Ajankohtaista
Re: Ajankohtaista
JVG on ihan pätevä kolmikko vieläkin, ei sinne mitään sorbuksia tartte. Jorma, Valdemar ja Gambina siis.Merovingi kirjoitti:Sorbus takaisin s****na!
\____0___/
Re: Ajankohtaista
Saattaa olla, että olen jakanut tämän tarinan jo täällä, mutta jaampa sen nyt sitten uudestaan.
Dorian taisi olla noin 15 vuoden iässä asioidessaan rakkaan kotikylänsä Kannelmäen Sitratorin K-Marketissa. Sitratorilla kokoontuu etenkin kesäisin melko värikästä sakkia, niin kuvainnollisesti kuin käytännössäkin. Siinä kaupan pihassa kuulin viiltävän analyysin Valdemarista ns. alan miehen suusta toiselle alan miehelle kerrottuna.
Alan mies A: "Ootko tätä maistanut?"
Alan mies B: "En ole."
Alan mies A: "Kato tän kun laittaa illalla jääkaappiin ja aamulla vetää huiviin, niin lähtee päivä hyvin käyntiin."
Valdemaria onkin sittemin tullut ostettua yhdelle jos toisellekin täysikäisyyden saavuttaneelle kaverille, luonnollisesti Alkon puisessa pullolaatikossa, jonka hinta on itse pulloa jokusen euron korkeampi. Itse en tätä alan miesten nektariinia ole kuitenkaan uskaltautunut maistamaan.
Sorbukselle sen sijaan

Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
- Marshallsaaret
- Viestit: 928
- Liittynyt: Ma 17.11.2003 21:32
- Paikkakunta: Helsingfors
Re: Ajankohtaista
Olin itse aiemmin huomannut toin bugi numero kakkosen, joka ilmaantuu yhden opiskelijakortillisen ja yhden täyttä hintaa maksavan henkilön taloudessamme joka kerta kun eri lipputyyppi on näille ryhmille halvin. Ensimmäisestäkin joku joskus läyhäsi ostettuaan Vaasa-Helsinki junaliput siten, että Vaasa-Seinäjoki meni paikallislipulla ja Seinäjoki-Helsinki-välille osui joku hävyttömän halpa kampanjatarjous kokonaishinnan jäädessä alle kahden kympin.Saimou kirjoitti:Oon tässä vuoden sisälle bongannut VR:n lipunmyyntijärjestelmästä pari virhettä, jotka kusettavat tiettyjen ehtojen täyttyessä noin 10-20 % lisähintaa aikuisen lipusta. Lähtöhintahan on toki noissa niin edullinen, ettei varmasti kirpaise maksaa ylimääräistä kun systeemi ei toimi, ja ketään ei kiinnosta korjata tai edes kertoa asiakkaille mitä kannattaa tehdä. Meikäläisen bongaamat bugit liittyvät a) yhteyksiin joissa junan vaihto b) tilanteisiin, joissa opiskelija ja aikuinen ostavat lippunsa samalla kertaa. Teillekin tiedoksi (mikäli kaikki eivät ole näitä jo itse huomanneet), kun oletan, että täällä jonkun verran Valtion rautateiden palveluita käyttäviä tovereita on.
http://simokr.blogspot.fi/2014/05/vr-sa ... unkin.html
永源 遥~!
- Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
Re: Ajankohtaista
https://www.facebook.com/media/set/?set ... 690&type=1
Jaahas. Entisen työpaikan autokuski tuomittiin 7 vuoden vankeuteen "törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi tuomio tuli lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä."
Kyllähän tällaiset tapaukset aina muuttavat käsitystä ihmiskunnasta, mutta se että tällä kertaa osui vielä tuttuun "ihmiseen", niin aika hiljaiseksi vetää. Kuitenkin sanoisin tyyppiä "ihan mukavaksi äijäksi", mutta sitten löytyy kaapista tuollaisia luurankoja. Herää vaan kysymys, että kuinka paljon tuolla joka päivä normaalia elämää viettävillä normaaleilla kansalaisilla on piilossa sellaisia juttuja, joita päivänvalo ei kestä. Niinkuin sanoin, hiljaiseksi vetää.

WE BACK YA'LL?!
Re: Ajankohtaista
Ihan tavallisen näköisiä ihmisiä ne pedofiilit ovat, samoin kuten murhaajat ja ynnä muut luurankoja kaapeissaan omaavat ihmiset. Eihän ne mitään pimeydessä liikkuvia mörköjä ole.
hevosen k**pä
Re: Ajankohtaista
Normaalit ihmiset tappavat, murhaavat, raiskaavat. Normaalit ihmiset ovat kaikkien joukko- ja kansanmurhien takana, kaikkien terroritekojen takana. Jos luodaan mielikuva siitä että vain epänormaalit ihmiset tekevät niin, pienenee ihmisen kynnys pahoille teoille koska "minä olen normaali ja tämä on eri juttu".Merovingi kirjoitti:Ihan tavallisen näköisiä ihmisiä ne pedofiilit ovat, samoin kuten murhaajat ja ynnä muut luurankoja kaapeissaan omaavat ihmiset. Eihän ne mitään pimeydessä liikkuvia mörköjä ole.
Disclaimer näsäviisaille pilkunnusijoille: on tapauksia jolloin tekijä on todella ollut epänormaali. Ne eivät kuitenkaan kumoa sitä, että valtaosa kaikesta väkivallasta ja väkivaltarikoksista tehdään psyykkisesti normaalien ihmisten toimesta.
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.
Re: Ajankohtaista
Venäjän armeijan panssarivaunut ylittäneet Ukrainan rajan.
Uutinen kuulostaa aika normaalilta Ukrainan kriisin kohdalla, onhan Venäjä toimittanut tankkeja ja muuta mukavaa separatisteille, mutta tässä tapauksessa tankit ovat uusimpia T-90 mallisia ja niissä on Venäjän armeijan tunnukset, jonka lisäksi Venäjän lippu liehuu iloisesti tankeissa kiinni.
Eli nyt Venäjä on siirtynyt suoraan käymään sotaa Ukrainaa vastaan. Länsi voisi kenties vaikka vihdoinkin vetää pään pois p****estä ja antaa kunnollisia pakotteita.

Itä-Ukrainassa ammuttu 295 henkilöä kuljettanut lentokone alas. Malaysia Airlinesin Amsterdam - Kuala Lumpur. Voihan p****le. 9.7. vissiin suljettu ilmatila siviililennoilta, vielä en ole mitään raporttia bongannut että ketkä kaikki tyrineet. Itsekin olin jo (valitettavasti) ehtinyt aika pahoin turtua Ukraina-uutisointiin, mutta nyt luulisi että kriisi nousee kansainvälisen kiinnostuksen ykköskohteeksi.
E: Niin ja tosiaan tässä vaiheessa ei ole vielä tietoa kuka ampui, kriisin osapuolet syyttävät luonnollisesti toisiaan.
E2: Twitter tietojen perusteella asialla kapinalliset, luulivat ampuvansa rahtialuksen. Pitäiskö nyt sitten sanoa "onneksi" vai mitä.
http://yle.fi/uutiset/malesialainen_mat ... ta/7362677

- Phenomenon
- Viestit: 1971
- Liittynyt: Pe 15.02.2008 11:35
- Paikkakunta: Itä-Helsinki
Re: Ajankohtaista
... Ekaa kertaa alan pelätä, että kohta syttyy sota.
Phe-no se on, sai hän suosion
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton
Re: Ajankohtaista
Pelätä? Siellä on saamari sodittu ihan täyttä häkää jo kolme kuukautta. Minun ikäisiä ja nuorempia ukrainalaisia siellä tappelee Kremlin lähettämiä sotilaita vastaan. Tänäänkin tuli erikoisjoukkoja Venäjän puolelta rajaa ja pari päivää sitten Venäjä ampui Gradeilla (raketinheittimiä) Ukrainan joukkoja. Ainiin, tiputtivat eilen hävittäjällään Ukrainan hävittäjän ja sanoivat sen suoraan. Venäjä käy härskisti avointa sotaa Ukrainaa vastaan, koska lännellä ei ole palleja. Obama ne oli jostain eilen löytänyt ja pisti aika rankkoja pakotteita Venäjän pankki-, energia- ja puolustussektorille. Oli Kremlissa aika vakavia naamoja tänään iltauutisissa.Phenomenon kirjoitti:... Ekaa kertaa alan pelätä, että kohta syttyy sota.
Kone on ammuttu alas Bukeilla, joita separatistit olivat juuri saaneet Venäjältä. Miehistöt myös todennäköisesti Venäjän armeijan sotilaita, sillä niitä ei mikään tavallinen Matti Meikäläinen operoi. Separatistien sotilasjohtaja Igor Girkin (GRU:n eli Venäjän sotilastiedustelun eversti..) oli jo kehunut ja uhonnut heti koneen tiputtamisen jälkeen, että ampuivat Ukrainan armeijalta Antonov-kuljetuskoneen. Nopeasti kun tajusivat mitä tuli tehtyä, nämä ilmoitukset poistettiin, mutta kuvakaappaukset jäivät.
Viimeisten tietojen mukaan Bukeja ollaan kuljettamassa takaisin Venäjälle ja samoin koneen mustaa laatikkoa. Jos Bukien käyttäjät ovat venäläisiä sotilaita, voisin veikata heidän katoavan mystisesti tulevaisuudessa.
Koneessa oli ilmeisesti 23 USA:n kansalaista. Tämä voi olla hyvin merkittävä tekijä tulevaisuutta ajatellen ja ehtihän jo senaatin puheenjohtaja John McCain luvata helvettiä maan päällä vastuullisille. Separatistien kansainvälinen asema on nyt aika hankala, mielenkiintoista nähdä vaaditaanko heitä kansainväliseen oikeuteen monista teoistaan.
Karuin spekulaatio oli, että entä jos Hollanti tai joku muu Nato-maa vaatii viidennen artiklan käyttöönottoa eli katsoo koneen tiputuksen olleen hyökkäys maata kohtaan. Tällöin Nato tulisi kehiin, mutta pidän tätä aika epärealistisena skenaariona. Venäjän kaulan ympärillä oleva silmukka kiristynee entisestään kaiken järjen mukaan ja Ranska saattaa vihdoin ja viimein perua Mistral-kaupat, sillä koneessa oli ainakin neljä Ranskan kansalaista.
USA oli jo eilen luvannut sotilasapua Ukrainalle, mutta muuttaako tämä avun määrää ja laatua? Saas nähdä.
Muissa uutisissa: Israel käytti koneen tippumisen hyödykseen ja aloitti maaoperaation Gazassa.
hevosen k**pä
- Phenomenon
- Viestit: 1971
- Liittynyt: Pe 15.02.2008 11:35
- Paikkakunta: Itä-Helsinki
Re: Ajankohtaista
En jaksa lukea lääkkeiden sekaista tekstiäsi. Sori.
Edit. Eli pilasit mahdollisen keskustelun jo ensimmäisillä sanoillasi, vaikka varmasti ymmärsit mitä tarkoitin. v***u mitä pätemistä tiedon aikakaudella..
Edit. Eli pilasit mahdollisen keskustelun jo ensimmäisillä sanoillasi, vaikka varmasti ymmärsit mitä tarkoitin. v***u mitä pätemistä tiedon aikakaudella..
Phe-no se on, sai hän suosion
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton
Re: Ajankohtaista
No juuri sen takia tuo kommenttisi olikin minusta ihan ihmeellinen, kun Ukrainassa soditaan ihan tosissaan.
hevosen k**pä
Re: Ajankohtaista
Kyllä sitä samaa paskaa operoi ihan Matti Meikäläiset ihan kotoisissa puolustusvoimissakin parin viikon koulutuksella. Kompaktimmalla pikakoulutuksella kuka tahansa kadunmies opetetaan käyttämään BUKia vaikka yhdessä päivässä.Merovingi kirjoitti: Miehistöt myös todennäköisesti Venäjän armeijan sotilaita, sillä niitä ei mikään tavallinen Matti Meikäläinen operoi.
Jos (ja kun) saadaan selville että iskun takana ovat separatistit, täyttyy Nato-sopimuksen viides artikla ja Naton tulee legitimiteettinsä takia reagoida sotatoimilla. Ellei sitten aleta jotain pelleilemään sen kanssa että kyseessä ei ollut Hollantilainen kone, tai että Hollanti itse nössöilee eikä pyydä avustusta.
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.
Re: Ajankohtaista
Ei yhdessä päivässä opi käyttämään ja Puolustusvoimien asiantuntija Ilmavoimista sanoi viime viikolla, että vaatii useamman viikon, jopa kuukausien koulutus.Riveni kirjoitti:Kyllä sitä samaa paskaa operoi ihan Matti Meikäläiset ihan kotoisissa puolustusvoimissakin parin viikon koulutuksella. Kompaktimmalla pikakoulutuksella kuka tahansa kadunmies opetetaan käyttämään BUKia vaikka yhdessä päivässä.Merovingi kirjoitti: Miehistöt myös todennäköisesti Venäjän armeijan sotilaita, sillä niitä ei mikään tavallinen Matti Meikäläinen operoi.
Epäilen viidennen artiklan käyttöönottoa, mutta uskon tuen Ukrainalle kasvavan. Ja jos paljastuu Venäjällä olleen roolia tässä, se ajautuu paariavaltion asemaan ja tullaan eristämään kansainvälisestä taloudesta.YLE kirjoitti:Buk-ohjusjärjestelmän käyttämiseen tarvitaan pitkä koulutus, sanoo ilmavoimien esikuntapäällikkö, prikaatikenraali Petri Tolla.
– Ei ole kyse päivistä vaan viikoista tai kuukausista. Ammattisotilas ei tarvitse olla, mutta tarvitaan hyvä koulutus, Tolla sanoo.
hevosen k**pä
Re: Ajankohtaista
Alkoholipolitiikka toimii!
Ei varmaan yllättänyt edes Miedon Juhaa, että porukka ei suostu kalliita kaljoja ostamaan, vaan vetää kunnon pohjat enne konserttia. Ja sitten käy näin. Koska silmät aukee?
EDIT: On muuten sytyttänyt oikein kunnon paskamyrskyn paikallislehdissä ja erinäisillä foorumeilla. Saas nähdä millaisiin toimenpiteisiin johtaa...

Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke otteluNo anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Re: Ajankohtaista
Koitappas arvata? Kiristetään lisää. Esimerkiksi paikkakunnalla, jossa järjestetään suuri yleisötapahtuma, tulee mietojen alkoholijuomien myynti lopettaa tilaisuutta edeltävänä päivänä klo 12.00.takaovi kirjoitti:Saas nähdä millaisiin toimenpiteisiin johtaa...
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
Re: Ajankohtaista
http://m.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128 ... cebook.com
SOK:n kenttäjohtajan mielestä on epäreilua politikointia, että jotkut muutkin kuin monopoliketjut saavat Alkon kylkeensä. Vaikuttaahan tämä erittäin lapselliselta ja ahneelta käyttäytymiseltä.
SOK:n kenttäjohtajan mielestä on epäreilua politikointia, että jotkut muutkin kuin monopoliketjut saavat Alkon kylkeensä. Vaikuttaahan tämä erittäin lapselliselta ja ahneelta käyttäytymiseltä.
Big Show ja Kane
Make wrestlingalert rage again
Make wrestlingalert rage again
Re: Ajankohtaista
Samalle nauroin eilen
Kelpas kun duopoli oli saajapuolella. Sit vielä toi politikoinnista itkeminen, kun esim. ABC-asemien kaavapäätökset ei kestäis minkäänlaista kriittistä tutkiskelua. Mutta kun Suomessa ei ole korruptiota, niin ei tarvitse tutkiakkaan.
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
- The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Ajankohtaista
Helpoint tapa poistaa ISIS-järjestö maailmankartalta olisi vakuuttaa Israelille että ISIS uhkaa heitä. Kohta Syyria ja Irak olisivat Israelin siirtomaita ja alueella olisi suhteellisen rauhallista.
En kannata ideaa mutta se toimisi. Samalla tavalla kuin Gazan systemaattinen pommittaminen kivikaudelle (jota en myöskään suosittele/kannata).
En kannata ideaa mutta se toimisi. Samalla tavalla kuin Gazan systemaattinen pommittaminen kivikaudelle (jota en myöskään suosittele/kannata).
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
- Phenomenon
- Viestit: 1971
- Liittynyt: Pe 15.02.2008 11:35
- Paikkakunta: Itä-Helsinki
Re: Ajankohtaista
Tuli tossa mieleen, että onkohan odotettavissa koviakin valuuttojen arvojen muuttumisia kun nämä EU-Venäjä pakotteet jatkuvat ja Iso-Britannissakin on jonkinlainen kriisi tulossa jos Skotlanti irtoaa UK:sta.
Dolla dolla dolla. Kaikki säästetyt lahat tollareihin?
Dolla dolla dolla. Kaikki säästetyt lahat tollareihin?
Phe-no se on, sai hän suosion
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton
Re: Ajankohtaista
Tusinatradenomin opinnoilla sijoittaisin lähinnä Kiinaan. Länsimainen kapitalismi sukeltaa ja kovaa, eikä pakotteet ainakaan paranna asiaa. Rupla se vasta sukeltaakin ja Kiina lienee se, mihin suuntaan Venäjä katseensa suuntaa kun korvaavia markkinoita etsitään. Eikös ne jo muutenkin ole vinosilmille velkaa ns. vitusti?
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
Re: Ajankohtaista
...puhumattakaan siitä, paljonko jenkit on Kiinalle velkaa ja lukema kasvaa vaan päivittäin. Euron jälkeen US Dollar olisi about vika, mihin fyrkkaani kiinnittäisin. Jos sitä siis olisi. Toki pakko myöntää, että valuuttakurssien anatomiasta itsellä ei ole tietoa hevon vittujakaan. Eli kaikki kiinni kultaan tms 
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
- Phenomenon
- Viestit: 1971
- Liittynyt: Pe 15.02.2008 11:35
- Paikkakunta: Itä-Helsinki
Re: Ajankohtaista
Sama juttu. Alkaa jo vähän pelottaa tuo tulevaisuus. Vuodesta 2008 asti on ollut taantumaa/lamaa eikä tulevaisuus tosiaan näytä yhtään paremmalta, päinvastoin tulevaisuus näyttää tälläiselle ei-ekonomin papereita omistavalle erittäin synkältä.Dorian kirjoitti:...puhumattakaan siitä, paljonko jenkit on Kiinalle velkaa ja lukema kasvaa vaan päivittäin. Euron jälkeen US Dollar olisi about vika, mihin fyrkkaani kiinnittäisin. Jos sitä siis olisi. Toki pakko myöntää, että valuuttakurssien anatomiasta itsellä ei ole tietoa hevon vittujakaan. Eli kaikki kiinni kultaan tms
Helpointa olisi vaan muuttaa jonnekin ihan v***n korpeen, jossa elämä olisi taas yksinkertaista. Metsästäisi itse ruokansa ja keittelisi lihaa jossain v***n padassa. Back to the basics.
Phe-no se on, sai hän suosion
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton