RAW
Re: RAW
Ihan hyvä Raw, vaikka sisälsikin ehkä turhan paljon tuota Big Show:n sopimusjuttujen uusintaa.
-Tyson Kidd vaikutti hyvältä, toivottavasti jatkaa samaan malliin. Kuitenkin inhottaa tuo Total Divas sekoilu. Ei sillä muuten niin väliä, mutta vasta viikko sitten Natalya saapui kehään Khalin kanssa käsikädessä. Nyt sitten kehään tullaan Tyson Kiddin kanssa, ja mainostetaan tämän olevan Natalyan aviomies. Ihmettelin tuota Natalya & Khali -yhdistelmää jo viime viikolla, kun Bellat on kuitenkin yhdistetty Cenaan ja Bryaniin show:n puolella jo jonkinaikaa sitten. Nyt se ihmetyttää vielä enemmän.
-Rhodesit & Cena vs Real Americans & Sandow oli minun mieleeni. Goldustista on muovaantunut mielenkiintoinen ja hyvä painija, ainakin toistaiseksi miehen otteet ovat vakuuttaneet, ja tuo Final Cut on upea! Cody otteli myös erittäis hyvin, kuten myös Cena. Cena jaksaa olla edelleen kiinnostava, kun on lisännyt hiukan liikearsenaaliaan, sekä muuttanut hiukan tyyliään. Mies on edelleen face, mutta tuo hänen "in your face"-tyyli toimii erittäin hyvin. Hän ei ole enää (tai ainakaan tällä hetkellä) sellainen limainen babyface, joka pokkuroi ja hymyilee kaikille.
-Big Show:n neuvottelut oli ihan mukavaa katseltavaa. Ihan hyvä, että Show ottaa välillä turpaankin niin ei ole sitä samaa vanhaa. Toivon kuitenkin, ettei tämä jatku seuraavaa 5 jaksoa samalla kaavalla.
-Kane puku päällä vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Tästä voidaan taikoa jotain hyvää, mutta tämä voi mennä aivan päin sitä itseäänkin.

Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
Re: RAW
Samaa mieltä. Hänen paluunsa jälkeen hän on muistuttanut enemmänkin Cenaa joka hän oli kääntyessään naamaksi 2004(?).Dedu kirjoitti:Mies on edelleen face, mutta tuo hänen "in your face"-tyyli toimii erittäin hyvin. Hän ei ole enää (tai ainakaan tällä hetkellä) sellainen limainen babyface, joka pokkuroi ja hymyilee kaikille.
[X] Stingin paluu oli hyvä veto ja minä syön hatullisen lehtiä!Seeing Seth Rollins penis isn't how I was expecting to start off my day.
Re: RAW
RAW oli tällä kertaa paljon vaisumpi esitys kokonaisuutena kuin viime viikolla. Ainoastaan yksi ottelu varmistettiin SS:ään vaikka oli jo toinen jakso HiaC:in jälkeen. Vähän on auki asiat moninpuolin. Orton vs. Show WWE-mestaruudesta olisi ikäänkuin SlapInDAFace ilman tuota hyvin hartaasti rakennettua tarinaa. Tuon pitkänhuiskean tarinan, ja ainoastaan sen takia tuo matsi on jopa suht kuumaa kamaa. Varsinkin tämän jakson kliimaksin jälkeen. Siltikin täytyy sanoa, että olisin itse bookannut sen odotetumman ottelun jo SurSeriesiin. Show vs. Hunter siis. Siitähän tässä kuviossa on kysymys ja kaikki tietää että PPV:ssä nähdään jälleen yksi kusetus Authorityn toimesta niin että TLCssä sitten vihdoin pomo heittää krakan nurkkaan. Äärimmäisen hyvä buildihan tuolla tulee olemaan sitten, mutta tämä PPV meinaa nyt jäädä ilman sellaista kiimaista ME:iä kun WWE-mestaruusottelu tulee olemaan lähinnä äsken mainitun ottelun buildia. Cena vs. Del Rio on miljoona kertaa nähty eikä mikään kovin massiivinen MoneyMatch muutenkaan. Buildikin taitaa taas jäädä vähän pieneksi. Kiinnostavin iso matsi tuleekin siis olemaan WyattsFamilyn ja PunkBryanin ottelu. Ketä ikinä tuohon sitten lisätäänkin.
Eli..ainoastaan loppusegmentti ansaitis tällä kertaa ison plussan. Hyvin viihdyttävää kaaosta. 6-man Tag oli oikein hyvä matsi, mutta miinuksena jälleen se että se nähtiin jo SD:ssä. Del Rio vs. Kofi aiheutti myös turhautuneen facepalmin kuluneisuudessaan. Mites toi Khali. Sentään Ziggler löydettiin jostain kolosta voittamaan Axel. Ehkä Ziggy saa IC-mestaruuden säälistä Survivor Seriesissä?

Big Things Poppin, Little Things Stoppin
Re: RAW
Kanen tunnusmusiikki ja titantron tulee ehkä muuttumaan. Ainakaan itse en näe noita liekkejä ja Kanen vanhaa tunnaria sopivana tuohon puku-Kaneen.Kuunlento kirjoitti:SPÖILERS:
Tiesitte, että se on tulossa.
Mutta puku-Kanessa on kyllä hienoja asioita. Mies voi joko olla ihmismäinen, puku päällä kulkeva kaveri. Tai sitten hän voi olla kuin Hannibal Lecter; päällisinpuolin näyttää ihan keskivertoihmiseltä, mutta todellisuudessa onkin sairas psykopaatti, joka nauttii toisten ihmisten satuttamisesta.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
- MR.Off Topic
- Viestit: 3971
- Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
- Paikkakunta: GODLAND
Re: RAW
Tämän viikon showssa oli paljon potenttiaalisia aineksia hyvään tulevaisuuteen. Katsoin jakson aika pitkälti rankasti kelaillen, koska kiire muiden juttujen kanssa, joten kokonaiskuva viikon jakson todellisesta tasosta jäi hieman hämärän peittoon. Siitä onkin kuitenkin ilmeisesti muut kertoilleet. Minäpä keskityn noihin asioihin, jotka siis löysin potenttiaalisina.
Bryanin ja Punkin team-uppaus on tietyllä tavalla smarkkien märkäuni. Miesten ollessa yhdessä kehässä ajettuaan Wyattit pois mieleeni iski, että tässä on WWE:n Captain America ja Iron Man taikka Supermies ja Batman. Noh Supermies vertaus iskee toiseen herraan paremmin, mutta kuitenkin. Tätä tiimiä myös tunnutaan kehittelevän sopivahkon hitaasti eikä turhaa kiirehditä. Luke Harper saatiin näyttämään matsissa hyvältä, vaikka itse ottelun taso ei ollut paras mahdollinen ja miehet pystyvät varmasti parempaan. Heikkous luultavasti johtuikin osaksi siitä, että Harper haluttiin bookata overiksi. Tässä myös mielestäni onnistuttiin. Juonikuviollisesti siis hyvää työtä.
Fake EDIT: Piti tulla tähän vielä kertoon, että hienoa että Punk nyt pääsee vihdoin mukaan koko WWE:tä koskeviin kuvioihin eikä vain henkilökohtaistasettiä antaen muun WWE:n elää omaa elämäänsä. Eiköhän Wyattit ennemmin tai myöhemmin kiinnity jollain tavalla Tripsun ja Stephin johtamaan Corporate stableen. Tai oikeastaan paras vaihtoehto olisi, että Wyattit toimisi Vincen alaisuudessa. Vincehän vihaa Bryania ja CM Punkkia kohtaan ei taida rakkautta olla sitten Summer of Punkin. Niin siis kayfabessa.
Seuraavaksi käsittelyyn Big E. Aluksi ajattelin, että matsi Ortonia vastaan ei ole kovinkaan kiinnostava ja meinasin tulla tänne veisaamaan vanhan tutun laulun kuinka mestarin ei tällaisia pitäisi otella. Kuitenkin Randalf hetti promon ennen matsia, joka käänsi hieman päätäni ja Big E bookattiin vahvaksi. Mieluusti Isolle E:lle IC/US-vyötä vyötärölle ja dominoivaa sen puolustamista. Toisaalta Ziggler taitanee olla myös IC-vyön perässä?
Natty ja Tyson Kidd molemmat tarvitsivat hahmojensa alustamisen ja tyhjältä pohjalta aloittamisen. Tai no Nattyn kohdalla puhuttakoo, vaikka Total Divas -pohjasta ja tämä näyttää nyt hyvältä. Niin sanotun "Reality-eraan" sopii tämän kaksikon avioliiton huomioiminen erinomaisesti ja nyt tämä taitava naispainija pääsi pois Khali-sirkuksesta toivottavasti. Tyson Kidd näytti vakuuttavalta ja ansaitsee pushia. Joku oli ehdotellut US-vyö kuvioita miehelle jo ensi PPV:hen. Ehkei niin paljoa hätäiltäisi vaan nähtäisiin vaikkapa Fandango vs Tyson Kidd ensin ja sitten loppuvuodesta Tyson voisi nousta US-titteli kahinoihin.
Joukkueshitti on edelleen vahva osa-alue. Real Americansien pushille peukkua ja toivottavasti miehet nyt hetken näissä kuvioissa viihtyisi. Cesaro on eläin ja se Swiss Death Cenalle oli jostain toisesta maailmasta. Rhodesin pojat näyttävät varsin vahvoilta tällä hetkellä. Matsi itse oli aikalailla kopio SD:stä, mutta taisi olla RAW-laadulla eli pikkasen paremmalla. En kyllä kahtellu matsia aika pulan vuoksi. Myös Sandown kanssa ei ilmeisesti ole vielä luovutettu ja "Ending of Cena-era" voi kehkeytyä olemaan loisto juonikuvio, joka lyö Damienin läpi. Antonio nyt vaanii taustalla ja taitaa tehdä, mitä on jo vuoden päivät tehnyt. Tarjoilee semilaadukkaita TV-otteluita.
Big Show kuvio ei nyt oikein nappaa. Xavier Woods ollaan vissiin tuomassa tähän kuvioon jossain vaiheessa tai ainakin miehen on raportoitu olleen bäkkärillä nyt muutamia kertoja. Shown mukilointi näytti toimivalta ja Corporate-Kane on kovan näkönen sälli. Siltikään ei oikein nappaa varsinkaan, jos kohta näemme Show-Ortonin PPV:n main eventtinä. Show-Triple H matsi olisi siedettävämpi.

Tälleen lauantaina voisin jotain kirjoitella koska ei parempaakaan tekemistä. Muistikuvat myös vähän hatarat ja saattaa tulla vahingossa jotain parin viikon takaisistakin raveista.
Elikkä Mizin kuviosta diggailen. Olen edelleen sitä mieltä että mies toimisi facena oikeanlaisissa olosuhteissa, mutta juuri nyt ei vain ole sen aika. Ortonin puheet (smäkissa?) siitä että jengi hurrasi kun Miz piestiin perheensä edessä, miehen omat kommentit siitä ettei kukaan halunnut häntä Ortonia vastaan Raw'ssa ja se Belfastin promoilu enteilevät joko hahmonmuutosta, tai hahmonmuutosta ja heel-turnia. Kummankin otan vastaan avoimin mielin.
Big E facena toimii. Ottelu oli vahva, Ortonin promo ennen matsia oli oikein kiva, ja ehkä tästäkin saataisiin tulevaisuudessa kehiteltyä jotain. Face-turn avaa myös ovet Ziggler-ystävyyden jatkumiselle vaikka välillä ehdittiinkin riidellä.
Joukkuepaini on alkanut heräillä koomastaan, ja siitä tykkään erityisesti koska nimenomaan tag-divari on aina ollut sydäntä lähellä. Shieldin hajoamisella on nyt kiusoiteltu, eikä sekään oikeastaan haittaisi jos ainakin kaksi näistä pysyisi joukkueena vielä tulevaisuudessakin. Reigns yksilökuvioihin ja Rollins ja Ambrose joukkueeksi says me.
Vyökuviot muutenkin juuri nyt ihan hyvällä mallilla. Zigglerillä kai jotain pohjaa Ambrosea vastaan, Rhodeseilla haastajia Shieldissä ja Real Americanseissa, Cenan kuvio Del Rion kanssa olisi aika laimea jos Sandow ei roikkuisi siinä mukana mikä onneksi pelastaa paljon. Pääkuvio on ehkä vähän nuorallatanssia, mutta mahdollisuuksia saada se kunnialla päätökseen löytyy. Sitten on vielä diivojen ja IC-vöiden kohtalot, jotka oikeastaan ihan sama. En edes muista ketkä näitä kantavat, AJ ja Axel?
Citizen Kanelle markkasin. Toivoisin että hahmo jatkaisi facena sillä tavalla, että Tripsu ja Steph tahtovat Kanen olevan pysäyttämätön tuhokone, mutta tämä itse pyrkisi olemaan mallikansalainen ja sopimaan geneeriseen pukumiesmuottiin. Pistää tosin miettimään että mitä ihmettä Wyattit tekivät Kanelle kidnapattuaan tämän.

- Mr.Perfekt
- Viestit: 794
- Liittynyt: Su 24.08.2008 17:51
- Paikkakunta: Lahti
Re: RAW

Seth v***n Rollinssille ei vittuilla, prkl!
PSYKO-DEAN
ROMANREIGNS
pöksyt vaihtoon.
- The Jigsaw
- Viestit: 204
- Liittynyt: Su 14.12.2008 19:39
Re: RAW
Oli kyllä kaikinpuolin hieno hetki Shieldin ja Wyattien kohtaaminen. Mahtavinta olisi ollut jos Survivor Seriesiin oltaisiin saatu Punkin, Bryanin & Shieldin unlikely alliance.Mr.Perfekt kirjoitti:
Seth v***n Rollinssille ei vittuilla, prkl!![]()
PSYKO-DEAN![]()
ROMANREIGNS![]()
![]()
![]()
pöksyt vaihtoon.
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: RAW
Katselin tuossa pätkiä viimeisimmästä Raw'sta. Olenkohan ihan yksin sen ajatuksen kanssa, että tämä uusi "Mr. Kane" haistattaa vielä vitut Triple H:lle ja muille ja viskaa sen pukunsa mäkeen ja alkaa sekoilemaan ihan urakalla?
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Re: RAW
Aika mitäänsanomatonta main eventtiä lukuunottamatta. Tuo Wyattien ja Shieldin kohtaaminen oli kyllä tulinen, hieno hetki kerta kaikkiaan. Toivottavasti saadaan kunnon vääntö Survivor Seriesiin, oli jaot mitkä hyvänsä.
"If you combined Paul Heyman and Big E, you would have one full haircut"
Re: RAW
Aaron Rift kertoo Facebookissa, että Bryan/Punk vs. Wyats on virallistettu SurSer korttiin, joten ei shieldiä.
http://nodq.com/wwe/386286166.shtml
http://nodq.com/wwe/386286166.shtml
[X] Stingin paluu oli hyvä veto ja minä syön hatullisen lehtiä!Seeing Seth Rollins penis isn't how I was expecting to start off my day.
Re: RAW
Itelle tuli sellanen fiilis, että tosta ois saanut myös sen Survivor Series tyylisen isomman tag-matsin, jossa Bryan, Punk, Usot ja Rhodesit olisivat kohdanneet Shieldin ja Wyattit. Mutta nimenomaan tuo Wyattit vs Shield hetki. En tajua miksi en ole koskaan ajatellut, että nämä joukkueet voisivat kohdata. Oli kyllä upea hetki kun nämä kolmikot olivat napit vastakkain.
Loppuun viel pakko suitsuttaa (jälleen) Seth Rollinsia. En tiedä miksi olen aina jotenkin seurannut, ihan siis Shieldin WWE-debyytistä asti, eniten nimenomaan Rollinsia, enkä Ambrosea. Mutta jokatapauksessa, tykkään tuosta miehen tyylistä kertakaikkiaan.
Loppuun viel pakko suitsuttaa (jälleen) Seth Rollinsia. En tiedä miksi olen aina jotenkin seurannut, ihan siis Shieldin WWE-debyytistä asti, eniten nimenomaan Rollinsia, enkä Ambrosea. Mutta jokatapauksessa, tykkään tuosta miehen tyylistä kertakaikkiaan.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
- valkopeura
- Viestit: 610
- Liittynyt: To 13.04.2006 21:24
Re: RAW
Tuskinpa olisi aika aivopieru ja myötähäpeää aiheuttava skenaario jos tuo muutaman kuukauden sisällä tapahtuisi... Kanen hahmohan muutettiin kiinnostavaksi ja se kiinnostavuus katoaisi jos palattaisiin vanhaan.DeadManWalking kirjoitti:Katselin tuossa pätkiä viimeisimmästä Raw'sta. Olenkohan ihan yksin sen ajatuksen kanssa, että tämä uusi "Mr. Kane" haistattaa vielä vitut Triple H:lle ja muille ja viskaa sen pukunsa mäkeen ja alkaa sekoilemaan ihan urakalla?
Darien Fawks kirjoitti:Kappas, Mr.Off Topic kävi ulostamassa oikein kunnolla tänne ketjuun. Ihan pakarat heiluivat sitä tehdessä.
- valkopeura
- Viestit: 610
- Liittynyt: To 13.04.2006 21:24
Re: RAW
Ziggleristä oon tykännyt siitä lähtien kun mies kääntyi faceksi. Jotenkin sympaattisen oloinen facena tekee mieli sympata tyyppiä. Heelinä kaikki se ilkeily jne tuntu ehkä vähän väkinäiseltä, voi olla etten sentakia ollenkaan pitänyt hahmosta. En kuitenkaan vieläkään pidä Zigglerin otteluista erityisesti jotenkin se miten se toteuttaa iskut ei mielytä clothesline jonka tehdessään jollekkin hän itsekkin lentää köysien yli on aina herättänyt suurta ärsytystä. Jonkinlaista realismia kaipailisin..
Harmillista että Ryback jobbautettiin R-Truthille ja jos nyt miehelle on koirankoppia luvassa taannoisten huhujen perusteella. Ehkäpä kiinnostavin uus stara jonka WWE on tässä lähiaikoina onnistunut luomaan. Shieldin eroamista odotellessa 2014.
Del Rio myönnettäköön ei tällä hetkellä ole mitenkään kiinnostavimmillaan syytän miehen bookkausta ja sitä ettei häntä päästetä mikkiin aina hän mikissä minua onnistuu naurattamaan oli hän sitten muka huono promoamaan tai ei.
Damien Sandowista haluaisin tykätä enemmän. Tykkäänkin jonkinverta mutta on mies saanut hyvän gimmickin jolla on suht helppo menestyä. Sitten Damien Sandow kehässä on jotenkin ärsyttävän hidas noin hidas että jonkinlaista kehäpsykologian näkymistä toivoisi näkyvän ehkä sitä ei ole näkynyt otteluiden lyhyyden ansiosta ja sitten pitemmissä otteluissa osaisi tehdä Triple H:t?
Tässä taannoin olen kiinnittänyt huomiota erityisesti kehäpsykologiaan. Harmittavan usealla painijalla tällä hetkellä sitä ei ollenkaan ole otteleminen on kuin mekaanista pakkopuuhaa joka sitten päättyy toisen finisherin reversemiseen ja finisheriin.
Ja vielä Real Americanssien parempi puoli. Pidin yhdessä vaiheessa Cesaroa tylsänä ehkä vuos sitten. Jossain vaiheessa otteet nousivat huimasti ja on tällä hetkellä mahdollisesti mukavinta seurattavaa WWE:n kehässä. Ja j******ta se uppercut oli tässä Rawissa säväyttävä, vaikka sitäkin on jo nähnyt aika paljon.
Harmillista että Ryback jobbautettiin R-Truthille ja jos nyt miehelle on koirankoppia luvassa taannoisten huhujen perusteella. Ehkäpä kiinnostavin uus stara jonka WWE on tässä lähiaikoina onnistunut luomaan. Shieldin eroamista odotellessa 2014.
Del Rio myönnettäköön ei tällä hetkellä ole mitenkään kiinnostavimmillaan syytän miehen bookkausta ja sitä ettei häntä päästetä mikkiin aina hän mikissä minua onnistuu naurattamaan oli hän sitten muka huono promoamaan tai ei.
Damien Sandowista haluaisin tykätä enemmän. Tykkäänkin jonkinverta mutta on mies saanut hyvän gimmickin jolla on suht helppo menestyä. Sitten Damien Sandow kehässä on jotenkin ärsyttävän hidas noin hidas että jonkinlaista kehäpsykologian näkymistä toivoisi näkyvän ehkä sitä ei ole näkynyt otteluiden lyhyyden ansiosta ja sitten pitemmissä otteluissa osaisi tehdä Triple H:t?
Tässä taannoin olen kiinnittänyt huomiota erityisesti kehäpsykologiaan. Harmittavan usealla painijalla tällä hetkellä sitä ei ollenkaan ole otteleminen on kuin mekaanista pakkopuuhaa joka sitten päättyy toisen finisherin reversemiseen ja finisheriin.
Ja vielä Real Americanssien parempi puoli. Pidin yhdessä vaiheessa Cesaroa tylsänä ehkä vuos sitten. Jossain vaiheessa otteet nousivat huimasti ja on tällä hetkellä mahdollisesti mukavinta seurattavaa WWE:n kehässä. Ja j******ta se uppercut oli tässä Rawissa säväyttävä, vaikka sitäkin on jo nähnyt aika paljon.
Darien Fawks kirjoitti:Kappas, Mr.Off Topic kävi ulostamassa oikein kunnolla tänne ketjuun. Ihan pakarat heiluivat sitä tehdessä.
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: RAW
Ja tämä olisi WWE:n kohdalla jotenkin poikkeuksellista?valkopeura kirjoitti:Tuskinpa olisi aika aivopieru ja myötähäpeää aiheuttava skenaario jos tuo muutaman kuukauden sisällä tapahtuisi
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Re: RAW
Cesaro kyllä kantaa Swaggeria mukanaan. Swaggerille ei vain ole mitään käyttöä kunhan tuo tiimi puretaan.
Mutta huh, olipas nättiä tuo Shield vs. Wyatt Family. Olisin kyllä halunnut nähdä tuon 6 vs. 6 eliminointiottelun, mutta ei näköjään tällä kertaa. Ei taida olla tulossa enää perinteistä eliminointimatsia Survivor Seriesiin. Tuosta Familyn ja Shieldin tiimistä olisi vaan saatu niin mainio, koska nyt jo oli keskenään noin tuliset välit. Sen jälkeen oisivat voineet jo vetää hyvällä syyllä matsia keskenään.

"Your arms are just too short to box with God!"
Re: RAW
Samaa mieltä tuosta tag-kuviosta. Samoin Swaggeristä. Itsekään en näe miehessä oikein mitään. Siis osaahan mies painia mutta karismaa ei ole ollenkaan. Tyyliltäänkin vähän tollainen massaan sulautuva keskivertokansalainen, josta ei saa oikein revittyä mitään irti. Miehelle pitäisi keksiä muutenkin jotain, ettei nyt ihan kokonaan unohdettaisi. Main event tasolle en häntä kuitenkaan näe nostettavan, koska kyseessä on showpaini eikä hänellä ole tuossa show-osuudessa oikein mitään annettavaa. Moni on kehunut miestä painillisesti. Omaan silmääni hän on kehässä hyvä, mutta en vain näe häntä eliittipainijana.C2W kirjoitti:Cesaro kyllä kantaa Swaggeria mukanaan. Swaggerille ei vain ole mitään käyttöä kunhan tuo tiimi puretaan.
Mutta huh, olipas nättiä tuo Shield vs. Wyatt Family. Olisin kyllä halunnut nähdä tuon 6 vs. 6 eliminointiottelun, mutta ei näköjään tällä kertaa. Ei taida olla tulossa enää perinteistä eliminointimatsia Survivor Seriesiin. Tuosta Familyn ja Shieldin tiimistä olisi vaan saatu niin mainio, koska nyt jo oli keskenään noin tuliset välit. Sen jälkeen oisivat voineet jo vetää hyvällä syyllä matsia keskenään.
Tosin tuohon painilliseen tasoon saattaa liittyä myös se karisma, ja täten yleisön mukana oleminen ja sytyttäminen. Daniel Bryan on aina ollut hyvä painillisesti hyvä, mutta nyt kun yleisö on saatu mukaan ja tuotua jotakin lisää siihen, hänen mielenkiintonsa on painillisestikin noussut aivan mielettömästi, vaikka itse liikkeet ja ottelutyyli eivät ole muuttuneet.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
Re: RAW
Kerkeän nyt kommentoida vain tuota RAW:n lopetusta, joka oli muuten lähes Summerslamin lopetuksen tasoinen. Ensimmäistä kertaa jopa markkasin Wyatt familylle, erinomaista kemiaa lopussa Shieldin kanssa.
Olin pettynyt, kun jälkeenpäin WWE:n sivuilla julkistettiin Bryan / Punk vs Harper / Rowan. PPV:n konseptiin uskollisena matsin olisi pitänyt olla Wyatt family / Shield vs Punk / Bryan / Usos / Rhodes / Goldust. Se olisi ollut todellinen rahasampo ja painin juhlaa. Eliminointimatsina tietenkin. Nyt Shieldille pitää etsiä muuta tekemistä. Nyt on viimeistään selvää, että WWE alkaa panostamaan Wyatt familyyn intensiivisemmin. Uskon, että Shield laitetaan eliminointimatsiin, joka voisi näyttää tältä:
The Shield & Ryback & Sandow vs Usos & Rhodes & Goldust & Big E Langston
Tuohon matsiin voitaisiin heittää vaihtoehtoisina Miz, Ziggler tai Axel. Jäljelle jääneistä saataisiin joku titteliottelu.
Toivottavasti Wyatt family vs Shield nähdään vielä joskus. Vaikka Wrestlemaniassa.

Vuoden 2013 comeback
Vuoden 2013 mielensäpahoittaja
Vuoden 2013 surkuhupaisin
Vuoden 2013 paras feudi
Vuoden 2013 mielensäpahoittaja
Vuoden 2013 surkuhupaisin
Vuoden 2013 paras feudi
Re: RAW
Itse Raw'ia en hirveästi kommentoi, koska olen tyylikkäästi myöhässä, mutta miksi ihmeessä kaikista Raw'eista juuri tämä -- joka oli Englannissa -- oli omistettu Yhdysvaltain armeijalle? Kun koko show ei ollut edes kyseisessä maassa.
Ja yleisö oli hyvä, vielä ohimennen mainitsen. Mutta niinhän se on melkein aina, kun WWE on Englannissa.
Ja yleisö oli hyvä, vielä ohimennen mainitsen. Mutta niinhän se on melkein aina, kun WWE on Englannissa.
AAAWWWEEESSSOOOMMMEEE
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: RAW
eCiuj kirjoitti:mutta miksi ihmeessä kaikista Raw'eista juuri tämä -- joka oli Englannissa -- oli omistettu Yhdysvaltain armeijalle?
11. marraskuuta on sekä Iso-Britanniassa että USA:ssa (ja varmaan muuallakin) ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden muistopäivä. Iso-Britanniassa päivä on nimeltään Remembrance Day ja USA:ssa Veterans Day. Se nyt on varmaankin ihan puhdasta sattumaa että tuo Raw sattui juuri nyt olemaan Iso-Britanniassa. Ei sitä sen kummemmin Yhdysvaltain armeijalle siis omistettu, mutta tietysti WWE nyt tällaisena päivänä näyttää sitä materiaalia nimenomaan oman maansa sotilaista.
EDIT:
Tai no täsmennetään vielä sen verran, että tuo jenkkien Veterans Day ei ole niinkään kaatuneiden muistopäivä, vaan ihan yleisesti niiden muistopäivä jotka ovat palvelleet sodan aikana armeijassa. Ja tämä ei siis koske pelkästään ensimmäisen maailmansodan sotilaita, vaan myös niitä jotka ovat myöhemminkin olleet sodissa. Alkunsa se sai kuitenkin nimenomaan ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina.
Tosin ilmeisesti nykyään se Veterans Day ja Remembarance Day tarkoittavat käytännössä samaa asiaa, erona ei ole muuta kuin nimet joita maissa käytetään.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Re: RAW
Vielä tosta yleisöstä. Olihan se taas hyvä yleisö ja näin. Mutta he keskitty liikaa vaan chantteihin ja otteluihin ei reagoitu juuri millään tavalla. Tuntu että UK yleisöllä oli hirveet paineet näyttää ameriikkalaisille ja näin se pääydin eli itse tapahtumaan reagointi oli todella kehnoa. Fandango vs Tyson Kidin ottelu oli hyvä esimerkki jossa oltiin täysin hiljaa ja sit kun Fandango voitti niin sit vasta noustiin ja alettiin pitää ääntä.
[X] Stingin paluu oli hyvä veto ja minä syön hatullisen lehtiä!Seeing Seth Rollins penis isn't how I was expecting to start off my day.
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: RAW
Itsehän olin tuolla Raw'ssa avopuolison kanssa. Siinä oltiin ihan ringsidella ja näyttiinkin molemmat yksitellen parissa kohtaa aivan vilaukselta ja sumuisasti. Minun laatikkopääni parhaiten Codyn ja Goldustin entrancen yhteydessä sieltä kauempaa keskeltä kuikuilemasta. Ette varmaankaan tule löytämään, mutta siinä vieressä oli sellainen peroksidiblondi ja tummaihoinen pipopääjätkä.
Mielestäni oli ihan loistava Raw näin livekatselijan näkökulmasta ja miksei muutenkin. Hyviltä paikoilta saatiin katsella, mutta kun ne lentävät kehästä ulos, niin pakko itse kääntää katse skriinille.
Mahtaviksi kohdiksi luettelisin seuraavat:
- Randy viimeinkin handicap-ottelussa...
- ...ja heti show'n alussa pöydästä läpi!
- Cesaro oli loistava
- Zebin läpät sytyttivät yleisön
- Ziggler näytti ottelussaan hyvältä
- Heyman sai taas tupenrapinat
- Shieldille ei vittuill*
- Wyattien ja Shieldin kohtaaminen
- CM Punk ja D-Bryan samalla puolella (joskin kuvio on ontuva ja Bryania hautaava)
Siinä nyt ainakin joitain hienoja hetkiä. Smackdownissa oltiin sitten vähän korkeammalla, mutta kehä-actionin sieltä näki mainiosti.
Usealle painijalle ojensin kättäni entrancejen ja poistumisen aikana, mutta jäin sen verran massan taa, että käteni jäi liian kauas. Harmitti! Avopuoliso puolestaan osui Usoon ja... niin... no... kätteli CM Punkia.
Hiljaiseksi veti.

Darra tulee foorumille vaan kun on jotain lesoomisen aihetta. Noloo.
--
Mut joo, uusin Raw oli kyllä suurimmaksi osaksi aika hirveetä paskaa. Niin paljon kaikkea turhaa oli taas saatu ängettyä ohjelmaan että huh huh. Brad Maddox vs. Randy Orton, Vickie vs. AJ Lee, diivojen piirileikit, joku megasuperstara bändi esiintymässä.. hohhoijaa. Tais siellä jotain muutakin kakkaa olla, mutta noi nyt jäi päällimmäisenä mieleen. Haluaisin tykätä WWE:stä, mutta kun tämmöstä sontaa tarjotaan viimeisessä Raw'ssa ennen Survivor Seriesiä niin hieman kyllä vetää mielen matalaksi.
Oli tässä jaksossa onneks jotain hyviäkin hetkiä:
- Vaikka en suuri Big E Langston fani olekaan, niin pieni hymynkare huulilleni eksyi kun mies voitti Axelilta IC-vyön. Kyllähän Axel tuota vyötä jo tarpeeksi kauan kerkesikin mukanaan roikottaa. Saas nyt nähdä mihin suuntaan miehen ura etenee. Veikkaan että alaspäin. Big E tuntuu olevan tällähetkellä aika suosittu yleisön keskuudessa joten ihan mukava että mies vyön sai lanteilleen.
- Mizin pahistelut oli ihan mukavaa vaihtelua miehen hahmoon. Ei toi face-Miz ole oikein koskaan toiminut.
- Zigglerin ja Sandow'n matsi oli ihan hyvä vaikka toi Broadway Brawl -konsepti olikin ihan p**ka. Olisivat ottaneet vaikka jonkun perus-dq, mut kai tuo oli sitten hauskaa. Näille kahdelle jätkälle pitäis kyllä keksiä jotain fiksumpaa tekemistä kuin toistensa piekseminen.
- Mikäs kaveri tää Xavier Woods on? Itselläni ei ole miehestä mitään käsitystä. Ihan kiva juttu jos Woods ja R-Truth muodostaisi nyt ihan pysyvän tiimin. Kyllähän tag-team divisioonassa noita joukkueita nyt riittää muutenkin, mutta eipä Truthille mitään muutakaan käyttöä oikein ole. Woods vaikutti ihan asialliselta tyypiltä kehässä ja lookki oli komea.
- Main-eventin 6 vs. 6 oli hyvä, mutta mieluummin olisin tuon ehkä katsonut Survivor Seriesissä. Mutta toisaalta nyt SurSerissä on ainakin kaksi mielenkiintoista ottelua, joten ehkä tää onkin win-win tilanne. Mysteriota oli ihan mukava nähdä pitkästä aikaa. Oiskohan tää nyt miehen viimeinen runi? Todennäköisesti.
Siinäpä se Raw taisikin sitten suurinpiirtein olikin. Pettymyshän tuo taas oli, mutta main-event pelasti taas paljon. Tällähetkellä tuo Shield/Wyatts/Punk&Bryan/Rhodesit/Usot/RealAmericans on ylivoimaisesti mielenkiintoisinta settiä mitä WWE:llä on tarjottavana. Harmi että päämestaruus-kuviot on tällä hetkellä aika turhanpäiväistä ja tylsää settiä.
Ei tässä nyt vielä kauhea hype SurSeriä kohtaan ole vaikka aina olen kyseisestä PPV:stä kovasti pitänyt.

Monday Night RAW Country
Bidgestone Arena, Nashville, Tennessee
Bujaaah!Viime viikolla jäi kokonaan kommentoimatta RAW ja Smackdown erilaisten kiireiden vuoksi, mutta otetaan tällä viikolla sitten erheet takaisin. Meikä on nyt eri mieltä Ravenwoodin kanssa siitä, että tämä jakso olisi ollut hirveää paskaa. Minä viihdyin oikein hyvin tämän illan RAW-annokseni kanssa, vaikka sielt välillä löytyi epämiellyttävää materiaalia
Alkuun hieno kertausvideo, joka hypetti mukavasti tämän illan RAW:ta. Hypevideoiden ystävänä nämä ovat nannaa!
- Johtoporras "lomaili" viime viikolla ja RAW oli sen takia kaaoksessa. Power Couple veti perusvarman promon alkuun, joka muuttuikin mukavan sähköiseksi Randy Ortonin saavuttua paikalle. Orton haukkui oikeastaan kaiken syyttäen, jopa Triple H:ta ja Stephanieta siitä, ettei WWE:n keulakuvaa viime viikolla suojeltu kunnolla.
Neo Corporation -juonikuvio otti askeleen mielenkiintoisempaan suuntaan Randyn syytöksien ja vaatimuksien edessä. Tuijotuskisa Kyyn ja Pelin kanssa oli sähköinen. Tuli vanhat ajat mieleen, kun nämä kaksi olivat täysin toistensa vihamiehiä ja halusivat repiä toistensa päät irti. Oikeastaan koko jakson yksi kantavista teemoista oli Randy Ortonin pienimuotoinen vittuuntuminen Johtoporrasta kohtaan, joka näkyi erilaisissa segmenteissä pitkin RAW:ta.
Viime viikon kaaoksen syntipukit Bradd Maddox ja Vickie Guerrero saivat maksaa teoistaan. Maddox oli loistava omassa roolissaan. Nöyrtyneenä mies oli pyytämässä anteeksi viime viikon tapahtumia, mutta lopulta kaatoi koko kurasangon Vickien niskaan. Hauska hetki! Kanen vähäinen rooli oli harmi, mutta ainakin tuli selväksi se keneen Power Couple luottaa.
- Bradd Maddox joutui HHH:n bookkauksen takia kohtaamaan puvussaan WWE Championin Randy Ortonin. En aluksi innostunut yhtään ajatuksesta, että GM:t joutuvat kehään ottelemaan RAW:ssa, mutta tästä Maddoxin ja Ortonin ottelusta kehkeytyi yllättävän viihdyttävä setti. Maddox pakeni ärtynyttä, vihaista ja aggressiivista mestaria, kunnes paukautti mikrofonilla kovan mällin mestarin päähän! Siitä vielä ilkeän näköisesti kehätolppaan, jonka jälkeen kehässä vielä rajun näköisen DDT:n jälkeen RAW:n GM meinasi selättää WWE Championin!
Se, mikä tästä teki vielä paremman oli Randy Ortonin totaalinen pimahtaminen. Kyy lähti kaikista henkseleistä irti paukauttaen hurjan DDT:nsä turva-aidalta lattialle. Eikä siinä vielä kaikki, kuten mainoksissa yleensä sanotaan! Orton iski monta kertaa hurjan näköisesti mikrofonilla maassa avuttomana maannutta Maddoxia suoraan päähän. Jos me emme oltaisi PG-aikakaudella, Maddox olisi vuotanut verta kuin pieni sika tässä vaiheessa. Kaikenkaikkiaan loistava angle, joka toi loistavasti esiin Randy Ortonin sadistisen puolen. Tästä Ortonista minä pidän ja PALJON!
- Illan ensimmäinen kunnon ottelu oli Curtis Axelin hallitsemasta WWE Intercontinental Championshipista! Tämä kyseinen ottelu olisi pitänyt käydä Hell In a Cellin Kick Offissa, kun haastajaksi valikoitui Big E Langston. Parempi myöhään kuin unohtaa koko roska.
Ottelu oli lyhyt, jopa liiankin lyhyt minun makuuni. Sen takia Axel ja Langston eivät saaneet kaikkea irti tässä ottelussa, mutta kuka siihen oikein pystyy viidessä minuutissa. Lopputulos oli hyvin positiivinen ja odotettukin! Karisman puutteinen Curtis Axel kävelee suoraan tulikuuman Langstonin Big Endingiin ja 1.2.3!!! We have NEW WWE Intercontinental Champion! Mielihyvän tunne valtasi mieleni, kun Big E nappasi ensimmäisen mestaruutensa päärosterin puolella! WWE Universe antoi muuten hyvän kuuloiset popit tuoreelle mestarille. Tuollainen Powerhouse saa WWE:ssä helposti pushia, kun taustalla tukemassa on WWE:n kassamagneetti John Cena! Big E:n tulevaisuus näyttää hyvältä ja mieluusti voisin nähdä Big E vs Ryback feudin tuosta Intercontinental mestaruudesta!
- Ortonin segmentti Shieldin kanssa oli jälleen suuntaa antava juonikuvioiden kannalta. Orton halusi Shieldin tukevan hänen selustansa, Roman antoi siihen varmistuksensa, mikäli johtoporras sitä haluaa. Ehtona oli, että Randyn on katsottava myös Shieldin perään.
Hyvää rakentelua pääjuonikuviossa! Kyllä minä näen sieluni silmin jonain päivänä Roman Reignsin haistattavan Rollinsille ja Ambroselle pitkän paskan lähtien singles uralle facena. Kaikki hänen eleensä ja mitä hän on tehnyt viime aikoina on ollut facevivahteista. Hän on pelastanut kaverinsa viime viikolla Wyatt Familyn hyökkäykseltä, uhmannut yksin facepainijoita ilman perääntymistä ja tämä tähän päälle. Reigns on kehittynyt hienosti Rollinsin ja Ambrosen mukana, johon varmasti WWE:ssä ollaan tyytyväisiä.
- JBL kokosi kaiken yhteen tästä segmentistä, mikä seurasi edellistä: "This is the dumbest thing I have ever seen!" Diivojen musiikkituolileikki.... Tässäkö oli se huikea segmentti, jonka pitää pohjustaa sunnuntain huikeaa Seven on Seven Traditional Survivor Series Elimination Tag Team Matchia? Total Divas vs loput! Yleensä diivojen monen naisen ottelut ovat olleet... hyvin sekavia ja täynnä Botchamaniaan soveltuvaa materiaalia. Tätä se sunnuntaina tulee olemaan todennäköisesti. Ei tähän sanoja löydä..
- Kahden karpaasin mittelö! Big Show vs Ryback, jonka odotin näkeväni tulevaisuudessa PPV:ssä feudin kautta. Nyt se annettiin ilmaiseksi RAW:ssa, jota en olisi itse vielä halunnut nähdä. Ymmärrän sen, että Big Shown pitää näyttää sunnuntaina ylitsepääsemättömältä esteeltä Randy Ortonille, mutta olisihan tämän ottelun voinut säästää vielä tulevaisuuteen... Nimitäin tuntuuko se enää niin merkitykselliseltä, kun Ryback onnistui tässä ottelussa kaikkia lihaksiaan käyttäen nostamaan lähes 500 paunan jättilaisen hartioilleen pamauttaen onnistuneen Shell Shockin! Myös se, että Big Show nousi Rybackin finisheristä ollaan nyt käytetty. Tällä ei enää ole niin suurta shokkiarvoa, mikäli miehet joskus tulevaisuudessa kohtaavat. Eli en olisi halunnut tätä vielä nähdä, mutta tämän bookkauksen avulla herätettiin vielä pieni toivon kipinä Rybackin suuntaan. WWE Universe antoi aiheesta popit, kun Shell Shock onnistui. Ei tuohon kuka tahansa pysty.
Big Shown statusta nostettiin tämän avulla, kuten myös ottelun jälkeisillä tapahtumilla. Randy Orton haistoi veren pyrkien satuttamaan Big Showta ennen Survivor Seriesiä. Tämä suunnitelma meni tysin puihin, kun Big Show onnistui jättiläisen ketteryydellä Spearaamaan Ortonin melkein kahtia. WWE teki tässä vain loogisen pikkuvirheen. Michael Cole antoi sen lentävän lauseen, joka todennäköisesti sementoi WWE Championshipin lopputuloksen: " Can Randy Orton beat Big Show this Sunday?" Voitte varmasti arvata sen lopputuloksen!
- 3MB huumorisegmentissä tämän Countybändin kanssa. Ei, ei vain nyt iskenyt minun tajuntaani.
- Ortonin raivoaminen lääkärin hoitohuoneessa isojen jääpussien kanssa oli hyvää jatkumoa kaikelle aikaisemmalle, mitä jaksossa ja viime viikolla oikein tapahtui.
- Real Americans saa nyt perjantain Smackdownissa title shotin Rhodes Brothersien joukkuemestaruuksiin. Perjantaina voidaan nähdä loistava tv-ottelu, mikäli se osataan buukata oikein. Real Americans vs Rhodes Brothers joukkuemestaruuksista tulevana perjantaina Smackdownissa.
Sen takia Real Americans olikin tänään hyvin vahvoilla Kofi Kingstonia ja The Miziä vastaan. Eihän haastajat tässä vaiheessa voi hävitä?
Tämän ottelun yksi tärkeimmistä tapahtumista oli The Mizin heel-turn! Miz ei vaihtanutkaan itseään sisään väsyneen Kofi Kingstonin tilalle vaan oikein vittumaisella tavalla väisti Kingstonin tagin. No loppu olikin sitten selvä. Swagger sai tänä iltana kunnian ottaa voiton Real Americanssien tilille nilkkalukon kautta! The Miz vs Kofi Kingston Survivor Seriesin Kick Offissa tämän ottelun seurauksena! Olisin vielä halunnut nähdä Mizin juhlivan Colterin ryhmän kanssa ja liittynyt Real Americanssien kanssa. Noh, kaikkea ei voida saada vaan Miz jatkaa todennäköisesti uraansa heelinä yksinäisenä sutena.
- Vickie Guerrero vs AJ Lee... Ei voi edes kutsua otteluksi ja tämä olikin illan surkuhupaisinta antia. Ehkä muistettavin kohta, kun Vickie luovutti taputtamalla AJ:n p***että. Muutenkin tämän ottelun rakentelu jakson aikana ei mieltänyt. Roskalaari osastoa, vaikka AJ:ta on aina hieno nähdä
- Nyt oli erikoinen ottelu, kun kehä täytettiin erilaisilla musiikin instrumenteilla. Dolph Ziggler ja Damien Sandow saivat aikaan mukavan välipalaottelun aikaan musiiikin antimeilla höystettynä. Kitara mäsäksi Jeff Jarrettin tyyliin ja Dolph sai arvokkaan voiton Damien Sandowista! Tässä kaksi sellaista miestä, jotka ehdottomasti pitäisi nostaa korkeampiin kuvioihin. Sandow on jo hieman kolkutellut WHC-kuvioiden ovia, Ziggler taitaa vihdoinkin päästä koirankopista vapaaksi. Good!
- Lisää Ortonin ja Corporationin kuvioiden kehittymistä. Sähköä ilmassa!
- John Cenan ja Alberto Del Rion juonikuvio ei ole tuore idea, minkä takia tämä ei niin paljoa lämmitä mieltä. ADR saisi Survivor Seriesin jälkeen lähteä muihin kuvioihin mukaan, jotta saadaan John Cenalle täysin tuore haastaja (Sandow, Cesaro, Swagger etc.). Hyvän ottelun varmasti saavat Survivor Seriesissä aikaan, mutta niin nähty ottelupari kyseessä ettei se jaksa kovinkaan paljon kiinnostaa. Cena puijasi Del Rio tässä RAW:n segmentissä jääden niskan päälle ennen Survivor Seriesiä. Tietysti Smackdown vielä kaiken muuttaa voi, mutta tämän ottelun lopputulos on jo melkein 100 %:n varma jo tässä vaiheessa.
- Xavier Woodsin debyytti päärosterin puolella tänään RAW:ssa! Mies näköjään muodostaa Tag Teamin R-Truthin kanssa uransa alkuun, joten joukkuedivari saa jälleen kasvua. 3MB sai jälleen luvan olla se tiimi, joka vastaanottaa debytantin ylikävelyn. Please, ottakaa se Drew McIntyre pois tuosta jobberiryhmästä! Jos edes jonain päivänä skotti saisi mahdollisuutensa näyttää jälleen todellisen potentiaalinsa.
Mielenkiintoinen kaveri tuo Xavier Woods kehässä. Aika nopea ja ihan taitava kaveri. Tässä taitaa olla nyt meidän uusi tanssiva joukkueemme WWE:ssä. Funkasaurukset taidetaan haudata aika syvälle tällä hetkellä. Voi voi Tensaita... Olipas hieno paluu WWE:hen... sanattomaksi tämäkin vetää..
- Triple H antoi selvän viestin Ortonille, ettei sunnuntaina Shield tai kukaan mukaan ole auttamassa Ortonia Big Showta vastaan. Ortonin on pärjättävä sunnuntaina omillaan ja näytettävä sen avulla, että hän ansaitsee paikkanssa WWE:n keulakuvana.
Vielä on Smackdown aikaa, mutta pahasti näyttää siltä, että sunnuntaina WWE Championship -ottelu käydään normaalina Singles -otteluna. Se ei palvele tätä otteluparia yhtään. Taustatarina on hyvin voimakas, jonka takia tämän ottelun nyt haluaa nähdä, mutta pelkkänä normimatsina kylmää jo selkärankaa ajatus hitaasta halailusta, joka päättyy johonkin uloslaskuun tai diskaukseen. Normiotteluna maksimissaan 10 minuuttia aikaa, täysi rähinä päälle ja katsotaan sitten, mihin lopulta päädyttiin. Tällä hetkellä lantakasa on kohteena, mutta ohut mahdollisuus on osua kultasuoneen.
- Illan Main Event! 12 miehen joukkueottela ja runsaasti aikaa. Firman kärkifacet ja kärkiheelit vastatusten, joten eihän tämä voi mennä pieleen.
Ei se todellakaan mennyt vaan hienoa monen miehen mäiskintä tästä saatiin luotua. Taitoa oli koko kehä täynnä, todella hyvää joukkuepainia, mahtavia spotteja joista mainittakoon Luke Harperin Sit Out Powerbomb Daniel Bryanille ja hyvin mukana ollut yleisö!
Ottelu oli hyvin rakennettu, jossa Shieldin ja Wyatt Familyn jännitteitä tuotiin esille. Ottelun aikana ei tullut tylsiä hetkiä minun silmääni oikeastaan ollenkaan ja ottelun lopputaistelu oli komeaa katseltavaa. Miestä lensi pitkin ja poikin kehässä ja kehän ulkopuolella. Lopulta CM Punk vei Dean Ambrosen tanssiaskelin kahville GTS:n kautta facejoukkueen napatessa komean voiton heeleistä.
Tämä ei päättynyt tähän vaan Real Americans juoksi kehään auttamaan heeljäseniä. Kaaos oli valmis kehässä, jonka tuli selvittämään VIHDOIN JA VIIMEIN paluunsa tehnyt Rey Mysterio! Mysterio liukui suoraan Cesaron Powerbombiin, mutta pieni väkkärä Hurricanaroi Cesaron kehästä. Sen jälkeen taisi lentää Rowan kehästä pois, jonka jälkeen Swagger ja Harper vastaanottivat kehäköysissä yhtä aikaa 619:n! Harper käveli suoraan GTS:ään, jota seurasi Bryanin Busaiku Knee! Näin facet järjestivät joukkonsa kehään juhlimaan huikean YES-chantin kera.
- Vihdoin ja viimein Survivor Seriesin korttia täydennettiin. Perinteinen Survivor Series Elimination Tag Team Match, jossa kohtaavat The Shieldin ja Real Americanssien liitto vastuksinaan Rhodes Brothersit, Usokset ja paluunsa nyt RAW:ssa tehnyt Rey Mysterio! Tällä ottelulla on edellytykset olla Survivor Seriesin paras ottelu! Silti, mikä nyt nähtiin RAW:n Main Eventtina olisi voinut olla vieläkin loogisempi valinta klassiseksi Survivor Seriesin joukkueotteluksi. En kuitenkaan valita, sillä mitä nyt ollaan saamassa on varmasti hyvin taidokas näyte joukkuepainista.
- Tässä viimeisessä RAW:ssa ennen Survivor Seriesiä oli mielestäni paljon hyvää. Muutamaa täysin turhaa asiaa lukuunottamatta jakso piti otteessaan. Nähtiin WWE:n kärkinimen odotettu paluu, uusi debytoija, mestaruusvaihdos, heelturn, pääjuonikuvioon saatiin jännitteitä ja illan kruunasi oikein maittava pääottelu! Krizski on tyytyväinen siihen, mitä näki ruudussaan. Nosti hypeä sunnuntaita varten, vaikka kortti näin ennakkoon vaikuttaa aika heikolta Survivor Seriesin kortiksi.
The Krizski suosittelee katsomaan RAW:n!
The Krizski Twitterissä
The Krizski Youtubessa
The Krizskin pelistriimejä Twitchissä
Diaryni:
WWE by Krizski viewtopic.php?f=5&t=7422
Uuden WWE PPV-veikkauksen ylituomari!
Vuoden 2013 kehittynein!!
The Krizski Youtubessa
The Krizskin pelistriimejä Twitchissä
Diaryni:
WWE by Krizski viewtopic.php?f=5&t=7422
Uuden WWE PPV-veikkauksen ylituomari!
Vuoden 2013 kehittynein!!