Foorumiarkisto

"PapaShango" kirjoitti:
Toistaiseksi Matt on saanut suosiota kunnolla mielestäni vain, kun Edge kävi panemassa hänen rumaa tyttöystäväänsä Litaa.

Ja tähän

Yeah, tän takia halusin mukaan tähän projektiin, että saa vähän pistää omia mielipiteitä jotka varmasti ärsyttävät toisia.

Ensinnäkin, Lita on alle keskitasoa kauneudessa, eli menee sille asteikolle että häntä voisi sanoa rumaksi (vaikka kauneus on katsojan silmässä niinkuin sanotaan). Minusta ei kannata välittää, sillä hämmennän soppaa varsinkin kun tietoudessani on miten se ärsyttää muita.

Rey Mysterio? Tarkennusta? Nooh, ehkä voin sanoa, että kyseinen heppu ei sovi Main Event-tasoiseen vääntöön varsinkaan WWE:ssä jossa koitetaan pitää gayfabea mahdollisimman korkealla. Mysterio ratsastikin vain Eddien kuolemalla mestaruuskaudella, eikä hän ole mielestäni koskaan ollut mitenkään erityisen hyvä painijakaan. Nopeus? Noh, indymaailmassa on jo niin nopeita taidokkaita painijoita, että Mysteriokin tuntuu hitaalta. En sano, etteikö jotkin cruiserweight-painijat voisikin käydä huipulla, mutta Mysterion kohdalla se oli niin älytöntä.. toisaalta, eikös WWE:tä nykyisin katso 10-15 vuotiaat pojat, jotka juuri fanittavat hänen kaltaisiaan painijoita.. character looks so gooodah~! Yksi cruiser-kokoinen painija on onnistunut vuosien saatossa Main Eventissä, vain yksi. Tarvitseeko mainita edes nimeä? Voin paljastaa, että kyseinen painija löytyy listani kärkipäästä.

THA AYATOLLAAAH OF ROCK 'N ROLLAAAH~ ->

Se että kutsut painijaa paskaksi vain koska hän sai pushia on kyllä melko järjetön syy. Eikä häntä fanikantansakkaan takia voi oikeasti haukkua. Mysterio on WWE:n standarteille hyvä ja taidokas painija.

On totta, että Reyn temput ja nopeus eivät ole ihmeellisiä verrattuna satoihin indy-painijoihin, jotka ovat mukana vain niiden ansiosta (aikamoinen yleistys, mutta löytyy niitä aika monta), mutta Rey osaa paljon muutakin. Hän on kehässä muillakin tavoin hyvä. Hän osaa käyttää jonkin verran kehäpsykologiaa, ajoittaa liikkensä hyvin, jolla saadaan yleisö reagoimaan ja hänellä on selkeä rooli - altavastaaja, joka yrittää voittaa vastustajansa nopeudella ja keksiliäisyydellä.

Jos pitää nopeutta ja spotteja suuremmassa arvossa kuin todellista taitoa, kannattaa jättää Reyn kaltaiset paskakasat väliin ja katsoa niitä samasta muotista tehtyjä, värittömiä Indy-painijoita, joita löytyy varmasti melkein mistä tahansa.

Ainiin, Rey on myös kaikilla osa-alueilla kirkkaasti Matt Hardya parempi...

"Supa" kirjoitti:
Se että kutsut painijaa paskaksi vain koska hän sai pushia on kyllä melko järjetön syy. Eikä häntä fanikantansakkaan takia voi oikeasti haukkua. Mysterio on WWE:n standarteille hyvä ja taidokas painija.

Totta. Ei hän mikään hyvä painijakaan ole taidoiltansa. Lista jos pitäisi tehdä taidon näkökulmasta, niin Mysterio ei pääsisi listalle ollenkaan. Mysterio ei osaa viihdyttää.. esimerkiksi mikrofonin kanssa mies on täysin naurettava tapaus. Mysterio ei vaan ole over, ei minun listallani, kuten ei varmaan monen muunkaan.

"finlay" kirjoitti:

Ainiin, Rey on myös kaikilla osa-alueilla kirkkaasti Matt Hardya parempi...

Niin, se on sinun mielipiteesi. Ja jos mietitään kehäpsykologiaa niin katsoppas Shawn Michaelsin osaamista ja vertaa sitä Mysterioon, valovuoden jäljessä Mysterio siinä on. Noh, tuo viimeinen oli turha kommentti sinänsä, mutta piti vain mainita tässä humalan noustessa.

"PapaShango" kirjoitti:

"finlay" kirjoitti:
Ainiin, Rey on myös kaikilla osa-alueilla kirkkaasti Matt Hardya parempi...

Niin, se on sinun mielipiteesi. Ja jos mietitään kehäpsykologiaa niin katsoppas Shawn Michaelsin osaamista ja vertaa sitä Mysterioon, valovuoden jäljessä Mysterio siinä on. Noh, tuo viimeinen oli turha kommentti sinänsä, mutta piti vain mainita tässä humalan noustessa.

Puhuin, että jonkin verran käyttää kehäpsykologiaa, en väittänyt että hänen työskentelynsä perustuu siihen, toisin kuin Michaelsin. Reyn voi laskea paremmaksi yksinkertaisesti otteluiden perusteella. Missä Matt:n hyvää paremmat single-matsit ovat?

"finlay" kirjoitti:

Ainiin, Rey on myös kaikilla osa-alueilla kirkkaasti Matt Hardya parempi...

"PapaShango" kirjoitti:
Niin, se on sinun mielipiteesi. Ja jos mietitään kehäpsykologiaa niin katsoppas Shawn Michaelsin osaamista ja vertaa sitä Mysterioon, valovuoden jäljessä Mysterio siinä on. Noh, tuo viimeinen oli turha kommentti sinänsä, mutta piti vain mainita tässä humalan noustessa.

En ala valittamaan mistään, omapa on listasi. Mutta sen verran pitää puuttua keskusteluun että ensinnäkin kuten itsekin totesit tuo viimeinen oli täysin turha kommentti sillä nyt puhuttiin Rey Mysteriosta ja Matt Hardystä ei HBK:sta, ja muutenkin finlay ei sanonut että Rey olisi yhtä hyvä kuin Michaels vaan että hän "osaa käyttää jonkin verran kehäpsykologiaa, ajoittaa liikkensä hyvin, jolla saadaan yleisö reagoimaan"

Ja toiseksi on totta että on mielipidekysymys että onko Mysterio kaikilla osa-alueilla Hardyä parempi, mutta ainakin omasta mielestäni Rey on kokonaisuudessa Mattia parempi. Kiitos.

"finlay" kirjoitti:

"PapaShango" kirjoitti:

"finlay" kirjoitti:
Ainiin, Rey on myös kaikilla osa-alueilla kirkkaasti Matt Hardya parempi...

Niin, se on sinun mielipiteesi. Ja jos mietitään kehäpsykologiaa niin katsoppas Shawn Michaelsin osaamista ja vertaa sitä Mysterioon, valovuoden jäljessä Mysterio siinä on. Noh, tuo viimeinen oli turha kommentti sinänsä, mutta piti vain mainita tässä humalan noustessa.

Puhuin, että jonkin verran käyttää kehäpsykologiaa, en väittänyt että hänen työskentelynsä perustuu siihen, toisin kuin Michaelsin. Reyn voi laskea paremmaksi yksinkertaisesti otteluiden perusteella. Missä Matt:n hyvää paremmat single-matsit ovat?

Minä jaan tämän showbisneksen kahteen eri luokkaan. Painiksi ja vapaapainiksi. Vapaapaini edustaa enemmän viihteellisyyttä, juuri sitä mitä WWE on tuottanut pari kymmentä vuotta. Paini on taas sitä missä näytetään kuinka hyvin osataan tehdä näitä temppuja (Sori, en saa parempaa lausetta aikaseiksi nousuhumalan takia) mutta jotenkin noin. Vapaapainin parhaimmistoa ovat Shawn Michaels, Chris Jericho ja esimerkkinä vielä vaikka Hulk Hogan. Chris Jericho ja Shawn Michaels ovat myös paini-osan parhaimmisto selkeästi. Minun listani ei perustu taitoon, mikkikarismaan tai mihinkään muuhun joka liittyisi kyseisiin juttuihin. Minun listani perustuu niihin painijoihin jota markitan enemmän.

Hardya en ole sanonut Mysteriota paremmaksi taidoiltaan, vaikka onkin mielestäni paljon viihdyttävämpi kehässä kuin Mysterio, joka noudattaa niitä tiettyjä kaavoja koko ajan.

"finlay" kirjoitti:

Jos pitää nopeutta ja spotteja suuremmassa arvossa kuin todellista taitoa, kannattaa jättää Reyn kaltaiset paskakasat väliin

Tässäkin on mielenkiintoisia eroavaisuuksia mielipiteen kanssa. Minusta Rey Mysterio käyttää nimittäin nopeutta ja spotteja aseinaan, kuin todellista taitoa.

Kerrankin saadaan keskustelua, odottakaapas minun seuraavia valintojani!

"PapaShango" kirjoitti:
Hardya en ole sanonut Mysteriota paremmaksi taidoiltaan, vaikka onkin mielestäni paljon viihdyttävämpi kehässä kuin Mysterio, joka noudattaa niitä tiettyjä kaavoja koko ajan.

Sanoit ensimmäisessä viestissäsi, että Matt ansaitsisi paikan ME:ssä, koska siellä on jo Reyn kaltaisia paskakasojakin nähty, joten mitä tuosta pitäisi päätellä?

Ja ei, en sanonut, etteikö tämä olisi markituslista, vaan tartuin tuohon Reyn haukkumiseen ja Matt:n kehumiseen.

EDIT: Ja Matt:kö ei muka kaavoja noudata? Aina samat liikkeet juuri samaan aikaan (Bulldog, Side Effect jne.) ja Twist of Fate isketään aina "muka yllättäen" pienen brawli-osuuden päätteeksi päätteeksi.

EDIT2:

"Nodachi" kirjoitti:
Kyllähän minäkin voin pokkana sanoa Bryan Danielsonia huonoksi, koska hän on niin hiton tylsä.

Minäkin pidin häntä tylsänä kauan aikaa sitten, mutta selasin foorumin "Wrestling Awards 2006" -topiikkia läpi, ja löysin sieltä Danielson-KENTA -matsin viime vuodelta (oli voittanut useammankin käyttäjän MOTY-tittelin) ja sen ottelun nähtyäni aloin seuraamaan ROH:ia vakituisesti. Suosittelen katsomaan tuon ottelun.

Niin, mutta jos ajattelee wrestlingiä viihteenä, niin kyllähän voi sanoa vaikkapa Kurt Anglea huonoksi, jos hän ei ole mielestäsi viihdyttävä. Kyllähän minäkin voin pokkana sanoa Bryan Danielsonia huonoksi, koska hän on niin hiton tylsä. Ja siitähän kaikessa on kyse - jos ajattelee wrestlingiä pelkkänä viihteenä, on painijat, joiden edesottamuksien seuraamisesta ei viihdy, huonoja. Aivan sama vaikka he kuinka olisivat mahtavia kehässä painillisesti.

"finlay" kirjoitti:

"PapaShango" kirjoitti:
Hardya en ole sanonut Mysteriota paremmaksi taidoiltaan, vaikka onkin mielestäni paljon viihdyttävämpi kehässä kuin Mysterio, joka noudattaa niitä tiettyjä kaavoja koko ajan.

Sanoit ensimmäisessä viestissäsi, että Matt ansaitsisi paikan ME:ssä, koska siellä on jo Reyn kaltaisia paskakasojakin nähty, joten mitä tuosta pitäisi päätellä?

Ja ei, en sanonut, etteikö tämä olisi markituslista, vaan tartuin tuohon Reyn haukkumiseen ja Matt:n kehumiseen.

EDIT: Ja Matt:kö ei muka kaavoja noudata? Aina samat liikkeet juuri samaan aikaan (Bulldog, Side Effect jne.) ja Twist of Fate isketään aina "muka yllättäen" pienen brawli-osuuden päätteeksi päätteeksi.

Niin, sanoin että jos siellä on JO nähty Mysterion tapaisia paskakasoja niin miksei Hardykin sinne sopisi? Olen nyut siinä kunnosas etten pysty paljoa inttelene, mutta se on kiva jos sinä tykkäät Mysteriosta.. minä taas en, ja vittu sillä sipuli.

81. Shelton Benjamin
82. Robert Roode
83. Bobby Lashley
84. Andre the Giant
85. Fit Finlay
86. Masato Tanaka
87. Steven Regal
88. Jake Roberts
89. Sensational Sherri
90. Lance Cade
-------------------------------
91. Yoshihiro Tajiri
92. Shane Helms
93. Booker T
94. Rhino
95. [size=9]Batista[/size]
96. Scott Steiner
97. Perry Saturn
98. Jay Lethal
99. Abyss
100. MVP
----------------------------------------
#80: Shane Douglas

Douglas on mielenkiintoinen painija. Hän on hyvin karismaattinen ja painitaidotkin ovat kohdallaan. Hän ei ehkä loista erilaisilla hypyillä tai nopeilla liikkeillä, mutta tosiaan tuo karismaattisuus korvaa kyllä ne ilmalennot. Hän on uskomattoman hyvä heel. Harmi ettei ikinä päässyt loistamaan WWF:ssä tai WCW:ssä, sillä potentiaalia olisi todellakin ollut.


#79: Tommy Dreamer

Dreamer on myös mielenkiintoinen painija. Vaikka mies ei ehkä ole mikään kehäpsykologian mestari, on hän silti hyvin viihdyttävä painija. Varsinkin hardcorematseissa mies on loistava. Täytyy vielä muistaa, että hänellä on melkein yhtä hyvä sydän kuin Jim Rossilla.


#78: Hulk Hogan

Ah, on se aina yhtä ihanaa kun Hoganin tunnari soi ja mies kävelee kehään. Minulle Hogan ei herätä mitään muistoja, kun en painia 80- ja 90-luvuilla seurannut, mutta Hoganin matseja on aina mukava seurata. Hogan osaa ottaa yleisön ilmiömäisesti 'omakseen' ja hän osasi oikeasti painiakin aikoinaan.


#77: Claudio Castagnoli

Claudioon taisin tutustua viime vuoden puolella. Hän säväytti heti - mies on pitkä, mutta silti järkyttävän nopea. Claudiossa on hyvää myös se, että hän voi tehdä pienten painijoiden kanssa mitä ihmeellisimpiä spotteja, koska on itsekin kykeneväinen lennokkaisiin liikkeisiin. Tykkäsin myös paljon Claudion ja Heron tag teamista. Harmi kun ei ikinä päässyt WWE:n televisioon. Hänellä olisi voinut olla valoisa tulevaisuus WWE:n puolella.


#76: Mike Awesome

Awesome oli ennen minulle vain 'joku random-heppu', mutta kun tutustuin häneen enemmän, opin tuntemaan hänet mainiona painijana. Mies oli yllättävän nopea kokoisekseen ja omasi mukavan finisherin. Minusta Awesomekin olisi voinut olla jonain päivänä WWF:n tai WCW:n päämestari, mutta aina asiat ei mene niin kuin itse tahtoisi.


#75: Frankie Kazarian

Kazarianiin tutustuin joskus TNA:n alkuajoilla. Frankie iski heti ensi silmäyksellä. Hän on taidokas high flyer, mutta osaa myös tekniikkapainin jalon taidon. Tykkäsin myös erittäin paljon miehen tag teamista Matt Bentleyn kanssa. Saa nähdä mitä Kazarianille tapahtuu jatkossa, mutta toivon mukaan kaikkea hyvää. Btw, Kazarian näyttää ulkonäöltään ihan Scott Hallilta.


#74: Ted DiBiase

DiBiase oli varsin viihdyttävä niin singlepainijana, kuin Money Incorporationin johtajana. Hän oli hyvin karismaattinen ja osasi todellakin myös painia. DiBiasea olen kuitenkin nähnyt liian vähän. Hän saattaisi olla paremmalla sijalla jos olisin tutustunut hänen uraansa paremmin.


#73: Brent Albright

Tykästyin mieheen kovin hänen lyhyen WWE-runinsa aikana. Vaikka häneltä puuttui sitä, eikä hänellä ollut värikästä persoonaa, pysyi mielenkiinto korkealla katsellessani hänen otteluita. Mitä nyt vähän olen miehen Ring of Honorin otteluita nähnyt, en voi muuta kuin ylistää hänen taitojaan. Tässä miehessä piileää painin tulevaisuus.


#72: Dean Malenko

Malenkoon tutustuin aluksi KYR'issä. Sitten satuin näkemään jonkun matsin häneltä, mielenkiinto nousi ja latailin hänen otteluita. Malenko todellakin on loistava teknikko. Vaikka hän ei usein lennokkaita liikkeitä suorita, hän on vallan mukavaa katseltavaa kaikkine heittoineen ja ihmeellisine lukkoineen. Malenkon ja Benoit'n välistä ketjupainia ei voi muuta kuin rakastaa.


#71: Nate Webb

Kyllä, Nate Webb. Webbiin tutustuin joskus aikoja sitten kun katsoin jotain CZW:n random-matsia. Välittömästi mieleeni jäi loistava sisääntulo. Wheatuksen "Teenage Dirtbagin" soidessa taustalla ja Webbin tanssahdellen yleisön kanssa, nousee hymy auttamatta naamalle. Hän on myös ainoa UV-painija, johon olen tykästynyt. Webb tekee komeita liikkeitä ja ottaa kovia bumpeja, mutta eipä hänen painitaidoillaan voi liikaa kehuskella. Silti pidän Webbistä ja toivoisin että hän pääsisi piakkoin televisioon. Taitaa tosin olla melko turha toive.

"enska" kirjoitti:
Harmi kun ei ikinä päässyt WWE:n televisioon. Hänellä olisi voinut olla valoisa tulevaisuus WWE:n puolella.

HEEEY~

Hyvä homma ettei Claudio koskaan päässyt WWE:hen asti. Koska Claudio ROH:ssa ja muualla indyissä on kuitenkin parempaa, kuin mitä hän olisi WWE:ssä voinut saada aikaan.

Pitäisi varmaan itsekkin tässä päivittää listaa myöhemmin tänään.

Unohdinpa sitten kommentoida muiden listoja viimeksi ja nytkin tässä postissa jätän väliin, mutta kommentoin kunhan kaikki saavat nämä sijat 71-80 postattua.

100. Yinling
99. Hard Gay
98. Kikutaro
97. Bob Orton Jr.
96. Samoa Joe
95. Kevin Von Erich
94. Masahiro Chono
93. Juventud Guerrera
92. Killer Khan
91. Naomichi Marufuji
-----
90. Super Dragon
89. Sandman
88. Superstar Billy Graham
87. Ricky Morton
86. Tatsumi Fujinami
85. Scott Hall
84. Gary Albright
83. Scott Norton
82. Colt Cabana
81. Stark Adder
-----

80. Bret Hart
Kiinnostavat painijat voidaan jakaa yleensä muutamaan ryhmään kiinnostuksen syyn perusteella. Ensimmäisenä ne, jotka ovat sellaisia, jonka kaltainen haluaisin olla (esim. Flair). Toisena ne, jotka haluaisin kaverikseni (esim. Foley). Kolmantena erikoistapaukset, jotka eivät oikein sovi edellisiin kategorioihin, mutta tekevät vaan oman juttunsa erityisen kiinnostavasti ja hyvin. Tämä on Jim Cornetten jaottelun pohjalta vähän ehkä huonosti mukailtu kun en nyt löydä alkuperäistä juttua. En haluaisi olla mauttoman rumiin aurinkolaseihin ja pinkkeihin vaatteisiin pukeutuva painija (ei sillä, että pinkissä värissä olisi mitään vikaa tai että vain pukeutuminen ratkaisisi), joka ei juuri millään tavalla muuten erotu hahmonsa puolesta edukseen. Kaveriksi vaikkapa juuri Foley olisi selkeä valinta Bretiin verrattuna. Ja Bret ei varsinkaan erotu mitenkään erityisen kiinnostavana kolmanteen ryhmään pyrkijöistä, jos vertaa vaikka Adrian Streetiin tai Bruiser Brodyyn. Bret on näin korkealla, koska markkaan hänen loistavia painitaitojaan. Henkilönä hän ei kuitenkaan muuten kiinnosta ja hänen "The Best there is, The Best there was, and the best there ever will be" -jauhantansa ei oikein sovi facelle kun itse ainakin pidän sitä kovasti liioiteltuna. Ei vähemmän arvostava näkemykseni toki ole yksin Bretin vika. Hän vaan sattui 80-luvun puolivälistä alkaen painimaan aina niissä promootioissa, jotka eivät minua hirveästi kiinnosta. 80-luvun loppu ja 90-luvun alku WCW:ssä sekä 90-luvun loppu WWF:ssä olisi ollut paljon kiinnostavampi yhdistelmä.


79. Shelton Benjamin
Outoa sijoittaa Benjamin tähän väliin. En osaa kunnolla perustellakaan. Hän vaan parhaimmillaan toimii hienosti nuorena entisenä amatööripainijatyyppinä teknisyytensä, lennokkuutensa ja riittävän värikkään painityylinsä takia. Sellainen rooli pitäisi olla jollain melkein jokaisessa suhteellisen monipuolisessa promootiossa. Yleisö ei vaan häntä tarpeeksi kiinnostavana näe eikä Benjaminille taida mikään muu gimmick sopiakaan. Itse kuitenkin pidän ja pystyypä Benjamin vielä parhaimmillaan oikein hyviin matseihin kun vastustaja on sopiva.


78. Jack Brisco
Briscoista se kovempi. Suurin saavutus on varmasti NWA:n mestaruuden voitto kahteen kertaan, vaikka kausista toinen olikin enemmänkin jatkoa ensimmäiselle kun Giant Baba palautti (hävisi) vyön hänelle pian oman voittonsa jälkeen. Jack edusti omana aikanaan juuri tuota Benjamin-kommenteissa mainitsemaani entisen amatööripainijan roolia. Hänen sijoittaminen on vähän vaarallista kun en ole välttämättä häneltä tarpeeksi matseja nähnyt, jotta olisin saanut selkeän kuvan. Hän ei nimittäin ole hirveän värikäs tapaus, joten tutustuminen kestää kauemmin. Painijana oli erittäin taitava ja viihdyttävä, mutta haluan nähdä vielä jotain lisää, joten näin matalalla nyt. Arvostuslistalla Jack olisi erittäin korkealla ja vaikutti vielä varsin vaatimattomalta kirjansa perusteella. Jos ajattelen arvokasta ja herrasmiesmäistä mestaria, mieleen tulee Lou Theszin jälkeen ensimmäisenä Jack Brisco. Vähän samaa tuollaista kiertävän mestarin ominaisuutta näen nykypäivänä Bryan Danielsonissa, vaikka toki paljon pienemmässä mittakaavassa. Suosittelen Jack Brisco vs. Dory Funk Jr:ia AJPW:stä sekä samasta promootiosta Terry Funk vs. Briscoa.


77. Karl Gotch
Tekniseen painiin on lista painottunut tähän mennessä. Gotch oli vuorossa myös ikävällä tavalla jokin aika sitten kun kuoli 28.7. Hän oli ehkä kaikista paras tekninen painija tai yksi parhaista, mutta ei ehkä kaikista soveltuvin ammattipainiin kun laski viihdyttämisen sijaan kai tärkeimmäksi taidoksi pärjäämisen shootissa. Mutta se ei tarkoita, että Gotch tylsä vääntäjä olisi. Itseäni ainakin viihdyttää kovasti hänen eurooppalainen tekniikkansa ja hänestä välittyvä herrasmiesmäinen asenne. Sen ansiosta hänestä on helppo innostua, vaikka olisi nähnyt niin vähän matseja häneltä kuin minä olen. Hän on nykypäivän katsojan näkökulmasta piristävä etenkin kun itse en tarkasti eurooppalaiseen painiin ole tutustunut. Vaikka joku muu erittäin tekninen eurooppalainen viihdyttäisi Gotchia enemmän painillaan (yksi sellainen onkin vielä tulossa), ei kellään ole tätä Gotchin herrasmieskarismaa. Ja painihan on herrasmiesten laji. Ei parikymppisten lökäpöksypellejen. Suosittelen tämän foorumin video-osastolta löytyvää tag-matsia.


76. David Von Erich
Kolmeen parhaimpaan Von Erichin veljekseen pätevät perustelut voi vilkaista Kevin Von Erich -kommenteistani sijalta 95. Keviniin verrattuna David oli lahjakkaampi ja mahdollisesti tuleva iso nimi. Davidin yhteydessä on myös tavallista mainita, että hänestä kuulemma suunniteltiin NWA:n mestaria. Kuolema kuitenkin esti mestaruuskauden ja hankaloitti kovasti hänen lahjakkuutensa arvioimista kun parhaiden otteluiden piti olla vasta edessä. Tarpeeksi en ole Davidia nähnyt, mutta tuskin hän viidenkymmenen parhaan joukkoon nousisi, vaikka olisinkin.


75. Katsuyori Shibata
Kaikkien näiden sekaan tuntuu oudolta sijoittaa Shibata. Hän siis on freelancerina pyörivä harvemmin painiva mahdollisesti tuleva kova nimi, ainakin jos yrittää. En oikein Shibatan nykytouhuista tiedä kun hän on laajentanut mma:n puolelle eikä kai ainakaan isommissa promootioissa ole paininut vähään aikaan. Shibatan räväkkä shoot style -meno, loistava look, jännä karisma, mukavat taidot ja Akira Maedaa muistuttava, mutta vähemmän maltillinen katsojaa miellyttävä kusipäisyys iskee ainakin itseeni aika hyvin. En tiedä onko Shibata vähän liian korkealla vain siksi kun sattuu olemaan niitä harvoja lupaavalta tuntuvia japanilaisnuorukaisia ja saa helposti kiintiöpaikan korkealta. Toivottavasti hän aikoo jatkossakin painia, panostaa siihen ja lunastaa odotukset. Suosittelen viime vuoden lopulta NOAH:sta KENTA & Shibata vs. Akira Taue & Go Shiosakia ja muita NOAH:n tag-matseja KENTAn parina.


74. Tazz
Tazz on kivalla tavalla tyly. Eipä tässä muuta. Pidän.


73. Starbuck
Stark Adder -perusteluista moni asia pätee yhtä lailla Starbuckiin enkä lähde niitä toistamaan. Mutta sen verran vahvasti tietokoneen ruudunkin läpi välittyy miehen karisma, että en epäröi tätä sijoitusta yhtään. Erittäin viihdyttävä showmies sekä painijana että laulajana, pystyy hienoihin matseihin ja on erittäin tärkeä osa suomalaista painia. Kyl markkaan kovasti. Eniten suosittelisin samaa Starbuck vs. Adder -matsia mitä tuossa aiemminkin, mutta dvd:lle kuvatuista suosittelen Steve Corino vs. Starbuckia MayDay 2:sta, jos joku sen jostain onnistuu vielä saamaan.


72. Bryan Danielson
Danielson on mielestäni aika helposti nykypäivän paras indy-painija. Useimmiten moitteet tulevatkin karisman puutteesta, mutta se on vähän turhaa. Eihän Danielson erityisen karismaattinen ole, mutta muuhun indy-väkeen verrattuna kyllä. Karisma ei ole värikkyydessä tai promoissa vaan eleissä ja itsevarmuudessa. Vielä kun se kehittyisi vähän luontevammaksi. Danielson tuntuu liian perinteiseltä vaikkapa ROH:n kaltaiseen promootioon kun yleisö taas on näinkin moderni eikä mitenkään hyvällä tavalla. Ulkopuolisen näkökulmasta tuntuu kuin yleisö ja painija olisi eri tilanteista leikattu yhteen. Ei kai se silti huono asia ole, että yleisö tykkää. ROH:n show'ssa Japanissa taas Danielson toimi aivan loistavasti kun yleisö ei metelöinyt robottimaisesti, vaan oli jotenkin aidompi reaktiossaan. Suosittelen viime syksyltä ROH:sta Danielson vs. KENTA -matsia.


71. The Great Kabuki
Great Kabuki on aika vahvasti gimmickinsä takia tässä. Japanilainen Kabukihan siis tunnetaan poikkeuksellisesti paremmin edesottamuksistaan USA:n puolella etenkin 80-luvun alussa. Gimmickiin kuului maalatut kasvot, nunchakut ja mistit. Kabukia imitoiden syntyikin hänen kayfabe-poikansa Great Muta. Kabuki on samanaikaisesti mielenkiintoisella tavalla pelottava sekä vähän huvittava hahmo, ja toimii minuun mainiosti tuollaisena idästä tulleena heelinä vähän kuten Killer Khan. Matseja en ole nähnyt paljoa, joten tämä on niin korkea sijoitus kuin tällä kokemuksella voi olla.

"Jäbä" kirjoitti:
Itse aloitan kai tänään myöhemmin oman listan tänne, markittamisista painijoistani, se blogin lista oli siis arvostuslista. Editoin listan alun tähän viestiin sitten joskus.

Ei tähän enää pääse mukaan. Pilalle menee koko homma, jos porukkaa tulee vieläkin mukaan ihan milloin haluaa.

100. Trish Stratus
99. Gran Akuma
98. M.V.P
97. Scott D'Amore
96. Hotstuff Hernandez
95. PAC
94. SUWA
93. Tank Toland
92. William Regal
91. Christopher Daniels
90. Paul Burchill
89. Lance Storm
88. Matt Hardy
87. Dragon Kid
86. Carlito
85. Monty Brown
84. Chris Masters
83. Abyss
82. Tajiri
81. Kikutaro





80. Super Dragon
Super Dragon ei ole koskaan kuulunut suurimpiin suosikkeihini, mutta kyllä tämän miehen taidot on siitä huolimatta tunnustettava.
Stiffi paskiainen joka nosti Davey Richardsin tunnetuksi indypiireissä. Super Dragonin ROH visiitti ROH-CZW feudin aikana oli mielenkiintoinen, mutta loppui liian aikaisin. Toivottavasti mies kuitenkin vielä jonain päivänä palaisi Kunnian Kehään.
Dragonia katsoo yleensä ihan mielellään, mutta ei silti niin suuria tunteita herätä kuin monet paremmalta sijalta löytyvät. Uskon silti että nyt kuin olen aloittanut PWG:n seuraamisen niin SD:n sijoitus voisi nousta hyvinkin pian.


79. Rikishi
Rikishi jos joku on äijä. Mieshän nyt ei ole mitenkään erityisen hyvä painija, mutta silti todella huvittava hahmo ja yleisön suosikki.
Vielä painia Subilta seuratessa oli Rikishi yksi suurimmista suosikeistani, markitan.


78. Sara Del Ray
Heehee, listalle pääsee sittenkin toinenkin nainen. Naisten painia en siis kovinkaan tarkkaan seuraa ja välillä saatan jopa skippailla matseja.
Mutta kun Sara on kehässä niin olen liimautunut tuoliini. Ehdottomasti paras naispainija jonka otteluita olen nähnyt enemmän kuin kerran ja kaupan päälle vielä kauniskin. Bryan Danielson vs. Sara Del Ray, BOOK IT GABE!


77. Jerry Lynn
Vielä se vanhakin jaksaa. Tätä kirjoittaessa yritän kuitenkin muistella Jerry Lynnin prime aikoja enkä tämän hetken TNA säätöjä.
Todella taitava kaveri jolta myös puuttui se jokin. Paininut siitä huolimatta yhden historian parhaista ottelusarjoista Rob Van Damin kanssa eikä ollut ECW:ssa muutenkaan turha mies.


76. Brian Pillman
Flyin' Brian Pillman. Mies joka oli noin kymmenen vuotta aikaansa edellä. Jo Brian Pillman aikanaan näytti että ollakseen hyvä high flyer ei tarvitse heittää kymmentä volttia tai hyppiä korkeista paikoista.
Hyvin suoritetut korkeat splashit ovat usein paljon komeampia kuin suurin osa turhista tyylittely hypyistä, yksinkertainen on kaunista! Pillmanilla oli karismaa ja hän veti aina roolinsa todella hyvin. Wrestling ei olisi mitä se on nyt ilman Brian F'N Pillmania.


75. The Undertaker
Kuten Rikishiä, myös Undertakeria markitin suuresti Subilta seurattuna. Sittemmin muihin promootioihin ja parempiin painijoihin tutustuttuani se fanitus on hieman jäänyt, mutta uskallan varmaan tässä nyt kuitenkin jo sanoa ettei Takerin edellä tällä listalle ole kovinkaan montaa nykyistä WWE painijaa.
Arvostan Undertakeria suuresti hänen hienon uransa takia. Hän vetää roolinsa aina hyvin ja on paininut monet hyvät matsit ja feudit.


74. Rhino
Jos totta puhutaan niin kyllähän Rhino on nykyään kehässä hieman laiska. Hänen ottelunsa ovat silti edelleen ihan kivaa katsottavaa ja varsinkin muutamat hänen ECW ottelunsa ovat todella loistavia.
Halutessaan Rhino voisi edelleen olla maailman, tai ainakin mainstreamin kovin brawleri, eihän miehellä ole ikääkään kuin vasta vajaat 32 vuotta. Kunnon heel Man Beast gimmickiä kehiin ja Rhino takaisin huipulle!


73. Tully Blanchard
Häpeäkseni täytyy myöntää että Tully Blanchardiin tutustuin kunnolla vasta pari kuukautta sitten katsomani Four Horsemen dokkarin jälkeen, johtuen luultavasti siitä miten yllätten hänen uransa sitten lopulta loppui.
Tully oli täydellinen heel, hänellä oli ilmiömäinen tapa saada yleisö vihaamaan häntä. Tullylla oli koko paketti kunnossa. Hyvä promottamaan, hyvä kehässä ja sopiva look. Tully Blanchardista olisi voinut tulla iso nimi myös WWF:ssä tai WCW:ssä mikäli ura ei olisi tyssännyt reputettuun huumetestiin.
Jos Tully edes vähän kiinnostaa niin suosittelen etsimään PWT:stä 'Tully Blanchard pack'in' Se sisältää 6 hänen matsiaan. Tully muuten muodosti Arn Andersonin kanssa yhden historian parhaista joukkueista.


72. Davey Boy Smith
The British Bulldog, Davey Boy Smith oli aikanaan todella kova tekninen brawler. Mies paini urallaan monta hienoa ottelua, mutta kaikista parhaimpina pidän vääntöjä Bret Hartia vastaan. Bret tietysti saa vastustajan kuin vastustajan näyttämään hyvältä, mutta Davey Boy ei tarvinnut kantajaa saadakseen hyvän matsin aikaan. Hän oli varsin karismaattinen kaveri ja ehdottomasti yksi parhaista, joka ei koskaan voittanut sitä isointa mestaruutta.


71. Sting
The Icon, Sting. Sting on tehnyt todella hienon uran jolle mahtuu monta loistavaa ottelua ja feudia. Stingin WCW uraa ei nyt kuitenkaan lopulta ole tullut seurattua ja markitettua niin paljon että hän voisi kovinkaan paljon tätä korkeammalla olla.
Ottelusarja Ric Flairia vastaan oli ehdottomasti parasta mitä Sting on saanut aikaan.

Niin vähän ehtinyt olla koneella, että oikein vituttaa, on ollut 13 päivän työputkia, moninaisia kesäsekoiluja ja - ei siitä mihinkään pääse - laiskuutta. Tässä nyt sitten kuitenkin tämä, jälleen varsin lyhyenä, eikä mistään kuvista tietoakaan.

90. Sandman
Niin, Sandmanin viehätys nyt onkin jo parhaan mukaan koitettu selvittää. Hän onnistuu kaikella muulla toiminnallaan hankkimaan jo sellaisen fiiliksen päälle ottelun alkaessa, että puutteet painissa on korvattu ja katsoja voi vaan nojata taakse ja nauttia kuinka joku ottaa päihinsä.

89. Ted Dibiase
Nopeasti ajatellen listan painijoista se, jonka kokonaisia otteluita olen nähnyt kaikkein vähinten, ja kuten yllä, taaskaan en perusta tätä sijoittamista painin varaan. Enkä nyt tarkoita, että Dibiasea voisi sillä osin edes verrata Sandmaniin. Stablejen/Factioneiden johtajat ovat makuuni, kuten myös hyvät puhujat, Dibiase on yksi niistä, eikä suinkaan viimeinen tällä listalla. Joku voisi sanoa Dibiasesta vähän samaa kuin Goner D'Amoresta. Huomaa nyt Goner kuitenkin, että sijoiten DiBiasen sentään korkeammalle, siis jos kommenttiani vastustat.

88. Dean Malenko
Todella vaikea tapaus selittää, siis eihän periaatteessa Malenkossa ole mitään mihin tarttua, mitä markittaa. Ehkä se onkin juuri siinä. Tietenkin auttaa helvetisti, kun teet kaiken taidolla, tyylillä ja puhtaudella.

87. Kevin Nash
Aina viihdyttänyt minua tavallaan, mutta varsinainen viimeinen terä listalle pääsyyn löytyy viimeisen reilun vuoden aikana TNA:ssa. Ei taatusti yhtään huonoa segmenttiä koko aikanaan. Pitkään oli Impactissa aikoja jolloin Kevin Nash ja kumppanit tarjosivat parhaan annoksen viihdettä. Markkaamisen voisi sanoa olevan sitä kuinka tarkkaan kiinnittää huomiota kyseisen hahmon esiintymiseen, ja näin on Kevin listalla mukana.

86. Drake Younger
Uuden sukupolven ehkä paras ja eniten huomiota saanut hybridipainija. Eihän se sitä yleensä ole, mutta itseen iskee saakelisti ottelu, joka lähtee puhtaasta painista lentelyyn, perinteisistä aseista UV:n maailmaan. Ei voi mennä huonompaan suuntaan kun lähennytään Japanin tyyliä. Vuoden pushatuin painija CZW:ssä ja IWA MS:ssa, ja syystä.

85. British Bulldog
Ei oikein sanottavaa ole, ehkä siksikin, että viime näkemästä on synnillisen kauan. Tykkään.

84. Jody Fleisch
Jollekkin se on PAC, jollekkin Evans (täytyy tosin hieman nostaa Evansille hattua hahmotyöskentelystä erityisesti heel-aikoina), minulle innostavin "karismaton spottihoro" -luokan painija on Jody Fleisch.

83. Ian Rotten
Niinkuin Scott D'Amoren kohdalla, nytkin joudun tunnustamaan, että annan kameran takana tapahtuvan tekemisen vaikuttaa sijoittamiseen. En ole koskaan pitänyt Ianista painijana, mutta hänen asenteensa, taistelutahtonsa ja suorapuheisuutensa saa mieleeni Paul Heymanin, ja se jo sinäänsä on saavutus. Ianille löytyisi kiiteltävä niin monelta painijalta ja promootioltakin USA:n indyscenessä, että ei voi olla arvostamatta, ja myös kuunneltua todella tarkkaan mitä hänellä on kulloinkin sanottavana.

82. Scott Hall
En ole koskaan kauheasti kuullut mielipiteitä Hall'sta ja ajattelin jo vain nähneeni hyvällä tuurilla häneltä vain hyviä esiintymisiä, mutta onnekseni ainakin Goner on kanssani samaa mieltä.

81. Randy Orton
Peruja vanhoilta ajalta, 2004 hän oli smarkkiutuvalle painifanille kuuminta kamaa. Edelleenkin häneen vakaasti uskon. Vaikka huippusuoritukset ovat harvassa, Randy onnistuu kohtuu tasaisesti viihdyttämään. Vaikka ei hänen vikansa olekkaan, suurta rasitetta hänelle ja hänen panostukselleen tarjoilee aivan liian nopea nouseminen huipulle.

Näin.

80. Ultimo Dragon
Loistava painija. Ja varsinkin silloin muutamia vuosia sitten, Dragonin coolit painiasusteet saivat minut markittamaan häntä. Harmi, että UD:n WWE-ura jäi niin lyhkäiseksi, sillä hän oli loistava lisä CW-divisioonaan. Ei kai tässä muuta.


79. Perry Saturn
Kun näin ensimmäisiä kertoja Saturnia kehässä, niin ei hän kovinkaan suurta vaikutusta tehnyt, mutta siihen ehkä hieman vaikutti se, että hän oli tuolloin rakastunut moppiin. >_> Mmm, loistava gimmick todellakin. Onneksi kuitenkin tutustuin kohtuunopeasti myöskin Saturnin ECW-runiin, jolloin on taggasi John Kronuksen kanssa. Saturnin ja Kronuksen The Eliminators-joukkue on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkitiimeistäni. Saturn ja Kronus eivät todellakaan näyttäneet sellaisilta painijoilta, joita he kuitenkin kehässä olivat. He tekivät kehässä melkeinpä mitä vain ja heidän kemiansa toimivat loistavasti. Valitettavasti Saturn ei hirveän kauaa ECW:ssä viihtynyt, vaan hän siirtyi WCW:hen, jossa hän ei kuitenkaan hirveän hyvin erottunut massasta, sillä häneltä puuttui supertähden look ja karisma. Tämä numero 79 pitäisi ehkä olla The Eliminators, eikä Perry Saturn, mutta en halunnut ottaa joukkueita mukaan, ja jotenkin olen aina Saturnista pitänyt enemmän kuin Kronusista, joka ei valitettavasti listalle mukaan mahtunut.


78. Mike Awesome
Awesome oli todellakin nimensä mukainen painija


77. AMON
AMONhan oli FCF:ää edeltäneen Pro Wrestling Finlandian alkuaikojen suurin tähti, ainakin minun silmissäni. Valitettavasti joidenkin ongelmien takia AMON lopulta poistui PWF:stä (tosin teki lyhyen paluun vielä jossain vaiheessa), eikä häntä myöskään ole FCF:n kehissä näkynyt. Nykyään hän sitten "painii" SOB Wrestlingin riveissä. En edes muista, että mistä varsinainen markitukseni alkoi, mutta jo ensimmäisen näkemäni AMON-ottelun jälkeen hän oli minulle selvä ykkönen suomipainissa. Jotenkin vain hänen look, entrance ja äijämäisyys kehässä tekivät minuun suuren vaikutuksen. Ja hänestä myös aisti sitä tarvittavaa karismaa. Hän ei ole niin hyvä kehässä, kuin vaikka Adder tai Starba, mutta siltikin ole hänestä aina enemmän pitänyt. Olisi kiva vielä joskus nähdä AMON myös FCF:ssä, sillä eivät nuo SOB:n yhden matsin illat hirveästi innosta, mutta tuskinpa sitä tulee tapahtumaan.


76. Sabu
Jos pitäisi valita painija, joka vetää gimmickinsä kaikista uskottavimmin, niin Sabu olisi kyllä aika kärkipäässä. Sabu ei koskaan käyttäydy, kuin normaali painija, ja miksi käyttäytyisi? Sabuhan on The Suicidal, Homicidal, Genocidal, Death-Defying Maniac, eli näin yksinkertaisesti sanottuna hullu. Hänen entrancensa ovat aina mielenkiintoista seurattavaa, sillä vaikka hän olisikin face, niin hän esimerkiksi hätistelee ihmisiä pois ympäriltään, eikä muutenkaan käyttäydy kuin muut hyvikset. Tuo gimmickin loppuun asti vetäminen on minusta niin hienoa, että siinä ensimmäinen syy markitukseeni. Ja toinen syy? No tietenkin se, että Sabu on hemmetin viihdyttävä painija kehässä. Hullua high flyingia, kera pöytien ja tuolien = me likes. Nykyäänhän Sabu ei nyt enää elämänsä kunnosa ole, mutta 90-luvun puolella hän oli ehdottomasti yksi viihdyttävimmistä painijoista. Aina, kun Sabusta on puhe, niin jossain vaiheessa tulee esille ne kuuluisat botchit, mutta hei, täytyyhän niissä matseissa vähän jännitystä olla. Ja, ihan vaikka Nodachia varten tähän loppuun, oli se Sabu myös kova livenä.


75. Rhyno
Aina, kun Rhyno tule kehään, hänestä näkee, että hän on tosissaan ja vastustaja tulee saamaan kunnon selkäsaunan. Ja kukaan ei pysty niin hyviin agressiivisiin promoihin, kuin Rhyno. Varsinkin ne ECW-aikaiset promot. <3 Ja kehässä Rhyno on myös jotenkin niin hemmetin KOVA, että voi kuin markittaa.


74. Vader
It's time, it's VADER time! Todella harmi, että monille tulee Vaderista ensimmäisenä mieleen hänen viimeinen WWE-vierailunsa. >_> Eikä hänen WWE-aikansa 90-luvun lopussakaan ollut parasta Vaderia. Mutta oijoi, niitä 80-luvun lopun ja 90-luvun alun aikoja. Vader pystyi uskomattomiin otteluihin, vaikka ylimääräistä massaa löytyi vyötäröltä sellaiset kuusikymmentä kiloa. Hän ei varsinaisesti tehnyt kehässä mitään erityistä (paitsi nyt tietenkin Vadersault), mutta brawlasi paremmin, kuin lähes kaikki muut. Taitavat monsterit rokkaavat.


73. Chris Chetti
Chetti on taas sellainen painija, jonka markitukseen en edes keksi varnaista syytä. Jokin vain hänessä kolahti. Olisi kiva nähdä Chettiltä jotain uudempaakin materiaalia, sillä olen pääasiassa nähnyt häntä vain ECW:ssä, sekä hieman XPW:ssä.


72. D'Lo Brown
Hmm, mitäs hänestä nyt sitten kirjottaisi. Lähinnä tämä markitus johtuu 90-luvun lopun Brownista, jolloin hän oli yksi koko WWF:n mielenkiintoisimmista painijoista. Hemmetin karismaattinen, cool ja hyvä kehässä. Ja niin, Brown'han on Helsingistä.


71. Samoa Joe
Heh, muista vielä hyvin, kuinka muutama vuosi sitten pidin Samoa Joeta vielä todella yliarvostettuna painijana. En huonona, mutta yliarvostettuna. Sitten tuli nähtyä ne kuuluisat matsit CM Punkia vastaan, ja käsitykseni hänestä muuttui täysin. Kyllä hän melkeinpä sen kaiken hypetyksen arvoinen oli. Nyt voin kutsua jo itseäni aikamoiseksi Joe-markiksi, vaikka hän ei nyt tätä paremmalla sijalla kuitenkaan ole. Seuraavalla listalla varmasti sijoitus olisi jo paljon korkeampi. Markituksen syy on tietenkin se, että Joe on erittäin hyvä ja viihdyttävä kehässä, mutta hän vetää myös gimmickinsä TNA:ssa hienosti. Tulevaisuuden legenda.

Joopajoo. Olin tosiaan Helsinkissä ja Espanjassa ja kaikkealla mahdollisessa pari viime viikkoa, mutta nyt pitäisi olla paremmin aikaa tätäkin päivitellä :) Toivottavasti saadaan tätäkin taas vähän nopeammalla tahdilla jatkettua.

100. Daivari
99. John Cena
98. André The Giant
97. Sylvester Terkay
96. Masato Tanaka
95. Delirious
94. Human Tornado
93. Steve Corino
92. Shelton Benjamin
91. Frankie Kazarian / Kaz

90. Dragon Kid
89. Jimmy Wang Yang / Jimmy Yang / Akio
88. Sabu
87. Roderick Strong
86. Justin Credible
85. Jack Evans
84. Samoa Joe
83. The Sandman
82. Jim Neidhart
81. Big Show


80. Joey Mercury
Niin, Joey Mercury. Mercury on aina iskenyt Mercurystä ja Nitrosta enemmän. Jopa silloin kun tyyppejä lähes tulkoon osasin erottaa, Mercury toisinaan pisti silmään eduksensa. MNM vetikin ensimmäisen runinsa aikana monia todella hyviä otteluita, joista toki ei voida täysin Mercurya kiittää. Sitten viime vuoden JD:ssä MNM hajotettiin Mercuryn hyllyttämisen takia. Myöhemmin Mercury palasi, tällä kertaa paremmin tunnistettavana erilaisten hiustensa takia, ja MNM:kin teki paluunsa. Jälleen Mercury esitti monia viihdyttäviä otteita, ja Mercury tuntui koko ajan vain enemmän erottuvan edukseen vähitellen kyllästyttävän Nitron takaa. Harmi vain, että Mercuryn henkilökohtaiset ongelmat sitten johtivat lopulta miehen kenkimiseen. MNM oli hyvä joukkue, ja Mercury tuntui joukkueen viihdyttävämmältä jäseneltä, josta olisi voinut olla parhaassa tapauksessa vaikka kuinka huikeisiin otteisiin, loppuaikoina markitus kasvoi koko ajan suuresti. Miehen ECW-uraan en ole perehtynyt.


79. Carlito
Yksi ensimmäisistä SD'istä, jonka katsoin palattuani painin seuraamisen pariin vuonna 2004 sisälsi Carliton debyytin, jossa Carlito Caribbean Cool voitti tuolloin US-mestaruuden John Cenalta. Lähestulkoon tuosta lähtien markitin Carlitoa suuresti, huolimatta siitä että hän olikin voittanut yhden lempipainijoistani: John Cenan. Carlito kuitenkin loukkaantui aika nopeasti, mutta palasi myöhemmin ja siirrettiin Raw'han jne. Carliton markkaus on kulkenut minulla aina hieman aalloissa, jotka olisivat olleet paljon tasaisempia taatusti ilman Carliton WWE-uran alkuvaiheen loukkaantumista sekä typerää face-turnia. Paluun jälkeen markitin Carlitoa jälleen suuresti, mutta into alkoi vähitellen laskea. Carliton face-turn tuntui ensin hyvältä idealta, mutta se tekikin Carlitosta paljon tylsemmän, ja miehen heel-turnin alkukaan (jota kerkesin nähdä ennen WWE:n katsomisen lopettamista) ei tuntunut enää niin hyvältä kuin alkuperäinen heel-Carlito. Joka tapauksessa Carlito on cool, ja kyllä häntä markitan edelleenkin, vaikka olen enemmänkin hänestä aikoinaan pitänyt.


78. Gangrel
Gimmick. Oikeasti. Ei Gangrel koskaan mikään ikimuistoinen painija ole ollut millään osa-alueella taatusti, enkä häneltä edes hirveästi ole nähnyt. Mutta kuinka voi oikeasti olla markittamatta miestä, jolla on tämmöinen gimmick? Gangrel iski heti ensinäkemältä kaikessa kummallisuudessaan täysin, ja en ole edes kerinnyt tosiaan nähdä häneltä tarpeeksi, että olisin voinut kyllästyä. Gangrelin markitus lepää täysin siis gimmickin varassa, mutta se Gangrelissa sitten onkin loistavaa. Ei tätä sen paremmin oikeastaan voi selittää. Gangrelin hahmo on vain mahtava.


77. Charlie Haas
Niin, Charlie Haas on listallani seuraavana. Haasin otteita olen nähnyt moneen kertaan enkä osaa tarkkaan sanoa milloin miestä varsinaisesti aloin markittamaan. Se tapahtui kuitenkin jo ennen miehen viime vuoden WWE:hen paluuta, koska Haasin paluuta odotin todella paljon tuolloin. Alku näyttikin hyvältä (voitto Benjaminista sun muuta), mutta sitten Haasih push kuihtui kasaan täysin ja mies joutui lopulta joukkueeseen Visceran kanssa. Siitä huolimatta Haasin harvat esiintymiset Raw'ssa piristyttivät, vaikka siinä samalla joutuikin katsomaan Visceraa. Sittemmin WGTT teki paluunsa loppuvuodesta, joka sytytti jälleen entistä suuremman innostuksen minussa, mutta aika laimeaa on ollut miesten menestys sittenkään. Harmin paikka, koska Haas osaa todellakin painia ja joku hänessä on sytyttänyt aina. En osaa tarkalleen sanoa mikä, mutta jo pitkään Haasia olen aina tasaisesti markittanut.


76. Chris Hero
Ja jälleen yksi valinta listalle, joka varmaan ei kaikkia miellytä. Jotkut pitävät Herosta todellakin paljon, ja jotkut taas suorastaan tuntuvat inhoavan miestä. No, itse en ole koskaan miehen kaikkein suurimpiin faneihin kuulunut, mutta heti ensinäkemältä joku Heron tyylissä miellytti selvästi. Osansa oli taatusti loistavalla Heron ja Claudio Castagnolin Kings of Wrestling -joukkueella, mutta myöhemmin kun olen Heroa nähnyt, on markitus vain kasvanut. Mies ei ole todellakaan huono kehässä ja kokoisekseen varsin mielenkiintoinen tapaus. Lisäksi Heron koko olemus on jotenkin erikoinen. Herostakaan en sen tarkemmin osaa sanoa, miksi häntä markitan. Joku vain alusta asti on Herossa miellyttänyt, toisaalta toisinaan kyllä tyyppi tuntuu hieman tylsältä.


75. Arn Anderson
Joo-oh. Supermac sanoi oikeasti jo kaiken, mitä minäkin olisin Arnista sanonut ylempänä. Heti ensivaikutelma Arn Andersonista oli se, että kyseessä on ÄIJÄ. Andersonilla oli asennetta vaikka muille jakaa, ja se välittyi kyllä kaikesta miehen tekemsiestä. Olen nähnyt Andersonin esiintymisiä suorastaan häpeällisen vähän, ja voikin olla että jos häneltä enemmän olisin nähnyt, olisi hän listallani korkeammalla. Tämän paljon korkeammalle en kuitenkaan uskalla nyt Andersonia nostaa, koska sen verran vähän olen hänen esiintymisiä katsellut. Todellinen Äijä kuitenkin kyseessä, joka hallitsi kaiken tarpeellisen. Ja se Spinebuster todellakin on kova.


74. (Fit) Finlay
Finlaylta en ole oikeastaan paljon muuta nähnyt kuin miehen WWE-esiintymisiä. Aikoinaan kun tämän jo varsin kokeneen painijan debyyttiä mainostettiin hypevideoilla SD'ssä en vielä innostunut tyypistä suuremmin, mutta lähes heti Finlayn debyytistä lähtien joku hänen tyylissä iski. Finlayllakin oli tavallaan vähän samanlaista asennetta ja tekemisen meininkiä, ja hänelle ei ollut tungettu edes mitään typerää gimmickiä. Hyvin yksinkertainen hahmo, joka toimi hyvin Finlayn tapauksessa. Lisäksi Finlay ei todellakaan ole mikään huono painimaan, ja hän vetikin monia varsin hyviä otteluita. US-mestarinikin Finlay toimi varsin mainiosti, ja kaikin puolin Fit Finlay oikeasti hallitsee tämän bisneksen tärkeät osa-alueet. Varsin hyvä lisä nyky-WWE:ssä useampaakin osa-aluetta ajatellen.


73. Spanky / Brian Kendrick
Niin.. Nykyisin WWE:ssä Brian Kendrickinä tunnettu heppu. Aika pian WWE:hen paluunsa jälkeen Kendrick taisi muodostaa Paul Londonin kanssa joukkueen, joka kuitenkin tuolloin toimi vielä täytenä jobbarijoukkueena käyden välillä mm. Gyminin murskattavana. Kuitenkin jo tuolloin Kendrick (samoin kuin London) viihdyttivät suuresti sillä high-flyingillaan. Londonin lisäksi Kendrickkin tuntui tavallista taitavammalta lentelijältä WWE:n rosterissa, ja myöhemmin kun hän pääsi esittämään lisää taitojaan monen miehen cruiserweight-otteluissa, olin vakuuttunut. Sittenpä Londonin ja Kendrickin joukkue saikin yllättäen pushia, joka lisäsi vain Kendrickin markkausta. Kendrick ja London painivat monia todella hienoja otteluita, ja joukkueesta (sekä sen jäsenistä) tulikin yksi suurista suosikeistani nykypäivän WWE:ssä. Kaikin puolin taidokas tyyppi on kyseessä. Kaksikosta vähän vähemmän kuitenkin Kendrickiä ehkä markitan.


72. Raven
Raven on myös erittäin mielenkiintoinen hahmo. Ensimmäinen ottelu, jonka näin Ravenilta oli Wrestlemania X-Sevenin Hardcore-mestaruusottelu Raven vs. Big Show vs. Kane. Ottelu oli näin omasta mielestäni jopa varsin viihdyttävä, ja Raven tuossa otti suhtellisen tyylikästä bumppia. Toki Ravenin WWE-ura ei muuten koskaan kovin kummoinen ollut, vaikka hän nyt lähes 30 kertaa Hardcore-mestaruuden voittikin. ECW:ssä (esimerkiksi) sen sijaan Raven pääsi näyttämään oikeasti taitojaan, ja nähtyäni miehen ECW-esiintymisiä, lisääntyi hänen markittaminen selvästi. Nykyisin TNA:ssa Raven kyllä alkaa olla lähinnä varjo entisestään, mutta ennen tämä erittäin mielenkiintoinen hahmo on ollut varsin taidokas tyyppi, ja niin mielenkiintoinen tapaus että kyllä häntä vain on markitettava.


71. Johnny Stamboli
Heh.. Tämänkertaisen listan päättääkin aika jännä nimi. Varmasti lähes kaikki kyllä tietävät Johnny Stambolin, joten ei hän mikään tuntematon tapaus ole. Mistä syystä minä sitten häntä oikeastaan markitan? En ole edes nähnyt Stambolilta kauheasti esiintymisiä (no, enemmän kyllä kuin muutamilta muilta häntä aikaisemmin listalla olleilta), mutta Stamboli kuuluu myös niihin, joita jostain syystä markitti heti alussa. Tai no, oikeastaan minä lähinnä markitin FBI:tä, jonka viimeisiä esiintymisiä näin juuri vuonna 2004, jolloin palasin siis painin seuraamisen pariin. Tuolloin FBI pyöri vielä vähän aikaa SD'ssä ennen kuin sitten ainakin Stamboli sai kenkää vuoden 2004 rosterinsiivouksessa. Tämä harmitti minua suuresti, koska FBI:stä oli jotenkin kerinnyt muodostua minun yksi suurimmista suosikeistani (en edes tajua kuinka se on niin lyhyessä ajassa kerinnyt olla mahdollista), ja juuri Stamboli jotenkin nousi FBI:stä suuremmaksi suosikikseni. No, tuon jälkeen en ole kyllä paljoa Stambolilta nähnyt, joten hänen sijoituksensa on myös listalla tippunut aika paljon siitä, mitä se olisi vuonna 2004 voinut olla. Harmi sinänsä.. Kai.

Jep, lisää sitten taas joskus.

"Captain Charisma" kirjoitti:
Tully muuten muodosti Arn Andersonin kanssa yhden historian parhaista joukkueista.

Kyllä! Tämän kommenttini deletoin, jos joskus hamassa tulevaisuudessa aletaan tag teameja listata, mutta tässä vaiheessa uskallan sanoa, että Tully ja Arnin joukkue saattaisi olla kenties ykkösenä minulla. Poikkeuksellisesti olen nähnyt heidän tiimiltä matseja enemmän WWF:stä Brain Bustersina kuin NWA:sta, mutta silloinpa oli tag-paini myöskin WWF:ssä parhaimmillaan.

"Risbe" kirjoitti:
89. Ted Dibiase
Nopeasti ajatellen listan painijoista se, jonka kokonaisia otteluita olen nähnyt kaikkein vähinten, ja kuten yllä, taaskaan en perusta tätä sijoittamista painin varaan. Enkä nyt tarkoita, että Dibiasea voisi sillä osin edes verrata Sandmaniin. Stablejen/Factioneiden johtajat ovat makuuni, kuten myös hyvät puhujat, Dibiase on yksi niistä, eikä suinkaan viimeinen tällä listalla. Joku voisi sanoa Dibiasesta vähän samaa kuin Goner D'Amoresta. Huomaa nyt Goner kuitenkin, että sijoiten DiBiasen sentään korkeammalle, siis jos kommenttiani vastustat.

Syytä onkin sijoittaa!
Ei voisi kukaan sanoa DiBiasesta samaa kuin D'Amoresta. En kyllä edes muista mitä kaikkea D'Amoresta sanoin, mutta jos ärsyttävyydestä on kyse, niin silloin sanoja katsoisi väärää DiBiasea eikä osaisi ottaa huomioon DiBiasen loistavaa uraa ennen WWF-aikaa, jolloin hänessä ei juurikaan ollut sellasia ominaisuuksia, jotka voisivat ärsyttää ketään. Ja DiBiasellahan oli ihan kaikki mitä painijalta vaaditaan, joten hänestä ja D'Amoresta ei kannattaisi puhua edes samassa lauseessa. Ei sillä, että hän minunkaan ihan ykkössuosikkeja olisi.

"Risbe" kirjoitti:
87. Kevin Nash
Aina viihdyttänyt minua tavallaan, mutta varsinainen viimeinen terä listalle pääsyyn löytyy viimeisen reilun vuoden aikana TNA:ssa. Ei taatusti yhtään huonoa segmenttiä koko aikanaan.

Itse en ole nähnyt vielä yhtään hyvää . Tosin en osaa Nashissa nähdä muutenkaan yhtään mitään hyvää.

"Risbe" kirjoitti:
84. Jody Fleisch
Jollekkin se on PAC, jollekkin Evans (täytyy tosin hieman nostaa Evansille hattua hahmotyöskentelystä erityisesti heel-aikoina), minulle innostavin "karismaton spottihoro" -luokan painija on Jody Fleisch.

Kyllä! Ei siis millekään Evans-kehulle, vaan Fleischille. Tai no oikeastaan spottiväestä pidän sen verran vähän, että en viitsi liikaa kehua, mutta Fleisch on niitä harvoja, jotka ovat mieleeni. Tosin merkitystähän on kovasti sillä, että hänen, Daniel Sebastianin ja Jonny Stormin 3-way spotfest on yksi viihdyttävimmistä livenä näkemistäni matseista. Siksi on jotenkin helpompaa pitää hänestä ja Stormista. Mutta juu sen verran uskallan sanoa, että Fleisch ei ole kuitenkaan omalla listallani.

"Supermac" kirjoitti:
73. Chris Chetti
Chetti on taas sellainen painija, jonka markitukseen en edes keksi varnaista syytä. Jokin vain hänessä kolahti. Olisi kiva nähdä Chettiltä jotain uudempaakin materiaalia, sillä olen pääasiassa nähnyt häntä vain ECW:ssä, sekä hieman XPW:ssä.

Taitaapa olla yllättävin nimi tähän mennessä.

"enska" kirjoitti:
95. Batista

Olit ihan vahingossa laittanut tuon Batistan pienellä tekstillä, joten ajattelin auttaa ja suurentaa.

80. DDP
- Vaikea sanoa DDP:stä mitään hyvää. Jokin kuitenkin vetää tämän miehen silmissäni tähän overness-listaan. Taidoiltaa mies oli täyttä paskaa, eikä mikrofonikaan ollut miehen paras puoli. Ainakin hyvää biisiä sen sisääntulomusiikki kopsas.

79. Chris Harris
- TNA:n parhaan Tag Teamin toinen puolisko. Yksittäisenä ei kiinnostaisi yhtään, mutta Stormin kanssa miltein jo legendaarinen. TNA:sta löytyy siis jotakin hyvääkin, eh?

78. James Storm
- TNA:n parhaan Tag Teamin toinen puolisko. Yksittäisenä ei kiinnostaisi yhtään, mutta Harrisin kanssa miltein jo legendaarinen. TNA:sta löytyy siis jotakin hyvääkin, eh?

77. Abyss
- Tjaa, Abyss on mielenkiintoinen hamo ja tämä on niitä hyviä puolia mitä voisi TNA:sta ottaa esille. Toisaalta tunnelmaa latistaa aina se fiilis: "Vittu tämä on jo nähty, Kane did it." Abyss vaan WWE:hen feudaamaan Kanen kanssa, niin mies jäisi historiaan edes jonkunlaisena nimenä.

76. Sting
- Iki-WCW petti meidät kaikki liityttyään TNA:han, hyi vittu. Sting ei ole koskaan ollut minusta mikään ihmeellinen hahmo, ei kiinnostava eikä mikään paskakaan tosin. Painitaidot nyt oli ihan hyvää luokkaa, mutta jooh.. tylsät feudit WCW:ssä Hogania ja kumppaneita vastaan rasittivat liikaa, eikä mies saanut näyttää taitojansa kun hän oli parhaassa tikissä. Yllätyksen te löydätte sijalta 61 ja se saa varmasti teidät kommentoimaan taas jotain paskaa..

75. Al Snow
- Vittu Head! HEAD ! HEAD! HEAD! HEAD! Al Snow jos kuka, olisi ansainnut WWE:n mestaruuden, eikä mitkään hemmetin Mysteriot ja Kikkelit. Tiedän, että mies ei näytä WWE:n mestarilta, mutta näyttikö Mysterio? Ei. Näyttikö Guerrero (Guerrero tosin osasi painia)?

74. John Zandig
- FUCK-FUCK-FUCK AND FUCK! CZW:n johtoportaasta.

73. Andre The Giant
- Sopivan pelottavan näköinen sopivassa ajassa.

72. Dean Malenko
- Pitkä ura, mutta vähän "tehoja". Ihan hyvin joskus nuorempana väänsi ja kyllähän miestä seurasi mielellään, varsinkin Four Horsemenin ajoilla kaveri oli kiitettävää kamaa.

71. Rick Steiner
- Koiramainen painija, wuh wuh! Taistelut nWo:ta vastaan jäivät mieleen parhaiten kyseisestä hepusta. Muuten en nyt pidä kovinkaan erikoisena sällinä, mutta pakko mainita hyvän veljes_tag_teamin takia.

100. Yinling
99. Hard Gay
98. Kikutaro
97. Bob Orton Jr.
96. Samoa Joe
95. Kevin Von Erich
94. Masahiro Chono
93. Juventud Guerrera
92. Killer Khan
91. Naomichi Marufuji
-----
90. Super Dragon
89. Sandman
88. Superstar Billy Graham
87. Ricky Morton
86. Tatsumi Fujinami
85. Scott Hall
84. Gary Albright
83. Scott Norton
82. Colt Cabana
81. Stark Adder
-----
80. Bret Hart
79. Shelton Benjamin
78. Jack Brisco
77. Karl Gotch
76. David Von Erich
75. Katsuyori Shibata
74. Tazz
73. Starbuck
72. Bryan Danielson
71. The Great Kabuki
-----


70. Super Crazy
En välitä keskimääräisestä cruiserweight-painijasta enkä yleensä luchadoreista. Super Crazy taas osaa erottua noista ryhmistä erilaisena, kiinnostavana ja varsin persoonallisena tapauksena. Näkemäni erityisen hyvät matsit ovat jääneet ehkä ECW:hen, mutta vaikka WWE:ssä vastassa olisi kuka tahansa turhake kuten Chris Masters tms. niin ainakin Crazy viihdyttää ihan joka kerta. Se on harvinaista nykyään. Suosittelen matseja Tajirin kanssa.


69. The Sheik
Sheik on tietysti taas näitä, jotka eivät ole painitaidollisten ansioiden takia mukana. Mutta maailmassa pitää olla erilaisia painijoita, jotta ei kyllästy, ja Sheik on erilaisuutensa takia näin korkealla. Tokihan sheikejä ja muista sekopää-gimmickejä on ollut reilusti, mutta ei näin kovien painijoiden keskuudessa ja uskallan vain yhden vastaavantyyppisen painijan nostaa Sheikin edelle kun taas suurin osa ei yllä lähellekään. Tämä näkyy myös siinä, että The Sheik oli etenkin 60- ja 70-luvuilla yksi maailman suurimmista draweista. Olisihan hänestä pahaakin sanottavaa, mutta tässäpä onkin kyse markkauksesta ja huomioin vain viihdyttämiskyvyn enkä kykyjä tai reiluutta promoottorina. Suosittelen All Japanista The Sheik & Abdullah the Butcher vs. Terry Funk & Dory Funk Jr. -matseja.


68. Trevor Murdoch
WWE:ssä ollaan siinä tilassa, että Raw'ta katsellessa odotan eniten Trevor Murdochia (ja Cadea). Vaikka tuo kertoo jotain yleisestä talentin puutteesta, ei Murdochin mahtavuutta pidä väheksyä. Hän on kuin tullut 20-30 vuoden takaa, mutta ei vaikuta huonolla tavalla vanhanaikaiselta (voisiko kukaan vaikuttaakaan?) vaan on tuollaisenaan valtavan piristävä ilmestys. Murdoch on myös yksi WWE:n parhaista heeleistä ja on WWE:n parhaassa tag teamissa. Täytyy Cadeakin kehua vähän eli yhdessä he ovat erittäin toimiva kaksikko. Toimivatpa lisäksi tuollaisena tiiminä loistavasti WWE:n face-tiimejä vastaan (ainakin Hardyt, Londrick ja Cryme Tyme, mutta Cryme Tyme on niin surkea tiimi, että pilaa muuten hyvän asetelman).


67. Johnny Saint
Johnny Saint oli brittiläinen tekniikkapainija ja varmaankin ihan yksi maailman parhaista. Hän ei USA:ssa mitään koskaan saavuttanut (ei välttämättä paininut ollenkaan siellä) ja Japanissakin hyvin vähän (sielläkin kenties vain uran loppupuolella, en tiedä tarpeeksi), joten Saint ei ole niitä useimmiten esille tulevia nimiä. Hänessä viehättää vähän samat asiat kuin Karl Gotchissa eli herrasmiesmäinen ja eurooppalaisille tyypillinen näppärä tekninen tyyli. Saintilla on esimerkiksi kyky irrottautua otteista aivan käsittämättömillä ja humoristisilla, mutta silti aivan uskottavilla kikoilla. Hän saa helposti katsojan vakuuttuneeksi siitä, että on teknisesti ylivertainen vastustajaansa verrattuna, mutta ei siten, että saisi vastustajansa näyttämään huonolta. Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin en ole varma toimisiko hän hymyilevänä ja herrasmiesmäisenä sitten vähän rajummissa taisteluissa. Saintia upin joskus tulevaisuudessa, joten suosittelen lataamaan sitten niitä matseja.


66. Harley Race
Racen sijoittaminen on hyvin hankalaa, vaikka hän on olemukseltaan juuri sellainen mitä kiinnostavalta painijalta toivon. En kuitenkaan ole nähnyt häneltä tarpeeksi matseja uran parhailta vuosilta, joten en uskalla sijoittaa tämän korkeammalle. Race kun on nimenomaan maltillinen ja pitäisikö sanoa järjestelmällinen painija, jonka tyyliin ei ole kaikista helpointa sopeutua etenkin kun on tottunut nykyisen painimaailman (tai no etenkin indyjen ja monesti TNA:n) hallitsemattomaan kaaokseen. Mutta Race on uskottava, tyly, viihdyttävä ja joka tapauksessa oikein hyvä painija, joten ansaitsee paikkansa ja luultavasti paljon enemmänkin.


65. Steve Corino
Osa Corinon viehätystä on vähän sama asia kuin Trevor Murdochilla. Corino on old schoolimpi ilmestys indyissä ja samalla vähän muistuttaa siitä miksi indyt eivät muuten juurikaan iske. Kun miettii vaikkapa Corinoa ja Alex Shelleytä, pistää surettamaan kun indyissä ei ole melkeinpä ketään muuta tunnettua Corinon kaltaista, mutta on sata Shelleytä. Corinosta pitämistä edistää myös se, että on helpompaa pitää painijoista, jotka on kokenut livenä ja joista on sitä kautta hyvät muistot. Kolme kertaa olen kai Corinon Suomessa nähnyt ja kaksi noista tapahtumista on kaksi parasta livenä näkemääni painitapahtumaa. Mutta tässä seurassa ei pärjätä vain erottuvaisuudella tai muistojen luomisella eli onhan Corino myös mainio painija ja ainakin nykyajan mittapuulla erittäin karismaattinen.


64. Wahoo McDaniel
Wahoo niukasti ylittää sen rajan, että olen nähnyt häntä riittävästi ja uskallan ottaa hänet mukaan listalle. Mutta en ole nähnyt häntä niin riittävästi, että osaisin kunnolla arvioida, joten hänkin on vähän varovaisella sijoituksella. Wahoo oli siis nuorena mainio urheilija vähän joka lajissa mitä harrasti. Hän pelasi jenkkifutista ja sen ollessa tauolla paini. Lopulta siirtyi NFL:stä kokonaan ammattipainijaksi ja ilmoitti painin olevan vaikeampaa ja fyysisesti vaativampaa. Painijana hänestä tuli yksi parhaista ja suosituimmista. Olisi mahdollisesti päässyt ihan NWA:n mestariksi, jos hänellä ei olisi ollut mainetta vähän villinä tapauksena. Minun silmissäni Wahoo on selkeästi paras intiaani-gimmickiä käyttäneistä (tosin se ei ole vain gimmick). Oikeastaan olemuksensa, tyylinsä ja tylyytensä ansiosta aivan täydellinen. Tatanka on ihan paperia Wahoon rinnalla ja eipä Strongbow'tkaan ole innostaneet sen vähän perusteella mitä olen nähnyt.


63. Iron Sheik
Iron Sheikiä olen nähnyt yllättävän rajoitetusti ja harmittaa etenkin kun 70-luvulta eli kuulemma hänen parhaalta ajaltaan en ole nähnyt lähes mitään. Sen sijaan olen nähnyt melkeinpä kuuden tunnin verran matseja sekä haastatteluja hänen ja Sgt. Slaughterin feudista ja ne ovat aivan loistavia. Toki siinä heillä oli aivan loistava asetelma ja rajut matsit tukivat sitä asetelmaa täydellisesti, mutta en usko Sheikin hyvyyden rajoittuneen tuollaiseen. Siispä loistavan karismansa ansiosta hänen gimmick toimi ja hän osasi käyttää sitä roolia oikealla tavalla painissaan, jossa ei välttämättä ollut parhaita, mutta riittävän pätevä. Enempää en tuontyyppiseltä painijalta vaadi. Suosittelen Iron Sheik vs. Sgt. Slaughter boot camp -matsia Madison Square Garnedista vuodelta 1984. 80-luvun paras WWF-matsi se.


62. Akira Taue
Taas samaa jauhan eli Tauen sijoittaminen oli myöskin hyvin hankalaa. Syy on kuitenkin eri, koska olen nähnyt häneltä tarpeeksi matseja, mutta en vieläkään ole ihan varma kuinka hyvä ja tärkeä juuri hän oli niissä. Tauehan siis oli osa Four Corners of Heavenia eli neljää kovinta 90-luvun All Japanin nuorta painijaa Misawan, Kawadan ja Kobashin kanssa. Ongelma on siis se, että Taue on noista mielestäni selvästi heikoin, mikä ei kuitenkaan ole loukkaus, koska muut kolme olivat kenties kolme 90-luvun parasta painijaa maailmassa. Eli noin kovassa seurassa olevan painijan kykyjä on hankala arvioida, vaikka Taue ehdottomasti hoiti oman osuutensa loistavasti. Jotain kertoo se, että Taue viihdyttää nykyäänkin kovasti, vaikka on reilusti uransa ehtoopuolella eivätkä kanssapainijat ole niin kovia kuin ennen. Siispä Taue asettuu nyt tukevasti tähän. Suosittelen melkeinpä kaikkea Tauea mitä 90-luvun All Japanista löytää, etenkin jos mukana on ainakin yksi noista kolmesta muusta.


61. Masato Tanaka
Taas kymmenen porukan viimeistä lähestyessä on perustelut huonontuneet entisestään, joten en nytkään osaa kunnolla Tanakasta mitään järkevää sanoa. Hän on kuitenkin se, joka on edustanut japanilaista sitkeyttä niiden isojen promootioiden ulkopuolella ja ihan USA:ssakin asti. En tiedä erottuisiko hän näin hyvin edukseen, jos olisi vaikkapa All Japanissa ja NOAH:ssa uransa paininut, mutta en viitsi sitä spekuloida, koska yhtä hyvin olisin voinut miettiä olisiko All Japanin parhaimmisto toiminut USA:ssa. Tanaka toimii sellaisena kuin on, oli matsissa mukana aseita tai ei. Toki aseelliset matsit muistetaan parhaiten eikä ihme. Selkein viehätys Tanakassa on lienee se ristiriita, että hän on perusjampan oloinen ja näköinen, mutta tyylinsä ja sitkeytensä puolesta vastakohta. Suosittelen tietysti eniten niitä otteluita Mike Awesomea vastaan.

#70: Simon Diamond

Simon Diamondiin törmäsin ensimmäisen kerran pelatessani joskus kuusi vuotta sitten ECW:n Anarchy Rulz -peliä. Jostain syystä hänestä muodostui yksi pelin lempihahmoistani. Kuitenkin vasta vuoden 2003 paikkeilla otin hänestä enemmän selvää. Minulle selvisi, että Diamond on mainio ja karismaattinen painija. Harmi kun hän ei saa tv-aikaa Total Nonstop Actionissa.

#69: Scott Hall

The bad guy! Razor Ramon-gimmick oli loistava. Mies oli pitkä, laiha ja omasi Joey Ryaninkin omia upeammat rintakarvat. Hänellä oli myös komea finisher, jonka näkemistä odotti koko ottelun ajan. Hall oli myös mikissä erinomainen taituri. Yksi harvoista painijoista jotka iskevät minuun pelkän lookin, finisherin ja karisman takia. Toki hän oli 90-luvun puolivälissä monea muuta ME-painijaa taidokkaampi, muttei siltikään mikään kehän kuningas. Mielelläni hänet näkisin vielä WWE:ssä, vaikka ikä alkaakin jo painaa.

#68: Chris Chetti

Chris Chettiin tutustuin myöskin pelatessani tuota ECW:n Anarchy Rulzia. Vuosi sitten kiinnostukseni Chettiin leimahti liekkeihin nähtyäni muutamat wanhat ECW:n PPV:t, joissa Chetti esiintyi. Eniten olen silti Chettin työskentelystä nauttinut ECW:n ulkopuolella. Hän ei mässäile ylenpalttisesti erilaisilla spoteilla, vaan painii.. hmm.. coltcabanamaisesti. Chetti on myös mahtava heel, joka saa yleisön raivostumaan.

#67: Stevie Richards

Stevie on aina ollut lähellä sydäntäni. Stevie on karismaattinen, taidokas ja hauska. Hänestä olisi voinut kehkeytyä ECW:n oma Shawn Michaels vuonna 1996, mikäli hän ei olisi toiminut Ravenin huorana eikä olisi kaveerannut Blue Meanien kanssa. Parasta settiään Richards tosiaan veti juuri ECW:ssä. Tosiaan, Stevie on oikein viihdyttävä painija.

#66: Davey Boy Smith

Tämä British Bulldogeista taidottomampi osapuoli on aina kiehtonut minua. Davey oli vahva ja iso, sekä tarpeeksi nopea ja karismaattinen ollakseen viihdyttävä. Luultavasti olisi noussut paremmallekin sijalle mikäli tag teameja olisi voinut listata yhdessä. Hieno painija.

#65: The Big Show

Maailmassa ei ole montaa Big Show'n kokoista painijaa, eikä monikaan niistä ole kykeneväinen yhtä laadukkaisiin otteluihin kuin Showster. Big Show oli todellakin kokoisekseen uskomattoman nopea, tekninen ja hän osasi myös ottaa yleisön omakseen. Vielä kun tuohon pakettiin lisättiin miehen karisma, niin olisihan sen voinut arvatakin että mies tulee joskus voittamaan jokaisen "suuren" mestaruuden (WWE, WCW, ECW). Toivottavasti nähdään miestä vielä joskus.

#64: Justin Credible

Myös tähänkin ECW-originaaliin tutustuin siinä samaisessa Anarchy Rulz-pelissä. Crediblen vaatetus iski nuoreen poikaan kuin sika limppuun, joten minusta tuli heti jonkin sortin Credible-mark. Muutaman vuoden jälkeen näin häneltä myös "ihka aitoja" otteluja, jolloin vasta sain tietää tämän miehen hienoista kehätaidoista. Miestä, joka on nopea, sopivan tekninen, hardcore-painin hallitseva, ja jonka finisherinä on Tombstone Piledriver, ei voi muuta kuin markata. Impact Players oli myös todella hieno joukkue, joten Justin saa siitä vielä hieman lisää plussaa.

#63: Chavo Guerrero

On varmaan kymmeniä, ellei satoja, Chavoa taitavampia meksikolaisia tai japanilaisia cruiserweightejä jotka monet näkisivät mielummin tällä listalla Chavon tilalla. Minuun Chavo on kuitenkin tehnyt aivan erilaisen vaikutuksen kuin nuo sadat muut lucha libren taiturit. WWE:ssä mies ei ole koskaan päässyt loistamaan, mutta WCW:ssä hän oli erittäin viihdyttävä. Markkasin ja kovasti kun näin Chavon voittavan CW-mestaruuden helmikuussa. Nyt toivonkin Chavolle steroidisotkujen jälkeen edes jokseenkin valoista tulevaisuutta WWE:ssä. Hän voisi vielä kertaalleen voittaa CW-mestaruuden ja sitten painua vaikka Meksikoon painimaan muutamat unelmaottelut, kunnes menisi eläkkeelle.

#62: Sabu

Sabu on ollut aina mielenkiintoinen painija. Hänen matsit eivät ole koskaan tylsiä. Pöytiä hajoaa, tuoleja paiskotaan ja tikkailla leikitään. Kyllä, Sabu vetää roolinsa hyvin ja tekee uskomattomia spotteja joilla saa yleisön kuumaksi. Arvostan myös paljon sitä, kuinka paljon Sabu uhraa itseään otteluiden aikana vain fanien iloksi. Noh, miksei Sabu ole sitten listani kärkipäässä? Sabun suurin ongelma on se, ettei hän aina jaksa välittää kehäpsykologiasta. Mies saattaa lentää pöydästä läpi useaan otteeseen matsin aikana, mutta silti pystyy tekemään samassa matsissa päätähuimaavia hyppyjä tikapuilta ja kehäköysiltä. Sabu ei myöskään ole ikinä ollut mikään taitava tekniikka/ketjupainija, joka laskee osakkeita minun silmissäni. Sitten on vielä ne tuhannet botchit. Jotenkin ne botchit kuvastavat Sabun välinpitämättömyyttä ottelua ja vastustajaa kohtaan. Jos siellä kehässä painitaan, niin siellä sitten kanssa keskitytään kunnolla ja annetaan vähän muutakin kuin hyppyjä pöydän läpi. Hmm, nyt tämä alkoi kuulostamaan liian negatiiviselta. Noh, lukekaa tuo alku uusiksi ja skipatkaa loppu.

#61: John Cena

Cena on noussut monen markin ja smarkin tappolistoille. Itse en ole ikinä Cenaa vihannut, joka tosin saattaa johtua siitä etten seurannut painia Mania 20-22 -välisenä aikana ollenkaan. Cena oli vuonna 2003 melko piristävä valopilkku SmackDownin jo hyvässä rosterissa ja matsit Jerichoa ja Anglea vastaan saivat hänet näyttämään oikeasti erittäin taidokkaalta kaverilta. Pidinkin Cenaa aina sellaisena indyhemmona, joka on hyvin taitava muttei kovinkaan karismaattinen. Asiat kääntyivät totisesti päälaelleen kun palasin painin pariin viime vuonna. Cena oli äärimmäisen karismaattinen, mutta liikevalikoima oli kutistunut muutamaan liikkeeseen. Cenan matsit ovat silti aina mielenkiintoisia (yleisön elämöidessä), vaikka hän ei enää niin taidokkaalta vaikutakaan. Toivottavasti hänen uralle ei tapahdu mitään kammottavaa (vakava loukkaantuminen, ainesekoilut yms.), vaan hän saisi pitää paikkansa WWE:n ME:ssä mahdollisimman kauan. Plussaa Cenalle vielä siitä, että hän ei ole mikään Randy Ortonin kaltainen mulkku backstagella, eikä hänen päähän ole noussut kusi. Erittäin taitavasti Cena on myös paininut WrestleManioiden pääotteluissa, vaikka hän on kuitenkin paljon kokemattomampi kuin JBL:n, HHH:n ja HBK:n kaltaiset kehäketut.

"Goner" kirjoitti:

"Risbe" kirjoitti:
87. Kevin Nash
Aina viihdyttänyt minua tavallaan, mutta varsinainen viimeinen terä listalle pääsyyn löytyy viimeisen reilun vuoden aikana TNA:ssa. Ei taatusti yhtään huonoa segmenttiä koko aikanaan.

Itse en ole nähnyt vielä yhtään hyvää :o. Tosin en osaa Nashissa nähdä muutenkaan yhtään mitään hyvää.

Heh, minä taas olen tykännyt monista Nashin viimeisen vuoden aikana näkemistäni angleista. En nyt kyllä sanoisi, että ne kaikki olisivat hyviä, mutta kyllä niistä osa varsin viihdyttäviä on :D Muuten en kyllä Nashista erityisemmin perusta.

"Goner" kirjoitti:

"Supermac" kirjoitti:
73. Chris Chetti
Chetti on taas sellainen painija, jonka markitukseen en edes keksi varnaista syytä. Jokin vain hänessä kolahti. Olisi kiva nähdä Chettiltä jotain uudempaakin materiaalia, sillä olen pääasiassa nähnyt häntä vain ECW:ssä, sekä hieman XPW:ssä.

Taitaapa olla yllättävin nimi tähän mennessä.

Jotenkin veikkaan, että tuo sama nimi löytyy jonkun listalta vielä korkeammaltakin..

Jep, taas mennään. Tahti ei ole ollut mitään päätähuimaavaa eikä varmaan jatkossakaan ole, mutta kyllä tämä loppuun asti mennään :D Risbe on lupaillut myöskin lähiaikoina päivittää samalla kertaa sen verran, että saa meidät muut kiinni. Joo, tässä taas omaani listaa, hitaasti mutta varmasti kohti kärkinimiä tässä mennään ;)

100. Daivari
99. John Cena
98. André The Giant
97. Sylvester Terkay
96. Masato Tanaka
95. Delirious
94. Human Tornado
93. Steve Corino
92. Shelton Benjamin
91. Frankie Kazarian / Kaz

90. Dragon Kid
89. Jimmy Wang Yang / Jimmy Yang / Akio
88. Sabu
87. Roderick Strong
86. Justin Credible
85. Jack Evans
84. Samoa Joe
83. The Sandman
82. Jim Neidhart
81. Big Show

80. Joey Mercury
79. Carlito
78. Gangrel
77. Charlie Haas
76. Chris Hero
75. Arn Anderson
74. (Fit) Finlay
73. Spanky / Brian Kendrick
72. Raven
71. Johnny Stamboli


70. Kid Kash
Tämänkertaisen setin aloittaakin sitten Kid Kash. Jos edes pieni määrä intternetin ihmemaailmassa pyörivistä jutuista pitää paikkansa, voidaan päätellä ettei Kash ole ehkä se kaikkein mukavin henkilö backstagella. Tämä ei kuitenkaan vaikuta minuun niin paljon etten markittaisi Kashia tavallaan. Yksi ensimmäisistä kerroista (ellei peräti ensimmäinen, en muista milloin Kash debytoi WWE:ssä), jolloin näin Kashia, oli Helsingin 2005 house show'ssa. Tuolloin Kash ei kyllä jäänyt vielä mitenkään mieleen, mutta kun myöhemmin näin miestä telkkarista, aloin pitää tyypin tyylistä jotenkin todella paljon. Sittemmin olen nähnyt Kashilta enemmänkin, ja pidin myös Kashin & Noblen Pitbulls-joukkueesta suuresti. Kaksi taidokasta ja viihdyttävää cruiserweightiä samassa joukkueessa oikeasti saamassa jopa jonkun verran pushia.. London & Kendrick vs. Pitbulls -feud oli hienoa katseltavaa. No, lopulta Kash sai kenkää WWE:stä ja sen jälkeen on miehen näkeminen jäänyt vähemmälle. Harmi sinänsä, jotenkin hänen painistaan pidin suuresti.


69. Petey Williams
Ensimmäinen kokonainen ppv, jonka näin TNA:lta oli Bound for Glory 2006. Toki sitä ennen olin nähnyt monia yksittäisiä otteluita jne. TNA:lta, ja kuullut myös paljon juttua monista painijoista. Minuun ei niinkään tuolloin iskeneet Styles, Daniels, Joe tms. niin paljon, vaikka toki taidokkaita tyyppejä olivat. Sen sijaan Williams oli ehkäpä yksi suurimmista suosikeistani, kun aloitin TNA:n katsomisen, ja minua harmittikin suuresti kun Williams eliminointiin niin helkkarin nopeasti BFG:n X-Division openerissa. Kohta tämän jälkeen Williams teki faceturnin, ja kuukausi kuukaudelta Williams alkoi tuntua tylsemmältä. Eipä silti, edelleen toki markkaan Williamsia aika paljonkin toisinaan, mutta toisinaan taas Williams tuntuu aikamoisen tylsäältä. Eikä Williams tosiaan kuulu enää suurimpiin TNA-suosikkeihini.


68. Abyss
Myöskin Abyssista olin kuullut jo paljonkin ennen kuin TNA:ta aloin katsoa. Sen sijaan Abyssilta olin nähnyt aikamoisen vähän mitään ennen BFG:tä. Alussa Abyss ei kiinnostanutkaan minua erityisemmin paljon, ja miehen mestaruusvoitto Genesiksessä ei minua suuremmin ilahduttanutkaan. Vähitellen kuitenkin Abyssin mestaruuskauden aikana aloin hitaasti pitää koko ajan Abyssista enemmän. Jotenkin vain tuommoinen maskipäinen, suurikokoinen painija joka ei edes ole mikään kädetön tapaus kehässä pistää markittamaan vähitellen lopulta. Sittemmin Abyssilla on ollut kaikenmoista kuviota TNA:ssa tämän vuoden puolella, mutta esimerkiksi Stingin ja Abyssin joukkue kiinnosti kovastikin. Abyss on monsteri, joka yksinkertaisesti vain iskee. Niin ja sillä on loistavan entrancemusiikki.


67. Nikolai Volkoff
Sitten taas välillä vähän vanhemmalta ajalta painija. Mitäköhän sitä Volkoffista sanoisi? Aika vähän olen Volkoffilta kuitenkin nähnyt, mutta jotenkin tyyppi vain on kiinnostanut aina. Ennen kaikkea Volkoffin ja Iron Sheikin joukkue oli aivan loistavuutta, jolta kuitenkin olen myös harmillisen vähän nähnyt tavaraa :( Varsinkin Iron Sheik & Nikolai Volkoff mukanaan "Classy" Freddie Blassie oli jotain aivan mahtavaa. Noniin, ei Volkoff ehkä mikään superhirmutaidokas painija ollut, mutta keräsi aivan rutosti heattia, ja vaikka sitä nyt gimmickillään aika helposti sai, osasi sitä kuitenkin myös kerätä varsin hyvin. Jep, on se vaan kova tyyppi.


66. Elijah Burke
Elijah Burke on aika mielenkiintoinen tapaus. Aluksi tyypistä tuli mieleen vain uusi versio Orlando Jordanista, ja miehen rooli WWE-uran alkuvaiheissa olikin toimia Terkayn managerina/joukkueparina, jossa Burke ei vielä suuremmin sytyttänyt. Jos Terkayn erottamisesta jotain hyvää pitää keksiä, niin antoi se ainakin Burkelle mahdollisuuden osoittaa todelliset taitonsa. Vähitellen Burke alkoikin kiinnostaa enemmän, ja tämä New Breed -juttu todellakin vaikutti erittäin positiivisesti Burken uraan. Sitten kun Burke vielä veti useampia varsin viihdyttäviä tv-otteluita ECW:ssä, nousi kiinnostus vain ennestään. Muutenkin NB vs. Originals -feud nosti kiinnostusta aika moneenkin New Breediläiseen, mutta ennen kaikkea Burkeen. Tämän feudin jälkeen Burke aloittikin feudin CM Punkin kanssa, joka kuulosti todella hyvältä. JD:n ottelu oli kuitenkin pettymys, vaikka ei varsinaisesti mikään tylsä tai huono ollut, mutta oletan että paljon parempaan olisi ollut mahdollisuutta. En tiedä, mitä nykyisin Burkelle kuuluu, koska Summerslamissa tyyppiä ei näkynyt. Ikävä kyllä. No, vieläpä tuolla Burkella on aikaa.


65. Senshi / Low-Ki
Senshiltäkin olin nähnyt todella vähän ennen kuin katsoin tuon BFG:n, jossa Senshin ja Sabinin ottelu olikin sitten todella viihdyttävä ja pistin heti Senshin kaikkine Double Foot Stomppeineen mieleen. Sittemin olen nähnyt enemmän Senshiltä, vaikka pääasiassa nimenomaan tältä TNA:n Senshi-runilta, jonka takia myöskin olen tottunut Low-Ki:tä Senshiksi sanomaan. Joo, Senshi todellakin on osoittanut taitonsa TNA:ssa moneen kertaan, ja jatkuvasti vain viihdyttää enemmän ja markitus sen kuin kasvaa. Jotkut ovat kritisoineet Triple X:n uudelleenssyntymistä, mutta minusta tämä on erittäin positiivinen vaihtoehto, kunhan nyt joukkuetta ei vain jätetä midcardin täytteeksi/jobberijoukkueeksi, kuten Murder City Machinegunsseille on ilmeisesti käymässä :/


64. Paul London
Olenko muuten ainut, jolle tulee tuosta kuvasta mieleen tavallaan CM Punk? Tosin Londonista saattaisi muutenkin löytyä parempia kuvia, mutta se siitä. Olenkin jo useampaan kertaan hehkuttanut Londonin ja Kendrickin joukkuetta, enkä malta olla tekemättä sitä nytkään. Londonin ja Kendrickin joukkueen viime vuoden Wrestlemanian jälkitunnelmista alkanut push oli todella positiivinen yllätys, ja miehet todellakin vetivät useita viihdyttäviä otteluita. Kaksikosta lisäksi London on tosiaan iskenyt aina vähän enemmän, ehkä myös sen takia että häneltä olen nähnyt enemmän hyviä single-otteluitakin. Londonin vähän ennen WM 21:tä alkaneesta CW-titlerunista ei kyllä paljon jäänyt mieleen. Näinköhän sai sinä aikana edes yhtään ppv'hen päässyttä mestaruudenpuolustusta? Joka tapauksessa erittäin taitava painija kaikin puolin, ja jonka menoa kehässä on aina ilo katsoa.


63. Hulk Hogan
Niin, Low-Ki:stä ja Paul Londonista sitten.. Hulk Hoganiin. Jep, tavallaan pidän palon enemmän niin Senshistä, Londonista kuin monista muistakin Hoganin takana olevista, mutta toisaalta.. Perkule soikoon, se on Hogan! Jep, minä en todellakaan ole pikkulapsena seurannut Hoganin nousua '80-luvula Hiton Kovaksi Nimeksi ja alkanut siten melkeinpä automaattisesti markittaa Hogania, en. Mutta silti Hogan on yksi niitä nimiä, joita muistin jo entuudestaan vuonna 2004 kun aloin tutustua wrestlingin uudestaan kaverin HCTP:n avulla. Hogan oli vain niin kova juttu silloin vuonna 2002:kin, ja kyllähän Hogania tuli tuolloin markitettua paljon. Vaikka Hoganin painia ja backstagepolitikointia voitaisiin kritisoida vaikka kuinka paljon, on Hoganin otteluissa lähes aina vain ihan tolkuton tunnelma, jonka takia monet ottelut ovat olleet todella viihdyttäviä. Jotenkin vain kaiken sen tunnelman sun muun takia Hogania vain jotenkin tavallaan silti markittaa. Ja toki Hoganin uraan kuuluu nWo-aikakin ja kaikkea.. Hogan vain on Hogan, paha sitä mennä sen enempää sanomaan.


62. Matt Hardy
Hoganin sijoittaminen listaan on kyllä sen verran ongelmallinen tapaus ihan senkin takia, että häntä ennen olleet tavallaan tuntuisivat että saisivat olla Hogania ennen ja toisaalta hänen jälkeen olleet tuntuvat siltä, että saisivat ehkäpä olla Hoganin takana. Eikä tämä fiilis muutu edes järjestystä muuttamalla. No, näillä mennään. Hardya olen myöskin markittanut pitkään, vaikka aikasemmin markitin Hardy Boyzzeista enemmän Jeffiä, ja Hardy teki vaikutuksen heti ensimmäisessä näkemässäni Raw'n jaksossa, jonka katsoin alettuani katsoa painia uudestaan vuonna 2004, kun Hardy hyökkäsi Kanen kimppuun kesken Kanen ja Litan häiden. Sittemmin Hardy katosi ruudusta ja sai kenkääkin välillä, mutta palasi sitten entistä ehompana tähän Edge-feudiin, jonka potentiaali kyllä kustiin niin pahasti kuin mahdollista. Joka tapauksessa Hardyn markitus kasvoi ja vähitellen hänen markittamisensa meni Jeffin markittamisen ohi. Nykyisinkin pidän Mattista paljon, ja mies tuntuu saavan jonkin sortin pushiakin, joka on aina mukava juttu.


61. Super Crazy
Heh, minulla taitaa olla Crazyn kuvana sama kuva, kuin mikä Gonerillakin oli Crazysta. Pitää kyllä kompata Goneria tosiaan siinä, että vaikka Crazya vastaan asettuikin toisinaan ehkä ei-niin-Crazylle-sopivia vastustajia, niin silti Crazy oli aina viihdyttävä. Itse näin Super Crazyn ensimmäistä kertaa, kun Mexicoolsit tekivät ensiesiintymisen WWE:ssä, ja vähitellen Super Crazy nousi kuukausien saatossa selvästi suurimmaksi suosikiksi tästä kolmikosta omanlaisella tyylillään. Myös Super Crazy kuuluu siihen porukkaan, jota olen paljon enemmänkin markittanut, mutta edelleenkin hiton viihdyttävä tapaus, jota on aina varsin hauska kattoa. ECW:stäkin olen nähnyt Crazylta otteluita, mutta liain vähän. Pitäisi etsiä enemmän. Joka tapauksessa todella positiivinen tapaus, joka lähes aina esiintyy edukseen :) Olikohan mies tämän vuoden puolella välillä loukkaantunutkin, vai muutenko vain ei saanut enää keväällä näkyvyyttä?

Tässä kai taas tältä erää kaikki turinat. Seuraavaksi sitten jatketaan 51-60 -sarjalla :) Sitten joskus.

70. Tony Mamaluke

Tykkään.

69. Tito Santana

Santanassa on jotain sellasta, joka saa minut aina hyvälle tuulelle. Hän oli aina niin positiivisen näköinen tullessaan kehään, että ei häntä voi kuin rakastaa. Aika lähellä Historian sympaattisin painija-titteliä. Ja olihan Santanan matsit aina aikamoisia piristysruiskeita 80-luvun hitaassa WWF:ssä.

68. Jerry Lynn

Lynn on loistava. Aivan hemmetin loistava. Hänellä ei koskaan ole ollut tarvetta erikoisille gimmickeille, eikä hän ole mainittavan karismaattinen, eikä hän myöskään ole koskaan mikissä loistanut, ja kaiken lisäksi hän on pienikokoinen sekä aika normaalin jampan näköinen. Hän on tehnyt itsestään tähden puhtaalla painilla. Ei voi, kuin arvostaa. Lynnin uran huippuhetket sijoittuvat ECW:hen, tai ainakin siellä hän paini uransa parhaat matsit. Tai siis, pakkohan niitä Lynnin ja RVD:n matseja on rakastaa. Eli Lynn on tällä listalla sen takia, että... hän on yksinkertaisesti hieno painija.

67. Chris Candido

Mies, joka lähti aivan liian aikaisin pois täältä. Mutta, ei, se ei todellakaan ole syy siihen, että Candido tällä listalla on. Pidin Candidosta jo ensinäkemällä, joka todennäköisesti oli joku ECW-matsi 90-luvun loppupuolelta. Hän oli karismaattinen, eikä hänen paininsa todellakaan painottunut pelkästään cruiserweight-painiin, vaikka niin voisi hänen pienestä koostaan päätellä. Candido pystyi hyvin muuttamaan tyyliään vastustajan mukaan. Todella harmi, ettei Chris koskaan saanut WWE:ssä pushia muuta, kuin tag-divarissa, sillä olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä mihin hänen rahkeet olisivat riittäneet. Pieni koko vaikeutti paljon Candidon uraa, mutta hän näytti olevansa taistelija, ja teki itsestään näinkin suuren tähden. Olin todella tyytyväinen, kun Candido teki debyyttinsä TNA:ssa vuoden 2005 alussa. Hän oli todella hyvässä kunnossa ja näytti nauttivat todella painimisesta, mutta sitten... niin.

66. Ikuto Hidaka

Ei mitään käsitystä, miksi Hidakaa markitan.

65. Rene Dupree

Ei, en jaksa kirjoittaa hänen nimeään oikealla tavalla, kuten en myöskään La Resistancea. Tässä kaverissa on/oli hemmetisti potentiaalia. Harvoin näkee Dupreen ikäisiä painijoita, joista huokuu samanlaista karismaa. Harmi, että ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että Dupreen ura on aika syvällä, vaikka indy/Japani-kuvioista hän voi toki saada suurenkin nosteen uralleen. Aikaa Dupreella vielä on todella paljon, sillä ikäähän ei vielä ole kuin 23. Vaikeahan sitä on uskoa, sillä La Resistancen debyytistä on aikaa jo yli neljä vuotta. Tuolloin La Resistancen aikoihin Dupree ei nyt aivan hirveästi erottunut Grenieristä, mutta siirryttyään Smackdowniin hän vakuutti minut. 2004 olikin sitten Dupreen WWE-uran parasta aikaa. Hän sai paljon tv-aikaa ja mielestäni esiintyi erittäin hyvin, varsinkin hänen karismansa pääsi hyvin esiin, eikä hän kehässäkään mikään toivoton todellakaan ollut. Vuonna 2005 alkoikin sitten Dupreen alamäki, johon kuuluivat myös terveydelliset onglemat. Dupreen viimeinen "stintti" WWE:ssä tapahtui ECW-brändissä, ja se olikin sitten jotain aivan hirveää. Olihan se toisaalta mukava nähdä Dupree jälleen tv:ssä, mutta... niin... ei siitä sen enempää. Lähes varmasti Dupree tullaan vielä WWE:ssä näkemään, mutta mielenkiinnolla odottelen, että milloin se mahtaa tapahtua. Nythän Dupree on ainakin HUSTLEssa käynyt painimassa. Dupree vs. Tajiri kuulostaa aika mielenkiintoiselta matsilta, täytyy varmaan hommata jostain. Mutta siis, Dupree on tällä listalla, koska hänen karismansa iskee minuun hemmetin hyvin, ja kehässäkin hän on ihan katsottava.

64. Yoshihiro Tajiri

Niin, mitäs sitä Tajirista sanoisi. Todella hyvä painija, joka loistaa myös komediasegmenteissä. WWE:ssä Tajiri ei tietenkään päässyt loistamaan samalla lailla, kuin vaikkapa ECW:ssä tai Japanissa, mutta ellei hän herra McMahonin palvelukseen olisi tullut, niin olisi minulta ainakin jäänyt monet naurut nauramatta. Olivat ne Tajirin ja Regalin backstagesekoilut sen verran loistava. Tulipa oikein ikävä niitä. :'( Mutta kyllähän Tajiri WWE-vuosinaankin hyviä otteluita paini, vaikka häntä usein todella huonosti käytettiinkin. Tajirin ja Super Crazyn väliset matsit ECW:stä ovat edelleenkin ehdottomasti minun suosikkimatsejani. Okei, niissä ei ehkä ollut kehäpsykologiaa mukana, mutta ne olivat niin nopeatempoisia ja uskomattomia spotteja sisältäviä, että ei niitä voi kuin rakastaa. Ja tietenkin, kyllähän ne Tajirin potkut rokkaavat.

63. TAKA Michinoku

Ja kyllä, lisää alle satakiloisia painijoita. Harmittaa todella paljon, että olen eniten Michinokun matseja nähnyt hänen WWE-ajaltaan, jolloin hän pääasiassa oli jobberina joukkuedivarissa. Olen kyllä tietenkin jonkin verran häneltä Japanin puoleisia matseja nähnyt, mutta en kuitenkaan riittävästi. Toisaalta, ellei TAKA olisi WWE:ssä paininut, niin markitukseni häntä kohtaan olisi todennäköisesti aika paljon vähäisempää, sillä WWE:ssä hän erottui posiitivisesti muista lookinsa ja taitojensa perusteella. Japanin puolelta löytyy kuitenkin "kohtuupaljon" samannäköisiä yhtä hyviä tai parempia painijoita. Mutta siis, TAKA on erittäin hyvä painija, jota oli hänen WWE:ssä painiessaan, helppo alkaa markittamaan. Ja se Barely Legal-matsi on ihQ.

62. Brian Kendrick

Yksi energisimmistä painijoista ikinä. Hänen matsinsa eivät ole koskaan tylsiä. Eikä hän todellakaan ole mikään pelkkä spottiapina, vaan ymmärtää myös matsien rakentamisen päälle. WWE:ssä Kendrickin 1 vs. 1-matsit ovat olleet niin lyhyitä, että ne ovat olleet lähinnä spottailua, kun tarinan kertomiseen ei ole ollut aikaa. Japanin puolella Kendrick on varmastikin ne uransa parhaat matsit tähän mennessä paininut. Kendrickin ja Londonin joukkue on ylivoimaisesti WWE:n paras joukkue tällä hetkellä, vaikka siihen nyt ei tosin hirveästi vaaditakaan. Heidät on kuin luotu yhteen. Mutta vaikka London ja Kendrick ovatkin niin hyviä tag-divarissa, niin kyllähän se joukkue jossain vaiheessa tulee hajoamaan. Ja miten sitten käy? Niinpä niin. Luulen, että London on silloin paremmassa asemassa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kendrick kuitenkin on karismaattinen, hyvä mikissä, ja hänellä on superbabyface-look. Vai miten olisi Pittsburgh Penguinin comeback. >_>

61. Altar Boy Luke

Tästä kaverista on vähän vaikea kirjoittaa mitään, sillä olen nähnyt häneltä aivan liian vähän materiaalia. Mutta miksi silti näin korkealla? Paha sanoa. Jotenkin vain olen pitänyt niin paljon niistä muutamista otteluista, joita olen häneltä nähnyt. Ja hei, suurin osa niistä matseista on XPW:stä. :I Gimmick oli kova, ja paini hyvää, joten siinä kai ne perustelut. En pidä yhtään mahdottomana asia sitä, että herra Hawxhurst nähtäisiin vielä WWE:ssäkin joskus...

80. Undertaker
Koskaan ollut mikään erityisen kova workkeri, mutta silti onnistunut suuren paikan tullen täyttämään tunnelmansa luomat odotukset niin loistavasti, että yhä täytyy arvostaa. Suurien otteluiden vetäminen loistokkaasti onkin mainstreampainissa usein tasaista laatua menestyksekkäämpi vaihtoehto, eikä tarvitse kevättä kauemmaksi mennä, kun Undertaker taas osasi loistaa oikeassa paikassa Batistaa vastaan.

79. Owen Hart
Lähti aivan liian aikaisin, mutta ehti silti jättää jälkeensä varsin legendaarisia kohtaamisia, varsinkin veljestä kanssa. Itsellä ei edes ole isoveljeä, mutta aina olen kuitenkin ollut luonteeltani sen verran pikkuveli, että heitä myös aina olen kannattanut.

78. Masato Yoshino
Ensimmäinen mutta ei suinkaan viimeinen listan Dragon Gate painijoista, jos sallitte pienen paljastuksen. Dragon Gatelaiset ovat siitä vekkuleita kavereita, että se on käytännössä ihan sama ketä tahansa heistä on kehässä, kiinnostus nousee nykyisellään harvinaisiin mittoihin. Minusta tuntui kuitenkin vähän hölmöltä alkaa sijoittaa kahtakymmentä DG:läistä listalle, vaikka se ehkä jotenkin oikealta tuntuikin, päädyin siis jälleen ratkaisuun, jossa yksittäinen painija kuvastaa hieman suurempaa joukkoa. Ei siten etteikö Yoshino mitenkään erottuisi porukasta.

77. John Cena
Osa varmasti osasi tätä odottaakkin, osalle tulee aikamoisena yllätyksenä. Minuthan on voinut monesti huomata puolustamassa Cenaa, koska hänen saamaansa vihaa en ole voinut ymmärtää. Kaikista oletuksista ja odotuksista huolimatta mies on kuitenkin onnistunut sitten vuoden 2004 parantamaan tarjontaansa poikkeuksellisen hyvin, ja nykyisellään onnistuu lähes aina.

76. Austin Aries
Vielä vuosi sitten varmasti huomattavasti korkeammalla ollut Aries on nyt tipahtanut TNA-kierroksen ja heikentyneiden suoritusten vuoksi. Ei ole enää päässyt lähellekkään vuotta 2005, jolloin vaikutti heel mestarina niin tehokkaasti, että puolustuksineen olivat tärkeitä tekijöitä minun silloiseen lukkoutumiseen ROH:n pariin. Täytyy toki myös arvostaa sitä seikkaa, että hän oli ensimmäinen painija, joka selkeästi valitsi ROH:n Russolan edelle.

75. Takashi Sasaki
Hänhän siis on lähinnä BJW:stä tunnettu UV-painija, mutta jos Japanista mitään tiedätte, siellä UV on hyvin kaukana siitä verihakuisesti lihapullapainista, mitä USA:ssa liian usein harrastetaan. Miksi Takashi Sasaki ? Siitä syystä, että olen uuden sukupolven BJW-fani, eivätkä paljon esillä olleet Jaki Numazawa, Ryuji Ito, Jun Kasai ja Abdullah Kobayashi erityisesti säväytä minua, ja tykkään olla erilainen.

74. Davey Richards
Koko ROH-ura voidaan sitten unohtaa välittömästi. Ei hän huonosti paini nykyiselläänkään, mutta ei hänessä myöskään ole enää himmeintäkään valoa jäljellä siitä 2005-2006 hohteesta. Se oli aikaa jolloin indyscenen kuumiin nuori painija teki itselleen nimeä muodostamalla aikansa äijimmän joukkueen itse Super Dragonin kanssa. NRC on toimiva ryhmittymä, mutta ei ole saanut kenestäkään irti suurtakaan.

73. Shane McMahon
Pomon sekopää poika on aina ollut tavallaan kiinnostava tapaus. Yleensä Shane on aina tarkoittanut yhtä kuin suuria tai poikkeuksellisia tapahtumia, ovat ne sitten liittyneet hänen perhesuhteisiin tai älyttömään tapaa satuttaa itseään. Shanea katsellessa voi - ja täytyy - päästää pieni markkinsa esiin.

72. Abyss
En ole itse koskaan osannut ajatella Abyss'tä kopiona mistään, siitäkin syystä, että hän on vähintäänkin alkuperäisten tasoinen. Hän ehkä huoraa spotteja, mutta harvoin kuulee kyseenalaistettavan, että onko kaikki hänen omaa tahtoaan vai TNA:n ajattelutapaa, jonka mukaanhan kaikki kerran toimiva toimii ikuisesti. Tukea Abyss'n loistavuudella haluan hakea myös ROH:sta, jossa hän toimisi Embassyn seurana paremmin kuin yksikään isokokoinen sidekick vuosiin.

71. Jay Briscoe
En ole suuri Briscoen veljesten tyylin ystävä, liikaa sähläystä, liian vähän tarinaa ja liian vähän puhdasta painia. Välillä he kuitenkin yllättävät hyvinkin myönteisesti, kuten keikoillaan Japanissa, mutta Jay Briscoen parhaimpana suorituksena pitäisi silti kohtaamistaan Samoa Joen kanssa At Our Bestissä, siinä oli sitä kaikkea, jota kaipaisin veljesten joukkueotteluihinkin lisää.

70. Mitsuhara Misawa
Puhuttaessa suuresta AJPW:n 90-luvun nelikosta, Misawa on aina ollut jostain syystä minulle se vähiten kiinnostava painija. Tuntunut aina jokseenkin sakin vihreimmältä, mitä ei voi hyvin selittää edes attiren värillä. Ottelut kuitenkin hänen mahtavuutensa paljastavat, ja kertonee jotain, että nelikon viimeisenä hänkin on silti näin korkealla.

69. Goldberg
Luit oikein. Goldberg myös niitä, joita minut on voitu huomata joskus puolustelemassa, mutta yllätyin hieman itsekkin kuinka korkealla lopulta hänet sijoitin. Yleensähän jokainen kuitenkin tarvitsee yhden "turhan" ison miehen markitettavaksi. Tunnelmallinen sisääntulo, loistava look, mahtavat eleet, uskottavat finisherit... tässä tapauksessa siinä on tarpeeksi.

68. Alexis Laree
Laree (aka. Mickey James) taisi aikoinaan olla ensimmäinen tutustumani ei-mainstream naispainija, ja sekös aiheutti välitöntä ihastumista. Bikinikisoista painimiseen, silikoneista bumppeihin. Vaikka ihan WWE:stäkin löytyi silloin muutama poikkeuksellisen laadukas naispainija, Laree oli aivan jotain muuta, tästä tosin saamme kiittää myös WWE:n tyyliä käyttää naisiaan. Nykyisin ei enää suuremmin hätkäytä, mutta yhä kirkkaasti WWE:n naisista itseäni kiinnostavin.

67. RVD
Myöskin painija, jonka markkaus perustuu juuri painifanina olemisen muutosvaiheen tutustumiseen. RVD:n ECW-ajan ottelut ottelut olivat uudelle fanille kokemuksia, jotka saivat avaamaan katsettaan WWE:stä ulospäin. Tasaista hyvää painia kaikenlaisissa otteluissa ilman mitään ylimääräistä.

66. Toshiaki Kawada
Rutosti ruton hyviä otteluita, ei kai sille sen suurempaa selitystä.

65. Paul Heymam
Kaikin puolin loistava ihminen, eikä tällä kertaa tarvitsisi edes ottaa huomioon kulisseissa tehtävää työtä, Paul on päästänyt suustaan enemmän hyvää asiaa laadulliselle tavalla kuin heikompi puolikas maailmasta yhteensä.

64. Roderick Strong
Vuosi 2005, Gabe Sabolsky oli päättänyt kirjoittaa tarinan yhden miehen nousemisesta ison factionin backbreakerereita raiskaavasta karismattomasta kaverista yhdeksi firman, ROH:n, suurimmiksi tähdeksi. Silloin muuan Roderick Strong astui esiin, tarttui tarinaan ja lisäsi siihen muutaman oman sanansa, lähinnä mahtavuutta kuvaavia adjektiiveja. Tämän varaan siis rakentuu pitkälti innostukseni Strongia kohtaan, ja vaikka tarina onkin nykyisin jäänyt junnaamaan paikoilleen, siihen on jo kuulunut tarpeeksi hyvääkin.

63. Ricky Steamboat
Eiköhän se ensimmäinen kosketus tullut WM III:sen yhteydessä, eikä näytöt sen jälkeen ole lainkaan heikentyneet. Aina ollut, kaikesta huolimatta, kauhea yritys päällä. Ihan arvostukseen perustunee tämä markitus.

62. Bobby Heenan
Vain ja ainoastaan loistava tyyppi.

61. KENTA
Niin, osaan vähän huonosti perustella tätä sijoitusta, koska aikoinaan KENTA oli minulle se lupaavin juniori Japanissa, mutta nykyisin on joutunut päästämään ohitseen monta muuta. Ei vaan jaksa enää katsoa samaa vanhaa potkimista kuin se olisi parasta maailmassa, eikä kenellekään ole tullut mieleen bookata miestä sen enempää isoihin kuin erilaisinkaan otteluihin.

70. Scott Steiner
- Parempi kuin veljensä ja WCW aikoina kovan luokan Main Eventteri, varsinkin WCW:n loppuaikoina. WWE-Steiner ei kovinkaan suuresti inspannut, ehkä säälittävän juonikuvion takia. TNA:sta en ala mainitsemaan mitään, sillä se yhtiö ei ole tarjonnut mitään loistavaa sitten ensimmäisen shownsa.

69. Masahiro Chono
- Japskien jumala. Karisma 10, taidot 9.

68. Buff Bagwell
- Buff on ollut omasta mielestäni aina sellainen old school vapaapainimainen hahmo. Tällä OS-jutulla tarkoitan show-miestä, joka vetää vapaapainin vapaapainina. Paras esimerkki oikeasta vapaapainijasta on Randy Savage. Nykyään kun noita telttahousuja pyörii muka hienoilla spinnereillään ja lapsenmieliset tai lapset katsovat kuola valuen näitä.

67. Sean O'Haire
- Mies, josta piti tulla suuri, mutta tulikin pelkkä nobody. Ei tule jäämään historiaan millään tavalla. Suurimman pushinsa mies on saanut Intiaanin diaryssa ja monet tuntevat pelkästään hänet siitä.

65. Paul Bearer
- lol.

64. Glen Gilbertti
- Ensimmäisiä WCW-"hahmoja" joita bongasin joskus muinoin. Disco Infernona varsinkin hauska, siis joskus muinoin. Noh, ihan kiva lightweight.. ei mikään erikoinen, mutta viihdyttävä silti.

63. Great Muta
- Kuak vittu on Great Muta? Ainiin. Hyvä matsi 80-luvulla Hogania vastaan.

62. Arn Anderson
- Vapaapainija.

61. nWo Sting
- nWo Sting > Sting. Paljon mielenkiintoisempi hahmo kuin alkuperäinen Sting.

70. Valentine
Vallun loistavuus alkaa entrance musiikista. Synnynnäinen heel jota katsojat rakastavat vihata.
Heitti ihan suhteellisen hyvän promon SmashTV:n kakkosjaksossa, mutta on livenä nähtynä paremmin elementissään.
Vetää siis roolinsa loistavasti ja on kehässäkin varsin hyvä.

69. Joey Ryan
"Magnum" Joey Ryan on indyjen ehdotonta eliittiä kun puhutaan promottamisesta. Kehässä Joeyn ei tarvitse yhtään taitojaan häpeillä vaikka ei siihen kaikista kirkkaimpaan kärkeen kuulukkaan.
Lyhyesti sanottuna, tykkään.

68. Hornswoggle
On se vaan niin vekkuli.

67. Kotaro Suzuki
Ricky Marvinin "vähemmän kiinnostava" joukkuekaveri. Kotaroa olen singles painijana nähnyt harmillisen vähän, mutta Marvinin kanssa joukkueena iskee kyllä kuin sata salamaa. Ehdottomasti yksi tämän päivän parhaista joukkueista.

66. Starbuck
Mies jonka ei alunperin pitänyt päästä edes koko listalle. Nosti kuitenkin osakkeitaan silmissäni todella paljon Syyskuun Selkäsaunassa. Loistava painija ja showmies. Euroopan ehdotonta eliittiä ja todella hienoa että saamme FCF:n välityksellä nauttia hänen suorituksistaan.
SmashTV:n kahdessa ensimmäisessä jaksossa olleet segmentit Suomisen kanssa olivat loistavia.

65. Brian Kendrick
Muodostaa Londonin kanssa WWE:n parhaan joukkueen. Oli ROH:ssa aikoinaan aika kova tekijä ja kyllä hänelle WWE:ssäkin lisää näkyvyyttä toivoisi.

64. Chavo Guerrero
Ehkä vähän aliarvostettu. Ei ole kehätaidoiltaa ollenkaan huonompi kuin mitä Eddie oli. Karismaa nyt ei ole ihan samalla tapaa, mutta on se Chavo vaan silti kova äijä.

63. Owen Hart
Hyvä painija. Kuoli liian nuorena. Ei kuitenkaan parempi kuin Bret, vaikka ei koskaan tosin samanlaista arvostusta osakseen saanutkaan.

62. John Cena
The Champ is here! Räppäri gimmickillään Cena nousi nopeasti suurimpien suosikkieni joukkoon. RAW:han siirtymisen jälkeen mielenkiinto hieman hävisi, mutta nyt se on taas noussut ja Johnny Boy on kyllä WWE:n ehdotonta eliittiä.
Painitaidot ovat ihan suhteellisen hyvät, ja sopivan vastustajan kanssa saa helposti hyvän ottelun aikaan. Promot luonnistuvat niinikään hyvin, ei ehkä mikään suosikkipromoajani, mutta mielellään Cenaa mikissä kuuntelee.

61. Ruckus
Ruckus iski kyllä heti ensimmäisellä kerralla. Hyvä painija, karismaa ja uskottava look. Odotan innolla hänen näkemistään ROH:ssa.

Ei nyt muuta erityistä kommentoitavaa ole paitsi

"Risbe" kirjoitti:
70. Mitsuhara Misawa
69. Goldberg

:(

100. Yinling
99. Hard Gay
98. Kikutaro
97. Bob Orton Jr.
96. Samoa Joe
95. Kevin Von Erich
94. Masahiro Chono
93. Juventud Guerrera
92. Killer Khan
91. Naomichi Marufuji
-----
90. Super Dragon
89. Sandman
88. Superstar Billy Graham
87. Ricky Morton
86. Tatsumi Fujinami
85. Scott Hall
84. Gary Albright
83. Scott Norton
82. Colt Cabana
81. Stark Adder
-----
80. Bret Hart
79. Shelton Benjamin
78. Jack Brisco
77. Karl Gotch
76. David Von Erich
75. Katsuyori Shibata
74. Tazz
73. Starbuck
72. Bryan Danielson
71. The Great Kabuki
-----
70. Super Crazy
69. The Sheik
68. Trevor Murdoch
67. Johnny Saint
66. Harley Race
65. Steve Corino
64. Wahoo McDaniel
63. Iron Sheik
62. Akira Taue
61. Masato Tanaka
----
Taidan jatkossa nämä aiemmin listatut lisätä tähän aina linkkinä muualla olevaan tekstitiedostoon kun tuntuu venyvän pitkäksi.


60. Dynamite Kid
Hirveän alhaiselta tuntuu tämä sija Dynamite Kidille, mutta se on enemmänkin osoitus siitä kuinka hirveästi on ollut hyviä ja kiinnostavia painijoita. Dynamite Kidin sijoitusta heikentänee eniten se karisman vähäisyys. Muuten siitä ei ehkä osaisi valittaa, mutta Chris Benoit osoitti kuinka omalla tavallaan todella karismaattinen kehässä tuollainen painija voi olla. Muutenhan hänestä on hankala mitään vikoja keksiäkään, jos ei ruveta miettimään satunnaista vittumaisuutta backstagella ja sellainenhan ei varsinaisesti tässä listassa merkitse mitään. Valitettavasti hän teki liiankin paljon menestyksen ja viihdyttämisen eteen, mikä johti hänen nykyiseen tilaansa. Dynamite kun oli niin loistava, että olisi voinut olla omalla listallani näillä paikkeilla, vaikkei olisi niin turhan rajusti bumpia ja steroideja ottanut.


59. Curt Hennig
Hirveän vaikeaa sanoa mitään erikoista Hennigistä. En siksi nyt yritä edes miettiä. Melkein kaikki kuitenkin tietävät hänen taitonsa ja karismansa, joten eihän hän varsinaisesti perusteluja tarvitsekaan. Joku kuitenkin saattaa pitää sijoitusta alhaisena ja voisi Hennig aika paljon korkeammalla ollakin, mutta en vaan Hennigiä markkaa yhtä paljon kuin arvostan hänen lahjakkuuttaan.


58. Owen Hart
Owenin sijoitin tähän lähinnä siksi koska vertasin häntä Hennigiin ja hän nyt on yhden sijan verran Hennigiä kiinnostavampi. Tunnetuinta veljeään kiinnostavampi sen sijaan hän on reilustikin. Ehkä vieläkin enemmän kiinnostava kuin sijoitusten eron perusteella voisi päätellä. Hennigin tavoin Owen Hart on vähän sellainen monipuolisesti hyvin pätevä, mutta viidenkymmenen joukkoon ei ole asiaa kun puuttuu se joku seuraavalle tasolle nostava ominaisuus, mikä tekee hänestä erityisen. Sitä on mahdotonta kuvailla, jos se puuttuu, mutta yritän jatkossa tehdä selvemmäksi mikä se ominaisuus on niillä, joilla se on. Mutta hirveän hyvä oli Owen silti ja mieluusti olisin nähnyt hänen saavuttavan paljon enemmänkin.


57. Arn Anderson
Vähän kyllä harmittaa jättää Arn näin kauas kärjestä. Arnilla kun osittain on se mitä vaikkapa juuri Owen Hartilta kaipailin. Arnilla se on kyky promota ja olla samalla tyly. Arn Andersonhan kyllä on mikissä yksi kaikkien aikojen parhaista, ja lähes kaikki muut promokyvyiltään parhaat heelit tuntuvat olevan sellaisia, että on helppoa uskoa kovan facen pieksevän heidät, vaikka he keinolla millä hyvänsä lopulta voittaisivatkin useimmiten (kuten Flair tai Piper). Arn promotessaan vaikuttaa niin kovalta, katsojana saa epäilemään, että pystyykö face voittamaankaan. Mutta hän taas monesti ylistää vastustajaansa niin paljon, että tasapainottaa asetelmaa jo sillä, vaikka muistaakin huomauttaa olevansa silti parempi. Joka tapauksessa Arn Andersonin näen parhaimmillaan tag-painijana enkä osaa yksilötähtenä häntä ajatella. Siksi sijoitus tällä yksilölistalla on ehkä vähän matala. Se ei silti ole mikään moite, koska hän oli omassa hänelle sopivassa roolissaan loistava. Ero esim. Oweniin pitäisi kyllä olla enemmän kuin yksi sijoitus, mutta tämä järjestys on vähän epämääräinen muutenkin kun kriteerini eri painijoiden kohdalla ovat lipsahtaneet erilaisiksi.


56. Gino Hernandez
Gino Hernandez on suhteellisen korkealla ottaen huomioon kuinka vähän olen häntä nähnyt. Hernandez on vähemmän tunnettu lähinnä siksi, että ei koskaan ehtinyt painia WWF:stä tai JCP:ssä/WCW:ssä ja ura huipulla oli varsin lyhyt. Hänet muistetaan parhaiten Southwest Championship Wrestlingistä Tully Blanchardin parina Dynamic Duossa ja myöhemmin Tullyn vihollisena sekä World Class Championship Wrestlingistä. Hänen ongelmansa oli se, että hän piti juhlimisesta, käytti mielellään vahvempiakin nautintoaineita kuten kokaiinia ja hankkiutui väärään seuraan. Tuo johti siihen, että alkuvuodesta 1986 hän joko kuoli kokaiinin yliannostukseen tai hänet murhattiin huumeisiin liittyvästä syystä. Gino oli varsin karismaattinen ja hyvä kehässä, vaikka ei välttämättä millään osa-alueella maailman parhaita. Mutta jos ura olisi jatkunut ilman ongelmia, hän olisi sopinut oikein hyvin WWF:ään, vaikka ei ollutkaan erityisen iso ja lihaksikas. Mutta niin, Hernandez toimi mainiosti sekä helposti rakastettavana facena, jolla on sydäntä ja munaa (http://www.youtube.com/watch?v=fjHuevR0VG0), että vähän Flairin tyyppisenä menestyksellään ja cooliudellaan ylpeilevänä heelinä. Vaikka hän ei viidenkympin joukossa ole, Ginolla on silti se muista erottava tärkeä tekijä, joka hänen kohdalla on supertähtimäinen coolius. Ehkä paras tapa on kuitenkin kuvailla sitä EWR-termejä käyttäen eli hänellä on erittäin vahva ruksi kohdassa Fonz Factor.


55. Magnum TA
Magnumiin taas suhtaudun vähän samalla lailla kuin Ginoon. Tämä taas paljastaa järjestykseni hölmöyden kun ajatellut tiettyjä painijoita vähän samankaltaisina (Magnum/Gino ja Hennig/Owen), sijoittanut heidät köntissä tiettyyn kohtaan listalla enkä ole uskaltanut laittaa yhtä sijoitusta kauemmaksi toisistaan. Magnumhan ei kuitenkaan Gino Hernandezin kaltainen varsinaisesti ollut. Oikeastaan hänessä on eniten samaa kahdessa asiassa eli en ole nähnyt häntä tarpeeksi, jotta osaisin täydellisesti arvioida ja toisaalta hän olisi saattanut nousta supertähdeksi, jos ura ei olisi katkennut ennen aikojaan. Magnum TA:han nousi tähdeksi Mid-Southissa, jossa feud katkeraksi muuttunutta mentoria eli Mr. Wrestling II:a teki hänestä rakastetun. Sitten Magnum siirtyi Mid-Atlanticille, jossa häntä pushattiin kovasti ja rakennettiin tulevaksi ykkös-faceksi sitä odotellessa kun Dusty Rhodes itsekin tajuaa, että on aika antaa tilaa muille. Ura loppui hänelläkin vuonna 1986 auto-onnettomuuteen. Hengissä kuitenkin selvisi ja hän palasi myöhemmin kommentaattoriksi ja vähän kuin managerin rooliin Dustyn mukaan. Sittemmin teki hommia vielä WCW:lle, vaikka ei ruudussa kai näkynytkään. Magnumilla oli ehkä Ginoa heikommat paini ja promotaidot, mutta hänellä oli Ginoakin enemmän sydäntä ja supertähden ominaisuuksia. Suosittelen etenkin I quit cage matchia Tully Blanchardia vastaan Starrcade 1985:stä.


54. Kerry Von Erich
No täytyy myöntää, että Kerrykin on vähän samassa köntissä etenkin Magnumin ja vähän Ginonkin kanssa. Häneltä olen kuitenkin nähnyt enemmän matseja, joten käsitykseni on vahvempi. Kerry siis on korkeimmalla Von Ericheistä etenkin siitä syystä, että hän ehti tehdä enemmän kuin David. Hän ei ehkä ollut yhtä hyvä kehässä kuin David, mutta hän oli supertähtimäisempi loistavan lookinsa ja vähän vahvemman karismansa vuoksi. 80-luvun kuumin feud (Fabulous Freebirds vs. Von Erichit) ja kolme eri tavoin hyvin muistettavaa matsia Ric Flairia vastaan erityisesti asettavat hänet silmissäni sellaiseen asemaan, että Kerry tulee ensimmäisten joukossa mieleen 80-luvun tähtiä mietittäessä. Harmi vaan kun lahjakkuuden puolesta mahdollisuuksia olisi ollut vieläkin enempään, mutta oma vikansahan se oli kun mm. huumeet häiritsivät keskittymistä painiin. Suosittelen luonnollisesti matseja Freebirdejä vastaan, jotta näkee sen tunnelman, sekä Flair-kohtaamisista häkkimatsia joulukuulta 1982, ison luokan ottelua kymmenien tuhansien katsojien edessä Texas Stadiumilla keväällä 1984 ja tunnin pituista kohtaamista Havaijilla (olisiko ollut vuosi 1985).


53. Antonio Inoki
Antonio Inoki on ehkä toiseksi merkittävin japanilainen painija ja painivaikuttaja ikinä, joten sija 53 tuntuu hyvin satunnaisesti valitulta ja saa perustelut tuntumaan hankalilta. Jos nyt lyhyesti yritetään sanoa, niin hän oli kyllä erittäin hyvä painija ja hänessä oli supertähtimäisyyttä. Mutta tämä kun on markkauslista niin erityisen tärkeä kriteeri on se, että painijan pitää olla sellainen, jolle useimmiten toivoo voittoa, vaikka toki tietää homman olevan sovittua. En oikein koskaan pidä Inokia silleen omana sankarinani, jota osaisin kannustaa. Ja toisaalta vaikka arvostus painijaa kohtaan ei hirveästi tällä listalla vaikuta, se väkisinkin haittaa vähän suhtautumistani Inokiin. Inoki kun tykkäsi olla promootionsa ykköstähti ehkä vähän liian pitkään ja usein. Ja toisaalta väkisinkin tulee aina verrattua häntä Giant Babaan, joka on yksi arvostetuimmista promoottorina, ja saa vertailussa Inokin näyttämään ehkä liian huonolta. Suosittelen erityisesti ottelua Billy Robinsonia vastaan 70-luvun puolivälistä.


52. Brock Lesnar
Lesnar oli huippuvuosinaan yksi maailman parhaista ja uran jatkuessa olisi noussut vauhdilla ylöspäin tälläkin listalla, mutta viidenkymmenen joukkoon ei noin lyhyellä uralla nousta millään. Ja toisaalta en voi arvostaa Lesnarin osoittamaa asennetta painia kohtaan. Mutta noinkin lyhyellä uralla saavutettu näin kova sijoitus on aika kova juttu. Jos nyt jotain tiettyä tärkeää ominaisuutta yritän hänestä kaivaa, niin hän pystyy ennennäkemättömän monipuolisesti olemaan joko monsteri tai tekninen atleetti tai ihan mitä tahansa siltä väliltä.


51. Giant Baba
Ja Baba täydentää taas yhden kaksikon, joita en uskalla erottaa tämän enempää toisistaan. Giant Baba ei ehkä ollut ihan yhtä hyvä kuin Inoki, vaikka toisaalta monesti ylsi Inokin tasolle ja paremmaksikin. Baba ehkä oli rakenteensa vuoksi vähän epäuskottavampi, koska hänellä oli niin ohuet raajat ja välillä pelotti, että kohta napsahtaa poikki. Mutta Baba on Inokin edellä, koska hänet taas näen enemmän sankarinani ja häntä huomaan useammin kannustavani. Hänestä ei juuri kukaan puhu mitään pahaa, joten myöskin fanina on helpompi pitää häntä mukavana ja sympaattisena. Suosittelen Baba vs. The Destroyeria JWA:sta vuodelta 1969.

Ja lopuksi paljastelen huvikseni sen verran, että mm. alla olevan kuvakoosteen painijat, jotka jonkun arvion mukaan olisivat ehkä listalleni päässeet, jäävät kokonaan listan ulkopuolelle. Ei liene suuria yllätyksiä useimmille.


Ja nyt voisi muutkin yrittää kiristää postaamistahtia kun itsekin jatkossa yritän.

#60: Jerry Lynn

Lynn on erittäin taitava painija, joka lumoaa minut joka kerta hienoilla liikkeillänsä ja varmoilla suorituksillansa. Etenkin ottelut ECW:ssä Rob Van Damia vastaan ovat jääneet muistiini positiivisella tavalla. Myös TNA:n alkuaikoina Lynn oli erittäin kovassa kunnossa, painien uskomattomia otteluita AJ Stylesiä ja Low-Kitä vastaan. Toki yksi markkauksen syy on myös Cradle Piledriver!

#59: Super Dragon

Tämä mies on stiffi. Jo pelkkä miehen ulkonäkö sai minut kiinnostumaan hänestä, mutta kun noin komean painiasun omaava herrasmies on vielä tajuttoman stiffi son of a bitch, joka osaa kaiken lisäksi vielä lentää kuin mikäkin hyppypapu, olin myytyä miestä jo ensimmäisen näkemäni Super Dragonin ottelun jälkeen. Nautin suuresti Super Dragonin otteluista Necro Butcherin kaltaisia äijiä vastaan, jotka ottavat sitä iskua kunnolla vastaan.

Vaikka Dragon jättää showboattailun vähemmälle, on hän silti karismaattinen kaveri. Dragonin eleet ovat korvaamattomia, ja ne aiheuttavat usein repeilyjä.

#58: Chris Candido

Candido oli viihdyttävä painija. Oli kyseessä sitten WWF, TNA, ECW tai Japani - Candido erottui massasta hyvillä painitaidoillaan ja komealla taidolla myydä liikkeitä. Karismaakin mieheltä löytyi ihan riittämiin.

#57: Rey Mysterio Jr.

Ensimmäisen kerran kuulin Reystä niiden SD:ssä näytettyjen hypevideoiden avulla. Innostuin hänestä heti, sillä ne videot antoivat Mysteriosta.. mystisen kuvan. Mysterion debyytti olikin mahtava: crossbody häkin päältä äijäkasan päälle. Siitä hetkestä lähtien fanitin Reytä ja odotin aina hänen esiintymistään SmackDownissa. Mysterio on erityisen taitava high flyer, joka osaa viihdyttää jokaista vastustajaa vastaan. Mies toimii niin underdogina kuin tasaväkisenä kamppailijanakin. Parasta Mysteriota näimme WWE:ssä vuosina 2002-2003. Rey oli ECW:ssä ja WCW:ssäkin viihdyttävä tapaus.

#56: Kane

Kanea markitin alkuaikoinani paljon. Vaikka en yleensä isoja köriläitä kannustanut, oli Kanen hahmo sen verran mielenkiintoinen että toivoin aina hänen voittoa. Tykkäsin paljon Kanen voimajuntista ja hienosti flying clotheslinestä. Erityisesti rakastin Kanen ensimmäistä tyyliä (Kanen, ei Glen Jacobsin), johon kuului se pelottava maski ja hienot vaatteet. Erityisen harmittavaa olikin kun Kanelta riisuttiin maski. Noh, siitä huolimatta olen yhä Kanen ystävä. Ai niin, ja voisin myös Kanen kehätaitojakin hieman ylistää. Kane on hyvin taitava mies noin isokokoiseksi painijaksi. Hän on sopivan tekninen, käyttää muutamaa lennokkasta liikettä ja kaiken lisäksi osaa pitää matsin loistavasti kasassa. The fire still burns!

#55: Chris Hero

Heyyy.. YOU SUCK! Chris Hero on taitava painija, joka on myös riittävän karismaattinen ollakseen viihdyttävä. Kings of Wrestling-joukkue Claudio Castagnolin kanssa oli silkkaa kultaa. Silkkaa kultaa oli myös Heron ja Claudion väliset kohtaamiset. Mies on kiinnostavaa katseltavaa niin ROH:ssa, PWG:ssä, kuin CZW:ssäkin.

#54: Brian Kendrick

Spankyä on erittäin viihdyttävää katsella. Hän toimii erityisen hyvin WWE:ssä tutuksi tulleessa humoristisena hahmona, sekä ROH:ssa tutuksi tulleessa miehenä, joka on loistava painija. Spanky on hyvä tekniikkapainija, joka ei kuitenkaan ikinä tylsistytä. Hän on niin nopea- ja sulavaliikkeinen kaveri, että jään useasti vain suu ammollani ihmettelemään hänen tekosiaan. Plussaa Spankylle myös siitä, että hän iskee minuun heelinä ihan hitosti.

#53: Homicide

Homicideen taisin ihastua vuonna 2003. Noh, mihin sitten Homicidessa ihastuin? Tyyliin myydä German Suplex. Homicide tippui aina päälleen tai niskalleen kanveesiin, joten enhän minä (tällainen head- ja neckdrop mark kuin olen) voinut olla rakastamatta häntä. Myös hänen Cop (tai Gringo) Killa -lopetusliike oli yksi syy ihastumiseen. Sitten Homicide jäi kokonaan pimentoon kunnes taas vuonna 2006 palasin painin pariin ja pian näin hänet TNA:ssa. Homicide ei ehkä ole karismaattisin kaveri, mutta mies on hyvin viihdyttävä painija kehässä. Hänen ROH:n mestaruuskautta en jaksanut todistaa, mutta Death Before Dishonour IV:n sen sijaan katsoin ja täytyy myöntää, että 'cide toimii myös tuollaisena vaarallisena paskiaisena hyvin. Painitaitoinen New Jack.

#52: Ken Kennedy

Kennedyn näin ensimmäisen kerran viime vuonna, kun hän palasi kehään sairaslomaltaan. Paluumatsissaan mies ei hirveästi vakuuttanut (odotukset olivat melko korkealla keskustelijoiden hypettämisen ansiosta), mutta joka viikko opin pitämään hänestä enemmän. Kennedy on erittäin karismaattinen painija, joka osaa yleisön ottamisen jalon taidon erittäin hyvin. Viimeinen naula arkkuun oli matsit Chris Benoit'ta ja The Undertakeria vastaan. Kennedyn siirtyminen RAW'hon oli erittäin mukava teko bookkaustiimiltä, ja odotukseni ovatkin korkealla Kentsun tulevaisuutta ajatellen. Vaikka hän ei kaikkia nettifaneja hieman tönköillä painitaidoillaan ole vielä vakuuttanut, minuun hän iskee.

#51: Val Venis

Venis on yksi WWE:n pitkäaikaisimpia aliarvostettuja painijoita. Miehellä on kaikki: painitaidot, ulkonäkö, karisma, mikkitaidot ja vieläpä jopa komea finisher. Siinäpä on jo viisi hyvää syytä Venis-markitukselleni. Mitään klassikkoa en ole ikinä Venikseltä nähnyt, mutta kasoittain mukavia midcard-vääntöjä, joissa hän kantaa paskasäkit loistavasti, olen.

Enpä mitään kummempia kommentteja tällä kertaa osaa sanoa, paitsi jotkut Risben nimet ehkä yllättivät vähän. Niin ja mitä ihmettä Hornswoggle tekee ylipäätänsä kenenkään listalla :D

Kommenteista ja aktiivisuudesta sitten yleensä, että kuten Gonerkin jo yritti patistella, niin olisi kiva jos saatais oikeasti nyt tätä aktiivisuutta lisätä. Tiedän, että itselläkin kesti nyt tän tekemisessä, mutta jatkossa lienee vähän vähemmän kiireitä, eikä niitä kiireitä muillakaan varmaan koko ajan ole. Joten, olisi kiva jos kaikki jaksaisivat koittaa vähän nopeampaan tahtiin postailla jatkossa :) Ja lisäksi olisi oikeasti mukava kuulla enemmän niitä kommentteja, koska tässä on käymässä pahasti se Jackin uhkakuva, eli että me tässä vain listailemme :D Ei tietenkään ketään voi pakottaa kommentoimaan, mutta aina niitä olisi mukava kuulla. Joo.

Huomasin muuten saman ongelman kuin Goner tuon listan pituuden kanssa, joten kokoan tästä lähtien nuo nimet tämmöiseen kätevään taulukkoon.. Niin paitsi jos tämä on liian iso kuva tai jotain niin huomauttakaa sitten :P

Lista tähän mennessä:

E: On se vähän liian leveä, no linkkinä sitten: http://koti.mbnet.fi/juuzze/top100nimet.png

Ja asiaan..


60. Vampiro
Vampiro.. Joo. Vampiroltakin olen aika vähän mitään nähnyt, ja varmaan monet voivat ihmetellä, mitä koko tyyppi yleensä listallani tekee :D Vampiro on yksi niistä harvoista tämän listan painijoista, joihin ensimmäisen kerran oikeasti törmäsn vasta WSX:ää katsoessani. Olin tuki kuullut paljon aikaisemminkin Vampirosta, mutta mitään en ollut nähnyt. Ja jotenkin heti ensiesiintymisessään Vampiro vakuutti. Jotenkin vain se hahmo ja kaikki iski aika kovaa. Lisäksi Vampiron meno oli ihan jännää katsottavaakin WSX:ssä kaikin puolin, mutta sitten WSX loppui ja enpä ole paljon Vampiroa nähnyt sen jälkeen. No, Vampiro kuitenkin kuuluu nihiin jotka sytyttivät markkauksen heti ensinäkemällä. Katsoo nyt, jos joskus tulevaisuudessa tarkastelisi enemmänkin Vampiron otteluja.


59. Marty Jannetty
Jannettyn taisin nähdä ensimmäisen kerran HBK-Angle -feudin aikana, jolloin Rockersit taisivat tehdä yhden illan paluun, ja sen jälkeen Jannetty matsasi vielä Anglea vastaan.. Kaiketi. No, joka tapauksessa Jannetty yllätti oikeasti positiivisesti noissa otteluissa, ja odotin että oltaisiin nähty häntä enemmänkin, kun mies solmi sopimuksen WWE:n kanssa. Tämän jälkeen Jannetty on kuitenkin varmaan tehnyt 10 kertaa sopimuksen WWE:n kanssa ja saanut yhtä monta kertaa monoa, että tuskinpa Martya enää WWE:ssä nähdään oikeasti kehässä asti. No, lisäksi olen myöhemmin nähnyt myös Rockersien ottleluita, jotka ovat myöskin viihdyttäneet suuresti kaikin puolin. Jannettyn ja Michaelsin joukkue oli kaiken kaikkiaan varsin mahtava, mutta kyllä HBK silti listallani Martya ylempänä on.


58. Brock Lesnar
Ör. Minä kun luulin, että Lesnar oli jo listallani? No, ei kai sitten. Niin tuota, Lesnarista en tosiaan muista oikeastaan mitään tuolta ajalta, kun painia aloin vuonna 2002 katsomaan. Silloin paininkatselu loppui aika lyhyeen, ja kun 2004 syksyllä palasin painin pariin, olikin Lesnar kerinnyt jo lähteä WWE:stä. No, joka tapauksessa Lesnariin tutustuin tietenkin jo HCTP:tä pelatessa (jonka myötä siis aloin taas painia katsomaankin). Sittemmin olen myös nähnyt hyvän määrän Lesnarin otteita, ja mies on jotenkin vakuuttanut. Ei ehkä koskaan ole ollut se kaikkein suurin suosikkini, mutta otteli ehdottomasti monia hyviä otteluita, oli kokoisekseen todella hyvä painija, ja hänestä olisi voinut tulla vaikka mitä WWE:ssä. Lesnarin lähtö WWE:stä onkin oma lukunsa, mutta harmi että lähti :/


57. Claudio Castagnoli
Heyyy! Joo, olenkin tässä listalla jo useammankin kerran mainostanut Kings of Wrestlingiä, ja kuinka tuo joukkue sytytti heti suuresti, vaikka heiltäkin ihan tuhottoman vähän olen mitään nähnyt. Sittemmin Claudio jo teki sopimuksen WWE:stä, mutta sai aika nopeasti kenkää.. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, riippunee siitä keneltä kysytään. No, joka tapauksessa Double C:tä on ehdottoman mukava nähdä jälleen ROH:ssa painimassa, ja tämäkin markitus kasvaa vain koko ajan, mitä enemmän näen. Jotenkin vain Castagnolissa iskee aika pitkälti kaikki. Joo, varmasti tulee tulevaisuudessakin nähtyä Castagnolia paljon. Hieno mies.


56. Shane Douglas
Douglassista en kyllä osaa sanoa, milloin näin miehen ensimmäisen kerran. No, varmaan ensimmäisiä kertoja oli kuitenkin, kun näin Douglasia manageroimassa Naturaaleja. Tuolloin Douglas ei vielä kauheasti kiinnostanut, vaikka tietyllä tavalla Douglas jo tuolloinkin jäi mieleen. Sittemmin on tullut katsottua ECW:tä enemmän, ja siellä ehdottomasti Douglas on jäänyt loistavasti mieleen. Hyvä painija, hyvä mikissä ja hyvä mestari. Paini paljon hyviä otteluita ECW:ssä, ja on kaikin puolin viihdyttävä tapaus. Niin ja Douglas muistetaan tietenkin hyvin tuosta NWA-vyötapauksesta. Nykyisin ei taida paljon esiintyä missään, kun ei ole käsittääkseni miestä näkynyt TNA:ssakaan vähään aikaan.. Saatan kyllä olla väärässäkin, mutta näin ainakin muistelisin.


55. AJ Styles
AJ taisi painia siinä ensimmäisessä TNA-ottelussa, jonka olen nähnyt. Senkin jälkeen näin Stylessiä varmaan eniten TNA-painijoista juuri sen takia, että niissä harvoissa TNA-otteluissa, jotka latasin sattui Styles painimaan. Tuolloin Stylesin tyyli ehdottomasti herätti kiinnostusta, mutta mitenkään hirveän suuresti en miestä markannut, vaikka todella viihdyttävää menoa pistikin pystyyn kehässä vastustajiensa kanssa. Sittemmin kun aloin TNA:ta katsoa aktiivisemmin, olen tietenkin Stylesiä nähnyt koko ajan enemmän, ja varsinkin alussa kiinnostus Stylesiin nousi huomattavasti. Rhino-feudista en kyllä erityisemmin perustanut, mutta Christian Coalitionissa Styles on taas näyttänyt monta kertaa loistavuuttaan. PWG:ssä myös varsin viihdyttävää menoa esittänyt. Kaikin puolin siis viihdyttävä painija, mutta ei silti jostain syystä minun ihan niitä suurimpia suosikkejani.


54. Jimmy Jacobs
Oikeastaan juuri ennen kuin näin Jacobsin painimassa ensimmäistä kertaa, mainosti Risbe minulle tyyppiä loistavana tapauksena. Tiedä sitten johtuiko siitä osittain, mutta vaikka tuo ottelu olikin varsin kehno ja mitäänsanomaton, teki Jacobs tietynlaisen vaikutuksen. Tuon jälkeen en vähään aikaan tosiaan katsonutkaan ROHia, ja yksi seuraavista otteluista, joissa Jacobsin näin olikin Steel Cage -ottelu Whitmeriä vastaan, jossa Jacobs sitten iski todella paljon. Lisäksi tuo tilanne Laceyn kanssa on kiinnostanut minua aika paljonkin. Joka kerta kun Jacobsia olen nähnyt, on mies vakuuttanut ehdottomasti kehässä, tai nyttemmin mikissä. Siltikin myös Jacobsilta pitäisi vielä nähdä enemmän, mutta varsin mielenkiintoinen painija kaikin puolin.


53. Christopher Daniels
Joo, tosiaan katsoin useammankin Daniels vs. Joe vs. Styles -ottelun, kun niitä monillakin laudoilla mainostettiin, ja jo tuolloin eniten kolmikosta sytytti Daniels. Sittemmin Danielsin ja Stylesin joukkue oli kyllä aivan loistava kaksikko, ja heidän otteluita olisin mielellään nähnyt enemmän. Danielsia todella varsinkin viime vuonna markitin erittäin paljon, mutta tänä vuonna markitus on ehkä vähän laskenut. Vaikka Danielsin paluu oli varsin kova juttu, ei mies kovin kummoisia esityksiä ROH:ssakaan esittänyt (paitsi GTGM:n mahtava promo, johon ne esitykset sitten päättyivätkin), ja TNA:ssakaan jotenkin ei ole enää niin kovaa menoa ole ollut havaittavissa mieheltä. Tosin Triple X:n paluu oli ehdottomasti hyvä asia, ja sen jälkeen on taas kiinnostus Danielsiin alkanut kasvaa uudestaan. On se Fallen Angel varsin loistava tapaus.


52. Paul Burchill
Burchillistä oli ainakin paljon puhetta ennen kuin mies rantautui WWE:hen. Muistan vielä, kun netissä linkitettiin monia klippejä Burchillin otteisiin ja miehestä povattiin seuraavaa Lesnaria, kun hän teki sopemuksen WWE:n kanssa. Lopulta Birchallin debyytti tapahtui Velocityssä, ja piakkoin sen jälkeen mies pääsi myös esiintymään Smackdownissa Regalin joukkueparina. No ei Burchillistä todellakaan mitään seuraavaa Lesnaria tullut, mutta silti joukkue Regalin kanssa oli varsin viihdyttävä, varsinkin kun Burchill syttyi koko ajan vakuuttavampiin otteisiin. Sanokaa mitä sanotte piraatti-gimmickin idioottimaisuudesta, mutta minuun se iski suuresti, ja oli todella harmillista että Burchill sitten tuhottiin yhtäkkiä SD:ssä, vaikka mies oli saanut yleisönkin suosion taakseen. No, ehkäpä Burchill vielä jonain päivänä tulee pelastamaan meidät.


51. Jamie Noble / James Gibson
Myös Noblesta muistan kuulleeni paljon, kun mies teki uudestaan sopimuksen WWE:n kanssa jättäen ROH-uran taaksensa. En ollut Noblelta nähnyt mitään miehen ensimmäiseltä WWE-runilta, ja kun Noble lopulta teki paluunsa muuallekin kuin Velocityyn (eli RR 2005:ssa), ei hän vielä tuolloin suuresti vakuuttanut. Vähitellen kuitenkin Noble vakuutti koko ajan enemmän mitä enemmän esiintymisiä näin, ja Noblen ja Kashin joukkue todellakin oli aivan loistava juttu minun mielestäni. Harmi, että Kashin hölmöilyjen takia joukkue sitten hajosi, ja sittemmin Noble on tainnut olla vähemmän esillä WWE:ssä. Vai onko se nykyisin CW-mestari? Tämmöisiä juttuja kuulin mesestä, mikä olisi erittäin positiivinen uutinen. Noble on ehdottomasti yksi suurimmista suosikeistani WWE:n cruiserweight-divisioonasta, jotenkin miehen painia on vain aina mukavaa seurata.

Tässä kai kaikki tällä erää. Palaillaan taas sitten joskus.

Hornswoggle olisi kuulunut ehkäpä sijalle 100, mutta jostain syystä se pikku vekkuli pääsi silloin unohtumaan ja nyt sitten aavistuksen paremmalla sijalla.
Itsehän en WWE:tä niin aktiivisesti seuraa että LB alkaisi ärsyttämään, päinvastoin. Aikanaan SD:ssä LB:n toilailut olivat hauskaa seurattavaa ja viihdyttävä hän on myös Hornswoggle McMahonina.


60. Takeshi Morishima
Kun näin Morishiman ensimmäistä kertaa vakuutuin heti hänen taidoistaan. Siinä on iso mies joka taitaa brawlauksen, omaa vakuuttavan arsenaalin erilaisia heittoja ja osaa myös "lentää". Morishiman ROH single matsit ovat kuitenkin tähän asti olleet varsin puuduttavaa katsottavaa, sillä ne muistuttavat aivan liikaa toisiaan. Hyvän ja loistavan painijan erottaa se että hän pystyy muuttamaan tyyliään vastustajan mukaan. Toki suuri osa on kiinni myös buukkauksesta ja vielä näkemättömät ottelut saattavat paljastaa 'Shimasta uusia puolia. Ennen sitä sijoitus ei tästä nouse.

59. Drake Younger
En juurikaan pidä DM painista. Drake Younger on kuitenkin todistanut että hän on muutakin kuin se Sick bumpia ottava indyjanari. Drake on myös sellainen mies joka antaa kehässä aina 100% ja hänellä on valoisa tulevaisuus edessään.

58. Rey Mysterio
Rey Mysterio iski heti ensimmäisellä kerralla. Hän teki temppuja joita en ollut muiden nähnyt tekevän. Aikaa on kuitenkin kulunut, ja olen nähnyt monen monituista parempaa painijaa, ja parempaa matsia kuin mitä Mysterio on paininut. Pidän edelleen Mysteriosta ja hän on hyvä painija, ei vain sitä kirkkainta kärkeä.

57. Ricky Stemboat
Ricky Stemboat on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista painijoista, sen todistavat mm. ottelut Ric Flairia ja Randy Savagea vastaan. Kuitenkin ehkä se materiaalin vähyys jota olen häneltä nähnyt jättää hänet näinkin huonolle sijalle. Myöhemmin listalle tulee monia painijoita joita ei painillisesti voi edes verrata Stemboatiin. Kuitenkin he jostain syystä herättävät "suurempia tunteita" kuin The Dragon. Luultavasti tämäkin ongelma tulisi korjautumaan mikäli hänestä tehtäisiin WWE dokkari. Vai onko jo tehty?

56. Diamond Dallas Page
Mitä mää just sanoin.. Eihän kukaan voi edes verrata DDP:n painitaitoja Stemboatin vastaaviin. Jotenkin DDP on kuitenkin aina toiminut. En edes osaa selittää mikä hänestä tekee niin hyvän. Kai se on vaan se look ja karisma.

55. Brock Lesnar
Yksi parhaista painijoista joka on koskaan WWE rinkiin astunut. Pidin todella paljon Lesnarista aikoinaan ja näin jälkikäteen olen monesti toivonut häntä takaisin. Upeat matsit Kurt Anglen kanssa olivat jotain mitä osasi jo aikoja sitten arvostaa. Todella toimiva hahmo ja hyvät painitaidot tekivät Lesnarista kenties aikansa kovimman nimen. WWE ura päättyi ikävästi ja kesti aivan liian vähän aikaa.

54. Razor Ramon
Scott Hall oli loistava, varsinkin Razor Ramon hahmolla. Se karisman määrä joka miehellä oli on uskomatonta. Vielä kun muistetaan Hallin painitaidot on kyseessä lähes täydellisen painijan prototyyppi. Kaikki ei vaan aina mene niin kun haluaisi...

53. Shingo
Ei ehkä painillisesti Japanin tai edes Dragon Gaten kirkkainta kärkeä, mutta asenne ja look korvaavat paljon. Hyviä otteita niin ROH:ssa kun DG:ssä esittänyt Shingo on kuitenkin jo nyt maailmanluokan brawler ja edessä on varmaankin valoisa tulevaisuus.

52. Brent Albright
Albrightin näin ensimmäistä kertaa OVW:ssa. Silloin odottelin miehen nousua päärosteriin ja viimein sen tapahduttua WWE pilasi hänet surkealla gimmickillä ja muutenkin huonolla buukkauksella. Myöhemmin Albright on kuitenkin loistanut ROH:ssa, ja on tarjonnut erittäin viihdyttävää materiaalia. Tulevaisuuden tähti.

51. BJ Whitmer
Se on väritön, se on tylsä, se on BJ Whitmer! Tottahan se on että Whitmer on hieman väritön ja kaipaisi hieman lisää "Edgeä" (ellei sitä ole jo tullut). Painijana pidän BJ:stä kuitenkin todella paljon. Maailmanluokan brawler joka on paininut urallaan monta hyvää ottelua, parhaimpana häkkimatsi Jacobsia vastaan. Whitmer on mielestäni yksi niistä workereista joka pistää aina viihdyttävän matsin pystyyn ja oikean vastustajan osuessa kohdalle on jälki loistavaa. Mies keräsi silmissäni hyvin overiutta ROH vs. CZW feudin aikaan, siinä oli sitä asennetta.

60. "Hardcore Homo" Angel

Painija, joka komeilee avatarissani. Eihän tätä höpönassua voi muuta, kuin rakastaa. Ei hänen ehkä pitäisi aivan näin korkealla olla, kun en nyt niiin hirveästi ole häneltä matskua nähnyt. XPW:ssä häneen tutustuin, enkä hänen otteitaan sitten muualla olekaan nähnyt, muutamaa hassua ottelua lukuunottamatta. Jotenkin vain Angel oli niin mainio lisä XPW:hen, että pakko häntä oli alkaa markittamaan.

59. Alex Wright

Erittäin karismaattinen sekä muutenkin viihdyttävä painija. Todella harmi, että hänestä ei koskaan tullut suuremman luokan staraa, sillä potentiaalia olisi ollut. Noh, eipä sillä potentiaalilla hirveästi väliä ollut, kun kyseessä oli promootio nimeltään World Championship Wrestling. Eniten markitukseni kohdistuu Wrightin WCW-uran alkuaikoihin, jolloin hän oli hassunhauska face. Starrcade 1994.

58. Chris Nowinski

Tämä on varmasti monille aikamoinen yllätys. Mutta minkäs sille voi, että Nowinski oli niin hemmetin karismaattinen kaveri. Ja karsiman lisäksi häneltä löytyi... niin no... tämä on taas tälläinen markitus, jota on mahdoton selittää. Valitettavasti Nowinski ura ei ehtinyt kovinkan kauaa kestää, terveydellisistä syistä. Ei sitä tiedä, mitä hänestä olisi voinut tulla.

57. Bobby Heenan

Paras manageri ikinä ja yksi parhaimmista colour commentatoreista ikinä. Ei voi muuta, kuin markittaa. Ja rakastaa. Ja rakastaa vihata.

56. Jushin Liger

Liger on loistava painja, ja oli vielä loistavampi silloin kymmenisen vuotta sitten. Ja toinen syy on tietenkin yksi hienoimmista painiasusteista ikinä.

55. Jimmy Jacobs

Erittäin hyvä painija, jolla on loistava tulevaisuus edessään. Tietysti pieni koko vähentää mahdollisuuksia menestyä suurissa fedeissä, mutta katsellaan. En edes muista, miten olen Jacobsia alkanut markittamaan. Voisin veikata, että kyseessä oli jokin tag-matsi Whitmerin kanssa. Outoa, että jonkun painijan markitus voi lähteä käyntiin matsista, jossa on mukana niinkin tylsä painija, kuin BJ Whitmer. Aina, kun näen Jimmy Jacobsin nimen cardissa, niin tiedän, että viihdyttävää matskua on tulossa.

54. Juventud Guerrera

Hemmettin Juvi, minkä takia et osaa käyttäytyä? Olisin niin mielelläni katsellut Juvia vielä monta vuotta WWE:ssä, mutta ei sille enää mitään voi. Guerreran talenttia tuskin kukaan voi kiistää, mutta eivätpä ne taidotkaan paljoa auta, kun käyttäytyy samalla lailla, kun herra Eduardo Aníbal González Hernández. Mutta oli miten oli, The Juice on yksi parhaimmista spottiapinoista evah. Ensimmäiset matsit, mitä Juvilta näin, olivat varmasti WCW:stä Jerichoa, Mysteriota, Kidmania ja kumppaneita vastaan. Ja eihän niitä matseja voinut, kuin rakastaa. Mexicoolsit rokkasivat, kunnes Juvi päätti jälleen vaihteeksi olla egomaanikko ja Psicosis meni ryöstämään auton vesipyssylla. >_>

53. Nate Webb

Wheatus - Teenage Dirtbag

52. Toshiaki Kawada

En ole varsinaisesti Kawdaa koskaan niiiiin hirveästi markittanut, mutta hänen matsejaan kylläkin. Kawadassa itsessään ei sinällään ole mitään erityisen mielenkiintoista, mutta hemmetti, on hän sen verran kovia matsejaan urallaan paininut, että pakko hänet on listalle mukaan ottaa, ja vielä näinkin korkealle. Yksi parhaimmista japanilaisista painijoista ikinä.

51. Tommy Dreamer

ECW on aina ollut erittäin lähellä sydäntä. Ja minulle Tommy Dreamer on aina ollut yhtä kuin ECW. Dreamer pysyi lojaalina ECW:lle, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut muuallekin siirtyä. Toiset pitävät Sandmania ECW:n ruumillistumana, toiset Sabua, jokut Douglasia, mutta minulle se on aina ollut Dreamer. Tommy ei koskaan ole ollut kehässä erityisen hyvä, eikä hän maailman karismaattisimpia painijoitakaan ole, ja mikkityöskentelykin on vähän niin ja näin, mutta Tommy antoi aina kaikkensa ja oli todellakin tunteella mukana. Muutama vuosi sitten Dreamer olisi varmasti ollut korkeammallakin sijalla, mutta jotenkin WWECW vienyt jotain Dreamerista pois. Mutta hyvähän tämä sijoitus on ja markitan siis häntä edelleenkin. Ja arvostan.

EDIT: Prkl, tulipas taas vähän tekstiä. Seuraavaksi yritän saada painijoista hieman enemmän irti.

Nyt on sitten viimeinen kiireellä tehty listaus, toivon ainakin:

60. Nigel McGuinness
Nigelilla on käynyt kuten monella muullakin ROH-painijalla, kiinostavimmillaan he olivat noustessaan kohti huippua, sen jälkeen seuraa taantumus ja kaavoihin kangistuminen. Jokainen Nigelin tänä vuonna turhaan huorattu lariat on laskenut häntä minun silmissäni, ja aivan turhaan, mies kun pärjäisi ilmankin.

59. Brock Lesnar
Nuori tyyppi tulee, ja hetkessä kahmii kaiken, täytyihän sen olla kaikin puolin hiton loistava.

58. Bret Hart
WWF-edustus 90-luvulta on listallani hyvin heikkoa, eikä edes Bret Hart saa sitä muutettua. Loistava painija, mutta hyvin vähän markitettavaa, minulle.

57. Akira Taue
AJPW:n 90-luvun kuuluisen nelikon edustus jatkuu. Ei oikeasti ole mitään suurempaa käsitystä, miksi Taue on näin Misawaa ja Kawadaa korkeammalla sijalla, ehkäpä kyse on juuri siitä seikasta, että Taue on kaikkein vähiten huomiota saanut, tai kaikkein heikoimpana pidetty.

56. Yuko Miyamoto
Big Japan Pro Wrestlingin uusin nuori lupaus, ja niistähän minä pidän. Heitetään sekaan pari tuhatta loisteputkea ja muutama litraa verta niin tiedät minkä tyyppisestä panostajasta on kyse.

55. Jim Cornette
Aina Midnight Expressistä TNA:han, Jim Cornette viihdyttää mikin varressa minua jo kolmatta vuosikymmentään.

54. Chris Hero
Mr. Indy.
Monipuolisuus lähinnä Herossa viehättää, kaikki sujuu kohtuullisen hyvin, heiluu hän sitten yksinään, kaksikkona, tai joukossa, teknisessä ottelussa, huumoriottelussa tai brawlissa, facena tai heelinä. Lähes kymmenen indyvuoden aikana Herosta on muodostunut minulle jotenkin tyyppiesimerkki tasokkaasta indypainijasta.

53. Rey Mysterio
Ärsyttävä pikkupaskiainen, kiva nähdä ottamassa brutaalisti nenilleen. Näin nykyisin, ennen oli kuitenkin yksi iloiseksi saavista mukavista painijoista, joka jaksoi WWE-aikanaankin tuoda otteisiinsa usein jotain uutta.

52. Vince McMahon
Olivat asiat miten tahansa, kun kamerat käyvät niin Vince vaan toimii. Ylinäytteleehän hän, mutta eipä heti muistu mieleen yhtään heikosti näyteltyä kohtausta. Uskottavuutta riittää ja tunteella vedetään, niin mikin varressa kuin tarvittaessa ottamassa veripäissä selkäänsä.

51. Colt Cabana
Parhaimmat hetket Second City Sainteissa ja Good Times Great Memories segmenteissä, mutta senkin jälkeen aina vaan viihdyttävä, eikä nyt toivoton painija millään tyylillä. Nykyäänhän märehtii OVW:ssä, toivottavasti saa vahvuuksinsa sopivan hahmon.

Noniin eiköhän ole aika lopettaa tämä pelleily ja jatkaa tätä vauhdilla, jotta saadaan joskus valmiiksi. Toki itsekin olen kiireistä ja usein laiskuudesta johtuen ollut hidas päivittämään, mutta ei tarkoitus ole, että olen aina ensimmäisten joukossa postaamassa uusia. Tästä lähtien en jaksakaan odottaa vaan tarkoitus on postata jatkoa aina 7-10 päivän välein riippumatta siitä ovatko muut samassa tahdissa. Suotavaa olisi, että olisivat, mutta ihan naurettavasti tämä venyy jos ei jonkinlaista aikataulua tee.

Sijat 51-100 löytyvät tuosta tekstitiedostosta:
http://koti.phnet.fi/goner/top100/lista.txt


50. Shawn Michaels
Niin paljon Michaelsista on jauhettu KO-topicissa, joten lainaan markkauksen suhteen olennaisimman osan näkemyksestäni sieltä: "Michaels oikeastaan herättää melko vähän tunteita minussa ja samalla pidän hänestä kovasti painijana. Eli nautin hänen otteluistaan ja pidän häntä todella hyvänä, mutta markkauspuoli on aika vähäistä ja toisaalta en osaa suhtautua häneen hirveän positiivisesti tuon etenkin 90-luvun asenteen takia. En tavallaan halua, että backstage-maine vaikuttaa omaan markkaukseen, mutta väkisinkin se vaikuttaa etenkin jos soveltaa hyvän facen ominaisuutta tässä tapauksessa hyvään "sankariin" tai paremmin sanottuna suosikkipainijaan. Eli painijan tulisi olla sellainen, että katsoja haluaisi itse olla se tai haluaa olla sen kaveri. Toki Michaels kaveriksi kelpaisi kuten melkein kuka tahansa hyvä tai kiinnostava painija, mutta jos nyt muihin painijoihin vertaa niin en osaisi kuvitella Michaelsia erityisen mukavana kaverina enkä itseäni osaisi kuvitella Michaelsin roolissa. Mahdotonta samaistua. Tästä kenties pohjimmiltaan johtuu se, että HBK ei hirveästi tunteita herätä."
En myöskään DX:stä enkä DX-Michaelsista paljoa välitä. Joka tapauksessa toki erittäin taitava painija ja nykyäänkin yksi parhaista. HBK on listallani siis lähinnä taitojensa ansiosta eli sija 50 on tosi kova kun niin vahvasti sitä markkausta tässä listassa painotan.

Nykypäivän pienet indy-painijat tuntuvat yleensä imitoivan japanilaisia painijoita ja heidän liikkeitään lisäten mukaan jotain eurooppalaista vääntöä ja spotteja luchasta. Tuloksena on tyylien pinnallinen sekasotku ja he luulevat toimivansa järkevästi kun ottavat tällä tavalla mallia taitavimmilta, vaikka eivät oikeasti osaa muuta kuin käyttää niitä samoja isoja liikkeitä kuin muut. Mielestäni kaikkien taitavienkin japanilaisten sijaan heidän pitäisi ottaa mallia Michaelsista, joka on niin valtavan hyvä, että pärjää loistavasti isompien main eventereidenkin rinnalla. Japanilaisia katsoessa on huomattavan helppoa vain luulla, että heidän hyvyys on niissä liikkeissä ja että niiden kopioiminen ratkaisee kaiken. Michaelsia katsoessa vähän jokaisen on pakko tajuta, että hyvä painija on hyvä jostain muusta syystä.


49. Sting
Sting on listalla lähinnä n. 5 vuoden perusteella. Kuten kuvasta näkyy niin itseäni miellyttää enemmän tuo surfer-Sting. En varsinaisesti tiedä miksi, mutta ainakin ajattelen hänet erittäin sopivana facena heel-Flairia ja kumppaneita vastaan. Se on hänen ykkösvahvuutensa, mutta toisaalta ykkösface-paikka kääntyy heikkoudeksi pidemmän päälle. Hän ei kuitenkaan ollut niin loistava tai superkarismaattinen painija, että häntä vuosien ajan ykköstähtenä jaksaisi katsoa. Sitten kun tämä uudempi gimmick tuli kuvioihin, oli WCW mielestäni varsin huono sekä main event -kuvioiltaan täynnä näitä vanhoja ja taidottomia tai jollain muulla tavalla mielestäni epäkiinnostavia painijoita. Eli vähän kuten TNA nykyään. Eli luultavasti ympäristö on vaikuttanut suuresti siihen miten Stingiin olen minäkin aikakautena suhtautunut. Suosittelen etenkin Ric Flair vs. Stingiä vuoden 1988 ensimmäisestä Clash of the Championsista.


48. Vader
Vader oli kyllä kokoisekseen tosi hyvä ja liikkuva, mutta toisaalta verrattuna muutamiin muihin isoihin painijoihin ajoittain mielestäni vähän yliarvostettu. Mutta kun kovasti tykkään pätevistä ja tylyn oloisista isoista painijoista, on Vaderista varsin helppoa pitää eikä oikein muuta perustelua listan sijoitukselle tarvitse ollakaan. Vader voisi olla korkeammallakin, mutta tosiaan pidän muutamasta muusta isosta painijasta sen verran enemmän. Parhaiten hän toki toimi Japanissa kun vastustajat eivät säikähtäneet Vaderin stiffiyttä. Parhaana esimerkkinä Vaderin paras matsi Stan Hansenia vastaan All Japanin ja New Japanin yhteisshow'sta vuodelta 1990 ja matsit Nobuhiko Takadaa vastaan UWFi:stä 90-luvun alkupuolelta myös.


47. Tajiri
Tajiri on näitä joiden viehätystä on vähän vaikea selittää, mutta kai aika moni muukin hänestä pitää, joten ei tarvii välttämättä hienosti perustella. Mutta pidän ainakin siitä, että Tajiri osaa olla kokoisekseen uskottava, jos bookkaus antaa siihen mahdollisuuden. Kun yhdistää Tajirin tyylin ja Great Mutalta imitoidun vaarallisuuden, jonkinlaisen sekopäisyyden ja pelottavuudenkin, on Tajiri uskottavimmillaan ja kiinnostavimmillaan. Viime vuosien puhdas huumoriface-touhu ei sellaista mahdollista, vaikka viihdyttävä hän on ollut sellaisenakin sekä muutamissa WWE-haastatteluissa että sen jälkeen Hustlessa. Niin ja onhan hän painijanakin varsin taitava. Matsit Super Crazya vastaan ainakin ECW:stä miellyttävät eniten.


46. Kurt Angle
Angle on kummasti tippunut aika kauas viimeisen vuoden aikana. Jotenkin edes 2000-luvun alkupuolen Angle ei tunnu enää ihan niin kiinnostavalta. En ole täysin varma mistä se johtuu, mutta jotenkin se kiinnostavuuden lasku on osunut hänen TNA-aikaansa. Tosin ei voi syyttää vain sitä, että TNA osaa tuhota tähtien kiinnostavuuden kun ei Angle itsekään ole niin kova kuin joskus. Väkisinkin Anglen nykykunto pitää ottaa huomioon kokonaisuutta arvosteltaessa, koska esimerkiksi Flairin sijaan Anglen ura on kestänyt niin vähän aikaa eikä hän ikänsä puolesta ole eläkepäiviä odottamassa. Mutta joka tapauksessa on Angle vieläkin nykytasoon suhteutettuna varsin hyvä ja muutamia vuosia sitten oli mielestäni lähes maailman paras. Urheilullisuutta edustava teknisesti pätevän painijan rooli on parhaimmillaan todella mielenkiintoinen ja Angle on ollut siinä loistava kun karismastakaan ei ole puutetta.


45. Low Ki
Low Ki'n/Senshin suurin vahvuus on vähän sama kuin Tajirilla ja etenkin Rey Mysteriolla, vaikkakin vähän eri tavalla. Eli Ki osaa käyttää omia vahvuuksiaan hyödykseen tehden itsestään pienestä koosta huolimatta uskottavan. Hänellä sen mahdollistaa stiffin oloinen tyyli ja joissakin tapauksissa tietynlainen mystisyys. Vaikka hänkin on tietyllä tavalla wannabe-japanilainen, hän on löytänyt sieltä itselleen tyylin, joka tuntuu sopivan hänelle paljon paremmin kuin tavalliselle kynäniskalle. Low Ki oli lisäksi yksi ensimmäisistä indy-suosikeistani kun ensimmäisen kerran indyihin tutustuin eikä ole suosikkien joukosta tippunut ollenkaan.


44. Kensuke Sasaki
Uskottavien perheenisien listalla Sasaki olisi ykkönen, vaikka vaimonsa on vielä tylympi. Hän on näiden kovimpien japanilaisten 90-luvun tähtien taakse jäänyt taitojensa ja menestyksensä puolesta, mutta 2000-luvulla tullut vähän paremmin esille kun pystyy vielä parhaimmillaan aikas koviin matseihin siinä missä toisilla alkaa ikä ja etenkin vammat painaa enemmän. Lisäksi 90-luvun Power Warrior -gimmick oli jotenkin väkinäinen eikä oikein minuun iske. Tykkään Sasakista kovasti tuollaisena muuten mukavasti hymyilevänä, mutta painiessa varsin kovana äijänä. Suosittelen erityisesti NOAH:sta Kensuke Sasaki vs. Kenta Kobashia Tokyo Dome -show'sta kesältä 2005 kun matsi on muutenkin sopiva puroresuun tutustumiselle, vaikka ei tyypillinen olekaan.


43. Ted DiBiase
DiBiasea on tullut nähtyä aika erilaisissa rooleissa ja ympäristöissä, ja niitä on jostain syystä hankalaa nähdä yhtenä urana. Tunnetuin tai oikeastaan valitettavasti lähes ainut tunnettu on tuo Million dollar man -gimmick, vaikka DiBiase oli hyvä mm. myös aika sympaattisena facena vaikkapa Georgiassa, erityisesti kusipäisenä heelinä Mid-Southissa ja Stan Hansenin tag-parina All Japanissa. Itse en ole tuosta WWF-ajasta tavallaan niin kovasti pitänyt, mutta vika ei ole oikeastaan gimmickissä eikä DiBiasessa. WWF vaan oli tuolloin niin ärsyttävän sarjakuvamainen lapsellisine gimmickeineen, joten MDM ei erottunut kiinnostavan värikkäänä tapauksena vaan oli osa sitä ärsyttävää koko promootiota koskevaa ilmiötä. Mutta tosiaan DiBiaselta onnistui kaikki ja hän on yksi niistä, jotka eniten olisivat WWF:n tai NWA:n maailmanmestaruuden ansainneet, mutta eivät koskaan voittaneet. Erityisesti olen pitänyt Mid-Southin ajasta kun sitä olen voinut laajan kokoelman ansiosta aika mukavasti katsella. Suosittelen matseja Mid-Southista Jim Duggania vastaan. Lähiaikoina aion uppiakin sellaisen.


42. Yoshihiro Takayama
Takayama on siitä mahtava japanilainen, että hän on iso, komea, tarvittaessa pelottava ja tarvittaessa humoristinen. En oikeastaan ole häneltä hirveästi oikein hyviä otteluita edes nähnyt, mutta hän on näitä, jotka ovat jotenkin mainioita ihan joka matsissa riippumatta siitä mitä tekevät. Suosittelen Takayama vs. Kenta Kobashia NOAH:sta vuodelta 2004 ja miksei myös mma-matsia Don Fryea vastaan Pridesta.


41. Ricky Steamboat
Steamboat häviää kyllä Sasakille perheenisän roolissa kun se ei niin hyvin Steamboatille toiminut, mutta tokihan Steamer oli muuten kova ja sopi tietysti etenkin Flairia vastaan ihan täydellisesti. Harmittaa hirveästi kun 70-luvun loppupuolen Flair vs. Steamboateista on olemassa vain korkeintaan 10 min pätkiä. Sen ajan Steamboat kun iskee kovasti minulla siihen nuoren sankarin rooliin, joka on parhaimmillaan kun vastassa on loistava heel. Aiemmin tällä listalla olleista vastaavista tapauksista voisi sanoa esimerkkeinä etenkin Von Erichit ja Stingin. Suuresti Steamboatia arvostan, mutta ihan ykkössuosikkien joukkoon hän ei yllä, koska tosiaan tuo gimmick-puoli WWF:ssä ja 80-luvun lopussa NWA:ssa ei ollut ihan täysin kohdillaan. Se ei muuten haittaisi, mutta kun eniten Steamboatia taitaa olla saatavilla tuolta ajalta.

Muiden listoja kommentoin muutaman päivän sisällä kun en millään enää ehdi.

Jep, taukoa on tosiaan ollut tuhottoman paljon (osittain ehkä tuon Painija KO:nkin takia), mutta itsekin tämän kunnialla tahdon loppuun asti vetää. Tämä on aloitettu, ja itsellä ainakin on myös mielenkiintoa viedä tämä myös loppuun. Toivon tosiaan, että myös enska, Supermac, Captain Charisma ja Risbe tahtovat samoin. Papasta en ole varma, tyyppi muistaakseni sanoi irkissä, että ei välttämätä jatka enää tätä, mikä on tietenkin harmi, koska alunperin Papallakin sitä mielenkiintoa oli :/ No, toivottavasti nyt tällä porukalla tämä saataisiin vedettyä, ja ehdottomasti aikataulua nopeuttaen. Ei sitä kaikkien ihan samassa tahdissa tarvitse tietenkään pysyä, mutta jos saataisiin tätä nyt kuitenkin jatkossa jatkettua nopeammassa tahdissa, ja edes suurin piirtein kaikki pysyisivät mukanakin ;P

Joo, ja oman osuuteni jatkoa seuraavaksi:

Sijat 51-100

Sijat 41-50:


50. Lacey
Voin sen verran spoilata, että Lacey on listani ensimmäinen ja samalla ainut nainen. Toki on olemassa monia muitakin hyviä naispainijoita, joista pidän ja joita olen markittanutkin/markitan edelleen. Näistä kukaan ei sitten kuitenkaan syystä, taikka toisesta, listalle yltänyt, vaikka muutama olisi aivan hyvin voinutkin ansaita paikan. Lacey kuitenkin tuntui luontevalta nimeltä juuri puoliväliin. Katsottuani viime vuonna ensimmäisen ROH-show'ni, iskin silmäni heti Lacey'yn (tulkitkaa miten tahdotte). Lacey miellytti vain alusta asti todella paljon. Sittemmin enemmän Lacey'ä nähneenä voin sanoa pitäväni vain entistä enemmän. Laceyn hahmo on loistava ja vetää tuota oma rooliaan hienosti. Painimassakin olen tätä naista nähnyt, eikä Lacey nyt mikään kehno siinäkään osa-alueessa ole, vaikka häntä paljon parempiakin naispainijoita löytyy monia. Joka tapauksessa Lacey on alusta asti iskenyt paljon, ja markitus ei ole laantunut ollenkaan, päinvastoin.


49. Vader
Harmittavan monille tulee nykyisin mieleen Vaderista tämän viimeisin esiintyminen WWE:ssä, kun mies ei pysynyt pystyssä edes sen vertaa, että pääsisi kunnialla ulos kehästä. Itse kuitenkin pidän paljon siitä Vaderista, jota olen nähnyt tämän vanhemmissa otteissa. Toki minulta on monia hyviä Vaderin otteluita jäänyt näkemättä, mutta niissäkin, mitä olen nähnyt, on Vader vakuuttanut. WWF:ssä Vader ei enää ollut kaikkein parhaimmillaan, mutta niissäkin otteluissa Vader vielä kaikessa tylyydessään ja isoudessaan iski suuresti. Kokoisekseen oikein hyvä painija, ja ei tuosta Vaderista maskeineen päivineen vain voinut olla pitämättä. Hieno tapaus. Ja siitä vuoden 2005 WWE-vierailusta ei tosiaan puhuta.


48. Chris Benoit
Kyllä vain, Chris Benoit on sijalla 48. Näiden listojen tekemisen aikaan Benoit'n perheen tragediasta oli kulunut aika vähän aikaa. En kyllä silti voi sanoa, että Benoit olisi listallani yhtään sen korkeammalla, ellei tuota kaikkea olisi tapahtunut. Ehkä joidenkin mielestä Benoit'a ei pitäisi ottaa ollenkaan listalle, ja joidenkin samaisesta listasta Benoit tippuisi kokonaan pois tuon tapahtuman takia, mutta minulla se nyt menee näin. En koskaan aivan tajuttoman paljon markittanut Benoit'a, mutta silti pidin Benoit'sta paljon, ja esimerkiksi tuo viime syksyn paluu WWE:hen No Mercyssä (?) kyllä aiheutti kunnon markitusreaktion. Kun tarkemmin miettii, en tosiaan koskaan ollut mikään Benoitin ykkösfani, mutta pidin silti hänen otteistaan kehässä aina aika paljon ja usein kannatin miestä hänen otteluissa. Sitten viime kesänä tapahtui tuo erittäin surullinen tapahtuma.. Benoit'sta painijana pidin erittäin paljon, mutta en minä enää mitään muuta järkevää sanottavaa nykyisin keksi enää.


47. Kurt Angle
Heh, nyt pitää kyllä olla aika pitkälti Gonerin kanssa samaa mieltä. Itsekin vielä noin vuosi sitten pidin Anglesta hyvin paljon, ja vielä vuoden 2006 alkupuolella olisi saattanut olla selkeästi korkeammallakin listallani, ja olisin esimerkiksi toivonut, että tuo Anglen mestaruuskausi olisi ihan hyvin voinut kestää pidempäänkin. Nyt jos rupeaisin miettimään alusta asti koko tätä listaa, saattaisi Angle olla vieläkin taaempana. Jotenkin vain Anglen TNA-uran alusta asti on kiinnostus ja markitus Angleen alkanut laskea koko ajan kasvavissa määrin. En tarkalleen ottaen osaa sanoa, johtuuko se Anglesta vai Anglen buukkauksesta, mutta ei nykyisin Angle vain enää oikein iske. Tuo vanha WWE-aikainen Angle kyllä silti kiinnostaa aika paljon, ja noina aikoina tosiaan Angle kuului vieläkin suurimpiin suosikkeihini. Nyt vain enää näin, vaikka ei toki nykyinen TNA-Anglekaan mikään inhokkini ole. Monipuolinen, erittäin taidokas ja karismaattinen tyyppihän Angle ehdottomasti on.


46. Ricky Steamboat
Pari ensimmäistä ottelua, jotka Steamboatilta näin, taisivat olla nuo Steamboatin ensimmäisessä Wrestlemanioissa painimat ottelut. Varsinkin tietenkin tuossa WM III:n vs. Savage -ottelussa "The Dragon" iski, vaikken kyllä tuota(kaan) ottelua laske *****-otteluksi, toisin kuin monet muut. Ei kuitenkaan pelkästään tuo ottelu, vaan muutenkin yleisesti Steamboatin otteet noissa muissakin otteluissa (joita taisi olla jopa kaksi), osuivat minuun heti suuresti. Steamboat oli oikein virkistävä tapaus noissa tapahtumissa ja jäi mieleen selkeästi. Myös Steamboatilta, kuten monilta muiltakin, minulta on monia mahtavia otteluita jäänyt (ainakin toistaiseksi) näkemättä, mutta voin silti sanoa pitäväni Steamboatista paljon jo sen perusteella, mitä olen tähän asti nähnyt.


45. Ric Flair
Niin, Ric Flair.. Flair on kaikin puolin varsin mielenkiintoinen, ja Painija KO:ssa myös erittäin paljon keskustelua herättänyt, painija. Mitä minä nyt sitten Flairista oikein sanoisin? Miksi Flair on minun markituslistallani sijalla 45? Miksi niin moni on legendaarisen Flairin edellä? Juuri sen takia, että kyseessä on markituslistani. En todellakaan kiistä Flairin saavutuksia tai sitä, että Flair on The Man ja alan legendaarisimpia, ellei jopa se kaikkein legendaarisin nimi. Flair on ansainnut aikaisemman voittonsa KO:ssa, ja jos voittaa taas, on ehdottomasti senkin voiton ansainnut. Ja toki itsekin Flairista pidän, kun hän on kuitenkin näin suhteellisen korkealla listallani. Viime vuosina toki Flairin otteet ovat heikentyneet, mutta vielä toissavuonnakin nähtiin aivan upea feud Triple H:n ja Flairin välillä, jossa oteltiin jopa kaksi kaikin puolin oikein hienoa ottelua. Ja olihan se vs. Foley -feudkin vielä viime vuonna hyvä, vaikka ottelut vaisuiksi jäivätkin. Lisäksi Flair on erittäin karismaattinen tyyppi, ja miehen promot ovat usein erittäin hienoja tapauksia. Ja niissä vanhoissa Flairin otteluissa, joita olen nähnyt, on Flair useimmissa ehdottomasti vakuuttanut. Ei silti ole koskaan ollut niitä kaikkein suurimpia suosikkejani, koska minuun ei vain Flair niin tuhottoman paljon iske.


44. Davey Boy Smith / The British Bulldog
Davey Boy Smith oli mahtavan British Bulldogs-joukkueen toinen osapuoli, ja myöhemmin WWF:ssä vielä otti sitten käyttöön tuon British Bulldog -nimenkin. Joka tapauksessa pidin erittäin paljon British Bulldogsien otteluista, jotka vain yksinkertaisesti olivat erittäin viihdyttäviä, ja kumpikin joukkueen osapuoli oli erittäin taidokas. Silti Davey Boy on minuun aina jostain syystä iskenyt enemmän, ehkä syynä oli se, että olin jo aikaisemmin nähnyt Davey Boylta otteita mm. tämän viimeisestä WWF-stintistä vuosituhanteen vaihteessa. Tuolloin Smith ei varmasti ollut enää parhaimmillaan, mutta silti minut hän vakuutti tuolloinkin. Smithin painityyli oli myös oikein osuvaa. Harmi vain, että Smithinkin taival sitten päättyi ennenaikaisesti steroidien ja muiden aineiden takia.


43. Triple H
Niin, kaikki varmasti tietävät Triple H:n. Monet pitävät HHH:sta, mutta monet eivät myöskään pidä HHH:sta. Kuten jo viime aikoina olen sanonutkin, on "Gamen" osa pushista ehkä WWE:ssä saavutettu hieman kyseenalaisesti, mutta mielestäni Triple H kuitenkin ehdottomasti on ansainnut sen pushin. Ehdottomasti Triple H:n jatkuvat mestaruuskaudet alkoivat tylsistyttämään, mutta muuten HHH on oikein viihdyttävä tapaus. Triple H osaa painia oikein hienoja entertainment- ja brawlauspainotteisia otteluita ja on lisäksi oikein taidokas mikissä. Ansaitsee ehdottomasti ME-paikan WWE:ssä ja on edelleenkin yksi WWE:n kantavista voimista, ja pystyy jatkossakin sitä varmasti vielä olemaan. Joo, kyllä HHH:ta markittaa vain jotenkin automaattisesti.


42. Randy Orton
Joidenkin mielestä Orton on tylsä, ja jotkut eivät muuten vain pidä Ortonista ollenkaan. Itse aloin katsoa painia uudestaan tosiaan vuonna 2004, ja jo kesän lopulla näin kaverillani yhden Raw'n, joka sattumalta sattui olemaan juuri se Raw, missä Orton kääntyi faceksi, kun Evolution kääntyi uutta mestaria vastaan. Tämän jälkeen en vielä hirveän tiiviisti painia seurannut (kunnolla tosiaan aloitin uudestaan seuraamisen vasta syksyn loppupuolella 2004), mutta Orton jäi silti mieleen. Muistan kertoneeni kaverille tuona vuonna, että pidin Ortonista juuri sen takia, että tälle kävi niin kehnosti, kun Evolution pieksi Ortonin. Hoh, WWE oli siis onnistunut saamaan ainakin yhden markin Ortonin puolella hienosti tuolla turnilla. No, sittemmin aloin markittaa Ortonia muutenkin, enkä itse ole koskaan nähnyt häntä niin tylsänä kuin jotkut väittävät. Ei Orton ehkä WWE:n kaikkein parhaimpia ole, mutta silti ihan viihdyttävä nuori painija, josta itse pidän kaikesta tämän kusipäisyydestä huolimatta.


41. "Rowdy" Roddy Piper
Tällä kertaa listan sitten päättää Roddy Piper. Minulla ei ole kyllä mitään muistikuvaa, milloin Piperin olen nähnyt ensimmäisen kerran, mutta silti varmasti Piperiä olen jo aika kauan markittanut. Piperistä pidän ihan sen takia, että "Rowdy" on yksinkertaisesti erittäin viihdyttävä. Kaikissa Piperin esiintymissä, jotka olen nähnyt, on Piper hoitanut homman hienosti kotiin, ja muun muassa legendaariser Piper's Pitit ovat olleet usein oikein hienoa viihdettä. Piperistä en oikein osaa sen enemmän sanoa, Roddy on vain tajuttoman viihdyttävä tapaus, ja vaikka on ollut alalla pitkään, jaksaa silti vain viihdyttää. Ja toki Piper myös on paininut monia oikein hyviä otteluita. Kuinka Piperistä siis voisi olla pitämättä?

Tässäpä tämä. Itsekin yritän ehkä jotain kommenttia kirjoittaa, jos jotain kommentoitavaa tulee taas mieleen.

50. Nigel McGuinness
McGuinness on loistava painija. Markitus tätä kaveria kohtaan alkoi, kun hän matsaili Colt Cabanaa vastaan pari vuotta sitten. Pidin kyseisistä otteluista todella paljon. Olin muistaakseni jo sitäkin ennen Nigelilta jotain matseja nähnyt, mutta jotenkin hän ei vain säväyttänyt. Ehkäpä Colt sitten vain on niin loistava, että saa kenestä tahansa kiinnostavan. No ei, kyllähän Nigel on parhaimmillaan aivan maailmanluokkaa ja myös aivan oikeasti viihdyttävä ja kiinnostava painija, vaikkei häntä vastassa olisikaan Colt Cabana. Täytyy kyllä sen verran sanoa, että välillä Nigel on hieman itseääntoistava ja ehkä tylsäkin, mutta onneksi hän taa sitten vastapainona osaa olla se lähes maailman paras painija. Ja mielestäni tuo jälkimmäinen vaihtoehto käy useammin toteen.


49. The Messiah
On se kyllä ihmeellistä, kun ei meinaa millään osaa pukea sanoiksi niitä syitä miksi joitan tiettyä painijaa markittaa. Tässä jälleen yksi sellainen tapaus. Yritän nyt kuitenkin jotain perusteita keksiä. Noh, kaverin nimi ja look ovat jo sen verran kooleja, että pitäähän häntä markittaa. Ja Messiah oli aina iloinen piristysruiske, kun katseli jotain UV-mättöä, sillä hän pystyi tekemään siellä kehässä muutakin, kuin hakkaamaan vastustajaa loisteputkilla tai viiltelemään tämän otsaa juustohöylällä.


48. Paul Roma
Romalla oli suuren tähden karisma ja look, mutta todennäköisesti puuttelliset kehätaidot ja ylimielinen asenne backstagella estivät hänen nousunsa suurten tähtien joukkoon. Enemmän syy taisi olla kuitenkin tuossa jälkimmäisessä, sillä mielestäni Roma oli ihan ok-painija, ei mikään erikoinen, mutta kyllä niitä painillisesti huonompiakin ME-kavereita tuolloin löytyi. Minun markitukseni syy on lähinnä Roman valtavassa karismassa, tai en ainakaan juuri muutakaan syytä keksi. Ja Pretty Wonderful oli erittäin hyvä joukkue.


47. Jason Cross
Ensimmäinen indypainija, jota aloin markittamaan, kun tutustuin indypainiin vuonna 2003. Crossfire oli niin perkuleen hieno liike. <3 Ja siinä ne markituksen syyt sitten olivatkin. Harmi, ettei Cross hirveästi paini missään suuremmissa indyfedeissä, eikä häntä TNA:ssakaan ole näkynyt kolmeen vuoteen. Olisin erittäin mielissäni, jos TNA päättäisi Crossin tuoda takaisin X-divisioonaan.


46. Rey Mysterio
Rey Mysterio on yksi painihistorian parhaista highflyereista, siitä ei pääse yhtään mihinkään. Niiden, jotka ovat nähneet Mysterion matseja ainoastaa parilta viime vuodelta, on varmasti vaikea uskoa tätä, sillä onhan Mysterion paini nykyään aivan jotain muuta, kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Mutta se on täysin ymmärrettävää, kun ottaa huomioon Mysterion loukkaantumiset, WWE:n työtahdin, sekä vielä sen että tällä hetkellä Mysterio on yksi WWE:n suurimmista tähdistä. Minä itse kyllä pidän tästä nykyisestäkin Mysteriosta todella paljon, sillä nyt hänen painissaan on jotain järkeä, eikä se ole vain flippelifloppeilua ympäri kehää. Mutta toisaalta, kyllä se spottihorotus, jota Mysterio 90-luvulla harrasti, oli hemmetin viihdyttävää katsottavaa, vaikkei siinä sitä kuuluisaa kehäpsykologiaa niin hirveästi ollutkaan mukana. Mutta kyllä Mysterio on vuosien saatossa todistanut, että hän pystyy myös laadukkaisiin matseihin, vaikkei tekisikään niitä miljoonaa eri volttia ottelun aikana. Tietenkin näissä tapauksissa, esimerkiksi Malenkoa, Guerreroa ja Finlayta vastaan, Mysterion vastustaja on pääasiassa matseja vienyt, mutta kyllähän siihen hyvää lopputulokseen aina niitä molempia painijoita tarvitaan.


45. Ricky Steamboat
Steamboat vs. Savage ja Steamboat vs. Flair, siinä ne tärkeimmät syyt miksi The Dragonia markitan. En ole koskaan pitänyt tippaakaan Savagesta, mutta Steamboat sai hänestäkin tehtyä kiinnostavan, yhden ottelun ajaksi. Ja Flairia vastaan Steamboat veti monta kappaletta upeita matseja. Olisi kyllä todella mukava nähdä noita Steamerin ja Naitchin 70-luvun matseja, joista Gonerkin puhui, mutta eipä voi mitään. 90-luvulla Steamboat olikin sitten lähinnä pelkkä midcarder, mutta otteli siltikin ihan viihdyttäviä ja hyviä otteluita. Steamboat oli aina sellainen painija, jota oli helppo rakastaa. Täydellinen face, vaikka ihme sähläystä hänen gimmickien kanssa olikin, varsinkin WWF:n puolelta. Hieno painija todellakin.


44. Chris Hero
Hero vs. Punk.


...


Niin? Pitäisikö jotain muutakin mainita? Ei? No niin, hyvä.


43. Sean O'Haire
Hmph, O'Hairen gimmick vuoden 2003 alussa oli aivan käsittämättömän lositava, yksi parhaista gimmickeistä ikinä, tai siltä se ainakin vaikutti. Mutta sitten WWE repäisi Roddy Piperin jostain O'Hairen "manageriksi" ja samalla O'Hairen entinen gimmick unohdettiin täysin. Oikeasti, tämä asia harmittaa todella paljon, sillä O'Hairesta olisi voinut tulla vaikka mitä. Hänellä oli superstar-look, kokoa oli enemmän kuin riittävästi, kehätaidot hyvät, kaikki kunnossa, mutta ei niin ei. Sean ei oikeastaan koskaan saanut todellista tilaisuutta WWE:ssä, sillä kun hän oli Piperin suojatti, Piper oli todellisuudessa se tähti ja O'Haire kulki mukana. Ja sitten kun Piper lähti, niin O'Haire pudotettiin jonnekin Velocityyn ja lopulta potkut persuksille. Ja WCW:ssä O'Haire ei ehtinyt saada tilaisuutta, kun koko federaatio kaatui. Tällä hetkellä ei oikein näytä siltä, että O'Haire enää tekisi paluuta painikehiin, vaan MMA taitaa kiinnostaa enemmän, mutta saahan sitä aina toivoa...


42. Paul Heyman
Heyman on Jumala, tai ainakin Jumalasta seuraava, tai ainakin melkein. Mutta joo, ECW oli niin loistavaa viihdettä että oksat pois, ja kukas se heppu ECW:n takana olikaan? Niin juuri, Paul Heyman. Loistava buukkaaja ja käsikirjoittaja sekä muutenkin todellinen nero. Finanssipuolen asiat eivät olleet yhtä hyvin hallussa, mutta sille ei enää mitään voi. Aika syvältä on kyllä se, että Heyman ei koskaan saanut enempää valtaa Smackdownin / RAW'n buukkauksesa. Okei, olihan Heyman virallisesti jonkin aikaa Smackdownin pääbookkajaa, ja silloinhan Smackdown oli loistavaa viihdettä, mutta eipä se todellakaan hirveän kauaa kestänyt. Mutta joo, vaikka ei näitä backstagejuttuja edes tietäisi, niin markittaisin silti Heymania. On hän niin loistava myös on-screen-hahmona. Oli sitten kyseessä managerin, GM:n tai vain yleisen kusipään rooli, niin Heyman hoitaa kyllä hommat. Karismaattinen ja loistava mikissä. Ei voi muuta kuin markittaa.


41. AJ Styles
Stylesia pidettiin yleisesti muutama vuosi sitten vielä aivan taidottomana hyppypapuna, mutta onneksi arvostus häntä kohtaan on viime aikoina noussut, tai sellaista ainakin olen aistinut. Itse olen aina pitänyt Stylesia hyvänä painijana, vaikka hän aikoinaan keskittyikin ehkä liikaa pelkkiin spotteihin. Toki spotit ovat tärkeä osa hänen otteluita nykyäänkin, mutta nyt niissä on myös paljon muuta sisältöä. Ja Stylesin hahmon kehitys on ollut TNA:ssa erittäin mielenkiintoista seurattavaa. Ja Stylesista on itsestäänkin aistittavissa, että hän haluaa kehittyä koko ajan paremmaksi painijaksi. Styles veti jo joskus viisi vuotta sitten hyviä promoja, mutta nyt hän on koko ajan kehittnyt varmemmaksi mikin käsittelijäksi ja nykyään hänestä huokuu myös karismaa. AJ alkaa kohta jo lähestyä sitä ikää, että hän alkaa olemaan painijana parhaimmillaan. Ja luulen, että silloin parin vuoden päästä AJ palaa sille paikalla, jolle kuuluu... TNA:n suurimmaksi tähdeksi...

Parilla päivällä ylitin deadlinen, mutta nytpä tulee jatkoa, vaikka suurin osa muista ei ole samassa vaiheessa. Luvassa jumissa kirjoitettua jaarittelua ja ärsyttävän pitkiä sepustuksia. Sijat 41-100 löytyvät tuosta tekstitiedostosta:
http://koti.phnet.fi/goner/top100/lista.txt


40. Randy Savage
Vähän tuntuu siltä, että Savage olisi saanut olla vaikkapa 10 sijaa ylempänä, mutta joutuu nyt kärsimään ilman omaa syytään. Ja syy on se, että Savage sattui painimaan WWF:ssä pääasiassa sarjakuva-gimmickien aikana, eikä sen ajan WWF:ää isoimpia tapahtumia ja muita yksittäisiä kiinnostavia matseja lukuunottamatta huvita oikein katsoa. Savage taas itse osasi olla värikäs tapaus muuttumatta liian hölmöksi hahmoksi. WCW-ajan matseja olen nähnyt olemattoman vähän, enkä halua nähdäkään, kuten en ole myöskään nähnyt otteluita uran alusta hänen isänsä Angelo Poffon ICW:stä, mutta ne kyllä kiinnostaisivat. Memphisistä olen häneltä nähnyt ehkä kymmenisen ottelua ja pirun hyvä sekä atleettinen hän oli sielläkin. Kannattaa vilkaista tämän foorumin video-osaston Rick Rude -topic jos kiinnostaa. Savage teki jo silloin kaikkensa repiäkseen hyvän ottelun irti kovin vihreästä Rudesta ja toki onnistui tietysti myöhemmin yllättäen saamaan pari mainiota ottelua irti Ultimate Warriorista. Karismaltaan, painiltaan ja muutenkin pidän Savagea mainiona, mutta ehkä hän ei sitten ole sellainen painija mikä täydellisesti iskisi.


39. Jumbo Tsuruta
Kuten KO-topicissa taisin sanoa, Tsuruta on minulle ehkä eniten sellainen painija, jonka loistavuuden ymmärrän, mutta hän ei ole (vielä) ihan täysin minuun iskenyt. Jumbo Tsurutahan siis osallistui vuoden 1972 olympialaisiin ja pian sen jälkeen liittyi juuri perustettuun All Japan Pro Wrestlingiin aloittaen ammattipainiuran, jonka aikana hän nousi vähintään yhdeksi kaikkien aikojen suosituimmista ja parhaista japanilaispainijoista, ellei peräti kaikkien aikojen parhaaksi painijaksi maailmassa. Lähes koko uransa hän paini All Japanissa, koska ei ollut mitään syytä sieltä lähteäkään ja toisaalta hän ei ollut sellainen painija, joka välttämättä USA:ssa nousisi tähdeksi. Paini hän kuitenkin USA:ssa mm. ihan uransa alussa Funkien promootiossa Amarillossa, jossa samaan aikaan uraansa aloitteli Stan Hansen, sekä AWA:ssa voittaen AWA:n mestaruudenkin ensimmäisenä japanilaisena. Jumbo paini todella hyviä otteluita erilaisia vastustajia vastaan eri vuosikymmenillä (Terry Funk, Stan Hansen, Genichiro Tenryu, Mitsuharu Misawa...) ja oli promootion ykköstähtiä koko ajan 70-luvulta 90-luvun alkuun kehittäen samalla All Japanin tyyliä ja sairauden iskiessä antaen tilaa 90-luvun uusille tähdille kuten Misawalle, Kawadalle ja Kobashille. Siispä arvostan Tsurutaa valtavasti kun en myöskään ole ikinä kuullut kenenkään painijan sanovan mitään negatiivista hänestä. Jumbo ei ole katsojan näkökulmasta ehkä helpoiten lähestyttäviä japanilaisia, mutta mitä enemmän katsoo, sitä enemmän pitää.


38. William Regal
Listalla ollaan niin pitkällä, että lähes jokaisen näin korkealla olevan painijan näkisin mielelläni (heille sopivan promootion) main event -tähtenä. Regal on vielä poikkeus, mutta en välttämättä pidä sitä heikkoutena. Regal toki on kaikilta taidoiltaan ihan maailman huippua, mutta se main eventeriltä vaadittava ominaisuus puuttuu. Siispä kun en edes ole vaatinut WWE:ltä mitään superpushia, kummastuttaa kun hän ei ole missään vaiheessa löytänyt/saanut itselleen sopivaa vakituista paikkaa vaikkapa sieltä IC-mestaruustaistosta tai yleensäkään uskottavana vastustajana pushattaville nuorille, mutta kovin kokemattomille vastustajille. Erityisesti harmitti kun Regalin ja Burchillin erittäin kiinnostavasta teamista luovuttiin naurettavan nopeasti ja heidän feudinsakin lopetettiin yhtä kiireesti. Mutta tosiaan, Regal tuo nykyäänkin (tai no ainakin kun sattuu painimaan) monesti niin tylsään ja tasapaksuun WWE-tyyliin vivahteita perinteisestä englantilaisesta tyylistä, jota harvemmin nykyään näkee. Ja jos USA:sta sitä etsii, sitä näkyy vain tiettyjen indy-painijoiden tyylissä, jotka tuntuvat muodin mukana imitoivan muiden tyyliä, vaikka se ei heille sovi. GM:n roolissakin Regal on mainio ja ainut syy katsoa niitä turhia McMahon-angleja.


37. Jushin Liger
Jushin Liger oli ehkä kaikkien aikojen paras junior heavyweight, joten vähän harmittaa kun hän on näin alhaalla listalla, vaikka oikeasti tämäkin on todella hyvä sijoitus. Liger-gimmick on myöskin varsin cool ja helposti mieleen jäävä, koska Ligerin maski on suunnilleen ainut asia Scott Nortonin lisäksi, mikä jäi mieleen 90-luvun puolivälistä, jolloin Eurosport näytti New Japania. Liger kuuluu mm. The Destroyerin ja kenties Satoru Sayaman kanssa siihen porukkaan, jotka olivat loistavia painijoita ihan itsenäänkin, mutta nähdäkseni vasta maski mahdollisti nousun supertähdeksi. Eikä se ole mitenkään heikkous, koska suurin osa painijoista taas ei pystyisi yhtä tehokkaaseen elekieleen näyttämättä naamaansa. Suosittelen erityisesti otteluita Naoki Sanoa vastaan kun niistä itse pidän eniten.


36. Tiger Mask (Satoru Sayama)
Juuri Ligerin edelle kiilaa toinen junior heavyweight -legenda, joka 80-luvun alussa mullisti junior-painin nopeudellaan ja lennokkuudellaan. Siinä missä vaikkapa nykyajan indy-painiin Sayaman työstä on periytynyt nopeus ja lennokkuus, Sayaman oikea vahvuus oli yhdistää nuo asiat hänen supertähden auraansa ja animesta lainattuun gimmickiinsä. Pärjäämistä eivät myöskään ainakaan haitanneet loistavat vastustajat kuten Dynamite Kid ja Black Tiger. Vain parin TM-vuoden jälkeen Sayama jätti New Japanin ja myöhemmin siirtyi shoot style -promootio UWF:iin yhdeksi sen suurimmista tähdistä. Silloin muuttui tyyli ja nimi (TM-gimmick jäi NJPW:lle, joten Sayama paini käsittääkseni pääasiassa Super Tiger -nimellä), mutta pirun hyvä hän oli vieläkin, vaikka en ole niin paljoa nähnyt. Suosin kuitenkin itse enemmän New Japan -aikoja. 80-luvun puolivälissä Sayama jätti painin ja palasi vasta n. 10 vuoden päästä, mutta hyvin vähän olen hänen comebackin jälkeisiä otteluita nähnyt, enkä välttämättä mitään erityisen tärkeää ole menettänyt. Shoot style -promootion tähdittämisen lisäksi Sayama vaikutti suuresti mma:n suosion nousuun perustamalla shooton. Ei sillä, että pitäisin sitä erityisen positiivisena juttuna etenkin kun huomioi miten mma:n suosio vaikutti painiin asemaan Japanissa, mutta Sayaman merkitystä ei voi kiistää. Joka tapauksessa ensimmäinen Tiger Mask on minulle se oikea ja paras, vaikka toinen Tiger Mask eli Misawa gimmickin jätettyään oli parempi. Tämä nykyinen neljäs Tiger Mask taas on ihan mitäänsanomaton.


35. Dusty Rhodes
On vain pari asiaa, mitkä tiputtavat Dustyn parinkymmenen kovimman joukosta. Ensinnäkin Dustyn painillisesti parhailta ajoilta 70-luvulta olen nähnyt turhan vähän (kokonaisia) matseja. Suuren osan ajasta kun hän vietti Floridassa, jossa oli tapana filmin säästämiseksi kuvata otteluista vain tärkeimmiksi uskotut hetket. Lisäksi Dustyn All Japan ja New Japan -matsien perusteella ei ole reilua tuomita, koska hänen tyylinsä ei oikein Japaniin sovi. Face-Dustyn on painillisen rajoittuvuudent takia vähän väkisinkin oltava helposti rakastettava persoona ja ainakin All Japanilla oli jo täydellinen sellainen gaijin eli Terry Funk. Toinen Dustyn heikkous on se, että hän ei mielestäni onnistunut siinä suhteellisen "helpossa" asiassa missä onnistuivat vähemmän loistavista painijoista hienosti mm. Kerry Von Erich ja jopa Lex Luger eli hän ei paininut niin loistavia singles-matseja Ric Flairia vastaan. Vaikka tuo oli kuinka tärkeä feud, en oikein koskaan innostunut noista matseista vaikka Flairilla oli mainioita matseja ties ketä vastaan. Dusty kyllä toimi 80-luvun puolivälin jälkeenkin tageissa ja etenkin täydellisesti wargames-otteluissa. Dustyn pahaksi epäonneksi suurin osa hänen kavereistaan kääntyi häntä vastaan, mutta tag team Dick Murdochin kanssa jää historiaan yhtenä kovimmista tiimeistä, vaikka ei vähiten Murdochin mahtavuuden vuoksi. Singles-matseista suosikikseni taidan oikeastaan nostaa muistaakseni hänen dvd-kokoelmalta löytyvän ottelun Billy Grahamia vastaan. Graham ei ollut edes Dustyn tasoa tuolloin kehässä, mutta ottelu niin hyvää draamaa, että Dustyn ei tarvitse nostaa kuin kyynärpäätään bionic elbow'ta vihjatakseen ja yleisö on ihan mehuissaan. Mikissä hän tietysti oli yksi kaikkien aikojen parhaista, eikä vain viihdyttäjänä, vaan yksi parhaista puhumaan ihmiset areenalle. Se kuitenkin pistää harmittamaan kun hän useiden 70-luvulla painia seuranneiden mielestä oli yhtä hyvä heel kuin face, mutta heel American Dreamin promoja ei vaan tule vastaan juuri missään.


34. Eddie Guerrero
Minusta jotenkin tuntuu, että pidän samoista asioista Eddiessä mistä luultavasti kaikki muutkin, joten vähän turhaa ehkä kirjoittaa mitään kun hän on kaikille tuttukin. Kuoleman jälkeinen vähän liioiteltu palvominen ja toisaalta enemmän tai vähemmän pyöriminen WWE:n isoimmissa (ja osittain huonoimmissa) storylineissa vielä pari vuotta kuoleman jälkeenkin ovat toisaalta kääntyneet silmissäni Eddietä vastaan ilman hänen omaa syytään, mikä kuitenkin tiputtaa sijoitusta hiukan enkä voi sille mitään.


33. Tully Blanchard
Blanchard on siitä poikkeuksellinen tapaus listalla, että n. 15 vuodesta painijana en ole nähnyt häneltä lähes mitään vuosilta 1975-1982. Sitten vuodesta 1983 suunnilleen vuosikymmenen loppuun asti hän oli mukana erittäin monessa mielenkiintoisessa kuviossa eri promootioissa kunnes periaatteessa lopetti uransa huipulla ollessaan vielä loistava. Tullyhan oli Southwest Championship Wrestlingin promoottorin Joe Blanchardin poika painien siellä vuoteen 1983 kunnes promootio alkoi kaatua ja toisaalta olla liian pieni Tullylle. Sieltä kiinnostavana kuviona täytyy mainita Dynamic Duo tag team tämän listan sijalla 56 olevan Gino Hernandezin kanssa ja feud, joka tosin jäi tyngäksi kun Gino lähti WCCW:iin. Mid-Atlanticilla Tully paini pari vuosikymmenen kovimmista matseista Starrcadeissa Ricky Steamboatia ja Magnum TA:ta vastaan ja oli tietysti mahtava Four Horsemenissä ollen se kusipää, joka pystyi pitämään Horsemenin heeleinä. Tiimi Arn Andersonin kanssa sekä NWA:ssa että WWF:ssä on oma suosikkini kaikkien aikojen parhaaksi tag teamiksi. Valitettavasti hän kärähti kokaiinista WWF:n testissä juuri ennen paluutaan WCW:hen ja yhtäkkiä ei ollut tervetullut WCW:hen eikä WWF:ään. Satunnaisesti hän on paininut myöhemminkin ja muistaakseni taisi tänä vuonna painia näillä näkymin viimeisen ottelunsa. Tully oli loistava mikissä, mahtava kehässä ja yksi kaikkien aikojen parhaista heeleistä, mikä tuli ilmeisesti ihan luonnostaan, koska hän ei ollut lähelläkään pidetyimpiä ihmisiä, vaikka on ilmeisesti sittemmin tullut mukavammaksi.


32. Steve Williams
Williams taitaa olla parhaiten sijoittunut Bill Wattsin Mid-South Wrestlingissä kunnolla tähdeksi nousseista, mikä on aika kova suoritus kun Wattslandissa tähdiksi koulittiin mm. Ted DiBiase, Magnum TA, Jake Roberts, Jim Duggan ja rajoittunut, mutta omalla tavallaan viihdyttävä Junkyard Dog. Dr. Death oli siellä toki kova voittaen mm. UWF:n (MSW vaihtoi nimensä 80-luvun puolivälissä) mestaruuden, mutta oikeastaan hän on näin korkealla listalla etenkin All Japan -uran takia. Hän sopi erityisen hyvin Japaniin ison koon, pelottavan ulkonäön, hyvän liikkuvuuden (taustalla amatööripaini- ja jenkkifutisura) ja tietysti painitaitojen takia. Miracle Violence Connection -tiimi Terry Gordyn kanssa on yksi omista suosikeistani ja Williams loisti myös singles-painijana voittaen esimerkiksi Triple Crownin aikana, jolloin All Japanissa painittiin kenties parasta painia ikinä missään. Jatkossa olisi tarkoitus tutustua paremmin Williamsin aikaan WCW:ssä Varsity Clubissa sekä tag-kuvioissa 90-luvun alussa.


31. Riki Choshu
Choshu on parin viime vuosikymmenen suurimmista puroresu-tähdistä luultavasti se, joka saa vähiten huomiota nykyään. Siispä raapustan varmuuden vuoksi enemmänkin infoa hänestä. Tsurutan tavoin Choshu osallistui painijana vuoden 1972 olympialaisiin, mutta nousi ammattipainin puolella isoksi nimeksi vasta 80-luvun alkupuolella New Japanissa. Mutta kun Choshu nousi tähdeksi, hän nousi sitten suurimmaksi tähdeksi. Puroresun synnystä lähtien normaali asetelma on useimmiten ollut se, että ulkomaalaiset ovat olleet heelejä ja japanilaiset faceja, mutta Riki Choshu omaksui kapinallisen asenteen, kääntyi japanilaisia suosikkeja vastaan perustaen porukoineen sen ajan cooleimman heelihtävän-stablen Ishingunin, johon aikojen varrella kuului mm. Masa Saito, Killer Khan ja Kuniaki Kobayashi. En ole varma onko kyse siitä, että japanilaisilla on tapana käyttäytymisestä riippumatta arvostaa loistavia painijoita vai miten Choshusta tuli yleisön suosikki. Mutta joka tapauksessa Choshu porukoineen siirtyi All Japaniin tehden invaasion, josta otettiin mallia mm. pari vuotta myöhemmin UWF-painijoiden liittyessä New Japaniin, kymmenen vuotta myöhemmin UWFi:n ja New Japanin feudissa ja parhaiten tunnettuna tapauksena Kevin Nashin ja Scott Hallin siirtyessä outsidereina WCW:iin. Choshu jätti jälkensä puroresuun muuttamalla mm. Funkien All Japaniin juurruttaman NWA:maisen tag-painin ja ylipäänsä heavyweight-painin nopeatempoisemmaksi ja tyyliltään muutenkin erilaiseksi. Siinä sivussa Choshu nosti AJPW:n Japanin ykköspromootioksi kunnes palasi parin vuoden päästä New Japaniin. 90-luvulla NJPW:n main eventiin nousi uusi sukupolvi Three Musketeersin muodossa, mutta Choshu pysyi tähtenä toimien myös bookerina ja painii satunnaisesti vieläkin. Saavutuksista löytyy IWGP-mestaruuksia, G1 Climax -voitto, PWF:n mestaruus (nykyään osa Triple Crownia) ja vaikka mitä muita mestaruuksia. Palkinnoista mainittavia ovat ainakin Wrestling Observerin Wrestler of the year award vuonna 1987, best booker award vuonna 1992, promoter of the year award vuosina 1995, 1996 ja 1997, hall of fame -paikka heti ensimmäisenä vuotena 1996 sekä Pro Wrestling Illustratedin sija 30 parhaiden painijoiden listalla sinä aikana kun PWI on ilmestynyt (1979-2003 kun lista tehtiin). Niin, Choshu iskee minuun ajalleen vähän poikkeuksellisen tyylinsä, karismansa, cooliutensa ja varsin pätevien painitaitojen vuoksi. Choshulta löytyy myös lajin toiseksi paras lariat (jota käyttää tosin turhan paljon) ja hän kehitti sekä teki suosituksi Sasori-gatamen, joka myöhemmin USA:ssa ja muualla on opittu tuntemaan Sharpshooterina ja Scorpion deathlockina kun Bret Hart ja Sting alkoivat sitä käyttää. Choshulta en ole nähnyt matseja läheskään niin monipuolisesti kuin haluaisin, mutta huoletta voin suositella singles-otteluita Inokia ja Hashimotoa vastaan sekä vaikkapa yhtä 80-luvun parhaista tag-matseista eli Choshu & Yatsu vs. Tsuruta & Tenryu.

"Supermac" kirjoitti:
50. Nigel McGuinness

Tässä taas esimerkki painijasta, jolla ei ole yksi cooleimmista lariateista, mutta käyttää silti sitä liikaa .

"Supermac" kirjoitti:
48. Paul Roma

:shock:

"Supermac" kirjoitti:
Olisi kyllä todella mukava nähdä noita Steamerin ja Naitchin 70-luvun matseja

Jos et ole huomannut, niin tuolla on vielä ylhäällä yksi pätkä. Eipä sekään kokonainen, mutta juu.
http://www.wrestlingalert.com/phpBB2/vi ... php?t=5487

"Supermac" kirjoitti:
44. Chris Hero
Hero vs. Punk.
...
Niin? Pitäisikö jotain muutakin mainita? Ei? No niin, hyvä.

Jos aloitat vaikka siitä miten tämä voi olla näin korkealla

"Supermac" kirjoitti:
41. AJ Styles
Stylesia pidettiin yleisesti muutama vuosi sitten vielä aivan taidottomana hyppypapuna, mutta onneksi arvostus häntä kohtaan on viime aikoina noussut, tai sellaista ainakin olen aistinut.

Niin, tätä olen vähän ihmetellyt vuosien aikana, mutta hahmottanut kaiken toisinpäin tai sitten hyvin valikoivasta. En tiedä johtuiko se VPW-vierailuista, oliko indy-paini useimmille uusi ja ihmeellinen asia vai miksi muutama vuosi sitten aika moni tuntui pitävän hänestä. Itselleni se taisi olla sekoitus noita kaikkia, mutta kyllä pidän hänestä vieläkin, vaikka hän ei listalleni päässytkään. Hän vaan ei kiinnosta niin paljon tällaisena sivuhahmona vaan nostaisin hänet ihan ME-kuvioihin.

"Risbe" kirjoitti:
Lähes kymmenen indyvuoden aikana Herosta on muodostunut minulle jotenkin tyyppiesimerkki tasokkaasta indypainijasta.

Lähes kymmenen indyvuoden aikana Herosta on muodostunut minulle jotenkin tyyppiesimerkki indypainijasta.

"Supermac" kirjoitti:
57. Bobby Heenan

Otin itse listalleni vain painijoiksi laskemani painijat, mutta Heenan olisi kyllä toki saattanut päästä mukaan silti, koska oli tosiaan myös mainio painija. Olen kuitenkin nähnyt vain vajaat kymmenen Heenanin ottelua enkä niiden perusteella tiedä mihin kohtaa listaa hänet pitäisi sijoittaa. Ja hänhän ei tietysti edes paininut niin hyvin kuin pystyisi, koska on sanonutkin jotain sellaista, että hän paini kuten manageri ja manageroi kuten painija. Mutta mahtavan hieno mies.

Kenityksen kymmentä viimeisintä en osaa kommentoida nyt muuten kuin ihmettelemällä paria yllättävän heikosti sijoittunutta nimeä.

#50: Jeff Hardy
Jeff on karismaattinen ja viihdyttävä painija, joka on uhrauksillaan luonut minulle monta sellaista hyvää "omg"-hetkeä. Jeff ei ehkä ole kaikista sulavaliikkeisin painija kehässä eikä muutenkaan suorita erilaisia junttia ja iskuja yhtä hienosti kuin alansa parhaat, mutta minut Jeff saa aina varpailleni komeilla volteillaan ja ennen kaikkea tavalla, miten hän alkaa nousta pinteestä. On turhaa väittää ettei Jeff hallitsisi kehäpsykologiaa. Syy näinkin alhaiseen sijaan onkin sitten miehen ei-sulavasta liikehdinnästä kehässä, hieman löysistä otteista ja tekniikka- sekä ketjupainin laadussa.

#49: Austin Aries
Ariekseen taisin törmätä ensimmäisen kerran joskus aikoja sitten, enkä häntä minään erikoisena miehenä pitänyt. Tämä miehen uusin ja näkyvin TNA-visiitti sai kuitenkin minut kiinnostumaan hänestä, ja pian minulla olikin jo käsissäni miehen huikeita otteluja. Aries on vallan mainio tekniikkapainija, joka hallitsee myöskin sen lennokkaan painityylin. Hallitsee sen nimenomaan niin, ettei hypi voltteja sinne tai tänne, vaan tekee hypyn silloin kun hänen olisi loogisestikin kannattavaa tehdä niin. Jos Jeff oli kehässä hieman ei-niin-osaavan tuntuinen, Aries on hänen vastakohta. Austinilla on tosiaankin ketjupaini hallinnassa, eikä hänestä helpolla vikoja löydy. Ehkä se tyypillisin vika mikä kuitenkin ponnahtaa mieleen, on se speedomaisuus. On se ihan hyvä, ettei jokainen painija tarvitse mitään ihmeellistä gimmickiä noustaakseen suosioon, mutta jotain pientä kivaa painijan roolissa saisi olla. Tokihan hänellä oli TNA:ssa tämä hieman oudomman sortin gimmick, mutta en pitänyt siitä koska se söi Arieksen painista aika paljon liikkeitä ja etuja pois.

#48: Charlie Haas
Haas oli niitä WWE:n seuraamiseni kulta-ajan painijoita, jotka nousivat edukseen - jos ei huikealla karismallaan - niin keskitasoa paremmilla painitaidoilla ja yksinkertaisesti sillä faktalla, että heidän kehätyöskentelyä oli kertakaikkisen mahtavaa katsella. WGTT olikin yksi tuon ajan lempitiimejäni, eikä Haas-markitustani ainakaan laskenut se asia, että WGTT oli liittoutunut silloisen suosikkini, Kurt Anglen kanssa. Vielä tänäkin päivänä Haas on yksi niitä mukavia valopilkkuja, jotka eivät tarvitse huikeita promotaitoja tai kutkuttavaa karismaa noustaakseen minun suosioon. Hieno painija.

#47: Samoa Joe
Hoh, Samoa Joe oli vielä pari vuotta sitten minulle vain nimi, johon törmäsi lueskellen ROH:iin liittyviä aiheita. Vuoden 2006 kesällä kun painin seuraamisintoni taas syttyi uudelleen, katselinkin aktiivisesti TNA:ta ja näin viikosta toiseen tämän nettiboardilaisten ihannoiman Samoa Joen suorituksia... ja ei, hän ei juurikaan vakuuttanut minua niillä suorituksillaan. Siis juu, olin kyllä ennen tuota taukoanikin nähnyt Joelta muutamia matseja ROH:sta, mutten siltikään oikein innostunut hänestä. Anyways, siinä toissa kesänä kun Joen painia ihmettelin niin en hänestä aluksi pitänyt, mutta pikku hiljaa hänestä muodostui se naama, jonka tahdoin nähdä joka Impactia ladatessani. Tunnari oli hyvä, iskut stiffejä, ulkonäkö uskottava ja liikkeet varsin mainioita. Gimmick toimi myös, joten minulla ei ollut mitään syytä olla markittamatta Joeta. Tämä markitus nousikin aivan uusiin sfääreihin BFG '06:den aikoihin. Joen ja Anglen (yhden all-time lemppareistani) feudi olikin sitten se viimeinen mittari, joka näyttäisi kuinka paljon tuosta Joesta tykkäisin. No, feudia rakennettiin ihan hyvin, joskin vähän tyhmästi, ja matsit olivatkin ihan ok-kamaa. ...vaan ei mitään orgasmisessioita. Markitustani siis lannisti hieman se, että hän ei pystynyt luomaan mitään erityisen jännittävää ja kiintoisaa ottelua Anglea vastaan (pitäisi kyllä varmaan kiittää tästä TNA:ta, mutta menkööt). Markitus oli suuri vielä Against All Oddsin aikoihin, mutta vähitellen se markituksen liekki sitten hyytyi. No, nyt Joe on jo tällainen ihan peruspainija, jota tykkään erityisen mielelläni katsella mutta jonka näkemistä en odota hikisenä.

#46: The Great Muta
Mahtavaakin mahtavampi matsitrilogia Stingiä vastaan kertonee kaiken. Stingin ja Mutan ottelut olivat lähes poikkeuksetta aina neljän tähden luokkaa. Myös ne matsit, jossa Sting ja Muta toimivat joukkueena olivat täyttä kultaa. Hieno painija, hieno tarinankertoja ja hieno high flyer. Eli hieno painija. Niin, hieno. Juu.

#45: Rick Martel
En ole Martelilta nähnyt materiaalia muualta kuin WWE:stä, hänen uran ehtoopuolelta, mutta ne hänen matsit ja promot iskivät minuun täysin. Martel oli erittäin loistava ja karismaattinen heel, joka oli kaiken lisäksi viihdyttävää katseltavaa kehässä ihan painitaitojenkin puolesta. Tekniikkapaini sujui kiitettävästi, eikä mies täysin huono brawlerinakaan ollut. Ehkä yksi hauskimmista ja samalla parhaimmista Martelin matseista on SummerSlam 1992:ssa käyty Martel-HBK, jossa haviteltiin Sherrin rakkautta. Sherri... ääh, melkein meni taas off-topicin puolelle

#44: Raven
Ravenia oli kiva seurata niin WCW:ssä, WWE:ssä, ROH:ssa kuin ECW:ssäkin, mutta TNA:ssa hän ei ole saanut oikein mitään ihmeellistä aikaan ja kaljamahaakin on kertynyt huolestuttavan paljon. Eipä siis muistella hänen TNA-aikoja, vaan lähdetään ihan hänen uran alusta liikkeelle. Johnny Polo - harmittavan ärsyttävä manageri - paljastui minulle kaikkien näiden vuosien (ok, katsoin ensimmäisen kerran matsin missä Johnny Polo oli muutama vuosi sitten) jälkeen Raveniksi, mieheksi, josta olen aina pitänyt. Harmittavan ärsyttävän managerihahmon nerous ja karismaattisuus näkyivätkin heti tämän löydön jälkeen eri valossa. Kuulostaa ehkä hieman typerältä, mutta oikeasti kun tiesin Polon olevan Raven tajusin hänen managerintaitonsa ihan eri valossa. Harmi vaan, ettei mies saanut tehtyä WWE:ssä vielä tuolloin oikein mitään muistettavaa. Sitten tuleekin WCW ja ECW, joissa molemmissa Raven oli mahdottoman viihdyttävää katseltavaa. Ehkä ECW:ssä hän paini enemmän omana itsenään, mutta tykkäsin kovasti WCW:n US-vyön kuvioista jotka pyörivät kavereiden kuten Raven, DDP ja Benoit välillä. Matsit olivat täyttä rautaa ja Raven toi WCW:hen sitä hardcoremaistakin väriä. Raven ei kuitenkaan tuhlannut jokaiseen matsiinsa sitä hardcorea, vaan säännösteli sitä siten ettei siihen kyllästynyt. ECW:ssä taas... no, siellähän meno oli aina raakaa ja fanit eivät menoon kyllästyneet, joten en voinut kuin nauttia Ravenin hardcorepainoitteisesta painista. Myös ROH:ssa Raven pääsi loistamaan painitaidoillaan. Etenkin matsit CM Punkia vastaan kiehtoivat ja olivat mainioita. Vaan Ravenissa on paljon muutakin hyvää kuin painitaidot: hän on ultrakarismaattinen ja ehkä yksi kaikkien aikojen parhaista "kameraan" promottajista. Yksinäinen Raven istuskelemassa areenan pimeimmässä kolossa kertoen asioistaan kameraan = puhdasta kultaa. Eipä siinä mitään, toivottavasti treenaisi itsensä vielä kuntoon ja tekisi jonkin sortin paluun kehään.

#43: Triple H
Hunter oli ehkä kaikista vihaamani limanuljaska ja idiootti ja herra ties mitä. Niin, ja Flairia vihasin myös sydämeni kyllyydestä. Hunterin tylsät, purkkaa tuhlaavat ja maratoonimaiset promot saivat minut raivosta sekaisin ja halusin lyödä nyrkkini tv-ruutuun. Vielä tuolloin en koskaan uskonut alkavani pitämään Hunterista, mutta kas kummaa: kyllähän sitä pikku hiljaa aloin arvostamaan Tripsun kehätaitoja ja kykyä tehdä otteluista jännittäviä. Verisissä ja brutaaleissa PPV-matseissa Hunter on ehdottomasti 2000-luvun parhaimmistoa, luoden jokaiseen otteluun järisyttävää tunnelmaa hyvällä myynnillään ja sillä sitkeydellään. Hunter kesti ja kesti ja kesti, kunnes lopulta vei ottelun ja juhli verisenä Natun kanssa, nostaen maailmanmestaruuden ilmaan. Jälkeenpäin olen myös tutustunut Hunterin uran varhaisien vuosien matseihin, jotka ovat nekin kiitettävän hyviä. Hunter sai mukavasti heatia olemalla se nenäkäs (hoh) kusipää joka teki kaikkensa saadakseen suuria voittoja ja noustaakseen rankingeissa. Joo'o, mitäs muuta. Niin, pidän Huntera hyvänä, teknisenä brawlerina joka osaa pitää matsin erinomaisesti kasassa ja joka hallitsee kehäpsykologian.

#42: Mark Briscoe
Olen jo pitkään markannut Briscoeita. Siispä olikin tyhmää ettei tag teameja voinut listata tähän, sillä en kummastakaan veljeksestä singles -otteluissa ole koskaan hirveemmin orgasmoinut. Toki he hoitavat hommansa hyvin 1 vs. 1 -matseissakin mikäli heillä vaan joku hieman mielenkiintoisempi painija on vastassa, mutta vähemmän heidän singleseistään kuitenkin nautin kuin joukkuematseista. Poikkeuksena sitten tietysti nämä Jayn ja Markin kohtaamiset, jotka ovat pelkkää puhdasta kultaa. Eniveis, joukkueena pidän Briscoeista ihan mahtavasti. Mielestäni yksi parhaita tämän vuosituhannen joukkueita. Jos nyt kuitenkin heidät pitää erottaa, niin Jaysta pidän jostain kumman syystä enemmän. Ehkä se syy on Jay Driller tai sitten joku tällä hetkellä tiedostamaton ja alitajunnassa vaikuttava ybermatsi jonka Jay on paininut esim. Joeta vastaan, mutta nyt ei oikeasti sytytä. No, näin päin tällä kertaa.

#41: Jay Briscoe
Ylempänä varmasti ihan tarpeeksi tekstiä asiaan liittyen.

Ensinnäkin pahoittelen vähäistä aktiivisuuttani tätä listaa kohtaan. Viime aikoina on ollut niin paljon muuta ajateltavaa että tämä on nyt vähän jäänyt. Toisekseen, sadan suosikkipainijan rankkaaminen on vain niin mahdottoman vaikeaa. Kesällä luulin saaneeni sijoitukset hyviksi, mutta silti joudun jatkuvasti muokkaamaan sijoituksia ja harmittelemaan että "Mites tää on näin huonolla sijalla, ja tää toinen näin hyvällä". Muiden listojen kommentointi on myös jäänyt, mutta niitäkin olisi tarkoitus jatkossa kommentoida.

50. Triple H
Mies joka ei esittelyjä kaipaa. Yksi WWE:n kantavia voimia tällä hetkellä, vaikka ne kaikista parhaat päivät taitavatkin olla jo ohi. Mikään kaikista suurin HHH fani en ole koskaan ollut, mutta pidän miehen promoista ja otteluista yleensä melko paljon. Hyvänä päivänä Triple H on todella kovan luokan brawler ja yksi aikamme parhaista promottajista, mutta huonona päivänä ja heikomman vastustajan kanssa hän on kuitenkin melkein kuin kuka tahansa lihaksikas ja keskinkertaiset painitaidot omaava kaveri.

49. Jack Evans
Seuraavana sitten täysin erilainen painija kuin Triple H. Mies jota vielä viime talvena lähinnä vihasin ja mies joka nostaa ärsytys asteikkoa edelleen kiitettävästi, aina kun saa mikrofonin käteensä. Jack on kuitenkin kehässä todella hyvä. Ei mikään tekninen mestari, mutta taitaa senkin puolen kohtuullisesti ja on lentelijöiden ehdotonta eliittiä. Evans jakaa usein mielipiteet "Sellanen ärsyttävä spottiapina!11!" tuntuu olevan yleisin käsitys hänestä. Tämä nyt on jokseenkin käsittämätöntä, sillä Evans saa kuitenkin sopivan vastustajan kanssa aikaan upeita matseja, 'Spottiapina' käsite ei oikein sovi yhteen **** -> matsien kanssa. Hyvät ottelut ovat kuitenkin tämän lajin suola ja niitä Evans tarjoilee kiitettävästi.
CC suosittelee: Kaikki missä Roderick Strong on mukana.

48. James Gibson
Mikäli olisin tarkemmin seurannut Gibsonin ROH uraa olisi hän varmasti korkeammalla listallani. Ne ottelut jotka olen häneltä ROH:sta nähnyt iskevät kuitenkin sen verran kovaa, että miehen nykyiset toilailut WWE:ssä voi unohtaa. Kuulin muuten villiä huhua että joku saattaisi olla uppimassa Gibsonin ROH matseja .

47. Go Shiosaki
Varmasti Japanissa on monia parempia painijoita ja Go on monien mielestä ikuinen lupaus, mutta mitä sitten. Pidin miehestä heti ensimmäisellä kerralla kun hänet näin noin kaksi vuotta sitten ja nyt pidän vielä enemmän. Turha tässä nyt on jauhaa niitä samoja liirumlaarumeita kuin monesta muusta, mutta Shiosaki vain yksinkertaisesti on todella hyvä ja tekee yhden alan hienoimmista Moonsaulteista.
CC Suosittelee: vs. Bryan Danielson (ROH Live in Tokyo 07)

46. Shane Matthews
Kirjoitin nämä nyt vähän väärässä järjestyksessä, mutta katsokaa seuraavat perustelut. Shane on myös varsin hyvä promottaja vaikka Jagged siinä suhteessa vie pidemmän korren. Shanen huudahdukset ja naaman vääntely tuovat kuitenkin aina hymyn huulille, Jaggedin promottaessa vierellä.

45. Jagged
"FEEL THE FLOW... OF 2.0! Aivan mahtavan joukkueen kenties parempi osapuoli. Jaggedin, tai siis 2.0:n promot ovat poikkeuksetta todella loistavia ja piristävät päivää kummasti. Ei Jagged kehässä nyt ihan idolinsa 'Hitman' Hartin tasoinen ole, mutta silti sitä ihan hyvää keskitasoa. Promojumala.
CC Suosittelee: http://www.youtube.com/watch?v=TTAo82Crgyc
http://www.youtube.com/watch?v=fc51ZNrCavk
http://www.youtube.com/watch?v=pb-_7tTOt_w
http://www.youtube.com/watch?v=OxLRSTXn5JI

44. Ricky Marvin
Muodostaa Kotaro Suzukin kanssa loistavan joukkueen. Toimii hyvin myös singles painijana vaikka en ole hänen 1 on 1 matseja liikaa nähnytkään. Teknisesti taitava kaveri jolla on myös aina muutama hieno kikka takataskussaan. Tykkään.
CC Suosittelee: NOAH The First Navigation 21.1.2007
GHC Jr. Heavyweight Tag Team Title: Jay Briscoe & Mark Briscoe © vs. Kotaro Suzuki & Ricky Marvin

43. Larry Sweeney
" 'Cause Larry Sweeney got something to say!". Painijana Sweeney nyt ei mikään kummoinen ole, mutta hahmona ja promottajana hän on täydellinen. Mies vetää 'Super-Agent' roolinsa ROH:ssa vaan niin mahtavasti että kukaan ei voi olla pitämättä. Ehdottomasti tämän päivän parhaita promottajia.

42. Raven
Loistavasta promottajasta kenties vielä parempaan. Painijana Raven nyt on varsin keskinkertainen ilman hardcorea, mutta promottamisessa hän on elämää suurempi. Todellinen promojumala. Ravenin shootit ovat myös viihdyttävää katsottavaa, ja Raven ymmärtää kyllä mistä showpainissa pohjimmiltaan on kyse.
CC Suosittelee: Ravenin shootit

41. Paul London
Muodostaa tietenkin edelleen mahtavan joukkueen Brian Kendrickin kanssa, mutta miehen ROH ura se vasta oli jotain. Teknisesti taitava kaveri, joka tosin WWE:ssä saadaan harmillisesti näyttämään lähinnä spottiapinalta. Vincellä kun tuskin on aikomustakaan häntä pushata olisivat potkut ja paluu ROH:iin mielestäni hieno asia .
CC Suosittelee: ROH: vs. AJ Styles, vs. Samoa Joe, vs. Michael Shane.

Joo, minäkin jatkan tätä jo nyt, että pysyn edes jonkinlaisessa tahdissa :D Kyllä se Risbekin sieltä varmaan perässä seuraa, ja suurinpiirtein kun tämä postausjärjestys pysyy kunnossa, niin ei tässä mitään hätää ole.

"enska" kirjoitti:
Siispä olikin tyhmää ettei tag teameja voinut listata tähän, sillä en kummastakaan veljeksestä singles -otteluissa ole koskaan hirveemmin orgasmoinut.

Ei kai sitä lopulta mitenkään niin radikaalisti ollut kielletty, taisi ainakin Papa ICP:n pistääkin listaansa kokonaisuudessaan. Tai aluksihan oli kai tarkoitus, että vain single-painijoita listataan, ja ehkäpä se on sitten parempi selkeyden vuoksi :P

Muiden listoista en nyt mitään suurempaa kommentoitavaa löydä, paitsi että onhan se Hero on hyvä :D En nyt itse niin paljon Herosta pidä (#76) kuin jotkut muut, mutta onhan mies varsin taidokas ja ihan viihdyttäväkin. Itse en ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä Hero-vihaa, jota tuntuu aina toisinaan näkyvän, jostain Evansista sen nyt vielä jotenkin ymmärtääkin :P Niin ja myöskään Gonerin Shelley-vastaisuutta en oikein tajua, mutta palataan siihen myöhemmin.

Ja jatkuu:

Sijat 41-100

Sijat 31-40:


40. Homicide
Jej. Tällä kertaa listan saa aloittaa Homicide, joka on TNA:ta katsoessani tutustumistani painijoista yksi korkeiten tällä listalla sijoittunut. Miksikö sitten näin? Heti kun näin LAX:n TNA:ssa ensimmäisen kerran, iski tuo joukkue todella paljon. LAX:n ottelut varsinkin Danielsin ja Stylesin (ja toki myös AMW:n) kanssa olivat todella hyvää viihdettä, ja ennen kaikkea joukkueesta aloin markittaa Homicidea. Jotenkin vain Homicide tuntui istuvan tuohon joukkueeseen lähes tulkoon täydellisesti. Toki olen myös ROH:ssa Homicidea nähnyt, mutta siellä en ole Homicidesta niin paljon pitänyt, että (varsinkin tuon vs. Cornette & comp. -jutun jälkeen) Homiciden bookkaus on ollut varsin kökköä, ja jotenkin ei vain Homicide samalla tavalla iske ROH:ssa. Sen sijaan edelleenkin TNA:ssa nähtynä Homicide on yksi suurimmista suosikeistani kys. firmassa. Ja onhan se taitava painimaankin.


39. Tazz/Taz
Jos en ihan väärin muista, näin Tazzin ensimmäisen kerran tämän WWF-debyytissä RR '00:ssa, jossa Tazz otteli Anglea vastaan voittaen ottelun. Heti tuossa ottelussa Tazz teki tajuttoman suuren vaikutuksen: kaikki jotenkin natsasi, sisääntulo, attire, looks, sisääntulomusiikki, finisher, paintiyyli.. Tazzista tuli heti semmoinen vitun kova luu -fiilis, vaikka mies aika lyhyt onkin ja minusta hänestä WWF oli oikeasti voinut juuri tuon takia pushatakin isomman nimen. No, näinhän ei sitten tietenkään käynyt. Myöhemmin olen myös nähnyt Tazia ECW:ssä, ja mies on vakuuttanut vain entistä enemmän. Hyvä painija, hyviä otteluita ja.. en minä tiedä, jotenkin Taz(z) oli vain kaikin puolin niin äijä ja toimi hyvin mestarina ettei häntä voi olla markittamatta. Colour commentatorina en kyllä Tazzista erityisemmin pidä, aika väritön.


38. Christian (Cage)
Christian on varsin jännä tapaus: en oikeastaan tiedä missä vaiheessa aloin häntä varsinaisesti markittaa. Lisäksi vieläkään Christian ei ole semmoinen markituksenkohde, että toivoisin hänelle suurta menestystä ja näin, vaikka onkin suhteellisen korkealla. Minä vain yksinkertaisesti pidän Christianin promoista ja kehässäkin mies on varsin viihdyttävä. Lisäksi Cage on TNA:ssa osoittanut toimivansa myös ME-kuvioissa ja onkin toiminut varsin hyvin TNA:ssa (Christian Coalition varsinkin oli hyvä). WWE:ssäkin aloin pitämään Christianista koko ajan enemmän, kun mies pääsi paremmin ja paremmin (draftin aikoihin ja sen jälkeen) näyttämään viihdyttävyyttän. Christian on siis listalla näin korkealla nimen omaan sen takia, että hän oli minulle niitä ensimmäisiä tyyppejä, jotka saivat promoillaan semmoisen oikeasti todellisen viihdytyyvyyden tunteen.


37. Alex Shelley
Voin ehkäpä kuvitella Gonerin sydänkohtausta muistuttavan reaktion, kun hän tajuaa Shelleyn olevan listallani mm. Flairin ja Piperin edellä :D No, miten minä nyt sitten puolustan tätä? Öö.. Tämä on markituslista? Siis, en minä tietenkään ikimaailmassa missään KO:issa tms. äänestäisi Shelleytä Flairin, Piperin, Arn Andersonin tai monien muiden eteen. Shelley vain iski heti ensi näkemästä: en musita kuulleeni miehestä mitään ennen kuin näin hänet ensimmäisen kerran katsoessani TNA:ta ja jotenkin Shelleyn chrisjerichomaisuus vain aiheutti automaattisen markituksen. Siitä lähtien olen markittanut Shelleytä aikamoisen paljon aina kun olen miestä nähnyt painimassa, ja Shelleyn otteet kehässä ovat usein myös todella viihdyttäviä. MCMG on myös hieno joukkue, vaikka Sabinista en pidäkkään muuten erityisemmin, mutta tagina Shelleyn kanssa toimii hienosti.


36. Bobby Heenan
Heenan on loistava. Oikeasti, mitä muuta tähän tarvitsee sanoa? Aivan mahtava tapaus managerina ja muutenkin. Hoiti aivan upeasti managerin hommaa juuri niin kusipäisenä managerina kuin voi olla mahdollista. Heenania ei voinut kuin rakastaa vihata. Sittemmin Heenan siirtyi vielä colour commentatoriksi, jossa myös Heenan hoiti hommansa aivan upeasti. Oikeastaan Heenan voisi varmaan olla listallani korkeammallakin, mutta ei tämän korkeammalle silti päästä. Gonerin mainitsemaa Heenanin painillista puolta en ole kyllä nähnyt, koska näkemäni Heenanin "ottelut" ovat olleet lähinä tuossa managerin roolissa kehässä heeleilyä. Kaikin puolin mahtava tapaus joka tapauksessa.


35. The Undertaker
The Undertakerista kirjoitinkin pariin otteeseen aika paljon KO:ssa.. Joka tapauksessa on jälleen sanottava, että ikäisekseen ja kokoisekseen UT vetää erittäin viihdyttäviä otteluita edelleenkin WWE:ssä. Mies on onnistunut repimään jo useita viihdyttäviä otteluita Batistaa vastaan, joka on aikamoinen saavutus kuitenkin. Esimerkiksi kaksikon 'Manian ottelu oli erittäin viihdyttävä mättö kaikin puolin. Lisäksi UT on ehkä elänyt nimen omaan hahmonsa avulla, mutta onhan UT:n hahmokin muuttunut.. Sekä Dead Man että Bad Ass -hahmot ovat toimineet hienosti, vaikka toisinaan nykyisin DM alkaakin ehkä pikkaisen kyllästyttää. Joka tapauksessa Biker-'Taker oli loistava, mutta juuri tämä Dead Man gimmick on toiminut hienosti. Sen takia ehkä juuri Mark on noussut niin suureksi nimeksi kuin onkin, mutta en minä pane sitä pahitteekseni, koska hän toimii hyvin ME-miehenä, mestariudesta en nyt niinkään tiedä.


34. Jake "The Snake" Roberts
Robertsin taisin nähdä ensimmäisen kerran tuossa vähän ennen WM 21:tä ollessa anglessa, jossa Orton teki RKO:n Robertsille. Tuolloin vielä "Snake" ei jäänyt oikein mitenkään mieleen, ja vaikeiden ongelmien kanssa painineen Robertsin esiintymiset eivät nyt kyllä enää oikein kiinnosta. Vanhoja tapahtumia kuitenkin katsoessa ei Jakesta voi olla kuin pitämättä. Hahmo oli loistava, ja on jännä nähdä, kuinka tajuttoman over, nykyisin niinkin yksinkertainen liike kuin DDT, pystyi olemaankaan Robertsin tekemänä. Jake osasi vielä painiakin ihan hyvin ja on osallistunut myös ainoaan näkemääni Blindfold-oteluun, jota olen oikeasti pitänyt viihdyttävänä. Mitä muuta enää mieheltä tarvitseekaan vaatia? En minä ainakaan tarvitse enää muuta syytä markittaa Robertsia.


33. Kane
Kane. Eihän Kanea aikoinaan voinut olla markittamatta. Oikeasti, Kane oli monstereiden monsteri. Se, joka yksinkertaisesti tuhosi kaiken tieltään. Varsinkin nimen omaan maskipäisestä Kanesta pidin (ja pidän edelleen) tajuttoman paljon, siksi myös kuvaksi laitoin Kanen noilta ajoilta. Kanen vanha sisääntulomusiikki oli myös hiton kova. Lisäksi myös Kane on kokoisekseen varsin hyvä painija, vaikka parina viime vuotena kyllä ikä on vähitellen alkanut syödä Kanen tasoa, eikä Kane enää yllä samanlaisiin otteluihin kuin veljensä Undertaker. Joka tapauksessa nimen omaan tuo vanha tajuton monsteri Kane päästää hänet näinkin korkealle, ja kyllä minä mielellään nykyisinkin Kanen näkisin paremmassa asemassa kuin sekalaisissa midcard-kuvioissa. Toisaalta, milloinpa Kanen asema WWE:ssä olisi kamalan hyvä ollut.


32. Val Venis
"..You know, Wrestlemania comes only once a year, but Big Valbowski comes every single night.." Niin, Val Venis on siis tämän kertaisen kymppini toiseksi viimeinen nimi. Miksikö? Koska Big Valbowski on aina ollut minun silmissäni varsin viihdyttävä tapaus. Venis osaisi painia viihdyttäviä otteluita, jos hänelle annettaisiin siihen mahdollisuus jatkuvan snitskyjen sun muiden squashaamaksi tulemisen sijasta. En oikeastaan koskaan ole ymmärtänyt, minkä takia entinen IC-mestari ja mahdollisuudet (ainakin väliaikaisesti) korkeammallekin kortissa omaava tyyppi piti tiputtaa WWE:n viralliseksi jobberiksi Stevie Richardsin ja Scotty 2 Hottyn seuraan. No, näin kävi ja sille tuskin voi tehdä mitään, kun edes Venisille äänien spämmääminen ennen No Mercyä ei näköjään auttanut. Joka tapauksessa viihdyttävä mikissä ja kehässä ja muutenkin markitettava tyyppi. Hieno mies.


31. Terry Funk
Supermacin listassa Funk oli paljon alempana juuri sen takia, ettei Supermac ollut nähnyt tarpeeksi Funkilta varsinkin tämän aiemmilta ajoilta. No, en ole kyllä minäkään, mutta silti minun listallani Funk yltää näin korkealle. Ja siihen riittää se syy, että Funk on Persoona. Jo pariin otteeseen olen tuon sanonut KO:ssa, mutta kun se sopii nimenomaan tähän perusteluksi, niin en minä sitä sanomattakaan nyt jättänyt. Funk on kaikin puolin aikamoisen tajuton tapaus, ja toisinaan kyllä pelottaa oikeasti tuon hullun puolesta katsoessa Funkin otteluita. Joka tapauksessa arvostan Funkin erittäin pitkää uraa suuresti, ja sekä nuo Funkin vanhemmat (ne vähät mitä olen nähnyt) että nämä uudemmat viihdyttävät minua erittäin paljon. Olisi varmaankin korkeammallakin, jos olisin miehen vanhempaa materiaalia enemmän nähnyt. Käsittämätön tapaus, ja siksi tässä.

Tässä kai kaikki tältä erää.. palataan taas joskus.

Hitto. Nyt sitä vasta huomaa kuinka tyhmiä päätöksiä olen tehnyt. Davey Boy Smithin, Robert Rooden ja William Regalin olisi pitänyt olla paljon korkeammalla, muutaman painijan paljon huonommalla sijalla ja esim. Chris Harris unohtui listalta kokonaan.

#40: Brian Pillman
Pillman oli todellakin aikaansa edellä. Mies teki mitä ihmeellisimpiä hyppyjä, kulutti kroppaansa hyppimällä rajusti kehän ulkopuolelle ja oli ensimmäisiä amerikkalaispainijoita joka nousi suuren yleisön suosioon lennokkaiden liikkeiden avulla. Brian oli hyvin karismaattinen painija ja hän veti loose cannon -gimmickiään hyvin. Myös hänen ja Austinin tag teamista tykkäsin. Erityisesti minuun kolahtaa tuo Pillmanin tapa painia: kyllä, hän käyttää lennokkaita liikkeitä aika paljonkin, mutta hän ei silti mässäile niitä ihan turhaan vaan hän tekee niitä juuri silloin kun on sopiva paikka tehdä niin.

#39: Jamie Noble
Noblesta olen aina jostain kumman syystä pitänyt. En edes tiedä miksi, mutta jokin hänessä on aina minua kiinnostanut. Onhan hän vallan mainio painija, mutta kun yleensä pelkät painitaidot eivät luo tällaista kiinnostusta jotain painijaa kohtaan. Ehkä yksi fanitukseeni vaikuttanut seikka on se Noblen austinmainen sitkeys, joka on melko harvinaista cruiserweight-painijalta. Kai minä tykästyin Nobleen myös hänen managerina toimineen Nidian ja hänen pitämien farkkushortsien ansiosta. Njoo, onhan Noble ihan hiton sulavaliikkeinen kehässä ja hän on todellakin monipuolinen painija, joka aina antaa kaikkensa kehässä ja muutenkin on aina hyvin keskittyneen oloinen. Noble on myös erittäin mainio myymään liikkeitä ja niiden aiheuttamaa kipua.

#38: Alex Shelley
Kyllä, minä lukeudun myös niihin lukuisiin Shelley-faneihin. Ensimmäiset asiat jotka sytyttivät minun Shelley-fanitukseni olivat hänen karisma ja mustavalkoisten hiusten sekä naamamaalauksen värittämä ulkonäkö. Kun nämä perusedellytykset (painija kiinnostaa jo ennen kuin on nähnyt häneltä *sen* klassikon joka aloittaa fanituksen) olivat kunnossa ja päälle tarjottiin vielä mahtavat painitaidot, olin myyty. Etsin käsiini Shelleyn settiä niin TNA:sta, RoH:sta, Japanista kuin WWE:stäkin (hän on paininut Simon Deania vastaan eräässä Heatissa) ja pidin kaikesta näkemästäni. Koko ajan fanitukseni kasvoi ja kasvoi ja sitä se tekee yhä. Jotenkin juuri tuo Kenityksen mainitsema jerichomaisuus paistaa hänestä minuun: hän on sulavaliikkeinen kehässä, omaa monipuolisen liikevalikoiman, viihdyttää loistavilla ja ärsyttävillä heelpromoilla, nousee esiin muista hänen kaltaisistaan painijoista uniikilla lookillaan ja keskivertoa paremmilla mikkitaidoilla ja hän osaa todellakin ottaa yleisön haltuunsa.

#37: John Morrison
John Morrison aka. Johnny Nitro ei aluksi noussut erityisesti suosiooni, mutta muutamien loistavien matsien ja hienojen liikkeiden jälkeen aloin pitämään hänestä. Hänen osakkeitaan minun silmissäni nostivat vuoden 2006 parhaimmistoon kuulunut feudi Jeff Hardya vastaan ja tietysti muutos Johnny Nitrosta John Morrisoniin. Ihastuin Morrison-gimmickiin täysin, vaikka se aluksi vähän tyhmältä tuntuikin. Vähitellen kuitenkin aloin tykkäämään hänen sisääntuloteemastaan, valmiiksihiotuista promoistaan ja todella uniikista liikevalikoimasta. Morrison-gimmick, Shawn Michaelsia 90-luvulta muistuttava itserakkaus ja erinomainen feudi CM Punkia vastaan innosti minua vaan yhä enemmän fanittamaan Morrisonia ja... tässä sitä nyt ollaan. Morrison on yksi vuoden 2007 kirkkaimmista valopilkuista, ellei jopa kirkkain. Toivoisin hänelle valoisaa uraa WWE:ssä, aineiden unohtamista ja tulevaisuudessa matsia Shawnia vastaan.

#36: Rick Rude
Viikset. Tuuheat, mustat viikset. Ne ovat varmasti ensimmäinen asia mitä monelle tulee mieleen Rick Rudesta. Rude muistetaan myös D-Generation X -memberinä ja etuliitteestään 'ravishing'. Rude muistetaan myös WCW:n main eventerinä, joka todellakin oli palkkansa väärti. Rude kehittyi kymmenessä vuodessa aivan äärettömän paljon. Melko painitaidottomasta aloittelijasta muuttui yksi WCW:n taidokkaimmista tekniikkapainijoista. Rude oli myös hyvä brawler ja hänellä oli todellakin ne superstar looksit mitä supertähtiyteen tarvitaan. Vaikka äskön mainitsemani seikat jo varmistaisivat Ruden paikan listallani, teki jokin muu syy Rudesta vielä kiinnostavamman ja vielä paremman. Se syy oli Ruden luontainen vittumaisuus. Vittumaisuus hyvällä tavalla. Hän ei ollut vittumainen kuten painitaidoton The Great Khali, vaan hän oli sillä tavalla vittumainen että häntä rakasti vihata. Hän oli niin hemmetin nenäkäs ja itserakas, että se pisti ärsyttämään ja kunnolla. Täydellinen heel.

#35: James Storm
America's Most Wantedin se mielenkiintoisempi osapuoli. Tosiaan, kuten jo tuossa alussa mainitsin, unohdin Chris Harrisin kokonaan listalta, mutta olisi hän joka tapauksessa jäänyt huonommalle sijalle kuin Storm, josta pidän enemmän. Stormista löytyy sellaista hyvää oldschoolmaista tyyliä jota on väritetty moderneilla ominaisuuksilla. Hän on sopivan kokoinen ollakseen uskottava, hän on tarpeeksi vauhdikas ollakseen mielenkiintoinen, hän on tarpeeksi karismaattinen ollakseen viihdyttävä, hän on tarpeeksi voimakas pystyäkseen upeisiin junttiin ja hän on tarpeeksi tekninen yllättämään hienoilla suorituksilla. Voisinkin sanoa, että James Stormilla on "total package". Hänellä on kaikki, mitä nousuun tarvitaan. Yksi ainoa seikka mikä Stormin pushia hidastaa on hieman tönköt mikkitaidot, mutta eiköhän nekin tässä ajan mittaan parane.

Stormia olen fanittanut aina TNA:n alkuajoista asti. Silloin en osannut erottaa Stormin ja Harrisin taitoja kummankaan eduksi, mutta vuonna 2006 (kun palasin takaisin showpainin ihmeelliseen maailmaan) huomasin heti, kuinka innostuin Stormista enemmän kuin Harrisista. Lopullinen niitti olikin sitten tämä vuoden 2006 Turning Pointissa tapahtunut Stormin heelturn, jolloin Stormin hemmetin hyvä singles-ura lähti käyntiin. Storm on ollut ehdottomasti vuoden 2007 kirkkaimpia positiivisia ylläreitä (Morrison on myös) ja hän on suoriutunut matseistaan kunnialla. Harrisin ja Stormin feudi onkin minulle se tämän vuoden feud of the year (vaikka Lockdownin blindfold-matsi kusi ja pahasti), eikä vähiten Stormin hyvien otteiden ansiosta. Toivon Stormille valoisaa tulevaisuutta ja mikäli TNA pysyy pystyssä vielä muutaman vuoden, TNA:n maailmanmestaruuskautta.

#34: Ricky Steamboat
Steamer oli käsittämättömän taitava painija. Häneltä sujui nopea ja vaativa ketjupaini, tekniset otteet, yleisön ottaminen ja ennen kaikkea täydellisyyttä hiponut taito saada vihollinen näyttämään mahtavalta. Steamboat kuuluu juuri niihin miehiin, jotka antavat kaikkensa kehässä ja ovat ns. joustavia painijoita. Hän ei koskaan yrittänyt itserakkaasti stiffailla vastustajaansa mattoon ja saada itselleen kaikkea huomiota, vaan pyrki tekemään vihollisesta sitä hyvää ja taidokasta osapuolta. Juuri tämän taidon ansiosta Steamboat sai revittyä Lex Lugerista yli neljän tähden singles-ottelun, joka on todellakin saavutus. Kun taas Rickyn kanssa samaan kehään laitettiin oikeasti taitavia painijoita kuten Randy Savage tai Ric Flair, oli ottelu aina mahtava. Hieno painija.

#33: Ultimo Dragon
Minua on aina kiehtonut maskipäiset painijat, joten minua luonnollisestikin kiehtoi tämä maskipäinen, erittäin hyvin lentopainia taitava japski, johon törmäsin ensimmäistä kertaa kun latasin jotain WCW:n matseja good ol' Kazaalla. Dragon nousi heti suosiooni kaikkien niiden tyylipuhtaiden moonsaultien, asai moonsaultien, springboard moonsaultien ja bah gawd: standing moonsaultien ansiosta. Toki tykkäsin myös hänen eksoottisista grappling-liikkeistä, kuten tiger suplexista ja dragon suplexista. Pian sain käsiini Dragonia Japanista ja olin aivan myyty. No, pian Dragon-fanitukseni oli jo laskemassa, kunnes luin jostain Dragonin tulevan WWE:hen. PAM, saman tien latailemaan lisää materiaalia Dragonista ja odottelemaan innoissani hänen WWE-debyyttiään. Eipä kestänyt kauaakaan kunnes sekin tapahtui. Hienoa settiä hän WWE:ssäkin veti. Harmi vaan, että moni häneen ei-tutustunut ihminen muistaa hänet parhaiten WrestleMania 20:n sisääntulostaan, missä hän liukastui.

#32: The Rock
Rockista olen aina pitänyt. Lienee turhaa sanoa miksi. No, sanonpa kuitenkin. Karisma. The Rock oli pelottavan karismaattinen painija, joka sai jokaisen yleisön räjähtämään ilosta. Rock-hypetyksen energiasaldoni on kyllä tällä hetkellä melko alhainen, sillä siitä puhuin niin paljon jo Painija KO -topicissa. Jos nyt jotain kuitenkin koittaisin raapustaa, niin täytyy mainita Rockin hallitsevan kehäpsykologian mahtavasti, hänen olevan tarpeeksi hyvä brawler viihdyttääkseen minua, hänen olevan yksi kaikkien aikojen parhaita promottajia: oli ne promot sitten kuinka ennaltasovittuja tai läpikuluneita tahansa. Rock osasi hitto vie puhua, eikä hän änkyttänyt, pelännyt, puhunut epäselvästi tai ärsyttävästi.

#31: Hayabusa
Hayabusa kuuluu samaan kastiin UD:n kanssa. Maskipäinen japanilainen, joka osaa lentää hienosti. Tosin kyllä Hayabusa nyt hieman eroaa Dragonista. Hayabusa nimittäin oli kaikkien aikojen paras high flyer, enkä usko näkeväni enää yhtään hänen tasoistaan lentäjää. Aah, ne jokaiset NIIN hienot voltit ja uhraukset. Hän oli myös äärimmäisen viihdyttävä brutaaleissa ja äärimmäisen eksoottisissa japanilaisissa räjähdysmatseissa, joka oli hitonmoinen saavutus, sillä en noista räjähdysmatseista niin hirveästi koskaan välittänyt. Hayabusan hienous oli tuon loistavan lento-ominaisuuden (hän oli oikeasti kuin kotka hyppiessään springboard-voltteja) lisäksi myös laaja liikevalikoima, joista lähes jokainen liike kiehtoi minua. Aah, ne niskabumpeja vaativat suplexit ja etenkin Falcon Arrow't. Hayabusa oli maailman paras high flyer. Piste. Jos et ole Hayabusaa koskaan nähnyt, vaadin sinun katsovan NYT tämän Blaze-nimisen suomalaisen käyttäjän tehneen videon (otan suuren riskin linkittämällä sen tänne ilman hänen lupaa... no, tuskin hän mainostusta pahastuu ), joka on aivan mahtava ja näyttää Hayabusan taidot hienosti. Klikkaa!

suomalainen P-kirjaimella alkava henkilö, jota Raamatussa kutsutaan nimellä Bellzebub.

No pistetään nyt sit top 100:

1.The Great Muta
2.Cowboy Bob Orton
3.Jake The Snake Roberts
4.Hayabusa
5.Mick Foley
6.Raven
7.Sabu
8.Chris Hero
9.Claudio Castagnoli
10.The Wifebeater
11.Don Muraco
12.Necro Butcher
13.Bryan Danielson
14.Roddy Piper
15.Samoa Joe
16.Undertaker
17.Nigel McGuinness
18.Kane
19.Fit Finlay
20.Tazz
21.Sting
22.Kaz
23.Ron The Truth Killings
24.Abdullah the Butcher
25.The Iron Sheik
26.Bret "Hitman" Hart
27.Umaga
28.New Jack
29.The Fallen Angel
30.Jerry Lawler
31.The Sandman
32.John Morrison
33.Festus
34.RVD
35.Ric Flair
36.MVP
37.Jericho
38.Rhino
39.Big Daddy V / Viscera
40.CM Punk
41.Dalip Singh / The Great Khali
42.Jeff Hardy
43.Matt Hardy
44.HHH
45.AJ Styles
46.Tyson Tomko
47.Showtime Eric Young
48.Awesome Kong
49.Brother Ray
50.Homicide

Äääk, en nyt jaksa keksiä sataa tyyppiä, 50:ssäki oli muistelemista

Et olisi saanut postata tähän enää...

Sijat 31-100 löytyvät tuosta tekstitiedostosta: http://koti.phnet.fi/goner/top100/lista.txt


30. Keiji Mutoh / The Great Muta
Chonosta reilut 60 sijaa ylempänä on vihdoin toinen Three Musketeersin jäsen Keiji Mutoh. Ainakin parilla on tähän mennessä ollut listalla Mutoh nimenomaan Muta-gimmickillä, joten oletan heidän pitävän enemmän siitä, mutta itsepä pidän kummastakin roolista suunnilleen yhtä paljon. Tässäpä onkin yksi syy miksi Mutoh on näin korkealla. Sama mies pystyy olemaan pirun hyvä ns. normaalina painijana ja hämäränä Great Kabukin poikana. Tuohon kun vielä lisää 2000-luvun alussa tapahtuneen muutoksen tyylissä ja lookissa, ei Mutoh käy kovin helposti tylsäksi. Eipä hän tietysti ole aikoihin ollut parhaiden päiviensä vedossa kun ainakin polvet ovat vaivanneet pitkään, mutta on toki keskimääräistä mielenkiintoisempi, vaikka painisi sitten niissä kepeissä All Japanin tageissaan. Eri asia sitten on, että onko se hänen myötään tullut kepeys hyvä asia kun All Japania on aika hankala ottaa nykyään ihan vakavasti. Mutta listan sijoituksiin eivät vaikuta teot kehän ulkopuolella, joten en siitä tässä sakota. Suosittelen häneltä niitä matseja mitä upin ja suosittelen videopuolen Three Musketeers -topicissa, jota jatkan lähiviikkoina.


29. Terry Gordy
Listan tähän mennessä ensimmäinen Freebird ja se toinen Miracle Violence Connectionin painijoista. Siinäpä ne kaksi porukkaa, joista Gordy parhaiten muistetaan ja joiden perusteella hän on listallani. Gordy debytoi hyvinkin nuorena 1970-luvun lopulla ja nousi suosituksi varsin nopeasti Michael Hayesin ja Buddy Robertsin kanssa Fabulous Freebirdinä. Huipulle hän nousi jo muutaman vuoden päästä kun Freebirds kääntyi heeliksi Von Erichejä vastaan käynnistäen 80-luvun kuumimman feudin ja World Class Championship Wrestlingin suurimmat menestysvuodet. Freebirdit olivat niin loistavia heelejä ja Von Erichit oman kylän poikina erittäin toimivia faceja, joten suuresti pidän tuosta taistosta. Michael Hayes saa ansaitusti huomion loistavan karismaattisena mikissä, mutta oli Gordykin keskitasoa selkeästi parempi. Kehässä Hayes ei ollut niin kova, mutta Gordypa loisti sielläkin (kuten toki Robertskin) ollen yksi parhaista isoista painijoista. Freebirds kiersi suunnilleen kaikki USA:n suurimmat promootiot, kunnes Gordy liittyi All Japaniin ainakin Stan Hansenin tag-pariksi. Vaikka Hansen suurempi suosikkini onkin, löysi Gordy paremman/sopivamman parin Steve Williamsista. MVC olikin lähes 90-luvun paras tiimi maailmassa kunnes Gordyn ongelmat tiputtivat hänet huipulta nopeasti. Gordylla oli kaikki mitä painijalta odotan painitaidoista lookiin, karismaan, kiinnostavaan persoonaan, tarvittavaan tylyyteen jne. Ehkä mikään ominaisuus ei kuitenkaan ollut ihan maailman huippuluokkaa, joten Gordy ei nyt ole ihan kärkiporukoissa. Raapustustani paremmin Gordyn urasta ja hyvyydestä kertoo esim. tämä youtube-video.


28. Fit Finlay
20-vuotisen uran jälkeen tullut useiden vuosien tauko aktiivipainijan hommista ja sen jälkeen nousu (paluu) yhdeksi maailman parhaista painijoista tällä kertaa oikeasti hyvinkin lähelle huippua on luultavasti ihan poikkeuksellinen tapaus painissa. Etenkin nykyään Finlay onkin äärimmäisen piristävä tapaus WWE:ssä kun useimmat muut pushatut ovat keskenään samannäköisiä tylsän trimmattuja lihaskimppuja. Finlay ei ehkä ole ihannetilanteessa main event -tyyppiä, mutta nyky-WWE:n surkean tilanteen takia näen hänet mielelläni niin korkealla cardissa kuin mahdollista. En tiedä erottuisiko Finlayn hyvyys heikommin, jos promootiossa olisi useita niinkin kovia painijoita kuin mitä monet tässä Finlayn ympärillä listallani. Kattavan Finlay-kokoelman hankinta on vasta suunnitelmissa, joten en ole tarpeeksi kattavasti nähnyt hänen koko uraansa verratakseni häntä vaikka Gordyyn, mutta olen pitänyt kaikesta mitä olen nähnyt häneltä Englannista ja WCW:stä. En kyllä nyt keksi mitään syytä miksi Finlay ansaitsisi paikan Gordyn edellä (paitsi ehkä pidempi ura, mutta toisaalta en ole Finlayn koko uraa niin kattavasti nähnyt kuin Gordyn lyhyempää), mutta eipä näiden kahden järjestys ole ainoa epäloogisuus tällä listalla.


27. Rey Mysterio Jr.
Mysterio on taas yksi näistä varmasti väärällä paikalla olevista, mutta häntä on erilaisuutensa (verrattuna lähes kaikkiin tämän listan painijoihin) takia mahdotonta sijoittaa oikein. Olennaista ei ole, että Mysterio ei ehkä ole tämän hetken tai kaikkien aikojen paras high-flyer, mutta hän on USA:ssa oikeastaan ainoa, joka on noussut yleisön (ja minun)suosikiksi sillä tyylillään. Eikä Myrsän hyvyys ole siinä vauhdissa ja niissä liikkeissä, vaan siinä miten hän saa yleisön (ja minut) kiinnostumaan niistä liikkeistä. Mysterio kun useimpiin indy-painijoihin verrattuna tietää loistavasti mitä eroa on hurracanranassa milloin tahansa ja hurracanranassa silloin kun vastustaja on vaikkapa hallinnut ja on comebackin aika. Ja kuten olen ennenkin jossain maininnut, Mysterio osaa lisäksi painia loistavasti isoja painijoita vastaan käyttäen hyväkseen vahvuutensa eli nopeuden tehden siten itsestään uskottavan vastustajan jopa esim. Mark Henryä vastaan, josta lisäksi repi muistaakseni Henryn parhaan matsin aikoihin. Mysterio on ehkä kärsinyt silmissäni huonoista feudeista ja väärästä syystä voitetusta mestaruudesta viime vuosina, mutta en anna sen tässä häiritä kun koko urien perusteella listaan.


26. Dory Funk Jr.
Dory Funk tunnetaan yhtenä parhaista teknisistä painijoista, yhtenä parhaista NWA:n mestareista ja tietysti veljeään rauhallisempana ihmisenä. Hän ei kuitenkaan ole näin korkealla listalla mistään näistä syistä. Dory on näin korkealla mm. Abdullah The Butcheria, The Sheikiä, Stan Hansenia ja Bruiser Brodya vastaan Japanissa ja Puerto Ricossa käytyjen rajujen ja veristenkin brawlien takia. Siihen kuitenkin tarvitaan se rauhallisen ja arvokkaan teknisen vääntäjän imago, joka luo mahtavan ristiriidan kun ruvetaankin tappelemaan ja välillä käyttämään aseita. Esimerkkinä Abby & The Sheik vs. Dory & Terry Funk All Japanista 70-luvun lopulta, jossa Sheik kynällään ja Abby haarukallaan olivat saaneet Terryn käden ihan verille. Terry kaipasi hoitoa kehän laidalla kun Dory meni yksin taistelemaan kahta sekopäätä vastaan, sai käsiinsä Sheikin kynän ja alkoi hakata sillä kumpaakin vastustajaa otsaan saaden heidän otsansa auki yleisön riemuitessa. Tämä ei toimi liian usein käytettynä, mutta nähdäkseni Dory osasi kuitenkin olla pääasiassa se vanha tuttu Dory, joka tietynlaisten painijoiden tullessa vastaan osasi vastata heidän tyyliinsä. Toki Dory olisi tällä listalla jo pelkästään paremmin tunnetun teknisen uran perusteella, mutta vähän Keiji Mutohin tavoin ura tuntuu kovasti mielenkiintoisemmalta ja monipuolisemmalta kun painijalta löytyy myös vähän toisenlainen tyyli niin kehässä kuin hahmonakin. Kumpikin olisi listalla vain toisenkin tyylin ansiosta, mutta näin kovaan sijoitukseen tarvitaan molemmat.


25. Mick Foley
Tässä vaiheessa alan käydä laiskaksi kun kaikki tietävät Foleyn ja kaikki varmaan tietävät, mistä Foleysta pitävät useimmiten pitävät. En ole erityisen suuri poikkeus, joten jätän perustelut lyhyiksi. Foley ei kuitenkaan ole näin korkealla, koska hän on loistava hardcore-painija, ottaa kovia bumpeja ja on välillä hyvin hauska. Joskus nämä ominaisuudet ovat tukeneet Foleyn hyvyyttä edesauttaen hyvää sijoitusta listalla ja joskus haitanneetkin. Mutta pintaa eli näitä useimmiten ensin mieleen tulevia ominaisuuksia syvemmälle katsottaessa Foley vaan on erittäin hyvä ja omaperäinen viihdyttäjä sekä otteluissa että mikkiin päästessään. Ei kai sitä tarvitse tarkemmin eritellä. Foleysta pitävät ymmärtävät mielipiteeni ja muille on turha selittääkään, jos eivät usko. Foleyn etuna on myöskin useampi persoona, joista kaikista itse pidän.


24. Roddy Piper
Nyt tässä kirjoittaessa tuntuu, että olen nostanut Piperin ehkä liian korkealle. No niin ne näkemykset muuttuvat minuutista toiseen, mutta en nyt lähde muuttamaan sijoituksia. Hänen paras ominaisuutensa on toki mikkitaidot, joissa uskaltaisin nostaa hänet kolmen parhaimman joukkoon ja niitä kolmea en halua vertailla keskenään, koska en pysty. Jo pelkästään mikkityöskentely luo hänelle loistavan persoonan, joka toimii sekä heelinä, että facena. Mutta kärkiporukoista Piperin pitää ulkona saatavilla olevien erityisen hyvien matsien vähäisyys, mikä johtuu Piperin taitotason lisäksi toki siitä, että etenkin WWF-aikana vastustajat eivät aina olleet erityisen hyviä.


23. The Rock
Laiskuus iskee entistä pahemmin ja tänään haluan tämän listan jatkon postata, joten kirjoitan niin lyhyesti kuin pystyn. The Rock edustaa tätä "sports-entertainmentia" jotenkin puhtaimmillaan ja on sen myötä vähän sellainen, josta todennäköisesti en pitäisi. Rock kuitenkin on siinä mielessä poikkeus, että hän on lähes ainoa noinkin rajusti nykyajan WWE-tyyliä edustava painija tai paremminkin tässä tapauksessa viihdyttäjä, joka tekee hommansa oikein hyvin. Lapsellisimmat jutut mikissä lähinnä vaivaavat, mutta muuten pidän suuresti Rockista sekä mikissä, että kehässä.


22. "Exotic" Adrian Street
Adrian Streetin ura alkoi jo 50 vuotta sitten ja on ainakin syövän aiheuttaman tauon jälkeen jatkunut vähemmän aktiivisena ihan tähän päivään asti, eikä loppua kai näy. Tästä pitkästä ajasta minulle, kuten varmaan suurimmalle osalle jenkkifaneistakin, on oikeastaan tuttu vain noin 5 vuoden osuus 80-luvun alkupuolelta alkaen. Street nimittäin on brittiläinen ja saapui USA:han vasta tuolloin ollessaan jo 41-vuotias. Pieni koko (170cm pituutta ja aluksi vain alle 80kg painoa nostaen sen lopulta yli 100 kiloon) ei ollut ainakaan eduksi, mutta Street teki vaikutuksen huikeana viihdyttäjänä. Hänen gimmick oli olla vähän naismaisesti pukeutuva, homoudella vihjaileva ja äärimmäisen itserakas prima donna. Oikeastaan aika paljon samaa kuin vaikkapa Gorgeous Georgessa vuosikymmeniä aiemmin, mutta omalla erilaisella tyylillään, joten gimmickiä ei voi laskea imitoimiseksi. Ja kaiken tämän naismaisen ja show-henkisen kuoren alta löytyi kehässä tyly, väkivaltainen, tekninen ja kaikin puolin mainio painija. Eikä se ollut vain hänen roolinsa kehässä, vaan Adrian Street mainitaan aina kovimmista äijistä puhuttaessa siellä esim. Harley Racen, Dick Murdochin ja Hakun joukossa. Parhaimmillaan Street toimi toki heelinä esimerkiksi maalaten Continental-promootion mestaruusvyön pinkiksi ja esitellen sitä omalla värikkäällä tyylillään asiallisen ja urheilullisesti lajiin suhtautuvan Gordon Solien haastattelussa. Streetissä on loistavaa se, että hän on ehkä show-mies, mutta pystyy kehässä todistamaan uskottavuutensa. Hyvin rajoitetusti olen hänen matsejaan nähnyt, mutta tähän sijoitukseen riittää se, että olen pitänyt näkemästäni ja kuulemani mukaan läheskään parhaita en ole edes nähnyt. Mainio ulosanti ei rajoitu ainoastaan promoihin vaan hän on myöskin huikean hauska laulaja. Youtubesta löytyy reilusti videoita.


21. Michael P.S. Hayes
Hayes tuntuu nyt olevan muutaman sijan liian korkealla, mutta olkoon. Terry Gordyn kohdalla kirjoittelin jo Fabulous Freebirdsistä yleensäkin ja sama toki pätee Hayesiin. Kun se oikea Freebirds hajosi, Hayes siirtyi NWA:han (eli siis JCP:hen tai WCW:iin kuten sitä monesti kai jo tuolloin kutsuttiin) ja paini Jimmy Garvinin kanssa Fabulous Freebirds -tag teamina, mutta tuosta ajasta en tosiaan läheskään yhtä paljon välitä. Hayes siis ei ollut Gordyn tasoa painijana eikä hänellä ollut erityisen tasokasta aikaa sen oikean Freebirds-ajan jälkeen, joten on ehkä vähän kyseenalaista päästää Hayes Gordyn edelle. Mutta tässä listassa ei ole aina kysymys paremmuudesta, joten Hayes huikealla karismallaan jyrää nyt näin korkealle, koska hän vain on niin viihdyttävä.

40. Brock Lesnar
Iso mies (no joo, ei nyt niiiin iso, mutta ei kuitenkaan pienimmästä päästä), joka on hemmetin viihdyttävä kehässä. Eihän sellaista voi, kuin markittaa. Tosin ensimmäisellä kerralla, kun näin Lesnarin, en tuntenut "markituksen" tunnetta vaan vihaa. Tuo ensimmäinen kerta oli vuoden 2002 Backlash. Tuossahan PPV:ssä Lesnar otteli Jeff Jardya vastaan. Ja tuossa feudissahan Lesnar oli iskenyt aikaisemmin Matt Hardylle F5:n entrancerampille! Mur! Ilkeä Lesnar! Tuo feudi ja myös matsi iskivät todellakin tälläiseen Hardy-markiin ja Lesnar sai minun vihat päällensä. Eli Lesnar teki todellakin vaikutuksen ensinäkemällä. Vähitellen markituksen määrä alkoi kohota, kun Lesnar paini koko ajan parempia ja parempia otteluita. Pidin Lesnarin face-kaudesta todella paljon, mutta myös syksyllä 2003 tullut heel-turn upposi täydellisesti. Valitettavasti pian sitten tulikin surullisen kuuluisa "pelkurigimmick", feudi Hardcore Hollya vastaan ja lopulta lähtö koko WWE:stä. Valitettavasti. Lesnarilla olisi ollut vielä paljon annettavaa WWE:lle ja faneille. Hänestä olisi varmasti kehittinyt parempi esiintyjä ja melkeinpä täydellinen paketti, mutta ei voi mitään. Ovathan nuo Lesnarin matsit Japanin puolella olleet ihan kivoja, mutta mielummin olisin Lesnaria WWE:ssä katsellut.


39. Lita
Ainoa naispuolinen painija, joka on päässyt mukaan listalleni ja vielä näin korkealle. Lita ei todellakaan ole paras naispainija maailmassa, ei lähelläkään sitä, mutta tämä tosiaan on edelleen markituslista. Pidän Litan lookista ja kyllä hän minua kehässäkin viihdytti, vaikka todella sloppy olikin. Litan face-aikoina aloin jo häntä markittamaan, mutta markitus vain kasvoi entisestään, kun Litasta tuli biyatch ja hän alkoi hengailemaan Edgen kanssa.


38. Bryan Danielson
Sanotaan vaikka, että Danielson on maailman paras alle 30-vuotias painija. Ei tämä nyt välttämättä ole mikään fakta, mutta oma mielipiteeni on tämä. Kyllähän tällä listalla tulee vielä muutama alle 30-vuotias olemaan, mutta pidän Danielsonia kuitenkin heitä parempana painijana. American Dragon oli vuonna 2002 loistava painija, mutta hän on sen jälkeen kehittynyt koko ajan. Varsinkin esiintymistaidot ovat Bryanilla kasvaneet aivan hemmetisti. Hän alkaa olemaan sellainen paketti, että ihme jos ei WWE pian kutsu. Okei, Danielson on vasta 26-vuotias, joten hän voi vielä viettää muutaman vuoden indyissa kehittäytymässä ja sitten siirtyä WWE:hen. Ei minulla mitään varmaa tietoa ole, että Danielson WWE:hen olisi menossa, mutta pidän sitä erittäin todennäköisenä. En nyt tarkalleen muista, että milloin markitukseni Danielsonia kohtaan alkoi, mutta ROH:n ensimmäisen show'n matsi Danielsia ja Low-Ki'ta vastaan sekä King of the indys-turnauksen voitto vuodelta 2001 varmasti vaikuttivat markitukseeni. Hieno painija, jolla on jo loistava menneisyys takanaan, mutta varmasti vielä loistavampi tulevaisuus edessään. Tulee varmasti nousemaan vieläkin korkeammalle listallani.


37. Masato Tanaka
Tanaka vs. Mike Awesome = loistavuutta. Niiden matsien jälkeen ei Tanakaa voinut muuta kuin markittaa. Tanakan hahmo on toimiva ja hän on hemmetin hyvä kehässä. Ei kai siinä muuta.


36. Shane Douglas
Douglas oli ECW:ssä juuri sellainen heel, kun heelin pitääkin olla. Hän puhui paljon, oli ylimielinen, itserakas ja kaikkea, mutta prkl, hänellä oli kaikki syyt olla tuollainen, koska hän oli oikeasti hyvä. Damn, ärsyttävä kaveri. Yksi parhaista heeleistä ikinä. Tästä on hyvä esimerkki se, kuinka hän sai Culture Shockissa hetkessä kaikki yleisön vihat päälleen, vaikka entrancessa yleisö antoi hänelle valtavat popit. ECW-Douglas on mielestäni ehdottomasti se paras Douglas, kuten tuossa jo aikasemminkin kerroin, kaikki toimi täydellisesti. WWE:ssä Douglas ei valitettavasti päässyt koskaan näyttämään todellisia taitojaan ja WCW-run oli mitä oli, johtuen WCW:n tuolloisesta tilasta. Mielestäni Douglasissa olisi ollut ainesta päämestariksi WWE:ssäkin.


35. Christopher Daniels
Todella hyvä painija, karismaattinen, omaa hyvät mikkitaidot ja gimmick on kunnossa. Daniels on yksinkertaisesti toimiva paketti. Monesti nämä asiat riittävät siiihen, että saa minut markittamaan. Samoin, kun Bryan Danielsoninkin kohdalla, niin myös tässä tapauksessa tuo Daniels vs. Danielson vs. 'Ki-matsi vaikutti aika vahvasti markituksen alkamiseen. Ja pidin myös todella paljon Danielsista ROH:ssa, kun hän ei suostunut noudattamaan code of honoria. Loistavuutta. Daniels on sellainen painija, joka ei koskaan tuota pettymystä. Harmi, että Daniels on jäänyt niin pieneen rooliin viime aikoina TNA:ssa. Välillä aina on näyttänyt siltä, että nyt alkaa Danielsin nousu kohti ME:tä, kuten feudissa Stingia vastaan, mutta aina se on sitten vain stopannut johonkin. ME-push ei ole välttämätön, mutta käytettäsiinpä Danielsia edes yhtä loistavasti, kuin feudissa Stylesia ja Joeta vastaan. Noh, katsellaan...


34. Mick Foley
Mitäs Foleysta nyt sitten kirjottaisi. En oikein osaa nyt päättää. :/ Foley toimii niin monenlaisessa roolissa, että häneen ei voi kyllästyä.. Cactus Jack, Dude Love, Mankind ja Mick Foley, kaikki ovat erilaisia hahmoja ja kaikki toimivat. En osaa sitäkään sanoa, että mistä Foleyn hahmosta pidän eniten. Sen voin kyllä sanoa, että se ei ole Dude Love, vaikka hemmetin hauska ja hyvä hahmo onkin. Dude Loven entrancevideo. <3 Pidän myös Foleysta omana itsenään, eli "hahmo" jota hän on esittänyt viimeiset vuodet. Cactus Jack ja Mankind ovat kuitenkin ne ylivoimaisesti parhaat hahmot, joita en osaa kyllä laittaa paremmuusjärjestykseen. Mankind, varsinkin alkuaikoina, oli erittäin hienosti suunniteltu hahmo. Mutta toisaalta, face-Mankind rokkasi myöskin aivan täysillä. Äh, tämä turhaa. Foley rokkaa, oli hahmona mikä tahansa, vuotena mikä tahansa, tai ihan hemmetti mitä vaan. FOLEY ROKKAA.


33. Rob Van Dam
RVD oli ECW:ssä loistava. WWE:ssä hän ei aivan samaan pystynyt, varsinkaan loppuaikoina, mutta kyllä hän koko WWE-runinsa ajan oli erittäin viihdyttävä painija. ECW:ssä hän oli todellakin "whole f'n show". Okei, hänen matsinsa olivat monesti pelkkää spottia spotin perään, mutta silloin se oli sellaista painia, joka oli Amerikan mantereella uutta ja hienoa, joten se tomi todella hyvin, kuten RVD:n suosioista voi päätellä. Täytyy muuten sanoa, että Van Damin ECW-aikojen entrance on yksi kaikkien aikojen parhaista. Yleisö lauloi täysillä mukana, RVD "promotti" kameralle olevansa paras painija, ja niin edelleen. Se yksinkertaisesti toimi. WWE:ssä RVD tuntui koko ajan olevan liian alhaalla cardissa, sillä hänen suosionsa ei laskenut oikastaan missään vaiheessa, vaan hän sai koko ajan erittäin hyvää reaktiota, sekä veti hyviä matseja. Ja sitten lopulta, kun RVD sai sen kauan odotetun mestaruuskauden, niin hän meni itse mokaamaan sen. Hmph. Noh, ei voi mitään. Nyt sitten odotellaan, että miten RVD:n ura tästä eteenpäin jatkuu...


32. Mikey Whipwreck
Kaikkien underdogien underdog. Ja underdogit ovat ihkuja.


31. Shawn Michaels
Michaels on ehdottomasti yksi WWE:n viihdyttävimmistä painijoista. Olen pitänyt hänestä siitä lähtien, kun näin hänet ensimmäistä kertaa kehässä. Entrance, karisma, painitaidot, ja kaikki muut asiat tekivät hänessä vaikutuksen jo ensinäkemällä. Tässä kyllä huomaa, että minulla on todella paljon niitä markituksen kohteita ja suosikkipainijoita, kun HBK:n yläpuolellekin olen 30 painijaa rankannut. Ei nyt oikein keksi mitään muuta sanottavaa.

Sijat 21-100 löytyvät tuosta tekstitiedostosta:
http://koti.phnet.fi/goner/top100/lista.txt


20. Jerry Lawler
Lawlerin sijoittamista meinaa hankaloittaa se ärsyttävä likainen puoli mikä tulee esiin kommentaattorin hommissa ja yksityiselämässä (no ainakin hänen kirjansa välityksellä). Mutta tässä olen listannut puhtaasti suosikkipainijoitani, joten en laske esim. surkeutta kommentaattorin hommissa heikentäväksi tekijäksi. Tuntuu että painijana Lawler tiedetään lähinnä WWF-ajasta, joka on ollut selkeästi parhaiden päivien jälkeen. Mutta oikeasti loistava Lawler oli tietysti Memphisissä tehden promootiosta kiinnostavan, vaikka siellä ei ihan aina paljon muuta merkittävää Lawlerin lisäksi ollutkaan. Samaa mieltä olivat ilmeisesti fanitkin kun Lawler veti joka maanantai useiden vuosien ajan Mid-South Coliseumiin n. 5000-11000 katsojaa. Lawlerin suurin suosio rajoittui ehkä pääasiassa USA:n kaakkoisosaan, mutta en osaa sitä pitää niin negatiivisena asiana, koska Lawler osaomistajana tarvitsi itseään juuri Memphisissä ja toisaalta mikään WWE:kään ei pystyisi läheskään vastaaviin katsojamääriin laajemmallakaan rosterilla, jos yrittäisi viikottain pitää show'taan samassa kaupungissa. Näin katsojan näkökulmasta Lawler miellyttää monipuolisuudellaan niissä perusasioissa. En näe häntä ihan kaikista kovimpien joukossa kehässä tai mikissä ja facena tai heelinä, mutta heti seuraavana kymmenen joukossa noissa kategorioissa ehkä kuitenkin painitaitoja lukuunottamatta. Mutta kehässäkin Lawler tiesi loistavasti miten käyttää se osaaminen hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Etenkin facena hän toimi kehässä loistavan elekielensä ja lajin parhaan superman comebackin ansiosta. Jim Cornette sanoi asian hyvin jotenkin niin, että kaukana takimmaisella rivilläkin oleva katsoja tietää Lawlerin ilmeet, vaikka Lawler seisoisi selkä katsojaan päin. Tämä vaikuttaa aika vahvasti siihen, että hän saa minutkin eli sohvalla dvd:tä katsovan fanin puolelleen olemalla hirveän hyvä face, vaikka en muuten niinkään välittäisi siitä voittaako heel vai face.


19. Genichiro Tenryu
Mr. Puroresu Genichiro Tenryu nousi huipulle suhteellisen vanhana 80-luvun puolivälissä oltuaan aiemmin sumopainija, mutta ei ole antanut sen jättää ammattipainiuraa lyhyeksi, vaan hän jatkaa uraansa huipulla kevyellä aikataululla vieläkin. Ja mikäs on jatkaessa kun Tenryu on niin mainio. Ei tule mieleen ainakaan viimeisen 20 vuoden ajalta painijaa, joka olisi yli 50-vuotiaana ollut niin hyvä kuin Tenryu. Edellinen yhtä kova saattoi olla 50 vuotta vuonna 1984 täyttänyt Nick Bockwinkel, mutta en uskalla verrata kun en ole nähnyt tarpeeksi. Tenryu nousi kärkinimien joukkoon 80-luvulla All Japanissa kun Giant Baba antoi tilaa nuoremmille, Jumbo Tsuruta tarvitsi Baban tilalle uuden parin mm. haastamaan Riki Choshun porukan ja Bruiser Brody siirtyi New Japaniin. Tuolloin Tenryu paini ikimuistoisia matseja mm. Stan Hansenia, Jumbo Tsurutaa ja Jumbon kanssa Choshua sekä Yatsua vastaan, joista yhden lasken lähes 80-luvun parhaaksi tag-matsiksi. Vaikka Hansen paini ties kuinka monia loistavia painijoita vastaan 70-luvulta 2000-luvun alkuun asti ja vaikka niiden joukossa olivat esim. Kenta Kobashi ja Toshiaki Kawada, joita vastaan käydyt matsit ovat nykyään muodikkaampia, Hansen sanoi Tenryun olleen hänen suosikkivastustajansa. Vuonna 1990 Tenryu loikkasi isolla rahalla kasatun SWS:n ykköstähdeksi ja sen epäonnistuttua perusti WAR:n. Noista promootioista olen hyvin vähän matseja nähnyt, mutta New Japanissa Tenryu paini kaksi vuosikymmenen kovimpiin kuuluvaa matsia ensin 1998 Hashimotoa ja 1999 Mutohia vastaan. Vuonna 2001 oli jo 51 vuotta tullut täyteen kun sen vuoden Tenryu vs. Mutoh äänestettiin Wrestling Observerin Match of the yeariksi. Parilta viime vuodelta olen nähnyt Tenryuta pääasiassa Hustlessa, mutta vakavista matseista on miellyttänyt valtavasti ainakin Kobashi & Sasaki vs. Tenryu & Nakajima. Siispä yritän tässä sanoa, että Tenryu loistaa nyt kolmatta vuosikymmentään ja 57-vuotiaana miellyttää ainakin Hustlessa. Rakastettavia kusipäitä on painimaailmassa ollut useita, mutta Tenryu on ainut mieleen tuleva rakastettava kärttyinen vanhus.


18. Adrian Adonis
Adonis on taas näitä, jotka ovat aliarvostettuja monien WWF-keskeisen näkemyksen takia. Ennen kuin WWF iski 80-luvun puolivälissä Adonikselle hölmön naismaisen Adorable Adrian -gimmickin, Adonis oli uskottavan tyly ja teknisesti loistava. Kyllä Adonis uudella gimmickilläkin oli ihan hyvä, mutta hän ei ollut mielestäni kovin vakavasti otettava toisin kuin vastaavalla gimmickillä pidempään paininut Adrian Street. Mutta 70-luvun lopulla kaikki oli vielä hyvin kun Adonis paini Jesse Venturan parina tag teamissa, jossa Adonis oli se osapuoli, joka osasi painia ja puhua. Ventura osasi kyllä puhua vielä paremmin, mutta ikinä ei tiedä olisiko Venturaa tarvittu WWF:ssä ja sen myötä tulleen tunnettavuuden myötä myöhemmin kuvernöörinä, jos Adonis ei olisi tehnyt melkein kaiken Venturan puolesta kehässä. 80-luvulla Adonis nousi yhdeksi maailman parhaista painijoista ja olisi varmaan ollut kova sana esim. Wrestling Observerin awardsien Best Technical Wrestler -kategoriassa, jos Tiger Maskin high-flyingia ei olisi pidetty teknisenä loistavuutena. Tosin lennokkuutta löytyis Adonikseltakin. Hän teki flying head scissorsin suunnilleen yhtä näppärästi kuin kuka tahansa ja vaikuttavuutta lisäsi etenkin se, että hän oli vähintään 120-kiloinen. Toisen tunnetuimmista tag teameistaan hän muodosti Dick Murdochin kanssa, joten ei liene yllätys, että tuosta tiimistä pidän kovasti. Sitten tuli Adorable-gimmick ja sen jälkeen paluu AWA:han. Vuonna 1988 hänen käsittääkseni oli tarkoitus palata WWF:ään painoa pudottaneena järkevällä gimmickillä, mutta Adonis kuoli 4.7.1988 auto-onnettomuudessa.


17. Abdullah the Butcher
Abby on siitä erikoinen tapaus, että vaikka hänen kuului olla pelottava "Madman from Sudan" ja hän oli selvästi valtavan hyvä siinä, suhtautuu häneen väkisinkin nykyään sellaisena rakastettavana nallekarhumaisena persoonana. Eikä hän välttämättä tarkoita pahaa, vaikka hakkaa haarukalla toisia verille. Tämän takia ikinä ei ehkä voi kunnolla ymmärtää miten fanit yli 30 vuotta sitten kokivat hänet. Mutta tosiaan, toisin kuin vaikka gimmickiltään vähän vastaavassa The Sheikissä, Abbyssa on tämä oudon sympaattinen ja ihan vähän koominen puoli, mikä tekee hänestä ehkä vähän kiinnostavamman nykyaikanakin kun ei tarvitse pelätä henkensä edestä. Abby saapui Japaniin ensimmäisen kerran 70-luvun alussa ja koska jenkkipromootiot kuvasivat tapahtumiaan ja säilyttivät nauhojaan aika kyseenalaisesti sillä vuosikymmenellä, olen siltä ajalta nähnyt eniten matseja häneltä juuri Japanista. Mutta mikäs siinä kun Japanissa eivät muutaman minuutin pituiset brawlit kehästä backstagelle riitä ja Abby pystyi parhaimmillaan hyvin paljon enempäänkin. Ulkomuodostaan huolimatta hän oli parhaina päivinään hyvinkin vikkelä vähän kuten Dusty Rhodes. 80-luvulta olen nähnyt häneltä jo matseja myös ainakin Puerto Ricosta, St. Louisista, Southwestistä ja World Classista, mutta toki parhaat ja monipuolisimmat ottelut tuntuvat löytyvän Japanista. Ulkoisesti hän ei muuttunut yhtään, eikä ole muuttunut lähes ollenkaan yli 30 vuoden jälkeenkään, mutta toki ikä alkoi vähän painaa. Hyvin, vaikkakin kovin liioitellusti asiaa kuvaili Dave Meltzer kesällä 1983 tekemässään sen hetken sadan parhaan painijan listassa sanomalla näin: "for 4 minutes, nobody's better, only in the 5th min. he drops dead." No kyllä hän oikeasti oli viihdyttävä vielä 50-vuotiaanakin vähän pidemmissäkin matseissa, mutta ei minua juurikaan harmita se, että olen nähnyt olemattoman vähän häneltä matseja viimeisen 20 vuoden ajalta. Abbyn tunnetuin ja vähemmän yllättävästi minun suosikkifeudini on toki pitkäkestoinen ja lopulta kesken jäänyt feud Bruiser Brodya vastaan. Matsit olivat ehkä hyvinkin samankaltaisia keskenään eikä tietysti teknisiä hienouksia nähty, mutta toisinaan mikään ei ole niin hienoa kuin Brodyn ja Abbyn aiheuttama kaaos ja verinen brawlaus kuuman yleisön joukossa. Muita kovia matseja Abbylla on etenkin Funkeja ja ihan Jumbo Tsurutaakin vastaan.


16. Chris Jericho
Olen taas ehkä vähän tylsä ja laiska, mutta kaikille on Jericho hyvin tuttu ja kaikki tietävät hänen vahvuutensa ja heikkoutensa, joten sanon asiani eli itsestäänselvyydet lyhyesti. Hän on mielestäni kaikin puolin erittäin hyvä. Ei ihan parhaita missään, mutta erittäin hyvä melkein kaikessa. Samaa taisin sanoa Jerry Lawlerista enkä varsinaisesti tiedä miksi Jericho on näinkin monta sijaa hänen edellään, mutta nyt vain on näin. Joskus pidin Jerichosta enemmänkin, mutta jos nyt yrittää vähän laajemmin tutkiskella, niin ei häneltä kyllä ihan niitä huipputason matseja löydy paljoa. Siksi aika moni on kiilannut tällä listalla Jerichon edelle. Noh, Jerichosta pitävät tietävät mikä hänessä viehättää, joten turhaan jauhan.


15. Steve Austin
Enkä jauha Austinistakaan liikaa, koska sama pätee häneen. Mutta Austin on siinä mielessä erilainen tapaus, että hän oli suunnilleen toinen suosikkipainijani ja ensimmäinen, joka todella teki WWF:ssä vaikutuksen ensimmäisissä Subilla näkyneissä jaksoissa. Ja vaikka Austin on sittemmin tippunut listan (jollaista ei silloin ollut kuin päässä) ykkössijalta alemmas, olen koko ajan arvostanut häntä painijana enemmän. Toki painiuran jälkeinen aika WWE:ssä on monesti ollut saman vanhan toistoa eikä ehkä ainakaan paranna suhtautumistani Austiniin, mutta en anna sen häiritä kun voi katsoa niitä hänen parhaiden päiviensä jälkeisiä kovia matseja, joita on aika valtavasti. Ja vaikka kuinka jotkut jauhavat siitä kuinka niskavamma vuonna 1997 rajoitti tai heikensi häntä, on hän parhaat matsinsa paininut sen jälkeen, joten lasken sen ajan parhaiksi päiviksi. Mutta tosiaan Austinissa pidän niistä asioista mistä varmaan suurin osa muistakin ja ne jotka eivät Austinista pidä, eivät ehkä ymmärtäisi vaikka kuinka selittäisin.


14. Akira Maeda
Ensimmäinen näkemäni Maedan matsi oli luultavasti brittiläisestä World of Sportista Skull Murphyä vastaan. Parikymppinen Maeda paini nimellä Kwik-Kik-Lee, eikä minulla ollut mitään hajua siitä, että hänestä tuli myöhemmin erittäin hyvä ja yksi merkittävimmistä japanilaisista painijoista. Sen jälkeen tulivat tutuksi shoottaamiseksi mennyt matsi Andre the Giantia vastaan ja parit muut vastaavat tapaukset, jotka tulevat useimmiten esille Maedasta puhuttaessa. Pian ymmärsin, että kyseessä on sama henkilö ja yhtäkkiä tämä hölmöä nimeä käyttänyt painija olikin astetta kiinnostavampi tapaus. Englannista Maeda palasi muutamaksi vuodeksi New Japaniin kunnes oli perustamassa ensimmäistä realistisempaan tyyliin perustuvaa shoot style -promootiota, Universal Wrestling Federationia. Kukaan ei varmaan osannut arvata mihin kaikkeen tuo lopulta johti, mutta sitä ennen UWF lopetti ja Maeda teki UWF-painijoista koostuneen stablensa kanssa invaasion New Japaniin. Hänen tämän ajan otteluihin tutustuin oikeastaan ensimmäisenä ja näitä olen häneltä nähnyt eniten. Erityisen vahvasti iskivät legendaariset Maeda vs. Fujinami ja UWF:n sekä NJPW:n välinen 5 vs. 5 eliminointimatsi, jonka jälkeen WWF piti vasta ensimmäisen Survivor Seriesinsä eikä ole vieläkään pystynyt yhtä kovaan otteluun parinkymmenen vuoden jälkeen. Vuonna 1988 pistettiin UWF pystyyn uudelleen ja viimeistään tänä aikana, jolta suuri yleisö muistaa vain WWF:n suosion, UWF osoitti todella, että heidän tyylilleen on tilausta kun esim. heidän ensimmäinen Tokyo Domen show veti 50 000 katsojaa Maedan ollessa main eventissä. Myöhemmin UWF sulki ovensa taas ja Maeda perusti RINGSin, joka oli UWF:n tapaan lopputuloksiltaan ennalta sovittua ja realistisen kaltaista, mutta he eivät edes kutsuneet tyyliään painiksi ja muuttuivat myöhemmin puhtaasti shootiksi. Eli yritän tässä siis pitkästi tarinoimalla sanoa, että Maeda vaikutti hyvin paljon mma:n syntyyn ja lopulta huikeaan suosioon Japanissa kehittämällä painia uuteen suuntaan ja oman loistavuutensa takia saamalla katsojat kiinnostumaan tästä muutoksesta. En mma-ihmisiä ole, enkä siksi välttämättä pidä tuota vain hyvänä asiana, mutta se oli luonnollinen siirtymä ja sinä aikana Maeda on paininut paljon hyviä ja erilaisia matseja erilaisia vastustajia vastaan Inokista Kareliniin. Jos painitaitojen lisäksi Maedasta pitää jotain yksittäistä hyvää mainita, niin hänessä on tosiaan se arvaamattoman kusipään puoli, jonka takia aina vähän varuillaan miettii, että tuleeko kohta rumaa jälkeä tahallisesti tai edes vahingossa.


13. Shinya Hashimoto
Hashimoto saa nyt olla ensimmäinen näistä seuraavasta n. kymmenestä, joiden sijoitus listalla tuntuu liian alhaiselta, mutta korkeammalle on hankala nostaa kun kaikki ovat niin loistavia. Hänellä on kuitenkin kunnia olla korkeimmalla New Japanin 90-luvun uusista supertähdistä ja samaan aikaan huipulle nousseista Three Musketeers -tovereistaan. Lähes koko New Japanin historian ajan ykköstähtenä ollut Antonio Inoki alkoi vihdoin antaa tilaa nuoremmille ja seuraajan hän sai etenkin Hashimotosta, josta tuli promootion ykköstähti suurimmaksi osaksi 90-lukua. Hehkuttakoon jotkut Bret Hartejaan ja vastaavia 90-luvun suurina niminä, mutta tuolloin suunnilleen kymmenen vuoden aikana Hashimoto oli laskelmieni mukaan noin viidentoista yli 40 000 katsojaa vetäneen tapahtuman main eventissä. Eikä hän ollut vain suosittu, vaan myös pirun hyvä. En nosta häntä All Japanin Misawan, Kobashin tai Kawadan tasolle, koska Hashimotolla on harvemmassa ne mielestäni aivan loistavat matsit, mutta Hashimoton vahvuutena näen uskomattoman kovana pysyvän tason. Ehkä kaikki matsit eivät olleet niin hyviä, jos vastassa oli vaikka Tony Halme, mutta varsin hyviä matseja on aivan käsittämätön määrä. Hashimotosta paljastuu myös erittäin kiehtova karisma, vaikka se ei olekaan yhtä räjähtävää laatua kuin vaikka Kobashilla. Kaikki se päättäväisyys, sisukkuus ja vahva taisteluhenki iskevät minuun kovasti. Hashimotoa löytyy taas kohta video-osaston Three Musketeers -topicista kun sitä pian jatkan.


12. Dick Murdoch
Tässä listassa olen maininnut kuinka jotkut painijat edustavat jotain tiettyä painijatyyppiä kuten Von Erichit, Benjamin ja Hernandez innokasta nuorisoa tai Sheik, Abby ja Kabuki sitä vähän sekopäisempää osastoa. Mutta näistä tyypeistä melkeinpä oma suosikkini on melkein kaikkien muidenkin kunnon ihmisten suosikkisankari eli äijä. Tämän painijatyypin täydellinen esimerkki hyvässä ja pahassa on Dick Murdoch. Koska oleellisen Murdochista summasi loistavasti painija Dusty Wolfe, lainaan suoraan häntä: "When he was a heel, everybody would look at him, and say, 'That's the son of a bitch that lives next door. I wish he'd put up a privacy fence. When he comes home at night, I wish he'd quit running over my trash cans.' When he was a babyface, he was the guy everybody looked at, and said, 'Well, when I walk in the bar, he slaps me on the back, and says hello. I know I don't have to worry about watching my back." Murdochin hahmo venyi perusäijyydestä heelinä mainiosti kusipäisyyden puolelle ja facena fanikansan sankariksi. Roolista riippumatta Murdoch oli aina uskottava ja hänellä on oikeastikin kovan äijän maine. Painityyliltäänkin Murdoch oli keskivertoäijää monipuolisempi. Hän oli iso, mutta ketterä ja brawlauksen lisäksi onnistui tarvittaessa teknisempi vääntö tai mikä tahansa siltä väliltä. Hän pärjäsi hienosti kaikkialla USA:ssa etelästä pohjoiseen sekä Japanissa. Mikissä hän osasi yhdistää vakuuttavuuden, vittumaisuuden ja huumorinkin. Murdoch voisi olla korkeammallakin, mutta hänenkin uransa parhaat vuodet asettuivat puoliksi aikaan, jolta ei ole niin laajasti materiaalia enää olemassa, vaan hyvinkin kiinnostavat matsit esim. Flairia, Racea ja Wahoota vastaan ovat rajusti leikeltyjä.


11. Andre the Giant
Andren uralla tapahtui harmittavasti samaan aikaan mm. sairaudesta johtunut raju huononeminen ja siirtyminen vakituisemmin WWF:ään. Tämän seurauksena joillekin Andre taitaa olla se heikosti liikkuva jätti, joka oli paljon huonompi kuin Big Show, joka sentään osasi tehtä moonsaultin(!!!). Mutta Big Show ei ollut mitään Andreen verrattuna. Andresta tuli huippusuosittu ympäri maailmaa mm. koska hän oli huikean karismaattinen ja hän oli "jättiläinen", joten hän paini kuin jättiläinen. Silti Andresta saatiin eniten irti, jos vastaan asettui painija, joka pystyi uskottavasti haastamaan hänet, mutta sellaiset olivat harvassa. Vielä 70-luvulla ja 80-luvun alussa Andre oli ketterä ja ennen kaikkea hänellä oli mahtava tukka! Melkein jo tukka auttaa hänet muutaman sijan listalla eteenpäin. Kuten montaa tuon ajan painijaa, myös Andrea olen nähnyt 70-luvulta eniten Japanista kun kokonaisia matseja on reilusti olemassa vieläpä hyvälaatuisina. Tuo harmittaa, koska Andrella oli suurimman osan urasta kaksi puolta. Japanissa hän oli pelottava heel ja USA:ssa rakastettava face. Ja koska hän kääntyi heeliksi WWF:ssäkin, olen vähän liian vähän nähnyt hänen face-puoltaan. Vaikka hän 80-luvun alussa alkoi kangistua, oli hän silti ainakin Japanissa hyvin viihdyttävä. Harva asia on hienompaa katseltavaa kuin iso heel kuten Andre tai Bruiser Brody pelottelemassa yleisöä, joka lähtee enemmän tai vähemmän paniikissa tai innoissaan juoksemaan heeliä porukalla karkuun. Sija 11 on korkea sijoitus Andrelle, mutta hän taas muistuttaa aika vahvasti, että tässä listassa ei ole kyse vain parhaista painijoista. Andre oli tuollaisena viihdyttäjänä aivan huippuluokkaa.

37. Alex Shelley
Voin ehkäpä kuvitella Gonerin sydänkohtausta muistuttavan reaktion, kun hän tajuaa Shelleyn olevan listallani mm. Flairin ja Piperin edellä

Ahdistaa, mutta tämä on niitä asioita, jotka pitää vain unohtaa tai muuten joutuu itkemään itsensä uneen joka yö.

30. Stevie Richards
Meidän kaikkie oma Stevie. <3 Stevie on uransa aikana pystynyt muuntautumaan moneen eri rooliin. Hän ollut limanuljaskien limanuljasta, Ravenin lackey, blue World orderin jäsen, nainen... :I Mutta joka tapauksessa, hän on lähes poikkeuksetta onnistunut aina viihdyttämään minua, oli rooli mikä tahansa. No okei, se matsi Tomkoa vastaan oli ehkä hirvein ikinä, mutta muuten. En nyt oikein osaa sanoa Steviesta muuta. Viihdyttävä painija, ei koskaan tylsä.


29. Steve Corino
Mitäs sitä Corinosta nyt oikein sanoisi. Hän on kaikinpuolin niin toimiva paketti, että häntä on pakko markittaa. Heelinä aivan loistava, varsinkin ECW-aikoina. Täytyy kyllä sanoa se, että ei Corino näin korkealla listallani olisi, ellen olisi häntä livenä nähnyt muutamaan otteeseen ja vieläpä jutellutkin hänen kanssaan. Olisi Corino listalleni muutenkin mahtunut, mutta ei siis näin korkealle. Ensimmäisestä Corinon Suomen vierailusta en nyt niin hirveästi muista. Sehän oli Baltic Brawl 2003:ssa Shane Douglasia vastaan. Parhaiten siitä jäi se mieleen, että Corino tuli kehään Scootterin Fire-kappalee saattelemana. Mutta joo, parhaiten on jäänyt mieleen ottelu PWF:stä, jossa Corino kohtasi AMONin ja McMurphyn triple threat-ottelussa. Matsi ei sinänsä ollut mitenkään niin ihmeellinen, mutta se tunnelma oli vain jotenkin niin... sanoin kuvaamatonta. Ja Bunnymanin kuulutus rokkasi. ;D Ja ja, Corino veti show'n lopuksi aivan uskomattoman promon. Ehdottomasti yksi parhaista livepainikokemuksista. Nyt Corino on sitten päättänyt uransa, vaikka iän puolesta hän olisi voinut vielä jatkaa pitkään. Kyllä hänen päätöksensä toisaalta ymmärtää. Hieno homma olisi hänelle, jos hän nyt pääsisi WWE:hen backstagehommiin.


28. Hayabusa
Yksi viihdyttävimmistä high flyereista ikinä. Ja hänen gimmickinsä toi tietenkin lisää mielenkiintoa hänen painiinsa. En ole hirveästi hänen DM-otteluihinsa tutustunut, mitä nyt joitain nähnyt, mutta enemmän minuun uppoavat hänen varsinaiset painiottelunsa. Todella valitettavaa, että hänen uransa loppui niin aikaisin. Noh, olisihan siinä voinut vielä pahemminkin käydä. Nyt Ezaki on sentään hengissä ja tulee vielä joskus kävelemäänkin. Ei kai tässä muuta.


27. Nick Mondo
Kyllä, juuri se Nick Mondo. Mielestäni Mondo oli selvästi viihdyttävin näistä Amerikan "uuden aallon" uv-painijoista. Ei Mondokaan mikään painijumala ollut, mutta osasi kehässä kuitenkin enemmän kuin suurin osa hänen vastustajistaan. Pidin kuitenkin myös niistä matseista, joissa ei käytetty miljoonaa loisteputkea. Mondon paini oli pääasiassa spottailua, mutta viihdyttävää sellaista kuitenkin. Jotkut Mondon ottaman bumbit (TOD 2) olivat kyllä jo sen verran hulluja, että onneksi herra oli sen verran järkevä ja päätti lopettaa uransa. Minulle olisi kyllä kelvannut sekin, että Mondo olisi jatkanut painia pelkästään non-uv-matseissa, mutta vaikeaa se enää olisi ollut. Promootiot olisivat kuitenkin ajatelleet, että kyllä se nyt yhden UV-matsin aina voi vetäistä, ja yleisö olisi aina udottanut niitä sickbumppeja. Tournament of death 2 on edelleen mielestäni paras TOD, ja Mondon suoritus siinä oli niin hieno, että ei sitä voinut kuin markittaa.


26. Ted DiBiase
Million Dollar Man oli nerokas gimmick, joka toimi loistavasti. Ja mikä vielä parempaa, Ted DiBiase oli hieno painija, joten koko paketti oli aikalailla täydellinen. Aika outoa siis, että DiBiase ei ikinä sitä suurinta vyötä WWE:ssä voittanut. Tosin, jos ME:ssä oli myös sellaiset kaverit kuin Hulk Hogan ja Randy Savage, niin eipä siellä muille hirveästi tilaa jäänyt. DiBiase oli kuitenkin selvästi parempi, kuin Hogan ja Savage, mutta eipä se mitään merkinnyt. En nyt muista, että kuinka paljon DiBiase edes Japanin puolella on paininut, mutta sitä puolta olen kuitenkin häneltä aivan liian vähän nähnyt. Ja nyt kun oikein miettii, niin aika vähissä ovat matsit, joita olen DiBiaselta nähnyt, ylipäätään WWE:n ulkopuolelta. Hmph, tähän täytyy yrittää jatkossa panostaa. Mutta niin, takaisin WWE:hen. 90-luvun puolella sitten alkoi tulemaan nuorempia kavereita ja vanhojakin partoja pyöri vielä mukana, niin ei DiBiase sitten koskaan päässyt pitämään sitä suurinta vyötä. Hän olisi sen todellakin ansainnut. Yhteistyöt Virgilin ja IRS:n kanssa olivat myös toimivia, vaikka IRS:n kanssa tiimailu pudottikin DiBiasen lopullisesti alemmas cardissa. Toki Tedillä alkoi ikäkin jo vähitellen painamaan, ME-kuvioita ajatellen. Managerin hommissa DiBiase oli myöskin varsin toimiva, vaikkei nyt aivan parhaiden joukkoon noussutkaan. Niin, ja DiBiasella on yksi parhaista themeistä ikinä.


25. Simon Diamond
"Simon has a problem". Yksi parhaista catchphraseista ikinä. Jälleen yksi painija, joka ei ole mielestäni saanut ansaitsemaansa arvostusta. Ei Diamondista nyt ehkä olisi miksikään ME-kaveriksi WWE:hen, mutta erittäin karismaattinen ja hyvä painija hän mielestäni on. Nyt hänen uransa taitaa valitettavasti olla jo takana päin. Vaikka Simon ei ECW:ssäkään koskaan päässyt suureen rooliin, niin hän oli kuitenkin aina takuuvarma viihdyttäjä. Todennäköisesti olisi noussut korkeammelle cardissa, ellei ECW:lle olisi käynyt mitä kävi. TNA:ssa Diamondia buukattiin suuriman osan ajasta huonsti. "Irish" Pat Kenney oli jotain erittäin hirveää. ECW-Diamondia aloin markittamaan ja se Diamond on minulle yhä se paras Diamond.


24. Super Crazy
Kuten jo Tajirin kohdalla taisinkin mainita, niin hänen ja Crazyn matsit ECW:ssä ovat edelleen yksi suosikkimatsisarjoistani. Noiden matsien laadun takia aloin Crazya markittamaan. Ei siihen silloin ollut mitään muuta syytä. Näin harmittavan vähän matseja Crazylta ECW:n ulkopuolelta ennen, kun hän sitten debytoi WWE:ssä. Kyllä niitä nyt jonkin verran tuli nähtyä, kuten matsia Eddietä vastaan ROH:ssa, mutta aivan liian vähän joka tapauksessa. Onneksi pystyi aina katsomaan uudelleen niitä Tajiri-matseja. <3 Sitten, kun Crazy viimein teki debyyttinsä WWE:ssä, niin oli se kyllä hemmetin hieno hetki. Selväähän se oli, ettei Crazy ehkä koskaan pääsisi mitään huippumatseja vetämään, mutta kyllä se vain oli hienoa hänet WWE-kehässä nähdä. Ja Mexicoolsit olivat alkuaikoina erittäin paljon näkyvillä ja he olivat vielä erittäin viihdyttäviä. Crazy jopa pääsi näyttämään, että hän loistaa myös komediasegmenteissä. Pian sitten kaikki enää mennytkään niin hyvin, kun Juvi ja Psicosis sekoilivat itsensä ulos WWE:stä, ja Crazy siirettiin Raw'hon. Okei, kyllähän sielläkin välillä on näkyvyyttä saanut, mutta aika pientä se viime aikoina on ollut. Voisin veikata, että kohta SP:lle näytetään ovea. Hän olisi kyllä esimerkiksi mielenkiintoinen lisä TNA:n X-divisioonaan...


23. Scott Hall
Coolein painija evah. Hall oli täydellinen paketti. Harmi, että hänellä oli paljon henkilökohtaisia ongelmia, eikä hän niiden takia koskaan voittanut sitä suurinta vyötä. Hänen paini- ja esiintymistaitojensa takia hänelle sen mestaruuden olisi suonut. Hall oli uransa aikana mukana monissa legendaarisissa jutuissa, kuten ladder-matsi Michaelsia vastaan, nWo:ssa ja niin edelleen, mutta Hall on saanut noista aivan liian vähän arvostusta. Vaikka nWo olikin alkuaikoina loistavuutta, niin olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten Hallin ura olisi edennyt, jos hän olisikin jäänyt WWF:ään. WWF olisi varmasti pystynyt pitämään Hallin paremmin kurissa ja.. niin no, ei sille enää mitään voi. Muistaakseni näin Hallin ensimmäistä kertaa No Way Out 2002:ssa, jossa nWo debytoi WWE:ssä. Muista jo silloin ajatelleeni, että hemmetti kun tuo on cool äijä. Backlash 2002:n matsi Bradshawia vastaan taisi olla ensimmäinen matsi. Valitettavasti. Se oli aika hirveä, mutta eipä se mitään. Onneksi pian sitten pääsinkin käsiksi Hallin matseihin ennen 90-luvun puoltaväliä. Suosikkimatsini edelleen on ottelu Bret Hartia vastaan KOTR 1993:sta. Olen pitänyt myös Hallin TNA-esiintymistä, vaikka Hall ei todellakaan ole entisensä. Harmi, että hän meni jälleen mokaamaan.


22. Kurt Angle
Goner nyt periaatteessa sanoi Anglesta kaiken tarvittavan, vaikka nyt itse hänestä nykyäänkin hieman positiivisemmin ajattelen, ja kaikki tuntevat Anglen uran, joten enpä nyt sitten tiedä, mitä tähän pitäisi tarinoida. Markitan.


21. Tazz
Badass, isolla B:llä. Ja tämä nimenomaan ECW:ssä. WWE:ssä Tazzia buukattiin ensimmäiset kymmenen minuuttia hyvin ja sen jälkeen, niin, sen jälkeen Tazzin WWE-urasta ei oikein voi enää edes puhua. No, okei, kyllähän Tazzin WWE-ura vielä tuon Kurt Angle-voiton jälkeen eteni jonkin aikaa hyvin, mutta ei siitä loppujen lopuksi mitään tullut. ECW:ssä sen sijaan Tazz oli todellakin THE ÄIJÄ. Hän teki mitä halusi, puhui mitä halusi, pieksi kenet halusi. Eihän tuollaista äijää voi, kuin markittaa. Tässä on turha alkaa mainitsemaan Tazin hienoimpia hetkiä ECW:ssä, joiden takia olisin alkanut häntä markittamaan, sillä koko hänen ECW-uransa oli loistavuutta. FTW! Siinä kai ne perustelut.

"Supermac" kirjoitti:

29. Steve Corino
Täytyy kyllä sanoa se, että ei Corino näin korkealla listallani olisi, ellen olisi häntä livenä nähnyt muutamaan otteeseen ja vieläpä jutellutkin hänen kanssaan.

Älä nyt vaan tarkoita että olet päässyt vaihtamaan pari sanaa "King Of Old School" Steve Corinon kanssa?!

"Super-RKO!" kirjoitti:
Älä nyt vaan tarkoita että olet päässyt vaihtamaan pari sanaa "King Of Old School" Steve Corinon kanssa?!

Mitäpä muutakaan tarkoittaisin. Tuo juttelu tosiaan rajottui pelkästään muutamiin sanoihin, mutta olihan sekin jotain. Nimmari ja yhteiskuvakin löytyy.

Jep, jatketaan. Kauan tämä on kestänyt, mutta loppuun asti ainakin osa meistä on tämän viemässä :) Itselläkin taas kestänyt luvattoman kauan tämän julkaisussa, mutta tämmöistä tämä on :/ Noiden kymmenen viimeisen nimen julkaisutyylistä en nyt ole ihan varma vielä, katsellaan :p

Sijat 31-100

Sijat 21-30:

Seuraavassa kymmenessä nimessä onkin taas pari aika mielenkiintoista nimeä.. Noh, painotan edelleenkin, että tämä on markituslista ;P


30. Edge
Silloin kun wrestlingin katselun aloitin uudestaan (vuonna 2004), oli Edge tekemässä ilmeisesti juuri paluutaan heelinä, ja itse kiinnitin heti tuolloin huomiota jotenkin Edgeen, joka vakuutti tyylillään. Babyface-Edgeltä en kauheasti ole nähnyt, enkä varsinkaan muista noista näkemistäni paljon mitään.. Ehkä ihan hyväkin niin. Heelinä Edge kuitenkin on minusta toiminut aivan loistavasti nämä muutamat vuodet ja on kehittynyt jatkuvast niin, että ansaitsee mielestäni todellakin roolin WWE:n suurena ME-nimenä. Edge toimii mikissä ja myös kehässä loistavasti, ja on ollut mukana monissa monia hyvissä big time-otteluissa, eikä siitä ole yksin kiittäminen todellakaan Edgen vastustajia. Monia vuosia varmaan Edgellä vielä edessä, ja toivon mukaan mies pysyy edelleenkin korkealla, koska sen paikan Edge on todellakin WWE:ssä ansainnut. Lisäksi tietenkin E&C-aika loistavine feudeineen Hardy Boyzzien, Dudleyssien ja muiden kanssa oli myöskin varsin loistava. E&C on ehdottomasti yksi suosikkijoukkueistani.


29. Jesse "The Body" Ventura
Hehe, Venturan pitämistä listalla näin korkealla on ehkä aika vaikeaa perustella, mutta toisaalta vielä mielenkiintoisempiakin tapauksia on tulossa tämän kympin sakin aikana.. Niin siis, Venturalta olen vain nähnyt pari ottelua ja voin sanoa suoraan, että aikamoista kuraa ne (ainakin mitä minä olen nähnyt) ovat olleet. On "The Body" ehkä jotain joukkueotteluita paininut (ainakin päätellen siitä, keiden kanssa mies on tagannut), mutta minun eteen sattuneet ovat olleet.. kökköjä. Venturaa markitankin sen takia, että heti ensikuulemalta mies iski tajuttomasti colour commentatorina ja on ehkäpä oma kaikkien aikojen suosikki colour commentator. Tiedän, että monet eivät ehkä jaa tätä mielipidettäni, mutta itse olen aina pitänyt Venturasta kommentoimassa erittäin paljon. Eikä se nyt mikään huono mikissäkään ollut.. Jesse on kova tyyppi, ja miehen viime vuosien parit WWE-esintymisetkin ovat olleet omalla tavallaan kivoja sen takia, että Jesseä on aina jännä nähdä. Varsinkin kun look on nykyisin aika erilainen kuin.. vaikkapa tuossa ylläolevassa kuvassa.


28. Goldust
..Sanoinko jo jotain niistä vaikeasta perusteltavista nimistä? Niin ja luitte ihan oikein, pistin tuohon nimikohtaan vain Goldustin, koska Dustrin Rhodesista tai Black Reignistä tai mistä kaikista lie en piittaa kärpäsenkakan vertaa. Goldust onkin tällä listalla näin korkealla ihan vain gimmickinsä, joka räjäytti aivoni aikoinaan kun kaverin luona pelasin HCTP:tä, takia. En oikeasti voinut aluksi ymmärtää koko Goldust-hahmoa, ja sitten aloin pitää aivan älyttömästi sen järjettömyyden vuoksi. Edelleenkin on hauska toisinaan katsoa Goldustin ottelutia ihan tuon gimmickin (JA SEN ENTRANCEN) takia. Ja noiden syiden takia olin myös innoissani, kun vuonna 2006 (?) Goldust kävi muutaman kuukauden viisitillä WWE:ssä. Ja on se Goldust oikein kannettuna yltänyt muutamiin ihan mukaviin otteluihinkin, mutta se ei tosiaan ole koskaan Goldustin markittamisessa ollut se pääpointti.


27. Al Snow
Head! Head! Head! Ensimmäisen kerran sain tietää Al Snow:n Head-gimmickistä, kun luin siitä joskus muinaisina aikoina vaparin jostain topickista, ja koko gimmick kuulosti täysin järjettömältä. Sen jälkeen joksikin aikaa unohdinkin koko Snow:n järjettömine gimmickeineen, kunnes ensimmäisen kerran sitten joskus todella näin Al Snow:n tuolla gimmickillä käytännössä, ja pidin siitä aivan tajuttomasti. Joo, jostain syystä nämä aika.. erikoiset gimmickit todellakin osuvat minuun. Plussanahan Snow:ssa on vielä se, että mies todellakin osaa painia, ja otteli esimerkiksi ECW:ssä minua viihdyttäneitä otteluita (niitä, mitä nyt olen nähnyt). Snow lisäksi siirtyi aika aikaisin jo WWF:n leipiin, ja myös tuolla Snow tietenkin istui HC-divisioonaan kuin.. no, en nyt keksi mitään hyvää vertausta :/ Joka tapauksessa Snow toimi loistavasti WWF:n HC-divisioonassa JOB Squadeineen (mitään sen suurempaa roolia oli turha edes Snow:lle toivoa). Uuden ECW:n myötä myös Al oli vähän aikaa mukana, mutta tippui sitten aika nopeasti pois kuvioista. Harmi sinänsä, koska minä todellakin pidän Snow:sta.. Hyvä painija ja hauska tapaus.


26. Mr. (Ken) Kennedy
Joo, no Mr. Kennedyä aloin markittaa kyllä ihan siitä syystä, että tämä tulokas iski heti alusta asti. Jotenkin itsellä oli vissiin parin viikon tauko SD:n katselusta Kennedyn debyytin aikoihin, koska muistan kuulleeni tyypistä paljon ennen kuin itse näin hänet ensimmäisen kerran. Ehkä sitten osittain sen kauhean hypetyksen, ja muuten sitten Kennedyn loistavan hahmon takia tyyppi iski heti paljon. Tämän jälkeen olenkin aina pitänyt Kennedystä aika tasaisesti, ja markitus oli ehdottomasti huipussaan, kun Kennedy WM 23:ssa voitti MITB-salkun. Tuon jälkeen alkoi kuitenkin Kennedyn ongelmat (ensin loukkaantuminen ja sitten ilmeisesti joku kärähdys..), jotka olivat varsin harmillisia :/ Samalla itse muutenkin vähensin WWE:n katselua erittäin rajusti, ja viime aikoina Kennedyä olenkin nähnyt aika vähän. Pidän edelleen silti paljon Kennedystä, koska tyyppi kokonaisuudessaan on vain varsin loistava tulevaisuudenlupaus. Ja feud HBK:n kanssa on kyllä aika lupaavankuuloinen tapaus.. Voi auttaa Kennedy paljonkin.


25. Stevie Richards
Oikeasti, Supermac aika tyhjentävästi selittikin tuossa yllä kaikki syyt Stevien markittamiseen. Siitä huolimatta, että Stevietä on (varsinkin WWE:ssä) kohdeltu kuin roskaa, niin tyyppi jaksaa viihdyttää. bWoStevie oli loistava, ja muutenkin aina esiintyessään Stevie on erittäin viihdyttävä. Aina toisinaan sitä tulee pohdittua, miksi juuri Val Veniksen ja Stevie Richardsin tapaiset tyypit ajautuvat siihen kaikkein huonoimpaan asemaan WWE:ssä.. No, kai se on vai joidenkin rooli. Kaikesta huolimatta meidän kaikkien oma Stevie on hieno tapaus, viihdyttävä painija ja vetää aina hommansa (vaikka se yleensä aika kakkahomma onkin) lähes poikkeuksetta kunnialla läpi. Ja varsinkin yksi niistä Punk vs. Stevieistä viime vuodelta oli muuten oikeasti aikamoisen hyvä.


24. Paul Heyman
Äh, miksi minulla on taas semmoinen olo että listaamani painija on ollut jo aikaisemmin listalla? No, en kyllä Paulia mistään löytänyt, eikä Heyman tätä huonommalla sijalla oikeastaan ansaitse ollakaan, joten luotetaan vain siihen, että Paul E. ei ole kahta kertaa listallani :) Niin siis, Heyman on nero. Se siitä. Tai no joo, ok Heyman on nero mikissä ja toimii loistavasti todella monessa eri roolissa wrestlingissä. Lisäksi ECW oli tietenkin suurimmalti osin erittäin tasokasta, mutta talousasioissa Heyman ei kyllä ollut ilmeisestikään nii nero kuin muuten :/ Harmi sinänsä, koska muuten historia saattaisi olla ainakin hieman erilainen. Joka tapauksessa Heymania ei voi kuin markittaa, koska tyypi vetää kerta kerran jälkeen hommansa aina niin mahtavalla asenteella. Hieno mies. Ei voi muuta sanoa.


23. Owen Hart
Hmm.. Minulla on ilmeisesti Hartin veljekset aika paljon korkeammalla kuin suurimmalla osalla muista tästä listaporukasta, vaikka en ole koskaan itseäni pitänyt mitenkään tajuttoman suurena Hart-markkina. No, joka tapauksessa Owen sijoittuu listallani näistä kahdesta tunnetuimmasta Hart-veljeksestä heikommin (jep, spoil: Bret on siis myöhemmin listallani vielä tulossa), vaikka hänestäkin olen aina pitänyt. En nyt muista, milloin Owenin ensimmäisen ottelun näin, mutta Owen todellakin tiesi mitä tehdä kehässä ja osoitti sen useissa ikimuistoisissa otteluissa. Harmi vain, että Owen ei koskaan saanut samanlaista pushia kuin Bret, vaan vuoden '94-huippuaikoja lukuunottamatta jäi yleensä lähinnä TT- tai enintään IC-divariin pyörimään. Owenista olisi kyllä ollut paljon enempäänkin.. Ehkäpä jopa Main Event -nimeksi. No, Owen jätti kuitenkin jälkeensä läjän loistavia otteluita, ja mies todellakin rakasti wrestlingiä. Harmi vain, että sitten kävi niin kuin kävi.. :(


22. Ted DiBiase
Jep, tuo kuva DiBiasesta on varmasti suurelle osaa foorumväestä varsin tuttu.. Mutta se siitä DiBiase-kuvasta :P Tosiaan Million Dollar Man on aivan mahtava gimmick, joka on aina toiminut loistavasti, ja toimii edelleen. Oli aivan helkkarin hienoa taas nähdä siinä juhlaRaw'ssa DiBise vetämässä roolinsa hienosti.. Ja se nauru, se nauru! Niin siis DiBiaselta olen harmittavan vähän nähnyt otteluita, mutta kuitenkin jonkin verran niitä on tullut nähtyä, ja suuresta osasta olen pitänyt erittäin paljoa. DiBiase oli aikoinaan täydellinen ME-heel ja sen lisäksi tag varsinkin IRS:n kanssa toimi varsin mainiosti, vaikka sitten tosiaan tiputtikin DiBiasen viimein alemmaksi kuvioissa. Managerina myöskin DiBiase toimi hienosti. Lahjakas kehässä, lahjakas mikissä ja loistava gimmick. Ei kai sitä muuta tarvita. Muut perustelut voi lukea Supermacin viestistä.


21. Shark Boy
Ja juuri kun luulit listan normalisoituneen jo DiBiaseiden, Oweneiden ja Kennedyiden myötä.. Kenitys iskee taas. Kyllä vain, Shark Boy on listallani sijalla 21. Miksikö? Koska Shark Boy on HAI! Lisäksi Shark Boy taitaa olla listallani korkeimmin sijoittunut painija, johon olen tutustunut ensimmäisenä TNA:ssa. Poor TNA. No siis, Shark Boy on myös näitä tapauksia, joita markitan lähinnä gimmickin takia. Jotenkin vain alusta asti Shark Boyn täysin typerä gimmick toimi minulla.. En minä sitä mitenkään järkevämmin osaa selittää :D Kuka voisi olla markittamatta haita :( Niin ja lisäksi minusta Sharkyn kehätaidotkaan eivät niin kamalia ole, kuin jotkut pahanilmanlinnut (esimerkiksi Risbe) aina jaksavat kertoa minulle. Sanokaa, mitä sanotte, mutta Sharkysta en voi olla pitämättä.

Ja juu.. Lista jatkuu taas joskus.