Foorumiarkisto

← Uutiset & Huhut

Yleisiä uutisia & huhuja Part II

Eiköhän tarkoitus tuolla Barrettilla ole kuitenkin juurikin pitää streakia yllä, eikä katkaista sitä. Taker ei luota kykenevänsä loukkaantumisen jäljiltä HBK-tason matsiin (ja siihen ei oikeastaan Cenaa lukuun ottamatta tarpeeksi kovaa vastustajaa löytyisikään), ja nyt sitten on eeppisen matsin sijaan meininkinä nuoren heelin nostattaminen isolla kuviolla.
HUOM!

Undertaker vaan ei ole tunnettu painijoiden nostamisesta. Muistelisin ainakin, että kaikki Randy Ortonit, Ken Kennedyt olivat nousevia painijoita ennen Undertaker feudejaan. Undertaker söi heidän uskottavuutensa ja nämä nuoret painijat joutuivat pitkään rakentamaan itsestään taas uskottavia haastajia vaikka mestaruudelle. Minulle tulee vain yksi nimi mieleen: Brock Lesnar, mutta hän oli jo voittanut ennen Undertakeria sellaisia nimiä kuin Hollywood Hulk Hoganin ja The Rockin.

Onhan näitä uskottavuuden syöviä painijoita muitakin. Esimerkiksi Shawn Michaels joka ei nostanut ketään painijaa overiksi pitkän uransa aikana. Chris Masters? Ei. Marty Jannetty? Ei. Triple H? Ei. RVD? Ei. Chris Benoit? Ei. Randy Orton? Ei. Kennedy? Ei. Spirit Squad? Ei. Lista jatkuu ja jatkuu.

Sitten taas löytyy nimiä, jotka ovat uskottavia vaikka aina joskus häviävätkin/hävisivätkin nuoremmille painijoille menettämättä tippaakaan uskottavuuttaan. Triple H, Mick Foley, Kurt Angle, Scott Steiner, Sting, Hogan (kyllä) jne.

Listalla en maininnut esimerkiksi Kanea, joka ei mielestäni ole ollut uskottava vuosiin, paitsi tietty parina hassuna kuukautena kun on saanut edes hiukan pushia.
Sori, vinksahti päässä. kuva

Pheno kirjoitti:
Hogan (kyllä)

Jos nyt puhutaan aktiiviurasta, niin se, että Hogan jobbaa puhtaasti ilman minkään sortin rutinaa, on tilastollisesti yhtä mahdollista kuin itseltään suihinottaminen.
Phenolta unohtui toki myös Flair, joka omiin saavutuksiin verrattuna varmaan teki enemmän nimiä kuin kukaan muu.
No joo, löysänahka on ehkä bisneksen kovin pukuhuone poliitikko, mutta kyllä hänkin on enemmän hävinnyt urallaan tärkeitä otteluita kuin Undertaker ja Shawn Michaels.

EDIT: Tosin Flair auttoi urallaan ihmisiä kenestä piti ja sabotoi sitten muiden uria, joiden naamat eivät tyydyttäneet häntä.
Phenomenon kirjoitti:

Eikös tämä nyt kuitenkin pikemminkin kuvasta Hogania?
Sekä Hogan että Flair olivat kovia pukuhuoneen poliitikoita. Heissä kumminkin oli yksi suuri ero; Hogan ei missään vaiheessa ollut valmis antamaan soihtua seuraavalle sukupolvelle toisin kuin Flair.
DeadManWalking kirjoitti:
Phenomenon kirjoitti:
EDIT: Tosin Flair auttoi urallaan ihmisiä kenestä piti ja sabotoi sitten muiden uria, joiden naamat eivät tyydyttäneet häntä.

Eikös tämä nyt kuitenkin pikemminkin kuvasta Hogania?

Hogan sanoi suoraan jos ei tykännyt, Flair esitti parasta kaveria ja puukotti sitten selkään.

The Bitch of professional wrestling.
Phenomenon kirjoitti:
No joo, löysänahka on ehkä bisneksen kovin pukuhuone poliitikko, mutta kyllä hänkin on enemmän hävinnyt urallaan tärkeitä otteluita kuin Undertaker ja Shawn Michaels.

EDIT: Tosin Flair auttoi urallaan ihmisiä kenestä piti ja sabotoi sitten muiden uria, joiden naamat eivät tyydyttäneet häntä.

Flair ei kuitenkaan kai koskaan kieltäytynyt jobbaamasta. Toisin kuin Hogan. Ja kyllähän Hogan Goldbergille jobbasi.
Phenomenon kirjoitti:
Esimerkiksi Shawn Michaels joka ei nostanut ketään painijaa overiksi pitkän uransa aikana.
Phenomenon kirjoitti:
Scott Steiner, Sting, Hogan (kyllä) jne.

:lol:
WZ reader John sent in word that at the WWE Raw house show event tonight in Shreveport, Louisiana, a young fan got into an altercation with CM Punk and punched him in the face. Punk's eye was reportedly bloodied, and the fan as well as the group he was with were thrown out of the building. More on this as it becomes available.

kuva

Kuvassa siis tarinan lapsi käsiraudoissa (omaa näemmä miehen voimat). Punk on hirvee heeli.
Show_Stopper kirjoitti:
WZ reader John sent in word that at the WWE Raw house show event tonight in Shreveport, Louisiana, a young fan got into an altercation with CM Punk and punched him the face. Punk's eye was reportedly bloodied, and the fan as well as the group he was with were thrown out of the building. More on this as it becomes available.

Aaahahahaha :lol: Jos tolla ei ansaitu Heel of the Yearia ni ei sitte millää :D
SkullCrushingFinale kirjoitti:

Taas nämä mini-Cenat alkaa riehummaa...
Tulipahan taas todistettua että PG13 on perseestä. Lapset saavat huonoja vaikutteita! :D
The January classic that kicks off the road to WrestleMania is about to change! The famous match of 30 guys getting into the ring fighting for a main event spot is changing.

Rumor has it, that the Royal Rumble battle royal match will feature 40 superstars.

This doesn't change the pool of who is going to win! You still remain with the same handful of guys who are likely choices to be in the main event of WrestleMania.

This does give 10 more guys some face time in one of the most anticipated matches of the year! This is a chance for more character exposure and more feuds to potentially be spawned out of the match.

I feel like this move is long overdue. I mean in 1996 WCW had 3 rings with 60 guys.

In 2001, WWE became the only big game in town after the purchase of WCW and had over 60 guys on the roster. I mean come on, 30 was fine in 1988, but its time to go bigger.

Steel cage went to Hell In A Cell.....Ladder match went to TLC.....Royal Rumble should have more guys!

With the amount of interaction the WWE main roster is having with the FCW roster, I think this would be a great to see some of them in the ring. They come up and down now with NXT, many like Alex Riley still compete in FCW, they are the future of the company. This would be a great precedent to have the guys who are working the hardest to earn a chance to be in the ring for a few minutes on one of the biggest shows of the year.

I mean think about this......you start the precedent this year with having 40 guys in the Rumble and toss a FCW guy or two in the match. In the future this leaves the door open for an easy way to bring someone to the main roster to make an impact. Imagine if you see the guys the final superstars left in the ring after all 40 have come out and in the ring is Orton, Cena, Edge, Sheamus and then a guy like Mason Ryan, who everyone is dubbing as the next Batista.

This is right on pace with the youth movement the WWE is engaged in right now.

Pieniä huhuja liikenteessä että WWE muuttaisisi perinteisen 30 miehen Rumble matsin 40 mieheen. Pelkkä huhu vielä, mutta ihan mielenkiintoinen sellainen.
Mielenkiintoinen muutos tuo voisi ollakin. Hyviä pointteja tuossa tuotiinkin esiin, kuten esim. nuorien ja uusien nimien esilletuonti. En tyrmäisi tätä ideaa nyt ainakaan ihan suoralta kädeltä.
Ideana kuulostaisi ihan mielenkiintoiselta, mutta mietin vain, että miten tuo onnistuisi käytännössä. Ei minulla mitään sitä vastaan ole, että tuodaan esiin uusia nimiä, mutta vähän vain epäilen, että onko tämä se paras keino siihen enkä näkisi välttämätöntä tarvetta tämänkaltaiselle, mutta niin kuin sitä sanotaan, niin "go big or go home".
Loistava lähteen ilmoittaminen.

Vaikuttaa lähinnä joltain diary päivitykseltä kuin miltään muulta. :roll:
Ihan hölmö idea lisätä porukkaa. Enempi porukkaa Rumble-matsissa tarkottaisi sitä, että PPV:ssä olisi vähemmän muita otteluita. Me no like. :(
Ravenwood kirjoitti:
Ihan hölmö idea lisätä porukkaa. Enempi porukkaa Rumble-matsissa tarkottaisi sitä, että PPV:ssä olisi vähemmän muita otteluita. Me no like. :(

Toisaalta kayfaben puolesta tuo olisi ihan loogista, sillä kuka haluaisi otella tag- tai IC-mestaruudesta kun tarjolla olisi pääsy WrestleManian pääotteluun?
Kelpaako tämä lähteeksi? http://www.wwe.com/shows/royalrumble/matches/16630520/preview/

Edit: :P
Wormmaster kirjoitti:
Loistava lähteen ilmoittaminen.

Vaikuttaa lähinnä joltain diary päivitykseltä kuin miltään muulta. :roll:

Oh, it's true.

E. Voi kikkeli, olin hidas minäkin...
E: Voi kikkeli olin hidas...
:shock:

Yleisesti olisi kyllä hyvä aina ilmoittaa lähteet kun näitä uutisia postailee ettei tarvitse jälkeenpäin huudella.

Itse Rumble-ottelun muutosta en kommentoi ennen kuin olen nähnyt tämän konseptin toiminnassa.
Tosiaan pahoittelen lähteen pois jättämistä.

En itsekkään todeksi uskonut, mutta selvästikkin totta tuo on. Mielenkiintoinen idea ja saadaan Rumble matsille enemmän aikaa. Itse kuitenkin pidän Royal Rumble matsia ehkä vuoden tärkeimmäksi ottelumuodoksi, joten mikäs ettei. Toivottavasti kumminkaan ei käy kuten MITB matsille, jossa kahdeksan äijää on jo aivan liikaa.
Kun Royal Rumbleen nyt otetaan 40 ottelijaa mukaan pitää myös päättää se mitä tehdään ottelun keston suhteen koska jos ottelu käydään nykyisin säännöin johtaa se siihen, että ottelu kestää jopa 90 minuuttia nykyisen 60 minuutin sijaan mikä tarkoittaisi puolta lähetysajasta.

Joten jos halutaan pitää ottelun kesto nykyisenä pitää painijoiden sisääntuloaikojen väliä lyhentää tai sitten ottelun aloittaa 10 painijaa ellei sitten haluta vähentää otteluiden määrää tai venyttää koko PPV:n kestoa.

Jos ottelun kesto venyy 90 minuuttiin kysytään aloittajilta kovaa kuntoa jos heistä toisen on tarkoitus joko voittaa ottelu tai olla viimeisten eliminoitujen joukossa eli siinä tapauksessa aloittajat olisivat Daniel Bryanin, Dolph Zigglerin ja Kofi Kingstonin kaltaisia painijoita koska heillä kunto kestäisi varmemmin 90 minuuttia kuin esimerkiksi Undertakerilla, Triple Hoolla ja Big Showlla.

Periaatteessa tämä voisi tarkoittaa sitä ettei Royal Rumblessa ole pääottelun lisäksi muita otteluita kuin WWE:n mestaruusottelu ja kaksi muuta ottelua joista toinen on raskaansarjan mestaruusottelu eli neljä ottelua yhteensä.

Kun nyt Royal Rumble otteluun osallistuvien määrä nostetaan 40 voisi otteluun ottaa useampien nuorien ottelijoiden lisäksi myös puoli tusinaa yhden illan paluun tekeviä painijoita jos löytyy niin monta uransa lopettanutta painijaa jotka ovat vielä riittävän hyvässä kunnossa pystyäkseen painimaan kunnolla ja ovat halukkaita palaamaan yhden illan ajaksi.
RoadWarrior kirjoitti:
jotka ovat vielä riittävän hyvässä kunnossa pystyäkseen painimaan kunnolla ja ovat halukkaita palaamaan yhden illan ajaksi.

Can you dig it, suckaaaaaaa?
RoadWarrior kirjoitti:
jotka ovat vielä riittävän hyvässä kunnossa pystyäkseen painimaan kunnolla ja ovat halukkaita palaamaan yhden illan ajaksi.

LUGER!? Can you afford to pay me, Vince? I don't know!
WrestleZone.com kirjoitti:
Thanks to Jeremy Wilkins for sending in another eye witness account of the CM Punk/fan altercation which took place at the WWE Raw house show event last night in Shreveport, Louisiana:

"As C.M. Punk was exiting (following his match against Mark Henry), he was shouting at numerous fans at ringside. He approached a family with two small children and began to do the same.

After some lengthy jawing back and forth, he screamed at one of the kids (age 10 or so) to slap him. The child did so. Punk laughed it off and shouted, "Oh yea! Slap me again." At this point, he grabbed the kid by the shirt, thus sending the kid into tears and stretching out his shirt.

This is when it got real serious. Punk and the child's parents had to be separated. As Punk walked off, I could hear him yelling, "He scratched my eye," which was evident by a little bit of swelling.

Security then escorted the family away for questioning. They also questioned a few of us at ringside and requested contact numbers.

It will be interesting to see if Punk shows any effects from this. I thought this was instigated by Punk, but with that being said, fans should never place their hands on a Superstar."

Eli Punkin silmätapauksesta vähän infoa; Joku 10v tenava otti hiukan turhan vakavissaan Punkin kehotuksen lyödä häntä, jonka seurauksena Punk nappasi tenavaa paidasta kiinni ja perhe heitettiin ulos areenalta :D
PWInsider kirjoitti:
According to the Facebook page for The High Crusade, Alex Shelley suffered a broken collarbone on Sunday.

The High Crusade is the band that Alex Shelley, Chris Sabin, and Petey Williams formed.

Alex Shelleyn bändin facebook-sivu tietää kertoa, että Shelleyn solisluu murtui sunnuntaina. Lisäinfoa loukkaantumisesta toivottavasti pian.

PWInsider kirjoitti:
AJ Styles just posted the following on his Twitter account:
"Good check-up from the doc today on my hip. Hopefully at the next PPV I'll be ready to go."

That would be Styles' tentative return to the ring around 2/13.

He had previously noted that if the injury did not heal, he would likely require surgery that could keep him out for several months.

Sosiaalinen media on tämän aamun uutisissa pop, ja tällä kertaa AJ Styles twiittaili hyviä uutisia: hän pystyy toivottavasti ottelemaan jo seuraavassa PPV:ssä 13.2.
SkullCrushingFinale kirjoitti:
WrestleZone.com kirjoitti:
Thanks to Jeremy Wilkins for sending in another eye witness account of the CM Punk/fan altercation which took place at the WWE Raw house show event last night in Shreveport, Louisiana:

"As C.M. Punk was exiting (following his match against Mark Henry), he was shouting at numerous fans at ringside. He approached a family with two small children and began to do the same.

After some lengthy jawing back and forth, he screamed at one of the kids (age 10 or so) to slap him. The child did so. Punk laughed it off and shouted, "Oh yea! Slap me again." At this point, he grabbed the kid by the shirt, thus sending the kid into tears and stretching out his shirt.

This is when it got real serious. Punk and the child's parents had to be separated. As Punk walked off, I could hear him yelling, "He scratched my eye," which was evident by a little bit of swelling.

Security then escorted the family away for questioning. They also questioned a few of us at ringside and requested contact numbers.

It will be interesting to see if Punk shows any effects from this. I thought this was instigated by Punk, but with that being said, fans should never place their hands on a Superstar."

Eli Punkin silmätapauksesta vähän infoa; Joku 10v tenava otti hiukan turhan vakavissaan Punkin kehotuksen lyödä häntä, jonka seurauksena Punk nappasi tenavaa paidasta kiinni ja perhe heitettiin ulos areenalta :D

Olenko ainoa, joka tulkitsi tuon uutisen hieman eri tavalla?
Darien Fawks kirjoitti:

Et... Jos tuon kääntää suoraan niinkuin asia on.
Hetki sitten Randy Savagesta tuli figuuri, nyt hän on uuden Legends-rahastuspelin rosterissa. Joko seuraavaksi on vuorossa Hall of Fame?

PWInsider kirjoitti:
IGN.com reported today that John Cena, The Rock, Andre the Giant, Randy Savage, Ricky Steamboat, Triple H, Bret Hart, Big Show, John Morrison, Rey Mysterio, Kofi Kingston and Sheamus are the first confirmed names that will be featured in the WWE All-Star video game when it is released in March.

IGN.com also posted the following video, which features a promo from Randy Savage about his inclusion in a WWE video game for the first time in many, many years.

Ehdin jo kirjoittaa että "rahastuspeli", mutta kun katsoin tuon pätkän, niin olikin "melko" arcademaista mättöä. Savagella komeet lihakset.

Mites tulkitsit?
Coca kirjoitti:
The Crash kirjoitti:
Coca kirjoitti:
Öööh? Entisiä WCW:läisiä?

Niin, vanhoja nyt jo kuopatun WCW:n painijoita. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää vai yritätkö leikkiä taas mukaviisasta?

Ihan oikeasti, ketä hittoa tarkoitat? Kevin Nash? Scott Hall? Scott Steiner? Buff Bagwell? Lex Luger? Booker T?

Ron Simmons: Ensimmäinen nigga maailmanmestarina
Big Van Vader: Moonsault
Sting

eiköhän monikin noista wcw:n 90-luvun main eventereistä kuuluisi hoffiin, mutta kun ne saatiin wwe:ssä näyttämään niin heikoilta verrattuna esimerkiksi johonkin nisti-hardyyn, niin siksi jengi pitää nykyisin wcw:n tähtiä jonkun wwe:n cruisereiden tasosina.
Saimou kirjoitti:
Hetki sitten Randy Savagesta tuli figuuri, nyt hän on uuden Legends-rahastuspelin rosterissa. Joko seuraavaksi on vuorossa Hall of Fame?

PWInsider kirjoitti:
IGN.com reported today that John Cena, The Rock, Andre the Giant, Randy Savage, Ricky Steamboat, Triple H, Bret Hart, Big Show, John Morrison, Rey Mysterio, Kofi Kingston and Sheamus are the first confirmed names that will be featured in the WWE All-Star video game when it is released in March.

IGN.com also posted the following video, which features a promo from Randy Savage about his inclusion in a WWE video game for the first time in many, many years.

Ehdin jo kirjoittaa että "rahastuspeli", mutta kun katsoin tuon pätkän, niin olikin "melko" arcademaista mättöä. Savagella komeet lihakset.

Kofi Kingston All-Star pelissä. :what:
TupsuVeitikka kirjoitti:

Who are you to doubt Kofi Kingston?
Joka pelissä pitää olla kiintiöneekeri.
Riveni kirjoitti:
TupsuVeitikka kirjoitti:
Saimou kirjoitti:
Hetki sitten Randy Savagesta tuli figuuri, nyt hän on uuden Legends-rahastuspelin rosterissa. Joko seuraavaksi on vuorossa Hall of Fame?

Ehdin jo kirjoittaa että "rahastuspeli", mutta kun katsoin tuon pätkän, niin olikin "melko" arcademaista mättöä. Savagella komeet lihakset.

Kofi Kingston All-Star pelissä. :what:

Who are you to doubt Kofi Kingston?

I can beat Kofi everywhere, everytime.
Tuo All-Stars peli vaikuttaa itseasiassa paljon mielenkiintoisemmalta kuin iänikuinen Smackdown vs. RAW. Kun vedetään överiks, niin vedetään sitten kunnolla överiks. Ihan letkeen näköstä menoa.
Ron Simmons: Ensimmäinen nigga maailmanmestarina
Big Van Vader: Moonsault
Sting

eiköhän monikin noista wcw:n 90-luvun main eventereistä kuuluisi hoffiin, mutta kun ne saatiin wwe:ssä näyttämään niin heikoilta verrattuna esimerkiksi johonkin nisti-hardyyn, niin siksi jengi pitää nykyisin wcw:n tähtiä jonkun wwe:n cruisereiden tasosina.

Vai että Jeff Hardyn keksit tähän. Löytyikö tämä(kin) Areksen "kootuista faktoista"?

TupsuVeitikka kirjoitti:
Riveni kirjoitti:
TupsuVeitikka kirjoitti:

Kofi Kingston All-Star pelissä. :what:

Who are you to doubt Kofi Kingston?

I can beat Kofi everywhere, everytime.

John "Marty Jannetty" Morrison mukana myös.
SkullCrushingFinale kirjoitti:
Darien Fawks kirjoitti:
SkullCrushingFinale kirjoitti:

Eli Punkin silmätapauksesta vähän infoa; Joku 10v tenava otti hiukan turhan vakavissaan Punkin kehotuksen lyödä häntä, jonka seurauksena Punk nappasi tenavaa paidasta kiinni ja perhe heitettiin ulos areenalta :D

Olenko ainoa, joka tulkitsi tuon uutisen hieman eri tavalla?

Mites tulkitsit?

Tenava otti kyllä kehotuksen vakavissaan, mutta se oli CM Punkin tarkoituskin. Tämän jälkeen CM Punk innostui vähän liikaa ja halusi tarjota mukulalle entistäkin unohtumattomamman muiston ja otti paidasta kiinni tahtoen lisää iskuja pikkupojalta. Tästä eivät kuitenkaan itkuun purskahtaneen lapsukaisen vanhemmat pitäneet, vaan he pistivät ranttaliksi ja ilmeisesti kävivät CM Punkiin käsiksi. Lopulta turvamiehet puuttuivat tilanteeseen.

Luulen, että Vince oli tuostakin tilanteesta varsin mielissään. Tehtiinpähän CM Punkista taaskin vähän uskottavampi pahis.
Vince on varmasti myös mielissään kun CM Punk saa syytteen alaikäiseen kohdistuvasta väkivallasta ja henkisestä kivusta. (ei saa myöskään unohtaa pilalle mennyttä paitaa!)
Wormmaster kirjoitti:
Vince on varmasti myös mielissään kun CM Punk saa syytteen alaikäiseen kohdistuvasta väkivallasta ja henkisestä kivusta. (ei saa myöskään unohtaa pilalle mennyttä paitaa!)

Mitä? Eikö se olekaan WWE'n nykylinjaa??

No itseasiassa nyt kun sen noin laitoit, niin taitaapa tosiaan olla lähempänä. Syytän hämääntymisestäni tenavan ja vanhempien reaktiota :nono:
Wormmaster kirjoitti:
Vince on varmasti myös mielissään kun CM Punk saa syytteen alaikäiseen kohdistuvasta väkivallasta ja henkisestä kivusta. (ei saa myöskään unohtaa pilalle mennyttä paitaa!)

Ipana varmaan haastaa wwe:n oikeuteen 10 vuoden päästä henkisistä traumoista joiden takia hänen koko elämänsä meni pilalle jne.... :wink:
erkko777 kirjoitti:

Ja heti ensimmäisenä 'Alertin uuden sukupolven maailmanparantajajeesukset tuomitsevat kaikki haasteeseen kriittisesti suhtautuvat, ja katoavat vähin äänin hetkeksi kun se lopulta paljastuukin kusetukseksi ja rahastukseksi. :-k
The latest on Christian is that he probably will not be healthy in time to work a match at WrestleMania. He suffered a torn pectoral muscle back in late September, had surgery to repair the tear and has been rehabbing ever since. Initial reports stated he'd be out of action for approximately 6 months (until late March).

Rajah.com

Eli parhaassa tapauksessa Del Rio nousee mestariksi 'Maniassa ja Chrisse pääsee mestaruudensyrjään kiinni tekemällä paluunsa hakien kostoa hänet teloneelle miehelle. Aika utopistista, sillä voidaanhan koko juttu syrjäyttää yhdellä tv-matsilla sillä tuskin WWE laittaa Christiania pysäyttämään Del Rion nousukiitoa. Mutta joo, hyvä että mies saadaan piakkoin takaisin rosteriin.
Rocky kirjoitti:

Ikävää jossei Chrisseä Rumblessa tulla näkemään.
Nickeldeon kirjoitti:

Ikävää jossei Chrisseä Rumblessa tulla näkemään.

Ei siitä kuitenkaan tulisi kuin paha mieli kun Crisu tippuisi aika nopeaan eikä saisi merkittävää aikaiseksi. Toki paluu olisi ihan kiva, mutta jäisi muiden mahdollisten paluiden (ja muiden osanottajien) varjoon ikävästi. Mielummin sitten jossain SD'ssä tulee rehellisesti pieksemään Del Rion tai jotain.