Johan on kyllä Smackdownilla hyvin asiat. Voisin itsekin heittää tiukkaa analyysiä näistä miehistä, joista jo muutkin ovat hyvin kirjoitelleet.
Bryan. Niin, aivan erinomainen näyttelijä ja tämän hetken ehdottomasti paras ja parhaiten rakenneltu gimmick. Muistin tasolla on hauska palata aikaan, jolloin sakki parjasi WWE:tä siitä, kun Bryan käshäsi salkkunsa ennen Wrestlemaniaa. Totuushan on, että noista hetkistä asti Bryanin kehittäminen on ollut täyttä voittoa. Harva hahmo on ollut näin johdonmukainen ja uskottava näin pitkään. Moni hahmo kääntyy naamaksi tai heeliksi midcard-vuosien jälkeen (esim. R-Truthin kaksi nopeaa turnia) ilman varsinaista logiikkaa ja rupeaa napsimaan saman tien voittoja. Bryanin hahmonkehitystä on ollut niin ilo seurata, että voisinpa vaikka tarjota WWE:n kirjoittajille kierroksen.
AJ:n mehukas kuvio senkun jatkuu. Jotenkin en usko, että WWE:llä on tämän likan suhteen mitään sen suurempaa kuviota harkittuna, vaan ennemminkin vähän kerrallaan katsovat, että mitäs ensi viikolla voisi olla. Minusta tämä ei sinänsä ole huonokaan asia, sillä saapahan jännittää viikosta toiseen eikä voi heti lukea dirtsheetistä, että tavoitteena on Wrestlemania 30 -feudi diivavyöstä Stacy Keibleriä vastaan. AJ on todistanut osaavansa näytellä, eikä mimmi ole kehässäkään koskaan ollut pekkaa/Kellyä/Aliciaa/Belloja pahempi. Hukkaan ei tämä buildi mene siis missään tapauksessa. Ottelun kestohan sopi tällä kertaa hyvin tuohon noin minuuttiin, kun ei kyseessä mikään painimatsi ollut eikä Kaitlynin hyökkäysosuudella olisi ollut mitään virkaa. Itse en erityisesti myöskään elättele toiveita, että Bryanin kommentilla olisi sen suurempia kuviollisia seuraamuksia, vaikka voisihan tuolla toisaalta mehustella. Itse otin sen kuitenkin ihan vain nopeana pre-match-läppänä ja maukkaana pikku rakenteluna.
Damien Sandow. Tältä hepulta en itsekään ole mitään kehämateriaalia nähnyt, mutta aristokraattinen gimmick totisesti toimii. Strikerin opettajatouhuja markitin jo ajat sitten, mutta kun kaverista ei kerran mitään isoa wrestling-tähteä tullut, niin koetetaan ihmeessä Sandow'n kanssa uusiksi. Onkohan mies muuten oikeasti verbaalisesti noin sutjakka vai onko kyseessä vain tuiman "opettele nämä jutut p****le paperista" -opettelun tulos? Tuota gimmickiähän on pakko elää, jotta siihen saa tarvittavan pitkäksi aikaa uskottavuutta. Englantia vähemmän taitamattomat foorumilaiset tuskin pääsevät tähän gimmickiin aivan samalla tavalla sisään kuin englantia enemmän lukeneet, mutta onhan absurdia, että joku sanoisi "This concludes our interview".
Ryytipakki maistuu kieltämättä minullekin edelleen näissä pienissäkin annoksissa. Usein WWE:tä soimataan siitä, kuinka pitkään tällainen jobberien syöttäminen jatkuu, mutta itse ottaisin sen ihan hahmonkehityksen kannalta. Tällä tavalla tehdään vähitellen gimmickistä kiinnostavaa, ja onhan se sinänsä jo yksi vaihe urankehityksessäkin. "Se oli sitä aikaa, kun Ryback vielä squashaili jobbereita!" Ei minulla ole mitään kiirettä tämänkään kuvion kanssa. Ottakoon aikansa ja näyttäkööt minulle viikkotolkulla tuota intensiivistä clotheslinea, murhaavaa finisheriä ja kieppuvaa powerslamia. Tarjotkoot samaa ytimekästä entrancea, heel-kukkojen turpasaunoja, pelottavia ilmeitä, uhkaavaa käsien nostelua ja hullua
FEED. ME. MORE. -huutoa. Nautin tästä joka viikko niin kauan, kunnes minulle tarjoillaan lisää. Myös selostus on ollut ehkäpä parhaimmillaan näiden otteluiden aikana.
Randy Orton on viimein päässyt Kanen ikeestä irti. Extreme Rulesissa pojat lunastivat kaikki odotukset ja pistivät kovan myllyn pystyyn, mutta kyllä se Orton vain ansaitsee parempaa. Uutta vyökautta en vielä kyylle soisi, mutta tämä face-painijoiden kanssa kyräily tekee Randyn hahmosta Viihdettä isolla V:llä.
Sheamus. Tästä vitivalkoisesta keltistäkin olen ruvennut tykkäämään toden teolla. Jätkästä on tehty intensiivinen brawler-pukki, joka pilke silmäkulmassa mättää menemään. Irlantilaispainijoiden (Finlay) tyypillinen "I love to fight" -meininki kieltämättä istuu hyvin. Tältä hepulta on lupa odottaa mielenkiintoisia matseja läpi tämän vuosikymmenen. Toivottavasti Orton vs. Sheamusta kuitenkin pantattaisiin huolella.
Darren Young ja Titus O'Neal piru vie löylyttivät Santinoa ja Ryderia. Mahtavan yllättävää ja virkistävää bookkausta, kun ei tällainen tuulesta temmattu goof-tiimi voittanutkaan. Markitukseni tälle heel-tiimille on muutamassa viikossa noussut aivan pilviin. NXT:ssä ei kumpikaan meinannut vakuuttaa, mutta nyt on WWE osunut – kenties aivan vahingossa – kultasuoneen. Ottelun jälkeen Booker T ja Cole vuoronperään totesivat diggaavansa tästä tiimistä, ja fiilis kyllä välittyi tänne Lohjalle asti. Nauroin ääneen noiden dudetsujen järjettömille loppu-uhoiluille. Ihan mahtava kaksikko! Pushia, p****le, pushia!

Ja on tuo entrancekin vain mahtava! HOJO HOJO HOJO!
Antonio Cesaro. En oikein ymmärtänyt Enskan puheita siitä, että tämä kuvio olisi kovinkin neutraali. Kyllä se Aksanan post-match-temppuilu oli aika ilkeää ja sydämetöntä Teddyä kohtaan. Ei voida sanoa, etteikö Aksana tajuaisi, kuinka paljon Teddyä satuttaa. Oli miten oli, niin tämäkin kuvio kieltämättä iskee, vaikka Teddy onkin niin ahtaalla.

Cesarion gimmick on kyllä sinänsä toimiva, että hän ei tosiaan toistaiseksi ole erityistä vittuilua harjoittanut. Entrance-musiikkikin on minusta tuolla sveitsiläisellä vallan mainio. Vähän semmoinen kujeilevan rento, ei perus "HERE COMES THE PAIN" -biisi, jollainen puolestaan sopii Rybackin gimmickiin paljon paremmin.
On se vain hienoa, että kaikki heelitkään eivät ole samasta puusta veistettyjä. Cesaro on kuuman Aksanan kanssa muhinoiva eurooppalaisen jykevä urheilustara; Daniel Bryan on narsistinen nörttityttöä nöyryyttävä painimasiina; Damien Sandow on korkeasti kouluttautunut ylimielinen hienostosnobi; Darren & Titus on kahden junttimaisen BFF:n viihdyttävä bromance-kaksikko...
Smackdown kyllä vetää viikko toisensa jälkeen mielenkiintoisuuden ja painilaadun suhteen pidemmän korren kuin Raw. Heittäisivät vielä sen Dolph Zigglerin sinibrändiin, niin olisi silläkin hienolla miehellä tilaa kasvaa ja kultivoitua.
