Foorumiarkisto

Joo, ittellä olisi sitten tarkoitus mennä tammikuussa sinne harmaisiin. Ei ole oikeastaan minkäänlaisia odotuksia, mutta nuo kaverien negatiiviset armeijajutut ei kyllä auta yhtään. "Vittu se on paska paikka".... "mää ei halua sinne takas maanantaina" yms yms...
No, saa nyt sitten nähdä, että mitä siitä tulee. Kai se ihan ok on.

Sitä paskuutta jaksaa kirota koko sen 6/9/12kk mut oli se loppupeleis iha hauskaa ja hienoa
Oppis paljon uutta ja kasvoi ihmisenä, pelkästään siinä on jo syitä pitää tuota mennyttä 362 vuorokautta elämäni parhaana vuotena.

Kysymys 1: Minkälainen ihminen sinä olit ennen armeijaa, jos opit paljon uutta ja kasvoit ihmisenä?

Kysymys 2: Minkälaista elämäsi on ollut, jos armeija on ollut elämäsi paras vuosi?

Ei armeija mikään paha paikka ole, mutta ei se kyllä mikään hyväkään paikka ole.

Aika suppeita kysymyksiä. Ehkä elämässä on muitakin maailmankatsomuksia kuin Areksen Oikea Maailma Ja Oikeat Mielipiteet. Elämäni oli kiitos vain hyvin monipuolista, kavereita riitti ja tekemisen puutetta ei ollut. Intissä kun viettää sen vuoden niin siinä oppii yhtä sun toista. Ymmärrän kyllä jos vetää siellä 6kk nollat taulussa ja laskee alusta asti tunteja tj0-päivään niin se voi olla aika kakkaa. Itse menin varsin avoimin mielin inttiin, tottakai se hajotti aina silloin tällöin, mutta kyllä sen kesti kun tiesi miten hyvää se mulle tekee.

Hmm, olisi erittäin mieluisaa luoda ura armeijassa, mutta harrastuksestani joutuisin luopumaan joten en sitä välttis aio tehdä. Olen odottanut armeijaan menoa muutaman vuoden ja menen iloissani sitten lukion jälkeen sinne oppimaan tavoille. Kyllä se on niin, että täytyy olla henkisesti tai fyysisesti heikko ihminen jos armeijassa ei pärjää.

"Bala" kirjoitti:
Aika suppeita kysymyksiä. Ehkä elämässä on muitakin maailmankatsomuksia kuin Areksen Oikea Maailma Ja Oikeat Mielipiteet.

Yeah, ja tässä tapauksessa olin kiinnostunut kuulemaan, että millä perusteella pidit armeijaa opettavaisena ja elämäsi parhaana vuotena. Oikeasti, haluan tietää. Pitääkö se ottaa heti jotenkin henkilökohtaisesti?

Todennäköisesti selvisin intistä jonkin verran keskivertoa paremmin. En pahemmin vempannut, hoidin hommani, kunto parani, toisaalta myös lihoin, tapasin siellä muutaman kaverin ja niin edelleen. Ei se minua mitenkään erityisesti rasittanut, vaan itse asiassa päätin useita kertoja jäädä mieluummin kasarmille viikonlopuksi, kuin lähteä kotiin viettämään lomaa.

En kuitenkaan missään olosuhteissa pitäisi sitä opettavaisena kokemuksena. Totta kai siellä jotain oppi, mutta tuskin mitään tarpeellista. Ja jos oppikin jotain tarpeellista, niin sen saman olisi oppinut siviilissä parissa päivässä.

Luultavasti useimmat yhtyvät tähän mielipiteeseen enemmän tai vähemmän, joten haluan tietää millä perustelet kantaasi.

"Cactus Jack" kirjoitti:
Joo, ittellä olisi sitten tarkoitus mennä tammikuussa sinne harmaisiin. Ei ole oikeastaan minkäänlaisia odotuksia, mutta nuo kaverien negatiiviset armeijajutut ei kyllä auta yhtään. "v***u se on p**ka paikka".... "mää ei halua sinne takas maanantaina" yms yms...
No, saa nyt sitten nähdä, että mitä siitä tulee. Kai se ihan ok on.

Ei se armeija todellakaan ole niin paska ja aivot kotiin -paikka kuin kaikki väittävät. Itse asiassa siellä tarvitaan suhteellisen hyvää muistia, sillä muistettavaa tulee melko paljon.

Tokihan se vituttaa herätä aina kuudelta tai joskus viideltäkin, mutta ainakaan ei tule aika pitkäksi kun koko päivän ohjelma on päätetty valmiiksi, ja mikäli tulee ns. tyhjää aikaa, silloin voi ottaa vaikka pienet torkut ja jutella kavereiden kanssa. Ja noista kavereistakin sen verran, että (riippuen tietty kuinka hyvä säkä käy) siellä niitä kyllä tulee. Ja vaikka armeijaa tavallaan hieman pilkataankin siitä, että se vie ihmisten persoonallisuuden hius- ja vaatemuodin takia, niin siinä on se hyvä puoli, että kaikki ovat samalla linjalla eikä ketään syrjitä ulkonäön takia.

Siihen, miten rankkaa armeijassa on, en voi varmaa vastausta antaa. Se nimittäin riippuu todella paljon paikasta johon joudut. Itse olen Keuruun taistelupioneerilinjalla, jossa on ainakin koko kyseisen rykmentin kovin kuri. Hommat hoidetaan poikkeuksetta joko oikein tai uudestaan eikä huudolta välty. Toisaalta meillä on taas oma komppania kuskeille, jotka eivät joudu tekemään suoraan sanottuna vittuakaan. Kun me tst-pioneerit olemme olleet taisteluharjoituksissa ja ryömineet munat turpeessa lukemattomia kertoja, kuskit ovat tetsanneet vasta kaksi kertaa ja silloinkin heille opetettiin jopa niinkin huikeita asioita kuin ryhmän etenemismuotoja. Eli sanoisinpa, että jos helpolla haluat päästä niin pyri kuskiksi, sillä se on pääsääntöisesti joka varuskunnassa se matalin aita.

"Ares" kirjoitti:
Todennäköisesti selvisin intistä jonkin verran keskivertoa paremmin. En pahemmin vempannut, hoidin hommani, kunto parani, toisaalta myös lihoin, tapasin siellä muutaman kaverin ja niin edelleen.

Sama homma täällä, paitsi että en ole lihonut, vaan laihtunut entisestäänkin. Kunto on kuitenkin jo nyt parantunut. Kuntotesteistä olen muutenkin saanut keskivertoa paljon parempia tuloksia. Vempannutkaan en ole kertaakaan, vaikka oikeassa jalassani on ollut penikkatautia jo kolme viikkoa. Jos sitä vaikka hakisi vemppaa sen jälkeen kun on varmistunut että pääsen AUK:iin.

"Ares" kirjoitti:
En kuitenkaan missään olosuhteissa pitäisi sitä opettavaisena kokemuksena. Totta kai siellä jotain oppi, mutta tuskin mitään tarpeellista. Ja jos oppikin jotain tarpeellista, niin sen saman olisi oppinut siviilissä parissa päivässä.

Tässä asiassa olen ehkä hieman eri mieltä. Itse olen ainakin oppinut siellä täsmällisyyttä, käytöstapoja (vaikka suhteellisen hyvätapainen olin ennen armeijaakin) jne.. Tokihan näitä asioita oppii siviilissäkin, mutta koska minussa on kuitenkin hiukan laiskan miehen vikaa, niin armeijan pieni perseelle potkiminen ja huudot ovat auttaneet näiden asioiden opettelussa. Vaikka olen ollut vasta about 1,5 kuukautta intissä, lomilla esim. teitittely tulee melkein kuin itsestään ja näin pois päin. Sitä paitsi jos ei puolessa vuodessa mitään opi, niin ainakin vuodessa oppii mikäli pääsee johtajalinjalle. Ilmainen johtajakoulutus ja puolen vuoden "työharjoittelu" ei ole mikään kamalan paska diili mielestäni.

Johtajakoulutus on aivan oma lukunsa, jokaiselle lienee päivänselvää että missään muualla kuin armeijassa ei tämmöiselle parikymppiselle ole mahdollisuutta johtamistaidon oppimiseen ja kehittämiseen (niille, jotka ovat esim. partiossa moista jo oppineet). Tottahan toki sitä voi (korkea)kouluissa käydä jos jonkinlaista johtamistaidon kurssia, mutta käytännön johtamista ei vaan voi oppia ilman että sitä tekee päivittäin.

Mitä sitten on tarjolla ihan jokaiselle taistelijalle?

Auktoriteettien kunnioitus ja kykeneväisyys ottamaan käskyjä vastaan on varsin tärkeää myöhemmin työelämässä. Tämä on asia, joka tulee joillekin vasta intissä eteen. Joillakin se asennevamma pysyy päässä koko intin ajan, toiset taas oppivat ottamaan käskyjä vastaan ja toteuttamaan niitä. Tietenkin se olisi kiva olla RRREBEL koko ikänsä, mutta ei se vaan onnistu.

Viimeistään intissä jotkut pääsevät nauttimaan siitä, että ovat itse vastuussa tekemisistään. Enää ei ole äitiä pyyhkimässä pyllyä ja pitämässä huolta että hampaat on pesty. Omatoimisuus on asia, josta suomalaiset sotilaat ovat olleet kautta aikain tunnettuja.

Ryhmässä toimiminen tulee joillekin ensimmäisen kerran vasta intissä vastaan ja niille joille se ei ole uutta, kehittyvät tässäkin asiassa. Vastuuntunto sekä omista että ryhmän suorituksista nousee, kun niitä oikeita suorituksia vaaditaan paitsi yksilö- myös ryhmätasolla. Tähän voi siis samaan syssyyn lisätä sosiaalisten taitojen kehittymisen.

Esiintymisvarmuus ja samalla oma itsetunto kohoaa (varsinkin johtajakoulutuksen saaneilla) kun huomaa ettei se olekaan niin kauheeta mennä siihen epämääräisen kokoisen joukon eteen ja sanoa asiansa.

Fyysinen kunto kohoaa varmasti useimmilla nykyisen pullamössösukupolven edustajilla, joilla on tarpeellisten liikuntatuntien sijaan esim. kuvaamataitoa ja pakkoruotsia. Niillä, joilla on jo inttiin mennessä hyvä kunto, riiippuu ihan omasta aktiivisuudesta että nouseeko se siellä entisestään vai rapistuuko. Puolustusvoimien tarkoituksena on antaa kipinä myös intin jälkeen tapahtuvaan liikuntaan, valitettavan usein tässä epäonnistutaan, mutta ainakin sitä yritetään. Se on jokaisesta itsestään kiinni jatkuuko oman kunnon ylläpito myös reservissä.

Henkistä "kuntoa" kehittämään intti taas on aivan omaa luokkaansa. Siellä huomaa että luja tahto vie läpi sen 40km täyspakkausmarssin, vaikka kuinka vituttaa ja väsyttää. Ne joiden tahto ei riitä, lopettavat yleensä jo p-kauden aikana.

Jos näiden lisäksi vielä jotain konkreettista hyötyä kaipaa, niin lääkintämiehille(ainakin Säkylässä)/-aliupseereille irtoaa SPR:n EA 2-kurssi. LääkAU:den koulutus vastaa kyllä kolmosta, mutta SPR ei sitä halua antaa, rahanahneita kun ovat. Vuoden kuskina saa E-kortin, jotkut onnelliset saavat siihen päälle sitten vielä ADR/VAK -luvat. Spolleille on sitten vielä ihan omat settinsä turvallisuuden, järjestyksenvalvonnan ja voimankäytön puolella.

Tulipas käytettyä paljon sulkuja

Tarkennus siihen vemppaamiseeni: Minulla oli intin aikana kaikkiaan 2 päivää vapautusta äänenkäytöstä. Siinä oli kaikki vemppaukseni.

Tässä asiassa olen ehkä hieman eri mieltä. Itse olen ainakin oppinut siellä täsmällisyyttä, käytöstapoja (vaikka suhteellisen hyvätapainen olin ennen armeijaakin) jne.. Tokihan näitä asioita oppii siviilissäkin, mutta koska minussa on kuitenkin hiukan laiskan miehen vikaa, niin armeijan pieni perseelle potkiminen ja huudot ovat auttaneet näiden asioiden opettelussa.

Inhmillistä heikkoutta, jos jonkun pitää pakottaa tekemään jotain, mikä on itselle hyödyksi. Jos työelämässä ei opi juuri niin paljon täsmällisyyttä ja käytöstapoja kuin tarvitsee (tai vähän enemmänkin), niin ei siinä armeija enää mitään auta.

Ilmainen johtajakoulutus ja puolen vuoden "työharjoittelu" ei ole mikään kamalan p**ka diili mielestäni.

Niinnoh... viimeksi kuin jouduin harjoittelijana esimiesasemaan, minulle maksettiin siitä palkkaa... surkeaa palkkaa, mutta palkkaa kuitenkin. Lisää alla.

"Bala" kirjoitti:
Johtajakoulutus on aivan oma lukunsa, jokaiselle lienee päivänselvää että missään muualla kuin armeijassa ei tämmöiselle parikymppiselle ole mahdollisuutta johtamistaidon oppimiseen ja kehittämiseen (niille, jotka ovat esim. partiossa moista jo oppineet).

Olisiko tähän syynsä? Parikymppiset eivät yksinkertaisesti sovellu johtotehtäviin. Siihen tarvitaan enemmän elämänkokemusta.

Tottahan toki sitä voi (korkea)kouluissa käydä jos jonkinlaista johtamistaidon kurssia, mutta käytännön johtamista ei vaan voi oppia ilman että sitä tekee päivittäin.

Itse asiassa, yliopistoissa ei ole johtamistaidon kursseja. Ainakaan mitään varteenotettavaa. Johtamista toki voi opetella, mutta siinä on kysymys henkilöstöjohtamisesta, ei esim. tiiminjohtamisesta tai projektinjohtamisesta. Niitä voi toki opiskella ja niistä voi saada opintopisteetkin irti, mutta silloinkin opiskelu tapahtuu käytännön kautta (eli saa vedettäväkseen tiimin tai projektin).

Armeijan ja työelämän johtamismenetelmät vain ovat täysin erilaiset. Armeijassa johtaminen perustuu siihen, että sinulla on jokin korkeampi auktoriteetti takanasi ja voit sen turvin komennella ihmisiä. Kuinka hyvin se oikeasti toimii? "Todellisuudessa" johtaminen perustuu palkitsemiseen. Oli se palkinto sitten minkälainen vain. Armeijan johtamiskoulutus ei siis sovellu.

Lisäksi armeijassa komennettavat ovat vielä nuoria. Heillä ei ole hajuakaan maailmasta. He seuraavat vielä sokeasti auktoriteettejä. Yritäpä samaa työelämässä. Joku jyrää ylitsesi, koska heillä on kokemusta enemmän kuin sinulla. Ei juuri auta yrittää karjua 50-vuotiaalle asentajalle, joka kertoo, että tuota ei voi tehdä noin. Se vain tuhoaa lopunkin auktoriteetin ja saa työntekijät johtajaansa vastaan. Armeijassa tuo vielä käy (vaikka ei ole suositeltavaa), mutta siihen se sitten jää...

RUKin isoin etu on vielä jonkin aikaa se, että jotkin vanhoilliset työnantajat pitävät sitä jonkinlaisena etuna. Sekin on kuitenkin katoavaa perinnettä, kun johtohenkilöt itse ovat yhä harvemmin RUKin käyneitä.

Auktoriteettien kunnioitus ja kykeneväisyys ottamaan käskyjä vastaan on varsin tärkeää myöhemmin työelämässä.

Ei ole. Se on niin yksinkertaista. Auktoriteettien kunnioittaminen ei ole mitenkään erityisen tärkeää. Itse asiassa päinvastoin. Mitä useammin joku joutuu turvautumaan auktoriteettiin, sitä heikommaksi se muuttuu. Oma maailmani on itse asiassa sellainen, että minulle on opetettu, että sillä ei ole mitään väliä, kuka esittää väitteen, sitä pitää pystyä puolustamaan. Oma professorini jaksaa aina sanoa seuraavaa: "Muista, että kaikki joille puhut tutkimuksestasi, katsovat sitä omasta näkökulmastaan, joka voi aina olla täysin väärä. Älä siis anna muiden näkökulmien haitata sitä mitä teet." Kuten varmaan olette jo teksteistäni noin yleisesti ymmärtänyt, minulle ei tätä juuri tarvitse jauhaa, vaan omaksuin tuon ajattelutavan jo yläasteella, kun biologian opettajani kehtasi väittää, että meidän pitäisi sopeutua kaikkiin niihin kulttuureihin, joita Vaasaan niihin aikohin alkoi ilmestyä. Siinä oli auktoriteettihahmo, joka oli täysin väärässä. Olisiko minun pitänyt uskoa se?

Selvisin myös armeijan täysin ilman auktoriteettikunnioitusta. Se oikeastaan pelasti minut pisimmältä mahdolliselta palvelusajalta. Minua oltiin työntämässä jälki-RUKiin, mutta heitin siihen liittyen vain yhden kysymyksen osastonjohtajalle: Jos minä olen itsepäinen, teen kaiken sen mukaan, mikä minusta tuntuu parhaalta ja pystyn vetämään muita siihen mukaan, niin onko parempi, että teen sitä yksin vai kokonaisen joukkueen kanssa? Niinpä palvelusaikani pysyi 240 vuorokaudessa.

Viimeistään intissä jotkut pääsevät nauttimaan siitä, että ovat itse vastuussa tekemisistään. Enää ei ole äitiä pyyhkimässä pyllyä ja pitämässä huolta että hampaat on pesty. Omatoimisuus on asia, josta suomalaiset sotilaat ovat olleet kautta aikain tunnettuja.

Tälle ei voi kuin nauraa.

Ryhmässä toimiminen tulee joillekin ensimmäisen kerran vasta intissä vastaan ja niille joille se ei ole uutta, kehittyvät tässäkin asiassa. Vastuuntunto sekä omista että ryhmän suorituksista nousee, kun niitä oikeita suorituksia vaaditaan paitsi yksilö- myös ryhmätasolla. Tähän voi siis samaan syssyyn lisätä sosiaalisten taitojen kehittymisen.

Tästä olen samaa mieltä. Osittain. Ryhmässä toimiminen on usein tärkeää ja ne taidot olisi hyvä oppia ennen kuin niitä tarvitsee muualla. Tosin, naiset tuntuvat pärjäävän mainiosti tiimeissä, vaikka he eivät olekaan armeijaa käyneet. Niinpä tuokaan koulutus ei ole mitenkää kriittistä ja kuten sanottu, senkin voisi hoitaa lyhyemmässä ajassa. Pari viikkoa tiimin kanssa, jolla on valmentaja, riittää hyvin.

Esiintymisvarmuus ja samalla oma itsetunto kohoaa (varsinkin johtajakoulutuksen saaneilla) kun huomaa ettei se olekaan niin kauheeta mennä siihen epämääräisen kokoisen joukon eteen ja sanoa asiansa.

Tuotako ei ole joutunut koskaan koulussa tekemään?

Fyysinen kunto kohoaa varmasti useimmilla nykyisen pullamössösukupolven edustajilla, joilla on tarpeellisten liikuntatuntien sijaan esim. kuvaamataitoa ja pakkoruotsia.

Fyysinen kunto on pullamössösukupolven ongelmista pienimpiä.

Henkistä "kuntoa" kehittämään intti taas on aivan omaa luokkaansa. Siellä huomaa että luja tahto vie läpi sen 40km täyspakkausmarssin, vaikka kuinka v***ttaa ja väsyttää. Ne joiden tahto ei riitä, lopettavat yleensä jo p-kauden aikana.

Eli siis armeija ei varsinaisesti kehitä henkistä kuntoa, vaan pelkästään mittaa sitä. Lisäksi, tuossakaan ei ole kysymys itsekurista, vaan kurista. Itsekuria voidaan mitata vaikka muutenkin. Pyydä vaikka keskivertonuorta lukemaan kokonainen kirja, niin siitä saadaan nopeasti selville, että onko sitä itsekuria minkään vertaa.

Jos näiden lisäksi vielä jotain konkreettista hyötyä kaipaa, niin lääkintämiehille(ainakin Säkylässä)/-aliupseereille irtoaa SPR:n EA 2-kurssi. LääkAU:den koulutus vastaa kyllä kolmosta, mutta SPR ei sitä halua antaa, rahanahneita kun ovat. Vuoden kuskina saa E-kortin, jotkut onnelliset saavat siihen päälle sitten vielä ADR/VAK -luvat. Spolleille on sitten vielä ihan omat settinsä turvallisuuden, järjestyksenvalvonnan ja voimankäytön puolella.

Nuo ovat tosiaan etuja, erityisesti kuskeille, joille se lupa taitaisi maksaa aika paljon siviilissä. Muutenhan nuokin voisi hankkia parin päivän tai parin viikon kurssituksilla siviilissä.

"Ares" kirjoitti:
Niinnoh... viimeksi kuin jouduin harjoittelijana esimiesasemaan, minulle maksettiin siitä palkkaa... surkeaa palkkaa, mutta palkkaa kuitenkin. Lisää alla.

Ja rahako on aina tärkeintä?

"Ares" kirjoitti:

Olisiko tähän syynsä? Parikymppiset eivät yksinkertaisesti sovellu johtotehtäviin. Siihen tarvitaan enemmän elämänkokemusta.

Riippunee tehtävästä. Nokian pääjohtajaksi ja Tasavallan Presidentiksi tarvitaan varmasti enemmän elämänkokemusta ja hieman muitakin meriittejä. Itse johdin partiossa viisi vuotta kuusihenkistä vartiota, enkä siinä juurikaan elämänkokemuksella mitään tehnyt. Ensi kesänä meitä on kolme parikymppistä johtamassa muutaman sadan partiolaisen leiriä. En voi tietenkään varmaksi sanoa, mutta voisin väittää että potti tulee hoidettua hyvin.

"Ares" kirjoitti:

Armeijan ja työelämän johtamismenetelmät vain ovat täysin erilaiset. Armeijassa johtaminen perustuu siihen, että sinulla on jokin korkeampi auktoriteetti takanasi ja voit sen turvin komennella ihmisiä. Kuinka hyvin se oikeasti toimii? "Todellisuudessa" johtaminen perustuu palkitsemiseen. Oli se palkinto sitten minkälainen vain. Armeijan johtamiskoulutus ei siis sovellu.

En tiedä minkälaisia varusmiesjohtajia sinulla on ollut, mutta tuon kuvauksen perusteella aika kelvottomia. Armeijassa johtaminen ei todellakaan perustu vain siihen, että sinulla on kaksi kulmarautaa. Enemmän siinä puhuu kokemus ja taito. Palkitseminen on loppupeleissä hyvin lyhytnäköistä johtamista, sodassa kun karkit loppuu niin ei voida alkaa heittämään hanskoja tiskiin.

"Ares" kirjoitti:
Lisäksi armeijassa komennettavat ovat vielä nuoria. Heillä ei ole hajuakaan maailmasta. He seuraavat vielä sokeasti auktoriteettejä. Yritäpä samaa työelämässä. Joku jyrää ylitsesi, koska heillä on kokemusta enemmän kuin sinulla. Ei juuri auta yrittää karjua 50-vuotiaalle asentajalle, joka kertoo, että tuota ei voi tehdä noin. Se vain tuhoaa lopunkin auktoriteetin ja saa työntekijät johtajaansa vastaan. Armeijassa tuo vielä käy (vaikka ei ole suositeltavaa), mutta siihen se sitten jää...

Auktoriteettien sokea seuraaminen toimii ehkä ensimmäiset kolme kuukautta, kunnes alaiset alkavat koettamaan rajojaan. Jos tässä vaiheessa johtaja vielä luottaisi vain alaisien kokemattomuuteen ja omasta kauluksesta löytyviin kiiltäviin metallinpalasiin niin hyvin nopeasti hommat olisivat lähtemässä hanskasta. Tässä vaiheessa vasta testataan kuka osaa todella johtaa.

Huutamisen ja riehumisen hyöty on pitkällä tähtäimellä täysi nolla. Se menettää hyötynsä liikaa käytettynä. Sen sijaan alaisten kunnioittaminen, heidän mielipiteidensä kuuntelu ja sen huomioon ottaminen ovat hyvän johtajan merkkejä. Miksi huutaa sille asentajalle, jos hän on oikeassa? Ainoastaan huono johtaja tekisi näin, kuten jo ilmaisitkin.

"Ares" kirjoitti:
RUKin isoin etu on vielä jonkin aikaa se, että jotkin vanhoilliset työnantajat pitävät sitä jonkinlaisena etuna. Sekin on kuitenkin katoavaa perinnettä, kun johtohenkilöt itse ovat yhä harvemmin RUKin käyneitä.

Lieneekin sitten vain ja ainoastaan tästä johtuvaa, että RUK:n käyneet sijoittuvat aikuiselämässään pääsääntöisesti ylimpään tuloneljännekseen?

"Ares" kirjoitti:
Auktoriteettien kunnioittaminen ei ole mitenkään erityisen tärkeää. Itse asiassa päinvastoin.

Selitä tämä myös omalle johtajahenkilöllesi, kun olet ominpäin ja vasten ohjeita mennyt tekemään asian ihan päin persettä. Tietenkin auktoriteetteja pitää kyetä myös vastustamaan, muuten oltaisiin taas siinä sokean tottelemisen lähtöpisteessä. Kukaan ei voi vaan elää täytenä kapinallisena koko elämäänsä (löytämättä itseään asumasta siltojen alla). Olen muuten samalla linjalla biologian opettajan vastustamisessa.

"Ares" kirjoitti:
Selvisin myös armeijan täysin ilman auktoriteettikunnioitusta.

Var-mas-ti.

"Ares" kirjoitti:
Tuotako ei ole joutunut koskaan koulussa tekemään?

Päivittäin? Useita kertoja päivässä? Ei. Hieman eri asia lukea suoraan lapusta joku esitelmä Arto Paasilinnan kirjasta kuin kouluttaa asiaa, jonka itse hallitset ja jonka kouluttamiseen olet itse valmistautunut.

"Ares" kirjoitti:
Fyysinen kunto on pullamössösukupolven ongelmista pienimpiä.

Toistaiseksi näin saattaa ollakin. Nykymenolla menee vielä terveydenhuollolla sormi suuhun kun joka neljännellä on lonkkavika ja on varsin normaalia kuolla liikalihavuudesta johtuviin sairauksiin viisikymppisenä. Noh, Darwinin laki.

Henkistä "kuntoa" kehittämään intti taas on aivan omaa luokkaansa. Siellä huomaa että luja tahto vie läpi sen 40km täyspakkausmarssin, vaikka kuinka v***ttaa ja väsyttää. Ne joiden tahto ei riitä, lopettavat yleensä jo p-kauden aikana.

"Ares" kirjoitti:
Eli siis armeija ei varsinaisesti kehitä henkistä kuntoa, vaan pelkästään mittaa sitä. Lisäksi, tuossakaan ei ole kysymys itsekurista, vaan kurista. Itsekuria voidaan mitata vaikka muutenkin. Pyydä vaikka keskivertonuorta lukemaan kokonainen kirja, niin siitä saadaan nopeasti selville, että onko sitä itsekuria minkään vertaa.

Lisättäköön tuonne "Ne joiden tahto ei riitä edes yrittämään..". Itsekurista siinä nimenomaan on kysymys ja itsekuria armeija opettaa. Toki sitä voi harrastaa myös siviilin puolella, mutta harvoin siellä kukaan tulee sitä vaatimaan.

"Ares" kirjoitti:
Nuo ovat tosiaan etuja, erityisesti kuskeille, joille se lupa taitaisi maksaa aika paljon siviilissä. Muutenhan nuokin voisi hankkia parin päivän tai parin viikon kurssituksilla siviilissä.

Nämähän olivat vaan ekstrakivaa joita voi lähteä hakemaan. E-kortti maksaa toista tuhatta ja takana pitää olla c-luokan ajokokemusta. Ei ihan niin helppoa miltä se kuulostaa.

En usko, että missään muualla voi noin lyhyessä ajassa tulla niin paljon haasteita, onnistumisen elämyksiä, omien rajojen löytämistä ja itsensä voittamista kuin armeijassa. Parhaita asioita on myös se, että kaikki toiminta (pinkan tekemistä lukuunottamatta) voidaan perustella, jos joku sattuu kysymään "Miksi?". Pinkkahan tehdään siksi, että jos sodassa tulee tasapeli, se voittaa jolla on paremmat pinkat.

"Bala" kirjoitti:
Ja rahako on aina tärkeintä?

Ei tietenkään, mutta jos rahan saaminen työnteosta on mahdollista, ei ole mitään syytä kieltäytyä siitä.

Itse johdin partiossa viisi vuotta kuusihenkistä vartiota, enkä siinä juurikaan elämänkokemuksella mitään tehnyt. Ensi kesänä meitä on kolme parikymppistä johtamassa muutaman sadan partiolaisen leiriä. En voi tietenkään varmaksi sanoa, mutta voisin väittää että potti tulee hoidettua hyvin.

Jei! Osaat johtaa valmiiksi motivoituneita ihmisiä, jotka osaavat jo valmiiksi hommansa ja todennäköisesti tuntevat jo valmiiksi roolinsakin! Hurraa sinulle.

En tiedä minkälaisia varusmiesjohtajia sinulla on ollut, mutta tuon kuvauksen perusteella aika kelvottomia. Armeijassa johtaminen ei todellakaan perustu vain siihen, että sinulla on kaksi kulmarautaa. Enemmän siinä puhuu kokemus ja taito. Palkitseminen on loppupeleissä hyvin lyhytnäköistä johtamista, sodassa kun karkit loppuu niin ei voida alkaa heittämään hanskoja tiskiin.

Etkös sinä perustellut armeijan hyötyjä nimenomaan sillä, että sieltä saa johtamiskoulutusta? Tällöin ei ole mitenkään erityisen hyödyllistä osata johtaa sotatilanteessa... Ja eihän se johtaminen tosiaan perustu siihen, että on kaksi kulmarautaa... se perustuu siihen, että sinulla on takanasi joku, jolla on ruusuja ja jolla on mahdollisuus rangaista aika pahastikin, jos joku ei käyttäydy. Sinun paras menetelmäsi johtaa, on mennä mukaan tuohon pelkoon ja kantaa oma osa vastuustasi. Voit aina valehdella itsellesi ja muille, että te teette innolla töitä yhdessä...

Lieneekin sitten vain ja ainoastaan tästä johtuvaa, että RUK:n käyneet sijoittuvat aikuiselämässään pääsääntöisesti ylimpään tuloneljännekseen?

Armeijako tämän sinulle kertoi?

Ensinnäkin, tilasto on vanhentunut. Sitä esiteltiin jo minulle 8 vuotta sitten ja silloinkin se oli vanhentunut. Tilanne on muuttunut ja paljon.

Toisekseen, jos oletetaan, että 1/10 varusmiehestä käy RUKin, jolloin he vastaavat noin 5% väestöstä. Niinpä, jos armeijalla on mahdollisuus valita parhaaksi näkemänsä yksilöt ja oletetaan, että armeija osaa edes marginaalisesti valita, niin luonnollisesti RUKin käyneiden pitäisikin sijoittua tulotasoltaan aika korkealle. Se on vain looginen lopputulos. Itse asiassa... eikö tuo ole aika huono tulos?

Anyway, syy-seuraus -suhde ei taida mennä niin, että RUKin käyneistä tulisi jotain erikoista, vaan RUKiin osattiin valita niitä, jotka olivat jo sillä tiellä. Kuten sanottu, tämä on kuitenkin historiaa... ajat muuttuvat.

Selitä tämä myös omalle johtajahenkilöllesi, kun olet ominpäin ja vasten ohjeita mennyt tekemään asian ihan päin persettä. Tietenkin auktoriteetteja pitää kyetä myös vastustamaan, muuten oltaisiin taas siinä sokean tottelemisen lähtöpisteessä. Kukaan ei voi vaan elää täytenä kapinallisena koko elämäänsä.

Itse asiassa minun pomoni eivät koskaan anna minulle ohjeita. Sain kokonaiseksi vuodeksi ohjeet lyhyellä keskustelulla henkilön kanssa, jolla ei ole mitään auktoriteettiä minuun.

Keskustelu meni suunnilleen näin:
"Otatko Käyttöjärjestelmät? Teemu ei halunnut sitä."
"Otan, ihan mielelläni."
"Ja sitten Tietorakenteiden harkat?"
"Totta kai."
"Jotain muita toivomuksia?"
"Pistä mulle Tietoturva ja Tietojärjestelmien toteutus."
"Haluaks ne?"
"Kyyyllä."
"Sitten otan sulta pois tuon UNIXin."
"Käy hyvin."

Siinä se... Pientä paikkausta lukuunottamatta, tuossa oli koko vuoden ohjeistukseni. Ehkä tämä ei toimi kaikkialla. Pomoni kuitenkin otti jo etukäteen selvää siitä mitä osaan (kävin useamman hänen kurssinsa...), joten hän vain luotti siihen, että teen työni mahdollisimman hyvin.

Siinä se sitten oli... meillä on vuosittainen pakollinen kehityskeskustelu, jossa voin määritellä itselleni tavoitteita ja niin edelleen, mutta sekin on todella rento tilanne. Erityisesti, kun minulla oli ensimmäinen vuosi, keskustelu käsitteli lähinnä sitä, että miltä minusta on tuntunut. Lisäksi hän kyseli siitä, että miltä tuntuu, kun suuri osa opiskelijoistani on myös kavereitani... Tällainen on moderni pomo. Se on usein oikea tapa johtaa. Toki vuosittainen ohjeistus on poikkeuksellinen, mutta vain tiheys on epätyypillinen...

"Ares" kirjoitti:
Selvisin myös armeijan täysin ilman auktoriteettikunnioitusta.

Var-mas-ti.

Et kai sekoita auktoriteettikunnioitusta auktoriteettikunnioituksen muodollisiin ulkoisiin piirteisiin? Niiden välillä ei tarvitse olla mitään yhteyttä. Itse asiassa opettelin puhumaan niin, että minun ei tarvinnut teititellä.

Päivittäin? Useita kertoja päivässä? Ei. Hieman eri asia lukea suoraan lapusta joku esitelmä Arto Paasilinnan kirjasta kuin kouluttaa asiaa, jonka itse hallitset ja jonka kouluttamiseen olet itse valmistautunut.

Tämä oli rivimiesosuudessasi...

Anyway, tässä ajattelet taas käänteisesti. Armeija valitsee henkilöitä, joiden uskoo pystyvän esiintymään, ei opeta ketään tekemään niin.

Lisättäköön tuonne "Ne joiden tahto ei riitä edes yrittämään..". Itsekurista siinä nimenomaan on kysymys ja itsekuria armeija opettaa.

Edelleenkään, ei opeta, vaan se on vain yksi asia, jota oletetaan olevan.

En usko, että missään muualla voi noin lyhyessä ajassa tulla niin paljon haasteita, onnistumisen elämyksiä, omien rajojen löytämistä ja itsensä voittamista kuin armeijassa.

Noo... sinä olet nuori... Armeijassa seurataan vain ohjeita. Esim. gradun tekeminen on paljon haastavampaa, koska siinä pitää ajatella itse. Siinä menee tyypilliseltä opiskelijalta 6 kuukautta, töiden ja muiden opiskelujen ohessa. Kirjan tekeminen oli paljon haastavampaa, koska siinä määrittelin itse tavoitteet, työtavat ja niin edelleen, ilman että kukaan antoi minulle ohjeita (sen ulkopuolelta mitä luin erinäisten kirjailijoiden omista kokemuksista, mutta niitäkään en voinut täysin soveltaa). Siinä meni kuusi kuukautta.

Veikkaisin, että armeija on aika leikkiä esim. ensiraskauteen verratessa, puhumattakaan sen lapsen kanssa elämisestä.

Mitä muuta keksisin nopeasti? Leffanteko, levynteko... whateva. Noita voisi luetella aika loputtomiin. Jos armeija tosiaan olisi niin haastavaa, kuin esität, niin tuskin suurin osa ikäluokasta siitä selviäisi. Se on oikeastaan aika leikkiä verrattuna siihen, mitä joku jolla on tahtoa voi saada aikaan... Eikä siihen oikeastaan tarvita edes paljoa tahtoa, koska gradujakin tehdään nykyään aika paljon.

Paljon hyviä pointteja sinulla ja olet monissa hyvin oikeassakin. Loppupeleissä se meni kuitenkin oman egon pönkittämiseksi.

"Bala" kirjoitti:
Loppupeleissä se meni kuitenkin oman egon pönkittämiseksi.

Ihan mahdollista, mutta mitä sitten? Se ei poista sitä tosiasiaa, että minä olen oikeassa.

Ja se mitä sinä tai suurin osa teistä lukijoista ette ole vielä oppineet, on se, että egoni ei tarvitse pönkittämistä. Kirjoitan, koska pidän siitä. Väittelen, koska pidän siitä. Lisäksi molemmat ovat varsin hyödyllisiä taitoja valitsemallani tiellä. Egoni tuskin kasvaa siitä enää mihinkään, jos väittelen onnistuneesti jotain itseäni selvästi nuoremman kanssa, joka ei edes tiedä, koska hänet on voitettu. Olen kuitenkin väitellyt ihmisten kanssa, joilla on puhelinluettelollinen meriittejä.

Kuka siis oikeastaan tässäkin yritti pönkittää egoaan? Minun mahdollisuuteni siihen olivat hyvin marginaaliset. Sinä taas...

...toin esille omia mielipiteitäni? Ainiin, turha väittää vastaan koska olen jo hävinnyt.

Itselläni ei ole mitään Armeijaa vastaan, muutakuin se että senkin ajan (luultavasti minun tapauksessani 6 kk) olisin mielummin yliopistossa tai korkeakoulussa. Se on ainakin positiivista, että kuntohan siellä väkisinkin tulee ainakin minulla nousemaan, koska en missään aivan huippukunnossa tällähetkellä ole. Ainakin se on positiivista, mutta kuten jo sanoin, mielummin käyttäisin sen ajan opiskeluun.

"Ares" kirjoitti:
Etkös sinä perustellut armeijan hyötyjä nimenomaan sillä, että sieltä saa johtamiskoulutusta? Tällöin ei ole mitenkään erityisen hyödyllistä osata johtaa sotatilanteessa... Ja eihän se johtaminen tosiaan perustu siihen, että on kaksi kulmarautaa... se perustuu siihen, että sinulla on takanasi joku, jolla on ruusuja ja jolla on mahdollisuus rangaista aika pahastikin, jos joku ei käyttäydy. Sinun paras menetelmäsi johtaa, on mennä mukaan tuohon pelkoon ja kantaa oma osa vastuustasi. Voit aina valehdella itsellesi ja muille, että te teette innolla töitä yhdessä...

Kuten Bala jo mainitsi, sinulla on ollut varmaankin aika paskoja esimiehiä, kun edelleenkin uskot tuohon kulmarautojen voimaan. Meilläkin on komppaniassa (tai oli) eräs tosi mulkku alikessu, joka ei koskaan antanut myönteistä palautetta ja muutenkin vain huusi. Ketään ei kiinnostanut tehdä hänen käskyjensä mukaan ja yleensä livistimmekin tilanteesta jotenkin. Toistaalta meillä oli taas todella mukava alikersantti, joka jutteli leppoisia, oli huumorintajuinen ja reilu, mutta kuitenkin hoiti asiat särmästi. Sitä miestä oli ilo totella, oli kulmaraudat tahi ei.

Sitä paitsi muistat kai, että johtajakursseiltakin saa arvosanan? Arvosanaanhan vaikuttaa tietysti suureksi osaksi alaisilta tullut palaute joka kulkeutuu kouluttajan/komppanian päällikön käpäliin ja sitä kautta arvosanaksi. Mikäli olet ollut tosi paska johtaja, tulet sen itse huomaamaan jossain vaiheessa. Pelkillä johtajakoulutuspapereilla ei tee vittuakaan, mikäli ne ovat huonoilla arvosanoilla varustetut. Tämän takia mielestäni armeijan johtajakoulutuksen käymisestä on hyötyä, mikäli osaat hoitaa hommasi hyvin. Tämän myötä saat myös hyvät arvosanat, mikä tarkoittaa että osaat oikeasti johtaa ryhmää, mikä taasen voi osaltaan edesauttaa vaikkapa jonkin työ- tai koulupaikan saamisessa. Armeijan johtajakausi siis todellakin on eräänlainen tulikoe, eikä vain kulmarautoihin perustuvaa käskyttämistä, niin kuin sinä tunnut olettavan.

"Ares" kirjoitti:
Lisäksi, tuossakaan ei ole kysymys itsekurista, vaan kurista.

Ja paskat. Kyllä se on kuule itsekurista kiinni hyvin pitkälti. Kukaan ei estä sinua menemästä marssipäivän aamuna vastaanotolle ja huijata polvesi olevan kipeä ja sitä myötä saamaan vapautusta. Marsseilla on myös lääkintämiehiä ambulanssilla odottamassa kilometrin välein tien poskessa, joten luovuttaminen lähes koska tahansa on mahdollista, eikä siitä edes rangaista. Joten, kyllä se on itsekurista kiinni.

Sitten asiasta ajankohtaisempaa. Tästä se meikäläisen johtajakoulutus sitten alkaa. Tänään oli muuttopäivä ja siirryin Aliupseerikoulun puolelle. P-kaudesta poiketen meillä ei enää ole alikersantteja esimiehinä, vaan jokainen meistä oppilaista toimii kerrallaan jonkin aikaa joko joukkueen- tai ryhmänjohtajana, mikä tuo hommaan täysin uutta kipinää ja mielenkiintoa.

Lasku AUK:n puolelle oli kyllä lepsumpi kuin oletin. Viime saapumiserällä oli ollut ensimmäisenä päivänä neljät tupa-, kaappi- ja siisteystarkastukset ja niiden välissä rättisulkeiset. Meillä oli vain yhdet rättisulkeiset ja sitten tks-tarkastus. Lepiaikaakin oli ihan kivasti. Kuluneet päivät ovat kyllä olleet ihan kivoja. Ensinnäkin sain sunnuntaina ampumataitotestistä 12/12 osumaa ja tämän seurauksena kuntoisuusloman ja kultaisen ampumamerkin lomatakin rintaan. Sitten keskiviikkona varmistui AUK:n pääsy, ja nyt sitten päästiin vielä lomille aliupseerioppilaan tosi seksikäs hihamerkki kädessä. Muutenkin viikko on ollut melko kevyt, huolimatta siitä että meillä oli pe-ti P-kauden viimeinen sotaharjoitus, ja metsäkeikoillahan unet jäävät tunnetusti melko lyhyiksi ja tetsari tulee turhankin tutuksi. Joka päivä tuli vettäkin, varsinkin ruokailujen aikaan, mutta noh... Sehän vain karaisee miestä.

EDIT: Oho, huomasinkin tuossa että Ares korjasi tuon kulmarauta-jutun, mutta no, tulipa oma kantani kuitenkin selväksi.

"Tzei-em" kirjoitti:
kultaisen ampumamerkin lomatakin rintaan.

Kuten kokelaamme asian ilmaisi: "Kuinka moni haluaa näyttää joulukuuselta? Kuinka moni teistä sai lomilla pillua noiden merkkien ansiosta? *hiljaisuus* ..Näinhän minä vähän ajattelinkin, joten ottakaa nuo merkit pois."

"Tzei-em" kirjoitti:
aliupseerioppilaan tosi seksikäs hihamerkki kädessä. Muutenkin viikko on ollut melko kevyt, huolimatta siitä että meillä oli pe-ti P-kauden viimeinen sotaharjoitus, ja metsäkeikoillahan unet jäävät tunnetusti melko lyhyiksi ja tetsari tulee turhankin tutuksi. Joka päivä tuli vettäkin, varsinkin ruokailujen aikaan, mutta noh... Sehän vain karaisee miestä.

Hoho, kusiraita tarkoittaa että oot nokkimisjärjestyksessä alimpana. Varusmiesjohtajat kiusaa ja vittuilee, 6kk sällit vittuilee aamujen määrästä :p
Mutta ei se väärin oo. Kuten olen asian ilmaissu, aukki on hyvä mesta. Onnittelut sinne pääsemisestä.

"Bala" kirjoitti:
Kuten kokelaamme asian ilmaisi: "Kuinka moni haluaa näyttää joulukuuselta? Kuinka moni teistä sai lomilla pillua noiden merkkien ansiosta? *hiljaisuus* ..Näinhän minä vähän ajattelinkin, joten ottakaa nuo merkit pois."

Makuasia. Minun mielestäni mitalit ovat hienoja. Pidätkö sitten vanhoja ansioituneita veteraanejakin joulukuusina? Ja pillua tuli viikonloppuna. Sitä, tuliko sitä mitalin takia vai ei, en tiedä, mutta tulipa kuitenkin, mikä on pääasia.

"Bala" kirjoitti:
Hoho, kusiraita tarkoittaa että oot nokkimisjärjestyksessä alimpana. Varusmiesjohtajat kiusaa ja vittuilee, 6kk sällit vittuilee aamujen määrästä :p
Mutta ei se väärin oo. Kuten olen asian ilmaissu, aukki on hyvä mesta. Onnittelut sinne pääsemisestä.

Tiedän, mutta eipä paljon nappaa, koska se oli täysin oma valintani. Säälittävää minun mielestäni 6kk miehiltä vittuilla aamujen määristä. Itse en näe mitään kehuttavaa tai hienoa siinä että on käynyt armeijan lyhimmän mahdollisen kaavan kautta. Vähän sama kuin pitäisi lomatakissa pronssista juoksijamerkkiä. On se varmaan hieno fiilis näyttää ihmisille että hei, mä juoksin cooperissa 2200 metriä, mikä on tosi paska tulos nimittäin \,,/ Ja onpa se sen arvoista. Ihan yhtä lailla varmaan itsekin tulen vittuilemaan seuraavan saapumiserän aukkilaisille aamuista ja kusirajasta

Nyt kun armeija on sitten takana päin, on hieman helpompi vastailla joihinkin asioihin, sillä niihin on nyt hieman erilainen näkökulma.

"Ares" kirjoitti:
Anyway, tässä ajattelet taas käänteisesti. Armeija valitsee henkilöitä, joiden uskoo pystyvän esiintymään, ei opeta ketään tekemään niin.

Voi kuule, kyllä se vaan opettaa. Kouluaikoinani olin niinkin ujo joutuessani esiitymään, että punastuin aina ja ääneni rupesi vapisemaan. Kuitenkin armeijassa johtajakauden loppupuoliskolla vieraallekaan joukolle puhuminen ilman minkäänlaista muistilappua tms ei tuottanut mitään ongelmia. Hmm, I wonder.

"Ares" kirjoitti:
Armeijassa seurataan vain ohjeita. Esim. gradun tekeminen on paljon haastavampaa, koska siinä pitää ajatella itse.

Huomaa, että olet tosiaan ollut vain miehistön jäsen. Johtajakaudella itse asiassa useammin jouduin itse päättelemään kaiken kuin että ohjeet olisi annettu valmiiksi, vaikka olin loppujen lopuksi kuitenkin vain aliupseeri. Varsinkin meidän komppanian päällikön tehtävänjako meni useimmiten suurin piirtein näin: "Leppänen, hankkikaa minulle asia X / järjestäkää ja informoikaa asia X, en vaivaa sen enempää yksityiskohdilla. Mars!"

LOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMA
LOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMA
LOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMA
LOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMA
LOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMA
LOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMA
LOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMA
LOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMALOMA

Missä muuten Jack olet intissä?

"DeadManWalking" kirjoitti:
Missä muuten Jack olet intissä?

Veikkaisin, Paikkakunta: Upinniemi

"Tzei-em" kirjoitti:
Voi kuule, kyllä se vaan opettaa. Kouluaikoinani olin niinkin ujo joutuessani esiitymään, että punastuin aina ja ääneni rupesi vapisemaan. Kuitenkin armeijassa johtajakauden loppupuoliskolla vieraallekaan joukolle puhuminen ilman minkäänlaista muistilappua tms ei tuottanut mitään ongelmia. Hmm, I wonder.

Enpä jaksanut lukea aikaisempaa keskustelua, mutta sen mitä noin vuoden takaa muistan, niin argumenttini oli edelleen se, että saman voisi oppia huomattavasti nopeammin siviilissä. Tuo perustuu lisäksi väärään auktoriteetin tuntoon. On aivan eri asia puhua ihmisille, joiden pitää kuunnella sinua, kuin vertaisille, joilta saa kuulla heti, jos mokaat jotain.

"Ares" kirjoitti:
Huomaa, että olet tosiaan ollut vain miehistön jäsen.

Anyhow, en ymmärrä miten kehtaat verrata joitain pieniä tehtäviä gradun kaltaiseen urakkaan. Ne ovat aivan eri luokkaa. Graduun valmistaudutaan nelisen vuotta ja sinä aikana kukaan ei sano miten se tehdään, vaan se pitää selvittää itse. Oma diplomityöni oli 105 sivua pitkä ja siinä viitattiin yli 40 lähteeseen. Se oli ehkä keskivertoa selvästi parempi, mutta antaa jotain kuvaa urakasta. Tyypillisesti niissä on noin 60 sivua tekstiä ja parikymmentä viitettä. Se on jotain aivan muuta kuin sopivien paikkojen etsiminen poteroille.

Lisäksi, kun pääset oikeaan työelämään, huomaat, että valta omista tekemisistä kasvaa kummasti (samoin tietenkin vastuu). Tämä ei tietenkään näy linjalla tai siivoojana, mutta parempaa koulutusta vaativissa ammateissa kyllä. Opettajana sovin kerran vuodessa lähimmän esimieheni kanssa siitä mitä teen vuoden 1600 tunnilla, jotka minun pitää tehdä töitä. Siinä dokumentissa lukee opetustuntien määrät ja saan erikseen aikataulut. Kaikki ovat neuvoteltavissa. Minulla on jopa kohtalaisesti valtaa sen suhteen mitä kursseja haluan opettaa. Tiedekuntaneuvosto nuijii pöytään joitain asioita, kuten luentojen määrät, mutta nekin ovat aina minun ehdotuksiani. Koko vuoden teen itse päätöksen sen suhteen mitä teen. Päätän tai teen kurssimateriaalit, päätän luentojen sisällön, arvostelen suoritukset ja niin edelleen. Kukaan ei puutu siihen mitä teen.

Tämä on toki toinen ääripää. Opettajana minulla on todella paljon vapautta, mikä tietenkin tuo oman vastuun. Ohjelmistosuunnittelijana olen velvollinen selittämään mitä teen vain asiakkaille ja jos yhtiökumppanit haluavat, niin myös heille. Se jättää paljon mahdollisuuksia. Tämä on tietenkin yrittäjyyden etuja, mutta jos olisin jonkun toisen palveluksessa samanlaisessa asemassa, minulla olisi melkein yhtä paljon sanomista, joku toinen vain tekisi käytännön päätöksen.

Väitän myös, että minulla oli alhaisena miehistön jäsenenä enemmän vapauksia ja mahdollisuuksia käyttää luovaa päätöksentekoa kuin sinulla. Viestimiehenä kukaan ei koskaan ollut kiinnostunut siitä mitä minä hääräsin niin kauan kuin viestit kulkivat. Niinpä sain rauhassa kehittää oikeasti hyvät ratkaisut armeijan tarjoamien vakioiden sijaan. Ainut ongelma oli se, että armeija ei viitsinyt sijoittaa meihin yhden taulutussin vertaa, joten usein vain minä tiesin, että mikä linja on mikäkin... Noh, minähän siellä aina päivystin, jos jotain oli tapahtumassa...

Sota ei ehkä yhtä miestä kaipaa, mutta meidän yksikkömme kylläkin...

[EDIT] Sellainen juttu vielä, että eipä niillä natsoilla nyt aina niin väliä... pari kapiaista valitsi minut useita kertoja ryhmänjohtajaksi, kun jossain harjoituksessa tarvittiin pataljoonan viestintää... meillä kun ei ollut sellaisia heppuja omasta takaa, joten se vastuu kaatui minulle, vaikka meillä ei ollut edes koulutusta siihen kalustoon.

"4 Real" kirjoitti:

"DeadManWalking" kirjoitti:
Missä muuten Jack olet intissä?

Veikkaisin, Paikkakunta: Upinniemi

Hyvä veikkaus.

Missäs komppaniassa olet, JDB? Itse menin kanssa juuri samaan varuskuntaan nyt ja olen kakkoskomppaniassa. Jos muuten on vaikea tunnistaa minua siellä, olen se kalju sotilaspukuinen mies.

"Marshallsaaret" kirjoitti:
Missäs komppaniassa olet, JDB?

Kolmannessa eli ns. Turku komppaniassa.

Jos muuten on vaikea tunnistaa minua siellä, olen se kalju sotilaspukuinen mies.

Ai sä olet se! Olen varmaan siinä tapauksessa nähnyt sut.

Onkos foorumilta lähdössä huomisaamuna porukkaa tänne Suomen valtion tarjoamaan täyspito-hotelliin?

"Jack DiBiase" kirjoitti:
Onkos foorumilta lähdössä huomisaamuna porukkaa tänne Suomen valtion tarjoamaan täyspito-hotelliin?

50% WA:n ylläpidosta.

AWWW... shit.

Siitä noissa "ylläpidon elämänkiireissä" olikin sitten kyse.

Mahtaa jo hajottaa.

Olenkohan ainoa ihminen joka on oikeasti nauttinut armeija ajasta. Niistä yhdeksästä kuukaudesta jotka sotilaspoliisina vekaranjärvellä vietin, n. 9 minuuttia oli silkkaa vitutusta. kyllähän sitä nyt muutamat kuravittusaatanapaskahelvitti-kelit jopa ärsyttivät mutta eipä niitä todellisia hajotus hetkiä ollut, muuta kuin nuo muutamat minuutitsen jälkeen kun olitiin kuultu ettei seuraava loma olekaan kahden vaan neljän viikon päästä. Nuo kahden viikon loma välit olivatkin sitten lähes vakio viimeiset kuusi kuukautta.

Ei siinä armeijassa olemisessa varsinaisesti mitään vikaa ole. Lähinnä se ajatus siitä, että voisi olla samaan aikaan tekemässä jotain hyödyllistä, eikä tuhlaamassa vuotta elämästään. No ei tässä mitään, alle kolmasosa enää palvelusta jäljellä. Huomenna viikon komennukselle ohjusveneelle, turvaamaan Suomen vesirajoja.

Kyllähän sitä tuli ajateltua mitä voisi vapaalla tehdä, mutta aijai niitä kokemuksia. En voisi väittää että armeija aika olisi heinointa elämässäni, mutta esim. viikon laskeutumiskoulutus (fast-rope helikopterista mm.) oli sellaista johon voisin palata koska vain. Tulipahan siellä tehtyä yksi lupaus josta olen edellleen pitänyt kiinni, eräällä aukealla kun siellä n. tunnin seisoskelimme ehkä 25-30 asteen pakkasella, siinä muuten miehet oppivat aivan uudenlaista läheisyyttä, tokaisin etten enään ikinä valita kylmyyttä kunhan täältä päästään, enkä ole valittanut.

EDIT: Broidini muuten kävi muutaman kuukauden reissullä välimerellä jonkin miinalaivan mukana, reissu tehdään kait parin vuoden välein, meripoikana tiedät ehkä mitä tarkoitan.

Olen tämän aikaisemminkin sanonut, mutta itse näkisin armeijan elämysmatkailuna, enkä ajanhukkana. Sitä paitsi en todellakaan halua heti lukion jälkeen opiskelemaan, joten armeija on varsin mukava tauko opiskelusta. Isoveljeni oli Kajaanin autokomppaniassa vuoden ja monista vitutushetkistä huolimatta hän on sanonut, että aika kultaa muistot. Hän todellakin piti armeijasta, varsinkin näin jälkeenpäin. Itse ainakin odotan suurella innolla tuota paikkaa.

Tosin, soittokuntaan yritetään, joten melko leppoisaa voi tulla (parasta olisi tietenkin, jos pääsisi johonkin big bandiin, eräs henkilö täältä on ollut sellaisessa armeijassa ja juttujen perusteella todella kokemuksellista ja mukavaa hommaa).

Armeijassa kyllä oli paljon vitutuksen hetkiä, mutta sieltä saa muistoja, joita ei pahemmin saa muualta. Vaikka tuolloin asiat hajottivat, niin silti niitä on hauska muistella. Asiat on pitkälti asenteesta kyse.

"Jack DiBiase" kirjoitti:
Onkos foorumilta lähdössä huomisaamuna porukkaa tänne Suomen valtion tarjoamaan täyspito-hotelliin?

Säkylä kutsuu.

Nolla.

^Uuh, jopas se meni nopeaa.
Ei muuta kuin pää täyteen ja baanalle vaan.

jopas se meni nopeaa.

No enpä nyt ihan noinkaan sanoisi.

Ei muuta kuin pää täyteen ja baanalle vaan.

Yes, sir.

"Jack DiBiase" kirjoitti:

No enpä nyt ihan noinkaan sanoisi.

Hohoo, ei se kyllä siellä menekkään.
Ite olin vain 6 kuukautta ja sekin tuntui pitkältä ajalta paikotellen.
Mutjoo kyllähän ne koetut vitutukset muuttuu viimeistään tj0-päivänä hassuiksi kokemuksiksi.

TJ0 oli aika overrated.

Kaiken lisäksi, tuli niin kamalian ikävä Pansion aurinkoa jo seuraavana päivänä.

Enoni ylennettiin jokin aika sitten eversti-luutnantiksi

EDIT. typo...

89 viel ja tulee aliluutnantit kotimatkalle. Ei tee pahaa kun on hauska nakki (santsari aukissa) ja kesä tulossa.

karjalan prikaatiin tykillä pamauttelemaan II/2009

Mä ainakin olen tuummanut, kun armeijaan menen (varhaisintaan v. 2011) niin ajattelin mennä sinne ihan kokemuksien ja sen kannalta, että ajattelin kantaa korteni kekoon tässä yhteiskunnassa kunnioittamalla ukkiani ja ukkini isää.

Ukki kertonut kaikenlaisia kertomuksia mitä ne tekivät siellä, sanoi kun meni kutsuntoihin se raksitti vaan randomin sieltä ja pääsi/joutui sissikoulutukseen.

Jotenkin ihailtavaa kun jätkä sukeltaa 10 metriä syvälle ilman sukelluslaitteita ja väheksyy sitä, sanomalla, että intissä on raskainta sukeltajilla yms muuta.

Mitä juttuja olen kuullut niin heittivät porukalla 10 vai oliko se 20l hernekeittoa
nuotioon ja se koko helvetin tölkki räjähti, eikä kukaan loppujenlopuksi kertonut kuka sen teki. Jotenka koko sakille arestia ;D. Myös olivat laittaneet kranaatin kypärään ja katsoneet kuinka se menee ilmaan ja muuta jännää.

Kertoi ukki myös sen sissiretkistä kun oli amerikan tyyliin: siniset vs valkoiset soopaa, että olivat rämpineet salaa kun oli satanut vettä ja oli pilkkopimeetä vihujen selkään ja siellä ne olin teltan sisällä, pelasivat pokkaa yms muuta kivaa. Ukin jengi ottivat ne teltan tupit irti maasta ja kaatoivat koko teltan ja alkoivat ampua ihan helvetisti räkäpäitä. Arvion mukaan yli 95% leiristä oltais saatu tuhottua ja sieltä hyppäs kuulemma helvetisti sitä porukkaa alushousuissa ulos ;D. Olivat myös joutuneet väijytykseen niin ukki pääs leikkimään ramboa ja ajo siinä Helkamalla ja heitti konekiväärin stongalle ja alko ampumaan maan perkeleesti. Sai tästä vissiin erikoismaininnankin.

Jep sori jos ketään ei kiinnostanut, mutta pointtini oli se, että armeijassakin voi olla hauskaa.

Vuonna 2011 armeijaan, mutta sitä ennen ajokortti. Näin mennään

Vittu, en pääse vielä 2010 koska olen syntynyt 3 päivää ennen uutta vuotta >_>

Vielä 67 kaunista aamua edessä kunnes on lähtö inttiin. Vuoden ajattelin viettää ja johtajakoulutuksen saada. Ainut mikä inttiin lähdössä vituttaa on se että tämän loppuvuoden työ-asiat menivät päin perseitä.

Tarkoitus olisi mahdollisimman nopeaa päästä pois. Toki vähän houkuttais auk, mutta jos yli 6kk joutuis viettään niin hermothan siinä menisi sellaiseen turhaan paskaan. Tällä hetkellä olisi tarkoitus mennä vuonna 2009 Tam.

Armeija? Mikä armeija, lol. Ei voi enää edes muistaa, tj miinuksen puolella jo jotain neljä ja puoli sataa.
Hajotkaa.
[/pakollinen päänaukominen]

Tammikuu 08, Kajaani. Sinne siis. Puoli vuotta saa kyllä todellakin riittää.

C2W ja kaikki muutkin tammikuussa Kajaaniin lähtevät tulevat hajoamaan. Varsinkin, jos eksyy Esikunta tai Pioneerikomppaniaan. Niistä paikoista löytyy vielä jonkin verran sitä vanhan ajan kuria... ainakin morteille.

TJ Nollaa puhalleltiin täällä 4.10