Foorumiarkisto

Keskustelu musiikkimauista jatkukoot täällä. :banger:

Emancipator - Safe In The Steep Cliffs

Vuoden 2010 levy tähän mennessä, ja helposti. Samalla paras trip-hop-levy mitä olen koskaan kuullut. Myös melko varmasti yksi rentouttavimmista levyistä.

Hitto, kolmoisvoitto.

Last.fm:stä stalkkasin ja ilmeisesti Orava on myös ottamassa osaa ensiviikon lauantain Millai muute -tapahtumaan. Eiköhän pistetä kahden hörhön minimiitti silloin pystyyn.

np. LCD Soundsystem - Time to Get Away
Ihan muikeeta.

Part II - Redman, Method man.

Vähän oldschool ja nykyisen räpin mixi, jossa on kummankin ajan parhaat puolet. Me likes.

Genghis Khan kirjoitti:
Last.fm:stä stalkkasin ja ilmeisesti Orava on myös ottamassa osaa ensiviikon lauantain Millai muute -tapahtumaan. Eiköhän pistetä kahden hörhön minimiitti silloin pystyyn.

Juu, olinkin aikeissa kysellä että mahtaako teikäläinen olla tulossa tuonne. Ja kerrassaan mainiota jos asia tosiaan on näin, mittiä pystyyn sitten toki!

Flow'n perjantai tuli nähtyä. Ihan maukkaat iltamat, ja paikkanahan Suvilahti on hieno. Vaikka festari on iso, niin puitteet ovat jollain tapaa kodikkaat. Circle veti tietysti kovan setin joka ei tosin ihan Jyrockin hurmioon yltänyt, mutta toimi mainiosti kuitenkin. Ulverin industrial-jyräilyt ja ambient-maalailut olivat hienoa kuultavaa, vaikka bläkkiksen jälkeinen matsku ei järin tuttua itselleni olekaan. Islaja oli myös mielenkiintoinen yllätys, sillä abstraktin folkkirämpytyksen sijaan neito tarjoili melko elektronispainotteisen setin.

Jimi Tenor & Tony Allen taas pettivät vähän. Sinänsä pätevää afrofunkkia isolla bändillä, mutta jäi aika taustamusiikiksi. Air ja Broken Bells päälavalla jäivät myös suurimmilta osin näkemättä, ensinmainittu Circlen ja toinen Ulverin kanssa päällekäin, mutta eivät sentään aivan joutavilta kuulostaneet. Big Boi oli taasen sitä suuren maailman gangstailua, ei vaan oikein uponnut.

En muuten ymmärrä Flow'ssakin esiintyneen M.I.A:n "indie-uskottavuutta". Okei, se on kantaaottava ja kunnioitettavan suoralla tavalla, mutta useimmiten kritiikki on ollut huonosti suunniteltua hakuammuntaa. Jello Biafra osasi paremmin. Tämä livepläjäys on kyllä aika hienoa settiä (kiippareissahan häärii itse Suicide-mies Martin Rev, ko. biisihän sämplää Ghost Rideria), mutta muuten en oikein näe eroa tämän ja muiden geneeristen klubijytääjien kanssa. Onhan siellä jonkin verran kokeellisuutta ja suhinaa seassa, mutta suurimmilta osin tämä on vain sitä itselleni kohtuullisen sietämätöntä musiikkia. No, ei voi mitään, tulipahan tämänkin artisti sitten tsekattua.

No, tuotetaanpas nyt vähän sisältöä tähän uutukaiseen ja jokseenkin tyhjyyttä ammottavaan ketjuun (joskin orava ehti jo avata pään ja viedä enimmät paineet pois harteiltani). Tässä olisi pieni reportaasi Flow-festivaalin lauantaista ja sunnuntaista top 5 -listan ja hajatelmien muodossa:

Bändit top 5:

5. Robyn

En ole Robynin musiikin fani, tai oikeastaan en tiennyt olevani. Levyllä melko laimeat ja tavanomaiset pop-rallit heräsivät käsittämättömän hyvin henkiin lavalla artistin ja hänen tyylikkään taustabändinsä käsissä. Jokainen biisi potki munille, ja ainoa miinus oli se, että lähdimme kesken pois. Toki keikka mihin menimme, oli vielä hullumpi ja siitä pian lisää.

4. Konono No1

Iltapäivän outo yllättäjä -arvonimi menee tämän vuoden Flow'ssa kongolaiselle Konono No1:lle. Ensimmäinen hämmennyksen aihe oli yhtyeen soundcheck, jossa koko bändi soitti kokonaisia kappaleita lavalla. Kuten arvata saattaa, meno itse keikalla oli sangen rytmikästä ja yleisö villiintyi tanssin pyörteisiin. Kononon soundi oli aika originaali, mikä varmasti selittyy osin heidän käyttämillään itse tehdyillä soittimilla. Nämä puupalikat, joihin oli lyöty viiden tuuman rautanauloja toimivat kitaroiden ja basson korvikkeena. Hieman miinusta siitä, että viidennen kahdeksanminuuttisen kappaleen alkaessa ei enää millään jaksanut jorata ja biisikin kuulosti edellisten toisinnolta.

3. Omar Souleyman

Tämän miehen keikalle säntäsimme kesken Robynin päräyttävän show'n vielä isomman spektaakkelin toivossa. Alun hiljainen introbiisi oli aikamoinen pettymys, mutta sitten Omar-setä löikin kiukaalle "heinolalaiset löylyt" ja telttalava muuttui telttasaunaksi hetkessä. Bändi soitti kenties maailmanhistorian tykeimmän arabibiisin, jonka kiihtyvä ja päätähuimaava tempo saivat minut tanssimaan selvin päin villiä tanssia, ja tämäkin oli maailmanhistoriassa ensimmäinen kerta kuin näin tapahtui. Setti jatkui samanlaisena koko keikan keston ajan ja Omar-setä on uusi kurdisuosikkini. Upeaa poljentoa!

2. The xx

Flow'n vahvuus ei ole koskaan ollut pääesiintyjissä. Grace Jonesia lukuunottamatta olen saanut aina pettyä laimeisiin keikkoihin illan päätteeksi. Tähän pettymysten sarjaan odotin jatkoksi myös xx:ltä, sillä yhtyeellä on tasan yksi julkaistu levy, joka tosin on aika kova. Vastoin kaikkia odotuksia levyltä tuttu aneeminen ulosanti toimi varsin hyvin liveympäristössä. Härskin matalat bassot olisivat voineet aiheuttaa slaagin herkimmille. Materiaalin vähyydestä johtuen bändi soitti käytännössä levynsä läpi ja keikka oli siinä, mutta kuten jo totesin, levy on erinomaisen hyvä. Xx:n uran jatkosta on vaikea ottaa selkoa, sillä kyseessä on nippu lahjakkaita muusikoita, mutta biisit kuulostavat hälyyttävän samankaltaisilta yksitoikkoisen äänimaailman vuoksi. Seuraava levy antaa varmasti osviittaa siitä, jääkö xx tähdenlennoksi vai tähtitaivaalle.

1. Uusi Fantasia

Viikonlopun paras keikka oli hieman yllättäenkin Uuden Fantasian keikka. Isolla livekokoonpanolla soittava "elektro"yhtye soitti huikeita biisejään ja ne toimivat järjestään vielä paremmin kuin levyllä. Lauantai-iltapäivän ensimmäisten joukossa esiintyminen ei ole optimaalisin paikka nostattaa yleisö hurmokseen, mutta jumankavita, tämä bändi on suomalaisen nykymusiikin multihuipentuma ja sen huomaa! Myös uudet biisit olivat hienoja ja olenkin jo päättänyt mitä hankin itselleni syntymäpäiväksi, uusi levy kun ilmestyy syntymäpäivänäni marraskuussa.

mike patton = jumala :)

Jaa. Uu-kagonen nähty. Periaatteessa oikein maittava keikka visuaalisine anteineen kaikkineen, mutta vaikka se tylsyyden leiman oivallisesti onnistuikin kiertämään, niin aika tasapaksua stadionjollotustahan bändi silti tarjoili. Toki sieltä tuli kaikki Where the Streets Have No Namet ja Beautiful Dayt, mutta tuo uudempi kama ei erityisemmin napannut, Vertigo ja kumppanit ovat yksinkertaisesti tylsiä biisejä, joita yritetään parantaa valtavalla meiningillä.

Keikan huippukohdaksi muodostui ehkä sittenkin se One - kun Sunday Bloody Sundayta ei soitettu. Tosin tämä kyseinen liveversio oli jotenkin hajanaisen kuuloinen, mutta onnistui silti säilyttämään alkuperäisversion hienouden. Myös biisin aikana nähty kännykkävalomeri oli jotenkin hieno. Ja olihan tuo visuaalinen anti kieltämättä hätkähdyttävän upeaa, valoineen kaikkineen.

Stadionbändi tarjosi faneilleen varmasti loistavan keikan, ja Bono oli niin Bono kuin vaan Bono voi olla. Mutta näin bändiin varovaisen positiivisesti suhtautuvan näkökulmasta se kyllä piti fiiliksen yllä eikä missään vaiheessa tylsistyttänyt, mutta ei toisaalta tarjonnut mitään käänteentekevääkään. Mutta kyllähän U2 nyt kerran elämässä piti kokea.

Tavastian lauantaidiskossa soitettiin New Year's Day ja totta puhuen mitään muuta U2-guraa en iltaani kaivannutkaan. Lisäksi illan viimeinen raivobiisi oli RATM:in Killing in the Name. 10/10!

Ennen kuuntelin oikeastaan pelkästään metallimusiikkia, mutta viime aikoina olen tykästynyt muuhunkin musiikkiin. Eritoten Pendulum, Pitbull ja David Guetta iskee. Tosin ei se vaan tuohon jää, kuuntelen minä paljon muutakin tuon tyylin musiikkia, mutta melkeinpä vaan yhtä biisiä / bändi. Metalliakin vielä kuuntelen todella paljon, joten ei sekään kokonaan ole kadonnut, mutta tosiaan musamaku on hieman muuttunut. Tällä hetkellä TOP-5 näyttäisi varmaankin tältä;

1. Pendulum
2. Amorphis
3. In Flames
4. David Guetta
5. Pitbull

Minulla ei kuitenkaan varsinaisesti mitään lempibändejä ole, niin tuokin lista vaihtelee todella usein.

Lutakko Liekeissä ja The Haunted oli varsin maukasta eilen. Hinta/laatu suhteeltaan Suomen kovin festari tänä kesänä. Mokomankin setti yllätti aika positiivisesti, encorena tuli mm. Kasvan. :D

The Libertines teki paluukeikkansa Leeds & Reading -festareilla eilen ja perjantaina.

Kaikki on taas hyvin maailmassamme.

:heart:

Godspeed You! Black Emperor Kulttuuritalolle 17.1.2011

Paras uutinen koskaan?

Kirjoitellaas musatopiciin välillä...

Joskus muutama vuosi sitten oikeina musandiggailuaikoina tuli etsittyä ja löydettyä kaikkea mahdollista musiikkia. Kaikki musiikki oli uutta tai hienoa, tuli ostettua levyjäkin jonkinverran. Viimeisimmästä levyostoksesta on vuosi ja vaikka esimerkiksi Spotifysta löytyisi kaikkea uutta hienoa musiikkia, niin silti nykyään tuudittaudun vain koneelta löytyvään musiikkiin, about joku 2500 biisiä, mikä on sinänsä aika pieni määrä. Olenko sitten kovinkin epä-true, vai tulenko vanhaksi, en tiedä.

Heitäänpä jotain listaa, mitä tässä nykyään tulee kuunneltua.

Rytmihäiriö - Surmantuoja
Noh, on näitä uusiakin tullut... Rytmihäiriö ei ole aikaisemmin juuri innostanut, mutta tämä uusi levy lisääntyneillä crossover-thrash-vaikutteillaan ja uskomattoman viihdyttävällä lyriikalla on kyllä kolahtanut. Helposti parhaita uusia levyjä, mitä Suomesta on tullut aikoihin. Sanottakoon, että Suomimetalli on tällä hetkellä aivan uskomattoman huonossa tilassa, ei uusia kiinnostavia "trendejä" mitkä poikisivat lisää hyviä bändejä, niin kuin joskus vuosina -05-06 death-thrash-buumin aikana pinnalle nousi mm. Deathchain.

Hatebreed - Supremacy
Aiheesta muistaakseni jonnekin aikaisemminkin kirjoitin, mutta sanottakoon taas: Parempaa levyä autolla ajelemiseen ei voi kuvitella. Uskomattoman vihaista, yksinkertaisuudessaan taitavaa ja nerokasta mäiskettä. Oman bändin laulaja on kova fani, aikaisemmin itseeni ei ole juuri iskenyt, mutta hetken mielijohteesta tartuin tähän ja jumalauta. Itseasiassa pitää tunnustaa, että Hatebreedia en ole kuullut kokonaista levyä kertaakaan aikaisemmin.

Noh, eipä tule mitään kummempia suuremman fanituksen kohteita mieleen tässä kohtaa. Väärinkäsityksiä oikoakseni, kyllä minä musiikkia kuuntelen samalla tavalla kuin ennenkin ja saan siitä samoja kicksejä kuin aikaisemminkin. Jostain syystä ei ole enää pitkään aikaan kiinnostanut käyttää aikaa uuden musiikin etsimiseen. Olen varmaan aika helvetin tylsä ihminen.

BTW laitoinpa juuri Deathin Humanin soimaan. Hui helvetti.[/b]

Ainiin täälläki oli tämmöne, no vois tänne kirjotella vähä enemmä tosta Super Janne plätyst. Ja senki voisin sanoa, että kylläpä taas rahapussista kirpasee, kun tein 5 levyn tilauksen Funkiestista. 81 euroa tuntuu kyllä pahalta, mutta toisaalta, kun tietää että rahat menee pikkuartisteille ja auttaa heidän musiikin teossaan se helpottaa aina. Hugelle lähti taas vitska menemää ku oli näyttäny tekevän taas mini cd:n.

np. Super Janne - Munkkisaari

Super Jannen levyä onkin tullut odoteltua tässä, joku vuosi varmaan nyt, kun silloin ekaa kertaa tietoisuuteni tuli. Kaveri ei tehnyt Davoja niinkuin Tuoreet Platat sivun arvostelija totesi ja täältä voit kyseisen arvostelun käydä lukasemassa. Janne sai aikaan levyllään sen mihin oikeastaan vain Raappana on onnistunut ennen Supa-Jannee eli tuomaan kappaleillaan semmosen rennon fiiliksen ja hyvän mielen. Toki melkein jokaiselta räppäriltä löytyy yksittäisiä tämmöisiä biisejä, mutta tästä levystä vain säteilee posituuvisuus ulos. Super-Janne ilmeisesti oikeastaan vastannut kaikesta levyn tuottamisessaan poikkeuksena vissiin jotkin taustat(?), ja hienoa työtään kaverihan on tehnyt. Tämmöinen soulräp itseeni ainakin iskee kovasti. Sanna Vakkilainen tekee kahella biisillä hyvän työn ja ilmeisesti kyseinen tyvär on Jannen siskon ja aika nuorikin luultavasti. Mukavaa kuulla tuollaista nuorempaa ääntä levyllä. Super-Jannen ääni on erittäin miellyttävä ja flow hieman Ruudolf mainen, mutta vielä paljon sujuvampi. Tämän vuoden parhaan levyn tittelistä taistelee tällä hetkellä Helsinki - Shangri Laan kanssa.

Olen päätynyt siihen lopputulokseen että Turbonegro on ehkä paras pohjoismainen yhtye ikinä. Ainoa bändi joka on pystynyt varastamaan sieluni livenä ilman kummoista kosketushistoriaa bändin musiikkiin. Näin siis yhtyeen viimevuoden Ankkarockissa. Ja aivan huikeaa oli. Ei kaduta yhtään että menin katsomaan sen silloin. Ja miltei kaikki kuuntelemani materiaali yhtyeeltä on ollut hienoa. Pitäisiköhän liittyä Turbojugendiin?

Onkos täällä kuultu yhtyeestä nimeltä Imperial State Electric? Itse olen ainakin tykästynyt tähän Nicken uuteen projektiin aika isostikin. Mukavan rockia meininkiä.

The Rocker kirjoitti:
Onkos täällä kuultu yhtyeestä nimeltä Imperial State Electric? Itse olen ainakin tykästynyt tähän Nicken uuteen projektiin aika isostikin. Mukavan rockia meininkiä.

On tullut pyöriteltyä levyä muutaman otteeseen (tosin vasta Spotifysta) ja vaikutuksen on tehnyt tännekin. Onnistuu sarjassaan paremmin mitä esim. ilmestymisensä aikaan rankasti ylihypetetty - ja edelleen yliarvostettu - Them Crooked Vultures. Nicke Andersson on aina hallinnut rockisti rullaavan kompin. Jo Entombedin ajoista lähtien. Hesarin Nyt -liitteestä aikanaan luin pienimuotoisen haastattelun, jonka mukaan "jos rock on nykyisin Nickelbackia, niin minä en soita rockia vaan jotain muuta". Kieltämättä hyvin sanottu.

Death Breath tosin on ISE:a vielä törkeämpää menneille kumarrusta. Milloin lie sieltä saa odotella uutta saapuvan.

Yritetään nyt tätäkin ketjua pitää hengissä.

http://www.voice.fi/index.php?option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=20123&cat=1

Itse uutinen on mainio, mutta uutisointitapa saa minut jälleen kerran menettämään uskoni ihmisyyteen.

Kita potkittu Lordista

Harmi, sillä Kita oli bändin ehdottomasti lahjakkain muusikko. Hyvästi hienot laulustemmat. Ja vaikka tämä kuulostaakin Lordin puolelta typerältä ratkaisulta, niin itse Kita kuitenkin teki päätöksensä.

P.S Näyttää aika fäggeltä ilman maskia.

Kumiorava kirjoitti:
Yritetään nyt tätäkin ketjua pitää hengissä.

http://www.voice.fi/index.php?option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=20123&cat=1

Itse uutinen on mainio, mutta uutisointitapa saa minut jälleen kerran menettämään uskoni ihmisyyteen.

"Bändi nousi aikoinaan viimeistään suuren yleisön tietoisuuteen, kun yhtyeen kappale Who Are You valittiin suositun CSI Las Vegas -sarjan tunnuskappaleeksi."

Wikipedia kirjoitti:
The Who have sold about 100 million records and have charted 27 top forty singles in the United Kingdom and United States with 17 top ten albums, with 18 Gold, 12 Platinum and 5 Multi-Platinum album awards in the United States alone.

Jep... se Who Are You kappalekin julkaistiin vuonna 1978. Noh ehkä näistä ei pitäisi provosoitua.

Velocity kirjoitti:
Kita potkittu Lordista

Harmi, sillä Kita oli bändin ehdottomasti lahjakkain muusikko. Hyvästi hienot laulustemmat. Ja vaikka tämä kuulostaakin Lordin puolelta typerältä ratkaisulta, niin itse Kita kuitenkin teki päätöksensä.

Jep, Maikkarihan uutisoi sensaatiohakuisesti että Kita potkittiin pihalle.

P.S Näyttää aika fäggeltä ilman maskia.

Tollanen glam-hinttari. Eikös Suomessa lähes kaikki bändit ole nykyään tuollaisia...

http://www.youtube.com/watch?v=_Xns8VOfe9g

Rentouttavaa ja kaunista. Arvo Pärtiä.

Tabula Rasa soimaan Pärtiltä, kunnon uikutusta.
Fratres saa auringon aina pilveen.

Nyt on soinut Irwin Goodmanin tuotokset eri vuosikymmeniltä. Tuli katsottua elokuvakin ja nyt on tilattu Kehdosta hautaan -kirja.

NP: Irwin Goodman - Kun rahat ei riitä.

Laitetaanpas tännekin pieni harmiton shill omasta musiikkiblogista. Ei mitään liian pitkiä ja nolostuttavia amatööriarvioita, vaan uusi biisi arkistosta kolmen päivän välein pienellä introlla. Tavoitteena on levittää monipuolisen ja hyvän musiikin ilosanomaa ja saada lukijoille hyvä mieli.

Jos ei ole rss-ihmisiä, niin seuraamisen aloittamiseksi suosittelen: avaa blogi, paina tykkää facebookista -nappia ja lisää blogin spotify-soittolista sen alapuolelta omaan spotify-kirjastoosi.

http://taatustilepposaa.blogspot.com/

Olenko mä ainut tällä laudalla joka kuuntelee Irwiniä? Ihan vaan mielenkiinnosta kysyisin.

Kesälomalle seutulaan...

aLoe kirjoitti:
Olenko mä ainut tällä laudalla joka kuuntelee Irwiniä? Ihan vaan mielenkiinnosta kysyisin.

Kesälomalle seutulaan...

Ennen tuli kuunneltua paljonkin, nykyään kyllä harmittavan vähän. Hyviä biisejä toki löytyy paljon, joten ei siinä mitään.

Eli mitä voit tästä päätellä:

Et ole.

Fuck The Poor

Irwin on näistä koko kansan legendoista ylivoimaisesti yliarvostetuin. Toki hänellakin on muutamia ihan onnistuneita biisejä, mutta kun tuota vastikään julkaistua boksia kävin läpi, niin aika väsynyttä ja itseääntoistavaa kamaa suurimmilta osin.

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/The+National+myi+Kulttuuritalon+t%C3%A4yteen+lis%C3%A4konserttia+selvitet%C3%A4%C3%A4n/1135261155596

Ja parempi olisikin että moinen sitten järjestetäänkin. Terveisin Trokarit hirteen Ry.

aLoe kirjoitti:
Olenko mä ainut tällä laudalla joka kuuntelee Irwiniä? Ihan vaan mielenkiinnosta kysyisin.

Kesälomalle seutulaan...

Viimeks viikonloppuna :)

Kumiorava kirjoitti:
Irwin on näistä koko kansan legendoista ylivoimaisesti yliarvostetuin. Toki hänellakin on muutamia ihan onnistuneita biisejä, mutta kun tuota vastikään julkaistua boksia kävin läpi, niin aika väsynyttä ja itseääntoistavaa kamaa suurimmilta osin.

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/The+National+myi+Kulttuuritalon+t%C3%A4yteen+lis%C3%A4konserttia+selvitet%C3%A4%C3%A4n/1135261155596

Ja parempi olisikin että moinen sitten järjestetäänkin. Terveisin Trokarit hirteen Ry.

Riippuen haluatko yhden lipun vai lukuisia, kykenisin n.50% varmuudella vähintään yhden lipun myymään kyseiseen pläjäykseen. Mikään ei ole varmaa, mutta melko varmasti on tuonne menossa olevalta porukalta jäämässä lippuja yli vähintään yksi.

Kaverin kanssa olisin menossa. Eniten ärsyttää se, että kyseinen kaveri lähti juuri reissuun ja lupasin pitää huolen lippujen hankinnasta. En olisi uskonut että liput hupenivat näin julmetun äkkiä, niin en sitten tietenkään ollut heti yhdeksältä liikkellä, vaan "vasta" puoli kymmenen maissa. Hämmentävää, että National on näinkin suosittu, sillä minä en tunne IRL kaverini lisäksi juuri ketään, joka olisi bändistä edes kuullut. Pitänee ainakin niitä peruutuslippuja tsekkailla, jos sattuisi sitten onnistamaan. Mutta voisivathan ne toisenkin keikan heittää, tuskinpa se mikään mahdottomuus olisi. Mieluummin se, kuin siirto vaikka jäähallille. Kultsa on minusta bändin musiikille juuri ominaisin näyttämö, harmi vaan että Suomessa ei juuri isompia konserttisaleja ole.

Meni Electric Wizardin liputkin aikasta haipakkaa, töissä olin niin en saanut. Tosin ei kaverikaan olisi päässyt kenen kanssa piti mennä, niin en tiedä olisiko yksin tullut mentyäkään. No, onneksi se on kerran nähty ja toisaalta haluan pitää sen kokemuksen ainutlaatuisena, oli se ehdottomasti parhaita yksittäisiä tunteja mitä olen 22 vuotisessa elämässäni kokenut.

Toivottavasti Ässä sai liput.

Kumiorava kirjoitti:
Hämmentävää, että National on näinkin suosittu, sillä minä en tunne IRL kaverini lisäksi juuri ketään, joka olisi bändistä edes kuullut.

No hei sä asutkin Karjaalla. Flow'ssa käymieni keskusteluiden perusteella The National oli tyyliin halutuin bändi sinne esiintymään.

Lainatakseni vapaasti Kehäkettua (viimeinen rivi omaa):

"Vantaa, kuka vittu haluu luoda lantaa...
Espoo, yhtä aito ku tekodikki ja kaks lesboo...
Karjaa, kuka vittu haluu naida karjaa??"

Flow'ssa käymieni keskusteluiden perusteella The National oli tyyliin halutuin bändi sinne esiintymään.

Ehkä näiden kommenttien pohjavirtana olikin ironia? Ja sitten nämä individualistit menivät nauramaan ironisiin viiksiinsä niin että ironiset villatakit vain hauskuudesta hytkyivät, kun kustannusellasi pelleilivät?

Juon. Kuuntelen Suedea. Nuo kaksi aktia ovat toisistaan erottamattomat ja toisiaan vahvasti ruokkivia.

Niin no toisaalta ironiaviiksi-ihmiset eivät ihan lähipiiriini kuulu, joskin kaikki orastavaa musiikkihomoutta potevat kaverini ovat Karjaan ulkopuolelta.

Voiko hipster muuten koskaan nauraa oikeasti? Eikös sen naurunkin pitäisi täten olla ironiaa? Vai nauravatko he aidosti vain silloin, kun naurun syynä on ironia?

Itselläni soipi Swansin White Light From The Mouth of Infinity. Massiivista postpunk-soundia, ajoittaisilla folk-osilla höystettynä. The Great Annihilatorin ohella "pop-Swansin" parhaimmistoa. Orkesterihan putkautti hiljattain uuden levykäisen kolmentoista vuoden tauon jälkeen, joka on vielä suurimmilta osin katsastamatta. Devendra Banhartkin pääsee ääneen biisissä, joka on nimetty niin typerästi, että se on jo nerokasta, You Fucking People Make Me Sick.

Tulen taas pitkästä aikaa spämmäämään levyarvosteluani. Kuten olen joskus huomauttanut, olen levyarvostelijan hommissa sivulla www.hcsanomat.fi ja uusin, aikajanassa viides arvosteluni julkaistiin tänään. Jälleen pyydän 'Alertin musiikkihomoilta jonkinlaisia mielipiteitä ynnä muuta:

http://www.hcsanomat.fi/machinae-supremacy-a-view-from-the-end-of-the-world/

Unohdin tänne mainita, että sain tuon Irwinin "Vain elämää" laatikon synttärilahjaksi. Kaikki julkaistut biisit ja se kirja. :)

aLoe kirjoitti:
Unohdin tänne mainita, että sain tuon Irwinin "Vain elämää" laatikon synttärilahjaksi. Kaikki julkaistut biisit ja se kirja. :)

Meinasin ostaa ton, mut hinta on vielä turhan suolanen. Tais olla 99€. Jossain vaiheessa tuo on kyl ostettava. Irwiniä kuuntelin inttiaikoina aika saatanasti. Hienoa musiikkia.

Stefa kirjoitti:
Tulen taas pitkästä aikaa spämmäämään levyarvosteluani. Kuten olen joskus huomauttanut, olen levyarvostelijan hommissa sivulla www.hcsanomat.fi ja uusin, aikajanassa viides arvosteluni julkaistiin tänään. Jälleen pyydän 'Alertin musiikkihomoilta jonkinlaisia mielipiteitä ynnä muuta:

http://www.hcsanomat.fi/machinae-supremacy-a-view-from-the-end-of-the-world/

Äidinkieltä vaan vielä harjaannuttamaan. Kannattaa miettiä koko lausetta kokonaisuutena ennen kuin sen kirjoittaa, ennemmin kuin vain kirjoittaa mitä päähän tulee. Itse käytän tässä viestissä jälkimmäistä tapaa, joten en mene lauseitteni rakenteista minkäänlaiseen takuuseen.

Pidän Machinae Supremacyn aikaisempaa levyä, “Overworldia” vieläkin yhtenä vuoden 2008 parhaimpana levynä.

Fixed:

Pidän Machinae Supremacyn aikaisempaa levyä, “Overworldia”, vieläkin yhtenä vuoden 2008 parhaimmista levyistä.

"Pidän yhtenä vuoden 2008 parhaimmista levyistä" ei kyllä kuulosta kovin järkevältä, sori vaan Velo. "On mielestäni yksi vuoden 2008 parhaista levyistä" taas kuulostaa.

Mahti Ankka kirjoitti:
"Pidän yhtenä vuoden 2008 parhaimmista levyistä" ei kyllä kuulosta kovin järkevältä, sori vaan Velo. "On mielestäni yksi vuoden 2008 parhaista levyistä" taas kuulostaa.

En nyt lähtenytkään koko lausetta uusimaan, vaan korjasin näkyvimmät virheet. Olisi sitten ehkä pitänyt.

No yleensä jos lauseessa lähtee jotain muuttamaan niin kannattaa ehkä varmistaa että se muutos sopii muuhun virkkeeseen. Siinä korjauksessasi ei ollut vain mitään järkeä kun et muuttanut sitä alkua, se vasta väärin onkin.

Jees, saatan olla kyllä vähän huolimaton joskus tuon kirjoitusasun kanssa ja sitä pyrin parantamaan.

The Big Four dvd tuli eilen katsastettua ja olihan se viihdyttävä. Hankinpahan myös tässä Cannibal Corpsen Butchered at Birthin ja Exoduksen Bonded By Bloodin jotka olen trodennut hyviksi. Tässä Äxän toimitusta odotellessa voisi vaikka fiilistellä Obituarylla, Soulflylla ja muutamalla muulla raskaammalla levyllä. Sieltä kun on sellaista poppia tulossa että oksat pois.

Levyarvostelut - tai arvostelut yleensä - ovat mielestäni melko oiva mittareita hyvälle kirjoittajuudelle tai toimittajuudelle. Yllätyksekseni olen huomannut, että vaikka netissä kuka tahansa voi kirjoittaa minkälaista tuubaa tahansa mistä tahansa, olen törmännyt välillä yllättävän onnistuneihinkin arvosteluihin. Arvostelun pituudella ei sinällään ole väliä, joskus napakat tiivistämiset palvelevat jopa paremmin kuin pitkät jaarittelut, mutta mikäli kokee olevansa kykenevä analysoimaan musiikkia syvällisemmin, niin pidemmätkin sepustukset ovat nautittavia. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Soundin Arttu Tolonen, joka ensinnäkin arvioi mielenkiintoisia levyjä, ja vieläpä kirjoittaa lähes aina onnistuneesti, oli arvio sitten pitkä tai lyhyt.

Stefan arvio on sellainen perushyvä, mitä olen noita nettiarvioita lukenut. Siinä on tosin aika paljon nettiarvioille tyypillisiä ominaisuuksia - niin hyvässä kuin pahassa. Ainakin seuraavat virkkeet pistivät silmään:

Levyn yhdestoista biisi “Indiscriminate Murder is Counter-Productive” antaa bändin musiikille uusia juttuja mutta samalla myös sitä tutumpaa tavaraa. Biisi on paljon enemmän pop ja rock samaan aikaan mitä bändin tuttu SID-metalli on.

Ei myöskään voi unohtaa levyn upeita kitarasooloja, jotka pistävät olon mahtavaksi.

Ensimmäisen virkkeen kaltaiset kehääkiertämiset olisi hyvä jättää pois. Kuvailu on jotenkin ontto, eikä se loppujen lopuksi oikein sano mitään, kun "uusia juttuja" ei kuvailla muuten kuin sanoilla "pop" ja "rock", jotka ovat kohtuullisen laajoja määreitä. Toisen virkkeen ilmaisu on vähän tönkkö. Periaatteessa tuota pilkkua seuraavaa virkettä ei tarvitse ollenkaan, tai sitten korjaa sen jollain vähän oivaltavammalla.

Tuo "tiiän et tää ei iske kaikkiin mut muhun kylläkin" on myös mielestäni jonkinlainen nettikirjoittelijoiden helmasynti ja itsestäänselvyys. Mikään musiikki ei iske kaikkiin, mutta ehkä se nyt sitten iskee sinuun. En muutenkaan pahemmin lämpene arvioiden kirjoittamiseen ensimmäisessä persoonassa, mikäli sille ei ole jotain erityistä syytä. Minusta tuo arvio ei sellaista tarvitse. Toisen kappaleen alussa pelkäsin, että arvostelu on pelkkää "eka biisi on tällänen, toka tällänen jne." -listausta, mutta onneksi sellaiseen ei syyllistytty. Minusta sekin on vähän yksioikoinen tapa, mieluummin biisejä voisi arvioida laajempana kokonaisuuksina, ottaen yksityiskohtia sieltä täältä. Sekään ei ihan tässä toteutunut, mutta pääasia että ihan pelkäksi listaamiseksi ei arvio mennyt.

Sitten vielä tuo levyn korkea arvosana. Välillä varsinkin netissä porukka tuppaa jakamaan noita korkeita arvioita vähän liiankin kevyellä kädellä. Ottamatta kantaa musiikkiin, en tuon arvion perusteella kuitenkaan rupeaisi antamaan noinkin korkeaa arvosanaa, jos levyn sisältö kerran on "sitä samaa ja vanhaa, mutta pienillä uudistuksilla". En toki sano etteikö levy todellakin saattaisi olla tuon 9/10:n arvoinen, mutta jos skaala on 1-10, niin kehottaisin joskus pohtimaan kahdesti, onko jokin tietty levy todellakin sen arvoinen. Maltti on valttia ja silleen.

Mutta eipä muuta kuin kirjoittamaan vain lisää. Siinähän se taito karttuu. Kun itse luen vanhoja arvioitani kolmen-neljän vuoden takaa, huomaan kehittyneeni suuresti.

Pulp palaa yhteen ensi vuoden keikoille
Olikos Alertissa Cockerin emännän pojan ystäviä? Khanin Last.fm-listoilla taisi bändi joskus keikkua, mutta en muista oliko heistä koskaan sen enempää puhetta. Itselläni on jonkin verran soinut This is Hardcore, joka käsittääkseni oli aikoinaan melko radikaali veto bändin aiemmasta, helpommasta tuotannosta. This is Hardcorehan on äärimmäisen kyyninen ja teemoiltaan rankka levy, mutta ehkä juuri se levyssä toimiikin. Tyly tuotanto tukee kokonaisuutta myös.

Kumiorava kirjoitti:
Pulp palaa yhteen ensi vuoden keikoille
Olikos Alertissa Cockerin emännän pojan ystäviä? Khanin Last.fm-listoilla taisi bändi joskus keikkua, mutta en muista oliko heistä koskaan sen enempää puhetta. Itselläni on jonkin verran soinut This is Hardcore, joka käsittääkseni oli aikoinaan melko radikaali veto bändin aiemmasta, helpommasta tuotannosta. This is Hardcorehan on äärimmäisen kyyninen ja teemoiltaan rankka levy, mutta ehkä juuri se levyssä toimiikin. Tyly tuotanto tukee kokonaisuutta myös.

Enempi olen kuunnellut Jarvis Cockerin soolotuotantoa, josta viime vuoden levynsä oli näin asiaa sivuten varsin mainio paketti. Mutta hyvä uutinen tämä Pulpin paluukin on. Onhan levynsä Different Class eräänlainen merkkipaalu brittipopissa ollen sitä turvallista, mutta samalla aikaa omaperäistä, hyvällä tavalla. Mielenkiinnolla nyt odotellaan josko uutta materiaaliakin tulisi. Keikkakuntoa tuskin on syytä epäillä.

Pulp toimii täällä päässä. Levykolmikko His n Hers - Different Class - This is Hardcore eniten kuuntelussa.

Different Class on tietenkin kovin noista. Yhtyeen saundihan oli valmis jo HnH:llä, mutta Different Classilla sävellykset osuivat suoraan sielun ytimeen.
DC onkin kolmikon helpoin levy ja paras, huolimatta siitä että ehkä nykyään HnH ja Hardcore enemmän kuuntelussa ovatkin. Different Class on oiva fiilistelylevy ja yllättävän hyvä lenkkeilylevykin.

Samaa mieltä siitä, että This is Hardcore on tyyliltään erilainen ja kiinnostava. Jossain yhteydessä kai sanottu ensimmäiseksi (ja ainoaksi?) post-brittipop -levyksi.
Post-brittipop on kieltämättä oivasti tiivistetty luonnehdinta levyn musiikista ja tunnelmista.

Itellä on levyarvosteluissa aina ollut se ongelma että lähden jokaista kappaletta analysoimaan yksitellen, se vain tuli tavakseni aikoinaan ja sillä olen aina mennyt, mutta ellei oikeasti ole tarvetta kirjoittaa kappaleista niin ei niistä kyllä tarvitsekaan kertoa, ovat ne kuitenkin loppujenlopuksi aika puuduttavaa luettavaa, ainakin jos väenväkisin niitä kappaleita yrittää analysoida vaikkei mitään sanottavaa olisikaan. Kuten itselläni on monesti käynyt. Mutta toisaalta taas en voisi tiettyjen levyjen kohdalla tehdä poikkeusta tässä asiassa, joskus se vaan vaatii sitä että kappaleet on purettava palasiksi.

En pitkään aikaan ole tosiaan mitää arvosteluja edes tehnyt. Ja jos joskus taas innostun niin voisin kokea että uusi tyyli on paikallaan; keskittyä enemmän levykokonaisuuteen ja musiikin vaikutukseen kuin kappaleiden teknisiin nippelinappeleihin.