Foorumiarkisto

Ei helvetti, miten olen voinut unohtaa Raymanin? Sitä tuli hakattua junnuna ihan saatanasti, mutta koskaan en sitä läpi päässyt. Toiseksi viimeiseen maailmaan taisin päästä, mutta sitten se kävi yksinkertaisesti liian ylivoimaiseksi. Siis oikeasti tuo on ihan helvetin vaikea peli, mutta kieltämättä yksi parhaista mitä olen pelannut.

Ai että on paha.

Aloitetaan Super mario bros ekan kosketuksen tähän sain jo kolikkopelistä.

Legend of Zelda oli toinen 8 bittisen legenda.

Sen jälkeen tulee se suurin ja kaunein NHLPA hockey (nhl93 sega megadrivelle. Se peli oli jotain niin uskomatonta, että voi luoja sitä tuli pelattua. Sen jälkeen onkin joka-ainoa NHL ostettu

Playstationilta löytyy myös monta loistavaa peliä kuten FF7&9. Metalgear solid, Formula 97 kaikki loistavia pelejä mutta ehdottomasti legendaarisin PS peli on Gran Turismo grafiikka, ajettavuus, siinä pelissä oli kaikki kohdallaan. Ja sitä riemua kun sai viimeisenkin lisenssin ajettua, joka on mielestäni yksi haastavimmista tehtävistä kaikki pelit mukaan lukien.

Siihen oikeastaan loppui minun konsolipelaaminen ja PC peleihin voidaan palata sitten jossain toisessa threadissa.

Edittiä: täytyy mainita vielä nintendon Pro Wrestilng

Pitää mainita peli, joka pyöri N64:säni ja PC:llä monia vuosia...Duke Nukem 3D.

Alunperin tuli lainattua 64:lle kaverilta ja sitä pelasin sikana. Etenkin moninpeli botteja vastaan oli addiktioivaa. Myöhemmin hommasin sitten PC:lle eikä meininki ollut latistunut yhtään.

Mikä siinä on sitten hyvää? Noh..

+Räiskintää, räiskintää ja räiskintää. Ammuksia kuluu ja viholliset leviää seinille. On luoteja, on räjähdettä ja jopa jäätä. Välillä tuntuu, kuin pelaisi toimintaelokuvaa.
+Kentät ovat loistavia, ei lineaarisia ja täynnä kaikenlaista. Kentät ovat muutenkin vaihtelevia ja täynnä yksityiskohtia.
+Duke on äijä, joka ampuu ja nai päivät pitkät.
+Kenttäeditori. PC:lle löytyy sellainen ja jooh, siihenkin on addiktioitu.

Samaan kastiin kuuluvat myös Blood ja Shadow Warrior. Molemmat ovat aika samanlaisia, paitsi että äijämeiningin sijaan ensimmäinen painottuu kauhu-elementteihin ja jälkimmäinen Ninja-elementteihin.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Ei h****tti, miten olen voinut unohtaa Raymanin? Sitä tuli hakattua junnuna ihan saatanasti, mutta koskaan en sitä läpi päässyt. Toiseksi viimeiseen maailmaan taisin päästä, mutta sitten se kävi yksinkertaisesti liian ylivoimaiseksi. Siis oikeasti tuo on ihan h**vetin vaikea peli, mutta kieltämättä yksi parhaista mitä olen pelannut.

Niin niin, minäkin jo meinasin ruoskia itseäni kun tuon unohdin. Muistan vielä kun päästiin "kynämaihin", eli siihen taidemaailmaan. Oli hienoa. Sitten se skorpioni oli aika hieno. Helvetti, pitäisi sekin asentaa taas, mutta se xp patchi ei oikein ownannut. Pitäisi oikeasti hommata 50€ joku vanha kone jolla pelaisi kaikkia legendapelejä. FFVIIkään ei toimi minun nykyisellä vm.2004 koneella täydellisesti. Lopussa kun mennään kraateriin peli kämää. Vitutti.

Ja juuri tuossa Raymanissa oli se, kun sain kuulla että kaikki "boksit" pitää hakea, olin aivan että "TÄH". Niitä on ihan sairaasti ja esim. juuri "kynämaissa" ne ovat ihan ihmeellisesti piilotettuja. Pääsin viimeisiin kenttiin vasta nyt pari vuotta sitten kun pelasin sitä uudestaan. Walkthroughillahan ne viimeiset laatikot, jotka oli ihan mahdottomia, haettiin.
Rayman 1 oli se Rayman, Rayman 2 oli jo sellainen 3d hyppely mikä oli liian kyseisen ajan 3d-muodin mukaista. Olisivat säilyttäneet sen 2d:nä.

Muistaako kukaan mahtavan hermoja raastavaa Wolfenstein: 3D:tä? tai no, kaikkihan sen muistavat. Oli kyllä melkoinen kokemus avata niitä ovia ja kuolla heti seuraavaan saksalaiseen. Vaihdoin DOOMiin.

"Show_Stopper" kirjoitti:
Muistaako kukaan mahtavan hermoja raastavaa Wolfenstein: 3D:tä?

Valitettavasti muistan, ja myöhemmin olen valitettavasti tutustunut myös sen pelimoottorilla toimimviin muihin peleihin. Wolf3D on toki legendaarinen, mutta on se myös uskomattoman huono.

Tetris.

Sen kummemmin perustelematta ääneni menee PS1:n NHL 98:lle. Nappulana pelasin sitä tuhansia tunteja. Toisinaan piti herätä aamulla viideltä, että kerkesi ennen kouluun lähtöä pari tuntia hakata sitä

"Hyrkanos" kirjoitti:
Wolf3D on toki legendaarinen, mutta on se myös uskomattoman huono.

Se ON huono. Vaikka kuinka yrittäisi selitellä "nokun se on niinku maailman eka räiskintä nii ai forgiv", niin ei. Menee jo yli tuollainen laaduttomuus.

Huono? Millätapaa se on huono? Aivan Doomiin ja Duke Nukem 3D:hen verrattavissa, miltei mitään parannuksia ei ole muuhun kuin grafiikkaan tullut noihin kahteen verratessa. Wolf 3D oli hyvä ja se on yhä hyvä. Sitä jaksaa pelata edelleen, ei se silloin voi huono olla.

Daikatana oli huono. Far Cry oli huono. Return to Castle oli huono. Mutta Wolf 3D ei ollut.

"Riveni" kirjoitti:
Huono? Millätapaa se on huono? Aivan Doomiin ja Duke Nukem 3D:hen verrattavissa, miltei mitään parannuksia ei ole muuhun kuin grafiikkaan tullut noihin kahteen verratessa.

Merkittävin ero noihin kahteen (no oikeastaan Dukessa oli melkoisen kehittynyt pelimoottori) oli se, että Wolfenstein 3D on tylsä ja itseääntoistava. Sinänsä jo pelkkä pelinmoottori oli aikasen surkea, mutta silläkin saatiin aikaiseksi ihan kelvollisia pelejä, kuten Blake Stone. Wolfenstein 3D oli tapauksena vähän samanlainen kuin Quake. Sitä pidettiin edelläkävinäjä (vaikkei kumpikaan ollut lajinsa ensimmäisiä), mutta ne olivat molemmat auttamattoman tylsiä ja tyhjänpäiväisiä. Tylsyys on juuri se yksi asia jota viihde ei saa olla.

Sinänsä tuolaltekniikalla ei ole juurikaan merkitystä. Vielä Half-Lifen aikana Doomi tuntuu tuoreelta (abstraktina käsitteenä) ja mielenkiintoiselta, ja Dukenkin jaksoin pelata ilman suurempia ongelmia läpi viime vuonna. Wolfensteiniin kyllästys nykyään jo parissa minuutissa. On aivan uskomatonta miten tylsä se peli voi olla. Ilman Hitler-gimmiciä se olisi vajonnut tuntemattomuuden syövereihin Catacomb Abyssin ja Depth Dwellersin (ehkä paskin peli ikinä) kanssa.

"Riveni" kirjoitti:
Daikatana oli huono.

Niin, Daikatana onkin sitten aivan toinen tarina. Ei, John Romeron ei tarvitse hävetä. Hänen vain kuuluu olla hyvin hyvin pahoillaan.

Wolfenstein oli kieltämättä aivan helvetin tylsä, mutta niin oli kyllä doomikin. Duke Nukem edustaa parempaa laatua jo vaihtelevuudellaan. Muutenkin olen sitä mieltä, että Doom on aivan liian yliarvostettu tekele.

Jostain kumman syystä Spear of destiny miellytti minua aikanaan paljon enemmän kuin Wolfenstein 3D vaikka kyseessä oli käytännössä sama peli (ensinmainitun ollessa jonkinasteinen jatko-osa tms). Itse en kuitenkaan kyennyt koskaan pelaamaan kumpaistakaan kovin paljoa koska minulle tuli huono olo niitä pelatessa, johtuen ehkä pelimoottorista joka sai aikaansen että kuvaruudussa kuva pyörii turhan nopeasti. Missään muissa peleissä, edes Hyrkanosin mainitsemassa, LOISTAVASSA Blake Stonessa vastaavaa ei tapahtunut, vaikka BS:ssä oli ihan sama pelimoottori.

Oma mietintäni pyörii Hitman: Blood moneyn, The fall of Max Paynen (eli Max Payne kakkosen) ja The Curse of Monkey Islandin välillä. En osaa päättää niistä vain yhtä parhaimmaksi joten sanon että paras on joku niistä. Ensin mainittua olen viime aikoina pelannut uudelleen läpi ja viehätys on edelleen tallessa.

Kunniamaininta menköön NES:n ylivoimaisesti parhaalle pelille, ja samalla myöskin parhaalle konsolipelille koskaan, eli Super Mario Bros 3:lle.

Half-Lifen aikana Wolf3D ohitti kyseisen pelin mennen tullen. HL on todella tylsä peli. Viimeiset kentät on aina pitänyt vääntää väkisin lävitse kun peli ei oikeasti vaan kiinnosta loppuun asti. Oppostition Force oli sitten piristävämpi pläjäys, mutta jos yliarvostetuinta peliä pitää lähteä hakemaan, niin Half-Life on ainakin minulla siellä kärjessä. Hyvä idea, tylsä toteutus. Samaan tylsyyden kategoriaan tippui myös tämä uusi Bioshock, joka kokoajan vain toistaa itseään. Parin ekan "kentän" jälkeen ei tarjonnut enää mitään nähtävää.

Riveni puhuu asiaa when it comes to video games. Yksi läpipeluu riitti itselleni ristimään Half Life'n yliarvostetuimmaksi peliksi ikinä.

Eipä ole täällä suunnassa tosiaan nämä uudet räiskinnät kiinnostaneet itseääntoistavien kenttäsuunnittelujen, mielikuvituksettomien juonten ja tylsien hahmojen takia. Nettiräiskintöihin lopahti kiinnostavuus jo ala-aste-iässä, mutta yksi verkkopeli joka jäi mieleen oli Redneck Rampage. Tuossa oli kaikkea mitä osasi verkkoräiskinnältä odottaa ja sitä ei ehtinyt tahkota edes kyllästymiseen saakka. Yksinpelinä taas Duke Nukem 3D oli täyttä rautaa.

"Riveni" kirjoitti:
HL on todella tylsä peli. Viimeiset kentät on aina pitänyt vääntää väkisin lävitse kun peli ei oikeasti vaan kiinnosta loppuun asti.

Tosi juttu. Peli kantoi suht. hyvin sinne Xeniin asti, mutta Xen oli yksinkertaisesti niin tylsä ja tyhjänpäiväinen, ettei edes pakkomielteeni pelata pelit läpi riittänyt. Half Life toki toi paljon uusia ideoita aikanaan, ja ei sinänsä ihme että siitä tuli niin suosittu, mutta eipä se pitkään kantanut.

"Hyrkanos" kirjoitti:

"Riveni" kirjoitti:
HL on todella tylsä peli. Viimeiset kentät on aina pitänyt vääntää väkisin lävitse kun peli ei oikeasti vaan kiinnosta loppuun asti.

Tosi juttu. Peli kantoi suht. hyvin sinne Xeniin asti, mutta Xen oli yksinkertaisesti niin tylsä ja tyhjänpäiväinen, ettei edes pakkomielteeni pelata pelit läpi riittänyt. Half Life toki toi paljon uusia ideoita aikanaan, ja ei sinänsä ihme että siitä tuli niin suosittu, mutta eipä se pitkään kantanut.

Itse en henkilökohtaisesti ole pelannut kuin HL2:sta ja sitäkin vain vähän, mutta mitä teidän kommentteihin on luottamista, luulen tosiaan että Half Lifesta äänestettiin turhaan "paras räiskintä ikinä". Siis samaahan se varmastikin on kuin muutkin.

Mutta nyt, nyt on pakko vaihtaa puheenaihetta kysymällä: Kuka on jauhanut onnessaan Knights Of The Old Republicia? Yksi kaikkien aikojen parhaita (rooli)pelejä, siitä ei voi kiistellä.

"Show_Stopper" kirjoitti:

Mutta nyt, nyt on pakko vaihtaa puheenaihetta kysymällä: Kuka on jauhanut onnessaan Knights Of The Old Republicia? Yksi kaikkien aikojen (rooli)parhaita pelejä, siitä ei voi kiistellä.

Pelattu on ja ihan kiva pelihän se oli, positiivinen näinkin uudeksi roolipeliksi. Uudet pelit tuppaavat olemaan joka vanhaa kopioivia ja turhaa grafiikkakermailua, joka rajoittaa pelimaailman kokoa. KOTORissa oli ehkä se ongelma, ettei siinäkään ollut paljon mitään uutta ja se luotti vahvempien edeltäjien oppeihin. Ei sitä nyt läheskään kaikkien aikojen parhaaksi voi sanoa, sen verran vähän omaa siinä oli, mutta hyvä kuitenkin. Siellä kaikkien aikojen parhaissa ovat tietenkin Baldurs Gate, Falloutit, Planescape: Torment ja monet muut.

KOTORin toinen suuri ongelma oli sen puolitehoisuus. Se, olitko hyvä vai paha, ei oikeasti vaikuttanut juoneen mitenkään loppua lukuunottamatta. Miksi siis ylipäänsä ottaa mukaan tällainen "hyvä-paha" akseli, kun ultimaalisen pahat kykenevät toimimaan yhdessä superhyvisten kanssa? Ja juonen eri vaiheet etenivät tismalleen samalla tavalla. Sama ongelma on ollut aiempienkin SW pelien kanssa.

Ja kakkososaa en suosittele, peli julkaistiin etuajassa joulumarkkinoille ja puolivalmius paistaa jokapuolelta. Juonikin on kiirehditty loppuun. Ei kannata vaivautua.

"Riveni" kirjoitti:
Ja kakkososaa en suosittele, peli julkaistiin etuajassa joulumarkkinoille ja puolivalmius paistaa jokapuolelta. Juonikin on kiirehditty loppuun. Ei kannata vaivautua.

Tästäkinnautin sen ensimäisen läpipeluun ajan, mutta viidennellä alkoi jo maistua puulta, varsinkin epämääräisen juonen ja hyvä-paha asettelun puutteiden vuoksi. Tämän pelin uusi kikkahan oli se "manipulointi" jossa hyvis nuoleskelee ja pahis manipuloi pahoja voimiaan käyttäen. Ei sekään oikein onnistunut. Otetaanpas pikainen pahis scene (kuviteltu):

Pelaaja: Saisinko sinulta uuden aseen

HK-47: (ehdotus) En tiedä onko se kannattavaa.

Pelaaja: Mutta jos antaisin sinulle rahaa

HK-47: (kysymys) Onko tässä koira haudattuna?

Pelaaja: (Vale) Eeeei tietenkään.

Pelaaja: Mitä jos antaisin sinulle PALJON rahaa ja koiranpennun lisäksi. Sitten sielä hyvänyön suukko persposkille

HK-47: (Toteamus) Sehän kay!

---------> Influence gained: Evil

KOTOR oli aika yksitoikkoinen ja lähes yhtä toistuvaa kuin Wolfenstein loppujen lopuksi. Kieltämättä ainoa mikä jaksoi kannustaa pelaamaan oli se, että kyseisen pelin otsikon edessä luki Star Wars. Silti paras Star Wars-peli mitä maa päällä kantaa..

Ja Tirkka on oikeassa SoD:ista. Loistokamaa verrattuna Wolfiin.

EDIT; Kuinka moni muistaa sellaisen pelin kuin Shadow Warrior? Tuli juuri mieleeni.. aivan loistava Duke NUkem-klooni.

Kolme peliä nousee ylitse muiden. Kaksi hieman vanhempaa ja yksi tuoreempi peli.

Adventures of Rad Gravity oli alkuperäiselle NESsille julkaistu seikkailupeli, joka oli ensimmäisiä pelejä, joita NESillä aikoinaan pelasin. Muutamaksi vuodeksi se unohtui, mutta yhä vieläkin sitä jaksaa pelata.

Bubble Bobble on julkaistu lukuisille alustoille ja lukuisia eri versiota, itselle rakkain on PC:lle aikoinaan julkaistu, ehkä paras kaikista.

Uudempaa kategoriaa edustaa Xboxin version Pro Evolution Soccer 4:stä. Ostin heti julkaisussa eikä mikään peli ole saanut yhtä montaa sataa/tuhatta pelituntia alle kuin PES4. Uudemmat versiot eivät iske mitenkään, mutta nelosversio iskee kovaa. Peli, joka tarjoaa yli kolmen vuoden päivittäisen pelaamisen jälkeen vielä uusia vivahteita on peli, jota ei voi jättää huomiotta.

Muitakin pelejä on tullut ja mennyt, mutta nuo kolme kolahtavat koviten. Yksi Sega Saturnin seikkailupeli on myös loistava, mutten muista kuollaksenikaan sen nimeä, koska edellisestä kerrasta on liian pitkä aika.

Nyt vanhakin innostui pelaamaan...

CHRONO TRIGGER

Pelihän ilmestyi alunperin Japanissa 1995 Super Nintendolle ja muutamia kuukausia myöhemmin samalle alustalle Pohjois-Amerikassa. Eurooppaan tätä peliä ei siis saatu koskaan. Peli on kerran aiemmin emulaattorin avustuksella pelattu läpi, joten syy miksi alan nyt sitä hehkuttamaan, on pelin suomenkielinen käännös.

Lainaan pelin pääidean tähän:

"Wikipedia" kirjoitti:
Chrono Trigger on roolipelaamista. Taistelut käydään maastossa, eikä erityisillä taistelukentillä. Tällainen systeemi oli ollut aikaisemmin vain Secret of Mana -pelissä.

Chrono Trigger käyttää Active Time Battle (ATB) -taistelusysteemiä, jossa hahmon nopeuden mukaan annetaan hyökkäystilaisuus.

Chrono Triggerissä on mahdollista matkustaa ajassa seitsemässä eri aikakaudessa. Menneisyyden tapahtumat vaikuttavat tulevaisuuteen. Esimerkiksi aarrearkut kannattaa avata tulevaisuudessa ja vasta sitten menneisyydessä. Aikamatkailu tapahtuu aikaporttien kautta tai Epoch-nimisellä lentävällä aikakoneella.

Chrono Triggerin muutamassa kohtauksessa hyödynnettiin Mode 7 -tekstuuritekniikkaa. Pelissä on myös New Game+, joka antaa mahdollisuuden pelata peliä uudestaan alusta alkaen käyttämällä aikaisemman pelin hahmojen ominaisuuksia, taitoja ja pelin kulkuun kuulumattomia esineitä. Chrono Triggerissä on useita loppukohtauksia, joista loppukohtaus valitaan pelissä tehtyjen päätösten mukaan. Jotkin loppukohtaukset on mahdollista nähdä ainoastaan käyttämällä New Game+-ominaisuutta, jolloin loppupomon voi haastaa tavallista aikaisemmin.

Konsoliroolipeli, kyllä, mutta turha kääntää katsetta muualle, sillä pelin toteutus vetää helposti vertoja genren kuninkaalle, Final Fantasylle. Grafiikka on SNESin mittapuulla hyvän näköistä ja siistiä. Edellä mainittu taistelusysteemi vetää FF:n vastaavasta pitemmän korren (ei random encountereita!) helppoudellaan ja näyttävyydellään. Samalle tasolle pystyi vain samana vuonna ilmestynyt Tales of Phantasia. Aikamatkustus tuo oman mielenkiintoisen lisänsä peliin, mikäli malttaa paneutua tarinaan syvemmin. Tarinaan syventyminen todellakin kannattaa, sillä se rakentuu pala palalta yhä paremmaksi ja pitää pelaajan otteessaan loppuun saakka.

Ja vaikka peli japanilainen onkin, ei animekytköksiä ole häiritseväksi asti. Siitä kiitos Akira Toriyaman (mm. Dragon Ball) hahmosuunnittelun. Osallistuipa vielä joku Nobuo Uematsu pelin musiikkien sävellyksiin.

Parasta roolipelausta Japanista. Voin huoletta sanoa pitäväni tästä enemmän kuin yhdestäkään muusta saman genren pelistä. Jos käytössä on SNES -emulaattori, niin kannattaa pelin ROM etsiä käsiinsä. Should not disappoint anyone...

"Razorman" kirjoitti:
Nyt vanhakin innostui pelaamaan...

CHRONO TRIGGER

Pelihän ilmestyi alunperin Japanissa 1995 Super Nintendolle ja muutamia kuukausia myöhemmin samalle alustalle Pohjois-Amerikassa. Eurooppaan tätä peliä ei siis saatu koskaan. Peli on kerran aiemmin emulaattorin avustuksella pelattu läpi, joten syy miksi alan nyt sitä hehkuttamaan, on pelin suomenkielinen käännös.

Jep, on tullut pelattua useaankin otteeseen läpi näiden vuosien aikana, niin suomenkielisellä käännöksellä kuin enkkuversiollakin. Joskus aikaisemmin olen hehkuttanut peliä (vieläpä tähän topiciin ilmeisesti tai sitten Next Gen-topiciin.) täällä. Tarina on yksi parhaimmista ikinä ja musiikki vetää vertoja Ennio Morriconen elokuvaviisuihin.

"Papa Shango" kirjoitti:
KOTOR oli aika yksitoikkoinen ja lähes yhtä toistuvaa kuin Wolfenstein loppujen lopuksi.

En kyllä tiedä miten KOTORia voi mitenkään verrata johonkin ikäloppuun 2.5D- räiskintään. Sama kun vertailisi Wiitä N-Gageen.

"Show_Stopper" kirjoitti:

"Papa Shango" kirjoitti:
KOTOR oli aika yksitoikkoinen ja lähes yhtä toistuvaa kuin Wolfenstein loppujen lopuksi.

En kyllä tiedä miten KOTORia voi mitenkään verrata johonkin ikäloppuun 2.5D- räiskintään. Sama kun vertailisi Wiitä N-Gageen.

Juuri näin. KOTOR on todella erinomainen pelisarja. Ykkönen on erinomainen ja kakkonen jossain määrin tyydyttävä.

Kuten Riveni sanoikin, niin KOTOR 2 on todella keskinkertainen tuotos juonen kannalta. Kyllähän roippeita ja levuja riittää, mutta juoni kusee todella pahasti. Pahiksella ei ole samankaltaista pirullista juonikkuutta. Tulee ennenmin mieleen pahainen pikkukakara. Ykkösessä oli todella sairaita kuvioita ja se tuntui kyllä myös omassatunnossa. Jos kakkosessa olisi ollut ykkösen dialogi, niin peli olisi ollut aivan_vitun_loistava.

Ykkösessa parhautta on dialogi, kakkosessa roippeet ja levut. (Ykkösessa Max. Level 20, Kakkosessa 65. Aivan liikaa sillä forcea on hahmolla silloin kuin pienellä kylällä, jolloin hyviksellä voi helposti raiskata Force Stormia ilman kummoista voiman puutetta.)

Jos hankitte, hankkikaa ykkönen.

Tetris on kyllä aika kunkku.

Sitä on tullut näppäiltyä nuorempana hermostumiseen asti.

Monesti on Mariot mainittu tässä topicissa, mutta ei vielä sitä itselleni legendaarisinta eli Mario Brosia. Super Mario Bros. 3 on toki mielestäni sarjan paras eikä Mario Brosia myöskään ole tullut pelattua juuri ollenkaan vuosiin, mutta niin se vaan on jäänyt mieleen tärkeänä pelinä.

Mario Brosiin tutustuin joskus 90-luvun alussa. Ei meillä mitään tietokonetta tai vastaavia hienouksia ollut, mutta maailma mullistui kun saatiin ihan oma NES. Uutta konsolia varten hankittiin aluksi yksi peli, jonka oli tarkoitus olla Super Mario Bros. En koskaan tiedä oliko se oma virhe vai mokasiko myyjä, mutta mukaan tulikin Mario Bros. Erheestä ei masennuttu, vaan pelattiin sitten sitä Mario Brosia jatkuvasti kun osoittautui hyväksi. Tosin silloin olisi aika monikin peli tuntunut hyvältä kun oli edes jotain pelattavaa. Hermot siinä meni kyllä helposti kun muutaman kymmenen tason jälkeen henki meni ja piti aloittaa alusta, koska lisäelämiä ei yhtä enempää annettu missään vaiheessa. Tähän kovaan yrittämiseen antoi motivaatiota se epätietoisuus, että mahtaakohan peliä päästä mitenkään läpi vai tuleeko kenttiä loputtomasti. Siitä haluttiin ottaa selvää ja itsekin muistaakseni parhaimmillani reilut 60 tasoa selvitin, mutta ikinä ei vastausta saatu kun aina kuolema korjasi. Nykyään sitä ihmettelee, että eihän tuo peli kovin vaikea voinut olla, mutta toisaalta tiedän, että olisin nykyään huonompi siinä kuin silloin 15 vuotta sitten ja nykyään hermot menisivät vielä paljon helpommin. Täytyypä vielä mainita välillä kevennystä tuoneet bugit, jotka enemmänkin riemastuttivat, vaikka olisivatkin pakottaneet aloittamaan pelin alusta.

Toki myöhemmin hankittiin lisää pelejä kuten kaikki Super Mariot, mutta Mario Bros. ei ikinä jäänyt hyllyyn pölyttymään, vaikka toistikin niin paljon itseään ja normaalimpi ihminen varmaan kyllästyisi. Vieläkin sitä muistelee lämmöllä.