Foorumiarkisto

Jos luet, niin mitä luet?
(please, ei 143 eri teosta jotka oli ihan kivoja vaan esim. pari kolme kpl kirjoja tai kirjailijoita tai sarjoja, mitä vaan)
Itse voisin listata esim. kirjailijoista Robin Hobbin, Ursula K. LeGuinin ja Wendy&Richard Pinin. (pääasiassa fantasiaa ja/tai scifiä)

Toivottavasti tämä ei olis nyt kuulunut johonkin muuhun foorumiin.. en ainakaan usko

Ainut kirja mitä olen vapaaehtoisesti pariin vuoteen lukenut on Taru Sormusten Herrasta joka on loistava. Muuten ei lukeminen paljoa innosta.
Olen tosin monta kertaa meinannut tilata jonkun painijan kirjan mutta aina se on jäänyt tekemättä, ehkä sitten joskus .

Kirjoja tulee luettuja varmaan vähän liikaakin, etenkin fantasiakirjallisuutta. Myös elämäkerrat on ovat mielenkiintoisia.

Ehdoton lempikirjailija on Robin Hobb. Näkijän Taru on tullut luettua 6 kertaa, eikä vieläkään saa tarpeekseen
David Eddings on myös eräs lempikirjailijoistani. Se tuttu ja turvallinen, Eddingsin kirjojen avulla tutustuin yleensäkin fantasiakirjoihin. Belgarionin ja Mallorean tarut on myös luettu 6 tai 7 kertaa, samoin Polgara,Belgarath ja Rivan aikakirjat. Unohtamatta myöskään Althalusta.
Anne McCaffrey ja Terry Pratchett ovat loistavia.

Myös kansalliseepokset, myytit ja tarustot ovat lähellä sydäntä.

Kirja kuin kirja, tänne ne kaikki!

Ei tule luettua kyl mitään vapaaehtoisesti . Koulusta pukkaa noita kirjoja aina luettavaksi kun on äikän kurssi, seittemää veljestä yms.
Ainoot kirjat mitä kiinnostais lukea on Foleyn kirjat sekä Austinin uus kirja, sekä varmasti muut wrestlingiä käsittelevät.

Silloin tällöin jotain tulee luettua, enimmakseen kyllä sarjakuvia, mutta TSH tullut luettua pari kertaa ja nyt lueskelen Kurt Cobainin päiväkirjoja.

En ikinä jaksa lukea mitään raskasta ja kulutan mielummin aikani sarjakuvien parissa. Luen about ihan mitä vaan, mutta yleensä eteen tuuppaa mangaa. Pitää lukea myös jotain 'kinkyä', ettei Wankien perverssi mittari tipu nollille ja siihen auttaa Sexy Losers.

http://www.sexylosers.com/002.html

Mitä nyt TSH:n olen lukenut...Muuta ainakaan noin "raskasta" en ole lukenut...

viime aikoina tullu luettua lotr, sarjakuvia (aku ankkaa ja korkeajännitystä), arto paasilinnaa ja kommunismin musta kirja.

En koskaan vapaaehtoisesti .
Vaan kun koulussa pitää tehdä kirjasta aine.

Ainoat kirjat sarjakuvien lisäksi mitä nyt on tullut luettua on Anne Ricen Vampyyrikronikat. Aivan hemmetin hyviä. Suosittelisin muitakin lukemaan ne. Tai ehken sittenkää...

Lempigenreni on varmaankin fantasia, kuten ilmeisesti koko muulla maailmallakin . Parhaaksi fantasiakirjailijaksi on kyllä nostettava Tolkien. Paitsi että nykyään Tolkienin mainitseminen aiheuttaa vaikeasti kontrolloitavia vihantunteita, mutta se nyt johtuu lähinnä Peter Jacksonista ja hänen elokuviensa perässä kirmaavasta fanikatraasta.

Klassikoista paras tähän mennessä lukemani (ja älkääpä nyt olettako että olen niitä kovin montaa lukenut) on kai ollut Rikos ja rangaistus, paitsi että vihaan sitä miten se kirja loppuu. Eikä se 7 veljestäkään hei niin huono ole..

jaa...a.... en kyllä muuten lue mutta nyt pari Ilkka Remeksen kirjaa lukusessa.... kannattaa lukea uhrilento!!!!!

Tuleehan sitä luettua jonkin verran noita kirjoja. Lähinnä luen sotahistoria kirjoja eli kirjoja esimerkiksi talvisodasta tai toisesta maailmansodasta. Suomen sotahistoria kirjoissa tyydyn myönteisesti Suomen sodista kertoviin kirjoihin eli en tule koskaan lukemaan Sanan kirjaa.
Muuta kirjallisuutta en hirveästi kuluta mitä nyt olen lukenut kaikki, paitsi viimeisen(The Family), Mario Puzon kirjat(Kummisetä, Sisilialainen jne). Niin ja sitten olen tietenkin lukenut jotain kirjoja mitä koulusta on annettu luettavaksi, esim. Seitsemän veljestä ja Me Kolme ja Jengi.

Tuntematon sotilas ja kaikki Tom Clancyn kirjat

Kaikki mitä kouluun pitää lukea, mutta muuten en lue ollenkaan, paitsi nyt kylläkin tilasin Foleyn "Have a nice day" kirjan.

Aina kun hyvän kirjan näen niin kyllä se tulee ostettua ja luettua. Viimeisin kirja minkä luin oli Tietam Brown.

Mä luen oikeastaan vaan näytelmiä esim. Shakespearen ja O'Neillin. Sitten monet klassikot uppoaa kuten Dickensin teokset etc... mulla on aikas laaja maku lukemisen suhteen ja teen sitä aikas paljon!

Sota aikaan liittyvät kirjat menee.

Elämäkerrat

Stand up kirjat esm. Cedric The Enterteiner ja chris rock.

Oon yrittänyt aloitta Taru Sormusten Herrasta mutta en o viä saanu ittestäni sen vertaa irti.

Tällä hetkellä luen Stone Cold Truh'ia, josta on enää n.30 sivua jäljellä... Ja voin suositella sitä kaikille, todella viihdyttävä kirja.

Ja tuon luettua varmaan aloitan Tietam Brownin...

"*S*" kirjoitti:
Kirjoja tulee luettuja varmaan vähän liikaakin, etenkin fantasiakirjallisuutta. Myös elämäkerrat on ovat mielenkiintoisia.

Sama täällä! Kaikki fantasia- ja sci-fikirjat tänne! On Tolkienin kirjoja tietysti luellut, Taru Sormusten Herrasta (kaikki kirjat) on tullut luettua varmaan kolmesti. Potteritkin käy!

David & Leigh Eddings, Margaret Weiss & Tracy Hickman, J.R.R Tolkien, Robert Jordan, R.A. Salvatore... Ja sitä rataa eteenpäin.
Mulla on todella kapea katsantokanta kirjallisuuteen, en yleensä suostu lukemaan kuin fantasiaa. Pienellä pakotuksella luen kyllä muutakin, viimeksi Tietam Brownin, joka sinänsä kiinnosti... Mutta en pitänyt siitä.

Dragonlanceista on luettu aboot 80% kaikista sen nimikkeen alla julkaistuista kirjoista, Eddingsit osaan ulkoa, samoin Pappa Tolkienin hengentuotteet... Ikävä kyllä sekä Wheel of Time että Forgotten Realms jäivät hieman vaiheeseen kun eivät kirjastoon ehtineet hankkia seuraavia osia samaan tahtiin kun minä niitä lainailin.

Että semmosta

EDIT: Ei vanha muista kaikkea

No tässä viime aikoina oon lueskelle Salvatoren Forgotten Realms kirjoja, Robin Hobbia, Dragonlancea ja tietenkin Eddingsiä

Viimeaikoine on lukeminen jäänyt varsin vähälle, mutta olen kyllä lukenut suht paljon fantasiaa. Suosikkikirjailijoita esim. Robert Jordan, David Eddings. Joskohan kohta jaksaisi taas innostua lukemaan.

Mieluiten uppoaa kyllä huumorikirjallisuus, Carl Hiaasen nokkamiehenään. Äijän romaanit ovat reps-ääneen -laatua.
Toisena tyylilajina menee (oma)elämäkerrat, josta alaluokkana myös painijoiden omaelämäkerrat, luonnollisesti. Thomas Lee Andersonin tjsp. Che-elämäkerran sulatin kuin kylmän veitsen kuumassa voissa, vaikka suomentajanperkele oli pari sataa sivua unohtanut kääntää. Lenny Brucen omaelämäkerta meni jo nykyhuumorin historian lyhyenä oppimääränä luettavaksi, ja Howard Sternin Private Parts yhdisti omaelämäkerran ja huumorin - enempäähän en vaadikaan.

Ja tietysti pitää lukea Noah Chomskyn yhteiskuntakritiikkiä aina, jos on näköpiirissä mahdollisuus päästä kiusaamaan kuokkavieraita sun muita idioottihyttytyttöjä.

Cheap heel-heatia voisi vielä kerätä toteamalla, että fantasiaan en koske pitkällä tikullakaan, koska se on tylsää, pitkävetistä ja epäkiinnostavaa - kuten en myöskään lue Sci-Fiä, koska lasken Douglas Adamsin mestarillisen viisiosaisen trilogian sekä suoraksi vittuiluksi ko. kirjallisuudenlajille, että samaisen kirjallisuudenlajin parhaimmaksi teokseksi.

Terry Pratchett, Neil Gaiman ja Douglas Adams hallitsevat minun sydäntäni. Myös muu fantasiakirjallisuus uppoaa: Tolkienin teokset totta kai ja Weisin & Hickmanin Dragonlancet (ne nykyiset on hirveätä pashaa).

Muista kirjoista luen satunnaisesti vähän mitä sattuu, viimeksi nyt Tom Clancyn "Iskuryhmä Rainbow" ja Ken Follettin LOISTAVA "Taivaan Pilarit".

Kunniamaininnan saa Michael Mooren kirja "Stupid White Men... And other sorry excuses for the state of the nation!", joka on hirtehisen hauska kirja ja viihdytti minua laivamatkalla aivan suunnattomasti. Nyt on hakusessa Mooren teos "Downsize This!", joten vinkkejä teoksen löytämiseen otetaan vastaan.

"Bashmeister" kirjoitti:
Nyt on hakusessa Mooren teos "Downsize This!", joten vinkkejä teoksen löytämiseen otetaan vastaan.

Tuo löytyy ainakin www.bookplus.fi -verkkokirjakaupasta, hintaan 15 - 38 €.

Luen, ja paljon... kaikki hyvät 'lyhyet' sarjat on luettu... Harry Potter nyt menettelee... Koulussa pitää pakostakin lukea

Luen aika paljon! Ehdoton suosikki on Ruohometsän kansa!! Muita hyviä on Sinä ja minä ikuisesti, Koukussa, Tulikirja, TSH, Potterit, Rakas Mikael, Terry Pratchetin tuotanto, muu fantasia ym.

Kirjat jota olen kunnolla lukenut on TSH, Hobitti eli sinne ja takaisin.
nyt olen lukemassa Silmarillion:ta... Eli Tolkienin kirjat kiinnostaa

Stephen King, mainittakoon nyt vaikka:

- Tarpeellista tavaraa

- Kuoleman käytävä

- Cujo

- osa Piina- teoksesta

- osa Uinu, uinu lemmikkini- teoksesta

- osa novelliteoksesta Anteeksi, oikea numero

Olrn mä muitakin Kingin kirjoja lukenut mutta en jaksa luetella.. pienempänä tykkäsin myös Merja Jalon hevoskirjoista.

Ai niin, ja koulussa luen just tällä hetkellä sellasta kirjaa kuin Laura, sydän syrjällään, oliskohan kirjailija Tuija Lehtinen. Sen kirjoja oon lukenut enemmänkin ja tykkään kovasti.

Viestistäni voitte siis päätellä, että luen mielelläni nuorten kirjoja ja kauhua.

Minä luen eniten Arto Paasilinnaa ja Stephen Kingiä. Viime aikoina olen lukenut Kingin Pimeyden Talon ja Paasilinnalta Hirtettyjen Kettujen Metsän ja Jäniksen Vuoden. Kannattaa lukea!

Pakko oli lukee 7 veljestä Muuten luen Aku Ankkaa ja muita sarjiksia...

"Mick Foley" kirjoitti:
Cheap heel-heatia voisi vielä kerätä toteamalla, että fantasiaan en koske pitkällä tikullakaan - -

Löytyipäs vihdoin ensimmäinen, jonka kirjamaku vastaa edes vähän minun makua. Enpä onneksi ole ainoa täällä, jota fantasia ei kiinnosta. Myönnän toki, etten ole siihen kovin paljoa tutustunut, mutta ei vaan innosta.

Tuon lisäksi myös minä pidän huumorikirjallisuudesta ja joistakin (oma)elämänkerroista. Toki noissakin lajeissa minun kiinnostus rajoittuu aika harvaan alalajiin. Elämänkerroista lähinnä "kevyemmät" aiheet kiinnostavat, eli paini, musiikki ja muu urheilu. Foleyn elämänkerrat on luettu ja seuraavana olisi vuorossa Hulk Hoganin ja Kurt Anglen. Onneksi "normaali" koulu loppuu muutaman viikon päästä, joten on kevät aikaa lukea kaikkea. Silloin tällöin pitänee silti vähän opiskella, tai ei. Toivottavasti Anglen kirjan jälkeen en sovella kolmea iitä käytännössä. Se ei tarkoittaisi "Intensity, Integrity, and Intelligence", vaan "Improbatur, Improbatur, Improbatur". No tuskin..

Sarjakuvista pidän, mutta niitäkään ei ole tullut luettua viimeaikoina ainakaan tarpeeksi. Akiraa luin n. kolmasosan, mutta paikallisessa kirjastossa eri osien saatavuus on vähän satunnaista, joten en ole sen pitemmälle päässyt. Ja sekin tuli katottua (piirros)elokuvaversiona äsken.

Lähes mitä tahansa mitä eteen sattuu. Tosin koitan välttää tusinafantasiaa - Eddingsiä, Salvatorea ja... Tolkienia (Hobitti nyt oli vielä hyvä kirja, mutta TSH on liian hidastempoinen). Eddingsissä ja Salvatoressa taas on se vika, että yhden sarjan luettuaan seuraavan juonen tuntee jo; vain sankarit vaihtuvat, jos nekään. Prachett ja Rowling ovat paljon mielenkiintoisempia lukea, varsinkin edellinen, jota pidän yhtenä parhaista kirjailijoista genrestä riippumatta. Weissin & Hichmanin Kuolemanportti-sarjakin on melkoslailla hyvä, mutta saman kaksikon Dragonlance-saagaan en ole uskaltanut tarttua luettuani yhden Tasslehoff-novellin (siitä kentistä, y'know).

Sci-fiä (Douglas Adams, Philip Dick, Strugatskyn veljekset) myös. Ja kaikkea muutakin. Mainittakoon nyt vaikka Clancy, Cornwell, Follett, Lovecraft ja Harri Nykänen.

Nyt on pakko kysyä jotain. Eli yrität välttää tusinafantasiaa kuten Tolkienia lukemalla Rowlingia?
Kivat sulle.

en lue oikeestaan yhtään vapaaehtoisesti mut viimeisin kirja jonka olen lukenut on Taru Sormusten Herrasta trilogia.. Wrestling kirjat voisivat olla ihan mielenkiintoisia lukea, varsinkin se Foleyn.

Itse luen tosi paljon kaikenlaisia kauhu-kirjoja.
Olen myös lukaissut kaikki harry potterit muutamaan kertaan, ja tietysti karvisia, ja aku ankkoja.

"wesnt" kirjoitti:
Nyt on pakko kysyä jotain. Eli yrität välttää tusinafantasiaa kuten Tolkienia lukemalla Rowlingia?
Kivat sulle.

Vaikka Tolkienin voisi väittää luoneen koko fantasiagenren, tai ainakin muokanneen sen siksi mitä se on tänään, hän sai -tai juuri siksi - tolkuttoman kasan osa enemmän, osa vähemmän taidokkaita kopioita. Sellaisia, jossa kaikissa ryhmä sankareita lähtee vaaralliselle matkalle pelastamaan maailmaa joltain sanoinkuvaamattomalta vaaralta, oli se sitten ilkeä velho tai vielä ilkeämpi jumala. Tämä tarkoittaa sitä että TSH:n (tai Mallorean tarun, jos asiaa katsoo toisesta vinkkelistä) kaltaisia kirjoja/kirjasarjoja on pilvin pimein, ja eikös se silloin tarkoita sitä että se on tusinatavaraa?

Uusin Potterikin on kyllä valumassa siihen suuntaan, mutta toivotaan parasta, ettei viimeiset kaksi osaa ole samanlaisia "joukko teinivelhoja tappelee pahan velhon läheisimpiä apureita vastaan pelastaakseen jotain, joka voi tehdä ilkimykset vieläkin voimakkaammiksi" kuin vitososa.

"Stargazer" kirjoitti:
Vaikka Tolkienin voisi väittää luoneen koko fantasiagenren, tai ainakin muokanneen sen siksi mitä se on tänään, hän sai -tai juuri siksi - tolkuttoman kasan osa enemmän, osa vähemmän taidokkaita kopioita. Sellaisia, jossa kaikissa ryhmä sankareita lähtee vaaralliselle matkalle pelastamaan maailmaa joltain sanoinkuvaamattomalta vaaralta, oli se sitten ilkeä velho tai vielä ilkeämpi jumala. Tämä tarkoittaa sitä että TSH:n (tai Mallorean tarun, jos asiaa katsoo toisesta vinkkelistä) kaltaisia kirjoja/kirjasarjoja on pilvin pimein, ja eikös se silloin tarkoita sitä että se on tusinatavaraa?

Mutta eikö tästä näkökulmasta katsottuna esimerkiksi Romeo & Julia ole täysin tusinatavaraa? Tai Raamattu? Sillä molempia on kirjallisuuden historiassa lainattu ja kopioitu enemmän kuin tarpeeksi. Kirjaa ei missään nimessä - ainakaan minun mielestäni - voi kutsua tusinatavaraksi siksi että siitä on tehty lukemattomia kopiota. Ne kopiot ovat kyllä tusinatavaraa, ne kirjoittanut kirjailija on tehnyt valinnan kopioida jotakin vanhaa ideaa (tosin nykyään niitä uusia on mahdotonta keksiä). Näin ollen hän kirjoittaa tusinatavaraa. Mutta missään nimessä minä en kutsuisi alkuperäistä kirjoittajaa tusinakirjailijaksi!

"Stargazer" kirjoitti:
Uusin Potterikin on kyllä valumassa siihen suuntaan, mutta toivotaan parasta, ettei viimeiset kaksi osaa ole samanlaisia "joukko teinivelhoja tappelee pahan velhon läheisimpiä apureita vastaan pelastaakseen jotain, joka voi tehdä ilkimykset vieläkin voimakkaammiksi" kuin vitososa.

Ja tätä minä en ainakaan sulata? Eli tässä yrität väittää että Potter ei ole tusinakirjallisuutta? Yksi suosituimmista aiheista lasten-ja nuortenkirjallisuudessa lähiaikoina (ja siis jo ennen Rowlingia) on olut nimenomaan velhokoulut.
Lisäksi muutenkaan ei voi tosissaan vertailla Tolkienia ja Rowlingia. Minä en ole fantasiassa mikään asiantuntija, enkä myöskään Tolkien-fani tai Rowlingin vihaaja. Mutta silti päähäni iskee terävä kipu kun kuulen tuollaisesta ideasta.. Lieneekö tarpeen muistuttaa kuinka pajon hiotumpi teos esimerkiksi TSH on verrattuna mihin tahansa Potteriin? Tai lieneekö tarpeen muistuttaa että taso on näissä teoksissa kyllä aivan valovuosien päässä toisistaan? Ja vielä kaiken muun hyvän lisäksi Potterit kuuluvat lasten-ja nuorten kirjallisuuteen, kun taas esim. TSH:ta ei moiseen luokkaan voi sijoittaa hyvällä tahdollakaan (tämä ei tosin päde kaikkiin Tolkienin teoksiin).

Näin on, IMHO.

"wesnt" kirjoitti:

"Stargazer" kirjoitti:
Vaikka Tolkienin voisi väittää luoneen koko fantasiagenren, tai ainakin muokanneen sen siksi mitä se on tänään, hän sai -tai juuri siksi - tolkuttoman kasan osa enemmän, osa vähemmän taidokkaita kopioita. Sellaisia, jossa kaikissa ryhmä sankareita lähtee vaaralliselle matkalle pelastamaan maailmaa joltain sanoinkuvaamattomalta vaaralta, oli se sitten ilkeä velho tai vielä ilkeämpi jumala. Tämä tarkoittaa sitä että TSH:n (tai Mallorean tarun, jos asiaa katsoo toisesta vinkkelistä) kaltaisia kirjoja/kirjasarjoja on pilvin pimein, ja eikös se silloin tarkoita sitä että se on tusinatavaraa?

Mutta eikö tästä näkökulmasta katsottuna esimerkiksi Romeo & Julia ole täysin tusinatavaraa? Tai Raamattu? Sillä molempia on kirjallisuuden historiassa lainattu ja kopioitu enemmän kuin tarpeeksi. Kirjaa ei missään nimessä - ainakaan minun mielestäni - voi kutsua tusinatavaraksi siksi että siitä on tehty lukemattomia kopiota. Ne kopiot ovat kyllä tusinatavaraa, ne kirjoittanut kirjailija on tehnyt valinnan kopioida jotakin vanhaa ideaa (tosin nykyään niitä uusia on mahdotonta keksiä). Näin ollen hän kirjoittaa tusinatavaraa. Mutta missään nimessä minä en kutsuisi alkuperäistä kirjoittajaa tusinakirjailijaksi!

Tietystikään se että kirjasta on tehty tusina kopiota ei tee siitä tusinatavaraa, näin käy ainoastaan mikäli kopiot yltävät samalle tasolle alkuperäisen kanssa. Esimerkki nyt vaikka tietokonepeleistä voisi olla Wolfenstein 3D, joka aikaansai koko FPS:ien genren, mutta joka puolenkinkymmentä vuotta takaperinkin oli vain tusinaräiskintä, eikä pelkästään grafiikkansa vuoksi. (Tiedän toki esimerkin heikkouden, pelit ja kirjat ikääntyvät aivan eri vauhtia, mutta nyt viittasin enemmänkin Wolfin sisältöön).

Tämä on toki puhtaasti mielipideasia, minä en erityisesti pidä TSH:sta enkä banaaniviilistä, mutta paremman puutteessa nekin menettelevät. Muuten, kehtaisitko antaa esimerkin jostain Raamatun kopiosta (ja mikäli mahdollista, myös vastaavalla hiilipaperitarkkuudella kuin puolet fantasiagenrestä ovat toisistaan), minä kun en tähän hätään sellaista keksi.

"wesnt" kirjoitti:

"Stargazer" kirjoitti:
Uusin Potterikin on kyllä valumassa siihen suuntaan, mutta toivotaan parasta, ettei viimeiset kaksi osaa ole samanlaisia "joukko teinivelhoja tappelee pahan velhon läheisimpiä apureita vastaan pelastaakseen jotain, joka voi tehdä ilkimykset vieläkin voimakkaammiksi" kuin vitososa.

Ja tätä minä en ainakaan sulata? Eli tässä yrität väittää että Potter ei ole tusinakirjallisuutta? Yksi suosituimmista aiheista lasten-ja nuortenkirjallisuudessa lähiaikoina (ja siis jo ennen Rowlingia) on olut nimenomaan velhokoulut.
Lisäksi muutenkaan ei voi tosissaan vertailla Tolkienia ja Rowlingia. Minä en ole fantasiassa mikään asiantuntija, enkä myöskään Tolkien-fani tai Rowlingin vihaaja. Mutta silti päähäni iskee terävä kipu kun kuulen tuollaisesta ideasta.. Lieneekö tarpeen muistuttaa kuinka pajon hiotumpi teos esimerkiksi TSH on verrattuna mihin tahansa Potteriin? Tai lieneekö tarpeen muistuttaa että taso on näissä teoksissa kyllä aivan valovuosien päässä toisistaan? Ja vielä kaiken muun hyvän lisäksi Potterit kuuluvat lasten-ja nuorten kirjallisuuteen, kun taas esim. TSH:ta ei moiseen luokkaan voi sijoittaa hyvällä tahdollakaan (tämä ei tosin päde kaikkiin Tolkienin teoksiin).

Näin on, IMHO.

Potter on varsin mainiosti kirjoitettu satu*kirjasarja, ja allekirjoittaneen mielestä huomattavan paljon sujuvampi kuin TSH. Molemmissa on myös todella laaja maailma, joten tuota pointtiasi kirjojen eriävästä hiotummuudesta en menisi allekirjoittamaan. Velhokoulujen käytöstä fantasiassa en sano mitään, koska en ole aiheeseen perehtynyt; ymmärtääkseni joku Artemis Fowl tms. käyttää myös vastaavia kouluja, mutten ole nähnyt itse yhtäkään sellaista kirjaa. Sovitaan kuitenkin että olet oikeassa tuossa kohti ja minä joudun vetämään takaisin ainakin osan väitteistäni.

Kannattaa myös pitää mielesse, että TSH oli kuitenkin alunperin kirjasarja, kuten Potterkin... sitä ei taas kukaan tiedä kuinka tasokas Potter-sarjasta kokonaisuudessaan. TSH:n ensimmäinen osahan on varsin Hobitin tyyppinen, varsinkin alussa, mutta toisaalta kolmas osa on jo selkeästi synkempi ja epätoivoisempi (tämä ei sitten kelpaa perusteeksi sille että Potter olisi vain lapsille ja TSH aikuisille - Neljännen Potterin loppu oli varsin synkkä ja epätoivoinen, eikä vitonenkaan mitään hyvä-hyvää perussatuilua ollut).
Hobitti oli satu, ja varsin mainio millä tahansa mittapuulla. Silmarillionia voisi verrata Raamatun aikakirjoihin. TSH tippuu väliin, se on liian raskassoutuinen saduksi, mutta kuitenkin liian höpönassuseikkailunomainen ollakseen verrattavissa Silmarillioniin.


*satu: tietyntyyppistä fantasiaa, ei missään nimessä vähättelevä termi. Myöskin täysin eriasia kuin lastensatu, joista esimerkkinä menköön vaikka Hannu ja Kerttu.


Ihme ja kumma, allekirjoittaneen äärimmäisen nöyrä mielipide taas on tämä.

Hannu ja Kerttu on käsittääkseni (niin kuin kaikki muutkin "sadut") alunperin aikuisille suunnattua materiaalia... oli maailmassa aika kun ei eritelty mitään lasten tunteiden säästelyä, vaan pahat listitään mahdollisimman kurjasti ja moraali kukoistaa

Raamatun tarinat ovat pitkälti kopioita muista Lähi-idän kansanperinnekertomuksista, kaikki meidän kirjallisuutemmehan perustuu jonkin sortin perimätietoon. Vaikea sanoa, onko tarina suuresta tulvasta ollut alun perin egyptiläisten, mesopotamialaisten vai jonkun muun kansan, kun se melkein kaikkialla maailmassa on esiintynyt. Samoin tietysti Raamatun kertomukset ovat vaikuttaneet meidän aikakauteemme asti, ja kirjailija lainaa vähintään alitajuisesti vaikutteita kaikesta lukemastaan. Esimerkiksi Pratchett käyttää kirjoissaan taidokkaasti hyväkseen joitain piirteitä kreikkalaisesta mytologiasta (ainakin minä käsitin joitain kuvauksia yhtymäkohdiksi, mutta en ole asiakseni niitä kirjoja tulkinnut).
Ei kirjasta X tietenkään voida tuottaa yksityiskohtaista kopiota, mutta esimerkiksi henkilöiden nimet ja muut viittaukset teoksen maailmaan ovat toki huomattavissa. Jos olen oikein käsittänyt, niin Tolkienin perua ovat ogret ja örkit ja muut mönniäiset, mitä niitä nyt onkaan - samoin puhutaan saatanasta ja madonnasta Raamatun mukaan... Esimerkiksi Kalevalan loppu on pitkälti Raamatusta "lainattua", ja vielä nimistöltäänkin (Maria ~ Marjatta).
Mahdotonta lienee kirjoittaa mitään täysin uutta...

(Hyvä, hyvä, kerrankin kunnon keskustelua syntyy! )

"Stargazer" kirjoitti:
Tietystikään se että kirjasta on tehty tusina kopiota ei tee siitä tusinatavaraa, näin käy ainoastaan mikäli kopiot yltävät samalle tasolle alkuperäisen kanssa. Esimerkki nyt vaikka tietokonepeleistä voisi olla Wolfenstein 3D, joka aikaansai koko FPS:ien genren, mutta joka puolenkinkymmentä vuotta takaperinkin oli vain tusinaräiskintä, eikä pelkästään grafiikkansa vuoksi. (Tiedän toki esimerkin heikkouden, pelit ja kirjat ikääntyvät aivan eri vauhtia, mutta nyt viittasin enemmänkin Wolfin sisältöön).

Tämä nyt on täysin mielipidekysymys ja henkilökohtainen mielipiteeni asiasta on, että tähän päivään mennessä yksikään (ainakaan minun lukemani) "kopio" Tolkienin kirjasta ei ole yltänyt samalle tasolle. Olisi mielenkiintoista kuulla sinulta muutamia esimerkkejä?

Muuten, kehtaisitko antaa esimerkin jostain Raamatun kopiosta (ja mikäli mahdollista, myös vastaavalla hiilipaperitarkkuudella kuin puolet fantasiagenrestä ovat toisistaan), minä kun en tähän hätään sellaista keksi.

Noh, Sarppihan tähän jo vstasi, mutta haluaisin vielä lisätä jotakin. Kannattaa siis tosiaan ottaa huomioon, että kaikki ovat kopioita jostakin. Ja vanhuudestaan/tunnettavuudestaan johtuen Raamatusta on lainattu ja siihen viitataan vähintäänkin joka toisessa kirjallisuuden klassikkoteoksessa.
Loppupelissä Tolkienkin kuitenkin harrasti suhteellisen törkeää kopiointia. Esimerkiksi Kullervon tarina on kopioitu lähes suoraan "Keskeneräisten tarujen kirjaan". Ja tämä oli vain yksi lainauksista, jotka jopa minunkaltaiseni maallikko huomasi.

Potter on varsin mainiosti kirjoitettu satu*kirjasarja, ja allekirjoittaneen mielestä huomattavan paljon sujuvampi kuin TSH. Molemmissa on myös todella laaja maailma, joten tuota pointtiasi kirjojen eriävästä hiotummuudesta en menisi allekirjoittamaan.

Eli mikä tekee Potterin maailmasta laajan? Sehän perustuu suurimmaksi osaksi omaan maailmaamme, ja jopa sijoittuu Englantiin. Loppupelissä ainoita itse luotuja paikkoja ovat Tylypahka, Tylyaho, Viistokuja, ja kenties muutama muu joita ei ainakaan nyt minun mieleeni tule. Sitten verrataan tätä Tolkienin luomaan Keski-Maahan. Huom! Nyt on kyseessä kokonainen maailma, jolla on oma jumaltarusto sekä satoja vuosia vanha historiikki, erilaisia kieliä ja rotuja.
Toki Potterissakin esiintyy erilaisia "rotuja", mutta niitä ei mielestäni voi rinnastaa Tolkienin rotuihin. Tämä sen takia, että Tolkienin kirjallisuudessa näille roduille on luotu ns. inhimilliset piirteet, persoonat ja käyttäytymismallit (esim. örkit). Hyvällä tahdollakaan ei voi kutsua Potterin rotumaailmaa näin kehittyneeksi.

Kannattaa myös pitää mielesse, että TSH oli kuitenkin alunperin kirjasarja, kuten Potterkin... sitä ei taas kukaan tiedä kuinka tasokas Potter-sarjasta kokonaisuudessaan.

Tämä on totta, mutta jos kirjasarjasta on enää julkaisematta vain muutama kirja, jotain voi jo nyt päätellä. Minä ainakin olen jo joitain johtopäätöksiä vedellyt, mutta tämä on taas niitä mielipidekysymyksiä.

TSH:n ensimmäinen osahan on varsin Hobitin tyyppinen, varsinkin alussa, mutta toisaalta kolmas osa on jo selkeästi synkempi ja epätoivoisempi (tämä ei sitten kelpaa perusteeksi sille että Potter olisi vain lapsille ja TSH aikuisille - Neljännen Potterin loppu oli varsin synkkä ja epätoivoinen, eikä vitonenkaan mitään hyvä-hyvää perussatuilua ollut).

Minä en muistaakseni missään vaiheessa sanonut että Potter on vain lapsille? En kutsuisi itseäni lapseksi, ja olen silti kyseiset kirjat lukenut. Mutta mitä tulee Taru sormusten herraan, sitä en ihan heti antaisi ainakaan omille lapsilleni. Kyseessä on kuitenkin raaka ja ahdistava kirja josta ainakin allekirjoittanut löytää uskonnollisia viittauksia. Jälleen kerran mielipidekysymys, mutta en minä tällaista kirjaa 10-vuotuaalle lapselleni antaisi! (Sitäpaitsi, jos haluaa viedä asian vielä pidemmälle, voi tarkastella kirjoista tehtyjen elokuvien ikärajoja. Kuninkaan paluullahan oli ikärajana 15 kunnes maahantuoja lahjoi, kiristi ja uhkaili sen kolmeentoista. Mieleen ei nyt ihan muistu että kuinka paljon ikäraja uusimmassa Potterissa oli, mutta tuskin näin paljon kuitenkaan.)

Hobitti oli satu, ja varsin mainio millä tahansa mittapuulla. Silmarillionia voisi verrata Raamatun aikakirjoihin. TSH tippuu väliin, se on liian raskassoutuinen saduksi, mutta kuitenkin liian höpönassuseikkailunomainen ollakseen verrattavissa Silmarillioniin.
*satu: tietyntyyppistä fantasiaa, ei missään nimessä vähättelevä termi. Myöskin täysin eriasia kuin lastensatu, joista esimerkkinä menköön vaikka Hannu ja Kerttu.

Toki satu on tietyntyyppistä fantasiaa, mutta pointtini tässä olikin, etteivät TSH ja Potter uppoa samaan kategoriaan. Mutta satu ei missään nimessä ole vähättelevä termi. Siitä, kuinka höpönassuseikkailunomainen TSH on, voi olla montaa mieltä.
Lisäksi haluaisin huomauttaa, että ajat tosiaan muuttuvat. Joskus aikoinaan TSH:kin olisi varmasti luettu saduksi. Mutta jos puhutaan ihan nykyajasta, niin mielestäni Potter kuuluu edelleenkin lasten-ja nuorten kirjallisuuteen ja TSH aikuisten kirjallisuuteen. Ja tämä ei edelleenkään tarkoita, etteivätkö aikuiset voisi lukea Pottería tai nuoret TSH:ta. Mitä minä tällä alunperinkin tarkoitin oli että (ja nyt tulee hiukan toistoa) et voi aivan suoraan ruveta niitä vertaamaan, ottamatta huomioon kohdeyleisöä.

EDIT: Feel free to crush my opinions.. Sillä on tosiaan mukavaa kun syntyy keskustelua!

"Sarppi" kirjoitti:
Hannu ja Kerttu on käsittääkseni (niin kuin kaikki muutkin "sadut") alunperin aikuisille suunnattua materiaalia... oli maailmassa aika kun ei eritelty mitään lasten tunteiden säästelyä, vaan pahat listitään mahdollisimman kurjasti ja moraali kukoistaa

Niin on, ajattelin vielä lisätä tuonne loppuun "...nykymuodossaan." Toivottavasti kukaan nyt ei käy kuitenkaan viilaamaan pilkkua Wolf3D:n ja Abyss3D:n julkaisujärjestyksestä... =P

Raamatun tarinat ovat pitkälti kopioita muista Lähi-idän kansanperinnekertomuksista...

Kieltämättä, ja muuteltu sen mukaan miten kristinusko ja uskovat kehittyivät... esimerkiksi Saatanahan ei alunperin ollut Jumalan vastavoima (eikä edes "paha") vaan Jumalan hovin syyttäjä, joka toimi hiukan kuin yleinen syyttäjä nykyaikana. Tämä muuttui kristinuskon levitessä Pohjois-Afrikkaan, jossa hyvän ja pahan vastakkainasettelu oli uskonnoissa paljon yleisempää.

Esimerkiksi Pratchett käyttää kirjoissaan taidokkaasti hyväkseen joitain piirteitä kreikkalaisesta mytologiasta

Kuten myös skandinaavisia uskomuksia (jääjättiläisten ja jumalten sota), egyptiläisiä (Pyramidit-kirja, suosittelen) sekä useita erilaisia satuja.

"wesnt" kirjoitti:
Tämä nyt on täysin mielipidekysymys ja henkilökohtainen mielipiteeni asiasta on, että tähän päivään mennessä yksikään (ainakaan minun lukemani) "kopio" Tolkienin kirjasta ei ole yltänyt samalle tasolle. Olisi mielenkiintoista kuulla sinulta muutamia esimerkkejä?

Tämä on (selvästikin) mielipidekysymys, ja koska en itse niinkään Tolkienia arvosta, voisin heittää tähän vaikka Eddingsin kirjoittaman Belgarionin Tarun. Älkää lynkatko ennenkuin perustelen...
Vaikka Eddingsin kirjasarjat ovatkin lähes identtisiä keskenään, ja hänen henkilönsä ovat höyhenenkeveitä, kirjoja on silti varsin nopea lukea. Hiukankuin kirjallisuuden hotdogeja, ehkä? Tolkien kirjoittaa teknisesti huomattavan paljon paremmin, mutta niin raskaasti, etten ole vastaavaa koskaan nähnyt, ja se syö lukuiloa. Täällä pohjantähden alla, joka on noin samanpaksuinen kirja, meni allekirjoittaneella kolmessa-neljässä päivässä, TSH:hon meni toista viikkoa. Kummallista.
Jos Kuolemanportti-sarja lasketaan mukaan kisaan, ottaisin sen kuitenkin ykkösesimerkiksi. Vaikkei se nyt aivan samanlainen reput-selkään-ja-matkalle-maailmaa-pelastamaan - tarina olekaan kuin Eddingsit ja Tolkienit, se on kuitenkin toiseksi paras tämäntyylisen fantasian sarjoista joita olen lukenut, varsinkin sen takia, että toisin kuin edellämainituissa, maailma ei ole musta-valkoinen, vaan täynnä harmaan eri sävyjä.
Parashan tietysti on Neil Gaimanin Underworld - Maanalainen Lontoo, jonka muistin vasta nyt, ja joka kieltämättä on perusteiltaan aika perinteinen seikkailufantasia maailmanpelastamisineen kaikkineen. Kuitenkin se on sijoitettu nykyaikaan ja on täynnä yllätyksiä ja erikoisia tilanteita. Kannattaa ehdottomasti lukea.

Eli mikä tekee Potterin maailmasta laajan? Sehän perustuu suurimmaksi osaksi omaan maailmaamme... Sitten verrataan tätä Tolkienin luomaan Keski-Maahan. Huom! Nyt on kyseessä kokonainen maailma, jolla on oma jumaltarusto sekä satoja vuosia vanha historiikki, erilaisia kieliä ja rotuja. Toki Potterissakin esiintyy erilaisia "rotuja", mutta niitä ei mielestäni voi rinnastaa Tolkienin rotuihin.

Eikö Potterissa muka ole aivan oma maailmansa (jolla en toki takoita maantiedettä), jossa on omat tarunsa, historiansa, lakinsa ja henkilönsä? Myös rotuja on paljon, itseasiassa enemmän kuin Tolkienilla, vaikkei kuitenkaan niin tarkasti kuvattuja, ja myöskin kasoittain fantasiaeläinlajeja, joita Tolkienilla ei juurikaan ollut. Uskaltaisin väittää molempien kirjailijoiden tehneen todella mainiota työtä varsinkin rotujen luomisessa, vaikka ehkä vaaka kallistuukin Tolkienin hyväksi kielten kehittämisen takia.

Mutta mitä tulee Taru sormusten herraan, sitä en ihan heti antaisi ainakaan omille lapsilleni. Kyseessä on kuitenkin raaka ja ahdistava kirja josta ainakin allekirjoittanut löytää uskonnollisia viittauksia... (Sitäpaitsi, jos haluaa viedä asian vielä pidemmälle, voi tarkastella kirjoista tehtyjen elokuvien ikärajoja. Kuninkaan paluullahan oli ikärajana 15 kunnes maahantuoja lahjoi, kiristi ja uhkaili sen kolmeentoista.

Täytyy kyllä myöntää että minäkin pitäisin omat lapseni mahdollisimman kaukana kaikesta joka viittaa uskontoon.
TSH ei kyllä ehkä olisi muutenkaan hyvä valinta lapselle luettavaksi, mutta itse pitäisin syynä enemmänkin kirjan raskautta... mutta minähän luin kymmenvuotiaana jo Kingejä, joten mielipiteeni lienee tämän asian suhteen hiukan kieroutunut.
Itse asiassa kaikkiin LotReihin on tarjottu alunperin K-15 - leimaa, mutta jokainen on jälkeenpäin tipautettu K-11:sta, johon myös Potterit kuuluvat, muistini mukaan ainakin.

... mielestäni Potter kuuluu edelleenkin lasten-ja nuorten kirjallisuuteen ja TSH aikuisten kirjallisuuteen...

Toisaalta, Salvatoren kirjasarjatkin taitavat olla sijoitettuna lasten- ja nuortenosastolle, jotka taas ovat huomattavan paljon väkivaltaisempia ja verisiä kuin TSH ja Potterit yhteensä. Olen toki täysin samaa mieltä siitä että TSH kuuluu aikuisten osastolle, mutta aivan samasta syystä kuin vaikkapa Gogolin Kuolleet sielut (jos aivan lopussa tapahtuu jotain hirveää joka tekee vertauksesta tyhjän, antakaa anteeksi. Hävitin sen kirjan johonkin hiukan ennen kuin sain sen lopetettua). Siksi, että se on raskaslukuinen, ei siksi ettei sen sisältö sopisi lapsille. Potteristakin näytämme tässäkohtaa olevan kutakuinkin samaa mieltä. Edistystä.


Varsin mielenkiintoinen keskustelu. Jatkakaamme.

"Stargazer" kirjoitti:
Vaikka Eddingsin kirjasarjat ovatkin lähes identtisiä keskenään, ja hänen henkilönsä ovat höyhenenkeveitä, kirjoja on silti varsin nopea lukea. Hiukankuin kirjallisuuden hotdogeja, ehkä? Tolkien kirjoittaa teknisesti huomattavan paljon paremmin, mutta niin raskaasti, etten ole vastaavaa koskaan nähnyt, ja se syö lukuiloa. Täällä pohjantähden alla, joka on noin samanpaksuinen kirja, meni allekirjoittaneella kolmessa-neljässä päivässä, TSH:hon meni toista viikkoa. Kummallista.

Käsitinkö nyt väärin, vai yritätkö sanoa että raskas kirjallisuus on huonompaa kuin "höyhenenkevyt", koska sen lukemiseen kuluu enemmän aikaa? Noin yleisesti ottaen, jos luet kirjan kolmessa sekunnissa, siinä ei kenties raapaista kovin paljoa pintaa syvemmältä (toisin sanoen ns. viihdekirjallisuus, esim. Potterit..).
Tuo lukunopeus nyt on aika suhteellista. Itselläni meni Sormusten herran lukemiseen n. päivä, kun taas Rikoksen & rangaistuksen lukemiseen meni useampi päivä. Silti pidän jälkimmäistä parempana kirjana.

Jos Kuolemanportti-sarja lasketaan mukaan kisaan, ottaisin sen kuitenkin ykkösesimerkiksi. Vaikkei se nyt aivan samanlainen reput-selkään-ja-matkalle-maailmaa-pelastamaan - tarina olekaan kuin Eddingsit ja Tolkienit, se on kuitenkin toiseksi paras tämäntyylisen fantasian sarjoista joita olen lukenut, varsinkin sen takia, että toisin kuin edellämainituissa, maailma ei ole musta-valkoinen, vaan täynnä harmaan eri sävyjä.

Eli Tolkienin maailma on mustavalkoinen? Tästä kuulisin mielelläni enemmän perusteluja.. Voitko kutsua esim. Boromirin, Sarumanin tai Klonkun hahmoja pelkästään hyviksi tai pahoiksi?

Eikö Potterissa muka ole aivan oma maailmansa (jolla en toki takoita maantiedettä), jossa on omat tarunsa, historiansa, lakinsa ja henkilönsä? Myös rotuja on paljon, itseasiassa enemmän kuin Tolkienilla, vaikkei kuitenkaan niin tarkasti kuvattuja, ja myöskin kasoittain fantasiaeläinlajeja, joita Tolkienilla ei juurikaan ollut. Uskaltaisin väittää molempien kirjailijoiden tehneen todella mainiota työtä varsinkin rotujen luomisessa, vaikka ehkä vaaka kallistuukin Tolkienin hyväksi kielten kehittämisen takia.

Onhan Pottereissakin omat tarunsa ja historiikkinsa, mutta Tolkienin kirjoissa ne ovat huomattavasti laajemmat. Keski-Maan historiasta on tehty kokonainen teos (ja lisäksi historiaa kerrotaan paljon myös muissa teoksissa), kun taas Pottereiden historiankerronta rajoittuu lähinnä huispausmestaruuksiiin ja Tylypahkan perustajiin.
Mitä eläinkuntaan tulee, Pottereissa toki on elikoita vaikka muille jakaa, mutta kysymys onkin siitä että siinä kaikki lajit ovat luokkaa karvainen ja haistaa kullan.

Itse asiassa kaikkiin LotReihin on tarjottu alunperin K-15 - leimaa, mutta jokainen on jälkeenpäin tipautettu K-11:sta, johon myös Potterit kuuluvat, muistini mukaan ainakin.

Tästä minulla ole ihan satavarmaa tietoa, mutta ainakin muistini mukaan kaikki Sormusten herrat ovat elokuvina K-13 ja director's cut-versioina K-15, Potterit taas K-11. Toisaalta, elokuvat ja kirjat eivät ole sama asia, joten tällä ei juuri ole merkitystä.

Toisaalta, Salvatoren kirjasarjatkin taitavat olla sijoitettuna lasten- ja nuortenosastolle, jotka taas ovat huomattavan paljon väkivaltaisempia ja verisiä kuin TSH ja Potterit yhteensä.

Ihan alkuun pitää sanoa, että on loistava kirjasto teillä päin, en olekaan ennen nähnyt lasten-ja nuorteosastoa joka olisi edes yhtä verinen ja väkivaltainen kuin TSH ja Potterit
Mutta asiaan.. Jälleen kerran kaipaisin perusteluja sille miksi Salvatoren kirjat ovat väkivaltaisempia kuin TSH. Luettuani "muutaman" Salvatoren opuksen, en ole törmännyt täydellisesti koordinoitujen sapelien tanssia suurempaan väkivaltaan. Porukkaa kyllä kuolee näissä kirjoissa kuin russakoita, mutta ns. graphical violence niistä kyllä puuttuu kokonaan. TSH:sta mieleeni tulee heti useampikin varsin yksityiskohtainen ja raaka kohtaus, kuten esim. Minas Tirithin piiritys.
Myös realismin kannalta Salvatorella on parantamisen varaa. Taistelukohtaukset eivät tunnun läheskään niin todellisilta, sillä paitsi että Drizztin käyttämä kahden sapelin taistelutekniikka on todellisuudessa täysin mahdoton (paitsi tietysti mustille haltioille, cough), niin väkisinkin tulee mieleen että kuinka suuria mahdollisuuksia pienellä veitsiä huitovalla haltialla olisi kolmea valtavaa, voimakasta ja väkivaltaista jääturriaista vastaan (yleensä taistelunkulussa sillä huitomisella ei ole juuri merkitystä, jos vastapuoli saa ensimmäisen ja niin ollen ratkaisevan raajan irroituksen).

.....Siksi, että se on raskaslukuinen, ei siksi ettei sen sisältö sopisi lapsille.

Ilmeisesti meidän ei kannattaisi hankkia lapsia, koska lapsenkasvatusmenetelmämme ovat "hieman" eriäviä .

Tästähän on tulossa laatu-topic, odottelen innolla vastaustasi..

Tästä minulla ole ihan satavarmaa tietoa, mutta ainakin muistini mukaan kaikki Sormusten herrat ovat elokuvina K-13 ja director's cut-versioina K-15, Potterit taas K-11.

Muuten en näihin juttuihin puutu, mutta nyt on pakko oikaista yksi pieni juttu. Kuten Stargazer jo kertoikin, Sormusten herroille lätkäistiin alunperin K-15 ikärajaksi, kunnes ne sitten alennettiin K-11 maahantuojan (?) vaatimusten takia, rahastetaan viimeiseen asti. Suomessa ei olekaan sellaista ikärajaa kun K-13.

Itse luen:

-Harry Pottereita
-Goosebumpseja
-Aku Ankkoja
-Karvisia
-Sun muuta edellämainitun kaltaista.

Allekironneella on melko monipuolinen maku: melkein mikä tahansa kelpaa luettavaksi. Suosikkikirjailijoitani ovat mm. Väinö Linna, Reijo Mäki, Ilkka Remes, Sven Hassel, Tolkien, Taavi Soininvaara, Kevin Anderson, Timothy Zahn, Leena Lehtolainen, Kari Hotakainen, Raija Oranen, Harri Nykänen.

Tämän fiktiivisemmän osaston lisäksi lueskelen paljon omaelämänkertoja lähinnä historiallisista suurmiehistä ja historiasta yleensäkin

"wesnt" kirjoitti:
Käsitinkö nyt väärin, vai yritätkö sanoa että raskas kirjallisuus on huonompaa kuin "höyhenenkevyt", koska sen lukemiseen kuluu enemmän aikaa? Noin yleisesti ottaen, jos luet kirjan kolmessa sekunnissa, siinä ei kenties raapaista kovin paljoa pintaa syvemmältä (toisin sanoen ns. viihdekirjallisuus, esim. Potterit..).
Tuo lukunopeus nyt on aika suhteellista. Itselläni meni Sormusten herran lukemiseen n. päivä, kun taas Rikoksen & rangaistuksen lukemiseen meni useampi päivä. Silti pidän jälkimmäistä parempana kirjana.

En toki. Pidän vain miinuspuolena liiallista raskautta, joka taas näkyy ainakin itselläni siinä ettei kirjaa pysty "ahmaisemaan" parilla lukukerralla, vaan taukoja pitää pitää aina vähän väliä, ja samalla rokottaa halua palata takaisin kirjan pariin. Brian Callisonin Kuoleva laiva on toinen kirja jonka nyt pikaisesti mietittynä muistan, joka tuntuu välillä tukehtuvan omaan raskassoutuisuuteensa. Ja ei, en pidä höyhenenkevyttä kirjallisuutta sen parempana kuin yliraskastakaan. Enkös minä ole koittanut varovasti ilmaista mielipidettäni Eddingsistä ja Salvatorestakin, joita pidän enemmänkin tämän toisen laitapuolen kirjoittajina?
Onkos tuo Rikos & rangaistus noin hyvä? Sain porukoilta sen joululahjaksi, mutta se jäi kotikotiin kun lähdin kämpille... pitänee ottaa mukaan kun seuraavan kerran käyn.

Eli Tolkienin maailma on mustavalkoinen? Tästä kuulisin mielelläni enemmän perusteluja.. Voitko kutsua esim. Boromirin, Sarumanin tai Klonkun hahmoja pelkästään hyviksi tai pahoiksi?

Katsotaanpas... en ole TSH:ta aivan äskettäin lukenut, joten saatan muistaa joitain kohtia väärin.
Sarumanhan oli ennen hyvä velho, joka kuitenkin oli kääntynyt pimeyden puolelle ennen itse kirjan tapahtumia. Klonkun teot ja historia näyttävät vain Sormuksen ja Smeagolin taistelua Klonkun päässä, samalla näyttäen varsin taidokkaasti (kirjoitettuna, siis) kuinka paha Sormus on. Boromir taas tahtoi välttämättä pelastaa kansansa, hinnasta viis. Hän olisi ehkä ainut henkilö jota pitäisin "harmaana", enkä selvästi jommankumman ääripään edustajana.

Onhan Pottereissakin omat tarunsa ja historiikkinsa, mutta Tolkienin kirjoissa ne ovat huomattavasti laajemmat. Keski-Maan historiasta on tehty kokonainen teos... Pottereiden historiankerronta rajoittuu lähinnä huispausmestaruuksiiin ja Tylypahkan perustajiin.
Mitä eläinkuntaan tulee, Pottereissa toki on elikoita vaikka muille jakaa, mutta kysymys onkin siitä että siinä kaikki lajit ovat luokkaa karvainen ja haistaa kullan.

Tämäkin tulee luultavasti muuttumaan... Potterin alkuperäinen sarja ei kuitenkaan tätä vauhtia tule olemaan valmis vielä vuosiin, ja vasta sen jälkeen Rowling pääsee kirjoittamaan ylimääräistä tavaraa. Pidän kuitenkin Pottereiden tavasta limittää fantasia todellisuuden sekaan ottamatta itseään liian vakavasti.

Tästä minulla ole ihan satavarmaa tietoa, mutta ainakin muistini mukaan kaikki Sormusten herrat ovat elokuvina K-13 ja director's cut-versioina K-15, Potterit taas K-11.

Butkus tuomaroikin jo tämän. Extended Editioneista minulla kyllä ei ole mitään hajua.

Mutta asiaan.. Jälleen kerran kaipaisin perusteluja sille miksi Salvatoren kirjat ovat väkivaltaisempia kuin TSH. Luettuani "muutaman" Salvatoren opuksen, en ole törmännyt täydellisesti koordinoitujen sapelien tanssia suurempaan väkivaltaan. Porukkaa kyllä kuolee näissä kirjoissa kuin russakoita, mutta ns. graphical violence niistä kyllä puuttuu kokonaan. TSH:sta mieleeni tulee heti useampikin varsin yksityiskohtainen ja raaka kohtaus, kuten esim. Minas Tirithin piiritys.

Laitetaanpas esimerkiksi nyt vaikka sen ensimmäisen trilogian kohtaus jossa Drizztin isä hyppää happoaltaaseen. En ole Salvatorejakaan lukenut ainakaan vuoden sisällä, eikä yksityiskirjastonikaan ole ihan kävelymatkan päässä (joudun samalla myöntämään että omistan jokusen Salvatorenkin. Hävettää). Muistelisin kuitenkin että myös muissa kirjoissa löytyy vastaavaa.
Toisaalta on myös mielipideasia, pitääkö ohimennen kuvattua väkivaltaa, jossa vain sankariin voi "sattua", yhtään parempana kuin tarkoin kuvattuja tuskan väänteitä kasvoilla ja kaatuneiden kuolinhuutoja. Kumpihan näistä kuulostaisi Kalle 10-v.:n mielestä hauskemmalta?

Myös realismin kannalta Salvatorella on parantamisen varaa... väkisinkin tulee mieleen että kuinka suuria mahdollisuuksia pienellä veitsiä huitovalla haltialla olisi kolmea valtavaa, voimakasta ja väkivaltaista jääturriaista vastaan...

Realismia fantasiaan, vai?
Tästä olen toki samaa mieltä, mutta Salvatore on muutenkin luokkaa kioskikirjailija, eikä häneltä kannata kovin tarkkaa tai realistista kuvausta odottaa.
Tuo kahden sapelin taistelutyyli voisi tosin olla toimiva (mikäli sitä joku/jokin osaisi käyttää kuten kirjassa kuvailtiin). Isommallakin käpälällä tehtyä lyöntiä on kuitenkin suht' helppo ohjata sapelin laidalla, tai varsinkin terällä. Näin lyöjä menettää varsin paljon voimiaan ja horjuttaa tasapainoaan osumatta kuitenkaan mihinkään. Mutta jätetään miekkailutekniikka tästä topicista, kun tekstit näyttävät paisuvan muutenkin varsin mittaviksi.

Ilmeisesti meidän ei kannattaisi hankkia lapsia, koska lapsenkasvatusmenetelmämme ovat "hieman" eriäviä .

Tästä varmaankin kannattaa olla ihan samaa mieltä. =P


Pitäisiköhän meidän lopettaa kohta? Olisi sääli jos vuoden topic kirjoitettaisiin heti vuoden alussa.
Mielenkiintoista tekstiä, kaikin puolin. Sinun vuorosi.

"Stargazer" kirjoitti:
En toki. Pidän vain miinuspuolena liiallista raskautta, joka taas näkyy ainakin itselläni siinä ettei kirjaa pysty "ahmaisemaan" parilla lukukerralla, vaan taukoja pitää pitää aina vähän väliä, ja samalla rokottaa halua palata takaisin kirjan pariin. Brian Callisonin Kuoleva laiva on toinen kirja jonka nyt pikaisesti mietittynä muistan, joka tuntuu välillä tukehtuvan omaan raskassoutuisuuteensa. Ja ei, en pidä höyhenenkevyttä kirjallisuutta sen parempana kuin yliraskastakaan. Enkös minä ole koittanut varovasti ilmaista mielipidettäni Eddingsistä ja Salvatorestakin, joita pidän enemmänkin tämän toisen laitapuolen kirjoittajina?

Tätä minä en nyt vain jotenkin suostu ymmärtämään. Callisonia en ole lukenut, joten jatketaan TSH-linjalla: jos en ihan väärin muista, niin ensimmäisen kerran kun luin kyseisen kirjan, pidin vain yhden tauon eli yöunet. Jotenkin minulla tuo kirjan "raskaus" teki siitä siitä lähinnä paremman, niin että todella pystyin uppoutumaan siihen ja kuvittelemaan kaiken tarkkaan päässäni. Mikä muuten onkin ainakin allekirjoittaneen mielestä yksi Sormusten herran parhaista puolista, rikas maiseman jmv kuvaus. Sekin on tietysti täysin mielipidekysymys, tähän mennessä kaikki muut joiden kanssa olen aiheesta puhunut, ovat pitäneet kyseistä seikkaa lähinnä tylsänä..
Salvatoresta ja Eddingsistä? Taisit yrittää liian varovasti, kun minä ainakaan en huomannut. Mutta siitä olemme tosiaan samaa mieltä että kuuluvat sinne höyhensarjan puolelle (tosin Eddingsin kirjojen lukeminen on minulta jäänyt aika vähälle, sattuneesta syystä).

Onkos tuo Rikos & rangaistus noin hyvä? Sain porukoilta sen joululahjaksi, mutta se jäi kotikotiin kun lähdin kämpille... pitänee ottaa mukaan kun seuraavan kerran käyn.

Hmm, määrittele noin hyvä? Parempi kuin TSH, mutta mielestäni olet jo useampaan otteeseen todennut ettet juuri pidä TSH:sta .
No mutta joo, kyllä minä siitä ainakin pidin. Tosin se menisi kyllä sen raskaamman kirjallisuuden piikkiin, uskaltaisin väittää. Se hyvä puoli siinä ainakin on, ettet voi edes leikilläsi kutsua Raskolnikovia mustavalkoiseksi hahmoksi .

Katsotaanpas... en ole TSH:ta aivan äskettäin lukenut, joten saatan muistaa joitain kohtia väärin.
Sarumanhan oli ennen hyvä velho, joka kuitenkin oli kääntynyt pimeyden puolelle ennen itse kirjan tapahtumia. Klonkun teot ja historia näyttävät vain Sormuksen ja Smeagolin taistelua Klonkun päässä, samalla näyttäen varsin taidokkaasti (kirjoitettuna, siis) kuinka paha Sormus on. Boromir taas tahtoi välttämättä pelastaa kansansa, hinnasta viis. Hän olisi ehkä ainut henkilö jota pitäisin "harmaana", enkä selvästi jommankumman ääripään edustajana.

No jaa, eihän Sarumankaan vain herännyt eräänä aamuna ja päättänyt kääntyä pimeän puolelle. Jos ei muistikultani ihan pahemman kerran petä, tarina taisi mennä jokseenkin niin että hän yritti tulla taitavammaksi ja viisammaksi velhoksi (peitotakseen Sauronin tmv), mutta jossain vaiheessa sortui käyttämään sitä palloa (nimi ei nyt muistu mieleen), jonka avulla Sauron sitten ns. kietoi Sarumanin pauloihinsa. Mielestäni aika inhimillinen erhe tuo vallan ja viisauden etsiminen, eikä anna oikeutta kutsua Sarumania täysin pahaksi. Sitäpaitsi lopullinen "pimeän puolelle kääntyminen" tapahtui TSH:n aikana, sillä FOTR:issahan Gandalf vierailee vielä Sarumanin luona siinä uskossa että tämä auttaa häntä.
No mikäs Klonkku sitten on? Toki kirjassa kerrotaan Klonkun ja Sormuksen kamppailusta (korostaen Sormuksen pahuutta), mutta yritätkö nyt väittää että Klonkku olisi täysin hyvä (tai edes paha) hahmo? Sillä ainakin minun käsitykseni mukaan Sormus tarraa juuri tuohon pimeään tai harmaaseen puoleen joka jokaisesta ei-mustavalkoisesta hahmosta löytyy.
Boromista olemme näemme samaa mieltä, jokseenkin.

Tämäkin tulee luultavasti muuttumaan... Potterin alkuperäinen sarja ei kuitenkaan tätä vauhtia tule olemaan valmis vielä vuosiin, ja vasta sen jälkeen Rowling pääsee kirjoittamaan ylimääräistä tavaraa. Pidän kuitenkin Pottereiden tavasta limittää fantasia todellisuuden sekaan ottamatta itseään liian vakavasti.

Toki tuo kyseinen tapa on viihdyttävä, minusta ainakin on todella ihanaa lukea Pottereita ja myönnän jopa että omistankin niitä. Mutta yleensä jos kirja pyrkii olemaan vakavastiotettu teos, se ottaa itsensä vakavasti. Tällainen hieman itseironinen suhtautuminen on jotenkin enemmänkin viihdekirjallisuuden tunnusmerkkejä. Huom! Tässä sinulla on hyvä mahdollisuus saada minut pyörtämään puheeni, kunhan annat kasan kunnon esimerkkejä. Ja en muuten yritä väittää että tällaisessa lasten-ja nuorten viihdekirjallisuudessa olisi mitään vikaa, kunhan herätän kysymyksen että muistetaanko Potterit neljänkymmenen vuoden päästä klassikkoteoksina vai Spice Girls-kaltaisena ilmiönä? Vai muistetaanko niitä ollenkaan?

Laitetaanpas esimerkiksi nyt vaikka sen ensimmäisen trilogian kohtaus jossa Drizztin isä hyppää happoaltaaseen. En ole Salvatorejakaan lukenut ainakaan vuoden sisällä, eikä yksityiskirjastonikaan ole ihan kävelymatkan päässä (joudun samalla myöntämään että omistan jokusen Salvatorenkin. Hävettää). Muistelisin kuitenkin että myös muissa kirjoissa löytyy vastaavaa.

Kyllä, tätähän minä juuri tarkoitin. Porukkaa kuolee oikein toden teolla, ja usein vielä suht julmasti/tarpeettomasti. Mutta kun katsotaan tarkemmin sitä tapaa, jolla nämä kuolemat ja muut väkivaltaisuudet kuvataan, tulee esille selviä eroja. Eihän TSH mikään butcher-kirja ole, mutta monet kuolemiset jmv. on kyllä kirjoitettu melko realistisella ja koskettavalla tavalla, mitä taas ei löydä Salvatoren kirjoista hakemallakaan.

Tästä olen toki samaa mieltä, mutta Salvatore on muutenkin luokkaa kioskikirjailija, eikä häneltä kannata kovin tarkkaa tai realistista kuvausta odottaa.

Amen.

Tuo kahden sapelin taistelutyyli voisi tosin olla toimiva (mikäli sitä joku/jokin osaisi käyttää kuten kirjassa kuvailtiin). Isommallakin käpälällä tehtyä lyöntiä on kuitenkin suht' helppo ohjata sapelin laidalla, tai varsinkin terällä. Näin lyöjä menettää varsin paljon voimiaan ja horjuttaa tasapainoaan osumatta kuitenkaan mihinkään. Mutta jätetään miekkailutekniikka tästä topicista, kun tekstit näyttävät paisuvan muutenkin varsin mittaviksi.

No ainakaan tässä maailmassa jossa parhaillaan elämme, kahden sapelin taistelutekniikka ei ainakaan minun tietojeni mukaan ole mahdollinen. Toki otan huomioon että Forgotten Realms on aivan oma maailmansa, mutta silti se on minusta jotenkin säälittävällä tavalla epärealistista.
Tuosta lyönnistä.. Kyllä se nyt vaan on niin että jos sellainen turrikka jolla on massaa kuusinkertaisesti sinuun verrattuna tulee ja huitaisee 5000 Newtonin voimalla (okei, ehkä hiukan liioittelin ), niin siinä ei paljon auta jos sohit niillä sapeleillasi. Ja sitäpaitsi, mitä sitten jos saat yhden iskun torjuttua? Niillä kurjilla teränkappaleillasi tuskin saat paljon vahinkoa aikaa kun otetaan huomioon turriaisen turkin/nahan paksuus..
Mutta lopetan suosiolla, sillä emme kyllä tosiaankaan taida tavita enempää puheenaiheita..

Lopettaa pitäisi? Eiei, ei ennenkuin joku lukitsee tämän (uskaltakaakin yrittää, tämähän on laatukeskustelua ).

Ensiksikin pahoittelen myöhästynyttä vastausta, mutten ollut tuossa viikolla oikein väittelykunnossa - tai ainakaan kunnossa väitelläkseni mistään järkevästä.

"wesnt" kirjoitti:
Tätä minä en nyt vain jotenkin suostu ymmärtämään... Jotenkin minulla tuo kirjan "raskaus" teki siitä siitä lähinnä paremman, niin että todella pystyin uppoutumaan siihen ja kuvittelemaan kaiken tarkkaan päässäni. Mikä muuten onkin ainakin allekirjoittaneen mielestä yksi Sormusten herran parhaista puolista, rikas maiseman jmv kuvaus. Sekin on tietysti täysin mielipidekysymys, tähän mennessä kaikki muut joiden kanssa olen aiheesta puhunut, ovat pitäneet kyseistä seikkaa lähinnä tylsänä..

Rikas kerronta ja liiallinen raskassoutuisuus nyt taitavat kuitenkin olla hiukan eri asia... itse voisin verrata tätä vaikkapa kahviin (jota en tosin juo, mutta idea säilynee silti): se ei ole hyvää jos se ei ole tarpeeksi vahvaa, mutta ei sitä kyllä juo peikkokaan jos se ihan myrkyksi asti keitetään. Yleensä melkein kaikessa se kultainen keskitie on parempi kuin se, että on joko liian vähän tai liikaa.

...Taisit yrittää liian varovasti, kun minä ainakaan en huomannut. Mutta siitä olemme tosiaan samaa mieltä että kuuluvat sinne höyhensarjan puolelle...

Ehkä koitin olla ylivarovainen, jotten saisi tänne toista kaveria väittelemään kanssani Eddingsin ylivoimaisesta tarinankerronnasta ja hahmojen suunnattomasta syvyydestä.

...Parempi kuin TSH, mutta... Tosin se menisi kyllä sen raskaamman kirjallisuuden piikkiin, uskaltaisin väittää. Se hyvä puoli siinä ainakin on, ettet voi edes leikilläsi kutsua Raskolnikovia mustavalkoiseksi hahmoksi .

Täytyypä ottaa seuraavan kerran kotona käydessä mukaan ja lukaista, niin päästään vääntämään siitä seuraavassa kirjaketjussa puolenkymmentä sivua.

No jaa, eihän Sarumankaan vain herännyt eräänä aamuna ja päättänyt kääntyä pimeän puolelle... hän yritti tulla taitavammaksi ja viisammaksi velhoksi (peitotakseen Sauronin tmv), mutta jossain vaiheessa sortui käyttämään sitä palloa (nimi ei nyt muistu mieleen), jonka avulla Sauron sitten ns. kietoi Sarumanin pauloihinsa. Mielestäni aika inhimillinen erhe tuo vallan ja viisauden etsiminen, eikä anna oikeutta kutsua Sarumania täysin pahaksi...

Ah, sitten muistin hiukan väärin. Väistän kuitenkin hyökkäyksen ja väitän täten Sauronin olleen Sarumania vahvempi ja vetäneen hänet tahdollaan magian pimeälle puolelle, jolloin Saruman jää silti musta-valkoiseksi hahmoksi; itsessään hyväksi, mutta voimakkaamman pahuuden käyttöönottamaksi leikkikaluksi. Vallan ja viisauden etsimisen voi (hyvän hahmon tekemänä) laskea hyväksi asiaksi, joten Saruman kääntyi vasten omaa tahtoaan puhtaanvalkoisesta yönmustaan, näin ollen sanalla sanoen varsin mustavalkoinen hahmo. (Ei kai tämä mene sanoilla leikkimiseksi?)

No mikäs Klonkku sitten on? Toki kirjassa kerrotaan Klonkun ja Sormuksen kamppailusta (korostaen Sormuksen pahuutta), mutta yritätkö nyt väittää että Klonkku olisi täysin hyvä (tai edes paha) hahmo? Sillä ainakin minun käsitykseni mukaan Sormus tarraa juuri tuohon pimeään tai harmaaseen puoleen joka jokaisesta ei-mustavalkoisesta hahmosta löytyy.

Yritän väittää, että hiukan kuten Sarumanin tapauksessa, tässäkin hyvä hahmo (Smeagol) joutuu pahan voiman (Sormus) uhriksi ja vajoaa näin pimeyteen. Klonkku (joka siis periaatteessa on Smeagolin ja Sormuksen summa) on toki näin hiukan lähempänä niitä paljonpuhuttuja harmaan sävyjä kuin Saruman, mutta voiko toisaalta taas valon ja pimeyden taistelua kuvata pelkäksi hämäräksi?

Tällainen hieman itseironinen suhtautuminen on jotenkin enemmänkin viihdekirjallisuuden tunnusmerkkejä... kunhan herätän kysymyksen että muistetaanko Potterit neljänkymmenen vuoden päästä klassikkoteoksina...

Eikös tässä juuri viihdekirjallisuudesta puhuta? Vaikka TSH on toki kirjoitettu ylen syvällisesti (tai, kuten joku koiranleuka voisi sanoa, jopa kuivahkosti), ei sekään nyt taida olla tutkielma Keski-Maan historiasta, taruista ja sosiaalipsykologiasta?
Uskoisin, että muistetaan ainakin enemmän klassikkoteossarjana kuin hetken huumana. Rowling kuitenkin uudisti lasten- ja nuortenkirjallisuuden (jos näin tahdot sitä kutsua) lähes yhtä täydellisesti kuin Tolkien aikanaan fantasiakirjallisuuden. Mutta kuitenkin, vain aikahan sen varmaksi näyttää.

...Porukkaa kuolee oikein toden teolla, ja usein vielä suht julmasti/tarpeettomasti. Mutta kun katsotaan tarkemmin sitä tapaa, jolla nämä kuolemat ja muut väkivaltaisuudet kuvataan, tulee esille selviä eroja. Eihän TSH mikään butcher-kirja ole, mutta monet kuolemiset jmv. on kyllä kirjoitettu melko realistisella ja koskettavalla tavalla, mitä taas ei löydä Salvatoren kirjoista hakemallakaan.

Jos oikein nyt tuon mainitsemani kohdan (Drizztin isä) muistan, niin kyllä sekin oli kirjoitettu varsin koskettavaksi, tai ainakin niin koskettavaksi kuin tuollaisessa kirjassa ja tuollaisen kirjailijan on mahdollista.
Et kuitenkaan ole täysin väärässä, enkä voi itsekkään väittää erikoisesti pitäväni tuontyyppisestä hack'n'slash-fantasiasta.

Kyllä se nyt vaan on niin että jos sellainen turrikka jolla on massaa kuusinkertaisesti sinuun verrattuna tulee ja huitaisee 5000 Newtonin voimalla, niin siinä ei paljon auta jos sohit niillä sapeleillasi.

Hitto. Pakko tähän vielä kerran on puuttua.
Tarkoitin alunperin sitä, että kun tämä puolen tonnin turrikka tulee ja mäiskäisee esim. suoraan alas suuntautuvan iskun, voi miekan lappeella ohjata lyöntiä hiukan sivusuuntaan, jolloin se joko ei osu tai ainakin sen väistäminen on paljon helpompaa. Tämän selittäminen kirjoitetussa muodossa on kyllä varsin vaikeaa... idea kuitenkin on se, ettei niitä iskuja varsinaisesti torjuta, vaan muutetaan hiukan niiden suuntaa etteivät ne osuisi. Näin säästetään omia voimia, kun samalla vihollinen joutuu sitä kuluttamaan huomattavasti enemmän, ja on koko ajan vaarassa menettää tasapainonsa lyötyään taas kerran ohi.

Lopettaa pitäisi? Eiei, ei ennenkuin joku lukitsee tämän (uskaltakaakin yrittää, tämähän on laatukeskustelua ).

Jatketaan siis.