Eli, ihan piruuttani ja aikaa tappaakseni vein Jäbältä aiheenpoikasen, joka tyrmättiin huono aloitusviestin takia ja yritän itse pistää paremmaksi. HUOM! Viesti kirjoitettu markin näkökulmasta, ihan vain asian selventämiseksi.
Eli, kun puhutaan finishereiden uskottavuudesta, puhutaan yleensä myös kivusta. Monien mielestä uskottavuus on sitä, että mitä uskottavampi liike, sitä enemmän se käy kipeää. Kyllä, mielestäni se on myös sitä. Mutta silti, esimerkiksi jos People's Elbow tehtäisi kunnolla, sekin voisi tehdä kipeää. Oletteko itse kokeneet kenenkään tälläävän kyynerpäällä rintakehään? Nimittäin veljeni teki vahingossa tai ei tuollaisen tempun ja kipeää teki. Sitten, esimerkiksi Chokeslam. Siinä pääpaino on enemmänkin siinä, että tällätään vastustaja voimalla kenttään, mutta kyllähän kurkusta nostaminen voi myös tehdä kipeää. Sitten, esimerkki numero kolme, se voisi olla sopivasti pitkään puhuttu Worm. Siinä on varsinainen showliike. Yleisö popittaa S2H:n hyppelyistä ja lantionvetkutuksista. Silti, lopputuloksena on pelkkä lyönti ja mahtaa Scottylla olla tilillään voittoja ks. liikkeellä. Silti, jos John Cena löisi vastustajaansa ja pinnaisi tämän, yleisö olisi hämillään? Jos John Cena pumppaisi kengistänsä voimaa itselle, tai tekisi "You Cant See Me" -hölynpölyä ja iskisi vastustajaa kunnon tällillä, yleisö vain kävisi kuumana ja hurraisi. Jotenka, finisherien uskottavuus riippuu muutenkin tekotyylistä. Ja ehkäpä painijastakin. ex-Hurricanen Chokeslamit eivät varmasti nostaneet niin paljoa poppia mitä Undertakerin, Kanen tai Big Shown vastaavat.
Niinpä, toivottavasti tämä viesti herättäisi keskusteluhaluja hieman enemmän kuin Jäbän vastaava, vaikka tämäkään ei mikään huippu ole.
Panu52007-07-12 16:30
P
F-U on liikkeenä aika typerä. Nostetaan vastustaja harteille ja slam selälleen kanveesiin. Voi se vähän sattua, riippuu miten tippuu, sillä on raiskattu useita uskottavia monstereita. STFU:kin on vähän niinkuin sieltä yhdestä paikasta. Juu, kyllä se voi kipeää ottaa, mutta kuten FU:lla, myös STFU:lla on menetetty monen painijan uskottavuus, esim silloisen voittamattoman Umagan ja The Great Khalin.
Tombstonekin on yksi yliarvostetuimmista liikkeistä, eihän se ole ees uskottava, kun nostaa vastustajan, hänen pää polvien väliin ja sitten laskeudutaan polvet edellä kanveesiin.
Onhan noita tosi monta, mutta noi ainakin on tosi epäuskottavia. Oikeestaan WWE:ssä ei ole kovin montaa uskottavaa liikettä.
Gukumatz2007-07-12 16:52
G
"Panu5" kirjoitti: F-U on liikkeenä aika typerä. Nostetaan vastustaja harteille ja slam selälleen kanveesiin. Voi se vähän sattua, riippuu miten tippuu, sillä on raiskattu useita uskottavia monstereita. STFU:kin on vähän niinkuin sieltä yhdestä paikasta. Juu, kyllä se voi kipeää ottaa, mutta kuten FU:lla, myös STFU:lla on menetetty monen painijan uskottavuus, esim silloisen voittamattoman Umagan ja The Great Khalin.
Tombstonekin on yksi yliarvostetuimmista liikkeistä, eihän se ole ees uskottava, kun nostaa vastustajan, hänen pää polvien väliin ja sitten laskeudutaan polvet edellä kanveesiin.
Onhan noita tosi monta, mutta noi ainakin on tosi epäuskottavia. Oikeestaan WWE:ssä ei ole kovin montaa uskottavaa liikettä.
Niin, kun katsotaan wnb-smarkin näkökulmasta, niin mikään ei ole enää uskottavaa. Siis, tässähän voisi tilannetta helpottaa ajattelemalla markin näkökulmasta. Siis jos ne liikkeet olisivat oikeita, niin mitkä niistä olisi helppo sulattaa sellaisena kun ne ovat ja mitkä olisivat naurettavimmasta päästä. Esim. F-U on markin näkökulmasta erittäin kivulias. Kovalla voimalla selälleen kivenkovaan kanveesiin.
Steiner782007-07-12 16:55
S
5-Star frog splash ja Frog splash ovat kyllä hienoja liikkeitä, mutta sattuuko liikkeessä enempi tekijää vai liikkeen vastaanottajaa. Olen miettinyt tätä jo jonkin aikaa.
Samoin kuin pöydälle tehtävät liikkeet, pöytähän vain hiljentää vauhtia. Jos tehdään vaikka Chokeslam pöydälle, pöytähän vain vaimentaa liikkeen tehokkuuta, vaikka luulisi, että pöytä vain tehostaa liikettä.
Supa2007-07-12 17:01
S
Miksi pitää aina katsoa jostain S/mark näkökulmasta? Lopettakaa sellainen ja kertokaa vaikka oma mielipiteenne. Aivan se ja sama onko se markin tai smarkin näkökulmasta, käyttäkää vaikka sanaa Kayfabe, se on paljon parempi kuin mark/smark. Kyllä markitkin voivat haukkua joitain liikkeitä epäuskottaviksi.
FU on kaikinpuolin uskottava, sitä ei voi kiistää. Kun tietää minkälaista on oikeasti tippua selälleen yli 180cm korkeudesta, vieläpä jonkun heittämä, voi tulla rauhassa kertomaan ettei tunnu missään. Fu on periaatteessa WWE:n yksi stiffeimmistä finishereistä tällä hetkellä. En oikeasti keksi yhtäkään liikettä joka olisi ilkeämmän näköinen, paitsi ehkä Powerbomb ja Chokeslam.
Liikkeen uskottavuus riippuu kuitenkin yleensä myyjästä. Jos vastustaja myy sen päin persettä, näyttää liike kehnolta ja epäuskottavalta. Jos se taas myydään hienosti, saa myyjä näyttämään jopa Brain Chopin tai Samoan Spikenkin hienolta.
EDIT.
Samoin kuin pöydälle tehtävät liikkeet, pöytähän vain hiljentää vauhtia. Jos tehdään vaikka Chokeslam pöydälle, pöytähän vain vaimentaa liikkeen tehokkuuta, vaikka luulisi, että pöytä vain tehostaa liikettä.
Hieman eri tavalla näen tämän. Kun joku paiskataan pöydän läpi, on isku yleensä paljon kovempi, koska vastaanottavaa alustaa on paljon vähemmän, varsinkin jos pöytä on poikittain. Tällöin on yleensä vain pieni alue kehosta joka saa sellaisen iskun, sellainen on paljon vaikeampi ottaa vartalollaan vastaan.
Panu52007-07-12 17:14
P
"Gukumatz" kirjoitti:
"Panu5" kirjoitti: F-U on liikkeenä aika typerä. Nostetaan vastustaja harteille ja slam selälleen kanveesiin. Voi se vähän sattua, riippuu miten tippuu, sillä on raiskattu useita uskottavia monstereita. STFU:kin on vähän niinkuin sieltä yhdestä paikasta. Juu, kyllä se voi kipeää ottaa, mutta kuten FU:lla, myös STFU:lla on menetetty monen painijan uskottavuus, esim silloisen voittamattoman Umagan ja The Great Khalin.
Tombstonekin on yksi yliarvostetuimmista liikkeistä, eihän se ole ees uskottava, kun nostaa vastustajan, hänen pää polvien väliin ja sitten laskeudutaan polvet edellä kanveesiin.
Onhan noita tosi monta, mutta noi ainakin on tosi epäuskottavia. Oikeestaan WWE:ssä ei ole kovin montaa uskottavaa liikettä.
Niin, kun katsotaan wnb-smarkin näkökulmasta, niin mikään ei ole enää uskottavaa. Siis, tässähän voisi tilannetta helpottaa ajattelemalla markin näkökulmasta. Siis jos ne liikkeet olisivat oikeita, niin mitkä niistä olisi helppo sulattaa sellaisena kun ne ovat ja mitkä olisivat naurettavimmasta päästä. Esim. F-U on markin näkökulmasta erittäin kivulias. Kovalla voimalla selälleen kivenkovaan kanveesiin.
No jaa. Pedigree kyllä näyttää oikeasti aika kivuliaalta, ainakin silloin, kun eräs luulee vastaanottavansa Tiger Driverin ja menee tosi kivuliaasti kanveesiin. Pedigree ja Stone Coldin Stunner näyttää mielestäni aika kivuliailta ja uskottavilta, riippuu kuka niitä vastaanottaa. Vince on ainakin erittäin huono myymään liikkeitä, varsinkin Stunnereita. Silloin se ei näytä uskottavalta.
Itsekin olen kyllä miettinyt, että kumman sattuu enemmän noita toprope-liikkeitä tehdessä. Minun silmissäni Swanton Bombissa tekijä vaan melkein kaatuu sieltä vastustajan päälle selälleen. Kyllä noi kaiken maailman toprope-splashit jne näyttää aika uskottavalta, sehän sitä uskottavuutta lisää, että sen tekijä yleensä kipristelee, esim RVD. Tuosta pöytäteoriasta voisin kyllä sanoa jotain. Ne pöytäfinisherit näyttää uskottavimmilta, mutta siinä olet oikeassa, että se vaimentaa sen pudotuksen. Tosimarkin kulmasta katsottuna vastustaja menee suorastaan palasiksi lennettyään lastulevyn läpi. Nii ja kyl FU vaikka nyt markin näkökulmasta aika uskottava, varsinkin Unforgiven 2006:ssa tapahtunut John Cenan FU tikkailta kahden pöydän läpi Edgelle.
Isojen monsterien Chokeslamit vaikuttavat kyllä aika uskottavilta, varsinkin, jos kyseessä on joku Undertakerin kaltainen legenda.
Eipä tässä varmaan muuta, koittakaa nyt tästä saada selvän.
Nordheim2007-07-12 17:24
N
Tässä on nyt tälläinen ''noobin'' kysymys, (ja viestikin on aivan turhan lyhyt..) Millä lailla STFU eroaa normaali STF:ästä? Ainoa merkittävä ero mitä olen tähän asti huomannut on että STFUssa vastustajan pää on enemmän tekijän hauiksen kohdalla kuin kyynärtaipeen.
DeadManWalking2007-07-12 17:28
D
"K-kwik" kirjoitti: Tässä on nyt tälläinen ''noobin'' kysymys, (ja viestikin on aivan turhan lyhyt..) Millä lailla STFU eroaa normaali STF:ästä? Ainoa merkittävä ero mitä olen tähän asti huomannut on että STFUssa vastustajan pää on enemmän tekijän hauiksen kohdalla kuin kyynärtaipeen.
Eroa ei ole mitään muuta kuin nimi.
Slfex2007-07-12 17:46
S
"DeadManWalking" kirjoitti:
"K-kwik" kirjoitti: Tässä on nyt tälläinen ''noobin'' kysymys, (ja viestikin on aivan turhan lyhyt..) Millä lailla STFU eroaa normaali STF:ästä? Ainoa merkittävä ero mitä olen tähän asti huomannut on että STFUssa vastustajan pää on enemmän tekijän hauiksen kohdalla kuin kyynärtaipeen.
Eroa ei ole mitään muuta kuin nimi.
Syy nimen eroon on vain että siitä saa Shut The Fuck Upin jos lisää U:n.
sexyboy2007-07-12 18:08
S
STFU:ssa jalka menee erilailla kun STF:ssä.
naabs
Riveni2007-07-12 18:43
R
Jipii, pääsen haukkumaan Finsihereitä!
Aloitetaampa typerimmistä:
"Batista Bomb"
Ei ole oikein koskaan iskenyt tämä normi powerbombi finisherinä, minun silmissäni se on liian perusliike ja en pidä yhtään uskottavana finsiherinä. Tottakai Batista tekee sen voimalla, mutta ei se silti ole sen kovempi finisherinä kuin vaikka normi brainbusteri.
Swanton whatever onkaan
Eli kaadutaan selälleen jonkun päälle. Minun silmissäni Swanton on pelkkä löysä Senton, jossa ei ole yhtään voimaa. Pelkkä kuperkeikka miehen päällä ei riitä uskottavaksi finisheriksi. Ei niin millään.
Backcracker
Carliton finisheri ei myöskään iske, jostain syystä se vain näyttää tyhmältä ja ei tunnu olevan samassa kaliiberissa muiden lopetusliikkeiden kanssa. Ei vain mene aivoon, miten tuollatavalla saataisiin yhtään enempää vahinkoa kuin normaalilla suplexillakaan? Voihan se tietty osua munuaisiin jne, mutta typerän näköinen se silti on.
Canadian Destroyer
Epäuskottava. Näyttävä, mutta todella epäuskottava. Jos on olemassa vielä ihmisiä, jotka uskovat kayfabeen, heidän täytyy olla todella, todella, todella, todella typeriä jos uskovat siihen tämän liikkeen nähtyään. Sanomattakin selvä, ettei liikkeen tekijä pysty omin voimin sitä millään tekemään.
619
Onhan se ihan kiva liike, mutta ylitehokas. Ei sinänsä eroa minun silmissäni normi potkuista ollenkaan. Ja typeryyttä lisää painijoiden tuupertuminen köysiin vain ja ainoastaan Mysterion matseissa.
Olympic Slam
Vetäkää vaikka hirteen, mutta tämä liike on vähintään yhtä epäuskottava kuin FU. Eihän tässä tehdä juuri mitään, heitetään jätkä olan ylitse. Ongelmana tämän kanssa on se, että tämä on silmissäni ylitehokas, mutta kelpaisi kyllä finisheriksi. FUkin on ihan kelpo finisher, mutta myös ylitehokas.
Siinä nyt muutama ensimmäinen joita tulvahti mieleen.
Riveni2007-07-12 18:44
R
Jipii, pääsen haukkumaan Finsihereitä!
Aloitetaampa typerimmistä:
"Batista Bomb"
Ei ole oikein koskaan iskenyt tämä normi powerbombi finisherinä, minun silmissäni se on liian perusliike ja en pidä yhtään uskottavana finsiherinä. Tottakai Batista tekee sen voimalla, mutta ei se silti ole sen kovempi finisherinä kuin vaikka normi brainbusteri.
Swanton whatever onkaan
Eli kaadutaan selälleen jonkun päälle. Minun silmissäni Swanton on pelkkä löysä Senton, jossa ei ole yhtään voimaa. Pelkkä kuperkeikka miehen päällä ei riitä uskottavaksi finisheriksi. Ei niin millään.
Backcracker
Carliton finisheri ei myöskään iske, jostain syystä se vain näyttää tyhmältä ja ei tunnu olevan samassa kaliiberissa muiden lopetusliikkeiden kanssa. Ei vain mene aivoon, miten tuollatavalla saataisiin yhtään enempää vahinkoa kuin normaalilla suplexillakaan? Voihan se tietty osua munuaisiin jne, mutta typerän näköinen se silti on.
Canadian Destroyer
Epäuskottava. Näyttävä, mutta todella epäuskottava. Jos on olemassa vielä ihmisiä, jotka uskovat kayfabeen, heidän täytyy olla todella, todella, todella, todella typeriä jos uskovat siihen tämän liikkeen nähtyään. Sanomattakin selvä, ettei liikkeen tekijä pysty omin voimin sitä millään tekemään.
619
Onhan se ihan kiva liike, mutta ylitehokas. Ei sinänsä eroa minun silmissäni normi potkuista ollenkaan. Ja typeryyttä lisää painijoiden tuupertuminen köysiin vain ja ainoastaan Mysterion matseissa.
Olympic Slam
Vetäkää vaikka hirteen, mutta tämä liike on vähintään yhtä epäuskottava kuin FU. Eihän tässä tehdä juuri mitään, heitetään jätkä olan ylitse. Ongelmana tämän kanssa on se, että tämä on silmissäni ylitehokas, mutta kelpaisi kyllä finisheriksi. FUkin on ihan kelpo finisher, mutta myös ylitehokas.
Siinä nyt muutama ensimmäinen joita tulvahti mieleen.
Panu52007-07-12 18:58
P
"sexyboy" kirjoitti: STFU:ssa jalka menee erilailla kun STF:ssä.
naabs
Eipä muuten mee, sitten se olisi vain joku Headlock.
JVDS2007-07-12 19:13
J
"Panu5" kirjoitti:
"sexyboy" kirjoitti: STFU:ssa jalka menee erilailla kun STF:ssä.
naabs
Eipä muuten mee, sitten se olisi vain joku Headlock.
Minunkin mielestäni STFU ja STF ovat sama liike. Eri nimi vain hiukan.
Backcracker
Carliton finisheri ei myöskään iske, jostain syystä se vain näyttää tyhmältä ja ei tunnu olevan samassa kaliiberissa muiden lopetusliikkeiden kanssa. Ei vain mene aivoon, miten tuollatavalla saataisiin yhtään enempää vahinkoa kuin normaalilla suplexillakaan? Voihan se tietty osua munuaisiin jne, mutta typerän näköinen se silti on.
Backcracker tuntuu muuten aika perkuleesti, jos se tehdään kunnolla. Mieti nyt. Joku painaa polvet selkääsi. Itsekin tuota olen kokeillut ja saanut tuntea nahoissani Laittaisin tämän yhteen esim. Elijah Expressin kanssa. Kummastakin liikkeestä pidän, ja ovat myös mielestäni uskottavia.
Niin, juu. Tarvisi sitä omaakin listaa tänne jonkin ajan päästä pistää, kun jaksaa
Super-RKO!2007-07-12 19:36
S
"Canadian Destroyer"
- Hemmetin yliarvostettu isku, joka on myös erittäin epäuskottava. Onko vastustajan PAKKO hypätä eteenpäin flipillä? Ei.
"DDT"
- Jep. Tätä käytetään vieläkin Finisherinä, ainakin TNA´ssa Raven käyttää. Ja tämä isku, jonka Jake Roberts siis keksi, oli hänen aikanaan erittäin uskottava, mutta nykyään se on enään perusliike. DDT ei ole uskottava Finisher
"En muista enään nimeä, mutta mitä Burchill käyttää"
- Tässä on sama periaate kuin CD´ssä, mutta vielä epäuskottavampi. Mikä saa vastustajan hyppäämään eteenpäin kun tekijä pitää hänestä kiinni yhdellä kädellä? Ei mikään.
sexyboy2007-07-12 20:57
S
STF on Stepover Toehold Facelock, STFU on STS joka taas on Stepover Toehold Sleeper. Ne ovat kaksi ja eri liikettä. STF:ssa Jalka kiinnitetään Erilailla kuin STFU:ssa. Kyllä ne näyttävät samalta, mutta ovat hieman erilaisia. Katsokaa wikipediasta lisää. Tai ne keillä on SVR 2007 (tai joku muu versio missä on STF ja STFU) niin huomatte kyllä eron. Älkää puhuko jos ette ole varmoja tai ette tiedä.
Mutta jos uskottaviin liikkeisiin tulee niin IMO Swanton Bomb on kyllä melko uskottava liike. 100 kiloa tulee päälle niin kyllä se oikeasti sattuu. Sitten muita uskottavia ovat FU:t, powerbombit, chockeslamit ja muut pure wwwoima iskut. Sitten tombstone piledriver on kanssa uskottava liike. Tiedä johtuuko se siittä kun on niin uniikki ja "kielletty" liike.
TheBraindead2007-07-12 23:22
T
"sexyboy" kirjoitti:
Mutta jos uskottaviin liikkeisiin tulee niin IMO Swanton Bomb on kyllä melko uskottava liike. 100 kiloa tulee päälle niin kyllä se oikeasti sattuu.
Swantonissa ei ainakaan omasta mielestäni tulla kyllä läheskään päälle pikemminkin Swantonissa hypätään aika lailla ylitse vastustajan. Rivenihän jo sanoikin,että kuperkeikka vastustajan päälle ei ole erityisen uskottava.
No sitten näitä muita...
* Canadian Destroyer
Helvetin epäuskottava finisher,vaikka ei siinä,että näyttävä tuo on kyllä todellakin,mutta yhtä hyvin voisi olla pelkkä Piledriver.
* C-4 Elikkä Burchillin finisher
Epäuskottava,mutta näyttävä edelleenkin. Vastustaja hyppää voltin samaan aikaan,kun itse heität takaperinvoltin.
No sitten on noita,mitä on jo mainittu,en jaksa listata nyt enempää väsyttää niin maan perkeleesti.
Supa2007-07-13 07:40
S
"sexyboy" kirjoitti: STF on Stepover Toehold Facelock, STFU on STS joka taas on Stepover Toehold Sleeper.
Eikös tuolloin käden asento vain pitäisi olla erilainen? Sillä kyseessä on molemmissa liikkeissä sama step over toehold, joten on kummallista että jalan asento olisi erilainen. STFU:ssa käsi kiertyy kaulan ympärille, tai ainakin pitäisi, sinun kuvauksesi mukaan, ja katkaista hapenkulku sleeperin avulla. STF taas vetää tavallisen facelockin, eli kiduttaa enemmän niskaa ja selkää pitämällä pitämällä otetta hieman smoin kuin Crossfacessa. Ain't it right?
Mutta jos uskottaviin liikkeisiin tulee niin IMO Swanton Bomb on kyllä melko uskottava liike. 100 kiloa tulee päälle niin kyllä se oikeasti sattuu. Sitten muita uskottavia ovat FU:t, powerbombit, chockeslamit ja muut pure wwwoima iskut. Sitten tombstone piledriver on kanssa uskottava liike. Tiedä johtuuko se siittä kun on niin uniikki ja "kielletty" liike.
Swanton on tasantarkkaan yhtä uskottava kuin muutkin hyppyliikkeet. Swanton menee yleensä yli 60% vastustajan yli, ja Swantonin korkeus ei ole huima, koska hyppy jää yleensä pieneksi. Toisin kuin Moonsault tai joku frog splash, jossa otetaan paljon korkeutta, ja näin iskun voimakkuus on kovempi.
Eikä Tombstonessa ole mitään uskottavaa. Oikein tehtynä Tombstone on erittäin turvallinen, ja epäuskottava. Hyvin usein vastustajan pää jää selvästi irti matosta, ja liikkeen tekijä tiputtaa vain itsensä polvilleen. Jos uskottavaa Piledriveriä etsitään, pitää tyytyä siihen aitoon ja alkuperäiseen.
Panu52007-07-13 07:53
P
"sexyboy" kirjoitti: STF on Stepover Toehold Facelock, STFU on STS joka taas on Stepover Toehold Sleeper. Ne ovat kaksi ja eri liikettä. STF:ssa Jalka kiinnitetään Erilailla kuin STFU:ssa. Kyllä ne näyttävät samalta, mutta ovat hieman erilaisia. Katsokaa wikipediasta lisää. Tai ne keillä on SVR 2007 (tai joku muu versio missä on STF ja STFU) niin huomatte kyllä eron. Älkää puhuko jos ette ole varmoja tai ette tiedä.
No et itekään tiennyt, mut lesoot, kun katoit Wikipediasta.
"sexyboy" kirjoitti: Mutta jos uskottaviin liikkeisiin tulee niin IMO Swanton Bomb on kyllä melko uskottava liike. 100 kiloa tulee päälle niin kyllä se oikeasti sattuu. Sitten muita uskottavia ovat FU:t, powerbombit, chockeslamit ja muut pure wwwoima iskut. Sitten tombstone piledriver on kanssa uskottava liike. Tiedä johtuuko se siittä kun on niin uniikki ja "kielletty" liike.
Uusi finisherkin on näemmä keksitty, Chockeslam. No, vittuilut sikseen, mielestäni FU on vain yliarvostettu liike, koska semmoinen selälleen pudotus pehmittää täysin jopa Big Shown, jonka voi peittää kyseisen liikkeen jälkeen.
Ja tuosta STF/U-asiasta, kummalla siis menee jalka eri tavalla? Vastaanottajalla vai tekijällä? No joo, voin katsoa tänään pelistä.
erkko7772007-07-13 08:05
E
Jep,jep kyllähän suurin osa wwe:n liikkeistä on uskottavia. (En minä ainakaan haluaisi kokea mitään niistä)
Eräs erittäin uskottava ja ihan oikeastikin tehokas finisher on Rock Bottom, joka on eräs junttaheitto. Se ei ehkä näytä kovinkaan kummoiselta, mutta jonkin verran oikeaa painia harrastaneena voin kertoa, että mikä tahansa juntta tuntuu, ja tuntuu paljon.
Monet muut uskottavat finisherit löytyvätkin sitten noista kuristusotteista ja lukoista. Crossface, Angle-lock ja sitten tämä Takerin, tosin valitettavan harvoin finisherinä, käyttämä lukko, jota en juuri nyt muista. Nämä liikkeet ovat kovinkin uskottavia.
Epäuskottavia taas on aivan järkyttävän paljon. Tosin epäuskottava ei mielestäni ole sama asia kuin huono. Tombstone on epäuskottava, mutta hieno, samoin Pedigree, puhumattakaan tästä surullisen kuuluisasta Canadian Destroyerista.
Loppujen lopuksi finishereissa on kyse siitä samasta tunteesta joka aina tulee Mortal Kombat-matsin jälkeen kun saa oman hahmonsa tekemään Fatality tai Brutality liikkeen. Mitään sanaa tälle tunteelle en ole keksinyt, mutta tiedän sen olevan olemassa.
Hyrkanos2007-07-13 08:28
H
"Crane" kirjoitti: Mitään sanaa tälle tunteelle en ole keksinyt, mutta tiedän sen olevan olemassa.
Closure? (in bad english)
Super-RKO!2007-07-13 10:07
S
"erkko777" kirjoitti: Jep,jep kyllähän suurin osa wwe:n liikkeistä on uskottavia. (En minä ainakaan haluaisi kokea mitään niistä)
Nyt ihmiset jo luulevat tuon olevan Jeff Hardy! Hän on mies nimeltään Marty Garner (Vai onko tuokaan hänen oikea nimi?). Ja muutenkin tuon ei ollu oikein tehty Pedigree, tuo oli botchaus. Marty luuli että Triple H oli tekemässä Piledriveria, joten hyppäsi PD asentoon. Lopputulos näkyykin tuossa, niskat häneltä menivät.
Mut se oli siinä se Offtopick.
hamalainen2007-07-13 10:33
H
Eikös Marty(?) luullut, että Hunter tekee tiger driverin? Ja kun puhutaan heikoista finishereistä on mainittava leg drop. Kyllähän se nyt varmaan ihan hiukan voi sattua IRL, mutta ei siitä kyllä mitenkään saa uskottavaa finisheriä. Toinen juttu taas on, mistä sen tekee, mutta maasta tehtynä = Ei hyvä/uskottava.
Hyrkanos2007-07-13 10:37
H
"Super-RKO!" kirjoitti: Nyt ihmiset jo luulevat tuon olevan Jeff Hardy!
Lopputulos näkyykin tuossa, niskat häneltä menivät.
Ei varmaan kovin moni luule. Lyhyitä painipätkiä aina tehdään satunnaisilla nimillä jotta niille saadaan suurempi suosio, ja rippaajalle vähän lisää respektiä. Olenpa nähnyt tuosta Shawn Micheal, Marty Jannetty, "Triple H tappaa" ym ym versioitakin.
Itseasiassa tuolle tyypille (kuka nyt olikaan) ei käynyt juuri kuinkaan, mitä nyt taju meni hetkeksi.
punkkiz2007-07-13 10:38
P
Ja silti leg drop on yksi kaikkien aikojen overeimmista finishereistä.
Kyse ei oikeasti ole siitä, mikä liike se finisher on, vaan kuka sitä finisheriä käyttää. Toki tietynlainen finisher voi tuoda mainetta painijalle ja pistää miettimään "vau, mitä se oikeen äsken teki?", mutta oikeastaan se on tarpeetonta, koska Leg Dropista saatiin tehtyä yksi kaikkien aikojen tunnetuimpia lopetusliikkeitä.
Älkää käsittäkö väärin. Kyllä mä tykkään nähdä hienoja/riski finishereitä, enkä missään nimessä haluaisi niitä pois. Pointti onkin vain siinä, että todellisuudessa finisherin uskottavuus piilee ihan jossain muualla, kuin itse finisherissä.
Hyrkanos2007-07-13 11:12
H
Leg dropissa ei sinänsä ole mitään vikaa liikkeenä, mutta uskottavuus siltä menee lähinnä vaaditus alkuasetelman vuoksi (kuten myös kaikilta splasheiltä ym). Eli miksi tehdä joku legdrop, kun nopeampi voitto tulee kun vaan selättää sen paikallaan makaavan tyypin. Lähtökohtaisesti kaikki liikkeet jotka vaativat vastustajan paikallaan oloa, ovat epäuskottavia. Poikkeuksena tietenkin voi ehkä pitää jotain Wormia tai People's Elbowia, joitenka tarkoitus on vain kruunata jo ennestään ylivoimainen voitto.
meredith2007-07-13 11:36
M
Mielestäni finisher on kunnon finisher kun se oikeasti näyttää tuhoavalta. juuri Mortal Kombatin tyyliin. Siksi en pidä FU:sta. Eihän se varmasti ole kovin mukavaa tömähtää lattiaan tuolta korkeudelta, mutta se nyt vain näyttää yksinkertaisesti typerältä. Äijä hartioille ja sitten irvistyksen saattelemana mattoon. Hurjaa.
Sama pätee perus Leg Dropiin. Joo, kyllä se vasta on vaarallinen ja vaikuttava näky, kun esim. Hulkkis sen tekee. I think not. Leg Drop on silloin hyvännäköinen (ja paljon vaarallisemman näköinen), jos se tehdään esimerkiksi tikkailta tai kehätolpasta. Myös Somersault Leg Drop on uskottavamman näköinen. Mutta onko mikään Leg Drop todella uskottava? Näkeehän sen, ettei jalka oikeasti osu kurkkuun tai edes kunnolla rintaan.
Tietenkin finisherin uskottavuus on paljon kiinni sen tekijästä, mutta myös vastaanottajasta. Eihän mikään liike näytä miltään, ellei sitä myy kunnolla. On varmasti paljon finishereitä, joita en edes ole koskaan nähnyt. mutta tällä hetkellä karmeimman (eli juuri tuhoavimman) näköinen finisher, joka tulee mieleen, on Piledriver.
Itse pidän paljon kaikenlaisista hyppyliikkeistä Swantonista Shooting Star Pressiin, mutta on totta etteivät monet niistä ole kovin tuhoavan näköisiä. Näinollen ne siis eivät ole kovin uskottavia finishereitä.
Mutta eihän todellisuutta ja wrestlingiä pidä sotkea liikaa toisiinsa. Ottelun laadun tai viihdytysasteen kannalta on yksi hailee näyttääkö jokin lopetusliike tuhoavalta vai ei. Minusta on hassua, kun finishereistä käydään keskustelua tyyliin: "joo, tuo varmasti sattuisi oikeasti tehtynä aika pirusti, se on siis uskottava finisher"
Starchild2007-07-13 15:37
S
"Crane" kirjoitti: sitten tämä Takerin, tosin valitettavan harvoin finisherinä, käyttämä lukko, jota en juuri nyt muista.
Dragon Sleeper?
Tuo teidän STF/U -kiista nyt on vähän lapsellinen. Olenko väärässä jos väitän että 2005(?) kun Cena voitti Anglen ja Mastersin submission triple threat -matsissa luovutusliikkeellä, selostajat kutsuivat tätä silloin STF:ksi. Ei se liike ole siitä miksikään muuttunut, U -kirjain vaan on lisätty perään. Syynä aiemmin mainittu merkitys STFU:lle sekä se, että se on STFU. Tuo facelock - sleeper -juttu sexyboylta menee aika paksuksi sillä Cenalla ei STFU:nsa aikana ole tietokaan mistään sleeperholdista. Nih.
Eipä muuta, jatkakaa.
EDIT: damn, väärä koodi.
Riveni2007-07-13 16:47
R
Tähän voisi tieenkin ottaa vielä yhden pienen näkökulman. Mikä liike se finisher onkaan? Tätä on pohdittu jo jonkin aikaa ja mielestäni esimerkiksi japanissa on ymmärretty liikkeen tarkoitus. Siellä saatetaan vetää finishereitä heti ottelun alussa, mutta painijat nousevat niistä heti, koska itsessään finisherit eivät yksin riitä vielä selätykseen. Tämä näkökanta on mielestäni se oikea.
Ajatelkaa nyt, kuinka typerää on keskustella siitä, onko lopetusliikkeesä kuinka paljon tuhovoimaa. Jos juuri finishereiden tuhovoima on ainut asia, joka vaikuttaa selätykseen, miksei iskeä niitä heti ottelun alkuun ja selättää? Siksi, koska ne eivät olekkaan sen tehokkaampia kuin muut liikkeet. Ne ovat vain signatureliikkeitä, painijoiden tunnusmerkkejä. Siinä mielessä finisher on sanana väärä, koska se antaa sen kuvan, että koko alkuottelulla ei ole mitään väliä kunhan painija A pääsee pamauttamaan überdüber-lopetusliikkeensä.
Miksi lopetusliikkeen edes pitäisi olla jotenkin tehokas? Vain täysi typerys säästää tehokkaimman liikkeensä viimeiseksi, eikö totta? Eikö se kannattaisi iskeä ensimmäisenä. Itse ainakin uskon, että tiettyjen lopetusliikkeiden voima ja tehokkuus perustuu juuri siihen, että sitä ennen on jo annettu vaikka mitä iskuja. Ja niin sen kaiken logiikan mukaan kuuluukin mennä. Oma unelmani olisi painimaailma ilman mitään erityisiä lopetusliikkeitä, se saattaisi johtaa yllätyksellisempiin selätyksiin ja voittoihin. Moderni jenkkipaini onkin finisherkeskeistä, missä varsinainen jännitysmomentti tuntuu olevan se, saako painija A tehtyä painija B:lle finisherin vai toisinpäin. Ei näin.
Lopputuloksena totean sen, että uskottavaa finisheriä ei ole olemassa. Jos finsiher olisi "uskottava", miksi se todellakin säästettäisiin ottelun loppupuolelle?
Empäs lopetakkaan vielä vaan alan tutkailla epäuskottavia lopetusliikkeitä tästä ristiriidasta. Jos Spear on niin tehokas kuin on, niin miksi sitä käyttävät painijat menevät mielummin nostamaan tokkuraista vastustajaa, eivätkä iske heti Spearilla? Vielä suurempia kysymyksiä luovat spottiapinat, jotka eivät vetäisekkään heti yläköydeltä lopetusliikettään vaan jonkun muun. Miksi ihmeessä he tekisivät niin, jos lopetusliike olisi niin tehokas ja uskottava? Listaa voi jatkaa loputtomiin.
Mitkä sitten ovat tehokkaita lopetusliikkeitä tästä kaikesta huolimatta? Ainakin lukot, jotka on vaikea saada "päälle" eli vastustaja on vaikea lukita niihin. Siihen löytyy siis selitys, miksei sitä lukita heti alkuun.
Finisheriongelma on myös se, että aniharvoin mainstream-painissa tulee selätyksiä / luovutuksia muista kuin lopetusliikkeistä. Joten, miksi painija edes vaivautuu yrittämään selätystä normaaliin liikkeen jälkeen? Koko lopetusliike konsepti on vääristynyt ja mennyt pilalle mainstream-painissa ja itse tahtoisin niiden katoavan kokonaan.
mörkö2007-07-13 16:48
M
"Starchild" kirjoitti:
"Crane" kirjoitti: sitten tämä Takerin, tosin valitettavan harvoin finisherinä, käyttämä lukko, jota en juuri nyt muista.
Dragon Sleeper?
Tuo teidän STF/U -kiista nyt on vähän lapsellinen. Olenko väärässä jos väitän että 2005(?) kun Cena voitti Anglen ja Mastersin submission triple threat -matsissa luovutusliikkeellä, selostajat kutsuivat tätä silloin STF:ksi. Ei se liike ole siitä miksikään muuttunut, U -kirjain vaan on lisätty perään. Syynä aiemmin mainittu merkitys STFU:lle sekä se, että se on STFU. Tuo facelock - sleeper -juttu sexyboylta menee aika paksuksi sillä Cenalla ei STFU:nsa aikana ole tietokaan mistään sleeperholdista. Nih.
Eipä muuta, jatkakaa.
EDIT: damn, väärä koodi.
Aivan, joku selvästi pelannut liikaa painipelejä.
Slfex2007-07-13 18:22
S
"mörkö" kirjoitti:
"Starchild" kirjoitti:
"Crane" kirjoitti: sitten tämä Takerin, tosin valitettavan harvoin finisherinä, käyttämä lukko, jota en juuri nyt muista.
Dragon Sleeper?
Tuo teidän STF/U -kiista nyt on vähän lapsellinen. Olenko väärässä jos väitän että 2005(?) kun Cena voitti Anglen ja Mastersin submission triple threat -matsissa luovutusliikkeellä, selostajat kutsuivat tätä silloin STF:ksi. Ei se liike ole siitä miksikään muuttunut, U -kirjain vaan on lisätty perään. Syynä aiemmin mainittu merkitys STFU:lle sekä se, että se on STFU. Tuo facelock - sleeper -juttu sexyboylta menee aika paksuksi sillä Cenalla ei STFU:nsa aikana ole tietokaan mistään sleeperholdista. Nih.
Eipä muuta, jatkakaa.
EDIT: damn, väärä koodi.
Aivan, joku selvästi pelannut liikaa painipelejä.
Tuli mieleen että Crane tarkoittaa Triangle Chokea.
Tuo mainitsemasi Raw oli muuten ensimmäinen lataamani show, woot.
Starchild2007-07-14 07:26
S
"Slfex" kirjoitti: Tuli mieleen että Crane tarkoittaa Triangle Chokea.
Suottaapi olla. Esim. No Way Out '06:ssahan Taker käytti Anglea vastaan ko. Tringle Chokea. Dragon Sleeper taisi olla enemmänkin American Badass -gimmickin aikoihin käytössä... My bad.
<E> Jahas, luin vasta nyt noita ykkössivun viestejä, mutta minusta tuo kyllä näyttää paljon Shawn Michaelsilta, mutta olinpa väärässä.
Riveni2007-07-14 13:53
R
Eipä kyllä ole Shawn Michaelskaan vaan joku jobberi, jonka nimi tuolta aiemmasta keskustelusta selviääkin.
Kameli2007-07-14 14:10
K
Kaverin nimi on Marty Garner, joka taisi jobata tässä taannoin MVP:llekin.
Darien Fawks2007-07-15 12:42
D
"Kameli" kirjoitti: Kaverin nimi on Marty Garner, joka taisi jobata tässä taannoin MVP:llekin.
Johan tuo ylempänä todettiin.
Rivenin postaus on mennyt näemmä aika monelta ohi, kun sitä ei kerran ole kommentoitu.
Rivenin postaus oli täyttä asiaa. Nyt kun ajattelee, niin eihän se finisher tosiaan oikein muuta ole kuin painijan suurin ja mahtavin signature-liike. Totta kuitenkin on, että WWE:ssäkin finishereitä hehkutetaan aivan kuin ne olisivat niitä kaikkein pahimpia niittejä. "OH MY GOD! IT'S FU!"
Samaten tämä käsite vääristyy siksi, että jos joku pääsee yllättämään toisen, tekee hän suoraan finisherin toisen jäädessä makaamaan miltei kuolleena maahan. Oikeastaan ainoat tässä mielessä uskottavat finisherit ovat sellaiset, joissa miestä laitetaan mattoon pää edellä.
Kyllähän finishereiden tehoa pitäisi nimenomaan näennäisesti mitata. Eivät lopetusliikkeet suinkaan aina ole niitä oikeasti kivuliaimpia, eikä niin minusta pitäisi ollakaan. Luulisin, että esimerkiksi Batista Bomb sattuu oikeasti paljon enemmän kuin Pedigree, jossa vastaanottajan naama ei edes osu maahan. Pedigree on juuri siksi uskottavampi, koska kayfabessa pää nimenomaan kolahtaa kanveesiin niin, että humahtaa.
Uskottavimpia finishereitä ovat siis päätä telovat. Kuten joku viisas kuitenkin mainitsi, ei uskottavuus ole kaikki kaikessa. Pedigree on minusta todella tyylikäs jo double-underhookin vuoksi, mutta eihän se loppujen lopuksi olisi kovin kummoinen, jos sillä ei olisi Triple H:n luomaa suurta status-arvoa.
Kolme parasta finisheriä WWE:ssä minun mielestäni ovat:
1. Marcus Cor Vonin Pounce.
En osaa tämän uskottavuudesta paljon sanoa, mutta kyllähän tuo kivuliaalta näyttää. Liikkeenä en ole kenenkään koskaan näyttänyt tätä käyttävän, mikä on plussaa. Parasta liikkeessä kuitenkin on se, että Cor Vonia markittaa jo melkein tämän liikkeen takia, koska myyminen on aina erilaista. Onhan se aina pettymys, jos Alpha Male ei tätä saa matsissaan tehtyä.
2. Randy Ortonin RKO
No joo, eihän tämä nyt liikkeenä sinällään niin ihmeellinen ole. Mielestäni Orton kuitenkin lentää niin hienosti ilmassa tämän tehdessään, että aina se hienolta näyttää. Ortonin suurena fanina liikkeen näkeminen muutenkin innostaa aina, kun sitä yleensä seuraa selätys. Lisäksi liikkeen valmistelu ja odottaminen on aina aivan mahtava hetki! Orton näyttää loistavan saalistajamaiselta vihollisensa nousemista odotellessaan.
3. EN KEKSI
Enpä keksinytkään kolmatta. Mysterion 619 melkein pääsi tuolle paikalle, mutta ei kuitenkaan: liikkeenä se on yksi vähiten uskottavimmista. Plussaääniä 619 olisi kuitenkin saanut siitä, että sen voi myydä useammalla tavalla. Yleensä kuitenkin aika väljäksi jäänyt...
Tärkeää finishereissä tunnelman kannalta on sekin, miten niitä valmistellaan. Orton vaanii maassa, Shawn paukuttaa lattiaa ihmisten hurratessa ja Cena pitelee vastustajaa harteillaan virnistellen kameraan...
No niin, jatkakaa te. Olen puhunut!
LowBlow2007-07-15 13:28
L
Listaanpa nyt muutamia murhaavan näköisiä finisherejä:
BlackHole Slam
Border Toss
Cop Killah (Vertabreaker)
Steenalizer
Cradle Piledriver
kalis2007-07-15 17:55
K
Uskottavin ja kivuliain(siis oikeasti tehtynä) on varmasti William Regalin Power of the Punch.
Japeet2007-07-16 18:38
J
En tiedä onko oikeasti näin, mutta ainakin SVR 06:ssa ja mahdollisesti 07:assa Power of the Punch on nyrkkiraudalla päähän lyönti. Eli voiko sellaista käyttää finisherinä? Toisaalta käyttäähän Sandmankin finisherissään kepukkaansa joten mikäpä siinä. Onhan se uskottavaa että toinen tuupertuu jos lyödään nyrkkiraudalla tai jos kuristetaan kendosauvalla.
Steiner782007-07-16 19:05
S
"kalis" kirjoitti: Uskottavin ja kivuliain(siis oikeasti tehtynä) on varmasti William Regalin Power of the Punch.
Tai Sweet Chin Music.
Panu52007-07-16 19:29
P
"Japeet" kirjoitti: En tiedä onko oikeasti näin, mutta ainakin SVR 06:ssa ja mahdollisesti 07:assa Power of the Punch on nyrkkiraudalla päähän lyönti. Eli voiko sellaista käyttää finisherinä? Toisaalta käyttäähän Sandmankin finisherissään kepukkaansa joten mikäpä siinä. Onhan se uskottavaa että toinen tuupertuu jos lyödään nyrkkiraudalla tai jos kuristetaan kendosauvalla.
Power of the Punch on semmoinen heelien liike, tökätään vastustajaa silmiin ja sitten tuomarin huomaamatta nyrkkiraudasta otsaan.
Goner2007-07-16 22:53
G
Riveni sanoi finisher-touhua yleisesti kritisoivassa postissaan kätevästi melkein kaiken sen, mitä itsekin olen ajatellut ja mitä on pitänyt sanoa joskus tilaisuuden tullen. Nytpä ei tarvitsekaan itse sanoa, mutta paria asiaa täytyy itse kommentoida.
Pidän tavallaan myös niistä finishereistä, joista ei millään nousta ikinä. Sellaisia ei kuitenkaan saisi olla kaikilla vaan lähinnä joillakin promootioiden suurimmilla tähdillä. Ja niiden pitäisi olla sellaisia, että vastustaja pystyisi järkevästi välttämään sen finisherin ottelun alkupuolella ja vasta loogisesti etenevän telomisen jälkeen ei enää pystyisi estämään, vaan finisher onnistuisi ja matsi päättyisi siihen. Tässä tapauksessa liikkeen tulisi myös näyttää siltä, että se voisi oikeastikin pistää tajun pois. Eli toisin tähän vähän samaa ideaa mikä on jo submission holdien käytössä ainakin silloin kun niitä käytetään oikein. Eli ennen pehmitystä on helpohkoa blockata tai muuten estää, mutta lopulta liikkeen uhriksi joutuessaan häviää kyllä.
Tuo nyt oli oikeastaan vaan epämääräinen ehdotus, mutta tärkeintä olisi mielestäni päästä pois tästä nykytavasta. Eli lähes aina near fallit ennen finisheriä ovat melkein turhia, koska kukaan ei usko, että matsi voisi päättyä ennen sitä finisheriä. Sitten kun se finisher tulee ja kerrankin yleisö oikeasti uskoo ottelun ehkä ratkeavan, ottelu tosiaan päättyy siihen ja ainoa oikeasti reaktiota herättävä selätysyritys oli sitten se viimeinen. Eli toivoisin vähemmän merkittävien otteluiden ratkeavan useammin tavallisempiin liikkeisiin. Kun yleisö ja katsojat (minä mukaan lukien) saadaan koulutettua siihen, että joskus joku toinen ihan tehokas liike oikein rakennetun matsin päätteeksi voi ratkaista ottelun, alkavat hekin kiinnostua niistä "false finisheistä", jotka oikeasti ovat nimensä mukaisia eikä vain väkisin mukaan heitettyjä spotteja, joista ei kukaan välitä ennen finisherin iskemistä ja jotka eivät hämää ketään. Suurimmilla tähdillä voisi sitten olla useampi trademark-liike, joka pienemmissä matseissa useimmiten johtaa selätykseen. Esim. Goldberg voitti monesti spearilla ja Batista spinebusterilla, vaikka molemmilla on isompi liike. Ja sitten kun on ison ppv:n iso main event, ei suurimpien tähtien tarvitse huorata Stunnereitaan, Rock Bottomeitaan ja Pedigreeitään moneen kertaan kun yleisö on onnellinen nähdessään jo yhden sellaisen. Se kun ei ole enää jokaviikkoista.
Tiedän, että näkemykseni eivät tässä ole oikein loogisessa linjassa keskenään, mutta tarkoitus ei olekaan löytää yhtä oikeaa tapaa vaan etsiä parannusta nykytilanteeseen. Vähän toki meni aiheen ulkopuolelle kun kyse on finisherien uskottavuudesta, mutta liittyi melko sujuvasti samaan asiaan.
Paras ja uskottavin finisher on toki Western Lariat. Ai miksi? http://www.youtube.com/watch?v=xcc4gltns8E
Darien Fawks2007-07-17 08:23
D
Mainio postaus Gonerilta! Noin juuri!
Toisaalta moni tuntuu haukkuvan lopetusta aina, kun se ei tule finisherin jälkeen Mark Henryn Bearhug ja edesmenneen ahman Headbutt tuottivat molemmat paljon närkästystä. Toisaalta onkin typerää, että tuollaiset varattiin suuriin PPV-kohtaamisiin. Tällaista menettelyä pitäisi tietysti nähdä useammin, jotta se ei tuottaisi pettymystä.