Foorumiarkisto

Aina valmiina.

EDIT: Sidotaan tämä löyhästi aiheeseenkin: Aikoinaan (13-14 vuotiaana), kun otin ensimmäisiä haparoivia askeleita tieteen ihanaan maailmaan, minulla ei ollut juurikaan käsitystä siitä mitä kannattaisi lukea ja mitä ei, joten luin vähän kaikkea ja silloin tuli luettua myös läjä unitulkintakirjoja. Mitään muistikuvia niistä ei kyllä enää ole ja kaikki mahdolliset yhtäläisyydet niissä opetettuihin tulkintoihin ja metodeihin tuossa aiemmassa olivat varmasti puhtaasti alitajuisia.

Luen ja sikana. Ja täten ilmoitan, että olen TODELLA ISO Harry Potter fani . No olen lukenut ne kaikki ainaskin kahteen kertaan.

Luen jonkun verran ja hyllyn kirjat painottuu fantasian, mutta kyllä muutakin tulee luettua.

Seuravaa kirjaostos on Ric Flairin elämänkerta, sitten kun joskus maailmassa lompakosta löytyy sen verran rahaa.

Luen jonkun verran, mutta en enää yhtä paljon kuin vuosi sitten. Nyt yritän lukea Raamattua läpi.. Saa nähdä onnistuuko.

Aku Ankkaa jokapäivä mieluiten taskukirjoja.

Maximo: Raamatun läpi lukeminen on helppoa, kun ei ota sitä kovin vakavasti... vaikeaa, tiedän...

Anyway, kävin eilen kirjaston poistomyynnissä ja tarttui kaikenlaista kivaa mukaan:[list]
[*:swy8pger]I.H. Pearse: Quality of Life[/*:m:swy8pger]
[*:swy8pger]Duncan/Featherman/Duncan: Socioeconomic Background and Achievement[/*:m:swy8pger]
[*:swy8pger]Kullero Killinen: Puolueettomuuden miekka (vuodelta 1964, saattaa sisältää hauskoja mielipiteitä)[/*:m:swy8pger]
[*:swy8pger]Antero Niemikorpi: Suomen kielen sanaston dynamiikkaa (miehen väitöskirja - tietääköhän, että se on nyt määritelty kirjaston toimesta vanhentuneeksi)[/*:m:swy8pger]
[*:swy8pger]Casson: The Entrepreneur[/*:m:swy8pger]
[*:swy8pger]Ramesh Mishra: Society and Social Policy - Theoretical Perspectives on Welfare[/*:m:swy8pger]
[*:swy8pger]Osmo Soininvaara: Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi[/*:m:swy8pger]
[*:swy8pger]Jean-Francois Lyotard: Tieto postmodernissa yhteiskunnassa[/*:m:swy8pger]
[*:swy8pger]Writings in Human and Minority Rights[/*:m:swy8pger]
[*:swy8pger]John Naisbitt and Patricia Aburdene: Reinventing the Corporation[/*:m:swy8pger]
[*:swy8pger]Matti Peltonen: Talolliset ja torpparit - Vuosisadan vaihteen maatalouskysymys Suomessa[/*:m:swy8pger]
[*:swy8pger]Ernest J.P. Benn: Kapitalistin tunnustuksia (vuodelta 1927)[/*:m:swy8pger][/list:u:swy8pger]

Mielestäni ihan ok saalis, vaikka eräs tuttavani sai Gorbatshovin elämänkerran ja toinen onnistui löytämään Suomen lain vuodelta 1843...

Luen hyvin harvoin..olen viimeisen puoletoistavuoden aikana lukenut kaksi kirjaa:
Stephen Kingin Hohto ja saman kirjailijan muitakin kirjoja on tullut elämän aikana luettua..

Viimeisin kirja mikä luin ja oli kiinnostava oli Tony Halmeen - Jumala armahtaa, minä en, joka oli Halmeen elämä[n]kerta. Seuraavakin kirja pitäisi kyllä kohta lukea.

Sori Hypyskä, että puhalsin tämän taas eloon.

Pienempänä luin todella paljon, mutta viime aikoina lukeminen on jäänyt vähemmälle. Suosikkeihin kuuluvat Harry Potterit, J.R.R. Tolkienin tuotanto sekä jotkut satunnaiset hyvät kirjat, kuten Halmeen kirjat.

Tällä hetkellä on aloittamisen alla Kalevala Savon kielellä

Minäkin luin tässä vähän aikaa sitten Harry Potter ja Feeniksin Killan kun piti joku lukea esitelmää varten. Olen lukenut myös viime vuonna Harry Potter ja Liekehtivä Pikarin samasta syystä kuin tuon toisenkin. Kolmea ensimmäistä en ole lukenut koska elokuvat löytyvät hyllystä. Nyt odotan että Rowling sais loput kaksi valmiiksi.

Jaahas, että tähän kirjoja joita luen tai olen lukenut...
Olen aika Kekkosen suuri Agatha Christie fani. Olen lukenut pari hänen kirjaansa. Nyt tällä hetkellä luen Lentävä Kuolema. Nämä kirjat ovat aika hyviä salapoliisiromaaneita. Agatha kirjoittaa ne niin hyvin, että on mahdoton tietää syylistä.

Olen myös narnia sarja fani. Olen lukenut neljä ensimmäistä kirjaa. Ne ovat aika hyviä nuorisokirjoja. Niissä lapset menee semmoiseen fantasia maailmaan johon vain lapset pääsevät, paikan nimi on Narnia. Tuolla he seikkailevat ja siellä on jotain noitia ja eläimiä jotka osaavat puhua.

"RKO Orton" kirjoitti:
Olen myös narnia sarja fani. Olen lukenut neljä ensimmäistä kirjaa. Ne ovat aika hyviä nuorisokirjoja. Niissä lapset menee semmoiseen fantasia maailmaan johon vain lapset pääsevät, paikan nimi on Narnia. Tuolla he seikkailevat ja siellä on jotain noitia ja eläimiä jotka osaavat puhua.

Onko Narnia-sarja muuten oikeastikin yhtä kristillisvaikutteinen kuin Askel-lehti väitti taannoin? ("Harry Potter johtaa kadotukseen mutta onneksi sentään lasten uskaltaa antaa lukea Narniaa" jne) Se lehtiartikkeli pelotteli minut äkkiä tiehensä niiden kirjojen ääreltä...

"Sarppi" kirjoitti:
Onko Narnia-sarja muuten oikeastikin yhtä kristillisvaikutteinen kuin Askel-lehti väitti taannoin? ("Harry Potter johtaa kadotukseen mutta onneksi sentään lasten uskaltaa antaa lukea Narniaa" jne) Se lehtiartikkeli pelotteli minut äkkiä tiehensä niiden kirjojen ääreltä...

Kirjojen lukemisesta on aikaa useita vuosia mutta ainakin pääleijona Aslak on aikamoinen Kristus-hahmo. Ja muutenkin kristillisiä vaikutteita tuntui olevan runsaahkosti.

Mutta eipä Narnia-sarjan fanittaminen lapsena minusta mitenkään erikoisen kristillistä tehnyt, joten en oikein jaksa uskoa että niistä mitään vaaraa on kenellekään. Kirjoitustyyli kyllä viimeksi luettuna (olisiko ollut noin 15-kesäisenä) tuntui kyllä jo turhankin lapsekkaalta, joten siinä voi olla yksi hyvä syy miksi ei enää tässä vaiheessa kannata niihin tarttua ensimmäistä kertaa.

Toisaalta, mikäli kirjasto ei yrittäisi täysin omatunnottomasti ja moraalittomasti varastaa minulta 15 euroa, voisin kyllä hyvinkin lukaista sarjan uudelleen. Loppua kohti tunnelma muuttui mukavan synkäksi (ensilukemalla vaahtosammuttimen kokoisena ehkä turhankin), ainakin sarjan yleiseen tunnelmaan verrattuna.

Eikä kristilliset vaikutteet sinänsä ole se minua häiritsevä piirre, vaan se, että Askel-lehti suorastaan mainosti sitä sarjaa :/
Eli ne ovat enemmän ehkä lasten- kuin nuortenkirjoja? No ehkä sitten selviän ilman niitä..

Viimeisin kirja, jonka olen lukenut on Ilkka Remeksen - Musta kobra, jonka sain joululahjaksi. Luen aika paljon sellaisia kirjoja, jotka kiinnostavat, esim. Tony Halmeen kirjat, jotka olen lukenut jokin aikaa sitten. Myös Harry Potter kirjat ovat ihan hyviä, mutta sekin riippuu vähän fiiliksestä lukea, esim. Eilen teki mieli katsoa jotain action leffaa, mutta päädyinkin katsomaan Tahratonta mieltä, koska olin juuri vähän aikaa sitten katsonut kaikki parhaimmat action leffani. Alku fiilis oli ihan peestä, mutta kyllä sitten kun pääsi parempaan fiilikseen niin leffakin rupesi maistumaan, sama pätee kirjoissa. Jos tekee mieli lukea jotain Rikosromaania ja rupeaakin lukemaan jotain Romanttista kaunokirjallisuutta, niin alku fiilis on ihan peestä. Tykkään lukea fantasia, seikkailu, rikosromaani kirjoja ja kyllä jotain elämäkertojakin, jos sattuu kiinnostamaan.

Pahoittelen, että herätin ikiwanhan topicin, mutta olisiko kellään suositella jotain kirjoja WW II aikoihin sijoittuen, lähinnä holocaustin / juutalaisvainojen tapahtumat kiinnostaisivat.

"One&Only" kirjoitti:
olisiko kellään suositella jotain kirjoja WW II aikoihin sijoittuen, lähinnä holocaustin / juutalaisvainojen tapahtumat kiinnostaisivat.

Mikäli juutalaisten kohtalo suomeksi kirjoitettuna kiinnostaa, parasta on aloittaa Eero Kuparisen kirjasta Aleksandriasta Auschwitziin: antisemitismin pitkä historia. Se kattaa loistavasti ja perusteellisesti antisemitismin koko historian, ei vain holocaustia ja natsivainoja. Sisältää myös todella perusteelliset kirjallisuusviitteet, mistä saat valtavasti lisämateriaalia.

Hieno perusteos lukea olisi myös Eugen Kogonin kirja The Theory and Practice of Hell. Sitä en ikävä kyllä ole vielä onnistunut löytämään mutta Kogon oli itsekin keskitysleirivankina ollut lääkäri ja hänen kuvauksensa leirielämästä täytyy jossain vaiheessa hankkia.

Itse olen lukenut ja arvostanut Wolfgang Benzin kirjaa The Holocaust: a German historian examines the genocide sekä Jan Sehnin teosta Oswiecim-Brzezinka (Auschwitz-Birkenau) concentration camp. Benzin kirja kertoo nimensä mukaisesti lyhyesti ja helppolukuisesti holocaustin tapahtumista. Sehnin kirja on "mekaanisempi" kuvaus Auschwitzin toiminnasta ja hirvittävyydestä.

Suosittelen lukemaan myös Deborah Lipstadtin kirjan Denying the Holocaust: the growing assault on truth and memory. Revisionistit ovat jotkut todella taitaviakin valehtelijoita ja kannattaa hiukan perehtyä heidän tekniikkaansa jotta välttyisi lankeamasta valheeseen.

Itse luen tällä hetkellä kirjaa nimeltä Sahara joka kertoo siis Per Edvinin elämästä muukalaislegioonan hommissa. Hyvä kirja.

EDIT:Eipäs olekkaan vaan joku pekka joku, mutta Per Edvin on itse ollut projektissa mukana.

Jees laitetaan kirjojen nimet muistiin, kiitos tästä.

On muutama sellainen sarja mitä lueskelen.
Potterhan niihin tietenkin kuuluu
Sitten näihin Leena Lehtolaisen kirjoihin olen ehdottomasti koukussa. Mieluiten vielä Maria Kallioa niin aijai. Tv-sarja tästä taas oli mielestäni aikamoista pas...
Joensuun Harjunpää-sarja myös aika kovassa syynissä ollut tässä ja niihinkin jää koukkuun. Tykkään jos, joku osaa kirjoittaa hyvää poliisitarinaa ja Lehtolainen ja Joensuu ainankin uppoavat sitten minuun.

Muina hyvinä yksittäisinä mainittakoon TSH, Pimeän poika (Dave Pelzerin oma elämänkerta, paikoittain aika hurjaakin luettavaa) ja Minä Phoolan Devi (samoin tässä).
Kaksi jälkimmäistä siis tosi tapahtuumiin perustuvaa kirjaa ja molempia suosittelen lämpimästi.


Fantasiasta en taas pidä kyllä ollenkaan niinkuin suuri osa näyttää taas pitävän. Potterit ja TSH, mutta siihen se saa kyllä jäädä. Koskaan en ole jaksanut lukea.

Olisin ostamassa itselleni nyt kolmatta painikirjaa, enkä oikein tiedä mikä kannattaisi ostaa. Hyllystä löytyy jo "Foley is Good" sekä Anglen "It's true It's true".

Flairin kirjaa olen tässä mietiskellyt ostavani. Mitenkäs tuollaiset yleiskatsaukset showpainiin (WWE) kirjoina, mitään suosituksia? Tai jotain muita.

"C2W" kirjoitti:
Olisin ostamassa itselleni nyt kolmatta painikirjaa, enkä oikein tiedä mikä kannattaisi ostaa. Hyllystä löytyy jo "Foley is Good" sekä Anglen "It's true It's true".

Flairin kirjaa olen tässä mietiskellyt ostavani. Mitenkäs tuollaiset yleiskatsaukset showpainiin (WWE) kirjoina, mitään suosituksia? Tai jotain muita.

Itse suosittelen kyllä tuota Flairin kirjaa, monta mielenkiintoista tarinaa kyseisessä opuksessa. HBK:n uusin kirjahan on nyt pinnalla, mutta en sen laadusta sitten tiedä.

Hoganin jonkun kirjan olen myös lukenut, aika nopea luettava kyllä oli, eikä mieleen juuri jäänyt kovin paljoa. Eli ei välttämättä siihen kannata satsata.

Itse omistan tuon Flairin kirjan, ja todellakin kannatan sitä.

Onhan noita joitan kirjoja tullut luettua, pari bert:iä joitain muitakin. Kysyisin millainen tuo Kurt Anglen "It's True, It's True" kirja on. Kun olisin hankkimassa sitä. Mistä vaiheesta mihin siinä kerrotaan Anglen elämästä?

Anglen kirjassa on hänen treenauksestaan olympialaisia varten, ja sitten on tuota WWE-uraakin jonkin verran, en muista nyt mihin vuoteen asti tuo yltää.. Mutta mielenkiintoinen kirja oli kyllä, ehkä vähän lyhyt, mutta hyvä muuten.

Tilasinpa itse tuossa Ric Flairin kirjan sekä Sex, Lies and headlocks kirjan, joka kertoo Vincestä, WWF:stä jne. Tässä vielä lyhyt kuvaus:

An eye-opening, behind-the-scenes look at the World Wrestling Federation examines the personalities, media manipulation, scandals, cheating, and other colorful machinations of professional wrestling, offering a stunning profile of WWF czar Vince McMahon and his career, tracing a history of pro wrestling, and exposing the dirt and cutthroat business dealings for which he is known.

Juur meinasinkin suositella etenkin Ric Flairin kirjaa ja Sex, Lies and headlocksia. Näistä olen tainnut useammankin kerran sanoa joskus ircissä, mutta raapustanpa tännekin. Flairin kirjan hyvyyttä ei tarvitse tosin pahemmin perustella. Ainut vika on, että sen pitäisi olla yhden kirjan sijaan kymmenosainen kirjasarja.

Sex, Lies, and Headlocks: The Real Story of Vince McMahon and the World Wrestling Federation on samalla hyvä kirja painin (no pääasiassa WWE:n) historiasta sekä Vincen vähän erikoisimmista tempauksista ja mainstream-julkisuudesta. Hirveän pitkälle historiaan ei mennä, mutta alussa oli jonkin verran juttua NWA:n synnystä. Sitten taidettiinkin jo siirtyä Vincen lapsuuteen ja siihen miten hän promoottoriksi nousi. Itseäni ainakin kiinnosti kovasti. Sujuvasti siirryttiin Vincen likaisempiin keinoihin liittyen mm. Georgia Championship Wrestlingin ostamiseen ja kaapeliyhtiöiden kiristämiseen ennen vuonna 1987 samana päivänä pidettyjä Survivor Seriesiä ja Starrcadea. WrestleManian synnystä oli myös hyvin juttua. Loppupuoli (suurin osa) kirjasta taisi sitten keskittyä enemmän yksittäisiin tapauksiin, kuten steroidioikeudenkäynti, World Bodybuilding Federation, Montreal Screw Job ja XFL. Vaikka aiheet liittyvät pääasiassa Vincen kierompiin puoliin ja epäonnistumisiin, niin ei tuo mikään loanheittokirja ole. Silti kannattaa toki suhtautua useisiin väitteisiin sopivan kriittisesti. Suosittelen ehdottomasti.

Muista kirjoista tuo Foleyn ensimmäinen eli Have a Nice Day on paras painikirja, jonka olen lukenut. Alussakin on ihan kiinnostavia juttuja mm. liittyen salaa nuorena tehtyyn MSG-reissuun, mutta todella kiinnostavaksi kirja muuttui kun Foley aloitti uransa. Teksti on mukavan rentoa ja sisältää tietysti huumoria, joten ei tästä voi olla pitämättä. Jos jostain syystä ainoastaan WWE-aika kiinnostaa, niin onhan tuo Foleyn toinen kirja mainio vaihtoehto.

Anglen kirja on hyvä, vaikka julkaistiinkin aivan liian aikaisin. WWE-aikaan liittyvä osuus on kaikkein huonointa kirjassa. Ainakin muistelisin, että siinä keskityttiin pääasiassa kertaamaan Anglen otteluita ihan kuin kirjoittaja olisi unohtanut Anglea niihin liittyen haastatella ja päätti sitten netistä vilkaista otteluraportteja, joiden pohjalta hän kirjan valmiiksi kirjoitti. Toki voi olla että minulle on vain jäänyt väärä mielikuva tai sekoitan johonkin toiseen. Suosittelen toki, mutta vain jos Angle ja WWE-uraa edeltävä aika todella kiinnostaa.

Hoganin kirjasta pidin myös. Ongelmana siinä on kuitenkin se, että kirjan lukemisen jälkeen tuntuu, että Hoganhan on mitä mainioin painija ja sitäkin mukavampi sekä reilumpi mies. Useasti nuo kuitenkin ovat pahasti ristiriidassa sen kanssa mitä on nähnyt ja kuullut. Pistää siis aika paljon miettimään, että mitäköhän kannattaa uskoa ja mitä ei.

Broken Harts: The Life and Death of Owen Hart jätti vähän ristiriitaisen olon. Ihan hyvin se oli kirjoitettu ja sekä osuus Owenin elämästä, että jälkimmäinen puolisko kuoleman jälkeisistä oikeudenkäynneistä toki kiinnostivat. Itseäni haittasi kuitenkin se, että kirja keskittyi liikaa tuohon jälkimmäiseen puoleen. Leskeksi jäänyt Martha Harthan tuota oli kirjoittamassa, joten onnettomuuden syihin ja syyllisiin otettiin kantaa mahdollisimman subjektiivisesti. Martha sai itsensä näyttämään täydellisen kiltiltä ihmiseltä, joka olisi viimeinen, jolle tuollaisen katastrofin soisi. Vastaavasti Vince ja puolet Hartin suvusta saatiin näyttämään itsekkäiltä rahanhimoisilta mulkuilta. Enkä tarkoita, etteikö asia noin voisi ollakin, mutta tuo täydellisen rajoittunut näkökulma häiritsee. Oikeastaan tuo häiritsisi, vaikka kaikki olisi täysin totta ja kirjoitettu puolueettomasti. Varsin suositeltava niille, jotka Owenista pitävät ja joita tapaus kiinnostaa, mutta eipä muille. Sex, Lies, and Headlocksissa on jonkin verran juttua tapauksesta, joten jos ei liian tarkasti halua tietää, niin tuokin riittää. Ja tokihan netistä löytyy.

Halvin paikka hankkia on kai vieläkin Suomalainen Kirjakauppa. Hinnat ovat varmaan suurinpiirtein samalla tasolla kuin Bookplus.fi:ssä, mutta SK:sta hankittaessa ei tarvitse maksaa postimaksuja, jos menee liikkeestä tilaamaan ja sieltä hakee. Voipi olla, että Bookplussallakin on joku noutopiste esim. Helsingissä, josta hakiessa saa postikuluitta, mutta SK varmaan löytyy melkein jokaisen muualla kuin metsässä asuvan läheltä. Harvinaisempia kirjoja en ole tilannut, joten ulkomaalaisia paikkoja en osaa suositella.

Ainiin, Suomalainen Kirjakauppakin olisi ollut vaihtoehto.. Menin tilaamaan amazon.comista, kun tuli halvemmaksi kuin tuolta bookplussasta. Tosin Suomalaisessa ei näköjään haulla edes löytynyt Flairin oikeaa kirjaa, mutta Sex, Lies and Headlocks löytyi.

Tuli tuossa luettua juuri loppuun Stephen Kingin Pedon Sydän ja se veti aika kylmäksi. Eipä ole tainnut koskaan tulla vastaan tuollaista kirjaa, missä tunnelma on koko ajan hyvin ahdistava. Tuossa kirjassahan on viisi eri tarinaa jotka nitoutuvat yhteen, eli jokaisessa tarinassa on käytännössä samoja henkilöitä. Käsitellään nuoren Bobby Garfieldin lapsuutta, kuinka hän joutuu todistamaan "alhaisten keltatakkisten miesten" saapumista hänen kotikaupunkiin tarkoituksenaan hakea Bobbyn yläkerrassa asuva mies takaisin heidän ulottuvuuteen. On rauhan puolesta mieltään osoittavia opiskelijanuoria, on Vietnamin sodan mielipuolisuutta ja paluuta lapsuuden juurille. Erikoisen tästä kirjasta teki se, että vain sen ensimmäisessä osiossa käsitellään yliluonnollisia asioita kun ne keltatakkiset otukset tulevat hakemaan Bobbyn ystävää vanhaa miestä Tediä. Muut kertovat ihan arkisista asioista. Tai no arkisista ja arkisista, Vietnamin sota ei ole kovin arkinen. Kun tämän kirjan oli lukenut niin tuli ihan fyysinen pahoinvointi (saattoi vaikuttaa että muutenkin oli vähän kulahtanut mieliala), ihan tajutonta että koko kirjan ajan tunnelma on täynnä epätoivoa ja realistista elämän perseelleen menemistä. Onnellisiakin hetkiä kirjassa on, mutta niissäkin on takana sellainen ajatus, että eihän tässä nyt hyvin mene. Vietnamin sodan kuvaaminen oli aika brutaalia ja etenkin tämän sodan käyneiden veteraanien sodan jälkeinen elämä oli masentavaa luettavaa.

Todella hyvä kirja, vaikka ehkä vähän turhankin synkkä. Mutta kysymyskin liittyen tähän kirjaan olisi, eli Stephen Kingillähän on tämä kuuluisa Musta Torni saaga. Tässä kirjassa tuo Musta torni mainitaan pari kertaa, kun keltatakkiset miehet haluavat viedä "murtaja" Tedin takaisin tuhoamaan tuota maailmoja kasassa pitävän tornin. Kysymys siis kuuluu: mahtaakohan kyseessä olla samanienn torni kuin itse saagassa? Tässä kirjassahan nämä keltatakkiset miehet ja itse torni olivat vain oikeastaan sivuaihe, pääpainon ollessa Vietnamin veteraaneissa ja Bobbyssa (jonka lapsuuden ystävät olivat veteraaneja). Jos joku on lukenut tämän kirjan ja Musta torni saagan, niin voisi valaista. Muutenkin voisitte vähän kertoa tuosta saagasta, ajattelin sen jossain vaiheessa lukea kokonaisuudessaan, vähän jotain kommenttia sen laadusta olisi kiva saada.

Ainiin, suosittelen KAIKILLE Kingin Hohtoa luettavaksi, kirja on tuhat kertaa parempi ja syväluotaavampi kuin kumpikaan elokuvaversio, ja nekin ovat kuitenkin myös todella hyviä.

Pedon Sydäntä en ole lukenut mutta Musta torni -saagasta 6 kirjaa. Ja kyllä se on samainen torni sen voin varmana sanoa, koska Kingin kaikki kirjat ovat jotenkin sidoksissa Mustaan torniin. Noita "alhaisia" esiintyy myös tornisaagassa, tosin taisivat ajella amerikan raudoilla ja olla pukeutuneita nahkatakkeihin ja farkkuihin.

Eli Musta torni yhdistää kaikki Kingin kirjalliset universumit toisiinsa.

EDIT:
Ja ai niin, itselläni on loppusuoralla Bukowskin Pystyssä kaiken aikaa. Ryyppäämistä, naimista, pätkätöitä ja keskivertonormeista poikkeavuutta.

Okei, näin hiukan arvelinkin. Myös Pedon Sydämessä he ajelevat räikeillä autoilla jotka eivät sitten loppujenlopuksi kuitenkaan ole autoja. Sinänsä melkoisen erikoista tuollainen kirjailijalta, sehän tarkoittaa sitä että kaikki Kingin tarinat ovat samasta mielikuvitus todellisuudesta. Hyvin jännää, pitääpä lukaista Musta Torni saaga heti kun vain mahdollista. Hetkihan siinä voi vierähtää mutta noh, eihän minulla ole kuin aikaa. Olisikin...

Kuinka pitkiä nuo Kingin kirjat ovat, ja ovatko ne todella jännittäviä/pelottavia? Jos näin, voisitteko suositella jotain? En ole aikoihin lukenut yhtikäs mitään, mutta tuo kuulosti jo niin hyvältä että ehkäpä pitäisi.

Luen. Joskus. Vuonna 2007 innostuin Twin Peaksista ja luin sarjan hahmoista kertoneet kirjat "Dale Cooperin omaelämäkerta" ja "Laura Palmerin salainen päiväkirja". Viime kesän aikana luin Ray Manzarekin kirjoittaman Light My Fire - My Life With The Doors -kirjan sekä Jim Morrisonin runokirjan "Jumalat ja uudet olennot". Nyt meneillään on englanninkielinen No One Here Gets Out Alive -teos, joka on Morrisonin biografia. Myös koulun iki-ihanien äidinkielen kurssien takia tulee kirjoja luettua. Jotkut niistä kirjoista ovat täysin kamalia, mutta osan (mm. "Eläinten vallankumous" ja "Punainen viiva") niistä lukee mielellään.

Sinänsä melkoisen erikoista tuollainen kirjailijalta, sehän tarkoittaa sitä että kaikki Kingin tarinat ovat samasta mielikuvitus todellisuudesta.

Kyllä, mutta yksi tornin todellisuuksista on myös tämä meidän oma todellisuutemme ja sen lukuisat rinnakkaiset todellisuudet. Jossain määrin hämmentävä lukukokemus tuo tornisaaga, täytyy varmaan korkata se päätösosa kun kutosen lukemisestä on vierähtänyt vuodenpäivät.

Kauko Röyhkän Avec kököttää pöydällä, se pitäisi Bukowskin jälkeen syödä.

Kotimaisen kirjallisuuden kausi menossa. Luin juuri alkuviikolla Ilmari Kiannon Punaisen viivan ja olin aivan pähkinöinä. Viime jouluna ehdin papalla kylässä ollessa lukea kyseisen kirjan alusta jonkun matkaa ja siitä asti on jäänyt se kaivelemaan, joten oli pakko ostaa Suomalaisen Kirjakaupan alepäiviltä Punainen viiva 5 eurolla. Loistosijoitus! Historiaa ja vanhahtavaa kieltä, lääh.

Nyt menossa sitten teos Elias Lönnrotin elämästä. Mielenkiintoista päästä vähän syvemmälle suomalaisesta merkkihenkilöstä. Tämäkin oli joku uudenkarhea löytö antikvariaatista parilla eurolla.

Kesken taitaa olla tuhat ja sata kirjaa, en enää muista edes mitä... Aina aloitan jonkun ja sitten löytyy uusi kiinnostavampi opus.
Yläasteaikoja verestäen pitäisi nyt kyllä hommata F.E. Sillanpään tuotantoa omaankin hyllyyn. Yläasteajan äikän tunneilla tehdyt tutkielmat oli alku tähän rakkauteen suomalaista klassikkokirjallisuutta kohtaan.

Vielä kun saisi toisen kirjahyllyn, niin ei tarvisi enää pinota noita kirjoja päällekkäin mihin vain sattuu mahtumaan.

Kesälomalla (se ainoa aika vuodesta, kun ehtii paneutua pitempiin kirjoihin) tuli luettua Bret Easton Ellisin American Psycho. Ne, jotka ovat samannimisen elokuvan nähneet tietävät mitä odottaa. Kirjan päähenkilö, 28-vuotias Manhattanilainen juppi Patrick Bateman viettää yläluokkalaista elämää, johon kuuluvat kalliit päivälliset, yökerhovierailut, kokaiini/lääkkeet ja tietenkin toinen toistaan raa'emmat öiset murhat. Yleensä veritekojen kohteeksi Bateman valitsee prostituoituja, mutta yhtä hyvin uhriksi kelpaavat kodittomat. Lopulta edes kannibalismi ja nekrofilia eivät riitä tyydyttämään Batemanin väkivallan tarvetta. Kirja siis sisältää erittäin tarkasti kuvailtua väkivaltaa, joka sai oman vatsani kääntyilemään aika ajoin.

Kirjan kerrontatyyli on varsin epätavallinen. Sen sijaan, että hahmojen ulkonäöstä kerrottaisiin perinteiseen malliin, Bateman kuvailee muiden vaatetusta ensimmäisen persoonan näkökulmasta. Tätä saattaa jatkua jopa puolikkaan sivun verran. Muotista astutaan ulos vasta kirjan loppuvaiheilla, jossa kerronta muuttaa kolmanteen persoonaan Batemanin menettäessä järkensä kokonaan. Myös nk. neljättä seinää rikotaan luvuissa, joissa Bateman luo läpikatsauksen Genesiksen, Whitney Houstonin ja Huey Lewis & The Newsin tuotantoon. Nämä ovat kokonaan irrallaan kirjan juonesta ja tulevat varsin yllättävissä paikoissa vastaan. Loppujen lopuksi erittäin mielenkiintoinen lukukokemus, vielä kun varsinaista loppuratkaisua ei ole.

Kaiken verimässäilyn keskellä kirjahan on pääasiassa vahvan mustan huumorin sävyttämä kritisointi rahan vallasta ja siitä, kuinka helppo elämä voi todella sekoittaa ihmisen pään. Suosittelen lukemaan sekä tarkistamaan myös elokuvan (Christian Balen paras roolisuoritus, muuten). Allekirjoittaneeseen tämä vetoaa paljon fantasiakirjallisuutta paremmin.

Seuraavaksi pitänee lukea samaisen kirjailijan Rules of Attraction, joka kertoo Patrickin veljen Seanin ja ystäviensä vaiheista Camdenissa.

"Velocity" kirjoitti:
Kuinka pitkiä nuo Kingin kirjat ovat, ja ovatko ne todella jännittäviä/pelottavia? Jos näin, voisitteko suositella jotain? En ole aikoihin lukenut yhtikäs mitään, mutta tuo kuulosti jo niin hyvältä että ehkäpä pitäisi.

No itse olen lukenut vasta Hohdon ja tuon Pedon sydämen, molemmat ovat yli 500 sivuisia. Pedon Sydän ei ole niinkään kauhukertomus, se kertoo lähinnä elämästä ja sen varjopuolista, melko masentavalla tavalla vieläpä. Hohto on sitten ihan oma lukunsa, siinä King on kyllä osunut napakymppiin. Tuossa kirjassa on kaikki psykologisen kauhun elementit mukana, perhe menee talveksi isoon hotelliin, koska mies haluaa työrauhaa kirjaansa varten ja pikkuhiljaa, hyvin hitaaseen tahtiin mies (Jack Torrance) alkaa muuttua outojen asioiden ja paineiden alla. Lopussa kaikki meneekin sitten ihan äärimmilleen, kun sekoamisen syynä onkin itse hotelli, joka on oikeasti elossa. Jäätävän hyvä kirja, ehkä paras mitä olen tähän asti lukenut. Vetää elokuvaversiot ihan matalaksi. "Järjen uni siittää hirviöitä", siitä kaikki alkaa.

Muita intin aikana luettuja kirjoja ovat Pink Floydin Odyssey ja Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen. Ensimmäisen luin puhtaasta mielenkiinnosta ja intohimosta, toisen luin yleissivistyksen kannalta. Ja olihan tuo Sinuhe melkoisen hyvä kirja, ehkä välillä oli hiukan pitkäveteinen, mutta kyllä taisi kylmät väreet liikahdella kehossa kun sen viimeisen luvun sai loppuun. Suositeltavaa kaikille.

ALoin kesällä taas lukemaan. TAi siis luinhan jo viime kesänä Stephen Hawkingin kirjat, mutta tänä kesänä olen intoutunut lukemaan jopa ihan romaaneja.Valtaosa lukemistani kirjoista on toki tieteitä tai elokuvia käsitteleviä asiateoksia, mutta romaanit tulivat kuvaan kun satuin löytämään kirppikseltä Apinoiden Planeetan (jonka takakannessa mainostettiin Burtonin elokuvaa, grrrr), joka taas intouttu minut jatkamaan klassikoiden lukua. Nyt on menossa Dracula, jonka lukeminen kävi aika, ja jaksamissyistä vaikeaksi.

Juu, kyllä tulee luettua. Ja itseasiassa kesällä tuli luettua tuo Pedon sydän, ja minäkin voin suositella sen lukemista. Ahdistava mutta hieno teos.

Vähän aikaa sitten tuli luettua Jarkko Martikainen novelliteos Pitkät piikit ja muita kertomuksia. Laulujen teon ohella myös kirjoittaminen perinteisessä merkityksessä sujuu häneltä oikein mallikkaasti. Voin suositella tuota kirjaa muillekin.

Samaan syssyyn tuli luettua myös Kärpästen herra. Kirja oli hyvä ja mielenkiintoinen, eikä ole ihme, että tuota kirjaa on käytetty esimerkkinä psykologian saralla. Suosittelen myös tätä

Tällä hetkellä lueskelen Rikos & Rangaistusta. Mutta eipä siitä sen enempää, kun vasta parisataa sivua olen lukenut.

Tuleehan sitä luettua ja paljon.

Tässä viikolla luin Juha Vuorisen DikDek-sarjan toisen kirjan, Veljekset Vaselinin. Oli kyllä erinomainen kirja. Vuorisen kirjat eivät ole mitään normaaleja kirjoja, vaan sisältävät melkoista kreisihuumoria. Pidän Veljekset Vaselinia Vuorisen toiseksi parhaana, tai jopa parhaana kirjana. Paras on Juoppohullun päiväkirja. Lukekaa se heti. Nauratte itsenne hengiltä .

DikDek-sarjassa taitaa vain olla se ongelma, että sivuhahmot ovat mielenkiintoisempia, kuin päähenkilö. Veljekset Vaselinissa huomion veivät parivaljakko Händi & Käppers feat. Jorma, jotka muodostavat Händikäppers -nimisen bändin. Tämä bändi on aivan hulvaton ryhmittymä. En voi selittää miksi, lukekaa niin ymmärrätte. Paljon mielenkiintoisempi kuin päähenkilö Tapsa Mäkilä.

Tällä hetkellä on menossa George Orwellin Vuonna 1984. Aika erikoinen teos, mutta pitäähän se lukea, klassikko kun on.

Stephen Kingiltä olen lukenut jonkun novellikokoelman ja esikoisromaani Carrien, joka oli miellyttävä lukukokemus. Pitääpä itsekin tutustua tuohon Musta Torni -saagaan.

Arto Paasilinna on yksi suosikeistani. Hauskaa ja helposti ymmärrettävää tekstiä. Suosittelen. Henkilöhahmot arkipäiväisiä, mutta mielenkiintoisia.

En muuten koskaan ole ymmärtänyt Ilkka Remeksen mahtavuutta. Ei ole samassa sarjassa Vuorisen tai Paasilinnan kanssa. Remeksen kirjat ovat melko tylsiä ja teksti heikkoa. Remes = Yliarvostettu.

"*S*" kirjoitti:
Kotimaisen kirjallisuuden kausi menossa. Luin juuri alkuviikolla Ilmari Kiannon Punaisen viivan ja olin aivan pähkinöinä. Viime jouluna ehdin papalla kylässä ollessa lukea kyseisen kirjan alusta jonkun matkaa ja siitä asti on jäänyt se kaivelemaan, joten oli pakko ostaa Suomalaisen Kirjakaupan alepäiviltä Punainen viiva 5 eurolla. Loistosijoitus! Historiaa ja vanhahtavaa kieltä, lääh.

Ehkä inhottavin ja tylsin kirja mitä olen koskaan 'lukenut' ja voin kyllä myöntää tässä, että en ole kirjoja kovinkaan paljon lukenut (Kuten huomata saattaa). Lähinnä koulu on 'pakottanut' lukemaan, mutta on siellä helmiäkin tullut vastaan, kuten mm. Tuntematon Sotilas.

Silti tekisi mieli lukea pari kirjaa, mm. Wise guy, josta on tehty elokuva GoodFellas ja tietenkin Täällä Pohjantähden Alla olisi kovaa luettavaa, kun kerta elokuvakin pesee kaikki muut suomalaiset elokuvat niin miksei kirjakin yltäisi samaan.

Ei tue paljoa luettua oikeastaan. Todella harvoin itseasiassa. Mutta olen mä jotain lukenut sentään.

Marilyn Mansonin Helvettiin ja takaisin - elämänkerta on varmasti paras kirja mitä olen lukenut. Helvetin hauska ja sairas kirja suoraan sanottuna. Kyllä osaa ihmisellä olla erikoinen elämä.

Ozzy Osbournen elämänkerta oli kanssa ihan jees.

Kesällä tuli luettua pornotähti Jenna Jamesonin (taatusti tiedätte kenestä on kyse) elämänkerran ensimmäinen osa. Jos joskus saan sen toisen osan lainatuksi kirjastosta niin luen senkin. Harmi kyllä siihen voi mennä kauan koska kyseisiä kirjoja näyttää olevan Oulun kaupunginkirjastolla vain yksi, kun sitä ensimmäistä osaa oli sentään lukuisia kappaleita.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon että muunmuassa Undertakeristä puhuttiin kyseisessä kirjassa pieni pätkä, Undertaker oli kuulemma uhannut hakata hänen silloisen poikaystävänsä ja vaikuttanut aika kahelilta muutenkin.

Yhtä kaikki, suosittelen kyseistä kirjaa kaikille, varsinkin niille jotka edes silloin tällöin katselevat pornoa. Hyvin valaiseva kirja pornon siitä likaisemmasta puolesta jota ei aina tule ajatelleeksi.

EDIT: Edelleenkin kyseisen kirjan kansikuva sopisi hyvin Trisulle avatariksi kuten joskus irkissä suosittelin, se olisi sopivasti päivitetty versio tuosta nykyisestä.

Luennan alla Juoppohullun päiväkirja (3. osa, sattui löytymään serkulta), Chris Jerichon "Around the world in spandex", ja luultavasti parin päivän päästä Shawn Michaelsin "Heartbreak & Triumph".

Jerichon kirja lähti aluksi vähän hitaasti käyntiin, mutta on kokoajan muuttunut mielenkiintoisemmaksi. Vitsit eivät kuitenkaan iske läheskään yhtä lujaa kuin Foleyn. Ja siitä tulikin mieleeni, että millainen Foleyn uusin on? Onko mitään järkeä ostaa sitä jos omistaa edelliset osat?

Sain tänään kumottua päätökseen Star Wars trilogian kirjaversion. Ja sehän oli varsin onnistunut teos, vaikka siellä oli yksi särö joka pisti pahasti silmään: Padmen kerrottiin näissä olevan vielä elossa jonkun aikaa Luken ja Leian syntymän jälkeen. On pahassa ristiriidassa Sithin koston kanssa. Mutta en antanut tämän häiritä. Paras osa oli ehdottomasti Jedin paluu, kuten se on suosikkini myös elokuvista. Se loppu liikautti jälleen jotain sisälläni, Luken ja Anakinin viimeinen dialogi on oikeasti melko koskettava. Varsinkin tässä kirjassa, kun se pureutuu Anakinin mieleen hänen viimeisinä elinhetkinään, kun hän alkaa muistella elämäänsä. Se oli vakuuttavaa luettavaa. Lisäksi tämä kirja pureutuu paljon yksityiskohtaisemmin Palpatinen, Vaderin ja Luken viimeisiin mittelöihin, kun Keisarin yrityksissä käännyttää Lukea kirja kertoo yksityiskohtaisesti jokaisen henkilön ajatukset. Jotain mihin elokuva ei vain kykene. Tuli paljon selkeämmin ilmi, miten lähellä Luke oli kääntyä pimeälle puolelle ja jopa minulle ennen tietämätön seikka, Vaderin salaiset juonet Keisaria vastaan vallakaappauksen ajatuksilla Luke hänen oikeana kätenään. Lopputaisteluhan oli tässä erilainen kuin elokuvassa, tässä Luke ei ano isänsä apua, Vader vain tuhoaa Keisarin itse.

Hieno teos, suosittelen Star Wars faneille.

Mutta näin kirjoista yleensä, armeija-aikana tuli kumottua monikin teos. Stephen Kingin Hohto ja Pedon Sydän, Waltarin Sinuhe Egyptiläinen, Pink Floydin Odyssey, Joel McCliverin Metallica eepos, ym. Ja Hohto on edelleen paras, ehdottomasti. Molemmat elokuvat nöyrtyvät tämän kirjateoksen edessä. On saanut otteen lukemisesta, se on pirun mukavaa puuhaa. Ennen Star Wars trilogiaa luin historiapohjaisen teoksen toisesta maailmansodasta, se oli aika mykistävää luettavaa. Avarsi jälleen enemmän tuon ajan tapahtumia. Käsittämätöntä, miten kirjaimellisesti lähes koko maailma voi päätyä sotiin samanaikaisesti. Japani vs. Amerikka, , Amerikka vs. Saksa, Kiina vs. Japani (no oikeastaan ennen toista maailmansotaa), Saksa & Italia vs. Ranska & Englanti, Neuvostoliitto vs. Suomi, Neuvostoliitto vs. Saksa, sekä lisäksi ainakin Norja, Tanska, Puola, Bulgaria, Romania, Filippiinit ja Pohjois-Afrikka olivat jollain tavoin osallisena sotaan...Ihan sairasta. Hitlerin valtaanousu ja diktaatuurin kaappaus oli myös mielenkiintoista luettavaa, se jätkähän oli nero siinä mitä hän teki. Kunnes nuppi sekosi ja hän ei osannut enää suuruudenhullujen haaveidensa seasta nähdä tosiasioita...Ja hyvä niin.

Noniin, sainpahan viimein luettua loppuun H.P Lovecraftin novellikokoelman eilen loppuun, yhteensä 17 novellia piti sisällään:

-Dagon (Dagon)
-Unen seinämän takana (Beyond the Wall Of Sleep)
-Herbert West - Elvyttäjä (Herbert West - Reanimator)
-Ajokoira (The Hound)
-Temppeli (The Temple)
-Kuusuo (The Moon-Bog)
-Ulkopuolinen (The Outsider)
-Pickmanin malli (Pickman's Model)
-Viileää ilmaa (Cool Air)
-Iranonin etsintä (The Quest Of Iranon)
-Hän, joka tuli käymään (The Thing On The Doorstep)
-Kuvasta tekoihin (The Picture In The House)
-Väri avaruudesta ( The Color Out Of Space)
-Juhlapäivä (The Festival)
-Nimetön kaupunki (The Nameless City)
-Vainooja pimeydestä (The Haunter OF The Dark)
-Hulluuden vuorilla (At The Mountains Of Madness)

Mustatut novellit ehdottomia suosikkejani. En enää ihmettele miksi Lovecraft on niin ylistetty kauhukirjailija, välillä hänen tarinansa ovat todella karmivia. Herbert Westin tarinaa lukiessani tunsin suoranaista vastenmielistä pelkoa, jotenkin se ruumiiden henkiin herättäminen ja Westin pakkomielteinen tarve saada kuolleita heräämään oman kyseenalaisen tieteen kehittämiseksi oli todella karmivaa. Ja erityisesti lopetus oli erinomainen. Hän, joka tuli käymään oli taas enemmän sykähdyttävä ja surullinen kertomus kuin pelottava. Edward Derbyn hahmo oli erittäin surullinen ja hänen kohtalonsa vielä surullisempi. Se kohtaus mielisairaalassa missä Asenath (tai mikä nyt ikinä oikeasti olikaan) yrittää tunkeutua Edwardin kehoon ja mieleen oli vaikuttava ja hätkähdyttävä, kun Edwardilla ei ole mitään pakopaikkaa, hän ei pääse enää äitinsä turvaan, ei pakoon kauas pois. Hänen taistelunsa on turhaa, mutta hän ei voi hyväksyä kohtaloaan jonka hän joutuu hyväksymään.

Hulluuden vuorilla oli silti ehdoton suosikkini kaikista ja tämä olikin pisin Lovecraftin novelli tässä kirjassa olen noin 100 sivuinen. Lukijan jännitystä piinataan todella paljon, kun tarinan kerronta etenee hitaasti ja yksityiskohtaisesti. En nyt viitsi tarinaa kertoa tässä, mutta sen sanon, että kun eilen puoli kahden maissa yön hiljaisuudessa sain tämän teoksen luettua päätökseen, niin minut valtasi toistuvien kylmien väreiden sarja ja omituinen säikkynäisyys. Tämä novelli oli eeppinen, sen tarina massiivinen ja kaikinpuolin jännittyneellä tavalla karmiva. Todella karmiva.

Suosittelen Lovecraftia kaikille. On paljon mielenkiintoisempi kuunnella nyt myös yhtyeitä, jotka käyttävät Lovecraftin Cthulhu mytologiaa ja muita tarinoita lyriikoissaan. Esimerkiksi Metallican The Thing That Should Not Be ja Nilen Von Unausprechlichen Kulten saavat nyt ihan uuden merkityksen.

Herranjestas kun oli hyvä Stephen Kingin Musta Torni III: Joutomaa. Viimein sain tuon järkäleen päätökseensä (no 600 sivua, mutta raskasta luettavaa...tosin nyt kun ajattelen niin tuohan meni neljässä päivässä kumoon, on hienoa kun on aikaa!), kolme ensimmäistä osaa on siis nyt luettuna, neljä olisi vielä jäljellä. Ja joka osalta nämä vain paranevat ja paranevat, Revolverimies (ensimmäinen osa) oli vähän hämmentävä ja sekava kun ei oikein tiennyt mikä siinä oli pointti ja se nappasi mukaansa vasta oikeastaan aivan lopussa. Kolme korttia pakasta (toinen osa) oli jo paljon parempi ja alkoi viimein ymmärtämään mistä tässä saagassa on kyse, mutta nyt vasta kolmannen osan luettuani ymmärtää paremmin kakkososan tärkeyden ja koko tarinan merkityksen. Musta Torni on vienyt minut mukanani, kolmas osa ainakin jäi varsin mielenkiintoiseen kohtaan. Hidastempoinen ja haastava tämä saaga on mutta olen nyt koukussa, pitää ajan kanssa nuo neljä viimeistäkin osaa lukea.

Mutta on pakko pitää paussi tässä välissä, Watchmenin sarjakuva odottaa. Sen lueskelen tässä seuraavaksi ja palaan sitten Mustan Tornin pariin. Luultavasti blogiin kirjoittelen sitten koko saagasta jotain, kun sen saan joskus vaan luettua (viimeinen osa näytti kirjastossa olevan ainakin julmetun paksu).

BTW, lukeeko täällä kukaan muu edes? Triplaposti tuli jo....

Miten Ankka jaksat lukea noita suomeksi?
Itse vähän katselin Mustaa Tornia suomeksi, mutta se aiheutti lähinnä myötähäpeää kaikin puolin. Nimien suomennos yms. nousevat pääimmäisinä mieleeni. Ja ainakaan englanninkielellä ei teksti ole oikestaan ollenkaan raskasta, kun vain ymmärtää olemaan miettimättä jokaiselle vieraalle sanalle tarkkaa suomennosta.

Itse voin myöntää olevani pahasti koukussa Dark Towereihin, neljä ensimmäistä luettuna ja viidettä odotan kirjastosta. Neloskirjan (~800 sivua) sain luettua kahdessa viikossa, ja kolmoskirjan ahmin viiteen päivään. Tuli yksi yö valvottua kokonaan kun en malttanut lopettaa lukemista ja Wastelandsin viimeiset ~300 sivua tulikin luettua yhdeltä istumalta. Voin suositella Dark Towereita kyllä lähes kaikille, sillä ne yhdistelevät mahtavasti westerniä, scifiä, magiaa ja 'tavallista' maailmaa. Ja mikä olisikaan parempaa kuin lordi Fauntleroyksi pukeutunut kääpiö jolla on kranaatti ja sukupuolitauti? DT:t onnistuvat aina yllättämään ja huvittamaan ratkaisuillaan. Välillä Kingillä tosin on vähän heikompaakin tavaraa, ja neloskirjassa on välillä vähän lässynlää-teinirakkautta, mutta lopussa King taas heittää tarinaan jotain originellia ja absurdia.
Blaine is a pain and that is the truth.

Nyt, Dark Tower V:tä odotellessa aloin lukea Lovecraftin Omnibus 3: Haunter of the Darkia, sillä siitä löytyivät esimerkiksi Call of Cthulhu ja pari muuta tarinaa jotka ovat suuressa osassa juuri hankimassani Arkham Horror-lautapelissä (suosittelen lämpimästi kaikille). Jotenkin tuo Lovecraft ei ole oikein jaksanut innostaa samalla lailla kuin Dark Towerit ja tähän asti meno ei ole ainakaan ollut sen pelottavampaa kuin Edgar Allan Poenkaan tarinoissa. Noh, ehkäpä sieltä vielä joku tarina nostattaa karvat pystyyn, varsinkin kun luen aina öisin.
Ainiin! Musta Torni-sarjakuvaa en kyllä suosittele kenellekään, kirjaan verrattuna se oli todella kömpelö ja hahmot ja heidän motiivinsa jäivät ohuiksi.

Miksi en lukisi suomeksi? Pitäisikö minun jotenkin häpeillä suomenkieltä? Tuo saaga on muutenkin tarpeeksi vaikealukuinen ainakin paikkapaikoin, niin englannin kieli voisi tehdä lukemisesta liian raskasta. Ja suomennetut versiot ovat hyviä, ainoastaan yksi suomennos on hiukan huvittanut ja se on juuri tuo Blaine the pain, suomeksi se on töksösti vain Blaine piina. Mutta ei minulla ainakaan mikään pakottava tarve ole ennglanniksi lukea kirjoja, miksi tekisin sen kun on helpommin ymmärrettävä suomikin olemassa? Vaikka englanti nyt onkin suht helppoa ymmärtää.

Totaali hajoaminen muuten Joutomaan loppupuoliskolla, kun Eddie ja Susannah yrittävät etsiä Blainen kehtoa Ludin kaupungissa. Koko kaupunki on täysin mätä ja siellä ei ole kuin surkeutta ja kuolemaa, loputonta kärsimystä ja silmitöntä tappoa aina kun ne rummut alkavat pauhaamaan nauhalta, sitten Eddie huomaa erään pienen miehen tulevan heidän eteensä ja hän meinaa huutaa hänelle "Kato jätkä moi, Ludissa ne vaan rummut soi!" Aivan totaali tipahtaminen! Eddie on muutenkin ihan loistava hahmo kaiken sen huumorinsa kanssa.

Itselleni juuri jo tuolla aikaisemmin mainitsemani Hulluuden vuorilla oli sellainen Lovecraftin novelli joka karmi ja pahasti. Kylmät väreet kulkivat vielä pitkään pitkin kehoa kun tuon olin saanut luettua.

BTW, lukeeko täällä kukaan muu edes? Triplaposti tuli jo....

Lukee, nimittäin koulukirjoja.
Kevään loppurynnistys sillä saralla, sitten pitkä nollaus vappuna ja lomalla toivottavasti aikaa kaunokirjallisuuden tuhoamiseen.

Pakkohan se on lukea että opintopisteet karttuvat. Muuten tulee noutaja uuden lainsäädännön mukaan. Toista se oli vanhoina hyvinä aikoina kun pystyi lorvimaan 20 vuotta yliopistolla...