Leffat

Ai vapaapaini ei juuri nyt nappaa? No puhutaan sitten vaikkapa tv-ohjelmista tai termodynamiikasta.
Vastaa Viestiin
Lutkus
Törkimys
Viestit: 47
Liittynyt: Su 16.11.2003 18:31

Viesti Kirjoittaja Lutkus » La 30.07.2005 20:48

Arse, opettelisit käyttämään noita lainauksia ensiksi. Sekasikiötä on ärsyttävä lukea ;)
Arse kirjoitti:Tuo vain kuulostaa siltä, että leffaan yritetään puoliväkisin lukea paljon enemmän kuin mitä se oikeastaan on. Totta kai tilanne on ahdistava alkuun, se on hyvin klaustrofobinen ja siinä vaiheessa tunnelma on vielä kohdallaan.
Ei se vain kuulosta siltä, se on. Riippuu tietty yksilöstä, mutta en pysty sanoin kuvailemaan sitä fiilistä, mitä tunnen esim. tuota kakkososaa katsoessani. Tunnelmaa piisaa meikäläiselle ihan tarpeeksi, mutta myönnän silti, ettei Romero onnistu niin intensiivisesti kertomaan tarinaansa, etteikö pituudesta koituisi hankaluuksia. Laahausta esiintyy paikoin, ei kuitenkaan häiritsevästi. Rytmitys toimii ja kerrottavaa riittää.
Arse kirjoitti:
Spoiler: näytä
Sitten kun pojat lähtevät shoppailemaan, he tekevät sen lähinnä virne kasvoillaan... Okei, jälkeen päin perässä tuleva pilotti jää melkein yhden kynsiin, mutta hän selviää siitä ja naureskelee pian muiden kanssa sille kuinka näppärästi he huijasivat zombeja. Siinä sivussa he juoksevat monta kertaa zombieiden läpi, jotka eivät voi heille yhtään mitään, koska ovat niin hitaita ja kömpelöitä... Missä on kauhu?

Spoiler: näytä
Kuten aiemmin totesin, ei näitä elokuvia ole tehty täysin tosissaan (kritiikkipitoisesta sisällöstään huolimatta), siitä kertoo jo vahvan mustan huumorin läsnäolo kautta elokuvan. Kauhuelokuvaksi tämä silti luokitellaan, ja ideansa puolesta sitä se toki on. Päästään kuitenkin ihmisen reaktioon epänormaalia tilannetta kohtaan. He eivät välttämättä tiedä miten reagoisivat outoihin tilanteisiin, joten pieni hämmennys on paikallaan, joka näkyy siinäkin että pienistä, kummallisista asioista pyritään repimään iloa irti. Monet usein väittävät, että uudemmat zombie-elokuvat ovat pelottavampia, koska raivotautiset viruspäät juoksevat pikajuoksijoiden lailla aiheuttaen pakokauhua. Saattaa se näinkin olla, mutta meikäläiselle zombiet ovat niitä aivokuolleita lihakimpaleita, joita piittaamattomuudessaan kukaan ei osaa varoa. Okei, ei ehkä kovinkaan suoraviivaista kauhua, psykologisella tasolla todella mainiota jos vain osaa samaistua tarpeeksi. Niistä ei välitetä, juoksennellaan ja pilaillaan, mutta turpaan tulee jossain vaiheessa kuitenkin. Eikö tuo kerro jotain ihmisten typeryydestä?
Arse kirjoitti:
Spoiler: näytä
Vielä myöhemmin he lahtaavat joukottain zombeja ja pitävät jälkikäteen siivoustalkoot. Sekään ei oikein palvele elokuvaa, jos tarkoitus on yrittää esittää tilanteen vaarallisuutta.

Spoiler: näytä
Tilanne on alati vaarallinen, välillä se vaan tiedostetaan, välillä luupäiden hitaudesta johtuen se unohdetaan. Taas tulee turpaan.
Arse kirjoitti:
Spoiler: näytä
Loppujen lopuksi he roikkuvat siellä kuukausia... Okei, he selviävät tilanteesta niinkin pitkään, koska ovat kohtalaisen ovelia, mutta aivan liian helppoa se kuitenkin on. Hehän raahaavat mm. sängyn piilopaikkaansa ilman ongelmia. Elämä on heidän kannaltaa loppujen lopuksi todella mukavaa. Jos verrataan oloihin esim. missä tahansa sotaleffassa, ne ovat lähinnä ylelliset.

Spoiler: näytä
En jotenkin jaksa siirtyä genrestä toiseen, sotaleffoihin vähän vaikea lähteä vertaamaan, tilanne kuitenkin sen verran erilainen. En muista tarkalleen missä vaiheessa he sisustivat "asuntoaan", mutta vaatiiko oveluutta raahata sänky piilopaikkaan jos ketään ei ole tiellä? Elämä voi näyttää näennäisesti mukavalta, itse tuossa tilanteessa olisin lähinnä vaivaantunut. Ulkomaailma tuntuisi varmasti kovin vieraalta, tuskin jaksaisin nauttia elämisestä entiseen tapaan, vaikka ns. unelmalinna löytyisikin jostain kätköstä. Tavaraa piisaa eikä kukaan ole valvomassa, parin ihmisen piiri tuntuisi silti ontolta. Varsinkin kun kuolema on kokoajan läsnä.
Arse kirjoitti:
Spoiler: näytä
Loppukin on lähinnä hämärä... Miehen itsensä osoittelu aseella oli aika turha yritys herättää ... jotain yleisössä. Se, että hän ei ampunutkaan itseään, ei millään tavalla palvellut elokuvaa. Se oli vain turhaa leikittelyä.
Spoiler: näytä
Voi sen noinkin tulkita. Itse näkisin tuossa tilanteessa epätoivoisen ihmisen, joka ei tiedä mitä tehdä elämällään. Jos kaikki vaikuttaa menetetyltä, onko mikään mahdottomuus lasauttaa henkeä pois? Oli sitten kalastelu tai ei, luultavasti joku näin tekisi.
Arse kirjoitti:Yksi ongelma on leffan pituus... jälleen kerran. 2 tuntia, 20 minuuttia. Niin kauan on vaikea pitää tuollaisen leffan vaatimaa jännittynyttä tunnelmaa yllä. Romerokin onnistuu lähinnä vain pitämään sitä alkuvaiheessa, mutta se katoaa sitten aika nopeasti.
En sanoisi että Romero olisi pyrkinyt niinkään jännittyneeseen tyyliin. Luodaan vain yksinkertaista psykologista kauhua tilanteesta, joka varmasti osalle katsojista kolistelee kelloja. Pituutta riittää, tiedän, nautin silti täysin siemauksin kaikesta mitä eteen tulee. Ehkä leffaa on sitten tehty liian pilke silmäkulmassa, jos minkäänlaista kauhua ei itse tunne kokevan.
Arse kirjoitti:Onhan se ihan ok leffa, mutta sen pitäminen klassikkona tuntuu liioitellulta. Se häviää ykköselle kyllä törkeästi. Tuosta aamunkoitosta tuntuu myös puuttuvan yön hahmot... Yössä talossa on joukko ihmisiä, jotka suhtautuvat asiaan hyvin eri tavoin ja suuri osa kauhua on hyvin psykologista. Mainitsin jo sen katatonisen naisen ja perheenisän, mutta muitakin hahmoja käytetään hyvin. Aamunkoitossa se on hyvin yksiulotteista ja hahmot käyttäytyvät kuin stereotyypit.
Spoiler: näytä
Lapsella yritetään jälleen pelata tunteilla samaan tapaan kuin lopun itsemurhakohtauksella, mutta ei se oikein onnistu.
Sen pitäminen klassikkona tuntuu täysin aiheelliselta. Trilogian ensimmäinen osa oli pioneeri, toinen osa jatkaa onnistuneesti samalla linjalla, ollen vielä idealtaan tuore. "Päivän" aikoihin kaikki oli jo matkittu piloille. "Päivän" hahmot ovat mahdollisesti hieman värittömämpiä, mutta itse tykkään. Erityisesti Ken Foreen esittämä rationaalinen poliisimies on vahvinta antia tässä elokuvasarjassa, väheksymättä mitenkään "Yön" hahmoja. Joihinkin kalastelut iskee, jotkut näkevät niiden läpi.
Arse kirjoitti:Yö on täynnä oivaltavia otoksia, tai sanotaan näin tällä foorumilla spotteja, aamunkoitossa ei tunnu oikein olevan niitäkään. Yön aseman klassikkona myönnän koska vain, en aamunkoiton (vaikka IMDb olisikin rankannut sen korkeammalle kuin yön).
Oivaltavia otoksia on jokainen elokuva täynnä, "päivä" vain sattuu olemaan kokonaisuutena niin tiivis, että se elää muidenkin kuin yksittäisten väläytysten ansiosta. "Yö" on todella se klassikoista klassikoin, juuri sen takia että se toi markkinoille jotain uutta, halpuudestaan huolimatta. Sellaista ei oltu ennen nähty.
Arse kirjoitti:EDIT:
Spoiler: näytä
Unohtui... Siis, jos ne zombiet olisivat olleet sellaisia leluja, kuin leffassa esitetään, niin tilanne ei olisi koskaan päässyt niin pahaksi, vaan ne oltaisiin eliminoitu helposti jo kauan, kauan sitten.


Noh, ehkei elokuvasarja ole siitä realistisemmasta päästä. Tiettyjen ihmisryhmisen kautta kuvaaminen ei anna kokonaiskuvaa tilanteesta. Ei saada selville mitä loppujen lopuksi tapahtui, kaikki vaan tapahtuu. Toisaalta, jos eletään niiden tiettyjen ihmisten kautta, voidaan samaistua siihen tilanteeseen. Mahdollisesti myös aliarvoidaan ihmiset ja nämä esitetään liian lapsellisina otuksina. Oli miten oli, maailmanloppua tuotiin esille mukavan tyylikkäästi. Vaikka elokuvat ovat lievästi vanhentuneita, ovat ne silti omissa kirjoissa parasta zombie-elokuvaa mitä on tehty. Alagenrensä kulmakivi.

Avatar
No way out
Viestit: 4
Liittynyt: Su 30.01.2005 14:25
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja No way out » La 30.07.2005 22:45

Battle Royal: Japanilainen toimintaelokuva, jossa koululuokka pistetään taistelemaan keskenään kunnes vain yksi on elossa... elokuvassa on jonkin verran heikosti selitettyjä kohtia, mutta kokonaisuus paikkaa mukavasti. Teinien ongelmat on kuvattu melko hyvin, vaikka kysymys onkin erilaisesta kulttuurista kuin omamme.
Joo Varsin kummallinen elokuva, jotenkin tuo mieleen animen ehkä just noitten konetuliaseilla riehuvien koulutyttöjen takia. Kai siinä jonkinlainen pointti oli, mutta Verellä mässäily oli selvästi kumminkin pääosassa. Juonikin oltiin rakennettu sen verran hataralle pohjalle. Lähetetään joka vuosi yksi luokka tappamaan toisiansa jotta kansa saadaan pidettyä kurissa (tähän sopiikin hyvin teinix repliikki) DAA?
Fighters Never Quit. Quitters Never Fight...

Avatar
Ares
Viestit: 577
Liittynyt: Ke 24.12.2003 00:07
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ares » Su 31.07.2005 15:37

Butt-Kiss kirjoitti:Arse, opettelisit käyttämään noita lainauksia ensiksi. Sekasikiötä on ärsyttävä lukea ;)[/quot€]

PRKL, minä quottaan miten haluan.
Monet usein väittävät, että uudemmat zombie-elokuvat ovat pelottavampia, koska raivotautiset viruspäät juoksevat pikajuoksijoiden lailla aiheuttaen pakokauhua. Saattaa se näinkin olla, mutta meikäläiselle zombiet ovat niitä aivokuolleita lihakimpaleita, joita piittaamattomuudessaan kukaan ei osaa varoa.
En minäkään kannata Resident Evil tai 28 Days Later tyylisiä zombeja, mutta ei niitä kenenkään pitäisi pitää itsestään selvyytenä. Yössä ne kuvataan mielestäni hyvin. Heti alussa se ensimmäinen zombi toimii. Hän ei ole hirvittävän nopea, mutta pystyy liikkumaan ja on vaarallinen. Aamunkoiton zombit eivät vain yksinkertaisesti ole sitä. Totta kai tietty motoriikan puuttuminen kuuluu asiaan, mutta ne aamunkoiton zombiet eivät ole vaarallisia edes ryhmänä, ennen aivan loppua.
Eikö tuo kerro jotain ihmisten typeryydestä?
Onko sen tarkoitus kertoa ihmisten typeryydestä? Niiden kahden miehen olisi tarkoitus olla SWAT-miehiä. Sellaisen pitäisi osata aina arvioida riskejä, mutta ilmeisesti heillä oli sen suhteen ongelmia.

Se, että noiden ihmisten pitää tehdä jotain uskomattoman typerää ennen kuin he kuolevat, poistaa osan kauhuelementistä. Aidossa kauhuelementissä kuoleman vaaran pitää tulla tavanomaisissa tilanteissa. Se luo kauhutunnelman. Muuten kyse on vain toiminnasta.
En jotenkin jaksa siirtyä genrestä toiseen, sotaleffoihin vähän vaikea lähteä vertaamaan, tilanne kuitenkin sen verran erilainen.
En lähtenytkään vertaamaan genreä toiseen, vaan yksinkertaisesti sitä, että tilanne on hahmoille todella mukava ja kuka tahansa, joka on leffoja noin vähänkin enemmän nähnyt, näkee sen, koska esimerkiksi sotaleffoissa sitä on nähty vaikka kuinka paljon.
Spoiler: näytä
Voi sen noinkin tulkita. Itse näkisin tuossa tilanteessa epätoivoisen ihmisen, joka ei tiedä mitä tehdä elämällään. Jos kaikki vaikuttaa menetetyltä, onko mikään mahdottomuus lasauttaa henkeä pois? Oli sitten kalastelu tai ei, luultavasti joku näin tekisi.
Spoiler: näytä
Luultavasti aika monikin tekisi, kuten päivässä opimme. Hänellä oli kuitenkin selvä mahdollisuus mennä naisen perään, mutta hän jätti sen tekemättä ja meni mieluummin osoittelemaan itseään aseella suuhun. Mitä järkeä siinä oli? Lisäksi, jälleen kerran zombit paljastetaan täysin harmittomiksi, koska hän kykenee helposti ohittamaan kymmeniä niistä, ilman, että yksikään niistä tajuaa edes puraista.
Oivaltavia otoksia on jokainen elokuva täynnä,
Enpä sanoisi. Tietenkin jokainen ohjaaja haluaa ajatella niin, koska eihän kukaan lähde tekemään leffaa, joka ei ole hyvä, mutta todella harvoin on otoksia, jotka herättävät huomioitani positiivisessa mielessä.
Noh, ehkei elokuvasarja ole siitä realistisemmasta päästä. Tiettyjen ihmisryhmisen kautta kuvaaminen ei anna kokonaiskuvaa tilanteesta. Ei saada selville mitä loppujen lopuksi tapahtui, kaikki vaan tapahtuu.
Kokonaiskuvaa ei saada, mutta jos ne zombit olisivat tosiaan olleet niin kädettömiä, kuin ne tässä leffassa ovat, ne oltaisiin eliminoitu nopeasti. Aina silloin tällöin sellainen olisi löytynyt jostain ja ehkä tartuttanut pari muuta, mutta sekin tilanne olisi saatu nopeasti hallintaan. Se ei vain toimi. Totta kai painifanina ymmärrän hyvin suspenders of disbeliefin, mutta jotain rajaa siinäkin pitää olla.

Romeron olisi pitänyt pitää zombit yhtä vaarallisina kuin yössä, niin kaikki olisi ollut hyvin.

Sitten taas Hitchcockiin... Hitchcock oli todella pahasti oman maineensa vanki. 60-luvulla häntä ei oikein arvostettu, koska hän teki vain trillereitä. Lisäksi häneltä haluttiin vain tietyn tyyppisiä trillereitä. Edes poikkeamaa genren sisällä ei oikein katsottu hyvällä.

Marnie on tehty 60-luvulla. Siinä haetaan psykologista kauhua, käyttämällä psykologiaa melko suoraan. Valitettavasti psykologia vain on sidottu aikaansa ja asiat ovat muuttuneet sen jälkeen huomattavasti. Leffan mies (Sean Connery) lukee paljon psykologiaa, mutta kirjan nimetkin paljastavat, että kyseessä on jotain pateettista ja auttamattomasti vanhentunutta. Eipä oikein toimi enää nyky-yleisölle. Tuohon aikaan kun tasa-arvokin oli vielä aika etäinen idea...

Leffa alkaa ihan mielenkiintoisella tavalla, kun pääosassa oleva nainen (Marnie) ryöstää työnantajansa. On aika selvää, että se ei ole ihan ensimmäinen kerta, vaan hän on tehnyt saman tempun jo useita kertoja eri työnantajille. Nainen on kuitenkin monimutkainen ihminen, täynnä omituisia pelkoja ja patoutumia... Ei loppujen lopuksi toimi hirvittävän hyvin... lisäksi taustalla on tuo Hitchcockin taakka... Hänen elokuviaan arvioidaan aina omalla skaalalla.

6/10

I Confess on sitten hiukan parempi yritelmä... Alussa pappi kuulee tunnustuksen eräältä katraansa jäseneltä. Mies on tehnyt murhan... Pappi on idiootti ja lähtee tarkistamaan tilannetta, mikä johtaa siihen, että häntä epäillään lopulta murhasta...

Leffan ideana on käsitellä pappina olemisen ongelmia, joten en oikein tunne mitään erityistä sympatiaa miestä kohtaan... Onnistuneempi kuin edellinen...

7/10

Leffa alkaa jollain niin kamalalla kuin
Spoiler: näytä
false flashbackilla
. Hurjaa... Heti alusta asti ihmisten väliset suhteet ovat monimutkaisia, eikä niitä kannata lähteä tässä selittämään, spoilaisin jotain kuitenkin vahingossa. Anyway, pääosassa oleva nainen yrittää todistaa rakastamansa miehen (jolta ei saa kuitenkaan vastarakkautta) syyttömyyttä, mutta mies ei oikein ole yhteistyöhaluinen, koska nainen uskoo todellisen syyllisen olevan toinen nainen, jota mies rakastaa... Tuo on vain alkua leffan ihmissuhdesotkuille...

Aika perus-Hitchcockia, leffa, jonka hän on varmaan tehnyt tusina kertaa pienillä muutoksilla.

7/10.


EDIT: Trivbit: Bruce Dern on yksi harvoista näyttelijöistä, joka on koskaan tappanut John Waynen leffassa... Palkkioksi teostaan, hän sai mm. tappouhkauksia...
CopyLeft 2005 Ares
http://kiirastuli.com

Noblesse oblige

Lutkus
Törkimys
Viestit: 47
Liittynyt: Su 16.11.2003 18:31

Viesti Kirjoittaja Lutkus » Su 31.07.2005 17:32

Arsloch kirjoitti:En minäkään kannata Resident Evil tai 28 Days Later tyylisiä zombeja, mutta ei niitä kenenkään pitäisi pitää itsestään selvyytenä. Yössä ne kuvataan mielestäni hyvin. Heti alussa se ensimmäinen zombi toimii. Hän ei ole hirvittävän nopea, mutta pystyy liikkumaan ja on vaarallinen. Aamunkoiton zombit eivät vain yksinkertaisesti ole sitä. Totta kai tietty motoriikan puuttuminen kuuluu asiaan, mutta ne aamunkoiton zombiet eivät ole vaarallisia edes ryhmänä, ennen aivan loppua.
Ei ne Yönkään zombiet niin vaarallisilta toisinaan vaikuta, silti elokuvassa on jännitettä. Asioilla on tapana kehittyä, ja Päivässä ollaan jo jotakuinkin sillä tasolla kuin pitääkin. Pizzanaamat on rujoja ja vaarallisia yksinäänkin. Aamunkoiton zombiet ovat mahdollisesti vähän liian lepsuja, mutta asiaankuuluvasti niihin suhtaudutaan juuri sellaisina. Sitten joku näkee tutun joukossa ja rientää halaamaan tätä tajuamatta tilanteen vaarallisuutta. Ei tarvita paljoa muuta ja yhtäkkiä monien niskassa onkin armeija vaahtopäitä jotka hakevat kumppaneita lisääntyäkseen.
Arsloch kirjoitti:Onko sen tarkoitus kertoa ihmisten typeryydestä? Niiden kahden miehen olisi tarkoitus olla SWAT-miehiä. Sellaisen pitäisi osata aina arvioida riskejä, mutta ilmeisesti heillä oli sen suhteen ongelmia.
Ilmaisin itteäni vähän huonosti. Puhuin ihmisten typeryydestä noin yleisesti, en rajannut pelkästään näihin Päivän päähahmoihin. Tottakai tarkoitus on kertoa ihmisten typeryydestä, se on yksi pointeista.
Arsloch kirjoitti:Se, että noiden ihmisten pitää tehdä jotain uskomattoman typerää ennen kuin he kuolevat, poistaa osan kauhuelementistä. Aidossa kauhuelementissä kuoleman vaaran pitää tulla tavanomaisissa tilanteissa. Se luo kauhutunnelman. Muuten kyse on vain toiminnasta.
Totta se voi heikentää kauhuelementtiä, mutta jälleen kerran tullaan siihen yhteen kysymykseen eli ihmisiin. Niiden pitää tehdä jotain typerää, että päästään kohdasta A kohtaan B. Jos kuolemanvaara on läsnä ostarissa kaupassa käydessä, niin onko mitään ongelmaa olemassa? :mrgreen: Olet liian vakavalla mielellä liikkeellä.
Arsloch kirjoitti:En lähtenytkään vertaamaan genreä toiseen, vaan yksinkertaisesti sitä, että tilanne on hahmoille todella mukava ja kuka tahansa, joka on leffoja noin vähänkin enemmän nähnyt, näkee sen, koska esimerkiksi sotaleffoissa sitä on nähty vaikka kuinka paljon.
Mun ei tartte muuta kun laittaa itseni niiden ihmisten tilalle ja lahkeesta valahtaa. Sama koskee sotaleffoja, niissä oloissa tunne olisi varmasti äärimmäisen rasittava, mutta myös erilainen.
Arsloch kirjoitti:
Spoiler: näytä
Luultavasti aika monikin tekisi, kuten päivässä opimme. Hänellä oli kuitenkin selvä mahdollisuus mennä naisen perään, mutta hän jätti sen tekemättä ja meni mieluummin osoittelemaan itseään aseella suuhun. Mitä järkeä siinä oli? Lisäksi, jälleen kerran zombit paljastetaan täysin harmittomiksi, koska hän kykenee helposti ohittamaan kymmeniä niistä, ilman, että yksikään niistä tajuaa edes puraista.

Spoiler: näytä
Järkevä ajattelu tuollaisessa tilanteessa voisi olla hankalaa. Fiilispohjalta lähdetään liikkelle, eikä silloin tiedä mitä tapahtuu. Kaiken lisäksi hänen paras kaverinsa on juuri levitellyt aivonsa seinälle, ja tämä naikkonen ei hänelle luultavasti merkinnyt muuta kuin jonkunlaista seuraa. Heppu ei myöskään tiedä parantuisiko tilanne entisestään vaikka lähtisikin kälppimään, joten olisi helppoa vain painaa liipasimesta ja lopettaa kaikki siihen paikkaan.

Täysin harmittomiksi? Ei kai suinkaan, ovathan ne juuri syöneet puoli amerikkaa hengiltä. Tuo kohtaus voi tosin vaikuttaa hivenen hampaattomalta, ei vain häiritse yhtään kun tunnelmaa piisaa. Eikä se puraisu muistaakseni kovin kaukana käy
Arsloch kirjoitti:Enpä sanoisi. Tietenkin jokainen ohjaaja haluaa ajatella niin, koska eihän kukaan lähde tekemään leffaa, joka ei ole hyvä, mutta todella harvoin on otoksia, jotka herättävät huomioitani positiivisessa mielessä.
Taisin ilmasta itteäni taas epäselvästi. Hyviä otoksia löytyy siis jokaisesta _näistä kyseisistä_ kolmesta elokuvasta, toisista enemmän, toisista vähemmän. Täyttä paskaahan maailmalla toki riittää, sitä en kiellä.
Arsloch kirjoitti:Kokonaiskuvaa ei saada, mutta jos ne zombit olisivat tosiaan olleet niin kädettömiä, kuin ne tässä leffassa ovat, ne oltaisiin eliminoitu nopeasti. Aina silloin tällöin sellainen olisi löytynyt jostain ja ehkä tartuttanut pari muuta, mutta sekin tilanne olisi saatu nopeasti hallintaan. Se ei vain toimi. Totta kai painifanina ymmärrän hyvin suspenders of disbeliefin, mutta jotain rajaa siinäkin pitää olla.
Sulla on kyllä pointtia tuossa. Ihmisten ripeämpi aivotoiminta olisi varmasti pelastanut tilanteen. Vaikea paikka, ehkeivät vain tajunneet tilanteen vakavuutta ennenkuin oli liian myöhäistä. Ja sitten kun oli liian myöhäistä, kädettömätkin vatipäät ryhmittäin alkoivat niittämään. Lamaantuminen.
Arsloch kirjoitti:Romeron olisi pitänyt pitää zombit yhtä vaarallisina kuin yössä, niin kaikki olisi ollut hyvin.
Asioilla on tapana kehittyä, älä unohda sitä. Kyse on kuitenkin vanhasta elokuvasta ja zombiet käsitettiin 30v sitten vielä pelkiksi nukeiksi, vasta myöhemmin alkoi tapahtua ja uskottavuuskin nousi roimasti. Eiväthän nuo nykyään enää kovinkaan monia onnistu pelottamaan, tietty sen huumorinkin takia.

Koko trilogian perusidea on vain niin vahva, että pelkästään se jo potkii perseelle. Olkoonkin että meininki on vanhanaikaista ja puutteita esiintyy. Jos pystyy eläytymään tommoseen maailmaan tarpeeksi niin hyvä, jos taasen ei ole siihen kykeneväinen, ei tule mitään. Taattua Romeroa runkoineen jokainen elokuva. Tietynlainen rosoisuus vain lisää fiilistä, nykyajan pätkät on osittain muovia.

Avatar
Hyrkanos
Viestit: 914
Liittynyt: To 15.07.2004 18:36
Paikkakunta: Asikkala

Viesti Kirjoittaja Hyrkanos » Ma 01.08.2005 12:20

Star Trek maratooni jätti kauheen hingun kattoa ne leffatkin. 2 oon niitä nähny kun telkasto on tullu, ja First Contact tuli waretettua, kun se on aina kiinnostanu. (Borgit jyrää)

Onko noista leffoista mihinkään? TS onko joku nähnyt niitä useemmankin?
Palannut kuolleista 2015

Avatar
Ares
Viestit: 577
Liittynyt: Ke 24.12.2003 00:07
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ares » Ma 01.08.2005 13:31

Vastailen Butt-Kissille, kunhan ehdin (Arsloch? A wee bit over the edge with that one...)

Kaikki on nähty Nemesistä lukuunottamatta, mutta en ole mikään sarjan fani... lähinnä nörttiys velvoitti. Se ei tietenkään estä minua kommentoimasta...

I The Motion Picture 1979

Heti alkuun täysi floppi noin laadultaan... Tämä oli kai aikanaan kallein koskaan tehty leffa, vaikka 35 miljoonan budjetti nykyisin luokiteltaisiinkin studioissa minimaaliseksi. Star Wars tehtiin Lucasin mukaan 13 miljoonalla vain kaksi vuotta aiemmin, joten verratkaa siitä. Teattereissa tämä ei ollutkaan mikään suuri menestys, mutta vuokrauksina se on tuottanut vuosien varrella uskomattoman tukon rahaa...

Anyway, uskomattoman suuri kappale, joka tuntuu tuhoavan kaiken tieltään, lähestyy maata ja jonkun pitää pysäyttää se... niinpä Kirk palaa hoitamaan homman... tämä oli siis 26 vuotta sitten ja fanit haluavat vieläkin Shatnerin kerran takaisin, koska hänen nykyinen loppunsa ei tyydyttänyt kaikkia.

En voisi suositella kuin ST-faneille.

II The Wrath of Khan 1982

Yleisesti parhaana pidetty sarjasta, mutta ei tämäkään mikään klassikko ole. Budjetti tipahti vähän yli 10 miljoonaan... Sen verran franchiseen luotettiin noihin aikoihin.

Sarjassa esiintynyt Khan ilmestyy takaisin, kun Kirk yrittää elää joidenkin henk. koht. ongelmien läpi. Leffa on ihan kohtuullista toimintaa ja pahis on erinomainen. Jos jotain sarjasta pitäisi suositella, se on tämä.

III The Search for Spock 1984

Spoileria tiedossa... mutta mnkäs teet... Spock kuoli edellisessä osassa, mutta ovelana veikkona, hän osasi ottaa sen huomioon. Niinpä hänen vanhat kamunsa päättävät hakea hänen ruumiinsa, vaikka se tarkoittaakin, että he joutuvat varastamaan sitä varten Enterprisen, joka ei siis ole enää heidän hallussaan.

Aidolle fanille, ei muuten.

IV The Voyage Home 1986

Paljastuu, että valaat eivät olekaan aivan turhia... jokin suuri kappale, joka ääntelee kuin valaat, saapuu maan läheisyyteen ja etsii vastasignaalia. Sitä ei kuitenkaan tule, koska valaat ovat kuolleet sukupuuttoon aikoja sitten. Niinpä jonkun pitää hakea sellaisia menneisyydestä... Tarkalleen vuodesta 1986. Seuraa kevyttä komediaa ja perinteisen tiukkoja tilanteita.

Suositellaan varauksella... Leonard Nimoy ohjasi ja näyttelijöistä ei yleensä ole ohjaajiksi.

V The Final Frontier 1989

Nimoy ohjasi edellisen, nyt on Shatnerin vuoro...

Kirk yrittää opettaa Spockille lauluja nuotion äärellä ("Row, row, row your boat, gently down the stream..."). Sitten he jostain syystä lähtevät tapaamaan jumalaa, joka ei olekaan jumala... ei mitään järkeä koko leffassa. Kuten sanottu, Nemesistä en ole nähnyt, mutta enpä usko, että se on tämän huonoutta saavuttanut, joten voin kohtalaisella varmuudella sanoa, että tämä on leffoista surkein. Ehdottomasti. Valovuosia muiden takana.

Vain niille faneille, jotka pukeutuvat mielellään federaation univormuun ja osaavat klingonia niin hyvin, että voivat käyttää sitä arkitilanteissa.

VI The Undiscovered Country 1991

Tästä olen aina pitänyt, vaikka se ei ehkä olekaan aivan suosituin leffoista. Klingoneiden ja federaation välille ollaan vihdoin leipomassa rauhaa, mutta jokin yrittää estää sitä... Kirkin ja Bonesin menneisyyttä kaivellaan esiin ja heidät lavastetaan murhaajiksi...

Tämä toimii ja on hyvä lopetus alkuperäiselle näyttelijäkaartille.

VII Generations 1994

Aika rankkaa hapuilua, mutta Picard ja Kirk saadaan kuin saadaankin toimimaan kahdestaan... Uuden castin ensimmäinen leffa, mutta ei täysin ilman vanhaa... Shatner on siis mukana ja (hiljattain kuollut) Doohan sekä Koenig tekevät pienet osat alussa.

Ei kovin toimiva...

VIII First Contact 1996

Koska se ajassa matkustaminen esiteltiin nelosessa, pitihän siihen palata myöhemminkin... Star Wreck V on tästä parodia. Jotkut pitävät, minä en.

IX Insurrection 1998

Picard asettuu miehistöineen federaatiota vastaan puolustaessaan federaation periaatteita. Sanoma on hyvä ja monen pitäisi varmaan, erityisesti jenkkilässä, oppia siitä jotain, mutta valitettavasti leffa ei vain toimi.

Siinä lyhyesti...
CopyLeft 2005 Ares
http://kiirastuli.com

Noblesse oblige

Worst Technical Wrestler
Viestit: 66
Liittynyt: Ma 12.01.2004 18:38
Paikkakunta: Brooksville, FL

Viesti Kirjoittaja Worst Technical Wrestler » Ma 01.08.2005 16:46

Hyrkanos kirjoitti:Star Trek maratooni jätti kauheen hingun kattoa ne leffatkin. 2 oon niitä nähny kun telkasto on tullu, ja First Contact tuli waretettua, kun se on aina kiinnostanu. (Borgit jyrää)

Onko noista leffoista mihinkään? TS onko joku nähnyt niitä useemmankin?
Olen nähnyt alkuperäsen remmin leffat 1-5 ja kaikki ovat ihan katsottavia. Motion Picture (1) on suosikkini niistä. Se, mitä monet ovat pitäneet miinuksena, eli pituus ja avaruusmatkan venytys on minulle ollut plussaa.

En katsellut kuin muutaman jakson tuosta Star Trek-maratonista. En ole erityisen kova televisiosarjan ihailija mutta elokuvissa hahmot ja tarinat saavat mukavasti aikaa kasvaa mieleenpainuviksi. Ja minusta tuo Final Frontier (5) on myös hyvä. Totta kyllä, juonessa on ikäviä reikiä mutta Enterprisen miehistö etsimässä Jumalaa on hieno missio ja se retkeilyscenekin vain syventää entisestään hahmojen ystävyyttä. Se mitä olen arvosteluista lukenut, niin ne ovat nimenomaan fanaattiset trekkarit, jotka ovat elokuvaa haukkuneet. DVD-ekstroissa sanotaan, että vuosien saatossa osa 5 on tuottanut yhtä paljon kuin sarjan menestynein, 4:s osa (menestykset siis osissa 1-5, en tunne näitä myöhempiä leffoja).

Wrath of Khan ei toisin kuin kaksi edellä mainittua oikein kestä kovin montaa katselukertaa. Juoni on liian typistetty mutta menee hyvin ensimmäisellä katselukerralla
Spoiler: näytä
ja Spockin kuolema on jopa todella liikuttava kohtaus
. Tämän elokuva kannattaa silti hankkia erikois-DVD:nä, sillä Meyerin ohjaajan kommenttiraita on hienoa kuultavaa :tu:

PapaShango
Viestit: 418
Liittynyt: Ma 22.03.2004 20:53

Viesti Kirjoittaja PapaShango » Ma 01.08.2005 17:45

Hoho.. Star Trek.. ehkäpä surkeimpia sarjoja mitä olen koskaan katsonut, eipä siinä mitään, sillä kukin tykkää mistä haluaa.

Keisarikunta

Hmm, ok. Mitä olen mainoksia yms. krääsää nähnyt ennen katsomista, niin vaikutelma oli erittäin hyvä. Sitten sain vihdoin päästä katsomaan tätä kyseistä suomileffaa ja .. juonihan oli lyhyesti se, että pari äijää (Leppilampi ja se toinen hihhlu) perustavat ravintolan jossa soittavat leppoisaa musaa jotta ihmiset viihtyisivät. Nojoo, 50-luku on kiehtovaa aikaa mutta minusta tähän oli valittu täysin väärät näyttelijät. Toki poikkeuksiakin oli, mutta eniten ihmetytti Olavi Virran rooliin valittua henkilöä. Ensinnäkin, se oli kuin suora loukkaus jo kuolleelle (ehkäpä Suomen parhaalle laulajalle). Muutenkin tuntui kuin että tässä ei olisi ollut minkäännäköistä juonta, eli jos joku tämän katsonut voisi sen vielä minulle sanoa.. sillä minä en kyllä saanut mitään käsitystä. HYI KAKKAA!

2,5/5

Sellanen sekava haastis..

Avatar
Henkka
Viestit: 79
Liittynyt: Ke 24.03.2004 21:18
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Henkka » Ma 01.08.2005 20:39

Cittarissa oli eilen tuhoton määrä leffoja alennuksessa, vain laatu oli vähäistä. Päädyinkin siis ihan mukiinmenevältä vaikuttavaan action-pätkään, Playing God (Kuoleman koukussa)(5.95).

David Duchovny (X-Files) esittää nuorta kirurgia, Eugene Sandsia. Olen muuten törmännyt tuohon harvinaisen typerään nimeen vähän liian monta kertaa lyhyen ajan sisään. Perjantaina katsoin jonkun Eugenen crap-matsin, eilen C.S.I Miamissa oli Eugene, ja nyt tämä.

Niin, se leffa. Sands on työstressin johdosta ajautunut pahanlaiseen huumeriippuvuuteen, ja kaikki räjähtää käsiin, kun Sands huumehöyryissään tapattaa potilaan leikkauspöydälle. Näin ollen kun lääkärilupa on iäksi mennyttä, Sands valuu yhä pahemmin huumemaailman syövereihin. Kaikki muuttuu yksittäisellä huumeiden hakureissulla yökerhossa, kun Sands pelastaa itselleen tuntemattoman huumediilerin hengen. Seuraavan aamuna Sands herääkin komean huvilan hiekkarannalta. Hänen uuden, huomattavan epävakaan ystävänsä nimi on Raymond Blossom(Timothy Hutton). Kuvioon sotkeutuu myös Huttonin hemaiseva naisystävä, Claire (Angelina Jolie), sekä muutama muu psykopatian partaalla roikkuva huumehörhö.

IMO todella hyvä toimintapätkä. Leffassa esiintyy muutamia jossain määrin häiritseviä surrealistisuuksia(Miten ihmeessä selvästi huumeiden alainen kirurgi päästetään leikkaamaan? Jäikö Sands todella vapaalle jalalle lopussa?), mutta itse en jaksanut niistä sen enempää välittää.

Pidän Duchovnystä muutenkin, ja tässäkin elokuvassa hän on vakuuttava roolissaan, itseasiassa todellakin hyvä. Joliekin on ok, mutta leffan paras roolisuoritus lienee oscar-voittaja (Ordinary People) Timothy Huttonin hivenen sekopäinen Blossom. Myös FBI-agentti Cage (Michael Massee) on mainio, joskin vähän liian ääliö näinkin vakavahenkiseen leffaan.

Ohjaaja Andy Wilson onnistuu työssään mielestäni varsin kohtuullisesti. Elokuva on vuodelta 1997, ja ikäraja Suomessa K15. Amerikassa R...

IMDB antaa ratingseiksi 5.4, joka on mielestäni kyllä alakanttiin. The Italian Job saa 6.9, eikä se minun mielestäni ainakaan noin paljon parempi ole.

Extrat ovat aivan hirvittävät, kun eihän niitä oikein ole. Muutama hassu traileri. Ei kommenttiraitoja, ei mitään.

Yhteenvetona oikein kiva toimintapätkä, kelpaa erittäin hyvin varsinkin sellaisiin hetkiin kun ei oikein jaksa syventyä. Kannattaa ehdottomasti tsekata, jos jostain löydätte. Jäin ehdottomasti voitolle, kyllä tästä nyt kuusi euroa maksaa ihan hyvillä mielin.



EDIT:Mitkäs ovat 'Alertin leffanörttien enemmän tai vähemmän arvovaltaiset mielipiteet siitä, mikä on kaikkien aikojen pelottavin leffa?

Avatar
Sambol
Viestit: 23
Liittynyt: Ma 24.11.2003 09:00
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Sambol » Ma 01.08.2005 21:37

Olen tässä vähän lueskellut tätä 'Alertin leffatopicia, ja olisi yksi kysymys Arekselle... Eli tiedät näköjään "aika" paljon elokuvista ja olet nähnytkin varmaan kaikki mahdolliset "must see" leffat, joten kysyisinpähän vaan mielenkiinnosta, että: waretatko leffoja vai ostatko niitä esim. DVD:illä ja siten omistat "suuren ja mahtavan leffa-arkiston" :roll: , vai oletko vain sattunut näkemään vähän kaikkia leffoja, mutta silti muistat ne melko hyvin.

Joo tuli vähän sekava viesti ja kysymys, mutta minkäs sille mahtaa.

Avatar
Ares
Viestit: 577
Liittynyt: Ke 24.12.2003 00:07
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ares » Ma 01.08.2005 23:30

Sambol kirjoitti:Olen tässä vähän lueskellut tätä 'Alertin leffatopicia, ja olisi yksi kysymys Arekselle... Eli tiedät näköjään "aika" paljon elokuvista ja olet nähnytkin varmaan kaikki mahdolliset "must see" leffat, joten kysyisinpähän vaan mielenkiinnosta, että:

waretatko leffoja vai ostatko niitä esim. DVD:illä ja siten omistat "suuren ja mahtavan leffa-arkiston" :roll: , vai oletko vain sattunut näkemään vähän kaikkia leffoja, mutta silti muistat ne melko hyvin.
"Suuri ja mahtava" taitaa olla aika vaikea määritellä, mutta en pidä kokoelmaani sellaisena.. Minulta löytyy hiukan yli 300 leffaa, mukaan lukien blockbustereita, eurooppalaisia, japanilaisia ja meksikolaisia leffoja ja jopa yksi brasilialainen leffa... Minulta löytyy paljon klassikkoja eri aikakausilta, itse asiassa tarkistin jossain vaiheessa asian ja minulta löytyy vähintään yksi leffa jokaiselta vuodelta vuodesta 1948 vuoteen 2004 DVDllä. Vanhempiakin löytyy (ainakin kaksi vuodelta 1931 ja yksi vuodelta 1930), mutta ei enää joka vuodelta ennen vuotta 1948. Minulta löytyy paljon arvostettuja klassikoita ja jonkin verran kriitikoiden parjaamia leffoja, jotka ovat lähinnä viihdyttäviä.

Ei, kokoelmani ei ole suuri tai mahtava, eikä se tunnu riittävän minullekaan, mutta periaatteessa kriittinen massa on saavutettu, enkä varsinaisesti tarvitse enää lisää leffoja (koska aina löytyy jotain, minkä jaksaa katsoa). Tulee niitä kuitenkin hankittua, osittain mielenkiinnosta, osittain täydellisyyden vuoksi.

Kokoelma luettelona: http://kiirastuli.com/theotherlist.php

Harvemmin tulee warettua... Waretin hiljattain Sin Cityn, koska minulta jäi siitä osia näkemättä vierustoverini innokkuuden takia... Sitä ennen tuli kai viimeksi waretettua jotain noin vuosi sitten...

En myöskään pidä itseäni varsinaisena asiantuntijana. Olen toki nähnyt varmaan sellaiset 1500-2000 leffaa, joista varmaan 400-500 useammin kuin kerran. Onhan minulla ollut aikaakin noita katsella.. vaikka kuinka.

Olen kuitenkin vasta hiljattain alkanut katsoa leffoja toisesta näkökulmasta, lähinnä sen jälkeen, kun päätin tehdä oman leffan. Nyt olen kiinnittänyt paljon enemmän huomiota moniin asioihin, jotka olisivat jääneet sivuun aiemmin (tai alitajuntaan).

Osan leffoista muistan hyvin, osasta muistan vain yksittäisiä kohtauksia tai mielikuvia, osan olen unohtanut täysin.
CopyLeft 2005 Ares
http://kiirastuli.com

Noblesse oblige

PapaShango
Viestit: 418
Liittynyt: Ma 22.03.2004 20:53

Viesti Kirjoittaja PapaShango » Ke 03.08.2005 09:09

Henkka kirjoitti: EDIT:Mitkäs ovat 'Alertin leffanörttien enemmän tai vähemmän arvovaltaiset mielipiteet siitä, mikä on kaikkien aikojen pelottavin leffa?
IMO, varmasti Halloweenin ensimmäinen osa, eikä ne muutkaan ole mitään huonoja. Halloweenin ensimmäinen on sellainen joka voisi milteinpä oikeasti tapahtua, joten sekin tuo sitä pelontuntua. Joskus pienempänä pidin myös melkoisen pelottavana Twin Peaksin FWWM-elokuvaa, joka pelotti sillä ufoudellaan.

PapaShango
Viestit: 418
Liittynyt: Ma 22.03.2004 20:53

Viesti Kirjoittaja PapaShango » To 04.08.2005 11:06

Terminator 2

Niin, ensimmäinen osahan pelotti melkoisen verran johtuen häijystä robotista jota ei vain voinut tuhota, ei vain VOINUT! :( Tässä elokuvassahan siis tuo pahamaineinen terminaattori lähetetään takaisin, mutta tällä kertaa suojelemaan Johnia. Maahan lähetetään myös toinenkin epä-inhimillinen olento, nimittäin 'elohopeamies', kuten minä häntä kutsun. Hän on todella hyvä pahis, ja sopii kuin nyrkki silmään tähän elokuvaan. Mielestäni tämä on 90' luvun parhaimpia toiminta-pätkiä ja vieläkin se jaksaa ihastuttaa kauniilla tarinallaan :P Enempää en tohdi kertoa sillä olen vieläkin fiiliksissä katsottuani tämän sitten vuosiin (nauhalla ollut yli 6 vuotta).

5/5

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » To 04.08.2005 11:43

PapaShango kirjoitti:
Henkka kirjoitti: EDIT:Mitkäs ovat 'Alertin leffanörttien enemmän tai vähemmän arvovaltaiset mielipiteet siitä, mikä on kaikkien aikojen pelottavin leffa?
IMO, varmasti Halloweenin ensimmäinen osa, eikä ne muutkaan ole mitään huonoja. Halloweenin ensimmäinen on sellainen joka voisi milteinpä oikeasti tapahtua, joten sekin tuo sitä pelontuntua. Joskus pienempänä pidin myös melkoisen pelottavana Twin Peaksin FWWM-elokuvaa, joka pelotti sillä ufoudellaan.
Samaa mieltä. Minua ei pelota semmoiset kauhuleffat, minkä tapahtumat eivät voi olla aitoja, kun taas Halloween ykkösen tapahtumat voisi olla kyllä totta. Ne musiikit, ne alun kurpitsat, se naamari... Grrr...
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

PapaShango
Viestit: 418
Liittynyt: Ma 22.03.2004 20:53

Viesti Kirjoittaja PapaShango » La 06.08.2005 16:29

Devour

Ahaa, lähtökohdat olivat hyvät.. nuori mies joka on metsässä ja ampuu tiikerin (vai mikä pantteri olikaan). Sitten hän huomaa, että siellä liikkuu jokin muukin.. jokin, pelottava. Hän huomaa pienoisen rinteen yläpuolella olevan vanhahko mökki, hän menee sinne ja näkee alastoman naisen itkemässä. Mies kääntää naisen ja ..

Elokuvan oikea juonihan on se, että nuori mies pistetään osalliseksi kaverinsa johdosta peliin nimeltä The Pathway (Polku). Se ei ole mikään leikkipeli, vaan sairasta hallintaa muihin ihmisiin. Erittäin mielenkiintoinen elokuva minusta, ja mielenkiinnolla odotti mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi, harmi että yhdessä vaiheessa meni höpöksi.. tosin sekin kruunattiin lopussa mielenkiintoisella sanonnalla. Suosittelen jännäreiden pitäjille.. tämä on joko paskaa, tai hyvää.. eli katsottava.

3,5/5

Avatar
Ares
Viestit: 577
Liittynyt: Ke 24.12.2003 00:07
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ares » Ma 08.08.2005 00:39

Henkka vaati minua jatkamaan legendalistaa, joten tässä jotain siihen liittyen...

AFI (American Film Institute) juhlisti tässä jonkin aikaa sitten 100. vuottaan erilaisilla listoilla... yksi niistä oli filmilegendat... heillä oli kaksi listaa, joissa oli 25 nimeä (yksi miehille ja yksi naisille)... Kommentoin jossain vaiheessa, kun Henkka nosti tämän aiheen esiin, että minulle legendoja ovat ensisijaisesti James Stewart ja Henry Fonda. Kumpikin on tällä listalla, joten otetaan tuosta miesten listasta top 10 esiin... jos kiinnostaa tutkia muita legendoja, niin niitä löytyy ainakin täältä: http://www.filmsite.org/afilegends.html . Listaa sieltä ei löydy kokonaisuudessaan, mutta sinne on sijoitettu tieto listasijoituksesta, jos näyttelijällä sellainen on. (Käyttöliittymä on p****estä, yrittäkää elää sen kanssa.)
  1. Humphrey Bogart (Casablanca, Maltese Falcon, The Treasure of the Sierra Madre, African Queen, Big Sleep ja niin edelleen). Bogart on aito legenda, mutta minulle hän ei ole kyllä ykkönen... Tälle listalle hän kuuluu, mutta hiukan alemmas.
  2. Cary Grant (North by Northwest, Notorious, To Catch a Thief, Bringing Up Baby, Arsenic and Old Lace, ja niin edelleen). Grant on toinen ehdoton legenda. Mielestäni on myös hienoa, että listalle on noussut näinkin korkealle mies, jonka tunnetuimmissa leffoissa on monta melko sekavaa komediaa. Legenda, mutta kakkonen? No.
  3. James Stewart (Rear Window, Rope, Vertigo, The Man Who Shot Liberty Valance, Harvey, It's a Wonderful Life, Mr. Smith Goes to Washington, ja niin edelleen). James Stewart on kaikkea mitä legendalta voisi vaatia. Hän on näytellyt hyvin erilaisia rooleja aina joistain Hitchcockin legendaarisimmista leffoista, joihinkin kaikkien aikojen parhaista westerneistä, kevyisiin feelgoodleffoihin ja legendaarisiin komedioihin. Stewart on tehnyt kaikkea ja hän loisti kaikissa rooleissa. (Mukana oli jopa yksi rooli, jossa hän esitti mielipuolista tappajaa... harvinaisuus vanhoille mestareille, joiden ei annettu koskaan leikkiä pahista.)

    Periaatteessa hän esitti aina samaa roolia: tavallinen mies, joka päätyi jotenkin outoon tilanteeseen. Jenkkien oli helppo samaistua häneen. Peittelemätön patrioottisuus haittaisi minua normaalisti, mutta Stewartilla oli munaa tehdä muutakin kuin harjoittaa retoriikkaa. Hän oli ilmavoimissa toisen maailmansodan aikana ja jatkoi sen jälkeen reservissä. Hän ei liittynyt Pearl Harborin jälkeen, kuten useimmat julkisuudenkipeät näyttelijät, vaan oli siinä vaiheessa ollut armeijassa jo vuoden. Eläköityessään hän oli jo noussut prikaatinkenraaliksi (näyttelijöistä vain Reagan on saavuttanut korkeamman sotilasarvon ja sekin tietenkin saavutettiin muuten kuin palveluksella).

    Hän oli myös kulissien takana perhemies. Hän nautti perhe-elämästä ja harrasti pienoismallien rakentelua hyvän ystävänsä Henry Fondan kanssa. Poikkeavasti näyttelijöiden parissa, hän oli naimissa vain kerran ja se kesti 45 vuotta ja päättyi vaimon kuolemaan.

    Minulle Stewart on legendastatuksen saavuttaneista ehdoton ykkönen. Kukaan ei pääse samalle tasolle. Kenelläkään ei ole yhtä monta loistavaa leffaa vyön alla ja todella harva kykenee elämään samojen periaatteiden mukaan, joita hän esittää kankaalla. Nykyisessä ilmastossa hän ei ehkä ole yhtä iso nimi kuin aikoinaan, koska kulttuuri on muuttunut... suosittelen kuitenkin monia, monia hänen leffoistaan...
  4. Marlon Brando (Godfather, On the Waterfront, Apocalypse Now!, Streetcar Named Desire, jne... hmm.. näitä oli oikeastaan aika vaikea keksiä... mikä haittaa hänen statustaan ainakin minun silmissäni... Ai, niin... Superman). Noita leffoja ei tosiaan tullut montaa mieleen, mutta kyseessä on mies, jota pidetään kaikkien aikojen parhaana amerikkalaisena näyttelijänä (kansainvälisemmin Laurence Olivieria pidetään parempana, mutta hän näytteli pääosin lavalla, ei kameran edessä). Brandon merkittävyyttä nostaa erityisesti se, että hän oli ensimmäinen metodinäyttelijä, tekniikka, joka on sittemmin yleisesti hyväksytty.
  5. Fred Astaire (ööö... IMDB sanoo, että Towering Inferno...) Pois, pois, pois, pois... Fred Astaire on legenda omalla alallaan (musikaalit), mutta siihen se jää.. Yksikään hänen leffoistaan ei ole elänyt näihin päiviin asti. Minä en ainakaan ole nähnyt kuin pari. IMDBn mukaan suurin osa leffoista on saanutkin vain pari tuhatta ääntä, jos sitäkään. Ei siis mikään suuri kulttuuri-ikoni... ainakaan sitä luokkaa, että olisi ansainnut viidennen sijan.
  6. Henry Fonda (12 Angry Men, Grapes of Wrath, Ox-Bow Incident, jne... Henk. koht. C'era una volta il West on se ratkaiseva rooli). Henry Fonda oli Stewartin tapaan aina tavallinen mies, joka päätyi epätavalliseen tilanteeseen. Minulle kuitenkin hän todisti olevansa hyvä näyttelijä, kun hän rikkoi sen stereotyypin Westissä... Itselleni se ei tietenkään koskaan tehnyt samanlaista vaikutusta, mutta voin kuvitella miten jenkkikatsojat, jotka olivat nähneet hänet kymmenissä sankarirooleissa, yhtäkkiä näkivät hänet jengin johtajana, joka oli juuri teurastanut perheen. Leone repii kaiken mahdollisen irti tilanteesta...

    Kun nyt olen tiputellut noita tuolta ylempää, Fonda todennäköisesti nousisi sijan tai pari... jos minulta kysyttäisiin.
  7. Clark Gable (Gone With the Wind, It Happened One Night, joitain muita hyvin romanttisia rooleja). Gone With the Wind on kaikkien aikojen menestynein elokuva. Se riittää jo yksistään tekemään miehestä legendan. Titanicin tyylisten leffojen lisäksi se on vieläpä hyvä leffa.

    Gable oli Hollywoodin suurin tähti, kun ensimmäisiä äänileffoja tehtiin. Hänestä käyettiin jopa nimitystä King of Hollywood ja hän sai aina käyttöönsä juuri ne ohjaajat, kirjoittajat, näyttelijät ja niin edelleen, jotka hän halusi. Kuten niin usein, lopputulokset eivät aina olleet taiteellisesti parhaita, mutta studio teki niillä rahaa... ainakin sotaan asti. Sodan jälkeen hän ei tainnut oikein koskaan menestyä kovin hyvin, vaikka hänellä oli edelleen kaikki edellytykset taloudellisesti.

    En oikein tiedä...
  8. James Cagney (White Heat, Public Enemy, jne.). James Cagney ei ole legenda, koska suuri yleisö olisi nähnyt hänen elokuviaan. Hän on legenda, koska hänet on nostettu muiden leffojen kautta siihen asemaan. Hänen leffojaan parodioidaan, häntä imitoidaan, hänen leffansa pyörivät usein TVssä toisissa leffoissa ja niin edelleen. Hän on enemmänkin legenda leffantekijöille, kuin maailmalle. Tavallaan hän oli todellinen edelläkävijä. Hän oli the tough guy kauan ennen Waynea, Eastwoodia, Willisiä ja muita moderneja kovanaamoja. Hän tavallaan loi sen hahmon (vaikka antaisin ja annan paljon krediittiä myös noille muille nimille).
  9. Spencer Tracy (Judgment at Nuremberg, et al). WTF? Minulle melko tuntematon ja mitään sanomaton nimi. Okei, hän oli todella iso tähti ennen toista maailmansotaa, mutta hänen leffoistaan vain muutama on jäänyt elämään. Ei kuulu tälle listalle.
  10. Charlie Chaplin (City Lights, Great Dictator, Gold Rush, The Kid, Modern Times). Pelkästään näyttelijänä tätä luokkaa, kun otetaan huomioon, että hän yleensä ohjasi, käsikirjoitti ja tuotti elokuvansa, hän on aito legenda leffojen parissa. Tosin, tässä arvioidaan asemaa nimenomaan näyttelijänä.

    Kukaan muu näistä nimistä ei ole yhtä tunnettu kuin Chaplin. Kenenkään hahmo ei ole läheskään yhtä helposti tunnistettavissa. Jokainen tunnistaa Chaplinin, vaikka ei ehkä osaisi nimetä yhtään leffaa. Jokainen on varmaan kyllä nähnyt niitä useita. Leffat ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin. En tiedä, koska niitä on esitetty viimeksi TVssä, mutta lapsuudessani niitä tuli jatkuvasti. Ne olivat suunnilleen ainoat mykkäelokuvat, jotka muistetaan vielä tänä päivänäkin (on niitä enemmänkin, mutta melko rajatusti).

    Ehdoton legenda...
Kannattaa huomata, että ainakin John Wayne puuttuu tuolta listalta, mikä tarkoittaa, että lista on ainakin osin tarkoitushakuinen...

Henkka, happy now?
CopyLeft 2005 Ares
http://kiirastuli.com

Noblesse oblige

Avatar
Tirkka
Viestit: 1336
Liittynyt: To 24.06.2004 20:02
Paikkakunta: Uleåborg

Viesti Kirjoittaja Tirkka » Ma 08.08.2005 03:57

En ole Henkka, mutta olisin hyvin tyytyväinen jos sivistäisit meitä vähemmän leffahistoriaa tuntevia silläkin naisten listalla... se kun on oikeastaan vähemmän tunnettu osa-alue ainakin minulle. Miespuoliset legendat alkavat olla hanskassa mutta naispuoliset eivät. Siispä...
All your message are belong to me.

I dont always win... but when I do, it's PPV-veikkaus (2005, 2015).

Avatar
Ares
Viestit: 577
Liittynyt: Ke 24.12.2003 00:07
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ares » Ma 08.08.2005 12:46

Mikäs siinä... Naisten arvioiminen on kuitenkin hankalaa... Heitä ei oikein koskaan ole arvioitu puhtaan taidon perusteella, vaan ulkonäkö oli (etenkin viime vuosisadan alkupuoliskolla) huomattavasti merkittävämpi tekijä.

Seksismi ulottuu syvemmällekin. Katharine Hepburnin biot käsittelevät aina syvällisesti hänen romanssiaan Spencer Tracyn kanssa, kun taas Spencer Tracyn biot lähinnä vain mainitsevat sen. Naisnäyttelijöiden käsitteleminen ei vain ole samalla tasolla kuin miesnäyttelijöiden.

Lopuksi, naisnäyttelijöiden urat ovat usein huomattavasti lyhyempiä kuin miesten, koska ne ovat riippuvaisia ulkonäöstä. Ura voi usein jatkua pitkäänkin, mutta pääosat ovat nopeasti mennyttä.

Yhdessä suhteessa naiset ovat kuitenkin tasa-arvoisempia kuin miehet: Listalla on kaksi naista, jotka eivät ole äidinkieleltään englanninkielisiä. Listalla on kaksi ruotsalaista ja yksi saksalainen. (Ruotsalaisten vaikutus leffoissa on yllättävän iso.)

Löytyy minulta kuitenkin mielipiteitä...
  1. Katharine Hepburn (African Queen, Bringing Up Baby, Philadelphia Story, Morning Glory, Golden Pond, Guess Who's Coming to Dinner, The Lion in Winter, jne). Aloitti leffanteon 30-luvulla ja teki viimeiset leffansa vuonna -94. Tietenkin loppuvaiheessa hyvät roolit olivat vähissä... Anyway, 12 Oscar-ehdokkuutta (jokainen pääosasta), joista irtosi 4 voittoa. Taitaa olla vieläkin ainut, joka on pystynyt tuohon... (Jack Nicholsonilla on 12 ehdokkuutta ja 3 voittoa, mutta osa niistä on sivuosista).

    Olisi vaikea löytää joku, joka on vielä legendaarisempi kuin Katharine Hepburn, mutta aion pian yrittää...
  2. Bette Davis (All About Eve, Dangerous, Jezebel, jne.). Mielenkiintoinen trivbit: Davis voitti kaksi Oscaria, joista kumpikin päätyi Planet Hollywoodin käsiin. Sieltä kumpikin päätyi huutokauppaan. Spielberg koki velvollisuudekseen suojella Oscareiden asemaa ja osti kummatkin. Hintaa taisi tulla yli miljoona.

    Toinen trivbit: Vuonna 1981 Kim Carnes julkaisi kappaleen nimeltä Bette Davis Eyes, joka käsitteli Bette Davisin vetovoimaa. Davis itse kiitti kappaleen kirjoittajia, koska sen jälkeen hänen lapsenlapsensa vihdoin uskoivat hänen olevan aito kulttuuri-ikoni.

    Bette Davis oli ensimmäinen nainen, joka sai AFIn elämäntyöpalkinnon.

    Onko Davis legenda? Vain pari hänen leffoistaan on elänyt. Muuten hänet on melko pitkälti unohdettu. Gwyneth Paltrow'n cover Bette Davis Eyesista aiheutti kai lähinnä hämmennystä sen suhteen, keneen kappaleella viitattiin. Aikoinaan hän oli Hollywoodin isoin naistähti, mutta ... noh.. kai hän tälle listalle kuuluu.
  3. Audrey Hepburn (Roman Holiday, Charade, My Fair Lady, Sabrina, jne.). Tyypillisesti tämän tyyppiset listat ovat kahden Hepburnin välinen kilpailu. Mielestäni kuitenkin Katharine on selvä voittaja. Audrey voi olla varsin toimiva kakkonen, tosin.
  4. Ingrid Bergman (Casablanca, Notorious, Spellbound, jne...). Ensimmäinen eurooppalainen tällä listalla... Maine perustuu tietenkin ensisijaisesti Casablancaan, joka on pyhä kaikille jenkkilän elokuvantekijöillle (tosin, en täysin ymmärrä, että miksi). Itseäni ei juuri vakuuttanut siinäkään leffassa. Lähinnä näytti siltä, että hän vain tuijotti aina samalla ilmeellä ja tunnetiloja saatiin esiin erilaisilla valaistuksilla.

    Noh, hyvähän se on, että eurojakin arvostetaan.
  5. Greta Garbo (Camille, Ninotchka, öö... ei niitä tunnettuja kovin montaa ole). Toinen ruotsalainen. Greta Garbon legendaariset leffat ovat vähissä, mutta hänellä on yksi ominaisuus, jota kellään muulla tällä listalla ei ole: Hän selvisi mykkäelokuvista äänileffoihin. Todella harva näyttelijä pystyi siihen, koska tunnettujen mykkäleffojen näyttelijöiden ääni ei usein soveltunut äänielokuviin. (Vrt. Chaplin, joka teki parhaat leffansa äänikaudella, mutte teki niitä siinä vaiheessa todella harvoin.)

    Tämän perusteella sijoittaisin Garbon ylemmäs listalla, ehkä jopa ykköseksi.

    Garbo kiinnostaa minua myös henkilönä. Hän lopetti uransa ollessaan huipulla. Hän vain päätti, että hoitaa mieluummin kukkiaan ja nauttii kävelyistä New Yorkin kaduilla. Satunnaisesti hänet nähtiin muiden kuuluisuuksien kanssa julkisuudessa, mutta se elämä ei kiinnostanut häntä. Hän vain teki rahansa ja nautti niistä loppuelämänsä.
  6. Marilyn Monroe (Some Like it Hot, Gentlemen Prefer Blonds, All About Eve). Näyttelijänä ei mitenkään erikoinen... Legendastatus on syntynyt aivan muista syistä. Sitä se tekee, kun maailma epäilee, että presidentillä oli jotain tekemistä kuolemasi kanssa... Anyway, näistä naisista hän on selvästi tunnetuin. En tiedä kuinka moni keskivertoteini tunnistaa näistä kymmenestä useamman kuin yhden, mutta jos joku tunnistaa yhdenkään, niin todennäköisesti hän tunnistaa Monroen.
  7. Elizabeth Taylor (Who's Afraid of the Virginia Woolf?, Cleopatra, Ivanhoe, Cat on a Hot Tin Roof). Mitäänsanomaton näyttelijä, joka onnistui pysymään parrasvaloissa kahdeksalla avioliitollaan ja omituisella suhteellaan Michael Jacksoniin.

    Kuuluuko tälle listalle? Niistä lähtökohdista, joista se on tehty, kyllä, mutta ei muuten.
  8. Judy Garland (Wizard of Oz, Judgment at Nuremberg, A Star is Born, jne.). Siitä poikkeuksellinen näyttelijä, että hän selvisi lapsinäyttelijästä täysimittaiseksi tähdeksi. Ensisijaisesti hänet muistetaan tietenkin juuri Ozista. Ura ei kuitenkaan sen jälkeen ollut mitenkään legendaarinen. Oikeastaan hänellä oli vain yksi todella hyvä pääosa sen jälkeen. Tälle listalle olisi sopivampiakin ehdokkaita.
  9. Marlene Dietrich (Witness for the Prosecution, Touch of Evil, Judgment at Nuremberg, Blue Angel, Blonde Venus, Stage Fright). Tässä on pieni ongelma: En ole nähnyt kumpaakaan niistä leffoista, joita pidetään hänen uransa parhaina rooleina (Blue Angel ja Blonde Venus), joten siinä mielessä parempi olla sanomatta mitään. Noissa muissa leffoissa hän ei ole pääosassa, vaikka onkin merkittävissä osissa. Hän on aina ollut osissaan loistava... Tosin, usein se johtuu siitä, että ne roolit on enemmän tai vähemmän tehty hänelle.

    Luokittelisin hänet aidoksi legendaksi ja ehdottomasti osaksi tätä listaa.
  10. Joan Crawford (Mildred Pearce, Johnny Guitar ja läjä romanttisia elokuvia Clark Gablen kanssa). Tunnettu lähinnä siitä, että hänen leffojaan arvosteltiin usein niiden säädyttömyydestä tai jotain sinne päin. Tietenkin se oli joskus tyyliin 30-luvulla, joten nykyisin sitä ei pidettäisi juuri minään.

    Itselleni tärkein on varmasti Johnny Guitar, jota Leone piti jonkinlaisena westernien huippuna. Hyvin suuri osa Westistä on kunnianosoitusta Johnny Guitarille.
Olen heittämässä useita näyttelijättäriä tuolta listalta, mutta eipä minulla ole oikein muutakaan tarjottavaa...[/list][/url]
CopyLeft 2005 Ares
http://kiirastuli.com

Noblesse oblige

Avatar
Tirkka
Viestit: 1336
Liittynyt: To 24.06.2004 20:02
Paikkakunta: Uleåborg

Viesti Kirjoittaja Tirkka » Ma 08.08.2005 14:06

Kommentoitakoon tuota Greta Garboa sen verran, mitä hänestä olen imdb:stä lukenut: Hänen näyttelijänuransahan käytännössä loppui jo vuonna 1941, leffa nimeltään Two-faced woman jäi hänen viimeisekseen. Sen jälkeen hänelle tarjottiin useita pääosia 40-luvun lopulla, kävi jopa koekuvauksissa 1949 mutta jostain syystä kyseiset projektit eivät koskaan toteutuneet ja sitten hän päättikin jo lopettaa uransa.
Garbo jäi tunnetuksi lähinnä loppuaikojen erakoitumisensa takia, ei niinkään näyttelijänä. Valitettavasti en ole itse nähnyt hänen elokuviaan joten taitoja en osaa arvioida. Jonkinlaisena triviatietona mainittakoon että myös hänen siskonsa ja veljensä olivat näyttelijöitä, mutta eivät nouseet kovin tunnetuiksi ja siskonsa kuolikin jo 28-vuotiaana.
Garbo vaikuttaa kieltämättä henkilöltä, jonka elämästä olisi mukava tietää lisää, erittäin persoonallinen henkilö. IMDB:n mukaan hän ei esimerkiksi pitänyt lainkaan Clark Gablesta, sanoen tämän näyttelemistä puisevaksi, Gablen puolestaan pitäessä Garboa snobina. Garbo ei tosiaan myöskään koskaan ollut naimisissa, jätti sulhasensa kerran alttarille kun naimisiinmeno ei tuntunut hyvältä ratkaisulta tms.Hyvin mielenkiintoinen henkilö, etten sanoisi, siis.
Lista oli kyllä kaiken kaikkiaan aika odotetunlainen, ei suuria yllätyksiä. Miesten puolella kyllä ainakin Astaire on erittäin kummallinen valinta listan tekijältä, toki tunnettu mutta ei hänellä kyllä näyttelijäntaidoista suurempia meriittejä ole.
All your message are belong to me.

I dont always win... but when I do, it's PPV-veikkaus (2005, 2015).

Avatar
Henkka
Viestit: 79
Liittynyt: Ke 24.03.2004 21:18
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Henkka » Ma 08.08.2005 15:05

Ares kirjoitti:Henkka, happy now?
Nojoo, hetken aikaa. Voisit kuitenkin jatkaa legendalistasi käsittelyä erityisesti (IMO) Brosnanin, Nicholsonin, Crowen ja Hopkinsin kohdalta. Jos lukijatoiveita otetaan vastaan, siis.

Nyt kun kirjoittaminen tuntuu taas sujuvan vähän paremmin, voisin arvostella jonkun leffan joka on tullut katsottua viime aikoina.

Punainen Lohikäärme

Legendaarisen Hannibal Lecter-saagan ensimmäinen osa, viimeisimpänä tehty, tosin. Takakannessa mainostetaan myös koko trilogian karmivammaksi, mutta itse en voi tuohon yhtyä. Täytyy kyllä tässä vaiheessa myöntää, että en ole SotL:ia tai Hannibalia nähnyt, mutta ainakin kuulopuheiden perusteella molemmat ovat varsin karmivia. Aion toki katsastaa nekin lähitulevaisuudessa.

Pääosissa tässä osassa ovat Edward Norton, Ralph Fiennes, sekä tietenkin Anthony Hopkins (<3). Jokainen onnistuu roolissaan kelvollisesti, etenkin Nortonin varhaiseläkkeelle vetäytyneen FBI agentin hahmo on kiehtova. Olisikin ollut mahtavaa, mikäli hahmo oltaisiin keksitty myös aikaisempiin osiin, mutta kyllä ne naisagentitkin varmasti kelpaavat.

Fiennesin pahisrooli on myös mukiinmenevä, mutta itse pidän enemmän lectermäisistä laskelmoivista ja ultrafiksuista pahiksista, ne kun ovat paljon pelottavampia. No, siihen ei tietenkään Fiennesillä itsellään ollut juuri sanomista.

Sitten, Anthony Hopkins. Ei jumankauta, lyhyen leffafani-urani ehdottomasti vakuuttavin näkemäni suoritus. En tiedä voiko uroteon mahtavuutta kuvailla sanoin, joten en jaksa edes yrittää. Oli se kuitenkin jotain uskomatonta. Kai se sai edes oscareita näistä Lecter-rooleistaan? Ehdoton legenda, väittääpä Arse-setä mitä tahansa.

Juonihan on jotakuinkin seuraavanlainen: FBI agentti Will Graham (Norton) tutkii erikoiselta vaikuttavaa murhasarjaa. Apunaan hän käyttää arvostettua lakipsykologi Hannibal Lecteriä. Yhtäkkiä Graham keksii, mitä uhreista puuttuville ruumiinosille on tapahtunut: Tappaja on syönyt ne! Lecterin hakiessa kahvia (tjsp...) Graham selailee psykologin työpöydällä olevaa kirjaa. Kirjanmerkin kohdalta löytyy valmistusohje jollekin ruumiinosalle. Graham käännähtää äkkiä, mutta auttamatta liian myöhään...

Tätä seuraa runsas määrä sensaatiolehtien otsikoita, joissa revitellään 'Hannibal the Cannibal' yms. tyyppisillä otsikoilla. Varsinaisen leffan jatkuessa selviää, että on käynnistynyt uusi murhasarja, erittäin raaka sellainen. Grahamin ystävä, poliisi Jack Crawford, saa houkuteltua nipin napin henkiinjääneen entisen työtoverinsa tutkimaan vielä tätä juttua. Tietääkseen tappajan aivoitukset ja mahdolliset seuraavat urhit on Grahamin pyydettävä apua vankilaan joutuneelta Lecteriltä...

Leffa etenee sulavasti Grahamin tutkimusten parissa, ja melko nopeasti mukaan tulee myös Francis Dolarhyden (Fiennes) näkokulma. Erityisesti Lecterin ja Grahamin dialogit ovat upeaa seurattavaa, niitä vain oli harmillisen vähän. Pätkän raain kohta taitaa olla sensaatiotoimittaja Freddy Loundsin (Philip Seymour Hoffman) harvinaisen piinallinen murha. Ja aika kivuliaskin, luultavasti. Lopussa nähdäänkin sitten kenties kaikkien kauhukliseiden isä, kun Dolarhyde nousee uhmaamaan kuolemaa vielä ~kymmenen rintaan osuneen laukauksen jäljiltä.

Elokuva oli todellakin itselleni mieleen, vaikken oikein osannut pitää sitä täysverisenä horrorina. Enemmänkin ehkä sellainen kauhun ja actionin välimalli, toki enemmän kauhuun painottunut. Sopii hieman heikkohermoisimmillekin elokuvan ystäville.

Oikeastaan ainoat hivenenkin häiritsevät seikat olivat...

1) Päähenkilöiden kuolemattomuus. Ensin molemmat, sekä Graham että Lecter selviävät alkuvälikohtauksesta, ja lopussa Graham toipuu Dolarhyde-taistelusta, itse pahiskin selviää melkein. Erityisesti aseiden mahti on miltei olematon, tiedä sitten millaisia nallipyssyjä siellä käyttävät...No, hyväksyn tämän kauhuleffaan kuuluvana elementtinä.

2) Miksi ihmeessä Grahamin pitää mennä tutkimaan niitä murhattujen perheiden taloja a) yksin b) pimeässä? Haiskahtaa lievästi halvalta katsojien pelottelulta, mutta hyväksyn senkin kohdan 1 perusteella.

Ohjaajana toimii Brett Ratner, ja enpä löytänyt liiemmin valittamista miehen teoksesta. No, kunhan olen saanut katsottua muutkin osat, on hieman helpompi tehdä vertailua. Valmistusvuosi on 2002, eli vuoden verran Hannibalin jälkeen.

Parhaana quotena mieleen jäi ehdottomasti Lecterin ja Grahamin taistelusta Lecterin kommentti Grahamin kituessa miehen otteessa: "Remarkable boy. I do admire your courage. I think I'll eat your heart."

Erityisesti tuo 'I think I'll eat your heart' suhahti niin vakuuttavasti ja kylmäverisesti, että se on soinut päässäni jo monta päivää.

Elokuva loppuu ihan fiksusti (ja arvattavasti) siihen kohtaan, mistä Uhrilampaat (tietääkseni) alkaa, eli siihen kun Starling tulee haastattelemaan Lecteriä.

IMDB antaa 7.3, joka on (jälleen) mielestäni liian vähän. 7.8-8.0 olisi sopivasti, kun ajatellaan että SotL saa 8.5, ja se on sentään noussut aikamoiseen maineeseen. Hannibal saa naurettavat 6.3. Vaikea uskoa että se olisi oikeasti noin huono.

Itse antaisin tälle tähtinä ****, ja kouluarvosanana 8½. Todella loistava leffa, erityisesti Hopkinsin ansiosta. Ei sovi myöskään väheksyä Nortonin suoritusta.

Avatar
Facha
Viestit: 50
Liittynyt: Su 27.06.2004 22:17
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Facha » Ma 08.08.2005 19:17

Anthony Hopkins on todellakin loistava näyttelijä, niin kuin myös Edward Norton. Itse en ole tuota Punaista Lohikäärmettä nähnyt, mutta asiaan tulee muutos kun se muistaakseni tulee tässä syksyn aikana telkkarista.

Voin sanoa että Uhrilampaat ja Hannibal ovat molemmat hyviä elokuvia, Uhrilampaat on kuitenkin parempi. Hopkinsin Hannibal Lecter on hemmetin karmiva hahmo näin yleisesti, muistan vieläkin minkälaisen vaikutuksen hahmo minuun teki pienempänä.. Hän oli todellakin karmiva. Nortonin näyttelijän lahjat ovat myös loistavat, sen tajuaa varmasti jokainen katsottuaan Fight Clubin ( American History X:ssä myös kuulemma tekee loistavan roolityön, tosin minä en voi siitä sanoa mitään sillä en kyseistä elokuvaa ole nähnyt).

Jotain juttua olen lukenut, ettei Nortonista tulisi legendaa, koska hän on liian tavallinen (mitä sillä sitten tarkoitetaankin), mutta loistava näyttelijä hän kyllä on.

Kommentoidaan tässä nyt samalla Perhosvaikutusta lyhyesti, kun se tuli tuossa pari päivää taaksepäin katsottua:

Lyhyesti juonesta,
Aston Kutcher (älkää pelästykö, kyllä hän tässä elokuvassa ihan hyvä oli) esittää Evan nimistä henkilöä jolla on omalaatuinen taito,
Spoiler: näytä
jonka hän on perinyt isältään
. Hän pystyy päiväkirjojensa avulla palamaan menneisyyteen ja muuttamaan ikäviä asioita, joita hän koki nuorempana. Ideana onkin, että menneisyyden muuttamisesta voi seurata huonojakin asioita ja asiat voi olla hetkessä aivan eri tavalla mitä ne ennen muuttamista olivat, eli asioiden muuttaminen voi olla kohtalokasta.

Elokuva yllätti odotukset, sillä odotin huonompaa viihdettä mitä tämä tarjosi. Elokuva oli mielenkiintoinen ja antoi sopivasti ajateltavaa. Todella mukava ja positiivinen yllätys.

****/*****
"Motherfucker do that to me, he better paralyze my ass, 'cause I'd kill'a motherfucker", Jules

Avatar
Ares
Viestit: 577
Liittynyt: Ke 24.12.2003 00:07
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ares » Ke 10.08.2005 10:15

Näin eilen Collateralin. Yllättävän hyvä ja Cruise näyttää oikeasti melkein coolilta, tosin se on lähinnä Jamie Foxxin ansiota, joka vetää hyvin roolinsa, tavalla, johon isompi tähti tuskin olisi pystynyt.

Tosin, jos ne Vincentin rantit olisi vetänyt vaikkapa Jason Lee tai Edward Norton, niin... no, joo turhaa spekulointia. Leen tai Nortonin fanboyeffectkin on lähinnä olematon, joten leffa ei ehkä olisi edes menestynyt, jos jotain muuta olisi käytetty roolissa. Luin jostain, että De Niroa olisi harkittu Maxiksi... Mitäköhän siitäkin olisi tullut? Cruisen mahdollisuudet näyttää edes marginaalisesti kovalta De Niron rinnalla olisivat aika heikot.

Juoni oli täynnä niin suuria aukkoja, että siitä olisi voinut käydä läpi...
Spoiler: näytä
Esim. miksi syyttäjä olisi pitänyt tappaa? Hän ei voinut mitään ilman todistajia ja syyttäjän tappaminen aiheuttaa enemmän ongelmia kuin neljän vasikan yhteensä.
Kuka muuten on Time Banditsin tähti? DVD-kannen mukaan John Cleese (jolla on pieni rooli Robin Hoodina) ja Sean Connery (jolla on hiukan isompi rooli kreikkalaisena kuninkaana). Yhteensä he näkyvät ruudulla ehkä 5-10 minuuttia.

"Brittihuumorin kulttiteos, jossa John Cleese ja muu Monty Python -porukka seikkailevat höystettynä Sean Conneryn charmilla. Tarina kertoo uskomattomista aikavarkaista, jotka matkaavat loistokkaalla jahdillaan ryöväämässä keisarien ja muidenkin aarteita."

Olisiko mitenkään mahdollista, että joku katsoisi elokuvan ennen kuin yrittää kertoa siitä jotain? Pythoneista leffassa nähdään Cleese ja Palin, Palinin rooli on aika pieni... Käsikirjoittajina Palin & Gilliam ja ohjaajana Gilliam. Aikavarkailla ei ole jahtia, lähinnä he ovat jossain vaiheessa Titanicilla ja jossain vaiheessa jonkun ogren laivalla.

Päähenkilö on lapsi ja muut leadit ovat kääpiöitä. Heitä ei mainita kansissa mitenkään...
CopyLeft 2005 Ares
http://kiirastuli.com

Noblesse oblige

Avatar
Ares
Viestit: 577
Liittynyt: Ke 24.12.2003 00:07
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ares » To 11.08.2005 22:02

Tuli tässä katsottua Hitchcockin Blackmail vuodelta 1929. Tämä on historiallisesti merkittävä, koska se on ensimmäinen britanniassa tehty talkie. Ja se näkyy. Pääosassa oleva nainen on meikattu aivan kuin mykkäleffaan, osassa kohtauksista ei ole ääntä lainkaan (koska tekijät saivat tekniikan käyttöön kesken kuvausten), osaan on selvästi dubattu ääni jälkikäteen. Melko alussa on kohtaus, jossa kaksi poliisia kulkee selin kameraan päin vaikka kuinka pitkään heidän jutellessaan... Kaikkea omituista.

Leffa oli melko säädytön. Pääosassa oleva nainen paljastaa säärensä melkein kokonaan, olkapäänsä, alushameensa ja jopa vaihtaa sukkanauhat aivan koko yleisön edessä. Miten mies voi kestää tällaista painetta?

Leffasta näkee myös, että tarinankerronnan ote on vielä hiukan hapuilevaa. Liiallinen takertuminen sääntöihin on yleensä huono asia, mutta tässä päästään itse tarinaan vasta, kun leffa on jo melkein puolessa välissä. Muutenkin monille asioille on selvästi annettu epäsuhdassa aikaa.

Leffan moraalinen puolikin on vielä hiukan haussa...
Spoiler: näytä
Viaton mies kuolee, jotta syyllinen pysyy salassa... vaikka se olikin itsepuolustusta... Kuollut yritti toki harrastaa kiristämistä, mutta ei sen takia kenenkään pitäisi kuolla. Ainakaan elokuvan jonkinlaisena kliimaksina.
CopyLeft 2005 Ares
http://kiirastuli.com

Noblesse oblige

Avatar
Ares
Viestit: 577
Liittynyt: Ke 24.12.2003 00:07
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ares » La 13.08.2005 09:41

Enpä enää edes muista, että ketä kaikkia olen jo käsitellyt, mutta tätä en ainakaan: Pierce Brosnan

Eipä ole varmaan vaikea arvata, miksi otin hänet listalle... Neljä Bondia takana... Jokainen Bond tullaan varmasti muistamaan jollain tasolla. George Lazenby ja Timothy Dalton olivat selviä harhalaukauksia valintoina, mutta on olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka muistavat heidät juuri heidän roolistaan Bondina, vaikka Lazenby tekikin vain yhden ja Dalton kaksi. Brosnan on ehtinyt ohittaa jo heidät neljällä.

Bond on varma rahantekijä. Leffoja on tehty vuoden -63 jälkeen aina kahden tai kolmen vuoden välein, joskus useamminkin (-83 tuli ulos kaksi kappaletta). Ainut pidempi tauko oli License to Killin ja GoldenEyen välillä (6 vuotta) ja nyt Die Another Dayn ja Casino Royalen väliin jäänee neljä vuotta, mutta tämä viimeinen johtuu lähinnä kasvaneista tuotantoajoista, erityisesti erikoisefektien lisäämisestä jälkituotannossa. Tauko ennen GoldenEyeta johtui ainakin osin siitä, että tuottajat uskoivat maailman väsyneen sarjaan ja sitä haluttiin hiukan tuulettaa. Myös Daltonia pidettiin täysin vääränä valintana Bondiksi. Näistä oletetuista tekijöistä huolimatta License to Kill teki rahaa melkein nelinkertaisesti budjettiinsa nähden, joten ei se ainakaan mikään huono sijoitus ollut. On se ainakin reilusti parempi ROI kuin kolmella viimeisellä Bond-leffalla. Tosin, niidenkin budjetit näyttävät räjähtäneen käsiin. Dr. Nohon sitä ei tosin kannata mennä vertaamaan...

http://www.the-numbers.com/movies/series/JamesBond.php <-- kannattaa vilkaista...

Bondit ovat myös siinä mielessä mielenkiintoisia, että vaikka uusi leffa kusisikin täysin ja tekisi uskomattomat tappiot, tuottajat jäisivät siitä plussan puolelle... Miksikö? Koska joka kerta, kun tulee uusi bondi, kymmenet kanavat ympäri maailmaa näyttävät taas kerran koko sarjan, jolloin tuottajat pääsevät tekemään sillä kiitettävän tukon rahaa... Tosin, täysi floppi voisi pysäyttää tämän, joten tuottajien kannattaa panostaa joka julkaisulla niin paljon kuin vain on järkevää.

Anyway, oli tarkoitus puhua Brosnanista, ei Bondeista...

Eipä kuitenkaan tulee mitään muistamisen arvoista juuri nyt mieleen... Lawnmover Man, Dante's Peak, Mrs. Doubtfire, Mars Attacks!... Thomas Crown Affair... Ei yhtään mitenkään ikimuistoista leffaa...

Onko Sean Connery tai Roger Moore legenda? Connery on ehkä lähempänä sitä, mutta en menisi hänestäkään takuuseen. Bond on legenda, eivät välttämättä miehet hahmon takana.

Thumbs down for Brosnan.

Sitten muihin aiheisiin...

Lost Weekend

Leffa, joka jäi melkein julkaisematta, koska koeyleisö vihasi sitä... Koeyleisöt ovat tosiaan toimiva juttu... Voitti sitten monta Oscaria, ml. parhaan leffan. Poikkeuksellisestii syystäkin. Leffa käsittelee kunnon tabuaihetta: Alkoholismia. Harvemmin sitä yhtä selvästi käsitellään leffoissa. Poikkeuksellisesti, leffa on jopa osunut asian ytimeen: Tuhotkoon itsensä, ei sillä ole väliä, mutta myös ihmiset hänen ympärillään kärsivät ja se ei enää ole hyvä juttu.

Totta kai tekijät ovat ottaneet kaikenlaisia vapauksia ja lopun pitää olla onnellinen, mutta leffaksi vuodelta 1945, se on todella karu ja realistinen. Totta kai, aitoon Billy Wilder -tyyliin, leffa on osin aika pitkälti mustaa komediaa...

Oldboy

Tämä oli rankattu IMDBssä sadan parhaan leffan joukkoon... taitaa olla lievää liioittelua. Alku on mielenkiintoinen. Siinä on sopivasti mysteeriä. Loppua kohti se vain menee aivan liian absurdiksi. Lisäksi loppuratkaisuun vihjataan hiukan liian aikaisin leffassa... En voi olla ainut, joka sen tajusi. Toki siitäkin tehdään sitten aivan turhan monimutkaista.

Väkivaltaa leffassa on paljon, mutta ei se mielestäni mitenkään poikkeuksellisen väkivaltainen ollut. Olihan siinä kidutuskohtauksia ja yksi ihan mielenkiintoinen taistelukohtaus (tehdy yhdellä otoksella sivulta... toiminta näyttää aika hitaalta verrattuna tyypillisiin lyhyisiin leikkauksiin mitä yleensä nähdään, mutta kyllä se näinkin toimi).

Ihan hyvä leffa, mutta ei kyllä niin hyvä kuin mitä IMDBn rating antaisi ymmärtää. Tämä oli kuulemma toinen osa jotain kostoa käsittelevää trilogiaa, mutta ensimmäistä en ole nähnyt ja kolmas on vasta tulossa.

High Plains Drifter

Jenkeillä oli kuulemma aikoinaan vaikeuksia käsittää tätä leffaa ja en yhtään ihmettele... Jenkeille pitäisi kuitenkin tarjota joku sankarihahmo, johon he voivat jollain tavalla samaistua... Noh, tässä sankarimme murhaa heti alkuun kolme miestä ja raiskaa naisen.

Tässäkin koko homma paljastetaan hiukan liian aikaisin, mutta toisin kuin edellisessä, ainakaan tarina ei mene turhan monimutkaiseksi, vaan oikeastaan asioiden oikean luonteen tajuaminen vain lisää mielenkiintoa, koska sitten alkoi kiinnostaa, että mitä mies oikeastaan aikoo...
CopyLeft 2005 Ares
http://kiirastuli.com

Noblesse oblige

Avatar
Ares
Viestit: 577
Liittynyt: Ke 24.12.2003 00:07
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ares » Su 14.08.2005 12:36

Drunken Angel

Kurosawan ja Mifunen ensimmäinen yhteinen leffa (niitä oli kai kaikkiaan 16, jossain mainittiin 25, mutta IMDBn joint venture search löytää vain tuon 16, mikä on puolet Kurosawan ohjauksista), eikä olisi varmaan suurta liioittelua väittää, että tämä oli Kurosawan ensimmäinen mestariteos (ja se on rankattu miehen tuotannossa vasta kuudenneksitoista parhaaksi leffaksi). Kurosawa on ehkä tunnettu samuraileffoistaa, mutta hänellä oli aika monta näitä muitakin projekteja.

Leffassa pienessä kaupungissa asuva alkoholisoitunut tohtori ja hänen alkoholisoitunut potilaansa yrittävät päästä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Tarina vain jää jotenkin erinomaisen käännöksen varjoon. Leffaa ei oltu käännetty suomeksi, vaan kiinaksi ja englanniksi. Koska kiinani on hiukan ruosteessa, päätin luottaa englantiin... joka vaati paikottain aivan oman keskittymisensä... "tommy chick" oli vatsakipu (kuten jo eilen mainitsin), sitten meillä oli muitakin kauniita kirjoitusasuja, kuten "disguisting", puhumattakaan törkeistä kielioppivirheistä... ilmeisesti "will" ja sen lähisukulaiset ("shall") ovat aivan tuntemattomia kääntäjälle. "I go now", "you die soon". Muutenkin eri aikamuodot tuntuivat olevan haussa.

High and Low

Samaa sarjaa kuin edellinen... Kurosawa, check, Mifune, check, huono käännös, check. Itse asiassa jo leffan nimi on käännetty eri tavalla itse leffassa kuin kansissa (virallinen titteli on siis tuo High and Low, leffassa käännös on The heaven and the hell, joka taitaa olla kirjaimellinen käännös, joku olisi kuitenkin voinut vaikkapa tarkistaa käytetyn nimen jommassa kummassa tapauksessa). Noh, ainakin tässä vaiheessa tuohon oli jo tottunut... "Will" on löytynyt (ajoittain), mutta sen käyttö on aivan hukassa. EDIT: Ai niin... kidnappaaja = prisoner, jostain syystä...

Kenkätehtailija käy kamppailua firmansa hallinnasta. Hän pistää kaiken mitä hänellä on ottaakseen firman lopullisesti hallintaan... ja sitten hänen poikansa kidnapataan. Kidnappaaja vaatii 30 miljoonaa yeniä (poliisin mukaan uusi ennätys). Samaan aikaan mies tarvitsee rahat tai hän menettää otteensa firmasta.

Poika vain ei ollutkaan kaapattu... vaan kaappaajat olivatkin epähuomiossa vieneet väärän pojan.

Loppuleffa onkin sitten aika pitkälti moraalista pohdiskelua, mutta ei sitä sentään aivan kahta tuntia tehdä, vaan kyseessä on ihan toimiva trilleri/mysteerileffa.

Open Range

2000-luvun paras western... mutta eipä siihen kyllä paljon vaadittu. Montako westerniä on tehty tällä vuosikymmenellä? (Itse asiassa yllättävän monta, mutta todella vähän hyviä.)

Juoni on kuin suoraan jostain John Wayne -leffasta. Kuvaustapa vain on hiukan kehittyneempi... Loppujen lopuksi ei mitään erikoista. Näyttää juuri siltä kuin miltä 2000-luvun westernin voisi odottaa näyttävän.

Kyllähän tuon katsoi ihan mielenkiinnosta ja taisi se olla Costnerin paras ohjaustyö koskaan (kun se kilpailee Dances With Wolvesin, Waterworldin ja Postmanin kanssa, tämäkään ei ole varsinaisesti saavutus).
CopyLeft 2005 Ares
http://kiirastuli.com

Noblesse oblige

Vastaa Viestiin