Smackdown

[enska]

Romanin promo oli yllättävän hyvä, mutta täytyy kompata luulemisen kuningasta, että ihan älytön teksti. Miten tuo Andre nyt liittyy mihinkään?

Reigns tarkoitti, ettei Andrén tarvinnut aina alleviivata sitä, kuinka isokokoinen hän on – André kommunikoi teoillaan, ei sanoillaan. Big Show on sen sijaan sellainen jättiläinen, joka puhuu uhkaavia mutta on pohjimmiltaan pelkkä jänishousu.

[ToNy-MaN]

Romanin promo oli yllättävän hyvä, mutta täytyy kompata luulemisen kuningasta, että ihan älytön teksti. Miten tuo Andre nyt liittyy mihinkään?

Ei voi olla Lontoo NOIN hakusessa?!
Koska viimeksi ennen Rumblea Smackdown tai Raw EI ole loppunut siihen että lähes koko rosteri mättää toisiaan menemään kehässä?

[kossi5]

Ei voi olla Lontoo NOIN hakusessa?!

No ei kuule todellakaan ole. Tarkoitin vain että aivan saakelin kuiva teksti oli taas Romanille lätkästy. Kuinka voisin edes katsoa lajia jos en ymmärtäisi englantia.

[Japeet]

Ei katsomiseen varsinaisesti kielitaitoa tarvitse. Itsekin katson (ja suosittelen) sekä japanilaista että nyt vähän tuoreemmin meksikolaista painia, eikä siihen kiinnipääsemiseen todellakaan tarvitse ymmärtää puhetta jos vain antaa mahdollisuuden. Samoin Yhdysvaltalaiseen painiin tutustuin alunperin ennen kuin osasin lukea, saati että olisin ymmärtänyt englantia, ja melkein voisin väittää että enkun kielellä on hyvin vähän tekemistä satunnaisen katsojan muuttumisessa vakituiseksi. Enemmän näkisin työläänä sen aloittamisen, kun itse ainakin alan helposti miettimään että mitäköhän tätä ennen on tapahtunut ja koitan sitten keksiä että pitäisikö tässä sitten vain antaa mennä vai uhrata vähän aikaa sille että katsoisi menneitäkin tapahtumia.

[Dedu]

Kaikinpuolin hyvä SmackDown. Enkä tarkoita sen olevan hyvä SmackDowniksi, vaan siis show:na. Todella vähän turhaa sontaa ja mielenkiintoinen paketti. Onko WWE nyt päättänyt alkaa panostamaan tähänkin show:hun sen siirryttyä torstai-iltoihin?

Reignsin promosta täällä on keskusteltu jonkinverran. En nyt itse nää tuossa niinkään mitään sontatekstiä, ja mielestäni hyvin Reignsin hahmoon sopiva promo; ei jotain Looney Tunes -settiä tai muuta mukahauskaa kuraa, vaan oikeasti totinen jätkä joka osaa puhua kuin ihminen.

Pakko mainita noista Zigglerin, Rowanin ja Rybackin jälleenpalkkaamisista: miksei heille annettu jotain erityispykälää, joka estää erottamasta heitä? Missään ei mielestäni ikinä mainittu mitään tälläistä, oletettiin vain, että yleisö pysyy mukana ja ei välitä koko jutusta. Miksei Authority voisi yhtä hyvn nyt sanoa, että heidät on palkattu takaisin, mutta saavat nyt heti potkut, koska heidän sopimuksensa ei kiellä sitä, tai muuta vastaavaa? Jonkin mielestä tämä voi olla pilkunnussintaa, mutta minua häiritsee tällaiset yksityiskohdat. Ei kaikki, mutta esimerkiksi tässä tilanteessa kylläkin. Sama asia esimerkiksi erotettujen painijoiden palatessa oman themen tahtiin, tai saapumalla vain kehään ja tämän jälkeen alkaa theme soimaan. Tai mitä tapahtui Big Show:n kohdalla: miestä jopa mainostettiin kesken tv-lähetyksen johonkin WWE:n kiertueelle, vaikka tämä oli "saanut potkut".

[Dorian]

Oonko ainoa, jonka mielestä siinä Rumblen bingokoneessa oli jokunen pallo enemmän kuin 30?

[kossi5]

Ei katsomiseen varsinaisesti kielitaitoa tarvitse. Itsekin katson (ja suosittelen) sekä japanilaista että nyt vähän tuoreemmin meksikolaista painia, eikä siihen kiinnipääsemiseen todellakaan tarvitse ymmärtää puhetta jos vain antaa mahdollisuuden. Samoin Yhdysvaltalaiseen painiin tutustuin alunperin ennen kuin osasin lukea, saati että olisin ymmärtänyt englantia, ja melkein voisin väittää että enkun kielellä on hyvin vähän tekemistä satunnaisen katsojan muuttumisessa vakituiseksi. Enemmän näkisin työläänä sen aloittamisen, kun itse ainakin alan helposti miettimään että mitäköhän tätä ennen on tapahtunut ja koitan sitten keksiä että pitäisikö tässä sitten vain antaa mennä vai uhrata vähän aikaa sille että katsoisi menneitäkin tapahtumia.

No joo, tulihan sitä vekarana katsottua ilman mitään hajua mitä ne puhuu. Mutta itse en katso tätä niin pelkästään painin takia, että mielenkiinto riittäisi. Mulle juonikuviot ja niiden ymmärtäminen on vähintäänkin puolet kokemuksesta.

[Japeet]

Samoin (EDIT: Itseasiassa varmaan kolmena kertana neljästä skippaan ne matsit). Ne kuviotkin ovat kuitenkin sen verran yksinkertaisia että nopeasti niihin pääsee kiinni. Oikeastaan ainoa mikä jää kokemuksena vajaaksi on verbaaliakrobatia, jota tosin englanninkielisessäkään tuotteessa ei nykyään saa kuin harvojen yksilöiden kohdalla. Jos mietit vaikka Usojen ja Mizin feudia, niin ei siinä kauhean paljon jäisi epäselväksi vaikka katsoisi äänettömällä.

-Naomi pussaa toista Usoa
-Miz juttelee Naomille ja näyttää mulkulta
-Toinen Uso tulee vetämään Miziä matsin jälkeen turpaan

Sama pätee käytännössä jokaiseen kuvioon, oli kyseessä sitten pelkkä voittojen vaihtelu, tai ihan oikea tarina. Äänenpainot, elekieli ja se mitä näkee selventävät aika hyvin mitä tapahtuu ja miksi. Tosiaan ongelmahan on se että sisäänpääseminen vaatii sen pari kolme tapahtumaa tai pientä taustatutkimusta. Mutta joo, täysin epäoleellista settiä, ei ole kaikkien pala kakkua tämä. Särähti vain ikävästi silmään tuo "miten muka voisin jos en osaisi englantia" -lausahdus ja sen ehdottomuus. Carry on.

[Darien Fawks]

Kaikinpuolin hyvä SmackDown. Enkä tarkoita sen olevan hyvä SmackDowniksi, vaan siis show:na. Todella vähän turhaa sontaa ja mielenkiintoinen paketti. Onko WWE nyt päättänyt alkaa panostamaan tähänkin show:hun sen siirryttyä torstai-iltoihin?

Sama fiilis tuli! Siis mielestäni aivan helskatin kova show ja vielä että sinibrändin sellainen! Kyllä WWE selvästi on panostanut nyt Smäkkiin ihan toisella tavalla kuin aiemmin – toivottavasti jatkavat vielä tämänkin jälkeen.

Reignsin promosta täällä on keskusteltu jonkinverran. En nyt itse nää tuossa niinkään mitään sontatekstiä, ja mielestäni hyvin Reignsin hahmoon sopiva promo; ei jotain Looney Tunes -settiä tai muuta mukahauskaa kuraa, vaan oikeasti totinen jätkä joka osaa puhua kuin ihminen.

Hienoa kuulla, että koit näin. Mielestäni tämä oli ihan kiva tällainen perinteisempi promo, mutta kyllä Looney Tunesitkin kelpaavat varsin hyvin. En kyllä myöskään ihan ymmärrä tuon Andre the Giant -kaman haukkumista, vaikka siitä olen yhtä mieltä, että onhan hassua sanoa, että "Jätti-Andren ei tarvinnut koko ajan sanoa olevansa jätti!" Tosin en sitten tiedä, lausuiko hän omaa nimeään sitten usein. Voihan olla, että ei kuitenkaan hehkuttanut olevansa jättiläinen tuossa Enskankin esille tuomassa kontekstissa. En kuitenkaan ihan ymmärtänyt, miksi Kossi piti tuota niin tyhmänä – ja toisaalta taas Kossi vähän oudosti sanoi, ettei se liittynyt mihinkään, vaikka olihan se ihan looginen.

Pakko mainita noista Zigglerin, Rowanin ja Rybackin jälleenpalkkaamisista: miksei heille annettu jotain erityispykälää, joka estää erottamasta heitä? Missään ei mielestäni ikinä mainittu mitään tälläistä, oletettiin vain, että yleisö pysyy mukana ja ei välitä koko jutusta. Miksei Authority voisi yhtä hyvn nyt sanoa, että heidät on palkattu takaisin, mutta saavat nyt heti potkut, koska heidän sopimuksensa ei kiellä sitä, tai muuta vastaavaa? Jonkin mielestä tämä voi olla pilkunnussintaa, mutta minua häiritsee tällaiset yksityiskohdat. Ei kaikki, mutta esimerkiksi tässä tilanteessa kylläkin. Sama asia esimerkiksi erotettujen painijoiden palatessa oman themen tahtiin, tai saapumalla vain kehään ja tämän jälkeen alkaa theme soimaan. Tai mitä tapahtui Big Show:n kohdalla: miestä jopa mainostettiin kesken tv-lähetyksen johonkin WWE:n kiertueelle, vaikka tämä oli "saanut potkut".

Minun mielestäni tuo kieltämättä on vähän pilkunnussintaa, koska tässä tapauksessa nämä asiat ovat pääteltävissä: Authority vastaa tekosissaan myös Board of Directorsille ja Vincelle, joten mitään tuollaista erityispykälää ei tarvita. Toisaalta kyllä heidän tekosensa ovat aiemminkin olleet niin mielivaltaisia, että olisi esimerkiksi kasuaalifaneille voinut antaa selityksen siitä, mikä miehiä nyt muka sitten suojaa kierolta Authoritylta. Eli tavallaan kyllä olen samaa mieltä, sillä puhun nimenomaan loogisen ja aukottoman käsikirjoituksen puolesta.

Sitä en ymmärrä, miksi erotetut painijat eivät voisi palata oman themensä tahtiin, jos heidät kerta on jo otettu takaisin. Jos nyt kuitenkin tarkoitit laajemmalti, niin onhan se pöhköä, jos parhaillaan työttömyyskassalla elelevä painija tekee run-inin ja musa soi. Big Show'n mainostaminen on kyllä vähän eri asia sikäli, että häntä varmaan sitten lupailtiin kuitenkin livetapahtumiin, koska hän oikeasti niissä esiintyi ja täten toimi markkinointitarkoituksessa. Ymmärrän kuitenkin, että on vähän ontuvaa huutaa yhdessä segmentissä painijan potkuista ja heti seuraavassa mainoksessa kertoa hänen olevan main eventissä jossain house show -kiertueella. Muun muassa näistä ja muista syistä en ollut alun perinkään innoissani näiden kolmen miehen potkuista: yleensä tuollaiset kuviot eivät yksinkertaisesti ole kovin hyviä, loogisia tai uskottavia.

––

Sanotaan nyt vielä syitä tämän Smackdownin erinomaisuuteen:

– Kolme kuumahkoa comebackia ja hyvä alkusegmentti.
– Merkityksellisiä ja hyviä otteluita, jotka liittyivät suoraan tulevaan PPV-tapahtumaan.
– Mainioita ja tunnelmaa nostattavia backstage-segmenttejä, jollaisia Griffinin tavoin näkisin mieluusti enemmänkin hahmojen kasvattamiseen.
– Hyvä tempo ja rytmi.
– Ei heikkoja lenkkejä.
– Hyvä perinteinen loppu, jossa kiusoiteltiin Rumble-ottelulla ja mahdollisilla ennakkosuosikeilla.

Seriously, en kyllä oikein keksi pahaa sanottavaa tästä jaksosta.

[Dedu]

Sitä en ymmärrä, miksi erotetut painijat eivät voisi palata oman themensä tahtiin, jos heidät kerta on jo otettu takaisin. Jos nyt kuitenkin tarkoitit laajemmalti, niin onhan se pöhköä, jos parhaillaan työttömyyskassalla elelevä painija tekee run-inin ja musa soi. Big Show'n mainostaminen on kyllä vähän eri asia sikäli, että häntä varmaan sitten lupailtiin kuitenkin livetapahtumiin, koska hän oikeasti niissä esiintyi ja täten toimi markkinointitarkoituksessa. Ymmärrän kuitenkin, että on vähän ontuvaa huutaa yhdessä segmentissä painijan potkuista ja heti seuraavassa mainoksessa kertoa hänen olevan main eventissä jossain house show -kiertueella. Muun muassa näistä ja muista syistä en ollut alun perinkään innoissani näiden kolmen miehen potkuista: yleensä tuollaiset kuviot eivät yksinkertaisesti ole kovin hyviä, loogisia tai uskottavia.

En siis tarkoittanut tässä Ziggleriä, Rybackia ja Rowania. Kaverit ovat jälleen kayfaben mukaan palkkalistoilla, joten tottakai on loogista nähdä heidät astelemassa kehään oman themensä tahtiin. Puhuin nimenomaan siitä, että katsojia pidetään joskus todella tyhminä, kun jotkut painijat (jotka eivät kayfaben mukaan ole WWE:n palkkalistoilla vaan erotettu) juoksevat kehään musiikit soiden, tai saapuvat randomisti kehään ja jonkun squashin jälkeen alkaa tunnari soimaan. Ylipäätään näitä "saat potkut"-kuvioita tulisi käyttää paljon vähemmän koska, kuten Darien juuri mainitsi, ne ovat harvoin loogisia ja hyvin kirjoitettuja.

[enska]

Puhuin nimenomaan siitä, että katsojia pidetään joskus todella tyhminä, kun jotkut painijat (jotka eivät kayfaben mukaan ole WWE:n palkkalistoilla vaan erotettu) juoksevat kehään musiikit soiden, tai saapuvat randomisti kehään ja jonkun squashin jälkeen alkaa tunnari soimaan.

Ennemmin olen välillä ihan suosiolla tyhmä ja uppoudun WWE:n fantasiamaailmaan lapsen lailla kuin katselen joka ikistä segmenttiä kravatti kaulassa. Tuntuu hyvältä, kun kuulee sen erotetun painijan tutun tunnarin, ja siitä tästä on pohjimmiltaan kysymys.

[Darien Fawks]

Puhuin nimenomaan siitä, että katsojia pidetään joskus todella tyhminä, kun jotkut painijat (jotka eivät kayfaben mukaan ole WWE:n palkkalistoilla vaan erotettu) juoksevat kehään musiikit soiden, tai saapuvat randomisti kehään ja jonkun squashin jälkeen alkaa tunnari soimaan.

Ennemmin olen välillä ihan suosiolla tyhmä ja uppoudun WWE:n fantasiamaailmaan lapsen lailla kuin katselen joka ikistä segmenttiä kravatti kaulassa. Tuntuu hyvältä, kun kuulee sen erotetun painijan tutun tunnarin, ja siitä tästä on pohjimmiltaan kysymys.

Tässä olen kyllä Enskan kanssa eri mieltä. Kuten sanottu, minä puhun loogisen käsikirjoituksen ja johdonmukaisuuden puolesta. Potkut saaneen painijan ei kuulu tulla areenalle musiikki soiden – ellei siitä seuraa suurta spekulaatiota siitä, kuka hitto sitä musaa oli soittamassa.

Enska puhuu WWE:n fantasiamaailmasta, mutta minusta WWE esittää itsensä nimenomaan todellisuutena ja realismina, jolloin siitä poikkeaminen on yksinkertaisesti heikkoa käsikirjoittamista. Sen hyväksyn, että Taker lähettää salamoita tai Kane sytyttää entrance-rampin tulee, sillä ne voi ajatella trikkinä ja "mindgamesina". Toisaalta ainakin Takerin tapauksessa hyväksyn myös sen, että hahmo tekee comebackin jopa tultuaan haudatuksi elävältä. Eli jotain pientä magiaa, silmänkääntöä ja mysteerisyyttä saa olla tässä "WWE:n fantasiamaailmassa", mutta kyllä käsikirjoitukselliset kömmähdykset ja loppuun miettimättömät anglet vain vähentävät uskoa WWE:n kässäritiimiin.

WWE:n puolustukseksi täytyy kuitenkin sanoa, että ruoditaan näitä enemmän sitten silloin, kun on aihetta. Tämän viimeisimmän kuvionhan WWE hoisi ihan kohtuullisesti, joskaan Stingin käyttäminen kahdessa samanlaisessa tilanteessa ei ollut erityisen mieltäylentävää käsikirjoittamista. Ja tällä tarkoitan siis sitä, että jos WWE:n kuvio Authorityn ja kolmen epäonnen ritarin potkuille olisi alun perin oltu suunniteltu sellaiseksi kuin se nyt oli, niin eiväthän he mitään erityisen hyvää työtä tehneet – ja tämä ihan verrattuna siihen, millaista tämä kaikki olisi voinut olla. Loppujen lopuksi siis koko Survivor Seriesin ottelu oli aika merkityksetön, kun sekä Authorityn potkut että noiden painijoiden potkut pystyi perumaan parissa viikossa ja vaikkapa tällä tavoin peräkkäin.

[enska]

Potkut saaneen painijan ei kuulu tulla areenalle musiikki soiden – ellei siitä seuraa suurta spekulaatiota siitä, kuka hitto sitä musaa oli soittamassa.

Tästä olen kyllä toista mieltä. WWE ammentaa viihdettä adrenaliinipurkauksista, ei matemaattisesti aukottomasta käsikirjoituksesta. Jotta osaa katsojana ottaa kaiken irti näistä purkauksista, pitää kyetä käsittelemään WWE:tä WWE:nä – taianomaisena fantasiamaailmana, jossa likipitäen mikä tahansa on mahdollista (suspension of disbelief). Tärkeää ei siis ole se, että kaikki on täysin loogista tai realistista, vaan se, että palaavan painijan tuttu tunnari saa yleisön hymyilemään (resonanssi). Tämän vuoksi on toissijaista, jos jokin seikka tuntuu järjenvastaiselta mutta tyydyttää yleisöä orgasmin lailla. Voisihan sitä sanoa, että esimerkiksi Stingin WWE-debyytti oli typerästi hoidettu; on absurdia, että joku työntekijöistä oli tuotantorekassa valmiina laittamaan miehen sisääntulomusiikin ja -videon pyörimään juuri oikeaan aikaan ja vieläpä sellaisessa tapahtumassa, johon Stingiä ei ollut edes mainostettu, mutta juuri tällaisissa hetkissä "[to make] the blood pulse through the body of others" on loogista käsikirjoittamista tärkeämpi seikka.

[DeadManWalking]

Jotta osaa katsojana ottaa kaiken irti näistä purkauksista, pitää kyetä käsittelemään WWE:tä WWE:nä – taianomaisena fantasiamaailmana

Mutta käsitteleekö WWE itse itseään taianomaisena fantasiamaailmana, vai ns. ihan oikeana urheiluna? Jos tässä pyritään edes etäisesti leikkimään aitoa urheilua, niin silloin yksinkertaisesti potkut saanut urheilija ei voi tulla kehään oman sisääntulomusiikkinsa kanssa.

Toisaalta eipä tämä WWE:ltä ole mikään uusi juttu, olihan John Cenallakin silloin omat musiikkinsa kun "sai potkut" Nexus-kuvion aikaan. Pieniä juttuja, mutta itsekin olen kyllä tässä asiassa samoilla linjoilla Darienin kanssa. Tokihan makuasioita nämä jutut on hyvin pitkälti.

[Darien Fawks]

Potkut saaneen painijan ei kuulu tulla areenalle musiikki soiden – ellei siitä seuraa suurta spekulaatiota siitä, kuka hitto sitä musaa oli soittamassa.

Tästä olen kyllä toista mieltä. WWE ammentaa viihdettä adrenaliinipurkauksista, ei matemaattisesti aukottomasta käsikirjoituksesta. Jotta osaa katsojana ottaa kaiken irti näistä purkauksista, pitää kyetä käsittelemään WWE:tä WWE:nä – taianomaisena fantasiamaailmana, jossa likipitäen mikä tahansa on mahdollista (suspension of disbelief). Tärkeää ei siis ole se, että kaikki on täysin loogista tai realistista, vaan se, että palaavan painijan tuttu tunnari saa yleisön hymyilemään (resonanssi). Tämän vuoksi on toissijaista, jos jokin seikka tuntuu järjenvastaiselta mutta tyydyttää yleisöä orgasmin lailla. Voisihan sitä sanoa, että esimerkiksi Stingin WWE-debyytti oli typerästi hoidettu; on absurdia, että joku työntekijöistä oli tuotantorekassa valmiina laittamaan miehen sisääntulomusiikin ja -videon aikaan juuri oikeaan aikaan ja vieläpä sellaisessa tapahtumassa, johon Stingiä ei ollut edes mainostettu, mutta juuri tällaisissa hetkissä "[to make] the blood pulse through the body of others" on loogista käsikirjoittamista tärkeämpi seikka.

Ongelma tässä on se, että puhut näistä kahdesta asiasta niin kuin ne olisivat ristiriidassa keskenään. Mielestäni hyvä käsikirjoittaminen pystyy yhdistämään logiikan sekä adrenaliinipurkaukset. Edes mitään suurta selitystä tai 10 minuutin puhesegmenttiä en selitykseksi kaipaa, vaan ihan yksinkertainen viittaus oikeassa kohtaa riittää. Otetaan esimerkki, jos potkut saanut Ziggler olisi yhtäkkiä käynyt Seth Rollinsin kimppuun ja musa olisi soinut jälkeenpäin. Selostuksen vähittäisvaatimus olisi siis:

JBL: What?! Where did Ziggler come from?! Someone should arrest that man!

Cole: This is poetic justice, John! The Authority and Seth Rollins have made this man lost his livelihood! It's about time he gets some retribution!

JBL: Are you kidding me, Maggle?! This is trespassing!

...

Cole: Seth is running away with his tail tugged between his legs! Ziggler has sent a message to the Authority!

JBL: How are they playing his music all of a sudden?! He doesn't even work here anymore! The audio guy should be fired!

Cole: Ziggler probably has some emphasizers in the back! No wonder with the Authority abusing their power!

JBL: I hate this, Maggle! Someone re-fire Ziggler! Someone fire the audio guy!

Ihan tuollaisella pienellä segmentillä tyydytettäisiin minun ja varmaankin kaikkien muidenkin tarve logiikalle. Ei se vieläkään erityisen hyvää käsikirjoittamista olisi, mutta täyttäisi kuitenkin jokseenkin johdonmukaisuuden kriteerit tuon musiikin osalta.

[enska]

Mutta käsitteleekö WWE itse itseään taianomaisena fantasiamaailmana, vai ns. ihan oikeana urheiluna? Jos tässä pyritään edes etäisesti leikkimään aitoa urheilua, niin silloin yksinkertaisesti potkut saanut urheilija ei voi tulla kehään oman sisääntulomusiikkinsa kanssa.

I portray a villain in a storyline, because WWE is a live action adventure soap opera. WWE is entertainment, not reality. I am not the evil authority-abusing character as seen on TV – although maybe some people think I am.

Lähde: http://www.wrestlezone.com/news/539901- ... ork-launch

[Darien Fawks]

Mutta käsitteleekö WWE itse itseään taianomaisena fantasiamaailmana, vai ns. ihan oikeana urheiluna? Jos tässä pyritään edes etäisesti leikkimään aitoa urheilua, niin silloin yksinkertaisesti potkut saanut urheilija ei voi tulla kehään oman sisääntulomusiikkinsa kanssa.

I portray a villain in a storyline, because WWE is a live action adventure soap opera. WWE is entertainment, not reality. I am not the evil authority-abusing character as seen on TV – although maybe some people think I am.

Lähde: http://www.wrestlezone.com/news/539901- ... ork-launch

Aika ontuva vastaus. Eihän tuo tarkoita, että WWE olisi taianomainen fantasiamaailma. Lähinnä tuossa viitataan siihen, kuinka hahmot ovat elämää suurempia ja heillä on omat entrancet ja vahvat persoonallisuudet (vrt. geneeriset muiden lajien tai samankin lajin indyuikkarit) sekä kuviot ovat eeppisiä sankaritarinoita. Parhaiten WWE:tä voisi ehkä verrata sarjakuviin ja supersankaritarinoihin, jotka kerrotaan urheilullisessa kamppailulajikontekstissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö realismilla olisi minkäänlaista sijaa tai että käsikirjoitus voi olla sen aukollisempi kuin supersankarielokuvissa tai -sarjakuvissakaan.

Muutenkin itse pyrin selittämään asioita mielestäni sellaisella tavalla, jolla mahdollisesti WWE:n päättäjät asiat selittävät ja jonka itse olen valmis nielemään. Käsikirjoituksen heikkoutta ja aukollisuutta ei kuitenkaan voi selittää sanomalla, että "meidän viihteessämme on kyse adrenaliiniryöpyistä eikä realismista". Enemmänkin näen, että ainoa järkevä selitys tuollaiseen esimerkkinä olevaan musiikin soittamiseen ja selittämättömyyteen on se, että käsikirjoituksessa ei ole tajuttu tai välitetty ottaa asiaa huomioon siitä huolimatta, että tämä olisi ollut helppoa ja erittäinkin suotavaa.

[enska]

Ongelma tässä on se, että puhut näistä kahdesta asiasta niin kuin ne olisivat ristiriidassa keskenään.

Toisinaan on parempi, että asiat todella ovat ristiriidassa keskenään, koska silloin WWE:ssä voi tapahtua jotain sellaista, mihin ei muissa televisio-ohjelmissa törmää koskaan. Jos WWE:n käsikirjoitus olisi liian loogista, moni unohtumaton ottelu, juonikuvio ja hahmo jäisi toteutumatta. Esimerkiksi viime WrestleManiassa Triple H:n olisi tietysti kannattanut hakata Daniel Bryan backstagella niin huonoon kuntoon, ettei Taneli olisi voinut osallistua pääotteluun, mutta tällaisissa tilanteissa on syytä olla ajattelematta liikaa ja yksinkertaisesti antautua tarinankerronnan vietäväksi. WWE:n on siis oltava välillä tyhmä, jotta se voi toteuttaa jotain ikimuistoista. Minä olen WWE-katsojana sellainen, että välitän enemmän adrenaliinista kuin käsikirjoituksen laadusta. Yhtä lailla vaikkapa musikaalielokuvassa laulukohtaukset ovat absurdeja ja loogisesti ajateltuna omituisia hetkiä, mutta ne ovat kyseisen genren suola.

EDIT:

Eihän tuo tarkoita, että WWE olisi taianomainen fantasiamaailma.

http://www.dailymotion.com/video/x3m56n ... woggle_fun

[Darien Fawks]

Jos WWE:n käsikirjoitus olisi liian loogista, moni unohtumaton ottelu, juonikuvio ja hahmo jäisi toteutumatta. Esimerkiksi viime WrestleManiassa Triple H:n olisi tietysti kannattanut hakata Daniel Bryanin backstagella niin huonoon kuntoon, ettei Taneli olisi voinut osallistua pääotteluun, mutta tällaisissa tilanteissa on syytä olla ajattelematta liikaa ja yksinkertaisesti antautua tarinankerronnan vietäväksi. WWE:n on siis oltava välillä tyhmä, jotta se voi toteuttaa jotain ikimuistoista.

Eikös Triple H nimenomaan hakannut Daniel Bryanin häviämänsä ottelunsa jälkeen tohjoksi? Sen kovempi beatdown oltaisiin voitu nähdä jo rikollisena toimintana, joka kayfabessa toisi WWE:lle firmana huonoa mainetta ja hankaloittaisi Triple H:n uran jatkumista. Näin ollen mielestäni tässä tehtiin juuri se, mikä oli loogista: Triple H höykytti vihaamaansa Bryania, mutta ei kuitenkaan loukannut tätä pysyvästi tai varsinkaan tappanut tätä.

Tuosta musiikkihommasta valittaminen on enemmänkin verrattavissa siihen, että joku olisi ihmetellyt, jos Triple H ei olisi antanut Bryanille ollenkaan selkäsaunaa. Sehän olisi ollut epäloogista, ja Manian beatdown puolestaan oli juurikin sitä hyvää käsikirjoitusta, jonka puolesta esim. Dedu, DeadManWalking ja minä tässä tapauksessa kampanjoimme. Kenties sinulle olisi käynyt sekin, ettei Tripsu olisi tehnyt beatdowniaan ollenkaan (?), mutta meistä tämä looginen ratkaisu oli parempi. Johtopäätös: logiikka = best for business and fans.

Minä olen WWE-katsojana sellainen, että välitän enemmän adrenaliinista kuin käsikirjoituksen laadusta. Yhtä lailla vaikkapa musikaalielokuvassa laulukohtaukset ovat absurdeja ja loogisesti ajateltuna omituisia hetkiä, mutta ne ovat kyseisen genren suola.

Vertauksesi musikaalielokuvaan on ontuva. Minäkin pidän musikaaleista, mutta kai käsität, että musikaalin genressä ei ole tarkoituskaan (tai mielestäni pienintäkään vaaraa) ajatella, että yhtäkkiset laulunumerot kuuluisvat itse tarinankerrontaan. Olen kuullut sanottavan, että "musiikki alkaa siitä, mihin sanat päättyvät", ja mielestäni tämä on nimenomaan se ajatus, jolla musikaalejakin tehdään. On siis hyvinkin omituista sanoa, että ne hetket olisivat musikaalin kontekstissa "loogisesti ajateltuna omituisia hetkiä", koska ne ovat siellä vain tapoja kertoa tarinaa eivätkä millään tapaa kirjaimellisesti tulkittavissa.

[enska]

On siis hyvinkin omituista sanoa, että ne hetket olisivat musikaalin kontekstissa "loogisesti ajateltuna omituisia hetkiä", koska ne ovat siellä vain tapoja kertoa tarinaa eivätkä millään tapaa kirjaimellisesti tulkittavissa.

Tämä nimenomaan kiteyttää sen, minkä vuoksi vertaukseni on hyvä. Musikaalia pitää katsella kuin musikaaleja katsellaan – ihan kuin WWE:tä pitää katsella kuin WWE:tä katseltava on (urheiluviihteenä, ei urheilulajina). Jos kokematon katsoja ei ymmärrä musikaaligenren kontekstia, hän pitää yhtäkkistä laulukohtausta absurdina kokemuksena. Kokenut katsoja sen sijaan tajuaa, että musikaali on moisista kohtauksista tehty. Yhtä lailla kokematon (tai jostain muusta kuin toivotusta perspektiivistä show'ta katseleva) WWE-katsoja ihmettelee sitä, miksi esim. No Holds Barred -ottelun painija ei tuhoa vihollistaan heti ottelun aluksi terästuolilla tuusan nuuskaksi, kun taas kokenut katsoja tietää, että painiottelun draama noudattaa tietynlaista kaarta. Kai siis te käsitätte, ettei WWE:n genressä ole tarkoituskaan ajatella, että kaiken on noudatettava logiikkaa, vaan että adrenaliini on aina tarinankerronnan yläpuolella ja että adrenaliini saavutetaan toisinaan siten, että tarinankerronnan laatu kärsii? Sama pätee vaikkapa pornografian genreen: tarina on tois-, akti ensisijainen asia. Ei ole järin realistista, että kotiäidin ja satunnaisen pizzalähetin kohtaaminen päättyy aina siihen, että äiti ryhtyy ryystämään pizzapojan kullia, mutta tokkopa se videon kohdeyleisöä kiinnostaa.

Totuus sattunee, mutta WWE on tyhmää viihdettä – siis hömppää. Tämä hömppä on kuitenkin se tekijä, joka saa minut WWE:tä rakastamaan. Kun ahmii päivittäin vaikeita elokuvia ja niiden loogisia juonenkäänteitä ja mestarillisia dialogeja, on rentouttavaa palata välillä WWE:n pariin, ripustaa aivot narikkaan ja antaa adrenaliinin virrata oluttuoppi kädessään. "Wrestling is supposed to be fun", niin kuin Dean Ambrose sanoo. Kaikki on loppujen lopuksi vastaanottajan asennoitumisesta kiinni, mutta fakta on se, ettei romanttinen komedia ole kauhuelokuva tai WWE niin kuin NJPW. Käsikirjoituksen heikkoutta ja aukollisuutta siis voi selittää sanomalla, että "meidän viihteessämme on kyse adrenaliiniryöpyistä eikä realismista", jos adrenaliiniryöpyistä syntyy enemmän muistoja ja unohtumattomia hetkiä kuin realismista tai johdonmukaisuutta raadollisesti noudattavasta käsikirjoituksesta.

[Koopatroopa]

Totuus sattunee, mutta WWE on tyhmää viihdettä – siis hömppää.

Tätä mieltä olen itsekin ja siksi jaksankin aina sekä ihmetellä että nauraa, kun sinä ja Darien todella usein ylianalysoitte mm. WWE:n hahmoja, tarinankerrontaa ja buukkauspäätöksiä.

[Dedu]

WWE:n vertaaminen saippuaoopperaan on mielestäni toimiva, kuten myös sen seuraaminen elokuviin. Mutta mielestäni saippuasarjoissa ja leffoissakin on tarkoitus esittää asiat nimenomaan realistisesti, toki riippuen elokuvan kontekstista. Esimerkiksi Salatuissa Elämissä ei Pihlajakadulle saavu yhtäkkiä ihminen joka osaa lentää, mutta sen sijaan joissain sci-fi-jännäreissä tämä on ihan perusteltua. WWE taas on selvästi lähempänä oikeaa elämää, eikä sinne saavuta lentävällä lautasella avaruusolioiden kanssa.

Nämä potkut saaneiden kavereiden themet ja muut vastaavat jutut eivät ole iso asia, mutta samaan aikaan epäloogista ja niin turha virhe, koska se olisi niin helppoa jättää tekemättä.

[enska]

Totuus sattunee, mutta WWE on tyhmää viihdettä – siis hömppää.

Tätä mieltä olen itsekin ja siksi jaksankin aina sekä ihmetellä että nauraa, kun sinä ja Darien todella usein ylianalysoitte mm. WWE:n hahmoja, tarinankerrontaa ja buukkauspäätöksiä.

Naura vaan niin makeasti kuin tahdot, mutta minä nautin WWE:n analysoimisesta, koska opiskelen mediatutkimusta ja pidän WWE:tä paljon mielenkiintoisempana "tutkimuskohteena" kuin vaikkapa leffoja tai urheilua. Vaikka WWE on käsikirjoituksellisesti hömppää, niin otteluiden ja juonikuvioiden seuraukset ovat spektaakkelimaisia ja omalaatuisia. Olen vähemmän kiinnostunut WWE:n tarinankerronnasta (kerronta) kuin siitä, kuinka WWE-universumi suhtautuu kyseiseen tarinankerrontaan (tulkinta). Täytyy muistaa, että there's always more than meets the eye.

[Koopatroopa]

Naura vaan niin makeasti kuin tahdot, mutta minä nautin WWE:n analysoimisesta, koska opiskelen mediatutkimusta ja pidän WWE:tä paljon mielenkiintoisempana "tutkimuskohteena" kuin vaikkapa leffoja tai urheilua. Vaikka WWE on käsikirjoituksellisesti hömppää, niin otteluiden ja juonikuvioiden seuraukset ovat spektaakkelimaisia ja omalaatuisia. Olen vähemmän kiinnostunut WWE:n tarinankerronnasta (kerronta) kuin siitä, kuinka WWE-universumi suhtautuu kyseiseen tarinankerrontaan (tulkinta). Täytyy muistaa, että there's always more than meets the eye.

Toki itsekin pidän sen analysoimisesta tiettyyn pisteeseen asti, vaikka harvoin tänne mitään kummempia tekstejä tai arvosteluita kirjoitankaan, mutta on vain jotenkin huvittavaa kun sorrut Darienin kanssa (mielestäni) liialliseen ylianalysointiin, kun kyse on kuitenkin vain pellepainista, joka on todella simppeliä ja tyhmää viihdettä. Tuo on itselleni jotenkin vähän sama asia kuin että jos jostain simppelistä toimintaleffasta, jossa on yksiulotteiset hahmot ja juoni, alkaisi satuilemaan ylitarkkoja analyysejä. Toki wrestling viihdemuotona on uniikki eikä sitä voi suoraan verrata vaikkapa leffoihin, mutta tiedät varmaan mitä tarkoitan.

[enska]

Naura vaan niin makeasti kuin tahdot, mutta minä nautin WWE:n analysoimisesta, koska opiskelen mediatutkimusta ja pidän WWE:tä paljon mielenkiintoisempana "tutkimuskohteena" kuin vaikkapa leffoja tai urheilua. Vaikka WWE on käsikirjoituksellisesti hömppää, niin otteluiden ja juonikuvioiden seuraukset ovat spektaakkelimaisia ja omalaatuisia. Olen vähemmän kiinnostunut WWE:n tarinankerronnasta (kerronta) kuin siitä, kuinka WWE-universumi suhtautuu kyseiseen tarinankerrontaan (tulkinta). Täytyy muistaa, että there's always more than meets the eye.

Toki itsekin pidän sen analysoimisesta tiettyyn pisteeseen asti, vaikka harvoin tänne mitään kummempia tekstejä tai arvosteluita kirjoitankaan, mutta on vain jotenkin huvittavaa kun sorrut Darienin kanssa (mielestäni) liialliseen ylianalysointiin, kun kyse on kuitenkin vain pellepainista, joka on todella simppeliä ja tyhmää viihdettä. Tuo on itselleni jotenkin vähän sama asia kuin että jos jostain simppelistä toimintaleffasta, jossa on yksiulotteiset hahmot ja juoni, alkaisi satuilemaan ylitarkkoja analyysejä. Toki wrestling viihdemuotona on uniikki eikä sitä voi suoraan verrata vaikkapa leffoihin, mutta tiedät varmaan mitä tarkoitan.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat, mutta tässä pätee tuo kursivoimani lause (eli siis there's always more than meets the eye); pellepaini on todella kiinnostava kohde analysoitavaksi nimenomaan sen takia, kuinka paljon se herättää tunteita ja keskustelua. Painilähetys itsessään on helppona ja hassuna viihteenä pelkkä jäävuoren huippu, kun taas pinnan alle jää näkymättömiin lukematon määrä erilaisia (psykologisia) asioita. Ehkä lähimpänä showpainia ovat television talent-ohjelmat, mutta nekään eivät herätä yhtälaista mielenkiintoa kuin WWE ja sen uniikki universumi.

Genren laatu ei muuten ole mikään syy olla analysoimatta sen tuotoksia. Iso osa mediatutkimuksesta keskittyy vastaanottajaan ja tarkemmin sanottuna sisällön ja vastaanottajan väliseen suhteeseen, ei niinkään sisältöön itseensä. Ei ole epäselvää, minkä tähden mestarillisesti tehty elokuva tai televisiosarja nousee klassikkoteokseksi, mutta on mielenkiintoista kysyä, miksi WWE:n kaltainen hömppä puree yleisöön ja menee kaupaksi. Esimerkiksi Roman Reigns on tästä syystä todella kiinnostava painija. Kuka tai mikä on se, joka todella myy? Mikä vaikuttaa siihen, mitä yleisö vaatii? Kuinka kauan yleisö on tyytyväinen konservatiiviseen ohjelmaan ja koska se alkaa vaatia muutosta? WWE:ssä tämänkaltaiset kysymykset ovat aina kiinnostavia – kiitos äärimmäisen interaktiivisen yleisön.