Foorumiarkisto

Kai se täytyy omakin lista postata. 25 on liian pieni numero, minkä takia listalta jäi puuttumaan aika paljonkin pelejä, jotka olisivat sinne kuuluneet ihan vain hyvyytensä vuoksi, mutta eivät sitten pärjänneet nostalgiatasolla. Järjestyksestä en ole 100%:n varma vieläkään, mutta näillä mennään.

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/6/68/Resident_Evil_1_cover_art.jpg" width=150 height=150/>
25. Resident Evil
Kyseessä lienee varmaan ensimmäinen koskaan pelaamani kauhupeli. Tätä tuli hakattua aina myöhään yöhön saakka ja välillä vanhemmat kävivätkin valittamassa, kun olisi ollut nukkumaanmenon aika. Peli jäi pienen pojan mieleen lukuisista jump-scare -kohdistaan, sekä tietenkin hulvattomasta zombien lahtaamisesta. 9mm Beretta oli kova sana vielä kauan pelin läpäisemisen jälkeenkin. Ehdottomasti genrensä klassikko yhdessä Silent Hill -pelisarjan kanssa. Pelin uudemmat versiotkaan eivät vaikuta paskoilta.

<img src="http://www.konsolinet.fi/tuotekuvat/pc-nhlehmiso.jpg" width=150 height=150/>
24. NHL Eastside Hockey Manager
Jääkiekko on ollut aina lähellä allekirjoittaneen sydäntä, joten luonnollisesti myös NHL EHM on ollut ensimmäisten asennettavien pelien joukossa. Manageripelien hienoutta on vaikea selittää, mutta ainakin ne ovat jäätävän koukuttavia. Tätä jaksaa hakata vuosi vuoden perään, kiitos aktiivisen fanbasen, joka jaksaa suoltaa ulos rosterpäivityksiä vuosi toisensa perään. Järkytyin pahasti, kun kuulin, että sarjan tekeminen lopetetaan vuoden 2007 jälkeen, mutta näin jälkeen päin se ei ole niinkään haitannut, sillä pelin runko on niin hyvä, ettei sitä tarvitse lähteä muuttamaan.

<img src="http://www.coverbrowser.com/image/dreamcast-games/211-1.jpg" width=150 height=150/>
23. Tony Hawk's Pro Skater 2
Tämä peli löytyykin yllättävän monen listalta, enkä kyllä ihmetteli miksi. Tätä peliä tuli hakattua joskus ala-asteella suhteellisen tiuhaan tahtiin, enkä ollut ainoa. Päällimmäisenä pelistä jäi mieleen jäätävän pitkät kombot ja kavereiden kanssa kisaaminen. Pelisarjan myötä aloitin myös skeittaamisen, joka on kuitenkin sittemmin jäänyt taka-alalle.

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/b/b4/Callofduty4mwfcov.jpg" width=150 height=150/>
22. Call of Duty 4: Modern Warfare
Pelin ilmestyessä olin varsin skeptinen sitä kohtaan, sillä sarjan aikaisemmat osat eivät olleet herättäneet minussa erityistä kiinnostusta, mutta tämä räjäyttikin kertaheitolla pankin. Peli tarjosi vaihtelua jo niin tuttuun WW2-teemaan korvaamalla sen modernilla sodankäynnillä. Varsinkin itselleni uusi hardcore-pelimuoto valtasi sydämeni, ja tätä jaksaa kyllä hakata vieläkin lähes päivittäin netissä. Yksinpeli on mahtava, mutta liian lyhyt. Moninpelissä ei sitten olekaan kuin muutama pieni puute, jotka luultavasti korvataan pelisarjan seuraavaan osaan.

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/6/65/600px-Quake1.jpg" width=150 height=150/>
21. Quake
Kaikkien FPS-pelien isä. Tätä ei voi ylistää tarpeeksi - niin mullistava peli oli tullessaan markkinoille vuonna 1996. Single player ei muistaakseni ollut mitenkään erikoinen, mutta moninpeli kompensoi tätä puutetta loistavasti. Tätä peliä tulee hakattua LANeilla vieläkin, vaikka tutut pitävätkin enemmän pelin uudemmista versioista.

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/d/d8/Gran_Turismo_PAL.jpg" width=150 height=150/>
20. Gran Turismo
Ensimmäinen realistinen autopeli, jota muistan pelanneeni. Mieleen pelistä ovat jääneet erityisesti ovaalikentät, järjetön määrä autoja sekä hyvät grafiikat. Veljeltä tuli voitettua monet karkit tätä pelatessa. Vieläkin kyrpii, että en koskaan Playstation 2:sta omistanut, joten GT3:sta en ikinä saanut hankittua. Gran Turismo 5 on hankintalistan kärjessä.

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/3/33/Metal_Gear_Solid_cover_art.png" width=150 height=150/>
19. Metal Gear Solid
Kenties lempipelini PSOne-konsolille. Tämä oli ilmestyessään jotain niin uutta ja mullistavaa, että vastaavaa ilmiötä ei vieläkään liene nähty. Peli hipoi lähes täydellisyyttä, ja kyllä tätä voi mielestäni huoletta sanoa parhaaksi hiiviskelypeliksi ikinä. Mahtavat kontrollit, mahtava grafiikka, mahtava tarina. Kerrassaan loistava paketti kaiken kaikkiaan. Pelin hälytysäänet ovat vieläkin elävästi mielessä.

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/3/37/Oblivion_Cover.JPG" width=150 height=150/>
18. The Elder Scrolls IV: Oblivion
Peli, jossa voi muuttua vampyyriksi, ei voi olla huono. Bethesdan paras tekele tähän päivään asti. Pelin tarina onnistuu repimään mukaansa heti alusta alkaen, ja vaikka ei päätarinasta pitäisikään, löytyy pelistä silti moneksi moneksi tunniksi hakattavaa. Läpipeluuarvo on jotain käsittämätöntä, kuten myös itse pelattavuus. Erilaiset pelaajien tekemät modit parantavat peliä huomattavasti, ja onkin hienoa, että Bethesda on antanut lähes vapaat kädet niiden tekemiseen. Pakkohankinta kaikille, jotka pitäävät roolipeleistä edes vähän.

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/b/b3/Ninja_Gaiden_Coverart.png" width=150 height=150/>
17. Ninja Gaiden
Jo 1980-luvun lopulla NESille julkaistu pelisarja, joka porskuttaa vieläkin menemään. Valitettavasti en ikinä NESiä omistanut, joten omat kokemukset rajoittuvat vuonna 2004 julkaistuun Xbox versioon. Ei tästäkään keksi juuri pahaa sanottavaa. Ninjat ovat äärettömän siistejä, pelissä voi tehdä hienoja komboja ja peli on jopa suhteellisen vaikea, mikä on harvinaista nykypeleille. Ainoat miinuspisteet peli saa suhteellisen ärsyttävästä kamerastaan, joka kyllä sai hermoromahduksen partaalle aina silloin tällöin. Uusista versioista ei ole mitään tietoa, mutta informaatiota otetaan mielellä vastaan vaikkapa privana tai tässä threadissa.

Luulin jo Videopelitopikin perusteella, että Foley pitää vain keskinkertaisista grafiikkatykityksistä, mutta olin hyvin väärässä, pelimaku näyttää jopa hyvältä.

Itseänikin jäi vaivaamaan tuo pelkkä top 25, sillä moni mainitsemisen arvoinen peli jäi listalta ulos, mutta toisaalta en varmasti osaisi sijoittaa 25 yläpuolella olevia pelejä mihinkään järjestykseen, sijat 15-25 tuottivat jo ongelmia.

"Riveni" kirjoitti:
Itseänikin jäi vaivaamaan tuo pelkkä top 25, sillä moni mainitsemisen arvoinen peli jäi listalta ulos, mutta toisaalta en varmasti osaisi sijoittaa 25 yläpuolella olevia pelejä mihinkään järjestykseen, sijat 15-25 tuottivat jo ongelmia.

Itselle kävi niin, että 25:stä ylimentäessä pelit eivät olleet enää niin merkittäviä, mutta 10-20 oli jo todella vaikea sijoittaa. 1-10 ovat sitten periaatteessa ihan sekajärjestyksessä, ei voi niistä sanoa mikä on paras.

"Zaber" kirjoitti:
Aika aloittaa:

Aika jännä muuten, että kaltaisesi super-anti-playstation pelaaja ja Nintendo markki listaa melkein pelkästään Pleikkari-pelejä.

25. Crash [PS1]

Ensimmäinen pelini, ensimäiselle konsolilleni joka oli siis Playstation. Tuli pelattua todella paljon tätä peliä kavereiden kanssa, pelin parhaat muistot tulevat villisika kentästä jossa Crash ratsasti villisialla, kun ilkeät alkuasukkaat yrittivät blokkia tien ja grillata sian, kentän biisi oli niin hyvä, että se soi vieläkin päässä, pelistä on vielä tallessa "koodivihko".

24. Granturismo [PS1]

Ensimmäinen autopelini, ja itse sarja on ainut autosarja jota olen koskaan ostanut, Playstationillani olivat molemmat Granturismot eli Granturismo ja Granturismo 2. Mutta takisin ensimmäiseen osaan, pelin monipuolisuus oli sen paras suola erillaisia kisoja aika-ajoista - satojen kierroksien mittaisiin kisoihin, oli lisenssejä joita ilman ei pystynyt päästä joihinkin kisoihin, muistan kun vedin lisenssejä kavereiden kanssa hammasta purren. Myös hyvä ominaisuus pelissä oli auton tuunaus ja esim. autopesu.

23. NHL 2001 [PS1]

Ensimmäinen urheilupelini ja sekin, yllätys yllätys Pleikalle. Parasta pelissä oli taklaukset. Oli hauskaa säätää jäähyt asetuksista täysille ja loukkaantumiset samalla täysille ja pelata kaveria vastaan, kun kummallakin oli vain 3 kenttäpelaajaa, koska kumpikin oli taklaillut toisiaan ja saanut häkkiä. Aivan loistava peli kaverin kanssa, mutta kai aika kultaa muistot.

22. Bomberman 64 [N64]

Saimme Nintendo 64 isobroidin kaverilta lainaan ja pari peliä mukana, mm. NHL 99, Bomberman ja jonkun robottipelin. Näistä lempi pelini oli Bomberman, jota tuli skidinä hakattua ihan likaa, eli sormet rakkuloille. En itseasiassa tiedä mikä minua pienenä siinä pelissä viehätti kai se ukkeli ja ne isot pommit, tässäkin kai aika kultaa muistot.

21. Tekken 3 [PS1]
Tekken 3 on ollut muidenkin listalla ja se ei mielestäni ole mikään ihme, pelin unlockattavat hahmot. mm piereskelevät dinot, kengurut ja pandat toivat huumoria peliin rantapallon ohella. Tätä peliä tuli myös äitini kanssa hakattua kaksistaan sateisina päivinä, äitiltä tuli kuokkaan kun hän pelasi Hwoarangilla. Lempi hahmoni oli tietenkin Yosimitsu jonka hyökkäykset olivat parhautta, lempi iskuni oli harakiri ja "hyppykeppi" hyökkäys.

20. Robocop [NES]

Ensimmäinen konsolihan jolla pelasin oli 8-bittinen Nintendo, joka oli ostettu isoveljelle ja se jäi minulle. Yksi lempipeleistäni joka minulla oli NESsille oli Robocop, olin muutenkin Robocopin fani, ja kun löysin Robocop pelin olin koukussa. Nyrkkitappeluita, pyssyillä ampumista ja pomotappeluita, mitä muuta peliltä pitää odottaa? Ai niin moottoripyörällä ajavia pahiksia.

19. Cod 4 [360]

En tiedä edes miksi nostin tämän pelin näin korkealle koska se ei ollut niin tajunnanräjäyttävä fps peli, mikä sen olisi pitänyt olla. Ehkä syinä olivat hieno moninpeli, hienosti mallinettu pripyat ja kivat achit. Ehkä syynä oli myös se, että se oli ensimmäinen räiskintäpelini jossa oli jonkinlainen juoni ja ensimmäinen pelini matolaatikolle.

18. Tekken 5 [PS2]

Tämä peli on minun tuorein peli johon tykästyin. Pääsin pelaamaan tätä tällä viikolla Espanjassa ja tykäistyn uudempaan Tekkeniin todella paljon.
Unlockassin kaikki hahmot yhden päivän aikana ja mikä parasta Yosimitsu oli mukana, joten pääsin ottamaan äiteeltä taas Tekkenissä kuokkaan .

17. Super Mario Bros [NES]

Ensimmäinen Mario NESille myös yksi 8-bittisen suosikkini. Pelissä oli monipuolisia kenttiä, putkia ja sieniä, italialaisesta putkimiehestä tuli pikku aloen lempi pelihahmo. Pelattiin broidin kanssa kahdestaan ja hän opetti minulle erillaisia salareittejä ja mihin mappeihin kannatti mennä, jos halusi päästä pelin mahdollisiman nopeasti perille.

En jaksanut kirjoittaa pidempiä arvosteluja koska tulin juuri Espanjasta.

Jers1's Games TOP 25

25: Spyro 3: Year of the Dragon [PS1]

Tässäpä peli, joka tuli pentuna tahkottua useampaan otteeseen läpi. Tämä oli sitä aikaa, kun pelejä pelattiin, grafiikka oli paskaa ja pelit simppeleitä. Spyrojahan on aika monta tätä nykyä, mutta Spyro 3:n jälkeen suunta on ollut pelkkää alamäkeä (vaihtuikohan tekijätiimi...)

Pelin tarinastahan on paha sanoa miään, kun ei englanti oikein luistanut back in the days. Spyrolla oli tässä jälleen uusi "päävihollinen", krokotiili/liskokuningatar, joka hallitsi maailmaa pahalla voimallaan. Sitten oli niitä pienempiä pääpahiksia, tuttu vanha kaava, joka kyllä toimi kieltämättä. Peli vain oli silloinkin älyttömän helppo. Pienet nostalagiafiilikset tuli, kun viime kesänä pelailtiin pari kertaa serkunlasten kanssa.




24: Spyro 2: Gateway to Glimmer [PS1]


Heti perään pomppaa toinen Spyro-sarjalainen, samalla kahdesta Spyro-suosikistani se parempi. Tämäkin oli niitä lapsuuden suosikkeja, muistan hyvin saaneeni tämän joululahjaksi.

Tarinahan oli se, että Spyro koitti Sparxin kanssa päästä lohikäärmeiden lomarannalle, mutta päätyikin pahan Ripto-kääpiön hallitsemaan Glimmerin valtakuntaan. Ripto myös vihasi lohikäärmeitä, mikä asetti Spyron ja Ripton heti vastakkain.

Spyro 3:sta paremmaksi tämän tekee mielestäni vaikeusaste, sillä tämä peli ei ollut kovin helppo loppujen lopuksi. Kirosanoja ei pikku-jerssin suusta lentänyt, mutta haastetta piisasi.



23: Crash Bandicoot [PS1]

Tässä onkin eräs ensimmäisiä Playstation-pelejäni. Vanha kunnon pussihukka ensimmäisessä seikkailussaan. Silloin aikoinaan tuli pelattua tämä läpi useampaan kertaan, ja niin sitä vaan tuli ostettua Crash Bandicoot 2, CTR, Crash Bash, Crash: Wrath of Cortex, Nitro Kart...

Crash Bandicoot-sarja on myös niitä, joiden uudet tulokkaat eivät ole vanhojen veroisia. Mielestäni alamäki alkoi, kun Crash palautettiin tasoloikkaan Crash Bashin jälkeen. Kaikki varmaan muistavat Wrath of Cortexin sen kauheista latausajoista ja Crash 3:sta muistuttavasta pelikokonaisuudesta.

Tämä ensimmäinen osa oli erittäin yksinkertainen, mutta silti erinomainen peli. Vaikkakin se, että kuollessa kaikki laatikos nollaantuivat, ärsytti, niin tätä pelasi aina samalla innolla



22: Tony Hawk's American Wasteland [PS2]


Nyt hypätäänkin astetta uudempaan peliin, eli Tony Hawk's American Wastelandiin. Olin vielä ala-asteaikoina kovin skeittipelien ystävä, vaikka pelejä omistinkin vain kaksi kappaletta: tämän sekä THPS 4:n. Mutta tulihan niitä pelailtua useampi.

Mikä teki tästä paremman? Tämä oli todella maittavaa skeittausta. Tässä sai juoksennella vapaastikin. No niinhän sai myös Undergroundeissa, mutta ykkönen oli kaikkea muuta kuin skeittausta, ja kakkonenkin enemmän Jackasseilyä. Lisäksi THAWissa on Free Roaming, pystyi itse skeittaamaan paikasta toiseen. Mikäli ei jaksanut, bussi oli myös käytössä. Lisäksi BMX-pyörä toi hieman lisäsisältöä, kun sitä oppi käyttämään.



21: Midnight Club II [PS2]


PS2-katukisailujen aatelia. Oli uskomattoman hauskaa pelailla tätä peliä veljeni kanssa monet tunnit. Tässä oli ihan kaikki: Urakisailu, kaksinpeli, erilaisia pelimuotoja (CTF jne), Omien kisojen suunnittelu, lukuisia salaisuukisa kätkevät kaupungit, monenlaisia autoja. Ainoastaan puuttui autojen virittäminen, mutta ei sitä jäänyt missään vaiheessa kaipaamaan.

Pelihän sijoittuu laittomien katukilpa-ajojen maailmaan kolmessa kaupungissa: Los Angelesissa, Pariisissa sekä Tokiossa, jossa ajetaan eri kaistaa. Muistan vielä ne lukemattomat takaa-ajokilpailut Free Modessa veljeni kanssa Tokion mainiolla moottoritiellä. Pariisi puolestaan tutkittiin läpikotaisin, ja väittäisin yhä löytäväni kaikki "erikoiset" paikat joita löysimme. Löysimme mm. reitin hypätä kirkon katolle jne.

Voittaa kaiken maailman NFS Undercoverit 100-0.



20: Locoroco [PSP]


Nyt pomppaammekin Sonyn käsikonsolille, ja sen yhdelle parhaista peleistä. Locorocohan oli se hassu peli, jossa oli hellyyttävät musiikit sekä hassut palleroiset.

Tämäkin peli on ällistyttävän yksinkertainen, mutta silti viihdyttävä. Pelaamisen tarvitaan mitä, kolme nappia? Tämän ainakin oppii nopeasti. Tavoitteenahan oli auttaa ystävällisen Locoroco kenttien läpi kääntelemällä maata sekä pompauttamalla Locorocoa. Lisäksi Locorocon kaveri MuiMui oli aina jossain salapaikassa, ja kun löysi kentästä MuiMuin kolme kertaa, sai lisäpisteitä. Sitten piti varoa ilkeitä tummia hahmoja, joihin osuminen sai Locorocon osat karkailemaan. Loistavaa ajanvietettä.



19: Patapon [PSP]


Sarja jatkuu PSP:n puolella, ja toinen niistä hauskoista peleistä: Patapon. Tämä oli erinomainen musiikki- ja strategiapelien yhdistelmä. Pelissähän ohjaillaan Pataponien armeijaa paukuttamalla rummusta oikeita rytmejä kuvionapeilla, jotka saavat Pataponit etenemöön, hyökkäämään jne. Väärin soitettu rytmi sai raukat sekasorron valtaan. Esimerkiksi rytmi Pata-Pata-Pata-Pon sai vipeltäjät etenemään. Sotaretkiltä löytynyttä tavaraa sai sitten laitettua omalle sotajoukolle, joka koostui neljästä pataponista.

Tämä kuului niihin peleihin, joita koulun välitunnilla tuli hakattua. En varmaan pelaisi tätä samalla lailla "tosissani" kuin jotain FPS-pelejä, vaan pikemminkin pienenä ajantappona, jossa peli ajaa asiansa loistavasti.


18: Killzone Liberation [PSP]


PSP:n ehkä onnistunein sotapeli. Pelin ensimmäinen hyvä puoli on se, että sitä ei ole yritettykkään tehdä FPS:ksi, vaan on suosiolla siirrytty lintuperspektiiviin. Vaikka viholliset tästä johtuen näkeekin aina, ei se haittaa yhtään.

Tätä tuli 2006-joulu-uusivuosi aikavälillä lanitettua veljen kaverin/ veljen kanssa. Pelasimme kamppanjan läpi CO-OPina parissa päivässä, vaikkei se helppoa niillä heikoimmilla aseilla ollutkaan. Sitten keväällä 07 julkaistiin päivitys, jossa tuli viides Chapter kamppanjaan sekä mahdollisuus mennä nettiin pelailemaan. Noh, kesällä 07 sitten pelasin veljeni kanssa netissä paljonkin, ja olimme jokseenkin voittamaton tiimi. Pelatessani vielä ostetulla versiolla, keikuin Euroopan serverin TOP-50 porukassa.




17: Killzone [PS2]


Tämä taisi olla yksi ensimmäisiä FPS-pelejä joita pelasin oikein urakalla. Kamppanja oli aika perustasoa, mutta ne riemut löytyivät kaverin kanssa botteja räimiessä. Monet iltapäivät pelasimme Team Deathmatchia kahdestaan kymmentä bottia vastaan, ja voittohan tuli aina kotiin . En sitten tiedä, oliko se pelin viehätys siinä helppoudessa, josta tuli onnistumisen tunne, vai siinä, että pääsi ampumaan. Varmaan vähän molemmissa.

Minäkin näin viime tingassa sain oman aloitukseni kirjoitettua. Alkuperäisen listan loppupäästä tippui viime tingassa pari peliä pois, kun muiden listat muistuttivat parista "pakko laittaa listalle" -pelistä. Toivottavasti niitä ei kakkoskierroksella tule lisää, listan muuttaminen kun olisi tässä vaiheessa mahdotonta. Kaikenkaikkiaan listani muistuttaa paljon muidenkin listoja, eli pelit on laitettu teknisten paremmuuksien sijaan listalle fiilispohjalta. Tämä myös näkyy listassani tietynlaisena rakenteena, jonka varmasti pystyy huomaamaan jahka lista etenee.

25. FIFA 09 (2008 / Xbox 360)
<img src="http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/900/900463/fifa-soccer-09-20080820043803128.jpg" width=500 height=267/>
Aloitetaan lista pelillä, joka kaikkien aikojen parhaana jalkapallopelinä edustaa kaikki omistamiani futispelejä (ISS/PES 1995-2007, FIFA 2008-) läpi vuosien. Sijoitus on matala, koska yksittäisenä pelinä FIFA 09:n hohto tuskin kestää seuraavaa osaa pidemmälle, ja yksinpeliäkään en ole koskaan oikein innostunut pelaamaan. FIFAn, kuten urheilupelien yleensäkin, viehätys onkin moninpelissä – ja jalkapallon tapauksessa pelin pitää koneessa perinteeksi muodostuneet viikonloppumatsit isää vastaan. Tämän uusimmankin osan statistiikat näyttävät jo yli sataa pelattua ottelua, eikä kyllästymisen merkkejä ole nähtävissä ainakaan pelaajissa – sen sijaan muut perheenjäsenet ilmaisevat aika ajoin jokseenkin negatiiviset mielipiteensä sohvalla karjumisesta ja ohjainten lentelystä.

24. Prince of Persia: Sands of Time (2003 / PlayStation 2)

PS2:lle on julkaistu mittava määrä mainioita kolmannen persoonan seikkailuita (Ratchet & Clankit, Jakit), mutta eniten niistä on henkilökohtaisesti iskenyt Sands of Time -trilogia, etenkin tämä ensimmäinen osa. Sands of Time on oikeastaan täydellinen peli genressään – pelissä on paljon loistavasti toteutettua loikkimista, sopivasti taisteluita, riittävän haastavia puzzleja ja oma erikoisjuttunsa joka erottaa sen muista lajityypin peleistä: tässä tapauksessa se on sands of time -systeemi, jolla pystyy kelaamaan aikaa taaksepäin. Kun päälle pistää vielä haastavan muttei mahdottoman vaikeusasteen ja kelvollisen taustatarinan on koossa yksi PS2:n parhaista peleistä.

23. Portal (2007 / Xbox 360)

Alunperin Valven Orange Box -pelikokoelman ”bonuspeliksi” mielletty Portal nousi yhdeksi vuoden 2007 kiitellyimmistä peleistä, eikä suotta: tämä FPS:n ja omalaatuisen puzzlepelin ristisiitos on nimittäin todella hyvä. Tätä peliä on turha ruveta sen kummemmin selittämään, tämä pitää itse kokea. Braidin ohella vuosituhannen parhaita puzzlepelejä, jonka parissa sai kokea useat ahaa-elämykset.

22. Resident Evil 4 (2005 / PlayStation 2)

Resident Evil on mennyt sarjana itseltä aina hieman ohi. RE1:n vaadin aikanaan minulle CityMarketin tarjouksesta ostettavan, mutta peli oli liian pelottava ja vaikea kymmenvuotiaalle enkä peliä silloin paljon alkua pidemmälle pelannut. Kakkosta kokeilin samoihin aikoihin serkun luona, järkytyin pahemman kerran kohdasta jossa zombiet tulevat lasin läpi syömään asekaupan pitäjän, ja näin koko seuraavan yön painajaisia. Kun sitten olin sopivassa iässä pelejä pelaamaan, oli pelisarja heikossa vaiheessaan, enkä koskaan edes harkinnut esimerkiksi Code Veronica X:n hankkimista. RE4 meinasi niin ikään mennä ohi GameCube-yksinoikeutena, mutta PS2:n ilmestyessään se räjäytti pankin. Vaikka pelistä survival horror rapisikin viimeistään luostarissa, oli tämä kaikin puolin merkittävä teos: se toi ammuskelupeleihin uuden ”olan takaa” -kuvakulman, tarjosi pakokauhun hetkiä etenkin alun kylässä, RE-tyyliin liioitellun mutta ihan kiinnostavan tarinan ja ennen kaikkea ”sen jonkin”, joka piti pelin koukussa alkumetreiltä loppuun asti. Myöhemmin olen pelannut sarjan PS1-osat, mutta koska ne eivät vanhentuneina herättäneet suuria tunteita on tämä mainion sarjan eniten fanittamani osa ja 22. suosikkipelini.

21. Pokémon Blue (1999 / Game Boy)

Kaikki varmasti muistavat vuosituhannen vaihteen Pokémon-ilmiön. Itse olin omistanut vanhan kunnon ”tiiliskivi-Game-Boyn” niin kauan kuin muistin, mutta uusia pelejä en ollut sille ikinä kaivannut. Pokémon oli kuitenkin pakko saada, ja huuma ei huijannut ostamaan huonoa peliä: päinvastoin. Pokémon on ainakin omissa kirjoissani kaikkien aikojen paras käsikonsolipeli, ja samalla myös kaikkien aikojen paras RPG. Siinä missä esimerkiksi Final Fantasyihin kyllästyin aina siinä vaiheessa kun leveleitä olisi pitänyt ruveta grindaamaan, Pokémonissa se onnistui mukavasti vaikka automatkoilla. Pelin vaikeusaste oli myös alusta asti kohdallaan: pelimekaniikka oli tarpeeksi simppeli että siihen pääsi heti sisälle, mutta tarpeeksi monipuolinen että pelin parissa pystyi kuluttamaan kymmeniä tunteja. Myös ”Gotta catch 'em all!” ja tietyt eri pokémonit eri versioissa oli loistava markkinointikeksintö, ja muistankin kuinka aikanaan välitunnilla sovittiin kuka ostaa minkäkin version, jonka jälkeen sovittiin mm. siitä mitkä fossiilit kukin kehittää ja kuka kehittää minkäkin version Eeveestä. Näinkin alhainen sijoitus johtuu kuitenkin siitä, etten muistanut laittaa peliä listalle ennen kuin näin muiden listat: ehkäpä Pokémon ei siis ollutkaan ihan niin kova juttu kuin äkkiseltään muistelisi.

20. Halo 3 (2007 / Xbox 360)

Näiden ”nykypelien” oli melko vaikea päästä listalle, koska niihin ei ole syntynyt samanlaisia tunnesiteitä kuin vanhoihin, eikä nostalgia-arvoakaan ole (siinä missä nuo kaksi nyt edes eroavat). Halo 3:sta en sen ilmestyessä ollut liiemmin innostunut, koska en ollut pelannut aiempia osia, ja muutenkin karsastin konsoli-FPS:iä. GameStopin ”3 last gen peliä ja euro = uutuuspeli” -kampanjan innoittamana ostin kuitenkin tämän ”messiaspelin”, eikä sijoitusta tarvinnut katua. Ensinnäkin tämä totutti minut konsoli-FPS:iin, jopa siinä määrin, että pelaan FPS:iä nykyään mieluummin XO:n ohjaimella kuin hiirellä ja näppäimistöllä. Sen lisäksi, että Halo 3 ”mahdollisti” minulle kokonaisen genren uusia pelejä pelattavaksi, on se myös samalla paras peli Livessä (ja samalla oikeastaan ainut jota olen enemmän jaksanut pelata), ja pelin kampanjakin on aliarvostettu (tai ainakin Velocityn kanssa cooppina oli hauskaa). XO:n parhaan pelin titteli oikeuttaa 20. sijaan listallani.

19. Guitar Hero (pelisarja)

Guitar Heron sijoittaminen ”normaalien pelien” kanssa samalle listalle oli melko vaikeaa, mutta päädyin lopulta tällaiseen ratkaisuun. Luultavasti kaikki tietävät mistä on kyse, ja jokaisella on myös oma mielipiteensä pelin ideasta. Kuten päätellä saattaa, minä kuulun niihin jotka pelistä pitävät. Yksinpelin ainut tarkoitus on treenauttaa itseään kavereiden päihittämiseen, ja kavereiden parissa tämä peli onkin noussut useiden illanviettokertojen suursuosikiksi. Kun yhtälöön lisää vielä GHWT:n myötä muut soittimet ja pelimekaniikan, joka innostaa tavallisesti pelejä pelaamattomatkin vähintään kokeilemaan, on lopputuloksena kaikkien aikojen paras partypeli.

18. Shadow of the Colossus (2006 / PlayStation 2)

Shadow of the Colossuksen ilmestymistä odotin yhden kaverin ohella aikanaan hyvin innokkaasti, ja lopulta PAL-version ilmestyessä oli peli sellainen kuin oli saattanut odottaakin – niin hyvässä kuin pahassa. Pelin ideahan on tappaa 16 valtavaa kolossia, joista jokaisen tappaminen oli omanlaisensa puzzlen ja tasoloikan yhdistelmä. Tässä pelissä on huippupeliksi melkoisesti valitettavaa: grafiikka oli tuonkin ajan standardeilla melko rumaa (joskin teknisten rajojen puitteissa tyylille sopivaa), kontrollit vähintäänkin mielenkiintoiset (mikä ihmeen päähänpisto ICO Teamilla oli laittaa kolmio hyppynappulaksi), pelattavuus välillä yhtä tuskaa ja kameran hallinta aivan kamalaa. Peli oli myös melko lyhyt, ja koostui käytännöstä 16 pomotaistelusta, joiden väliin oli laitettu täytteeksi tylsää ja kankeaa ratsastusta. Miksi sitten sija 18? Koska kaikista huonoista puolistaan huolimatta Shadow of the Colossus on aivan loistava peli, ja siinä missä suurin osa tämänkin listan peleistä jäävät historiaan oman genrensä merkkiteoksina, ei SotC mahdu minkään genren sisälle. Pelissä on myös aivan upeat musiikit, jotka yhdessä pelin yleistunnelman kanssa nostivat peleille epätavallisella tavalla tunteet pintaan: viimeisen kolossin kohdalla oli suorastaan haikea olo, sitä ei olisi halunnut tappaa. Todella hieno peli jota jokaisen tulisi vähintään kokeilla.

17. Grand Theft Auto: San Andreas (2004 / PlayStation 2)
<img src="http://image.com.com/gamespot/images/2005/157/reviews/925634_20050607_screen001.jpg" width=500 height=333/>
Tämä peli tuskin esittelyjä kaipaa. Grand Theft Auto: San Andreas lienee minun, ja samalla kaveriporukkani, ylivoimaisesti eniten ennakkoon odottama peli. Joka päivä katsottiin uusimmat screenshotit ja tiedot pelistä, peli oli puoli vuotta ennakkotilauksessa ja kun ilmestymispäivä (tai tässä tapauksessa ilmestymispäivän aatto *cool*) lopulta koitti, hakivat kaikki oman pelinsä postista ja kiiruhtivat kotiin pelaamaan. Pelimaailma oli uskomattoman laaja, tarinatehtävät olivat monipuolisia ja niitä oli hyvin paljon, ja tarinan jälkeenkin tekemistä riitti. Aivan oma lukunsa tämän pelin kohdalla olivatkin koodit ja muu yleinen sekoilu, jonka parissa kului kavereiden kanssa tunteja nauraen. Mieleeni tulee äkkiseltään ainakin traktorin auton perään ottamisesta syntynyt ”supersivuluisu” ja hinausautojen armeijan ajaminen alas vuorelta. Soundtrackia myöten laaja ja hauska ”hiekkalaatikkopeli”, jonka rinnalla GTA IV on otsa kurtussa väännetty hengetön tekele.

EDIT: Vaihdoin itsekin kannet screenshoteiksi, alunperinkin oli tarkoitus screenshotteja laittaa mutta kun sopivia ei löytynyt vaihdoin kansiin.

Avataanpas nyt sitten peli listan toisten osien suhteen nyt kun ensimmäinen viikko on mennyt umpeen ja toinen menossa. Tässä ovat siis listan seitsemän seuraavaa osaa ja palautteen johdosta nyt ovat sitten pelien yhteydessä kansien sijasta pelikuvat. Muokkaan myöhemmin tuota ensimmäistä osaa myös jotta siinä on sama homma. Nyt kuitenkin itse listaan; pelit edelleenkin ovat PC:lle omalta kohdaltani, jos ei erikseen toisin mainita:

16. GTA Vice city (2003)



En ole varsinsiasesti mikään kovin suuri GTA-pelisarjan fani, mutta tästä pelistä ei voi olla jo ihan teemansakaan puolesta pitämättä. 80-luvun musiikki miellyttää, 80-luvun tv-sarjat ja elokuvat miellyttävät, 80-luku viehättää muutenkin. Siksipä tästä Miami Vice -henkisestä GTA:stakaan ei voi olla pitämättä.

15. Far cry (2004)



Tässä jälleen yksi osa sarjastani "Pelit, joista pidän syistä, jotka ovat normaalisti miinus". Grafiikat eivät ole minulle yleensä mikään kovin suuri plussa peleissä, pikemminkin liian hienot grafiikat ovat minulle kauhistus. Tämän pelin kohdalla kuitenkin grafiikat ovat niin kauniita että peli kuuluu listalleni jo sen takia. Toinen piirre tässä pelistä mistää en peleissä yleensä pidä on se, että se on osittain örkkiräiskintä, mutta tämän kohdalla se ei onnistunut himmentämään pelin miellyttävyyttä yhtään. Onneksi peli nyt ei kokonaan örkkiräiskintä ollutkaan.

Jotkut tuolla aiemmin pohdiskelivat sitä mikä olisi vaikein peli mitä he ovat pelanneet, minun kohdallani se on ehdottomasti tämä. Pelin alku ei ole sinänsä mitenkään erityisen vaikea, mutta pelin loppua kohti vaikeustaso on suorastaan sairaalloisen vaikea. Ja tästähän peli sai myöskin suurimman kritiikkinsä, joten en ole todellakaan ainoa. Tämän vaikeuden takia myöskin minun oli valtavasta yrityksestä huolimatta jätettävä aikanaan peli kesken juuri ennen loppuvastustajaa (en päässyt jonkun kuilun yli sillä ajovehkeellä millään), ja tyydyttävä katsomaan loppu youtubesta.

14. Medal of honor: Pacific assault (2004)



Sotapelit, varsinkin toiseen maailmansotaan sijoittuvat, ovat perinteisesti kovassa huudossa. Itse en välttämättä ole niiden ylin ystävä, mutta tämä peli kuuluu silti listalleni. Pelasin juuri muutama viikko sitten loppuun pelisarjan ensimmäisen PC:lle ilmestyneen osan, Allied assaultin läpi lisälevyineen toisen kerran ja eihän se missään nimessä vedä tälle vertoja. Pacific assaultissa kaikki nyt vain on vähän paremmin, ja sitä on myös hieman mukavampi, haastavampi ja viihdyttävämpi pelata.

13. Vampire the masquerade - Bloodlines (2004)



Tässä sitten sellainen peli jota olen oikeastaan pelannut liian vähän viime aikoina voidakseni perustella sen oloa listalla kovin hyvin.Kuitenkin olen (monien muiden asioiden lisäksi) melko innostunut vampyyreista niin elokuvissa, televisio-ohjelmissa kuin peleissäkin joten se on jo hyvä syy pitää tästä pelistä. Lisäksi peli on erittäin mukaansatempaava, ensimmäisellä kokeilukerrallani pelasin sitä ainakin seitsemän tuntia ja olisin voinut pelata sitä vaikka toisen mokoman lisää. Tuossa ajassa se ei vielä edes ehdi käydä vanhaksi tai kulua loppuun, vaan pelattavaa riittää aivan valtavasti. Se on suuri plussa pelille minun silmissäni, nykyään kun on niin paljon pelejä joiden läpipeluu vie vain parikymmentä tuntia...

12. Call of duty (2003)



...joista tämä peli on sitten valitettavasti jonkinmoinen (hyväkin) esimerkki. Ensimmäisen kerran tätä peliä pelatessani olin aivan häikäistynyt siitä: kuulokkeiden kanssa pelattaessa äänimaailma oli aivan uskomaton, pimeässä huoneesa pelatessa jokainen ulkoa kuuluva ääni veti sydämen kurkkuun ja uppoutuminen peliin oli helppoa. Peli on ollut myös selkeästikin suuri menestys, kun pelisarjasta on tullut suuri hitti niin PC:llä kuin konsoleillakin. CoD nelosta näkee monien listoilla täällä, itse en sitä ole voinut kuitenkaan konsolittomana kokeilla joten tämä on minun valintani tässä sarjassa, ainakin toistaiseksi.

11. Tom Clancy's Splinter cell (2002) / Tom Clancy's Splinter cell: Pandora tomorrow (2004)




Sitten pääsemmekin ehkä sen suosikki-pelisarjani kimppuun. Nämä molemmat pelit olisivat mahtuneet listalle erikseenkin, ja varmasti vielä ylemmäksikin mutta en osannut laittaa niitä paremmuusjärjestykseen. Siksi ne ovat molemmat tällä samalla sijalla. Syy, miksi pidän näistä ei ole koskaan selvinnyt. Kaikki miellyttää niissä: Kenttien suunnittelu on loistavaa, peleihin on helppo päästä sisään, kontrollit toimivat loistavasti ja pelejä on myös mukava pelata. Uudelleen ja uudelleen; itse pelasin nämä molemmat pelit tässä syksyn ja talven aikana kolmannen kerran läpi, ja viehätys oli lähes yhtä suuri kuin aiemmillakin kerroilla.

10. Mega man 2 (NES, 1988)



Tokihan tämä pelisarja on muistettava tällaisessa listassa! Lapsuudessani pelasin tätä peliä luultavasti toista- jos en kolmattasataa tuntia, ja tiedän että tämä iskee moneen muuhunkin vielä nykypäivänä. Pelin musiikit ovat ehkä parasta mitä pelimusiikki on ikinä tarjonnut (kuunnelkaa se Wily castle 1-2 -theme jos ette usko) ja peliä on muutenkin mukava pelata. Tämä peli poiki laadullaan monta jatko-osaa ja viime vuonna ilmestynyt ( ja ainakin Blassien listalla jo esiintynyt) Mega man 9 pyrittiin tekemään tämän pelin kaltaiseksi juuri KOSKA SE VAAN OLI NIIN HELEVETIN HYVÄ. Ei siihen sen kummempia perusteluja tarvita.

Tässä tulee oma toinen roundi.


16. Runescape

Jepulis jep. Onhan minullakin se aika ollut, kun "ÄrÄs" oli kova sana. Mutta vuosien mittaan kiinnostus hiipui toinen toistaan paskempien uudistusten vuoksi. Mutta tästä oli yllättävän vaikea päästä eroon. Nimittäin montaa kertaa yritin tosissani lopettaa, muttei toiminutkaan. Nimittäin aina välillä teki pakostakin mieli alkaa tätä uudelleen pelaamaan. Mutta pakko sanoa, että grafiikka on hienosti kehittynyt vuosien mittaan, vaikka välillä Jagex ne grafiikat kuseekin. Oli kyllä mahtava kokemus, tosin nykyään en pelistä perusta oikein ollenkaan. Päässyt kuitenkin näin pitkälle top listassani, joten ei ole mitään kaduttavaa.

15. Travian

Ehkäpä yksi niistä ainuista selainpeleistä BiteFightin ja Gladiatuksen ohella, joista olen oikeasti ollut kiinnostunut. Toisaalta BF ja Gladiatus eivät listalleni ole päässeet, johtuen osittain siitä, että en ole pelaillut niitä lähes vuoteen. Travian taas on melko tuore pelikokemus, olisikohan viimeisestä pelihetkestä tämän parissa kulunut n. 8 kuukautta. Saa nähdä alotanko pelin uudelleen kenties jossain vaiheessa, mutta nyt ei ole se innostus iskenyt. Kuitenkin se silloin alussa oli ihan mahtavaa rakennella omaa kylää ja puolustautua vihollisten hyökkäyksiltä. Ehkäpä paras selainpeli, johon olen koskaan törmännyt elämässäni.

14. Max Payne

Jees. Taannoin tätä olen pelannut kaverin luona aikani kuluksi ja TODELLA mukavaa oli sitä pelatessa. Hienosti suunniteltu, sekä myöskin toteutettu. Ei periaatteessa mitään moitittavaa. Tosin en itsekään oiken ymmärrä, minne se pelaamisen innostus on mennyt. Ehkä voipi johtua siitä, että en ole mikään hirveän jännityksen ystävä, varsinkaan yksin pelatessa, vaikka eihän tässä mitään hirveän jännittävää ollutkaan. Jokatapauksessa ainutlaatuinen pelikokemus, muttei niin ainutlaatuinen, että listassani olisi pidemmälle päässyt. Paynestahan on nyt elokuvakin tehty, joten plussaa siitä. Eihän tätä kuitenkaan listalta tohtinut pois jättää..

13. Boom Boom Rocket

Heh. Kiinnostuin kyseisestä pelistä ihan hiljattain, mutta silti näin pitkälle listassa jo päässyt. Siis mitä ideaa on pelata peliä, jossa täytyy painaa aina tietyssä kohdassa tietyn värisiä tai vaihtoehtoisesti tiettyyn suuntaan osoittavia nappuloita? Aluksihan tämä omastakin mielestä tuntui tylsältä, mutta kun sen pelaamisen makuun (varsinkin kun tämä on kaksinpeli) pääsi, niin ei ollut enää aikomustakaan lopettaa. Välillä tehtiin yhteistyötä näissä kentissä, että päästäisiin mahdollisimman isolle tasolle. Välillä taas otettiin ihan "paras mies voittakoon" kisoja. Ja aiotaan varmaan tässä joku päivä sitä pelailla ihan hullun lailla taas. Mainio peli, kun sen makuun pääsee. Xbox 360 peli siis.

12. SmackDown vs. RAW 2008.

Tältä listalta tulee ehkäpä jopa peräkanaa löytymään monta SvR peliä, sillä niiden ystävä olen. Näihin SYM, HCTP ja esimerkiksi Just Bring Itin (jonka itse omistan) makuun en ole vielä päässyt, joten viekööt nämä SvR pelit useampiakin paikkoja listastani. Peli kusee siinä sen verran, että muita SvR pelejä surkeampi. Season mode on säälittävä, kun ei ole kunnon storylinejä tietyillä hahmoilla. Ja välillä taas on AIVAN samat storylinet, pelasi sitten kenellä hahmolla tahansa. Itse kuitenkin olen läpi pelannut 'Takerilla, Kanella, King Bookerilla, Jeff Hardylla, Edgellä ja vielä monella muulla, joten samoja storylinejä voi bongata useampaankin otteeseen. Tämän pelin GM oli kyllä se ainoa plussa legendojen lisäksi.

11. SmackDown vs. RAW 2006.

Ääh. Tämän ja 07 väliltä oli melko vaikea valita, mutta päädyin tähän, sillä lähiaikoina olen kaikki challenge modet sun muut 07 :lla pelannut, joten pelaamisen makuun olen siinä päässyt enemmän. Tämä on siitä hyvä, että voi Austinilla, Hoganilla ja Mankindilla kautta pelata. Itse olen läpäissyt kauden mm. Batistalla, Kanella, Mankindilla, Austinilla, RVD :llä, Eddiellä, Cenalla, 'Takerillä, Kurt Anglella ja mainitaanpa nyt sitten vaikka vielä Triple H :lla. Aluksi grafiikka tuntui oudolta, kun olen SvR nollaysiin tottunut, mutta kyllä se siitä sitten. Oli ihan hyvä GM modekin. Tosin jostain kumman syystä 06, 07 ja 08 kusee sen takia, että siinä ei soi hyvää musaa. Siihen ikään kuin väsähtää niitä musiikkeja tarpeeksi kauan kuunneltua. 09 :ssä ehkä helpottaa pikkaisen enemmän. Mutta kokonaisuudessa ihan mahtava peli.

10. SmackDown vs. RAW 2007.

Jep. Tämä sitten seuraa edeltäjäänsä, yhtä asteikkoa paremmalla top listan paikalla. Kaikki challenge modet läpäisty, joka ikinen palkinto kerätty, GM mode läpäisty, sekä kaikki lukitut championshipit avattu. Käytännössä olen läpäissyt koko pelin. Joten siksi en ainakaan vähään aikaan jaksa tätä enää avata, sillä taisin viimeisimmän haasteen, eli manager moden läpäistä tuossa nelisen päivää sitten. SmackDownilla pelasin. Kertakaikkiaan yksiä SvR -pelien parhaita pelejä omasta mielestäni. Kyllä tämä ainakin 08 ja Just Bring Itin hakkaa. Grafiikka on tässä ihan menevää ja pelaaminen sujuvaa. Tosin harmittaa esimerkiksi se, että elimination chamberissä ei ole sisääntuloja. Niin kuin ei muissakaan peleissä. GM mode oli kyllä ajankuluksi pelattavana vallan mainio. Sopivasti legendoja, ihan kelpo CAW :ien tuotto, eli siis riittävästi pukimia ja erilaisia tilpehöörejä. Arvosanaksi antaisin 9- pelistä. Ei ihan kympin arvoinen, mutta hyvä silti.

Joo, otetaas myös käyttöön kuvat itse pelistä, tuntuisi olevan paljon paremmin peliä kuvaava tyyli kuin kansikuva. Ja jatkuu lista.

16. Resident Evil 2


Resident Evil 2:sta on tullut pelattua aikoinaan todella paljon. Olen aina pitänyt suuresti tästä pelisarjasta, vaikka 3 onkin viimeinen mitä olen takonut. Ensimmäinen osa oli pienenä legendaarinen ja varmasti ansaitsisi olla tällä listalla, mutta en itse sitä ole ikinä kokeilua enempää pelannut niin en voi oikein laittaa. Olen tainnut koko pelin kuitenkin nähdä mentävän läpi. Mutta siis, tämä kakkososa on mainio jatko-osa tuolle pelille. Enää ei olla kartanossa, vaan Raccoon Cityn kaduilla, joka vilisee zombeja ja jotain hiukan pelottavampiakin olentoja. Tässä pelissä on hieno loppuvastus, mutta itse sanoisin "möykkyä" pelin parhaaksi pahikseksi. Tämä on siis se kaapupukuinen heebo joka tulee hyökkimään aina silloin tällöin. Vaikka se näin jälikäteen onkin vain huonompi (todella huonompi) versio Nemesiksestä, niin se on silti kova. Mutta Nemesis nyt onkin kaikista kovin. Hyvä peli, mukava tahkoa tuttuun Resident Evil tyyliin monesti läpi eri tavoilla ja vaikeusasteilla, peli kun aina jatkuu yhden läpimenon jälkeen eikä ala täysin alusta.

15. Vagrant Story


Tässä on jälleen näitä äärimmäisen vaikeita pelejä pelata läpi. Final Fantasyn löyhkää on tässä fantasian ja taiankatkuisen pelin tunnelmassa, mutta tyyli on kuitenkin täysin oma. Tarinaa en enää edes kunnolla muista, mutta seikkailunomaisesti pelissä edettiin paikasta toiseen yrittäen päästä tavoitteeseen, lyöden kaiken sen tieltä. Muistelisin että taistelut tässä pelissä voivat olla ihan uskomattoman sitkeitä, yhdessä päävastuksessa voi mennä tunteja. Mutta peli on koukuttava, harmittaa vain kun en tätäkään ikinä päässyt läpi ja sitten muistaakseni myinkin tämän pelin. Virhe. Noh, en tiedä jaksaisinko nykyään edes yrittää mennä tätä läpi, se vie yksinkertaisesti niin paljon aikaa ettei kykene. Mutta kaikille jotka janoavat haastavia fantasia pelejä, tämä on pakko hankinta.

14. Command & Conquer: Red Alert 2

Ehdottomasti oma suosikkini C&C peleistä, menee jopa ykkösosan ohi. Skirmish on erinomainen, mahdollisuuksia ja erilaisia vaihtoehtoja on paljon, mutta hommaa ei olla vielä vedetty överiksi. No okei, kalmarit ja delfiinit menevät jo vähän naurettavuuden rajoilla ja Prism Tankit ovat aivan liian ylivoimaisia, mutta muuten. Superaseet on jaettu hienosti liittolaisten ja Neuvostoliiton liittolaisten kesken suhteellisen tasapuolisesti, vaikka pidänkin Weather Stormista (kuvassa) enemmän kuin Nukesta (johtuu ehkä siitä, että se iskee laajemmalle alueelle). Ja jokaisella joukkueella on myös hienot erikoisuudet, erityisesti Ranskan Grand Cannonit omistavat isolla kädellä. Itse campaing on myös erinomainen ja jopa haastava, ainakin aluksi. Erittäin hyvää moninpeliä ja yksinpeliä, parhaita strategia pelejä mitä on tehty.

13. Liero


Noniin, puhutaanpa hiukan parhaista kaksinpeleistä. Hyvä kaksinpeli on sellainen, missä molemmilla on tasavertaiset mahdollisuudet voittaa, mutta pöydät saattavat kääntyä yllättävissä tilanteissa odottamatta. Hyvä kaksinpeli pitää mielenkiinnon ja jännityksen koko ajan yllä, loppuun asti. Lierossa on tätä kaikkea, oikein pelattuna tämä on uskomattoman jännittävä peli. Muistan kun kaverini kanssa Lukiossa koneella pelattiin tätä oleskelutilassa ja molemmat huutavat kurkku suorana kun jännitti niin kamalasti. Sitten se keskeytyi kun yksi opettaja tuli sanomaan että olkaa hiljempaa, ei saanut luokkaansa keskittymään kun he nauroivat vain meidän ääntelylle luokan ulkopuolella. Lierossa pitää tappa toista niin perkeleesti, mutta tässä ei ole mitään järkeä jos aseiden latausaika on poissa, silloinhan molemmat vain räiskivät koko ajan ilman järkeä. Pitkä latausaika eliminoi huonojen pelaajien mahdollisuudet voittaa, pitää miettiä milloin ampuu ja miten aikoo selvitä hengissä sen aikaa kun lataa aseitaan. Parhaat aseet ovat ehdottomasti napalm, spike balls ja zimm. Kaikki erittäin vaarallisia aseita jotka voivat kolahtaa omaan nilkkaan, mutta jos osuu niin osuu myös tappaakseen. Parhaita kaksinpelejä mitä maailma päällään kantaa.

12. Smackdown! Here Comes The Pain


Pitäähän sitä yksi painipelikin saada. Here Comes The Pain oli kovinta mitä elämä tarjosi silloin kun tämä peli ilmeistyi. Sitä hakattiin, hakattiin, hakattiin ja hakattiin, suurimmaksi osaksi kavereiden kanssa moninpelinä. Mutta story oli myös erinomainen, ei missään painipelissä ole ollut yhtä hyvää tarinamoodia. Here Comes The Pain on edelleen paras painipeli mitä on tehty, vaikka en noita ihan uusimpia olekaan pelannut. Mutta tämän pelin kohdalla kehityksellinen harppaus oli valtava joka osaalueella: Pelattavuudessa, erilaisissa matsityypeissä, storyssa, liikkeissä ja hahmoissa. Harmi että menin tämänkin pelin myimään kun ensimmääinen SvR tuli ulos, en tietenkään halunnut pitää vanhaa painipeliä enää kun uusi tuli ulos. Mutta SvR floppasi ja sitten vitutti. Jostain tämän voisi käsiin jälleen hommata.

11. Future Cop


Tässä on ehkä monille hiukan tuntemattomampi peli. Future Cop, siinä perusideana on seuraava: On pelikenttä. Oli vastassa toinen pelaaja tai tietokone, niin kaikilla on oma tukikohtansa. Ideana on vallata toisen tukikohta tankeilla (tai koodien avulla madoilla, kuten kuvassa näkyy), jotka menevät automaattisesti sitä kohti ampuen samalla vihollisen koneita. Näitä voi ostaa tukikohdasta, rahaa saa muistaakseni tuhoamalla vihollisen tankkeja. Tukikohtia suojaa tykkitornit. Itse pelaajat liikkuvat roboteilla, jotka pystyvät muuttumaan ajoneuvoiksi tai jaloin liikkuvaksi yksiköksi. Nämä robotit "future copit" omaavat kolme erilaista asetta ja ne pystyvät valtaamaan erillisiä asemia kentistä, joista saa ostettua myös tankkeja. Myös lentokoneita voi ostaa (tai koodeilla jotain ihme otuksia), mutta niillä voi vain yrittää tuhota vihollisen future coppia tai hänen tankkeja, niillä ei voi vallata tukikohtia, siihen pystyy ainoastaan tankit. Sitten voi kalliimmalla ostaa myös ison tankin (tai madon) ja ison lentokoneen (tai otuksen), jotka ovat kestävämpiä ja tehokkaampia. Sitten jos oma coppi kuolee tai omia torneja tuhoutuu, niin ne syntyvät uudelleen, mutta vihollinen saa aina rahaa näitä tuhotessaan ja voi tehdä tankkeja, jotka ovat ainut avain voittoon. Parhaimmillaan voi tehdä lukuisia tankkeja monesta eri pisteestä, jotka sitten vyöryvät toisen tukikohtaan, niitä on jo vaikea tuhota kaikkia. Tämä kuulostaa erinomaiselta, mutta peli itsessään on vielä erinomaisempi. Tämä on kerrassaan uskomattoman viihdyttävä kaksinpeli, mutta myös story mode on mahtava. Mennään mm. Venetsiassa jossa pitää tuhota päävihulaisia sun muuta ja tätä voi pelata myös kaksinpelinä eteenpäin. Harmi ettei tätä mistään taida enää saada, kuten ei oikein mitään PS pelejä. Mutta lämmöllä muistellaan, tässä oli tyyliä.

10. Warcraft III: The Frozen Throne


Juu, olen suuri Warcraft fani. Warcraft III on minulle uskomattoman kova juttu, mutta myös tämä jatko-osa on erittäin onnistunut tekele. Tämä peli ei ikinä ole puhtaana strategiapelinä ollut maailman paras, mutta story on jotain aivan omaa luokkaansa. Tämä jatkuu Warcraft III:sen tarinan lopusta ja tässä pelissä päästään syvemmin tutustumaan Illidan Stormragen mahtavaan hahmoon. Parasta tässä pelissä on se, että pääsee saman tarinan alla pelaamaan kaikilla joukkueilla ja katsomaan miten useat pelin päähenkilöt vievät juonta eteenpäin. Ei siis ole kyseessä mikään Red Alertin tyylinen juttu, että joukkuiella on omat erilliset storyt, vaan sama story jatkuu kaikilla, kukin joukkue saa oman vuoronsa viemään tarinaa eteenpäin. Toki itse Warcraft III: Reign Of Chaoksessa tämä tarina on vielä tätä jatko-osaakin parempi, mutta tämä on myös mahtava. Erityisesti pelin lopetus on uskomaton kokemus, kun Arthas nousee keskellä maailman kattoa jäiselle tornille ja vapauttaa epäkuolleiden hallitsijan Lich Kingin jäisestä vankilastaan. Ylipäänsä kaikki välivideot (vaikka niitä on tässä vain kaksi) aiheuttavat väistämättä kylmiä väreitä. Voitte odottaa sitä Reign Of Chaosta vielä tällä listalla, se varmasti kävi ilmi jo.

Noin. Nyt alkoi jo tekstiäkin tulemaan enemmän, kun pelit vain paranevat. Ensi kerralla tulee vielä enemmän.

Round 2~
Lista jatkuu, perustelut pitenevät ja kuvat vaihtuvat pelikuviin. Yadda yadda.




16. Day of the Tentacle
Lista jatkuu rakastamillani point'n'click-seikkailupeleillä. Day of the Tentacle on jatkoa vanhemmalle, ainakin Nessille ilmestyneelle, Maniac Mansion pelille. Aiemmassa pelissä ollut violettipinkki Lonkero juo radioaktiivista vettä, menettäen näin itsensä hallinnan ja saaden supervoimia. Lonkero päättää uusilla voimillaan saada koko maailman haltuunsa ja pelin sankarien, kolmen koululaisen on liittouduttava Maniac Mansionin pahiksen, tohtori Fredin kanssa estääkseen nämä aikeet. Pian kuitenkin aikakone sinkoaa pelihahmot eri aikakausiin: yhden USA:n perustamishetkille ja toisen tulevaisuuteen, jossa Lonkero on ottanut vallan, kolmas jää nykyaikaan.
Pelin juju on se, että pelihahmojen välillä voi vaihtaa koska tahansa ja tavaroita pystyy lähettämään eri aikoihin. Aiempaa aikakautta muuttamalla tulevaisuus muuttuu. jos esimerkiksi antaa menneisyydessä lipunsuunnittelijalle väärät piirrustukset, muuttuu tulevaisuuden Amerikan lippu. Musiikki on LucasArtsille tyypillisesti parasta pelimusiikkia ikinä (sori Megaman 2), vaikkei ihan Apinasaarten tasolle ylläkään. Peli on helposti haastavin seikkailupeli mitä olen ikinä pelannut, joka toisaalta lisää pelin ikää. Puzzlet ovat sinällää loogisia, mutta paikoin seurausten ennustaminen on vaikeaa. Tavaraakin tulee niin paljon, ettei tiedä kuka tarvitsisi mitäkin. Joka tapauksessa, peli on must kaikissa top-10 listauksissa, mitä tulee seikkailupeleihin.




15. Medieval: Total War
Total War-pelisarja ei vissiin hirveästi esittelyjä kaipaa. Total Warit yhdistelevät kivasti Civien yhteiskunnan rakentelua ja realistista sodankäyntiä suurilla armeijoilla. Itse olen aina tykännyt eniten ensimmäisestä Medieval-osasta, siihen on ehkä helpoin sisäistyä. Pidän eniten valtion kehityksestä, itse sodankäynti ei ole koskaan ollut varsinaisesti minua varten. Sodankäynti on kuitenkin hyvin toteutettua ja vaatii strategiaa, suurin armeija ei todellakaan automaattisesti voita. Startegikot pystyvät maastoa, säätä ja joukkojen vahvuuksia hyödyntämällä lyömään jopa moninkertaiset sotajoukot pakosalle. Medieval on kaikinpuolin hauska pelata ja se pitää otteessaan pitkään, pelisessiot toisinaan venyvätkin kuin Civeissä konsanaan. Plussaa myös siitä, että arabivaltioilla ja itäisemmillä kansoillakin pystyy pelaamaan ja yksiköt ovat uniikkeja. Laiskempi pelistudio olisi todennäköisesti keskittynyt vain Euroopan mahtimaihin ja jättänyt muslimit ja muut pahisten rooliin.





14. The Elder Scrolls III: Morrowind
Mietin pitkään, pitäisikö tähän laittaa Morrowind vai Oblivion. Päädyin Morrowindiin, sillä se ei tarvitse yhtä paljon modeja ollakseen toimiva, vaikka paikoin bugikasa onkin.
Peli alkaa, kun pelaajahahmo vapautetaan vankeudesta Morrowindin provinssiin. Aluksi pelaajalle annetaan simppelejä 'mene sinne, puhu sille'-tehtäviä, joisen myötä pääjuoni lähtee aukenemaan. Pelaajaa ei ole kuitenkaan sidottu pääjuoneen, vaan heti pelin alusta lähtien voi alkaa tekemään mitä mieli tekee, sillä pelimaailma on avoin ja laaja. Pelissä on tehtävien lisäksi myös valtava määrä kaikenlaisia salaisuuksia, joten joka kolkan koluaminen maksaa itsensä usein takaisin. Paikoin peli on toki buginen, mutta parhaimmillaan bugit auttavat jopa eteenpäin. Kerran jokin automaattinen tapahtuma ei lauennutkaan avattuani tietyn oven, joten takana oleva vihollinen ei reagoinut minuun edes silloin kun hakkasin sitä vasaralla päähän.
Morrowind on yksi parhaista roolipeleistä avoimen maailmansa ja vapaiden valintojen myötä. Myös eri rodut ovat hyvin erilaisia, tosin tietyillä leveleillä pelihahmo kuin pelihahmo alkaa jo muistuttaa jumalaa, mutta over-achievaaminen onkin eri asia. Pelin grafiikka on nykyisi aika rujoa katsottavaa, mutta maisemat ovat yhä yhtä sykähdyttäviä ja musiikki komeaa.




13. Half-Life 2
Top-10 lähestyttäessä pelien esittely alkaa käydä yhä turhemmaksi. Half-Life 2 on yksi ainoista räiskintäpeleistä joista olen oikeasti jaksanut kiinnostua. Pelin maailmassa on samanlaista viehätystä kuin post-apokalyptisissä Fallouteissa aina propagandaansa myöten. Grafiikka on kaunista, dialogi toimivaa, pelimoottori fysiikanmallinnuksineen on mainio ja erityismaininta hahmojen kasvojen liikkeistä. Vaikka peli ei olekaan maailmaltaan avoin, ei silti synny putkijuoksun tuntua. Kentät ovat mielekkäitä, varsinkin Ravenholm syöpyi ensimmäisellä kerralla syvälle verkkokalvoihin. HL 2:ssa on myös yksi cooleimpia aseita ikinä, Gravity gun, jolla pystyy heittelemään kaikkea sälää päin vihollisia. Loppupelissä pelaajaa palkitaan päästämällä hänet oikein kunnolla revittelemään kyseisellä kanuunalla. Kaiken kaikkiaan todella hyvä peli, joka ei kuitenkaan ota itseään haudanvakavasti.




12. Star Wars Battlefront 2
Mikä olisikaan coolimpaa kuin astua rivisotilaan saappaisiin keskelle massiivista sodankäyntiä laserkiväärein? Aivan! Astua Darth Vaderin saappaisiin ja silputa tusina sotilaita yhdellä valosapelin heilautuksella!
SW Battlefront on sellainen elisarja, että ilman SW-lisenssiä en olisi varmasti ikinä siihen koskenutkaan. Mutta koska kyseinen lisenssi löytyy ja olen siihen koskenut, on se löytänyt itsensä listan sijalta 12. Pelissä siis ohjataan aina yhtä sotilasta kerrallaan suurissa taisteluissa, yrittäen joko tuhota vastapuoli kokonaan, tai sitten valtaamalla pelikenttä omalle puolelleen. Pelissä voi taistella uudelleen SW-saagan suurimpia taisteluja tai luoda omia konfliktejaan eri puolille galaksia. Taisteluparit ovat kuitenkin aina joko Tasavaltalaiset vastaan Separatistit tai Kapinalliset vastaan Imperiumi.
Battlefront 2 voittaa ensimmäisen osan uusilla alueillaan ja mahdollisuudella pelata jonain tuttuna Star Wars-sankarina tai- konnana. Sisäinen Star Wars-fanini repeää aina riemusta kun alan ramboilemaan Boba Fettinä tai Obi-Wanina. Kaikille Star Warsin ystäville tämä peli on takuuvarmaa viihdettä ja paras SW-peli vuosiin.




11. Pokemon Red
Tässäpä peli joka tulee aina olemaan erityispaikalla pelikokoelmassani. Muistan kuinka joskus '98 vuonna odotin syntymäpäivääni, että saisin vihdoin GameBoy Colorin ja Pokemon Redin. Pokemon-huuma oli silloin itselläni villimmillään, mutta näin jälkeenpäin voi todeta, että Pokemon Red oli todellinen GameBoyn klassikkopeli ja paras ja laajin RPG kyseiselle konsolille. Vaikka Pokemon ei enää olekaan enää mikään coolein asia maanpäällä, ei siitä pääse yli eikä ympäri, että käsikonsoleiden pelit ovat hyviä. Red, Blue ja Yellow ovat todella laadukkaita ja varsinkin omaan ikäluokkaani kuuluville merkitsevät paljon.
Tiedän yhä kaikki salaisuudet, kikat ja etenemistavat kyseiseen peliin ja muistan ne vissiin kuolemaani saakka. Aina aika ajoin täytyykin kaivaa vanha GameBoy kaapista ja verestää muistoja tämän pelin kanssa. Pelin musiikit ja grafiikat ovat taattua GB-laatua, eikä niitä käy moittiminen. Itse samaistun suunnattomasti tähän sarjakuvaan ja uskon sen koskettelevan useammankin sielunkieliä. Kaikenkaikkiaan Pokemon Red on iso osa lapsuutta, enkä hetkeäkään vaihtaisi pois.




10. Heroes III
Jälleen kerran toivottavasti kaikille tuttu peli. Jotkut tykkäävät Heroes II'sta enemmän, mutta kolmosen grafiikka miellyttää enemmän silmääni, jos näin pinnsllisesti voi sanoa. Yksi syy on myös toki se, että kolmosta löytyy kaupoista, toisin kuin kakkosta. Heroes III on malliesimerkki sesonkipelistä, jota pelaa kuin hullu pari kuukautta putkeen, kunnes sen taas unohtaa hyllyyn vuodeksi. Mutta ne parin kuukuden pelaamiset ovatkin aina sitten takuuvarmaa viihdettä, varsinkin porukalla.
Pelin haastavuus syntyy resurssien ja raha rajallisuudesta ja siitä, mitä näillä tekee milloinkin. Jos rakentaa kaupunkinsa tuottamaan vain nopeasti joukkoja, ovat rahat pian lopussa kun näitä pitäisi ostaa. Vaikeustasosta riippumatta kone ei huijaa (aka saa yht'äkkiä joukkoja tyhjästä), vaan kaikki pelaavat samoilla säännöillä ja erot tulevat taistelujen vaikeustasosta, taidosta ja sankarien kyvyistä.
Itse tykkään siitä, ettei pääsankari itse osallistu suoraan taisteluihin, vaan hoitaa taikomisen ja taidoilaan vaikuttaa joukkojensa kykyihin. Uudemmissa Heroeseissahan sankarikin kekkuloi taisteluissa. Heroes III Completea löytyy vähän joka ale-laarista nykyään ja kaikkien roolipelistrategistien kannattaa se mukaansa napata.

Joo, pistäkää mieluummin kuvia itse pelistä.


16. Portal
XO

Vasta tuli hankittua Boxille The Orange Box, jota olinkin vähän etsinyt. Eniten oikeastaan kiinnosti juuri Portal, jota en aikaisemmin itse ole päässyt testaamaan. Ja kyllähän tämä täytti odotukset. Yksinpelikokemuksena aivan uskomaton. Pituuttahan pelillä ei paljon ole, mutta sillä on suuri uudelleenpeluuarvo. Ja lisäkenttiä saa peliin. Lisäksi jatko-osa taitaa olla tulossa. Minulle tuo pelin pituus oli sopiva, koska en pidä pitkistä peleistä. Ei niitä vaan jaksa pelata niin paljon.

Portal toimii loistavasti Xbox 360:n ohjaimen kanssa. Jo yksistään tämän pelin takia The Orange Box on kannattava ostos. Gamestopista löytyi uutena 20 eurolla. Jos ei jo peliä löydy, nyt heti korjaamaan asia.

Tälläisiä pelejä lisää. Tässä on juuri niitä Saimoun mainostamia ahaa-elämyksiä. Ahaa-elämyksiä voi hakea myös flash-versiosta. Hauska 2D-käännös Portalista.


15. Crash Bandicoot 2: Cortex Strikes Back
PS

En selvästikään ole foorumin ainoa Crash-fani, mutta tämä ei tullut yllätyksenä. Jo kahden listalla on esiintynyt ensimmäinen Crash ja jopa kolmen listalla on Warped. Kakkososa löytyy tähän mennessä vain yhden listalta. Sen voin paljastaa, että näistä kolmesta tasohyppelystä Crash Bandicoot 2: Cortex Strikes Back on suosikkini. Ensimmäistä Bandicootia olen joskus pelaillut, mutta en sitä omista, joten se ei ole niin läheiseksi muodostunut. Eikä se pelinä ollut niin hyvä kuin seuraavat, jotka monipuolisti pelisarjaa.

Kauan olen miettinyt, että kumpi on parempi, CSB vai Warped. Crash Bandicoot 3: Warpedin omistin joskus piraattiversiona, mutta lainasin sen silloiselle kaverille. Itse otin lainaan Crash Bandicoot 2:n aitona. Ja yllätys yllätys, se on yhä minulla. Nykyisin omistan myös Warpedin aitona. Se miksi kallistun kakkosen puolelle on se, että Crash Bandicoot 3:ssa tuntui olevan jo liikaa. Liikaa erilaisia "ajoneuvoja" ja kaikkea muuta erikoista. Crash Bandicoot 2: Cortex Strikes Back on kaikin puolin sopivampi.

Pidän tälläisistä tasohyppelyistä enemmän kuin Super Mario 64:n kaltaisista, joissa pelikenttä on vapaampi. Crash Bandicootit ovat 3D-tasohyppelyitä, mutta ne ovat sellaista putkijuoksua, että ne ovat kuin 2D-tasohyppely käännetty 3D:ksi. Kaikki nämä kolme Crash-tasohyppelyä on erittäin hyviä pelejä. Harmi, että Naughty Dog hylkäsi CTR:n jälkeen Crash Bandicootin ja nykyisin Crash Bandicoot on täysin raiskattu pussimäyrä. Olisi saanut jättää Crashit PS1:lle.


14. Resident Evil 4: Wii Edition
Wii

Uskaltaisin väittää, että tämä on paras versio Resident Evil 4:sta. Wiin ohjaus on osoittautunut vammaiseksi, kun se pitää tunkea jokaiseen peliin. RE4:ssa se kuitenkin toimii. Se toimii oikeastaan erinomaisesti. Aluksi se vaati totuttelua, mutta kun siihen tottui, niin palaaminen johonkin normaaliohjaimeen kuulostaa tylsältä.

Resident Evil 4 on vaan niin uskomattoman hyvä peli. Kerrankin on yritetty muutosta (zombiet -> hullut espanjalaiset), mutta pelisarja on onnistunut pysymään jännittävänä. Monet ovat moittineet, että ne viimeisetkin pelon tunteet tästä pelisarjasta on hävinnyt tämän pelin myötä, mutta minun mielestäni tämä oli hyvinkin jännittävä. Se ympäristö, ne ihmiset ja se tunnelma.. JA KAUPPIAS!

Pakko arvostaa sitä, että Capcom sai hyvin väsähtäneen pelisarjan uuteen nousuun nelososan myötä. Harmi, että demon perusteella RE5 on vain Resident Evil 4 kauniimpana tylsemmissä maisemissa, vähemmän pelottavana ja siihen on sotkettu joku typerä tekoälykaveri. Resident Evil 4: Wii Edition on kuitenkin loistava peli. Jotain kertoo jo se, että möin Wiin, mutta RE4:sta en viittinyt luopua. Ehkä sitten joskus?


13.Sonic the Hedgehog
SMD

Tämänkin kohdalla mietin kauan, että kumpi nyt onkaan parempi, kakkonen vai ykkönen? Tällä kertaa päädyin ykkösosaan, sillä se on tutumpi ja se aloitti tämän loistavan pelisarjan, jonka loistavuus tosin on jo kuollut kauan aikaa sitten. Sonic the Hedgehog 2 on varmaankin parempi peli, mutta ensimmäistä osaa on tullut selvästi enemmän pelattua. Ehkä ensi kerralla sitten toisin.

Sonicissa viehättää juuri se nopeus. Se on kivaa vaihtelua Mariosta. Nopea, nopeampi, Sonic. Sonic on nopea. Nopeus on kivaa. Nopeat tasohyppelyt on hauskoja. Sonic on nopea ja klassikko. Jos Mega Drivea ei löydy, hankkikaa nopeasti joku Sonic/Sega Mega Collection.


12. Worms Armageddon
PC

Worms on yksi parhaimmista pelisarjoista. Ensimmäisestä Wormsista aina World Partyyn ovat kovia. Sitten ikävä kyllä tämäkin sarja piti sotkea jollain 3D:llä. Ei kiinnosta! Ei se vaan voi toimia.

Periaatteessa olisi voinut valita ihan minkä tahansa näistä vanhoista Wormseista, sillä ne on niin samanlaisia. Aina vaan tullut lisää sisältöä. World Party on hyvä, mutta ei siihen koskaan samanlaista sidettä syntynyt kuin Armageddoniin. Ei World Partysta saanut enää samanlaisia fiiliksiä, kun siinä oli mielestäni jo vähän turhiakin ominaisuuksia. Lieneeköhän syy siinä, että pelisarjan luoja lähti Team 17:sta Armageddonin jälkeen?

Worms Armageddon on PC:n moninpeleistä yksi parhaista, ellei jopa paras. Suosittelen muuten sellaista peliä kuin Scorched Earth. Ihan saatanan legendaarinen peli. Xbox Liveenhän on tulossa muuten Worms Armageddon Decade. Toivottavasti tätä ei ole ryssitty.


11. The Lost Vikings
multi

Enpä olisi uskonut, että tämä löytyy kenenkään listalta. Wankerin listalta se löytyi ja toinen alkoi jakelemaan rakkautta tälle pelille. Alussa sanoin, että en viitsi pistää pelejä, joita en kauheammin ole pelannut. Tässä teen poikkeuksen. Joskus 90-luvun puolessa välissä, kun meillä oli Mega Drive lainassa, niin tätä tuli pelattua. Niistä pelailuista ei oikein muistikuvia enää hirveästi ole. Myöhemmin kiinnostuin pelistä ja latasin sen koneelle. Hirveän pitkälle en pelannut, mutta jo se vakuutti - tämä on yksi nerokkaimmista peleistä. Ihan mahdottoman hyvä puzzlen ja tasohyppelyn yhdistelmä.

Tässä pelissä on hyvin viehättävät grafiikat. Tykkään todella paljon noista väreistä ym. mitä 90-luvulla käytettiin peleissä. Mutta se viehätys ei ole ainoastaan tuossa, vaan siinä kuinka toimiva peli tämä on yhä. Paras puzzle mitä tiedän. Wankie oikeastaan osasi jo selittää tarpeeksi hyvin, miksi tämä on hyvä peli.

Uskoisin tämän pelin löytyvän Top 5:sta, jos vain olisin enemmän pelannut. Pitää kai aloittaa taas pelaamaan.


10. GTA: Vice City
PS2

Veljeltä aikanaan ostin GTA III:n 12 eurolla. Se oli hyvä peli, mutta jälkeenpäin ajateltuna, se oli selvästi heikompi kuin tulevat pelit. GTA III:ssa mätti jo yksistään se, että kaupunki oli älyttömän tylsä ja harmaa. Vice City on päinvastainen. Liikutaan 80-luvun Miamissa. Mieleen tulee Miami Vice ja Scarface. Ja selväähän se on, että näistä kahdesta tapauksesta on otettu peliin paljon.

Vice Cityn suurin juttu on se tunnelma. Tehtävät ovat ihan hauskoja. Kaupungilla on kiva pyöriä kuunnellen kasaripoppia ja ajaa huorien päälle. Tämän parissa viihtyy tunteja. Musiikki, ääninäyttely, kaupunki, autot, pienet yksityiskohdat.. Pelin hyvien puolien luetteleminen on iso homma. Kaikki vaan natsaa.

Harmillista, että juuri Vice City minulta puuttuu. GTA III:n ostin silloin joskus ja myöhemmin sain joululahjaksi San Andreaksen. Mutta minulla ei ole koskaan ollut omaa Vice Citya. Yhyy.

Ja lista jatkuu:

16. Champions of Krynn (Amiga)


CoK on listallani SSI:n Advanced Dungeons & Dragons Gold Box -sarjan edustajana. Kaikki sarjan pelit olivat pelimekaniikaltaaan lähes identtisiä, mitä nyt pieniä parannuksia grafiikkaan ja muihin juttuihin pikkuhiljaa tuli. Eli, Champions of Krynn on perinteistä roolipeliseikkailua Dragonlance-kirjoista tutussa Krynnin maailmassa. En tarkalleen enää muista mitä juonessa tapahtui, mutta muistaakseni se sijoittui ajallisesti niiden ekojen kirjojen jälkeen. Kirjoista tuttuja hahmoja vilisi siellä sun täällä, ja drakolaisten tappaminen oli juuri niin turhauttavaa kuin pitikin; nämä vihulaiset tekivät kiusaa siis vielä kuoltuaankin: jotkut muuttuivat kiveksi, toiset hapoksi ja jotkut taas räjähtivät. Oikeastaan olisin voinut minkä tahansa Gold Box -pelin listalle laittaa, mutta tämä oli se jota ensimmäisenä ja eniten pelasin, joten kuuluu listalle.

15. Alter Ego (Commodore 64)

Tästä pelistä voin ainakin kiittää sitä, että osasin englantia niin hyvin että kolmannella luokalla enkun alettua koulussa, väitin kavereille että osaan kyseistä kieltä varmaan paremmin kuin opettaja, heh. Noniin, tämä peli oli eräänlainen tekstipohjainen elämäsimulaattori. Pelin alussa kysytään monivalintakysymyksiä erilaisista tilanteista, ja näiden perusteella hahmon aloituskyvyt määrittyvät (voima, älykkyys jne.). Pelissä oli useita eri elämänvaiheita (vauvaikä, lapsuu, nuoruus jne.), joista pelin saattoi aloittaa ja hauskinta oli tietysti aloittaa jo ennen syntymää! Peliä pelattiin klikkailemalla ruudulla olevia erilaisia ikoneja, jotka johtivat monivalintakysymyksiin erilaisista tilanteista, ja nämä sitten vaikuttivat hahmon kehitykseen eri tavoilla, pahimmillaan jopa kuolemaan (esim. lapsena pelatessa väärät valinnat saattoivat johtaa vaikka namusedän kyytiin lähtemiseen tai puusta putoamiseen). Tietyn määrän ikoneja klikkailtuaan, peli eteni seuraavaan elämänvaiheeseen (kaikkia ikoneja ei ehdi yhdessa vaiheessa valita, muistaakseni). En tiedä pystyikö peliä oikeastaan ns. pelata läpi, paras saavutus oli kai kuolla rikkaana ja onnellisena joskus 100-vuotiaana, mutta en kyllä muista pääsinkö ikinä ihan niin pitkälle. Omaperäinen peli tämä ainakin siis oli, vastaavia ei oikeastaan ollut ennen Sims-pelejä, eivätkä nekään nyt ihan samanlaisia (valitettavasti) ole.

14. It Came from the Desert (Amiga)

Muistatteko Cinemawaren, joka alunperin vaikutti n. 80-luvun puolestavälistä 90-luvun alkuun? No, kyseinen lafka teki useita pelejä jotka olivat helvetin hienoja niin grafiikalta ja yleensä myös pelattavuudeltaan. Yhteistä peleille oli siis eräänlainen elokuvamaisuus, ja tässä kyseisessä pelissä se oli parhaiten näkyvissä.Ja itse peliin; tämä perustuu Them! -nimiseen 50-luvun elokuvaan, jättiläismuurahaiset ovat hyökkäämässä Lizard's Breathin pikkukaupunkiin jossain amerikan aavikkoaluueella, päähenkilön pitää: a) selvittää mitä tapahtuu b) todistaa että ne muurahaiset ovat oikeasti olemassa c) tuhota muurahaiskuningatar. Hommat hoituu erilaisilla minipeleillä, mm. muurahaisten ammuskelulla, lentelemällä kaupungin ja alueen ympäri lentokoneella murkkuja kaasuttaen, juttelemalla kaupunkilaisille, ja jos loukkaannut (pelissä ei voi kuolla) joudut sairaalaan, josta kannattaa paeta ettei mene turhaan aikaa hukkaan. Aika onkin pelin suurin vihollinen, sillä jos et saa päämurkkua hengiltä tiettyy aikaan mennessä, muurahaiset tulevat joukolla ja valtaavat kaupungin. Peli on toisaalta paljon enemmän kuin osiensa summa, ja ns. "being there"-tunnelma välittyy hyvin näinkin vanhaksi peliksi, ja musiikitkin ovat hienoja!

13. Heroes of Might & Magic III (PC)

Minustakin tämä on sarjan paras peli, ainakin pelaamistani. Ykkönen ja kakkonen olivat ihan hyviä, mutta nelosessa mentiin jo metsään, vitosta en ole pelannut. Ihan loistavaa viihdettä niin yksin- kuin kaksinpelinäkin. Tätä tuli monesti kaveriporukalla pelattua kaikissa mahdollisissa muodoissa, enkä nyt muista saatiinko ikinä kaikkia kampanjoita loppuun asti pelattua, mutta aika paljon kuitenkin. Tämä on sellainen peli johon aina muutaman vuoden välein tulee hinku uudelleen installoida, ja aloittaa koko homma alusta, mutta pari viime vuotta olen onneksi osannut välttää tämän kiusauksen, ei vaan ole varaa addiktoitua tähän taas... ainakaan tällä hetkellä.

12. Fallout (PC, koko pelisarja)

Aluksi laitoin listalle Fallout ykkösen... sitten mietin että oikeastaan tykkäsin kakkosesta vielä enemmän, mutta sitten päätin laittaa koko sarjan tänne. Eli, suurin osa varmaan tuntee mistä on kyse. Rooliseikkaikua ja vuoropohjaista taistelua ydinsodanjälkeisessä Amerikan erämaassa. Peleissä on ihan hirveästi tekemistä, juonet ovat mukaansatempaavia (kolmosessa ei ihan yhtä hyvä kuin kahdessa ekassa), NPC:t ovat mukavan vaihtelevia ja vaikeustasokin on kohdallaan. Yksi parhaista roolipelisarjoista ikinä, mutta ei sentään se IHAN paras...

11. System Shock II (PC)

Pelottavin ja paras FPS-peli mitä olen pelannut; sci-fi kauhua avaruusaluksella. Tätä tuli usein ihan itseään kiusaten pelattua pimeässä kuulokkeiden kanssa, ja vähän väliä tuli sätkyjä kun ne zombimitkälieneet tuli selän taakse mumisemaan ja sitten hyökkäsivät! Grafiikka tässä ei ollut edes ilmestymisen aikaan mitenkään loistavaa, mutta ajoi asiansa ihan hyvin; tärkeintähän tässä oli itse pelattavuus ja juoni, enkä ole tämän jälkeen tai ennen yhtä hyvään missään FPS-pelissä törmännyt. Eihän tämä mikään puhdas räiskintä tietysti ole, vaan mukana on juuri sopivasti roolipelielementtejä jotka vain nostavat pelin tasoa entisestään.

10. Populous (Amiga)

En muista oliko tämä Bullfrogin eka peli, mutta kuitenkin Peter Molyneuxin ensimmäinen hittipeli. Eli tämä 80-luvun lopun jumalapeli oli aikoinaan todella omaperäinen peli, ei tällaisia oikeasti ollut ennen tehty! Peli koostui kentistä, joissa piti omia ihmisiään saada lisääntymään ja tuhoamaan vastustajan vastaavat. Hommaa autettiin muokkaamalla pelikenttää tasaiseksi jotta sai isompia/parempia linnoja/taloja rakennettua, ja kun voimat kasvoivat, kiusattiin vastustajan ukkeleita maanjäristyksillä, tulivuorilla, suonsilmäkkeillä ja muilla mukavilla vitsauksilla. Periaatteessa kovin yksinkertaista, mutta todella addiktiivista.

Lista jatkuu.

<b>16. Jones in the Fast Lane (PC, 1990) </b>

<img src="http://www.williamwilling.com/blog/pictures/jones-in-the-fast-lane.png">

Wankie tuossa jo ehtikin pelin listata edellisellä kierroksella, mutta itselläni se sijoittuu hieman korkemmalle. Joskus siellä 90-luvun kauneina vuosina tuli Jonesia pelattu erittäin paljon. Eli kyseessä on siis elämäsimulaattori neljälle pelaajalle. Pelissä on tarkoitus tehdä töitä, nauttia elämästä, opiskella ja saada sosiaalista statusta hilattua ylöspäin voiton eteen. Yksi pelivuoro kestää viikon ja pelissä joutuu hieman miettimään, mihin lyhyen viikon käyttää. Töitä pitäisi tehdä, syödä muistaa ja jossain välissä opiskellakin, jotta parempaa duunia heruu. Lisäksi ostoksilla käydään ja osakekauppoja hierotaan. Upea peli.

<b> 15. Legend of Zelda - Ocarina of Time (N64, 1998)</b>

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/1/14/ZELDA_OCARINA_OF_TIME.jpg" width=320 height=200>

Seuraava Zelda peli löytyy sijalta 15. Kyseessä monien mielestä se paras Zelda-peli, joka ilmestyi vuosituhannen lopulla Nintendo 64:lle. Zeldat ovat kautta rantain kovia tekeleitä ja Ocarina of Time ei jätä missään mielessä kylmäksi. Pelattavuus on hyvä, tarina toimii ja peli on hyvässä tasapainossa. Linkin seikkailut tuskin kaipaavat hirveästi sen enempää esittelyjä.

<b> 14. Super Mario Galaxy (Wii, 2007) </b>

<img src="http://img.hexus.net/v2/gaming/screenshots_wii/galaxy/galaxy2.jpg" width=320 height=200>

<i>It's mee MAARIO</i>. Nintendon keulakuva, kommunistinen italialaisputkimies lähti reilu vuosi sitten avaruusseikkailulle pelastamaan prinsessaansa. Itse olin aikoinaan tämän ostamisen kanssa hieman kiikun kaakun, mutta sitten kaveri osti sen itselleen lahjaksi ja antoi minulle, koska hän ei itse omannut konsolia. On tainnut sen jälkeen kerran sitä pelata, itse olen lähestulkoon läpi tahkonnut. Alkuun pelattavuus vaatii totuttelemista, kun kentät ovat vähän epämääräisiä pieniä pallukoita, joilla hypitään ja avaruudessa loikitaan, mutta kauaa ei totutteluun todellakaan mene. Peli on toimivaa perus-Mariota, se pitää otteessaan yllättävän addiktiivisesti ollakseen vain perustasoloikka - tähän ei kykene mikään toinen tasoloikkapeli.

<b> 13. Street Fighter 2 (SNES, 1991)</b>

<img src="http://blog.deeweb.fr/wp-content/uploads/2007/12/street_fighter_ii.jpg" width=320 height=200>

Tappelupelien aatelia. Itse en koskaan aikoinaan juuri Mortal Kombatille syttynyt, mutta SNESillä ollut Street Fighter II valloitti sydämeni, vaikka aikoinaan kovin vanhemmat peliä koittivat minulta kieltääkin. Uudempia versioita en ole päässyt kokeilemaan, mutta kuulemani mukaan ovat samaa laatua kuin kakkonenkin.

<b> 12. Age of Empires (PC, 1997)</b>

<img src="http://www.gamegoldies.org/old_game_files/2007/09/age_of_empires_microsoft_screenshot_4.png" width=320 height=200">

Age of Empiresista oli erittäin vaikea valita listalle toinen, mutta päädyin lopulta alkuperäiseen. Kakkonen tuo mukaan monia hienoja ominaisuuksia, mutta ykkönen on itselleni merkinnyt huomattavasti enemmän. Windows 98:n asennuslevyn mukana tuli aikoinaan AoE:n demo, jonka ansiosta pelistä tuli yksi suosikkiPC-peleistäni. Muut RTS-pelit eivät koskaan juurikaan iskeneet, mutta Age of Empires oli kokonaisuutena hyvä paketti ja pidin enemmän tuosta aikakaudesta kuin esim. C&C:n modernimmasta sodankäynnistä.

<b> 11. NHL '94 (SNES, 1994) </b>

<img src="http://nhl94.com/images/screenshots/snes/03_shanahan_hat_trick.jpg" width=320 height=200>

Jääkiekkoa pelattiin jo listan sijalla 25, mutta jatketaan näin hieman lähempänä kärkeä myös kiekolla. Vuonna 94 Super Nintendolle julkaistu EA:n NHL '94 oli nuorelle kiekkofanille huikea peli. Täysi NHL-lisenssi, mahdollisuus luoda omia pelaajia, kausimoodit - kaikki oli kunnossa. Ero Faceoffiin oli VALTAVA. Tämän kiekkopelin ääressä on vietty lukuisia tunteja ja tiukkoja pelejä niin yksin kuin kavereidenkin kanssa - monilta koulussa tämä löytyi ja aina jossain oli pelit menossa.

<b> 10. Super Mario World (SNES, 1992)</b>

<img src="http://www.gamethink.net/IMG/jpg/snes_super_mario_world_1.jpg" width=320 height=200>

<i> It's mee Maaario.</i> Putkimies on tullut takaisin. Sijalla 14 seikkaillut Nintendon keulahahmo löytyy listalta myös sijalta 10. Super Nintendon julkaisupelinä tullut Super Mario World, joka on sittemmin saavuttanut valtavan suosion niin arvostelujen muodossa kuin myös taloudellisesti. Mario-pelien tapaan pelattavuus on hiottu huippuunsa, peli on - kuten sanottua - äärimmäisen addiktiivinen ja yksinkertaisesti hauskaa pelata. SMW on se peli, joka edelleen useimmiten kipuaa SNESin kyytiin ja vie lähes 20 vuotta myöhemmin meikäläisen sienimaailmaan Yoshin ja Marion kanssa.

Jotain rajaa noiden screenshottien suuruuksien kanssa.

Olin yllättynyt löydettyäni Alter egon jonkun listalta. Tuota samaa peliä olen itse pelannut joskus netissä, josta sen varmaan löytäisi nytkin helposti pienellä googletamisella. Pelin ideanahan on juuri tuo että pyritään tekemään päätöksiä siten että oma hahmo elää mahdollisimman vanhaksi. Ihan mukava peli kyllä. Jos olisin alkuperäistä joskus pelannut niin saattaisin pitää vieläkin enemmän.

Blasterpiecen lista vaikuttaa loistavalta tähän asti. osaltaan samoja pelejä kuin minulla ja lisäksi pelejä joista varmasti pitäisin jos niitä olisi ollut tilaisuus pelata. Hyvähyvä. Ihan hienoja listoja on muutamilla muillakin ollut, esim. Hamatin lista on myös ollut aika mielenkiintoinen.

Jaska, mielellään olisin itse laittanut vähän pienempiäkin screenshotteja, mutta joidenkin kohdalla sopivia oli aika vaikea löytää. 640*480 pikseliä on tosiaan turhan iso tällaiseen mutta muutamien pelien kohdalla sellaiseen oli pakko tyytyä.

Alatalo, Heroes V kannattaa kyllä tarkistaa, sitä kaverin kanssa pelasimme tuossa viime viikolla eräänä päivänä koko helvetin päivän myöhään yöhön asti, on hyvä peli. Minä en ole taas nelosta pelannut, mutta V oli hyvä. Ensinäkin siinä on yksi todella nautinnollinen seikka: Se näyttää uskomattoman hienolta. Otukset ovat tyylikkäitä, taiat ovat uskomattoman hienoja, kaupungit ovat silmiä hiveleviä ja Herot mukavan erilaisia. Plussaa myös uusista joukoista ja fuusioituneista joukkueista, mutta miinuksena siinä toki tulee se, että joukkoja on vähemmän (6 taitaa olla tuossa). Mutta joukkueet ovat mielenkiintoisia ja hienoja.

Perusidea on siis edelleen pelissä sama, mutta suuria muutoksia on tullut joukkueissa ja Heroissa. Tunnistaa kuitenkin edelleen Heroes peliksi, monipuolisuutta on tullut vain lisää.

"Tirkka" kirjoitti:
Jaska, mielellään olisin itse laittanut vähän pienempiäkin screenshotteja, mutta joidenkin kohdalla sopivia oli aika vaikea löytää. 640*480 pikseliä on tosiaan turhan iso tällaiseen mutta muutamien pelien kohdalla sellaiseen oli pakko tyytyä.

Nuo saa pienennettyä ihan itse, kun lisää < img>-tagin sisään tiedot widht ja height pikseleinä.

Esimerkiksi omat kuvani ovat tageilla

< img src="xxx.jpg" width=320 height=200>

"Hamatti" kirjoitti:
Nuo saa pienennettyä ihan itse, kun lisää < img>-tagin sisään tiedot widht ja height pikseleinä.

Esimerkiksi omat kuvani ovat tageilla

< img src="xxx.jpg" width=320 height=200>

Jaa? enpäs ole tuollaista tiennytkään. Hyvä tietää tuo nyt sitten tässä vaiheessa.

Mikä noita tageja vaivaa, miksi lähes kaikilla ne on muodossa <img> [img]:n sijaan? Läheskään kaikkien kuvat eivät näy. Onko meikällä jotain ongelmaa säädöissä vai kuinka on.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Mikä noita tageja vaivaa, miksi lähes kaikilla ne on muodossa < img> [img]:n sijaan? Läheskään kaikkien kuvat eivät näy. Onko meikällä jotain ongelmaa säädöissä vai kuinka on.

Olet vissiin estänyt HTML-koodien näkymisen itselläsi jostain profiilin asetuksista. < img> on siis HTML-koodia ja [img] BBC-koodia.

16.Tekken 3
Tässä on yksi parhaimmista peleistä ikinä. En edes osaa arvuutella kuinka paljon tätä on pelattu isoveljen kanssa. Yoshimitsu oli aina suosikkini, jolla hakkasin isoveljeni Eddyä... oh teh memories... Mutta siis Tekken 3 on ehdottomasti paras tappelupeli Tekken 5:sen rinnalla. Olikin vaikeaa päättää, kumman listalle laitan, mutta 3:lla on ollut paljon suurempi vaikutus pelihistoriaani ja sillä on enemmän nostalgia-arvoa kuin 5:lla. Ja tätä pelattiin todella niin että pelaamalla unlockattiin kaikki tietämättä mistään mitään. Emme tienneet esim. mitä piti tehdä saadakseen Dr. B:n tai Gonin, mutta silti melkeinpä kaikki mahdollinen pelistä unlockattiin. Hieno peli, hieno peli.



15.Grand Theft Auto
Kesä 1998, kaveri, isoveli, karkit ja GTA. Good shit. Tästähän ei tajunnut mitään, englanninkielisiä tekstejä saati sitten tehtäviäkään. Mutta pelin varsinainen tarkoitus olikin täysin toissijaista, sillä tämä oli jotain aivan uskomatonta; avoin kaupunki jossa voi mennä autolla miten huvittaa, hakea tankin, huristella isolla speeder buggylla, tehdä oikeastaan mitä tahansa. Ja kun ikää oli se 8 vuotta, ei rajattomalle hauskanpidolle ollut estettä. Hienot muistot. Tämä on itselleni aina se "TEH GTA".



14.Red Alert : Aftermath
"Afölmetiv!" "Wjeiting orters"
Red Alert 1 oli mainio, mutta vielä parempi oli sen toinen lisä-osa. Ei sillä, että olisin koskaan campaigneista mitään tajunnut, mutta Skirmisheihin, joita aina pelasin, tuli pari uutta yksikköä, joihin lukeutuvat Demolition Truck, Tesla tank, Missile Sub ja M.A.D tank. Karttaeditorissa tehtiin aina leveli, mikä on vain pelkkä iso maaläntti, missä on keskellä joki. Toisessa päässä karttaa, jossa minä tulisin pelaamaan, oli pelkkiä timantteja. Vihollisella taasen pelkkää kultaa. Tämä tasoitti vaikeusasteen juuri sopivaksi, ja saatiin aikaan kunnon mätöt. Red Alert on yksi niistä peleistä, joilla on minulle hyvin suuri nostalgia-arvo, ja tätä ollaankin pelattu melko aktiivisesti aina vuodesta 1997, jolloin kaverin kanssa sitä pelattiin.



13.Star Wars Jedi Knight Dark Forces II
Ei mitään rajaa, nyt rikkoutuu nostalgian ulottuvuudet. Tämän pelin demoa pelasin ensimmäisen kerran joskus vuonna 1998. Halusin tämän pelin kokoversiota niin kovin, ettei mitään määrää. Vanhemmat eivät kuitenkaan suostuneet ostamaan sitä. Onneksi eräänä päivänä näin meille tulleen mainoksen, jossa luki:"Star Wars-peli markalla". No, kyseessä oli tietenkin juuri tämä "jediknaitti". Tämä markan tarjous tietenkin edellytti peliklubiin liittymistä. Vaikka tehtävä vaikea olikin, sain viimeinkin suostuteltua vanhempani tähän mukaan, ja loppujenlopuksi tämä kilahti postiluukusta. Se oli viimeinkin minun... Nyt kun miettii, niin luulisin että tähän kulutetut pelitunnit vierähtävät varmaan lähemmäs kahta-kolmea sataa. Ei siis mitään järkeä, tätä pelattiin taukoamatta pari vuotta. Pelihän on siis FPS/3rdPS. Tarkoituksena on mennä pitkin maita mantuja imperiumilaisia nirhaten. Peli ei sijoitu varsinaiseen Star Wars-tarinaan oikein mitenkään, vaan pelissä on omat hahmonsa ja ympäristonsä, ja hienosti ne olikin tehty, oikea mestariteos omasta mielestäni. Yksi parhaista peleistä koskaan, period.



11.Tony Hawk's Pro Skater II
Oli vaikea päättää mikä THPS listalle päätyisi. Päädyin kuitenkin 2:seen, siihen merkittävimpään osaan. Täällä näitä syitä tämän pelin loistavuuteen onkin listattu paljon. Loistava pelattavuus, yksi parhaista soundtrackeista koskaan ja yksinkertaisesti se saumaton hauskuus tekevät tästä yhden parhaista peleistä koskaan. Tämä peli on syy, miksi aloin skeittamaan, miksi tiedän skeittauksesta nykyään todella paljon, miksi käytän vieläkin skeittikenkiä etc. 'Nuff said.



10.Elder Scrolls IV: Oblivion
Ajattelin laittaa tämän listalle vähän alemmalle sijalle, mutta päädyin kuitenkin antamaan tälle paikan top 10:ssä. 250 tuntia tätä on pelattu, eikä pääquestiin ole juurikaan koskettu; ehkä sanoo jotain tämän pelin loistavuudesta. Ja tuo pääquestin läpivetämättömyys ei johdu mielenkiinnon puutteesta, vaan siitä, että haluan tehdä pelissä kaiken ennenkuin sen läpi vedän. Ja kyseessä on tietenkin PS3-versio, boksiversiota huomattavasti sulavampi ja teknisesti toimivampi tekele. Piirtoetäisyys ja grafiikat ovat huomattavasti sulavammat. Joojoo, PC-versio on paras, mutta en voisi kuvitellakaan pelata tätä hiirellä ja näppiksellä jossain tietokonetuolissa.
Tiivistettynä peli on yksinkertaisesti loistava. Myös todella kaunis peli on kyseessä, ja tuo screenshotti tuossa ylhäällä on omasta PS3-tallennustiedostosta otettu. Ajattele tuo kuva ilman teräviä reunoja, ja saat kuvan niistä grafiikoista.

"Kenitys" kirjoitti:

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Mikä noita tageja vaivaa, miksi lähes kaikilla ne on muodossa < img> [img]:n sijaan? Läheskään kaikkien kuvat eivät näy. Onko meikällä jotain ongelmaa säädöissä vai kuinka on.

Olet vissiin estänyt HTML-koodien näkymisen itselläsi jostain profiilin asetuksista. < img> on siis HTML-koodia ja [img] BBC-koodia.

Jep. Ja itse käytän html-koodia siksi, että saan sillä rajattua kuvien kokoa. Tietääkseni BBC-koodilla se ei onnistu, jolloin kuvat ovatkin sitten sellaisia Hesarin etusivun kokoisia.

Juu se näköjään oli poissa päältä, tiedä sitten miksi. Nyt näkyy kuvat.

Ihan vaan vahingossa huomasin, että oma TOP25 -lista on aika PC painotteinen ja aikaväliltä 1990 - 1994. Noh, hieman "uudempia" pelejä heitetään mukaan TOP10:n jälkeen.




16. Cyberdogs (PC, 1994)
Cyberdogs! Kyllä, tämä jos jokin oli aivan jumalattoman kova peli 90 -luvulla. Perinteinen ylhäältäkuvattu näkymä, moottorisaha ja ruumiita. No ei se nyt noin hienolta kuullostanut... mutta tämä peli, kaverin kanssa oli kyllä aikamoista juhlaa. En halua edes muistella kuinka pitkiä sessioita tuli pelattua. Sen kumminkin voin kertoa, että minä olin aina "Ice" ja kaveri "Warbaby". Nuo charat olivat aina perskele varattuja, joten turha yrittää mitään ylimääräistä. Peli on pirun simppeli, mutta juuri siksi niin toimiva. Ostetaan aseita, kerätään kulkulupia, tapetaan vihollisia... koko konsepti on niin helppo ja hyvä. Ei oikeasti tule pelistä mitään huonoa mieleen... toisin kuin jatko-osasta, josta puuttui tunnelma ja keskityttiin täysin aseihin ja muihin turhiin uudistuksiin.




15. Turrican II (Amiga, 1991)
Turrican oli raju peli. Lyhyesti kuvailtuna se on sekoitus Super Metroidia, Eliteä ja Mega Mania, tosin kymmenen kertaa paremmalla musiikilla. Moni suosii pelin C64 versiota, mutta minulle ja minun Amigalle tämä oli parempi julkaisu. Amigassa grafiikat ovat himean paremmat ja Amigan musiikit ovat tosiaan "full-midiä", eikä midin ja beepperin sekoitusta. Kuten tässä jo muutaman kerran mainitsin, musiikki on tässä pelissä kaiken A ja O. Miksi? Sävellys on sid-jumala Chris Hüelsbeck alaa ja toiseksi, tämän pelin musiikit edustavat hänen parasta tuotantoa. Pelia hakattiin muutama hassu tunti Amigalla, käytiin paskalla ja jatkettiin pelaamista. Pirun addiktoiva, kaunis silmälle ja kaunis korville. Ja tässä vielä linkki Turrican II:n introon.



14. Stronghold (PC, 2001)
Nyt tuli niin karski veto, että sijoitan Strongholdin uudemman version (tuon alkuperäisen, vuonna 1993 julkaistun) edelle. Stronghold on siis realiaikainen strategia peli 2000 -luvun alusta. Pääasiassa tarkoitus on rakentaa oma linna, puolustaa sitä, rakentaa oma armeija ja pitää huolta työläisten hyvinvoinnista. Ja vasta kun oma kuningas kuolee, vaikka linna olisi raunioina ja koko armeija yhdessä ruumisarkussa, peli päättyy. Peli oli yksinkertaisesti kaunista katseltavaa ja musiikit varsin rauhoittavia. Hyökkäysten alkaessa sai kunnon adrenaliini-kiksit ja aina kun kuningas kuoli niin vitutti. Mutta harvemmin näin, sillä vaikka peli oli suht. vaikea viimeisten kenttien myötä, ei se kumminkaan ylipääsemätön ollut. Joka tapauksesssa, koko paketti, pirun toimiva.




13. Descent (PC, 1995)
Nyt pistettiin kovat piippuun. Descent oli aivan loistava 3D FPS. Tämä oli hemmetin kova sana ala-astella ja valtasin kaverin koneen muutamaksi tunniksi, jokatoinen päivä. Ihan vain siitä syystä, että kaverilla oli joystick ja itsellä ei ollut varaan sellaiseen. Ketään ei kiinnostanut juoni tai tehtävät, ihan vaan kun pääsi aluksella lentämään ja räiskimään robotteja. Se riitti ja se oli kaiken A ja O. Tottakai sitten jälkeenpäin tuli kuvioihin pelaaminen LAN-verkossa 8 kaverin kanssa, mutta harvemmin missään piuhapippaloissa oltiin 10-12 -vuotiaana. Kumminkin itselleni ikimuistoinen peli... jota voisi nykypäivänäkin pelata.



12. Alone in the Dark (PC, 1992)
Kyseinen pelisarja oli ainakin minulle ensikosketus kauhupeleihin. Istuttiin 0286 päällä pimeässä huoneessa, Alone in the Dark diskettiasemassa ja kun mentiin yöllä nukkumaan, kyllä se äidin kainalo tuntui turvalliselta. Ei peli nyt tässä iässä enään pelota, mutta koen sen huomattavasti paremmaksi, kun ymmärtää juonesta puolet enemmän. Pelissä pelataan yksityisetsivää, joka lähtee suureen kartanoon ratkaisemaan kartanon omistajan itsemurhaa. Juonen edetessä huomataaan, että omistaja ei tehnyt itsemurhaa vaan talo on riivattu. Pelin tunnelma on aivan uskomattoman korkealla. Ollaan hiljaa huoneessa puoli tuntia, kunnes jotain pientä tapahtuu ja pelästyy. Se voi olla oven narina tai lamppu joka tippuu maahan. Tunnelma on vain niin kireällä koko pelin ajan. Toiseksi, pelin musamaailma on aivan omaa luokkaa. Erittäin karmivaa kamaa ja musiikilla pystytään luomaan tietynlainen, pelottava fiilis. Pitää kumminkin muistaa, että peli on sata kertaa enemmän puzzlea kuin toimintaa... mutta kun sitä toimintaa tulee vastaan, about kolme-neljä kertaa koko pelin aikana, ollaan aina paskat housuissa. Ja se ei pelkästää johdu itse äksönistä, vaan enempi siitä Resident Evil -tyylisestä kankeasta kontrolloinnista. Mutta se kuuluu tähän peliin... tietty ahdistava, turhautunut fiilis pitää olla. Ja niin tyhmältä kuin se kuullostaa, kankea, paska, kontrollointi saa sen aikaseksi. Siinä pähkinä purtavaksi.




11. Jagged Alliance (PC, 1994)
Tiedän, että monet kyllä vetävät Jagged Alliance -sarjan kakkososan ensimmäisen edelle, mutta minulle ensimmäinen osa oli se tärkeämpi. Osa nuoruutta ja ensikosketus strategiapelien ihmeelliseen maailmaan. Ellei tämä ole teille tuttu peli, niin elättä kiven alla tai olette liian nuoria. Pelissä siis ohjataan erilaisia hahmoja (palkkasotureja) ja jokaisella hahmolla on omat erikoistaidot. Hahmojen erikoistaitoja yhdistelmällä suoritetaan tehtävä. Peli on pirun toimiva paketti. Ei yksinkertaisesti mitään vikaa. Kontrollointi toimii, grafiikat toimii, musiikit toimii. Peliä jaksaa pelata, vaikeustaso on juuri sopiva ja uudelleenpelaamisarvo on korkea.




10. One Must Fall 2097 (PC, 1994)
Nyt päästiin TOP10:n joukkoon ja samantien aletaan vetämään aivan hävyttömän hyviä pelejä hatusta. One Must Fall 2097... yksinkertaisesti, yhdellä lauseella tiivistettynä, paras tappelupeli PC:lle, ikinä. Loistava konsepti, kauniit grafiikat ja aivan hemmetin "tykit" musiikit. OMF:ssa tosiaan tapellaan ihmisten ohjaamilla roboteilla... joten veren sijaan, lentävät mutterit ja murtuneiden luiden sijaan, pellit vääntyy. Tämä on niin eeppinen peli... ja niin suuri osa nuoruutta, kuin vain olla ja voi. Nykypäivänäkin aivan omaa luokkaansa. Yksikään PC:lle tehty fighter-peli ei pääse tämän tasolle. Ja jos joku uskaltaa haastaa minut, niin vedän turpaan Shadowin kanssa aivan milloin vain. Ei vittu mitään tsänssiä. Ja pakko pistää vielä pieni linkki OMF:n miehiseen midipopitukseen.

^ Taas iskee tämä topic kasvoille kuin märkä sukka. OMF2097:n unohdin jopa omaksi huvikseni aikanaan tekemästäni top100-listasta! Harmillisesti en saa sitä kyllä enää ängettyä mihinkään, paitsi sijalle 26.

Tuo Stronghold on muuten todella hyvä peli, kaverin kanssa tahkosimme sitä ala-asteella monta tuntiakin päivässä. Monta kertaa tarkoituksena on ollut ostaa kyseinen peli, mutta en ole koskaan jaksanut ostaa. Nyt kyllä kaduttaa :S

Jatketaan samalla omaa listaa...


16. FIFA 2003 (PS2)
-Futis on kyllä hieno laji, mutta konsolilla se on ollut aina silkkaa p*skaa. Fifa 06 oli viimeinen futispeli, minkä olen ostanut, mutta uudempiakin versioita olen pelannut ja onneksi en ole tuhlannut rahojani niihin. No eipä tuo Fifa 2003 ole grafiikoiltaan mitenkään erikoinen, itseasiassa ihan p*ska, jos rehellisiä ollaan, mutta pelattavuus on oikein jättebra ja sehän merkitsee minulle paljon. Jollain Real Madridilla oli oikein kiva pelata, kun joukkueessa oli Figo, Zidane, Raul, R.Carlos jne. Juventuksella pelasin myös aika usein ja Arsenalinkin miehistö tuli vaihtopelaajia myöten tutuksi. Paras futispeli, mitä olen pelannut (enpä kai ole siis kovinkaan hyviä pelejä pelannut ).


15. The Godfather (PS2)
-Elokuva on monelle hyvinkin tuttu ja se ei jätä ketään kylmäksi, mutta entä itse peli? Aika samankaltainen kuin GTA-pelit ja tuloksena on siis minua miellyttävä peli. Peliä pelatessa tuntuu todellakin, että on osa tuota loistavaa elokuvaa ja se on hieno elementti tässä pelissä. Pelialue on kuvattu hienosti ja kyllä se on hiton hieno fiilis ajaa vanhoilla autoilla New Yorkin kaduilla hyräillessä samaan aikaan Kummisedän tunnaria. Takaa-ajo tehtävät olivat yleensä aika kauheita, koska ohjattavuus ei ollut mikään paras mahdollinen. Kaikki muut tehtävät sujuivat sitten ilman suurempia ongelmia ja kokonaisuutena peli oli hyvä. Elokuva tarjosi hyvää viihdettä ja samoin tämä peli.


14. Max Payne (PS2)
-Toisin kuin Kummisedän kohdalla, elokuva on ehkä hiukan tuntemattomampi kun taas peli on suositumpi. En ole muuten koskaan vetänyt peliä läpi, mikä on sinänsä harmi. Jossain vaiheessa pelasin peliä päivittäin, mutta jostain syystä into lopahti ja peli oli koskemattomana vuosia. Elokuvan ilmestyttyä kävin katsomassa sen ja heti samana iltana pelasin vielä peliäkin Peli taitaa olla muuten koko listan ainoa peli, jota en ole vetänyt läpi (jaa no mitenköhän peli on vedetty läpi jossain NHL:ssä?). Mutta hyvä peli kuitenkin ja on paikkansa ansainnut.


13. Need for Speed: Pro Street (PS2)
-Todella hyvä ajopeli, itse olen pelannut peliä niin kotona kuin kaverilla ja kyllä kaverilla pelaaminen oli todella hienoa. Kaverilla kun sattuu olemaan ratti ja polkimet ja sehän tekee ajamisesta heti paljon haastavampaa, realistisempaa ja kivempaa. Tavallisella ohjaimella on oikeastaan aika selviö, että ilman mitää suurta onnettomuutta häviää kisan, mutta ratilla ja polkimilla ajaminen oli ainakin aluksi h*lvetinmoista säätöä ja en minä nytkään voi sanoa olevani mikään mestari. Autojen tuunaminen on aina hauskaa ja tässä pelissä oli aika laaja valikoima autoja ja erilaisia tuunausmahdollisuuksia, jotka paransivat auton aerodynamiikka, huippunopeutta yms. Yksi parhaista ajopeleistä, mitä olen pelannut. Ja suosittelen oikeasti ajamaan ratilla ja polkimilla, jos on mahdollisuus, se on paljon hauskempaa ja haastavampaa (ainakin niille, joilla ei ole ajokorttia )


12. Tom Clancy's Rainbow Six 3 (PS2)
-Yksi harvoista räiskintäpeleistä, joista pidän edes jonkun verran. Aika harvoin pelaan kavereilla mitään Call of Dutya tai vastaavaa, koska kyseiset pelit eivät jostain syystä kiinnosta minua, mutta tämä peli kiinnosti. Tehtävät olivat aika helppoja (lopussa oli toki vaikeampia, mutta aika kauan sai höntsyillä), erilaiset taktiikat olivat ihan hyviä ja aseita oli ihan mukavasti. Monesti olen harkinnut jotain toista Tom Clancy's-peliä, mutta en ole jaksanut ostaa, vaikka minulla onkin hyviä kokemuksia kyseisestä pelisarjasta. No ehkä asia korjaantuu piakkoin..


11. GTA III (PS2)
-Ei tätä peliä voinut jättää pois tästä listasta, kyseinen peli taisi olla toinen pelini PS2:lle ja vietin tämän loistavan pelin ääressä monta tuntia. Tunnelma oli aika synkkä, ympärillä oli yhtä suurta betonihelvettiä, mutta ei se pelikokemusta heikentänyt. Peli oli niin mullistava minulle, koska en ollut pelannut mitään GTA III:n tapaista peliä koskaan. Muistan ne hetket, kun sain kaikki mahdolliset joukot perääni ja yritin sinnitellä Bansheella, mutta huonostihan siinä kävi. Autoja oli ihan mukavasti, mutta kun vertaa seuraavia osia niin kyllähän niitä aika vähän sitten oli. Myös näin jälkeenpäin ajateltuna moottoripyörien puuttuminen harmittaa, mutta ei se alenna arvosanaa. Kenties tärkein peli minulle, mutta eipä sillä päästy edes kymmenen parhaan joukkoon. Huh huh...


10. WWE SmackDown! Here Comes the Pain (PS2)
-No olihan pakko ottaa yksi painipelikin. Here Comes the Pain oli viimeinen painipeli, jota pelatessa oli hauskaa. HCTP:in jälkeen alkoi alamäki, mikään SVR0X-peleistä ei ole ollut niin hauska ja mukava pelattava kuin tämä. Tässä oli myös viimeinen kunnon "WWE Shop", josta pystyi ostamaan laajat valikoimat attireita monille painijoille. Oman painijan tekeminen oli myös hauskaa touhua ja kaverin kanssa oli sitten aina kunnon kamppailut omien hahmojen kanssa. Finisherit olivat tyyliin Big Boot ja Clothesline ja liikkeinä oli sitten ties mitä loikkia... Olihan tämä h*lvetin hauska peli ja ansaitsee juuri siksi olla edustamasssa painipelejä. Muut pelit ovat vain painipelejä eikä niissä ole mitään hauskaa. HCTP:issä oli hyvät storylinet ja hyvä roster (toki uusissakin on hyvä roster, mutta HCTP:in rosteria katsoessa tulee melkein kyynel silmään). Ja entäs ne backstage fightit? :love:

<img src="http://image.com.com/gamespot/images/2005/194/928661_20050714_screen002.jpg" width=250 height=150>
16. Burnout Revenge

Mukava rallipeli, jossa myös kunnon kolarointia mukana, jolla tarkoitan että kyseessä on enemmänkin destruction derby tyllinen peli, koska kaiken maailman takedownit on pelissä, jossa kiilataan vastustaja seinään ja näytetään kuinka hän siihen törmää. Olen peliä pelannut joskus aika paljonkin, läpi tullut mentyä, kyllä pelin kanssa saa aikaa kulumaan helposti. Jos kolarointia ei olisi pelissä otettu huomioon, peli tuskin kuuluisi listalleni, koska en normaali rallipeleistä oikein peruista, muita kuin jostain NFS'öistä jossa on tietysti mukana poliisit. Pelattavuus oli mielestäni hyvä, kuin myös grafiikat sen ajan peliksi.

<img src="http://news.softpedia.com/images/reviews/large/wwepain_001-large.jpg" width=250 height=150>
15. WWE SmackDown!: Here Comes The Pain

Oli vaikea valita tämän tai SYM'in väliltä mutta tähän peliin päädyin, joka on mielestäni pleikkareiden paras painipeli. Uusissa on pelkät garfiikat enää parempaa, HCTP on tehty avoimin mielin ja otettu hieman rennomin, ei nykypeleissä ajella enää prätkällä ympäriä ramppia ja tai hardcore otteluiden paikoissa, myös seasonin sai pelata kymmeniin kertoihin nähdäkseen kaikki storylinet, jossain storylinessähän oli jopa kaksi Brock Lesnaria mukana, piti vissiin pelata Brockilla itsekin, tällaista ei enää nykypeleissä näe, eikä nykypeleissä pääse backstagelle juttelemaan muille painijoille. Luultavasti yksi pelatuimmistani peleistä tällä hetkellä.

<img src="http://www.bungie.net/images/Games/Halo2/screenshots/h2_mp_03.jpg" width=250 height=150>
14. Halo 2

Päätin laittaa jonkun Haloista listalle, ykkösestä tai kakkosesta valikoiden 3 en ole kokeillut koska ei ole kiinnostusta 360 kohtaan. Mutta Haloihin sain tutustua ihan sattumalta vahinkon sattuessa, olin juuri ostanut xboxin RAW 2'sen kera, jossa tuli myös kaksi peliä mukana, joku autopeli ja Halo 1, kerran meni vahinkossa Halo 1 päälle kun ajateltiin kaverin kanssa RAWia pelata, mutta koitimme sitten Haloa mennä eteenpäin kaksinpelinä ja vaikutti ihan hyvältä, tämän johdosta ostin myös 2'sen. En oikein Halon yksinpelistä perusta, paljon mukavempaa kahdestaan, kun kyseessä on perjaatteessa pelkkä räiskintäpeli. Ei näissä mitään kummempaa juonta ole, mutta hauskaa ja aikaakin tappaa nopeasti.

<img src="http://images.1888freeonlinegames.com/download-games/tom-clancy-s-splinter-cell-chaos-theory/tom-clancy-s-splinter-cell-chaos-theory-game.jpg" width=250 height=150>
13. Tom Clancy's Splinter Cell: Chaos Theory

Kyseessähän on perus hiipimispeli, josta olen vielä lähiaikoina pitänyt, mutta en ole kyseisiä pelejä enää jaksanut pelata, mutta niitä on silti paljon lisallani koska olen niitä ennenvanhaan paljon pelannut. Tämä oli yksi niistä, mielenkiintoinen ja hyvä peli. Jokseenkin vammainen kyllä siinä mielessä ettei vartijat muka nähneet selvää ihmistä hiukan pimeämmässä nurkassa, mutta tuskin tekijöillä oli parempaakaan ideaa toteuttaa asiaa. Kyseessähän ei ole Hitmanin tyylinen peli, Hitmanissahan saa jossain kentissä näyttää naamaansa niin paljon kuin lystää saamatta huonoja pisteitä. Tässä pitää olla piilossa kokoajan ja mennä eteenpäin huomaamatta piilottelemalla ihmisiä jotka olet tappanut tai ottanut tajun pois, mukava peli oli joskus kun näitä hiipparointi pelejä vielä jaksoi pelata.

<img src="http://www.peliplaneetta.net/images/articles/361/b_11.jpg" width=250 height=150>
12. Jet Li: Rise To Honour

Kyseessä on elokuvatähden peli, jossa pääasiassa tapeltiin ja välillä jopa ammuskeltiin, kaiken maailman kungfu liikkeitähän tässä vedeltiin vastustajiin ja jonkinlainen juonikin tässä taisi olla, pelissähän mentiin kokoajan eteenpäin, kyseessä taitaa olla jopa Sonyn peli. Peli oli mahtavaa ainakin silloin kun pidin Jet Li'n ja Jackie Chanin leffoista paljon, joten tämäntyylinen peli ainakin silloin tempaisi mukaansa. Jos joku on nähnyt tämän pelin päähahmon leffoja, tai Jackie Chanin leffoja, tietää luultavasti minkälaista peli on suurinpiirtein.

<img src="http://plaza.fi/s/f/vanhat/38535.jpg" width=250 height=150>
11. RAW 2

IMO paras painipeli kaikista konsoleista, pelihän on pelkälle normaalille xboxille. Pelissä ei ollut vielä mitään vahinkoitumis mittareita, eikä verta, mutta se oli silti hyvä peli. Esimerkiksi mikä vain liike oli mahdollista lopettaa pelkällä lyönnillä, mikä on uusimmissa peleissä täysin mahdotonta. Myös tablen palaset jäävät kehään kun tableon hajotettu, table saattoi myös hajota jos sen päällä seisoi kauankin, ja se hajoi mistä vain liikkestää. Myös tuolit oli mahdollista laittaa pystyyn ja vaikka hypätä niistä. Rumblessa sai mennä kehästä alas ja eliminointi tapahtui pelkän ylimmän köyden kautta. Myöskin season oli up to 4 players, eli oli mukavaa pelata seasoniakin kavereiden kanssa, mikä vain vyö oli oetttavissa ja sait itse päättää mitä teet showssa, mihin vain matsiin sekaantuminen oli mahdollista, oman managerisi valitseminen, ystäviä sai 4 ja vihamiehiä 4, + oikeilla enemyillä (mm. The Rock) tulee myös seasonissa paljon cutscenejä esille, tätä painipeliä olen pelannut paljon.

<img src="http://i.testfreaks.com/images/products/600x400/28/true-crime-streets-of-la-student-review.403996.jpg" width=250 height=150>
10. True Crime: Streets Of LA

Kyseessähän on GTA tyylinen peli, jossa ei tosiaan olla gangsteri vaan poliisi, pelissähän voi tutkia normaaleja ihmisiä koska vaan, ja joskus heiltä löytyy huumeita/aseita/jne. ja silloin heidät pitää pidättää. Joskus pidin paljonkin pelistä, tehtäviäkin oli ihan runsaasti, ja tekemistä riitti. Pelissä oli myös mahdollista pelata Snoop Dogg'illa joka oli mielesätni ihan mukava lisä. En kovin paljoa kuitenkaan pelistä musita, koska on jo aika pitkä aika kun viimeksi peliä pelasin, mutta muistan kuitenkin että paljon tuli pelattua.

25. Left 4 Dead
24. Far Cry 2
23. Guitar Hero III: Legends of Rock
22. Half-Life 2
21. Advance Wars: Dark Conflict
20. Max Payne
19. Half-Life: Opposing Force
18. Doom
17. AudioSurf

<center>---</center>


16. Pokémon Ruby / Sapphire / Emerald
by Game Freak (GBA)

Pokémon-pelisarja on jo käyty ihan hyvin läpi aiempien viestien myötä, mutta niin...

Omasta mielestäni Ruby on paras Pokémon peli. Tähän saattaa tietysti vaikuttaa myös se, että Ruby on ainoa näistä jonka olen koskaan jaksanut vetää ihan läpi asti.

..pakko myöntää etten sen enempää kyllä nyt keksi tekstiä tästä pelistä. Se iski ja upotti, that's all. Listallani tämä kolmikko vetää siis sijan 16.


15. Mario Kart 64
by Nintendo (N64 / iQue / Virtual Console)

Pienempänä menin laivalle periaatteessa vain lasten huoneen takia. Etenkin Silja Europella asia oli näin, olihan siellä niinkin loistavia pelejä kuten listalta pois viime tingassa pudonnut Pokémon Stadium sekä tietysti tämä.

Mario Kart 64 on sarjassamme "yksi niistä harvoista rallipeleistä joita jaksoi pelata uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen". Tämä peli on yksi niistä syistä, jonka takia etsin kuumeisesti itselleni Nintendo 64sta.

Mutta niin, mitäs itse pelistä sitten sanoisi? Loistava hahmovalikoima, loistavat radat (Rainbow Road <3 ) ja loistavat aseet. Mario Kart 64 ansaitsee sijan 15 minun listallani.


14. Teen Agent
by Metropolis Software (PC)

Tässä on SE peli josta lähti yleinen rakkauteni point-n-click genreä kohtaan.

Teen Agent on loistava, plain and simple. Huumori on loistavaa eikä se ole liian vaikea. Päähahmoon oli helppo samaistua, onhan hänkin vain ihan perus teini. Tehtäväsi palkkana on naisia. Naisethan pitävät salaisista agenteista, eikö niin?

Niin, tämän pelaamisen myötä kokeilin myöhemmin monia Adventure Game Studio -ohjelmalla tehtyjä tuotoksia, ja sitä Beavis & Butthead point-n-click seikkailua, mikäs sen nimi nyt olikaan... Kaiken kaikkiaan Teen Agent oli pelimaulleni tärkeä tuotos, ja siksi sija 14 on enemmän kuin ansaittu.


13. Counter-Strike: Source
by Valve Software (PC)

Source menee alkuperäisen edelle vain siksi, että sitä on tullut kavereiden kanssa pelattua enemmän. Mieleni teki pistää tähän se vanha kunnon 1.6, mutta meh, Sourcesta on ikävä kyllä parhaat kokemukset.

Counter-Strike on kyllä jo hyvin käyty läpi muiden toimesta, enkä keksi mitä itse lisäisin. Klassikko se on, ja yksi eniten pelatuista PC-moninpeliräiskinnöistä, jollei nimenomaan se ENITEN pelattu. CS on myös yksi niistä harvoista peleistä, joissa klaanitoiminta on oikeasti hauskaa.

1.6 muovasi aikoinaan itselleni rakkauden nettimoninpelejä kohtaan, samalla tavalla kuin Doom alusti kolme-vuotiaan pikku nassikan rakkauden FPS-genreä kohtaan. Source jatkoi traditiota, ja saa siitä sijan 13.


12. Grand Theft Auto: Vice City
by Rockstar North (PS2 / PC / XBOX)

Tässä on mielestäni viimeinen hyvä Grand Theft Auto.

Taas joudun kuitenkin tekstin kanssa iskemään pääni seinään. Blasterpiece perusteli jo loistavasti tämän pelin mahtavuuden. Se Miami Vice tunnelma, musiikkivalikoima, kaupunki... ja ennen kaikkea se "cartoonish" grafiikkasuunta. Ja tietysti niiden surkeiden, sopimattomien roolipelielementtien puuttuminen.

San Andreas ja sen jälkeiset ovatkin menneet realistisempaan suuntaan, ja "jostain kumman syystä" ei GTA sarja ole enää sen jälkeen iskenyt. Vice City jää siis parhaaksi GTAksi tähän mennessä ja saa listani sijan 12.


11. Final Fantasy VII
by SquareSoft (PSX / PC / PS Network)

Final Fantasy VIItä kutsutaan parhaaksi roolipeliksi ikinä, eikä se titteli todellakaan ole turha. En ole nähnyt vielä yhtäkään vihaavaa arvostelua tästä pelistä. En yhtäkään.

FFVII on kaikinpuolin mahtava. Musiikki sopii kohtauksiin kuin tippaleipä ja sima vappuun, taistelut ovat hauskoja, kuten muissakin Final Fantasyissa (paitsi XII), tarina oli monipuolinen ja hahmot hyvin kehiteltyjä. Jo pelkästään Sephiroth olisi tarpeeksi syytä nostaa tämä listalle.

On vain yksi ongelma, en koskaan pelannut tätä läpi. Tuolla se odottaa pelihyllylläni PSX-pinossa, ja aina on ollut tarkoitus pelata läpi, mutta aina tulee jotain muuta "kiintoisampaa" eteen. Siksi en raaski peliä nostaa tämän pidemmälle. Sija 11 riittänee.


10. Carmageddon 2: Carpocalypse Now
by Stainless Games (PC / Mac / N64 / PSX / GBC)

Sarjamme toinen rallipeli jota jaksoi / jaksaa pelata aina uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan...

Carmageddon 2 on ehdottomasti paras 3D rallipeli. Pelin autot ovat loistavan yksityiskohtaisesti tehty... ja kaiken lisäksi kauniita. Mikä muu peli antaa sinun tuhota autoja aina jackhammerilla varustetusta 70-luvun lowrideristä aina toisen maailmansodan aikaisesta hävittäjästä valmistettuun muskeliautoon? Eikä sivusta katsojien päältä ajaminenkaan ole kovin tylsää.

Ei siitä pääse mihinkään, Carmageddon on loistava pelisarja. Tätä tuli hakattua niin pitkään ja niin hartaasti... Harmi vaan että sen saaminen toimimaan XP / Vista koneilla on yhtä helvettiä. Joka tapauksessa peli ansaitsee sijan 10.

Battlefront 2 voittaa ensimmäisen osan uusilla alueillaan ja mahdollisuudella pelata jonain tuttuna Star Wars-sankarina tai- konnana.

Battlefront 2 oli yksinpelinä hyvä, mutta kaksinpelinä kelvoton. Battlefront 1:ssä vihollisia tulvi sankoin määrin mistä lie. Battlefront 2:ssa niitä 200 vihollista sai etsiä. En tiedä miksi, mutta BF 2:ssa ei ainakaan PS2:lla enää riittänyt prosessoriteho splitscreenin toimivaan pyörittämiseen. Harmi, sillä pelillä oli ainekset vaikka mihin. Yksinpelinä tosin oli melkoinen kokemus.

Pitäisi ehkä vielä ostaa Battlefront 2 uudelleen, tällä kertaa Xbox-versio. Ja pelata sitä 360:llä. Ehkä silloin olisi prossuongelmat ratkaistu.

"Wormmaster" kirjoitti:
Niin, tämän pelaamisen myötä kokeilin myöhemmin monia Adventure Game Studio -ohjelmalla tehtyjä tuotoksia, ja sitä Beavis & Butthead point-n-click seikkailua, mikäs sen nimi nyt olikaan...

Olisiko Beavis & Butt-Head do U? Sen nimistä seikkailupeliä itse olen ainakin tuossa vuosi-pari takaperin pelannut ja läpikin päässyt. Ihan mukava peli olikin.

25. Jedi Knight 2
24. Dune 2
23. Laura Bow 2
22. Shadowrun
21. Starcraft + Brood War
20. Oblivion
19. Master of Orion 2
18. NetHack
17. Kotor



16. Empire Deluxe (PC, 1993)

Ääreissimppeli vuoropohjainen strategia, jossa tarkoituksena on vallata kaikki kartan kaupungit. Käytössä on niin maa-, ilma-, kuin merivoimatkin ja jokaisesta näistä kategorioista löytyy pari erilaista yksikköä. Kuulostaa ja näyttää varmasti tylsältä, mutta nyt voi todellakin sanoa kokonaisuuden olevan paljon enemmän kuin osiensa summa. Tästä kertonee se, että pisin yhtäjaksoinen pelisessioni (15 h) tapahtui juuri tämän pelin parissa. Pelailin kaveriani vastaan, otettiin vähän drinksua jne.. olimme vain tehneet vähän liian ison kartan, sillä koko tuo aika pelattiin samaa peliä. Kaiken lisäksi suurimpien armeijoidemme kohdatessa peli kaatui, eikä tietenkään oltu tallennettu.


<img src="http://www.gamesterritory.com/wp-content/Halo_2_1.jpg" width="320" height="240" />
15. Halo 1-3 (Xbox, 2001; Xbox, 2004 & Xbox 360, 2007)

En kykene laittamaan näitä järjestykseen, joten sen sijaan annan koko sarjalle tämän sijan. Vaikea uskoa kenenkään suhtautuvan tähän sarjaan puhtaan neutraalisti, sillä itse tunnen vain vihaajia ja fanittajia. Itse kuulun luonnollisestikin jälkimmäisiin. Tunnelma, musiikit, graafinen näyttävyys, miltei virheetön pelattavuus ja.. lyhyesti täydellisyyttä hipova toteutus. Mutta tunnelma on ollut ainakin meikäläiselle se juttu tässä sarjassa ja perinteen mukaisesti olemme serkkupojan kanssa vetäneet kaikki läpi legendary-vaikeustasolla. It just feels right. ODST:tä odotellessa..


<img src="http://games.softpedia.com/screenshots/8-2956_3.jpg" width="320" height="240" />
14. Europa Universalis III (PC, 2007)

Paradoxin pojat ja tytöt ne osaavat tehdä koukuttavia, aikaa vieviä, grand strategy -genreen kuuluvia pelejä. EU3 saa pohtimaan sitä, miksi RTS-naksujen nimeen on pitänyt ängetä se strategy. Nehän ovat pikemminkin taktiikkapelejä. Vaikka EU2 onkin ollut itselläni kovemmassa käytössä, on tässä uudemmassa osassa kuitenkin edetty niin paljon monilla osa-alueilla (joista yksi ei ole kuitenkaan totaalisen turhat 3D-grafiikat, niitä en olisi kaivannut sitten yhtään), että se on pakko valita oman sarjansa edustajaksi listalleni. Mutta hei, yli 200 pelattavaa valtiota ja kaikki ne diplomaattiset valinnat.. mitä sitä muuta enää strategiafriikki kaipaa? Jos lisäksi ajanjakso välillä 1450 - 1800 kiinnostaa, ei ole syytä jättää tätä mestariteosta väliin.


<img src="http://www.puolenkuunpelit.com/kauppa/screenshots/pc_pirates_03.jpg" width="320" height="240" />
13. Sid Meier's Pirates! (PC-remake, 2004)

"Do what you want 'cos a pirate is free, you are a pirate!"

Olen sen verran harhaoppinen, että olen pelannut näitä merkkaripelejä väärässä järjestyksessä. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että 3D-versio tuli testattua ennen alkuperäistä. So not, sillä tämäkin on erittäin viihdyttävä ja melkoisen monipuolinen peli. Pääkartalla seilataan ja kaupungeissa treidataan, näin runollisesti. Alipeleihin kuuluvat mm. laivojen taistelu, jolla on vielä silläkin oma alipelinsä, eli miekkailu, kuvernöörin tyttären kanssa tanssiminen, aarteen etsiminen, kaupunkiin hyökkääminen (strategiamuotoisesti heksa kerrallaan), kaupungissa hiipiminen (tactical espionage action!) .. sisältöä on paljon ja merirosvoilu on hauskaa. Vielä kun voisi valita vähemmän idiootin näköisen hahmon.



12. Nahlakh (PC, 1994)

Proudfootin Tomppa julkaisi 1994 aikaisekseen erittäin jälkeenjääneellä grafiikalla varustetun roolipelin. En ole ikinä ollut grafiikan perässä juoksija jonka lisäksi olen _lähes_ aina pitänyt ryhmämuotoisista roolipeleistä enemmän kuin sooloiluista, joten Nahlakhin kaltainen kahdeksan(!) hengen ryhmällä pelattava graafisesti Ultima IV:n ja V:n väliin sijoittuva peli sopi minulle kuin nyrkki silmään. Se on laaja, hauska ja erinomaisesti koodattu kun ottaa huomioon tekijöiden määrän, mutta samalla murhaavan vaikea etenkin pidemmälle päästessä. Onneksi olen aina pitänyt haasteista ja niitä Nahlakh toden totta tarjosi. Ai niin, ja surkeana yhden miehen vastaiskuna galtsuun laitetuille WoW-kuville laitoin pari vuotta sitten oman Nahlakh-kuvani. Tavoitteeni onkin "GALTSUUN KAKSI NAHLAKH-KUVAA JOKAISTA WOW-KUVAA KOHDEN!".

Harmittaa suunnattomasti kun jatko-osaa Natukia ei saa enää oikein mistään, ei originaalina saati warena. Jos joku tietää, saa kertoa vapaasti. Olisin hyvin kiitollinen.


<img src="http://www.armchairempire.com/images/Reviews/pc/command-conquer-generals-zero-hour/command-conquer-general-zero-hour-1.JPG" width="320" height="240" />
11. Command & Conquer: Generals & Zero Hour (PC, 2003)

Puolueettomassa mielessä tämän pelin ei pitäisi olla näin korkealla, vaikka mainio peli onkin. Kampanjoista en tiedä mitään, sillä yhtäkään tehtävää en ole pelannut.. pari Generals-challengea vain. Mutta tämän pelin suola onkin juuri moninpeli hyvällä porukalla. Joo, netistäkin kyllä löytyy peliseuraa, mutta se seura on pääosin valittajia, huijareita tai ennen aikojaan pelistä karkaavia pellejä. Kaverien kanssa peli on kuitenkin kultaa ja oma suosikkini on Cairo Commandos -niminen 1v1v1 kartta. Meikällä ja kahdella kaverilla on pieni porukka, jonka kännipelailuillat on jopa nimetty kyseisen kartan mukaan. "Cairo Commandos tänään?" Itse peli on tyypillinen C&C, jossa tiberiumin tai oren sijasta kerätään rahaa tavaralaatikoiden tai öljyn muodossa. Ja tämä peli on ainakin minulle juuri SE C&C. Kaikkia on niistä kokeiltu, mutta yksikään ei ole ylittänyt.


<img src="http://tripalot.com/roguelike/images/adom.gif" width="320" height="200" />
10. ADOM 1.1.1 (PC, 2002)

Seuraavana vuorossa roguelike-genren kuningas ADOM, joka on kuin NetHack, mutta tekee kaiken paremmin. Hahmonluonti on Ultimoista tuttu "Mitä tekisit jos.." -kysymysten sarja ja pelkästään monipuolisten rotujen ohella hahmoluokkien suuri kirjo luo mainiot edellytykset mielenkiintoiselle pelikokemukselle. Taistelu on vain hiukan NetHackia monipuolisempaa, mutta muuten en ala edes listaamaan niitä loppumattomilta tuntuvia ominaisuuksia joita pelistä olen aikojen saatossa löytänyt. Jos haluaa hyvän ja monipuolisen roolipelin eikä niin välitä grafiikoista, on ADOM enemmän kuin suosittelemisen arvoinen. Vielä pieni maistiainen pelistä..

.. jossa kaaoksen voimat korruptoivat hahmoa loppua kohden yhä enemmän ja enemmän. Joskus kaaoksen vaikutukset voivat vaikuttaa siunauksilta, esimerkiksi päähän kasvaneet sarvet parantavat lähitaistelukykyä, mutta heikentävät ulkonäköä. Mitäpä tuosta? Entäs kun kädet alkavat tuottamaan myrkkyä? Paljain käsin taistelusta tulee huomattavasti kivempaa.. ainakin siihen asti kun pitäisi syödä. Paras veto siinä vaiheessa lienee paksut hanskat, joita ei kuitenkaan välttämättä ensimmäisen nurkan takaa löydy. Kuollako siis nälkään, vai syödä myrkyllistä ruokaa? Ehkä vasta-aine kuitenkin löytyy ajoissa..

Jostain syystä unohdin/jätin kaikki rogueliket omalta listaltani pois, hmm... Jonain toisena päivänä NetHack ja/tai Adom olisivat sieltä kyllä löytyneet, tuntikausia on molempia yksin ja kavereiden kanssa aikoinaan pelattu. Ja kumpaakaan en kyllä ole läpi päässyt, ainakaan huijaamatta.

"Tirkka" kirjoitti:

"Wormmaster" kirjoitti:
Niin, tämän pelaamisen myötä kokeilin myöhemmin monia Adventure Game Studio -ohjelmalla tehtyjä tuotoksia, ja sitä Beavis & Butthead point-n-click seikkailua, mikäs sen nimi nyt olikaan...

Olisiko Beavis & Butt-Head do U? Sen nimistä seikkailupeliä itse olen ainakin tuossa vuosi-pari takaperin pelannut ja läpikin päässyt. Ihan mukava peli olikin.

Tein nyt nopean tutkinnan vanhoihin CDisiini ja kyseessä oli Beavis & Butthead: Virtual Stupidity. Loistava peli.

Lista jatkuu, pelit paranee.

25. Resident Evil
24. NHL Eastside Hockey Manager
23. Tony Hawk's Pro Skater 2
22. Call of Duty 4 - Modern Warfare
21. Quake
20. Gran Turismo
19. Metal Gear Solid
18. Elder Scrolls IV: Oblivion
17. Ninja Gaiden


<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/a/ab/Abe%27s_Oddysee_Cover.jpg" width=150 height=150/>
16. Oddworld: Abe's Oddysee
Listan ensimmäinen oikeasti aliarvostettu pelisarja, vaikka onkin julkaistu myös uusimmille konsoleille (Xbox, 2005). Hiiteen Crash Bandicoot ja muut tasoloikat. Oddworld on, ja tulee aina olemaan tämän genren parhaimmistoa. Ongelmanratkaisua, hienoa grafiikkaa, mustaa huumoria ja äärimmäisen sympaattinen päähenkilö. Mitä muuta tarvitaan?

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/6/61/Duke_Nukem_3D_Coverart.png" width=150 height=150/>
15. Duke Nukem 3D
It's time to kick ass and chew bubble gum... and I'm all outta gum.
Listaltani löytyy jo yksi parhaista FPS-peleistä ikinä (Quake, sija 21), mutta eihän tästä genrestä voi puhua ilman Duke Nukemia. Tällä paikalla olisi voinut olla ihan yhtä hyvin Doom, mutta päädyin kuitenkin Duke Nukem 3D:hen. Tämä oli kova sana tullessaan ulos ja kyllä olin pikkupoikana ekstaasissa. Strippareita, ties minkälaisia örkkejä / alieneita ja jäätävää toimintaa muutenkin. Vanhemmalla iällä tästä on saanut ehkä jopa vielä enemmän irti. Pig-cops + LARD, anyone? Vieläkin on elävät muistikuvat pelin aseista, erityisesti niistä, jotka jäädyttivät ja pienensivät vastustajat, jonka jälkeen heidät oli helppo lopettaa tallaamalla päälle. Tämä peli ei kumarra kenellekään.


<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/c/c3/PC_Game_Fallout_2.jpg" width=150 height=150/>
14. Fallout 2
Ja heti perään toinen kuolematon peli - klassikko. Kyseessä siis post-apokalyptinen RPG peli, mallia isometrinen point & click. Ehdottomasti oma suosikkini kyseisen pelisarjan kolmesta tuotoksesta, vaikka onkin kaikista bugisin niistä. Onneksi modeilla saa pahimmat näistä pois. Plussaa peli saa pituudestaan, loistavasta tarinastaan, hyvästä NPC:eiden hyödyntämisestä, sekä skill & perk -systeemistään. Harmi, että nykypelaajat luultavasti tuntevat pelisarjan vain Bethesdan tekemän kolmososan myötä, vaikka sekin on hyvä tekele. Suosittelen kaikille pelin läpipeluuta. Itsekin tuli klassikko asennettua ties monettako kertaa.

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/7/73/Panzercover.jpg" width=150 height=150/>
13. Panzer Dragoon Orta
Kahden klassikon perään taas hieman tuntemattomampi peli. Kyseessä siis alun perin Segan tekemä rail-shooting pelisarja Sega Saturnille, jonka eri osia on myöhemmin käännetty niin PS2:lle, PC:lle, kuin Xboxille. Omat kokemukset rajoittuvat nimenomaan tähän Xbox-versioon, joten se on luonnollisesti listalla. Pelissähän ohjataan siis nimensä mukaisesti ihan helvetin isoa lohikäärmettä ja tämän selässä istuvaa naishenkilöä. Peli on melkoista valoshow'ta, sillä koko ajan tapahtuu jotakin. Meno ei kuitenkaan ylly yli-hektiseksi, vaan pysyy hienosti tasapainossa. Äänimaailma on yksi parhaista ikinä, eivätkä grafiikatkaan mitenkään huonot ole. Pakkohankinta jokaiselle Xboxin (tai Xbox 360) omistajalle. Plussaa myös siitä, että kyseessä ei todellakaan ole mikään "ykkösellä läpi" -peli, vaan peli on yllättävän vaativa jopa helpoimmilla vaikeustasoilla. Miinusta taasen siitä, että peli on harmittavan lyhyt, eikä tälle ole näillä näkymin tulossa jatkoa Noh, pitänee tyytyä kokeilemaan pelin aikaisempia osia.

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/a/ae/Jade_Empire_Coverart.png" width=150 height=150/>
12. Jade Empire
Kanadan lahja maailmalle. Kyseessä siis Biowaren tekemä peli, joka tunnetaan paremmin Knights of the Old Republic, Baldur's Gate ja Mass Effect -pelisarjojen luojana. Vaikka edellä mainitut ovat kaikki hyviä tekeleitä, niin yksikään niistä ei yllä samalle tasolle kuin Jade Empire. Pelin tarina yhdistelee eriaisia fantasiaelementtejä muinaisen Kiinan maailmaan, mikä iskee ainakin allekirjoittaneeseen. Biowaren tunnusmerkkien omaisesti pelissä annetaan pelaajalle aika paljon valinnanvapauksia. Voit valita muun muassa omat seurustelukumppanisi, taistelutyylisi (aasialaiset lesbosuhteet <3) ja oletko hyvä vai paha. Pelaajan ja NPC:eiden väliset vuorovaikutussuhteet ovat toteutettu hyvin. Taistelut ammentavat aika paljon sekä Baldur's Gatesta että KOTORista, mutta tämä sekasikiö toimii täydellisesti. Grafiikat eivät ole mitään huippuluokkaa, mutta hyvä taistelusysteemi ja tarina kantavat pelin kunnialla loppuun saakka. Ehdottomasti yksi 2000-luvun parhaista, ellei jopa paras RPG.

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/f/fa/Half-Life_Cover_Art.jpg" width=150 height=150/>
11. Half-Life
Yli 51 Game of the Year -palkintoa ja yksi maailman pelatuimmista peleistä vielä tänäkin päivänä. Tämä peli ei varmaankaan paljoa esittelyjä kaipaa. Ihmettelen, jos ei tätä tai pelin kakkosversiota löydy lähes jokaisen listalta. Kyseessä on kuitenkin peli, jonka vaikutukset voi huomata FPS-peleissä vielä tänäkin päivänä, lähinnä skriptattujen tapahtumien muodossa. Skriptattujen tapahtumien lisäksi Half-Life esitti aikanaan mahtavaa grafiikkaa, sekä toi ongelmaratkaisukonseptin osaksi FPS-genreä. Pelin tarina etenee mielestäni mukavasti, vaikka pelin päähenkilö ei päästä sanaakaan suustaan koko pelin aikana (pois lukien hänen käristymisensä) ja onkin hauskaa että Gordon Freeman on yksi pelimaailman tunnetuimmista hahmoista. Ehkä sillä sorkkaraudalla on jotain tekemistä asian kanssa Pelin moottorin pohjaltahan on rakennettu monien mielestä kaikkien aikojen paras FPS, eli Counter-Strike, eli potentiaalia pelimoottorista kyllä löytyy. Myös Team Fortress, Day of Defeat ja The Specialists käyttivät hyväkseen Valven luomaa mestariteosta. Häpeäkseni täytyy myöntää, että en ole pelannut pelin seuraajaa kuin muutaman kohtauksen verran, mutta jo niiden perusteella se yltäisi heittämällä tämän listan kärkisijoille.

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/9/9f/Portal_standalonebox.jpg" width=150 height=150/>
10. Portal
The cake is a lie.
Tuntuu hieman typerältä laittaa tämä peli Half-Lifen edelle, sillä Portal käyttää HL2:sen pelimoottoria hyväkseen ja ammentaa tarinaansa hyvin paljon elementtejä Half-Lifestä. Peli vie ongelmanratkaisun aivan uusiin sfääreihin portal gunin ja ensimmäisen persoonan myötä. Tähän päälle kun isketään loistava, jokseenkin huumoripainotteinen tarina, hieno äänimaailma ja Valven Half-Life 2 hyödyntävä pelimoottori niin paketti on valmis. Erittäin koukuttava paketti, ja vaikka onkin lyhyt sellainen, niin innovatiivisuus pelastaa paljon. Ja kuka ei voi olla pitämättä companion cubesta? Tällaisia nykypelien tulisi olla. Rohkeasti vain uusia ideoita kehiin, eikä oteta sitä World War 2 -teemaa käsittelyyn ties monettako kertaa.

Peli toimii myös hyvin 2D-versiona, joten kaikki kokeilemaan Portal: The Flash Versionia.

"Foley" kirjoitti:

16. Oddworld: Abe's Oddysee

Voi helvetin, helvetti! Ensimmäinen unohdus listalta ja paha sellainen. Todellakin erittäin aliarvostettu peli, joka olisi ehdottomasti kuulunut listalle. Kyseistä peliä tuli pelattua pienempänä aivan helkutisti. Myöhäistä lisätä listalle, mutta jonnekin 16-25 välille olisi ehdottomasti kuulunut.

25. Duck Hunt [NES]
24. NHL 09 [PS3]
23. Summer Games II [C64]
22. Teenage Mutant Ninja Turtles: The Arcade Game [NES]
21. Battlefield 2 [PC]
20. Operation Flashpoint - Cold War Crisis [PC]
19. Age Of Empires 2: The Age Of Kings [PC]
18. Uncharted: Drake's Fortune [PS3]
_________

Vaihdoinpa sitten itsekin kansikuvat pelikuviksi ja sori tuplat...


16. Gran Turismo 3 [PS2]
Listaa kun aloin miettimään niin varmaahan heti oli, että jokin Gran Turismo pitäisi mukaan laittaa. Ensiksi mietin ykkösosaa mutta, koska olin niin pieni silloin, että kaikkea hupia en siitä irti saanut niin se piti hylätä. Kakkonen ja kolmonen sitten enää jäivätkin taistelemaan, kun kokemukset nelosesta rajoittuvat noin puolen tunnin ajeluihin. Vaikka kakkosta olenkin ehkä enemmän pelannut, niin voiton vie tämä kolmososa. PS2:lle sain nimittäin vihdoinkin ratin ja polkimet mitkä nostivat pelikokemusta 100 %:lla. Ohjaus oli erittäin hyvä ja peliä oli ilo pelata. Autoja oli aivan tarpeeksi vaikka edellisen osan älyttömään määrään ei yllettykään. Kaiken kruunaavat vielä nätit grafiikat. Ehdottomasti yksi parhaista autopeleistä, Gran Turismo 5:sta odotellessa.


15. Syphon Filter [PS1]
Ai että tätä pelattiin ja paljon. Olin hieman kahden vaiheilla valitako tämä vai jatko-osa, joka sisälsi moninpelin. Tämän klassisuus vei kuitenkin voiton. Muista vieläkin elävästi kuinka tämä mentiin väkisin läpi melkeinpä yksin. Tosin muutamassa kohdassa joutui turvautumaan isän taktiikka-apuun. Pidin tätä melkeinpä yhtenä parhaista peleistäni PS1:llä, kun tämä ilmestyi. Tätä kirjoittaessa alkaa taas mieli kokeilla miltä tämä maistuisi nykyään. Pitääkin ehkä kaivaa vanha Playstation kaapin perukoilta. Kolmannen persoonan räiskintä on toteutettu varsin hyvin ja tärkeintähän siinä oli, että se toimi. Vaikka 10-vuotiaana en juonesta kaikkea irti saanutkaan, niin silti tämä on painunut mieleen hyvin koukuttavana pelinä. Ne Washington D.C.:n maisemat ovat piirtyneet ikuisesti mieleeni, kuten koko pelin visuaalinen ulosanti. Ehdoton klassikko PS1-pelien historiassa. Oli se Logan vain kova jätkä.


14. Tekken 3 [PS1]
Jos tätä lyhyesti kuvailisi, niin se menisi jotenkin näin: ”Paras, mätkintä, koskaan!”. Tätä tuli pelattua yksinpelinä mutta myös kavereiden, isän ja sukulaisten kanssa. Monesti aikaan saatiin vaikka kuinka eeppisiä taisteluita, kun oltiin viimeisen erän viimeisillä sekunneilla molemmilla energiat aivan lopussa. Oi niitä riemun ja tuskan huutoja, kun toinen vei tiukan tappelun viimeisillä sekunneilla. Pelattavuus on tässä aivan mahtava ja avattavaakin löytyi oikein mukavasti. Kaikki muu tästä taidettiin saada auki paitsi Dr. Boskonovitch, jota ei kavereiden kanssa auki saatu millään. Loistavasti toteutettua mätkintä vieläkin loistavimmilla hahmoilla, joihin ei voinut kyllästyä millään. Gon <3


13. Super Mario World [SNES]
Tätäkin tuli kavereiden kanssa mätettyä aivan älyttömästi. Mistä tätä nyt sitten alkaisi purkaa, vaikka siitä kaikkien tietenkin rakastamasta Yoshista. Aivan mahtavaa vaihtelua tuovasta dinosauruksesta, joka pystyi jopa syöksemään väillä tulta ja vaikka mitä. Yoshi onkin ehdottomasti yksi lempihahmoista videopelien maailmassa. Kenttiäkin tässä oli vaikka kuinka paljon, taisi olla n. 70. Mutta sitten olivat vielä ne salaiset lopetukset, joilla tallennukseen olisi saanut jopa 96 läpäistyä kenttää. Itse taidettiin jäädä jonnekin 80:n paikkeille. Ne salarit ovat vain niin ärsyttävästi piilotettuja, ettei niitä jokaista millään löytänyt.. Jokaisen pelialueen päättänyt linna olikin sitten aina aivan omanlaatuinen kokemus, joita tuskin koskaan unohtaa. Taattua Mario laatua erinomaisesti toteutettuna, ehdottomasti paras Super Mario mitä on tehty. Edes Bros. 3:nen ei päihitä tätä!


12. Red Alert [PC]
Yllättävän korkealle rankkasin tämän mutta tässä on vain sitä jotain ja olenhan suuri RTS-fani. Aivan samalle tasolle yltänee kakkososakin mutta nostalgia ja isompi tuntimäärä peliajassa nostavat tämän ohi. Ehdottomasti parhaita RTS-pelejä, joita olen koskaan pelannut. Kampanjaa pelattiin jonkin verran mutta niitä skirmisheja vasta pelattiinkin. Kavereiden kanssa tätä pelattaessa meni aika kuin siivillä ja hauskaa oli aina. Jopa iskätkin olivat välillä mukana pelailemassa. Kaikki tietävät pelin, joten mitäpä tästä enempää selittämään. Erinomainen teos!


11. Desperados: Wanted Dead or Alive [PC]
Sitten peli, jonka olen pelannut aivan liian monta kertaa läpi. Kaverillani tätä kokeilin ja olin heti myyty. Mahtava peli, jossa yhdistyvät mukava tarina, hyvä pelattavuus ja aina niin ihana taktikointi. Olen aina rakastanut pelejä, joissa itse joudut miettimään omat reittisi ja ratkaisusi. Kaiken muun hyvän lisäksi tähän peliin on saatu jotain mitä monista peleistä puuttuu, nimittäin hyvät hahmot. Jokainen hahmo on oma persoonallisuus ja jokaisella on omat erikoistaidot mikä tarkoittikin vaikka minkälaisia taktiikoita. Sniputtaako vihollislauma Doc McCoylla vai houkutella Katella lähietäisyydelle ja yllättää mojovalla potkulla. Molemmissa omat hyvät ja huonot puolensa, joten aina joutui miettimään parasta keinoa kuhunkin kohtaa. Monesti sitä löysikin itsensä yöllä mättämässä jotakin vaikeaa kohtaa toivoen, että seuraava taktiikka olisi toimiva.


10. Crash Team Racing [PS1]
Top kympin aloittaa sitten legendaarisen sarjan kaahailuosa. Mietin pääni puhki siitä, ottaako listalle Crash ykkönen, kakkonen, kolmonen vai tämä. Loppujen lopuksi päädyin tähän, sillä tämä on ollut pitkäikäisin ja tätä on pelattu eniten. Ne kisat kavereiden kanssa olivat vain niin hiton hauskoja, multitap + kaverit = aivan helvetin hauskaa! Myös yksinpeli tarjosi hienoja hetkiä mutta moninpeli on tämän juttu. Itse asiassa noin kuukausi sitten tätä vasta kavereiden kanssa pelattiin vanhojen aikojen muistoksi eikä tämä jättänyt kylmäksi edes nykyäänkään. Mahtavat, hyvin erilaiset hahmot ja mitä erikoisimmat aseet toivat peliin niin kummallisia ja hauskoja hetkiä, että alta pois. Voi niitä huutojen määriä, kun maalisuoralla johdossa ollessasi kaveri iski ajan hidastuksen päälle ja pyyhälsi voittoon. Tällaisia pelien tulisi olla, hauskoja, koukuttavia ja pitkäikäisiä.

Ja lista jatkuu...



16. Super mario bros 3 (SNES)

Tätä klassikkoa on tullut pelattua aikoinaan serkuilla ja kavereilla todella paljon ja kyllähän tämä on tasohyppelyistä se kaikista paras. Olen pelannut myös muita Super Marioita SNES:llä, mutta tämä on ollut suosikkini. Pelistä en nyt sen ihmeempiä osaa sanoa kaikki varmasti tietävät pelin ja en oikeen tiedä miksi se on parempi kuin esimerkiksi muut Super Mariot, mutta kai tässä sitten on sitä jotain. Plussaa myös battle modista joka on kaveria vastaan todella hauskaa.

Viiime kesänä eräänä iltana mentiin baarin jälkeen kaverille jatkoille ja siinä aamun tunteina kaikki muut sitten nukahtivat/saummuivat ja itseä ei nukkuttanut yhtään ja siellä oli SNES ja Super Mario Allstars niin olihan se pakko monen vuoden jälkeen taas kokeilla pelata tätä. Yllättävän hyvin vielä muisti kentät ja kylmiltään johonkin 8 maahan tuli päästyä pikku pöhnässäkin



15. Colin mcRae rally 2.0 (PS)

Colin McRae ralli sarjasta olen aina tykännyt. Ilmestyessään sen pelattavuus oli huomattavan paljon parempaa kuin muissa ralli peleissä joita olin pelannut (Tommi Mäkinen rally tais olla ainut puhdas ralli peli jota olin aikaisemmin pelannut). Ykkönen oli myös hyvä ja joitakin muitakin sarjan pelejä tullut kokeiltua, mutta kakkosta tuli pelattua niin paljon enemmän, että se pääsee listalle. Peliä jaksoi peleta yksinkin, mutta kavereita vastaan se oli parhaimmillaan. Varsinkin Suomen rallia tuli väännettyä todella paljon. Arcade modi oli myös kiva.



14. Areena 5 (PC)

Areena peli sarjassa valmennetaan gladiaattori joukkuetta. Peli on freeware ja siinä ei ole kummoista grafiikkaa eikä ääniä. Pelissä on 4 divisioonaa joissa jokaisessa on 4 joukkuetta ja voittamalla divisioonan niin nousee ylös päin. Lisäksi kauden aikana pöyrii cup kilpailu jossa voi kohdata joukkuetia myös muista divisionista. Kauden aluksi ostetaa gladiaattoreita ja niille aseita ja varusteita niiden tarpeen mukaan, kesken kauden voi myös ostaa uusia gladiaattoreita ja varusteita. Gladiaattoreita voi myös kehittää itse, mutta se vaatii rahaa. Rahaa saa otteluista ja voitoista. Ottelussa voi yhdellä joukkueella olla enintään 6 gladiaattori ja joukkueessa 9 gladiaattoria. Gladiaattorit ovat eri rotuisia ja jokaisella rodulla on omat vahvuudet ja heikkoudet. Viidenessä osassa rotuja on kaikkiaan 36. Itse ottelussa gladiaattorit taistelevat toisiaan vastaa melee asein (lähitaistelu), ammunta asein ja loitsuilla ja se joka saa toisen joukkueen kaikki gladiaattorit tajuttomaksi niin voitaa ottelun.

Areena peli sarjaa on tullut pelattua 3 osasta lähtien ja tämä on niistä kyllä paras ja moni puolisin. En nyt jaksa muistaa milloin olen esimmäisen kerran areenaa pelannut, mutta kyllä se menee johonkin pitkästi 90-luvun puolelle. Loistava pieni managerointi ja osittain myös stragedia peli jota tulee vieläkin joskus kun porukoilla käy niin pelattua.



13. NHL 2007 (PC)

Jääkiokko pelejäkin tullut palattua ja muutenkin tulee jääkiekkoa seurattua niin pitihän sitä yks listallekkin ottaa. NHL 1996 ohella tätä tullut eniten pelattua ja onhan tämä parempi joten valitsin tämän listalle. En nyt osaa sanoa tästä mitään ihmeempiä kun ei ole tullut paljoa muita uudempia kiekko pelejä pelattua, mutta halusin kuitenki yhen jäkis pelin mukaan koska sen verran niitäkin tullut pelattua ja laji muutenkin lähellä sydäntä.



12. Mortal kombat (PC)

Ensimmäisellä tietokoneella yksi ensimmäisistä peleistä. Jatko osiakin on tullut pelattua, mutta tätä selkeästi enemmän joten otin tämän listalle. Klassikkohan tämä(kin) on joten ei varmaan pelistä pahemmin tarvitse kertoa. En muista ihan tarkkaan oliko tämä ensimmäinen tappelu peli mitä olen pelannut, mutta siihen astisista kyllä ehdottomasti paras. Jotkut fatalityt varsinkin olivat hienoja (ei vaan satu muistamaan enää niiden nimiä ). Loistava tappelu peli niin yksinkin kuin kavereita vastaan.



11. Doom (PC)

Klassikoilla jatketaan. Ensimmäinen kunnon räiskintä peli jota olen pelannut ja kyllähän tämä vei mennessään. Meidän 486:lla varmaan eniten pelattu peli ainakin alku aikoina ja kun olin kaveri porukassa ensimmäinen jolla oli tietokone niin kaverit kävi paljon pelaamassa sillä ja tätä tuli suurimmaksi osaksi pelailtua. Ensin tietenkin piti pelata koodeilla läpi (IDDQD ja IDKFA, eihän nuita voi unohtaa ), mutta kyllä se muistaakseni tuli pelattua ilman koodejakin läpi. Tai ainakin ilman kuolemattomuus koodia. Tästä lähti kiinnostus räiskintä peleihin joka on ajan myötä siirtynyt enemmän sota simulaatioihin.



10. Formula One Grand Prix (PC)

1990-luvun alussa ilmestynyt formula simulaatio joka oli yksi ensimmäisistä kunnon 3D ajo peleistä. Itse tuli pelattua tätä kun porukat osti eka tietokoneen. Peli sopii todella hyvin alottelijoille koska siinä voi itse helposti säätää vaikeus tasoa erilaisten ajo helpotusten myötä. Mahtavaa pelissä oli myös monipuolinen säätämis mahdollisuus vaikka se tekikin pelistä osittain aika helpon eikä se tehnyt pelistä niin aidon tuntuista, kun sääti vaihteet todella lyhyin välein niin oli katuradoilla helposti pari kierrosta kaikkia muita nopeampi koska auto kiihtyi tosi hyvin vaikka ei kulkenutkaan kovaa. Kakkos osaa tullut myöskin joskus kokeiltua, mutta siitä on niin kauan, että en kyllä muista mitä eroa siinä oli ykköseen verrattuna.



Ei nyt oikeen kovin hyviä perusteluita irronnu, mutta näillä mennään nyt

Laitetaan sitten pelikuvilla, mutta oikeasti, yrittäkää pitää ne kuvakoot inhimillisinä. Juuri sen takia alunperin käytin pelikansia, koska screenshotit saattavat olla turhankin isoja ja tekevät ketjun lukemisesta tuskaa.

<img src="http://img262.imageshack.us/img262/9338/doom1wl2.jpg" width="280" height="195" />
16. Doom (PC) (1993)

Aavistuksen kökön (mutta kuitenkin erittäin hyvän) Wolfenstein 3D:n jälkeen Doom kaarenevine seinineen oli jotain todella mahtavaa. Sen lisäksi että Doom oli teknisesti ennennäkemätöntä, sen tunnelma oli loistava. Niinkin yksinkertainen ja nykyään itsestäänselvä asia kuin jännityksen luominen hirviöiden äänillä ennen niiden näkemistä teki Doomin pelaamisesta nautittavaa (sillai ikävällä tavalla). Doom myös antoi pelaajalle mukavaa yhdistelmää ammusten loppumisjännitystä ja vapaata räiskimistä. Ja tietysti moottorisaha. Coolein asia koskaan. Doom II jatkoi samaa tahtia mutta ei esittänyt mitään parannuksia joten ykkösosa saa tässä listassa kunnian.

<img src="http://www.coolinfo.com/gameinfo/reviews/mightmagic/images/mandm6.jpg" width="280" height="195" />
15. Might & Magic VI - The Mandate of Heaven (PC) (1998)

Hieman tuntemattomampi vaihtoehto. Might & Magic on pitkään jatkunut (vaikkakin jo lopetettu) ropesarja, joka on maailmalla luultavasti tunnetumpi sisarsarja Heroesin myötä. Might & Magic on hyvin perinteistä "roolipelaamista" tiukkoine hahmoluokkineen ja jatkuvine taisteluineen. Might & Magic VI:n koukkua on hankala selittää sillä siinä ei ole mitään kovinkaan innovatiivista eikä juoni (tai sen kuljetus) ole millään tavalla kekseliäs. Tehdään tehtäviä, jotka melkein täysin rajoittuvat joko jonkin hirviön tappamiseen tai tietyn esineen etsimiseen (minkä yhteydessä on tapettava läjöittäin hirviöitä). Might & Magic VI on vain toimiva paketti yksinkertaista mättöropea, joka kolahti minuun aikoinaan niin että peliin tuli käytettyä kymmeniä tunteja. Se on melkein pelin suurin yksittäinen plussa, se ei ole ihan heti loppumassa kesken.


<img src="http://modetwo.net/users/nachimir/vga/media/okami-002.jpg" width="280" height="195" />
14. Okami (PS2) (2007)

Playstation 2 onnistui jopa kuolonkorinoissaan tarjoamaan muutaman loistavan pelin, jotka välittömästi kohosivat koko konsolin pelitarjonnan kärkijoukkoon. Okami, kenties tyylikkäin konsolille tehty peli, on niistä yksi. Grafiikka on pelkästään kuvina kaunista ja pelattaessa se vain paranee. Maaginen suti on loistava, hyvin Wii-mäinen, temppu joka tekee pelaamisesta hauskaa. Sen monikäyttöisyys estää tehokkaasti myös puutumisen. Taistelut monilukuisuudessaan eivät ole kovin toimivia mutta se on tämän pelin ainoa heikkous. Ja kuten Katamari, Ico ja Colossus ovat osoittaneet, pseudokielet luovat peleihin aivan omanlaisensa tunnelman. Yksi harvoista uudemmista peleistä listallani, mutta Okami on täysin ansainnut 14. sijansa.


<img src="http://www.teamteabag.com/wp-content/uploads/2008/07/final_fantasy_vii-combat.jpg" width="280" height="195" />
13. Final Fantasy VII (PSX) (1997)


Tämän myötä löysin Final Fantasyt, olen siis uusiofani. En ollut pelannut aikaisemmin yhtään japskiropea, joten FFVII oli jotain tajunnanräjäyttävää. En ollut koskaan kokenut pelissä vastaavan kaltaista eeppisyyttä tai tarinankuljetusta. Vikojahan pelissä on, niinkin paljon että jotkut kutsuvat sitä yliarvostetuksi, mutta sen impakti (ainakin minulle) oli mittaamaton. 13. sija saattaa olla sille jopa liiankin huono, ottaen huomioon kuinka monta kertaa ja usein koin puhdasta hämmästystä sitä pelatessani.


<img src="http://www.shamusyoung.com/twentysidedtale/images/moo2_galaxy.jpg" width="280" height="195" />
12. Master of Orion II - Battle at Antares (PC) (1996)

Arvoin pitkään tämän ja ensimmäisen osan välillä, mutta päädyin lopulta jatko-osaan. Vaikka pelimekaniikka onkin molemmissa peleissä aika samankaltainen, kakkososan mikromanagerointi oli ykkösosaan verrattuna hyvin tervetullut uudistus. Paikoittain se ärsyttää, myönnettäköön, mutta ykkösosassa tuntui usein siltä että sotimisen ulkopuolella pelissä ei ollut paljoa tekemistä. Yksittäisten rakennusten tekeminen antaa paljon enemmän saavuttamisen tunnetta kuin liukuvalikoiden säätäminen. Ja Antareslaisten tuhoaminen on erittäin mukava bonus ja lisämotivaatio mikäli peli muutoin menee turhan hyvin muihin nähden. En jostain syystä koskaan oikein innostunut raskaammista avaruusstrategioista, joten Orion II saa edustaa sitä puolta listassani.


<img src="http://www.abandonia.com/files/games/192/Eric%20the%20Unready_2.gif" width="280" height="195" />
11. Eric the Unready (PC) (1993)

Tekstiseikkailut on surullisesti varsin unohdettu peligenre, johon ei ole uusiakaan pelejä pitkään aikaan ilmestynyt. Eric the Unready oli osa genren uutta tulemista, jonka käynnisti nykyään freewarena löytyvä Frederik Pohl's Gateway. Peruskonsepti on loistava: toimiva, älykäs parseri ja tunnelmaa luovat pienet kuvat paikoista. Sen enempää teknistä sisältöä peli ei vaatinut, lopusta huolehti mielenkiintoinen ja uskomattoman hauska juoni. Ongelmat ovat haastava (paikoittain jopa liian haastavia minulle, sen vuoksi se aikoinaan jäi kesken kun GameFAQ's ei ollut olemassa) mutta hyvin loogisia. Ja mainitsen vielä toistamiseen että peli on erittäin hauska, se repii ritariteemastaan enemmän huumoria kuin pystyy uskomaan. Ja kiitos yksinkertaisen toteutuksen, se toimii nykypäivänä tasan yhtä hyvin kuin ilmestymisensä aikaan.


<img src="http://free-game-downloads.mosw.com/ss/808_0.png" width="280" height="195" />
10. Stunts (PC) (1990)

Ajopeli, jossa tekeminen ei missään vaiheessa loppunut. Yksinkertaisella vektorigrafiikalla toteutettu (vaikka kyllä se sille ajalle oli hienoa), mutta sisältöä on uskomattoman paljon. Autoja on pelissä ajettavana uskomaton määrä (Gran Tourismo-luokkaa vuosia ennen Gran Tourismoa) ja niiden hallinta on oikeasti erilaista. Mutta mikä teki pelistä niin erinomaisen oli ehkä pelihistorian helpoin rataeditori. Sillä pystyi tekemään nopeasti paljon erilaisia ratoja, ja jos kohdalle sattui piraversio jossa niitä oli valmiiksi mukana (kuten minulla) pelkästään kaikkien läpiajaminen oli urakka. Ajomuotoja pelissä ei kylläkään ollut kuin time trial ja yhtä tietokonevastustajaa vastaan ajaminen mutta sekin riitti.

Jers1's Games TOP 25

16: SmackDown!: Heres Comes The Pain [PS2]

Yksi parhaista painipeleistä, joita olen pelannut. Tätä pelatessa oli oikeasti hauskaa, SVR-sarjaa vaan pelataan ilman hupia :l. Tässähän oli paljon pikkuvikoja, jotka on korjattu myöhemmissä versioissa (submissioneita ei voinut rikkoa kolmannen osapuolen toimesta, tuulettaminen kutsui kaverin avuksi Tag Teamissa jne...), mutta on silti loistopeli. Suurin lisähuvin tuoja lienee Hardcore-tilat, joita oli vissiin noin viisi. Lisäksi peli oli nopeatempoisempi, mikä toi hieman arcademaisuutta peliin. Edelleen hauskin matsi oli 4-way TLC kahden kaverin kansa, jossa yksi rakenteli rampille kaikenlaista tikkaista ja pöydistä, yksi koitti hajottaa niitä, minä puolustin rakennelmaa ja botti häsläsi jotain omaansa.


15: Battlefield Heroes (Beta) [PC]

Tätä peliä tuskin on moni pelannut, sillä peli on vielä suljetussa betatestauksessa. Itse sain jokin aika sitten Beta-keyn. BFH on siis freeware-peli kun joskus valmistuu. Kolmannesta persoonasta kuvattu sarjakuvamainen sotapeli, jossa on kolme luokkaa: Sniper, joka osaa muuttua lähes näkymättömäksi, normaali sotilas sekä raskaiden aseiden ekspertti. Lisäksi löytyy autoja, tankkeja sekä lentokoneita. Tätä siis pelataan ainoastaan onlinessä. Pelissä on potentiaalia paljonkin, kunhan saadaan enemmän servereitä ja muutenkin hiottua pakettia.


14: Grand Theft Auto: San Andreas [PS2 & PC]

Legendaarisen GTA-sarjan seitsemäs peli (GTA, GTA London, GTA Advanced, GTA II, GTA III, GTA Vice City). Kaikki varmasti tietävät, millainen peli on kyseessä.

Itse pidin tässä pelissä tehtävistä, jotka olivat melko haastavia toisinaan, ja erittäin suuresta pelialueesta. PS2:lla tarina tuli pari kertaa vedetyksi, ja sitten päälle lukuisat tunnit kaksinpelissä sekoillen ja koodeilla leikkien.

Uudelle tasolle San Andreas -kokemukseni nousivat kun hankin pelin PC:lle. Tarinaa en enää pelannut, mutta latasin heti SA-MP-modin, jolla pääsi pelaamaan internettiin. Siellä suurin osa ajasta meni muiden kanssa stunttaillessa, mutta kun kaverit liittyivät mukaan, tuli mieleen PS2:lla kaksinpeli, paitsi, että kavereita oli kolme.


13: Call of Duty 4: Modern Warfare [PC]

Ja lista jatkuu FPS:llä. COD4 poikkeaa muista CODeista siinä, että kyseessä ei ole toinen maailman sota, kuten kaikki varmaan tietävät. Itse pääsin tätä peliä pelailemaan, kun PC:n tehot alkoivat riittää. On kyllä yksi parhaista sotapeleistä, joita olen pelannut. Ainoa vaan, että tällä hetkellä koneeni ylikuumenee pelin aikana, mutta kohta ostan lisää tuulettimia ja sitten menee COD4 läpi.


12: Grand Theft Auto IV [XBOX360 & PC]

Jälleen yksi GTA-sarjalainen, tällä kertaa toisiksi uusin. Pelimaailmaa on usein sanottu San Andreasin omaa huonommaksi, mutta kyllä se kelpaa minulle, kun ei ole aiemmin tullut Liberty Cityssä seikkailtua. Pelattavuus ja hauskuus ovat mielestäni parempia kuin muissa GTA-peleissä. Kaverini kanssa 360:lla pelasimme porukalla tätä viime kesänä, lähinnä riehuen ja stunttaillen. Myöhemmin mentiin sitten Liveen, jossa suosikki oli GTA Race. Sitten uuden koneen myötä hankin tämän PC:lle. PC-versio laskee pisteitä rajusti. Kaikki varmaan tietävät, että kyseessä on kiireellä markkinoille pukattu paska käännös, jossa on erroreita ja bugeja enemmän kuin laki sallii.


11: Far Cry [PC]

Far Cry oli niitä harvoja hyviä pelejä, joita vanhalla koneellani pyöri. Tässähän heitetään pelaaja saarelle, jossa on jonkinlainen tutkimuskeskus. Aluksi täytyy vain selviytyä vartijoista ja muista vastaavista, mutta kun mutanttihirviöt tulevat mukaan, menee peli hurjaksi. Aluksi oli ihan kivaa avata hirviöiden häkit päästäen ne vartijoiden kimppuun, mutta odotas vaan, kun tulee näkymättömiä vihollisia. Lähes mahdotonta havaita.

Pelin siis pelasin läpi, mutta parhaat muistot jäi moninpelistä. Kolmen hengen LANeilla veljeni ja hänen kaverinsa kanssa pelailtiin Deathmatchia useampi tunti, ja olihan se suht. hauskaa. Ainoa miinus oli se, että peli oli aina ylivoimaista sille, joka heti hakea sniperin ensimmäisenä. Kerran makasin puskassa 10min ampuen toisia, kunnes lähdin sieltä pois.


10: NHL 08 [XBOX 360]

Toisiksi paras NHL, jota olen pelannut. Lähes täydellinen. Tämähän on perus NHL-kaava, voi pelata turnauksia, pikapelejä sekä Dynastya. Itse keskityimme pikapeleihin sekä turnauksiin. Pikapelejä yleensä NHL-joukkueilla ja turnauksia sitten maajoukkueilla. Miinuksina täytyy kyllä sanoa ns. "varmat maalit". Eli opimme kaikki tiettyjä liikkeitä, joilla sai veskan kuin veskan hassutettua joka kerta.

25. NHL 2000 (PS)
24. Digimon World 2 (PS)
23. Smackdown 2: Know Your Role (PS)
22. Harvest Moon (GBC)
21. Battle Tanx: Global Assault (PS)
20. Crash Bandicoot 3 (PS)
19. Trackmania Nations (PC)
18. Grand Theft Auto 3: Vice City (PC)
17. Metal Gear Solid (PS)

16. Peggle Deluxe (PC)


Itse en paljon tämmöisistä peleistä ollut pitänyt ennen. Sitten kerran kaverini kertoi tästä pelistä ja katsoin pari videota. Silloin piti peli saada heti käsiini. Aloin pelaamaan ja pelasinkin koko päivän samantien. Yksinkertainen idea: Ammutaan palloja ylhäältä ja koitetaan saada palikat pois ruudulta. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Eri hahmoilla on myös eri kykyjä ja monilla eri taktiikoilla voi saada tulosta aikaan. Todella koukuttava peli ja mukavia lisähaasteitakin on mukana. Ehkä olisi voinut olla lisää ratoja, mutta kyllä tämä on hyvä peli.

15. Tony Hawk's Pro Skater 2 (PS)


Sitten skeittauksen maailmaan. Hieman nuorempana en tiennyt koko skeittauksesta mitään. Sitten kuitenkin isoveljeni oli yllättäen ostanut tämän pelin ja pelasi sitä. Peli vaikutti hauskalta ja kokeilin sitä. Huomasin pelin olevan hyvä. Pelissä siis skeittaillaan ympäri paikkoja, tehdään temppuja ja tehtäviä. Ratoja olisi voinut olla enemmän, mutta itse voi aina tehdä lisää. Tehtävät on hyviä ja monipuolisia ja haastettakin löytyy joidenkin asioiden (kuten rahan) keräämisessä. Temppuja oli hauska tehdä ja kilpailla horsessa kavereiden kanssa, kuka on paras. Mukavia hetkiä tämän pelissä on vietetty.

14. Fable: The Lost Chapters (PC)


Sitten peli, jota en ole vielä niin paljoa ehtinyt pelata. Kaverilta kuulin tästäkin pelistä ja parin videon jälkeen päätin kokeilla. Alussa olin peliä vastaan eikä pelissä voinut edes hyppiä. Sitten kun tarina lähti kulkemaan, peliä tuli pelattuja monia tunteja per päivä. Hahmolle voi opettaa monenlaisia taitoja, joten pelaamista riittää moneksi pelikerraksi. Itse olen pelannut pelin vasta kerran läpi, mutta lähiaikoina aloitan pelin uudelleen ja teen taikojan. Pelissä on myös paljon hyviä tehtäviä, joista osa jäi minultakin tekemättä vaikka tein tehtäviä paljon. Kannattaa kokeilla!

13. Pokemon Blue (GBC)


Pokemon on ollut monien listalla ja niin se on myös minun listalla. Kaikki tietävät mitä Pokemonissa tehtään: Napataan Pokemoneja ja taistellaan toisia Pokemoneja vastaan ja voitetaan merkit ja mestaruus. Peli on yksinkertainen, mutta pelattavaa riittää pitkäksi aikaa. Pokemoneja on hauska kehittää metsikössä ja liikkeitä heille on monia. Voi myös käyttää eri taktiikoita eri Pokemoneja vastaan ja valita Pokemonit oikein oikeisiin hetkiin. Hyvä peli, jonka parissa olen viettänyt serkkuni kanssa todella paljon tunteja.

12. DuckTales (NES)


DuckTales uu-u! Tätä peliä ei tullut nuorempana paljoa arvostettua, mutta nykään kun on pelannun niin on saanut huomata pelin mahtavuuden. Pelin on tehnyt Capcom, joten pelin täytyy olla hyvä. Niin se onkin. Pelissä pelataa Roope Ankalla ja koitetaan saada aarteita eri paikoista kävelykepin ja muiden hahmojen avulla. Kenttiä on harmillisen vähän, mutta niissä on mahtavat musiikit ja erilaisia salareittejä. Mahtava pelattavuus, mahtavat musiikis ja kaikki on mahtavaa tässä pelissä!

11. Counter-Strike (PC)


Tämäkin peli on ollut monien listalla. Peli on siis yksinkertaisesti vain toisten ampumista ja pommin purkamista tai panttivankien vapauttamista. Peli on hyvin yksinkertainen ja varmaankin sen takia niin suosittu. Pelaan peliä edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti eli välillä tulee pelattua, välillä ei. Silloin kun sattuu pelaaman, saattaa viikossa tulla pelattua yli 50 tuntia. Koukuttava peli, jota on mukava pelata kavereiden kanssa vaikka Clanbasessa. Yksin puplicilla ei ole niin kiva pelata, mutta sekin kelpaa välillä. Grafiikat eivät ole niin mahtavat, mutta niiden ei tarvitsekkaan. Aseita löytyy melko paljon ja se on hyvä. Koodareita on vain liikaa, mutta ei niin paljon. Hyvä peli on.

10. Gold Medal Challenge '92 (NES)


Top kympin aloittaa urheilupeli Gold Medal Challenge '92. Nuorempana tätä tuli pelattua erittäin paljon ja sormet olivatkin yleensä aivan muusina hakkauksen jälkeen. Sen takia osa näppäimistäkin on vähän huonoja, kun ne ovat kärsineet liiallisesta näpyttämisestä. Pelissä siis kilpaillaan eri yleisurheilu- ja uintilajeissa. Peliä on hauska pelata kaverin kanssa ja on mukavaa yrittää rikkoa omia ennätyksiään. Yksi tavoite vielä minulta puuttuu: Maratonin voitto. Sitä on vaikea voittaa! Harkitsin, pistänkö tämän vai International Track & Fieldin Playstationille, mutta tämä lopulta vei voiton kun tässä on niin hassut grafiikat ja loistavat muistot.

Vähän tuli lyhkäsesti, mutta tuli kuitenkin.

Piru vie! Nyt kun silmäilen hieman tarkemmin nuita pelejä muiden listalla niin tulee semmonen "Hemmetti, kun totakaan en muistanut" -fiilis. Muun muassa Syphon Filter olisi voinut listalleni päästä, mutta eipä tullut mieleen.

Abes Odysseyta meinasin kovasti laittaa omalle listalle, sillä kyseessä on erittäin haastava ja koukuttava peli, jonka parissa menee paljon aikaa. Mutta onglema on siinä, etten ole sitä ikinä kovin pitkälle pelannut, johonkin vaikeaan kohtaan aikoinaan juutuin ja en sen jälkeen ole pelaillut. En ikinä itsekään tuota omistanut, mutta kaverilla pelailin paljon aikoinaan. Varmasti löytyisi listalta, jos olisin edes lähelle loppua joskus pelannut, mutta ehdottomasti mainitsemisen arvoinen peli.

25. Warcraft II: Tides of Darkness (1995)
24. Heroes of Might and Magic II (1996)
23. Command & Conquer: Red Alert (1996)
22. GTA Vice City (2002)
21. Super Mario Bros 3 (1988)
20. Duke Nukem 3D (1996)
19. Riven (1997)
18. NHL Eastsidse Hockey Manager 2007 (2006)
17. Master of Orion II: Battle at Antares (1996)

16. Dune II (PC, 1992)

Kaikkien RTS-kliksuttelujen äiti? Ehkei ihan, mutta oli aikanaan todellinen innovaatio, jonka vaikutteet siirtyivät sitten myöhempiin Westwoodin peleihin. Juuri Dunesta on lähtöisin tämä Westwoodin peleistä tuttu "kaerätään random kamaa maasta jollain ihme härveleillä" lähti liikkeelle tästä, Dunen mausteen keräämisestä. Peli oli myös ensimmäisiä, ellei ensimmäinen, jossa kenttä ei ollut heti näkyvissä vaan se piti ensin tutkia, ominaisuus, jota myöhemmin miltei jokainen RTS-peli apinoi. Vaikka peli esitteli Atreidesien ja Harkonenien lisäksi myös apokryfiset Ordot, oli siinä kuitenkin omaa Dune-henkeä, joka toki kirjasarjan lukeneena lisäsi pelin mielenkiintoa kun sen sai käsiinsä 90-luvun puolivälissä. Dune II on mitä luultavammin kaikkien aikojen merkittävin RTS, jota jokaisen tulisi kokeilla vain nähdäkseen, miten vähän kyseinen lajityyppi on oikeastaan kehittynyt 15 vuoteen.


15. Europa Universalis III (PC, 2007)

Ruotsalaisen Paradoxin, ehkä tämän hetken laadukkaimman strategiapeliyhtiön kruununjalokivisarjan uusin osa sattuu myös olemaan sen laadukkainta antia. Peli on todella laaja, aloittamisajan voi valita vapaasti mistä tahansa Imperialismin Aikakaudelta, ja samoin siis minkä tahansa valtion, joka kunakin aikana on ollut olemassa. Itse taistelut ovat sinänsä sivuseikka EU:ssa, sillä ne ratkeavat pääasiassa sillä, kummalla on paremmat yksiköt ja kenraalit. Sotiminen Euroopassa on kuitenkin kitkuttelevaa, mutta realistista, koska kukaan ei katso hyvällä yritystä vallata muita Eurooppalaisia valtioita. Siksi katse kannattaakin usein suunnata kolonialismiin, joiden kaupasta saatavat rahalliset tulot ovat muutenkin Eurooppalaisia maakuntia huomattavammat. Pelin pääaspekteja ovat siis sotiminen, siirtolaisten lähettäminen "villien" asuttamille alueille, uskonto ja merkantilismi. Sinänsä kakkosesta ei ole päästy kovinkaan paljon eteenpäin, ja suureksi miinukseksi lasken sen, ettei peli ole samalla tavalla yhteensopiva aikaisemman sukupolven Paradoxpelien kanssa, jolloin Europa Universalis: Rome;n, Crusader Kingsin, Europa Universalis II:n, Victorian ja Hearts of Iron II: Doomsdayn omistajat kykenivät pelaamaan läpi koko Euroopan ja maailman historian aina vuodesta 280eKr vuoteen 1946 jKr. Muuten tekniseltä toteutukseltaan EU3 on edeltäjäänsä parempi ja selkeämpi.


14. Hearts of Iron 2: Doomsday (PC, 2006)

Ja Paradoxilla jatkuu. Mahdollisesti kaikkien aikojen paras toiseen maailmansotaan sijoittuva strategiapeli, joka on täysin yhtä vapaa kuin EU:kin. Valittavissa on kaikki maailman valtiot, jotka toiseen maailmansodan aikana ja sen jälkeen olivat olemassa. Pääsee pelissä jopa aloittamaan kylmää sotaa, sillä lisäosien myötä peliaika jatkuu vuoteen 1964 saakka. Uudistuksena HoI2:een on vakoilu, jonka kauttavoidaan yrittää aiheuttaa kapinoita miehitetyillä alueilla sekä salamurhia. Peli yrittää jäljitellä oikeaa historiaa parhaansa mukaan, mutta jos pelaajan valinnat ovat rajusti muuttaneet historian kulkua, ei se pakota sitä takaisin raiteille. Esimerkiksi itse olen saanut Yhdysvallat liittymään Akselivaltoihin liittoutuneiden sijasta. Pieni miinus tosin tulee siitä, että vaikka Saksa voi voittaa sodan, Hitler ei voi. Hänet salamurhataan automaattisesti. Tai ainakin itselleni on käynyt niin jokikinen kerta. Saksalla sotiminen on vielä suht yksinkertaista, mutta Japanilla ja Yhdysvalloilla on niin paljon pomppimista maajoukkojen, ilmavoimien ja laivaston välillä, että joskus siinä miltei sekoaa pää. Onneksi pausettamalla kykenee antamaan enemmänkin komentoja saman aikaisesti.


13. Fallout 3 (PC, 2008)

It's Fallout, baby! Yksi odotetuimmista peleistä kautta aikojen (kyllä se vain niin on, vaikka kauhulla odotti, raiskaavatko Bethsdan pojat Falloutin lopullisesti) ja lopputulos oli hieman yllättäen loistava. Ei toki ole helppo vastata Falloutin antamalla haasteelle, mutta Bethsdassa onnisuttiin. Peli pyörii käytännössä modifioidulla Oblivion Moottorilla, mutta maailma on jonkin verran suurempi, mikä toki selittyy sillä, että wilderness on karua erämaata eikä vehreää metsää. VATS toi mukavan yhdistelmän strategiaa ja FPS-mättöä. Itse pelasin loppuvaiheessa miltei kokoajan pelkkää VATSia käyttäen, ja FPS räiskintään tuli turvauduttua vain silloin, kun Actionpointit olivat lopussa. Pelattavaa on hyvin paljon, vaikka pääjuoni onkin lyhyt ja ohut ja turha. Peli tarjoaa tuttua ja ironista Fallout-huumoria ("DEATH is preferable option to COMMUNISM!") ja peli tuo myös hieman lisää valoa Fallout-maailman historiaan, mm. hämäräksi jääneeseen Ydinsotaan. Peli on myös todella kaunis, ja olen nähnyt sen pyörivän todella näisti myös omaani huonommilla koneilla. Ehkä yksi hienoimpia pelejä kautta aikojen (siis PC:llä toki, samalle tasolle ei konsoleilla päästä :). Hahmonkehtitykseen ei ole menty koskemaan juuri mitenkään, mikä on toki hieno asia, koska se juuri oli Fallout 2:ssa maailman huippua.


12. Star Wars Jedi Knight: Dark Forces II (PC, 1997)

Niin, tämä peli oli yksi kovimmista sanoista, mitä 90-luvun lopussa oli, yhdstyihän siinä Star Wars ja loistava FPS/3PS. Valomiekalla mättäminen ei ollut mitään helppoa puuhaa ja varsin yllättäävää olivat myös potentiaaliset irtoraajat. Valomiekka oli myös oikeasti tehokas ase, ja sen saamista saikin odotella pelin keskivaiheille saakka. Juoni ja välivideot olivat ehdottomasti kultaa, mutta on pakko kyllä myöntää, ettei sitä uudelleenpeluuarvoa enää nykystandardeilla ole kahta erilaista loppua lukuunottamatta.


11. Broken Sword (PC, 1996)

Huumoria, jännitystä, mysteerejä ja DaVinci Koodi vuosia ennen DaVinci Koodia. Broken Sword pelisarjan kaksi ensimmäistä peliä ovat todella hyviä, lajinsa parhaimmistoa, mutta ensimmäinen osa vie voiton. Juoni on loistava ja pyörii monilla tavoin samoissa asioissa kuin maailman suurimmaksi rahastukseksi noussut DaVinci Koodikin. Pelin ääninäyttely, musiikit ja yksinkertaiset, mutta kauniit 2D grafiikat tekevät siitä todella mielenkiintoisen. Jottei peli kävisi liian vakavaksi, mukana on kosolti huumoria, jopa joitain sellaisia, joita ei vain voi ymmärtää ilman, että on peliä hakannut enemmänkin. (Kuten George esittelemässä löytämäänsä klovnin nenää jokaiselle vastaantulijalle.) Itse jäin muutamaan kohtaan pitkäksikin aikaa jumiin ensimmäisella peluukerralla, koska silloin ei tullut mieleen minkään FAQ:in kaivaminen internetistä, mutta aina sen ratkaisun ongelmaan keksi ajoissa. Itse pidän Broken Swordia jopa parempana kuin yhtäkään Lucas Artsin peliä, jotka toki ovat myös uskomattoman hienoja saavutuksia.


10. GoldenEye 007 (N64, 1997)

Pleikkapojat eivät koskaan voineet ymmärtää, kuinka paljon parempi pelikonsoli N64 oli, ja GoldenEye 007 oli yksi niistä hyvin painavista syistä. Se oli aikansa paras räisikintäpeli, ja yksi niitä harvoja, joissa pädiohjaus todella toimii. (toki peli olisi vielä parempi PC+Hiiri yhidstelmällä). Nimikkobondin juonta niin ja näin seuraava yksinpeli oli todella hieno suurien ja massiivisten kenttien takia, jotka herättivät pientä ihmetystä. Moninpeli taas jaetulla ruudulla oli parasta antia, mitä koskaan on nähty. Eri pelimuodot olivat loistavia ja viihdyttäviä ja tätä jaksoi nelistään hakata vaikka kuinka myöhään. Peli olisi ehdoton takuuhitti Wii:n VirtualConsoleen, mutta heillä ei taida olla lisenssejä sen julkaisuun? Itse toki voin peliä hakata omalla N64:lläkin, mutta olisi se silti pakko-ostos Virtual Consolestakin.

On muuten Syphon Filter alkuperäisen Pleikkarin parhaita pelejä, ja kakkosen moninpeliä mätettiin kavereiden kanssa kymmeniä tunteja. Erityinen luomamme pelimuoto oli "sokkopuukotus", joka syntyi joskus jonkun istuessa vahingossa kaukosäätimen päälle: ideana oli siis, että kumpikin pelaaja on puukko kädessä, sivustajaseuraaja vaihtaa kanavaa sattumanvaraisessa kohdassa ja tämän jälkeen alkaa juoksentelu ja puukolla huitominen sokkona. Noissa matseissa tuli ruumiita yllättävän kovalla prosentilla, ja itse olin tämän lajin kruunamaton mestari: kummallista sinänsä, homma kun oli ainakin periaatteessa täysin tuurista kiinni. Myönnän, etten koko Syphon Filteriä listaani laatiessa muistanut, mutta toisaalta eipä se olisi ihan 25 parhaan joukkoon yltänytkään, lähinnä varmaan sen takia etten itse koskaan omistanut kumpaakaan osaa.

Ehdinpä minäkin seuraavan setin vielä oikealla viikolla pistää ulos, ellei sitten kuvien kanssa tule vielä sähellystä...

25. FIFA 09 (Xbox 360)
24. Prince of Persia: Sands of Time (PlayStation 2)
23. Portal (Xbox 360)
22. Resident Evil 4 (PlayStation 2)
21. Pokémon Blue (Game Boy)
20. Halo 3 (Xbox 360)
19. Guitar Hero (pelisarja)
18. Shadow of the Colossus (PlayStation 2)
17. Grand Theft Auto: San Andreas (PlayStation 2)

16. Shadow Man (1999 / Nintendo 64)
<img src="http://ui30.gamefaqs.com/189/gfs_42870_2_2.jpg" width=350 height=225/>
Aloitetaan toinen osa todellisella outolinnulla, jota tuskin kenenkään muun listalta löytyy. Ensikosketukseni Shadow Maniin lienee juuri tuossa vuodessa 1999, jolloin peliä mainostettiin pelilehtien takakansissa ja kävipä pelin PS-versio jo kädessäni Keskisen shoppausreissulla. Onneksi en peliä silloin ostanut, koska kaverini sai samoihin aikoihin tämän kansikuvan perusteella todella siistin pelin N64-version, ja haukkui sen aivan kamalaksi – ei kuulemma ollut pystynyt pelaamaan varttia kauempaa. Sittemmin muutama vuosi sitten sain tietää, että Shadow Man on eräässä toisessa nettiyhteisössä suorastaan kirosana: eräs käyttäjä oli aivan tosissaan sanoessaan, että pelkän PS-version näkeminen saisi hänet varmaan voimaan pahoin. Koska peli herätti edelleenkin noin suuria tunteita, totesin, että tätä on pakko testata, ja päädyin sitten joskus vuonna 2006 lupaamaan, että menen tämän pelin läpi. Enpä voinut vielä tuolloin tietää, mihin ryhdyin.

Aloin siis pelata tätä peliä kaverin luona aina tuplahyppytunneilla ja joskus muutenkin hänen luonaan käydessäni. Ensimmäinen huomio pelistä oli, kuinka rumalta se näytti – tämä ei ole mitään erikoista tuon ajan peleissä, mutta luultavasti pelin rujo värimaailma olisi saanut saman efektin aikaan jo vuonna 1999. Tämän jälkeen sai nauraa pelin taustatarinalle, joka lähti vaatimattomasti käyntiin siitä, kun Jack the Ripper tappaa itsensä demonin käskystä 1800-luvun lopulla Lontoon viemäreissä jotta voisi rakentaa Deadsidelle (siis sinne paikkaan jonne kaikki kuolleet joutuvat) pahuuden katedraalin, arkkitehtimies kun on ammatiltaan. Hyvin lennokkaan dialogin jälkeen pääsee itse peliin, jonka pelattavuus on ensituntumalta jokseenkin kamala. Hetken aikaa pelattuaan tajuaa, että seikkailee putkijuoksun sijaan vapaassa pelimaailmassa, sitten huomaa ettei ymmärrä pelistä yhtään mitään ja lopulta ensimmäisen jumituksen tullessa kohdalle lukee gamefaqsista, että pelin läpäisemiseen menee n. 60 tuntia. Tässä vaiheessa teki mieli lopettaa pelaaminen siihen, mutta lupaus on lupaus, ja seuraavat pari vuotta pelasinkin tätä peliä hyvin epäsäännöllisesti, lopulta läpäisten sen 20 tunnin lähes yhtäjaksoisen pelisession päätteeksi.

Ja mikä onkaan lopputuomio: Shadow Man on oikeasti todella hieno peli. Sen suurin heikkous vain on, että siihen on hyvin vaikea päästä sisälle: itsellä meni noin 20 pelituntia ennen kuin aloin tajuta pelistä jotain, ja toiset 20 ennen kuin aloin nauttia sen pelaamisesta. Normaalitapauksessa kärsivällisyys tuskin olisi riittänyt 40 epänautinnolliseen pelituntiin, mutta tässä se lähestulkoon kannatti: juoni oli lopulta mielenkiintoinen, kontrollit alkoivat sujua totuttelun jälkeen, peli on laajuudessaan ja vapaudessaan nykyäänkin genressään vertaansa vailla, ja kun lopputekstit lopulta vierivät ruutuun sitä oikeasti tunsi saavuttaneensa jotain. Jotain tämän pelin hienoudesta kertonee tämä verrattain järkälemäinen määrä tekstiä, josta edes kolmasosan saavuttamiseen ykkösen kohdalla voin olla tyytyväinen. Korkeampaa sijaa se ei kuitenkaan saa kaikkien heikkouksiensa vuoksi – eipä tätä kyllä uudestaan läpi tee yhtään mieli pelata.

15. Haunting Ground (2005 / PlayStation 2)

Haunting Ground lienee PS2:n aliarvostetuin peli. Moni tuskin on edes kuullut pelistä, ja ainakin metacriticin mukaan se keräsi myös aikanaan hyvin negatiivisia arvioita – onneksi minä satuin törmäämään Pelit-lehden hyvin kehuvaan arvosteluun pelistä, jonka jälkeen nappasin sen halvalla huudosta. Haunting Ground on Capcomin tekemää survival horroria, mutta siinä missä Resident Evil on muuttunut jatkuvasti yhä enemmän action-shooterin suuntaan ja Dead Rising on alunperinkin splatter-peli, on Haunting Groundissa oikeasti selviytymiskauhua.

Haunting Ground alkaa, kun Fiona-niminen nainen herää oudosta linnasta lähimuistinsa menettäneenä. Tehtävänä on paeta linnasta, mutta tätä tehtävää estämässä ovat linnan melko mielenkiintoiset asukkaat. Apuna Fionalla on Hewie-koira, jonka voi kyllä käskyttää vihollisen kimppuun, mutta pidemmän päälle siitä ei ole mitään hyötyä: vihollisia ei nimittäin voi tappaa, ja jos lähtee taistelulinjalle, päätyy itse vääjäämättä kuolleeksi. Ainut mahdollisuus selvitä on paeta ja piiloutua. Tästä syntyy todella ahdistunut olotila, ja pelissä saa koko ajan olla varuillaan koska ovi aukeaa jossain, ja taas pitää etsiä piilopaikkaa paniikissa. Paniikki ei ole ainoastaan pelaajalla, vaan myös pelihahmo ajautuu liian pitkään jatkuneesta vaaratilanteesta paniikkiin, mikä sumentaa kuvaruudun ja saa Fionan juoksemaan minne sattuu. Eteneminen pelissä tapahtuu genrelle tyypilliseen tapaan avaimia löytämällä ja puzzleja ratkaisemalla, joista jälkimmäiset ovat sopivan haastavia: eivät mitään RE:iden ”etsi sopiva timantti reikään” -”pulmia”, mutta eivät toisaalta myöskään Silent Hill 3:n Shakespeare-puzzlen kaltaisia mahdottomuuksia. Tiivistettynä Haunting Ground on erinomainen survival horror -peli, pääpaino juurikin (alkupään) Silent Hillien kauhun tai RE:iden ammuskelun sijaan sillä varsinaisella selviytymiskauhulla.

14. Donkey Kong Country (1994 / SNES)

Donkey Kong Country on täydellisyyttä hipova 2D-tasoloikka. Aikanaan pikkupoikana luin pelin arvostelun Super Powerista, ja uskomaton arvosana 100/100 sai minut vakuuttuneeksi: tämä peli oli saatava. Kaikki tässä pelissä oli ja on edelleen loistavaa: grafiikat olivat aikanaan mullistavat ja vielä nykyäänkin oikein nätit, pelattavuus oli todella hyvä, kahden taidoiltaan erilaisen hahmon välillä vuorottelu oli loistava ominaisuus, pelissä riitti haastetta (etenkin 100% saavuttamisessa), kenttäsuunnittelu oli mainiota ja erilaiset eläinapurit saavat vielä erityismaininnan – mikä voisikaan olla parempaa kuin vihollisten jyrääminen sarvikuonolla? Myös jatko-osat olivat hyviä, mutta itse Donkey Kongin puuttuminen ja se että ne ovat juurikin jatko-osia tekevät niistä vähemmän klassikkoja. Alussa sanoin että DKC olisi täydellisyyttä hipova tasoloikka, mutta otan sanani takaisin – täydellinen se on.

13. Metal Gear Solid (1999 / PlayStation)

Kun vuonna 1999 PlayStationin joululahjaksi sain, oli kyseessä ”legendaarinen” Dual Shock -paketti jossa oli mukana yhtälailla legendaarinen punainen Demo 1. Ja tällä punaisella Demo 1:llä oli pelin Metal Gear Solid trailerivideo, jonka taisin vielä aattoiltana katsoa, ja katsomisen jälkeen mielessä oli vain yksi ajatus: ”Tämä peli on pakko saada”. Vanhoja pelejä myymällä ja kaikki mahdolliset rahat säästämällä (ja pelistä myös kiinnostuneen isän sponsoroinnilla) oli minulla melko pian joulun jälkeen rahat koossa, ja joskus kevättalvella 2000 pelin sain
n. Tämä peli teki minuun lähtemättömän vaikutuksen: grafiikka oli uskomattoman kaunista (ja vielä nykyäänkin katseltuna siedettävää, mikä on harvinaista kun on PS1-pelistä kyse), välivideot jotain ennennäkemätöntä ja peli itse kuin toiselta planeetalta aiemmin lähinnä 2D-platformereita pelanneelle 9-vuotiaalle. Ja olihan tämä peli jotain erityistä myös muihin pleikkaripeleihin verrattuna: ammuskelun sijaan pelin ideana oli hiiviskely, tässä oli kaksi CD:tä (tuo oli aivan tajuton välituntien ihmettelynaihe aikanaan, voitte vain kuvitella mitä FF:ien neljä levyä sitten tarkoitti) ja hyvin elokuvamainen juoni, joka tosin tuolloin vielä meni suurimmaksi osaksi ohi. Tämän pelin omistaminen teki minusta hyvin suositun kaverin (varmaan lähes joka päivä joku oli meillä tai minä jonkun luona, MGS mukana tietysti) ja kovalla vaivalla myös pelin tuolloin päihitin, joskin usein piti isältä kysyä tarkat ohjeet etenemiseen. PlayStationin paras yksinpeli ja hienon pelisarjan hieno lähtölaukaus (MGS, ei MG kokonaisuudessaan, ettei tule pätemistä. ).

12. Metal Gear Solid 3 (2005 / PlayStation 2)
<img src="http://img396.imageshack.us/img396/9536/mgscamoexample.jpg" width=300 height=234/>
Ja heti perään tuleekin sarjan kolmas, ja samalla erillisenä pelinä paras, osa. En pitänyt aikanaan MGS2:sta, ja tämän vuoksi myös MGS3 jäi julkaisunsa aikaan kaupan hyllylle. Kun nyt sitten MGS4:n innoittamana ajattelin pelata nämä sarjan aiemmat osat ennen sitä, oli MGS2 edelleen sarjan heikoin osa, mutta MGS3:n kohdalla ymmärsin täysin tituleerauksen jopa PS2:n parhaaksi peliksi. MGS2:n jälkeen uusiksi laitettu pelimekaniikka on täysosuma: siinä missä MGS2:ssa pystyi hälytykset lähes poikkeuksetta hoitamaan juoksemalla seuraavaan ruutuun, MGS3:ssa hälytys merkitsi lähes varmaa kuolemaa. Tämä johtui laajoista ulkoilmaympäristöistä ja pelihahmon suhteellisesta hitaudesta verrattuna aiempien osien nopeaan juoksemiseen sisätiloissa, sekä uudesta, hiiviskelyä painottaneesta pelattavuudesta, jossa maastoutuminen ja hidas liikkuminen olivat avainasemassa. MGS2:n pelattavuuden kankeudet loistavat poissaolollaan (etenkin FPS-tähtäystä on parannettu roimasti), ja pelin Kylmään sotaan sijoittuva tarina on todella mielenkiintoinen. Eipä tästä oikein negatiivista sanottavaa ole, jokaisen PS2-omistajan tulisi vähintään kokeilla peliä.

11. WWE SmackDown!: Here Comes the Pain (2003 / PlayStation 2)
<img src="http://img.gamespot.com/gamespot/images/2003/ps2/wwfsmackdown/1024/wwe_screen003.jpg" width=320 height=180/>
Monella muullakin on HCTP näkynyt tässä setissä pelejä, ja olen useimpien kanssa samoilla linjoilla: tämä on SmackDown!-sarjan paras peli ja samalla paras painipeli koskaan. Tätä aiemmat osat olivat perhanan vauhdikkaita ja hauskoja, ja niihin pääsi heti sisälle – amatöörikin pystyi päihittämään kokeneen pelaajan pelkkää neliötä naputtamalla. HCTP:n jälkeen taas on menty yhä enemmän taitoa painottavaan suuntaan, mikä on ehkä parantanut erottelukykyä taitavien pelaajien välillä, mutta auttamatta syönyt samalla hauskuutta pelistä. Hauskuus on kadonnut siinä määrin, etten SvR06:n jälkeen ole yhtäkään SmackDownia omistanut, mutta HCTP oli juuri täydellinen yhdistelmä vanhaa ja uutta: helppo oppia, vaikea hallita, ja mikä parasta, aivan tajuttoman hauska peli moninpelillä. Tätä myös odotettiin aikanaan WWE:tä seuranneen porukan parissa kovasti, ja pelin uudistukset aiempiin osiin nähden olivat kaikki hyviä: kaksi eri puolustusta, ruumiinosavauriosysteemi ja attribuutit veivät kaikki sarjaa eteenpäin. Päälle vielä kaikki tarvittavat ottelumuodot (Elimination Chamber ensimmäistä kertaa oli tajuttoman kova sana) sekä loistava (ja samalla itselle nostalgisin) roster, niin huippupelin ainekset ovat koossa. Tätä mätetään yhden kaverin kanssa edelleen satunnaisesti muistojen verestämiseksi, ja hauskaa on takuuvarmasti.

10. The Lost Vikings (1992 / SNES)

Top 10:n korkkaa peli, jonka suunnittelin tituleeraavani ”aliarvostetuimmaksi peliksi koskaan”, mutta koska peli on näkynyt ilahduttavasti jo kahdella muullakin listalla, muunnan tittelin ”peliksi, joka olisi ansainnut paikan 16-bittisen sukupolven suurimpien klassikoiden joukossa”. Wankie pelin idean aika hyvin tiivistikin, pelissä on siis kolme viikinkiä joilla kullakin on omat erikoistaitonsa, joita ohjataan vuorotellen (ohjattavaa viikinkiä voi vaihtaa koska haluaa), ja peli itse on yhdistelmä pulmanratkontaa ja loikkimista – yhdistelmä, johon rakastuin tämän pelin ansiosta. Pidin tästä pelistä tajuttoman paljon joskus ala-asteen ensimmäisinä vuosina sen saadessani, ja useat pelin kentistä ovat syöpyneet mieleeni ikiajoiksi. Yksinkertainen mutta loistavasti toteutettu idea, nerokas ja hauska kenttäsuunnittelu ja pelistä huokuva lämmin ja humoristinen tunnelma tekevät tästä yhden kaikkien aikojen suurimmista suosikkipeleistäni. Tämän pelin olen pelannut läpi useita kertoja silkasta pelaamisen ilosta, ja oikeastaan edellisestä kerrasta lienee taas tarpeeksi aikaa (varmaan sellaiset 3-4 vuotta) ettei peliä ihan ulkoa muistaisi – SNESin yhdistäminen telkkariin ja kunnon nostalgiatrippi voisi siis olla taas paikallaan.

Harmikun en muista puoliakaan vanhoista ps1 peleistä joita tuli varmasti hakattua yhtä paljon kuin uusiakin pelejä, esimerkiksi eräs moottoripyörä peli jossa oli poliisi ja muita kisailijoita, pelissä oli mahdollista olla kaiken maailman aseita, ketjuja, ja jotain, poliisi lähti myös perään poliisimoottoripyörällä, tätä peliä tuli joskus hakattua paljon, mutta ei sitä nyt enää mihinkään voi tunkea, enkä muista edes nimeä kunnolla, road rage tai road rash tai joku. Myös muutamia pelejä nähnyt muiden listalla jotka olen unohtanut.

25. Tony Hawk's Pro Skater 2
24. Tekken 5
23. Metal Gear Solid 2: Substance
22. Gears of War
21. Red Faction 2
20. Command & Conquer: Red Alert 2
19. Crash Bandicoot 3: Warped
18. Saints Row 2
17. EA Skate

-------------------------------------------

<img src="http://blog.pricegrabber.co.uk/buttonsmasher/files/2008/03/sonic-2-md.jpg" width=320 height=200>
16. Sonic the Hedgehog 2
- Listan kuudestoista sija menee siis Segan parhaalle pelille, Sonic 2:lle. Oli ensimmäisiä pelejä ikinä, mitä olen elämässäni pelannut. Tuota peliä pienenä pentuna hakkasin lähes päivittäin ja on se vieläkin vaikea peli, pakko myöntää. Tasohyppelypelien parhautta yhä, ja tulee aina olemaan. Suuressa nostalgiassa tosiaan vieläkin. Hieno klassikko peli ehdottomasti.

<img src="http://i39.tinypic.com/r9li0g.jpg" width=320 height=200>
15. Crash Bandicoot 2: Cortex Strikes Back
- Tämäkään ei kaipaa esittelyjä, Crash 2 on yksi koko pelisarjan parhaimpia osia vieläkin. Peli ei ole vieläkään siitä helpoimmasta päästä todellakaan ja sen jaksaa vetää monta kertaa läpi, kuten myös kaikki muutkin Crashit. Mikä tekee tästä kolmosta paremman? No, pidän juuri tämän yksinkertaisuudesta eli ei mitään sinkoja sun muita (vaikka ei niissäkään mitään vikaa ole) lisäjuttuja. Hieno peli on ollut jo pikkupojasta asti minulle ja nykyäänkin (tosin emulaattorin muodossa) tulee peliä pelailtua silloin tällöin.

<img src="http://ui31.gamefaqs.com/62/gfs_26257_2_3.jpg" width=320 height=200>
14. WWF SmackDown! 2: Know Your Role
- Ensikosketukseni itse pellepainiin. SD2 on varmasti minulle se tärkein painipeli mitä on ikinä tullut. Kausi oli sopivan yksinkertainen mukava, muutamia painijoita piti avata ja sekin oli mukavaa, CAW mode oli myös erittäin hieno loppuviimiseksi. Oli hauskaa tehdä painijastaan mitäkin mutanttia jos oikein väsyneenä pelasi (Tyyliin Visceran naama, Stratuksen kroppa jne. pelleilyä.) Kaiken lisäksi peli ei koskaan kyllästyttänyt. Sitä jaksoi pelata vaikka kuinka kauan putkeen, etenkin kaverin kanssa. Todella tärkeä peli ollut elämässäni. Ai että kun tahtoisi tämänkin takaisin. Pitääpi kaivaa se pleikkari esiin tuolta hyllyiltä ja ostaa tämä kun vielä käytettynä Porista löytyy.

<img src="http://image.com.com/gamespot/images/screenshots/5/145855/wormsarm_screen002.jpg" width=320 height=200>
13. Worms Armageddon
- Ah, tässäkin yksi erittäin legendaarinen peli. Wormsia jaksoi pelata yksin vaikka kuinka paljon ja helvetisti kaverin/kavereiden kanssa. Hauskaa oli joka kerta. Halleluujapommit, mummut, pesäpallomaila, kamikaze ja niin moni muu ase pisti aina joka kerta nauramaan niin paljon ettei mitään rajaa. Joskus jopa vain huvin vuoksi katseltiin niitä hauskoja pikkuvideoita mitä peli sisälsi. Pinki ponki video naurattaa yhä paljon. Mutta muutenkin, Wormsissa riitti pelaamisen intoa erittäin paljon ja pitkäksi aikaa jota voisi vieläkin pelata. Hitto kun en omista peliä enää. Pitääpi hankkia.

<img src="http://i.d.com.com/i/dl/media/dlimage/91/45/3/91453_large.jpeg" width=320 height=200>
12. Star Wars: Battlefront 2
- Piti päättää kumman ottaisin, ykkösen vai kakkosen mutta kakkosen otin. Syitä on se että kakkonen on näistä se, minkä itse omistin ja olen pelannut sitä enemmän. Tätäkin peliä on pelattu erittäin paljon. Kavereiden kanssa on muutaman kerran koko yö valvottu kun ollaan oltu tähän koukussa niin pahasti joskus. Tosin jedit sun muut veivät osittain intoa pelistä. Syynä se että ne olivat niin ylivoimaisia. Mutta kumminkin, yksi hienoimpia Star Wars tekeleitä, ehkäpä paras.

<img src="http://i.neoseeker.com/screenshots/R2FtZXMvR2FtZWJveV9Db2xvci9Sb2xlLVBsYXlpbmcvRmFudGFzeQ==/pokemon_crystal_image4.gif" width=320 height=200>
11. Pokémon Crystal
- Ensimmäinen Game Boy Color pelini ja minun mielestä paras Pokemon peli mitä ollaan koskaan tehty. Tämäkin hankittiin silloin kuin pokemonit olivat muotia. Mutta peliä ei sinänsä kannata ajatella millään tavalla pikkulasten pelinä. Pelissä oli aina haastetta ja se sopii myös hyvin vaikka kuinka vanhoille ihmisille ketkä eivät ole koskaan pokemonia seurannutkaan. Periaatteessa, huom. periaatteessa pokemoneja voisi verrata Final Fantasyihin. Vähän erilaisessa muodossa vain.

<img src="http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/b/bd/Crash_Bandicoot1.jpg" width=320 height=200>
10. Crash Bandicoot
- Paras Crash minun mielestä mitä on ikinä tehty. Peli oli vaikeampi kuin muut, ainakin omasta mielestä. Muutenkin tykkäsin pelin tyylistä, eli ei mitään portaaleja kenttiin vaan yksi kenttä kerrallaan saarta mennessä pidemmälle. Vaikea lisätä mitään enempää. Peli oli täyttä parhautta.

"Memory" kirjoitti:
enkä muista edes nimeä kunnolla, road rage tai road rash tai joku.

Road Rashan se.

Mukava nähdä, että täällä törmää moniin tuttuihin peleihin, jotka olisivat olleet omallakin listallani, jos sellaisen olisin laiskuuttani viittinyt tehdä: Syphon Filter, Desperados, Tekken 3, Crash Team Racing, Shut Your Mouth, Pokemonit, GTA:t, MGS:t jne.

Näiden lisäksi on tarttunut kosolti sellaisia pelejä, joista en ole ennen kuullutkaan ja näistä meni parhaimpana esimerkkinä Jade Empire kaappasi huomioni. Pitää vain testata ensin, että pyöriikö se tällä rotiskolla. Toivon totta totisesti, että toimii...

No niin, se on taas viikko vierähtänyt ja on uuden listan aika. Jotkut näemmä laittoivat listojensa edelliset osat melko myöhään, enkä ole varma olisiko jollakin vielä rästissä edellinenkin osa mutta jos on niin ei voi mitään. Tässä ovat sitten jo vuorossa kärkikymmenikköön kuuluvat pelit. Täällä on jo mukana niin hyviä pelejä, että ne olisivat voineet vaikka voittaa koko paskan. Pidemmittä puheitta asiaan. Tällä kertaa kaikki pelit ovat PC:lle, NES:iä uudemmat konsolit kun ovat jääneet melko vähälle pelaamiselle.


9. Hitman: Blood money (2006)



Kun ensimmäisen kerran pelasin tämän pelin läpi, niin se oli suosikkipelini koskaan. Eli jos tämä lista olisi tehty vaikkapa vuosi sitten niin tämä olisi ollut listan sijalla yksi aivan väistämättä. Sitten pelasin tämän pelin läpi toiseen kertaan ja peli tuntui siltä kuin se olisi ollut jo ihan täysin nähty. Verrattuna muihin Hitman-sarjan osiin tämä on kaunis ja hieno peli ja tarinakin on mielenkiintoinen, mutta toisaalta läpipeluuarvoa on hyvin vähän. Peli ei silti ollut toisellakaan pelaamiskerralla huono, loistava pelihän se on mutta vähän vähemmän putkimainen se ehkä saisi olla, varsinkin muutaman kentän kohdalla. Kentät tässä ovat kyllä aivan loistavia muuten, tunnelma on loistava ja peliä on mukava pelata ensimmäisellä kerralla.

8. Call of Juarez (2006)



Tämä peli onkin sitten varmaan vähän tuntemattomampi suuruus useimmille. Kyseessä on siis länkkäripeli (yhdistelmä jossa ei voida mennä niin pahasti pieleen ettenkö siitä pitäisi) Puolasta. Kyllä, Puolasta. Minulla oli ollut tarkoitus pelata tämä peli läpi jo pari vuotta, mutta sain sen aikaiseksi vasta siinä vaiheessa kun tämän listan tekeminen tuli ajankohtaiseksi. Ja kyllähän tuo kannatti: Peli piti hyvin otteessaan, villi länsi vaikutti villiltä länneltä (vaikkakin peli sisälsi harmillisen vähän sitä varsinaista länttä ja turhan paljon hiippailua ja ratsastamista metsässä), ja pelattavaakin riitti paljon. Olen pelannut pelejä jotka ovat olleet ohi reilussa kymmenessä tunnissa, mutta tämän pelaamiseen meni aikaa paljon enemmän. Plussaa myös siitä että peli ei ole vain yksi räiskintä lisää, vaan pelissä on myös hiippailupelien ja seikkailupelien elementtejä. Myöskin pelin loppu on eeppinen. Suosittelen.

7. The curse of Monkey island (1997)



Jos Larry-pelisarja ansaitsi olla seikkailupelien ystävän listalla niin tottahan tämänkin nyt sitten kuului olla. Pelisarjan (Megaman kakkosen koko soundtrackin ohella) parhaimpia pelimusiikkeja ikinä. Tämä peli on myöskin erittäin hauska, kuten Larrytkin, ja aiemmin avatarinani ollut hulvaton Murray-pääkallo (:heart:) on tullut tunnetuksi nimenomaan tästä pelistä. Murrayn ansiosta tämä olisi voinut olla vaikka listan ykkösenä, mutta sijoitus on nyt kuitenkin tämä.

6. Max Payne 2 (2003)



Tämä voi sitten herättää joissakin ihmetystä. Max Payne oli listallani sijalla 19. Syynä siihen että tämä on korkeammalla voi selittyä osittain sillä että pelasin tätä paljon aiemmin kuin ensimmäistä osaa. Toisekseen tämä peli vaan on jokaisella osa-alueella selkeästi sitä parempi. Jo se että Mona Sax on tässä pelissä melko merkittävässä osassa (hänellä jopa pelataan hetki) tekee tästä loistavan. Myös pelin tarina on minusta paljon kiinnostavampi tässä ja no, tämä peli nyt vaan on niin loistava jopa verrattuna sinänsä loistavaan ykkösosaan ja loppukaan ei ole niin antiklimaattinen kuin ensimmäisessä osassa. Tämänkin pelin suosiosta kohdallani voi kertoa jotain se että tähän peliin liittyvä Max & Mona -avatar oli minulla tällä foorumilla joskus. Saattaapa tuo olla avana vieläkin jossain, en ole varma.

5. Hitman: Contracts (2004)



Tämä on se peli joka alunperin tutustutti minut Hitman-pelisarjaan joten sen takia tällä on minun sydämessäni erityinen paikka verrattuna Hitman kakkoseen tai Blood moneyhin. Kyseessä on osittainen remake (osa kentistä on samoja kuin ensimmäisessä Hitmanissa) mutta minua se ei häiritse koska ensimmäinen osa on jäänyt pelaamatta, ja videoiden perusteella ne ovat tässä myöskin vähän eri tavalla toteutettuja kuin alkuperäisessä. Toisin kuin Blood moneyssä, tässä pelissä läpipeluuarvoakin on paljon enemmän, useimmat kentät voi suorittaa useammallakin (yleensä ihan erilaisilla) tavoilla ilman että tarvitsee silti turvautua tappamaan kaikkia. Pelattavuus on myös parempi kuin muissa pelaamissani Hitmaneissa. Kaiken kaikkiaan mukava pelikokemus myös toisella pelaamiskerralla, ja luultavasti kolmannellakin sitten joskus.


Sattuipas hyvin että kaikista sattui löytymään hyvä 400*300 -kokoinen kuva niin tuli kaikista nätin samankokoiset kuvat ilman että tarvitsisi pelleillä minkään html-koodin kanssa.

"Riveni" kirjoitti:
Valomiekka oli myös oikeasti tehokas ase, ja sen saamista saikin odotella pelin keskivaiheille saakka.

Pelissä oli 21 kenttää, ja sen sai 3. kentässä.