Yleinen Painiblogi

[Kuunlento]

Tulipa katottua Beyond The Mat jälleen kerran kun AEPodcast teki oman commentaryn kyseiselle dokkarille. Yhtä hyvä kuin muistin tosin se täytyy sanoa, että moni ottaa tämän kyseisen teoksen ehkä liiankin kirjaimellisesti tai 100% faktana. Esim. se ulina, että Rock ei koskaan käynyt tarkistamassa Foleyn kuntoa matsin jälkeen. Näin Foley väittää itse leffan bonus ääniraidassa, mutta ylläripylläri, tuossa uncut versiossa on kohtaus jossa Rock juttelee Foleyn kanssa iloisesti heti matsin jälkeen eli siis mitä hittoa?

Hyvä elokuva, mutta täytyy muistaa, että tuossakin leffassa on paljon manipuloituja tilanteita ja editoinnilla saavutettu aika paljon.

[MR.Off Topic]

Pitänyt hetken jo kirjoittaa aiheesta kuinka jokainen WWE:n PPV pitäisi olla kuin Wrestlemania, mutta pelko siitä, että ennemminkin suuntaa tulee olemaan toisenlainen. Mitä tarkoitan sillä, että jokaisen PPV:n pitäisi olla kuin Wrestlemania? Sitä, että PPV:den pitäisi olla spektaakkeleita, upeita presentaatioita, jotka ovat selvästi erilaisia tavallisista TV-ohjelmista. PPV:den ei pitäisi tarjota vain feudien päättäviä matseja hieman erilaisissa lavasteissa vaan niiden pitäisi tarjota suuria otteluita, (jotka kyllä päättävät feudeja) spektaakkelimaisesti esitettyinä. Tiedättekö showssa pitää olla uusia kehävarusteita, hienompia entranceja ja promovideoihin pitää tosissaan panostaa. Niin, että show tuntuu erikoiselta, se tuntuu suuremmalta kuin se perus Raw. Jokaisen PPV:n pitäisi tuntua painijuhlalta, mutta hyvin monet ovat lähinnä Raw uusilla lavasteilla ja päämestaruusottelulla.

Minun pelkoni on, että PPV:hin panostetaan yhä vähemmän ja ne erottuvat yhä vähemmän normaaleista TV-jaksoista. Miksi? WWE:n panostus networkkiin ja sitä kautta tulevat asiakkaat ovat sitoutuneet 6 kuukaudeksi WWE:n tuotteeseen. Monet sitoutuvat varmasti myös ylin määräisen materiaalin vuoksi. Ihmiset ovat sitoutuneet eivätkä maksa yhtään sen enempää PPV:n näkemisestä. PPV:stä ei tule lisätuloa WWE:lle, paitsi ilmeisesti niiltä, jotka ostavat ne yhä kaapeliin, mutta kuka hullu ostaa WWE:n tapahtumia järjettömällä hinnalla kaapeliin, kun saan hemmetin ison sisällön 10 dollarilla. Onko karu todellisuus se, että WWE vähitellen laskee niihin panostusta ja kohta tapahtumat nähdään samanlaisina TV-spesiaaleina kuin TNA:ssa?

Suoraan sanottuna hieman pelottaa PPV:den tulevaisuus WWE:ssä.

[Riveni]

Kuukausittainen PPV nyt on 90-luvun loistoajatus josta voitaisiin hankkiutua eroon. Painia on kirjoitettu televisioon iät ja ajat ilman PPV:itä, ja siellä olisi oikea suunta nyt Networkin kanssa. Kuukausittainen PPV kuitenkin rajoittaa juonikuvioita huomattavasti, sillä joka kuukausi on keskittävä joku iso matsi - sopi se kuvion tilanteeseen tai sitten ei. Esimerkiksi juuri NXT näyttää miten painishow toimii ilman tällaista pakkoa, ja hyvältä näyttää. Monille faneille ajatus siitä että PPV:itä ei olisi tuntuu toki vieraalta, koska se on se malli jonka he ovat koko ikänsä nähneet, mutta oikeasti onko se loppujen lopuksi jotenkin pakollinen malli mitä ilman ei voitiaisi toimia? Ei suinkaan. Itse toivon että WWE palaa vähitellen tähän Big Four PPV malliin ja kaikki muut network-tapahtumat (eli nykyiset PPV:t) ottavat takapakkia enemminkin sellaisiksi Saturday Night's Main Eventien tasoiksi tapahtumiksi.

[Merovingi]

PPV't tekevät kyllä kuolemaa, koska Networkin ansiosta ei enää makseta katsomiskerroista. Formaatti ja ostotapa tuskin heti kuolevat täysin, mutta 5 vuoden sisällä Networkin onnistuessa ei WWE myy tapahtumia yksittäisostoina vaan Network pitää taloudesta löytyä.

Kuukausittaiset PPV't ovat aika hankala formaatti, koska aina pitäisi olla jotain millä se tapahtuma myydä. Se ei ole ihan helppoa ja WWE:llä nykyään aika vaikeaa, kun kokonaisvaltainen panostaminen kuvioihin on aika heikkoa ja ainoastaan ME-miehet saavat pohjustusta mikkiajan ja näkyvyyden puitteissa.

Suurien tapahtumien eli PPV-tapahtumien panostus tulee mahdollisesti vähenemään, koska Network tuo muutenkin rahaa taloon. Tuo kehitys tapahtuun tietysti ajan kanssa, mutta kuukausittaiset tapahtumat alkavat vajota vääjäämättä tuolloin SNME-tasolle, mikä ei välttämättä ole paha idea.

PPV-tapahtumia pitäisi jo nyt vähentää, koska eikö viime vuonnakin ollut joskus syksyllä vain kolme viikkoa väliä kahdella tapahtumalla. Miten tuossa ajassa saa mitään järkevää buildia? Big Fourin ympärille voisi rakentaa muutaman muun tapahtuman. Eniten toivoisin King of The Ringin paluuta.

[MR.Off Topic]

Olen kyllä samaa mieltä siitä, että PPV-tapahtumia pitäisi vähentää ja kuvioilla on tällä hetkellä liian vähän rakenteluaikaa, mutta olisihan 4 ison tapahtuman systeemi hiton tylsä. 8 kuukautta painettais vuodesta sitä arjen painamista ilman suurempia kohokohtia, koska suurempiin showhin ei kannata niin hirveästi panostaa. Toki saahan noista tapahtumista rahaa varmaan ihan kivasti lippumyynneistä sekä fanikamamyynnistä, mutta korvaus joillain SNME:llä ei oikein itseäni innosta. Vuodessa mielestäni pystyttäisiin vetämään kuitenkin ainakin 8 isompaa tapahtumaa, joista voitaisiin rakentaa kunnon paini spektaakkeleita. Toki neljä isointa voitaisiin edelleen rakentaa isommiksi niin kuin pitäisikin ja meillä olisi sitten neljä väliPPV:tä, joissa voisi olla erikoisempi teemakin.

Suurin huoli on se, että neljästä isommastakaan tapahtumasta mikään muu ei ole muistettava kuin Wrestlemania. Tämä pitää sinänsä paikkaansa jo nyt, joten että jokaisen taso (lukuunottamatta 'Maniaa) laskee vielä on pelottavaa. NXT:ssä mielestäni nykyinen malli toimii, koska ääretöntä spektaakkeli kukaan ei edes odota, koska se ei ole "oikea" painipromootio. Kaikki tehdään pienemmässä skaalassa enkä usko sellaisen mallin toimivan WWE:ssä.

h**vetin sekava teksti, mutta yrittäkää saada siitä jotain selvää.

[Merovingi]

Olen kyllä samaa mieltä siitä, että PPV-tapahtumia pitäisi vähentää ja kuvioilla on tällä hetkellä liian vähän rakenteluaikaa, mutta olisihan 4 ison tapahtuman systeemi hiton tylsä. 8 kuukautta painettais vuodesta sitä arjen painamista ilman suurempia kohokohtia, koska suurempiin showhin ei kannata niin hirveästi panostaa. Toki saahan noista tapahtumista rahaa varmaan ihan kivasti lippumyynneistä sekä fanikamamyynnistä, mutta korvaus joillain SNME:llä ei oikein itseäni innosta. Vuodessa mielestäni pystyttäisiin vetämään kuitenkin ainakin 8 isompaa tapahtumaa, joista voitaisiin rakentaa kunnon paini spektaakkeleita. Toki neljä isointa voitaisiin edelleen rakentaa isommiksi niin kuin pitäisikin ja meillä olisi sitten neljä väliPPV:tä, joissa voisi olla erikoisempi teemakin.

Ei neljän suuren tapahtuman systeemissä oikein mieltä olisi, sillä kyllä niitä isoja tapahtumia tarvitaan enemmän kuvioiden edistämiseen. Voisi olla aika mielenkiintoista pyörittää RAW:ta, kun tapahtumien välillä on niin monta kuukautta. Tarkoittaisi, että rahaa tekeviä otteluita annettaisiin pakostakin RAW:ssa ihka ilmaiseksi.

Kahdeksan tapahtuman vuosi olisi ihan hyvä malli. Tämän mallin otin aikoinaan talteen, koska se kuulosti aika hyvältä:

Spoiler: näytä

January: Royal Rumble
February: Elimination Chamber, now with only one the Chamber become more relevant, maybe throw a tornado tag or the IC in it just so it's used for more than one match. Make this an actual test to see how bad someone would want to main event Mania. Show that retaining champs are actually fighting for the spot or that a challenger is risking whatever it takes to get it.
March: nothing
April: Mania, MiTB match then
June: Extreme Rules
July: Build up to King of the Ring in Raws and Smackdowns with the winner of the PPV getting a title shot at Summerslam.
August: Summerslam, just make it actually feel like Mania in the summer.
September: TLC, same purpose as Extreme Rules. Blowoff for anything after Summerslam
October: Halloween Havoc, Apply a no dq stipulation to an entire PPV, anything goes. Basically make this PPV as unpredictable and Russotastic as possible.
November: Survivor Series, Main Survivor Series match can ONLY be 5 vs 5 with any survivors getting a guaranteed spot in the main even of...
December: Night of Champions, every title MUST be defended and the WWE championship is a scramble match, either making a retainer look very good pre road to Wrestlemania or getting all the pieces in place for it.

Vähentäisin kyllä noita gimmick-tapahtumia pois, etenkin Hardcore-sääntöjen osalta, ja toisin takaisin vanhoja tapahtumia ilman teemaa. Voidaan aina tarvittaessa buukata se sopivin matsi itse feudiin eikä tule näitä viime vuosilta tuttuja "HIAC kahden viikon buildilla" -tapauksia. Tuossa olisi hienosti monta "roadia" tapahtumiin - Royal Rumblesta WrestleManiaan, King of The Ringistä SummerSlamiin ja Survivor Seriesistä juuri Armageddonin Scrambleen.

Suurin huoli on se, että neljästä isommastakaan tapahtumasta mikään muu ei ole muistettava kuin Wrestlemania. Tämä pitää sinänsä paikkaansa jo nyt, joten että jokaisen taso (lukuunottamatta 'Maniaa) laskee vielä on pelottavaa. NXT:ssä mielestäni nykyinen malli toimii, koska ääretöntä spektaakkeli kukaan ei edes odota, koska se ei ole "oikea" painipromootio. Kaikki tehdään pienemmässä skaalassa enkä usko sellaisen mallin toimivan WWE:ssä.

Royal Rumble: RR-ottelu paikasta WrestleManian Main Eventissä.
WrestleMania: 'nuff said.
SummerSlam: Kesän WrestleMania, Main Eventissä voisi otella King of The Ringin voittaja.
Survivor Series: Perinteiset 5 vs. 5 -ottelut, vaikka kaksi sekalaista joukkuetta vastakkain ja voittaja-joukkue saa title-shotin. Ehkäpä jopa heelit ja naamat sekaisin, jotta saadaan mahdollisimman mielenkiintoisia tiimejä, jotka koittavat tehdä yhteistyötä, sillä kaikki hyötyvät siitä.

Tuossa saisi jo kolmesta muusta isosta tapahtumasta merkittäviä. Panostusta ihan ympäristöön (lavasteisiin, livenä jonkun painijan teema bändin toimesta jne), niin kyllä noistakin saa merkittävän tuntuisia tapahtumia.

[Griffin]

Onhan se tietyllä tapaa "vanhanaikainen" kuvio, että yksi ppv kuukaudessa. Tai siis 12 ppv:tä vuodessa. On siinä kuitenkin hyvätkin puolensa. WWE:lle erityisesti mutta faneille se on se kuukauden kerma. Neljä tapahtumaa on mielestäni liian vähän, mutta 6-8 tapahtumaa voisi olla sopiva määrä. Tällä korostettaisiin mielestäni yleisesti niiden arvoa ja suoraan sanottuna jäisi paljon paskaa pois. Niiden otteluiden rakentamiselle jäisi enemmän aikaa. Ja muutaman shown pois tiputtamalla voitaisiin niidenkin edestä panostaa näihin muihin.

Tosiaan taas täytyy muistaa, että pidin tuon parin kolmen neljän vuoden tauon painista. Huomasin sitten, että tälläisiä ppv:itä, kuten Hell In A Cell. Voin nyt olla väärässäkin mutta onko tuo ottelumuoto nyt täysin raiskattu? Muistan silloin joskus, kun nuo ottelut oli todella harvinaisia. Se oli oikeasti iso juttu. Olin mm. ihan mehuissani aikoinaan, kun vuoden 2003 alkupuolella Triple H:n ja Kevin Nashin HIAC ottelu julkistettiin, enkä vähiten siksi, että Mick Foley oli erikoistuomarina. Se oli tuolloin minun silmissäni niin iso ja brutaali ottelu.

WrestleMania oli todella hieno spektaakkeli. En näe kuitenkaan mahdollisena sitä, että tapahtumista yritetään luoda kaikista samanlaisia. Kyllähän WrestleManian pitää olla WrestleMania. Kyllä painivuodessa pitää olla se yksi suurin kaikista. Sen sijaan, jos jätettäisiin muutama turhempi ppv pois mutta yritettäisiin saada niihin loppuihin sitä suuruuden tunnetta. Pidemällä välillä luotaisiin sellaisia otteluita, joita ihmiset oikeasti haluaisi nähdä. Eli itsekkin olisin sen kannalla, että 6-8 ppv:tä olisi riittävästi.

[Merovingi]

Tosiaan taas täytyy muistaa, että pidin tuon parin kolmen neljän vuoden tauon painista. Huomasin sitten, että tälläisiä ppv:itä, kuten Hell In A Cell. Voin nyt olla väärässäkin mutta onko tuo ottelumuoto nyt täysin raiskattu? Muistan silloin joskus, kun nuo ottelut oli todella harvinaisia. Se oli oikeasti iso juttu. Olin mm. ihan mehuissani aikoinaan, kun vuoden 2003 alkupuolella Triple H:n ja Kevin Nashin HIAC ottelu julkistettiin, enkä vähiten siksi, että Mick Foley oli erikoistuomarina. Se oli tuolloin minun silmissäni niin iso ja brutaali ottelu.

Hell in a Cell on todellakin kärsinyt rajusta inflaatiosta viime vuosina ja ottelumuodon arvostettu on kyllä suoranaisesti raiskattu tuolla Hell in a Cell -tapahtumalla, joka ei ole onnistunut tarjoamaan tarpeeksi hyvän taustan omaavia otteluita kunnon buildilla. Myös PG on ongelmana, mutta Undertaker - Edge HIAC SummerSlamista (en muista vuotta enkä jaksa etsiä) oli varmasti yksi parhaimmista häkkiotteluista, vaikka se tapahtui PG-Eralla eikä verta nähty.

[Ace86]

Onhan se tietyllä tapaa "vanhanaikainen" kuvio, että yksi ppv kuukaudessa. Tai siis 12 ppv:tä vuodessa. On siinä kuitenkin hyvätkin puolensa. WWE:lle erityisesti mutta faneille se on se kuukauden kerma. Neljä tapahtumaa on mielestäni liian vähän, mutta 6-8 tapahtumaa voisi olla sopiva määrä. Tällä korostettaisiin mielestäni yleisesti niiden arvoa ja suoraan sanottuna jäisi paljon paskaa pois. Niiden otteluiden rakentamiselle jäisi enemmän aikaa. Ja muutaman shown pois tiputtamalla voitaisiin niidenkin edestä panostaa näihin muihin.

Tosin Griffin, unohdat että jos WWE rupeaa muutamaa ppv:tä poistamaan kalenteristaan, se vaikuttaa taloustilanteeseen aikalailla. Lipputulot, tuotteet jne.. Ei Vince kumppaneineen siihen suostuisi ikinä. Mutta ppv:ien vähentämisestä oon kummiskin samalla linjalla. Tosin sillä erotuksella että esim kesäkuusta poistettaisiin jompikumpi ppv ja kalenterissa olisi 12 tapahtumaa jokaiselle kuukaudelle. Kesäkuussa yksi ppv on heti kuun alussa ja sitte tulee seuraava ppv ennen kuun loppua. Mitä järkee on 13 ppv:ssä kun niistä voisi vähentää yhden pois?

[Griffin]

En unohda.

Kuten laitoin tuossa lainaamassasi osassa niin on siinä hyvätkin puolensa, WWE:lle erityisesti.

[Griffin]

Ei mitään ihmeellistä mutta laitoin spoilereihin, koska paljastaa tuoreesta RAW-jaksosta jotain.

Spoiler: näytä

Joskus Royal Rumblen jälkeen kirjoittelin omaksi ilokseni hieman diaryä. Ihan näin muuten vain. Ajattelin, että jos innostus ei laske ja saan jaksoja valmiiksi niin voisin sen tännekkin sitten ehkä laittaa.

Häiritsevää vain, että minulla oli siinä ykköshaastaja turnaus IC-vyöstä. Aivan, kuten nyt oikeasti. Häiritsevää myös, että turnauksen osallistujat ovat lähes täydellisesti samat. Barrett on nyt alkanut olla jälleen kehässä ja on mukana turnauksessa. Näin myös diaryssä. Vähemmän yllättävistä arvattavista myös diaryssä Cesaro lähti Real Americansista, jolloin Swagger ja Colter jäivät kahden. Ja herrat sitten sekaantuivat toistensa otteluihin tuossa kyseisessä turnauksessa.

Aika paljon muutenkin "hassuja" yhteensattumia, jos niitä siksi voi kutsua.

[Kuunlento]

Soapboxissa puhuinkin jo Pekka Saurista ja Yölinjasta, mutta sieltä löytyi myös tämmöinen klassikko:

Yölinjalla Pekka Sauri - Riippuvaisuus Smackdownista

[MR.Off Topic]

Tuli tuosta jo Raaka ketjusta jauhettua kuinka WWE:llä ei ole oikeastaan kovinkaan monta kiinnostavaa haastajaa Bryanille tällä hetkellä. No tehdään hieman laajempi skaalaus ja poimin joitain nimiä käyttäen WWE:n sivuilta löytyvää Power 25:sta pohjana. Lähinnä nyt, että näen ketkä ovat edes jossain määrin ajankohtaisia.

Randy Orton:

Tästä miehestä on valitettu ja purnattu koko viime loppuvuoden ja tämän alkuvuoden. Muutenkin kuinka monta Bryan-Ortonia olemme nähneet vuoden sisään, koska niitä on helkkaristi enemmän kuin vain mestaruusmatsit. Lisäksi Orton ei ole pystynyt voittamaan Bryania pitkään aikaan puhtaasti. Toisaalta miehet ovat otelleet hyviä otteluita ja niihin on mahdollisuudet vieläkin. Ortonille pitäisi ensin luoda hieman uskottavuutta ja Evoluutio on tässä hyödyksi herralle.

Batista:

Ensimmäinen argumenttini on, että Batista on järjettömän epäkiinnostava vastustaja Bryanille kehätoiminnan puolesta. Itse haluaisin pitää Batistasta, mutta onhan miehen painiminen näyttänyt erityisen tuskalliselta nyt paluun jälkeen. Hiki valuu niin perkeleesti eikä taida kunto olla mikään maailman mahtavin. Lisäksi mies ei ole saanut kayfabessa Rumble-voiton lisäksi juuri mitään aikaan paluunsa jälkeen. Sheamuksenkin joutui hakkaamaan tuolilla loppujen lopuksi. Ei vaan kiinnosta, vähemmän kuin Orton.

Triple H:

Nähtiin Wrestlemaniassa ja lisäksi miehen paikka mielestäni on jossain muualla kuin päämestaruuskuvioissa. Kaiken kaikkiaan suurin este on juurikin se, että tämä nähtiin jo 'Maniassa eikä täten tarjoa mitään uutta.

Cena:

Cena on kiinni Wyatt Familyssä tällä hetkellä. Muuten ehkä voisi olla mielenkiintoinen, paitsi kuten mainitsin jo Rawssa, niin viime vuoden Cena ottelu on aika tuoreessa muistissa. Tämän vuoksi rakentelu tähän otteluun pitäisi tapahtua uudesta näkökulmasta, enkä jaksa keksiä hyvää sellaista juuri nyt. Tai oikeastaan en vain saa mieleeni mitään mielenkiintoista. Cena tuntuu tällä hetkellä niin lypsetyltä tapaukselta päämestaruuskuvioissa (yllätys), että en saa päähän mitään ideaa. Mieluusti hahmon pysyessä edes vähänkään samanlaisena, eikä se mitä luultavammin tule muuttumaan pitkään aikaan, haluan nähdä Cenan painimassa keskikortissa portin vartijana. Mittanauhana kuten mies sen itse ilmaisi.

Bray Wyatt:

Cena on kiinni Brayssä, Bray on kiinni Cenassa. Lisäksi Brayn koko tulevaisuus on nyt pistetty mielestäni Cena-feudin varaan. Jos Bray tulee ulos feudista hävinneenä ja heikkona, eiköhän mies vähitellen jää kortissa mitättömäksi sivu viihdykkeeksi. Toki ehkä miestä voitaisiin tappion kautta jalostaa myös erillaisemmaksi, vaarallisemmaksi, mutta en usko, että WWE ajattelee niin pitkälle tai lähtisi kokeilemaan mitään niin monimutkaista tai osaisi sen toteuttaa. Braylle häviö feudissa on musertava, Cenalle luo lähinnä kolhun, joka on helposti korjattavissa. Brayn kiinnostavuus haastajana on paljolti kiinni WWE:n bookkauksesta.

SHIELD:

Pakkohan SHIELD oli myös tähän vedettävä. Lyhyesti ja ytimekkäästi ainoa, joka olisi PPV-luokan kohtaaminen Bryanille olisi Reigns, mutta mies tarvitsee vielä isoja voittoja tililleen. Lisäksi tässä tilanteessa sekä Bryanin feissinä olo, että Reignsin ei herätä niin suurta kiinnostusta, että sen mestaruusmatsiksi bookkaisin. Ambrosen ja Rollinsin en usko vielä ainakaan hetkeen olevan sen tason staroja, että 1on1 kelpaisivat mestaruuden haastajiksi. Ehkä tulevaisuudessa.

Cesaro:

Cesaron menee myös luokkaan tulevaisuudessa. Ei millään tavalla vielä valmis vaan pushi on edelleen alkutekijöissä. Tarvitsee isoja voittoja tililleen, mutta vähintäänkin painillisesti kiinnostava vastustaja Bryanille. Cesaron kohdalla kaikki riippuu siitä, mitä tästä Heyman suhteesta saadaan aikaiseksi. Mieluiten tänä vuonna tai ensi vuoden Wrestlemaniassa liikuttaisiin niissä suuruus luokissa, että herra pystyy ottamaan mittaa Lesnarista. Money In The Bank voisi sopia Cesarolle, mutta mestaruusvoitto sitä kautta tuntuisi halvalta. Ehkäpä PPV-matsi sitä kautta mestaruudesta?

Lesnar:

Kiinnostavin vastustaja Bryanille eri mahdollisuuksista. Rakennus mahdollisuuksia on useita ja kaikki johtavat siihen tulokseen, että meillä on pysäyttämätön Lesnar vastaan altavastaaja Bryan. Summerslam on mielestäni se oikea paikka näiden kahden koitokselle ja jos Wrestlemaniaan halutaan iso kohtaaminen, niin mestaruus SS:ssä Lesnarille ja vasta 'Maniassa uusintaottelu. Ongelmaksi kuitenkin nousee se, että Brock on part-timer, joten miten herra voisi tuon ajan kantaa mestaruutta?

Kane:

Sitten päästään Kaneen. Pysyn edelleen kannassani, että ei ehkä kaikkein kiinnostavin vastustaja Bryanille, jos olisi kyse pitkän tähtäimen vastustajasta, mutta yhden PPV:n vastustajana toimii, mitä parhaiten. Taustaa paljon, Kane saadaan nopeasti monsteriksi ja tähän ei tarvita paljoa aikaa. Aivan kuin tilauksesta. Lisäksi voitto Kanesta on ansiolistaan ihan hyvä kiinnitys eikä Kanea paljoa häviö hetkauta varsinkin, jos häviää meiningeistä joksikin aikaa tämän jälkeen. Stephanien raivarien jälkeen poistuminen loisi pohjaa, vaikka sitten myöhemmälle paluulle ja hyvikseksi kääntymiselle.

Muut (Big E, RVD, Sheamus, Big Show, BnB, Del Rio, Rusev, Ziggler, Cody Rhodes):

Keräsin Power 25 -listauksesta muita tyyppejä. Kuka näistä oikeasti näyttää kiinnostavalta? Big E? Ei ole rahkeita sen luokan tähdeksi. RVD on vanha. Sheamus ei todistetusti toimi niin korkealla. Big Show on vanha. BnB kaipaisi rakentelua eikä luultavasti ole sen luokan tähdeksi. Del Rio on lähtemäisimmillään vissiinkin. Rusevissa on potenttiaalia Umagamaiseen runiin, mutta vaatii rakentelua. Ziggler on mahdollisuutensa saanut ja ne on joka kerta kustu. Cody Rhodes kaipaisi ihmettä, että vielä nousisi. Eli tässä listassa ei ollut oikeastaan ketään.

--

Ehkä WWE:n rosteri ei olekkaan ihan niin hyvä. Olisihan tuolla tilaa uusille tähdille aika helvetisti. Oma tulokseni on, että WWE:ssä ne, jotka kiinnostavat Bryanin vastustajana tarvivat paljolti rakentelua vielä tai sopivan ajankohdan (Lesnar). Muut ovat jo nähtyjä tai eivät tarjoa kehässä oikeastaan mitään mielenkiintoista. Cesaro, Reigns ja Bray ovat tähtiä, joista WWE:n olisi muovattava suurempia tähtiä. Pahitteeksi ei olisi Ambrosen ja Rollinsinkaan iso läpi lyöminen.

[knup mc]

Hogan ehtii botchata aika monta kertaa lyhyen ajan sisällä

http://m.youtube.com/watch?v=eA2BQXwlOOE

[enska]

Minua on viime aikoina mietityttänyt se, minkälainen on huono painija. Mikä oikeastaan määrittää painijan huonouden? Tuntuu näet ristiriitaiselta, jos esim. Roman Reignsiä pidetään selvästi huonompana painijana kuin Dean Ambrosea tai Seth Rollinsia, vaikka yleisö pitää kaikesta huolimatta eniten nimenomaan Reignsistä. Jos Reigns todella olisi huono painija, en usko, että yleisö tykkäisi hänestä. Entä voiko Hulk Hoganin kaltaista suursuosikkia kutsua huonoksi painijaksi? Mikä tekee The Great Khalista huonon painijan?

Yleisin näkemys lienee se, että mitä atleettisempi urheilija on (eli mitä enempi erilaisia heittoja, loikkia ja lukkoja jne. hän käyttää), sitä paremmasta painijasta on kysymys. Tämä kanta heijastuu mm. Reignsiin, jota kritisoidaan ennen muuta suppean liikevalikoimansa vuoksi. Itse en kuitenkaan näe (enää), että liikevalikoiman laajuus olisi sidoksissa painijan hyvyyteen. Näyttävät signature-liikkeet ovat tietysti hienoja, ja niitä on oltava, jotta yleisö oppii tuntemaan painijan, mutta miksi jokaisen painijan tulisi otella Kurt Anglen kaltaisen kehävelhon lailla muuttuakseen hyväksi painijaksi? Tuntuisi sangen hölmöltä, jos esim. Reigns käyttäisi otteluissaan teknisesti vaativia lukotuksia taikka heittoja, koska moinen käytös ei sopisi hänen hahmolleen. Reigns on iso ja voimakas mies, jonka ei tarvitse turvautua erikoisiin keinoihin – riittää, että mies lyö vastustajiaan päähän ja taklaa heidät vauhdilla kanveesiin.

Huonon painijan käsitettä ei tästä syystä tulisi minun mielestäni lähestyä atleettisuuden vaan pikemmin gimmickin näkökulmasta; pelkkä atleettinen osaaminen ei tee painijasta hyvää (vrt. spottiapinat). Kuka tahansa voi tehdä german suplexin tai nilkkalukon, mutta ainoastaan hyvä gimmick voi luoda liikkeestä legendaarisen. Myös atleettista osaamista on tietysti pakko arvostaa, sillä ei kuka tahansa kykene ottelemaan yhtä näyttävästi kuin vaikkapa Rey Mysterio priimakunnossaan, mutta totuus on se, ettei kaikkien myöskään täydy otella erityisen näyttävästi.

Yksi hyvä esimerkki on Erick Rowan, jota ei järin arvosteta vaan kutsutaan huonoksi ja vihreäksi painijaksi. Minun mielestäni Rowan esiintyy täydellisesti omassa roolissaan eli "Bray Wyattin vähäpätöisenä lakeijana". Rowanin tarkoitus on olla pelottava ja outo mies, joka tekee mitä tahansa Wyattin vuoksi (eikä voi siksi olla kovin älykäs). Sen vuoksi on vain oikein, että miehen liikevalikoima on täynnä pelkästään raakalaismaisia tekoja (kuten kovia pyykkinaruja tai höyläpenkkimäisiä nyrkkipuristuksia) eikä mitään näyttäviä heittoja tai loikkia. Rowanin gimmick on täysin päinvastainen verrattuna esim. Dolph Ziggleriin, jonka tarkoitus on varastaa show atleettisella osaamisellaan.

John Cena on ehkäpä mielenkiintoisin nimi, kun puhutaan painijan huonoudesta. Cena on otellut kymmeniä huikeita huippumatseja ja noussut yhdeksi WWE:n historian tärkeimmistä painijoista mutta saa silti viikosta toiseen kuulla, kuinka hän ei (mukamas) osaa painia. Välillä Cena on leikitellyt kriitikoiden kanssa ja vetänyt hihastaan hurricanranojen kaltaisia ässiä, mikä on mielestäni erinomainen näpäytys häntä vihaaville katsojille: ei siksi, että miehen kuuluisi todistaa WWE-universumille pystyvänsä tekemään hurricanranan, vaan siksi, koska silloin jokainen oivaltaa, kuinka typerältä tuntuisi, jos Cena oikeasti tekisi hurricanranan kaltaisia luchadore-liikkeitä. Cena on painija, jolla on oma, hiottu tyylinsä ja joka nojautuu muutamaan (kayfabessa) tehokkaaseen iskuun. Ei miehen tarvitse eikä edes kuulu olla mikään Bret Hart kehässä.

Tätä showpainijoiden kirjoa ei mielestäni pitäisi siis nähdä huonona seikkana, vaan päinvastoin koko jutun suolana. Jos jokainen painija olisi Daniel Bryanin kaltainen lukkopainivirtuoosi, kukaan ei erottuisi massasta. Kun taas seassa on Khalin kaltaisia friikkejä, Rowanin kaltaisia hirviöitä ja Cenan kaltaisia sankareita, muodostuu seos, joka ei koskaan tylsistytä. Tykkään itse luokitella painijoita leffagenrejen mukaisesti: Cena (ja esim. Reigns, Lesnar, Batista yms.) edustaa toimintaa, Undertaker (Kane, Wyatt Family, Boogeyman yms.) kauhua, Santino (Emma, Fandango, Khali yms.) komediaa, Bryan (Triple H, HBK, Christian yms.) draamaa ja niin edelleen. Jos tarjolla olisi vain yksi "genre" (kuten "komedia"), tuntuisi tylsältä katsella aina samanlaista viihdettä. Kun taas kauhusta voi vaihtaa toimintaan ja toiminnasta komediaan, tarjonta on värikästä ja mielenkiinto korkealla. Tästä syystä jokaisen painijan ei tulisi olla atleettisesti taitava ja siksi niin sanotusti "hyvä" painija, vaan painijoita tulisi olla erilaisia ja erilaisten painijoiden "hyviä" eri tavalla. Bryan on hyvä submission-spesialisti, Santino hyvä koomikko, Rowan hyvä hirviö, Reigns hyvä soturi ja niin edelleen. Esimerkiksi Ring of Honor on tuntunut siksi aina niin raskaalta kamalta, koska se tarjoaa ottelusta toiseen ainoastaan atleettiseen osaamiseen painottuvaa painia. Genrestä kuin genrestä saa yliannostuksen, ja vain vaihtelu virkistää.

Tiivistyksenä siis jotakin sellaista, ettei painijoita pitäisi arvostella liian mustavalkoisesti vain atleettisuuden perusteella ja että gimmickeihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Täytyy ymmärtää, ettei esim. Erick Rowania ja Daniel Bryania voi mitenkään verrata toisiinsa, koska he edustavat aivan erilaisia painihahmoja – ikään kuin puolustajat, hyökkääjät ja maalivahdit edustavat aivan erilaisia pelaajatyyppejä jääkiekossa. Jokainen gimmick on uniikki ja kytköksissä siksi johonkin tiettyyn painityyliin. Huonoina painijoina pidän ainoastaan sellaisia painijoita, jotka eivät viihdytä minua millään lailla, ja kun painijoihin asennoituu oikein (Cena "toimintana", Rowan "kauhuna", Khali "komediana" jne.), painijoista saa eniten irti. Jos odottaa esim. Khalilta jotain muuta kuin koomisuutta, pettyy varmasti, koska Khali on huumorihahmo. Jos taas sisäistää sen, että Khalin tarkoitus on ainoastaan huvittaa katsojia, hän voi viihdyttää enemmän. Silloin käsitys Khalista "huonona painijana" voi muuttua "roolissaan hyväksi painijaksi". Muutos vaatii toki myös subjektiivisen mielipiteen siitä, pitääkö Khalia hauskana vai ei. Minua itseäni kyseinen Intian kummajainen naurattaa jo pelkällä läsnäolollaan, minkä vuoksi pidän Khalia hyvänä huumorihahmona enkä huonona painijana. Jokaisen huumorisuoneen Khali ei tietenkään iske eikä hän silloin välttämättä ole viihdyttävä näky, mutta myös silloin tulisi muistaa, mistä Khalissa on kysymys. Tämä sama ajattelutapa pätee myös mm. Reignsiin, jolta vaaditaan "parempia" kehäotteita mutta josta on todellisuudessa jo nyt kehkeytynyt toimiva paketti rohkeana ja kylmäverisenä antisankarina, painikehien Snake Plisskeninä. Ennemmin uppoudun uniikin Roman Reigns -hahmon sisään kuin vaadin, että hän muuttuisi joksikin värittömäksi painikoneeksi, joka taitaa kaiken.

Yöllistä tajunnanvirtaa.

[Jack DiBiase]

Hiton hyvä postaus enskalta. Minähän olen joskus sanonut, että oikeasti Hulk Hogan on ollut kaikkein paras painija, koska keräsi suurimmat massit ja suosionosoitukset. Millainen elokuva muuten Daniel Bryan olisi? Joku ranskalainen kolme ja puolituntinen taide-elokuva?

[Kratos]

Hiton hyvä postaus enskalta. Minähän olen joskus sanonut, että oikeasti Hulk Hogan on ollut kaikkein paras painija, koska keräsi suurimmat massit ja suosionosoitukset. Millainen elokuva muuten Daniel Bryan olisi? Joku ranskalainen kolme ja puolituntinen taide-elokuva?

Enemmänkin b-luokan collegekomedia missä surkea syöpäpotilaan näköinen ruipelo nousee kavereidensa kannatuksen avulla koulun suosituimmaksi oppilaaksi ja syrjäyttää entisen suosikin (joka on siis lihaksikas ja komea jenkkifutari)

Itse en vain voi mitään sille että vihaan näitä komediahahmoja "suuressa" bisneksessä.
Luulisi että jos olet päässyt "maailman parhaimpaan ja suurimpaan" painiliigaan mukaan, niin päätavoitteesi olisi ehdottomasti päämestaruus. Voisit toki olla välisegmenteissä hassutteleva lasten suosikki, mutta kehässä tekisit kaikkesi voiton eteen. Jatketaan enskan jääkiekkoviittausta seuraavanlaisesti: Olet päässyt vuosien työn jälkeen suureen ja mahtavaan ÄnHooÄllään pelaamaan, mutta päätätkin vain pelistä toiseen hassutella kentällä, etkä edes yritä maaleja.

Tämän vuoksi rakastan kovan työn altavastaajia kuten Daniel Bryan ja Chris Benoit. Nämä miehet saatiin näyttämään siltä, että pienestä koostaan huolimatta he pystyvät uskottavasti kaatamaan kenet tahansa. Miettikääpä jos tämä olisi todellista urheilua; Santino Marella on voittanut mestaruuksia pelkällä hassuttelulla... Mitä jos mies ottaisikin ottelun tosissaan? Olisimme voineet nähdä Marellan voittamassa maailmanmestaruutta useampaan otteeseen.

Muutenkin kaikenlaiset huumorihahmot jotka ovat vain paikalla huumorin vuoksi, vievät arvoa sellaiselta painijoilta jotka oikeasti tekevät töitä päästäkseen päärosteriin mukaan.

Ehkä pisin postaus 'alert historiassa, ja sekin kännissä.

[Phenomenon]

DON'T EVER FUCKING CALL IT HURRICANRANA!

[MR.Off Topic]

Yleisin näkemys lienee se, että mitä atleettisempi urheilija on (eli mitä enempi erilaisia heittoja, loikkia ja lukkoja jne. hän käyttää), sitä paremmasta painijasta on kysymys. Tämä kanta heijastuu mm. Reignsiin, jota kritisoidaan ennen muuta suppean liikevalikoimansa vuoksi. Itse en kuitenkaan näe (enää), että liikevalikoiman laajuus olisi sidoksissa painijan hyvyyteen. Näyttävät signature-liikkeet ovat tietysti hienoja, ja niitä on oltava, jotta yleisö oppii tuntemaan painijan, mutta miksi jokaisen painijan tulisi otella Kurt Anglen kaltaisen kehävelhon lailla muuttuakseen hyväksi painijaksi? Tuntuisi sangen hölmöltä, jos esim. Reigns käyttäisi otteluissaan teknisesti vaativia lukotuksia taikka heittoja, koska moinen käytös ei sopisi hänen hahmolleen. Reigns on iso ja voimakas mies, jonka ei tarvitse turvautua erikoisiin keinoihin – riittää, että mies lyö vastustajiaan päähän ja taklaa heidät vauhdilla kanveesiin.

I disagree. Lähinnä tämän kohdan kanssa. Onhan se totta, että painijaa ei voi sanoa huonoksi tai hyväksi tällaisten kriteereiden takia. On myös totta, että eri painijat osoittavat painiosaamistaan hyvin eri tavalla ja toimivat eri tavoilla eri rooleissa. Kyllä Santino on hyvä huumoripainija, Reigns on kehätaidoiltaan nykyisessä roolissa erinomainen. Reigns on kuitenkin tähän asti näkemäni perusteella huonompi painijana kuin Rollins ja väittäisin, että huonompi kuin Ambrose myös. Nykyroolissaan parempi kuin Rollins tai Ambrose omissa rooleissaan, mutta kokonaisuudessaan huonompi.

Selitän asiaa tällä tavalla. Roman Reigns heitetään WM:n main eventtiin. Nyt ei enää riitäkkään, että mies lyö vastustajiaan päähän ja taklaa heidät vauhdilla kanveesiin. Nyt pitäisi pystyä luomaan pitkä, luultavasti vähintään 20 minuutin ottelu, joka pysyy kiinnostavana kokoajan. Siihen tarvitaan useanlaisia taitoja. Liikearsenaalia se on totta, mutta myös tajua miten liikkeet käytetään ja toki kuinka luodaan draamaa ja tunnelmaa. Reigns ei ole vielä esittänyt otteita, joiden perusteella osaisin sanoa pystyykö hän vetämään 20 minuutin kiinnostavan ottelun. Tällä hetkellä veikkaisin, että ei, mutta mies kehittyy kokoajan ja odotan, että hän yllättää minut. Tasavertaisuuden puitteissa sanoisin myös ettei Rollins tai Ambrosekaan pystyisi WM main eventtiin, mutta heillä olisi puitteita paremmin olla pitkässä isossa matsissa mukana tällä hetkellä. Ambrose tosin tarvitsisi sopivan vastustajan, joka miestä kantaisi ja Rollinsin pitäisi kehittyä siinä hiton kehäpsykologiassa.

Toisin sanoen, mitä yritän sanoa on, että Enska on oikeassa osaltaan. Tottakai painijoita pitäisi arvioida eri asteikoilla, vaikka itse en näe edes Khalia komediana mielenkiintoisena. Santino on joskus tuonut sopivaa komediaa, mutta siitä on jo aikaa. Kehäosaamista ei pidä myöskään koskaan ajatella mustavalkoisesti pelkkänä atleettisuutena. Se on yksi kehäosaamisen osa. Yhtä tärkeitä taitoja, jotka itselleni äkkiseltään tulee mieleen on tunnelman ja draaman luonti ottelussa, tarinan kertominen. Se on totta, että esimerkiksi ROH:ssa on paljon atleettisuutta, mutta usein se tunnelma ja draama puuttuvat. Täydellinen painija taitaa nämä kaikki, mutta en sano etteikö joku voisi olla omassa roolissaan täydellinen. Ihan kuin peruspakki voi jääkiekossa olla täydellinen peruspakki, mutta ei kukaan häntä täydelliseksi jääkiekkoilijaksi menisi väittämään. Sellainen kaveri, kun ei vain ole main event playah. Sellainen ollakseen painissa vaatii ainakin yhden nimeämistäni osa-alueiden huikean hallinnan tason. Hulk Hoganin esimerkiksi laittaisin melko taitavaksi tunnelman luojaksi.

Joku varmaan keksii useampiakin täydellisen painijan osaamisen osa-alueita. Hyvä huomio kuitenkin Enskalta ja se on sitä jotain, mitä meidän jokaisen pitää sisäistää.

[enska]

Roman Reigns heitetään WM:n main eventtiin. Nyt ei enää riitäkkään, että mies lyö vastustajiaan päähän ja taklaa heidät vauhdilla kanveesiin. Nyt pitäisi pystyä luomaan pitkä, luultavasti vähintään 20 minuutin ottelu, joka pysyy kiinnostavana kokoajan. Siihen tarvitaan useanlaisia taitoja. Liikearsenaalia se on totta, mutta myös tajua miten liikkeet käytetään ja toki kuinka luodaan draamaa ja tunnelmaa. Reigns ei ole vielä esittänyt otteita, joiden perusteella osaisin sanoa pystyykö hän vetämään 20 minuutin kiinnostavan ottelun.

Mielestäni juuri tässä piilee monen fanin ongelma, kahdesta eri syystä.

1) Keskustelu WrestleManian pääottelusta ei ole ajankohtainen puheenaihe esim. Reignsistä puhuttaessa, koska Reigns on tällä hetkellä stable-ottelija eikä hänen tarvitse vielä olla kykeneväinen WrestleManian pääottelijaksi. WrestleManian pääottelu on tästä syystä absurdi mittari miehen painitaidoille. Aihe on ajankohtainen vasta sitten, kun painija oikeasti ottelee WrestleManian pääottelussa – silloin on syytä kyseenalaistaa hänen kyvykkyytensä WrestleManian pääottelijana. Juuri nyt pitäisi sen sijaan pohtia sitä, onko Reigns riittävän hyvä nykyisessä asemassaan (mihin voisi yleisön reaktioiden perusteella todeta kyllä). Täytyy muistaa myös se, että WrestleManian pääottelu on vain ani harvojen painijoiden etuoikeus; valtaosa rosterista koostuu midcardereista, joiden ei edes ole tarkoitus nousta todellisiksi pääottelijoiksi (vrt. Kofi Kingston, Erick Rowan, Dolph Ziggler, Rob Van Dam, Chris Jericho, Kane jne.). He ovat "sivuhahmoja", joiden avulla kirjoitetaan "päähenkilöiden" (kuten nykyisen Daniel Bryanin) tarinoita. Heidän tasoaan ei siitä syystä kuulu verrata päähenkilöihin, vaan heitä pitäisi käsitellä eri näkökulmasta.

2) Millä perusteella Ambrosella tai Rollinsilla olisi paremmin puitteita isoon otteluun kuin Reignsillä? Ring of Honorin kaltaisessa organisaatiossa ehkä, mutta WWE:n "universumi" on eri juttu. Kun katselee Shieldin matseja ja kuuntelee niiden live-yleisöjä, se on useimmiten Reigns, joka vie suurimman huomion. Se johtuu enimmäkseen toki representaatiosta eli siitä, miten WWE hypettää nimenomaan Reignsiä stablesta eniten, mutta se ei muuta sitä, että Reigns on kolmikon suosituin painija – ja suosio on se, mikä tekee sivuhahmosta päähenkilön eli midcarderista pääottelijan. Jos esim. WrestleMania 31:n pääottelu valittaisiin vaihtoehdoista Ambrose / Reigns / Rollins vs. Brock Lesnar, Reigns–Lesnar olisi taatusti kaikista kuumin ottelu. Se ei (välttämättä) olisi atleettisesti näyttävämpi kuin Rollins–Lesnar tai psykologisempi kuin Ambrose–Lesnar, mutta tunnelmallisesti matsi painisi omassa sarjassaan. Reigns on toisin sanoen "kuuma" painija, ja se, että kykenee nousemaan kuumaksi painijaksi, on loppujen lopuksi showpainijan arvokkain kyky ja monen tekijän, kuten karisman, representaation sekä gimmickin eli ulkonäön ja tyylin, summa (vrt. Hogan, Warrior, Austin, Rock, Cena jne.). Pelkkä hypetys ja gimmick (tai erinomaiset atleettiset taidot) eivät kuitenkaan riitä (vrt. Sheamus ja Del Rio), vaan objektiivisesti hyvältä showpainijalta vaaditaan myös "sitä".

Gimmickin vaikutusta painijan ottelutyyliin ja liikevalikoimaan ja sitä kautta "osaamiseen" on kyllä erityisen mielenkiintoista mietiskellä. Pitäisivätkö "atleetikot" (atleettista osaamista arvostavat fanit) esim. Reignsiä parempana painijana silloin, jos mies vetelisi kierrevoltteja ja vaativia varvaslukkoja otteluissaan? Eikö silloin Reignsin gimmickistä katoaisi se kylmänviileä "it factor", joka sallii miehen painivan rauhallisesti mutta tarpeen tullessa todella tulisesti? Söisikö monipuolisempi ja atleettisesti näyttävämpi liikevalikoima hohtoa pois Reignsin nimikkoliikkeistä (vahingoittaen samaten otteluiden dramatiikkaa)? Miksi Roman Reigns -hahmo lisäisi liikevalikoimaansa yhtään mitään, jos kerran mies kykenee voittamaan otteluitaan nykyisellä tyylillään? Kuinka tärkeä osa painijan identiteettiä hänen liikevalikoimansa on? Onko tarkkaan hiottu ja rooliin sopiva liikevalikoima parempi juttu kuin sulava urheilullisuus?

[The Rocker]

Minua on viime aikoina mietityttänyt se, minkälainen on huono painija. Mikä oikeastaan määrittää painijan huonouden? Tuntuu näet ristiriitaiselta, jos esim. Roman Reignsiä pidetään selvästi huonompana painijana kuin Dean Ambrosea tai Seth Rollinsia, vaikka yleisö pitää kaikesta huolimatta eniten nimenomaan Reignsistä. Jos Reigns todella olisi huono painija, en usko, että yleisö tykkäisi hänestä. Entä voiko Hulk Hoganin kaltaista suursuosikkia kutsua huonoksi painijaksi? Mikä tekee The Great Khalista huonon painijan?

Yleisin näkemys lienee se, että mitä atleettisempi urheilija on (eli mitä enempi erilaisia heittoja, loikkia ja lukkoja jne. hän käyttää), sitä paremmasta painijasta on kysymys. Tämä kanta heijastuu mm. Reignsiin, jota kritisoidaan ennen muuta suppean liikevalikoimansa vuoksi. Itse en kuitenkaan näe (enää), että liikevalikoiman laajuus olisi sidoksissa painijan hyvyyteen. Näyttävät signature-liikkeet ovat tietysti hienoja, ja niitä on oltava, jotta yleisö oppii tuntemaan painijan, mutta miksi jokaisen painijan tulisi otella Kurt Anglen kaltaisen kehävelhon lailla muuttuakseen hyväksi painijaksi? Tuntuisi sangen hölmöltä, jos esim. Reigns käyttäisi otteluissaan teknisesti vaativia lukotuksia taikka heittoja, koska moinen käytös ei sopisi hänen hahmolleen. Reigns on iso ja voimakas mies, jonka ei tarvitse turvautua erikoisiin keinoihin – riittää, että mies lyö vastustajiaan päähän ja taklaa heidät vauhdilla kanveesiin.

Huonon painijan käsitettä ei tästä syystä tulisi minun mielestäni lähestyä atleettisuuden vaan pikemmin gimmickin näkökulmasta; pelkkä atleettinen osaaminen ei tee painijasta hyvää (vrt. spottiapinat). Kuka tahansa voi tehdä german suplexin tai nilkkalukon, mutta ainoastaan hyvä gimmick voi luoda liikkeestä legendaarisen. Myös atleettista osaamista on tietysti pakko arvostaa, sillä ei kuka tahansa kykene ottelemaan yhtä näyttävästi kuin vaikkapa Rey Mysterio priimakunnossaan, mutta totuus on se, ettei kaikkien myöskään täydy otella erityisen näyttävästi.

Tässä te otatte kaksi termiä ja sekoitatte niitä keskenään. Esiintyjä ja painija. Hulk Hogan ei ollut teknisenä painijana hyvä, ei mitenkään innovatiivinen brawlaaja eikä todellakaan mikään lennokas hyppypapu. Hulk Hoganin suosion takana ei ollut se että hän tuli joka ilta kehään ja teki parhaansa. Se perustui hänen elämää suurempaan karismaansa ja sopivaan bookkaamiseen. Verrataanpa häntä Ric Flairiin. Onko olemassa mitään osa aluetta jossa Hogan oli parempi kuin Flair ainakaan mitenkään selvällä marginaalilla? Ei. Oliko Hogan huomattavasti suositumpi kuin Flair? Kyllä. Oliko Hogan parempi painija kuin Flair? Ei missään nimessä. Molemmat olivat samassa roolissa samaan aikaan. Oman promootionsa ykkösnimiä. Toinen otteli jatkuvasti huikeita painieepoksia ja toinen ei. Samanlaisia esimerkkejä voi kaivaa lisääkin jos haluaa. Oliko Kevin Nash hyvä painija? Ei. Pystyikö hän täyttämään roolinsa? Kyllä. Se että painija pystyy täyttämään oman roolinsa ei tee hänestä hyvää painijaa ja suosion kerääminen ei ole osoitus painijan taidoista.

John Cena on ehkäpä mielenkiintoisin nimi, kun puhutaan painijan huonoudesta. Cena on otellut kymmeniä huikeita huippumatseja ja noussut yhdeksi WWE:n historian tärkeimmistä painijoista mutta saa silti viikosta toiseen kuulla, kuinka hän ei (mukamas) osaa painia. Välillä Cena on leikitellyt kriitikoiden kanssa ja vetänyt hihastaan hurricanranojen kaltaisia ässiä, mikä on mielestäni erinomainen näpäytys häntä vihaaville katsojille: ei siksi, että miehen kuuluisi todistaa WWE-universumille pystyvänsä tekemään hurricanranan, vaan siksi, koska silloin jokainen oivaltaa, kuinka typerältä tuntuisi, jos Cena oikeasti tekisi hurricanranan kaltaisia luchadore-liikkeitä. Cena on painija, jolla on oma, hiottu tyylinsä ja joka nojautuu muutamaan (kayfabessa) tehokkaaseen iskuun. Ei miehen tarvitse eikä edes kuulu olla mikään Bret Hart kehässä.

John Cena on tosiaan hyvä esimerkki. Huippuotteluita löytyy useita kappaleita mutta kukaan ei oikein pidä häntä hyvänä painijana. Ja totuus on se että häntä parempia painijoita löytyy useitakin kappaleita. John Cena ei ole missään nimessä huono painija. Tässä pitää muistaa myös se että hän on parantanut urallaan paljon. Jos muistelee Cenan uran alkua niin hänellä ei ollut mitään huippuotteluita. Hänellä oli joitain hyviä otteluita, mutta ne olivat yleensä Cenaa huomattavasti parempia painijoita vastaan. Cena on kulmikas painija, hän ei ole kehässä sulavasti liikkuva sanan missään muodossa. Cenalla on alkanut olemaan huippuotteluita jotenkin säännöllisesti vasta vuoden 2006 jälkeen, etenkin jos mietitään asiaa siltä kannalta oliko Cenan osuuksilla merkitystä ottelun hyvyyteen. Se että vetää Kurt Anglen, Chris Jerichon, Shawn Michaelsin tms. kanssa hyvän ottelun ei ole saavutus.

Cena on siis kehittynyt mutta muistikuvamme tuovat mieleen sen kulmikkaan tyypin joka ei oikein osaa painia. Ja taidokas no-sellaaja, joka haittaa ainakin joitain ihmisiä.

Tätä showpainijoiden kirjoa ei mielestäni pitäisi siis nähdä huonona seikkana, vaan päinvastoin koko jutun suolana. Jos jokainen painija olisi Daniel Bryanin kaltainen lukkopainivirtuoosi, kukaan ei erottuisi massasta. Kun taas seassa on Khalin kaltaisia friikkejä, Rowanin kaltaisia hirviöitä ja Cenan kaltaisia sankareita, muodostuu seos, joka ei koskaan tylsistytä. Tykkään itse luokitella painijoita leffagenrejen mukaisesti: Cena (ja esim. Reigns, Lesnar, Batista yms.) edustaa toimintaa, Undertaker (Kane, Wyatt Family, Boogeyman yms.) kauhua, Santino (Emma, Fandango, Khali yms.) komediaa, Bryan (Triple H, HBK, Christian yms.) draamaa ja niin edelleen. Jos tarjolla olisi vain yksi "genre" (kuten "komedia"), tuntuisi tylsältä katsella aina samanlaista viihdettä. Kun taas kauhusta voi vaihtaa toimintaan ja toiminnasta komediaan, tarjonta on värikästä ja mielenkiinto korkealla. Tästä syystä jokaisen painijan ei tulisi olla atleettisesti taitava ja siksi niin sanotusti "hyvä" painija, vaan painijoita tulisi olla erilaisia ja erilaisten painijoiden "hyviä" eri tavalla. Bryan on hyvä submission-spesialisti, Santino hyvä koomikko, Rowan hyvä hirviö, Reigns hyvä soturi ja niin edelleen. Esimerkiksi Ring of Honor on tuntunut siksi aina niin raskaalta kamalta, koska se tarjoaa ottelusta toiseen ainoastaan atleettiseen osaamiseen painottuvaa painia. Genrestä kuin genrestä saa yliannostuksen, ja vain vaihtelu virkistää.

Tätä tuskin monikaan kieltää. On aina hyvä että on erilaisia painijoita, erityylisiä hahmoja ja jne. Mutta heidän pitäisi mielellään pystyä myös siedettäviin otteluihin. Painija ei voi olla hyvä mikäli hänellä on vain yksi osa-alue jolla hän pärjää. Jos on vain hyvä huumoriosioissa ei voida pitää kokonaisvaltaisesti hyvänä esiintyjänä. Kanen voidaan katsoa olleen mukana jokaisessa nimeämässäsi genressä urallaan ja yleensä melko hyvällä menestyksellä. HBK, pystyi spottailemaan siinä missä kuka tahansa, mutta se ei poista sitä etteikö hän olisi ollut myös draaman mestari. Hienot esiintyjät ja viihdyttäjät pärjäävät missä tahansa genressä.

Tiivistyksenä siis jotakin sellaista, ettei painijoita pitäisi arvostella liian mustavalkoisesti vain atleettisuuden perusteella ja että gimmickeihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Täytyy ymmärtää, ettei esim. Erick Rowania ja Daniel Bryania voi mitenkään verrata toisiinsa, koska he edustavat aivan erilaisia painihahmoja – ikään kuin puolustajat, hyökkääjät ja maalivahdit edustavat aivan erilaisia pelaajatyyppejä jääkiekossa. Jokainen gimmick on uniikki ja kytköksissä siksi johonkin tiettyyn painityyliin. Huonoina painijoina pidän ainoastaan sellaisia painijoita, jotka eivät viihdytä minua millään lailla, ja kun painijoihin asennoituu oikein (Cena "toimintana", Rowan "kauhuna", Khali "komediana" jne.), painijoista saa eniten irti. Jos odottaa esim. Khalilta jotain muuta kuin koomisuutta, pettyy varmasti, koska Khali on huumorihahmo. Jos taas sisäistää sen, että Khalin tarkoitus on ainoastaan huvittaa katsojia, hän voi viihdyttää enemmän. Silloin käsitys Khalista "huonona painijana" voi muuttua "roolissaan hyväksi painijaksi". Muutos vaatii toki myös subjektiivisen mielipiteen siitä, pitääkö Khalia hauskana vai ei. Minua itseäni kyseinen Intian kummajainen naurattaa jo pelkällä läsnäolollaan, minkä vuoksi pidän Khalia hyvänä huumorihahmona enkä huonona painijana. Jokaisen huumorisuoneen Khali ei tietenkään iske eikä hän silloin välttämättä ole viihdyttävä näky, mutta myös silloin tulisi muistaa, mistä Khalissa on kysymys. Tämä sama ajattelutapa pätee myös mm. Reignsiin, jolta vaaditaan "parempia" kehäotteita mutta josta on todellisuudessa jo nyt kehkeytynyt toimiva paketti rohkeana ja kylmäverisenä antisankarina, painikehien Snake Plisskeninä. Ennemmin uppoudun uniikin Roman Reigns -hahmon sisään kuin vaadin, että hän muuttuisi joksikin värittömäksi painikoneeksi, joka taitaa kaiken.

Yöllistä tajunnanvirtaa.

Tässä päästäänkin siihen mikä minua tekstissä eniten riepoi. Hyvä painija ei ole sama asia kuin viihdyttävä esiintyjä. Viihdyttävyys on subjektiivinen kokemus, kun taas painijan hyvyys on objektiivisempaa. Painijan hyvyyttä voidaan tarkastella, vaikkapa sillä montako lukkoa, hyppyä, heittoa tämä osaa ja kuinka hyvin. Osaako painija esiintyä turvallisesti, sekä itsensä että parinsa kannalta.

[irrallinen ajatus]Voidaan tietysti pohtia sitä kuuluuko kehäpsykologia osana painitaitoihin, vai onko se niistä erillinen osa-alue. Mick Foley ei ollut teknisesti katsottuna hyvä painija, mutta halukas ottamaan bumppia ja kehäpsykologian mestari. Oliko Foley hyvä painija vai ei? Kyllä ja ei. Hän ei ollut mikään whole package ja teknisesti jopa heikko, mutta kehäpsykologinen osaaminen nostaa hänet ylemmäs.[/irrallinen ajatus]

Khali saattaa olla sinusta viihdyttävä, mutta se ei tee hänestä roolissaan hyvää painijaa, koska hän ei objektiivisesti tarkasteltuna osaa painia. Jos viihdyt häntä katsoessasi hieno homma, se ei ole minulta pois. Mutta älä kutsu häntä hyväksi painijaksi. Ja huom. hyvä painija ei automaattisesti ole viihdyttävä painija. Tässä kohtaa voimme kaivaa esille vaikka it factorit ja muut abstraktimmat asiat esille.

Näkemyseromme lienee enemmän semantiikan puolella tässä. Ei siinä hyvä postaus

[MR.Off Topic]

Jes täällä on keskustelua! Mielenkiintoista sellaista!

1) Keskustelu WrestleManian pääottelusta ei ole ajankohtainen puheenaihe esim. Reignsistä puhuttaessa, koska Reigns on tällä hetkellä stable-ottelija eikä hänen tarvitse vielä olla kykeneväinen WrestleManian pääottelijaksi. WrestleManian pääottelu on tästä syystä absurdi mittari miehen painitaidoille. Aihe on ajankohtainen vasta sitten, kun painija oikeasti ottelee WrestleManian pääottelussa – silloin on syytä kyseenalaistaa hänen kyvykkyytensä WrestleManian pääottelijana. Juuri nyt pitäisi sen sijaan pohtia sitä, onko Reigns riittävän hyvä nykyisessä asemassaan (mihin voisi yleisön reaktioiden perusteella todeta kyllä). Täytyy muistaa myös se, että WrestleManian pääottelu on vain ani harvojen painijoiden etuoikeus; valtaosa rosterista koostuu midcardereista, joiden ei edes ole tarkoitus nousta todellisiksi pääottelijoiksi (vrt. Kofi Kingston, Erick Rowan, Dolph Ziggler, Rob Van Dam, Chris Jericho, Kane jne.). He ovat "sivuhahmoja", joiden avulla kirjoitetaan "päähenkilöiden" (kuten nykyisen Daniel Bryanin) tarinoita. Heidän tasoaan ei siitä syystä kuulu verrata päähenkilöihin, vaan heitä pitäisi käsitellä eri näkökulmasta.

Tässä on pienoisia näkemys eroja. Mielestäni on nimittäin ajankohtaista keskustella siitä onko Reignsistä isompaan rooliin kuin missä hän nyt on. Ei ole mielenkiintoista keskustella siitä toimiiko tämä nykyisessä roolissaan, koska näemme, että näin on. Eli näen juuri keskustelun siitä kiinnostavana, onko Reignsistä siihen päärooliin. Minulla tähän on vain yksi syy:

1) Katson painia päähenkilöiden vuoksi. Kuten en katso leffojakaan sivuhahmojen vuoksi vaan katson sitä päähenkilöiden vuoksi. Niimpä minua kiinnostaa kuka voi sellaiseksi nousta ja onko jollain siihen potenttiaalia. Täten määrittelen hyvän showpainijan sellaiseksi, joka pystyy tähän. Rockerin viestiin viitaten, että näen, että Hulk Hogan oli hyvä showpainija, jolla oli hallinnassaan juurikin viihdyttäjän taidot hyvin. Näen kuitenkin Ric Flairin vielä parempana, koska hänen pääottelunsa viihdyttävät minua enemmän, joka johtunee siitä, että Flair viihdyttämisen lisäksi hallitsi hyvän painijan taidot myös.

Lisäksi mainittakoon, että minulla on myös paljon mielipiteitä siitä keiden pitäisi olla päähenkilöitä. Hyvä showpainija on kuitenkin mielestäni jopa hyvinkin subjektiivinen käsite, mutta voitanee sanoa, että jotkut ovat todistaneet olevansa tätä (Flair, HBK, Hogan, HHH...). Se, että itse näen eri herroissa potenttiaalia olla tällainen ei silti kerro, että he olisivat tällaisia. Joten nautin monesti sivuhenkilöiden otteista enemmän kuin päähenkilöiden, jos koen, että päähenkilöt eivät ehkä ansaitsisi asemaansa. Toisaalta samalla minun täytyy myöntää, että kaikista niistä sivuhenkilöistä ei ole päähenkilöiksi, joissa ajattelen olevan potenttiaalia. Se on kuitenkin mielenkiintoinen aihe, koska perimmäinen syy omalle painin katsomiselle on ne kaikista suurimmat ottelut, jotka jättävät minut tilaan vau. En katso painija komedia segmenttejen takia. Jos showpainissa (tarkoitan koko lajia) nousisi pääosaan stable-ottelijat, silloin minun kai pitäisi pitää Reignsiä yhtenä parhaista showpainijoista.

2) Millä perusteella Ambrosella tai Rollinsilla olisi paremmin puitteita isoon otteluun kuin Reignsillä? Ring of Honorin kaltaisessa organisaatiossa ehkä, mutta WWE:n "universumi" on eri juttu. Kun katselee Shieldin matseja ja kuuntelee niiden live-yleisöjä, se on useimmiten Reigns, joka vie suurimman huomion. Se johtuu enimmäkseen toki representaatiosta eli siitä, miten WWE hypettää nimenomaan Reignsiä stablesta eniten, mutta se ei muuta sitä, että Reigns on kolmikon suosituin painija – ja suosio on se, mikä tekee sivuhahmosta päähenkilön eli midcarderista pääottelijan. Jos esim. WrestleMania 31:n pääottelu valittaisiin vaihtoehdoista Ambrose / Reigns / Rollins vs. Brock Lesnar, Reigns–Lesnar olisi taatusti kaikista kuumin ottelu. Se ei (välttämättä) olisi atleettisesti näyttävämpi kuin Rollins–Lesnar tai psykologisempi kuin Ambrose–Lesnar, mutta tunnelmallisesti matsi painisi omassa sarjassaan. Reigns on toisin sanoen "kuuma" painija, ja se, että kykenee nousemaan kuumaksi painijaksi, on loppujen lopuksi showpainijan arvokkain kyky ja monen tekijän, kuten karisman, representaation sekä gimmickin eli ulkonäön ja tyylin, summa (vrt. Hogan, Warrior, Austin, Rock, Cena jne.). Pelkkä hypetys ja gimmick (tai erinomaiset atleettiset taidot) eivät kuitenkaan riitä (vrt. Sheamus ja Del Rio), vaan objektiivisesti hyvältä showpainijalta vaaditaan myös "sitä".

Sinä sanot, että Reignsin ja Lesnarin ottelu olisi paras siksi, että se olisi kuumin ottelu. Tämä koko vertaus on kuitenkin hieman epätasa-arvoinen, koska Reignsin hyvät puolet nousevat tässä ottelussa paremmin esille kuin Rollins tai vielä selvemmin, kun puhutaan Ambrosesta. Minä myös itse puhun potenttiaalista, joka on eriasia kuin nykytilanne.

Reignsin kuumuudeen takia hän nyt sopisi parhaiten main eventtiin, mutta jos suoriutuminen tästä olisi huono saattaisi koko kuumuus kadota. Jos esimerkiksi Rollins bookattaisiin kuumaksi vastustajaksi Daniel Bryania vastaan ja Reigns kuumaksi vastustajaksi Lesnaria vastaan odottaisin vieläkin tunnelman olevan luultavasti isompi Reign-Lesnar ottelussa, koska Roman Reignsillä tuntuisi olevan enemmän "sitä" kuin Rollinsilla. Kuitenkin, kun ajattelen, että kumpi näistä ottelun jälkeen jättäisi minut "vau" reaktion tilaan näkisin sen olevan Rollins-Bryan. Reigns-Lesnar ottelulle näkisin suuremmat floppaamisen mahdollisuudet myös. Toisinsanoen minulle on tärkeämpää se, mikä olotilani on sen jälkeen, eikä se mikä se on sitä ennen. Loppuun erotan omasta mielestäni oman tärkeimmän pointtini:

Reignsillä ja Rollinsilla on kehittymisen varaa showpainijoina olemisessa. Reigns tarvinee sitä puhtaissa painitaidoissa, jotka tosin pitää olla hänen gimmickin mukaisia. Ei siis voltteja ynnä muuta, koska se ei sovi. Kuitenkaan nykyisillä näytöillä hän ei ole kehässä "päähenkilö". Rollins tarvinee sen sijaan kehitystä niillä alueilla, joilla Reigns on hyvä. Viihdyttämisessä, karismassa ja siinä, että hänellä olisi se "it factor". Mielestäni esimerkiksi Daniel Bryan on osoittanut, että se "it factor" ei ole aina niin näkyvä ja se voi kehittyä ajan myötä yllättäen.

--

Tässä päästäänkin siihen mikä minua tekstissä eniten riepoi. Hyvä painija ei ole sama asia kuin viihdyttävä esiintyjä. Viihdyttävyys on subjektiivinen kokemus, kun taas painijan hyvyys on objektiivisempaa. Painijan hyvyyttä voidaan tarkastella, vaikkapa sillä montako lukkoa, hyppyä, heittoa tämä osaa ja kuinka hyvin. Osaako painija esiintyä turvallisesti, sekä itsensä että parinsa kannalta.

Minua jäi vähän vaivaamaan tämä kappale. Lähinnä tiivistäisin sen oman mielipiteeni, että hyvä showpainija on sekä hyvä painija, että hyvä viihdyttäjä. Tällöin toki hyvän showpainijan käsite kallistuu enemmän subjektiiviseksi asiaksi kuin objektiiviseksi. Toisaalta se, että se on subjektiivinen asia tekee siitä mielenkiintoisemman aiheen keskustelulle.

--

Kaiken kaikkiaan saattoi tulla vähän sekaviakin ajatuksia välillä. Jotain saattoi jäädä sanomatta ja siksi aiheesta pitäisi oikeastaan tehdä jonkin näköinen esseen tyylinen postaus, että pääsisi tarttumaan jokaiseen asian puoleen.

[The Rocker]

Minua jäi vähän vaivaamaan tämä kappale. Lähinnä tiivistäisin sen oman mielipiteeni, että hyvä showpainija on sekä hyvä painija, että hyvä viihdyttäjä. Tällöin toki hyvän showpainijan käsite kallistuu enemmän subjektiiviseksi asiaksi kuin objektiiviseksi. Toisaalta se, että se on subjektiivinen asia tekee siitä mielenkiintoisemman aiheen keskustelulle.

En ole eri mieltä tuosta asiasta, vaikka subjektiivisuus on aina hieman hankala asia.
--

Kaiken kaikkiaan saattoi tulla vähän sekaviakin ajatuksia välillä. Jotain saattoi jäädä sanomatta ja siksi aiheesta pitäisi oikeastaan tehdä jonkin näköinen esseen tyylinen postaus, että pääsisi tarttumaan jokaiseen asian puoleen.

Niinpä varmaan pitäisi. Wordia auki ja tekstiä suoltamaan.

[Japeet]

Asetun -taas kerran- välimaastoon. Enskan tavoin pidän hedelmättömänä painijoiden objektiivista vertailua, sekä sitä että kaikessa ajatellaan sitä kuinka hyvin painija x pärjäisi pääottelijana. Kuitenkin jos vertailun rajaa "painigenren" sisälle, ollan mielestäni väärillä vesillä. On ihan yhtä oleellista pohtia onko Fandango parempi painija kuin Santino, kuin että onko Fandango parempi painija kuin Randy Orton tai the Miz. Voidaan miettiä miesten atleettisuutta (sekä komediapainissa että pääottelijana ja kortintäytteenä osa ottelemista on atleettisuus, vaikka se näkyisikin eri muodossa), voidaan vertailla kuinka hyvin miehet täyttävät paikkansa kortissa (pitäisikö Ortonin otella alempana kortissa? Riittäisikö Mizillä rahkeita komediaan tai pääottelijaksi? Onko Fandangosta saatavissa enemmän irti jossain toisessa asemassa vai onko tämän ideaali sijoitus kortissa nykyinen paikka). Jotain muutakin tähän liittyvää piti kirjoittaa mutta ajatus katkesi.

Vertailusta vielä sen verran että myös painityylien sisäinen vertailu on mielestäni kiinnostavaa. Eric Rowan ja Great Khali vaikkapa fysiikaltaan ja pääasialliselta tyyliltään muistuttavat toisiaan, mutta korttiasemansa ja tarkoituksensa takia toteuttavat eri tavalla samankaltaista painityyliään. Painijoiden välinen vertailu ei kuitenkaan ollut syy sille että lähdin vastaamaan. Tahdoin puhua käsitteestä "hyvä painija", ja siitä miten määrittelen sellaisen. Pidän vielä esillä enskan genremääritelmää, koska se helpottaa selittämistä. Mielestäni ei tule tarkastella ainoastaan sitä kuinka painija pärjää omassa genressään, vaan kuinka tämä ottelee ja mukauttaa tyyliään joutuessaan täysin erilaisen vastustajan kanssa kuvioon. Esimerkiksi John Cena joka on mielestäni taidoiltaan huippuluokkaa, ja esiintyjänä loistava on pärjännyt yllättävän heikosti Wyatt-feudissa. Normaalisti draamassa, actionissa, draamakomediassa ja actionkomediassa loistanut Cena on kauhukuvioon jouduttuaan sortunut ylinäyttelyyn ja epävarmaan esiintymiseen. Hyvä painija siis osaa mielestäni sopeutua kulloiseenkin tilanteeseen: joukkuepainijoiden (kuten Reigns) tulee osata otella viihdyttävä singles-matsi tarvittaessa, draama- ja komediaottelijoiden täytyy kohdatessaan vähän laskea kierroksia jotta syntyy hyvä hybridi joka ei kuitenkaan vesitä toisen erikoisuutta täysin, ja actiontähtien täytyy tajuta kuinka kauhu tuodaan mukaan hahmoon ollakseen hyvä painija. Tämän takia myös painijoiden keskinäisen kommunikaation tulisi olla kohdillaan, jotta mukautumiskykyisempi osapuoli, tai se jonka erikoisuus on risteävien tyylien kohdatessa dominoivampi osaa ja voi omalla esiintymisellään yrittää paikata toisen puutteita.

[DeadManWalking]

Liittyen tuohon yleisten kysymysten juttuun ainakin osittain, niin aikanaan eräässä knock-outissa nähtiin hauska keskustelu kun väännettiin peistä Ric Flairin ja Shawn Michaelsin välillä. Linkki alla:

http://www.wrestlingalert.com/forum/vie ... &start=250

Vie suoraan sivulle 11, sieltä jossain puolivälissä alkaa tuo vääntö. Mukana legendoja kuten JDub.