Eihän se paljoa vaadikaan, kun vastus on mitä on. Spider Manit ovat kyllä siitä huolimatta minun silmissäni parempia kuin Begins, mutta Superman Returns ja X-Menit ja Fantastiset Neloset jäävät eittämättä kauas taakse näiltä kahdelta. Beginsistä kuitenkin puuttui vaan se jokin. Tunnelmaa haettiin kyllä hyvin, mutta juuri nämä pahikset onnistuivat varsin hyvin tuhoamaan sen. Siitä huolimatta Begins oli kuitenkin kolmanneksi paras bätmanleffa, jättäen taakseen sen hienon Originaalin 60-luvulta ja Batman & Robinin sekä Foreverin. Batman Returns on kuitenkin edelleen paras batmanelokuva kaikilta osa-alueilta, tunnelma mukaanlukien. Ja Batmanin Nicholson on Jokeri, sen tähden Ledgeriä kohtaan on ennakkoluuloja. Tietenkin olisi hyvä, jos Ledger ottaisi aivan erilaisen suunnan Nicholsonin tulkinnasta, mutta se voi noin vakiintuneella hahmolla olla vaikeaa.Lumihiutale kirjoitti:Batman Begins on minusta ollut varmaan paras supersankari elokuva 2000- luvulla. Muut "uudelleen tehdyt" elokuvat kuten Superman Returns on ollut valovuosien päässä tuosta. Batman Beginsissä minua eniten ärsytti Batmanin puhetyyli (erilainen kuin Bruce Nolanilla). Muuten elokuva oli minusta hyvä ja yksi parhaimmista puolista oli juuri näyttäminen, miten batman sai alkunsa. Ja siihen perehdyttiin kunnolla! Olisi ollut aika pepusta laittaa heti Batmanin pahin vastustaja kehiin, kun mies oli kuitenkin vasta aloittamassa urakkaansa pahiksia vastaan. Spiderman on saanut kilpailijansa tosiaanRiveni kirjoitti:Begins oli huono, tylsä ja typerä, johon oli ängetty Batmanin varmaankin turhimmat "vastustajat". Muutenkin ide oli hieman väkinäinen.
Leffat
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.
- The Goldberg
- Viestit: 105
- Liittynyt: Su 09.07.2006 16:55
- Paikkakunta: Hyvinkää
Ainakin nähtyjen pätkien perusteella on eroa Nicholsonin Jokeriin tulossa aika paljonkin. Nicholson oli sellainen leppoisa läpänheittäjä roolissaan, kun taas Ledger todellakin vaikuttaa siltä skitsofreniseltä psykopaatilta mitä Jokeri on.Riveni kirjoitti:Tietenkin olisi hyvä, jos Ledger ottaisi aivan erilaisen suunnan Nicholsonin tulkinnasta, mutta se voi noin vakiintuneella hahmolla olla vaikeaa.
Ei sillä että pitäisin Nicholsonin jokeria jotenkin huonona, mutta uskon kyllä Ledgerin version olevan paljon vaikuttavampi.
Viimeksi muokannut The Goldberg, To 20.12.2007 21:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kun sattuu niin sattuu, kun sattuu tarpeeksi niin tottuu...
-
PapaShango
- Viestit: 418
- Liittynyt: Ma 22.03.2004 20:53
Spiderman oli nyt täysi läppä ja yltää sinne Schumacherin listoille. Paras Spiderman oli ensimmäinen elokuva niistä ja toinenkin oli vielä ns. katottava räinä.
Ja mitä Futuramaan tulee, niin se huumori on hieman erilaista vaikka tekijöinä häärääkin osittain sama tiimi. Toisaalta se elokuvakaan ei ole mikään big hit, vaan ilmeisesti ilmestyi suoraan DVD:lle.
Ja mitä Futuramaan tulee, niin se huumori on hieman erilaista vaikka tekijöinä häärääkin osittain sama tiimi. Toisaalta se elokuvakaan ei ole mikään big hit, vaan ilmeisesti ilmestyi suoraan DVD:lle.
- Mahti Ankka
- Viestit: 674
- Liittynyt: Ma 12.07.2004 16:49
- Paikkakunta: Mikkeli
- Viesti:
Mielestäni Batman Begins oli juuri sen takia niin loistava, kun siinä ei ollut mukana vielä mitään tunnettua pahista. Wayne kadottaa otteen elämästä, joutuu vankilaan johonkin huitsin nevadaan ja viimein ninja maisteri tulee ja pelastaa hänet. Hän kouluttautuu tämän käsissä ja loppuviimein siitä tuleekin Batmanin vastus. Kaikinpuolin onnistunut kuvaus tuo Begins, juurikin sen takia että asiat kerrottiin perun pohjin uskottavasti, tunnelma oli aiempia batmaneja huimasti synkempi ja juoni oli realistinen. Ei mitään että professori saa jotain liejua päällensä ja sitten siitä tulee hiipparoiva vihreä friikki.
"Such beauty, it touches me! Love, hatred, pain, pleasure, life, death, they are all there...This is to be human! This is to be evil!"
Vasarasta päähän!
Vasarasta päähän!
-
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46
Katselinpa tässä uudestaan nyt DVD:ltä Fantastic Four: Rise Of The Silver Surferin. Ensimmäisellä kerralla olin elokuvan ennakkonäytöksessä (joka oli täynnä pissiksiä), silloin elokuva tuntui aikalailla puulta. Jota se tosin nytkin oli. Ei siitä siirapista pääse eroon, vaikka lautasen kääntäisi väärinpäin.
Elokuvahan on perusMarvelin tapaan erittäin kliseinen. Kaikki vanhat kunnon mukahauskat kikat ja yököttävä dialogi saavat etomaan. Ei pidä unohtaa huonoja onelinereita. Käsikirjoitus on aika tyhmänlainen, josta johtuu leffan rakenneongelmat. Rytmitys on aika... noh, tylsää. Jälleen kerran nähdään puolet elokuvasta tylsää lässytystä ja sitten kuin taivaalta tippuu lopputaistelu ----> w00t? En nyt tiiä, tekee vain entistä enemmän mieli The Dark Knightia.

JDub kirjoitti:Cock_Sucker sopisi kyllä sinulle paremmin..
Markku Peltola 1956-2007

Loppui vuosi sitten mahdollisimman synkällä tavalla, kun meni Markkukin sitten kuolemaan. Suurin takaisku suomalaiselle elokuvalle - ja underground-musiikille - pitkään aikaan. Mies, joka esitti pääosaa maailman tunnetuimmassa suomalaiselokuvassa, mies joka teki loistavaa musiikkia niin soolouralla kuin Motelli Skronkle -yhtyeessä. Syöpä kuulemma miehen vei. On tämä vaan väärin. Levätköön tämä hieno mies rauhassa.Yle 31.12 kirjoitti:Näyttelijä Markku Peltola on kuollut. Hän menehtyi kotonaan Kangasalla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Asiasta kertoi teatterisihteeri Marja Laitala teatteri Telakasta.
Peltola oli kuollessaan 51-vuotias.
Peltolan näkyvin rooli elokuva-alalla oli Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä, jossa hän esitti pääosaa. Hän esiintyi myös muun muassa elokuvissa Vares, Kauas pilvet karkaavat ja Jadesoturi.
Peltola oli perustamassa teatteriravintola Telakkaa Tampereella. Taiteen monilahjakkuus soitti myös kitaraa ja lauloi Motelli Skronkle -yhtyeessä. Peltola julkaisi kaksi soololevyä.
Peltolaa kuvaillaan aidon boheemiksi taiteilijaksi, joka viihtyi parhaiten pienen, tiiviin yleisön edessä.
Peltola syntyi Helsingissä vuonna 1956.
http://www.istuntosali.net
BLOGI / DeviantArt / Last.fm / Mikseri
the car is on fire
and there's no driver at the wheel
BLOGI / DeviantArt / Last.fm / Mikseri
the car is on fire
and there's no driver at the wheel
-
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46

Thank You For Smoking (2005)
Tulipa tässä katsastettua jo kauan odotuslistalla pyörinyt TYFS, joka on ollut kriitikoiden lellittävänä jo kauan. Pitkästä aikaa arvostettu komedia, joka ei kerro hullusta rakkaudesta. Päätinpä siis hyvän komedian ystävänä rainan vuokrata ja kuluttaa vapaa-aikaa.
Elokuvan aihehan on erittäin mielenkiintoinen; tupakkapomon elämä terveysintoilevassa nykyUSA:ssa. Pesee 10-0 kaikki nykyelokuvien ideat, jotka eivät uskalla siityä aiheesta toiseen. Pääosaa esittävä Aaron Ekhart on yksi tämän hetken parhaita näyttelijöitä (Harvey Dent tulevassa The Dark Knightissä), jonka avulla tästä elokuvasta tuli uskottava ja realistinen, ilman turhaa selittelyä. Suurinpiirtein koko muukin näyttelijäkasti on osa onnistunutta valintaa, mukaanlukematta mummoutunutta Katie Holmesia, joka ei osaa enää häikäistä millään tavalla (hänet paikkaa Maggie Gyllenhaal seuraavassa Batmanissa). Elokuva ei jäänyt missään kohtaa paikalleen junnaamaan, mikä on yleistä tällaisissa puhe-elokuvissa, vaan pysyi koko ajan hyvin liikkeellä ja juoni vei mennessään. Uskomatonta että niinkin pienestä asiasta kuin huulien väliin tungettavasta (haitallisesta) paperikääryleestä lähtee liikkeelle näinkin paljon politikointia.
Kaikinpuolin hyvä leffa, 2005:n parhaimmistoa. ****½
JDub kirjoitti:Cock_Sucker sopisi kyllä sinulle paremmin..
Toivon mukaan joku fiksu olento katsoi eilen Teemalta tulleen Bergmanin Seitsemäs sinetti-leffan. Yhtä huikea joka kerralla.
Ja mikäli jollekin kyseinen leffa upposi, niin suosittelen etsimään tällaisen viisun kuin Scott Walkerin The Seventh Seal. Kyseiseen viisu on tehty Bergmanin leffasta tiivistäen koko homman alle 5 minuuttiin. Vaikkei olisi elokuvaa edes nähnyt, niin tätä kuunnellessa sen voi melkein nähdä sielun silmin.
np. Scott Walker - The Seventh Seal
Upiata, sanon ma.

...
Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?
Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan.
Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.
Eino Leino - Elegia

- Genghis Khan
- Viestit: 663
- Liittynyt: To 01.04.2004 19:16
- Paikkakunta: Pori
Hehee, fiksu olento ilmoittautuu. Enpä tuotakaan klassikkoa ollut nähnyt ennempää, joten siinäkin mielessä oli lähes pakko katsoa se.
Vaikea tuosta on mennä sanomaan kerran jälkeen mitään, sen verran pohdiskelevaa kamaa oli. Visuaalinen tyylikkyys toki pisti jo nyt silmään.
Täytyy katsoa uudestaan mahdollisuuden tullessa, sellaisen fiiliksen jätti.
EDIT:
Sen verran vielä, että lähiaikoina on itseni kohdalla ollut elokuvarintamalla vahva spagettiwestern-vaihe päällä. Vihdoinkin sain katsottua legendaarisen dollaritrilogian kunnolla alusta loppuun, varsinkin ne kaksi ensimmäistä, HPR on toki nähty jo useamman kerran.
Once Upon Time in West(Huuliharppukostaja) seuraavaksi. Mukana miesten mies, väkivallan vihollinen numero yksi, Charles Bronson. Hail!

Looking California, feeling Minnesota.
Fiksu olento #2 ilmoittautuu. Kyllähän tuota leffaa on hehkutettu vallan valtavasti, eikä syyttä. Itselleni jäi tosin vähän kumma fiilis lopun jälkeen, mutta kun sitä vähän enemmän pohti, oli sekin ihan järkevä. Mutta pitänee jossain vaiheessa katsoa uudestaan, varmasti jotain tärkeää jäi huomaamatta, vaikka kyllä tuo jo ensimmäisellä kerrallakin säväytti. Harvemmin nykyään enää törmää näinkin ns. oikealla tavalla syvällisiin ja pohdiskeleviin elokuviin, ja ehkäpä elokuvan parasta antia olivatkin ritari Blockin pohdinnat jumaluudesta ja siitä, miten sitä keskiaikana markkinoitiin.
Antonius Blockia esittäneestä Max von Sydowsta vielä sen verran, että mieshän loi sittemmin uran USA:ssa ja hänen luultavasti tunnetuin elokuva siellä on Manaaja, jossa hän esitti tätä pappia, jonka nimeä en nyt muista.

Viimeksi muokannut Kumiorava, Su 06.01.2008 00:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
http://www.istuntosali.net
BLOGI / DeviantArt / Last.fm / Mikseri
the car is on fire
and there's no driver at the wheel
BLOGI / DeviantArt / Last.fm / Mikseri
the car is on fire
and there's no driver at the wheel
-
PapaShango
- Viestit: 418
- Liittynyt: Ma 22.03.2004 20:53
-
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46
En halua spoilata täydellistä 2008:n pelastajaa jonkun älypään vuodattamalla materiaalilla. Itse elokuvaa odotellessa...PapaShango kirjoitti:http://youtube.com/watch?v=6aZ47IhXK_8
Ilmeisesti Dark Knightin alusta pientä pätkää..
JDub kirjoitti:Cock_Sucker sopisi kyllä sinulle paremmin..
-
PapaShango
- Viestit: 418
- Liittynyt: Ma 22.03.2004 20:53
Eipä tuo ole kuin muutaman minuutin pituinen, mutta tuo pienikin pätkä näyttää jo mielenkiintoiselta. Psycho-Jokeria parhaimmillaan. Elokuvaa odotellessa..Show_Stopper kirjoitti:En halua spoilata täydellistä 2008:n pelastajaa jonkun älypään vuodattamalla materiaalilla. Itse elokuvaa odotellessa...PapaShango kirjoitti:http://youtube.com/watch?v=6aZ47IhXK_8
Ilmeisesti Dark Knightin alusta pientä pätkää..
-
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46
Ei hemmetti. Uwe Boll taas vauhdissa. Tällä kertaa miehen uusi samannimiseen videopeliin perustuva elokuva Postal ei kerännyt kehuja Wired- sivustolta, ja sekös ei jälleen miellyttänyt tätä sakemannia. Nyt Uwe ei haastanut elokuvansa haukkujaa nyrkkeilykehään, vaan haukkui arvostelijaa suoraan sähköpostilla, käyttäen selkeää englanninkieltä ja käyttäytyen ikäistensä tapaan kypsästi.
Koko sähköpostihupailun voi katsoa täältä:
http://blog.wired.com/games/2007/08/you ... ck-uw.html
Koko sähköpostihupailun voi katsoa täältä:
http://blog.wired.com/games/2007/08/you ... ck-uw.html
JDub kirjoitti:Cock_Sucker sopisi kyllä sinulle paremmin..
- Genghis Khan
- Viestit: 663
- Liittynyt: To 01.04.2004 19:16
- Paikkakunta: Pori
Uutta Batman-leffaa vahvasti sivuten seuraava uutinen:
http://www.nypost.com/seven/01222008/ne ... 916418.htm
Kevyet mullat Ledgerille. Jokerin rooli jäi ukon viimeiseksi.
http://www.nypost.com/seven/01222008/ne ... 916418.htm
Kevyet mullat Ledgerille. Jokerin rooli jäi ukon viimeiseksi.
Looking California, feeling Minnesota.
-
PapaShango
- Viestit: 418
- Liittynyt: Ma 22.03.2004 20:53
- Genghis Khan
- Viestit: 663
- Liittynyt: To 01.04.2004 19:16
- Paikkakunta: Pori
h**vetin dorka, en edes tiennyt kuka tämä jätkä oli. "Heath Ledger found dead".... didn't ring the bell.Genghis Khan kirjoitti:Käsittääkseni leffa on kuvattu jo loppuun, joten mihinkään Crow'ta vastaaviin digitaalisiin toimenpiteisiin tuskin joudutaan.
Hyvä, että tiedotit meitä tästä, h**vetin dorka.Velocity kirjoitti:Tuosta tiesin 5 min. jälkeen kun se tuli tietoon, PS3Forumeilla.
Jos olisi ollut tyyliin "The actor for Joker in the new Batman movie found dead", niin olisi kilistellyt.
Soz m8s.
XB
X 360 - Jump In.
PLAYSTATION 3 - PLAY B3YOND
-The Future Is Blue-
X 360 - Jump In.PLAYSTATION 3 - PLAY B3YOND
-The Future Is Blue--
PapaShango
- Viestit: 418
- Liittynyt: Ma 22.03.2004 20:53
Minä ainakin sain sen käsityksen, että leuhotit sillä että sait niin nopeasti tietää tuon kuolemasta. Tuon tekstin perusteella näin ymmärtää, joten kai se oli GK:n pointti.Velocity kirjoitti:h**vetin dorka, en edes tiennyt kuka tämä jätkä oli. "Heath Ledger found dead".... didn't ring the bell.Genghis Khan kirjoitti:Käsittääkseni leffa on kuvattu jo loppuun, joten mihinkään Crow'ta vastaaviin digitaalisiin toimenpiteisiin tuskin joudutaan.
Hyvä, että tiedotit meitä tästä, h**vetin dorka.Velocity kirjoitti:Tuosta tiesin 5 min. jälkeen kun se tuli tietoon, PS3Forumeilla.
Jos olisi ollut tyyliin "The actor for Joker in the new Batman movie found dead", niin olisi kilistellyt.
Soz m8s.
Ja kesällä voi olla mahtava elämys katsella Batmania sitten ja kaikenlisäksi tälläinen dramaattinen kuolema vielä kesken productionin.
- Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
Jepjep.Jack DiBiase kirjoitti:Sain tuosta tiedon jo 5 minuuttia ennen kuin se tapahtui. Kiss FM:n chatista.
Jos ette olisi noin typeriä, tietäisitte että tuhansien amerikkalaisten keskuudessa tällainen info leviää vähän nopeammin kuin 50 ihmisen pellepainipalstalla.
Enkä todella tarkoittanut että 5 min heti kuolemansa jälkeen, vaan kun sitä alkoi tulla ensimmäisiä huhuja nettisivuilla.
XB
X 360 - Jump In.
PLAYSTATION 3 - PLAY B3YOND
-The Future Is Blue-
X 360 - Jump In.PLAYSTATION 3 - PLAY B3YOND
-The Future Is Blue--
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46
Tämän uutisen kun nyt satuin näkemään tunti sitten, tietenkin heti ensimmäisenä mielessä kulki, että kai se Batman nyt loppuun saatiin, kunnes muistin että pitkiä mainoksia on teattereissa nähty jo paljon ja yleensä viimeistään silloin leffa on valmis. Ja jos sitä ei nyt täysin loppuun asti kuvattu, luultavasti kässäriin joudutaan tekemään jokin radikaali käänne lopettamiseksi. Vieläkin ihmettelen Heatherin motiiveja itsemurhaan (vielä varmistamaton, mutta jo melko varma syy), mies oli uransa huipulla ja sai juuri valmiiksi (?) huippuelokuvan, joka tuo lisää tuloja ja mainetta. Paineet, maybe?
JDub kirjoitti:Cock_Sucker sopisi kyllä sinulle paremmin..