Dindin. Tässäpä taas uusi show. Yllättävän nopeasti sain kirjoitettua show'n, koska en koko tätä kahta viikkoa tosiaan show'ta kirjoittanut. Kohta alkaa koulut, ja sitten nähdään että pystynkö jatkamaan kirjoitusta tulevaisuudessakin. Toivottavasti :P Tahti kuitenkin ainakin hiljenee.
*Once again on aika Heatcityn! Totuttuun tapaan Heatcityssä nähdään kuinka painijat jälleen kerran esittävät hienoja otteita. Videollakin näkyy, kun painijat tekevät toinen toistaan tyylikkäimpiä liikkeitä, ja videolla esiintyvät myös Ken Andersson, CM Punk, Ken Doane, Nick Nemeth jne. Lopulta Heatcity on vihreiden pyrojen saattelemana valmis alkamaan, ja kuva siirtyy Billy DeMottiin ja Josh Matthewsiin, jotka hypettävät jälleen tätä iltaa ja Revolutionia.*
Single match
Tajiri vs Nick Dinsmore/w DNA
Voi pojat! Taas Heatcity aloitettiin todella tyylikkäällä ottelulla, kuten viime viikolla. Vauhtia ja hienoja liikkeitä ei todellakaan puuttunut taaskaan. Dinsmore tuli taas tyylikkäisiin muotikuteisiin pukeutuneen paikalle mukanaan Danny Basham ja Alicia. Ottelu kesti yli kymmenen minuuttia, ja se todellakin tarjosi hienoja hetkiä. Lopulta ottelu oli päättymässä, kun Tajiri alkoi valmistautua buzzsaw kickiin ja potkaisi.. ohi! Heti perään Dinsmore pyörähti Tajirin selän taakse ja teki rajun german suplexin sillan kanssa. Yksi..kaksi..kolme
Lätkää vai painimista?
Takahuoneissa Team Hockey oli otteluvalmiin näköisenä. He sanoivat, että tänään Jamie Sacik kukistaa suuren monsterin: Big Show:n. Se on kuitenkin vain esimakua siitä, kun Summerslamissa Team Hockeysta tulee uusi joukkuemestarijoukkue.
Single match
Big Show vs Jamie Sacik/w Matt Morgan
Tämä ottelu ei sitten niin kummoinen ollut kuin ensimmäinen. Jamie Sacik on kuitenkin rajusti pienempi kuin suuri Big Show. Big Show hallitsi ottelua oletetusti, mutta välillä Sacikkin pääsi vastaamaan vauhtiin. Ottelun lopussa Sacik sai tiputettua dropkickillä polveen Big Show:n maahan, teki tämän jälkeen shining blackin ja nousi yläköydelle josta teki top-rope leg dropin! Tämän jälkeen Sacik selätti Show:n, Morganin pitäessä Show:n hartioita maassa tuomarin huomaamatta ja ottelu oli ohi.
Carlito, ole varuillasi
Ennen illan Main Eventiä kuvaan pääsi myös Nick Nemeth, joka sanoi että kohta Carliton uhoaminen loppuu lopulta. Summerslamissa Nemeth tekee Carliton uhoamisesta lopun.
Tag Team match
Nick Nemeth & Ken Andersson vs The Dudleys
Tässäkin Heatcityssä nähtiin kaksi oikein mallikasta ottelua, kuten viime viikollakin. Nimittäin nyt Heatcity tarjosi todella mukavaa viihdettä, kun Dudleyn pojatkin olivat jälleen painimassa. Heidän vastustajansa olivat tänään kaksi tulevaisuuden lupausta: Ken Andersson ja Nick Nemeth. Koko nelikko oli vauhdissa, ja ottelussa nähtiinkin mm. spinning spinebuster ja jopa 3-D. Lopulta kuitenkin kehässä olivat Nemeth ja Spike, ja kun Nemeth oli päästä vauhtiin, hyökkäsikin koko Caribian Mexican Cools Nemethin kimppuun. Tilanteeseen sekaantuivat Andersson ja Dudleys, ja niinpä tuomari julisti tämän ottelun ratkaisemattomaksi.
*Motörheadin Revolution kappale pärähtää jälleen kerran soimaan samalla kun Revolutionin videokin käynnistyy esitellen kaikki WWE:n suurimmat starat ja tyylikkäimmät hetket viimeisiltä kuukausilta. Lopulta kun video on saatu päätökseen RKO:n voimin kuva siirtyy saman tien areenalle, jossa tummanpunaiset pyrot paukkuvat joka puolella yleisön kiljuessa! Yleisöön kuva siirtyykin kohta, mutta lopulta me saamme kuviimme tämän illan selostajat: Michael Colen ja Tazzin!*
Michael Cole: Hyvää iltaa joka ikinen henkilö, joka on jälleen paikalla seuraamassa Revolutionia!
Tazz: Tätä samaa toivotan minäkin. Tulossa on todella upea show, Michael.
Michael Cole: Näin on! Meillä on heti illan avaajana ottelu Muhammad Hassan vs The Undertaker! Lisäksi saamme nauttia WWE Heavyweight-mestarin Randy Ortonin ja King of the Ringin, Kanen ottelun.
Tazz: Eikä pidä unohtaa FBI:n ja bWo:n valitsemien henkilöiden joukkueotteluun!
Michael Cole: Kaiken huipentaa kuitenkin illan 3 on 2 Handicap-ottelu, jossa Triple H, Edge ja Mick Foley otteleva David Tremblayta ja Shane McMahonia vastaan!
Tazz: Mutta ei tässä nyt kaikkea ole vielä. Mukana on jälleen totuttuun tapaan Cutting Edgeä ja loistavaa toimintaa monien henkilöiden toimesta.
Michael Cole: Nimenomaan. Ja pitää muistaa, että ennen Summerslamia on jäljellä enää yksi Revolution!
Tazz: Todellakin Summerslam lähenee! Uskoisin, että siitä tulee yksi WWE:n historian kovimmista tapahtumista.
*"Time to play the game.." Saman tien kuitenkin alkaa soida Triple H:n musiikki! Tästäpä ei yleisö ilahdu pätkääkään, vaan aloittaa kovan buuauksen, kun HHH kävelee esiin t-paita päällään ja painihousut jalassaan. Vesipulloa ei miehellä ole nyt mukana, kun hän kävelee vihaisena kehää kohti ja nouseekin sinne lopulta portaita pitkin.*
Triple H: Tänä iltana otellaan ottelu, joka jää David Tremblayn mieliin ikiajoiksi. Se jää mieleen hänelle yhtenä hänen elämänsä pahimpana selkäsaunana! Tämän illan jälkeen David Tremblay voi ruveta miettimään kunnolla, että oliko tuo kaikki sen arvoista.
*Yleisö ei pidä selvästikään HHH:n asenteesta ja puheista, vaan alkaa buuata kovaa.*
Triple H: En pidä siitä, että kapinoidaan johtajia vastaan. Steve Austin, David Tremblay, Shane o Mac, Vince McMahon jne. Kaikki te olette naurettavia, kun jatkuvasti itkette siitä, kuinka huono General Manager Jay Laseton on! Mutta ennen kaikkea en pidä siitä, että minun menestykseni pilataan. Ottelisin Summerslamissa mestaruudesta ellei David Tremblay olisi pilannut kaikkea King of the Ringissä! David Tremblayn tulevaisuus tulee olemaan..
*"This pain makes me happy" Yleisö repeää nyt ensimmäistä kertaa tänä iltana hurraukseen, kun David Tremblayn musiikki alkaa soida! Ja kohta Tremblay käveleekin esiin. Tämä ei todellakaan ilahduta kehässä seisovaa HHH:ta.*
Tremblay: Hunter, Hunter. Taasko sinä täällä uhoat samaa sontaa, mitä sinulta ollaan kuultu jo ties kuinka monta kertaa? Tänä iltana minä saan selkääni oikein olan takaa? Niinkö? Mahdollista, koska ottelu on 3 on 2 Handicap-ottelu! Mutta jos joskus sinulla on sen verran kanttia, että kehtaisit kohdata minut mies meistä vastaan, olisi tilanne jo aivan erilainen! Lasetonia nyt en enää edes kehtaa haastaa otteluun viime kerran jälkeen..
Triple H: Vai niin? Kuulepa David. Jos sinusta on todella tämän illan jälkeen jotain jäljellä. Jos sinä todella tämän illan jälkeen uskallat edes astua kehään minun kanssani, niin se sopii vallan mainiosti! Milloin vain, missä vain!
Tremblay: Mielenkiintoista.. Mutta miltä kuulostaisi jos ottelisimmekin saman tien? Tässä, nyt!
*Heti tämän jälkeen Tremblay paiskaa mikin maahan ja heittää hupparinsa pois päältä juosten kehään. Kehässä hän alkaakin latoa HHH:ta nyrkeillä kasvoihin ja meinaa pamauttaa DDT:n.. kun Triple H kiskaiseekin yhtäkkiä todella rajun cheap shotin Tremblaylle! Tremblay tipahtaa polvilleen.. ja saa maistaa pedigreestä! HHH jättää Tremblayn maahan makaamaan poistuen itse nauraen kehästä.*
-Mainostauko-
*Tauon jälkeen kuva on selostajissa, jotka ovat jo valmiina kohta alkavaan otteluun.*
Tazz: Tämä ilta aloitettiinkin oikein kunnolla, kun Tremblay ja HHH setvivät välejään, jonka seurauksena lopulta Tremblay sai maistaa pedigreestä!
Michael Cole: Näin on. En pidä erityisemmin kylläkään HHH:n tavasta ratkoa asioita.
Tazz: Niin.. Ainakin tehokasta se on. Mutta nyt on aika illan ensimmäisen ottelun, joka on todella kovatasoinen!
*Ensimmäisenä alkaakin soida arabimusiikki, ja yleisö aloittaa saman tien buuauksen. Sisääntulorampille saapuvat miehet ovat kuitenkin tottuneet siihen. Muhammad Hassan ja Iron Sheik nimittäin kävelevät virne suupielissä kohti kehää. Hassan nouseekin kehään asti saaden vain lisää buuauksia Sheikin jäädessä kehän viereen taputtamaan hänelle.*
Michael Cole: Katsotaanpa kuinka kauan virne pysyy heidän kasvoillaan, kun Undertaker saapuu paikalle.
*KONG! Ja saman tien kongi kajahtaakin valojen sammuessa ja savun täyttäessä sisääntulorampin. Ilmeisesti ilman lämpötila viilenee ainakin Hassanin mielestä, kun mies alkaa tärisemään hieman vetäytyen nurkkaukseen. Lopulta yleisö saa hurrata oikein kunnolla, kun The Phenom saapuu sisääntulorampille nahkatakissaan. Undertaker kävelee hitaasti kehää kohti savun seassa. Viimein 'Taker pääsee portaille, ja kun hän nousee ne ylös, ojentaa hän kätensä ylös valojenkin syttyessä päälle. Kohta Undertaker astuu kehään Hassanin seuraksi, ottaa hattunsa pois ja tekee tutun ilmeensä. Tämä on viimeistään liikaa Hassanille, joka meinaa perääntyä jo kokonaan kehästä.*
Single match
Muhammad Hassan vs The Undertaker
*Dingding*
Vaikka kello on soinut, ei Hassan osoita minkäänlaista otteluintoa. Hän yrittää vetäytyä ulos kehästä, mutta 'Taker nappaakin hänet nyt kiinni! Hassan yrittää päästä vieläkin pakoon, mutta Undertakerin nyrkki pitää hänet todella tiukassa otteessa. Lopulta Hassan yrittää läimäistä 'Takeria kasvoille.. mutta Undertaker nappaakin Hassanin toisenkin käden kiinni! Heti tämän jälkeen Undertaker nostaa Hassanin ylös tämän käsistä kiinni pitäen.. ja paiskaa tämän todella rajusti maahan! Hassan putoaa maahan lähes niskat edellä, ja niinpä Undertaker peittää arabialaisen saman tien. Yksi..kaksi.. mutta Hassan saa vielä jalkansa lähellä olevalle köydelle helpotuksekseen! Ilmeisesti Hassan tahto siltikin roikkua ottelussa mukana Dead Mania vastaan. Kumpikin miehistä onkin kohta pystyyn, ja 'Taker käy saman tien taas Hassanin kimppuun! Tällä kertaa kuitenkin Hassan saa tökättyä tärkeän eye poken ja pyörähtää tämän jälkeen ulos kehästä!
Kehässä Undertaker pitelee hetken kasvojaan, mutta nousee sitten apronille.. josta hyppää varomattoman Hassanin päälle suoraan flying clotheslinellä! Undertaker saa niitattua Hassanin jälleen maahan ja kiskaisee tämän jälkeen hänet taas pystyyn. Vieläkään Undertaker ei ole kurittanut Hassania mielestään tarpeeksi, vaan nostaa Muhammadin olkapäilleen.. ja ajaa tämän suoraan päin terästolppaa tiputtaen sitten Hassanin maahan! Maassa Hassan jää nyt pitämänä päätään pyörien tuskissaan maassa muutenkin. Undertaker sen sijaan nousee kehään ja tiputtautuu uudestaan ulos sieltä nollaten tuomarin laskun. Ilmeisesti Undertakerin mielestä Hassan on saanut pyöriä tarpeeksi maassa, koska hän kiskaisee jälleen tämän ylös ja heittää sitten kehänä. Tähän mennessä Hassan on täysin ollut altavastaajana, kun Undertaker on vienyt. Lopulta myös The Phenom on kehässä, ja nyt myös Hassan on ylhäällä hyökäten Undertakerin kimppuun!
Hassanin hyökkäys onnistuukin nyt, koska hänellä on pieni yllätysmomentti. Hassan saa lyötyä parilla nyrkiniskulla ensin Undertakeria.. ja potkaisee sitten 'Takerin maahan tyylikkäällä dropkickillä! Selvästikin Hassan hallitsee dropkickin tekemisen, ja hän hakeekin seuraavaksi köysistä vauhtia ja tekee knee dropin! Nyt Undertaker pääsee vihdoinkin pystyyn, ja itsevarmana Hassan hakee köysistä vauhtia ja tekee clotheslinen! Ainut ongelma on se, ettei Undertaker hievahdakaan tuon clotheslinen seurauksesta. Mutta nyt hetkessä Hassan kierähtääkin Undertakerin selän taakse ja tekee chop blockin saaden Undertakerin polvilleen! Tämän jälkeen Hassan ottaa otteen.. ja tekee modified STO:n Undertakerille! Sieltä se tulee! Undertaker iskeytyy maahan voimakkaasti, ja nyt Hassan peittää! Yksi..kaksi..kol.. mutta The Undertaker nousee vielä pystyyn! Tätä ei voi Hassan ymmärtää, ja hän alkaakin paukuttamaan käsiään kehää vasten.
Sillä aikaa kun Hassan raivoaa, nousee Undertaker pystyyn. Kohta myös Hassan on pystyssä ja hyökkää jälleen Undertakerin kimppuun.. mutta nyt Undertaker vastaakin big bootilla! Hassan tipahtaa tyrmättynä maahan, mutta Undertaker repäisee hänet ylös, lähettää köysiin.. ja tekee sidewalk slamin Hassanille! Tämänkin jälkeen Hassan vielä nousee pystyyn.. ja tekee jälleen eye raken Undertakerille! Hassan käyttää siekailematta likaisia keinoja ja valmistautuu nyt toiseen modified STO:hon, kun hän huomaa Randy Ortonin saapuneen sisääntulorampille! Orton vain hymyilee rampilla kohentaen vyötä olallaan, ja samalla kehässä Undertaker on toipunut! Undertaker kiskaisee Hassanin häntä kohti, ottaa otteen.. ja tekee kuin tekeekin last riden Muhammad Hassanille! Hassan iskeytyy maahan voimakkaan last riden seurauksesta, ja The Undertaker peittää. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*
Ja ottelun voittaja selätyksellä on: The Undertaker!
*KONG! Kongi kajahtaakin saman tien, ja kehä muuttuu pimeäksi.. mutta saman tien pamahtavatkin punaiset pyrot sisääntulorampilla ja musiikki vaihtuu Kanen musiikiksi! Kehässä Undertaker herää tähän tuijottaen tiukasti sisääntulorampille. Hassan on samalla pyörähtänyt kehästä ja alkaa Sheikin kanssa vetäytyä jo pois paikalta. Myös Orton katsoo vähän epäillen sisääntuloaukkoon seisten rampilla. Ja sieltä lopulta Kane saapuu!*
Michael Cole: Mitäköhän tästäkin vielä tulee..
*Saavuttuaan esiin Kane tuijottaa ensimmäisenä Ortonia ja irvistääkin kohta näyttäen tavallistakin rumemmalta. Kane näyttää Ortonille jälleen vyön kuuluvan hänelle, mutta Orton hyökkääkin yllättäen Kanen kimppuun yleisön hurratessa rajusti! Orton saa perille nyrkiniskuja ja yrittää RKO:ta.. mutta Kane tönäisee Ortonin sisääntulorampilta alas monen metrin pudotukseen kaikkien rojujen sekaan! Tämä ei selvästikään kevennä Hassanin mieltä, ja hän on nousemassakin katsomoon Iron Sheikin perässä. Hassanin harmiksi Kane kuitenkin tarraa hänestäkin kiinni.. ja tekee chokeslamin Hassanille suoraan turvavallin päälle! Iron Sheik katsoo kauhuissaan klienttinsä kohtaloa ja yrittää auttaa Hassania.*
Tazz: Kane ei selvästikään välitä ovatko hänen telomansa painijat omia vai vieraita, huonosti heille käy joka tapauksessa.*
*Ja nyt Kane tulee vihdoinkin Undertakerin luokse. 'Taker ei ole hievahtanutkaan kehässä, ja Kane nousee kehäköysien yli hänen seurakseen. Miehet tuijottavat toisiaan silmään pitkään.. kunnes Kane tarraa jälleen Undertakerin kurkusta kiinni! Mutta nyt Undertaker repäisee itsensä hetkessä irti, ottaa itse otteen Kanen kurkusta ja pamauttaa chokeslamin veljelleen keskellä kehää.*
Undertaker: Kane.. Voit uhitella miten haluat.. Mutta viikosta toiseen lopputulos on sama..
*Tämän jälkeen Undertakerin musiikki alkaa soida, ja The Phenom käy polvelleen keskellä kehää tehden tutun taunttinsa.*
-Mainostauko-
*Tauon jälkeen kuva on jälleen Billy DeMottissa, joka pääsee ensimmäistä kertaa tänä iltana jälleen haastattelupisteessä haastattelemaan painijoita. Tällä kertaa hänen seuraukseen on saapunut FBI koko komeudessaan!*
DeMott: Tuota, hyvää iltaa FBI..
Stamboli: Hyvää ja hyvää! Kuules nyt Pilly. Luuletko sinä olevasi joku haastattelija tai jotain, kun luulet omaavasi oikeuden puhua meille?
DeMott: No itse asiassa..
Stamboli: Äläkä keskeytä minua! Arvatenkin tahtoisit tietää jotain kohta alkavasta joukkueottelustamme.
Palumbo: Viime viikolla bWo oli täällä ja jälleen törkeästi pilkkasi meitä pilaillen vielä samalla meidän kustannuksellamme.
Nunzio: Tämä ei käy enää laatuun! Ymmärrättekö Nova, Stevie ja Meanie? Meille on aivan sama, jos pelleilette täällä.. Kunhan se ei liity meihin!
Stamboli: Minulle on aivan sama kenet me kohtaamme tänään. Toivottavasti bWo seuraatte tuon ottelun tarkkaan, koska te tulette saamaan samanlaisen kohtelun tulevaisuudessa.
*Tämän jälkeen Stamboli tyrkkää mikrofonin hämmästyneelle DeMottille, joka jäi ihan ulos tästä tilanteesta. Samalla kuva siirtyy kuitenkin jo Lasetonin toimistoon. Oveen koputetaan, ja kun Laseton on käskenyt vieraan saapumaan sisään, saapuvatkin huoneeseen Lita ja Gail Kim.*
Laseton: Vai niin. Ja mitähän asiaa teillä on? Jos ette huomaa, minulla on tässä vähän hommia. Pitää miettiä..
Lita: Jay. Meillä on vain yksi asia mielessämme. Jos näit viime viikon naisten mestaruusottelun..
Laseton: No en nähnyt! Ettekö te ymmärrä vieläkään ettei minua voisi kiinnostaa vähempääkään tämä painitouhu jos siitä ei irtoaisi rahaa!
Lita: No, joka tapauksessa. Minusta Gail Kim ansaitsisi uusintaottelun mestaruudesta Alexis Lareeta vastaan.
Laseton: Vai niin.. Hänellä oli tilaisuus ja hän hukkasi sen. Ja silti hänelle pitäisi antaa uusi mestaruusottelu? Kuulkaas nyt tytöt, ei tuommoinen käy laatuun. Gailin on vähintäänkin ansaittava tuo ottelu ja minulla on tässä edelleenkin kiireitä. Joten jospa mietimme tilannetta Summerslamin jälkeen..
Gail Kim: No mutta Jay.. Eihän sinulla niin kiire voi olla..
*Puhuessaan Gail kävelee Lasetonin luokse ja alkaa hieroa tämän hartioita lähestyen koko ajan lähemmäs Lasetonia. Selvästikin Laseton nauttii tästä.*
Laseton: No tuota.. Oikeasti voin miettiä tilannetta sittenkin uudestaan. Katsokaas. Seuraava Heatcity - eli viimeinen ennen Summerslamia - on tavallista suurempi. Niinpä voisin määrätä sinne ykköshaastajuusottelun naisten vyöstä: Gail Kim vs Lita! Ja nyt, menkäähän ulos toimistostani.
*Gail Kim ja Lita katsovat Lasetonia yllättyen ja vähän pettyneenä. Kim jo harkitsee Lasetonin läpsäisyä, mutta jättää sen väliin. Samalla kuva siirtyy kaupungin jäähallin luokse, jossa Matt Morgan ja Jamie Sacik seisovat jääkiekkovarusteissa naureskellen.*
Sacik: Aivan oikein yleisö. Olemme todellakin teidän kotikaupunkinne jäähallin luona. Tänään meillä ei ole mitään syytä tulla sinne areenalle, joten vietämme vapaa-aikaa ainoan oikein urheilulajin, jääkiekon, parissa.
Morgan: Näin juuri Jamie. Ja Summerslamissa, Cruiserweight Power. Summerslamissa teille käy samalla tavalla kuin tämän hallin kotijoukkueelle aina. Teidät murskataan!
Sacik: Näin juuri. Mutta nyt me poistumme välillä tekemään muutakin kuin puhumaan totuuksia. Have a nice day.
*Sacik ja Morgan hymähtävät vielä ja astuvat sitten sisään jääkiekkohalliin sisään.*
-Mainostauko-
*Tauon jälkeen kuva on jälleen selostajakaksikko Colessa ja Tazzissa, jotka ovat jo innoissaan.*
Michael Cole: Olipa siinä jälleen tapahtumia ensimmäisen ottelun jälkeen! Kane tuli telomaan koko tuon Fatal 4-Way mestaruusottelun osanottajat, mutta hänen veljensä, The Undertaker, kukistikin Kanen lopulta!
Tazz: Totta. Paljon muutakin jännittävää tapahtui, mutta ennen kaikkea minua kiinnostaa Jay Lasetonin ilmoitus! Nimittäin tulevan sunnuntain Heatcity on siis tavallista suurempi ja siellä nähdäänkin esimerkiksi Gail Kim vs Lita #1 Contendership ottelu.
Michael Cole: Sinne on kuitenkin vielä aikaa. Ja seuraavaksi onkin vuorossa Tag Team ottelu!
Tazz: Minä kyllä tahtoisin tietää jo nyt, että ketkä ovat bWo:n valitsemat vastustajat FBI:lle..
*Ja samassa bWo:n musiikki alkaakin soida! Yleisön sydämiinsä itsensä hupailleet blue World orderin Big Stevie Cool, Hollywood Nova ja Blue Meanie saapuvatkin sisääntulorampille - tällä kertaa kävellen! Kolmikko läpsäisee osaa katsojia käsille, mutta eivät nousekaan kehään vaan kävelevät selostajapöytien luokse. Miehille toimitetaan pari lisää tuolia ja selostuskuulokkeita. Lopulta kolmikko istuutuu pöydän ääreen.*
Tazz: Hyvät naiset ja herrat. Saimme tänään seuraksemme tämän ottelun ajaksi selostamoon blue World orderin! Iltaa pojat.
Nova: Taz! Miten menee hemmo?
Tazz: Tässähän tämä.. Hollywood Nova. Te olette viime aikoina paljon nostaneet FBI:n kanssa ECW:tä esille. Tämä miellyttää tietenkin minua paljon. Mutta voisitteko vähän paljastaa jo nyt, että ketkä ovat FBI:n vastustajat?
Stevie: Kohta se selviää.. Tulette yllättymään varmasti. He ovat pari hyvää kaveriamme..
*Samalla FBI:n musiikki alkaa soida, ja yleisö vaihtaa nopeasti hurrauksen buuaukseen, kun totiset Nunzio, Stamboli ja Palumbo kävelevät sisääntulorampille. He kävelevät rauhallisesti kehää kohti, ja kun Stamboli ja Palumbo ovat nousseet kehään, osoittavat he kehästä bWo:ta huutaen, että jonain päivänä bWo tulee saamaan vielä köniinsä.*
Meanie: Suuta osaa soittaa kuka tahansa. Mutta nyt tulee heidän vastustajansa! Tästä pitävät varmasti kaikki!
*Jonkin aikaa onkin ihan hiljaista. Kaikki jo odottavat jo FBI:n vastustajia.. KUN ECW:n TUNNUSMUSIIKKI ALKAA SOIDA!!! Stamboli ja Palumbokin ällistyvät täysin musiikista bWo:n hymyillessä selostamossa. Yhäkään ei näy ketään sisääntulorampilla.. kunnes sinne saapuvat Al Snow mukanaan Head ja "Innovator of Violence" Tommy Dreamer!! Kaksikko saakin yllättävän kovat popit naurahtaen. Miehet katsovat toisiinsa ja sitten Palumboon ja Stamboliin ja juoksevat kehään!*
Tazz: Ei voi olla totta! Tommy Dreamer ja Al Snow täällä painimassa! Hyvänen aika sentään!
Tag Team match
Al Snow /w Head & Tommy Dreamer vs FBI/w Nunzio
*Dingding*
Heti kun Dreamer ja Snow ovat juosseet kehään, soitetaan kelloa. Dreamer alkaa takoa Stambolia, ja kun Snow on jättänyt Headin nurkkaukseen, käy hän Palumbon kimppuun. FBI yrittää puolustautua, ja Nunzio yrittää parhaansa mukaan kannustaa kavereitaan. Mikään ei kuitenkaan auta nyt Stambolia ja Palumboa. Kohta Al Snow saakin potkaistua Palumboa rajusti vatsaan, ottaa tämän jälkeen vauhtia köysistä ja tiputtaa itsensä Palumbon kanssa ulos kehästä clotheslinellä! Tuttu kikka, mutta aina yhtä toimiva. Samalla kehässä Stamboli ottaa vain lisää takaiskuja, ja nyt Dreamer saa perille dream cutterin! Dreamer peittää saman tien. Yksi..kaksi.. mutta Stamboli pääsee vielä irti. Tällä välin Snow ja Palumbokin ovat päässeet jo omiin nurkkauksiinsa vaihtoon. Lopulta kumpikin miehistä on pystyssä, ja Dreamer aloittaa jälleen Stambolin takomisen. Nyt kuitenkin Stamboli pääsee vihdoinkin otteluun mukaan, kun hän tekee swinging DDT:n Dreamerille!
Dreamer jääkin pitelemään päätään vähäksi aikaa kehässä, ja Stamboli pääsee vaihtamaan Palumbon kehään! Palumbo ottaa vähän köysistä vauhtia ja tiputtaa heti rajun elbow dropin Dreamerin päälle. Tämän jälkeen Palumbo kiskaisee ECW-legenda Dreamerin ylös, lähettää hänet köysiin.. ja tekee tyylikkään samoan dropin Dreamerille! Yhtäkkiä Dreamer ja Snow ovatkin ahdingossa, kun Palumbo peittää. Yksi..kaksi.. ei. Vielä Dreamer pääsee kuitenkin helposti ylös ja alkaakin takoa nyt nyrkeillä Palumboa. Palumbo saa kuitenkin torjuttua nyrkiniskun ja huitaiseekin rajummin Dreameria.. mutta Dreamer väistää lyönnin! Heti perään Dreamer.. tekee piledriverin Palumbolle! Ei voi olla totta! Mutta piledriver se todellakin on. Raju piledriver, jolla Palumbolta saadaan hetkeksi taju kankaalle. Dreamerkin kuitenkin makaa maassa ja ei pääsekään heti nurkkaukseensa. Hitaasti, mutta varmasti Dreamer lähestyy nurkkaustaan.. ja saa vaihdettua Al Snow:n kehään!
Nova: Tommy ja Al todellakin tietävät mitä tekevät. FBI on kohta helisemässä.
Al Snow nousee saman tien kehään, mutta myös Palumbo on saanut jotenkin kummassa vaihdettua itsensä pois kehästä! Stamboli ryntääkin vauhdilla kohti Snow:ta, mutta Al Snow tiputtaa vastustajansa heti maahan clotheslinellä! Stamboli nousee pystyyn heti uudestaan.. ja nyt on vuorossa snow plex! Stamboli iskeytyy rajusti maahan, ja Al Snow kiipeää yläköydelle vaivatta. Sieltä Snow hyppää top-rope leg dropin.. ja se osuu täydellisesti! Stamboli alkaa olla jo todellisessa hädässä, kun hän tuskissaan nousee polvilleen ja alkaa hitaasti kiivetä pystyyn. Al Snow sen sijaan on täysin valmiina, ja kun Stamboli pääsee pystyyn, tekee Snow snow plown.. joka onnistuu täysin! Nyt Palumbo ryntää kehään auttamaan kaveriaan, mutta myös Dreamer on hereillä, rientää kehään.. ja pamauttaa Palumbon maahan dreamer driverillä! Ja näin Snow peittää Stambolin ja Dreamer Palumbon. Yksi..kaksi..kolme!
*Dingdingdingding*
Ja ottelun voittajat selätyksellä ovat: Al Snow ja Tommy Dreamer!
*ECW-tunnusmusiikki alkaa soida, ja yleisössä syntyy suuri "E-C-Dub!" chantti, joka kaikuu ympäri areenaa. Snow ja Dreamer nousevat pystyyn, ja myös koko bWo nousee selostuspöydän luota. Nova kiskaisee nyt kuitenkin jotain selostuspöydän alta.. ja sieltä löytyy piikkilankaan kääritty 2x4! Lisäksi Nova nappaa yhden terästuolin ja heittää nämä Dreamerille ja Snow:lle. Tämän jälkeen bWo nousee kehään.*
Tazz: Tästä tulee pahaa jälkeä. Näillä miehillä ei ole pienintäkään epäselvyyttä, mitä kyseisillä välineillä voi tehdä.
*Ensimmäisenä Dreamer kohottaakin 2x4:n ilmaan.. ja lyö sillä suoraan Nunziota, joka on noussut kehään auttamaan FBI:ta! Nunzio tipahtaakin maahan tuskaisen näköisenä. Samalla Palumbo yrittää hyökätä Al Snow:n kimppuun, joka on poiminut Headin.. mutta Snow:lla onkin tuoli lähellä ja hän humauttaa sillä nyt Palumbon maahan! Enää on jäljellä Stamboli, joka yrittää paeta.. mutta Hollywood Nova potkaiseekin hänet big bootilla maahan, kuuntelee yleisöä kuin Hulk Hogan.. ja tekee atomic leg dropin Stambolille! Koko viisikko juhlii kehässä FBI:n maatessa maassa lyötynä.*
-Mainostauko-
*Takahuoneissa kuva on nyt The Dark Hurricanessa, joka katsoo hymyillen United States-vyötään. Siinä on yhä kiinni Haasin laittama "Worst Champ Ever" tarra hänen nimensä päällä. Nyt kuitenkin Dark Hurricane kiskaisee sen irti, nappaa tussin takataskustaan ja kirjoittaa jotain tuohon tarraan. Tämän jälkeen Dark Hurricane lähtee omasta huoneestaan vyö olallaan ja tarra mukanaan. Hän kävelee Haasin pukuhuoneen ovelle, ja liimaa tuon tarran nyt Haasin nimen päälle! Kuva zoomautuu tarraan, jossa lukee nyt "Worst EX Champ Ever".*
Dark Hurricane: Voi Charlie Boy.. Jonain päivänä sinäkin opit kunnioittamaan minua. Mutta sitä ennen..
*Dak Hurricane vain hymyilee tämän jälkeen, ja kuva siirtyykin piakkoin Matt Hardyn luokse. Hardy seisoo pukuhuoneessaan ja pitelee käsissään steel cagen ovea! Tuota samaista ovea, johon Edge viime viikolla paiskasi Hardyn.*
Matt Hardy: Viime viikolla Edge nöyryytti minua. Edge paiskasi minut suoraan päin tätä ovea. Omasta mielestään hän varmasti aikoo nöyryyttää minua Summerslamissa taas. Mutta tiedätkö mitä Edge? Minä tiedän sinut hyvin. Minä tiedän steel cagen hyvin. Jo sananlaskukin sanoo, että se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. Ja Summerslamissa, avattuani tämän oven, minä saan parhaat naurut.
*Hardy hymähtää pidellen yhä ovea käsisään. Kun kuvassa on tarpeeksi näkynyt Hardyn pärstä, siirtyy kuva kehään.. Ja samalla Edgen musiikki alkaa soida! Suuren savuverhon keskeltä saapuu Edge ottamaan vastaansa buuausaallon! Kehässä onkin jo valmiina Cutting Edge lavasteet, ja Edge kävelee naureskellen kohti kehää. Viimein hän nousee sinne portaita pitkin, heittää takkinsa pois, istuutuu penkilleen ja alkaa puhua.*
Edge: Kuuleman mukaan Matt Hardy uhosi äsken jotain takahuoneessa. Siitä vain Matt. Miten vain haluat. Faktat ovat kuitenkin seuraavat: Minä painin eri sarjassa kuin sinä. Ja sitten muihin asioihin. Tämän iltaisena vierainani tässä loistavassa talk show'ssa ovat 4 loistavaa painijaa. Heitä kutsutaan nimellä Caribian Mexican Cools!
*Ja samalla koneiden käynnistyksen ääni pärähtää, ja ensimmäisenä esiin saapuukin kulkuvälineellään Super Crazy. Perässä ajavat Carlito, Juventud ja Psicosis yleisön buuatessa nelikolle aika kovaa. Viimein miehet ovat saaneet parkkeerattua kulkuvälineensä ja he liukuvat kehään.*
Edge: Tänään siis vieraani ovat Carlito, Super Crazy, Psicosis ja Juventud. Carlito sinulla on ottelu Summerslamissa Nick Nemethiä vastaan..
Carlito: Näin on. Ja siitä tulee lyhyt matsi. Caribian Mexican Cools on cool. Nick Nemeth taas ei ole varmaan nähnyt edes coolia ihmistä muulloin kuin painiessaan minua vastaan! Niinpä Summerslamissa Nick Nemethin tarina tulee päätökseen.
Edge: Selvä. Super Crazy taas..
Super Crazy: Minä tahdon cruiserweight-mestaruuden itselleni! Ja minä tulen saamaan sen!
Edge: Öh.. Aivan. Carlito, palaisin vielä sinuun. Olet kerran voittanut jo Nick Nemethin..
Carlito: Kyllä. Ja voitin hänet vieläpä Street Fight-ottelussa! Nick Nemethin debyyttiottelussa! On sanomattakin selvempää, että Summerslamissa ottelu ei kestä tuosta puolia..
*Samalla Nick Nemeth juoksee katsomosta farkut jalassa ja pitkähihainen paita päällään ja nousee kehään hyökäten Carliton kimppuun! Carlito kuitenkin saa kohta käännettyä tilanteen ja tekeekin backcrackerin Nemethille! Kohta niin Carlito, Mexicools kuin Edgekin ovat takomassa maassa makaavaa Nemethiä.. kun Cruiserweight Power juoksee kehään! Kehässä alkaa olla tungosta, mutta ylivoimalla olevat Caribian Mexican Cools ja Edge alkavat tyhjentää kehää likaisin keinoin. Ensin kehästä lentää Akio ja kohta perään Funaki. Lopuksi Super Crazy tiputtaa Chavon ulos kehästä ja hyppää kehästä tämän päälle moonsaultilla! Tämän jälkeen Super Crazy saa mikin.*
Super Crazy: Minä tahdon Cruiserweight-mestaruuden.. Ja tahdon sen SUMMERSLAMISSA!
*Crazy paiskaa mikin maahan, ja lähtee Caribian Mexican Coolsin kanssa pois kehästä.*
-Mainostauko-
*Tauon jälkeen kuva siirtyykin vielä takahuoneisiin, jossa seisoo Kurt Angle. Angle katsoo ivallisesti hymyillen ensin kameraan ja sitten takana olevaan kelloon.*
Angle: Kuten varmasti huomaatte, takanani on kello. Ensi viikon sunnuntaina tuota kelloa tarvitaan 30 Minute Iron Man -ottelussa. Mitä kaikkea oikein puolessa tunnissa itse asiassa voi tehdä? Puolessa tunnissa voi syödä lounaan, puolessa tunnissa voi käydä virkistävällä lenkillä.. Puoli tuntia on aika, jossa voi tehdä vaikka minkälaisia hyödyllisiä asioita. Mutta Summerslamissa.. Puolessa tunnissa minä tuhoan Chris Benoitin niin, että hänen uransa on ohi!
*Sanottuaan tämän Angle virnistää ja katsoo vielä kelloa. Samalla kuva kuitenkin siirtyy kehään, jossa alkaa kohta seuraava ottelu.*
Michael Cole: Olipa jälleen runsaasti tapahtumaa takahuoneissa ja Cutting Edgessä.
Tazz: Näin on. Monet välit ovat jo niin räjähtämispisteessä, että kohta jonkin tilanteen on pakko hajota käsiin.
Michael Cole: Kyllä vain. Mutta nyt alkaa jälleen yksi huikea ottelu! WWE Heavyweight mestari Randy Orton vastaan King of the Ring Kane!
*"Heyy.. Nothing you can say.." Randy Ortonin musiikki aiheuttaa yleisössä aivan ehdottomasti illan suurimmat popit! Koko yleisö repeää hurrauksen, kun WWE Havyweight-mestari kävelee sisääntulorampille kultasateen sekaan mestaruusvyö ympärillään. Hetken aikaa Orton poseeraa rampilla, mutta lähtee sitten kävelemään kehää kohti läpsäisten joitakin katsojia käsille matkalla. Lopulta hän pomppaa kehään ja luovuttaa mestaruusvyön tuomarille.*
Tazz: Randy Orton on ollut mestari Wrestlemaniasta asti. Summerslamissa hän joutuu taas todella kovan paineen alle, kun Muhammad Hassan, The Undertaker ja Kane tavoittelevat hänen vyötään.*
*Ja toisen kerran tänä iltana punaiset pyrot pamahtavat sisääntulorampilla, kun Kane kävelee esiin musiikkinsa tahdittamana. Big Red Machine katsoo ilkeästi kehässä seisovaa Ortonia, jota on hieman jouduttu sitomaan alkuillan tapahtumien takia. Kane nousee kehäköysien yli kehään, ja nyt punaiset pyrot pamahtavat kehässä Kanen nauraessa.*
Single match - Non Title
Randy Orton © vs Kane
*Dingding*
Saman tien, kun kello on soinut hyökkää Orton Kanen kimppuun. Orton ei selvästikään välitä, vaikka Kane on paljon häntä pidempi ja tarjoaakin ensin muutaman nyrkiniskun Kanelle. Tämän jälkeen Orton humauttaa Kanea european uppercutterilla.. ja tekee lopuksi dropkickin polviin Kanelle saaden vastustajansa tipahtamaan! Kauaa ei kuitenkaan Kane pysy maassa, vaan nousee hyvin äkkiä pystyyn ja käy nyt voimalla Ortonin kimppuun. Orton yrittää taistella Kanea vastaan, mutta voimalla saa Big Red Machine jyrättyä Ortonin maahan clotheslinen avulla! Tuon jälkeen kuitenkin Orton nousee vielä nopeasti pystyyn.. ja hän saa maistaa heti Kanen big bootista! Orton tipahtaa suorilta jaloilta rajusti ketoon, ja Kane peittääkin hänet. Yksi..kaksi.. mutta mestari saa vielä olkapäänsä aika helposti ylös. Kohta Orton on jälleen pystyssä Kanen kanssa. Kane ei kuitenkaan lepää hetkeäkään, vaan rynnistää Ortonia kohti ja tekee taas clotheslinen! Ei vaan Orton väistääkin Kanen iskun ja tekee modified backbreakerin monsterille!
Ei voi olla totta! Orton saa tehtyä tutun modified backbreakerinsa Kanelle jysäyttäen tämän maahan rajusti! Upeaa tilanteenlukua Randylta! Heti tämän jälkeen Orton alkaa kiivetä yläköydelle odottaen, että Kane pääsee pystyyn. Lopulta Kane onkin ylhäällä ja Orton hyppää häntä kohti crossbodylla! Ja crossbody osuu täydellisesti Kanen tipahtaessa uudestaan maahan! Nyt Randy jää makaamaan Kanen päälle, ja tuomari laskee peiton. Yksi..kaksi.. mutta Kane saa nostettua vielä olkapäänsä pystyyn. Tämä ei aiheuta suurtakaan pettymystä Ortonissa, vaan hän pyörähtää taas pystyyn ja tarjoaa heti dropkickin.. ilmaan. Kane kerkeää väistää heti ylöspäästyään Ortonin dropkickin, ja hän irish whippaakin nyt Legend Killerin köysiin.. ja tekee tilt-a-whirl slamin! Jälleen Kane peittää. Yksi..kaksi.. mutta Orton saa olkapäänsä vieläkin ylös matosta. Heti tämän jälkeen Kane kömpii pystyyn ja tiputtaakin leg dropin Ortonin päälle!
Tuon on pakko sattua! Orton piteleekin päätään kuin viimeistä päivää samalla kun Kane kiskaisee hänet pystyyn. Ensimmäisenä Kane lataa Ortonia suoraan kasvoille muutaman kerran rajuilla nyrkiniskuilla. Tämä vain entisestään aiheuttaa Ortonille tuskaa, ja lopulta Kane tekee toisen kerran big bootin.. mutta se menee ohi! Orton väistää Kanen kengän ja tekeekin heti perään neckbreakerin Kanelle! Orton raahautuu peittämään Kanea. Yksi..kaksi..ko.. mutta yllätyksestä huolimatta Kane ei suostu pysymään maassa, vaan nousee pystyyn. Myös Orton kömpii ylös, ja miehet aloittavat iskujenvaihdon. Tämä jää kuitenkin kovin lyhyeksi, kun Kane nappaakin kiinni Ortonin nyrkistä, potkaisee toe kickillä WWE Heavyweight-mestaria.. ja tekee tämän jälkeen powerbombin Randylle! Kovin usein ei nähdä Kanen tekevän powerbombia, mutta nyt koitti sen aika! Tämän jälkeen Kane alkaa kiivetä yläköydelle, ja pääseekin sinne lopulta.
Samaan aikaan on Randykin toipunut jotenkin äskeisestä, ja hän nousee selkäänsä pidellen jälleen ylös.. kun Kane jyrää hänet täysin flying clotheslinellä! Nyt kuitenkaan tämä ei enää riitä, vaan Kane nousee jälleen pystyyn nostaen kätensä ilmaan! Ilmeisesti King of the Ring vuosimallia 2005 on valmis lopettamaan ottelun chokeslamiin. Tästä ei Orton tiedä mitään, kun hän jälleen alkaa päästä pystyyn.. ja nyt Kane tarraa Ortonia kurkusta kiinni! Onko se tässä? Orton ei pysty tekemänä mitään, ja Kane nostaa hänet ylös! Ja Orton kääntää tilanteen DDT:ksi! Hyvät ihmiset, voin uskoa ettette usko tätä, mutta Randy Orton sai käännettyä Kanen chokeslam-yrityksen DDT:ksi!! Orton nousee pystyyn, kuten Kanekin. Nyt raivoissaan oleva Kane ryntää kohti Ortonia.. mutta Randy väistää hyökkäyksen ja tuomari jääkin Kanen alle! Kane katsoo ihmeissään vahingossa tyrmäämäänsä tuomaria, kääntyy sitten Ortoniin päin.. ja saa maistaa RKO:sta!! Orton on odottanut tätä hetkeä, ja sieltä RKO tulee! Mutta mitä ihmettä?! Muhammad Hassan juoksee yleisön seasta kehään, eikä Orton huomaa tätä heti! Lopulta Orton kääntyy Hassaniin päin.. joka tekee modified STO:n Randylle! Tämän jälkeen Hassan raahaa yhä tainnuksissa olevan Kanen peittämään Ortonia ja viskaa vielä tuomarinkin heidän viereen. Jotenkuten tajuissaan oleva tuomari laskee. Yksi.....kaksi.....kolme!
*Dingdingdingding*
Ja ottelun voittaja selätyksellä on: Kane!
*Kanen musiikki alkaa soida, mutta se katkeaa lyhyeen, kun Kane makaa yhä maassa liikkumattomana. Hassan tönäisee tuomarin uudestaan maahan.. ja lukitsee sitten tajuttomana Kanen camel clutchiin! Hassan pitää Kanen tiukasti otteessa kurittaen vain koko ajan enemmän monsteria. Lopulta Hassan päästää irti ja tarttuu mikkiin.*
Hassan: Summerslamissa näkymät tulevat olemaan samanlaiset. Niin Randy Orton, Kane kuin The Undertakerkaan ei mahda mitään minulle. Kahden viikon päästä teillä on uusi mestari, joka pieksee vaikka kaikki kolme muuta otteluun osallistujaa yksin. Hurratkaa tulevaisuuden ykköstähdelle: Muhammad Hassanille!
*Hassan naurahtaa tämän jälkeen ja tiputtaa mikin maahan. Orton ja Kane makaavat yhä maassa, kun Hassan pyörähtää ulos kehästä suuren buuauksen kaikuessa areenalla.*
-Mainostauko-
*MISTEEEEEEEEEEER ANDERSSSOOOOOOOOOOOON..... ANDERSSSOOOOOOOON
Nyt kuva onkin miehessä, joka seisoo kaupungin kadulla selin kameraan, kunnes kääntyy toisin päin.
"Minä olen Ken Andersson. Ennen ei ollut miestä, joka voisi äänellään puhua teidän puolestanne. Nyt tämmöinen henkilö kuitenkin on. Ja minä olen tulossa WWE:hen.*
*Tämän hypevideon jälkeen kuva siirtyykin jälleen haastattelupisteeseen, jossa nyt Billy DeMottin seurassa on Chavo Guerrero, Cruiserweight-vyö olallaan.*
DeMott: Hyvää iltaa Chavo Guerrero. Ilmeisesti sinulla on jotain sanottavaa aikaisemmin illalla tapahtuneista asioista?
Guerrero: Kyllä vain. Super Crazy. Sinä haastoit minut cruiserweight-mestaruusotteluun Summerslamiin. Tiedätkö mitä? MINÄ SUOSTUN. Summerslamissa sinäkin voit todeta, kuten monet muut, että miksi olen pitänyt tätä vyötä jo Taboo Tuesdaysta saakka.
DeMott: Siinä kuulitte! Hyvät katsojat, Summerslamissa näemme siis Chavo Guerrero vs Super Crazy-ottelun. Mutta Crazyllahan on apunaan aina Caribian Mexican..
Guerrero: Siihen olinkin tulossa. Crazy, voit ottaa kehänreunalle vaikka koko WWE:n väen jos niin haluat! Minä en välitä. Sillä kaikesta huolimatta tämä vyö pysyy minulla. Vaikka sinä halpamaisesti pieksisitkin minua Revolutioneissa. Se ei muuta mitään.
*Tämän jälkeen Chavo lähtee pois haastattelupaikasta, ja kuvakin siirtyy kehään.. Ja samalla kuuluu "Wooooooooooo!" huudahdus äänentoistolaitteista! Ja totta se on, Ric Flair kävelee esiin pikkutakkiin ja puvunhousuihin pukeutuneena. Flair saa mahtavat popit yleisöltä kävellessään sisääntuloramppia pitkin kehään. Lopulta Flair pääsee kehään asti ja saa myös mikin itselleen.*
Flair: Foley! Viime viikolla sinä häivyit areenalta niin pelkurimaisesti kuin vain voi. Jos sinulla on.. Wooooooooooo! Yhtään kanttia hilaa itsesi tähän kehään, nyt!
*Hetken aikaa on hiljaista, mutta sitten kajahtaa autojen törmäyksen ääni, ja Mick Foley saapuu esiin tuijottaen Flairia. Foley kävelee hitaasti kehää kohti ja pyörähtää sinne lopulta tuijottaen yhä Flairiin.*
Flair: Viime viikolla sinä lähetit haastattelijan kysymään minulta, että pelottaako minua Summerslamin ottelu. Se oli naurettavaa. Ja se oli törkeää. Woooo! Ilmeisesti sinulla ei ole enää kanttia sanoa mitään minulle päin kasvoja. Jos asia... Wooo! Todella on näin, niin eikö ole selvää että sinuahan tässä pelottaa?
Foley: Tahdotko tietää jotain Flair? Se, että sinä luulet yhä olevasi painikykyinen on paljon törkeämpää kuin mitkään minun tekemiseni!
*Tästä ei yleisö pidä, kuten ei Flairkaan. Flairin naaman muuttuessa jälleen punaiseksi, alkaa yleisökin buuaamaan Foleylle.*
Foley: Mutta ei siinä mitään. On aivan ymmärrettävää, että sinun ikäinen herrasmi.. no, mies alkaa menettää jo muitakin kykyjään. Kuten esimerkiksi todellisuudentajua, muistia..
Flair: Oletko sinä todella tuota mieltä Foley? Minun kirjassani on sanottu varsin selvästi, miten sinä olet menettänyt nuo samat asiat jo ajat sitten! Olet menettänyt ne, koska olet stunttimies. Et ole painija, olet pelkkä yliarvostettu stunttimies!
Foley: No. Se on sinun käsityksesi minusta. Mikäs siinä. Minun käsitykseni taas sinusta on se, että olet.. vanha pieru.
*Tämä alkaa olla jo liikaa Flairille, ja hän riisuukin pikkutakkinsa valmiina tappeluun. Foley kuitenkin vain naurahtaa sitten.*
Foley: Ric, Ric. Ole kiltti ja älä nolaa itseäsi täällä. Olisi mukavaa, jos säästäisit sen Summerslamiin. Ilmeisesti sinä et ole vieläkään tajunnut kenen kanssa olet tekemisissä. Olet tekemisissä Mick Foleyn, alan kovimman legendan kanssa tekemisissä.
Flair: Niinkö sinä luulet Mrs. Foley's Baby Boy? Minä en ole arvostanut sinua koskaan, enkä tule koskaan arvostamaan sinua pätkän vertaa. Jos totta puhutaan, en millään muotoa ymmärrä sinua. Ja silti sinulla on kanttia sanoa itseäsi alan suurimmaksi legendaksi 16-kertaisen maailman mestarin edessä!
Foley: Arvelinkin, että pääsemme jossain vaiheessa tähän, kun leveilet mestaruuksillasi. Minäpä kerron jotain, jota et ole ehkä tajunnut: Viimeisimmästä maailman mestaruudestasi on kulunut yli 10 vuotta Ric! 10 vuoden ajan sinä et ole saavuttanut mitään.
Flair: En ole saavuttanut mitään? Tuon yli 10 vuoden aikanakin minä olen saavuttanut paljon enemmän, koska en ole alentunut putoilemaan Hell In a Cell-häkin katon päältä..
Foley: Sitä kutsutaan lajille omistautumiseksi Ric. Sinulla ei ole siitä harmainta aavistustakaan..
*Tämä on liikaa Flairille, joka säntää jo Foleyn kimppuun, mutta Foley kerkeää pyörähtää pois kehästä. Hän osoittaa Flairia vielä kehän ulkopuolellakin ja uhoaa voittavansa Flairin lopullisesti Summerslamissa. Samalla kuva siirtyy takahuoneissa Rhynon huoneen ovella seisovaan Chris Mastersiin. Mastersilla on tikkejä otsassaan ja siteitä monissakin paikoissa kehoa jälkenä viime viikkoisesta. Masters huutaa Rhynoa ulos huoneestaan, mutta ketään ei tule. Lopulta Masters potkaisee oven auki, astuu huoneeseen.. ja kohta kuuluu raju tuolin kalautus terästuolin osuessa jonkun päähän. Ja pian Rhyno ilmestyy jälleen huoneen ovelle hymyillen ivallisesti.*
-Mainostauko-
*Tauon jälkeen kuva on jälleen selostajissa. Kummankin ilmeet ovat koko ajan vain innostuneempia.*
Michael Cole: Hyvät katsojat. Aivan kohta alkaa illan Main Event, joka on tällä viikolla todella huikea!
Tazz: Kaikkein jännittävintä tässä on se, että ottelussa on mukana WWE:n entisen omistajan Vince McMahonin poika Shane McMahon, joka kapinoi isänsä tavoin uutta omistajaa vastaan.
Michael Cole: Muistuttaisin myös kaikkia seuraajia vielä, että ensi sunnuntaina pidettävä Heatcity on tavallista suurempi. Tapahtumaan on varmistettu jo ykköshaastajuusottelu naisten vyöstä: Lita vs Gail Kim.
Tazz: Näin on. Lisäksi edellisen ottelun jälkeen on Summerslamiin varmistettu jälleen yksi ottelu lisää! Chavo Guerrero ja Super Crazy kohtaavat toisensa Summerslamissa, ja panoksena on Cruiserweight-vyö.
Michael Cole: Uskoisin, että otteluita määrättäisiin vielä lisää tulevassa Heatcityssä ja Revolutionissa.
Tazz: Kaikki on mahdollista.. Mutta annetaan nyt vuoro Main Eventille!
*"Time to play the game.." Ensimmäisenä alkaa soida Triple H:n musiikki, ja yleisö on heti valmiina buuaamaan kovaa, kun areena pimenee lukuun ottamatta neonvihreitä valoja sisääntulorampilla. Kohta HHH käveleekin esiin vesipullo kädessään ottamaan vastaan kaikki buuaukset. The Game kävelee rauhassa kehää kohti, kiertää sivulle ja pomppaa sitten kehänreunalle otettuaan ensin hörpyn vesipullostaan. Tämän jälkeen HHH puhaltaa vedet ilmaan kaikille tuttuun tyyliinsä ja nousee kehään hymyillen.*
Lilian: Seuraava ottelu on 3 on 2 Handicap-ottelu. Ottelu ratkeaa ensimmäiseen ratkaisusuoritukseen. Ensimmäisenä kehään saapuu Triple H!
*"You think, you know me?" Sisääntuloramppi peittyy suuresta määrästä savua, kun Edgen musiikki alkaa soida. Kohta itse Rated R Superstar käveleekin esiin saaden vastaansa myös rajut buuaukset. Edge kohentaa vähän aurinkolasejaan ja juoksee sitten nopeasti kehään. Kehässä hän tiputtaa nahkatakkinsa ja lasinsa pois otteluvalmiina.*
Lilian: Toisena kehään saapuu Edge!
*Autojen törmäyksen ääni kajahtaa areenalla toista kertaa tänä iltana, kuten myös HHH:n ja Edgen musiikit. Kohta Mick Foley käveleekin esiin hieroen käsiään. Foleykin saa vastaansa edelleen kovaa buuausta, kun hän kävelee rappusia pitkin kehään läpsäisten tiimikavereidensa kättä.*
Lilian: Triple H:n ja Edgen joukkuetoveriksi kehään saapuu vielä Mick Foley!
*"Here comes the moneyy!" Tähän musiikkiin yleisö repeääkin kunnolla! Tätä on odotettu paljon, ja yleisö aloittaa kovan hurrauksen, kun Shane McMahon kävelee sisääntulorampille tehden tutun tanssahtelunsa. McMahon ei lähde edes kehää kohti, koska heti perään alkaa soida David Tremblayn musiikki, ja nuorukaisen saapuessa rampille vihreiden pyrojen paukkuessa yleisö vain koventaa hurrausta. Totuttuun tapaan vähän repaleisiin vaatteisiin pukeutunut Tremblay läimäisee Shanen kättä, ja kaksikko juoksee sitten yhdessä kehään.*
Lilian: Ja heidän vastustajansa ovat David Tremblay ja Shane McMahon!
3 on 2 Handicap match
Triple H & Mick Foley & Edge vs Shane McMahon & David Tremblay
*Dingding*
Kellon soitua Tremblay ja Shane katsovat hetken toisiaan. Lopulta Shane menee ensimmäisenä vaihtoon.. ja samalla Triple H jyrää Tremblayn maahan ajaen täydellä vauhdilla Tremblayn selkään. Heti tämän jälkeen HHH kiskaisee Tremblayn pystyyn ja alkaa takoa ensin nyrkiniskuilla Davidia, mutta lopulta tuomari puuttuu tilanteeseen. Niinpä The Game seuraavaksi lähettääkin Tremblayn köysiin.. ja pamauttaa tyylikkään spinebusterin Tremblaylle! HHH peittää saman tien. Yksi..kaksi.. mutta Tremblay saa vielä olkapäänsä ylös. HHH ei tästä välitä, vaan jatkaa hallintaa hakemalla köysistä vauhtia ja tiputtaen knee dropin Tremblayn päälle! Tremblay alkaa näyttää jo tuskaiselta samalla kun HHH kävelee nurkkaukseensa ja vaihtaa Edgen kehään. Tällä välin Tremblay on yrittänyt ryömiä vaihtoon, mutta kaksikko nappaakin Tremblayn kiinni päästämättä tätä omaan nurkkaukseensa! Fiksu veto Edgeltä ja Triple H:lta.
Seuraavaksi miehet repäisevätkin Tremblayn jälleen pystyyn.. ja yrittävät double suplexia! Ja sieltä se tulee! Ei sittenkään! David Tremblay estää suplexin.. ja tekee Edgelle ja HHH:lle double DDT:n!! Voi hyvänen aika! Sekä Edge, että Triple H iskeytyvät rajusti mattoon! Myös Tremblay tippuu toki mattoon tämän todella tyylikkään vedon jälkeen. Koko kolmikko makaa nyt maassa liikkumattomana. Ensimmäisenä Triple H pääsee tolkkuihinsa, vain sitä varten että pystyy pyörähtämään ulos kehästä. Kehävuorossa olevat Edge ja Tremblay sen sijaan ovat vieläkin lähes unten mailla tuomarin laskiessa samaan aikaan jo kuuteen. Nyt alkaa Tremblay päästä hieman polvilleen ja alkaa ryömiä kohti vaihdossa olevaa McMahonia.. kun Edge kenkäisee Davidin maahan uudestaan! Tällä välin Edge on päässyt köysien avulla ylös ja saa siis estettyä Tremblayn pääsemisen vaihtoon.
Tämän jälkeen Edge repäisee Tremblayn pystyyn.. ja alkaa läimiä back choppeja Tremblaylle kovaa! Tremblay piteleekin jo hyvän äkkiä rintakehäänsä, ja nyt Edge nappaa kiinni Tremblaysta ja tekee edgecutionin Tremblaylle! Tyylikäs liike Edgeltä, mutta hän ei suinkaan peitäkään, vaan alkaa vaania spearia nurkassa. Hitaasti myös Tremblay nousee taas kerran pystyyn ja Edge lähtee lopulta speariin! Ja spear menee ohi! Tremblay väistää viime hetkellä Edgen spearin.. ja tekee heti perään snap suplexin Edgelle! Nyt viimeistään Tremblay alkaa olla lähellä vaihtoon pääsyä, samalla kun Edge vaihtaa kehään Mick Foleyn. Foley ryntää estämään Tremblayn vaihtoonpääsyä.. ja saakin Tremblaysta kiinni! Mutta Tremblay ponnistaa viimeisillä voimillaan kohti vaihtoa! Ja Tremblay saa kuin saakin vaihdettua Shane McMahonin kehään! Vihdoin David Tremblay onnistuu tekemään vaihdon!
Foley päästää heti Tremblaysta irti, mutta on silti myöhässä, kun McMahon pomppaa kehään ja alkaa latoa Foleyta kaksin kesin ja kiskaisee lopuksi uppercutterilla Foleyn maahan! Tästä kuitenkin Foley nousee aika nopeasti pystyyn.. ja Shane tekee tälle sit-out facebusterin! Ja Shane peittää. Yksi..kaksi..ko.. mutta Edge tulee katkaisemaan peiton! Tuomari häätää Edgen saman tien takaisin vaihtoon. Samalla kehässä Shane yrittää dropkickiä.. mutta Foley väistää sen ja se osuu tuomarin selkään tuomarin horjahtaessa ja tippuen ulos kehästä! Taas viedään tuomaria! Tähän reagoi myös Edge rynnäten auttamaan Foleyta Shanen telomisessa.. mutta nyt Matt Hardy juoksee katsomosta teräsovi kädessään! Hardy heittää oven kehään ja pyörähtää sinne itsekin nopeasti. Edge on kuitenkin huomannut tämän, ja yrittää saman tien spearia.. mutta taas se väistetään.. ja Matt tekee twist of faten teräsoven päälle Edgelle! Samaan aikaan Tremblaykin on noussut kehään.. ja hän tekee jawbreakerin Foleylle, niin että Foley tipahtaa ulos kehästä!
Yhtäkkiä Triple H onkin altavastaajana ottelussa, kun hän hyppää kehään. Ja hän saa saman tien kimppuunsa niin Tremblayn kun Shanenkin nyrkiniskuin. HHH ottaakin pari iskua vastaan.. mutta väistää sitten lyönnin ja lataisee uppercutterilla Shanen maahan! Heti perään samanlainen Tremblaylle! Voi hyvänen aika! Triple H pääsee sittenkin niskan päälle ja pyörähtää ulos kehästä. Mitä hän nyt aikoo katsoen kehän alle? Sieltä löytyy Triple H:n tuttu kaveri - leka! HHH hymyilee katsoessaan lekaansa ja nousee kehään. Samalla myös Tremblay on noussut pystyyn, ja hän saa lekasta naamaan! Ja saman kokee seuraavaksi ylöspäässyt Shane! Tämäkään ei riitä vielä Triple H:lle, vaan hän repäisee Tremblayn vielä pystyyn. David pysyy juuri ja juuri ylhäällä, kun HHH huutaa tälle.. ja täräyttää vielä kalloon Tremblayta lekalla! Tremblay alkaa vuotaa verta! Ainut ongelma on se, että tuomari on nähnyt viimeisen iskun.. ja diskaa nyt Triple H:n!
Ja ottelun voittajat diskauksella ovat: Shane McMahon & David Tremblay!
*Nyt ei kuitenkaan paljoakaan ala soida Tremblayn tai Shanen musiikit, vaan sen sijaan Manic Street Preachers! Jay Laseton kävelee sisääntulorampille saaden vastaansa valtavat buuaukset. Laseton taputtaa HHH:lle hymyillen ivallisesti. Laseton nouseekin kehään ja kättelee HHH:ta. Maassa makaavat lyödyt Shane McMahon ja David Tremblay, kun kaksikko saa vastaansa koko ajan enemmän buuauksia.*
Michael Cole: Olipa kamala tapa lopettaa tämän viikon Revolution! Triple H teloi törkeästi Shanen ja Tremblayn lekallaan..
Tazz: Nii-in.. Ainakin HHH osoitti nyt vahvuutensa. Ikävä kyllä Revolutionin aika on tältä osin lopulla! Muistakaa seurata sunnuntaina erikoispitkää Heatcityä!
*Kuva siirtyy vielä Lasetoniin ja Triple H:hon. Miehet poseeravat kehässä samalla kun kuvaan alkaa tulla WWE-logo. Show on jälleen kerran ohi.*
Lisähommellit tulnee tänään/huomenna.