Foorumiarkisto

← Yleinen keskustelu

Mihin painin suunta on menossa?

Huomioikaa! Tämä huolenaihe ja kantani on WWE-painotteinen, en pysty kiistelemään indypuolen painitasosta, sillä en ole seurannut kuin WSX:ää ja TNA:ta. Joku asiaatuntevampi saa ottaa indypuolen painitasoa esille minun puolestani.

Elikkä, aiheen nimen pitäisi sanoa kaikki, mutta täsmennän sitä hieman: Mihin on kadonnut WWE:stä paini? Miksi amerikkalaisyleisö ei arvosta painia? Mikä saa WWE:tä palkkaamaan/tekemään taidottomia, vain rakenteensa ja karismansa avulla pärjääviä "painijoita" ??

Katsoin tuossa vuoden 2002 RAWia, ja siellä oli ottelu, Tajiri vs. Rob Van Dam, hardcore mestaruudesta, ja se sai minut ajattelemaan. Ottelussa oli kaikki kunnossa, ottelijat parhaimmasta päästä, nähtiin paljon taitoa, yleisö oli täysillä mukana, ja se oli jopa yllättävän korkealla kortissa.
Yleensäkkin mielestäni painin taso tänä ja viime vuosina on ollut hyvin alhainen. Katson nykyään paljon mielummin vanhempia,(Lue: 1990-2004) vuoden otteluita, kuin nykypäivän WWE:tä. Miksikö? No, ensinnäkin, '90 luvulla yleisö ja painimaailma arvosti tasaisesti painia ja showta, kukapa nyt unohtaa Bret Hartia, Owen Hartia, 'Takeria tai vaikkapa Steve Austinia. Aivan, ja yllätyksenä, kaikilla heillä oli edes jonkinlaista taitoa.
Tokihan 90-luvullakin oli sellaisia surkimuksia kuten Berseker, joka sopii vastaamaan hyvin Boogeymania, tai vaikka Skinneriä, jne. Mutta kaikki nuo karismattomat, taidottomat ja kaikin puolin onnettomat eivät kuitenkaan olleet kauhean korkealla kortissa.

Nykypäivän WWE koostuu juuri näistä rakenteen avulla pärjäävistä taidottomista hosseista, kuten vaikka WWE:n ykkösmiehet, Batista ja John Cena. Okei, myönnetään, Cena osasi painia, ja on saanut siitä osan takaisin, mutta ei hän siltikään mikään kauhean hyvä ole. Ja Batista taas, huh, oikeasti. Mies ei osaa kehässä yhtään mitään, ja onkin täysin painillisesta lahjattomuudesta, ja rakkauden puutteesta tähän lajiin, saanut erittäin paljon backstage-heattia. Eikä kummallakaan miehellä ole tippaakaan kehäpsykologiaa.
Okei, onhan WWE:ssä Shawn Michaels, Ric Flair ja Triple H pitämässä edes vähän painin tasoa yllä. Mutta eipä siitäkään paljoa mitään tule, kun bookkaajat pääsevät vauhtiin. Saammekin siis taas nähdä varmasti ensi RAW:ssa Shawn Michaels/John Cena vs. Orton/Edge version XXVIII. Joka nyt yleisesti on ollut ottelutasoa "Ei mitään erikoista".
Oikeasti, bookkaus/käsikirjoitusosastolta alkavat oikeasti ideat loppua, sillä nytkin on pari viikkoa RAW:ssa ja SD!:ssä pyöritetty samoja painijoita vastakkain, tylsin, persoonattomien juonikuvioiden mukana. Huoh, kun näki yhden, näki ne kaikki.

Nyt kun sitten palataan painin tason laskemiseen, niin monet varmasti ottavat vielä puheenaiheeksi Bobby Lashleyn. Okei, mies näytti vaikuttavalta kun hän debuuttasi, silloinkin miehellä oli yksi ongelma, tylsyys. Lashnar oli täysin persoonaton tusinapainija, joka näytti ihan teddy karhulta. Kas kummaa, koko Lashleyn gimmick "The Real Deal" vaikuttaakin täysin Brock Lesnar rip-offilta, aivan entranceaankin myöten.
No, päästäkseen tästä eroon, Lashleyn painitaidot supistettiin äärimmilleen, aivan kuten Cenalle tehtiin kun mies nousi Main Event tasoon. Toissa ECW:ssä Lashley osoitti joitakin atleettisuuden merkkejä tekemällä sen hienon häkkispotin, mutta ei siitä enempää. Sitä paitsi, Lashleyllä ei muutenkaan ole lainkaan mikkitaitoja mielestäni, joten mieshän on nykyään aivan roskaa, ja niin kyllä koko ECW hössötyskin.

No, nyt sitten tuollaisen paskanpuhumisen jälkeen olisi hyvä tuoda pari pointtia siitä, miksi WWE:n taso on painillisesti pudonnut.

1. Vincent Kennedy McMahon
Okei, jos huhupuheisiin on uskomista, mies kuuluu totisesti tähän listalle. En ymmärrä miksi hänen pitää käskeä hankkimaan jotain futispelaajia tai muita atleetteja, kun tarjolla olisi indyissä lahjakkaitakin heeboja. Muutenkin, Vince rakastaa hosseja, joka onkin näkynyt WWE:ssä juuri Lashnarin, Batistan ja The Great Khalin muodossa. Milloinkohan päämestaruuus on viimeksi olllut painijalla, joka oikeasti osaa painia?
Ensimmäisenä tulee mieleen Rey Mysterio ja Booker T, vaikka Rey sitä ei olisi saanut jos Eddie olisi elossa. Vince on hyvä bisnesmies, ja tietää miten rahaa tehdään, mutta joskus hänellä ei tunnu olevan ymmärrystä painin suhteen.

2.Amerikkalaiset, peruspunaniskafanit.
Tätä asiaa on puitu jo siinä finlayn ihmeaiheessa, josta kukaan ei meinannut saada ideaa selville. Elikkäs, suurin osa amerikkalaisfaneista(vältän sanaa mark.) hurraa juuri niille taidottomille, ja kovan näköisille hosseille. Ja mitäpä tapahtuu kun tarjolle tulee kunnon painia, vaikkapa cruiserväännön puolelta? Aivan, alkaa kuulua booring chanttia, eikä yleisöä kiinnosta lainkaan. WWE on antautunut täysin showpitoisuudelle. Muutenkin, yleisö on todella säälittävää verrattuna niihin aikoihin, jolloin top rope elbow dropkin aiheutti suuret popit.

3. Kilpailun Puute.
Elikkä siis, WWE on saavuttanut täydellisen monopoliaseman vapaapainialalla, ja sen takia sen ei tarvitse yrittää täysillä, vaan se voi painostaa pelkästään showhun painin sijasta, sillä katsojilla ei paljoa ole enään valinnanvaraa. Silloinkun WCW oli vielä elossa, oli WWE:kin huippussaan, miksikö? Koska se yritti pysyä elossa. Nykyään sillä ei ole vastustajia, joten tasokin on alhainen.

4. Painijoiden aliarvostus

Kaukanapa ovat ne ajat, kun WWE:tä hallitsivat Angle, Benoit, Jericho, Triple H ja Brock Lesnar. Kaikki he osasivat painia. Mutta mitä nyt sitten? Lesnar on lähtenyt, Angle on lähtenyt, Jerichoa nöyryytettin, ja mies lähti, Tripsu loukkaantunut ja Benoit kaukana midcardissa. Kaiken lisäksi, cruiser divisioona on täydellisen kuoleman partaalla, vaikka sille on taidettu lähiaikoina antaa vähän enemmän lähetys aikaa.

Tiivistyksenä, WWE:n taso laskee luultavasti tästä eteenpäinkin vuosi vuodelta, eikä sille näy loppua. Painilla ei ole enää sijaa nyky-WWE:ssä, vaan karismalla, ja koolla/voimakkaalla ulkomuodollla pärjää hyvin.

Näin, siinä oli minun mielipiteeni. Nyt onkin sitten teidän vuoronne keskustella painin nykyisestä/entisestä tai tulevasta tasosta, tai muuhun aiheeseen liittyvästä.
Minä itse kaipaan eniten hyviä juonikuvioita. Kaikenlaiset K-Fed ja Donald Trump - jutut saavat minut raapimaan päätäni suuren kysymyksen edessä, MIKSI HITOSSA? No, vastaus on tietenkin raha.

Missä ovat kaikki kunnon juonet? Esimerkiksi, DX on ollut ihan viihdyttävä humoristinenkin pläjäys kahden noinkin hyvän painijan vetämänä. Mutta juoni? Ei sellaista ole. Kuvio on DX vastaan kaikki muut. Viisivuotias keksisi jotain tällaista. Kauankohan rahasampo DX:ää pidetään elossa, uskallanko edes ajatella?

Yksi viime aikojen (2 vuotta sitten!) kunnon storylineista oli mielestäni Edge/Matt Hardy/Lita - triangelidraama, joka sai pontensa tosielämästä. On noita varmasti parempiakin ollut, mutta tuossa sentään oli jotain sitomassa matseja toisiinsa. Nykyään feudi on vain feudi, ilman sen suurempaa perustelua. Mestaruuksien perässä juoksevat kaikki, mutta mestaruuskuvioissakin olisi enemmän jännitystä, jos pohjana olisi tukeva storyline.

Iltarukoukseni kuuluisi siis: "Paljon lisää hyviä juonikuvioita, vähemmän squash-matseja, Khali takaisin Intiaan ja uusi WWE-mestari, aamen."
Jos nyt mietitään aivan suoraa vastausta aiheeseen, niin painin suunta kulkee loivaa alamäkeä kunnes... Kunnes mitä? Mikä saa suunnan muuttumaan? Olen täysin samaa mieltä siitä, että pari vuotta sitten alkanut tasaisen loiva alamäkin näyttää jatkuvan. Toki aina satunnaisesti saattaa vaikuttaa, että mennään noususuuntaan, mutta sellainen kestää korkeimmillaan pari kuukautta (jos sitäkään). Mutta mikä on syynä tähän? Olen etsinyt vastausta tähän, mutta toistaiseksi en ole sitä vielä löytänyt.

Jos nyt lähdetään veikkailemaan, niin uskoisin sen johtuvan mainitsemastasi kilpailun puutteesta. Tällä hetkellä WWE:llä on vain yksi (tulevaisuuden) haastaja, TNA. TNA saikin tässä hiljattain paremman ohjelmapaikan, mitä voi pitää askeleena kohti kilpailua, mutta mitään muuta ei samalla tapahtunutkaan. Ei kun hetkinen, TNA muutti omaperäistä tyyliään enemmän WWE-suuntaiseksi. Miksi? Eikö yleensä juuri haluta erottua kilpailijasta sen sijaan, että pyrittäisiin olla mahdollisimman samanlaisia? Ja sen TNA (Russo?) tekikin. Painiin ei enää panosteta. Onko se sitten toiminut? Ovatko katsojaluvut/PPV -ostot nousseet? Tästä minulla ei ole varmaa tietoa, mutteivat ainakaan merkittävästi.

Mitä sitten, jos TNA (täysin samanlaisena kuin WWE) nousisi kunnolliseksi haastajaksi WWE:lle? Miten kilpailu vaikuttaisi yhtiöihin, joissa ei kummassakaan panosteta itse painiin? Nähtäisiinko sitä painia enemmän ja bookattaisiin enemmän huippuotteluita? Enpä oikein usko. Luulen, että ME:n (jo valmiiksi omistavat) Lashleyt+Batistat ja TNA:n vastaavat (kyllä tällä menolla niitä sielläkin tullaan näkemään) saisivat näkyvyyttä entistäkin enemmän. Tällä logiikalla taas kilpailu huonontaisi painin suuntaa entisestään, joka kuulostaa täysin järjettömältä. Voiko kilpailu kahden samanlaisen (ei-painillisen) promootion välillä huonontaa painin tasoa entisestään?

Mutta, mitäpä jos WWE:n haastaisikin joku indypromootio? No tuo taas ei ole mahdollista, mutta jos näin (jostain kumman syystä) kävisi, niin siinä tapauksessa painin taso varmasti nousisi. Typerä ajatus kylläkin, koska tämä ei ole käytännössä (eikä kyllä teoriassakaan) mahdollista.

Viimeiseksi minua kuitenkin kiinnostaa se, että miksi painin taso on laskenut? Käsittääkseni WWE:llä halutaan tuottaa rahaa, mutta tuotetaanko sitä rahaa kuitenkaan yhtään sen enempää nyt, kuin vaikka viisi vuotta sitten? Tästä minulla ei ole tietoa, (ehkä joku valopää voisi auttaa) mutta sen on kuitenkin varmaa, että viisi (alle viisi) vuotta sitten painin taso oli parempaa. Tästä päädytäänkin jälleen kerran kysymykseen, miksi?

Edit:
Päätän nyt vastata finlayn kysymykseen: WWE:n nettotulot olivat 2004 14 miljoonaa dollaria, kun viime vuonna se oli uskomattomat 47 miljoonaa USA:n dollaria wikipedian mukaan.
Aivan uskomatonta! Tuotto >kolminkertaistunut! Tämä selittääkin paljon! Kiitoksia...
On pakko myöntää, että viimeisinä vuosina painin taso on tullut alas jonkin verran. Mutta liian vanhoja ei kannata haihatella, sillä tuskin kukaan voi väittää, että täälläkin ihannoidulla Attitude-ajalla olisi paini itsessään ollut suurimpana tekijänä. Minun silmissäni yliarvostettuna Attitudeaikana painin taso oli alempana kuin nyt ja se, mikä silloin ihmisiä kiehtoi, olivat lähinnä muistettavat juonikuviot.

Mutta sitten toisaalta, ovatko asiat niin huonosti kuin yleisesti puhutaan? Batista, Khali ja Lashley. Omiin silmiini ei muita täysiä taidottomia ole aikoihin osunut. Cenakin on turhan aliarvostettu, sillä noihin miehiin verrattuna hän on melkeimpä loistava kehässä, mikistä nyt puhumattakaan. Daniel Rodimerin ja Valdimir Kozlovin suunnitelluista ME-pusheista luovuttiin, koska huhujen mukaan takahuoneissa joku avasi viimein suunsa. Se on jo askel kohti paljon parempaa, sillä kumpikin kyseisistä herroista on taidoiltaan sitä Batista-tasoa.

Entä viimeaikojen uudet painijat? Ken Kennedy on osoittanut kykyä kehässä ja mikrofoonissa, hän kantoi jopa Batistan viihdyttävään otteluun Royal Rumblessa. Entä Finlay? Mies on taidokas tekninen painija, jolta löytyy myös tälle tasolle vaadittaa karismaa. CM Punk, hyvä kaikessa, mitä vain saattaa keksiä. Daivari ja Elijah Burke ovat molemmat aivan viihdyttäviä kehässä, samoin Monty Brown alias Marcus Cor Van. Enkä menisi sanomaan, että Nitro ja Mercurykään mitään huonoja olisivat, päinvastoin. Ken Doane on myös vetänyt ihan hyviä otteluita, etenkin Flairia vastaan, mutta viimeaikoina hän näyttää kadonneen ruudusta. Mutta jos vertaat tätä taidokkaiden painijoiden määrää taidottomiin, käykin ilmi se, ettei tilanne ole läheskään niin huono kuin väitetään. Khali, Lashley, Boogeyman kolmikko ei paljoa muiden edessä paina.

Kun WWE on selvästi viimeaikoina tuonut esiin kyvykkäitä painijoita, on "we are wrestling" TNA tuonut lähinnä vanhoja WWE-fabuja. Kukas onkaan viimeisin indystara, joka TNA:han on liittynyt? Taitaa olla LAX. Ja heitä ennen Austin Aries joskus hyvin kauan aikaa sitten. Siinä missä WWE:n 'hossit' rajoittuvat lähinnä Khaliin, Lashleyhin ja Batistaan, on TNA:lla myös oma taidottomien porukkansa pyörimässä jaloissa, nimittäin WWE:n eläkeläiset. Ei olekkaan mikään ihme, että LAX saa poppeja 3D:tä vastaan, sillä sen verta huonoja otteluita ovat Bubba ja D-Von vetäneet.

WWE:n tulevaisuus näyttää minun silmissäni lupaavalta. CM Punk, Carlito, Monty Brown, MVP ja Kennedy edustavat sellaista nuorta potentiaalia, joka ainakin tällähetkellä näyttää nousevan WWE:n korkeimpiin kerroksiin. Tosin eihän sitä tiedä, mitä tulevaisuudessa tulee käymään.

Kun seuraava sukupolvenvaihdos tulee tapahtumaan, nousee indyistä varmasti molempiin lafkoihin läjä tähtiä. Itse uskon, että Samoa Joe ja Colt Cabana pystyisivät kahdestaan nostamaan TNA:n paljon suurempaan suosioon kuin yksikään nykyisistä huhutuista WWE-loikkareista.

Mutta minä en näe, että painin taso olisi jotenkin alhaalla. Hyviä ja kyvykkäitä painijoita löytyy niin WWE:stä kuin TNA:sta vaikka millä mitalla ja minusta yleisesti tartutaan hieman liikaa muutamaan poikkeukseen. Etenkin Cenan arvostelu on karannut käsistä, sillä hän on mielestäni paljon viihdyttävämpi kehässä kuin Booker T oli koko mestaruuskaudellaan. Kanekin on paljon tylsempi. Mutta pointti on se, että kykyä löytyy ja se myös näkyy, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Mielestäni tähän keskusteluun sopii hyvin seuraava sanonta: Aika kultaa muistot.
Hmmh. Olen kyllä täysin samaa mieltä,että (huom. WWE:N) suunta on menossa jonnekkin kauas hyvästä ja on se kyllä sitä viimeiset pari vuotta oikeastaan ollutkin. Amerikkalaisyleisö ei todellakaan arvosta WWE:ssä painia vaan niinkuin Supa totesikin jo,että jenkkimarkit hurraavat surkeille hosseille joita Vince pushaa kokoajan tai antaa heidän pitää mestaruuksia lähes ympäri vuoden. Esimerkiksi The Great Khali,Lashley jnejne... oikeesti osaako joku näistä vastaavista painia. Kaipaan niitä aikoja milloin cruisereita arvostettiin ja mestaruus ei pyörinyt jollain helvetin John Cenoilla tai Batistoilla kokoajan vaan esimerkiksi Benoit piti vyötä vaikka run ei tainnut kestää kuin 5 kuukautta (?) ja ottelut olivat parempia Royal Rumble 2003:sessa oli Angle vs. Benoit joka oli yksi parhaista näkemistäni matseista ja se kuuluu edelleenki sinne top 10:neen. Tai mihin on kadonnut ne TLC:t missä oli kunnon spotteja ja kestoakin oli enemmän kuin 5-10 minuuttia? Tuntuu,että WWE alkaa olemaan pelkästään Lashleyn sun muitten pushausta tai surkeita 2 minuutin squasheja. Indyissä asiat ovat mielestäni nykyään todella hyvin esimerkiksi ROHISSA. Jokainen show on hyvä,matsit ovat mitä loistavimpia ja väliin mahtuu hyviä promojakin. Esimerkiksi Jimmy Jacobsin promot ovat parantuneet entistä enemmän. Jokaisessa showssa main event aina vain paranee ja nähdään loisto spotteja aina johonkin hyvään väliin,loistavaa tekniikkapainia ja hienoja heittoja ja uskomattomia painijoita.
Tuo on kanssa niin totta,että 90 luvulla painia ja showta arvostettiin paljon enemmän mitä nykypäivinä ja painin taso WWF/WWE:ssä oli 10 kertaa laadukkaampaa mitä nykypäivinä. Ottelut olivat loistavia. Kuka voi unohtaa vaikkapa Owen Hart vs. Bret Hart Steel Caget? Taikka Bret Hart vs. Steve Austin I Quit matsin Royal Rumble 97:sta (?) En ymmärrä myöskään tätä,että Vince ei arvosta cruisereita sitten yhtään. Kaikki uivat jossain lower midcardissa tai ovat jobbereina. Yleisöäkään ei tunnu enään kiinnostavan heidän matsinsa yhtään vaan he haluavat nähdä John Cenan ja Lashleyn kaltaisten taidottomien painijoitten otteluita,jotka eivät iske ainakaan minuun yhtään. Ne niin paljon puhutut tekniikkapainijatkin ovat WWE:stä hävinneet tai tiputettu cardissa jonnekkin helvettiin. Esimerkiksi Chris Benoit
Hänhän veti aikoinaan todella hyviä matseja ellei hän painisi jotain Scotty 2 Hottya tai Chris Mastersia vastaan. Vuonnan 2003-2004 hän oli hyvässä asemassa ja Wrestlemania 21:n (?) main event Chris Benoit vs. Shawn Michaels vs. Triple H mestaruudesta oli uskomaton matsi,vaikka en HHH:sta niin erityisemmin pidäkkään,mutta ottelu oli yksi sen ajan WWE:n parhaista. Siihen aikaan kun WWF/WWE oli hyvää niin indyt olivat "vähemmän hyviä" liikaa high-flyingia minusta. No kuitenkin sitten tähän Vince McMahoniiin. Mikä vittu häntä vaivaa,kun cruiserit uivat helvetissä ja hossit ovat vallaneet puoli WWE:tä? Oikeesti,jotain tasoa pitäisi olla,en ole jaksanut ladata yhtään PPV:täkään enään kun tälläisia matseja on. Esimerkiksi John Cena/Shawn Michaels vs. 'Taker/Batista. Oikeesti ketä muita kuin jenkkimarkkeja kiinostaa nämä matsit? Sitten vielä tähän kilpailun puutteeseen... elikkä WWE:n ei tarvitse kylläkään painostaa puoliksikaan painiin vaan card menee suurin piirtein näin nykyään vaikkapa Rawissa: Turha promo joka nähdään joka jaksossa tjsp -> Umaga squashaa -> Huono promo tai jotain vastaavaa -> Tag team matsi mahdollisesti -> John Cena tulee kehään ja pieksee kaikki ja lähetys loppuu. Kun WWE ei panosta yhtään,yrittää indyt taas täysillä ja onnistuvat siinä minun mielestäni hyvin. Vaikka CZW:n taso onkin laskenut ihan helvetisti. Mutta ROH on onnistunut loistavasti,en nyt ala hehkuttamaan jälleen kerran,kyllä te sen tiedätte. Vielä lopuksi tuohon painijoiden aliarvostukseen,jota nyky WWE:ssä tapahtuu liikaakiin,olen sen jo sanonut joten ei siittä sen enempää. Mutta niinhän siinä todellakin kävi,että Angle lähti,Jericho lähti,Benoit on midcardissa ja Brock Lesnar lähti. Triple H,joka pystyy kantamaan suurimman osan edes kohtuulliseen otteluun,on loukkaantunut ja moni muu on lähtenyt. Toivokaamme,että WWE nostaisi tasonsa sinne vanhoihin aikoihin,vaikka se näyttääkin mahdottomalta tätä menoa...

E: Perkele unohdin kappalejaon,no en jaksa alkaa korjailemaan...
Päätän nyt vastata finlayn kysymykseen: WWE:n nettotulot olivat 2004 14 miljoonaa dollaria, kun viime vuonna se oli uskomattomat 47 miljoonaa USA:n dollaria wikipedian mukaan.
"Supa" kirjoitti:
4. Painijoiden aliarvostus
Kaukanapa ovat ne ajat, kun WWE:tä hallitsivat Angle, Benoit, Jericho, Triple H ja Brock Lesnar. Kaikki he osasivat painia. Mutta mitä nyt sitten? Lesnar on lähtenyt, Angle on lähtenyt, Jerichoa nöyryytettin, ja mies lähti, Tripsu loukkaantunut ja Benoit kaukana midcardissa. Kaiken lisäksi, cruiser divisioona on täydellisen kuoleman partaalla, vaikka sille on taidettu lähiaikoina antaa vähän enemmän lähetys aikaa.

Asia on näin, että Vince ei arvosta painijoita. Hän halusi aina itse olla painija, muttei isä antanut lupaa, ehkäpä se hieman pistää potuttamaan. Taustalla on kumminkin se, että hänellä on sellainen kuva päässä - että kenestä vaan pystyy tekemään koko painimaailman keulakuvan. Ja eihän tuo kaukaa haettu ole. Jos nyt ajatellaan vaikkapa Vincen ensimmäistä luomusta, Hogania. Hogan oli karismaattimen ja loistava promooja. Vince näki hänessä potentiaalia ja kun koko firma on yhden painijan takana, niin tottakai siitä päästään esille ja kuuluisuuteen. Seuraava tapaus eli Stone Cold Steve Austin - tai no, minulle mini-Hogan. 90 -luvulla WCW oli kova vastus sen aikaselle WWF:lle. Maanantai-illan sodat olivat suoraan sanoen legendaarisia - mutta sitten Vince veti hihasta ässän nimeltä Austin. Hän oli hyvin samankaltainen kuin Hogan, loistava promooja mutta kehittyneempi painillisesti. Koko firma Austinin taakse ja sota oli voitettu. Vince-Austin feudin ansiosta Herra Stone Coldista on mitä on. Ilman Vinceä ei olisi 3:16:sta, eikä Stone Cold olisi mitään.

Vince yksinkertaisesti odottaa sitä seuraavaa Hogania tai mini-Hogania, joka saa PPV ratingsit nousemaan pohjalukemilta. Kuka se sitten on? Paha sanoa. Jokaisella vuosikymmenellä on ollut yksi-kaksi mini-Hogania. Nyt kun mietitään tätä vuosikymmentä, niin vaihtoehdot ovat aika pienet - sillä kaverit jotka ovat aikoinaan saaneet sitä kuuluisuuttaa muualtakin kuin wrestlingistä, ovat poissa. Siksipä näitä Brockin kaltaisia pusheja tyhjästä ylöspäin vedetään vuosittain. Oli sitten Lashley, Ugama tai kuka vaan.
"Supa" kirjoitti:
4. Painijoiden aliarvostus
Kaukanapa ovat ne ajat, kun WWE:tä hallitsivat Angle, Benoit, Jericho, Triple H ja Brock Lesnar. Kaikki he osasivat painia. Mutta mitä nyt sitten? Lesnar on lähtenyt, Angle on lähtenyt, Jerichoa nöyryytettin, ja mies lähti, Tripsu loukkaantunut ja Benoit kaukana midcardissa. Kaiken lisäksi, cruiser divisioona on täydellisen kuoleman partaalla, vaikka sille on taidettu lähiaikoina antaa vähän enemmän lähetys aikaa.


Jos on alkanut huomaamaan että Tag divarikin alkaa tuhoutua pikkuhiljaa. Joukkueita ei enään ole ja eivät saa tv aikaa.

Postaan sit tänne pitkän jutun kun on enemmän aikaa
"Mr#Kennedy" kirjoitti:
"Supa" kirjoitti:
4. Painijoiden aliarvostus
Kaukanapa ovat ne ajat, kun WWE:tä hallitsivat Angle, Benoit, Jericho, Triple H ja Brock Lesnar. Kaikki he osasivat painia. Mutta mitä nyt sitten? Lesnar on lähtenyt, Angle on lähtenyt, Jerichoa nöyryytettin, ja mies lähti, Tripsu loukkaantunut ja Benoit kaukana midcardissa. Kaiken lisäksi, cruiser divisioona on täydellisen kuoleman partaalla, vaikka sille on taidettu lähiaikoina antaa vähän enemmän lähetys aikaa.


Jos on alkanut huomaamaan että Tag divarikin alkaa tuhoutua pikkuhiljaa. Joukkueita ei enään ole ja eivät saa tv aikaa.

Postaan sit tänne pitkän jutun kun on enemmän aikaa


Oikeastaan se on alkanut hieman nousta, viime vuoden alussa se oli vielä ihan wasted, mutta syksyllä se alkoi nostaa taas päätään.
"hamalainen" kirjoitti:


Oikeastaan se on alkanut hieman nousta, viime vuoden alussa se oli vielä ihan wasted, mutta syksyllä se alkoi nostaa taas päätään.
No joo, muttaman hasbeen tag teamin uudelleennostolla (D-X, BoD,WGT) ja sitten tuomalla pari tylsää gimmick teamia, kuten Deuce & Domino(Uhh...) ja stereotypisesti rakennettu mustalaisrikollinen Cryme Tyme. Eiköhän siinä ollutkin kaikki. Ainut hyvä uusi tag team on ollut Rated-RKO.
Pahoja kysymyksiä. En usko että niihin löytyy yksinkertaisia vastauksia. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että vaikka painin taso on laskenut viime vuosina, on se syksyllä hieman noussut. Hyviä painijoita WWE.ssä on, mutta moni on hirmuisen aliarvostettu. Cruisereita tosiaankin sorsitaan. En ole viime aikoina nähnyt kovinkaan montaa hyvää cruiser ottelua.

Viime aikoina olen katsonut paljon vanhoja otteluita, n. vuosilta 2000-2005. Jos vertaa niitä nykyisiin otteluihin, ekana pistää silmään: juonikuviot. Ne ovat aiemmin olleet paljon mielenkiintoisempia, feudeja on syvennetty backstage promoilla ja muilla mielenkiintoisilla lisäyksillä. Olen nähnyt myöskin ottelumuotoja joista en ole edes kuullut aiemmin, kuten strap match. Se oli mielenkiintoinen. Otteluiden pituudet ovat selvästi lyhentyneet, kuten joku jo aiemmin mainitsikin. Ja cruisereita pistäisi tosiaan otteluttaa (onko tuo sana?) muutenkin kuin jobbereina.

Kun mietin viime vuoden otteluita ja feudeja, mieleeni tulevat ainoastaan juonikuviot, jotka liittyvät King Bookeriin tai Edgeen. Jälkimmäisen tapauksessa sekä Cena feudi että Rated-RKO.n kuviot. Parhaimmistoon viime vuoden otteluista kiilaa Edgen ja Mick Foleyn HC ottelu viime vuoden WrestleManiassa.
"Merovingi" kirjoitti:
WWE:n nettotulot olivat 2004 14 miljoonaa dollaria, kun viime vuonna se oli uskomattomat 47 miljoonaa USA:n dollaria wikipedian mukaan.


Eiköhän vastaus kaikkiin kysymyksiin tiivisty jotakuinkin tähän lauseeseen.
Mielenkiintoisin asia kuitenkin on se että WWE:lle on kyllä nousemassa uhkaava kilpailija joka syö katsojalukuja, mutta sepä ei ole kuitenkaan TNA, vaan Ultimate Fighting Championship. UFCn aiheuttaman uhan takiahan WWE on nyt luopumassa brandien omista PPV:istä.
"JDub" kirjoitti:
"Merovingi" kirjoitti:
WWE:n nettotulot olivat 2004 14 miljoonaa dollaria, kun viime vuonna se oli uskomattomat 47 miljoonaa USA:n dollaria wikipedian mukaan.


Eiköhän vastaus kaikkiin kysymyksiin tiivisty jotakuinkin tähän lauseeseen.

Totta. Ja millä tähän sitten on päästy? Heti ensimmäisenä tulee mieleen Cenan bling bling -mestaruusvyö, mikä vetoaa varmaan suurimpaan osaan 5-12-vuotiaista, joista taas suuri osa todennäköisesti osaa sen verran "manipuloida" äitejänsä, että ostavat heille näitä replicoita ja muita fanituotteita.

"Supa" kirjoitti:
pari tylsää gimmick teamia, kuten Deuce & Domino

Minun mielestäni D&D on ihan hyvä tiimi, liikearsenaali on kohtuullinen ja minun silmääni heidän liikkeensä ovat uskottavia. Mutta heidän 50-luvun gimmickinsä on kyllä kieltämättä yksi idioottimaisimmista pitkiin aikoihin.
"JDub" kirjoitti:
"Merovingi" kirjoitti:
WWE:n nettotulot olivat 2004 14 miljoonaa dollaria, kun viime vuonna se oli uskomattomat 47 miljoonaa USA:n dollaria wikipedian mukaan.


Eiköhän vastaus kaikkiin kysymyksiin tiivisty jotakuinkin tähän lauseeseen.


En usko että Vince ajattelee tälläin mutta hän nyt keräilee rahaa ja hankkii tulevaisuudessa nuoria, taitavia painijoita mahtavilla rahamäärillään. Tätä uskon että kaikki toivoisi.
"Mr#Kennedy" kirjoitti:
En usko että Vince ajattelee tälläin mutta hän nyt keräilee rahaa ja hankkii tulevaisuudessa nuoria, taitavia painijoita mahtavilla rahamäärillään. Tätä uskon että kaikki toivoisi.


Joo. Toki. Varsinkin Vince. Laittaa varmaan koko ajan rahaa takataskuun, että voi ostaa niitä kalliita nuoria ja taitavia painijoita tulevaisuudessa.
"TheBraindead" kirjoitti:
Kun WWE ei panosta yhtään,yrittää indyt taas täysillä ja onnistuvat siinä minun mielestäni hyvin. Vaikka CZW:n taso onkin laskenut ihan helvetisti. Mutta ROH on onnistunut loistavasti,en nyt ala hehkuttamaan jälleen kerran,kyllä te sen tiedätte. V
Niin ja voisitko perustella?
CZW on kasvanut promootiona todella paljon viime vuosina ja tuonut paljon uutta talenttia rosteriinsa, mutta CZW:n yksi isoin ongelma onkin ollut painijoiden lähteminen firmasta. Ei se taso ole mihinkään laskenut, siellä on vaan vähemmän overeita painijoita kuin ennen. Vaikka itse pidin valtavasti myös promootion vanhoista vuosista jolloin death matchejäkin oli paljon enemmän. Nyt CZW on tuonut varsin onnistuneen Ultraviolent Underground mestaruuden.
CZW:n showt ovat aina olleet itselleni paljon viihdyttävämpiä kuin ROH:in.
"Mr#Kennedy" kirjoitti:
En usko että Vince ajattelee tälläin mutta hän nyt keräilee rahaa ja hankkii tulevaisuudessa nuoria, taitavia painijoita mahtavilla rahamäärillään. Tätä uskon että kaikki toivoisi.

Ihan varmasti.

Vince on bisnesmies viimeisen päälle, siksi en häntä kunnioitakaan, vaan ainoastaan hänen saavutuksiaan. Mielestäni on typerää maksimoida väkisin voitot suu vaahdossa vielä siinäkin vaiheessa, kun yhtiö tuottaa valtavasti rahaa. Toisin sanoen Vince on bisneksessä mukana dollarin kuvat silmissä, ei rakkaudesta lajiin.

Nyt kun WWE on (viimeistään) tukevalla jalustalla, saisi firma ruveta mielestäni panostamaan enemmän painipuoleen. Helvettiin kaikki idioottimaiset bling blingit ja Khalit, niiden sijaan lisää Bret Hartin, Kurt Anglen ym tapaisia painijoita, jotka osaavat kehässä jotain muutakin kuin pääpuskun ja pari slamia, mutta joilla on myös karismaa.
Mielestäni Riveni puhui asiaa. Painin taso ei ole minustakaan laskenut, vaan juonikuviot ovat olleet jäähyllä, ja bookkaajat eivät (vielä) ole nostaneet tulevaisuuden lupauksia ylös. Facejen aikakausi on tällä hetkellä meneillään, mutta toivon, että Wrestlemaniassa kruunu vaihtuu heeleille. Ei facejen hyvyys toimi, jos he eivät oikeasti näytä olevan altavastaajina.
"Tzei-em" kirjoitti:
"Mr#Kennedy" kirjoitti:
En usko että Vince ajattelee tälläin mutta hän nyt keräilee rahaa ja hankkii tulevaisuudessa nuoria, taitavia painijoita mahtavilla rahamäärillään. Tätä uskon että kaikki toivoisi.

Ihan varmasti.

Vince on bisnesmies viimeisen päälle, siksi en häntä kunnioitakaan, vaan ainoastaan hänen saavutuksiaan. Mielestäni on typerää maksimoida väkisin voitot suu vaahdossa vielä siinäkin vaiheessa, kun yhtiö tuottaa valtavasti rahaa. Toisin sanoen Vince on bisneksessä mukana dollarin kuvat silmissä, ei rakkaudesta lajiin.

Nyt kun WWE on (viimeistään) tukevalla jalustalla, saisi firma ruveta mielestäni panostamaan enemmän painipuoleen. Helvettiin kaikki idioottimaiset bling blingit ja Khalit, niiden sijaan lisää Bret Hartin, Kurt Anglen ym tapaisia painijoita, jotka osaavat kehässä jotain muutakin kuin pääpuskun ja pari slamia, mutta joilla on myös karismaa.

Minkäs sille mahtaa. Painin paras sukupolvi meni ja jäljellä ei ole paljoa. saa toivoa että noin 5 vuoden sisällä tapahtuisi muutos.
Tuosta painin tasosta sen verran, että eikö se muka ole mennyt edes vähän alaspäin? Jos verrataan vaikka viisi vuotta vanhoja Raw/Smackdown-jaksoja nykyaikaan, niin hyviä otteluita nähtiin vähintään yksi, joka viikko. Nykyään show:n paras matsi on (yleensä) vain kohtalainen+. Sama pätee mielestäni PPV:eihin. En siis sano, että ero olisi suuri, mutta kyllä sellainen on.
Jep nykyinen paini on aina välllä kyllä kieltämättä aika kuraa mutta välillä se yllättää positiivisesti esim: vaikkapa nykyinen Royal Rumble mikä oli mielestäni erittäin näppärä PPV ja yksi parhaista mitä olen nähnyt, mikä on tosin ymmärrettävää koska aloitn painin seuraamisen kunnolla vasta pari vuotta sitten enkä ole hirveästi jaksanut vanhoja katsoa (kyllä olen silti 4-5 PPV:tä katsonut)

Itsellenikin tuottaa vaikeuksia ajatella minkälainen wwe on kohta kun esim. HBK,HHH,Big Show, Booker T, Ric Flair, UT, Foley ja kumppanit lopettaa lopullisesti. WWE:ssä on toki kyvykkäitä lahjakkuuksiA kuten vaikkapa Orton,Kennedy jne.... mutta tarvisi mielestäni lisää overeita painijoita jotka osaisi viihdyttää kunnolla.
Batista on sinänsä ihan ok mutta parempiakin olisi sääli että hän on pushattu niin ylös. Lashleykin on sinänsä toimivana voimapesänä mutta silti minun tekisi mieli antaa hänelle potkut. Wwe:stä on lähtenyt paljon hyviä painijoita kuten Angle,Christian jne.. mutta tilalle ei ole tullut vastaavia juurikaan.

Lisäksi pistäisin ongelmaksi sen että vaikka RAW:ssa on viime aikoina raiskattu tag team divisioonaa ihan olan takaa, varsinkin ne oli täysin idjoottimaisia kun DX tuhosi aina yhdellä kerralla helposti koko tag team divisioonan ja samanlaista on cruisereissä, vaikka olisi cruiser mestari niin silti hänet pistetään jobbaamaan aivan käsittämättömällä tavalla.
Eipä ihme että yleisö sitten buuaa kun jobberit kohtaa toisensa, toisaalta totuushan on se että 1-1 cruiser matsi on helvetin tylsiä, se johutnee lähinnä siitä että niille ei ole annettu yhtään taustatarinaa, eikä se niitten painikaan viime aikoina mitään uskomatonta ole ollut. Itse toivoisin että Cruisreille annettaisiin vähän erilaisempia ottelumuotoja ja lisäksi sinne Cruisereitten sekaan: a.Vähän isompiakinkin painijoita (kunhan ne on nopeita ja painijoita esim. Carlito sopisi sinne hyvin) B. Overeita painijoita kuten Rey vaikkapa.

Lisäksi mielestäni nykywwe:tä vaivaa huonot gimmickit ja painijoitten karismattomuus.
Kirjoitan myöhemmin lisää nyt kun on pakko lähteä

Toivoisin että wwe palkkaisi hyviä käsikirjoittajia jotka onnistuisi tekemään matsista kuin matsista tärkeän ja mielenkiintoisen.
Myös PPV:t voisi olla sellaisia missä nähdään joko todella pitkiä ja fyysisiä matseja taitavilla painijoilla ja toinen toistaan erilaisempia matsityyppejä vähemmän taitavilla painijoilla
Näitä painijoita wwe:ssä pushaisin kunnolla:

WGTT- 2 suht karismaattista painijaa jotka pystyisi hyviin jopa loistaviin matseihin jos niille annettaisiin vastuusta. On huomattavasti parempi kuin jotkut Cryme Tymet sun muut.
CM Punk- Siinä on wwe:n tulevaisuus Hän on taitava ja karismaattinen, mutta vielkä jotain puuttuu kun se puuttuva palanen loksahtaa kohdalleen hän on mestariainesta.
Ken Kennedy Hänessä olisi potentiaali jopa uudeksi firman keulakuvaksi koska hänelle on hyvät painitaidto ja hän on tällä hetkellä yksi karismaattisimmista ellei karismaattisin painija wwe:ssä
Gregory Helms- Jokin minussa sanoo että haluaisin nähdä hänet vielä korkeammalla jopa päämestaruus luokassa.
Showkin lähti hetkeksi ainakin pois, HBK tuskin enää 2 vuotta enempää painii, Foley joskus pushaa WrestleManiassa HC ottelussa... Flairkaan tuskin enää puolen vuoden jälkeen painii...

Joten paini on menemässä huonompaan päin. Jos nyt kävisi niin, että TNA nousisi WWE'n suureksi viholliseksi niin kyllä WWE'n taso nousi. Mutta ei, näin EI käy... WCW'n aikoihin WWF'llä oli vastustaja, jonka takia WWF'llä oli paljon tekemistä saadakseen WCW pois kuvioista.

Mutta nyt voisi ajatella mitä olisi painimaailma, jos WCW'tä ei olisi koskaan ollutkaan? Sieltä tuli muutama suuri tähti jotka nostivat WWF'n ainoaksi kaltasekseen, ja nyt on WWE'tä "pushattu" liikaa. JOS WCW ei olisi kuollut, nyt vois luulla että WCW olisi suurin vapaapaini brändi, mutta kun WCW meni kuolemaan, WCW'n painijoita (Booker, Eddie...) siirtyivät WWF(E)'hen.

Joten kautta Cenan ja Batistan kallon, sanani vannon, painimaailma on huononemaan päin. Not my bad...
Kuten Wankie sanoi niin WWE tarvisi uuden johtotähden josta voisi rakentaa firman kulmakiven. Hogan se oli 80-luvulla, Austin se oli 90-luvun lopussa, mutta kuka se on nyt/tulevaisuudessa?. The Rock se olisi voinut olla, mutta kaveri häipyi suurempien palkkapussien perään. Jotkut pitävät Cenaa uutena kulmakivenä, mutta Cena ei ole omasta mielestäni lähelläkään Hulksterin tai Austin tasoa. Hänen fani kamansa saattavat mennä hyvin kaupaksi, mutta entäpäs parin vuoden päästä jos Cena ei muutu hahmona yhtään. Kaikki kyllästyvät häneen ja jotkuthan ovat jo kyllästyneet!. Enemmin tai myöhemmin Cenakin voi hävitä valkokankaille ja tulee myös sieltä (ihan varmasti!) häntä koipien välissä takaisin meinaan karisma ei kaverilla riitä sinne asti ihan (tai eihän sitä koskaan tiedä). Tulevaisuudessa WWE:n mahdollisina kulmakivinä voisivat olla mm. Mr Kennedy ja uskokaa tai älkää Brock Le.....siis Bobby Lashley(kunhan vähän hierastas hiomapaperilla naamaan ja Heel turn niin elämää hymyilee) ja onhan totta kai muitakin, vaan en niitä nyt jaksa luetella. WWE:llä on ollut outo tapa tuoda joitakin painjoita rosteriin. Äärettömän hyvä esimerkki on Gunner Scott. Kaveri ei ollut yhtään valmis päärosteriin kun hänet OVW:sta poimittiin. Äijä oli kaiken lisäksi äärettömän tylsä ja hänellä ei tainnut olla oikeastaan mitään Gimmickiäkään(?) ja myöhemmin kaveri heitettiin pihalle. Muistaakseni Lance Storm taisi sanoa jossaki kolumnissaan, että gimmick pitäisi luoda painijalle eikä painija gimmickille.



WWE:n painin taso on nykyään suoraan sanoen perseestä. Painin taso on laskenut kuin lehmän häntä vuosien saatossa. Se kaveri jolla on lihasta enemmän kropassa kuin jollakin toisella hepulla niin pääsee heti ME kahinoihin mukaan. Batista on näistä surullisin esimerkki. HIAC, Buried Alive, Street Fight. Milloin viimeksi on esimerkiksi nähty näitä otteluita. Itselleni ei tule ihan heti mieleen lähivuosilta tapahtuneita. Samat Tag Team ja Single ottelut rupeavat ihan varmasti kyllästyttämään itseäni jos niitä näkyy viikosta toiseen, kuten tällä hetkellä näkyy. Cena-HBK feudi ei ole itseäni sytyttänyt, mutta jos tämä feudi olisi tapahtunut Attituden aikana niin ero olisi kuin yöllä ja päivällä.
WM 12: 60-minute Ironman match Bret Hart vs HBK WWE:n mestaruudesta. Kaksi äärettömän taitavaa painijaa vastassa ja vielä Main Eventissä ja ottelulla on ainekset klassikkoon ja kuinkas kävikään...ottelu päätyi historian kirjoihin parhaimpana WM matseista koskaan.

WM 23: Batista vs UT World Heavyweight Championista. Ottelu tulee olemaan WWE:n tuntien normi Single matsi. Vastassa on pumpattu hormonihiiri ja Undertaker, jonka parhaat päivät ovat jo ohitse eli kaksi niin sanottua painitaidotonta kaveria. Sori mut UT on omasta mielestäni vähä tylsähkö.

Tässä on ero nykypäivänä. Ennen taidokkaat painijat pitivät Show`ta pystyssä ja nyt........en edes viitsi sanoa. Mutta mistä sitten saadaan ne nykyajan Bret Hartit ja Kurt Anglet. Sama asia Suomen jääkiekossa: mistä saadaan uudet Saku Koivut ja Teemu Selänteet. WWE tulee muuttumaan entistä enemmän viihteen puolelle ja painitaitoisia nuorukaisia ei enää tarvita, vaan yli jyräävät kaiken maailman pillerihörhöt ja wannabe Rockit. Painitaito kunniaan!
"Supa" kirjoitti:
"hamalainen" kirjoitti:


Oikeastaan se on alkanut hieman nousta, viime vuoden alussa se oli vielä ihan wasted, mutta syksyllä se alkoi nostaa taas päätään.
No joo, muttaman hasbeen tag teamin uudelleennostolla (D-X, BoD,WGT) ja sitten tuomalla pari tylsää gimmick teamia, kuten Deuce & Domino(Uhh...) ja stereotypisesti rakennettu mustalaisrikollinen Cryme Tyme.


Aina ihmettelen sitä miksi minä pidän jostain painijasta joista muut ei pidä? (Cryme Tymen tyypit ja Boogeyman mm.)
"Maiden" kirjoitti:

Aina ihmettelen sitä miksi minä pidän jostain painijasta joista muut ei pidä? (Cryme Tymen tyypit ja Boogeyman mm.)


Kyllä mä ainakin Cryme Tymestä pidän. Todella mukava ja hauska tiimi. En tiedä mikä siinä viehättää mutta joku se on
"deluxe" kirjoitti:
Niin ja voisitko perustella?
CZW on kasvanut promootiona todella paljon viime vuosina ja tuonut paljon uutta talenttia rosteriinsa, mutta CZW:n yksi isoin ongelma onkin ollut painijoiden lähteminen firmasta. Ei se taso ole mihinkään laskenut, siellä on vaan vähemmän overeita painijoita kuin ennen. Vaikka itse pidin valtavasti myös promootion vanhoista vuosista jolloin death matchejäkin oli paljon enemmän. Nyt CZW on tuonut varsin onnistuneen Ultraviolent Underground mestaruuden.
CZW:n showt ovat aina olleet itselleni paljon viihdyttävämpiä kuin ROH:in.


Toki CZW on kasvanut promootiona todella paljon,mutta minun silmissäni taso on laskenut,tai sitten en ole seurannut tarpeeksi sitä. Ennen pidin enemmän,oli paremmat showt ja oli enemmän niitä painijoita joista pidin. Onhan nykyäänkin sellaisia UV-jätkiä kuin Messiah,Nick Gage ja Necro Butcher ja löytyy myös näitä teknisiä ja high-flyereita. Esimerkiksi Ruckus,Chris Hero,Sabian ja vaikkapa B-Boy. Mutta taso on laskenut omasta mielestäni,johtuukohan se sitten siittä,että en ole seurannut nyt vähään aikaan ja on tuollaisia painijoita joista en niinkään paljoa tiedä. ROHIN showt ovat mielestäni viihdyttävämpiä olleet ainakin viime aikoina. Mutta eihän mikään show voita jotain Best Of The Best 2:sta tai vaikka ensimmäistä kahta Tournament Of Deathia. Ne kuuluvat siihen sarjaan,missä mikään ei mene yli. Mutta näin yleisesti pidän enemmän ROHIN Showeista enemmän. Siellä on enemmän suosikkipainijoitani ja ottelut ovat lähes aina hyviä.
Tunnustan, miekin pidän crimetimestä, mutta se johtuu siitä, että pidän muutenkin räppiäijistä, ja niiden musasta.

Boogeymanista en pidä, mutta se johtuu siitä, että mielestäni hän on ällö matojen syöjä.
En ole nähnyt häntä tarpeeksi painimassa, että voisin sanoa jotain hänen painitaidoistaan, mutta hahmosta en pidä.
Ainakin WWE:n taso on laskenut viime vuosina rajusti. Nykyään WWE:n PPV:t ovat olleet aika yksipuolisia, paljon single otteluita ja Cena voittaa aina jos ei, niin ottelu päättyy diskaukseen. WWE:n pitäisi alkaa käyttämään enemmän erikois stipulaation otteluita ja antaa mestaruudet välillä heel painijalle(en tarkoita Batistaa, joka kait turnin teki?) WWE:n feudit ei ole enään kovin hyviä, kannattaisikohan kirjoittajia vaihtaa. No, ei mikään tule muuttumaan, niin kaun kuin Vincen lompakkoon kertyy rahaa.

TNA:ssa oli kaikki hyvin kunnes Russo tuli ja aloitti X-Divisioonan roll up voitot ja mestruuden tiheän vaihtumisen. TNA palkaa vanhoja WWE:n painijoita ja sille saattaa käydä samalla lailla kuin WCW:lle jos jatkaa tätä menoa.

Eli lyhennettynä painin taso laskee WWE:ssä ja TNA:ssa, en tiedä sitten miten asian laita on indy puolella, mutta veikkaisin, että ei ole samallalailla.
Näin pelkkää WWE:tä nykyään seuraavana voisin sanoa, että olen iloinen siitä, että WWE on onnistunut saamaan ECW:stä nykyään taas ihan laadukasta, niin kuin Smackdownista ja RAW:stakin! Tason laskeminen yhdessä vaiheessa otti hieman päähän, mutta enimmäkseen minua ottaa päähän se, kuinka kaikki ainavain jaksavat päteä WWE:n tapahtumien huonoutta ja yksitoikkoisuutta. Olen seurannut WWE:tä itse suurinpiirtein 7 vuotta ja nähnyt niitä hyviä aikojakin!

TNA näyttää liikaa WCW:ltä, joka tulee vielä kaatumaan Hasbeenien takia! WWE taas pushaa uusia painijoita (lue: C.M. Punk, Kenny Dykstra jne), joista on vielä main event heeleiksi tai faceiksi kamppailemaan mestaruuksista. WWE on onnistunut muutamaan otteeseen kuitenkin pilaamaan asioita liikkeiden rajoittamisella, mutta eihän niitäkään enää paljoa siellä rajoiteta! WWE on painillisesti nykyään mukavaa katsottavaa, joka saa tälläisen vieläkin markkina olevan jannun hyppimään tuolissakin ottelun aikana, jos tulee hyvä spotti.
"Unscarred__" kirjoitti:
WWE taas pushaa uusia painijoita (lue: C.M. Punk, Kenny Dykstra jne)


Se onkin mielenkiintoista, että ihmiset jaksavat valittaa WWE:n tavasta pitäytyä samoissa vanhoissa ME-tyypeissä. Kuitenkin, tällä hetkellä mestarit ovat suhteellisen tuoreita tapauksia, (joskin Wrestlemaniassa haastajat veteraaneja). WWE:ssä on onnistuttu homma pitämään tuoreena ja kaikenlaisia painijoita on koko ajan tullut lisää, vieläpä onnistuneet menestymään (ehkä liian) nopeasti. Kyllä se niin on, että WWE:ssä on lajin tulevaisuus, ja suunta vaikuttaa ihan hyvältä (paitsi ehkä niille kritisoijille joika kiinnostaa vain juonikuviot, ja valittavat etteivät ne ole mitään Shakespearia)
Hehei, laitetaanpa vähän herättelyä tänne uusimman puheenaiheen avulla.

Wrestlemania 23. Ei varmaan kukaan pystynyt olemaan ajattelematta sitä faktaa, että tämä PPV oli täysi pettymys. MIBT oli susi, joka pysyi elossa lähinnä yhden suuren spotin varassa, eikä sitä nykyään puuttuvaa painia nähty lainkaan, vaikka kehässä oli CM Punkkia ja mitälie. Muutenkin, taisi Wrestlemanian teema olla taas kerran hikinen brawl, jota molemmat Main Eventit, BotB ja Khali vs. Kane edustivat. Tosin se hieno painillinen valopilkku nähtiin MVP vs. Benoit ottelussa. Se toi minulle taas kerran takaisin mieleen millaista paini on joskus pari vuotta sitten ollut. Se oli hieno tekninen ottelu, eikä tylsää brawlausta tarvittu. Enkä muutenkaan pitänyt siitä, ettei sitä ihan kelvollista cruisertoimintaa/Flair & Carlito connectionia otettu mukaan.
Pitänee vielä puuttua siihen osasyylliseen joka oli yleisö. Siis mikä ihme Detroitin yleisöä oikeasti vaivasi? Sehän oli hiiren hiljaa, joka tappoi Wrestlemaniaa vielä enemmän, ja sitä kautta laski otteluiden ja painin laatua.

Main Event taso jatkuu täydellisenä katastrofina, kun Triplekin on pois, Booker menee polvileikkaukseen ja 'Taker ja Batista feudaavat. Oikeasti, Batista on surkea kaikessa ja miehellä ei mielestäni ole mitään virkaa painikehään.

Noh, Kennedyhän pääsi nyt sitten sinne mestaruustaistoihin, mutta ajankohdasta ja pushin suuruudesta ei vielä ole varmuutta. Muutenkaan, Kennedy ei vielä kertaakaan ole minua onnistunut säväyttämään. Mies on mikkitaidoiltaan "ihan hyvä", kehässäkin hän on ihan keskiverto, mutta mies on mielestäni auttamatta hieman tylsä.
Mites sitten teidän mainitsemanne muut uudet tulokkaat?

MVP on osoittanut olevansa varsin hyvä niin mikissä kuin kehässäkin, ja gimmick sopii miehelle täydellisesti. Toivonkin, että MVP pääsee urallaan korkealle, ja saisi ottaa Benoitin mukaansa.

Carliton suunnalta ei kyllä kuuliu mitään hyvää. Mies ei saanut edes Wrestlemania aikaa, ja olikin ymmärrettävästi siitä hyvin tuohtunut. No, saihan mies jonkun hiton Dark matsin, mutta sillä ei kyllä pushia revitä. Carlito on ihan kehittymiskykyinen painija, mutta auttamatta jämähtänyt midcardiin. Carlito on muutenkin surkea Face.

Marcus Cor Von, mikä surkea nimi. Miksi antaa miehelle tuollainen seurapiirimäinen kolmiosainen nimi, kun miestä silti sanotaan Alpha Maleksi? Oli gimmick mikä tahansa, tuollainen nimi tappaa heattia. Monty on oikeasti hyvä painija, mutta ei pahemmin ole päässyt mihinkään tuolla ECW:ssä. Olisi kivaa nähdä Monty vaikka RAW:ssa tai SD!:ssä, feudaamassa jonkun Benoitin tai MVP:n kanssa. Pounce on muutenkin erittäin siisti liike. Toivotaan että MCV pääsee pitkälle WWE:ssä, vaikka sitä epäilenkin.

CM Punk on taas huikean ylipushattu, ja kaiken lisäksi aivan liian nopeasti.
Onhan hän päässyt MITB:iin ja surullisenkuuluisaan Extreme Elimination Chamberiinkin, mutta mitä hän siellä teki? Aivan, toimi kynnysmattona. EEC:ssä mies oli pelkkä heittopussi, ja MITB:ssä mies sai juuri ja juuri pari kolme iskua aikaan. Silti, CM Punkin WWE-run on mielestäni huikean yliarvostettu. Osaahan mies ihan kelvollisesti painia, mutta huippuotteluihin mies ei ole kyennyt, johtuuko sitten kantajasta vai kannettavasta. Olen nähnyt muutaman CM Punkin indyottelun, joten minä voin huoletta sanoa että miehen suoritukset WWE:ssä ovat aika onnettomia. Olisihan kiva saada lisää vähän taitavempia painijoita ylös korttiin, mutta jostain syystä epäilen sitä suuresti.

Hehei, CM Punkin arvostelusta tulikin mieleen yksi syy miksi painin taso on mielestäni tippunut viime aikoina. Kantaminen. Hyvään otteluun vaaditaan yleensä kaksi hyvää painijaa, tai yksi todella hyvä kantaja(esim. Ric Flair) vastaan huonompaa painijaa (esim. alle puolet WWE-rosterista), kuitenkin, nykyään ei taida pahemmin olla ketään hyviä kantajia, ja kannettavatkin ovat todella huonoja. Sekin häiritsee suuresti, että juuri kaikki kelvolliset painijat on eroiteltu mukavasti eri brändeihin. Esimerkiksi juuri nuo uudet tähdet on jaettu ihanasti kaikkiin kolmeen eri brändiin, ja kukaan ei brawlereiden kanssa pahemmin edisty. Kantajiakaan ei pahemmin firmassa tällä hetkellä ole, ainakaan korkeassa asemassa. Yhtenä esimerkkinä voidaan kuitenkin pitää Shawn Michaelsia, joka on kantanut monia reppurysiä hyviinkin otteluihin.
"Supa" kirjoitti:
Muutenkin, taisi Wrestlemanian teema olla taas kerran hikinen brawl, jota molemmat Main Eventit, BotB ja Khali vs. Kane edustivat. Tosin se hieno painillinen valopilkku nähtiin MVP vs. Benoit ottelussa. Se toi minulle taas kerran takaisin mieleen millaista paini on joskus pari vuotta sitten ollut. Se oli hieno tekninen ottelu, eikä tylsää brawlausta tarvittu. Enkä muutenkaan pitänyt siitä, ettei sitä ihan kelvollista cruisertoimintaa/Flair & Carlito connectionia otettu mukaan.
Pitänee vielä puuttua siihen osasyylliseen joka oli yleisö. Siis mikä ihme Detroitin yleisöä oikeasti vaivasi? Sehän oli hiiren hiljaa, joka tappoi Wrestlemaniaa vielä enemmän, ja sitä kautta laski otteluiden ja painin laatua.

Totta puhut. MVP vs. Benoit oli selkeästi paras ottelu painillisesti, ja tosiaan nuo 'Taker vs. Batista, BotB & Khali vs. Kane olivat viihdettä varten, ei painia. Huvittavinta on se, ettei yksikään noista otteluista viihdyttänyt minua kovin paljoa. Mutta MVP vs. Benoit'lle annettiin aivan liian vähän aikaa. Ja hei kamoon, matsi loppuu flying headbuttiin? Milloin viimeksi tuo on tapahtunut? IMO ottelun olisi pitänyt loppua Crossfaceen jos kerran Benoit'n piti voittaa, koska tuo Headbutt-voitto, ainakin minun silmissäni, laski MVP:n overiutta. Itse olen todella tympiintynyt siihen, että esim. Kane vs. Khali ja Ashley vs. Melina veivät esimerkiksi Carliton, Shelton Benjaminin, koko F'n cruiser-divarin ja monien muiden paikan 'Maniassa. Siis oikeasti, eiköhän joku cruiser-matsi openerina olisi sytyttänyt yleisön? Vastaus on valitettavasti ei. Vince nimittäin on laskenut cruiserit niin alas cardissa, että ainoat uskottavat cruiserit ovat Chavo, Helms ja Jimmy Yang. Ja tuosta yleisöstä en edes tahdo puhua, niin kuollut se oli.

"Supa" kirjoitti:
Main Event taso jatkuu täydellisenä katastrofina, kun Triplekin on pois, Booker menee polvileikkaukseen ja 'Taker ja Batista feudaavat. Oikeasti, Batista on surkea kaikessa ja miehellä ei mielestäni ole mitään virkaa painikehään.

Main event tosiaan on melkoisen köyhää tasoa etenkin Smackdownin puolella. Nyt kuitenkin onneksi Kennedy voitti Money in the Bankin, mutta ennen sitä, keitä oli SD!:n ME-tasolla? Aivan, 'Taker ja Batista. Ei muita. Silloin tällöin siellä kävi pyörähtämässä Finlay ja Booker, mutta lähinnä jobbaamassa. Kun taas vertaa RAW'hon, niin siellä sentään edes neljä painijaa ME:ssä; Cena, HBK, Orton & Edge. Sitten kun Triple H palaa, toivoisin että hän tai joku muu siirtyisi Smackdowniin herättelemään ME-tasoa takaisin eloon. Ja tästä tuleekin mieleeni, että miksei WWE voisi edes kerran ottaa riskiä, pushata jotain yllättävää painijaa? Esimerkiksi Kennedyhän on ollut lähes ME-tasolla jo melkoisen pitkään, hänhän pieksi viime vuoden aikana melkoisen määrän päämestareita, ja vaikka ne olivatkin entisiä, niin silti hän keräsi sillä overiutta. Mutta esimerkiksi Chris Benoit'n voisi nostaa ME:hen, samoin MVP:n. Tai no, vähintää todella korkealle midcardia (upper upper midcard). Sitten voisi jättää U.S.-mestaruuden näille pienemmille tähdille, kuten the Mizille (aivan, luit oikein). Myös Sheltonin voisi nostaa ME tasolle, tosin hän tarvitsisi ensin kunnollisen gimmickin.

Carliton suunnalta ei kyllä kuuliu mitään hyvää. Mies ei saanut edes Wrestlemania aikaa, ja olikin ymmärrettävästi siitä hyvin tuohtunut. No, saihan mies jonkun hiton Dark matsin, mutta sillä ei kyllä pushia revitä. Carlito on ihan kehittymiskykyinen painija, mutta auttamatta jämähtänyt midcardiin. Carlito on muutenkin surkea Face.

Niinpä, IMO Carlito voisi tehdä heel-turnin, ja vaikka feudaisi jonkin aikaa Flairin kanssa, ja sitä kautta keräisi overiutta jota hän tarvitsisi noustessaan korkeammalle cardissa. Mitäs muuten kävi Kenny Dykstralle? Jätkähän feudasi voitokkaasti Flairia vastaan, mutta sitten yhtäkkiä hän katosi jonnekin lower midcardiin. Painiiko hän edes Heatissa?

Mutta sitten, CM Punk. Minä pidän hänestä, ja samoin tuntuu pitävän lähes kaikki fanit. MUTTA, tämä nopea suosioon nousu on ainakin minun silmissäni pakottanut WWE:n pitämään häntä korkealla cardissa, joka on huono asia. Hän ei ole vielä valmis mihinkään über-pushiin, mutta koska hän on noussut fanien keskuudessa aivan uskomattomaan suosioon, WWE bookkaa hänet suuriin matseihin... jobbaamaan. No, näkevätpähän fanit Punkia isoissa tapahtumissa, mutta toisaalta en näe mitään hyötyä siitä hänen uralleen että hän pääsee ns. isoihin kuvioihin todella nopeasti muttei kuitenkaan saa sitä ratkaisevaa pushia. IMO Punk tarvitsisi jonkin kunnon feudin jottei hänen tarvitsisi vain piestä viikosta viikkoon ECW:n midcardilaisia, jotka ovat WWE:n yleisellä tasolla lähinnä jobbereita. No, toivotaan että Punk vaikka liittyisi New Breediin tehden turnin, ja sitä kautta nousisi hiljalleen mutta varmasti kohti ECW:n, ja miksei koko WWE:n kärkikastia.
"brahma_bull" kirjoitti:
WM 12: 60-minute Ironman match Bret Hart vs HBK WWE:n mestaruudesta. Kaksi äärettömän taitavaa painijaa vastassa ja vielä Main Eventissä ja ottelulla on ainekset klassikkoon ja kuinkas kävikään...ottelu päätyi historian kirjoihin parhaimpana WM matseista koskaan.

Tiedän että joku tulee nyt vetämään taas tästä kommentista jonkin joutsenen sieraimeensa, mutta ei voi mitään: Tuo kyseinen matsi oli mielestäni täysin ylimainostettu ja hehkutettu. Tylsä kuin mikä. 15min jaksoin katsoa ja loput oli kelattava. Tylsää vääntöä suurin osa ottelusta.
Wrestlemania otteluista ainakin meikäläisen listalla ykköseksi menee Austin vs. Rock WM17. Selätys, ei, luovutus, ei, selätys, ei...

Mutta taas toisaalta, tämähän on taas näitä makuasioita joista voi aina... siis anteeksi, EI voi kiistellä. Tämä nyt oli kuitenkin meikän mielipide.
Kyllähän se Wrestlemania pettymys oli, ja huonoin sitten kuudentoista, mutta väitättekö, ettei muka ollut hyvä PPV, ja tähän mennessä vuoden paras? Ja MITB muka susi? Pettymyshän sekin oli, mutta hyvä ottelu ehdottomasti (itse annoin kolmosen plussan kera). Itseäni otti Wrestlemaniassa varmaankin eniten päähän typerä bookkaus. Onhan se totta, että openerilla halutaan saada yleisö syttymään, mutta miksi ihmeessä Benoit vs. MVP ei voinut tehdä sitä viiden minuutin lisäajalla? Vajaan neljän tunnin PPV:stä matsit saivat aikaa tunnin ja 40 minuuttia. Itse lähdin alun perin puhumaan tasan kahdesta tunnista, mutta ei. Benoit-MVP ja Originals-New Breed jäivät aivan liian lyhyiksi. Ja miksi Batu vs. Taker nähtiin niin aikaisin?

Mutta jos nyt tarkemmin mietitään, niin tämä Mania tarjosi kaksi erinomaista Main Eventtiä ja hyvän Ladder-ottelun. Millon viimeksi PPV:n kolmen parhaan ottelun keskiarvo on ollut selvästi yli kolmen tähden? Menee minun laskujeni mukaan selvästi viime vuoden puolelle. Olihan tässä vielä Benoit vs. MVP:kin ja (mielipidekysymys) Battle of the Billionares. Joten, pettymyksestä huolimatta hyvä PPV, jota varmasti tulee osittain katseltua uudelleenkin.

Ainiin, surkeimmasta Wrestlemania-yleisöstä koskaan ei saa syyttää yhtiötä, vaikka se tapahtuman tasoa laskikin. (Jälki EDIT: Eihän kukaan firmaa syyttänytkään, pyydän syvästi anteeksi)

Osaahan mies ihan kelvollisesti painia, mutta huippuotteluihin mies ei ole kyennyt, johtuuko sitten kantajasta vai kannettavasta.
Johtuu puhtaasti olosuhteista. Onko Punk päässyt painimaan yhtäkään yli kymmenen minuutia ottelua? Ja vaikka olisikin, niin kemiat eivät aina välttämättä kohtaa. Kyllä niitä huippuotteluita vielä tulee, odotahan vain.
"LoganHunter" kirjoitti:
Wrestlemania otteluista ainakin meikäläisen listalla ykköseksi menee Austin vs. Rock WM17. Selätys, ei, luovutus, ei, selätys, ei.
I Agree, minäkin pidän enemmän sellaisista 'Mania-matseista, joissa ei Action lopu sitten millään ja kyllä minä mielellään katsoisin Cruisermättöä, kuin että joku painija vääntää Sharpshooteria puolet showsta... Mutta kyllä niitäkin matseja välillä kaipaa.

Älkää sitten vetäkö herneitä nenään tästä... toivottavasti
Älkää sitten vetäkö herneitä nenään tästä... toivottavasti
Puoliväliin ehti mennä, mutta sitten tajusin, ettei tässä mitään rikosta tapahtunutkaan. Tässä jo sanottiinkin, että tämä on makuasia, niin kuin se onkin. Kaikki eivät tykkää. Siinä tapauksessa olisin vetänyt herneet nenään, jos tätä oltaisiin haukuttu lajissaan huonoksi, mutta jos yleisesti sanotaan, etteivät hitaat, pitkät ottelut ole mieleen, niin eipä siinä mitään. Itsekin pidän kyseistä ottelua yliarvostettuna, vaikka aivan loistava se mielestäni onkin.

E: Tulikin tästä mieleeni, että pitäisikö ottaa selville, mikä on enemmistön kanta kaikkien aikojen parhaasen Wrestlemania-otteluun? Pistetäänkö pystyyn jotakin äänestyksen tapaista?
Minusta 'Mania oli hyvä.
"Tebacka" kirjoitti:
"LoganHunter" kirjoitti:
Wrestlemania otteluista ainakin meikäläisen listalla ykköseksi menee Austin vs. Rock WM17. Selätys, ei, luovutus, ei, selätys, ei.
I Agree, minäkin pidän enemmän sellaisista 'Mania-matseista, joissa ei Action lopu sitten millään ja kyllä minä mielellään katsoisin Cruisermättöä, kuin että joku painija vääntää Sharpshooteria puolet showsta... Mutta kyllä niitäkin matseja välillä kaipaa.

Älkää sitten vetäkö herneitä nenään tästä... toivottavasti


Samoilla linjoilla olen minäkin. Kuunon Cruisermättö josta ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita kiinostaa enemmän kuin joku tekniikkapitoinen matsi, jossa puolet matsista ollaan Headlockissa.

En ole katsonut kuin osan 'Maniasta, mutta haluaisin mainita että MITB-ottelussa minua ärsytti se finishereiden raiskaus.

[size=9] Toivottavasti übersmarkit ei dissaa minua hengiltä..[/size]
"finlay" kirjoitti:
Kyllähän se Wrestlemania pettymys oli, ja huonoin sitten kuudentoista, mutta väitättekö, ettei muka ollut hyvä PPV, ja tähän mennessä vuoden paras?
Okei, ei ehkä mikään vuoden huonoin, mutta pettymys oli suuri. Wrestlemanian kuuluukin olla vuoden paras PPV, ja se on onnistunut hyvin viime vuosina. Tänä vuonna se ei paljoakaan tuottanut ongelmia, ehkä Royal Rumblen ohitti rimaa hipoen.


Ja MITB muka susi? Pettymyshän sekin oli, mutta hyvä ottelu ehdottomasti (itse annoin kolmosen plussan kera).
MITB oli susi. Odotukseni tähän otteluun oli erittäin korkealla viime vuosien tapaan. Nyt kehään oli tungettu vielä kaksi painijaa lisää, joten ottelusta tulisi ehkä enemmän jännittävempi. Mutta mitä nähtiinkään, yksi iso spotti, ja ehkä kaksi pientä. Siinä se. Aikaa oli vain vähän alle 20-minuuttia, ja siitäkin muutama minuutti tuhlattiin ajan pysähtymiseen Jeff Hardyn bumpin jälkeen. Miksei ottelu jatkunut, vaan kaikki vain katsoivat kun Jeff ja Edge kannettiin pois?
Toinen asia joka pisti silmään oli järjetön finishereiden raiskaus. Tässä ottelussa nähtiin enemmän finishereitä kun muita painiliikkeitä yhteensä, kun viimekin vuonna tuli vain pari finisheriä. Muutenkin, miksi kaikissa liikkeissä piti olla ladder mukana? Tuskin yhtään painiliikettä suoritettiin finishereiden lisäksi ilman Laddereita. Voittotapakin jätti pahan maun suuhun. Lopussa ei nähty lainkaan sellaista jännitystä, vaan Kennedy tuli ja nappasi salkun. Dull.

Mutta jos nyt tarkemmin mietitään, niin tämä Mania tarjosi kaksi erinomaista Main Eventtiä ja hyvän Ladder-ottelun. Millon viimeksi PPV:n kolmen parhaan ottelun keskiarvo on ollut selvästi yli kolmen tähden?
Joo, vertasin Maniaa kaikin puolin viime vuosiin, en tämän vuoden kokonaisuuteen. Royal Rumble muutenkin tarjosi kolme yli kolmen tähden matsia. Eipä nuo Main Eventit mitään hääppöisiä olleet, arvostelujani voit vaikka lukea Wrestlemanian topicista.[/quote]
"finlay" kirjoitti:
Tulikin tästä mieleeni, että pitäisikö ottaa selville, mikä on enemmistön kanta kaikkien aikojen parhaasen Wrestlemania-otteluun? Pistetäänkö pystyyn jotakin äänestyksen tapaista?

Meinasin tehdä Paras WrestleMania -äänestyksen, mutta vaihtoehtoja oli liikaa, joten en pystynyt sitä tekemään. Paras 'Mania-matsi -äänestys on vielä hankalampi järkätä. Jos jollain on idea miten sen saisi järkevästi tehtyä niin ei kuin tartutte meikäläistä virtuaalihihasta.
"Tzei-em" kirjoitti:
Meinasin tehdä Paras WrestleMania -äänestyksen, mutta vaihtoehtoja oli liikaa, joten en pystynyt sitä tekemään. Paras 'Mania-matsi -äänestys on vielä hankalampi järkätä. Jos jollain on idea miten sen saisi järkevästi tehtyä niin ei kuin tartutte meikäläistä virtuaalihihasta.

Ongelmana on myös se, ettei puolet ole nähneet kaikkia matseja ja antavat mielipiteensä pelkästään koska 'olen nähnyt vain toisen matsin' tai koska 'samaa mieltä muiden kanssa'.

Toki jonkin sortin knockout meininkiä voisi kokeilla... vaikkakin sen hohto on kadonnut vuosien varrella.
Itse täytyy tunnistaa, että olen nähnyt säälittävän vähän noita vanhempia (80-90 luvun alun) otteluita, mutta homma voisi toimia niin, että äänestäjät ottaisivat itseään niskasta kiinni, eivätkä vaan yksinkertaisesti äänestäisi, mikäli eivät ole kyseistä ottelua nähneet. Oli vertailussa vaikka Michaels-Bret tai Melina-Ashley. JOS ET OLE OTTELUA NÄHNYT, ET ÄÄNESTÄ.

Minusta voitaisiin lähteä liikkeelle tällaisella periaatteella...
Kukaan ei voi kiistää sitä, etteikö WWE:n taso olisi romahtanut esim. vuosien 2002-2004 tasosta, mutta johtuuko se pelkästään painista? Okei, nykyään siellä on paljon isoja painitaidottomia kasoja, kuten Batista ja Lashley.

Mä uskallan väittää että toinen syy WWE:n notkahdukseen on gimmickit. Ennen gimmickit olivat moniulotteisia, huolella rakennettuja ja viihdyttäviä. Chris Jericho, Triple H, Edge, The Rock, Chris Benoit... ja listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkään. Jokainen edellä mainituista (unohda Batista ja Lashley) pystyi viihdyttävän tai vähintään keskinkertaisen ottelun lisäksi viihdyttävään promoon ja promot kelluvat pitkälti gimmickien varassa. Muutama vuosi sitten Gimmickit olivat pitkäikäisempiä ja ihan oikeasti uskottavampia. Eikö niiden munapäiden tyydyttämiseen oikeasti tarvita mitään muuta kuin umpitylsät "mä olen sua parempi"- promot ja alle keskinkertaiset painitaidot?

Okei. Koko kirjoitus oli vähän mitä oli, mut toivottavasti herätti jotain ajatuksia. Älkää antako huonojen argumenttien pilata koko pointtia.
Jos WWE on kerta teidän mielestä niin paskaa, niin miksi sitten katsotte sitä?
Miksi ette katso vaikka indyja tai "oikeaa" painia joista kyllä niitä hyviä "painijoita" löytyy. Jos WWE:n ME-painijat eivät ole niin "paini"taitoisia niin who cares? Kunhan Cenat sun muut vetävät viihdyttäviä otteluita, niin ketä kiinnostaa että tekiköhän se sen headlock takedownin oikein?
"kalis" kirjoitti:
Jos WWE on kerta teidän mielestä niin paskaa, niin miksi sitten katsotte sitä?
Miksi ette katso vaikka indyja tai "oikeaa" painia joista kyllä niitä hyviä "painijoita" löytyy. Jos WWE:n ME-painijat eivät ole niin "paini"taitoisia niin who cares? Kunhan Cenat sun muut vetävät viihdyttäviä otteluita, niin ketä kiinnostaa että tekiköhän se sen headlock takedownin oikein?
Se ei millään tavalla ole noin helppoa. Ei kukaan oikea fani vain lopeta, jos menee huonosti, vaan odottaa nousemista. Jos lempiyhtyeesi levy on surkea, lopetatko bändin kuuntelemisen? WWE:n ME-painijoiden painitaito on minulle erittäin tärkeä asia, ja en vertaa sitä millään tavalla indyihin, vaan WWE:n edellisiin vuosiin. Joo, okei, ei Cenan ottelut ikinä surkeita olleet, mutta viihdyttävyys on pienessä osassa. Enkä minä paljoakaan välitä liikkeiden suoritustavasta.
Jos WWE:n ME-painijat eivät ole niin "paini"taitoisia niin who cares? Kunhan Cenat sun muut vetävät viihdyttäviä otteluita, niin ketä kiinnostaa että tekiköhän se sen headlock takedownin oikein?
Painitaito on muutakin kuin pelkkää tekniikkaa. Tuskinpa täällä kukaan on Batistaa ja Lashleytä haukkunut sen takia, että heillä ei ole tekniikkaa. Mielestäni Batut ja Lashleyt eivät paini viihdyttäviä otteluita (paitsi Batistan matsi Takeriä vastaan). Tätä Cenan haukkumista en kyllä allekirjoita. Mielestäni hän painii hyviä otteluita.

Pointti oli siis se, että niillä keitä haukutaan, ei oikeasti ole sitä taitoa (paitsi Cenalla), ei edes viihdyttäviin otteluihin tuota Batistan Wrestlemania-tempausta lukuunottamatta.
"Loce" kirjoitti:
Kukaan ei voi kiistää sitä, etteikö WWE:n taso olisi romahtanut esim. vuosien 2002-2004 tasosta, mutta johtuuko se pelkästään painista? Okei, nykyään siellä on paljon isoja painitaidottomia kasoja, kuten Batista ja Lashley.


Batista oli mukana jo tuolloin, enkä usko olevani ainut joka sanoo että hänen matsejaan oli paljon mielenkiintoisempaa seurata silloin kuin nykyään. Itse asiassa hänen silloisia matsejaan on edelleenkin paljon mielenkiintoisempi katsoa kuin näitä nykyisiä. Minusta se jo kertoo melko paljon mihin suuntaan ollaan yleisesti ottaen menty.

Minusta vikana on se että WWE on entistäkin vähemmän kiinnostunut hyvän painin tuottamisesta, tai edes viihdyttävän painin tuottamisesta. Nykyään suurempi merkitys näyttää olevan kaikella muulla paitsi painilla. Silti se että taso on laskenut johtuu minusta nimenomaan siitä painista, ei niinkään siitä ketä ohjelmassa painii. Niidenkin painijoiden matsit, joiden matseja periaatteessa kiinnostaisi katsella, tuntuvat vähemmän kiinnostavilta kuin vielä 3-4 vuotta sitten.
Batista oli tuon 2002-2004 aikoina helvetin hyvä heel.

// Mukavaa kun kerroit. ~Tzei-em~
Mjooh itse en hirveästi tykkää wwe:stä nykyään muutamasta syystä.

1.Ylipushataan taidottomia lihaskimppuja kuten Lashley, Batista, Khali jne..
Oiken käytettynä vaikkapa Batista olisi ihan ok muttei todellakaan ansaitse WWE:n päämestaruutta. Lashleyllä sen sijaan ei ole mitään asiaa showpainiin. Hänen promot ja matsit ovat tylsiä vaikka Lashley sinänsä varmaan osaisikin painia. On aivan uskomatonta kuinka WWE panostaa jättimäisiin hirviöihin jotka tuhoaa oman brändinsä roosterin.
Esim: Khali joka helvetin RAW:ssa nykyään tuhoaa vastustajansa 5 minuutissa ja siinä samalla hävinnyt painija menettää uskottavuuttaan eikä hänen matsejaan tee enää niin mieli katsoa koska hän on ns. "luuseri"

2. Bookkaus Jotenkin en käsitä tätä WWE:n bookkausta nykyisin.
Smackdown: Joka viikko suunnilleen Batista&Taker vs Finlay&Kennedy ja sitä ennen oli Finlay&King booker. Alkaa jo olla aika kulutettu juttu, eikö ne smackdownin bookkaajat keksi mitään uutta, itsekin lopetin Smackdownin katselun kun alkoi kyllästyttää.
RAW: Jotenkin WWE:n ylpeys on mennyt hiljalleen alas. Siellä näitä ei kiinnostavia matseja on toisensa perään ilman mitään tarkoitusta. Itseäni suututti silloin kun DX tuhosi koko RAW:n tag team divisioonan. En nähnyt siinä mitään järkeä, eikö niillä nyt ollut mitään parempaa tekemistä
Raw:ssa muuteenkaan harvoin nähdään hyviä paini-matseja (viime RAW tosin poikkeus.
ECW: ECW oli alussa rautaa mutta Bobby Lashleyn ja HC matsien vähentämisen jälkeen maku on mennyt. Vince teki pahan mokan kun luotti Bobbyyn. Tosin täytyy antaa kiitosta Originals vs New Breed feudista.

Yksi Bookkauksen pahimmista virheistä on mielestäni se että muitten mestaruuksien arvo on aika alhaalla. En nyt sanoisi että se olisi vyötä pitävien vika vaan sen kun joku Khali tuhoaa kahdessa minuutissa vaikka IC mestarin. Lisää mikkiaikaa pienemmillekin vöille ja jos tarve vaatii niin kovempia nimiä vöitä pitelemään. Tuo RAW:n uusin IC vaihdos myös kummastutti koska Umaga olisi ollut hyvä mestari ja vyön arvo laski suht paljon kun "wwe fani pitää sitä" Tag team mestaruudet unohdetaan myös hyvin eikö niille anneta paljon arvoa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Esim smackdownin vöitten arvo on tällä hetkellä minun silmissä suht alhaalla.
Onhan se selvää että wwe:ssä on hyvistä painijoista pula mutta oiken käytettynä voisi tulla hyviä tapahtumia toistensa perään.
Erilaiset matsityypit normijaksoissa voisi myös piristää tylsiä jaksoja

3.CW divisioona. WWE:n pitäisi minun mielestäni alkaa panostamaan CW divisioonaan. Katsokaa nyt vaikka tätä matsia: http://www.dailymotion.com/wwemanic6000/video/x1q739_reykidmandragon-vs-tajiriakiosakoda Loistavaa CW menoa, wwe:n pitäisi lopettaa se että CW:läiset jobbaa isommilleen vaan tehdä niistä uskottavia ja ehkä ne pystyisi jopa kannattelemaan firmaal. Esim: Gregory Helms on loistava joka voisi taitojensa ja karismansa perusteella olla vaikka ME:ssä mutta ei Vince tajua käyttää häntä oikein.
Normijaksoissakin suututtaa ne turhat jobbausmatsit, antaisi edes vastustajan yrittää kunnolla ja näin se ei menettäisi uskottavuuttaan niin paljon. Vaikkapa ROH:ssa hävinnyt painija ei menetä hirveästi uskottavuuttaan vaikka häviäisi nopeastikin.



.Asia jota toivoisin että WWE alkaisi ottaa kunnon riskejä eikä alkaisi nynnyilemään. HC matseja normijaksoihin. Kaikkia rajoja rikkovaa PPV:hin.
Paini etusijalle ja wwe films takasijalle. Eipä sinänsä ihme ettei RVD uusinut sopimustaan ja jos Vince ei ala panostamaan pikkuhiljaa WWE:n enemmän niin voipi olla että jo parissa vuodessa TNA saattaa mennä ohi.
Tämä PPV:tten brändien yhdistäminen on hyvä juttu koska sitä ennen PPV:t oli melko huonoja tämä tuo tarvittaa parannusta. Mielestäni lisäväriä toisi jos tulisi sellaiset tag team vyöt mistä joka brändiläiset tappelisi.
ECW:tä voitaisiin alkaa panostaa, hyvä vaihtoehto olisi tällähetkellä varsinkin kun RVD on lähdössä että Orton ja vaikka Benoit tulisi sinne.