaton ykkösnimi.

Tähän asti kaikki on hyvin, mutta tästähän se todellinen hauskuus alkoi. Nimittäin seuraavalla viikolla Triple H saapui areenalla kertomaan, että Kane oli murhaaja. 10 vuotta sitten hän oli murhannut (arvasitte jo varmaan) Katie Vick -nimisen naisen. Kane puolustautui saman tien näiltä törkeiltä syytteiltä ja kertoi Katien olleen hänen vanha ystävänsä, joka kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa. Kane oli ajanut autoa, muttei voinut mitään, kun suuri eläin hyppäsi pimeästä tielle. HHH ei uskonut Kanen selityksiä, mutta tämä oli vasta alkua koko feudin legendaarisimalle ja samaille painihistorian naurettavimmalle hetkelle, jota ei löydy edes YouTubesta. Long story short: seuraavalla viikolla meille näytettiin angle "hautajaisista", jossa arkussa oli mukamas Katie Vickin ruumis. Yhtäkkiä paikalle saapuu Triple H pukeutuneena Kanen maskiin. Hetken ajan hän katsoo "ruumista" ja alkaa sitten panna tätä "ruumista" keskellä huonetta. Juuri niin. HHH väitti, että Kane ei ollut pelkästään murhannut vaan myös raiskannut Katien - luultavasti vieläpä Katien kuoleman jälkeen, koska Vickin ruumiista löydetty siemenneste oli tuoretta. Jostain syystä tätä anglea ei ikinä mainittu uudestaan WWE:n lähetyksessä. Ei edes tässä ppv:ssä. Ottelun hypevideossa tyydyttiin ainoastaan murhasyytöksiin, jotka nekin olivat jo tarpeeksi idioottimaisia. Tämä feud on jotain aivan älytöntä.

Aika kahtiajakoinen ottelu. Ensimmäisen vajaan 10 minuutin ajan olotilani muuttui aste asteelta epätoivoisemmaksi, sillä HHH ja Kane eivät aloittaneet ottelua ollenkaan sillä tavalla kuin olin odottanut. Ajattelin etukäteen, että tästä tulisi ensiminuutista lähtien todella fyysinen ja ehkä jopa vauhdikas mäiskintä. Sen sijaan ensimmäiset vajaat 10 minuuttia olivat ihan peruspainia, joka oli osittain jopa aika tylsää ja jossa kaikki liikkeetkään eivät menneet kohdalleen. Yleisökään ei ollut erityisen hienosti mukana. Sitten kuitenkin nähtiin käänne, kun Ric Flair ja Hurricane sekaantuivat otteluun. Yhtäkkiä homma lähtikin käyntiin juuri sillä tavalla kuin olin heti alussa toivonut, ja koko juttu tuntui saivan kokonaan uuden alun. Loppuosuus olikin sitten vauhdikasta, intenssiivistä ja jopa jännittävää mäiskintää. Nähtiin jopa hieno selostuspöytäbumppi. Loppuosuuden ansiosta tämä nousee hyväksi, mutta alkuosuuden perusteella tämä olisi voinut jäädä tv-ottelutasoiseksikin.
*** (16:13)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H (Pedigree)

Chris Benoit & Kurt Angle vs. Edge & Rey Mysterio - WWE Tag Team Championship Tournament Final Match
Tosiaan. Vähän toisenlaisiin tunnelmiin sitten. Stephanie McMahon oli julistanut, että Smackdownin olisi aika saada omat joukkuemestaruusvyönsä, kun he olivat menettäneet alkuperäiset vyöt Raw'lle Un-Americansien siirtymisen vuoksi. Lokakuun aikana nähtiin kahdeksan joukkueen turnaus, jossa välieriin selvisivät Chavo & Eddie Guerrero, Edge & Rey Mysterio, Reverend D-Von & Ron Simmons sekä Kurt Anglen ja Chris Benoit'n yllätysjoukkue. Steph oli nimittäin määrännyt, että joukkuemestaruusturnauksen arvon nostamiseksi Benoit ja Angle joutuisivat tekemään yhteistyötä joukkueena, vaikka viime aikoina he olivatkin lähinnä olleet toistensa kurkuissa kiinni. Jos jompi kumpi kävisi turnauksen aikana toisen kimppuun, molemmat joutuisivat hyllytetyksi vuoden ajaksi ilman palkkaa. Anglen ja Benoit'n yhteistyö olikin sujunut odotettua paremmin, sillä välierissä he voittivat Guerrerot. Edge ja Mysterio puolestaan voittivat D-Vonin ja Simmonsin, joten tässä sitä nyt oltiin.

Edellinen ottelu on tunnettu painihistorian idioottimaisimmasta storylinestä. Tämä ottelu on puolestaan yleisesti IWC:n keskuudessa tunnettu vuoden 2002 parhaana otteluna ja itsestäänselvänä *****-otteluna. Dave Meltzer on antanut tälle ottelulla arvosanaksi ****3/4, mikä on yleisen käsityksen mukaan huutava vääryys. Nämä kaikki faktat selvisivät minulle vasta tämän ottelun jälkeen, mikä sai minut todella hämmästelemään omaa arvosteluani. Katsoin jopa ottelun uusiksi, mitä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt muiden mielipiteiden takia, mutta mielipiteeni ei muuttunut. Niinpä teen varmaan jonkinlaisen loukkauksen tälle "kaikkien aikojen joukkueottelulle" ja postaan tässä nyt oman mielipiteeni tästä ottelusta:

Tämän huikean alkujohdattelun jälkeen on hyvä tehdä heti aluksi selväksi, että tämä oli minusta huippuluokan ottelu ja että annoin tälle arvosanaksi neljä tähteä. Neljä tähteä, mutta en yhtään enempää. Jos näille neljälle kaverille annetaan yli 20 minuuttia aikaa, on lähestulkoon varmaa, että he käyttävät sen hyödykseen ja näyttävät, millaista upea joukkuepaini voi olla. Oli hienoa nähdä, että WWE on vihdoin nostamassa joukkuedivisioonansa imagoa uudelleen yli vuoden rypemisen jälkeen. Mutta silti. Minä uskon, että tästä ottelusta voidaan vielä parantaa. Ottelun alkupuoliskosta nimittäin huokui hetkittäin sellainen fiilis, että nelikko yritti väkisin rakentaa ottelusta vielä suurempaa kuin se oli. Ilmeisesti tämä rakentelu on uponnut kaikkiin muihin arvostelijoihin, mutta minusta se tuntui väkinäiseltä. Lisäksi se kostautui lyhytkestoisilla vaisuilla hetkillä, jotka saivat minut jo epäilemään, onko tästä ottelusta showstealeriksi. Onneksi epäilyt olivat toki lopulta turhia, sillä loppua kohti ottelun meininki parantui aivan huikeasti. Loppuminuutit olivat sellaista tykitystä, jota minä toivoisin näkeväni enemmänkin. Silti tämä ei mielestäni ollut se vuosituhannen paras joukkueottelu tai edes tämän vuoden paras ottelu. Huippuluokan kohtaaminen toki, mutta ei sen enempää. Loppuun on myös hyvä mainita, että Cole oli tämän ottelun aikana aivan jumalattoman rasittava. Hän mainitsi ainakin 30 kertaa ottelun aikana, kuinka tämä "on kiitos Smackdownin uskollisille faneille". Tulee selväksi vähemmälläkin yrittämisellä, Michael.
**** (22:03)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Chris Benoit & Kurt Angle (Angle made Edge submit with an Ankle Lock)

Trish Stratus (c) vs. Victoria - WWE Women's Championship
WWE:n naisten divisioona oli kesällä saanut uuden tulokkaan, kun Victoria teki WWE-debyyttinsä. Sekopäisen ja jopa mielipuolisen oloinen Victoria puhui itsekseen ja kuuli ääniä päänsä sisältä. Lisäksi hän kuitenkin syytti Trish Stratusta siitä, että Trish oli puukottanut häntä selkään vuosia sitten, kun he olivat molemmat toimineet fitness-malleina. Niinpä Victoria olikin käynyt Trishin kimppuun heti debyytissään, ja kuukausia kestäneen vihanpidon ja yhteenottojen jälkeen Victoria vihdoin teki tässä No Mercyssä ppv-debyyttinsä ja pääsi heti ottelemaan WWE:n Women's-mestaruudesta.

Harmillisesti täytyy todeta, että tämä(kin) ottelu oli pettymys. Odotin, että Trish ja Victoria näyttävät aikaisemmin esiintyneille Dawn Marielle ja Torrie Wilsonille, millaista todellinen naisten paini on. Toki he hoitivat homman paremmin kuin Dawn ja Torrie, mutta aika heikoksi jäi tämän kaksikon suoritus, kun otetaan huomioon, että he ovat oikeasti lahjakkaita naispainijoita ja Dawn sekä Torrie puolestaan lähinnä malleja. Victorian ensimmäinen ppv-tason esiintyminen ei kieltämättä vakuuttanut ollenkaan sillä tavalla kuin tämän lahjakkaan naispainijan otteet tulisivat onneksi tulevina vuosina tekemään. Tässä Victoria botchasi pari kertaa aika pahasti ja oli muutenkin hieman kömpelön oloinen. Samoin Trish tuntui taantuneen otteissaan verrattuna vaikkapa Unforgivenin oikeasti hyvään naisten otteluun. Tämä oli heikoin Women's-mestaruusottelu kuukausiin, mutta ehkäpä ensi kerralla onnistutaan paremmin. Olen silti iloinen Victorian debyytistä.
*½ (5:31)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Trish Stratus (Roll up)

Brock Lesnar (c) w/ Paul Heyman vs. Undertaker - Hell In A Cell Match for the WWE Championship
Undertakerin ja Brock Lesnarin feud oli jäänyt Unforgivenissä pahasti kesken, sillä ottelu oli päättynyt tupladiskaukseen, koska tuomari ei saanut pidettyä hommaa aisoissa. Seuraavilla viikoilla feud syveni entisestään, ensin fyysisesti ja sitten henkisesti. Fyysisen osuuden huipentuma oli se, kun Lesnar ja Heyman pieksivät 'Takerin backstagella niin pahasti, että 'Takerin käsi murtui hyökkäyksessä. UT joutui pitämään kädessään kipsiä, mutta hän tahtoi silti otella Lesnaria vastaan, ja Stephanie McMahon vieläpä teki ottelusta Hell In A Cellin. 'Takerin käden murtaminen ei kuitenkaan ollut Lesnarille ja Heymanille tarpeeksi, sillä seuraavaksi he toivat mukanaan Smackdowniin Tracy-nimisen naisen, joka väitti, että hänellä oli viimeisen kolmen kuukauden ajan ollut seksisuhde 'Takerin kanssa, vaikka UT:n vaimo Sara oli ollut viimeisillään raskaana. 'Taker kiisti syytökset ja kertoi, että Tracy oli sekopäinen nainen, jonka kanssa hän oli seurustellut 7 vuotta sitten ennen kuin oli edes tavannut vaimonsa. 'Taker sai vihdoin kostonsa ppv:tä edeltävässä Smackdownissa, jossa hän sai piestyä Lesnarin ja Heymanin. Lisäksi Steph ilmoitti, että UT saisi pitää kipsin kädessään myös tämän ottelun ajan.

Tämä oli mielestäni illan paras ottelu. Kaikessa brutaaliudessaan tämä aiheutti jopa tietynlaista pahaa oloa, joka ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole huono asia. Tämä oli ainutlaatuisen brutaali Hell In A Cell, vaikka sekunniksikaan ei poistuttu häkistä. Samalla tämä osoitti, ettei huikeaan HIAC:hen tarvita välttämättä häkistä poistumista. On myös vielä todettava, että Undertaker ei ole varmasti monesti vuotanut yhtä paljon verta kuin tässä ottelussa. Hetkittäin verenvuoto näytti aivan käsittämättömän pahalta, ja se toi tämän ottelun tunnelmaan huikean lisän. Erinomainen esimerkki siitä, miten verta oikeasti WWE:ssä pitäisi edelleen voida käyttää. Tässä ottelussa ei sinänsä nähty mitään suuria painiliikkeitä tai muuta ilmiömäisiä spotteja, ja se ei todellakaan ollut tämän kohtaamisen tarkoitus. Tämän oli tarkoitus olla vuoden rajuin, fyysisin ja intensiivisin tappelu, ja siinä se onnistui täydellisesti. Minun silmissäni tämä ei nouse vuoden otteluksi, koska SS:n Michael vs. HHH:ssa oli paljon samaa kuin tässä mutta vielä ainutlaatuisella paluutarinalla ja upeilla painiotteilla höystettynä. Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että tämä oli kiistaton klassikko ja roolissaan aivan huikea kohtaaminen.
****½ (27:18)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Brock Lesnar (F-5)

*** Undertaker
** Brock Lesnar
* Rey Mysterio

Kokonaisarvio No Mercystä: Vähän tällaiseksi kahden ottelun show'ksihan tämä meni. Main Event oli aivan huikea klassikko, ja ei WWE Tag Team -mestaruusotteluunkaan hienoutta voi ruveta yhtään kiistämään, vaikkei se minusta ollutkaan MOTY-tasoinen. Toki on myös huomioitava, että tarjolla oli pari muuta hyvää ottelua ja että naisten kohtaamisia lukuun ottamatta mikään ottelu ei edes jäänyt alle **½:n. Keskiarvonsa puolesta tämä oli siis varsin kova tapahtuma, mutta silti kokonaisfiilistä heikentää hieman esimerkiksi se, kuinka vaisusti yleisö oli mukana suurimman osan show'sta. Annan arvosanaksi kuitenkin Hyvän, koska tavallaan tämä oli tosi kova show, mutta parempaankin olisi pitänyt voida pystyä.

1. WWE SummerSlam - Loistava
---------------
2. WWE Unforgiven - Hieno
---------------
3. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
5. WWE No Mercy - Hyvä
6. WWE King of the Ring - Hyvä
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #10 - Hyvä
---------------
8. WWE Vengeance - Ok
9. WWE Judgment Day - Ok
10. WWF Backlash - Ok
11. WWF No Way Out - Ok
---------------
12. WWF Insurrextion - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #7 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #11 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #4 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #8 - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #5 - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #6 - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #13 - Kehno
---------------
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #12 - Surkea
23. WWA The Revolution - Surkea
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #9 - Surkea
25. WWA The Eruption - Surkea
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #3 - Surkea
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #16 - Surkea
28. WWA The Inception - Surkea

Seuraavaksi lisää WWE:tä ja Rebellion.

[What]

Tuo Angle & Benoit - Mysterio & Edge ottelun myyttinen arvostus viiden tähden matsina oli minulle kyllä aivan uusi asia. Viiden tähden matseista puhuttaessa esiin pulpahtelee helposti sellaiset kuten Michaels-Undertaker ja Stone Cold-Hitman, mutta harvemmin tuossa yhteydessä olen tuota matsia kuullut mainittavan.

No Mercy 02:sta en ole koskaan kokonaisuudessaan katsonut, ja tuon mainitun joukkuematsin olen varmaankin katsonut joskus 6 vuotta sitten kelvottomalla wmv-laadulla. Olisi kyllä uusintakatselun tarpeessa...

... pääottelu on kyllä tullut moneen kertaan katseltua yksittäisenä matsina. Kenitys osasikin hienosti tiivistää ottelun hengen. Vuoden rumin, rajuin ja intensiivisin tappelu vai miten se meni?

[Kenitys]

Tuo Angle & Benoit - Mysterio & Edge ottelun myyttinen arvostus viiden tähden matsina oli minulle kyllä aivan uusi asia. Viiden tähden matseista puhuttaessa esiin pulpahtelee helposti sellaiset kuten Michaels-Undertaker ja Stone Cold-Hitman, mutta harvemmin tuossa yhteydessä olen tuota matsia kuullut mainittavan.

Samoin, mutta kun aloin nettiarvosteluja asiasta tutkia, niin lähes poikkeuksetta on arvosanaksi annettu *****. On myös valittu Wrestling Observer Newsletterissä vuoden 2002 parhaaksi otteluksi.

[Myhvatte]

Tuo Angle & Benoit - Mysterio & Edge ottelun myyttinen arvostus viiden tähden matsina oli minulle kyllä aivan uusi asia. Viiden tähden matseista puhuttaessa esiin pulpahtelee helposti sellaiset kuten Michaels-Undertaker ja Stone Cold-Hitman, mutta harvemmin tuossa yhteydessä olen tuota matsia kuullut mainittavan.

Samoin, mutta kun aloin nettiarvosteluja asiasta tutkia, niin lähes poikkeuksetta on arvosanaksi annettu *****. On myös valittu Wrestling Observer Newsletterissä vuoden 2002 parhaaksi otteluksi.

Sanoisin että IMO tuo on paras näkemäni Tag Team-matsi, jossa EI ole jotain HC-stipulaatiota (kuten TLC).

No Mercy 2002. Erittäin legendaarinen PPV itselleni ja olin ihan kuumana tuohon Taker/Lesnari-feudiin. Totta, että PPV on lopulta pari huippumatsia ja laimea undercard. Omat ensikosketukseni Flairin painiin ovat myös tältä ajalta ja en luonnollisesti pitänyt häntä kovin kummoisena, koska Flair ei tosiaan oikein jaksanut tuolloin. Mutta esim. tuo HIAC on minun makuuni se kaikkien aikojen paras HIAC - usein sompailen sen ja HHH/Cactus Jackin välillä, mutta tämän Taker/Lesnarin olen nähnyt lukuisia kertoja ja aina se on kova. Taker nosellaamassa kättään matsin lopussa on ehkä ainoa kauneusvirhe.

Itsekin olen usein koittanut etsiä noita Katie Vick promoja netistä, tuloksetta Triple H:n arkkuhässintöjen lisäksihän mukana oli vielä Kanen kostopromo, jossa Triple H-naamaria pitävän jampan p****estä kiskottiin erinäisiä tavaroita.

Tulevaa Survivor Seriesin arvostelua odotan myös mielenkiinnolla; siinä ollaan mielestäni lähimpänä täydellistä PPV:tä, joka ei ole Wrestlemania. Wrestelemanioista puheenollen, ite pidän tuota 22:sta ihan hyvänä. On se ainakin moninkertaisesti viimevuotisia paskoja parempi kokonaisuus. Häpeilemättömän paljon rehellistä hoocee-mättöä ja tunnelmaltaan ainutlaatuinen ME. Triple Threath on myös meikän mielestä liian lyhyt, samoin kuin MitB, mutta ajavat asiansa. Foleyn ja Edgen matsi on toki erinomainen, mutta mun mielestäni siinä on aina tökkinyt yksi juttu... Se tuntuu hyvin hätäisesti kasaan pistetyltä kopiolta Ortonin ja Foleyn matsista, jolla taasen oli pitkä ja vahva buildi. Toki Edge ja Foley ottavat tuossa ihan hullua iskua, mutta stoorimielessä se on aina tuntunut vain yritykseltä nyhtää Foleystä Edgellekin samanlainen hardcore-päänahka kuin Ortonille. Don't get me wrong, hyvä matsi se on silti.

[Kenitys]

Sanoisin että IMO tuo on paras näkemäni Tag Team-matsi, jossa EI ole jotain HC-stipulaatiota (kuten TLC).

Pelkissä 2 vs. 2 -otteluissa pääsee itsellänikin varmasti aika korkealle, mutta voin lyödä pääni vetoa, että jokusen paremmankin olen nähnyt. En kylläkään ilmeisesti tämän projektin aikana (kun arvostelujani tarkistelin), mutta palataan tähän asiaan joskus. Kyseessä on siis kiistatta huikea ottelu, muttei silti mielestäni mikään ilmiömäinen klassikko.

Mutta esim. tuo HIAC on minun makuuni se kaikkien aikojen paras HIAC - usein sompailen sen ja HHH/Cactus Jackin välillä, mutta tämän Taker/Lesnarin olen nähnyt lukuisia kertoja ja aina se on kova. Taker nosellaamassa kättään matsin lopussa on ehkä ainoa kauneusvirhe.

Omissa vertailuissani Cactus Jack/HHH ja HBK/Undertaker menevät tämän edelle, mutta hyvä kolmas tämä on mitä todennäköisemmin.

Itsekin olen usein koittanut etsiä noita Katie Vick promoja netistä, tuloksetta :D Triple H:n arkkuhässintöjen lisäksihän mukana oli vielä Kanen kostopromo, jossa Triple H-naamaria pitävän jampan p****estä kiskottiin erinäisiä tavaroita.

Klassikkokamaa alusta loppuun. Jonkinlainen kulttiteko olisi WWE:ltä vain myöntää häpeällinen historiansa ja upata nämä YouTubeen kaiken kansan ihmeteltäväksi. Jos siis emme eläisi PG-Eralla.

Tulevaa Survivor Seriesin arvostelua odotan myös mielenkiinnolla; siinä ollaan mielestäni lähimpänä täydellistä PPV:tä, joka ei ole Wrestlemania.

Hehee, kohta se sieltä tulee. Sen verran pitänee spoilata, että olen täysin samaa mieltä. SurSer 02 on yksi kaikkien aikojen suosikkitapahtumistani, ja olen aina hieman kummastellut sitä, että tässä vuoden 2002 hehkutuksessa SummerSlam tuntuu varastavan kaiken huomion Seriesiltä. Mutta siitä lisää siis parin viikon päästä.

Wrestelemanioista puheenollen, ite pidän tuota 22:sta ihan hyvänä. On se ainakin moninkertaisesti viimevuotisia paskoja parempi kokonaisuus.

Höps. Viime vuoden 'Mania menee heittämällä ohitse, eikä tämänvuotinenkaan kokonaisuus paljoa heikommaksi jää. 22 oli loppujen lopuksi aika vaisu kokonaisuus esim. edellä luettelemistasi syistä. Foleyn ja Edgen ottelu on tosiaan klassikko, mutta olihan siinä semmoinen "annetaan Edgelle samalla tavalla uskottavuutta kuin Ortonille kun ei viitsitty sitä buukata vielä WM:n päämestaruusotteluun vaan annettiin sille räkäinen kuukauden mestaruuskausi" -fiilis.

[Krizski]

No Mercy 2002 on kova WWE:n väli-PPV:ksi.
Mulle toi joukkueottelu myös on yksi parhaimpia WWE:ssä nähtyjä perus 2vs2 otteluja. En edes tähän hätään muista parempia.
Myös tuo Hell In a Cell ottelu on kärkipäässä tässä brutaalissa matsimuodossa. Siinä osattiin todella hyvin tuoda se viha ja aggressio esiin, mitä Undertakerin ja Lesnarin välillä oli.
Tuo Katie Vick juonikuvio on jotain niin älytöntä.. Ei kyllä ymmärrä kuka se on keksinyt, mutta sitä vielä vähemmän ymmärrän, kuka hemmetti sen idean päästi menemään lävitse käsikirjoitukseen. Klassikkotavaraa!

Nää Britannian PPV:t ovat vähän jääneet vähemmälle huomiolle, eikä niissä vissiin kovinkaan paljon erikoisuuksia tapahdu. Mitä nyt tuota ottelulistaa tutkin niin ei sieltä näin nopealla kädellä nouse kovinkaan suuria tunteita. Ehkä eniten kiinnostaa tuo Cruiserweight mestaruusottelu ja myös joukkuemestaruusottelu.

Survivor Series 2002... Aaaahhh, ihana tapahtuma kertakaikkiaan. Ensimmäistä kertaa nähdään Elimination Chamber ottelu, jonka rakentelu oli myös onnistunut. Eräs mielenkiintoinen painijakin taitaa Survivor Seriesissä ilmestyä kehään. Tuleva SurSer on myös minulle yksi kovimmista WWE:n tuottamista PPV:stä ja odotan tuon arvostelua Kenitykseltä. Kuten myös muitakin arvosteluja, onhan sieltä välissä muistaakseni tulossa TNA:ta, joka on mielenkiintoista luettavaa, jolla saa omaa sivistystä paremmaksi, kun tuon ajan TNA on hyvin hepreaa minulle

Summasummaarum, jälleen hyvää työtä!

[Myhvatte]

Tuo Katie Vick juonikuvio on jotain niin älytöntä.. Ei kyllä ymmärrä kuka se on keksinyt, mutta sitä vielä vähemmän ymmärrän, kuka hemmetti sen idean päästi menemään lävitse käsikirjoitukseen.

Kyllä se ainakaan kilsojen päähän haiskahtaa VKM:n aivoitukselta. Kyseessä on kuitenkin visionääri, joka on otellut myös I Quit-matsin omaa tytärtään vastaan ja "Tag"-matsin HBK:tä ja Jumalaa vastaan.

[Kenitys]

Jees, kiitoksia monista kommenteista. Siirrytäänpä eteenpäin.


REBELLION 2002

WWF/E oli järjestänyt brittikatsojille eksklusiivisen Rebellion-nimisen ppv:n vuodesta 1999 lähtien. Tämä oli siis historian 4. ja samalla viimeinen Rebellion. Brand splitin saapuminen oli nimittäin pistänyt WWE:n miettimään britti-ppv:eiden jatkamista. Vielä vuonna 2002 nähtiin sekä Insurrextion että Rebellion, joista Insurrextion oli pelkästään Raw-painijoiden tähdittämä ja tämä Rebellion vastavuoroisesti historian ensimmäinen SD:n oma ppv. Ensi vuonna nähtäisiin enää Insurrextion, joka jäisikin toistaiseksi viimeiseksi Briteissä järjestetyksi ja pelkästään briteissä lähetetyksi ppv:ksi. Pitää muuten huomauttaa, että tapahtuman selostajat Michael Cole ja Tazz mainitsivat tapahtuman alkujuonnossa, että Smackdownin kalusto oli vieraillut ppv:tä edeltävän viikon aikana muun muassa Helsingissä. Tuo vierailu oli siis kaikkien aikojen ensimmäinen Suomessa järjestetty house show, jonka varmaan muutama tämänkin laudan kävijöistä muistaa yhä. Omistakin kavereistani pari ryntäsi tuonne innolla. Oma WWE-kiinnostukseni oli tässä vaiheessa laskenut kesän huumasta sen verran pahasti, etten olisi vähäisiä rahojani jaksanut tuollaiseen reissuun käyttää. Ensimmäistä omaa WWE:n live-show'tani sain odottaa vielä kolme vuotta.


Booker T vs. Matt Hardy
Sekä Bookerin että Hardyn läsnäolo ainoastaan Smackdownin painijoille tarkoitetussa ppv:ssä vaatinee selitystä. Booker T:n tarina on helpompi: hän oli rosterin lisänä ainoastaan Euroopan-kiertueen ajan, mitä Stephanie McMahon selitti show'n alussa pitämässä promossaan jotenkin ovelasti sillä, että Smackdown oli treidannut Big Show'n Raw'sta itselleen kuluneella viikolla (ja silti Show ei jostain syystä ollut mukana tässä ppv:ssä). En ihan ymmärtänyt, miten se oikeutti heitä käyttämään myös Bookeria tässä show'ssa, mutta samapa tuo. Matt Hardy on sen sijaan asia erikseen. Matt oli nimittäin lähtenyt Raw'sta SD:hen ja hylännyt veljensä jo kesän lopuilla kyllästyttään jäämään aina kakkoseksi Jeffille. Samalla Matt oli tehnyt kunnolla sen heel-turnin, jota hän yritteli jo edellisen vuoden lopuilla mutta epäonnistui surkeasti. Hardy viimeisteli heel-turninsa aloittamalla oman Mattitude-"kulttinsa" ja nimeämällä itsensä sen johtajaksi, Matt Hardy Version 1.0:ksi. Ensimmäiseksi Mattitude Followerikseen hän rekrytoi Shannon Mooren, joka ei kuitenkaan ollut Hardyn rinnalla tässä ottelussa. Tämä oli myös sitä aikaa, kun Hardyn sisääntuloissa alettiin käyttää nerokasta tietokone-screeniä, jonka reunassa näkyi aina hauskoja Matt Hardy -faktoja.

Piristävän erilainen avausottelu illalle. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa Hardyakin kunnon tasaväkisessä ottelussa, erityisesti tällä nerokkaalla heel-hahmollaan. Booker T ei ole ensimmäinen painija, jonka olisin itse kehitellyt Hardyn ppv-vastustajaksi, mutta tämä parivaljakko tempaisikin kasaan oikein viihdyttävän openerin. Oli mukava nähdä, kuinka Booker ja Matt eivät alkaneet hannailemaan vaan pistivät oikeasti parastaan brittiyleisön edessä. Ei tämä toki mikään painitaiteen superteos ollut, mutta sellaista tuskin kukaan odottikaan filleri-openerilta. Odotuksiin nähden siis todella mukava tapa avata show. Keskivaiheen turha lukottelu oli hetkellisesti ehkä hiukan tylsää katsottavaa, mutta sen paikkasivat ottelun viimeiset minuutit, jotka olivat todella viihdyttävää meininkiä. Plussaa myös siitä, että molemmat saatiin näyttämään ottelussa hyvältä.
*** (8:26)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Booker T (Scissors Kick)

John Cena & Dawn Marie vs. Billy Kidman & Torrie Wilson
Tässä ottelussa oli yhdistetty kaksi Smackdownin midcard-feudia. Dawn Marien ja Torrie Wilsonin feudi ei ollut ehtinyt muuttua paljoakaan No Mercyn jälkeen, sillä tuosta ppv:stä oli vain viikko aikaa. Dawn ahdisteli edelleen Torrien isää Al Wilsonia, mistä Torrie ei ollut erityisen innoissaan. Sen sijaan tätä toista feudia ei ollutkaan vielä selvitetty ppv-tasolla. Billy Kidman ja John Cena olivat osallistuneet Smackdownin joukkuemestaruusturnaukseen joukkueena, mutta kaksikko hävisi ottelunsa heti ensimmäisellä kierroksella. Tämän jälkeen uikkari-Cena teki elämänsä ensimmäisen heel-turnin ja pieksi Kidmanin maahan, koska heidän tappionsa oli Cenan mukaan yksin Kidmanin syytä. Seuraavina viikkoina Kidman ja Cena olivat ottaneet yhteen Singles-otteluissa, joissa molemmat olivat vieneet voiton kevyillä kepulikonsteilla. Nyt Cena sai joukkueparikseen Dawnin ja Kidman puolestaan Torrien, joka oli hänelle läheinen tuttavuus jo WCW:n ajoilta.

Tällä kertaa Dawnin ja Torrien feudiin liittyvä ottelu oli jopa ihan kiinnostavaa katsottavaa, koska mukaan oli heitetty Cena ja Billy Kidman. Ehdottomasti parasta antia tässä ottelussa olikin näiden kahden herrasmiehen keskinäinen välienselvittely. Aikaa tuo meininki tosin sai sen verran vähän, että ei sitä kovin massiivisesti voi lähteä kehumaan. Kidman näytti jälleen kerran hyvältä liikkuessaan vauhdikkaasti kehässä, ja Cenakin pysytteli ihan mukavasti mukana. Naisten osuus jätettiin juuri sopivan pieneksi niin, että yleisö innostui siitä muttei kuitenkaan ehtinyt tylsistyä. Buukkauksellisesti tämä ottelu siis täytti ehdottomasti tavoitteensa, mutta ei tämä laadultaan ollut silti tv-show'n tasoista joukkueottelua kummempia. Ihan jees välipala, ja loppuratkaisu aiheuttaa toki tänä päivänä pientä hykertelyä.
** (12:01)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Billy Kidman & Torrie Wilson (Kidman pinned Cena after a Shooting Star Press)

Funaki vs. Crash
Näitä kumpaakaan ei ole nähty ppv-tasolla painimassa lähes vuoteen. Itse asiassa molempien viimeisin ppv-ottelu on Survivor Series 2001:stä, jossa he osallistuivat Immunity Battle Royaliin. Sen jälkeen oli tapahtunut aika paljon molempien miesten uralla. Funaki oli luopunut lopullisesti Kaientai-aikojen gimmickistä, ja brand splitissä hänet draftattiin Smackdowniin. Siellä hän vähitellen alkoi siirtyä painijasta enemmänkin backstage-haastattelijaksi, ja kuukausien aikana hän kehitteli itselleen legendaarisen #1 Smackdown Announcer -gimmickin, joka nousi jonkinlaiseksi fani-ilmiöksi asti. Crash (Holly) puolestaan pyöri Hardcore-divisioonassa kuukausien ajan, ja brand splitissä hänet draftattiin Raw'hon. Siellä hän jatkoi HC-kuvioissa häseltämistä (oli hetken aikaa mestarinakin Insurrextionissa), mutta vähitellen hänen roolinsa pieneni olemattomiin. Lopulta Crash siirtyi syyskuun alussa Smackdowniin, jossa hän nousi Cruiserweight-mestaruuskuvioihin. Mestaruutta hän ei kuitenkaan onnistunut voittamaan, ja vähitellen sekopäisemmäksi ja omituisemmaksi muuttunut Crash vajosi taas alemmalle kortissa. Nyt hän pääsi ottelemaan Funakia vastaan. Tämä jäisi Crashin viimeiseksi ppv-otteluksi WWE:ssä.

Malliesimerkki ottelusta, jota ei ikipäivänä voisi nähdä nykyisin ppv:ssä, koska brand splitit ovat lopullisesti historiaa. Jokainen voi toki muodostaa oman käsityksensä siitä, onko tällaisten otteluiden poisjääminen enemmän hyvä kuin huono juttu. Toki on myös muistettava, että brändien omat ppv:t mahdollistivat paljon tärkeämpienkin midcard-otteluiden pääsyn ppv:hen. Sitä paitsi minun on myönnettävä, että minä ihan oikeasti nautin tämän katsomisesta. Hyvin vedetty huumoripitoinen väliottelu, jonka viihdyttävyyteen vaikutti huomattavasti se, että molempien painijoiden gimmickit olivat juuri sopivan typeriä ja hauskoja. Kokonaisuutena hauskasti rakenneltu ottelu, jossa yleisökin oli hyvin mukana. On myös muistettava, että eivät Crash ja Funaki mitään onnettomia tapauksia ole kehässä. Minulla ei ole kummemmin pahaa sanottavaa tästä, vaikkei tämä toki tv-ottelua kummoisempi ollut.
** (5:37)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Funaki (Roll up)

Jamie Noble (c) w/ Nidia vs. Tajiri vs. Rey Mysterio - WWE Cruiserweight Championship
Cruiserweight-divisioonan aktiivisuus sen kuin jatkuu. Juuri tällaisia kuukausittaisia CW-mestaruusotteluita olen odottanut, ja viimeistään brändien omien ppv:eiden alkamisen jälkeen odotan näkeväni CW-mestaruusottelun mahdollisimman monessa SD:n ppv:ssä. Noblen ja Tajirin välejä kiristi edelleen sama riita kuin No Mercynkin aikoihin: uusimpana käänteenä Tajiri oli lukinnut Nidian legendaariseen liplockiin NM:n jälkeen, ja Noble ei sattuneesta syystä ollut kovin innostunut tästä. Nyt soppaan oli heitetty myös Rey Mysterio, joka pääsi ottelemaan itselleen hyvin tutusta CW-mestaruudesta ensimmäistä kertaa WWE:n ppv:ssä. Ottelu käytiin eliminointisäännöillä.

Harmillista, että ensimmäinen eliminointi tapahtui niin aikaisessa vaiheessa, koska tuo alun osuus oli huikeinta CW-toimintaa, mitä WWE:ssä on pitkään aikaan nähty. En toki väitä, etteikö tuon ensimmäisen eliminoinnin jälkeen alkanut pitkä kaksinkamppailukin olisi ollut todella viihdyttävää ja monipuolista katsottavaa, mutta vähän hukatulta potentiaalilta tämän ottelun buukkaus tuntui. WWE:llä on ollut ppv:eissään monia hyviä 1 vs. 1 CW-otteluita, mutta nyt olisi voitu räjäyttää pankki kunnon 3-Way-menolla. Jostain syystä sitä ei kuitenkaan nyt haluttu. Kaikesta kritiikistä huolimatta on todettava, että tämä oli ehdottomasti vuoden parhaita CW-mestaruusotteluita. Alku oli tosiaan aivan mahtavaa menoa, mutta myös tuo 1 vs. 1 -osuus oli oikein jännittävää, mielenkiintoista ja ennen kaikkea monipuolista toimintaa. Tätä lisää, niin minä tykkään. Hieno ottelu.
***½ (12:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jamie Noble (Last eliminated Mysterio with a Victory Roll and using Nidia for a leverage)

The Big Valbowski & Chuck Palumbo vs. D-Von & Ron Simmons
Val Venis oli kadonnut WWE:stä keväällä 2001 Right To Censorin kaatumisen yhteydessä. Legendaarinen naistenmies oli kuitenkin tehnyt paluunsa vanhalla aikuisviihdetähti-gimmickillään jo vuoden 2002 alussa nähdyssä Royal Rumblessa, mutta sen jälkeen Veniksen ura oli ollut varsin laskusuhdanteinen. Valin parhaat vuodet alkoivat olla takana päin, ja hänen uransa alkoi lähennellä sitä jobberivaihetta, josta me tunnemme Veniksen kaikkein parhaiten. Tässä vaiheessa Venis oli yrittänyt saada uralleen pientä piristysruisketta, ja hän oli jopa vaihtanut viralliseksi kehänimekseen entisen lempinimensä The Big Valbowskin. Joukkueparikseen hän sai tässä puhtaassa filleri-ottelussa Chuck Palumbon, jonka joukkueyhteistyö Billyn kanssa oli virallisesti ohi. Samalla Chuck oli palannut käyttämään koko nimeään. Valbowskin ja Palumbon täysin randomilla kasattu kombinaatio sai vastaansa D-Vonin ja Ron Simmonsin joukkueen, jolla oli jopa hieman yhteistyötä takanaan. D-Von ja Simmons olivat nimittäin aloittaneet yhdessä painimisen Smackdownin joukkuemestaruusturnauksessa, ja kaksikko oli yltänyt tuossa turnauksessa välieriin asti. D-Von oli vähitellen alkanut luopua pastori-gimmickistään (vaikka sisääntulomusiikki olikin yhä tämä), ja samalla nimeksi oli typistynyt pelkkä D-Von. Myös Deacon Batistan kanssa sukset olivat menneet ristiin jo jokunen aika sitten, ja Batista oli sittemmin hylännyt D-Vonin ja loikannut Raw'hon. Ron Simmons oli tehnyt jossain vaiheessa vuotta heel-turnin ja luopunut samalla Faarooq-nimestään. Kunnon nimenvaihtajien poppoo tässä ottelussa siis kasassa.

Tämä alkaa mennä jo turhan pahasti fillerin puolelle. Funaki vs. Crash oli vielä buukkauksensa ansiosta hauska, mutta tämä oli lähinnä aika tylsää katsottavaa. Taustalla ei ollut mitään varsinaista tarinaa, eivätkä kehäotteetkaan olleet niin vakuuttavia, että minulla olisi ollut mitään erityistä syytä kiinnostua tästä kamppailusta. Olen toki nähnyt runsaasti paljon huonompiakin otteluita, mutta ei se tarkoita, että tällaisia tarvitsisi silti ppv:hen tunkea. Tätä ottelua voi kuvata lähinnä sanoilla mitäänsanomaton ja tylsä. Neljä kehäveteraania (tai kolme veteraania ja Palumbo) hoitivat kyllä hommansa ihan rutiinilla, mutta tässä tapauksessa siitä ei paljon mitään jäänyt käteen.
*½ (4:09)
Voittajat:

Spoiler: näytä

D-Von & Ron Simmons (D-Von pinned Palumbo with a roll up)

Albert vs. Rikishi - Kiss My Ass Match
Myös Albertin meno oli ollut koko brand split eran ajan aika hiljaista. Aivan viime aikoina hänen uransa oli alkanut saada kunnolla nostetta, ja samalla hän oli alkanut haastaa riitaa Smackdownin vakkari yläkortti-facen rooliin jumiutuneen Rikishin kanssa. Rikishi tunnetusti tykkäsi työntää takamustaan vastustajien naamaa vastaan, mutta Albertin mielestä tämä ei ollut kovin kohtelias tapa. Albert tahtoi tehdä lopun tälle toiminnalle, joten hän haastoi Rikishin ppv:ssä käytävään Kiss My Ass Matchiin, jossa häviäjä joutuisi ottelun jälkeen pussaamaan voittajan peppua.

Tässä puolestaan hyvä esimerkki siitä, että jonkinlainen feudikaan ei pelasta kaikkia ppv:hen buukattuja otteluita. Albert ja Rikishi eivät ole kumpikaan mitään varsinaisia painitaitureita, ja hyvään otteluun he ovat tarvinneet aina oikeasti painitaitoisen vastustajan. Niinpä ei ollut mikään yllätys, että keskinäisessä ottelussa kumpikaan ei varsinaisesti päässyt loistamaan. Reiluuden nimissä täytyy tosin sanoa, että tämä ottelu olisi varmaan voinut olla huonompikin, mutta äijien kova yritys pelasti kokonaisuutta vähän. Rikishi täräytti pari oikeasti hienoa potkua, ja Albert liikkui paikoitellen kehässä yllättävänkin hyvin. Nämä seikat eivät poista kuitenkaan sitä, että kokonaisuutena ottelu oli liian pitkä ja turhan tylsä. Minua ei myöskään kiinnosta selostajien analyysi Albertin karvaisesta p****estä. Ei lisää tätä.
*½ (7:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rikishi (Rump Shaker)

Chris Benoit & Kurt Angle (c) vs. Eddie & Chavo Guerrero - WWE Tag Team Championship
Chris Benoit'n ja Kurt Anglen epätodennäköinen yhteenliittymä oli noussut Smackdownin ensimmäisiksi joukkuemestareiksi No Mercyssä. Ensimmäisessä ppv-tason mestaruudenpuolustuksessaan he saivat vastaansa Eddie & Chavo Guerreron, jotka olivat hävinneet Anglelle ja Benoit'lle mestaruusturnauksen välierissä ja joiden kanssa mestarikaksikolla oli ollut jo pidemmän aikaa kränää. Erityisen pitkä tausta oli tietenkin Benoit'lla ja Guerrerolla, jotka olivat vielä kesällä painineet yhdessä ja loikanneet samaan aikaan Smackdowniin. Vähitellen heidän välinsä olivat kuitenkin viilentyneet, kun Eddie alkoi tehdä enemmän yhteistyötä veljenpoikansa Chavon kanssa. Tämä oli muuten vasta toinen Chavon ppv-ottelu WWE:ssä, vaikka hän oli siirtynyt WWF:ään heti WCW:n kaatumisen jälkeen. Angle ei puolestaan voinut sietää Guerreroja, joten tilanne oli räjähdysherkkä. Eikä Benoit'n ja Anglenkaan välit olleet kunnossa: kaksikko oli käydä toistensa kimppuun monta kertaa ottelun aikana.

Ymmärtämättömyyteni näitä "klassikko-otteluita" kohtaan ilmeisesti vain jatkuu. Jotkut arvostelijat ovat väittäneet tätä huipputason otteluksi (****), mikä ei millään mene minun kaaliini. Tämä oli hyvä joukkueottelu muttei ainakaan minun silmissäni edes illan paras kohtaaminen. Olin oikeastaan hieman hämmästynyt siitä, kuinka kömpelöä erityisesti Guerrerojen osalta liikkuminen tuntui olevan paikoitellen. Myös Anglesta ja Benoit'sta huomasi sen, ettei nyt ollut kaikki pelissä brittikatsojien edessä. Kritiikistä huolimatta on todettava, että paikoitellen ottelu oli oikein menevää painia ja juuri sellaista huippumeininkiä, jota näiltä neljältä sopii odottaakin. Lisäksi Anglen ja Benoit'n keskenäisiä välienselvittelyjä oli taas viihdyttävää katsoa. Silti itseäni häiritsi se, kuinka kehnosti ottelu eteni parissakin kohtaa. Mitään erityisen säväyttäviä liikkeitäkään ei nähty. Ehkä tänään ei vain ollut paras päivä näiltä neljältä, sillä odotuksiin tämä ottelu ei yltänyt millään, vaikka tämä ehdottomasti olikin hyvä joukkuemestaruusottelu.
*** (16:36)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Chris Benoit & Kurt Angle (Angle pinned Eddie after an Angle Slam)

Brock Lesnar (c) & Paul Heyman vs. Edge - 2 on 1 Handicap Match for the WWE Championship
Tässä ottelussa Brock Lesnarin haastajan piti alun perin olla Undertaker, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun Undertakerin vaimo Saran synnytys alkoi juuri tämän turnauksen aikana. 'Taker jäi vaimonsa kanssa sairaalaan, ja kayfabe-selitykseksi hänen poissaololleen annettiin se, että Big Show oli SD-debyytissään tehnyt heel-turnin ja paiskannut UT:n sisääntulorampilta alas Chokeslamilla. Niinpä Undertakerin paikan otti nuori ja nouseva tähti Edge, joka oli ollut viime kuukausien aikana ilmiliekeissä. Tämä oli Edgen uran ensimmäinen todellinen mahdollisuus päästä ottelemaan WWE:n ykkösmestaruudesta. Vaikka vastassa olikin WWE:n dominoivin mestari pitkään aikaan, Edgen mahdollisuuksia paransi se, että tämä oli 2 on 1 Handicap Match. Edge nimittäin nousisi mestariksi myös silloin, jos hän onnistuisi selättämään Lesnarin agentin Paul Heymanin.

Mielenkiintoinen päämestaruusottelu. En olisi uskonut näkeväni Edgeä vielä tässä vaiheessa uraansa WWE-mestaruusottelussa ppv:n Main Eventissä. Juuri tämän takia tavallaan tykkään näistä britti-ppv:eistä, vaikka ne ovatkin monilta osin hiukan turhia. Tällaista Main Eventiä ei olisi millään voitu buukata mihinkään muuhun ppv:hen vuonna 2002, mutta tämän ppv:n Main Eventinä se toimi oikein pätevästi, ja yleisökin oli upeasti mukana. Täytyy vielä antaa hatunnosto Edgelle, joka todellakin otti kaiken tästä tilaisuudesta irti ja esitti läpi ottelun ajan hienoja otteita. Edge jopa buukattiin näyttämään yllättävän hyvältä ja vakavasti otettavalta haastajalta. Lesnarilta tämä ottelu ei sen sijaan ollut mikään erityinen suoritus, ja etenkin keskivaiheen hallintavaihe oli aika tylsää katsottavaa. Heyman oli onneksi aika pienessä roolissa mutta hoiti osuutensa ihan kunnialla. Kokonaisuutena mukava ottelu ja kiva tapa päättää tämä väli-ppv.
*** (18:50)
Voittaja(t):

Spoiler: näytä

Brock Lesnar & Paul Heyman (Lesnar pinned Edge after a chair shot and F-5)

*** Rey Mysterio
** Edge
* Jamie Noble

Kokonaisarvio Rebellionista: Eipä jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa tästä historian viimeisestä Rebellionista. Yksi yli kolmen tähden ottelu, eikä yhtään ikimuistettavaa hetkeä. Hetkittäin ne monesti aikaisemminkin britti-ppv:eiden kohdallani moittimat tv-show -fiilikset olivat turhankin vahvoja, jotta olisin jaksanut olla erityisen kiinnostunut tästä menosta. Koko show'n läpi tuntui siltä, että kaikista kuvioista tarjottiin vähän niitä B-luokan kuvioita, koska ykkösjutut säästeltiin Survivor Seriesiin. Toisaalta oli kiva nähdä pitkästä aikaa Funakin, Val Veniksen, Matt Hardyn ja Billy Kidmanin tapaisia nimiä ppv:ssä. Silti tämä oli vuoden heikoin WWE-ppv. Kehno.

1. WWE SummerSlam - Loistava
---------------
2. WWE Unforgiven - Hieno
---------------
3. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
5. WWE No Mercy - Hyvä
6. WWE King of the Ring - Hyvä
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #10 - Hyvä
---------------
8. WWE Vengeance - Ok
9. WWE Judgment Day - Ok
10. WWF Backlash - Ok
11. WWF No Way Out - Ok
---------------
12. WWF Insurrextion - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #7 - Kehno
14. WWE Rebellion - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #11 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #4 - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #8 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #5 - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #6 - Kehno
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #13 - Kehno
---------------
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #12 - Surkea
24. WWA The Revolution - Surkea
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #9 - Surkea
26. WWA The Eruption - Surkea
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #3 - Surkea
28. WWA The Inception - Surkea

Poikkeuksellisesti postaan runsaasti lisää luettavaa jo huomenna, koska huomisiltana lähden puolentoista viikon mittaiselle reissulle, josta ei painiarvosteluja paljon lähetellä. Niinpä ensi viikon arvostelut (lokakuun TNA-paketti) tulevat tänne luettavaksi jo huomenna.

[Kenitys]

Noniin, nyt tosiaan poikkeuksellisesti lisää arvosteluita jo tänään. Seuraavan kerran asiaan palataankin vasta toukokuun viimeisenä sunnuntaina, joten teillä on hyvin aikaa lukea rauhassa kaikki tämä tekstiryöppy :)


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - LOKAKUU

Lokakuu oli TNA:lle vakiintumisen aikaa. National Wrestling Alliancen kanssa meni varsin vakaasti, ja vähitellen show'ssa nähtyjen NWA-patujen määrä alkoi vähentyä. Kuluneiden kuukausien aikana on screen -buukkausvaltaa olivat käyttäneet NWA-hemmoista ainakin Jackie Fargo, Ricky Steamboat, Bill Behrens, Jim Miller ja Bob Armstrong. Tästä kolmikosta Fargoa, Steamboatia ja Milleriä ei enää nähty tämän kuukauden aikana, ja Behrensin sekä Armstrongin esiintymiset jäivät aika minimiin. Ehkä TNA alkaa saada jotain selkeyttä on screen -omistajuuteensa.

On screen -omistajuudessa on ehkä vielä pieniä epäselvyyksiä, mutta todelliset omistajuussuhteet olivat selkiytyneet lopullisesti lokakuun aikana. Dixie Carterin isän omistama Panda Energy osti Jerry Jarrettilta enemmistön TNA:sta, mikä oli välttämätön toimenpide, jotta TNA:n toiminta voisi ylipäätänsä jatkua. Nyt Panda Energy voisi alkaa syytää rauhassa rahaa yhtiöön. Sitä se myös tulisi tekemään tulevien vuosien aikana.

TNA:n pääomistaja oli tähän asti ollut Jerry Jarrett, mutta nyt tilanne oli muuttunut. Samalla tämä tiesi uudenlaisia kriisejä TNA:n buukkaustiimiin. Kuten ensimmäisissäni TNA-teksteissä mainitsin, Vince Russo oli ollut alusta asti mukana TNA:n buukkaustiimissä. Russo ei kuitenkaan nauttinut olostaan erityisen paljon, koska hän ei saanut tehdä suuria päätöksiä itse ja koska Jerry Jarrett ei ollut kovin innoissaan monistakaan Russon buukkausideoista (mm. Jeff Jarrett tuhoamassa koko X-Divisioonan yhdessä jaksossa ja Ku Klux Klan -painijan buukkaaminen Truthin vastustajaksi). Jarrett oli tähän mennessä perunut monia Russon buukkausideoita ja pariin kertaan päättänyt buukata jakson yksin, koska Russon ideat eivät miellyttäneet häntä. Nyt kun TNA:n omistajasuhteet olivat kokeneet suuren muutoksen, olivat Russon ja Jarrettin välit kiristyneet entisestään. Erityisesti lokakuun viimeistä show'ta buukatessa he olivat lähes tulkoon ilmiriidoissa, mikä luultavasti näkyi myös show'n buukkauksessa.

---------------------------------------

Weekly PPV #14 (2.10.2002)

Singles Match
Amazing Red vs. Shark Boy
**½ (6:51)

NWA World Heavyweight Championship Match
The Truth (c) vs. Low-Ki
***½ (12:56)

NWA Tag Team Title Shot Match
Spanish Announce Team vs. The Flying Elvises
*** (8:47)

Singles Match
Sonny Siaki vs. David Young
**½ (6:10)

NWA Tag Team Championship Match
Chris Harris & James Storm (c) vs. Ron Harris & Ashley Hudson
** (7:01)

Ladder Match for the NWA X Division Championship
Jerry Lynn (c) vs. AJ Styles
***½ (17:26)

Tag Team Match
Brian Lawler & Jeff Jarrett w/ April vs. BG James & Syxx-Pac
** (9:38)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Amazing Red def. Shark Boy
The Truth (c) def. Low-Ki to retain the NWA World Heavyweight Championship
Spanish Announce Team def. Flying Elvises
Sonny Siaki def. David Young
Chris Harris & James Storm (c) def. Ron Harris & Ashley Hudson to retain the NWA Tag Team Championship
Jerry Lynn (c) def. AJ Styles via DQ to retain the NWA X Division Championship
Syxx-Pac & BG James def. Brian Lawler & Jeff Jarrett

Yhteenveto:

• Tässä show'ssa nähtiin useita comebackeja ja yksi debyytti. Shark Boy esiintyi yhdessä jaksossa noin kuukausi sitten, mutta nyt hän pääsi ottelemaan ensimmäisen Singles-ottelunsa. Jimmy Yang teki taas paluun muutaman viikon kestäneen Japanin-kiertueensa jälkeen. David Young puolestaan ehti olla poissa jo pidemmän aikaa. Edellisen kerran Youngia nähtiin PPV #3:ssa, jossa hän otteli X-mestaruusottelussa. Tuon jälkeen hän oli ilmeisesti kierrellyt maailmalla, laihtunut 10 kiloa, dumpannut turhan managerinsa Bobcatin ja kääntynyt faceksi. Tässä show'ssa hän näytti paljon paremmalta kuin aikaisemmin, vaikka ottelu Siakin kanssa jäikin vähän vähäiselle huomiolle. Comebackaajiin kuului myös ensimmäisissä ppv:eissä The Johnsonien managerina toiminut Mortimer Plumtree, joka vaani nyt sisääntulorampilla kaikkien X-Divarilaisten otteluiden aikana.
• Tämän viikon debytoija oli Ashley Hudson, joka oli nimestään huolimatta miespuolinen painija. Tarkalleen ottaen hän oli australialainen painija, joka toimi tällä viikolla Ron Harrisin joukkueparina mestaruusottelussa, koska Harris oli edellisen viikon epäonnistumisen jälkeen dumpannut Brian Leen. Itse mestaruusottelu oli parannus viimeviikkoisesta, vaikkei tämäkään mikään erityinen kohtaaminen vielä ollut. Nyt oltiin kuitenkin taas kiinni semmoisessa perusvarmassa **-suorittamisessa. Hudson vaikutti olevan paremmassa iskussa kuin Brian Lee.
• Illan kaksi parasta ottelua olivat NWA World Heavyweight- ja NWA X Division-mestaruusottelut. Jälkimmäiseltä nyt ei mitään muuta sopinut olettaakaan, ja siksi oli jopa ehkä hienoinen pettymys, ettei Lynnin ja Stylesin tikapuuottelu yltänyt huipputasolle. Toisaalta olisin luultavasti antanut tälle ottelulle neljä tähteä, ellei ottelun lopetus kaikkine Dusty finisheineen olisi ollut niin idioottimainen. Lynn ja Styles vetivät jälleen yhden hienon ottelun, jossa tikkaitakin käytettiin muutamassa kohtaa todella nerokkaasti. Toisaalta on todettava, että hetkittäin ottelun meno oli yllättävän kankeaa. Joka tapauksessa hieno ottelu, jonka huippustatuksen pilasi idioottimainen buukkaus. Ja on kyllä totta, että vähitellen tämä Styles/Lynn-ottelupari alkaa pursuta korvista ulos.
• Low-Ki sen sijaan pääsi haastamaan tuoreessa otteluparissa The Truthin päämestaruudesta, koska hän oli aiheuttanut Truthille viime viikolla tappion Jerry Lynniä vastaan käydyssä ottelussa. Tuosta raivostunut Truth antoi Low-Ki'lle mahdollisuuden otella päämestaruudesta, ja lopputuloksena olikin kirkkaasti paras TNA:n päämestaruusottelu tähän mennessä. Ki ja Truth sopivat yhteen paljon paremmin kuin Lynn ja Truth. Kaksikko veti intenssiivisen ja mielenkiintoisen ottelun, jossa Ki vakuutti taas potkuillaan ja loikillaan ja Truthkin pääsi näyttämään pari todella hienoa liikettä. Hyvä ottelu, jonka jälkeen Truthin kimppuun hyökkäsi valkoiseen huppariin ja valkoiseen maskiin pukeutunut hyypiö.
• Päämestaruudesta onkin hyvä lopuksi huomioida varsinainen Main Event -kuvio, jossa tapellaan päämestaruuden ykköshaastajuudesta. Vähitellen alkaa tuntua siltä, että tuosta vyöstä pääsevät ottelemaan kaikki muut ennen Jeff Jarrettia. Mutta siis: Jarrett, Brian Lawler, Elix Skipper ja itse maailmanmestari The Truth olivat ilmeisesti muodostaneet jonkinlaisen yhtenäisen heel-poppoon, mikä on edelleenkin aivan älytöntä, koska vasta pari viikkoa sitten Lawler oli koko ajan Jarrettin kurkussa kiinni ja Jarrett puolestaan himoaa Truthin vyötä. No, tässä show'ssa Jarrettin, Lawlerin ja Skipperin oli tarkoitus kohdata kolme firman pääfacea BG James, Syxx-Pac ja Scott Hall, mutta Hall oli ilmeisesti ajautunut taas kerran juomakierteeseen, ja häntä ei tässä show'ssa nähty. Lopputuloksena oli ME:n muuttaminen joukkueotteluksi, joka oli ihan kiva perusveto näiltä neljältä kaverilta, muttei mitään ennennäkemätöntä. Sinänsä tämä storyline on ihan ok:sti buukattu, mutta vähän turhan vahva on tämä WWF- ja WCW-rejectien edustus siinä.
• Tämä oli tasaisen vahva suoritus TNA:lta ja ehdottomasti yksi parhaimmista viikottaisista ppv:eistä tähän mennessä. Suurin syy show'n vahvuudelle oli se, että ainakin yhdeksi viikoksi TNA oli taas ymmärtänyt luopua kaikkein pahimmista kuraosuuksista. Dupp Cup on ilmeisesti lopullisesti historiaa (Luojan kiitos), mutta myös Brucen Miss TNA -sekoilu ja kaikki muutkin typerät ja turhat osuudet oli jätetty tästä show'sta pois. Näiltä tyhjäksi jäänyt aika oli korvattu monilla X-Divisioonan otteluilla, joista huonoimmatkin olivat laadultaan mukavia väliotteluita. Hyvä suoritus TNA:lta. Tasonsa osalta saattaisi ehkä jäädä juuri ja juuri Kehnoksi, mutta käännyn Ok:n puolelle palkinnoksi siitä, että kaikki turha kura loisti poissaolollaan. Huonoinkin ottelu oli **-tasoinen.

*** AJ Styles
** Jerry Lynn
* Low-Ki

---------------------------------------

Weekly PPV #15 (9.10.2002)

6-Man Tag Team Match
The Truth & Jeff Jarrett & Brian Lawler w/ April vs. BG James & Syxx-Pac & Curt Hennig
**½ (14:20)

NWA Tag Team Championship Match
Chris Harris & James Storm (c) vs. Spanish Announce Team
*** (10:25)

15 Minute Iron Man Match
Kid Kash vs. Tony Mamaluke vs. Ace Steel vs. Low-Ki
*** (15:00)

NWA Tag Team Title Shot Match
Ron Harris & Sonny Siaki vs. Chris Michaels & Rick Michaels
**½ (7:20)

NWA X Division Title Shot
Ace Steel w/ Mortimer Plumtree vs. Low-Ki
½ (1:29)

Ladder Match for the NWA X Division Championship
Ace Steel w/ Mortimer Plumtree vs. Kid Kash vs. Tony Mamaluke vs. Joel Maximo vs. Jose Maximo vs. AJ Styles
***½ (15:42)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Curt Hennig & Syxx-Pac, & BG James def. Brian Lawler & Jeff Jarrett & The Truth
Chris Harris & James Storm (c) def. Spanish Announce Team to retain the NWA Tag Team Championship
Ace Steel def. Low-Ki, Tony Mamaluke, Kid Kash
Chris & Rick Michaels def. Ron Harris & Sonny Siaki to become #1 Contenders for the NWA Tag Team Championship
Low-Ki def. Ace Steel via DQ
Syxx-Pac def. Tony Mamaluke, Jose Maximo, Joel Maximo, Kid Kash, Ace Steel, AJ Styles for the NWA X Division Championship

Yhteenveto:

• Tälläkin viikolla eniten tapahtui X-Divarin ympärillä. Alun perin tässä show'ssa piti nähdä uusintaottelu edellisviikon Ladder Matchista AJ Stylesin ja Jerry Lynnin välillä. Tuo ottelu oli päättynyt siihen, että Styles voitti ottelun Sonny Siakin suurella avustuksella, mutta ottelun jälkeen Bob Armstrong ilmoittikin, että tällainen peli ei vetele. Lynn sai vyönsä takaisin ja joutuisi puolustamaan sitä uudestaan tässä ppv:ssä. Tuota ottelua ei kuitenkaan nähty koskaan, koska jo show'n alkupuolella Lynn saapui kehään raivoamaan Sonny Siakille. Lynn ilmoitti, että Siaki onnistui edellisviikon tempullaan suututtamaan hänet pahasti ja että ensi viikolla hän ottelisi Siakia vastaan, kunhan on ensin puolustanut vyötään Stylesiä vastaan onnistuneesti. Siaki vastasi tähän promoon saapumalla paikalle ja pieksemällä Lynnin lopulta niin pahasti, että Lynn jouduttiin kuljettamaan ambulanssilla pois paikalta.
• Lynn ei siis todellakaan ollut painikunnossa, kun illan Main Event koitti. Niinpä jälleen kerran paluunsa TNA:n päätöksentekijöiden joukkoon tehnyt Bill Behrens saapui paikalle ja ilmoitti, että heidän on NWA:n sääntöjen mukaan pakko järjestää X-Divarin mestaruusottelu, koska sitä on mainostettu etukäteen. Näin ollen vyö vakatoitiin ja Behrens ilmoitti, että AJ Stylesiä vastaan mestaruusottelussa painii Ace Steel, joka oli aikaisemmin illalla voittanut (hyvin kyseenalaisesti) neljän X-Divisioonan painijan 15 Minute Iron Man Matchin. Tuolloin paikalle kuitenkin saapui Low-Ki, joka oli ollut tuossa ottelussa ratkaisevan kyseenalaisen ratkaisusuorituksen vastaanottaja. Ki ja Steel haastoivat riitaa tovin, kunnes Bob Armstrong saapui paikalle ja buukkasi miesten välille ykköshaastajuusottelun. Tuokin päättyi täyteen sekamelskaan (jossa Ki loukkasi jalkansa pahasti), ja niinpä Armstrongin viimeinen ratkaisu oli, että hän julisti illan Ladder Matchin avoimeksi kaikille X-Divisioonan painijoille. Kuka tahansa saattoi osallistua illan päättävään mestaruusotteluun.
• Itse tuo ottelu oli todellinen spotfestien spotfesti. Toisaalta pitäisi olla suorastaan idiootti, jos mitään muuta tuollaiselta kohtaamiselta edes ottaisi. Minä viihdyin suuresti tuota koitosta katsoessani, vaikka hetkittäin joitain pieniä epäloogisuuksia ja harmillisia botchejakin nähtiin. Kokonaisuutena ottelu oli kuitenkin todella viihdyttävä ja menevä. Tykkäsin myös ottelun yllättävästä lopetuksesta. Samaan hengenvetoon voitaneen sanoa, että tykkäsin myös aikaisemmin illalla nähdystä 15 Minute Iron Man Matchista, jonka lopussa paljastui siis se, että Mortimer Plumtree oli valinnut manageroitavakseen X-Divarilaisekseen Ace Steelin, joka näytti illan aikana todella hyvältä. Silti todellinen supertähti näissä molemmissa otteluissa oli Kid Kash, joka esitti taas aivan huikeita otteita. 15 Minute Iron Man Matchin suurin heikkous oli pahasti botchattu lopetus, joka näytti niin typerältä (aika ehti loppua ennen ratkaisevaksi tarkoitettua lopetusta), että se rokottaa puolikkaan ottelun arvosanasta pois.
• X-Divisioonan ulkopuolella show'n suurin uutinen oli heti ppv:n alussa nähty Curt Hennigin TNA-debyytti. Scott Hallin TNA-esiintymiset olivat ilmeisesti nyt taas historiaa joksikin aikaa, ja niinpä Jarrettia, Lawleria, Truthia (ja Skipperiä) vastaan taisteleva face-porukka tarvitsi uuden suurnimen, ja Curt Hennig oli tuossa tilanteessa mies paikallaan. Suurena Hennig-markkina innostuin tästä ratkaisusta todella paljon. Heti Hennigin debyyttianglen jälkeen nähtiin myös hänen in ring -debyyttinsä, kun kolme ME-facea kohtasivat kolme ME-heeliä varsin mukavassa avausottelussa. Ei mitään erityisen huikeaa tai säväyttävää, mutta tunnelma oli todella hyvin kohdillaan, ja kokonaisuutena tästä jäi ihan kiva fiilis. Ottelun jälkeen Truthin kimppuun hyökkäsi jo viime viikolla nähty valkohupparinen ja -maskinen mies, jonka selässä luki tällä viikolla Mr. Wrestling III.
• Openerissa nähdyt Jeff Jarrett ja BG James ehtivät illan aikana moneen, sillä myöhemmin illalla heidät nähtiin samassa anglessa Brucen ja Hermie Sadlerin kanssa. Voi kyllä vain. Ainut hyvä asia tässä oli varmaan se, että TNA oli ymmärtänyt tunkea kaksi raivostuttavaa tyyppiä (Brucen ja Sadlerin) samaan angleen, jotta he veisivät vähemmän aikaa. NASCAR-jantteri Sadler oli taas siis kehässä promoamassa, kunnes Bruce saapui paikalle aukomaan hänelle päätään. Yllättäen Brucen avuksi saapui myös Jeff Jarrett, joka jostain syystä kantoi suurta kaunaa Sadleria kohtana. Lopulta Bruce ja Jarrett hyökkäsivät Sadlerin kimppuun, mutta tällöin BG James saapui pelastamaan hänet. Jee. Osaatteko sanoa Tag Team Match?
• Onneksi TNA:n joukkuepaini ei kuitenkaan nojaa pelkästään Hermie Sadlerin ja Brucen varassa, vaan promootiolla on myös ihan oikea joukkuedivisioona. Sen edustajina tällä viikolla Chris Harris ja James Storm puolustivat vyötään SAT:tä edustavia Jose & Joel Maximoa vastaan ottelussa, joka oli kiistatta tähän mennessä paras Harrisin ja Stormin mestaruuskauden aikana nähty joukkuemestaruusottelu. Lisää tätä, niin olen tyytyväinen. Lisäksi illan aikana nähtiin myös ykköshaastajuusottelu, jossa edelleen oikeaa paria etsivä Ron Harris liittoutui tällä viikolla Sonny Siakin kanssa. Vastaansa he saivat indyveteraanit Chris ja Rick Michaelsin, jotka eivät kuitenkaan ole sukua toisilleen (tai sille yhdelle Shawnille). Ottelu oli ihan mukava välipala, ja Michaelsit näyttivät yllättävän hyviltä.
• Kokonaisuutena jo toista viikkoa peräkkäin TNA tarjosi varsin kivan kokonaisuuden. Ihan viime viikon tasolle ei ylletty, ja kun tuo PPV #14:kin keikkui juuri ja juuri Ok:n puolella, on tämän tyydyttävä Kehnon arvosanaan. Siitä huolimatta show oli varsin kelvollinen ja historian 3. paras TNA:n ppv tähän mennessä. X-Divisioona loisti taas hyvillä otteluilla, ja myös ME-kuviot alkoivat saada uutta kiinnostavuutta Hennigin debyytin ansiosta. Harmi, että Shamrock, Sabu ja Hall taitavat olla historiaa. Ja mihin helkkariin on kadonnut Disciples of the New Church? Entä Apolo? En ymmärrä ihan tätä henkilöstöpolitiikkaa. Edelleen kaipaisin sitä selvää asetelmaa päämestaruuskuvioissa, koska tällä hetkellä vähän kaikki tuntuvat haluavan mestaruusottelua, ja sitten niitä jaellaan ilman mitään logiikkaa.

*** Kid Kash
** AJ Styles
* Ace Steel

---------------------------------------

Weekly PPV #16 (16.10.2002)

Singles Match
David Young vs. Brian Lawler w/ April
** (5:51)

Singles Match
Sonny Siaki vs. Jorge Estrada w/ Priscilla
** (5:14)

Singles Match
Derek Wylde vs. Ace Steel w/ Mortimer Plumtree
*½ (3:52)

Tag Team Match
Jeff Jarrett & Bruce vs. BG James & Hermie Sadler
* (6:53)

Singles Match
Norman Smiley vs. Ron Harris
* (4:48)

NWA Tag Team Championship Match
Chris Harris & James Storm (c) vs. Chris Michaels & Rick Michaels
** (6:45)

NWA X Division Championship Match
Syxx-Pac (c) vs. AJ Styles w/ Mortimer Plumtree
*** (13:50)

NWA World Heavyweight Championship Match
The Truth (c) vs. Curt Hennig
*½ (8:56)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Brian Lawler def. David Young
Sonny Siaki def. Jorge Estrada
Ace Steel def. Derek Wylde
BG James & Hermie Sadler def. Jeff Jarrett & Bruce
Ron Harris def. Norman Smiley
Chris Harris & James Storm (c) def. Rick & Chris Michaels to retain the NWA Tag Team Championship
AJ Styles def. Syxx-Pac (c) via DQ; Syxx-Pac retained the NWA X Division Championship
The Truth (c) def. Curt Hennig to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• En yleensä tykkää käyttää liikaa englanninkielisiä termejä, jos suomesta löytyy vastaava sana, mutta nyt on pakko todeta, että tämä show oli todellinen clusterfuck. Alusta loppuun pelkkiä pettymyksiä ja täyttä roskaa. Ensimmäiset viisi alakortin ottelua olivat kaikki joko turhia tai huonoja tai useimmissa tapauksessa molempia. En oikeastaan tahtoisi eritellä niitä edes kovin tarkasti, mutta yritetään vähän. Opener oli yksinkertaisesti turha. Flying Elvis -feudin päätösotteluna toiminut Siaki vs. Estrada sisälsi aivan järkyttävän määrän hukattua potentiaalia. Alan menettää uskoni Estradaan. Wylde vs. Steel olisi voinut olla pidempänä oikeasti hyvä. Nyt se oli vain idioottimainen. James & Sadler vs. Jarrett & Bruce oli todellinen hirveys, jonka pelasti ainoastaan Jarrettin kova työnteko. Heittäkää nyt ne Sadler ja Bruce kauas pois. Jooko? Ja sitten oli vielä Norman Smileyn paluuottelu, jossa hän kohtasi Ron Harrisin. Aivan turha kohtaaminen, jollaisia ei pitäisi nähdä edes tv-otteluissa tai viikottais-ppv:eissä. Harrisitkin voisi haudata jonnekin maan alle.
• Sitten meillä oli vielä kolme mestaruusottelua, jotka nekin olivat kaikki pettymyksiä. Michaelsit olivat paljon heikommassa vedossa kuin viime viikolla. Harris ja Storm yrittivät toki taas kovasti tehdä töitä, mutta tällä hetkellä heidän urakehityksensä oli aika paikallaan. Ottelut muistuttivat viikko toisensa jälkeen liikaa toisiaan, eikä yleisöäkään kiinnosta.
• X-Divisioonan mestaruusottelu oli illan paras ja myös kiinnostavin, mikä on aikamoinen osoitus show'n tasosta. Syxx-Pac oli siis yllättänyt kaikki viime viikolla saapumalla viime hetkellä mukaan X-Divarilaisten mestaruusotteluun ja voittamalla koko paskan. Nyt hän puolusti vyötään AJ Stylesiä vastaan ottelussa, joka oli ihan hyvää meininkiä. Ei lähellekään mitään X-Divarin parasta meininkiä, mutta ihan kiva paketti. Pac pysyi kohtuullisen hyvin Stylesin menossa mukana. Lopetuksesta en tykännyt yhtään, mutta ei kai sitä liikaa voikaan odottaa.
• Illan pahin pettymys oli Main Event, jolta odotin kunnon hienoa NWA World Heavyweight -mestaruustaistoa. Hennig oli aivan huikeassa vedossa alkuvuodessa palatessaan WWF:ään, ja viime viikolla hän oli vaikuttanut ihan hyvältä, joten minulla oli lupa odottaa paljon. Sen sijaan meille tarjoiltiin todella heikko esitys, jolle olisin antanut varmaan vielä puolikkaan huonomman arvosanan, ellen olisi niin kova Hennig-mark. Ottelun alkupuoli oli vaisua painia, jossa ei ollut mitään mieleenpainuvaa. Sitten otteluun tungetaan joku 10 painijan joukkosekaantuminen, Bob Armstrong ja Bill Behrens. Ja saatiinhan se maskipäinen Mr. Wrestling III:kin paikalle. Sitten kun ottelu on alkamassa uudelleen, se päättyy saman tien vielä yhteen sekaantumiseen. Ei j******ta näin.
• Mitäs muuta tästä show'sta pitäisi sanoa? Kuten ottelulistasta huomaatte, myös AJ Styles liittyi tällä viikolla Mortimer Plumtreen X-Divaristableen. Harris-veljesten välille on muuten viikkokaupalla rakennettu jotain suurta blow-offia, joka ei voisi minua vähempää kiinnostaa. Don Harris on siis edelleen TNA:n Head of Security, ja hän on viikkojen ajan saapunut rauhoittelemaan veljeään aina tämän otteluiden jälkeen, kun Ron on alkanut riehua. Kerroin tämän nyt sen takia, että jossain vaiheessa nähdään pahimmassa tapauksessa Don vs. Ron, ja sillä on siis oikeaa taustaa. Sitten tässä show'ssa nähtiin myös Jerry Lynnin paluu. Lynn ei ollut vielä painikunnossa, mutta hän haastoi Sonny Siakin ensi viikolle Grudge Matchiin. Kuulostaa ihan hyvältä.
• Paljon muu ei tässä show'ssa tosiaan kuulostanutkaan hyvältä. Harvoin on TNA:kaan saanut aikaiseksi näin ankeaa pakettia. Oikeastaan olen niin pettynyt, että julistan tämän olevan Surkea ja samalla huonoin TNA:n ppv tähän mennessä. Todellinen tasonlasku kahdesta edellisestä viikosta. Ymmärrykseeni ei ihan oikeasti riitä, miksi TNA:n on tungettava viikosta toiseen esimerkiksi joitan Harriksia ja Bruceja ruutuun, kun rosterissa on kauhea määrä laadukkaita painijoita, jotka pääsevät esiintymään vain kerran tai kahdesti kuussa. Onko osalla oikeasti kestosoppari ja toisilla vain pay-per-appearance -tyylinen diili? Jos on, miksi hitossa esimerkiksi Harriksilla on kestosoppari? Tämä on liikaa minulle.

*** AJ Styles
** Syxx-Pac
* Sonny Siaki

---------------------------------------

Weekly PPV #17 (23.10.2002)

NWA X Division Title Shot Match
Amazing Red vs. Kid Kash vs. Jose Maximo vs. Joel Maximo vs. Elix Skipper
*** (12:23)

NWA Tag Team Championship Match
Chris Harris & James Storm (c) vs. Hot Shots
**½ (7:22)

Singles Match
Sonny Siaki vs. Jerry Lynn
**½ (5:48)

Singles Match
Scott Hall vs. Jeff Jarrett
** (11:35)

Singles Match
Brian Lawler vs. BG James
* (4:40)

No DQ Match for the NWA X Division Championship
Syxx-Pac (c) vs. AJ Styles w/ Mortimer Plumtree
*** (8:55)

Singles Match
Ace Steel vs. Jorge Estrada w/ Priscilla
** (6:25)

NWA World Heavyweight Championship Match
The Truth (c) vs. Curt Hennig
* (8:29)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Amazing Red def. Elix Skipper, Kid Kash, Jose Maximo, Joel Maximo to become #1 Contender for the NWA X Division Championship
Chris Harris & James Storm (c) def. Hot Shots to retain the NWA Tag Team Championship
Jerry Lynn def. Sonny Siaki
Scott Hall def. Jeff Jarrett
BG James def. Brian Lawler
AJ Styles def. Syxx-Pac (c) for the NWA X Division Championship
Jorge Estrada def. Ace Steel
The Truth (c) def. Curt Hennig to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tämän viikon TNA-pläjäys tarjosi varsin vähän mitään uutta tai ennennäkemätöntä. Pääpaino tuntui olevan BG James/Syxx-Pac/Curt Hennig/Scott Hall -faceporukan ja Jeff Jarrett/Brian Lawler/The Truth -heelporukan välienselvittelyssä. Toisistaan mittaan ottavat parivaljakot vaihtelivat jälleen hiukan, mutta perustarina pysyi samana. Scott Hall teki tällä viikolla taas paluunsa TNA:han oltuaan henkilökohtaisista syistä (...ryyppyreissusta) poissa viimeisen kuukauden. Tälläkin viikolla kuvioihin sotkettiin myös viikkoja Truthin otteluihin sekaantunut Mr. Wrestling III, joka tosin tällä viikolla tuntui enemmänkin auttavan Truthia kuin olevan tälle haitaksi. Edelleenkään ei paljastettu, kuka tämä mystinen maskimies on, eikä se minua edes oikeastaan pahemmin kiinnosta. Niin ja yksi lisäkäänne tässä kokonaiskuviossa oli se, että tällä viikolla Brian Lawlerin pahimmat painajaiset kävivät toteen, kun hänen tyttöystävänsä April saapui sisääntulorampille imuttelemaan Syxx-Pacin kanssa kesken Lawlerin ottelun. Myöhemmin illalla April selitti Lawlerille, että Pac oli pakottanut hänet tuohon ja että hän oikeasti rakasti edelleen Lawleria. Lopulta Lawler ja Pac pieksivät toisiaan kehässä Aprilin seuratessa kaaosta tyytyväisenä. Mitä mieltä tästäkin pitäisi olla?
• Kokonaisuutena tämän edelläkuvatun ME-kuvion ottelut olivat varsin heikkoa laatua tällä(kin) viikolla. Kovasta Perfect-markkauksestani huolimatta minun on todettava, että Hennigin otteet heikkenevät viikko toisensa jälkeen ja alkavat olla jo aika kamalalla tasolla. Missä on se Royal Rumblessa parhaita otteita vuosikausiin väläytellyt Hennig? ME oli viimeviikkoistakin heikompi, ja samalle puhtaasti huonolle tasolle jäi BG Jamesin ottelu Brian Lawleria vastaan. Sen sijaan Scott Hallin paluuottelu oli paljon parempi kuin odotin, ja hän yhdessä Jeff Jarrettin kanssa raapaisi kasaan jopa **-ottelun. Aikaakin oli yli 10 minuuttia, mikä ei tuntunut yhtään liian pitkältä. En silti toivo näkeväni enää yhtään lisäottelua näiltä kahdelta.
• Jos ME-kuviot junnasivat paikallaan, ei X-Divisioonankaan tilanne ollut tällä hetkellä kaikkein paras. Samat jätkät vetivät samantyylisiä otteluita viikosta toiseen. Opener oli vielä hyvä ja viihdyttävä, mutta Siaki/Lynn oli kieltämättä pettymys ja Steel/Estrada tuntui tuhansia kertaa nähdyltä. Varsinaisia juonikuvioitakin oli turhan vähän, ja myös logiikka loisti poissaolollaan. Jerry Lynn teki paluunsa parin viikon loukkaantumisen jälkeen, ja tietenkin hän tahtoi ensimmäisenä otella vihamiestään ja loukkaantumisensa aiheuttajaa Sonny Siakia vastaan. Siinä ei ole mitään epäloogista, mutta sen sijaan olisi kiinnostavaa tietää, aikooko Lynn joskus palata X-Divarin mestaruusjahtiin, sillä hän ei koskaan virallisesti hävinnyt vyötään, vaan se riistettiin häneltä.
• X-Divisioonan (ja illan) paras ottelu oli taas itse mestaruusottelu, joka ei tosin ollut mainittavasti openeria parempi. Syxx-Pac ja AJ Styles olivat kieltämättä hyvässä iskussa ja saivat aikaan ihan kehuttavan vauhdikkaan ottelun. Olisin kuitenkin mielelläni katsonut tuota koitosta paljon pidempään ja jättänyt lopun turhat sekaantumiset pois. Tuolla reseptillä olisi voitu päästä jo hienoon ja oikeasti erilaiseen X-Divisioonan mestaruusotteluun. Nyt lopputuloksesta jäi hiukan halpa fiilis, ja kiinnostus X-Divaria kohtaan ei ainakaan noussut ratkaisun ansiosta.
• Hauskaa huomata, että yhtä lukuunottamatta kaikki illan aikana nähdyt ottelut ja anglet liittyivät joko tuohon WWE & WCW -rejectien ME-kuvioihin tai vaihtoehtoisesti X-Divisioonan meininkeihin. Poikkeuksen teki tälläkin viikolla joukkuemestaruuskuviot, jossa superhyvikset Chris Harris ja James Storm puolustivat tällä kertaa vöitään pitkäaikaisia vihollisiaan Hot Shotteja vastaan. Cassidy O'Reilly ja Chase Stevens tekivät taas paluunsa muutaman viikon tauon jälkeen viime show'ssa, jossa he hyökkäsivät Harrisin ja Stormin kimppuun mestaruusottelun jälkeen. Tällä viikolla Hot Shotit saivat itse mahdollisuuden otella joukkuemestaruusottelussa, ja lopputulos oli ihan kohtuullisen viihdyttävä koitos.
• Tämän show'n pelasti Surkealta arvosanalta vain ja ainoastaan se, että tästä oli taas vaihteeksi pyyhitty kokonaan pois kaikkein pahimmat Bruce, Hermie Sadler ja Harris vs. Harris -tyyliset roskat. Muuten homma tuntuu kuitenkin junnaavan pahasti paikallaan ja tarvitsevan jotain piristysruisketta. X-Divisioonassa on toki paljon elämää, mutta senkin meininki alkaa kieltämättä tuntua saman vanhan toisolta. Joukkuemestaruudet ovat ihan sympaattinen lisä, mutta toistaiseksi ne ovat tuntuneet aika turhilta. Pahimmalla retuperällä on edelleen NWA World Heavyweight -mestaruus, jonka tavoittelussa ja ykköshaastajuusjärjestelyssä ei ole yhtään mitään logiikkaa. Koko mestaruus ja mestari ovat arvoltaan aika pohjamudissa. Nyt tarvittaisiin selkeää keskittymistä päämestaruusmeininkiin ja joku pitkäaikainen sekä kiinnostava feudi tuosta vyöstä. Ja se feud ei saa olla Hennig vs. Truth tai Mr. Wrestling III vs. Truth. Myös mestaruuksien ulkopuolisiin feudeihin saataisiin keskittyä vahvemmin. Enemmän Siaki vs. Lynn -tyylisiä kuvioita ja vähemmän Syxx-Pac vs. Lawler -tyylisiä sohelluksia. Tämä show oli vaivoin Kehno.

*** AJ Styles
** Amazing Red
* Syxx-Pac

--------------------------------------------------------------


TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #18 (30.10.2002)

Selostajamme edelleen Don West ja Mike Tenay.


Kid Kash vs. Tony Mamaluke
Tony Mamaluke oli taas ollut pari viikkoa poissa TNA:sta, mutta tällä kertaa hänen esiintymistaukonsa ei kestänyt läheskään niin pitkään kuin kahden edellisen esiintymisen välissä. Nyt entinen ECW:n joukkuemestari ja FBI:läinen kohtasi illan openerissa toisen entisen ECW:läisen Kid Kashin, josta on ehtinyt muodostua osa TNA:n vakiokalustoa.

Vähän laimeaksi jäi illan avausottelu. Innostuin ensin paljon, kun huomasin, että Tony Mamaluke on taas tullut painimaan TNA:han. Innostus kuitenkin muuttui hienoiseksi pettymykseksi muutaman ensiminuutin aikana, koska erityisesti ottelun alkupuoli oli aika yllätyksetöntä perusmeininkiä. Olen toki viime viikkoina kritisoinut X-Divisioonaa siitä, että se on itseään toistavaa spottailua, mutta tässä ottelussa tempo oli ehkä turhankin varovainen alussa. Onneksi Mamaluke ja Kash sentään paikkasivat tilannetta kohtuullisen hyvin ottelun loppupuolella, joka olikin sitten huomattavasti menevämpää ja viihdyttävämpää painia. Toisaalta siinäkään ei ollut mitään ennennäkemätöntä, joten ei tätä ottelua voi lähteä liikaa kehumaan, mutta lopputulos oli loppuosuuden ansiosta kuitenkin ihan kiva.
**½ (8:48)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kid Kash (Money Maker)

The Truth (c) vs. Scott Hall - NWA World Heavyweight Championship
Tämä oli Scott Hallin ensimmäinen tilaisuus päästä ottelemaan NWA World Heavyweight -mestaruudesta. Luultavasti se annettiin nyt Hallille, koska TNA:lla on jossain vaiheessa kuitenkin ollut tarkoituksena buukata Hall päämestaruusotteluun, ja se oli parasta tehdä nyt, ennen kuin Hall katoaisi taas firmasta. Eipä tälle Hallin päämestaruusottelumahdollisuudelle mitään kummempaa selitystä edes tarvittu, koska TNA:n päämestaruushaastajien buukkaamisessa ei ole muutenkaan ollut mitään suurempaa logiikkaa. Hall oli osa sitä ME-facejen poppoota, joka feudasi sen ME-heelien poppoon kanssa. Kaipa siinä on tarpeeksi syytä.

Tämä oli muuten sellainen kiva perus tv-ottelutasoinen tempaisu, jonka juuri saattoikin odottaa näkevänsä Hallilta ja Truthilta, mutta jälleen kerran päämestaruusottelun idioottimainen lopetus pilasi fiiliksen pahasti. Lopettakaa jo tämä Mr. Wrestling III -kuvio, koska ainakaan minua tämä homma ei voisi vähempää kiinnostaa, kun tilanne ei muutu mihinkään vaan pysyy täysin samana viikosta toiseen. Täytyy muuten vielä antaa pieni hatunnosto Scott Hallille, joka ei ehkä ole ollut kaikkein luotettavin työntekijä TNA:ssa, mutta otteluissaan hän on suoriutunut paljon paremmin kuin vaikkapa Curt Hennig tai BG James. Ei hän lähelläkään huippuvuosiensa kuntoa ole tietenkään, mutta joka tapauksessa tällaisiin perusvarmoihin ja toimiviin suorituksiin hän näyttää pystyvän kevyesti. Harmi, että buukkauksella pilataan sitten osa tästä suorituksesta.
*½ (6:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Truth (Sitout Inverted Suplex Slam alias Truth Conviction)

Chris Harris & James Storm (c) vs. Hot Shots vs. Chris & Rick Michaels - NWA Tag Team Championship
Chris ja Rick Michaels olivat haastaneet Chris Harrisin ja James Stormin joukkuemestaruuksista toissaviikolla. Tuon ottelun jälkeen Hot Shotit tekivät TNA-comebackinsa ja pieksivät Harrisin ja Stormin yhdessä Michaelsien kanssa. Seuraavalla viikolla Hot Shotit haastoivat Harrisin ja Stormin mestaruuksista, mutta hekään eivät onnistuneet yrityksessään viedä vyöt itselleen. Nyt Michaelsit ja Hot Shotit pääsivät ottelemaan joukkuemestaruuksista samaan aikaan. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun Harrisin ja Stormin joukkuetta kutsuttiin (lyhyesti selostuksessa) America's Most Wantediksi.

Yllättävänkin vauhdikas ja kiva joukkuemestaruusottelu. Pelkäsin etukäteen, että tästä voisi tulla vähän tylsä ja edellisiä kohtaamisia toistava ottelu, mutta lopputulos oli mukava välipalakohtaaminen. Buukkaus toimi tässä kolmen joukkueen kohtaamisessa oikein mallikkaasti, kun alussa Hot Shotit ja Michaelsit tekivät yhteistyötä, kunnes normaaliin tapaan ratkaisuhetkillä alkoi tulla erimielisyyksiä. Erityisesti Harris ja Storm pitivät ottelun temmon mukavan nopeana, mutta myös Michaelsit ja Hot Shotit hoitivat oman osuutensa kunnialla. Michaelsit näyttivät tällä kertaa taas huomattavasti paremmalta kuin edellisessä esiintymisessään. Kaikin puolin siis kiva joukkuemestaruusottelu, mutta eipä tässä taaskaan mihinkään erityisen hyvälle tasolle päästy. Se ehkä vaatisi toisenlaisia vastustajia. Jään odottamaan tulevaa.
**½ (6:25)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Chris Harris & James Storm (Harris pinned Rick after a Bear Hug and Diving Leg Drop combination)

Tämän mestaruusottelun jälkeen nähtiin hieno comeback-hetki, kun James Mitchellin johtama Disciples of the New Church teki paluunsa TNA:han. New Church oli ollut aika hajalla siitä lähtien, kun porukan selvä ykkösnimi Malice hävisi Don Harrisille TNA PPV #9:ssä ja teki ottelun jälkeen sovinnon Harrisin kanssa. Tuon orastavan face-turnin jälkeen Malice katosi kokonaan TNA:sta, ja myös alkuaikoina mukaan värvätty Tempest (Devon Storm) oli kadonnut televisiosta kummallisesti. Samassa syssyssä myös James Mitchell poistui ruudusta, koska hän ei kuulema ollut tyytyväinen johtamansa porukan (erityisesti Malicen) toimintaan. Slash sentään jatkoi New Churchin edustamista ensin yksin ja myöhemmin parin jakson ajan mystisen Cobain-nimisen painijan kanssa. Nyt kuitenkin viimeisimmistä Slashinkin esiintymisistä oli aikaa jo puolitoista kuukautta, mutta vihdoin tämän ottelun jälkeen hän teki paluunsa. Samalla palasi myös Mitchell, joka ohjasi Slashia ja Disciples of the New Churchin uutta jäsentä Brian Leetä tuhoamaan Chris Harrisin ja James Stormin pahanpäiväisesti. Jään odottamaan jatkoa mielenkiinnolla. Tykkään nimittäin New Churchista paljon, vaikka Brian Lee ei kiinnostakaan.


Ron Harris vs. BG James - Special Referee: Don Harris - NWA World Heavyweight Title Shot Tournament First Round Match
NWA World Heavyweight -mestaruusturnaus oli tämän show'n suurin juttu. NWA-edustaja Bob Armstrong oli siis päättänyt, että oli vihdoin aika päättää aikakausi, jossa otteluita firman tärkeimmästä mestaruudesta jaettiin täysin satunnaisista ja perustelemattomista syistä. Niinpä kahdeksan firman ME-nimeä pistettiin tällaiseen kunnon turnaukseen, jossa voittaja saisi hyvin perustellun ja hienosti buildatun mestaruusottelun itselleen. Kolme neljästä puolivälieräottelusta käytäisiin tällä viikolla, ja turnaus saisi jatkoa tulevina viikkoina. Tällaista turnausta olen toivonut TNA:lta jo jonkun aikaa. Nyt olisi vihdoin mahdollisuus järkeistää koko päämestaruuskenttää. Ennen turnausta Armstrong oli päättänyt, että kaikkien turnausotteluiden erikoistuomarina toimisi TNA:n Head of Security Don Harris. Samalla hän teki monta vuotta TNA:ssa kestäneen päätöksen siitä, että tästä lähtien kaikki TNA-mestaruudet vaihtaisivat omistajaa myös, jos mestari häviäisi diskauksella tai uloslaskulla. Ensimmäisessä turnausottelussa kohtasivat BG "Bob Armstrongin poika" James ja Ron "Don Harrisin veli" Harris. Tämä asetelma ei tietäisi hyvää.

Huhhuh, olipas tämä aika kamalaa kuraa. Ron Harris ja BG James eivät todellakaan ole niitä painijoita, joiden otteita haluan erityisesti katsella, eikä asiaa todellakaan auttanut ottelun hirveä buukkaus. Ottelun alkuvaiheet olivat perustylsää ja -kehnoa painia, jossa James yritti vähän ja sai jopa yleisön aika hyvin otteluun mukaan, mutta siihen tämän ottelun hyvät puolet loppuvatkin. Don Harrisin buukkaaminen ottelun tuomarina oli aivan tajuttoman rasittavaa, koska Harris tuomaroi ottelua ihan rehdisti, mutta James syytti tätä Ron Harrisin suosimisesta. Kamalammaksi tilanne meni siinä vaiheessa, kun soppaan sekoitettiin Bob Armstrong, joka ilmoitti hyllyttävänsä molemmat Harrisit, jos Don ei lähde saman tien backstagelle ja luovu asemastaan turnauksen tuomarina. Mitä helvettiä? Armstrong oli vain hieman aiemmin henkilökohtaisesti nimennyt Harrisin näiden otteluiden tuomariksi? j******ta mitä paskaa. En ehkä kestä, jos tästä seuraa joku Armstrong Family vs. Harrisit -feudi. Puhtaasti huono ottelu, ja post match -meininki oli aivan kammottavaa kuraa.
½ (5:52)
Voittaja:

Spoiler: näytä

BG James (Roll up)

Jorge Estrada & Priscilla vs. Ace Steel & Bruce w/ Mortimer Plumtree
Edellisen viikon TNA-PPV:ssä Jorge Estrada kohtasi Mortimer Plumtreen manageroiman Ace Steelin. Mortimer ei kuitenkaan ollut ottelun aikana Steelin ringsidellä, ja niinpä Estradan manageri Priscilla pääsi auttamaan Estradan voittoon ottelussa. Post match -meiningeissä tämä teko kuitenkin kostautui, kun Plumtree saapui paikalle, ja Steel yhdessä managerinsa kanssa pieksi sekä Estradan että Priscillan. Nyt Estradalla ja Priscillalla oli mahdollisuus kostaa viimeviikkoinen, sillä tämän ottelun piti alun perin olla Estrada & Priscilla vs. Steel & Plumtree. Juuri ennen ottelua Plumtree kuitenkin saapui paikalle ja ilmoitti, ettei hän aio otella. Niinpä hän oli hankkinut itselleen sijaisen, joka oli iki-ihana Miss TNA Bruce.

Kokonaisuutena varsin turha ottelu. Brucen homohahmon korostaminen hänen otteluidensa aikana on jo oikeasti niin vanha juttu, että menetän kiinnostukseni saman tien jo pelkästään sen takia, vaikka hän yrittäisi esittää ihan oikeitakin painiotteita. Steel ja Estrada tekivät sen, minkä pystyivät tämän sekamelskan keskellä, mutta eipä heidänkään (varsinkaan Estradan) otteissaan ollut tällä kertaa erityisesti kehuttavaa. Yksi hieno syöksyminen ulos kehästä Estradalta ja pari muuta ihan näyttävää painiliikettä Steeliltä, mutta muuten aika vaatimatonta touhua. Priscillan osuudesta on turha edes sanoa mitään, koska hän ymmärsi pysyä koko ottelun ajan ringsidellä. Yhteenvetona voisi siis sanoa, että tämä oli aika heikko ottelu, vaikka mukana oli yksi ihan mielenkiintoinen painija.
*½ (5:54)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Ace Steel & Bruce (Bruce pinned Estrada after Steel knocked him out with a Gory neckbreaker alias Twist of Cain)

Curt Hennig vs. Jeff Jarrett - NWA World Heavyweight Title Shot Tournament First Round Match
Don Harrisin ura tämän turnauksen tuomarina oli päättynyt siis heti ensimmäisen ottelun loppukahakoissa (joissa Harris pamautti Armstrongia pataan), ja lopputurnauksen ajan tuomareina toimisivat ihan normaalit TNA-tuomarit. Jos joku kauhistelee Curt Hennigin kuvaa, on minun rehellisyyden nimissä kerrottava, että ei se Hennig sentään noin zombielta ole muissa TNA-esiintymisissään näyttänyt. Syy Hennigin kuvassa näkyvään kuntoon on siinä, että Jarrett ja Hennig olivat ottaneet yhteen backstagella Harris vs. James -ottelun aikana (ja tuon tappelun näyttäminen kesken toisen ottelun ei muuten varsinaisesti parantanut Harris vs. Jamesin tasoa). Tappelu oli päättynyt siihen, että Jarrett oli iskenyt Hennigin tajuttomaksi ja saanut aukaistua hänen otsansa pahanpäiväisesti. Hennig ja Jarrett olivat olleet sotajalalla Hennigin TNA-debyytistä lähtien, ja tällä viikolla tilanne oli kärjistynyt lopullisesti, kun Hennig väitti Jeff Jarrettin olevan salaperäisen Mr. Wrestling III -maskin alla.

Eipä tämä mikään oikea ottelu ollut. Hennig näytti tässä todella hirveältä, eikä se johtunut pelkästään bleidauksesta ja teippauksesta. Tavallaan jopa toivoin, että tällä tavalla Hennig voitaisiin hyvillä mielin saattaa pois TNA:sta, koska vajaassa kuukaudessa TNA ja Hennig yhdessä epäonnistuneella buukkaamisellaan ja hirveillä painiotteillaan ovat saaneet tapettua kaiken kiinnostukseni tätä Hennigin TNA-uraa kohtaan. Oikeastaan saattoi jopa olla buukkauksellisesti ihan hyvä ratkaisu, että tästä ei yritettykään viritellä mitään todellista ottelua, koska lopputulos olisi saattanut jäädä raivostuttavan kehnoksi. No, Jarrett näytti jälleen kerran todella mulkulta ja ilkeältä heeliltä. Pakko on todeta, että Jarrettin hahmo on tässä alkuaikojen TNA:ssa ehdottomasti parhaiten rakenneltuja.
DUD (0:59)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jeff Jarrett (Stroke)

Sonny Siaki vs. Jerry Lynn - NWA World Heavyweight Title Shot Tournament First Round Match
Sonny Siakin ja Jerry Lynnin feud on jatkunut jo puolisentoista kuukautta, ja edellisellä viikolla miehet kohtasivat vihdoin ensimmäisessä Singles-ottelussa. Tuo päättyi siihen, että Lynn osoitti veteraanimaiset kykynsä viemällä voiton ottelusta, vaikka Siaki oli lähes koko ottelun ajan yrittänyt viedä voiton telomalla Lynnin jalkaa kaikilla mahdollisilla keinoilla. Nyt Siaki ja Lynn saivat uusintaottelunsa, jossa oli tällä kertaa panoksena paikka ykköshaastajuusturnauksen välierissä.

Tämä oli selvästi parannus miesten edellisen viikon ottelusta. Lopulta päädyin antamaan tälle kuitenkin vain kolme tähteä, vaikka Lynn ja Siaki pistivätkin noin 15 minuutissa pystyyn selvästi illan parhaan ottelun tähän mennessä. Suurin ongelma hienojen arvosanojen saamiselle oli se, että ottelun tunnelma tuntui jotenkin aika vaisulta ja että keskivaiheilla nähty Lynnin niskan työstäminen ei tuntunut millään tavalla omaperäiseltä vaan ennemminkin aika tylsältä. Muuten ottelu kyllä toimi hyvin: siinä oli toimiva rakenne, ja erityisesti alku- ja loppuvaiheet olivat todella viihdyttäviä. Olin myös iloinen siitä, ettei otteluun buukattu mitään idioottimaisia sekaantumisia, vaikka ref bump olikin pakko saada mukaan. Hyvä ottelu, josta jäi kiva maku suuhun.
*** (15:08)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sonny Siaki (Pinned Lynn with feet on the ropes)

Seuraavaksi saimme välianglen, jossa päästiin taas nauttimaan Brian Lawlerin ja Aprilin ihmissuhdesotkuista. Alun perin Lawlerin piti otella tässä show'ssa Syxx-Pacia vastaan ykköshaastajuusturnauksen puolivälieräottelussa, mutta tuota kohtaamista jouduttiin lykkäämään Pacin loukkaantumisen takia. Niinpä Lawler promosi ensin backstagella siitä, kuinka hänen ja Aprilin rakkaus kukki kirkkaammin kuin koskaan ja kuinka jopa Romeon ja Julian suhde jäisi kakkoseksi tälle rakkaustarinalle. Tämän jälkeen Lawler ja April olivat saapumassa kehään julistamaan jonkun ison asian, mutta sitä ei koskaan saatu kuulla, koska joku "fani" alkoi uhitella Lawlerille ja Lawler päätyi pieksemään hänet. Varsin turha angle, ja koko feudin kiinnostavuus on lähellä nollaa.


AJ Styles (c) w/ Mortimer Plumtree vs. Amazing Red - NWA X Division Championship
AJ Styles teki historiaa edellisessä show'ssa voittamalla X-Divisioonan mestaruuden Syxx-Pacilta ja nousemalla historian ensimmäiseksi kaksinkertaiseksi X-Divarin mestariksi. Apunaan hänellä oli uusi managerinsa ja ilkeä liero Mortimer Plumtree, joka pyöri tämänkin ottelun aikana ringsidellä. Ensimmäiseksi haastajakseen Styles sai Amazing Redin, joka sai vihdoin 1 vs. 1 -mestaruusottelumahdollisuuden voitettuaan viime show'ssa neljä muuta X-Divisioonan painijaa ykköshaastajuusottelussa.

Kiistaton Match of the Night. Kun vain olisi annettu vielä muutama minuutti lisää ja jätetty pois se puoli minuuttia kestänyt otteluun täysin kuulumaton resthold-hetki, oltaisiin oltu aivan varmasti huippuotteluiden tasolla. Stylesin ja Redin tyylit sopivat hemmetin hienosti yhteen, ja nämä kaksi tarjosivat katsojille nyt taas sitä pirteää, tuoretta, innovatiivista ja ennen kaikka ennennäkemätöntä high flying -menoa, joka on parin viime viikon ajan uupunut X-Divarin touhusta. Hatunnosto molemmille kavereille ja seläntaputukset vielä päälle. Hieno ottelu ja hieno suoritus. Toivottavasti näemme jossain vaiheessa vielä rematchin pidempänä versiona. Erityisplussaa ottelulle aiheutti se, että jännitin oikeasti ottelun voittajaa, koska minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, kumpi tämän saattaisi viedä. Hyvä tapa päättää muuten varsin onneton show. Ainakin TNA osaa hoitaa lopetuksen kunnialla.
***½ (12:33)
Voittaja:

Spoiler: näytä

AJ Styles (Top-Rope Sunset Flip)

*** AJ Styles
** Amazing Red
* Jerry Lynn

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #18:sta: Lokakuu oli varsin kahtiajakoinen TNA:lle. Kuun kaksi ensimmäistä show'ta olivat viikottaisten ppv:eiden mittapuilla oikein toimivia paketteja, mutta loppuosa on sitten ollut aika rankkaa kuraa. Tässäkin show'ssa oli sentään yksi hieno ottelu, yksi hyvä kohtaaminen ja alkupuolella pari ihan kivaa matsia. Näiden vastapainona oli kuitenkin useampi täysin turha tai jopa laadultaan ihan hirveä ottelu. Vaikka TNA onkin vähentänyt puhtaan wrestlecrapin buukkaamista, show'n laatu ei parane, jos buukatut ottelut ovat muuten vain huonoja. Toivon marraskuulta muutosta parempaan. Kehno.

1. WWE SummerSlam - Loistava
---------------
2. WWE Unforgiven - Hieno
---------------
3. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
5. WWE No Mercy - Hyvä
6. WWE King of the Ring - Hyvä
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #10 - Hyvä
---------------
8. WWE Vengeance - Ok
9. WWE Judgment Day - Ok
10. WWF Backlash - Ok
11. WWF No Way Out - Ok
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #14 - Ok
---------------
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #15 - Kehno
14. WWF Insurrextion - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #7 - Kehno
16. WWE Rebellion - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #11 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #4 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #8 - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #5 - Kehno
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #6 - Kehno
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #13 - Kehno
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #18 - Kehno
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #17 - Kehno
---------------
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #12 - Surkea
28. WWA The Revolution - Surkea
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #9 - Surkea
30. WWA The Eruption - Surkea
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #3 - Surkea
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #16 - Surkea
33. WWA The Inception - Surkea

Ja normaalia pidemmän tauon jälkeen on sitten luvassa se hehkutettu Survivor Series.

[Kenitys]

Noniin, lomalta ollaan palattu. On aika palata normaaliin päivärytmiin ja herättää tämä aihe taas kevätuniltaan. Vuorossa on legendaarisen SurSer 02:n arvostelu, katsotaan jos klassikko herättäisi myös kommentteja :)


SURVIVOR SERIES 2002

Survivor Series oli tyypilliseen tapaan loppuvuoden suurin painitapahtuma. SuSe järjestettiin jo ties kuinka monetta kertaa. En viitsi edes tarkastaa, koska se ei ole kovin oleellinen fakta tämän vuoden 2002 tapahtuman kannalta. Tyypillisesti Survivor Series oli tullut tunnetuksi kymmenen tai kahdeksan miehen eliminointijoukkueotteluista, mutta tämä PPV oli historian toinen Survivor Series, jossa ei nähty yhtään perinteistä Survivor Series -eliminointiottelua. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1998, jolloin tapahtumassa kaiken huomion vei WWF-mestaruusturnaus. Tällä kertaa mitään varsinaista syytä ei ollut, ja periaatteessa illan opener oli kyllä eliminointisäännöillä käytävä joukkueottelu muttei kovin tyypillinen selainen. Selostajinamme edelleen JR & King (Raw) ja Cole & Tazz (SD). Tapahtumapaikkana legendaarinen Madison Square Garden.


Bubba Ray Dudley & Spike Dudley & Jeff Hardy vs. 3 Minute Warning (Rosey & Jamal) & Rico - Tables Match
Tämä ottelu, kuten kaikki kunnon monen miehen Tables Matchit, käytiin siis eliminointisäännöillä. Voittajajoukkue olisi se, joka saisi pistettyä kaikki vastustajajoukkueen jäsenet pöydästä läpi. Varsinainen tarina tämän pöytärymistelyn takana oli se, että... (rumpujenpärinää)... Nämä kolmikot eivät tykänneet toisistaan. Kyllä, siinä se lyhykäisyydessään oli. Roseyn ja Jamalin joukkue oli pian Unforgivenin jälkeen saanut nimekseen 3 Minute Warningin ja managerikseen Ricon. Samalla heidän suurin alkuhype oli alkanut laantua, ja 3MW jatkoi Ricon kanssa tasaista tuhon kylvämistä Raw'n keskikortissa. Jo jonkun aikaa piikkinä heidän lihassaan olivat olleet Dudleyn suvun edustajat Bubba Ray ja Spike sekä heidän kanssaan ystävystynet daredevil Jeff Hardy. Ppv:tä edeltävässä Raw'ssa joukkueiden erimielisyydet etenivät lopulta siihen pisteeseen, että 3MW pieksi koko Dudley-Hardy -kolmikon rajusti ja pisti lopulta Spike Dudleyn pöydästä läpi. Tämä oli tarpeeksi faceille, jotka halusivat antaa opetuksen 3MW:lle ja Ricolle pöytäottelussa, joka oli ollut perinteisesti Dudleyiden ominta osaamista.

Hienolla tavalla poikkeuksellinen carnage-opener illalle. Oli tosi viihdyttävää seurata, kuinka nämä kuusi äijää yrittivät tehdä selvää toisistaan ja siinä samalla koko WWE:n pöytävarannosta. Ottelussa nähtiin monia tyylikkäitä spotteja ja bumppeja. Erityiskiitos pitää vielä antaa sille hyvälle fiilikselle, jonka ottelun ratkaisu ja post match -meiningit aiheuttivat. Silti kaiken kehumisen keskellä on ottelua ikävä kyllä jonkun verran myös kritisoitava. Paikoitellen ottelu tuntui liian selvästi etenevän vain pöytäbumpista toiseen, eikä mitään kunnollista tarinankerrontaa oltu vaivauduttu edes yrittämään. En voi myöskään olla kitisemättä parista harmillisen ärsyttävästä botchista (Jeff Hardy nevöforget) ja siitä, että tässä ottelussa eliminoinnit olivat poikkeuksellisen epärealistisia. Yleensä en viitsi valittaa jostain realismista pellepainin kohdalla, mutta tässä ottelussa suurin osa eliminoinneista oli niin päivänselvästi tehty kaikkein vaikeimmalla tavalla, ettei kenellekään katsomossa taatusti jäänyt epäselväksi, että nämä jutut oli suunniteltu etukäteen. Vähän kieltämättä ärsytti, kun eliminointitilanteet eivät olleet mitenkään luonnolliseksi kuviteltavia. Mutta siis, muuten tykkäsin ottelusta. Hyvää ja viihdyttävää roskapainia. Uppoaa minuun.
*** (14:22)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Bubba Ray Dudley & Spike Dudley & Jeff Hardy (Bubba Ray last eliminated Rico when D-Von Dudley interfered the match and helped Bubba to put Rico through a table with 3D)

Jamie Noble (c) w/ Nidia vs. Billy Kidman - WWE Cruiserweight Championship
Billy Kidman oli ollut viime aikoina uudessa nosteessa Smackdownin cruiserweight-divisioonassa. Ensin Kidman oli liittoutunut yhteen Torrie Wilsonin kanssa ja voittanut Mixed Tag Team Matchissa CW-mestari Jamie Noblen ja Nidian. Seuraavalla viikolla Kidman ja Noble kohtasivat toisensa non title -ottelussa, ja Kidman otti jo toisen peräkkäisen voiton CW-mestarista. Tämän jälkeen kuumapäisellä redneck-Noblella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa Kidmanille mahdollisuus otella häntä vastaan mestaruudesta Survivor Seriesissä. Pystyisikö Kidman ottamaan kolmannen voiton Noblesta putkeen?

Tämä oli todellinen tehopaketti WWE:n cruiserweight-otteluksi. Tässä oli nyt juuri sitä vauhtia ja hienoja spotteja, joita olen jo useamman arvostelun ajan toivonut WWE:n CW-divisioonalta. Toisaalta nähtiinhän niitä jo Rebellionissa, mutta tämä oli vielä enemmän semmoinen oikeasti vauhdikas ja hienoihin spotteihin painottunut ottelu. Harmillisesti vain ottelu jäi selvästi alle 10-minuuttiseksi, joten tämä ei millään ehtinyt nousta hyvää paremmaksi. Toisaalta hyväkin on oikein sujuva suoritus, ja katsoisin mielelläni vaikka kuinka paljon tällaisia hyvän fiiliksen aiheuttavia kevyensarjalaisten otteluita. WWE on vähitellen alkanut löytää oman linjansa CW-divarin osalta, eikä tämä ottelu kalvennut yhtään X-Divisioonan loistokkaalle lentelylle. Hyvää työtä Noblelta ja Kidmanilta. Vielä kun nähtäisiin pidempi versio miesten kohtaamisesta.
*** (7:29)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Billy Kidman (Shooting Star Press)

Trish Stratus (c) vs. Victoria - Hardcore Match for the WWE Women's Championship
No Mercyn jälkeen näiden kahden naisen feud oli mennyt entistä henkilökohtaisemmaksi ja rajummaksi. Victoria oli alkanut muuttua entistä sekopäisemmäksi, sillä hänen kateutensa Trishiä kohtaan oli mennyt kaikkien järjellisten tasojen ylitse. Victorian mukaan oli Trishin ja WWE:n vika, että heistä kahdesta Trish oli saanut tähän mennessä kaiken haluamansa ja että Victorian pääsy mukaan WWE:n kuvioihin oli työn ja tuskan takana. Victorian mukaan syy oli osittain kaikissa "blondeissa bimboissa", ja niinpä hän muun muassa pieksi WWE:n haastattelijan Terrin kehässä ilman mitään syytä. Victoria ilmoitti, että Survivor Seriesissä hän tahtoisi mestaruusvoiton lisäksi tuhota Trishin ulkonäön, jolla hän oli päässyt nykyiseen pisteeseensä. Lopulta Eric Bischoffilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin buukata Trishin ja Victorian välille ensimmäinen WWE:ssä käytävä naisten Hardcore Match yli neljään vuoteen.

Kiistatta vuoden paras Women's-mestaruusottelu. Samalla myös kiistatta ainutlatuisimpia naisten otteluita, jota WWE:ssä on ikinä nähty. Trish ja Victoria paikkasivat viime kuukauden yllättävän kehnon esityksen pistämällä kroppansa sataprosenttisesti likoon tässä oikeasti rajussa Hardcore-ottelussa. Olen nähnyt monia löysempiä ja vähemmän brutaaleja miesten välisiä HC-otteluita kuin tämä. Siksi tämä onkin ehdottomasti yksi kaikkien aikojen lempiotteluistani naisten otteluista, vaikka tämä ei ihan parhaaseen mahdolliseen arvosanaan ylläkään. Suurin syy kolmen tähden alapuolelle jäämiseen on se, että tästä puuttui kaikki kunnon painiminen ja näyttävät painiliikkeet, jota on edeltävinä kuukausina nähty, kun Trish ja Victoria keskittyivät pelkästään rajuihin bumppeihin. Lisäksi lopussa nähtiin pari harmilliseen saumaan osunutta botchia. Näistä pikkuvioista huolimatta tämä oli ehdottomasti mieleenpainuva naisten ottelu.
**½ (7:01)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Victoria (Pinned Stratus after spraying her with a fire extinguisher and hitting her with a Suplex)

Brock Lesnar (c) w/ Paul Heyman vs. Big Show - WWE Championship
Big Show'n ura oli ollut viime kuukausien aikana aikamoista hakemista. Voittoja karttui tilille vain hyvin harvakseltaan, ja Raw'n GM:llä Eric Bischoffilla ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa buukata Show'ta isoihin otteluihin. Lopulta kuukausien ajan kestäneen sietämisen jälkeen Show sai tarpeekseen ja teki diilin Stephanie McMahonin kanssa. Show treidattiin Smackdowniin, ja heti debyyttijaksossaan Show teki lähtemättömän vaikutuksen ja heel-turnin. Ensin Show pieksi Rikishin kanveesiin, ja myöhemmin samana iltana hän keskeytti Brock Lesnarin ja Undertakerin kohtaamisen. Lesnar ja 'Taker olivat otelleet toisiaan vastaan edellisenä sunnuntaina legendaarisen Hell In A Cell Matchin, ja nyt miehet tekivät sovinnon keskenään. Tämä alkoi ounastella Lesnarin face-turnia. Molemmat kertoivat kunnioittavansa toista ja pahoittelivat feudin aikana tapahtuneita henkilökohtaisuuksia. Tämän Show keskeytti ja haastoi Lesnarin mestaruusotteluun. Anglen päätteeksi Show pieksi 'Takerin sisääntulorampilla ja heitti hänet sieltä lopuksi alas. UT kärrättiin paikalta pois ambulanssilla.

'Takerin loukkaannuttamisen jälkeen Show keskitti kaiken energiansa Lesnarin piinaamisen, mutta Lesnarin agentti Paul Heyman tahtoi pitää klienttinsä mahdollisimman kaukana Show'sta. Heyman ei uskonut, että Lesnar pystyisi päihittämään Show'ta, koska hän oli loukannut kylkiluunsa HIAC-ottelussa (myös ihan oikeasti). Lesnar ei Heymanin puheista välittänyt, vaan hän hyväksyi Show'n haasteen. Tämänkin jälkeen Lesnar oli ongelmissa Show'n kanssa, sillä Show onnistui paiskaamaan myös hänet sisääntulorampilta alas. Vasta viimeisessä SD:ssä ennen ppv:tä Lesnar sai maksettua osan iskuista takaisin, kun hän hyökkäsi Show'n kimppuun terästuolin kanssa ja vammautti tämän käden.

Todella poikkeuksellinen WWE-mestaruusottelu. Aikaa oli alle 5 minuuttia, mutta silti Show ja Lesnar saivat aikaan niin viihdyttävän ja intenssiivisen tappelun kuin tuossa ajassa vain voi saada aikaan. Itse asiassa tykkäsin paljon siitä, kuinka tämä ottelu oli buukattu. Tämä jätti odottamaan sitä suurta blow off -kamppailua näiden kahden välillä ja näytti samalla sen, että nämä kaksi isoa järkälettä saavat toisiaan vastaan hienon ottelun. Todella nopeaa liikkumista, kun otetaan huomioon se, ketkä olivat kehässä ja kuinka Lesnarin kylkiluut olivat oikeastikin hajalla. Suuri hatunnosto pitää antaa Lesnarille ja Show'lle myös siitä, miten helkkarin hienoilta he saivat Brockin Suplexit näyttämään. Erityisesti Belly To Belly Suplex oli todella järisyttävä. Kaikista hyvistä puolista huolimatta tämä ottelu oli tosi lyhyt, ja siksi siinä ei ihan kamalasti myöskään ehtinyt tapahtua, joten ei tämä kovin korkeaa arvosanaa saa. Korkeampiin arvosanoihin olisi vaadittu jo kunnon ottelua, mutta roolissaan tämä oli nerokas kohtaaminen. Myös lopetus oli minun mieleeni. Yleisö oli tässä jo täysin Lesnarin puolella, vaikkei hän virallisesti face ollutkaan.
** (4:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Big Show (Pinned Lesnar after Heyman turned on him and Show hit him with a Chokeslam on a steel chair)

Edge & Rey Mysterio (c) vs. Eddie Guerrero & Chavo Guerrero vs. Chris Benoit & Kurt Angle - WWE Tag Team Championship
Chris Benoit'n ja Kurt Anglen keskinäiset erimielisyydet ja riidat olivat johtaneet siihen, että he hävisivät No Mercyssä voittamansa joukkuemestaruudet Smackdownissa Edgelle ja Rey Mysteriolle. Tämän jälkeen he olivat jatkaneet keskinäistä mittelyään mutta saaneet lopulta sovittua tilanteensa, koska Stephanie McMahon antoi heille ja Guerreron kaksikolle mahdollisuuden joukkuemestaruuksien voittamiseen Survivor Seriesissä, sillä näiden kolmen joukkueen välit olivat edelleen varsin tulenarat. Tämäkin ottelu käytäisiin eliminointisäännöillä, eli voittajajoukkue olisi se, joka jäisi viimeiseksi jäljelle.

Noniin, nyt oli saatu koko legendaarinen Smackdown Six samaan otteluun, ja en voi väittää muuta kuin viihtyneeni suuresti tätä ottelua katsoessa. Silti on jälleen kerran hyvä heti jo alkuun huomauttaa, että tämäkään ottelu ei ollut minun mielestäni MOTYC-luokkaa, vaikka nyt palattiinkin taas Rebellionin säästöliekkiottelusta huippuotteluiden tasolle. Itse asiassa tämä oli samaa tasoa No Mercyn ottelun kanssa. Nämä kolme joukkuetta pistivät taas ihan parastaan ja esittivät huikeita otteita. Erityisesti Mysterio lenteli ja otti bumppia taas sillä tavalla, että heikompaa hirvittää. Myös Edge, Angle ja Benoit loistivat, mutta Guerrerojen otteet jäivät taas itse asiassa hiukan vaisuiksi. Hyvää painia ehdottomasti myös Guerreroilta muttei samalla tavalla ikimuistoista. Välillä ottelu yltyi aivan hillittömäksi spottailuksi, mutta tähän monen miehen rymistelyyn nuokin osiot sopivat kuin nenä päähän. Itse asiassa enemmän minua häiritsivät (ja ottelun huippuarvosanaa söivät) muutamat tylsiltä tuntuneet hitaat vaiheet. Lisäksi ottelun loppuvaiheessa oli harmillisesti säätöä, enkä myöskään innostunut siitä, miten ottelu pysähtyi tosi typerän oloisesti ensimmäisen eliminoinnin jälkeen.
**** (19:25)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Eddie Guerrero & Chavo Guerrero (Eddie last eliminated Mysterio by making him submit with a Lasso from El Paso)

In ring angle w/ Christopher Nowinski & Matt Hardy
Tässä välissä nähtiin legendaarinen comeback-angle, joka alkoi tosin aivan toisen painijan ppv-debyytillä. Kehään nimittäin saapui promottamaan Christopher Nowinski, joka oli Harvardista (ihan oikeasti) valmistunut painijatulokas. Nowinski oli osallistunut Tough Enoughiin mutta tippunut siitä pois. WWE oli silti tehnyt sopimuksen Nowinskin kanssa, ja debyyttinsä hän oli tehnyt kesän lopulla. Nowinskin gimmickiksi muodostui nopeasti ylimielinen nykyajan aristokraatti, joka ylpeili älykkyydellään ja Harvardista valmistumisellaan ja piti kaikkia muita ihmisiä älyllisesti köyhinä. Nyt Nowinski saapui promottamaan tästä samasta teemasta kehään, kunnes Smackdownin Matt Hardy Version 1.0 keskeytti hänet. Hardyn mukaan Nowinski oli ollut promossaan väärässä: Madison Square Gardenin fanit eivät ole tyhmiä, he ovat vain luusereita. Hetken väiteltyään Nowinski ja Hardy päätyivät sopuun: MSG-fanit ovat tyhmiä JA luusereita. Juuri kun angle oli muuttumassa pitkäveteiseksi, yksi tietty sointu räjäytti koko MSG:n yleisön hurraukseen.

Holla If Ya Hear Me

Juuri niin. Vihdoin ja viimein koitti se hetki, jota WWE-fanit olivat odottaneet maaliskuusta 2001. Scott Steiner teki WWE-comebackinsa. Maaliskuussa Steiner oli WCW:n ykkösnimi ja yksi kuumimmista painijoista koko bisneksessä. Silti hän oli pyörinyt lähes puolitoista vuotta erinäisissä pikkukuvioissa (muun muassa WWA:ssa), ennen kuin hän vihdoin saapui WWE:hen. Nyt hän oli kuitenkin palannut, ja koko MSG:n kriittinen yleisö söi hänen kädestään. Steiner pieksi yksin Nowinskin ja Hardyn ja sytytti koko areenan hurraukseen parilla punnerruksella ja tutuilla catchphraseillaan. Kieltämättä Steinerin paluu oli buukattu pirun hyvin, ja tämän perusteella olisin pirun innoissani hänen paluustaan. Harmi vain, että tiedän, mitä tulevalta on odotettavissa. Silti tämä angle oli hieno lisä hienoon ppv:hen.

RNN Broadcast
Ja vielä ennen Main Eventiä nähtiin aivan pikkuangle, joka on kuitenkin mainittava siinä esiintyvän henkilön takia. Angle alkoi siitä, että Terri yritti saada haastateltua Shawn Michaelsia illan ME:stä. Ennen kuin Michaels ehti edes vastata mitään, hänet keskeytti Randy News Networkin erikoislähetys. Kyllä vain. Se Randy, jonka sukunimi on Orton. Randy News Networkia pitänee pohjustaa sen verran, että Randy Orton oli tehnyt WWE-debyyttinsä keväällä 2002 muttei ollut saanut mitään kummoista toistaiseksi aikaan. Brändisiirtojen aikana hän loikkasi Smackdownista Raw'hon mutta loukkasi pian Raw-debyyttinsä jälkeen olkapäänsä. WWE ei kuitenkaan tahtonut pitää Ortonia kokonaan poissa ruudusta, sillä he olivat juuri alkaneet rakentaa häntä vakavasti otettavana heelinä. Niinpä Ortonille kehitettiin viikottainen RNN-angle, jossa hän yleensä keskeytti jonkun face-painijaan keskittyneen anglen "oman kanavansa" erityislähetyksellä, jossa hän kertoi viimeisimmän tilanteensa loukkaantumisensa osalta ja yritti olla mahdollisimman ylimielisen oloinen. Tällainen nähtiin siis tässä välissä SurSeriä. Näitä angleja kesti siihen asti, kunnes Orton pääsi tekemään in ring -paluunsa vuonna 2003.


Triple H (c) vs. Chris Jericho vs. Booker T vs. Kane vs. Shawn Michaels vs. Rob Van Dam - Elimination Chamber Match for the World Heavyweight Championship
Tämä ilta oli Elimination Chamberin synty. Tähän mennessä kenelläkään WWE:n katsojalla ei ollut minkäänlaista varmaa käsitystä siitä, millainen tämä ottelu tulisi olemaan. Kaikki sai alkunsa No Mercyn jälkeisessä Raw'ssa, jossa Eric Bischoff ilmoitti, että Survivor Seriesissä hän aikoo ylittää sen riman, minkä Smackdown asetti No Mercyssä nähdyllä Hell In A Cellillään. Bischoff kertoi kehittelevänsä kokonaan uuden ottelumuodon, joka muistuttaisi hiukan Royal Rumblea, perinteistä Survivor Series -eliminointiottelua ja WCW:n WarGames Matchia. Me kaikki tiedämme, millaiseksi tämä Bischoffin Elimination Chamberiksi kutsuma ottelumuoto paljastui, mutta faneille ja myös painijoille se oli täysi arvoitus. Sen Bischoff kuitenkin paljasti, että ottelu sisältäisi kuusi painijaa, jotka ottelisivat Triple H:n hallussa pitämästä World Heavyweight -mestaruudesta. HHH:n lisäksi otteluun buukattiin Rob Van Dam, Kane, Booker T, Chris Jericho ja Shawn Michaels. Michaels oli kadonnut WWE:stä sen jälkeen, kun HHH pieksi hänet sairaalakuntoon heidän SummerSlam-ottelunsa jälkeen. Kukaan ei tiennyt, palaisiko Michaels enää ikinä WWE:hen - varsinkin kun HBK:n ottelun piti alun perinkin olla vain yhden illan paluu. Lokakuun lopussa Michaels kuitenkin räjäytti pankin tekemällä pysyvän paluunsa ja ottamalla heti kohteekseen entisen ystävänsä ja nykyisen vihamiehensä Triple H:n. Michaels ilmoitti, että hänen ensisijainen tavoitteensa ei olisi voittaa mestaruutta itselleen vaan taata, että HHH ei poistuisi Elimination Chamberista mestarina. Ppv:tä edeltävinä viikkoina nämä kuusi painijaa ottivat yhteen useissa monen miehen mäiskinnöissä. Ennen ottelua Eric Bischoff saapui esittelemään katsojille kaikki sadistisen luomuksensa yksityiskohdat (teräslattiat, Plexiglas-kaapit jne.)

Minun on käytännössä mahdoton arvostella tätä mitenkään järkevästi tai analyyttisesti, koska tämä ottelu on ollut yksi kaikkien aikojen lempiotteluistani siitä lähtien, kun näin sen ensimmäisen kerran vuonna 2004 kaverini luona. Kenties vain yksi ottelu (Hart vs. Austin @ WM 13) on koskaan mennyt tämän ohitse, vaikka painillisesti jotkut ovatkin tätä parempia. Tämä on vain niin mieletön kokemus pelkästään jo sen takia, että tämä oli ensimmäinen laatuaan. Nykyisissä EC:issä on vain surkea murto-osa siitä tunnelmasta, mikä tässä oli. Tämä ottelu oli uudenlaisen kokeilun hetki kaikille painijoillekin. Michaelsin comeback toi vielä aivan oman lisänsä. Ottelusta voisi nostaa esille vaikka kuinka monia yksityiskohtia ja upeita bumppeja. Samoin voisi varmaan kritisoida lyhyitä seesteisempiä hetkiä, mutta se ei ole tässä tapauksessa ottelun pointti. Pointtina on se kokonaisuus, se ainutkertaisuus ja se aivan käsittämättömän upea tunnelma, joka tässä ottelussa oli alusta loppuun. Ottelun ratkaisu ja post match -meiningit ovat yksi hienoimpia hetkiä painihistoriassa. Järjettömän suuri hatunnosto kaikille kuudelle, jotka olivat tässä mukana. Minun on tosin kehuttava Rob Van Damia, joka sytytti ottelun liekkeihin heti ensimmäisellä minuutilla ja oli sen kantava voima ensimmäisen vartin ajan. Toisaalta RVD mokasi Five Star Frog Splashin häkin katolta todella pahasti, mikä meinasi jopa päättää Triple H:n uran, koska HHH:n kurkku turposi pahasti RVD:n polven osuttua siihen. Syytän tuosta botchista kuitenkin enemmän suunnittelua, koska Van Dam tai HHH eivät olisi noissa olosuhteissa voineet tehdä paljon mitään toisin. Järkyttävän suuri hatunnosto siis myös HHH:lle, joka pystyi tuossa käsittämättömässä tilassa viemään ottelun loppuun asti. Eikä pidä unohtaa Shawn Michaelsia, joka oli ottelun suurin tähti.
***** (39:22)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Shawn Michaels (Last eliminated Triple H after a Sweet Chin Music)

*** Shawn Michaels
** Rob Van Dam
* Triple H

Kokonaisarvio Survivor Seriesistä: Tässä on malliesimerkki PPV:stä, jota arvostellessa ei voi katsoa vain keskiarvoja. Toisaalta eipä niissäkään ole paljon valittamista, sillä mukana on yksi viiden tähden ja yksi neljän tähden ottelu. Silti tämä show on vielä parempi kuin keskiarvot antavat ymmärtää. Kaikki kuusi ottelua toimivat roolissaan aivan täydellisesti, ja esimerkiksi Victorian ja Trishin ottelu oli paras naisten mestaruusottelu vuosiin. Samoin Show'n ja Lesnarin rutistus oli niin hyvä kuin neljäminuuttinen päämestaruusottelu voi vain olla. Main Event taas oli aivan omaa luokkaansa. Kun tähän vielä lisätään huikean hieno Scott Steinerin comeback ja koko show'n ajan Madison Square Gardenissa vallinnut mahtava tunnelma, ei tätä PPV:tä voi yksinkertaisesti hehkuttaa liikaa. Tämä on yksi minun kaikkien aikojen suosikkipainitapahtumistani. Kiistatta Loistava.

1. WWE Survivor Series - Loistava
2. WWE SummerSlam - Loistava
---------------
3. WWE Unforgiven - Hieno
---------------
4. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
5. WWF Royal Rumble - Hyvä
6. WWE No Mercy - Hyvä
7. WWE King of the Ring - Hyvä
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #10 - Hyvä
---------------
9. WWE Vengeance - Ok
10. WWE Judgment Day - Ok
11. WWF Backlash - Ok
12. WWF No Way Out - Ok
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #14 - Ok
---------------
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #15 - Kehno
15. WWF Insurrextion - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #7 - Kehno
17. WWE Rebellion - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #11 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #4 - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #8 - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #5 - Kehno
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #6 - Kehno
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #13 - Kehno
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #18 - Kehno
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #17 - Kehno
---------------
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #12 - Surkea
29. WWA The Revolution - Surkea
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #9 - Surkea
31. WWA The Eruption - Surkea
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #3 - Surkea
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #16 - Surkea
34. WWA The Inception - Surkea

Seuraavaksi TNA-paketti.

[takaovi]

On kyllä aivan upea tuo SS Chamberi taisto. Hyvin rakenneltu ja pohjusteltu, raudanluja ottelijakaarti ilman yhtään turhaketta, huikea tunnelma jne jne. Ei paljon paremmaksi voi laittaa. Kauas on tosiaan nykyään menty näistä ensimmäisistä chambereista. Rakentelu jätetään olemattomaksi, mukaan tungetaan turhia säkkejä luokkaa Khali ja lopputulokset tehdään niin ilmiselviksi jo ennen matsia, että oikeen ottaa päähän.

Hieno arvostelu muutenkin