Leffat
Viimeisin elokuva jonka katsoin oli Kaappaus metrossa Pelham 1 2 3. kävin katsomassa elokuvan elokuva teatterissa. Ja elokuvaa voin suositella kaikille jotka pitävät jännäreistä. Elokuvassa ei väkivaltaa hirveästi ole mutta muutama tiukka kohtaus on mukana. Denzel Washington ja John Travolta vetävät mainot roolit elokuvassa. Travolta yksinkertaisesti osaa vetää niin hyvin pahiksen roolin mutta toisaalta leffan loppuun mennessä hänen hahmoaan käy hieman sääliksi. Edelleen sanon suosittelen leffaa kaikille jotka pitävät jännittävistä elokuvista joissa on jännittävä juoni.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt mikä idea on ostaa kymmeniä vuosia vanhoja elokuvia Blu-Rayna. Tuskin se kuvanlaatu on DVD:tä parempi, kun elokuvakin on kuvattu aikanaan kameralla, joka nykymittapuulla on surkea.Velocity kirjoitti:Tänään tuli Kellopeliappelsiini on BLUE FUKKEN RAEH.
Halvalla irtosi amazonista. Pitäisi olla sen arvoinenkin, saas nähdä jos tänä iltana sitten katsoisi.
Rotta.
Itseasiassa elokuvafilmin laatu oli 70-luvulla huomattavasti tarkempi kuin mihin BluRay kykenee nyt. Digitaalinen kuva on vielä kaukana filmin ja diojen tarkkuudesta.Tzei-em kirjoitti:En ole oikein koskaan ymmärtänyt mikä idea on ostaa kymmeniä vuosia vanhoja elokuvia Blu-Rayna. Tuskin se kuvanlaatu on DVD:tä parempi, kun elokuvakin on kuvattu aikanaan kameralla, joka nykymittapuulla on surkea.Velocity kirjoitti:Tänään tuli Kellopeliappelsiini on BLUE FUKKEN RAEH.
Halvalla irtosi amazonista. Pitäisi olla sen arvoinenkin, saas nähdä jos tänä iltana sitten katsoisi.
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.
-
Mahti Ankka
- Viestit: 674
- Liittynyt: Ma 12.07.2004 16:49
- Paikkakunta: Mikkeli
- Viesti:
Nyt on viime aikoina tullut katseltua ihan helvetisti elokuvia, kolme viikon aikana lähes joka ilta on joku tulltu katsottua. Innostus leffoja kohtaan onkin kasvanut melkoisesti tässä kun on viimein kunnon leffateatteri kotona, 5.1 äänentoisto laatuvehkeillä ja 42 full HD taulutelevisio antavat aika paljon lisää potkua leffojen katseluun. Tällä hetkellä hyllyssä odottaisi ainakin City Of God, Kubrickin Avaruusseikkailu ja Leonen Vain muutaman dollarin tähden. Katsottuna on sitten iso liuta ja ajattelinkin alkaa silloin tällöin jotain leffa-arvosteluja väsäämään. Olen myös huomannut etten mielelläni täysiä vitosia leffoille anna, siihen on oikeutettu tällä hetkellä ainoastaan Kummisedät I & II, Ilmestyskirja. Nyt, ja kenties Kill Bill (näen leffan yhtenä kokonaisuutena) sekä Pulp Fiction. Taannoin arvostelemani The Dark Knight ei siis kaikesta huolimatta vitosta ansaitse, siitäkin löytyisi parantamisen varaa. Mutta neljä puolikkaan/neljä plussan sille uskallan antaa.
Mutta joo. Leffoja olisi vaikka kuinka siis katsottuna, joten täytynee kai vain valita mistä aloittaa. Otetaan alkuun hiukan uudempi elokuva, Frank Darabontin uusin tulkinta Stephen Kingin The Mist kirjasta.
The Mist
Frank Darabont on tunnettu elokuvista Shawshank Redemption ja green Mile, jotka molemmat sijoittuvat vankilamiljööseen, ollen kuitenkin hiukan jotain muuta kuin vankilaleffoja. Molemmat elokuvat perustuvat Stephen Kingin tarinoihin ja vuonna 2007 Darabont palasi tekemään jälleen elokuvaa Stephen Kingin luomuksesta The Mist. Tarina kertoo pienestä jenkkikaupungista, jossa ilmenee eräänä iltana raju ukkosmyrsky paikallisen järven yläpuolella. Seuraavana päivänä eräs asukas David Drayton (Thomas Jane) katselee myrskyn aiheuttamia vahinkoja ja huomaa samalla outoa sumua järven päällä. Hän lähtee naapurinsa Brent Nortonin (Andre Braugher) ja poikansa Billy Draytonin (Nathan Gamble) kanssa markettiin keskustaan, mutta nopeasti he huomaavatkin joutuvansa sinne vangeiksi, kun järven päällä ollut usva valtaa koko kaupungin ja ulkona olevat ihmiset tuntuvat katoavan satunaisten huutojen saattelemana. Pian selviää, että usvassa elää jotain mikä ei kuulu tähän maailmaan, toisinsanoen hyönteisten ja hämähäkkien kaltaisia aggressiivisia olentoja jotka eivät epäröi syödä ihmislihaa. Mutta tämä ei ole lopulta Draytonin ja muiden kauppaan sulkeutuneiden ihmisten ainut ongelma, kun nurkkaan pakotettuina kaupan ihmiset alkavat siirtyä keskenäänkin sotajalalle...
En tiennyt välttämättä mitä odottaa tältä elokuvalta, mutta ottaen huomioon että kyseessä on Darabontin leffa Stephen Kingin romaanista, niin odotuksia oli jonkinverran ilmassa. Enkä minä kyllä tähän elokuvaan pettynyt, vaikka se kaukana täydellisestä onkin. Heti alkuun on todettava että leffasta saa luultavasti enemmän irti, mikäli on perehtynyt Kingin Musta Torni saagaan, oikeastaan tämä pätee kaikkiin Kingin elokuviin. Näitä elokuvia ymmärtää paremmin kun tietää mikä niiden taustalla pohjimmiltaan on (=Musta Torni). Jo leffan alku sai pienellä yksityiskohdallaan hymyn kasvoille, kun päähenkilö David tekee piirrustusta, jossa on Musta Torni, Gileadin Roland ja tarinan legendaarinen ruusu. Elokuvan kannalta epäolennainen asia, mutta ihan näppärä veto. Leffa ei turhaan aikaile, alkuhässäköiden jälkeen mennään nopeasti itse tarinan ytimeen, eli usvan aiheuttamiin seurauksiin. Elokuva kuvaa aika näppärästi ihmisten toimia kaupassa ja kaikkien muutosta olosuhteiden muuttuessa pahemmiksi. Aluksi kaupassa on vain läjä erilaisia ihmisiä sulassa sovussa, mutta kaikkien eri luonteenpiirteet tulevat pahimmassa ja parhaimmassa muodossaan ajan myötä esille ja tämä aiheuttaa rajujakin konflikteja tässä oudossa sosiaalisessa ympäristössä. Tärkeimmät avantekijät ovat itse David Drayton, naapuri Brent Norton sekä kiihkouskovainen rouva Carmody (Marcia Gay Harden). Loput ovat sivuhenkilöitä, toiset merkittävempiä ja toiset vähemmän merkittäviä.
Pikkuhiljaa ihmiset suuntautuvat eri leireihin kaupassa, aluksi nuottasilla ovat itse Drayton ja hänen naapurinsa Norton, joka ei suostu uskomaan Draytonin puheita siitä, että ulkona on jotain vaarallista. Molemmilta löytyy omat kannattajansa ja tämä rikkoo jo heti alkuun yhteishenkeä kaupassa. Suurimmaksi uhaksi koko porukalle ilmenee lopulta kuitenkin kiihkouskovainen rouva Carmody, joka alkaa julistaa raamatun sanomaa ja saarnaamaan tulleesta tuomionpäivästä. Aluksi hän on sanansa kanssa yksin, mutta kun ihmisiä kuolee tarpeeksi ja ilmapiiri alkaa muuttua tarpeeksi hysteeriseksi, niin hän saa yllättäen paljon kannattajia, jotka ovat pelastuksen perässä ja valmiita tekemään kaikkensa pitääkseen jumalansa suopeana, tarvittaessa jopa uhriverellä. Tämä tekee itse kaupan sisätiloista lähes yhtä vaarallisen ympäristön kuin mitä ulkona oleva usva pitää sisällään. Tämä kaupan sisäinen taistelu järjen ja kiihkon kesken nostaa paljon leffan pisteitä, se antaa sille ihan omaa särmää. Mutta kenties se merkittävin seikka mikä nostaa tämän leffan omalle jalustalleen on sen lopetus. Harvoinpa tulee näin julmaa lopetusta leffalla vastaan.
Kaikinpuolin elokuvassa on siis paljon tarttumapintaa ja juoni kulkee sujuvasti. Usvan hirviöt ovat vain yksi uhkatekijä elokuvassa, toisen ollessa itse ihmiset. Mutta uskon silti vahvasti että tällä idealla oltaisiin saatu vielä paljon parempaa jälkeä aikaan. Tämän elokuvan olisi voinut helpostikin venyttää kolmetuntiseksi ja aikaa olisi voitu antaa lisää kaupan sisäisten jännitteiden kasvattamiseen, nyt homma jää vähän puolitiehen. Hätäinen elokuvan rytmi ei ole, mutta syvyyttä olisi saanut olla enemmän ja iohmisten muutokset olisi saanut toteuttaa hiukan pitkäjänteisemmin. Samoin täytyy myös hiukan moittia leffan päähenkilön roolia, Thomas Janen roolisuoritus jäi hiukan puolivillaiseksi. Varsinkin lopetus olisi voinut olla paljon tunteikkaampi, nyt se jäi vähän väkinäiseksi, mikä on harmillista sillä tuollaisella lopetuksella on valtava potenttiaali iskeytyä katsojan tajuntaan ja jäädä sinne. Ei sinänsä huono roolisuoritus Janelta, mutta vähän mauton. Näistä seikoista huolimatta leffa on varsin viihdyttävä ja onnistunut, mutta uskon että tämänkaltaiselle tarinalle oltaisiin saatu vielä paljon parempi toteutus, jopa ikimuistoinen.
Arvosana: *** ½/*****
~ (70/100) ~
Mutta joo. Leffoja olisi vaikka kuinka siis katsottuna, joten täytynee kai vain valita mistä aloittaa. Otetaan alkuun hiukan uudempi elokuva, Frank Darabontin uusin tulkinta Stephen Kingin The Mist kirjasta.
The Mist
Frank Darabont on tunnettu elokuvista Shawshank Redemption ja green Mile, jotka molemmat sijoittuvat vankilamiljööseen, ollen kuitenkin hiukan jotain muuta kuin vankilaleffoja. Molemmat elokuvat perustuvat Stephen Kingin tarinoihin ja vuonna 2007 Darabont palasi tekemään jälleen elokuvaa Stephen Kingin luomuksesta The Mist. Tarina kertoo pienestä jenkkikaupungista, jossa ilmenee eräänä iltana raju ukkosmyrsky paikallisen järven yläpuolella. Seuraavana päivänä eräs asukas David Drayton (Thomas Jane) katselee myrskyn aiheuttamia vahinkoja ja huomaa samalla outoa sumua järven päällä. Hän lähtee naapurinsa Brent Nortonin (Andre Braugher) ja poikansa Billy Draytonin (Nathan Gamble) kanssa markettiin keskustaan, mutta nopeasti he huomaavatkin joutuvansa sinne vangeiksi, kun järven päällä ollut usva valtaa koko kaupungin ja ulkona olevat ihmiset tuntuvat katoavan satunaisten huutojen saattelemana. Pian selviää, että usvassa elää jotain mikä ei kuulu tähän maailmaan, toisinsanoen hyönteisten ja hämähäkkien kaltaisia aggressiivisia olentoja jotka eivät epäröi syödä ihmislihaa. Mutta tämä ei ole lopulta Draytonin ja muiden kauppaan sulkeutuneiden ihmisten ainut ongelma, kun nurkkaan pakotettuina kaupan ihmiset alkavat siirtyä keskenäänkin sotajalalle...
En tiennyt välttämättä mitä odottaa tältä elokuvalta, mutta ottaen huomioon että kyseessä on Darabontin leffa Stephen Kingin romaanista, niin odotuksia oli jonkinverran ilmassa. Enkä minä kyllä tähän elokuvaan pettynyt, vaikka se kaukana täydellisestä onkin. Heti alkuun on todettava että leffasta saa luultavasti enemmän irti, mikäli on perehtynyt Kingin Musta Torni saagaan, oikeastaan tämä pätee kaikkiin Kingin elokuviin. Näitä elokuvia ymmärtää paremmin kun tietää mikä niiden taustalla pohjimmiltaan on (=Musta Torni). Jo leffan alku sai pienellä yksityiskohdallaan hymyn kasvoille, kun päähenkilö David tekee piirrustusta, jossa on Musta Torni, Gileadin Roland ja tarinan legendaarinen ruusu. Elokuvan kannalta epäolennainen asia, mutta ihan näppärä veto. Leffa ei turhaan aikaile, alkuhässäköiden jälkeen mennään nopeasti itse tarinan ytimeen, eli usvan aiheuttamiin seurauksiin. Elokuva kuvaa aika näppärästi ihmisten toimia kaupassa ja kaikkien muutosta olosuhteiden muuttuessa pahemmiksi. Aluksi kaupassa on vain läjä erilaisia ihmisiä sulassa sovussa, mutta kaikkien eri luonteenpiirteet tulevat pahimmassa ja parhaimmassa muodossaan ajan myötä esille ja tämä aiheuttaa rajujakin konflikteja tässä oudossa sosiaalisessa ympäristössä. Tärkeimmät avantekijät ovat itse David Drayton, naapuri Brent Norton sekä kiihkouskovainen rouva Carmody (Marcia Gay Harden). Loput ovat sivuhenkilöitä, toiset merkittävempiä ja toiset vähemmän merkittäviä.
Pikkuhiljaa ihmiset suuntautuvat eri leireihin kaupassa, aluksi nuottasilla ovat itse Drayton ja hänen naapurinsa Norton, joka ei suostu uskomaan Draytonin puheita siitä, että ulkona on jotain vaarallista. Molemmilta löytyy omat kannattajansa ja tämä rikkoo jo heti alkuun yhteishenkeä kaupassa. Suurimmaksi uhaksi koko porukalle ilmenee lopulta kuitenkin kiihkouskovainen rouva Carmody, joka alkaa julistaa raamatun sanomaa ja saarnaamaan tulleesta tuomionpäivästä. Aluksi hän on sanansa kanssa yksin, mutta kun ihmisiä kuolee tarpeeksi ja ilmapiiri alkaa muuttua tarpeeksi hysteeriseksi, niin hän saa yllättäen paljon kannattajia, jotka ovat pelastuksen perässä ja valmiita tekemään kaikkensa pitääkseen jumalansa suopeana, tarvittaessa jopa uhriverellä. Tämä tekee itse kaupan sisätiloista lähes yhtä vaarallisen ympäristön kuin mitä ulkona oleva usva pitää sisällään. Tämä kaupan sisäinen taistelu järjen ja kiihkon kesken nostaa paljon leffan pisteitä, se antaa sille ihan omaa särmää. Mutta kenties se merkittävin seikka mikä nostaa tämän leffan omalle jalustalleen on sen lopetus. Harvoinpa tulee näin julmaa lopetusta leffalla vastaan.
Kaikinpuolin elokuvassa on siis paljon tarttumapintaa ja juoni kulkee sujuvasti. Usvan hirviöt ovat vain yksi uhkatekijä elokuvassa, toisen ollessa itse ihmiset. Mutta uskon silti vahvasti että tällä idealla oltaisiin saatu vielä paljon parempaa jälkeä aikaan. Tämän elokuvan olisi voinut helpostikin venyttää kolmetuntiseksi ja aikaa olisi voitu antaa lisää kaupan sisäisten jännitteiden kasvattamiseen, nyt homma jää vähän puolitiehen. Hätäinen elokuvan rytmi ei ole, mutta syvyyttä olisi saanut olla enemmän ja iohmisten muutokset olisi saanut toteuttaa hiukan pitkäjänteisemmin. Samoin täytyy myös hiukan moittia leffan päähenkilön roolia, Thomas Janen roolisuoritus jäi hiukan puolivillaiseksi. Varsinkin lopetus olisi voinut olla paljon tunteikkaampi, nyt se jäi vähän väkinäiseksi, mikä on harmillista sillä tuollaisella lopetuksella on valtava potenttiaali iskeytyä katsojan tajuntaan ja jäädä sinne. Ei sinänsä huono roolisuoritus Janelta, mutta vähän mauton. Näistä seikoista huolimatta leffa on varsin viihdyttävä ja onnistunut, mutta uskon että tämänkaltaiselle tarinalle oltaisiin saatu vielä paljon parempi toteutus, jopa ikimuistoinen.
Arvosana: *** ½/*****
~ (70/100) ~
Viimeksi muokannut Mahti Ankka, Ti 06.10.2009 16:53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Such beauty, it touches me! Love, hatred, pain, pleasure, life, death, they are all there...This is to be human! This is to be evil!"
Vasarasta päähän!
Vasarasta päähän!
Haa, katsoin vihdoin Mulholland Driven. Se olikin sitten yksi elämäni häiriintyneimmistä ja absurdeimmista kokemuksista. Varsinkin yksin puolenyön jälkeen syysmyrskyn ulvoessa ulkona. Tiesin että kyseessä on hämärä elokuva, mutta ei nyt ihan näin hämärä.
Tietenkään yhden katsomisen perusteella ei tästä pätkästä voi mitenkään ylenpalttisesti toimitella, mutta Lynchin taito hämmentää on kiitettävä. Kuitenkin, kun juonta vähän tarkemmin tuumin, pystyin löytämään siitä jonkinlaisen johdonmukaisuuden. Vaikka alussa missään ei tuntunut olevan järkeä, rupesivat asiat loppua myöten sopimaan toisiinsa. En tiedä viitsinkö ruveta omaa teoriaani tässä sen enempää avaamaan, kun ei haluaisi liikaa spoilata.
Olen kuitenkin tähän mennessä pystynyt luomaan vain ohuet ääriviivat kaikelle. Itse elokuvan seuraaminenkin jo häiriintyi, kun rupesi mielessään ihmettelemään aiemman kohtauksen tarkoitusperiä. Siksi monet kohtaukset ja hahmot tuntuvat edelleen irrallisilta. Mutta luulenpa uuden katsomiskerran selittävän tapahtumia enemmänkin.
Joka tapauksessa elokuva on kaikessa surrealistisuudessaan hyvin kiehtova, enkä näe siinä varsinaista tekotaiteellisuutta, mistä topicissa aiemmin taidettiin puhua. Harvemmin auringonpaisteinen Los Angeles on tuntunut niin ahdistavalta kuin Lynchin käsissä. Ja jumankekka sitä kahvilan takapihakohtausta.
Tietenkään yhden katsomisen perusteella ei tästä pätkästä voi mitenkään ylenpalttisesti toimitella, mutta Lynchin taito hämmentää on kiitettävä. Kuitenkin, kun juonta vähän tarkemmin tuumin, pystyin löytämään siitä jonkinlaisen johdonmukaisuuden. Vaikka alussa missään ei tuntunut olevan järkeä, rupesivat asiat loppua myöten sopimaan toisiinsa. En tiedä viitsinkö ruveta omaa teoriaani tässä sen enempää avaamaan, kun ei haluaisi liikaa spoilata.
Olen kuitenkin tähän mennessä pystynyt luomaan vain ohuet ääriviivat kaikelle. Itse elokuvan seuraaminenkin jo häiriintyi, kun rupesi mielessään ihmettelemään aiemman kohtauksen tarkoitusperiä. Siksi monet kohtaukset ja hahmot tuntuvat edelleen irrallisilta. Mutta luulenpa uuden katsomiskerran selittävän tapahtumia enemmänkin.
Joka tapauksessa elokuva on kaikessa surrealistisuudessaan hyvin kiehtova, enkä näe siinä varsinaista tekotaiteellisuutta, mistä topicissa aiemmin taidettiin puhua. Harvemmin auringonpaisteinen Los Angeles on tuntunut niin ahdistavalta kuin Lynchin käsissä. Ja jumankekka sitä kahvilan takapihakohtausta.
http://www.istuntosali.net
BLOGI / DeviantArt / Last.fm / Mikseri
the car is on fire
and there's no driver at the wheel
BLOGI / DeviantArt / Last.fm / Mikseri
the car is on fire
and there's no driver at the wheel
-
Mahti Ankka
- Viestit: 674
- Liittynyt: Ma 12.07.2004 16:49
- Paikkakunta: Mikkeli
- Viesti:
Mullholland on kyllä erinomainen elokuva, mutta tsekkaappa Kurre ihmeessä Lynchin Inland Empire, se saa Mullhollandin näyttämään hyvin selkeältä elokuvalta. Jota se loppujen lopuksi onkin, vaikka ensimmäinen katselukerta meneekin vähän ohi tuossa elokuvassa loppupään mindfuckin ansiosta.
Vaikea sanoa kumpi noista elokuvista on loppujenlopuksi parempi. Inland Empire vie hämäryyden ja ahdistavuuden aivan omalle asteelle, mutta vaikka elokuvasta ei mitään tajuakkaan, niin sen tunnelma imee mukaansa hyvin vahvasti. En ole toista elokuvaa nähnyt missä olisi yhtä väkevä tunnelma kaikessa psykologisessa kauhussaan ja ahdistavassa, hidastempoisessa kerronnassaan.
Vaikea sanoa kumpi noista elokuvista on loppujenlopuksi parempi. Inland Empire vie hämäryyden ja ahdistavuuden aivan omalle asteelle, mutta vaikka elokuvasta ei mitään tajuakkaan, niin sen tunnelma imee mukaansa hyvin vahvasti. En ole toista elokuvaa nähnyt missä olisi yhtä väkevä tunnelma kaikessa psykologisessa kauhussaan ja ahdistavassa, hidastempoisessa kerronnassaan.
"Such beauty, it touches me! Love, hatred, pain, pleasure, life, death, they are all there...This is to be human! This is to be evil!"
Vasarasta päähän!
Vasarasta päähän!
-
Mahti Ankka
- Viestit: 674
- Liittynyt: Ma 12.07.2004 16:49
- Paikkakunta: Mikkeli
- Viesti:
Jaahas, inspis jälleen turista.
Cidade De Deus
Cidade De Deus AKA City Of God on Fernando Meirellesin ohjaama Brasilialainen elokuva vuodelta 2003, joka keskittyy kertomaan tositarinaan pohjaten 60- ja 70-luvun Rio De Janeiron Jumalten kaupungin elämää. Lähtökohdiltaan elokuva on mielenkiintoinen, sillä siinä ei periaatteessa ole yhtään päähenkilöä, vaan joukko eri ihmisiä joiden kohtalot nitoutuvat tarinan edetessä yhteen. Kyseessä on siis elokuva, joka kertoo monta eri tarinaa jotka kaikki tapahtuvat Jumalten kaupungissa monien vuosien ajanjaksoilta. Tarina alkaa kolmen aikuisiän kynnyksellä olevasta nuoresta, jotka harrastavat rötöstelyä ja varastelua. Kolmikko joutuu lopulta lopettamaan hommansa ylivoimaisten ongelmien takia, mitkä johtavat siihen että kaksi heistä kuolee väkivaltaisesti ja yksi palaa kirkon huostaan. Heidän eräässä ryöstössään ollut poika saa maistaa väkivallan nautintoa jo pienenä ja myöhemmin hänestä nousee Jumalan kaupungin johtava huumekauppias.
Yhden kolmikon jäsenen pikkuveli yrittää välttää väkivaltoja parhaansa mukaan, mutta joutuu väkisinkin kaupunkia vallitsevan rauhattomuuden kouriin aika ajoin. Jos leffasta joku päähenkilö pitäisi napata, se olisi juuri tämä nuori mies, Buscapé joka päätyy lopulta valokuvaajaksi, toisin kuin veljensä. Pikkuhiljaa tarinan edetessä useista sivuhenkilöistä tulee oleellisia päähenkilöitä. Jotkut ovat aivan normaaleja ihmisiä, jotka joutuvat silmittömän väkivallan uhreiksi ja tämän kautta itse mukaan väkivallan kierteeseen, jolle ei näy loppua. 70-luvun Jumalten kaupungissa huumekauppa on väkevää ja se riistäytyy lopulta kahden suuren joukon keskenäiseen avoimeen sotaan, jonka piti alunperin olla pelkkä nopea kostonisku toisen lamauttamiseksi. Lopulta sota etenee niin pitkälle ettei kukaan enää edes muista mistä se alkoi ja molemmat osapuolet värväävät joukkoja jopa pienistä lapsista, jotka täten altistuvat myös väkivaltaisen maailman sääntöihin. Lopulta kukaan ei ole enää voittaja, ihmisiä vain kuolee levottomassa kaupungissa ja kuolleiden johtajien asemaan nousee uusia sukupolvia, jotka jatkavat koston ja väkivallan kierrettä omalla tavallaan.
Elokuvan juonta ei oikeastaan edes osaa kertoa järkevästi, sillä se kehittyy monista eri tosielämän tarinoista yhdeksi kokonaista kaupunkia kuvaavaksi ajanjaksoksi, joka on täynnä anarkiaa ja loputonta väkivaltaa. Poliisi on osakseen korruptoitunutta ja suurten huumekauppiaiden alkuperäinen ideologia yhtenäisestä ja kontrolloidusta kaupungista heidän oman käden oikeudella saavutetun vallan alla murtuu ajan myötä pahasti, kun vihollisia löytyy joka nurkasta eivätkä hekään anna periksi. Väkivallan kierre on valmis ja elokuvassa se kulminoituu koko kaupungin kattavaan anarkiaan ja sotaan, jossa ei ole voittajia. Juuri tämä on elokuvan pointti ja se iskee katsojan tajuntaan harvinaisen tehokkaasti. Meirelles tekee elokuvallaan selväksi, että synnyttämällä väkivaltaa saa aikaan ainostaan lisää väkivaltaa. Hyvistä ihmisistä tulee kaaoksen keskellä pahoja ja ajan myötä he kadottavat merkityksensä sille mitä he tekevät. Jokainen viaton uhri aiheuttaa vakavia seuraksia. Kun isä tapetaan, poika vannoo kostoa. Kun pikkuveli tapetaan, isoveli vannoo kostoa. Kun tyttöystävä raiskataan, poikaystävä vannoo kostoa...Kierre on loputon. Ja pelottavaa tässä on se, että tämän elokuvan pointti ja tarina on käynyt oikeassa elämässä toteen.
Elokuvan kerronta on suoraan sanottuna huikaiseva. Elokuvan moniin eri tarinoihin keskitytään tasapuolisesti jokaiseen vuorollaan ja aina välillä useammat tarinat yhtyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, kun eri ihmisten kohtalot nitoutuvat yhteen. Koko komeus on saatu purkitettua hiukan yli pariin tuntiin, mikä ei tunnu ainakaan liian pitkältä ajalta. Tarinat etenevät jouhevasti ja mielenkiintoisesti, tarinoiden pomppiessa hiukan kronologisesti epäjärjestyksessä kuin Tarantinolla konsanaan. Suuri plussa myös siitä että tässä elokuvassa puhutaan todellakin alkuperäisellä kielellä, eikä universaalilla englannilla. Semmoinen tuppaa aina vähän syömään elokuvan pisteitä, mutta tässä sitä ongelmaa ei ole. Vaikka elokuva keskittyy pääasiassa kuvaamaan Jumalan kaupungin väkivaltaisuuksia, niin mukana on myös runsaasti oikean elämän draamaa ja ihmissuhteita, jotka osittain saavat väkivaltaisuudet tuntumaan pahemmilta. Realistisuus on kenties elokuvan suurimpia plussia, jos nyt ei oteta huomioon kohtauksia joissa pikkupojat ampuvat itseään isommilla käsiaseilla tarkasti yhdellä kädellä vailla potkua.
Kaikinpuolin kyseessä on puhutteleva ja vaikuttava elokuva, joka on realistinen kuvaus 60- ja 70-luvun Rio De Janeiron vaarallisimmasta alueesta ja sen tapahtumien seurauksista. Cidade De Deuksella ei ole onnellista loppua, se alkaa periaatteessa samasta tilanteesta kuin missä lopussakin ollaan, mikä saa leffan järjettömät hirmuteot näyttämään täysin tarpeettomilta ja hulluilta. Elokuva kertoo asiat karusti ja kaunistelematta niin kuin ne ovat/olivat ja juuri se nostaa tämän teoksen omalle jalustalleen.
Arvosana: ****½/*****
~ (89/100) ~
Cidade De Deus
Cidade De Deus AKA City Of God on Fernando Meirellesin ohjaama Brasilialainen elokuva vuodelta 2003, joka keskittyy kertomaan tositarinaan pohjaten 60- ja 70-luvun Rio De Janeiron Jumalten kaupungin elämää. Lähtökohdiltaan elokuva on mielenkiintoinen, sillä siinä ei periaatteessa ole yhtään päähenkilöä, vaan joukko eri ihmisiä joiden kohtalot nitoutuvat tarinan edetessä yhteen. Kyseessä on siis elokuva, joka kertoo monta eri tarinaa jotka kaikki tapahtuvat Jumalten kaupungissa monien vuosien ajanjaksoilta. Tarina alkaa kolmen aikuisiän kynnyksellä olevasta nuoresta, jotka harrastavat rötöstelyä ja varastelua. Kolmikko joutuu lopulta lopettamaan hommansa ylivoimaisten ongelmien takia, mitkä johtavat siihen että kaksi heistä kuolee väkivaltaisesti ja yksi palaa kirkon huostaan. Heidän eräässä ryöstössään ollut poika saa maistaa väkivallan nautintoa jo pienenä ja myöhemmin hänestä nousee Jumalan kaupungin johtava huumekauppias.
Yhden kolmikon jäsenen pikkuveli yrittää välttää väkivaltoja parhaansa mukaan, mutta joutuu väkisinkin kaupunkia vallitsevan rauhattomuuden kouriin aika ajoin. Jos leffasta joku päähenkilö pitäisi napata, se olisi juuri tämä nuori mies, Buscapé joka päätyy lopulta valokuvaajaksi, toisin kuin veljensä. Pikkuhiljaa tarinan edetessä useista sivuhenkilöistä tulee oleellisia päähenkilöitä. Jotkut ovat aivan normaaleja ihmisiä, jotka joutuvat silmittömän väkivallan uhreiksi ja tämän kautta itse mukaan väkivallan kierteeseen, jolle ei näy loppua. 70-luvun Jumalten kaupungissa huumekauppa on väkevää ja se riistäytyy lopulta kahden suuren joukon keskenäiseen avoimeen sotaan, jonka piti alunperin olla pelkkä nopea kostonisku toisen lamauttamiseksi. Lopulta sota etenee niin pitkälle ettei kukaan enää edes muista mistä se alkoi ja molemmat osapuolet värväävät joukkoja jopa pienistä lapsista, jotka täten altistuvat myös väkivaltaisen maailman sääntöihin. Lopulta kukaan ei ole enää voittaja, ihmisiä vain kuolee levottomassa kaupungissa ja kuolleiden johtajien asemaan nousee uusia sukupolvia, jotka jatkavat koston ja väkivallan kierrettä omalla tavallaan.
Elokuvan juonta ei oikeastaan edes osaa kertoa järkevästi, sillä se kehittyy monista eri tosielämän tarinoista yhdeksi kokonaista kaupunkia kuvaavaksi ajanjaksoksi, joka on täynnä anarkiaa ja loputonta väkivaltaa. Poliisi on osakseen korruptoitunutta ja suurten huumekauppiaiden alkuperäinen ideologia yhtenäisestä ja kontrolloidusta kaupungista heidän oman käden oikeudella saavutetun vallan alla murtuu ajan myötä pahasti, kun vihollisia löytyy joka nurkasta eivätkä hekään anna periksi. Väkivallan kierre on valmis ja elokuvassa se kulminoituu koko kaupungin kattavaan anarkiaan ja sotaan, jossa ei ole voittajia. Juuri tämä on elokuvan pointti ja se iskee katsojan tajuntaan harvinaisen tehokkaasti. Meirelles tekee elokuvallaan selväksi, että synnyttämällä väkivaltaa saa aikaan ainostaan lisää väkivaltaa. Hyvistä ihmisistä tulee kaaoksen keskellä pahoja ja ajan myötä he kadottavat merkityksensä sille mitä he tekevät. Jokainen viaton uhri aiheuttaa vakavia seuraksia. Kun isä tapetaan, poika vannoo kostoa. Kun pikkuveli tapetaan, isoveli vannoo kostoa. Kun tyttöystävä raiskataan, poikaystävä vannoo kostoa...Kierre on loputon. Ja pelottavaa tässä on se, että tämän elokuvan pointti ja tarina on käynyt oikeassa elämässä toteen.
Elokuvan kerronta on suoraan sanottuna huikaiseva. Elokuvan moniin eri tarinoihin keskitytään tasapuolisesti jokaiseen vuorollaan ja aina välillä useammat tarinat yhtyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, kun eri ihmisten kohtalot nitoutuvat yhteen. Koko komeus on saatu purkitettua hiukan yli pariin tuntiin, mikä ei tunnu ainakaan liian pitkältä ajalta. Tarinat etenevät jouhevasti ja mielenkiintoisesti, tarinoiden pomppiessa hiukan kronologisesti epäjärjestyksessä kuin Tarantinolla konsanaan. Suuri plussa myös siitä että tässä elokuvassa puhutaan todellakin alkuperäisellä kielellä, eikä universaalilla englannilla. Semmoinen tuppaa aina vähän syömään elokuvan pisteitä, mutta tässä sitä ongelmaa ei ole. Vaikka elokuva keskittyy pääasiassa kuvaamaan Jumalan kaupungin väkivaltaisuuksia, niin mukana on myös runsaasti oikean elämän draamaa ja ihmissuhteita, jotka osittain saavat väkivaltaisuudet tuntumaan pahemmilta. Realistisuus on kenties elokuvan suurimpia plussia, jos nyt ei oteta huomioon kohtauksia joissa pikkupojat ampuvat itseään isommilla käsiaseilla tarkasti yhdellä kädellä vailla potkua.
Kaikinpuolin kyseessä on puhutteleva ja vaikuttava elokuva, joka on realistinen kuvaus 60- ja 70-luvun Rio De Janeiron vaarallisimmasta alueesta ja sen tapahtumien seurauksista. Cidade De Deuksella ei ole onnellista loppua, se alkaa periaatteessa samasta tilanteesta kuin missä lopussakin ollaan, mikä saa leffan järjettömät hirmuteot näyttämään täysin tarpeettomilta ja hulluilta. Elokuva kertoo asiat karusti ja kaunistelematta niin kuin ne ovat/olivat ja juuri se nostaa tämän teoksen omalle jalustalleen.
Arvosana: ****½/*****
~ (89/100) ~
"Such beauty, it touches me! Love, hatred, pain, pleasure, life, death, they are all there...This is to be human! This is to be evil!"
Vasarasta päähän!
Vasarasta päähän!
Kannattaa joskus luottaa siihen että asiaa tutkiat, kehittävät ja työkseen tekevät tietävät mitä tekevät. Ei se filmin laatu ole juuri mihinkään muuttunut muutaman vuosikymmenen aikana, ainakaan siltä osin mitä katsoja näkee. Jos ei niitä vanhoja leffoja voida sen vuoksi laittaa bluraylle, niin sitten ei kannata muuta laittaakaan kuin Tähtien Sodat kaksi ja kolme, sekä Rodriguezin leffoja ja jotain indietä.Tzei-em kirjoitti:Ehkä, mutta osataanko sitä kääntää digitaaliseen muotoon ilman, että laatu kärsii?Riveni kirjoitti:Itseasiassa elokuvafilmin laatu oli 70-luvulla huomattavasti tarkempi kuin mihin BluRay kykenee nyt. Digitaalinen kuva on vielä kaukana filmin ja diojen tarkkuudesta.
Palannut kuolleista 2015
-
Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
-
Genghis Khan
- Viestit: 663
- Liittynyt: To 01.04.2004 19:16
- Paikkakunta: Pori
-
Mahti Ankka
- Viestit: 674
- Liittynyt: Ma 12.07.2004 16:49
- Paikkakunta: Mikkeli
- Viesti:
Katsoin juuri toissapäivänä tuon 2001: Avaruusseikkailun ja on vähän vaikea lähteä suhtautumaan siihen mitenkään järkevästi, se oli sen verran omituinen kokemus. Kaikista mahtavinta elokuvassa oli erinomaiset musiikit ja niiden sulauttaminen eeppiseen visuaalisuuteen, mutta itse juoni jäi hiukan itselleni hämärän peittoon. Pitää ottaa kuitenkin huomioon että kyseessä on 60-luvun leffa, joten se oli aikaansa melkoisesti tuolloin edellä elokuvana.
Näin muuten Kubrickin leffat ovat napanneet viimei aikoina, Eyes Wide Shut oli mielenkiintoinen kokemus, Kellopeliappelsiini oli häiritsevän mielenkiintoinen kokemus (jesus sitä värimaailmaa, niin räikeää) ja Tri Outolempi oli aivan mahtava kokemus, heittämällä herran paras elokuva mitä tähän asti olen nähnyt. Pitänee Hohto ja Full Metal Jacket tässä pian myös katsoa, jälkimmäistäkään en ole moniin vuosiin nähnyt.
Näin muuten Kubrickin leffat ovat napanneet viimei aikoina, Eyes Wide Shut oli mielenkiintoinen kokemus, Kellopeliappelsiini oli häiritsevän mielenkiintoinen kokemus (jesus sitä värimaailmaa, niin räikeää) ja Tri Outolempi oli aivan mahtava kokemus, heittämällä herran paras elokuva mitä tähän asti olen nähnyt. Pitänee Hohto ja Full Metal Jacket tässä pian myös katsoa, jälkimmäistäkään en ole moniin vuosiin nähnyt.
"Such beauty, it touches me! Love, hatred, pain, pleasure, life, death, they are all there...This is to be human! This is to be evil!"
Vasarasta päähän!
Vasarasta päähän!
Minusta on muuten vähän tylsää se nykyinen juonivetoinen trendi elokuvissa. Joskus ennenvanhaan elokuvissa ei edes ollut juonta, tai sitten se oli vain tekosyy. Nykyään ajatellaan että sen juonenkin pitää olla jotain ja sitten saadaan jotain Yön Ritarin kaltaisia hirvityksiä.
2001 on juuri niitä hyviä leffoja joissa on vaan juoni tekosyynä mahollisimman aidon kaltaisen avaruuslennon kuvaamiseen ynnä muuhun kummallisuksiin. Sama juttuhan pätee valtaosaan klassikko elokuvista. Esimerkiksi Tuulen Viemää on vain kokoelma asioista joita Scarlett O'Haralle tapahtui, tai Casablancassa tuskin kukaan jaksaa muistella sitä jännittävää juonta tiedemiehen yrityksistä paeta natsien kynsistä. Puhumattakaan Citizen Kanesta, jossa ei ollut juonta, vaan ainoastaan idea.
Tässä olisi muuten yksi mielenkiinotinen tulkinta 2001:stä. Periaatteessahan se on vähän ylitulkittu leffa, ja siksi usein pidetään vaikeasti ymmärrettävänä. Sehän on varsin selkeä, ja se mitä näkee tapahtuvan, tapapahtuu siinä. Viimeistään Tähtien Sodan jälkeen ei edes valoshow jäänyt enään arvoitukseksi.
2001 on juuri niitä hyviä leffoja joissa on vaan juoni tekosyynä mahollisimman aidon kaltaisen avaruuslennon kuvaamiseen ynnä muuhun kummallisuksiin. Sama juttuhan pätee valtaosaan klassikko elokuvista. Esimerkiksi Tuulen Viemää on vain kokoelma asioista joita Scarlett O'Haralle tapahtui, tai Casablancassa tuskin kukaan jaksaa muistella sitä jännittävää juonta tiedemiehen yrityksistä paeta natsien kynsistä. Puhumattakaan Citizen Kanesta, jossa ei ollut juonta, vaan ainoastaan idea.
Tässä olisi muuten yksi mielenkiinotinen tulkinta 2001:stä. Periaatteessahan se on vähän ylitulkittu leffa, ja siksi usein pidetään vaikeasti ymmärrettävänä. Sehän on varsin selkeä, ja se mitä näkee tapahtuvan, tapapahtuu siinä. Viimeistään Tähtien Sodan jälkeen ei edes valoshow jäänyt enään arvoitukseksi.
Palannut kuolleista 2015
-
Genghis Khan
- Viestit: 663
- Liittynyt: To 01.04.2004 19:16
- Paikkakunta: Pori
Aivan, mainitsemissasi klassikoissakin tärkeintä olivat teemat joita elokuvat käsittelivät. Esimerkiksi Citizen Kanen tai Strangeloven teemat ovat niin yleismaailmallisia, että ne kestävät jo sen takia aikaa ja katsomiskertoja. Oikeastaan ajan kuluminen vasta täydentää noiden elokuvien tarkoituksen: niitä voidaan vuosikymmenien jälkeen tutkia ja tulkita uudessa valossa.Joskus ennenvanhaan elokuvissa ei edes ollut juonta, tai sitten se oli vain tekosyy.
Se, että Jokeri räjäyttää Gotham Cityn sairaalan tai Megan Fox pyllistää kameralle huisissa robottiseikkailussa, ei paljoa ajankuluessa miksikään muutu.
Looking California, feeling Minnesota.
Kanehan on malliesiemrkki siitä, sillä sitähän opittiin arvostamaan joskus 50- ja 60-lukujen vaihteessa, kun Orson Welles alkoi muutenkin olemaan iso nimi. Toinen vastaava esimerkki on Hitchcockin Vertigo. Se on hyvä esimerkki myös elokuvasta jonka todellinen merkitys on jossain juonen takana. Siinähän on älyttömin ja aukkoisin juoni ikinä. Lisäksi Vertigossa on ihan turhia hahmoja ja muuta vastaavaa, mutta sen hienoudet ovatkin jossain ihan muualla.Genghis Khan kirjoitti:Esimerkiksi Citizen Kanen tai Strangeloven teemat ovat niin yleismaailmallisia, että ne kestävät jo sen takia aikaa ja katsomiskertoja.
Palannut kuolleista 2015
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Voisiko kukaan kertoa mitä tapahtuu Planet Terrorin Missing Reelin aikana? Rupesi kiinnostamaan.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Zombit hyökkää, bum bum, pam pam, rat-ta-tat-tat, kabooom~, örörörö, ja koko mesta palaa.The Rocker kirjoitti:Voisiko kukaan kertoa mitä tapahtuu Planet Terrorin Missing Reelin aikana? Rupesi kiinnostamaan.
Etkö olisi tuota ihan itse osannut päätellä?
(EDIT:) Ja koko missing reel -hommahan nyt muutenkin kuuluu elokuvan grindhouse-tyyliin, eli ei sillä ole mitään väliä, mitä sen aikana tapahtui.
Viimeksi muokannut Nodachi, Ti 13.10.2009 20:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"You are my Solskjær, my only Solskjær,
You make me happy, when skies are gray,
Even when it's pouring, you just keep scoring,
Please don't take my Solskjær away"
20LEGEND 1996-2011
You make me happy, when skies are gray,
Even when it's pouring, you just keep scoring,
Please don't take my Solskjær away"
20LEGEND 1996-2011
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Ikävä kyllä en.Nodachi kirjoitti:Zombit hyökkää, bum bum, pam pam, rat-ta-tat-tat, kabooom~, örörörö, ja koko mesta palaa.The Rocker kirjoitti:Voisiko kukaan kertoa mitä tapahtuu Planet Terrorin Missing Reelin aikana? Rupesi kiinnostamaan.
Etkö olisi tuota ihan itse osannut päätellä?
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Kävin tuossa katsomassa Tarantinon viimeisimmän mestariteoksen Inglorious Basterdsin. Ja näin että se oli hyvä. Todella hyvä. Uskomattoman hyvä. Pitää katsoa vielä joskus uudestaan. Mutta joo. Christoph Waltzin pitää saada roolistaan Oscar. Hänen on pakko. Niin loistava hänen roolisuorituksensa oli. Leffa oli hyvä. Todella hyvä. Kyllä tykkään toistaa itseäni. Baarikohtaus oli minusta loistava vaikkakin tuntui jatkuvan ikuisuuksia. Ja elokuva oli yllättävä loppuun asti. Ja se oli hyvä.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
-
Mahti Ankka
- Viestit: 674
- Liittynyt: Ma 12.07.2004 16:49
- Paikkakunta: Mikkeli
- Viesti:
Herranpieksut, se avautui! Tuli äsken katsottua kolmatta kertaa Kurren jo aiemmin mainitsema Mullholland Drive ja nyt vasta ymmärrän täysin (tai ainakin luulen) tuon leffan juonen ja idean. Nerokasta ja täysin loogista, Lynch tarjoaa tässä palassa mielenkiintoisen matkan katkeruuden, kateuden, vihan, rakkauden ja epäonnistumisen tunteen äärelle. Kaikki kortit ovat pöydällä, katsojan täytyy vain osata järjestää ne.
"Such beauty, it touches me! Love, hatred, pain, pleasure, life, death, they are all there...This is to be human! This is to be evil!"
Vasarasta päähän!
Vasarasta päähän!
-
Mahti Ankka
- Viestit: 674
- Liittynyt: Ma 12.07.2004 16:49
- Paikkakunta: Mikkeli
- Viesti:
Jatkan yksinpuhelua.
American History X
"His father taught him to hate. His friends taught him rage. His enemies gave him hope."
Edward Norton tähditti 90-luvun lopulla (ainakin) kahta mestaritason elokuvaa, joista toinen on American History X. Toinen on tietenkin Fight Club. American History X:n on ohjannut Tony Kaye, joka on itselleni ainakin ihan tuntematon nimi, ellei tätä leffaa oteta huomioon, joten sinällään tämä leffa tuli vähän puun takaa aikoinaan. Elokuva kertoo miehestä nimeltä Derek Vinyard (Edward Norton), joka kasvaa rasistisessa ympäristössä ja päätyy lopulta johtamaan kasvavaa Amerikkalaista uusnatsi ryhmittymää. Hänen elämänsä on täynnä vihaa ja hän yrittää taistella Amerikkalaisten valkoisten perusoikeuksien puolesta, mutta hänen maailmannäkemyksensä ja asenteensa muuttuvat ajan myötä sokeiksi, mikä johtaa lopulta siihen, että hän murhaa kaksi tummaihoista, jotka murtautuvat hänen autoonsa. Derek joutuu vankilaan kolmeksi vuodeksi ja siellä tapahtuu hänen elämänsä käännekohta, kun hänen näkemyksensä muokkautuvat uusiksi. Hän alkaa nähdä kolikon kääntöpuolen ja asioiden erilaiset perspektiivit. Toisinsanoen hän näkee lopulta, että hän on ollut koko elämänsä väärässä. Vapauduttuaan vankilasta hän saa entisiltä uusnatsiystäviltään palvovan vastaanoton, mutta koska hän nykyään halveksii sitä elämäntyyliä, muuttuvat asiat monimutkaisiksi ja vaarallisiksi.
Näin lyhyesti liikaa spoilaamatta. Mikä tekee American History X:sta enemmän kuin hyvän elokuvan? Mikä on elokuvan pointti? Tämä elokuva on täynnä vahvoja tunteita ja konflikteja, jotka aiheutuvat kun erilaiset elämäntyylit ja maailmannäkemykset kohtaavat väkivaltaisella tavalla. Elokuva pureutuu väkevästi siihen, miten ihmisen persoonallisuus muokkautuu lopulta vahvasti ympäristön vaikutuksesta koko elämän ajalta. Derekin elämään pureudutaan elokuvassa hienosti aina hänen nuoruudestaan asti. Lapsena/nuorena Derek oli fiksu ja välkky ihminen, joka panosti koulunkäyntiin ja hyviin arvosanoihin. Mutta hänen isänsä alkaa viljellä hänen omia rasistisia näkemyksiään Derekkiin, mikä johtaa lopulta siihen että Derek alkaa ajatella isänsä tavoin. Viimeinen niitti on Derekin isän kuolema, silloin Derek alkaa todella vihata kaikkia muita ihmisiä paitsi valkoihoisia, hän luulee että hänen isänsä kuoli yrittäessään pelastaa mustien kotia liekeiltä (hän oli palomies) ja että mustat ovat syyllisiä hänen kuolemaansa. Pikkuhiljaa tilanne sitten lopulta ajautuu siihen, että Derekistä tulee vaikutusvaltainen uusnatsi, mikä taas vaikuttaa vahvasti koko hänen perheeseensä. Hänen äitiinsä, siskoonsa ja etenkin pikkuveljeensä, joka alkaa seurata isoveljensä jalanjälkiä.
Hienointa elokuvassa on juuri se, miten se esittää puolueettomasti erilaiset näkökulmat ja sen, miksi ihmiset edustavat omia näkemyksiään. Derekistä ei tullut uusnatsia sattumalta, hänen elämänsä muutti hänen ajatusmaailmansa täysin ymmärrettävästi, mutta koska elämä näytti Derekille lopulta täysin mustavalkoisen ja yksipuolisen kuvan ihmisistä, niin hänen ajatusmaailmansa muokkautui lopulta vääristyneeksi vihaksi kaikkia muita paitsi valkoisia kohtaan. Hänen mielipiteensä eivät lopulta olleet vääriä, niissä oli paljon totuuspohjaa, mutta ne olivat vääristyneitä ja liian yksipuolisia. On hienoa seurata miten Derek muuttuu ihmisenä vankilassa, kun hän alkaa nähdä siellä asioita toisessa valossa. Hän ystävystyy mustaihoisen vankitoverin kanssa, koska hän ymmärtää että tätä miestä ei ole kohdeltu oikeudenmukaisesti ja hän on lopulta hieno ihminen. Samalla Derek alkaa vihata vankilan muita uusnatseja, hänen mielestään heillä ei ole siellä mitään moraalia tai periaatteita, koska he tekevät kauppaa muiden kuin valkoihoisten kanssa. Lopulta kun nämä ihmiset kääntyvät brutaalisti Derekkiä vastaan, hän alkaa nähdä asiat uudessa valossa. Lopulta kun Derek pääsee vankilasta pois, hän on täysin muuttunut mies, mutta ongelmat alkavat vasta silloin. Hänen vanha maailmansa odottaa häntä, mutta se on nyt maailma jota hän vihaa, eikä hänen taakkaansa hellitä se, että hänen pikkuveljensä Danny (Edward Furlong) on joutunut yhä syvemmälle uusnatsien maailmaan.
American History X on äärimmäisen väkevä kuvaus rasismista ja sen vaikutuksista. Sillä on selkeä pointti ja se on se, että elämä on liian lyhyt, jotta kannattaisi koko ajan olla vihainen. Derekin rasistiset ajatukset ovat ymmärrettäviä, mutta vain koska hän on elänyt elämänsä pimeydessä. Vankilan valaistuminen saa hänet ymmärtämään, että uusnatsina hän oli koko ajan vihainen, eikä mikään mitä hän teki saanut sitä vihaa laantumaan. Se vei hänet aina vain syvemmälle hämmennyksen maailmaan ja tämän seurauksena hän saavutti pohjan. Vasta sen jälkeen hän ymmärtää sen pisteen missä hän on ja syyt sille miksi hänen elämänsä on vajonnut tähän pisteeseen. Hän ymmärtää että maailma missä hän eli oli täysin järjenvastainen ja hullu. Mutta hänen on korjattava menneisyyden tekonsa, mikä osoittautuu erittäin vaikeaksi.
Tässä elokuvassa on todella paljon tunnelatausta. Sanoma on selkeä: rasismi, viha ja väkivalta aiheuttavat loputtoman kierteen, missä mikään osapuoli ei lopulta voita. Enkä tarkoita nyt pelkästään valkoisten harjoittamaa rasismia, vaan kaikkien harjoittamaa rasismia. American History X laittaa ihmisen ajattelemaan, se tekee sen todella tehokkaasti. Se aukaisee katsojan silmät rasismin järjettömyydelle. Juoni on soljuva ja jouheva (vaikka/koska mukana on paljon kronologisia aikahyppyjä), henkilöhahmot ovat mielenkiintoiset ja näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia. Tähän kun lisätään vahvat musiikit, tärkeä opetus/sanoma ja tehokas, traaginen loppu, niin käsissämme on elokuva joka ansatsee tulla muistetuksi aina. American History X saavuttaa paljon enemmän kuin vain viihdearvoa, tätä leffaa voisi suositella vaikka opetusmateriaaliksi kouluihin. Ehdottomasti 90-luvun tunteikkaimpia, merkittävimpiä, vaikuttavimpia ja mielenkiintoisimpia elokuvia.
Arvosana: *****-/ *****
~ (94/100) ~
American History X
"His father taught him to hate. His friends taught him rage. His enemies gave him hope."
Edward Norton tähditti 90-luvun lopulla (ainakin) kahta mestaritason elokuvaa, joista toinen on American History X. Toinen on tietenkin Fight Club. American History X:n on ohjannut Tony Kaye, joka on itselleni ainakin ihan tuntematon nimi, ellei tätä leffaa oteta huomioon, joten sinällään tämä leffa tuli vähän puun takaa aikoinaan. Elokuva kertoo miehestä nimeltä Derek Vinyard (Edward Norton), joka kasvaa rasistisessa ympäristössä ja päätyy lopulta johtamaan kasvavaa Amerikkalaista uusnatsi ryhmittymää. Hänen elämänsä on täynnä vihaa ja hän yrittää taistella Amerikkalaisten valkoisten perusoikeuksien puolesta, mutta hänen maailmannäkemyksensä ja asenteensa muuttuvat ajan myötä sokeiksi, mikä johtaa lopulta siihen, että hän murhaa kaksi tummaihoista, jotka murtautuvat hänen autoonsa. Derek joutuu vankilaan kolmeksi vuodeksi ja siellä tapahtuu hänen elämänsä käännekohta, kun hänen näkemyksensä muokkautuvat uusiksi. Hän alkaa nähdä kolikon kääntöpuolen ja asioiden erilaiset perspektiivit. Toisinsanoen hän näkee lopulta, että hän on ollut koko elämänsä väärässä. Vapauduttuaan vankilasta hän saa entisiltä uusnatsiystäviltään palvovan vastaanoton, mutta koska hän nykyään halveksii sitä elämäntyyliä, muuttuvat asiat monimutkaisiksi ja vaarallisiksi.
Näin lyhyesti liikaa spoilaamatta. Mikä tekee American History X:sta enemmän kuin hyvän elokuvan? Mikä on elokuvan pointti? Tämä elokuva on täynnä vahvoja tunteita ja konflikteja, jotka aiheutuvat kun erilaiset elämäntyylit ja maailmannäkemykset kohtaavat väkivaltaisella tavalla. Elokuva pureutuu väkevästi siihen, miten ihmisen persoonallisuus muokkautuu lopulta vahvasti ympäristön vaikutuksesta koko elämän ajalta. Derekin elämään pureudutaan elokuvassa hienosti aina hänen nuoruudestaan asti. Lapsena/nuorena Derek oli fiksu ja välkky ihminen, joka panosti koulunkäyntiin ja hyviin arvosanoihin. Mutta hänen isänsä alkaa viljellä hänen omia rasistisia näkemyksiään Derekkiin, mikä johtaa lopulta siihen että Derek alkaa ajatella isänsä tavoin. Viimeinen niitti on Derekin isän kuolema, silloin Derek alkaa todella vihata kaikkia muita ihmisiä paitsi valkoihoisia, hän luulee että hänen isänsä kuoli yrittäessään pelastaa mustien kotia liekeiltä (hän oli palomies) ja että mustat ovat syyllisiä hänen kuolemaansa. Pikkuhiljaa tilanne sitten lopulta ajautuu siihen, että Derekistä tulee vaikutusvaltainen uusnatsi, mikä taas vaikuttaa vahvasti koko hänen perheeseensä. Hänen äitiinsä, siskoonsa ja etenkin pikkuveljeensä, joka alkaa seurata isoveljensä jalanjälkiä.
Hienointa elokuvassa on juuri se, miten se esittää puolueettomasti erilaiset näkökulmat ja sen, miksi ihmiset edustavat omia näkemyksiään. Derekistä ei tullut uusnatsia sattumalta, hänen elämänsä muutti hänen ajatusmaailmansa täysin ymmärrettävästi, mutta koska elämä näytti Derekille lopulta täysin mustavalkoisen ja yksipuolisen kuvan ihmisistä, niin hänen ajatusmaailmansa muokkautui lopulta vääristyneeksi vihaksi kaikkia muita paitsi valkoisia kohtaan. Hänen mielipiteensä eivät lopulta olleet vääriä, niissä oli paljon totuuspohjaa, mutta ne olivat vääristyneitä ja liian yksipuolisia. On hienoa seurata miten Derek muuttuu ihmisenä vankilassa, kun hän alkaa nähdä siellä asioita toisessa valossa. Hän ystävystyy mustaihoisen vankitoverin kanssa, koska hän ymmärtää että tätä miestä ei ole kohdeltu oikeudenmukaisesti ja hän on lopulta hieno ihminen. Samalla Derek alkaa vihata vankilan muita uusnatseja, hänen mielestään heillä ei ole siellä mitään moraalia tai periaatteita, koska he tekevät kauppaa muiden kuin valkoihoisten kanssa. Lopulta kun nämä ihmiset kääntyvät brutaalisti Derekkiä vastaan, hän alkaa nähdä asiat uudessa valossa. Lopulta kun Derek pääsee vankilasta pois, hän on täysin muuttunut mies, mutta ongelmat alkavat vasta silloin. Hänen vanha maailmansa odottaa häntä, mutta se on nyt maailma jota hän vihaa, eikä hänen taakkaansa hellitä se, että hänen pikkuveljensä Danny (Edward Furlong) on joutunut yhä syvemmälle uusnatsien maailmaan.
American History X on äärimmäisen väkevä kuvaus rasismista ja sen vaikutuksista. Sillä on selkeä pointti ja se on se, että elämä on liian lyhyt, jotta kannattaisi koko ajan olla vihainen. Derekin rasistiset ajatukset ovat ymmärrettäviä, mutta vain koska hän on elänyt elämänsä pimeydessä. Vankilan valaistuminen saa hänet ymmärtämään, että uusnatsina hän oli koko ajan vihainen, eikä mikään mitä hän teki saanut sitä vihaa laantumaan. Se vei hänet aina vain syvemmälle hämmennyksen maailmaan ja tämän seurauksena hän saavutti pohjan. Vasta sen jälkeen hän ymmärtää sen pisteen missä hän on ja syyt sille miksi hänen elämänsä on vajonnut tähän pisteeseen. Hän ymmärtää että maailma missä hän eli oli täysin järjenvastainen ja hullu. Mutta hänen on korjattava menneisyyden tekonsa, mikä osoittautuu erittäin vaikeaksi.
Tässä elokuvassa on todella paljon tunnelatausta. Sanoma on selkeä: rasismi, viha ja väkivalta aiheuttavat loputtoman kierteen, missä mikään osapuoli ei lopulta voita. Enkä tarkoita nyt pelkästään valkoisten harjoittamaa rasismia, vaan kaikkien harjoittamaa rasismia. American History X laittaa ihmisen ajattelemaan, se tekee sen todella tehokkaasti. Se aukaisee katsojan silmät rasismin järjettömyydelle. Juoni on soljuva ja jouheva (vaikka/koska mukana on paljon kronologisia aikahyppyjä), henkilöhahmot ovat mielenkiintoiset ja näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia. Tähän kun lisätään vahvat musiikit, tärkeä opetus/sanoma ja tehokas, traaginen loppu, niin käsissämme on elokuva joka ansatsee tulla muistetuksi aina. American History X saavuttaa paljon enemmän kuin vain viihdearvoa, tätä leffaa voisi suositella vaikka opetusmateriaaliksi kouluihin. Ehdottomasti 90-luvun tunteikkaimpia, merkittävimpiä, vaikuttavimpia ja mielenkiintoisimpia elokuvia.
Arvosana: *****-/ *****
~ (94/100) ~
"Such beauty, it touches me! Love, hatred, pain, pleasure, life, death, they are all there...This is to be human! This is to be evil!"
Vasarasta päähän!
Vasarasta päähän!
Lukion psykologian tunnilla katsottiin. Loistava leffa, ja avaa toivottavasti niiden "isämmaam puollustajien" silmät. Harmi, että tällainen porukka on usein lopettanut koulut kesken, peruskoulun jälkeen tai aiemmin. 9.luokille voisi näyttää, vaikka leffa nyt onkin K-18.Mahti Ankka kirjoitti:American History X saavuttaa paljon enemmän kuin vain viihdearvoa, tätä leffaa voisi suositella vaikka opetusmateriaaliksi kouluihin.
XB
X 360 - Jump In.
PLAYSTATION 3 - PLAY B3YOND
-The Future Is Blue-
X 360 - Jump In.PLAYSTATION 3 - PLAY B3YOND
-The Future Is Blue-Itseasiassa ainakin kaikki omat nahkapää tutut pitävät elokuvaa loistavana. Siinä kun on kaksi puolta, ja he valitsevat toki sen itselleen sopivan.Velocity kirjoitti:Lukion psykologian tunnilla katsottiin. Loistava leffa, ja avaa toivottavasti niiden "isämmaam puollustajien" silmät. Harmi, että tällainen porukka on usein lopettanut koulut kesken, peruskoulun jälkeen tai aiemmin. 9.luokille voisi näyttää, vaikka leffa nyt onkin K-18.Mahti Ankka kirjoitti:American History X saavuttaa paljon enemmän kuin vain viihdearvoa, tätä leffaa voisi suositella vaikka opetusmateriaaliksi kouluihin.
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.