Monesti ei osata nähdä metsää puilta. Asioita ei osata arvostaa kuin vasta jälkeen päin. Jos laajentaa ajatteluaan, pystyy helposti näkemään että painivuoden 2011 ensimmäinen kolmannes on ollut mahtavaa seurattavaa fanin näkökulmasta.
WWE on jatkanut viime vuonna vahvasti alkanutta linjaansa, jossa panostetaan nuoriin painijoihin. Alberto Del Rio voitti Royal Rumblen, The Mizistä on tehty megatähti ja muiden muassa Cody Rhodes ja Dolph Ziggler ovat olleet vahvasti esillä. Tämän lisäksi yksi internet fanien ikisuosikeista, Christian on saanut elämänsä pushin, ja saattaa hyvinkin vappupäivänä kruunata uransa. Joka tapauksessa Extreme Rulesissa tulemme saamaan uuden maailmanmestarin, vei vyön kumpi tahansa.
Pidempiaikaisia faneja on hellitty useiden menneiden vuosien supertähtien vierailuilla ja comebackeilla. Booker T & Diesel esiintyivät Rumblessa, JBL kävi vierailemassa, Trish Stratus ja Stone Cold ovat palanneet hostaamaan Tough Enoughia. Undertakerin ja Triple H:n ottelu WrestleManiassa oli nostalgiaa parhaillaan. Wanha kunnon JR saattaa palata pysyvästi RAW:n selostajaksi. Ennen kaikkea The Rockin paluu on nostattanut tyrskyjä, jollaisia ei vuosiin olla nähty. Rockyn ja Cenan feudi on yksi suurimmista lajin historiassa, jos media-arvosta puhutaan. Uusia nimiä ja eilispäivän suuruuksia sopivassa suhteessa. Pullat ovat kivasti uunissa.
Se mikä eritoten WWE:n vuoden 2011 toiminnassa lämmittää mieltäni on lapsiystävällisen linjan jonkinasteinen lieventäminen. Totta kai jos minä saisin päättää, niin ensi viikon alusta palattaisiin TV 14 leimaan, mutta näin ei kuitenkaan ole. Rockyn ja Cenan vapaat promottelut, Undertakerin ja HHH:n tuolinisku päähän sekä R-Truthin tupruttelut ovat piristäneet muuten niin tasaisesti jyskyttävän WWE-junan matkaa. Toivottavasti tulevaisuudessa tapauskohtaisesti hyväksytään myös bleidaaminen PPV-tapahtumissa, ja saadaan muutenkin vielä lisää särmää hahmoihin. Paras ratkaisu olisi koko linjan unohtaminen, mutta se ei liene realistinen vaihtoehto. Huolimatta siitä, että WrestleMania tapahtumana oli pettymys, on WWE:n alkuvuosi kokonaisuudessaan ollut hiton vahva.
TNA:n alkuvuosi on ollut myös hyvä. Jos unohdetaan se Jeff Hardy-jupakka, niin vaikuttaa siltä että TNA on lopultakin löytänyt sen punaisen langan, jota se koko viime vuoden etsi. Fortunen kääntäminen hyvisten puolelle oli se taitekohta, jonka jälkeen nousu on alkanut. Nyt tuossa stablesodassa roolit ovat niin kuin pitääkin, ja se ei tunnu pakkosyötöltä kuten Hoganin johtama facetiimi vuosi sitten. Scott Steiner, Sting ja Christopher Daniels on tuotu ruutuun takaisin mistä olen ainakin itse mielissäni. Kurt Anglen ja Jeff Jarrettin feudi on yksi henkilökohtaisimmista mitä muistan koskaan nähneeni, ja onhan se hyviä otteluitakin tarjonnut. Lockdown oli helposti koko alkuvuoden paras PPV, WWE mukaan lukien. Mr. Andersonin hahmo on puhdasta loistavuutta, jotkut ovat väittäneet sen olevan parasta 10:een vuoteen. Eikä se kauas heitä. Olen alusta asti fanittanut Kennedya/Andersonia, joten on upeaa nähdä että hän on noussut niin suureksi suosikiksi myös muiden silmissä. TNA on hieman ailahdellut PPV-tarjonnassaan, mutta Impactit ovat olleet koko alkuvuoden mainiota viihdettä. Juonikuvioita on riittänyt laidasta laitaan, eikä ohjelman parissa ole päässyt kyllästymään oikeastaan missään vaiheessa. Painin ja puheen ratiotakin on pystytty säätämään siedettävälle tasolle, välillä Impactissakin on nähty hyvää painiakin. Ja silloin kun ollaan promottu, ovat ne ollaat pääasiassa hyvää settiä.
Kohta kolmasosan ollessa vuodesta takana on pakko sanoa, että tämä alkuvuosi on ollut painifanille herkullista aikaa. Totta kai asiat voisi olla vielä paremmin, mutta mielestäni tämä on ollut hienoa aikaa olla fani. Toivotaan vaan, että loppuvuosikin on yhtä hyvä. Kyllähän tämä ero on aivan huikaiseva verrattuna esim. surulliseen vuoteen 2007 tai jopa viime vuoteen. Samaa mieltä, eri mieltä?
WWE on jatkanut viime vuonna vahvasti alkanutta linjaansa, jossa panostetaan nuoriin painijoihin. Alberto Del Rio voitti Royal Rumblen, The Mizistä on tehty megatähti ja muiden muassa Cody Rhodes ja Dolph Ziggler ovat olleet vahvasti esillä. Tämän lisäksi yksi internet fanien ikisuosikeista, Christian on saanut elämänsä pushin, ja saattaa hyvinkin vappupäivänä kruunata uransa. Joka tapauksessa Extreme Rulesissa tulemme saamaan uuden maailmanmestarin, vei vyön kumpi tahansa.
Pidempiaikaisia faneja on hellitty useiden menneiden vuosien supertähtien vierailuilla ja comebackeilla. Booker T & Diesel esiintyivät Rumblessa, JBL kävi vierailemassa, Trish Stratus ja Stone Cold ovat palanneet hostaamaan Tough Enoughia. Undertakerin ja Triple H:n ottelu WrestleManiassa oli nostalgiaa parhaillaan. Wanha kunnon JR saattaa palata pysyvästi RAW:n selostajaksi. Ennen kaikkea The Rockin paluu on nostattanut tyrskyjä, jollaisia ei vuosiin olla nähty. Rockyn ja Cenan feudi on yksi suurimmista lajin historiassa, jos media-arvosta puhutaan. Uusia nimiä ja eilispäivän suuruuksia sopivassa suhteessa. Pullat ovat kivasti uunissa.
Se mikä eritoten WWE:n vuoden 2011 toiminnassa lämmittää mieltäni on lapsiystävällisen linjan jonkinasteinen lieventäminen. Totta kai jos minä saisin päättää, niin ensi viikon alusta palattaisiin TV 14 leimaan, mutta näin ei kuitenkaan ole. Rockyn ja Cenan vapaat promottelut, Undertakerin ja HHH:n tuolinisku päähän sekä R-Truthin tupruttelut ovat piristäneet muuten niin tasaisesti jyskyttävän WWE-junan matkaa. Toivottavasti tulevaisuudessa tapauskohtaisesti hyväksytään myös bleidaaminen PPV-tapahtumissa, ja saadaan muutenkin vielä lisää särmää hahmoihin. Paras ratkaisu olisi koko linjan unohtaminen, mutta se ei liene realistinen vaihtoehto. Huolimatta siitä, että WrestleMania tapahtumana oli pettymys, on WWE:n alkuvuosi kokonaisuudessaan ollut hiton vahva.
TNA:n alkuvuosi on ollut myös hyvä. Jos unohdetaan se Jeff Hardy-jupakka, niin vaikuttaa siltä että TNA on lopultakin löytänyt sen punaisen langan, jota se koko viime vuoden etsi. Fortunen kääntäminen hyvisten puolelle oli se taitekohta, jonka jälkeen nousu on alkanut. Nyt tuossa stablesodassa roolit ovat niin kuin pitääkin, ja se ei tunnu pakkosyötöltä kuten Hoganin johtama facetiimi vuosi sitten. Scott Steiner, Sting ja Christopher Daniels on tuotu ruutuun takaisin mistä olen ainakin itse mielissäni. Kurt Anglen ja Jeff Jarrettin feudi on yksi henkilökohtaisimmista mitä muistan koskaan nähneeni, ja onhan se hyviä otteluitakin tarjonnut. Lockdown oli helposti koko alkuvuoden paras PPV, WWE mukaan lukien. Mr. Andersonin hahmo on puhdasta loistavuutta, jotkut ovat väittäneet sen olevan parasta 10:een vuoteen. Eikä se kauas heitä. Olen alusta asti fanittanut Kennedya/Andersonia, joten on upeaa nähdä että hän on noussut niin suureksi suosikiksi myös muiden silmissä. TNA on hieman ailahdellut PPV-tarjonnassaan, mutta Impactit ovat olleet koko alkuvuoden mainiota viihdettä. Juonikuvioita on riittänyt laidasta laitaan, eikä ohjelman parissa ole päässyt kyllästymään oikeastaan missään vaiheessa. Painin ja puheen ratiotakin on pystytty säätämään siedettävälle tasolle, välillä Impactissakin on nähty hyvää painiakin. Ja silloin kun ollaan promottu, ovat ne ollaat pääasiassa hyvää settiä.
Kohta kolmasosan ollessa vuodesta takana on pakko sanoa, että tämä alkuvuosi on ollut painifanille herkullista aikaa. Totta kai asiat voisi olla vielä paremmin, mutta mielestäni tämä on ollut hienoa aikaa olla fani. Toivotaan vaan, että loppuvuosikin on yhtä hyvä. Kyllähän tämä ero on aivan huikaiseva verrattuna esim. surulliseen vuoteen 2007 tai jopa viime vuoteen. Samaa mieltä, eri mieltä?