Foorumiarkisto

Olen muista näköjään hieman jäljessä, mutta älköös huolehtiko loppuun asti ollaan mukana. Ongelmalliseksi tässä on osoittautunut se, että heinäkuussa luotu lista on muuttunut moneen otteeseen ja nyt kun näitä valintoja tutkii, iskee heti silmään muutama nimi joka ei todellakaan kuuluisi mukaan, ja toisaalta muutamat syksyn aikana suosikkeihini asti nousseet taas uupuvat.



40. Mark Briscoe
Mielestäni tämän hetken parhaan joukkueen heikompi osapuoli. Briscoesien tyyli no-sellata headroppeja ei varmasti jokaista miellytä, mutta itse olen pitänyt heistä heti ensinäkemästä asti. Kovin suurta määrää karismaa Markilla ei ole, hän jää ajoittain ehkä hieman veljensä varjoon ja välillä tulee botchattua (SSP ulos kehästä ), mutta kaikesta tästä huolimatta Mark on erittäin viihdyttävä tapaus, ja on paininut urallaan muutaman todella hyvän singles ottelun sekä lukuisia loistavia tag matseja. Niinpä sija 40 onkin täysin ansaittu.
CC suosittelee: Jay Briscoe vs. Mark Briscoe (ROH: Fifth Year Festival Finale 2007)


39. Human Tornado
Sitten vuoroon mies jota ei siltä alkuperäiseltä listalta löytynyt. Syksyllä on tullut Tornadoon enemmän tutustuttua ja eihän siitä veijarista voi olla pitämättä. Painitaidot loistavat, gimmick loistava. Olen kyllä todella iloinen kun Tornado sai tänä vuonna mahdollisuuden painia ROH:ssa, toivottavasti häntä nähdään myös jatkossa. Tornadon tanssit ovat aina viihdyttäviä ja miehestä suorastaan pursuaa karismaa. Hienot highflying liikeet, varsin hyvät tekniikkapainin taidot sekä jo edellä mainitut tanssit tekevät hänestä todella viihdyttävän persoonan, jonka nähdessä hymy nousee aina huulille.


38. Chris Sabin
HAIL SABIN! Sabin oli ensimmäisiä TNA X-Division painijoita joita näin ja tietysti hänen tyylinsä vetosi heti alusta asti. Monet pitivät/pitävät Sabinia liian värittömänä ja karismattomana, mutta jokin hänen olemuksessaan on silti aina vedonnut. Nykyään Gunsina Sabin ainakin vaikuttaa paljon karismaattisemmalta kuin ennen, ja vaikka Shelley pääasiassa promottamisen hoitaakin, ei Sabin jäädy enää edes mikissä. X-Division mestarina Sabin jäi vähän junnaamaan paikalleen, mutta nyt MCMG rokkaa täysillä ja ovat toivottavasti heti 3D feudin jälkeen kiinni tag mestaruuksissa.
CC suosittelee: Jay & Mark Briscoe Vs. Alex Shelley & Chris Sabin (April 28, 2007) - ROH: Good Times, Great Memories


37. Chuck Taylor
Sexy Chucky T, Chuck Taylor = indypainin tulevaisuus. Tuo pikkulapsia pelotteleva, Omega Driverillä vastustajat viimeistelevä pikkunilkki on vetänyt todella hyvän IWA-MS World Heavyweight title-reignin. Mukaan mahtuu muutama todella hieno ottelu mm. sellaisia miehiä kuin Low-Ki'tä ja Jimmy Jacobsia vastaan. Chucky T hallitsee mattopainin ja tarinankertomisen ja pärjää iskujenvaihdossa kovimpienkin konkareiden kanssa. Kun painitaitojen lisäksi gimmick on hyvä ja finisher on alan komein niin voisin ennustaa Chuckylle valoisaa tulevaisuutta, ainakin indyissä.


36. Roddy Piper
Sitten hetkeksi pois indyistä. Promot eivät itselleni ole aivan niin tärkeitä kuin paini, mutta tässä on mies jota parempia promottajia ei maailmasta montaa löydy. Hotrodin promot ovat aina mahtavia, mutta painitaitojen keskinkertaisuuden takia en häntä viitsi tätä ylemmäs nostaa. Toki Piper paini urallaan muutaman todella hyvän ottelun, mutta niissä on yleensä kantajana ollut joku tyyliin Bret Hart.


35. Nigel McGuinness
Vai pitäisikö sanoa Nigel McLariat. Lariatien huoraamisesta huolimatta on Nigel halutessaan tämän hetken parhaita painijoita ja ROH:n historian paras Pure Wrestling champion. Huonoa matsia en Nigelilta ole nähnytkään, mutta toisaalta klassikkomatseihin hän ei ole kyennyt kenenkään muun kuin maailman parhaan painijan, Bryan Danielsonin kanssa. Mistä tämä johtuu, sitä en tiedä, mutta monet klassikkomatsit Danielsonin kanssa, sekä monet muut hyvät ottelut painavat vaakakupissa sen verran että sija 35 on mahdollinen. Niin, onhan se aksentti aika cool .


34. The Rock
Promot. Piste.


33. Jay Briscoe
Muutama sija saa nyt erottaa veljekset. Perustelut hyvinkin pitkälti samat kuin Markin kohdalla, mutta sen voisi todeta että Jay on astetta järkevämpi kehässä ja on varsinkin tekniikkapainissa veljeään edellä.
CC suosittelee: Jay Briscoe vs. Takeshi Morishima, Jay Briscoe vs. Mark Briscoe (ROH: Fifth Year Festival Finale 2007)


32. Mike Quackenbush
Quack on ehdottomasti planeetan parhaita painijoita. Mattopaini, lukot, psykologia, lentäminen, kaikki sujuu. Quackenbushiin tutustuin noin vuosi sitten katsellessani Chikaraa ja fanittaminen alkoi melkein samantien. Nyt miestä on sitten nähty myös ROH:ssa jossa onkin paininut jo muutaman hyvän ottelun, kuten Bryan Danielsonia vastaan sekä joukkueottelun Jigsawn kanssa Steeniä & Genericoa vastaan. Vuonna 2008 toivoisin näkeväni Quackia vielä enemmän ROH:ssa, sillä aika ei aina tuppaa riittämään Chikaran ja monen muun pikkufeden aktiiviseen seuraamiseen.
Kaikille warettajille neuvoksi, jos bongaatte jostain cardista Quack vs. Claudio/Hero matsin, on luvassa laatua.


31. Eddie Guerrero
Tuntuisi typerältä alkaa listaamaan Eddien vahvuuksia ja heikkouksia kun eivätköhän ne aika hyvin ole kaikilla selvillä. Eddien hahmo oli todella loistava ja kyllä silloin 2002-2004 (?) tuli aina naurettua miehen jutuille. Maailmanmestariksi mies ehti myös nousta ja vetää muutaman hienon ottelun ja feudin, mutta päällimmäisinä asioina Eddiestä mielessäni on kuitenkin se valtava karisman määrä, hienot promot ja koko hahmo yleensäkin. Kuolema oli sitten varsinainen shokki, mutta kyllä sen on joutunut jo itsekin toteamaan että parhaat lähtevät aina ensimmäisinä..

20. Matt Hardy
Olen ollut suuri Hardy Boyz-mark siitä lähtien, kun aloin wrestlingiä seuraamaan. Aluksihan se tietenkin johtui siitä, että Hardyt nyt olivan vain niin cooleja, sekä tekivät tyylikkäitä spotteja. Myöhemmin markituksen syyt ovat muuttuneet, ainakin jonkin verran. Jeff on aina ollut minulle se enemmän suosikki, mutta Matt on aina tullut lähellä perässä. Hänen WWE-uransa on kyllä ollut varsin mielenkiintoinen. Hardy Boyzien hajoamisen jälkeen Matt siirtyi heelinä Smackdowniin ja siellä sitten CW-divisoonaan, jossa voittikin nopeasti CW-mestaruuden. Muistan vielä elävästi sen, kuinka Rey Mysterio onnistui lopulta voittamaan mestaruuden Hardylta. Oli se Matt kumppaneineen sen verran ärsyttävä kaveri. Myöhemmin samana vuonna Matt siirtyi takaisin Raw'hon, sen jälkeen kun oli hävinnyt ZACH GOWENILLE. Olin tästä todella innoissani, sillä odotin jopa jonkunlaista pushia Hardylle, mutta siinähän kävi aivan toisin ja Hardy melkeinpä unohdettiin täysin. Ja sitten hänet taas nostettiin pinnalle, kun hän pääsi feudaamaan Kanen kanssa. Itse pidin tästä feudista todella paljon juuri siitä syystä, että Hardy sai pitkästä aikaa jälleen näkyvyyttä. Ja Hardyhan onnistui jopa voittamaan Kanen Vengeancessa, mutta sitten pian tulikin se polvileikkaus, ja Hardy katosi sairaslomalle. Ja sitten tulikin ero Litan kanssa, potkut ja niin edelleen. Sitten yhtäkkiä Matt Hardyn nimi oli kaikkien huulilla ja hän oli overimpi kuin koskaan, vaikka häntä ei ollut edes näkynyt lähes vuoteen tv:ssä. Tämä johti sitten WWE-comebackiin ja upeaan feudiin Edgen kanssa. Vaikka Matt tuon feudin "hävisikin" ja joutui siirtymänä SD:hen, niin hän oli edelleen hemmetin over. Valitettavasti SD:ssä kaikki ei mennytkään putkeen ja Hardy olikin pian jälleen tutussa paikassa, eli midcardissa. Vuodesta 2006 ei jäänytkään sitten hirveästi mitään muuta mieleen, kuin hieman tylsäksi käynyt feudi Gregory Helmsin kanssa sekä loppuvuoden Hardy Boyz-reunion. 2007 olikin sitten taas paljon parempi vuosi, johon mahtuivat Hardy Boyz-kuviot, sekä aivan loistava storyline MVP:n kanssa. Tuo MVP-feudihan olisi aivan varmasti päättynyt Hardyn US-mestaruusvoittoon, mutta valitettavasti Matt joutui jälleen kerran sairaslomalle. Mielenkiinnolla odotan, että millainen vuosi 2008 tulee olemaan. Tästä voimme päätellä, että Hardyn WWE-ura ei ainakaan ole ollut tylsä, vaan erittäin mielenkiintoinen. Matt on kaikinpuolin hyvä painija, omaa mielenkiintoisen uran, sekä hän on... Hardy. Siinä ne perustelut kai ovat.


19. Alex Shelley
Shelleyn markitus taitaa olla nykyään in, mutta oma markitukseni johdu mistään tälläisestä, vaan siitä, että Shelley on yksi viihdyttävimmistä painijoita tällä hetkellä. En tiedä, että miten tätä Shelleyn viihdyttävyyttä nyt pitäisi alkaa erittelemään. Teki Shelley sitten mitä tahansa, minä nautin siitä. Ensimmäiset muistoni Shelleysta ovat TNA:sta vuodelta 2004, jolloin hänet tunnettiin nimellä "Baby Bear" Alex Shelley. En tiedä miksi, mutta minua huvitti tuolloin suuresti tuo Shelleyn lisänimike. Vaikka Shelleyn rooli ei tuolloin mikään suuri ollutkaan, enkä ehtinyt häneltä edes nähdä hyviä otteluita, pidin hänestä silti. Varsinainen Shelley-markitukseni taisi alkaa niihin aikoihin, kun Shelley alkoi kantamaan kameraa mukanansa kehään. Kamera tuskin markitukseeni liittyi, mutta noihin aikoihin Shelley pääsi myös TNA:ssa painimaan oikeasti hyviä otteluita. Ai niin, erityismaininta Shelleyn ja Shockerin erittäin viihdyttäville otteluille vuodelta 2005. Chris Sabinista en ole koskaan mitenkään erityisemmin pitänyt, mutta Shelley on saanut tehtyä hänestäkin kiinnostavan, ja MotorCity Machine Guns onkin yksi suosikkijoukkueistani tällä hetkellä. Shelleyllä on potentiaalia... vaikka mihin. Joo, eipä kai tässä muuta.


18. Raven
Mielestäni paras promottaja ikinä. En oikein tiedä, että miten niitä Ravenin promoja nyt oikein pitäisi kuvailla. Laitanpa vaikkapa linkkiä pariin hyvään Raven-promoon. TNA:n Victory Road 2004:stä http://youtube.com/watch?v=XuWkRGf_rTU ja Class room-promo ECW:stä http://youtube.com/watch?v=iR5ZjxZVP-Y Kyllähän nämä Ravenin promolahjat varmasti liittyvät siihen, että Raven on aivan oikeassakin elämässä aivan hemmetin hyvä puhumaan. Jos haluatta katsoa/kuunnella shoot interviewjä, niin Ravenin sellaiset kannattaa ainakin hommata, laatu on aina taattua. Ravenilla on melkeinpä "parhaat aivot" wrestling-maailmassa. Hän tietää, mitä siellä kehässä pitää tehdä ja miten hyvä matsi saadaan kasaan. Valitettavasti viime vuosina Raven ei ole enää ollut fyysisesti kovinkaan hyvässä kunnossa, niin hän ei ole myöskään päässyt ottelemaan hyviä otteluita. Siitä huolimatta pidän nykyisestäkin Ravenista, vaikka hänen TNA-uransakin taitaa vedellä jo viimeisiään. Buukkauspuolella Ravenista olisi TNA:lle varmasti paljon hyötyä. Parhaat ajat Ravenilla sijoittuvat tietenkin ECW-aikoihin. Päälimmäisenä mieleen tulee tietenkin legendaarinen feudi Tommy Dreamerin kanssa. WCW eikä varsinkaan WWE osannut koskaan käyttää Ravenia oikein, valitettavasti. Uskomattomat promot ja kehäpsykologian ymmärrys = Raven.


17. CM Punk
Enpä oiken tiedä, että mitä Punkista pitäisi kertoa. Kaikkihan varmasti ymmärtävät tämän kaverin loistavuuden. Punk on aikalailla täydellinen uuden ajan supertähti. Hänellä on kaikki, mitä wrestling-fanit nykyään haluavat. Ensimmäinen ottelu, jonka näin Punkilta, oli se kuuluisa 90-minuuttinen ottelu Chris Heroa vastaan. Joihinkin nuo Heron ja Punkin pitkät ottelut eivät uponneet, mutta minä olin heti aivan myyty. Samoihin aikoihin pääsin myös käsiksi Punkin ja Ravenin hienoon feudiin, joka on edelleen mielestäni paras indyfeudi koskaan. Toinen mark out-hetki Punkin indyuralla oli tietenkin ROH-mestaruuden voitto ja teh heel-turn. Ja sitten se tapahui, CM Punk saapui WWE:hen! Eikä mennyt kauaakaan, kun Punk jo todisti kuuluvansa ehdottomasti WWE-kehiin. Ja sen jälkeen Punkin ura onkin edennyt koko ajan ylemmäs ja ylemmäs cardissa. Nyt hän onkin sitten jo jonkinlaisessa feudissa World Heavyweight-mestarin kanssa. Raven on ehkä kaikkien aikojen paras promottaja, mutta kyllä Punk on aika lähellä hänen tasoaan. Ehdottomasti yksi WWE:n parhaista promoajista tällä hetkellä. Ja onhan Punk nyt periaatteessa melkein kaikessa WWE:n kärkitasoa. Tuskinpa menee hirveän kauaa, kun Punk alkaa todenteolla jo kolkutella ME-tason ovia. Yksi WWE:n tulevaisuuden kulmakivistä.


16. William Regal
Regal on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista, siitä ei pääse mihinkään. Hän ei valitettavasti vaan ole koskaan saanut ansaitsemaansa arvostusta. Okei, hänen painityylinsä ei ehkä ole koskaan ollut sellainen, jota esimerkiksi WWE suosii ja häneltä ehkä hieman puuttuu sitä superstar-lookia, mutta muuten hän on aivan täydellinen pakkaus. Pidän monista eri painityyleistä, mutta Regalin tapa painia on yksi suosikeistani. Se on uskottavaa sekä viihdyttävää. Ja kehän ulkopuolellakin Regal on aina ollut täyttä kultaa. Hän on todella karismaattinen, loistava promottaja ja vetää roolinsa aina täysillä. Regal saa hetkessä katsojan vihaamaan itseään, sillä on yksinkertaisesti niin hyvä. Mutta toisaalta, samalla tavalla hän pystyy saamaan yleisön sympatiat puolelleen. Näyttelijänlahjatkin on hänelle siis suotu. Regalin "markitus" alkoi omalla kohdallani vuonna 2003, jolloin siis lähnnä vihasin häntä, koska hän oli niin... hmm... ilkeä kaveri. :/ Onneksi pian löysinkin sitten häneltä WCW-aikojen kamaa, jotka todistivat, että hän todellakin osaa painia. Muistan vielä, kuinka iloinen oli silloin, kun Regal teki paluun Eugenen mentoriksi. Aikaisemminhan oli liikkellä huhua, jonka mukaan Regal ei enää koskaan tulisi painimaan. Onneksi kävi toisin, ja Regal pääsi Smackdowniin siirryttyään ottelemaan monia loistavia otteluita muunmuassa Benoit'n kanssa. Nyt Regal onkin sitten Raw'ssa General Managerina, eikä ainakaan toistaiseksi ole varsinaisesti aktiivipainija. En tiedä, että missä kunnossa Regalin terveys on, mutta jos vaan sen puolesta olisi mahdollista, niin olisi kiva nähdä Regalin painivan vielä muutaman vuoden. Mutta kyllähän tämä GM-rooli satunnaisten matsian kera kelpaa myöskin, sillä voihan sitä aina katsella niitä Regalin 90-luvun alun matseja. Hieno painija, todellinen real man's man.. mm, joo, siis hieno painija.


15. Ric Flair
Ja tässähän onkin sitten sellainen kaveri, joka ei esittelyjä kaipaa. Itse pidän Flairia kaikkien aikojen painijana, mutta siltikin löytyy neljätoista painijaa, joita markitan häntä enemmän. Olen aina ollut aivan selvästi enemmän Flair-miehiä, kuin Hoganin kannattajia. Jo silloin mark-aikoinani, kun jossain tuli keskustalua siitä, että kumpi onkaan kovempi painija, Flair vai Hogan, niin tietenkin vastaukseni oli Flair. Flairista aistii heti sen karisman, sekä intohimon ja kunnioituksen painia kohtaan. Flair oli ehdottomasti 80-luvun kuningas painimaailmassa ja vielä 90-luvun alussakin hän periaatteessa oli sitä, kunnes sitten myöhemmin WCW onnistui aika totaaliseti tuhoamaan hänet. 2000-luvulla ikä on tietenkin alkanut jo painamaan Flairia, mutta on hän edelleenkin otellut hienoja otteluita muunmuassa Triple H:ta vastaan. Tänä vuonnahan Flairin ura tulee sitten päättymään (tiedä sitten kuinka pysyvästi...) ja täytyy kyllä sanoa, että on hän kyllä tehnyt käsittämättömän hienon uran. Flairin parhaina matseja pidän otteluita Stingia ja Ricky Steamboatia vastaan. Mitäs muuta tässä enää pitäisi sanoa... kaikkien aikojen painija. Piste.


14. Bret Hart
Jos Flair on kaikkien aikojen painija, niin Bret Hart on aika lähellä sitä. Bret Hartin ura aivan huipulla jäi kuitenkin sen verran lyhyksi, että ei hän Flairin tasolle yllä, vaikka häntä nyt enemmän markitankin. Hartistakin oli aistittavissa se, että hän todellakin rakasti painimista ja se oli hänen veressään. Jos nyt en aivan väärin muista, niin ensimmäinen matsi, jonka Hartilta näin, oli Wrestlemania X:stä ottelu Owen Hartia vastaan. Tuo ottelu on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista otteluista, joten aika hyvän valinnan tein ensimmäiseksi otteluksi. Ennen, kuin Hartista tuli ME-tason kaveri, niin hänhän tiimaili Jim Neidhartin kanssa. Hart Foundation oli siinä mielessä mielenkiintoinen joukkue, että sen jäsenet olivat niin erilaisia. Neidhart oli joukkueen voima ja Hart sitten paini paljon teknisemmällä tyylillä. Useinhan joukkueet molemmat jäsenet tuntuvat painivan aivan samalla tavalla. Hartin singles-uran suosikkimatseihini kuuluvat muunmuassa ottelut Davey Boy Smithia, Shawn Michaelsia, Ric Flairia ja tietenkin Owen Hartia vastaan. Olen monet kerran miettinyt sitä, että miten Hartin ura olisi edennyt WWE:ssä, jos Montreal Screwjobia ei olisi koskaan tapahtunut. Kuinka monta mestaruuskautta Bret olis vielä saanut? Kuinka monta vuotta hän olisi vielä paininut? Ja mitä sitten, kun hän olisi päättänyt aktiiviuransa? Eihän tälläisistä spekulaatioista ole mitään hyötyä, mutta kivahan tuollaisia on aina välillä miettiä. Hartin viime vuosien itkemiset olisi kiva unohtaa, mutta kyllähän ne valitettavasti aina mieleen tulevat. Noh, kyllä minä edelleen häntä markitan, vaikka aina välillä saa niitä itQvinQ-juttuja lukea. Yksi kaikkien aikojen parhaista.


13. Chris Jericho
The Ayatollah of Rock 'n' Rolla, The Sexy Beast, The King of the World, The Man of 1,004 Holds... jo nuo nicknamet ovat hyvä syy markittaa Jerichoa. Silloin, kuin aloin seuraamaan wrestlingiä, niin Jericho oli painija, jota vihasin kaikista eniten. Y2J nyt onnistui vain olemaan niin omahyväinen ja ärsyttävä kuspää. >_> Kaverini kanssa aina väittelimme siitä, että onko Jericho hyvä vai ei. Valitettavasti lopulta oli pakko myöntää kaverille, että on se Jercho vaan aivan uskomaton painija. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun näin Jerichon ja Chris Benoit'n välisen ottelun vuoden '95 Super J Cupista. Se oli ensimmäisiä otteluita, jota näin Japanin puolelta ja se oli aivan jotain muuta, kuin olin koskaan nähnyt WWE:ssä. Tämän jälkeen aloin nauttimaan Jerichon painista ja promoista aivan eri tavalla, kun ei enää tarvinnut väittää kaverille, että Y2J on aivan syvältä. Jericho on showmies parhaasta päästä. Hän tietää miten yleisön saa innostumaan (vaikka viime aikoina ei siltä välttämättä ole tuntunutkaan...). Hänen viimevuotinen paluunsa oli ehdottomasti koko vuoden hienoin hetki WWE:ssä, todellinen mark-out. Hän ei ehkä ole enää painillisesti yhtä hyvä, kuin joskus aikaisemmin, mutta mikissä edelleen täyttä kultaa. Eivätkä ne painitaidotkaan nyt hirveästi minnekään ole kadonneet. Yksi kaikkien aikojen showmiehistä. Ja myös yksi kaikkien aikojen painjoista.


12. Chris Benoit
Benoit on yksi kaikkien aikojen uskottavimmista painijoista. Aivan sama, vaikka hän hän ei ollut kahta metriä pitkä ja painanut sataaviittäkymmentä kiloa, hän oli silti uskottava. Hänen ei tarvinnut kuin katsoa vastustajaansa silmiin, niin tällä meni varmasti jo vellit housuihin. Benoit intensiivisyys ja agressiivisuus kehässä oli joitan sellasta, mitä kukaan muu painija ei ole pystynyt esittämään. Benoitin asenne kehässä oli todella ihaltavaa. Benoit'n yli kaksikymmentä vuotta kestänyt painiura on yksi kaikkien aikojen hienoimpia. Siihen mahtuvat hieno run Japanissa, lyhyt mutta toimiva run ECW:ssä, WCW-ajat, jotka nostivat Benoit'n lopullisesti yhdeksi maailman parhaista painijoista. Ja sitten Benoit siirtyi WWE:hen, jossa hänestä tuli melkeinpä se maailman paras painija. Mielestäni Benoit kehittyi koko ajan mitä vanhemmaksi hän tuli. Okei, ehkä vauhti jossain vaiheessa hieman hidastui, mutta kyllä hän sitten muilla osa-alueilla kehittyi. Valitettavasti hänen uskomaton uransa sitten stoppasi kuin seinään, mutta sitä nyt on enää turha miettiä. Benoit ei koskaan ollut mikään erityisen monipuolinen promottaja, mutta ei hänen tarvinnut. Hän saattoi sanoa muutaman sanan, mutta muuten hän antoi kehätyönsä puhua puolestaan. Ei tälläistä painijaa voinut, kuin markittaa. Ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suurimmista.


11. Paul London
Kyllä, nostan Londonin tällä listalla Benoit'n, Jerichon, Bretin, Flairin ja kumppaneiden yläpuolelle. Tämähän tosiaan on markituslista. Pidän noita kaikkia mainitsemiani painijoita parempina, kuin London, mutta silti markitan Londonia enemmän. En oikein osaa edes hirveän hyvin selittää sitä, että miksi markitan Londonia näin paljon. Siitähän nyt ei ole mitään epäselvyyttä etteikö London olisi todella hyvä painija. Jotenkin hänestä on vain niin helppo pitää. Pidän sekä hänen ROH- että WWE-ajoistaan. ROH:ssa päälimmäisenä tulee mieleen ottelut Bryan Danielsonia ja Samoa Joeta vastaan. Molemmat hienoja otteluita. Londoniin WWE-uraankin on jo ehtinyt mahtua kaikenlaista, mutta ei hän vieläkään ole päässyt sille tasolle, mille hän kuuluisi. En nyt ala veikkailemaan mitään, mutta toivon, että London tulisi vielä nousemaan ylemmäs cardissa. Londonista voisi sanoa samat sanat kuin Punkista, että hänessä olisi potentiaalia "uuden ajan supertähdeksi". Okei, London ei ole yhtä karismaattinen tai hyvä promoaja kuin Punk, mutta muuten aikalailla samaa tasoa. Ja tätä markitusta on tietenkin lisännyt se hieno hetki, joka tapahtui WWE:n viimesimmällä Suomen vierailulla. Olin tehnyt yhden kyltin, jossa luki omaperäisesti "I came here to see Paul London", ja Londonhan huomasi kylttini ja osoitti sormella kohti minua. Hieno hetki.

Kymmenen kärjessä ollaan ja nyt edetään sellaisella systeemillä, että viisi painijaa heistä nyt ja katsoo sitten myöhemmin miten kärkiviisikko. Sijat 11-100 löytyvät tuosta tekstitiedostosta: http://koti.phnet.fi/goner/top100/lista.txt


10. Nobuhiko Takada (& Generalissimo Takada & The Esperanza)
Takadan ura kulki suureksi osaksi samanlaisia reittejä kuin Akira Maedan ja heidän merkitys painille on myös samankaltainen, joten en kaikkea kirjoita uusiksi. Shoot stylen kehittämisen myötä hänkin siis oli tärkeä esiaste kohti suurta mma-buumia. Hän debytoi New Japanissa 80-luvun alussa junior heavyweightinä, siirtyi ensimmäiseen UWF:iin, palasi UWF-stablen jäsenenä New Japaniin ja siirtyi taas UWF:iin sen toisen version syntyessä 1988. Tuon toisen NJPW-jakson aikana hän pääsi sielläkin mukaan ison luokan matseihin UWF:n taistellessa NJPW:n omia tähtiä vastaan hänen ollessa usein UWF:n ykköstähden eli juuri Akira Maedan tag-pari. Hän kuitenkin jatkoi juniorina sen NJPW-aikansa loppuun asti osallistuen juuri ennen ennen toisen UWF:n syntyä vielä todella kovatasoiseen Top of the Super Juniors -turnaukseen, jossa mukana oli mm. Hiroshi Hase, Keiichi Yamada (josta myöhemmin tuli Jushin Liger) ja Owen Hart. Tuolloin Takada oli kenties maailman paras junior heavyweight, kenties maailman paras tekninen painija saaden Wrestling Observerin Best Technical Wrestler awardin vuonna 1987 ja voitti kerran IWGP Junior Heavyweight sekä Maedan parina IWGP World Tag Team -mestaruudet. Tuolloin hän paini mainioita matseja mm. The Cobraa, Muton & Koshinakan tiimiä ja monia muita kovia painijoita vastaan. Hän ei ollut tyyliltään sellainen junior kuten esim. 80-luvun alun edelläkävijä Tiger Mask tai Liger myöhemmin vaan lennokkaamman menon sijaan edusti enemmän UWF:n kick, suplex & submission -tyyliä. 80-luvun lopulla UWF:ssa Takada nousi main event -tähdeksi, paini ensimmäisessä 50 000 katsojaa keränneessä Tokyo Domen show'ssaan ja voitti Maedan jopa kaksi kertaa.

90-luvun alussa UWF:n toinenkin versio lopetti näkemyserojen vuoksi. Maeda perusti samaan aikaan RINGSin, mutta Takada oli nyt tarpeeksi suuri tähti ryhtyen uuden vastaavalla shootmaisella tyylillä jatkaneen UWFi:n ykkösnimeksi. Sekin menestyi aikanaan hyvin ja siltä ajalta muistetaan mm. Takadan ottelut Vaderia vastaan, jotka ovat omia UWFi-suosikkejani. Ensimmäinen kohtaaminen keräsi n. 45 000 katsojaa, joten menestykseksi Vaderia voidaan sanoa, vaikka promootion uskottavuus hiukan kärsi, koska Vader ei ole mma-henkinen ja tylystä olemuksesta huolimatta oikeassa tappelussa hän pärjäisi heikosti. Takadan UWFi:sta ovat lähtöisin mm. Yoshihiro Takayama ja käsittääkseni vähintään Japanin kaikkien aikojen suurimpana mma-tähtenä pidetty Kazushi Sakuraba. 1995 UWFi aloitti New Japanin kanssa promootioiden välisen feudin, joka oli menestys, mutta lopulta tappoi promootion. Esim. Hashimotoa ja Mutoa vastaan käydyt matsit (jotka löytyvät lähiaikoina Three Musketeers -topicista) keräsivät kolme kertaa yli 50 000 katsojaa. UWFi:n jälkeen Takada otteli mma-matseja PRIDEssa promootion alkuaikojen tähtenä. Nykyään Takada on taas silmissäni maailman parhaimmistoa, mutta ei enää painijana vaan Hustlessa huikean karismaattisena pahan Monster Armyn johtaja Generalissimo Takadana. Hyvin harvoin painiessaan hänen hahmonsa on ollut The Esperanza. Teknisiä taitojaan hän ei ole väläytellyt yhtään, mutta vahva tarinavetoisuus on taannut viihdyttävät matsit. Siispä taas huomataan, että monipuolisuus auttaa erittäin korkealle tällä listalla, mutta olisi Takada kyllä viidentoista joukkoon päässyt jo varsinaisen painiuransa takia. Tämä musiikkivideo ei ehkä ole ihan parhaita ja rajoittuu turhan paljon mm. potkuihin, mutta on riittävän hyvä kertomaan mistä puhun heille, joille Takada ei ole tuttu.


9. Chris Benoit
Benoit'ta ei onneksi tarvitse esitellä, joten tämä jää vähän lyhyeksi. Vähän erilainen monipuolisuus on Benoit'n vahvuus. Hän on aina ollut kehässä suunnilleen oma itsensä, mutta monipuoliset taidot ja sen myötä loistavat ihan erilaiset matsit keskenään ihan erilaisia vastustajia (Liger, Angle, Triple...) vastaan auttavat tällä listalla korkealle. Eikä ollut väliä oliko ottelu TLC, steel cage tai ihan tavallinen singles-matsi. Benoit'n kehäkarisma oli ihan huikea ottaen huomioon, että hän ei ihmeellinen mikissä ollut. Myöskään pienehkö koko ei haitannut kun kuten Supermac jo sanoi, vaan hänen aggressiivisuus teki hänestä yhden WWE:n uskottavimmista painijoista. Tämän korkeammalle Benoit ei kuitenkaan pääse, koska monesti merkityksettömät tv-matsit heikompia vastustajia vastaan olivat vähän tylsiä ja kaavamaisia.


8. Mitsuharu Misawa
On ehkä kolme painijaa, joiden joukosta valitsisin 90-luvun parhaan painijan, jos niin pitäisi tehdä. Misawa on heistä yksi ja luultavasti todennäköisin valintani. En ole oikein tyytyväinen tähän sijoitukseen, koska arvostan hänet painijana ehkä pari sijaa korkeammalle, mutta hän ei ole yhtä vahvasti oma suosikkini kuin vaikka sijalla 13 ollut Hashimoto. Eli kriteerini vähän ikävästi vaihtelevat painijasta toiseen, mutta en jaksa noita nyt korjatakaan, koska puolen vuoden aikana näkemykseni joistakin painijoista ovat muutenkin muuttuneet ja joutuisin korjaamaan monia sijoituksia tällä listalla. Misawa aloitti uransa 80-luvun alussa All Japanissa omalla nimellään, mutta sai ensimmäisen kunnon mahdollisuutensa kun All Japan hankki oikeudet Tiger Mask -gimmickiin, joka oli huikea menestys Satoru Sayaman aikana New Japanissa. Misawasta tuli lopulta painijana Sayamaa parempi, mutta mielestäni Sayaman jälkeen kaikki muut TM:t olivat jokainen toinen toistaan huonompia. Misawa oli kuitenkin sentään vielä hyvä. Kun Misawa vuonna 1990 hylkäsi maskinsa, pääsi hän gimmickin kahleista ja pystyi hyödyntämään paremmin omia vahvuuksiaan. Mm. Genichiro Tenryun lähdön myötä oli tarvetta uudelle tähdelle All Japanissa ja sitä roolia soviteltiin Misawalle. Hän nousikin kohti huippua mm. voittamalla yhden Japanin kaikkien aikojen suosituimmista painijoista eli Jumbo Tsurutan. Push kannatti ja Misawasta tuli seuraavaksi melkein kymmeneksi vuodeksi AJPW:n ässä. Tuolloin alkoi myös kaksi kaikkien aikojen kovimmista ottelusarjoista eli Misawa vs. Kobashi ja Misawa vs. Kawada. Tuohon päälle kun lasketaan singles-matsit gaijineita ja Akira Tauea vastaan sekä kaikki erilaiset tagit, olen nähnyt Misawalta loistavia matseja luultavasti enemmän kuin keneltäkään muulta painijalta. Vuonna 2000 Misawa ja lähes kaikki muut painijat jättivät AJPW:n perustaen NOAH:n. Misawa ei ole 2000-luvulla ollut enää parhaiden päiviensä vireessä, mutta on paininut silti muutamia mainioita otteluita ja vaikka pidin hänen viime vuotta jo aika heikkona, oli hän silti vielä promootion tärkein painija, koska Kobashi oli poissa. Misawan karisma ei toki ole niin vahvaa kuin vaikka Kobashin, mutta hän on ilmeettömyydestään tehnyt silti jotain hyvin karismaattista, mikä nostaa loistavien matsien ja housujen nostelun lisäksi hänet näin korkealle.


7. Terry Funk
Nyt kun on monipuolisuudesta jauhettu niin Funk taitaa olla yksi parhaimmista esimerkeistä. Yhtenä päivänä Funk osaa olla mahdollisimman ilkeä paikallisia törkeästi loukkaava heel vaikka USA:ssa ja parin päivän päästä Japanissa maan rakastetuin ulkomaalainen. Samalla onnistuvat verisetkin brawlit vaikka Abdullah the Butcheria tai Dusty Rhodesia vastaan yhtä hyvin facena ja heelinä, teknisemmät väännöt Jumbo Tsurutan tai vaikka oman veljensä kanssa (Dory ja Terry tosin kohtasivat vain yhden ainoan kerran) ja suunnilleen mikä tahansa siltä väliltä. Mikissä Terry on omalla listallani helposti viiden parhaan joukossa, mutta vahvin puoli hänen karismassaan on silti ehkä se huikean persoonan välittyminen. Tuosta saa nykypäivänäkin paljon irti kun Funk-tarinoita lukemalla ymmärtää, että se villi persoona ei ole näyteltyä. Hän ehti 70-luvun puolivälissä voittaa NWA:n mestaruudenkin ja piti sitä yli vuoden, mutta ei käsittääkseni ollut niinkään suuri menestys mestarina. En ole kuitenkaan luultavasti yhtään kokonaista NWA-mestaruusmatsia tuolta ajalta Funkilta nähnyt USA:sta ja suurin osa näkemistäni matseista onkin väliltä 1977-1984 eli seuraavat vuodet mestaruuskauden jälkeen. Eniten ovat miellyttäneet Doryn parina painitut tag-brawlit Sheikin & Abbyn, Brodyn & Snukan ja Brodyn & Hansenin tiimejä vastaan. Tuossa välissä vuonna 1983 hän ehti ensimmäisen kerran lopettaa uransakin, mutta onneksi palasi, jotta saatiin nähdä mm. mainiot ottelut Flairia vastaan 1989. 90-luvulla hän tietysti uusiutui vähän siirtyen entistäkin väkivaltaisempiin matseihin ja vaikka nuo eivät yleensä ole ihan mieleeni, on osa ollut mukavaakin katsottavaa. Ja nyt useiden lopettamispäätösten ja paluiden jälkeen hän on ehkä oikeasti lopettanut lähes huomaamatta.


6. Stan Hansen
Teksasista on tullut luultavasti enemmän loistavia brawlereita tai ainakin minun suosikkejani kuin mistään muualta ja kuten lempinimi "The Bad Man from Borger, Texas" vihjaa, Hansen kuuluu siihen porukkaan. Itseasiassa juuri Terry Funk oli suuri syy siihen miksi Hansenistakin tuli painija ja hänen tyylistään Hansen poimi osia omaansa. Jo uransa 1970-luvun alkupuolella Hansen törmäsi Bruiser Brodyyn (joka oli tosin tuttu jo opiskeluajoilta) ja Amarillossa kehittymässä olleeseen Jumbo Tsurutaan, joista tuli lopulta kaksi Hansenin uran tärkeimpiin kuuluvista kanssapainijoista. Ehkä ensimmäinen kunnolla Hansenille näkyvyyttä hankkinut teko oli matsi Bruno Sammartinoa vastaan kun Hansen tuotiin yhdeksi monista Brunolle syötettävistä kovista heeleistä. Hansen botchasi bodyslamin murtaen Brunon niskan ja vaikka Sammartino ei siitä kantanutkaan kaunaa, teko säilyi pahamaineisena. Asiasta kuitenkin otettiin hyöty irti ja väitettiin, että niska murtui Lariatista, mikä teki tästä Hansenin finisheristä kerralla uskottavan ja pelottavan kaikkialla missä lehdet asiasta uutisoivat. Lariat olikin alunperin Hansenin antama nimi hänen normaalia tylymmin tehdylle clotheslinelleen, mutta sittemmin nimi ja liike vakiintuivat yleisesti käytettäväksi Japanissa, jossa monet suosituimmat tähdet kuten Riki Choshu ja Kenta Kobashi käyttävät lariatia finisherinään. Ja onhan nimi nyt 30 vuoden jälkeen levinnyt paremmin takaisin jenkkeihinkin kun indy-väki imitoi japanilaisia suosikkejaan.

Hansenin merkitys olikin Japanissa huomattavasti suurempi kuin USA:ssa. Voitti hän USA:ssakin esim. AWA:n mestaruuden, mutta hän oli niin suosittu Japanissa ja tienasi siellä niin valtavasti rahaa, että hänen ei tarvinnut vakiintua mihinkään jenkkipromootioon tai alistua promoottorien pompoteltavaksi. Toiset näkevät tuon itsekkyytenä, mutta suurin osa painijoista olisi aika varmasti tehnyt kaiken samalla tavalla, mutta he eivät pystyneet, koska pelkäsivät työpaikkansa puolesta. Hansenilla taas oli periaatteessa ikuinen työpaikka Japanissa hänen suosionsa takia. Hän oli lisäksi oikeastaan ainut ulkomaalainen, joka oli näkemässä kaikki viimeisen 30 vuoden suuret muutokset japanilaisessa painissa 70-luvun Giant Baban ajasta All Japanissa uusien ykkösnimien nousuun 80-luvulla, taas uusien nimien ja uudenlaisen tyylin nousuun 90-luvulla ja lähes kaikkien painijoiden irtautumiseen All Japanista vuonna 2000, jolloin hän myös lopetti uransa. Hän kohtasi siellä suurimman osan isoista nimistä Destroyerista Tsurutaan, Funkeihin, Hoganiin, Andre the Giantiin, Tenryuihin, Misawaan, Kobashiin jne. ja hän oli ainut painija, joka on selättänyt sekä Giant Baban että Antonio Inokin mestaruusmatseissa. 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa WWWF-aikanaan hän nimittäin paini myös New Japanissa, jonka kanssa WWWF teki yhteistyötä. Joulukuussa 1981 Hansen kuitenkin siirtyi täysin yllättäen takaisin All Japaniin. Hän teki vain yhden sopimuksen ja paini seuraavat lähes 20 vuotta siellä suullisella sopimuksella. AJPW:ssä Hansen ja Brody ryhtyivät taas tag teamiksi muodostaen maailman dominoivimman tiimin, jonka suurin ero hypetetympään Road Warriorsiin oli se, että Hansen ja Brody olivat erittäin hyviä. 80-luvulla hän paini myös mm. WWF:ssä, Georgiassa ja AWA:ssa, mutta isoin raha, parhaat vastustajat ja luotettavin promoottori oli Japanissa. 90-luvulla Hansenin atleettinen huippu oli ehkä ohi, mutta hän paini silti vuosikymmenen parhaasta päästä olevia matseja sopeutuen loistavasti mm. Four Corners of Heavenin vakiinnuttamaan kehittyneeseen tyyliin.

Kuten turhan moni loistava painija, Hansenkin tunnetaan nykyään heikommin, koska hän ei paininut WWF:ssä 80-luvun lopulla tai 90-luvulla. Mutta Japanissa hänet muistetaan ainakin Lou Theszin, The Destroyerin, Karl Gotchin ja Funkien rinnalla yhtenä puroresulle tärkeimmistä gaijineista, joka paini yli 20 vuotta yhtenä suurimmista tähdistä voittaen suunnilleen kaiken mahdollisen. Hansen tunnettaisiin ehkä myös 80-luvun parhaana brawlerina, jos kaikkien aikojen paras brawler Bruiser Brody ei olisi hallinnut brawlereiden rankingeja 80-luvulla. Mutta kaikki tämä merkitys painille ja loistavat matsit eivät auttaisi paljoa tällä listalla, jos puuttuisi karisma ja uskottavuus. Painin historia tuntee monia cowboy-tyylisiä gimmickejä, mutta Hansenia uskottavampaa saa hakea urakalla. En tiedä osaako hän ratsastaa, mutta sillä ei ole merkitystä kun kukaan ei uskaltaisi häntä hevosen selkään käskeä. Karismaltaan Hansen ei ehkä ollut Terry Funk -tasoa, mutta heti seuraavassa loistavassa porukassa kuten vaikkapa tämä video kertoo. Sijojen 3-6 painijat voisivat oikeastaan olla melkein missä järjestyksessä tahansa, joten on vähän sääli, että Hansen on nyt tässä 6. Kannattaa myös vilkaista Western Lariat -kokoelma ja etenkin tämä vähän monipuolisempi musiikkivideo.

Enpä keksi taaskaan mitään järkevää suurempaa kommentoitavaa muiden listoista :/ Paitsi että varsinkin Supermacin viimeisestä kymmenestä löytyi erittäin paljon nimiä, joita minulla on joko jo ollut listallani, tai tulee vielä olemaan :P Loppu alkaa häämöttää kohtapuoliin. Hitaasti, mutta varmasti..

Sijat 21-100

Sijat 11-20:


20. Eddie Guerrero
"I lie, I cheat, I steal". Niin, tämänkertaisen kymmenikön avaa Eddie Guerrero. En oikeasti tiedä, mitä sanoa Eddiestä.. Tietyllä tavalla pidin miehestä alusta asti kun painia aloin katsomaan, mutta mitenkään suurena markituksenkohteena ei Eddie vielä tuolloin mieleen painunut. Vähitellen aloin Eddiestä pitää enemmän juuri miehen loistavan roolin (kaikkine oveline huijauksineen), ja sen kuinka loistavasti Eddie veti sen, takia. Myös Rey-feudin aikana pidin Eddiestä paljon (esimerkiksi mieleen on painunut se Eddien promo keskellä kehää lähes pimeässä areenassa), mutta kaikesta huolimatta suurin markitukseni Eddieen syttyi vasta Batista-feudin alettua, ja Eddien päästyä jotenkin.. Omaan roolinsa. Pidin erittäin paljon koko Eddie-Batista juonikuviosta, ja Eddie tuntui olevan tuon kuvion aikana jälleen elämänsä vedossa. Lisäjännitettä tuli, kun sai viikosta toiseen odottaa, milloin Eddie kääntyisi Batistaa vastaan.. Ja sitten Eddie kuoli. Siitä huolimatta, että olin kyllä pitänyt Eddiestä paljon, tajusin todella hänen loistavuuden sittenkin 'liian myöhään'. Sittemmin on tullut katsottua paljon Eddien otteita, ja tämä mies oli todellakin loistava kehässä ja mikissä. Showmies, joka osasi hommansa hienosti.


19. Shawn Michaels
Lisää kokeneita WWE-naamoja.. Michaelsin markituksesta en jälleen muista, milloin se kunnolla "alkoi". En itse asiassa muista paljoakaan Michaelsista wrestlingin seuraamiseni alkuajoilta (tosin HBK:han oli pari kuukautta tauolla vuoden 2004 lopussa). No, joka tapauksessa jossain vaiheessa minä olen tajunnut Michaelsin loistavuuden, enkä minä siihen keksi muuta syytä kuin miehen loistavat ottelut ja loistavat promot. Michaels on ollut todellakin monessa mukana, ja nykyisin hänestä ei vain voi olla pitämättä. Michaels toimi loistavasti DX:ssä, Michaels toimii loistavasti facena, Michaels toimii loistavasti heelinä.. Niin ja silloin joskus kun Michaelsilla on sänki (loistava esimerkki: WM XV), näyttää se pirun coolilta. HBK pystyy edelleenkin vetämään erittäin viihdyttäviä matseja, ja on otellut monia ja monia legendaarisia otteluja esim. Anglen, HHH:n, Bret Hartin ja Jerichon kanssa (eikä sovi unohtaa loistavaa joukkuetta Jannettyn kanssa).. Mitä muuta voi vaatia? Toki Michaelsin historiaan mahtuu myös ikäviä sävytteitä, mutta ne eivät vähennä minun markitustani Shawnia kohtaan.


18. Sting
Jooh, valehtelin viimeeksi Shark Boyn kohdalla. Korkeimmalla nimistä, joihin kunnolla olen tutustunut TNA:n kautta, onkin Sting. Päättäkää itse, onko se parempi vai huonompi asia. Toki olin entisestään kuullut Stingistä paljon, ja jotain tyypiltä WCW:stä nähnytkin, mutta kunnolla kyllä Stingin otteita aloin vasta seuraamaan TNA:n myötä. Sting on muutenkin varsin mielenkiintoinen tapaus, koska alunperin Sting ei minua oikeastaan suuremmin kiinnostanut. En innostunut Stingin otteiden seuraamisesta, ja tyyppi tuntui olevan aika samantekevä minulle. Sitten joskus.. en osaa sanoa aikaa, mutta ehkäpä joskus BFG (2006):n jokun Stingin hahmossa alkoi kiinnostaa, ja kokeneen painijan otteita kehässäkin alkoi jaksaa katsoa paremmin. Samalla huomasin, että vaikka Sting ei nyt mikään jumalainen painija ollutkaan, pystyi hän kokemuksellaan (varsinkin oikean vastustajan kanssa) vetämään varsin viihdyttäviä otteluita, ja markitukseni Stingiin kasvoi tuossa viime kevään aikana erittäin paljon. Sittemmin jälleen Sting-markkini on hieman laantunut, mutta silti joku tässä tyypissä sytyttää edelleenkin paljon. Sting vain toimii kuin junan vessa.


17. Scott Hall / Razor Ramon
The Bad Guy. Ensimmäisiä kertoja, kun Hallin otteita olen nähnyt, en myöskään muista, mutta on niistä varmaan jo aikaa. Oikeastaan kuitenkin vasta tuossa joku vuosi sitten sain enemmänkin käsiini Hallin otteluita, ja varsinkin tyypin Razor Ramon -aika WWF:ssä oli suorastaan kultaisaa. Yksinkertaisesti tuosta hahmosta ei vain voinut olla pitämättä, ja kun siihen vielä lisättiin Hall vetämässä sitä todella loistavasti ja ottelemassa vielä hyviä otteluita.. Mitä muuta oikein voi vaatia? Ensimmäisenä toki Ramonista tulee mieleen tämän Ladder-ottelu Michaelsia vastaan WM X:ssä (joka oli loistava), mutta lisäksi Hall veti aivan loistavasti muutenkin koko WWF-pätkänsä. Sittenhän Hall siirtyi WCW:hen Nashin kanssa muodostaen Outsiders-kaksikon (ja myöhemmin vielä Hoganin kanssa nWo:n).. Ja loppu onkin sitten historiaa. Edelleenkin Hall, silloin kun oli kunnossa, oli loistava ja tag team Nashin kanssa oli tuohon aikaa erittäin hyvä. Sittenhän Hall vielä palasi WWE:hen, ja edelleenkin tyyppi toimi (mm. ottelu Austinin kanssa WM X8:ssa oli varsin hyvä, vaikkei nyt mitenkään ikimuistoinen). Harmi vain, että tuokin pätkä jäi sitten Hallilla aika lyhyeksi tämän ongelmien takia.. Myöhemminhän Hall on pariinkin otteeseen käväissyt TNA:ssa, ja minua kyllä tuo miehen viimeisinkin yritys päästä mukaan kiinnosti paljon (olin lukenut netistä, että mies olisi ihan hyvässä kuosissa), mutta sekin sitten taas kaatui Hallin no-show'n takia :/ Harmi sinänsä, minä pidän erittäin paljon Hallista, ja vaikka miehellä on ollut luvattoman paljon henkilökohtaisia ongelmia elämänsä aikana, on hän silti wrestlingkehässä usein esittänyt loistavia otteita. Joo, Hall on vain vitun cool.


16. Mr. Perfect / Curt Hennig
Hennig oli täydellinen. Mitä muuta sitä voi sanoa? No, jos mies nyt ei ihan täydellinen ollut, niin ainakin hyvin lähellä sitä. Heti ensinäkemästä asti pidin Perfectin otteista WWF:ssä erittäin paljon, ja Hennigin hahmo myös toimi hienosti, kun siihen vielä lisättiin se, että hän todellakin tiesi mitä tehdä kehässä. Monia upeita Perfectin otteluita on varmasti jäänyt (toistaiseksi ainakin) katsomatta, mutta senkin perusteella, mitä olen nähnyt, voin sanoa että Hennig todellakin osasi todellakin painia loistavasti.. Ja vieläpä niin, että ainakin minua Perfectin otteet viihdyttivät aina erittäin paljon. Jotenkin vain Perfect oli niin loistava painija. Sittemmin Perfect(kin) siirtyi WCW:hen, ja tuolta ajalta en ole sitten Hennigiä nähnyt niin paljon. Lopultahan hän vielä palasi WWE:henkin, mutta tuo run oli enää varjo siitä, mihin Mr. Perfect oli ikimuistoisesti '90-luvulla yltänyt.. Ja sitten, vuonna 2003, Perfect kuoli :/ Monia loistavia painijoita on vuosien aikana viety ennenaikaisesti pois, ja Hennig on yksi heistä. :(


15. Shane McMahon
Here comes the moneyyyyyyyy... Money, money, money... Jne. Kyllä vain, Mr. McMahonin poika Shane tunkee vielä top viiteentoista (ja on myös ainut McMahon tällä listalla, Vinceä ei osittain loistavista esiintymistä huolimatta vain pysty heittämään tälle listalle). Mitäköhän Shanesta nyt oikein sanoisi. Kaikki kyllä tietävät miehen historian varmaan varsin hyvin.. Niin joo, miksi minä olen laittanut Shanen näin korkealla? Jälleen kerran minun on sanottava, että olen ensinäkemältä asti pitänyt tästäkin henkilöstä. Jotenkin Shane vain kaikine sisääntulomusiikkeineen, typerinä tansseineen, hurjine spotteineen ja hyvine promoineen vain toimii. Shane on osoittanut pystyvänsä todellakin varsin hurjiinkin bumppeihin ja on muutenkin ollut mukana monissa ihan viihdyttävissä otteluissa. Eihän Shane nyt mikään erityisen loistava painija ole, mutta ei se Shanen tarkoitus olekaan. En minä syytä Shanesta pitämiseen oikein järkevästi osaa selittää, Shane on vain niin.. persoona. Ne, jotka markittavat Shanea tajuavat kyllä, mutta ymmärrän kyllä etteivät kaikki Shanesta pidä ;P


14. Bret Hart
Noh, Bretin markittamiseen syyt tajuavat varmaan nekin, jotka eivät Bretistä niin paljon pidä. Tai siis, syyhän on yksinkertaisesti se, että Bret oli loistava kehässä. Bret oli veljeksistä Owen-Bret aina se, joka sai suurempaa pushia. Ehkäpä se osittain oli väärin, mutta kyllä toisaalta Bretkin pushinsa todellakin ansaitsi. Hienoa nähdä, kuinka Bret nousi todella suosituksi tuolloin '90-luvulla WWF:ssä ja oli sittemmin yksi yhtiön kulmakivistä aina siihen marraskuuhun 1997 asti. Taisin jo Jim Neidhartin kohdalla sanoa, että Hart Foundation olisi tag teamien markituslistallani aivan kärjessä, ja siihen oli suurena syynä juuri jo tuo Supermacin kertoma asia: se, kuinka hienosti Bretin ja Neidhartin tyylit erosivat, ja silti kaksikko oli loistavasti toimiva joukkue. Hartin single-uralta voisi sanoa paljon, mutta kaiken voi varmaan kiteyttää siihen, että siihen kuului todella monia hienoja otteluita, ja Bretin suuri suosio ei ollut todellakaan aiheetonta. Sen todistavat loistavat feudit ja ottelut esim. Owenin, Austinin ja tietenkin Michaelsin kanssa. Bret oli loistava painija, ja jotenkin pidin myös erittäin paljon miehen tyylistä kaikkine takkeineen, aurinkolasineen ja muineen. Sittemmin toki Bret on itkenyt ehkäpä jopa turhan paljon tuosta MSJ:stä, mutta ei se vähennä sitä, miten loistava Bret oli loistava urallaan.


13. Tommy Dreamer
Niin, Dreamerin uran pääkohdat kaikki nyt varmaan tietävätkin: Dreamer kuului näiden mm. Sandmanien, Sabujen, RVD:eiden, Tazien kanssa niihin legendaarisimpiin ECW-kasvoihin ollen monelle jopa se ECW:n ruumiillistuma (kuten Supermac aiemmin tässä topicissa sanoi). ECW:n kaatumisen jälkeen toki Dreamer on ollut WWF/E:ssä, mutta kyllähän miehet parhaat ajat ovat noilta ECW-vuosilta. En oikeastaan osaa sanoa, miksi juuri pidän Dreamerista selvästi kaikkein eniten näistä ECW-tyypeistä, mutta jotenkin Dreamer on vain aina aiheuttanut suurta markitusta. Ehkä syynä on vain juuri se, että sen näkee, kuinka Tommy antaa aina kaikkensa kehässä. Lisäksi Dreamer ei tarvitse mikään erikoista 'hahmoa' tai muuta, vaan mies on vain niin kova kaveri, että tulee t-paidassa ja painihousuissa ja pieksee hyvänä päivänä ihan kenet vain. ECW-aikoina Dreamer oli todellakin hiton kova, mutta itse olen pitänyt myös Dreamerin WWE-esiintymisistä, vaikka eivät ne nyt tietenkään samaa tasoa (varsinkaan nykyisin) ole. Joo, Dreamer on yksinkertaisesti loistava, ja osaa todellakin hommansa.


12. Randy Savage
Oooooh Yeaaaah! Olin toki kuullut Savagesta jo jonkin verran ennen kuin näin miehen ensimmäistä kertaa itse, mutta en usko että (ainakaan pelkästään) tuon takia Savagesta minun mielestä välittyi semmoinen tunnelma, että "tämä tyyppi on loistava". Ja sitä Savage todellakin oli.. Savage paini WWF:ssä monia loistavia otteluita, ja kiskoi jopa Ultimate Warriorin ehkäpä tämän parhaaseen otteluun. Lisäksi Savage on ollut monissa muissakin kovissa otteluissa mukana, ja mm. WM-ottelut Flairia ja Hogania vastaan olivat erittäin hyviä. WCW:hen siirtymisen jälkeen Savage alkoi toki vähitellen kangistua iän myötä, mutta eivät nuokaan ajat (varsinkaan aikaisemmat vaiheet) nyt mitään pelkkää roskaa ole olleet, näkemäni perusteella. Enemmän olen kuitenkin siis "Macho Manilta" nähnyt tämän WWF-otteissa, ja niissä Savage melkeinpä poikkeuksetta on vakuuttanut niin kehässä kuin mikinkin kanssa. Savage todellakin oli noihin aikoihin loistava viihdyttäjä, ja tätä miestä ei vain voi olla markittamatta.


11. The Iron Sheik
Ja viimeinen nimi ennen top kymppiä.. Iron Sheik. The Iron Sheikin näin ensimmäistä kertaa pelatessani kaverilla HCTP:tä (jonka jälkeen siis aloin uudestaan katsomaan painia), ja jotenkin tuo legendoihin kuulunut hahmo vain herätti minun mielenkiinnon suuresti :D Vaikka HCTP:n legenda-listaa voikin syyttää aikamoisesta kehnoudesta, oli siinä ehdottomasti puolensa, kuten Iron Sheikin ainut esiintyminen SD!-sarjassa. Niinno, noiden Iron Sheikillä pelaamisten jälkeen unohtui tuo hahmo mielessäni aika pitkälti kokonaan (ehkäpä sen takia, että Iron Sheik ei erityisen suuresti enää viime vuosina ole tehnyt esiintymisiä WWE:ssä). En oikeastaan muista, miten Iron Sheik sitten nousi uudestaan mieleeni, ilmeisesti näin jonkun miehen esiintymisen tai vastaavaa, mutta tuossa vuonna 2005 jälleen muistin Sheikin, ja vaikka vasta paljon myöhemmin sain katsottua enemmänkin Iron Sheikin otteita, jollain tavalla jo tuolloin markitin Iron Sheikiä. Sittemmin Iron Sheikin markitus kuitenkin kasvoi aivan uusiin mittoihin, kun tosiaan sain katsottua enemmän Iron Sheikin painia, ja Sheik oli omalla tavallaan oikeasti varsin vakuuttava kehässä. Iron Sheikin joukkue Volkoffin kanssa oli erinomainen, ja mies oli yksinkin aivan loistava painija ja osasi otella ihan mukavia otteluitakin vielä. Mm. Gonerin aika paljon kehuma Bootcamp-ottelu Iron Sheikin ja Sgt. Slaughterin välillä on todellakin erittäin hyvä, kannattaa katsoa jos ei ole sitä nähnyt. Iron Sheik on listallani näin korkealla siis siksi, että Iron Sheik on loistava hahmo, loistava heel ja on kehässäkin vielä ihan mukava. Jooh, jotenkin vain Iron Sheik on ollut minulla jo pitkään korkealla listallani, ehkäpä kaikki sitten pohjautuu noihin HCTP-aikoihin..

Tulipas taas aika pitkiä selityksiä :/ No, ensi kerralla sitten sijat 6-10. Jatketaan taas joskus..

10. Mr. Perfect
Paras liikkeiden myyjä wrestlingin historiassa. Perfectin myyminen oli ylimyyntiä, mutta juuri sopivissa määrissä. Pidän myös esimerkiksi The Rockin tyylistä myydä, mutta se menee kuitenkin ehkä hieman yli, toisin kuin Hennigin tyyli. Se oli vain niin kaunista katsottavaa. Tosin, eipä se myyminen ollut pelkästään kaunista, vaan myös yksinkertaisesti Perfectin tapa painia. Mutta vaikka Pefect ei esimerkiksi vuoden 2002 WWE-runillaan ollut muuten painillisesti enää parhaimmillaan, niin hänen liikkeiden myynti oli edelleen parempaa, kuin kenelläkään muulla. Perfectin uran huippuhetket sijoittuvat 90-luvun alkuun ja huippuhetkiä olisi varmasti tullut lisää, elleivät loukkantumiset olisi pilanneet hänen uraansa. Ja näiden loukkaantumisten sun muiden takia Perfect olikin sitten monta vuotta painimatta, kunnes siirtyi WCW:hen vuonna 1996. WCW-vuosista ei hirveästi kerrottavaa ole, vaikka kyllähän Perfect nyt jossain suuremman luokan kuvioissa olikin mukana ja pari mestaruuttakin tarttui mukaan. Perfectin WWE-paluu kesti harmittavan vähän aikaa, sillä olisi ollut todellla mielenkiintoista nähdä, että mihin kaikkeen Perfect olisi vielä kyennyt. Olen nähnyt harmittavan vähän Perfectin AWA-ajalta materiaalia, joten tuohon puoleen voisi yrittää panostaa jatkossa. Uskomattoman atleettinen, karismaattinen ja kaikinpuolin täydellinen painija, jota on helppo markittaa.


9. Eddie Guerrero
En oikein tiedä, että mitä Eddiestä pitäisi sanoa. Jälleen voisi sanoa, että kaikki varmasti tietävät miksi niin monet painifanit ympäri maailmaa rakastuivat tähän painijaan. Eddien painitaitoja on tässä varmasti turha alkaa kommentoimaan, sillä hän oli kiistatta yksi kaikkien aikojen parhaista. Erityisen hyvän Eddiestä teki hänen muuntautumiskykynsä. Hän pystyi vetämään uskottavasti minkä roolin tahansa. Melkeinpä ensimmäiset muistot Eddiestä ovat ne ajat, jolloin hän oli se hemmetin ärsyttävä puolikas Los Guerreros-joukkueesta. Hän veti tuon rooliin niin täydellisesti, että... että.. niin. Pian Eddie olikin sitten yksi suurimmista suosikeistani. Olivat ne mark-ajat aika jänniä, mutta kuten jo sanoin, niin Eddie oli niin hyvä, että hän sai käännettyä minut puolelleen hetkessä. Pian sitten Eddielle yritettiin tehdä heel-turnia (heitti Tajirin auton lasista läpi :I), mutta Eddie oli tuolloin niin suosittu, että eihän siitä mitään tullut. Eddie veti roolinsa edelleen yhtä hyvin kuin aikaisemminkin, mutta Tajiri nyt vain ei ollut riittävän suosittu, jotta Eddien turn olisi onnistunut. Pian Eddie sitten käännettiinkin takaisin faceksi ja hän feudasi Big Show'n, Bashamien ja Chavon kanssa, kunnes hän sitten meni ja voitti sen ykköshaastajuus-battle roaylin. Tuo oli toooodella suuri paukku silloin, enkä edes osannut uneksia siitä, että Eddie todellakin voittaisi Lesnarin NWO:ssa. Niin siinä vain sitten kävi ja tuo Eddien mestaruusvoitto on edelleenkin yksi kaikkien aikojen hienoimmista hetkistä. Valitettavasti Eddien mestaruuskausi ei sitten mennyt aivan putkeen ja nopeasti hän sitten hävisikin vyön JBL:lle. Tuon jälkeen Eddie toki pysyi korkealla cardissa, mutta ei hän enää samanlaisessa nosteessa ollut, kuin aikaisemmin. Mysterio-feudi oli aika mielenkiintoinen tapaus. Se lähti hyvin käyntiin ja kaikki näytti hyvältä, kunnes tuli Dominic. :I Tässä feudissa Eddien heel-turn onnistui, koska Mysterio oli niin vahva face. Eddie veti tämän koko feudin perkuleen hyvin, vaikka storyline itsessään olikin aika syvältä. Tuon jälkeen Eddie suuntasikin sitten pitkästä aikaa takaisin mestaruuskuvioihin ja kaikki näytti jälleen todella hyvältä. Eddien ja Batistan juonikuvio oli erittäin mielenkiintoinen, mutta valitettavasti emme koskaan nähneet miten se olisi päättynyt, emmekä nähneet myöskään Eddien toista mestaruuskautta. Hieno mies, hieno painija.


8. The Rock
Kaikki tietävät mikä tekee The Rockista niin hyvän. The Rock edustaa puhtaasti sports entertainment-painia, eikä hänen ole koskaan tarvinnut yrittää tehdä mitään muuta. Hänet on luotu esiintyjäksi. Mikrofoni sopii hänen käteensä, kuin silmät päähän. Aina, kun tämä kaveri kävelee kehään, niin tv-ruudunkin läpi voi tuntea sen sähköisen tunnelman, joka hallissa on tuolloin. Ja mitäs niistä promoista pitäisi sanoa? Joidenkin mielestä ne voivat olla liian lapsellisia, mutta itse ainakin nautin niistä enemmän, kuin kenenkään muun painijan promoista. Eikä tämä The Rockin markitus johdu pelkästään hänen karismasta tai promotaidoista, vaan hän on myös hemmetin hyvä kehässä. The Rockin ei tarvitse tehdä mitään teknisesti vaativia liikkeitä, vaan hän saa ottelusta viihdyttävän muutamalla perusliikkeellä. Hän tietää mitä liikkeitä, eleitä, ilmeitä pitää tehdä missäkin kohtaa, jotta yleisö innostuu ottelusta. Ja The Rockin jokaisessa perusliikkeessäkin on ripaus sitä SE:tä, kuten esimerkiksi käsien ja jalkojen "vispaukset" lyöntien ja potkujen aikana. Itse en valitettavasti päässyt seuraamaan reaaliajassa The Rockin aktiiviuraa, paitsi tuo vuoden 2003 alku, jos se nyt vielä aktiiviajaksi lasketaan. Kaikki tuon jälkeiset esiintymiset The Rockilta ovat olleet kyllä todellisia mark-outteja. Ensimmäisinä tulevat mieleen Rock 'n' Sock Connectionin yhdistymiset La Resistancea ja Evolutionia vastaan, sekä Eugenen kaveri-segmentti. Yritin tässä miettiä The Rockin parhaimpia biisejä, mutta en kyllä osaa valita parhaimpia. Ensimmäisenä tulevat mieleen ironman- ja ladder-matsit Triple H:ta vastaan sekä Wrestlemania-matsit Austinia vastaan. Äh, eiköhän kaikki ole jo sanottu. The Rock = sports entertainment.


7. Shane McMahon
Kyllä, laitan vielä paremmaksi, kuin Kenitys. Aika paljon samoista syistä markitan Shanea, kuin tuo meidän kaikkien suosikkipingviinimmekin. Shane on loistava esiintyjä. Huomaa kyllä, että on ollut mukana painibisneksessä melkeinpä koko elämänsä. Markitukseni Shanea kohtaan alkoi, kun näin dvd:ltä hänen ja Kurt Anglen välisen street fightin KOTR 2001:stä. Ehdottomasti yksi kaikkien aikojen viihdyttävimmistä otteluista. Jos et ole tuota nähnyt, niin kannattaa kyllä hommata se jostain. Ottelun tarina, yleisö, unohtumattomat spotit... ah, täydellisyyttä. Jotkut tietenkin voivat "syyttää" Shanea siitä, että hän tulee joka toinen vuosi hetkeksi aikaa painimaan ja vetää muutaman uskomattoman spotin, joilla kerää yleisön suosiot, ja sitten häviää taas jonnekin, kun samalla muut painivat niska limassa 150 ottelua vuodessa. Tavallaan ymmärrän näitä mielipiteitä, mutta... Shane-mark on Shane-mark. Ensimmäistä kertaa näin Shanen "reaaliajassa", kun hän teki paluun kesällä 2003 feudaamaan Eric Bischoffin ja Kanen kanssa. Pidin periaatteessa kaikesta, joka liittyi noihin feudeihin. Hemmetin viihdyttävää menoa olivat nuo kuukaudet. Tuo Shane vs. Kane-feudi oli se juttu, joka teki Kanesta tuolloin todellisen monsterin ja yhden WWE:n overimmista painijoista. Valitettavasti vain Shanen "työ" meni hukkaan, kun Kanea ei sitten tuon feudin jälkeen hyödynnetty niin hyvin, kuin olisi pitänyt. Tuon jälkeen ei Shanea sitten nähtykään melkein kahteen vuoteen, mutta vähitellen Shane olikin sitten jälleen aktiivisesti mukana, feudaamassa Shawn Michaelsin kanssa. Wrestlemania XXII:ssa olisi pitänyt olla Shane vs. HBK, eikä Vince vs.HBK, mutta turha sitä enää on harmitella. Saimme sentään nauttia Shanen ja Michaelsin matsista SNME:ssä. Tuon feudin jälkeen Shane on sitten ollut mukana muunmuassa feudeissa DX:ää ja Lashleya vastaan. Näissä feudeissa oli paljonkin huonoja puolia, mutta Shanen työskentely oli aina yhtä loistavaa. Ai niin, täytyy vielä mainita Shanen ja Vincen välinen matsi Wrestlemania X7:sta. Todella viihdyttävä ottelu, Vincen uran paras. Ja niin, Shanella on myös yksi parhaista entrancethemeista evah, vaikka nyt ehkä onkin turhan samankaltainen DiBiasen themen kanssa. Shane McMahon, showmiesten showmies.


6. Owen Hart
Se kaikinpuolin parempi ja viihdyttävämpi Hartin veljeksistä. Yksi kaikkien aikojen parhaista. Ensimmäiset matsit, jotka Owenilta näin, olivat matsit isoveljeään vastaan Wrestlemaniasta ja Summerslamista. Kuten jo Bret Haritn kohdalla sanoinkin, tuo Wrestlemania-matsi on se melkeinpä kaikkien aikojen suosikkimatsini. Aika outoa oli se, että olin noissa molemmissa otteluissa Owenin puolella, vaikka aivan täysi mark tuolloin olinkin. Ehkä siihen vaikutti se, että tiesin Bretin saavuttaneen urallaan jo vaikka mitä, kun Owen sen sijaan ei ollut vielä saavuttanut mitään. Kiva olla "altavastaajan" puolella. Mutta toisaalta, Owen oli niin hemmetin karismaattinen ja cool, että eivät ne hänen likaiset temppunsa minua häirinneet. Minua oikeasti 'tutti erittäin paljon se Summerslam-matsin lopetus, sillä kaiken järjen mukaanhan Owenin olisi pitänyt voittaa se. Vaikka ottelun jälkeen pahikset pieksivätkin Bretin, niin minun kävi sääliksi Owenia, joka olisi ansainnut voittaa mestaruuden. Valitettavasti tuon jälkeen Owen ei sitten enää koskaan ollutkaan ME-kaveri, vaan seuraavat vuodet menivätkin sitten (upper) midcardissa. Toki hän oli aina välillä mukana suuremmissa kuvioissa, mutta ei kuitenkaan enää samalla tavalla. Ei se kuitenkaan siihen vaikuttanut mitenkään, etteikö Owen olisi edelleen ollut LOISTAVA. En osaa tässä nyt edes sanoa, kuinka paljon arvostan Owen Hartia. Hän rakasti painia, hän rakasti faneja, hän antoi aina kaikkensa. En tiedä mitä muuta sanoa. Lähti aivan liian aikaisin.

Joo, vähän taas kesti turhan kauan.. En oikeastaan tiedä, miksi nyt edes piti viivytellä tämän postaamisessa näin kauan. No ok, oli tuossa koeviikko ja vähän kaikkea muutakin, mutta jos olisi vain oikeasti jaksanut, niin olisin tämän jo aikaisemminkin saanut postattua. No, nyt jatkuu:

Sijat 11-100

Sijat 6-10:


10. CM Punk
Tarkkanäköisimmät huomasivatkin ehkä kuvien koon kasvaneen hieman top kymppiin siirtymisen johdosta.. Joo, aika hemmetin jännää :D Top kymppi saa nyt nauttia vähän suuremmasta huomiosta kuvien koon osalta. Perusteluista en nääs jaksa ainakaan pidempiä kirjoittaa. Ja mitä nyt esimerkiksi Punkistakin voisi kertoa? Niin siis Chick Magnetista olin toki kuullut paljon ennen tämän WWE:hen tuloa (niin kuin varmasti kaikki painiboardeilla liikkuneet), vaikken mieheltä kai ollutkaan mitään nähnyt. En usko kuitenkaan, että pelkän sen valtavan hypetyksen takia CM vakuutti minut melkeinpä heti debyytissään.. Toki silläkin oli varmasi osuutta asiaan, mutta kyllä Punk on oikeasti sen hypetyksen arvoinen. Mies on (yleensä) erittäin viihdyttävä kehässä, vaikka vastassa olisi huonompikin painija, ja varsinkin indyissä Punk on paininut upeita legendaarisia otteluita. Lisäksi Punk osaa vetää hommansa hienosti myös mikin kanssa, todellakin mies paikallaan. Lisäksi näyttää jopa siltä, että Punk saattaa oikeasti saada kovaakin pushia WWE:ssä tulevaisuudessa, mikä olisi aika ennenkuulumatonta, mutta erittäin sopivaa. Ei voi kuin toivoa parasta. Punkkia olen markittanut todella paljon ensinäkemältä, ja sama markitus vain jatkuu. Niin ja sillä on tyylikkäät hiukset, ja nykysin myös aika loistava parta.


9. JBL / Bradshaw
Jepjep. Toisia nimiä kärkipäässä pystyy puolustamaan paremmin.. Toisia vähän kehnommin. John "Bradshaw" Layfield kuuluu ehdottomasti varmaan niihin vaikeammin puolustettaviin.. Mistäköhän sitä aloittaisi? No vaikka siitä, että kun painin seuraamisen uudestaan aloitinvuonna 2004, oli JBL jo uudella gimmickillä ja hallitsi WWE:n mestaruutta myös rautaisella otteellaan. Minulla ei vielä siis tuolloin ollut hajuakaan JBL:n tuon vuoden aikana saamasta järkyttävästä pushista, ennen kuin kaveri näytti mulle Rumble '04-ottelun, jossa ystävämme Bradshaw eliminoitiin ekana pihalle. Oli vaikea käsittää, että kyseessä oli sama tyyppi, mutta ei se minua haitannut. Minä nimittäin pidin melkein alusta asti jostain syystä heel-JBL:stä, ja varsinkin mitä pidemmälle miehen mestaruuskausi jatkui, sitä enemmän aloin pitämään tyypin promoista ja siitä asenteesta.. ja siitä esiintymisestä. Ei, JBL ei tosiaan ole mikään kovin kummoinen kehässä, mutta ei hän nyt ihan hirveä brawlerikaan ole, vaan oikeissa tilanteissa ihan kannettavissa. Mestaruuskautensa aikana JBL oli ehdottomasti uransa huipulla, ja miestä ei vain voinut olla markittamatta. Sittemin markitukseni JBL:ään vähän ehkä laski, mutta colour commentatorina JBL näytti jälleen kyntensä. Ok, JBL ehkä käyttää joitain fraaseja turhan paljon, mutta toisinaan mieheltä irtoaa semmoista juttua, jota muilta colour commentatoreilta ei kuule. Enkä nyt tarkoita pelkästään mitään huumoria, vaan tämä tyyppi osaa oikeasti myydä kehässä olevia painijoita selostajanpöydän luota hienosti. JBL:n paluu painikehiin on sinänsä varsin hyvä asia, varsinkin jos miestä käytetään oikein Y2J-feudinkin jälkeen.. Innolla odottaessa. Ja ainiin, totta kai pitää mainita, että myös APA-Bradshaw oli varsin kova, ja tag team Farooq:n kanssa oli vain juuri niin äijä kuin piti ollakin. Hieno mies jo tuolloin.


8. Muhammad Hassan
No en kyllä väitä, että Hassaninkaan kauhealle markitukselle on hirveän helppo mitään syitä löytää, mutta tähän minulla on lähinnä yksi: gimmick. Heti siitä asti, kun näin ensimmäisen kerran Mark Copanin tuolla gimmickillä, jotenkin se vain toimi minun silmiini täydellisesti. Feudi JR:n ja Kingin kanssa nyt ei kyllä sinänsä ollut mitään kultaa, mutta se antoi Hassanille ja Daivarille, #100) hyvää pushia, ja miestä bookattiin myös myöhemmin hienosti. Jotkut väittävät, ettei Hassan vetänyt rooliaan kovinkaan kummoisesti, mutta minä kyllä pidin ja paljon. Kehässäkään Hassan ei todellakaan ollut huono.. Ei nyt mikään loistava, mutta sopivan taidokas painija, joka olisi oikean vastustajan kanssa pystyny helposti vetämään jonkun suuremmankin profiilin viihdyttävän ottelun. Parhaiten mieleen Hassanista on jäänyt ehkäpä joskus vähän WM:n jälkeen ollut Highlight Reel, jossa kaikki mukana olleet vetivät hommansa loistavasti, ja Jericho ja Hassan tuntuivat pelaavan tuossa loistavasti yhteen. Sittemmin tuli sitten tämä aivopieruterroristi angle, joka sattui pikkaisen huonoo paikkaan (Lontoon terroristi-isku samalla viikolla), johon sitten koko Hassanin hahmo kuoli. Harmi, ei tiedä mitä kaikkea Muhammad vielä muuten olisikin WWE:ssä saavuttanut :/


7. Chris Jericho
..Ja kun siitä Jerichosta nyt äsken olikin jo puhetta. Jerichosta nyt on taas hyvin vaikea keksiä mitään kummoisia perusteluja. Jälleen kerran voisin kertoa, että tuolloin 2004 kun painin ääreen palasin, oli Jericho IC-mestari, ja mies vakuutti jo tuolloin hyvin. Ehkä minä jotain muistin Jerichosta niiltä vanhemmiltakin ajoilta, mutta en mitään kovin suurta. Koko ajan vakuutuin enemmän siiitä, että Jericho on varsin loistava, ja varsinkin mikissä mies tuntui vetävän melkein eniten minua viihdyttäviä promoja kerta toisensa perään. Juuri mainittu Hassan-angle oli loistava esimerkki, ja olikin hienoa nähdä kun Y2J pääsi 2005 haastamaan Cenan päämestaruudesta. Tuolloin en kuitenkaan vielä niin suuri Jericho-mark ollut, eikä minua (toisin kuin) joitain niin paljon syönyt Jerichon lähtö (ehkä siksi, että minua edelleen vitutti raskaasti Hassanin hahmon tappaminen GAB:ssa). Sittemmin kuitenkin Jerichoa alkoi todella kaivata (ei tiedä, mistä jää paitsi ennen kuin menettää sen), kun katsoi miehen vanhempia esiintymisiä, ja Jerichon paluu viime vuoden lopulla olikin loistava uutinen. Y2J:n paluu oli loistava, ja mies on tähän mennessä ollut kaikin puolin aika kovassa iskussa, vaikka olisin kyllä mielellänä nähnyt Jerichon vielä pidempäänkin päämestaruuskuvioissa.. No, vielähän se Jericho ehtii. Joka tapauksessa loistava painija ja kaikin puolin loistava viihdyttäjä. Ei kai tässä muuta voi sanoa.


6. The Rock
If yaaaaaaaa smeeeeeeeeelllllllllll... Jne. Joo no The Rockin markitusta nyt on myös aika yksinkertaista perustella: mies on vain aivan loistava mikissä. Ok, jotkut ehkä eivät tykkää Rockin tyylistä niin paljon, mutta suurin osa tajuaa, mistä puhun. Mies tuntuu pystyvän promottamaan loistavia juttuja jatkuvasti, vaikka ehkä pidemmän päälle ne välillä alkavatkin hieman puuduttamaan. Lisäksi Rock osaa paikata hienosti promossaan, jos tapahtuu joku 'moka'. Tähän ei kauhean usea pysty, mutta Rock on hieno esimerkki siitä, joka pystyy kääntämään pienen mokankin promossaan edukseen. Ja esimerkiksi Foleyn ja Rockin keskusteluita oli juuri loistavaa katsoa, kun kaksikko pelasi niin loistavasti yhteen mikkienkin ääressä. Joo, Rock on loistava mikissä, ja vaikka varsinaisesti millään tekniikkapainin lahjoilla ei häntä ole siunattu, pystyy hän vetämään ikimuistoisia suuren profiilin entertainment-otteluita, joista parhaita esimerkkejä ovat esim. vs. Foley, vs. Austin ja tietenkin vs. Hogan -ottelut. Aika lailla täydellinen esimerkki painijasta, joka pärjää juuri WWE:ssä noilla lahjoillaan upeasti. Harmi, että nykyään esiintyy niin onnettoman vähän =(

Juu, seuraavaksi varmaan jatketaan sitten yksi nimi kerrallaan, jos nyt suunnitelmat olen oikein käsittänyt..

Nyt sitä vasta tajuaa kuinka hemmetin typeriä nimiä minun "listaltani" löytyy. Eikä pelkät nimet, vaan useiden painijoiden sijoituksetkin ottavat nyt päähän, ja jos olisin tämän listan laatimiseen käyttänyt edes jonkin verran enemmän aikaa, olisi tulos ollut varmasti toinen. En oikeasti voi ottaa tosissani mitään muita listani sijoituksia kuin kohdat yhdestä viiteen, joten aloitan suoraan tuosta viitosesta ja jätän aikaisemmat postaukseni huomioimatta. Ei lista nyt niin ihmeellistä muutosta olisi kokenut jos olisin sen nyt laatinut, mutta siitä olisi kuitenkin tullut varsin erilainen.

5. Randy Savage
Ensimmäisen paini-innostukseni aikana (2001–2004) kuulin aina puheita jostain kummallisesta "Macho Man" -nimisestä hyypiöstä. Tiesin kyllä kyseessä olleen juuri Randy Savagen, mutta en jaksanut/viitsinyt koskaan tähän painijumalaan ja mahtavaan showmieheen tutustua. Toisen paini-innostukseni (2006–?) alussa päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja vihdoinkin tutustua tuohon hienoon mieheen... ja tässä sitä nyt ollaan. Savage on todellakin painija, joka iskee faniin kuin faniin. Hän on todella karismaattinen, hän hallitsee kehäpsykologian ja yhtä kaikki hän on hiton viihdyttävä painija. Kaikki ne sähköiset liikkeet yhdistettynä Savagen loistavaan painimieleen on puhdasta kultaa, enkä ole montakaan (kuten tämä viides sija todistaa) noin mahtavaa painijaa eläessäni nähnyt.

Lempimatsit Savagelta:
Randy Savage vs. Ricky Steamboat (WrestleMania III)
Randy Savage vs. Hulk Hogan (WrestleMania V)
Randy Savage vs. Shawn Michaels (WWF United Kingdom Supercard Rampage 1992)
Randy Savage vs. The Ultimate Warrior (WrestleMania VII)

Nelonen tulee huomenna.

4. Chris Benoit
Minun piti kolmos- ja nelossijan kanssa hieman taistella, mutta lopulta päädyin tähän lopputulokseen ja rankkasin Benoit'n neljänneksi. No, miksi pidän Benoit'sta?

Chris Benoit oli aivan hemmetin monipuolinen painija: hän osasi high flying -painin hienoudet, hän pystyi esittämään uskottavaa ja vaarallista grappling-painijaa ja ennen kaikkea hän oli yksi maailman parhaita tekniikkapainijoita. Vielä se fakta, että Benoit sekoitti jokaista tyyliään painiessaan kehässään, ja kaiken kukkuraksi teki sen aivan saakelin mainiosti, nosti aina hymyn naamalleni kun miehen kehätoimintaa seurasin. Tarpeen tullen mies pystyi olemaan hiton stiffi, mutta jollakin taidolla hänen kehätyöskentely näytti silti niin turvalliselta ja varmalta. Hypyt, lukot, heitot... kaikki samassa paketissa.

Benoit oli todellakin mahtava tekniikkapainija ja hän hallitsi erään minun sydäntä lähellä olevan tekniikkapainin osa-alueen mahtavasti... ketjupainin. Ketjupainisessiot etenkin Dean Malenkon kanssa olivat tajunnanräjäyttäviä: se sulavuus, ai että se sulavuus. Myös WrestleMania XX:n ketjupainit HBK:n kanssa olivat kuin mitä parhaimpia joululahjoja minulle, Benoit'n ja Michaelsin kehätoiminnan rakastajalle.

Benoit'lta löytyi myös karismaa. Vaan yksi asia tältä maanmaniolta, lähes täydelliseltä vapaapainijalta kuitenkin puuttui. Häneltä puuttui se. Vaan vaikka häneltä puuttuikin luontainen se, pystyi hän menemään sinne ottelun aikana. Benoit nimittäin vangitsi minut joka kerta kiinni ruutuun, kannustamaan tai hurraamaan häntä. Hän teki kehässä kaiken niin täydellisesti, ettei hän tarvinnut sitä ollakseen viihdyttävä kehässä. Syy siihen, miksei Benoit päässyt paremmalle sijalle listassani, piileekin siinä, että ykkös-, kakkos- ja kolmossijojen janttereilla on lähes yhtä hyvät painitaidot (ellei paremmatkin) kuin Benoit'lla sekä heiltä löytyy sitä luontaista sitä.

Lempimatsit Benoit'lta:
Chris Benoit vs. Shawn Michaels vs. Triple H (WrestleMania XX)
Chris Benoit vs. Kurt Angle (Royal Rumble 2003)
Chris Benoit vs. Kurt Angle (Unforgiven 2002)
Chris Benoit vs. William Regal (Brian Pillman Tribute)
Chris Benoit vs. Finlay (Judgment Day 2006)

Kolmonen tulee ennen viikonloppua.

Sijat 6-100 löytyvät tuosta tekstitiedostosta: http://koti.phnet.fi/goner/top100/lista.txt


5. Kenta Kobashi
Kun Flair lopettaa uransa, Kenta Kobashi saattaa hyvinkin mahdollisesti olla kaikkien aikojen paras vielä aktiivinen painija. Oikeastaan on kolme painijaa, joista ajattelen noin, mutta en osaa valita heistä parasta. En myöskään niitä kahta muuta nyt mainitse, koska yksi on vielä tulossa. Kobashi aloitti uransa vuonna 1988 ja nousi n. viidessä vuodessa yhdeksi maailman parhaista. Paikka sen hetken parhaan promootion All Japanin huipulla ei todellakaan tullut silti ilmaiseksi vaan kesti yli vuosi ennen kuin hän sai voittaa ensimmäisen ottelunsa. Mutta tappiot kuuluivat asiaan ja hänen asenteensa oli kohdillaan. Kaivanpa esimerkiksi tämän joulukalenterin luukkuni, jossa Dynamite Kid kommentoi nuoren Kobashin kehitystä. Niinhän siinä kävikin; Kobashista tuli yksi parhaista eikä kenelläkään ole mitään syytä olla tutustumatta klassikkomatseihin esim. Misawaa, Hansenia ja Williamsia vastaan. 2000-luvun alun jälkeen lähes kaikki 90-luvun parhaat olivat jo lopettaneet tai selkeästi parhaat vuotensa nähneet, mutta mm. hajonneista polvista huolimatta näkisin Kobashin olleen vielä 2005 paras painija maailmassa. 2006 jäi hänellä kesken syöpään sairastumisen vuoksi, mutta tuo on nyt syytä unohtaa ja katsoa tulevaan, koska Kobashi vasta pari kuukautta sitten palasi kehiin.

Ja vaikka japanilaisista painijoista puhuttaessa tulee yleensä esille ensin ne painitaidot ja kovat matsit, on Kobashi yhtä lailla yksi karismaattisimmista. Mutta se ei tule esille koko ajan samalla tavalla liioiteltuna kuin karismaattisilla länsimaalaisilla painijoilla, vaan pääsee kunnolla oikeuksiinsa kovimmissa otteluissa. Tuon ja suhteellisen helposti lähestyttävän tyylinsä vuoksi Kobashi onkin ehkä se puroresu-tähti, jonka matseihin kannattaa ensimmäisenä tutustua kun haluaa laajentaa painin katselua Japanin suuntaan. Oikeastaan haluaisin sijoittaa Kobashin jaetulle kolmannelle sijalle kuudentena olleen Hansenin ja kahden seuraavan painijan kanssa, mutta täytyi nyt jonkinlainen järjestys näille keksiä.

5. Mitsuharu Misawa
Spoilataan nyt sen verran tulevia sijoja, että Misawa on japanilaisista kaikista korkeimalla listallani. Omasta mielestäni Misawa oli 90-luvun paras painija Japanin puolella, eikä olisi liioteltua sanoa, että koko maailmassa. En muista mitä höpisin aikaisemmin listalla oleesta Kawadasta, joten voi tulla vähän toistoa. Ensimmäinen matsi, jonka Misawalta näin, oli jokin Kawada-matsisarjan otteluista. Ja tuon ottelun jälkeen olin täysin myytyä miestä. Misawa paini oli todella kaunista, kaikki vaikutti niin täydelliseltä, ja sitähän se itse asiassa olikin. Aika paljon samoja asioita tässä tulee mieleen, kuin Goner tuossa jo hieman aikaisemminkin luetteli, joten en kaikkia niitä nyt ala tässä kertomaan. Itse pidän todella paljon tästä Misawan eleettömyystä ja ilmeettömyydestä. Hän ei ehkä vaikuta karismaattiselta, mutta kyllä hän sitä todellisuudessa on, vaikkakin aivan toisella tavalla, kuin vaikkapa The Rock. Suosikkimatsejani Misawalta ovat klassikot Kobashia ja varsinkin Kawadaa vastaan. Misawa ei nykyään enää ole samassa iskussa, kuin 90-luvulla, mutta on hän silti edelleen todella kova. Sanotaan vaikka niin, että hänen paininsa nykyään on ehkä hieman vaisua verrattuna 90-luvun painiin, mutta siltikin hän on edelleen kovempi kuin lähes kaikki muut. Uskomaton painija, ei kai tässä muuta. Katsokaa Gonerin postaus (ja ottelut Kawadaa vastaan ).

3. Kurt Angle
Kurt Angle... ensimmäinen henkeen ja vereen markittamani painija. Muistan vieläkin sen illan kuin eilisen, kun 10-vuotiaana pukeuduin punasinisiin vaatteisiin, pistin jalkapallomitalini kaulaan, pidin itsetehtyä Kurt Angle -A4-kylttiä ilmassa ja pidin USA:n lippua harteillani odottaen koko Smackdown-jakson ajan Kurt Anglen ilmestymistä ruutuun. Mikä Anglessa sitten pientä painifania kiehtoi? Näin hänessä valtavan määrän luonnollista karismaa, uskomattoman painityylin ja pahiksen, jota yksinkertaisesti rakasti vihata. Ehkä silloin se oli karisman ja painitekniikan lisäksi myös se bookkaus, mikä huikeaan Kurt-markitukseeni vaikutti, mutta joka tapauksessa Angle löysi paikkani lempipainijoiden joukkoon jo tuolloin.

Nyt, noin seitsemän vuotta myöhemmin, Angle kuuluu yhä ylimpiin suosikkeihini. Kurt on niin uskomattoman loistava kehässä, hän taitaa ilmenäyttelemisen hyvin, hän osaa luoda otteluihin sitä minun rakastamaani draamaa, hän on hyvin viihdyttävä mikissä ja hän yksinkertaisesti toimii. Oli mies sitten itseään täynnä oleva olympiamitalisti tai yleisön rakastama painimasiina, en voi koskaan kelata hänen matsejaan tai segmenttejään.

Eniten tässä Anglen painissa kiehtoo sähköisen ja silmiähivelevän mattopainin lisäksi se mainio monipuolisuus: Kurt pystyy esittämään vakuuttavaa bad ass -painijaa rajuilla lyönneillä ja potkuilla, hän pystyy väläyttelemään high flying -liikkeitä (ja kaiken lisäksi käyttää niitä sopivasti), häneltä onnistuu uskomaton tekniikkapaini ja hän taitaa myös sen showboattailun jalon taidon. Kehäpsykologiankin tämä hieno painija hallitsee kuin mestari.

Vaikka Anglen pää onkin nykyään täynnä lepakonpaskaa ja 'father time' on päällä, nautin silti hänen toimistaan kehässä. Mahtavin toiveeni olisi Anglen paluu WWE:hen ja vielä yksi WrestleMania-klassikko... vaikkapa sitten sitä CM Punkia vastaan. :P

Lempimatsit Anglelta:
Kurt Angle vs. Shawn Michaels (WrestleMania 21)
Kurt Angle vs. Brock Lesnar (WrestleMania 19)
Kurt Angle vs. Chris Benoit (Steel Cage Match @ RAW)
Kurt Angle vs. Chris Benoit (Unforgiven 2002)
Kurt Angle vs. The Undertaker (No Way Out 2006)

Ps. tag team -lista päivittynee viikonlopun aikana.

Jaahas, olenkin näköjään jäänyt melkein pahiten jälkeen tässä. Hieman huvittavan kauan tämä lista on tosiaan kestänyt, mutta loppuun asti silti mennään. Ei luulisi olevan liian vaikeaa postata varsinkin tässä loppu vaiheilla niitä yhtä nimeä aika nopeaan tahtiin, mutta en mitään tahdinnopeutusta rupea lupaamaan, kun ei se ole tähänkään asti onnistunut :/

Sijat 6-100

Sija 5:

..


5. "Stone Cold" Steve Austin
Tosiaan, loppusuoralle ollaan päästy. Top 5 on enää jäljellä, ja top viitosen aloittaa, ei ehkä kaikkein yllättävin nimi, Steve Austin. Austin onkin kuitenkin minun top vitosesta se kaikkein vähiten yllättävä, ja ainakin kolmen muun nimen sijoitukset näin korkealla voivat olla monille aikamoisia ihmetyksiä (tai no ei ehkä niille, jotka ovat markitustani joutuneet tarkemmin kuuntelemaan).. Joka tapauksessa Austin sijoittuu listallani viidenneksi parhaaksi, ja miehestä on aika hankala keksiä kauheasti mitään järkevää sanottavaa, koska aika hyvin kaikki hänet tietävät.

Nojoo, Austinin ensinäkemisiä en tarkalleen ottaen muista, mutta sen muistan, että aina kun muistan miestä nähneeni, on "Stone Cold" sytyttänyt aina suuresti. Miehen WCW-uralta en ole edelleenkään nähnyt paljon mitään, mutta sen sijaan lyhyen ECW-uran muutamia promoja on kyllä tullut nähtyä.. Ja ne ovatkin aivan uskomattoman loistavaa materiaalia. Oikeasti, niitä jaksaa katsoa kerrasta toiseen silti niihin kyllästymättä. Tai no, kai sitä kaikkeen kyllästyy, mutta silti monet noista olivat erittäin toimivia, upeaa. This is Monday Nyquil, where the big boys play with each other.. And we're on liiiiiiiiive! Niin, sitten tietenkin tuli Austinin WWF/WWE-ura, joka varmasti muistetaan parhaiten, ja syystäkin: olihan Austin yksi '90-luvun ja 2000-alun ehdottomasti kuumimmista nimistä upeine feudeineen monien loistavien nimien, mutta ennen kaikkea tietenkin Vince McMahonin kanssa. Nykyään Austinin esiintymiset tuntuvat olevan entistä harvemmin erityisen hyviä, mutta viime vuonnakin nähtiin Austinilta vielä pari kultaista vetäisyäkin, joita mielellään Stone Coldilta näkisi enemmän. Joka tapauksessa Austin oli erittäin viihdyttävä kehässä ja osaa mikin käytön upeasti, ja aina tätä tyyppiä tulen markittamaan. Mitään muuta järkevää en enää keksi sanottavaa.

Ensi kertaan :P Where the big boys play with each other.

Sijat 5-100: http://koti.phnet.fi/goner/top100/lista.txt


4. Toshiaki Kawada
Four Corners of Heavenin painijoista kolme jyrää vahvasti top10:ssä ja Dangerous K on heistä minulla korkeimmalla. Samalla Kawada on Misawan ja Kobashin ohella se kolmas, joka taistelee meikäläisen listoilla kaikkien aikojen parhaan vielä aktiivisen painijan paikasta kun Flair lopettaa. Tällä listalla Kawada on kuitenkin korkeimmalla syystä, jota en oikein tiedä. Ainakin Kobashi voisi yhtä hyvin olla Kawadan yläpuolella neljäntenä tai kolmantenakin, mutta jotenkin olen Kawadan tuntenut ihan vähän enemmän omaksi suosikikseni.

Kawada aloitti uransa vuonna 1982 All Japanissa aikana jolloin suurimpia tähtiä olivat mm. Jumbo Tsuruta, Giant Baba, Bruiser Brody, Stan Hansen, Funkit ja vähitellen myös Genichiro Tenryu. 90-luvun alussa oli uuden sukupolven aika nousta kantamaan promootiota kun edellä mainituista oli jäljellä enää Hansen, Tsuruta ja main event -kuvioista jo aikoja sitten jättäytynyt Baba. Niin huipulle nousi myös Kawada, mutta promootion ykkösässä ja kultapoika oli Misawa, jonka varjossa Kawada joutui elämään. Se ei kuitenkaan tätä listaa kasatessa merkitse yhtään, eikä kyllä vaikuttanut otteluidenkaan tasoon, vaan hän paini käsittämättömän määrän kovia matseja kaikkein tärkeimpinä huikea ottelusarja Misawaa vastaa. Vuonna 2000 lähes kaikki muut jättivät All Japanin, mutta Kawada jäi. Yli 20 vuotta Kawada oli yksi tylyimmistä ja vakavimmista painijoista, mutta niin se maailma muuttuu ja nykyään Kawada on painimaailman paras viihdyttäjä. Etenkin viimeisen vuoden aikana hän on loistanut Hustlessa tapahtumien avausesiintyjänä (http://www.youtube.com/watch?v=Y4-fCmmS2-g / http://www.youtube.com/watch?v=ITDG3F5tHMs / http://www.youtube.com/watch?v=0qqZviI9XWk...). Jos huumoriosasto vie ehkä ihan vähän uskottavuutta pois vakavasti otettavalta Kawadalta, auttaa tämä monipuolisuus taas kerran. Tosin luulisin, että ilman Hustle-uraakin Kawada olisi tällä samalla sijalla. Kun olen noita painimusiikkivideoita käyttänyt esimerkkeinä painijoista heille, joille kyseinen painija saattaa olla vähemmän tuttu, niin tässä taas yksi ihan mukava video sitten Kawadasta: http://www.youtube.com/watch?v=ucxYW1QOH4c.

4. Triple H
The Game, The Celebral Assassin, The King of Kings... Triple H oli monet vuodet minulle ykkös/kakkossuosiki, mutta nyt on pari muuta painijaa kiilannut hänen ohitseen. Korkealla hän edelleenkin pysyy, ja miksei pysyisi. Markitan häntä edelleen todella paljon.

Ensimmäiset syyt hänen markitukseensa taisivat olla WWE:n coolein entrance ja se, että hän oli yksinkertaisesti paras. Pian minulle kävi myös selväksi, että Hunter on oikeasti hemmetin hyvä painija. Vieläkin tuntuu, että monet aliarvioivat hänen kehätaitonsa. HHH on ehdottomasti WWE:n parhaimpia painijoita. Hän saa yleisön mukaan otteluihinsa, hän on todella varma esiintyjä eikä koskaan petä, hän suorittaa liikkeet teknisesti todella nätisti, ja niin edelleen. Ja Trips on myös kehän ulkopuolella täyttä kultaa. Oli sitten kyse millaisesta promosta / muusta segmentistä kyse, niin HHH ei koskaan petä. En sano, että onko HHH WWE:n paras promottaja, mutta kyllä hän Flairin, Edgen, Punkin, Jerichon ja Michaelsin kanssa kuuluu samaan kastiin.

Triple H:n uraan on mahtunut niin paljon hienoja hetkiä ja aikoja, että vaikea alkaa luettelemaan niistä "parhaita". Mutta ensimmäisinä mieleen tulevat tietenkin Evolution sekä D-Generation X. Molemmat kuuluvat Four Hoursemenin kanssa suosikkistableihini. Vaikea sanoa, että kummasta pidän enemmän. Evolution oli stablena toimivampi, kuin DX, mutta jälkimmäinen tarjosi kuitenkin niin monia legendarisia hetkiä. Mutta oli miten oli, Triple H loisti molemmissa. Vuosi 2000 on ehkä Hunterin uran hienoin. Silloin hän todisti olevansa yksi WWE:n parhaista, ellei jopa paras. Tällä hetkellä HHH:n hahmo ei ole aivan parhaimmillaan, sillä nyt hän tykkää sekoittaa DX- ja badass-hahmojaan, joka ei kaikissa tilanteissa toimi kovinkaan hyvin. Mutta eiköhän tilanne tästä parane. Jos ei loukkaantumisia tule, niin eiköhän hänen painiuransa tule vielä jatkumaan vuosia.

Pakko vielä kommentoida sitä, että monet tuntuvat vieläkin vetoavan Stephanieen, kun puhutaan Hunterin suuresta roolista. Mitä hemmettiä? Okei, tietenkin sillä on merkitystä, jos kuuluu firman omistajan perheeseen, mutta kyllä Trips on kovalla työllä ansainnut ME-paikkansa. Ja hän todellakin on yksinkertaisesti WWE:n parhaimmistoa. Ja tosiaan, milloin Triple H edes viimeksi on ollut mestari, ellei sitä parin tunnin kautta lasketa? Aivan, kolme vuotta sitten. Trips ymmärtää wrestling-bisneksen luonteen paremmin kuin suurin osa muista. Hän tietää milloin on aika siirtyä hetkeksi syrjään ja tehdä toisista supertähtiä.

RAW is Triple H.

3. The Intelligent Sensational Destroyer

Jim Ross:
"Have I met Dick Beyer? Absolutely. Dick was The Masked Destroyer among other handles and was an awesome in ring talent. Dick is a Syracuse grad who made himself famous in Japan. Dick still has amazing recall of wrestling history and has always been known as a high character, class act who has always represented the business with dignity and professionalism. I loved watching Dick wrestle in his prime on video tape."

Bobby Heenan:
"He was a great masked man and always protected it. And he still does. That mask has been seen by so many people, he could sell advertising on it."

Angelo Mosca:
"It was like walking with God in Japan"

Freddie Blassie:
"The Destroyer? Greatest masked man there ever was. He was very scientific, knew all the ins and outs. He had an answer for everything. The Destroyer would have to go down as one of the top ten wrestlers of all-time."

Jack Brisco:
"He was a great amateur at Syracuse. I knew of all this and had great respect for him both as an amateur and a professional. Our matches were half shoots in the fact he was trying me out and I was trying him out. The fact that we used so many holds made the Japanese fans love it. He was a huge star. The fact the he dropped two-out-of-three falls to me showed what kind of a professional he was. Those were great matches and I will always remember them and appreciate him."

Yritin oikein etsiä jotain negatiivista kommenttia The Destroyerista, jotta pääsisin kommentoimaan, mutta turhaan. Sen sijaan kirjoitankin hirvittävän pitkän tekstin hänen urastaan, koska kyseessä on kuitenkin henkilö, joka useimmille WWE:n kautta painimaailmaa ja sen historiaakin katsovalle on nykyään melko tuntematon. Muiden kommentit tosiaan ovat ylistäviä, mutta tykästyin kuitenkin häneen oikeastaan ennen kuin edes tiesin melkein mitään hänen suosiostaan ja muiden arvostuksesta häntä kohtaan. Hankin nimittäin joitakin vuosia sitten historiasta kiinnostuneena Rikidozan-dvd:n, jonka kolmesta ottelusta odotin lähinnä Rikidozanin matseja Fred Blassieta ja Lou Thesziä vastaan. Levyltä jäi kuitenkin parhaiten mieleen kolmas ottelu, jossa Rikidozanin kohtasi tämä ketterä mies erikoisessa maskissaan soittaen suutaan vastustajalle, tuomarille, katsojille ja melkein jo kukkakimppuja jakaneille nuorille naisillekin. Itse ottelukin oli oikein viihdyttävä sisältäen hyvää teknistä painia ja vähän huumoria, joka ei kuitenkaan vienyt matsilta tippaakaan uskottavuutta. Tiesin Rikidozanin aseman painin isänä Japanissa ja siksi olin levyn tilannutkin, mutta näiden otteluiden jälkeen minulla oli mielessä aivan toinen asia; pitää saada lisää The Destroyerin matseja.

Dick Beyer aloitti ammattilaisuransa vuonna 1954. Ennen sitä hän pelasi jenkkifutista osallistuen esim. vuoden 1953 Orange Bowliin ja oli yksi Yhdysvaltojen parhaista amatööripainijoista, mutta ammattilaisura mm. Buffalon territoriossa ei aluksi tarjonnut vastaavaa menestystä. Hän paini ilman maskia omalla nimellään ollen suhteellisen väritön babyface. Aiemmat saavutukset eivät enää riittäneet pitkälle ensimmäisinä vuosina kun katsojat odottivat suosikiltaan voittoja, joita ei vahvan pushin puuttuessa tullutkaan tarpeeksi. Kyllä Beyer isoja nimiäkin voitti vielä Buffalo-aikanaan, mutta ei hänestä näyttänyt olevan suuremmaksi tähdeksi.

Muutos parempaan päin alkoi tapahtua vuoden 1962 alussa kun Beyer paini kiertueella Havaijilla. Siellä hänestä tuli heel, The Intelligent Sensational Dick Beyer, joka itärannikolta tulleena ylpeili älyllisellä ylivertaisuudellaan verrattuna Havaijilla tai länsirannikolla kouluttautuneisiin. Siellä Lord Blears opetti hänelle Figure Four Leglockin, joka oli tunnettu samoihin aikoihin uraansa lopetelleen "Nature Boy" Buddy Rogersin lopetusliikkeenä ja jota myöhemmin alkoivat käyttää tietysti myös muut kovat painijat kuten Jack Brisco, Ric Flair, Nick Bockwinkel ja Ted DiBiase. Mutta ero Beyerin ja muiden Figure Fourissa oli se, että tätä Beyerin versiota ei kukaan koskaan onnistunut rikkomaan. Havaijilla hän kohtasi myös Fred Blassien, joka halusi Beyerin Los Angelesiin. Siellä Beyerin yllätykseksi häntä pyydettiin käyttämään maskia ja luultavasti ensimmäistä kertaa oman nimensä sijaan nimeä The Destroyer. Blassie taas oli Los Angelesin territorion tähti ja mestari tuona aikana, jolloin promootion ykkösmestaruus eli WWA World Heavyweight Championship oli vielä varsin arvostettu. Destroyer voitti tuon mestaruuden jo kesällä 1962.

Japanissa oltiin kiinnostuneita tästä mestaruudesta jo siksi, että heidän sankarinsa Rikidozan oli juuri aiemmin hallinnut kyseistä mestaruutta muutaman kuukauden ajan. Ja kun Destroyer voitti vyön Blassielta, joka oli hyvin pelätty ja kuuluisa Japanissa, tuli Destroyerista viimeistään nyt tunnettu sielläkin jo ennen ensimmäistä kiertuettaan. Japanilaisten katseet Los Angelesista kantautuneisiin painiuutisiin kohdisti myös Kaliforniassa vieraillut nuori lupaus Giant Baba, joka paini siellä vuoden 1963 alussa Destroyeria vastaan kolme loppuunmyytyä matsia, jotka kasvattivat heidän suosiota entisestään. Lisäksi pari kuukautta aiemmin Destroyer oli kohdannut ja voittanut kaksi kertaa painimaailman entisen suuruuden Gorgeous Georgen tämän uran viimeisissä otteluissa. Ensimmäinen niistä oli mask vs. hair -matsi, jonka jälkeen tapahtui kuuluisa GG:n hiusten leikkaus. Toukokuussa 1963 hallitseva WWA:n mestari The Destroyer saapui ensimmäisen kerran Japaniin ja kohtasi Rikidozanin JWA:ssa. Tuo ottelu keräsi huikeat 70 miljoonaa katsojaa televisioiden ääreen, mikä kertoo kapeamman ohjelmatarjonnan lisäksi Rikidozanin, painin ja vähän varmasti Destroyerinkin huikeasta suosiosta Japanissa. Tuo on vieläkin yksi katsotuimmista tv-ohjelmista Japanin tv:n historiassa. Toisen matkansa Japaniin hän teki vuoden lopussa. Tuolla reissulla käytiin Rikidozanin kanssa tämä videona oleva ottelu, jonka aiemmin mainitsin. Kuusi päivää myöhemmin Rikidozania puukottiin, minkä seurauksena Rikidozan kuoli viikko puukotuksen jälkeen. Destroyer jäi viimeiseksi tämän Japanin kansallissankarin voittaneeksi painijaksi.

60-luvun lopulla Beyer siirtyi AWA:iin, jossa hän kyllä paini maski päässä, mutta maski oli erilainen ja nimi vaihtui Doctor X:ksi, koska Verne Gagne virheellisesti luuli, että kaikki tietävät kuka The Destroyer on oikeasti. Tuolta ajalta on mainio tarina kun Beyer kulki lentokentällä ilman maskia ja näki siellä Gagnen. Kukaan ei tietysti tunnistanut Beyeria ilman maskia. Hän vilkutti iloisesti Gagnelle, joka oli kehässä hänen vihamiehensä. Gagne kauhistui ja huusi Beyerille KAYFABE! Toinen syy gimmickin vaihdokselle oli joskus tulevaisuudessa väkisinkin edessä ollut maskin riisuminen, eikä Beyer suostunut riisumaan Destroyer-maskiaan. AWA:ssa Dr. X voitti Gagnelta AWA:n mestaruuden ja oli muutenkin kärkipään heel. Vuonna 1970 hän jätti AWA:n hetkeksi ja lähti kiertämään maailmaa, mutta palasi vuoden 1971 loppupuolella ja vietti vielä reilun vuoden facena AWA:ssa.

Tuohon aikaan Japanissa tapahtui suuria muutoksia kun JWA:n kaksi suurinta tähteä Giant Baba ja Antonio Inoki jättivät promootion ja perustivat kumpikin omat promootionsa eli AJPW:n ja NJPW:n. Kymmenen vuotta aiemmin alkanut ystävyys Baban kanssa sai Destroyerin liittymään All Japaniin tukeakseen Baban promootiota. Destroyer asui Japanissa kuusi vuotta, oli sen ajan vakionimi All Japanissa ja edelleen huippusuosittu. Painin lisäksi hän oli muutaman vuoden ajan tähtenä suositussa viihdeohjelmassa ja vieraili muissakin tv-ohjelmissa. Tuolloin hän voitti monet suurimmat tähdet Mil Mascaraksesta Giant Babaan ja Abdullah the Butcheriin sekä haastoi pari kertaa mm. NWA:n mestari Jack Briscon. Lisäksi 70-luvun puoliväliin sijoittui muita maskipäisiä painijoita vastaan käyty kymmenen ottelun sarja, jonka otteluista Destroyer voitti jokaisen ansaiten syyn kutsua itseään tittelillä World's Greatest Maskman. Vuosikymmenen lopussa hän palasi Pohjois-Amerikkaan ja jätti pian aktiivisimmat painivuodet taakseen, mutta paini silti satunnaisesti ja vieraili monesti Japanissakin. Viimeisen ottelunsa The Destroyer paini All Japanissa kesällä 1993 päättäen uransa ilmeisesti omien laskujensa mukaan noin 8500 ottelun jälkeen.

The Destroyer oli suuri kansainvälinen tähti ja molemmat persoonat yhteenlaskettuna varmaan kaikkien aikojen kansainvälisesti tunnetuin maskipäinen painija, mutta suosio USA:ssa keskittyi tosiaan NWA:n ja WWWF:n ulkopuolelle. Hän oli yksi suurimmista Bruno Sammartinon mestaruusajan heel-tähdistä, jotka eivät koskaan käyneet WWWF:ssä haastamassa Sammartinoa mestaruudesta. Tämä johtui mm. siitä, että Madison Square Gardenissa ei silloin saanut painia maski päässä, eikä Destroyeria ihan helposti saa maskistaan luopumaan. Hänet nimittäin tunnetaan Mr. Wrestling II:n ohella yhtenä tarkimmin henkilöllisyyttään varjelleista maskipäistä ainakin Meksikon ulkopuolella. Tarina kertoo, että silloinen presidentti Jimmy Carter oli kutsunut äitinsä suosikkipainijan Mr. Wrestlingin vieraakseen Valkoiseen taloon, mutta tämä jätti käynnin väliin, koska taloon ei pääse naamioituneena. Destroyeria ei kai Valkoiseen taloon ole kutsuttu, mutta Japanissa hän kulkee maski päässä esim. tullin läpi ja pankissa käydessään. Mutta se mitä tässä listassa arvioin, eli viihdyttäminen, tapahtuu toki kehässä. Destroyer on varmasti viihdyttävin näkemäni tekninen painija, sillä erittäin hyvän painin lomassa hän osasi mahtavasti tuoda karismaansa esiin. Näkyvimmillään se tapahtui monesti hiukan humoristisilla heel-tempuilla, mutta oli usein osa koko ottelua pitäen pitkätkin matsit koko ajan kiinnostavina kun Destroyer tuskaili vastustajan lukossa minuuttikaupalla. Mutta oli Destroyer heel tai face, joka tapauksessa hänen huikea persoonansa saa katsojan lopulta rakastamaan häntä. Niin käy useiden heelien kohdalla, mutta Destroyer ja eräs toinen painija tulevat etsimmäisinä mieleen esimerkkeinä tuollaisesta.

Destroyerin sijoittaminen listalle on erityisen hankalaa. Toisaalta hän on selkeästi suurimpia suosikkejani, mutta toisaalta en ole nähnyt kuin ehkä parikymmentä ottelua häneltä. Mutta jos en nyt uskaltaisi sijoittaa häntä sille paikalle, mikä tuntuu sopivalta, en uskaltaisi varmaan koskaan. Häneltä ei nimittäin taida olla olemassa enää kuin ehkä muutama kymmentä ottelua eli olen nähnyt aika varmasti suurimman osan niistä matseista, mitä enää voi nähdä. Paitsi hyvin mahdollisesti jossain on tallessa otteluita tai koosteina niistä, joiden olemassaolosta lähes kukaan ei tiedä mitään. Lisäksi WWE:llä saattaa olla videokirjastossaan jotain ennen julkaisematonta AWA:sta, japanilaisilla tv-yhtiöillä/AJPW:llä on luultavasti jotain ja Beyerilla itsellään on todennäköisesti jotain. Mutta lasken ne ottelut olemassa oleviksi vasta, jos joskus saa tietää mistä otteluista on kyse ja jos niitä voi edes jotain hankalaa kautta saada käsiinsä. Lähes olemattoman vähäisen Dr. X -materiaalin takia mainitsen nyt tällä listallani vain The Destroyer -gimmickin, koska Dr. X:ää en pysty arvioimaan kunnolla. The Destroyer taas on aika sopivasti numero kolme.

3. Christian Cage
Nämä kolme viimeistä painijaa on todella vaikea laittaa järjestykseen. Olen pohtinut tätä todella pitkään ja kai se on pakko sitten näin laittaa, vaikka toisaalta haluaisin kyllä, että Christian olisi vähintään toisella sijalla, mutta... ääh. Olen markittanut Christiania vuodesta 2003 lähtien, mutta aivan suurimpien suosikkien joukkoon hän nousi periaatteessa vuoden 2004 syksyllä. Tuolloin Christian alkoi nousta todelliseen loistoonsa. Olihan Christian jo aikaisemminkin toki loistava, muttei kuitenkaan aivan samalla tasolla. 2005 oli ehdottomasti Christianin WWE-uran parasta aikaa, sillä hän sai ansaitsemaansa näkyvyyttä ja pääsi kolkuttelemaan ME-tason ovia. Kaikki näytti todella hyvältä, kunnes WWE sitten päätti pudottaa hänet periaatteessa midcardiin, jonka jälkeen Christian sitten pian ilmoittikin lopettavansa WWE:ssä. Tuo oli minulle todella kova paikka. Onneksi hän sitten pian siirtyikin TNA:n leipiin, jossa häntä on pääasiassa kohdeltu oikealla tavalla - supertähtenä.

Ei tietenkään sovi myöskään unohtaa Christianin uraa ennen hänen singles-aikoja, sillä olihan Edge & Christian ehdottomasti yksi WWE:n parhaista joukkueista viimeisen kymmenen vuoden sisällä, ellei jopa se paras. Olihan se selvää, että Edge on se kaveri, johon WWE enemmän tulevaisuudessa tulisi panostamaan. Kyllähän Edge heistä enemmän se superstaran näköinen kaveri. Christian kuitenkin taisteli itsensä tähdeksi, vaikkeivat lähtökohdat olleetkaan yhtä hyvät kuin Edgellä. Voisi sanoa, että Christianilal meni kauemmin "itsensä löytämiseen" kuin Edgellä.

Christian on mielestäni aikalailla täydellinen paketti. Hänen karismaansa tai mikkitaitojaan ei kukaan voi kiistää. Jotkut vieläkin epäilevät, ettei Christian ole kykenevä ottelemaan mitään klassikoita, mutta itse olen kyllä vahvasti eri mieltä. Nautin Christianin painista todella paljon ja hän on ehdottomasti kärkiosastoa TNA/WWE-osastolla. Kaikinpuolin loistava painija. Alunperin markitukseen varmasti vaikutti eniten juurikin tuo Christianin käsittämätön karisma ja loistavat promot.

If you didn't know... now you know!

Ihanaa. Tämän ei pitäisi olla oikeasti vaikeaa: selityksistä ei ole mikään pakko kirjoittaa mitenkään pitkiä, ja jäljellä on 4 nimeä. Periaatteessa näitä voisi julkaista jopa nimen päivässä, kirjoitain päivittäin pitempiäkin tekstejä. Lisäksi olen ruvennut jäämään nyt jo muitakin jälkeen. Koitanpa siis taas kerran ottaa tämän suhteen itseäni niskasta kiinni.

Minun kärkinimeni vaan ovat ilmeisesti aika erilaisia kuin muilta, joten nyt tämän listan postaus tuntuu aika tyhmältä kun vertaa muiden listoja. Minulta ei löydy legendaarisen loistavia painijoita kuten Kawadaa, Misawaa tai Kobashia, eikä vanhan polven painijoita kuten The Destroyer. '90/'00-lukujen suuria nimiä nyt ei top vitosestakaan ole ihan unohdettu, mutta moni kärjen nimistä on.. Noh, tämä on tosiaan markituslista :) Eikä sitä tietenkään voi tietää, mitä vielä Gonerilla ja Supermacilla on tarjota loppuun. Mutta näillä mennään. Neljäs nimi kertookin jo jotain listan kärkinimistä ehkä.

Sijat 5-100

Sija 4:

..
.


4. Nova / Hollywood Nova / Super Nova / Simon Dean
Öh.. Niin. Mistäköhän sitä alottaisi. Vaikkapa siitä, että kun painin katselemisen uudestaan aloitin (vuoden 2004 loppu, kuten olen jo monta kertaa tämän listan aikana maininnut), oli Mike Bucci tekemässä juuri WWE-debyyttiään Simon Dean -hahmolla. Itse en kuitenkaan Deanin hahmoa vielä tuolloin nähnyt (Suomessa kun Simonin ensiesiintymisiä näytettiin aika kehnosti), mutta kuulin siitä paljon kehuja, ja että Bucci veti roolin todella hyvin. Sitten tuon vuoden lopulla (kaiketi, en nyt ihan varmaksi muista) näin ensimmäisen kerran Deanin hahmon, ja todellakin pidin siitä. Olinkin pettynyt kun ensimmäisessä näkemässäni ppv'ssä (NYR 05) Dean ei paininut, mutta Rumbleen Dean kuitenkin pääsi, ja mies sai jopa jonkinlaista pushia ja paljon esiintymisiä (ja jotain feudintynkää Kanen sekä Super Heroessien kanssa). Alkuinnostuksen jälkeen Deanin gimmick ei yleisesti kauheasti kiitosta keräillyt IWC:ltä, mutta itse pidin siitä paljon, ja olenkin edelleen katkera kuinka Rumblen jälkeen käydyssä Raw'ssa Simon sai IC-mestaruusottelun Benjaminia vastaan, ja vaikka tuossa ottelussa Dean vielä taistelikin tasaväkisesti, alettiin Deania tuon tappion jälkeen haudata systemaattisesti jobberiksi.

Sittemin Dean siirrettiin Raw'sta SD:hen, mutta mikään ei muuttunut. Paitsi että näimme, tuohon aikaan järjestetyn ONS:n takia, lyhyen bWo-reunion, ja yhdessä SD'ssä bWo ja JBL promoilivatkin, joka oli angle josta pidin aivan älyttömästi.. Harmi että menin poistamaan tuon Smackdown!-jakson kodeenvaihdon yhteydessä :/ No, tuon jälkeen siis Simon jobbaili mm. semmoisille tulevaisuudenlupauksille kuin Bobby Lashleylle ja Boogeymanille, sai vähän pushia Gyminin managerina (oi niitä aikoja) ja sen jälkeen hävisi lopullisesti tv:stä :( Sittemminhän Bucci kai siirtyi jonkinlaisen kouluttajanhommiin, mutta wikipedia väittää miehen saanen jo kenkääkin WWE:stä. Samapa tuo, Buccia tuskin missään roolissa tullaan WWE:n televisiossa ainakaan näkemään :( Tiedän, että Dean-hahmo oli monesta täyttä wrestlecrapia, mutta minä vain pidin siitä paljon, ja varsinkin siitä kuinka hienosti Nova tuon roolin veti.

Suurimman uransahan Bucci teki siis ECW:ssä Novana.. Ja kaikkein tunnetuimmaksi tuli nWo:n parodiaporukan bWo:n johtajana, Hollywood Novana. Nova, Stevie Richards ja Meaniehan olivat jo aikaisemminkin harjoittaneet erinäisiä parodioita (mm. KISS) ECW:ssä, kun Nova sai sitten loistavan idean: blue World orderin, josta syntyikin aikamoinen legenda. Eihän bWo koskaan mitään ME-pushia saanut (tai no, Stevie paini Barely Legal '97:n ME:ssä) taikka mitään mestaruuksia, mutta yleisö todellakin piti bWo:sta, jota oli (sen verran mitä olen nähnyt pätkiä) tajuttoman hauska katsella. (Hollywood) Nova, "Big Stevie Cool" (Richards) ja "Da Blue Guy" (Blue Meanie) olivat siis bWo:n johtokolmikko, mutta stablen historiassa pyöri lyhyitä aikoja muitakin nimiä (samaan tyyliin kuin NWO:ssakin porukkaa lappasi sisään ja ulos). Lopulta bWo sitten kuoli, ja Nova jatkoi ECW:ssä mm. taggaillen Blue Meanien kanssa Super Novana ja muodostaen myöhemmin suhteellisen pitkäaikaisen joukkueen Chris Chettin kanssa: lopulta joukkue hajosi ja kaksikko aloittikin suurehkon feudin. Tämän jälkeen pian ECW sitten lopettikin toimintansa.

En oikeastaan edes tiedä, miksi kirjoitin tämmöisen romaanin Novan urasta, kun ei se nyt varmaan kovin monelle kauhean tuntematon ole. No, tulipa tekstiä. Novaa alunperin siis aloin markittamaan suuresti vain tämän gimmickin (Dean) takia, mutta myöhemmin huomasin, kuinka loistavasti Nova osasi vetää mitä roolia tahansa ja kuinka hyvät painitaidotkin Buccilla oli (onhan hän sentään "the most imitated man in wrestling"): tyyppiä oli ilo katsoa, katsoi sitten tämän mitä tahansa esiintymistä miltä ajalta tahansa ja miltä gimmickiltä tahansa. Paljon on (varsinkin myöhempää) Novan ECW-materiaalia vielä näkemättäkin minulta, joten vaikkei Bucci varmaan enää koskaan suuremmin esiinnykään, on minulla vielä uutta nähtävääkin häneltä. Jei.

Ensi kertaan :P

2. Edge
Edge on ehdottomasti tämän hetken paras heel WWE:ssä. Eikä todellakaan olisi liikkaa, jos sanoisi Edgen olevan koko lafkan täydellisin paketti. Edge oli jo vuonna 2002 periaatteessa valmis ME-kaveri, tai ainakin lähellä sitä, ja paluunsa jälkeen hän kehittynyt joka vuosi paremmaksi ja paremmaksi. Hänestä on todella paha lähteä etsimään puutteita. Ja niitä hyviä puolia ei hirveästi viitsi lähteä luettelemaan, sillä Edgellä on kaikki mitä hyvältä showpainijalta ja WWE:n ykkösnimeltä vaaditaan.

Juuri kun aloin aktiivisesti seuraamaan wrestlingiä, niin Edge lähti vuodeksi pois kuvioista, joten en mark-aikoinani päässyt seuraamaan reaaliajassa. Onneksi kuitenkin dvd:t ja mukavat waretusohjelmat auttoivat minua saamaan käsiini Edgen matseja. Ei hän aluksi aivan suosikkieni joukkoon kuulunut, mutta oikein positiiviset ensikokemukset hänestä kuitenkin sain. Koko ajan kuitenkin kiinnostus Edgeä kohtaan nousi ja kun hän lopulta odotetun paluunsa teki, oli hän jo yksi suosikkipainijoistani. Edgen face-run paluunsa jälkeen oli ehkä hieman väritön, mutta ei se nyt niin huono ollut, mitä foorumeilla kirjoitettiin. Tuolloinhan ei missään nimessä saanut pitää Edgestä ja jokaisessa viestissä piti muistuttaa, että Edgen spear on syvältä. Syksyllä Edge teki sitten heel-turnin, joka muutti kaiken. Tuolloin hän alkoi nousta todelliseen loistoonsa. Jotenkin hänestä alkoi hehkua aivan erilaista karismaa. Ja sitten tulivatkin jo MitB-kuviot ja muut, jotka edelleenkin nostivat Edgen statusta. Ja kehitys jatkui koko ajan.

New Year Revolution 2006:ssa tapahtuikin sitten kaikkien aikojen mark-out, ainakin siihen mennessä. Vaikea sitä on kuvailla mitenkään, se oli vain niin hienoa, kun Edge selätti Cenan 1-2-3, ja nousi vihdoin ja viimen WWE:n mestariksi. Hienoa. Uskomatonta. Loistavuutta. Valitettavasti tuo mestaruuskausi jäikin sitten todella lyhyeksi, kuten kaikki varmasti muistavat. Edgen olisi jo tuolloin pitänyt olla 'Manian ME:ssä, mutta ei niin ei. Tosin, Edgen ja Foleyn matsi 'Maniassa oli loistavuutta, joten turha kai valittaa. Kesällä ja syksyllä jatkunut Edgen ja Cenan feudi oli hemmetin hyvää menoa, vaikka sen olisikin pitänyt päättyä Edgen voittoon. Rated RKO-kuvio oli myös oikein toimiva juttu. Ja pian tuon jälkeenhän Edge sitten siirtyikin Smackdowniin, joka ei sen jälkeen ole ollut entisensä. SD:n puolellakin Edge on jo ehtinyt antaa minulle monia mark-out-hetkiä, kuten esimerkiksi hänen molemmat mestaruusvoittonsa.

Edge on vasta 34-vuotias, joten hän tulee vielä tarjoamaan monet vuodet upeita ja muistettavia otteluita sekä hetkiä. Täytyy vain toivoa, että hän pysyy terveenä. En tiedä, että mitä muuta nyt enää pitäisi sanoa... no, okei:

Smackd... WWE is Edge.

"Goner" kirjoitti:
hirveän suurella osallistujamäärällä tämä ei oikein voi pysyä hanskassa etenkin kun olisi suotavaa, että kaikki osallistujat julkaisisivat listojaan suunnilleen samassa tahdissa. Lisäksi uskon, että moni vähän hatarammin tähän sitoutunut kyllästyisi ja jättäisi homman kesken. Eikä kesken jääneistä listoista ole mitään iloa. Ainakin nyt mukana oleva väki vaikuttaa siltä, että jokainen vie projektin tunnollisesti loppuun asti.

8.7.2007 sanottiin näin. Siitä on kulunut kohta vuosi. Yhtään listaa ei olla vielä saatu loppuun. Keskusteluakaan ei ole tainnut tulla ihan toivotulla tavalla. Tekee siis mieleni vähän jälkiviisastella, kohdistamatta nyt kehenkään tiettyyn.

Tähän hommaan olisi koetun perusteella voinut ottaa mukaan aivan hyvin muutaman muunkin. Osa porukasta tuntuu jättäneen homman kokonaan kesken, osa postailee melko säännöllisesti listojaan mutta hekin melko hitaasti, koska niitä oli kaiketi tarkoitus postailla samaan tahtiin.

Koettakaa nyt siis hyvät ihmiset postailla niitä listojanne niin tässä voidaan pikkuhiljaa alkaa keskustelemaankin niistä listoista!

No Tirkka sanoikin aikalailla kaiken tarpeellisen, kyllä tämä projekti on pahasti flopannut. Suurin innostus meni siinä, kun kaikilla mukaan ryhtyneillä ei SITTENKÄÄN riittänyt sitä kiinnostusta vetää listoja loppuun asti, joten lopussa tästä on nyt tullut tämmöistä löysää postailua. Kyllä tämän silti haluan vetää loppuun, ja sen myös tulen tekemään. Mahdollisimman nopeasti mielellään kylläkin.

Joo, sen pitemmittä puheitta

Sijat 4-100

Sija 3:

.
...
..
.


3. Mick Foley
Cactus Jack, Dude Love, Mankind tai ihan perinteinen Mick Foley.. Millä nimellä sitten haluattekin häntä kutsua, niin kaikki vähänkin painia seuranneet kyllä varmasti tietävät Mick Foleyn, joka Steve Austinin kanssa top 5 -kärjen näihin "normaaleihin" nimiin. Tosin en nyt varsinkaan listaykköstä kovin epänormaaliksi valinnaksi menisi sanomaan, mutta en kovin montaa tiedä, joka hänet niin korkealla listaisi. No, tämä nyt ei taas liity mitenkään Foleyhyn.

Foleyn osalta en muista, milloin näin hänet ensimmäisen kerran, mutta kun 2004 palasin painin katsomisen pariin, puhui kaverini juuri siitä, kuinka Foley oli kuulema vuosien saatossa ottanut jotain hurjia osumia, jos nyt en ihan väärin muista.. No heti alusta asti, kun Foleyta aloin aktiivisemmin nähdä, jostain syystä Mick aiheutti suuren markituksen. En oikeasti edes muista mistä se johtui. Oliko se Foleyn ihmeelliset hahmot vai yksinkertaisesti se loistavuus, joka Foley aina paistaa läpi? Luultavasti molemmat, koska Foley on oikeasti aivan mahtava. Ja missä hahmossa tahansa. En tosin voi väittää nähneeni kaikkia Foleyn hahmoja tasapuolisesti, ja varsinkin Dude Loven esiintymisten näkeminen on aika pientä (johtuen ehkä siitä, ettei Foley myöskään kauheasti ole Dude Lovena esiintynyt), mutta kaikki mitä jokaiselta eri Foleyn persoonalta on nähty.. Mahtavaa. En minä muuta osaa sanoa. Vuodesta toiseen Mick aina pystyy loistaviin esityksiin ja on vielä vanhemmilla päivilläänkin ollut osana esimerkiksi semmoisten nimien kuin Randy Orton ja Edge korkeammalle nostossa. Ja toki kesällä 2006 nähtiin se vuosia odotettu legendaarinen Foley vs. Flair -feud.

Mitä muuta sitä Foleysta sanomaan? Toki mies on vetänyt urallaan aivan huikeita bumppeja, mutta kun Foleyn ura ei todellakaan rajoitu siihen. Ennen kaikkea Hardcore-otteluissa mies on vetänyt aivan loistavia otteluita, joita voidaan muistella vaikka kuinka pitkään, ja Foleyn pitkällä uralla (ennen kaikkea WWE:ssä, vaikka toki WCW- ja ECW-urallaan Foley ehti tehdä kaikenlaista, esim. Mikey Whipwreckillä voisi olla paljonin sanottavaa Foleyn ECW-ajasta) on nähty todella monia upeita feudeja. Joo, Mick on erittäin hyvä, ja häntä jaksaa edelleenkin katsella, koska Foleyta pystytään käyttää suht. monipuolisesti. En tiedä, ollaanko hänestä nyt asettamassa jopa pysyvää SD:n colour commentatoria, mikä ei olisi minusta ollenkaan huono veto. Ei Foley ehkä mikään Heenan tai Ventura ole, mutta todella toimiva, asiantunteva ja humoristinen lisä selostustiimiin. Miljoona kertaa parempi kuin Coach. Tähän onkin hyvä päättää.

Foley is go(o)d.

Ja palataan taas.. Joskus.

1. Jeff Hardy
Kyllä, luitte aivan oikein. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisin Hardya maailman parhaana painijana, sillä hän ei ole sitä, vaan tähän oikeastaan kiteytyy tämän koko listauksen idea. Suosikeiksi eivät todellakaan aina muodostu ne, jotka ovat teknisesti parhaimpia painijoita, vaan syyt ovat monesti aivan toiset.

Hardy oli se painija, joka minulle jäi mieleen ensimmäisestä näkemästäni Raw-jaksosta. Hän oli se show'n väriläiskä, joka sai suuni ammolleen ihmetyksestä. Hän oli se kaveri, joka sai minut odottamaan seuraavaa jaksoa. Valitettavasti vain Jeff saikin sitten potkut WWE:stä aika pian sen jälkeen, kun hän oli ensin koukuttanut minut seuraamaan wrestlingiä. Hmph. Toinen järkytys, jonka koin samoihin aikoihin oli se, kuinka paljon minun suosikkinia vihattiin Suomen wrestling-piireissä. Botchaukset ja huumeet olivat ne pääasialliseet syyt, jonka takia Hardy pidettiin täytenä surkimuksena. Vp.comissa Hardyn puolustaminen oli kuin taistelua tyylimyllyjä vastaan. Muistan vielä elävästi muutamia väitteilyitä tuolta ajalta, eli noin viiden vuoden takaa. Missään vaiheessa en "painostuksesta" huolimatta hylännyt Hardya, vaikka kyllähän sitä vähän piti varoa sanomisiaan, ettei saanut koko vp.comin vihoja päällensä. Hardyn ROH-visiitti oli kyllä todella heikko, mutta kyllä senkin kritisointi vietiin aivan liian suuriin mittasuhteisiin. Seuraavaa Hardyn wrestling-esiintymistä saatiinkin sitten odottaa suurinpiirtein vuoden, kunnes Hardy teki TNA-debyyttinsä. Hänen TNA-uraansa mahtui paljon hyvää, mutta myös paljon huonoakin. TNA ei kuitenkaan ollut hänelle se oikea paikka, vaan kyllä Jehvi WWE:hen kuuluu. Ja WWE:hen paluun jälkeen Hardy onkin sitten ollut parempi, kuin koskaan aikaisemmin. Hän on jo kolkutellut ME:n ovia ja kyllä se pysyvä murtautuminenkin sinne tulee vielä tapahtumaan.

Kuten jo aikaisemmin sanoin, niin Jeff ei todellakaan ole maailman paras painija, mutta kyllä hän edelleenkin on jokseenkin aliarvostettu. Tottahan se on, että Hardyn matsit ovat spottitäyteisiä ja spotit ovat ne asiat, joita yleisö häneltä odottaa. Mutta kyllä Hardy on nykyään paljon muutakin. Hän pystyy aivan oikeasti vetämään hyviä painimatseja, joita höystetään tyylikkäillä spoteilla. Ei näitä hirveästi vielä ole nähnyt, mutta tälläisiksi lasken esimerkiksi matsit Hunteria, Michaelsia vastaan. Tulevaisuudessa näitä tullaan varmasti näkemään lisää. Selviten Hardyn kehittyminen näkyy ehkäpä hänen myyntitaidoissaan, varsinkin ilmeiden ja eleiden osalta. On ollut hienoa myös nähdä, kuinka Hardy on saanut aikaa mikin varressa ja samalla todistanut pystyvänsä vetämään toimivia promoja. Ei hän vielä mitään WWE:n kärkitasoa tälläkään osastolla ole, mutta tulee varmasti vieläkin kehittymään.

Hardysta on aistittavissa se valtava intohimo painia kohtaan. Minä suhtaudun wrestlingiin todella intohimoisesti ja siksi Hardyn kaltaiset painijat, jotka todella rakastavat tätä hienoa lajia, muodostuvat helposti suosikeikseni. Tietenkin maailmasta löytyy paljon Hardyakin intohimoisemmin painiin suhtautuvia painijoita, mutta kyllä tuo jo monesti mainittu sana tulee ensimmäisenä mieleen, kun ajattelee Jeff Hardya. Niin, ja jotenkin tälläiset veljesten yhteisen lapsuuden / nuoruuden unelman toteutumiset ja muut vastaavat tarinat uppoavat minuun, joten siinäkin yksi syy markitukseeni.

En minä nyt tätä osaa sen paremmin selittää. Jeff Hardy vain kiinnostaa minua niin ihmisenä kuin hahmonakin, sekä hän yksinkertaisesti viihdyttäää minua kehässä, sekä on übercool... ja niin... hän vain on aina ollut minulle se painija.

---------------------------------------------------------------

Top-100 kokonaisuudessaan
100. Bruno Sammartino
99. Jake Roberts
98. Steve Austin
97. Gregory Helms
96. Stan Hansen
95. Joey Styles
94. Dynamite Kid
93. Ron Simmons
92. Brian Pillman
91. Steve Williams
90. Kenta Kobashi
89. JC Bailey
88. Terry Funk
87. The Great Muta
86. 2 Cold Scorpio
85. Colt Cabana
84. Arn Anderson
83. Al Snow
82. Stark Adder
81. Lance Storm
80. Ultimo Dragon
79. Perry Saturn
78. Mike Awesome
77. AMON
76. Sabu
75. Rhyno
74. Vader
73. Chris Chetti
72. D'Lo Brown
71. Samoa Joe
70. Tony Mamaluke
69. Tito Santana
68. Jerry Lynn
67. Chris Candido
66. Ikuto Hidaka
65. Rene Dupree
64. Yoshihiro Tajiri
63. TAKA Michinoku
62. Brian Kendrick
61. Altar Boy Luke
60. "Hardcore Homo" Angel
59. Alex Wright
58. Chris Nowinski
57. Bobby Heenan
56. Jushin Liger
55. Jimmy Jacobs
54. Juventud Guerrera
53. Nate Webb
52. Toshiaki Kawada
51. Tommy Dreamer
50. Nigel McGuinness
49. The Messiah
48. Paul Roma
47. Jason Cross
46. Rey Mysterio
45. Ricky Steamboat
44. Chris Hero
43. Sean O'Haire
42. Paul Heyman
41. AJ Styles
40. Brock Lesnar
39. Lita
38. Bryan Danielson
37. Masato Tanaka
36. Shane Douglas
35. Christopher Daniels
34. Mick Foley
33. Rob Van Dam
32. Mikey Whipwreck
31. Shawn Michaels
30. Stevie Richards
29. Steve Corino
28. Hayabusa
27. Nick Mondo
26. Ted DiBiase
25. Simon Diamond
24. Super Crazy
23. Scott Hall
22. Kurt Angle
21. Tazz
20. Matt Hardy
19. Alex Shelley
18. Raven
17. CM Punk
16. William Regal
15. Ric Flair
14. Bret Hart
13. Chris Jericho
12. Chris Benoit
11. Paul London
10. Mr. Perfect
9. Eddie Guerrero
8. The Rock
7. Shane McMahon
6. Owen Hart
5. Mitsuharu Misawa
4. Triple H
3. Christian
2. Edge
1. Jeff Hardy

---------------------------------------------------------------

No niin, nyt on sitten listaus omalta kohdaltani ohi. Kukaan tuskin ajatteli alunperin, että tähän menisi lähes vuosi ennen kuin ensimmäinen saisi listansa valmiiksi. Tuskinpa tähän on mitään yhtä syytä, vaan tämä oli monien asioiden summa. Näillä näkymin ainoataan Goner ja Kenitys ovat viemässä minun lisäkseni listan loppuun asti, vaikka alunperin aika monta kaveria enemmän tässä oli mukana. Kommentteja jokainen listaaja olisi varmasti toivonut enemmän, mutta eivätpä nämä postauksemme sitten näköjään herättäneet hirveästi ajatuksia. Kun ottaa nämä kaikki asiat huomioon, niin voi kyllä sanoa, että ei tämä projekti aivan täysin onnistunut ollut.

Mutta toisaalta, kyllä tähän projektiin liittyi paljon hyvääksi. Ensimmäisenä tulee mieleen Goner ja hänen todella mielenkiintoiset kirjoituksensa. Mielenkiinnolla odotan kahta ensimmäistä sijaa. Myös Kenityksen lista on ollut mukavaa seurattavaa, kun ei ole todellakaan tiennyt, että kuka sieltä seuraavaksi tuleekaan. Positiiviseksi asiaksi laskisin myös sen, että oli itse asiassa oikein piristävää miettiä, että miksi minä oikein tätäkin painijaa markitan.

Oma listani näyttäisi tällä hetkellä varmasti jo jonkun verran erilaiselta, mutta tuskinpa nyt kuitenkaan ihan heti uutta listausta olemme aloittamassa...

Supermac kiittää.

Supermac sanoikin jo pitkäälti aikalailla kaiken tarpeellisen. Ei tämä projekti nyt ollenkaan niin onnistunut loppujen lopuksi ollut kuin alunperin olisin ajatellut. Mistä se johtuu? No, siihen on montakin syytä.. Ensimmäisenä toki se, että pari päivää sitten tuli 11 kuukautta täyteen tämä projektin aloittamisesta. Jotenkin tämä vain venyi, vaikka ei niiden nimien postaaminen oikeasti niin vaikeaa olisi ollut, jos vähän olisi jaksanut panostaa. Alussa se näkyikin, mutta silloin lista eteni hitaasti, kun odoteltiin suurta joukkoa. Nyt enää vain siksi, että jäljellä olevista ainakin allekirjoittanut oli vain niin laiska. Muita syitä projektin osittaiselle floppaamiselle oli myös juuri se, että yli puolet mukaan lähteneistä eivät jatkaneet loppuun ja ennen kaikkea se, ettei tämä nyt ollenkaan onnistunut tavoitteessaan: herättää keskustelua.

Silti on paljon hyvääkin nähty, kuten varsinkin Gonerin erittäin tasokkaat viestit, joissa selvisi paljon uutta painijoista, joista ei ennestään niin paljoa tiennyt. Lisäksi varsinkin Supermacin listaa oli erittäin mielenkiintoista seurata, ja hienoa nähdä, että 'Mac meistä ensimmäisenä tämän loppuun asti sai vedettyä :D Perästä seurataan. Muutenkin toki listan suunnittelu, painijoiden listaus ja kaikki vastaava oli oikein viihdyttävää puuhaa ja kyllä tästä oli paljon hupia, mutta kyllä tämä olisi paljon paremmpin pitänyt saada hoidettua. Joka tapauksessa, loppuun asti mennään. 2 nimeä vielä itsellä jäljellä.

Tällä kertaa tulikin vähän pidemmät puheet, mutta nyt viimein siihen asiaan.

Sijat 3-100

Sija 2:

....
...
..
.
..
...
....

..
.



2. The Hurricane / Gregory (Shane) Helms
Ja kuten sanoin, top viitoseni on osittain aika yllättävä, ja Simon Deanin lisäksi Hurricane on varmaan se yllättävin tapaus aivan kärjessä. Toki listani ykkösnimestä en vielä mene sanomaan mitään, mutta ehkä hänen ykköseksi listaaminen on tietyllä tavalla sentään hieman.. normaalimpia kuin Shane Helmsin laittaminen listalla sijalle kaksi. Vaikka Helms taisi jopa löytyä yllättävän monelta listoista, vaikkakin niiltä sijoilta 100-80. Olin siitä jopa positiivisesti yllättynyt, koska ilmeisesti en ole kuitenkaan ihan ainut, joka on ymmärtänyt Helmsin loistavuuden :D

Listani kaksi kärkinimeä olivat kaikkein helpoimmat valita, mutta heidän sijoituksiensa (1 ja 2) päättäminen sen sijaan oli aika hankala homma. Nämä kumpikin olivat nimittäin erittäin tärkeässä roolissa siinä, että yleensä aikoinaan innostuin jostain niin typerästä kuin hikisistä miehistä hipelöimässä toisiaan. The Hurricane aikaisemmin ja se toinen myöhemmin. Paljoa en tosiaan muista niiltä ajoilta kuin silloin aikaisemmin aloin ensimmäisiä kertaa seuraamaan painia (no jotain yksittäisiä tapauksia, josta jossain aiheessa täällä jo aikoinaan avauduinkin), mutta Hurricane oli yksi niistä. Ja kun myöhemmin aloin seuraamaan taas painia uudestaan, ensin kaverini HCTP:n avulla ja sitten telkkarista.. toivoin näkeväni mahdollisimman paljon Hurricanea. En minä tiedä, mikä siinä nyt oli sitten niin erikoista. Supersankarigimmick on toki omalla tavallaan ihan huvittava ja viihdyttävä, mutta en minä nuorempanakaan mikään kauhea superherosarjakuvien fani ole ollut. Jostain syystä Hurricane juuri sen gimmickinsä takia vain sitten iski niin täysin.

Hurricanen kanssa kävi myöhemmin samoin kuin Deaninkin kanssa: kun "viisastuneena" fanina aloin seuraamaan enemmän myös sitä esiintymistaitoa, havaitsin ettei Helms todellakaan mikään huono kehässä ole. Tiedän kyllä, ettei Helms mikään uusi Bret Hart ole, ja jotkut häntä ovat väittäneet aika tylsäksikin cruiserweightpainijaksi, koska Helms ei ole sitä tyyppiä, joka tekisi kauheita loikkia ja huikeita spotteja. Jännä sinänsä, koska Mysteriosta aikoinaan pidin erittäin paljon niiden loikkien takia, mutta Helmsissä minua ei koskaan haitannut se, ettei hän ollut koko ajan loikkimassa. Alussa siis Hurricane Helms viihdytti juuri sen huvittavan gimmickinsä takia, mutta myöhemmin Helmsin painityyli lisäksi iski minuun täysin. Jostan syystä siis Helms siis tuntui olevan vain täydellinen suosikkipainija.. tai ainakin hyvä kakkonen minulle.

Myöhemmin Hurricane kääntyi heeliksi ja luopui samalla maskistaan, ollen nyt pelkkä Gregory Helms. Ja taas jotkut sanoivat, että viimeistään nyt Helms oli erittäin tylsä: ennen hänessä oli sentään ollut se gimmick, nyt hän oli vain tusinaheel, joka jobbaili Jerry Lawlerille. Ehkä joistakin niin, mutta minusta Helmsin heel-turn ja hahmon muuttuminen Gregory Helmsiksi oli erittäin hyvä asia. Nyt Helms ei ollut enää pelkästään gimmickinsä vanki, vaan pääsi myös esittämään enemmän taitojaan, joita häneltä todellakin löytyy. Tämän jälkeen Helms sitten sai yli vuoden CW-mestaruuskauden, ja allekirjoittanut kusi hunajaa koko kauden ajan. Tai ainakin olisi kussut, jos Helms olisi saanut enemmän näkyvyyttä. Kaiholla edelleen muistelen sitä yhtä SD:tä, jossa Helms otteli jopa tasaväkisesti Batistaa vastaan jossain Champion vs. Champion -ottelussa.

Tiedän kyllä realiteetit: ei Helmsistä ole koskaan päämestaruuskahinoihin, ja varsinkin nyt kun mies on ollut yli vuoden poissa, en tiedä saataisiinko hänestä edes enää haastajaa esim. US-kuvioihin. Niinpä Helms on nykypäivän WWE:ssä, jossa cruiserweightit aika vähän pääsevät esiintymään, aika turha painija, mutta se ei poista silti sitä faktaa, että minä markitan Helmsiä erittäin paljon, ja kun hän joku päivä tekee paluun kehiin.. Sitä riemua ei poista mikään. Helms ei ole missään osa-alueella paras, enkä niin väitäkään, mutta yhdessä asiassa hän on joka kerta, kun olen painia katsonut, onnistunut: minun viihdyttämisessä. Ja juuri siksi Helms on minusta niin loistava, paini sitten WWE:ssä, WCW:ssä tai ihan missä tahansa, mihin tie kenties Helmsin vielä joskus vie.

Ja sitten seuraavalla kerralla vihdoin huipentuu allekirjoittaneenkin lista.. Milloin se tapahtuu? En osaa sanoa. Ehkä huomenna. Ehkä viikon päästä. Ehkä kuukauden päästä. Mutta joskus.

Ensinnäkin pyydän anteeksi naurettavan pitkää tekstiä, mutta en osannut kertoa kaikkea tarvittavaa lyhyemmin. En hirveästi viitsinyt karsiakaan sisältöä, koska tämä on oikeasti koko listani viimeinen painija, josta pitää kirjoittaa paljon, joten ajattelin, että kerran se vain kirpaisee. Lisäksi koin tämän kenties tärkeimmäksi Alertiin kirjoittamakseni tekstiksi ja itselleni tärkeäksi asiaksi. Tai olisin kokenut, jos olisin kehdannut kirjoittaa vieläkin pidemmin, mutta silloin ei kukaan jaksaisi lukea. Nyt toivon, että joku jaksaa ainakin osissa, jos ei muuten.

Lisäksi venähti niin pitkäksi, että kommentoin kaikkea muiden juttuja huomenna, jos joku on ehtinyt väliin kirjoittamaan jotain, tai viimeistään kun postaan ykkössijan, jonka tosin saatan postata joka tapauksessa huomenna kun ei tarvitse nähdä paljoa vaivaa sen eteen.

Listani tähän mennessä luettavissa täällä.


2. Bruiser Brody

"Wrestling had no better pure brawler than Bruiser Brody." - Jim Ross

"He had an air about him that got him over almost everywhere he went. On the other hand, he took advantage of that attitude, too. If you were in the ring with him, if you didn’t have the guts to cut him off, he’d just eat you alive." — Harley Race

"Both Brody and Hansen were great performers and good guys. Brody was too independent to work for one company for an extended period of time. ... But Brody and I were friends and never had a problem anywhere." -Ric Flair

"He was always a straight shooter in my presence. He was devoted to his family and friends and I felt fortuante to be counted among his friends. I have not been back to Puerto Rico since his death, and cannot think of anything that would get me there -even big money!" -Lou Thesz

"When he wanted to be, Brody was one of the three best workers I was in there with. I'd put him close to the level of Ray Stevens, and that's the highest praise I can give. Brody was, when he decided to be, a great worker." -Nick Bockwinkel

"Violence also defined Frank Goodish, who wrestled as Bruiser Brody. But Frank was always out to screw promoters because he was another guy convinced that they wanted to screw him. ... He didn't understand that if he went in and screwed it up for that promoter, he was screwing all the little guys at the bottom too. That's why I never had any respect for Frank Goodish." -Bobby Heenan

"Frank was family. My dad treated Frank like a son. He was like a big brother to me, David, Kerry and all of us. We all loved him. He was a big part of my life." - Kevin Von Erich

Keräsin kasan erilaisia kommentteja, mutta tällä kertaa niiden tarkoitus on vähän eri kuin The Destroyerin tapauksessa. Ei taida korkeintaan Hogania lukuunottamatta olla kenestäkään yhtä monta mielipidettä kuin Bruiser Brodysta painijana ja Frank Goodishista henkilönä gimmickin takana. Tällä listallanihan ei muiden kuin minun mielipiteilläni ole oikeastaan mitään merkitystä, mutta näkemykset laidasta laitaan ovat kasvaneet melko suureksi osaksi Brodyn mystisyyttä, joka taas on yksi hyvin kiehtova tekijä hänessä. Toisaalta taas aina häneen liittyvät keskustelut kääntyvät kehän ulkopuolisiin asioihin, joten kommentoin asiaa itsekin.

Bruiser Brodyn urasta on hankala kertoa. Useimmilla painijoilla on urallaan tietyt vaiheet, kuten vuodet tietyissä promootioissa tai mestaruusvoitot, joiden pohjalta voi kirjoittaa selkeän kronologisen esittelyn urasta. Hänen uransa taas koostui suureksi osaksi painimisesta monessa promootiossa samoihin aikoihin eli käytännössä lyhyistä jaksoista vähän kaikkialla. Mestaruuksia hän voitti runsaasti, mutta ei niitä paria suurinta ja ne mestaruusvoitot eivät ole oikein suuressa roolissa hänen urallaan. Näihin asioihin on syynsä, joista myöhemmin lisää.

Brody aloitti painiuransa vuonna 1973. Hän opiskeli aiemmin journalismia kuuluisassa West Texas Statessa, jossa ovat opiskelleen monet muutkin kovat paininimet kuten Terry Funk, Dory Funk Jr, Stan Hansen, Ted DiBiase, Tully Blanchard ja Dusty Rhodes. Muiden tavoin nuori Frank Goodish pelasi siellä jenkkifutista haaveenaan NFL, mutta tie vei hänelläkin lopulta painin pariin. Ensimmäisinä vuosina hän paini mm. Teksasissa, Oklahomassa ja Floridassa, mutta nousi jo vuonna 1976 laajemminkin tunnetuksi ollessaan yksi monista kovista heeleistä, jotka vuosien saatossa haastoivat Bruno Sammartinon mestaruudesta täydessä Madison Square Gardenissa. Vuonna 1978 hän debytoi St. Louisissa, joka oli NWA:n keskuspaikka ja promootio, jossa sen olemassaolon ajan painivat kaikki Pohjois-Amerikan parhaat. Jos nousi tähdeksi St. Louisissa, pärjäsi kaikkialla. Brodysta tuli yksi promootion kaikkien aikojen suurimmista tähdistä King Kong Brodyna (Dick the Bruiser oli myös suurimpia tähtiä ja sai olla promootion ainoa Bruiser) ja mitä karismaattisemmaksi hän kehittyi hahmona, sitä suositummaksi hän tuli kaikkialla.

Uran todennäköisesti merkittävin käännekohta tapahtui vuoden 1979 alussa kun Terry ja Dory Funk bookkasivat Brodyn ensimmäisestä kertaa All Japan Pro Wrestlingiin. Häntä pushattiin kovaa ja se kannatti, koska hänestä tuli seuraavaksi vajaaksi kymmeneksi vuodeksi oman aikansa todennäköisesti suurin ulkomaalainen tähti Japanissa. Japanissa käytiinkin useimmat hänen parhaista matseistaan, koska Brodyn tyly tyyli sopi sinne ja toisin kuin USA:ssa, hänellä oli useita uskottavia vastustajia, joista oli koviin tasaväkisiin matseihin. Brody paini vuodesta n. 16-22 viikkoa kiertueilla Japanissa ja loput ajasta etenkin USA:ssa WCCW:ssä, AWA:ssa, St. Louisissa ja vähän kaikkialla. Kuvioihin tuli hyvin maksavana myös Puerto Rico, jonka intohimoisille painifaneille Brodyn tarvittaessa väkivaltainen tyyli sopi hyvin. Siellä käytiin myös monet kohtaamiset Abdullah the Butcher ja Brodyn välillä. Heidän feudinsa kiersi ympäri maailmaa. Matsit eivät olleet pitkiä ja suurin osa taistelusta tapahtui aina kehän ulkopuolella, mutta sitä juuri yleisö odottikin ja menestys kertoo, että homma toimi.

Vuonna 1985 Brody tienasi AJPW:ssä main event -tähden palkkaa eli 12 000 dollaria viikossa. Hän ei kuitenkaan vuosia siellä viettäneenä ollut tyytyväinen kun mm. uusi tulokastiimi Road Warriors pääsi heti samoihin tienesteihin. Kilpailevan New Japanin Antonio Inoki päätti tarttua tilaisuuteen ja tarjota siihen aikaan huikeaa 16 000 dollarin viikkopalkkaa. Brody tarttui tilaisuuteen, siirtyi New Japaniin ja hänestä tuli hetkeksi maailman kovapalkkaisin painija. Hän oppi kuitenkin ymmärtämään New Japanin ilmapiirin erilaisuuden. Brody koki AJPW:n Giant Baban reiluna promoottorina, joka ymmärsi Brodyn itsenäisen luonteen ja johon pystyi luottamaan. Inokiin luottaminen osoittautui hankalaksi, ja Brodyn tarvittaessa hankalan luonteen takia Inokin ei kannattanut luottaa Brodyynkaan. Edessä oli joukko rahakkaita unelmamatseja Brodyn ja Inokin välillä, jotka olivat kyllä hyviä, mutta päättyivät vain diskauksiin, double count outeihin ja jopa 60 minuutin time limitiin kun kumpaakaan ei kiinnostanut hävitä. Välit ajautuivat lopulta siihen, että vuoden 1985 lopussa Brody lähti tag-pari Jimmy Snuka mukanaan New Japanista yllättäen ennen vuosittaisen tag-turnauksen finaalia. Asia saatiin sovittua Inokin ja Brodyn välillä vasta vajaan vuoden päästä, mutta paluuta New Japaniin se ei tarkoittanut. Paluu All Japaniinkaan ei ollut selvä, koska Baba oli pettynyt Brodyn petettyä hänen luottamuksensa loikatessaan New Japaniin. Japanissa kulttuurista ja Baban reiluudesta johtuen siirtyminen kilpailijan leiriin on erityisen vaikeasti nieltävä ratkaisu, mutta asia sovittiin ja Brody palasi vuoden 1987 lopussa olleen kenties suositumpi kuin koskaan aiemmin. Tulossa olisi todennäköisesti ollut etenkin itselleni todellinen unelmafeud Stan Hansenin kanssa, jos kaikki ei olisi jäänyt kesken kesällä 1988.

USA:ssa tilanne muuttui 80-luvun puolivälissä suuresti WWF:n ja JCP:n syödessä ja tuhotessa pienempiä promootioita. Brodyn läsnäolo nosti yleisömääriä kovasti toki pienissä indy-promootioissakin, mutta niillä palkoilla on silti rajansa. Hän paini entistä enemmän Puerto Ricossa WWC:ssa, jossa bookerina toimi painija Jose Gonzales, jonka kanssa välit kehittyivät yli kymmenen vuoden ajan tulehtuneiksi. 16.7.1988 ennen illan ottelua Gonzales pyysi Brodya suihkuhuoneen puolelle keskustelemaan asioista, veti puukon pyyhkeen alta ja murhasi Brodyn. Silminnäkijöille tuli kutsu tulla todistajiksi oikeuteen vasta oikeuskäsittelyn jälkeen. Sen ja Puerto Ricon oikeuslaitoksen ansiosta Gonzalesin teko todettiin itsepuolustukseksi eli Gonzales vapautettiin "syyttömänä". Ei asiasta enempää, koska joka toinen keskustelu Brodysta tuntuu eri foorumeilla ajautuvan tuohon aiheeseen, siitä puhuminen ei muuta mitään, tämän tekstin tarkoitus on puhua painijan urasta ja koska vihainen tai surullinen fiilis eivät tässä vaiheessa houkuttele.

Kuten sanoinkin, Brody on mielipiteitä jakava persoona. Olen yrittänyt löytää jotain logiikkaa syiden löytämiseksi. Kyse on Brodyn itsenäisestä luonteesta ja oman arvonsa ymmärtämisestä. Kaikkein yleisin kritiikki on se, että Brody ei luottanut promoottoreihin ja tykkäsi kusettaa heitä, minkä kautta myös fanit kärsivät. Vastaavasti useiden painijoiden promoottoreihin kohdistama kritiikki kertoo, että promoottorit ovat lähes kaikki pihejä, itsekkäitä ja painijoita kusettavia huijareita. En väitä kumpaakaan osapuolta toista enemmän syylliseksi tai syyttömäksi, mutta haistan tuosta jonkinlaisen syy-seuraus-suhteen. Esimerkiksi Verne Gagne oli katkera Brodyn käytöksestä häntä ja sen myötä faneja kohtaan Brodyn no-showatessa monesti, mutta se ei estänyt häntä valheellisesti mainostamasta Brodyn läsnäoloa tapahtumissa vielä sen jälkeenkin hän promootiosta jo lähti. Voiko tästä päätellä myös mistä ne paljon puhutut no-show't ovat voineet tulla? En rajoittuneen tietämykseni takia halua yleistää tai väittää mitään, mutta heitän ilmaan sen huomion, että harvoin painijat osaavat tulla tapahtumiin, jos heitä ei niihin pyydetä ja palkkaa luvata. Toisaalta Brody myös luotti joihinkin promoottoreihin ja arvosti heitä. He saattoivat olla harvassa, mutta joukkoon kuului ainakin St. Louisin Sam Muchnick, All Japanin Giant Baba, Houstonin Paul Boesch ja New Yorkin Vince McMahon Sr. Ei liene sattumaa, että nämä neljä olivat maailman arvostetuimpia promoottoreita siinä mielessä, että heitä pidettiin luotettavina, he maksoivat hyvin ja he kohtelivat painijoitaan hyvin. Joskus painijoiden tavoin myös promoottoreiden on ansaittava arvostuksensa.

Brodya kritisoivien joukosta yksi helposti havaittava ryhmä on se, joka ei ymmärrä tai halua ymmärtää kuin negatiivisen puolen. Tähän porukkaan kuuluu Bobby Heenan, joka ei tainnut edes lähes ollenkaan olla Brodyn kanssa samoissa promootioissa samoihin aikoihin, mutta luultavasti painoi mieleensä kaikki Brodyn kanssa huonoissa väleissä olleen Gorilla Monsoonin kertomat kauhutarinat. Heenan ei myöskään halunnut tajuta, että Brody oli samalla se syy miksi alemman cardin painijat saivat välillä edes sen makkaran leivän päälle. Kyseessä on siis vähän samankaltainen tapaus kuin välillä liikaa kritisoitu 80-luvun Hogan, jonka tapauksessa Heenan yllättäen ymmärtääkin kaiken mainiosti ja on valmis puolustelemaan Hogania aina kun saa tilaisuuden. Toisaalta melkein yhtä lailla Brodyn läheisetkin kai kaunistelevat totuutta eli en tarkoita, että vain kritiikki olisi epäreilua. Yksi selkeä ryhmä on kateellise, koska ihmiset ovat monesti kateellisia ja katkeria. Ikuiset midcardilaiset voivat valittaa Brodyn promoottorien silmille hyppivästä asenteesta miten paljon haluavat, mutta oikeasti lähes jokainen olisi tehnyt itsekin niin, jos olisi uskaltanut. Heitä harmittaa kun heillä ei itsellään ollut siihen varaa, koska he olisivat voineet saada potkut ja tuhota uransa. En heitä siitä tietysti syytä, koska itsekin varoisin sanomisiani. Brody taas olisi voinut joutua vaikka kaikkien jenkkipromoottorien mustalle listalle ja hänellä olisi silti ollut ikuinen työpaikka Japanissa. Kuitenkin ne samat Brodyn käyttäytymisestä itkeneet promoottorit bookkasivat häntä silti, koska hänen läsnäolonsa takasi hyvän yleisömäärän ja myös promoottorille itselleen hyvät rahat.

Melkein menin jo sivuraiteille, mutta näkökulmiin palatakseni tämän yksinkertaisen eri ryhmiin jaoittelun huonoksi toisaalta todistaa rehelliseltä kuulostavalla näkemyksellään ainakin Nick Bockwinkel, joka tosiaan pitää Brodya parhaimmillaan yhtenä hänen parhaista vastustajistaan, mutta ei teknisenä painijana pitänyt brawlaavan Brodyn kanssa painimisesta eikä pitänyt häntä luotettavana painijana, vaan kuulemma varoitti Vernen Gagnea, ettei tämä palkkaisi Brodya. Bockwinkelin näkemyksen järkevyydestä huolimatta häntäkään ei voi jaotella oikein tuollaisen 60-80-lukujen teknisten painijoiden ryhmän mielipiteen edustajaksi, koska vaikkapa Dory Funk Jr. veljensä Terryn mukaan tykkäsi valtavasti painia Brodya vastaan ja oli toki hyvissä väleissäkin. Tätä voisi jatkaa hyvin pitkäänkin, mutta punaista lankaa ei löytyisi. Brodylla oli esimerkiksi melko yllättäviä ystäviä kuten Dave Meltzer ja Lou Thesz, jonka näkemys hyvästä painista oli kaikkea muuta kuin se tyyli mitä Brody edusti. Monipuolisesti kaikenlaisia näkemyksiä kuulemalla kuitenkin vähitellen oppii tulkitsemaan sen totuuden, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin kun en ole Brodya tuntenut tai hänen aikanaan edes painista tai paljon muustakaan tiennyt. Koen, että osaan suhtautua Brodyn toimintaan puolueettomana ja myöntää, että hän varmasti ansaitsee suuren osan saamastaan kritiikistä. Samalla silti myönnän, että katson paljon läpi sormien, enkä yhtä mielelläni herätä kriittistä keskustelua kun kohteena olisi oma suosikkini. Mutta kai se on ymmärrettävää?

Pääsenpä vihdoin Brodyn viehätykseen, jonka pitäisi kai olla se olennaisin asia tekstissä. Pidän monenlaisista painijoista tyylistä ja koosta riippumatta, mutta listani muita painijoista katsoessa varmasti huomaa, että yleistetysti kovimpia mielestäni ovat keskimääräistä isokokoisemmat, aggressiivisiin ja tylyihin otteisiin kykenevät, äijämäiset, uskottavimmat, karismaattiset ja painitaitoiset painijat. Näitä ominaisuuksia Brody edustaa minulle täydellisesti. Hän oli 2-metrinen ja n. 130-kiloinen, hän ei säästellyt fyysisyyttään vaan tappeli tylysti tuli verta tai sitten ei, hänellä oli mielestäni yksi lajin historian parhaista lookeista, hän oli mainio mikissä sekä sitäkin karismaattisempi kehässä ja hän pystyi painimaan loistavasti aina kun halusi ja oli tarve. Esim. Stan Hansen ja Dick Murdoch ovat siinä mielessä samankaltaisia, mutta Brodyssa on silti joku vielä enemmän kiinnostava ominaisuus. En osaa ominaisuutta kuvailla mutta kai hänessä sitten noiden edellä mainittujen ominaisuuksia lisäksi yhdistyy se kiistellyn persoonan kiehtova mystisyys ja taito valloittaa huikealla persoonallaan katsojat, koko areenan ja saa sen vielä välittymään tv-katsojille.

Kaikkien mieleen Brody ei toki ole painijanakaan. Ymmärrän sen näkemyksen oikein hyvin kunhan he myöntävät Brodyn taidot. Kaikki eivät sitä muiden vahvasti kokemaa persoonaa rakasta tai painityylistä pidä. Ehkä Brody oli välillä vähän yksipuolinen kehässä. Hän oli aika puhtaasti brawler, mutta toisaalta hän oli siinä kenties paras ikinä. Hänestä kuitenkin oli monipuoliseksikin. Tänä päivänä muistetaan yhtä vahvasti veriset viisiminuuttiset Abdullah the Butcherin kanssa kuin teknisemmät 60-minuuttiset Flairin tai Inokin kanssa. Hänellä ei myöskään ollut tapana myydä hirveän innokkaasti, mikä herättää närää, mutta toisin kuin monet vastaavat painijat, Brody sentään osasi tehdä tärkeitä niistä hetkistä kun hän myi. Jotkut pitävät Brodyn heikkoutena myös sitä, että hänen oli kierrettävä promootiosta toiseen pitääkseen itsensä tuoreena. Kai se on heikkous, jos ei pysty viettämään promootiossa kauaa ilman, että yleisön innostus vähän hälvenee, mutta toisaalta lähes kukaan ei pysty kehumaan, että nousi suosituksi yhtä monessa paikassa yhtä nopeasti kuin Brody. Tästä johtuu osittain myös se, miksi Brodyn uralla mestaruudet eivät näytelleet isoa roolia. Harva promoottori luotti Brodyyn tarpeeksi antaakseen hänelle mestaruusvyön, mutta hänelle ei kannattanutkaan antaa sitä, koska hän ei viipynyt promootiossa pitkään ja etenkin koska hän oli jo itsessään tärkeämpi kuin mestaruus. Hän ei tarvinnut vyötä ollakseen promootion ykköspainija, ja samalla joku toinen pystyi olemaan mestari eli omalla tavallaan promootion ykkönen myös. Näin promootiolla oli kaksi yleisömagneettia kerralla.

Brodyn tapauksessa on luonnollista intoutua jossittelemaan. Hän oli vuonna 1988 uransa ehtoopuolella, mutta joistakin vaivoista huolimatta edessä olisi hyvin voinut olla vielä runsaasti painivuosia. Ymmärtääkseni hän olisi varmasti jatkanut vielä Japanissa kenties useita vuosia ja miksipä ei olisi. Japanin sijaan kaksi eniten jossitteluissa esiin nousevaa asiaa ovat kuitenkin mahdollinen käynti WWF:ssä ja ECW-ura. Kaikki merkit viittaavat, että ne olisivat olleet enemmän kuin mahdollisia. Hogan oli tuolloin uransa huipulla ja paini monia isoja heelejä vastaan voittaen tietysti. Vince McMahon tiesi, ettei voisi luottaa Brodyyn pitkällä tähtäimellä ja Brody tiesi, ettei hän tulisi viihtymään WWF:n tiukassa Hogan-painotteisessa ilmapiirissä kauaa. On kuitenkin yksi asia, joka Brodyn aiemmasta toiminnasta päättelemällä olisi varmasti saanut hänet pysymään tottelevaisena tarvittavan pitkään, ottamaan leg dropin vastaan ja häviämään Hoganille. Kyseessä on tietysti WrestleMania, mutta ei niinkään tapahtuma, vaan siitä saatava huikea rahasumma. Häviö Hoganille ei olisi heikentänyt uskottauutta Japanissakaan, koska Hogankin oli siellä hyvin suosittu. Brody oli myöskin niin suuri tähti USA:ssa, että WrestleMania olisi ollut ainoa oikea show ottelulle. ECW-ura olisi ollut erittäin mielenkiintoinen, koska ECW olisi ollut tyylinsä puolesta täydellinen paikka Brodylle. Ikää hänellä olisi ollut, mutta Terry Funkkin pärjäsi ECW:ssä vanhempana hyvin. Lisäksi Paul Heyman piti Brodysta valtavasti. Näitä vaihtoehtoja miettiessä tullaankin vähän harmittavaan asiaan. Kuinka moni tältä foorumilta tietää ennestään Brodyn paikan suurten tähtien joukossa tai ylipäänsä tietää häntä? En mitenkään kritisoi heitä, jotka eivät tiedä, vaan päivittelen taas nykyajan WWE-keskeisyyttä, joka jyllää lähes kaikkialla. Ei tule mieleen yhtään yleisesti legendaksi ymmärrettyä painijaa, joka ei olisi ikinä paininut 80-luvun alun jälkeisessä WWF:ssa, WCW:ssä tai ECW:ssä. Oikeasti niitä legendoja on paljon. Tästä samasta syystä Brodykaan ei tule ikinä saamaan ansaitsemaansa arvostusta. Mutta jos hän olisi vaikkapa käynyt painimassa sen ison WrestleMania-matsin ja paininut ECW:ssä, tilanne olisi varmasti ihan toinen. Jo pelkän ECW:n ansiosta Brody ehkä koettaisiin nykyään vähän samalla tavalla kuin Terry Funk. Ikinä ei tiedä mitä olisi käynyt, mutta paljon olisi ollut mahdollisuuksia.

Brodyn merkittävyyden arviointi on minulle aika vaikeaa, koska tässä tapauksessa auttaisi kovasti, jos olisi elänyt ja seurannut painia hänen aikanaan. Hän ei ollut mukana missään painimaailmaa merkittävästi muuttaneissa mullistuksissa. Hän kuitenkin vaikutti jo olemalla mitä oli ja menestymällä siten. Vaikutteita ottavat nuoremmat painijat tai urasta vasta haaveilevat. Esimerkiksi Mick Foley kertoo kirjassaan Brodyn olleen yksi hänen sankareistaan ja sen kyllä näkeekin Foleyn tyylissä. Brodyn vaikutuksesta muuhunkin 80-luvun nuorisoon kertoo Japanissa vuosisadan vaihteessa tehty kysely n. 500 painijalle. He äänestivät Brodyn kaikkien aikojen mahtavimmaksi gaijiniksi eli ulkomaalaiseksi painijaksi. Brodyn kuolemasta oli silloin kulut yli kymmenen vuotta, mutta luultavasti hän oli jättänyt näihin painijoihin lähtemättömän vaikutuksen heidän ollessaan lapsia ja nuoria. Näkyy Brodyn vaikutusta ihan vähän WWE:ssäkin. Undertaker oli varmasti oppinut nuorena Brodylta jotain ison miehen painityylistä. Samaa on kuulemma yritetty muillekin isoille painijoille näyttämällä heille Brodyn matseja ja käskemällä opiskella niitä. Tuloksista voidaan olla montaa mieltä. Oli miten oli, Brody oli yksi 80-luvun suurimmista kansainvälisistä tähdistä yhdessä ehkä Hoganin ja parin muun kanssa, vaikka ykköspaikka olisikin jo pahasti liioittelua. Hän oli yksi lajin historian parhaita ellei paras brawlaaja, mikä näkyy jo siinäkin, että hänet äänestettiin 80-luvulla hänen 8,5 painivuotensa aikana 7 kertaa maailman parhaaksi brawlaajaksi (nykyisin Bruiser Brody Memorial Award) Wrestling Observerin vuosittaisessa lukijaäänestyksessä. Hänessä oli monia puolia villistä painijasta arvonsa ymmärtäväksi älykkääksi bisnesmieheksi ja perhettään rakastavaksi isäksi. Rahan hankkiminen perheelle olikin luultavasti hänen uransa suurin päämäärä, kuten on useille painijoille. Hän kertoi ajattelevansa, että voi tulla eteen päivä, jolloin hän ei palaakaan työmatkaltaan, joten on hyvä varmistaa vaimon ja pojan pärjääminen. Ei sitä voi kuin arvostaa. Samalla hän viihdytti miljoonia katsojia uransa aikana ja nykyään myöskin minua näin jälkikäteen. Ei minulla edes olisi syytä jättää Bruiser Brodya sijalle kaksi, jos minulla ei ykkössijasta olisi niin vahvaa käsitystä.

Brodyn lähinnä villistä puolesta kannattaa katsoa vaikkapa tuo video: http://www.youtube.com/watch?v=PSnyc3AmsHI

Minä en ole paljoa tässä vaiheessa puhumaan, kun Brodylta en oikeastaan ole vielä lähes mitään nähnytkään, mutta senpä takia juuri tämä seikka tuli kohdalle.

"Goner" kirjoitti:
Kuinka moni tältä foorumilta tietää ennestään Brodyn paikan suurten tähtien joukossa tai ylipäänsä tietää häntä? En mitenkään kritisoi heitä, jotka eivät tiedä, vaan päivittelen taas nykyajan WWE-keskeisyyttä, joka jyllää lähes kaikkialla. Ei tule mieleen yhtään yleisesti legendaksi ymmärrettyä painijaa, joka ei olisi ikinä paininut 80-luvun alun jälkeisessä WWF:ssa, WCW:ssä tai ECW:ssä. Oikeasti niitä legendoja on paljon.

En voi laskea tätä meidän syyksemme. Ei ole meidän vikamme että näitä WWEn, ECWn tai WCWn ulkopuolisia legendoja on hyvin vaikeaa jäljittää, näistä kun löytyy muunmuassa huomattavasti vähemmän video/DVD julkaisuja, kun taas WWE pukkaa kokoajan ulos tulemaan omien legendojensa DVD:itä. Varmasti kirjapuolelta voi löytyä tietoa helpommin, mutta silti jättää varjoon monia tällaisia pieniä legendoja. Äläkä ota sanaa pieni legenda loukkaavasti, vaan sillä merkityksellä, etteivät ne ole nykyfaneille lähes mitään. Mutta hei, ottihan WWE Eddie Grahaminkin Hall of Fameen, ehkä tästä siirrytään kokoajan kansainvälisempään ja vapaapainin historiaa enemmän kartoittavaan muotoon.

Toki näitä pieniä legendoja on paljon, mutta sitten ruvetaan kartoittamaan niitä, jotka eivät olisi japanissa saaneet legendan arvoaan, ja jäisi jäljelle vain hyvin pieniä territorioita, jos ei ruveta kunnolla historiaa kaapimaan. Japani loi omat legendansa, ja on jokseenkin ymmärrettävää ettemme heitä niin hyvin tunne. Sinne juuri mahtuu nimiä kuten mainitsemasi Bruiser Brodyt, Stan Hansenit, Jumbo Tsurutat, Rikidozan, itse heittäisin Kenta Kobashin nimen, ehkä Kawada tai Misawakin. Toki muutamilla miehillä oli heistä uraa myös Amerikassa, mutta kyllä se suurin suosio ja mammona löytyi Japanista. Tiger Mask I on kanssa aina välillä mielessä kun mietitään Japanin alueen kovimpia miehiä.

Käteen jää kourallinen lähinnä NWA -piirisiä legendoja, ainakin minun kirjoilleni. Ehkä joku Magnum TA, heittäisit varmaan The Destroyerin mukaan, vaikka hänkin myös Japanissa suurempi vaikuttaja, ehkäpä Steve Williamsistakin voidaan jokseenkin puhua, hänellä kun WWE ja WCW ura olivat vähemmän merkittäviä, ja vaikka olikin Japanissa myöskin.

Itse en tuon enempää nimiä pystykkään mainitsemaan, kun otetaan huomioon vaikkapa Dusty Rhodesin vaikutus WWE:n saralla, vaikkei hän juurikaan mitään siellä saanut aikaan. Otetaan nyt vielä huomioon että tämä listaus tuli yleiseltä tietämykseltäni, enkä oikeasti pysty sanomaan lisäyksiä menemättä johonkin Copy-paste leikkeihin joidenkin Smark sivustojen kautta. Mielenkiintoista olisikin kuulla, että mitä itse mainitsisit mukaan?

Kuten jo tuossa edellisessäkin viestissäni sanoin (ja kuten Supermackin sanoi), niin Gonerin viestit ovat kyllä olleet yksi tämän listan suurimmista plussista, varsinkin kun kyse on näistä painijoista, joista itse en niin paljon tiedä :P Toki olin Brodysta kuullut ja tiesin myös osittain hänen historian, mutta mitään en (kai) ole häneltä nähnyt, ja muutenkin tiedot olivat joiltain osilta hyvin rajoittuneet, joten tuon viestin luki mielellään :)

E: Ja tottahan tuo on, että juuri noista legendoista, joilla ei esim. WWE-uraa tai vastaavaa ole ollut, on minunkin tietoni hyvin vähäiset. Supa aika hyvin sanoikin jo syyt, miksi noin on. Kyllähän nuo nimet nyt suurelta osin hyviäkin tuttuja ovat, mutta kuvamateriaalin näkeminen onkin selvästi hankalampaa.

Nyt sitten kuitenkin omaan viestiin

"Kenitys" kirjoitti:
Ehkä huomenna.

Ei ihan. Mutta lähellä. Saanpa tämän viimein omalta osalta päätökseen. En nyt tässä ala sen enempää tarinoimaan, koska aika paljon kaikki aatokset tästä koko jutusta kirjoitin jo tuohon ennen nimeä #2. Tosiaan, kyllä tästä paljon iloa/hyötyäkin oli, mutta loppujen lopuksi tämä olisi voinut toimia paljon paremminkin. Ehkä sitten vain ei näin suuri homma toimi täällä, vaikka kuinka yritettiin :D Ihan ylpeä kuitenkin sopii olla kun on sata pellepainijaa jonkinlaiseen suosikkijärjestykseen osannut laittaa ja sitten vielä postailla niistä samoista tyypeistä aika pitkiä viestejä tänne alueelle. Ehkä se kertoo siitä, että elämä on vähän liian tylsää, kun tämmöiseen on aikaa, mutta ei voi mitään :D Tähän on päädytty.

Jos jaksan, myöhemmin tulee vielä jotain lopetusviestiä tähän aiheeseen sitten aikanaan. Ja nyt asiaan.

Sijat 2-100

SIJA 1:

.....................
.


1. Rob Van Dam
Noniin, siinä se nyt sitten on. Listan viimeinen nimi. Reilu 11 kuukautta sen jälkeen, kun tätä listan tekemistä alettiin suunnitella, sain numero ykkösen julkaistua 'Alertiin. Melkein alusta asti olikin minulle selvää, että RVD tuo #1 tulee olemaan, vaikka jonkun aikaa aluksi mietinkin ykkössijan antamista Van Damin ja Helmsin välillä. Lopulta kuitenkin valinta kääntyi RVD:hen, ja nyt näin jälkikäteen ajateltuna, niin kyllä Van Dam on ehdottomasti se eniten markittamani painija. Ja on edelleenkin, vaikka RVD:tä ei ole taidettu nähdä missään promootiossa kunnolla sitten viime kesän (jos mukaan ei lasketa sitä yhtä esiintymistä Raw'n juhlashow'ssa). Toisaalta se on ehkä ihan hyväkin, koska Van Damin parhaat vuodet ovat varmasti jo takana päin. Mutta on se toisaalta silti harmi, jos RVD:tä ei enää painimassa tulla näkemään.

Mistäköhän sitä sitten alottaisi tässä? En nyt aio mitään kummempaa tarinaa RVD:stä kertoa, koska Van Dam on kuitenkin varmaan semmoinen painija, jonka uran (ainakin) pääpiirteet lähes kaikki tietävät. Varsinkin kun siihen nyt ei kauhean monia vaiheita kuulu. Alku-urastaanhan RVD tosiaan paini aika paljonkin japanissa (esim. AJPW:ssä) ja tuosta löytyy jonkun verran videomateriaalia aika helpostikin, esimerkiksi vaikka dailymotionista. Japanissa painimisen lisäksi uransa alkuvaiheissa RVD kävi myös painimassa lyhyesti WCW:ssä Robbie V:nä, mutta ura ei urjennut tuolla. Tämän jälkeen RVD kierteli vielä satunnaisesti USA:n indypromootioita, painien yhä myös Japanissa, kunnes viimein vuonna 1996 RVD teki uransa merkittävimpiä tekoja solmimalla sopimuksen Paul Heymanin kanssa. Heymanin johtamassa ECW:ssä RVD:stä sitten tulikin yksi promootion kulmakivistä, kuuluen niihin painijoihin, jotka eivät jättäneet ECW:tä ennen kuin vuonna 2001 oli pakko. Vaikka Van Damista todellakin tuli tähti ECW:ssä, painien aivan upeita otteluita ja ollen mukana monissa kovissa feudeissa (joista parhaiten tietenkin muistetaan Sabun kanssa koetut erinäiset vaiheet vuosien saatossa), ei hän koskaan voittanut World-mestaruutta ECW:ssä. Ei ennen kuin WWE sitten vuonna 2006 "herätti ECW:n uudestaan henkiin". TV-mestaruuden RVD kuitenkin voitti, ja juuri RVD:n ennätyspitkällä mestaruuskaudella olikin todella tärkeä osa ECW TV -mestaruuden historiassa. Tuolloin vyön arvo nousi todella paljon.

Kun ECW sitten ajautui konkurssiin, siirtyi RVD WWE:hen, jossa Van Damista myöskin tuli aika nopeasti fanien aika suurikin suosikki. Ei hän mikään #1 'Draw' koskaan ollut, mutta yleisö tuntui tykkäävän paljon Van Damin painityylistä. Sitä RVD esittelikin mahdollisuuksien mukaan WWE:ssä, kunnes vähitellen ikä alkoi tulla Robbiellakin vastaan.. Faktahan on se, ettei RVD enää esim. ECW-aikana ollut ollenkaan samanlaisessa kunnossa, missä oli vielä WWE:hen siirtyessään ollut. Silti hyviä otteluita Van Dam pystyi ottelemaan vielä WWE-uransa loppupuolellakin, ja minusta oli jotenkin äärimmäisen hienoa, kun vuonna 2006 RVD:lle annettiin edes vähäksi aikaa myös WWE-mestaruus. Kyllähän se oli tiedossa, että RVD ei olisi kantanut tuota vyötä kamalan pitkään, vaikkei olisikaan jäänyt kiinni huumeiden hallussapidosta, mutta silti tuo lyhytkin mestaruuskausi tuntui silti.. hyvältä. RVD ansaitsi sen, ja juuri tuommoisena välimestarina Van Dam myös toimi: yleisökin tuntui pitävän RVD:stä mestarina. Ja tuon mestaruusvoiton ansiosta RVD nousi WWE:n Triple Crown ja Grand Slam -mestareiden listaan, jota en olisi kyllä RVD:stä uskonut: olihan se selvää ettei Van Dam kuulunut bookingtiimin suurimpiin suosikkeihin.

No, tulihan siitä RVD:n urasta nyt sittenkin tarinoitua ehkä jopa turhankin paljon :P Kuten jo Helmsin esittelyssä sanoin, ovat listan kaksi kärkinimeä ne, joiden ansiosta aloin edes aktiivisesti seurata hikisten miesten hiplailua. Hurricane oli siihen osallisena enemmän silloin vuonna 2002, jolloin RVD:stä en muista oikeastaan paljonkaan mitään, mutta Van Dam oli sitten vuonna 2004 erittäin tärkeänä osana siinä, että yleensä edes päätin alkaa katsoa pellepainia uudestaan SubTV:ltä. Kuten olen jo monesti kertonut, pääsin wrestlingiin mukaan uudestaan 2004, kun kaverillani pelasimme HCTP:tä: peli oli hyvä ja jne. mutta jo hyvin nopeasti tuossa pelissä nousi suosikikseni juuri Rob Van Dam. En oikeastaan osaa edes sanoa, miksi juuri RVD:llä aloin pelaamaan lähes kaikki ottelut, mutta joku RVD:n hahmossa vain toimi.. Ehkä ne oli sitten ne hienot liikkeet. Ja pitkälti sen takia, että näkisin RVD:tä telkkarissa aloin sitten vuonna 2004 taas painia telkkaristakin tapittamaan.. Ja siitä se kaikki sitten lähti.

Myöhemmin sitten RVD:ssä minuun on eniten juuri iskenyt RVD:n painityyli, joka on sopivan lennokas, ja juuri se, kuinka notkea ja liikkuvainen Van Dam on. RVD kun ei kuitenkaan ihan siihen cruiserweight-painoluokkaan kuulu, ja hän silti pystyy liitelemään, lentelemään, pomppimaan, potkimaan ja kaikkea mahdollista äärimmäisen sulavasti. Kun painiin sitten aikanaan aloin myös netin kautta tutustua, tietenkin aloin myös katsoa paljon RVD:n ECW-aikaisia (ja myöhemmin sitten myös joitain Japanin) otteluita, ja kyllähän niistä monet aivan upeita olivat. ECW:ssä RVD oli kyllä loistava, ja myös WWE:ssä pidin hänestä erittäin paljon.. Loppuaikoihin asti, vaikka lopussa Van Dam tosiaan alkoikin kangistua. Monet sanovat, ettei RVD:stä voisi tehdä uskottavaa Main Eventeriä siksikään ettei tämän mikkityöskentely ole paljon mistään kotoisin. Kieltämättä on totta, ettei RVD kuulu mikkipuolella parhaimpiin painijoihin, ja joskus hänen promot ovat vähän tönkköjä, mutta toisaalta RVD on myös vuosien saatossa näyttänyt usein, että oikeanlaisissa promoissa hän toimii täydellisen hyvin ilman manageriakin, kyllä RVD senkin puolen ihan mukavasti yleensä taitaa. Ja voihan RVD tarpeen tullen tarvautua managerin, kuten Bill Alfonson ;), apuun.

Paljon enempää en RVD:stä kerrottavaa keksi, enkä sitä väkisin alakaan sepittämään. Tässä tuli kaikki tarpeellinen RVD:stä, ja siitä miksi juuri hän on minulle se #1. Se on ehkä tavallaan sen syytä, että jostain minulle edelleen hyvin mystisestä syystä RVD nousi minun HCTP-suosikikseni. Onko se naurettava syy? Ehkä, mutta tuskin RVD olisi listani ykkösenä tai edes koko listalla, jos minulla ei olisi muuta syytä markittaa häntä, koska muutama muu "HCTP-suosikkini" ei tältä listalta edes löydy. Joten loppujen lopuksi jotain videopeliä ei todellakaan voida pistää sen syyksi, että tänä päivänä markitan RVD:tä edelleen älyttömästi. Se ehkä oli kaiken lähtökohta, mutta ellei Van Damissa olisi niin monia miellyttäviä asioita, ei jollain SD!-sarjan pelillä varmasti enää olisi oikeastaan mitään painoarvoa. Mitä enemmän olen painia seurannt, sitä tärkeämmäksi osaksi RVD:n markittamisessa on juuri tullut hänen painityylinsä, loistavat ottelunsa, loistavat feudinsa, ja se yleinen RVD-mäisyys. Ja sen takia kaikkein eniten Van Damia markitan, joka minulle selvisi viimeistään viime talvena kun koin yhden suurimmista mark outeista ikinä, kun RVD teki sen yllätysesiintmisensä Raw'n juhlashow'ssa. Jep. Mr. Pay Per View, Whole F'n Show ja Mr. Monday/Tuesday/Thursday/Friday Night on ja tulee varmaan hyvin pitkään olemaan minun listallani kaikkein korkemmailla.

Tässä vielä koko listani:

KLIKKAAPPA NYTTEN!

Olisin voinut laittaa tekstiversionakin tähän loppuun (tyyliin Supermac), mutta en nyt onnistunut siinä. Tässä tämän projektin lopetus minun osaltani mahdollisesti oli, saatan nyt vielä jotain tähän Gonerin viestin jälkeen koittaa postailla kokonaiskommenttina :)

Katsokaa, yritän herättää keskustelua...

Okei, koko aihe paisui aluksi kuin pannukakku, mutta lysähti melko surullisesti loppua kohden. Ei minua haittaa että tässä meni koko vuosi, vaikka olisi se voitu nopeamminkin suorittaa läpi, muttakun se ei sitten herättänyt lähes ollenkaan keskustelua, ja se petti pahasti, että vain kolme on tasaisesti vetänyt hommaa tällä hetkellä loppuun. Kohta toivottavasti neljä josko enskakin vetäisi homman sitten nippuun ajallaan. Kapteeni Karisma taasen on jäänyt vähän pimentoon vaihteeksi. Mutta eikös tässä ollut alunperin lukuisia listaajia, joka huipentuu tähän neljään tyyppiin? Kukapa olisikaan arvannut ettei tämä sitten toiminutkaan täysin. Ei siinä, laadukasta tekstiä löytyi kyllä monilta, kiitos siitä.

Sanotaanko että veikkaamalla kärkisijoituksia olisin Kenityksen ja Supermacin kohdalla harrastanut lievää haku-ammuntaa. Jotain nimiä olisin voinut heittää, mutta siis nimet kuten Iron Sheik, Hurricane, Nova, Christian ei olisi oikein tulleet ainakaan mieleen ensimmöisenä. Toisaalta niiden veikkailuun olisi kai pitänyt tietää teistä jotain. Gonerin listalla oli muutamia varmoja tärppejä joiden läsnäolosta olin lähes varma.

Mutta Rob Van Dam ja Jeff Hardy? Okei, tämä on markituslista, jonka takia keskustelua on vaikeampi luoda, mutta silti. Itse en näe mitään näissä kahdessa miehessä, eivät omalle listalleni varmaan edes kuuluisi, tai ehkä kymmenen pohjimmaisen joukkoon korkeintaan. Sataa painijaa onkin paha listata. Kuitenkaan "Same old shit" RVD tai Jeff Harvey eivät todellakaan ole herättäneet mitään noin positiivista kuin todennäköisesti teille. Okei, RVDltä pitää mainita ihan kivat ECW-ajat, ja Jeffiltä sen, että mies toimii tietyissä stipulaatioissa ihan hyvin. Se ei kuitenkaan poista mielipiteestäni sitä faktaa, että tässä on minulle kaksi hyvin mitätöntä tai mitäänsanomatonta nimeä. Ei siinä, perustelut ymmärrän teidän osaltanne ihan hyvin, mutta sanotaanko etteivät he ihan mitään ykkösveikkauksiani olleet.

Ja Gonerin ykkönen on Ric Flair. Kukaan itseään kunnioittava painifani ei jättäisi Naitchia pois listastaan. Varmaa tietoa. Arvaaminen on turhaa.

"Supa" kirjoitti:

"Goner" kirjoitti:
Kuinka moni tältä foorumilta tietää ennestään Brodyn paikan suurten tähtien joukossa tai ylipäänsä tietää häntä? En mitenkään kritisoi heitä, jotka eivät tiedä, vaan päivittelen taas nykyajan WWE-keskeisyyttä, joka jyllää lähes kaikkialla. Ei tule mieleen yhtään yleisesti legendaksi ymmärrettyä painijaa, joka ei olisi ikinä paininut 80-luvun alun jälkeisessä WWF:ssa, WCW:ssä tai ECW:ssä. Oikeasti niitä legendoja on paljon.

En voi laskea tätä meidän syyksemme. Ei ole meidän vikamme että näitä WWEn, ECWn tai WCWn ulkopuolisia legendoja on hyvin vaikeaa jäljittää, näistä kun löytyy muunmuassa huomattavasti vähemmän video/DVD julkaisuja, kun taas WWE pukkaa kokoajan ulos tulemaan omien legendojensa DVD:itä.

En tietysti ole ketään syyttämässäkään. Syytän enemmänkin yleistä ajautumista WWE-keskeisyyteen ilmiönä, mikä taas on aika luonnollinen kehitys WWE:n ollessa se ainoa hyvin laajasti suosittu promootio. Ja tämä nykyinen tilanne on vain hyväksyttävä, koska sen takia stressaamalla ei voita mitään, vaan kärsii vain itse. Toki harmitella saa ja sitä välillä harrastankin. Muutosta laajassa mittakaavassa ei kuitenkaan tule ikinä tapahtumaan niin kauan kuin WWE on se ainoa ykkönen.

Sen sijaan ruohonjuuritasolla eli vaikkapa juuri yksittäisellä nettifoorumilla voi muutoksia tapahtua hiukan ja siksi teenkin sen eteen oman osani esimerkiksi uppimalla matseja tai jauhamalla vaikkapa tässä topicissa suosikeistani. Tuossa itsekseni kyselemällä kuinka tuttu Brody täällä on en suinkaan nostanut meteliä tyyliin "ettekö te tiedä" vaan enemmänkin haistelin tilannetta tällä foorumilla suhteessa tilanteeseen vähän kaikkialla. Toki toisinaan kyllä turhauttaa suomalaisilla foorumeillakin kun suurin osa rajoittaa seuraamistaan siihen WWE:hen, vaikka pienen tutustumisajan jälkeen moni voisi muunkinlaisesta painista nauttia yhtä paljon. Vähän kuin kuuntelisi poppia ja ensimmäisen kerran rockia kuullessaan se kuulostaisi oudolta, mutta pian siihen tottuisi ja oppisi pitämään. Minulle on kuitenkin ihan sama mistä kukakin pitää, eikä minulla ole mitään ketään sellaista vastaan, joka pitää vaikka vain WWE:stä ja se riittää hänelle. Hieno homma, jos niin on. Harmittelen asiaa vain vähän laajemmassa mittakaavassa.

Tuo heikompi saatavuus on ehdottomasti todella suuri ja ymmärrettävä syy tähän nykytilaan. Mutta en nää sitä syyksi internet-väen keskuudessa kuten täällä. Youtubessa on ihan valtavasti kaikkea saatavilla, sitä parempilaatuisena on lisäksi paljon ihan kaikkea saatavilla torrent-trackereilla (joita kuitenkin näköjään käytetään kun niin monet WWE-jaksoja lataavat) ja itsekin upin jotain. Esimerkiksi nimeltä mainitsemattomalla trackerilla etsin nyt juuri Brodyn matseja ja niitä oli saatavilla n. 15 (alunperin valitsin tosin ihan satunnaisesti painijan listastani ja etsin Dick Murdochin otteluita, joita kyllä varmaan oli saatavilla vielä reilusti Brodya enemmän, mutta en jaksanutkaan laskea kun hakutuloksiin tuli Trevor Murdochiakin). Silti harva lataa, vaikka saatavilla olisi enemmän kuin osaa toivoa. Edelleen, en kritisoi yhtään ketään vaan mietin vain syitä.

Mutta hei, ottihan WWE Eddie Grahaminkin Hall of Fameen, ehkä tästä siirrytään kokoajan kansainvälisempään ja vapaapainin historiaa enemmän kartoittavaan muotoon.

Toki WWE tekee myös ihan hyvää työtä tuossa asiassa. Eivät he edes tee paljoa väärin. Ehkä tietynlaista vääristelyä tapahtuu esimerkiksi dokumenteissa heidän haluamaansa suuntaan, vaikka ei tietysti aina tahallisesti. Esimerkiksi AWA-dokkarissa The Crusher mainittiin lähes vain ohimennen yhtenä muista, vaikka oikeasti hän oli 60-luvulta 80-luvulle AWA:ssa useimmiten suunnilleen se suurin tähti. Mutta en kuitenkaan odota WWE:ltä erityisen hienoja toimia, koska heidän tavoitteenaan on tehdä rahaa, joten hölmöä olisi odottaa tai vaatia maailmanparannusta. Ei muillakaan aloilla niin tapahdu tai vaadita.

Mielenkiintoista olisikin kuulla, että mitä itse mainitsisit mukaan?

En ajattele olevani hyvä vastaamaan tällaiseen kun yhtä lailla oma tietämyksenikin on rajoittunutta. Minulla on esimerkiksi surkea lucha libre -tuntemus, joten jos yrittäisin kattavaa listaa tehdä, tulisi siitä huono, koska meksikolaisia kuuluisi mukaan paljon enemmän kuin osaisin nimetä. Mutta jos muutamia nimiä vaikkapa 70-luvulta 80-luvun loppuun heittelen ilmoille. Sitä aiemmin vaikuttaneilta on jo paljon vähemmän videomateriaalia saatavilla, joten en oleta lähes kenenkään tutustuneen ja itsekin tiedän hyvin hyvin vähän. 90-luvun alun jälkeen ei sitten ollutkaan tuntemattomampia promootoita, joissa olisi ollut isoja jenkkinimiä "piilossa". Ja siis käsitin, että haet lähinnä nyky-yleisölle tuntemattomia USA:ssa menestyneitä painijoita.

The Sheik oli 60- ja 70-luvuilla maailmanlaajuisesti suurimpia tähtiä. Ihan oikeaa järjestystä on tietysti mahdoton määrittää, mutta olemassa olevista arkistoista tehdyn tutkimuksen perusteella Sheik oli 70-luvulla Bruno Sammartinon ohella vuosikymmenen suurin draw kun otetaan huomioon vain yli 10 000 katsojan show't. Sheik ei tietysti enää ole niin tuntematon kun WWE:n hall of fameenkin valittiin, mutta hänen menestys saattoi jäädä epäselväksi. The Crusherin mainitsinkin jo ja hänen toverinsa Dick the Bruiser oli myös suuri tähti vieläpä useammassa paikassa. Ray Stevensiä hyvin monet sanovat yhdeksi parhaista, mutta etenkin hänen uran parhailta vuosilta on toki olemassa hyvin vähän materiaalia eli nykyfanin on ihan mahdotonta edes tierää kuinka paljon pitäisi arvostaa. Nick Bockwinkelin nimi kenties tiedetään, mutta suurin osa katsoisi todennäköisemmin vaikka jonkun Brutus Beefcaken matsin, jos heistä pitäisi toinen valita. Dory Funk Jr. tiedetään, mutta enemmänkin Terryn kautta, vaikka Dory itsekin oli esimerkiksi NWA:n mestarina veljeään suurempi menestys. Johnny Valentine oli suuri ja merkittävä tähti monessa paikassa, mutta lento-onnettomuus katkaisi uran juuri 1975, jonka jälkeen vasta alkaa olla Mid-Atlanticilta enemmän materiaalia, eli hänenkin ottelut ovat toki harvassa. Tässä vain joitakin tähtiä, ja jos lueteltaisiin erittäin hyvinä pidettyjä painijoita, minkä kai painifaneja pitäisi kiinnostaa enemmän, oltaisiin tietysti hyvin suurissa luvuissa ja matseja olisi paljon saatavillakin.

-----------------------------------------------------------------------------------

Niin sanonpa vielä erikseen jotain tästä koko projektista. Toki tarkoitus oli olla tämän kanssa paljon nopeampi ja pahoittelen, jos jotain ahdisti hidas eteneminen. Mutta koska jo alkupuolella oli selvää, että tämä ei tule ulkopuolisten kommentteja hirveästi keräämään, en kokenut velvollisuudekseni olla kovin aktiivinen. Lisäksi kun kukaan muukaan ei pitänyt kiirettä, ei ollut tarvetta pitää vauhtia ettei jää jälkeen. Siispä annoin homman edetä rauhallisesti postaamalla silloin kuin huvitti. Sen verran puolustelen itseäni, että sadasta painijasta kirjoittaminen on hirveä homma, enkä tarkoita tekstin määrää vaan sisältöä. Kun tarkoitus on perustella, että miksi joku ansaitsee sijoituksensa, pitää perusteluiden tietysti olla erilaisia, jotta niitä pystyy vertaamaan. En halunnut kirjoittaa 50 painijalle perusteluksi vain, että "oli hyvä kehässä ja mikissä", vaikka se olisikin ollut totta. Kun on yrittänyt kymmenien painijoiden perusteluissa sanoa edes jotain erilaista, alkaa homma käydä hankalammaksi ja sitä myöten tylsemmäksi. Enkä vieläkään ole sitä mieltä, että sadan painijan lista olisi ollut liian iso. Se oli sopiva tällaiselle vähemmän vakavalle projektille, mutta ei olisi pitänyt kirjoittaa jo alussa niin pitkästi. Olisi ollut lopussa enemmän sanottavaa jäljellä ja kun alussa jo tekstit olisivat olleet lyhyitä, lopussa olisi voinut huoletta kirjoittaa kohtuullisen mittaisia perusteluita aivan liian pitkien sijaan. Se olisi nopeuttanut ainakin omalla kohdallani toimintaa kovasti. Lisäksi tuossa loppukevään aikana oli sen verran stressaamista kouluhommien takia, että olisin tuntenut syyllisyyttä, jos olisin kirjoittanut näitä tekstejä koulutekstien sijaan. Lopulta kävi niin että en hirveästi kirjoitellut kumpiakaan eli meni kaikin puolin pieleen.

Olen silti hyvin tyytyväinen tähän koko juttuun. Itseäni kiinnostaa paljon muiden suosikit oli kyse sitten painijoista, otteluista tai mistä tahansa. Tai ainakin sellaisten, jotka ovat postaajina sen verran tuttuja, että heidän mielipiteensä olen oppinut kiinnostuksen arvoisiksi. Heitä oli onneksi mukana tässä. Vaikka kuinka paljon lukisi heidän viestejään tai keskustelisikin painista, niin silti on vaikea hahmottaa kunnolla toisen suosikkeja kattavasti. Itsekin saatan hehkuttaa välillä vaikka ketä, mutta en erikseen mainitse kaikkia painijoita, joita pidän silti viihdyttävämpinä. Joitain suosikkejani en taas välttämättä ole koskaan muistanut ylistää. Nyt näen muilla kärkipäässä monia painijoita, joiden korkeat sijoitukset olivat yllättäviä. Ne yllätykset ovat mukavia. Tämän projektin ansiosta osaan huudella vaikkapa Kenityksen suuntaan, jos satun näkemään jonkun mahtavan Jesse Venturan matsin (jota ei tapahdu koskaan, jos mukana ei ole Adrian Adonista), jota hän ei välttämättä ole nähnyt. Samalla myös tiedän kenen puoleen kääntyä, jos tunnen tarvetta haukkua Muhammad Hassania tylsäksi.

"Goner" kirjoitti:
Toki toisinaan kyllä turhauttaa suomalaisilla foorumeillakin kun suurin osa rajoittaa seuraamistaan siihen WWE:hen, vaikka pienen tutustumisajan jälkeen moni voisi muunkinlaisesta painista nauttia yhtä paljon. Vähän kuin kuuntelisi poppia ja ensimmäisen kerran rockia kuullessaan se kuulostaisi oudolta, mutta pian siihen tottuisi ja oppisi pitämään.

Tietysti vannoutuneena muiden promootioiden ja aikakausien seuraajana käytät tuollaista vertausta, mutta entäs ne muut 95%, jotka vannovat vain sen WWE:n nimeen. Käyttäisin tämän enemmistön osalta toisenlaista musiikkivertausta; Vähän sama kuin kuuntelisi perus-radiorockia, mutta kun ensimmäisen kerran kuulee jonkun tuntemattoman death metal bändin jyräämistä ja huutamista, sitä joko jää koukkuun, tai sitten palaa heti takaisin sitten tuttuun ja turvalliseen, mistä aina on pitänyt.

Sori en ehdi kommentoimaan muuten viestiä, kun pitää mennä just töihin. Hyvä kuitenkin, että tästä aiheesta nyt vihdoin saadaan jotain keskustelua aikaan, kun varsinaisen lista, kuten heti alussa tiesinkin, jäi parin tyypin insiderilistaukseksi, vailla varsinaista keskustelua. Ei sillä, hienot listat te väsäsitte, ketkä jaksoitte vetää homman loppuun.

"Jack DiBiase" kirjoitti:

"Goner" kirjoitti:
Toki toisinaan kyllä turhauttaa suomalaisilla foorumeillakin kun suurin osa rajoittaa seuraamistaan siihen WWE:hen, vaikka pienen tutustumisajan jälkeen moni voisi muunkinlaisesta painista nauttia yhtä paljon. Vähän kuin kuuntelisi poppia ja ensimmäisen kerran rockia kuullessaan se kuulostaisi oudolta, mutta pian siihen tottuisi ja oppisi pitämään.

Tietysti vannoutuneena muiden promootioiden ja aikakausien seuraajana käytät tuollaista vertausta, mutta entäs ne muut 95%, jotka vannovat vain sen WWE:n nimeen. Käyttäisin tämän enemmistön osalta toisenlaista musiikkivertausta; Vähän sama kuin kuuntelisi perus-radiorockia, mutta kun ensimmäisen kerran kuulee jonkun tuntemattoman death metal bändin jyräämistä ja huutamista, sitä joko jää koukkuun, tai sitten palaa heti takaisin sitten tuttuun ja turvalliseen, mistä aina on pitänyt.

Aivan totta kyllä tuo, että ihan mahdollisesti mikään vaihtoehto ei ole useimpia varten. Ei se muunlaisesta painista pitäminen ole mikään itsestäänselvyys etenkin kun WWE-paini show'na on useimmille ollut se, mikä on houkutellut lajin pariin. Ja onhan WWE-paini nykyaikana se eniten muunkin viihteen kanssa linjassa oleva tyyli eli helpoiten vaikka hollywood-leffojen, MTV-musiikin ja toimintapelien jatkoksi sopiva yksi viihteen muoto, sen sijaan että noiden jatkona olisikin ärjymässä joukko rumia karvaisia miehiä viidensadan katsojan edessä heikossa valaistuksessa ilman efektejä. Tosin onhan Beatles nykyäänkin yksi pidetyimmistä bändeistä ja sopii ihan hyvin vaikkapa Metallica-faneillekin, vaikka ei nykymittapuulla ollut yhtä mahtipontinen tai spektaakkelimainen.

Death metal -vertauksesi on vähän liian raju kun death metal on kuitenkin vain aika rajalliselle joukolle sopiva. Toki WWE:n ulkopuolinen paini on nykyään myös rajalliselle joukolle sopiva, mutta se on kenties ollut kaikkialla tai on nykyäänkin jossain päin se kaikille painifaneille vauvasta vaariin sopiva tyyli. Oma rock-vertaukseni oli kyllä joka tapauksessa huono. Ihan niin helppo tai luonnollinen ei siirtyminen WWE:stä muuallekin ole. En kyllä nyt mitään sopivaa musiikkivertausta siihen keksi, vaikka yleensä musiikkia voi kehityksen, erilaisten tyylien, trendien, alueellisten erojen ja monien muidenkin asioiden takia mielestäni aika hyvin käyttää vertauksissa painimaailmaan.

EDIT: Sen verran vielä korjaan tai tarkennan sanomisiani, että vaikka edellisessä viestissäni mainitsin, että WWE:n ulkopuolista painia on hirveästi saatavilla, se pätee kunnolla vain menneeseen painiin. Vaikkapa tämän vuoden puolella käytyjä tapahtumia on jo paljon vähemmän ja muiden promootioiden seuraaminen reaaliajassa on kyllä hankalaa. Suunnilleen reaaliajassa seuratessa paini toimiikin paremmin ja on hyvin luonnollista haluta seurata painia siten. Mutta toisaalta en ehdottelekaan WWE:lle korvaajaa, vaan vaihtoehtoja rinnalle.

"Supa" kirjoitti:
Mutta Rob Van Dam ja Jeff Hardy? Okei, tämä on markituslista, jonka takia keskustelua on vaikeampi luoda, mutta silti. Itse en näe mitään näissä kahdessa miehessä, eivät omalle listalleni varmaan edes kuuluisi, tai ehkä kymmenen pohjimmaisen joukkoon korkeintaan. Sataa painijaa onkin paha listata. Kuitenkaan "Same old shit" RVD tai Jeff Harvey eivät todellakaan ole herättäneet mitään noin positiivista kuin todennäköisesti teille. Okei, RVDltä pitää mainita ihan kivat ECW-ajat, ja Jeffiltä sen, että mies toimii tietyissä stipulaatioissa ihan hyvin. Se ei kuitenkaan poista mielipiteestäni sitä faktaa, että tässä on minulle kaksi hyvin mitätöntä tai mitäänsanomatonta nimeä. Ei siinä, perustelut ymmärrän teidän osaltanne ihan hyvin, mutta sanotaanko etteivät he ihan mitään ykkösveikkauksiani olleet.

Niin juuri, markituslista. Tiedän kyllä, että kun sanotaan että kuitenkin aika huikeiden (omakehu haisee myös, tiedän, vaikkei se pointti tässä ollutkaan :D) listojen päätösnimet ovat Rob Van Dam ja Jeff Hardy, niin onhan se tavallaan jonkinsortin antikliimaksi. Mutta silti, kun puhutaan juuri niistä markituksista, ja niihin nyt ihminen ei kauheasti voi vaikuttaa. Jokaisella on tietenkit omat syynsä, miksi pitää tietyistä painijoista, ja monestihan ne pohjautuvat pääasiassa mikki- ja painitaitoihin, mutta silti siinä on AINA jotain muuta. Koska jos painijoista pitäminen pelkästään pohjautuisi noihin asioihin, niin listat olisivat aika samankaltaisia. Toki ei ole mitään yhtä ja oikeaa faktaa siitäkään, ketkä ovat ne parhaat mikissä ja ketkä parhaat kehässä (esim. nyt vaikka Chris Hero, jota toiset sanovat yhdeksi tämän päivän parhaista indypainijoista ja toiset taas äärimmäisen surkeaks) ja ketkä parhaita kun nämä kaksi yhdistetään. Mutta silti listat olisivat luultavasti enemmän samankaltaiset. Minulla tosiaan RVD:hen ja Hurricane Helmsiin liittyvät juuri ne, että pienenä markkina kun painia aloin katsomaan, olivat nämä kaksi ne suurinta nimeä, jonka takia edes jaksoin tätä ruveta enemmän katsomaan. Ja sen takia heistä olen aina pitänyt niin paljon. Ja siksi he ovat listani kärjessä.

Jos minun pitäisi listata jotain mielestäni PARHAITA painijoita (kuinka usein olenkin saanut kommenttia siitä, että joku on vieläkin erehtynyt luulemaan, että listaan tässä mielestäni kaikkien aikojen parhaat painijat), niin lista tietenkin olisi ihan erilainen. Ei siellä kärjessä olisi RVD. Toisaalta minusta taas ei olisi rehellisesti sanottuna tekemään sitä listaa, koska olen nähnyt liian vähän siltikin painia tehdäkseni semmoisen listan. Ja kun puhutaan markituslistasta, ei mielestäni Hardy ja RVD ole mikään antikliimaksi.. Se on vain huikean listan huikea päätös. Markituslista kun on kuitenkin täysin tunteisiin pohjautuva, ja tunteilleen siitä ketä markittaa ei kukaan kamalasti voi. Ja sen takia Hardy on mielestäni aivan yhtä loistava listan päätös kuin vaikkapa Ric Flair (jos nyt Gonerin lista Flairiin päättyy).

Tiedän, ettet yrittänyt nyt mitenkään mollata valintojamme ja juuri yrittää herättää sitä keskustelua (jota kieltämättä markituslistoista on tavallaan vaikea herättää, tiedän), ja viestini oli ehkä turhankin kielteissävytteinen. Kunhan vain puolustelin vielä yleisesti koko markituslistan ideaa, se ei ollut tarkoitettu hyökkäyksenä Supaa kohtaan :P

Ja mitä RVD:hen tulee.. Ehkä mies viime vuosina oli "Same Old Shit", mutta fakta on se, että aikaisemmin urallaan RVD ei kyllä ollut niitä paria juttua toistava tyyppi. Ikä vain tulee kaikilla vastaan. Ja olihan se ECW-ura RVD:n parasta aikaa, niitä kulta-aikoja tuskin kukaan kamalan huonoiksi voi sanoa. Ei painin parasta antia, mutta aivan tajuttoman viihdyttävää silti. Ja itse pidän paljon myös monista RVD:n WWE-uran vaiheista, vaikka silloin sitten alkoikin tulla sitä SOSmaisuutta jatkuvasti enemmän.

"Supa" kirjoitti:
Mutta eikös tässä ollut alunperin lukuisia listaajia, joka huipentuu tähän neljään tyyppiin?

Niin niistä alunperin mukana olleista.. Jack DiBiase (0 nimeä), Papashango (40 nimeä), Risbe (50 nimeä), Captain Charisma (70 nimeä), enska (73 nimeä), Goner (varmankin se 100 nimeä :P), Supermac (100 nimeä) ja allekirjoittanut. Toiset pääsivät pidemmälle ja toiset lyhyemmälle, mutta ainakin kolme nyt loppuun asti taivalsi :D Ja ehkä siitäkin pitää sitten tyytyväinen olla, olihan tämä aikamoinen urakka.

"Goner" kirjoitti:
Tämän projektin ansiosta osaan huudella vaikkapa Kenityksen suuntaan, jos satun näkemään jonkun mahtavan Jesse Venturan matsin (jota ei tapahdu koskaan, jos mukana ei ole Adrian Adonista), jota hän ei välttämättä ole nähnyt. Samalla myös tiedän kenen puoleen kääntyä, jos tunnen tarvetta haukkua Muhammad Hassania tylsäksi. :mrgreen:

Mahtavan Jesse Venturan matsin? :D Jaa.. Ja jotkut ovatkin tajunneet tuon Hassan-idean jo varsin hienosti.. Samaa on saanut kuulla esim. Helmsistä :D Vapaasti vain joukkon tummaan mukaan. Mutta siis, olen ylläolevasta täysin samaa mieltä Gonerin kanssa (avartaa todella paljon juuri muiden suosikkeja tämmöinen jne.) ja muutenkin aika pitkälti.. Ei tämä 100 nimeä liian iso projekti ollut, varsinkin kun ei nyt liian vakavasti tai hiki hatussa oltu tämän kanssa. 100 nimeä kuulostaa nii mahtipontiselta, että pitihän se toteuttaa. Ja listan vauhtia tosiaan varmaan hidasti se kommenttien vähäisyyskin, ei sitä keskustelua sittenkään tullut. Harmi. Mutta en minä tätä silti varsinaisesti miksikään insider-jutuksi sanoisi. Kommentointi oli ihan vapaata ja alussa jopa yritettiin herättääkin keskustalua, muut eivät vain innostuneet :D Hyvä että sitä tulee edes nyt.

Ehkä jotain, mihin piti sanoa, jäi välistä, mutta ehtiihän sitä toisen kerran vielä jatkaa.. Siitä piti vielä ainakin sanoa, että nimenomaan nykyajassa muun kuin WWE-materiaalin (varsinkin jos mennään TNA:n ja ROH:nkin ulkopuolelle) alkaa ollakin usein aikamoisen vaikeaa, joten silloin itse olen luovuttanutkin sen reaaliaikaisidean ja katsonut siinä sivussa aina muitakin, kun on ehtinyt. Harmi vain, että ROH:nkin osalla tuntuu usein käyvän näin, vaikka sieltä show'ita aika hyvin julkaistaankin. Ja vanhemman ei WWE-materiaalin kanssa taas saattaa olla enemmän ongelmana se materiaalin etsimisen aloittaminen. Toki vanhempaa tavaraa löytyykin aika huonosti, mutta vielä vähän uudempaakin varmasti löytyykin, ainakin jos osaa hakea :P Itselläkin vain sitten on juuri se ongelma, että kiinnostaako tarpeeksi aina hakea. Välillä kiinnostaakin, mutta usein taas.. Tuntuu jotenkin loppujen lopuksi kuitenkin liian hankalalta.

Itse vihaan Jeff Hadrya ihmisenä, annettu jo niin monta kertaa mahdollisuuksia ja aina hän pettää lupauksensa. Eka huumeita, ja huumeita ja sen jälkeen steroideja. Hän on juuri sellanen perus teinien kaataja.

WWE:ssä kun ei ole oikein highflyereitä enään niin, Jeff Hardystä on ns väkisin tehty sellanen. Joo, kieltämättä se bumbbi Randyn päälle oli siisti, mutta ei sytytä niin ei. Mikkitaidot kuraa, karismaa ei ole kuin teini tytöille jaettavana (Antti Tuiskullakaan ei ole karismaa, mutta tytöt pyörtyilevät kun Tuisku tulee lavalle). Ok painitaidot, mutta single matsit on aika perseestä.

Johny Nitro [?] vastaan oteltu tlc oli viimevuonna kyllä ihan neljän tähden matsi, mutta ei singlenä toimi paitsi tlc:ssä. MAtt Hardy on mielestäny jäänyt veljensä varjoon ja on aliarvostettu.

"aLoe" kirjoitti:
Itse vihaan Jeff Hadrya ihmisenä, annettu jo niin monta kertaa mahdollisuuksia ja aina hän pettää lupauksensa. Eka huumeita, ja huumeita ja sen jälkeen steroideja. Hän on juuri sellanen perus teinien kaataja.

WWE:ssä kun ei ole oikein highflyereitä enään niin, Jeff Hardystä on ns väkisin tehty sellanen. Joo, kieltämättä se bumbbi Randyn päälle oli siisti, mutta ei sytytä niin ei. Mikkitaidot kuraa, karismaa ei ole kuin teini tytöille jaettavana (Antti Tuiskullakaan ei ole karismaa, mutta tytöt pyörtyilevät kun Tuisku tulee lavalle). Ok painitaidot, mutta single matsit on aika perseestä.

Johny Nitro [?] vastaan oteltu tlc oli viimevuonna kyllä ihan neljän tähden matsi, mutta ei singlenä toimi paitsi tlc:ssä. MAtt Hardy on mielestäny jäänyt veljensä varjoon ja on aliarvostettu.

Kiitos avautumisestasi, mutta muutamaa asiaa en kyllä oikein ymmärtänyt. Miten "teinien kaataminen" liittyy tähän mitenkään? Miten Hardysta on ns. väksin tehty highflyer, kun hän on nykyään sitä paljon vähemmän kuin aikaisemmin? Miten Hardy voi toimia singlena vain TLC-otteluissa, kun ei hän ole yhtään sellaista singlena paininut? Ja tuota typojen määrääkään en oikein ymmärrä, mutta ei siitä sen enempää.

"aLoe" kirjoitti:
Mikkitaidot kuraa, karismaa ei ole kuin teini tytöille jaettavana (Antti Tuiskullakaan ei ole karismaa, mutta tytöt pyörtyilevät kun Tuisku tulee lavalle).

Karisma on aika laaja ja avoin käsite. Vaikken Tuiskusta pidäkkään, en todellakaan, näen hänet silti ihan suht.koht. karismaisena miehenä, koska eihän ne "teinitytötkään" ilman karismaa (ja hyvää ulkonäköä) kaadu. Jeff Hardyllä on myös juuri sitä karismaa, ja hänen kehätyöskentelynsä vetää yleisön jaloilleen tai ainakin mylvimään, ja eikös tuo ole kehäkarismaa?

Tietysti jokainen määrittelee itse termit eri tavalla, ja joku Riven totta kai tulee pian haukkumaan minut kun sanoin Jeff Hardyn kehäkarisman olevan hyvä, mutta minä olen sitä mieltä, että selvästi ei ole olemassa sitä yhtä oikeaa määritettä taidoista, karismasta yms. joka olisi SE oikea.

"aLoe" kirjoitti:
Itse vihaan Jeff Hadrya ihmisenä, annettu jo niin monta kertaa mahdollisuuksia ja aina hän pettää lupauksensa. Eka huumeita, ja huumeita ja sen jälkeen steroideja. Hän on juuri sellanen perus teinien kaataja.

Ei jumalauta tuo tyhmyytesi on jotain niin käsittämötöntä ettei sitä voi oikeasti käsittää. Näin käsittämätöntä paskaa ei olla täällä taas vähään aikaan suollettu, ja se on jo kohtalaisen paljon sanottu.

Miten voit sanoa, että vihaat Jeff Hardya ihmisenä? Tunnetko hänet henkilökohtaisesti hyvin? Miten voit tietää mitä Jeff Hardy on todellisuudessa tehnyt?
Teinienkaataja, mitä helvettiä? Missä välissä hän on teinejä kaatanut? Toki kun väität tuntevasti hänet hyvin, niin sinullahan on varmasti jotain tietoa tästä?

WWE:ssä kun ei ole oikein highflyereitä enään niin, Jeff Hardystä on ns väkisin tehty sellanen. Joo, kieltämättä se bumbbi Randyn päälle oli siisti, mutta ei sytytä niin ei. Mikkitaidot kuraa, karismaa ei ole kuin teini tytöille jaettavana (Antti Tuiskullakaan ei ole karismaa, mutta tytöt pyörtyilevät kun Tuisku tulee lavalle). Ok painitaidot, mutta single matsit on aika perseestä.

Mitä helvettiä jälleen? Miten niin Hardystä on väkisin tehty highflyer? Hänhän on aina ollut sellainen, ja kuten Supermac totesi, sitäkin puolta on vähennetty.
Sitten vielä myönnät, että bumppi oli mielestäsi siisti, mutta kun kyseessä on Jeff Hardy, mies jota vihaat suuresti ihmisenä, niin se bumppihan on auttamatta huono.
Mikäs vika sitten hänen mikkitaidoissaan on? Ei ehkä ole mikään WWE:n taitavin kaveri mikissä, mutta kyllä hän silti on ihan kelvollinen. Ja ei ole karismaa? Karismakin on niin laaja käsite, että voisitko perustella vähän paremmin? "Se on mun mielipide" ei kelpaa, eikä myöskään se että vihaat häntä ihmisenä.

Johny Nitro [?] vastaan oteltu tlc oli viimevuonna kyllä ihan neljän tähden matsi, mutta ei singlenä toimi paitsi tlc:ssä. MAtt Hardy on mielestäny jäänyt veljensä varjoon ja on aliarvostettu.

Kyllä se Hardy toimii single-otteluissa ihan hyvin, mutta tietysti jos tämä muistikuvasi on jostakin vuodelta 2002 niin eihän siinä mitään.

Ja Matt Hardy on kyllä aliarvostettu, mutta täytyy myöntää, ettei Matt ole niin värikäs hahmo kuin veljensä. Valitettavasti.

"DeadManWalking" kirjoitti:
Ja Matt Hardy on kyllä aliarvostettu, mutta täytyy myöntää, ettei Matt ole niin värikäs hahmo kuin veljensä. Valitettavasti.

WWE:n bookingtiimissä ehkä aliarvostettu. IWC:ssä yliarvostettu. Vaikka ei siinä mitään, kyllä minäkin Mattista paljon pidän (#62), mutta välillä tuntuu, että Mattin aliarvostamisesta jaksetaan jauhaa liikaakin. En vain oikein jaksa uskoa, että Matt sittenkään toimisi ainakaan päämestarina, päämestaruuskuvioissa väliaikaisesti kyllä saattaisi toimia, kuten veljensäkin. En minä Jeffiäkään osaa päämestarina nähdä, mutta Jeff nyt ei ole aliarvostettu sen enempää WWE:n bookingtiimissä kuin IWC:ssä (ainakaan enää, lukuunottamatta niitä jotka ovat jämähtäneet sinne 2000-luvun alkupuoliskolle) :P Ja nämä "arvostamis"jutut nyt yleensäkin aina on hankalohkoja, mutta piti nyt tulla silti näppistä kuluttamaan.

E: Ja mitä tulee aLoen viestiin, niin kyllä oli tosiaankin varsin mielenkiintoinen viesti. Ketään ei tietenkään voi kenestäkään pakottaa pitämään, mutta nuo perustelut eivät ainakaan itseäni vakuuttaneet pätkääkään. Varsinkin kun puhutaan juuri jostain painijan arvostamisesta "ihmisenä", vaikka tuskin kovin moni täältä mitään jenkkipainijoita niin hyvin tuntee että voi tuommoista sanoa. Tosin, aika paljon muutakin aina painifoorumeilla sanotaan tietämättä välttämättä faktoja, että..

Ja muutenkin koko viesti tuntui tosiaankin ontuvalta, mutta aika lailla kaiken tuossa jo aikaisemmin Supermac ja DMW sanoivatkin :P

Samantien kun sanoo oman mielipiteensä tulee hirveä vyöry siitä kuinka tyhmä olen tai kuinka perseestä olen etc. Tämä on foorumi täällä saa esittää omia mielipiteitään? Mutta ei oikein innosta enää sanoa mitään eriävää kenenkään kanssa kun heti tulee paskaa niskaan.

Pakko kai se on sitten mennä valtavirran mukaan.

Joo, kieltämättä vihaa sana oli liian yliampuva, mutta itse en tykkää siitä, että
petetään lupaukset. Ja en ole koskaan väittänyt, että olisin tuntenut hänet tai mitään. Teinejen kaadolla tarkoitan, sitä että kaikki tytöt kirkuvat kun Jeff Hardy tulee rampille. Minun mielestäni karisma on sitä, että on hyvät mikkitaidoit, yleisö on mukana otteluissa ja painitaidotkin olisi hyvä olla hyvät.

Aivan sama, en jaksa enää kirjoittaa kun kaikki mielipiteeni mitä kirjoitan, ovat auttamatta kaikki paskaa.

"aLoe" kirjoitti:
Aivan sama, en jaksa enää kirjoittaa kun kaikki mielipiteeni mitä kirjoitan, ovat auttamatta kaikki paskaa.

Hyvä kun sinäkin tämän viimeinkin käsität.

Lähinnä tässä on ollut se, että miten sinä olet asiasi esittänyt. Toisekseen, kun olet puhunut hyvin paljon paskaa noissa viesteissäsi, niin ei kannata sitten ihmetellä sitä, että tulee hieman palautetta siitä.

"aLoe" kirjoitti:
Minun mielestäni karisma on sitä, että on hyvät mikkitaidoit, yleisö on mukana otteluissa ja painitaidotkin olisi hyvä olla hyvät.

Ihminen voi olla karismallinen vaikka mikkitaidot eivät olisikaan hyvät. Painitaidot ovat aivan eri asia kuin karisma.

Hyvä tosiaan että viimein käsitit. Kyse ei ole siitä että pitäisi mennä saman virran mukana, minusta on vain hyvä että esität omia mielipiteitäsi, mutta sinä ammut aivan selvästi aina yli etkä osaa selittää kantaasi kunnolla. Jos osaisit perustella, otettaisiin sinun mielipiteesi vakavemmin.

"aLoe" kirjoitti:
Samantien kun sanoo oman mielipiteensä tulee hirveä vyöry siitä kuinka tyhmä olen tai kuinka perseestä olen etc. Tämä on foorumi täällä saa esittää omia mielipiteitään? Mutta ei oikein innosta enää sanoa mitään eriävää kenenkään kanssa kun heti tulee paskaa niskaan.

C'mon, älä viitsi angstata - tottakai täällä saa esittää omia mielipiteitään, homma vaan nyt menee niin että mielipiteet ovat ainoa asia mistä voi alkaa kiistellä. Mistä meidän sitten pitäisi täällä väitellä, maapallon pyöreydestäkö? Jeah, kuulostaa upealta.

"aLoe" kirjoitti:
Pakko kai se on sitten mennä valtavirran mukaan.

No itse asiassa ei ole, koska nämä valtavirrasta eroavia mielipiteitä omaavat kirjoittajat juuri tuovat sitä keskustelua tänne foorumille.

"aLoe" kirjoitti:
Minun mielestäni karisma on sitä, että on hyvät mikkitaidoit, yleisö on mukana otteluissa ja painitaidotkin olisi hyvä olla hyvät.

.. eli toisin sanoen Jeff täyttää puolet karismaattisen painijan kriteereistäsi, eikä hän lisäksi ole mikin varressakaan täysin avuton. Mikä siis mättää?

"aLoe" kirjoitti:
Aivan sama, en jaksa enää kirjoittaa kun kaikki mielipiteeni mitä kirjoitan, ovat auttamatta kaikki paskaa.

No itse asiassa vääriä mielipiteitä ei ole olemassakaan kunhan ne osaa perustella kunnolla. Siispä annankin sinulle ystävällisen vinkin: perustele sanomasi asiat ennen kuin aloitat tämän turhan angstauksen.

Ei helvetti aloe. Ei kyse ole mistään enemmistön mielipiteistä, vaan yksinkertaisesti siitä, että viestisi on täyttä paskaa.

Voi hitsin hitsi, en kai nyt mene enemmistön mukana, kun sinulle avaudun. No ei kinnosta, itsepähän kerjäsit. Niin kauan kun sanot jotain muista käyttäjistä - ei mitään, mutta kun vittuilet foorumille, vittuilet minulle. Ja kun vittuilet minulle, tiedät seuraukset.

Kirjoitin muuten sinunlaisista tyypeistä jokin aika sitten blogiini, kun kerroin käyttäjistä, jotka eivät mitenkään pysty perustelemaan yhtään mitään sanomisiaan, ja sitten lopuksi vetävät tuon "Alertissa kaikki menee enemmistön mukaan, eikä saa olla omia mielipiteitä WÄÄÄ-WÄÄÄ-WÄÄÄ" -kortin esiin.

Ei muuta, moro.

Ei tuossa aLoen kommentissa ainakaan minusta ollut mitään väärää tai "paskaa".

Ihan off-topicina vain minun mielipiteeni tähän jupakkaan.

"ilike" kirjoitti:
Ei tuossa aLoen kommentissa ainakaan minusta ollut mitään väärää tai "paskaa".

Ihan off-topicina vain minun mielipiteeni tähän jupakkaan.

Ei mitään, kun nyt mentiin jo sivuraiteille. Mielenkiintoista saada uusien tyyppien mielipiteitä, mutta samalla voin sanoa, että huomaa hyvin, että olet uusi täällä.

Nämä on näitä niin moneen kertaan nähtyjä tyyppejä, jotka esittävät asiansa sanomalla "tää on mun mielipide" ja sitten sanovat kaikille muille, että "te (foorumi) olette minua vastaan, eikä saa olla mielipiteitä" ynnä muuta, ynnä muuta.

Missään tapauksissa en halua hillitä keskusteluja tai väittelyitä, mutta tuollainen mielipideverhon taakse piiloutuminen ja "te ootte mua vastaan" kortin käyttäminen on naurettavaa pelleilyä.

"Jack DiBiase" kirjoitti:
Missään tapauksissa en halua hillitä keskusteluja tai väittelyitä, mutta tuollainen mielipideverhon taakse piiloutuminen ja "te ootte mua vastaan" kortin käyttäminen on naurettavaa pelleilyä.

Varsinkin kun kyseisten korttien käyttäjät ovat jo osoittaneet sen, että heidän kirjoituksensa ovat täyttä paskaa, ja eikä sitä paskaa voida sitten myöskään perustella millään väittämällä mikä perustuisi faktaan, vaan otetaan esille se "tää on mun mielipide".

"Jack DiBiase" kirjoitti:

"ilike" kirjoitti:
Ei tuossa aLoen kommentissa ainakaan minusta ollut mitään väärää tai "paskaa".

Ihan off-topicina vain minun mielipiteeni tähän jupakkaan.

Ei mitään, kun nyt mentiin jo sivuraiteille. Mielenkiintoista saada uusien tyyppien mielipiteitä, mutta samalla voin sanoa, että huomaa hyvin, että olet uusi täällä.

Nämä on näitä niin moneen kertaan nähtyjä tyyppejä, jotka esittävät asiansa sanomalla "tää on mun mielipide" ja sitten sanovat kaikille muille, että "te (foorumi) olette minua vastaan, eikä saa olla mielipiteitä" ynnä muuta, ynnä muuta.

Missään tapauksissa en halua hillitä keskusteluja tai väittelyitä, mutta tuollainen mielipideverhon taakse piiloutuminen ja "te ootte mua vastaan" kortin käyttäminen on naurettavaa pelleilyä.

Onhan se totta kai selvää, että jokainen mielipide pitää perustella ja niiden viestien takana täytyy "seisoa", mitä tänne lähettää, mutta, kuten jo sanoin, ei tuo aLoen alkuperäinen viesti ollut niin kamala tai provosoiva, mitä jälkipyykki antaisi ymmärtää. Tietenkin on aina helppoa alkaa porukalla kritisoimaan yksittäisen henkilön viestiä. Kuitenkin, jos jollain on niin vastakkaisesti vahva mielipide verrattuna muihin foorumin käyttäjiin, sitä kai pakostakin syntyy väittelyä suuntaan sun toiseen. Ainakin minusta siis nämä painija-asiat ovat niin selvästi omaan makuun perustuvia juttuja, että, sitä kautta, toisen eri mieltä olevan mielipidettä pitäisi kunnioittaa, mikä ei minusta aivan toteutunut aLoen kohdalla.

"DeadManWalking" kirjoitti:
Varsinkin kun kyseisten korttien käyttäjät ovat jo osoittaneet sen, että heidän kirjoituksensa ovat täyttä paskaa, ja eikä sitä paskaa voida sitten myöskään perustella millään väittämällä mikä perustuisi faktaan, vaan otetaan esille se "tää on mun mielipide".

Nimenomaan. Se menee aina juuri niin, että ensin sanotaan "tää on mun mielipide" ja sitten kun se ei aiheuta asianomaiselle haluttua vastareaktiota, itkekään sitä kun koko foorumi on häntä vastaan.

Tiedän, alan toistamaan itseäni, mutta ehkä sain pointtini perille.

"ilike" kirjoitti:
Onhan se totta kai selvää, että jokainen mielipide pitää perustella ja niiden viestien takana täytyy "seisoa", mitä tänne lähettää, mutta, kuten jo sanoin, ei tuo aLoen alkuperäinen viesti ollut niin kamala tai provosoiva, mitä jälkipyykki antaisi ymmärtää.

En jaksa nyt ottaa enää kantaa kaikkiin kyseisen viestin kohtiin, kun muut sitä jo ehtikin pilkkomaan. Sitä vaan, että suurin osa viestistä oli pelkästään sitä "mun oma mielipide" juttua, mitä käyttäjä ei edes viitsinyt yrittää perustella.

Tietenkin on aina helppoa alkaa porukalla kritisoimaan yksittäisen henkilön viestiä. Kuitenkin, jos jollain on niin vastakkaisesti vahva mielipide verrattuna muihin foorumin käyttäjiin, sitä kai pakostakin syntyy väittelyä suuntaan sun toiseen.

Väittelyä pitääkin syntyä ja mieluusti eriäviä mielipiteitä mahdollisimman paljon. Siksi tämä foorumi on olemassa. Mutta se ei ole mitään väittelyä, että heittää provosoivan viestin mitä seuraaviin vastaväitteisiin ei pysty sitten reagoimaan muuten kun itkemällä, "että kaikki kiusaa ja ovat minua vastaan".

Ainakin minusta siis nämä painija-asiat ovat niin selvästi omaan makuun perustuvia juttuja, että, sitä kautta, toisen eri mieltä olevan mielipidettä pitäisi kunnioittaa, mikä ei minusta aivan toteutunut aLoen kohdalla.

Se onkin sitten vain sun mielipide.

1. Ric Flair

Mitä voin sanoa? Olisi ihan turha kertoa hänen urastaan tai perustella miksi hänestä tulisi pitää. Mitään moneen kertaan toistettua tai helposti luettavissa olevaa en osaisi kertoa ja jokaisella on jo Flairista mielipide. Flairista pitävät tietävät hänen vahvuutensa ja hänestä paljon vähemmän pitävät joko tietävät tai eivät vain ymmärrä, mutta joka tapauksessa en pystyisi muuttamaan kenenkään näkemystä.

Jotain pitää kai kirjoitella kuitenkin. Tällä hetkellä voisin katua yhtä painiin liittyvää asiaa hyvinkin paljon. Minulla on muutama painiin liittyvä haave, jotka tulevat tai eivät tule toteutumaan. Jos en olisi ikinä nähnyt Flairia livenä, olisi tärkein niistä jäänyt jo heti toteutumatta.

Ei Flairin ykköspaikka mikään itsestäänselvyys kuitenkaan ollut, vaikka hänet listaa tyhjästä aloittaessani ensimmäisenä oikealle paikalleen sijoitinkin. Brody on jo pitkään koko ajan lähestynyt Flairia ykköspaikan taistelussa, mutta tuskin koskaan saavuttaa. Jos olisi ollut joskus mahdollista nähdä Brody livenä, kärki olisi todennäköisesti päinvastainen. Mutta kun ei ole, niin Flair pitää kuitenkin ykköspaikastaan kiinni jo hyvyytensä vuoksi. Brodya en voi väittää ikinä yhdeksi parhaista painijoista, vaikka huikean viihdyttävä olikin. Flair on ainakin minulle ykkönen suunnilleen joka osa-alueella. Listassa on kyse viihdyttävyydestä eli oikeastaan kaikesta siitä mitä Brody minulle edustaa, mutta toisaalta Flair tekee sen suunnilleen yhtä hyvin ja vielä vähän enemmän kaikkea muuta päälle.

-------------------------------

Pitää vähän kirjoitella huomioita näin jälkikäteen. Listani on huono ja väärä, vaikka näkemykseni painijoiden sijoutuksista eivät projektin alun jälkeen ole hirveästi muuttuneet. Mukana kuitenkin on muutamia painijoita, jotka eivät todellakaan kuulu mukaan ja jotka pääsivät mukaan, koska jo muutenkin epämääräiset arvostelukriteerini heidän kohdallaan lipsahtivat liikaa pieleen. Vastaavasti pitää mainita muutamia nimiä, jotka listalleni varmasti kuuluisivat, mutta en ihan uskaltanut ottaa mukaan, koska olen nähnyt heitä liian vähän. Tällaisia ovat ainakin The Crusher, Bill Watts ja etenkin Johnny Valentine. Sitten on tietysti muitakin yleisesti loistaviksi arvostettuja, joista en ole voinut ja osannut muodostaa tarpeeksi vahvaa mielipidettä. Lisäksi Jake Roberts puuttuu syystä, jota en tiedä. Kärkipäässä on täysin väärin, että Shinya Hashimoto on vasta 13. Hirveästi kaikkea pielessä, mutta näillä mennään ja mitään en näin lopuksi lähde muuttamaan.

Teinpä vähän tilastoja listastani!
Kävin pikaisesti eli todennäköisesti pieniä laskuvirheitä tehden listani läpi ja sain monenlaisia tuloksia. Painijoista 52 on kotoisin Yhdysvalloista, 26 Japanista, 8 Kanadasta, 5 Yhdistyneestä Kuningaskunnasta ja loput mistä sattuu.

Sitten hankalammin selitettävää tilastotietoa. Eli tutkin miltä vuosikymmeniltä listassani on eniten painijoita. Tällä en tarkoita painijan debyytin ajankohtaa, muutenkaan mitään yhtä tiettyä vuosikymmentä tai kaikkia uralle osuneita vuosikymmeniä. Otin huomioon vuosikymmenet, joiden ansiosta kukin painija on mukana. Eli tilasto siis kertoo kuinka moni painija on listasijoitustaan merkittävästi ansainnut milläkin vuosikymmenellä. Esimerkiksi otan Antonio Inokin, jonka ura kesti 60-luvun alusta 90-luvun loppuun. Hän ansaitsee paikkansa listallani 70- ja 80-lukujen suorituksillaan eli vain ne vuosikymmenet otan huomioon. 60-luvulta olen nähnyt häneltä vain pari matsia ja 90-luvulla hän taas paini jo paljon vähemmän ollen lisäksi kaukana parhaista vuosistaan. Pitkän selittelyn jälkeen tulokset siis ovat seuraavat:
[list][*:37oz6lyx]1960-luku: 2 painijaa[/*:m:37oz6lyx]
[*:37oz6lyx]1970-luku: 22[/*:m:37oz6lyx]
[*:37oz6lyx]1980-luku: 50[/*:m:37oz6lyx]
[*:37oz6lyx]1990-luku: 41[/*:m:37oz6lyx]
[*:37oz6lyx]2000-luku: 41[/*:m:37oz6lyx][/list:u:37oz6lyx]
Listan sadasta painijasta 81 on tällä hetkellä elossa, 14 olen nähnyt livenä, 16 on ollut NWA:n mestari, 17 on ollut WWE:n mestari (molemmat vyöt huomioon ottaen), 12 on ollut IWGP-mestari (Anglea ei ole laskettu mukaan) ja 13 on hallinnut AJPW:n Triple Crownia. Mielenkiintoisena faktana vielä sellainen maininta, että vuonna 1989 perustetun Triple Crownin 31:n ensimmäisen mestaruuskauden aikana mestaruus oli vain painijoilla, jotka ovat mukana minunkin listallani. Ensimmäinen minun listaltani puuttuva mestari on vuonna 2005 sen voittanut Satoshi Kojima, joka tosin melkein voisi myöskin olla listalla, eli oli jopa 16 vuotta vain ja ainoastaan äärimmäisen kovia painijoita mestareina.

Tilastojen hyöty on yleensä siinä, että niistä voi päätellä jotain. Näistä varmaankin ei voi.

Koko listani on nähtävillä tuolla: http://koti.phnet.fi/goner/top100/lista.txt

Jeff Hardy ja Rob Van Dam ovat erittäin hyviä ykkösiä myös!

Eli demokratia ei toteutunut aLoen tapauksessa.

Ehkä silti aLoen kyseinen "paska"-luokitus onkin ansaittu aikaisempien viestien heikolla tasolla, ja nyt tässä topicissa noussut "älämölö" olikin pelkkää samaa negatiivista "vyöryä" vaikka aLoen alkuperäinen viesti ei ollutkaan minusta vieläkään mikään niin provosoiva kuin ollaan annettu ymmärtää. Minulla ei ole siis aikaisempia kokemuksia aLoen viestien kokonaistasosta 'Alertissa, joten en voi olla varma, jos hän tässä topicissa sitten vain "kerjäsi verta nenästään" niin sanotusti.

Tiedän, että Jack olet melkein aivan eri mieltä kanssani, joten kai tämäkin viesti on osittain turha. Kuitenkin halusin lähettää tämän viestin todetakseni lopullisen mielipiteeni, joka ei toki ole alkuperäisestä mielipiteestäni erityisemmin muuttunut. Minulla ei ole siis enempää sanottavaa asian tiimoilta.

"ilike" kirjoitti:
Eli demokratia ei toteutunut aLoen tapauksessa.

Ehkä silti aLoen kyseinen "p**ka"-luokitus onkin ansaittu aikaisempien viestien heikolla tasolla, ja nyt tässä topicissa noussut "älämölö" olikin pelkkää samaa negatiivista "vyöryä" vaikka aLoen alkuperäinen viesti ei ollutkaan minusta vieläkään mikään niin provosoiva kuin ollaan annettu ymmärtää. Minulla ei ole siis aikaisempia kokemuksia aLoen viestien kokonaistasosta 'Alertissa, joten en voi olla varma, jos hän tässä topicissa sitten vain "kerjäsi verta nenästään" niin sanotusti.

Tiedän, että Jack olet melkein aivan eri mieltä kanssani, joten kai tämäkin viesti on osittain turha. Kuitenkin halusin lähettää tämän viestin todetakseni lopullisen mielipiteeni, joka ei toki ole alkuperäisestä mielipiteestäni erityisemmin muuttunut. Minulla ei ole siis enempää sanottavaa asian tiimoilta.

Mutta kun missasit taaskin sen jutun pointin jota JDib on koko ajan sinulle ja muillekkin antanut.

Ensin ei perustella kunnolla väitteitään, sitten kun pistetään vastaväitettä perään (niinkuin foorumilla kuuluukin), isketään se "mun mielipide ei tartte perustella"-kortti pöytään (jota ei kukaan voi ottaa tosissaan) ja sitten vedetään vielä se "kaikki on mua vastaan"-angst päälle.

"Wormmaster" kirjoitti:

"ilike" kirjoitti:
Eli demokratia ei toteutunut aLoen tapauksessa.

Ehkä silti aLoen kyseinen "p**ka"-luokitus onkin ansaittu aikaisempien viestien heikolla tasolla, ja nyt tässä topicissa noussut "älämölö" olikin pelkkää samaa negatiivista "vyöryä" vaikka aLoen alkuperäinen viesti ei ollutkaan minusta vieläkään mikään niin provosoiva kuin ollaan annettu ymmärtää. Minulla ei ole siis aikaisempia kokemuksia aLoen viestien kokonaistasosta 'Alertissa, joten en voi olla varma, jos hän tässä topicissa sitten vain "kerjäsi verta nenästään" niin sanotusti.

Tiedän, että Jack olet melkein aivan eri mieltä kanssani, joten kai tämäkin viesti on osittain turha. Kuitenkin halusin lähettää tämän viestin todetakseni lopullisen mielipiteeni, joka ei toki ole alkuperäisestä mielipiteestäni erityisemmin muuttunut. Minulla ei ole siis enempää sanottavaa asian tiimoilta.

Mutta kun missasit taaskin sen jutun pointin jota JDib on koko ajan sinulle ja muillekkin antanut.

Ensin ei perustella kunnolla väitteitään, sitten kun pistetään vastaväitettä perään (niinkuin foorumilla kuuluukin), isketään se "mun mielipide ei tartte perustella"-kortti pöytään (jota ei kukaan voi ottaa tosissaan) ja sitten vedetään vielä se "kaikki on mua vastaan"-angst päälle.

Kyllä siis ainakin minun mielestäni aLoe perusteli väitteensä tai ei ainakaan selkeästi jättänyt mielipidettään täysin perustelematta.