RAW

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Avatar
bookert
Viestit: 626
Liittynyt: Ke 19.11.2003 19:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja bookert » Ti 13.05.2014 13:38

Jyrisen neuvosta vaari ja saikulle sanoi Daniel Bryan. Pirun harmi homma ellei paljastukin workiksi kuten Sandown preshow-shooter-gimmick. Eipähän tarvitse todistaa tätä karmeaksi pikkuhiljaa kääntyvää kuviota Kanen kanssa pidempään, mutta pelkkää terveyttä sitä silti Dlle soisi. Kunhan nyt palaa ennen MitB:iä jatkamaan reigniään.

Eipä tämä kyllä nyt kummoinen jakso ollut. Uudet tuulet puhaltaa, mutta silti alkaa pikkuhiljaa vähän kesältä maistumaan itse ohjelmien taso kokonaisuudessa. Big E:kään ei jaksanut seurata TV:stä vaan purki sensijaan ahdinkonsa Ruseviin. Turhan aikaisessa vaiheessa siinä mielessä tulee tämä, että kaikkihan me tiedämme Rusevin "murskaavan" eteen tulevat vastustajansa vielä jonkun aikaa, jotta on sitten tarpeeksi pelottava ja over kun aloittaa anglen Cenan kanssa jossain vaiheessa ja häviää chämpille Colen myydessä uskomatonta underdogtarinaa. Summerslamissa Cena vs. Rusev with Putin as the special referee anyone? Book it. Palatakseni silti takaisin tähän jaksoon, Big E vs. Rusev ennenaikaisuudestaan huolimatta kuulostaa mielenkiintoiselta kuviolta ja ainakin ottelulta. Kunhan ei ihan E:tä crushata.

LMS-matsi on se mitä itse fantasiabookkailin jo ER:ään, koska se on matsi joka ei täysin petä ikinä, eikä varsinkaan Cenan otellessa. WWE:n parhaiten säilyneitä gimmick-matseja ja sopinee tälle parivaljakollekkin mainiosti. Ennustan että näemme vihdoin sen mitä jo Maniassa tältä kaksikolta odotimme eli huikean matsin.

Batista sitten päätti pitää ballerina-asun ja pillifarkut vielä kolme viikkoa pakattuna, jotta näemme vielä kerran Shield vs. Evolutionin. Hienoa, kyllähän tätä katselee. Kuvio ei mullistavuuksiin asti edennyt tässä jaksossa, mutta kantoi muuten tylsähköä jaksoa ihan hyvin alun promoista ja beatdowneista aina lopun härdelliin asti.
Big Things Poppin, Little Things Stoppin

Avatar
Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Griffin » Ti 13.05.2014 14:43

Viikottainen RAW katseluun... Ennen shown kunnollista starttia nähtiin vielä kertausta viime viikosta. Nyt show starttasikin moottorinsa ei yhtään enemmällä, eikä vähemmällä, kuin Shieldillä. Promottelussa ei sen kummempaa mutta totutun viihdyttävää settiä kaikilta. Shield kuitenkin ilmoitti, että he haluavat Evolutionin. Ja kun screeniltä nähtiin, että limusiini saapui areenalle niin Shieldhän hyökkäsi välittömästi kohti takatiloja. Tuli taas jonkin verran nostalginen olo. Mielestäni tämä oli, kuin suoraan kulta-ajoilta, eli 2000-luvun alkupuolelta. Aivan kuten oli myös osittais Extreme Rulesissa nähty Bryanin ja Kanen matsi. Samoja piirteitä havaittavissa. Pidin tästä paljon vaikka mitään sen kummallisempaa ei tapahtunut. Shield siis antoi pienen selkäsaunan Evolutionin triolle.

Openerina nähtiin Swagger vastaan RVD. Ennen ottelua kuitenkin nähtiin miten Zebin listaan oli lisätty Adam Rose, josta oli tullut todellinen piikki Swaggerin ja Colterin lihassa. Rose saapuikin ryhmänsä kanssa paikalle. RVD hyödynsi tämän ja nappasi voiton tästä openerista, joka kesti sen puoli minuuttia. Olin jo viime viikon Main Event-showssa varma, että Rose tulee kohtaamaam Swaggerin. Nyt olen vielä varmempi. Näin saadaan Swagger irti tästä kuviosta, jossa on niin RVD, kuin myös Cesaro ja Heyman. Näin ainakin minä sen näkisin. Toisaalta, jääkö tällöin kuviot esim. Cesaron ja Swaggerin välillä kesken? Entä Colter ja Heyman, ja heidän riitansa? Uskoisin kuitenkin, että RVD ja Cesaro tulee kohtaamaan seuraavassa ppv:ssä, enkä usko ihan tavalliseen singles-otteluun. Rose ja Swagger puolestaan saavat varmasti toisensa kehään. Adam Rose on muutenkin alkanut hahmona kiinnostaa. Eihän häntä voi vakavasti ottaa mutta tuollaisena viihdyttävänä hahmona maistuu. Toinen asia on se, että kauanko tämä jaksaa maistua. Btw, palatakseni jälleen näihin "kulta-aikoihin", niin Colterin "lista" on todella jees juttu, mikäli sitä käytetään oikein. Jotenkin tuli mieleen tämä, kun aikoinaan Big Show teloi porukkaa viikosta toiseen käyttäen paareja apunaan. Paareissa hänellä oli oma "listansa", jossa oli nimet, jotka hän oli telonut tai sitä halusi.

Yleisesti ottaen nämä naisten matsi eivät kiinnosta pätkääkään. Nyt kuitenkin päätin katsoa alusta loppuun, koska Paigen bookkaaminen kiinnostaa. Kiinnostaa nimenomaan siksi, koska tämähän on aivan paskaa. Muija tulee ja täysin puskista riistää vyön AJ Leeltä, joka on ollut täysin ylivoimaisen dominoiva jo pitkän ajan naisten divisioonassa. Sitten oli esimerkiksi tämä Bellaa vastaan ottelu, jossa Kane ilmestyi. Mestari oli tässä täysin "turha" juttu. Ja nyt... Ottelu tätä Foxia vastaan. Loistava esimerkki tässä siitä miten saadaan toinen näyttämään heikolta. Fox viskeli Paigea miten tahtoi. Paige saatiin näyttämään niin luonnottoman heikolta, että oikein puistattaa. Fox sen sijaan näytti hyvinkin dominoivalta ja vahvalta, mutta sitten... Sekunnissa kaikki muuttuu, yksi liike ja game over. Mitä?! Paige saa ensimmäisen liikkeen tässä ottelussa perille ja puhdas voitto. Mielestäni tässä saatiin nyt enemmän tai vähemmän kumpikin näyttämään heikolta loppujen lopuksi. Ottelun päätyttyä nähtiin vielä Foxin raivarit, jossa ei ollut myöskään mitään järkeä. Hän läpsii jotain ulkopuolista, potkii aitoja ja hakkaa selostajien pöytää. Lopulta kuitenkin poistuu tanssien stetsoni päässä. Mikäli hänestä on tässä tarkoitus tehdä sekopää niin siinä ehkä onnistuttiin jollain tasolla mutta muuten tämä oli kyllä aika järjetöntä. Etenkin mestaria ajatellen.

Jälleen kerrattiin Kanen ja Bryanin kuviota. Lähinnä siis viime viikkoista. Tämän kuvion alkaessa yritin ajatella positiivisesti. Ajattelin, että tästä voisi tulla jotain hyvää, koska mukaan tuotiin maski, jonka päähän laittamalla Kanesta tulee jälleen se old-school monsteri. Okei, aikaan saatiin sen verran, että ER:ssä nähtiin ihan ok "hardcore"-mättö. Nyt tämä maistuu kuitenkin puulta. Voin olla väärässäkin mutta mielestäni Bryanin suosio valuu tällä hetkellä hukkaan. Mielenkiinto on pääasiassa painottunut Shieldin ja Evolutionin kuvioon. Onhan tässä ollut ihan hyviäkin piirteitä mutta mitä seuraavaksi? Tuntuu, että tämä lyhyt feudi on nyt päätynyt umpikujaan. Se, että Kane kiusaa Bryania ja tämän vaimoa on nyt nähty. Se, että liekit räjähtävät ja Kanen maski ilmestyy huoneen oveen, on nyt nähty. Bryan voi olla millainen jumala tahansa kehässä mutta Kanen ansiosta tässä tuskin tullaan kokemaan edes mitään loistavaa matsia. Mielenkiinto hiipuu kokoajan alemmas ja alemmas, ja sen nostamiseksi WWE:n pitäisi nyt keksiä tähän kuvioon jotain todella loistokasta. Uskallan tätä epäillä mutta toivossa on hyvä elää. Eikö?

Yllä oleva siis siksi, koska kertauksen jälkeen itse mestari saapui promottamaan. Mainittakoon, että englantini ei ole maailmanluokkaa, joten jotain asiavirheitä saattaa olla ilmassa. Anyway, tässä perusvarmassa promossa tuntui olevan hyvin tunnetta mukana ja se tärkein kohta lieni olevan se, että ilmeisesti Bryan vetäytyy hetkeksi. Ilmeisesti niskaleikkauksesta hän puhui, mutta joku viisaampi voi nyt selvittää ja avata tätä. Onko Bryan silti ottelukuntoinen missä ajassa? Miten käy mestaruuksien? Jos kyseessä on pidempi poissaolo niin tämä on enemmän, kuin harmillista. Tämä kuitenkin lienee täysin totta, eikä vain osa kuviota? Bryanin mestaruuskautta on nyt kyllä häirinnyt nämä tietyt tekijät. Oli surullista perhe draamaa, oli iloista häämatkaa ja jos nyt näin on niin loukkaantumista. Harmillista, ei voi muuta sanoa.

Ensimmäinen "kunnon" matsi nähtiin vasta tässä vaiheessa, kun re-match vuoron sai jo Smackdownissa nähty Cena & Usos vs. Wyatt Family. Ihan hyvää menoa ottelu oli, ja loppua kohden parani tasaisesti. Lopetus oli varsin viihdyttävä ja vauhdikas. Bray päästi taas mikissä hullun, mielipuolisen, psykopaattisen itsensä irti ottelun jälkeen. Lyhyesti toki, mutta mielestäni sopi tuohon tilanteeseen. Evolution saapui tämän jälkeen antamaan vastauksensa Shieldille. Ymmärrettävistä syistä Evolutionin kolmikko oli varsin ärtynyt. Payback ppv:stä oli puhe mutta en ymmärtänyt, että kohtaako kaikki Shieldin jäsenet yksin Evolutionin vai nähdäänkö kolme singles ottelua. Anyway, Shield sai jälleen tarpeekseen ja hyökkäsi kehään, jolloin Evolution sai jälleen kyytiä. Batista koki henkisen romahduksen ja haastoi Reingsin otteluun. Vielä tänään!

Taas oli luvassa kauniita naisia kehässä, kun Nikki Bella päihitti Natalyan. Naisten matsiksi ihan ok vääntö mutta eipä siitä sen enempää. Tuore US-mestari Sheamus sai vastaansa ensin Curtis Axelin, jonka hän myös päihitti. Ottelun jälkeen Ryback hyökkäsi Sheamuksen kimppuun ja heti perään nähtiin näiden herrojen matsi. Jälkimmäinen oli ehkä parempi matsi mutta pisti kyllä ärsyttämään se, että Sheamus on nyt noin "vahva". Hän pystyy kyllä voittamaan kaksi matsia putkeen tuollaisia mörssäreitä vastaan.

Daniel Bryanin iltapuhde ei ollutkaan vielä valmis, sillä Stephanie saapui kehään. Hän kutsui Bryania, joka saapui kyllä, mutta Kanen saattelemana, kun Hirviö raahasi kädestä murjotun mestarin rampille. Joko tällä nyt pedataan sitä Bryanin poissaoloa, tai vaihtoehtoisesti luodaan taas uskomattomat olosuhteet siihen, miten Bryan puolustaa mestaruuttaan hirviötä vastaan täysin vajaakuntoisena.

Muutama "ok"-tason perusmättö nähtiin, kun Dolph Ziggler päihitti Fandangon, ja Cody Rhodes voitti Sandowin "kahden ahdingossa olevan painijan"-matsissa. Näiden välissä nähtiin kuitenkin Jim Duggan, joka joutui Rusevin kynsiin. Kyseessä siis, kuten arvata saattaa, pieni USA vastaan Venäjä kiista. Big E saapui kuitenkin viime hetkellä pelastamaan Dugganin Rusevin kynsistä. Big E sai kyllä itse monoa mutta siitäkin huolimatta pelasti Dugganin. Tästä voisi päätellä, että näemme tulevaisuudessa näiden kahden mörssärin taistelun. Osa minusta haluaa sen nähdä, ja toinen osa ei. Katsotaan ja odotetaan mitä tapahtuu. Flag match? ;)

Vielä ennen pääottelua nähtiin Wyatt Familyn promo, johon Cena on vastaamassa Smackdownissa. Btw, tuossa 6-man tag team ottelussa, kun Wyatt Family ilmoitti tulostaan niin he eivät maininneet, että missä ollaan. Mitätön asia mutta pisti korvaan, kun tuohon on tottunut jo. Main event oli... Tai siis meni juuri, kuten pystyi olettamaankin. Hetken miehet väänsivät, kunnes h****tti oli irti. Evolutionin jäädessä alakynteen johdatti Stephanie puolen pukuhuonetta auttamaan. Tilanne näytti toivottomalta Shieldin kannalta mutta siitä huolimatta he pystyivät jälleen uskomattomaan ja tyhjentämään kehän. Ihan mukaisa lopetus mutta liian ennalta-arvattava ja nähty.

Jälleen ihan hyvää tasoa jatkaa Raw. Eipä kuitenkaan mitään sen ihmeellisempää. Jonkun oikeasti hyvän ottelun olisin kaivannut piristeeksi. Mielestäni tässä ei ollut yhtäkään ottelua, joka olisi sykähdyttänyt millään tasolla, edes viikottaisten otteluiden mittakaavalla.

Avatar
Ravenwood
Viestit: 2276
Liittynyt: La 09.01.2010 20:11

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Ravenwood » Ti 13.05.2014 20:55

Meinasin kirjottaa pidemmänkin postauksen, mutta en sitten jaksanutkaan. Sanon vaan että ei nää Raw't ole oikein mun juttu enää nykyään. NXT ja Smäkkäri tarjoavat paljon parempaa viihdettä tiukemmassa paketissa. Taaskin meni suurinosa viimesimmästä jaksosta koska suurin osa tarjonnasta oli aikamoista kuraa. Poikkeuksena toki kaikki missä oli osallisina The Shield taikka Wyattit. Oikeastaan noiden takia jaksoin jakson ladata ja katsoa.

Eniten v***ttaa tuo Bryan vs. Kane feudi. Olisin halunnut Bryanin ekaksi haastajaksi jonkun oikeasti hyvän/kiinnostavan painijan. Mutta ei. Bryanista saatiin aika äkkiä ihan yhdentekevä ja turha tyyppi.

En jaksa enää (ilman ännää).

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Dedu » To 15.05.2014 23:22

Toi Rusevin nimenvaihdos vähän häiritsee mua. Miksi se piti mennä muuttamaan? Siis ok, ei se ole iso asia, mutta kyllä mielestävi Alexander Rusev tuo sellaisen kivan venäläis-/bulgarialaismielikuvan miehestä, toisinkuin "Rusev".

Kohta WWE:n koko rosteri täyttyy nimistä kuten Rusev, Emma, Cesaro... Eiköhän kohta saada Randy Ortonistakin pelkkä Orton... Tai vielä parempi: Randy! Cesarot sun muun nyt vielä meni, mutta tää vaan alkaa menemään pikkuhiljaa liikaa sitten tuohon yksinimisyyden suuntaan.

Itse nyt vaan tykkäsin kuinka Lana kuulutti nimen Alexander Ruves niin vahvasti... Nyt se on pelkkä tylsä Rusev...
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Avatar
Krizski
Viestit: 1226
Liittynyt: Ma 24.10.2011 18:58
Paikkakunta: Koskenkorva/Savonlinna

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Krizski » Pe 16.05.2014 01:11

Olihan tää puuduttava RAW, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

The Krizski - Jälkipyykki RAW 12.5.2014

Daniel Bryanin niskaleikkaus tuli todennäköisesti hieman yllättäen käsikirjoittajille ja sehän tarkoittaa shown uudelleen kirjoittamista. Kyllähän tässä jaksossa näki sen, ettei kaikkeen panostettu läheskään täysillä. Monta lyhyttä ottelua täyttämässä kolmen tunnin slottia, joista ainoastaan mieleen kunnolla jäivät John Cena & The Usos vs. Wyatt Family ja Paige vs. Alicia Fox. Ensin mainittu oli hyvää perusviihdettä, mitä viikottaisista pitääkin löytyä ja jälkimmäisessä tuotiin esille Alicia Foxin persoonaa. Tuollainen sekoboltsi voisi olla todella toimiva naisten divarissa. Kyllä diivat mua viihdyttävät siinä, missä muukin tarjonta, mutta eipä noille naisille ole suotu kovinkaan montaa paikkaa auringossa.

Daniel Bryanin tilanne huolestuttaa mua. WrestleManiassa vihdoin ja viimein mies sai napattua mestaruudet mukaansa, mutta sen jälkeen eteen on löyty jos jonkinmoista estettä siviilielämän puolelta. Mikäli Bryan joutuu ottamaan pitkän sairasloman leikkauksen jälkeen, pakostakin mies riisutaan mestaruuksista ja uutta mestaria lähdetään etsimään. Se pistää paletin sekaisin ja kuviot uusiksi. Tää on myös niitä hetkiä, missä punnitaan johtoportaan luotto Bryaniin. Mikäli et ole vielä sataprosenttisesti sementoinut paikkaasi kärkikastissa, mahdollisesti tuollaisen loukkaantumisen jälkeen ei olisi ihme, mikäli Bryania tiputetaan alaspäin kortissa, kun mies tulee takaasin painimaan.

Pre showssa Damien Sandowin "pipebomb" toi pienen toivon kipinän Sandowille. Muutenkin pidän siitä tyylistä, miten mies on aina promottanut. Karismaa kyllä löytyy, mutta jotenkin WWE on pitänyt Sandowia kahleissa. Ajateltiin viime syksynä, että hävityn MitB -lunastuksen jälkeen Sandow tulee nousemaan korkealle kortissa. Siltä se näytti, mutta jostain kumman syystä WWE ei halunnut Sandowsta suurempaa nimeä. Nyt tässä murrosvaiheessa, kun uusia staroja pyritään luomaan niin pitää olla kärppänä paikalla (nuolemassa) hakemassa paikkaa pyramidin huipulta.

Rusev murskaa kaikki tieltään, nyt vuoron sai legenda Jim Duggan. Tuosta tummien ihmisten murskaamisesta tuli itelle fiilarit, varsinkin somessa levinneen kuvan kautta, että mitä jos nää tummaihoiset muodostaisivat stablen. Kerran nää stablet ovat nyt huutoa niin näin voitaisiin saada esim. Big E:lle ryhmän liiderinä sitä persoonaa ja overiutta yleisön silmissä.
Mut tosiaan Big E vs. Rusev feudia lähdetään kehittelemään, josta tulen sitä ottelua odotan. Kuitenkin olen hieman skeptinen tämän suhteen. Pystyykö WWE Universe seisomaan Big E:n takana tässä feudissa, kun mies ei ole valitettavasti vielä päässyt ihan ihmisten sydämiin? Varsinkin IC -title runin loppuvaiheessa miehen momentum vaan kuihtui pois lattiakaivon kautta. Sitä se teettää, kun vaan rooli on kattella tv:tä. Ruseville toivon valoisaa tulevaisuutta, hänessä saattaisi olla sitä jotain, mitä olen kaivannut WWE:ltä. Ulkomaalaisen mörssärin, jolla on vielä kaunis manageri promottamassa. Joskus yksinkertainen gimmick on todella toimiva :)

The Shield vs. Evolution -kuvio kantaa tällä hetkellä WWE:tä eteenpäin oikeastaan yksin. Se on huono juttu, koska pitäisihän sitä leveyttä olla enemmän. Ei se yksi timantti jaksa sitä laivaa jaksa kantaa eteenpäin yksikseen. Kane vs. Bryan feudi sai viime viikolla kovan kolauksen niskaansa bookkauksen takia ja nyt vielä tämä niskavamma vesittää lopunkin juonikuviosta. Mitä muuta meillä on jäljellä? Cena vs. Wyatt vielä menee, mutta tulee luultavasti tien päähän Paybackissa. Se feudi on kans alkanut menettämään momentumia Cenan liiallisen suojelemisen takia. Onneksi tuo mahdollinen Last Man Standing -ottelu antaa paljon enemmän vapauksia kuin se hikinen steel cage. Jospa myös perheen loput jäsenet pysyvät erossa ja antaisivat miesten halailla rajulla tavalla. Mut tämän jälkeen ei siellä niitä kuvioita oikein ole tai niitä pidetään köydessä kiinni. Mututunne on, että Sheamus ja Barrett alkavat tulevaisuudessa feudaamaan keskenään yhdistäen midcard -mestaruudet yhdeksi mestaruudeksi. Mä liputan tämän puolesta, koska ei tällä hetkellä WWE tee kahdella midcard -mestaruudella oikein mitään. Otetaan tilalle mieluummin cruiserweight -vyö takaisin, koska siihen divariin WWE:llä olisi paljon aika taitaviakin jätkiä rosterissa.

Tää RAW oli todella ankea, mistä ainoastaan tuli paha mieli. Pitkästä aikaa 3 tuntia tuntui todella pitkältä ajalta eikä se ole hyvä merkki. Ehkä ensi viikolla Lontoossa pistetään astetta paremmaksi. Eurooppalaisesta yleisöstä se ei ainakaan ole kiinni.
The Krizski Twitterissä
The Krizski Youtubessa
The Krizskin pelistriimejä Twitchissä

Diaryni:
WWE by Krizski viewtopic.php?f=5&t=7422

Uuden WWE PPV-veikkauksen ylituomari!
Vuoden 2013 kehittynein!!

Avatar
Ravenwood
Viestit: 2276
Liittynyt: La 09.01.2010 20:11

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Ravenwood » Ti 20.05.2014 16:57

Cena vs. Harper oli itseni mielestä ihan hemmetin viihdyttävä matsi. Lucha-Luke :salut: Myös ottelunjälkeiset mähinät oli mieleeni.

Muuten Raw'sta ei oikein mitään jäänyt mieleen. Paitsi Paigen p**ka buukkaus. Ei mitään järkeä tuossa touhussa. Eikö tuolla oikeasti ole muita diivoja heittää Paigea vastaan kuin Alicia Fox? Ei vissiin.

Kiitos.

Avatar
The Jigsaw
Viestit: 204
Liittynyt: Su 14.12.2008 19:39

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja The Jigsaw » Ti 20.05.2014 19:10

Batista vs. Rollins oli myös hemmetin viihdyttävää settiä. Rollins sai loistavalla myynnillään Batistan näyttämään hyvältä. Rollins= GOLD!

Hyvin myös mieleen jäi huvittava kikkailu Rolling Thunderin kanssa Del Rio-RVD matsissa :lol:

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ti 20.05.2014 22:20

Ihan jees raaka. Illan parasta viihdettä tarjoili Harper ja Cena, sillä olihan tuo ihan loistava matsi. Lucha-Luke todellakin! Muuten sanottakoon, että beat a clock oli ihan jees viihdettä, Cesaro ja Sheamus ottelivat ihan ok matsin ja Batista-Rollins toimi. Kuitenkin jaksosta jäi hieman sellainen mälsä maku suuhun. Ei oikein mitään, mistä innostua ihan järjettömällä voluumilla. Alicia Foxin ja Paigen matsista täytyy sanoa, että eihän se juuri Paigea imarrellut. Fox sen sijaan on mielestäni todistanut olevansa ainakin kehässä ihan ok (niin päärosterin, mutta erityisesti NXT:n puolella) ja sinällään, jos nämä naikkoset joskus tasaväkisen matsin ottelevat niin se luultavasti on ihan hyvä.

Adam Rosen segmentistä tykkäilin. Yleisö lähti nyt hyvin mukaan ja Rose toimittaa mikissä. h**vetin hyvät maneerit ja aksentti on enemmän kuin jees. Kehässä Swagger ja Rose varmasti ottelevat viihdyttävän ottelun, joten sitä odotellessa.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Griffin » Ke 21.05.2014 11:20

Aika peruskauraa tämä Raw mielestäni. Muutama mukava ottelu nähtiin ja kuvioita vietiin eteenpäin. Shield ja Evolution kuvio on kyllä minulle se mieleisin... Oli hieno nähdä miten Evolutio käyttää samoja konsteja, kuin kymmenen vuotta sitten. Extreme Rulesissa nähtiin jo loistokas ottelu mutta mitä nähdäänkään Payback-ppv:ssä, kun tällä kertaa otellaan ilman sääntöjä ja eliminointi tyyliin. Odotan kyllä innolla.

Cenan ja Wyattien kuvio on ollut hyvä ja mielenkiintoinen mutta nyt mielestäni tarvitaan jotain piristysruisketta. Cage ottelu Extreme Rulesissa oli tietyllä tapaa floppi ja ottelumuoto oli jo ennakkoon sellainen, että halusin tunkea käteni leivänpaahtimeen. Se ei toiminut mutta nyt saatiin viitteet Last Man Standing-otteluun. Se kyllä kelpaa! Voisi tämän toteutuessa odottaa loistavaakin ottelua. "I Quit"-ottelu olisi ollut minulla kyllä se numero uno, mutta tämä käy. Koko Wyatt Family vetää kyllä viikosta toiseen hyvin. Silti on alkanut hitaasti puuduttaa se sama kaava, jota kuvio toteuttaa. Usot on nyt myös ollut tässä niin vahvasti mukana, että jokohan Harper ja Rowan haastavat heidät vöistä?

Alemman kortin vöissä on säpinää ja se käy vallan loistavasti. IC-turnaus oli hyvä veto, jossa nähtiin monta hyvää ottelua ja kuvion tynkää. Pelkäsin kuitenkin, että tämä nyt taas jäisi tähän mutta onneksi näin ei käynyt. Beat the Clock oli myöskin hyvä veto ja RVD varmasti hyvä haastaja. Ihmetyttää kuitenkin, että mihin nyt unohdettiin se kaikki muu? Mihin unohtui Colterin ja Heymanin riidat? Mihin jäi Swaggerin, Cesaron ja RVD:n kiistat? Tuntuu, että kaikki on nyt jäänyt täysin kesken. Noh, let's see sano sokea huoralle, kun pikkuhousuihin vilkaisi. Häiritseviä tekijöitä on kyllä tälläiset. Ja niin! Maininta vielä Adam Rosen suuntaan. Ihan hyvin on hahmo vetänyt. Mielestäni on hyvinkin viihdyttävä mutta ei häntä vakavasti voi ottaa. Edelleen odotan hänen otteitaan kehässä.

Ihan suosittelen katsomaan jos sitä ei vielä ole tehty. Yllättävän hyvä show painillisesti oli kyllä siihen totuttuun nähden. Nyt odotan kyllä, että mitä tapahtuu Bryanille ja vöille, eiköhän asia avaudu ensi viikolla.

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Dedu » Ma 26.05.2014 17:51

Adam Rosesta on pakko todeta, että siinä on kyllä mahtava hahmo. Humoristinen mutta silti niin totinen. Toisinkuin jotkun Santinon perseilyt, Adam Rose oikeasti saa hymyilemään ja huvittaa, mutta silti miehessä on se jonkinlainen totisuus, jotta miehen voi nähdä voittamassa matseja. Santino taas on enemmänkin rasittavaa kuin huvittavaa katseltavaa.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Avatar
Wanhus
Viestit: 506
Liittynyt: To 02.11.2006 19:47

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Wanhus » Ti 27.05.2014 13:58

Bo Dallasin debyytistä tykkäsin. Hauska hahmo eikä se nyt mikään pöllömpi kehässäkään ollut. Toivottavasti ei mene sketsihahmojen jatkeeksi vaan voisi oikeasti vaikka taistella IC/US-mestaruudesta. JBL selostus oli myös kultaa Dallasin aikana. :D

Muuten aika kelausnapilla tämä menee, en vielä loppuun ole jaksossa päässyt.
"If you combined Paul Heyman and Big E, you would have one full haircut"

Avatar
Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Griffin » Ti 27.05.2014 14:41

Eipä ollut joo mitenkään kummoinen jakso.

Wyatt Familyn promo oli ihan hyvää settiä. Jäi kuitenkin häiritsemään se , että JBL, joka kantoi joskus päämestaruuttakin vuoden(?) saatiin näyttämään tuolta. Aktiiviurasta voi olla aikaa mutta siitä huolimatta. Clotheslinen jälkeen mies makoilee tuskissaan monen monta minuuttia, kunnes lopulta lähtee takatiloihin tarkastettavaksi. Pieni asia mutta pisti jotenkin ärsyttämään kovin. Bo Dallas toimi tässä "toisessa debyytissäänkin", ja olen tässä Wanhuksen kanssa samaa mieltä. Shown lopetus oli myös hyvää kamaa vaikkakin mentiin liian tutulla kaavalla.

Oihh.. Odotan kyllä tuota Shieldin ja Evolutionin kohtaamista, kuten myös Cenan ja Brayn Last Man Standingiä.

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Dedu » Ti 27.05.2014 17:14

No jopas oli jakso... Ei se huono ollut, mutta ei siinä kyllä oikein mitään erikoistakaan ollut. Siihen päälle sitten aivan v***n tylsä yleisö niin ei mitään hurraahuutoja herättänyt.

Itsekin kiinnitin huomiota samaan asiaan kuin Griffin. Miten aikoinaan päämestaruutta kantanut painija ottaa noin kovasti osumaa yhdestä clotheslinesta. Ymmärtäisin jos miehellä olisi ikää pitkälti yli 50. Siis se, jos mies näyttäisi joltain 55-60 vuotiaalta tai vanhemmalta. Mutta kuitenkin vielä päällisinpuolin hyvässä kunnossa oleva ex-painija makaamassa lattialla pitkään ja sen jälkeen pitää lähtä vielä takatiloihin yhden v***n clotheslinen takia... Menikö vähän yli WWE?

Bo Dallasista olen hiukan erimieltä kuin muut. Ei mies huono ole, ja tietenkin voi vielä vakuuttaa minut, en ole nähnyt miehen painimassa vähään aikaan muutakuin viime SmackDownissa ja tässä Raw:ssa. Mutta ainakin vielä toistaseksi Bo ei ole herättänyt mitään mielenkiintoa, enemmänkin kyllästystä. Jos tuon hahmon ottaa liian totisesti niin myötähäpeä on suuri, ja sitten kun sen ottaa vähemmän totisesti niin koko hahmo tuntuu jotenkin yhdentekevältä. Toki hahmon voi ottaa ihan vitsinäkin, mutta vitsinäkin se on huono. Mutta katsotaan mihin tämä johtaa.

Diivoista: Emman kohdalla edelleenkin se sama asia josta olen jo aiemmin maininnutkin: voi itku, miksi tästä naisesta piti tehdä joku hupihahmo... Vaikka persoonallinen hahmo onkin, niin kyllä tuo hiukan rasittavaa on seurata. Muutenkin olisi kiva tietää miksi Emma ja Paige ovat molemmat jotenkin altavastaajia ja voittavat otteluita jollain muutamalla liikkeellä. Paige on myös ollut monissa otteluissa saatu näyttämään todella heikolta, ja sitten muutama liike ja Paige voittaa... Miksi? Miksi hänestä pitää tehdä joku "pieni avuton tytön tyllerö"? Ja mikä v***u tämä Alicia Fox juttu on? Loppuko käsikirjoittajilta ideat kesken kun toistetaan tätä samaa kuviota uudelleen ja uudelleen vai meinattiinko tästä rakentaa oikeasti jotain fiksua kuviota?

Sandow MitB-voittajasta jobberiksi? Kaikenlaisia hupirooleja ja sitten jobataan... Ei v***u... Ihan totta... Kyllähän Roselle olisi voitu heittää vastustajaksi ihan joku muukin jobbaamaan.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ti 27.05.2014 21:22

Itse diggailin kyllä tämän viikon Raa'asta. Toki olisihan tässä voinut olla jotain enemmänkin, mutta kaiken kaikkiaan ei nähty juuri mitään, mitä olisin inhonnut, paitsi ne osaksi vakioksi tulleet kelaussegmentit (3MB, yms. total divas hömpät). Nautinnollisia hetkiä tarjosivat ainakin Rusevin ja Big E:n nopea, mutta lyhyt kinastelu, Cesaron ja RVD:n matsi, Sheamusin ja Del Rion taisto Cesarolla säestettynä, Wyatt jutut, Bryan jutut, Evolutionin ja Shieldin jutut, Bo Dallas, Adam Rose ja oikeasti tuossa on jo aika hitosti tavaraa. Ei tämä p**ka jakso ollut millään mittareilla eikä oikein melko hyväkään vain. Ainoa asia, mitä tästä puuttui oli oikeasti iso main event matsi.

Otetaanpa alkuun uudet naamat. Bo Dallaksen Raw-debyytissä onnistui omalta mielestäni kaikki. Bo:n on tarkoitus herättää myötähäpeää, olla imelän positiivinen ja mies myy tuota loistavasti. Kehässä mies ei ole kaikkein paras, mutta mielestäni kykenee vähintäänkin semi isoihin matseihin. Mies toimii ja minä olen herran bandwagonin kärjessä eli huutamassa "Bo LEAVE"! Adam Rosen hyöty on juuri siinä, että mies ei ole pelkästään hupihahmo vaan mieheltä löytyy se vihainen puoli. Täten miestä voi bookata vakaviin kuvioihin, jossa on hupia mukana. Halutessaan Adam Rosen hahmoa voi viedä huomattavan useisiin suuntiin. Loputtomasti mahdollisuuksia.

Sitten keskikortin jutut. Cesaro ja RVD pistivät pystöön erittäin mukavan matsin kuten myös Sheamus ja Del Rio. Molemmissa otteluissa samalla edistettiin kuvioita, joten sekin on positiivista. Ainoa negatiivinen asia näistä on se, että Del Rioa näköjään haudataan urakalla ennen miehen firmasta poistumista. Shame. Odottelisin sekä RVD-Barrettista ja Sheamus-Cesarosta hyviä matseja Paybackkiin, jotka täyttävät roolinsa erinomaisesti. Sitten puhuttakoon vielä Rusevista ja Big E:stä. Rusevin squash oli tylsä ja jo nähty, mutta sen sijaan matsin jälkeisestä Rusevin ja Big E:n yhteenotosta tykkäsin. Juuri oikea aika tuoda Ruseville haastetta ja toivottavasti miesten ottelu bookataan lopulta tasaväkisesti, jotta Big E:tä ei turhaan haudata liikaa.

Brayn promon löysin viihdyttäväksi sekä sen vaaran tunnun, kun mies alkoi uhkailemaan Kingiä. Itsestäni JBL:n pyykkärin myynti ei ollut yhtään liikaa. Ei herra kuitenkaan ole, mitä 5 vuoteen paininut yhtään ottelua. Ei mies ole ottanut pitkään aikaan turpaan. Niimpä pyykkäri, jonka herra itse kuvaili kovemmaksi kuin Stan Hansenin tai Undertakerin, vie miehen mattoon ja pihalle kunnolla. Lisäksi tottakai selostajat tsekataan vähän tarkemmin kuin aktiivipainijat, jotka ottavat säännöllisesti iskuja vastaan. Juuri sopivasti myyty. John Cenan promosta tykkäsin myös ja erityisesti osasta, jossa John sanoi Brayn olevan juopunut vallastaan tai jotain sinnepäin. Hyvin nostatti tunnelmaa Paybackkiin. Cenan klisee lopussa oli klisee.

Bryanin jutut ei ehkä mitään vuosisadan viihdyttävintä settiä, mutta aina mukava nähdä miestä. Tämä "ultimatum" pelleily on hieman noh pelleilyä, mutta saadaanpa jotain draamaa mukaan. Tuo vaimon uhkailu ei ole miellyttävin, mutta ihan mukava nähdä mihin tämä tästä viedään. Itse toivon, että jollain tavalla mestaruus saadaan avoimeksi, jotta Bryan voi vallata sen uudelleen.

Evolutionin ja Shieldin kuviota vietiin sopivasti eteepäin. Ei vallannut koko showta, mutta onnistui näyttämään tärkeytensä. Batistaa ja Ortonia pistettiin aluksi hieman overimmaksi ja samalla näytettiin, miten Paybackissä voi käydä. Sitten vielä loppusegmentissä vihjattiin, että ehkäpä se SHIELD ei olekkaan niin kova ja ehkäpä Evolutiolla onkin tsäänsit tässä ottelussa. Sopivaa jännitystä loi Paybackkiin ja itse ainakin odotan matsia innolla.

Itse tykkäsin raa'asta.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja enska » Ke 28.05.2014 14:04

Bray Wyattin promo oli kyllä todella ajankohtainen. Kun hahmoista on viimein tehty edes jotakuinkin pyöreitä (yleisön palvoma mutta käytökseltään röyhkeä Cesaro, mahdollisesti tekopyhä Bo Dallas, viihdyttävä mutta ilkeä Bad News Barrett jne.), Cenan kaltaisen maitonaaman todellinen luonne on syytä kyseenalaistaa. Voiko olla, että Cena todella on yksinkertaisesti virheetön ihminen, vai piileekö miehen kaapissa luurankoja? Mitä ihan oikeasti pyörii Cena-hahmon päässä, kun hän tekee CeNationia miellyttäviä ratkaisuja? Onko Cena pelkkä keinotekoinen ja laskelmoitu brändi, joka jää jonakin päivänä kiinni kaikesta?

Eniten tykkäsin siitä, kun Bray kiusasi Jerry Lawleria. Lawler on mustavalkoisesti face-painijoita puolustavana selostajana erinomainen uhri Wyattille: Jerry on konservatiivisen face−heel-jaottelun edustaja, jonka ajatusmaailmassa kaikki hyvä on automaattisesti hyvää ja paha pahaa. Bray sen sijaan on sitä mieltä, että jokaisessa pahassa on jotakin hyvää ja jokaisessa hyvässä jotakin pahaa. Brayn ajatusmaailma on siis paljon Lawlerin vastaavaa viisaampi − ja silti selostajat solvaavat Wyatt Familya ja ylistävät Cenaa sun muita muovisia supersankareita viikosta toiseen. Se, jos jokin, on aivopesua. Maukasta oli myös se, että Wyatt Family kävi heel-selostaja JBL:ään käsiksi ja välttyi näin leimautumasta itse tekopyhäksi klaaniksi.

Cena on kyllä ollut täydellinen feudikumppani Braylle, koska kukaan muu kuin Cena ei olisi saanut yleisöä yhtä vahvasti ja dramaattisesti Brayn puolelle. Jos Bray feudaisi vaikkapa Big Show'ta vastaan, yleisö ei tukisi häntä näin tulisesti, koska Big Show ei ole yhtä imelä ja vihattu (ja samaan aikaan rakastettu) sankari kuin Cena. Jos taas Brayn feudikumppanina olisi Daniel Bryanin tai Dolph Zigglerin kaltainen yleisönsuosikki, kansa inhoaisi Wyatt Familya... jolloin Bray ei tuntuisi samanlaiselta karismaattiselta johdattajalta kuin nyt. Cena jakaa "täydellisenä" ihmisenä mielipiteitä kahtia ja tekee kuviosta erityisen. Oikeastaan Cena on hieno mies, jolla on arvot kohdallaan, mutta toisaalta hän on tylsä ja tekopyhältä tuntuva kävelevä klisee, joka puhuu poliitikon lailla.

Kukaties tämä feudi tullaan muistamaan historiallisena feudina, joka teki pesäeroa modernin ja klassisen showpainin välille. Kukaties Bray Wyatt ja John Cena on ne kaksi hahmoa, jotka muuttavat vanhanaikaisia näkemyksiä face- ja heel-painijoista.
Spoiler: näytä
Tai kukaties tämä on feudi, joka ei johda mihinkään vaan ainoastaan vahvistaa vanhoja aatteita, ja WWE ottaa taas yhden askeleen taakse päin... :?
Pidin myös muista show'n antimista, kuten Rusevin, Rosen ja Dallasin lyhyistä esiintymisistä. RVD viihdyttää yhä, ja Fandango ja Layla on ehkäpä seksikkäin pariskunta koskaan. Ainoastaan Evoluution ja Shieldin setti puudutti paljon, mutta onneksi se on Paybackin jälkeen ohi. Bad News Barrettin yllättävä "It's me, it's me, it's BNB" -letkautus nauratti, Toriton kohtalo ei herättänyt minkäänlaisia ajatuksia. Alicia Foxin flippaaminen tuntui hienolta silloin pari viikkoa sitten mutta väkinäiseltä tällä kertaa. Demoni-Kane on tylsä, Maddox liian pienessä roolissa ja Stephanie turhan usein esillä. Rhodesin veljesten tarina kiehtoo, Usojen ei niinkään.

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ke 28.05.2014 14:35

enska kirjoitti: Alicia Foxin flippaaminen tuntui hienolta silloin pari viikkoa sitten mutta väkinäiseltä tällä kertaa.
Tästä piti minunkin sanoa. Monet, kun kovasti purnaavat tästä kuviosta, mutta itse olen nähnyt siinä paljon mahdollisuuksia. Kaikenlisäksi Fox on osoittanut hyviä kehäotteita ja siinä mielessä ollaan nähty aika viihdyttävääkin naisten painia. Ongelma on ollut siinä, et.tä uusille tulokkaille Paigelle ja Emmalle on annettu kovin vähän offensea noissa otteluissa. Toisaalta tarkoitus on saada heidät tällä hetkellä näyttämään hieman tuurihaukoilta, jotka pidemmän päälle ei pärjää divojen divisioonassa ja karsiutuvat sieltä ajan kanssa pois. Tottakai Paige ja Emma todistavat koko pointin vääryyden lopulta lyömällä Foxin ja muut heitä kiusaavat veteraanit kanveesiin. Kuvion huonot puolet ovat olleet siis liian vähäinen offensen määrä Paigelta ja Emmalta, sekä kuvion painiminen paikallaan. Toistettu liikaa samaa.

Muuten olen aikalailla samaa mieltä Enskan kanssa, joka nykyään on vähintäänkin poikkeus. Cena on tosiaankin tehnyt tästä feudista erikoisen, koska hänen hahmonsa on tietyllä tavalla erityisen puhtoinen ja siksi jo kerännyt booauksia. Demoni-Kane toimi about sen kuukauden, mutta sen jälkeen miehen olisi saanut hävittää. Itse pidin Evoluution ja SHIELDin seteistä osaksi juuri siksi, että se ajoi asiansa eikä vallannut koko showta. Tämä oli kuvion puuttuva palanen ennen Paybackkiä.

--

Tämä teksti sopisi ehkä painiblogiinkin, mutta en jaksa tehdä toista postausta. Tuossa eilen illalla nukkumaan laittaessani päässäni alkoi pyöriä tuumauksia siitä, kuinka WWE:llä on aika vähän star poweria rosterissa tällä hetkellä. Puhuin jo siitä kuinka tästä puuttui se oikein iso main event matsi ja sellainen on oikeastaan puuttunut jo hetken. Samaa ongelmaa sivusin jo silloin, kun puhuin Bryanin haastajien vähyydestä. Onhan WWE:llä Evoluution kavereita, SHIELDiä ja noh Bray sekä Cena, mutta melkoisen vähän tuossa on kavereita main eventtiin varsinkin, kun kaikki ovat kiinni erinäisissä kuvioissa tällä hetkellä. Bryan toki omaa isoa tähtivoimaa, mutta mies on saikulla. CM Punkin menetys on oikeastaan aika iso isku WWE:lle, jos minulta kysytään. Ehkä toisaalta myös entinen WHC-mestaruus toi hieman isompaa tuntua upper midcard -talentille kuten Sheamukselle ja ADR:lle. Selvä aukko WWE:llä on kuitenkin tällä hetkellä.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Mr.Perfekt
Viestit: 794
Liittynyt: Su 24.08.2008 17:51
Paikkakunta: Lahti

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Mr.Perfekt » Ti 03.06.2014 11:26

ei tässä muuta kuin että leave the memories alone. 2012-2014 jne.

Avatar
Ravenwood
Viestit: 2276
Liittynyt: La 09.01.2010 20:11

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Ravenwood » Ti 03.06.2014 17:56

rip shield :salut:

Avatar
Edgefan100397
Viestit: 287
Liittynyt: To 07.05.2009 18:13
Paikkakunta: Porvoo

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Edgefan100397 » Ti 03.06.2014 18:21

Thank you Shield! Muistot ei kuole. :salut:
Viina on viisasten juoma

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ti 03.06.2014 21:33

Ihan jees jakso. Batista lopetti, SHIELD hajosi ja siinäpä ne mullistavat jutut oli. Jälkimmäinen on tärkeä siitä, että se nyt maustaa WWE:n tuotetta kivasti, kun viimeaikoina on lähinnä nähty vain "samaa vanhaa". Nyt Rollinsin heel turn tuo kaivatun twistin kuvioon ja saa nähdä, miten tätä lähdetään rakentelemaan. Mielenkiintoisinta WWE:ssä tällä hetkellä.

Jonttu Cena kävi sitten puolustelemassa Bryania. Peukkua ehdottomasti koko segmentistä ja toi hieman esille tuota Cenan vankkumatonta asemaa WWE:ssä. Voi sanoa mitä ikinä haluaa eikä silti saa potkuja. Tässä olisi myös hyvää materiaalia hyvään John Cena -kuvioon, joka vietäisiin kunnolla loppuun asti ilman "Cena wins lol" käännettä.

Tykkäsin siitä, että Bray oli nyt jätetty sivuun, mutta tätä olisi saanut jatkua pidempään. Olisivat pitäneet herran hetken töllöstä sivussa Harperin ja Rowanin kantaessa aatetta eteepäin. Sitten sopivalla hetkellä paluu ja taas uusi tulinen kuvio. Mieluusti sellainen, joka nostaisi Brayn kartalle ja pistäisi miehen, vaikka maailmanmestaruuskuvioihin. Mielenkiinnolla nyt kuitenkin odotan, että jatketaanko Cenan ja Brayn välillä vai siirretäänkö Wyatt uusiin kuvioihin. Harperille ja Rowanille joukkuemestaruudet kiitos.

Muuten aika tavanomainen jakso. Alakortin tapahtumat ei oikein kiinnosta ja esimerkiksi Sheamuksen ja Cesaron kuvio ei saanut mitään uutta. Se tuntuu olevan hyvin yksi ulotteinen kuvio tällä hetkellä. Kaipaisi jotain syvyyttä, jotain oikeaa rakentelua. Niin myös moni muu alakortin kuvio. Mainitaan tässä nyt vielä, että Rose veti ihan hyvin ja Rusevin segmentti oli aika noh sanotaan vaikka, että aika härö.

--

In other note: Paybackkiä en jaksanut katsoa loppuun asti. Ei vain innostanut yhtään. Oli vain sellanen fiilis, että taas samaa. Ei vain jaksanut enää kiinnostaa. Toivottavasti nyt WWE:n tuote saa pienen piristysruiskeen, joka tuulettaa tätä hommaa uudestaan. TakeOverista jauhan jossain vaiheessa NXT-ketjuun, mainio tapahtuma.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Ace86
Viestit: 272
Liittynyt: Pe 25.04.2008 23:32

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Ace86 » Ke 04.06.2014 08:00

Rollinsin sijaan Ambrose olisi pitäny kääntää heeliksi. R.I.P The Shield, uusia kuvioita odotellessa..

Avatar
Mr.Perfekt
Viestit: 794
Liittynyt: Su 24.08.2008 17:51
Paikkakunta: Lahti

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Mr.Perfekt » Ke 04.06.2014 14:09

Ace86 kirjoitti:Rollinsin sijaan Ambrose olisi pitäny kääntää heeliksi. R.I.P The Shield, uusia kuvioita odotellessa..
Enpä nyt tiedä. Ambrose on kuitenkin tehnyt yllättävän hyvää hommaa facena.

Japeet
Viestit: 1514
Liittynyt: Pe 29.12.2006 16:00

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Japeet » Ke 04.06.2014 17:19

Rollinsin kääntyminen oli mielestäni lähes täydellinen ratkaisu. Okei, olisin halunnut että Shield olisi pysynyt vielä kesän yli yhdessä, ja itse olisin ehkä hoitanut turnin ilman toiseen liittoumaan liittymistä, mutta jos jonkun oli pakko pettää kaverinsa niin Rollins oli loistava ratkaisu. Tähän asti miehen tulevaisuus on ollut Shieldin jäbistä kaikkein eniten hämärän peitossa: Minne tahansa päin nettiä menetkin niin ihmiset ovat povanneet Reignsistä suurta facea ja menestynyttä maineventeriä, samoin Ambrose on internetin mukaan vahvoilla presenssinsä puolesta ja näiden kahden onkin ajateltu olevan WWE:n tulevaisuuden selkärangan tärkeitä nikamia. Sen sijaan Rollinsin kohdalla yleinen lause on ollut "myös Seth on kova, mutta en oikein tiedä mihin tämä asettuisi Shieldin hajoamisen jälkeen". Nyt jäbä liittyi ryminällä Evolutioniin, ja sai samalla välittömästi hahmolleen suunnan Shieldin jälkimainingeissa.

Avatar
Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Griffin » To 05.06.2014 15:54

Vähän myöhässä kommentoidaan mutta tehdään se kuitenkin...

Jakso oli ihan ok, jälleen. Havaittavissa on silti alamäki näiden viikottaisten suhteen. Tai siis, ainakin Rawn. Kuten Offari(?) kirjoitteli niin starpower on hyvin vähissä ja mielestäni se paistaa nyt hyvin läpi. Ja oikeasti, ei enään yhtäkään päämestaruus ottelua, jossa Kane olisi, jooko?

Jakson lopetus oli kuitenkin huikea, tai ainakin hyvällä tavalla yllättävä. Koko kuvio kääntyi nyt astetta kiinnostavammaksi ja voi veljet, odotan jatkoa aivan saatanasti. Tästä voi nyt tulla jotain todella upeaa jos tätä ei kämmätä. Toisaalta silti sääli, koska Shield oli niin juuri niin loistava. Rollins oli tähän loistava valinta jo pelkästään siksi, koska tätä ei todella osannut odottaa. En nyt sen enempää jaksa rustailla mutta tämän käännön ansiosta Evolution vs. Shield jaksaa kiinnostaa. Sen sijaan toivon, että Cena-Wyatt kuvio kuopattaisiin jo...

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: RAW

Viesti Kirjoittaja Dedu » To 05.06.2014 19:51

Odotin Batistan saapuvan kehään, mutta sitten Rollins tekikin heel turnin. Upea ratkaisu! Toivottavasti tätä kuviota osataan kuitenkin jatkaa sopivasti, ettei vedetä tätä liian pitkälle ja aleta liittelemään jotain uusia jannuja Shieldiin, jotta saataisiin 3v3 matseja. Tätä vielä vähänaikaa ja sitten kaikki omille teilleen.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Vastaa Viestiin