Foorumiarkisto

← Ohjelmat ja PPV:t

Survivor Series 21.11.2010

Barrett vs. Orton ei kyllä matsina kiinnosta niin paljon, kuin Survivor Seriesin pääottelun pitäisi, mutta kyllähän suurella mielenkiinnolla sitä odottelen, että millaiseen loppuratkaisuun WWE on päätynyt. Eiköhän se todennäköisin vaihtoehto ole se, että Miz poistuu areenalta mestarina, jonka jälkeen eteenpäin jatketaan feudipareilla Cena / Barrett ja Orton / Miz.

Smackdownin mestaruusottelu kiinnostaa hyvin vähän. Ihan jo peruslähtökohdilta huono ottelupari ja buukkaus on ollut hyvin syvältä. Siis miksi kukaan haluaisi tuon viimeisimmän Smackdownin jälkeen kannustaa Edgea? Minun sympatiat ainakin ovat Kanen puolella, kun Edge on julmasti kiduttanut hänen isäänsä. Veikkaan, että mestaruusvyö siirtyy pian Edgen vyötärölle, muttei vielä tässä PPV:ssä.

Eliminointiottelussa on potentiaalia, vaikka sen rakentelu aika mitäänsanomatonta olikin. Joukkueet ovat pääasiassa ihan kiinnostavia ja jos vain aikaa tulee riittävästi, niin eiköhän tästä hyvä matsi ole. Kaiken järjen mukaan Del Rion pitäisi voittaa ja nimenomaan niin, että herra kapteeni on sole survivor.

Tällä kertaa Daniel Bryanilla voi olla vaikea laittaa pystyyn show'n paras ottelu, kun vastassa on tylsähkö Ted DiBiase. Itse jaksoin pitkään uskoa DiBiase Junioriin, mutta nyt olen hyvin pitkälti luovuttanut hänen suhteensa. Ei vaan toimi. Tosin eiköhän hänkin jälleen tämän ottelun ajan näytä hyvältä, kun vastassa the best in the world. Jos Bryan häviäisi mestaruutensa, niin... mm, en pitäisi siitä yhtään.

Jos jollain on paljon hävittävää tässä PPV:ssä, niin se on Kaval. Jos hän ei saa yleisöä mukaan ottelussaan, niin sitten lähitulevaisuus ei näytä hänen kannaltaan kovinkaan hyvältä. Uskon kuitenkin, että Kaval ja Ziggler painivat huippumatsin, joka yleisöönkin uppoaa. Ziggler on ollut jo sen nelisen kuukautta IC-mestarina, joten eiköhän hän sen vyön jo kohta häviä. En kuitenkaan usko, että se tapahtuu aivan vielä. Tosin, jos US-mestari Daniel Bryan vs. IC-mestari Kaval kuulostaisi "aika" hyvältä.

John Morrisonin ja Sheamuksen matsin rakentelu on ollut varsin outoa, mutta ihan kivaa vaihtelua kuitenkin. Veikkaisin, että ottelussa nähdään jonkinlainen merkki herrasta nimeltä Hunter Hearst Helmsley, joka johtaa Morrisonin voittoon. Uskon, että HHH ei itse vielä esiinny, vaan kuulemme esimerkiksi hänen entrancebiisinsä tai jotain vastaavaa. Paini tullee olemaan ihan laadukasta.

Joukkuemestaruusmatsi tuskin tulee kovinkaan kauaa kestämään. Tykkään Santino Marellasta ja Vladimir Kozlovista Raw'ssa, kun heitä käytetään komediasegmenteissä. En kuitenkaan haluaisi nähdä heitä PPV:ssä, enkä varsinkaan mestaruusottelussa. NXT:n pojat jatkavat mestareina.

Naisten matsi tuskin mitään erityistä tarjoaa. Veikkaisin kuitenkin, että jollain tavalla Natalyasta kruunataan uusi mestari. Kenties Beth Phoenixin paluu?
Eikös tämä ala 3.00 aikoihin Suomen aikaa? Miten hyvin näihin tapahtumiin löytyy streameja, jos siis meinaisi livenä katsella?
DeadManWalking kirjoitti:
Eikös tämä ala 3.00 aikoihin Suomen aikaa? Miten hyvin näihin tapahtumiin löytyy streameja, jos siis meinaisi livenä katsella?

Klo 0300 alkaa joo. Yleensä on pienen hakuprosessin jälkeen löytynyt paikka mistä löytää hyvän streamin. Kannattaa tosin aloittaa hakuprosessi hyvissä ajoin. Itse ajattelin myös tsekkailla livenä tämän.
Kratos kirjoitti:
DeadManWalking kirjoitti:
Eikös tämä ala 3.00 aikoihin Suomen aikaa? Miten hyvin näihin tapahtumiin löytyy streameja, jos siis meinaisi livenä katsella?

Klo 0300 alkaa joo. Yleensä on pienen hakuprosessin jälkeen löytynyt paikka mistä löytää hyvän streamin. Kannattaa tosin aloittaa hakuprosessi hyvissä ajoin. Itse ajattelin myös tsekkailla livenä tämän.
Jeps, olisi ihan mielenkiintoista katsella nimittäin ensimmäistä kertaa elämässä PPV livenä. Jos löydät hyvän streamin niin pistä yksärillä vaikka linkki. 8)

EDIT:

Paitsi että, jos on vain yhden megan nettiyhteys, niin miten hyvin nuo streamit toimivat?
DeadManWalking kirjoitti:


EDIT:

Paitsi että, jos on vain yhden megan nettiyhteys, niin miten hyvin nuo streamit toimivat?

Njääh, ei kellään enään nykypäivänä ole yhden megan nettiä, eli ole huoletta :)
ViiZei kirjoitti:
DeadManWalking kirjoitti:


EDIT:

Paitsi että, jos on vain yhden megan nettiyhteys, niin miten hyvin nuo streamit toimivat?

Njääh, ei kellään enään nykypäivänä ole yhden megan nettiä, eli ole huoletta :)


Jätkä taitaa vetää mokkulalla. :P
ToNy-MaN kirjoitti:
Jätkä taitaa vetää mokkulalla. :P
Ei, vaan Kuopion opiskelija-asunnot tarjoavat vuokran hintaan sisältyneenä maagisen yhden megan laajakaistan.

Nyt käyn todellista pään sisäistä taistelua siitä, että jaksanko tosiaan herätä katsomaan jotain pellepainia, olen nimittäin helvetin krapuloissani ja erittäin väsynyt.
DeadManWalking kirjoitti:
ToNy-MaN kirjoitti:
Jätkä taitaa vetää mokkulalla. :P
Ei, vaan Kuopion opiskelija-asunnot tarjoavat vuokran hintaan sisältyneenä maagisen yhden megan laajakaistan.

Nyt käyn todellista pään sisäistä taistelua siitä, että jaksanko tosiaan herätä katsomaan jotain pellepainia, olen nimittäin h**vetin krapuloissani ja erittäin väsynyt.

Omassa opiskelijakämpässäni on sama. Paitsi että kun sijoitan 12e enemmän kuussa niin PÄNG!, satameganen.
Tulipa tosiaan katsottua livenä tämä tapahtuma, ja itse asiassa olen ihan positiivisesti yllättynyt. Muutenkin PPV:n seuraaminen livenä ensimmäistä kertaa elämässä oli sen verran mukava kokemus, että varmasti tulee joskus otettua uusiksi. Hereilläkin tuli pysyttyä lähes koko ajan, ainoastaan tuli missattua Kavalin ja Zigglerin ottelun loppu, sekä hieman alkua tuosta Team Mysterio vs. Team Del Riosta.

Vedetään nyt muutamia huomioita:

-Bryan vs. DiBiase oli oikein hyvä ottelu, ja itse asiassa oikestaan nautin tästä ottelusta eniten koko tapahtumassa. Hyvä opener, mutta oliko Bryanilla tosiaan jotain vaivoja tuon olkapäänsä kanssa kun piteli sitä aina välillä jonkin verran?

-The Miz veti Bryania turpaan ottelun jälkeen rampilla, ja kävi sitten promottamassa että pian saattaa olla salkun cashauksen paikka. Hieman sitten tapahtuman lopussa petyin, kun sitä ei nähtykään, mutta toisaalta se olisi ollut aivan liian ilmeinen ratkaisu, joten parempi tosiaan näin.

-John Morrisonin puhdas voitto Sheamuksesta oli omalle kohdalle kenties koko illan suurin yllätys. Oletin jopa melkoista squashia Sheamuksen hyväksi, mutta ottelu tosiaan päättyi sitten yllättävästi Morrisonin puhtaaseen voittoon. Odotin Triple H:n paluuta, mutta vielä ei ollut sen hetki.

-Ziggler vs. Kaval oli myös hyvä ottelu sen perusteella mitä siitä nyt jonkin verran näin, mutta tosiaan tässä vaiheessa alkoi silmä hieman luppasemaan joten en voi enempää kommentoida.

-Team Mysterio vs. Team Del Rio oli omalle kohdalle kyllä koko illan suurin pettymys. Tai no, odotukset eivät välttämättä olleet mitenkään katossa muutenkaan, mutta joka tapauksessa tämä jätti kyllä aika vaisuksi. Del Rio saatiin näyttämään mielestäni jopa todella surkealta, kun hän putosi niin aikaisessa vaiheessa Knock-out punchin seurauksena pois. Big Show'n megapush kyllä jatkuu, oli nimittäin niin hallitseva tässä ottelussa.

-Diivojen ottelusta ei ole oikein mitään mielipidettä. Ok välipala.

-Edge vs. Kane oli oikeastaan juuri sellainen ottelu kuin odottikin. Hyvin perustasoa oleva OK-mittelö, jossa keskityttiin brawlaukseen, mikä oli odotettavaa. Lopetus ehkä oli hieman typerä, sillä ei mielestäni ole oikein uskottava ratkaisu että Edge ei selätystä suorittaessaan tajua selättää niin, ettei omat hartiat osu maahan. Feudi luultavasti jatkuu, kun Beareria ei (onneksi) näkynyt, ja Edge sitten pieksi Kanen vielä kunnolla ottelun jälkeen.

-Luulin muuten hetken aikaa että Taker tekee kohta paluunsa, kun Kane yritti rueta hakkaamaan Edgeä ottelun jälkeen.

-Sitten tuli hieman yllättävä asia, sillä tag-team mestaruusottelu nähtiin mailmanmestaruusottelujen välissä. Yleensähän näiden väliin on heitetty se diivojen ottelu, mutta nyt tosiaan tämä oli pistetty World Heavyweight -matsin yläpuolelle kortissa, mikä ainakin itseäni ihmetytti.

-Sitten, The Main Event. Ottelu oli oikein hyvä, ei toki illan paras mielestäni, mutta hieman vaisun alun jälkeen tempo alkoi vähitellen nousta ja loppua kohti olikin jo todella mielenkiintoista menoa.

-Mestaruusottelun lopetus oli tosiaan mielenkiintoinen. En nimittäin uskonut, että Cenaa oltaisiin pistämässä nyt vähäksi aikaa pois kuvioista kokonaan. Is that just me, vai oliko siinä vaiheessa kun Cena alkoi laskea Ortonin selätystä RKO:n jälkeen, niin kakkosen jälkeen Cena mietti pienen hetken ajan että lyökö kolmatta kertaa mattoon. Mietin sekunnin murto-osan ajan, että nyt tosiaan nähtäisiin Cenan heel-turn, mutta tällainen lopetus. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin.

Eli kokonaisuutena ennakko-odotukset huomioon ottaen olen koko tapahtumaan tyytyväinen. Osaltaan voi varmasti vaikuttaa sekin, kun sai tosiaan ensimmäistä kertaa livenä katsastaa PPV:n, eikä ole mitään mahdollisuutta spoilaantua, niin tapahtumat tuntuivat heti paljon mielenkiintoisemmille.

Mitenkähän nyt Cenan laita? Mieleeni tuli tällainen kuvio: Barrett voittaa mestaruuden esimerkiksi Royal Rumblessa, Cena tekee (jälleen) comebackin Rumble-otteluun, ja WrestleManiassa nähdään miesten välillä sitten ottelu.
DeadManWalking kirjoitti:
-Ziggler vs. Kaval oli myös hyvä ottelu sen perusteella mitä siitä nyt jonkin verran näin, mutta tosiaan tässä vaiheessa alkoi silmä hieman luppasemaan joten en voi enempää kommentoida


Ottelu parani mielestäni hieman vielä lopussa ja oli oikein hyvää painia mielestäni. Mukava myös nähdä ettei Kavalia pistetty häviämään puhtaasti vaan Ziggler joutui roll upissaan kiskomaan vähän Kavalin housuista.

Nähtiin muuten tuohon alkuun melkoinen kolmen ottelun sarja. Ensin Danielson vs. DiBiase, joka oli erittäin hyvää äksöniä. Miehillä tuntui natsaavan ihan hyvin kemiat ja Ted näytti, että osaa hänkin painia. Danielson ei ole vielä varmaan huonoa ottelua otellutkaan.

Toisena nähtiin sitten tuo Sheamuksen ja Morrisonin kohtaaminen, joka oli hieman hitaampi temposempi ja huonompi ottelu, mutta hyvä silti. Morrisonin puhtaan voiton lisäki oli jännä nähdä ettei ottelu päättynyt finisheriin. Okei, Chuck Kick on jokseenkin finisher tai pikemminkin signature, mutta tarvitsi Morrison siihen vielä Shining Wizardin päälle. Oikein solidii äksönii.

Muu tapahtuma meni vähän kelaillessa, kun ei vaan jaksanut katella. Yllä mainittu kuusikko on varmasti tulevaisuudessa yhä enemmän esillä varmasti tai ainakin WWE:n pitäisi nähdä joka kaverin potentiaali. Haamukin on saanut mielipiteeni kääntymään tässä vähitellen, mutta kyllä se silti tarvii jonku kantamaan itsensä todella hyvään otteluun. Samantasosen kanssa pystyy jo vetämään hyviäkin otteluita ja jännä pointii, mutta Sheamus tuntuu olevan parhaimmillaan pienten painijoiden kanssa.

Kaval voi hyvinkin nousta vielä intercontinental- tai USA-mestariksi, mutta jotenkin tuntuu, että jää midcarddiin junnaamaan. Toisaalta WWE:n midcardissa on nähty monia loistavia ja historiaan suurina miehinä jääneitä painijoita, joten mikäs siinä.

Ja kyllä, Cena mietti hetken ennenkö löi kolmosen.
Ja kyllä, Cena mietti hetken ennenkö löi kolmosen.

Aivan, pakko oli vielä katsoa tuo ottelun loppu uudestaan niin kyllä Cenalla oli selvästä siinä kakkosen ja kolmosen välillä hieman pidempi tauko. Toki laitoin sen merkille jo silloin yöllä/aamullakin kun tuli katseltua. Mutta oli kyllä kieltämättä aika kihelmöivä kolmeen lasku, sillä juuri tuo tauko kakkosen ja kolmosen välillä sai hetkeksi sellaisen tunteen, että nytkö se heel-turn tulee.

Matt Strikerin "CENA IS FREE!!" huuto kyllä aiheutti allekirjoittaneessa lievän repeämisen, ja siihen päälle vielä "Cena is fired" Colen suusta kyllä nauratti. Strikerin jatko "Right, I'm sorry" kruunasi vielä tuon.
Ensimmäinen kokonainen ppv katsottuna liian pitkään aikaan ja ihan hyvä fiilis tuosta jäi. Varsinkin alakortti viihdytti koko rahan edestä. Bryan oli illan tähti ja sai DiBiasen todella pitkästä aikaan näyttämään kiinnostavalta. DiBiasen manööverit finisheriä hakiessa toivat mieleen Ortonin. Ja luonnollisesti Miz veti hienon reaktion irti yleisöstä.

Morrisonin ja Majoneesimiehen kohtaaminen ei ollut yhtä hyvä kuin se aiempi, mutta ei ollut kelailu missään vaiheessa lähelläkään. Lopetus oli tosin hieman (paremman sanan puuttussa) kökkö. Jatkoa luvassa.

Olin jo melkein sanomassa, että IC-matsi olisi ollut vielä openeriakin parempi, mutta aika tasan nuo menivät. Ja pakko se on myöntää, että nyky-WWE:ssä Kavalin lennokas tyyli erottuu kivasti. Hitto että oli ilmavia loikkia! Ziggler voisi heivata Vickien, muuten hahmo on loistava.

Sitten oli tuo "perinteinen SS-matsi", jossa bookkaus oli varsinkin loppua kohden aivan liian ennalta arvattavaa. Rhodes veti komeesti rooliaan, ja Swaggerin nilkkalukko näytti ihan kohtalaisen vahvalta. Muuten oli melkoisen tylsä tapaus.

Diivojen ottelu jäi käytännössä kokonaan väliin, kun selain kaatu muutaman minuutin sisään kahdesti. En tosin usko menettäneeni paljoa.

Ja sitten...En halua juuri kommentoida Edgen ja Kanen kohtaamista siitä yksinkertaisesta syystä, että siinä ei ollut oikeastaan mitään muuta hyvää kuin ottelun jälkeiset tapahtumat, jotka lupailevat jokinsorttista hc-mättöä TLC:hen. Siitä tullee ihan katsottava tapaus. Ainiin, lopetus oli niin TNA:ta ja kaiken lisäksi toteutus ontui.

Luulin jo, että tagi oli siirretty dark matchiksi. Santino on tämän ja edellisen rawn perusteella nousemassa kohtalaisen overiksi. Yleisö diggasi. Muuta tästä ei sitten jäänytkään mieleen.

Ja sitten oli mestaruusottelu, jossa 99% katsojista ei kiinnostanut mestaruus, mestari tai haastaja. Mutta mikäs siinä. Tunnelma kantoi vähintäänkin katsottavaksi. Hieman tosin yllätti se kuinka nopeasti homma loppui ja kuinka monta minuuttia kellon soiton jälkeen oli kaikkea muuta. Cenan ja Colen hyvästely aiheutti pienen pelkotilan. Olisiko Cena GM?

Eipä siinä, kertaakaan ei tarvinnut kelailla. Jälkikäteen tosin toivoisin tehneeni jotain muuta Edgen ja Kanen ollessa kehässä. Mutta onnistunut alakortti pelasti ja Daniel Bryan näyttää joka kerta kehässä ollessaan todella nauttivan duunistaan ja tekevän "aivan mitä tahansa". Ehkä miehelle voisi sittenkin tarjota tulevaisuudessa jopa paikkaa ME:ssä...hetkittäin.
edgecution kirjoitti:
Cenan ja Colen hyvästely aiheutti pienen pelkotilan. Olisiko Cena GM?

Jep, ja laittoi itsensä 7 on 1 Handicapiin ihan huvin vuoksi. :D
edgecution kirjoitti:
Diivojen ottelu jäi käytännössä kokonaan väliin, kun selain kaatu muutaman minuutin sisään kahdesti. En tosin usko menettäneeni paljoa.

Et mitään tärkeää, paitsi Natalyan mestaruusvoiton ja Beth Phoenix'n paluun.
Mitä jos Cena lopettaakin nyt oikeasti ja tekee therockit? :-k En usko mutta tuskin ihan mahdotonkaan kuvio.
Itsellekkin on tullut sama fiilis tämän päivän aikana, kun on asiaa kelannu. Mutta olis se aika outoa, sillä juuri katsoin tämän John Cena experience dokkarin ja siinä joku kysy Cenalta että ootko ajatellut tekeväsi samaa kun Dwayne, mutta Cena sanoi että tykkää työstään liikaa tehdäkseen sitä. Eiköhän se John palaa kun ensin pitää taukoa..

Edit: Lisää maustetta soppaan lisää se, että WWE on poistanut Cenan profiilin sivuiltaan. Poistuukohan kaikki tuotteetkin kaupoista??

..ja tähän loppuun täysin asiaankuulumaton hymiö :kennedy:
PPV:n alkupuolisko oli varmasti koko vuoden vahvin, mutta loppupuolisko jäikin sitten alkuun nähden melko laimeaksi. Joka tapauksessa jo mainio undercard nostaa tämän tapahtuman kokonaisuutena varmasti yhdeksi vuoden parhaista, etenkin, kun tuo yläkorttikin oli samaa tasoa edeltävien PPV:iden kanssa.

Openerissa Daniel Bryan repi jälleen vastustajastaan kaiken mahdollisen irti, ja sai Ted DiBiasen näyttämään todella hyvältä. DiBiase on kyllä todellinen Orton kakkonen: kehässä todella tylsä, mutta oikea vastustaja pystyy aika ajoin nostamaan hyviin otteluihin. Kun look on kohdillaan ja luontaista karismaakin löytyy kuitenkin jonkin verran, niin kyllä Tedissäkin hyvää US-mestariainesta on, mikäli vain vastustajat pysyvät etevinä - ja tämä PPV kyllä osoitti, että sitä taitoa WWE:n midcardissa piisaa.

Minulle illan suurin yllättäjä oli seuraava ottelu. Ei suinkaan John Morrisonin takia, vaan sen, kuinka hyvä Sheamus oli. En nyt tarkoita sitä, etteikö Morrisonkin olisi näyttänyt todella hyvältä ja osaltaan nostanut Sheamuksenkin suoritusta, mutta nyt näin Sheamuksessa ensimmäistä kertaa kunnolla sen main eventerin joka hän on jo pitkään ollut.

Tämän otteluparin kemiat pelasivat kyllä todella mainiosti yhteen, ja Sheamuksen promo ennen ottelua oli kaikessa simppeliydessään hyvä. Itse ottelussa huomio kiinnittyi niinkin kummalliseen asiaan, kuin siihen, kuinka hyvin kummatkin myivät toistensa liikkeitä. Sheamus näytti oikeasti takovan Morrisonin selkää katki, ja irkun tapauksessa taas on turha puhua mistään Hosshusista: siinä missä tuollaisten isojen körmyjen suurin perisynti on yleensä nonsellaaminen, sai Sheamus ilmeillään ja eleillään Morrisonin potkut vaikuttamaan todella tehokkailta. Tämänpä vuoksi ottelun hieman yllättäen tullut loppukaan ei haitannut, vaikkei tietysti yksi Starship Pain olisi pahaa tehnyt. Helvetti, tässähän tuntui kuin olisi katsonut oikeaa kamppailua!

Ilotulitus jatkui Intercontinental-mestaruusottelulla. Tämä ei mielestäni yltänyt aivan kahden ensimmäisen ottelun tasolle, muttei kyllä kauaskaan jäänyt. Ziggler oli erinomainen, Kaval pääsi vihdoin näyttämään taitonsa PPV:ssä ja se potku Zigglerin naamaan ottelun huippuhetki. Toivottavasti Kavalilla ei ole tämän jälkeen taas edessä jotain jobbausputkea, nosti nimittäin itsensä yhdessä ottelussa tasaiseksi taistelijaksi US-mestaruudesta.

Perinteinen SurSer-eliminointiottelu oli ihan ok, mutta heikohko alustus (tosin mitäs minä siitä tiedän kun en edes SmackDownia ole katsonut) ja viimeaikojen ottelutyypin runsas käyttö veivät kyllä hohtoa. Oli tälläkin hetkensä, mutta jotkin asiat jäivät harmittamaan, kuten Del Rion "epävirallinen" eliminointi. Jokohan seuraavassa PPV:ssä olisi voinut Knuckleheadin mainostus loppua, niin Big Showkin voisi vaihteeksi olla squashaamatta puolta SD:n rosterista? Joka tapauksessa "solidia actionia" tämäkin.

Sitten lähtikin se selkeästi heikompi puoli PPV:stä. Divas-mestaruusottelu oli huonompi kuin muut viimeaikaiset naisten ottelut, eikä Bethinkään paluu nyt mitään suuria tunnepurkauksia aiheuttanut. Tämän jälkeen nähty Edge vs. Kane oli oikea unipilleri: ilta oli jo ehtinyt taittua alkuyöksi, ja säpsähdin hereille kun Striker huusi spearia. Ottelun alun perusteella en kuitenkaan missannut mitään, ja olin hieman yllättänyt, kun tähän väliin käytettiin tuota "selätys hartiat maassa" -lopetusta. Aikanaan HBK:n tehdessä saman mokan Triple H:ta vastaan se sentään näytti luonnollisemmalta!

No niin, vihdoinkin se odotettu main event... jaa tämä joukkuemestaruusottelu oli kuin olikin mukana. Kiinnosti muuten kuin kilo paskaa tässä vaiheessa.

Ja sitten se odotettu main event. Tunteikkaan alkuvideon olivat koonneet, tosin se kuvasi paremmin kuin mikään muu tätä pienehkoa vinoumaa ottelussa: päätähti oli Cena, Barrett nyt oli siinä takapiruna mukana, ja mestari Orton oli täysin merkityksetön pelinappula. Siltä pohjalta kaikki ottelua luonnollisesti odottivat, mutta olisi se mestaruuskin saanut enemmän vaakakupissa painaa.

Ottelu meni loppua odotellessa, eikä kehässä tapahtunut mitään niin jännittävää, että se olisi myöskään nykyhetkeen herättänyt. Lopetus oli kyllä yllättävin mitä tähän väliin keksin: Cena piti sanansa ja allekirjoitti eropaperinsa. Tämä päätös teki kyllä Rawsta must-seen, peruuko Barrett Cenan erottamisen hakatakseen hänet ja kuukausia kestänyt leikki jatkuu, vai mitä tapahtuu? Nähdäänkö WWE:ssä pian uusi pysäyttämätön voima, joka jo kerran ehti joukkuemestaruuksia kantaakin, Cena & Otunga? Kun Otunga kääntyy, kiinnostaako yhtään ketään? Laulavatko Jennifer Hudson ja Justin Bieber dueton ensi vuoden WrestleManiassa? Miksi kyselen, kun voisin yhtä hyvin laittaa Rawn pyörimään?

Että näin. Todella hyvä alkupuolisko ja peruskauraa oleva jälkipuolisko tekevät ynnättynä yhden vuoden parhaista PPV:istä.

+++ Sheamus
++ Daniel Bryan
+ Morrison, Kaval, Ziggler ja jämämaininta DiBiaselle
Saimou kirjoitti:
olin hieman yllättänyt, kun tähän väliin käytettiin tuota "selätys hartiat maassa" -lopetusta. Aikanaan HBK:n tehdessä saman mokan Triple H:ta vastaan se sentään näytti luonnollisemmalta!
Oli pakko kaivaa tämä video esille netin kätköistä, ja tosiaan tuossa HBK sentään edes yritti tehdä selätyksen. Edgen tekemänä se saatiin vain näyttämään typerälle, sillä eikö Edge tosiaan olisi tajunnut rueta tekemään selätystä kunnolla?
Kohtuuhyvä PPV tämä lopulta oli. Midcardin matsit olivat, kuten sanottua, Survivor Seriesin suola. Kuinkas mones PPV putkeen tämä olikaan, jossa Bryan starttaa? Sikäli ihan hyvä, koska on saanut aina aluksi vaimean yleisön mukaansa. Saapa nyt nähdä, miten Kavalin käy, jos uusintamatsi on tulossa SD:ssa.

Kummallista tuossa eliminaatio-ottelussa oli ADR:n lähtö. Ihmettelin, että tuo "loukkaannun, mutta urhoollisesti palaan voittamaan matsin -kuvio" ei toimi heelien kanssa kovin hyvin, eikä Del Rio sitten palannutkaan. Matsiin osallistuneista nuo voittajat ansaitsivat/tarvitsivat kaikkein vähiten voiton. Vaikka pidänkin Big Showsta henkilönä (perustuen esimerkiksi haastatteluihin ja muihin, joissa hän ei ole vetänyt roolia, vaan ollut pitkälti oma itsensä), ärsyttää tuo überpush jota hän saa. Ottelun paras hetki oli Codyn raivarit. Olen todella positiivisesti yllättynyt, miten hyvin Cody vetää noinkin puhkikulutettua gimmickiä.

Kiva että Nattie voitti, mutta ehkä tätä feudia hinkattiin turhan pitkään. Ainakin vaikutti olevan oikeasti todella iloinen voitostaan, eikä meinannut tunnekuohultaan tajuta edes ottaa sitä mestaruusvyötään. Edgen ja Kanen matsi oli kyllä aika tylsä. Ja se loppu oli surkea ja mokattu, ottaen huomioon, että Edge siinä hieman nosti kättään laskun aikana. Ja turhaksi välipalaksi oli jäänyt joukkuemestaruus. Jotain konkreettista tarvittaisiin joukkuedivarille, sillä nyt se on niiiiin surkeaa, että surettaa.

Aluksi PPV:n lopetus ärsytti, mutta mitä enemmän sitä mietti, sen parempi se oli. Oletetut kuviot eivät käyneet toteen, ja tuolla tavalla saatiin Cenan läpikäymä pohdinta valinnoistaan merkittävämmäksi. Tarinankerronnan kannalta ehkä paras mahdollinen vaihtoehto. Lisännee RAW:n katsojamääriä.
Nyt kyllä on nostettava hattua WWE:n timanttiselle midcardille tällä hetkellä. Alakortin ottelut (ja SS match) tekivät tämän PPV:n, mutta myös toki PPV:n yllättävä lopetus.

Opener oli ehkäpä paras näkemäni Bryanin ottelu WWE:stä heti Miz-ottelun jälkeen. Lopputuloksesta ei kyllä ollut taaskaan epäselvyyttä, mutta molemmat ottelijat tekivät osansa ja tekivät tästä ottelusta viihdyttävän openerin. Hyvä.

Sheamukselle tosiaankin hatunnosto. Mieshän oli ottelussa aivan liekeissä. Markitus irkkua kohtaan on noussut vain nousemistaan aina toisesta WWE:n mestaruuden voitosta asti. Morrison taas oli oma loistava itsensä ja se alun hyppy oli nappisuoritus. Lopetus oli hieman yllättävä, sillä odotin starship painia, mutta menihän tuo noinkin.

Ja itselle ehdoton illan matsi oli Zigglerin ja Kavalin mättö, joka oli todellinen Kavalin näytönpaikka. Kaveri on aivan loistava kehässä, pakko antaa propsit siitä. Yleisökin oli aluksi hiljainen, mutta alkoi vähitellen lämmetä Kavalin liikkeiden seurauksena. Potku Dolphin nenään oli todella pahannäköinen. Ottelun lopetus sai Kavalin näyttämään vahvalta ja sehän oli hyvä asia. Toivottavasti tappioputki päättyy tähän!

SS- ottelu oli myös vallan mainio. Peräti illan yllättäjä ehdottomasti. MVP tietenkin sai valtavat hurraukset Miamissakun oltiin. Codyn sekoilut pääasiassa naurattivat ja lähtö Nyrkillä oli hyvä veto. Lopetus oli sellainen "ihan jees" mutta aikalailla nähty. Olisin kyllä Drewlle edes Big Show'n eliminoinnin suonut, mutta ei voi valittaa, olihan ottelu sentään hyvä.

Divojen ottelu meni aikalailla skippaillessa, sentään kuitenkin Natalya voitti.

WHC ottelu oli aika lailla keksinkertainen. Edge toki teki oman osansa, mutta joku vain ei kolahtanut, ehkäpä Kanen jo väsähtäneet kehäotteet.
Lopetus oli yllättävä, mikä antaa ymmärtää, että feudi jatkuu TLC:hen.
Kanen lento aidan läpi oli mukava pikku spotti ja Edge sai viimeiset naurut. Jospa Edge veisi TLC:ssä [-o<

Tag Team ottelu oli aikalailla liian "viikoittaisottelumainen" Santino oli jälleen hauska, mutta Kozlovin alakynsi aiheutti lähinnä myötähäpeää. Muistaakohan kukaan enää, että mies melkein nousi aikoinaan WWE:n mestariksi? Nexus odotetusti vei ja toivottavasti saataisiin paremmat haastajat jatkossa. Taitaa kuitenkin olla liikatoivottua, sillä Hartit hajosivat, Dudebusterseista enää toinen jäljellä ja jäljelle jäävät enää Usot ja Kozlov & Santino?

Main Event oli ihan näppärä ottelu. Barret on kyllä kehässä kova tekijä jos vain haluaa ja voittoa pienesti jo odottelinkin. Lopun 3-count oli aikamoinen wtf-hetki, sillä kuka olisi oikeasti uskonut, että Cena soisi Ortonille voiton stipulaation takia. Kuitenkin hatunnosto Cenalle urastaan. Mukaan mahtui hienoja ja huonoja hetkiä, mutta silti pakko sanoa, että on Cena vaan äijä!

Bryan vs. DiBiase: ***1/2
Sheamus vs. Morrison: ***1/2
Ziggler vs. Kaval: ****
SS- ottelu: ***1/2
Divat: -
Kane vs. Edge: ***
Tag Team: **
Barret vs. Orton: ***+

KA: 3,25 8)


+++ Kaval
++ Sheamus
+ Ziggler
Okei, tämähän oli hyvä PPV! Tai ainakin alkuosa. Yleisö oli ärsyttävän hiljainen, joten sekin voi vaikuttaa tähtiarviointeihin. Paremmalla yleisöllä olisi voinut enemmän ropista.

Opener oli oikein mukava, vaikka Bryan taisi olkapäätään (taas) satuttaa. Mutta urhoollisesti veti loppuun, ja repi jopa DiBiasesta hyvin singles-ottelun. Ei kuitenkaan niin hyvä kuin Bryanin edelliset PPV-matsit. ***

Sheamus vs. Morrison oli mukava ottelu, ja yllätyin suuresta Johnin voitosta. Tällä ottelulla olisi ollut kyllä potentiaalia paljon parempaankin, kun aiemmin RAW:ssa nähtiin. Ehkä feudi jatkunee, toivotaan parasta. **½

Ziggler vs. Kaval oli kyllä hyvä ottelu, vaikka pari kertaa outoja väärinkäsityksiä tuli. Ziggler ei tainnut tajuta että Kaval meinasi tehdä sen hienon potkunsa, joka näytti jo melkein UFC:n KO:lta. Oli sen verran kova isku, huh! Loistavaa esitystä muutenkin etenkin Kavalilta, jäin vain toivomaan että Phoenix Splash olisi osunut. Mutta ihan kiva että Dolph vielä säilytti, Kavalilla on aikaa myöhemminkin pitää vyötä. ***

Survivor Series -ottelu oli minusta erittäin viihdyttävä! Alberto ja jopa Cody vetivät rooliaan loistavasti, vaikka yleensä kaikkia Rhodeseja vihaankin. Tiimit olivat kyllä tosi mukavat, etenkin heel-tiimi joka olisi tarvinnut tämän voiton. Show oli jälleen huvittava, vaikka tuo superpush ärsyttääkin. Mutta se tyyppi joka hänet kaataa, onkin sitten overi ihan jonkin aikaa. Olisin odottanut että Del Rio tulee takaisin ja cheap shottaa Reyn ulos matsista. ***½

Diivjoen ottelu kelattiin ja kuten myös Edgen ja Kanen koitos. Ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa kumpikaan...

Main Event. Noh joo, yleisö oli vähän samalla tuulella kuin minä. Ottelu on varmasti tylsä, mutta lopetus tulee olemaan jännittävä. Ja yllätyin ihan älyttömästi, kun Cena vain laski Ortonille voiton. Cenan "jäähyväiset" olivat myös hieno veto, vaikka tuskin kukaan tuohon oikeasti uskoo. WWE:ltä silti rohkea veto, odotan innolla seuraavaa RAW:ta! Ottelusta *½, storylinesta ****.
Kyllä tuli nautittua tapahtumasta enemmän kuin rahalla sai, oli nimittäin loistavaa settiä alusta loppuun. Voisin kirjoittaa kattavan raportin kuvien ja videoiden kera, jos kysyntää olisi. :)
Enigma kirjoitti:
Kyllä tuli nautittua tapahtumasta enemmän kuin rahalla sai, oli nimittäin loistavaa settiä alusta loppuun. Voisin kirjoittaa kattavan raportin kuvien ja videoiden kera, jos kysyntää olisi. :)

Anna tulla vain! Kuvat on aina tervetulleita.
vendicta kirjoitti:
Enigma kirjoitti:
Kyllä tuli nautittua tapahtumasta enemmän kuin rahalla sai, oli nimittäin loistavaa settiä alusta loppuun. Voisin kirjoittaa kattavan raportin kuvien ja videoiden kera, jos kysyntää olisi. :)

Anna tulla vain! Kuvat on aina tervetulleita.

Kyllä ehdottomasti kuvia tulemaan. On mielenkiintoisempaa katsella fanien näkövinkkelistä kuin yleisestä WWE:n kameran suunnasta. :)
Enigma kirjoitti:
Kyllä tuli nautittua tapahtumasta enemmän kuin rahalla sai, oli nimittäin loistavaa settiä alusta loppuun. Voisin kirjoittaa kattavan raportin kuvien ja videoiden kera, jos kysyntää olisi. :)


Ehdottomasti mahdollisimman laajaa pakettia tulemaan! :)
Hyvin bookattu PPV oli kyllä jälleen. Alkukortti oli ihan järjettömän loistavaa tykitystä, sitten loppuosan alku vähän heikompaa parin ottelun verran, mutta viimeinen matsi olikin yksi jännittävimmistä otteluista koko vuonna. Ja tänä vuonna on itseasiassa riittänyt paljon otteluita, joista löytyy runsaasti jännittämisen aihetta.

Bryan ja Dibiase pistivät luonnollisesti viihdyttävän openerin heti kasaan ja täytyy sanoa, että yllätyin jopa vähän siitä miten vastustajasta riippumatta Bryanin ensinnäkin annetaan vetää noin pitkiä, puhtaita ja vauhdikkaita painimatseja ilman mitään kikkailuja. Ja toisekseen kuinka jokainen hänen PPV-matsinsa eritoten on ollut niin onnistunut. Illan toiseksi paras matsi. ***½

Morrisonin pushia olen odottanut ja vaatinut ja nyt sitä näyttäisi vihdoin olevan tuloillaan. En ihan uskonut hänen voittavan Sheamusta, mutta näinhän siinä vain kävi. Ja ilo oli ylimmillään. Ei todellakaan sillä ettenkö pidä Sheamuksesta, vaan yksinkertaisesti Morrisonin täytyy saada vihdoinkin kunnon pushia. Ihan sama kenen kustannuksella. Itse matsista sen verran, että se oli illan suosikkini. Lopputulos vaikutti varmasti asiaan paljon, mutta jotenkin tämä vain toimi muutenkin. Psykologiaa riitti ja molempien herrojen myymiset olivat omaa luokkaansa. Sheamuskin näytti oikeasti tässä taas hyvältä ja erittäin hyvin ME-paikkansa ansainneelta mieheltä. ****-

Kaksi kovaa matsia alla ja seuraavaksi vuorossa Kavalin näytön paikka. Vähän jännitti miten käy. Tuleeko kolmas loistava matsi putkeen vai saako tämä matsi kunnian olla se illan squashi. Hienostipa tämäkin toteutettiin ja Kaval sai kun saikin yleisön puolelleen ensimmäisessä PPV-ottelussaan. Matsi sai virtaa koko ajan loppua kohden ja nousi vähintään yhtä kovaksi openerin kanssa. Lopputuloskin miellytti, Ziggler saa vielä jatkaa hienoa kauttaan ja Kaval sai kasteensa. Hän kerkeää myöhemminkin voittamaan mestaruuksia. ***½

Neljäs matsi olikin sitten traditionaalinen SS-matsi, joten lupa oli odottaa jatkoa upealle PPV:lle. Yleisö oli tässä tulessa, ja niin myös melkeinpä jokainen painijoistakin. Hirveän kova rytmi ja syke oikeasti oli näkyvissä tässä koitoksessa, vaikka näinhän se usein tässä legendaarisessa matsimuodossa onkin. MVP sai illan kovimmat chäntit kotikaupungin poikana. Olisi varmasti muutenkin saanut kun muistelee viime viikkojen noussutta suosiota. Ajattelin, että nythän on WWE:llä hieno chäänssi nostaa miehen osakkeita oikein kunnolla ja laittaa hänet vaikkapa taistelemaan viimeisenä Alberton kanssa kehään. Näinhän tässä ei sitten käynyt. En tajua mistä kiikastaa. Noh, kun olin päässyt yli Montelliin kohdistuneista vääryyksistä nautin mm. Swaggerin otteista kehässä, Codyn hienosta eläytymisestä ja matsin sähköisyydestä ylipäätänsä. Aivan väärät voittajat, mutta ei voi kaikkea varmaankaan saada edelleenkään. Hyvä matsi kuitenkin. ***+

Neljä yli kolmen tähden loistavaa matsia takana? Eihän tämä näin voi jatkua? Ei niin. Naiset tulivat painimaan sitten, mutta tässä oli sentään tarinaakin alla ja kaikkihan me halusimme vihdoin nähdä Nattien mestarina ja tämän saimme. Ihan mukava hetki. Eikä Bethin paluukaan ollut ollenkaan huono keissi eli itseasiassa positiivinen matsi tämäkin. **

Sitten tuli illan tylsin matsi. Kane ja Edge ovat kuitenkin molemmat konkareita, joita kunnioitan. Varsinkin Edge, joka lukeutuu suosikkieni joukkoon, joten saihan tästäkin jonkinlaista tyydytystä, mutta ottelupari ei ole koskaan oikein toiminut ja nyt Kane on kaiken lisäksi jo aika löysässä kunnossa. Ei hyvä, ei paskakaan, lopetus vähän nähty, mutta ei sentään ylikäytetty. **

Illan komediaosuus oli säästetty kevennykseksi tähän loppuun ja ihan toimiva hassu pikku matsi. Ei kerinnyt millään tavalla olla huono. Santino on aivan mahtava! **+

ME oli tietysti sitten monestakin syystä se illan suurin, tärkein ja kiinnostavin matsi. Laadultaan ei Orton ja Barrett taaskaan kyenneet ihmeisiin, mutta tärkeintähän tässä olikin ihan muut asiat. Lopputulos oli yllätys kieltämättä. En edes tiennyt oliko lopetus negatiivinen yllätys. En osannut vielä prosessoida tapahtunutta kun olin ihan monttu auki enkä tiennyt mitä tulisi tapahtumaan Ortonin voiton myötä. Lähteekö Cena nyt sitten tauolle vai häh? Hämmentävä lopetus PPV:lle, mutta tarinan kerronnalta itseasiassa melko loistava. ***-

Yksi vuoden parhaista PPV:eistä kyllä oli kyseessä, mutta RAW oli sitäkin parempi. Yksi parhaista Evah!
Jep, tässä se tulee, nimittäin raporttia Survivor Series 2010stä, jota allekirjoittanut oli tsiigaamassa paikan päällä. Oltiin kavereiden kanssa suunniteltu matkaa Miamiin jo vuoden verran ja mietittiin ajankohtaa, jolloin matka tehtäisi ja sattumalta WWE sattui piipahtamaan Miamissa ppvn muodossa. Heti silloin tuli selväksi, että tätä tapahtumaa ei tulla missaamaan mistään hinnasta. Halvalla tapahtumaan myös päästiin, nimittäin liput maksioivat vaivattomat 45 euroa.

kuva

Paikat olivat jokaisen sentin arvoiset, nimittäin näköalat olivat fantastiset painin seuraamiseen. Huomatkaa myös GM kehän laidalla.

Ennen itse suoraa lähetystä tarjottiin David Arquetten run-in selostuspöydän päälle ja turvamiehet pistivät kaverin nippuun. Suunniteltuhan tuo oli selvästi, kun kehänkuulluttaja hänet ennen episodia mainitsi. Kuvaa en valitettavasti kerennyt ottaa, mutta tuskimpa ketään se oikeasti kiinnostaisi.

Myös R-Truth ja Zack Ryder (:tu:) matsasivat ennen ppvn alkua. Itse pidän Zackistä kovasti ja toivoisin edes jonkinlaista menestystä miehelle. Nykyisellä bookkauksela ei mitään toivoa.

kuva
Whats up with Eve!

kuva
Zack Ryder sai kovat buuaukset. Nähtävästi Miami ei pidä metroseksuaaleista?

kuva
Lopetusta en onnistunut kuvaamaan, ei ole helppoa kuvata painia, kaikki menee ohi hetkessä. Ei siinä sen kummempaa, Zack Ryder lähtee jälleen tappio niskassa kohti pukuhuonetta ja Ron huudattaa yleisöä uskomattoman kauniin Even kanssa.

Matsin jälkeen areena rupeaa olemaan jo täynnä ja jännitys sekä tunnelma alkaa olemaan jo katossaan. Ennen suoraa lähetystä kehäkuuluttaja varoittaa vielä tulevasta pyroshowsta, jonka vähänkin aktiiviset katsojat tietävät... paitsi kaverini, joka missasi varoituksen täysin ja ei seuraa lähes ollenkaan painia. Hyvät naurut vielä repäistiin ennen paineja, kun kaveri lähes hyppää American Airlinesin kattoon. :)

Alkuhypet + pyrot

Oli aika ensimmäisen matsin, jossa on panoksesa US-championship. Oli ilo nähdä Daniel Bryan matsaamassa, siinä kaverissa on taitoa vaikka muille jakaa. Ehdottomasti yksi lemppareistani nykyisestä rosterista.

kuva
Ted DiBiase Jr. saapuu kehään golddiggerinsä kanssa. Aika mitäänsanomaton reaktio yleisöltä, enkä ihmettele. Ted ei vaan vakuuta, tuskimpa olisi edes WWEssä ilman faijaansa.

kuva
Daniel Bryan sai perus popit, vaikka omaakin perhanen rasittavan sisääntulomusiikin. Ted katsoo ja miettii, kuinka voisinkin olla yhtä mahtava painija kuten vastustajansa.

kuva
Bryan hallitsee ottelua lähes jatkuvasti, mutta Tedillä oli myös hetkensä. Tämän yrityksen Ted estää, muistaakseni.

kuva
Snap or Tap on homman nimi ja tälläkin kertaa vastaus on jälkimmäinen. Erittäin hyvä ottelu, varsinkin Bryanin köysien välistä tekemä syöksy oli kaunis ja ansaitsi kovat aploodit. Tuntuu siltä, että Bryan pystyisi hyvään matsiin tiiliseinän kanssa.

***

kuva
Bryanin tuuletukset sisääntulolavalla keskeytti ketäs muukaan, kuin The Miz ja A-rod. Miz oli jälleen vakuuttava mikissä, kuten aina. Itse promo oli peruskauraa, vittuilut Miami Heatista ja Lebron Jamesista osuivat katsojiin täysin(Miami Heat + Lebron ovat hemmetin iso juttu Miamissa).

Seuraava matsi oli hiukan lyhyellä aikavälillä rakennettu John Morrison vs. Sheamus. Odotukset korkealla, nimittäin pidän molemmista painijoista kovasti, Sheamuksesta kuitenkin enemmän. Sheamus on puhdas brawleri ja Morrison vähän kaikenlaista sekaisin, hyvä yhdistelmä matsille. John on kuitenkin viimeaikoina jäänyt WWEssä paitsioon, mutta olisiko nyt aika nousta uudelle tasolle?

kuva
Sheamus astelee kehään itseluottamusta pursuten.

kuva
John Morrison tutulla hippisisääntulollaan kehään.

kuva
Sheamus riepottelee Morrisonia. Tästä liikkeestä ei kuitenkaan kello soi.

kuva
Kaikkien yllätykseksi Morrison voittaa perusliikkeellä Sheamuksen. Tämän takia jäi lopetus kuvaamatta, perhanan yllätykset. :) Hyvää pushia Morrisonille, jonka hän ansaitsee. Sheamukselle harmittava tappio, mutta ihan hyvä, että äijä ei kokoajan MEssä pyöri.

***

Intercontinental championship oli seuraavaksi panoksena, kun Miami Beachilla tavattu ja parit sanat vaihdettu Dolph Ziggler puolustaa vyötään NXT season 2 voittajaa Kavalia vastaan. Toki Low Ki on luonut uraa muuallakin, mutta WWEssä se ei merkitse mitään.

kuva
Kaval tekee viimehetken tunnetilan nostatukset, ennen kuin Dolph astuu areenalle.

kuva
Vickien "excuse me" oli muuten 1151515 kertaa ärsyttävämpi livenä, kuin tvstä katsoessa. Takana joku fanaattinen tyyppi huusi niin kovaa "SHUT THE F*CK UP VICKIE", joka varmasti kuului Orlandoon asti.

kuva
Kavel yrittää hypätä moonsaultia mestarin päälle. Kavalia on kyllä mukava katella kehässä, aikanaan TNAssa Senshinä diggasin sairaasti.

kuva
Dolphin sleeperhold lukittuna. Kaval kuitenkin kestää ja tällä ratkaisu ei synny.

kuva
Dolph voittaa köysiä käyttämällä. Todella hyvä ottelu.

***

Perinteinen Survivor Series elimination tag oli vuorossa seuraavana. Tästä ottelutyypistä koko SS tunnetaan, onneksi perinteistä pidetään kiinni, vaikka rakentelu oli mitä oli.

kuva
Ottelun painijat. Kaikista sisääntuloista olisi kuvat ollut, mutta siinä olisi ikä ja terveys mennyt. Mainitsemisen arvoisia sisääntuloja olivat Miamin homeboyn MVPn, knuckleheadin sekä Rey Mysterin popit.

kuva
MVP is about 'ballin.

kuva
Homeboy ei pitkää visiittiä matsissa oleskellut, vaan aika nopeasti tuli eliminoiduksi. Hiukan outo ratkaisu, katsomo oli kovassa huudossa aina kun MVP jotain teki.

kuva
Alberton MMA armbar on kyllä uskottavin lopetusliike vuosiin. Yksinkertainen on kaunista ja tehokasta. Kummallinen tilanne tuo Alberton eliminointi, nimittäin ei ollut kehävuorossa eikä häntä selätetty. KO ilmeisesti?

kuva
Uskomattoman hyvän gimmickin Cody Rhodes omaa - ja vetää sen aivan täydellisesti. "Not in the face" riehumiset ovat täyttä kultaa.

kuva
Ankle lock on lukittu!

kuva
When the Big Shows chokeslam hits...

kuva
The bell rings!

Oli hyvää SS laatua tämä vuotinen elimination tag. Hiukan odotettu voittaja, mutta muuten loistavaa settiä. Seuraavaksi naisten matsi, jonka aikana 1/3 arenaasta lähti tauolle, mutta minä en!

***1/2

kuva
Bisneksen hauskimmat naiset. :)

kuva
Taattua Hart-laatua.

kuva
Ja uusi mestari! Itse en vuodattaisi kyyneliä kyseisen leikkivyön takia. Vanha perinteinen mestaruusvyö takaisin! Itse ottelu oli tosi huono naisten otteluksi. Ei kyllä tarjonnut mitään, olisi pitänyt mennä tauolle. :)

*

Ensimmäinen päämestaruusottelu edessä, jossa Edge oli jo saanut etulöyntiaseman Kanea vastaan mindgameissa.

kuva
Mestari saapuu areenalle. Päässä saletisti pyörii kysymys, missä faija on?

kuva
Haastaja astuu kehään. Varmasti onnistunein kuva tapahtumasta.

kuva
Edge antaa parhaita lyöntejään.

kuva
Haastaja lentää.

kuva
Edgecution!!!

kuva
Chokeslam!!!

kuva
Spear!!! Tähän se on päätyttävä! UUSI MESTARI UUSI MESTARI!!!!!!!

kuva
Mutta mitä??!?!?! Mestaruusvyö annetaankin mestarille? Mitä hemmettiä? AA aivan! Kummankin hartiat ovat matossa, joten Kane säilyttää vyönsä.

Matsi oli ihan ok. Parempi kuin yksikään Kane vs. Undertaker vääntö, mutta ei tällä kuuhun mennä. Edge ei ole loukkaantumisten jälkeen ollut sama jätkä kehässä.

***

Seuraavaksi nähtiin Nexus vs. mukahauskat tagteam vöistä. Odotukset olivat matalat, väsyneet Santino ja Kozlov ei vaan kiinnosta. Nexus taas sytyttää, varsinkin Justin Gabriel. Hieno painija kertakaikkiaan.

kuva
Im not againts Nexus!

kuva
Team Mukahauskat.

kuva
Kozlovin komea pusku. Tämäkään ei muuta sitä faktaa, että Kozlov on umpisurkea.

kuva
Slater iskee lopetusliikkeensä ja matsi on taputeltu. Ei tarjonnut mitään, mutta ei vie naisten ottelulta illan huonoimman matsin titteliä.

**

kuva
Matsin jälkeen GM muistuttaa Nexusta, että MEhen ei ole varaa sekaantua, tai Nexus on historiaa. Toki Michael Colen oli pakko jälleen sanoa tutut lauseensa mahdollisimman ärsyttävästi.

Illan odotetuin matsi oli jo ovella. Mitä tekee Cena? Kunnia vai työpaikka? Isoja kysymyksiä ja vastaus saataisiin noin puolentunnin sisällä. Tunnelma oli hyvin jännittynyt, ujo Cena tsäntti lähti promovideon aikana. Huhuhuhu, nyt mennään!

kuva
Vieraileva tuomari, jolla on paljon pelissä.

kuva
Manchesterin paha poika, ottelun ennakkosuosikki.

kuva
Kovakuntoinen mestari!

kuva
Vanhan koulukunnan painia.

kuva
Vanhan koulukunnan painia part 2. Jotan muutakin voisitte yrittää...

kuva
Barrettilla on eriävä mielipide Cenan tuomaroinnista. Ei varmasti kannata jatkuvasti soittaa suutaan tai käy miten tulee käymään. Wade ei oikeasti ole kummoinen painija, oikeasti aika karmea. Mikissä ja segmenteissä aivan omaa luokkaansa.

kuva
Koko areena pidättää hengitystä. Kamera vähän huijaa, ei noin kaukana kuitenkaan kehästä oltu. :)

kuva
Kannattaa Wade käydä tarkistuttamassa selkä matsin jälkeen. Oli kyllä melkosen kova liike!

kuva
Tämän DDTn uhriksi on moni painija joutunut - ja se on edelleen vakuuttava.

kuva
Randy Orton on selätettävänä. 1!! 2!!! 3!!eikä vaan käsi oli köydellä. Cena toivoi varmasti aivan muuta. Wade ei tule sulattamaan tätä tuomiota.

kuva
Barrett ei sitten ikinä opi... no tulee oppimaan kantapään kautta.

kuva
Randy Orton osuu RKOllaan! Cena laskee: 1!!! 2!!!! epäröi hetken ja lopulta 3!!!!! CENA ON EROTETTU! RANDY ON MESTARI!! BARRETTIA VITUTTAA!!! OOOOOHAAAAAAAAAAAHUUUUUUUUUUUUUU TÄTÄ KIIMAA. Hetkinen, Cena sai potkut? Areenan täyttää hiljaisuus.

kuva
Missä ovat "Cena SUCKS!" tsäntit, vihaajat? Aivan, ei taidakkaan olla niin hyvä juttu nämä "potkut". Cenalla näyttää olevan vähän orpo olo tällä hetkellä.

kuva
Viimeiset kiitokset katsojille. Cena kiittää ja lähtee lomailemaan.

ME oli tasoltaan pienoinen pettymys, mutta lopetus oli mitä parhain. Barrett ei vaan ole ME tasoinen kehässä, mutta mikissä erittäin hyvä. Tunnelma matsissa oli kokoajan jännittynyt sekä odottava, varsinkin paikan päällä. Cena jos joku tarvitsee lomaa, nimittäin niin kovasti jätkä on viimeiset vuodet duunia painanut.

***1/2 (tunnelman ja rakentelun takia)

Raportti alkaa olemaan viimeisiä sanoja vailla valmis. Mahtava tapahtuma, oli jokaisen sentin arvoinen. Ei pysty kun suositella hakeutumaan paikan päälle johonkin WWE tapahtumaan, aivan uskomaton tunne jäi tapahtumasta. Sellainen, jota ei tvstä katsottuna saa. Seuraava tavoite on päästä katsomaan itse se suurin, elikkä Wrestlemania. Tällä hetkellä ei kuitenkaan seuraavaan 'maniaan ole asiaa, mutta ehkä 28 voisi olla todennäköisempi. :)

Itse PPV oli parempaa keskitasoa. Livenä se vaikutti paremmalta, mutta kotiin kun pääsin ja uudestaan tsekkasin, niin hiukan oli huomompi mitä muistin. Pari huonoa ottelua latisti arvosanaa, mutta oli kuitenkin yksi vuoden parhaista. Arvosanaksi tulee:

***1/2
Props :tu:

Ja sitten kaikki quottaa tuota viestiä, eiksje?
:salut: Hieno raportti. Paikat näyttävät olleen kyllä todella mukavat, näkee kokonaisvaltaisesti tapahtumat oikein hyvin.

Ehkä pieni miinus siitä, ettet ollut kuvannut videoita painijoiden sisääntuloista, mutta toisaalta sen ymmärtää, koska varmasti haluaa keskittyä myös niiden katselemiseen kunnolla. Jospa sitten 'Maniasta löytyvät myös entrancet. :wink:

Mutta todella hyvä raportti.
Pirun nättiä!
Ite olin kattomassa viime kesäkuussa Fatal 4 Wayta Long Islandilla. Itelläni oli 90 dollarin hintaset paikat eli jonkin verran paremmat kuin nuo sun :) Mun se kuvaustyöskentely ei kyllä ole noin hyvää, mutta voisin silti uppia vielä tonne Fatal 4 Way topicciin jotain siitä ppv:stä (5kk myöhässä)
Tarkotus olis mennä 2012 Wrestlemaniaa, jos/kun tulee olemaan Rogers Centressä Torontossa!

Yhen videon oon viittinyt laittaa youtubeen ppv:stä: http://www.youtube.com/watch?v=ul7oCJ1XftA
Helvetin upea ja hyvin kirjoitettu raportti! Diggasin suunnattomasti! Huippu settiä!
Mielenkiintoista lukemista ja katsomista, kiitos. :) Tekis kyllä mieli mennä katsomaan livenä ulkomaille, hesassa oon ollu mutta kuitenkin vähän eri meininki ameriikoissa. Wrestlemania 30 olis kyllä jykevä mennä katsomaan! Ei ihan OT mene onneksi :)
Kiitos kehuista. Videoista sen verran, että oli tarkoitus kuvata toisella kameralla sisääntulot, mutta unohdin kameran kotiin. :/ Ehkä 'maniassa sitten joskus. :D

Kiitos vielä kerran kehuista. Kyllä lämmittää. :)
Oli kyllä hyvä raportti ja tuo videokin oli ihan hyvä. Itse olen aina luullut, että siellä tuijotetaan toisia tai mustaa taulua noiden hypevideoiden ajan. :D Mutta aika erilaiselta näytti kyllä tuosta näkökulmasta, hyvällä tavalla erikoiselta tietenkin. :)
John Morrison tutulla hippisisääntulollaan kehään.


:what:
ViiZei kirjoitti:
John Morrison tutulla hippisisääntulollaan kehään.


:what:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hippi
Oma käsitykseni hipistä on vähän erilainen kuin Morrison.

Jack, myönnetään, oli väärin tummennettu.
Panu5 kirjoitti:
Oli kyllä hyvä raportti ja tuo videokin oli ihan hyvä. Itse olen aina luullut, että siellä tuijotetaan toisia tai mustaa taulua noiden hypevideoiden ajan. :D Mutta aika erilaiselta näytti kyllä tuosta näkökulmasta, hyvällä tavalla erikoiselta tietenkin. :)


Hetkinen... Mistä videosta mahdat puhua? Tuossa Fatal 4 Way videossahan oli vain ne pyrot, jotka näytetään lähetyksessäkin.

Ja kyllähän sillä Morrisonilla tukka hulmuaa kuin hipillä konsanaan. Sitä varmaan haettiin takaa tuossa sisääntulokommentissa.
Siis ihan tuosta Survivor Seriesin hypevideosta puhuin, että esim. tuon Cena-hypen näkivät kaikki areenallakin.