Niin siis en mitenkään pahalla tarkoittanut tuota suomenkielestä puhumista, itselläni vain on sellainen tapa nykyään, että luen englanniksi aina kun mahdollista. Mielestäni allkuperäiskieli (englanti) vain tuo enemmän tarinan alkuperäistä tarkoitusta esille. Itselleni ei ainakaan englanti ole vaikeaselkoista, vaan pikemminkin tykkään laajentaa englanninkielentaitoani, ja esimerkiksi Dark Tower antaa oivan mahdollisuuden tutustua vanhaan englannin kieleen ja Amerikan erilaisiin murteisiin. 'Helpolla' suomenkielellä lukemisesta tulee vain tarinan seuraamista, mutta englanniksi lukiessani koen suorastaan riemun tunteita kun opin mahtavia fraaseja ja ilmaisuja. Esimerkiksi nykyään lempikirosanani on neloskirjassa esiintynyt, totaalisen hämmentävä nimitys 'titmonkey'. Suomeksi hoku 'tissiapina' ei kuulosta lainkaan yhtä hauskalta.
Itse en oikein jaksa lukea suomeksi, koska omaan korvaani kaikki eeppinen englanti vesittyy käännettäessä. 'Gunslinger Susannah of New York' vain kuulostaa mielestäni väärältä kun se on käännetty 'revolverimies Susanna New Yorkista':ksi. Sama kirjojen nimien kanssa. 'The Drawing of the Three' kuulostaa hienolta, kun taas 'Kolme Kortttia Pakasta' mielestäni ontuu.
En siis mitenkään mollaa suomeksi lukijoita, mutta itse pidän lukemisesta alkuperäiskielellä, jos sitä suinkin osaa. Vähän sama homma kuin runoissa ja laulunteksteissä: perimmäistä sanomaa ei pystytä aina uudelle kielelle saattamaan samaan asuun. Suomennettuna lukeminen on ikäänkuin huono vaihtoehto, jos alkuperäiskielikin onnistuisi. Toisaalta sikäli turha aihe valittaa, koska harva teksti yleisesti ottaen on alkuperäisesti englantia, joten koska en opettele vaikkapa ranskaa, ei minun tulisi lukea ranskassa kirjoitettuja kirjoja. Mutta kuitenkin englanniksi sarja ei ole oikeastaan edes vaikealukuinen, kunhan saa luettua ykkösosan, jossa tottuu outoihin adjektiiveihin yms. Niiden tarkoitus pitää vain ymmärtää, ei kääntää kirjaimellisesti.
Mutta, jokainen tyylillään. Tulet muuten Ankka rakastamaan Wizard and Glassin (tai suomeksi vähän tylsästi Velhon) viimeistä sataa sivua, sen verran randomia tykitystä luvassa.
Mahti Ankka2009-04-04 08:30
M
Ehkä kuulostin hiukan kärttyiseltä, mutta en toki siis itseeni ottanut. Luulen että pohjimmiltaan kyse on tottumiskysymyksestä, olen aina lukenut kirjoja suomeksi, lähinnä nyt senkin takia ettei meidän kirjastossa taida olla edes englanniksi mitään. Enkä tosin ole asiaa edes ikinä ajatellut. Se on totta, että alkuperäiskielellä luettuna siinä on aina se oma juttunsa kun teos on juuri sellainen kun se on tarkoitettukin olevan. Jos olisin aikaisemminkin lukenut englanniksi, olisi varmasti vaikea tottua lukemaan suomeksi. Todistin tämän oikeastaan eilen, kun aloitin lukemaan Watchmenin englanninkielistä versiota, pari sivua meni todella vieroksuen kun ei meinannut tottua siihen englannin kieleen, mutta kun jonkun aikaa luki niin ei voinut edes kuvitella esimerkiksi Jonin huutava suomeksi JÄTTÄKÄÄ MINUT RAUHAAN!
Eli uskon siis että varmasti myös Musta Torni on antoisampi englanniksi, mutta ei itselläni ainakaan mitään ongelmaa ole suomeksikaan lukea. Tarina on sama, henkilöt ovat samoja, se tietty juttu vain puuttuu. Eikä se loppupeleissä ole elintärkeä kirjaa lukiessa.
Rocky2009-04-04 09:15
R
Kirjojen (tai sarjakuvien) saaminen on kyllä täällä Suomessa välillä vähän kiven takana. Tampereen akateemisessa on silloin tällöin yksi tai kaksi kappaletta 'Tornia englanniksi, joten ne pitää oikeastaan tilata jos niitä haluaisi lukea. Samoin Tampereen pääkirjastossa on yksi kappale jokaista osaa, joten välillä, kuten nyt, niitä joutuu sitten odottelemaan. Lovecraftiakin löytyy englanniksi peräti yhdestä(!!) kirjastosta Tampereella, ja sekään ei ole pääkirjasto. Lovecraft voisi jopa olla parempaa luettavaa suomeksi, koska se on kirjoitettu kuitenkin ~sata vuotta sitten, joten kieli ja lauserakenteet ovat tottumattomalle aika tujua luettavaa.
Mahti Ankka2009-04-04 10:53
M
Toisaalta voisi olla ihan mielenkiintoista lukea Lovecraftia englanniksi, lähinnä koska haluaisi katsoa miten paljon suoria lainauksia lukuisat metalliyhtyeet ovat Lovecraftilta ottaneet. Esimerkiksi Nilen mestarillinen Von Unaussprechlichen Kulten, joka menee näin:
"I await the day when the claws of doom shall rise,
to drag down in their reeking talons the weary and hopeless remnants of a Jaded,
decayed, war-despairing mankind, of a day when the earth shall open wide,
and the black, bottomless, yawning abyss engulfs the arrogant civilizations of man,
chthonic retribution shall ascend,
amidst universal pandemonium and those who slither and crawl shall rise again once more to inherit the Earth."
Käsittääkseni tuo on suoraan Lovecraftin tekstiä, vain muutamia sanoja ja lauserakenteita on muutettu. Olisi hauska "bongailla" noita kaikki Lovecraftin novelleista, huomata että hei, tämähän on siitä biisistä!
Mutta suomeksi ovat jo tarpeeksi haastavia teoksia muutenkin, välillä pitää oikein miettiä mitä jossakin kohtaa ajettiin takaa, englanniksi voisi olla todella vaikeaa.
Kumiorava2009-04-04 13:25
K
Viikko sitten tuli lukaistua viime kuun alussa julkaistu Mika Rätön esikoiskirja, Tihkuluodon kuiskaajat. Kyseessähän on jonkin sortin satukirja aikuisille, sillä vaikka tarina sinänsä on lapsekas, on Rätön kieli kuitenkin sen verran kimuranttia, ettei kyseessä nyt aivan koko perheen kirja ole. Kirja kertoo Hiili Hansson Kekäle -nimisestä lorvailijasta, joka aikoo suureksi rapumieheksi, mutta hänen äitinsä, Äitikyöpeli, paneekin hänet kaupungin karuun maailmaan junakouluun. Eihän tästä toki tule mitään, vaan Hiili joutuu palaamaan takaisin kotikonnuilleen. Sitten hän tapaakin kaksi muuta kaltaistaan surkimusta, ja he päättävät yhdessä pelastaa Tihkuluodon turmiolta.
Kolmikko kohtaa paljon surrealistia ja psykedeelisiä tapahtumia, ja elämän järjenvastaisuus onkin yksi kirjan teemoista. Odota odottamatonta jne. Rättö on kuitenkin itse analysoinut kirjaa kasvutarinaksi, ja sitähän se toki myös onkin. Vaikka perusviesti onkin sinänsä perinteinen, Rättö piilottaa sen monikerroksisen ja tapahtumarikkaan tarinan alle. Hän käyttää paljon kielikuvia ja selittää asioista yksityiskohtaisesti, joten välillä itse juoni jää verbaalisen ilotulituksen alle. Tämä ei toki ole ongelma, sillä haastavat kirjathan ovat vain mielenkiintoisia.
Kirjaa on koristeltu myös kuvituksella, joka sekin on Rätön tekemää. Jos tarina on surrealistinen, niin sitä on myös Rätön kuvitus. Mutta se sopii tarinaan mainiosti. Kirja sisältää myös näppärää yhteiskuntakritiikkiä, sillä Tihkuluodon valtuusto on ylibyrokraattinen, vain omasta vallastaan välittävä herraseura ja taivaakannella on taiteilijoiden lepokoti, joka tosin ei ole mikään lepokoti alkuunkaan, vaan tehokkuuden maksimoimiseksi täytyy taiteilijoiden parantua mahdollisimman nopeasti.
Tietenkin tässä on se oma fanikerroin, sillä Rättöhän nyt tunnetusti on Suomen suurimpia neroja jo musiikinkin saralta, mutta on tämä kyllä hieno kirja. Suosittelen.
Tällä hetkellä luen Aarno "Loka" Laitisen mielenkiintoista suomalaisen poliittisen historian merkkiteosta Tamminiemen pesänjakajat. Se käsittelee 80-luvun alun presidenttipeliä, ja esittelee kourallisen Kekkosen potentiaalisia seuraajia. Ennakkosuosikki Koivistohan sen viran sitten vei, mutta kirja kuitenkin valottaa mielenkiintoisella tavalla sen ajan ilmapiiriä ja vallanpitäjien välisiä suhteita.
Tämän lisäksi pitäisi se viimeinen Potter saada läpi, vaikka innostus onkin vuosien mittaan laantunut. Englanniksi toki. Ja Saatana saapuu Moskovaan on myös listalla. Sitten toki vielä yliopistojen pääsykoekirjat. Että lukemistahan riittää.
edgecution2009-04-05 11:16
E
En juuri ole aiemmin lukenut kaunokirjallisuutta, mutta Stephen Kingin teoksiin perustuviin elokuviin (The Mist, 1408, Secret Window, Dreamcatcher, The Green Mile...) hurahtaneena rupesin tuossa alkuvuodesta myös lukemaan Kingiä. Toistaiseksi olen ehtinyt lukemaan 2 pitempää (Blaze ja Cell) sekä 3 lyhyempää teosta (Children of the Corn, 1408, Mangler). Cell (Kuulolla) on joukosta ainoa jonka luin suomennettuna. Ja koetan pitää spoilerit minimissä.
Blaze kertoo hidasälyisestä pikkurikollisesta, joka toteuttaa kaverinsa suunnitteleman ison kidnappauksen. Teos toimii sitä paremmin, mitä pitemmälle kirjassa pääsee taustojen avautuessa. Ensimmäisen neljäsosan ajan melkein toivoo, että päähenkilölle käy huonosti, mutta loppua kohden verkon kiristyessä sympatiat kasvavat pakkoraossa toimivaa Blazea kohtaan.
Cell on ehkä lähempänä Kingin "keskivertoteosta" (oma käsitykseni). Maailmaan iskee kännyköiden välityksellä "pulssi" joka muuttaa suuren osan kansasta henkisesti kivikaudelle. Nämä "nollatut" hyökkäävät silmittömästi selviytyneiden kimppuun. Tämä on kuitenkin vain alkusoittoa jollekin karmeammalle...Jotenkin tarina tuntui tunnelmaltaan erittäin samankaltaiselta kuin The Mist (elokuva, alkuperäistä en ole lukenut), vaikka uhka olikin täysin erilainen (alienit vs "zombit") ja Cell keskittyi pienempään ryhmään ihmisiä. Kirja laahasi loppua kohden hieman kun jännite laski hieman, mutta rauhallista hetkeä ei käytetty esimerkiksi pulssin selittämiseksi. Toisaalta tämä helpotti samaistumista päähenkilöön, kun lukija tiesi tasan saman verran kuin hänkin, mutta käytännössä syntyi vain viitisenkymmentä sivua odottelua. Lopetus herättää taas kerran tunteita puolesta ja vastaan, mutta minä ainakin pidin. Loppuvuodesta pitäisi ilmestyä elokuva. Odotukset ovat luonnollisesti korkealla.
Children of the Corn ja 1408 ovat loistavia, Mangler luettava. 2 ensin mainittua ovat oikeasti ahdistavia (vinkki: Kannattaa lukea myöhään illalla yhden valon valaisemana huoneessa, jossa ei ole viettänyt paljoa aikaa, kuten hotellissa, sukulaisilla, uudessa kämpässä tms.) eikä kummassakaan ei ole huonoja hahmoja. Lisäksi lopetus toimii (tajusin juuri, että pidän kaikista Kingin lopetuksista). Pituutta olisi voinut olla vaikka tuplasti, mutta muuten huonoja puolia on vaikea löytää. Mangler ei oikein iskenyt. Kirja on hyvin kirjoitettu, mutta laite (en keksi manglerille suomalaista versiota) joka muuttuu riivatuksi "maistettuaan neitsyen verta" meni hieman tahattoman komiikan puolelle.
Seuraavina on pöydällä odottamassa Low Men in Yellow Coats ja Rita Hayworth and Shawshank Redemption. Hieman hävettää myöstää, että esimerkiksi Carrie, Shining, Cujo ja It ovat toistaiseksi jääneet täysin tutustumatta. Ja kun vanhoja elokuvia en kykene katsomaan vakavalla naamalla täytyy nämä hankkia perinteisessä muodossa Suomalaisesta.
Mahti Ankka2009-04-05 11:49
M
Hohto/The Shining on edelleen suosikkikirjani mitä olen koskaan lukenut, sitä suosittelen ehdottomasti Kingilta. Vaikka Kubrickin 80-luvun leffa on erittäin onnistunut, ei se voita Kingin kirjaversiota mitenkään. Saattaa olla, että leffassa lopetus on kenties toimivampi, mutta kirja on niin paljon syvempi, se antaa loogiset syyt Jackin hulluudelle, kuinka hän pala palalta muuttuu hirviöksi. Leffassa se muutos vain tapahtuu, sille ei anneta sen kummemmin mitään erikoisia syitä, mutta kirjassa tähän pureudutaan toden teolla.
"Järjen uni siittää hirviöitä."
Rocky2009-04-05 15:25
R
Kubrickin Hohto on hyvä elokuva, mutta huono käännös. Kingillä on kuitenkin mielestäni terve suhde tarinoidensa filmatisointiin: about kuka tahansa saa oikeudet kuvata ja jos leffa on onnistunut, niin hyvä homma, jos ei, niin ei voi mitään. Kuten ankka tuossa sanoikin, niin Kingin Hohto nimenomaan kertoo Jackin muuttumisesta psykopaatiksi, kun taas elokuvassa muutos on yht'äkkinen, eikä sitä edes selitetä kunnolla. Kirjassa alkoholi ynnä muut syyt tekevät muutoksesta loogisen.
Mahti Ankka2009-06-08 09:37
M
Noniin, eilen sain päätökseen Kingin Musta Torni V: Callan Sudet. Hiukan lyhyempi kirja oli kyseessä kuin neloskirja, mutta tämän lisäksi Callan Sudet oli jotenkin helpompilukuista kuin Velho. Helposti voisinkin nostaa tämän viidennen osan sarjan parhaaksi osaksi tähän mennessä, juonenkulku ja tarinan kehitys kahlitsivat kyllä yhä tehokkaammin mukaansa. Vaikka mukana alkaa olla jo melkoinen määrä mindfuckia (SEMI-SPOILER! mm. meidän maailmastamme tuodaan Rolandin maailmaan erään henkilön arvokkaita kirjoja, joista yksi on Stephen Kingin Painajainen -teos, jossa henkilöhahmona on yksi Mustan Tornin henkilöistä, isä Callahan...Pian he kai löytävät Musta Torni saagagnkin jostain ja ihmettelevät miten heistä on voitu tehdä kirja, etsivät Stephen Kingin käsiinsä ja luulevat hänen olevan avain torniin...No se ampuisi jo vähän yli.)
Tänään pitäisi VI. kirja mennä kirjastosta hakemaan. Minusta tuntuu että nyt tarinan kulku alkaa mennä hiukan synkemmäksi ja on myös vahvasti sellainen tunne että joku Revolverimiehistä kuolee vielä matkan varrella. Jännitetään ja tehdään lopussa massiivinen analyysi blogiin koko saagasta, kunhan sinne päätökseen joku päivä pääsen.
Genghis Khan2009-06-08 10:23
G
Pian he kai löytävät Musta Torni saagagnkin jostain ja ihmettelevät miten heistä on voitu tehdä kirja, etsivät Stephen Kingin käsiinsä ja luulevat hänen olevan avain torniin...No se ampuisi jo vähän yli.
Vai niin meinaat?
Tällä hetkellä luettavana... kesätenttikirjoja! Uu-lalaa!
Mahti Ankka2009-06-08 12:33
M
ET ole tosissasi...
Rocky2009-06-16 22:27
R
Vielä täytyy kyllä valittaa että Dark Towerin suomennos tappaa todennäköisesti puolet hahmojen persoonasta, koska jokaisen puhetapa on täysin omansa. On kolmen eri sukupolven ja etnisen taustan henkilöitä Amerikasta ja monta eri murrealuetta toisesta ulottuvuudesta ja olen erittäin skeptinen suomennoksen onnistumisesta saavuttamaan alkuperäisen tason. Suomennettua Musta Torni-sarjakuvaa lueskelin muutama kuukausi takaperin ja se oli todella tympeää luettavaa englanninkieliseen kirjaan verrattuna.
No mutta jokainen tavallaan.
Helposti voisinkin nostaa tämän viidennen osan sarjan parhaaksi osaksi tähän mennessä, juonenkulku ja tarinan kehitys kahlitsivat kyllä yhä tehokkaammin mukaansa.
Kirjan 600sta sivusta noin 500 meni pohjustukseen ja loppuhuipennus ei ollut läheskään niin eeppinen kuin olisi odottanut. Tietenkin lopulla vain pedattiin jatkoa sarjalle, mutta enemmän menoa ja meininkiä olisi voinut läpi kirjan olla. Kolmoskirja on mukavan menevää luettavaa, koska tahti pysyy koko ajan reippaana olematta silti hankalaa luettavaa. Itse olen tykästynyt eniten neloskirjaan, vaikka siinä on kirjoista eniten lässynläätä. Sen loppuosa on kuitenkin niin rautainen kietoessaan kaikki tapahtumat yhteen nippuun, ettei voi kuin rakastaa joka hetkeä.
---
Tällä hetkellä on luvussa tuhatsivuinen Necronomicon-kokoelma, joka sisältää kaikki Lovecraftin parhaat tarinat. Voin kyllä suositella kaikille kauhun/scifin ystäville, mutta englanniksi tätä ei välttämättä kannata kylmiltään lukea. Joskus saa yöllä lukiessaan tankata samoja kappaleita uudestaan ja uudestaan, kun joku pieni virke ei tahdo väsymyksessä aueta, kieli kun on paikoin semi-monimutkaista ja termit outoja. Kuitenkin todella antoisaa luettavaa ja ovat innostaneet hankkimaan Arkham Horror-lautapelin jota voin kyllä suositella täydestä sydämestä.
Heinäkuussa tulee inttiin lähtö, joten Necronomicon-järkälettä ei mukaan viitsi ottaa. Sitä varten on lukulistalla Kingin Duma Key ja Stephen Fryn omaelämänkerta.
Mahti Ankka2009-06-23 19:45
M
Mitä ihmettä, eikö Callan Sudet kirja ole pitempi kuin 600 sivua? Suomeksi se on ainakin 820 sivuinen.
Ei minulla ole epäilystäkään etteikö alkuperäiskielellä tuo olisi parempi teos. Ja kieltämättä suomennoksissa ne murrekäännökset ovat aika koomisia välillä, mutta sehän vasta hölmöä olisi jos kesken kaiken alkaisin englanniksi lukemaan. Mutta luulen että kun olen tuon viimeisen osan saanut päätökseen (jonka aloitan näiden minuuttien aikana), niin tilaan nuo kirjat jostain englannin kielisinä ja luen ne seuraavaksi joskus tulevaisuudessa. Tuskinpa nyt vuosiin kuitenkaan, mutta kuitenkin joskus (kun itse saagan lukemiseen on nyt jo mennyt noin 5 kuukautta, ja viimeiseen teokseen menee varmasti se kuukausi vielä).
Nine Inch Nailsin Hurt kappaleen kertosäeteksti viimeisen kirjan alussa aiheutti "lievät" kylmät väreet. Vaikka olikin suomeksi. Luulen todella, että joku/jotkut revolverimiehistä kuolevat ennen takakannen sulkemista. Tästä se lähtee, viimeinen massiivinen osio.
The Rocker2009-08-09 22:10
T
Itse luen aika paljonkin. Tai aina kun on fiilistä. Lähiaikoina tullut luettua entistä enemmän asia tekstejä kuten Mona Lisasta kertovaa kirjaa ja Christopher Hitchensin Jumala ei ole suuri. Se lisäksi tullut luettuä Reijo Mäen, Stephen Kingin ja Lovecraftin tekstejä ja erinäisiä rokkarien elämänkertoja jotka ovat aina kiinnostavia. Vanha suosikkini Tolkien on jäänyt lähiaikoina vähemmälle mutta sekin pitäisi ottaa takaisin lukemistoon lähiaikoina.
Rumpalifin2009-08-10 06:40
R
Aku Ankkaa eniten. Kirjoja en kamalasti pysty lukemaan joten luen sarjakuvia. Toki on myös kiinnostavia kirjoja esim. Potter-kirjasarja, Mein Kampf jne. Koulusta harmillisesti saa kirjoja luettavaksi, mutta olen aina valinnut lyhyimmän mahdollisen. Pitää kai totutella lukemaan oikeitakin kirjoja...Masi-sarjakuvat kai on mainitsemisen arvoinen, omistan niitä useampikin pino. Laadukas sarjakuva kyseessä.
The Rocker2009-11-03 23:04
T
Nyt tuli luettua maailman ainoan 5-osaisen trilogian 6. osa Vielä yksi juttu. Mikäli joku ei ole vielä tajunnut mistä kirjasarjasta on kyse niin voin spoilata hieman: Linnunradan käsikirja liftareille sarjan kuudesosa jonka kirjoittajana on toiminut Eoin Colfer. Kirja onnistuu olemaan varsin Adams tyylinen paikoitellen vaikkakin tämä alkuperäiskirjojen henki häviää ajan kanssa ja heikentää kirjaa huomattavasti. Huumori takkuaa hieman ja jokin muukin on pielessä. En osaa sanoa mikä.
Vaikka se ei olekaan ihan yhtä hyvä kuin alkuperäisen trilogian 3 ensimmäistä osaa niin on se silti vallan mainio.
Kameli2009-12-17 20:55
K
Äikän kurssilla on tullut luettua ENSIMMÄISTÄ (!) kertaa Tuntematon Sotilas. Tai ei se vielä lopussa ole. Tottakai elokuva on tullut katsottua useaan otteeseen nuoremmalla iällä, mutta ei sitä ymmärrä lukematta kirjaa.
Se piti sanomani, että on kyllä ehdottomasti paras kirja mitä olen lukenut. Tietämätön voisi kuvitella kirjan olevan laahaavaa selostusta erinäisistä taistelutilanteista suomalaisella sankaripropagandalla lisättynä... Todellisuudessa kirja on tietenkin kaikkea muuta. Hauskoista murteista lähtien teksti on huumorintäyteistä ja viihdyttävää, mitä ei läheskään aina voi odottaa todellisiin tilanteisiin ja ihmisiin perustuvalta kirjalta. Täysin erilaiset, mutta realistiset henkilöhahmot ovat jokaikinen onnistuneita, ehkäpä juuri todellisuutensa vuoksi. Sotaa kuvataan ristiriitaisesti: ehkäpä hieman sankarillisesti, mutta suurimmaksi osaksi hyvinkin tuomiten, sillä jokaisessa luvussa esitetään sodan kauheuksia. En tosiaankaan tajua, miksen ole aiemmin tarttunut tähän opukseen. Ajattelin lukea suoraan uudestaan päästyäni loppuun. :D
Ehdottomasti paras hahmo on traaginen sankari/vihollinen Lehto, joka kunnioittaa vain kahta henkilöä kirjan henkilöistä, ja kunnioituskaan ei mitä ilmeisimmin tarkoita pitämisestä. Nerokas fail-henkilö luutnantti Lammio, joka ei vain ymmärrä omaansa ja muiden parasta, yksinkertaiselta aluksi vaikuttava hihittelijä Vanhala, ja mieletön Rokka. Siinä esimerkkejä henkilöistä, kenet joka ikisen suomalaisen pitäisi tuntea!
TupsuVeitikka2009-12-17 21:07
T
Pidän Ilkka Remeksen nuortenkirjoista. Kaikki omistan ja uusin versio joulupukilta tulossa. Tämän lisäksi olen Aku Ankan ja Asterixin fani. A.A lehti tullut 15 vuoden ajalta joka keskiviikko. :)
Mahti Ankka2009-12-17 21:18
M
Itellä jäi Tuntematon Sotilas lukiossa kesken, tarkkaan ottaen siihen kohtaan kun Lehto kuolee. Noh, piti Lehdosta sitten vain kirjoitellakin, joten sopi sinänsä, mutta tarkoitus olisi tosiaan lukea jossain vaiheessa ihan kokonaan, lukiossa sen lukeminen oli vain hirveää pakkopullaa. Vihaan jos jokin kirja pitää lukea tiettyyn deadlineen mennessä, menee into täysin koko touhuun.
*S*2009-12-18 06:25
*
Miun ois tehnyt mieli heittää Tuntematon Sotilas ikkunasta pihalle siinä vaiheessa, kun Hietanen sai osumaa silmiin ja lopuksi kuoli. Aina miun suosikit kuolee. :(
The Rocker2009-12-18 15:24
T
Kameli kirjoitti: Äikän kurssilla on tullut luettua ENSIMMÄISTÄ (!) kertaa Tuntematon Sotilas. Tai ei se vielä lopussa ole. Tottakai elokuva on tullut katsottua useaan otteeseen nuoremmalla iällä, mutta ei sitä ymmärrä lukematta kirjaa.
Se piti sanomani, että on kyllä ehdottomasti paras kirja mitä olen lukenut. Tietämätön voisi kuvitella kirjan olevan laahaavaa selostusta erinäisistä taistelutilanteista suomalaisella sankaripropagandalla lisättynä... Todellisuudessa kirja on tietenkin kaikkea muuta. Hauskoista murteista lähtien teksti on huumorintäyteistä ja viihdyttävää, mitä ei läheskään aina voi odottaa todellisiin tilanteisiin ja ihmisiin perustuvalta kirjalta. Täysin erilaiset, mutta realistiset henkilöhahmot ovat jokaikinen onnistuneita, ehkäpä juuri todellisuutensa vuoksi. Sotaa kuvataan ristiriitaisesti: ehkäpä hieman sankarillisesti, mutta suurimmaksi osaksi hyvinkin tuomiten, sillä jokaisessa luvussa esitetään sodan kauheuksia. En tosiaankaan tajua, miksen ole aiemmin tarttunut tähän opukseen. Ajattelin lukea suoraan uudestaan päästyäni loppuun. :D
Ehdottomasti paras hahmo on traaginen sankari/vihollinen Lehto, joka kunnioittaa vain kahta henkilöä kirjan henkilöistä, ja kunnioituskaan ei mitä ilmeisimmin tarkoita pitämisestä. Nerokas fail-henkilö luutnantti Lammio, joka ei vain ymmärrä omaansa ja muiden parasta, yksinkertaiselta aluksi vaikuttava hihittelijä Vanhala, ja mieletön Rokka. Siinä esimerkkejä henkilöistä, kenet joka ikisen suomalaisen pitäisi tuntea!
Kirjassa pikemminkin vähätellään niitä saavutuksia. Sankaripropagandaa ei ole edes propaganda sanan positiivisessa mielessä. No eipä silloin valvontakomission aikaan mitään suomalaisten sotasaavutuksia ylistävää voinutkaan julkaista. Eikä nykyäänkään mikään suuri kustanatamo mitään sellaista julkaise.
Mahti Ankka2010-09-14 15:09
M
Sormusten Herraa luettu nyt 235 sivua, olenpahan viimein tämänkin klassikon saanut syynin alle. Ja eipä nyt hetkeen lukeminen lopu silloinkaan kun tuon saan koluttua, sillä kolme viimeisintä Potteria odottaa myös hyllyssä, niitä en ole vielä kertaakaan lukenut. Itseasiassa leffojakin olen katsonut vain viidenteen asti, joten lopetuksesta ei ole tietoa. Viimeksi kuudennen luokan loppuun mennessä sain neljä ensimmäistä kirjaa luettua ja vaikka siitä on aikaa, niin en taida jaksaa niitä lukea ennemmin. Tarina on kuitenkin hyvin muistissa, kiitos elokuvien.
Ja pian pitäisi postiluukusta myös tulla Mooren Killing Joke, Millerin 300 ja jatkoa fantastiselle Berserk mangalle, kun kirja 33 saapuu myös kotiovelle. Saa nähä koska noita kirjojaa julkaistaan lisää, aika hiljaista on nyt viime aikoina ollut, mutta kyllä Miura niitä pikkuhiljaa väsäilee koko ajan.
Odotamme. Ja Sormusten Herrasta tulossa kaiketi laajamittainen arvostelu/analyysi jahka sen saan luettua ja jaksan asiaan paneutua.
Jani Panos2010-09-14 16:06
J
Sormusten Herran olen itsekin lukenut useita kertoja. Heittäisin ehkä seitsemällä lähimmäksi. Tällä hetkellä on pöydällä Erlend Loen Supernaiivi, johon olen tyytyväinen hyvinkin paljon, sillä pitkästä aikaa onnistuin hankkimaan itselleni kirjallisuutta ajankuluksi ja tavoitteena olisikin alkaa lukemaan hieman ahkerammin.
Genghis Khan2010-09-14 16:27
G
Luin kesällä Camusin kirjallisen tuotannon läpi.
Oli liian vähän räjähdyksiä ja toimintaa. Tom Klancy tekee saman paremmin. :-/
Marshallsaaret2010-09-14 16:38
M
Kjell Westön romaanit ovat saaneet minut taas innostumaan vapaa-ajan lukemisesta. Missä kuljimme kerran on takana ja Älä käy yksin yöhön luvun alla. Suosittelen ihmiskuvaus-, ajankuvaus-, historia- ja Helsinki-fiilistelijöille (Darien!).
Bushmeister2010-09-14 17:12
B
Genghis Khan kirjoitti: Luin kesällä Camusin kirjallisen tuotannon läpi.
Oli liian vähän räjähdyksiä ja toimintaa. Tom Klancy tekee saman paremmin. :-/
nuorempana taisin joskus lukea sivullisen...
toista en enää jaksanutkaan 8)
The Rocker2010-09-14 19:37
T
ITsehän olen jatkanut miehekkäästi King, Mäki linjalla kirjailijoiden suhteen. Tulipahan tässä myös Narnian tarinat luettua kesän aikana. Sormusten Herra ja viimeinen Potter ovat odottamassa uudestaan tarkastelua sillä kumpaakaan en ole useampaan vuoteen lukenut. Niin ja tuossa hyllyssä on varmaan kaksikymmentä kirjaa joita en ole vielä lukenut. Wittu Pärkkele.
*S*2010-09-15 08:23
*
Lukusessa Carlos Ruiz Zafónin El Juego del Ángel (Enkelipeli) ja vähän aikaa sitten sain päätökseen samaisen kirjailijan La Sombra del Viento (Tuulen varjo). Koukuttavia kirjoja ja hullaannuin tuohon edelliseen kirjaan luultavasti siksi niin kovin, sillä aloitin kyseisen kirjan lukemisen Barcelonassa ja yllättäen tapahtumat sijoittuivat juuri asuinpaikkani kadulle ja muihin lähialueisiin, joissa tuli luuhattua päivittäin. Kummasti pääsi paremmin mukaan tekstiin.
Enkelipeli sijoittuu myös samoihin paikkoihin ja sivuaa Tuulen varjoa. Tietyt jutut aukeavat nyt paremmin, kun tietää aiemman teoksen tapahtumia. Seuraavana projektina olisi mahdollisesti samojen teosten lukeminen alkuperäiskielellä.
Genghis Khan2010-11-03 12:23
G
Näin syksyllä olen lukenut (tenttikirjojen lisäksi) Orwellin vuosilukuromaanin, ja pari dostojevskia: Köyhää väkeä ja Rikos ja Rangaistus.
1984 oli tottakai kova. Johan se pitikin jo saada luetuksi. Ja toki näin yhteiskuntatieteilijänä aika välttämätön pala.
D:n Köyhää väkeä on ukon ensimmäinen romaani ja varsin hiomatonta dostojevskia. Tunteen paloa epätoivon ja rakkauden muodossa tarjoilee kyseinen kirjeromaani. Kertaalleenluettava, jos ei muuten niin ihan sen takia että saa käsityksen D:n tyylin lähtökuopista.
Rikos ja rangaistus olikin sitten jo muutaman asteen kimurantimpi tapaus: moraalis-filosofinen, psykologinen, hauska, jännittävä ja ennen kaikkea ajatuksia herättävä. Taksikuskin Travis Bricklehan on modernin ajan Raskolnikov. Tällaisen havahtumisen koin.
Ei siis suotta maailmankirjallisuuden klassikko. Helppolukuinen, mutta kuitenkin syvällinen. Viihdyttävä tapahtumien kulku, mutta kuitenkin ajatuksia ja pohtimista ruokkiva kokonaisuus.
PS. Ainiin, Gogolin Kuolleet sielut luin myös. Varsin hyvä teos rahan aiheuttamasta moraalisesta rappiosta ja röyhkeyden voimasta huijauksen tiellä. Ainoa mikä sapetti oli tavattoman pitkät luontokuvaukset Venäjän maaseudusta. Tosin tämä paikoitellen esiintyvä tapahtumien junnaavuus(/tylsyys) on asia joka vaivaa myös Dostojevskia.
Philip K. Dickin Palkkiometsästäjän ahmin välipalana. Pienoinen pettymys, vaikka menikin (kuten kirjan pitääkin) astetta syvemmälle ja taustoitti Blade Runner -elokuvan meininkiä. Jos BR iskee, niin tämän kirjan luettua se saattaa iskeä vielä enemmän. Yksinään tämä tuntuu "vain" kivalta pikku scifi-kirjaselta.
Jers12010-11-21 14:10
J
Tulipa vihdoin lukaistua loppuun Valkoiset neekerit. Suosittelen muillekkin, Erling ja Charly ovat varsin vekkuleita happopäitä. Seuraavan 6 tunnin aikana luen vielä Nancyn...
Kumiorava2010-11-21 16:02
K
Naomi Kleinin 600-sivuinen järkäle Tuhokapitalismin nousu tällä hetkellä menossa. Ennen kuin kommarikortin heiluttelijat saapuvat paikalle, niin totean kirjan olevan äärimmäisen suorapuheinen ja terävä analyysi Milton Friedmanin alkuunpaneman ahneuden uskonnon julmuuksista viimeisen vuosisadan aikana. Miten näennäisesti "vapaa" talouskäsitys loikin vain lisää valvontaa, totalitarismia ja rajoitteita. Kirja puhuukin lähinnä sen puolesta, miten jokaisen ideologian silmitön seuraaminen johtaa aina samaan kaoottiseen lopputulokseen, missä pieni eliitti hyötyy enemmistön kärsimyksestä.
Antti Hyryn Uuni tuli taannoin myös lukaistua. Nykyään, kun fantasia ja eskapismi tuntuvar olevan viimeistä huutoa, on jotenkin tervetullutta lukea näinkin sympaattisen arkinen kirja. Tietyllä tapaa taas kirja, jonka aiheena on uuninrakennus, on omanlaistaan eskapismia, sillä luonnollisesti rakentamisen lomassa päähenkilö Pietari ehtii käymään läpi elämässään yhtä sun toista. Kirja pyrkii näkemään arkisuuden taakse, sen eri ulottuvuuksiin, mikä on minusta hienoa, nykyään kun arkisuus yritetään audiovisuaalisella tulvalla värittää jotenkin mielenkiintoisemmaksi. Tietenkin se, että itse kirjailija on jo päälle seitsenkymppinen, selittää osan.
The Rocker2010-11-21 16:39
T
Jers1 kirjoitti: Tulipa vihdoin lukaistua loppuun Valkoiset neekerit. Suosittelen muillekkin, Erling ja Charly ovat varsin vekkuleita happopäitä. Seuraavan 6 tunnin aikana luen vielä Nancyn...
Oliko tuo valkoiset neekerit se Norjaan sijoittunut kirja? Siis se joku kasvukertomus joka alkaa ikäänkuin lopusta. Tämä epäselvää tekstiä.
Jers12010-11-21 17:47
J
The Rocker kirjoitti:
Jers1 kirjoitti: Tulipa vihdoin lukaistua loppuun Valkoiset neekerit. Suosittelen muillekkin, Erling ja Charly ovat varsin vekkuleita happopäitä. Seuraavan 6 tunnin aikana luen vielä Nancyn...
Oliko tuo valkoiset neekerit se Norjaan sijoittunut kirja? Siis se joku kasvukertomus joka alkaa ikäänkuin lopusta. Tämä epäselvää tekstiä.
Jep, yhdessä vaiheessa kirjaa Erling rupeaa sitten kirjoittamaan nuoruudestaan, johon suurin osa kirjasta sitten sijoittuukin.
Ja kiitos vaan Kumioravalle. Tarkistin sitten, löytyykö tuota kirjaa paikallisesta kirjastosta, ja kyllähän se löytyy. Nyt on pakottava pakko lukea se mahdollisimman pian.
aLoe2010-11-22 15:02
A
Sain itse juuri luettua Irwinistä kertovan "Vain elämää" kirjan joka tuli tuon 14cd:n laatikon mukana. Vittu, pakko sanoa että Vexi on ollut helvetin kiero ja nero jätkä tehdessään kaikkea mitä tuossa kirjassa on kerrottu.