Jopas inspiraation kerääminen venähti, mutta jatketaanpa viimein. Vielä ollaan ihan hyvässä tahdissa Top-100-listoihin verrattuna!
50. Jeff Hardy
49. Scott Steiner
48. Nova
47. Nigel McGuinness
46. Bam Bam Bigelow
45. Human Tornado
44. Sandman
43. Low Ki
42. Tajiri
41. Elijah Burke
40. Brian Kendrick
39. Justin Credible
38. Austin Aries
37. Kane
36. Homicide
35. Paul London
34. Super Crazy
33. Bret Hart
32. Jimmy Rave
31. Chris Sabin
30. Tyler Black
29. Shane McMahon
28. Bryan Danielson
27. Alex Shelley
26. Psicosis
25. Colt Cabana
24. Stevie Richards
23. The Undertaker
22. Jimmy Jacobs
21. Edge
20. Rey Mysterio
19. Brock Lesnar
18. Eddie Guerrero
17. Samoa Joe
16. Brian Pillman
15. AJ Styles
Kuten viimeksi jo lupailin, kauaksi eivät muutkaan TNA:n kantavat voimat jääneet Joen sijoituksesta. Luonnollisesti myös Stylesiin tuli tutustuttua ensimmäisen kerran vuoden 2005 X-divisioonaklassikoiden myötä ja oikeastaan omien tutustumisieni lisäksi miehen koko ura myötäilee vahvasti Joen vastaavaa. Nimeä ROHissa, vielä laajempaan tietoisuuteen X-divarin kautta ja lopulta viime aikoina nousu kirkkaimmalle huipulle. Toki pienenä erona on se, että AJ kantoi TNA:n arvokkainta kultaa jo huomattavasti aiemmin, mutta onhan se myönnettävä, että kyse oli tuolloin varsin eri tason firmasta. Jos AJ:n uralta lähdetään jonkinlaisia huippukohtia ja itseeni vaikutuksen tehneitä hetkiä hakemaan niin ROHin puolelta nousevat esiin vähintään jo aiemminkin esiin tuomani ottelut Paul Londonia, Jimmy Ravea ja Bryan Danielsonia vastaan. Ehkäpä henkilökohtaiset suosikkini ja suurimman vaikutuksen aikoinaan tehneet ottelut käytiin kuitenkin CM Punkia vastaan. En ole aivan varma mikä noista muutamasta on se joka avasi molempien miesten mainioutta minulle ensimmäisen kerran, mutta jos päätätte tutustua niin eipä tuolla suurempaa väliä ole minkä valitsee, väärää valintaa on vaikea tehdä. Oikeastaan, katsokaa samantien kaikki noista. TNA:ssa suurin huippu on X-klassikoiden ja Daniels-joukkueen lisäksi oikeastaan osunut aivan viime aikoihin, mikä osaltaan lisää miehen pisteitä. Angle-feudi on taidettu jo julistaa vuosituhannen parhaimpien parien joukkoon, mikä on helppo tunnustaa ja mestaruuskausikin on lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. AJ on ehkä hieman yllättäenkin osoittanut, että pystyy oikeasti kantamaan yhtiötä ja olemaan _se_ naama. Samalla AJ on helposti ollut viime vuosien parhaita hyviksiä onnistuen keräämään sympatiat lähes täydellisellä tavalla mikillisistä puutteista huolimatta. Samalla en tosin edelleenkään ole vakuuttunut siitä, että mies toimisi kovinkaan kummoisesti heelinä, mutta ainakaan tällä hetkellä kyseinen seikka ei tunnu kovinkaan tärkeältä. Kehässä olen Stylesista pitänyt oikeastaan aina, spottihoroilu on viihdyttävää ja AJ lajin mestari, enkä pistä pahakseni nykyäänkään hieman ylivedettyäkään hyppelyä. Osakkeita kuitenkin nostaa miten mainiosti Styles on viime vuosina yhdistänyt hyppelyynsä teknisempää ja
kehäpsykologisempaa otetta nousten aivan vakavastiotettavaksi ehdokkaaksi keskusteluun yhdestä kaikkien aikojen parhaista. Itse en ehkä vielä aivan näin pitkälle menisi ja kehän ulkopuolella parhaista tullaan aivan varmasti jäämään jatkossakin metritolkulla, mutta viidentoista parhaan joukkoon sijoittaminen osoittanee, että pidän miehestä silti suuresti erityisesti kehän sisällä ja tulen kannustamaan häntä menestykseen jatkossakin. Aineksia nousuunkin, jos kykenee nykymenosta vielä parantamaan.
Syitä suosiooni:
vs. Kurt Angle Hard Justice 2008
vs. CM Punk At Our Best
14. Christopher Daniels
Ja sitten kolmesta viimeisimpään, joka viimeaikaisen foorumikeskustelun mukaan ilmeisesti hieman eroaa muiden mielipiteistä. Hassua, itse olen nimenomaan aina pitänyt Danielsia miehistä täydellisimpänä pakettina. Eiväthän nämä minullakaan kyllä suuresti listalla hajoa ja melkeinpä listan voisi tältä osilta kääntää täysin toisinkinpäin saaden silti tyydyttävän tuloksen, mutta kyllä tämä tuntuu oikealta. Uran huippukohdathan seuraavat kätevästi jo hyväksi todettua linjaa. ROHissa huipulla alusta asti, X-divisioonan kartalle nostaneet klassikko-ottelut ja Stylesin kanssa yhteytenä vielä miesten keskinäinen mainio joukkuekin. Harmillisesti Danielsin nousua TNA:nkin kärkeen ei nähty ainakaan vielä samassa kaavassa kuin kahden muun kaverin kohdalla, vaan mies jäi aivan liian pitkäksi ajaksi X-divisioonaan ja vetämään hassuttelugimmickejä. Ei sillä, etteikö Curry Man olisi ajatuksena oikein hauska ja Daniels vetänyt roolin hienosti, mutta vitsiä jatkettiin aivan liian pitkään, varsinkin kun kyseessä oli yksi firman parhaista ellei jopa paras painija. ROHin puolelta esiin nousevat luonnollisesti aivan ensimmäiset ottelut, klassinen Triple Threat Danielsonin ja Low Kin kanssa sekä ROHin ensimmäinen mestaruusottelu, tunnin pituinen neljän miehen Ironman. Samoissa pituuksissa pyörinyt toinen vähän aliarvostettukin laatuveto Punkia vastaan paria vuotta myöhemmin ansaitsee myös arvostuksensa. TNA:sta sopinee X-divisioonan ja Stylesin kanssa tagaamisen lisäksi mainita kelpo runi Triple X:n kanssa ja erityisesti klassinen häkkiottelu America's Most Wantedia vastaan. Laatuotteluita löytyy hyvinkin verrattavissa oleva määrä Stylesiin ja Joeen nähden ja kehätaidoissa en ainakaan itse osaa sen kummempaa eroa tehdä, ehkä joku kehäpsykologi tähänkin pystyisi, mutta itse jätän väliin ja tyydyn toteamaan, että Daniels on kehässä helposti yksi pätevimmistä ja vetää komeimman Moonsaultin ikinä. Sen pienen eron muihin tekee kuitenkin mikin käsittely, jossa Daniels on TNA:n parhaita. Todella karismaattinen mies ja hupsuttelujen lisäksi veti Fallen Angelin täysin nappiin. Siksi onkin täysin naurettavaa, kuinka nyt viimeisellä runilla TNA on lähinnä yrittänyt vesittää Danielsia parhaansa mukaan tiputtaen niin kolme neljäsosaa nimestä kuin gimmickinkin täysin. Tästä huolimatta mies on mainiossa vireessä ja onnistuu kaikesta huolimatta vaikuttamaan täysin pätevältä Main Eventteriltä WWE-tähtienkin vierellä. Toki siitä voi olla montaa mieltä onko se yksi sääliruni mestarina enää kovinkaan tarpeellinen, itse en pistäisi pahakseni, sen verran paljon Daniels on kuitenkin TNA:lle antanut. Se on kyllä myönnettävä, että Danielsista ei hehku samalla tavalla se suuri tähteys kuin kumppaneistaan Stylesista ja Joesta, mutta silti ehdottomasti Main Event -materiaalia ja mikkitaitojen mitalla tällä kertaa tämän kolmikon ykkönen.
Syitä suosiooni:
vs. Samoa Joe vs. AJ Styles Turning Point 2009
vs. CM Punk The Homecoming
13. Christian
Kaiken TNA-kolmikon hypetyksen ohella en edes hiffannut, että heti perässä tuleekin vielä korkeammalla oleva kaveri, jonka voi myös helposti laskea jo jonkinasteiseksi TNA-legendaksi. Ei ehkä kehässä aivan yhtä taitava kuin edelliset miehet, mutta mikissä ja karismassa mennään vielä Fallen Angelistakin reilu askel eteenpäin ja historiallakin lienee osuutensa näin korkeaan sijoitukseen. Christianista ensimmäiset muistikuvat lienevät Un-Americansin ajoilta. Niitä hieman turhempia ajanjaksoja, joita miehen uralta ei tosin liikaa löydy. Christianin kehitys onkin ollut mahdollisesti jopa Edgeä antoisempaa seurattavaa. Tag Team Edgen kanssa toimi loistavasti niin wannabe-vampyyreina kuin wannabe-cooleina hupsuttelijoinakin ja ehkä se toinen TLC kuuluu taaskin mainita, vaikka Christianin suoritus ei siinä aivan yhtä valovoimainen ollutkaan kuin Jeffillä tai Edgellä. Midcard-harhailun jälkeen ura palasi jälleen normaaleille raiteilleen Chris Jerichon vuorovaikutuksen myötä, miesten joukkue oli mainio, mutta keskinäinen kahdenteenkymmenenteen Wrestlemaniaan johtanut feudi jopa mainiompi. Tästä päästään siihen, mikä Christianin lopullisesti nosti omien suosikkieni joukkoon ja listalla näinkin korkealle. Captain Charisma -gimmick sekä sopii herralle kuin nenä päähän, että antaa hänelle viimein mahdollisuuden esitellä kykyjään hieman aikaisempaa uskottavammalla tasolla. Mies oli täyttä kultaa jo WWE:ssä ja hetken jo näytti, että hänelle ollaan oikeasti antamassa mahdollisuutta olla jotain, mutta peli vihellettiin tylysti poikki yhden laatufeudin jälkeen. En ole aivan varma osaanko olla hirveän surullinen tästä, koska samalla tämä johti Christianin loistavaan runiin TNA:n puolella. Jätkähän oli alusta asti täydellinen Main Eventteri, olemus kantoi huipulla niin facena kuin heelinäkin ja uran parhaat ottelutkin sijoittuvat pitkälti tälle ajalle. Angle- ja AJ-ottelut noussevat aina esille, mutta oma kunniansa pitää antaa Christianin ja Joen uskomattomalle ottelulle parin vuoden takaa. Helposti parhaita kahden miehen koitoksia TNA:n historiassa. Valmiudet vetää vaikka kuinka hyviä otteluita, mikissä mies on täyttä kultaa veti sitten heeliä tai facea, hauskaa tai vakavaa, törkeän karismaattinen ja helposti kykenevä toimimaan federaation suurimpanakin nimenä. Tämän lisäksi niin Waterproof Blonden theme, kuin TNA-aikainenkin rämpyttely ovat aivan mainioita ja sopivat gimmickiin täydellisesti. Aivan kuten entrancessa käytetyt uskomattoman coolit kimmeltelevät verryttelyasutkin, jotka toki WWE:ssä on toki pitänyt vaihtaa iljettäviin monivärisiin housuihin tuoden mieleen vain Dusty Rhodesin pallukkavaatteet. Themen raiskausta toki unohtamatta. Mies on tästä huolimatta ollut viimeisimmän vuodenkin sisään firman tasaisimpia ja laadukkaimpia suorittajia, erityisesti Swagger-otteluiden loistaessa, vaikka valokeila tuntuukin kohdistuvan aivan muihin nimiin. WWE:llä on käsissään lähes täydellinen paketti, voisivat alkaa pikkuhiljaa tekemään sillä jotain.
Syitä suosiooni:
vs. Samoa Joe No Surrender 2007
vs. AJ Styles Genesis 2006
12. Taz
Kylläpäs olisi ollut hupsua laittaa Taz sijalle 13, mutta ikävä kyllä tajusin tilanteen vasta nyt enkä viitsi enää muutella sijoituksia. Toivottavasti silti tunnette lämpimän hehkun sisällänne miettiessänne miten lähellä tämä hauska yhteensattuma olikaan. Tämä sittemmin paremmin selostuspöydän takaa löydettävissä oleva idioottimaisesti aurinkolaseja sisätiloissakin pitävä oranssi mollukkahan oli vielä kymmenisen vuotta takaperin sekä loistava painija, että badassein painija painin historiassa. Kyllä, jokainen japania kiertänyt parrakas läskikin jää kakkoseksi tässä kisassa. Tazmaniac-ajat eivät ole näkemältäni kovinkaan kummoisia, mitä nyt jokunen ihan toimiva Tag-ottelu Sabun kanssa, mutta niskaongelmien jälkeinen paluu onkin sitten pelkkää laatua, koko imago huokui täydellistä röyhkeyttä olemuksesta alkaen ja päätyen pää peitettynä kävelemiseen tyylin mukaisesti pukeutuneen possen kantaessa ylistävää lippua mukanaan. Mahtuu siihen väliinkin varmaan jotain. Tilannetta ei ollenkaan huonontanut se, että samalla rykäistiin käyntiin yksi viihdyttävimmistä feudeista, Tazin kutsuessa Sabua kehään kanssaan jotakuinkin vuoden verran ennen ensimmäistä kohtaamista. Tämä tapahtui toki Barely Legalissa ja miehet vetivätkin heti laadukkaan kohtaamisen. Sama tahti jatkui ja veikkoset löytyivätkin jopa omalta painin parhaiden taisteluparien listaltani. Tahti ei ainakaan heikentynyt seuraavankaan suuren feudin myötä Tazin ajautuessa napit vastakkain Bam Bam Bigelowin kanssa. Loistavien otteluiden lisäksi samalla mainio esimerkki siitä, miten pari simppelimpääkin spottia voi tuoda todella paljon lisää tarinaan. Loistavia brawleja ja taiteilevat taidokkaasti ECW:n roskatyylin ja hieman normaalempien koitosten välillä. Samalla käytännössä syy siihen miksi Bigelowkin aikaisemmin listallani vilahti. Kovan kolmikon täydentää Douglas-feudi, joka pyörikin jo päämestaruuden ympärillä. Douglas on aina ollut vähän väärällä tavalla vastenmielinen, mutta tuo kuvio on kokonaisuudessaan varsin hehkeää tavaraa. Kovatasoisia otteluita, vaikka tässäkin tapauksessa suurin juju löytyy kehän ulkopuolelta Tazin tuodessa kuvioihin oman FTW-mestaruutensa. Ja kaikkihan tietävät, että omia mestaruuksia löytyy vain kaikkein kovimmilta jätkiltä ja John Cenalta. Tie vei WWE:n puolelle, jossa miestä sitten jaksettiinkin bookata järkevästi kokonaiset puoli tuntia. Loppuaika on täyttä tuubaa, jonka olemassaoloa emme tässä tunnusta. Selostajanurasta voikin sitten olla montaa mieltä, itse en ole miestä pöydän takana ikinä hirveästi noteerannutkaan suuntaan tai toiseen tahi antanut tuon sen kummemmin sijoitukseen vaikuttaa. Aktiiviurallaan Tazilla oli kuitenkin kiteytyksenä yksi laadukkaimpia gimmickejä ja kehässä toimitettiin sen mukaan mainion brawlauksen ja tyylipuhtaiden suplexien myötä. Mikissä löytyy varmasti kokonaisuutena parempiakin, mutta tyyli sopi tuossakin täydellisesti yhteen gimmickin kanssa ja mies kantoikin Sabu-feudin buildin käytännössä yksinään. Lisäksi Tazmission on edelleen paras submissioni missään koskaan. Jos olisin painija, käyttäisin finisherinäni Tazmissionia.
Syitä suosiooni:
vs. Sabu Barely Legal
vs. Bam Bam Bigelow Heatwave 1998
11. Steve Austin
Ja viimeiseksi ennen kymmenen kärkeä mies, jonka olisi kyllä hyvillä mielin voinut nostaa sinnekin asti. Tällä kertaa Austin jäi kuitenkin niukasti ulkopuolelle. Monasti olen puhunut ensimmäisistä kokemuksista kunkin painijan kohdalla, painiin tutustuessa kaksi olivat kuitenkin ylitse muiden. Vähemmän yllättäen siis The Rock sekä Stone Cold Steve Austin. Mikäs sen viileämpää kuin keskisormet, olut sekä Stunnerit. Maitokauppaepisodi Bookerin kanssa on vieläkin hienoimpien painissa nähtyjen asioiden joukossa. Jo tällä pääsisi varmaan aika pitkälle, mutta Steven hienoimmat hetket löytyvät hieman kauempaa. Hollywood Blondes mainittiin jo Brian Pillmanin kohdalla, mutta menköön toisenkin kerran, sen verran hyvästä joukkueesta puhutaan. Kahden äärimmäisen karismaattisen ja taitavan painijan yhdistelmä molempien ollessa melkeinpä parhaassa iässä. Ehdottoman pätevää tavaraa ja vähintään jokainen otteluista Steamboatia ja Douglasia vastaan ansaitsee tutustumisen. WCW-uraan olen tutustunut jotakuinkin vähän alusta, joten hypätäänpä suoraan ECW-stinttiin, joka mukaili aika vahvasti Pillmanin vastaavaa. Otteluita sentään ehdittiin pari käydä, vaikka taso ei suuresti päätä huimannutkaan, mutta jos tuolta ajalta johonkin meinaa tutustua niin promot on se, missä laatu muhii. Tykitystä liukuhihnalta sanan säilän kohdistuessa milloin Bischoffiin ja milloin Hoganiin, Austinin ECW-promot kestävät helposti kilpailun pätevimpään Stone Cold -tavaraankin. Tästä päästäänkin kätevän aasinsillan kautta siihen, miksi Steve Austin on mitä Steve Austin on, eli tietystikin Stone Coldiin. Vähän eri tavalla badass kuin Taz, mutta vähintäänkin yhtä pätevästi. Ja Austinillakin oli oma vyö. Steve toimi roolissa loistavasti niin heelinä kuin facenakin ja oli suurimpia syitä siihen miksi Attitude oli niinkin loistavaa aikaa kuin se oli. Lähes jokainen miehen feudi Stone Coldina tarjosi niin loistavia promoja kuin otteluitakin. Bret Hart, Dude Love, The Undertaker, The Rock ja Triple H kävisivät painin kuka kukin on -listasta ja Austin vei heistä jokaisen äärirajoille. Sokerina pohjalla on tietysti ylivoimaisesti painin historian eeppisin feudi Vince McMahonia vastaan, varsin kiistämättömät ansiot siis. Muun hyvän lisäksi hahmo pysyi kaikesta huolimatta varsin tuoreena läpi Attituden ja vielä heel-turnikin tarjosi hyvää viihdettä huumorinkin muodossa. Tämän jälkeen lähdettiin kuitenkin varsin karuun laskusuuntaan, mikä osaltaan varmaan heijastuu siinäkin, että en miestä kuitenkaan tämän korkeammalle viitsi nostaa. Viimeisinä vuosinaan Austin muuttui vähän ikävällä tavalla aikaisemmasta tuoreesta painin pelastajasta jo vastenmieliseksi parodiaksi itsestään koko hahmon pyöriessä täysin kaljanjuonnin ja Stunnerien ympärillä johtaen jo siihen, että en enää välittäisi Austinia kehässä nähdä oikein missään muodossa. Parhaimmillaan Steve oli kuitenkin maailman parhaita brawlereita höystettynä kyvyllä vetää aivan uskomattomia promoja.
Syitä suosiooni:
vs. The Rock Wrestlemania XIX
"I don't dance, son" 
