Foorumiarkisto

← Säännöt & Ohjeet

Kysymyksiä

Tuli tässä semmosta mieleen, että saako painijat osioon tehdä muistakin henkilöistä ketkä ovat WWE'ssä aiheita (no joo kirjoitusasu meni taas päin persettä)?

Eräs päivä ajattelin luoda sinne aiheen Theodore Longista, mutta en ollut varma joten jätin väliin.
Jaa-a, vedettiin sitten oikeudet pois yhden väittelyn/keskustelun (miksi ikinä haluatte sitä kutsua) Trisun kanssa ja tällä kertaa kuulemma lopullisesti.

Pari kysymystä tietenkin aiheeseen, keskusteluoikeuksia en rupea kinumaan, kun se hyödyttäisi yhtään mitään, nolaisin itseni vielä pahemmin eikä kaiken lisäksi niitä tulisi. Bannit tuntuvat jossain määrin paremmalta ratkaisulta, kun keskusteluoikeuksien menettäminen. Ei noiden avoimen n0b0jen kanssa synny kuitenkaan mitään keskustelua. Tietysti voisi liittyä tuohon Nash-invaasioon, mutta jätetään väliin.

Tässä nyt pari kysymystä:
- Miksi täällä ei voi blokkia ihmisiä PM'tse? Näin säästyisi vittuilulta.
- Miksi en keksi tähän toista kysymystä?
Kumma kun nämä Keskustelijoista pois potkitut vetoavat aina yhden keskustelun tai yhden "erheen" johtaneen toimenpiteisiin. Annetaan nyt niitä syitä kun näyttää ne sinultakin jo unohtuneen. Tämä on samalla viimeinen kerta kun Ylläpito tätä asiaa kommentoi, ja toivomme, että muutkin ymmärtävät jättää asian rauhaan.

Ja asiaan. Sillä mainitsemallasi "väittelyllä" ei ollut yhtään mitään tekemistä Keskusteluoikeuksien menettämisen kanssa.

Sinut on erotettu Keskustelijoista jo kerran aikaisemminkin. Niitä huomautuksia ja rikkeitä en enää edes muista, mutta ilman todellista syytä emme erottamisia harrasta. Ensimmäisellä kerralla sait kyllä ihan tarpeeksi varoituksia.

Yleisestä spämmäämisestä sinua on varoitettu myös monta kertaa. Jos viestin sisältö on "~~~" tai vastaavaa, ei kyse ole "aktiivisemman keskustelun aikaansaamisesta", jota väität spämmäämisellä harrastavasi. Eivätkä ne painialueen viestisi ole paljoa kummempia olleet. Samoilla kriteereillä sinun viestejäsi poistetaan kuin muidenkin, mutta jostain syystä sinun viestejäsi on tullut varsinkin viime aikoina poisteltua enemmänkin. Ja ei, kyse ei ole mistään henkilökohtaisista kaunoista.

Tähän väliin hieman tilastomatematiikkaa... olet kirjoitanut 717 viestiä, joista ainoastaan 358 on alueilla, jossa viestimäärät lasketaan. Ai niin, tästäkin määrästä 120 on Diaryissa. Kokonaissummaan voidaan tietenkin lisätä kaikki ne viestit, jotka on poistettu... Aika pieni prosentti siitä taitaa tulla.

Viimeisimmät kaksi varoitusta, jotka olen sinulle yksityisviesteinä lähettänyt, ovat koskeneet Avoimessa spämmäämistä toisella nimimerkilläsi.

Trisu antoi sinulle vielä viimeisen varoituksen, jonka jälkeen tulevasta varoituksesta Keskusteluoikeutesi poistettaisiin. Ja kuinka ollakkaan, ei mennyt kauaa kun spämmäsit Avoimeen.

Kaikkien näiden yleisten ja yksityisten varoitusten, keskusteluoikeuksien kertaalleen menettämisen ja palauttamisen, ja kymmenien ja kymmenien viestien poistamisen jälkeen kehtaat vielä yksityisviestissä väittää, että sinulle ei olla annettu mahdollisuutta? Kyllä sinä olet saanut enemmän mahdollisuuksia kuin muut yhteensä. Et vain ymmärtänyt hyödyntää niitä.

Loppukevennykseksi vielä muutama lainaus, jotka pikaisella katsauksella löysin (nämä voi jokainen tarkistaa, jos jostain syystä epäilee):

"Vega, painu helvettiin."
"Kukaan ei jaksa sua"
"Mjoo, kyllä näiltä saastuttajilta voi minun puolesta ryövätä keskustelija -oikeudet."
"Teet ittes vielä suuremmaksi pelleksi spämmäämällä kaikkea täysin turhaa koko ajan."
"Vega, siitä se kiikastaa, että spämmisi määrä on aivan liian suuri. Eikä niissä puolissakaan spämmeissä ole asiaa vituiksikaan."
"Luuletko olevasi kovakin jätkä? I don't think so..."

Ja viimeisenä Lutkuksen kuolematon (no pun intended) kommentti: "Ai jahas, santeri bashaamassa n00beja. En kuvitellut tämän päivän tulevan ikinä, mutta näköjään voin kuolla onnellisena."
En vain käsitä tuota tapaa, jolla näiden nuorten täytyy lähteä. Okei, foorumilla tapahtui ilmeisesti jotain mistä hän ei oikein pitänyt ja nyt pitää sitten yrittää kerjätä huomiota kaikin mahdollisin tavoin. Noh, henk. koht. menen nyt hääräilemään jotain muuta. Palailen sitten kun tilanne on ohi.

EDIT: Ilmeisesti minua syytetään asiasta ja tuo on kapina minua vastaan. Hienoa, kapinoida nyt minua vastaan paikassa, jossa minulla ei ole mitään virallista asemaa 'keskustelijat'-ryhmän ulkopuolella. On se vain niin hienoa. Kapinoikaa nyt kunnolla minua vastaan. Hakekaa Britney Spearsin Greatest Hits ja soittakaa sitä kaupungilla niin, että häiritsette kaikkia. Siinä kapinaa minua vastaan.
Voiks täällä sivulla puhua ihan mistä vaan?
"Tony_yayo" kirjoitti:
Voiks täällä sivulla puhua ihan mistä vaan?

Lähestulkoon, mutta vapaapaini näyttää jostain syystä olevan melko kova juttu.
Olen pahollani tuosta "mode" käytöksestä, mutta en tajua että jos laitan topikkiin viestin joka kysyy sen tarkoitusta ja ihmettelen niin saan "bannit". Sen jälkeen laitan linkin joka tuntuu olevan samallainen topikki. En minä ainoa. Esim. olen muittenkin laittavan linkkejä topikkeihin esim.

http://www.wrestlingalert.com/phpBB2/viewtopic.php?t=2818&start=0

Tuo osuu ainakin tosi lähelle...
Tuonkin kirjoitti JDub.

EDIT: Sitä paitsi se modeviestini ei ollut edes tahallinen, heti kun tekee yhden virheen niin saunan taakse ja niska laukaus.
"Trimoon" kirjoitti:

Valitettavasti olet tehnyt niitä "yksiä virheitä" vähän liian monta kertaa. Sinua on huomautettu spämmäämisestä, Avoimeen kirjoittelusta ja tuosta moderaattorin leikkimisestä erittäin monta kertaa. Sinulle on ilmoitettu, että mikäli homma jatkuu, keskusteluoikeudet poistetaan. Et tästä välittänyt -> keskusteluoikeudet pois. Kun ruinaamisen jälkeen oikeudet palautetaan, menee jokunen tunti ja sama homma jatkuu. Että se siitä "yhdestä virheestä".

JDubin viesti oli ihan aiheellinen, itsekin kyselin tuossa aiheessa jos joku löytäisi samanlaista muualta. Normaalisti samanlaisen aiheen osoittamisessa ei olekaan mitään vikaa, mutta sinua on useaan otteeseen kehotettu olemaan tekemättä sitä.

Ei tuossa viimeisessä tapauksessa ilmeisesti tullut mieleen että viestiin olisi jo moderaattoreiden toimesta reagoitu? Etenkään kun siinä oli jo Hyppysen ja minun kirjoittamia viestejä?
"Hyppynen" kirjoitti:
Asiaa. Oli jo aikakin

Kyllä yleensäkkin Hyppynenkin lähettelee viestejä joissa ei ole sisältöä.
En minäkään varmaan saa lähettää mitään: Hyvä-viestejä.

"mutta sinua on useaan otteeseen kehotettu olemaan tekemättä sitä."

Miksi muut saa laittaa linkkejä topikkeihin paitsi minä?

En kuitenkaan uskoa että se on moderointia jos laittaa minun mielipiteen topiikista ja niissäkin on enemmän sisältöä kuin Hyppysen viesteissä. Sain itse asiassa bannit siitä että teen sellaista mitä kaikki muut saavat tehdä mutten minä.

Oikea spämmi on sitä että jos laittaa samallaisen kuin viestin Hyppysen viesti. On minun viesteissä ollut sentään sisältöä. Esim. tälläinen on spämmi:

"That referee right there wasn't even supposed to be in the topiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiic"

Ja vielä:

"Eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii"

Mutta jos itse laitan jonkun että tälläisen topikkiin on ja laitan linkin saan bannit. Logikanne on vähän

Tämä on kuitenkin vain mielipide.
Tämähän oli paras pitkään aikaan :D
Loggasin 'Alertiin ja edellisestä kerrasta oli päivä, mutta yhtään uusia viestejä ei ollut. Menin Yleiseen ja katsoin oman SNME topicin, mutta sitä ei ollut ja monessa aiheessa olikin uusia viestejä. Klikkasin takaisin foorumin etusivulle ja melkeinpä joka paikassa uusia viestejä. Mikä on vikana?
"Natural" kirjoitti:

Luultavasti eteesi latautui vain välimuistista päivittymätön etusivu. SNME-aihe siirrettiin Ohjelmat ja PPV:t -alueelle.
btw, en vieläkään ole saanut IE:llä 'alertin foorumia toimimaan.. Mikä vika, sillä käytän mielummin IE:tä, kuin Mozillaa.. Mozillalla nyt pari viikkoa nakeltu..
"Natural" kirjoitti:
btw, en vieläkään ole saanut IE:llä 'alertin foorumia toimimaan.. Mikä vika, sillä käytän mielummin IE:tä, kuin Mozillaa.. Mozillalla nyt pari viikkoa nakeltu..

Sama ongelma kuin aiemminkin, eli uudet viestit eivät näy? Kokeile ottaa IE:stä proxyserveri pois käytöstä tai lisätä wrestlingalert.com poikkeuslistaan. Neuvoisin tarkemmin, mutta ei ole nyt perus-IE:tä koneella.
Miten foorumista (erityisesti blogeista) otetaan nykyisin varakopioita?
"Ares" kirjoitti:
Miten foorumista (erityisesti blogeista) otetaan nykyisin varakopioita?

Koko tietokanta pyritään varmuuskopioimaan vähintään viikottain ellei useamminkin. Poistetut blogit ja blogiviestit säilyvät ylläpidon hallintapaneelissa, joten ne voidaan tarvittaessa palauttaa (elleivät ne sitten ole lojuneet siellä kuukausia ja poistettu turhina).
Minä nyt kysyn että miksi tämä foorumi toimii niin hitaasti minulla? Tiedän, että tähän löytyy järkevä selitys, mutta minulla ei ole mitään muuta auki tällä koneella paitsi rapidshare ja tämä foorumi.
"Panu5" kirjoitti:

Mahdollisesti paljon haitallisia viruksia tai mainosohjelmia koneellasi?
"Mahti Ankka" kirjoitti:

Jos sinulla on muutkin ohjelmat hitaita, niin kyseessä on mitä yleisimmin mato.
Nimimerkillä "Kokemusta Löytyy".
En tiedä, joko tähän on vastattu, mutta rupesi mietityttämään: Kuinka paljon ylläpitäjät joutuvat käyttämään aikaan tämän sivuston kanssa?
"DeadManWalking" kirjoitti:
En tiedä, joko tähän on vastattu, mutta rupesi mietityttämään: Kuinka paljon ylläpitäjät joutuvat käyttämään aikaan tämän sivuston kanssa?

Vaikea mitään aikamääriä on sanoa, mutta joka tapauksessa erittäin paljon.
Jos saan porttikielon foorumille, saanko samalla porttikielon koko sivustolle
"Rey Mysterio 619" kirjoitti:
Jos saan porttikielon foorumille, saanko samalla porttikielon koko sivustolle

Et normaalisti, mutta nyt kun asiasta mainitsit niin tarpeen tullen järjestyy.
Miten tänne saa oman avatarin, eli miten toi URL juttu toimii?
"Syxx" kirjoitti:
Miten tänne saa oman avatarin, eli miten toi URL juttu toimii?

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan.
Miten olisi, voisiko tuonne pelit-kohtaan laittaa sellaista aluetta, kuin muut pelit? Ja jos se ei vetäisi mielenkiintoa, poistaa se. Mitenkäs olis?
"Nevis" kirjoitti:
Miten olisi, voisiko tuonne pelit-kohtaan laittaa sellaista aluetta, kuin muut pelit? Ja jos se ei vetäisi mielenkiintoa, poistaa se. Mitenkäs olis?

Muu keskustelu on ihan riittävä.
Tällaisissa tilanteissa on hyvä muistaa se nyrkkisääntö että uusilla alueilla pyritään täyttämään tarve, ei luoda uusia sellaisia. Niin kauan kun Muussa keskustelussa ei ole peliketjuja häiritseväksi asti, en minäkään näe mitään tarvetta omalle alueelle.

Ja ei, en kehota spammaamaan Muuta keskustelua ketjuilla jokaikisestä mahdollisesta tietokone- ja konsolipelistä. ...tai no, jos en pidä sinusta niin tee se aivan rauhassa.
Milloin kannattaa käyttää noita sivuston sponsoreiden linkkejä. Olin menossa Platan sivuille, mutta sain vastaukseksi vain:

The advertiser is not active.
"Ares" kirjoitti:
Milloin kannattaa käyttää noita sivuston sponsoreiden linkkejä. Olin menossa Platan sivuille, mutta sain vastaukseksi vain:

The advertiser is not active.

Sivuille on näköjään jäänyt vanhoja linkkejä kauppoihin, jotka ovat lopettaneet kumppanuusohjelman. Täytyypä käydä linkit läpi.
Hyötyykö muuten Wrestlingalert jotain jos noita linkkejä käyttää?

Tarkoitan siis tietenkin siitä että käyttäjät kulkee niiden kautta. Vai onko ne jollain kiinteällä hinnalla
"Hyrkanos" kirjoitti:
Hyötyykö muuten Wrestlingalert jotain jos noita linkkejä käyttää?

Tarkoitan siis tietenkin siitä että käyttäjät kulkee niiden kautta. Vai onko ne jollain kiinteällä hinnalla

Klikkauksista hyödymme jonkin verran (joissain linkeissä), mutta jos linkkien kautta menee nettikauppaan ja ostaa sieltä jotain, hyödymme vähän enemmän.
Onko laillista upata tänne WWE:n themejä?
Ei se ole laillista mihinkään jossa ne on julkisesti saatavissa.
Saako omissa viesteissä mainita muita vapaapainiaiheisia internet-sivuja (mukaan lukien vapaapaini-torrent trackerit) tms.
"Starchild" kirjoitti:
Saako omissa viesteissä mainita muita vapaapainiaiheisia internet-sivuja (mukaan lukien vapaapaini-torrent trackerit) tms.

Normaalisti saa kyllä mainita, mutta laitonta materiaalia sisältäviä sivuja ei.
Kuka tekee PPV sivujen ottelukohtaiset kuvat, ne jossa on painijat jotka painivat?
"Natural" kirjoitti:
Kuka tekee PPV sivujen ottelukohtaiset kuvat, ne jossa on painijat jotka painivat?

Vähän kuka sattuu.
Ketkä esimerkiksi?
Kameli
"Jack DiBiase" kirjoitti:
Kameli

Kameli olisi kyllä hieno juttu tähän hommaan. Ajatelkaapas kun kaikissa kuvissa olisi Paint-käsialan-puhekuplia. "Oon takas" "Eikä" : D. Mutta luulenpa että Trisu ja TM ne tekevät, vai?

ne. Kallun Grillin makkaraperunat
Olen kuullut, että jo kahdella käyttäjällä olisi mennyt oikeudet. Ovatko ne menneet aiheesta, vai vahingossa, sillä en ole ainakaan DudeLoven huomannut olleen asiaton.
"Natural" kirjoitti:
Olen kuullut, että jo kahdella käyttäjällä olisi mennyt oikeudet. Ovatko ne menneet aiheesta, vai vahingossa, sillä en ole ainakaan DudeLoven huomannut olleen asiaton.

Panu5 on vissiin potkittu, en sitten muista tiedä. n00bi-aalto oli ilmeisesti liian voimakas ja kyllähän sitä scheissen suoltamista näkikin jo ihan tarpeeksi.
Löi tämmösen ruutuun, enkä päässy foorumille:

Could not query categories list

DEBUG MODE

SQL Error : 2006 MySQL server has gone away

SELECT c.cat_id, c.cat_title, c.cat_order FROM phpbb_categories c ORDER BY c.cat_order

Line : 118
File : index.php

Sama suomeksi?
Ainakin SQL:ssä on syntaksivirhe (taulut pitäisi erottaa pilkulla), mutta tuo näyttäisi lyhyeltä katkokselta verkkopalvelimen ja tietokantapalvelimen välillä.

Tai TM sääti jotain.
Miks multa meni blogikin?

E:Ja miks en voi selata Videot ja DVD:t - foorumia? Ennen oikeuksien saamistani sain selata niitä.
E2:Toivottavasti ei tule banaania. Miks TM poisti mun kysymyksen?
"Panu5" kirjoitti:
Miks multa meni blogikin?
E:Ja miks en voi selata Videot ja DVD:t - foorumia? Ennen oikeuksien saamistani sain selata niitä.

Kumpikaan ei ole sallittu Keskustelijat-ryhmän ulkopuolisille käyttäjille.
Omituista... En ole kyllä paljoa kirjoitellut viestejä ja varsinkaan en ole rikkonut sääntöjä.
Nyt tarvitsee vaan sitten odottaa, että erikoisoikeudet palaavat.
Onko sinulla joskus ollut oikeudet?
"Korbodoro" kirjoitti:
Omituista... En ole kyllä paljoa kirjoitellut viestejä ja varsinkaan en ole rikkonut sääntöjä.
Nyt tarvitsee vaan sitten odottaa, että erikoisoikeudet palaavat.

Kuten jo yksityisviestitse sanoin, käy lukemassa ohjeet kuinka toimia.