Hyllystä löytyy Foleyn molemmat omaelämäkerrat, Flairin To Be The Man, Anglen It's True! It's True!, Owen Hartista kertova Broken Harts: The Life and Death of Owen Hart, Hoganin Hollywood Hulk Hogan, Lawlerin It's Good to Be the King...Sometimes, Roddy Piperin In the Pit with Piper, Jack Briscon Brisco, Dynamite Kidin Pure Dynamite ja Sex, Lies, and Headlocks: The Real Story of Vince McMahon and the World Wrestling Federation. Osaa noista olen kommentoinut aiemmin
toisessa topicissa. Kommentoin osaa noista vielä lyhyesti uudestaan kun on tullut luettua uudestaan ja suhtautuminen on vähän muuttunut.
Sex, Lies, and Headlocks on edelleen mainio, sanoi C2W mitä tahansa. Kolmannen lukukerran jälkeen Foleyn Have a nice day on vieläkin kaikista paras. Sen sijaan Foley is good alkoi tuntua vähän tylsemmältä kun ei enää jaksaisi millään lukea ulkopuolisten suhtautumisesta painin feikkiyteen tai raakuuteen. Mainio kirja silti. Hoganin kirjasta haistaa keksityt jutut sitä paremmin mitä useammin lukee sen ja mitä enemmän lukee muiden kirjoja tai kuuntelee shoot-haastiksia. Viihdyttävä kirja se on, mutta vastaavaan paskan määrään olen törmännyt vain Vince Russon haastattelussa. Viime kerran jälkeen luetuista sitten kerralla pitkät kommentit:
Lawlerin kirja epäilytti aiemmin kun jotain negatiivista olin siitä lukenut. Vaikka pidän Lawleria yhtenä huonoimmista kommentaattoreista, hänen painiuransa kiinnostaa kovasti, joten ostin kirjan kun alle kympillä sai. Puolet kun olin lukenut, ihmettelin kovasti negatiivisia kommentteja. Painiurasta kertova osuus onkin varsin hyvä ja suunnilleen siellä Flairin kirjan tasolla (Flair tosin kiinnostaa vähän enemmän). Painija-Lawlerin lisäksi on mukavasti juttuja promoottori-Lawlerin näkökulmasta eli melko hyvän kuvan saa pienen promootion toiminnasta. Andy Kaufmanin kanssa käydystä feudista on paljon todella mielenkiintoista juttua kuten myös Man on the Moon -leffan kuvauksistakin. Kirja menee pilalle siinä vaiheessa kun hän alkaa jauhaa naisasioistaan. Siinä näkee kuinka Lawler taitaa olla oikeasti yhtä säälittävä kuin hänen divojen perään kuolaava tv-persoonansa. Suunnilleen yksi kolmasosa kirjasta taisi olla tuota kuraa, vaikka seassa oli muutamia painiinkin liittyviä asioita. Jos ostatte tämän kirjan, repikää noin sadan sivun verran roskaa lopusta pois ja teillä on jäljellä hyvin kiinnostava kirja. Jos siis aihe kiinnostaa.
Jack Briscon kirjaa pidetään melko yleisesti yhtenä parhaimmista ellei parhaimpana painikirjana. Se ei ole erityisen humoristinen kirja, mutta eipä tuo tarkoita, että se tylsä olisi. Päinvastoin. Alussa on kymmeniä sivuja Briscon amatööriurasta, joka ei varsinaisesti itseäni niin hirveästi kiinnosta, mutta ei tehnyt yhtään mieli ohittaakaan sitä. Ammattipainiosuudessa keskityttiin etenkin vuosiin NWA:n mestarina ja siinä kirja olikin parhaimmillaan. Tämä antaa kaikin puolin paremman kuvan elämästä mestarina kuin esim. Flairin kirja. On juttua promoottorien välisestä politikoinnista, mestarin elämän raskaudesta ja vähän kaikesta. Toisaalta uran huippuvuosiin keskittymisen vuoksi uran loppupuoli kärsii, koska tuntui, että vaikka NWA:n mestaruuden häviämisen jälkeen ura jatkui kymmenisen vuotta, se ohitettiin varsin nopeasti. En anna sen silti paljonkaan haitata. Kirja sopii myös sellaisille, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita, mutta eivät tiedä tuon ajan painijoita, koska monista mainituista painijoista kerrotaan ainakin parin kappaleen verran tietoa, jotta lukija tietää millaisesta henkilöstä on kyse. Kirjassa ei juurikaan haukuta muita (vrt. Dynamite Kidin kirja) tai tehdä itsestä painijumalaa (vrt. Hoganin). Brisco on siis kaikin puolin arvokas ja hieno kirja yhdestä lajin parhaimmista mestareista. Hankala tätä taitaa olla Suomesta saada. Itse hankin Highspotsista kun oli vielä kovassa alennuksessa.
Dynamite Kidin kirjaa pidetään myös Briscon kirjan tavoin yhtenä parhaista. Tätäkään ei ehkä Suomesta löydy, joten hankin omani vitosella Highspotsista. Eipä pettänyt tämäkään. Ennen kirjaa minulla oli käsitys Dynamite Kidistä varsin katkerana ja tiettyjä henkilöitä kovasti kritisoivana henkilönä. Se taisi olla väärä, koska enemmänkin hän ei pelkää sanoa mielipidettään, oli se sitten kehuva tai moittiva. Muutamia lainauksia:
"Brutus Beefcake, on the other hand, was, a load of shit, in my opinion."
"Karl Gotch was, well, a nice enough man, but a big-headed bastard."
"Tiger (Jeet Singh) on the other hand was a tight bastard, and as a wrestler, a load of shit -- marks out of ten for wrestling, I'd give him zero."
"Tully (Blanchard), in my opinion, was full of shit."
"Sayama (Tiger Mask) was fantastic."
"His name was Chris Benoit, and when he grew up, he became a terrific wrestler."
"His name was Kenta Kobashi, and he was what I would describe as being completely dedicated to wrestling. -- But he was also a very nice young lad, always very polite and respectful. -- Kobasti looks like a million dollars. Oh yeah, I did rate Kobashi. I knew he was going to be good."
"The late Shohei "Giant" Baba, I will always remember as a great promoter and an even greater man, who kept his word, even when he was mad with me."
Kommentit jakautuvat melko tasaisesti positiivisiin ja negatiivisiin, ja hänestä jää kirjan perusteella kuva varsin suorapuheisena henkilönä, joten on hän varmasti osannut sanoa negatiiviset asiat myös suoraan kyseisille henkilöille. Katkeruutta on, mutta se kohdistuu lähinnä Davey Boy Smithiin. Jos kirjan väitteet pitävät paikkansa, on katkeruus toki oikeutettua. Omaa pyörätuoliin joutumistaan hän pitää rehellisesti omana vikanaan kun tiesi jo uransa aikana, että kipujen ja vammojen syyt ovat steroideissa, kipulääkkeissä ja valtavassa määrässä bumpeja, eikä hän edes kadu sitä. Hän ei myöskään esitä enkeliä, vaan tarinoiden perusteella häntä voi pitää vähän mulkkunakin, enkä epäile etteikö hän sellainen olisi. Lyhyesti sanottuna siis hyvin rehellisen tuntuinen kirja, joka on melko lyhyt, mutta kirja tuntuu kuitenkin siltä, että se sisältää kaiken olennaisen. Yksi parhaista tämäkin, joten hankkikaa, jos voitte.
Piperin kirja ei kahden edellisen tasolle yllä, mutta en sitä odottanutkaan. Oikeastaan siinä ei ollut sellaisia piirteitä mistä pidin erityisesti tai en pitänyt. Ehkä eniten jäi mieleen varsin raju katkeruus promoottoreita kohtaan. Sinänsä mielenkiintoista kun paini kuitenkin teki hänestä rahakkaan. Ei raha tietysti kaikkea tarkoita. Siitä erikoinen tämä on, että tarinoissa mainittavat "pilat" ovat vielä rajumpia kuin Dynamite Kidin kirjassa. Tuon kirjan lisäksi tässäkin taisi olla aika paljon väärin kirjoitettuja painijoiden nimiä. Eivät ne sinänsä mitenkään haittaa, mutta pistävät ihmettelemään, että ketkä näitä oikolukevat. Mutta siis hyvä ja suositeltava kirja, mikä ei kuitenkaan erotu millään tavalla joukosta erityisen hyvänä. Piperin vahvuus on kuitenkin suullisessa ulosannissa, joten jos haluaa oppia hänen urasta, niin tuo tuleva dokkari on varmaankin suositeltavampi.
