Aletaan olemaan samalla aaltopituudella.
DeadManWalking kirjoitti:Tartun ihan huvikseni tähän, mutta Suomen kohdalla maalivahtikysymys on joka vuosi täysin epäolennainen. Suomella on pelkästään Euroopassa niin hyviä maalivahteja, ettei olisi pienintäkään ongelmaa pärjätä mitään huippumaata vastaan veskaripelissä. Etenkin kun pelataan isossa kaukalossa.
Tämä on ihan totta. Silti valinta osuisi aivan muihin miehiin, jos kaikki olisivat käytössä.
DeadManWalking kirjoitti:Joo toki, mutta Kanadalla on myös n. neljä joukkueellista sellaisia pelaajia, joista voisi kasata kovan joukkueen World Cupiin tai Olympialaisiin.
On, mutta minä haluaisin nähdä sellaisen maailmanmestaruus-turnauksen, jossa kaikilla mailla olisi materiaalin laajuudesta riippumatta mahdollisuus koota joukkueensa niistä parhaista pelaajistaan.
DeadManWalking kirjoitti:Miten Tampa Bayn fanit liittyvät siihen, että suomalaiset osaavat kuitenkin arvostaa näitä kisoja, ja osaavat nauttia maajoukkueen menestyksestä?
Osata arvostaa on mielestäni vähän eri asia, kun yliarvostaa ja kuvitella, että nyt pelataan jostain isoistakin asioista. Puhumattakaan nyt mistään vammasista sotavertauksista. Mutta näistä nyt on varmaan jauhettu aikojen saatossa ihan riittävästi.
DeadManWalking kirjoitti:Voi olla, mutta silti v***ttaa kun joka kevät kolostaan puskee näitä tyyppejä jotka aliarvioivat nämä kisat ihan paskoiksi, vaikka hyvää peliä nähdään.
Jaa, harvoin olen nähnyt että pelin tasoa olisi paskaksi haukuttu tai aliarvioitu. Mutta edelleenkään pelin taso ei mielestäni ole sama kuin urheilullinen arvo. Jos maajoukkueturnauksessa pelataan jollain muilla kun parhailla mahdollisilla maajoukkueille (pl. loukkaantumiset), on turnauksen urheilullinen arvo omissa silmissäni täysin nolla. EHT:lla se on jo miinusmerkkinen vaikka nekin pelit katson vähintään sivusilmällä jos ilmaiseksi näkyvät ja kotona satun olemaan.
DeadManWalking kirjoitti:Sama asia pätee myös SM-Liigaan. Liigan huippupelaajien määrä vähenee jatkuvasti, kaikki pelit ovat piilossa maksukanavilla joten suuri yleisökään ei enää niin paljoa tuotetta näe. Toki SM-Liigalla on siitä onnellinen asema, että sillä on urheilubisneksessä täysi monopoliasema.
Sm-liigan johtamisesta ja sarjajärjestelmästä mulla olisi paljonkin sanottavaa. Ei kuulu tähän ketjuun. Silti siellä pelataan Suomen mestaruudesta, jolla on ihan oikea Suomen mestaruuden arvo. Sitten joskus jos/kun suomalaiset huippuseurat tahkoavat jotain eurosarjaa (mitä en kyllä henk.koht. toivo), niin voidaan urheilullisuuden kannalta tarkastella Sm-liigaa samanlaisena pilipalina kun MM-kisoja nykyään.
DeadManWalking kirjoitti:Ainakin tämä uusi sarjajärjestelmä on askel parempaan. On luovuttu turhista välisarjoista ja putoamissarjoista, joten näin ollen kaikilla otteluilla on paljon suurempi merkitys kuin mitä oli joitain vuosia sitten.
Joo, ei mulla mitään pahaa sanottavaa ole MM-kisojen sarjajärjestelmästä. Sapettaa vaan että pelissä, josta pidän kenties eniten mistään peleistä koko maailmassa, ei kyetä järjestämään sellaista maajoukketurnausta säännöllisin väliajoin, joihin kaikki pelaajat haluavat ja parhaat myös ehtivät mukaan.
Edes joka toinen vuosi olisi hyvä alku, mutta tuskin sekään vielä riittäisi. Lisäksi kisat pitäisi pelata niin, että yksikään huippuliiga ei ole enää käynnissä. Jääkiekossa vuodenajat aiheuttavat omat haasteensa, joten ainoa mahdollisuus olisi varmaan Elokuussa ennen seurajoukkuekausien alkua. Samoin omat haasteensa tuo se, ettei välivuosina ole mahdollisuutta samanlaisten karsintojen pelaamiseen koska huippu on niin kapea ja toisaalta koska esimerkiksi NHL:llä ei ole mitään intressejä päästää pelaajiaan kesken kauden MM-karsintoihin. Olympiakisoihinkaan kun eivät haluaisi laskea.
Tää on vähän tätä kun IIHF tarvitsisi NHL:ää, mutta NHL ei tarvitse IIHF:ää mihinkään. Siispä jos tuollainen kunnon turnaus joskus saadaan kalenteriin, on se NHL:n järjestämä ja IIHF jää nuolemaan näppejään. Siksi ne järjestää näitä omia pilipalikisojaan. Yrittäisivät nyt vaan tehdä niistä edes mahdollisimman kiinnostavat, mutta pikavoitot houkuttelee enemmän. Oli mielestäni hyvä vertaus tuossa Jatkoajan kolumnissa, että lampaan voi keriä monta kertaa mutta nylkeä vain kerran. Kummola, Fasel & co. taisivat niitata sen naulan lampaan päähän vuosi sitten ja nyt sitten nyljetään mikä keretään. Vielä sekin lysti vitutukseksi muuttuu, mutta mitä väliä kun on taskut täynnä massia? Kylän asukkaita saattaa alkaa ilman villapaitaa paleleminen vituttamaan jolloin muutetaan sitten johonkin lämpimämpään paikkaan ja Kale jää ihmettelemään tyhjän kylänsä kanssa.