Foorumiarkisto

← Diaryt

WWE 2005 - Jay Lasetonin hallinnassa

Pakko ilmoittaa teidän ikäväks, että julkaisuaikatauluun tulee muutoksia.. Nimittäin tässä tulle uusi Revolution! Sain kuin sainkin sen lähetettyä. Veikkauksen pistetilanne ja No Way Outin card tulee ylihuomenna, kun pääsen seuravaan kerran nettiin.

kuva

Revolution tarjoaa paljon toimintaa, mutta yhtään sen heikommaksi ei jää Heatcitykään! heatcityssäkin otellaan jännittäviä otteluita ja painijat varmasti esittävät taitojaan kuin viimeistä päivää. Hieno ilta siis myös Heatcityn puolesta!

Hadicap match
Scott Steiner vs The Super Heroes (c)

Single match
Goldust vs Chavo Guerrero/W Cruiserweight power

Single match
Kevin Nash vs Spike Dudley


Heatcity results:

Heatcity tarjosi jo totuttuun tapaan vauhdikasta viihdettä koko rahan edestä sunnuntai-iltana.

Handicap match
Scott Steiner vs The Super Heroes (c)
Kukaan ei olisi pystynyt uskomaan tätä, mutta näin tässä kävi! Scott Steiner oli varma voitostaan ja oli ehkä hiukan ylimielisellä tuulella. Niinpä Rosey pystyi yllättämään hänet lopussa samoan dropilla kuin salaa! Hurricanekin esitti aina välissä hienoja otteita ja näin siis Super Heroesit yllättivät Steinerin. He ovat näköjään todella latautuneita No Way Outia varten.

"Nauttikaa titteleistä vielä kun pystytte noobit!!1"
Ottelun jälkeen Dudley Boyz hyökkäsi kehään ja he antoivat Hurricanen maistaa 3-D:tä. Rosey kuitenkin hääti Dudleyt kaverinsa kimpusta. Dudleyt perääntyivät hiukan pettyneenä mutta huusivat sitten Roseylle ja Hurricanelle, että No Way Outissa tittelit saavat uudet omistajat.

Single match
Goldust vs Chavo Guerrero/w Cruiserweight power
Tämä ottelu ei ollut enää ehkä yhtä suuri yllätys, mutta silti oli hiukan yllättävää, että Chavo sai voitettua Goldustin. Chavo oli voimissaan ottelussa ja voitti ottelun Gory Bombilla. Tämän jälkeen Chavo ilmoitti, että Cruiserweight Power tulee olemaan tulevaisuudessa Wwe:n ykkösjoukkue.

Mitä tämä nyt oikein merkitsee? >:(
Mainostauon jälkeen Muhammad Hassan saapui jälleen kehään puhumaan kaikkea arabiamerikkalaisten huonosta kohtelusta. Hassan valitti mm. siitä, ettei ole saanut ottelua sen jälkeen kun hävisi "tuurilla" mestaruusottelun Foleylle. Kohta paikalle ilmaantui Laseton ja kertoi olevansa kyllästynyt Hassanin valitukseen. Hän sanoi, että Hassan saa otella nyt Heatcityssä Kevin Nashia vastaan, koska Dudleyt on häädetty loppuillaksi pois aikaisemman hyökkäyksen takia! Hassan ei enää ollut yhtään yhtä kiinnostunut ottelemaan, mutta Laseton pakotti hänet siihen.

Single match
Muhammad Hassan vs Kevin Nash
Ei voi olla totta! Koko Heatcity tarjosi kovat yllätykset, kun Muhammad Hassan onnistui voittamaan "Big Daddyn", joka oli selvästi vihainen, koska ei ollut päässyt ottelemaan paljon. Lopussa Hassan teki modified Sto:n ja lukitsi Nashin Camel Clutchiin. Nash pääsi köysiin, mutta tuomari ei huomannut tätä ja Nash luovutti. Ottelun jälkeen Hassan hakkasi Nashin maanrakoon ja sanoi, että odottaa tulevaisuudessa kovempia haasteita.

kuva

Revolution, 21.2.2005

On taas hienon Revolutionin aika, josta ei puutu toimintaa. Viimeiset niitit lyödään tulevaan No Way Outiin, josta on tulossa varmasti upeaakin upeampi painijuhla! Otteluita ratkeaa tänään varmasti vielä joitakin. Hienosta show'sta vastaa jälleen Revolution!

Single match (Non-title)

Carlito Caribbean Cool vs Charlie Haas

Carlito on paininut viimeajat Heatcityssä, mutta Laseton kyllästyi nyt hänen kitinään ja päästi hänet jälleen painimaan revolutioniin. Vastassa on taitava painija Charlie Haas, joka myös on ottanut voittoja Heatcityssä. Pystyyko Iltasanomat-mestari kukistamaan Haasin tänään?

Tag Team Match

F.B.I (Johnny Stamboli & Chuck Palumbo)/w Nunzio vs Rhyno & Tajiri

F.B.I teki siis viime viikolla paluunsa yrittäen hyökätä Shannon Mooren kimppuun. Nyt Stamboli ja Palumbo tahtovat osoittaa, että heistä on yhä painimaan ja niinpä heitä vastaan asettuu kokenut joukkue, Rhyno & Tajiri!

Single match

Matthias Losever vs Kane

Matthias Loseverilla ei ole todellekaan helppoa. Tänään hän saa vastaansa hirviön, Kanen joka ei varmasti ole tyytyväinen viime viikon tappioonsa fatal 4-way ottelussa. Pystyykö Losever voittamaan tänäänkin, niin kuin hän yllätti Ortonin viimeeksi?

Single match, for Iltasanomat championship #1 contedentership

Rob Van Dam vs Simon Dean

Kokenut konkari, Rvd saa vastaansa nyt nuoren Simon Deanin, jolla on varmasti paljon näytettävää. Deanilla on varmasti useampikin likainen temppu takataskussaan, niin kuin ennenkin. Pystyykö rvd välttämään ne ja kuittaamaan paikan jälleen is-mestaruus otteluun?

Lisäksi:
- Loseverillä on jälleen asiaa. Tänään hän jauhaa muun muassa No Way Outista ja paljastaa lopullisen cardin
- Foleyllakin on asiaa ja hän kommentoi No Way Outin triple threat ottelua
- F.B.I on haastattelupisteessä ja he kertovat paluunsa syyn
- Lisäksi tietenkin backstage segmenttejä!


*Pyrot pamahtelevat ja yleisö hurraa. On jälleen kerran Revolutionin aika! Kuva kuvaa Tazzia ja Colea.*

Tazz: Onpa mukavaa olla jälleen täällä!
Cole: No eipä siitä nyt kovin kauaa ole, kun viimeksi selostimme..
Tazz: No, ei se mitään. On silti mukavaa olla täällä!
Cole: Totta. Odotan jo innolla, että mitä tänään tapahtuu ja mitä aivan ensimmäiseksi tapahtuu. Toivottavasti se..

*Manic Street Preachers rupeaa soimaan ja Jay Laseton kävelee kehään odotetusti erittäin kovien buuausten saattelemana*

Laseton: Kiitos, kiitos! Minustakaan ei ole mukavaa olla täällä, mutta pakkohan se on. Kuuden päivän päästä on No Way Out ja sinne selviää tänään vielä pari ottelua. Tänään on muutenkin tulossa ihan hyvä show, niin hyvä kuin nyt siis jokin pellepaini show pystyy olemaan. Kohta kuitenkin alkaa illan ottelu, Carlito vs Haas. Minulla on siihen eräs muutos.. Se käydään Iltasanomat-mestaruudesta!

*Yleisö hurraa ehkä jopa vähän, kunnes sen keskeyttää Carliton musiikki. Carlito kävelee Iltasanomat-vyö ympärillään vihaisen näköisenä kohti Lasetonia*

Carlito: Laseton! Tiedät hyvin, etten pidä sinun johtotekniikasta ollenkaan, niin kuin ei pidä kukaan muukaan! Ajattelin vain kysyä, että mikä oikeus sinulla on muuttaa ottelu mestaruusotteluksi? Puolustan mestaruuttani kuuden päivän päästä joko pelle rvd:tä tai sitten jotain Deania vastaan No Way Outissa! Se, että joudun nyt puolustamaan mestaruuttani myös Haasia vastaan.. Ei ole cool, niin kuin et sinäkään!

*Carlito puraisee jo omenasta, mutta Laseton keskeyttää tämän.*

Laseton: Carlito, miettisin sinuna kaksi kertaa että sylkäisetkö omenat päälleni, koska jos teet niin sinun ei todellakaan tarvitse otella mestaruudestasi tänään! Koska et ole enää mestari. Onko selvä? Minä olen wwe:n johtaja ja tahdon tarjota viihdettä näille onnettomille tyypeille, jotka ovat maksaneet tästä ja niinpä teen ottelusta mestaruusottelun! Jos olet muka hyvä painija, joka ei kyllä minua kiinnosta, niin kai sitten voitat ottelusi?
Carlito: Hah, voittaisin vaikka kaikki Wwe:n rosterissa jos niin haluaisin! Ja näytän sen sinulle kohta voittamalla Haasin ja voit olla varma, että saat maksaa tästä myöhemmin!

*Carlito lähtee musiikkinsa saattelemana pois kehästä. Laseton naureskelee jonkin aikaa kehässä Carlitolle, mutta lähtee sitten itsekin lopulta pois.*

Tazz: Olipa siinä uutinen!
Cole: Todellakin oli! Ajattelepa, että jos Haas voittaa nyt mestaruuden joutuu hän puolustamaan mestaruuttaan heti No Way Outissa.
Tazz: Aivan ja jos Carlito voittaa, joutuu hän puolustamaan mestaruuttaan kaksi kertaa viikossa!
Cole: No, oletettavasti Laseton voi päättää jotain tämmöistä.
Tazz: Todellakin, mutta kohta alkaa siis illan ensimmäinen ottelu! Kumpikin painija pistää nyt viimeistään kaikkensa peliin otteluun.
Cole:Varmasti.

-Mainostauko-

*Mainostauon jälkeen kuva kuvaa backstagetiloja, jossa Haas valmistautuu. Hänen valmistelunsa kuitenkin keskeyttää Simon Dean, joka kävelee huoneeseen röyhkeästi nauraen.*

Haas: Mitä sinä täältä haluat?
Dean: Hah, pidäpäs vähän pienempää ääntä. Tulin vain ilmoittamaan, että sinä et tänään tule voittamaan Carlitolta mestaruutta! Ei Carlitokaan välttämättä kovin kaksinen mestari ole, mutta sinä nyt et edes osaa painia.
Haas: Sinähän sen tiedät. Sitä paitsi kuka sitten olisi parempi mestari? Sinäkö muka, hah.
Dean: Minäpä hyvinkin ja voit lopettaa nauramisen tähän paikkaan! Koska jos olet tänään edes lähellä voittoa, tulen minä estämään sen. Ja tämän illan main eventissä minä tulen voittamaan Rvd:n helposti ja vien Carlitolta mestaruuden.
Haas: Aivan..aivan. Uskokoot ken tahtoo.
Dean: Muista nämä sanat! Tänään sinä et voita mitään, ethän sinä edes ole saanut otella, Lasetonkaan ei luota sinuun!
Haas: Poistu nyt, minun täytyy vielä harjoitella.
Dean: Mielelläni, menen valmistautumaan otteluuni ja ihan oman turvallisuutesi kannalta sinun ei kannata edes yrittää voittaa ottelua!

*Dean poistuu Haasin huoneesta naureskellen ja Haas jää tuijottaman häntä ihmeissään. Kuva siirtyy lopulta selostajiin.*

Cole: Mikä oikeus Deanilla on tulla tuolla tavoin valittamaan Haasille?
Tazz: Hänhän vain ilmaisi mielipiteensä.
Cole: Todellakin ilmaisi! Hän ilmaisi sen niin, että kertoi tulevansa häiritsemään Haasia jos Haas on voittamaisillaan.
Tazz: Huoh.. Tuo nyt on vain yksi monista tulkintatavoista.
Cole: Uskon, että sinulla riittää kyllä niitä tulkintatapoja, joten ehkä en halua kuulakkaan.
Tazz: Hienoa. Mutta nyt alkaa siis tämä mestaruusottelu!

Kuulutus: Seuraava ottelu on single ottelu Iltasanomat-mestaruudesta. Se ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Iltasanomat-mestari Carlito Caribbean Cool.

*"I spit to the faces of people who dont want to be cool" Carliton tuttu musiikki rupeaa soimaan ja tyytymättömän näköinen Carlito astelee kehään tällä kertaa ilman omenaa.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee Charlie Haas

*Haasin jo pitkän aikaa tutuksi tullut musiikki rupeaa soimaan ja Haas saapuu latautuneen näköisenä kehään.*

Single match, for Iltasanomat championship
Carlito Caribbean Cool vs Charlie Haas

*Dingding*
Tuomari näyttää, että vyö on panoksena ja Charlie Haas ryntää heti Carliton kimppuun, mutta Carlito suojautuukin Haasin yllätykseksi ja tekee ddt:n Haasille! Carlito hakee nopeaa voittoa ja peittää. Yksi..kaksi.. mutta Haas on vielä sentään hereillä ja ponkaisee kohtuullisen helposti irti selätyksestä. Carlito katsoo hiukan hämmentyneenä Haasia, mutta käy sitten uudestaan kimppuun ja työntää Haasin köysiin. Carlito on valmiina heittämään tilanteesta yliheiton, mutta Haas onkin valmiimpana ja iskee clotheslinen Carlitolle! Nyt vuorostaan Haas peittää. Yksi..kak.. mutta Carlito pääsee vielä helpommin pois eikä Haas pysty voittamaan ottelua näin helposti. Carlito nousee nyt ylös ja tuumailee tilannetta hetken. Haas ei sen sijaan jaksa odottaa näin kauan ja kiertää Carliton selän taakse yrittääkseen german suplexia, mutta nyt Carlito on taas ottelussa mukana ja tönäisee Haasia kyynärpäällä mahaan.
Haas pitelee mahaansa ja Carlito hyödyntää tilanteen ottaen vauhtia köysistä ja pamauttaa Haasin ulos kehästä clotheslinellä. Maassa makaava Haas pitelee selkäänsä ja Carlito nauraa tilanteelle kehässä. Nyt Carlito näyttäisi olevan valmis näyttämään taitojaan ja hän ottaa vauhtia jälleen köysistä ja lentää köysien yli crossbodyn tapaisella liikkeellä Haasin päälle! Haas ei kerkeä suojautumaan ja jää maahan makaamaan. Carlito ei kuitenkaan jaksa jäädä pidemmäksi aikaa tilannetta ihmettelemään ja yrittää riuhtoa Haasia ylös. Tällä kertaa Haas ei näin helpolla enää suostukaan Carliton yritykseen, vaan tönäisee Carliton kauemmas ja ryntää kehään.
Tästä vihastuneena Carlito katsoo Haasia kuin punaista liinaa ja ryntää nopeasti kehään. Haas kuitenkin hyödyntää Carliton mielettömän vihan ja tekee hienon belly to bellyn Carlitolle! Haas on päässyt jälleen niskan päälle ja päättää jälleen selättää Carliton. Yksi..kaksi.. mutta Iltasanomat-mestari ei antaudu näin helpolla ja nostaa olkapään ylös Haasin pettymykseksi. Haas kuitenkin jatkaa Carliton takomista, mutta lopettaa kuitenkin nopeasti kun tuomari huomauttaa nyrkin iskuista. Näin Carlito pääsee jälleen ylös ja on nyt valmis tyrmäämään Haasin clotheslinellä. Haas kuitenkin kerkeää kumartua ja väistää clotheslinen. Hän kääntyy Carlitoa päin mutta ei arvaa, että Carlito onkin uudestaan valmiina ja tekee nyt onnistuneesti clotheslinen Haasille! Tällä kertaa kuitenkaan Carlito ei enää luota siihen, että voittaa clotheslinellä, vaan hän jää kyttäämään sitä että Haas nousee ylös.
Tilanteesta tietämättömänä Haas nousee ylös eikä kerkeä edes huomata Carlitoa kunnolla, kun hän tyrmää jo Haasin maahan. Haas katsoo vähän pettyneenä tilannetta ja yrittää päästä kehästä ulos, mutta tähän Carlito ei suostu, vaan vetäisee Haasin keskelle kehää ja rupeaa venyttämään Haasin päätä rajusti. Haasilla rupeaa veri pakkaantumaan päähän ja tilanne näyttää jo todella huonolta. Viimeisellä hetkellä kuitenkin Haas päättää kuitenkin yrittää vielä tilanteesta pois pääsemistä ja nousee ylös samalla kyynärpäällä tökkien Carlitoa mahaan. Carlito venyttää loppuun asti Haasin päätä, mutta joutuu päästämään lopulta irti. Carlito kuitenkin aikoo päästä jälleen hallitsemaan ottelua, mutta Haas estää Carliton nyrkinlyöntiyrityksen ja tekee german suplexin Carlitolle! Haas tahtoo näköjään todellakin voittaa mestaruuden ja hän peittää Carliton jälleen. Yksi..kaksi.. mutta taaskin Carlito on hereillä ja pääsee vielä pois tilanteesta.

Tazz: Onpa ollut hieno ottelu
Cole: Todellakin, tasapuolista vääntöä molemmin puolin.

Haas katsoo jälleen pettyneenä tilannetta ja miettii millä saisi ottelun voitettua. Tällä aikaa kuitenkin Carlito on päässyt ylös ja ryntää jälleen Haasin kimppuun, mutta jälleen Haas on parempi ja tekee neckbreakerin mestarille! Nyt ei kuitenkaan Haas enää yritä voittaa ottelua näin, vaan rupeaa kiipeämään yläköydelle. Carlito on kuitenkin noussut nopeammin kuin Haas oletti ja Haas yrittää päästä yläköydeltä pois. Carlito ei kuitenkaan anna näin tapahtua, vaan pamauttaa Haasin rajusti kehään yläköydeltä! Nyt Carlito yrittää voittaa ottelua. Yksi..kaksi..ko.. mutta Haas taistelee sinnikkäästi eikä suostu vielä häviämään!
Nyt on Carliton vuoro tuskastua ja hänkään ei enää ymmärrä, kuinka Haas jaksaa taistella edelleen. Haas kuitenkin vuorostaan nousee yllättävän nopeasti ylös, heittää Carliton köysiin ja heittää hänet maahan korkealla yliheitolla! Tämän jälkeen Haas näyttää olevan valmis. Hän ottaa otteen valmiiksi ja saa kuin saakin Carliton Haas of Painiin! Carlito huutaa nyt tuskasta ja yrittää katsoa, että miten selviytyisi tilanteesta. Tällä hetkellä kuitenkaan tilanne ei näytä lupaavalta ja Carlito yrittää sinnitellä vielä tuskaisessa asennossa. Juuri kun Carlito on taputtamassa maata, ryntää sisääntuloramppia pitkin Simon Dean! Tuomari kuitenkin lähtee Deania vastaan ja rupeaa huutamaan heti hänelle. Tuomari häätää Deanin ulos kehänreunalta ennen kuin Dean edes kerkeää sinne!
Dean lähtee paikalta pois pettyneenä ja tuomarin ollessa pois kehästä, taputtaa Carlito maata. Haas on nyt varma voitosta, mutta tuomari ei ole kehässä. Carlito lopettaa maan taputtamisen ja katsoo selkä kehään päin olevaa tuomaria päin ja sitten Haasia. Haas ei älyä, mitä Carlito aikoo ja tämän takia hän saakin kokea nyt kyynärpäästä mahaan iskusta ja sen jälkeen iskusta vyön alle! Haas jää makaamaan maahan ja Carlito peittää. Tuomari ryntää tilanteen huomattua kehään ja laskee. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Voittaja ja YHÄ Iltasanomat-mestari selätyksellä: Carlito Caribbean Cool

*Carlito juhlii vyönsä kanssa ja nauraa ivallisesti Haasia, polkaisee häntä vielä pari kertaa ja lähtee sitten takahuoneisiin nauraen.*

Cole: Näitkö kuinka ilkeä temppu Deanilta! Hän tiesi, että tuomari tulee häätämään hänet ja sillä aikaa Carlito kerkeää suojautua.
Tazz: Niin.. No voihan se noinkin olla, mutta toisaalta Dean vain auttoi vähän kaveriaan.
Cole: No oliko se muka reilua?
Tazz: No ei välttämättä mutta.. Pitää kavereita nyt auttaa, vaikka sitten vähän vastoin sääntöjä
Cole: Aivan.

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuvassa on Big Show, joka riehuu nyt ympäri backstage tiloja. Lopulta hänen alleen meinaa jäädä Funaki*

Big Show: Argh! Kenen oikeudella sinä kävelet minun tielleni?
Funaki: Anteeksi.. Pyydän tuhannesti anteeksi Big Show. Minun tarkoituksena ei ollut suututtaa sinua.
Big Show: No etpä sinä enää minua paljon vihaisemmaksi saisikaan. Tiedätkö missä Edge on?
Funaki: Ei hajuakaan herra Show..
Big Show: Älä kutsu minua miksikään herra Show:ksi! Tahdon kukistaa sen huijaavan, pelkuri Edgen!
Funaki: Ymmärrän kyllä her.. siis Big Show, mutta minä ne ikävä kyllä voi olla avuksi, koska en tiedä missä Edge on.
Big Show: Jaa. No painuhan sitten siitä menemään! Minun on etsittävä vielä Edge tänään. Hän saa maistaa vähän esimakua tuskasta, minkä hän saa kokea kuuden päivän päästä!
Funaki: Varmasti. Hyvää päivänjatkoa.
Big Show: Tämä ei todellakaan ole hyvä päivä!
Funaki: Ei sitten.. Ei olekaan.

*Funaki poistuu vähän pelästyneenä ja kuva siirtyy haastattelupisteeseen, jossa Mick Foley on haastateltavana. Hänen kanssaan on luultavasti uutena haastattelijana toimiva Billy DeMott, wwe:n uusi haastattelija*

DeMott: Iltaa Mick Foley.
Foley: No iltaa vain.
DeMott: Monet ovat ihmetelleet viime viikkojen käyttäytymistäsi. Voitko selittää tätä?
Foley: Minulla ei ole mitään selvitettävää! Pitäisikö minun muka nuolla joidenkin pomojen prseitä? Tai katsojien? Hah! Minä olen Wwe:n mestari ja olen siis firman ylin nimi. Minulla ei ole mitään syytä olla kenenkään mieliksi!
DeMott: Niinno.. Tuo käytös ei nyt ole välttämättä kovin reilua
Foley: Reilua?! Pidä sinä turpasi tukossa reiluudesta! Sinä et ole paininut mies muistiin! Sinä et osaa mitään! Sinä olet selostaja! Sitten tämä ns. meidän pomo ottaa sinut mukaan rosterarvontaan ja sinun takiasi Shawn Michaels ei paini enää! Sekö sitten on reilua?
DeMott: No en minä nyt sitä..
Foley: Aivan joo! Heti kun puhutaan muiden huonoista puolista niin vältellään! Kyllä aina wwe:n parasta painijaa haukutaan, ei ketään muuta! Olen ihan samaa mieltä Triple H:n kanssa kyllä tästä asiasta. Onko sinusta reilua muka tosiaan, että nyt uusi HAASTATTELIJA tiputtaa yhden parhaista painijoista?
DeMott: No ei ehkä, mutta en minä sitä päättänyt..
Foley: Et varmasti! Olisinkin ihmetellyt jos et olisi vetänyt tuota korttia takataskusta..
DeMott: Jos nyt vaihdettaisiin puheenaihetta..
Foley: Miksi? Ai että voisit haukkua minua lisää ja sanoa ettet usko minun voittavan triple Threattia! Haista sinä home! Minä sentään painin oikeastikin ja minä olen täällä muunkin takia kuin, että olisin tiputtanut loistopainijan pois arvonnassa!
DeMott: Miten vain, mutta itse pääasia..
Foley: Kuule nyt Billy mikälie! Minua ei kiinnosta sinun asiat. Minä voitan mestaruusottelun No Way Outissa, jos se sinua kiinnostaa! Minulla on parempaakin tekemistä kuin olla täällä selostajien irvikuvien haastateltavana.
DeMott: Kiitos kui..
Foley: Plaaplaaplaa! Luuletko oikeasti saavasi tuommoisesta mielistelystä jotain hyvitystä? Jos luulet, voin kertoa ettet saa! Painu pois silmistäsi iäksi. Ensi kerralla lupaan hakata sinut maan rakoon!

*Foley tönäisee DeMottin tieltään ja lähtee inhottava ilme naamallaan pois. DeMott ei näytä kovin iloiselta. Kuva siirtyy tämän jälkeen selostajiin*

Cole: Olipa se tehty törkeästi Mick Foleylta!
Tazz: Nojaa. Minusta hän kyllä puhui paljon asiaa.
Cole: Heh, itsehän sinä aina mielistelet esimerkiksi Jbl:ää jne.
Tazz: No se ei ole sama asia.
Cole: Ai ei? No, miten vain. Aivan kohta kuitenkin alkaa ottelu, jossa F.B.I tekee paluun painikehään.

-Mainostauko-

Kuulutus: Seuraava ottelu on joukkueottelu ja se ratkeaa ekaan ratkaisusuoritukseen. Ekana kehään tulee Rhyno & Tajiri.

*"Sarvikunon karjunta" rupeaa kuulumaan ja selvästi valmistautuneet Rhyno & Tajiri saapuvat esiin ja ryntäävät nopeasti kehään. He näyttävät olevan valmiina lyömään FBI:n*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee FBI mukanaan Nunzio.

*F.B.I:n uusi musiikki rupeaa soimaan ja se saa aikaan kovat buuaukset. Kolmikko kävelee kehää kohti irvaillen yleisölle ja Nunzio jää kehän ulkopuolelle Stambolin ja Palumbon hypätessä kehään.*

Tag Team match
F.B.I (Johnny Stamboli & Chuck Palumbo) /w Nunzio vs Rhyno & Tajiri

*Dingding*
Kehässä aloittavat Chuck Palumbo ja Rhyno. Rhyno ryntää rajusti Palumbon kimppuun, mutta Palumbo väistää Rhynon lyönnit ja paukauttaa Rhynon heti maahan scoop slamilla! Palumbo yrittää päästä nopeasti pois ottelusta ja peittää Rhynon. Yksi..kak.. mutta Rhyno ei todellakaan suostu selätettäväksi näin helpolla. Palumbo ei kuitenkaan paljoa välitä, vaikka Rhyno nouseekin vielä näin helposti. Hän jää virnistellen odottamaan, että Rhyno nousee ja se tapahtuukin nopeasti. Rhyno yrittää rynnätä uudestaan Palumbon kimppuun, mutta nyt hän juoksee suoraan päin Palumbon rajunnäköistä clotheslineä! Rhyno makaa maassa melkeinpä tyrmättynä, mutta nyt Palumbo ei enää selätäkään, vaan nostaa Rhynon ylös.
Rhyno yrittää pyristellä tilanteesta pois, mutta Palumbo raahaa Rhynon nurkkaukseen ja pamauttaa Rhynon pään päin kiinnikettä kerran! Palumbo rupeaakin kuitenkin lyömään useammin Rhynoa kiinnikettä päin ja yleisö laskee mukana. Kaksi..kolme..neljä..viisi..kuusi..seitsemän..kahdeksan.. mutta Rhyno ei tästä pidä ja saa kampattua lopulta Palumbon. Nyt Rhyno on puolestaan tilanteen herra ja miettii hetken mitä tekee. Lopulta hän päättää jäädä odottamaan Palumbon nousemista ja kun lopulta Palumbo nousee antaa Rhyno Palumbon rynnätä häntä päin. Rhyno on kuitenkin oletettavasti valmiina ja hän kääntää Palumbon hyökkäyksen snapmareksi. Tästä tilanteesta Rhyno vielä lyö Palumboa kyynärpäällä niskaan pahannäköisesti ja Palumbo jää maahan makaamaan niskaansa pidellen.
Nyt Rhyno tutkii tilannetta hetken, mutta päättää lopulta mennä vaihtamaan ja läimäisee Tajirin kehään. Tajiri on jo odottanut omaa vuoroaan ja pomppaa nyt innolla kehään. Tämän innon kuitenkin pysäyttää nopeasti Palumbo, joka tekee backbreakerin Tajirille! Palumbokin on ollut ottelun alusta asti kehässä ja päättää mennä vaihtamaan Stambolin kehään. Tajiri on päässyt vasta ylös kun kehään vaihdettu Stamboli saapuu jo takomaan häntä. Stamboli mättää Tajiria viisi kertaa lyönneillä, kunnes Tajiri saa väistettyä ja pyörähtää sen jälkeen vielä Stambolin selän taakse ja ottaa roll upin! Yksi..kaksi.. mutta Stambolia ei saatu tilanteesta vielä niin yllätetyksi, että hänet olisi saatu selätettyä.
Tästä hiukan pettyneenä Tajiri käy jälleen Stambolin kimppuun, mutta Stamboli heittää hänet maahan ja kävelee nyt taas vaihtamaan Palumbon kehään. Tajiri on nyt hiukan hädissään ja Palumbo aloittaa hänen takomisen nyt vuorostaan. Ensin kyynärpää isku ja sitten vauhdista clothesline jälleen Tajirille! Nyt Palumbo yrittää viedä voiton lopulta. Yksi..kaksi..ko.. mutta sisukas Tajiri taistelee kuin taisteleekin eikä suostu selätettäväksi!

Cole: Tajiri on kyllä tällä hetkellä pulassa.
Tazz: Mutta hän on taistellut aika hyvin ylivoimaista F.B.I:tä vastaan.
Cole: Ylivoimaista?

Palumbo on vähän ihmeissään tilanteesta, mutta päättää lopulta jatkaa Tajirin takomista. Tajiri yrittää suojautua kaikin tavoin, mutta ei löydä mitään rakoa minkä avulla pääsisi vaihtamaan pettyneen näköisen Rhynon kehään. Palumbo heittää Tajirin jälleen köysiin, mutta Tajiri onkin vihdoin valmiina! Hän väistää Palumbon iskun ja pomppaa kakkosköydeltä crossbodyn Palumbolle! Nyt Tajiri ei enää tahdokaan mennä vaihtamaan, vaan jää kyttäämään Palumbon nousemista ja pamauttaa Buzzsaw kickin Palumbolle! Yllättäen tilanne onkin kääntynyt päälaelleen ja tämä saattoi olla tässä.. Mutta ei sittenkään, Johnny Stamboli tulee törkeästi Tajirin takaa ja lyö hänet maahan. Tuomari kuitenkin käskee Stambolin heti takaisin nurkkaukseensa.
Kumpikin painija makaa maassa ja tuomari aloittaa laskemisen. Se ei kestä kuitenkaan pitkään, kun Palumbo nousee pystyyn ja nostaa myös vielä rajusta Stambolin lyönnistä kärsivän Tajirin ylös. Palumbo kävelee nurkkaukseensa raahaten perässä Tajiria ja vaihtelee Stambolin kehään. He heittävät Tajirin yhdessä köysiin, nostavat ylös ja pamauttavat rajun näköisesti Tajirin maahan! Tajiri ei näytä minkään näköistä liikehdintää ja Rhyno yrittää syöksyä pelastamaan kaveriaan ja yrittää gorea Stambolille, mutta italiaano on valmiina ja heittää Rhynon yli köysien maahan. Palumbo menee takomaan Rhynoa ja Stamboli selättää Tajirin. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Voittajat selätyksellä ovat: F.B.I, Johnny Stamboli & Chuck Palumbo!

*Palumbo kiipeää takaisin kehään ja sinne ryntää myös Nunzio. Kolmikko juhlii voittoaan ja Tajiri ryömii ulos kehästä katsoen Rhynon tilaa. Kaksikko raahautuu vaivoin ulos takahuoneisiin. F.B.I:n juhlinnan keskeyttää kuitenkin Matt Hardyn musiikki. Hardyt, Moore ja myös Lita saapuvat sisääntulorampille.*

Stamboli: Oliko teillä jotain asiaakin?
Matt Hardy: Todellakin oli. Onko nyt todellakin uroteko, kun tiimipelillä hakkaatte Rhynon ja Tajirin? Tehän lopussa teitte ottelusta tasoitusottelun!
Nunzio: Ole nyt hiljaa! Kuka teidät tänne kutsui?
Jeff Hardy: Ei kukaan, mutta katsoimme että meillä on oikeus palauttaa teidät maan pinnalle, kun yrititte viime Revolutionissa hakata kolmestaan kaverimme Shannon Mooren. Oliko sekään reilua? Ettekö todellakaan pärjää ilman ylilyöntiasemaa?
Palumbo: Todellakin pärjäämme! Mutta miksi meidän niin pitäisi toimia, kun voimme hallita tilannetta täysin ylivoimalla?
Moore: Eh.. Aivan. Olette siis raukkoja.
Stamboli: Nyt oikeasti turpa tukkoon! Tulette tänne haukkumaan meitä, kun me olemme työllä ja vaivalla voittaneet ottelun!
Matt Hardy: Miten vain, ei meillä muuta ollut kuin että haluamme palauttaa teidät maan pinnalle ja tahdomme vain, että lopetatte kavereidemme hakkaamisen vapaa-ajalla.

*Hardyt ovat jo lähtemässä pois, kun Manic Street Preachers rupeaa soimaan ja Jay Laseton saapuu sisääntulorampille.*

Laseton: Olen todella kyllästynyt teidän tappeluun. Vaikka harvoin jaksan puuttua ns. painijoiden kiistelyyn niin minua rupeaa särkemään vähitellen päätä! Niinpä nyt kummatkin olkaa lopultakin hiljaa ja lopettakaa tuo hemmetin tappelu! Seuraavan kerran saatte tapella No Way Outissa, jossa koko F.B.I kohtaa Team 2-Xtremestä Hardyt ja Shannon Mooren kolmen miehen joukkueottelussa! Onko selvä?
Matt Hardy: On selvä todellakin.
Stamboli: Hah, voitte varautua rajuun tappioon. Ei teillä ole mitään mahdollisuuksia.
Jeff Hardy: Jeah, right. Uhoa vain keskenäsi

*Team 2-Xtreme poistuu kehästä ja Laseton lähtee kohta myös. F.B.I jää vielä kuitenkin kehään tuumimaan tilannetta.*

-Mainostauko-

*Mainostauon jälkeen kuva kuvaa jo toista kertaa tänä iltana haastattelupistettä, jossa nyt seisoo F.B.I*

DeMott: Hyvää iltaa FBI.
Stamboli: Iltaa Pilly.
DeMott: Se on kylläkin Billy..
Stamboli: Mitä väliä?
DeMott: Aivan. No, FBI ja varsinkin Chuck Palumbo ja Johnny Stamboli. Miltä tuntuu palata jälleen painimaan?
Stamboli: Hienolta! Me murskasimme Rhynon ja Tajirin. Ei heillä ollut mitään mahdollisuutta.
Palumbo: Aivan. Me hallitsimme koko ottelua, eivät he olisi mitenkään pystyneet voittamaan ottelua.
DeMott: Jaa-a.. No entä sitten miltä tuntuu jälleen olla kolmen ryhmänä?
Nunzio: En oikein ymmärrä kysymystäsi. Totta kai minä, Johnny ja Chuck olemme ryhmänä. Me olemme kaverit ja ainoat täysveriset italialaiset wwe:ssä. Me hallitsemme wwe:tä.
Stamboli: Niin!
DeMott: Jaahas. No entä sitten teidän No Way Outin ottelu, joka julkistettiin juuri. Mitä olette mieltä siitä?
Palumbo: No me voitamme sen ja murskaamme heidät. Niin yksinkertaista.
Stamboli: Palumbo sen sanoikin. Ei heilläkään tule olemaan mitään mahdollisuuksia siinä ottelussa. Me voitamme kaikki ja osoitamme sen murskaamalla seuraavaksi sen ns. Team 2-Xtremen.
DeMott: Niinpä niin, no kiitos kumminkin F.B.I
Palumbo: Eipä kestä Pilly.

*Kolmikko lähtee pois naureskellen ja kuva siirtyy yllättäen Edgeen, jolla on mukanaan tuoli ja tuomari. Edge löytää lopulta Big Show:n ja koputtaa häntä olkapäähän.
Big Show kääntyy ja saa heti tuolista mahaan! Edge lyö vielä toisenkin kerran tuolilla mahaan ja tekee sitten edgecutionin Show:lle tuolin päälle! Edge rupeaa peittämään ja tuomari laskee! Edge aikoo siis ryöstää näin raukkamaisesti siis Show:n mestaruuden! Yksi..kaksi..kol.. mutta Show nostaakin olkapään ylös ja Edge perääntyy tilanteesta kauhistuneena. Show ei kuitenkaan päästä häntä karkuun vaan tekee nyt showstopperin suoraan kovalle lattialle ja peittää Edgen. Yksi..kaksi..kolme! Big Show puolustaa mestaruuttaan todella yllättäen ja osoittaa kuinka kestävä on.
Kuva siirtyy selostajiin tämän jälkeen*


Cole: Olipa siinä tilanne! Olimme saada uuden Hardcore-mestarin mutta Show olikin todella kestävä ja kesti edgecutionin tuolin päälle!
Tazz: Aivan. Show murskasi Edgen suunnitelmat lyttyyn vielä ja tästä ei kyllä Edgelle jäänyt hyvää makua suuhun sunnuntaita ajatellen.
Cole: Niin. Kohta kuitenkin alkaa jälleen ottelu. Matthias Losever kohtaa nyt ison punakoneen, Kanen!

-Mainostauko-

Kuulutus: Seuraava ottelu on single ottelu ja se ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Matthias Losever

*Loseverin musiikki rupeaa soimaan ja Losever ryntää kehään kohtuullisen tyytyväisen näköisenä. Hän on valmis ottelemaan.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee Kane! Hah-hah!

*Kehä muuttuu punaiseksi ja Kane kävelee kehään musiikkinsa saattelemana. Lopulta Kane saapuu köysien yli nousten kehään ja pyrot paukkuvat. Losever ei näytä enää yhtään yhtä tyytyväiseltä.*

Single match
Matthias Losever vs Kane

*Dingding*
Kane ei kauaa aikaile, vaan käy heti voimalla Loseverin kimppuun, joka yrittää päästä pois tilanteesta. Hän väistää vielä ensimmäisen Kanen huitaisun, mutta toinen tulee heti perään ja Kane saa tyrmättyä Loseverin maahan. Losever yrittää kaikin keinoin paeta tilanteesta, mutta ei onnistu siinä, kun Kane nostaa hänet suorille jaloille ylös ja nappaa Loseveriä kurkusta kiinni! Losever ei kuitenkaan aivan näin helpolla antaudu ja hän potkaisee Kanea mahaan, ottaa vauhtia ja yrittää saada kaadettua Kanen, mutta Kane estää tämän ja pamauttaa Loseverin maahan big bootilla. Losever näyttää entistä epätoivoisemmalta ja hän yrittää päästä jälleen pakoon, mutta Kane ei pidä vieläkään ideasta, vaan nostaa Loseverin jälleen ylös.
Losever kuitenkin yrittää saada heitettyä Kanea suplexilla maahan, mutta ei saa nostettua punakonetta ja Kane vastaa tekemällä itse suplexin Loseverille. Kane yrittää ensimmäistä kertaa peittoa tänä iltana. Yksi..kaksi..ko.. mutta Losever sinnittelee vielä ottelussa mukana, vaikka alku ei olekaan lupaava. Kane miettii tilannetta hetken ja sillä aikaa Losever pääsee vihdoinkin pakenemaan kehästä ulos. Kane huomaa tapahtuneen ja seuraa heti Loseveria perässä. Tämän huomattuaan Losever lähtee juoksemaan karkuun Kanea. Tämä ei kuitenkaan Kanea paljon hätkäytä vaan, hän tulee Loseveria vastaan, joka ei hädissään ole huomannut että Kane tulee toiselta puolelta kehää hänen eteen. Losever yrittää paeta uudestaan tilanteesta, mutta Kane tekee hänelle sidewalk slamin.
Tuomari on kerinnyt laskea jo viiteen ulos laskua ja Kane päättää kömpiä takaisin kehään. Losever makaa vielä maassa selkäänsä pidellen, kunnes tuomarin ollessa kahdeksassa jo laskussa, pääsee hän lopulta ylös. Kun Losever on selvittänyt ajatuksensa, juoksee hän nopeasti kehään ja väistää Kanen lyönnin. Losever yrittää hyödyntää tämän tilanteen ja ottaa jälleen köysistä vauhtia, mutta Kane on valmiina jälleen ja nostaa Loseverin korkealle ja pamauttaa hänet maahan.

Cole: Loseverin tilanne näyttää kyllä tällä hetkellä todella kehnolta
Tazz: Siltä se kyllä todellakin tällä hetkellä näyttää.

Losever makaa maassa tuskissaan ja Kane ei aio todellakaan ainakaan helpottaa tilannetta. Viime viikon tappiosta suivaantuneena Kane aikoo nyt tuhota Loseverin kokonaan ja näyttää onnistuvan siinä tällä hetkellä todella hyvin. Kane antaa Loseverin nousta ylös ja aloittaa sen jälkeen jälleen kurituksen. Kane väistää Loseverin epätoivoisen lyönnin ja nappaa hänet Full Nelson otteeseen! Kane ei kuitenkaan pidä otetta vaan pamauttaa Loseverin korkealta kehään Full Nelson otteesta. Nyt Kane koittaa jälleen voittaa ottelun. Hän selättää Loseverin. Yksi..kaksi..ko.. mutta aivan ilmiömäisesti Losever sinnittelee! Hän ei ole saanut tehtyä ottelussa paljon mitään, mutta kestää vieläkin ottelussa mukana ja Kane ei ole millään uskoa tätä.
Taas Losever nousee ylös vaivoin ja yrittää hyökätä Kanen kimppuun, mutta Kane on edelleen täysissä valmiuksissa. Hän väistää Loseverin lyönnin, mutta tällä kertaa myös Losever estää Kanen clotheslinen ja tekee neckbreakerin Kanelle! Losever on saanut vihdoinkin Kanen maahan ja peittää nyt hänet. Yksi..kak.. mutta voitto ei Loseverin harmiksi ole vielä lähelläkään. Nyt Losever yllättäen kipuaa yläköydelle ja katsoo parhaillaan nousevaa Kanea! Nyt Kane on pystyssä ja Losever pomppaa yläköydeltä crossbodyn Kanen päälle! Mutta Kane nappaa Loseverin kiinni ja pamauttaa hänet rajunnäköisesti maahan. Losever pitelee jälleen selkäänsä ja hän on taas tästä ottelusta jo monesti aikaisemminkin tutuksi tulleessa tilanteessa.
Kane miettii tilannetta hetken, mutta päättää lopulta nostaa Loseverin ylös. Losever onkin kuitenkin valmiina ja pyörähtää kauemmas Kanesta ja nousee pystyyn. Tämän jälkeen Losever yllättää vielä Kanen tekemällä dropkickin ja saaden hänet jälleen kaadettua. Losever yrittää jälleen voittaa ottelun. Yksi..ka.. mutta vieläkin huonommalla menestyksellä. Kane nousee nyt nopeasti pystyyn ja rupeaa taas takomaan Loseveriä, joka ei nyt pysty suojautumaan mitenkään. Lopulta Kane pamauttaa Loseverin korkealta maahan jälleen kerran.
Losever on jo todella tuskaisen näköinen ja Kane näyttäisi olevan lopultakin valmis viimeistelemään ottelun varmasti. Losever yrittää paeta pois, mutta Kane estää sen ja nostaa Loseverin ylös. Losever yrittää viimeisen kerran yllätyshyökkäystä yrittämällä clotheslineä, mutta Kane väistää sen helposti ja nostaa Loseverin tombstone asentoon.. Eipä sittenkään! Losever rimpuilee kuin ihmeen kaupalla tilanteesta pois ja pamauttaa aivan yllättäen superkickin! Losever ei kuitenkaan usko tämän riittävän ja niinpä hän kiipeää yläköydelle ja hyppää sieltä moonsaultin onnistuneesti Kanen päälle!
Nyt Losever miettii vaihtoehtoja, mutta ei usko vieläkään tämän riittävän Kanea vastaan ja hän ottaa vauhtia köysistä ja pomppaa jälleen maasta moonsaultin! Illan toinen moonsault jo! Nyt Losever peittää Kanen. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ja ottelun voittaja selätyksellä on: Matthias Losever!

*Losever ei ole uskoa todeksi, että on voittanut Kanen! Hän lähtee nopeasti pois kehästä musiikkinsa soidessa, eikä todellakaan jää erityisemmin kehään juhlimaan voittoaan.*

Cole: Olipa yllätysvoitto!
Tazz: Nojaa.. En minä kyllä itsekään olisi ehkä selvinnyt superkickistä ja kahdesta moonsaultista. Sitä paitsi Kane ei enää yrittänyt voittaa ottelua rajujen heittojensa jälkeen, joten Kane olisi mahdollisesti voittanut jos ei olisi ollut niin ylpeä.
Cole: Ehkäpä. Pidän silti Loseverin voittoa yllätyksenä.

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuvassa ovat nyt ilmiselvästi vihainen Triple H ja Ric Flair, joka yrittää rauhoitella häntä*

Triple H: Argh! Kuka se Foley oikein luulee olevansa?
Flair: Rauhoitu The Game.. Rauhoitu.
Triple H: En rauhoitu todellakaan! Älä yritä määräillä minua! Foley puhuu mitä sattuu haastattelussa ja uhoaa voittavansa No Way Outissa triple threatin, jossa minä olen mukana! Pitäisikö minun muka rauhoittua?
Flair: Ymmärrän kyllä, että Foley puhui todella törkeästi, mutta emme voi tilanteelle mitään. Minä luotan ehdottomasti siihen, että peittoat No Way Outissa Foleyn ja sen pojanklopin Mastersin!
Triple H: Hmm.. Ehkä olet oikeassa Ric. Tule, mennään. En tahdo enää kuulla sanakaan Foleysta ennen No Way Outia.

*Kaksikko lähtee kävelemään pois päin parkkihallille ja he lähtevät ajamaan pois areenalta. Kuva siirtyy lopulta takahuoneissa hiukan hermostuneena pyörivään Litaan. Yhtäkkiä Molly Holly yllättää hänet jälleen, tulemalla hänen selkänsä taakse hiljaa. Lopulta Lita huomaa, että Holly seisoo hänen takanaan.*

Lita: Mitä asiaa sinulla nyt on? Etkö ilkkunut minua jo tarpeeksi viime kerralla?
Molly Holly: Hah, joka sana mitä sanoin toissaviikolla on totta. Ikävä kyllä meidän ottelumme ei mahdu enää No Way Outin cardiin kun sitä ehdotin Lasetonille. Saat kuitenkin olla varma, että tulevaisuudessa minä tulen kohtaamaan sinut ja riistämään mestaruuden sinulta!
Lita: Minä olen silti mestari tällä hetkellä ja olen puolustanut sitä triple threatissa ja li..
Molly Holly: Jossa oli Torrie Wilson! Eikö sinua todellakaan hävetä teidän suunnitelmanne Victorian kanssa?
Lita: ..säksi voitin mestaruuden battle royalissa, jossa sinäkin olit.
Molly Holly: Niin ja minut savustettiin ulos siitä! Etkö jo voisi lopettaa tuota jauhamista ämmä?
Lita: Miten vain, en minä ole tahtonutkaan riidellä sinun kanssasi missään vaiheessa.

*Lita lähtee pois ja hän näyttää olevan oikeasti loukkaantunut Hollyn äskeisistä kommenteista. Holly vain nauraa Litalle ja ilkkuu hänen peräänsä. Kuva siirtyy tämän jälkeen areenalle, jossa soi yllättäen Jay Lasetonin musiikki. Hänellä näyttäisi olevan jotain tärkeää asiaa.*

Laseton: Jep, täällä taas teidän iloksi..

*Yleisö buuaa arvatenkin*

Laseton: Hiljaa! Minulla oli tärkeää asiaa. Ensinnäkin Hardcore-vyöstä! En ole tietääkseni ilmoittanut, että Hardcore-vyössä on toiminnassa se.. se sääntö että voi milloin tahansa selättää, jos on tuomari vain mukana. Siis se..

*Lasetonin puhelin soi, niin kuin joskus aikaisemminkin*

Laseton: Aivan! Siis se 24/7 sääntö! Niin en ole kai sanonut, että se on voimassa, joten vaikka Edge olisi voittanut ottelun, ei hän olisi nyt mestari. Mutta korjaanpa saman tien virheen nyt: Tästä lähtien Hardcore vyössä on mukana 24/ sääntö!

Cole: Ei! En pidä tästä ollenkaan, en ole koskaan pitänyt.
Tazz: Et ole ainut Cole. Painijana tiedän, että on yhtä tuskaa jos toinen voi voittaa sinut milloin tahansa, missä tahansa ja miten tahansa jos hänellä on tuomari mukanaan.

*Yleisökään ei pidä selvästi tästä, koska buuaa kovasti*

Laseton: Arvelinkin, et pitäisitte siitä. Mutta Edge! Sinä et tätä saa hyödyntää, sinun ensimmäinen ja mahdollisesti viimeinen mahdollisuutesi voittaa Hardcore-mestaruus on No Way Outissa! Ja sinun on paras voittaa se, jos haluat jatkaa firmassa.
Toinen asia on sitten No Way Outin lopullinen ottelulista. Eli nämä ottelut käydään siellä: Foley vs Triple H vs Masters wwe mestaruudesta, Dudleyt vs Supersankarit joukkuemestaruudesta, Big Show vs Edge Hardcore mestaruudesta, Carlito vs joku Is-mestaruudesta, Losever vs Orton ja F.B.I vs Team 2-Xtreme. Ja nyt ratkaistaan sitten, kuka kohtaa Carliton Is-mestaruudesta siinä No Way Outissa.

-Mainostauko-

Tazz: Aivan kohta alkaa illan main event. Simon Dean vs Rob Van Dam!
Cole: Siitä tulee varmasti hieno ottelu. Ottelu käydään Iltasanomat-mestaruuden ykköshaastajuudesta ja voittaja kohtaa siis Carlito Caribbean Coolin No Way Outissa mestaruudesta!
Tazz: Niin. Mutta nyt ottelu alkaa!

Kuulutus: Seuraava ottelu on single ottelu Is-mestaruuden ykköshaastajuudest. Ottelu ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Simon Dean.

*Simonsystemin mainokset pärähtävät jälleen näytölle ja musiikki pärähtää soimaan. Dean saapuu varustekassi mukanaan kehänreunalle. Hän jättää kassin ulkopuolelle ja heittää hölkkäasunsa päältä ja hyppää kehään verryttelemään. Koko matkan ajan Dean kerää kovia buuauksia.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee Rob Van Dam

*Rvd:n musiikki rupeaa soimaan ja Rvd ryntää kehään. Hän tekee totutusti peukoloillaan "R-V-D" chantit yleisön ollessa mukana. Rvd jää odottamaan ottelun alkua.*

Single match, for Iltasanomat championship #1 contedentership
Simon Dean vs Rob Van Dam

*Dingding*
Simon Dean käy heti kellon soiton jälkeen yllättyneen Rvd:n kimppuun. Dean saa kaadettua Rvd:n maahan ja jatkaa hänen takomistaan nyrkeillä. Tuomari kuitenkin tulee estämään, niin kuin oletettua, nyrkeillä lyönnin. Dean päästää lopulta Rvd:stä irti ja nostaa hänet ylös. Nyt kuitenkin Rvd on myös herännyt ja väistää Deanin yrityksen tehdä paikoiltaan clothesline ja potkaisee hienon kierrepotkun suoraan päin Deania! Dean pitelee kasvojaan ja Rvd kiipeää jo yläköydelle.
Dean ei kuitenkaan suostu häviämään ottelua vielä ja kiipeää kakkosköydelle ja yrittää saada tehtyä superplexiä Rvd:lle! Mutta Rvd sinnittelee vielä ja riuhtoo itsensä irti otteesta ja tiputtaa tämän jälkeen Deanin alas kiinnikkeeltä niin, että Deanin pää osuu köysiin. Tämän hienon suorituksen päätteeksi Rvd hyppää vielä yläköydeltä Deania päin ja potkaisee hänet rajusti kumoon! Rvd yrittää voittaa ottelun jo nyt ja peittää Deanin. Yksi..kaksi.. mutta vielä Dean kestää huolimatta Rvd:n hienosta yrityksestä.
Tästä suivaantuneena Dean nousee todella ärtyneen näköisenä ja käy Rvd:n kimppuun jälleen mättäen häntä kuin viimeistä päivää. Rvd ei tällä kertaa saakaan estettyä Deanin iskuja ja Dean heittää hänet lopulta köysiin ja tekee hip tosin Rvd:lle! Dean yrittää nyt vuorostaan voittaa ottelua. Yksi..kaks.. mutta Rvd:kään ei vielä näin helpolla antaudu. Rvd pyörähtää nopeasti pystyyn ja tarkkailee nyt myös pystyssä olevaa Deania. Lopulta Dean kyllästyy kyttäilyyn ja käy Rvd:n kimppuun. Rvd yrittää tehdä clotheslinen Deanille, mutta Dean väistää sen, kiertää Rvd:n selän taakse ja heittää hänet olkansa yli.
Maassa makaava Rvd pitelee nyt selkäänsä ja Dean katsoo tilannetta miettiväisen näköisenä. Yhtäkkiä Rvd nouseekin maasta ja vaikka Dean yrittää suojautua, ei se nyt auta Rvd tekee hänelle suplexin ja peittääkin yllättäen heti perään! Yksi..kak.. mutta Dean ei tästä ylläty vaan pääsee helposti vielä pois. Rvd päättää seuraavaksi ottaa vauhtia köysistä ja rolling thunder.. Ei sittenkään! Dean on kerinnyt jo väistää ja nyt Rvd makaa maassa selkäänsä pidellen ja Dean hymyilee ivallisena tilanteelle.
Tällä kertaa Dean ei jää paljoa miettimään, että mitä pitäisi tehdä vaan hän nostaa Rvd ylös ja yrittää huitaista Rvd:tä, mutta jälleen Rvd on nopeampi ja potkaisee Deanin maahan.

Cole: Todella tiukka ottelu tähän mennessä!
Tazz: On. Kummallakin on kyllä ollut paikkansa. En millään osaa veikata, että kumpi voittaa.

Rvd yrittää nyt uudestaan kiivetä yläköydelle ja on jo hyppäämässä, kun Dean pääsee vielä ylös. Rvd yrittää päästä nopeasti pois yläköydeltä, mutta nyt Dean saapuu paikalle nopeasti ja tekee ddt:n yläköydeltä Rvd:lle! Dean on varma voitostaan ja peittää. Yksi..kaksi..ko.. mutta Rvd sinnittelee vielä ja nostaa hartiansa ylös. Jälleen kumpikin on ylhäällä ja Dean käy Rvd:n kimppuun. Rvd kuitenkin väistää jälleen kerran ja heittää Deanin köysiin. Rvd seuraa nopeasti perässä ja heittääkin Deanin uudestaan köysistä liikkeelle ja tekeekin monkey flipin Deanille!
Nyt Rvd on varma voitostaan ja kiipeää jo kolmannen kerran yläköydelle, kun Carlito Caribbean Coolin musiikki rupeaa soimaan! Carlito juoksee paikalle nopeasti virnuillen samalla ja Rvd:n pyristelyistä huolimatta heittää Rvd:n maahan yläköydeltä!

Tazz: Se on siinä! Jos Dean pääsee selättämään Rvd:n on hänellä varma voitto käsissään.
Cole: Ei voi olla totta. En ymmärrä kuinka kaikkien painijoiden pitää aina sekaantua toisten otteluihin. Lasetonin pitäisi puuttua tähän oikeasti.

Simon Dean rupeaa heräilemään ja laittaa kätensä Rvd:n päälle.. Mutta ei sittenkään! Carlito kamppaa myös hänet rajunnäköisesti maahan! Carlito tahtoo selvästikin, että ottelu päättyy tasapeliin, jolloin hänen ei tarvitse puolustaa mestaruutta. Tuomari on laskussa jo seitsemässä, kun Rvd heräilee. Rvd ei pysty ottamaan köysistä tukea, koska Carlito kaataisi hänet heti. Kun lasku on jo yhdeksässä, pääsee Rvd vielä ylös kuin ihmeen kaupalla. Carlito yrittää tulla häiritsemään Rvd:tä uudestaan, mutta Rvd potkaisee hänet kehänreunalta ulos!
Nyt myös Dean on herännyt ja yrittää lyödä Rvd:tä selkään, mutta Rvd väistää ja potkaisee Deania.. Eipä sittenkään! Hän rullaa Deanin jaloillaan ovelasti selätysasentoon ja tuomari laskee! Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Voittaja ja Iltasanomat-mestaruuden ykköshaastaja selätyksellä: Rob Van Dam!

*Simon Dean makaa kehässä yllätettynä, hän ei ollut selvästikään odottanut tämmöistä. Rvd juhlii vielä kehässä, kun Carliton huuto keskeyttää musiikin*

Carlito: Hah! Onneksi olkoon Rvd.. Tai sitten ei. Voitit Deanin aivan pelkästään tuurilla ja minua sinä et pysty samanlaisella tuurilla voittamaan sunnuntaina!
Rvd: Itsehän sinä sotkeennuit otteluun..
Carlito: Entä sitten? Teistä kumpikaan ei ansaitse mitään mestaruuden voittomahdollisuutta joten yritin vain vähän avittaa kohtaloa. No joka tapauksessa minä murskaan sinut kuuden päivän päästä!

*Rvd yrittää sanoa jotain, mutta Carlito lyö häntä nyrkillä ja tekee sen jälkeen Rvd:lle modified swinging neckbreakerin ja lähtee pois kehästä naureskellen.*

Cole: Olipa ilta! Tuo Carliton äskeinen temppu oli kyllä todella törkeä.
Tazz: Nojaa, hän vain antoi näytöstä taidoistaan.
Cole: "Taidoistaan".. No joka tapauksessa tämä ilta on lopussa ja meidät näette kuuden päivän päästä No Way Outissa Jr:n ja Kingin kanssa!
Tazz: Aivan. Huomasitko muuten Cole, että Chris Masters loisti tänään poissaolollaan.
Cole: Todellakin, no hän oli luultavasti vain harjoittelemassa No Way Outin otteluun, jossa hän kohtaa alan kaksi todella loistavaa painijaa.
Tazz: Luultavasti..
Nyt on teksti sitten muokattu loppuun asti :p Tässä pistetilanne ja illalla tulee viimeistään se No Way Outin card. Ja sitten sitä vain kaikki veikkailemaan.

Revolutionin veikkaukset

1. Vega / 3 pistettä
1. Trollhammaren / 3 pistettä
3. Moonlight / 2 pistettä

Kokonaispistetilanne nyt:

Leader: Vega / 10 pistettä

2. HHH The Game / 5 pistettä
3. -HHH- / 3 pistettä
3. Trollhammaren / 3 pistettä
5. Lumihiutale / 2 pistettä
5. Moonlight / 2 pistettä
kuva

No Way Out 2005
Pittsburghissa 27.2.2005!

Se on täällä taas! Wwe:n No Way Out. Ppv oli ennen Smackdownin ensimmäinen ppv, mutta rostereiden yhdistyessä, toimii No Way Out vuoden kolmantena ja viimeisenä ennen Wrestlemaniaa olevana ppv:nä.
No Way Outissa on käyty jo vuodesta 1998 asti todella monia loisto-otteluita. Viime vuonna esimerkiksi Eddie Guerrero voitti Brock Lesnarilta Wwe-mestaruuden ja toissavuonna Triple H puolusti mestaruuttaan Scott Steineriä vastaan. Lisäksi No Way Outissa on tehnyt "ensiesiintymisensä" nWo-niminen stamble. Tämän vuoden No Way Out aikoo tarjota vähintäänkin yhtä hienoa menoa!


No Way Outin (2005) card:

Hardcore match for Hardcore championship-title:
Big Show (c) vs Edge

Illan ensimmäisessä ottelussa otellaan Hardcore-mestaruudesta. Edge ja 'Show ottelivat aikoinaan Hardcore mestaruudesta. Kyseisessä ottelussa Edge "loukkaantui", eli hän esitti loukkantunutta ja kaikki uskoivat Edgeä. Viime jaksossa Edge paljasti juonensa myös kaikille painijoilleen, vaikka ei ollut tahtonut sitä vielä Rumblessa. Nyt hän joutuu välttelemään Big Show:n vihaa viimeisessä Revolutionissa ennen Outtia. Jos Edge häviää ottelun, hänet erotetaan wwe:stä.

3-Man Tag Team match
Team 2-Xtreme (Hardy Boyz & Shannon Moore) vs F.B.I

Illan toisessa ottelussa kohtaavat kaksi vahvaa stablea. Shannon Moorella ja Nunziolla on ollut jo pitkään kärhämää ja vähän aikaa sitten Revolutionisssa paluun tehnyt F.B.I yritti hyökätä Mooren kimppuun. Mooren avuksi kuitenkin tulivat Hardy Boyzit ja samanlainen kinastelu jatkui viime Revolutionissa. Lopulta Jay Laseton kyllästyi tähän ja hän määräsi nämä kuusi painijaa vastakkain No Way Outiin!

Tag Team Match for Tag Team Championship-title:
The Super Heroes (c) vs The Dudleys

Illan kolmantena otteluna toimii joukkuemestaruusottelu. Dudleyt voittivat Revolutionissa käydyssä ottelussa ykköshaastajuuspaikan huijaamalla hiukkasen. Nyt heitä vastaan asettuu No Way Outissa Supersankarit, jotka puolustavat mestaruuttaan ensimmäistä kertaa.

Single match for Iltasanomat championship:
Carlito Caribbean Cool (c) vs Rob Van Dam

Neljännessä ottelussa vastakkain asettuvat Rob Van Dam ja Carlito Caribbean Cool Iltasanomat-mestaruudesta. Myös Carlitolla ja Rvd:llä on ollut pitkän aikaa jo ongelmia alkaen siitä kun Carlito voitti mestaruuden Rvd:n nenän alta huijauksella. Royal Rumblen jälkeen välit ovat jälleen kuumentuneet. Viimeisessä Revolutionissa ennen nwo:ta Rvd voitti ykköshaastajuuden mestaruuteen. Carlito on varmasti valmis huijaamaan jälleen.

Single match:
Matthias Losever vs Randy Orton

Illan toiseksi viimeinen ottelu tarjoaa varmasti jäänitystä yllin kyllin! Nämä kaksi herraa jaksavat edelleen mitellä voimiaan. Randy Orton voitti Royal Rumblen eliminoiden viimeisenä Matthias Loseverin. Jay Laseton, jolla on suuria kalavelkoja Loseveria kohti yrittää nyt pistää Loseverin olon tuskaiseksi ja hän määräsi tämän ottelun toistamiseen oteltavaksi. Hieno ottelu tulossa!

Triple Threat match for Wwe Championship-title:
Mick Foley (c) vs Chris Masters vs Triple H

Voiko mahtavampaa Main Eventiä tälle illalle olla? Mick Foley voitti rumblessa mestaruuden Hogania vastaan käydyssä ottelussa. Sitten hän puolusti mestaruuttaan Muhammad Hassania vastaan, mutta Laseton ei päästä Foleyta todellakaan helpolla. Nyt hän saa vastaan triple threatissa kaksi karsintaottelunsa voittaneet Chris Mastersin ja Triple H:n! Kummallakin on kova voitonjano varmasti, mutta pystyykö Foley säilyttämään mestaruuden. Soppaa sekoittaa todellakin lisäksi Foleyn viime aikainen outo käyttäytyminen.

Tämä kaikki Wwe:n No Way Outissa! Lisäksi mukana on jälleen paljon backstage tapahtumia ja muuta jännittäviä tilanteita!

No Way Out tulee varmaan tuossa parin viikon sisällä, yritän kirjoittaa siitä mahdollisimman hyvän :p Ja sitten vain veikkailemaan. Kaikille veikkaajille on taas luvassa keksiä :)) kuva
Mitä ihmettä? Kirjoitin vartin uutisia ja kaikki pyyhkiytyy, kun en mukamas enää ollut kirjautunut sisään. Monta kertaa aikaisemmin olin pysynyt sisällä vielä tunninkin enkä siksi edes vaivautunut kopioimaan tekstiä.. Täydellistä. Että tässä nyt nämä kahteen kertaa kirjoitettuna :EE

"wwenewsornot.com" kirjoitti:
Ja jälleen wwe:stä uusia huhuja tarjoaa vielä epävirallisesti "Wwe:n epäluotettivin fanisivusto". Mukana on nyt kuitenkin ensimmäinen täysin virallinen uutinen!

Loukkaantuminen
Edellisessä Revolutionissa otellut Charlie Haas on loukannut polvensa ottelussa Carlito Caribbean Coolia vastaan. Huhujen mukaan Haasilla olisi pitänyt alkaa feudi Simon Deania vastaan, mutta tämä siis oletettavasti peruuntuu tai ainakin siirtyy. Polvivamma pitää Haasin ulkona kuvioista jonkin aikaa ja hänen paluunsa pitäisi tapahtua viimeistään huhti-toukokuussa.

OVW
Viimeisimpien huhujen mukaan wwe olisi saamassa lisävahvistusta farmisarjastaan Ohio Valley Wrestlingistä Wrestlemania 21:n jälkeen. Huhut kertovat, että muun muassa debyyttinsä saattaa tehdä Heart Throbs niminen joukkue. Myös naistendivisioona on saamassa uutta verta Alexis Lareesta mahdollisesti.

Kevin Nash, Scott Steiner ym.
Wwe:n tammikuussa tehdyistä hankinnoista tietojemme mukaan ainakin Kevin Nash, Scott Steiner, X-Pac ja Jazz ovat valtitaneet vähäistä rooliaan wwe:ssä tällä hetkellä. Huhujen mukaan wwe yrittää korjata tilannetta ja ainakin X-Pac ja Jazz olisivat saamassa tulevaisuudessa lisää aikaa. Myös Nashin ja Steinerin tilannetta yritetään korjata.

Wrestlemania 21:n otteluista
Olemme saaneet tietoja joiltakin merkittäviltä sivustoilta, että wwe:n wrestlemania 21-tapahtumassa käytäisiin suurinpiirtein yhtä monta ottelua kuin viime vuonna. Tämän ei kuitenkaan pitäisi tarkoittaa, että mukana olisi täyteotteluita, vaan kaikkia kyseisen tapahtuman otteluita yritetään pohjustaa tarpeeksi.
Toinen vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen huhu on se, että esiin on tullut Wrestlemanian mahdollinen mainosjuliste, jossa Randy Orton, Mick Foley ja Triple H tuijottavat toisiaan tiukasti. Julisteessa ei ole kuitenkaan tekstiä tai mestaruusvyötä mukana. Ei voida myöskään olla varmoja kys. julisteen aitoudesta.


Joo ja sitten vielä sanoisin, että olisin enemmän kuin kiitollinen jos jaksaisitte veikata No Way Outia, koska se antaisi paljon lisää virtaa kirjoittamiseen.

Olkoon sitten miten säälittävää tahansa pyytää tuota useamman kerran, mutta niin se vain on että on hauskempaa kirjoittaa jos tulee veikkauksia tjtn semmoista.
Päätimpä nyt veikata näitä tuloksia.
Ehkä sinäkin veikaisit minun diarya?

No Way Outin (2005) card:

Hardcore match for Hardcore championship-title:
Big Show (c) vs Edge



3-Man Tag Team match
Team 2-Xtreme (Hardy Boyz & Shannon Moore) vs F.B.I

Tag Team Match for Tag Team Championship-title:
The Super Heroes (c) vs The Dudleyz



Single match for Iltasanomat championship:
Carlito Caribbean Cool (c) vs Rob Van Dam



Single match:
Matthias Losever vs Randy Orton

Triple Threat match for Wwe Championship-title:
Mick Foley (c) vs Chris Masters vs Triple H
Hardcore match for Hardcore championship-title:
Big Show (c) vs Edge

3-Man Tag Team match
Team 2-Xtreme (Hardy Boyz & Shannon Moore) vs F.B.I

Tag Team Match for Tag Team Championship-title:
The Super Heroes (c) vs The Dudleyz

Single match for Iltasanomat championship:
Carlito Caribbean Cool (c) vs Rob Van Dam

Single match:
Matthias Losever vs Randy Orton

Triple Threat match for Wwe Championship-title:
Mick Foley (c) vs Chris Masters vs Triple H
Jepjep moi. Välitietona se, että No Way Outista on kirjoitettu n. puolet, joka on tällä tahdilla omasta mielestä ihan hyvä. Nyt kuitenkin kirjoitukseen tulee n. viikon stoppi, koska MM-kisat saatiin pelattua ja näin ollen ykkös kirjoitustyöni (lehti) astuu jälleen kuviohin ja kirjoitan sen tällä viikolla jo luultavasti valmiiksi ja sitten voin jälleen jatkaa diaryn kirjoitusta.
Tämä tarkoittaa sitä, että No Way Out saattaa parhaimmassa tapauksessa tulla jo valmiiksi ensi viikon loppupuolella ja hyvällä tuurilla silloin jo esillekin.

Veikkauksia kannattaa btw. tehdä vielä kun pystyy, Wrestlemanian jälkeen tilastoja johtava saa omasta mielestäni tavallaan ihan jännittävän palkinnon (tiedä häntä sitten mitä mieltä sitten voittaja siitä on..)
Ja ei, tämä ei ole mikään uusi epätoivoinen yritys saada veikkaajia, vaan musta ei ole vaan järkeä pitää taulukkoa esillä veikkaustuloksista, jos siitä ei myöhemmin ole jotain hyötyäkin parhaalle ;P
Hardcore match for Hardcore championship-title:
Big Show (c) vs Edge

Big Show vie, ja tuo lisää overiutta Hardcore vyölle.

3-Man Tag Team match
Team 2-Xtreme (Hardy Boyz & Shannon Moore) vs F.B.I

Team 2-Xtreme ottaa voiton, kyllä Hardy Boyzin avulla voitto tulee.

Tag Team Match for Tag Team Championship-title:
The Super Heroes (c) vs The Dudleyz

Dudley Boyz vie, ja ottaa 20. kerran mestaruuden

Single match for Iltasanomat championship:
Carlito Caribbean Cool (c) vs Rob Van Dam

RVD saa kostonsa, ja vie voiton.

Single match:
Matthias Losever vs Randy Orton

Losever on ollut erittäin suuressa pushissa, eikä se nyt lopu, vaan hän voittaa Ortonin.

Triple Threat match for Wwe Championship-title:
Mick Foley (c) vs Chris Masters vs Triple H

Triple H vie voiton, Foley ei pidä mestaruutta enää, ja Masters ei ole vielä valmis...
Hardcore match for Hardcore championship-title:
Big Show (c) vs Edge

Hyvä matsi. Big Show ehdottomasti voittoon.

3-Man Tag Team match
Team 2-Xtreme (Hardy Boyz & Shannon Moore) vs F.B.I

Team 2-Xtreme juu kyllä voittoon. Tästäkin on hyvä matsi tulossa.

Tag Team Match for Tag Team Championship-title:
The Super Heroes (c) vs The Dudleyz

Samaa mieltä Lumihiutaleen kanssa. The Dudleys on uskottava mestarijoukkue, kun Super Hearoes alkaa kyllästyttää.

Single match for Iltasanomat championship:
Carlito Caribbean Cool (c) vs Rob Van Dam

Ai että on hyvä matsi tämäkin. Edelleen olen Iltasanomat nimeä vastaan! Carlito voittoon, koska RVD on sen verran väritön mestariksi.

Single match:
Matthias Losever vs Randy Orton

Loseveria on pushattu, mutta minä en tykkää hänestä, joten RKO:n pitää voittaa.

Triple Threat match for Wwe Championship-title:
Mick Foley (c) vs Chris Masters vs Triple H

Kaikella kunnitoituksella, cardi on loistava, mutta main event näyttää heikolta. Foley on tylsä mestari, Masters tarvitsee miljoona vuotta kokemusta, eikä enää Triple H:ta. Mutta sen verran ajattelin asiaa, että kyllä Foleyn pitää säilyttää.
Samaa mieltä Lumihiutaleen kanssa. The Dudleys on uskottava mestarijoukkue, kun Super Hearoes alkaa kyllästyttää.

:E Korjaan heti virheen, jos se oikeasti on Dudleys. Huoh, kaikkia virheitä sattuukin, kiitos huomautuksesta.

Ai että on hyvä matsi tämäkin. Edelleen olen Iltasanomat nimeä vastaan! Carlito voittoon, koska RVD on sen verran väritön mestariksi.

:D Kaikkea saattaa tapahtua, mutta aivan heti ei Wwe lopeta Iltasanomien sponsoroimista.. Mikään ei ole kuitenkaan mahdotonta.

Kaikella kunnitoituksella, cardi on loistava, mutta main event näyttää heikolta. Foley on tylsä mestari, Masters tarvitsee miljoona vuotta kokemusta, eikä enää Triple H:ta. Mutta sen verran ajattelin asiaa, että kyllä Foleyn pitää säilyttää.

Tähän onkin sitten aika helppo yhtyä, mutta kyllä aina päämestaruudesta pitää otella.. Ja mitä tahansa voi sattua, vai voiko?

Jep, kiitos kommenteista ja veikkauksista :p
"Kenitys" kirjoitti:
Samaa mieltä Lumihiutaleen kanssa. The Dudleys on uskottava mestarijoukkue, kun Super Hearoes alkaa kyllästyttää.

:E Korjaan heti virheen, jos se oikeasti on Dudleys. Huoh, kaikkia virheitä sattuukin, kiitos huomautuksesta.


Ihan Dudley Boyz vaan
"ZagaVersion1" kirjoitti:
"Kenitys" kirjoitti:
Samaa mieltä Lumihiutaleen kanssa. The Dudleys on uskottava mestarijoukkue, kun Super Hearoes alkaa kyllästyttää.

:E Korjaan heti virheen, jos se oikeasti on Dudleys. Huoh, kaikkia virheitä sattuukin, kiitos huomautuksesta.


Ihan Dudley Boyz vaan


Olet kyllä oikeassa. D-Von ja Bubba-Ray on Dudley Boyz. Mutta D-Von, Bubba-Ray ja Spike on The Dudleys.
"ZagaVersion1" kirjoitti:
"Kenitys" kirjoitti:
Samaa mieltä Lumihiutaleen kanssa. The Dudleys on uskottava mestarijoukkue, kun Super Hearoes alkaa kyllästyttää.

:E Korjaan heti virheen, jos se oikeasti on Dudleys. Huoh, kaikkia virheitä sattuukin, kiitos huomautuksesta.


Ihan Dudley Boyz vaan

Juu.. -HHH- sanoikin tämän, nyt sanotaan vielä omaltanikin osalta että todellakaan tässä Dudleyt eivät ole Bubba & D-Von (mikä varmaan on selvinnt, jos olet vilkaissut diaryani), koska Bubba on potkittu.
Itse muistelin, että tämä kolmikko olisi ollut nimeltään Dudleyz, josta nimen otin Spiken ja D-Vonin tiimiin, mutta muistin sitten väärin. Joka tapauksessa tag team tietoihiin ja No Way Outin cardiin on nyt asia korjattu, mutta vanhoinin jaksoihin en sitä jaksa korjata, tulevaisuudessa kirjoitankin kuitenkin oikein :P
"Kenitys" kirjoitti:
"ZagaVersion1" kirjoitti:
"Kenitys" kirjoitti:
Samaa mieltä Lumihiutaleen kanssa. The Dudleys on uskottava mestarijoukkue, kun Super Hearoes alkaa kyllästyttää.

:E Korjaan heti virheen, jos se oikeasti on Dudleys. Huoh, kaikkia virheitä sattuukin, kiitos huomautuksesta.


Ihan Dudley Boyz vaan

Juu.. -HHH- sanoikin tämän, nyt sanotaan vielä omaltanikin osalta että todellakaan tässä Dudleyt eivät ole Bubba & D-Von (mikä varmaan on selvinnt, jos olet vilkaissut diaryani), koska Bubba on potkittu.
Itse muistelin, että tämä kolmikko olisi ollut nimeltään Dudleyz, josta nimen otin Spiken ja D-Vonin tiimiin, mutta muistin sitten väärin. Joka tapauksessa tag team tietoihiin ja No Way Outin cardiin on nyt asia korjattu, mutta vanhoinin jaksoihin en sitä jaksa korjata, tulevaisuudessa kirjoitankin kuitenkin oikein


Oli minulta aikamoista pilkunnussintaa, mutta hyvä että oli apua.
Tässä tämä nyt viimein on! Pahoittelen tuplapostia :p

kuva

Heatcity 27.2.2005 before No Way Out!

Ennen No Way Outia käytiin aikaisemmin illalla Heatcity, jonka kohokohdat käydään tässä koosteena läpi:

*Ilta alkaa hienolla hypetyksellä illan Main Eventistä, jossa kohtaavat siis Chris Masters, Triple H ja Mick Foley Wwe Heawyweight mestaruudesta.*

*Videon jälkeen siirrytään Heatcityn ainoaan otteluun, jossa Rob Conway kohtaa Akion, jolla on mukanaan Cruiserweight power.*

Kooste ottelusta

Single match
Rob Conway vs Akio /w Cruiserweight power
Ottelu alkaa Conwayn hyökätessä rajusti Akion kimppuun, mutta Akio pääsee nopeasti otteluun mukaan ja saa kaadettua Conwayn dropkickillä. Akio hakee vauhtia köysistä ja yrittää hypätä maasta hienosti kierteellä Conwayn päälle, mutta Conway väistää ja Akio osuu rajusti maahan. Akio nousee ylös, mutta ei ole huomannut Conwayta, joka on ylhäällä ja tyrmää Akion clotheslinellä. Tämän jälkeen Conway pudottaa vielä kyynärpäänsä Akion päälle.
Nyt Akio kuitenkin pääsee vielä ylös ja mätkii pari kertaa Conwayta ja saa sitten väännettyä Conwayn jalkaa sen verran, että hän kaatuu. Conway kuitenkin nousee nopeasti ylös ja tekee neckbreakerin ja peittää! Yksi..kaksi.. mutta Chavo tuleekin vielä auttamaan kaveriaan ja menee sitten takaisin ulos kehästä kehän ulkopuolelle.
Conway kiehuu raivosta ja Akio hyödyntää tämän, kun nousee ylös. Hän aloittaa taas Conwayn potkimisen, muttei saa häntä kaadettua. Viimein Conway yrittää taas jotain ja hän on jo tyrmätä Akion, mutta Akio kumartuu vielä viime hetkellä ja potkaisee enzugirin Conwaylle! Hän nousee yläköydelle ja tekee corkscrew 450 splashin onnistuneesti ja peittää. Yksi..kaksi..kolme!

Ottelun voittaja selätyksellä: Akio!

*Lyhyt Heatcity loppuu vielä kun näytetään Cruiserweight Powerin voitonjuhlia.*

"Kenitys" kirjoitti:
kuva

No Way Out 2005
Pittsburghissa 27.2.2005!

Se on täällä taas! Wwe:n No Way Out. Ppv oli ennen Smackdownin ensimmäinen ppv, mutta rostereiden yhdistyessä, toimii No Way Out vuoden kolmantena ja viimeisenä ennen Wrestlemaniaa olevana ppv:nä.
No Way Outissa on käyty jo vuodesta 1998 asti todella monia loisto-otteluita. Viime vuonna esimerkiksi Eddie Guerrero voitti Brock Lesnarilta Wwe-mestaruuden ja toissavuonna Triple H puolusti mestaruuttaan Scott Steineriä vastaan. Lisäksi No Way Outissa on tehnyt "ensiesiintymisensä" nWo-niminen stamble. Tämän vuoden No Way Out aikoo tarjota vähintäänkin yhtä hienoa menoa!


No Way Outin (2005) card:

Hardcore match for Hardcore championship-title:
Big Show (c) vs Edge

Illan ensimmäisessä ottelussa otellaan Hardcore-mestaruudesta. Edge ja 'Show ottelivat aikoinaan Hardcore mestaruudesta. Kyseisessä ottelussa Edge "loukkaantui", eli hän esitti loukkantunutta ja kaikki uskoivat Edgeä. Viime jaksossa Edge paljasti juonensa myös kaikille painijoilleen, vaikka ei ollut tahtonut sitä vielä Rumblessa. Nyt hän joutuu välttelemään Big Show:n vihaa viimeisessä Revolutionissa ennen Outtia. Jos Edge häviää ottelun, hänet erotetaan wwe:stä.

3-Man Tag Team match
Team 2-Xtreme (Hardy Boyz & Shannon Moore) vs F.B.I

Illan toisessa ottelussa kohtaavat kaksi vahvaa stablea. Shannon Moorella ja Nunziolla on ollut jo pitkään kärhämää ja vähän aikaa sitten Revolutionisssa paluun tehnyt F.B.I yritti hyökätä Mooren kimppuun. Mooren avuksi kuitenkin tulivat Hardy Boyzit ja samanlainen kinastelu jatkui viime Revolutionissa. Lopulta Jay Laseton kyllästyi tähän ja hän määräsi nämä kuusi painijaa vastakkain No Way Outiin!

Tag Team Match for Tag Team Championship-title:
The Super Heroes (c) vs The Dudleys

Illan kolmantena otteluna toimii joukkuemestaruusottelu. Dudleyt voittivat Revolutionissa käydyssä ottelussa ykköshaastajuuspaikan huijaamalla hiukkasen. Nyt heitä vastaan asettuu No Way Outissa Supersankarit, jotka puolustavat mestaruuttaan ensimmäistä kertaa.

Single match for Iltasanomat championship:
Carlito Caribbean Cool (c) vs Rob Van Dam

Neljännessä ottelussa vastakkain asettuvat Rob Van Dam ja Carlito Caribbean Cool Iltasanomat-mestaruudesta. Myös Carlitolla ja Rvd:llä on ollut pitkän aikaa jo ongelmia alkaen siitä kun Carlito voitti mestaruuden Rvd:n nenän alta huijauksella. Royal Rumblen jälkeen välit ovat jälleen kuumentuneet. Viimeisessä Revolutionissa ennen nwo:ta Rvd voitti ykköshaastajuuden mestaruuteen. Carlito on varmasti valmis huijaamaan jälleen.

Single match:
Matthias Losever vs Randy Orton

Illan toiseksi viimeinen ottelu tarjoaa varmasti jäänitystä yllin kyllin! Nämä kaksi herraa jaksavat edelleen mitellä voimiaan. Randy Orton voitti Royal Rumblen eliminoiden viimeisenä Matthias Loseverin. Jay Laseton, jolla on suuria kalavelkoja Loseveria kohti yrittää nyt pistää Loseverin olon tuskaiseksi ja hän määräsi tämän ottelun toistamiseen oteltavaksi. Hieno ottelu tulossa!

Triple Threat match for Wwe Championship-title:
Mick Foley (c) vs Chris Masters vs Triple H

Voiko mahtavampaa Main Eventiä tälle illalle olla? Mick Foley voitti rumblessa mestaruuden Hogania vastaan käydyssä ottelussa. Sitten hän puolusti mestaruuttaan Muhammad Hassania vastaan, mutta Laseton ei päästä Foleyta todellakaan helpolla. Nyt hän saa vastaan triple threatissa kaksi karsintaottelunsa voittaneet Chris Mastersin ja Triple H:n! Kummallakin on kova voitonjano varmasti, mutta pystyykö Foley säilyttämään mestaruuden. Soppaa sekoittaa todellakin lisäksi Foleyn viime aikainen outo käyttäytyminen.

Tämä kaikki Wwe:n No Way Outissa! Lisäksi mukana on jälleen paljon backstage tapahtumia ja muuta jännittäviä tilanteita!


No Way Out 27.2.2005!

*Hienot pyrot pamahtelevat ja valot välkkyvät. Kaikki näyttää olevan valmista, kun täällä Pittsburghissa käydään jännittävääkin jännittävämpi No Way Out! Hetken areenan kuvaamisen jälkeen näytetään video, jossa näytetään huippukohtia viime vuosin No Way Outeista Green Day American Idiotin soidessa. Lopulta kuva siirtyy selostajanelikköön*

Jr: Se on täällä nyt! Se on täällä. Minä tunnen sen.
King: Aivan, täällä on todellakin No Way Out ja meillä on tulossa aivan käsittämättömän upea show. Vai mitä?
Tazz: Todellakin on! Menetin yöuneni miettiessä näitä jännittäviä otteluita.
Cole: Nii-in. Illan ensimmäisessä ottelussahan kohtaa vihainen jätti Big Show Edgen, joka on yrittänyt huijata mestaruuden Show'lta monin eri keinoin.
Tazz: Näin on. On oikeastaan ihme, että Big Show on vielä ottelukunnossa Royal Rumblen ottelun ja viimeviikkoisen Revolutionin telomisen jälkeen.
King: Tai sitten Big Show ei edes ole ottelukunnossa. Siitä olisi suuri hyöty Edgelle.
Jr: Toivottavasti sentään tänään ei tarvitse sietää Jay Lasetonia. Hän voisi pysyä vain kuuluttamassa otteluita tänään. Olisin siihen hyvin tyytyväinen.
King: ..
Tazz: Toisin kuin King. Mutta kohtapuoliin alkaa siis ensimmäinen ottelu.

*Kuva siirtyy nelikosta, joka jännittää jo selvästi ottelun alkua kuitenkin vielä takahuoneisiin, jossa on F.B.I*

Stamboli: Tänään tehdään siitä onnettomasta itseään Team 2-Xtremeksi kutsuvasta joukkiosta selvää.
Nunzio: Tietenkin. Minä hoitelen Shannonin, hoitakaa te ne kaksi muuta pässiä.
Palumbo: Ok. Kyllä me nyt ne hakataan vaikka toinen käsi selän takana.
Stamboli: Hyvä, kaikki on valmiina. Sitten vain odotetaan, että päästään murskaamaan ne!
Nunzio: Jep.

*Joukkio häipyy ja eivät huomaa, että Hardyt ovat kuunnelleet seinän takana F.B.I:n tsemppausta. Hardyt lähtevät kuitenkin vain naurahtaen pois paikalta ja siirtyvät myös itse valmistautumaan. Kuva siirtyy jälleen selostajiin.*

Tazz: Siinäpä mielenkiintoinen keskustelu.
Cole: Toivottavasti F.B.I ei haudo jälleen jotain kieroa.
King: Miksi ei? "Kiero peli" tuo oman jännityksensä aina otteluihin.
Jr: Arvatenkin King sanoo jotain tuon tapaista.. Mutta nyt alkaa ensimmäinen ottelu! En malta odottaa tätä.
Tazz: Aivan näillä hetkillä sen pitäisi alkaa. Minä ja Cole vetäydymme nyt taka-alalle ja jätämme tämän ottelun selostuksen Jr:n ja Kingin huoleksi.

*Pohjustusvideo tästä ottelusta pyörähtää käyntiin, jossa näytettään miten tähän on päädytty.
.."Big Show valmistautuu Showstopperiin. Ja Edge kävelee suoraan päin Big show’ta. Show nostaa edgen ylös ja pamauttaa alas kovalla voimalla! Edgen selkä osuu vielä tuoliin. Ottelu on varmasti ohi. Show raahautuu peittämään. Yksi..Kaksi..Kolme." .."Jr: Edge saattoi vaikka loukkaantua pysyvästi"
.."Edge: Lääkärit sanoivat, etten voi osallistua royal rumbleen ja pääsen mukaan ehkä aikaisintaan No Way Outissa. Mutta sinulle minä silti pystyn kostamaan!" .."Edge: Nyt suu supummaksi, minua ei kiinnosta sinun valituksesi. Olen saanut luvan tehdä päätöksen ja sen myös teen. Show, sinä kohtaat Royal Rumblessa wwe hardcore championship matsissa monsterin, Kanen!"
.."Ja showstopper onnistuu täydellisesti lattialle ja aivan rättiväsynyt Show menee lopulta peittämään Kanea. Yksi..kaksi..kolme!" .."Edge: Eikö se nyt ole jo itsestään selvää, en minä oikeasti pahastikaan loukkaantunut siinä hardcore ottelussa. Olisin voinut vaikka otella heti seuraavalla viikolla."
.."Laseton: En suinkaan, jos oikeasti muka olet niin loukkaantunut, kuin väität, voit hankkia jonkun apurin ottelemaan sijastasi Ravenia vastaan ensi viikon #1 contedentership ottelussa!" .."Edge: Kyllä, olen löytänyt sijaisen kyseiseen otteluun ja olen varma, että hän voittaa ottelun. Hän on nelinkertainen Wwe:n hardcore mestari, Rob Van Dam!"
.."Edge: Aivan! Minä olen todellakin kunnossa, olen ollut kaiken aikaa. Näyttelin vain loukkaantunutta ja te hölmöt uskoitte kaiken!"
.."Big Show: Tahdon kukistaa sen huijaavan, pelkuri Edgen!" .."Edge aikoo siis ryöstää näin raukkamaisesti Show:n mestaruuden! Yksi..kaksi..kol.. mutta Show nostaakin olkapään ylös ja Edge perääntyy tilanteesta kauhistuneena. Show ei kuitenkaan päästä häntä karkuun vaan tekee nyt showstopperin suoraan kovalle lattialle ja peittää Edgen. Yksi..kaksi..kolme!"*


Kuulutus: Seuraava ottelu on hardcore ottelu hardcore mestaruudest. Ottelus on kaikki sallittuu ja se voi päättyä missä vain. Ekana kehään tulee Edge

*"You think, You know me?" Edgen musiikki rupeaa soimaan ja Edge saa vastaansa rajut buuaukset. Edge ei niistä välitä, vaan savuverhon peitteessä tuulettelee sisääntulorampin yläpäässä nahkatakki päällä. Lopulta Edge ryntää kehään ja jää hiukan pelokkaan näköisenä odottamaan Big Show:ta*

Kuulutus: Ja tokana kehänä tulee nykyinen Hardcore-mestari Big Show.

*"Weell.. There is the Big Show..* Big Show:n musiikki rupeaa soimaan ja Show saapuu esiin vihaisen näköisenä. Yllättäen yleisö jopa hurraa tälle jätille, joka on joutunut kokemaan kovia. Big Show saapuu kehään ja Edge perääntyy heti kehän ulkopuolelle karkuun.*

Hardcore match, for Hardcore championship
Big Show (c) vs Edge

*Dingding*
Ennen kellonsointia on siis Edge kerennyt perääntyä jo kehästä ulos ja hän on hakemassa nyt jo aseita kehän alta, että pärjäisi tässä ottelussa. Tästä ei kuitenkaan Show pidä ollenkaan, vaan hän kävelee Edgen perään ja nostaa Edgen pois lähes kehän alta ja aloittaa Edgen takomisen. Big Show moukaroi Edgeä nyrkeillään kuin viimeistä päivää ja lopulta täräyttää viimeisen lyönnin ja Edge rojahtaa maahan lyönneistä. Big Show ottaa sillä välin kaksi pöytää ja heittää ne kehään ja nousee itse perässä kehään. Show rupeaa asettelemaan pöytiä ja kaikkien yllätykseksi ei koske toiseen pöytään, vaan asettaa toisen pöydän siististi nurkkaan. Tällä välin Edge on toipunut lyönneistä kehän ulkopuolella, nousee ja pyörähtää vaivoin kehään.

Big Show katsoo tätä naurahtaen ja ryntää jälleen Edgen kimppuun, mutta Edge onkin valmiina ja väistää Show:n lyönnin. Hölmistynyt Show ei aavista mitään ja Edge vetääkin Show:n kasaan aivan yllättäen ja ottaa vielä Show:n painipuvusta kiinni. Yksi..kaksi.. mutta äkäinen Show ei näin helpolla suostu antautumaan. Show nousee jälleen pystyyn ja Edge yrittää tehdä spearin Show:lle, mutta Show väistää vielä ja nostaa Edgen korkealle ylös! Tästä Show laskee Edgen vähän niin kuin tombstone asentoon ja ryntää suoraan päin kulmausta, jossa pöytä on ja saa murskattua pöydän Edgellä! Edge huutaa tuskasta, mutta on yhä Show:n otteessa ja nyt Show laskee Edgen jo melkein alas, mutta pitää vielä päästä kiinni ja pamauttaa tekee elbow dropin samalla laskien Edgen maahan!

Kaikki ovat varmoja siitä, että Show aikoo lopettaa ottelun, mutta tämä ei riitäkään Show:lle vielä kostoksi, vaan hän nostaa kätensä ylös showstopperin merkiksi! Yleisö hurraa eikä Edge ymmärrä mistä on kyse, koska hän on nousemassa selkä Show:hun päin. Lopulta jälleen kokonaan ylhäällä oleva Edge kääntyy ja Big Show tarraa häntä kurkusta kiinni! Mutta ei sittenkään! Edge potkaisee Show:ta mahaan, ottaa köysistä vauhtia ja yrittää clotheslineä. Big Show ei kuitenkaan hievahdakaan Edgen heppoisesta clotheslinestä. Show yrittää jälleen täräyttää Edgeä nyrkillä päin näköä, mutta nopea Edge kerkeää väistää kiertäen Show:n toiselle puolelle. Big Show ei arvaa, että Edge on tekemässä vastaiskua ja Edge pamauttaakin jättiläisen maahan jysäyttäen kaikilla voimillaan kaksin käsin Big Show:n pään maahan!

Jr: Tämä on ollut kerrassaan upea ottelu!
King: Olen aivan samaa mieltä Jr. Edge on yllättänyt sillä, että on pysynyt näinkin hyvin ottelussa mukana.

Big Show makaa maassa ja Edge huomaa tilaisuutensa tulleen! Hän ottaa Big Show:n omaan luovutusliikkeeseensä, Edgecatoriiin! Edge rupeaa vääntämään Big Show:n jalkaa kuin hengenhädässä ja saakin lopulta Show:n tuskastumaan ja huutamaan. Lopulta kuitenkin Show esittää jälleen voimiaan ja riuhtaisee itsensä irti otteesta! Edge nousee hämmästyneenä pystyyn ja saa osuman suoraan päähän Big Show:n monosta! Edge makaa taas lähes tajuttomana maassa, mutta Big Show ei siitä välitä vaan jysäyttää reilun kahdensadan kilon painolla leg dropin Edgen pään päälle! Edgen naama saattaa olla murskalla, mutta tämäkään ei riitä vielä Big Show:lle. Maassa makaava Edge pitää kasvojaan, mutta huomaa nyt Big Show:n valmistautuvan showstopperiin ja lyö iskun vesirajaan.

Tämän törkeän tempun jälkeen Edge pyörähtää ulos kehästä tasaamaan hengitystä ja rauhoittumaan, että pääsisi otteluun jälleen mukaan. Yllättävän nopeasti Big Show nousee jälleen, aivan kuin äskeistä lyöntiä ei olisi tapahtunutkaan ja hän kiipeää kehäköysien yli ulos kehästä Edgen perään. Edge on kuitenkin kerinnyt noutaa yhden tuoleista, jonka otti ottelun alussa turvakseen ja pamauttaa nyt sillä Big Show:ta päähän! Yllättäen Edge kiipeääkin takaisin kehään ja siitä vielä kehätolpan päälle! Edge aikoo hypätä sieltä Show:n päälle ja ponnistaa ja hyppy menee perille! Edge lysähtää Show:n päälle selätyksen merkiksi ja tuomari laskee. Yksi..kaksi.. mutta jälleen Big Show kestää nostaen olkapäänsä ylös.

Tästä jälleen säikähtäneenä Edge nousee nopeasti pois ja rupeaa valmistautumaan speariin jälleen, nyt kehän ulkopuolella! Big Show nousee hitaasti, mutta lopulta kömpii ylös ja väistää kuin väistääkin jo toistamiseen Edgen puskun! Edge ei kerkeä kauaa raivota, koska tilanteeseen kyllästynyt Show heittää Edgen suoraan päin portaita. Näyttäisi siltä, että Edge rupeaa vuotamaan verta tästä iskusta ja Show karjuu hänelle. Lopulta Edgen toivuttua hän rupeaa perääntymään portaista kauemmas, mutta Big Show seuraa häntä perässä. Edge yrittää paeta yleisön sekaan, mutta Big Show tarraa häntä olkapäästä kiinni ja antaa nyrkin puhua ja Edge kaatuu jälleen maahan!

Mutta kuten arvata saattaa, tämäkään ei riitä Show:lle, mutta nyt hän lähtee selostuspöytiä kohti ja repii selostuspöydän kuoret irti!

Jr: Hei! Hetkinen.
King: Jr.. Jos nyt olisit vain hiljaa tai lennät tuosta kohta itse läpi.

Edgekin on lopulta noussut ja tonkii jälleen Show:n huomaamatta kehän alustaa. Edge ottaa sieltä liikennemerkin ja hiipii salaa Show:n taakse! Show kuitenkin kääntyy ja yrittää tyrmätä Edgen clotheslinellä, mutta Edge väistää sen ja täräyttää Big Show naaman selostuspöytää päin. Tästä ei kuitenkaan Big Show vielä kaadu ja hän kohta puoliin pyörällä päästä yrittää rynnätä Edgeä päin jälleen, mutta Edgelle on taas kourassaan liikennemerkki ja hän pamauttaa sillä suoraan päin Big Show:ta! Mutta kuinka mahdottomalta tämä kuulostaakin, kestää Big Show tämänkin! Edge ei ole uskoa tilannetta ja hän täräyttää nyt poikittain liikennemerkin Show:n mahaan ja paukauttaa sitten suoraan kalloon merkillä! Show kaatuu lopulta ja Edge rojahtaa väsyneenä Show:n ruhon päälle. Tuomari tulkitsee tilanteen selätykseksi ja laskee. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Voittaja selätyksellä ja UUSI Hardcore champion: Edge!

*"You think, You know me?" Edgen musiikki pärähtää soimaan ja verinen Edge ei voi uskoa, että on voittanut ottelun. Tuomari antaa Edgelle vyön ja Edge tuulettelee sen kanssa yleisön buuatessa. Big Show makaa maassa yllätettynä ja Edge raahautuu pelokkaan näköisenä vieläkin takahuoneisiin.*

Jr: Ei voi olla totta! Me saimme uuden mestarin.
King: En minäkään tätä voi uskoa, mutta Edge kyllä tuo vaihtelevuutta mestareihin.
Jr: Kohta seuraamme kuitenkin liittyvät Tazz ja Cole, kunhan Big Show:n ruho saadaan raahattua tästä pois.
King: Johan sanoin, hiljempaa Jr.. En tahdo saada uutta pärstävärkkiä itselleni.

*Big Show nousee lopulta ylös ja ei ole näköjään kuullut selostajien keskustelua. Hän lähtee pettyneen näköisenä pois kehän luota.*

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuvassa harjoittelee Matthias Losever. Loseverin harjoittelun keskeyttää Jay Laseton*

Losever: Mitä sinä täällä teet? Minä harjoittelen otteluuni Randy Ortonia vastaan.
Laseton: Aiotko sinä sitten häätää minut pois?

*Laseton naurahtaa ilkeästi ajatuksellekin*

Laseton: Losever! Minä olen tämän paikan pomo, minä voin määrätä mitä vain haluan! Muut ovat ymmärtäneet sen jo, mutta sinun paksuun kalloosi se fakta ei näytä menevän!
Losever: Kyllä minä sen ymmärrän.
Laseton: Siltä se ei näytä. Et näköjään ymmärrä sitäkään, että maailman pahin virheesi oli, kun kävit minua vastaan. Sinulla on ollut tuuria, mutta tulevaisuudessa sinä tulet kärsimään pahemmin, kuin kukaan muu täällä!

*Laseton raivoaa Loseverille ja lähtee sitten pois. Losever näyttää erittäin epävarmalta ja kuva siirtyy lopulta F.B.I:hin, joka on haastattelupisteessä*

DeMott: FBI, jälleen täällä.
Stamboli: No eipä ole meidän ongelma, kun meitä haastattelet.
DeMott: Aivan, aivan. Ei millään pahalla siis. Ajattelin vain kysyä, että mitkä ovat mietteenne kohta alkavaa ottelua varten?
Palumbo: Eipä erityisemmät, me hoidamme sen onnettoman joukkueen helposti ja sillä sikari.
Stamboli: Niin. Me näytämme, kuinka ottelut voitetaan. Toisin kuin se Big Show, joka hävisi mestaruutensa Edgelle äsken. Hah!
DeMott: Mutta ottelu oli kuitenkin kova.
Stamboli: Kova ja kova.. Jos itse olisin tuon kokoinen nakkelisin kaikki painijat sinne tänne. Tämä vain osoittaa sen, että Big Show on surkeaakin surkeampi painija.
Nunzio: Johnny on aivan oikeassa
DeMott: Vai niin, kiitos kumminkin.

*FBI on häipynyt jo haastattelupisteestä pois nauraen. Kuva siirtyy lopulta Edgeen, joka vihdoinkin on ruvennut toipumaan äskeisestä ottelustaan. Edge törmää Rvd:hen käytävällä.*

Edge: Ai moi Rob.
Rvd: Terve. Onneksi olkoon voitostasi.
Edge: Kiitos. Se jätti ei mahtanut minulle mitään!
Rvd: Niin.. Mutta onko sinulla jokin vaiva, kun vaikutat nykyään niin ilkeältä?
Edge: Äh, Rob. Relaa välillä, tällä asenteella minäkin olen saavuttanut jo suuria. Ei kukaan kestä ainaista toisen posken kääntämistä. Mutta minulla oli itse asiassa sinulle asiaakin. Tahtoisitko minulta tänään apua Carlitoa vastaan korvaukseksi?
Rvd: Ei kiitos Edge. Pidetään mielessä, mutta hyvää päivänjatkoa.
Edge: Jokin toinen kerta..

*Rvd lähtee kävelemään pois ja näyttää aivan kuin hän miettisi Edgen äskeisiä sanoja. Lopulta Rvd murahtaa*

Rvd: Äh, ei siitä mitään hyötyä olisi..

*Kuva siirtyy tämän jälkeen selostajapöytiin, jossa on jälleen koko nelikko.*

Cole: Siinäpä outo tilanne!
Tazz: Kieltämättä. Toisaalta Edgen sanoissa oli perääkin mahdollisesti.
King: Aikookohan Rvd noudattaa niitä?
Jr: Toivon hartaasti ettei. Mutta aivan kohta meillä alkaa jo illan toinen ottelu!
Tazz: Aivan. Hardyt ja Shannon Moore saavat vastaansa F.B.I:n!
Cole: Koko hässäkkähän alkoi Nunzion ja Mooren riidasta. Sitten siihen tuli mukaan paluunsa tehnyt F.B.I ja lopuksi hardyt pelastivat kaverinsa. Niinpä viime kerralla sitten määrättiin tämä jännittävä ottelu
King: Aivan. Minä ja Jr häivymme nyt tästä, kohta puoliin on siis ottelun vuoro.

-Mainostauko-

*Kuvassa ei olekaan vielä selostajat, vaan se kuvaa Team 2-Xtremeä, joka valmistautuu otteluun*

Matt Hardy: Hienoa. Ollaanhan me valmiita ottelemaan?
Jeff Hardy: Kyllä vain! Opetetaan niille, että meidän kavereita ei hakata ilman rangaistusta.
Moore: Heidän suunnitelmansa ei kuulostanut kovin vakuuttavalta..
Matt Hardy: Aivan, nyt mennään! Tuletko sinä Lita?
Lita: Tietenkin. En tahdo jäädä tänne tai se Molly Holly tulee jälleen jostain haukkumaan.
Jeff Hardy: No älä siitä nyt välitä

*Nelikko lähtee kävelemään kohti kehää ja kuva siirtyy nopeasti areenalle ja "kertausvideo" alkaa heti.*

*Video pyörähtää käyntiin screenillä
.."Moore potkaisee vielä pari kertaa Nunziota ja peittää. Yksi..Kaksi..Kolme!" .."Nunzio saapuu pöydän kanssa, lyö pari kertaa Moorea sillä ja asettaa hänet lopulta pöydälle. Tämän jälkeen hän tekee Moorelle ddt:n pöydän läpi."
.."Nunzio ottaa takaansa sopivasti olleen tuolin ja täräyttää sillä Moorea kasvoihin lähtien taas juoksemaan karkuun."
.."Samaan aikaan Nunzio saa potkaistua Matt Hardyn tieltään ja tekee kuin tekeekin sen ja pudottaa Shannon Mooren pois kehästä ja nauraa ivallisesti päälle. Shannon Moore eliminoitu"
.."Nunzio: Kyllä vain. Tahdon pyytää vilpittömästi anteeksi sinulta kaikesta siitä, mitä olen tehnyt sinua kohtaan. Lupaan etten enää koskaan mukiloi sinua. Myönnän sen, että olet parempi vielä, mutta aion kehittyä." .."Moore yrittää pakoon, mutta ei todellakaan onnistu siinä. Chuck Palumbo peittää Mooren tien. Toisella puolella on Johnny Stamboli ja he kaatavat Mooren maahan. Kolmikko rupeaa potkimaan nunziota viimeistä päivää, eivätkä he näytä kyllästyvän. Lopulta rupeaa soimaan Hardy Boyzien musiikki ja Jeff & Matt saapuvat juoksemalla kehään. Nyt puntit tasoittuvat. Jeff ottaa käsittelyyn Stambolin, Matt Palumbon ja Moore Nunzion. Matt heittää Palumbon ulos kehästä. Sen jälkeen hän tulee auttamaan veljeään ja iskee twist of faten Stambolille. Sen jälkeen he saavat hänetkin pois kehästä. Moorella ei näytä olevan ongelmia Nunzion kanssa ja hän heittää Nunzionkin kaaressa pois kehästä!"
.."F.B.I:n juhlinnan keskeyttää kuitenkin Matt Hardyn musiikki. Hardyt, Moore ja myös Lita saapuvat sisääntulorampille." .."Laseton: Olen todella kyllästynyt teidän tappeluun. Vaikka harvoin jaksan puuttua ns. painijoiden kiistelyyn niin minua rupeaa särkemään vähitellen päätä! Niinpä nyt kummatkin olkaa lopultakin hiljaa ja lopettakaa tuo hemmetin tappelu! Seuraavan kerran saatte tapella No Way Outissa, jossa koko F.B.I kohtaa Team 2-Xtremestä Hardyt ja Shannon Mooren kolmen miehen joukkueottelussa! Onko selvä?"*


Kuulutus: Seuraava ottelu on 3 vs 3 joukkueottelu. Se ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Team 2-Xtreme.

*"Oh Yeaah..." Matt Hardyn musiikki rupeaa soimaan ja latautunut kolmikko, mukanaan Lita saapuu sisääntulorampille tuuletellen. Yleisö antaa heille kovat popit ja nelikko ryntää kohti kehää. Jokainen tuulettaa omassa nurkkauksessaan ja lopulta Lita pyörähtää kehän reunalle.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee F.B.I

*"Stop! There is FBI and your time is over.* F.B.I:n uusi tunnusmusiikki soi jälleen ja kolmikko saapuu todella agressiivisen näköisenä areenalle. Jokainen harjoittelee lyöntejä ilmaan matkalla ja lopulta he liukuvat kehään. Kolmikko tsemppaa vielä toisiaan ja on valmis ottelemaan.*

3-Man Tag Team Match
Team 2-Xtreme (Hardy Boyz & Shannon Moore) vs F.B.I

*Dingding*
Ensimmäisenä kehässä aloittavat Johnny Stamboli ja Jeff Hardy. Stamboli aloittaa ottelun vahvasti lyömällä Hardya mahaan kyynärpäällä ja lopulta pamauttaa Hardyn maahan kyynärpääiskulla päähän. Hardy pitelee päätään Stambolin nauraessa vieressä. Vähitellen Hardy rupeaa kömpimään ylös, mutta Stamboli on valmis ja tyrmää hänet uudestaan maahan clotheslinellä. Hardyn maatessa maassa Stamboli päättää vaihtaa jo nyt ja läimäisee Palumboa ja Palumbo ryntää nyt vuorostaan kehään. Hardy on kuitenkin tällä välin kerennyt jo nousta ylös ja väistää Palumbon tyrmäysyrityksen ja kaataa hänet maahan taidokkaalla hyppypotkulla. Hardy tuulettelee ja kiipeää lopulta yläköydelle. Liika itsevarmuus kuitenkin kostautuu, koska Palumbo on valmis ja romauttaa rajun näköisesti Hardyn alas tolpalta.

Jeffin veli Matt on kuitenkin valmiina ja ryntää veljensä apuun, mutta tuomari tulee Mattin väliin ja hänen on pakko palata jälleen vaihtonurkkaukseen. Tällä välin Palumbo on selättänyt Jeff Hardya jo pitemmän aikaa ja lopulta tuomari ryntää laskemaan. Yksi..kaksi.. mutta Matt auttoi omalta osaltaan joka tapauksessa tilannetta ja Jeff selviää, koska tuomari oli liian kauan pois tilanteesta. Palumbo raivostuu ja rupeaa huutamaan tuomarille. Tästä tuomari ei ilahdu ollenkaan ja rupeaa väittelemään Palumbon kanssa. Tällä aikaa Hardy on noussut ylös ja ottaa roll upin Palumbosta hänen yllätyksekseen! Yksi..kaksi..ko.. mutta Hardy ei onnistu yllättämään Palumboa tarpeeksi hyvin. Hiukan pettynyt Hardy menee nyt vaihtamaan ja vaihtaa kehään veljeensä, joka on nyt innokas päästessään ottelemaan.

Palumbo yrittää päästä vaihtamaan, mutta oletetusti Hardy kerkeää tulla väliin ja kaataa Palumbon. Tämän jälkeen Hardy kiipeää yläköydelle ja hyppää cross bodyn Palumbolle! Mutta kuin ihmeen kaupalla Palumbo kääntääkin tämän selätykseksi. Yksi..kaksi.. mutta Hardy nostaa vielä olkapäänsä ylös. Hardy pomppaa nopeasti ylös ja käy jälleen Chuckin kimppuun, mutta Palumbo väistää lyöntiyritykset ja tekee backbreakerin Hardylle ja raahautuu vihdoin vaihtamaan. Hän vaihtaa Nunzion kehään ja Shannon huutaa heti, että tahtoo kehään. Nunzio kuitenkin saa estettyä Hardyn vaihtoyrityksen kiskaisten Hardyn kauemmas ja tehden nyt dropkickin Hardylle.

Moore yrittää nyt ojennella kättään kuin mitäkin ja Matt saa tönäistyä Nunzion kauemmas ja läpsäisee Shannonin kättä ja ryntää Nunzion kimppuun, mutta Nunzio saa lyötyä Moorelta ilmat pihalle ja juoksee vaihtamaan Stambolin nyt vuorostaan kehään. F.B.I:n joukkuepeli toimii hyvin, kun aina levänneet miehet vaihdetaan kehään. Stamboli on nyt valmis tekemään selvää Mooresta ja aloittaakin vahvasti tehden Moorelle voimakkaan clotheslinen! Moore makaa maassa päätään pidellen ja Stamboli vain nauraa ivallisesti vieressä. Lopulta Moore pääsee ylös ja yrittää tehdä side slamin Stambolille, mutta se ei onnistu alkuunkaan ja Stamboli pamauttaa Mooren rajusti mattoon powerslamilla!

Cole: Tähän asti tämä on ollut aika tasainen ottelu.
Tazz: Aivan, mutta F.B.I on nyt päässyt kyllä ottelusta jyvälle hyvin.

Stamboli kävelee nyt omaan kulmaukseensa ja vaihtaakin Nunzion uudestaan kehään! Nunzio oli kehässä pois vain siihen, asti, että Stamboli saa tuhottua Mooren kunnolla. Nyt Nunzio käy Mooren kimppuun jälleen nyrkein ja mättää Moorea päin näköä, kunnes tuomari lopulta vetää Nunzion kauemmas. Moore pääsee tällä välin vaivoin ylös. Nunzio kääntyy väärällä hetkellä Moorea päin ja Moore saa tehtyä snapmaren Nunziolle. Moore on kuitenkin tästä jo todella väsynyt ja yrittää raahautua vaihtamaan samaan aikaan kun Nunziokin menee vaihtamaan Palumbon kehään. Palumbo ei kerkeä estää Mooren vaihtoa ja levännyt Matt Hardy pomppaa nyt Palumbon kimppuun. Hän ensin jakaa pari lyöntiä Palumbolle ja tekee sitten hienon neckbreakerin kierteellä!

Hardy saa nyt vauhdin päälle ja kiipeää yläköydelle. Hardyn ikäväksi Palumbo on kuitenkin jälleen kerennyt ylös, mutta nyt Hardy sinnittelee! Hän tönäisee Palumbon kauemmas ja Jeff Hardy käykin vetäisemässä Palumbon köysiin kiinni ja Palumbo jää nojaamaan niihin. Jeff Hardy palaa takaisin vaihtopaikalle ja Matt Hardy tekee tutut tuuletukset ja hyppää legdropin suoraan Palumbon päälle, niin että Palumbon pää osuu rajusti köysiin! Hardy päättää yrittää selätystä. Yksi..kaksi..ko.. mutta Stamboli tulee törkeästi estämään Hardyn voiton. Matt kuitenkin hillitsee hermonsa ja aloittaa jälleen pyörittämisen. Hän ottaa vauhtia köysistä ja yrittää kaataa Palumbon maasta tehdyllä cross bodylla, mutta Palumbo on valmis ja nappaa Hardyn kiinni. Tässä kuitenkaan Hardy ei kauaa ole, koska Palumbo paiskaa hänet maahan spinebusterilla!

Tästä tyytyväisenä Palumbo kävelee vaihtamaan kehään Nunzion, joka huokuu intoa otella jälleen. Matt Hardy on kuitenkin päässyt jo ylös ja hän lannistaa Nunzion innon nopeasti side effectillä! Matt Hardykin on kuitenkin niin väsynyt ettei jaksa enää kehässä, vaan hän raahautuu nurkkaukseensa ja vaihtaa kehään veljensä Jeff Hardyn, joka ei alun jälkeen ole ollut kehässä. Nunzio kuitenkin on ylhäällä ja kamppaa Hardyn maahan vääntämällä hänen jalasta. Nunzio rupeaa olemaan valmis arredeverciin, mutta Hardy hidastaa tätä kamppaamalla myös Nunzion maahan. Hardy nousee ylös, eikä Nunziokaan siellä lopulta kauaa viihdy, mutta juuri sen verran, että Hardy saa haettua köysistä vauhtia ja Jeff Hardy tekee bulldogin Nunziolle!

Hardy rupeaa kiipeämään yläköydelle, mutta tästä Palumbo ja Stamboli eivät pidä ollenkaan. Matt Hardy ja Nunzio ovat kuitenkin varautuneet tähän ja he ovat jo hyökkäämässä Stambolin ja Palumbon kimppuun, kun Big Show:n musiikki rupeaa soimaan! Show:ta ei kuitenkaan missään näy, mutta Palumbo ja Stamboli tuijottavat silti ympärilleen, kunnes Hardy ja Moore hyödyntävät tämän heittämällä heidät ulos kehästä rajusti! Jeff Hardy on juonessa kiinni ja hyppää nyt swanton bombin Nunzion päälle ja peittää. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ja voittajat selätyksellä ovat: Team 2-Xtreme, Hardy Boyz & Shannon Moore!

*"Oh Yeahh.." Matt Hardyn musiikki rupeaa soimaan ja Lita saapuu kehään kolmikon kanssa juhlimaan. Lopulta he lähtevät kehästä juhlien ja F.B.I seuraa kohta raivostuneena perässä.*

Tazz: Siinä oli menoa ja meininkiä koko rahan edestä! Mutta mitä ihmettä Big Show:n musiikki tarkoitti ja missä herra on?
Cole: En osaa vastata tuohon yhtään paremmin kuin sinäkään. Tilanne on vähintään omituinen.
Tazz: Niin on, mutta kohta Jr ja King saapuvat kanssamme hämmästelemään tilannetta.

-Mainostauko-

*Kuvassa juhlii Team 2-Xtreme mainostauon jälkeen. Juhlinnat keskeyttää kuitenkin Molly Holly, joka änkeytyy seuraan.*

Molly Holly: Lita, mitä sinä oikein juhlit? Sinä et tehnyt mitään. Sinä pyörit vain onnettomana tämän muun joukon mukana ja luulet, että he ovat sinun kavereita. Säälittävää.
Lita: Molly.. En jaksaisi nyt tapella..
Molly Holly: Tapella? Minä kerron vain totuuksia sinusta. Onko se sinusta tappelemista?! Olet vielä paljon onnettomampi kuin luulinkaan.
Lita: Älä nyt jaksa! Minulla palaa jo käämit.
Molly Holly: Sinulta käämit hah! Olet vain onneton äm..

*Molly Hollyn haukkumisen keskeyttää nyt Litan hyökkäys. Lita ei näytä enää kestävän sitä, että Holly aina haukkuu häntä. Matt ja Jeff Hardy kuitenkin estävät kovemman tappelun alun, kun Matt tarttuu Litaan ja Jeff Mollyyn. Molly Holly lähtee paikalta huutaen Litalle törkeyksiä. Kuva siirtyy tämän jälkeen F.B.I:hin, joka ei ole yhtään tyytyväisen näköinen nyt.*

Nunzio: Missä se Big Show oikein on?!
Stamboli: Niinpä, me hakkaamme hänet muusiksi milloin vain! Hänellä ei ole oikeutta keskeyttää otteluamme!

*"Krhm" rykäisy kuuluu kolmikon takaa ja he kääntyvät ja heidän takana on Big Show!*

Big Show: Oliko teillä jotain asiaa kenties?
Nunzio: Ee...
Stamboli: Olipa hyvinkin! Millä hemmetin oikeudella sinä puutut meidän otteluihimme iso läskikasa?
Big Show: Voisin ottaa tuon vaikka loukkauksena, mutta en itse asiassa oikein jaksa. Minä vain katsoin, että miten käy jos musiikkini rupeaa soimaan. Miksi pelästyitte minun musiikkiani, jos olen kerran niin onneton painija?
Palumbo: Älä yritä kääntää tätä muuksi! Temppusi oli röyhkeämpi kuin mikään meidän tekemänne!
Stamboli: Tulet katumaan tätä vielä karmeasti Show! Teemme sinusta selvää, ymmärrätkö?
Big Show: Jeah, whatever

*Big Show poistuu paikalta tönäisemällä kolmikon tieltään hieman tylsistyneen näköisenä. FBI tuijottaa jättiä puheistaan huolimatta hieman kauhistuneena. Kuva siirtyy tämän jälkeen selostajanelikkoon.*

Jr: Jälleen kerran takahuoneissa tapahtuu!
King: Aivan, odotan innolla sitä hetkeä, kun FBI tuhoaa tuon jätin!
Cole: Kuinka voit olla varma, että Show häviää?
King: No FBI:han on aivan oikeassa, Show ei osaa mitään.
Cole: Menepä tuo sanomaan Show:lle..
King: Miksi? Johan FBI sanoi sen.
Jr: .. Juuri niin. Mutta kohta alkaa jo kolmas ottelu ja se on joukkuemestaruuksista!
Tazz: En malta odottaa sitä.

-Mainostauko-

*Kuva on selostajakaksikossa tavallisuudesta poiketen tauon jälkeen. Jr ja King istuvat selostajapöydän ääressä kun Tazz ja Cole ovat häipyneet väliaikaisesti pois.*

King: Nyt siis alkaa jännittävä ottelu joukkuemestaruuksista! Supersankarit kohtaavat Dudleyt!
Jr: Dudleyt kyllä saivat mestaruusottelun huijaamalla..
King: Älä jaksa aina märistä.

*Jälleen rupeaa videoscreenillä pyörimään kertaus viime viikkojen tapahtumista tätä ottelua koskien
.."Akio ja Chavo saavat maistaa 3D:stä, kumpikin vuorollaan! Kaikki 7 tyyppiä on tuhottu Dudleysien toimesta ja tuomari päättää keskeyttää koko ottelun" .."Mutta.. ehkä sitten hyödyn jotain, jos laitan teidät kolme joukkuetta vastakkain ensi viikon Revolutioniin, panoksena ykköshaastajuus niihin joukkuevöihin!"
.."D-Von iskee vesirajaan Akiota ja roll uppaa sitten Akion kasaan ja tuomari laskee. Yksi..kaksi..kolme!" .."Spike Dudley: Ne pellet, jotka kutsuvat itseään supersankareiksi eivät ole edes mitään painijoita. Hävettää heidän puolestaan. Teemme heille palveluksen viemällä heidän tittelinsä pois No Way Outissa."
Kuva hälvenee tämän jälkeen*


Kuulutus: Seuraava ottelu on joukkueottelu joukkuemestaruuksist. Ottelu ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee The Dudleys.

*Raketit räjähtävät ja Dudleysien musiikki rupeaa soimaan ja latautuneen näköiset Dudleyt saapuvat sisääntulorampille. He ovat ilmeistä päätelleen varmoja voitosta. Lopulta he kävelevät kehään tuuletellen*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee The Super Heroes.

*"Stand back.. There's Hurricane coming through!" Hurricanen musiikki rupeaa soimaan ja suurien hurrausten saattelemana saapuvat supersankarit rampille tuuletellen vyöt vyötäröillään. Hetken tuulettelun jälkeen myös mestarit juoksevat kehään ja antavat vyöt toimitsijalle*

Tag Team match, for Wwe Tag Team Championship
The Super Heroes (c) vs The Dudleys

*Dingding*
Kello soi ja tuomari näyttää vielä vöitä osoittaakseen, että niistä kamppaillaan. Kehässä aloittavat Rosey ja D-Von Dudley. D-Von yllättää Roseyn aloittamalla ottelun vahvasti lyömällä Roseyta pari kertaa ja sitten heittämällä hänet köysiin. Nyt kuitenkin Rosey on valmistautunut ja köysistä saamalla vauhdillaan tekee rajun näköisen clotheslinen D-Vonille! D-Von ei kuitenkaan tästä välitä, tai ei ainakaan siltä näytä, kun hän pomppaa pystyyn ja aloittaa takomisen uudestaan. Rosey kuitenkaan ei paljoa piittaa D-Vonin lyöntiyrityksistä ja lopulta väistää ja tekee nopeasti sidewalk slamin D-Vonille! Supersankarit ovat saaneet otteluun kerrassaan loistavan alun kiitos Roseyn.

Rosey näyttäisi olevan valmis jo lopettelemaan ottelua, mutta takaa tullut Spike kaataakin hänet köysiin yllätyksen tuoman edun avulla. D-Von hyödyntää tämän ja rupeaa kuristamaan Roseyta köysiin, kun tuomari on vielä häätämässä Spikeä. Lopulta tuomari saapuu paikalle ja antaa D-Vonille vielä 4 sekuntia aikaa päästää irti. D-Von käyttää tämänkin ajan kokonaan loppuun ja Rosey näyttää erittäin huonovointiselta. Dudleyt hyödyntävät tämän ja D-Von vaihtaa nyt Spiken kehään ja Spike on valmis ottelemaan. Rosey on jotenkuten ylhäällä ja yrittää saada heitettyä päin juoksevaa Spikeä yliheitolla, mutta se ei onnistu kun Spike ryntääkin Roseyta päin ja saa paljon isomman vastustajan maahan. Hän rupeaa mättämään Roseyta nyrkeillä, kunnes tuomari puuttuu asiaan lopulta.

The Hurricane näyttää olevan jo aivan valmis ottelemaan, mutta Spike ei päästä Roseyta vaihtamaan tai ainakin yrittää estää sitä. Spike menee oman nurkkauksensa lähelle ja Rosey juoksee päin, mutta Spike on jälleen ovela ja kimmottaakin kovassa vauhdissa olevan Roseyn suoraan päin kiinnikettä. Tämän jälkeen Spike vaihtaa jälleen D-Vonin kehään ja Dudleysien ottelutaktiikka toimii tällä hetkellä enemmän kuin loistavasti. Rosey yrittää jälleen päästä vaihtamaan, mutta D-Von on valmiina ja rupeaa venyttämään Roseyn päätä ja Roseyn päähän pakkautuu veri vain entistä enemmän. Hän ei kuitenkaan luovuta ja lopulta pääsee hitaasti, mutta varmasti taistellen ylös.

Tällä hetkellä Roseyn voimat ovat aivan lopussa, mutta hän saa vielä otettua vauhtia köysistä ja pamauttaa vähäisillä voimilla clotheslinen D-Vonille! Rosey rupeaa raahautumaan vaihtoon ja D-Vonkin on menossa jälleen vaihtamaan. Dudleyt ovat nopeampia ja Spike hyppää kehään ja ryntää Roseyn kimppuun, mutta Rosey saa vielä viimeisillä voimillaan kurotettua kätensä ja vihdoinkin Hurricane pääsee kehään. Hän väistää Spiken tyrmäysyrityksen ottaen vauhtia köysistä ja tekee hienon ponnistuksen maasta kaataen Spiken!

Jr: Nyt tähän otteluun tuli vaihtelua, kun supersankaritkin pääsivät onneksi vaihtamaan.
King: Miten niin onneksi? Dudleyilla oli hieno taktiikka, joka nyt kuitenkin pilattiin.

Spike rupeaa nousemaan vähitellen, mutta ei huomaa Hurricanea ja Hurricane tekee shining wizardin Spikelle. Spike on joutunut täysin alakynteen ja yrittää päästä nyt otteluun taas mukaan. Hurricanekin on kuitenkin ylhäällä ja ryntää jälleen Spiken kimppuun, mutta Spike saa tökättyä Hurricanen kauemmas ja kaataa hänet neckbreakerilla. Spike menee jälleen vaihtamaan ja saa helposti vaihdettua D-Vonin kehään, joka on valmis ottelemaan taas levättyään välillä. Hurricane on kuitenkin noussut ylös ja yrittää saada kaadettua D-Vonia, mutta se ei onnistu kun D-Von irish whippaa Hurricanen köysiin. Hurricane kuitenkin huomaa Roseyn ja liukuu D-Vonin haarojen alta ja läpsäisee Roseyta vaihtaen hänet kehään.

Rosey on taas valmis ottelemaan ja tulee nyt kehään jakaen iskuja kummaltakin kädeltä D-Vonille ja D-Von yrittää suojautua parhaansa mukaan. Se ei kuitenkaan ota onnistuakseen ja lopulta Rosey kaataa D-Vonin maahan iskulla niskaan. D-Von pitelee niskaansa ja yrittää taas vaihtaa, mutta Rosey ei tästä pidä ja hän nappaa D-Vonin pään rajuun luovutusliikkeeseen ottaen kunnon otteen päästä. D-Von yrittää rimpuilla kaikin keinoin, mutta mikään ei näytä onnistuvan, kunnes lopulta hän pääsee kuin pääseekin köysiin ja Roseyn on pakko päästää irti. Rosey päästääkin nopeasti ja tämän D-Von hyödyntää tönäisemällä Roseyn vähän kauemmas ja juoksee vaihtamaan Spiken kehään.

Tähän valmistautunut Spike ryntää kehään ja yrittää käydä Roseyn kimppuun, mutta Rosey tyrmää hänet powerbombilla! Rosey katsoo nyt tilanteen olevan oiva vaihtaa Hurricane kehään. Spike on kuitenkin kuin taikaiskusta jälleen pystyssä ja Hurricanen saapuessa kehään, hän saa heitettyä Hurricanen yliheitolla. Hurricane pitelee selkäänsä ja Spike rupeaa nyt valmistelemaan Dudley Dogia. Hurricane nousee, mutta väistää Spiken otteen päästä, ja yrittää dropkickiä, mutta potkaisee ohi. Yhtäkkiä D-Von ryntää kehään ja tuomari menee häätämään häntä, kun Spike sillä aikaa on jo valmis humauttamaan Hurricanea vesirajaan, mutta Rosey on hereillä ja pelastaa kaverinsa tönäisten Spiken kauemmas. Rosey nostaa Hurricanen hartioilleen ja Spike nousee hitaasti. Lopulta Spike on ylhäällä ja Hurricane hyppää crossbodyn Roseyn harteilta Spiken päälle! Rosey kierähtää pois kehästä ja otteluun palannut tuomari laskee. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingding*

Voittajat ja YHÄ Wwe:n joukkuemestarit selätyksellä: The Super Heroes (The Hurricane & Rosey)!

*"Stand back.. There's Hurricane coming through!" Hurricanen musiikki rupeaa soimaan ja Rosey ja Hurricane juhlivat kehässä ja Rosey nostaa Hurricanen hartioilleen uudestaan ja he juoksevat ympäri kehää yhä mestaruusvyöt kädessään*

Jr: He ainakin osaavat ottaa ilon irti siitä että puolustivat mestaruuttaan, vieläpä rehdisti.
King: En nyt sanoisi tuota välttämättä kovin rehdiksi.
Jr: Huoh.. Onko se sitten hyvä asia?

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen haastattelupisteessä DeMottin kanssa seisoo nyt äsken hävinneet Dudleyt*

DeMott: D-Von ja Spike.. eikös teidän pitänyt voittaa ottelunne?
D-Von: Olisi ja olisimme voittaneetkin jos ne kämäiset "supersankarit" eivät olisi huijanneet!
DeMott: Huijanneet? Eikös se mennyt enemmänkin niin, että te yrititte huijata?
Spike: Ole sinä haastattelijankloppi hiljaa! Me emme suunnitelleet missään vaiheessa radikaalia huijausta, toisin kuin he.
D-Von: Hurricane ei olisi koskaan saanut semmoista voimaa jos olisi hypännyt tolpan eikä sen läskin olkapäiden päältä!
DeMott: Aivan.. Varmasti juu
Spike: Epäiletkö sinä? Jos tahdot tapella niin mikäs siinä!

*Spike on jo ryntäämässä DeMottin kimppuun, mutta D-Von saa vielä estettyä sen. Vihaiset Dudleyt häipyvät paikalta ja kuva siirtyy areenalle, kun Manic Street Preachersin saattelemana on Jay Laseton kävelemässä kehää kohti.*

Tazz: Luulin jo, ettei häntä olisi tänään tarvinnut sietää.

*Yleisö buuaa ennen kuin Laseton kerkeää edes aloittaa puhumisen.*

Laseton: Nyt turvat tukkoon! Minulla on oikeasti tärkeää asiaa, toisin kuin teillä kun istutte täällä ja läskistytte vain. Luuserit!

*Laseton saa taas rajut buuaukset vastaan.*

Laseton: Noniin, nyt siihen asiaan ja oletan, että osaatte olla sen verran aikaa hiljaa, että voin sanoa asiani. Jos ette, voin poistaa teidät katsomosta.

*Yleisö hiljentyy lopulta, tosin vastahakoisesti.*

Laseton: Aivan. Asiani koskee Hall of Famea. Se on se jokin typerä homma, jonne joitain "hyviä painijoita" on aina välillä lisätty, niin kuin he jotenkin ansaitsivat sen. Turhaa koko touhu, mutta se tuottaa rahaa, joten tulin ilmoittamaan, että tänäkin vuonna ennen Wrestlemaniaa järjestetään hall of fame seremonia ja wrestlemaniassa kerrataan vielä sitä joten parasta olisi mennä ostamaan liput heti! Infoan tulevilla viikoilla vielä lisää valinnoista yms. olkaa siis valmiina.

*Manic Street Preachers rupeaa jälleen soimaan ja yleisö ei buuaa enää aivan yhtä kovaa yleensä, koska miettii että keitä valitaan Hofiin.*

Jr: Mielenkiintoinen ilmoitus!
King: Todellakin, valittaisiinkohan minut Hall of fameen?
Tazz: Niin tai minut..
Cole: En oikein usko.
King: Ei se mitään, en minäkään.
Jr: Niinpä niin..

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuvassa käppäilee Carlito Caribbean Cool kehää kohti puhuen itsekseen.*

Carlito: Carlito.. joutuu kohtaamaan jälleen kerran jonkun Rvd:n.. Se ei ole cool.

*Rvd kävelee Carliton selän taakse*

Rvd: Sitten voit kaiketi voittaa minut helposti nyt?
Carlito: Toisen puheiden kuunteleminen ei ole myöskään cool! Hakkaan sinut milloin vain.
Rvd: Juu.. Ihan sama.

*Rvd ei paljoa välitä Carliton riehumisesta vaan jatkaa kehään hymyillen. Carlito lähtee kohta perään raivostuneena. Viimein kuva siirtyy areenaan ja jälleen kertausvideo pyörähtää käyntiin.*

*.."Nyt hän haukkaa palasen omenasta.. ja kyllä, hän sylkee omenaa suoraan päin Rvd:n naamaa! Tuomari palaa samalla takaisin saaden häädettyä Loseverin pois kehäreunalta. Carlito peittää ja yksi..kaksi..kolme!"
.."Carlito: Rvd..rvd..rvd. Et ole näköjään oppinut mitään. Voitin sinut muutama viikko sitten Is-mestaruusottelussa ja nyt tahdot uusintaa. Se ei ole cool. Näytän miten käy, kun ei ole cool ja kinuaa mestaruusotteluita uudestaan, vaikka ei pärjääkään niissä." .."Sitten Edge nostaa Rvd:n ylös, mutta heidän huomaamatta Carlito ei olekaan poistunut, vaan tulee nyt salaa heidän selkäpuolelta ja kalauttaa tuolilla kumpaakin päähän, nostaa Rvd:n ja iskee modified swinging neckbreakerin vielä!"
.."Carlito näyttää muuttuvan punaisemmaksi vihasta sen jälkeen, kun Rvd huomautti Carliton huijauksesta. Carlito ottaa omenan ja yrittää sylkäistä Rvd:n päälle, mutta on niin kiihdyksissä, että sylkäisee ohi. Rvd nauraa hetken Carlitolle ja lähtee sitten pois.
.."Nyt Rvd on varma voitostaan ja kiipeää jo kolmannen kerran yläköydelle, kun Carlito Caribbean Coolin musiikki rupeaa soimaan! Carlito juoksee paikalle nopeasti virnuillen samalla ja Rvd:n pyristelyistä huolimatta heittää Rvd:n maahan yläköydeltä!" .."Rvd yrittää sanoa jotain, mutta Carlito lyö häntä nyrkillä ja tekee sen jälkeen Rvd:lle modified swinging neckbreakerin ja lähtee pois kehästä naureskellen."
Kuva siirtyy takaisin areenalle*


Kuulutus: Seuraava ottelu on single ottelu Iltasanomat-mestaruudest. Ottelu ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Rob Van Dam

*Rvd:n musiikki rupeaa soimaan ja suoraan takahuoneista äskeisen Carliton kanssa käydyn keskustelun jälkeen, tulee Rvd esiin ja saa yhdet illan suurimmista popeista. Rvd läpsäisee muutamia lähimpänä seisovia katsojia matkalla kehään ja tekee jälleen kehässä tutun "R-V-D" tauntin yleisön huutaessa mukana.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee hallitseva Iltasanomat-mestari

*"I spit to the faces of people who don't want to be cool" Carliton musiikki rupeaa soimaan ja edelleenkin kohtuullisen raivoissaan oleva Carlito saapuu sisääntulorampille. Hänellä on mukanaan pitkästä aikaa ketju ja lisäksi toisessa kädessä omena. Tuomari käskee Carliton jättää ne kehän ulkopuolelle, mutta Carlito laittaa ne yhteen nurkkaukseen. Tämän jälkeen Carlito naurahataa Rvd:lle*

Cole: Mistäköhän Carlito on jälleen saanut ketjun? Minä en pidä tästä yhtään.
Tazz: Ehkä John Cena antoi sen hänelle, kun joutui lopettamaan painiuransa.
Cole: Mahdollisesti, toivon ettei Carliton tarvitse tänään turvautua huijaamiseen.
Tazz: Sinun harmiksesi se on Carlitosta cool.

Single match, for Iltasanomat-championship
Carlito Caribbean Cool (c) vs Rob Van Dam

*Dingding*
Kello ei kerkeä edes kunnolla soimaan, kun Carlito hyökkää jo arvaamattomasti Rvd:n kimppuun ja kaataa hänet clotheslinellä. Tuomari näyttää vielä, että tässä ottelussa kamppaillaan siis Is-vyöstä, vaikka kumpikin painija on selvästikin ymmärtänyt sen jo, koska Rvd:kin yrittää nyt rimpuilla Carliton luovutusotteesta irti. Carlito venyttää Rvd:n käsiä vähän Surfboardin tyyppisellä liikkeellä. Rvd on jo tuskissaan, mutta pääsee lopulta jaloillaan koskettamaan köysiin ja tuomari pakottaa Carliton päästämään irti. Carlito kuitenkin hyödyntää tilanteen niin hyvin kuin pystyy ja pitää otteen kiinni koko neljäänlaskun ajan. Rvd:n tilanne ei ottelun alussa näytä ainakaan hyvältä, kun hän lopulta pääsee ylös kamppailemaan Carlitoa vastaan.

carlito on kuitenkin edelleen valmis ja tönäisee Rvd:n köysiin ja pyyhkäisee hänet kehästä ulos clotheslinella! Rvd jää makaamaan maahan ja Carlito ottaa vauhtia köysistä ja hyppää köysien yli crossbodylla ylös nousevan Rvd:n päälle.. ei sittenkään! Rvd kerkeää vielä väistää ja Carlito rojahtaa pahannäköisesti maahan osumatta mihinkään. Rvd käy kehässä nollaamassa laskun, koska tietää ettei voita mestaruutta uloslaskulla. Carlito rupeaa vähitellen toipumaan äskeisestä ja yrittää humauttaa takaisin tulevaa Rvd:tä, mutta ei pysty siihen. Vihdoinkin Carlito pääsee lopulta pystyyn ja yrittää tehdä taas clotheslinen, mutta on vieläkin vähän sekaisin ja ei saa osuttua vieläkään. Lopulta Rvd kiipeää kehään ja Carlito liukuu sinne Rvd:n perässä.

Rvd on kuitenkin nopeammin pystyssä ja potkaisee Carliton maahan kierrepotkulla ja yrittää saada nyt voittoa. Yksi..kaksi.. mutta vielä on Carlito ottelussa mukana eikä tähän suostu lopettamaan ottelua. Nyt Carlito on entistä ärhäkkäämpi ja pääsee vihdoinkin otteluun mukaan kun irish whippaa Rvd:n kehänurkkaukseen. Rvd pitelee selkäänsä ja Carlito tulee perässä nurkkaukseen ja rupeaa jakelemaan back chopeja Rvd:lle! Ensimmäinen läimäys menee perille.. niin menee toinen ja menee vielä kolmaskin! Rvd ei pidä enää yhtään tästä, mutta Carlito sen kuin jatkaa ja läimäisee jo neljännen kerran Rvd:tä ja yrittää viidettäkin, mutta sen Rvd estää ja potkaisee Carliton maahan spinning wheel kickillä!

Tazz: Kieltämättä Rvd tekee hienoja ja erityyppisiä potkuja.
Cole: Todellakin, niillä Rvd pääsee tässä ottelussa pitkälle.

Tämän seurauksesta Carlito makaa maassa ja Rvd katsoo nurkkausta, mutta ei kuitenkaan rupea vielä kiipeämään ylös, koska Carlitokin on jo lähes toipunut äskeisestä ja on ylhäällä. Carlito saakin yllätettyä Rvd:n ja lyö kyynärpäällä rajusti Rvd:tä selkään ja ottaa sitten roll upin! Yksi..kaksi..ko.. mutta vielä Rvd kestää ja Carlito ei pääse ottelusta pois voittajana. Carlito ei sen enempää rupea inttämään tuomarille, vaan Rvd:n noustessa ylös, nappaa Carlito hänet headlockiin. Carlito kiristää otetta, eikä Rvd näytä millään pääsevän ylös ja tilanne vaikuttaa jo Rvd:n kannalta todella huonolta. Lopulta Rvd kerää voimansa ja ryntää köysiin ja Carliton ote irtoaa. Rvd irish whippaa Carliton köysiin ja heittää yliheiton Carlitolle!

Jälleen Iltasanomat-mestari makaa kehässä pidellen selkäänsä ja Rvd yrittää jälleen ottaa ottelun voiton ja peittää. Yksi..kaksi.. mutta Carlito ei suinkaan vielä luovuta ja Rvd miettii jo kuumeissaan seuraavaa siirtoa. Sillä välin Carlito pääsee jo ylös ja tulee salaa Rvd:n selän taakse ja saa tehtyä backbreakerin Rvd:lle! Tämän jälkeen Carlito tiputtaa vielä elbow dropinkin Rvd:n päälle ja peittää nyt vuorostaan. Yksi..kak.. mutta tästä Rvd:lle ei yllättäen olekaan vaikeutta päästä irti. Tästä ei kuitenkaan Carlito lannistu vaan odottaa jo Rvd:n nousua seuraavat juonet mielessään.

Lopulta Rvd nousee ylös eikä kerkeä suojautua, kun Carlito käy Rvd:n kimppuun aggressiivisesti jakamalla nyrkiniskuja ja työntää jälleen Rvd:n nurkkaukseen nyt toisinpäin kuin yleensä. Rvd yrittää päästä tilanteesta pois, mutta Carlito ei salli sitä ja rupeaa lyömään Rvd:n päätä kiinnikettä päin. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän ja kymmenen! Carlito lyö kymmenen kertaa Rvd:n päätä kiinnikettä päin ja Rvd kaatuu tämän jälkeen maahan ja vaikka nyt Carlito rupeaakin tympiintymään jo otteluun, hän ei kuitenkaan yritä selättää Rvd:tä, vaan jää odottamaan hänen nousemista. Lopulta Rvd nousee ylös ja yrittää kaataa Carliton clotheslinellä, mutta Carlito väistääkin ja Rvd tyrmää tuomarin vahingossa!

Tuomari makaa maassa ja Rvd jää ihmettelemään tilannetta, toisin kuin Carlito joka käy hakemassa kellon toimitsijalta kehän ulkopuolelta ja ryntää jo takaisin kehään. Lopulta Rvd luopuu herättely-yrityksistä ja huomaa kun Carlito on kiipeämässä takaisin kehään. Hän ei kuitenkaan huomaa Carliton selän takana olevaa kehäkelloa ja juoksee suoraan päin Carlitoa yrittäen kaataa hänet clotheslinellä. Tämä on kuitenkin Carliton tilaisuus ja hän tempaisee suoraan Carlitoa kalloon kehäkellolla ja menee peittämään Rvd:tä. Jonkin aikaa Carlito lojuu siinä Rvd:n päällä, kunnes muistaa ettei tuomari ole tajuissaan.

Lopulta tympääntymisen jälkeen hän menee herättelemään nyt vuorostaan tuomaria ja lopulta revittyään tätä jonkin aikaa, saa tuomarin nostettua ylös. Herättelystä huolimatta tuomari on edelleen lähes tajuton eikä edes ymmärrä alussa edes kunnolla omaa tehtäväänsä. Lopulta Carlito jonkin aikaa peitettyään jälleen Rvd:tä, karjuu hän tuomarille ja viimein tuomari rupeaa laskemaan.

Cole: Ei kai Carlito vie jälleen voittoa huijauksella?!
Tazz: Sen näemme kohta.

Tuomari laskee hitaasti ja Carliton mielestä tuskaisen hitaasti. Yksi.......kaksi........kol... ei voi olla totta! Tuomari on jo laskemassa kätensä kolmannen kerran maahan kun huomaa, että Rvd on saanut nostettua melkein tajuttomana jalan köysille! Carlito ei ole uskoa tätä todeksi ja huutaa tuomarille. Rvd rupeaa viimein nousemaan ylös, mutta on myös todella huonossa kunnossa. Carlito sen kuin huutaa tuomarille, mutta tuomari sanoo ettei voi tehdä mitään. Viime hetkellä Carlito huomaa Rvd:n ja yrittää tyrmätä hänet tarjoamalla paikaltaan tehtyä clotheslineä, mutta Rvd väistää vaikka onkin melkein tajuton ja potkaisee Carlitoa rajusti suoraan päin naamaa! Rvd raahautuu vielä tässä kunnossa yläköydelle ja kiipeää kiinnikkeelle tuskaisen hitaasti, tarkistaa tilanteen ja ponnistaa kuin ponnistaakin onnistuneen 5-star frogsplashin! Carlito ei voi mitään ja Rvd laittaa käden Carliton päälle ja tuomari edelleen todella väsyneenä laskee. Yksi....kaksi....kolme!
*Dingdingdingding*

Voittaja ja UUSI Iltasanomat-mestari selätyksellä: Rob Van Dam!

*Rvd:n musiikki rupeaa soimaan ja Rvd nousee pystyyn, tai ainakin yrittää niin, koska romahtaa maahan. Lopulta tuomari saa nostettua Rvd:n pystyyn vaikka on itsekin romahtamispisteessä ja ojentaa hänelle vyön. Rvd rupeaa hoipertelemaan, tuuleteltuaan sen verran kuin pystyy takahuoneisiin, vyö mukanaan. Carlito makaa vieläkin maassa 5-star frog splashin jälkeen*

Cole: Ei voi olla totta! Ei voi.. Olin varma, että Carlito voittaisi jälleen huijauksella, mutta Rvd taistelee vielä ja tekee 5-star frog splashin ja voittaa!
Tazz: Rvd todellakin on todellinen taistelijaluonne, vaikka olisi Carlitokin ansainnut voittaa.
Cole: Ai olisi vai?
Tazz: Jep.

-Mainostauko-

*Orlando Jordan kävelee takahuoneissa hiukan mietteliään näköisenä ja lopulta hän huomaa Mavenin ja huutaa tätä.*

Jordan: Maven! Juuri sinua etsinkin. Sinullakaan ei siis tänään ollut ottelua täällä?
Maven: No ei totisesti, kun sen Eugenen takia Laseton on rankaissut minua aivan turhaan.
Jordan: Jep, erittäin tuttu tunne. Se Basham on pilannut kaiken, eikä Eugenekaan näytä olevan mikään fiksuin tyyppi.
Maven: No ei todellakaan, kuinka me oikein kestämme tätä?
Jordan: En todellakaan tiedä, minusta meidän pitäisi kouluttaa ne kaksi painijaa niin etteivät heidän äitimuorinsakaan tunnista enää lapsiaan!
Maven: Hyvä idea.. Mutta minusta meidän ei kannata tehdä sitä vielä täällä takahuoneissa, eikä tulevissa Revolutioneissa, tälle pitää saada yleisöä, mutta ehkä keksimme tulevaisuudessa tilanteen, kun he saavat elämänsä löylytyksen meiltä.
Jordan: Varmasti keksimme.. Pidetään mielessä

*Jordan ja Maven lähtevät kävelemään eri suuntiin miettien vielä, missä aikovat "rangaista Bashamia ja Eugenea". Lopulta kuva siirtyy tilanteesta areenalle, jossa musiikkinsa saattelemana Chris Masters on kävelemässä kehään.*

Jr: Chris Masters? Mitä hän oikein tekee täällä?
Cole: Mietin aivan samaa..
King: Luultavasti hänellä on jotain tärkeää asiaa.

*Masters saa mikrofonin ja rupeaa puhumaan keskeyttäen selostajien höpinät.*

Masters: Nyt turvat tukkoon joka iikka! Tämä on tärkeää. Jay Laseton kävi täällä äsken puhumassa tulevasta Hall of Famesta, enkä tiedä tai edes perusta siitä että keitä sinne tänä vuonna valitaan! Mutta siitä olen varma, että kun joskus lopetan pitkän kunniakkaan urani, tullaan minua pyytämään ensimmäisenä Hall Of Fameen. Olen varma, että wwe suuntaa tulevaisuudessa katseensa nuoriin ja valitsee minun kaltaisia valioyksilöitä tärkeisiin tehtäviin..

*Yleisö buuaa rajusti, mutta Masters ei tästä piittaa vaan jatkaa*

Masters: ..toisin kuin joitain vanhoja pappoja, joista ei ole enää tänä päivänä mihinkään! Esimerkkinä teidän kaikkien kunnioittama, onneton painija jonka voittaisin vaikka silmät sidottuina ja kädet selän takana! Aivan, puhun tietenkin Undertakerista, wwe:n häpeäpilkusta..

*Masters rupeaa uhoamaan oikein olan takaa, mutta sen keskeyttää kun gongi rupeaa kumahtelemaan ja kehä muuttuu pimeäksi. Näyttö rupeaa rätisemään ja ilma muuttuu kylmäksi. Lopulta Undertakerin kasvot ilmestyvät screenille*

Undertaker: Masters..sinun..virheesi...oli..pilkata..minua..Tästä...ei..ole..enää..paluuta

*Näyttö rupeaa rätisemään jälleen ja äskeisiä sanoja pelästyneenä kuunnellut Masters on nyt kadonnut jonnekin. Kukaan ei tiedä missä hän on, mutta se on varma että Masters on tehnyt pahan virheen käymällä uhoamaan Undertakerille.*

Tazz: Mihin Masters oikein katosi?!
King: En tiedä, mutta jos hän ei ilmesty tänne enää tänään, on Foleylla helpompi mahdollisuus säilyttää mestaruutensa, kun ottelu vaihtuu single otteluksi.
Jr: Tuo on aivan totta, mutta kohta alkaa illan omasta mielestäni mielenkiintoisin ottelu! Kaksi nuorta lupausta, Matthias Losever ja Randy Orton kohtaavat toisensa kohta!
Cole: Aivan, me Tazzin kanssa vetäydymme jälleen sivummalle ja jätämme teidät selostamaan.

-Mainostauko-

(1/2)
(2/2)

-Mainostauko-

*Kuva siirtyy tauon jälkeen suoraan selostajapöytiin, jossa Jr ja King istuvat*

Jr: Hienoa, hienoa! Ilta sen kuin paranee, kun tämä ottelu alkaa, tästä tulee hienoa.
King: Todellakin tulee.

*Screenillä rupeaa pyörimään kuva jälleen kertaukseksi, että kuinka tähän on päädytty.
.."Orton katsoo epäuskoisena Loseveria, mutta ottaa vielä Kerran Rko asennon ja iskee Loseverin pään köysiin Rko:lla, eikä Losever enää pysty pitämään kiinni ja tippuu maahan! Matthias Losever eliminoitu! Royal Rumblen voittaja ja Wrestlemanian Main Event paikan varmistanut: Randy Orton!"
.."Losever peittää ja on varma ettei enää kestä tätä rääkkiä hetkeäkään. Yksi..kaksi..kolme" .."Laseton: Aivan! Ja se valinta oli suurin erehdykseni, se kertoo myös taidoistasi. Mutta ensi viikolla sinulla ei tule ole olemaan helppoa, sinä kohtaat hirviön, monsteri Kanen! Ja ei, en aio jättää sinua No Way Outista pois, koska silloin kehässä makaava mies on varmasti jo innoissaan päästessään kostamaan sinulle tämän iltaisen tappionsa! Ja kyllä minulla on sinun varalle tulevaisuudessakin suunnitelmia, älä pelkää."
Kuvapätkä päättyy ja kuva siirtyy jälleen kehään, kun kuulutus on aivan alkamassa*


Kuulutus: Seuraava ottelu on single ottelu. Se ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Randy Orton.

*"Heyy.. Nothin' you can say.." Ortonin musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu kultasateen seasta rampille tuuletellen ja yleisö hurraa hänelle kovaa. Orton kävelee kehään ja levittelee vielä käsiään. Viimein hän jää odottamaan Loseveria.*

Kuulutus: Ja toisena kehään tulee Matthias Loser.. Losever.

*Loseverin musiikki pamahtaa soimaan ja hän saapuu rampille tavallista lataantuneempana. Ottelu on näiden miesten välillä jo tavallaan kolmas ja voitot ovat 1-1. Tämä ratkaisee heidän välisen paremmuuden, tai niin he ainakin uskovat. Loseverkin on kehässä ja on valmiina.*

Single match
Randy Orton vs Matthias Losever

*Dingding*
Ottelu alkaa ja selvästi latautunut Orton käy Loseverin kimppuun kaikella voimalla. Hän hakee heti selvää yliotetta ottelusta ja saakin sen ainakin alussa kun irish whippaa Loseverin köysiin ja pamauttaa powerslamilla Loseverin heti maahan! Losever ei kuitenkaan pitkäksi aikaa jää maahan pitelemään selkäänsä, vaan ponnahtaa uudestaan pystyyn ja ottaa nyt vuorostaan otteen Ortonista. Orton kuitenkin estää lyönnit vielä, kääntyy Loseverin taakse ja ottaa roll upin. Yksi..kak.. mutta Losever ei suinkaan vielä suostu häviämään, vaan ponnahtaa helposti irti ja yrittää nyt päästä vihdoin otteluun mukaan. Hän lyö kerran kyynärpäällä Ortonia mahaan, hakee vauhtia köysistä ja täräyttää Ortonin maahan hienolla clotheslinella.

Losever saa tästä nyt hyvin virtaa ja hän rupeaa kiipeämään yläköydelle. Orton kuitenkin kerkeää tällä välin nousta ja Losever ei hyppää, mutta ei kerkeä poiskaan ylhäältä, kun Orton kiipeää toiselle puolelle ja yrittää tiputtaa Loseveria. Losever jakaa kuitenkin hyvin nyrkiniskuja ja vaikka Orton saa jo melkein superplex otteen, saa Losever tiputettua Ortonin maahan! Nyt Losever valmistautuu hyppäämään moonsaultin ja hyppääkin, mutta Orton kerkeää kierähtää kehästä ulos ja Losever hyppää tyhjän päälle!

Jr: Tuon oli pakko sattua.

Losever yrittää koota itseään uudelleen tuskaisena ja Ortonkin kiipeää takaisin kehään. Hän nostaa vielä maassa makaavan Loseverin ja aloittaa jälleen takomisen. Hän luo pari kertaa Loseveria ja lopulta tekee muunnellun bakcbreakerinsa! Orton peittää jälleen. Yksi..kaksi.. mutta Losever saa nostettua vielä olkapäänsä ylös eikä Orton ole uskoa tätä. Losever nousee vaivoin seisomaan ja Orton on jo jälleen hänen kimpussaan. Orton jatkaa mätkimistä, mutta viimein Losever pääsee taas otteluun mukaan heittämällä Ortonin kehästä ulos yliheitolla!

Orton makaa nyt maassa ja pitelee selkäänsä kuin viimeistä päivää ja Losever tulee myös kehästä ulos. Hän nostaa Ortonin ylös, mutta Orton yrittääkin pyyhkäistä Loseverin maahan clotheslinellä paikaltaan! Se jää kuitenkin vain yritykseksi, kun Losever huomaa Ortonin aikeet ajoissa, kumartuu ja tekee Ortonille snap suplexin! Orton on huonossa jamassa tällä hetkellä ja Losever kiipeää takaisin kehään. Sillä välin tuomari on kerinnyt laskussaan jo seitsemään ja Ortonille tulee kiire päästä takaisin kehään. Hän nousee hitaasti ja juuri kun tuomari on saanut laskunsa yhdeksään, pääsee hän takaisin kehään ja ryntää jälleen Loseverin kimppuun.

Tätä on kuitenkin Losever jo odottanut ja hän pystyy jälleen väistämään ja yrittää tehdä neckbreakerin Ortonille, mutta Orton väistää sen työntämällä Loseverin kauemmas. Orton näyttää todella väsyneeltä jo ja miettii mitä seuraavaksi tehdä. Lopulta hän rupeaa kiipeämään ylimmälle köydelle nurkkauksessa ja odottaa Loseverin nousemista ylös. Kohta puoliin Losever nouseekin ylös ja Orton on heti valmiina ja hyppää missile dropkickin yläköydeltä! Tätä ei Losever osannut odottaa ollenkaan ja Orton saa kaadettua hänet. Orton menee jälleen peittämään Loseveria. Yksi..kaksi..ko.. mutta Losever kestää vieläkin ja potkaisee irti Ortonin katsoessa tilannetta raivostuneena.

Nyt jo aivan hoiperteleva Losever hakee jälleen puhtia otteluun laskeutumalla kehästä ulos hengähtämään. Orton ei kuitenkaan anna hetkeäkään armoa Loseverille ja ottaa vauhtia köysistä ja yrittää baseball slideä, mutta Losever väistääkin ja iskee Ortonin jalat rajunnäköisesti kehänreunaan! Orton parahtaa tuskasta ja Losever kiipeää takaisin kehään ja peittää. Yksi..kaksi.. mutta nyt on Ortonin vuoro vielä sinnitellä ja hän nostaa vielä olkapään ylös. Losever ei voi uskoa tätä ja peittää uudelleen. Yksi..kaksi.. mutta tilanne ei tuo edelleenkään ratkaisua ja Loseverkaan ei tiedä enää mitä tehdä.

Lopulta Orton nousee ylös ja väistää Loseverin epätoivoisen lyöntiyrityksen ja pamauttaa hänet maahan clotheslinellä. Orton näyttää, että nyt RKO on tulossa ja yleisö rupeaa hurraamaan. Losever nousee ja väsynyt Orton ponnahtaa, mutta Losever saa vielä työnnettyä Ortonin kauemmas ja potkaisee Ortonilta vielä jalat alta! Losever jää nyt odottamaan Ortonin nousemista valmiina lopettamaan ottelun, mutta yhtäkkiä kehään ryntää maskipäinen henkilö ja pamauttaa nyrkkiraudalla Loseverin maahan tuomarin katsoessa Ortonin tilannetta. Maskipäinen tyyppi työntää tuomarin kauemmas ja herättää Ortonin huutaen, että menee peittämään Loseverin.

Orton kuitenkin vastaa ettei tahdo mitään säälivoittoja ja maskipäinen tyyppi huutaa raivoissaan Ortonille. Lopulta tuomari häätää maskipäisen tyypin kehästä ulos ja Orton on käymässä jälleen Loseverin kimppuun. Mutta Losever onkin jo pystyssä ja hän tekee superkickin.. Ei sittenkään! Orton väistää mahdottomassa tilanteessakin vielä superkickin ja iskee kuin tyhjästä RKO:n Loseverille! Orton peittää. Yksi..kaksi..kolme!

*Dingdingdingding*

Ottelun voittaja selätyksellä: Randy Orton!

Jr: Kuka ihme tuo maskipäinen tyyppi oli?
King: Sen minäkin tahtoisin tietää, odotan innolla jos se paljastuu joskus.

*"Heyy.. Nothin' you can say.." Ortonin musiikki rupeaa soimaan ja Orton rupeaa juhlimaan voittoaan tuomarin nostaessa hänen kädet ylös. Yhtäkkiä maskipäinen tyyppi ryntää uudestaan kehään ja rupeaa takomaan Loseveria kuin viimeistä päivää Orton on jo kerennyt lähteä kehästä ulos, mutta kun huomaa tilanteen, ryntää hän auttamaan Loseveria. Maskipäinen tyyppi jatkaa vain Loseverin mättämistä, kunnes huomaa kehään ryntäävän Ortonin ja yrittää pamauttaa hänet maahan, mutta Orton väistää ja tekee toisen RKO:n! Orton nostaa Loseverin ylös ja raahaa hänet turvaan. Kehässä maskipäinen tyyppi huutaa raivoissaan Ortonille ja repii maskinsa pois ja odotetusti alta paljastuu Jay Laseton!*

Jr: Argh.. Laseton jälleen, miksi hän ei koskaan voi olla puuttumatta mihinkään. Onneksi Orton auttoi Loseveria.
King: Mitä vikaa tuossa nyt oli? Laseton vain ilmaisi mielipiteensä Loseverin petturimaisuudesta.
Jr: Eh..

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuvassa seisoo Muhammad Hassan joka kiroilee takahuoneissa.*

Hassan: Tämä Amerikka on todellakin surkea maa! Meitä arabiamerikkalaisia syrjitään koko ajan. Vaikka minä olen otellut loistavasti aina, ei minulle silti annettu mahdollisuutta osallistua No Way Outiin! Tämä on todella tympeää syrjintää!

*Hassanin taakse ilmestyy Simon Dean.*

Dean: Sitäkö mieltä sinä olet?
Hassan: Todellakin olen! Äläkä sinä amerikkalainen siinä inise, sinäkin vain syrjit minua. Olen voittanut aina, lukuun ottamatta yhtä ottelua ja silti minua ei päästetty tänne ottelemaan! Onko se reilua?
Dean: On. Varsinkin kun iniset koko ajan kuinka epäreiluja olemme.
Hassan: Juuri tätä tarkoitan! Ette hyväksy tosiasioita!
Dean: Mutta ehkä sinä voisit perustella ne väitteet lopullisesti ensi viikolla? Minulla on jo idea..

*Dean lähtee Hassanille pilkallisesti nauraen pois ja Hassan meinaa hyökätä hänen kimppuun, hän ei kuitenkaan tee sitä ja kuva siirtyy tämän jälkeen Triple H:hon ja Flairiin.*

Triple H: Ric! Aivan kohta alkaa minun otteluni ja minun on pakko voittaa sen. Tiedäthän, että minä olen ainoa oikea mestari?
Flair: Tietenkin tiedän champ.. Rauhoitu nyt vain. Meillä on suunnitelma ja on varmaa, että sinä voitat ottelun. Älä hermoile.
Triple H: Oletko varma?
Flair: Huoh.. En pidä toistamisesta, mutta toistan nyt silti: Tietenkin olen.
Triple H: Hienoa. Luotan sinuun, muista ettet tule yksin kehän ulkopuolelle.
Flair: Siihenhän koko juoni perustuu.
Triple H: Aivan.

*Kaverukset lähtevät latautuneen näköisenä pois HHH:n huoneesta.*

-Mainostauko-

*Kuva on nyt koko selostajanelikossa, jotka istuvat innostuneen näköisenä paikallaan.*

Jr: Tervetuloa takaisin illan viimeiseltä tauolta ja nyt alkaa se, mitä olen odottanut koko illan!
King: Todellakin, koko ilta on tarjonnut hienoja otteluja ja tässä ottelussa taso varmasti säilyy.
Tazz: Olen aivan samaa mieltä kanssanne, tässä ottelussa kamppaillaan Wwe:n päämestaruudesta ja siitä kamppailevat Chris Masters, Triple H ja tietenkin nykyinen mestari Mick Foley!
Jr: Tämän on siis yksinkertaisesti pakko olla hieno ottelu.
Cole: Ja koska ottelu on niin käsittämättömän jännittävä, mielenkiintoinen ja vaikka mitä emme malttaneet kukaan lähteä pois täältä ja niinpä selostamme kaikki tätä ottelua.
King: Näinhän se on. Minua itseä kiinnostaa, että osallistuuko Chris Masters otteluun.
Tazz: Kukaan ei ole nähnyt häntä tuon hänen höpinän jälkeen, mutta kohtapa se ratkeaa.
Cole: Jep, sillä ottelu alkaa nyt!

*Screenillä rupeaa jälleen pyörimään kertaus viime viikkojen tapahtumista, jotka ovat johtaneet tähän otteluun.
.."Ja kyllä, double arm ddt jysähtää rajusti kehään ja Foley menee peittämään. Yksi..kaksi..kolme!"
.."Laseton: Kolmen viikon päästä No Way Outissa kohtaa sen hetkinen wwe-mestari kaksi muuta vastustajaa triple threat ottelussa. Kyllä, kuulitte oikein! Minun firmassani ei tule kukaan, varsinkaan suurin mestari pääsemään helpolla! Tänään ratkaisen ensimmäisen ottelijan kyseiseen otteluun tässä ottelussa. Mietitte ehkä, miksi juuri Masters ja Flair ansaitsevat tämän erikoisaseman? Ei, tällä kertaa en arponut otteluun pääsijöitä, vaan kuulin neuvoantajiltani, että he ansaitsevat paikan tähän otteluun. Miksikö? Koska Masters eliminoi Rumblessa enemmän kuin kukaan muu, 9 painijaa! Lisäksi Flair oli ainut, joka tippui epärehellisesti, eli hänet tiputettiin ei enää kehässä olevan toimesta."
.."Lopulta Flairin on pakko huutaa, että hän luovuttaa koska ei tahdo aivan kokonaan teloa itseään. Tuomari käsittää tilanteen erittäin nopeasti ja näyttää, että kelloa pitää soittaa. *Dingdingdingding* Voittaja ja toisen ykköshaastajuspaikan saa luovutuksella: Chris Masters!"
.."Triple H:n onneksi tuomari ei huomaa tilannetta ja laskee. Yksi..kaksi..kolme! *Dingdingdingding* Voittaja ja wwe mestaruusottelun kolmas osaanottaja: Triple H!"
.."Foley: Kuule nyt Billy mikälie! Minua ei kiinnosta sinun asiat. Minä voitan mestaruusottelun No Way Outissa, jos se sinua kiinnostaa! Minulla on parempaakin tekemistä kuin olla täällä selostajien irvikuvien haastateltavana." .."Flair: Ymmärrän kyllä, että Foley puhui todella törkeästi, mutta emme voi tilanteelle mitään. Minä luotan ehdottomasti siihen, että peittoat No Way Outissa Foleyn ja sen pojanklopin Mastersin!"
Lopulta kertaus tapahtumista loppuu.*


Kuulutus: Seuraava ottelu on triple threat ottelu Wwe:n Heavyweight mestaruudesta. Ottelu ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee mestari Mick Foley.

*Autojen törmäyksen ääni kuuluu ja Foley saapuu esiin. Hän saa normaalista poiketen buuauksia vastaansa, johtuen luultavasti hänen käytöksestään viime viikoilla. Foley kävelee kehään, antaa vyönsä tuomarille ja jää odottamaan muita.

Kuulutus: Tokana kehään tulee Triple H mukanaan Ric Flair. Ja Flair paras olla puuttumatta otteluun.

*"It's all about the game.." Triple H:n musiikki rupeaa soimaan ja kehä pimenee lukuun ottamatta siellä täällä näkyviä vihreitä valoja. Lopulta HHH saapuu esiin vesipullo kädessään ja Flair mukanaan. Triple H purskauttaa vedet ilmaan kehänreunalla ja kiipeää kehään Flairin jäädessä ulkopuolelle. HHH tuijottaa tiukasti Foleyta.*

Tazz: Nyt ratkeaa saammeko nähdä Mastersia.

Kuulutus: Kolmantena kehään tulee Chris Masters.

*Mastersin musiikki rupeaa soimaan. Musiikki jatkaa soimistaan pitkään ja se on soinut jo yli minuutin eikä ketään näy. Kaikki ovat jo varmoja ettei Masters osallistu otteluun, kun hän ilmestyy sisääntulorampille poissaolevan näköisenä. Hän näyttää hieman oudolta, mutta kävelee kuitenkin kehään. Lopulta hän ottaa mikrofonin käteensä ja sanoo, että hänellä on asiaa.*

Masters: Kyllä, olen täällä taas. Kun puhuin tänään aiemmin aivan asiaa siitä pelkurista Undertakerista, kehä pimeni ja minut vedettiin jonnekin. En tiennyt missä olin, mutta lopulta pääsin pois ja löysin itseni kellarista, onneksi kerkesin tähän otteluun ajoissa, koska aion nyt voittaa mestaruuden. Lisäksi minä vakuutan sinulle The Undertaker, että minä kostan tämän sinulle! Lupaan sen!

Triple threat match, for Wwe Heavyweight championship
Mick Foley (c) vs Triple H /w Ric Flair vs Chris Masters

*Dingding*
Kello soi ja kokeneet konkarit käyvät heti yhdessä Mastersin kimppuun, tarkoituksena saada hänet niin pihalle ottelusta heti alussa ettei hänestä ole vaivaa enää ottelun lopussa. Tämä alkaakin hyvin kun he saavat kaadettua Mastersin tuplapyykkärillä, mutta Masters nousee tästä vielä nopeasti ylös. HHH ja Foley yrittävät kuitenkin heti samaa, mutta nyt Masters onkin valmiina ja pamauttaa Foleyn maahan ja tekee spinebusterin Triple H:lle! Masters aloittaa ottelun erittäin vahvasti ja nostaa nyt Foleyn ylös. Hän pamauttaa kaksi kertaa häntä nyrkillä ja sitten nostaa Foleyn ylös ja on heittämässä häntä maahan, mutta Foley pyristelee tilanteesta pois ja syöksyy kehään pää edellä, mutta nappaakin vielä Mastersin matkalla kasaan ja saa hänestä roll upin! Yksi..kak.. mutta vaikka Masters hämmästyykin Foleyn tempusta, ei hän silti suostu selätettäväksi vielä.

Tazz: Siinä oli hieno temppu Foleylta!

Tällä välin Triple H on kerennyt pystyyn ja Foley ei ole alkuunkaan valmis, tulee Triple H hänen takaansa ja potkaisee Foleylta jalat alta. Triple H nauraa vielä Foleylle tämän jälkeen, mutta itsevarmuus kostautuu kun Masters on tullut hänen taakseen ja nappaa Triple H:n masterlockiin! Onko ottelu jo nyt kasassa? Ei ole! Mick Foley huomaa tilanteen ja nousee nopeasti ja kohdistaa hyppypotkunsa Mastersin jalkoihin ja Masters kaatuu ja Triple H selviintyy vielä tilanteesta. "Game" ei kuitenkaan jää kiittelemään Foleyta sen enempää, vaan hyökkää hänen kimppuunsa ja ponnistaa korkealle niin että hänen polvensa osuu suoraan Foleyta päähän. Tämä ei selvästikään tunnu Foleysta mukavalta, koska hän karjahtaa tuskasta, kun hänen naamansa saa ikävän osuman.
Nyt kuitenkaan Triple H ei jää enää yhtä itsevarmasti kuin äsken katsomaan tilannetta ja huomaakin viime hetkellä Mastersin yrittävän jo toista masterlockia hänelle! Nyt kuitenkin Triple H on valmis ja tekee jawbreakerin Mastersille. Kaksi muuta painijaa makaa maassa ja Triple H on yksin ylhäällä. Hän miettii hetken tilannetta, kunnes nostaa Foleyn ylös ja irish whippaa hänet köysiin. Foley on kuitenkin valmis ja iskeekin Triple H:n rajusti kanveesiin ottamalla otteen hänen päästään ja paukauttamalla maahan. Tällä välin myös "Masterpiece" on jälleen noussut ylös, mutta ei kerkeä nyt edes harkita masterlockia, kun Foley on noussut ylös ja tekee neckbreakerin Mastersille ja on nyt vuorostaan ottelun herra. Se ei kestä kuitenkaan kauaa, kun Triple H on noussut ylös ja viskaa Foleyn ulos kehästä tullen itse perässä.

Foley nousee vielä ylös, mutta Triple H on valmiina ja rupeaa jakelemaan back choppeja Foleylle. Neljän back chopin jälkeen Foley lopulta kyllästyy tähän, väistää ja iskee päällään Triple H:n kanveesiin. Ric Flair yrittää tulla tilanteeseen väliin, mutta myös kehästä ulos tullut Masters tulee takaa ja heittää Foleyn maahan. Foley ja Masters katsovat nyt toisiaan, mutta Masters ei odota kauaa vaan, rynnistää Foleyn kimppuun, mutta ovelampi ja kokeneempi Foley onkin valmiina ja ottaa otteen ja tekee muunnellun backbreakerinsa ja pyörähtää tämän jälkeen takaisin kehään. Tuomari aloittaa nyt laskennan ja on jo viidessä, kun ensimmäisenä Ric Flair nousee ylös, hän nostaa Triple H:n ylös ja heittää takaisin kehään. Sen sijaan Masters makaa vielä maassa ja kun tuomari aloittaa Triple H:n ja Foleyn väännön seuraamista, tiputtaa Flair pahannäköisesti Mastersin vallin päälle, joka erottaa katsomon ja kehän!

Cole: Tuosta pitäisi tulle Triple H:lle diskaus!
King: Ehkä, mutta tuomari ei nähnyt tilannetta ja Flair sai kostettua Mastersille nyt.

Kehän ulkopuolella Masters makaa maassa pidellen mahaansa ja ei voi olla varmaa, pystyykö hän osallistumaan enää loppuotteluun, Triple H:n ja Foleyn tavoite on onnistunut, tosin Flairin avustuksella. Kehässä nämä kaksi kokenutta painijaa tuijottavat toisiaan ja lopulta Triple H hyökkää Foleyn kimppuun. Foley on kuitenkin hereillä, väistää ja ottaa Triple H:n sleeper holdiin! Triple H:n silmät rupeavat jo sumenemaan ja taju katoamaan, mutta viime hetkellä hän pääsee vielä hereille ja lyö kyynärpäällään Foleyn maahan vielä! Triple H selvittää todella tiukan tilanteen niukasti. HHH:n kompuroidessa ylös, kerkeää Hardcore-legenda Foleykin ylös, mutta nyt Triple H ei jää todellakaan odottamaan, vaan hän hyökkää heti Foleyn kimppuun ja irish whippaa tämän nurkkaukseen.

Foleyn selkä osuu pahasti nurkkauksessa ja Triple H saa nostettua hänet yläköydelle. Foley yrittää rimpuilla tilanteesta pois, mutta Triple H nousee toiselle köydelle, ottaa superplex asennon ja pamauttaa superplexin rajunnäköisesti kehään! Kumpikin painija jää makaamaan maahan, ottelu on ollut jo kohtuullisen rankka. Tuomari on jo laskussaan kuudessa, kun Triple H esittää elonmerkkejä. Tuomarin lausuessa jo numeron kahdeksan, pääsee Triple H sen verran tajuihinsa, että saa laitettua kätensä Foleyn päälle ja tuomari rupeaakin laskemaan tätä. Yksi..kaksi..ko.. mutta Foley todellakin osoittaa olevansa kestävä ja kestää vielä! HHH ei ole uskoa tätä millään ja nousee hitaasti ylös pitäen nurkkauksestaan kiinni. Foleykin raahautuu köysien luokse ja niiden avulla pääsee myös ylös ja kumpikin tuijottaa jälleen toisiaan.

Jr: Tämä on todellakin tällä hetkellä näiden kahden painijan ottelu, todella tiukkaa vääntöä heiltä.

Sekä legenda Foleyta, että moninkertaista mestaria, Triple H:ta rupeaa painamaan ottelun raskaus jo. He käyvät jälleen toistensa kimppuun ja Triple H on väännössä vahvempi ja pamauttaa Foleyn maahan omalla versiollaan spinebusterista! Triple H katsoo maassa makaavaa Foleyta ja päättää lopulta ottaa hieman muunnellun figure 4-leg lockista ja saa sen onnistumaan! Foley rupeaa heti rimpuilemaan tilanteesta ja yrittää köysiin, mutta mikään ei näytä auttavan ja Foleyn on jo kohta pakko luovuttaa, koska hänen tuskansa ovat selvästi kovat. Foley on juuri pamauttamassa kätensä mattoon kun kehänulkopuolella herännyt Chris Masters tulee ja kenkäisee Triple H:ta rajusti pelastaen Foleyn vielä yhdennellätoista hetkellä. Triple H jää nyt vuorostaan makaamaan maahan rajun potkun jälkeen ja Foley yrittää käydä Mastersin kimppuun, mutta Masters on valmis ja pitkän aikana ottelusta pois olleena on saanut vähän levättyäkin. Hän nostaa nyt Foleyn suorille käsille ylös ja pamauttaa hänet maahan!

Cole: Ei voi olla totta! Chris Masters palasi sittenkin vielä otteluun. En olisi voinut uskoa tätä.

Masters on juuri menossa selättämään Foleyta, kun Triple H on päässyt vielä vaivoin ylös ja hyökkää Mastersin jalkojen kimppuun takaa ja saa hänet maahan! Masters kuitenkin ainoastaan vihastuu tästä ja käy nyt raivolla HHH:n kimppuun. Tämä ei kuitenkaan kannata, koska Triple H on ovelampi kuin Masterpiece väistäen Mastersin clotheslinen. Masters yrittää uudestaan rynnätä Triple H:n kimppuun, mutta Triple H lyö häntä kyynärpäällä mahaan ja rupeaa asettelemaan pedigreetä! Triple H katsoo, että kaikki on valmiina ja hän tekee todellakin pedigreen Mastersille, jolla on varmaankin taju kankaalla. Triple H ryömii peittämään Mastersia, mutta Mick Foley estää sen! Hän heittää Triple H:n maahan snapmarella ja vieläkään ottelun voittaja ei ratkea. Masters on jälleen varmaankin jonkin aikaa ulkona ottelusta, kun Triple H nousee jo ylös valmiina kostamaan Foleylle.

Triple H yrittää päästä Foleyn kimppuun, mutta Foley potkaisee häntä mahaan ja yrittää pedigreetä Triple H:lle! Se ei kuitenkaan onnistu, kun Triple H selviytyy vielä tilanteesta yliheitolla ja rojahtaa sitten maahan. Nyt kaikki kolme painijaa makaavat maassa ja tuomari katsoo ihmeissään tilannetta. Lopulta hän päättää ruveta laskemaan. Tuomarin ollessa jo viidessä laskussaan, rupeaa HHH:ssa näkymään elonmerkkejä. Yllättäen myös Mastersin silmät aukenevat jälleen ja hän rupeaa raahautumaan köysiin samoin kuin Triple H. Tuomarin lausuessa jo numeron kahdeksan, on kumpikin päässyt vaivoin ylös. Masters yrittää jälleen rynnätä Triple H:n kimppuun, mutta Triple H väistää ja yrittää pamauttaa Mastersin nyrkillä maahan, mutta nyt hänkin epäonnistuu! Masters on vielä valmiina ja pamauttaa RKO:n kuin tyhjästä!!

Jr: RKO!RKO! Sehän on Randy Ortonin finisher?!
Tazz: Niin on, mutta tuskinpa Orton nyt tuommoisesta suuttuu.
King: Toivotaan niin.

Triple H makaa nyt maassa ja Masters raahautuu nyt vuorostaan peittämään ja tuomari aloittaa laskennan. Yksi..kaksi..kol.. ei sittenkään! Mick Foley on noussut jossain kumman välissä ylös ja estää vielä Mastersin voiton, niin mahdottomalta kuin se tuntuukin! Masters rupeaa raivoamaan Foleylle, joka kuitenkin vain naurahtaa Mastersille ja käy tämän kimppuun, hän jakaa iskuja oikealta ja vasemmalta ja lopulta kaataa Mastersin maahan dropkickillä. Samaan aikaan Triple H on jälleen päässyt vaivoin ylös ja hyökkää Foleyn kimppuun takaa päin ja heittää hänet maahan back suplexilla. "The Game" ei kuitenkaan tyydy tähän vaan nostaa Mastersin ylös ja takoo häntä. Yht'äkkiä kuitenkin Masters saa jutusta kiinni, väistää iskun, jolla Triple H:n oli tarkoitus kaataa Masters. Triple H katsoo ihmeissään Mastersia ja Masters ottaa powerbomb asennon ja pamauttaa HHH:n maahan powerbombilla!

Voitostaan varmana Masters tuulettaa voittoaan ja esittelee lihaksiaan yleisölle.. Kunnes gongi rupeaa soimaan ja kehä muuttuu pimeäksi! Valot palaavat kuitenkin aika nopeasti ja Masters vain huokaa helpotuksesta, hän on jo menossa peittämään HHH:ta, mutta The Cerebral Assasin huutaa Mastersille jotain. Masters vain naurahtaa HHH:lle, mutta katsoo kuitenkin taakseen jossa seisoo The Undertaker! Undertaker katsoo pettyneenä Mastersia ja tekee tälle sitten tombstone piledriverin! Undertaker luo vielä kerran katsahduksen Mastersiin ja kehän pimennettyä ja valojen palattua, on Undertaker taas hävinnyt. Tällä välin HHH ja Foley ovat perääntyneet ulos kehästä katsomaan tilannetta ja aloittavat jälleen painimisen. Triple H jää odottamaan Foleyn hyökkäystä, joka tapahtuukin mutta Foley ei ole huomannut, että Triple H seisoo tuomarin edessä ja näin Foley tyrmää hänet vahingossa.

Cole: Ei taas tuomarin tyrmäystä ja vielä vahingossa! Tämä on kauheaa.

Foley ohittaa tilanteen vain olankohautuksella, mutta ei huomaa Triple H:ta, joka humauttaa hänet maahan clotheslinellä. Tämän jälkeen Triple H huutaa Flairille jotain ja Flair kapuaa hakemaan kehän alta lekan. Triple H ryntää kehän reunalle ja Flair kiipeää siihen ojentamaan lekan HHH:lle, mutta HHH repäisee tuolin Flairin kädestä vähän liian aikaisin ja Flairin ote lipeää huonosti ja leka osuu Triple H:n kalloon kohtuullisen rajusti! Foley huomaa tämän, lyö vielä kerran varmuudeksi Triple H:ta ja tekee double arm ddt:n! Masters makaa maassa vieläkin tombstonen jäljiltä ja Foley peittää. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Voittaja selätyksellä ja YHÄ Wwe:n mestari: Mick Foley!

*Autojen törmäyksen ääni kuuluu ja Mick Foley tuulettelee vyönsä kanssa nauraen kahdelle muulle painijalle.
Samaan aikaan Flair kapuaa kehään herättelemään Triple H:ta, lopulta HHH herää ja tiputtaa Flairin maahan yhdellä iskulla! HHH raivoaa vielä Flairille hetken ja lähtee sitten raivoissaan kehästä pois, kun Flair katsoo HHH:ta täysin ihmeissään ja vedet silmäkulmilla.
Foley rupeaa myös lähtemään kehästä, kun yhtäkkiä areenalle rupeaa kuulumaan tuttu musiikki "Hey.. Nothin' you can say.." Ortonin musiikki rupeaa soimaan ja hän kävelee kehään näyttäen Foleylle ettei lähde, koska Ortonilla on hänelle asiaa. Orton saa mikin ja asettuu Foleyta vastapäätä.*


Orton: Hetkinen Foley! Ajattelin vain tulla sanomaan yhden asian sinulle.
Foley: Ja mikäköhän se on?
Orton: Minusta on hienoa kohdata kaltaisesi legenda Wrestlemania 21:ssä ja ajattelin tulla onnittelemaan sinua voitostasi.
Foley: Hmm.. Vai niin, kiitos sitten. Omalta osaltani on taas kunnia kohdata kaltaisesi lupaava nuorukainen.

*Foley tarjoaa kättään ja Orton tarttuu siihen ja kaverukset kättelevät. Kunnes Foley virnistää yhtäkkiä ja lyö Ortonia vyön alle! Orton katsoo ihmeissään Foleyta, joka pamauttaa Ortonin maahan double arm ddt:llä ja lähtee kävelemään pois kehästä nauraen Ortonille.*

Cole: Todella karmea päätös No Way Outille!
Jr: Olen aivan samaa mieltä, kuinka Foley pystyy käyttäytymään noin?
Tazz: Nojaa.. En nyt tiedä, mielenkiintoinen loppu ainakin. Foley on nyt todellakin siis ottanut uuden suunnan elämäänsä, räväkkäämmän sellaisen.
Jr: Räväkkäämmän?!
King: .. Ja huomisessa Revolutionissa ovat selostamassa Tazz ja Cole. Tässä oli loistava No Way Out ja nähdään taas myöhemmin!
Tazz: Minua kiinnostaa eritoten, miten Masters suhtautuu Undertakerin äskeiseen temppuun.

*Green Dayn American Idiot rupeaa vielä soimaan ja video kertaa illan kohokohdat, huippuhetket ja jännittävimmät tapahtumat.*

Pistän varmaan veikkaustulokset, kokonaispisteet, pivitetyn mestaruuslistan, rosterin ja tulevan Revolutionin cardin huomenna. Ja nyt otan mielelläni vastaan kommentteja!
Tässä nyt veikkaustulokset, olisi kieltämättä todellakin hauskaa kuulla kommentteja että pidettiinkö ppv:stä ja mitä voisi parantaa jne. Siitä olisi hyvä sitten kehittyä

No Way Outin veikkaukset:
The Best-HHH- / 3 pistettä
The Best Nouzka / 3 pistettä

3. Lumihiutale / 2 pistettä
3. Rossatron / 2 pistettä

Kokonaispistetilanne nyt (kierros 5):

Leader: Vega / 10 pistettä

2. -HHH- / 6 pistettä
3. HHH The Game / 5 pistettä
4. Lumihutale / 4 pistettä
5. Trollhammaren / 3 pistettä
5. Nouzka / 3 pistettä
7. Moonlight / 2 pistettä
7. Rossatron / 2 pistettä

Muut jutut saattaa tulla vielä tämän päivän aikana, paljon on tiedotettavaa mutta katsoo nyt kuinka jaksaa.
No tässä nyt sitten päivitetty roster ja mestaruuslistat plöö kun kaikki on sitten kai jo lukenut No Way Outin, jotka sen tahtovat lukea, etten pilaa yllätyksiä -_-. Tänään tulee kaikki muukin info.

"Kenitys" kirjoitti:
Revolutionin roster (50 painijaa [43 miestä / 7 naista])


GM: Jay Laseton heel


Akio face
Big Show face
Bill DeMott face
Carlito Caribbean Cool heel
Charlie Haas face - loukkaantunut (epäm. ajan)
Chavo Guerrero face
Chris Benoit face
Chris Masters heel
Christy Hemme face
Chuck Palumbo heel
D-Von Dudley heel
Danny Basham face
Edge heel
Eugene face
Funaki face
Goldust heel
Jazz heel
Jeff Hardy face
Johnny Stamboli heel
Kane heel
Kevin Nash heel
Lita face
Matt Hardy face
Matthias Losever face
Mark Henry face
Maven heel
Mick Foley heel
Miss Jackie face
Molly Holly heel
Muhammad Hassan heel
Nunzio heel
Orlando Jordan heel
Randy Orton face
Raven face
Rhyno face
Ric Flair heel
Rob Conway heel
Rob Van Dam face
Rosey face
Scott Steiner heel
Shannon Moore face
Simon Dean heel
Spike Dudley heel
Tajiri face
The Hurricane face
Torrie Wilsson face
Triple H heel
Undertaker face
Victoria heel
X-Pac heel


Wwe:n pääboss: Jay Laseton heel
_____________________________________________________________
Tag Teamit & Stablet

Tag Teamit:

The Dudleys
D-Von Dudley & Spike Dudley

Hardy Boyz
Matt Hardy & Jeff Hardy

Carlito & X-Pac
Carlito Caribbean Cool & X-Pac

The Super Heroes
The Hurricane & Rosey

Rhyno & Tajiri
Rhyno & Tajiri

Flair & HHH
Ric Flair & Triple H


Stablet:

Team 2-Extreme
Matt Hardy
Jeff Hardy
Lita
Shannon Moore

Cruiserweight power
Akio
Chavo Guerrero
Funaki

F.B.I (Full Blooded Italians)
Johnny Stamboli
Nunzio
Chuck Palumbo

_____________________________________________________________

Mestaruudet:

Wwe championship:
John Bradshaw Layfield 27.6.2004 -10.1.2005
[VACATED] 10.1.2005-6.2.2005
Mick Foley (4) Royal Rumble 6.2.2005-

Mick Foley voitti Royal Rumblessa legendojen kohtaamisessa Hulk Hoganin, voittaen wwe:n mestaruuden itselleen neljännen kerran. Samalla kertaa myös Hogan joutui lopettamaan aktiivipainimisensa. No Way Outissa Foley puolusti mestaruuttaan onnistuneesti Triple H:ta ja Chris Mastersia vastaan.


Wwe Tag Team championship:
Rey Mysterio & Rob Van Dam 9.12.2004-10.1.2005
[VACATED] 10.1.2005-6.2.2005
The Super Heroes (1) : Royal Rumble 6.2.2005-

Royal Rumblessa oteltiin Elimination Triple Threat Tag Team ottelu Super Heroesien (Hurricane & Rosey), Hardy Boyzien ja Cruiserweight powerin (Chavo Guerrero & Akio) välillä. Super Heroesit voittivat ottelun hienosti, saaden joukkuetittelit itselleen ensimmäisen kerran. Hurricane oli tosin ollut kerran aikaisemmin joukkuemestari. No Way Outissa Supersankareita vastaan asettuivat Dudleyt, mutta Hurricane & Rosey voittivat.


Iltasanomat championship (Ent. Intercontinental/ United States championship):
Shelton Benjamin 19.10.2004-10.1.2005
[VACATED] 10.1.2005-24.1.2005
Carlito Caribbean Cool (2) : Revolution 24.1.2005-27.2.2005 No Way Out
Rob Van Dam (6) : No Way Out 27.2.2005-

Carlitolla ja Rvd:llä oli ollut kärhämää jo siitä lähtien, kun Carlito voitti mestaruuden ottelussa Rvd:tä vastaan huijaamalla. Royal Rumblen jälkeen välit varsinkin kiristyivät ja lopulta Rvd sai ottelun Carlitoa vastaan No Way Outiin. Carlito yritti jälleen huijata, mutta Rvd taisteli ja voitti ottelun ja samalla mestaruuden.


Cruiserweight championship:
Funaki 12.12.2004-10.1.2005
[VACATED] 10.1.2005-17.1.2005
Shannon Moore (1) : Revolution 17.1.2005-

Jay Lasetonin tehtyä todella radikaaleja päätöksiä wwe:ssä, vakatoitiin muun muassa kaikki vyöt. Toisessa Lasetonin johtamassa wwe:n show'ssa kohtasivat Nunzio ja Shannon Moore Cruiserweight mestaruudesta. Nunzio yritti huijata useampaakin otteeseen ottelussa, mutta Moore taisteli silti ja voitti näin ollen Cruiserweight mestaruuden ensimmäistä kertaa.


Women's championship:
Lita 6.12.2004-10.1.2005
[VACATED] 10.1.2005-31.1.2005
Lita (3) : Revolution 31.1.2005-

7 naisen battle royalissa viimeisessä Revolutionissa ennen Royal Rumblea voitti Lita ottelun ja sai tittelin taas uudestaan itselleen vakatoinnin jälkeen. Lita voitti mestaruuden kolmannen kerran itselleen.


Wwe Hardcore championship:
[RETIRED] 26.8.2002-10.1.2005
[VACATED] 10.1.2005-17.1.2005
Big Show (4) : Revolution 17.1.2005-27.2.2005 No Way Out
Edge (1) : No Way Out 27.2.2005-

Big Show voitti Edgen mestaruusottelussa ja Edge "loukkaantui" kyseissä ottelussa. "Loukkaantuminen" paljastui kuitenkin huijaukseksi ja Edge keplotteli itselleen mestaruusottelun No Way Outiin. Vaikka Big Show kuinka raivosi ja kaikki olivat varmoja hänen voitostaa, kuittasi Edge kuitenkin voiton.
"wwenewsornot.com" kirjoitti:
Tällä kertaa wwenewsornot.com julkistaa aivan virallisen ison jättiuutisen!

Wwe:n tämän vuoden lopullinen ja virallinen ppvaikataulu!:

Royal Rumble: 6.2.2005
No Way Out: 27.2.2005
Wrestlemania 21: 3.4.2005
Judgement Day: 1.5.2005
Tabboo Tuesday: 24.5.2005
Bad Blood: 26.6.2005
King of the ring: 24.7.2005
Summerslam: 21.8.2005
Hardcore Day: 18.9.2005
No Mercy: 9.10.2005
? (New ppv): 6.11.2005
Survivor Series: 27.11.2005
Armageddon: 18.12.2005

Muutoksia alkuperäisestä aikataulusta poiketen ovat seuraavat:

Judgement Day
Judgement Day on tänä vuonna ensimmäinen Wrestlemanian jälkeinen ppv, Tabboo Tuesdayn siirtyessä alkuperäisestä aikataulusta poiketen vasta toukokuun lopulle.

Tabboo Tuesday
On ollut tiedossa alusta asti, että Tabboo Tuesday pidetään tänäkin vuonna, mutta nyt sen ajankohtaa siirretään myöhemmällä. Aivan varmoja kyseisen ppv:n järjestämisestä ei vielä huhujen mukaan olla.

Hardcore Day!
Wwe on julkistanut ppvkalenteriinsa täysin uuden ppv:n, Hardcore Dayn joka pidetään syyskuussa. Oletettavasti ppv:n missään ottelussa ei ole sääntöjä, josta Hardcore Day nimikin tulee. Kyseinen ppv ei ole kumminkaan mikään ECW:n uudestaan herättely.

New ppv
Wwe on julkistanut myös, että tänä vuonna tulee toinenkin uusi ppv joka tulee Backlashin tilalle. Tiedossa ei ole vielä, minkälainen ppv on kyseessä, mutta siltä on tarkoitus odottaa jotain suurta.

Backlash & Unforgiven
Nämä kaksi ppv:tä jäävät nyt ainakin tänä vuonna kokonaan pois ppvkalenterista eli niitä ei pidetä. Backlash joutui muutenkin jo alunperin siirtymään marraskuulle ja nyt se lopetettiin kokonaan. Ensi vuodesta ei ole vielä tietoja näiden ppv:eiden osalta.

Päivämäärät
Joidenkin ppv:eiden päivämäärät muuttivat hiukan, että kaikki ppv:t saavat tasapuolisesti ja tarpeeksi buildiaikaa, jonka pitäisi vähentää täyteotteluiden cardeihin putkahtamista.
Hmm.. Pyydän anteeksi nyt -HHH-:lta ja Lumihiutaleelta, että diaryyni ilmaantuu joitain asioita samallailla kuin heidänkin, mutta olen suunnitellut nämä jo kauan ennen kuin näin nämä heidän diaryssaan. Joitain karsin pois, mutta kaikkia en ikävä kyllä pysty :p Toivottavasti ei haittaa?

kuva

Hurja ja hienosti onnistunut No Way Out on nyt ohi! Nwo:ssa saatiin kaksi uutta mestaria, ja heillä on varmasti paljon sanottavaa. Samoin on myös varmasti mestaruuttaan onnistuneesti puolustaneilla Mick Foleylla sekä Supersankareilla. Myös Orton, Losever sekä monet muut ovat äänessä kun ennen Wrestlemania 21:tä on enää viisi Revolutionia jäljellä! Vähitellen siis rupeaa muodostumeen jo vuoden suurimman painitapahtuman card!

10-men battle royal, for Wwe Cruiserweight championship

Shannon Moore (c) vs Spike Dudley vs Akio vs Chavo Guerrero vs Funaki vs X-Pac vs The Hurricane vs Tajiri vs Matt Hardy vs Nunzio

Cruiserweight-mestaruudesta ei oteltu No Way Outissa, eikä sitä ole muutenkaan paljon puolustettu, mutta nyt Jay Laseton tahtoo tähän muutoksen. Hän pistää Shannon Mooren koville, kun tämä joutuu kohtaamaan yhdeksän muuta tasokasta cruiserweight-painijaa. Mukana on myös Mooren vihamies Nunzio ja tästä Moore ei varmasit pidä.

Single match

Chris Masters vs Big Show

Chris Masters on toipunut Nwo:ssa saamastaan tombstonesta, jonka antoi hänelle kesken ottelun The Undertaker. Nyt Masters tahtoo näyttää olevansa kunnon painija ottelemalla maailman suurinta urheilijaa vastaan. Undertaker on vieläkin loukkaantunut Mastersin loukkauksista ja toisaalta FBI on vihainen Big Show:lle. Mitä tästä tulee? Jos yleensä tulee mitään.

Single match

Maven/w Orlando Jordan vs Jeff Hardy/w Matt Hardy

Maven ja Jordan liitoutuivat eilen ja sopivat kukistavansa Bashamin ja Eugenen vielä joskus. Milloin se joskus on, sitä ei tiedä kukaan. Tässä Revolutionissa kuitenkin Maven lupautui nuijimaan Jeff Hardyn maanrakoon apunaan kukapa muu kuin Jordan. Ottelusta kuitenkin tehtiin single ottelu, joten Jordanin on paras pysyä vain kehänreunalla.

Tag Team match, for Wwe Tag Team championship

The Super Heroes (c) vs HHH & Flair

Mitäköhän Lasetonilla kävi oikein mielessä, kun hän määräsi tämän ottelun? Triple H ja Flair riitauntuivat lopullisesti No Way Outissa ja nyt heidän pitäisi otella joukkuemestaruuksista supersankareita vastaan. Mutta entä jos sittenkin tämä kaikki on ollut vain huijausta? Ehkä sittenkin Flair ja HHH ovat kavereita.. Ehkä. Tästä ottelusta ei ainakaan puutu jännitystä kun pelissä on vielä joukkuemestaruudetkin.

Lisäksi:
- Uusilla ja entisillä mestareilla on varmasti asiaa ja paljon!
- Laseton on luvannut ilmoittaa tietoja Wrestlemaniasta ja Hall of Famesta
- Randy Ortonilla on varmasti asiaa.
- The Undertaker yritetään saada kiinni.
- Foleylla on asioita seliteltävänä.
- Deanin yllätys paljastuu, josta hän puhui eilen Nwo:ssa, mukana on myös Simon Dean.
- Lisäksi mukana on paljon backstagesegmenttejä!
_____________________________________________________________

kuva

Heatcity käytiin siis ennen No Way Outia, niin kuin normaalisti ppv:eiden kohdalla, joten muuta Heatcityä ei nyt ole. Tässä vielä ennen Nwo:ta käydyn ainoan ottelun tulos:

Akio/w Cruiserweight Power def. Rob Conway


Sitten vain veikkailemaan :)
"Kenitys" kirjoitti:
Hmm.. Pyydän anteeksi nyt -HHH-:lta ja Lumihiutaleelta, että diaryyni ilmaantuu joitain asioita samallailla kuin heidänkin, mutta olen suunnitellut nämä jo kauan ennen kuin näin nämä heidän diaryssaan. Joitain karsin pois, mutta kaikkia en ikävä kyllä pysty :p Toivottavasti ei haittaa?


No ei tuo nyt hirveän samannäköinen ole, ja vaikka olisi niin ei se nyt niin tarkkaa ole. Sehän ei ole se pääasia.
kuva



10-men battle royal, for Wwe Cruiserweight championship

Shannon Moore (c) vs Spike Dudley vs Akio vs Chavo Guerrero vs Funaki vs X-Pac vs The Hurricane vs Tajiri vs Matt Hardy vs Nunzio


Single match

Chris Masters vs Big Show


Single match

Maven/w Orlando Jordan vs Jeff Hardy/w Matt Hardy

Hmpf, olen ikuinen Jeff Hardyn fani...


Tag Team match, for Wwe Tag Team championship

The Super Heroes (c) vs HHH & Flair
"wwe:n tiedotustilaisuus" kirjoitti:
Wwe järjesti vähän ennen Revolutionia tärkeän tiedotustilaisuuden, joka liittyy arvatenkin uuteen ja lopulliseen ppvkalenteriin! Tilaisuudessa vahvistettiin kaikki päivämäärät varmiksi ja Hardcore Daysta kerrottiin sen verran, että todellakaan missään ottelussa ei ole sääntöjä, mutta se ei tarkoita että kaikki ottelut olisivat hardcore-otteluja. Ppv:stä odotetaan kovaa hittiä.
Myös uudesta vielä nimettömästä ppv:stä yritettiin udella tietoja, mutta paljon mitään ei paljastettu. Sen verran kuitenkin saatiin irti, että ppv on jollain tavalla hyvin erikoinen.
Pääpaino tiedotustilaisuudessa kuitenkin liittyi toukokuun lopussa pidettävään ppv:hen, Taboo Tuesdayhin! Tässä infopaketti siitä.

Taboo Tuesday 24.5.2005

Wwe kumosi heti alkuun huhut, että ppv:n järjestäminen olisi vielä epävarmaa. Silti jotenkin osa henkilökunnasta vaikutti hieman epäilevältä ppv:tä kohti.
Ppv noudattaa samaa periaatetta kuin viime vuonnakin, eli katsojat (lukijat) saavat päättää joissain otteluissa vastustajat ja joissain ottelumuodot. Ppv järjestetään tiistaina ja on odotettavassa tärkeitäkin päätöksiä katsojilta, joten henkilökunta pyysi kaikkia katsojia äänestämään.
Hienoja otteluja on oootettavissa kaikissa tulevissa pvp:eissä ja Taboo Tuesdayhin todella yritetään panostaa tähän, että kiinnostus lisääntyisi.


Hmm.. Ajattelin nyt tässä tämän takia ihan kysyä, että löytyykö tarpeeksi innostusta ihan vain silloin TT:n aikaan sitten äänestää joidenkin otteluiden osaanottajia/ottelumuotoja (ei tarvitse pm:llä :p). Koska jos ei ole tarpeeksi kiinnostusta, turha järjestää edes :E Eli kysyn nyt, että olisiko tarpeeksi monella henkilöllä sen verran aikaa, että TT:hen viitisisi sitten kun sen aika tulee äänestää ottelumuotoja ja -osaanottajia :P
Minulla kyllä olisi, ja ihan hauskaa se olisi..
Joo kyllähän se onnistuu. Meillähän on kauan sitten ilmoitettu, että Bad Blood on interaktiivinen PPV. Ja äänestäjien välin arvotaan eräs palkinto, joka paljastetaan myöhemmin. (No tietenkin sillä yritetään saada lisää äänestäjiä)
Sori, että meni hieman off-topiciksi. Joka tapauksessa tuo on hyvä idea. Kunhan kaikki ei ala käyttämään sitä, tai lähtee hohto . (En vihjaile, että sinä olisit kopioinut sen meiltä, koska sinähän et varmaan koko asiasta tiennyt mitään?)
Joo minäkin sitten voin äänestää.
"-HHH-" kirjoitti:
Joo kyllähän se onnistuu. Meillähän on kauan sitten ilmoitettu, että Bad Blood on interaktiivinen PPV. Ja äänestäjien välin arvotaan eräs palkinto, joka paljastetaan myöhemmin. (No tietenkin sillä yritetään saada lisää äänestäjiä)
Sori, että meni hieman off-topiciksi. Joka tapauksessa tuo on hyvä idea. Kunhan kaikki ei ala käyttämään sitä, tai lähtee hohto :) . (En vihjaile, että sinä olisit kopioinut sen meiltä, koska sinähän et varmaan koko asiasta tiennyt mitään?)

Joo kuulostaa ehkä epäuskottavalta, mutta en todellakaan ainakaan muistanut tuota. Kirjoitin tuon ppvkalenterin jo ajat sitten ja sitten kun rupesin julkaisemaan, oli TT jo alusta asti mukana.
Sitten kun luin vanhoja jaksojanne kerran huomasin tuon teidän Bad Blood uutisen, mutten jaksanut ruveta enää perumaan, koska tämä itsestänikin on ihan hauska idea :) Toivotaan, että tulee paljon ääniä. Ajattelin nyt että pidän TT:n, katsotaan paljon sitten ääniä tulee.
Onhan tuo hyvä idea. Minä ainekin äänestän. Toivottavasti Rhyno pääsee hyvään matsiin
kuva
Revolution, 28.2.2005

Jr: Onpa hauskaa olla tänään selostamassa tätä loistavaa show'ta! Vaikka King sanoikin eilen, että Tazz ja Cole olisivat selostamassa..
King: Aivan, se oli kieltämättä suuri moka, mutta sille ei voi mitään. Tänään on kuitenkin tulossa hieno show ja koh..

*"Heey.. Nothing you can say.." Ortonin musiikki rupeaa kaikkien iloksi soimaan. Jo toisen kerran Revolutionissa Orton saapuu ensimmäisenä kehään puhumaan tavallisuudesta poiketen. Kukaan ei selvästikään tahdo nähdä Lasetonia heti Revolutionin alkuun paikalla.*

Orton: Kiitos, kiitos. Tiedän, että minulla on teidän tukenemme takanani aina.

*Yleisö jatkaa hurrausta.*

Orton: Mutta tulin ikävä kyllä puhumaan vakavammasta aiheesta..

*Yleisöstä näytetään kylttejä jossa lukee esimerkiksi "Foley sucks!"*

Orton: Eli Mick Foleysta. Luulin, että olisimme kavereita ja luulin että hän olisi mukava tyyppi, mutta ikävä kyllä sitten erehdyin tästä. Foley on selvästikin ilkeä tyyppi ja olen vielä lievästi loukkaantunut eilisestä hänen törkeästä hyökkäyksestä. Olisin tahtonut ottelustamme aivan ystävyysottelun, mutta kerran Foley ei tähän pysty, rupean ampumaan kovilla kovaa vastaan. Minä lupaan voittaa Foleyn helposti Wrestlemania 21:ssä viiden viikon päästä!

*Yhtäkkiä autojen törmäyksen ääni kuuluu ja Foley saapuu esiin saaden nyt vastaansa todella rajut heatit. Foley kävelee kehään katsoen todella tuimannäköisenä Ortonia.*

Foley: Orton, mitä kummaa sinä täällä jauhat? Luuletko sinä oikeasti pärjääväsi minulle, LEGENDALLE Wrestlemaniassa? Todella epätoivoista. Osoitin eilen sinulle, että kumpi meistä on ovelampi ja parempi.
Orton: Kuinka niin? Sinähän vain löit minua vyön alle! Oliko se reilua?
Foley: Ei, eikä sen ollut tarkoituskaan! Osoitin vain kuka täällä on wwe:n johtotähti ja että sinusta ei ole minulle vastusta. Tulet kärsimään tulevilla viikoilla siitä, että luulit pärjääväsi minulle!
Orton: Pah, sinun vanhan papan kannattaisi unohtaa koko juttu alkuunsa! Minä olen wwe:n tulevaisuus ja kieroilevat papat saavat lähteä ensimmäisenä wwe:stä pikapuoliin!

*Foley heittää mikrofonin maahan yllättäen ja käy Ortonin kimppuun, Orton kuitenkin suojautuu ja yrittää RKO:ta Foleylle! Foley kuitenkin estää tämän viime hetkellä ja pakenee katsomoon huutaen pilkkauksia vielä Ortonille.*

Jr: Siinäpä oli tilannetta kerrakseen.
King: Todellakin oli. Epäilen, että kuulemme tänään vielä näistä herroista lisää. Foley vielä pääsee kostamaan Ortonille.
Jr: Jaa-a. Toivotaan, että niin ei käy. Mutta tiedätkö mikä aivan kohtapuoliin alkaa?
King: Tiedänpä hyvinkin! Cruiserweight battle royal, jossa wwe:n kymmenen kovinta cruiserweight-painijaa ottavat mittaa toisistaan!

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuva on pukukopissa, jossa cruiserweight power valmistautuu tulevaan otteluun.*

Guerrero: Akio ja Funaki. Olettehan te valmiina?
Akio: Kyllä vain! Valmiimpana kuin koskaan.
Funaki: Olemme olleet kovassa vireessä viime viikoilla, nyt näytetään kaikille että mikä on kovin tiimi wwe:ssä!
Guerrero: Niinpä, yksi meistä voittaa tänään cruiserweight mestaruuden ja kaksi muuta lähitulevaisuudessa..
Akio: ..joukkuemestaruuden! Juuri niin, mutta nyt lähdetään voittamaan ottelu!

*Kolmikko on todella latautuneen näköinen ja lähtee lopulta pois pukukopista samaan aikaan kun kuva siirtyy areenalle.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on kymmenen tyypin battle royal cruiserweight-mestaruudest. Ottelun voittaja on se joka on vikana jälellä kehässä. Tyyppejä eliminoidaan heittämällä ne yläköyden yli. Tässä ottelussa on kaverit kehänreunalta kielletty tai tulee aika nopeasti potkut. Ekana kehään tulee X-Pac.

*X-Pacin musiikki pamahtaa soimaan ja hän saapuu rampille tsempaten itseään. X-Pac ryntää lopulta kehään.*

Kuulutus: Seuraavana kehään tulee Nunzio

*"Stop! There is FBI and your time is over.." Nunzio saapuu rampille lopulta musiikkinsa saattelemana. Nunzio juoksee myös nopeasti kehään.*

Kuulutus: Ja sitten tulee kehään Chavo Guerrero, Funaki ja Akio jotka on kaikki ottelussa mukana

*"Ooh.. Chavoo.." Chavon musiikki rupeaa soimaan ja kolmikko saapuu rampille pomppien todella latautuneena. Lopulta kaikki kolme juoksevat niin ikään kehään.

Kuulutus: Seuraavana kehään tulee Spike Dudley

*Dudley Boyzien vanha musiikki rupeaa soimaan ja Spike saapuu eilisestä tappiosta toipuneena rampille. Hän kävelee rauhallisesti kehään katsoen muita painijoita.*

Kuulutus: Ja seuraavana kehään tulee Wwe:n joukkuemestareista toinen, The Hurricane.

*"Stand back.. There's Hurricane coming through!" Hurricanen tuttu musiikki pamahtaa soimaan ja hän saapuu joukkuemestaruusvyö vyötäröllään rampille. Hän läpsäisee paria katsojaa käsille matkalla kehään, antaa vyönsä toimitsijahenkilölle ja nousee kehään.*

Jr: Hurricanelle tulee rankka ilta.
King: Varmasti tulee, hänellä on tänään kaksi ottelua, mutta toisaalta hänestä voi tulla tänään kaksinkertainen mestari.
Jr: Tai hän voi menettää ainoankin mestaruutensa tänään.

*Tajiri on tällä välin tullut kehään, kun selostajat ovat puhuneet.*

Kuulutus: Ja sitten kehään tulee Matt Hardy

*"Oh.. Yeahh.. I can slap tornado.." Matt Hardyn musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu myös rampille varmannäköisenä. Viimein hän kävelee kehään.

Kuulutus: Viimeisenä kehään tulee hallitseva cruiserweight-mestari. Shannon Moore.

*Mooren musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu rampille vyö vyötäröllään. Hän tuulettelee hetken ja juoksee sitten kehään antaen vyön tuomarille. Moore läpsäisee HArdyn kanssa kättä ja jää odottamaan ottelun alkua.*

10-men battle royal, for Wwe Cruiserweight championship
Shannon Moore (c) vs X-Pac vs Nunzio vs Chavo Guerrero vs Akio vs Funaki vs Spike Dudley vs The Hurricane vs Tajiri vs Matt Hardy

*Dingding*
Kello soi ja tuomari nostaa vielä cruiserweight-mestaruusvyön näytille osoittaakseen, että mistä nyt taistellaan. Vihdoin ottelu pääsee alkamaan ja kaikki kahdeksan painijaa lukuun ottamatta Matt Hardya, joka yrittää estää tilanteen käyvät Shannon Mooren kimppuun, joka on siis heti suuressa pulassa. Painijat eivät paljoa kyllä sääli Moorea ja he irish whippaavat Mooren köysiin. Akio ja Guerrero ovat asemissa heittää Mooren yliheitolla kehästä ulos, mutta Moore kokoaakin itsensä ja tyrmää kaksikon tupla clotheslinellä! Loppukuusikko yllättyy Mooren taistelusta kun mestari pamauttaa vielä X-Pacin maahan. Tällä välin kuitenkin Akio on noussut ylös ja tekee backbreakerin Moorelle ja muutkin painijat muodostavat taisteluparit.

Matt Hardy käy Chavo Guerreron kimppuun ja ottaa headlockin Guerrerosta. Näyttää jo selvästi siltä, että Chavo on pulassa, mutta lopulta hän pääsee pois, kun ottaa vauhtia köysistä vaikka onkin vielä otteessa ja viimein Hardy joutuu päästämään irti. Toisaalla Tajiri on saanut yliotteen Spike Dudleysta, jonka kanssa ottelee ja työntää Dudleyn nurkkaan. Yllättäen The Hurricane tuleekin Tajirin avuksi kun on saanut kaadettua Funakin maahan. Kaksikko tekee yhdessä double suplexin Spike Dudleylle. Tajiri kiittää tästä Hurricanea käymällä hänen kimppuun. Hurricane yllättyy tästä täysin eikä näytä olevan ollenkaan valmis, Tajiri ensin lyö pariin kertaan Hurricanea ja puhaltaa sitten vihreät savut Hurricanen päälle! Tajiri on saanut aloitettua ottelun hyvin.

Toisaalla X-Pac ja nunzio vääntävät tasaisesti, mutta lopulta Nunzio pääsee niskan päälle heittämällä X-Pacin maahan snapmarella. Nunzio on kytännyt paikkaa päästä Mooren kimppuun, mutta Moore on valmistautunut tähän ja kun Akio makaa maassa, tarjoaa hän Nunziolle kengästä ja selviää vielä tilanteesta. Chavo Guerrero on saanut kaadettua Hardyn maahan ja katsoo nyt hetken levännyttä Tajiria, joka ei aavista mitään. Guerrero käy Tajirin kimppuun, mutta Tajiri väistääkin vielä viime hetkellä ja heittää jo Guerreron vaarallisen näköisesti lähes ulos kehästä! Tajiri työntää Guerreroa yrittäen saada tämän ulos kehästä, mutta viime hetkellä aivan yllättäen Guerrero kääntää köysiä ja saa viskattua ovelasti ja saa heitettyä Tajirin ulos kehästä!

Tajiri eliminoitu

Näin siis ensimmäinen painija on saatu ulos kehästä, kun toisaalla tasainen vääntö jatkuu. Akio on jälleen noussut ylös ja saa nyt yliotteen Shannon Moorea vastaan. Moore yrittää vielä tyrmätä Akion, mutta se ei onnistu ja Akio tekee spinning heel kickin Moorelle saaden hänet maahan! Akio rupeaakin yllättäen kiipeämään yläköydelle tarkoituksena tehdä corskrew 450 splash mestarille, mutta tämän huomaa Matt Hardy ja kiipeää Akiota vastaan kiinnikkeelle ja kaksikko aloittaa iskujen vaihtamisen. Lopulta Akio pääsee niskan päälle ja tekee superplexin tuosta tilanteesta.. Ei teekään! Matt Hardy riuhtaisee itsensä vielä irti otteesta ja tyrkkäisee rajun näköisesti Akion ulos kehästä ja Akio jää makaamaan kehän ulkopuolelle tuomarien mennessä katsomaan tilannetta.

Akio eliminoitu

Moore on tällä välin noussut ylös ja kiittää Hardya ja ottelu jatkuu entisellään. Funaki on jäänyt nyt huomioimatta ja hän hyökkää yllättäen Mooren takaa ottaen hänestä sleeper holdin kun samaan aikaan Chavo Guerrero käy Matt Hardyn kimppuun ja paukauttaa tämän maahan ottaen ensin headlockin ja siitä heittää yliheitolla Hardyn maahan. Toisaalla Hurricane ja Spike Dudley sekä Nunzio ja X-Pac vaihtavat iskuja. X-Pac pääsee yllättämään Nunzion kamppaamalla tämän vetämällä häneltä jalat alta. Samaan aikaan Spike Dudley on saanut yliotteen Hurricanesta ja ottaa nyt kiinni Hurricanesta ja kulma on juuri sopivasti esillä. Tämän huomaa Spike Dudley ja hän ryntää kohti kulmaa ja tekee todellakin Dudley Dogin hallitsevalle joukkuemestarille kostoksi eilisestä!

Hurricane makaa maassa liikkumattomana ja kun Dudley nyt on saanut otteen ottelusta, käy hän takomaan Hurricanea lisää. Samaan aikaan Cruiserweight Powerin jäljellä olevat jäsenet, eli Guerrero ja Funaki, ovat yhdistäneet voimansa saadakseen Matt Hardyn ja hallitsevan cruiserweight-mestarin ulos kehästä. Team 2-Xtremen jäsenet kuitenkin taistelevat ja he saavat samaan aikaan kampattua Funakin ja Guerreron maahan. Nunzio on vihdoinkin päässyt myös otteluun mukaan kun on saanut X-Pacin maahan. Nunzio ja Dudley katsovat toisiaan ja sitten Hurricanea ja käyvät jälleen takomaan Hurricanea kaksin käsin. Hurricane on todella tuskaisessa tilanteessa, kun yllättäen Chavo Guerrero hyökkää takaa ja iskee Nunzion pahan näköisesti maahan. Tästä vimmastuneena Dudley käy Guerreron kimppuun, mutta Chavo väistää ja Funaki on takana valmiina lyöden kyynärpäällä Spikeä mahaan. Dudley pitelee mahaansa ja Guerrero on valmiina iskien clotheslinellä Dudleyn ulos kehästä!

Spike Dudley eliminoitu

Vielä seitsemän kovaa cruiserweight-painijaa on jäljellä ottelussa, joka on vasta alkamaisillaan. Kehässä ovat pystyssä tällä hetkellä vain Cruiserweight power ja juuri noussut The Hurricane. Hurricane katselee Funakia ja Chavoa käyden sitten heidän kimppuun. Tämä ei kuitenkaan ole kovin kannattavaa, koska kaksikko kaataa Hurricanen maahan yhteis dropkickillä! Tämän jälkeen he katselevat kehää, mutteivät huomaa äskettäin noussutta cruiserweight-mestaria, joka kaataa nyt kaksikon takaa iskien heidät maahan rajusti clotheslinellä. Vähitellen kuitenkin koko porukka rupeaa nousemaan ylös ja Nunzio kömpii ylös ja nyt tämä kaksikko katsoo toisiaan. Lopulta he käyvät toisiinsa kiinni ja yrittävät saada toisensa ulos kehästä. Tämä ei kuitenkaan millään onnistu ja lopulta Matt Hardy saapuu Mooren avuksi ja yhteisvoimin he saavat Nunzion maahan.

Hardy ja Moore näyttävät lataantuvan uudestaan ja he jäävät odottamaan vastustajien nousemista. Yllättäen Hurricane nouseekin ylös ja hän yllättää tämän kaksikon kaatamalla potkulla Hardyn maahan ka tekee eye of the hurricanen Moorelle! Hurricane tuulettelee kehässä voitonvarmana, mutta ei huomaa Chavo Guerreroa ja Funakia. Funaki hiipii salaa Hurricanen taakse ja ottaa hänet kiinni ja Guerrero rupeaa takomaan Hurricanea. Lopulta Funaki päästää irti ja Guerrero irish whippaa Hurricanen köysiin, ryntää itse perässä ja tiputtaa Hurricanen kehästä ulos rajusti!

The Hurricane eliminoitu

Jr: Onpa ollut loistava alku kerrassaan tässä ottelussa!
King: Todellakin aivan mieletön. Chavo Guerrero on varsinkin yllättänyt eliminoimalla jo kolme tyyppiä.
Jr: Mutta vielä on paljon jäljellä.

Chavo Guerrero on nyt varma voitostaan, mutta tästä Nunzio ei suinkaan pidä ja hän hyppää Guerreron selkään napaten sleeper holdin! Chavo Guerrero yrittää sinnitellä, mutta hänen tajuntansa rupeaa sumenemaan. Samaan aikaan myös X-Pac käy Funakin kimppuun ja kamppaa Funakin maahan napaten hänen jalastaan kiinni. Matt Hardy ja Shannon Moore rupeavat myös jälleen heräilemään samaan aikaan kun Chavo saa vielä ravistettua itsensä irti otteesta. Viisikko tuijottaa toisiaan ja käy toistensa kimppuun. Kukaan ei varmaan tiedä kenen kimpussa on, mutta lopulta X-Pac pamahtaa kehään neckbreakerilla ja perässä lentää Matt Hardy back suplexilla. Chavo Guerrero ja Moore tyrmäävät yhteistuumin Nunzion maahan ja käyvät sitten toistensa kimppuun. Viimein myös Funaki on maassa heräillyt ja kun Chavo Guerrero on ryntäämässä Mooren kimppuun, kamppaa Funaki vahingossa hänet luullen jalkaa Shannon Mooren jalaksi! Moore huomaa nyt tilaisuutensa tullen ja viskaa köysiin nojaavan Chavo Guerreron kehästä ulos!

Chavo Guerrero eliminoitu

Shannon Moore ja Matt Hardy ottavat nyt ohjat käsiinsä ja käyvät FUnakin kimppuun ja Funaki pamahtaakin nopeasti maahan heidän yhteispelinsä ansiosta. X-Pac ja Nunzio ovat katsoneet tilannetta sivusta, mutta nyt he päättävät ottaa tilanteen hallintaan. Nunzio hyökkää Mooren kimppuun takaapäin ja kaataa tämän maahan parilla napakalla iskulla selkään. Matt Hardy on suuressa pulassa X-Pacia vastaan ja kun Nunzio vielä saapuu rientoihin mukaan, saa X-Pac tehtyä X-Factorin Hardylle! Yllättäen kuitenkin X-Pac kaataa myös Nunzion maahan spinning heel kickillä. Tämäkään ei kuitenkaan riitä X-Pacille ja hän nostaa Matt Hardyn ylös, mutta HArdy onkin valmiina ja irish whippaa X-Pacin nopeasti köysiin. 'Pac on kuitenkin ovelalla päällä ja hän tarrautuu köysistä kiinni ja kun Matt Hardy juoksee häntä päin, viskaa X-Pac Hardyn yliheitolla kehästä ulos!

Matt Hardy eliminoitu

Viimeiset neljä kovaa cruiserweight-painijaa on jäljellä. Jokainen on kömpinyt ylös ja siirtynyt nurkkaukseen. Nelikko katselee toisiaan, mutta lopulta X-Pac käy Shannon Mooren kimppuun ja Nunzio Funakin. Funaki onkin tällä kertaa ovelampi ja kaataa Nunzion maahan enzugirillä! Tämän jälkeen hän menee Shannon Moore apuun ja X-Pac ei mahda heille mitään. Kaksikko heittää X-Pacin köysiä päin ja tekee double flapjackin 'Pacille! Moore ei kumminkaan jää paljoa tuulettelemaan, vaan yrittää tiputtaa X-Pacin heti tämän jälkeen ulos kehästä, mutta jotenkin Funaki sinnittelee. Funaki on jo aivan tippua, mutta saa viime hetkellä kiepautettua köyden sammallailla kun tässä ottelussa jo aiemminkin, mutta Moore ei tipu tästä huolimatta! Hän pysyy täpärästi reunoilla ja kierähtää takaisin kehään. Myös X-Pac on jälleen ylhäällä ja hyökkää takaapäin Funakin kimppuun yrittäen tiputtaa hänet, mutta Funaki on valmiina ja heittää X-Pacin ulos kehästä hienosti kierteellä!

X-Pac eliminoitu

Jr: Enää kolme kovaa painijaa jäljellä!
King: Kuka tahansa voi voittaa. Itse kyllä ihmettelen Funakin pitkään sinnittelytaitoa.
Jr: No hänhän oli cruiserweight-mestari ennen kuin vyöt vakatoitiin.

Moore on kömpinyt jälleen pystyyn täpärän pelastuksen jälkeen, mutta Nunzio on huomannut hänet ja ryntää nyt Mooren kimppuun. Cruiserweight-mestari on sen verran väsynyt ettei pysty panemaan vastaan ja Nunzio tekee todellakin arridevercin Mestarille! Nunzion ikäväksi tässä ottelussa ei voiteta selätyksillä tai vastaavilla ja niinpä hän joutuu nostamaan vielä puolitajuttoman Mooren ruhon ylös, mutta Moore on valmistautunut tähän ja paiskaa Nunzion maahan. Tällä välin Funaki on katsonut tilannetta sivusta, mutta nyt huomaa tilaisuutensa tulleen ja yrittää tyrmätä Mooren ulos kehästä! Moore tajuaa kuitenkin tilanteen juuri ajoissa ja tekee käännetyn Atomic dropin Funakille. Funaki on jo tippumassa maahan, mutta Moore vielä päättää sen kauempaa ihmettelemättä heittää Funakin päin köysiä ja juoksee itse perässä yrittäen eliminoida Funakin. Funaki on kuitenkin jälleen valmiina ja viskaa Mooren yli köysien! Mutta kuin ihmeen kaupalla Moore saa tarrauduttua vielä köysiin eikä tipu.

Funaki on juuri viimeistelemässä eliminoinnin kun Nunzio syöksyy takaapäin ja tönäisee Funakin rajusti köysiin huutaen, että Mooren eliminointi kuuluu hänelle. Moore hyötyy tästä tilanteesta jälleen, kierähtää nopeasti kehään ja kaataa Nunzion. Silloin hän huomaa vielä huonossa jamassa olevan Funakin ja potkaisee dropkickin ja saa todellakin tiputettua Funakin ulos kehästä!

Funaki eliminoitu

Kehän ulkopuolella odottanut Cruiserweight Powerin muut jäsenet nostavat Funakin ylös, taputtelevat selkään ja lähtevät porukalla takahuoneisiin. Samaan aikaan kehässä tapahtuu, Nunzio on noussut ylös ja takoo nyt Moorea kuin viimeistä päivää. Moore ei mahda mitään ja Nunzio irish whippaa hänet kulmaukseen. Tämän jälkeen Nunzio ryntää itse perässä tehden dropkickin kulmaukseen Moorelle! Tämäkään ei riitä, vaan Nunzio takaa maassa makaavaa Moorea kuin vierasta sikaa. Viimein Nunzio antaa Mooren nousta ylös. Tästä on hyötyä Moorelle ja hän ryntää päin Nunziota epätoivoisena, mutta Nunzio ei tarvitse paljon taitoa saadakseen kaadettua jälleen Mooren maahan. Tämä ei kuitenkaan vieläkään lannista Moorea, joka kömpii ylös. Nunzio kuitenkin irish whippaa Mooren köysiin ja varmana voitostaan juoksee tätä päin, mutta Moore miettii että nyt hänen on pakko tehdä jotain ja niin tekeekin! Juuri kun Nunzio on ojentamassa kätensä tehdäkseen clotheslinen, kerää Moore voimansa vielä kerran ja viskaa yliheitolla Nunzion ulos kehästä!

Nunzio eliminoitu

Voittaja ja YHÄ wwe:n Cruiserweight mestari: Shannon Moore!

*Mooren musiikki rupeaa soimaan ja Matt Hardy pomppaa kehään juhlimaan hänen kanssaan! Nunzio katsoo ulkona kehästä epäuskoisena Moorea ja karjuu vielä joskus voittavansa hänet ja lähtee sitten pois areenalta.*

Jr: Olipa huikea ottelu!
King: Aivan mieletön. En olisi millään uskonut, että Moore pystyisi säilyttämään mestaruutensa.

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen DeMott on saanut käsiinsä haastattelupisteeseen uuden Wwe:n Iltasanomat-mestarin, Rob Van Damin!*

DeMott: Rvd, miltä nyt tuntuu? Olet uusi Iltasanomat-mestari!
Rvd: Billy.. Tietenkin tämä tuntuu hienolta. Olen ollut jo 5 kertaa aiemmin Intercontinental-mestari ja tämä on siis jo kuudes kerta! On upeaa kantaa jälleen vyötä ympärillään.
DeMott: Sitä vähän epäilinkin. No entä Carlito? Pelkäätkö häntä?
Rvd: Enpä erityisemmin. Voitin hänet rehdisti ja..

*Carlito saapuu paikalle omena kädessään ja katsoo epäileväisenä Rvd:tä.*

Carlito: Rvd, vai et pelkää minua? Et siis edes sitä, että tulen voittamaan mestaruuteni takaisin?
Rvd: En tietenkään, koska olen varma ettet sinä saa uusintaottelua minua vastaan! Olet voittanut aina vain huijaamalla ja minä..
Carlito: Päläpälä. Tuo ainainen huijaamisesta jauhaminen ei ole cool. Minä en huijaa koskaan, te ette vain ymmärrä tyyliäni. Ja mitä uusintaotteluun tulee.. Laseton lupasi järjestää tilanteen kuntoon. Hän sanoi, että saan yrittää uudestaan.
Rvd: Mitä? Kuinka hän voi noin tehdä?
Carlito: Hän voi tehdä niin, koska on oikeasti cool.. Toisin kuin eräät

*Carlito haukkaa palan omenasta ja Rvd perääntyy jälleen, koska tietää Carliton metkut. Lopulta Carlito tyytyy vain naurahtamaan Rvd:lle ja lähtee paikalta pois. Myös Rvd häipyy pois paikalta. Kuva siirtyy tämän jälkeen FBI:hin, joka seisoo käytävällä keskustellen.*

Nunzio: Argh! Inhoan sitä Moorea! Hänkö on muka joku cruiserweight-mestari? Hah, sanon minä.
Stamboli: Älä nyt siitä välitä, kyllä sinä saat vielä kostaa hänelle, lupaan sen.
Palumbo: Niinpä. Älä nyt turhia hätäile.
Nunzio: Ok, uskon teitä.
Stamboli: Mutta nyt siihen toiseen tapaukseen. Onhan teille kummallekin selvä, mitä pitää tehdä?
Palumbo: Selvä kuin pläkki.
Stamboli: Hyvä, koska sen aika tulee aivan kohta.

*Kuva siirtyy tämän jälkeen selostajiin, Jr:ään ja Kingiin.*

Jr: Jälleen FBI:llä on metkut mielessä.
King: Siltä se näyttää, odotan jo innolla heidän uutta ideaa.
Jr: Tiesin jo sen. Olen kuullut, että Billy DeMott yritti äskettäin tavoittaa The Undertakeria, mutta erittäin huonoin seurauksin.
King: Niinhän siinä kävi. DeMott sai kyllä Undertakerin kiinni, mutta Undertaker ei ollut todellakaan halukas kommentoimaan tilannetta.
Jr: Niinpä, DeMott sai maistaa chokeslamia. Onneksi hän sentään säästi Billyn tombstonelta. Masters on todellakin onnistunut suututtamaan "The Phenomin".
King: Toivottavasti Billy tokenee piakkoin, joka tapauksessa aivan kohta alkaa ottelu Big Show vs Chris Masters!

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuva ei tällä kertaa ole takahuoneissa, koska ottelu on aivan alkamispisteessä.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on single ottelu. Se ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Chris Masters.

*Mastersin tuttu musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu esiin jälleen normaalina. Hän esittelee lihaksiaan ja on näyttänyt toipuvan eilisestä Undertakerin hyökkäyksestä.*

Kuulutus: Ja toisena kehään tulee entine Hardcore-mestari Big Show.

*"Weel.. There is the Big Show.." Big Show näyttää normaalia tyynemmältä nyt ja eilinen mestaruudenmenetys ei näytä enää paljoa haittaavan. Hän nousee kehään ja Masters perääntyy hieman.*

Jr: Kumpikin näistä herroista osallistui eilen mestaruusotteluun, mutta ei voittanut sitä.
King: Masters olisi saattanut vaikka voittaakin ilman The Undertakeria!

Single match
Chris Masters vs Big Show

*Dingding*
Ennen kuin kello kerkeää edes kunnolla soimaan, yrittää Masters saada nyt tuota jättiä kaadettua. Yritys ei kuitenkaan onnistu kovin kaksisesti ja hän huomaa erittäin nopeasti makaavansa maassa Big Show:n lyönnin jälkeen. Big Show nostaa Mastersin ylös, mutta Masters rauhoittaa tilanteen hetkeksi tökkäämällä Show:ta silmään. Kikka ei ole kuitenkaan kovin pitkäikäinen ja sen tietää myös Masters, joka ottaa heti Full Nelson otteen Big Show:sta, mutta tyytyy nyt paukauttamaan siitä asennosta rajusti Show:n maahan. Masters yrittää viedä ottelun jo heti alkuunsa. Yksi..kak.. mutta Show esittelee kestävyyttään selvittämällä tilanteen helposti. Masters ei tästä kuitenkaan lannistu ja rupeaa polkemaan Big Show:ta, mutta lannistuu lopulta koska tilanne ei hyödytä mitään. Niinpä Masters lopulta antaa Big Show:n nousta ylös.

Tämä on kuitenkin suuri virhe ja sen myös Big Show hyödyntää. Hän väistää Mastersin clothesline yrityksen ja tekee tälle sidewalk slamin! Harvinainen liike Big Show:lta, mutta onnistuu hyvin koska Masters makaa kehässä tiedottomana. Big Show peittää huomatessaan Mastersin tilan. Yksi..kaksi..ko.. mutta Masters on sittenkin vielä mukana ja pääsee tilanteesta pois. Hän nousee niin nopeasti ylös kuin pystyy, mutta Show on jo valmiina ja ottaa otteen Mastersin päästä ja paiskaa siitä hänet rajusti maahan. Masterpiece kuitenkin vielä sinnittelee ja nousee ylös, vain Show:n kiusaksi joka on jälleen valmiina ja tyrmää Mastersin. Nyt Show tiputtaa vielä perään kyynärpään Mastersin päälle ja peittää. Yksi..kaksi.. mutta ei vieläkään riitä kun Masters selvittää täpärästi tilanteen! Masters toikkaroi ja kompuroi vielä jotenkin ylös tietäen olevansa nyt pulassa. Show ajattelee viimeistellä nyt homman ja ryntää kohti Mastersia, mutta tämä heittääkin yliheitolla Big Show:n ulos kehästä!

Show jää maahan kehän ulkopuolella makaamaan ja Masters nauraa tälle. Viimein Masters päättää itsekin lähteä ulos kehästä, jossa Show on toipumassa äskeisestä. Show näyttää vieläkin rennolta eikä tavalliselta vihaiselta itseltään. Tämä hieman hämmästyttää Mastersia, joka odottaa sitä, että Show saa koko ison ruhonsa ylös. Lopulta Show seisoo, vielä hieman sekaisin äskeisestä tiputuksesta, pystyssä. Masters ei kuitenkaan paljoa aikaile ja vauhdista kääntää Big Show:n suoraan portaita päin! Kuuluu todella kova kolaus kun yli 200 kiloa ja painavat metalliportaat kohtaavat toisensa. Tuomari on jo laskussaan kuudessa ja huutaa nyt Mastersin takaisin kehään tai diskaa kohta tämän. Masters perääntyy kehään ja Show nousee kohta perässä. Tuomari tarkistaa Show:n kunnon ja Show näyttää olevan kunnossa. Masters on kuitenkin jo ryntäämässä Big Show:n kimppuun, mutta Show torjuu Mastersin hyökkäyksen ja paiskaa Mastersin maahan hip tosilla!

King: Aika tasaväkinen kamppailu tähän asti, en osaa vieläkään sanoa kumpi tämän voisi voittaa.
Jr: Tasaväkinen? Mastershan on huijannut minkä kerkiää ja laki sallii.

Show katsoo tilanteen olevan nyt valmis ja nostaa kätensä ylös sen merkiksi, että kohta rytisee. Yleisö hurraa tajutessaan, että kohta paukkuu showstopper. Masters nousee ylös tiedottomana tilanteesta ja hän kääntyy juuri väärällä hetkellä, kun Show tarttuu hänen kurkustaan kiinni! Mutta showstopper ei pauku sittenkään! Masters potkaisee kuin ihmeen kaupalla vielä Show:ta mahaan ja paiskaa tämän vielä maahankin jotenkuten. Show ei kuitenkaan kauaa vaakatasossa viihdy ja nousee jälleen pystyyn. Show rynnistää nyt Mastersia päin, mutta Masters on vielä ovelampi ja väistää viime hetkellä clotheslinen, kääntyy Big Show:n selän taakse ja kolkkaa Show:n maahan parilla napakalla iskulla niskan tuntumaan. Masters vielä potkaisee tämän jälkeen Big Show:ta kalloon, mutta jättää lopulta alhaiset temput vähemmälle.

Lopulta Show toipuu äskeisestä yllätyksestä ja nousee jälleen pystyyn. Masterskin on jo väsynyt rajusta ottelusta ja miettii millä saisi tuon jätin voitettua. Lopulta Masters hyökkää vain Show:n kimppuun, mutta temppu on kohtuullisen epätoivoinen, koska Show on nyt jälleen valmis ja käyttää päätään kirjaimellisesti iskien tavallaan headbutilla Mastersin maahan! Show:ta itseäänkin näyttää särkevän hetken päätä tämän iskun jälkeen, mutta hän toipuu tästä vielä ja myös Masters nousee viimein ylös. Tällä kertaa Show odottaa nyt rauhallisesti Mastersin hyökkäystä, mutta sitä ei tule. Niinpä kumpikin painija tuijottaa hetken toisiaan, kunnes Masters päättää hyökätä, väistää Show:n tyrmäysyrityksen ja nappaa Big Show:n Masterlockiin! Masters kiristää otettaan ja yrittää saada Show:n huutamaan apua. Lopulta Show:n ilme rupeaa näyttämään jo aika tuskaiselta, mutta yllättäen tämä lopulta tarjoaa kyynärpäätä suoraan Mastersin päähän ja Masterpiece joutuu päästämään irti. Big Show on nyt valmis ja ottaa toistamiseen Mastersia kurkusta kiinni ja tällä kertaa tekee onnistuneen showstopperin! Big Show on juuri peittämässä, kun yllättäen kehässä kaikuu "Stop! There is FBI.." ja koko konkkaronkka hyökkää sisääntulorampilta esiin!

Jr: Ei tätä jälleen! FBI voisi olla edes hyvä häviäjä, he hävisivät eilen täysin puhtaasti ja sillä selvä.
King: Big Show kyllä puuttui tilanteeseen..

Tuomari on kuitenkin nyt tehtäviensä tasalla ja ryntää heti häätämään FBI:tä takaisin takahuoneisiin vaikka Big Show karjuukin tälle, että tulisi nyt laskemaan. FBI selittää kaikkea mahdollista tuomarille ja häätämisessä kestää. Lopulta Masters nostaa kehässä olkapäänsä ylös peittotilanteessa, jossa voitto olisi tapahtunut ja vaikka kuinka monta kertaa. Viimein FBI suostuu häipymään ja Stamboli virnistää lopussa ilkeästi Show:lle, jonka voitto on ainakin toistaiseksi ryöstetty. Tuomari ryntää takaisin kehään eikä Show:kaan luovuta vielä. Hän käy jälleen Mastersin kimppuun, mutta Masters kimmottaa nyt Show:n kohti kehänurkkauksen kiinnikettä ja ottaa roll upin pitäen vielä köysistä kiinni eikä tuomari huomaa tätä! Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Voittaja selätyksellä on: Chris Masters!

*Mastersin musiikki rupeaa soimaan ja tämä juhlii kehässä nauraen pilkallisesti Big Show:lle. Masters ei kauaa kehässä viihdy, mutta sen sijaan FBI hyökkää takaisin paikalle. Tuomari yrittää häätää nämä miehet pois FBI:n kimpusta, mutta he heittävät tuomarin ulos kehästä. Kolmikko polkee Big Show:ta maassa kuin viimeistä päivää ja nostavat lopulta Show:n ylös. Tämä on kuitenkin virhe, koska nyt Show on äkäinen ja ottaa Nunziota ja Palumboa kurkusta kiinni! Hän paiskaa double chokeslamin tälle kaksikolle ja Stamboli pakenee kauhuissaan katsomoon nähdessään tämän. Show nostaa vielä kätensä ylös yleisön hurratessa.*

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuva onkin odotetusta poiketen areenassa, mutta kehä ei ole kyllä tällä hetkellä painikuntoinen. Siellä on kaiken maailman sälää ja koristeita ja lisäksi kaksi korkean tason nahkatuolia. Yleisö on aivan yhtä ihmeissään kun muutkin ja lopulta Simonsystemin mainokset pamahtavat screenille ja Simon Deanin musiikki rupeaa soimaan. Dean kävelee laukku mukanaan, joka näyttää olevan täynnä kaiken maailman simonsystem laihdutuslääkkeitä, kohti kehää ja istuu lopulta toiseen nahkatuoliin naureksien yleisön hämmästykselle.*

Simon Dean: Hah! Ettekö te vähä-älyinen yleisö todellakaan tajua tätä tilannetta? Koska se itseään painijaksi kutsuva Chris Jericho sai potkut, ei Wwe:ssä ole mitään korkeatasoista talk show'ta enää! Tai ei semmoista kyllä koskaan ole ollutkaan. Pipers pit? Pah, ikivanha juttu. Highlight reel? Minun dementoitunut isoäitini osaisi parempaa. Tämä on ainut oikea wwe:n piristysruiske! Deans corner! Ja tämä on myös ainut paikka, jossa saa vapaasti avata sanaisen arkkunsa, kiitän alkuun Jay Lasetonia joka suostui tähän ohjelmaan, jonka sponsorina toimii maanmainio laihdutuslääke simonsystem! Mutta en minä täällä yksin koko aikaa jaksa höpistä. Ensimmäinen vieraani ei otellut eilen ja on vinkunut jo pitkään huonosta kohtelustaan. Muhammad Hassan!

*Arabimusiikki pärähtää soimaan ja Hassan kävelee tympeännäköisenä kohti kehää. Hän on kietonut tapansa mukaan huivin hiuksiensa ympärille, mutta tulee tällä kertaa siisti puku päällään kehään. Hän istuu toiseen nahkatuoleista katsoen halveksuvasti Deania.*

Dean: Noniin.. Mutta mistä noin nyrpeä ilme Hassan? Minähän sanoin, että tänään sinä voit perustella onnettomat väitteesi huonosta kohtelusta.
Hassan: Ole sinä nyt edes kerran hiljaa hemmetti soikoon! Minulla olisi paljon parempaa tekemistäkin kuin istua täällä muka hauskojen tyyppien kanssa.
Dean: Ja silti istut täällä? No, miten vain. Ensimmäiseen kysymykseen, jonka kysyn tästä lähin aina kaikilta vierailtani. Huomaatkin varmaan kehässä olevat simonsystem mainokset. Käytätkö itse simonsystemiä?
Hassan: En todellakaan! En alennu sentään käyttämään jotain niin onnetonta ja kämäistä juttua kuin sinun simonsystemisi!

*Dean näyttää todella tympääntyneeltä Hassanin ainaiseen ärähtelyyn, mutta jatkaa silti siitä huolimatta että simonsystemiä pilkattiin.*

Dean: Ehkä sinun kannattaisi. Huomaatko nyt näitä katsojia täällä? Jokainen heistä tarvitsisi simonsystemiä. He ovat yhtä läskejä kuin minäkin ennen kunnes älysin ruveta käyttämään simonsystemiä. Katso nyt tuotakin tuolla katsomossa!

*Dean osoittaa katsomossa istuvaa miestä ja yleisö rupeaa buuaamaan Deanille rajusti. Dean ei tästä välitä, vaan jatkaa.*

Dean: Noniin, nyt kun tästä hommasta on päästy siirrytään varsinaiseen aiheeseen. Eli miksi sinä Hassan oikeasti uskot, että arabiamerikkalaisia syrjittäisiin tällä? Tuo on kohtuullisen perätön väite, joten tarvitsen hyvät perustelut.
Hassan: Sinä et tarvitse mitään! Tammikuussa minä väittelin tästä aiheesta jo noiden junttejen kanssa, jotka nyt istuvat selostamassa otteluita!

*Hassan osoittaa tietenkin Jr:ää ja Kingiä. Kingillä palaa jo hihat, mutta Jr rauhoittelee häntä vielä.*

Hassan: Mutta kaiketi minä silti voin sanoa lyhyesti, miksi arabiamerikkalaisia syrjitään. Otetaanpa nyt esimerkiksi vaikka hmm.. minut. Minä olen loistava painija, olen voittanut monia painijoita, kuten tuon juntin selostamossa ja Kevin Nashin. Olisin voittanut myös Mick Foleyn ellei hän olisi huijannut!
Dean: Itse en kyllä havainnut minkäänlaista huijaamista..
Hassan: Plaaplaa! Olisin voittanut kaikki muutkin otteluni, jos minulle annettaisiin niitä, mutta USA on niin onneton maa että meitä arabiamerikkalaisia syrjitään! Olen paljon lahjakkaampi painija kuin sinä ja silti sinä sait mahdollisuuden Iltasanomat-mestaruuden voittoon ja minä en! Se on todellista syrjimistä, minä voitan kenet tahansa ja milloin tahansa, mutta minua ei varmaan edes huolita Wrestlemaniaan jonne kuuluisin itseoikeutetusti, sinnehän pääsevät vain parhaat. Mutta oletan, että USA:n linja pysyy samana ja syrjiminen jatkuu joten en pääse ottelemaan silloinkaan. Tämä on syvältä!

*Yleisö aloittaa rajut USA-chantit ja Hassan joutuu lopettamaan paasauksensa.*

Dean: Aivan, niin varmasti Hassan. Jos sinun sanoissasi on todellakin perää, voit varmaan todistaa sen kohtaamalla ensi viikolla minut!
Hassan: Ilomielen, saattepa nähdä, että minä olen oikeasti tämän alan paras. Kadut varmaan jo nyt haastettasi, mutta sitä ei enää peruta. Hakkaan sinut maanrakoon ensi viikolla!

*Dean ei enää kestä Hassanin uhoamista, vaan pomppaa pystyyn ja käy Hassanin kimppuun. Yleisö buuaa kummallekin rajusti ja lopulta Dean heittää Hassanin yli köysien pois kehästä.*

Dean: Tämä on minun show'ni silloin kun täällä ovat nämä mainokset sun muut ja silloin minä päätän asioista enkä suvaitse kaltaisiasi öykkäröitsijöitä! Me tapaamme ensi viikolla ja silloin osoitan että puheesi ovat vain hölynpölyä, koska et osaa kerrassaan mitään!

*Hassan lähtee pois paikalta raivoissaan ja Dean jää napsimaan vielä jotain litkujaan. Lopulta kuva siirtyy selostajakaksikkoon.*

Jr: Tämäpä mielenkiintoista. Tulemme siis joka viikko tästä lähtien näkemään keskustelua, kun Deanin uusi talk show, Deans Corner järjestetään tästä lähtien joka viikko.
King: Toivottavasti hänellä on tulevaisuudessa parempia vieraita, en siedä tuota Hassania.
Jr: En totta puhuen minäkään.

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuva on nyt backstagetiloissa, joissa Triple H harhailee ympäriinsä etsien jotain. Lopulta hän törmää Hurricaneen.*

Triple H: Hei kuka lie, minua ei kiinnosta. Oletko nähnyt Ric Flairia?
Hurricane: Minä olen Hurricane ja kohtaan sinut ja Flairin tänään puolustaen joukkuemestaruuksia Roseyn kanssa!
Triple H: Hah, tekö muka voittaisitte ottelun? Se on jo selvä, että minä ja Flair voitamme, kunhan löytäisin sen Flairin.
Hurricane: Näin häntä äsken parkkipaikalla.

*Game lähtee tämän kuultuaan parkkipaikalle sanomatta mitään. Kuva siirtyy parkkipaikalle, jonne HHH juoksee. Hän katsoo ympärilleen etsien Flairia, muttei näe häntä missään. Lopulta hän on lähtemässä pois, kun törmää Hurricaneen, Rvd:hen, Roseyyn, Hardyihin ja moniin muihin, jotka jostain syystä käyvät Triple H:n kimppuun.*

Joukkio: Jätä Flair hyvän sään aikana rauhaan!
Triple H: Nyt te ette ymm..

*Lopulta porukka lähtee pois, koska Flairin suojelu on hoidettu. Triple H jää makaamaan maahan potkittuna.*

-Mainostauko-

*Kuva on jälleen areenalla ja se siirtyy lähikuvaan selostajista.*

Jr: Aivan kohta alkaa illan kolmas ottelu!
King: Totta, Maven kohtaa Jeff Hardyn mukanaan Orlando Jordan. Maven ja Jordan liittoutuivat eilen tarkoituksena hakata tulevaisuudessa Bashamista ja Eugenesta läskit pihalle. En malta odottaa sitä!

*Lopulta kuva siirtyy kaksikosta jälleen yleiskuvaan areenasta.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on single ottelu. Se ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Maven mukana Orlando Jordan.

*"Go away losers! This is my place and I'm gonna win.." Mavenin uusi räväkkä musiikki pamahtaa soimaan ja hän kävelee esiin tsempaten itseään. Takana kävelee Orlando Jordan taputtaen Mavenille. Kaksikko saa todella rajun buuauksen vastaansa, mutta jotain semmoista he osasivat odottaakin. Kaksikko kävelee kehää kohti naureskellen ja lopulta Jordan jää kehänreunalle tuomarin tarkkailtua häntä tarkasti.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee Jeff Hardy mukanaan Matt Hardy

*Jeff Hardyn musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu rampille mukanaan veljensä. Jeff Hardy näyttää hieman epävarmalta, mutta juoksee lopulta kehään Mattin kävellessä kehänreunalle toiselle puolelle kuin Jordan.*

Single match
Maven/w Orlando Jordan vs Jeff Hardy/w Matt Hardy

*Dingding*
Kello soi ja Maven käy heti Hardyn kimppuun. Maven mättää rajusti Hardya ja lopulta potkaisee tämän maahan dropkickillä. Maven nostaa kuitenkin heti Hardyn pystyyn repien tätä hiuksista ja jatkaa mättämistä. Lopulta Maven kiertää Jeff Hardyn taakse ja tekee tälle german suplexin! Matt Hardy katsoo kauhuissaan kehänreunalla kuin uudestaan syntynyttä Mavenia, joka ei jätä nyt Jefille mitään mahdollisuuksia ottelun alussa. Jeff nousee ylös, mutta Maven on valmiina ja tekee bulldogin Hardylle heti kun tämä on pystyssä. Maven koittaa viedä ottelun voiton jo heti alkuunsa ja peittää Hardyn. Yksi..kaksi..ko.. mutta vaikka tilanne onkin täpärällä kestää Hardy vielä ja kömpii pystyyn miettien jotain, joka pelastaisi hänen nahkansa.

Kehän reunalla Jordan katsoo tyytyväisenä kaverinsa otteita, kun Maven jälleen ryntää Hardyn kimppuun. Nyt Hardy on kuitenkin saanut kiinni ottelun juonesta ja tiputtaa Mavenin pää edellä köysiä päin ja ottaa sitten roll upin. Yksi..kaksi.. mutta Maven ponkaisee vielä pois eikä suostu häviämään ottelua heti ensimmäiseen virheeseensä. Kumpikin nousee pystyyn tuijottaen toisiaan, mutta sitä ei kauaa kestä kun Maven on jo Hardyn kimpussa ja heittää snapmarella Hardyn maahan ja ottaa sitten kuristusotteen Jeffistä. Tuomari katsoo liikkeen laittomaksi ja antaa Mavenille neljä sekuntia aikaa päästää irti. Arvatenkin Maven käyttää koko ajan hyväkseen ja Hardy on todella huonossa kunnossa tämän jälkeen. Maven on nostamassa jälleen Hardyn ylös, mutta nyt tämä on valmis ja tönäisee Mavenin kauemmas.

Hardy ei paljoa aikaile vaan kiipeää yläköydelle. Maven kerkeää kuitenkin nousta ajallaan ylös ja Hardyn toiveet swanton bombista kuihtuvat kokoon. Jeff kiipeää nopeasti pois kiinnikkeeltä ja hyppää köysiä käyttäen kehän ulkoreunalta cross bodylla Mavenin päälle! Hän onnistuu tyrmäämään Mavenin ja peittää. Yksi..kaksi..ko.. mutta ei vieläkään. Monta läheltä piti tilannetta on jo ollut, mutta vielä ei ottelu ole ratkennut. Maven nousee jälleen pystyyn ja hyökkää Hardyn kimppuun ja kaataakin tämän clotheslinellä. Maven rupeaa venyttämään tämän jälkeen Jeff Hardya surfboard otteessa, mutta Hardy vielä rimpuilee itsensä irti tilanteesta ja nousee pystyyn. Maven ei ole vielä kunnolla pystyssä, kun Hardy potkaisee hänet spinning heel kickillä maahan!

Maven ei kuitenkaan suostu näin helpolla lannistumaan, vaan nousee jälleen pystyyn, mutta Hardy on valmiina ja paiskaa Mavenin maahan hurricanranalla! Nyt Hardy on jo varma voitostaan. Yksi..kaksi..ko.. mutta Orlando Jordan nostaa Mavenin jalan köysille eikä tuomari huomaa Jordanin nostaneen sen ja keskeyttää laskun. Hardy rupeaa inttämään tuomarille ettei Maven itse nostanut jalkaa, mutta tuomari sanoo ettei huomannut kuin sen, että Mavenilla oli jalka köysillä joka tarkoittaa sitä että lasku pitää keskeyttää. Tällä välin Maven on noussut pystyyn ja nappaa Jeff Hardyn kasaan roll upilla aivan yllättäen! Yksi..kaksi..kol.. mutta nyt Hardy potkaisee aivan viime hetkellä itsensä irti ja Mavenin yllätystaktiikka ei toiminut ainakaan vielä.

Jr: Pakko myöntää, että tämä on ollut todella mielenkiintoinen ottelu.
King: Todellakin on. Olin ensin varma, että Hardy voittaisi ja sitten vuorostaan että Maven voittaisi, mutta kumpaakaan ei vielä tapahtunut.

Jälleen kumpikin painija on pystyssä ja hyökkää toistensa kimppuun ja Hardy heittää Mavenin maahan snap suplexilla ja kiipeää jälleen kerran yläköydelle. Orlando Jordan on nyt kuitenkin valmiina ja tulee häiritsemään Hardya, mutta Jeffin veli huomaa tilanteen ja ryntää pelastamaan veljensä ja näin ollen Orlando Jordan joutuu päästämään otteesta irti. Jeff Hardy on vapaana ja Maven makaa maassa Kun Jeff Hardy hyppää swanton bombin. Mutta se menee ohi! Maven väistää vielä viime hetkellä ja Hardyn uhkarohkea hyppy epäonnistuu. Ei voi tietää yhtään milloin Jeff tuosta tokenee, mutta Maven ei siitä välitä. Hän menee peittämään nyt Hardya. Yksi..kaksi..kol..! Ei voi olla totta! Nyt vuorostaan Matt auttaa veljeään ja nostaa tämän jalan köysille.

Maven raivostuu tästä tempusta täysin ja nostaa Jeffin ylös ja rupeaa takomaan tätä kuin viimeistä päivää ja kaataa lopulta dropkickillä. Jeff on oletettavasti vieläkin täysin puolitajuton eikä tajua tilanteesta mitään. Maven menee jälleen peittämään raivostuneena. Yksi..kaksi..ko.. mutta Hardy potkaisee nyt vuorostaan irti! Kehän reunalla Orlando Jordan on huomannut tilanteen ja nousee kehän reunalle häiritsemään ottelua. Tuomari huomaa tämän ja häätää Jordanin kehänreunalta. Jordan vastustelee viimeiseen saakka, mutta suostuu lopulta lähtemään. Samalla aikaa Maven on hakenut tuolin kehän alta ja odottaa nyt Jeff Hardyn nousemista. Hardy nouseekin lopulta, mutta Maven pysäyttää hänen juoksunsa iskemällä suoraan tuolilla Hardya kalloon! Tuomari on kuitenkin saapunut juuri mukaan otteluun, huomaa tilanteen ja diskaa Mavenin!

Ja ottelun voittaja diskauksella on: Jeff Hardy!

*Maven ei kuitenkaan enää välitä vaan jatkaa Jeffin takomista tuolilla kuin viimeistä päivää. Hän hakkaa tuolinkin niin huonoon kuntoon ettei sitä voi enää käyttää. Lopulta Matt saapuu veljensä avuksi ja iskee twist of faten Mavenille ja nostaa Jeffin olkapäillensä ja rupeaa raahaamaan tätä ulos kehästä.*

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuvataan areenaa. Syy selviää nopeasti, kun Manic Street Prechers rupeaa soimaan ja Jay Laseton kävelee illan suurimpien buuausten saattelemana kehään.*

Jr: Mitähän asiaa hänellä nyt oikein on?
King: Luultavasti jotain hyvin tärkeää, kun vaivautuu tänne asti buuauksista huolimatta.
Jr: Tärkeästä asiasta puheen ollen, kuulin äsken että Jeff Hardy ei loukkaantunut pahasti äskeisessä ottelussa.
King: Hienoa, on joitain asioita joita edes minä en jaksa puolustaa ja tämä kuuluu niihin. Mavenin temppu oli kerrassaan törkeä.
Jr: Aivan, mutta nyt kuunnellaan Lasetonin asia.

*Laseton on valmiina mikrofoni kädessään ja yleisökin hiljenee lopulta Lasetonin karjaistua.*

Laseton: Nyt hiljaa! Minulla ei ole tänään paljon asiaa, mutta sitäkin kiinnostavampaa. Paljon kiinnostavampaa kuin jotkut hemmetin "painiottelut". Ensimmäinen asiani koskee Wrestlemaniaa. Olen keksinyt siihen loistavan idean, nimittäin Wrestlemaniassa kaikki mestarit puolustavat mestaruuksiaan. Foley vs Orton on jo varmistettu, mutta muut varmistetaan tulevaisuudessa. Carlito kyllä saa uusintamatsinsa, mutta minulla on siihen lisäsuunnitelmia..

*Yleisö on hämmentyneen hiljaa, kun Laseton kerrankin keksii jotain lähes järkevää kun Carlito ei aivan helpolla saa uusintaottelua. Sen sijaan aikaisempi tiedotus ei herätä niin positiivisia tunteita.*

Laseton: Toinen asia koskee sitten Hall of Famea! Olen päättänyt, että tänä vuonna siihen valitaan yksi ainut painija, mutta kuka se on? Sitä ette tule tietämään vielä. Minulla on parempaakin tekemistä kuin höpistä täällä.

*Manic Street Preachers rupeaa jälleen soimaan ja Laseton häipyy pois paikalta buuausten saattelemana.*

Jr: Mielenkiintoisia ilmoituksia, kieltämättä. Jotain tuommoista kai pystyy jo odottamaan häneltä.
King: Niinpä niin.. En jaksa todellakaan sanoa enää tähän mitään koska tiedät kantani ja..

*"It's all about the game.." Triple H:n musiikki keskeyttää Kingin puheen ja ruhjeillaan oleva Game kävelee kehään puku päällä.*

Jr: Triple H on etuajassa, hänen ottelunsa alkaa vasta kohta.
King: Sitä paitsi mikä ihmeen avoimien ovien ilta tämä on kun kaikki käyvät kehässä höpöttämässä omiaan?

*Yleisö hiljenee nopeasti nähdessään HHH:n erittäin vakavan ilmeen.*

Triple H: Hurricane sun muut.. En välitä mitä teitte, koska luulitte sitä varmaan oikeaksi. Ehkä olin ansainnutkin sen.. en siis kanna kaunaa teille, sainpahan opetuksen. Mutta nyt minulla on eräs toinen asia. Ric Flair, minulla on sinulle tärkeää asiaa, se on todella tärkeää.

*Yleisö tuijottaa hiljaa tilanteen kehittymistä muutaman jopa uskaltauduttua hurraamaan hieman HHH:lle.*

Triple H: Haluan pyytää sinulta anteeksi Ric.. Minä erehdyin, eilinen tapahtuma ei ollut todellakaan sinun syysi. Olen syvästi pahoillani ja olisi hienoa jos nyt viitsisit tulla kehään kertomaan, pystytkö antamaan anteeksi minulle.

*HHH tiputtaa mikin ja jää odottamaan, että Flair saapuisi paikalle. Hän seisoo pitkän aikaa paikalla, mutta mitään ei tapahdu eikä Flairia näy.*

Triple H: Aivan.. ymmärrän tilanteen hyvin. Olisi kuitenkin mahtavaa jos vaivautuisit tulemaan joukkueotteluumme. Saat otella vaikka koko ottelun.

*Triple H lähtee kävelemään musiikkinsa saattelemana pois kehästä aidosti pahoillaan olevan näköisenä. Hän kävelee takahuoneisiin synkkänä.*

-Mainostauko-

*Kuva on edelleen areenassa ja heti rupeaa kuulumaan Jay Lasetonin ääni kuulutuskopista.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on joukkueottelu joukkuemestaruuksist. Ottelu ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Super Heroes.

*"Stand back.. There's Hurricane coming through!" Hurricanen musiikki rupeaa soimaan toista kertaa tänä iltana ja hän saapuu Roseyn kanssa rampille. Kaksikko läpsäisee toisiaan käsille ja juoksevat sitten kehään antaen mestaruusvyöt tuomarille.*

Kuulutus: Ja toisena kehään tulee Triple H ja Ric Flair.

*"It's all about the game.." Triple H:n musiikki pärähtää jälleen soimaan ja "Game" saapuu esiin vesipullo kädessään. Hän astelee kehänreunalle ja purskauttaa vedet ilmaan. Flairia ei näy missään ja Triple H näyttää paljon epävarmemmalta kuin tavallisesti.*

Jr: Flairia ei kyllä näy missään..
King: Pitää muistaa, että jos Flair ei ilmaannu paikalle käydään ottelu handicap otteluna ja silloin joukkuemestaruudet eivät tietenkään ole pelissä.

*Mitään ei tapahdu ja tuomari näyttää supersankareille, että toisen täytyy mennä vaihtoon. Tuomari käy antamassa joukkuevyö toimitsijahenkilölle, koska niitä ei tarvita nyt. Triple H katsoo pettyneenä maahan ja.. hallissa kaikuu "WOOO!" huuto kun Flairin musiikki pärähtää soimaan. Hän saapuu sisääntulorampille ja juoksee niin nopeasti kehään kuin pystyy. HHH halaa Flairia kyyneleet silmissä ja Flair menee vaihtoon. Tuomari nostaa uudestaan vyöt ilmaan.*

Tag team match, for Wwe Tag Team championship
The Super Heroes (c) vs HHH & Flair

*Dingding*
Triple H aloittaa siis kehässä vastassaan Rosey. HHH on saanut nyt uudestaan voimia siitä, että Flair tuli kuin tulikin otteluun ja aloittaa heti Roseyn pieksemisen rajusti. HHH täräyttää pari kertaa Roseyta kasvoille nyrkillä ja lähettää tämän sen jälkeen köysiin ja paiskaa yliheitolla Roseyn maahan. Vielä ei kuitenkaan supersankari lannistu, vaan nousee uudestaan pystyyn, mutta Triple H on valmiina, ottaa vauhtia ja potkaisee polvellaan suoraan Roseyta! Rosey huutaa tuskasta tämän iskun jälkeen ja Triple H menee peittämään. Yksi..kaksi.. mutta Rosey selviää vielä keräten kaikki voimansa. Triple H näyttää pettyneeltä, mutta ei suinkaan luovuta tähän vielä. Hän tiputtaa polvensa suoraan Roseyn jalkojen päälle useampaankin kertaan ja ottaa sitten Roseyn figure 4-leg lockiin! Triple H kiduttaa Roseyta tässä tuskallisessa asennossa Flairin hurratessa kehän reunalla.

Rosey yrittää kaikkensa, mutta Triple H vetäisee vain Roseyn keskemmälle kehää ja näyttää jo siltä ettei Roseylla ole muuta mahdollisuutta kuin luovuttaa. Rosey on juuri taputtamassa maata kun vielä kerran koettaa kääntää tilannetta ja onnistuu siinä todellakin! Rosey kääntää nyt tämän tuskallisen luovutusliikkeen omaksi hyödykseen. Triple H huutaa nyt vuorostaan tuskasta, mutta pääsee vielä pois potkaisemalla Roseyn kauemmas itsestään. Kumpikin painija nousee jälleen pystyyn ja Triple ryntää jälleen Roseyn kimppuun, mutta Rosey väistää ja ottaa Triple H:n powerbomb asentoon ja tekee powerbombin! Rosey yrittää nyt vuorostaan viedä voiton. Yksi..kaksi.. mutta Triple H kestää vielä ja rupeaa raahautumaan kohti nurkkaustaan vaihtamaan Flairia, mutta Rosey huomaa tämän ja ottaakin HHH:sta kiinni ja rahaa tätä perässä kävellessään puolestaan omaan nurkkaukseensa.

Hurricane läpsäisee Roseyn kättä ja vaihto tapahtuu. Kaksikko nostaa Triple H:n ylös ja irish whippaa köysiin, mutta Triple H onkin valmiina ja tyrmää kaksikon double clotheslinellä. Tämän jälkeen hän nostaa Hurricanen ylös ja irish whippaa nurkkaukseensa ja lähettää Roseyn perään. Hurricane on kuitenkin kerinnyt toipua ja potkaisee roseyta dropkickillä luullen tätä Triple H:ksi. Triple H nauraa vieressä ja lähettää Hurricanen kokeilemaan kehän kovuutta back suplexilla, kun Hurricane on vielä aivan ymmällään äskeisestä. Lopulta Triple H pääsee vaihtamaan Ric Flairin kehään, joka astuu sinne jo innoissaan. Hän potkaisee heti alkuun maassa makaavaa Hurricanea päähän ja nostaa sen jälkeen Hurricanen pystyyn. Hurricane on suuressa pulassa, kun Flair työntää Hurricanen nurkkaukseen. Hurricane yrittää pyristellä pois, mutta mikään ei auta kun Flair rupeaa jakelemaan back choppeja.

Flair jatkaa Hurricanen läpsimistä kämmensyrjällä vaikka kuinka kauan. Lopulta Hurricane saa tönäistyä Flairin kauemmas itsestään ja nousee epätoivoisesti toiseksi korkeimmalle köydelle ja tekee sieltä bulldogin Flairille! Hurricane rupeaa raahautumaan tämän erikoisen temppunsa jälkeen nurkkaukseen. Samaan aikaan myös Flair vaihtaa Triple H:n takaisin kehään ja tämä ryntää estämään Hurricanen vaihtoa, mutta ei kerkeä aivan ajoissa, kun Rosey nousee kehään. Rosey täräyttää kerran HHH:ta päin näköä, mutta tämän jälkeen Triple H estää lyönnin ja tekee spinebusterin Roseylle! Jälleen HHH yrittää viedä voittoa. Yksi..kaksi..ko.. mutta Rosey taistelee todellakin puolustaen mestaruuttaan ainakin vielä toistaiseksi. Triple H ei ole millään uskoa tätä, mutta jatkaa Roseyn polkemista, mutta antaa lopulta Roseyn nousta ylös.

Jr: Mielenkiintoinen ottelu ollut tähän asti.
King: Se Hurricanen bulldog oli todella hieno, tosin Maven käyttää kyseistä liikettä yleensä.

Rosey on nyt pystyssä ja yrittää tehdä kaikkensa estääkseen HHH:n ja Flairin voiton, mutta se ei näytä kovin hyvältä, kun Triple H jälleen pamauttaa Roseyta ja irish whippaa tämän köysiin. Roseylla on kuitenkin vielä sen verran jäljellä kestävyyttä, että hän kiertääkin ovelasti Triple H:n selän taakse ja ottaa roll upin! Yksi..kaksi.. mutta Gamea ei noin vain yllätetä ja ottelu jatkuu edelleen. Rosey kuitenkin kerkeää nyt vaihtaa Hurricanen kehään. Hurricane pomppaa heti valmiina kehään, mutta Triple H pysäyttää nopeasti tämän innon tekemällä korkean suplexin Hurricanelle! Hurricane kömpii kuitenkin tämän jälkeen vielä vaivoin ylös, mutta Triple H on nyt valmiina ja lyö kyynärpäällä Hurricanea mahaan ja tekee pedigreen Hurricanelle! Hurricane on nyt tajuttomana kehässä, kun Flair huudahtaa HHH:lle, että antaa hänen viedä voiton. Triple H suostuu tähän mielellään ja läpsäisee Flairin kehään, kun Hurricane makaa edelleen kehässä tajuttomana.

Flair lähestyy rauhallisesti Hurricanea, päästää vielä yhdet "Wooo!" huudot ja asettuu sitten peittämään Hurricanea. Yksi..kaksi..kol.. mutta mitä ihmettä?! Rosey syöksyy kehään ja katkaisee peiton. Flair rupeaa raivoamaan Roseylle, mutta Rosey ei paljoa välitä vaan lähtee pois paikalta. Flair on aivan ymmällään tilanteesta ja on mielettömän raivona. Hurricane on tällä välin noussut ylös ja vaikka hänen päähänsä särkee vielä varmaan ensi vuonnakin, huomaa hän Flairin raivoavan niin ettei huomaa Hurricanea. Hurricane hyödyntää tämän heti paikalla ja tekee eye of the Hurricanen Flairille! Hurricane kömpii tämän jälkeen peittämään Flairia. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ottelun voittajat selätyksellä ja YHÄ Wwe:n joukkuemestarit ovat: The Super Heroes

*Tuomari ojentaa jälleen joukkuevyöt supersankareille ja he tuulettelevat niiden kanssa. Heidän juhlintansa kuitenkin keskeyttää, kun kehään ryntää FBI ja The Dudleys! Nelikko tyrmää heti supersankarit ja FBI ottaa käsittelyynsä Roseyn kun Dudleyt taas Hurricanen. Joukkuemestarit ovat aivan ruhjeilla kun yhtäkkiä kehään ryntää Hardyt sekä Akio & Chavo Guerrero! He rupeavat mättämään kahta muuta joukkuetta pelastaen supersankarit. Lopulta supersankaritkin ovat pystyssä ja FBI & Dudleyt joutuvatkin rajuun alakynteen. Tämän sekasorron keskeyttää kuitenkin Manic Street Preachers ja Laseton astuu rampille.*

Laseton: Minulle sanottiin, että se kuinka viime viikolla puutuin Hardyjen ja FBI:n riitaan oli hyvä asia, joten jatkan samalla linjalla. Minua potuttaa rajusti, kun te ette voi koskaan hyväksyä olevanne häviäjiä. Minulla on kuitenkin ratkaisu tähän. Wrestlemaniassa käydään neljän joukkueen kamppailu joukkuevöistä, mutta ottelumuotoa en vielä paljasta..

*Yleisö jopa päästää pienen hurrauksen, mutta hiljenee nopeasti.*

Laseton: Ensi viikolla kuusi joukkuetta tappelee paikasta supersankareiden lisäksi tähän otteluun. Ja kun teillä kaikilla on nyt niin kova hinku päästä sinne, niin teidät voin sitten päästää niihin karsintaotteluihin ainakin. Ja ensi viikolla käytyjen otteluiden otteluparit ovat seuraavat. Cruiserweight power vs Steiner & Nash, Dudleys vs Carlito & X-Pac sekä Hardy Boyz vs FBI! Nämä siis käydään ensi viikolla ja silloin myös paljastan ottelumuodon. Nyt, häipykää kehästä tai suutun.

*Manic street Preachers rupeaa jälleen soimaan ja Laseton häipyy paikalta. Vähitellen myös kaikki viisi joukkuetta häipyvät kehästä.*

Jr: Olipa siinä päätös Lasetonilta!
King: Todellakin, mutta nyt..

*Kuva siirtyy kesken kaiken Flairiin ja Triple H:hon, jotka ovat katsoneet tätä ottelun jälkeistä mätkimistä ihmeissään. Triple H tarjoaa tukea Flairille ja kaksikko lähtee kävelemään pois paikalta Triple H:n raahaten Flairia perässään. Kaksikko kävelee kohti takahuoneita, kunnes keskellä sisääntuloramppia Triple H lyö Flairia vyön alle ja asettelee Flairin pedigree asentoon! Triple H täräyttää Flairin maahan pedigreellä sisääntulorampille ja lähtee pois paikalta nauraen! Flair jää makaamaan tajuttomana sisääntulorampille.*

Jr: Voi hyvänen aika! Oliko Flairin ja HHH:n ystävyys nyt tässä?
King: Epäilen vahvasti. Ensi viikolla kuulemme tästä varmasti lisää niin kuin myös Ortonin ja Foleyn riidoista. Kuulin, että herrat olivat ottaneet viimeisen ottelun aikana yhteen takahuonetiloissa.
Jr: Jotain tämmöistä arvelinkin, heillä on ilmiriita menossa. Niin kuin myös monilla muilla täällä. Tätä menoa on tulossa huikea Wrestlemania!
King: Varmasti. Siihen on enää viisi viikkoa aikaa, mutta nyt on tämänkertainen Revolution ohi, hyvää iltaa teille kaikille!
_____________________________________________________________

-HHH-, pyydän anteeksi tosiaan tuosta Deans cornerista vielä mutta keksin sen jo kun Carlitos cabana tuli tv:stä. Lopulta ennen Nwo:ta keksin, että Dean sopii tuota vetämään loistavasti (myös juonikuvioiden kannalta) ja sitten tuli sinun kirjoittama talk show :( Tätä en kuitenkaanenää pystynyt muuttamaan, mutta muutamia muita asioita muutin mitä teillä on. Toivottavasti enää ei tule samanlaisuuksia ja tämä ei siis oltu teiltä kopioitu idea.
Tässä nyt "veikkaustulokset". Vega johtaa edelleen kokonaispisteitä vaikkei ole enää viimeisintä kolmea pytsynyt edes veikkaamaan. Toivottavasti jossain vaiheessa edes joku hänen ohi pääsee. Tosin wm-veikkauksien kohdalla sen pitäisi viimeistään tapahtua, mutta toivottavasti aikaisemmin.

Revolutionin veikkaus:

1. Moonlight / 3 pistettä

Kokonaispistetilanne nyt (kierros 6):

Leader: Vega / 10 pistettä

2. -HHH- / 6 pistettä
3. HHH The Game / 5 pistettä
3. Moonlight / 5 pistettä
5. Lumihutale / 4 pistettä
6. Trollhammaren / 3 pistettä
6. Nouzka / 3 pistettä
8. Rossatron / 2 pistettä

Seuraava card tulee viimeistään huomenna.
kuva
(tiedän ettei tuo "logo" oo vieläkään kovin kummoinen, mutta itse olen siihen todella tyytyväinen.)

Wrestlemania 3.4.2005!!
in Los Angeles, California - Staples Center

Yleistä:
Ei voi olla totta! Se on täällä jälleen. Wrestlemania käydään nyt 21:sen kerran ja siitä on odotettavissa kerrassaan massiivista spektaakkelia. Tosin mitä muuta voidaan odottaakaan Westlemanialta? 'Mania on aina vuoden suurin ppv eikä mikään muu ppv ole niin massiivinen. Tänäkin vuonna tapahtuma on yhtä mahtava, kun odotettavissa on kaikkea hienoa. Pitää muistaa, myös että Wrestlemanissa kerrataan aina legendaarista Hall of Famea ja sen uusia jäseniä nähdään varmasti!


Historia:
Wrestlemania on todella legendaarinen ppv. The Undertaker on otellut 12 kertaa Wrestlemaniassa eikä ole hävinnyt kertaakaan. Wrestlemanian main event on aina tarjonnut loistoviihdettä ja useasti on uusia päämestareita kruunattu wrestlemaniassa. Historian ensimmäisessä wrestlemanian main eventissä kohtsivat neljä legendaarista painijaa, Hulk Hogan & Mr. T kohtasivat "Rowdy" Roddy Piperin ja "Mr. Wonderful" Paul Orndorffin.
Hulk Hogan on otellut muutenkin monta kertaa wrestlemanian main eventissä, kun hän on kohdannut muun muassa siellä Andre The Giantin, Ultimate Warriorin, Randy Savagen ja Sgt. Slaughterin. Mutta eihän tämä kaikki jää tähän, Wrestlemaniassa on myös nähty legendaarisia Bret Hart vs Owen Hart, Bret Hart vs Shawn Michaels ja Stone Cold Steve Austin vs The Rock - otteluita ja monia muita!
Viime vuonna historiallisessa 20:ssä Wrestlemaniassa Main eventissä kohtasivat Triple H, Chris Benoit ja Shawn Michaels. Tänä vuonna on odotettavissa vähintäänkin samanlaista menoa!

Tulokset:
- (Päivitetään Wm:n jälkeen tähän.)


Varmistuneet ottelut:

Single match, for Wwe Heavyweight championship
Mick Foley © vs Randy Orton

Voiko hienompaa ottelua enää olla? Voidaanko hienommin enää päättää vuoden odotetuin ppv? Luultavasti ei. Randy Orton voitti Royal Rumblen kun Mick Foley taas on voittanut vastustajiaan hienosti. Orton tuli onnittelemaan Foleyta Nwo-ottelun voitosta, mutta Foley näytti että oli valinnut toisen puolen. Se entinen mukava Foley on nyt kadonnut jonnekin ja tilalle on tullut pottuileva, vihainen ja tilaisuuden tullen huijaava Foley! Orton ei tästä pidä ja herroilla on koko ajan riitaa minkä kerkiää! Tämä ottelu siis huipentaa Wrestlemanian ja se on kyllä sen arvoinen, kaksi enemmän kuin loistavaa painijaa ottavat yhteen jos eivät ole hakanneet itsejään henkihieveriin ennen sitä!

TLC (Tabbles, Ladders & Chairs) #5, for Wwe Tag Team championship
The Super Heroes © vs Cruiserweight Power vs Hardy Boyz vs The Dudleys

Tämä on sitä loistavaa viihdettä, jota Wrestlemaniassa ollaan totuttu aina näkemään! Tästä ottelusta ei puutu verta, hikeä eikä kyyneliä, kun pöydät, tuolit ja tikkaat kerätään viidettä kertaa kokoon samaan otteluun! Ottelu on varmasti todella raaka ja jännittävä ja tätä odotetaan varmasti innolla! Hardyilla ja D-Vonilla on rutkasti kokemusta ottelusta ja lisäksi D-Von kertoo varmasti salaiset tiedot tästä ottelusta Spikelle. Nämä kaksi joukkuetta ovat siis ennakkosuosikkeja, mutta entä Akio ja Chavo? He ovat liikkuvia kuin mitkä eivätkä varmasti luovuta. Mestareiden tilanne ei ole kehuttava, kun kumpikin on täysin kokematon tästä ottelusta. On tulossa enemmän kuin jännittävä ottelu!

Single match, for Wwe Womens championship
Lita © vs Molly Holly

Lita ja Molly Holly eivöt ole tulleet juttuun koskaan, mutta viime kuukaudet ovat olleet jo naurettavia! Molly Holly on alituiseen syyttänyt Litaa siitä ettei hän ole tällä hetkellä naisten mestari ja haukkunut häntä vaikka miksi. Ei Litakaan tietysti aivan kaikkea ja kestä ja kerran hän hyökkäsi Mollyn kimppuun, kun Molly oli haukkunut Litaa vaikka miksi. Revolutionissa 7.3 naiset aloittivat jälleen tappelun, mutta nyt Laseton puuttui siihen ja märäsi tämän ottelun. Ottelusta tulee varmasti jännittävä ja kova!

Single match, for Wwe Cruiserweight championship
Shannon Moore © vs Nunzio

Shannon Mooe voitti toisessa Lasetonin hallitsemassa show'ssa mestaruuden ja silloin hänen vastassaan oli kukapas muu kuin Nunzio! Nunzio yritti huijata moneen kertaan, mutta Moore vei silti pidemmän korren silloin. Nämä painijat ovat kuitenkin tapelleet, minkä kerinneet jo siitä asti, eli jo 2 kuukautta! Jay Laseton on tahtonut lipputulot koviksi ja niinpä tämäkin jo todella pitkään kestänyt riita selvitellään Wrestlemaniassa, panoksena kevyensarjan mestaruus! Nämä kaksi ennen vähemmän tunnettua cruiseria saavat nyt näyttää taitonsa.

Elimination 4 Corners match, for Wwe Iltasanomat championship
Rob Van Dam © vs Carlito Caribbean Cool vs Simon Dean vs Chris Benoit

Ja mitäköhän tästäkään enää pystyy sanomaan? Eikö se riitä, että Wrestlemaniassa otellaan muutenkin kerrassaan mahtavia ja kaikille ikimuistoisia otteluita? No ei tietenkään! Mestari Rvd joutuu nyt todella kovaan paikkaan, kun hän joutuu ensimmäistä kertaa puolustamaan mestaruutta ottelussa, jossa hänellä on kolme muuta vastassa! Kaiken huipuksi ottelu käydään eliminointisäännöillä, joten tästä tulee pitkä ja raastava ottelu. Kuka tahansa pystyy voittamaan!

Hardcore match, for Wwe Hardcore championship
Edge © vs Raven

Edge voitti pitkän kiistan jälkeen Big Show:n No Way Outissa voittaen itselleen Hardcore-vyön. Vaikka vyö on ollut hänellä vain hetken, joutuu hän jo nyt erittäin kovan paikan eteen! Raven on pitänyt kaikkein useimmin Hardcore-mestaruutta Wwe:ssä, joten helpolla ei Edge tule pääsemään. Joka tapauksessa tästä ottelusta tuskin mikään tyynysota tulee, aseita tullaan varmasti käyttämään ja se saattaa ratkaistakin, että kumpi sitä kestää kauemmin. Joka tapauksessa tämä ottelu tarjoaa Wrestlemanian katsojille varmasti raakaa meininkiä!

Single match
The Undertaker vs Chris Masters

Tästä tulee varmasti myös jotain todella hienoa! No Way Outissa Chris Masters uhosi, että jonain päivänä hänet valitaan myös Hall of Fameen. Tämän jälkeen hän lisäsi vielä, että hän tietää yhden miehen, jonka ei kuulu sinne koskaan päästä. The Undertaker. Dead Man ei tästä arvatenkaan pitänyt ja pilasi Mastersin voittomahdollisuudet Wwe-mestaruusottelussa. Myöhemmin Masters haastoi Undertakerin Wrestlemaniaan otteluun ja Undertaker suostui! Kukaan ei ole pystynyt voittamaan 'Takeria Wrestlemaniassa! Pystyykö siihen ylimielinen Masters?

Handicap match
Big Show vs FBI (Johnny Stamboli & Chuck Palumbo)

Niinpäniin. No Way Outissa FBI pilkkasi Big Show:ta, kun tämä hävisi ottelunsa. Sen jälkeen samana iltana Big Show pilasi FBI:n voiton ja tämän jälkeen tilanne on ollut pelkkää sotaa. Nämä painijat ovat hyökkäilleet vuorotellen toistensa otteluihin tullen pilaamaan ne. Lopulta Fbi haastoi Show:n tähän tasoitusotteluunja Big Show suostui. Pystyykö tämä jättiläinen voittamaan kaksi kieroa painijaa, joiden kehänreunalla on vielä lisäksi kolmas kiero painija ja kolmas FBI:n jäsen, Nunzio. Tästä voi siis tulla todellinen tasoitusmatsi! Jännitystä tässäkin ottelussa on varmasti enemmänkin kuin laki sallii.

Tag Team match
Danny Basham & Eugene vs Orlando Jordan & Maven

Tämäkin riita on kestänyt jo iät ja ajat. Oikeastaan tässä on 2 riitaa nivottuna yhteen. Jordanin ja Bashamin riita on peräisin siitä, kun Basham vahingossa aiheutti Jordanin tappion ja Jordan ei ole uskonut, että se on vahinko. Maven taas yritti käyttää Eugenea hyväkseen, pyytämältä Lasetonilta Rumble-paikkaa Eugenelle ja kiristämällä paikkaa sitten Eugenelta itselleen. No Way Outissa viimeistään Jordan ja Maven ystävystyivät tarkoituksena tuhota Basham ja Eugene. Heidän harmikseen vain myös basham ja Eugene ystävystyivät ja lopulta Laseton määräsi tämän jännittävän joukkueottelun käytäväksi. Ottelusta voi tulla pahimmillaan hyvinkin kovaotteinen, jos Maven ja Jordan purkavat turhautumistaan liikaa.

2 Out Of 3 Falls match
1. Submission, 2. Hardcore, 3. Ladder
Triple H vs Ric Flair

Näinhän tässä on käynyt. Triple H ja Ric Flair olivat pitkän, pitkän aikaa erittäin hyviä kavereita. He muodostivat ryhmän Evolution ja olivat tämän ryhmän johdossa. Tammikuussa kuitenkin Triple H tiuskaisi aika pahasti Flairille, mutta siitä ei vielä Flair kauheasti välittänyt. Myöhemmin kuitenkin Flair aiheutti useammankin kerran vahingossa Triple H:lle tappioita, mutta Triple H ainakin esitti ettei välittänyt.

No Way Outissa sitten tapahtui se ikävyys, Triple H hakkasi Flairin maahan ottelun jälkeen suutuksissaan. Seuraavassa Revolutionissa hän kuitenkin pyysi vielä anteeksi, mutta löi myöhemmin uudestaan vesirajaan Flairia! Tätä ei enää Flairkaan kestänyt ja hän aiheutti jo kerran Triple H:lle tappion, nyt tahallaan. Nämä entiset kaverit ovat muodotaneet viime kuukausien aikana vuosikymmenien kovimman ja ikävimmän riidan. Lopulta Revolutionissa 14.3 Triple H haastoi Flairin otteluun ja viikkoa myöhemmin Flair suostui. Hän ei kuitenkaan suosutnut mihin tahansa otteluun, vaan tämän riidan mahdollinen päätös saadaan 2 Out Of 3 Falls ottelussa! Katsotaan mitä näistä painijoista sen jälkeen jää jäljelle.
"wwenewsornot.com" kirjoitti:
Jälleen kerran huhuja tarjoaa vihdoinkin virallisesti Wwe:n epäluotettavin fanisivusto! Mukana on myös kuitenkin jälleen vakavia uutisia, joten juuri virallistamamme imago kärsii koko ajan näistä, mutta ei voi mitään.

Painija tauolla
Kaikkien yllätykseksi Kane on jäänyt tauolle. Wwe on suosutunut tähän ja näin ollen Kane lomailee nyt jonkin aikaa, vaikka hän palasi vasta Nyr:n jälkeen wwe:hen aktiivisesti. Kane palaa Wwe:hen luultavasti wrestlemanian jälkeen ja täämn jälkeen Kanelle on huhujen mukaan suuria suunnitelmia.

Hankintoja
Huhujen mukaan wwe olisi hankkinut joitain painijoita ja sijoittanut heidät Ovw:hen, joista he ehkä tulevaisuudessa tulisivat painimaan. Monia nimiä on huhuiltu, mutta wwe ei ole vieläkään varmistanut mitään. Muun muassa Frankie Kazarinin palkkaamista ollaan epäilty.

Alexis Laree
Niin kuin jo huhuissa aikaisemminkin mainittiin, epäillään Lareen tekevän wwe-debyyttinsä Wrestlemanian jälkeen. Tämä on jo melkein varmistunut, mutta Jazz ei ole innostunut tästä. Lareelle suunniteltaisiin luultavasti pushia Women's mestaruusvyöhön ja Jazz on pettynyt tähän, koska luuli olevansa seuraava haastaja vyölle. Wwe ei ole vielä aivan varma naistensarjan käytöstä, mutta ainakin tällä hetkellä heillä on arsenaalia tehdä siitä loistava, kun myös mestari Lita, Molly Holly ja Victoria ovat kuvioissa.

Uusi ppv
Huhujen mukaan viimeisen ppv:n nimi olisi varmistunut. Nimeksi tulisi huhujen mukaan Only Memories Wwe:n sivuilla ei kuitenkaan ole vielä tietoa tästä asiasta. Muuta infoa ppv:stä ei vielä tiedetä, mutta nimi ainakin viittaisi johonkin todella merkilliseen.
Hmm.. Tässä nyt taas sitten seuraavan show'n card. Itseäni kyllä potuttaa vieläkin tuo Deans corner, mutta se oli vain pakollinen tässä tilanteessa ja ajattelin kerrankin keksineeni jotain uutta, mutta ei sitten -_- Katsotaan nyt kuinka kauan pidän sitä


kuva

Revolution, 7.3.2005

Vielä on 27 päivää jäljellä Wrestlemaniaan. 'Mania siis kolkuttelee jo kohta ovella ja painijoiden välit sen kuin kiristyvät. Mitä kaikkea mahtaa tänään tapahtuakaan Revolutionissa ja pystyykö edes maailman vihatuin gm pitämään painijoiden riidat kurissa? Varsinkin kun hänellä on itselläkin sota menossa Matthias Loseverin kanssa. Siitä huolimatta tämä ilta on tuomassa aivan loistavaa viihdettä koko kansalle! Wrestlemanian otteluita selviää varmasti tänään lisää.

Tag Team match, Winners enter the Tag Team Championship match at Wrestlemania 21
Cruiserweight Power (Akio & Guerrero) vs Nash & Steiner

Illan avaa Jay Lasetonin viimeillan keksikkön ensimmäinen ottelu. Viisi joukkuetta tappelivat Revolutionin lopussa ja Jay Laseton päätti järjestää nämä karsinnat Wrestlemanian joukkuemestaruusotteluun. Vastakkain ovat Cruiserweight Powerin Akio ja Chavo Guerrero sekä voimakaksikko Nash & Steiner. Nashilla ja Steinerilla on kokoetua kymmenen kertaa enemmän, joten he ovat ehkä ennakkosuosikkeja.

Single match
Matthias Losever vs Eugene/w Danny Basham

Loseverin urakka jatkuu jälleen viikon tauon jälkeen. Tänään Losever joutuu kohtaamaan Eugenen, jonka matsit ovat olleet vähissä. Basham aneli kuitenkin Lasetonilta Eugenelle ottelua, että hänen kaverinsa pystyy harjoittelemaan mahdollista matsia Jordania ja Mavenia vastaan. Laseton suostui tähän ja naurahtaen laittoi Loseverin Eugenea vastaan. Laseton toivoo Eugenen voittavan Loseverin että tämän itsetunto romahtaisi, mutta kuinka käy?


Tag Team match, Winners enter the Tag Team Championship match at Wrestlemania 21
The Dudleys vs Carlito & X-Pac
Tämä on karsintaotteluiden toinen matsi. Entinen Iltasanomat-mestari ja hänen kaverinsa X-Pac kohtaavat tässä ottelussa Dudleyt. Dudleyt hävisivät mestaruusottelunsa Nwo:ssa ja tahtovat nyt varmasti revanssia. Entä kuinka käy Carliton, jonka ajatukset ovat mahdollisesti edelleen Iltasanomat-vyössä?

Deans Corner
/w Carlito Caribbean Cool

Eikö se riitä, että Carlito on ottelemassa Revolutionissa jouekkuemestaruusottelu paikasta? Lisäksi hän joutuu raahautumaan Simon Deanin uuteen talk show'hun, eikä Dean varmasti pidä mitään pullakahvi tilaisuutta. Dean pottuilee Carlitolle varmasti sen minkä kerkiää vain.

Tag Team match, Winners enter the Tag Team Championship match at Wrestlemania 21
FBI vs Hardy Boyz
Tämä on viimeinen ja luultavasti jännittävin näistä karsintaotteluista! Hardyt ovat jo kerran saaneet yrittää voittaa mestaruuden, mutta ovat varmasti nälkäisiä. Mutta ovatko niin nälkäisiä kuin FBI, joka ei ole vielä saanut emstaruusmahdollisuutta? Kaikki on auki tässä ottelussa!

Single match
Simon Dean vs Muhammad Hassan
Dean kyllästyi viime viikolla vieraansa Hassanin uhoamiseen ja haastoi hänet otteluun. Hassan suostui ja nyt kummallakin on varmasti näytönpaikka, koska kummankin ottelut ovat olleet tähän mennessä aika vähissä!

Lisäksi:
- Billy DeMott on jälleen haastattemassa.
- Edgellä on asiaa jälleen
- Rvd ilmaisee mielipiteitään niin ikään asioista
- Monien riitojen selvittely varmasti jatkuu!
- Laseton kertoo varmasti lisää Wrestlemaniasta ja julkaisee lisää otteluita cardiin.
- Lisäksi backstagesegmenttejä!
_____________________________________________________________
kuva

Heatcity on jälleen täällä! Koska Wrestlemania on lähellä, on varmasti odotettavissa huikeaa menoa, kun monet painijat pistävät parastaan näyttäessään yleisölle ja gm Jay Lasetonille taitojaan! Illan Main Event on kerrassaan loistava, kun kaksi huippunaispainijaa ottavat yhteen!

Single match
Rhyno vs Rob Conway

Single match
Funaki/w Cruiserweight Power vs Nunzio

Single match, for Women's championship
Lita (c) vs Jazz


Juu, sitten olis kiva saada veikkauksia taas :) Kuka tahansa voi vielä voittaa palkinnon, jonka saa se jolla on eniten pisteitä Wm:n jälkeen (niin kuin jo kerroin Nwo:n aikaan..)
Tag Team match, Winners enter the Tag Team Championship match at Wrestlemania 21
Cruiserweight Power (Akio & Guerrero) vs Nash & Steiner


Single match
Matthias Losever vs Eugene/w Danny Basham


Tag Team match, Winners enter the Tag Team Championship match at Wrestlemania 21
The Dudleys vs Carlito & X-Pac


Tag Team match, Winners enter the Tag Team Championship match at Wrestlemania 21
FBI vs Hardy Boyz


Single match
Simon Dean vs Muhammad Hassan

En nyt mitään perusteluja jaksa laittaa...
Moi, ilmoitan tässä lyhyenläntästi, että jakson tulo viivästyy varmaan jonkinverran, koska
a) Kirjoitan nyt ensin yhdelle toiselle foorumille diaryyn jakson (no en jaksa selittää periaatetta, lukekaa SdPlanetin foorumilta jos nyt oikeasti kiinnostaa, mutta se on siis vain yksi jakso ettei tulevaisuudessa haittaa tätä).
b) Olen viikonlopun Suomusalmella \,,/
c) Olen kesälomalla (usko huvikses) ja en jaksa nyt painaa kahta tekstiä ~viikkoon, vaikka nyt siihen oliskin aikaa juu.

E: Ja tiedän että kiviäkin rupes tällä hetkellä kiinnostamaan.
Jepjep. Tässä nyt pienen "taukoni" (pskat mitään semmosta ollu) aikana on tullut paljon hyviä diaryita taas ja kun tämä oma viirtelmäni ei ole koskaan edes paljoa kommentteja kerännyt, niin katsotaan mitä tulevaisuus tuo. Kirjoittelua kyllä silti todellakin jatkan, tässä tämä jakso (aika pitkä :EE). Kommentteja saa antaa niiq ennenki. Huomen tulee card ja pistetilanne.

kuva

Heatcity tarjosi tänään todellista laatuviihdettä. Uudistetut pyrot paukkuivat kovaa ja katsomossa oli paljon väkeä seuraamassa show'ta!

Single match
Rhyno/w Tajiri vs Rob Conway
Heatcityn avasi kahden taitavan, vähemmän esillä olleen painijan kamppailu. Conway oli edelleen todellakin eksyksissä, niin kuin viimeiset kaksi kuukautta kun hänen kaverinsa Sylvain Grenier ja Rene Dupree oli erotettu. Silti Conway pystyi keräämään itsensä ja meinasi jo viedä huijaamalla voiton pitämällä jalkoja köysillä. Tuomari kuitenkin huomasi tilanteen viime hetkellä ja keskeytti laskun. Tämän jälkeen Rhyno hyödynsi Conwayn riitelyn tuomarin kanssa ja teki Goren tälle! Tämän jälkeen oli helppo viedä voitto ja Rhyno juhli Tajirin kanssa voittoaan.

Olemme pettyneitä!
Ottelun voiton jälkeen Rhyno ja Tajiri ilmaisivat selvästi olevansa pettyneitä, kun heitä ei päästetty näihin karsintaotteluihin, joiden otteluiden voittajajoukkueet kohtaavat Wrestlemaniassa joukkuemestarit. R&T ilmoittivat ettei näin kohdella wwe:n ykköstiimiä ja tähän on paras tulla nopeasti korjaus. Laseton saapui paikalle ja kertoi ettei häntä kiinnosta näiden "tähtien" vikinä. Rhynon ja Tajirin on paras tottua, että tuolla asenteella ei päästä pitkälle.

Single match
Nunzio vs Funaki/w Cruiserweight Power
Heatcityn yllätyksen tarjosi tämä ottelu! Kaikki olivat varmoja siitä, että kyllä yksi parhaista cruisereista, Nunzio nyt aina päihittäisi Funakin. Niin Nunzio olisi itseasiassa päihittänytkin, ellei tuomari olisi lopussa huomannut, kun Nunzio iski Funakia vyön alle. Näinpä Nunzio diskattiin ja hän lähti raivostuneena pois kehästä. Funaki talutettiin pois paikalta nopeasti.

Lita, olet kohta entinen mestari!
Molly Holly saapui yllättäen tämän ottelun jälkeen kehään ja kertoi, että luotaa Jazziin. Holly on varma, että kyllä Jazz nyt aina hoitelee tuommoisen "naispainijan" kuin Litan. Molly kertoi, ettei pidä Litaa edes painijana ja siksi häneltä pitäisi riistääkin vyö. Jos Jazz ei sitä tänään tee, lupaa Molly Holly sen tehdä.

Single match, for Wwe Women's championship
Lita vs Jazz
Niinhän siinä kävi, Lita säilytti mestaruutensa ja Jazz jäi niukasti nuolemaan näppejään. Tosin se ei kyllä ollut läheskään täysin Jazzin syy. Ottelun lopussa Molly Holly ryntäsi kehään kun Jazz oli tyrmännyt ensin tuomarin. Molly Holly nousi yläköydelle Litan huomaamatta ja hyppäsi Molly Go Roundin.. Jazzin päälle. Lita huomasi viime hetkellä tilanteen ja väisti juuri ajoissa ja hyppy osuikin Jazziin. Lita heitti Mollyn ulos kehästä ja peitti Jazzin samalla kun tuomari nousi. Lita voitti näin Jazzin Mollyn ansiosta, vaikka se ei varmasti Molly Hollyn tarkoitus ollutkaan.

kuva

*Pyrot paukkuvat rajummin kuin koskaan ennen. Wrestlemania 21 - kyltti näkyy ylänurkassa ja kuva siirtyy lopulta selostamoon, hallin ollessa lähes täysillään. Selostajapaikalla istuvat tänään Tazz ja Cole.*

Cole: Onpa hienoa päästä jälleen selostamaan Revolutionia, tätä tuolia tuli jo ikävä.
Tazz: Todellakin tuli Cole, en malta odottaa edes mitä tapahtuu tänään. Aikaa on enää 27 päivää Wrestlemania 21:een!
Cole: En malta odottaa sitä ja tänään varmasti selviääkin paljon lisämatseja Wrestlemaniaan.
Tazz: Pitää muistaa, että Laseton kertoi viime viikolla, että Wrestlemaniassa puolustetaan kaikkia mestaruuksia.
Cole: Epäilen että tänään selviää muitakin mestaruusotteluita kuin tuo joukkuemestaruusottelu. Itseäni kiinnostaa siinä kaikkein eniten tuo ottelumuoto, luulen ettei se ole tavallinen joukkueottelu.
Tazz: Voi hyvinkin olla niin, Wrestlemania on yllätysten paikka ja edes Laseton ei voi olla huomioimatta sitä. Tänään nähdään myös viime viikolla startannut Dean's Corner! Se vaikutti todella hauskalta..
Cole: Hauskalta ja hauskalta.. Yhtä hauskalta kuin se, että Flairia hakattaisiin takahuoneissa, josta tulikin mieleen..

*"It's all about the game.." Triple H:n musiikki pamahtaa soimaan ja HHH saa vastaansa kaksi kertaa enemmän buuauksia kuin tavallisesta. "Game" vain naurahtaa, sukii hiuksiaan ja astuu kehään hymyillen pilkallisesti.*

Triple H: Kiitos.. Kiitos. Antaisitteko nyt minulle suun vuoron?

*Yleisö jatkaa vain buuaamista, mutta lopulta Triple H:n karjahduksen jälkeen se hiljenee. Ympäri areenaa kumminkin kuuluu "Triple H sucks!" huutoja.*

Triple H: Noniin. Teitä varmastikin kiinnostaa, miksi tein viime viikolla niin kuin tein?

Cole: Minua ainakin kiinnostaa!
Tazz: Shh.. Cole, anna nyt Gamen puhua.

*Myös yleisö on samaa mieltä ja Triple H naurahtaa uudelleen.*

Triple H: Niin. Kaikki alkoi jo Royal Rumblessa, Flair tiputti silloin minut ulos kehästä, olisin voittanut ilman häntä. Hän tässä on minua puukottanut jo pidemmän aikaan selkään ja te buuaatte minulle! Revolutionissa hän nosti minun jalat köysille, että lasku keskeytettäisiin. No Way Outissa hän pilasi voittomahdollisuuteni, olisin voittanut muuten. Mutta olin armollinen ja olin valmis antamaan nämä kaikki anteeksi Flairille, olihan hän ennen minun kaverini sentään..

*Yleisö aloittaa jälleen sellaisen buuauksen, että Putinkin höristeli varmaan korviaan luullen väkijoukon pitävän mielenosoitusta kaduilla.*

Triple H: Olin valmis antamaan kaiken tämän anteeksi.. Olin niin jalo ihminen, mutta mitä viime viikolla Flair teki?! Aivan, olisimme tällä hetkellä joukkuemestareita sen petturin kanssa jollei hän olisi pilannut kaikkea. Olin tehnyt pedigreen Hurricanelle ja voitto oli varma. Flair tahtoi kuitenkin selättää Hurricanen ja kävihän se minulle. Mutta mitä hän teki? Aivan, hän rupesi tanssimaan, vaikka hänen olisi pitänyt vain selättää Hurricane! Tietenkin hän pilasi kaiken ja meni sen jälkeen häviämään jollekin naurettavalle naamaripellelle.

*Voitte varmasti arvata yleisön reaktion tähän HHH:n puheeseen, buuausta kuuluu tuvan täydeltä.*

Triple H: No, ajattelin että onhan näitä mestaruusottelumahdollisuuksia. varmaan Flair pyytää minulta anteeksi mokaansa ja voimme jatkaa ystävinä. Mutta ei! Hän vain raahautui luokseni niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja nojasi vielä minuun kun olimme lähdössä pois? Hän pilaa toistamiseen mahdollisuuteni voittaa mitään ja sitten tahtoo minun tukevan häntä! Voi hyvänen aika, minä olin todella pettynyt Flairiin. Miksi ihmeessä te minulle buuaatte ihmiset helkkari soikoon? Buuatkaa mieluummin oikealle pahalle! Buuatkaa..

*Flairin musiikki rupeaa soimaan ja yleisö nousee seisomaan kunnioittaen legendaa, koko areena raikuu nyt "Wooo!" huutoja.*

Triple H: Buuatkaa tuolle miehelle! Oletteko te todella noin typeriä, että hurraatte miehelle, joka tässä on se paha? Tosin enpä mitään odottanutkaan teiltä läskeiltä, olette naurettavia.
Flair: Easy champ.. Easy. Älä heille hermoa sen takia, että he ovat oikeassa, ethän? Katsos, se mitä teit minulle oli melkein yhtä halpamaista kun itse tein nuoruusvuosinani. Olen kuitenkin nyt viisastunut ja ymmärtänyt, että huijaaminen ei kannata. Mutta koskaan en ole kaverini voitonmahdollisuuksia tahtonut pilata. Olen aina seissyt sinun takanasi.
Triple H: Minun takanani? Todellakin olet seissyt minun takanani, koska sieltä on helpompaa puukottaa selkään! Tule tänne niin tapellaan! Tässä ja nyt saat turpaan minulta!
Flair: Ei.. Emme me tappele nyt Game. En minä tahdo tapella, etkä sinäkään tahdo oikeasti tapella, sinä tiedät sen. Me olemme kavereita, erottamattomia kavereita, se mitä teit minulle viime viikolla oli törkeää, mutta ymmärrän miksi teit sen ja se oli vain virhe. Voimme jatkaa kavereina.
Triple H: Hahhah! Sinä olet puukottanut minua selkään jo kuukausitolkulla ja väität että me voisimme olla kavereita! Minä todellakin tahdon nyt antaa sinulle turpaan!

*Triple H heittää mikin maahan ja lähtee kävelemään sisääntuloramppia Flairia kohti. Flair katsoo ihmeissään Triple H:ta. Triple H kävelee Flairin viereen ja Flair tarjoaa kättään vielä HHH:lle, HHH kuitenkin vain naurahtaa Flairille ja tiputtaa hänet maahan oikealla suoralla!*

Triple H: Ric! Me olimme kavereita, mutta emme ole enää, koskaan! Ja voit olla varma, että minä teen tulevaisuudestasi tuskaa ja se oli täysin oma valintasi!

*Game lähtee paikalta pois ja Flair nousee ylös ihmetellen tilannetta. Yleisö buuaa Triple H:lle todella rajusti viimeisen kerran ennen kuin tämä häipyy pois.*

-Mainostauko-
*Tauon jälkeen kuva on nyt selostajakaksikossa, joka istuu pöytien takana.*

Cole: Voi että minä inhoan tuota miestä! Hän täräyttää täysin puolustautumattoman Flairin maahan ilman mitään syytä!
Tazz: No tavallaan hänellä oli syy, olivathan Flairin temput aika törkeitä.
Cole: Ne olivat vahinkoja Tazz! Vahinkoja, toivottavasti Flair kostaa vielä tuolle miehelle.
Tazz: Sen saamme tietää myöhemmin, mutta kohta saamme tietää ensimmäisen joukkueen, joka on supersankareiden lisäksi tuossa joukkuemestaruusottelussa Wrestlemanissa!

*Kuva siirtyy yleiskuvaan areenasta, kun kuulutus alkaa.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on joukkueottelu ja sen voittaja kohtaa kahen muun joukkueen lisäks supersankarit Wrestlemaniassa. Ottelu ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Niin ja ekana kehään tulee Cruiserweight Power.

*"Ooh.. Chavoo.." Chavon musiikki pärähtää soimaan ja hänen lisäkseen sisääntulorampille kävelee Akio ja Funaki. Kolmikko tuulettelee yleisön hurratessa heille. Lopulta Akio ja Chavo nousevat kehään Funakin jääden kehän ulkopuolelle.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee Steiner ja Nash.

*"Holla! If you heard me.." Scott Steinerin musiikki rupeaa soimaan ja hän kävelee esiin Kevin Nashin kanssa. Tämä kaksikko esiintyy pitkästä aikaa kehässä ja he ovat voitonvarmoja katsoessaan vastustajia. Kaksikko nousee kehään nauraen Akiolle ja Guerrerolle.*

Tag Team match, Winners enter Tag Team championship match at Wrestlemania 21
Cruiserweight Power/w Funaki vs Steiner & Nash

*Dingding*
Kello soi ja kehässä näyttävät aloittavan Akio ja Kevin Nash. Akio ryntää heti Nashin kimppuun ja potkaisee heti rajulla potkulla Nashia. Nash kuitenkin huomaa Akion potkun ajoissa, tarraa tämän jalasta kiinni ja nostaa Akion korkealle ilmaan. Tämän jälkeen Nash rojauttaa kaikilla voimillaan Akion maahan ja peittää heti näin alkuunsa Akion. Yksi..kaksi.. mutta Akio vielä selvittää eikä näin helpolla antaudu. Tämän jälkeen Akio kierähtää vaivoin ylös ja juoksee jälleen Nashin kimppuun, mutta jälleen Nash on valmiina ja täräyttää Akion maahan big bootilla! Akion alusta ei näytä tulevan kerrassaan mitään ja mies hapuilee jo nyt vaihtoon. Nash ei kuitenkaan tähän suostu ja nostaa Akion seisomaan. Akio on vieläkin täysin sekaisin alusta ja Nash heittää Akion köysiä päin ja paiskaa tämän jälkeen Akion maahan korkealla yliheitolla. Akio huutaa tuskasta pidellen selkäänsä ja Guerrero yrittää päästä vaihtamaan kaverinsa kehästä pois.

Nash huomaa kuitenkin jälleen Akion aikeet pyrkiä vaihtamaan ja tallaa tämän jalan päälle. Tämän jälkeen Akiolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nousta pitäen köysistä kiinni ylös. Nash päättää tällä kertaa rynnistää Akion päälle, mutta Akio vain perääntyy. Lopulta hän huomaa olevansa kehänurkkauksessa ja Nash on hänen edessään. Nash tarraa Akiosta kiinni niin että tämä ei pääse karkuun ja on aikeissa täräyttää Akion maahan nyrkiniskulla, kun Akio viimeisenä temppunaan potkaisee kaikilla voimilla Nashin jaloille ja tämä romahtaa todellakin maahan! Akio nousee tämän jälkeen yläköydelle ja Nash ei kauaa viihdy maassa. Akio huomaa tilaisuutensa tulleen ja hän hyppää crossbodyn Nashin päälle onnistuneesti! Akio ei edes yritä viedä voittoa tällä epätoivoisella tempullaan vaan raahautuu vaihtamaan Chavo Guerreron kehään. Nash on samaan aikaan noussut ylös ja huomaa tilanteen, mutta ei kerkeä aivan ajoissa estämään sitä ja Guerrero pomppaa kehään!

Tällä välin Nash on kuitenkin hakenut köysistä vauhtia ja mäjäyttää Chavon maahan rajulla clotheslinella. Vaikka Nashilla ei ole vielä hätääkään, huutaa Steiner tälle, että päästäisi hänetkin välillä kehään. Nash katsoo hieman tympääntyneenä Steineria, mutta päästää tämän lopulta kehään. Chavo on tällä välin noussut ylös äskeisen tyrmäyksen jälkeen ja hän yllättää täysin Steinerin, joka on juuri vasta päässyt kehään. Chavo tekee suplexin heti alkuun Steinerille.. Ei hetkinen! Chavo ei päästäkään irti, vaan pyörähtää toisin päin ja pamauttaa uudelleen Steinerin maahan! Chavo hakee nyt veljensä yleisemmin käyttämää Three Amigosia! Steiner mäjähtää toisenkin kerran kehään ja tämän jälkeen Chavo hakee vielä kolmannen kerran ja tekee todellakin kolmannenkin amigon Steinerille! Chavo on nyt vireessä ja tuntee sen. Hän lähtee kiipeämään yläköydelle, mutta Steiner on toipunut juuri ajoissa eikä Chavo pääsekään hyppäämään.

Steiner yrittää rojauttaa Guerreron maahan, mutta Chavo käyttääkin oveluuttaan, jota Guerreroilla kyllä riittää, tarraa Steinerin päästä kiinni ja tekee tavallaan DDT:n näköisen liikkeen niin että Steinerin pää osuu kivuliaan näköisesti köysiin!

Cole: Chavo on todellakin tänään vireessä!
Tazz: Hänessäkin virtaa todellakin Guerrerojen veri, Chavon temput ovat olleet tänään ilo katsella.

Tämän jälkeen Chavo ryntää omaan nurkkaukseensa ja vaihtaa Akion kehään, joka on nyt myös jälleen valmiina. Nash katsoo tällä välin hätääntyneensä Steineria ja karjuu tätä vaihtamaan. Steiner on kuitenkin vielä hieman sekaisin äskeisestä ja Akio pystyy irish whippaamaan Steinerin köysiin. Akio ottaa heti perään vauhtia ja tekee spinning heel kickin Steinerille ja tämä tipahtaa jälleen maahan. Akio hyppää nyt nopeasti yläköydelle ja Funaki reagoi tilanteeseen myös potkaisemalla hyppypotkulla kovaa Nashia selkään ja tämä rojahtaa yllätettynä kehänreunalta pois. Tilanne on valmis ja Akio pomppaa corkscrew 450 splashin Steinerin päälle täydellisesti. Akio peittää ja tuomari on valmiina laskemassa. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ottelun voittajat selätyksellä ja Wrestlemanian joukkuemestaruusottelun toiset varmistuneet osaanottajat: Cruiserweight Power!

*"Ooh.. Chavoo.." Chavo Guerreron musiikki rupeaa soimaan ja koko kolmikko riemuitsee kehässä juhlien voittoaan Nashin ja Steinerin katsoessa tilannetta pettyneenä.*

Cole: Ei voi olla totta! En olisi voinut koskaan uskoa tätä todeksi, Cruiserweight Power yllätti voimakaksikon!
Tazz: He ovat olleet ilmiömäisessä vireessä! Jokainen on voittanut ottelunsa Heatcityssä ja nyt he voittivat vielä joukkueottelunkin.

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuva on heti Nunziossa, joka ryntää Lasetonin huoneeseen.*

Nunzio: Laseton! Tiedän, että olet viisas general manager ja koska Wrestlemaniassa puolustetaan kaikkia mestaruuksia, niin..
Laseton: Nunzio, vaikka sinä kuinka pidätkin minua viisaana ei se silti oikeuta sinua päättämään mestaruusotteluista. FBI ei saa suoraa paikkaa joukkuemestaruusotteluun ja sillä selvä! He ottelevat tänään tiukan ottelun.
Nunzio: Mutta enhän minä..
Laseton: Hiljaa Nunzio! Minun pitää tänään mennä myöhemmin kertomaan parin muunkin mestaruuden puolustuksista, kuten Cruiserweight-mestaruudesta ja joukkuemestaruusottelun ottelumuodosta.
Nunzio: Mutta juuri siit..
Laseton: Ulos!

*Nunzio lähtee kummissaan ulos huoneesta. Hänen kasvoillaan näkyy myös selvä pettymys, kun Laseton ei selvästikään tajunnut, mitä Nunzio ajaa takaa. Kuva siirtyy tämän jälkeen Eugeneen ja Danny Bashamiin.*

Basham: Eugene, sinä kohtaat tänään todella kovan vastustajan ja minä kohtaan ensi viikolla kovan vastustajan! Sen jälkeen me olemme vireessä, kun joudumme joskus ottelemaan Mavenia ja Orlando Jordania vastaan!
Eugene: Maven? Eugene ei tykkää Maven! Eugene ei tykkää Orlando.
Basham: Aivan, minäkään en pidä heistä, mutta meidän on harjoiteltava, että pystymme voittamaan heidät, olethan valmis otteluun?
Eugene: Eugene on valmis! Minä näytän Loseverille taivaanmerkit.
Basham: Hienoa Eugene, minä luotan sinuun.*

*Tämänkin mielenkiintoisen keskustelun jälkeen kuva siirtyy lopulta selostajapöytien luokse, jossa Tazz ja Cole istuvat.*

Cole: Laseton on sitten todella tyhmä. Olen varma, että Nunzio tuli kysymään paikkaa Cruiserweight-mestaruusotteluun, mutta Laseton vain höpisi joukkuemestaruusottelusta.
Tazz: Laseton on todellakin semmoinen, siksi kukaan ei pidäkään hänestä. Kohta alkaa kuitenkin Eugene vs Matthias Losever ottelu, johon Danny Basham äsken tsemppasi kaveriaan.
Cole: Eugene on varmasti valmiina kohtaamaan Loseverin, joka on kuitenkin ollut viime viikkoina todella kovassa vireessä.

-Mainostauko-

*Mainostauon jälkeen kuva on areenassa, jossa odotetaan ottelun alkamista jännittyneenä.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on single ottelu. Se ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Eugene mukanaan Danny Basham.

*"Hi! It's me, Eugene!" Eugenen musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu takki päällä esiin pomppien. Basham kävelee hänen takanaan hymyillen. Lopulta Eugene ryntää kehään heittäen takkinsa pois ja Basham jää kehävierelle.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee se Mathias Losever

*Losever saapuu esiin musiikkinsa saattelemana yleisön hurratessa kohtuullisesti myös hänelle. Mies ryntää kehään, nousee sinne köysien välistä ja kättelee Eugenen kanssa ennen ottelun alkamista.*

Single match
Eugene/w Danny Basham vs Matthias Losever

*Dingding*
Losever hyökkää heti Eugenen kimppuun kaataen hänet clotheslinellä. Se ei kuitenkaan pitkäksi aikaa riitä, koska Eugene pomppaa yllättävän nopeasti jälleen pystyyn. Eugene hakee Loseverista headlockia, mutta Losever pääsee nopeasti irti ja tekee dropkickin! Eugene on kuitenkin myös valmiina väistäen ja näin Losever tipahtaa maahan osumatta keneenkään dropkickillä. Koska Losever on tästä hieman pökertyneenä vielä, käyttää Eugene tilanteen hyödykseen ja ottaa roll upin Loseverista! Yksi..kak.. mutta voitto ei ollut vielä lähelläkään. Jälleen kumpikin painija nousee pystyyn ja hyökkää toistensa kimppuun. Losever heittää Eugenen köysiä päin, mutta Eugene on jälleen valmiina ja vastaakin tähän tekemällä hienon clotheslinen Loseverille. Losever pitelee päätänsä, mutta nousee kuitenkin nopeasti ylös. Eugene on jälleen valmiina hyökkäämän, mutta nyt Losever torjuu Eugenen ryntäyksen hienosti yliheitoksi!

Tämän hienon tempun jälkeen Eugene makaa maassa ja Losever katsoo nyt nurkkausta. Hän rupeaa kiipeämään kohti yläköyttä ja pääseekin sinne lopulta. Eugene makaa edelleen maassa ja Losever hyppää riskialttiin hypyn hypäten kyynärpää edellä Eugenen päälle! Ja diving elbow drop onnistuu todella hienosti! Eugene pitelee mahaansa, mutta Losever nostaa hänet jo ylös ja irish whippaa Eugenen nurkkaukseen. Nyt hienoon vireeseen päässyt Losever ottaa vauhtia ja yrittää tehdä clotheslineä jälleen, nyt Eugenelle, joka seisoo todella väsyneenä nurkkauksessa. Eugene kuitenkin kerää vielä itsensä ja tarjoa kyynärpäätä häntä päin ryntäävälle Loseverille ja tekee atomic dropin hänelle! Eugene saa kaadettua jälleen Loseverin ja katsoo jo nyt ympärilleen. Hän tekee Rockilta tutut tuuletukset ja lähtee juoksemaan köysiä päin. Eugene juoksee ensin toisiin köysiin ja sitten toisiin ja tiputtaa kyynärpäänsä! Mutta se menee ohi, Losever on viimeisellä mahdollisella hetkellä kerinnyt väistää.

Tästä ei Eugene pidä alkuunkaan ja hän rupeaa hermostumaan. Tämän hyödyntää Losever, joka hyökkää Eugenen kimppuun ja tekee yllättäen tälle upean running STO:n! Losever hakee nyt voittoa tämän jälkeen. Yksi..kaksi.. mutta Eugene kestää vielä nostaen olkapäänsä ylös. Jälleen kumpikin jo kohtuullisen väsynyt painija on pystyssä tuijottaen toisiaan. Tämä tilanne ei kuitenkaan kauaa kestä, kun Eugene ottaa vauhtia tarkoituksena rynnätä Loseverin kimppuun, mutta Losever on edelleen valmiina ja tekee belly to bellyn Eugenelle! Losever jää odottamaan Eugenen nousemista ja Eugene nouseekin yllättävän nopeasti. Losever on odottanut valmiina ja ottaa nyt hieman vauhtia ja potkaisee superkickin! Ikävä kyllä se menee ohi! Eugene on huomannut viime hetkellä tilanteen ja kumartuu juuri oikeassa tilanteessa ja heittää Loseverin maahan snapmarella.

Cole: Onpa ollut kyllä erittäin jännittävä ottelu, vai mitä Tazz?
Tazz: Todellakin on! Eugenella oli kerran mahdollisuus ratkaista ottelu ja sama mahdollisuus oli nyt myös Loseverilla.

Snapmare ei kuitenkaan pitkäksi aikaa riitä pitämään Loseveria maassa ja tämä vähitellen tähän otteluun tympääntynyt painija nousee jälleen pystyyn hyökkäysvalmiina. Eugene hyökkää jälleen Loseverin kimppuun, mutta Losever saa rauhoitettua tilanteen parilla lyönnillä ja tekee german suplexin Eugenelle! Losever peittää jälleen todella tympääntyneenä. Yksi..kaksi..ko.. mutta Eugene selvittää, niin mahdottomalta kuin se tuntuukin. Losever ei kuitenkaan luovuta, vaan irish whippaa Eugenen nurkkaukseen ja rupeaa siellä läpsimään Eugenea back chopeilla. Eugene ottaa vastaan kuusi back choppia peräkanaan, kunnes Eugene lopulta pääsee tilanteesta pois, kun tiputtaa Loseverin pään päin kiinnikettä ja ottaa sen jälkeen Rock Bottom otteen! Eugene tuulettelee vielä hetken ja Losever ei pysty tekemään mitään ja Rock Bottom paukkuu! Losever makaa maassa tajuttomana ja Eugene peittää. Yksi..kaksi..kol.. eikä! Losever olisi hävinnyt, jos hän ei olisi saanut jalkaansa köydelle!

Eugene katsoo epätoivoisena Loseveria, edes The Rockin finisher ei riittänyt antamaan voittoa hänelle. Samaan aikaan aivan väsynyt Losever nousee vielä pystyyn, hänenkin paukkunsa ovat kyllä aika vähissä. Eugene yrittää hyödyntää ottamalla Loseverin Aeroplane Spiniin, mutta Losever rimpuilee itsensä irti tästä todella epämiellyttävästä liikkeestä. Eugene yrittää hyökätä jälleen Loseverin kimppuun, mutta Losever väistää, potkaisee Eugenea mahaan ja tekee jonkinlaisen cutterin Eugenelle! Losever peittää rättiväsyneenä. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ja ottelun voittaja selätyksellä on: Matthias Losever!

*Loseverin musiikki rupeaa soimaan ja Eugene makaa kehässä nyyhkyttäen. Danny Basham nousee kehään ja nostaa kaverinsa ylös. Myös Losever tulee Eugenen luokse ja nostaa tämän käden pystyyn. Losever onnittelee Eugenea tasaväkisestä ottelusta ja tämän jälkeen koko kolmikko lähtee pois kehästä.*

Cole: Niin kuin jo sanoin aikaisemminkin, olipa hieno ottelu! Minua jäi vain vaivaamaan tuo Loseverin cutter.. Olen varma, että olen nähnyt sen jossain.
Tazz: Aivan juu.. Jokun teistähän oli varma, että Loseverissa on jotain tuttua, ei kannata olla niin vainoharhainen.
Cole: Ehkäpä olet oikeassa.

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuva on haastattelupisteessä, jossa paikkaillun Billy DeMottin kanssa seisoo nyt Edge.*

DeMott: Edge, voitit No Way Outissa Big Show:n Hardcore-ottelussa ja näin ollen säilytit paikkasi Wwe:ssä. En edes kysy miltä tuntuu, koska..
Edge: Tämä on hienoa DeMott! Sain huijattua sitä läskiä ja kaikkia muitakin wwe:ssä! Kaikki luulivat minun olevan loukkaantunut ja sitten vein mestaruuden siltä läskiltä.
DeMott: Aivan. Mutta eikö tuo ole vähän itsekästä? Miksi et voinut viedä vain normaalisti voittoa?
Edge: Koska tahdoin pienen etulyöntiaseman siihen jättiin! Onhan hänelläkin minuun verrattuna paljon etua.
DeMott: Niin, hän on kyllä rehellisempi kuin sinä..
Edge: Ei vaan hän on paljon suurempi kuin minä senkin älykääpiö!
DeMott: Kiitos. No sitten varsinaiseen asiaan, eli Jay laseton kertoi viime viikolla että kaikkia mestaruuksia puolustetaan Wrestlemaniassa. Tiedätkö kenet sinä kohtaat?
Edge: En, mutta olkoon hän kuka hyvänsä, hakkaan hänet silti maanrakoon. Kuulin jotain, että tulevina viikkoina muutama painija ottelisi siitä, että saa kohdata minut! Hah! Ottelevat sitä varten, että saavat hävitä minulle!
DeMott: Kiitos haastattelusta Edge ja hyviä suurudenhullujapäiviä
Edge: Kiitos.. Anteeksi mitä?!

*DeMott on kuitenkin jo tympääntyneenä lähtenyt pois haastattelupaikalta ja myös Edge lähtee pois naurahtaen. Kuva siirtyy tämän jälkeen areenaan, jossa Randy Orton on kävelemässä kehää kohti musiikkinsa saattelemana. Lopulta hän nousee kehänä ja tarttuu mikkiin. Yleisö hurraa rajusti Ortonille.*

Orton: Hyvää iltaa yleisö! Kiitän niin kun jo aikaisemminkin aina, saamastani tuestani teiltä. Ilman sitä en olisi välttämättä seuraava Wwe Heavyweight-mestari!

*Yleisö aloittaa jälleen rajun hurrauksen.*

Orton: Aivan, aion voittaa Wrestlemaniassa sen huijarin, nimeltä Mick Foley. Siihen on kuitenkin aikaa vielä 27 päivää, joten joudun elämään siihen asti sen tosiasian kanssa, että hän on mestari! Mutta minä en kestä sitä, että minun kimppuuni yritetään käydä kahdessa show'ssa peräkkäin aivan yllättäen. Viime viikolla jopa kahteen kertaan, joten Foley tule tänne niin voin antaa opetuksen sinulle!

*Autojen törmäyksen ääni todellakin rupeaa kuulumaan ja yleisö syttyy "Foley sucks!" huutoihin. Foley ei niistä välitä, vaan kävelee totisena kehään.*

Foley: Orton.. Annatko sinä todellakin minulle opetuksen? Anna minun nauraa! Sinä olet pelkkä kloppi ja olet päässyt tänne pelkästään isäsi ja isoisäsi takia! Minua hävettää oikein vanhan kunnon Bobin puolesta.
Orton: Nyt hiljaa! Sinä et pilkkaa minua, mutta ainakaan sinä et isääni pilkkaa! Tahdotko sinä todellakin itsesi siihen kuntoon ettet voi otella edes Wrestlemaniassa?
Foley: No, anna tulla. Siitä vain, anna mennä. Epäilen ettei sinulla ole edes kanttia lyödä hiirtäkään.

*Orton on raivoissaan juuri täräyttämässä nyrkillä Foleyta suoraan nekkuun, mutta tämän räjähdysalttiin tilanteen katkaisee viime hetkellä se, että Manic Street Preachers rupeaa soimaan.*

Laseton: Orton! Foley! Te meinasitte hakata itsenne hengiltä Nwo:ssa, samoin meinasitte tehdä viime viikolla kahdesti! Vaikka minua ei todellakaan kiinnosta oletteko hyviä painijoita, minusta ette ole edes painijoita vaan pellejä, mutta tuotte rahaa minulle. Joten, seuraavan kerran, kun jompikumpi teistä edes hipaisee toista, menettää hän paikkansa Wrestlemanian otteluun!
Orton: Laseton, et sinä voi tehdä näin!
Laseton: Oi, voinpa hyvinkin. Mutta koska näköjään vihaatte toisianne yhtä paljon kuin minä Loseveria, ymmärrän teitä. Niinpä Orton saa päättää Foleylle ensi viikolla jonkun vastustajan ja Foley taas sitä seuraavalla Ortonin vastustajan! Näin saatte ehkä vähän vihaanne purettua, mutta tosianne ette saa koskettaa ennen Wrestlemaniaa!

*Laseton lähtee pois paikalta yhtä nopeasti kuin tulikin ja myös Orton poistuu paikalta nyrpeänä. Foley nauraa vielä hetken Ortonille kehässä, mutta lähtee sitten myös pois.*

-Mainostauko-

Cole: Kohta alkaa mielenkiintoisen joukkuemestaruusottelun "turnauksen" toinen ottelu. The Dudleys vs Carlito & X-Pac!
Tazz: Niin alkaa, tuohon mestaruusotteluun paikkansahan siis supersankareiden lisäksi varmisti jo Cruiserweight Power. Itse odotan mielenkiinnolla tietoa siitä, mikä ottelumuoto on kyseessä itse mestaruusottelussa.

*Selostajien höpinät katkeavat kuin veitsellä leikaten, kun Lasetonin ääni rupeaa kaikumaan ympäri areenaa.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on joukkueottelu joukkuemestaruuksien mestaruusottelun paikasta. Ottelu ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee The Dudleys.

*Dudleysien musiikki rupeaa soimaan ja Spike Dudley & D-Von Dudley pomppivat esiin. Yleisö buuaa kohtuullisen lujaa kaksikolle, mutta he vain kävelevät tuuletellen kehään ja jäävät odottamaan vastustajiaan.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee Carlito & X-Pac.

*"I spit to the faces of people who don't want to be cool" Carliton musiikki rupeaa soimaan ja kaksikko kävelee esiin valmiina ottelemaan. Tämä vähemmän esillä ollut joukkue on voittanut kummatkin ottelunsa yhdessä tähän mennessä, mutta miten käy tänään?*

Tag Team match, Winners enter Tag Team championship match at Wrestlemania 21
The Dudleys vs Carlito & X-Pac

*Dingding*
Kehässä aloittavat D-Von ja Carlito. Carlito aloittaa ottelun vahvasti tekemällä running shoulder blockin D-Vonille. Tästä kuitenkin D-Von nousee vielä nopeasti ja hyökkää nyt vuorostaan Carliton kimppuun, mutta Carlito onkin valmiina ja tekee tyylikkään facecrusherin D-Vonille! Carlito hakee nopeaa voittoa heti alussa. Yksi..kak.. mutta D-Von potkaisee itsensä vielä irti ilman suurempia ongelmia. D-Von nousee jälleen ylös, mutta Carlito jatkaa vahvalla otteella, niin kuin koko ottelun alun tähänkin asti. Carlito nappaa headlockin D-Vonista ja D-Von yrittää pyristellä irti otteesta parhaansa mukaan. Tästä innostuneena Carlito kuitenkin vain kiristää otetta. Tuomari kysyy D-Vonilta, että tahtooko D-Von luovuttaa, mutta hän kieltäytyy. Lopulta kuitenkin Carlito päättää lopettaa yrityksen, kun tulosta ei näytä syntyvän ja heittää D-Vonin maahan headlock otteesta.

Koko ottelua hallinut Carlito tuulettelee tyytyväisenä, kun D-Von makaa massa. Lopulta D-Von nousee jälleen pystyyn tarkoituksena hyökätä Carliton kimppuun niin kuin ennenkin, mutta Carlito väistää D-Vonin clotheslinen jälleen. Tällä kertaa D-Von on kuitenkin odottanutkin tätä ja tekee hienon dropkickin Carlitolle! D-Von päättää koittaa voiton viemistä heti tilaisuuden tullen. Yksi..kak.. mutta se ei onnistu kovinkaan hyvin, kun Carlito saa olkapäänsä ylös ja ottelu jatkuu. Carlito yrittää päästä pystyyn, mutta D-Von on nopeampi ja paiskaa Carliton heti uudestaan maahan ennen kuin tämä on edes kunnolla pystyssä. Carlito tajuaa tilanteen olevan kohtuullisen huonossa jamassa ja rupeaa raahautumaan vaihtoon, mutta D-Von keskeyttää tämän nostamalla Carliton pystyyn ja irish whippaamalla Carliton omaan nurkkaukseensa.

D-Von kävelee perässä ja vaihtaa Spiken kehään. Tämän jälkeen D-Von ei menekään vaihtamaan, vaan ottaa Carliton lujaan otteeseen kiinni Spiken mätkiessä Carlitoa. Lopulta tuomari tulee väliin ja D-Von menee kehänreunalle. Spike jatkaa hallintaa irish whippaamalla Carliton köysiä päin. Vihdoinkin Carlito kuitenkin pääsee jälleen otteluun mukaan tekemällä hurricanranan Spikelle! Carlito hakee nyt voittoa. Yksi..kaksi.. mutta Spike selvittää vielä tämän tilanteen. Kehänreunalla X-Pac huutaa Carlitolle, että Carlito tulisi vaihtamaan X-Pacin kehään. Heti tämän jälkeen Carlito ottaakin Spiken päästä kiinni ja raahaa tämän nurkkaukseensa ja läpsäisee X-Pacin kehään. Kaksikko irish whippaa Spiken köysiä päin ja tekee double hip tossin Spikelle! Tämän jälkeen X-Pac kiipeää yläköydelle ja odottaa, että Spike nousee ylös.

Lopulta Spike nouseekin ylös ja X-Pac hyppää yläköydeltä. Spike kuitenkin huomaa tilanteen juuri ajoissa ja väistää X-Pacin hypyn ja näin ollen X-Pac tippuu rajunnäköisesti maahan. Spike huomaa tilaisuutensa tulleen ja peittää X-Pacin nostaen vielä jalat köysille! Yksi..kaksi..kol.. mutta tuomari huomaa viime hetkellä, että Spikellä on jalat köysillä ja lopettaa laskemisen. Spike rupeaa inttämään tuomarille tästä ratkaisusta ja ottaa nyt vuorostaan schoolboyn Spikestä. Yksi..kaksi.. mutta Spike selvittää tämänkin vielä ja ponnistaessaan potkaisee X-Pacin maahan rajusti. Nyt kun tilaisuus on tullut, käyttää Spike sen hyödykseen ja ottaa X-Pacin Boston Crabiin. Jonkin aikaa X-Pac huutaakin tuskasta hapuillen köysiä ja on jo vähällä taputtaa mattoa, mutta viime hetkellä hänen joukkuekaverinsa Carlito tulee ja katkaisee luovutusliikkeen.

Spike hymähtää tilanteelle ja lähtee vaihtamaan D-Vonia kehään. Samaan aikaan tuomari näyttää Carlitolle paikan, minne tämän pitää mennä ja Carlito on jo kävelemässä sinne. Samaan aikaan toisaalla Spike humauttaa X-Pacia vyön alle ja he yhdessä tekevät D-Vonin kanssa 3D:n X-Pacille! Carlito karjuu tuomarille, että katsoo mitä on tekeillä, mutta tuomari vain estää Carlitoa syöksymästä kehään. Tällä välin Spike kerkeää pyörähtää kehästä ulos ja D-Von peittää X-Pacin. Yksi..kaksi..kolme!

Ottelun voittajat selätyksellä ja Wrestlemanian joukkuemestaruusottelun kolmannet varmistuneet osaanottajat: The Dudleys!

*Dudleysien musiikki rupeaa jälleen soimaan ja he juhlivat hetken aikaa kehässä Carliton kiehuessa raivosta. Lopulta Dudleyt lähtevät kohti takahuoneita ja kohta myös X-Pac & Carlito seuraavat perässä.*

Cole: Minä sitten vihaan noita Dudleyita, huijaavat aina kun vain on mahdollista.
Tazz: Elämä on.

-Mainostauko-

*Mainostauon jälkeen kuva on Team 2-Xtremessä, joka kävelee backstagella.*

Matt Hardy: Lita ja Shannon, te puolustatte Wrestlemaniassa onnistuneesti mestaruuksianne ja me voitamme Jeffin kanssa mestaruuden siellä, jolloin meillä kaikilla on mestaruudet kainalossa. Hieno suunnitelma eikö?
Moore: Todellakin, eikä edes vaikea toteuttaa, minä en tiedä edes ketä vastaan puolustan mestaruuttani, mutta epäilen että siihen liittyy jotenkin se inhottava Nunzio..
Lita: Aivan, Matt. Ajattelin samaa, silloin meillä menee hyvin kun kaikilla on mestaruus. Minua vain häiritsee..

*Yllättäen kulman takaa Litan kimppuun hyökkää jälleen Molly Holly, joka raivoaa Litalle.*

Molly Holly: Lita! Luuletko tosiaan puolustavasi mestaruuttasi Wrestlemaniassa onnistuneesti? Voin sanoa, että erehdyt, sinulla on vain ollut viime aikoina tuuria!

*Molly jatkaa Litan takomista hetken, mutta sitten Shannon ja Jeff repivät hänet Litan päältä ja Matt ottaa Litasta kiinni, että tämäkin rauhoittuu. Yllättäen takaa saapuu itse general manager, Jay Laseton!*

Laseton: Lita ja Molly. Olen kyllästynyt teidän riitelyynne, todella kyllästynyt ja niin ovat kaikki muutkin. Tämä ei tiedä minulle ja taloudelle hyvää, kun te olette koko ajan toistenne kimpussa, mutta minulla on idea.
Molly Holly: Mikä?
Laseton: Se, että te pysytte toisistanne erossa! Ja se onnistuu parhaiten niin, että kohtaatte toisenne Wrestlemaniassa.. Ja Womens-mestaruus on panoksena!!
Molly Holly: Hienoa, kiitos herra Laseton.
Lita: No, jos Molly kerran sitten lupaa pitää näppinsä erossa minusta..
Laseton: Varmasti lupaa, mutta muuta en voi taata kuin fyysisen hyökkäilyn loppuvan.

*Laseton lähtee naurahtaen pois ja Lita katsoo hieman pettyneenä maahan. Team 2-Xtreme kuitenkin lohduttaa Litaa ja tämän jälkeen he jatkavat matkaansa käytävällä. Kuva siirtyy tämän välikohtauksen jälkeen areenalle, jonne on ilmestynyt jälleen hienot koristeet, kaksi nahkatuolia ja kaiken maailman Simonsystem tuotteita.*

Cole: Jostain syystä epäilen, että on Dean's Cornerin vuoro! Odotin tätä koko viime viikon, kuulin tästä Jr:ltä ja Kingiltä.
Tazz: Samoin minäkin Cole, samoin minäkin. Mutta nyt tulee varmaan itse pääherra paikalle!

*Ja niin todellakin käy. Simonsystem mainokset pärähtävät screenille ja Deanin musiikki rupeaa soimaan. Hän saapuu hymyillen kassinsa kanssa esille yleisön buuatessa rajusti. Dean kävelee kehään, jättää laukkunsa tuolin viereen ja käy tuolille istumaan.*

Dean: Hyvä yleisö, teidän pitäisi hurrata minulle mutta ymmärrän kyllä ettette ole niin sivistyneitä että ymmärtäisitte semmoisia. Tässä on kuitenkin tämän illan vieraani, joka hävisi äsken ottelunsa!

*"I spit to the faces of people who don't want to be cool" Carliton musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu nyt havaijapaita päällä rampille ja kävelee kehään. Nyt hänellä ei ole samanlaista virnettä kasvoilla kuin yleensä, johtuen luultavasti tappiosta. Carlito käy istumaan tuoliin Deania vastapäätä.*

Dean: Noniin, iltaa Carlito. Ennen kuin käymme äskeisen surkean esityksesi kimppuun, kysyn sinultakin peruskysymykseni. Käytätkö sinä Simonsystem tuotteita?
Carlito: Iltaa Simon. Ja ei, en käytä sinun tuotteitasi, koska pärjään ilmankin, katso nyt missä kunnossa olen!
Dean: No kun nyt katson, huomaan kyllä ettet käytä. Sinähän olet todella pulskassa kunnossa!

*Yleisö hörähtää jopa nopeasti ja Carlito katsoo todella tuimasti Deania, joka vain nauraa Carlitolle.*

Dean: Noniin, mutta käydäänpä tuon äskeisen matsisi kimppuun, kuinkas siinä kävikään? Ja miksi?
Carlito: No minä en voi sille mitään, jos Dudleyt huijaavat ja tekevät tiimiliikkeensä kaverilleni, kun tuomari vahtii minua. Epäilen, että Dudleyt olivat maksaneet tuomarille.
Dean: Kovia syytteitä, kovia syytteitä. Mutta onhan sinulla vielä Wrestlemaniassa Iltasanomat-mestaruusottelu. Oletko kuullut siitä jotain uutta?
Carlito: No olenpa hyvinkin! Se onneton General Manager, jota luulin järkeväksi ihmiseksi on tehnyt siitä ottelusta nyt 4-miehen ottelun! Rvd ja minä jo olemme varmasti siinä ottelussa, mutta muista en tiedä.

*Dean katsoo tutkivana Carlitoa hetken aikaa ja huomaa tämän olevan todellakin pettynyt.*

Dean: Sepäs outoa, koska minä tiedän kolmannen miehen, joka osallistuu kyseiseen otteluun ja jolla on mahdollisuus voittaa Iltasanomat-mestaruus! Itseasiassa hänellä ei ole vain mahdollisuus voittaa se ottelu, vaan hän voittaa sen ottelun.
Carlito: Hah, Dean. Todella paksua puhetta, jos minäkään en tiedä muita nimiä, et sinäkään voi tietää.
Dean: Voinpa hyvinkin! Koska kolmas kyseiseen otteluun osallistuja on allekirjoittanut itse, Simon Dean!
Carlito: Eh.. Aprillipäivä on vasta kuukauden päässä, et kai nyt ole tosissasi?
Dean: Olenpa hyvinkin, kuunnellaanpa pätkä, jonka nauhoitin, koska en uskonut sinun uskovan tätä.

*Dean kaivaa laukustaan isot stereot ja pistää sisään Cd:n naurahtaen. Yllättäen Cd:ltä rupeaa kuulumaan Lasetonin ääni.*

Laseton: Simon Dean, en tajua kuinka sinäkään olet firmassani, mutta koska sinulla ei ole mitään erityistä suunnitelmissasi ja kehuit minua hyväksi gm:ksi.. Lahjoitan sinulle kolmannen paikan tuohon Iltasanomat mestaruusotteluun!

*Dean naurahtaa tämän jälkeen ja katkaisee kuuntelun.*

Dean: Niin, että semmoista Carlito, kysy vaikka Lasetonilta jos et usko. Pyysin itseasiassa sinut tänne vain siksi, että tiesin sinun häviävän ottelusi ja voin samalla ilmoittaa, että häviät myös Wrestlemaniassa, koska minä olen siellä!

*Nyt Carlitolla keittää yli lopultakin ja hän hyökkää Simon Deanin kimppuun. Dean hätkähtää ensin tilanteesta, mutta ottaa sitten laukustaan putken ja kalauttaa sillä suoraan Carlitoa päähän. Dean naurahtaa vielä Carlitolle, potkaisee tätä muutaman kerran ja häipyy sitten musiikkinsa saattelemana paikalta.*

Cole: Ei voi olla totta! Tuo röyhkeä, "talk show:n" juontaja Simon Dean osallistuu Wrestlemanian neljän miehen otteluun Iltasanomat-mestaruudesta!
Tazz: Aivan Cole, kuulemme koko ajan vain uusia ja mielenkiintoisia uutisia koskien Wrestlemaniaa. Ennen tätä kuulimme, että Wrestlemaniassa otellaan Lita vs Molly Holly ottelu naisten mestaruudesta!
Cole: Aivan, mutta kohta puoliin ratkeaa kuka on viimeinen joukkue tuossa neljän joukkueen mestaruusottelussa Wrestlemaniassa, kun aivan piakkoin alkaa FBI vs Hardy Boyz-ottelu!

-Mainostauko-

Kuulutus: Seuraava ottelu on joukkueottelu joukkuemestaruuksien mestaruusottelun paikasta. Ottelu ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee FBI

*"Stop! There is FBI and your time is over.." FBI:n musiikki räjähtää soimaan ja yleisö aloittaa rajun buuauskuoron samalla. Stamboli ja Palumbo kävelevät etunokassa ja taaempana kävelee myös Nunzio. Kolmikko raahautuu rauhassa kehään ja Nunzio jää kehän viereen kavereidensa noustessa kehään.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee Hardy Boyz

*"Ooh..Yeahh.. I can slap tornado.." Matt Hardyn musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu veljensä kanssa esiin pomppien rajusti sisääntulorampilla. Yleisö on mukana hurraten veljeksille ja he juoksevat lopulta kehään katsoen FBI:ta.*

Tag Team match, Winners enter Tag Team championship match at Wrestlemania 21
FBI/w Nunzio vs Hardy Boyz

*Dingding*
Kehässä aloittavat Johnny Stamboli ja Matt Hardy. Stamboli ryntää Matt Hardyn kimppuun, mutta Hardy väistää hyökkäyksen ja nappaa Stambolin arm lockiin. Jonkin aikaa Stamboli yrittää pyristellä irti tuskissaan, mutta lopulta pääsee köysiin ja Hardy joutuu päästämään irti. Matt Hardy kuitenkin jatkaa hyökkäystä ja irish whippaa Stambolin nurkkaukseen ja Matt ryntää kimppuun heti, mutta nyt Stamboli on valmiina ja väistää viime hetkellä. Näinpä Hardy ryntää suoraan tolppaa päin ja Stamboli nappaa tämän jälkeen schoolboyn ottaen vielä köysistä kiinni. Yksi..kak.. tuomari kuitenkin huomaa tilanteen ja lopettaa laskemisen. Tästä ei arvatenkaan Stamboli pidä tippaakaan ja hän nappaa Hardyn ylös ja heittää hänet köysiä päin ja heittää Hardyn yliheitolla maahan! Hardy pitelee selkäänsä ja Stamboli ottaa nyt half boston crabin Hardysta, mutta Matt taistelee itsensä irti ennen kuin Stamboli saa edes otetta lukittua.

Lopulta Matt Hardy pääsee taas ylös ja hän ottaa vauhtia ja paiskaa Stambolin maahan rajusti paiskaten maahan rajusti päästä kiinni ensin ottaen. Tämän jälkeen Matt ryntää vaihtamaan veljensä Jeffin kehään, joka on jo odottanut innolla kehään pääsemistä. Stamboli sen sijaan ei kerkeä vaihtamaan, kun Jeff tulee ja ottaa hänet kiinni ja ottaa hänestä surfboard otteen. Jeff saakin tällä otteella ottelun hyvin hallintaansa, mutta lopulta hän päästää irti, koska edistystä ei tapahdu ollenkaan. Kumpikin painija nousee jälleen pystyyn ja Jeff yrittää tehdä clotheslinen Stambolille, mutta hän väistää sen ja paiskaakin oivallisesta tilanteesta Hardyn maahan DDT:llä! Stamboli päättää Jeffin heti kun tilaisuus on tullut. Yksi..kaksi.. mutta tästä ei ole vielä suurempia vaikeuksia irrottautua Jeffillä, joka nostaa olkapäänsä ylös. Samaan aikaan kehänreunalla Palumbo huutaa Stambolille, että tulee vaihtamaan hänet kehään.

Niinpä Stamboli sitten päättääkin tehdä niin potkaisten ensin Jeff Hardyn hienolla potkulla maahan. Palumbo nousee kehään ja nostaa Jeffin heti ylös ja irish whippaa tämän köysiin ja tiputtaa Jeffin suoraan maahan yhdellä nyrkiniskulla! Tuomari tulee huomauttamaan Palumbolle, että vähentää suoria nyrkiniskuja, tai hän joutuu diskaamaan heidät. Tästä ei Palumbo paljoa välitä, vaan hän nostaa maasta suorille jaloille Hardyn ja yrittää täräyttää uudestaan suoraan päin näköä nyrkillä, mutta Jeff väistää ja tekeekin spinning heel kickin Palumbolle! Jeff yrittää nostaa Chuckin ylös, mutta tämä on valmiina ja lyö kyynärpäällä mahaan Jeffiä ja heittää tämän jälkeen Jeffin kulmaukseen. Palumbo nostaa Jeffin toiseksi ylimmälle köydelle ja kiipeää itse alaköydelle. Hän nappaa Jeffin superplex otteeseen, mutta viime hetkellä Jeff saa potkaistua Palumbon alas ja tämä hätkähtää hetkeksi. Tämän tilanteen hyödyntää Jeff, joka hyppää yläköydeltä ja ottaa matkalla Palumbon päästä otteen ja paiskaa tällä tavalla hänet maahan.

Jeff läpsäisee heti tämän jälkeen veljensä Mattin kehään ja tämä on valmiina ottelemaan. Hän nostaa Palumbon ylös ja kun Matt aloittaa kehävuoronsa sillä, että väistää Palumbon epätoivoisen huitaisun, saa hän siitä hyvän vireen ja täräyttää samalla mitalla takaisin kaataen Palumbon maahan. Tästä Palumbo vielä nousee nopeasti, mutta seuraavaksi Matt tekee käännetyn Atomic Dropin ja sen jälkeen vielä Side Effectin! Palumbo on täysin sekaisin ja Stamboli ryntää pelastamaan kaverinsa, kun yllättäen rampilta juoksee paikalle Big Show, joka täräyttää Stambolin maahan clotheslinellä!! Lopulta Palumbo nousee ylös asti ja Matt tarraa hänen päästä kiinni ja Twist of Fate onnistuu hienosti! Matt peittää Palumbon varmana. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ottelun voittajat selätyksellä ja Wrestlemanian joukkuemestaruusottelun viimeiset varmistuneet osaanottajat: Hardy Boyz!

Cole: Olipa Matt todellisessa vireessä tuossa lopussa! Hänen ansiostaan Hardy Boyzit ovat viimeinen joukkue, joka on mukana joukkuemestaruusottelussa!
Tazz: Aivan ja Big Show:lla oli jälleen osuutensa, minua kiinnostaa todellakin tämän ottelun ottelumuoto, mutta eiköhän se kohta selviä.

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuva on haastattelupisteessä, jossa Chris Masters on nyt seuranaan tietenkin Billy DeMott.*

DeMott: Hyvää iltaa Chris Masters. Sinä uhosit No Way Outissa The Undertakerista ja..
Masters: Aivan! Niin uhosinkin, koska se pappa ei ansaitsisi enää seisoa edes kehässä! Minun tekisi niin mieli tirvaista siltä veret nenästä.
DeMott: Vai niin, mutta etkös sinä aloittanut..
Masters: Hiljaa! The Undertaker pilasi mahdollisuuteni voittaa mestaruus ja eikös hän viime viikolla hakannut sinutkin? Miksi edes puolustelet häntä, se tyyppi ei ole terve ja minä odotan jo sitä hetkeä, kun saan näyttää sen hänelle painikehässä!
DeMott: Niino.. Mutta kuitenkin The Undertaker on legenda.
Masters: Pskat hän mitään ole! Kuka tahansa olisi enemmän legenda kuin hän! Ja jos nyt Undertaker aiot tulla ensi viikolla tai vielä tänään minun selän taakseni gongin kumistessa ja yrittää tombstonea, voin kertoa sinulle, The Undertaker asian. Minä en pelkää! Minä en pelkää sinua pätkän vertaa ja itseasiassa DeMottin kysymysten takia vihani sen kuin nousee! Undertaker, sinua väitetään Wrestlemaniassa voittamattomaksi, mutta minä osoitan sen tarun olevan väärässä. The Undertaker, minä haastan sinut otteluun Wrestlemania 21:ssä! Odotan vastaustasi ensi viikolla.
DeMott: Oletko nyt tosissasi?
Masters: Olen todellakin! The Undertaker, jos et vastaa ensi viikolla haasteeseeni katson että itseasiassa sinä pelkäät minua, eikä toisinpäin!

*Masters lähtee tämän jälkeen raivostuneena haastattelupaikalta ja DeMott katsoo peloissaan ympärilleen. Tämän jälkeen kuva siirtyy FBI:hin, joka riehuu nyt takahuoneissa.*

Stamboli: Nyt minulla paloi viimeistään käämit sen Big Show:n kanssa! Seuraavan kerran, kun näen hänet, saa hän kokea semmoisen pieksemin ettei kukaan tunnista enää häntä!
Palumbo: Olen aivan samaa mieltä Johnny. Meidän on tehtävä jotain sen ison läskin suhteen!
Nunzio: Niinpä, mutta meidän on myös tehtävä jotain Shannon Moorelle! Kävin tänään kysymässä Jay Lasetonilta mahdollisuutta kohdata hänet Wrestlemaniassa, mutta hän ei ymmärtänyt yhtään mitään.
Stamboli: Hyvä on Nunzio, hoidetaan sen meikkipellen juttu ensin.
Nunzio: Mutta kuinka? Laseton on jo matkalla varmaan kuuluttamaan asioista!

*Shannon Moore saapuu yllättäen paikalle Hardy Boyzien ja Litan kanssa ja kun Nunzio huomaa hänet, ryntää hän Mooren kimppuun takoen tätä kuin viimeistä päivää. Yllättäen Jay Laseton saapuu paikalle erottelemaan tätä kaksikkoa.*

Laseton: Te olette sitten vihoviimeisiä te "painija"! Pitääkö teidän kaikkien oikeasti tapella joka viikko muuallakin kuin kehässä? Onnettomat! Nyt ainakin tiedän, mitä teen Wrestlemanian kanssa.

*Laseton lähtee pois päin vihaisena ja Moore katsoo maahan kun Nunzio kiehuu raivosta. Lopulta Team 2-Xtreme lähtee pois paikalta ja FBI jää keskustelemaan.*

Nunzio: Nyt meni hermot! Tuon Mooren takia menetin mestaruusotteluni Wrestlemaniassa!
Stamboli: Ei se nyt ole varmaa Nunzio, Take it easy. Sitä paitsi jos nyt niin kävisikin niin voit sitten olla meidän mukana sataprosenttisesti, kun teemme tästä hyökkäilystä lopun ensi viikolla Big Show:n kanssa!
Palumbo: Niin, hyökkäämme sen läskin kimppuun!
Stamboli: Ei Chuck, ei nyt eikä ensi viikollakaan. Minulla on suunnitelma..

*Nunzio ja Palumbo katsovat kummeksuen Stambolia. Viimein kuva siirtyy areenaan, jonne vihdoinkin Jay Laseton on saapumassa nyt ilmoittamaan tärkeistä asioista.*

Laseton: Noniin, nyt turvat tukkoon kaikki siellä yleisössä! Minulla on muutama tärkeä asia tänään ilmoitettava koskien Wrestlemania 21:n cardia.

*Yleisö hurraa hieman sanalle Wrestlemania, mutta koska sen lausujana on Laseton, pysyvät he aika hiljaa.*

Laseton: Ensimmäinen ottelu onkin jo kaikkien tiedossa, koska kyllästyin näiden kahden iänikuiseen tappeluun ja toinen oli naistenmestari. Kyseessä on siis Single ottelu naisten mestaruudesta: Lita vs Molly Holly.

*Yleisö rupeaa kiinnostumaan todellakin, kun tämän hienon riidan luultava päätös on nyt varmistettu Wrestlemaniaan.*

Laseton: Sitten toinen mestaruusottelu.. Ei, se ei ole joukkuemestaruusottelu vaan kevyensarjanmestaruusottelu! Nämäkin miehet ovat tapelleet jo tammikuusta lähtien ja kyllästyin siihen touhuun viimeistään äsken! Nunzio, jos lopetat Mooren kimppuun hyökkäilemisen nyt, saat mestaruusottelusi! Onko selvä?

*Nunzion oma musiikki rupeaa soimaan ja tämä herra saapuu esiin rampille.*

Nunzio: Hienoa Laseton! Olen aina tiennyt, että olet hyvä General Manager ja nyt se osoittautui todeksi.
Laseton: Jeah, jeah. Ei sinun enää minun persettäni tarvitse nuolla. Häivys siitä!

*Nunzio poistuu haukkumisesta huolimatta iloisena paikalta.*

Laseton: Noniin ja sitten sen joukkuemestaruusottelun ottelumuoto! Kyseinen ottelumuoto on järjestetty neljä kertaa Wwe:ssä aikaisemmin ja näistä kahdeksasta "painijasta" kolme on ollut niissä kaikissa mukana, yhden piti olla mukana viimeisimmässä, mutta hänet loukkaannutettiin aivan ottelun alla ja yksi on kuullut tästä varmasti veljiltään. Joko arvaatte, mikä ottelumuoto on kyseessä? Aivan, se on TABLES, LADDERS ja CHAIRS ottelu, eli Tlc! Ja teidän kaikkien katsomossa on parasta ostaa liput tai minulta palaa käämit!

*Yleisö repeää hurraukseen, kun kuulee viidennen Tlc-ottelun järjestettävän Wrestlemaniasa joukkuemestaruuksista.*

Laseton: Joojoo, ei minulla muuta. Ensi viikolla selviää ainakin sen Iltasanomat-ottelun viimeinen osallistujajäsen. Ihan kohta alkaa tämän illan viimeinen ottelu.

*Manic Street Preachers rupeaa soimaan ja Laseton häipyy paikalta nyt jälleen tuttujen ja turvallisten buuausten saattelemana.*

Cole: Tazz! Uskotko tätä todeksi? Tables, ladders and Chairs ottelu Wrestlemania 21:ssä!
Tazz: Ei, en voi uskoa vieläkään, mutta niin se näköjään on. Muutkin ottelut kuulostavat enemmän kuin herkullisilta, mutta nyt alkaa illan viimeinen hieno ottelu!

*Laseton on näköjään kerinnyt jo kuulutuskoppiin, koska hänen äänensä rupeaa kuulumaan jälleen.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on single ottelu. Se ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Simon Dean.

*Jo toisen kerran tänä iltana pamahtaa Simonsystem mainokset Screenille ja Dean kävelee ylpeänä kehään mukanaan jälleen laukku ja tällä kertaa yllään painivaatteet. Dean jättää laukkunsa kehä ulkopuolelle ja nousee kehää.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee Muhammad Hassan

*Arabimusiikki rupeaa kuulumaan ympäri areenaa ja Hassan saapuu päässään jälleen huivi sisääntulorampille. Hän kävelee kovien buuausten saattelemana kehään tuijottaen tiukasti Deania.*

Single match
Simon Dean vs Muhammad Hassan

*Dingding*
Dean hyökkää heti Hassanin kimppuun ja saakin melkein kaadettua Hassanin, mutta Hassan on varautunut ja tekee side slamin Deanille! Hassan ottaa tämän jälkeen Deanin half boston crabiin ja vaikka alussa näyttääkin, että Dean pääsisi nopeasti pois ei niin käykään. Hassan sen kuin kiristää otetta ja Dean huutaa tuskasta eikä näytä pääsevän millään pois. Sen verran ovela kuitenkin Dean on, että kun Hassan edes hieman helpottaa otettaan ilkkuakseen Deanille, käyttää hän sen hyödyksi ja potkaisee itsensä irti tuosta tuskallisesta otteesta. Hassan ei kuitenkaan tästä paljoa välitä, koska vahinko on jo saattanut käydä. Dean kuitenkin nousee nopeasti ja kun Hassan ei ole valmiina, tekee hän Hassanille tyylikkään throwbackin! Hassan pitelee selkäänsä tämän jälkeen ja Dean jää odottelemaan Hassania. Hyvin äkkiä Hassan onkin ottelukunnossa jälleen ja irish whippaa Deanin köysiin, mutta Dean on nyt jälleen valmiina ja takaisin tullessaan tökkääkin peukalon Hassanin silmään.

Dean huomaa loistotilaisuuden nyt tulleen ja ottaa schoolboyn Hassanista. Yksi..kaksi.. mutta sentään näin helpolla ei Hassania huijata ja hän nousee pystyyn valmiina käymään jälleen Deanin kimppuun. Dean väistää ensimmäisen clothesline yrityksen, mutta Hassan tekeekin sunset flipin hyvin nopeasti otettuaan äkkiä köysistä vauhtia. Yksi..kaksi.. mutta nyt on Deanin vuoro potkaista itsensä aika helposti vielä irti tästä otteesta. Kumpikin painijoista on jälleen pystyssä ottelu valmiina ja Dean on nopeampi kiertäen Hassanin taakse ja tekee Hassanille tyylikkään Leg Sweepin! Ja nyt vuorostaan Dean koittaa viedä voittoa. Yksi..kak.. mutta kun ei niin ei. Painijoiden pitäisi äkkiä keksiä jotain mitä tehdä. Hassan päättää ainakin yrittää jotain, kun hän aloittaa ensin tekemällä vauhdista neckbreakerin Hassanille. Tämän jälkeen hän menee yhteen nurkkauksista ja rupeaa irrottamaan pehmustetta irti siitä!

Tuomari kuitenkin tulee väliin ja Hassan rupeaa inttämään tuomarin kanssa tästä. Dean huomaa tilaisuutensa tulleen ja sillä välin kun Hassan ja tuomari riitelevät, irrottaa Dean loputkin narut pehmusteesta ja heittää pehmusteen huitsin Nevadaan. Näin ollen kulmaukseen lento ei tunnu varmasti kivalta ja Dean antaa Hassanin heti kokeilla sitä! Koska Hassan edelleenkin inttää tuomarin kanssa, niittaa Dean hänet suoraan päin kulmausta ja rupeaa jakamaan back choppeja Hassanille! Kolmen back chopin jälkeen Dean yllättäen lopettaa ja ottaa vauhtia kauempaa. Hänellä on tarkoituksena niitata arabi kokonaan kovaan nurkkaukseen, mutta Hassan viime hetkellä säilyy terveenä väistäen Deanin clotheslinen ja Dean ryntää suoraan päin pehmustamatonta nurkkausta! Hassan ottaa roll upin Deanista ja nostaa vielä jalat köysille oikein kunnon huijarin tapaan. Yksi..kaksi..kol.. mutta tänään on kyllä huono päivä huijareilla! Tuomari on hereillä ja lopettaa laskun huomattua Hassanin konnuudet.

Tällä arabilla palaa kohta lopullisesti käämit, kun hän ei onnistu viemää tätä voittoa, mutta polkee sitten Deania muutaman kerran ja nostaa hänet sitten ylös. Hassan läväyttää kerran Deanin rintakehää oikein kovaa, johon Dean vastaa samalla tekee perään vielä snap suplexin! Nyt kuitenkaan Dean ei peitäkään Hassania, vaan on aivan varma voitostaan. Niin varma voitostaan ei varmaan koskaan ole kukaan ollut ainakin ilmeestä päätellen ja Dean jää odottelemaan kun Hassan nousee. Hassan nousee rauhassa ylös huomaamatta mitään ja Dean on hänen takanaan. Aivan yllättäen Dean ottaa kovat vauhdit köysistä ja ryntää Hassanin kimppuun, ottaen kädellä toisesta Hassanin jalasta kiinni, jolloin Hassan menettää tasapainonsa, ja tarraten toisella kädellä Hassanin päähän iskien tämän mattoon tällä tyylikkäällä liikkeellä!

Nyt Dean viimein päättää peittää. Yksi..kaksi..kolm.. eipä sittenkään! Hassan on saanut täydelliseksi onnekseen jalkansa köysille ja tuomari ihmettelee tätä. Deankin ihmettelee samaa ja juuri kun hän on kääntymässä jälleen Hassanin puoleen, hyökätäkseen tämän kimppuun, iskeekin Hassan halvan iskun vesirajaan Deanille! Hassanin epäonneksi myös tuomari on kääntynyt vähän liian aikaisin ja hymähtää vain Hassanin törkeydelle ja näyttää sitten, että Hassan on diskattu.
*Dingdingdingding*

Ja ottelun voittaja diskauksella on: Simon Dean!

*Deanin musiikki rupeaa soimaan ja Hassan vielä polkaisee pari kertaa Deania halveksuen tätä ja pyörähtää sitten pois kehästä jättäen Deanin makaamaan kehään.*

Cole: Olipa hieno ilta ja tuo Deanin viimeinen liike oli todella upea! Toivottavasti Dean rupeaa käyttämään sitä useamminkin tulevaisuudessa.
Tazz: Samaa toivon minäkin Cole, samaa toivon minäkin, mutta nyt meidän iltamme loppuu ja kiitos kaikille katselijoille, ensi viikolla selostamassa ovat jälleen Jr ja King.
Oli tosi hyvä show ja tätä on kiva lukea. Selvää tekstiä ja tarpeeksi pitkä.
Joo, veikkaustulokset tässä jälleen ja kohta tulee card. Katsokaa tuota Wrstlemania cardia, jos kiinostaa ne ottelut, jotka on lyöty lukkoon "vuoden suurimpaan tapahtumaan" :p
Joo ei paljoo tilanteet taaskaan vaihtunut, Nouzka nousi jo aika lähellä tämän hetkistä johtajaa.

Revolutionin veikkaus:

1. Nouzka / 4 pistettä

Kokonaispistetilanne nyt (kierros 7):

Leader: Vega / 10 pistettä

2. Nouzka / 7 pistettä
3. -HHH- / 6 pistettä
4. HHH The Game / 5 pistettä
4. Moonlight / 5 pistettä
6. Lumihutale / 4 pistettä
7. Trollhammaren / 3 pistettä
8. Rossatron / 2 pistettä
Uusi card. Ja sitten taas saa veikata ja se olis tosi ihq :)
Niin ja tiedän, että tuo "vastustaja saa valita sun vastustajan" yms. on tuttu (ainakin) tämän vuoden wwe:stä ihan samanlaisena oikeastikin ennen Wm:ää.

kuva

Revolution, 14.3.2005

Wrestlemania sen kuin vain lähenee! 20 päivää on jo todella vähän ja monet ovat varmasti jo sekaisin tästä jännityksestä. Viime viikolla General Manager Laseton märääsi cardiin 3 lisäottelua, eivätkä ne ottelut taatusti niihn jää! Sen lisäksi, että Revolutionissa ratkotaan jälleen monien painijoiden riitoja ja otteluita varmistuu lisää Wrestlemaniaan, otellaan myös kerrassaan huikeita otteluita! On siis tulossa hieno show.

Single match - Non title
Danny Basham/w Eugene vs Edge (c)

Hardcore-mestari Edge ei ole ollut pariin viikkoon tositoimissa, mutta nyt hän joutuu jälleen ottelemaan oikein olan takaa! Tällä kertaa diskaukset ovat mukana, joten Edgen pitää varoa diskatuksi joutumista varsinkin kun hänen ottelutyylinsä on nkyyään mitä on. Danny Basham tahtoo varmsti voittaa, että hän ja Eugene saisivat kunnon latauksen tulevaan ottelunssa Mavenia ja Jordania vastaan. Kuinka käy tiiviissä openerissa? Se selviää Revolutionissa!

Tag Team match
Simon Dean & Carlito Caribbean Cool vs Rob Van Dam & ???

Niinpäniin, mitä samaa näillä kaikilla herroilla on? Tottapa hyvinkin, he kaikki osallistuvat Wrestlemanian neljän miehen Iltasanomat-mestaruusotteluun! Ja totta on myös se, että Rvd:n joukkuekaveri on neljäs tähän otteluun osallistuva! Tulossa on siis aivan mahtavaa toimintaa näiden neljän painijan toimesta!

Single match
Randy Orton vs Chris Masters
Randy Orton tahtoo harjoitella ensi viikon matsiaan vastaan, jolloin hänen vastustajansa päättää Mick Foley. Nyt kuitenkaan Foley ei päättänyt tätä ottelua, vaan Orton esitti avoimen haasteen, johon vastasi tämä vihainen voimakimppu Chris Masters! Pysyvätkö Mastersin ajatukset ottelussa, vai harhailevatko he Undertakeriin? Jännittääv ottelu on tulossa.

Pick your poison - Single match
Mick Foley vs Triple H
Orton sai aloittaa valitsemalla Foleyn vastustajan täksi viikoksi ja minkä vastustajan hän valitsikaan? Ortonilla on varmasti paljon kokemusta siitä, kuinka Triple H ei ole todellakaan mukava vastustaja ja huijaa minkä kerkiää. Nyt kuitenkaan Triple H:lla ei ole enää Flairia mukanaan otteluissa ja sekaantuuko Flair jopa tähän otteluun? Foleylla on myös varmasti kova voitontahto. En voi sanoa kuin muuta, että tästä tulee hienoa!

Lisäksi:
- Rvd kommentoi Wrestlemanian Iltasanomat-mestaruusottelua
- Big Show on paikalla ja hänellä on asiaa
- The Undertaker vastaa Chris Mastersin Wrestlemania haasteeseen
- FBI:n suunnitelma paljastuu
- Lisää matseja paljastetaan Wrestlemanian cardiin
- Muhammad Hassan uhoaa jälleen
- Lisäksi jälleen backstagesegmenttejä!
- Dean's corneria ei tällä viikolla nähdä
_____________________________________________________________
kuva

Heatcitykin tarjoaa jälleen entistä kovempaa viihdettä, kun Wrestlemania kolkuttelee jo ovella! Painijoita, joita ei usein nähdä täällä nähdään nyt ja sekös sen kuin ilahduttaa! On tulossa myös hieno Heatcity.

Single match
Spike Dudley vs Tajiri

Single match
Matthias Losever vs Orlando Jordan

Single match
Big Show vs Goldust
Single match - Non title
Danny Basham/w Eugene vs Edge (c)



Tag Team match
Simon Dean & Carlito Caribbean Cool vs Rob Van Dam & ???


Single match
Randy Orton vs Chris Masters

Pick your poison - Single match
Mick Foley vs Triple H
Eh juu, tää tulikin yllättävän nopeasti, kun oli aika tylsää viikonloppuna. Sitä paitsi lähden Tampereelle keksiviikkona, että sitten tulee taukoa. Ja NYT ois enemmän kun mukavaa saada kommenttia, koska kirjoittaminen luistaisi sitten entisät mukavammin :) (Varsinkin kun Wm on jo lähellä). Uus card tulee jo varmaan tänään.

kuva
Heatcity results:

Heatcityssä nähtiin tänään todella monia kovan luokan vieraita tähdittämässä show'ta. Monet puhuivat Wrestlemaniasta ja kaiken lisäksi nähtiin myös kolme hienoa ottelua! Yleisö oli erittäin hyvin mukana koko show'ssa, vaikka kyseessä oli "vain" Heatcity.

Single match
Spike Dudley/w D-Von Dudley vs Tajiri/w Rhyno

Illan avasi hieno cruiserweight-vääntö, jonka kuitenkin loppujen lopuksi vei Tajiri. Spike Dudley oli lähes koko ottelun ajan niskan päällä ja meinasi jo viedä ottelun huijaamalla, mutta loppujen lopuksi Tajiri kumminkin yllätti hänet ja sai Spiken small packageen väistettyään ensin Dudley Dogin. Tuomari syöksyi paikalle ja laski kolmeen. Näin Tajiri sai yllätettyä Spiken.

Uhoamista ja arabien syrjintää
Aivan, Muhammad Hassan tuli uhoamaan kehään kohta tämän ottelun jälkeen. Vaikka häntä ei ole koskaan wwe:ssä selätetty tai laitettu luovuttamaan, joutuu hän silti kärsimään ja siinä huomaa syrjinnän! Hassan on ylivoimainen painija, mutta siltikään hänelle ei ole annettu mahdollisuutta painia tälläkään viikolla. Ei niin Heatcityssä tai Revolutionissa. Yllättäen paikalle saapuikin Matthias Losever ja Orlando Jordan mukanaan Maven. Losever kertoi olevansa korviaan myöten täynnä tuota Hassanin jauhantaa ja niinpä he päättivät Jordanin kanssa tehdä seuraavasta ottelusta triple threatin!

Triple Threat match
Matthias Losever vs Orlando Jordan/w Maven vs Muhammad Hassan

Ja niinhän siinä sitten kävi. Vaikka kukaan ei tätä olisikaan tahtonut uskoa todeksi, on se nyt pakko uskoa. Tosin ei nyt aivan puhtaasti sentään Hassan voittoa vienyt, vaan kun hän oli ensin tyrmännyt Loseverin maahan Modified STO:llaan, kaatoi hän Jordanin maahan ja selätti hänet jalat köysillä. Ottelun jälkeen Hassan nauroi kummallekin vastustajalleen ja kuulema osoitti olevansa Wwe:n paras painija.

Well, well. Täällä onpi iso esitys.
Niinpä niin. Seuraavana suurista (-_-) tähdistä kehään astui Big Show, joka kertoi olevansa kyllästynyt FBI:hin. Hän ei tahtoisi riidellä FBI:n kanssa, mutta tilanne pakottaa hänet siihen. Big Show sanoi vielä ennen ottelunsa alkua, että ihan FBI:n turvallisuuden kannalta toivotaan, että heidän ehdotuksensa on hyvä.

Single match
Big Show vs Goldust

Ja se siitä. Show'n puheen jälkeen kehään ryntäsi hänen vastustajansa Goldust. Goldust hallitsi ottelun alkua ja oli viemällä voitonkin erittäin ikävällä finisherillään. Goldustin ikäväksi Show oli valmistautunut tilanteeseen ja pysäytti Goldustin tarttumalla tämän kurkkuun. Chokeslam paukkui ja Goldustin makaa maassa varmaan vielä seuraavalla viikollakin. FBI loisti tänään poissaolollaan.

kuva

Revolution, 14.3.2005

*Jälleen hienot, tällä kertaa sinisen ja tummanpunaisen väriset pyrot paukkuvat Revolutionin alkamisen merkiksi. Jälleen show'n aluksi näytetään areenan ylänurkkaa, jossa katsojien lisäksi on iso Wrestlemania 21 mainoskyltti. Kuva siirtyy lopulta selostajakaksikkoon, joka on siis tänään Jr & King.*

Jr: Minusta tuntuu, että joka kerta meno muuttuu vain hienommaksi show’ssa, silloin kun Wrestlemania on lähellä. Edes Laseton ei ole onnistunut pilaamaan täysin iloa, vaikka onkin surkea gm.
King: Samalta tuntuu minustakin ja itse asiassa en jaksa enää kommentoida mitään Lasetonista. Hän on joka tapauksessa loistava ja sinäkin tiedät sen oikeasti.
Jr: Varmastipa juu. Viime viikolla Wrestlemanian cardiin saatiin kolme ottelua lisää ja tänäänkin otteluita tulee varmasti lisää.
King: Aivan, lisäksi monet riidat kuten Triple H vs Flair, FBI vs Big Show jne. saivat jatkoa viime viikolla. Toivotaan, että tällä viikolla siinä suhteessa meno vähän rauhoittuisi edes.
Jr: Illan Main Eventinähän toimii Mick Foleyn ja Triple H:n, eli Randy Ortonin valitseman vastustajan kohtaaminen. Siitä..

*Flairin kaikille hyvin tuttu musiikki rupeaa soimaan ja herra saapuu tyylille uskollisenaan pikkutakissa rampille. "Wooo!" huudot kaikuvat kaikkialla ja suurin osa yleisöstä nousee pystyyn Flairin kunniaksi.*

King: Tuolla miehellä on varmasti paljon sanottavaa juuri Triple H:sta.
Jr: Toivotaan, että se teksti sopii lastenkin kuultavaksi.

*Flair nappaa mikin ja jää vähäksi aikaa katsomaan maata. Lopulta hän aloittaa puhumisen.*

Flair: Kiitos hyvä yleisö saamastani tuesta. Tulin tänne puhumaan lyhyesti miehestä, joka oli ennen paras kaverini, mutta petti luottamukseni.

*Yleisö aloittaa todella rajun "Triple H sucks!" huudon.*

Flair: Aivan, tulin puhumaan Triple H:sta. Game, olen edelleenkin erittäin pahoillani kaikesta mistä olen mokaillut ja voit olla varma etten tehnyt mitään niistä mokista tahallani. En silti voi enää luottaa siihen, että olisit ystäväni viime viikon jälkeen ja niinpä minä lupaan, että minä pieksen sinut vielä! Kaverille selän kääntäminen on jotain, josta en pidä vieläkään.

*"It's all about the game.." Flairin puheen keskeyttää Triple H:n musiikki. Game kävelee hymyillen kehään nauraen Flairille.*

Triple H: Well.. Tuletko sinä Ric todellakin tänne puhumaan kaverille selän kääntämisestä? Minä kerroin jo viime viikolla kaiken, mitä olet tehnyt ja sinä väität nyt minun kääntäneeni sinulle selkäni! Olet pelkkä kiero vanha.. Ja minä voin antaa sinulle milloin tahansa semmoisen löylytyksen, että kukaan ei tunnista sinua. Tietenkin sillä ehdolla, että jaksat edes vaivautua kehään!
Flair: Niin. Game, tiedän että olet loistava painija ja tulet sitä olemaan, mutta en ymmärrä miksi hyökkäsit minun kimppuuni. Luulin oikeasti, että olemme kavereita.
Triple H: Sinä olet hyökkäillyt minun kimppuuni epäsuorasti iät ja ajat ja nyt.. Nyt sinä tulet tänne argh! Otellaanko tässä ja nyt, heti niin voin antaa sinulle turpaan oikein kunnolla!
Flair: Ei, ei. Otetaan nyt iisisti ja katsotaan ensi viikolla tilannetta. Mutta lupaan joku päivä näyttää sinulle, että vaikka kunnioitinkin sinua, en voi kunnioittaa tekojesi takia enää. Ja sen tulet tuntemaan todellakin!

*Flair perääntyy hieman hätäisen näköisenä ja lähtee sitten kävelemään pois päin kehästä. Yleisö buuaa rajusti Triple H:lle, kun Flair pyyhkii hikeä otsaltaan. Viimein Flair vetäytyy takahuoneisiin ja Game jää nauramaan tälle elävälle legendalle. Lopulta hänkin lähtee kehästä.*

Jr: Arg! Vihaan sitten niin kovasti Triple H:ta. Hän hyökkäsi puolustuskyvyttömän 16-kertaisen maailmanmestarin kimppuun viime viikolla syyttä ja syyttelee häntä edelleen! Toivon, että Flair näyttää hänelle, että kuka on alan oikea legenda.
King: Asia on kyllä aika monipiippuinen.. Minusta Gamella oli kyllä syynsä.
Jr: Eh, en enää jaksa edes puuttua noihin sinun kummallisiin Triple H:n puolusteluihin.

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuva on takahuoneissa keskustelevissa Jordanissa ja Mavenissa.*

Jordan: Meidän on pakko päästävä kostamaan Eugenen ja Bashamin sähläilyt heille kohta puoliin.
Maven: Tiedän sen Orlando, mutta Laseton ei myöntänyt meille ottelua tälle eikä ensi viikollekaan. Mutta ei hätää, minä tiedän mitä meidän kannattaa tehdä..
Jordan: Ahaa.. Hyvä idea Maven! Lisäksi Bashamilla on tänään ottelu..

*Kaksikko lähtee kävelemään nauraen suunnitelmalleen. Tämän jälkeen kuva siirtyy areenalle, jossa ottelu on aivan pikapuoliin alkamassa.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on Single ottelu ja Hardcore-mestaruus ei oo pelis. Ottelu ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Danny Basham mukanaan Eugene.

*Bashamin musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu esiin tuuletellen. Eugene kävelee hänen takanaan ja kaksikko saa kohtuulliset hurraukset kävellessä kehää kohti. Eugene jää kehän ulkopuolelle Bashamin pompatessa kehään.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee Edge

*"You think, you know me" Edgen tuttu musiikki pärähtää soimaan ja hän saapuu hienon savuverhon takaa esiin nahkatakki päällään. Edge tuulettelee kuin viimeistä päivää yleisön buuatessa tälle kovaa. Lopulta Edge juoksee kehään Hardcore-mestaruus vyö vyötäröllään.*

Single match, Non title
Danny Basham/w Eugene vs Edge (c)

*Dingding*
Basham yrittää aloittaa ottelun vahvasti, mutta Edge onkin valmiina ja saa heitettyä Bashmin maahan yliheitolla. Edge ei kuitenkaan jää sen enempää tuulettelemaan, vaan päättää heti ottaa päättäväisesti ottelusta kiinni ja tarraa Bashamista kiinni nostaen tämän ylös. Basham onkin yllättäen valmiina ja potkaisee ensin Edgeä mahaan päästäen irti otteesta ja tekee sitten clotheslinen. Tämän perään Basham tiputtaa vielä tyylikkään elbow dropin ja koittaa viedä ottelun yllättämällä Edgen. Yksi..kak.. mutta Hardcore-mestarilla ei ole vaikeuksiakaan päästä irti nostaessaan olkapäänsä ylös. Basham katsoo hieman pettyneenä tilannetta, mutta ottaa sitten köysistä vauhtia tarkoituksena potkaista Edge uudestaan maahan ennen kuin Edge nousee pystyyn.

Ylimielisyys ei kuitenkaan ole vienyt Edgeltä oveluutta ja tämä tarraakin Bashamin jalkoihin kiinni, jolloin tämä tippuu köysien päälle ja tippuu sen jälkeen rajunnäköisesti ulos kehästä. Eugene huomaa kaverinsa olevan hädässä ja menee auttamaan häntä. Tälle kuitenkin Edge vain naurahtaa ottaen vauhtia köysistä ja kaataa kehän ulkopuolella olevan Eugenen Baseball Slidellä! Nyt kuitenkin vuorostaan kehän ulkopuolella Basham nousee ylös hätääntyneenä katsomaan Eugenea unohtaen Edgen. Tästä Edge repii hyödyn irti ja hyppää köysien yli suoraan Bashamin päälle! Edge nauraa jonkin aikaa tämän jälkeen Bashamille, mutta nostaa tämän lopulta ylös ja lyö hänen päätä muutamaan otteeseen kehänreunaan ja on heittämässä hänet kehään, kun Basham tönäiseekin Edgen maahan ja nousee kehään!

Vihaisena Edge nousee hyvin äkkiä ylös ja nousee kehään valmiina hyökkäämän Bashamin kimppuun, mutta Basham sen sijaan kaataakin Edgen uudestaan maahan dropkickillä ja rupeaa nousemaan yläköydelle. Edge makaa edelleen maassa ja Basham päättää hypätä yläköydeltä Edgen päälle! Hyppy ei ole kuitenkaan mikään tavallinen, vaan Basham hyppää leg dropilla yläköydeltä Edgen päälle! Tietenkin sillä edellytyksellä, että olisi osunut. Edge on ollutkin valmiina ja kierähtää alta pois Bashamin luultavasti loukaten itsensä epäonnistuneen diving leg dropin jälkeen! Edge on varma voitostaan, koska Basham ei varmaan enää edes pysty seisomaan. Yksi..kaksi..kol.. ei voi olla totta! Basham potkaisee itsensä vielä irti ja Edge rupeaa repimään hiuksiaan ja inttämään tuomarille, että lasku oli kolmessa, mutta tuomari kertoo ettei voi muuttaa tilannetta.

Tällä välin Basham on noussut pystyyn köysien avulla tuskallisen näköisenä. Edge katsoo Bashamia ja päättää, ettei hänellä ole edes vaikeutta viedä voittoa tuossa kunnossa olevalta Bashamilta. Niinpä Edge irish whippaa Bashamin köysiin ja ottaa vauhtia tehdäkseen spearin vauhdista Bashamille. Basham on kuitenkin jollain kummallisella tavalla koonnut itsensä ja tekee brainbusterin Edgelle täysin tyhjästä! Basham peittää nyt Edgen. Yksi..kaksi..kol.. mutta yllättäen tuomari katoaa kehästä! Ja se yllätys paljastuu ikäväksi yllätykseksi Bashamin kannalta, kun Maven ja Jordan ovat kaiken takana.

Jr: Argh! Ei voi olla totta! Miksi noiden kahden piti sekaantua tähän?
King: Ole nyt hiljaa, katsotaan miten tämä etenee.

Nyt kun tuomari on tajuttomana, rupeavat he takomaan yhdessä Bashamia. Eugene yrittää tulla apuun, mutta he tyrmäävät Eugenenkin yhdessä. Lopulta Edge nousee ylös ja katsoo kysyvästi kaksikkoa. Lopulta Edge tajuaa tilanteen ja käy hakemassa Hardcore-vyönsä toimitsijalta. Jordan ja Maven nappaavat puolitajuttoman Bashamin tiukkaan otteeseen ja Edge tyrmää Bashamin täysin kalauttamalla suoraan kalloon häntä vyöllään! Jordan & Maven lähtevät tämän jälkeen ulos kehästä ja pyöräyttävät tuomarin takaisin kehään. Kun tuomari herää lopulta, huomaa hän Edgen peittävän Bashamia ja rupeaa laskemaan. Yksi.....kaksi.....kolme!

Ja ottelun voittaja selätyksellä on: Edge!

*"You think, you know me" Edgen erittäin tuttu musiikki rupeaa soimaan ja hän saa vastaansa rajun buuauksen. Jordan ja Maven ryntäävät kehään juhlimaan Edgen kanssa erittäin kovien heatien kera. Lopulta Jordan & Maven päättävät jatkaa siitä mikä jäi äsken kesken ja aloittavat kumpikin täydellisen mättämisen. Edge poistuu kehästä ja Eugene & Basham näyttävät erittäin tuskaisilta kunnes tuomari tulee lopulta väliin. Jordan ja Maven lähtevät kehästä huudellen jotain Eugenelle ja Bashamille.*

Jr: Ei voi olla totta..
King: Älä nyt jaksa Jr. Orlando ja Maven vain näyttivät vähän mielipiteensä.

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuvassa on Billy DeMott ja viikon tauon jälkeen hänen kanssaan paikalla on jälleen Rvd.*

DeMott: Moi Rvd. Ja koska meillä on hieman kiire nyt siirryn suoraan asiaan, mitä mieltä olet tästä Iltasanomat-mestaruusottelusta Wrestlemaniassa?
Rvd: Se on minulle aika sama. Vastustajani ovat kovat, mutta minä tahdon osoittaa Wrestlemaniassa olevani kovempi voittamalla heidät.
DeMott: Tiedätkö jo kuka on joukkueparisi eli ottelun neljäs osaan ottaja?
Rvd: Ikävä kyllä en, mutta epäilen että hän on kova painija, jonka kukistaminen on kova homma. Uskon kuitenkin pystyväni siihen.
DeMott: Olen kuullut, että lisäksi tässäkin ottelussa on mahdollisesti jokin erikoisottelumuoto. Onko tämä totta?
Rvd: Ikävä kyllä on. En tiedä mikä, mutta jokin ikävä ottelumuoto se varmaan on.
DeMott: Uskot silti voittavasi ottelun?
Rvd: Tietenkin uskon. Ainakin yritän parhaani ja uskon sen riittävän.
DeMott: Toivotaan niin, onnea matsiin.
Rvd: Kiitos.

*Rvd lähtee kävelemään pois päin haastattelupaikasta ja kuva leikkaakin nopeasti areenaan, jossa arabimusiikin ja "USA" huutojen saattelemana kehään kävelee Muhammad Hassan. Tämä kaikkien vihaama ainainen valittaja tarraa mikkiin ja aloittaa höpinän jälleen.*

Hassan: Nyt hiljaa yleisö! Teillä ei ole mitään oikeutta buuata minulle tai..

*Yleisö aloittaa jälleen rajun "USA"-huutojen huutelun keskeyttäen Hassanin.*

Hassan: Juuri tuosta olin puhumassa! Tuo vain todistaa sen, että arabiamerikkalaisia syrjitään tänä päivänä rajusti ja meitä ei pidetä tasa-arvoisina. Te amerikkalaiset olette huonoja ihmisiä ja joutaisitte hävitä pois!

*Ja jälleen alkaa semmoinen buuauskuoro, ettei uskoisi. Hassan katsoo todella tympääntyneenä yleisöä.*

Hassan: Ettekö usko minua? Minulla on todisteita. Minua ei ole koskaan, KOSKAAN selätetty tai laitettu luovuttamaan. Siitä huolimatta minua ei huolittu mukaan Iltasanomat-mestaruusotteluun, joka on enemmän kuin törkeää ja voitte olla varmoja, että teen tästä ison jutun senkin syrjijät!

*Yleisö ei ota tosissaan Hassanin jauhamista ja Hassan raivostuu sen enemmän vain kehässä.*

Hassan: Onko Rvd selätetty tai laitettu luovuttamaan joskus? On! Entä Carlito Caribbean Cool? No on! Entäpä Simon Dean? Onpa hyvinkin! Ja voin olla varma, että kuka se neljäs mies onkaan niin samallailla on hänellekin käynyt! Tässä siis osoittautuu teidän selvä minun syrjiminen. Jos minua ei päästetä Wrestlemaniaan ottelemaan jonnekin otteluun, teen tästä valituksen valkoiseen taloon!

*Hassan paiskaa mikin maahan ja lähtee kehästä raivostuneena yleisön antaessa hänelle kovat buuaukset ja aloittaa jälleen "USA"-chantien huutelun.*

King: Minä sitten inhoan joka kerta vain enemmän tuota miestä.
Jr: Kukapa ei, toivotaan hartaasti että hän pääsee Wrestlemaniaan. Muuten sitä uhoamista ei jaksa kuunnella kukaan.
King: Toivotaan myös, että hän häviää ottelunsa.
Jr: Todellakin, mutta nyt ottelusta puheen ollen alkaa illan toinen ottelu. Dean ja Carlito kohtaavat Rvd:n ja Iltasanomat-mestaruusottelun neljännen jäsenen.

-Mainostauko-

*Mainostauon jälkeen kuva on areenassa, jossa ottelu on aivan alkamisvalmiudessa.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on joukkueottelu. Se ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Carlito Caribbean Cool ja Simon Dean.

*"I spit to the faces of people who don't want to be cool" Carliton musiikki rupeaa soimaan ja viime viikolla Dean's Cornerissa napit vastakkain olleet painijat saapuvat rampille nyt yhdessä. He kävelevät kehään mulkoillen toisiaan ja jäävät odottamaan vastustajiaan.*

Kuulutus: Ja sitten kehään tulee Iltasanomat-mestari Rob Van Dam.

*Rvd:n musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu esiin yleisön hurratessa hänelle. Hän juoksee kehään ja antaa vyönsä tuomarille, joka luovuttaa sen toimitsijalle. Rvd tekee "R-V-D" tauntin ja jää odottamaan sitten joukkuekaveriaan.*

Kuulutus: Ja vikana kehään tulee.. no kohtahan sen näette, Hah!

*Yleisö odottaa jännittyneenä jonkin aikaa, kunnes hiljaisuuden leikkaa kaikille enemmän kuin tuttu musiikki! Rabid Wolverinen erittäin tuttu musiikki rupeaa soimaan ja Chris Benoit saapuu esiin yleisön hurratessa tälle painijalle kovaa! Chris Benoit läpsäisee muutamaa katsojaa käsille ja nousee sitten kehään.*

Jr: Ei voi olla totta! Chris Benoit on täällä taas jonkin ajan tauon jälkeen!
King: Benoit on siis Iltasanomat-mestaruusottelun neljäs osaan ottaja. Siitä ottelusta tulee kerrassaan huikea.

Tag Team match
Carlito Caribbean Cool & Simon Dean vs Rob Van Dam (c) & Chris Benoit

*Dingding*
Kehässä aloittavat Carlito ja Rvd. Chris Benoit tarjoutuu menemään ensin vaihtoon ja se sopii Rvd:lle hyvin. Carlito aloittaa vahvasti vääntämällä vanhan vihamiehensä kanssa ja nappaakin Rvd:n heti headlockiin. Jonkin aikaa Carlito saakin pidettyä Rvd tiukastin otteessa, mutta lopulta mestari pääsee irrottautumaan ja potkaisee Carliton heti perään maahan kierrepotkulla. Rvd ottaa köysistä vauhtia ja pyörähtää juuri sopivasti tehden hienosti Rolling Thunderin Carlitolle! Perään Rvd hakee voittoa Carlitosta. Yksi..kaksi.. mutta ei onnistu kun Carlito potkaisee itsensä vielä irti. Heti perään hän nouseekin ylös ja aloittaa tasaisen väännön Rvd:n kanssa ja läpsäisee ensin Rvd:tä rajulla Back Chopilla ja lähettää hänet irish whipillä kulmaukseen.

Tähän on Carlito odotetustikin valmistautunut hyvin ja ryntää kehää kohti tarkoituksena niitata Rvd:ltä taju kankaalle, mutta Rvd vähän hidastaa tätä suunnitelmaa tarjoamalla kyynärpäätä hänelle ja kamppaa perään Carliton tarttumalla hänen jalkoihin. Tämän jälkeen Rvd ei vielä menekään vaihtamaan Benoitia kehään, vaan yrittää nostaa Carlitoa ylös mutta Carlito on valmiina ja tönäisee Rvd:n maahan hermostuneena. Nyt myös Simon Dean huutaa jo hätääntyneenä Carlitolle, että tulee vaihtamaan hänet kehään ennen kuin Rvd nousee uudestaan pystyyn. Nyrpeänä Carlito päättää noudattaa Deanin pyyntö ja vaihtaa hänet kehään. Tällä välin mestarikin on jo noussut ylös ja yrittää pistää hyvin hankoihin Deanille, mutta Dean osoittaa taitonsa heittämällä Rvd köysiä päin ja tekemällä running shoulder blockin Rvd:lle. Tämän jälkeen Dean nostaa Rvd:n istumisasentoon ja ottaa hänet Chin Lockiin. Mestari näyttää erittäin kärsivältä, mutta saa lopulta nostettua itsensä ylös lyömällä kyynärpäällä tasaisesti Deanin mahaan.

Niinpä Rvd punnertaa itsensä irti otteesta ja tekee spinning heel kickin vielä Deanille. Yleisö rupeaa nyt chanttaamaan Benoitin nimeä kovaa ja niinpä Rvd päättää mennä vaihtamaan Rabid Wolverinen kehään. Kun Benoit pomppaa kehään aloittaa yleisö rajun hurrauksen ja Benoit innostuu tästä nostaen Deanin ylös ja tarjoaa muutaman Back Chopin ja lähettää sen jälkeen vielä köysiä päin Deanin. Dean ei ole ollenkaan valmistautunut tähän ja kiertää sopivasti Deanin selän taakse ja tekee yhden German suplexin Deanille! Mutta miksi tyytyä yhteen? Benoit pitää otteensa kiinni ja tekee toisen ja vielä kolmannenkin germanin Simon Deanille! Ahma on nyt vireessä ja näyttää, että tämä on kohta ohi yleisön revetessä jälleen hurraukseen. Benoit kiipeää yläköydelle ja Dean makaa yhä maassa. Ikävä kyllä Benoit ei ole huomannut, että Carlito on hiipinyt hänen taakseen ja kiskaisee nyt Benoitin suoraan nurkkauksen päälle!

Jr: Jälleen tuo kaksikko on huijaamassa..
King: Se kuuluu heidän taktiikkaan.

Tämän jälkeen Benoit tippuu tuskaisen näköisenä maahan ja Dean rupeaa myös heräilemään samalla aikaa. Tuomari katsoo Carlitoa tuimasti, mutta Carlito väittää ettei ole tehnyt mitään. Aivan rättiväsynyt Dean saa nostettua kätensä Benoitin päälle ja tuomari joutuu laskemaan, vaikka Carlito kieroilikin oikein olan takaa. Yksi..kaksi..kol.. mutta ei voi olla totta! Chris Benoit potkaisee itsensä vielä irti eikä Simon Dean ole uskoa tätä todeksi. Kumpikin painija on kuitenkin sen verran väsynyt ettei jaksa enää edes riidellä ja menee vaihtamaan parinsa kehään. Niinpä Carlito ja Rvd nousevat jälleen kehään ja aloittavat tasaisen väännön. Carlito kuitenkin pääsee johtoon tilanteessa tekemällä snap suplexin Rvd:lle. Perään Carlito tekee vielä vauhdista elbow dropin Rvd:lle! Tämän jälkeen Carlito yrittää nostaa Rvd:n ylös, mutta Rvd saa lyötyä Carlitoa pariin otteeseen ja kaataa hänet sen jälkeen clotheslinellä.

Vaihdossa Simon Dean huutelee Carlitolle, että tulee vaihtamaan hänet, vaikka hän vasta meni vaihtoon. Carlitoa ei kuitenkaan kiinnosta enää jäädä Rvd:n mätkittäväksi ja niinpä hän noudaattaakin hieman yllättäen Deanin pyyntöä ja vaihtaa hänet kehään. Myös Rvd rupeaa kuitenkin olemaan aika väsynyt ja Dean saakin kaadettua hänet helposti maahan. Tämän jälkeen Dean irish whippaa Rvd:n omaan kulmaukseen ja Benoit aavistelee ikävyyksiä yrittäen mennä auttamaan kaveriaan. Tuomari tulee kuitenkin väliin ja Dean hyödyntää tätä kuristaen Rvd:tä vaihtonaruun. Lopulta Benoit menee vaihtoon ja Dean päästää irti. Hän hakee vielä vähän vauhtia ja äskeisen huijauksen jälkeen Rvd on täysin sekaisin ja niinpä Dean saa taklattua hänet rajusti. Rvd lähtee hortoilemaan tämän taklauksen jälkeen ja Dean hyödyntää sen tekemällä saman kuin viime viikolla ottelun lopussa! Tälläkin kertaa tämä uusi liike onnistuu hienosti ja Dean peittää. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ja ottelun voittajat selätyksellä ovat: Carlito Caribbean Cool ja Simon Dean!

*Deanin musiikki rupeaa soimaan ja hän juhlii kehässä Carliton kanssa. Benoit nousee kehään ja nostaa Rvd:n ylös. Hävinneet rupeavat raahautumaan pois päin kehästä Deanin tarratessa mikkiin.*

Dean: Monet ovat kysyneet minulta. Jopa selostajatkin ovat kysyneet minulta, että mikä tuo liike on, mitä olen käyttänyt nyt kaksi kertaa. Tiedoksi kaikille, se on tämän alan tehokkain liike Simonsystem Spin! Kukaan ei nouse siitä liikkeestä ja se on varma, sillä minä voitan Wrestlemaniassakin mestaruuden!

*Yleisö katsoo kummastuneena Deania, mutta aloittaa sitten jälleen rajun buuauksen tälle. Myös Carlito ja Dean lähtevät pois kehästä mulkoillen toisiaan.*

Jr: Vai Simonsystem Spin..
King: Ainakin liike vaikuttaa tehokkaalta, sitä edes sinä et voi kieltää.

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuva on FBI:ssä, joka näyttää selvästi latautuneelta johonkin.*

Nunzio: Onneksi Laseton oli sen verran viisas, että suostui antamaan minulle ottelun sitä onnetonta Moorea vastaan.
Stamboli: Aivan niin. Tulevilla viikoilla Moore tulee kärsimään niin, että tahtoo luovuttaa mestaruuden suoraan sinulle.
Nunzio: Ai että minä sitten vihaan häntä. Mutta Johnny, sinulla oli tälle päivälle jokin suunnitelma Big Show:ta vastaan.
Stamboli: Olipa hyvinkin. Olen sopinut jo asian Lasetonin kanssa ja itse asiassa odotan vain, että Show tulee kehään uhoamaan, että voimme yllättää hänet.
Palumbo: Mikä se suunnitelma sitten oikein on Johnny?

*Stamboli katsoo ensin Palumboa ihmetellen, mutta sitten kumartuu ja hän kertoo hiljaisella äänellä Nunziolle ja Palumbolle lopultakin suunnitelmansa. Tämän jälkeen kuva siirtyy areenaan, jossa on tällä hetkellä kovin hiljaista.*

Jr: Minä todellakin tahtoisin tietää jo FBI:n suunnitelman. Lisäksi Nunzion ja Shannon Mooren välit näyttävät kiristyvän koko ajan.
King: Samoin kuin Litan ja Molly Hollyn. Naiset olivat lähellä käydä jälleen toistensa kimppuun, mutta Molly muisti sitten lupauksensa ja Lita sai olla rauhassa.
Jr: Niinpä, minua oikeastaan kiinnostaa että mitä me nyt tässä odotamme.

*Jr:n vastaukseen tulee erittäin nopeasti vastaus, koska kehä muuttuu pimeäksi, ilma muuttuu viileäksi ja gongi rupeaa kumahtelemaan. Yleisö repeää liitoksistaan, kun savun keskeltä esiin astelee The Undertaker. Hän kävelee kehään rauhallisesti ja jättää lopulta nahkatakkinsa pois. Tämän jälkeen hän ottaa hattunsa pois ja tekee "normaalin" ilmeensä.*

King: Voi ei! The Undertaker!
Jr: Hän ei ole varmasti iloinen Chris Mastersin viime viikkoisesta haasteesta.

*Selostajien puheet keskeyttää Undertakerin ääni.*

Undertaker: Chris Masters...Sinun viime...viikon..haasteesi...oli...enemmän..kuin typerä..Se...tuli..nimittäin jäämään..viimeiseksi..haasteeksisi.

*Yleisö kohahtaa Undertakerin puheesta, hän on selvästi hyväksynyt haasteesi.*

Undertaker: Masters..Wrestlemaniassa..sinä tulet..lepäämään..rauhassa...13-0

*Yhtäkkiä kehä muuttuu jälleen pimeäksi ja gongi rupeaa kumahtelemaan. Undertaker on häipynyt kehästä, kun valot palaavat takaisin ja ilmapuurikin muuttuu lämpöisemmäksi.*

Jr: Ei voi olla totta! The Undertaker hyväksyi Chris Mastersin haasteen Wrestlemania ottelusta!
King: Toden totta. Jälleen yksi ottelu Wrestlemaniaan. En vain ymmärrä, että miksi ihmeessä Chris Masters meni haastamaan Undertakerin Wrestlemaniaan. Undertaker ei ole hävinnyt ikinä siellä!
Jr: Samaa mietin minäkin. Mastersista puheen ollen, aivan kohta alkaa illan kolmas ottelu. Randy Orton vs Chris Masters!
King: Pysyyköhän Mastersin ajatukset noiden Dead Manin sanojen jälkeen ottelussa, vai harhailevatko ne Undertakeriin?

-Mainostauko-

*Mainostauon jälkeen kuva on areenassa, jossa on juuri äskettäin saapunut kehään lihaksiaan kuin viimeistä päivää esitellyt Chris Masters. Masters jää siis odottamaan vastustajaan Randy Ortonia.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee Randy Orton.

*"Heyy.. Nothing you can say.." Ortonin musiikki pärähtää soimaan ja yleisö räjähtää hurraukseen! Orton saapuu esiin tuuletellen ja kävelee kehään matkalla läpsäisten muutamaa katsojaa käsille. Orton nousee kehään ja tuulettelee vielä hetken. Juuri kun ottelu on alkamassa kuuluu autojen törmäyksen ääni ja Mick Foley saapuu paikalle yleisön buuatessa hänelle mielettömästi. Foley kävelee niistä välittämättä selostajien luokse ja nostaa kuulokkeet päähänsä.*

King: Ja näyttää siltä, että meidän seuraamme selostamoon liittyy nyt tänään Wwe Heavyweight-mestari Mick Foley.
Foley: Aivan niin King. Minun on pakko tulla varmistamaan se tosiasia, että tuo tunari ei osaa painia.
Jr: Tarkoitatko nyt Chris Mastersia?
Foley: Ei Jr, en tarkoita. Tarkoitan tuota painijaa, joka voitti tuurilla Royal Rumblen ja joka ei ansaitsisi kohdata edes minua Wrestlemania 21:ssä.

Single match
Chris Masters vs Randy Orton

*Dingding*
Kello soi ja Masters hyökkää heti Ortonin kimppuun kovaotteisesti. Masters tekee heti alkuun täydellä voimalla Ortonille clotheslinen ja hakee selätystä. Yksi..kak.. mutta Orton irrottautuu vielä todella helposti. Masters kuitenkin on valmiina jo ylhäällä ja Orton aivan kuin juoksisi suoraan Mastersin paiskottavaksi, kun tämä tekee nyt Ortonille powerslamin. Heti ottelun alkuun Masters hakee selvää hallintaa, jolla saisi Ortonin täysin sekaisin. Tähän taktiikkaan sopii se, että Masters nostaa heti tämän voimakkaan heiton jälkeen Ortonin ylös ja aloittaa Legend Killerin mättämisen. Orton saa molemmilta puolilta nyrkkiä kasvoihin, kunnes tuomari tulee lopulta rauhoittamaan Mastersia. Masters katsoo vain tympeänä tuomaria ja yrittää tyrmätä jälleen Ortonin, mutta nyt Orton väistääkin ja tekee neckbreakerin Masterpiecille! Orton odottaa rauhassa sen aikaa, että Masters nousee ylös eikä siinä kauaa kestäkään.

Kun Masters on lopulta pystyssä, rynnistää hän heti Ortonin kimppuun, mutta Orton saa pysäytettyä hänen vauhtinsa dropkickillä! Orton tuulettelee tämän jälkeen ja yleisö aloittaa jälleen hurrauksen. Masters on kuitenkin Ortonin huomaamatta jo noussut ylös ja hyökkää nyt hänen jalkoihin saaden kampattua Ortonin maahan. Orton tajuaa olevansa jälleen pienoisessa pulassa ja rupeaa nousemaan ylös köysien avulla. Tämän kuitenkin huomaa Masters ja rynnistää päin tarkoituksena tehdä Big Boot vauhdista Ortonille. Jälleen on kuitenkin Orton valmiina kumartuen juuri sopivasti ja nappaa Mastersin schoolboyhin! Yksi..kaksi.. Ortonin ikäväksi yllätys ei toimi täysin kun Masters potkaisee itsensä irti ja nousee nopeasti ylös. Myös Orton nousee ylös ja irish whippaakin onnistuneesti Mastersin kulmaukseen. Orton ottaa vauhtia köysistä ja rynnistää päin Mastersia. Masterpiece osoittaa kuitenkin olevan vielä ovelampi kuin Orton ja väistää juuri sopivasti Ortonin tyrmäysyrityksen ja antaa lisää vauhtia saaden Ortonin törmäämään terästolppaan kovaa.

Foley: Hienoa Masters! Jos jatkat tuota vauhtia, niin valitsen sinut ensi viikollakin Ortonin vastustajaksi.
Jr: Epäilen ettei Masters kuule tuota.
Foley: Hiljaa Jr. King, etkö osaa hiljentää tätä selostajapariasi?

Orton nousee pystyyn pidellen päätä ikävästi. Tämän huomaa myös Masters ja ryntää Ortonia päin kovaa. Tuomari kuitenkin tulee väliin ja käy katsomassa onko Ortonilla kaikki kunnossa. Tähän Orton vastaa vain huitaisemalla kättään ja tuomari antaa ottelun jatkua. Masters on jo odottanut tätä ja ryntää nyt täysillä Ortonin kimppuun. Jostain kuitenkin Orton kerää kuin kerääkin vielä voimia ja kääntää Mastersin clothesline yrityksen muunnelluksi backbreakerikseen! Orton pitelee kuitenkin edelleen päätään, muttei välitä tästä ja nousee yläköydelle. Masters on kuitenkin sen verran nopea, että kun Orton on yläköydellä, on myös Masters pystyssä. Orton ei kuitenkaan anna tämän häiritä itseään ja pomppaa todella uhkarohkean crossbodyn onnistuneesti Mastersin päälle! Perään Orton hakee nyt varmana voittoa. Yksi..kaksi..kol.. mutta kun ei niin ei! Masters nostaa vielä olkapäänsä ylös ja Orton nousee ylös todella pettyneenä valmiina jatkamaan vääntöä Mastersin kanssa.

Niinpä myös Masters nousee ylös ja huomaa edelleen Ortonin kärsivän törmäyksestä terästolpan kanssa. Orton yrittää kuitenkin edelleen otella täysikuntoisesti ja ryntää Mastersin kimppuun. Nyt kuitenkin Masterpiece on pitkästä aikaa kunnolla valmiina ja tekee sidewalk slamin vauhdista Ortonille! Orton huudahtaa tuskasta, mutta nousee sitten nopeasti ylös. Masters kuitenkin ryntää hänen kimppuun ja ottaa Ortonin päästä kiinni valmiina tehdäkseen suplexin Ortonille. Viime hetkellä kuitenkin Orton irrottautuu otteesta ja yrittääkin nyt itse suplexia! Tämän kuitenkin vuorostaan selvittää Masters lyömällä Ortonia mahaan. Parin sekunnin ajan Orton pitelee mahaansa ja tämän hyödyntää Masters kiertämällä Ortonin selän taakse valmiina Masterlockiin! Juuri kun Masters on nappaamassa Ortonin Masterlock otteeseen, lyökin Orton Mastersia mahaan ja tekee kuin tyhjästä RKO:n yllättäen täysin Mastersin! Masters makaa tajuttomana maassa ja Orton syöksyy peittämään. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ja ottelun voittaja selätyksellä on: Randy Orton!

*"Heyy.. Nothing you can say.." Ortonin musiikki rupeaa jälleen soimaan ja hän tuulettelee kehässä Mastersin maatessa maassa. Foley saa tästä tarpeeksi ja repii kuulokkeet irti päästään ja ryntää kehään. Orton on kuitenkin huomannut tämän ja lähtee kauemmas vaikka epäileekin Foleyn muistavan säännöt. Jos Foley koskeekin Ortoniin, siirtyy vyö suoraan Ortonille. Tästä huolimatta Foley kaivaa kuitenkin nyrkkiraudan taskustaan ja näyttää valmiilta Ortonin rökittämiseen. Foley kuitenkin purkaa turhautumisensa Mastersiin nostaen tämän ylös ja mättämällä muutaman kerran raudalla päähän. Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, tekee vielä Foley Mastersille Double arm DDT:n ja Masters rupeaa vuotamaan verta!*

Foley: Orton! Nauti vielä hetkistä, kun en voi koskea sinuun. Wrestlemaniassa sinulle tulee käymään samallailla, kuin tuolla tollolle Mastersille äsken! Sinä et enää nouse ylös Double arm DDT:n jälkeen!

*Orton kuitenkin vain huitaisee kädellään merkiksi ettei jaksa jauhaa tästä asiasta enää ja häipyy takahuoneisiin.*

King: Olipa siinä välikohtaus!
Jr: Millä hemmetin oikeudella Foley menee mättämään Mastersia! En minä kyllä hänestäkään pidä, mutta tuo oli jo törkeää.

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuva on Chris Mastersissa, joka riehuu ympäri takahuonetta. Hänen riehunnan keskeyttää Rhyno.*

Rhyno: Masters, mitä sä oikein riehut täällä? Ei se häviäminen nyt niin kamalaa ole.
Masters: Turpa kiinni Rhyno! Minä etsin Undertakeria!
Rhyno: Undertakeria? Foleyhan tuossa äsken sinut hakkasi muuskaksi.
Masters: Rhyno.. Pitääkö se vääntää sinulle rautalangasta? Minua ei kiinnosta mitkään Foleyt, Ortonit tai varsinkaan Rhynot! Minä haluan hakata sen Undertakerin olemattomaksi viimeistään Wrestlemaniassa!

*Rhyno katsoo hullunkiilto silmissään riehuvaa Mastersia hieman oudoksuen, mutta lähtee sitten pois paikalta Masters lopettaa lopulta riehumisen löytämättä Undertakeria. Kuva siirtyy lopulta areenaan. Heti alkaakin soimaan kaikille tuttu musiikki, "Weel..There is the Big Show.." ja Big Show kävelee kehään tympääntyneen näköisenä. Show nousee rappusia pitkin kehään ja tarraa mikkiin.*

Big Show: Minulla on vain yksi asia tiedotettavana. Olen erittäin kyllästynyt tähän! Kyllä, minäkin olen sekaantunut FBI:n otteluihin ja se ei ole ollut oikein ja minä tahdon lopettaa tämän. Minä en enää kestä tätä! Ymmärrättekö?

*Jotkut ainakin ymmärtävät todella hyvin, koska FBI:n musiikki rupeaa soimaan ja Johnny Stamboli astuu yksin(!) sisääntulorampille.*

Stamboli: Big Show.. Minä tiedän mistä puhut, koska minulla itselläni on täysin samanlainen tuntemus. Minäkään en jaksa enää tätä ja koska arvasin, että sinullakin on samanlainen tuntemus, olen sopinut erään asian Lasetonin kanssa kysymättä sinulta.
Big Show: Minkä?
Stamboli: Katsos, sovimme sillä tavalla, että Wrestlemaniassa.. The Big Show kohtaa Johnny Stambolin.. ja Chuck Palumbon!
Big Show: Mitä?!
Stamboli: Ymmärrän toki, jos et uskalla kohdata meitä kahta..
Big Show: Minä uskaltaisin kohdata vaikka teidät kaikki kolme jos se siitä on kiinni! Hyvä on! Wrestlemania 21:ssä minä tulen ja murskaan teidät niin saamme tämän raastavan Revolutionissa riehumisen loppumaan!

*Stamboli nyökkää ja hymähtää hetken. Hän lähtee pois paikalta ja myös Big Show on lähtemässä tyytyväisenä siihen, että tämä rasittava juttu on saatu nyt sovittua. Big Show:n lähdön kuitenkin keskeyttää Chuck Palumbon ja Nunzion hyökkäys! Kaksikko hyökkää takaa Big Shown kimppuun ja saakin kaadettua hänet maahan. Kohta kehään ryntää myös takaisin Stamboli kädessään tuoli. Big Show riuhtaisee kuitenkin itsensä irti heittäen Nunzion ja Palumbon ulos kehästä. Big Show ei ole kuitenkaan huomioinut Stambolia, joka täräyttää suoraan tuolilla päähän Big Show:ta.*

Stamboli: Big Show! Wrestlemaniassa me kohtaamme ja silloin sinusta ei jää näinkään paljoa jäljellä! Screw you!

*FBI lähtee nauraen pois paikalta jättäen Big Show:n makaamaan kehään.*

Jr: Vai tämä oli siis FBI:n suunnitelma. Jotain tämmöistä odotinkin heiltä..
King: Älä nyt jaksa! Saimme jälleen yhden upean ottelun Wrestlemaniaan lisää!

-Mainostauko-

*Mainostauon jälkeen kuva on jälleen areenassa, jossa ei enää ole Big Show, vaan nyt sinne on Manic Street Preachersin musiikin saattelemana kävelemässä Jay Laseton.*

Laseton: Noniin, minulla on vain yksi nopea tiedotusasia niin saa se viimeinenkin "ottelu" alkaa ja pääsen nopeammin kotiin täältä. Eli tänään on jo varmistunut otteluita Wrestlemaniaan ja päivitän siis jälleen virallisesti Wrestlemanian cardia.
Eli ensinnäkin. Tänään on julkaistu Single ottelu Chris Mastersin ja The Undertakerin välillä. Äsken julkistettiin myös tasoitusottelu FBI:n ja Big Show:n välillä. Viimeinen tänään virallistettava ottelu on sitten tuo Iltasanomat-mestaruusottelu. Eli Rvd, Carlito, Dean ja Benoit ottelevat siinä. Ottelumuotona on joillekin ehkä tuttu 4 Corners ottelumuoto! Tämä tarkoittaa sitä, että kehässä on samaan aikaan 2 ja toiset 2 ovat vaihdossa. Kaikki ovat kaikkia vastaan, joten kuka tahansa saa vaihtaa kenet tahansa kehään.

*Yleisö rupeaa, niin harvinaista kuin se onkin, jälleen hurraamaan lasetonin päätökselle. Tosin kuka tahansa voisi tehdä tämmöisiä päätöksiä.*

Laseton: Kiitos, kiitos. Kaikki äsken hurranneet ovat sitten sitoutuneet ostamaan lipun Wrestlemaniaan.

*Tästä "päätöksestä" yleisö ei ole enää yhtä iloinen ja aloittaa rajun buuauksen.*

Laseton: Noniin olkaa nyt hemmetti soikoon hiljaa. Kaikki neljä painijaa kuitenkin rupesivat itkemään, että tuo ottelumuoto ei ole reilu niitä kohtaan, jotka ovat vaihdossa alussa, koska heitä ei vaihdeta kehään. Niinpä päätin sitten muuttaa ottelua sen verran, että ottelumuoto pysyy muuten samana, paitsi että se toimii eliminointiotteluna. Eli säännöt ovat muuten samat, mutta ottelu ei ratkea ekaan ratkasusuoritukseen.

*Laseton lähtee tämän jälkeen sen enempää jauhamatta kehästä pois päin. Laseton naurahtaa vielä yleisölle ja häipyy sitten takahuoneisiin.*

King: Hienoja päätöksiä Lasetonilta!
Jr: Minäkin olisin aivan yhtä hyvin voinut tehdä nuo samat päätökset.
King: Niinpäniin.. Nyt kuitenkin alkaa illan Main Event!

*Laseton on näköjään pitänyt kiirettä, koska hänen äänensä rupeaa kuulumaan kuulutuskopista.*

Kuulutus: Noniin otellaanpa tää matsi nyt niin päästään nopeemmin pois. Seuraava ottelu on Single ottelu, johon Orton on valinnut Foleyn vastustajan. Ottelu ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Wwe-mestari Mick Foley.

*Autojen törmäyksen ääni kuuluu ja yleisö vastaa siihen rajulla buuausvyöryllä. Foley kävelee tympääntyneen näköisenä vyö harteillaan kehään. Hän ei näytä enää edes välittävän yleisön buuaamisesta, nousee kehään ja antaa vastahakoisesti vyönsä tuomarille, joka antaa sen toimitsijahenkilölle.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee Triple H.

*"It's all about the game.." Triple H:n erittäin tuttu musiikki rupeaa soimaan ja kehä muuttuu hämäräksi lukuun ottamatta siellä täällä vilkkuvia valoja. Triple H saapuu esiin vesipullo kädessään ja kävelee kehään saaden vähintään yhtä rajut buuaukset kuin Foley vastaansa. Triple H nousee kehänreunalle ja purskauttaa tutusti vedet ilmaan ja nousee kehään.*

Pick Your Poison - Single match, Non Title
Mick Foley (c) vs Triple H

*Dingding*
Foley yrittää hyökätä heti Triple H:n kimppuun, mutta Game on valmiina ja paiskaakin mestarin maahan yliheitolla. Tästä ei kuitenkaan Foley suinkaan vielä lannistu, vaan nousee uudestaan pystyyn ja aloittaa Triple H:n mättämisen. Ensin pari napakkaa iskua ja sen jälkeen Foley rupeaa jakelemaan Back Choppeja kuin viimeistä päivää. Triple H kuitenkin saa lopulta väistettyä Foleyn Back Chopit ja vastaa itse samalla mitalla pariin otteeseen. Foley kuitenkin pysyy pystyssä ja tökkää sormet Triple H:n silmiin rauhoittaakseen tilannetta! Perään hän tekee vielä dropkickin ja näin ollen Gamekin saadaan kaadettua maahan vihdoinkin tässä ottelussa. Se ei kuitenkaan kauaa kestä, kun Triple H on jälleen pystyssä ja väistää Foleyn clothesline yrityksen ja tekeekin spinebusterin Foleylle! Foley makaa maassa pidellen selkäänsä hetken ja Triple hyödyntää tämän, koska hän rupeaa nyt mätkimään Foleyta, joka makaa maassa.

Tuomari tulee kuitenkin lopulta väliin ja käskee kummankin painijan jättää nuo nyrkit pois tästä ottelusta, tai hän diskaa kohta oikeasti jommankumman. Triple H katsoo tympeänä tuomarina, mutta nousee sitten ylös ja yrittää nostaa Foleytakin, mutta Foley on valmiina ja lyö kyynärpäällä Triple H:ta mahaan ja tekee Gamelle korkean suplexin! Foley hakee heti perään voittoa ja peittää Triple H:n. Yksi..kaksi.. mutta ei riitä vielä, koska Triple H pääsee ylös. Tämän jälkeen kumpikin nousee nopeasti ylös ja aloittaa pystypainin. Lopulta Foley nappaa Triple H:n armlockiin, mutta HHH taistelee itsensä irti ja nappaakin Foleyn sleeper holdiin! Foley yrittää pyritellä irti otteesta, mutta ei pääse ja rupeaa lopulta taantumaan. Vielä hetken ajan Foley yrittää pyristellä otteesta irti, mutta Triple H pitää otteen tiukkana ja saa Foleyn istumisasentoon tajuttomaksi.

Koska Foley on tajuttomana, saapuu tuomari paikalle katsomaan voittaako Triple H Foleyn näin yllättävästi. Jos Foleyn käsi tippuu kolme kertaa maahan, voittaa Triple H. Ensimmäinen kerta.. käsi tippuu. Toinen kerta..tippuu. Kolmas kerta tipp.. ei tipukkaan! Foley nostaa viime hetkellä kätensä ylös ja saa tarjottua lyöntiä Triple H:lle päästen irti otteesta. Jälleen kumpikin painija nousee pystyyn ja katsoo toisiaan hetken. Foley kuitenkin lopettaa lyhyeen tämän toisen tuijottamisen irish whipaten Triple H:n köysiin ja tekee sen jälkeen tyylikkään facecrusherin Triple H:lle! Nyt Foley hakee jälleen voittoa. Yksi..kaksi.. mutta ei onnistu vieläkään ja Triple H sinnittelee ottelussa mukana. Tällä kertaa Foley päättää nostaa Triple H:n ylös, mutta HHH on valmiina ja tekee uppercutterin Foleylle saaden hieman aikaa nousta rauhassa ylös.

Foley pitelee päätään hetken, mutta jatkaa sitten ottelua ja tekee clotheslinen moninkertaiselle mestarille. Tästä kuitenkin nousee nopeasti vielä Triple H ylös eikä Foleykaan odottanut sen tapahtuvan niin nopeasti ja niinpä Triple H saa pamautettua mestarin maahan rajusti. Foley kömpii kuitenkin nopeasti pystyyn, mutta Triple H on valmiina ja irish whippaa FOleyn nurkkaukseen. Eipä whippaakaan, Foley on valmiina työntää itse Triple H:n nurkkaukseen. Ikävä kyllä tuomari on sattunut tilanteeseen ikävästä väliin ja Game kaataa vahingossa tuomarin maahan. Foley ei tästä välitä, vaan ryntää Triple H:n kimppuun, mutta Game tekeekin hip tossin mestarille. Tämän jälkeen Triple H ei voi olla enää hyödyntämättä tilaisuutta ja lähtee hakemaan kehän ulkopuolelta tuolin ja nousee takaisin kehään, jossa Foley on vasta nousemassa ylös parhaillaan.

Triple H vain naurahtaa Foleylle ja katsoo tätä pilkallisesti. Foley on huomannut tilanteen ja anelee armoa Gamelta. Sitä ei kuitenkaan tipu ja Triple H kalauttaa mestaria tuolilla suoraan kalloon. Tämän jälkeen Game tiputtaa tuolin maahan ja valmistautuu Pedigreehen! Tämä suunnitelma kuitenkin keskeytyy varmasti hetkeksi, kun Ric Flair ryntää kehään. Flair pistää pari kovaa Back Choppia Gamelle kehässä ja pamauttaa sitten rajusti nyrkillä Triple H:ta maahan ja tämä kaatuu todellakin! Flair menee vielä herättelemään Foleyta ja lähtee sitten pois kehästä tuoli mukanaan. Samoihin aikoihin myös tuomari ja Triple H nousevat ylös. Triple H yrittää rynnätä Foleyn kimppuun, mutta Foley on valmiina ja ottaa otteen Double Arm DDT:tä varten valmiiksi! Ja se todellakin paukkuu onnistuneesti! Foley peittää nyt Triple H:n varmana voitostaan. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ja ottelun voittaja selätyksellä on: Mick Foley!

*Autojen törmäyksen ääni täyttää hallin ja Foley tuulettelee kehässä hetken aikaa, mutta lähtee sitten takahuoneisiin väsyneenä tästä illasta. Myös Flair on häipynyt paikalta, mutta Triple H tarraa mikkiin noustuaan ensin ylös.*

Triple H: Flair! Taas todistimme sen, kuinka sinä pilaat minun voittomahdollisuuteni. Luulitko tekeväsi oikein? Et tehnyt! Tämä virallisti sotamme ja Wrestlemaniassa sinä tulet kärsimään, jos uskallat kohdata minut siellä! Wrestlemaniassa sinulla ei ole pieniäkään mahdollisuuksia minua vastaan!

*Triple H lähtee myös väsyneenä pois kehästä ja kuva siirtyy vielä selostajiin.*

Jr: Tuo taisi olla Triple H:n haaste Flairille Wrestlemaniaan.
King: Minä odotinkin jo sitä, noiden kahden välit ovat olleet kireät jo kuukausia. Ensi viikolla kuulemme varmasti, mitä Flair vastaa.
Jr: Aivan, mutta nyt tämä ilta on ohi ja ensi viikolla selostamassa jälleen Tazz ja Cole.
Pistän samaan viestiin veikkaustulokset ja cardin juu moi. Ja Wrestlemanian cardia myös tämän sivun alussa on päivitelty tsekatka ajos haluatte.

Revolutionin veikkaus:

1. HHH The Game / 2 pistettä

Kokonaispistetilanne nyt (kierros 8):

Leader: Vega / 10 pistettä

2. Nouzka / 7 pistettä
2. HHH The Game / 7 pistettä
4. -HHH- / 6 pistettä
5. Moonlight / 5 pistettä
6. Lumihutale / 4 pistettä
7. Trollhammaren / 3 pistettä
8. Rossatron / 2 pistettä

Ja uusi card sitten tässä (ja nyt olisi sitten enemmän kuin mukava saada veikkauksia, koska piristäisi tai jotain juu kuitenkin veikatkaa ihmiset niin teette minut onnellisexi 8))

kuva

Revolution, 21.3.2005

Enää on 13 päivää vuoden suurimpaan painitapahtumaan! Toiseksi viimeisessä Revolutionissa ennen Wrestlemaniaa ei ainakaan puutu menoa eikä meinikiä. Monet riidat ovat vielä selvittämättä ja vaikka Wrestlemaniaan on jo saatu paljon otteluja, määrätään niitä tänään taas varmasti lisää. Lisäksi monet riidat eivät ole siitä huolimatta likimainkaan ohi, vaikka ottelutkin on määrännyt. Illan Main Eventissä Randy Orton kohtaa Mick Foleyn valitseman vastustajan. Huikea ilta siis tulossa!

Hardcore Triple Threat match, for Wwe Hardcore championship #1 contedentership
X-Pac/w Carlito vs Raven vs Mark Henry

Voiko hienommalla tavalla ilta alkaa! Hardcore-mestaruus on ainut mestaruus, jonka ottelua ei ole vielä määrätty Wrestlemaniaan, mutta tämän ottelun jälkeen on sekin ottelu selvä. Ottelussa kohtaavat kolme hieman vähemmän esillä ollutta painijaa. X-Pacilla, Ravenilla ja Mark Henrylla on varmasti intoa päästä mestariksi. Toisilla on enemmän kokemusta kuin toisilla ja lisäksi tässäkin ottelussa on kaikki sallittua! Revolution alkaa siis todella kovalla menolla.

Single match
Matthias Losever vs Matt Hardy/w Jeff Hardy

Pari viikoa sitten jeff otteli single ottelussa ja silloin häntä vastassa oli Maven. Nyt Mattia vastaan asettuu ehkä vielä kovemman tasoinen painija, kun Matthias Losever pomppaa kehään häntä vastaan. Losever antaa varmasti kaikkensa tässä ottelussa. Entä malttaako Jay Laseton pysyä erossa tästä ottelusta, jossa hänen vihamiehensä Losever otelee? Jännittävää menoa ja laadukasta painia varmasti tulossa.

Dean's Corner
/w F.B.I

Ei, Dean's Corner ei loppunut suinkaan kokonaan ja nyt Simon Deanin vieraiksi asettuu kieroilustaan tunnettu joukkue. Deania varmasti kiinostaa se, miten FBI aikoo päihittää Big Show:n Wrestlemaniassa. Toivottavasti Dean on varannut myös isomman tuolin tällä kertaa, koska Big Show tuskin malttaa pysyä poissa tämän haastattelun aikana!

Single match
The Undertaker vs Muhammad Hassan

Undertaker on pitkän aikaa pysynyt poissa painikehistä, mutta nyt hän ei enää pystynyt vastustamaan kiusausta, kun hänellä on ottelu Wrestlemaniassa Chris Mastersia vastaan. Muhammad Hassan joutuu nyt ennennäkemättömän kovaan paikkaan, kun vihainen Dead Man antaa varmasti kaikkensa täsäs ottelussa. Hassan kuitenkin aikoo varmasti todistaa sen, että hänelle pitää myöntää jokin ottelu Wrestlemaniaan. Parhaiten se onnistuisi kukistamalla Undertaker.

Pick Your Poison - Lumberjack match, Non Title
Randy Orton vs Edge (c)

Eikö sitten Mick Foley yhtään vaikeampaa matsia päättänyt Ortonille antaa? Kenellä tahansa olisi jo sinänsä tarpeeksi ongelmia Hardcore-mestarin kanssa, mutta kun kehänreunalla vaanivat kymmenet "tukkimiehet", joille Foley on varmasti antanut selvät ohjeet, niin voi olla ettei Ortonista jää paljoa jäljelle matsista. Tosin Orton on sen verran kovasti latautunut ettei Edgellekään ottelusta todellakaan tule helppo.

Lisäksi:
- Ric Flair vastaa varmasti Triple H:n haasteeseen. Mitä hän vastaa? Se selviää Revolutionissa!
- Lisää otteluita määrätään Wrestlemaniaan.
- Dean's Corner siis jälleen mukana!
- Laseton paljastaa vihdoinkin HoFin ainoan tänä vuonna lisättävän jäsenen.
- Riidat sen kuin kuumenevat Revolutionissa joka kerta!
- Mukana jälleen myös backstagesegmenttejä.
_____________________________________________________________

kuva

Heatcityssä on myös varmasti kova meininki. Koska Wrestlemania on aivan lähellä, saa Heatcitykin varmasti hallin täyteen, kun vauhtia riittää myös täälläkin monen ottelun verran. Lisäksi jotkut painijat varmasti uhoavat jälleen täällä oikein olan takaa.

Tag Team match
Danny Basham & Eugene vs Nash & Steiner

Single match
The Hurricane/w Rosey vs Goldust

Single match
Chris Benoit vs Rhyno/w Tajiri
[quote]kuva

Hardcore Triple Threat match, for Wwe Hardcore championship #1 contedentership
X-Pac/w Carlito vs Raven vs Mark Henry

Single match
Matthias Losever vs Matt Hardy/w Jeff Hardy

Single match
The Undertaker vs Muhammad Hassan


Pick Your Poison - Lumberjack match, Non Title
Randy Orton vs Edge (c)

Edge vaikka onkin mestari, häviää tämän ottelun Ortonille.


kuva


Tag Team match
Danny Basham & Eugene vs Nash & Steiner

Single match
The Hurricane/w Rosey vs Goldust

Single match
Chris Benoit vs Rhyno/w Tajiri

Tässä niitä veikkauksia kun pyysit..
kuva

Hardcore Triple Threat match, for Wwe Hardcore championship #1 contedentership
X-Pac/w Carlito vs Raven vs Mark Henry
- Raven on erittäin "Hardcore", ja minusta sopii matsiin parhaiten Edgeä vastaan.

Single match
Matthias Losever vs Matt Hardy/w Jeff Hardy
- Losever on saanut paljon pushia, joten Hardy Boyzille ei ole asiaa.

Single match
The Undertaker vs Muhammad Hassan
- Ehkä viimein näemme Daivarin kehässä. Joka tapauksessa Hassan voittaa jotenkin kepulikonstilla.

Pick Your Poison - Lumberjack match, Non Title
Randy Orton vs Edge (c)

- En ole aivan varma tuosta sinun heel-face systeemistäsi Ortonin ja Foleyn suhteen, mutta kaimaar Orton on tässä heel? Jos näin on, en epäile yhtään Ortonin voittoa.


kuva


Tag Team match
Danny Basham & Eugene vs Nash & Steiner

Single match
The Hurricane/w Rosey vs Goldust

Single match
Chris Benoit vs Rhyno/w Tajiri

Tätä voisin heatcityn matseista sen verran kommentoida, että teit aika uskomattoman tempun tuossa edellisessä Revolutionissa. Taino uskomattoman ja uskomattoman, mutta kuitenkin otit Chris Benoitin diaryysi, mutta et antanut hänen voittaa ensimmäistä matsiaan, mikä olisi varmasti tapahtunut IRL. Noh, katsotaan enhän tiedä kuinka paljon aiot Benoittia pushata.
kuva

Hardcore Triple Threat match, for Wwe Hardcore championship #1 contedentership
X-Pac/w Carlito vs Raven vs Mark Henry

Single match
Matthias Losever vs Matt Hardy/w Jeff Hardy

Single match
The Undertaker vs Muhammad Hassan


Pick Your Poison - Lumberjack match, Non Title
Randy Orton vs Edge (c)


kuva


Tag Team match
Danny Basham & Eugene vs Nash & Steiner

Single match
The Hurricane/w Rosey vs Goldust

Single match
Chris Benoit vs Rhyno/w Tajiri
Jepjuu kiitän ehdottomasti kaikkia veikkaajia :)
Korvaan tämän jotenkin (eh..) kunhan kerkeän :p

Pitää kommentoida paria kohtaa.

Ehkä viimein näemme Daivarin kehässä. Joka tapauksessa Hassan voittaa jotenkin kepulikonstilla.

En tarkoituksella ottanut Daivaria mukaan tähän diaryyn koska.. Noh sen näette sitten aikanaan.

En ole aivan varma tuosta sinun heel-face systeemistäsi Ortonin ja Foleyn suhteen, mutta kaimaar Orton on tässä heel? Jos näin on, en epäile yhtään Ortonin voittoa.

Orton on face ja feudaa heel-mestari Mick Foleyn kanssa.

Tätä voisin heatcityn matseista sen verran kommentoida, että teit aika uskomattoman tempun tuossa edellisessä Revolutionissa. Taino uskomattoman ja uskomattoman, mutta kuitenkin otit Chris Benoitin diaryysi, mutta et antanut hänen voittaa ensimmäistä matsiaan, mikä olisi varmasti tapahtunut IRL. Noh, katsotaan enhän tiedä kuinka paljon aiot Benoittia pushata.

Nosiis Benoithan minulla ei tavallaan ole ollut kokonaan pois käytöstä, viime kerran esiintyi helmikuussa jobbaamassa Fatal 4-Wayssa.
Se, miksi Benoit teki nyt vasta paluun ja jobbasi matsinsa omaa kyllä syynsä, aivan varmasti omaa. Ja minulla on tulevaisuuden kannalta suuriakin suunnitelmia Benoitille.
Revolution

Hardcore Triple Threat match, for Wwe Hardcore championship #1 contedentership
X-Pac/w Carlito vs Raven vs Mark Henry

Single match
Matthias Losever vs Matt Hardy/w Jeff Hardy

Single match
The Undertaker vs Muhammad Hassan

Pick Your Poison - Lumberjack match, Non Title
Randy Orton vs Edge (c)


Heatcity


Tag Team match
Danny Basham & Eugene vs Nash & Steiner

Single match
The Hurricane/w Rosey vs Goldust

Single match
Chris Benoit vs Rhyno/w Tajiri
Hardcore Triple Threat match, for Wwe Hardcore championship #1 contedentership
X-Pac/w Carlito vs Raven vs Mark Henry



Single match
Matthias Losever vs Matt Hardy/w Jeff Hardy


Single match
The Undertaker vs Muhammad Hassan



Pick Your Poison - Lumberjack match, Non Title
Randy Orton vs Edge (c)

-----------------------------------------------------------------


Tag Team match
Danny Basham & Eugene vs Nash & Steiner

Single match
The Hurricane/w Rosey vs Goldust

Single match
Chris Benoit vs Rhyno/w Tajiri
Tässäpä uus jakso. Cari, pistetilanteet, huhut ja uutiset yms. tulee kohta puoliin.

kuva

Heatcity results:

Heatcity tarjosi jälleen paljon loistavaa viihdettä. Monien riitojen selvittelyjä ei voitu jättää kokonaan pois edes Heatcityssä. Main Eventissä paini myös viime viikolla paluunsa tehnyt Chris Benoit. Kokonaisuutensa show oli jälleen hieno ja Wrestlemania oli useaan otteeseen puheenaiheena.

Tag Team match
Danny Basham & Eugene vs Nash & Steiner
Kevin Nashia ja Scott Steineriä ei jälleenkään onnistanut. Vaikka isot köriläät pääsivätkin useaan otteeseen hallitsemaan ottelua voimiensa avulla, joutuivat he lopulta antautumaan. Ottelun lopussa pitkään kehässä ollut Kevin Nash pyrki vaihtoon, muttei onnistunut siinä kun Danny Basham otti hänet kiinni ja vaihtoi Eugenen kehään, joka pamautti Nashille Stunnerin. Ei ole varmaankaan kovin vaikeaa arvata, mitä tämän jälkeen kävi.

Yrittäkää edes!
Ottelun jälkeen kehään ryntäsivät Orlando Jordan ja Maven. Vaikka Basham ja Eugene meinasivatkin jo päästä paikalta pois, sai tämä ilkeä kaksikko jälleen lyötyä heidät maahan. Tämän jälkeen Jordan ja Maven karjuivat vielä Eugenelle ja Bashamille, että heidän kostonaikansa lähenee koko ajan.

Single match
The Hurricane (c)/w Rosey vs Goldust
Harvoin Heatcityssä tapahtuu näin kovatasoisia yllätyksiä! Kukaan ei uskonut siihen, että Goldust, joka viime aikoina on ollut aika huonossa vireessä, pystyisi kukistamaan loistavasti painineen Hurricanen. Niin kuitenkin kävi, ei puhtaasti mutta kävi kuitenkin. Ottelun lopussa tuomarin ollessa maassa Dudleyt ryntäsivät kehään ja pamauttivat Dudley Death Dropilla Hurricanen maahan ja Goldust selätti tämän jälkeen Hurricanen.

Itsevarmuutta ehkä vähän liikaakin.
Kehään saapui seuraavaksi uhoamaan harvemmin siellä näkyvä Cruiserweight-painija Nunzio. Nunziolla oli tärkeää asiaa. Hän tuli kertomaan sitä kuinka huono mestari Shannon Moore. Mooren pitäisi itse asiassa olla jossain eläintarhassa eikä painikehässä kevyensarjanmestarina. Onneksi Nunzio pystyy korjaamaan tämän tilanteen voittamalla Wrestlemaniassa mestaruuden Moorelta. Kohta paikalle saapui myös Moore, joka kehotti Nunzion pitää märät unensa omana tietonaan.

Single match
Chris Benoit vs Rhyno/w Tajiri
Viime viikkoina Rhynolla ja Tajirilla on pyyhkinyt hyvin, kun he ovat onnistuneet viemään voittoja Singleotteluissa. Joukkueottelut eivät ole mennyt niin hyvin, mutta niihinkin tulee heidän mukaan piakkoin muutos. Tänään kuitenkin hyvän vauhdin pysäytti Rabid Wolverine, joka teki paluun viime viikon Revolutionissa. Vaikka Rhyno taisteli välillä hyvinkin, voitti Benoit ottelun lopulta väistämällä Goren ja lukitsemalla sen perään Man Beastin Crippler Crossfaceen. Rhynon oli pakko luovuttaa.

kuva

*Revolution alkaa kuvattaen yleisöä, joka on revetä liitoksistaan ja kohta tämän jälkeen alkavat jälleen tyylikkäät pyrot paukkua osoittaakseen, että kaikki on valmista. Jälleen näytetään Wrestlemania 21-mainoksia ympäri areenaa ja kuva siirtyy tämän jälkeen kuva siirtyy lopulta selostajiin.*

Cole: Hyvää iltaa kaikille ympäri Amerikan maata ja ympäri muitakin maailman kolkkia!
Tazz: Samaa toivotan minäkin. En tahdo käyttää sitä kliseistä lausetta, joten annan sinun tehdä se Cole.
Cole: Mitä oikein tarkoitat? Joka tapauksessa tänään on tulossa kerrassaan loistava ilta!
Tazz: ...
Cole: Sanoinko jotain väärin?
Tazz: Äh, anna olla. Asiasta toiseen, tarkkailin äsken kalenteriani ja huomasin, että vuoden suurimaan painitapahtumaan, Wrestlemaniaan on enää 13 päivää aikaa!
Cole: Eli tämä on siis toiseksi viimeinen Revolution ennen 'Maniaa ja sen kyllä kieltämättä huomaakin.

*Huomaapa hyvinkin. Sen on kaiketi huomannut myös mies, joka on enemmänkin antanut tekojensa puhua puolestaan. Hän on mies, jonka riita General Manager Jay Lasetonin kanssa on venynyt äärimmäisiin mittasuhteisiin ja on oikeastaan ihme, että hän on yhä tässä firmassa. Aivan oikein, hän on Matthias Losever. Losever nousee kehässä yleisön hurratessa hänelle.*

Losever: Öh.. En nyt tiedä, hurraatteko minulle siksi että olen uskaltanut panna kampoihin Jay Lasetonille jo pitkän aikaa, vai minkä takia. Joka tapauksessa kiitos ja siitä ja asiani koskeekin odotetusti Lasetonia.

*Yleisö ei voi olla buuaamatta kuullessaan edes jonkun mainitsevan Lasetonin nimen.*

Losever: Kaikki tietävätkin minun ja Lasetonin välien olleet erittäin kireitä jo Royal Rumblesta lähtien. Ihmettelette ehkä, että miksi minä olen täällä nyt puhumassa asiasta, jonka kaikki jo tietävät. En ole yleensä paljoa puhunut, koska minusta minulla ei ole ollut asiaa. Laseton kuitenkin muistaa minut aina puheissaan.

*Kaikki voivat kuulla Loseverin viimeisestä lauseesta selvän sarkastisen painotteen.*

Losever: Nyt kuitenkin itseäni tämä rupeaa vähitellen potuttamaan. Minua ei nähty viime viikolla ollenkaan täällä ja siihen on varsinaisen hyvä syy. Toissaviikon Heatcityn, jossa ottelin Triple Threatissa, jälkeen, olin kävelemässä hotellille kun yhtäkkiä jokin auto kurvasi eteeni ja kaappasi minut.

*Yleisön äänensävystä ei oikein saa selvää enää, mutta se kuulostaa enemmänkin siltä, että yleisö käskisi Loseverin keksimään uskottavampia juttuja.*

Losever: Ei! Aivan totta. Tämän jälkeen heräsin jostain, mistä lie. Huomasin kuitenkin olevani jossain hotellihuoneessa. Kun poistuin huoneesta sain kuulla, että hotellin omisti arvatenkin Wwe-rahoillaan paikan ostanut Jay Laseton. Laseton oli myös jättänyt minulle kirjeen, jonka sanoma oli lyhyt. "Pysy poissa Wwe:stä tulevaisuudessa, tai minä hermostun todellakin." Noh, täällähän minä taas olen ja minulla menee hermo nyt tämän asian kanssa! En olisi uskonut Jay Laseton, että edes sinä pystyt menemään näin alhaisiin temppuihin. Tule siis paikalle, niin selvitetään välimme tässä kehässä heti!

*Ei tarvitse odotella kauaakaan, kun Manic Street Preachers rupeaa soimaan ja Laseton saapuu ennennäkemättömien buuausten saattelemana rampille. Hän kävelee naurahdellen kehään pilkaten yleisöä.*

Jay Laseton: Mitä minun pitäisi sanoa Losever? Tai mitä minun pitäisi sanoa tälle tyhmääkin tyhmemmälle yleisölle. Pitäisikö minun ruveta inttämään etten ole tehnyt mitään? Ei, koska minä tein sen Losever! Aivan, minä suunnittelin kaiken ja luulin että jopa sinun aivosi olisivat olleet tarpeeksi isot käsittääksesi, että sinun ei olisi kannattanut tulla enää tänne.
Losever: Mitä sinä muka aiot tehdä minulle? Antaa potkut? Erittäin epätoivoista Jay, erittäin epätoivoista. Minua ei haittaa pätkääkään, vaikka antaisitkin minulle potkut. Luulin riitamme olevan edes herrasmiesmäistä, mutta viime viikolla veit sen täysin uudelle ulottuvuudelle.
Jay Laseton: Se oli tarkoituksenikin. Losever, minua ei kiinnosta oletko hyvä painija tai mitään, mutta sen verran tiedän että tästä on hyötyä minulle. Kun kukistan sinut tässä hyvin lähitulevaisuudessa, nauran vain partaani kun sinulla ei ole enää mitään mahdollisuutta. Kun olet hävinnyt minulle, sinulla ei ole enää mitään. Minä olen kukistanut sinut ja ainut mahdollisuutesi on silloin piiloutua kiven alle. Niin ikävää kuin se joistakin ehkä on, sinua ei tulla enää kauaa näkemään täällä siitä huolimatta, että olet jääräpää.
Losever: Et siis uskalla kohdata minua nyt? Arvelinkin jotain semmoista. Milloin sitten tahdotkin kohdata minut, sinun kannattaa muista tämä.

*Losever heittää mikin maahan, täräyttää nyrkillä Lasetonia kovaa ja ottaa sitten köysistä vauhtia tehden ennennäkemättömän vahvan clotheslinen Lasetonille. Yleisön reaktiota ei ole vaikea arvata, koko yleisö on täysin haltioissaan kun joku on pystynyt tiputtamaan maahan Lasetonin. Tämän jälkeen Losever pudistelee päätään ja häipyy kehästä.*

Cole: Tämä on enemmän kuin sairasta Tazz! Meidän General Managerillamme Jay Lasetonilla on viimeistään nyt kilahtanut päässä.
Tazz: Siltä se vahvasti näyttää. Epäilen silti, että hän pystyy jatkossakin hoitamaan kunnialla hommansa ja varsinkin sitten, kun tämä riita Loseverin kanssa on ohi.
Cole: Itseäni kyllä hämmästyttää myös tämä Matthias Losever. En tiedä miehestä paljoakaan ja nyt hän on jo näin korkealla ja hänellä on ehkä jopa tähän mennessä yksi koskaan näkyvimmistä riidoista Jay Lasetonin kanssa.
Tazz: Samaa ihmettelen minäkin Cole. Lisäksi minusta joissakin hänen liikkeissään on selvästi jotain tuttua.. Tuo clothesline, se pari viikkoa sitten tehty Cutter, Superkick..
Cole: Äh, kuvittelet vain. Tosin hänen ryhdissään on kieltämättä jotain tuttua.
Tazz: Ehkä me todellakin vain kuvittelemme.. Mutta se ei ainakaan ole kuvittelua, että aivan kohta alkaa illan ensimmäinen ottelu, jota ei raakuudessaan varmastikaan ole pitkään aikaan vastannut mikään. X-Pac, Raven ja Mark Henry ratkaisevat Hardcore Triple Threatissa sen, että kenestä tulee Wrestlemaniaan Edgen ykköshaastaja.

-Mainostauko-

*Takahuoneissa jälleen juonittelee kaksikko Orlando Jordan & Maven mainostauon jälkeen.*

Jordan: Maven! Nyt minä lopulta tajusin, mitä teemme sen nössökaksikon kanssa.
Maven: Tarkoitat nyt Eugenea ja Bashamia? Kuuntelen innolla.
Jordan: Noh, katsos se ei riitä minulle, että pieksemme jatkuvasti heitä ottelun jälkeen, enkä usko että sinullekaan..
Maven: Totta puhut veliseni.
Jordan: Noniin.. Katsos, Wrestlemania 21 on enää 13 päivän päässä ja se tarvitsee vielä paria huippuottelua, eikös siellä olisi enemmän kuin sopivaa tehdä heistä jälkeä?..
Maven: Hieno idea. Mennään heti ehdottamaan sitä Lasetonille!

*Tämä kaksikko lähtee odotetusti kävelemään Lasetonin huonetta päin. Näyttää kuitenkin siltä, että Laseton on nyt kuuluttamossa, koska ottelu on aivan alkamassa kuvan siirtyessä areenalle.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on Hardcore Triple Threat, jossa kaikki on sallittua ja selätys voi tapahtua missä vaan. Ottelu ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee X-Pac mukanaan Carlito.

*X-Pacin musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu esiin takanaan Carlito. Yleisö antaa kohtalaiset buuaukset tälle painijalle, joka katsoo tympeänä yleisöön, mutta kävelee sitten kehään. Carlito jää kehänreunalle ja X-Pac tuulettelee vielä kehässä voitonvarmana Carliton taputtaessa hänelle.*

Kuulutus: Tokana kehään tulee Raven.

*Ravenin musiikki rupeaa soimaan ja nyt yleisö kyllä pysyy aika hiljaa. Löytyy yleisöstä kuitenkin enemmänkin painia seuranneita, jotka hurraavat tälle useimmin Hardcore-vyötä Wwe:ssä pitäneelle painijalle. Raven nousee kehään ja kävelee toiseen kulmaukseen tuijottaen X-Pacia tympeänä.*

Kuulutus: Ja vikana kehään tulee Mark Henry.

*Jos äsken oli muka hiljaista, niin nyt ollaan jo kuin huopatossutehtaalla. Paljon loukkaantumisista kärsinyt "World Strongest Man" saa vastaansa pienet buuaukset, mutta jälleen pieneltä sairaslomaltaan palannut Henry näyttää keskittyvän vain otteluun. Hänkin nousee kehään katsoen kahta muuta vastustajaansa tiukasti.*

Hardcore Triple Threat match, for Wwe Hardcore Championship #1 Contedentership
X-Pac/w Carlito vs Raven vs Mark Henry

*Dingding*
Ennen kuin kello edes kunnolla ehtii soida, on jo X-Pac hyökännyt Ravenin kimppuun. Tilanteen huomattuaan Henry päättää, ettei hänen tarvitse tilanteeseen puuttua mitenkään ja käykin kehänreunalle odottamaan, että hänen vastustajansa takovat toisensa henkihieveriin. Raven on nopeampi kuin X-Pac olisi odottanut ja heittääkin hänet maahan yliheitolla. Heti perään Raven nostaa X-Pacin ylös, mutta X-Pac tekee todella törkeän tempun tökkäämällä peukalon Ravenin silmään ja pamauttamalla sen jälkeen onnistuneesti Ravenin maahan enzugirillä. Samaan aikaan toisaalla Mark Henry on vain naureskellut kahdelle muulle vastustajalleen, jotka ovat luultavasti unohtaneet kokonaan Henryn. X-Pac kuitenkin näyttää ettei hän ole kokonaan Henryäkään unohtanut potkaisemalla hänet maahan Spinning Heel Kickillä. Tästä kuitenkin vielä Henry nousee nopeasti ylös, mutta tämän on huomannut myös X-Pac, joka ryntää Henryn kimppuun.

Vihdoin kuitenkin joku saa pysäytettyä ottelua alusta asti lähes täysin hallinneen X-Pacin, kun Henry tarjoaa kyynärpäätä mahaan 'Pacille ja paiskaa perään Body Slamilla hänet maahan. Nyt Henry on tilanteen herra, ainakin hetken. Hetken tuuleteltuaan Henry muistaa Ravenin, joka onkin kehän ulkopuolella hakemassa jotain kättä pidempää. Tämän huomattuaan Henry ryntää heti kehän ulkopuolelle estämään Ravenia, mutta tämä onkin vain kokeneen Hardcore-konkarin temppu, kun Henry tulee Ravenin lähelle ottaa hän kätensä kehän alta pois ja kalauttaa teräsputkella Henrya päähän! Juuri kun Raven on peittämässä lähes tajutonta Henrya, pomppaa äskettäin yläköydelle noussut X-Pac sieltä kehän ulkopuolelle suoraan Ravenin päälle kaataen tämän! Tämä ei kuitenkaan riitä X-Pacille ja hän rupeaa tutkimaan kehänalusta ja löytääkin sieltä tuolin. Hän ottaa sieltä kuitenkin myös toisen tuolin ja kaikki katsovat X-Pacia ihmeissään. Raven ja Henry varmaan kysyisivät mielellään X-Pacilta, mitä tämä oikein aikoo jos eivät makaisi maassa.

Cole: Minuakin kyllä kieltämättä kiinnostaa, mitä X-Pac oikein aikoo.
Tazz: Oles nyt! Saamme varmasti tietää aivan kohta sen.

X-Pac tarttuu kumpaankin tuoliin ja kalauttaa niitä toisiaan vasten. Tämän jälkeen Carlito kävelee myös nauraen paikalle ja X-Pac heittää toisen tuoleista kaverilleen. Tämä onkin siis jokin katala juoni! Tästä tietämättömänä Raven rupeaa samaan aikaan nousemaan ylös ja X-Pac & Carlito siirtyvät asemiin. Lopulta Raven on kokonaan ylhäällä ja X-Pac ja Carlito ovat valmiina kalauttamaan kumpikin Ravenia päähän tuolilla. Juuri kun tämä kamala liike on tapahtumassa, ymmärtää Raven tilanteen kuvion kumartuen ja Carlito ja X-Pac lyövät toisiaan päähän tyrmäten toisensa! Raven naurahtaa tälle surkuhupaisalle tilanteella, mutta naurua ei hänen harmikseen kauaa kestä, kun Mark Henry on Ravenin huomaamatta noussut ylös ja nyt tämä iso köriläs tarraa Ravenista kiinni ja tekee hänelle scoop slamin! Kehän ulkopuolella vallitsee täysi sekasorto, kun kolme miestä makaa maassa Henryn ollessa ainoana tolpillaan tällä hetkellä.

Tätä tilannetta ei Henry voi olla hyödyntämättä, mutta on hänen pakko hieman nautiskella loistotilanteesta. Hän nostaa vielä täysin sekaisin olevan X-Pacin ylös ja lyö häntä muutaman kerran päin kehänreunaa ja heittää sitten kehään, vaikka kehän ulkopuolellakin voisi hänet selättää. Kun Henrykin on lopulta noussut ylös, rupeaa myös samaan aikaan X-Pac nousemaan ylös ottaen köysistä tukea. Henry antaa X-Pacin nousta aivan rauhassa ylös huvittuneena. Lopulta kun X-Pac on ylhäällä ryntääkin hän Henryn kimppuun tarkoituksena kaataa hänet clotheslinellä, mutta Henry on valmiina ja lyö X-Pacia niin että tämä jää pitelemään päätään. Henry on nyt valmiina World Strongest Slamiin. Juuri kun Henry on paiskaamassa X-Pacin maahan liikkeellään, nouseekin Raven kehään kuin tyhjästä ja kalauttaa kovalla terästuolilla Henryä selkään! X-Pac putoaa maahan ja Henry huutaa tuskaisena pysyen kuitenkin vielä pystyssä. Tämän hyödyntää Raven ja paukauttaa selkäänsä tuskaisena pitävän Henryn maahan Raven Effectillä! Raven peittää varmana voitostaan. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ottelun voittaja selätyksellä ja Wwe Hardcore-mestaruuden ykköshaastaja on: Raven!

*Ravenin musiikki rupeaa soimaan ja tämän hetkinen näky kertoo kyllä, että kyseessä on ollut Hardcore-ottelu. X-Pac makaa tajuttomana kehässä ja Henrykin on täysin tyrmätyn näköinen. Carlito on edelleenkin täysin tietämättömän näköinen maatessaan kehän ulkopuolella ja tuoleja lepäilee ympäri kehää. Lopulta Raven lähtee pois kehästä tuuletellen jonkin aikaa vielä uutena ykköshaastajana.*

Cole: Olipa matsi! Raven on siis uusi Hardcore-mestaruuden ykköshaastaja ja hänellä on Wrestlemaniassa jälleen kerran saada tuo mestaruus itselleen.
Tazz: Aivan, mutta olen kyllä onnellinen ettei näitä otteluita ole ihan joka viikko. Katso nyt tätä näkyä!

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuva on haastattelupisteessä, jossa kaikille jo erittäin tutun haastattelija Billy DeMottin seurassa on tällä kertaa Raven.*

DeMott: Raven, olet niin moninkertainen Hardcore-mestari etten edes jaksa laskea, eli..
Raven: 27-kertainen, Billy.
DeMott: Noniin, aivan eli olet 27-kertainen Hardcore-mestari ja olet jälleen ykköshaastaja. Miltä tämä tuntuu?
Raven: Hienolta tietenkin, miltäpä muultakaan. Kukistin äsken kaksi kovatasoista painijaa, ainahan se tuntuu hienolta.
DeMott: No entä sitten Wrestlemania 21? Kohtaat siellä Edgen ja panoksena on hardcore-mestaruus. Kuinka todennäköiseltä tuntuu se, että sinä voittaisit ottelun?
Raven: Hetkinen, eihän se ole vielä kirkossa kuulutettua, että Edge silloin minua vastassa oli. Muistaakseni on olemassa 24/7 sääntö, eli kuka tahansa voi viedä mestaruuden Edgeltä milloin tahansa.
DeMott: Vihjaatko kenties, että aiot itse käyttää tuota sääntöä?
Raven: En, minä aion voittaa otteluni Wrestlemaniassa vasta. Olkoon vastustajani sitten Edge tai kuka muu tahansa.

*Raven lähtee tämän jälkeen pois haastattelupisteestä, ennen kuin DeMott kerkeää edes seuraavan kerran aukaista suutaan. Tämän jälkeen kuva siirtyy Lasetonin työhuoneeseen, jonne nyt ryntäävät vauhdilla Orlando Jordan ja Maven.*

Maven: Laseton, minä ja kaverini Orlando tiedämme kuinka viisas General Manager olet ja olet varmaan huomannut, kuinka minun ja Eugenen sekä Orlandon ja Bashamin välit ovat todella kireät.
Jordan: Joten, miten olisi jos määräisit Wrestlemaniaan kaksi loisto-ottelua lisää, jotka tuottaisivat paljon lisää rahaa kirstuihisi. Eli, miten olisi jos Wrestlemaniassa minä ja Danny Basham sekä Maven ja Eugene kohtaisivat toisensa!

*Laseton katsoo todella ihmeissään tätä kaksikkoa.*

Laseton: Hetkinen Orlando ja Maven. Vaikka nuo ottelut tuottaisivatkin ehkä rahaa, on minulle ilmoitettu ettei Wrestlemaniakaan saa kestää ihan loputtomia ja minulla on vielä paljon suunnitelmia esimerkiksi sen kurjan Loseverin varalle.
Maven: Mutta..
Laseton: Hiljaa Maven! Älä keskeytä minua. Minä en siltikään jaksa katsoa sitä, että sinä ja kaverisi tunkeudutte aina vähän väliä ottelun lopuksi otteluun ja rupeatte pieksemään toisia kuin teillä olisi siihen minun lupa. Niinpä ilmiömäisellä älylläni olen keksinyt, että Wrestlemaniassa Maven & Orlando Jordan kohtaavat joukkueottelussa Danny Bashamin ja Eugenen! Ja siihen ei ole teillä nokan koputtamista. Onko selvä?
Jordan: No, kaipa sekin kelpaa. Pystymmehän me pieksemään heidät Wrestlemaniassa joukkueottelussakin.

*Kaksikko häipyy pois aika tympääntyneen näköisenä ja kuva siirtyy lopulta takaisin areenaan.*

Cole: Jälleen yksi ottelu lisää määrättiin Wrestlemaniaan!
Tazz: Niinpä. Uskon, että tästä Danny Basham & Eugene vs Orlando Jordan & Maven ottelusta tulee jännittävä.

-Mainostauko-

*Mainostauon jälkeen kuva on jälleen areenassa, jossa on aivan kohtapuoliin ottelu alkamassa.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on Single ottelu. Se ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Matt Hardy mukanaan Jeff Hardy.

*"Oh Yeahh.. I can slap tornado.." Matt Hardyn musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu sisääntulorampille tuuletellen mukanaan veljensä. Myös Jeff näyttää olevan yhtä innostunut, koska tuulettelee myös kovaa. Kaksikko läpsäisee toisiaan käsille ja viimein Matt Hardy juoksee kehään Jeffin kävellessä kehänreunalle läpsäisten muutamaa katsojaa käsille matkalla.*

Kuulutus: Ja sitten kehään tulee Luuseri.

*Välit ovat siis selvästi koko ajan vain kiristymässä, kun Matthias Loseverin musiikki rupeaa soimaan ja hän saapuu kehään kovien hurrausten saattelemana. Hän nousee kehään ja katsoo hetken Hardya jääden sitten nurkkaukseensa.*

Single match
Matthias Losever vs Matt Hardy/w Jeff Hardy

*Dingding*
Kello soi ja Losever hyökkää heti Hardyn kimppuun ja saakin kaadettua hänet clotheslinellä. Heti perään Losever huutaa Hardylle, että nousee ylös ja Hardy tekee työtä käskettyä. Losever yrittää olla ovela ja ryntää jälleen Hardyn kimppuun yrittäen kaataa hänet jälleen clotheslinellä, mutta nyt Hardy onkin valmiina ja tekee back suplexin Loseverille! Perään Hardy hakee voittoa. Yksi..kak.. mutta Losever saa noustua vielä ylös ilman sen kummempia vaikeuksia. Kumpikin painija katsoo jälleen pystyssä toisiaan ja hyökkää sitten samaan aikaan toistensa kimppuun. Losever saa lukittua Hardyn headlockiin, mutta se ei kestä kauaa kun Hardy rimpuilee itsensä irti ja potkaisee Loseverin maahan dropkickillä. Tämänkään jälkeen Losever ei kuitenkaan kauaa pysy maassa, vaan nousee jälleen ylös ja tuijottaa Hardya tiukasti. Hardy ei kuitenkaan jaksa aloittaa mitään tuijotuskilpailua ja hyökkää Loseverin kimppuun, mutta Losever onkin ovelasti valmiina ja tekee facecrusherin yhtäkkiä Hardylle!

Losever nostaa heti tämän perään Hardyn ylös tarkoituksena pehmittää häntä. Näinpä Losever irish whippaa Hardyn köysiin ja heittää hänet maahan tyylikkäällä Hip Tossilla. Tämäkään ei kuitenkaan riitä vielä Loseverille, vaan hän nostaa jälleen Hardyn ylös ja raahaa hänet lähimpään nurkkaukseen. Nurkkauksessa Losever rupeaa takomaan Hardyn päätä päin kiinnikettä ja yleisö rupeaa laskemaan perässä, kuinka monta kertaa Hardy saa maistaa kulmauksessa olevaa pehmustettu. Kun Losever on saanut lyötyä Hardyn pään jo kahdeksan kertaa päin kiinnikettä, saa Hardy aivan yllättäen lyötyä Loseveria kyynärpäällä mahaan ja tehtyä perään hienon neckbreakerin! Aivan kuin tyhjästä Matt Hardy onkin päässyt ottelun johtoon ja tästä tyytyväisenä hän tuulettelee hetken. Se ei ehkä olisi kuitenkaan kannattanut, koska Losever pääsee jälleen pystyyn samaan aikaan ja hyökkää Hardyn kimppuun kampaten häneltä jalat alta.

Tämän jälkeen kuitenkin Hardy vielä nousee nopeasti pystyyn ja tutkailee nyt Loseveria hetken ja hyökkää sitten jälleen hänen kimppuun. Losever kuitenkin ovelasti kääntää jälleen tilanteen edukseen ottaen Hardyn arm lockiin. Losever pitää tiukassa otteessaan Hardya eikä tilanne näytä kovin hyvältä kyllä Mattin kannalta. Kehän ulkopuolella seisova Jeff kannustaa Mattia irrottautumaan otteesta ja siitä Matt saa jälleen lisää voimaa. Vaikka Losever yrittääkin kiristää jälleen otetta, ei siitä tule enää mitään, kun Matt rimpuilee itsensä irti ja kaataa hänet maahan jälleen clotheslinellä. Tämän jälkeen Matt Hardy yrittää viedä voiton yllättäen kaikki. Yksi..kaksi.. mutta Losever nousee jälleen ylös eikä Hardy saa vieläkään voitettua tätä ottelua. Kumpikin painijoista pomppaa jälleen kerran nopeasti ylös, mutta nyt Losever ei aikailekaan paljoa yhtään, vaan jakaa pari back choppia Hardylle ja heittää hänet maahan erittäin tyylikkäällä belly to bellyllä!

Cole: On kyllä ollut erittäin tasainen ottelu tähän mennessä.
Tazz: Totta puhut.

Nyt Loseverkin peittää Hardyn tämän belly to bellyn jälkeen. Yksi..kaksi..ko.. mutta ei riitä voittoon, vaan Hardy nostaa vielä olkapäänsä ylös taistellen edelleen. Losever katsoo hieman ihmeissään Hardya, mutta päättää lopulta jäädä rauhassa odottamaan, että Hardy nousee ylös. Heti kun Hardy on pystyssä, on hän myös Loseverin kimpussa hyökäten tämän kimppuun. Mattin harmiksi Matthias Losever on kuitenkin valmiina ja kääntää tilanteen sleeper holdiksi! Näyttää jo, että Matt olisi päässyt irti, mutta lopulta Losever saa "tainnutettua" hänet ja saa mahdollisesti tajuttoman Hardyn istuma-asentoon. Tuomari tarkistaa vielä tilanteen ja toteaa Hardyn olevan tajuton. Hän nostaa ensimmäisen kerran Hardyn käden.. ja se tippuu. Hän nostaa toisen kerran Hardyn käden.. mutta sepä ei enää tipukaan! Hardy saa nostettua kätensä vielä puolivälissä ylös ja niinpä hänellä ei ollut vieläkään pienintäkään hätää.

Losever katsoo epäuskoisena Hardya ja miettii jo, että mitä ihmettä hänen oikein pitäisi tehdä. Hardy ei sen sijaan päätä tyytyä miettimään, vaan hän tönäisee ensin Loseveria, irish whippaa hänet sitten köysiä päin ja heittää Loseverin maahan yliheitolla! Tämän jälkeen kuitenkin vielä sekaisin päästään oleva Losever nousee ylös, mutta Hardy on ollut valmiina siihen ja tekee nyt Side Effectin Loseverille! Nyt on jo Loseverilla todella huonot pullat uunissa, koska Hardy on valmiina Twist of Fateen ja aivan sekaisin päästään oleva Losever nousee ylös. Ja Twist of Fate paukkuu! Ei sittenkään! Niin viime hetkellä kuin mahdollista on, tönäisee Losever vielä Hardyn kauemmas, ottaa pari askelta taakse ja potkaisee onnistuneesti Hardya suoraan päähän Superkickillä! Losever lysähtää lopultakin peittämään. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ja ottelun voittaja selätyksellä on: Matthias Losever!

*Loseverin musiikki rupeaa soimaan ja hän juhlii hetken aikaa kehässä. Hän nostaa vielä Matt Hardyn ylös ja lähtee tämän jälkeen kävelemää kohti takahuoneitaan ilman sen suurempia juhlia.*

Cole: Olipa erittäin yllättävä loppu! Kaikki tapahtui aivan parissa sekunnissa.
Tazz: Todellakin tapahtui. Ensin Hardy hallitsi ottelun loppua täysin ja oli juuri tekemässä Twist of Faten, kun Losever onnistui vielä kääntämään tilanteen. Huh, huh!

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuva on areenassa, jonne on jälleen ilmestynyt nahkatuoleja, kaiken maailman Simon System mainoksia ja kehä on muutenkin koristeltu. Kaikki tajuavat, mistä on kyse kun Simon Deanin musiikki rupeaa soimaan ja Simonsystem mainokset pärähtävät screenille. Dean kävelee kehään totutusti kassi mukanaan ja istuu sitten omaan nahkatuoliinsa. Tällä kertaa tuoleja on kuitenkin enemmän kuin yleensä, johtuen vieraiden määrästä.*

Dean: Hyvä yleisö, onpa jälleen hienoa viikon tauon jälkeen olla täällä juontamassa tätä kaikkien ihailemaan Talk show'ta. Dean's Corneria!

*Yleisö ei ole aivan samaa mieltä Deanin kanssa ja osoittaa sen buuaamalla.*

Dean: Noniin. Joka tapauksessa kuitenkin tänään minulla on vieraita useampi kappale. Toivottakaa hyvä yleisö terve tulleeksi FBI!

*FBI:n musiikki rupeaa soimaan ja kolmikko saapuu esiin naurahdellen keskenään. He kävelevät kehään kovien buuausten saattelemana, välittämättä siitä sen enempää. Jokainen jäsen käy istumaan yhdelle tuoleista ja yleisökin hiljenee lopulta.*

Dean: Terve vain FBI, ennen kuin mennään asiaan kysyn jälleen kerran kaikille tutun kysymyksen. Käytätättekö Simon Systemiä?
Stamboli: Itse asiassa Simon, meillä ei ole ollut mahdollisuutta käyttää, mutta eihän sitä tiedä, vaikka joskus kokeilisinkin. Tosin emme me mitään lisäapuja Big Show:n kaatamiseen tarvitse.

*Dean katsoo ihmeissään Stambolia, mutta muokkaa ilmeensä sitten jälleen leveään virneeseen.*

Dean: Kerrankin täällä on viisas haastateltava, eiköhän anneta sen kunniaksi kovat hurraukset tähän väliin FBI:lle!

*Yleisö ei ole aivan samaa mieltä ja aloittaa jälleen rajun buuauksen. Dean katsoo tympeänä katsomoon, mutta jatkaa sitten pölisemistä.*

Dean: Noh, joka tapauksessa jatketaanpa sitten. Johnny, mainitsit äsken Big Show:n. Miksi ihmeessä te menitte haastamaan sen jätin tuohon otteluun?
Palumbo: Se on hyvin yksinkertaista Dean. Meistä on erittäin typerää, että niin monet kunnioittavat jotain tuommoista läskikasaa, vain siksi että hän on iso! Jos totta puhutaan, Big Show ei osaa mitään ja me tulemme todistamaan sen Wrestlemaniassa!
Dean: Aika kovaa puhetta kieltämättä Chuck. Mutta eikö teitä silti hieman pelota kohdata tuon kokoista jättiä? Ei sillä ettenkö itse uskaltaisi, mutta mietin vain miten ihmeessä aiotte kukistaa hänet.
Nunzio: Vaikka en olekaan tuossa ottelussa mukana, voin minäkin sanoa jotain. Big Show näyttää ehkä vahvalta ja muulta, mutta totuudessa hänestä ei ole mihinkään! Siksi FBI hakkaa hänet niin huonoon kuntoon Wrestlemaniassa, että hän voi jäädä vihdoin lomalle ja laihduttaa vaikka vähän.

*Eivät suuret sanat suuta halkaise, mutta halkaiseeko Big Show kenties jonkun FBI:n jäsenen kallon tänään? Nimittäin Nunzion puheen keskeyttää kaikille tuttu "Weel.. There is the Big Show.." Big Show astelee erittäin tympääntyneen näköisenä kehään ja niin Dean kuin FBI:kin perääntyy heti kauemmas tuosta jätistä.*

Dean: Big Show.. Big Show, otetaan nyt aivan rauhallisesti. Tämä on minun talk show ja täällä minä päätän, mitä saa tehdä!
Stamboli: Aivan, kuuntele Simonia.. Emme me pahalla tarkoittaneet..

*Big Show ei kuitenkaan tästä ininästä paljoa välitä. Hän tahtoo kostaa viime viikolla tehdyn ilkeän hyökkäyksen häntä kohtaan ja heittää ensimmäisenä Deanin ulos kehästä. Tämän jälkeen FBI katsoo kauhuissaan Big Show:ta, mutta eivät pääse pakoon. Nunzion Big Show kaataa lyömällä häntä päällään ja heittämällä köysien yli. Tämän jälkeen Stamboli ja Palumbo ryntäävät Big Show:n kimppuun, mutta saavatkin kokea double chokeslamin!*

Cole: Ei voi olla totta! Dean's Corner on mennyt tällä kertaa pilalle täysin, kun Big Show ei pitänyt oikein FBI:n jutuista.
Tazz: Sanopa se hänelle.

*Big Show heittää vielä tuolit pitkin kehään ja sen jälkeen rupeaa hänen musiikkinsa jälleen soimaan. Big Show tuli, näki ja tuhosi.*

-Mainostauko-

*Tauon jälkeen kuvataan Molly Hollya, joka näyttää tyytymättömältä takahuoneissa.*

Molly Holly: En jaksa enää odottaa, että saan kohdata Litan! Teen siitä selvää jälkeä, minä niin vihaan häntä.. Saamerin ämmä.

*Paikalle saapuu yllättäen Matt Hardy tiukan näköisenä.*

Matt Hardy: Molly, olisitko hyvä ja lopettaisit tuon Litan parjaamisen? Lita on jo aivan hermona sinun takiasi ja voin sanoa sinulle, että se ei ole sinunkaan kannalta hyvä asia.
Molly Holly: Vai niin. Kuulet Matt, minua ei haittaa yhtään jos Lita on hermona, se on hyvä vain. Että painuhan sinä nyt siitä Litasi luokse ja jätä tämä asia minun ja Litan välille!

*Molly Holly lähtee närkästyneenä paikalta pois ja kuva siirtyy tämän jälkeen areenaan, ottelu on alkamassa näillä hetkillä.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on single ottelu. Se ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Muhammad Hassan.

*Arabimusiikki rupeaa jälleen soimaan ja yleisö vastaa siihen erittäin rajuilla buuauksilla. Hassan katsoo vihaisena yleisöä, mutta ei jaksa sitten avata suutansa. Hän kävelee kehään ja heittää huivin päästään jääden odottamaan vastustajaansa. Hassan on tänään kovan paikan edessä.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee The Undertaker

*Kehä muuttuu pimeäksi, ilma viilenee heti ja savua rupeaa tulemaan sisääntulorampille. Tämän tunnelman täydentää gongin jykevä kumahtelu. Yleisö repeää liitoksistaan Undertakerin astellessa rampille ja aloittaa täyttä huutoa hurraamisen. Undertaker kävelee kehää kohti ja Hassan katsoo kehässä Dead Mania kauhuissaan. Undertaker heittää takin pois ja nostaa hattunsa päästä tehden tutun ilmeensä. Tämä riittää Hassanille, joka pakenee Undertakeria kehän ulkopuolelle.*

Single match
Muhammad Hassan vs The Undertaker

*Dingding*
Heti kellon soitua tuomari käskee Hassanin takaisin kehään ja lopulta hän nousee sinne vastahakoisesti. Undertaker seisoo edelleen paikallaan ja Hassan katsoo järkyttyneenä häntä. Viimein Hassan päättää ottaa itseään niskasta kiinni ja ottaa vauhtia köysistä rynnäten Undertakerin kimppuun. Tämä taktiikka ei kuitenkaan suju kovin hyvin, kun Hassan kävelee suoraan päin Undertakerin Big Bootia. Undertaker saa tämän myötä vihdoin varsinaisesti aloitettua ottelun ja nostaa Hassanin ylös. Hassan yrittää kaataa Undertakerin lyönnillään, mutta se epäonnistuu surkeasti ja Undertaker vastaa läväyttämällä Hassania kuonoon avonaisella nyrkillä. Hassan tipahtaa maahan kovaa ja Undertaker peittää heti tyrmätyn arabialaisen. Yksi..kaksi..ko.. mutta Hassan saakin vielä jalkansa köydelle! Vaikka Hassan ei ole saanut vielä mitään aikaan ottelussa, saa hän edes sinniteltyä toistaiseksi. Hassan yrittää perääntyä kauemmas, että pääsisi rauhassa ylös, mutta Undertaker ottaa hänet kiinni.

Kun Hassan on Undertakerin tiukassa otteessa maassa, nostaa Undertaker vielä Hassanin ylöskin. Edelleen Hassan on ihan ulapalla ja Undertaker ei enää ottelua jaksa sen kauempaa vetää. Hän tarraa Hassania kurkusta kiinni ja on valmiina paiskaamaan chokeslamin! Viime hetkellä kuitenkin Hassan havahtuu, potkaisee Undertakeria mahaan ja tekee legendalle DDT:n! Hassan pääsee vihdoin ja viimein otteluun mukaan ja innostuukin tästä. Arabiamerikkalainen Hassan hakee köysistä vauhtia ja potkaisee dropkickillä maassa makaavaa Undertakeria! Tästä entistä vihaisempana Undertaker rupeaa nousemaan ylös, mutta Hassan saakin hänet asteltua vielä köysiä päin ja rupeaa kuristamaan Undertakeria köysiä vasten! Tuomari antaa Hassanille viisi sekuntia aikaa irrottaa ote ja arvatenkin hän käyttää sen kokonaan hyödyksi. Näyttää kuin äskeinen ei olisi edes vaikuttanut Undertakeriin ja hän katsoo entistä vihaisempana Hassania. Tästä Hassan joutuu paniikkiin ja yrittää paeta, mutta saa tuntea lentävänsä maahan Undertakerin toimesta.

Maassa makaava Hassan pitelee selkäänsä ja yrittää nousta jälleen pystyyn. Tästä ideasta ei kuitenkaan "Dead Man" innostu alkuunkaan ja hän nostaa jälleen Hassanin pystyyn. Hassan katsoo paniikissa Undertakeria seisten nyt aivan tämän legendan edessä. Hassan yrittää täräyttää lopulta nyrkillä Undertakeria, mutta Undertaker ottaa Hassanin nyrkiniskun kiinni ja työntää hänet köysiin. Köysistä Hassan saa kuitenkin otettua vauhtia ja yrittää jälleen kerran selviytyä huonosta tilanteesta. Hän väistää Undertakerin clotheslinen ja tekee vaivalloisen backbreakerin 'Takerille! Ei se välttämättä maailman kaunein backbreaker ole, mutta nouseepahan joka tapauksessa Dead Man Backbreakeriin. Nyt Hassan hakee vihdoin ja viimein voittoa ja peittää Undertakerin. Yksi..kaksi.. mutta ei riitä alkuunkaan, kun Undertaker pääsee vielä otteesta irti ja Hassan katsoo tuskaisen oloisena Undertakeria. Hassanin keinot rupeavat selvästi käymään vähiin.

Samaa ongelmaa ei Undertakerilla ole, koska hän on noussut istumaan ja sitä kautta ylös ja irish whippaa nyt täydellä voimalla Hassanin nurkkaukseen. Undertakerille tämä ei riitä, vaan hän ottaa vauhtia ja tekee täydestä vauhdista hienon clotheslinen Hassanille päin nurkkausta. Hassan on jo aivan sekaisin ja Undertaker huomaa sen. Vielä ei kuitenkaan 'Taker hae finisheriään, vaan "tyytyy" pamauttamaan Hassanin maahan erittäin voimakkaan Sidewalk slamin voimin! Nyt on kyllä jo viimeistään Hassan täysin poissa pelistä ja hyvä jos hän enää pysyy kohta kasassa. Undertaker kuitenkin sen kuin jatkaa, mutta antaa kuitenkin tällä kertaa Hassanin nousta aivan rauhassa ylös. Siinä kestääkin tovi jos toinenkin, mutta lopulta Hassan on ylhäällä. Hän ryntää jälleen Undertakerin kimppuun, mutta Undertaker ottaa hänet kiinni, nostaa korkealle ja pamauttaa jälleen täydellä voimalla Hassanin maahan. Viimein Undertaker näyttäisi olevan valmis lopettamaan tämän ottelun.

Undertaker nostaa kätensä chokeslamille valmiiksi ja Hassan on samaan aikaan nousemassa pystyyn. Hassan ei vielä tiedä mitään chokeslamista. Ennen kuin nyt! Hän kävelee suoraan päin Undertakerin kättä, joka nappaa kiinni Hassanin kurkusta. Hassan yrittää rimpuilla kaikin mahdollisin keinoin irti otteesta, mutta Undertaker vain tuhahtaa ja paukauttaa valtavalla voimalla Chokeslamilla Hassanin maahan! Hassan makaa maassa, mutta huomaa juuri sillä hetkellä rampilla jotain ja rupeaa karjumaan tuskasta. Tuomari saapuu heti Hassanin luokse tarkistamaan, että onko hän loukkaantunut pahasti ja Undertaker joutuu odottamaan. Samaan aikaan rampilla ollut "joku" paljastuu Chris Mastersiksi, joka ryntää kehään tuoli kädessä! Masters nousee kehään ja kalauttaa nopeasti tuolilla Undertakerilta tajun kankaalle ja vetäytyy kauemmas. Samaan aikaan myös Hassan lopettaa voihkimisen ja menee peittämään Undertakeria. Tuomari ihmettelee, että kuinka Undertaker makaa maassa, mutta laskee kumminkin. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ja ottelun voittaja selätyksellä on: Muhammad Hassan!

*Arabimusiikki rupeaa soimaan jälleen ja Hassan juhlii kehässä tuuletellen. Yleisö aloittaa sellaisen buuauskuoron, ettei hullukaan uskoisi. Myös Masters nousee kehään Hassanin lähtiessä sieltä pois. Tuomari yrittää estellä Mastersia ja käskee hänen jättää Undertaker rauhaan, mutta Masters tönäisee tuomarin tieltään ja jatkaa tuolilla Undertakerin mukiloimista! Lopulta myös Masters häipyy pois paikalta nauraen vielä mikkiin ja yleisön buuatessa hänelle.*

Cole: Ei voi olla totta! Undertaker olisi voittanut ottelun elleivät Hassan ja Masters olisi kieroilleet noin!
Tazz: Se on pelin henki, pitää olla aina valmis tarpeen tullen.

-Mainostauko-

*Mainostauon jälkeen kuva on areenassa, jonne Manic Street Preachersin saattelemana on jälleen kävelemässä Laseton saaden vastaansa rajut buuaukset.*

Laseton: Noniin olkaa hiljaa. Minä en ole antanut Loseverin häiritä General Managerini hommaa pariin kuukauteen enkä varmasti anna vieläkään, joten se siitä.

*Ennen kuin Laseton kerkeää edes aukaista uudestaan suutaan, rupeaa yleisö huutamaan jälleen Loseverin nimeä*

Laseton: Hiljaa! Asiani koskee Hall of Famea.. Aivan, minä viimeinkin kerron sen ainoan nimen, joka lisätään mukamas johonkin "legendaariseen" Hall of Fameen tänä vuonna. Sen lisäks et se käy Wrestlemaniassa riehumassa, se nähdään myös ensi viikolla Revolutionissa. Tää painija painiki ihan äskettäin vielä Wwe:ssä, mutta koska se ei saa enää painia aktiivisisesti, niin annan sen kunniaks sille palkinnon että on ymmärtänyt lopettaa aktiivipainimisen. Joo, se jäsen on Hulk Hogan.

*Yleisö repeää kuullessaan Hoganin nimen ja aloittaa rajun hurrauksen.*

Laseton: Noniin turpa kiinni! Jos enää kukaan päästää ääntäkään vähään aikaan, niin annan sen paikan Hoganin sijasta Heidenreichille.

*Tähän ei kerkeä edes yleisö aloittaa buuaamista, koska yhtäkkiä kaikille erittäin tuttu "Nature Boy" Ric Flairin musiikki rupeaa soimaan. Areena kaikuu WOOOO!-huutoja ja Flair saapuu esiin ja kävelee rauhassa kehään.*

Flair: Noniin Laseton. Minä en välitä sinun Hof-suunnitelmistasi, minulla on toinen asia Wrestlemaniaan, jonka te kaikki varmasti tiedätte.

*Yleisö repeää jälleen käsittämättömiin hurrauksiin ja myös Laseton katsoo nyt Flairia tyynenä.*

Flair: Aivan, Triple H:n viimeviikkoiseen haasteeseen. Olisi tullut vastaamaan siihen jo aikaisemmin, mutta varmistin erään asian Lasetonilta ja nyt kun hän on täällä kuuluttamassa, keron minäkin asiani.

*On selvä ettei kukaan katsomossa selvästikään pysy housuissaan, kaikki odottavat jo innolla että Flair jatkaa puhumista.*

Flair: Noniin, eli Triple H. Me olimme ennen kavereita ja minä olisin ollut siihen edelleen valmis, mutta sinä käänsit minulle selkäsi. Viime viikolla haastoit minut otteluun Wrestlemaniassa.. Ja minä suostun! Mutta en suinkaan mihin tahansa otteluun, ehen. Nimittäin Wrestlemaniassa 21:ssä käydään 2 out of 3 falls -ottelu jossa Ric Flair kohtaa Triple H:n!

*Luultavasti tämän jälkeen kannattaa harkita tämän areenaan uudistamista. Koko katsomo repeää liitoksistaan ja hallin katto pomppaa varmaan vähintään pari metriä ilmaan.*

Flair: Eli, yksi ratkaisusuoritus ei riitä mihinkään, niitä tarvitaan kaksi ennen kuin viet voiton. Mutta näitä otteluita ei käydä suinkaan Singleinä! Päätin kuitenkin, että on reilua että sinä saat päättää yhden falleista, nimittäin viimeisen. Sinne tuskin tarvitaan mennä, koska minä vien voiton jo ennen sitä. Joka tapauksessa olen päättänyt kahden ensimmäisen ottelun ottelumuodot. 1. Fall on Submission match! Ja 2. Fall on Hardcore match! Joten Triple H, mitä olet mieltä, uskallatko kohdata minut?

*"It's all about the game.." Triple H:n vastausta ei tarvitse kauaa odottaa. Laseton seisoo edelleen kehässä ja katsoo ihmeissään, kun porukkaa lappaa vain lisää paikalle. Triple H myhäilee partaansa ja nousee sitten kehään tarraten mikkiin.*

Triple H: Ric.. Kerrankin sinä olet oikeassa, niin uskomatonta kuin se onkin. Evolutionissa minä otin sinut vanhan papan suojelukseen ja nyt sinä haastat minut tuommoiseen otteluun, naurettavaa. Mutta kyllä se minulle käy! Ja se asia, jossa olit oikeassa on se, että sitä kolmatta fallia tuskin tarvitaan. Nimittäin olen tuhonnut sinut jo silloin täysin! Joka tapauksessa jos ihme tapahtuisi ja kolmaskin ottelu jouduttaisiin pitämään, pidetään se Ladder otteluna!
Flair: Vai Ladder ottelu.. No, mikäs siinä. Emme me kuitenkaan tarvitse sitä kun olen voittanut jo sinut siihen mennessä.
Triple H: Aivan, tuskin sinä edes jaksat kiivetä tikkaita.

*Tästä heitosta yleisö ei pidä ollenkaan ja buuaa kovaa Triple H:lle.*

Laseton: Hetkinen Triple H ja Ric! ettekö kysy minulta Wwe:n omistajalta mitään? Vaikka olisin kuinka antanut sopimukseni, pitää minulta aina kysyä lupa! Joka tapauksessa tämä ottelu myy varmasti enemmän kuin hyvin, joten siitä vain. Järjestetään tämäkin ottelu Wrestlemaniassa! Lisäksi siellä nähdään myös siis Edge vs Raven ja Basham & Eugene vs Jordan & Maven ja kaikki muut aikaisemmin määrätyt. Nyt häipykää kehästä, viimeinen ottelu on aivan alkamassa!

-Mainostauko-

*Mainostauon aikana nämä kolme herra ovat häipyneet kehästä ja sen sijaan kehänreunalle on saapunut semmoinen ruuhka, että ei uskoisi heikompimaan. Joukkion keskellä hyörii Mick Foley, joka valmentaa vielä kaikki "tukkimiehet" hommaansa. Ainut kohde on Orton ja hänet on hakattava niin huonoon kuntoon kuin pystytään. Kehänreunalta löytyy oikeastaan koko wwe:n rosteri, jopa haastattelija Billy DeMott on paikalla.*

Kuulutus: Seuraava ottelu on Lumberjack ottelu. Se ratkeaa ekaan ratkasusuoritukseen. Ekana kehään tulee Edge.

*"You think, you know me.." Edgen musiikki rupeaa soimaan ja sisääntulorampin yläosan täyttää savu. Edge saapuu sen takaa nahkatakki päällä rampille Hadcore-vyö hartiallaan tuuletellen. Yleisö antaa kunnon kohtelun Edgelle buuaten tälle kovaa. Edge ei kuitenkaan välitä, vaan juoksee kehään "tukkimiesten" väistellessä.*

Kuulutus: Ja tokana kehään tulee Randy Orton

*"Heyy.. Nothing you can say.." Randy Ortonin musiikki rupeaa soimaan ja yleisö aloittaa todella valtaisan hurrauksen. Illan kovimmat popit keräävä painija saapuu levitellen käsiään rampille. Hän kävelee rauhassa kehään ja monet "tukkimiehet" ovat nyt jo hyökätä hänen kimppuunsa.*

Lumberjack match, Non Title
Randy Orton vs Edge (c)

*Dingding*
Kello soi ja Edge ryntää heti Ortonin kimppuun. Samaan aikaan Foley käy istumaan tuolille lähelle kehän reunalla seisovaa rypästä painijoita, että voi tarpeen tullen huutaa heille ohjeita. Kehässä Orton yrittää kääntää Edgen clotheslinen backbreakeriksi, mutta Edge väistää sen ja tyytyy potkaisemaan Ortonin maahan drokickillä. Tämän jälkeen ei kuitenkaan Orton vielä kauaa maassa makaile, vaan Edge päättääkin nostaa hänet ylös ja aloittaa suoran nyrkeillä mättämisen. Tuomari kuitenkin tulee arvaten väliin ja Edgen inttäessä tuomarille tilanteesta, tekee Orton back suplexin Edgelle saaden kaadettua hänet maahan! Kehän ulkopuolella Foley katsoo vihaisena Ortonia ja Orton käveleekin kehän reunalle katsoen Foleyta ihmeissään. Tukkimiehet näyttävät olevan myös valmiita tarpeen tullen mukiloimaan Ortonia Foleyn ohjeiden mukaan, joten Orton päättää kääntyä takaisin otteluun. Tätä onkin kuitenkin odottanut Edge, joka ottaa Ortonin roll uppiin! Yksi..kaksi.. mutta ei riitä vielä alkuunkaan.

Kumpikin painija nousee jälleen ylös ja Edge heittää lopulta Ortonin köysiä päin. Edgen ikäväksi Orton onkin valmiina ja vastaa äskeiseen hienolla clotheslinellä. Tämän jälkeen Orton lukitsee Edgen surfboard otteeseen. Jonkin aikaa Edge tuskailee otteessa, mutta pääsee lopulta köysiin Ortonin katsoessa häntä tympeänä. Kun Edge lopulta nousee ylös, käy hän jälleen kaikella voimalla Ortonin kimppuun. Vaikka Orton yrittääkin suojautua kaikin mahdollisin keinoin, saa Edge lopulta pamautettua hänet maahan DDT:n voimin. Tämä ei kuitenkaan riitä Ortonin tainnuttamiseksi ja hän nousee uudestaan ylös Edgen repiessä jo hiuksiaan turhaantuneena. Turhaantumisen huomaa myös Edgen liikkeistä, koska hän rynnistää jälleen täydellä voimalla Ortonia päin, mutta Orton käyttää oveluuttaan väistäen Edgen rynnistyksen ja ottaen Edgen schoolboyihin. Yksi..kaksi.. mutta Edge selvittää nyt vuorostaan eikä ottelu ratkea vieläkään.

Kun Edge on lopulta kömpinyt pystyyn, katsoo hän Ortonia tiukasti ja yrittää sitten tehdä vertical suplexin Ortonille. Orton kuitenkin estää sen viime hetkellä ja yrittää tehdä neckbreakeriaan, mutta nyt on puolestaan Edgen vuoro estää, kun hän tönäisee Ortonin köysiä päin. Orton yllättääkin Edgen sillä, että hän ottaa köysistä vauhtia ja väistää Edgen dropkickin. Tämäkään ei riitä vielä nuorelle lahjakkuudelle, vaan hän vuorostaan irish whippaa Edgen köysiä päin ja pamauttaa Edgen maahan powerslamilla. Maassa makaava Edge pitelee selkäänsä huononnäköisenä ja hän rupeaa nousemaan ylös ottaen hieman köysistä tukea. Orton on kuitenkin valmiina ja nappaa Edgen päästä kiinni ja heittää hänet nurkkaukseen. Jotenkin kumman tavalla Orton saa nostettua Edgen yläköydelle ja nousee itse keskiköydelle ja ottaa superplex otteen Edgestä! Juuri kun näyttää siltä, että Edge pamahtaa maahan todella ikävästi, saa hän jostain vielä yhdennellätoista hetkellä voimia ja tiputtaa Ortonin alas keskiköydeltä.

Nyt Edge huomaa tilaisuutensa tulleen ja hän ottaa vielä hieman vauhtia ja hyppää missile dropkickin yläköydeltä ja se osuu täydellisesti Ortoniin! Tämän jälkeen Edge peittää Ortonin jo kohtuullisen väsyneenä. Yksi..kaksi..ko.. mutta Orton selvittää jälleen kerran ja Edge ei ole uskoa sitä todeksi. Edge kuitenkin tajuaa vihdoin mitä tehdä ja hän käy seisomaan aivan köysien lähelle. Vaikka Orton huomaa tämän, ei hän epäile mitään vaan ylös noustuaan juoksee Edgen kimppuun. Tätä juuri Edge onkin odottanut ja hän heittää yliheitolla Ortonin ulos kehästä kaikkien tukkimiesten luokse! Nyt alkaa kehän ulkopuolella tapahtumaan ja Foley huutelee vielä kaikille, että muistavat mitä pitää tehdä. Ensimmäisenä paikalle ryntääkin FBI, jonka jäsenistä Stamboli ja Palumbo pamauttavat double suplexilla Ortonin maahan. Big Show on kuitenkin huomannut tämän ja paiskaa showstopperilla Stambolin maahan! Orton huomaa tämän ja päättää paeta takaisin kehään, kun vielä voi. Aivan hän ei kuitenkaan kehään ehdi, koska Kevin Nash pysäyttää hänet Big Bootillaan.

Cole: Ei voi olla totta! Tukkimiestenhän pitäisi vain heittää Orton takaisin kehään!
Tazz: Luultavasti he sen kohta tekevätkin, kunhan ovat vähän käsitelleet Ortonia.
Cole: ..

Kehässä tällä aikaa rauhassa ollut Edge päättää hänkin nyt hypätä ulos kehästä vääntämään Ortonin kanssa. Edge hyppää kuitenkin harmikseen suoraan Orlando Jordanin päälle ja tästä pillastuneena Maven rupeaa mättämään häntä kaksin nyrkein. Ei kyllä Ortonillakaan mene hyvin, kun nyt Muhammad Hassan on mennyt vuorostaan takomaan häntä ja pamauttaa low blow:n Ortonille niin ettei sitä kukaan muu nää. Kaiken keskellä Foley on huomannut, mitä Maven tekee ja huutaa hänelle että päästää Edgen menemään. Lopulta Maven päästää vastahakoisesti irti ja Edge meinaa jo nousta kehään, mutta Hardcore-mestaruuden ykköshaastaja Raven tuleekin ja pamauttaa Raven Effectillä Edgen maahan! Nyt tuomari on saanut tarpeekseen, hän huutaa kaiken tohinan keskelle, että tukkimiesten pitää heittää Orton ja Edge heti takaisin kehään tai ottelu loppuu. Mick Foley yrittää vastustella, mutta tuomari käskee Foleyn häipyä paikalta. Foley tekee vihaisena työtä käskettyä.

Niinpä Edge ja Orton heitetään kumpikin aivan mukiloituna kehään. Orton kuitenkin nousee nopeammin ylös ja näyttää, että RKO on tulossa. Samaan aikaan kuitenkin Edge on noussut ylös ja aikoo yllättää Ortonin Spearillaan aivan tyhjästä! Viime hetkellä kuitenkin Orton huomaa, mitä Edge juonii ja väistää hänen Spearinsa, niin että se menee ohi aivan juuri ja juuri. Tämän jälkeen Edge on törmätä tolppaan, mutta hän estää sen viime hetkellä ja kääntyy Ortonia päin. Sitä ei olisi kuitenkaan kannattanut tehdä, koska nyt paukkuu RKO kuin tyhjästä! Orton peittää viimein aivan väsyneenä. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*

Ja ottelun voittaja selätyksellä on: Randy Orton!

*"Heyy.. Nothing you can say.." Ortonin musiikki rupeaa soimaan ja tuomari nostaa hänen kätensä ylös. Orton ei kuitenkaan jää sen kauempaa tuulettelemaan, vaan hän häipyy takahuoneisiin peläten jostain Foleyn hyökkäystä. Edge makaa kehässä jonkin aikaa, mutta lopulta Foley saapuu paikalle raivoamaan Edgelle siitä, kuinka hän tyri kaiken.*

Cole: Huhhuh, olipas loistava Main Event ja olipas jännittäviä tapahtumia.
Tazz: Niinpä, tänään määrättiin jälleen kolme ottelua lisää Wrestlemanian cardiin ja ensi viikollakin niitä saattaa vielä tulla.
Cole: Aivan! Ensi viikolla on viimeinen Revolution ennen Wrestlemaniaa, onpa tämä aika mennyt nopeasti!
Tazz: Todellakin on. Ensi viikolla Revolutionia ovat selostamassa Jr ja King. Vaikka minäkin olisin kyllä mielellään täällä.
Cole: Samaa olin juuri sanomassa. Nyt hyvää illan jatkoa kaikille!
Jepjep. Editoin tähän viestiin myöhemmin vielä huhut ja uutiset, mutta cardin laitan tällä kertaa omaan viestiin.
_____________________________________________________________
Vihdoinkin veikkautuloksien järjestyksissä tapahtui oikein olan takaa! Järjestys muuttui kohtuullisen paljon, saimme uuden kärkinimen ja tilanne kärjessä tasoittui muutenkin entisestään! Mitä tahansa voi tapahtua vielä ja kuka tahansa voi voittaa "palkinnon"! (en lupaa sen laadusta mitään, toiset saattavat tykätä, toiset ei)

Revolutionin veikkaukset:

The Best: Lumihiutale / 6 pistettä

2. Rossatron / 4 pistettä
2. Nouzka / 4 pistettä
4. Moonlight / 3 pistettä
4. HHH The Game / 3 pistettä

Kokonaispistetilanne nyt (kierros 9):

Leader: Nouzka / 11 pistettä

2. Vega / 10 pistettä
2. HHH The Game / 10 pistettä
2. Lumihutale / 10 pistettä
5. Moonlight / 8 pistettä
6. -HHH- / 6 pistettä
6. Rossatron / 6 pistettä
8. Trollhammaren / 3 pistettä
_____________________________________________________________
Noniin huhuja ja uutisia sitten taas. Wrestlemanian cardia olen jälleen jo aikaisemmin päivitellyt.

"wwenewsornot.com" kirjoitti:
Ja pitkästä aikaa jälleen Wrestlemania edeltäviä huhuja tarjoaa Wwe:n ainut ja paras epäluotttavin fanisivusto (eli toisinsanoen WAPEF)

Vielä muutama ottelu Wrestlemaniaan?
Huhujen mukaan vielä Wrestlemaniaan olisi tulossa muutama ottelu vielä oteltavaksi. Epävirallisesti onkin jo varmistunut, että yksi pitkäaikaisimmasta tällä hetkellä käynnissä olevista feudeista, eli Matthias Losever vs Jay Laseton huipentuisi Wrestlemaniaan. Joka tapauksessa on lähes varmaa, että kyseinen ottelu otellaan Wrestlemaniassa, mutta sen julkistamista on pitkitetty tarkoituksella näin pitkään. Lisäksi ainakin eräälle painijalle, joka vielä ei ole Wrestlemaniassa mukana varsinaisesti olisi tällä hektellä suunnitteilla jotain Wrestlemaniaan.

Hulk Hogan
Hoganin ensi viikon esiintymiselle on selvästi tarkoituksensa ja oikeastaan tärkeä Hall of Fame -paikka sinänsä olisi tässä juonessa vain sivuosassa. Joka tapauksessa Hogan tullaan valitsemaan Hofiin, se on ollut jo selvää tammikuusta asti ja Vince McMahon on jo niin ajat sitten päättänyt. Hogania saatetaan nähdä Wrestlemaniassa myös aika paljonkin.

Mäkmahoni puhuttaa jälleen kerran
Vince McMahonista ei ole vieläkään mainittu halaistuakaan sanaa, mutta siitä huolimatta uskotaan, että hänet nähtäisiin Wrestlemaniassa jossain roolissa. Mikään ei kuitenkaan ole varmaa. Sitkeimmät huhut eivät vieläkään hellitä kertomata, että McMahon saatettaisiin nähdä Wrestlemanian jälkeen jopa aika isossakin roolissa jälleen Wwe:ssä, tämä kuitenkaan tuskin tulee enää toteutumaan.

Uudet tuu.. siis painijat puhaltavat Wrestlemanian jälkeen?
On jo lähes selvää, että Wrestlemanian jälkeen lähikuukausina Wwe:hen saataisiin Ovw:stä paljonkin vahvistusta. On huhuiltu, että kesäkuun alkuun mennessä Wwe:ssä olisi saatu Ovw:stä lähemmäs 10 nimeä rosteriin. Osa esiintyisi samalla nimellä ja gimmickillä kuin Ovw:ssäkin, osa taas uudella.
Heti Wrestlemanian jälkeen epäillään parin painijan tekevänsä debyyttinsä ja esimerkiksi tällä hetkellä kyllä jo aika hyvässä kunnossa oleva naistendivisioona olisi saamassa jälleen vahvistusta yhdellä nimellä, sen epäillään olevan Alexis Laree.