Yleinen Painiblogi

[Coca]

Kirjoita tänne!

[What]

Punk uhkasi. Kolme vuotta myöhemmin Lesnar toteutti.

[Griffin]

Eilen asetin soittimeen WCWtä ja sen kömmähdyksiä käsittelevän dvdn. Tai siis joku tälläinen Top 50 OMG moments juttu.

Pakko myöntää, että osa oli kyllä sellaista "Mitä v**tua"-paskaa, etten voi ymmärtää miten tuollaista on voitu suoltaa. Toisaalta taas kiinnostaisi kyllä alkaa katselemaan vanhoja Nitroja. Osittain Enskan hehkutuksen vuoksi ja osittain siksi, että kyllähän tuo painillinen anti vaikuttaa siltä, että se toimisi varsin hyvin itseeni.

[The Rocker]

Cracked.com kertoo oman näkemyksensä siitä miksi paini on Yhdysvalloissa rikki ja mikä sen saattaisi pelastaa.

[Koopatroopa]

Vaikea sanoa, onko tuossa vaiheessa jo osin todettu, että ehkä Bryan nostetaan silti tavalla tai toiselle main eventtiin. Kenties varasuunnitelma oli jo taskussa. Paha sanoa. Muutenkin on vähän vaikea sanoa, kuinka paljon WWE:n sitten pitäisi kuunnella yleisöä bookkauspäätöksissään. Siis pitikö Bryanin voittaa Rumble vain siksi, että yleisö janosi sitä? Loppujen lopuksihan hänen voittonsa olisi voinut viedä pohjaakin hänen tuhkimotarinaltaan.

Jos yleisö buuaa Manian pääotteluun menevän sankarin (Baista) ulos niin ehkä silloin on järkevää kuunnella niitä yleisöreaktioita. Ja näin kun ei siis tapahtunut vain Rumblessa vaan jokaisessa Raw:ssa sen jälkeen. Ja tuo Rumble-voitto olisi ollut täydellinen Bryanille useastakin syystä. Juonellisesti Authority teki kaikkensa, ettei Bryan pääse mestaruusmatsiin, mutta Rumble-voitolla näin olisi tapahtunut. Ja kuten aiemminkin sanottiin, niin tuollaista Rumble-voiton kautta Manian mestaruus/pääotteluun -tyylistä tuhkimotarinaa ei olla nähty pitkään aikaan, itse asiassa täytyy mennä niinkin kauas kuin vuoteen 2006 kun Mysterio voitti Rumblen. Välillä tuollainen vähän juustoinen ja ennalta-arvattavakin tuhkimotarina olisi oikein jees ja etenkin Bryanille se olisi sopinut kuin nakutettu.

Tuossa vaiheessa WWE yritti vielä viedä Bryanin Sheamusta vastaan keskikortin matsiin ja Batistan piti otella Manian pääottelussa. Ja WWE:llä ei ollut mitään varasunnitelmaa aluksi, siellä luultiin että yleisö tulee syömään neljän vuoden tauon jälkeen Batistan kädestä. Jos WWE:n oli alunperinkin tarkoitus tehdä mitä tekivät loppujen lopuksi niin Batista olisi käännetty kantapääksi heti Rumble-voiton jälkeen tai sitä ennen jopa. Sen sijaan Batistaa yritettiin pakkosyöttää hyviksenä viikkojen ajan Rumblen jälkeenkin ja porukka oli täysin häntä vastaan jopa silloin, kun mies oli feudissa umpitylsää Del Rioa (joka oli pahis) vastaan. Kai siellä sitten jossain vaiheessa tultiin järkiin ja Bryan oli pakko buukata pääotteluun fanien ja yleisöjen painostuksesta. Ja sanoihan CM Punkikin, että alkuperäinen suunnitelma oli Orton-Batista, Punk-HHH ja Bryan-Sheamus. Saman olen lukenut muutaman muun WWE-painijan haastatteluista, en muista ketä olivat enkä jaksa ruveta googlettelemaan. Batista taisi muuten olla yksi niistä. Batistasta tuli mieleen että mies olisi oikeasti voinut toimiakin naamana paluunsa jälkeen. Mieshän sai ihan hyvää reaktiotakin ennen Rumblea ja oikeastaan vielä Rumblessakin sisääntulonsa aikana. Vasta loppuhetkillä kun Bryania ei näkynyt ja matsin lopputulos alkoi tulla selvääkin selvemmäksi alkoi yleisö (ja muutkin fanit ruutujen ääressä) käöntymään Elukkaa vastaan. Jos Batukka oltaisiin tuotu takaisin johonkin toiseen rooliin tai feudiin niin yleisö tuskin olisi kääntynyt miestä vastaan ainakaan noin pahasti.

Olisiko kyseessä sittenkin ollut osittainen work, jossa WWE tiesi juuri mistä naruista vetää?

Ei. Se ei todellakaan ollut workkia, perustelut ylempänä. Ei tästä work-teoriasta sen enempää jooko?

E: Jaa Dedu ehti ensin.

[Darien Fawks]

Mutta millä selitätte sen, että Rumblen jälkeen kuvattiin yleisöä ja selostajatkin saivat sanoa, että yleisö odotti Bryania? Eikö tämä tarkoita sitä, että WWE oli ainakin jonkin verran hereillä tuosta tilanteesta?

Toisin kuin Koopatroopa väität, niin CM Punk ei myöskään puhunut ainakaan podcasteissaan (eikä taatusti ennen sitäkään) muista Mania-suunnitelmista kuin siitä, että hänen oli ennen lähtöään tarkoitus olla Hunteria vastaan Maniassa. Tämä taas taisi olla jo hyvän matkaa Rumblen jälkeen. Muista hän ei puhunut, eikä etenkään Bryan vs. Sheamuksesta. Muutenkin kannattaa ottaa huomioon, että ei dirt sheetteihin voi aukottomasti luottaa.

Muutenkin Bryanin kuvioon on koko ajan sekoittunut bäkkäritouhuja. Jos WWE olisi antanut Bryanille Rumble-voiton, olisi se vienyt pohjan koko Bryanin kuviolta. Kuvio siis vaati toimiakseen juurikin tuon väärinkohtelun. Blessing in disguise? Miksei siis WWE:ssä voitu esimerkiksi ajatella, että mennään sillä suunnitelmalla, mikä on itse kehitetty, ja sitten vaihdetaan suunnitelmaa lennosta, jos se näyttää tarpeelliselta? Itse näkisin, että voi hyvinkin olla, että juuri näin tehtiin. Näinhän WWE:ssä tehdään jatkuvasti.

[kossi5]

Punkhan sanoi Podcastissa, että hänestä oli naurettavaa että heillä oli suunnitelmissa pistää tuo Batista/Orton sellaisenaan WM main eventtiin.

[MR.Off Topic]

Oma mielipiteeni on se, että Batistan voitto Rumblessa oli jäätävän huonoa bookkausta, koska se olisi kuulunut Bryanille. Miksi? Bryania oli jo kuukausien ajan syrjitty Authorityn toimesta ja fanit olivat jo rähtämispisteessä. Jos Bryan olisi voittanut, koko yleisö olisi suorastaan räjähtänyt. Tämä oli yksi niistä hetkistä, joka olisi pitänyt tapahtua, koska se oli ainoa järkevä päätös. Joskus ne hieman "ennalta arvattavat" lopputulokset ovat parhaita, koska niitä on buildattu kunnolla.

Mitä nyt tapahtui, kun Bryan ei voittanut? Mysse sai hirveät heatit puhumattakaan Batistasta, joka sai paskaa niskaan tonni kaupalla. Monet fanit heittivät kaukkarit seinään ja sanoivat kuinka p****estä koko WWE on. Niin myös minä ja osaltaan tämä vitutus on kestänyt tähän päivään asti ja on varmasti yksi syy, miksi koko tuotetta tulee seurattua niin harvoin. Koko Rumblen loppu oli ilmentymä WWE:stä, jossa edelleen uskotaan, että he aina tietävät paremmin kuin fanit itse, mitä fanit haluavat nähdä. Tämä oli ilmentymä siitä, miksi edelleenkin ajattelen, että WWE on 85% paskaa ja joskus osutaan oikeaankin.

[Dedu]

Mutta millä selitätte sen, että Rumblen jälkeen kuvattiin yleisöä ja selostajatkin saivat sanoa, että yleisö odotti Bryania? Eikö tämä tarkoita sitä, että WWE oli ainakin jonkin verran hereillä tuosta tilanteesta?

Toisin kuin Koopatroopa väität, niin CM Punk ei myöskään puhunut ainakaan podcasteissaan (eikä taatusti ennen sitäkään) muista Mania-suunnitelmista kuin siitä, että hänen oli ennen lähtöään tarkoitus olla Hunteria vastaan Maniassa. Tämä taas taisi olla jo hyvän matkaa Rumblen jälkeen. Muista hän ei puhunut, eikä etenkään Bryan vs. Sheamuksesta. Muutenkin kannattaa ottaa huomioon, että ei dirt sheetteihin voi aukottomasti luottaa.

Muutenkin Bryanin kuvioon on koko ajan sekoittunut bäkkäritouhuja. Jos WWE olisi antanut Bryanille Rumble-voiton, olisi se vienyt pohjan koko Bryanin kuviolta. Kuvio siis vaati toimiakseen juurikin tuon väärinkohtelun. Blessing in disguise? Miksei siis WWE:ssä voitu esimerkiksi ajatella, että mennään sillä suunnitelmalla, mikä on itse kehitetty, ja sitten vaihdetaan suunnitelmaa lennosta, jos se näyttää tarpeelliselta? Itse näkisin, että voi hyvinkin olla, että juuri näin tehtiin. Näinhän WWE:ssä tehdään jatkuvasti.

Kuten kossi5 jo sanoi, Punk puhui podcastissaan alkuperäisen suunnitelman olevan Bryan vs. Sheamus, Orton vs. Batista ja Punk vs. Triple H. Nimenomaan Punk-HHH-ajatuksestahan Punk kertoi sanoneensa Hoplalle, ettei Punk tarvitse HHH:ta mihinkään, vaan HHH tarvitsee häntä.

Yleisön kuvaamisesta sen verran, että ei se Vince taida sielä tuotantorekassa olla ohjaamassa milloin mitäkin kuvaa lähetetään tv-ruutuihin, siihen on omat ohjaajansa. Sama selostustiimin kohdalla: vaikka Vince voi sinne omia sanojaan syöttää ja kertoa mistä puhutaan, niin ei Vince heille sanalleen kerro mitä pitää sanoa. Nimenomaan tämän takia sanoin, että ohjaajat sekä selostajat suunnilleen heittivät tämän tosiasian päin näköä.

[Merovingi]

Muutenkin Bryanin kuvioon on koko ajan sekoittunut bäkkäritouhuja. Jos WWE olisi antanut Bryanille Rumble-voiton, olisi se vienyt pohjan koko Bryanin kuviolta. Kuvio siis vaati toimiakseen juurikin tuon väärinkohtelun. Blessing in disguise? Miksei siis WWE:ssä voitu esimerkiksi ajatella, että mennään sillä suunnitelmalla, mikä on itse kehitetty, ja sitten vaihdetaan suunnitelmaa lennosta, jos se näyttää tarpeelliselta? Itse näkisin, että voi hyvinkin olla, että juuri näin tehtiin. Näinhän WWE:ssä tehdään jatkuvasti.

Miten vitussa se Rumble-voitto olisi vienyt pohjan koko kuviolta? Bryania oli kohdeltu väärin jo rapiat puoli vuotta, joten eikö ollut jo sen Bryanin kunnollisen vastaannousun aika, jossa hän todistaa Authoritylle miten häntä ei voida estää saavuttamasta sitä mestaruutta? Tuossa vaiheessa oli kaiken järjen mukaan jo sen payoffin alkamisen aika, mutta sekin kustiin, koska WWE:llä oli pää perseessä eivätkä taaskaan tunnistaneet tulikuumaa supertähteä, sillä he eivät halua hänestä sitä supertähteä.

En j******ta ymmärrä yhtään, miten Darien koittaa väen vängällä selittää mustaa valkoiseksi, vaikka kyseessä on selvästi kardinaalimunaus WWE:ltä ja esimerkki aivan tajuttoman paskasta buukkauksesta, joka piti sitten parsia häthätää kasaan ettei koko Manian päälle olisi paskottu. Ainoastaan yleisön ja monien painijoiden reaktio tuohon sekoiluun pelasti koko homman.

Bryanin olisi pitänyt voittaa Rumble. Se olisi ollut parasta bisnekselle, sillä vastakkainen päätös vei monelta uskon WWE:n välittävän yhtään yleisön mielipiteistä tai tajuavan mistään mitään.

[enska]

Monet fanit heittivät kaukkarit seinään ja sanoivat kuinka p****estä koko WWE on. Niin myös minä ja osaltaan tämä vitutus on kestänyt tähän päivään asti ja on varmasti yksi syy, miksi koko tuotetta tulee seurattua niin harvoin. Koko Rumblen loppu oli ilmentymä WWE:stä, jossa edelleen uskotaan, että he aina tietävät paremmin kuin fanit itse, mitä fanit haluavat nähdä. Tämä oli ilmentymä siitä, miksi edelleenkin ajattelen, että WWE on 85% paskaa ja joskus osutaan oikeaankin.

Minulle tämä WWE:n ja sen fanien välinen riitely on se tärkein syy seurata WWE:tä. Vaikka nautin hienoista juonikuvioista ja otteluista, niin vielä enemmän nautin siitä, kun WWE (eli fanien luoman narratiivin mukaan "sekopäinen ja seniili Vince") tekee kyseenalaisia ratkaisuja. Esimerkiksi juuri se – "blockbuster-painijan" kaltaisen – Batistan Rumble-voitto oli tästä syystä erittäin kiinnostava tapaus. Jos Bryan olisi voittanut Rumblen, kuvio olisi noudattanut tavanomaista (amerikkalaista) tarinankerrontaa, johon olemme tottuneet jo niistä lapsuuden ensimmäisistä Disney-elokuvista lähtien. Kuvio olisi ollut kieltämättä kaunis ja sisältänyt kaksi eri katarsista eli palkintoa (Rumble-voitto ja WrestleMania-voitto), mutta samalla se olisi ollut kliseinen ja ennalta arvattava. Kun Batista voitti Rumblen, se kaunis tarina tavallaan ryövättiin Bryanilta, mikä sai Batistan vaikuttamaan sankarin sijaan rosvolta. Tragedia pitkittyi, kunnes eri kuviot kietoutuivat – sattuman kautta taikka sitten ei – jännittävästi yhteen. Triple H oli tarinassa arkkivihollinen, Batista superroisto, Randy Orton konna ja Bryan (traaginen) sankari. Jälkeenpäin ajateltuna kuvio oli suorastaan mestarillinen, syntyi se sitten vahingossa tai ei. Iso kiitos siitä kuuluu vallankumouksellisille faneille, jotka tekivät itsestään tarinan hahmoja, apureita.

Täytyy sanoa, että showpaini (ja eritoten WWE) on kyllä melkoinen kultakaivos mediatutkimusta opiskelevalle ihmiselle. Tenttikirjoja kun lukee, niin melkeinpä kaikkia teorioita voi soveltaa WWE:hen. Erityisen kiinnostava on nimenomaan tämä tuottajan ja vastaanottajan välinen tulenarka suhde. Loogisinta tietysti tuntuisi olevan se, että WWE kuuntelisi suosiolla fanejaan, mutta WWE:n – niin kuin minkä tahansa kaupallisen mediatuottajan – ainut päämäärä on maksimoida rahanteko. Tuleva Guardians of the Galaxy -tähti Batista saattoi tuntua WWE:n mielestä houkuttelevammalta WrestleMania-vetonaulalta kuin "kulttipainija" Daniel Bryan, mutta kapitalistisen projektin tielle tuli ylitsepääsemätön este – fanit. Tällainen sodankäynti on showpainin suola, sen ainutlaatuinen viehätysvoima. Esimerkiksi Anaheim Ducks ei koskaan laittaisi 50-vuotiasta Teemu Selännettä ykkösketjun laituriksi Devante Smith-Pellyn tilalle vain siksi, että Selänne on mediaseksikkäämpi nimi kuin Smith-Pelly, koska urheilussa tärkeintä on taito. Elokuvamaailma on niin ikään erilainen, koska fanit eivät voi vaikuttaa leffojen tekoon. Kritiikkiä on toki mahdollista antaa elokuvakokemuksen jälkeen, mutta WWE:ssä fanit voivat osallistua show'hun ja kapinoida koneistoa vastaan.

FAKE-EDIT:

Tuossa vaiheessa oli kaiken järjen mukaan jo sen payoffin alkamisen aika, mutta sekin kustiin, koska WWE:llä oli pää perseessä eivätkä taaskaan tunnistaneet tulikuumaa supertähteä, sillä he eivät halua hänestä sitä supertähteä.

Tässä oiva esimerkki siitä suuresta narratiivista, joka pinnan alla kytee. WWE:ssä on aina menossa kymmeniä eri kuvioita, joista jokainen on sidoksissa tähän WWE:tä suurempaan juonikuvioon, jossa WWE (ja Vince) on antagonistin ja yleisö protagonistin asemassa. Fanien mukaan vääriä päätöksiä tekevä tuottaja täyttää itse asiassa kaikki tavanomaisen konnan kriteerit: "Konna on yleensä juonen kannalta välttämätön, sillä hän estää sankaria pääsemästä tavoitteisiinsa, mistä syntyy koko tarinan jännite." Koska me katsojina imeydymme tähän tarinaan ja asetumme kuin varkain WWE:tä vastaan, on luonnollista laukoa tuollaisia väitteitä, joiden mukaan WWE ei "haluaisi" tehdä tietystä painijasta supertähteä. Chris Jericho otti kerran kantaa tähän asenteeseen ja kysyi, että miksi h****tissä WWE sortaisi työntekijöitään ja kieltäytyisi takomasta rahaa. Asenne on kiinnostava myös siksi, että se on täysin ristiriitainen verrattuna siihen samanaikaiseen Vince-väitteeseen, jonka mukaan McMahonia kiinnostaa ainoastaan raha. Jos Vincen ainut motivaatio on tehdä mahdollisimman paljon voittoa (mikä myös lienee asian laita), niin miksi WWE ei lypsäisi Daniel Bryanin kaltaisesta lehmästä jokaista dollaria ulos? Koska Bryan on pienikokoinen indy-painija, joka on enemmän painija kuin viihdyttäjä? Ja kas, olemme taas lähtöruudussa – siinä nimenomaisessa narratiivissa, johon tukeudumme, kun koetamme perustella WWE:n "vääriä" päätöksiä.

[Japeet]

Olisin enskan kanssa samaa mieltä jos yksi asia olisi mennyt toisin. Bryanin Rumblessa oleamattomuus ja Batistan voitto -oli taustalla sitten seniili Vince kuvittelemassa että yleisö söisi Batistan kädestä tai halu pitkittää Bryanin hetkeä tai mikä tahansa- ei olisi haitannut lainkaan jos se olisi tapahtunut aikaisemmassa vaiheessa tarinaa. Daniel Bryanin nousu sorretusta alakoirasta mestariksi oli liian yksipuolinen tarina noin pitkäksi, ja tuntui väkisinkin Wrestlemania-momentin metsästämiseltä. Jo silloin vuosi sitten käytettiin Star Warseja vertauksena, joten teen sen nytkin. Luken tarina koostuu ylä- ja alamäistä: Prinsessan pelastusoperaatio onnistuu mainiosti ja vihollisia jallitetaan, mutta voi ei, tarinan konna tappaa mentorin! Tästä lähdetään uuteen nousuun ja Death Star tuhoutuu. Suurta voittoa seuraa alamäkien putki, kapinalliset joutuvat pakenemaan, sankari jättää koulutuksensa kesken ja häviää taistelun konnaa vastaan. Seuraava leffa on kuitenkin hyvin nousujohteinen, mutta useiden onnistumisten jälkeen käy lähellä tappiota viimeisessä taistelussan joka kuitenkin päättyy parhain päin.

Daniel Bryanin tarina taas koostuu siitä että aina kun hän saa onnistumisen, se mitätöidään tai riistetään pois. Mestaruudet ovat vääryydellä voitettuja tai laittomia, mahdollisuudet uusintayrityksiin sabotoidaan ja jopa yleisön valta haukutaan mitättömäksi. Ja tätä jatkuu siis SummerSlamista Elimination Chamberin jälkeiseen Raw'hon asti. Itse ainakin ehdin menettää kiinnostukseni kuviota kohtaan, ja Rumblen jälkeen taisin katsoa seuraavan kerran Wrestlemanian, ja yksittäisiä kohtauksia muualta. En kyllä ihan satavarma ole.

[Dedu]

Japeet kirjoittelikin tuossa aika osuvasti. Itselläni jotenkin hiukan kuihtui mielenkiinto Daniel Bryaniin tuon kuvion aikana. Se "Occupy Raw" tuntui jotenkin samaan aikaan hienolta, mutta silti niin väkinäiseltä. 'Maniaan mentäessä en jaksanut olla enään niin kikseissä Bryanista kuin mitä vielä Rumblessa. Bryanin voitto oli luokkaa mukava, kun sen olisi pitänyt olla sensaatio. Kuitenkin tämä teennäiseltä maistuva ja liian pitkä kuvio haastajuudesta söi sitä nälkää ja halua nähdä Bryan mestarina.

[Darien Fawks]

Pohjaan lähes kaiken näistä asioista väittelyni Triple H:n kommenttiin "the so-called internet smarks are the marks nowadays". Enska jo selittikin asiaaa erinomaisesti, mutta tarjoanpa vielä omatkin näkemykseni.

Kayfaben aikakautena riitti, että kirjoitettiin tarinoita, joissa oli hyvä vastaan paha. Tänä päivänä tiedämme, että Cena ei todennäköisesti ole sen enempää hyvä kuin Seth Rollinskaan. Samalla tavalla Brock Lesnar ei ole mikään pahis, vaan hän on WWE:n viihdyttäjä, jonka tarkoitus on saada perseet penkkeihin ja silmät ruutuihin. Millä WWE siis tänä Jumalan vuonna voi päästä tilanteeseen, jossa lajista ei katoa kaikkea sitä, mihin se on vuosikausia perustunut – hyvän ja pahan kamppailuun. Vastaus on todellinen mindfuck, ja sen lausui jo ajat sitten Triple H haastattelussaan: "the so-called internet smarks are the marks nowadays".

Sen sijaan, että WWE:stä olisi poistettu hyvikset ja pahikset, ne on vain siirretty toiseen muotoon. Hyvänä esimerkkinä on Brock Lesnar – ylipalkattu paskiainen, joka ei vaivaudu tulemaan töihinkään. Kun Brock seuraavan kerran asettuu kehään, me toivomme hänen häviävän, koska hän edustaa sitä WWE:n pahuutta – mestarina saa olla mies, joka ei hitto vie ilmaannu paikalle kuin parin kuukauden välein! Ja mitä sanoo yleisö? Areenalla yleisö toivoo Brockin häviävän, netissä yleisö toivoo Brockin häviävän. Vai kuinka moni kannustaa Brockia tämän seuraavassa vyöottelussa? Jopa John Cena, nykyisen narratiivin selkein tweener (kovasti töitä paiskiva kaveri, jota pushataan liikaa), tulee olemaan ennakkosuosikki matsissaan. Samalla tavalla kaikki kannustivat Cenaa myös Survivor Seriesissä. Viime aikoina tämä "tweener" on vetänyt pääasiassa face-reaktioita.

Muutenkin Bryanin kuvioon on koko ajan sekoittunut bäkkäritouhuja. Jos WWE olisi antanut Bryanille Rumble-voiton, olisi se vienyt pohjan koko Bryanin kuviolta. Kuvio siis vaati toimiakseen juurikin tuon väärinkohtelun. Blessing in disguise? Miksei siis WWE:ssä voitu esimerkiksi ajatella, että mennään sillä suunnitelmalla, mikä on itse kehitetty, ja sitten vaihdetaan suunnitelmaa lennosta, jos se näyttää tarpeelliselta? Itse näkisin, että voi hyvinkin olla, että juuri näin tehtiin. Näinhän WWE:ssä tehdään jatkuvasti.

Miten vitussa se Rumble-voitto olisi vienyt pohjan koko kuviolta? Bryania oli kohdeltu väärin jo rapiat puoli vuotta, joten eikö ollut jo sen Bryanin kunnollisen vastaannousun aika, jossa hän todistaa Authoritylle miten häntä ei voida estää saavuttamasta sitä mestaruutta? Tuossa vaiheessa oli kaiken järjen mukaan jo sen payoffin alkamisen aika, mutta sekin kustiin, koska WWE:llä oli pää perseessä eivätkä taaskaan tunnistaneet tulikuumaa supertähteä, sillä he eivät halua hänestä sitä supertähteä.

Noiden äskeisten perustelujeni jälkeen ei liene vaikea arvata, mitä aion sanoa. Rumble-voitto olisi kussut tämän suuremman narratiivin päälle. Vaikka Bryanin voitto klassisessa ja jo kuopatussa (muistakaa Triple H:n sanat) narratiivissa olisi ollut loogista ja konventionaalista bookkausta, isommassa narratiivissa se olisi poistanut tarinan pahikset. Kuka tai mikä olisi ollut se pahis, jonka kaatumista olisimme Rumble-voiton jälkeen enää toivoneet? Wrestlemanian main event ja sen loppuratkaisu olisivat molemmat olleet selvillä saman tien. Tämä olisi tuonut meille tietynlaista iloa, mutta se olisi poistanut jännityksen. Seuraavaksi olisimme ajatelleet parhaimmillaankin "Kivaa, että Bryan nyt saa hetkensä Maniassa. Mukavaa nähdä, miten häntä ennen Maniaa rakennellaan". Tässä tarinassa ei olisi ollut enää pahista. Muistan, kun jossain vanhassa show-painiopetusvideossa maskipäinen valmentaja kerran sanoi "If a heel cannot get heat, then the baby face cannot get pops". Mitä siis olisi tapahtunut Bryanille ja tämän Yes Movementille?

En näe yksinkertaisesti mitään syytä, miksei WWE käsikirjoittaisi tapahtumiaan niin kuin haluaa eli esittäisi tässä suuremman narratiivinsa kahtiajaossa omaa osaansa – heelin roolia. En usko, että Batista vs. Orton oli ultimaattisesti lukkoon lyöty main event, sillä jos se oli lukkoon lyöty, niin miksi se sitten vaihdettiin? Se vaihdettiin, koska huomattiin, että isommassa narratiivissa "vanhan paluunsa tekevän staran voitto" ei ollutkaan yhtä mielenkiintoinen kuin nyt syntynyt "sorretun, traagisen sankarin taistelu tuulimyllyjä vastaan". Jos yleisö olisi hyväksynyt Batista vs. Ortonin, ei Bryanin tarina olisi ansainnut sellaista lopetusta kuin millaisen se nyt ansaitsi. Jos yleisö olisi hyväksynyt Batista vs. Ortonin, olisi Batista vs. Orton ollut aivan oikeastikin best for business.

[enska]

Rumble-voitto olisi kussut tämän suuremman narratiivin päälle. Vaikka Bryanin voitto klassisessa ja jo kuopatussa (muistakaa Triple H:n sanat) narratiivissa olisi ollut loogista ja konventionaalista bookkausta, isommassa narratiivissa se olisi poistanut tarinan pahikset. Kuka tai mikä olisi ollut se pahis, jonka kaatumista olisimme Rumble-voiton jälkeen enää toivoneet? Wrestlemanian main event ja sen loppuratkaisu olisivat molemmat olleet selvillä saman tien. Tämä olisi tuonut meille tietynlaista iloa, mutta se olisi poistanut jännityksen. Seuraavaksi olisimme ajatelleet parhaimmillaankin "Kivaa, että Bryan nyt saa hetkensä Maniassa. Mukavaa nähdä, miten häntä ennen Maniaa rakennellaan". Tässä tarinassa ei olisi ollut enää pahista. Muistan, kun jossain vanhassa show-painiopetusvideossa maskipäinen valmentaja kerran sanoi "If a heel cannot get heat, then the baby face cannot get pops". Mitä siis olisi tapahtunut Bryanille ja tämän Yes Movementille?

Luultavasti paras tekstinpätkä, jonka olen tällä foorumilla koskaan lukenut.

[Japeet]

Siirrän tämän tänne saastuttamasta haastattelutopicia. Eli siis face-heel -jaottelu. Olen siinä samaa mieltä kuin enska ja Krapula, että nykyään hyvispahisjaottelussa on vahvasti mukana internet darling/paskasäkki -asetelma. Tämähän ei tietenkään ole mikään uusi asia, ja olen aika varma että perinteinen hyvä-paha -akseli on edelleen dominoivampi jaottelu, ja tämä moderni on vain metatasolla tapahtuva yritys saada ne ihmiset investoitumaan jotka penkovat dirtsheettejä muna huurussa. WWE:n sisältä taisi joku jokin aika sitten vahvistaa että ihan tarkoituksella aika ajoin vuotavat suunnitelmiaan ja suhteitaan nettiin. Peli on tietenkin tosi tarkkaa, koska jos niitä kultapoikia ja paskasäkkejä pitää liian kauan dominoivina, ei internetkansaa kiinnosta maksaa. Ajoitus on siis kaikki kaikessa. Tässä vähän pohjustusta varsinaiseen aiheeseeni, eli siihen että mitä mahtaa tapahtua kun rosteri alkaa täyttyä vähän kerrallaan indysuosikeista ja muuten lahjakkaista yksilöistä, joita internet kollektiivisesti kannattaa. Jo tällä hetkellä päärosterissa on Brock Lesnar, Daniel Bryan, Dean Ambrose, Seth Rollins, Dolph Ziggler, Cesaro, Luke Harper ja varauksella Rusev, Tyson Kidd ja Stardust. NXT:n puolelta en edes jaksa alkaa luettelemaan. Edellä mainituista kuitenkin jokainen on internet kansan lellilapsi, ja käytännossä ketä tahansa vastaan pantaessa jengi tulee kannustamaan myös noita heelejä yli vastapelurin. Lähdetäänkö sitten vaan lottoamaan että kenestä yleisö diggaa enemmän kuin toisesta, vai mahdetaanko rosterissa pitää näitä "väärin" asemansa hankkineita hamaan tulevaisuuteen asti. Ei tietenkään kovin ajankohtainen aihe, mutta ihan mielenkiinnosta kyselen kommentteja.

[MR.Off Topic]

^ ei varmaan taaskaan monella kiinnosta tämä mielipide, koska "lol jotain indyjä", mutta otanpa sieltä esimerkin. Tarkemmin ottaen kaksi painijaa, jotka ovat Adam Cole ja Mike Bennett. Jälkinmäinen on tehnyt loistavaa työtä ROH:ssa lypsämällä heattiä siitä kuinka hän on ikään kuin prototyyppinen WWE-painija. Mies on niin taitavasti itseasiassa lypsänyt tätä näkökulmaa, että monet unohtavat miehen olevan myös suhtkoht hyvä painija. Niimpä häntä vihataan paljon ja osaksi tämmöisen "väärän" asemansa vuoksi.

Adam Cole on kaveri, jonka kaikki tietävät olevan äärettömän hyvä. Esiintyjänä ja painijana. Tämä on aikalailla fakta. Miksi kaveri sitten kerää pahimpia heattejä? Koska miehen esittämä hahmo on ihan pirun mul**u, sekä toiseksi indyissä tehdään jotain, mitä WWE:ssä tehdään enää hyvin harvoin eli älyttömän pitkä mestaruuskausi. Varma tapa saada heattiä on olla mul**u eikä koskaan hävitä. Tämä toimi Young buckseilla, vaikka moni piti heitä ja edelleen pitää maailman parhaana ja viihdyttävimpänä joukkueena. Tämä toimi myös Adam Colella. Lopulta se mestaruuden häviäminen on myös oikeasti iso juttu, mutta heat pysyy, jos hahmossa ei tapahdu muutosta.

Saatta tulla vähän sekava, koska puhelin lagaa. Mutta ylläolevasta syystä, itseäni ei haittaisi, vaikka Lesnar säilyttäisi mestaruutensa yli 'Manian. En näe WWE:ssä mitään niin isoa sankaritarinaa, joka tarvisi voiton nyt. Sen sijaan Lesnarista saisi irti vieläkin enemmän halutessaan.

[Saimou]

Eri mieltä siitä, että Bryanin Rumble-voitto olisi väistämättä johtanut laimeaan Road to WrestleManiaan, jonka päässä olisi odottanut takuuvarma palkinto. Katsoin WrestleMania-buildia kymmenen vuotta aiemmin vähemmän "kaiken nähnein" silmin, mutta siitä huolimatta minulle oli selvää, että Chris Benoitin mestaruusvoitosta rakennettiin vertaansa vailla olevaa tuhkimotarinaa. Silti jännitys säilyi aina siihen asti, että Triple H taputti mattoa crossfacessa. Hitto, katsoin kyseisen matsin kuukausia jälkikäteen DVD:ltä lopputuloksen hyvin tietäen, mutta silti tuli melkein jännitettyä sohvan reunalla, että pystyykö Benoit todella ottelun voittamaan. Toki tuossa tapauksessa sankarilla oli vastassaan kaksi poikkeuksellista tarinankertojaa, mutta en näe, että tilanne olisi vuonna 2014 ollut fundamentaalisesti erilainen.

Bryan voittaa Rumblen ja matka mestaruuteen on sen jälkeen pelkkää naminamia? Olisihan Batista voitu lisätä mestaruusotteluun joka tapauksessa. Päälle vielä vähän uutisvinkkiä Meltzerille että Batukalla on sopimuksessaan pykälä maailmanmestaruusvoitosta, ja taas olisi saatu yleisö kauhulla odottamaan, että oliko Rumblen ilo sittenkin ennenaikaista. Nettifanien intohimon hyödyntäminen ei vaadi mitään kolmannella metatasolla toimivia mestarikäsikirjoittajia, vaan reaktiot voidaan lypsää myös ilman, että Rey Mysterio -parka joutuu sivulliseksi uhriksi. Tämän vuoksi myös Rumblen bookkaus oli ihan oikea fiasko, olkoonkin, että sen avaamaan tilaisuuteen tartuttiin mitä parhaimmalla tavalla.

[enska]

Nettifanien intohimon hyödyntäminen ei vaadi mitään kolmannella metatasolla toimivia mestarikäsikirjoittajia, vaan reaktiot voidaan lypsää myös ilman, että Rey Mysterio -parka joutuu sivulliseksi uhriksi.

Kun puhuin WWE:tä suuremmasta narratiivista (fanit vs. WWE), en tarkoittanut sitä, että WWE (eli "kolmannella metatasolla toimiva mestarikäsikirjoittaja") kirjoittaisi sen tarinan. Tarina syntyy meistä, faneista, mikä on ikiaikainen ilmiö. Jokainen tapahtuma (kuten vaikkapa ensimmäisen ihmisen tai koko maailman syntymä) tai uutinen yritetään selittää tarinankerronnan kautta – jokaisella tapauksella on juoni. Yritetään keksiä jokin syy seuraukselle, ja jos seuraus ei ole miellyttävä, syy (narratiivi) on useimmiten kielteinen. Audiovisuaalisen kulttuurin kehitys (elokuvat, televisio, internet) ja tabloidisoituminen eli sensaatiohakuisuus ovat tehostaneet tätä ilmiötä entisestään. Koska olemme kasvaneet erilaisten tarinoiden parissa (satukirjat, sarjakuvat, videopelit, leffat), tarkastelemme maailman ilmiöitä kertomuksellisten rakenteiden ja niiden vaikutusten kautta. Tapaamme siis etsiä jokaisesta asiasta hyvän ja pahan, oli kyse sitten Suomi–Ruotsi-lätkäottelusta tai kokoomuslaisen ja vasemmistolaisen väittelystä.

Tämä on pohja sille – luoja sieluani varjelkoon – implisiittiselle tarinalle, joka luo showpainiin jännitettä sen entusiasteille (smarkeille). WWE:n tarinankerronta ei riitä, koska se ei yksinkertaisesti tyydytä, minkä vuoksi fanit imeytyvät omaan kertomukseensa, jossa tuottaja on antagonisti ja vastaanottajan rakastama(t) painija(t) protagonisti. Tämä on myös syy sille, minkä takia kaikki WWE:tä herjaavat dirt sheetit ovat suoranaista herkkua niille faneille, jotka ovat juurtuneet tähän narratiiviin kaikista eniten kiinni. Esimerkiksi CM Punkin podcasti tyydytti faneja suorastaan orgasmin lailla, koska Punk – vastaanottajan rakastama painija – haukkui tuottajan ja sisällön pystyyn. Se oli katarsis, joka tuntui vapauttavalta. Antagonisti oli "sortanut" protagonistia vuosikausien ajan (huhupuheet koirankopista v. 2006–2009, Straight Edge Societyn kohtalo, Triple H ja Kevin Nash, Cenan varjo, osa-aikaispainijat jne.), ja nyt protagonisti sai viimein näpäyttää antagonistia kunnolla. Draaman kaari toteutui siis täydellisesti, vaikka kertomus oli – ainakin osittain – puhdasta totta. Ei ihme, että tapaus herätti enemmän mielenkiintoa kuin yksikään WWE:n eksplisiittinen tarina miesmuistiin. Sama pätee Daniel Bryanin matkaan, jossa eksplisiittinen tarina oli (monen mielestä) heikko mutta implisiittinen tarina kiinnostavin sellainen moneen vuoteen.

[Dedu]

Saimou summasi asian erittäin hyvin ja kuinka sen itse näen. Itse vain en olisi osannut parsia ajatuksiani noin hyväksi kokonaisuudeksi.

Darienilta on myös pakko kysyä tuosta Rumble-kuviosta, koska mies niin innokkaasti olisi Ziggleriä viemässä Rumble voiton kautta mestariksi. Ziggler on/oli Authorityn hylkimä ja alistama, mies on tehnyt pitkään töitä päästäkseen huipulle, nyt mies sitten voittaisi Rumblen ja etenisi siitä 'Maniaan ja voittaisi päämestaruuden. Miten tämä eroaa siitä kuviosta, jota ihmiset toivoivat Bryanille? Eikö tämä olisi aivan yhtä "klassinen ja kuopattu narratiivi"?

[enska]

Miten tämä eroaa siitä kuviosta, jota ihmiset toivoivat Bryanille?

Zigglerin tilanne on erilainen, koska Dolph ei ole ennakkosuosikki. Fiilis ennen viime Rumblea oli se, että "Bryanin on pakko voittaa", kun taas fiilis ennen ensi Rumblea lienee "olisi uskomattoman hienoa, jos Ziggler sattuisi voittamaan". Ei ole siis loogista syytä uskoa Dolphin voittoon (koska se ei kaiken järjen mukaan tapahdu), minkä vuoksi voitto tulisi täytenä yllätyksenä ja olisi siksi dramaattinen tulos. Bryanin tilanteessa ongelmana oli nimenomaan tuo Darienin mainitsema ennenaikainen kliimaksi, jonka Dolph kykenee upouutena sankarina väistämään.

Bryan voittaa Rumblen saamme palkinnon, jota olemme odottaneet SummerSlamista saakka (jännite heikentyy).

Ziggler voittaa Rumblen saamme palkinnon, jota emme olisi edes uskaltaneet odottaa (jännite syntyy, koska näemme Zigglerin nyt eri valossa, supertähtenä).

[MR.Off Topic]

En tiiä muista, mutta onpa tämä paini vaikeaa nautittavaa, kun pitää miettiä noin pirun paljon. Ite yritän vain nauttia ihan perinteisellä katselutavalla. Toki se on suureksi osaksi vain mahdollista NXT:n ja WWE:n ulkopuolisten tuotteiden kohdalla. Ehkä omat aivotoimintani ovat hieman liian yksinkertaiset ymmärtämään tätä WWE:n monioikoisuuden hienoutta. Vois kyllä taas siirtyä lähinnä NJPW:n katseluun.

[DeadManWalking]

En tiiä muista, mutta onpa tämä paini vaikeaa nautittavaa, kun pitää miettiä noin pirun paljon.

Aamen. Pellepainissa kun pääasiassa on kyse siitä että hyvis tappelee pahiksen kanssa jostain, ja yleensä ne tappelut kulminoituu otteluun jossa on isot panokset. Itse en ainakaan tajua että miksi vitussa pitää yrittää lähteä selittämään mustaa valkoiseksi ja keksiä jotain teorioita sille miten WWE:llä olisi ihan hurjat pläänit kaiken varalle. Newsflash, ei ole.

[Darien Fawks]

En tiiä muista, mutta onpa tämä paini vaikeaa nautittavaa, kun pitää miettiä noin pirun paljon. Ite yritän vain nauttia ihan perinteisellä katselutavalla. Toki se on suureksi osaksi vain mahdollista NXT:n ja WWE:n ulkopuolisten tuotteiden kohdalla.

Tuossa lihavoimassasi kohdassa menet mielestäni metsään. Eikö perinteinen katselutapa ole se, että kannattaa aina hyviksiä ja vastustaa pahiksia? Mikäli pystyt katsomaan ohjelmia tällä kaikkein perinteikkäimmällä tavalla, niin mikäs siinä – sehän se toimiessaan on se tyypillisin ja kenties jopa nautinnollisin vaihtoehto. Toisaalta taas WWE:n käsikirjoitus ei ole niin loogista, että tämä olisi edes helppoa. Jos kannatit Cesaroa Wrestlemanian aikaan, niin lopetitko kannatuksesi siinä vaiheessa, kun hänet paritettiin Heymanin kanssa? Tällä perinteikkäimmällä kayfabe-ajattelullahan näin olisi pitänyt tapahtua.

Mikäli Cesaron laimeahko heel-turn ei kuitenkaan saanut sinua buuaamaan Cesarolle, kertoo se siitä, että sinun on vaikea nauttia tästä lajista perinteisellä tavalla. Tässä vaiheessa tämän suuremman narratiivin huomioiminen ei itse asiassa ole huono vaihtoehto.

Toki WWE-show'ta voisi katsoa sitenkin, että nautiskelee vain kahden painijan viihdyttävistä otteista, mutta ne mieleenpainuvimmat hetket ovat yleensä suurempia kuin vain pelkkää "hikisten miesten atleettista halailua". Ne hetket ovat juuri sellaisia, joista Enska edellä puhui. Ne ovat sellaisia, joissa otamme jonkun painijan omaksemme ja hänen voittonsa tuntuu hieman kuin omalta voitoltamme. Alamme oikeasti liittää harmittomaan urheiluviihteeseen sananparsia kuin "oikeus tapahtui" tai "vihdoinkin hän sai ansaitsemansa mestaruuden". Näihin hetkiin kuuluu keskeisenä jännitys, joka laukeaa parhain päin. Daniel Bryan vs. Triple H voi olla matsina mukavaa katseltavaa, mutta maagista siitä tulee vain, jos meillä on selkeä kannatuksen kohde. Voisin lyödä pikkuvarpaani vetoa, että mikäli WWE olisi organisaationa aina "reilu" ja pushaisi jatkuvasti niitä, jotka saavat suurta kannatusta, jännitys vähitellen katoaisi. Bryanin tarinan kertomiseen vaadittiin kusipäinen korporaatio tai vähintäänkin illuusio siitä.

Bryanin kuvion tehokkuus oli totisesti siinä, että hän joutui kilvoittelemaan kuin Jeesus konsanaan. Ja sittenkin kun tekniikkataituri viimein päästettiin mestaruusotteluun, tuntui se tulevan niin kynsin ja hampain, että emme uskaltaneet sanoa varmaksi, voittaisiko hän (vaikka moni osasikin asian jo haistaa ennen Maniaa, mikä kertoo siitä, että Rumble-voitolla tilanne olisi ollut vielä huonompi.) Sitten kun Bryan viimein kylpi konfetissa, huokasimme me helpotuksesta ja rakastimme taas tätä lajia. Se oli hetki, jollaisia varten tämä koko viihteenmuoto on olemassa.

Enska myös argumentoi hyvin siitä, miksi Zigglerin tilanne on nyt erilainen kuin Bryanin. Sen lisäksi, että Zigglerin Rumble-voitto olisi yllätys, ei jokaisen tarinan muutenkaan tarvitse olla samanlainen.

Otan sitten vielä yhden esimerkin suomalaisesta Fight Club Finlandista. Kenties eniten olen pitkän aikaa toivonut mestaruuskautta Jessica Lovelle. Kyseessä on transgender-painija, joten on jokseenkin helppo kuvitella, että itsensä vakavasti ottava FCF ei välttämättä halua antaa Jessicalle mestaruutta. Tai ainakin syystä tai toisesta Avril Lavignen Girlfriendiä edelleen entrancenaan käyttävä sateenkaariprinsessa on vuosien varrella useahkosti ollut mestaruusottelussa ja hävinnyt joka kerta. Minulle suurimmaksi FCF-draw'ksi on muodostunut jokainen kerta, jolloin Jessica Love jälleen haastaa vyöstä. Olen jo tottunut lähtemään mukaan kuitenkin sillä varauksella, että tappio tulee, ja niin on tullutkin. Näin ollen en voi koskaan sanoa varmaksi, voittaako hän viimein seuraavalla kerralla. Pushi alkaa ja katkeilee vähän väliä, mikä saa minut fanittamaan ja toivomaan entistä kovemmin.

Mielestäni olisi viisasta, jos WWE:kin useammin nostaisi mestaruusmatseihin satunnaisia suosittuja painijoita, jotka eivät lopulta kuitenkaan voittaisi. Esimerkiksi Cesaro 1 vs. 1 -mestaruusmatsissa on varma myyntivaltti PPV:hen kuin PPV:hen – kuka nyt ei haluaisi nähdä, kun kaltoin kohdeltu ja Vincenkin vasta haukkuma sveitsiläinen saattaisi viimein saada ansaitsemansa? Jo vain, itse olen sitä mieltä, että siinä vaiheessa, kun painija on pidemmän aikaa ollut jo mestarina, niin tietynlainen aura tämän ympäriltä särkyy. Fanitus on vaikeampaa, kun et enää fanitakaan "sitä siistiä bändiä, jonka hyvyyttä markkinointikoneistot eivät tunnu tajuavan", vaan "sitä tusinabändiä, josta kaikki tykkäävät ja jolla tahkotaan rahaa dollarimerkit silmissä". Esimerkiksi Roman Reigns on tällä hetkellä sellaisessa asemassa, että häntä ei oikein tee mieli kannustaa. Toisaalta suuremmassa narratiivissa hänenkin blockbuster-painijamatkaansa on kuitenkin mielenkiintoista seurata.

Itse en ainakaan tajua että miksi vitussa pitää yrittää lähteä selittämään mustaa valkoiseksi ja keksiä jotain teorioita sille miten WWE:llä olisi ihan hurjat pläänit kaiken varalle. Newsflash, ei ole.

Ei kukaan ole sanonut, että WWE:llä olisi hurjat pläänit kaiken varalle. On sanottu vain, että isommassa narratiivissa ei ole suurta väliä sillä, mikä on jo muutenkin heelinä toimivan korporaation suunnitelma. Authority-kuviolla uskonkin, että WWE pääasiassa nimenomaan yritti tuoda tämän jo muutenkin olemassaolevan heelmäisen taustavaikuttajavoiman paremmin (eksplisiittisesti) yleisönkin nähtäville.

[Japeet]

En tiiä muista, mutta onpa tämä paini vaikeaa nautittavaa, kun pitää miettiä noin pirun paljon. Ite yritän vain nauttia ihan perinteisellä katselutavalla. Toki se on suureksi osaksi vain mahdollista NXT:n ja WWE:n ulkopuolisten tuotteiden kohdalla.

Tuossa lihavoimassasi kohdassa menet mielestäni metsään. Eikö perinteinen katselutapa ole se, että kannattaa aina hyviksiä ja vastustaa pahiksia? Mikäli pystyt katsomaan ohjelmia tällä kaikkein perinteikkäimmällä tavalla, niin mikäs siinä – sehän se toimiessaan on se tyypillisin ja kenties jopa nautinnollisin vaihtoehto. Toisaalta taas WWE:n käsikirjoitus ei ole niin loogista, että tämä olisi edes helppoa. Jos kannatit Cesaroa Wrestlemanian aikaan, niin lopetitko kannatuksesi siinä vaiheessa, kun hänet paritettiin Heymanin kanssa? Tällä perinteikkäimmällä kayfabe-ajattelullahan näin olisi pitänyt tapahtua.

En nyt varmaksi mene sanomaan, mutta melkein voisin kuvitella "perinteisen katselutavan" tarkoittavan sitä urheilupuolta ja jättävän kaiken maailman narratiivit omaan arvoonsa. Tiiäks silleen että kannustaa omia suosikkejaan ja vastustaa inhokkejaan.