DeadManWalking kirjoitti:Olisihan se ollut aika hassua, jos Ottawa Senatorsin pelaaja oltaisiin palkittu SM-Liigan parhaana pakkina.
Olisi. Vielä hassumpaa on se, että nyt hänet palkittiin 2. tai 3. parhaana. Hyviä pelaajia toki Heshka ja Mäntylä kumpainenkin, mutta jossain mättää.
DeadManWalking kirjoitti:Ei Karlssonia olla valittu mihinkään "kolmen parhaan joukkoon", vaan hän kuului siihen kolmen joukkoon jotka saivat eniten ääniä. Jotkut valitsijat ovat katsoneet että Karlssonille voidaan tuo palkinto antaa, mutta silti suurempi osa katsoi Heshkan olleen parempi vaihtoehto tämän palkinnon voittajaksi.
Joko valitsijat eivät osaa lukea heille annettuja kriteereitä tai sitten ne kriteerit ovat päin v**tua. Molemmissa tapauksissa vaadin jonkun kullia pölkylle ja puuhastelun lopettamista.
DeadManWalking kirjoitti:Mitä nyt nopeasti katsoin, niin viimeisten viiden-kuuden vuoden aikana tuo palkinto on annettu ihan oikealle miehelle. Tietty jostain Heleniuksesta nyt voidaan spekuloida niin paljon kuin jaksaa, mutta toisaalta siltäkin jätkältä löytyy pari kautta AHL:ää ja yhden pelin verran NHL:ää vyöltään, joten olisihan sellaisenkin jätkän valinta vuoden tulokkaaksi ollut aika jännä ratkaisu.
Molempiin sama, mutta jollain Heleniuksella ei olisi pitänyt joutua edes spekuloimaan.
DeadManWalking kirjoitti:Ja itse asiassa sen palkinnon kriteereissähän ei mainita mitään mistään "parhaasta tulokkaasta", vaan ainoastaan on sellainen maininta että "SM-liigan ensimmäisen kauden pelaaja, joka on osoittanut taitoa kehittyä kansainväliseksi huippupelaajaksi".
Totta tämäkin. Aivan paskat kriteerit mielestäni, koska tuonkin voi tulkita niin monella tavalla. Niinkin käsittämättömällä tavalla, että Simo Vidgren on joskus osoittanut taitoa kehittyä kkansainväliseksi huippupelaajaksi
Ei siinä, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Minun mielestäni tämä parhaan puolustajan pysti meni ihan oikeaan osoitteeseen, mutta prosessi oli lopulta taas kerran yksi v***n farssi. v***ttaa.