Foorumiarkisto

← Ohjelmat ja PPV:t

WWE NXT

Huomasko kukaan muuten kun Kaval kutsui Kilkukinta Joeksi?
vendicta kirjoitti:
Huomasko kukaan muuten kun Kaval kutsui Kilkukinta Joeksi?

Juu täällä huomattiin, aika hauska jos oli virhe todella.
Ooooh yeah! Se ärsyttävin tyyppi NXT:n historiassa on vihdoin saatu pois pelistä, you know what I’m saying! En ymmärrä mitä ihmiset hänessä näkivät, oh yeah. Hän tosiaan näyttää enemmän säikähtäneeltä kuin hymyilevältä, you know what I’m saying. Ja pitääkö niitä maneereita toistaa koko ajan?

Total Nonstop Action mainittu WWE:ssa. Ei välttämättä järkevin liike uran kannalta Kavalilta. Onneksi hän on selkeästi overein kilpailija NXT:ssa tällä hetkellä, ja ehkä koskaan. Pelkäsin Kavalin ja Huskyn matsin jälkeen Huskyn putoavan, ja niinhän siinä kävikin. Toivottavasti häntä silti nähdään vielä. Muutenkin tuntuu, että tällä kaudella viimeiset neljä kilpailijaa ovat olleet kiinnostavampia kuin ensimmäisellä kaudella. Josh Mathewsin voisi muuten siirtää SD!:n toiseksi selostajaksi Strikerin kaveriksi, tosin ottamatta häntä pois NXT:stä. Yllättävää, että hänkin oli Kavalia vastaan.
Jälleen yksi En-Ex-Tii takanapäin. Priimatavaraa!

Promoilut olivat aika viihdyttäviä. Kyllä tuo Kilkutin vain on heikoin näistä kolmesta mikissäkin. Karismaa puuttuu ja lookkikin on vähän ärsyttävä ja geneerinen. Riley puolestaan kuulostaa ja näyttää itse asiassa aika hemmetisti JBL:ltä, mikä on aika paljon sanottu. Lukiopahiksella on sana hallussa ja runsaasti karismaa. Ihan hyvin se Kavalkin veti, vaikka eihän hänen äänensä ihan paras mahdollinen intensiivisiin promoihin ole. Kaipa tuotakin kumminkin voi kehittää. Kyllä tällä jannulla silti juttua tulee ihan hyvin.

Cody Rhodes nosti jälleen osakkeitaan. Promosodassa oli varmaan suuri osa improvisointia, vaikka matsi tietysti olikin ennalta bookattu.

WWE Trivia oli viihdyttävä, vaikka liian moni kysymyksistä olikin turhan helppo. Olisin kuvitellut tämän olleen vanhan veteraanin poikaa Gillicuttya varten suunniteltu, mutta yllättäen Kaval vetikin pidemmän korren. Ei tämäkään selvästi ollut suunniteltua. Tällä toisella kaudella on kyllä ollut mukavasti aitoa realityä mukana!

MVP:n ja Codyn ottelu oli yllättävän pitkä, mutta eipä haitannut lainkaan. Cole ja Matthews heittivät ihan älyttömän hauskaa juttua taas läpi matsin. Erityisesti puheet internetistä ja Joshin haastatteluista naurattivat. Lisää tätä! :lol:
Luulin jo jotenkin, että tämä olisi ollut se finaalijakso mutta kyllähän tämänkin katsoi. WWE Trivia oli varsin hauska, vaikka kysymykset eivät kaikki aivan sieltä vaikeimmasta päästä olleetkaan. Finaalikolmikko on kyllä aivan oikea näistä tämän 2. kauden Rookiesta ja toivonkin Alex Rileyn voittavan koko roskan. Ei sillä, ettenkö pitäisi myös McGillicuttysta ja Kavalista, mutta kyllähän noista Riley näyttää kaikista eniten tähdeltä. Gimmick toimii myös loistavasti, vaikka ei taida ihan omaperäinen ollakaan USA:n puolella.

Alex Riley voittoon!!!
Kaval oli loistava alkusegmentissä ja triviahaaste oli viihdyttävä (ensimmäiseen kysymykseen olisi tosin luullut saavan enemmän ja parempia vastauksia), mutta muuten jakso ontui harvinaisen pahasti.

Kauden toisiksi viimeinen jakso, ja koko illan ainoa ottelu on ylipitkä mittelö kahden pron kesken, joista toinen on MVP. Mitä? Kolikon kääntöpuolella olisi odottanut Rhodesin matsi Kavalin kanssa (jonka kaiken järjen mukaan olisin odottanut käytävän), mutta sen sijaan swervataan kaikkia oikein kunnolla ja korvataan tämä yli varttitunnilla ämveepeetä, joka on tunnetusti niin perseestä ettei edes Rhodesin kaltainen kehätyöskentelijä saa miestä kannettua hyvään matsiin.

Vittu kun pistää vihaksi. Ehkä sitten ensi viikolla.
Oli kyllä aika mitäänsanomaton jakso, mutta annetaan se WWE:lle anteeksi kun seuraavaksi on kuitenkin kauden finaali. Tosiaankin tuo Trivia challenge oli lähinnä ainoa ok juttu showssa, muuten ohjelma pyöri taustalla.
Ärsyttää vieläkin suunnattomasti Huskyn eliminoituminen viime viikolla. Michael McGillicuttylla ei ole MITÄÄN annettavaa koko kilpailulle. Tämä valitusvirsi on jo muutamaan kertaan kuultu täällä, mutta ei voi mitään, oli se vaan niin kehno veto heittää kauden lahjakkaimpiin kuuluva jätkä pois ja jättää se kauden huonoin uikkari finaalikolmikkoon.

Tämän viikon jaksosta ei ole paljon sanottavaa, koska ei siinä ollut paljon hyvääkään. Colen ja Joshin selostaminen sekä Kavalin ja Codyn välinen sanaharkka olivat jakson valopilkkuja. Main eventtikin oli aivan liiallisuuksiin venytetty koitos. Eikö MVP ollut joskus ihan suht kiinnostava? Eipä ole enää...

Onneksi ensi viikolla nähdään finaali, odotan jännittyneenä, että kumpi vie kauden nimiinsä, Kaval vai Alex Riley.
Ihan jees ihan jees. Kaval oli jakson tähti ja hyvä niin. Hänen kuuluu voittaa tämä kausi vaikken pahakseni panisi jos kuka tahansa tästä loistavasta kolmikosta voittaisi. Aivan, en pidä Hennigin poikaa ollenkaan huonona. Hän ei ole lähellekään valmis, mutta jotain suurta potentiaalia hänessä näen. Niin ja tietysti, onhan hän itse Mr. Perfectin poika. Isäänsä olen aina fanittanut niin paljon, että en voi olla herättelemättä toiveita Michaelin suhteen. Teknisyys vaikuttaisi olevan kunnossa ainakin, mutta persoona hakusessa. Katsotaan, katsotaan.

MVP on äijä!
Show_Stopper kirjoitti:
Kauden toisiksi viimeinen jakso, ja koko illan ainoa ottelu on ylipitkä mittelö kahden pron kesken

Veit sanat suustani ja kirjaimet näppikseltäni. Viimeinen mahdollisuus tulokkailla näyttää mihin pystyvät (elleivät sitten vieraile SD!:ssa ja/tai Raw:ssa) ja aika tuhlataan keskinkertaiseen otteluun, josta ei ole hyötyä kenellekään. MVP ja Cody eivät edes feudaa, eikä tästä toivottavasti sitä seuraakaan, sillä Cody on mukana mukavassa kuviossa Drew'n, Chrisun ja Mattin kanssa. Olisivat vaikka laittaneet jonkun triple threatin rookieiden välille, koska hehän NXT:n keskiössä ovat, niin kuin jompi kumpi selostajista taisi sanoakin. Mathews ja Cole ovat muuten paras selostuskaksikko pitkään aikaan, he toimivat todella hyvin yhteen. Saisivat ruveta vetämään vaikka Raw:ssakin.

Tuntuu aika vahvasti siltä, että Kaval tämän vie. Fanien uskoisi äänestävän hänet ykköseksi, paitsi Colen hehkuttaman internet-fanbasen ansiosta (kivasti Cole kyllä kehuikin tässä jaksossa Kavalia, ja aiheesta), myös siitä syystä, että Riley ei varmaankaan saa tavisfaneilta ääniä heeliyden takia. Hän oli muutenkin vähän jäässä tässä jaksossa. Ja luulisi ammattilaistenkin huomaavan, että Kaval on paitsi paras kehässä, myös toiseksi paras mikissä. Rileyn soisi tulevan toiseksi. Hän on oikeassa siinä, että kokonaisuutena hän on paras. Eiköhän hänellä menestyksekäs ura ole edessä, jos samalla tavalla jatkaa. McKilkutin nyt on McKilkutin; hän ei ole oikeastaan esittänyt yhtään mitään.

Kaval on joka tapauksessa omasta mielestäni petrannut mukavasti kauden aikana. Kehätaidot ovat aina olleet kunnossa, mutta aiemmin minulle tuli Low Ki/Senshi/Kavalista mieleen itsensä aivan liian vakavasti ottava, juro ja vakavailmeinen soturi, joka oli loppujen lopuksi hahmona tylsä. Parittamalla hänet LeyCoolin kanssa WWE on keskittynyt hänen heikoimpiin puoliinsa (aivan kuten ensimmäisellä kaudella Bryanin kanssa; hän on kehässä guru, mutta karisma ei ehkä ole perusfanin makuun, joten laitetaan hänet Mizin peesiin), ja saanut mainiosti kaivettua hänestä täysin uudenlaisen hahmon, joka osaa nauraa itselleen ja muille, ja joka mennee yleisöönkin paremmin. Myös promoissa hän on parantanut. Viime viikon räppi oli onnistunut, ja tämän viikon riitely Codyn kanssa oli hyvää kamaa sekin. Ehkä sen turhan edestakaisin ramppaamisen olisi voinut jättää pois.

Vaan enpä pysty näkemään Kavalia haastamassa kumpaakaan ison vyön kantajaa. Omissa sairaissa fantasioissani Kaval haastaisi Hornswogglen henkiinherätettävästä Cruiserweight-mestaruudesta, tekisi heel-turnin, ja hakkaisi sen perhanan maahisen sellaiseen kuntoon, ettei tämä enää konsa WWE:ssa esiintyisi. Ainahan saa toivoa...
Winner of season 2.......
SpoilerKAVAAAAAAALLLLL!!!!!!!!!!!!! 8)

Jaa, taitaapa NXT katsojaluvut tipahtaa ens kaudella, tulee nimittäin Diva's edition.

Pro't ja Rookiet 3 kaudelle:
AJ Lee - Primo
Aksana - Goldust
Aloisia - Vickie Guerrero
Jamie Keyes - Bella Twins
Maxine - Alicia Fox
Naomi Night - Kelly Kelly

Aloisia siis se Diva joka on 6''9 :)
Olihan tuo voitto odotettavissa.
Mutta ens kauden Diva NXT? Ei voi muuta sanoa kun mitä paskaa ja Goldust siellä Pro:na ei voi muuta sanoa.
Suoranainen helpotus ettei McGillicutty tuota vienyt ja kyllähän Kavalin voitto mieltäni miellytti, vaikkakin olin lähestulkoot kokoajan Husky Harrisin puolella.

Ensi kausi kyllä hieman epäillyttää, MUTTA Isis The Amazon AkA Aloisia on varmasti se ainut syy miksi tätä seuraan. Luultavammin hän myös tämän NXT 3 kauden viekin nimissään. Myös Vickie Guerrero hänen pro'ksi oli aivan loistava valinta, kun rouva on varmasti WWE'n suurin heatiä saava nainen. Olen myös AJ Leen kannalla, olen häneltä parisen ottelua FCW'stä nähnyt ja ihan taitavan oloinen neitokainen hän näyttää olevan.
Öh.. Miksei Riley voittanut koko roskaa? Kaval olisi ihan hyvin voinut nousta alhaalta ylös, ei hän tarvitse title shottia. Riley sen sijaan olisi voinut kehua, kuinka oli NXT voittaja, sekä ehkä pistää kovan vastuksen mestarille (/mestareille). Tai jopa voittaa tittelin. No jaa, katsotaan mihin tämä johtaa.
Hienon promon Riley veti tiputtuaan, ja siihen verrattuna McKilkuttimen setit olivat kammottavan huonoja. Kehätyöskentely matsissa oli ihan jees, ja aloin jo pohtia, että eihän se niin huono ollutkaan. Mutta sitten kun tuli se puheosuus kasvoikkain finaalivastustajan kanssa, jossa piti kertoa Kavalille miksi tämä tippuu, niin huonous palautui saman tien. McKilkuttimen keskittyminen herpaantuu heti, ja hän ryhtyy selittämään jotain typerää LeyCoolille, ja intensiteetti katoaa kuin pieru Saharaan. Pidetään se fokus yhdessä asiassa kerrallaan! Eikä ollut edes ensimmäinen kerta, vaan jossain aiemmassakin jaksossa rupesi väittelemään jonkun Pron kanssa kun piti pitää huomio itsessään. Todella kehnoa mikkityöskentelyä muutenkin. Ja jos tästä nyt syntyy jokin uusi Nexus, jonka johtajana McKilkutin toimii, niin toivottavasti Riley jää pois. Hän pärjää aivan hyvin yksinäänkin ja toimisi varmaan hyvin myös facena, kunhan sen aika koittaa.

Itse olen iloinen Kavalin voitosta, koska hän petrasi paljon kauden aikana, ja pienenä miehenä hänellä on nyt jotain konkreettista meriitteinään, eikä se ainainen altavastaajan rooli a la Rey. Rileyn voiton esteenä oli mielestäni se, että yleisö sai äänestää puolet tuloksista. Siinä tilanteessa kisan toinen puhdas heel ei voi saada tarpeeksi ääniä perusfaneilta. Varmaankin samasta syystä Husky oli jatkuvassa putoamisvaarassa.

Aika skeptiset odotukset kolmatta kautta varten jäi. Kun siellä on ammattilaisinakin sellaisia nimiä kuin Bellat, Alicia ja KellyKelly, niin taitaa olla parasta laittaa volyymi pienemmälle ja vaan katsella. Goldustin jotenkin vielä ymmärrän, mutta mitä ihmettä Primo siellä tekee? Ilmeisesti viimeinen kierros kameran edessä, ja sitten kenkää.
8)

Ai helvetti teki hyvää lopputulos. Olin jopa harvinaisen varma Kavalin tippumisesta heti kättelyssä, mutta ehei, voittoon asti sieltä yllettiin. Riemuitsin, heitin volttia ja sitä rataa. Soturin tie huipulle on alkanut.

Täytyy kyllä antaa erikoismaininta McGuillicuttylle, siinä vasta oikea luontainen puhuja. Ei ole hetkeen hävettänyt niin paljoa kenenkään puolesta kuin Miken loppupuheen aikana. Jopa Cottonwood bätläisi miehen suohon.

Loppubeatdowni oli varsin hyvä veto (vaikkakin toteutus ontui, pahasti), mutta toisaalta vei liiaksi Kavalin voittomomentumia. Niin ja milläköhän sairaalla logiikalla Riley oikein mukiloi Percy Watsonin maanrakoon? Codyn sanoin: Good luck in your future endeavors, buddy.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.
DonEmilio kirjoitti:
Itse olen iloinen Kavalin voitosta, koska hän petrasi paljon kauden aikana, ja pienenä miehenä hänellä on nyt jotain konkreettista meriitteinään, eikä se ainainen altavastaajan rooli a la Rey. Rileyn voiton esteenä oli mielestäni se, että yleisö sai äänestää puolet tuloksista. Siinä tilanteessa kisan toinen puhdas heel ei voi saada tarpeeksi ääniä perusfaneilta. Varmaankin samasta syystä Husky oli jatkuvassa putoamisvaarassa.

Tuskimpa tämänkään äänestyksen tulokset ovat 100% oikeita, meinaan ei olisi ensimmäinen kerta kun WWE tuloksia muokkaa (eikä tule olemaan viimeinenkään).
Ilmeisesti olen sitten ainoa, jota Kaval ei vakuuta. Kehätyöskentely toki mieheltä sujuu, mutta kokoa on auttamatta liian vähän, yhtään vakavasti otettavaa promoa ei mies onnistunut vetämään (komiikkaa miehestä toki on saatu irti) ja finisheri on...hyppy? Todellinen prospekti tulevaisuuden mestariksi tai edes uskottavaksi haastajaksi. Hennig tosin botchasi niin pahasti viimeistä edellisen promonsa, että vaikka miehestä pidänkin, ei häntäkään voinut voittajaksi julistaa ja kisan viihdyttävimmät tapaukset (Riley ja Husky) kärsivät heel-rooleistaan yleisöäänestyksessä. Mutta kokonaisuutena varsin onnistunut kausi (=parempi kuin ensimmäinen). Oikeastaan O'Neil oli ainoa toivoton tapaus sarjassa.
edgecution kirjoitti:
finisheri on...hyppy?

Ehkä ainoa uskottava hypättävä finisheri.
On sen verran brutaali että aina pelottaa vastaanottajan puolesta. Ja jos maailman laiskimmasta liikkeestä (lue: swanton bomb) saadaan kaikkien suosikkiliike, niin luulisi tuollakin irtoavan.
FlameSnoopy kirjoitti:
Tuskimpa tämänkään äänestyksen tulokset ovat 100% oikeita, meinaan ei olisi ensimmäinen kerta kun WWE tuloksia muokkaa (eikä tule olemaan viimeinenkään).

Enpä itse ainakaan usko yleisöäänten väärentämiseen. Ainakin viimeisten vuosien Cyber Sunday -äänestystulokset olivat huhujen mukaan totuudenmukaisia, eikä niissä tai tässä NXT:ssä mikään tulos ollut epäilyttävä. Toki missään vaiheessa ei ole kai vahvistettu, että tulevatko pro-äänet oikeasti painijoilta tai kuinka niiden ja yleisöäänten yhteistulos lasketaan. Näin he varmaan kehtaisivat sotkea tuloksia, mutta mikään ei siihen viittaa. Bookkauksella tietysti yrittivät vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen etenkin aluksi. Vaikutti siltä, että WWE parin viimeisen viikon aikana huomasi Kavalin ylivoiman äänestyksissä ja tyytyi kohtaloonsa. Sitä ennen he yrittivät päästä hänestä eroon.

Rileysta en hirveästi pidä. Hän on sekoitus Miziä, Ziggleriä, Ryderia ja muita tuollaisia vastaavia, eikä erotu juuri mitenkään. Onhan hän keskimääräistä parempi promoissa, mutta toisaalta karismattomaksi mainostettu Kaval oli viimeisissä jaksoissa paras. WWE:hen ei tarvita enää yhtään viiden muun ylimielisen painijan kanssa samannäköistä heeliä, joten jotain uutta hänen pitäisi keksiä. Oli hän toki parempi tai ainakin valmiimpi kuin Mr. Adequate Michael McGillicutty.

Kavalin lisäksi ainoastaan Husky Harrikselle löytäisin sopivan roolin WWE:ssä. Harris taisi vakuuttaa kaikki sekä kehässä että mikissä, ja olisikin mainio tuuraaja Skip Sheffieldille Nexuksessa. Percy Watsonista pidin kovasti, mutta pari vuotta WWE:n ulkopuolella tekisi hyvää. Vielä hän ei sinne kuulu. Toivottavasti tuo häviäjien porukka jää lyhytaikaiseksi. Kolme heistä on liian huonoja telkkariin ja Watson ei sovi heeliksi.
Pakko puolustaa viime viikon MVP vs Rhodesia. Se oli imho paras WWE:n telkkarimatsi jonka muistan tänä vuonna nähneeni.

Kavalin voitto oli odotettu ja oikein, mutta olisivat pudottaneet ImPerfectin ennen Rileytä. En oikein jaksa uskoa että yleisö äänesti niin paljon McGillittyä, vaikka se osaakin painia ihan mainiosti.
En katsonut tätäkään kautta NXT:stä muuta kuin pari pätkää Youtubesta, mutta tuota viimeistä kautta saatan pari kertaa katsoa. Aloisia...DAMN! :shock: Luin eräällä foorumilla että sinne olisi tulossa 6"9 pitkä diiva mutta odotin jotain rumempaa ilmestystä.
It would appear that Aloisia has been pulled from appearing on the third season of NXT as the official WWE website issued a statement this afternoon indicating that the 6-foot-9 Rookie Diva was fired by her Pro, Vickie Guerrero.

Guerrero’s new Rookie Diva will be announced on the NXT season three premiere this Tuesday night on Syfy.
Earlier today, WWE.com removed all mentions of Aloisa promoting the new season of NXT, prompting speculation that she had been removed from the program.

WWE’s statement reads:
Vickie Guerrero fires NXT Rookie Diva Aloisia
Written: September 3, 2010
WWE Pro Vickie Guerrero has fired her NXT season three Rookie Diva, Aloisia.

Various sources are reporting that Guerrero, the temperamental Official Consultant of SmackDown, had an argument with her 6-foot-9 Rookie Diva over Vickie’s influence over Aloisia.

The news has left WWE NXT season three shaken before it’s even started. But when reached for comment, Guerrero stated she would reveal her new Rookie Diva on the WWE NXT season three premiere this Tuesday night at 10 p.m. ET on Syfy.

Eli 6"9 pitkä jättiläinen on sitten poistettu uusimmasta NXT 3 kaudesta. Ainut syy miksi olisin edes vaivautunut tätä kautta seuraamaan.
Nickeldeon kirjoitti:

Tai sitten WWE haluaa välttämättä saada tämän naisjättiläisen rosteriin ja ei ota sitä riskiä, ettei tuota kisaa voittaisi. Käsikirjoittajat kuitenkin antaisivat heel-kuvan katsojille ja jos tuo 50% katsojilta-idea jatkuu niin luulisi katsojien valitsevan jonkun pantavan babyfacen monsterimuijan sijasta.
Käsittääkseni kyseinen mutanttieukko palkattiin FCW:n riveihin vain viikkoja – ellei jopa viikkoa – ennen tulevan NXT-kauden alkua, joten voi olla, että tässä tehdään nyt ns. punjabiprisonit: lupaus jostakin suuresta ja mahtavasta kumotaan jahka käsikirjoittajat oivaltavat, ettei kaikki välttämättä olekaan kohdallaan. Aloisian tapauksessa vika piillee siinä, ettei hän ole todellakaan valmis tapaus valtaamaan miljoonien silmäparien vahtaamia tv-lähetyksiä. Ja sama settihän se myös sitä ekaa punjabilaista vankilaakin koski – lähemmäs kolmimetrinen Khali, kolme vaikeasti ylitettävää bambukarsinaa ja suora maksu-tv-lähetys oli yhtälö, josta oli vain paettava keinolla tahi selityksellä millä hyvänsä.

Aloisia muuten twiittasi kyseisestä kontroversiaalisesta tapauksesta uhkaamalla tekevänsä paluun WWE:hen ja uhoamalla, ettei Vickie voi millään ilveellä löytää hänen veroistaan korvaajaa tulevalle NXT-kaudelle. Uumoilenkin, että Aloisian pahanen tekee shokeeraavan ylösnousemuksensa heti alkujaksossa ennen kuin Vickie on edes ehtinyt paljastaa uutta tyttöään, jolloin areenan kaiuttimista alkaa soida jotakin jännittävää viidakkovirttä ja paikalle talsii härkääkin vihaisempi Amazing Kong. :)
Latasin jakson tottumuksesta ja vahingossa koska NXT oli toisaalta synonyymi laatuviihteelle WWE:ssä, mutta toisaalta diva searchit ovat olleet synonyymi paskalle viihteelle. Pelkäsin jälkimmäistä, mutta tämähän oli erittäin viihdyttävä jakso. Aivan kuten edelliset kaudet, tämäkin jakso oli mahtavasti kirjoitettu. Mukana oli paljon komediaa ja rookiet erottuivat persoonina huomattavasti paremmin kuin missään diivaetsinnöissä. Ainoastaan eka matsi botcheineen oli vähän karmaisevaa katsottavaa. Ja taisin kyllä kelata sen kakkoshaasteenkin.

Noh, olisihan se ollut hauska jos siellä olisi ollut se kolmimetrinen naishirviö, mutta kyllä tätä tulee varmasti katsottua jatkossakin.
Voi että oli taas mahtava NXT! Näitä diivojahan pohjustetaan paljon paremmin kuin normaalidiivoja: leideillä on persoonallisuudet ja kaikki.

Äärettömän iso erikoismaininta tanssihaasteelle. Hauskin segmentti ehkä koko WWE:n historiassa. Selostukselle tahtoisin antaa 100 pistettä ja 10 papukaijamerkkiä!

Michael Cole on aivan älyttömän hauska tyyppi. Nauroin ihan kipeänä miehen läpille. Loistavaa, kuinka hän tällä kaudella näyttäisi sokeasti kehuvan Vickie Guerreroa niin kuin The Miziä viime kaudella. :D

Jo Michael Colen ja Josh Mathewsin takia tätä kautta kannattaisi seurata, mutta ilahduttavasti muukin sisältö oli Primo-tavaraa. :)

I :heart: NXT!
Olipa ekassa matsissa paljon botcheja. Mutta kunpa Goldust saisi pushia.
Darien Fawks kirjoitti:
Mutta kunpa Goldust saisi pushia.

Allekirjoitan täysin. Dust hoitaa roolinsa ammattitaidolla ja kehätyöskentely hoituu veteraanin elkein. Superstarskin on päässyt omalle viikottaiselle to-watch -listalle ihan vain siitä syystä että pääsee näkemään kuinka Goldust kantaa punabrändin himmeitä tähtiä oikeasti hyviin matseihin (ja aina silloin tällöin kantaminen vaihtuu täydeksi yhteistyöksi, esimerkkinä tapaus William Regal).

Lievästi sivusi taas aihetta. No mutta Kaitlynilla on hyvä povi.

Ei perskele. Tarkoitus oli kommentoida Superstars-jaksoa. :D Noh, kyllähän NXT:nkin ekassa matsissa oli paljon botcheja ja Goldust heilumassa. :lol:
Mä en normaalisti lämpeä noille persjalkaisille, mutta jumalauta toi Kaitlyn on aivan perkeleen pantava muija. Ensin vitutti, kun se 5 metrinen amatsoni ei tullutkaan mutta ei vituta enää. Muutenkin ihan viihdyttävä jakso. Hauska, että tag matsin NXT kokelaat vetivät parempaa settiä, kun nämä "veteraanit".
Jack DiBiase kirjoitti:
Mä en normaalisti lämpeä noille persjalkaisille

Gay?
Miksi se Kaksmetrinen muija ei sitten tullutkaan NXT season 3:seen? vai onko hän se Vickie Guerreron kosto?
nWo-Sting kirjoitti:
Miksi se Kaksmetrinen muija ei sitten tullutkaan NXT season 3:seen? vai onko hän se Vickie Guerreron kosto?

Vickie "erotti" hänet storylinen mukaan, oikeasti WWE (lue Linda McMahon) ei halunnut isoa kohua Aloisian "eroottisista" kuvista.

Kaitlynistäkin oli vielä eroottisempia kuvia mitä Aloisiasta... En ymmärrä.
No niin mutta Kaitlyn on hyvännäköinen naikkonen, eroottiset kuvat ovat siis ihan oolrait. Aloisia on monimetrinen korsto, sellaiselle erotiikalle on olemassa ihan omat sairaat alalajinsa.
Nickeldeon kirjoitti:
Kaitlynistäkin oli vielä eroottisempia kuvia mitä Aloisiasta... En ymmärrä.

Ne kuvat tulikin julkisuuteen vasta ensimmäisen NXT jakson jälkeen...
Michael Cole out of NXT ja RAW'n general manageriksi? "Do not ever interrupt me again" eilisessä jaksossakin viittasi hieman, sillä Colehan puhuessaan keskeytettiin eikä itse GM, vaikka GM:n sanomaahan tuossa jupisikin. Henk. koht. toivon, että tämä mahtava Colen heel-hahmo nostettaisiin RAW'n johtoon kaikkien vuosien jälkeen, kun häntä on epäkunnioitettu Cenan, kollegoidensa ja muiden toimesta.

Itse ohjelmaa taas tulee seurattua yhtä ahkerasti kuin kaikkia muitakin, mutta itselleni ei tuosta naisjoukosta vielä ole yhtäkään hahmoa noussut ylitse muiden.
Vickie veti esteradan yllättävän hienosti! Ilman sitä pelleilyä olisi jopa pari huippukuntoista rookie-divaa piessyt!

Kukapa olisi uskonut pari vuotta sitten että Michael Cole on tämän hetken kuuminta kamaa selostajissa.
Jani Panos kirjoitti:
Michael Cole out of NXT ja RAW'n general manageriksi? "Do not ever interrupt me again" eilisessä jaksossakin viittasi hieman, sillä Colehan puhuessaan keskeytettiin eikä itse GM, vaikka GM:n sanomaahan tuossa jupisikin. Henk. koht. toivon, että tämä mahtava Colen heel-hahmo nostettaisiin RAW'n johtoon kaikkien vuosien jälkeen, kun häntä on epäkunnioitettu Cenan, kollegoidensa ja muiden toimesta.

Muuten ehkä toimiva idea, mutta kuka sitten tuuraisi Colea selostamossa? Mulla lyö tyhjää ellei J.R. tee paluuta.

...mistä tajusinkin: J.R. on RAW'n toimitusjohtaja!
Spunkmeyer kirjoitti:

...mistä tajusinkin: J.R. on RAW'n toimitusjohtaja!

Olis Kova juttu isolla Koolla! :D

Voisi muuten ollakkin mutta yhdessä jaksossa GM sanoi että "I dont like Bret Hart. I haven't never liked Bret Hart". Jotenkin ei vain kuullosta siltä hyväsydämmiseltä ja kaikkea rakastavalta Good'Ol JR!

Entä jos paluun tekeekin legendaarien heel-JR?

http://www.youtube.com/watch?v=3jLy1NtcCfA
Michael Cole... Jumalauta että repeilin miehen jutuille ja kongituksille. :D Millonhan oli viimeksi ollut noin hauskaa... Harmi vain, jos Cole katoaa NXT:stä. :(
Nickeldeon kirjoitti:
Spunkmeyer kirjoitti:
Jani Panos kirjoitti:
Michael Cole out of NXT ja RAW'n general manageriksi? "Do not ever interrupt me again" eilisessä jaksossakin viittasi hieman, sillä Colehan puhuessaan keskeytettiin eikä itse GM, vaikka GM:n sanomaahan tuossa jupisikin. Henk. koht. toivon, että tämä mahtava Colen heel-hahmo nostettaisiin RAW'n johtoon kaikkien vuosien jälkeen, kun häntä on epäkunnioitettu Cenan, kollegoidensa ja muiden toimesta.

Muuten ehkä toimiva idea, mutta kuka sitten tuuraisi Colea selostamossa? Mulla lyö tyhjää ellei J.R. tee paluuta.

...mistä tajusinkin: J.R. on RAW'n toimitusjohtaja!

Voisi muuten ollakkin mutta yhdessä jaksossa GM sanoi että "I dont like Bret Hart. I haven't never liked Bret Hart". Jotenkin ei vain kuullosta siltä hyväsydämmiseltä ja kaikkea rakastavalta Good'Ol JR!

Muistin tuon kyllä, ja Riveni heittikin sen parhaan mahdollisen vastauksen :D
CM Punk, Michael Cole ja Josh Mathews selostajana = kultaa. Naurettua tuli varsinkin Punkin "Shut up, Josh" kommenteille.
Jakso sinänsä oli sitä perus diva NXT meininkiä, alkaa vaan kiinnostamaan tuo Kaitlynin ja Vickien juttu, mitähän seuraavaksi tapahtuu? :)
vendicta kirjoitti:
CM Punk, Michael Cole ja Josh Mathews selostajana = kultaa.

Right on the money. Excaliburin, Disco Machinen ja Colt Cabanan titteli parhaimmasta selostajatriosta on nyt pahasti vaarassa, sen verran loistavaa settiä sai todistaa. Colen hihittelyt Punkin jutuille väänti pakollakin hymyn naamalle.

Viikon lainaus: "I'm out here watching NXT without any pants on, but that's how I watch it every week"

Kaitlyn ja Maxine, siinä kaksi muuta syytä seurata ohjelmaa. AJ:n pakonomainen sätkiminen on myös sen verran huvittavaa, että kaiken facepalmauksen ohella siitä jopa jollain sairaalla tavalla nauttii. Vähän silikonia keuhkojen tienoolle ja saadaan sitä ikääkin tähän naikkoseen. Tuollainen jailbait-lookki ei sovi WWE:hen sitten millään tapaa.

Ja ei hitto Naomilla on valtava perse.
En muista milloin viimeksi olisin repeillyt näin tiheään tahtiin showpainin (taikka oikeastaan minkään muunkaan viihteen) parissa.

Kiitos Cole, kiitos Josh ja kiitos Punk! :salut:
Eikös Punk luvannut olla paikalla myös ensi viikolla? =D>
vendicta kirjoitti:
Eikös Punk luvannut olla paikalla myös ensi viikolla? =D>

Hell yeah!

Voi että että tuli repeiltyä selostukselle niin pirusti. Melkein voisin väittää, että kyseessä on odotetuin viikottainen WWE-ohjelmani. Diiva-NXT:ltä ei moni paljon odottanut, mutta voi kuinka saimmekaan yllättyä iloisesti. Kaiken lisäksi myös diivat ovat tarjonneet hauskaa ja mielenkiintoista viihdettä. NXT on aivan täyttä timanttia, kultaa, platinaa!

Cole, Josh ja CM Punk. Ei juma, miten helmee!

I so :heart: NXT!

Cole: Oh it's been riveting so far! It has been riveting, Punk! What a show it's been! RIVETING ACTION!!!!!!!!! YEAAAAAA!!!

MEGALOL!!!