Yksi parhaimmista maanantai-illan RAW:sta nähtiin suuria tunteita herättäneen Summerslamin jälkeen.
Ensiksi täytyy todeta, että minun sappeni alkasi kiehumaan John Cenan saadessa rajut buuaukset. Jätkä vetää mielettömän ottelun edellisiltana ja ansaitsee siitä buuaukset. Kaiken huippuna, kun Cena ilmoittaa jäävänsä noin 4-6 kuukauden sairaslomalle kyynärpäänsä takia (näytti isolta tennispallolta), WWE Universe palkitsee YES-huudoilla. C'moon...
Tästä päästään siihen, kun Cena antaa WWE:n kasvot-soihdun komeasti Daniel Bryanille. Mutta jälleen häneltä viedään hieno hetki, kun McMahoneista Stephanie tepsuttaa kehään. Daniel Bryan on kyllä hemmetin overi. Siitä ei päästä yli eikä ympäri. Hän suolsi tekstiä sydämmestään ja legendaariset "BITCH"-chantit alkoivat Stephanielle. Eräs rebel yli kymmenen vuotta takaperin olisi pistänyt Stephanien pakettiin Stunnerilla, mutta Bryan kauniisti poisti mikin prinsessalta. Näin tämän kesän-syksyn (luultavasti Wrestelemaniaan asti) suurin juonikuvio otti ensiaskeleet eteenpäin Summerslamista.
Tästä päästään hyvin siihen, että nyt on WWE:ssä facepainijoilla hikiset oltavat. Tässä jaksossa sen kokivat Dolph Ziggler ja Big Show, koska he antoivat negatiiviset kommentit Triple H:n toimista Summerslamissa. Maddox vetää tuota iljettävää Heel GM:n roolia loistavasti. Oikea mies tuohon hommaan!
Shield näköjään on edelleen hyvin pelissä mukana ja painivat sitten pari matsia juurikin Dolph Ziggleriä ja Big Showta vastaan. Myös porukka oli turvaamassa McMahoneita, Triple H:ta ja Randy Ortonia Ortonin WWE Champion kruunajaisiin.
Joukkuepuolella on hyvin pullat uunissa. Sieltä löytyy nyt monta hyvää joukkuetta. PTP saa luultavasti hyvää nostetta juurikin Darren Youngin tempauksen kautta. Primo ja Epico saavat tuoreen alun tulevaisuudessa, Real Americans on edelleen loistava omassa roolissaan ja tietysti Wyatt Family tulee jossain vaiheessa tähänkin mukaan. Usokset ovat olleet nosteessa ja onhan siellä tietysti jobberkolmikko 3MB. NXT:n puolelta myös löytyy hyvin lupaavia kavereita joukkuedivariin.
Matseista nyt ei oikein voi sanoa mitään. Ei sykähdyttävää, mutta kelpasivat sellaisinakin. Illan paras oli mielestäni Damien Sandow vs Cody Rhodes, vaikkakin heikompi versio oli Summerslamin vastaavasta. Jos jotain muuta matseista mainitsisi niin Zigglerin komea Suplex Rollinsille kehästä lattialle asti ja Roman Reignsin julma Spear, jonka Ziggler myi todella komeasti.
Alberto Del Rio vs Sin Cara meni kuten meni. Eipä mennyt kauaa, kun Cara uudestaan loukkasi itsensä. Vissiin sormia meni hajalle tai jotain sellaista. Harmillista hänen kannalta Del Rio sai kyllä todella rajun kiukkupuuskan tuomarin keskeytettyä ottelun.
Sitten tuli illan yllätys, kun Ricardo Rodriguez teki paluun. Hän sitten otti alaisuuteensa RVD:n ja odotan tätä yhteistyötä mielenkiinnolla. Itselle tuli mieleen paljon muitakin vaihtoehtoja, mutta ei todellakaan RVD:tä. Yllätti! Näyttäisi hyvin selvältä, että Night Of Championsissa nämä kaksi tulisivat kohtaamaan tuosta World Heavyweight Championshipista. Saa nähdä..
Sitten muutama loistava backstagesegmentti. Fandango ja Foot Locker kaverin keskustelu oli hupaisa. Hymy nousi huulille.
Rybackin kiusaajan rooli oli todella mahtavaa seurattavaa. WWE yrittää muokata tästä monsterista pahempaa kuin koskaan. Onneksi Rybackin kohdalla kirvestä ei ole heitetty kaivoon.
CM Punkin, Paul Heymanin ja Curtis Axelin segmentti oli kultaa. Punkin promo oli todella intensiivinen. Siinä sai jokaikinen olla varuillansa, sen verran ärräpäitä ja murhaavia katseita lenteli niille, jotka Punkista eivät pitäneet. Muutaman minuutin aikana sensuroitiin aika paljon tekstiä

Jos tästä kehkeytyy Curtis Axel vs CM Punk Night of Championsiin niin suotavaa olisi Axelista luoda vaara Punkille. Hienosti sitä yritettiin, mutta yksijalkainen Punk oli liian vahva. Heymanin suoritus oli taas Oscarin arvoinen. Feudin jatkamisen kannalta tilanne on nyt kriittinen. Mihin tätä kannattaisi viedä, jotta tämä pysyy näin intensiivisellä tasolla?
R-Truth on edelleen olemassa! Tätä menoa ei kovinkaan kauaa taida olla WWE:n palkkalistoilla. Aikamoista niistämistä tämä nyt viime aikoina on ollut.
Wade Barrett on myös joutunut aika hankalaan koirankoppiin. Tällä hetkellä rostesissa on niin paljon hyviä heelhahmoja, ettei Barrett vain yksinkertaisesti mahdu korkealle. The Miz vs Fandago feudi käynnistyi Summerslamissa ja tänään sitä jatkettiin yläköyden Leg Dropin kera.
Illan päättänyt segmentti oli todella kultaa! Tämä ryhmittymä Vince McMahon, Stephanie McMahon, Triple H, WWE Champion Randy Orton ja The Shield kuulostaa omiin korviini loistavalta! Siltä se myös näytti.
Triple H promotti tajuttoman hyvin heelinä. Tuli todella hyvät vibat iholle promon aikana. Randy ei paljoa puhunut ja luultavasti ei kovinkaan paljoa tule puhumaan. Hänellä on todella loistavat promottajat mukanaan (Vince ja Triple H), joten hänen vain täytyy löytää tie säilyttääkseen mestaruutensa. Shieldin pojat tulevat olemaan niin sanotut turvamiehet tälle Corporate Stablelle, mikä on todella hyvä juttu. WWE on parasta pitää Shield vahvana ja vaarallisena!
Kun lopulta Daniel tulee rampille niin HHH:lta loistavaa heeltyöskentelyä puhuen hyvin kettumaisesti samalla Shieldin nitistäessä taistelevan Bryanin maan rakoon. Kun lopulta Bryan pääsee kehään haavoittuneena niin lopullisen nöyryytyksen iskee Orton! Aivan mainio segmentti, joka sementoi tämän RAW:n ja tulevan suunnan WWE:ssä! Se tulee olemaan helvetinmoinen facepainijoille, jotka vähänkin vastustavat tuota Corporate Stablea!
Kuten Offari mainitsi, ei tämä todellakaan haitannut, vaikka huippumatseja ei nähtykään. Sen verran rautainen taso muuten löytyi RAW:sta. Tällä isolla juonikuviolla on mahdollisuus nousta todella suuriin atmosfääreihin, mikäli WWE jaksaa tähän panostaa jatkossakin yhtä paljon.

Yksi parhaimmista liikkeistä, mitä WWE on pitkään aikaan tehnyt. Ortonista ja Triple H:sta tulivat hetkessä limaisimmat ja kusipäisimmät henkilöt koko yhtiössä ja Daniel Bryanista tuli tämän kuvion keskushahmo sankaripuolella, joka yrittää taistella tuota pirunmoista liittoutumaa vastaan. Todennäköisesti hän tulee myöhemmässä vaiheessa saamaan vastarintaliikkeeseen lisää henkilöitä. Eli peukut pystyyn ja jatkoa odotellessa
