Stefa kirjoitti:Tommonen multa löytyy. Viimekesänä otin kun sain ylioppilaslahjaksi lahjakortin tatuointiliikeeseen. Löytyy jalasta. En ole katunut päivääkään. Kyseessä kuitenkin suosikkihahmoja koskaan. Valkopeura varmaan arvostaa

Siisti tyyppi oot ehdottomasti saisin mark outin jos näkisin jollakin vastaavan ja auttamatta tarjoisin esim baarissa muutaman.
Tai no väärä hahmo kyllä koska Vivi on ff9 yliarvostetuin hahmo sentakia että yleisellä mielipiteellä sitä pidetään pelin parhaana hahmona. Seuraavassa kirjotuksessa tulen kertomaan joukkion pelattavista hahmoista lempihahmoni perusteluiden kera ja toisessa kappaleessa perustelen miksi en pidä Viviä minään Squaresoftin kaikkien aikojen luomuksena. Kujahan tietysti olisi kautta aikain lempi pelihahmoni ehkä jopa lempihahmoni kaikessa taiteessa mutta en nyt laske sitä koska hän on pahis.
Seuraavat kappaleet tulevat sisältämään spoilereita ilman spoilertagia JOTEN ÄLÄ LUE JOS ET HALUA SPOILAANTUA
Viimeksi kun puhuin jonkun kanssa ff9:stä hän sanoi että olisi tämä hahmo voinut olla pelistä kokonaan poissa. Mitä Amaranthin hyvyyteen hahmona vaikuttaa ja miksi hän kiinnostaa muita joukkiostasi enemmän? Amaranthan ekan kerran nähdään pelissä vasta toisella levyllä kun Queen Brahne pyytää kaksi palkkatappajaa jäljittämään Garnetin tuomaan hänet takaisin Alexandriaan ja tappaa Granetin mukana matkaava Black Mage. Kyseisessä juttelutuokiossa ainoa mitä Amaranth kysyy on "Eikös Garnetin kanssa matkaa tyyppi jolla on häntä" Tämän jälkeen saatuaan myöntävän vastauksen hän hyppää kaiteen yli tapansa mukaan ja katoaa.
Seuraava kohtaaminen onkin Madian Sarilla samaan aikaan toinen palkkatappaja jonka Brahne on lähettänyt on saanut käsiinsä Eikon ja pitää häntä kidnapattuna. Amaranth hyppää kalliolta ja laittaa Lanin vapauttamaan Eikon. Lani hämmentyneenä perääntyy tästä ja kalppii matkoihinsa. Vaikka Amaranth auttoi heti jälkeenpäin hän pyytää Zidanea taistelemaan kanssaan. Zidane suostuu. Kun olet kukistanut Amaranthin ylivoimaisella voittamattomalla Zidanellasi Amaranth pyytää että Zidane lopettaisi hänet josta seuraa huvittava keskustelu senjälkeen kun Zidane ei moista halua tehdä. Seuraavana aamuna Amaranth tulee joukkion luoksi ja sanoo haluavansa ymmärtää Zidanea ja Zidanen voimaa hän pyytää että hän saisi matkata Zidanenkanssa. Zidane vastaa että he ovat jäljittämässä voimakasta tyyppiä joten Amaranthista tässä olisi varmasti hyötyä. Garnet epäröi mutta naisilla ei ole päätäntävaltaa.
Amaranthin hahmosta tekee juuri kiinnostavimman se ettei hän lammasmaisesti tottele Zidanea, ole samaa mieltä asioista kuin muut joukkion jäsenet tämä mustalampaisuus ja ennalta-arvaamattomuus saa miettimään mitä hän mahtaa tehdä seuraavaksi kun hänestä ei tiedä. Jossain Terran paikkeilla hahmo on vakiintunu ja Muiden kanssa ei tule niin paljoa enään nokkapokkia.
Sitten kun kaikista pelaamistasi hahmoista ff9:ssä tietää suurinpiirtein heidän koko elämäntarinansa mitä kaikkea he ovat tehneet ennen pelintapahtumia. Amaranth on täysi kysymysmerkki hänestä ei tiedä yhtään mitään muuta kuin seuraavat asiat: Zidanen potiessa identiteettikriisiä Terrassa juteltuaan "isänsä" kanssa niin Amaranthin nähdessään hän kysyy Amaranthin isästä. Amaranth vastaa että ainoa muisto jonka hän muistaa isästään on lapsuudessa kun joku laittoi hänet tappelemaan kanssaan

.
Sitten Trenossa 3cd:llä Amaranth avautuu Freyalle siitä kuinka hän kohtasi Zidanen ensimmäisen kerran ollessaan Trenon huutokaupan portinvartijana ja minkä tapaamisen myötä hänestä tuli etsitty ja hänestä laitettiin wanted posteri ja huikea palkkio. Joten voi päätellä että ennen pelin tapahtumia Amaranth on hengannut Trenossa. Trenon alamailma tunteekin hänet 3 cd:llä myös on se hetki kun Amaranth on Eikon kanssa ja joku tyyppi näkee heidät yhdessä ja toteaa että "Flaming Amaranth on varmaan heikontunut kun hengaa lapsen kanssa"
Jokatapauksessa tuosta kohdasta kun Amaranth kertoi siitä mitä muistaa isästään paistaa se että Square oli suunnitellut kaiken valmiiksi mitä Amaranth on tehnyt elämässänsä ennen pelin tapahtumia ja olisin halunnut tietää lisää tästä mutta ainoa joka tietää vastaukset kysymyksiini onkin tietenkin juonen käsikirjoittaja
Kunnon nörttirantti, varmaan ärsyttää ihmisiä joita ei kiinnosta ja en kyllä jaksakkaan tähän viestiin laittaa perusteluja miksi Vivi on kyseisen pelin yliarvostetuin hahmo. Ehkä joskus toisten sitten.