Leffat
- edgecution
- Viestit: 59
- Liittynyt: To 16.02.2006 17:41
Huomasin eilen iltapäivällä, että on vielä 2 joululahjalippua käyttämättä. Nuo on käytettävä viimeistään sunnuntaina, joten päädyin katsomaan Scar 3D:n.
Tarkoitus oli vain nähdä miten tuo 3D toimii elokuvissa ja oikeastaan jo trailereiden kohdalla huomasi, että kyllähän se on osaavissa käsissä hienon näköistä. Joku oli maininnut, että kannattaa istua teatterin etuosassa ja olinkin viidennellä rivillä (kaikki muut rivistä 6 ylöspäin). Pelkäsin etukäteen hieman päänsärkyä, mutta vältyin ainakin tällä kertaa täysin siltä. Tosin tekstitys oli paikoitellen suoritettu niin hirveästi, että katsoin paremmaksi keskittyä vain kuuntelemaan vuorosanat. 3D-lasit eivät olleet aivan minun nenääni varten muotoillut, joten ne painoivat hieman nenänvartta, mutta muuteen toimivat hienosti. Varsinaista 3D kikkailua oli Scarissa melko vähän, joten tarvitsee varmaan mennä sisarusten kanssa katsomaan Ice Age 3 tai jokin muu piirretty 3D-leffa. Tällä hetkellä vaikuttaisi, että ihme on, jos 3D ei yleisty, sillä potentiaalia näyttäisi olevan huimasti.
Sitten itse elokuvaan, joka ei oikeastaan tuonut mitään uutta genren faneille.Kokonaisuutena elokuva on semmoinen perusjenkkiaivotnarikkaankauhutrillerimikälie. Tuli mieleen, että tekijät ovat katselleet Saw-sarjaa ja vanhoja slashereitä ja nitoneet "parhaat" palat yhteen. Satunnaiskatsojaa saattaa hieman etoa verellä läträys. Juonellisesti homma kulkee ihan hienosti viimeiseen vajaaseen puolituntiseen saakka. Aivan kuin koko tekijätiimi olisi siinä vaiheessa päättänyt, että nyt kaikki ovat hoitaneet palkkaansa vaaditut hommat ja voidaan pistää koko homma läskiksi. Lopetus oli ryssitty niin huolellisesti, että kaikki yli yhden tähden (max 5) arvostelut olisi liioittelua. Viimeisen 10 minuutin aikana teatterissa kuului usen henkilön repeilyä. Näyttelijöistä on tosin kehuttava Christopher Titusta, joka vetää näköjään vakavan roolin paljon paremmin kuin esimerkiksi nimikkosarjansa "hauskuuttajana". Myös Ben Cotton onnistui roolissaan erittäin hyvin. Viimeisen puolituntisen aikana yllä mainittuja miehiä ei juuri sitten näekään.
Ainiin, tuli tosiaan nähtyä myös 3D-tissit. Kai niissä sitten jotain eroa oli.

Olen ihmetellyt tätä suomen 3D villitystä ylipäänsä, koska kyseessä tosiaan on jo 40 vuotta vanha keksintö joka oli taannoin aika suosittua rapakon takana. Ja se ei ole syrjäyttänyt tavallista filmiä näinä neljänäkymmenenävuotena eikä tule syrjäyttämään seuraavinakaan. Toisaalta sen ymmärtää hyvin, koska kolmiulotteinen elokuva on varsin turha loppujen lopuksi. Itseasiassa oikea termi olisi varmaan 2.5D, koska katsomiskuvakulmaa et pysty vaihtamaan vaikka istuisit missä. JA 2.5D:nä elokuvasta ei saa irti yhtään sen enempää kuin tavallisena filminäkään, joten se tuskin maksaa yhtiöille vaivaa alkaa vääntää miljoonien budjetin jo valmiiksi omaaviin elokuviin näennäistä kolmiulotteisuutta. Eli se tulee mitä luultavammin pysymään samanlaisena, pienen piirin kerran elämässä viihteenä eikä kykene koskaan edes hipaisemaan tavallisen filmin katsojalukuja.
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.
- edgecution
- Viestit: 59
- Liittynyt: To 16.02.2006 17:41
Oho. Mä pidän itseäni yleisesti vanhanaikaisena ja muutosta karsastavana, mutta mieluusti minä "3D":nä katson (tiedä sitten johtuuko vaan uutuuden viehätyksestä). Kuten jo tuossa yllä kerroin, ainoastaan tekstitys oli ala-arvoisesti suoritettu. Tällä englannin osaamisella se ei tuota käytännössä ollenkaan ongelmia. Sen vuoksi en näekään mitään syytä olla katsomatta enemmänkin näitä.
- Genghis Khan
- Viestit: 663
- Liittynyt: To 01.04.2004 19:16
- Paikkakunta: Pori
Katsoinpa vihdoinkin Mansikkapaikan ja Citizen Kanen.
Mansikkapaikka oli Bergmanille ominaista eksistentialista pohtimista. Victor Sjöström teki varsin hienon roolin vanhana tohtorina, joka joutui kohtaamaan ammatilleen omistetun elämänsä nurjat puolet vielä vanhalla iällä. Elokuvana varsin viipyilevä ja rauhallinen, perustui täysin päähahmon luonteen varaan. Monisyinen ja kestää varmasti muutaman katsontakerran lisää.
Rosebud... olihan tämäkin ihan kiva leffa. Orson on tyylikäs ja Kanen hahmo varsin traaginen. Xanadut ja museon verran tavaraa eivät paljoa painaneet, kun menetetty lapsuus iski rankasti lehtimogulin niskaan. Minun makuuni ehkä vähän liian pitkä, mutta ihan katsottava kokemus, jonka arvo piilee ihmisluonteen tutkimisessa. Eli Mansikkapaikan tematiikalla jatkettiin.
Ja Casablanca tuli taas fiilisteltyä. Taidan perustaa kapakan ja alkaa taas polttaa tupakkaa. Soitapa se vielä, Sam, soita se vanhojen aikojen kunniaksi.

Looking California, feeling Minnesota.
1. Olen varmaan katsonut ihan vääriä Bergmanin elokuvia, tai sitten en ole ymmärtänyt niitä olenkaan, mutta harvemmin olen törmännyt siihen eksistentialistiseen pohdintaan josta Bergmania usein "syytetään". Kallistun tuon jälkimmäisen teorian puoleen, siläl olen nähnyt Seitsemännen Sinetin melko monta kertaa (koska se on niin hyvä), ja senhän pitäisi olla se kaikkein extremein eksistentialistinen pohdintaraina. Itse pidän siitä koska se on erittäin hauska komedia, ja se kaikki elämän ja kuoleman pohdiskelu on lähinnä vain pintaa (miksi minua ihmetyttääkin miksi niin monet analyytikot keskittyvät siihen) ja elokuvassa lähinnä tehdään pilaa moisesta tyhjänpäiväisyydestä. Pääosin näkemäni Bergmanleffat ovat melko pitkälti vain hyvint ehtyä ihmissuhdekamaa. Mutta tämä siltä pohjalta etten ole Mansikkapaikkaa nähnyt.Genghis Khan kirjoitti:1. Mansikkapaikka oli Bergmanille ominaista eksistentialista pohtimista.
2. Soitapa se vielä, Sam
2. Eikö "Play it again Sam" ole se kuuluisen Bogartin lausahdus jota ei ole kuultu Bogartin sanoneen (samalla Casablancan kuuluisin lause jota siinä ei ollut))? Vai muistankohan nyt ihan väärin... Casablanca on muuten ihan kiva leffa, joskaan en sitä ihan kokonaan ole katsonut sillä nukahdin kun sitä aikoinani katsoin (en siksi että se olisi ollut tylsä, vaan koska olen vanha ja aina väsynyt). Kuitenkin leffan arvostus on vähän minulle outo juttu. Ei se niin erinomainen ole. Ihan kiva, mutta vain sitä. Melko tyypillinen 40-luvun liukuhihnatuotos. Bogartin "se" leffa on ehdottomasti Maltan Haukka.
- Genghis Khan
- Viestit: 663
- Liittynyt: To 01.04.2004 19:16
- Paikkakunta: Pori
No voi sen noinkin sanoa. Mutta eikös niin, että ihmissuhdeasioita käsiteltäessä esiin nousee jossain vaiheessa vääjäämättä myös olemassaolon kysymykset? Ja katso ihmeessä Mansikkapaikka, se perustuu olemassaolon kysymyksille täysin.Pääosin näkemäni Bergmanleffat ovat melko pitkälti vain hyvint ehtyä ihmissuhdekamaa.
Bergmanniin en kuitenkaan ole syventynyt niin paljoa, että osaisin herran sarkasmia näissä asioissa poimia.
Ingmar taisi sanoa tuon lausahduksen(tosin ei muistaakseni tuossa muodossa) ja oikeastaan vähän sitä silmällä pitäen lausahdinkin tuon. Tahallinen virhe.Eikö "Play it again Sam" ole se kuuluisen Bogartin lausahdus jota ei ole kuultu Bogartin sanoneen (samalla Casablancan kuuluisin lause jota siinä ei ollut))? Vai muistankohan nyt ihan väärin... Casablanca on muuten ihan kiva leffa, joskaan en sitä ihan kokonaan ole katsonut sillä nukahdin kun sitä aikoinani katsoin (en siksi että se olisi ollut tylsä, vaan koska olen vanha ja aina väsynyt). Kuitenkin leffan arvostus on vähän minulle outo juttu. Ei se niin erinomainen ole. Ihan kiva, mutta vain sitä. Melko tyypillinen 40-luvun liukuhihnatuotos. Bogartin "se" leffa on ehdottomasti Maltan Haukka.
Ja elokuvahan on toki puhdas studiotuotos ilman sen kummempia taiteellisia arvoja(vrt. Citizen Kane), mutta se leffan tunnelma on vain niin vangitseva. Ei kyseessä ole suotta instituution asemaan noussut pätkä, jokainen kohtaus huokuu romantisoitua tunnelmaa. Mutta joo, ei kai kukaan muista leffan ohjaajaa (en edes muista tähän wappuhätään ukon nimeä, Joku Curtiz) kovin suurena visionäärinä, studiopomojen käsikassara.
Siltikin, hieno elokuva Hollywoodin kultakaudelta. Ja se ei ole vähän se.
Varsin hieno leffa tuokin. Bogeyn kyynisyys pääsee Sam Spadena hienosti oikeuksiinsa. Ja messissä vielä lurppasilmä Peter Lorre, jonka vuodatuksesta M:n lopussa en ole kaiketi vieläkään täysin toipunut. Hienoja miehiä kumpikin.Bogartin "se" leffa on ehdottomasti Maltan Haukka.
Looking California, feeling Minnesota.
- Genghis Khan
- Viestit: 663
- Liittynyt: To 01.04.2004 19:16
- Paikkakunta: Pori
Oma vappu tuli ja meni, joten lääkitsin itsevihaani eilen parilla leffalla.
Ensimmäinen oli enemmän kastia "darraleffa" eli Get Smartin 2000-luvulle päivitys. Alkuperäistä sarjaa tuli joskus seurattua satunnaisesti, mutta ei kuitenkaan niin paljoa että tätä kohtaan olisi ollut valmiina tuomitsevat ennakkoluulot. Ja olihan tämä varsin hyvä parilla puraisulla nautittu viihdeleffa. Carrell takaa yleensä aina muutamat repeilykohtaukset ja niin tässäkin tapauksessa. Hoitaa fyysisen komedian pieniä nyansseja myöten mainiosti, ehkä vain Simon Pegg kykenee parempaan. Anna Hathaway oli hot, juoni perus agenttihuttu. Mutta enpä muuta kaivannutkaan siihen hätään.
Suomen pelin jälkeen pyöräytin Gran Torinon, Clintin viimeiseksin näyttelijätyöksi ilmeisesti jäävän pätkän. Leffaahan on varsin vuolaasti hehkutettu ainakin niissä medioissa joihin olen törmännyt.
Clintin hahmo oli jonkilainen sekoitus Dirty Harrya, nimetöntä palkkiometsästäjää ja ehkä jopa Heartbreak Ridgen yrmyä veteraania. Hahmo oli varsin onnistunut ja jopa monisyinen kaikessa katkeruudessaan ja kyynisyydessään. Katkeruutta ja kyynisyyttä löytyi siinä määrin, että välillä tuntui että Clintin ärähtelyt ja murahtelut menivät tahattoman komiikan puolelle, mutta tämä oli korkeintaan pieni vika elokuvan kokonaisuudessa.
Elokuvan lopussa liikuttiin jo Taksikuski-tunnelmissa ja Clintin hahmo sai lopullisen surullisen mutta kunniakkaan silauksen.
Mutta se loppukohtaus! Aivan mahtavuutta kaikessa symbolisuudessaan. Vähään aikaan törmännyt yhtä vaikuttavaan elokuvakohtaukseen.

Katsoinpa äsken ehkäpä huonoimman elokuvan pitkään aikaan/koskaan. Oli vain käsittämättömän huono. Nimittäin Dragonball Evolution. Kun on katsonut kaikki Dragonball, Dragonball Z ja GT jaksot, erikoisjaksot ja nämä pienoiselokuvat niin tämä tuntui niin typerältä. Juoni meni ihan miten sattuu eikä siinä ollut paljon mitään yhteistä alkuperäisen Dragonballin kanssa, vaikka periaatteessa sama juoni olikin. DUD.
If <s>God</s> Vince has a masterplan, that only he understands?
Trisu kirjoitti:Kratos on kyllä ihana badass.![]()
![]()
Kävin sitten eilen katsomassa Star Trekin. Tästä leffateatterissa käynnistä alkaa tulemaan tapa (viimeiset mitä kävin katsomassa, olivat Ganes ja Passion of the Christ, ja siitä edellinen varmaan Independency Day). Koska lippuja sai edullisemmin könttänä, niin pitää varmaan mennä katsomaan Gran Torinokin (tai Terminaattori).
Eipä ollut Star Trek kovin kummoinen. Se oli värikäs, kiireinen ja huojuva. Kamera tosiaan vaikutti siltä että takana seisoi joku MTV:n entinen kämeramies. Ärsyttävää oli se, että elokuvan tapahtumat sijoittuivat aikaan ennen alkuperäistä sarjaa, mutta kuitenkin teknologiaa oli yritetty tehdä kehittyneemmän näköiseksi. Alokuvan alkupuolen ajan minua ärsytti kovasti se epäkanonisuus, mutta se itseasiassa selitettiin pääosin melko tyydyttävästi n. puolessavälissä. Selitys ei kuitenkaan ollut niin hyvä että se olisi oikeuttanut Chekovin lisäämisen aluksen miehistöön. Kun Kirk, Bones, Sulu, Uhura ym. pääsivat akatemiasta, Chekov leikki kotonaan vielä pienoisaluksillaan (jos se nyt sattui kyseisen henkilön intohimo olemaan). Chekov oli muutenkin koko elokuvan ärsyttävin hahmo. Näyttelijäkni on yksi huonoimmista mitä olen ikinä nähnyt, ja olen sentään nähnyt Tor Johnsonin Plan 9 From Outer Spacessa. Epäkanonisuudesta jäi vielä selittämättä se, miksi Sarek (Spockin isä) suhtautui Spockiin ja tämä valintoihin täysin päinvastaisesti kuin sarjassa. Myöskin jäi mietityttämään miksi Kirk täysin yhtä pätevä kuin sarjassakin, sillä TV-sarjan Kirk oli hyvä kapteeni koska tämän isä oli toiminut hänelle esimerkkinä ja Kirk halusi seurata isänsä jalanjälkiä. Elokuvassa kuitenkin heti alussa Kirkin isä kuolee (James T:n syntyessä) ja tästä kasvaa rettelöitsijä. Lisäksi ei mitenkään selitetty miksi Piken miehistössä oli Uhura, Sulu, Chekov (CHEKOOOOV!!
), Chapel, Bones ym. vaikka Piken miehistossä elunperin oli Kirkin miehistöstä vain Spock. Elokuvan tarjoama selitys ei vain kelpaa. Sitä ei myöskään selitetä, miksi elokuvassa näkyi enemmän erilaisia evaruusolentoja kuin kaikissa TV-sarjoissa yhteensä, vaikka Enterprise ei ollut vielä edes aloittanut tehtäväänsä "etsiä uutta elämää ja uusia siviilisaatioita". Häiritsevästi elokuvan lopussa Enterprise lähti tuolle kuuluisalle tutkimusretkelleen, vaikka elokuvassa Enterprisea ja muita liiton aluksia kohdeltiin selkeästi sota-aluksina. Mahdollisesti tarkoitus oli luoda uusi Star Trek kaanon, mutta eihän siinä ole mitään järkeä. Star Trek kun on tunnettu nimenomaan yhtenäisesti (joskin hieman virheellisestä) maailmastaan.
Parasta elokuvassa on Sarek ja Spock. Spockilla tarkoitan
Ehdoton pohja tuli vastaan, kun Kirk joutui pakenemaan kahta hirviötä. Ne eivät olleet eläimiä, vaan elivat hirviöitä, sillä eläin tavoittelee omaa etuaan, mutta nämä pedot halusivat vain tehdä pahaa. Miksi muuten jättiläis niveljalkainen jättäisi 500 kiloisen uhrinsa, vain jahdatakseen Kirkiä loputtomiin? Vähän kuin karhu joka kaataa hirven, ottaisi sen jälkeen riskin lähteäkseen kanin perään. Lisäksi molemmat (tietokoneanimoidut) hirviöt huusivat kameralle suu ammollaan. Ihan kuin sitä ei olisi koskaan nähty. Kyseinen kohtaus oli hieno Jurassic Parkissa, kun T-Rex ärjyi autossa piileskeleville viereille, mutta sen jälkeen siitä on tullut melko vakio juttu vähän joka leffassa (ainakin kolmen viimeisen vuoden aikana), ja itseasiassa melko banaalia. Oikeastaan kohtaus ärsytti ensitä enemmän, koska olin sen juuri nähnyt kahteen kertaan elokuvaa edeltäneissä trailereissa (Transformers ja joku Burtonin animaatio, yllättäen Terminaattorissa ei ollut ärjyvä robotteja).
Ärsyttäviä olivat myös elokuvan sisäiset selittämättä jääneet asiat. Näitäkään ei olisi ollut, jos Scotty olis ijätetty elokuvasta pois. Viimeisessä hyökkäyksessä käytettiin menetelmää, joka pari minuuttia aiemmin oli todettu silloisella tietotaidolla mahdottomaksi. Tämä pieni virhe olisi toki voitu selittää sille että Scotty olisi vain kertonut uudesta keksinnöstään, mutta Kirk ei antanut siihen lupaa (mahdollisesti tekijät olettivat että pyöreän kappaleen puolelta toiselle olisi vähemmän kuin 100 mailia matkaa). Ihmettelin myöskin lopussa, miksi Scotty oli yhtäkkiä konehuoneen vastaavana, kun han oli vain äsken saapunut alukseen, jota ei ollut koskaan nähnytkään. Ehkä se oli vain sellainen juttu että Scotty kuuluu konehuoneeseen, tunsi aluksen tai ei. Myöskin oli hieman epäjohdonmukaista että Spockia toteltiin kun hän vasta äsken oli antanut asemansa pois epäluotettavuutensa vuoksi.
Elokuvana Star Trek oli melko tavanomainen ja tyhjänpäiväinen. Koko ajan piti tapahtua jotain, vaikkei sille ollut mitään syytä; Näsäviisauksia heitettiin ja palautettiin; kamera ei yleensä kuvannut sitä mitä tapahtui, ja itseasiassa elokuvan juonisynopsi tarjonnee lukijalleen varmaan ihan yhtä hyvän elämyksen kuin elokuva kokonaisuudessaan katsojalleen. Tietokoneefektit olivat sitä samaa huttua mitä on moneen kertaan nähty ennenkin. Valtaosa koo elokuvasta oli CGI:tä, ja se toi itseasaissa enemmän mieleen erään nimeltämainitsemattoman Star Trek parodian, kuin itse Trekin.
Elokuvan katsomiseen ei ole kuiten yksi oikeasti hyvä syy, ja sitä en viitsi kertoa sillä joku kitisee spoilereista kuitenkin (tosin se paljastetaan joissain trailereissa). Vain Spockin faneille - elokuvanystäviä ärsyttää surkea laatu ja sisällöttömyys, ja Star Trekin faneja se, ettei se ole Star Trek.
Toivottavasti Gran Torino on parempi (todennäköisesti on, Eastwood on aika fakiiri)
P.S. Tulipa mieleen vielä yksi virhe. Laitan sen spoilereihin, joska se liittyy juoneen melko olennaisesti.
Eipä ollut Star Trek kovin kummoinen. Se oli värikäs, kiireinen ja huojuva. Kamera tosiaan vaikutti siltä että takana seisoi joku MTV:n entinen kämeramies. Ärsyttävää oli se, että elokuvan tapahtumat sijoittuivat aikaan ennen alkuperäistä sarjaa, mutta kuitenkin teknologiaa oli yritetty tehdä kehittyneemmän näköiseksi. Alokuvan alkupuolen ajan minua ärsytti kovasti se epäkanonisuus, mutta se itseasiassa selitettiin pääosin melko tyydyttävästi n. puolessavälissä. Selitys ei kuitenkaan ollut niin hyvä että se olisi oikeuttanut Chekovin lisäämisen aluksen miehistöön. Kun Kirk, Bones, Sulu, Uhura ym. pääsivat akatemiasta, Chekov leikki kotonaan vielä pienoisaluksillaan (jos se nyt sattui kyseisen henkilön intohimo olemaan). Chekov oli muutenkin koko elokuvan ärsyttävin hahmo. Näyttelijäkni on yksi huonoimmista mitä olen ikinä nähnyt, ja olen sentään nähnyt Tor Johnsonin Plan 9 From Outer Spacessa. Epäkanonisuudesta jäi vielä selittämättä se, miksi Sarek (Spockin isä) suhtautui Spockiin ja tämä valintoihin täysin päinvastaisesti kuin sarjassa. Myöskin jäi mietityttämään miksi Kirk täysin yhtä pätevä kuin sarjassakin, sillä TV-sarjan Kirk oli hyvä kapteeni koska tämän isä oli toiminut hänelle esimerkkinä ja Kirk halusi seurata isänsä jalanjälkiä. Elokuvassa kuitenkin heti alussa Kirkin isä kuolee (James T:n syntyessä) ja tästä kasvaa rettelöitsijä. Lisäksi ei mitenkään selitetty miksi Piken miehistössä oli Uhura, Sulu, Chekov (CHEKOOOOV!!
Parasta elokuvassa on Sarek ja Spock. Spockilla tarkoitan
- Spoiler: näytä
Ehdoton pohja tuli vastaan, kun Kirk joutui pakenemaan kahta hirviötä. Ne eivät olleet eläimiä, vaan elivat hirviöitä, sillä eläin tavoittelee omaa etuaan, mutta nämä pedot halusivat vain tehdä pahaa. Miksi muuten jättiläis niveljalkainen jättäisi 500 kiloisen uhrinsa, vain jahdatakseen Kirkiä loputtomiin? Vähän kuin karhu joka kaataa hirven, ottaisi sen jälkeen riskin lähteäkseen kanin perään. Lisäksi molemmat (tietokoneanimoidut) hirviöt huusivat kameralle suu ammollaan. Ihan kuin sitä ei olisi koskaan nähty. Kyseinen kohtaus oli hieno Jurassic Parkissa, kun T-Rex ärjyi autossa piileskeleville viereille, mutta sen jälkeen siitä on tullut melko vakio juttu vähän joka leffassa (ainakin kolmen viimeisen vuoden aikana), ja itseasiassa melko banaalia. Oikeastaan kohtaus ärsytti ensitä enemmän, koska olin sen juuri nähnyt kahteen kertaan elokuvaa edeltäneissä trailereissa (Transformers ja joku Burtonin animaatio, yllättäen Terminaattorissa ei ollut ärjyvä robotteja).
Ärsyttäviä olivat myös elokuvan sisäiset selittämättä jääneet asiat. Näitäkään ei olisi ollut, jos Scotty olis ijätetty elokuvasta pois. Viimeisessä hyökkäyksessä käytettiin menetelmää, joka pari minuuttia aiemmin oli todettu silloisella tietotaidolla mahdottomaksi. Tämä pieni virhe olisi toki voitu selittää sille että Scotty olisi vain kertonut uudesta keksinnöstään, mutta Kirk ei antanut siihen lupaa (mahdollisesti tekijät olettivat että pyöreän kappaleen puolelta toiselle olisi vähemmän kuin 100 mailia matkaa). Ihmettelin myöskin lopussa, miksi Scotty oli yhtäkkiä konehuoneen vastaavana, kun han oli vain äsken saapunut alukseen, jota ei ollut koskaan nähnytkään. Ehkä se oli vain sellainen juttu että Scotty kuuluu konehuoneeseen, tunsi aluksen tai ei. Myöskin oli hieman epäjohdonmukaista että Spockia toteltiin kun hän vasta äsken oli antanut asemansa pois epäluotettavuutensa vuoksi.
Elokuvana Star Trek oli melko tavanomainen ja tyhjänpäiväinen. Koko ajan piti tapahtua jotain, vaikkei sille ollut mitään syytä; Näsäviisauksia heitettiin ja palautettiin; kamera ei yleensä kuvannut sitä mitä tapahtui, ja itseasiassa elokuvan juonisynopsi tarjonnee lukijalleen varmaan ihan yhtä hyvän elämyksen kuin elokuva kokonaisuudessaan katsojalleen. Tietokoneefektit olivat sitä samaa huttua mitä on moneen kertaan nähty ennenkin. Valtaosa koo elokuvasta oli CGI:tä, ja se toi itseasaissa enemmän mieleen erään nimeltämainitsemattoman Star Trek parodian, kuin itse Trekin.
Elokuvan katsomiseen ei ole kuiten yksi oikeasti hyvä syy, ja sitä en viitsi kertoa sillä joku kitisee spoilereista kuitenkin (tosin se paljastetaan joissain trailereissa). Vain Spockin faneille - elokuvanystäviä ärsyttää surkea laatu ja sisällöttömyys, ja Star Trekin faneja se, ettei se ole Star Trek.
Toivottavasti Gran Torino on parempi (todennäköisesti on, Eastwood on aika fakiiri)
P.S. Tulipa mieleen vielä yksi virhe. Laitan sen spoilereihin, joska se liittyy juoneen melko olennaisesti.
- Spoiler: näytä
Bratz The Movie
Tää on tuhtia tavaraa, ei heikkohermoisille. Täs katson (kuuntelen) tuota kun menin sen tolle pikkuneidille ostaan... Varsinkin niin ihanaa Suomi-dubbausta, ihkuilua, pissistelyä, teinipurkkapoppia ja vain kauniita ja cooleja teinejä. Mietin tässä että olisko pitäny laittaa likalle pyöriin näin sadepäivän kunniaks mieluummin Rambo nelonen...
Ihmetyttää miten niinkin loistava näyttelijä kuin Jon Voight on saatu tähän mukaan.
Ja kaikkiahan kiinnostaa http://www.imdb.com/title/tt0804452/
(Hävettää, mutta anteeksiantoa olen Jumalalta rukoillut viimeisin vartin, ehkä hieman jopa pikaista kuolemaa)
EDIT: Naurahdin äsken yhdelle kohtaukselle tuossa, taidan joutua helvettiin...

- Jani Panos
- Viestit: 303
- Liittynyt: Ti 15.04.2008 15:08
Ehdotuksia elokuvaksi, minkä voisin lainata näin illan kuluksi?
Komedia piristäisi kummasti joten, jos jotain mainittavia elokuvia on mielessä niin antaa kuulua. Varsinkin Ben Stillerin leffat ovat mieleen ja tuo Tropic Thunder on nyt hieman harkinnassa, mutta siis odotan ehdotuksia ja tietysti hyvät otsikot on hyvä pistää korvan taakse muistiin myöhäisempää tarvetta varten.

- Phenomenon
- Viestit: 1971
- Liittynyt: Pe 15.02.2008 11:35
- Paikkakunta: Itä-Helsinki
Happy Madisonin leffat varmaan uppoaa mikäli omaa yhtään kieron huumorintajun...
Suosittelen, että lainaat jonkun näistä Deuce Bigalow't, Joe Dirt, Dickie Roberts, Mr Deeds, Chuck and Larry jne.

Phe-no se on, sai hän suosion
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton
Open Season 1 & 2 ovat loistavia kevyen hauskoja animaatioelokuvia.Ehdotuksia elokuvaksi, minkä voisin lainata näin illan kuluksi?
Komedia piristäisi kummasti joten, jos jotain mainittavia elokuvia on mielessä niin antaa kuulua. Varsinkin Ben Stillerin leffat ovat mieleen ja tuo Tropic Thunder on nyt hieman harkinnassa, mutta siis odotan ehdotuksia ja tietysti hyvät otsikot on hyvä pistää korvan taakse muistiin myöhäisempää tarvetta varten.
Sitten on tietenkin Forrest Gump, Happy Gilmore, Bad Santa etc...
Ja jos todella hyvää elokuvaa haluaa, tosin ei todellakaan komediaa, katso Butterfly Effect.
XB
X 360 - Jump In.
PLAYSTATION 3 - PLAY B3YOND
-The Future Is Blue-
X 360 - Jump In.PLAYSTATION 3 - PLAY B3YOND
-The Future Is Blue-Lainaa Tropic Thunder. Todella hyvä ja hauska elokuva. Nauroimme kaverin kanssa vedet silmissä elokuvateatterissa.
Lisäksi Tom Cruise ei tällä kertaa ole ärsyttävä. Robert Downey Jr. on loistava mustana sotilaana ja Jack Black oli puhdasta kultaa.
Itsehän sain juuri Tropic Thunderin synttärilahjaksi. Tarkoitus olisi katsoa keskiviikkona.

hevosen k**pä
- Jani Panos
- Viestit: 303
- Liittynyt: Ti 15.04.2008 15:08
Jees. Näillä eväillä päästäänkin jo hyvin alkuun.
Suurin osa tuosta Velon listasta on tultu jo katsastettua ja kyllähän noihin Adam Sandlerin elokuviin voisi tutustua enemmänkin. Huomenna tai joskus tässä lähiaikoina pitää tuo Tropic Thunder käydä kyllä katsastamassa, kun tänään sattui vuokraamo sulkemaan jo kymmeneltä. Normaalistihan tuo on ollut aina yhteentoista asti.
Sitten vielä tällainen kevennys. Onnistuin heittämään kunnolla mämmiksi, kun hain sunnuntaina sitten elokuvaa illaksi ja sitten kaverityttö mainitsi, että "Click
" ja kappas - kyseinen elokuva oli jo tarttunut käteeni ja luin juuri takakantta. No tästä onkin sitten helppo arvata loput, kun muistelee mikä elokuva televisiosta sunnuntaina sattuikaan tulemaan... Hmm? Krokrokrok... Jep, sama leffa, joka oli tullut mukaani. Tiesin kyllä tuon tulevan televisiosta tässä joskus loman aikana, mutta en osannut arvata, että juuri samana päivänä. Olihan tuo nelisen tai viitisen euroa nyt aika arvokas summa pelkistä köyhistä ekstroista, mutta ensi kerralla sitten katson, vaikkapa täältä iki-ihanasta internetistä televisio-ohjelmiston.
Suurin osa tuosta Velon listasta on tultu jo katsastettua ja kyllähän noihin Adam Sandlerin elokuviin voisi tutustua enemmänkin. Huomenna tai joskus tässä lähiaikoina pitää tuo Tropic Thunder käydä kyllä katsastamassa, kun tänään sattui vuokraamo sulkemaan jo kymmeneltä. Normaalistihan tuo on ollut aina yhteentoista asti.
Sitten vielä tällainen kevennys. Onnistuin heittämään kunnolla mämmiksi, kun hain sunnuntaina sitten elokuvaa illaksi ja sitten kaverityttö mainitsi, että "Click
Brüno -elokuvan traileri
Luvassa jälleen täyttä parhautta trailerin perusteella. Cohen vaan osaa..
Kesällä tulee näköjään kaksi elokuvaa, jotka haluaisin nähdä. Harry Potter ja Brüno.

Kaikkihan varmasti ovat nähneet ovat nähneet Kellopeliappelsiinin! Kubricin muiden elokuvien tapaan se tunnetaan vihjailevasta symboliikastaan. Itse olen usein melko sokea sellaisille asioille (varmaankin koska olen liian sivistymätön tuntaksenia kaikkia mahdollisia poliittisia ja uskonnollisia viittauksia), mutta kun satuin näkemään pysäytyskuvan allaolevasta kohtauksesta, niin jopa minä hoksasin jotain. Huomaatteko?

Luultavasti edes Tahdon Voitto ei sisällä noin montaa natsi"viittausta" ("" koska Tahdon Voiton kohdalla ei oikein voi puhua viittauksesta) yhdessä kohtauksessa, tai mikä parempaa yhdessä pysäytyskuvassa. Kertonee paljon siitä kuinka Kubric suunnitteli elokuvansa lähinnä valokuviksi.
Jos nyt joku on minuakin sivistymättömämpi, niin tässä vertailukohtana yksi kuva Hitleristä. Löydä yhtäläisyydet!

Kellopelikuvassa on ainakin yksi viittaus mille ei Hitlerin kuvasta vastinetta löydy.
Luultavasti ei ole myöskään yhteensattumaa että tuo natsisymboliikka on tuotu mukaan nimenomaan Jumalanpalveluksessa, yhdessä kristillisten symbolien kanssa.
Kaikki muut varmaan tämän oli jo hoksanneet...

Tulipa juuri katsottua Shawshank Redemption Blu-raylla.
Tästä paremmaksi ei oikeasti elokuva paljon mene. Jotain sanonee se, että se on IMDB top 250 listan ykkösenä. 1.sija. Fuckin' ensimmäinen. Ja ansaitusti.
En osaa kyllä sanoa nähneeni parempaa elokuvaa. Forrest Gump tulee lähelle, mutta tämä on kyllä vieläkin parempi.
Tästä paremmaksi ei oikeasti elokuva paljon mene. Jotain sanonee se, että se on IMDB top 250 listan ykkösenä. 1.sija. Fuckin' ensimmäinen. Ja ansaitusti.
En osaa kyllä sanoa nähneeni parempaa elokuvaa. Forrest Gump tulee lähelle, mutta tämä on kyllä vieläkin parempi.
XB
X 360 - Jump In.
PLAYSTATION 3 - PLAY B3YOND
-The Future Is Blue-
X 360 - Jump In.PLAYSTATION 3 - PLAY B3YOND
-The Future Is Blue-Kävin eilen katsomassa Terminator-Salvation:in, joten tässä muutamia ajatuksia elokuvasta.
Olen itse vanha Terminator-fani, joka tykkäsi kahdesta ensimmäisestä hyvin paljon. Kolmas oli pettymys, vaikka ei sekään leffa ihan sysipaska ollut. Elokuvasarjan neljättä osaa kohtaan minulla oli valtavat ennakkoluulot, lähinnä ohjaajaa ja elokuvan yleistä juonta kohtaan. Ohjaaja McG:llä on ollut IMDB:n mukaan lusikkansa aika monenlaisessa sopassa, mutta hyvin erilaisissa kuin mitä tämän tyyppinen elokuva vaatii. Kuitenkaan, minä en paljoa moitittavaa ohjauksesta löydä. Tulevaisuuden maailma on juuri niin ankea kuin sen kuuluu ollakin, toimintakohtaukset toimivat loistavasti ja elokuvassa on monta kivaa pientä yksityiskohtaa. Yllättävää kyllä, elokuvan ongelmat eivät liity sen ohjaukseen tai edes käsikirjoitukseen. Hahmot ovat on paperinohuita ja juoni on aukkoja täynnä, mutta se on silti varsin näppärä. Elokuvan suurin ongelma on yksi ainoa näyttelijä, jonka ei edes olettaisi olevan noin huono.
Christian Bale on yksi omia suosikkejani. Hän on tehnyt monta hienoa roolia Machinistista American Psykoon. Onkin vaikeaa uskoa, miten puiseva ja ilmeetön hän tässä elokuvassa on. Onhan toki mahdollista, että tämä oli vain tapa saada John Connorista sodassa karaistuneen ja kovettuneen oloinen. Harmi vain, ettei siinä onnistuttu. On ikävää joutua antamaan kritiikkiä omalle suosikilleen, mutta Bale kyllä epäonnistui tässä elokuvassa. John Connor ei ole vain karaistunut veteraani, vaan jääkaappikylmä kone. Omassa läppärissänikin on enemmän tunnetta, ja se nyt on sentään oikeasti kone.
Muut näyttelijät hoitavat hommansa hyvin. Päänäyttelijäkaarti on Balea lukuunottamatta melko tuntematon, mutta se osaa asiansa. Ja itseasiassa Balea paremmin. Etenkin Sam Worthington tekee hienoa työtä Marcus Wrightina. Tämän miehen uraa kannattaa seurata tulevaisuudessa.
Terminator Salvation on paljon parempi kuin Rise of the Machines. Se ei yllä kahden ensimmäisen Terminatorin vaikuttavuuteen ja jännittävyyteen, mutta toisaalta se taitaa olla aika mahdotonta muutenkin. Vaikka elokuvan juonen logiikka on täynnä norsun mentäviä aukkoja ja elokuvasta näkee että se on ikärajaltaan PG-13 eikä R niinkuin edelliset, on se silti varsin toimiva makupala. Kertakäyttöviihdettä, mutta hyvää sellaista.
Arvosana: * * *

"There are many here among us
Who feel that life is but a joke.
But you and I we've been through that.
And this is not our fate"
- Bob Dylan, All Along the Watchtower-
Who feel that life is but a joke.
But you and I we've been through that.
And this is not our fate"
- Bob Dylan, All Along the Watchtower-
Itse en uusinta Terminatoria vielä ole käynyt katsomassa (ja koska en sarjan suuri ystävä ole varmaan odotan sen pari kuukautta DVDtä varten), mutta nyt tuli mieleen että onko leffa oikeasti sitä I'll be back-raiskausta? Olen kuullut juttua että joka välissä on jotain tyyliin "She'll be back" "They'll be back" "You'll be back" ja muita muunnoksia lauseesta.
Jaa, no itse en kyllä huomannut kuin yhden "I'll be backin".Japeet kirjoitti:Itse en uusinta Terminatoria vielä ole käynyt katsomassa (ja koska en sarjan suuri ystävä ole varmaan odotan sen pari kuukautta DVDtä varten), mutta nyt tuli mieleen että onko leffa oikeasti sitä I'll be back-raiskausta? Olen kuullut juttua että joka välissä on jotain tyyliin "She'll be back" "They'll be back" "You'll be back" ja muita muunnoksia lauseesta.
"There are many here among us
Who feel that life is but a joke.
But you and I we've been through that.
And this is not our fate"
- Bob Dylan, All Along the Watchtower-
Who feel that life is but a joke.
But you and I we've been through that.
And this is not our fate"
- Bob Dylan, All Along the Watchtower-