Levyraati
Re: Levyraati
Myöhässä, kuten tapoihin kuuluu.
1. "Weird Al" Yankovic - White & Nerdy
Aiemmin tuli heitettyä juttua siitä, kuinka en yleisestiottaen pidä videoista jotka seuraavat biisin tarinaa/muutenkaan ovat liian vahvasti kytköksissä siihen, ja tämähän on käytännössä malliesimerkki siitä. Video lähinnä osoittaa sen, että tekijöillä ei riittänyt mielikuvitus tekemään yhtään mitään, vaan mentiin täysin kappaleen ehdoilla. Omassa kategoriassaan toki toimiva, niin musiikillisesti kuin videonkin puolesta, mutta kun kumpikaan ei vaan nappaa itseä erityisemmin, niin minkäs sille mahtaa.
5, koska huonomminkin voisi mennä.
2. Dirt Nasty - 1980
Samaa kamaa kuin edellinen, mutta onnistuu asteen paremmin kaikessa. Tuli muuten koko jampasta omituisimmat muistikuvat ikinä, kun en itse telkkaria katso mömmöm-kisojen lisäksi juuri ollenkaan, ja silti onnistuin assosioimaan herran johonkin Paris Hiltonin realitysarjaan saman tien. Pelottavaa.
6, koska asteen parempi, mutta silti kaukana onnistumisesta.
3. Wax - Toothbrush
Kappaleena parempi kuin edelliset, johtuen varmasti lähinnä siitä, että tässä ei olla aivan niin kieli poskessa kuin aikaisemmissa. Myös ensimmäinen tässä raadissa, josta ei ollut minkäänlaista käryä ennakkoon. Video kaatuu samoihin kompastuskiviin kuin aiemmatkin suurilta osin. Tuo lopetus tosin pilaa niin biisin kuin videonkin, joten siitä rankat miinukset, jotka kuitenkin kuitataan ainakin osittain takaisin sillä, että naisia on kuitenkin aina ihan kiva katsella.
5, ilman aivokuoliota loppupuolella tämä olisi solidi kutonen, mutta ei kun ei.
4. Die Antwoord - Baby's on Fire
Tulee aina jotenkin sanoinkuvaamattoman vaivaantunut olo kun tuota Yolandia katsoo. Ei vaan minkäänlaista käsitystä mitä pitäisi ajatella. Antwoord noin muuten on pullauttanut kuitenkin pari ihan menevää kappaletta, ja arvostan sitä poppoon zef-asennetta (vai mikä nyt olikaan) vaikka vähän piilohipsteriltä vaikuttaakin. Kappaleena tämä ei pääse lähellekkään jotain Enter The Ninjaa (jota eksyin hyvin nopeasti kuuntelemaan), mutta ei tämä nyt mikään sysihuonokaan ole. Plussat toki siitä, että tässä on jopa tehty ihan videokin, eikä vain pelkkää kuvallista kertomusta biisin sanoituksista.
7, hyvää yritystä, mutta kappale on itsessään kehnohkoa tasoa orkesterille.
5. Fatboy Slim - Praise You
Samat reaktiot ja kommentit kuin Marsulla, mutta senverran lisäilen, että yksi eniten omaa mieltäni lämmittävistä asioista on se, että nykypäivänä tällainen ei onnistuisi ollenkaan. Ympärillä olisi jengi kamerakännyköiden kanssa, ja bileet varmasti sulkisi joku steve hyvin äkkiä. Ja ne lisäpisteet toki Jonzen cameosta, jota en itse älynnyt vuosiin, vaikka se on ns. obvious as fuck.
10
6. Portishead - The Rip
Muistelisin, että Portisheadilta tuli muutamaa kappaletta joskus aikoinaan kuunneltua, mutta olen onnistunut ne unohtamaan jo aivan täysin, joten käytännössä puhtaalta pöydältä lähdettiin tähänkin. Biisinä tykästyin tähän todella paljon, vaikkakin sanoma jäi vähän taka-alalle kun jäin fiilistelemään tätä yleistä tunnelmaa niin paljon. Videossa on käytännössä sama homma, sillä yleinen visuaalinen ilme ja toteutus on lähellä sitä maagisen rajaa, mutta ne yksityiskohdat katoavat silmien edestä vauhdilla, kun fiilistelee vain. Pitäisi varmaankin katsoa ja kuunnella useammin, että tähän pääsee enemmän sisälle, mutta maistui se näinkin erittäin paljon!
9, menee sinne 'Katso myöhemmin' palkkiin.
7. Nickelback - Savin' Me
Hieman ennakko-odotuksia parempi kappale, ja videossakin on sentään vähän yritetty. Paino tosin sanoille hieman ja vähän, mutta kuitenkin. Nickelbackiä arvostan lähes yhtä paljon kuin internet ylipäätään, mutta makunsa toki kullakin. Kyllä minäkin löydän tästä ne jutut jotka vetoaa ihmisiin, mutta ei tämä siltikään millään muotoa mitenkään erityinen, saatika hyvä biisi ole. Annan kuitenkin puskapisteinä pari pistettä anteeksi, koska se Kroegerin Hero oli ihan hyvä biisi silloin joskus (piti ihan tarkistaa, ja oli se vieläkin parempi kuin tämä, vaikkei odotetusti kyllä ollutkaan muilla mittareilla kovinkaan kummoinen), ja herra oli ainakin joskus yhdessä Avril Lavignen kanssa.
5
8. Avenged Sevenfold - Nightmare
Hauskaan saumaan sattui, kun tuli tuossa lauantaina juuri keskusteltua tästä orkesterista ystävien kanssa, kun sitä Montun kajareista sattui pauhaamaan sopivasti. Toki arvostelu oli melko brutaalia, mutta sen nyt saattoi arvata seurueen ulkonäöstä pääpiirteiltään muutenkin. Itsehän en ole tälle lämmennyt ollenkaan, vaikka tuntuu kovaa suosiota keräävän, ja etenkin siskoni pitää tätä vissiin melkolailla jeesuksen toisena tulemisena... Muttaniin, nyt oli käsillä genrelle geneerinen musavideo, ja kappale joka ei herätä positiivisia tuntemuksia edes yrittämälläkään - joten sori, tällä kertaa viimeinen oli todellakin vähäisin.
3
En nyt alkaisi ihan paskaksi raadiksi haukkumaan, sillä on niitä huonoja ennenkin sattunut. Enemmänkin varmaan siitä kiinni, että ihmisillä on erilainen kuva hyvistä musavideoista kuin itselläni, ja tämä kierros kun avasi ovet kaikenlaisille biiseille, ei niitä voinut arvostella yhtä kepeästi kuin tarkemmin rajatuissa kierroksissa, joissa voi antaa parempia pisteitä huonommillekkin biiseille, kun ne voivat omassa genressään olla kuitenkin ihan hyviä. Emmätie, uutta vaan putkeen sitten erilaisilla säännöillä. Nyt sitä uutta Ruger Haueria tuutista ulos, kun ei siihen ole vielä ehtinyt minkäänlaista kontaktia ottamaan.

\____0___/
Re: Levyraati
Suosittelen kokeilemaan allekirjoituksestani löytyvää Paavoharjun uusinta levyä. Kaikissa biiseissä ei rap-vokaaleita ole, ja niissäkin joissa on niin ollaan kaukana perinteisen räpin maailmasta. Youtubesta aika huonosti löytyy, nopealla selauksella kolme biisiä joissa on räppiä mukana, sekä levyn päättävä instrumentaali. Spotifysta ainakin tosin löytyy.valkopeura kirjoitti:Kaikki räppi kyllä jota olen aina kuunnellut on ollut kaikessa muussa kappaleessa tuotetuissa äänissä hirveän köyhää, paitsi laulamisen osalta. Keskiverto räp-biisissä varmaan laulusuoritukseen keskitytään 90% ja muuhun se loppu. Se varmaa on mukavaa kun lyriikat rimmaa keskenään laulattaessa ja sointuu, mutta kyllä sitäkin voi löytää joistain muistakin genreistä jossa muuten musa kuulostaa vielä hyvältä.
Re: Levyraati
Löytyi vielä viikko vai pari sitten ilmaisena jostain nettisaitilta ihan kokonaisena. En kyllä saa päähäni että mistä, mutta löytyi kuitenkin!Japeet kirjoitti:Suosittelen kokeilemaan allekirjoituksestani löytyvää Paavoharjun uusinta levyä. Kaikissa biiseissä ei rap-vokaaleita ole, ja niissäkin joissa on niin ollaan kaukana perinteisen räpin maailmasta. Youtubesta aika huonosti löytyy, nopealla selauksella kolme biisiä joissa on räppiä mukana, sekä levyn päättävä instrumentaali. Spotifysta ainakin tosin löytyy.valkopeura kirjoitti:Kaikki räppi kyllä jota olen aina kuunnellut on ollut kaikessa muussa kappaleessa tuotetuissa äänissä hirveän köyhää, paitsi laulamisen osalta. Keskiverto räp-biisissä varmaan laulusuoritukseen keskitytään 90% ja muuhun se loppu. Se varmaa on mukavaa kun lyriikat rimmaa keskenään laulattaessa ja sointuu, mutta kyllä sitäkin voi löytää joistain muistakin genreistä jossa muuten musa kuulostaa vielä hyvältä.
\____0___/
- MR.Off Topic
- Viestit: 3971
- Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
- Paikkakunta: GODLAND
Re: Levyraati
Japeet, nää taistelet tuulimyllyjä vastaan. Ei kannata kuin nauraa räkäsesti ja antaa asian olla.
Niin ja koittakaa nyt edes tällä viikolla saaha ulos nuo arvostelu. Kiitän.

- The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Levyraati
Miten niin myöhässä?
1. Weird Al Yankovic - White & Nerdy
Tämä video onkin joskus tullut katsottua. Sinällään ihan hauska video, joka tuntuu kertovan joistain kavereistani. So gangstaa. Video tosiaan kulkee täysin kappaleen mukana eikä kappale toimi ilman videota tai video ilman kappaletta. Ihan jees mutta ei kyllä lempparikamaa mitenkään.
6
2. Dirt Nasty - 1980
Intro oli ihan mielenkiintoinen. Kaiketi. Tämä tuntuu olevan suoraa jatkumoa edelliselle kappaleelle. Molemmissa tunnutaan parodioivan rapkulttuuria. En kyllä pitänyt tästä oikeastaan yhtään. Taitaa jäädä korvamadoksi eikä positiiviseksi sellaiseksi.
4
3. Wax - Toothbrush
Schiracha pullo näkyi. Jee. Vähäpukeinen nainenkin jippii. Vähän yllättäen täysin puskista tulee jotain ihan randomia kamaa keskellä videota. Onneksi loppui lyhyeen en olisi jaksanut enempää.
3
4. Die Antwoord - Baby's on Fire
Luulin että vain saksalaiset tekisivät jotain näin outoa. Siksi yllätyin tästä etelä-afrikkalaisuudesta. Intro on itsessään niin randomi etten oikein tiennyt mitä odottaa kun tämän ekan kerran näin. Video itsessään sisältää ehkä hienoimman bongin ikinä ja kaikkea niin ysäriä että sitä on hankala tajuta. Koko video arjalaisen herrarodun edustajineen on niin älytön että sitä on hankala tajuta. Hullu isoveli suojelemassa pikkusiskoaan on jotain niin hulvatonta myös. Tanssivat pikkutytöt, öljyssä painivat naiset ja kaikki muu absurdius. En kyllä kappaleesta varmaan pitäisi ilman musiikkivideota.
9
5. Fatboy Slim - Praise You
Fatboy Slimiltähän oli joskus aiemminkin joku kappale raadissa. Siinä oli todella hyvä musiikkivideo. Tämä... not so much. Musiikki vähän yllätti ja videosta tuli mieleen joku puoli nolo gospel ryhmä. Jotain tuossa silti oli mikä sai katseen liimaantumaan ruutuun. Ei huono mutta ei kyllä hyväkään.
7
6. Portishead - The Rip
Jaaha nyt alkaa olemaan kovaa kamaa. Tästä tuli jotenkin mieleen Toolin The Pot kappaleesta tehty fanivideo. Piirrosmaailma joka onnistui olemaan hyvinkin makaaberin oloinen pääkalloinen, unohtamatta kuitenkaan myös tiettyä keveyttä. Kappale itsessään oli sellainen mitä varmaan tulisi (ja tulee) muutenkin kuunneltua. Surrealistinen kokemus miltei.
10
7. Nickelback - Savin' Me
Tätä videota sävyttävät vahat ennakko-odotukset. Ihan artistin takia ja niiden muiden musiikkivideoiden joita olen yhtyeeltä nähnyt. Yllätti positiivisesti. Musiikkivideolla tuntui olevan selkeä ja hyvä idea. Kappale itsessään oli melko geneerinen mutta tuntui sopivan hyvin musiikkivideoon. Tykkäsin jopa melkein musiikkivideosta.
6
Avenged Sevenfold - Nightmare
No nyt tuli kappale josta voin jo heti sanoa: En pidä tästä. Musiikkivideota en ole kuitenkaan tainnut nähdä joten katsotaan mitä tapahtuu. Noh eipä tämä kappaletta juurikaan pelastanut. Parin kaljan jälkeen tämä varmaan muuttuisi siedettävämmäksi. Tämäkin on hyvin geneerinen kappale. Ja se tuntuu jatkuvan ikuisesti.

"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

- Marshallsaaret
- Viestit: 928
- Liittynyt: Ma 17.11.2003 21:32
- Paikkakunta: Helsingfors
Re: Levyraati
Ei ilmeisesti. Voin minäkin koittaa laskea 1+1 ja huudella tyhjänpäiväisiä, muttta samalla niin tärkeitä tuloksia tänne. Offarilta on vissiin yhteenlaskut unohtuneet, ja itse en voi lähettäjiä listata, mutta biisit saadaan kyllä järjestykseen äänestäneiden keskuudesta ihan näin puoli-ulkopuolisenkin toimesta.Marshallsaaret kirjoitti:Loppuiko tämä painajainen koskaan?
Enemmän haluaisin kuitenkin uutta kierrosta käyntiin, näin uuden vuoden kunniaksi. Tirkalla oli jotain takataskussa (varmaan puoli vuotta ollut), mutta varastan silti huomion, ja ehdottaisinkin kappale vuodelta 2013-raatia, koska ajankohtainen (parempiakin saa toki huudella jos ei kelpaa). Tarkempina kriteereinä että ainakaan itseäni ei kiinnosta, että julkaistiinko siitä video, albumi, vai itse kappale sinä edellisenä herran vuonna, mutta jos saat sen edes jotenkin miellettyä viime vuoteen, niin kyllä kelpaa - ota osaa rohkeasti! Tuttuun tapaan yksärillä biisejä, ja annetaan alustavasti aikaa 11.1 asti (venytetään toki taas, kun osallistujia on annetussa ajassa se kolme). Ja kuten edellisessä raadissa nähtiin, on skaala täysin auki, eli sitä paskaa Sevenfoldiakin saa heittää, mikäli itse kokee jotain seksuaalista hyvinvointia sen tahdissa. Ei me kaikki siitä ehkä tykätä, mutta hyväksytään kuitenkin.
\____0___/
- The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Levyraati
Mukana kuten käytännössä aina.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Levyraati
No voishan sitä taas vaihteeks yrittää tätäkin. Itsehän saan arvostelut aikaiseksi 100% varmuudella, mutta kun te muut olette niin munasta.
-
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46
Re: Levyraati
Pistäkää nyt ihmiset niitä kappaleita! Mukaan mahtuu vielä sankoin joukoin.
\____0___/
Re: Levyraati
Ja mattimyöhäset vielä mukaan, huomenna postilen kipaleita, mutta muutamaa vielä kaivataan!
\____0___/
Re: Levyraati
Laitoin yksityisviestin, saa nähdä olinko myöhässä.Migu.22 kirjoitti:Ja mattimyöhäset vielä mukaan, huomenna postilen kipaleita, mutta muutamaa vielä kaivataan!
Vuoden 2013 comeback
Vuoden 2013 mielensäpahoittaja
Vuoden 2013 surkuhupaisin
Vuoden 2013 paras feudi
Vuoden 2013 mielensäpahoittaja
Vuoden 2013 surkuhupaisin
Vuoden 2013 paras feudi
Re: Levyraati
1. Lost Society - Trash All Over You
2. Amorphis - A New Day
3. Motorpsycho - Ratcatcher
4. Paperi T & Khid - Mami Wata Vudu
5. Robin Thicke - Blurred Lines
6. The National - Sea of Love
7. Katujen Äänet - Musta Tulevaisuus
Arvosteluaikaa vaikkapa ensi viikon sunnuntaihin keskiyölle, eli 19.1 klo 23.59 asti. Se on kuitenkin biisi per päivä, joten pitäisi hektisemmälläkin elämänrytmillä keritä homma hoitamaan, vaikka siellä yksi pidempi veivaus onkin joukossa.
Noin muuten saatiin ihan laadukkaan oloinen raati kasaan. Rockerille lisäpisteet siitä, että yritti tahallaan tai tahattomasti trollata linkkinsä kanssa. Onhan se They Live kova leffa, mutta sen taistelukohtauksella on melko vähän tekemistä tämän raadin kanssa
.
2. Amorphis - A New Day
3. Motorpsycho - Ratcatcher
4. Paperi T & Khid - Mami Wata Vudu
5. Robin Thicke - Blurred Lines
6. The National - Sea of Love
7. Katujen Äänet - Musta Tulevaisuus
Arvosteluaikaa vaikkapa ensi viikon sunnuntaihin keskiyölle, eli 19.1 klo 23.59 asti. Se on kuitenkin biisi per päivä, joten pitäisi hektisemmälläkin elämänrytmillä keritä homma hoitamaan, vaikka siellä yksi pidempi veivaus onkin joukossa.
Noin muuten saatiin ihan laadukkaan oloinen raati kasaan. Rockerille lisäpisteet siitä, että yritti tahallaan tai tahattomasti trollata linkkinsä kanssa. Onhan se They Live kova leffa, mutta sen taistelukohtauksella on melko vähän tekemistä tämän raadin kanssa
\____0___/
- The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Levyraati
Hmm... linkitykset ei kyllä oo lähiaikoina menny yhtään putkeen.Migu.22 kirjoitti:1. Lost Society - Trash All Over You
2. Amorphis - A New Day
3. Motorpsycho - Ratcatcher
4. Paperi T & Khid - Mami Wata Vudu
5. Robin Thicke - Blurred Lines
6. The National - Sea of Love
7. Katujen Äänet - Musta Tulevaisuus
Arvosteluaikaa vaikkapa ensi viikon sunnuntaihin keskiyölle, eli 19.1 klo 23.59 asti. Se on kuitenkin biisi per päivä, joten pitäisi hektisemmälläkin elämänrytmillä keritä homma hoitamaan, vaikka siellä yksi pidempi veivaus onkin joukossa.
Noin muuten saatiin ihan laadukkaan oloinen raati kasaan. Rockerille lisäpisteet siitä, että yritti tahallaan tai tahattomasti trollata linkkinsä kanssa. Onhan se They Live kova leffa, mutta sen taistelukohtauksella on melko vähän tekemistä tämän raadin kanssa.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Levyraati
Aletaanpa, vaikka tuskin tämäkään raati saa koskaan päätöstään.
Lost Society - Trash All Over You
Vaikka kuinka näppärästi sormet liikkuisivat kiiltävillä kitaroilla nahkan ja ketjujen paukkuessa en voi hyväksyä, että vielä Herran vuonna 2013 tehtäisiin tällainen biisi ja annettaisi sen nimeksi vielä "Trash All Over You". Cygnaeuksesta plussaa.
4
Amorphis - A New Day
Aivan naurettava biisi. Kuka tällaista lyriikkaa kirjoittaa? Eikä kyllä yhtään auta, että lopussa yritetään kuulostaa suomalaiselta ysäriteiniprogebändiltä. Ihan ookoot ensimmäiset 30 sekuntia kylläkin.
2
Motorpsycho - Ratcatcher
No jopas. En ainakaan selvänä ollut kohdeyleisöä. Vokaaliosuudet vähän ontuivat, mutta musiikillisesti ei onneksi tehty samoja virheitä, joihin progeaikoina ihan rock- ja pop-bänditkin sortuivat ryhtyessään siihen naurettavaan pelleilyyn. Kokeilenpa joskus savuisimmissa merkeissä, ehkä toimii, ehkä ei. Nyt kuitenkin annan kasin, koska olen usein aika heikkona progeen.
8
Paperi T & Khid - Mami Wata Vudu
En ole albumia vielä kuunnellut, mutta tämä ei niinkään introineen ja outroineen kuulostanut yksittäiseltä biisiltä vaan osalta kokonaisuutta. Sen takia vähän outo valinta raatiin. Paperi T kuitenkin yksi parhaista suomiräppäreistä, tausta oli melko upea eikä Khidikään kehno ollut. Ärsyttää vaan, että Papru ei (ainakaan tietääkseni) voi tehdä niitä soolojuttuja. Ei tämä kaveri oikeasti tarvii ketään muita. Paavoharju-kollaboraatio vaikuttaa kyllä tavallaan kiehtovalta, mutta Yhä hämärää asetti niin korkean riman, että en usko rap-levyn sinne asti ylettävän. Ohi aiheen eksyttiin, kasi tästä biisistä.
8
Robin Thicke - Blurred Lines
Jaaha, T.I. on vielä elossa, kuka on Robin Thicke ja s****nan Pharrell.
7
The National - Sea of Love
Ah, kesä, Kööpenhamina ja Troble Will Find Me. Itse olisin juonut vaaleanpunaisia jäniksiä, mutta mielelläni vellon myös rakkauden meressä. The National on siitä jännä bändi, että jokainen biisi on toistaan parempi eikä ote ole lipsunut koskaan.
10
Katujen Äänet - Musta tulevaisuus
Punkin musta tulevaisuus. Keitetty hauki soimaan äkkiä.

Sunnuntai-aamu kello puol 9. Hyvä aika kuunnella musiikkia.
1. Lost Society - Trash All Over You
- Lost Societyn "Fast Loud Death" oli ihan kirkkaasti viime vuoden kovin kotimainen albumi ja tää biisi on kyllä yksi tuon levyn tiukimmista ralleista. Reipasta rässiä joka kuulostaa enempi Anthraxilta kuin Anthrax ite. Näillä jätkillä on valoisa tulevaisuus.
9
2. Amorphis - A New Day
- Tää kuulosti just siltä miltä odotinkin. Sinällään ihan mallikasta soitantaa, mutta kun ei tuo Amorphiksen tyyli ole koskaan napannut eikä se sitä tehnyt nyttenkään. Mielestäni aika tylsä biisi ja kuulostaa samalta kuin Amorphiksen kaikki muutkin biisit, joten ei jatkoon.
5
3. Motorpsycho - Ratcatcher
- Voin kuvitella että tämmösten biisien takia kukaan ei jaksa näitä biisejä arvostella. Tää on varmaan turhan pitkä es-jonnejen makuun, mutta itse pidin kovasti. Tää kuulosti paikkapaikoin siltä kuin Baronessin jätkät vetäis kunnon happotripit päälle ja rupeis soittaan musiikkia. Motorpsycho on kyllä tän biisin perusteella ihan tarkastamisen arvoinen bändi. Jeah.
9
4. Paperi T & Khid - Mami Wata Vudu
- En mä oikein tämmöstä räppiä jaksa kuunnella. Liian löysää ja ankeeta. Ei kiitos.
5
5. Robin Thicke - Blurred Lines
- Myönnän. Olen kuunnellut tätä biisiä aiemminkin ja jollain sairaalla tasolla jopa nautin tästä. Nyt kun tän taas kuunteli niin eiköhän tää sen pari viikkoa soi päässä. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono juttu. Videosta tuli mieleen että se sensuroimaton versio on parempi. #runkkari
7
6. The National - Sea of Love
- Jostain syystä odotin jotain mullistavaa kun tälläkin foorumilla tätä bändiä on niin tiuhaan kehuttu. En kuitenkaan huomannut elimistössäni mitään muutoksia kun tää biisi lähti rullaamaan. Ihan ok, mut ei sen enempää. Tuskinpa kuuntelen tulevaisuudessa.
6
7. Katujen Äänet - Musta Tulevaisuus
- Ei tää nyt kyllä kovin hyvä ollut. "Turpa kiinni, en haluu kuunnella.."

Njah. Ihan reipasta musisointia kavereilta, joten kyllä tää raati ihan positiivisen puolelle menevällä viisulla avataan. Trash nyt ei ehkä ole se kaikkein omin genre kuitenkaan, mutta pahimmat geneerisyydet tässä onnistuttiin välttämään. Annetaan 7
2. Amorphis - A New Day
Vähän pelotti kun huomasin että Amorphista tulossa. Biisi itsessään lunasti odotukset, eli ei antanut yhtään mitään. Kuultu ja nähty. 3
3. Motorpsycho - Ratcatcher
Edellisen jälkeen taas järkyttävä tasonnousu. Mukavaa että joku on lähtenyt mukaan pidemmällä kappaleella, eikä pysynyt siinä kolmessa minuutissa. Aika tässä ehkä vähän kyllä rokottaakin, sillä vaikka turhaa toistoa ei liikaa tullut niin huomasin keskittymiseni herpaantuvan pariin otteeseen. Sinällään ehkä vähän hölmö syy koska musiikkia ei mielestäni ole tarkoituskaan kuunnella otsa rypyssä ja analysoida kaikkea. Puoli tuntia vierähti kuitenkin ihan kivasti joten kasia pukkaa 8
4. Paperi T & Khid - Mami Wata Vudu
Nyt-liitteen räppikaaviossa todettiin hyvin Ruger Hauerin olevan lähempänä taidekoulua kuin viihdebisnestä. Mielestäni sama pätee myös Paprun ja Khidin duoon, ja paikoittain tämäkin biisi menee vähän liikaa taidehomoilun puolelle. Levy itsessäänhän oli viime vuoden paras tai toiseksi paras, mutta näin yhtä biisiä arvostellessa täytyy sanoa että Mami Wata Vudu jää ainoastaan ihan kivaksi rauhallisemmaksi vedoksi. 8
5. Robin Thicke - Blurred Lines
Nyt ensimmäistä kertaa kuuntelin kunnolla tämän. Kyllähän tämä tarttui mutta ei se kyllä sen enempää antanut. 6
6. The National - Sea of Love
Kuulun siihen porukkaan joka ei koskaan ole tarttunut näiden hypeen. Parhaimmillaankin voisin kuvitella kuuntelevani tätä taustalla kun imuroin tai tiskaan, mutta ei kyllä soittolistoille ole päätymässä. 4
7. Katujen Äänet - Musta Tulevaisuus
Alusta tuli jo heti hyvä fiilis. Hyvä esimerkki siitä että punk voi olla muutakin kuin aivotonta rässäystä. Vähän vanhan Apulannan viboja tulee. Toisen säkeistön kohdalla ehdin kuitenkin jo menettää kiinnostukseni. Saatan tsekkailla jos näiltä löytyisi joku parempi biisi, mutta tämä olisi tarvinnut jotain pientä twistiä erottuakseen. Suomen kielestä pieni plussa. 7
Kokonaisuutena tätä raatia leimasi keskinkertaisuus. Parhaimmillaan päästiin kasiin, ja ainoastaan yksi biisi oli oikeasti huono. Mukavasti saatiin eri genreille edustusta, mutta ei näistä kyllä mikään noussut ylitse muiden. Vuosi 2013 olisi tarjonnut parempaakin.

3/7 tullut, menee yllättävänkin vahvasti. Itse kommentoin tähän väliin senverran, että 3/7 on myös itselläni kuunneltuna tällä hetkellä, mutta pitää lähteä käymään muutamalla - joten voi olla että huomiselle menee, ellen innostu lähtemään ajoissa kotiin. Voin sitten tähän kivasti editoida, jee.
\____0___/
Re: Levyraati
Laitetaan omat pisteet likoon!
1. Lost Society - Trash All Over You
Kohtuu hyvällä kappaleella aloitettiin tämä raati. Meikä ei ehkä niin Trashista pidä, mutta yleisesti ottaen ihan reipas meininki oli koko kappaleen ajan ja luultavasti olisin jossain vaiheessa tukkaakin voinut heiluttaa, mikäli sitä voisi heiluttaa. Ei tajunnan räjäyttävä, mutta ehdottomasti jäätiin positiiviselle puolelle.
8
2. Amorphis - A New Day
Amorphis varmasti jakaa mielipiteitä. Toiset pitävät sitä hyvin itseään toistavana, toiset taas löytävät biiseistä paljon erilaisia vivahteita. Alunperin muistaakseni Amorphiksen koko juttu lähti siitä liikkeelle, että alkoivat Kalevalan tekstejä ja tarinoita käyttää musiikin inspiraation lähteinä.
Meikä taas lukeutuu Amorphiksen kuuntelijoihin ja rakastin heidän uutta Circle albumia. Toisaalta en taas tykkää kuunnella Amorphista livenä oikeastaan yhtään, mutta studioversiot rokkaavat. Tämä kappale kolahti korvaani oikein hyvin ja ansaitsee kohtuu hyvät pisteet.
8
3. Motorpsycho - Ratcather
Pitkä biisi ei välttämättä tarkoita tylsää biisiä vaan se voi sisältää monipuolisen tarinan musiikkiin verhoutuneena. Raadin ehdottomasti positiivisin yllättäjä korvaani ja ansaitsee ehdottomasti lisätarkastelun mahdollisuuden. Pitkien kappaleiden perusongelma on toistaminen, mutta tässä sitä ei tullut häiritsevästi. Kannattaa tutustua muidenkin, vaikka et olisi raatiin osallistunut!
9
4. Paperi T & Khid - Mami Wata Vudu
Sitten mentiin mukavuusalueen ulkopuolelle ja luultavasti ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olisin voinut mennä vapaaehtoisesti ruoskittavaksi. Sen verran ärräpäitä nousi huulilleni tämän aikana.
Noh, en antanut tämän jäädä vain siihen ja muutaman kerran jälkeen pystyin tätä jo kuuntelemaan naama peruslukemilla. Tuntematon duo ja tuntemattomaksi taitaa jäädä. Jos jostain annan plussaa niin ihan mukavan taustan olivat väsänneet ja lyriikat toimivat kohtuu hyvin, kun vain se sanoma avautui. Ei paha, mutta ei kuitenkaan aiheuttanut minulle ahaa-elämystä.
5
5. Robin Thicke - Blurred Lines
Nyt oli nimenä niin tuttu, että oli pieni aavistus kappaleesta. Ihan soljuvasti mentiin koko kappale eteenpäin, mutta toisaalta koin pieniä tylsyyden tunteita kappaleen aikana. Enkä myös tiedä, että onko se mieluinen mielikuva, jos kappaleesta tulee mieleen joku Henkka Maukan tai Lindexin vaatemainos. Chillailuun tai automatkailuun sopivaa taustamusiikkia.
6
6. The National - Sea Of Love
Hmm.. Nyt vain ei iskenyt tämä kappale minuun. Todella peruskipale minun korvaani ja hautautuu siihen samaan harmaaseen massaan monen muun tämän genren kappaleiden kanssa. Jos radiossa tulisi, niin kyllä yhtään jäisi miettimään, että mikähän biisi toi oli. Valitettavasti minulle kierroksen peräpään pitäjä löytyi tästä.
4
7. Katujen Äänet - Musta Tulevaisuus
Punk iskee minuun välillä ja tämä kappale iski kohtuullisesti. Eräät tuttuni ovat perustaneet Punk-bändin ja mitä olen ymmärtänyt niin pojat ovat päässeet hyvin Punkin sisäpiireihin esiintymällä useammassakin Suomen Punk-tapahtumassa.
Hieman tässä on kuitenkin sitä ongelmaa, että se joku pieni jippo, kuten Japeet tuossa edellä mainitsi niin puuttui. Kuitenkin ihan kelvollinen suoritus, mutta mustaa tulevaisuutta en haluaisi kohdata.
7
Mulle oli aika mitätön vuosi musiikin puolella tuo edellinen vuosi. Ehkä pitäisi nyt tänä vuonna ryhdistäytyä ja ottaa kunnolla niskavilloista kiinni tutkien tämän vuoden tarjontaa. Kiitos Migulle raadin järjestämisestä ja toivottavasti pystymme pitämään tämän tänä vuonna paremmin hengissä. Saunan takana on tilaa laiskamadoille, joten muistakaa antaa pisteenne!

The Krizski Twitterissä
The Krizski Youtubessa
The Krizskin pelistriimejä Twitchissä
Diaryni:
WWE by Krizski viewtopic.php?f=5&t=7422
Uuden WWE PPV-veikkauksen ylituomari!
Vuoden 2013 kehittynein!!
The Krizski Youtubessa
The Krizskin pelistriimejä Twitchissä
Diaryni:
WWE by Krizski viewtopic.php?f=5&t=7422
Uuden WWE PPV-veikkauksen ylituomari!
Vuoden 2013 kehittynein!!
- The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Levyraati
Lost Society – Trash All Over You
Bändistä irtoaa ihan kivat Nuclear Assault/S.O.D. vibat ja se on vain positiivinen asia. Vain kalja puuttuu niin sitten oltaisiin niin kasarirässiä kuin olla ja voi. Ai niin ja ne lippikset. Kappale onkin itsessään silkkaa kovuutta ja erittäin positiivinen yllätys. Toisaalta thrash metal on aina kovaa mättöä ja vain harvoin ei toimi.
Tuomio: Niskakipu moshauksesta
8
Amorphis – A New Day
Olen enemmän Amorphiksen vanhemman tuotannon fani vaikka kyllä siitä uudemmastakin tuotannosta hyviä biisejä löytyy. Ja ei siellä juurikaan huonoja ole, tai en ainakaan sellaisiin ole törmännyt. Ei tämä nyt ihan kolahtanut mutta en kyllä pahaksenikaan pistäisi jos tätä joutuisi kuuntelemaan jossain yhteydessä. Puolessa välissä ollut instrumentaalihäröily oli aika helmi.
Tuomio: Lisää örinää ja blast beattiä
7
Motorpsycho – Ratcatcher
Onkohan tän bändin jätkät Megadeth faneja? Seuraavana tulikin mieleen että: Voi v***u kun on pitkä biisi...
Noh onneksi intro ei ollut paria minuuttia pidempi vaan itse asiaan päästiin nopeahkosti. Positiivisella tavalla tulee vähän mieleen King Crimson tosin vähemmän miehisenä versiona. Samaan aikaan toki tulee myös tietyllä tavalla mieleen Toolin Third Eye... hmm... mielenkiintoista.
Tuomio: Huilusoolo jäi uupumaan
9
Paperi T & Khid – Mami Wata Vudu
No tämä oli ihan mukavan oloista räppiä. Ei ollut mitenkään tylsää vaikka tausta olikin itseään toistava. Mikäli tässä pyrittiin hypnoottiseen tunnelmaan niin siinä melkein onnistuttiin. Voisi melkein laittaa uudelleen kuunneltavaksi.
Tuomio: liian lyhyt
8
Robin Thicke – Blurred Lines
Tämä on miltei kuin vuoden 2012 Moves Like Jagger. Molemmissa on yksinkertainen ja melko tarttuva musiikki. Ja kumpikin on loppujen lopuksi täyttä paskaa. Paras asia tässä on se sensuroimaton musiikkivideo. Biisi on ylipitkä, tylsä ja loukkaa minua typeryydellään. Siis ei s****na.
Tuomio: Kill it with fire!
3 (niistä malleista)
The National – Sea of Love
Jaaha ja sitten yksi viime vuoden paremmista kappaleista soimaan. Tai ehkä se paraskin. Ainakin tämän raadin paras. Se että te ette tämän mahtavuutta tajua on teidän tappionne ja itken sielujenne puolesta. Kaunis kappale joka osuu minua juuri siihen oikeaan paikkaan. Kesän ja kevään hittikappale, aivan silkkaa parhautta. Kuten on myös musiikkivideo.
10
Katujen Äänet – Musta Tulevaisuus
Ah suomipunkkia. Tulee ihan mieleen Kollaa Kestää ja Problems? jotka eivät ole taaskaan negatiivisia mielleyhtymiä. Hyvä tapa lopettaa raati.
Tuomio: Siinä on Punk Kari

Lost Society – Trash All Over you
Olipas harvinaisen laimea aloitus. Todella omaperäinen valinta laittaa 16-vuotiaat tiskilättihiuksiset teinit soittamaan lujaa ja ilman mitään tunnetta. Eikö jo olisi aika rikkoa genren rajoja, jotta siitä saisi muista erottuvan lopputuloksen? Tästä puuttui ainoastaan lentävät lohikäärmeet ja viikingit.
2
Amorphis – A New Day
Ennen biisin aloitusta minua häiritsi 6 minuutin kesto, joka on liikaa useimmille metallibiiseille. Vanhemmissa Nightwishin biiseissä se on ollut sopiva. Lost Societyn biisiin verrattuna tässä oli jo edes yritetty tuoda jotain uutta peliin. Mutta ne lyriikat… Yksi syy miksi aikoinaan kyllästyin metalliin, oli se genren tuoma geneerisyys ja imelyys. Toki sitä löytyy muistakin genreistä, mutta tämä genre on niistä pahin. Ei tämäkään noussut minnekään. Kotkista yksi lisäpiste.
3
Motorpsycho – Ratcatcher
Odottelin tästä harvinaisempaa tuotantoa, koska bändi oli tuntematon. Edellisiin geneerisyyksiin verrattuna tykkäsin kokonaisuudesta. 17 minuuttia on tosin itselleni liikaa, mutta en ota sitä tässä huomioon, koska sisältö vaihteli mukavasti. Alku oli turhan sekava, mutta loppua kohti tuli parannusta. Ihan hyvä biisi, saatan kuunnella toisenkin kerran.
6
Paperi T & Khid – Mami Wata Vudu
Tämä yllätti tunnelmallisuudellaan. Kantaaottavat lyriikat miellyttivät. Mukava välillä kuunnella hitaampitempoista räppiä. Ei huano.
6
Robin Thicke – Blurred Lines
Biisi mun makuun. En ole Robin Thicken tuotantoa muuten kuunnellut, joten tämä oli täysi yllätys aikoinaan. Biisi on tarttuva, positiivinen ja kantaaottava. Toki kukkahattutädit eivät tykkää naisten liiallisesta bookkauksesta videolla. Koska se video on ihan v**** sopiva biisiin. Jopa ne häshtägit eivät haittaa. Pharrelin räppiosuus oli turhan mieto, ei maistunut salami. Upeaa leijonat upeaa.
9
The National – Sea of Love
Tämä oli piristivä yllätys. Taidankin kuunnella lisää bändi tuotantoa, koska omalla kohdalla tällainen tunnelmallisuus on miellyttävää. Iso plussa myös omaperäisestä videosta. Mikki jäi roikkumaan.
8
Katujen Äänet – Musta Tulevaisuus
Hienoa, että raadissa oli monta kotimaista biisiä. Raadin viimeinen biisi oli oikein mukavaa punkkia, joka tartutti mukaansa. Sanat eivät olleet planeetan hienoimmat, mutta tällaiseen sovitukseen sopiikin rennommat lyriikat. Tämän kuuntelen ehdottomasti uudellleen.

Olen yrittänyt olla kommentoimatta Bustun viestejä viimeaikoina, mutta voi v***u jos liität thrash-metalliin lohikäärmeet ja viikingit, niin vedä ittes vaikka jojoon. Et tiiä musiikista kyllä mitään.
Re: Levyraati
Lost Society – Trash All Over You
Joo, ihan kiva. Ei nyt mikään ihan kaikista omaperäisin fiilis jäänyt tästä, mutta ihan hyvällä asenteella kuitenkin kaverit vetävät. Jotain tästä puuttuu, mutten kyllä osaa sen tarkemmin sanoa että mitä. Enemmän tässä on kuitenkin omia korvia miellyttävää juttua, kuin niitä negatiivisia asioita, joten hyvä aloitus, jee!
Mitä tuli mieleen/kuuntele: The Haunted - Trenches
7
Amorphis – A New Day
Heh, kiitokset tästä. En ole Amorphista kuunnellut sitten ylä-asteen/lukion alkuaikojen ollenkaan, mutta mukava huomata, ettei se meno ole siitä senkummemmaksi muuttunut. Musiikki ei siis ole mennyt suuntaan eikä toiseen, mutta omat mielipiteet ovat sitten sitäkin erilaisemmat. Plussaa noista instrumentaalipätkistä nyt kuitenkin.
MTM/K:Profane Omen - God In a Bottle, vaikka ampuukin hyvin paljon ohi. On sentään suomalaista.
6
Motorpsycho – Ratcatcher
Ensimmäinen kipale tässä raadissa, jonka esittäjästä ei ole minkäänlaista ennakkonäkemystä. Nimi pelotteli jollain huomattavasti huonommalla kamalla kuin mitä täältä sitten paljastuikaan. Todella positiivisella tavalla yllätyin. Näissä progehässäköissä on se vika, etten osaa tarttua mihinkään yksittäiseen juttuun, mutta se on sinällään positiivinen vika - sillä se vetää myös vahvasti puoleensa. Emminätiiä, hyväähän tämä on, muttei kuitenkaan erinomaista.
MTM/K: Kuuntele Kingston Wallia. Se on se kovin.
8
Paperi T & Khid – Mami Wata Vudu
Tämä on taasen yksi niistä, joita olisi pitänyt kuunnella, mutta on vain jäänyt jotenkin täysin huomiotta. Paprua en tosin pidä ihan yhtä suuressa arvossa kuin yleinen mielipide tuntuu olevan, mutta onhan se kova jamppa. Tämä tarjosi mukavan hämyisen äänimaailman, mutta oma kuosi on tällä hetkellä hyvin huono tällaiseen (lue: se olotila kun yrität ottaa ensimmäisiä tasoittavia). Menee kyllä ehdottomasti sinne "kuuntele myöhemmin"-kategoriaan.
MTM/K: Paavoharju - Kevätrumpu. Assosioimalla päästiin Paavoharjuun, ja itse tykkäilen näistä hieman vanhemmista kuin hullu puurosta. Niin varmaan sinäkin.
8
Robin Thicke – Blurred Lines
Itselläni on aina Pharrellin mentävä aukko sydämmessä (tasapainottaa sitä mancrush-Edelmannia ollen hieman erilainen). Harmittaa vain kun hän sotkeentuu kaikenlaiseen enemmän tai vähemmän huonoon settiin mukaan. Ei siinä, onhan tämä hienosti tuotettu ja näinpäin pois, ja yleiseen valtavirtamusiikkiin nähden kai ihan "ok". Ei kuitenkaan nappaa senvertaa, että tätä tulisi kuunneltua enää ikinä uudempaa kertaa.
MTM/K: N.E.R.D - Maybe, koska ensimmäinen mieleentullut Pharrellin parempi veto.
4
The National – Sea of Love
The National vierastuttaa jotenkin. Kai se on ne fanaattisimmat kannattajat, kun tätä on toitotettu jo monta vuotta erinäisissä paikoissa kuumimpana paskana koskaan. Itsellenihän tämä yhtye tarjoaa keskiluokkaista parempaa musiikkia, mutta ei koskaan mitään erityisen sykähdyttäviä elementtejä. Livenä tämä vois toki olla kiva, mutta näin tallenteena tarjoiltuna tämä vain... on.
MTM/K: No nyt on jo pakko sanoa, että ei tullut niin mitään mieleen. Of Monsters and Men tuli mieleen lähinnä hypen määrästä, mutta muuten lyö tyhjää.
7
Katujen Äänet – Musta Tulevaisuus
Mukavan kepeää, mutta samalla jollain tapaa rappioromantisoivaa musiikkia. Sitä Katujen Äänet tarjoilee, ollen hyvä esimerkki siitä, että punkkia voi tehdä myös tällaisella radioystävällisellä otteella - olematta automaattisesti paskaa. Yhtye itsessään oli yksi viime vuoden positiivisimmista löydöistä, mutta tällä hetkellä on vähän fiilis - että tulee painumaan unholaan melko nopeahkosti. Ei mitään kovin pitkäikäistä musiikkia, mutta livenä tulen kyllä katsomaan poikia vielä moneen otteeseen. Tosikivahyväjee!
MTM/K: Iskelmäradioon/Novallekkin sopiva mahtipontinen J. Kiesi Grandes - Vielä on Aikaa.
9
__________
Pisteet laskeskelen tuossa illemmasta. Pitänee vääntää läksyjä tässä välissä. Kokonaisuudessaan tosiaan melko tasapaksu raati, ja tiedän kyllä omankin kappaleen kohdalta - että parempaa olisi ollut tarjolla. En kuitenkaan lähtenyt sillä "paras biisi"-linjalla liikenteeseen, vaan halusin vain jakaa tuon tänne nyt, ennenkuin siitä tulee uusi suomi-/poppipunkin keulakuva. Multa kuulitte eka!!1

Migu.22 kirjoitti:MTM/K: Kuuntele Kingston Wallia. Se on se kovin.
Hehhehheh.Fletch kirjoitti:Eikä kyllä yhtään auta, että lopussa yritetään kuulostaa suomalaiselta ysäriteiniprogebändiltä.