kertokaa tässä topicissa aliarvostettuja ja yliarvostettuja painijoita
Yliarvostetut
Mark Henry
surkea painija, vähän liikkeitä, hidas, ylipalkattu. Hänestä ei ole muuta iloa kun on loukkaantunut
Undertaker
Hän vasta onkin yliarvostettu painija. Hän voittaa kaikki ja on surkea, pieni liikearsenaali ja no sellaa liikkeitä. Hänen kuuluisa nostaa muita ylöspäin, eikä päinvastoin tiputtaa muita midcarderiin.
onhan niitä muitakin yliarvostettuja
Aliarvostetut
RVD
ei ole saavuttanut paljoa Smackdownissa, mutta hänen liikkeensä ovat aika tylsähköjä liike rajoitusten takia. Ansaitsi U.S. vyön.
Stevie Richards
taitava painija, mutta on tehty jobberi joka häviää jobbereille.
Hurricane
Hänkin on taitava, mutta hänestä on tehty pelkkä vitsi, Supersankari. Voiko tyhmempää gimmickiä ollakaan. Gimmickin vaihdos, Heel turn ja nimeksi Shane Helms niin hyvä tulee.
On vielä paljon aliarvostettuja painijoita
Hyppynen2004-10-19 12:03
H
Hänen kuuluisa nostaa muita ylöspäin, eikä päinvastoin tiputtaa muita midcarderiin.
Mu- mut... entä legendaarinen KÄDENPURISTUS~?
Supersankari. Voiko tyhmempää gimmickiä ollakaan.
Shutup, juuri se gimmick tekee hänestä hyvän.
Daemon2004-10-19 12:10
D
"Perfection Peilikuva" kirjoitti: On vielä paljon aliarvostettuja painijoita
Juu-u, kuten kaikki Smackdownin cruiserit, paitsi Mysterio.
punkkiz2004-10-19 12:12
P
YLIARVOSTETUT:
Golderg:
Passattiin vähän liikaa ja ylpistyi... eikä pysty edes kuin 3min
matseihin.
JBL
Ei osaa painia ja ne mikkisönkötyksetkin on pitkästyttäviä... ja on
silti WWE champion!
ALIARVOSTETUT:
Kane
Kanesta saataisiin vaikka mitä, mutta johto vain heikentää hänen
uskottavuuttaan minkä kerkeää... olisi Kanen aika jo saada
world champion, mutta ei...
Tajiri
No, viime aikoina hän on sentään saanut tavoitella Rhynon kanssa
tag vöitä, mutta muuten on jäänyt aika vähälle huomiolle.
Rhyno
ECW:sä arvostettu, myöhemmin WWE:sä hylätty... Antakaa
Rhynolle ja Tajirille ne Tag vyöt...
Ja monia muita, editoin ehkä tähän lisää.
Ares2004-10-19 12:51
A
Ihan selvennyksenä, nyt ilmeisesti puhutaan niistä painijoista, joita WWE yli- tai aliarvostaa, eli ei esim. yleisön tai IWCn mielipiteistä?
Live for the Moment2004-10-19 12:53
L
Yliarvastetut
John Cena, JBL, Hulk Holgan ja Batista: eivät osaa painia. Liike arsenaalit ovat todella pienet.
Aliarvostettu
Kane: saa paljon huippu matseja, mutta mestaruuksia ei olla nähty vähään aikaan hänen olkapäillään.
Lumihiutale2004-10-19 13:07
L
Yliarvostetut (Minun mielestäni WWE:ssä):
Minun mielestäni WWE ei monia tähtiä yliarvosta.
Ehkä jonain voi mainita Goldbergin, mutta mieshän ei enää edes WWE:ssä paini!
Loppuen lopuksi, jos tietäisimme kaikki asiat, ja WWE:n käsikirjoittajiin vaikuttavat asiat, en uskoisi että ketään yliarvostetaan.
Jotkut painijat ovat tosin aika kauan saaneet tahkoa, ennenkuin pääsivät edes jonnekkin Orlando Jordan, Chris Benoit....
Aliarvostetut:
Chris Jericho on minun mielestäni yksi aliarvostetuimpia painijoita.
Mies tekee paljon työtä, mutta ei saa "palkaksi" juuri mitään mestaruusvöitä. Onneksi nyt sentään sai IC- vyön viimein!
Rob Van Dam kuuluu vähän tähän samaan kategoriaan.
Miehelle ei mestaruusvyötä ole annettu, vaikka varmasti sen ansaitsisi.
Chris Benoit on myös ansainnut vyönsä, mutta ehkä oli hieman over Wrestlemania aikoina...
Rowdy2004-10-19 16:17
R
"Ares" kirjoitti: Ihan selvennyksenä, nyt ilmeisesti puhutaan niistä painijoista, joita WWE yli- tai aliarvostaa, eli ei esim. yleisön tai IWCn mielipiteistä?
WWE'n yli- ja aliarvostamista painijoista täällä kai puhutaan.
wesnt2004-10-19 16:54
W
"Ares" kirjoitti: Ihan selvennyksenä, nyt ilmeisesti puhutaan niistä painijoista, joita WWE yli- tai aliarvostaa, eli ei esim. yleisön tai IWCn mielipiteistä?
Itse asiassa tästä WWE:n tiettyjen painijoiden yli- tai aliarvostamisesta on tällä forumilla puhuttu niin paljon niin monessa eri yhteydessä, että tamä on aika tylsä topic. I'd prefer vaikka IWC-näkökulmaa asiasta, mutta WWE:stä kai sitten keskustellaan..
Silly Cow2004-10-21 11:34
S
"wesnt" kirjoitti: I'd prefer vaikka IWC-näkökulmaa asiasta, mutta WWE:stä kai sitten keskustellaan..
Ilmeisesti teidän off-topic taipumuksenne ovat sokaisseet silmänne siltä tosiseikalta että aloitusviestissä eikä ketjun nimessä mainita miltä kannalta asioita olisi käsiteltävä. Joten myös IWC-pohjalta tehty pohdinta (joka minunkin mielestäni olisi mielenkiintoisempaa) on on-topiccia.
Yliarvostettuja
Näitä ei kovin montaa ole, suurimmaksi osaksi johtuen siitä että IWC on täynnä ihmisiä jotka eivät arvosta mitään mikä ei ole kullalla päällystetty, timanteilla koristeltu ja Hartin painikoulun käynyt. Itse asiassa on hyvin vaikea saada mieleen yhtään WWE:n painijaa joka olisi yliarvostettu.
Monty Brown
En pysty ymmärtämään miksi tätä miestä rakastetaan niin paljon kuin... no, häntä rakastetaan. Ainoa positiivinen asia mitä hänestä keksin on hänen promonsa. Niissäkin on se pieni vika että vaikka ne ovat useimmiten mielenkiintoisia ja hauskoja, ne eivät ollenkaan sovi hänen gimmickiinsä. Pounce on tylsä ja useimmiten ruman näköinen lopetusliike ja muilta osin hänen kehätyöskentelynsä on parhaimmillaan tyydyttävää.
Aliarvostetut
Näitä taas sitten riittää. Joskus vaikuttaa siltä että IWC ei paljoa tarvitse ruvetakseen inhoamaan jotain painijaa sydämensä kyllyydestä. Ja jos tarpeeksi moni IWC:n arvostettu jäsen aloittaa vihaamisen, se hyvin nopeasti leviää kaikkiin muihinkin.
Hardcore Holly
Useimmiten kun olen katsonut Raw:n tai Smackdownin pyörähdän Oratoryn foorumeilla katsomassa mitä siellä on oltu mieltä. Yksi suurimmista vakioista on se, että aina kun Hardcore Holly näkyy ruudussa alkaa hemmetinmoinen mesoaminen. Alkaen "mitä hän tekee ruudussani?" ihmettelyistä päättyen "kuole Hardcore, kuole!" tyyppisiin mielenilmauksiin.
Kaiken lukemani perusteella Hardcore Holly aina suhteellisen kuspa äijä, sen voin myöntää. Mutta painimaailmassa enkelit ovat yhtä harvassa kuin Perähikiän Paikallisen PirunPalvontaseuran (PPPP) tiistaikokouksissa. Mikäli rupeamme inhoamaan painijoita sen perusteella minkälaisia he (oletettavasti) ovat tosielämässä olisi viikottaisen painiannoksen katsominen hyvin epänautittavaa. Hardcore Holly on kyvykäs vaikkakaan ei loistava painija. Hänen taitonsa ovat WWE:n keskitasoa ja hän on monen vuoden veteraani. Itsekin olen jonkin verran kriittinen kehätyöskentelyä kohtaan mutta hyvin harvoin olen pyörinyt hermostuksissani tuolissani (saati sitten karjunut tappouhkauksia television ruudulle) katsoessani Hardcore Hollyn otteluita.
Useimmat mainitsevat kuinka Hollyn mestaruusottelu Royal Rumblessa oli täysin ansaitsematon, ja suuri yleisö hurraa. Joku saattaa mainita että Hardcore Holly on ollut yhtiössä vuosia saamatta oikeastaan mitään ja että tämä oli palkkio hänen vuosien uskollisuudestaan. Kukaan ei tietystikään mainitse tätä useasti sillä heidän vaiennetaan melko nopeasti.
Hardcore Holly on mahdollisesti IWC:n vihatuin painija ja suurin syy tähän on se, että IWC pitää vihaamisesta.
A-Train
Lyhyesti, A-Train on yksi WWE:n parhaista isoista miehistä. Hän on yllättävän nopea kokoisekseen, hänen liikevalikoimansa on uskomattoman laaja verrattuna muihin hosseihin ja hänen voimaliikkeensä todellakin näyttävät vaarallisilta.
Kaikesta huolimatta aina kun puhutaan jättiläisistä jotka eivät osaa mitään A-Trainin nimi tulee esiin liian usein. Hänestä ei pidetä ja yksi suuri syy näyttäisi olevan hänen ihokarvoituksensa. Ja minä kun luulin että "smarkit" osaisivat arvioida painijoita muunkin kuin ulkonäön perusteella.
Saattaa tietysti olla että A-Trainilla on paikka sydämessäni sen takia että päätä lukuunottamatta muistutan eniten häntä. Ja jokaisella pitää olla alter-ego painimaailmassa. Se on yksi maailman kirjoittamattomista säännöistä.
Ja mikäli ihmettelitte, kukaan ei ole sitä kirjoittanut ylös koska se on periaatteessa aika pirun typerä sääntö.
Tässä nämä suurimmat vääryydet sitten olivatkin. Mikäli on-topic sääntöjen kierouttamishaluni olisi riittävän vahva voisin vielä jatkaa painijoista joita minä yli- tai aliarvostan. Mutta kun se ei ole, niin en.
The Blasterpiece2004-10-21 13:12
T
Yli-arvostetut
Edge
No joo. Kyllähän Edge ennen niskaloukkaantumista silloin vuonna Elvis vielä oli ok kehässä, mutta nykyään hänen matsit ovat soopaa ja voittanut jo Spoiler 3 mestaruutta paluunsa jälkeen. Lisäksi meinasi päästä ME:hen.
Ali-arvostetut
Steven Richards
Miksi WWE on pistänyt taidokkaan mihen jobberiksi? WWE:n kannattaisi vähän pyöriskellä enemmän noissa foorumeilla katsomassa mitä mieltä Steviestä ollaan.
Val Venis
Minä myönnän olevani Veniksen fani. Venis on semmoinen lähes Triple H:n kokoinen, mutta paljon nopeampi. Eikä hänen liikearsenaalikaan ihan huono ole.
A-Train
Hän on nykyään vain naurunaihe, koska hänellä sitä karvoitusta löytyy. Kuten SC sanoi jo, A-Train on yksi WWE:N parhaista isoista miehistä. Liikku paljon paremmin kehässä kuin esim. Undertaker.
J.H.girl2004-10-21 13:42
J
"BlasterMaster" kirjoitti: Yli-arvostetut
Edge
No joo. Kyllähän Edge ennen niskaloukkaantumista silloin vuonna Elvis vielä oli ok kehässä, mutta nykyään hänen matsit ovat soopaa ja voittanut jo Spoiler 3 mestaruutta paluunsa jälkeen. Lisäksi meinasi päästä ME:hen.
Tuli vain mieleen, mitä jos Edgen tilalla olisi ollut joku muu kuin hän. Olisiko sitten eri ääni kellossa? Edgestä nyt on puhuttu, vaikka mitä. Hän kuuluu kylläkin WWE parhaimmiston kastiin(haluaa tai ei.) Se on vain totuus. Mutta sanon, että hän ei ole parhaimmillaan nyt kun silloin E&C aikoihin, jolloin myös WWE'n huumori oli vielä kukoistuksissa.
Velocity2004-10-31 18:10
V
Yliarvostettuja: Goldberg(ei nyt wwe:ssä, mutta erittäin tönkkö ja pienen liikearsenaalin omaava painija). Toisena on Mark Henry (ei mitään taitoja), John Heidenreich (teloo jokaisen liikkuvan kohteen, kävelevä katastrofi).
Aliarvostettuja: Chris Jericho (tekee työtä ihan kympillä, eikä sitä kultaa vaan näe lepäävän hänen olallaan), Shawn michaels on jossain määrin aliarvostettu(ME tasolla painii, mutta Triple H pitää sen vyön siksi, että nai pomon tytärtä(lainaus joltain, en muista keneltä)), Matt Hardy(Erinomaiset painitaidot, mutta ei sitä kultaa hänelläkään näy. Hänestä tulisi hyvä intercontinental-haastaja). Tässä on muutamia minulta.
World´s Finest2004-11-15 15:07
W
Aliarvostetut
Chris Jericho
Lahjakas sekä mikissä että kehässä, hänet pitäisi nostaa ME-tasolle.
Christian
Myöskin todella lahjakas sekä mikissä että kehässä, nostaisin hänetkin ME-tasolle sitten aikanaan.
Stone Cold Steve Allu2004-11-15 15:40
S
YLIARVOSTETUT
No John Cena on aika yliarvostettu, Triple H, UT, Shelton Benjamin (liian nopea push), JBL ja Edge
ALIARVOTETUT
Sitten aliarvostettuja ovat Chris Jericho, Christian, Shawn Michaels, Charlie Haas, Rhyno ja Matt Hardy
Newe2004-11-15 18:21
N
Tässä muutama esimerkki:
Yli arvostetut
Mark Henry
-Täysin lahjamaton painia. Muutaman matsin olen nähnyt ja ne ovat olleet todella huonoja. Tämä johtunee siitä että Mark on liian painava ja vailla paini taitoja. En ymmärrä miksi WWE ei anna hänelle potkuja kun kukaan ei halua häntä nähä.
Triple H
-Pidän hänestä mutta hän on ollut liian kauan mestarina. Olen Velocityn kanssa samaa mieltä siitä että HHH on niin paljon mestarina kun on Vincen tyttären mies.
Ali arvostetut
Kane
-Hän on yksi suosikki painijoistani. Hänelle ei ole annettu mestaruutta vaikka hän mielestäni sen ansaitsee.
Lappis2004-11-15 21:27
L
^ Kane oli kyllä mestari aikoinaan, voitti vyön Stone Coldilta First Blood-matsissa. Tosin Austin nappasi vyön melkeinpä samantien takaisin itselleen.
Kanelle en miehen faninakaan mestaruutta halua, mutta kunnon storylineja kylläkin ja jobbaukset pois. Miehen pitäisi olla voittamaton monster eikä mikään säälittävä jobber. Nyt vain mennään näin eikä siinä minun uikutus auta hetkeäkään.
NWO Wolfpac2004-11-20 08:12
N
"Stone Cold Steve Allu" kirjoitti: ALIARVOTETUT
Shawn Michaels
Miten niin HBK on aliarvostettu? Hänellä on vuosien aikana ollut mestaruuksia paljon ja nykyisinkin on niitä saanut, vaikka käykin jo viittäkymppiä.
Kumiorava2004-11-20 12:20
K
Laitetaan muutama nyt tähän:
Yliarvostetut:
JBL
Ei häntä jaksa enää kuunnella. Tämä gimmick oli jo alussa suht' kehno, mutta Bradshaw tai tehtyä siitä jotenkuten katsottavan, propsit siitä hänelle. Hänen painitaitonsakin ovat kääntymässä parempaan päin, mutta ei hän enää jaksa oikein kiinnostaa.
Edge
Ei hänen olisi pitänyt näin äkkiä kaikkia mestaruuksia. Spear on erittäin köyhän näköinen, ja kankeuttakin on hiukan tullut. SpoilerSinänsä hyvä, että hän on nyt heel, voi olla jopa kiinnostava, mutta katsotaan nyt. En käsitä myöskään, miksi kaikki haukkuvat hänen taitojaan, eivät ne nyt niin surkeat ole. Spear on vain surkea nykyään.
Aliarvostetut: Paul London
London kävi miltei huipulla, mutta sitten taas tipahti alas jonnekin. Kidmanin heel-turn oli sinänsä huono juttu, koska sen pikkufeudin jälkeen London katosi taas jonnekin. Tällä hetkellä cruiser-vyöstä taistelevat vain Rey, Spike, London ja Chavo. Vince ei tunnu muistavan, että on niitä cruisereita muitakin, minkä takia Tajiri ja Hurricane pitäisi siirtää SD:hen.
Stevie Richards
Taitoa ja potentiaalia löytyy, mutta jossain hiton Heatissa tämäkin mies rämpii. Victorian managerinä hän sai ainakin töllöaikaa, mutta nyt häntä ei näy missään.
World´s Finest2004-11-20 13:32
W
"Kumiorava" kirjoitti: Spear on vain surkea nykyään.
Onko Edgen Spear joskus ollut hyväkin?
Loce2004-11-20 16:16
L
Yli arvostettuja:
JBL:
Suunsoitto on huonointa aikoihin, Murskaaja-Tinollakin on enemmän karismaa mestariksi. Bradshawta saattoi arvostaa vielä APAn jäsenenä, mutta ei limusiinilla ajalevana desinfiointiaine addiktina.
Orlando Jordan:
En ole nähnyt mieheltä yhtään kunnon ottelua, mutta silti pyörii koko ajan ruudussa kuluttamassa muille kuuluvaa TV-aikaa.
Kenzo Suzuki:
Mielestäni erittäin huono painija ja Gimmick kusee pahemman kerran. Eikö WWE ole vieläkään tajunnut sitä, että UnAmericans ei toimi muuten kuin kanadalaisella miehityksellä?
Ali arvostettuja:
Rey Mysterio, Billy Kidman, Paul London, The Hurricane, Shannon Moore, Funaki, Tajiri, Akio...
Kaikissa olisi potentiaalia vaikka mihin, mutta silti sitä Cruiserweight mestaruutta pihdataan Spikella, joka tuskin pääsi edes painikoulutuksestaan läpi. Paul London & Billy Kidman tiimi idea oli tuulesta temmattu. Miehet pitäisi laittaa feudaamaan SD!n Minor Feudiksi. Tajiri ja Rhyno Raw'n Tag mestareiksi jne.
Jeff Hardy:
Lähinnä wrazzlin tietäjien keskuudessa ali arvostettu kehnojen painitaitojensa vuoksi, mutta mielestäni "hällä väliä"- tyylinen kehätyöskentely täsmää gimmickin kanssa paremmin, kuin über- stiffi
Luchadore painiminen. Aina tarvitaan yksi huumehöyryinen sekopää.
Frederik:
Loistava laulaja, mutta aivan liian ali arvostettu. Mitä maailma olisikaan ilman seuraavia biisejä: "Harva meistä on rautaa", "Titanic", "Volga" ja "Tshingis Khan"? Aivan. Maailma olisi paljon parempi paikka elää.
Tirkka2004-11-20 17:07
T
"NWO Wolfpac" kirjoitti: Miten niin HBK on aliarvostettu? Hänellä on vuosien aikana ollut mestaruuksia paljon ja nykyisinkin on niitä saanut, vaikka käykin jo viittäkymppiä.
Korjattakoon nyt sen verran että Shawn on syntynyt vuonna 1965 joten hän on "vasta" 39-vuotias. Se ei ole ammattipainijalle vielä ollenkaan paljon, kun verrataan näitä tiettyjä painijoita jotka ovat mukana vielä yli viisikymppisinäkin. Shawn tosin on kyllä jo selvästi hidastunut ja kangistunut parhaimmista päivistään, mutta ei hän vielä niin vanha ole. Ei kyllä myöskään aliarvostettu, koska hän on ollut tänä vuonna useita kertoja WHC-mestaruusotteluissa. Mestaruuksia hän ei ole voittanut mutta siihen osasyynä ovat hänen kevyt otteluohjelmansa (hän ei kierrä ainakaan vakituisesti kovin paljoa House Showeissa) ja muutamat loukkaantumiset.
EDIT: Onko Rey Mysterio muka jonkun mielestä aliarvostettu? Hell no. Korkeintaan aliarvostettu siinä mielessä että hänen haukkumisensa on muodikasta täällä foorumilla mutta ei WWE häntä aliarvosta, hän päinvastoin on esillä lähes jatkuvasti. Useimmiten jopa sopivassa määrin, koska hän ei ole viime aikoina ollut Cruiserweight -mestarina aivan koko ajan kuten aiemmin.
Captain Charisma2004-11-22 16:55
C
Yli arvostettuja
JBL
Ei omista painitaitoja ainakaan ME tason hän kuuluisi midcardiin.
Triple H
Hän on mielestäni ihan ok, mutta pitkät mestaruuskaudet rupeavat jo ärsyttämään.
Gene Snitsky
Voi juma mies tulee ja murskaa Kanen, Regalin ja Eugenen (joka veti tasaisia matseja ME miehien kanssa).
Ei omista painitaitoja ei karismaa eikä hänen gimmick ole kovin hyvä.
Ali Arvostettuja
Christian
Karismaa voisi vaikka muille jakaa, painitaidot WWE:n parhaimmistoa. Oli loistava Intercontinental mestari ja kohta olisi jo aika nousta ME:hen.
Chris Jericho
Mielestäni WWE:n paras painija. On ollut poissa WHC kuviosta jo kauan ja hänen kuuluisi olla seuraava World Heawyweight mestari.
Charlie Haas
Mielestäni yksi smackdownin parhaista painijoista. Hän ei ole kuitenkaan saanut minkäänlaista pushia esim: US mestaruutta päin. Uskon että hän olisi loistava US mestari.
Matt Hardy
Voittihan Mattitude Kanen mutta Raw:han siirtymisensä jälkeen hän ei ole ollut kovin näkyvästi esillä. Kyllä hän mielestäni saisi nousta Intercontinental kahinoihin tai ainakin World tag-team kunhan sopiva pari löytyisi....(Jeff).....
Dryad2004-11-24 13:55
D
Olenpa aika varma, että seuraavalla kommentillani tulen saamaan aika paljon sontaa niskaani, mutta muistakaapa että tämä on minun mielipiteeni eikä missään määrin kosmisesti oikea.
Yliarvostetut:
Ric Flair
"Woo! Se on legenda! Kukaan ei pysty samanlaisiin matseihin!" Siis kukaan ei pysty tekemään joka kerta samanlaista matsia, ottamaan kymmeniä kylkibumppeja ja näyttämään liikkuvalta lihahyytelöltä? Tsori vaan, mutta vaikka hänellä on takanaan pitkä ura, paljon saavutuksia ja niin edelleen, en jaksaisi katsella häntä enää yhdessäkään matsissa.
Aliarvostetut
Batista
Hemmetin vakuuttavan näköinen, hemmetin vahva, tekee liikkeensä hyvin. Ja silti on vain Evoluution sylikoirana. IMO Batista ansaitsisi kunnon monstergimmickin.
Olisihan noita muitakin, mutta nuo tulevat ensimmäisinä mieleen.
-HHH-2004-11-24 14:01
-
Omasta mielestä näitä on hieman vaikea jaotella, mutta kommentoimpahan hieman.
Yli-arvostetut
Edge:
En oikein tiedä, mutta Edgelle on annettu paluunsa jälkeen aivan liikaa pushia. Nämä "Elämänsä kunnossa"- selostukset tympivät minua pahemman kerran. Edge on kova, mutta samalla aivan liian huono ME:hen.
JBL:
JBL onkin sitten hieman vaikeampi. Mies on mahtava mikissä ja osaa hommansa, mutta minusta tuntuu, että JBL:ääkin pushataan liikaa. Omasta mielestä hän osaa olla viihdyttävä myös kehässä, mutta ehkä liian "könkkö" painiminen käy tylsäksi. Toivon kuitenkin, että JBL pysyy mestarina vielä vähän aikaa vaikka yli-arvostettu olisikin.
Heidenreich:
Olen jo maininnut, että tämä mies on sontaa, eli en enempää ala mielipidettäni korostelemaan, mutta Heidenreichin tapaiset miehet pitäisi jättää siis kokonaan pois. WWE yli-arvostaa selvästi tätä kaveria, ja olen huomannut, että useat foorumilaiset fanittavat tätä miestä lihasten perusteella. Onneksi kuitenkin suurinosa älyää kuinka paska tämä mies on. (Nyt on ainakin haukuttu riittävästi.)
Ali-arvostetut
JBL:
Elikkäs, JBL:n olen sijoittanut molempiin listoihin nimittäin tilanne on erittäin ristiriitainen. JBL on yli-arvostettu, mutta JBL on myös ali-arvostettu. Jenkeissä useat arvostelevat JBL:ää puheitteinsa perusteella niinkuin täällä Suomessakin. Useat kumminkin ymmärtävät kuinka hyvä tämä mies on mikissä, se ei kuitenkaan yksinään riitä. Nimenomaan omasta mielestä useat ali-arvostavat myös JBL:n painitaidot, vaikka hänen liikkeet ovatkin em. "könkköjä".
Charlie Haas:
No en kummemmin ole Haasia seurannut, mutta olen ymmärtänyt, että hän ansaitsee enemmän. Kurt Anglen tyylinen painija jolla on mielestäni tulevaisuutta. Charlielle ei ole kuitenkaan Team Anglen jälkeen löydetty yhtään hyvää feudia.
Batista:
Batista on iso köriläs. Minun mielestä Batistaa ei pitäisi käyttää enään Evolutionissa. En kummemmin Batistaa kannata, mutta hänet voitaisiin jo alkaa tunkea Main Eventteihin. On se kumma, kun useat sanovat, että Batista on jo kohta liian vanha tuoreeksi mieheksi Main Eventteihin. Jos se on kohta vanha mies niin eiköhän WWE:n kannata alkaa tekemään jotain asialle?
The Blasterpiece2004-11-28 14:26
T
Charlielle ei ole kuitenkaan Team Anglen jälkeen löydetty yhtään hyvää feudia.
Tuo on minusta erittäin surullinen fakta.
Haasille & Benjaminille oltaisi silloin saatu loistava feudi, mutta Shelton Benjamin ikävä kyllä siirrettiin Raw'iin.
Setä2004-11-28 22:49
S
Ettekö te hyvät ihmiset voisi jo alkaa tajuamaan, että Triple H:n asema WWE:ssä johtuu jostain aivan muusta, kuin siitä, että hän sattuu olemaan pomon tyttären mies. Triple H on ansainnut paikkansa WWE:n huipulla. Hän ei ole yksi niistä painijoista, jotka ovat saaneet heti megapushin suoraan ME-tasolle ja mestaruuden haastajaksi, vaan hän on joutunut tekemään työtä sen eteen. Hän esimerkiksi joutui työskentelemään jobberina vuoden ajan Madison Square Gardenin tapahtumien vuoksi ja otti rangaistuksen mukisematta vastaan. Hän joutui läpikäymään kovan kuntoutusprosessin, että pystyi edes palaaman takaisin painikehiin. Triple H myös voitti ensimmäisen WWE:n mestaruutensa jo ennen kuin hänestä ja Stephaniesta tuli pari.
Painijana Triple H on yksi WWE:n parhaista. Hänellä on kaikki asiat, mitä hyvällä painijalla ja uskottavalla mestarilla kuuluukin olla. Hänellä on hyvät painitaidot, hyvät mikkitaidot, hyvä fysiikka ja hän omaa hyvän kehäpsykologian. Minun puolestani Triple H saisi pysyä Raw:n päätähtenä vielä pitkään. Kyllä Triple H on paikkansa ansainnut.
ploughman2004-11-29 08:18
P
"Setä" kirjoitti: Ettekö te hyvät ihmiset voisi jo alkaa tajuamaan, että Triple H:n asema WWE:ssä johtuu jostain aivan muusta, kuin siitä, että hän sattuu olemaan pomon tyttären mies. Triple H on ansainnut paikkansa WWE:n huipulla. Hän ei ole yksi niistä painijoista, jotka ovat saaneet heti megapushin suoraan ME-tasolle ja mestaruuden haastajaksi, vaan hän on joutunut tekemään työtä sen eteen. Hän esimerkiksi joutui työskentelemään jobberina vuoden ajan Madison Square Gardenin tapahtumien vuoksi ja otti rangaistuksen mukisematta vastaan. Hän joutui läpikäymään kovan kuntoutusprosessin, että pystyi edes palaaman takaisin painikehiin. Triple H myös voitti ensimmäisen WWE:n mestaruutensa jo ennen kuin hänestä ja Stephaniesta tuli pari.
Painijana Triple H on yksi WWE:n parhaista. Hänellä on kaikki asiat, mitä hyvällä painijalla ja uskottavalla mestarilla kuuluukin olla. Hänellä on hyvät painitaidot, hyvät mikkitaidot, hyvä fysiikka ja hän omaa hyvän kehäpsykologian. Minun puolestani Triple H saisi pysyä Raw:n päätähtenä vielä pitkään. Kyllä Triple H on paikkansa ansainnut.
Amen!
Kyllä minä ainakin arvostan Herra 3xH:ta todella paljon. Liikkeissä on tappamisen meininki ja se on sellainen asia, joka monelta "painijalta" nykyään puuttuu.
Triplhe H:n näkee mestarina paljon mieluummin, kuin esim. tylsääkin tylsemmän karismattoman, yli-pushatun Randy Ortonin jolle, Batista, Flair ja kumppanit jatkuvasti jobbaavat. Herää WWE.
Ares2004-11-29 08:42
A
Ettekö te hyvät ihmiset voisi jo alkaa tajuamaan, että Triple H:n asema WWE:ssä johtuu jostain aivan muusta, kuin siitä, että hän sattuu olemaan pomon tyttären mies.
Emme.
HHH on ehkä tämän hetken paras... jollain tapaa, mutta on selvää, että hän ei ole The Rock, hän ei ole Austin, hän ei ole edes Bret Hart tai Shawn Michaels (90-luvulla)... damn it... hän ei olisi varmaan edes Chris Jericho tai Chris Benoit, jos noille miehille annettaisiin todellinen mahdollisuus.
Sitä MSGtä ennenkin hänestä oltiin suunniteltu tulevaa isoa nimeä ja siitä oli merkkejäkin jo ilmassa. Se tosiaan hiukan hidasti hänen uraansa, mutta toisaalta se opetti häntä myös politikoimaan.
HHH voitti ensimmäisen mestaruutensa (tai ensimmäiset) aikana, jolloin mestaruus vaihtoi omistajaa suunnilleen kuukausittain. Sitä ei voi pitää minään hirvittävän suurena saavutuksena, varsinkaan, kun hän jobbasi sen sitten Vincelle...
HHH on hyvä, mutta hän ei ole riittävän hyvä kantamaan koko yhtiötä sen keulakuvana. Hänen asemansa perustuu hyvin vahvasti siihen, että hän ei yksinkertaisesti salli muiden heelien nousevan esiin. Hän on muodostanut itselleen sellaisen mukavan puskurin seuraavaan todelliseen hyvään heeliin Kanen (jota ei voi pushata monsterheelstatuksen takia main eventtiin) ja Evolutionin (joita ei pushata main eventiin, koska heidät nähdään automaattisesti Hunterin juoksupoikina) avulla.
Facepuolella hän huolehtii, että saa vain HBKn ja Ortonin näyttämään uskottavilta haastajilta, jotta Benoit'n ja Jerichon tapaiset haastajat eivät koskaan pääse sinne aivan ylimmälle tasolle (vaikka saisivatkin mestaruuden). Katsokaa vaikka Jerichon aikaa Undisputed Championina...
Onneksi Simon on taas selittänyt asiat huomattavasti paremmin kuin minä:
Se ei ehkä ole kaikkein tasapuolisin näkemys asiasta, mutta siinä esitetään monta hyvää pointtia, varsinkin Anglen, Jerichon ja Kanen suhteen.
Silly Cow2004-11-29 14:23
S
"Ares" kirjoitti: Katsokaa vaikka Jerichon aikaa Undisputed Championina...
Enpä nyt Jerichon epäonnistumisesta mestarina voi suoraan Triple H:ta syyttää. Täytyy kuitenkin huomata että hän feudasi mestaruusajastaan vain kolmasosan Triple H:n kanssa. Suurin syy Jerichon mestaruuskauden huonouteen oli se, että hän ei voitttanut yhtään mestaruusotteluaan edes jotenkuten puhtaasti. Rockia vastaan nähtiin Christian ja Storm, paljas kehänurkkaus, isku vyön alle sekä jalat köysissä. Austin-ottelussa (jossa Jerichosta tehtiin aikamoinen bitch) voiton takana oli nWo.
Mutta Triple H:n olisi pitänyt jobata Jericholle Hell in a Cellissa. Siitä olen ehdottoman vakuuttunut. Tai oikeastaan Triple H:n ei olisi pitänyt jobata cellissa, sillä se olisi osaltaan vähentänyt No Way Out 2000:n main eventiä. Mutta uusintaottelun JD:ssa Jerichon olisi pitänyt voittaa.
Triple H ei ole ansainnut paikkaansa naimalla pomon tyttären, sen hän on ansainnut kovalla työllä ja olemalla vuonna 2000 mahdollisesti koko firman paras painija. Se, että hän on tällä hetkellä jatkuvasti hievahtamatta sillä paikalla, se kyllä johtuu siitä että hän nai pomon tyttären.
Triple H on selkeästi main event -tasoa sekä loistava heel. Nuo ovat mielestäni tosiseikkoja joissa ei pitäisi olla väittelyn varaa. Mutta totta on että Triple H ei ole Eugene-feudia lukuunottamatta käväissyt edes upper midcardissa sen jälkeen kun hän Raw:iin siirtyi.
Ares2004-12-01 20:09
A
"Silly Cow" kirjoitti: Enpä nyt Jerichon epäonnistumisesta mestarina voi suoraan Triple H:ta syyttää.
Kyllä voidaan. Ennen kuin hän alkoi feudia HHHta vastaan, hän oli klassinen heelunderdogchampion, joka onnistui jotenkin pitämään kiinni mestaruudestaan. Se oli nähty aikaisemminkin. The Rock teki itse samaa pitkään IC-mestaruuden kanssa.
Kuitenkin, kun HHH astui kuvaan,
"Harry Simon" kirjoitti: 1) At every turn, HHH reminded Jericho (and us) that Jericho never beat him.
2) Jericho and his belt served as backdrop for the "real" story of the HHH/Steph storyline divorce. This culminated with an angle wherein their dog Lucy, pooped backstage.
Eli Jericho jätettiin täysin sivuun koko hommasta. Kaiken tuon ensimmäisen kohdan uhoamisen jälkeen, olisi kaiken logiikan mukaan Jerichon pitänyt jotenkin onnistua pitämään vyö (vaikka olisikin ollut WM). Tuo jätti Jerichon niin pahasti kuoreksi, että pian WM:n jälkeen tapahtuneessa alkuperäisessä draftissa Jerichoa ei pidetty enää 20 arvokkaimman painijan joukossa, vaan hän päätyi arvontaan. Jos katsotaan ketä kaikkia hänen ohitseen meni, niin hautaus oli kyllä aika täydellinen (mm. Rikishi, Dudleyt, Lita, Regal, Billy&Chuck, Mark Henry ja Maven kyllä kelpasivat).
Silly Cow2004-12-01 20:34
S
Kaksi pointtia.
Lainaamasi teksti on peräisin henkilöltä joka tuntuu olevan tämän pallon suurin Jericho-mark. Hänen kappaleensa Jerichon ja Triple H:n feudista sisälsi muutenkin sen verran asiavirheitä ja puhdasta puolueellisuutta että sitä en pitäisi mitenkään hyvänä argumenttina.
Toiseksi, Jerichoa ei varattu kahdenkymmenen ensimmäisen joukossa koska hänellä oli mestaruusottelu Triple H:ta vastaan samana iltana ja hänestä olisi täten voinut tulla mestari, jolloin hänen varauksensa ei olisi enää ollut voimassa. Jericho ei ollut varattavissa ja hänen numerokseen tuli 21, eli ensimmäinen jota ei varattu itse ohjelmassa.
Ares2004-12-01 20:51
A
"Silly Cow" kirjoitti: Lainaamasi teksti on peräisin henkilöltä joka tuntuu olevan tämän pallon suurin Jericho-mark.
You are so wrong... Tilanne on aivan toinen: lukemalla koko artikkeli paljastuu, että ensisijaisesti hän vihaa Hunteria. Tosin, antaa hän muutamassa kohdassa myöden (koska pitää kai vielä vähemmän Nashista ja Steinerista).
Hänen kappaleensa Jerichon ja Triple H:n feudista sisälsi muutenkin sen verran asiavirheitä ja puhdasta puolueellisuutta että sitä en pitäisi mitenkään hyvänä argumenttina.
Jos huomasit, en käyttänyt sitä argumenttina, vaan lainasin häneltä pari lausetta, joiden suhteen olen samaa mieltä. Puhtaan puolueellinen se varmasti onkin, mutta se ei poista tietenkään faktoja. Osoitahan pari asiavirhettä... en muista enää kolmen vuoden takaisia juttuja kovin hyvin, mutta ne mitä muistan näyttäisi täsmäävän.
Toiseksi, Jerichoa ei varattu kahdenkymmenen ensimmäisen joukossa koska hänellä oli mestaruusottelu Triple H:ta vastaan samana iltana ja hänestä olisi täten voinut tulla mestari, jolloin hänen varauksensa ei olisi enää ollut voimassa.
Ei tuossa ole mitään järkeä. Potentiaalisesta menetyksestä huolimatta, riskinkin kanssa hänen olisi pitänyt olla arvokkaampi kuin Lita tai Maven. Sitä paitsi, eikö hän olisi mestaruuden menetettyään palannut omaan rosteriinsa niin kuin kaikki muutkin? Sitä paitsi tuo olisi ollut helppo ohittaa muutenkin, mutta syystä tai toisesta Jericho haluttiin pois koko kuvasta. Austinille tehtiin samoin, mutta se oli vain tapa pushata häntä lisää, Jericho unohdettiin.
Jericho ei ollut varattavissa ja hänen numerokseen tuli 21, eli ensimmäinen jota ei varattu itse ohjelmassa.
Itse asiassa hän päätyi SmackDowniin numerolla 13 eli jopa Stevie Richards oli häntä ennen (tosin, eipä arvonnoilla niin väliä ole).
Silly Cow2004-12-01 21:00
S
"Ares" kirjoitti: You are so wrong... Tilanne on aivan toinen: lukemalla koko artikkeli paljastuu, että ensisijaisesti hän vihaa Hunteria.
Luin koko artikkelin, kuten myös luin saman miehen tekemän Summerslam 2004 -arvostelun jossa häneltä meinasivat ylisanat loppua kun Jerichosta oli kyse.
Osoitahan pari asiavirhettä... en muista enää kolmen vuoden takaisia juttuja kovin hyvin, mutta ne mitä muistan näyttäisi täsmäävän.
Lähinnä se kohta iski silmään missä hän kehui Jerichoa loistavaksi painijaksi jopa pystyy saamaan hyvän ottelun kenestä vain kun taas Triple H on epätasainen parhaimmillaan. Itse totuus kun on lähinnä päinvastainen...
Ei tuossa ole mitään järkeä. Potentiaalisesta menetyksestä huolimatta, riskinkin kanssa hänen olisi pitänyt olla arvokkaampi kuin Lita tai Maven.
Riskillä ei ole mitään merkitystä. Sen mestaruusottelun takia hänet suljettiin pois valinnoista. Mielestäni looginen asia.
Ares2004-12-01 21:11
A
"Silly Cow" kirjoitti: Lähinnä se kohta iski silmään missä hän kehui Jerichoa loistavaksi painijaksi jopa pystyy saamaan hyvän ottelun kenestä vain kun taas Triple H on epätasainen parhaimmillaan. Itse totuus kun on lähinnä päinvastainen...
Kutsut siis subjektiivista tulkintaa asiavirheeksi? Triple H on hyvin epätasainen. Hän vaatii huomattavan hyvän bookkauksen taakseen painiakseen hyvän ottelun. Tästä hyvänä esimerkkinä Taboo Tuesdayn HBK/HHH-matsi, jonka olisi voinut olettaa olevan aikaisempien matsien perusteella todella hyvä, mutta jäi kuitenkin alle kolmeen tähteen (tosin, jälleen subjektiivista). Vastaavasti HHH on hyvin varovainen vastustajiensa suhteen. Hän haluaa valita nimenomaan sellaisia vastustajia, joita vastaan hän tietää voivansa otella hyvän ottelun. Toisaalta, Jericholla ei ole samaa ylellisyyttä. Toki hänelläkin on jonkin verran mahdollisuuksia vaikuttaa vastustajiinsa, mutta ei varmasti samassa määrin kuin esim. Hunterilla.
Hunterin ottelut ovat ehkä viime aikoina olleet tasaisen hyviä, mutta kuka ei ottelisi hyviä matseja HBKta ja Chris Benoit'ta vastaan?
Riskillä ei ole mitään merkitystä. Sen mestaruusottelun takia hänet suljettiin pois valinnoista. Mielestäni looginen asia.
Valitettavasti sitä ei voi mitenkään pitää loogisena. Miten kenenkään haastaja-asema voi vaikuttaa sellaiseen? 24/7 säännön takia kuka tahansa olisi voinut viedä HC-mestaruuden, mutta jotenkin kaikki ne painijat piti käsitellä.
Silly Cow2004-12-01 21:44
S
"Ares" kirjoitti: Triple H on hyvin epätasainen. Hän vaatii huomattavan hyvän bookkauksen taakseen painiakseen hyvän ottelun.
Hunterin ottelut ovat ehkä viime aikoina olleet tasaisen hyviä, mutta kuka ei ottelisi hyviä matseja HBKta ja Chris Benoit'ta vastaan?
Tässä ei ole kysymys nykyajan Hunterista, vaan Hunterista vuonna 2002. Silloin hänellä ei ollut takana kuin muutama ottelu loukkaantumisesta palattuaan sekä loistavat 2000 ja 2001. Jericho taasen oli sitä ennen ollut yllättävänkin epätasainen.
Valitettavasti sitä ei voi mitenkään pitää loogisena. Miten kenenkään haastaja-asema voi vaikuttaa sellaiseen? 24/7 säännön takia kuka tahansa olisi voinut viedä HC-mestaruuden, mutta jotenkin kaikki ne painijat piti käsitellä.
Näin asia kuitenkin selitettiin itse showssa. Se että oliko se loogista on itse asiassa täysin sivuasia. Pääasia on että Jerichoa ei haudattu draftissa, hänen poissaololleen annettiin syy.
Ares2004-12-02 08:45
A
"Silly Cow" kirjoitti: Tässä ei ole kysymys nykyajan Hunterista, vaan Hunterista vuonna 2002.
Miten niin ei ole kysymys nyky-Hunterista? Aihe on Ali- ja yliarvostetuimmat painijat. Miten nyky-Hunter voi olla vaikuttamatta siihen, että arvostetaanko häntä vai ei?
Silloin hänellä ei ollut takana kuin muutama ottelu loukkaantumisesta palattuaan sekä loistavat 2000 ja 2001. Jericho taasen oli sitä ennen ollut yllättävänkin epätasainen.
Katsotaan...
"OWW" kirjoitti: # January 3, 2000 - RAW: Triple H defeats The Big Show to win back the WWF title!
# January 2000 - Royal Rumble: Triple H defeats Cactus Jack in a "street fight"..
# February 27, 2000 - No Way Out: Triple H pinned Cactus Jack in a brutal "hell in a cell" match to retire Mick Foley!
# April 2, 2000 - Wrestlemania 16: Triple H defeated The Rock, Mick Foley and the Big Show in a Fatal Four Way to retain..
# April 30, 2000 - Backlash: The Rock pinned Triple H to win the WWF title with Shane McMahon as referee..
# May 21, 2000 - Judgment Day: Triple H beat The Rock in a "60-minute iron man" match to recapture the WWF title!
# June 25, 2000 - King of the Ring: The Rock / Kane / The Undertaker beat Triple H / Vince / Shane McMahon..
# ~~~The Rock pinned Vince McMahon, and due to a stipulation, the Rock won the WWF title!
# July 23, 2000 - Fully Loaded: Triple H beat Chris Jericho in a "Last Man Standing" match..
# August 27, 2000 - Summerslam: The Rock defeated Kurt Angle and Triple H to retain the WWF title..
# September 24, 2000 - Triple H defeated Kurt Angle in a "No-DQ" match..
# October 22, 2000 - No Mercy: Triple H defeated Chris Benoit..
World Wrestling Federation - Triple H:
# November 2000: Triple H was revealed as the mastermind behind the Stone Cold runDown angle of last year..
# November 19, 2000 - Survivor Series: Triple H vs Steve Austin went to a NO CONTEST in a "No-DQ" match..
# ~~~The match ended with Steve Austin dropped the car Triple H was in from a crane operated forklift!
# December 10, 2000 - Armageddon: Kurt Angle beat Rock, Austin, Rikishi, HHH, & Taker in a Hell in a Cell match!
# January 21, 2001 - Royal Rumble: Kurt Angle defeated Triple H to retain the WWF title when Steve Austin intefered..
# February 25, 2001 - No Way Out: Triple H beat Steve Austin in a 3-match-series grudge match..
# ~~~1) SCSA beat HHH in a regular match 2) HHH beat SCSA in a "street fight" 3) HHH beat SCSA in a "cage" match..
# April 1, 2001 - Wrestlemania 17: The Undertaker defeated Triple H..
World Wrestling Federation - Cerebral Assassin:
# April 2, 2001 - RAW: Triple H shocks the world and inexpicably joins forces with Steve Austin & Vince McMahon..
# April 5, 2001 - Smackdown!: Triple H defeated Chris Jericho to win the Intercontinental title..
# April 12, 2001 - Smackdown!: Jeff Hardy defeated Triple H in an upset to win the IC title!
# April 16, 2001 - RAW: Triple H defeated Jeff Hardy to recapture the IC title..
# April 29, 2001 - Backlash: Triple H & Steve Austin beat Undertaker & Kane to win the WWF Tag Team titles!
# ~~~HHH becomes only the second ever Grand Slam winner hes won all the major titles in the WWF (HBK is the only other)..
# May 20, 2001 - Judgment Day: Kane defeats Triple H in a "Chain" match to win the IC title..
# May 21, 2001 - RAW: Chris Jericho & Chris Benoit defeated Steve Austin & Triple H for the Tag Team titles!
# October 2001: Triple H laces up his boots and begins working out inside a ring for the first time since going down to his injury..
Vastustajista päätellen, ei ole ollut kovin vaikeaa pitää tasoa yllä vuosina 2000 ja 2001. Pääasiassa sen ajan kovimpia tähtiä...
Jericho vastaavana aikana...
"OWW" kirjoitti: # January , 2000 - Royal Rumble: Chris Jericho defeated Chyna and Hardcore Holly..
# February 27, 2000 - No Way Out: Kurt Angle defeated Chris Jericho to win the IC title..
# April 2, 2000 - Wrestlemania 16: Kurt Angle vs Chris Jericho vs Chris Benoit fought in a 2-falls match for both the IC & Euro titles..
# ~~~Benoit beat Jericho to win Angle's Intercontinental Title | Jericho beat Benoit to win Angle's European Title..
# April 30, 2000 - Backlash: Chris Benoit defeated Chris Jericho by DQ to retain the Intercontinental title..
# May 6, 2000 - Insurrexion: Eddy Guerrero defeated Chris Jericho to retain the European title..
# May 21, 2000 - Judgment Day: Chris Benoit defeated Chris Jericho in a "Submissions" match to retain the IC title..
# June 2000 - King of the Ring: Chris Jericho b Test (1st), Chris Jericho beat Edge (2nd), but lost to Kurt Angle in the quarter finals..
# July 23, 2000 - Fully Loaded: Triple H defeated Chris Jericho in a "Last Man Standing" match..
# August 27, 2000 - Summerslam: Chris Benoit defeated Chris Jericho in a Best 2/3 Falls Match..
# September 24, 2000 - Unforgiven: Chris Jericho defeated X-Pac..
# October 22, 2000 - No Mercy: Chris Jericho defeated X-Pac in a "Steel Cage" match..
# November 19, 2000 - Survivor Series: Kane defeated Chris Jericho..
# December 2, 2000 - Rebellion: Kane defeated Chris Jericho..
# December 10, 2000 - Armageddon: Chris Jericho defeated Kane in a "Last Man Standing" match..
World Wrestling Federation - Y2J 2001
# January 21, 2001 - Royal Rumble: Chris Jericho defeated Chris Benoit in a "Ladder" match to win the IC title!
# February 25, 2001 - No Way Out: Chris Jericho beat Eddy Guerrero and Chris Benoit and X-Pac to retain the IC title!
# April 1, 2001 - Wrestlemania 17: Chris Jericho defeated William Regal to retain the IC title..
# April 29, 2001 - Backlash: William Regal defeated Chris Jericho in a Dutchess of Queensbury Match..
# May 5, 2001 - Insurrexion: Chris Jericho defeated William Regal in a "Queens Cup" match..
# May 20, 2001 - Judgment Day: Chris Jericho & Chris Benoit won an 8-Team Tag Turmoil Match pinning Edge & Christian..
# June 24, 2001 - King of the Ring: Steve Austin defeats Chris Jericho & Chris Benoit in a thrilling triple threat match to retain..
World Wrestling Federation - WCW Invasion
# Chris Jericho stepped it up a few notches as one of the WWF leaders during the WCW Invasion..
# Chris Jericho began a feud with Stephanie McMahon as she feeds wrestlers (Rhyno,Test,RVD) to Jericho to "Kick his Ass"..
# July 22, 2001 - InVasion: Chris Jericho competed in the WWF vs WCW Match, which was won by Team WCW (aka the Alliance)..
# August 19, 2001 - Summerslam: Chris Jericho defeated Rhyno in a "Grudge Match" by Walls of Jericho submission..
# September 23, 2001 - Unforgiven: Rob Van Dam defeated Chris Jericho in a "hardcore" match..
# October 11, 2001 - Smackdown!: Chris Jericho defeated Rob Van Dam to become #1 Contender to the WCW title..
# October 21, 2001 - No Mercy: Chris Jericho defeated The Rock for the WCW Heavyweight title..
# October 22, 2001 - RAW: Chris Jericho & The Rock defeated the Dudley Boyz to win the WWF Tag Team titles..
# October 25, 2001 - Smackdown!: Chris Jericho defeated Booker T..
# November 1, 2001 - Smackdown!: Test & Booker T defeated Chris Jericho & The Rock for the WWF Tag Team titles..
# November 5, 2001 - RAW: The Rock defeated Chris Jericho for the WCW Heavyweight Championship..
# November 18, 2001 - Survivor Series: During the WWF vs Alliance elimination match, Y2J nearly costs his team the entire match..
# ~~~Jericho let his hatred for the Rock get out of hand by hitting the Rock before leaving the ringside area after being eliminated..
World Wrestling Federation - Heel Turn
# November 19, 2001 - RAW: Chris Jericho makes his heel-turn official by attacking The Rock and double teaming him with Kurt Angle..
# December 9, 2001 - Vengeance: Chris Jericho defeats The Rock to win the WCW title, and Steve Austin for the WWF title..
Eli siinä missä HHH pääsee ottelemaan Cactus Jackia, The Rockia, Austinia ja niin edelleen vastaan, Jericho sai hyvin vaihtelevasti vastustajia, joihin kuului toki Guerrero ja Benoit, mutta toisaalta myös Regal, Test, Edge, X-Pac ja niin edelleen.
Kannattaa myös huomata, että koska Hunter työskenteli pääasiassa koko ajan samojen painijoiden kanssa, he oppivat toistensa tyylit ja pystyivät ottelemaan 'rutiinilla' hyviä matseja, mutta toisaalta Jerichon vastustajat vaihtuivat koko ajan nopeasti.
Näin asia kuitenkin selitettiin itse showssa. Se että oliko se loogista on itse asiassa täysin sivuasia. Pääasia on että Jerichoa ei haudattu draftissa, hänen poissaololleen annettiin syy.
Mutta se johti selvään hautaukseen. Austin ei ollut mukana draftissa (kuten jo aikaisemmin mainitsin), mutta hänen poissaolonsa johti storylineen, jossa GMt kilpailivat hänestä. Jericho päätyi arvontaan... Siinä on aika suuri ero...
Silly Cow2004-12-02 10:08
S
"Ares" kirjoitti: Miten niin ei ole kysymys nyky-Hunterista? Aihe on Ali- ja yliarvostetuimmat painijat. Miten nyky-Hunter voi olla vaikuttamatta siihen, että arvostetaanko häntä vai ei?
Koska kyseinen teksti käsitteli Triple H:n ja Jerichon feudia vuonna 2002. Siitä koskeviin argumentteihin ei voi vetää mukaan myöhempiä saavutuksia. Mikä sinänsä ei ole reilua Jericholle sillä nimenomaan vuosina 2002 ja 2003 asettelu Triple H = huono, Jericho = hyvä piti paikkaansa.
Eli siinä missä HHH pääsee ottelemaan Cactus Jackia, The Rockia, Austinia ja niin edelleen vastaan, Jericho sai hyvin vaihtelevasti vastustajia, joihin kuului toki Guerrero ja Benoit, mutta toisaalta myös Regal, Test, Edge, X-Pac ja niin edelleen.
Jopa pahimmat Triple H:n vihaajat (Harry Simonia lukuunottamatta) tunnustavat että Triple H oli WWE:n paras painija vuonna 2000 eikä hänen tahtinsa mainittavasti hidastunut vuonna 2001. Triple H oli iskussa, tuohon aikaan hän todella oli The Game.
Mutta se johti selvään hautaukseen. Austin ei ollut mukana draftissa (kuten jo aikaisemmin mainitsin), mutta hänen poissaolonsa johti storylineen, jossa GMt kilpailivat hänestä. Jericho päätyi arvontaan... Siinä on aika suuri ero...
Jericho haudattiin Wrestlemanian jälkeen, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta en näe kuinka arvontaan joutuminen vaikutti yhtään asiaan. Tuollainen pikkuasia ei olisi vaikuttanut mitenkään yleisön reaktioihin.
Ares2004-12-02 13:55
A
"Silly Cow" kirjoitti: Koska kyseinen teksti käsitteli Triple H:n ja Jerichon feudia vuonna 2002. Siitä koskeviin argumentteihin ei voi vetää mukaan myöhempiä saavutuksia. Mikä sinänsä ei ole reilua Jericholle sillä nimenomaan vuosina 2002 ja 2003 asettelu Triple H = huono, Jericho = hyvä piti paikkaansa.
Totta kai myöhemmät saavutukset ovat olennainen osa sitä. Hautaamisen mahdollista onnistumista ei oikein voi sen itse feudin pohjaltakaan määritellä, vaan nimenomaan siitä mitä on tapahtunut sen jälkeen eli HHH on ollut jatkuvasti main eventissä (ongelmistaan huolimatta) ja vastaavasti Jericho on pidetty sen alapuolella.
Jopa pahimmat Triple H:n vihaajat (Harry Simonia lukuunottamatta) tunnustavat että Triple H oli WWE:n paras painija vuonna 2000 eikä hänen tahtinsa mainittavasti hidastunut vuonna 2001. Triple H oli iskussa, tuohon aikaan hän todella oli The Game.
Eli siis HHH paini parhaat ottelut. Se ei vielä tarkoita, että hän olisi paras painija, jos muille ei anneta vastaavia mahdollisuuksia hyviin otteluihin. Jos parempia painijoita oli (ja itse asiassa todennäköisesti olikin), niin eivät he olisi koskaan päässeet näyttämään sitä samalla tavalla kuin HHH, koska olivat upotettuina tusinafeudeihin samalla kun HHH otteli jatkuvasti kahta viime aikojen suurinta tähteä vastaan.
Jericho haudattiin Wrestlemanian jälkeen, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta en näe kuinka arvontaan joutuminen vaikutti yhtään asiaan. Tuollainen pikkuasia ei olisi vaikuttanut mitenkään yleisön reaktioihin.
Harvemmin yksittäinen asia vaikuttaakaan, mutta on se silti selvä viesti siitä, että tämä painija on vähemmän tärkeä kuin Hunter, Austin, Rock, Rikishi, Maven tai Lita ja se ei ole kenenkään imagolle hyväksi. Tuollaisten asioiden kasaaminen vaikuttaa siihen, että lopulta painija menettää sen uskottavuutensa. Jericho tosin näyttää olevan enemmän tai vähemmän teflonista tehty, joten hänestä on vaikea sanoa...
Velocity2005-01-22 10:55
V
Sanokaa mitä sanotte, mutta Jericho pystyy parhaimmillaan melkein mihin vaan.
Osaa olla mestari, osaa olla face, osaa olla heel, osaa siis täydellisesti painibisneksen.
Eikä kovin moni voi väittää vastaan.
Liike-arsenaali on riittävän iso. Osaa myös high flyingiä ja ottaa bumppeja niinkuin näkyy TLC:eissä, Laddereissa ja Cageissa.
Oli muuten tosi uskottavasti Undisputed champion vuonna 2001.
Osasi hommansa, ja oli kunnon crybaby, niinkuin pitikin.
Kun taas nyt: oikein uskottava face, joka on ikävä kyllä jäänyt hieman varjoon. Jericho pitäisi nostaa World Heavyweight Championiksi, PALJON PALJON PALJON ennemmin kuin Edge.
Edge on niin pakko-pushattu kuin voi olla.
Edgellä ei ole mitään muuta kuin hyvä Entrance musiikki tuolla Main-eventissä.
Mutta sillä ei pitkälle päästä.
Kun taas Jericho osaa kaikki asiansa WHC-vyön kanssa. Toivottavasti.
Jericho WHC-vyön perään, Edge Ic-mestaruuden perään.
Näin olisi paljon parempi.
Tzei-em2005-01-23 12:49
T
"Setä" kirjoitti: Hän esimerkiksi joutui työskentelemään jobberina vuoden ajan Madison Square Gardenin tapahtumien vuoksi ja otti rangaistuksen mukisematta vastaan.
Mitä tuolla MSG:ssa sitten oikein tapahtui?
Genghis Khan2005-01-23 12:54
G
"Tzei-em" kirjoitti:
"Setä" kirjoitti: Hän esimerkiksi joutui työskentelemään jobberina vuoden ajan Madison Square Gardenin tapahtumien vuoksi ja otti rangaistuksen mukisematta vastaan.
Mitä tuolla MSG:ssa sitten oikein tapahtui?
Kevin Nash, Scott Hall, Hunter, Michaels ja X-Pac olivat kavereita oikeassa elämässä, mutta storylinejen mukaan Nash ja Hall olivat heelejä. Kuitenkin kyseisen house show'n jälkeen koko viisikko halasi toisiaan ja hyvästelivät toisensa, koska Nash, Hall ja X-Pac olivat siirtymässä WCW:hen. Vince ei katsonut sellaista kayfaben rikkomista hyvällä ja ainoa ketä tuossa tilanteessa pystyi "sakottamaan" oli Hunter. Nash, Hall ja X-Pac siirtyivät WCW:hen joten heitä ei voinut enää rankasita, Michaels oli mestari ja ymmärrettävästi häntä ei voitu rankaista. Jäljelle jäi vain Hunter, joka sai jobbailla siitä eteenpäin jonkin aikaa.
Supermac2005-01-23 16:09
S
"Velocity" kirjoitti:
Edge on niin pakko-pushattu kuin voi olla.
Edgellä ei ole mitään muuta kuin hyvä Entrance musiikki tuolla Main-eventissä.
Mutta sillä ei pitkälle päästä.
Kun taas Jericho osaa kaikki asiansa WHC-vyön kanssa. Toivottavasti.
Jericho WHC-vyön perään, Edge Ic-mestaruuden perään.
Näin olisi paljon parempi.
Tuo Edgen dissaaminen on niin naurettavaa, että ei sitä edes kannattaisi kommentoida, mutta teen sitä nyt kuitenkin. Edge on erittäin hyvä kehässä ja hänen heel-promonsa viime aikoina ovat olleet todella loistavia. Edgestä ei tällä hetkellä paljoa negatiivista sanottavaa löydy. Hän vetää roolinsa 100 %:sti. Voisitko vähän perustella, että miksi Edge on niin huono? Ja jos Edge on "pakko-pushattu", niin mitä maitopoika-Orton sitten on?
Sanokaa mitä sanotte, mutta Jericho pystyy parhaimmillaan melkein mihin vaan.
Osaa olla mestari, osaa olla face, osaa olla heel, osaa siis täydellisesti painibisneksen.
Eikä kovin moni voi väittää vastaan.
Liike-arsenaali on riittävän iso. Osaa myös high flyingiä ja ottaa bumppeja niinkuin näkyy TLC:eissä, Laddereissa ja Cageissa.
Jericho on loistava, sitä en kiellä. Mutta mutta, jos osaa olla face, heel ja mestari, niin osaa täydellisesti painibisneksen? Edgestä voisi sanoa myös, että hän osaa olla face ja heel. Okei, face-Edge vuonna 2004 oli jotain kauheaa, mutta se johtui täysin väärästä buukkauksesta. Vuonna 2002 face-Edge oli yksi parhaimmisa hahmoista koko firmassa, kuten heel-Edge nykyään. Ja tuosta liikearsenaalista. Jos totta puhutaan, niin ei Jericho kyllä käytä kovinkaan montaa liikettä, mutta sehän nyt ei mielestäni kuulu yhtään mihinkään. Kyllähän lähes jokaiselta painijalta löytyy iso liikearsenaali jos WWE niin haluaa. Pläh, Jericho ei mitään sen ihmeellisempiä bumppeja ole ikinä ottanut, mutta vaikka olisikin, niin ei se hänen loistavuuttaan parantaisi. Kyllä Edge Jerichoon verrattuna on todella kovia bumppeja ottanut.
Rowdy2005-01-23 16:11
R
Minäkin vihasin Edgeä facena, mutta nyt heelinä hän on huippu. Heel rooli sopii hänelle paljon paremmin.
Velocity2005-01-24 15:22
V
"Supermac" kirjoitti:
"Velocity" kirjoitti:
Edge on niin pakko-pushattu kuin voi olla.
Edgellä ei ole mitään muuta kuin hyvä Entrance musiikki tuolla Main-eventissä.
Mutta sillä ei pitkälle päästä.
Kun taas Jericho osaa kaikki asiansa WHC-vyön kanssa. Toivottavasti.
Jericho WHC-vyön perään, Edge Ic-mestaruuden perään.
Näin olisi paljon parempi.
Tuo Edgen dissaaminen on niin naurettavaa, että ei sitä edes kannattaisi kommentoida, mutta teen sitä nyt kuitenkin. Edge on erittäin hyvä kehässä ja hänen heel-promonsa viime aikoina ovat olleet todella loistavia. Edgestä ei tällä hetkellä paljoa negatiivista sanottavaa löydy. Hän vetää roolinsa 100 %:sti. Voisitko vähän perustella, että miksi Edge on niin huono? Ja jos Edge on "pakko-pushattu", niin mitä maitopoika-Orton sitten on?
Sanokaa mitä sanotte, mutta Jericho pystyy parhaimmillaan melkein mihin vaan.
Osaa olla mestari, osaa olla face, osaa olla heel, osaa siis täydellisesti painibisneksen.
Eikä kovin moni voi väittää vastaan.
Liike-arsenaali on riittävän iso. Osaa myös high flyingiä ja ottaa bumppeja niinkuin näkyy TLC:eissä, Laddereissa ja Cageissa.
Jericho on loistava, sitä en kiellä. Mutta mutta, jos osaa olla face, heel ja mestari, niin osaa täydellisesti painibisneksen? Edgestä voisi sanoa myös, että hän osaa olla face ja heel. Okei, face-Edge vuonna 2004 oli jotain kauheaa, mutta se johtui täysin väärästä buukkauksesta. Vuonna 2002 face-Edge oli yksi parhaimmisa hahmoista koko firmassa, kuten heel-Edge nykyään. Ja tuosta liikearsenaalista. Jos totta puhutaan, niin ei Jericho kyllä käytä kovinkaan montaa liikettä, mutta sehän nyt ei mielestäni kuulu yhtään mihinkään. Kyllähän lähes jokaiselta painijalta löytyy iso liikearsenaali jos WWE niin haluaa. Pläh, Jericho ei mitään sen ihmeellisempiä bumppeja ole ikinä ottanut, mutta vaikka olisikin, niin ei se hänen loistavuuttaan parantaisi. Kyllä Edge Jerichoon verrattuna on todella kovia bumppeja ottanut.
Itseasiassa Edge on ihan hyvä, perun sanani.
Mutta vertasin häntä Jerichoon, joka muuttaakin sitten asioita.
Ja Orton..... Voi voi voi voi voi.......
Tekstiä riittäisi kehumiseen kolme riviä, haukkumiseen kymmenen....
enska2010-05-16 15:53
E
Sarjassamme Nekrofiilin kosto.
Muu keskustelu -alueen Yliarvostettua! -ketjussa neuvottiin pitämään painia koskevat asiat painialueella, joten täältä pesee.
Desmond Wolfe – yliarvostettu
Ennen kuin foorumin Nigel-armeija hyökkää kimppuuni, pidän lyhyen puolustuspuheen: en ole paria ottelua lukuun ottamatta nähnyt McGuinnessin otteita muualla kuin TNA:ssa. Keskitynkin tässä postauksessani pelkästään miehen TNA-uraan, minkä vuoksi kirjoitinkin tuohon lihavoimaani kohtaan miehen TNA-hahmon nimen.
Siitä päästäänkin Wolfen suurimpaan ongelmaan – tylsään hahmoon. Se toimi oikeastaan vain Angle-feudin aikana, kun Wolfella oli jotain, joka ajoi häntä tekemään tekojaan. Mies oli suorastaan pakkomieltynyt Anglen pieksemiseen, voittamiseen ja jopa loukkaannuttamiseen, muttei kuitenkaan onnistunut tavoitteissaan kummankaan kovan paikan tullen, mikä sai hänet entistä aggressiivisemmaksi ja väkivaltaisemmaksi. Angle-feudin jälkeen hänen hahmonsa olikin erittäin kiinnostava: sen lisäksi, että mies oli joutunut nielemään ylpeytensä hävittyään Kurtille useaan otteeseen, heräsi katsojille kysymys siitä, mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi. Mielestäni järkevintä olisi ollut vetää Wolfe pois ruudusta välittömästi sen Three Degrees of Pain -ottelun jälkeen, jolloin aika olisi parantanut Kurt-häviöiden aiheuttamat haavat. Sitten vaikkapa näin Slammiversaryn alla mies olisi voinut tehdä paluunsa hyökkäämällä shokeeraavasti Anglen kimppuun ja haastamalla tämän kolmanteen, ratkaisevaan otteluun Slammiversaryyn.
Sen sijaan Wolfe jatkoikin jobbailua midcardissa, mikä tuhosi hänen viimeisetkin uskottavuuden rippeensä. Hän ei feudannut ketään vastaan mistään oikeasta syystä (Pope-feudikin oli pelkkää ottelua ottelun perään) eikä hän enää vaikuttanut siltä samalta kovanaamalta kuin Angle-feudinsa aikana. Lopulta koko hahmo oli täysin hukassa ja mies heitettiin epätoivoisesti yhdeksi Flairin orjista, mikä sekin oli vain ja ainoastaan huono ratkaisu. Kaikki ne alkuaikojen kovat puheet ja uskottavat otteet vedettiin kertaheitolla viemäriin, ja Wolfesta kehkeytyi se mies, jonka tehtävä oli / on yhä joutua selätetyksi. Tiivistettynä Wolfe muuttuikin uskottavasta ja pelottavasta painijasta tahattomasti koomiseksi nynnyksi, joka saa kaikilta selkäänsä ja joka turvautuu oman kovuutensa sijaan Flairin siipien tuomaan, hyvin väljään suojaan.
Bookkaus ei kuitenkaan ole ainoa huono asia Wolfen hahmossa. Siinä missä äsköinen vuodatus oli faktapohjaista tekstiä, tähän seuraavaan seikkaan kaikilla on oma, subjektiivinen näkemyksensä. Minun mielestäni Wolfen promot ovat (väärällä tavalla) ärsyttäviä, hän näyttää ärsyttävältä ja mies pukeutuu kuin nörtti. Ensimmäinen johtunee siitä, etten yksinkertaisesti voi sietää brittiaksenttia, mutten kyllä pidä Wolfen ääntä tai esiintymistaitojakaan erityisen hyvinä. Ärsyttävän kuuloista ininää ärsyttävällä aksentilla varustettuna, ei kiitos. Myöskin ne nörttimäiset aurinkolasit ja verkkapuku aiheuttavat lähinnä myötähäpeää, mikä ei ainakaan helpota hänen fanittamista. Perusseikkojen lisäksi suhde Chelseahen on mielestäni huono ratkaisu, koska se alkuaikojen laskelmoiva kovanaama-Desmond ei olisi koskaan sallinnut naisensa sekaantua hänen bisneksiinsä. Viime Impactin kaltaiset kohtaukset upottavat Wolfea vain entistä syvemmälle suohon.
Kaiken tämän jälkeen totean, että Wolfe on yliarvostettu. Siis Wolfe, ei McGuinness. Uskon ja tiedän hänen olevan aivan ilmiömäisen kova painija, mutta tällä kyseisellä hahmolla en haluaisi hänen nousevan koskaan midcardia korkeammalle. Ja ainakin tähänastisesta TNA-urastaan päätellen uumoilen, ettei miehellä olisi riittävästi karismaakaan toimiakseen täysipäiväisenä main event -nimenä. (Tätä saanee kutsua Benoit-syndroomaksi.) Näin ollen en ymmärrä sitä, että IWC:n on äänestettävä mies jokaisen ykköshaastajapollin voittoon ja että hänelle vaaditaan massiivista pushia, kun miehen seikkailut Chelsean ja kumppaneiden kanssa on ollut lähinnä vain säälittävää seurattavaa ja kun parempia vaihtoehtoja olisi vaikka millä mitalla. Ainakin minä nauttisin tuhat kertaa enemmän siitä, että TNA pushaisi tylsän Wolfen sijaan loistavaa D'Angelo Dineroa fanien kurkuista alas.
Seuraavassa postauksessani on luvassa tekstiä muun muassa Drew McIntyresta, Mr. Andersonista, Ted DiBiasesta ja Rey Mysteriosta.
Kartsa2010-05-16 19:54
K
^ Peesi. Oikeastaan ainut painija, jota en TNA:ta seuratessa jaksa katsoa on Wolfe. Itse asiassa Benoit-syndroomastakaan en puhuisi, sillä Benoit sentään hehkui juroutta ja asennetta, kun taas Wolfen diagnoosi voisi olla tyypillinen indyuikkari (Danielson-syndrooma?). Dineron hyvää nostetta tapettiin pistämällä tätä Wolfea vastaan hinaamaan, kun kyse on showpainista eikä mistään mykkäelokuvasta. Wolfen kohdalla jälkimmäinen olisi toki ollut eduksi. IWC hehkuttaa, mutta ei kaveri viisaria väräytäkään.
MR.Off Topic2010-05-16 20:08
M
Itse en taas peesaa, mutta se tosiaan johtuu osittain Nigel faniudesta. Pidän hänen promojensa ärsyttävyydestä ja tällaisesta kylmästä laskelmoivasta pahiksesta. Toisaalta en pidä hänen tämän hetkisestä bookkauksesta. Miehestä tosiaan oltaisiin voitu saada vahva heel painia Angle feudin jälkeen ja todellinen uhka maailmanmestarille. Uskoisin, että bookkaus olisi ollut erilaista, jos Hogan ei olisi astunut puikkoihin, jonka takia näemme tylsän hahmon, jota selostajat hehkuttavat muttei ole kuitenkaan voittanut ottelua vähään aikaan. Kyseisen seikan takia olen nyt äänestänyt kahtena viime kertana D'Angelo Dineroa, koska hänellä on pirusti potentiaalia ja minusta tuntuu, että hän pushia tulee saamaan.
enska2010-05-17 11:37
E
Drew McIntyre – aliarvostettu
On totta, että vielä tässä vaiheessa on jokseenkin varhaista väitellä siitä, onko McIntyre yli- vai aliarvostettu painija, mutta kun miestä tunnutaan vihaavan jokaisella mahdollisella keskustelufoorumilla, aion raottaa sanaista arkkuani. Kantani on siis se, ettei miestä arvosteta riittävästi. Väite pätee niin kehäotteisiin kuin hänen hahmoonsakin.
Jos McIntyren pikkiriikkistä SmackDown! -uraa 2007-vuoden puolella Dave Taylorin oppipoikana ei oteta huomioon, on Drew'n hahmo ollut alusta asti varsin toimiva tapaus. "The Chosen One" ei välttämättä ole kaikista uusin tai uniikein gimmick, jota maa päällään kantaa, mutta toimiva se on silti. Miksei olisi? McIntyre on itsensä Mr. McMahonin omakätisesti valitsema kultapoika, tulevaisuuden stara. Se on paitsi uskottava rooli kayfaben silmissä – miksei Mr. McMahon olisi valinnut moista miestä yhtiönsä tulevaisuuden tukipilariksi? – myös nerokas näpäytys pahamaineista IWC-kansaa kohtaan: Me aina valitamme, kuinka se ja se painija on ansainnut main event -asemansa vain Vinsentin likaisen siunauksen ja Pat Pattersonille antamansa suihinoton vuoksi, vaikkei meillä ole todellisuudessa mitään sisäpiiritietoa siitä, mitä siellä kulissien takana ihan aikuisten oikeasti tapahtuu. Ja nyt siitä on tehty gimmick – tuo perhana on Mr. McMahonin henkilökohtainen lellikki ja on sen vuoksi muun muassa koskematon, tavoittelematon ja hitto soikoon tiettyjen oikoteiden kautta myös voittamaton mies. Yhä paremman hahmosta tekee se, että... hitto, asia voi ihan oikeastikin olla niin. Drew voi olla McMahonin lellikki, jota WWE:n johto tahtoo näin ollen pushata väkisin kortissa ylöspäin. Kyse ei siis välttämättä ole pelkästä roolista. Ja siksi Drew'n vihaamiseen on suorastaan nautinnollisen helppo samastua. (Siis oikeaoppiseen vihaamiseen, ei ns. X-Pac-vihaamiseen.)
Ja aina vain paranee: miestä bookataan täsmällisesti oikein. Jos McIntyre häviäisi otteluitaan ei kukaan kykenisi ottamaan todesta McMahonin puheita McIntyren käsittämättömän kovasta potentiaalista tai vuorenvarmoista lähitulevaisuuden maailmanmestaruuskausista – jos joku niin Vincent Kennedy McMahon kyllä tunnistaa todellisen superhankinnan. Näin ei tietenkään välttämättä oikeasti ole (kukapa ei unohtaisi McMahonin väkinäisiä ja täydellisesti epäonnistuneita ideoita), mutta kayfaben mukaan Vince on the man, jonka bisnesvainu on vailla vertaistaan. Täten pidämme McIntyrea automaattisesti hiton uskottavana ja kovana kollina, mitä helpottaa todellakin se oikeaoppinen bookkaus: McIntyre näytti uskomattoman vahvalta viime vuoden Survivor Seriesissä, hän teki selvää fanien palvomasta John Morrisonista kuin sormiaan napsauttamalla ja on siitä saakka ikään kuin leijunut muiden painijoiden yläpuolella. Ainut hirveä osa McIntyren nykyistä SmackDown! -uraa oli se WrestleManiaa edeltänyt häviöputki, jonka aikana mies sai selkäänsä muun muassa Kanelta. Siis Kanelta. Ja siihen riitti vieläpä vain yksi säälittävä potku rintakehään. Yhtä syvälle pohjamutiin Drew ei ole Kane-tappionsa jälkeen vajonnut, mikä on onnekas seikka. Häviö Undertakerille ei haavoittanut hänen hahmoaan mitenkään, koska Undertaker on, no, Undertaker – eittämättä yksi kaikkien aikojen kovimmista WWE-painijoista (ainakin kayfaben ja miksei todellisuudenkin silmin). Jos hänet mielii piestä, tarvitaan hommaan vähintäänkin Brock Lesnarin kaltainen mutantti, jota sitäkin mainostettiin Seuraavana Isona Asiana – eikä syyttä.
Hahmon lisäksi kaikki muukin toimii. Drew'llä on hyvällä tavalla ärsyttävä promotusääni (vrt. Desmond Wolfeen), hänen ilmeet ja eleet ovat sopivan ylimielisiä ja vakuuttavia ja hänellä on yksi tämän hetken parhaimmista sisääntuloista mainioine musiikkeine kaikkineen. Hän kävelee kuin Valittu, hän puhuu kuin Valittu, hän painii kuin Valittu ja hän elää kuin Valittu – hahmo menee siis yksiin miehen käyttäytymisen kanssa, mikä on elintärkeä seikka hahmon sujuvuuden kannalta. Pidän miehen äärimmäisen laskelmoivasta tavasta otella, pidän hänen aggressiivisista teoista ja pidän siitä, kuinka hän käyttää ties kuinka vanhaa "tökkää sormi vastustajasi silmään" -taktiikkaa otteluita voittaakseen. Kaiken lisäksi miehen lopetusliike on kuin ilo silmälle; se on paitsi näyttävä myös brutaali ja uskottava tapa tehdä vihollisesta selvää. Jotkut pitävät hänen rauhallista ja laskelmoivaa ottelutapaa tylsänä seurattavana, mutta minä en voi kuin nauttia siitä tavasta, jolla hän pitää matsinsa kasassa ja tekee kaiken siten, että se varmasti istuu hänen hahmoonsa.
Joku on jo varmasti kehitellyt mielessään vasta-argumentiksi sen, ettei McIntyre vielä ole otellut ikimuistoisia otteluita, mutta hei, kuinka moni on? Kyllähän niissä kaiken maailman evanbourneissa ja cmpunkeissakin on niin maan perkeleellisesti painitaitoa ja -osaamista, mutteivät hekään tuosta vaan huippuotteluita vetele – eivät ainakaan WWE:n puolella, jossa ensinnäkin mahdollisuudet moisten supermatsien vetämiseen on äärimmäisen harvassa ja jossa – myönnettäköön – ammutaan ikään kuin vain puolet täydestä lippaasta ilmoille. Huippuotteluiden mittaamisen sijaan olisi järkevämpää keskittyä siihen, kuinka monta huonoa ottelua Drew on otellut. Ainakaan minä en muista nähneeni koskaan McIntyren ottelua, joka olisi ollut erityisen huono. Tokihan esimerkiksi Elimination Chamber -PPV:n matsi Kanea vastaan oli melko keskinkertainen esitys, mutta hienosti Drew olosuhteisiin nähden silti otteli. Miehen parhaimpia matseja sen sijaan ovat ottelut John Morrisonia ja R-Truthia vastaan, tiukka kläshi The Undertakerin kanssa sekä hieno suoritus edellä mainitsemassani Survivor Series -ottelussa, jossa hän ja Sheamus näyttivät todellisilta tähdiltä.
Nyt olisikin mielestäni korkea aika kivittää se kyynikon poikanen kuoliaaksi ja nauttia siitä, kuinka hienosti McIntyre vetää rooliaan. Drew on – tai vähintään tulee olemaan – kovan luokan superstara, jolla on väistämättä oikein kultainen tulevaisuus edessään. Ensi SmackDownin mielenkiintoista Big Show -ottelua ja tulikuuman Kingston-feudin kehittymistä odotellessa.
"What is yours, now is mine."
Lupasin edellisessä postauksessani höpistä seuraavassa (eli tässä) viestissä jopa neljästä eri painijasta, mutta aion sittenkin postata näitä yksi kerrallaan. Seuraavaksi tartun melko ajankohtaiseen painijaan, Mr. Andersoniin, joka tuntuu jakavan mielipiteitä muuan John Cenan lailla. Näkökulmaani en kuitenkaan vielä paljasta. ;)
harmaakarhu2010-05-17 16:57
H
enska kirjoitti: Drew McIntyre – aliarvostettu
Ohitit melko sulavasti miehen suurimman kompastuskiven eli painitiedot, mutta ei se mitään. Etevästi miestä on bookattu, sitä en lähde kiistämään. Mutta kehässä, siellä mies on oikea geneerisyyden ja mitäänsanomattomuuden ilmentymä.
Miehen liikearsenaali on olematon. Lyöntejä, potkuja, peukku silmään ja finisher, siinä se. Liikevaraston merkitystä toki korostetaan nettikeskusteluissa monesti liikaa, mutta olisi silti hyvä jos McIntyre erottuisi tällä saralla edes jotenkin. Kun kehäotteet eivät osoita normikatsojalle mitään erityistä, ollaan hahmon kannalta pahassa pulassa.
Huippumatsien vaatiminen urallaan vasta muutaman feudin Drew'lta olisi toki aivan liikaa, mutta kun tähän asti miehen otteluiden taso on vaihdellut kehnosta kohtalaiseen (ts. tuskaisista Kane-matseista perushyviin Morrison-mittelöihin) suurimman osan jäädessä keskinkertaisuuden suohon, voi sanoa että miehen push ei ole sopusuhdassa painitaitojen kanssa. Ja hyvä ottelu John Morrisonin kanssa ei ole ainakaan minun kirjoissani kovinkaan kummoinen saavutus. (CM Punkkikin on muuten otellut ihan WWE:ssäkin ainakin yhden huippumatsiksi luokiteltavan ottelun, joten hän on sikäli outo esimerkki.)
Toinen pushin kanssa epäsuhdassa oleva asia on McIntyren yleisöreaktiot, joita väittäisin hyvin vaisuiksi ottaen huomioon miehen bookkauksen myötä saaneen avun. Alkuun hurja voittoputki ja mestaruusvoitto nopeassa ajassa, taustatukena Vince McMahon ja sisääntulo joka saisi Funakinkin näyttämään supertähdeltä. Puolen vuoden jälkeen buuaukset ovat yhä hiljaisia, kun taas esimerkiksi Jack Swaggerista saatiin vihattu mestari kuukaudessa monin osin kyseenalaisella bookkauksella. Ei vakuuta.
Joka tapauksessa hieno foorumiteko enskalta nostaa tämä aihe, tekisi melkein itsekin mieli raapustaa jotakin. Harmi vain, että IWC on niin monitahoinen ja hämärärajainen entiteetti, että todellista ali- tai yliarvostamista on usein vaikea nähdä. Mutta jos nyt ei muuta, niin aion ainakin seurata mielenkiinnolla sivusta.