Jos Cena sanoo, että jotain suurta tapahtuu, niin sen on oikeasti oltava jotakin aidosti kolossaalista. Silloin ei ole kyse Mizistä, Bournesta tai edes Triple H:sta!
Miz ivallisesti tietysti kieltäytyy paikasta tiimissä, sillä hän keskittyy vain ja ainoastaan yhteen asiaan ja se on MiTB-salkun lunastaminen, mitä ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Olisihan mahdollista kiusoitella Mizin tulemisella tiimiin, mutta Ortonin ja Sheamusin matsin jälkeen mies makaisi kanveesissa tultuaan ensin Ortonin ja sitten Sheamusin murskaamaksi.
Olen aika takuuvarma, että Triple H ei palaa tuossa vikassa ottelussa. Samaten olen varma, ettei Nexus tule häviämään. Kummassakaan ei olisi mitään järkeä.
Cena vihjaili Twitterissään SS:n olevan miehen uran käännekohta. Heel-turn voisi olla siis mahdollinen, muttei edelleenkään järin todennäköinen. Tai voihan se olla, että Cenaakin on alkanut vähän ketuttaa iänikuiset buuaukset. Jerichokin promossaan vasta saneli, että Cena on WWE:n syöpä.
Jotain todella todella suurta on tekeillä! Kenties Rock palaa ja Cena tekee turnin tai miehet muuten vaan alottavat feudauksen, niin kuin joskus IRL-puolellakin on haasteltu.
Kunpa vain WWE jättäisi Summer Slamilla jokaisen meistä montut auki. Kenties huomenna palsta on täynnä WTF:ää ja OMG:tä...
Blow me away, WWE!
Jeesha2010-08-15 20:44
J
Itse ainakin luulen, että viimeinen Team Cenan ottelija paljastetaan vasta sisääntulon yhteydessä, muutenhan homma menis melko pipariksi. The Rock jossain kyllä sanoi ettei aio otella otteluakaan, mutta sen sijaan hostin hommat kiinnostavat sitäkin enemmän, siispä on toki mahdollista että Rock on se viimeinen jäsen, mutta ihan yhtä iso puolikas menee HHH:lle. Kävi hetken kanssa mielessä, jottako se olisi Austin mutta sitten taas ei. Saa nyt nähdä, Rock - HHH; 50-50.
Sitten tapaus Taker. Ihan oikeasti toivoisin, että siltä suunnalta tulisi jotain aivan helvetin erikoista. Tarkoitan tällä nyt, ettei välttämättä mitään Kane vs Taker pt. 30, vaan a) Hieman jollain tapaa muutettu gimmick. b) Kanella tai Mysterioilla ei ole yhtään mitään tekemistä Takerin pahoinpitelyn kanssa, vaan se oli joku muu, kenties returnin tekevä vanha naama, miksei uusikin. c) Juttua pitkitetään entisestään entistäkin mielenkiintosemmaksi, itseä oikeasti kiusaisi vahvasti, jos Nexus vs RAW storyline kiinnitettäisiin tähän jotenkin.
Sitten muut saavat melkein ollakkin, Ziggler saisi säilyttää tittelinsä ja Sheamus vs Orton mielellään irkun voitoksi, saisi sitten pitkittämällä ehkä jotain mielenkiintoista HIAC:iin, näkisi mihin Sheamus pystyisi teräskuutiossa.
Erittäin mielenkiintonen PPV kyllä tulossa.
Morbicae_2010-08-15 21:20
M
Heitän veikkaukset tuloksista.
WWE Championship:
Sheamus (c) vs. Randy Orton
Eiköhän Randy tämän hoida. Eikös tässä vielä ollut panoksena, että Randy ei saa mestaruusottelua enään, jos häviää? Sitä suuremmalla syyllä RKO voittaa.
World Heavyweight Championship: Kane (c) vs. Rey Mysterio
Kane voittaa diskauksella, kun Undertaker palaa ja toimittaa Tombstonen perille.
5 vs. 7 Elimination Tag match:
John Cena, Bret Hart, John Morrison, R-Truth, Edge & Chris Jericho vs. Nexus (Wade Barrett, Skip Sheffield, David Otunga, Heath Slater, Darren Young, Michael Tarver, Justin Gabriel)
Nexus voittaa puhtaasti selättämällä. Eiköhän tässä myös nähdä WWE'n joukkueen viimeisenä miehenä Triple H tai The Rock. Cenan heelturn varmaan tulee myös tapahtumaan ja onhan sitä odotettu 5vuotta!
Handicap match:
Big Show vs. Straight Edge Society (CM Punk, Luke Gallows & Joseph Mercury)
SES vie puhtaasti selättämällä ja ottelun jälkeen beatdown tuoleilla. 8) Tai sitten joku uusi SES-jäsen sekaantuu ja aiheuttaa voiton SESille. Nobody knows.
Divas Championship:
Alicia Fox (c) vs. Melina
Ei kiinnosta.
Intercontinental Championship: Dolph Ziggler (c) vs. Kofi Kingston
Tuskin vielä Ziggleri häviää, ja toivon todella ja hartaasti, ettei Kingston voita, koska viime mestaruuskausi oli niin tylsä, että huhhuh. Nyt Zigglerille ainakin parin kuukauden mestaruuskausi niin olen tyytyväinen.
Mielenkiintoinen PPV tulossa. Eniten odotellaan tuon viimeisen jäsenen paljastumista.
Darien Fawks2010-08-15 21:38
D
Cenan turni olisi oikeastaan suurin pommi, mitä voisi tapahtua.
Jännittää tällä hetkellä ihan penteleesti!!!
Apostle2010-08-15 21:40
A
Niin mihin aikaan tämä Suomen aikaan tulee? Joskus 3lta?
Darien Fawks2010-08-15 21:44
D
Apostle kirjoitti: Niin mihin aikaan tämä Suomen aikaan tulee? Joskus 3lta?
Juu. Taitaapi kolmelta putkahtaa tuutista ulos. Itse kyllä odotan aamuun.
ViiZei2010-08-15 23:50
V
Rauhoittukaapa vähän noiden hypejen kanssa. Miettikää, jos ja kun Rock/HHH/Cenanheelturn ei tulekkaan, kuinka paljon tulette pettymään kun odotatte aivan käsittämättömiä. Itse ainakin odotan tästä ihan perus kauraa ja yllätynkin sitten todella positiivisesti jos jokin noista asioista tulee tapahtumaan, mutta en ainakaan pety jos jokin noista asioista ei tapahtukkaan. Tai siis petyn, mutta en lähellekkään niin paljon kuin te :P
EDIT: Tulkaa nyt haukkumaan Darienia. Daniel f'n Bryan 8)
Goner2010-08-16 03:41
G
Petit meidät Kenitys. :(
Muutama päivä sitten saatiin hyvin vahvat vihjeet Daniel Bryanin paluusta, ja kun tuo huhu ei hirveästi levinnyt (ainakaan siten että olisin uskonut WWE:n muuttavan mieltään), niin piti sitten häntä toivoen katsoa tämä suorana. Onneksi eivät pettäneet. Wwe.com tosin mokasi komeasti lisäämällä Bryanin Raw-rosteriin ja postaamalla tämän uutisen vähintään puoli tuntia ennen main eventiä. Tuo oli koomista etenkin kun WWE yritti salata comebackin omilta painijoiltaankin.
Show kyllä petti siinä mielessä, että main eventiä lukuunottamatta matsit olivat aika heikkoja. Sheamus vs. Orton oli juuri pääsemässä vauhtiin, kun tuli ihan typerä diskaus. Ppv:iden ostoluvut ovat viime kuukausina olleet ihan surkeat, ja heidän ratkaisunsa on tällainen paskalopetus ison ppv:n mestaruusmatsissa, jotta ne ehkä 150-200 tuhatta ylimääräistä ostajaa viime kuukausiin verrattuna varmasti kokisivat tulleensa petetyiksi. Jo IC-mestaruusmatsi oli päättynyt ilman kunnon lopetusta Nexuksen tullessa, mikä etenkin näin jälkikäteen ajateltuna oli ihan turha juttu.
Main eventin bookkaus oli ihan täydellistä viimeistä vajaata puolta minuuttia lukuunottamatta. Cenan voitto oli sitten ihan käsittämätön ratkaisu etenkin kun Miz sekaantui otteluun ja Jericho sekä Edge taisivat vähän teloa Cenaa. Hirveän typerä lopetus, jos WWE:llä ei ole Rawiin suunniteltuna jotain erittäin hyvää ideaa, jolla Nexus pelastettaisiin. Ei tämä ollut parhaita eliminointimatseja muutenkaan, mutta varsin hyvä kuitenkin.
Hirveän vähän painia tässä show'ssa oli ennen main eventiä. Jotkut hypevideot olivat liian pitkiä ja puhetta oli liikaa. Häiritsi esimerkiksi Michelle McCoolin tulo. Ihan kuin pitäisi todistaa, että ei Melina olekaan WWE:n karismattomin. Sen sijaan Mizin promo oli mainio.
Morbicae_2010-08-16 07:00
M
Oli kyllä ihan kelpo show.
Ihan ensinnäkin pitää hypettää Daniel Bryania. En olisi ikinä uskonut, että mies tulee enään takaisin! Ja main-event oli kaikessa tyhmyydessään ihan katsottava. Cenan tiimin voitto harmitti kyllä, saa nähdä jatkuuko feudi vai keksitäänkö Nexusille muuta.
Muut matsit olivatkin main-eventtiä ja Ziggler vs. Kingstonia lukuunottamatta aikas huonoja.
Koshceck2010-08-16 08:11
K
No jos Nexuksen facebook sivustoon on uskomista, ni feudi jatkuu.
The Nexus facebookkiin kirjoitti: You think this is over John Cena ? It's NOT over....
Toivoin kyllä Nexuksen voittoa minäkin. Saatanan superman Cena...
Nickeldeon2010-08-16 08:17
N
Odotetaan vielä Darienia ja hänen hirveää "I told you so.."!
Tottakai Daniel Bryanin paluu oli hieno hetki, mutta pakko sanoa että jos tuo oli se joka piti olla eeppinen tapahtuma, jätti kyllä hieman pettyneen maun suuhun. Kukaan ei tehnyt turnia, vaikkakin se olisi hieman jättänyt Bryanin paluun varjoon. Mutta matsi itsessään oli hyvä, kaikki Nexusin jäsenet ovat ihan taidokkaita tapauksia kehässä, paitsi David Botchunga. Vaikkakin Team WWE'n voitto harmitti, sanoisin tätä silti todella hyväksi SummerSlamin Main Eventiksi!
Riveni2010-08-16 11:28
R
:shock:
Ensimmäisen kerran sitten Edgen kuuluisan MITB cashäyksen WWE on onnistunut totaalisesti yllättämään allekirjoittaneen ja todistaneen että skeptikointi on kivaa koska silloin ne positiiviset pommit ovat hieman alkuräjähdystä pienempiä. Hienoa! Daniel vitun Bryan, ja Bryan pääsi näyttämään että on täysin WWE:n tasolla viihdyttävyydessä, jopa sitä keskitasoa ylempänä.
Takerin paluu taas oli sitä Same Old Shittiä pahimmasta päästä. Oliko se peräti Takerin 10 vai 11 paluu tänävuonna? (Sarkasmia, pätijät, sarkasmia.) Ja Main Eventin loppu kyllä kustiin, Cenan ja WWE:n olisi niin pitänyt hävitä. Bryan-shokin jälkeen vuosia kadoksissa olut uskoni WWE:hen palautui ja olin aivan varma että Nexus vie matsin, joko Bryanin petoksella tai ilman, ja kun Miz kävi hoitelemassa Bryanin sain huokaista helpotuksesta että ei kaveria heti kännetty petturiksi vaan luotiin jopa alkusoinnut sille jo NXT:ssä uumoillulle Miz - Bryan feudille? Kun Barret sitten iski Cenan pään betoniin olin jo haltioissani, Nexus vie, mutta sitten Cena nosellaa illan brutaaleimman spotin ja biittaa oddsit? Aha.
Ilman Bryania koko tapahtuma olisi ollut ihan pelkkää peruskauraa, mutta tämä yllätys oli pelastaja. Nexusen voitto olisi toki nostanut laatua entisestään.
Nikizu2010-08-16 12:27
N
Markkasin sille että Kanesta on tehty pitkästä aikaa niinkin overi että onnistui pistämään Undertakerille kevyesti kampoihin. :D
Itse Main Event ei juurikaan onnistunut viihdyttämään minua, odotin kokoajan jotain suurta: Bryanin heel turnia tai HHH:n paluuta joko Nexuksen johtajana tai WWE:n pelastajana.
Kuinkas kävikään, Cena voittaa yksin koko homman. Mitä vittua tuolla oikeasti saavutettiin, en keksi tähän muuta ratkaisua kuin sen että Nexuksella on uusi kortti hihassaan seuraavassa RAWissa ja HHH palaa heelinä Nexuksen uutena johtajana.
Petyin muuten pahasti kun yleisön reaktio Cenan julkistaessa Bryanin nimen viimeisenä jäsenenä oli olematon. :?
Kratos2010-08-16 12:38
K
Joo, ME:n lopetus oli kyllä typerä ja Cenan voitto jäi ärsyttämään. Mutta SS tarjosi parhaimman backstage segmentin pitkään aikaan, nimittäin tämän Mizin, Jerichon ja Edgen segun. Tuli ihan mieleen jotkut vanhat Austinin/Anglen/Jerichon ja Rockin segmentit. Jericho toi myös ottelussaan esille sitä vanhaa kunnon face-Jerichoa joka on kehässä täysin liekeissä.
Hyvä PPV, mutta olisi voinut olla parempikin.
Riveni2010-08-16 12:39
R
Nikizu kirjoitti: Petyin muuten pahasti kun yleisön reaktio Cenan julkistaessa Bryanin nimen viimeisenä jäsenenä oli olematon. :?
No ei se kyllä olematon ollut siinä Summer Slamissa jonka itse näin. Aika kovat popit, siis nykystandardeilla.
Button2010-08-16 12:52
B
Riveni kirjoitti: ja kun Miz kävi hoitelemassa Bryanin sain huokaista helpotuksesta että ei kaveria heti kännetty petturiksi vaan luotiin jopa alkusoinnut sille jo NXT:ssä uumoillulle Miz - Bryan feudille?
Miten niin "jopa".. Ja miten niin alkusoinnut? No okei, ehkä NXT:n ulkopuolella.. Tuo feudi on itsestäni aika ilmiselvää tässä vaiheessa. Siis nimenomaan Miziä vastaan ja US-vyöstä. Feudi päättyy Bryanin voittoon erittäin todennäköisesti pelkästään sillä perusteella, että näyttää tyhmältä ja epäuskottavalta(Mizin tapauksessa) jos on US-title ja WHC-title yhtäaikaa. Muutenkin vaikea kuvitella ketään muuta jolle Miz tuon vyön droppaisi ja turhaa sanoa tämän PPV:n jälkeen ettei American Dragon ole tarpeeksi over.
Riveni kirjoitti:
No ei se kyllä olematon ollut siinä Summer Slamissa jonka itse näin. Aika kovat popit, siis nykystandardeilla.
Jep ja ei ne Daniel Bryan chantitkaan, varsinkaan siinä loppupuolella, mitään kehnoja olleet.. Esimerkiksi smackdownin faceista kukaan Takeria lukuunottamatta ei mahda saada yhtä kovaa chanttia.
Enempää en jaksa arvioida, kelpo PPV. Kohta takas kassulle..
Wormmaster2010-08-16 13:28
W
Kane vs. Mysterio yllätti, oli jopa ihan hyvä. DANIEL MOTHERFUCKING BRYAN JA MINÄ SÖIN HATTUNI. :shock:
Kovasti toivoin kyllä sitä Nexuksen voittoa vielä tähän väliin, mutta kaippa he tuon kuvion vielä saavat nätisti jatkumaan.
Kuunnelkaa kohta 1:27 - 1:40 niin perkeleellisen lujaa kuin pystytte!
Cenan voitto oli järjettömyyttä, mutta eiköhän tässä joku kepponen ole taustalla.
Kofeiinikunkun ja Zigglesin matsi oli ihan jees niin kauan kuin sitä kesti.
Alicia droppasi vähän turhan aikaisin ja Michelle ja Layla olivat pirun ärsyttäviä — eli hyviä heelejä kuten aina.
Show ounasi Suorakulmat. Plääh...
Sheamusin ja Ortonin ottelu oli ihan kelvollinen ja loppui kuten oletinkin — ainoastaan Triple H ja/tai Miz jäivät uupumaan. Ovelasti näytettiin pökkelössä olevaa kelttisoturia pitkään, mutta mitään ei sitten tapahtunutkaan. Älkäämme olettako tietävämme liikaa WWE:n metkuista.
Mysterio hävisi Kanelle aika hyvässä ottelussa. Markitan kyllä Kanen sadistisuutta. Isosta punaisesta hirviöstä on pitkästä aikaa leivottu kunnon monsteri. Takerin ilmestyminen arkkuun oli aika hienosti toteutettu, vaikka eihän tuo ensimmäinen kerta tainnut olla. Tykkäsin.
Miz oli koko tapahtuman ajan tulessa. Ei hitto sitä promoa!
Eliminaatiomatsi oli aika nätskä, mutta kuten jo totesin, oli Cenan voitto käsittämätön. Tietyllä tavalla kyllä markitin Cenaa tuossa matsissa, mutta loppu vähän vei siltäkin pohjia. Oikeastaan en ehkä tahtoisikaan Cenan kääntyvän heeliksi. Jotenkin se ei vain olisi inhimillistä bookkausta. Jonttu on tehnyt niin paljon hyväntekeväisyyttä ja auttanut lapsia, että maailmanloppuhan se olisi. Tietyllä tavalla se särkisi kyllä omankin sydämeni.
Morbicae_2010-08-16 13:50
M
Saisikohan tätä ladattua kokonaisena mistään? Olisin kiitollinen, jos saan vastauksen.
Jers12010-08-16 13:55
J
Morbicae_ kirjoitti: Saisikohan tätä ladattua kokonaisena mistään? Olisin kiitollinen, jos saan vastauksen.
Kyllä.
Nikizu2010-08-16 14:33
N
Riveni kirjoitti:
Nikizu kirjoitti: Petyin muuten pahasti kun yleisön reaktio Cenan julkistaessa Bryanin nimen viimeisenä jäsenenä oli olematon. :?
No ei se kyllä olematon ollut siinä Summer Slamissa jonka itse näin. Aika kovat popit, siis nykystandardeilla.
Hmm, lienee sitten ollut striimissä jonka katselin jotain vikaa tai mennyt vain ohi korvien.
Kenitys2010-08-16 15:04
K
Goner kirjoitti: Petit meidät Kenitys. :(
Hei, ei ollut tarkoitus :( Ei vaan sitten löytynytkään energiaa kun ajatteli, että aamulla on herättävä heti juttelemaan työhommista.
Bryanin paluu oli kyllä aikamoinen yllätys, kun itsekin olin ymmärtänyt kaiken lukemani perusteella, että miehen paluu WWE:hen tuskin ainakaan milloinkaan lähiaikoina tapahtuisi. Hieno homma sen osalta. Tarkempaa kommenttia jos muuttohässäkän alta nyt sitten ehdin tämän jossain välissä katsoa kun ei livenä kyennyt.
Wormmaster2010-08-16 15:08
W
Tarkemmin kun rupesin ajattelemaan, niin kyllä tämä Nexuksen häviö on parempi vaihtoehto.
Oletetaan että olemmekin toisessa todellisuudessa jossa Nexus tuon matsin sitten voitti. ... mihin Nexus siitä jatkaa? He olisivat juuri voittaneet kourallisen WWE:n isoimpia tähtiä ja kovimpia midcard lupauksia. Pitäisikö Cenan koota uusi joukkue ja ottaa sama kuvio uudestaan? Ja kun tuo GM:hän taisi vähän aikaa sitten pistää muutaman kuukauden mittaisen kiellon Nexukselle mestaruusmatseihin pääsystä, joten ei se Barrett'kaan pääsisi sieltä vielä sitä NXT:n voittamalla ansaitsemaansa otteluaan käyttämään.
Mutta miten asiat ovatkaan nyt? Huomioon ottaen että Nexus on ryhmä johon kuuluu "seitsemän keltanokkaa", he pistivät kovasti vastaan SummerSlamin main eventissä Cenalle, Jericholle, Edgelle ja kumppaneille, ja meinasivat jopa voittaa. Nyt he sitten hävisivät ja joutuvat nuolemaan näppejään, mutta samalla heidän onkin nyt hyvä aika perääntyä hetkeksi, analysoida tilannetta ja yrittää sitten uudelleen vahvempina ja keskittyneempinä. Näin saadaan kuviollekkin vielä jatkoa vähintään sinne Seriesiin asti, jollei vielä pidemmällekin.
Riveni2010-08-16 15:23
R
Kummaa että miettimisesi ovat kuin suoraan EWB:n älykköjen mietinnöistä. Pahimmillaan sanasta sanaan (suomeksi vain.) ":shock:"
No, jos itse olisin buukannut matsin, niin Jericho ja Edge olisivat tehneet "turninsa" heti matsin alussa, jättäen Cenan porukoineen saamaan turpiin. Ja he siis todellakin olisivat kävelleet pois ilman selätyksiä. Bryan ja Cena olisivat silti voineet eliminoida Nexuksesta useammankin kaverin statistien (Morrison, R-Truth ja Bret) eliminoituessa kukin tavallaan. Ja lopulta Miz olisi tehnyt runininsä, Cenan kallo murskattu betoniin ja voitto Nexukselle. Tästä olisi sitten päästy siihen että WWE ei vielä näyttänyt kaikkia korttejaan, koska oikeist ME-jampoista mukana oli vain Cena. Mutta jossittelut ovat jossittelua.
Silloinkin jos vain lopetus mentäisiin muuttaman niin että Cena ei nosellaa ja häviää, ja matsi olisi muuten sama, niin mitäkö sitten olisi tehty? Nexus olisi suunnannut katseensa SINISEEN brändiin, ja ehkä olisimme nähneet heitä vastassa tulevaisuudessa uuden tiimin, ei Team RAW:n kuten tässä, vaan todellakin Team WWE:n ilman turhia statisteja kuten R-Truth ja Morrison. WWE ei ole pelkkä RAW, ja se tuppasi unohtumaan sinulta (ja EWB:n väeltä.)
ToNy-MaN2010-08-16 16:06
T
Teräsmies rakasteli kerran Chuck Norrisin kanssa, sen tuloksena meillä on John Cena.
bookert2010-08-16 16:34
B
Olipahan hieno Summerslam loppujen lopuksi. Ei oikeastaan kokonaisuutena, mutta jäi ihan naurettavan hyvä maku suuhun ja sehän se on melkeinpä tärkeintä.
Openerina toimi arvatusti IC-mestaruusmatsi, joka käynnistyi hyvin ja eteni mallikkaasti, mutta loppui sitten seinään. Olisi ollut mukava antaa hyvä arvosana Zigglerin ensimmäiselle vyönpuolustusmatsille, mutta olihan tuo melko tehokas temppu. Muistutti entisestään kuinka tärkeä tuo ME tulee olemaan. Nämä jätkät on tosissaan. **
Naisten matsi oli ihan jees, ei niin hyvä mitä olisi voinut olla. Melina vähän jäässä? Enkä olisi heti mestaruutta hänelle antanut, mutta kaipa sitä jonkun vyön pitää omistajaa vaihtaa aina. **-
Sheamuksen ja Ortonin matsi oli aivan loistava! Paljon parempi kuin heidän edellinen PPV-matsinsa ja ehkä jopa Sheamuksen paras matsi jos nyt oikein muistan. Hunteria vastaan Maniassa sekä pöytämatsi Cenan kanssa olivat myös hyviä, mutta tässä oli sitä kuuluisaa sähköisyyttä ja tästä tietenkin suurin kunniaosoitus Ortonille, joka oli aivan tulessa ja teki tästä matsista kuuman. Yleisö oli myös mukana ja Sheamus tuli mukavasti perässä osoittaen tähden elkeitä. Miehen ilme oli melko priceless sen jälkeen kun huomasi ettei saanut Ortonia selätettyä matsin loppupuolella. Nojooh, diskauslopetus ei miellyttänyt tietenkään ja söihän se arvosanaa vähän, mutta olisi se kieltämättä vähän Randyn heattia syönyt ehkä jos hän olisi taas puhtaasti hävinnyt mestaruusottelussa. Pöytäspottikin vielä saatiin ettei kellekään jäänyt pettynyt fiilis. ***½
Kane ja Rey pistivät myös hyvän matsin pystyyn. Kyllä myös tässä tapauksessa täytyy todeta, että kyseessä oli yksi Kanen parhaista yksilöotteluista. Onhan hänellä joskus muinoin kovempiakin matseja ollut(esim. Benoitia ja Hunteria vastaan), mutta ainakin viime vuosien otteisiin verrattuna tämä maistui hyvältä. Ja lopputapahtumat tottakai tekivät tästä vähän muistettavamman keissin. Takerin paluitahan tulee kuin liukuhihnalta, mutta aina ne vaan viihdyttää. Ja Kane virnuiluineen oli kultaa. ***
DANIEL BRYAN!!!! Kukapa tätä olisi ihan realistisesti uskonut. Täytyy sanoa, että itse kun en mitään suurta yllätystä tähän odottanut niin olipahan melkoinen pommi. Käytännössä illan kolmas ja suurin mark-out-moment. Matsihan oli hyvä, alussa pelotti ettei vaan joutuisi Nexus ihan squashatuksi, mutta tasoittuihan se homma ja pysyi ihan pirun mielenkiintoisena koko ajan. Koko ajan jännitti kuka eliminoituu, kuka saa eniten roolia matsissa, miten RAWn yhteispeli sujuu, nähdäänkö taputusta Walls of Jerichossa, ketkä ovat kaksi viimeistä, turnaako joku, tuleeko Miz vihoissaan sekaantumaan jne. Parhaita asioita oli tietysti Daniel Bryanin rooli, mieshän oli aivan tulessa ja yleisökin antoi selkeän merkin WWEn johdolle että antakaa tälle kaverille sitä pushia. Ihan mahtavaa! Toinen asia oli se, että Morrison oli myös melkoisen tulessa ja sai kivaa reaktiota taas. Odotan edelleen hänen pushiaan kuin palkkatiliä. Nexusin työskentely sai myös hymyilemään eikä heitä todellakaan jyrätty. Heistä varsinkin Sheffield oli vedossa ja yhtäkkiä huomasin, että hänet voisi helposti kuvitella isommassakin roolissa jossain vaiheessa. Jericho oli myös tietysti kultaa ja saimme nähdä sekä lionsaultin että tap outin Wallseissa. Nojooh, sitten siihen huonoon..elikkä olisihan se ollut mukavaa ja shokeeraavampaa nähdä Barrettin käsi ylhäällä matsin päätteeksi, mutta ymmärrettävä ratkaisu tämäkin. Pitää kuitenkin muistaa, että kyseessä oli 7 viherpeukaloa vuoden toiseksi isoimman PPV:n ME:ssä firman isoimpia tähtiä vastaan. Ja kun ottaa huomioon miten Nexus on dominoinut parin kuukauden ajan koko RAWn rosteria. Eikös tämä ollut tavallaan väistämätöntä. Pakkohan sankareiden oli tämä voittaa jossain vaiheessa ja näköjään nyt jo sitten tässä vaiheessa. Tiedä häntä sitten mitä WWEllä on jatkon kannalta mielessä, mutta äärettömän hyvä maku tästä jäi itselleni. ****½
Ei ihan niitä parhaimpia Summerslameja, mutta muutaman mahtavan seikan johdosta tämä meni suhteellisen korkealle omissa korteissani. Tässä oli tunnelmaa, jännitystä, pari kovaa comebäckiä ja ainiin..Mizin promo! Jälleen kerran, totaalinen mark-out! Jätkästä on noussut todellinen tähti. Jatkakaa tätä ja miehen voi huoletta laittaa seuraavan Manian ME:iin lunastamaan salkun.
harmaakarhu2010-08-16 16:42
H
Kingstonin ja Zigglerin matsi openerina merkitsi, että WWE:n PPV avattiin jo neljättä kertaa peräkkäin Kofin ottelulla. Mikäs sen mukavampaa. Itse matsissa ei paljoa ehtinytkään tapahtua ja hienoin hetki nähtiin jo ensimmäisellä minuutilla (Kofin suicide dive barrikaadiin). Matsin tökerö loppu olikin harmillinen, sillä minä ainakin olisin halunnut nähdä kovasti 15 minuutin matsin näiltä herroilta. Ja aika turhaksi tuo Nexusin beatdown lopulta tosiaan osoittautui. **1/4
Ymmärrän että WWE:ssä naispainin standardit ovat etenkin nykyään kovin alhaiset, mutta silti Melinan kutsuminen all-time greatiksi kuulostaa varsin hupaisalta. Itse ottelu oli lyhyt ja merkityksetön keskiön ollessa matsin jälkeisessä anglessa. Minun silmiin tuo ainakin vaikutti viittilöivän naisten vöiden yhdistämisottelua lähitulevaisuudessa, mikä olisikin ainoa oikea ratkaisu ottaen huomioon kelvollisiin matseihin kykenevien naisten määrän nykyrosterissa. **
En oikeasti ymmärrä mitä WWE hakee pushaamalla Big Show’ta kuuhun, vieläpä näinkin toimivan heel-ryhmittymän kustannuksella. Punk oli toki mainio koko ottelun ajan, mutta streittarit itsessään eivät olleet missään vaiheessa lähelläkään voittoa löntystelevästä jättiläisestä. Aika hurja joukko. **
Kolmen ensimmäisen ottelun jäätyä lyhyiksi oli arvattavissa, että Ortonin ja Sheamusin kamppailusta tulee pitkä. Matsin alkupuolisko olikin hitaanlaista, ei ehkä tylsää mutta yllytyksettömän perinteistä menoa. Mutta kun sitten noin 13 minuutin vääntelyn jälkeen päästiin todella vauhtiin, oli paini todellakin niin hyvää kuin tältä kaksikolta voi realistisesti odottaakaan. Nättejä countereita nähtiin puolin ja toisin, yleisö oli kuuma ja Boretonin voittoa sai pelätä tosissaan. Diskauslopetus oli kyllä halpa mutta niihin onkin saanut tottua WWE:ssä, jossa jotkin asiat eivät muutu koskaan. ***1/4
Kanen ja Mysterion semi-ME ei kiinnostanut etukäteen laisinkaan, ja tämän odotuksen ottelu täyttikin noin viimeistä minuuttia lukuun ottamatta. ’Takerin paluu ei saanut minussa aikaan minkäänlaisia viboja eikä asiaa auttanut tuo äärimmäisen ennalta arvattava tapa, jolla tämäkin angle hoidettiin (turnin kiusoittelu ja sitten tilanteen kääntäminen päinvastaiseksi). **
Vaikka pidinkin Cenan heel turnia ennen ME:tä hyvin epätodennäköisenä, se pienikin usko siihen kuoli miehen marssiessa kehään uusi fanipaita yllään. Tämän vuoden SummerSlam itsessään oli yhden matsin PPV selvemmin kuin mikään muu tapahtuma aikoihin, ja melkoisen hyvin tämä main event hurjat odotukset lopulta täyttikin. Painillisesti parempia eliminointimatseja ollaan WWE:ssä kyllä nähty, mutta paini ei tässä ottelussa ollutkaan keskeisintä, vaan tunnelma ja tarina. Ja onnistuneen mittelöstä teki ennen kaikkea se, että nexuslaisten kokemattomuus kehässä saatiin peityttyä tässä matsimuodossa lähes täydellisesti. Ottelun tähti oli tietysti Daniel Bryan säkenöiden ne pari minuuttia, mitä ehti nuoraneliön sisällä viettää. Mutta sitten tulikin ottelun loppu ja Super-Cena… ***3/4
Wormmaster kirjoitti: Oletetaan että olemmekin toisessa todellisuudessa jossa Nexus tuon matsin sitten voitti. ... mihin Nexus siitä jatkaa? He olisivat juuri voittaneet kourallisen WWE:n isoimpia tähtiä ja kovimpia midcard lupauksia. Pitäisikö Cenan koota uusi joukkue ja ottaa sama kuvio uudestaan? Ja kun tuo GM:hän taisi vähän aikaa sitten pistää muutaman kuukauden mittaisen kiellon Nexukselle mestaruusmatseihin pääsystä, joten ei se Barrett'kaan pääsisi sieltä vielä sitä NXT:n voittamalla ansaitsemaansa otteluaan käyttämään.
Tuskin kukaan täällä nyt Nexusille on puhdasta voittoa ollut vaatimassa, enemmänkin voittoa swerven tai ultimaattisen kusetuksen avulla. Syy miksi tämä angle on toiminut niin hyvin kuin on toiminut on ollut pitkälti siinä, että Nexusta on bookattu todella vahvasti, uhkana koko WWE:lle ylipäätään. Ja siltä ei joukkio kyllä näytä hävitessään ensimmäisen merkittävän ottelunsa erimielistä joukkuetta vastaan vieläpä ulkopuolisesta avusta (Miz) huolimatta. Paljon voidaan tämänkin kuvion eteen vielä tehdä, mutta se voittamuuden ja vaarallisuuden aura mikä ryhmittymälle oli viime kuukausien aikana luotu taitaa olla mennyttä.
23:sta vuosittaisesta SummerSlamista jää siis historiankirjoihin oikein hyvä main event, yksi viihdyttävä alakortin mestaruusottelu ja paljon tasapaksua huttua. Keskitasoa tämän vuoden WWE:n PPV:iden saralla, eikä vuosi 2010 edes ole ollut PPV:iden suhteen erityisen kova.
FlameSnoopy2010-08-16 18:38
F
Sanokaa mitä sanotte "ultimate smarkit" ja Cena-vihaajat (joka on NIIIN 2006 vuotta), mutta tuo main event oli ehkä aivan täydellisesti buukattu mielestäni. Mitään painikultaa (kuten harmaakarhu sanoi) ei nähty, mutta kuka sitä odottikaan? Tässä saatiin näyttämään Bryan erinomaiselta, Sheffield ihan hyvältä, Gabriel hyvältä, sekä Barrett suht hyvältä, joten kokonaisuutena matsi oli hyvinkin suuri "menestys". Hyvä WWE, hieno kuvio, erinomaista buukkausta.
Panu52010-08-16 19:22
P
Kivasti saatiin tunnissa kulumaan nuo kolme ensimmäistä ottelua ja kun kestoksi tiesin 2h 57 min, niin kyllä repeilytti hieman. Sheamus vs. Orton ihan perushuttua, Kane vs. Rey Mysteriokin meni mukavasti ja ottelun jälkeiset tapahtumat olivat kuin olivatkin kiinnostavia. Veikkasin Takerin paluuta laimeaksi. Nytkin se oli sitä, mutta hyvällä tavalla, ettei Taker ole heti se Deadman joka teurastaa kaikki kehässä vaan ihan haavoittuvainen, hieman tokkurassa oleva Undertaker. Aika hyvä veto muuten oli bookata miestä noin, ettei jäänytkään poseeraamaan vyön kanssa Kanen maatessa allaan. Plussaa myös Takerin äänelle, joka kuulosti sopivan vaivaiselta juuri arkusta nousseelle.
Nexus vs. Team WWE:stä odotin tunnin mittaista koitosta, mutta 40 minuuttia olikin juuri sopiva kesto. Bookkaus oli mahtavaa, jokseenkin vain otti päähän, kun Jericho hävisi niin helposti Heath Slaterin Löysä Paska-finisherille. Daniel Bryanin paluu nyt vain oli erinomainen, viedä nyt paikka oman entisen pronsa nenän edestä. Povailen Bryanista seuraavaa US-mestaria, jolloin hänestä tulisi ensimmäinen NXT:stä ponnahtanut mestari ja Mizkin pystyisi keskittymään pelkästään salkkuunsa, jota hän on nyt tehnytkin, kun tuota US-vyötä ei vain osata käyttää.
Darien Fawks2010-08-16 19:23
D
FlameSnoopy kirjoitti: Sanokaa mitä sanotte "ultimate smarkit" ja Cena-vihaajat (joka on NIIIN 2006 vuotta), mutta tuo main event oli ehkä aivan täydellisesti buukattu mielestäni. Mitään painikultaa (kuten harmaakarhu sanoi) ei nähty, mutta kuka sitä odottikaan? Tässä saatiin näyttämään Bryan erinomaiselta, Sheffield ihan hyvältä, Gabriel hyvältä, sekä Barrett suht hyvältä, joten kokonaisuutena matsi oli hyvinkin suuri "menestys". Hyvä WWE, hieno kuvio, erinomaista buukkausta.
Täysin samaa mieltä. Ja hyviä pointteja Matomestarilta nuo, että kyllä tämä Nexusin tappio oikeastaan sai minut odottamaan suuremmalla mielenkiinnolla jatkoa. Joku täällä toivoi jotain "kunnon Team WWE" vastaan Nexus -matsia, mutta minusta tuo olisi ollut vain halpamaista lypsämistä. Onhan aivan selvä, ettei kuvio tähän lopu, joten tämä oli kyllä hyvä lopputulos. Ainoa ärsytyksen aihe on tietenkin Cenan mielikuvitukseton bookkaaminen ja järjetön nosellaaminen. Tokihan tuolla yleisö saadaan pähkinöiksi hetkessä, mutta kyllä se vain helkkarin tyhmää oli. Tärkeintä kuitenkin on, että Bryan teki paluun ja sai loistaa!
Edit: Panufemma muuten kuvaili tuota Takerin paluuta hyvin. Moni täällä on valittanut, että Taker on tehnyt helvetin paljon paluita. Siis mitä sitten? Eihän tämä nyt millään muotoa ollut sellainen "OHO SE ON VITTU UNDERTAKER, EN OIS IKIMAAILMASSA USKONUT" -paluu, vaan juuri sopivan kevyt mutta yllättävä comeback.
enska2010-08-16 20:51
E
Daniel Bryan oli aivan ilmiliekeissä koko main eventin ajan. Voi herranen aika, kuinka kuvankaunista ja sulavaa se miehen kehätyöskentely olikaan. Markkasin jokaista hyppypotkua, vikkelää loikkaa ja täydellistä submission-otetta, jotka olivat miehen käsialaa. Ja se tunnari – sekin oli loistava! Vuoden kovin, ansaituin, ihanin, vapauttavin ja suurimmalla feel good -leimalla varustettu mark out -hetki. Kiitos, WWE! Kiitos, Vince! [-o<
Muuten SummerSlam oli tosiaan jokseenkin vaisu show, mutta aivan timanttinen pääottelu korvasi kyllä kaiken. Ziggler–Kingstonissa olisi ollut potentiaalia vaikka kuinka hyväksi matsiksi, mutta Nexusin run-in pilasi sen ottelun tsäänssit loistaa. Myös Big Show – Straight Edge Societylla olisi ollut rahkeita parempaan, mutta ei voi mitään. Big Show'n voitto ei nakertanut, koska streittareitten häviö avaa portin mielenkiintoisimmille juonikuvioille. Melinan mestaruusvoitto oli ihan ookoo seikka. Kummatkin päämestaruusmatseista olivat hivenen kuivahkoja, vaikka Sheamusin ja Randallin ottelun loppuminuutit olivatkin silkkaa kivenkovaa tykitystä ja oli sillä Kane–Myrsälläkin hetkensä (mm. Kanen kuristusjunttaputki ja muutamat Reyn komeat counterit). Joka tapauksessa hieno show, sillä pääottelu oli eittämättä yksi vuoden parhaimmista otteluista.
Ziggler–Kingston **+
Melina–Fox *½
Big Show – Straight Edge Society **½
Orton–Sheamus ***
Mysterio–Kane ***-
Nexus–WWE ****+
EDIT: Unohdin kehua Bret Hartin suoritusta! Oliko tuo muka se sama Hitman, joka otteli tämän vuoden WrestleManiassa? Myönnettäköön, ettei Mr. McMahon ole mikään... mikään... Heath Slater... kehän sisässä, mutta joka tapauksessa Hartti vaikutti ihan eri mieheltä. Sieltä tippui vanhoja kyynärpääpudotuksia ja muitakin bravuuriliikkeitä – vau!
Jomppa2010-08-17 00:28
J
Tuli tossa äsken semmonen ajatus mieleen, että mitä jos Nexus nyt luovuttaisi ja täten lähtisivät Raw:sta, ja siirtyisivät jonkinajan kuluttua Smackdowniin?
Daniel Bryan IS BACK!!!
Nikizu2010-08-17 07:14
N
enska kirjoitti:
EDIT: Unohdin kehua Bret Hartin suoritusta! Oliko tuo muka se sama Hitman, joka otteli tämän vuoden WrestleManiassa? Myönnettäköön, ettei Mr. McMahon ole mikään... mikään... Heath Slater... kehän sisässä, mutta joka tapauksessa Hartti vaikutti ihan eri mieheltä. Sieltä tippui vanhoja kyynärpääpudotuksia ja muitakin bravuuriliikkeitä – vau!
:shock:
Minun mielestäni Hartin kehä suorituksessa ei kyllä ollut mitään kehumista. Hyvin kankealta ja hitaalta vaikutti omaan silmään. Toki tuo ei haitannut koska eipä mitään odotuksia että Bret siellä sulavasti liikkuu ollutkaan.
The Jigsaw2010-08-17 07:27
T
Summerslamhan yllätti minut todella positiivisesti! Mikä PPV!
Openerina aloitti Intercontinental mestaruusottelu, joka oli hyvä niinkauan kuin sitä kesti. Tuohan loppui kuin seinään. Tämä oli jopa miesten viikkotaismatseja huonompi. Sentään Ziggler säilytti.
Arvosana: **+
Naisten ottelu oli yllättävän hyvä. Melina paini melkoisen hyvin ja onneksi voitti. Asunsa oli kuin omiaan Summerslamiin 8) .
Arvosana: **+
Show vs SES oli yllättävän lyhyt. Muuten hyvä ottelu oli, mutta kärsi lyhyydestään. Olisin toivonut Punkille sitä selätystä, mutta ei... Feudi todennäköisesti vielä jatkuu ja jos silloin Punk saisi viimeisen sanan.
Arvosana: ***
Sanokaa mitä sanotte, mutta Sheamus - Orton oli minusta aivan loistava!
Illan suurin yllättäjä ehdottomasti. Orton ja Sheamus molemmat olivat aivan liekeissä ja näin saatiinkin Sheamuksen paras ottelu tähän asti. Hyvä WWE!
Arvosana: ****
Kane vs Mysterio ei taasen ollut aiempaa mestaruusottelua parempi, mutta ajoi toki asiansa ihan hyvin. Alku oli melko laahaava, mutta loppua kohden parani huimasti. Sai jo pelätä, että vaihtuuko mestaruus taas.
Takerin paluu oli myös kekseliäästi toteutettu.
Arvosana: ***+
Ja sitten siihen ME:hen. Alun perusteella aloin jo pelkäämään, että 5 minuuttinko Nexus laitetaan matalaksi, mutta Young ja Tarver onneksi vain eliminoitiin pois tieltä. Sheffield yllätti minut totaalisesti. Mieshän paini hyvin ja tuo Clotheslinensa on murhaavan hieno! Toinen yllättäjä Gabriel, joka sentään pääsi esittelemään, jotain muutakin kuin 450 splashin. Hienon hienoja potkuja ja väistöjä. Ottelun lopetuksen missasin, koska torrent jotenkin ihmeellisesti oli poistanut ottelun lopetuksen ja skippasi ottelun loppupuolella suoraan Cenan voitonjuhliin... (Oli sentään vain 2 min jäljellä). Ilmeisesti Gabriel lähti AA:lla ja Barrethan lähti sitten STF:llä. Bryan oli melkeimpä ottelun tähti. NXT:n aikaan en olisi vielä tuollaista häneltä uskonut. Tervetuloa takaisin!
Arvosana: ****1/2 (MOTYC)
Ainiin ja tärkeimpänä Lionsault osui :shock: ! (King: He hit it!?)
Mikko Alatalo2010-08-17 08:10
M
Nikizu kirjoitti:
enska kirjoitti:
EDIT: Unohdin kehua Bret Hartin suoritusta! Oliko tuo muka se sama Hitman, joka otteli tämän vuoden WrestleManiassa? Myönnettäköön, ettei Mr. McMahon ole mikään... mikään... Heath Slater... kehän sisässä, mutta joka tapauksessa Hartti vaikutti ihan eri mieheltä. Sieltä tippui vanhoja kyynärpääpudotuksia ja muitakin bravuuriliikkeitä – vau!
:shock:
Minun mielestäni Hartin kehä suorituksessa ei kyllä ollut mitään kehumista. Hyvin kankealta ja hitaalta vaikutti omaan silmään. Toki tuo ei haitannut koska eipä mitään odotuksia että Bret siellä sulavasti liikkuu ollutkaan.
Aika heikossa hapessa minunkin mielestäni Bret oli, jotenkin tuskaisa ilme kaiken aikaa ja pelkäsin että mies saa sydärin sen scoop slamin jälkeen...
Pitää muuten kompata noita Sheffieldin kehuja, tyyppihän ihan oikeasti viihdyttävä mörssäri. Harmi vaan ettei tunnu enää sitä stunneria käyttävän finisherinä, vaikka onhan se clotheslinekin ihan hieno. Nyt kun vielä saataisiin Trevor Murdoch takaisin WWE:iin, niin voitaisiin kasata aikojemme komein kantripoikain tag team. 8)
DonEmilio2010-08-17 11:57
D
Jäi vähän kaksijakoinen olo tämän PPV:n jälkeen. Se sisälsi paljon hyvää, mutta myös huonoa. Perus-PPV:ksi tämä olisi ollut erinomainen, mutta kun kyseessä on Summerslam, yksi suurista, jotain tuntui jäävän puuttumaan.
Alun ottelu Kofin ja Zigglerin välillä vaikutti lupaavalta, mutta eikö tämä ole jo nähty SD!:ssa? Vickien ”Excuse me” alkaa jo jurppia, kun hän hokee sitä vaikka yleisö olisikin hiljaa. Lopetuksella boostattiin main eventia ja Nexusta, hyvä heille, mutta IC-mestaruusmatsi jäi torsoksi. Takahuonesegmentti Edgen, Jerichon ja Mizin välillä oli hyvä ja nosti jälleen odotuksia main eventiin. Nämä kolme herraa voisivat keskustella vartin vaikka säästä, ja silti se olisi kiinnostavaa.
Ihan jännä asu Melinalla. Toivottavasti ei loukannut oikeasti pahasti. Jotenkin arvasi haastattelun alkaessa, että LeyCool-sekaantuisi. Voi kun tämä johtaisi naisten vöiden yhdistämiseen. Ehkä WWE:lla riittäisi hyviä naispainijoita pitämään edes yksi naismestaruus kiinnostavana.
Ilmeisesti Big Show vastaan SES –kuvio jatkuu. Nyt valitettavasti saatiin SES näyttämään entistäkin heikommalta. Punk nosti ottelun tasoa paitsi kehätyöskentelyllään, myös ilmeillään ja eleillään kehän ulkopuolella. Toivottavasti tämä kuvio johtaisi siihen, että Show tekisi turnin ja liittyisi Societyyn. Stable on turha, jos se ei ole uhkaava.
Kanen ja Sheamuksen kohtaaminen oli jees. Ainakin minun silmissäni Sheamus nostaa osakkeitaan jatkuvasti. Myös Mizin egotrippailu oli toimiva, mutta ehkä turhan pitkä. Myös Cole on parantanut huomattavasti verrattuna vaikka aikaan ennen NXT:tä. Selostuskolmikko teki muutenkin erittäin hyvää yhteistyötä koko illan ajan, vaikka King pitäisi saada pois sieltä määkimästä. Tai edes heelturni tai jotain.
Onhan se Orton overi, mutta pitääkö… niiden… matsien… olla… niin… helkkarin… hidastempoisia? Tylsä matsi minusta, saas nähdä onko oikeasti Randy poissa mestaruuskuvioista, vai loikkaisiko peräti SD!:iin kun se siirtyy SyFy:lle? Rumbleen kun on kuitenkin aikaa.
Suht hidas oli myös Reyn ja Kanen matsi, mutta sen jaksoi huomattavasti paremmin. Onneksi Kane voitti, koska Reyn yllätysvoitto on jo niin nähty. Takerin paluukin, vaikka olikin myös toiston toiston toistoa, toimi. Kenties sen tähden, että Kane esitettiin veljeään vahvempana. Onko tässä lopun alku Kanelle ja/tai Takerille, kummallakin kehävuodet alkavat käydä loppuun?
Main event olikin sitten monella tapaa mahtava. Nexuslaiset nostivat hienosti profiiliaan, ottelu sai aikaa, se sisälsi upeaa painia, selostuskaksikko Cole – Striker oli liekeissä, Triple H/Rock/Miz/Bourne ei ollut seitsemäs jäsen, ja Bryan on palannut! Nexuslaisista varsinkin Sheffield paransi huomattavasti: hänestä luotiin uskottava Nexuksen voimapesä, joka eliminoi Truthin ja Morrisonin, ja vaati melkoisesti, että hänet saatiin eliminoitua; Bret pieksee tuolilla, Jericho iskee codebreakerin ja lopulta Edge tiputtaa hänet spearilla. Saakohan muuten Striker p*skaa Vinceltä niskaansa hehkuttamalla American Dragonia ja toivomalla Cattle Mutilationia? WWE:n taviskatsoja ei välttämättä tajunnut mistä oli kyse, mutta Daniel Bryania käsittääkseni googlattiin melkoisesti PPV:n jälkeen. Ja lipsahtihan Kingiltä se Bryan Danielson.
Vaikka Bret vaikutti hyvältä hakatessaan Slateria, niin tuli sellainen olo, ettei hänen kroppansa kestäisi yhtään osumaa. Mietinkin, että mitenköhän hänet eliminoidaan, ja tuli sitten se todella typerä diskaus. Ohjaaja missasi aika pahasti Jerichon eliminoinnin, mutta miksi Slaterin piti eliminoida sekä Jericho, että Edge? Olisi ollut kutkuttavampaa, jos Barrett olisi eliminoinnut Jerichon. Jericho oli kyllä jälleen mahtava, niin kehässä, kuin muutenkin. Cenan hakkaaminen Edgen kanssa ja ”You’re a stupid, stupid man” nostivat hymyn huulille.
Bryania pushattiin todella hyvin. Hienoa oli nähdä hänen yrittävän taustalla puhua järkeä kun Cena ja Edge kiistelivät kehävuorosta. Ja kerrankin hot tag oli oikeasti hot! Bryan sai mahtavasti yleisön taakseen, ja toivottavasti pääsee seuraavaksi Mizin kimppuun. Ihmettelen kyllä, miksei finisherinä olisi voinut olla se cattle mutilation? Yritetäänkö hänestä tehdä uutta versiota Benoitista, jotenkin tunnusmusakin toi sen mieleen.
Loppuhan nyt oli sitä perus supercenaa, mutta Nexus joka tapauksessa osoitti olevansa varteenotettava tekijä. Ei se huono lopetus ollut, kenties olisi jopa ollut epäuskottavaa jos Teh Oddzbiittaaja Cena olisikin hävinnyt tulokkaille. Kai Summerslamin piti sitten saada onnellinen loppu. Varmasti tämä kuvio tästä jatkuu, ja hyvä niin.
Wormmaster2010-08-17 13:32
W
Verrattuna siihen mitä Hartilta olisi odottanut, oli kyseessä aivan loistavaa työskentelyä kehän sisällä. Sellainen juuri napakka minuutin parin nostalgiapakkaus, eikä enempää tarvittukaan. Paljon paremmin hän selvästi työskenteli kuin Maniassa. :)
Darien Fawks2010-08-17 13:49
D
Wormmaster kirjoitti: Verrattuna siihen mitä Hartilta olisi odottanut, oli kyseessä aivan loistavaa työskentelyä kehän sisällä. Sellainen juuri napakka minuutin parin nostalgiapakkaus, eikä enempää tarvittukaan. Paljon paremmin hän selvästi työskenteli kuin Maniassa. :)
Mahtoi olla kovat treenit Hitmanilla siellä Calgaryssa...
(LOL!)
Coca2010-08-17 14:05
C
Mahtoi olla kovat treenit Hitmanilla siellä Calgaryssa...
:lol:
Ja missä on tämä Calgary?
No joo... Katselin itse SummerSlamin jo eilen ja voin kyllä sanoa etten ole WWE:n toimesta saanut koskaan näin pitkään kestänyttä mark outia. Jokainen silmänräpäys kun Danielson pääsi esittämään puhtaita suoritteitaan, tunsin kehossani virtaavan henkisen orgamsin voimistuvan koko ajan. Täydellistä osaamista, jopa WWE:n mittapuulla. Olen enemmän kuin kiitollinen, että indyjen sankari sai kuin saikin toisen mahdollisuuden siihen kirkkaaseen maineeseen, jonka hän ansaitsee. Itseasiassa olin jopa yllättynyt tuosta noinkin suuresta roolista ottelun kulun kannalta, mutta hyvä näin. Pystyn jo nyt kuvitella maailman parhaan teknikon kantavan raskasta kultaa vyötäröllään joskus hamaassa tulevaisuudessa, mutta jätetään haaveilut sikseen ja annetaan ajan näyttää.
Darien Fawks2010-08-17 14:43
D
Siis Calgaryhan on Kanadassa. Vai mitä ajoit takaa? Bretin kotikaupunkihan tuo taitaa olla.
Kieltämättä Daniel Bryanista tuli valtava mark-out. Taisin huudahtaa ääneen ja taputella käsiäni sinä hetkenä, kun mies ilmestyi ruudulleni. Ihanin asia. Palautti uskoni koko WWE:hen.
Merovingi2010-08-17 14:51
M
Cattle Mutilationia ei varmaan nähty, koska se olisi loogisesti ollut typerä liike tehdä vaarallisen Nexuksen edessä - Bryan ei olisi välttämättä voinut nähdä Nexuksen yllätysiskua, jos olisi Cattle Mutilationin pistänyt kiinni ja hän olisi myös ollut haavoittuvainen torsonsa kohdalle.
Wormmaster2010-08-17 15:33
W
Coca kirjoitti: Olen enemmän kuin kiitollinen, että indyjen sankari sai kuin saikin toisen mahdollisuuden siihen kirkkaaseen maineeseen, jonka hän ansaitsee.
Ihan hyvin jätkältä, joka vielä ennen vihjasi, että jos nautti Danielsonin ensimmäisestä WWE-runista, ei ymmärtänyt vapaapainista yhtään mitään. :roll:
MR.Off Topic2010-08-17 18:58
M
Itse katsastin myös tuon Nexus versus Team WWE:n, kun onnistuin puoliksi pongaamaan Bryanin comebackin "Uutiset ja huhut" -alueelta. Tykkäsin main eventistä paljon. Tykkäsin Bryanin bookkauksesta, Sheffieldin vai mikä son saatiin näyttämään tosi vahvalta, Gabriel näytti hyvältä ja no siinäpä ne olikin.
Odotin, että Cena olisi käyttänyt Danielsonista nimeä Bryan Danielson, koska hän silloin joskus promossaan mainitsi, että Daniel Bryanin tie tuli päätökseen muttei Bryan Danielsonin, ei ehkä justiinsa noilla sanoilla, mutta kuitenkin. Hyvin toteutettu eliminointi alussa ja sitten loppuvaiheilla myös, mutta mielestäni väärässä kohdassa eliminointuminen. Olisin halunnut nähdä Bryanin pistävän vielä Gabrielin pois päiviltä, jonka jälkeen Miz olisi ensin matkallaan lyönyt salkulla kehää ryömivää Cenaa ja sitten vielä Danielsonia. Barrett olisi sitten käynyt vain tuhoamassa, sekä Cenan että Danielsonin. Sekin olisi käynyt lopetuksesta, että Barrett olisi vain tuhonnut Cenan kehässä Gabrielin kanssa tuon DDT:n jälkeen. Cenan supermies voitto oli täysin typerä. Se vain lisää noita "Cena Sucks!" -huutojen määrää.
Coca2010-08-17 19:13
C
Wormmaster kirjoitti:
Coca kirjoitti: Olen enemmän kuin kiitollinen, että indyjen sankari sai kuin saikin toisen mahdollisuuden siihen kirkkaaseen maineeseen, jonka hän ansaitsee.
Ihan hyvin jätkältä, joka vielä ennen vihjasi, että jos nautti Danielsonin ensimmäisestä WWE-runista, ei ymmärtänyt vapaapainista yhtään mitään. :roll:
Toden totta Wormy! Olen edelleenkin vahvasti sitä mieltä, että Bryan viihdyttää vapaamuotoisemmin ja monipuolisemmin indykehissä, sitä tuskin voi kukaan kiistää, mutta nyt kyse oli maineesta ja suuruudesta. Suoritukset indy- tai WWE:n kehissä eivät todellakaan kävele käsikädessä, mutta jos nopeatempoista ja atleettisine suorituksine viihdyttävää painia yritetään etsiä, voidaan Vincen tarjonta unohtaa käytännössä kokonaan. Totta kai on olemassa myös se karu fakta, että kaiken tuon tylsän brawlaamisen eteen on vedetty verho, joka tekee tylsemmistäkin painijoista superstaroja. Kyseessä on vetovoimaisuus ja mahdollisuus luoda ja käyttää segmenttejä useamman kerran viikossa. Danielsonin liikevarasto ja se parhain puoli, monipuolisuus tulee ehdottomasti supistumaan kovinkin rankalla kädellä. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä tosi seikkaa, että Bryanin liekit leimusivat koko miesjoukosta kaikkein vahviten.
Edit: Pahoittelen mahdollista sekavuutta. Olen todella väsynyt.
C2W2010-08-18 08:57
C
Olipahan Summerslam! Mukava oli katsella ilman mitään tietoa mistään huhuista, DANIELSON jumalauta! Mies veti kyllä niin virheettömästi tuossa matsissa, että huh huh. Kiinnostus WWE:hen nousi taas kunnolla.
Ja miten paljon Skip Sheffield on kehittynyt? Mies oli tulessa tuossa matsissa. Myös Jericho oli oikein pirteällä tuulella.
Näin nyt ensimmäistä kertaa Punkin kaljuna. Hmh, saisi sen lettinsä kasvattaa takaisin. Big Show on kyllä ihan loistava facena, ja mies on kyllä overimpi kuin koskaan ennen.
Sheamus vs. Orton meni vähän ohi, ja vaikutti vähän hitaahkolta ottelulta. Kane vs. Rey:n kelasin, kun Kane edelleenkään ei kiinnosta.
Miz heitti kyllä hienon promon!
Mutta ME oli kyllä mukava matsi, ja pituuttakin löytyi.
What2010-08-18 11:41
W
Tämän koko PPV:n voi tiivistää Matt Strikerin huudahdukseen "Daniel Bryan IS A STAR, like it or not."
Bryan oli kiva ylläri, mutta muu tapahtuma oli......noh ei nyt roskaa, mutta kovin valjua. Mörököllin paluu oli melkoinen antikliimaksi, ja DQ ja No Contest-päätökset Summer f'n Slamissa pistivät tympimään. Pääottelu oli kyllä hyvä, sitä en lähde kieltämään, eikä tuo Cenan voitto itseäni edes kismittänyt. Eihän mies edes pahemmin oddseja biittaillut. Kyllä minun mielestäni on ihan loogista, että WWE:n suurin tähti ja painikehien veteraani pystyy yksi kerrallaan voittamaan Justin Gabrielin ja Wade Barrettin kaltaiset rookiet.
Darien Fawks2010-08-18 12:34
D
C2W kirjoitti: Olipahan Summerslam! Mukava oli katsella ilman mitään tietoa mistään huhuista, DANIELSON j******ta! Mies veti kyllä niin virheettömästi tuossa matsissa, että huh huh. Kiinnostus WWE:hen nousi taas kunnolla.
Ja miten paljon Skip Sheffield on kehittynyt? Mies oli tulessa tuossa matsissa. Myös Jericho oli oikein pirteällä tuulella.
Näin nyt ensimmäistä kertaa Punkin kaljuna. Hmh, saisi sen lettinsä kasvattaa takaisin. Big Show on kyllä ihan loistava facena, ja mies on kyllä overimpi kuin koskaan ennen.
Sheamus vs. Orton meni vähän ohi, ja vaikutti vähän hitaahkolta ottelulta. Kane vs. Rey:n kelasin, kun Kane edelleenkään ei kiinnosta.
Miz heitti kyllä hienon promon!
Mutta ME oli kyllä mukava matsi, ja pituuttakin löytyi.
Kyllä-sanoja kannattaisi ehkä rajoittaa. :)
C2W2010-08-18 18:55
C
Kyllä! Kiitos huomautuksesta, olet kyllä oikeassa.
Spunkmeyer2010-08-20 17:24
S
Merovingi kirjoitti: Cattle Mutilationia ei varmaan nähty, koska se olisi loogisesti ollut typerä liike tehdä vaarallisen Nexuksen edessä - Bryan ei olisi välttämättä voinut nähdä Nexuksen yllätysiskua, jos olisi Cattle Mutilationin pistänyt kiinni ja hän olisi myös ollut haavoittuvainen torsonsa kohdalle.
Eihän tuossa matsissa kukaan kehän reunalla seisova missään vaiheessa hypännyt kehään estämään kenenkään eliminoitumista. Jopa pahikset kunnioittivat tätä sääntöä ettei tuomarin tarvitsisi huutaa näille vihaisena :D
Itse veistelisin SummerSlamista seuraavaa:
Ortonin ja Sheamuksen matsi oli puuduttavaa rakentelua kunnes ne pääsivät lopetuksiin. Siitä eteenpäin yleisön reaktioita oli ilo seurata. Livenä tämä olisi varmaan toiminut paremmin.
Reiskan ja Kanen matsi ei ollut oikein katsottava. Jotenkin vaan se kokoero tökkii mulla pahasti, etenkin kun muistelee sitä May 19th -feudia joka oli yhtä Kanen persraiskausta. Takerin paluu oli kyllä mainio. Taas. Sekä se fakta, että Kane ei tällä kertaa joutunut kääpiön raiskaamaksi vaikka Taker jopa auttoi kääpiötä.
Danielsonin paluu oli viime hetkeen asti minulle täysi arvoitus. Ja tuolla tavalla Mizin kustannuksella tapahtuessa se oli kenties vuoden suurin jenkkipainimarkkaus. Itse matsi oli myös mahtava, ja vaikka lopetus olikin perseestä, (lievä spoiler:) seuraavan illan RAW paikkasi juonta.
FlameSnoopy2010-08-20 17:28
F
Spunkmeyer kirjoitti:
Merovingi kirjoitti: Cattle Mutilationia ei varmaan nähty, koska se olisi loogisesti ollut typerä liike tehdä vaarallisen Nexuksen edessä - Bryan ei olisi välttämättä voinut nähdä Nexuksen yllätysiskua, jos olisi Cattle Mutilationin pistänyt kiinni ja hän olisi myös ollut haavoittuvainen torsonsa kohdalle.
Eihän tuossa matsissa kukaan kehän reunalla seisova missään vaiheessa hypännyt kehään estämään kenenkään eliminoitumista. Jopa pahikset kunnioittivat tätä sääntöä ettei tuomarin tarvitsisis huutaa näille vihaisena :D
Tai sitten he eivät vain halunneet tulla diskatuksi, koska yksikin eliminaatio tuollaista supertähti joukkuetta vastaan merkitsee.