Kahdeksan vuoden painin seuraamisen jälkeen olen päätynyt sellaiseen lopputulemaan, että painijat voidaan jakaa kolmeen luokkaan. Kutsuttakoon niitä nyt luokiksi A, B ja C.
Pohjimmaisseen C-luokkaan kuuluvat painijat, joilla ei tosiasiassa olisi aihetta painikehään nousta. He ovat miehiä (tai naisia) jotka eivät yksinkertaisesti ole urheilullisuudeltaan ja taitotasoltaan lähelläkään sitä, mitä nykypäivän painijan tulisi olla. Ainoa tapa millä heistä saadaan jotain irti on tehdä heistä huumorihahmoja, tai lyödä kehään kirkkaan A-luokan painijan kanssa. Esimerkkejä tällaisista C-luokan sankareista ovat Mark Henry, Great Khali, Chris Masters, Rob Terry, Vladimir Kozlov ja menneisyydestä vaikkapa John Tenta. Ikävä kyllä Abyss, Tommy Dreamer, Kevin Nash, Kane & Big Show menevät tänä päivänä tähän kastiin, vaikka menneisyydessä ovat kukin tahollaan olleet selkeitä B-luokan tapauksia. C-luokan painijan pushaaminen pääottelijaksi on hyvin työlästä, miltei mahdotonta. Menestyminen suuremmassa mittakaavassa vaatiikin taitojen puutteen korvaamiseksi Hulk Hoganin ja The Rockin kaltaista karismaa sekä todella kiinnostavaa bookkausta.
B-luokka on sitten se ylivoimaisesti suurin. Nämä painijat ovat riittävän urheilullisia painikehiin ja hyvänä päivänä huippuvastustajan kanssa pystyvät jopa klassikko-otteluihin. Toisin kuin C-luokan tyypeistä, näistä kavereista on jo verrattain helppo leipoa pääottelijoita. Tätä ryhmää kuitenkin yhdistää sellainen negatiivinen seikka, että heillä on yleensä jokin heikompi osa-alue. Joko he ovat kehässä huippuhyviä, mutta eivät pysty vetoamaan yleisöön karismallaan, tai voi olla toisinkin päin. Karismaa riittää, mutta kehässä suksi ei luista samaan malliin. Esimerkkinä The Miz. B-luokan painijat kykenevät keskenään vetämään mallikkaan kolmen (ehkä jopa neljän) tähden ottelun, mutta C-luokan painijan kanssa lopputulos ei ole yhtä mairitteleva. A-luokan painijan kanssa B-luokkalainenkin saattaa näyttää elämää suuremmalta tähdeltä. Hyviä esimerkkejä tämän luokan painijoista ovat Rob Van Dam, Randy Orton, Daniels, Jeff Hardy, Sting, Batista, Scott Steiner, John Morrison, R-Truth etc.
A-luokan painijat sitten ovat totta kai niitä harvoja, joilta löytyy sekä karismaa että painitaitoja sekä kykyä otella loistavia otteluita liukuhihnalta. Heidän panoksensa ansiosta B-luokan painijakin voidaan saada rakennettua uskottavaksi päämestariksi. A-luokkalaiset ovat kehäkenraaleja, jotka pystyvät omalla panoksellaan nostamaan vastustajansakin uudelle tasolle. Tämän ryhmän voi halutessaan jakaa vielä kahteen osaan: niihin, jotka pystyvät lähes poikkeuksetta kuvailemiini suorituksiin ja niihin jotka pystyvät tähän yleensä. A-luokan painijoilla on niin sanotusti paketti kasassa. He ovat karismaattisia kehän ulkopuolella, mutta myös kehässä todella urheilullisia. Lisäksi heillä on hyvä ymmärrys siitä, kuinka mielenkiintoinen, jännittävä ja mukaansa tempaava painiottelu rakennetaan ja taitoa toteuttaa se käytännössä. Sitten A-luokan painijoille on yleensä yksi osa-alue, jossa he loistavat erityisesti. Kurt Anglella mattopaini ja The Rockilla mikkitaidot. Ongelma on tietysti se, että A-luokan painijoiden rintama ei ole kovin laaja, ja moni heistä alkaa olla uransa ehtoopuolella. Löytyykö seuraavasta sukupolvesta heille riittävästi korvaajia?
Esimerkkejä A-luokan painijoista ovat Kurt Angle, Shawn Michaels, Chris Jericho, AJ Styles, John Cena, Triple H ja CM Punk. A-luokasta B-luokkaan syystä tai toisesta (yleensä vanhenemisen ja loukkaantumisten johdosta) pudonneita miehiä ovat esimerkiksi The Undertaker, Edge, Samoa Joe ja Sting.
Mitä mieltä olette? Onko tällainen jaottelu paikkaansa pitävä? Onko C-luokan painijoilla mielestänne jollain tavalla mahdollisuus nousta suuriksi nimiksi? Ennen kaikkea haluaisin lukea WrestlingAlertin käyttäjien kannanottoja siihen, onko A-luokka liian kapea, ja löytyykö tulevaisuudessa miehiä heidän tilalleen riittävästi?
Ennen kuin kukaan kerkeää syyttää plagioinnista, niin muistan itsekin Rivenin joskus kauan sitten esittäneen samankaltaisia tulkintoja jonkun keskustelun yhteydessä. Tarkalleen en muista kuinka samanlaisia ne olivat tämän kanssa, mutta joka tapauksessa tämä viesti vastaa omaa mielipidettäni, ja jos Rivenillä sattuu olemaan samanlainen käsitys, niin sitten se on juuri sitä - sattumaa.
Pohjimmaisseen C-luokkaan kuuluvat painijat, joilla ei tosiasiassa olisi aihetta painikehään nousta. He ovat miehiä (tai naisia) jotka eivät yksinkertaisesti ole urheilullisuudeltaan ja taitotasoltaan lähelläkään sitä, mitä nykypäivän painijan tulisi olla. Ainoa tapa millä heistä saadaan jotain irti on tehdä heistä huumorihahmoja, tai lyödä kehään kirkkaan A-luokan painijan kanssa. Esimerkkejä tällaisista C-luokan sankareista ovat Mark Henry, Great Khali, Chris Masters, Rob Terry, Vladimir Kozlov ja menneisyydestä vaikkapa John Tenta. Ikävä kyllä Abyss, Tommy Dreamer, Kevin Nash, Kane & Big Show menevät tänä päivänä tähän kastiin, vaikka menneisyydessä ovat kukin tahollaan olleet selkeitä B-luokan tapauksia. C-luokan painijan pushaaminen pääottelijaksi on hyvin työlästä, miltei mahdotonta. Menestyminen suuremmassa mittakaavassa vaatiikin taitojen puutteen korvaamiseksi Hulk Hoganin ja The Rockin kaltaista karismaa sekä todella kiinnostavaa bookkausta.
B-luokka on sitten se ylivoimaisesti suurin. Nämä painijat ovat riittävän urheilullisia painikehiin ja hyvänä päivänä huippuvastustajan kanssa pystyvät jopa klassikko-otteluihin. Toisin kuin C-luokan tyypeistä, näistä kavereista on jo verrattain helppo leipoa pääottelijoita. Tätä ryhmää kuitenkin yhdistää sellainen negatiivinen seikka, että heillä on yleensä jokin heikompi osa-alue. Joko he ovat kehässä huippuhyviä, mutta eivät pysty vetoamaan yleisöön karismallaan, tai voi olla toisinkin päin. Karismaa riittää, mutta kehässä suksi ei luista samaan malliin. Esimerkkinä The Miz. B-luokan painijat kykenevät keskenään vetämään mallikkaan kolmen (ehkä jopa neljän) tähden ottelun, mutta C-luokan painijan kanssa lopputulos ei ole yhtä mairitteleva. A-luokan painijan kanssa B-luokkalainenkin saattaa näyttää elämää suuremmalta tähdeltä. Hyviä esimerkkejä tämän luokan painijoista ovat Rob Van Dam, Randy Orton, Daniels, Jeff Hardy, Sting, Batista, Scott Steiner, John Morrison, R-Truth etc.
A-luokan painijat sitten ovat totta kai niitä harvoja, joilta löytyy sekä karismaa että painitaitoja sekä kykyä otella loistavia otteluita liukuhihnalta. Heidän panoksensa ansiosta B-luokan painijakin voidaan saada rakennettua uskottavaksi päämestariksi. A-luokkalaiset ovat kehäkenraaleja, jotka pystyvät omalla panoksellaan nostamaan vastustajansakin uudelle tasolle. Tämän ryhmän voi halutessaan jakaa vielä kahteen osaan: niihin, jotka pystyvät lähes poikkeuksetta kuvailemiini suorituksiin ja niihin jotka pystyvät tähän yleensä. A-luokan painijoilla on niin sanotusti paketti kasassa. He ovat karismaattisia kehän ulkopuolella, mutta myös kehässä todella urheilullisia. Lisäksi heillä on hyvä ymmärrys siitä, kuinka mielenkiintoinen, jännittävä ja mukaansa tempaava painiottelu rakennetaan ja taitoa toteuttaa se käytännössä. Sitten A-luokan painijoille on yleensä yksi osa-alue, jossa he loistavat erityisesti. Kurt Anglella mattopaini ja The Rockilla mikkitaidot. Ongelma on tietysti se, että A-luokan painijoiden rintama ei ole kovin laaja, ja moni heistä alkaa olla uransa ehtoopuolella. Löytyykö seuraavasta sukupolvesta heille riittävästi korvaajia?
Esimerkkejä A-luokan painijoista ovat Kurt Angle, Shawn Michaels, Chris Jericho, AJ Styles, John Cena, Triple H ja CM Punk. A-luokasta B-luokkaan syystä tai toisesta (yleensä vanhenemisen ja loukkaantumisten johdosta) pudonneita miehiä ovat esimerkiksi The Undertaker, Edge, Samoa Joe ja Sting.
Mitä mieltä olette? Onko tällainen jaottelu paikkaansa pitävä? Onko C-luokan painijoilla mielestänne jollain tavalla mahdollisuus nousta suuriksi nimiksi? Ennen kaikkea haluaisin lukea WrestlingAlertin käyttäjien kannanottoja siihen, onko A-luokka liian kapea, ja löytyykö tulevaisuudessa miehiä heidän tilalleen riittävästi?
Ennen kuin kukaan kerkeää syyttää plagioinnista, niin muistan itsekin Rivenin joskus kauan sitten esittäneen samankaltaisia tulkintoja jonkun keskustelun yhteydessä. Tarkalleen en muista kuinka samanlaisia ne olivat tämän kanssa, mutta joka tapauksessa tämä viesti vastaa omaa mielipidettäni, ja jos Rivenillä sattuu olemaan samanlainen käsitys, niin sitten se on juuri sitä - sattumaa.