Foorumiarkisto

Varastettuna tuolta Jäbän foorumilta, mutta haluaisin nähdä vastauksia tällaiseen aiheeseen.
Itseäni erilaiset promootiot ovat aina iskeneet omalla tavallaan ja promootioiden vaihtelun huomaa rosterin lisäksi buukkaamisesta ja erilaisista segmenteistä. Jotkut pitävät enemmän äijämeininkisestä ECW'stä, kun taas jotkut turvautuvat tuttuun WWE'hen. Jotkut puolestaan valitsevat vauhdikkaat ja menoa täynnä olevat indyt, mutta mikä on sinun valintasi? Perustele vastauksesi huolellisesti ja jos promootio on hiukan pienempi ja uskot sen olevan pimennossa osalle käyttäjistä, voit ihan hyvin vaikkapa kertoa hiukan menneistä vuosista ja sen tyylistä.

Itselläni on suoraansanoen aikakausi joka miellytti aivan omalla tavallaan ja sen hetkiset kolme suurinta promootiota nousevat helposti yli kaikkien muiden ja jopa tämänkin hetkisten promootioiden. Tämä aikakausihan siis on 1990-luvun loppuvuodet ja 2000-luvun alku, jolloin painimaailmaa hallitsivat kilpailevat promootiot, joista pienin oli




EC F'n W:
- Olen perehtynyt tähän promootioon melko syvällisesti ja tunnen kyseisen lafkan tähtiä lähes yhtä hyvin kuin tämänkin hetkisen ECW'n. Tästä promootiosta sen yhden suuren ja mahtavan teki lähinnä hardcorella katsomoihin saatu yleisö, joka on kertakaikkisen loistava siinä äijämäisyydessään. Kovat chantit ja hardcoren himo saavat halliin aivan loistavan tunnelman ja parantavat näin ollen kiinnostusta katsella hyvä tunnelmaista ja loistavaa painitapahtumaa, jossa ei säästellä aseiden kuin kirosanojenkaan käyttöä. Täällaisesta äijämäisyydestä painin osalta pidän aivan tolkuttomasti. Roster ei koskaan ollut kirjaimelliselle painille kaikista paras, mutta kehäpsykologia ja muu loistava kirjavuus värittivät homman uuteen uskoon.

ECW'n jälkeen mieleen tulee kaikille ehkä se tärkein promootio, jonka toimesta on nähty monia loistavia feudeja ja otteluita niin PPV'issäkin kuin viikottaisissa hiukan lyhyempinä vääntöinä. Tämä promootiohan on kaikille se niin tutuksi tullut




WWF:
- WWF'n touhua kirkastivat pääosin erilaiset gimmickit ja huippukarismaattiset painijat kuten Steve Austin, The Rock ja myöhemmin sitten myös Hulk Hogan. Tämä promootio tuo esiin lähinnä niitä koko painin historian suurimmiksi nimiksi todettuja katsomon suosikkeja, joista ei voi kuin pitää. Useat hyvät juonikuviot ja segmentit antoivat suurta potkua WWF'n meininkiin. Näistä segmenteistä tulevat mieleen useat Chris Jerichon humoristiset promot ja Steve Austinin tempaukset. Suurempiin ja tunnelmaikkaisiin otteluihin kyettiin todella hyvin ilman suurempia poikkeuksia.

Sitten aletaan vähitellen päästä aikakauden kolmanteen promootioon, jonka toimintaan olen tutustunut enemmän vasta lähipäivinä ja kyseessähän on WWF'lle myyty lafka, joka ikävä kyllä kaatui rahan huonoihin sijoituksiin. Hyvät naiset ja herrat....




WCW:
- WCW on toinen promootio joka toi esille loistavan karismaattisia nimiä rosterissaan. Kukapa ei muistaisi tältä aikakaudelta esimerkiksi Stingiä, Ric Flairia, Hulk Hogania ja vaikkapa win streakillaan maata järisyttänyttä Goldbergiä. Nämä kaikki nimet kuvasivat Main Eventin kokoa, joka ei tosin nWo'n ansiosta liikkunut lähes minnekkään missään vaiheessa, sillä nWo vei helposti yli puolet WCW'n showajoista aikakaudesta tietenkin riippuen.
Sitten asiaan, joka minua WCW'ssä kiinnosti kaikkein eniten ja sai minut jännittämään otteluiden tuloksia: Midcard
WCW'llä oli läpi vuosien aivan uskomaton painijaosasto kortin alkupäässä. Kaikki ketterät cruiserweight painijat taisivat tulla suurelle yleisölle tutuiksi parhaiten juuri WCW'n kautta. Billy Kidman, Shane Helms, Shannon Moore, Vampiro, Chavo Guerrero, Rey Misterio Jr. ja todella monet muut käyttivät WCW'n ensiluokkaista lightweight-divaria ponnistuslautanaan loistavalle uralleen. Oma mielipiteeni on, että WCW olisi ratingeja mitenkään loukkaamatta nostaa muutaman kevyemmän kokoluokan painijankin nostaa ylemmäs kortissa ja jättää nWo'n lihaskimppujen näyttämisen vähemmälle.
____________________

Jos tämä vanha aikakausi jätetään kokonaan taakse, tulee mieleeni vain yksi promootio, joka auttoi minut loistavasti indyjen pariin. Tämä kyseinen lafka tarjoaa joka showssaan aivan mielettömän hyvää painia ja näin ollen on yhä suosikkipromootioni ja katselen sitä mieluiten....





ROH:
- Jokunen henkilö saattaa tuntea jopa liiankin hyvin markitukseni ROH'in miehekästä ja nopeaa painia kohtaan. Tunnelma, spotit, teknisyys, Bryan Danielson... kaikki samassa paketissa! Ring Of Honor on suorastaan loistava promootio, josta löytyy painijaa jos toistakin jokaisen painiluokan fanille. Isompaa painijaa vilahtaa aina silloin tällöin loistavalla menestyksellä, pienemmän kokoluokan edustajat pörräävät show'eissa lähes tauotta ja hardcoremiehiäkin löytyy. Tag Team divari tarjoaa usein vauhdikkaan starttauksen jaksolle tai muuten vaan viihdyttää joko väliotteluna tai Main eventinä. Jos ette ole ennen katsout yhtäkään ROH'n showta kokonaan, suosittelen tekemään sen ehdottomasti mahdollisimman pian, sillä ette todellakaan tule katumaan!

http://www.wrestlingalert.com/phpBB2/viewtopic.php?t=6161&start=25
Älä jää jälkeen. Itse ainakin huomenna ajattelin jo jatkaa eteenpäin, kun lähes kaksi viikkoa olen odotellut.

Muttasiis kuitenkin, on varmasti hyvin helppoa arvata mistä promootioista mahtaisin pitää eniten. Sanotaan näin suoraan että helpoiten voin heittää nimiä kuten NWA(joo, laaja käsite, mutta katsotaan sitä kohta), WWE ja Chikara. Näistä kolmesta paistaa kuitenkin eniten ja koviten Chikara ja NWA. WWE ei ole juurikaan ollut aktiivisen seurannan alla pariin vuoteen, eikä meno oikein ole viime aikoina miellyttänyt. Kyse on WWE:n hajanaisuudesta ja liiasta siirtymisestä suoranaiseen saippuaoopperaan. En pysty ottamaan WWE:tä juurikaan hyvän painin promootiona, vaan enemmänkin jonain nuorien ja lasten saippuaohjelmana. WWE ei tarjoa minulle sitä, mitä haluan. Ennen tuollainen meno riitti, mutta nyt tapahtuu enemmän haikailuja muistoihin. Oli kuinka MOTY tahansa, en pysty ottamaan sitä enää WWE:n kannoilta vakavasti. Tiedä sitten mikä siinä on.
Kuitenkin, WWE:ltä löytyy jokseenkin hyviä aikakausia, ja olen niistä ennenkin puhunut. Todella vahvat ja positiiviset muistot löytyvät akseleilta 94, 97-2000 ja vuodet 2002-2004. Tietysti noista keskimmäinen on mainittavana vain Steve Austinin takia, muuten koko Attitude on mielestäni huomattavan yliarvostettua yritystä vain nostattaa katsojalukuja.
94 on vain pelkkä vuosi, mutta silti siinä on jotain. Jos yleensä katson vanhoja PPV:itä, löytyvät ne vuodelta 1994, jos ei Royal Rumbleja tai Wrestlemanioita lasketa. Wrestlemania X ja viihdyttävä King of The Ring samalta vuodelta näin pari mainitakseni.
2002-2004 alueelta löytyvät sitten lähinnä melko paljon lempipainijoitani, ja pari muistettavaa feudia. Angle, Lesnar ja Tajiri näin ekaksi mainitakseen, ja feudeista varsinkin SmackDownissa pyörineet erinäiset kuviot Lesnarin ja Anglen ympärillä. Ei WWE:llä kuitenkaan ole juuri jalansijaa näiden kahden muun alueelle.

Jotenkin minun pääni siirtyy ääripäästä toiseen, kuten välillä saa myös Top-100 listassa todeta. On jotenkin outoa että se paini, joka on suosikkieni joukossa, on lähinnä shoot-vetoja, mahdollisimman aitoa ja tunteikasta. Tästä vahvana esimerkkinä NWA ja myöhemmin mainittava vanhan koulukunnan AJPW ja puroresu yleensäkkin. Sitten meillä on Chikara. Promootio, joka tarjoaa ehdottomasti parasta painia nykyaikana, ja joka antaa sellaisen annoksen viihdettä, että sillä yleensä pärjää sen kuukauden, jolloin taas pääsee tätä seuraamaan. Joustava, mutta laadukas rosteri, tasokkaita ja huolellisesti suunniteltuja feudeja, huumoria, ja tietysti todella monipuolinen annos painia. Tässäpä näitä syitä on, mutta se millä Chikara erottuu jostain ROHeista ja IWA- tyyppisistä luuseri-indyistä, on se, että Chikara antaa jotain omaperäistä, hienoja gimmickkejä, loistavaa huumoria, sekä ainutlaatuisen yhtenäisen tunnelman. En ole ikinä nähnyt Chikaran tapahtumaan, joka olisi jättänyt huonon maun suuhun. Mitä nyt aloitinkaan keväällä jossain tämän seuraamisen, niin tarvitaan ainakin pari kourallista hienoja hetkiä kertomaan miten viihdyttävää ja hienoa on ollut seurata Chikaraa.

Chikaralla toimii tasaisen hyvä linja, joka ei ole pettänyt kertaakaan, lisäksi saa välillä katsausta ja päivitystä indymenoista tämän laajan ja joustavan rosterin kautta. Huumori on myös yksi promootion kantavista voimista, muuten homma menisi välillä siksi puuduttavuudeksi jota indyiksi yleisesti kutsutaan.

NWA taasen, mennään siis siihen toiseen ääripäähän. Mennään aikaan jolloin paini tuntui aidolta, aikaan jossa oli kuitenkin jo omaperäisiä ja värikkäitä gimmickkejä, sekä hienoja ja hyvin pohjustettuja feudeja. Puhe on lähinnä 80-luvusta, ja siitä tarkemmin puolenvälin paikkeista. NWA Jim Crockettin hallinnasta WCW:ksi, ja yleisesti Mid-Atlanticiksi kutsuttua promootiota tai sen osaa, on minulle tärkeintä aikaa tästä aikakaudesta. 80-luvun loppu menee vielä, mutta kyllä aloin aikalailla jo vierastaa WCW:tä ja sen tyyliä jo 90-luvun alkutaipaleilla. Todellisuudessa en oikeastaan siedä "sitä" WCW:tä(Vielä tarkemmin Jim Herdin omaa pientä eraa ja sen ympäriltä.) pätkääkään, enkä sitä pahemmin tule ikinä katsomaan tai arvostamaankaan. Mutta kuitenkin, eniten juuri olen seurannut tuota NWA:ta, jolloin se oli omasta mielestäni lähestulkoon parhaimmillaan. Varsinkin painijapuolelta on lueteltavissa niin paljon lukuisia. Harley Race ennen WWE:hen siirtymistään, koko Four Horsemen tietysti, Lex Luger kun hän oli vielä parhaimmillaan, Dusty Rhodes, Ron Garvin, Stingkin voidaan vielä laskea, Ricky Steamboat, listaa voidaan hyvin jatkaa. Pääasia on kuitenkin että ymmärsitte mitä hain takaa.
Se mikä minua tuossa aikakaudessa ja lafkassa viehättää on hyvin paljolti aitous, yksinkertaisuus ja tunnelma. Ollaan ajassa, jossa Piledriverista ei enää noustu, ollaan ajassa jossa yleisö räjähtää ihan vain yksinkertaisista top-rope knee/elbow dropeista ja liikkeistä, jossa ei alkuunsa tapahdu huikeita kuperkeikkoja tai ketjupainikomboa. Toki onhan nekin viihdyttäviä aina välillä, mutta nyt on kyse suorasukaisesta painista, taistelusta voitosta. Se vahva kayfabe ja rooli joka jokaisella painijalla oli herättää paljon kaipuuta kun välillä katsoo nykypainia. Kyllähän te tiedätte? Eikä sovi unohtaa loistavia promoja, suurilta osin tietysti Ric Flairin, tai vaikka JJ Dillonin ja Dusty Rhodesin puolesta. Toki niitä on kuitenkin muitakin.

Menin mainitsemaan myös puroresun. Tämäkin on sinänsä hyvin poikkeava molemmista ylemmistä, varsinkin kun pyöritään myös 80-luvulla. Roolit ovat huomattavasti sekavampia, mutta yleinen paini ja kayfabe tai aitous ja tunnelmallisuus on kuitenkin paljon samaa luokkaa kuin NWA:n puolella. Toki paljon poikkeuksia löytyy, eikä mennä millään tavalla SHOOTOn puolelle. Japaniscene on kuitenkin hyvin hajanainen, promoja ja varsinaisia ottelun ulkopuolella tapahtuvia asioita kun ei hvyin usein löydä. Lisäksi kokonaiset feudit ovat melkoisen harvinainen näky ainakin täälläpäin ruutua. Painijoista heitettäköön vaikkapa Hansen, Tsuruta, Tiger Mask, Williams, Billy Robinson ja loput kumppanit. Ja Gonerille propsit sitten täältäpäin kaiken vanhan puroresun, ja painijoiden hehkuttamisesta foorumilla. Auttanut hyvin paljon löytämään uusia suosikkipainijoita ja otteluita.

Kysymys on oikeastaan aika helppo. kaikkien aikojen paras promootio on WWF. Kun WWF joutui vaihtamaan nimensä WWE:ksi samalla koko promootio tuntui muuttuvaan todella huonoon suuntaan ja tähän päivään tultaessa meno on mennyt todella huonoksi. Mutta silloin ennen muinoin kun WWF taisteli WCW:n kanssa katsoja luvuista nähtiin promootion parhaat ottelut sekä supertähdet. Attitude ajalta mieleen tulee monia mieleenpainuvia stablejä kuten Undertakerin Ministry of darkness.DX,Coprorate,Union jne. näimme WWF historiassa myös monia mieleenpainuvia gimmickejä kuten Doink the Clown,Tugboat,Goldust,Mankind jne jne. Ja silloin kun Hulk Hogan oli promootion ykkösnimi nähtiin Promootion mieleenpainuvimmat Wrestlemaniat ja niiden ansiosta Wrestlemaniasta tuli mitä ne ovat nykyään. WCW tai ECW ovat todella hyviä promootioita nekin mutta loppujen lopuksi häviävät taistelussa WWF vastaan. Harmi sinänsä mihin nyky WWE on promootion vienyt enkä ihmetele yhtään miksi monet katsovat mieluummin TNA:ta.