Foorumiarkisto

← Ohjelmat ja PPV:t

SummerSlam 15.8.2010

FlameSnoopy kirjoitti:
Spunkmeyer kirjoitti:
Merovingi kirjoitti:
Cattle Mutilationia ei varmaan nähty, koska se olisi loogisesti ollut typerä liike tehdä vaarallisen Nexuksen edessä - Bryan ei olisi välttämättä voinut nähdä Nexuksen yllätysiskua, jos olisi Cattle Mutilationin pistänyt kiinni ja hän olisi myös ollut haavoittuvainen torsonsa kohdalle.

Eihän tuossa matsissa kukaan kehän reunalla seisova missään vaiheessa hypännyt kehään estämään kenenkään eliminoitumista. Jopa pahikset kunnioittivat tätä sääntöä ettei tuomarin tarvitsisis huutaa näille vihaisena :D

Tai sitten he eivät vain halunneet tulla diskatuksi, koska yksikin eliminaatio tuollaista supertähti joukkuetta vastaan merkitsee.

Mutta miten kukaan voi diskaantua niin pienestä, olkoonkin nykyajan pehmo-WWE, kun
Spoilerseuraavana iltana Sheamus sekaantuu Ortonin matsiin ja nämä kaksi brawlaavat kehän ulkopuolella, mutta Ortonin vastustajaa ei missään nimessä diskata vaan Orton lasketaan ulos
? :D

// Käytetään mielummin [spoiler] tagejä vastaisuudessa, ihmisillä kun voi olla eri skinejä foorumeilla käytössä joissa valkoinen teksti näkyy oikein hyvin. Ja spoileri koski siis tämän viikon RAW:ta. -R
Spunkmeyer kirjoitti:
FlameSnoopy kirjoitti:
Spunkmeyer kirjoitti:

Eihän tuossa matsissa kukaan kehän reunalla seisova missään vaiheessa hypännyt kehään estämään kenenkään eliminoitumista. Jopa pahikset kunnioittivat tätä sääntöä ettei tuomarin tarvitsisis huutaa näille vihaisena :D

Tai sitten he eivät vain halunneet tulla diskatuksi, koska yksikin eliminaatio tuollaista supertähti joukkuetta vastaan merkitsee.

Mutta miten kukaan voi diskaantua niin pienestä, olkoonkin nykyajan pehmo-WWE, kun
Spoilerseuraavana iltana Sheamus sekaantuu Ortonin matsiin ja nämä kaksi brawlaavat kehän ulkopuolella, mutta Ortonin vastustajaa ei missään nimessä diskata vaan Orton lasketaan ulos
? :D

SpoilerKatsopa tuo tarkkaan. Sheamus ei saanut yhtäkään iskua perille. Ei ainakaan tuomarin nähdessä. :-o Tosin onhan joskus diskaus tai "no contest" julistettu jo pelkästä yrittämisestä.
Taidat olla oikeassa tuossa ensimmäisessä asiassa. Ei sillä että tämä kovin merkityksellistä olisi, kunhan huvitti tapahtumaa katsoessa.

Koitin muuten aluksi hakea spoiler-tagia, mutta koska en löytänyt sitä, en tajunnut myöskään kirjoittaa sitä itse. Hei daa :knock:
Tänään katoin tämän Summerslamin ja pitemittä puheitta sanon omanmielipiteeni joka on että tämä oli todella huono summerslam. pelkästään main event oli hyvä ottelu

asiat jotka ärsytti oli nämä

-otteluiden paska taso

-nexus pilasti ekan matsin

-Undertaker sai selkään omassa paluussaan

-taas kerran supermies Cena putsasi yksinään Nexuksen Gabrielin sekä Barretin vaikka hetkeä ennen Cena otti pahaa osumaan Nexuksen tyypeiltä.

-Naisten matsikin oli uskomattoman huono mutta Alicia Fox ei hyvään matsiin edes pääse. Melina oli tosin mukava nähdä pitkästä aikaa

en ala kehumaan koska tuskin teitä edes kiinnostaa. Pääottelu oli ainut iso plussa ottelussa joka pilattiin lopetuksella. miksei lopussa olisi voinut olla vaikka että Barret ja Cena katsovat toisiaan ja mollemat alkavat nauraa ja Barret tökkää sormella cenaa ja tämä heittäytyy selälleen ja Barret pinnaa Cenan. eli toisin sanoen FINGER POKE OF DOOM 2. Mutta Cenan heelturn on vain unelmaa joka ei tässä ihan heti ainakaan tule tapahtumaan.
nWo-Sting kirjoitti:
-Undertaker sai selkään omassa paluussaan

Mitäs negatiivista tässä nyt oli? Saatiin mestari Kane entistä vakuuttavammaksi tuhokoneeksi, kun pisti 'Takerin nippuun. Ja myös feudin kannalta parempi ettei 'Taker vielä tässä vaiheessa saanut kostoaan.
takaovi kirjoitti:

Ja kuinka usein Undertaker on jo tehnyt paluita? Entä kuinka monesti hän on saanut selkään paluissaan? Aivan: 500 ja 0.
Darien Fawks kirjoitti:
Ja kuinka usein Undertaker on jo tehnyt paluita? Entä kuinka monesti hän on saanut selkään paluissaan? Aivan: 500 ja 0.

Eikös se viime vuonna chokeslammannyt Punkin kanveesiin paluussaan?

Itse SummerSlamin katsoin viime yönä kun Max tuon esitti. Nimen Danielson kuulin jo tätä puuta aiemmin selatessani (katsoin viestin lähetyskellonaikaa, enkä sitten huomannut editointia...). Joka tapauksessa sellanen "iha jees"-fiilis tosta jäi. Jos tästä jonkinlaista +/- tilastoa tekisi niin...

+ Miz/Jericho/Edge-backstage segment oli erittäin hauska :D "Bigger than Titanic" :D
+ Daniel Bryan. Hoiti kaiken hienosti, eikä herran tarvinnut edes pudota pelistä rehellisesti!
+ Takerin uusin return. Odotettu, mutta silti ihan tyylikäs.
+ Mizin promo. Mies on kultaa.
+ Strikerin selostus. Jälleen 8)
+ Intro promo. Eeppisin pitkään aikaan.
+ Tap out Walls of Jerichoon sekä lionsault
+ Cena ei enää käytä oransseja paitoja...

- ...joskaan en tiedä onko liila niin paljon parempi.
- Meidän ikioma professori no sell-supermies
- DQ-/Countout-lopetukset
- Ei heel-turneja. Eipä kai noita voi joka PPV'hin odottaa, mutta vähän petyin huhujen jälkeen
- Lyhyet farkkusortsit kuuluu Stone Coldille, ei Cenalle.

Hih, 60 % kritiikistä naksahti Cenalle ;)
Darien Fawks kirjoitti:
Ja kuinka usein Undertaker on jo tehnyt paluita? Entä kuinka monesti hän on saanut selkään paluissaan? Aivan: 500 ja 0.

SkullCrushingFinale kirjoitti:
Eikös se viime vuonna chokeslammannyt Punkin kanveesiin paluussaan?

:knock:
SkullCrushingFinale kirjoitti:
- Lyhyet farkkusortsit kuuluu Stone Coldille, ei Cenalle.

No tää oli oikeastaan ainut asia joka tästä PPV:stä jäi mieleen. Cena näytti ihan vammaselta lyhyissä shortseissa. :|

Oli kyllä ihan surkea Slam. Tasosta kertoo se, että naisten matsi ja promot oli ainoat jotka jaksoin katsoa kelaamatta :o Niin ja olihan se Edgen, Jerichon ja Mizin backstage-lässytys ihan hauska.

Matsit oli kauttaaltaan ihan surkeita. 7vs7 oli hyvä siihen asti kunnes Cena popsi pinaattia suuhun ja sai Kippari-Kallen voimat.

AAAAAARGH!!! Taas saa miettiä, et miks helvetissä tätä pitää kattoo ](*,)
Heh, allekirjottaneen luetunymmärtäminen ei ilmesesti ole ihan ultimaattisella tasolla :)
Ravenwood kirjoitti:
SkullCrushingFinale kirjoitti:
- Lyhyet farkkusortsit kuuluu Stone Coldille, ei Cenalle.

No tää oli oikeastaan ainut asia joka tästä PPV:stä jäi mieleen. Cena näytti ihan vammaselta lyhyissä shortseissa. :|

Heh, itse en muista edes kiinnittäneeni minkäänlaista huomiota moiseen seikkaan :roll:
Kirjoitin jo yhdesti tästä vitun pitkän arvostelun mutta sitten viimeisen matsin arvostelun kohdalla jotenkin onnistuin sen hävittämään ja kilahdus oli varma. Nyt muutaman päivän leppymisen jälkeen olen saanut tehtyä tästä PPV:stä jonkinnäköisen arvostelun joka ei ole mitenkään mahtava koska en viitsi enää samanlaista litaniaa uudestaan kirjoittaa..

Dolph Ziggler vs. Kofi Kingston - Ratkaisematon

Varsin tylsä opener, Kofin surmanhyppy oli oikeastaan ottelun ainoa hieno hetki, jonka jälkeen matsi olikin lähinnä Zigglerin Sleeper Hold vääntelyä. Nexuksen sekaantuminen hieman yllätti koska loppujenlopuksi kyseessä oli Smackdownin matsi eikä Nexusta ole tainnut kertaakaan Smäkärin puolella näkyä, tietty tämä voi olla mahdollista kun Maxin kautta tätäkin formaattia katson.

**

Melina def. Alicia Fox

Oih, oli jo Melinaa ikävä ja oli kyllä tosi hieno hetki nähdä "Melonisipursuaakivastiyli" divaa pitkästä aikaa. Vaikka ottelu ei ihmeitä tarjonnut oli Melinan voitto kuitenkin hieno juttu. Alicia ei ole oikeastaan koskaan iskenyt. LayCoolin tuleminen aftermatchissa oli suhkot turha, koska eihän nämä typykät edes samassa brändissä ole..(paitsi jos brändien mahdollinen yhdistyminen tapahtuisi lähiaikoina niin tässä olisi jotain järkeä.)

**+

The Big Show def. Straight Edge Society

Tämä matsi oli sekalaista mättöä. Vaihteeksi Big Show heitteli SESiä miten tahtoi ja vaihteeksi taas streittarit pieksivät porukalla Show'ta. Ei tästä matsista jäänyt kovin paljoakaa käteen.

**

Randy Orton def. Sheamus (DQ)

Tämä matsi oli mukavaa mättöä ja tunnetta oli mukana varsin mukavasti. Mitä nyt loppu oli hieman heikko, mutta hyvä että Sheamus mestaruuden piti vaikkakin Orton sen revanssin saa ja veikkaisin että mestaruuden sitten tulee viemäänkin. Sheamuksesta pidän kokoajan enemmän ja enemmän. On jo tämän hetken TOP5 suosikeissani.

****-

Kane def. Rey Mysterio

Tässä matsissa jaettiin puolin ja toisin varsin hienoja heittoja ja muunsorttisia iskuja. Mutta tästä matsista jotenkin se tarina puuttui, vaikka arkku olikin ainakin Mysterion puolelta matsissa jotenkin mukana. Kanen voitolle yllätyin todella paljon! Ja vielä enemmän aftermatchille koska olin varma että Mysterio Kanen arkkuun jotenkin hommaa, mutta Mysse saikin maistaa Chokeslameja ja vielä Tombstone Piledriverinkin. Takerin paluu oli hieno juttu vaikka sitä osasikin jo hieman odottaa. Mutta se, että Taker paluussaan sai turpiin oli todella yllättävää! Aftermatchin ansiosta tämä matsi saa täydet:

**** tähteä.

Team WWE def. Nexus

Mizin promo matsia koskien oli varsin eeppinen! Onse hieno mies, olen täysin Colen kannalla!

Tämä matsi oli mielestäni varsin selvä jo ennen entrancejen loppumista, WWE tulisi tämän voittamaan. Viimeistä miestä eli Miziä odotin varsin innolla mutta sitten - DANIEL "MOTHERFUCKIN" BRYAN! Iski totaalinen WTF moment kun kaverin näin. Hienoa että WWE oli oikeasti järjissään ja otti kaverin takaisin jos hän kerran oikeasti potkut sai. Miz pois matsista mikä hieman harmitti, olisi voitu vaikka Truth korvata kuka on aivan sieltä ja syvältäkin vielä.

Matsi alkoikin varsin tylsästi kun WWE sai nopsaa vauhtia pudotettua 2 Nexuksen painijaa. Sitten Nexus alkoi nousta, ja mielenkiinto heräsi uudelleen. Olin vielä aivan varma että Bret Hart tulisi jotenkin paskasti ottelun ratkaisemaan WWE:llä, mut hän tipahtikin aikaisin! Tämä oli todella hyvä juttu! Bryankin tipahti, joka oli kolmas vaihtoehto ottelun ratkaisijaksi. Sitten jäljellä olikin enää Cena, Barrett, ja Gabriel. Toivoin sydämeni pohjasta että anna Nexuksen voittaa, kun Cenaa höykytettiin kehän ulkopuolella. Cena makasikin kehän ulkopuolella yhdessä vaiheessa kuin koomassa mutta sekunnin mikro-osassa hän olikin takaisin kehässä! Ja Lila-Cena iski jälleen ja vei SUPERDUPER über tavalla voiton. Hihhei ja kierros kaikille. Paska lopetus vei sen viimeisen hohdon tästä matsista.

****+

PPV:n arvosana: *** (3,04) Hyvä

Tämä PPV jatkoi taas WWE:n hyvää linjaa tänä vuonna. PPV olikin oikeastaan kahdessa osassa kun ensimmäinen puolisko veti tasoa **-**+ ja viimeiset kolme ****- - ****+ tasoa.

Vuoden 2010 PPV:t

1. Elimination Chamber ***+ (3,29)
2. Money In The Bank ***+ (3,14)
3. SummerSlam *** (3,04)
4. Wrestlemania 26 *** (3,00)
5. Royal Rumble *** (3,00)
6. Fatal 4-Way ***- (2,86)
7. Extreme Rules ***- (2,75)
8. Over The Limit ***- (2,63)

Vuoden 2010 PPV -ottelut:

1. Undertaker vs. Shawn Michaels ***** (Wrestlemania 26)
2. Batista vs. John Cena ****½ (Wrestlemania 26)
3. Smackdown Money In The Bank ****+ (Money In The Bank)
4. RAW Money In The Bank ****+ (Money In The Bank)
5. Team WWE vs. Nexus 7-man Elimination Match ****+ (SummerSlam)
6. Royal Rumble Match ****+ (Royal Rumble)
7. Money In The Bank Match ****+ (Wrestlemania 26)
8. Batista vs. John Cena **** (Extreme Rules)
9. Chris Jericho vs. Evan Bourne **** (Fatal 4-Way)
10. Kane vs. Rey Mysterio **** (SummerSlam)

Vuoden 2010 Parhaimmat PPV tunnarit:

1. I Fight Dragons - Money (Money In The Bank)
2. Fit For Rivals - Crash (Over The Limit)
3. Skillet - Hero (Royal Rumble)
4. Kevin - Made It (Wrestlemania 26)
5. Jet - Rip It Up (SummerSlam)
6. Audioslave - Be Yourself (Wrestlemania 26 2nd theme)
7. Tobymac - ShowStopper (Fatal 4-Way)
8. Saliva - Time To Shine (Extreme Rules)
9. Cypress Hill - Rise Up (Elimination Chamber)
TupsuVeitikka kirjoitti:
1. I Fight Dragons - Money (Money In The Bank)
2. Fit For Rivals - Crash (Over The Limit)
3. Skillet - Hero (Royal Rumble)
4. Kevin - Made It (Wrestlemania 26)
5. Jet - Rip It Up (SummerSlam)
6. Tobymac - ShowStopper (Fatal 4-Way)
7. Saliva - Time To Shine (Extreme Rules)
8. Cypress Hill - Rise Up (Elimination Chamber)

Hieno arvostelu, oli mukava lukea! Tossa vaan pisti silmään, ettet ollut muistanut WrestleManian kakkostunnaria (Audioslave - Be Yourself) ollenkaan. Mielestäni Top 5-tavaraa, säesti otteluiden jälkeisiä tunnekkaita hetkiä loistavasti ja toimi I Made Itin kanssa vähintään yhtä hyvin kuin mielestäni paras yhdistelmä, 24:n Snow + Light it Up.

Viime vuoteen verrattuna tänä vuonna on mielestäni ollut paljon kovempia tunnareita ja olen aika jokseenkin samaa mieltä kanssasi järjestyksestäkin :)

Jostain syystä en todellakaan muistanut että Wrestlemaniassa tosiaan toinenkin kappale oli mukana. Jotenkin tuo Made It on jäänyt päähän 'Manian ainoana ja oikeana kappaleena. Lisäänpä sen listaan sitten kun sen olen saanut kuunneltua vielä uusiksi. :)

E: Aivan se oli tämä kappale, sijoitus annettu:)