Foorumiarkisto

Hoganin & Bischoffin sekavasta TNA:sta loikataan takaisin tuttuun ja turvalliseen WWE:hen, joka on matkalla kohti Phoenixia ja WrestleManiaa. Selostajina koko illan Cole, Lawler & Striker.

<center>
Sunnuntai 21. Helmikuuta 2010
Scottrade Center, St.Louis, Missouri

Elimination Chamber Match For WWE Championship
John Cena VS. Kofi Kingston VS. Ted DiBiase VS. Triple H VS. Randy Orton VS. Sheamus (c)
Tapahtuma avattiin räväkästi John Cenan sisääntulolla ja WWE mestaruuskammio-ottelulla. Tästä päätöksestä lisää myöhemmin. Varsinaista taustatarinaa itse ottelulle ei ollut muuta kuin, että tämä oli pakko nimikko-ppv:ssään käydä. Toki DiBiasella ja Ortonilla sekä Cenalla ja Sheamuksella oli viime aikoina ongelmia ollut keskenään.

Yleisesti ottaen Elimination Chamber ottelut ovat olleet viihdyttäviä, sisältäneet vähintään yhden huikaisevan spotin ja menneisyydessä vertakin. Tämäkin onnistui välillä olemaan varsin viihdyttävää settiä, ja etenkin Ortonin ja DiBiasen yhteistyö ja lopulta toisen kääntyminen toivat otteluun säpinää. Ikävä kyllä tuo jäikin ottelun huippukohdaksi. Bookkaus oli sanalla sanoen typerää, sillä ensimmäiseen 25:een minuuttiin eliminointi tuntui olevan ylivoimainen tehtävä, mutta ensimmäisen jälkeen sitten muutamassa minuutissa juhlittiinkin jo voittajaa. Lopputaistelun puuttuminen söi tältä ottelulta paljon pois. Totta puhuen olisin kaivannut edes yhtä kunnollista ja muistettavaa spottia, nyt sellaisen ajoi Ortonin DDT Hunterille, joka ei vastaa käsitystäni Elimination Chamberin tasoisesta bumpista. Kuten mainittua olihan tämä viihdyttävä ottelu, mutta ottaen huomioon stipulaation, ottelijat ja jaossa olevan firman arvokkaimman mestaruuden, niin pettymyksen puolelle tämä kallistui. Liian perusveto tämän kokoluokan otteluksi.

Spoiler

Kesto: 30:24
Voittaja: John Cena (last eliminated Triple H via STF submission)

Arvosana: ***1/2

Spoileri koskee ottelun jälkeisiä tapahtumia.

Spoiler

Heti ottelun päätyttyä ja Cenan saatua uupuneena mestaruusvyön käsiinsä nähtiin käänne, joka oli MITB-konseptin myötä loppuunkulutettu jo reilu vuosi sitten. Mr. McMahon pakotti Cenan puolustamaan mestaruuttaan tässä ja nyt Batistaa vastaan. Motiivina teolle oli se, että Cena oli puolustanut WWE:hen palannutta Bret Hartia, samalla kun Batista oli auttanut herra MäkMahonia. Noh, kello soi. Spear + Batista Bomb ja meillä oli uusi mestari. Otteluna en tätä arvostele, kuten en muitakaan tämänkaltaisia matseja/segmenttejä tämän projektin aikana.

Intercontinental Championship Match
Drew McIntyre (c) VS.Kane
Selostajat mainostivat McIntyren olevan voittamaton mies, en nyt ulkoa muista kuinka paikkaansa pitävä väite se tuohon aikaan oli. Tämä ottelu nähtiin, koska McIntyre oli maksanut Kanelle paikan Smackdownin Chamber matsissa.

Mieltäni lämmitti se, että vyötä puolustettiin ppv:ssä, joka ei ole ollut laisinkaan itsestään selvyys brändijaosta luopumisen jälkeen. Ikävä kyllä itse kehätoiminta ei lämmittänyt mieltä yhtä paljon. McIntyre ei ollut selvästikään vielä sillä tasolla missä nykyään on, ja Kane nyt vaan oli vanha ja kankea. Joten saimme hidastempoisen, paljon rest holdeja sisältäneen kohtaamisen. Haukuista huolimatta tämä oli ihan perushyvä ottelu, joka lämpeni loppua kohden. Se nyt vaan ei tällä kertaa riittänyt kovinkaan maukkaan sopan keittämiseen. Tykkään ehkä liiaksikin viljellä sanaa "tv-matsi" näissä arvosteluissa, mutta tätä kohtaamista se kuvastaa aika lailla täydellisesti.

Spoiler

Kesto: 10:11
Voittaja: Drew McIntyre (via Future Shock DDT)

Arvosana: **+

Divas Tag Team Match
Maryse & Gail Kim VS. Michelle McCool & Layla
Lisää kummallisia käänteitä. Alunperin oli mainostettu Marysen ja Gail Kimin välistä ottelua vacatoidusta (miten hitossa tuo suomennetaan?) Divas mestaruudesta, mutta juuri ennen kuin ottelu pääsi alkamaan kuului ihana EXCUSE ME! huudahdus. Smackdownin virallisena konsulttina toiminut Vickie Guerrero päätti muuttaa tämän joukkueotteluksi, sillä RAW:n naiset olivat ikävästi solvanneet Smackdownin naisia.

Tämä ottelu oli hirveää kuraa. Yleensä WWE:n naiset pystyvät maksutapahtumissa vähän tsemppaamaan ja vetämään sen 1,5-2:n tähden ottelun, mutta tällä kertaa siitäkin jäätiin kauas. Kehässä ei tapahtunut oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista, ja luonnollisesti pääpaino oli Marysen ja Gailin tulehtuneiden välien korostamisessa. Yleisö istui kuin kirkonpenkissä, sillä erotuksella että missään vaiheessa ei yllytty veisaamaan virsiä. Tämä oli jopa huonompi kuin ODB:n ja Taran karmaiseva Genesis esitys. :|

Spoiler

Kesto: 3:38
Voittajat: LayCool (Gail Kim selätettiin, muuta en muista)

Arvosana: *-

United States Championship Match
M.V.P. w./Mark Henry VS. The Miz (c) w./The Big Show
Siinä mielessä harvinainen ppv, että kumpaakin keskikortin vyötä puolustettiin. Royal Rumblen jälkeen Miz oli saanut lisää kehumisen aihetta, sillä hän ja Big Show voittivat De-Generation X:ltä joukkuemestaruudet DX:n historian (todennäköisesti) viimeisessä ottelussa RAW:ssa. MVP oli ansainnut tämän USC revanssin selättämällä Mizin edellisenä maanantaina joukkueottelun päätteeksi.

Rumblessa miehet vetivät tylsähkön ottelun, tällä kertaa laitettiin vähän paremmaksi. Ei tätäkään mitenkään erityisen hyväksi voi kehua, mutta pirteämpi tämä oli kuin edellinen kohtaaminen. Hitaus ja kuollut yleisö vaivasivat pitkän aikaa, mutta sitten alkoikin tapahtua ja nähtiin mm. MVP:n todella komea Belly-to-Belly Suplex yläköydeltä, sekä harvakseltaan nähtävä Electric Chair Drop. Vielä kun Big Show & Mark Henry yltyivät mittelemään voimiaan kehän ulkopuolella toisen lentäessä turva-aidan läpi, oli tämä loppujen lopuksi ihan viihdyttävä paketti ja parempi kuin IC-mestaruusottelu aiemmin.

Spoiler

Kesto: 13:02
Voittaja: The Miz (after Big Show knocked out MVP)

Arvosana: ***-

Elimination Chamber Match For World Heavyweight Championship
John Morrison VS. Chris Jericho VS. CM Punk VS. Rey Mysterio VS. R-Truth VS. The Undertaker (c)
Tämä oli muuten se tapahtuma, jossa Undertaker saapui kehään harvinaisen äkäisesti, sillä rampilla roihunneet pyrot sytyttivät miehen takin tuleen. Tästä kuitenkin selvittiin säikähdyksellä, eikä koko välikohtausta oikeastaan edes huomannut, etenkin kun selostajat paikkasivat sen hyvin. Taustatarinasta nyt ei ole paljoa sanottavaa, eipä sitä suuremmin ollut olemassa.

RAW:n vastaava ottelu oli bookattu jokseenkin huonosti, tämä paljon paremmin. Mitään ärsyttävän epärealistista "eliminointikimaraa" ei nähty, vaan niitä sateli paljon tasaisemmin ja uskottavammin pitkin ottelua. Ja aivan kuten Royal Rumblessa, CM Punk riemastutti meitä pikkupromoillaan jopa ottelun tuoksinassa. Toiminta kehässä oli myös asteen tai pari tulisempaa kuin avausottelussa, ja Morrison & Mysterio vastasivat illan akrobatiaosuuksista. Kammiota käytettiin paremmin aseena, vaikka ensimmäisten EC-otteluiden brutaaliuden tasoa ei edes hätyytelty. Jopa huumoria saatiin tungettua hyvällä maulla mukaan Jerichon koittaessa paeta Undertakeria kaikin keinoin. Plussaa tulee vielä kunnollisesta lopputaistelusta viimeisen kahden painijan välillä. Lopetus oli yllättävä ja toimiva sekä pohjusti yhden WrestleMania ottelun. Varsinaisesti ei ole mitään pahaa sanottavaa ottelusta, todellä hyvähän se oli. Kuitenkin koko matsityypin kärsimä inflaatio huokui tästä läpi, eikä tässä loppujen lopuksi mitään uutta ja mullistavaa nähty, joten ei tämä vuoden matsi ehdokkaaksi nouse. Erittäin hyvä pääottelu kuitenkin.

Spoiler

Kesto: 35:38
Voittaja: Chris Jericho (after Shawn Michaels interfered and Superkicked The Undertaker)

Arvosana: ****

*** Chris Jericho
** CM Punk
* The Undertaker (käveli tulen läpi, kirjaimellisesti)

Yhteenveto: Päällimmäisenä tunteena lievä pettymys. Toki kummatkin kammiomatsit olivat hyviä, mutta tässä tapauksessa hyvä ei riitä. Elimination Chamberin kun pitäisi minun käsityksen mukaan olla sellainen viimeinen eeppinen ja brutaali taistelu, eikä tällainen pikkuinen töyssy matkalla WrestleManiaan. Viime vuosien painiyleisöjen vaisuus nyt on ikävä fakta, mutta tälle St.Lousin yleisölle täytyy antaa oikein kunniamaininta. Oli kyllä todella vaisua. Harmillista oli myös se, että kammiomatsien lisäksi nähtiin ainoastaan keskinkertaisia/huonoja esityksiä. Kaiken kaikkiaan tälle on kuitenkin pakko antaa puhtaat paperit: kaksi kovaa ottelua joka tapauksessa, ja kuvioita kohti vuoden suurinta show'ta saatiin vietyä eteenpäin isoin harppauksin.

Vuoden 2010 PPV Ranking

1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. WWE - Fatal 4 Way 2,79
4. WWE - Elimination Chamber 2,65
5. WWE - Bragging Rights 2,54
6. TNA - Against All Odds 2,50
7. TNA - Genesis 2,44

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis</center>

SUPERBRAWL IX

Vuorossa oli WCW:n alkuvuoden suurin ppv SuperBrawl, joka järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa historiassa. SuperBrawl muodosti The Great American Bashin, Starrcaden ja Halloween Havocin (?) ohella tämän WCW:n neljän ison ppv:n ryhmän, joka vastasi WWF:n Royal Rumblen, WrestleManian, King of the Ringin, SummerSlamin ja Survivor Seriesin viittä isoa. Selostajinamme tässä Isossa ppv:ssä olivat tutut ja turvalliset Tony Schiavone, Bobby Heenan ja Mike Tenay.


Disco Inferno vs. Booker T
Kuten kuvasta näkyy, oli Disco Inferno tosiaan liittynyt viralliseksi osaksi nWo Wolfpackia. Tai ei se oikeastaan kuvasta näy, koska Inferno oli jo pidemmän aikaa pitänyt päällään Wolfpack-paitaa, koska hän oli yrittänyt liittyä jengiin mukaan. Nyt hänet oli viimein hyväksytyy osaksi Wolfpackia, ja ainakin periaatteessa hänellä pitäisi olla tämän uuden ja ilkeän nWo Eliten tuki takana. Infernon ja Bookerin feud ei mitä ilmeisimminkään olllut ollut mitenkään kummempi. Inferno oli vain tunkenut nenänsä muun muassa Bookerin asioihin backstagella ja häirinnyt tämän ja tämän veljen välienselvittelyjä, esimerkki tästä tuo edeltävä Thunder.

Vaikka tällä ottelulla ei mitään suurempaa taustaa ollutkaan, olin ihan tyytyväinen, että tämäkin ottelu saatiin ppv:hen. Bookeria ei ollut näkynyt ppv:ssä kunnolla kuukausiin, edellinen hänen 1 vs. 1 -ottelunsa oli Bash At The Beachissa, ja myös Infernon otteet ovat olleet viime aikoina yllättävän pirteitä. Tämäkin ottelu oli ihan mukava ja vauhdikas avaus show'lle, vaikkei tässä mitään sen erityisempää tapahtunut. Yleisö oli hyvin mukana, ja itsekin seurasin tätä vähän jännittyneenä. Ei sen openerin aina siis tarvitse mikään huippuottelu olla, vaan tämmöinen ihan kiva ja pirteä avauskin kelpaa hyvin.
**½ (9:19)
Voittaja:

Spoiler

Booker T (Harlem Hangover)

Chris Jericho w/ Ralphus vs. Perry Saturn - Return Match
Kyllä, Perry Saturn oli pukeutunut mekkoon. Saturn oli siis hävinnyt Souled Outin Loser Wears A Dress Matchin Chris Jericholle, kun tuomari Scott Dickinson, jolla oli ollut pahoja ongelmia Saturnin kanssa, auttoi Jerichon ottelun voittoon. Dickinson oli tuon takia hyllytetty kuukaudeksi tehtävistään, mutta juuri sopivasti SuperBrawl IX:n alla tuo hyllytys päättyi, ja niinpä hän saapui taas tuomaroimaan Jerichon ja Saturnin ottelun. Saturn oli pitänyt mekkoa päällään tammikuisesta tappiostaan lähti vapaaehtoisesti, koska ilmeisesti hän halusi muistaa tuon nöyryytyksen ja lietsoa itsensä kostamaan Jericholle tässä ottelussa entistä rankemmin. Ottelun panoksena oli se, että voittaessaan Saturn saisi siirrettyä mekkoonpukeutumisvastuun Jericholle.

Tämä ottelu oli pitkälti samaa laatua kuin Souled Outinkin kamppailu. Alussa tuntui, että homma lähti vähän hitaasti liikkeelle, mutta loppujen lopuksi tästäkin kehkeytyi oikein jännittävä ja näyttävä kamppailu. Jericho ja Saturn tietävät takuuvarmasti, mitä tehdä kehässä, ja eivät he keskenään huonoa ottelua varmaan edes osaa painia. Ei tämäkään mitään aivan miesten parasta ollut, mutta silti oikein taidokasta painia, jossa yleisökin oli hyvin mukana. Lopetus oli tavallaan ehkä vähän laimea mutta toisaalta taas feudin kannalta toimiva. Kaikin puolin hyvä ottelu. Hankala eritellä, mikä tässä oli "jotain poikkeuksellisen hyvää", millä tämä ylitti ihan mukavan **½-arvosanan, mutta ehkä se oli vain tuo Saturnin ja Jerichon puhdas taidokkuus ja Jerichon karisma.
*** (11:17)
Voittaja:

Spoiler

Chris Jericho (via Count Out)

Kidman (c) vs. Chavo Guerrero Jr. - WCW Cruiserweight Championship
Selitinkin jo tämän ottelun taustan pitkälti tuossa Thunderin arvostelussani. Chavo ja Kidman olivat siis ottaneet yhdessä osaa WCW:n Double elimination -joukkuemestaruusturnaukseen, jonka toimintaa en täysin edelleenkään hahmota, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan. Kaikkeen ei minun ällini riitä. Joka tapauksessa miesten välit olivat kylmentyneet, kun he eivät olleet menestyneet joukkueeneet kovinkaan hyvin, ja niinpä Chavo kääntyi heeliksi ja alkoi havitella entisen joukkueparinsa CW-mestaruusvyötä. Siinä se lyhykäisyydessään.

Olin yhtäältä ihan mielissäni tästä ottelusta, koska CW-mestaruuskuviot olivat pyörineet edellisen vuoden syksystä lähtien Kidmanin, Juventud Guerreran ja lWo:n ympärillä. Niinpä jokin ihan uusi kuvio oli tässä kohtaa virkistävä parannus. Toisaalta kuitenkin suhtauduin otteluun aika epäileväisesti, koska Chavo ei ollut WCW-urallaan vakuuttanut ainakaan minua tähän mennessä, sillä miehen ainoat kunnolliset ja hyvät, eli edes siihen ***-tasolle yltävät, ottelut olivat miehen kamppailut Uncle Eddien kanssa. Niinpä olikin kiva huomata, että minä oikeasti viihdyin tätä ottelua katsoessa. Saatan nyt jopa hieman yliarvioida tämän, koska jälkikäteen ajateltuna ei tämä kauhean kauan kestänyt, enkä muista tässä tapahtuneen mitään järkyttävän erikoista, mutta minulle jäi vain tästä kaikin puolin oikein hyvä fiilis. Chavokin veti paremmin kuin pitkiin aikoihin, ja Kidman hoiti homman kotiin omalla varmalla tyylillään. Ei tämä siis tosiaan mikään mestariteos ollut, mutta minun mielestäni hyvä ja viihdyttävä CW-ottelu.
*** (8:26)
Voittaja:

Spoiler

Kidman (Shooting Star Press)

Curt Hennig & Barry Windham vs. Dean Malenko & Chris Benoit - WCW Tag Team Championship Double Elimination Tournament Final Match
Noniin, sitten oli aika päättää tämä varsin sekava turnaus vakanteista (What, näin minä sen olen aina kirjoittanut) joukkuemestaruuksista. Vyöt oli vakatoitu vuodenvaihteessa, mutta edellinen kunnon feudilla varustettu joukkuemestaruusottelu ppv-tasolla oli nähty tasan vuosi aiemmin, ja sekin osoittautui pelkäksi angleksi. Nyt oli aika kohottoo vöiden imagoa. Turnaus lyhykäisyydessään: Ensin WCW:n tv-ohjelmissa käytiin niin sanotun Winner's Bracketin otteluita (ensimmäinen kierros, toinen kierros ja finaali) joukkueiden kesken, jossa finaalissa Barry Windham ja Curt Hennig, jotka oli pian Souled Outin jälkeen potkittu pois nWo:sta, voittivat nWo Black & Whiten Horacen ja Brian Adamsin. Seuraavaksi käytiin Loser's Bracket -kierros, jossa Winner's Bracketin kahdella ensimmäisellä kierroksella tippuneet joukkueet ottelivat uudestaan turnauksen, kunnes kaksi parasta kohtasivat välierässä. Tuon ottelun voittaneet Benoit & Malenko kohtasivat Loser's Bracket -finaalissa Horacen ja Adamsin, jotka olivat ansainneet finaalipaikkansa etenemällä Winner's Bracketissa finaaliotteluun asti. Tuon ottelun voittaja pääsi sitten ottelemaan Hennigiä ja Windhamia vastaan ppv:hen mestaruusotteluun, mutta Windhamilla ja Hennigillä oli etunaan tässä se, että koska he olivat päässeet mestaruusotteluun ilman tappiota, heidän ei tarvitsisi saada kuin yksi ratkaisusuoritus, kun taas Benoit ja Malenko tarvitsisivat niitä kaksi. Vain WCW voi saada mestaruusturnauksesta näin monimutkaisen.

Oli turnaus kuinka monimutkainen tahansa, minä odotin ihan innolla tätä turnauksen finaaliottelua, sillä Benoit, Malenko ja Hennig samassa kehässä kuulosti erinomaiselta, vaikka Hennigin parhaat vuodet alkoivatkin ehkä olla takana. Lisäksi piti muistaa, että Windhaminkin luulisi olevan varsin helppo kantaa hyvään otteluun yhä, vaikka ikä hänellä alkoikin jo painaa. Niinpä näistä ennakkoasetelmista lähdettäessä olin aika pettynyt siihen, minkätasoiseksi ottelu loppujen lopuksi paljastui. Ihmeellistä kyllä, mutta itse asiassa tällä saattoi olla jopa liian paljon aikaa. Tämä oli selvästi illan pisin ottelu, ja jotenkin nämä neljä eivät nyt saaneet aikaan jännittävää ja mahtavaa 20 minuutin kamppailua, vaan paikoitellen tylsäksi käyvää vääntöä. Ei tämä ottelu siis todellakaan huono ollut, koska tässä oli omat hienot hetkensäkin, ja kokonaisuudessaan homma oli taidokasta painia, mutta pahasti päälle vaanineen tylsyyden takia ei tätä voi sanoa kuin ihan hyväksi. Lisäksi ottelun loppu oli todellinen antikliimaksi. Erityisesti Benoit hoiti homman hienosti, mutta enemmän olin tältä odottanut.
**½ (20:36)
Voittajat:

Spoiler

Curt Hennig & Barry Windham (For the 2nd fall Windham pinned Malenko after choking him out with a belt)

The Outsiders w/ Lex Luger & Miss Elizabeth vs. Rey Mysterio Jr. & Konnan - Hair vs. Mask Match
Konnanin ja nWo Wolfpackin välit olivat tuhoutuneet vuoden alussa, kun tämä heeliksi kääntynyt porukka potki Konnanin pihalle porukasta. Pian Konnanin avuksi taisteluun nWo Eliteä vastaan liittyi Konnanin pitkäaikainen ystävä (ja WCW:ssä myös entinen feudpari) Rey Mysterio Jr, joka ei ollut ikinä pitänyt ylimielisestä nWo:sta. Alun perin SuperBrawliin buukattiinkin ottelu Konnanin ja Mysterion sekä Kevin Nashin ja Lex Lugerin välille. Jotta häviäjä saisi todella tuntea hävinneensä, laitettiin otteluun myös kovat panokset. Jos nWo häviäisi, joutuisi Lugerin naisystävä Miss Elizabeth ajamaan päänsä kaljuksi. Jos taas meksikaanit häviäisivät, joutuisi Rey Mysterio Jr. luopumaan maskistaan. Viimeisessä Thunderissa ennen ppv:tä Luger yritti hyökätä Mysterion kimppuun, mutta Mysterio käänsi tämän hyökkäyksen omaksi edukseen ja aiheutti samalla Lugerin käden loukkaantumisen. Näin Lex ei pystynyt painimaan ottelussa, ja häntä paikkasi Kevin Nashin vanha ystävä Scott Hall.

Jos edelliseltä joukkueottelulta olin odottanut huippulaatuista painia, tämän ottelun kohdalla eivät odotukseni olleet korkealla senkään jälkeen, kun oli paljastunut, että Lugerin paikan ottelussa ottaa Hall. Niinpä yllätyin vähintäänkin hieman, kun tämä ottelu osoittautuikin varsin mukavaksi kamppailuksi. Ei tämä(kään) mitään huippupainia siis ollut, mutta yleisölle tarjottiin varsin sähköinen, jännittävä ja aika vauhdikas kamppailu. Tästä suuri kiitos kuuluu Mysteriolle, joka teki ottelun aikana hemmetisti töitä saadakseen kamppailun näyttämään viihdyttävältä. Voikin sanoa, että tämä oli aika pitkälti samaa tasoa kuin edeltävä ottelu. Toinen vain ylitti ja toinen alitti odotukset.
**½ (11:00)
Voittajat:

Spoiler

The Outsiders (Nash pinned Mysterio Jr. after Outsider's Edge by Hall)

Scott Steiner (c) vs. Diamond Dallas Page - WCW Television Championship
Tämän ottelun panoksena oli myös Scott Steinerin vuodenvaihteesta asti kantama TV-mestaruus, mutta todellisuudessa kyse oli paljon muusta. nWo:n susijoukkoon kuuluva "Big Poppa Pump" Steiner oli pian Souled Outin jälkeen alkanut häiritä aina WCW:n puolella sodassa nWo:ta vastaan ollutta Diamond Dallas Pagea. Pian kuvioon tuli mukaan DDP:n vaimo Kimberly, joka ei Steinerin mukaan tiennyt taatusti ollenkaan, millaista on olla todellisen miehen kanssa. Niinpä eräässä tv-lähetyksessä Steiner kaappasi Kimberlyn autoonsa ja heitti myöhemmin tämän parkkipaikalla vauhdista pois auton kyydistä. Kimberly oli ollut tuosta asti loukkaantuneena pois ruudusta, ja DDP tahtoikin nyt kostaa verisesti vaimonsa puolesta. Hänen raivoaan taatusti lisäsi Steinerin ehdotus siitä, että ottelun voittaessaan hän saisi Kimberlyn kotiinsa kuukaudeksi.

Tältäkään ottelulta en paljoa odottanut, mutta jo toinen kamppailu putkeen yllätti minut ihan positiivisesti. Scott Steiner ei tietenkään yltänyt nykyisessä... tilassaan samanlaisiin esityksiin, kuin hän oli kyennyt pari vuotta sitten, mutta on myönnettävä, että mies paikkasi tuota heikkoutta paljon karismaattisella esiintymisellään. DDP:lläkin oli karisma kohdallaan, ja yhdessä he saivat rakenneltua ottelun, jossa oli toimiva tarina ja sopivasti hardcore-piirteitä. Eniten ottelussa ärsytti turhat sekaantumiset, mutta toisaalta loppuratkaisuista ne oli suureksi yllätyksekseni ymmärretty jättää pois. Ongelma tässä oli tietenkin se, ettei tämä kovin kummoinen esitys painilliselta kannalta ollut, mutta tarinankerronnan ja jännityksen kannalta oikein hyvä. Lisäksi lopetus oli aika vakuuttava.
**½ (13:53)
Voittaja:

Spoiler

Scott Steiner (Steiner Recliner)

Roddy Piper (c) vs. Scott Hall w/ Disco Inferno - WCW United States Heavyweight Championship
Alun perin WCW:n presidentti Ric Flair oli suunnittellut, että WCW US Heavyweight -mestarin Bret Hartin seuraava haastaja olisi ollut Chris Benoit. nWo ei kuitenkaan antanut tämän tapahtua ja pakotti Flairin buukkaamaan Nitroon ykköshaastajuusotteluun Benoit'n ja Hallin välille. Tuon ottelun Hall sitten voitti nWo:n avustuksella, mutta hän ei kuitenkaan päässyt ottelemaan mestaruudesta nyt vihdoin virallisesti nWo:sta erotetun Bret Hartin kanssa. Bret Hart sai nimittäin yllätysvastustajakseen mestaruusotteluun WCW Comissionerin Roddy Piperin, joka onnistui voittamaan vielä kerran urallaan tuon arvostetun vyön. Niinpä Benoit'n ja Hartin, joka ei taaskaan ppv:hen mahtunut, sijaan WCW:n kakkosvyöstä painivatkin Hall ja Piper. Onneksi. Olisihan se Benoit'n ja Hartin ottelu ollut varmaan aikamoista kuraa tähän verrattuna. Piperin ja Hallin feud ilmeisesti noudatti sitä samaa kaavaa, jota Piperin kaikki "one more comeback" -kamppailut nWo:n kanssa vuodesta '96 lähtien olivat noudattaneet.

On pakko myöntää, etten katsonut tätä ottelua ihan otollisimpaan aikaan, sillä olin juuri herännyt arvokkailtani päiväunilta. Saatoin olla siis hieman tokkurassa, sillä en muista paljoakaan mitään tästä ottelusta. Sen verran kuitenkin olin tolkuissani, että tajusin, etten menetä mitään, vaikken tarkalleen ottelun kulkua muistakaan. Hall oli jo paininut yhden ottelun tänä iltana, eikä hän tosiaankaan enää vuonna '99 ollut siinä kunnossa, että jaksaisi vetää useamman hyvätasoisen ottelun samana iltana. Piperin vuoden '99 painikunnosta ei tarvinne edes puhua. Silti muistelen, että molemmat tuntuivat tässä ihan yrittävän, eikä tästä jäänyt niin paskan maku suuhun kuin olisi voinut. Aika vaisua tasoahan tämä ehdottomasti oli, mutta unentokkuraisenakin tämä tuntui ihan katsottavalta. Ehkä vain markitan liikaa Hallia, etten voi tämän huonompia arvosanoja tälle antaa.
*½ (8:19)
Voittaja:

Spoiler

Scott Hall (Hall pinned Piper with his feet on the ropes)

Bam Bam Bigelow vs. Goldberg
Bam Bam Bigelow oli ollut noin neljän kuukautta WCW:ssä. Ensinnäkin koko tuon ajan hän oli ollut Goldbergin perässä ja tahtonut päästä ottelemaan tätä vastaan 1 vs. 1 -ottelussa osoittaakseen, että hän on tämän bisneksen paras iso mies, eikä suinkaan Golberg, vaikka kaikki niin luulevatkin. Bigelow uskoi, että hän olisi ensimmäinen, joka voittaa Goldbergin puhtaasti. Nyt hän pääsi vihdoin kohtaamaan Goldbergin tässä kuukausia hypetetyssä titaanien taistossa, joka olisi mielestäni sopinut paljon paremmin Starrcaden ME:ksi kuin Nash vs. Goldberg. Toiseksi koko tuon neljän kuukauden aikana WCW ei ollut vaivautunut kyhäämään hänelle sisääntulomusiikkia, ja niinpä hän tuli tähänkin isoon otteluun ilman musiikkia. Ehkä entiset ECW:läiset eivät tarvitse musiikkia.

En oikein tiennyt, mitä odottaa tältä ottelulta. Goldberg oli osoittanut edellisen vuoden aikana, että parhaana päivänä hän pystyisi oikean kanssa venymään oikeasti hienoon otteluun. Niinpä pohdiskelinkin ottelun alkessa, voisiko Bam Bam, joka ihan rehellisesti oli viihdyttävimpiä super hreavyweight -painijoita, olla tuollainen oikea vastustaja Goldbergille. Ikävä kyllä ei voinut. En sano, että tämä ottelu olisi ollut erityistä kuraa, mutta vähän vaisu fiilis tästä jäi. Bam Bam tuntui kyllä yrittävän jonkun verran, ja hän saikin minut jännäämään ottelun parissa kohtaa. Muuten kamppailu oli kuitenkin harmillisen hidastempoista eikä semmoista isojen miesten aggressiivista rymistelyä, kuin mitä olin toivonut. Lisäksi suuresti harmitti ottelun lopetusvaiheet, jotka jättivät todella haljun maun suuhun. Ei tätä olisi näin tarvinnut päättää. Tv-ottelufiilis tästä jäi.
** (11:39)
Voittaja:

Spoiler

Goldberg (2 Spears and Jackhammer)

Hollywood Hogan (c) vs. Ric Flair - WCW World Heavyweight Championship
Sitten oli vuorossa alkuvuoden '89 suurin ottelu! ...Eikun, vuoden '99 tietenkin. Mikä olisikaan sopivampaa kuin Hoganin ja Flairin feudin uudelleenlämmitys näin uuden vuosituhannen lähestyessä. Suorastaan kummallista, kuinka WCW ei tässä kohtaa painanut WWF:n ohi rankingeissa. WWF:llä kun oli tarjota joitain tylsiä uusia ja tuoreita nimiä Main Eventiin. Tämän katkeran tilityksen jälkeen lyhyesti ME:n taustasta. Hoganin ja Flairin uusimman feudin taustalla oli tietenkin se, että Ric Flair oli syrjäyttänyt Eric Bischoffin WCW:n presidentin virasta. Niinpä vuoden alussa muodostettu uusi nWo Wolfpack, joka oli tietenkin Bischoffin puolella, kantoi tästä Flairille syvää kaunaa ja tahtoi tehdä tämän elämästä yhtä helvettiä. Tähän mennessä he olivat onnistuneetkin siinä aika hyvin, sillä Flair oli saanut kokea useamman rajun beatdownin, ja myös hänen oma poikansa David oli sotkettu soppaan. Nyt oli kuitenkin vihdoin hänen revanssinsa paikka, kun hän saisi kohdata Hoganin 1 vs. 1 -ottelussa, jossa hän voisi nousta 14-kertaiseksi maailmanmestariksi.

Vaikka en suuremmin ollutkaan innostunut siitä, että WCW:n pääfeudissa pyörivät vuosituhanteen vaihteen lähestyessä lähes viisikymppiset äijät, tavallaan kuitenkin odotin ihan mielenkiinnolla, mitä nämä kaksi pystyisivät vielä tarjoamaan kehässä. Niinpä olinkin ihan positiivisesti yllättynyt siitä, että vaikkei kummankaan liikearsenaali tässä vaiheessa tosiaan ollut kovin laaja, tuntuivat molemmat tekevän töitä ihan tosissaan. Kumpikin bleidasi ottelun aikana näyttävästi, ja muutenkin otteluun yritettiin selvästi rakentaa samanlaista tunnelmaa, mitä näiden kahden kamppailussa oli aikoinaan ollut. Ei se nyt tietenkään hirveän mairittelevasti onnistunut, mutta parhaimmillaan tämä vaikutti ok:lta kamppailulta kuitenkin, vaikka painillinen anti erittäin köyhää olikin. Harmi vain, että osan fiiliksestä pilasi lopetus, joka oli taas aivan käsittämätöntä kuraa. Aikamoinen yllätys se itselleni oli, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että samalla se oli todella typerä käänne tälle feudille.
*½ (12:00)
Voittaja:

Spoiler

Hollywood Hogan (Hogan pinned Flair after David Flair used a Stun Gun on Ric)

*** Chris Jericho
** Rey Mysterio Jr.
* Kidman

Kokonaisarvio SuperBrawl IX:stä: SuperBrawl IX:n oli tarkoitus olla siis WCW:n alkuvuoden isoin show, ja sen takia ehdottomasti plussaa minun täytyy antaa siitä, että kerrankin WCW oli tajunnut bookata ensinnäkin ajoissa ja toiseksikin oikeaan show'hun tämän hetken suurimman feudin isot ottelut. Tälläisiä olivat siis Hogan vs. Flair, DDP vs. Steiner, Outsiders vs. Konnan & Mysterio jne. Lisäksi myös muutkin ottelut olivat ihan onnistuneita valintoja, lukuun ottamatta Hall vs. Piperia. Kortin puolesta show oli siis toimiva. Lisäksi plussaa täytyy antaa siitä, että pari ottelua (Mask vs. Hair, DDP vs. Steiner) yllättivät ihan positiivisestikin. Harmi vain, että show'sta löytyy paljon sitä miinuspuoltakin. Yksikään ottelu ei ollut edes sen verran erityisen hyvä, että olisi mennyt yli kolmen tähden, mikä on jo paha homma tämän suuruusluokan show'lta. Lisäksi ainakin joukkuemestaruusottelu petti pahan kerran laadullaan. Paha miinus oli myös se, että monen noiden kehumieni oikeaan kohtaan buukattujen otteluiden itse buukkaus oli varsin huonoa. Joko niiden loppuratkaisut olivat typerästi ylibuukattuja tai ainakin niiden voittajat olivat jatkon ja kiinnostavuuden kannalta ihan vääriä. Kokonaisuutena SuperBrawl IX oli siis Kehno.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
-
---------------
2. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
3. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
4. WCW SuperBrawl IX - Kehno
5. WCW Souled Out - Kehno

Kauhean vahvasti ei ole lähtenyt vuosi '99 käyntiin. Seuraavaksi katsotaan, tuoko surullisenkuuluisa WCW:n Uncensored muutosta asiaan.

Jatketaan projektia tiiviillä tahdilla vielä jonkin aikaa ennen väistämätöntä kesätaukoa. Vielä ennen WrestleManiaa oli tarjolla TNA:ta ja maaliskuun ainoa ppv, Destination X. Alunperin tämän kai suunniteltiin olevan pelkkä x-divisioonan tapahtuma, mutta loppujen lopuksi näin ei kuitenkaan ollut. Tosin x-divisioona oli tässä esillä jopa kolmen ottelun voimin. Selostajina tutusti Mike Tenay & Taz.

<center>
Sunnuntai, 21. Maaliskuuta 2010
Impact Zone, Orlando, Florida

4-Way Ladder Match (X-Division #1 Contender's Spot On The Line)
Daniels VS. Kazarian VS. The Amazing Red VS. Brian Kendrick
Joulukuussa AJ Stylesin kanssa maailmanmestaruudesta taistellut Daniels oli kyllä tyylikkäästi pudotettu kortissa alaspäin Hoganin & Bischoffin astuttua puikkoihin. Genesiksessä hän jobbasi täyteottelussa Sean Morleylle, Against All Odssissa ei mahtunut korttiin ollenkaan ja oli nyt palannut "juurilleen" taistelemaan X-divisioonan kunnian puolesta. Jotain positiivista Hulk & Eric olivat kuitenkin tuoneet mukanaan. Nimittäin Kazarianin, jota ei oltu TNA:ssa pariin vuoteen omana itsenään ollenkaan nähty.

Tällaiset monen miehen spottipainotteiset ottelut ovat kyllä varma ja toimiva ppv:n avausottelu vuodesta toiseen. Joo, harvemminpa näistä mitään klassikoita saadaan väännettyä, mutta eipä se ole avausottelun tarkoituskaan. Yleisön mukaan saaminen sen sijaan on, ja siinä tavoitteessa tämä ei epäonnistunut. Makeita spotteja nähtiin kuten Danielsin Moonsault tikkaiden päällä maanneelle Kazarianille ja Kazin Danielsille iskemä Powerbomb myöskin tikkaille. Jotkut spotit sitten olivat vähän teennäisiä, mutta annetaan se anteeksi. Hyvä ottelu, vaikka toki olen parempiakin vastaavanlaisia matseja nähnyt.

Spoiler

Kesto: 13:40
Voittaja: Kazarian (by unhooking the clip board)

Arvosana: ***+

Knockout's Championship Match
Tara (c) VS. Daffney
Voitettuaan Genesiksen kammottavassa ottelussa ODB:lta mestaruuden, oli Taralle seuraavaksi haastajaksi kaivettu omalaatuinen 'Zombie Hot' Daffney, joka ei tainnut enää tämän jälkeen pitkään TNA:ssa viihtyä.

Ottelu oli ihan pirteä. Se oli riittävän intensiivinen ja lyhyt, eikä katsojia kyllästetty rest holdeilla. Suoraviivaista bookkausta ja kehätoimintaa, tykkäsin. Toisaalta melkein mikä tahansa tuntuu hienolta, jos vertailupohjana pitää sitä Genesiksen ottelua. Ihan menevä välipala joka tapauksessa.

Spoiler

Kesto: 6:43
Voittaja: Tara (via Widow's Peak)

Arvosana: **

TNA Global Championship Match
Rob Terry (c) VS. Magnus
Lihasmöntti Terry oli napannut Global mestaruuden Eric Youngilta house show'ssa kotimaassaan Walesissa, ja toisin kuin EY, vannoi Terry puolustavansa vyötä ketä tahansa vastaan, missä maassa tahansa. Terryn entinen British Invasion kumppani Magnus ei katsonut suopeasti Robin seikkailuja, sillä hänen mielestään Terryn kuuluisi olla lähinnä Magnusin palvelija, sillä hänen vuokseen mies on ylipäätään TNA:ssa.

Ottelutapahtumista ei ole paljon kerrottavaa, koska ei niitä paljoa ollut. Termi "squash" kuvaa tätä täydellisesti, mutta saatiin ainakin Terry näyttämään todella vahvalta.

Spoiler

Kesto: 1:24
Voittaja: Rob Terry (via Freakbuster Slam)

Arvosana: *

Ultimate X Tag Team Match (#1 Contedership On The Line)
Motor City Machine Guns VS. Generation Me
X-divari oli tosiaan normaalia enemmän framilla, sillä nyt oli vuorossa Ultimate X ja itse mestaruusottelu oli vielä tulossa. Ottelun taustoista sen verran, että GenMe oli debytoinut kevättalvella Impactissa, ja kaikkien yllätykseksi ensimmäisessä ottelussaan voittivat Gunsit. Ylimieliset moottorikaupungin miehet halusivat haastaa GenMe:n "pojat" uusintaotteluun, sillä se ensimmäinen matsihan oli luonnollisesti pelkkää tsägää.

Nämä kaksi joukkueta ottelivat viime vuonna liudan hienoja matseja, ja tämä kyllä eittämättä oli yksi niistä. Todellista ilotulitusta kellonsoitosta kellonsoittoon. Yhdessä vaiheessa selostajatkin totesivat, että tämän ottelun aikana ei uusintojen katseluun ole aikaa, koska sen aikana varmasti missaisi jotain livetapahtumista. Mitään henkeäuhmaavaa sick bumpia tässä ei nähty (kuten joissain UX-matseissa) mutta pienempiä, hienoja sekä toimivia spotteja yhtenään. "Spotfest" on tietysti se negatiivissävytteinen sana, jolla tätä täytyy kuvailla, mutta tämä oli toimiva sellainen.

Spoiler

Kesto: 12:03
Voittajat: MCMG (Chris Sabin took down the X)

Arvosana: ****-

Tag Team Match (If Hall & Syxx Pac lose they must leave TNA)
The Band (Scott Hall & Syxx Pac) VS. Kevin Nash & Eric Young
Kenenkä mielestä ei olisi coolia, jos nWo saataisi aikakoneella takaisin? Tokihan se olisi hienoa, mutta realiteetit vain olivat ne etteivät Hall, Nash ja Syxx Pac enää vuonna 2010 olleet sitä mitä 10-15 vuotta sitten. Pakko myöntää että välillä sisäinen nWo / Wolfpack markkini pyrki esiin, mutta ei tämä vaan toimi tällä vuosikymmenellä enää.

Ottelun taustoista sen verran, että Hall & Pac olivat kääntyneet Nashia vastaan eräässä Impactissa, koska tämä ei ollut saanut vieläkään neuvoteltua heille sopimuksia. Petoksesta tulistuneena Big Kev värväsi entisen World Elite kumppaninsa Eric Youngin messiin ja haastoi Scottin & Seanin tagmatsiin. Eric Bischoffin lisästipulaationa oli, että mikäli Hall & Pac voittaisivat, saisivat he lopulta sopparinsa. Mikäli eivät, joutuisivat miehet jättämään TNA:n lopullisesti. Itse ottelu nyt ei ollut niin hirveä kuin olisi odottanut. Vetreimmät miehet eli Young ja Waltman tekivät raskaan työn, ja Nash (sekä jopa) Hall näyttivät lyhyissä kehäosuuksissaan siedettäviltä. Bookkaus oli myös mielenkiintoista. Pienistä kehuista huolimatta ei tämä hääppöinen esitys ollut, mutta totaalikatastrofi vältettiin.

Spoiler

Kesto: 7:57
Voittajat: Scott Hall & Syxx Pac (After Nash turned on Young)

Arvosana: **

X-Division Championship Match
Doug Williams (c) VS. Shannon Moore
Tammikuussa mestaruuden voittaneen Williamsin koko mestaruuskausi perustui inhoon perinteisiä x-divisioonan painijoita kohtaan. Tekniseen painiin uskova Williams halveksui moisia voimistelu/sirkusesityksiä. Eric Bischoffin ykköshaastajaksi nimeämä Shannon Moore oli Williamsin mielessä juuri tuollainen yksilö.

Kovinkaan lämpimästi Impact Zonen yleisö ei ollut ottanut Jeff Hardyn siivellä TNA:han lennähtänyttä Moorea vastaan ainakin "please no Moore" chanteista päätellen. Ehkäpä näistä terveisistä motivoituneena Shannon vetikin ihan komeita lennokkaita liikkeitä matsin läpi. Fakta oli kuitenkin se, etteivät ne tuntuneet oikein miltään Ladder- sekä Ultimate X matsien jälkeen. Meno vaikutti kyllä ihan pirteältä, ja olisi tätä vähän pidempäänkin jaksanut katsella. Nyt lopetus tuli vähän tyhjästä ja yllättäen ja ottelu jäi ikään kuin kesken. Loppujen lopuksi on pakko todeta, että ei tämä viihdyttänyt yhtään enempää kuin tätä edeltänyt Bändin ottelu.

Spoiler

Kesto: 6:21
Voittaja: Doug Williams (after hitting Moore with a brick)

Arvosana: **

World Tag Team Championship Match
Matt Morgan & Hernandez (c) VS. Beer Money
Paljon oli kerennyt tapahtua näille tiimeille alkuvuoden aikana. AAO:n 8 Card Stud turnauksessa Morgan oli kepulikonstein päihittänyt Hernandezin, ja seuraavina viikkoina 'Blueprint' alkoi käyttäytyä yhä heelmäisemmin. Hernandezin mennessä omin päin lupaamaan Beer Moneylle tämän mestaruusottelun, keitti Morganilla lopullisesti yli, eikä hän viitsinyt mennä edes auttamaan Hessua KaljaRahan piestessä tätä tapahtumaa edeltävässä Impactissa. Beer Money puolestaan ei ollut Genesiksen jälkeen paljoa televisiossa esiintynyt, kiitos Hoganin & Bischoffin, joten Storm & Roode päättivät tehdä jotain repäisevää ja kääntyivät pahiksiksi Jeff Jarrettin kustannuksella kun lopulta ruutuun pääsivät.

Ottelussa nähtiin hyvää painia, mutta se oli bookattu rasittavasti. Koko ajan keskityttiin Hernandezin & Morganin erimielisyyksiin. Se olisi kyllä tullut vähemmälläkin selväksi, ja oltaisi voitu keskittyä vaikkapa painiin ja jaossa oleviin mestaruuksiin. Nyt nämä kaksi tärkeätä asiaa jäivät ihan sivuseikoiksi. Joka tapauksessa ottelu oli ihan hyvää tasoa, ja pakko on taas antaa erityismaininta Hernandezin järisyttävän upealla Delayed Vertical Suplexille. Siinä on yksi hienoimmista voimaliikkeistä mitä on kuuna päivänä nähty. Ottelun lopetuksesta en kovin paljoa pitänyt, mutta kyllähän tässä paljon hyvääkin oli.

Spoiler

Kesto: 11:23
Voittajat: Morgan & Hernandez (Hernandez over Storm)

Arvosana: ***-

Singles Match
Mr. Anderson VS. Kurt Angle
AAO:n turnauksessa Anderson voitti Anglen revittyään tämän otsan auki Kurtin amerikkalaissotilaalta saamalla kunniamitalilla, ja ottelun jälkeen Anderson vielä sylkäsi mitalin päälle. Patriottinen olympiavoittaja ei tätä tietenkään suopeasti katsonut, vaan roudasi Impact Zonelle jenkkisotilaita ja feudi oli muuttunut jo hyvin henkilökohtaiseksi.

Edellisessä ppv:ssä Anderson oli jo näyttänyt hyviä otteita, ja niitä nähtiin nytkin, tosin eipä tuo ihmekään Anglen ollessa vastassa. Ottelu oli kaikinpuolin toimiva tarina, joka jakaantui kolmeen osaan. Alkuun, jossa Kurt nöyryytti Andersonia mattopainiotteillaan, keskiosaan jossa Anderson teloi Anglen vasenta olkapäätä ja loppuun joka oli varsin brutaalia menoa kuten feudi muutenkin. Hyvä ottelu, jossa Anglelta tuttuun tapaan nähtiin muutama erikoisempi liike, mm. Frog Splash. Lopetus antoi olettaa feudin olevan tässä, mutta vielähän miehet kohtasivat Lockdownissa joka oli sitten tästäkin vielä monta astetta parempi ottelu. Ei ollut huono tämäkään.

Spoiler

Kesto: 17:36
Voittaja: Kurt Angle (via Ankle Lock submission)

Arvosana: ***1/2

TNA World Heavyweight Championship Match
Abyss VS. AJ Styles (c) w./Ric Flair
Samassa ottelussa nähtiin kaksi HoganBischoff ajan alun kaksi epäonnistuneinta hahmoa. AJ 'stylin n'profilin' Styles ja 'American Made' Abyss. Tosiaan Hulk Hogan näki Abyssissa jotain muutakin suurta kuin mahan, ja antoi tälle oman Hall of Fame sormuksensa, josta Abyss sai koko Hulkamanian voimat itselleen. :roll: Eikä siinä vielä kaikki, vaan Hogan antoi Abyssille myös oman WCW-tunnarinsa 'American Maden' käyttöönsä. Näiden supervoimiensa avulla Abyss olikin paiskannut edellisessä Impactissa Ric Flairin rampista läpi, jonka vuoksi 'Nature Boy' istui tänä iltana pyörätuolissa. Tähän aikaan tuntui siltä, että TNA koitti väenvängällä tehdä Abyssista heidän oman John Cenan. Tämän koko anglen vammaisuutta ja huonoutta ei voi korostaa liikaa. Se oli jopa hirveämpää kuin AJ Styles Flairin sätkynukkena.

Otteluun johtaneet tapahtumat olivat sitä uskomatonta paskaa puhtaimmillaan, mutta silti täytyy taas AJ:ta kehua. Styles teki tässäkin hillittömän määrän töitä saadakseen roimasti ylipainoisen ja ylipushatun möhömahakaverinsa kannettua viihdyttävään otteluun. Ja tässä lähes tulkoon mahdottomassa tehtävässä Styles ainakin osittain myös onnistui, joka on hatunnoston arvoinen suoritus ja jälleen osoitus AJ:n suuruudesta. Jokseenkin siedettävä pääottelu tästä saatiin aikaiseksi, mutta siihen tarvittiin AJ:n huippupanos sekä pyörätuolissa heiluneen Flairin sekä Hoganin sekaantumista. Ottelun lopetus oli sinällään ihan hieno ja toimiva spotti, mutta sitten sillä alettiin pelleilemään ja mässäilemään ihan liikaa, joka tuntui todella lapselliselta ja tyhmältä.

Spoiler

Kesto: 14:55
Voittaja: - (Match was stopped when Abyss chokeslammed Styles through the ring)

Arvosana: ***

*** MCMG
** GenMe
* AJ Styles

Yhteenveto: Sekavaa menoa olivat nämä viime vuoden alkukuukaudet TNA:ssa. Kaikinpuolin sekavaa oli tämä ppv:kin. Kaikkea nähtiin x-divarispottailuista Halliin ja Nashiin sekä sormuksesta supervoimat saaneet Abyssiin saakka. Monipuolisuus on totta kai hyvä asia, mutta tässä se kääntyi negatiiviseksi ja punainen lanka oli hukassa. Monta mitäänsanomatonta filleriä, eikä yhtään neljän tähden ottelua. (vaikka UX lähellä olikin) Joten ei tälle kovin vahvaa arvosanaa voi antaa, mutta mikäli muistini ei tee tepposia, oli Lockdown sitten jo paljon parempaa settiä. :) Seuraavaksi edetäänkin sitten painivuoden superkuukauteen eli huhtikuuhun, jolloin vuorossa WrestleMania & Lockdown.

1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. WWE - Fatal 4 Way 2,79
4. WWE - Elimination Chamber 2,65
5. TNA - Destination X 2,58
6. WWE - Bragging Rights 2,54
7. TNA - Against All Odds 2,50
8. TNA - Genesis 2,44

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis</center>

Nyt kun loppu opiskelut ja näillä näkymin ei ole kesällä edes mitään täysipäiväistä työtä, niin kaiken muun sluibailun ja jonkun oikean elämän elämisyrittelyn ohella on taas entistä enemmänkin aikaa katsella vanhoja tapahtumia ja kirjoitella niistä arvosteluista. Hienoa :-)

Whatin arvostelusta täytyy sanoa, että olin jo unohtanut kokonaan DX:n ME:n aftermatch-tapahtumat, mutta onneksi ne nyt taas palasivat kirkkaasti mieleeni :D Puhdasta kultaa. Itse tapahtumaa en ole nähnyt, mutta toki tuo pätkä on verkkokalvoilleni piirtynyt. Alun perinkään tuo ei mielestäni ollut kovin looginen (vaikkakin ihan näyttävä) spotti, kun ottaa huomioon vaikkapa AJ Stylesin koon (ainiin, mutta kun se SORMUS!). Jälkimeiningit nyt olivat sitten jo jotain aivan uskomatonta.


UNCENSORED 1999

Kivana pikkuhuomiona se, että SuperBrawl IX:n ja Uncensoredin kuvia verratessa voi havaita, kuinka huikeasti WCW hallitsi mainoskuvilla promoamisen. Hoganista ja Flairista käytettiin molemmissa postereissa täsmälleen samoja kuvia, SuperBrawlissa kuvat oli vain rajattu tiiviimmin. Hienoa työtä WCW. Hienoa työtä oli WCW tehnyt myös Uncensoredin kanssa, koska tämä ppv oli tullut vuosien saatossa tunnetuksi ennen kaikkea toinen toistaan oudommista ja hirveimmistä Main Eventeistään. Vuosina '95 ja '96 WON valitsi Uncensoredin vuoden huonoimmaksi ppv:ksi (minäkin vuonna '96, jolloin aloin katsoa WCW:tä tässä projektissa). Viime vuosina taso oli alkanut nousta ainakin jonkun verran. Selostajina tutut Mike, Bobby ja Tony.


Kidman (c) vs. Mikey Whipwreck - WCW Cruiserweight Championship
Kyllä, Mikey Whipwreck oli saapunut WCW:hen. WCW oli tässä vaiheessa alkanut kunnostautua taidokkaiden ECW-talenttien kaappaamisessa, mikä näkyisi myös vielä myöhemminkin tapahtuman edetessä. ECW, jolla alkoi olla omat talousongelmansa jo tässä vaiheessa, ei tietenkään voinut kilpailla rahapuolella kahden ison kanssa, ja varsinkin WCW (toki kyllä WWF:kin hieman myöhemmin) hyödynsi tätä tilannetta taidokkaasti kaappaamalla monia ECW:n arvokkaita nimiä omaan rosteriinsa. Toki osa heistä palasi myöhemmin takaisin ECW:hen. Joka tapauksessa tämä oli Mikey Whipwreckin debyyttiottelu WCW:ssä, ja hän debytoi suoraan haastamalla edelleen Cruiserweight-mestaruutta hallussaan pitävän Kidmanin. Tämä oli minulle iloinen yllätys, koska kuten jo SuperBrawlin arvostelussa totesin, tarvitsisivat CW-mestaruuden kuviot jotain uudistusta, ja Mikey Whipwreck toi ehdottomasti noita uudistuksen tuulia mukanaan.

Mikey Whipwreckin saapuminen Kidmanin haastajaksi oli minulle positiivinen yllätys, ja myös itse ottelu oli taattua laatua. Mikey oli oma itsensä, ja myös Kidman hoiti roolinsa taas hienosti. Miehet ovat hieman erityyppisiä painijoita, ja tässä ottelussa nuo erilaiset tyylit tasapainottivat juuri täydellisesti toisiaan. Kidman tarjosi enemmän highflyingia ja Whipwreck puolestaan puhdasta painia ja myös hieman HC-menoa, vaikka mitään aseilla heilumista tässä ei ollutkaan, mutta kuitenkin näyttävää yleisön seassa tappelua. Kokonaisuutena ottelu oli oikein vakuuttava opener, joka sai oikein hyvin aikaa ja tempaisi yleisönkin aika hyvin mukaansa. Whipwreck keräsi heti aikamoisia buuauksia, mikä oli aika hassua, kun olin ehtinyt tottua mieheen jo sympaattisena underdog-facena. Joka tapauksessa ei tämä nyt ihan huippulaatua ollut, koska ihan se terävin kärki jäi puuttumaan, mutta todella viihdyttävää menoa kuitenkin. CW-divisioona pettää tuskin koskaan.
***½ (15:01)
Voittaja:

Spoiler

Kidman (Shooting Star Press)

Vincent vs. Stevie Ray - Harlem Street Fight
Hyvän CW-openerin jälkeen vuorossa oli todella outo ottelu, joka toivon mukaan ennakoi sitä, että nWo:n aika alkaisi vihdoin ja viimein olla vähitellen ohi. Toki tämä on vain toiveajattelua, ja luultavasti nWo porskuttaa vahvana vielä useamman kuukauden. Joka tapauksessa ottelun taustalla oli se, että Hollywood Hogan oli helmikuussa nimittänyt Stevie Rayn nWo Black & Whiten, tuttavallisemmin nWo B-Teamin, johtajaksi. nWo:n pitkäaikainen jäsen Vincent ei ollut tästä nimityksestä suuremmin ilahtanut, ja niinpä hän alkoi vaatia asemaa nWo Black & Whiten johtajana. Tästä syntyi tietenkin pahanlaatuista eripuraa nWo:n jobberiporukan keskuudessa, ja niinpä asia päätettiin lopulta selvittää Uncensoredissa Harlem Street Fightissa. Voittaja saisi paikan jengin johtajana.

Kaksi alakortin heeliä painii toisiaan vastaan siitä, kumpi saa toimia täysin yhdentekevän porukan johtajana. Mikä voisikaan olla mielenkiintoisempaa? Hommasta olisi voinut pelastaa jonkun verran viihdyttävä kehätoiminta, mutta siitä ei tämän ottelun osalta ollut pelkoa. Homma oli yhdellä sanalla kuvattuna tylsää. Reilun kuuden minuutin aikana tapahtunut yhtään mitään muistettavaa, lukuun ottamatta yhtä hauskaa kohtaa, kun Vincent ja Stevie Ray ajautuivat tappelemaan katsomon osaan, joka oli jostain syystä eristetty teipillä ja josta oli kaadettu kaikki tuolit maahan. Eivät nämä kaksi sielläkään tehneet mitään muuta kuin vaihtelivat nyrkiniskuja, mutta se alue oli varsin jännän näköinen. Lopetus oli varsin karsea, sillä se pahasti ennusti tämän kuvion jatkumista. Ei mikään WMOTYC, mutta kaikin puolin täysin yhdentekevä ottelu. Ei näitä ppv:hen.
* (6:30)
Voittaja:

Spoiler

Stevie Ray (Slapjack)

Kevin Nash w/ Lex Luger & Miss Elizabeth vs. Rey Mysterio Jr.
Aivan. Rey Mysterio Jr. ja Konnan tosiaankin hävisivät Outsiderseille SuperBrawl IX:n Hair vs. Mask -ottelun, ja tässä oli lopputulos. Mysterio oli joutunut luopumaan maskistaan. Oli todella outoa katsoa Mysterion tulevan kehään ilman maskia, sillä aikaisemmin näkemäni maskittoman Reyn painimat ottelut voi laskea yhden käden sormilla. Minun mielessäni Rey Mysteriolla on aina ollut maski, joten tätä WCW-uran loppupuolta on hankalaa uskoa todeksi. Joka tapauksessa heti maskinsa häviämisen jälkeen Mysterio Jr. oli osoittanut kaikille, ettei hän ollut menettänyt mihinkään taitojaan tai itseluottamustaan, sillä hän päihitti Nitrossa Kevin Nashin 1 vs. 1 -ottelussa. Tuon jälkeen Mysterio Jr. voitti muutaman muunkin isokokoisen vastustajan, ja häntä alettiinkin kutsua "Giant killeriksi". Nyt mies, joka vastasi alun perin Mysterion maskin menettämisestä, tahtoi osoittaa, ettei Rey pysty voittamaan häntä toista kertaa. Nopeasti oli Nashkin tullut alas vuodenvaihteen päämestaruuskuvioista Fingerpoke of Doomin jälkeen.

Tämä arvosana kuuluu taas niihin, jotka voivat joidenkin mielestä olla rankkaakin yliarvostelua, mutta minä nautin tästä ottelusta yllättävän paljon. Samoin kuin SuperBrawlin Hair vs. Mask Matchista siis. Ero tässä oli vain se, että tämä oli lyhyempi ottelu, mutta samalla minun silmiini kiinteämpi paketti. WCW oli aika vähän buukkaillut ppv-tasolle tämmöisiä iso mies vs. pieni mies -otteluita, mikä johtui ehkä osittain siitäkin, että WCW:n CW-divisioona oli niin vahvalla pohjalla. Niinpä tämä ottelu toi ihan mukavaa virkistystä, ja Mysterio Jr. sai Nashinkin tässä näyttämään hyvältä. Mysterio teki taas hitosti työtä ja esitti näyttäviä ja nopeita liikkeitään ja jätti Nashin tehtäväksi sen, minkä tämä osaa parhaiten, eli muutaman vakuuttavan power-liikkeen tarjoilun. Ei tämä siis painillisesti erityisesti mikään hyvä ottelu ollut, mutta viihdyttävyyden kannalta kiva välipala. Oman roolinsa hoiti juuri niin kuin piti.
**½ (6:19)
Voittaja:

Spoiler

Kevin Nash (Jackknife Powerbomb)

Jerry Flynn vs. The Cat & Sonny Onoo - 2 on 1 Handicap Match
Mistä WCW repi näitä käsittämättömiä ketään ei kiinnosta -tyyppisiä lowercard-otteluita ppv:eihinsä? Ilmeisesti näiden osalta oli alkanut olla jo joku kiintiö. No, se siitä. Ottelun tausta: Jerry Flynn oli viime aikoina alkanut nousta tavallisen jobberin asemasta otteluiden voittajaksi. Mies oli napsinut WCW:n tv-lähetyksissä yllättäviäkin voittoja vastustajistaan. En tiedä, oliko Flynn voittanut Catinkin, vai minkä takia Cat ja Onoo eivät Flynnistä perustaneet, mutta joka tapauksessa edeltävässä Nitrossa hommasta oli tehty jo todella henkilökohtainen, kun Onoo ja Cat olivat leikanneet Flynnin poninhännän. Huhhuh. Nyt Flynn tahtoi kohdata molemmat miehet samassa ottelussa.

Jos Vincentin ja Stevie Rayn ottelu oli tylsä, niin sellainen oli tämäkin. Olen jo aikaisemmin kritisoinut ihan tarpeeksi Catia, joten en viitsi ryhtyä siihen enää sen enempää. Mies nyt vain oli niin väritön, hauton, mauton ja kaiken lisäksi vieläpä kehno painija. Sonny Onoo managerina ei mitenkään parantanut tilannetta, eikä näiden kahden vastustajassakaan varsinkaan persoonan puolelta ollut paljon kehumista. Ottelussa oli muutama ihan näyttävä karate-tyylinen potku, mutta siihen ne hyvät puolet jäivätkin. Mitäänsanomaton ja vaisu ottelu, mutta ei mitään raivon partaalle saavaa kuraa kuitenkaan. Ainiin, lopetuskin oli osittain botchattu.
* (7:08)
Voittaja(t):

Spoiler

Jerry Flynn (Flynn pinned Onoo after Cat accidentally knocked him out)

Bam Bam Bigelow vs. Hak vs. Raven w/ Chastity - Raven's Rules Match
Tässä lisää niitä lupaamiani WCW:n ECW-kaappauksia. Kyseessä oli oikein ECW Alumnien kokoontumisajot, kun kolme entistä ECW World Heavyweight -mestaria kohtasi toisensa Raven's Rules Matchissa. Raven oli tosiaankin tehnyt vihdoin paluunsa painikehiin, joista hän oli ottanut taukoa Flockin hajottua loppusyksystä '98. Raven oli viettänyt aikansa (kayfabe) äitinsä hoivissa, josta hän oli ilmeisesti tuonut mukanaan siskonsa Chastityn (myös tuttu ECW:stä). Nyt Raven oli palannut samana katkerana itsenään, joka kaipasi mielestään ansaitsemaansa kunniaa. Tätä kunniaa Ravenin mielestä olivat häneltä viemässä muut East Coastista WCW:hen rantautuneet painijat, kuten edellisen vuoden lopuilla debytoinut Bam Bam Bigelow ja vielä tuoreempi siirtyjä Hak, joka ehkä jossain muualla saatettiin tuntea Sandmanina. Kolme miestä otti yhteen selvittääkseen, kuka heistä on todellinen hardcoren kuningas.

Minä tykkäsin tästä ottelusta. Se ei liene tässä vaiheessa projektiani enää kovinkaan suuri yllätys, sillä olen useamman kerran jo julistanut itseni hyvän roskapainin ystäväksi. Roskapainia on myös tylsää ja mitäänsanomatonta, mutta tämä oli hyvää. Kaikki kolme tiesivät, mitä tehdä, kun heti ottelun ensimmäisellä minuutilla Chasity toi kehänlaidalle ison kärryllisen täynnä erinäisiä välineitä toisten satuttamiseen. Homma ei menny pelkäksi toisten keksipelleillä mätkimiseksi, vaan hommassa nähtiin oikeasti muutama tyylikäs bumppi muun muassa pöytien ja silityslautojen läpi. Lopetuksestakin tykkäsin, vaahtosammuttimista aina plussaa. Ei tämä tietenkään mikään tekniikkapainin juhlaottelu ollut, mutta toimi hyvin omassa roolissaan viihdyttävänä mättönä.
*** (14:29)
Voittaja:

Spoiler

Hak (Hak pinned Raven after Chastity headbutted him to groin)

Curt Hennig & Barry Windham (c) vs. Chris Benoit & Dean Malenko - Lumberjack Match for the WCW Tag Team Championship
Curt Hennig ja Barry Windham voittivat SuperBrawl IX:n joukkuemestaruusturnauksen finaalin, kun Barry Windham selätti Dean Malenkon kuristaen tätä samalla nahkavyöllään. Niinpä Benoit ja Malenko saivat Uncensorediin uusintamahdollisuuden voittaa mestaruusvyöt nWo:sta erottamisen jälkeen varsin hyvin pärjänneiltä Hennigiltä ja Windhamilta ottelussa, jossa kehänlaita on täynnä painijoita, jotka saavat läimiä vapaasti nahkavöillään ringsidellä joutuvia painijoita. Lumberjackien saapuessa paikalle paljastui, että yksi tukkimiehistä oli Barryn veli Kendall Windham. Tilannetta kuitenkin tasapainotti se, että juuri ennen ottelua "Enforcer" Arn Anderson saapui kehänlaidalle ja otti Chris Adamsin paikan lumberjackina.

En tiennyt, kuinka paljon uskaltaa odottaa tältä ottelulta, koska SuperBrawlin mestaruusottelu oli pettänyt minut. Niinpä tämä ottelu olikin positiivinen yllätys, sillä vaikkei tämäkään mikään huipputason ottelu ollut, oli tämä jo asteen parempi kuin edellinen. Tässä oli tallella edellisen ottelun hyvät painilliset puolet, mutta lisäksi tähän oli yhdistetty sopivasti intenssiivisyyttä, ja pituutta oli otettu pois juuri sen verran, ettei ottelu ehtinyt käydä missään vaihessa tylsäksi. Välillä lumberjackien nahkavyöruoskinta alkoi olla ehkä hiukan puuduttavaa, muttei missään häiritsevissä määrin. Jos lopetusta ei olisi botchattu harmillisesti, olisi tämä voinut jättää vieläkin paremman fiiliksen, mutta oli tämä ehdottomasti hyvä ottelu.
*** (16:58)
Voittajat:

Spoiler

Chris Benoit & Dean Malenko (Benoit pinned Hennig after Diving Headbutt)

Chris Jericho vs. Perry Saturn - Dog Collar Match
Hoho, pakko todeta, että olin aikalailla etuajassa, kun edellisen vuoden viimeisten ppv:eiden kohdalla päivittelin Perry Saturnin lookia. Tämän mekkoanglen ansiosta mies oli selvästikin menettänyt lopullisesti järkensä, ja nyt hän saapui kehään kellertävillä piilolinsseillä ja mustilla huulilla varustettuna ja mustaan nahkahamemekkomikälieyhdistelmään pukeutuneena. Kauas oli tullut WCW-debyytin aikaisesta lookista. SuperBrawlin jälkeen siis Jerichon ja Saturnin feud oli muuttunut vain entistä henkilökohtaisemmaksi, ja niinpä koko homma oli tarkoitus nyt päättää tässä Dog Collar Matchissa. Jericho, jonka WCW-ura alkoi lähennellä kovaa vauhtia loppuaan, ei olisi halunnut kohdata sekopäiseltä vaikuttavaa Saturnia, ja hän yritti pistää Ralphuksen painimaan tähän otteluun, mutta Ralphus kieltäytyi kunniasta ja häipyi paikalta.

Tykkäsin kahdesta edellisestä Jericho vs. Saturnista, eikä tämä ottelu ollut missään mielessä kahta edellistä huonompi, jos toisaalta ei myöskään mainittavasti parempi. Muuten tämä ottelupari olisi varmasti alkanut jo kyllästyttää, mutta Dog Collar -stipulaatio toi uutta piristystä kuvioon, ja miehet käyttivät sitä varsin hyvinkin hyödykseen tässä rakennellen ihan näyttäviä spotteja. Kaikin puolin siis hyvää ja paikoitellen ihan innovatiivisia kyhäelmiäkin väläyttelevä ottelu, mutta ei tämä kuitenkaan mikään erityinen huippuottelu ollut. Tässäkin lopetus oli vähän botchattu, mikä taas söi tunnelmaa hiukan.
*** (11:50)
Voittaja:

Spoiler

Perry Saturn (Death Valley Driver)

Scott Steiner (c) w/ Buff Bagwell vs. Booker T - WCW Television Championship
Scott Steiner puolusti TV-vyötään SuperBrawlissa Diamond Dallas Pagea vastaan, ja oletin, että Uncensoredissa olisi nähty uusintaottelu tuosta kamppailusta. Sen sijaan Steineri vastustajaksi paljastuikin Booker T, mikä ei sinänsä ollut mitenkään huono juttu. Bookerilla oli ollut omat ongelmansa nWo Wolfpackin kanssa aina vuodenvaihteesta lähtien, ja lisäksi hän halusi päästä taas mestaruuksiin käsiksi, joten siinä on jo pari oivallista syytä kohdata Scott Steiner ppv:ssä.

Olisin olettanut, että Booker T olisi jo tässä vaiheessa alkanut vähitellen nousta US Heavyweight -mestaruuskuvioihin, mutta vielä mies jumitettiin TV-kuvioihin. Toisaalta taas en tiedä, kumpi noista vöistä oli tässä vaiheessa oikein arvostetumpi, kun taaskaan ei US-mestaria tai -mestaruusvyötä näkynyt koko tapahtumassa. Osanottajien lisäksi ottelu yllätti myös laadullaan, koska en kovin kummoista koitosta uskaltanut odottaa. Tiesin kyllä, että Booker T oli varsin hienossa vireessä tässä vaiheessa uraansa, ja Scottyllakin riitti karismaa, mutten ollut ihan varma, miten tämä täyteen pumpattu Steiner ja Booker toimivat yhdessä 1 vs. 1 -ottelussa. Niinpä oli kiva huomata, että Steiner ja Booker saivat aikaan ihan viihdyttävän ja toimivasti buukatun välipalaottelun ennen Main Eventiä. Bagwellinkään rooli ei ollut liian iso tässä.
**½ (13:30)
Voittaja:

Spoiler

Booker T (After Bagwell accidentally hit Steiner with a steel chair)

Hollywood Hogan (c) vs. Ric Flair - First Blood Barbedwire Steel Cage Match for the WCW World Heavyweight Championship
Tähän oli tultu. Pakko nostaa hattua WCW:lle tämän ottelun kehittelemisestä. Kyseessä oli siis Cage Match, mutta tässä häkissä ei ollutkaan ollenkaan ovia. Lisäksi häkin yläreunas oli täynnä piikkilankaa, eikä ottelua voisi voittaa millään muulla tavalla kuin pistämällä vastustaja vuotamaan verta. Kuulostaa mahtavalta. Tähän olivat Hollywood Hogan ja Ric Flair tulleet sen jälkeen, kun Hogan säilytti mestaruutensa SuperBrawlissa Flairia vastaan, kun Flairin oma poika David kääntyi tätä vastaan ja auttoi Hoganin voittoon ottelusta. Tämän henkilökohtaisemmaksi ei näiden arkkivihollisten taistelu voi enää mennä.

En voi väittää, että Hoganin ja Flairin ottelu vuodelta '99 kiinnostaisi minua jotenkin kamalasti, varsinkin kun miehet olivat osoittaneet SuperBrawlissa, etteivät he keskenään enää kummoista ottelua saa rakenneltua. Niinpä olin aika yllättynyt, kun tämä ottelu lähtikin liikkelle yllättävän energisesti, eikä tuo energiataso romahtanut missään kohtaa alas. Flair veti selvästi paremmin kuin SuperBrawlissa, ja Hogankin oli viime aikoja parempi, vaikkakin ottelu oli buukattu aika pelottavasti, kun kesken ottelun Flair alkoi koko ajan muistuttaa käytökseltään enemmän heeliä ja Hogan enemmän facea. Ei kai vain... Ei kai.. No, joka tapauksessa. Ottelu oli yllättävänkin tasokas. Tässä pitää muistaa kuitenkin se, että puhutaan vuoden '99 Hogan vs. Flairista, joten mitenkään erityisen hyvä tämä ei ollut. Kuitenkin laadullisesti ihan kiva ottelu, jossa molemmat tekivät rutkasti töitä.

Siinä olivat positiiviset uutiset. Negatiiviset uutiset ovat sitten siinä, että silloin kun Hogan ja Flair innostuivat ottelemaan yllättävän kivan ottelun, oli ottelun buukkaus aivan järkyttävää kuraa. Nyt en siis puhu enää tuosta face/heel-asetelmasta, vaan aivan muusta buukkauksesta. En voi kuitenkaan tarkentaa enempää, koska muuten spoilaan koko ottelun ratkaisun ja lopetuksen ja kaiken muun. Yhteenvetona voi kuitenkin sanoa, että en vain voi yksinkertaisesti ymmärtää, mitä WCW-bookkereiden päässä liikkui, kun he päättivät buukata First Blood Matchin näin. Tai vaihtoehtoisesti, kun he päättivät tehdä tästä First Blood Matchin. Olisin antanut tälle varmaan kaksi ja puoli tähteä, mutta yksi tähti on otettava pois ihan vain bookereiden järkyttävän aivopierun takia. En ollut ensin uskoa silmiäni, kun ottelu lähentyi loppuaan.
*½ (14:19)
Voittaja:

Spoiler

Ric Flair (Pinned Hogan while he was in the Figure-Four Leg Lock)

*** Mikey Whipwreck
** Chris Benoit
* Rey Mysterio Jr.

Kokonaisarvio Uncensoredista: Argh. Aivosoluni alkoivat kuolla uudestaan, kun rupesin miettimäänkin tuon ME:n lopetusta. Harvoin (jos koskaan) on Hoganin ottelussa ongelmana se, että painillinen puoli olisi ollut jopa ihan jees, mutta buukkaus olisi pilannut sen täysin. Yleensä ongelmana on joko painit tai molemmat. Joka tapauksessa harmillisesti tuo ME pilasi osittain fiilikseni Uncensoredia kohtaan, koska tässä ppv:ssä oli omat vahvat hetkensä. Oikeastaan huonoja hetkiä ennen ME:tä olivat vain kaksi turhaa filler matchia, vaikka toisaalta mikään ottelu ei erinomaiseksi yltänyt. Whipwreck vs. Kidman oli kyllä mainittavan hyvä. Tämä olisi ehkä voinut olla muuten ok, mutta kyllä loppufiiliksen takia tämä jää kuitenkin Kehnoksi.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
-
---------------
2. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
3. WCW Uncensored - Kehno
4. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
5. WCW SuperBrawl IX - Kehno
6. WCW Souled Out - Kehno

Seuraavaksi pois WCW:n maailmasta. Vuorossa on ECW:n vuoden toinen ppv Living Dangerously.

Kenityksen arvosteluja on ollut hauska lukea kuten aina, mutta yksi asia häiritsee. Sanoit, että tuo Uncensoredin Flair-Hogan oli hyvää 2,5 tähden menoa, mutta pudotit arvosanaa 1,5:ta typerän lopetuksen vuoksi. Kuitenkin arvostelit Over The Limitin Cena-Miz I Quitin kolmen tähden otteluksi, vaikka lopetus oli yhtä lailla typerä kuin Hogan-Flairissa. Tähdennetään nyt vielä, että en muista tuota Hogan-Flairia nähneeni, mutta kummalliselta tuntuu tämä ajatuksenkulku.

Omassa projektissa on nyt edetty vuoden suurimpaan tapahtumaan WrestleManiaan. 72 219:ta katsojan edessä käytyä tapahtumaa selosti tutusti kolmikko Michael Cole, Jerry Lawler & Matt Striker.

<center>
Sunnuntai, 28. Maaliskuuta 2010
University Of Phoenix Stadium, Arizona

Unified Tag Team Championship Match
John Morrison & R-Truth VS. The Big Show & The Miz (c)
Spektaakkeli avattiin tällä joukkueottelulla. ShoMiz oli voittanut mestaruudet juuri ennen Elimination Chamberia De-Generation X:ltä ja hallinnut joukkuedivaria siitä lähtien. Juuri sopivasti 'Manian alla toisensa löytäneet Truth & Morrison olivat voittaneet jonkin muodollisen ykköshaastajuusmatsin ja "ansaitsivat" tämän ottelun. Sisälukutaitoiset varmasti ymmärtävät, että mitään taustatarinaa ottelulle, tai syytä Morrisonin & Truthin tiimille ei ollut olemassa.

Jos oli ottelun taustat valjuja, sitä oli itse matsikin. Tämä alkoi kyllä ihan vauhdikkaasti ja lupaavasti, ja odottelin tästä ihan menevää 2,5-3 tähden openeria, mutta sitä ei saatu. Nelikko olisi varmasti pystynyt tuohon, mutta tämä matsi oli aivan liian lyhyt, ja se oli ainoa syy miksi tämä ei sytyttänyt. Enkä nyt todellakaan edes toivonut mitään 15 minuutin ottelua, mutta 7-9 minuuttia ei varmaan olisi ollut liikaa pyydetty?

Spoiler

Kesto: 3:24
Voittajat: Big Show & Miz (Show over Morrison via Knockout Punch)

Arvosana: *1/2

Triple Threat Match
Ted DiBiase VS. Cody Rhodes VS. Randy Orton
Ortonin syksyllä 2008 kasaaman ja johtaman Legacyn ongelmat olivat kärjistyneet viime kuukausien aikana ylitsepääsemättömäksi ja tähän oltiin tultu. Viimeinen pisara nähtiin Elimination Chamberissa, jossa DiBiase käytti Rhodesin häkkiin ujuttamaa teräsputkea lyödäkseen Randallia päähän ja selättääkseen tämän. Legacy oli historiaa.

Paperilla tämä oli kolminottelu, mutta käytännössä suuren osan ajasta tämä oli 2 vastaan 1 tasoitusmatsi, sillä Rhodes & DiBiase olivat "samalla sivulla." Kunnes...toinen heistä yritti ensimmäistä kertaa selätystä, jolloin miehet alkoivat mättää toisiaan. #-o Miksi aina käy näin, eihän siinä ole mitään järkeä. Noh, tämän jälkeen ottelu sitten muuttui vähän mielenkiintoisemmaksi, mutta ei tämä siitäkään huolimatta hyväksi missään vaiheessa noussut. Moni asia oli pielessä, suurimpina se että kenelläkään tuskin oli jännitystä voittajasta ja Ortonin kykenemättömyys hyviin otteluihin itseään alempana olevien painijoiden kanssa. Ihan ok "välipala", mutta koska tämä oli yksi koko alkuvuoden RAW:ta kantaneen suurimman storylinen päätös, olisi tämän pitänyt olla vähän enemmän.

Spoiler

Kesto: 9:02
Voittaja: Randy Orton (over DiBiase via RKO)

Arvosana: **+

10 Man Money In The Bank Ladder Match
Kofi Kingston VS. M.V.P. VS. Evan Bourne VS. Jack Swagger VS. Shelton Benjamin VS. Matt Hardy VS. Dolph Ziggler VS. Drew McIntyre VS. Kane VS. Christian
Viisi vuotta aiemmin WrestleMania 21:ssä alkunsa saanut MITB-konsepti alkoi olla vuonna 2010 jo varsin kulunut idea, mutta itse ottelut ovat aina olleet taattua laatua, joten melko positiivisin fiiliksin lähdin tätä katsomaan. Muistikuvatkin ottelusta olivat varsin positiivisia. Tällä kertaa sanonta "aika kultaa muistot" on kuitenkin varsin paikkaansa pitävä. Nimittäin tämä oli WM 23:n ohella selvästi heikoin MITB. Ensinnäkin 10 ottelijaa on liikaa. 6 oli juuri sopiva, 8 vielä meni, mutta 10 on vain liikaa. Se tekee ottelusta liian sekavan. Tämän lisäksi tässä ei nähty mitään huikaisevaa ikuisesti elämään jäävää spottia kuten useissa aiemmissa MITB:eissä ja tämä oli todella lyhyt verrattuna edellisten vuosien matseihin. Huonoksi otteluksi tätä ei kyllä voi haukkua, ja kroppaa laitettiin ihan kiitettävästi likoon, mutta taisi olla tuo mieluinen voittaja minkä vuoksi muistikuvat tästä olivat todellisuutta paljon parempia.

Spoiler

Kesto: 13:44
Voittaja: Jack Swagger

Arvosana: ***+

Singles Match
Triple H VS. Sheamus
Sekavan tikasottelun jälkeen oli mukava nähdä tällainen perinteinen 1on1-kohtaaminen, jonka tarinakin oli hyvin yksinkertainen mutta toimiva. Sheamus oli nuori, röyhkeä tulokas joka oli päättänyt sementoida maineensa legendan statuksen saavuttaneen Triple H:n kustannuksella ja that's it.

Odotetusti tämä oli toimivaa brawlia. Ei todellakaan mitään Rock-Austinin tasoista legendaarista brawlia, mutta perushyvää settiä kuitenkin. Mitään kovin erikoista tässä ei nähty, mutta homma toimi. Matsi rullasi nätisti eteenpäin ja tahti kiihtyi loppua kohden kuten pitääkin. Iso kiitos totta kai menee kokeneelle Hunterille, mutta tämä oli myös ensimmäinen kerta kun Sheamus näytti muultakin kuin midcarderilta, eikä tämä pelkästään ollut HHH:n ansioita.

Spoiler

Kesto: 12:09
Voittaja: Triple H (via Pedigree)

Arvosana: ***

Singles Match (If Mysterio Loses He Must Join SES)
Rey Mysterio VS. CM Punk w./ Serena & Luke Gallows
Elettiin aikaa jolloin Punkin johtama streittariryhmittymä oli täysissä voimissaan ja johtaja Punk oli nostanut itsensä lähes messiasmaiseen asemaan. Kahtena edellisenä vuotena MITB-ottelun voittanut Punk pyrki tänäkin vuonna kyseiseen otteluun, mutta hänen haaveensa murskautuivat, kiitos Rey Mysterion joka sekaantui Punkin karsintaotteluun Smackdownissa. Tämän jälkeen Straight Edge Society otti Mysterion (ja tämän perheen) silmätikukseen ja matsin lisästipulaationa olikin että Reyn hävitessä hän joutuisi vastentahtoisesti liittymään SES:iin.

Mysterio & Punk ovat eittämättä kaksi kirkasta A-luokan kehäesiintyjää, joten tältä ottelulta pitikin odottaa paljon. Lupaavasti tämä alkoikin, ja kaikki merkit viittasivat siihen että saamme WrestleManian arvoisen kovan keskikortin matsin. Nykyään enää harvoin jaksan itkeä otteluiden pituudesta, mutta nyt on pakko jo toistamiseen saman tapahtuman aikana tehdä niin. Kaikki ainekset oikein mainioon showstealer otteluun olivat olemassa, mutta homma päätettiinkin lopettaa ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Kaikki kunnia kuitenkin Reylle ja Punkille, he ottivat kaiken irti heille suoduista muutamista minuuteista.

Spoiler

Kesto: 6:30
Voittaja: Rey Mysterio (via 619 & Top Rope Splash combo)

Arvosana: ***-

No Holds Barred Match
Bret 'Hitman' Hart VS. Mr. McMahon
Tätä ottelua tuskin kukaan uskoi koskaan näkevänsä. Bret Hart oli palannut WWE:hen tammikuun 4. päivä yli 12 vuoden jälkeen, ja oli valmis hautaamaan Montreal Screwjobin katkerat muistot kertaheitolla. Shawn Michaelsin kanssa 'Hitman' saikin riitansa sovittua, mutta Mr. McMahon ei ollut vielä valmis sovintoon, vaan potkaisi Bretiä kiitokseksi vyön alle. Feikattujen jäähyväisten ja jalkavammojen jälkeen oltiin tultu tähän. Bret ja Vince selvittäisivät erimielisyytensä kehässä kirkkaiden valojen alla.

Ilmiselvä asiahan oli, ettei kumpikaan miehistä missään painikunnossa ollut, mutta siitä huolimatta tämä olisi voinut olla ihan viihdyttävä ottelu ja hieno lopetus 13:ta vuoden vihanpidolle. Jos avausottelun ja Rey-Punkin kohdalla kritisoin lyhyttä pituutta, niin tässä sitä taas oli ihan liikaa. Nyt tätä väkisin venytettiin yli 10:een minuuttiin, vaikka kaikki tapahtumat olisi saatu vedettyä läpi 2-3 minuutissa. Vaikka halusinkin tykätä tästä ottelusta, oli tämä kertakaikkiaan niin tylsää mäiskintää, ettei se ollut mahdollista. Paremmalla ja räväkemmällä bookkauksella tämä olisi voinut olla toimiva matsi, mutta tällaisenaan kandidaatti vuoden huonoimmaksi.

Spoiler

Kesto: 11:08
Voittaja: Bret Hart (via Sharpshooter submission)

Arvosana: *

World Heavyweight Championship Match
Edge VS. Chris Jericho (c)
Taustatarina ulottui edelliseen kesään, jolloin Jericho & Edge kaikkien yllätykseksi voittivat joukkuemestaruudet itselleen. Ennen kuin mestaruuskausi kerkesi kunnolla edes alkaa, hajotti Edge nilkkansa ja joutui sairaslomalle. Jerichoa tämä ei tuntunut edes haittaavan, hän värväsi Big Show'n partnerikseen ja heistä tulikin varsin menestyvä tiimi. Aina silloin tällöin Jericho mainitsi Edgen loukkaantumisen olleen siunaus, sillä onhan Show kaikin puolin parempi kuin Edge. Suivaantunut 'Rated R-Superstar' kuntoutti itsensä ennätysajassa, palasi jo Royal Rumblessa, heitti mm. Jerichon köysien yli, ja voitti koko roskan. Elimination Chamberissa Jericho sitten voitti maailmanmestaruuden, ja seuraavassa RAW:ssa Edge paljasti haastavansa hänet tänä iltana WrestleManiassa.

Feudia oltiin EC:n ja Manian välissä bookattu varsin tylsästi jokaviikkoisilla Sperareilla Jericholle, mutta itse ottelulta oli lupa odottaa paljon. Ovathan nämä kaksi kanadalaiskonkaria jo ammoisina aikoina vetäneet huippumatseja keskenään. Hyvä ottelu tämä olikin, mutta vain hyvä. Edge ei enää tuon nilkkavammansa jälkeen koskaan noussut entiselle tasolleen ja Jerichollakaan ei mikään uransa paras ilta ollut. Tämän vuoksi ottelu ei noussut erityisen muistettavaksi showstealeriksi. Hyvä ja viihdyttävä pläjäys tämä kuitenkin oli, ja ehdottomasti ansaitsi paikkansa WrestleManiassa.

Spoiler

Kesto: 15:47
Voittaja: Chris Jericho (via Codebreaker)

Arvosana: ***1/2

10 Diva Tag Team Match
Vickie Guerrero, Michelle McCool, Layla, Maryse & Alicia Fox VS. Eve Torres, Mickie James, Kelly Kelly, Gail Kim & Beth Phoenix
Tästä jäi käteen se, että Vickie on laihtunut aika hemmetin paljon vuoden aikana. Oikeasti aika huikaiseva ero, hyvä Vickie! :) Siinäpä ne positiiviset asiat olivatkin. Juuri kun Edge-Jericho olivat saaneet WrestleMania-fiilikset nousuun, ampui tämä täysin turha täyteottelu ne samantien alas. Ottelu lyhykäisyydessään: ensimmäisen minuutin aikana jokainen face iski vuorollaan Vickietä nyrkillä tai potkulla. Toisen ja kolmannen minuutin aikana jokainen iski vuorollaan finisherinsä ja viimeisenä lopetusiskunsa perille saanut voitti matsin. Todella, todella huono ottelu.

Spoiler

Kesto: 3:24
Voittajat: Team Vickie

Arvosana: *-

WWE Championship Match
John Cena VS. Batista (c)
Ennakolta tämä oli todellinen herkkupala. Kuten ottelun hypepaketissa sanottiin, olivat Cena & Batista kaksi suurinta tähteä attitude eran jälkeen. Tätä ennen miehet olivat kohdanneet vain kerran (Summerslam 2008 ) ottelussa, jossa Batista mursi Cenan niskan. Elimination Chamberissa John Cena voitti mestaruuden, mutta vain paria minuuttia myöhemmin Batista oli jo vienyt sen itselleen, kiitos Mr. McMahonin. Tämän ja WrestleManian välillä ottelua rakennettiin mielenkiintoisilla promoilla ja brutaaleilla hyökkäyksillä RAW:ssa, joten pöytä oli katettu.

Ikävä kyllä, ei tämä niin hyvä ollut kuin olisi toivonut. Mikään kovin pitkä ottelu tämä ei ollut, joten intensiteettiä olisi saanut olla lisää. Tai vaihtoehtoisesti sitten pituutta reilusti lisää. Vähän vaikea on sanoiksi pukea, mutta "sitä jotain" tästä ottelusta puuttui. Ei tämä sytyttänyt sillä tavalla kuin Cena-Batistan WrestleManiassa pitäisi sytyttää. Suurempiin haukkuihin ei kuitenkaan ole aihetta. Tässä nähtiin ehkä kaikkien aikojen komein F-U ja muutenkin ajoittain hienoa kehätoimintaa ja hyvää tunnelmaa sekä suuren ottelun tuntua, että ei tämä huono veto ollut. Enemmän olisi kuitenkin odottanut, etenkin kun vielä yksikään ottelu koko iltana ei ollut neljää tähteä hiponut.

Spoiler

Kesto: 13:30
Voittaja: John Cena (via STF submission)

Arvosana: ***1/2

Streak VS. Career (Pinfall or Submission only)
The Undertaker VS. Shawn Michaels
Vuotta aiemmin Michaels & Undertaker ottelivat yhden kaikkien aikojen painiotteluista ja Michaels oli niin lähellä, niin lähellä... Vuoden mittaan Shawn kehitti itselleen pakkomielteen Undertakerin putken tappamisesta. Tämä pakkomielle ajoi miehen hermoromahduksen partaalle ja maksoi DX:lle joukkuemestaruudet, ja Rumblen jälkeen HBK katosi ruudusta muutamaksi viikoksi. Lopulta hän kuitenkin löysi keinon. Michaels piiloutui Elimination Chamberiin ja maksoi Undertakerille maailmanmestaruuden. Tämän jälkeen 'Phenom' suostui otteluun, mutta yhdellä ehdolla: Michaels laittaisi uransa peliin. Ja sen hän myös teki.

Taustatarina oli rautainen, mutta kolikolla oli myös kääntöpuoli. Miehet olivat viime vuonna nostaneet riman niin naurettavan korkealle, että sen ylittäminen oli silkka mahdottomuus. Eikä tämä todellakaan sellainen klassikko ollut. Tämä oli liian finisherkeskeinen, ja niiden jälkeiset near fallit eivät tuntuneet kovinkaan jännittäviltä, koska kaikki oli jo nähty viime vuonna. Sitä todella laadukasta painia oli paljon vähemmän, ja lopetusliikkeillä läiskimistä enemmän. Ehkä ei pitäsi verrata viimevuotiseen, mutta vaikea sitä on välttääkään. Vaikka tämä nyt ei ollutkaan samanlainen viiden tähden klassikko, oli tämä silti tämän WrestleManian paras ottelu ja Shawn Michaelsille hieno kiitos hienosta urasta. Itse tosin olin (ja olen edelleen ainakin osittain) sitä mieltä, että tätä ottelua ei olisi pitänyt bookata tähän tapahtumaan juurikin tuon takia, ettei se voinut olla parempi tai edes yhtä hyvä kuin edellisenä vuonna. Kaikesta negatiivisuudesta huolimatta tämä oli kuitenkin WrestleManian arvoinen pääottelu myös kellonsoiton jälkeisten tapahtumien vuoksi.

Spoiler

Kesto: 24:00
Voittaja: The Undertaker (via Tombstone Piledriver)

Arvosana: ****

*** Shawn Michaels
** The Undertaker
* John Cena

Yhteenveto: Suurin yksittäinen asia, joka tässä tapahtumassa ärsytti oli ajankäyttö. Avausottelulla, RahaPankkiottelulla, Rey-Punkilla ja osittain myös Batista-Cenalla ei ollut edes mahdollisuutta nousta paremmaksi kuin se oli, liian lyhyen keston vuoksi. Sitten taas Bret-Vince oli ylipitkä ja naisten ottelu täysin turha. Parhaimmissa WrestleManioissa ollaan kuitenkin nähty 3-5 neljän tähden ottelua, tässä vain yksi pääsi sille tasolle, eikä sekään yhtään yli. Tapahtuman card oli todella kova, ja siihen nähden taso oli pieni pettymys, mutta muuten kyllä oli kaikki kunnossa. Production valueen oli panostettu ja 72 000:n ihmisen jättiyleisö toi suuren juhlan tuntua, jonka vuoksi tapahtuma saakin arvosanaansa 1/4 lisän.

1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
4. WWE - Fatal 4 Way 2,79
5. WWE - Elimination Chamber 2,65
6. TNA - Destination X 2,58
7. WWE - Bragging Rights 2,54
8. TNA - Against All Odds 2,50
9. TNA - Genesis 2,44

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis</center>

What kirjoitti:
Big Show & The Miz def. R-Truth & John Morrison * 1/2
Randy Orton def. Cody Rhodes & Ted DiBiase in a Triple Threat Match ***
Jack Swagger won Money In The Bank Ladder Match ***
Triple H def. Sheamus ***
Rey Mysterio def. CM Punk *** 1/2
Bret Hart def. Vince McMahon **
Chris Jericho def. Edge ****
John Cena def. Batista ****
The Undertaker def. Shawn Michaels *** 1/2

Arvosanoissa on, hmm... mielenkiintoisia muutoksia. Noinko se tapahtumien vanhentuminen saa näkemään uusia puolia. Otin tämän esille koska muistelin sinun lytänneen tämän 'Manian melko pahasti. Nyt katsottuna tuo uudempi arvostelusi on brutaalimpi monin puolin! Kaikkien muiden otteluiden arvosanat taisivat laskea paitsi Undertaker vs Michaelsin (nousi ½ tähteä) ShowMizin vs Truth & Morrisonin sekä HHH vs Sheamus pysyen samoissa lukemissa.

Kenitys, tuo Vincentin ja Stevie Rayn ottelussa nähty rajattu sektio oli yksinkertaisesti täynnä paikkoja, joita WCW ei saanut myytyä tapahtumaan. Tuo oli yhdessä Botchamaniassa, jossa syyksi sanottiin noinkin yksinkertainen asia.

Eikö tuossa Hogan Vs. Flairissa

Spoiler

käynyt niin, että jompikumpi vuosi verta ties kuinka kauan ja ottelua ei kuitenkaan lopetettu siihen? Olen tuosta nähnyt pätkän, jälleen kerran, Botchamaniassa.

The Rocker kirjoitti:

What kirjoitti:
Big Show & The Miz def. R-Truth & John Morrison * 1/2
Randy Orton def. Cody Rhodes & Ted DiBiase in a Triple Threat Match ***
Jack Swagger won Money In The Bank Ladder Match ***
Triple H def. Sheamus ***
Rey Mysterio def. CM Punk *** 1/2
Bret Hart def. Vince McMahon **
Chris Jericho def. Edge ****
John Cena def. Batista ****
The Undertaker def. Shawn Michaels *** 1/2

Arvosanoissa on, hmm... mielenkiintoisia muutoksia. Noinko se tapahtumien vanhentuminen saa näkemään uusia puolia. Otin tämän esille koska muistelin sinun lytänneen tämän 'Manian melko pahasti. Nyt katsottuna tuo uudempi arvostelusi on brutaalimpi monin puolin! Kaikkien muiden otteluiden arvosanat taisivat laskea paitsi Undertaker vs Michaelsin (nousi ½ tähteä) ShowMizin vs Truth & Morrisonin sekä HHH vs Sheamus pysyen samoissa lukemissa.

Mielenkiintoista kyllä. Kai se on niin, että olen tuolloin katsonut WrestleManian "livenä" vähemmän analyyttisemmin antaen heikkouksia anteeksi kuin nyt tällaisen projektin aikana. Toimii kyllä myös toisinpäin: aikanaan huonolta tuntunut ottelu voi vuoden-kahden päästä katsottuna tuntua paljon paremmalta, ja itse asiassa näin siinä useimmiten käy. Enpä osaa tuon parempaa selitystä arvosanojen muutokselle sanoa. :?

What kirjoitti:
Kenityksen arvosteluja on ollut hauska lukea kuten aina, mutta yksi asia häiritsee. Sanoit, että tuo Uncensoredin Flair-Hogan oli hyvää 2,5 tähden menoa, mutta pudotit arvosanaa 1,5:ta typerän lopetuksen vuoksi. Kuitenkin arvostelit Over The Limitin Cena-Miz I Quitin kolmen tähden otteluksi, vaikka lopetus oli yhtä lailla typerä kuin Hogan-Flairissa. Tähdennetään nyt vielä, että en muista tuota Hogan-Flairia nähneeni, mutta kummalliselta tuntuu tämä ajatuksenkulku.

Kiitos kommentista :) Minä en pidä tätä ajatuksenkulkua ollenkaan kummallisena, sillä Flair-Hoganissa kyse ei ollut pelkästään lopetuksen järjettömyydestä vaan siitä, että koko jälkimmäinen puolisko ottelussa oli buukattu niin idioottimaisesti, etten muista vastaavaa tapausta nähneeni. Koko ajan vain mietin, että mitä tässä oikein tapahtuu. Tilannetta ei tosiaan parantanut, että samaa tuntuivat ajattelevan myös Flair, Hogan, ottelun tuomari Charles Robinson ja ennen kaikkea selostajat, jotka sönköttivät kaiken täyden epäloogisuuden keskellä jotain turhuuksia. Tätä on hankala selittää ilman vielä suurempia spoilauksia, joten kehotan vain katsomaan sen ottelun, että ymmärrät, mitä tarkoitan. Siksi buukkaus oli tuossa ottelussa minusta niin suuri miinus, että otin ottelulta yhden tähden pois. Meinasin alun perin itse asiassa antaa arvosanaksi ½:n tuon aivosoluja tappavan buukkauksen takia, mutta en sitten viitsinyt, koska Hogan ja Flair tekivät kuitenkin yllättävän hyvää ja yllättävän paljon työtä, ja kyllä se jonkun tunnustuksen ansaitsee.

Vaikka siis minusta Cena-Mizin lopetuskin oli todella huono ja pahasti Mizin uskottavuuden vessanpöntöstä alas vetänyt, ei se ollut kuitenkaan samalla tavalla täysin epälooginen tai kaikessa typeryydessään montun auki jättävä. Se oli vain todella huono ja surkeasti suunniteltu. Olisin hyvällä lopetuksella ja kunnon lopputaistelulla antanut varmaan Cena-Mizille ***½:n, koska ottelu oli siihen mennessä ollut oikein viihdyttävää ja, kuten arvostelussakin taisin sanoa, PG-eran touhuksi yllättävän hardcorea, joten kyllä tuosta sen puolikkaan arvosanana kuitenkin tiputin pois. En yhtä paljon, koska ei tämä yhtä paha tapaus mielestäni ollut.

EDIT: Oho, en huomannut, että perässä oli Merovinginkin kommentteja.

Merovingi kirjoitti:
Kenitys, tuo Vincentin ja Stevie Rayn ottelussa nähty rajattu sektio oli yksinkertaisesti täynnä paikkoja, joita WCW ei saanut myytyä tapahtumaan. Tuo oli yhdessä Botchamaniassa, jossa syyksi sanottiin noinkin yksinkertainen asia.

Joo, tätä ajattelinkin yhdeksi potentiaaliseksi syyksi, mutta selostajat saivat sen kuulostamaan niin hienosti siltä, että alue oli rajattu Vincent vs. Stevie Rayta varten... Kyllähän nyt tuon tason huippuottelulle pitää oma alue rajata! Silti se alue oli hassun näköinen :)

Eikö tuossa Hogan Vs. Flairissa

Spoiler

käynyt niin, että jompikumpi vuosi verta ties kuinka kauan ja ottelua ei kuitenkaan lopetettu siihen? Olen tuosta nähnyt pätkän, jälleen kerran, Botchamaniassa.

Juu, juuri tuosta oli kyse. Yritän nyt jotenkin selittää koko homman, mutta siltikään kaikki järjettömyys ei tule esille, ennen kuin on ottelun katsonut.

Spoiler

Flair piti ennen ottelua promon, ettei tuomari Robinson saisi lopettaa ottelua pienestä haavasta tai vastaavasta. Sitten kuitenkin kun ottelusta oli mennyt vajaa puolet, oli Flairin otsa aivan auki ja mies tosiaan vuosi verta kuin pieni sika. En tiedä, oliko tuo botch, mutta jos oli, niin olisi se kai nyt helvetti ollut loogisempaa lopettaa ottelu saman tien jollain nopealla huijauskikalla eikä jatkaa tuon jälkeen painia vajaat 10 minuuttia välittämättä enää ollenkaan ottelun alkuperäisestä stipulaatiosta. Vähän Flairin vuotamisen jälkeen Hoganinkin otsa oli auki, eikä Robinson näyttänyt tietävän yhtään, mitä tehdä. Samoin olivat ulalla selostajat. Kukaan ei tiennyt, miten ottelun voi päättää. En tiedä, olivatko siitä varmoja edes painijat. Ensimmäisen Hoganin Leg Dropin jälkeen Robinson ei tietenkään laskenut selätystä, koska ottelu oli First Blood Match. Toisen jälkeen hän jo laski kahteen, mutta keskeytti sitten laskun (vaikka Flairin hartiat olivat matossa edelleen), koska kyseessä oli First Blood Match. Sitten kaiken uskomattoman säätämisen jälkeen verinen Flair lukitsi verisen ja tajuttoman Hoganin Figure Four Leg Lockiin, ja Robinson laski kiltisti kolmeen.

LIVING DANGEROUSLY 1999

Living Dangerously nähtiin ensimmäistä kertaa edeltävänä vuotena, jolloin se oli vuoden ensimmäinen ECW-ppv. Vuonna '99 ECW:n ppv-vuosi oli aloitettu jo tammikuisella Guilty As Chargedilla, mutta Living Dangerously oli vanhallaan paikallaan maaliskuun ppv:nä. Ensimmäinen LD muistetaan lähinnä Bam Bam Bigelowin ja Tazin huikeasta kehänläpimenospotista, ehkä nyt olisi tarjolla muutakin ;) Selostajan edelleenkin Joey Styles ilman turhanpäiväisiä apureita.


Super Crazy vs. Yoshihiro Tajiri
ECW oli ehkä menettänyt vuosien saatossa kasan taidokkaita light heavyweight -painijoita WCW:hen (viimeisimpänä Whipwreck) ja pari ehkä WWF:äänkin, mutta silti he vain löysivät uutta talenttia vanhan tilalle. Crazyn ja Tajirin yhteenotot ECW:ssä muuttuivat yhdeksi suurista klassikoista. He olivat otelleet toisiaan vastaan jo Guilty As Chargedissa ja kohdanneet sen jälkeen toisensa useaan otteeseen niin, että otteluvoitot jakautuivat hyvin tasaisesti. Tämän oli tarkoitus olla "Rubber Match", joka lopultakin ratkaisisi sen, kumpi näistä kahdesta on parempi.

Tämä ottelu lähti käyntiin aivan huikealla tahdilla, ja minä olin mukana kuin hullu puuron syönnissä. Darien oli tuolla klisee-topicissaan listannut kliseisiin myös sen, kun kaksi tasaväkistä painijaa vaihtaa lukkoja ja muita vastaavia liikkeitä ja lopulta päätyy staredowniin yleisön taputtaessa. Se kieltämättä on tietynlainen klisee, mutta ei mielestäni millään tavalla häiritsevä, ainakaan silloin kun se on toteutettu niin hiton hienosti kuin tämän ottelun alussa. Tämänkin jälkeen meno vain parani, ja molemmat miehistä tarjosivat parastaa. Tajiri jakeli stiffejä potkujaan ja Crazy high flying -liikkeitään, mutta toisaalta myös Tajirikin lenteli ottelun aikana näyttävästi. Hienoa lhw-menoa, kunnes ottelu yhtäkkiä päättyi aivan ennenaikaisesti ja vieläpä aikamoisen kökösti ilman mitään kunnon lopputaistelua. Jos ottelu olisi ollut vähintään 5 minuuttia pidempi ja päättynyt kunnon lopputaisteluun, olisi tämä ollut GASC:n ottelua parempi. Nyt loppu jätti sen verran valjun fiiliksen, ettei tämä yllä ihan siihen GASC:n otteluun. Silti ehdottomasti hieno kamppailu ja huippuavaus show'lle.
***½ (9:55)
Voittaja:

Spoiler

Super Crazy (Turned Tajiri's Hurracanrana into a Sunset Flip)

Steve Corino vs. Balls Mahoney w/ Axl Rotten
Steve Corino! Tämä ottelu oli siis tämän myöhemmin indylegenda-asemaan nousevan ja eniten Suomi-painiin vaikuttaneen ulkomaalaisen painijan "King of Old Schoolin" ECW ppv-debyytti. Corino oli tässä todella nuoren näköinen, ja nuorena arroganttina hän olikin aloittanut uransa ECW:ssä promoten siitä, kuinka hän ei tarvitse menestyäkseen mitään ECW:n halpamaisia hardcore-kikkoja. Corinolle ei ollut alun perin buukattu ottelua ppv:hen, mutta openerin jälkeen hän saapui kehään esittämään avoimen haasteen kenelle tahansa ECW:n rosterista. Tuohon haasteeseen tarttui Hardcore Chair Swinging Freaksin toinen osapuoli Balls Mahoney, joka päätti antaa pienen opetuksen ECW-tavoista Corinolle.

Tämän ottelun arvosanassa pitää huomioida, etten paljon parempaa tämänpituiselle kamppailulle viitsi antaa. Tämä siis tosiaan jätti minulle aikalailla niin hyvän vaikutelman, kuin mitä tämänpituinen ottelu pystyy jättämään. Corino oli roolissaan aivan loistava, ja yleisökin alkoi ottelun aikana syttymään aika kovien buuausten tarjotaan. Corino hoiti homman niin hyvin kotiin eleilleen ja toimillaan kehässä, että ei voi mitään. Huippukohta oli, kun Corino kiusoitteli terästuolin käyttämisellä, mutta tuolilla lyömisen sijaan hän kävikin istumaan sille ja lukitsi sitten Mahoneylle Chin Lockin. Balls taas hoiti oman roolinsa juuri niin kuin piti. Lopetuskin oli varsin hyvä.
** (3:56)
Voittaja:

Spoiler

Balls Mahoney (Chair shot to Corino's head)

Antifaz del Norte vs. Little Guido w/ Big Sal E. Graziano
Antifaz del Norte oli siis meksikolainen luchadore-painija, joka oli tekemässä ECW:ssä ilmeisesti jonkin sortin pikavisiittiä, sillä ei hänestä mitään vakiokasvoa ECW:hen syntynyt. Ennemminkin hän loi uransa CMLL:ssä. Nyt hänet oli kuitenkin tuotu painimaan tähän ppv:hen Little Guidoa vastaan. Little Guidonkaan päämurheena ei taatusti ollut Antifazin voittaminen, sillä viikkoa ennen tätä ppv:tä olivat Guidon ja Tracy Smothersin pitkäaikaiset erimielisyydet päätyneet siihen, että kaksikon muodostama FBI oli lopulta hajonnut, kun ottelun päätteeksi Smothers oli motannut Guidon kanveesiin.

Minusta oli kivaa nähdä jotain aivan uusia naamoja painimassa ECW-ppv:ssä. Tämähän ei tietenkään kelvannut sisäsiittoiselle ECW-fanilaumalle, joka suhtautui Antifaziin alusta asti hyvin nihkeästi ja tarjosi varsin vaimeat popit sittenkin, kun tämä säväytti muutamalla todella nätillä spotilla. Kokonaisuutena ottelu oli minusta varsin hyvää menoa, ja vaikka miesten painityylit olivat varsin erilaiset, jotenkin ne tässä tasapainottivat ottelua enemmänkin kuin, että tilanne olisi jotenkin häirinnyt. Tämä oli kuitenkin malliesimerkki siitä, kuinka osan fiiliksestä saattaa pilata nihkeä yleisö. Oikealla reaktiolla tästä olisi voinut jäädä vieläkin parempi fiilis kuin ihan mukava. Ottelun jälkeen nähtiin sitten Smothersin ja Guidon välienselvittelyjä.
**½ (5:37)
Voittaja:

Spoiler

Little Guido (Sicilian Crab)

Rob Van Dam (c) w/ Bill Alfonso vs. Jerry Lynn - ECW Television Championship
Ah, en voi olla rakastamatta tätä ECW-ajan "face"-RVD:tä. Periaatteessa RVD oli kai enemmänkin heel, jos ei sitä erittäin epämääräistä tweener-käsitettä halua käyttää, mutta yleisö oli täysin hänen puolellaan. Sen lisäksi, että Van Dam oli elämänsä kunnossa ja aivan huippulahjakas, tiesi tämä omahyväinen TV- ja joukkuemestari sen varsin hyvin ja toi sen esille kaikissa promoissaan ja kehäesiintymisissään. Loistavaa karismaattista esiintymistä RVD:ltä. Nyt hän kuitenkin joutui puolustamaan TV-mestaruuttaan Jerry Lynniä vastaan. Lynn, joka oli hiljattain palannut sairastuvalta ei taatusti tahtonut tyytyä enää painimaan ECW:n alakortin otteluita, ja TV-mestaruuden voittaminen lähes vuoden vyötä pitäneeltä RVD:ltä olisi paras tilaisuus päästä suuriin kuvioihin.

Tämä ottelu oli huippulaatua. En toisaalta odottanutkaan mitään muuta. Sen lisäksi, että rakastan tätä ECW-ajan face-RVD:tä, rakastan myös Van Damin TV-mestaruuskautta. Vielä vuonna '98 ei ppv:issä nähty yhtään kunnon huipputason TV-mestaruusottelua, mutta nyt niitä oli kahdessa vuoden '99 ppv:ssä tarjottu jo yhteensä kaksi. Jos Lance Stormin ja RVD:n ottelu tammikuussa oli huippukamaa, oli tämä vielä hiukan parempaa. Aivan mahtavaa taidonnäytöstä molemmilta miehiltä, ja yleisökin syttyi ottelun aikana Lynnille, johon se vielä alussa suhtautui varsin nihkeästi. Ottelussa oli sopivasti high flyingia, hardcorea ja myös tekniikkapainia. Tarinankerrontaakin oli tuotu mukaan, eikä myyntiäkään ollut unohdettu. Paljon paremmaksi tästä ei varmaan pysty laittamaan, ja olisin ehkä antanut tälle vielä pykälän korkeamman arvosanan, mutta ottelun lopetus jäi harmittamaan, sillä se oli bookattu ihan turhaan niin sekavaksi ja jätti hiukan valjun maun suuhun. Toisaalta tämän ansiosta luvassa on ilmeisesti jatkoa pian!
**** (22:18)
Voittaja:

Spoiler

Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)

Mustafa vs. New Jack
Tämä oli midcardin iso ottelu, tai niin ainakin meidät oli tarkoitus saada uskomaan. Minähän uskoin tietenkin. Mustafa ja New Jack olivat vielä pari vuotta aikaisemmin muodostaneet yhden ECW:n legendaarisimmista joukkueista The Gangstasin. Miehet voittivat useamman kerran ECW Tag Team -mestaruudetkin. Sitten kuitenkin Mustafa lähti ECW:stä, ja New Jack jäi yksin riehumaan hc-otteluihinsa. Storylinellisesti tuo lähtö kai liittyi jotenkin Dudley Boyzeihin. Dudley Boyzit liittyivät myös Mustafan paluuseen. Dudleythän eivät olleet koskaan tulleet toimeen New Jackin kanssa, mutta viime aikoina he olivat erityisesti yrittäneet teloa New Jackin, sillä joku tuntematon taho oli luvannut maksaa hommasta Dudleyille. Tämä taho pysyi tuntemattomana niin kauan, kunnes Mustafa teki ECW-paluunsa. Ensin näytti siltä, että hän oli tullut pelastamaan vanhan joukkuekaverinsa Dudleyiden kynsistä, mutta lopulta karu totuus paljastui. Katkera Mustafa olikin ollut se henkilö, joka oli palkannut Dudleyt hoitelemaan New Jackin pois päiväjärjestyksestä. Nyt näiden kahden oli aika selvittää 1 vs. 1 -ottelussa, kumpi on "The Real Gangsta".

Kiinnostavat juonikuviot voivat pelastaa jonkun verran ottelun laadusta. Minusta tämä kuvio, vaikkei mitenkään kauhean uniikki ollutkaan, oli kaikessa yksinkertaisudessaan tosi toimiva ja hyvä. Onneksi niin, koska itse ottelu oli aika vaisu. Vielä vuoden '98 show'ita katsoessa New Jackin roskapainimätöt olivat ihan kivoja ja parhaimmillaankin oikein viihdyttävää hc-mäiskintää, mutta nyt homma alkoi olla jo aika pahasti itseään toistavaa. New Jackin ottelut alkoivat minunkin silmissäni ajautua pahasti sinne heikon roskapainin puolelle. Jos tätä vertaa edellisvuoden Bam Bam Bigelow vs. New Jack -otteluun, suurin ero on se, että tästä puuttuu ainutlaatuisuus, innovatiivisuus ja brutaali huumori. Kaikki tässä nähty oli nähty aikaisemmin, ja niin ei pitäisi olla näin ison kokoluokan ottelussa. Käytettävistä apuvälineistäkään eivät Mustafa tai New Jack saaneet mitään uutta ja hauskaa rakenneltua. Ehkä New Jackia oli tässä vaiheessa alkanut homma jo vähän kyllästyttää. Silti täytyy sanoa, että tässä oli omat hetkensä, jolloin sytyin otteluun, ja olihan se ottelun huippukohta edelleenkin näyttävä, vaikkei mitenkään uusi temppu. Se, miten ottelu tuon jälkeen päättyi, oli aika vaisua. Onneksi storylinen tuoma hyvä fiilis pelasti noin puolikkaalla arvosanaa.
** (9:27)
Voittaja:

Spoiler

New Jack (Pinned Mustafa after both had crawled back to the ring after New Jack's suicide splash)

Dudley Boyz w/ Joel Gertner & Sign Guy Dudley vs. Spike Dudley & Nova
En ole itse asiassa varma, pitäisikö tätä tuoda otteluna ollenkaan mukaan, koska koko tämä homma oli enemmänkin anglea kuin kunnollista painia, mutta kyllä tässä kuultiin alkukellonsoitto ja kruunattiin voittajakin, joten kelvatkoon otteluksi. Dudleyt tulivat siis kehään riehumaan edellisen ottelun jälkimainingeissa, ja koska heille ei taaskaan ollut buukattu ottelua ppv:hen (kertooko tämä jo jotain siitä, kuinka loppuunkäytetty joukkue Dudleyt alkoivat olla ECW:ssä?), jättivät he avoimen haasteen. Tähän vastasivat muiden Dudleyiden kanssa loputonta feudiaan jatkava velipuoli Spike Dudley ja Nova.

Sytyin tälle ottelulla, kun huomasin Novan kävelevän kehään. Harmi vain, että tämä ei sitten tosiaan ollutkaan kunnon ottelu, vaan enemmänkin anglemaista HC-rymistelyä. Sellaisenaan se oli tosin ihan toimivaa toimintaa, ja erityisesti Nova hoiti kyllä oman roolinsa tässä hienosti. Myös loppupuolella nähty Sid oli edelleenkin ihan vakuuttavan oloinen (tietenkin oikeinbuukattuna), ja kriittinen ECW-yleisö tarjosi taas tälle järkäleelle yhdet illan isoimmista popeista. En tiedä, kuinka järkevää tälle on ylipäätänsä antaa arvosanaa, mutta kun yritän viimeiseen asti aina vältellä N/A:n antamista, niin annan tälle sitten arvosanan siitä, minkä fiiliksen tämä epämääräinen rymistely suurin piirtein otteluna minulle jätti. Toisaalta eipä tämä anglenakaan hirveän erityinen tai arvosana-asteikolla paljon kummoisempi ollut.
*½ (11:00)
Voittajat:

Spoiler

Spike Dudley & Nova (Spike pinned Buh Buh after an Acid Drop)

Lance Storm & Justin Credible w/ Jason, Unnamed woman & Beulah vs. Shane Douglas & Tommy Dreamer w/ Francine
Tämä oli taas juonikuvio, josta tykkäsin kovasti. Shane Douglas oli siis hävinnyt noin 14 kuukauden ajan hallussaan pitämänsä ECW World Heavyweight -mestaruusvyön tammikuussa Tazille. uon tappion murtamana Douglas saapui ECW-show'ssa kehään kertomaan aikovansa lähteä bisneksestä ja luovuttaa "Franchise"-tittelinsä eteenpäin kannettavaksi. Heti samassa tilanteessa paikalle saapuivatkin ensin Justin Credible ja sitten Lance Storm vaatimaan, että Douglas kruunaa hänestä uuden "Franchisen". Douglas ei kuitenkaan suostunut tähän, sillä hän sanoi olevansa vakuuttunut Crediblen ja Stormin otteista, muttei niin paljon kuin uuden "Franchisen"... Tommy Dreamerin (!) kyvystä hallita kehää. Tämä raivostutti Crediblen ja Stormin, jotka yrittivät piestä Douglasin, kunnes Dreamer saapui pelastamaan taidokkaasti faceksi käännetyn Shanen. Crediblen ja Stormin hyökkäyksen takia Douglas päätti olla vielä ripustamatta buutseja naulakkoon, ja hän palasi tässä ottelussa Dreamerin kanssa kostamaan tälle ylimieliselle kaksikolle. Stormin kulmauksessa ollut Beulahiksi itseään väittävä nainen ei siis suinkaan ollut Dreamerin naisystävä Beulah McGillicutty, vaan aikaisemmin Tammy Lynn Bytchinä tunnettu naikkonen.

Tykkäsin tästä storylinestä, johon kuului muun muassa Douglasin toimiva face-turn (vaikkei Douglas koskaan omimmillaan facena ollutkaan) ja ennen kaikkea Impact Playersien synty. Lisäksi tykkäsin myös tästä ottelusta, joka oli juuri semmoinen kuin ME-tason iso joukkueottelu kuuluu ollakin. Tähän oli yhdistetty sopivasti hienoa tunnelmaa ja myös aika näyttävää kehätoimintaa. Kehuista huolimatta täytyy todeta, ettei tämä mikään klassikkopuolen ottelu, mutta harvemmin tämäntyyppiset joukkueottelut sitä ovatkaan. Silti ehdottomasti hyvä ottelu, jota katsoessa viihtyi ja joka ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä katsoessa, kuin mitä tämä oli.
*** (18:58)
Voittajat:

Spoiler

Shane Douglas & Tommy Dreamer (Douglas pinned Credible after a Pittsburgh Plunge)

Sabu (c) w/ Bill Alfonso vs. Taz (c) - Falls Count Anywhere ECW World Title Unification Match
Sabu ja Taz eivät ikinä ole olleet sydänystäviä, ja miesten feud kuuluukin yhteen ECW:n legendaarisimpien joukkoon. Viimeeksi feud päätettiin Barely Legalissa, mutta se sai uuden alun edellisen vuoden lopuilla, kun sekä Sabu että Taz yrittivät tavoitella inhoamansa miehen Shane Douglasin ECW World Heavyweight -vyötä. Alun perin Sabun piti haastaa Douglas mestaruudesta Guilty As Chargedissa, mutta Tazin murrettua Sabun niskan ja jobattua samalla kehittämänsä ECW FTW Heavyweight -vyönsä tälle, nappasi Taz Sabun paikan mestaruusottelussa. GASCissa Taz sitten päätti Douglasin mestaruuskauden, mutta Sabu ei suinkaan ollut luopunut haaveestaan nousta ECW:n päämestariksi. Niinpä päädyttiin tähän otteluun, jossa yhdistettiin virallinen ECW World Heavyweight ja alun perin Tazin luoma ja nyt siis Sabun hallussapitämä epävirallinen ECW FTW -mestaruus yhdeksi kiistattomaksi mestaruudeksi.

Sabun ja Tazin intenssiivinen hardcore-tyylinen mättö voi tuskin koskaan olla huonoa, eikä se sellaista tässäkään tapaukessa ollut. Homma lähti käyntiin heti vauhdilla, eikä tahti missään vaiheessa hidastanut eikä touhu muuttunut tylsäksi. Sabunkin kaikki spotit sujuivat ilman mitään botchailuja ja olivat yllättävänkin näyttäviä. Taz taas hoiti oman puolensa tyylikkäästi alusta loppuun. Ei tämäkään ottelu historian kirjoihin minään erityisenä klassikkona jää, mutta kyllä tässä oli ehdottomasti kaikki vaadittavat ominaisuudet, joita toimiva ja erittäin viihdyttävä ECW-päämestaruusottelu vaati. Pari rajumpaakin bumppia saatiin mukaan, ja lopetus oli oikeasti aika vaikuttava. Tästä jäi todella se fiilis, että tämä oli taistelu viimeiseen hengenvetoon asti.
***½ (18:28)
Voittaja:

Spoiler

Taz (Tazmission)

*** Jerry Lynn
** Rob Van Dam
* Taz

Kokonaisarvio Living Dangerouslysta: Mietin nyt taas tämän show'n jälkeen kovasti, etten yliarvostelisi tätä kokonaisuutena, kun tuntuu, että muuten on tämä vuosi '99 alkanut vaisulla tarjonnalla. Niinpä tämmöiset paremmat show't sitten saattavat jäädä mieleen parempana kuin mitä ne ehkä todellisuudessa olivatkaan. Silti en voi estää sitä, että tämä ppv kokonaisuutena jätti minulle hyvän maun suuhun. Tämä tarjosi kaikkea, mitä tarvitsi. Opener oli hienoa light heavyweight -painia. Main Event oli todella onnistunut tapa päättää päämestaruusfeud. ME:tä edeltävä joukkueottelu oli hyvä ME-tason joukkueottelu, ja sokerina pohjalla oli tietenkin vuoden tähän mennessä paras ottelu, eli Rob Van Damin ja Jerry Lynnin TV-mestaruuskamppailu. Toki täytyy muistaa, että show'ssa oli omat heikot kohtansa, ja sen takia tämä ei hienon GASC:n tasolle yllä. Toisaalta esimerkiksi Corinon ja Mahoneynkaan **-ottelu ei ollut heikko, vaan toimi täydellisesti juuri omassa roolissaan. Kokonaisuutena Living Dangerously oli mielestäni Hyvä. Senkin takia tästä jäi niin hyvä fiilis, että monista painijamenetyksistä huolimatta ECW ei ollut nyt vaipunut koomailemaan N2R '98 -tyyliin vaan tarjosi parasta, mitä sillä oli antaa. Oikea asenne.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
---------------
3. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
4. WCW Uncensored - Kehno
5. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
6. WCW SuperBrawl IX - Kehno
7. WCW Souled Out - Kehno

Seuraava ppv on WWF:n vuoden kruununjalokivi, eli WrestleMania. Sitä ennen kuitenkin WM:ää edeltävä Raw kuukauden tv-show'na.

Paremman tekemisen puutteessa päätin samantien jatkaa projektia, nyt kun tässä on edetty varsin mielenkiintoiseen aikaan eli maalis-huhtikuuhun, jolloin tunnetusti nähdään WrestleMania spektaakkelin lisäksi myös TNA:lta Lockdown, joka on yksi heidän suuresta kolmestaan. Kuten Lockdownissa aina, kaikki ottelut käytiin teräshäkin sisällä. Selostajina vanhat tutut Tenay & Taz.

<center>
Sunnuntai, 18. Huhtikuuta 2010
Family Arena, St.Louis, Missouri

Steel Cage Match
Rob Van Dam VS. James Storm
Van Dam oli saapunut TNA:han 8. maaliskuuta nähdyssä erikois Impactissa, mutta vielä Destination X:ssä miestä ei kortissa näkynyt, joten tämä oli RVD:n ppv-debyytti promootiossa. Ottelussa ei ollut panoksista puutetta. Illan pääottelussa Team Hogan (jota RVD edusti) kohtaisi Team Flairin (jota Storm edusti) Lethal Lockdownissa, ja tämän ottelun voittaja ansaitsisi joukkuelleen tärkeän mies edun. Paremminkaan en osaa tuota "numbers edge" konseptia suomentaa, mutta eiköhän kaikki tajunneet pointtini. :)

Ottelu oli hyvä, parempi kuin odotin ja muistelin. Se alkoi pari minuuttia kestäneellä ihan toimivalla brawlauksella häkin ulkopuolella, ja sitten kun häkkiin päädyttiin ei toiminta suinkaan laiskistunut, suorastaan parani. Verenvuotokin alkoi samoin tein RVD:n otsan auetessa. Pituutta tällä oli juuri sopivasti. Tarpeeksi, ettei ottelu tuntunut mitättömältä, mutta ei liikaa ettei ottelu tuntunut puuduttavalta. Vahva aloitus, juuri tällaisia avausmatsien minun mielestäni kuuluukin olla.

Spoiler

Kesto: 6:38
Voittaja: Rob Van Dam (via 5 Star Frog Splash)

Arvosana: ***-

X-Division Xscape Match
Homicide VS. Brian Kendrick VS. Alex Shelley VS. Chris Sabin
Kendrickin face/heel statuksesta tähän aikaan ei ole mitään hajua. Sen sijaan Sabin & Shelley olivat ilmeisesti Destination X:n jälkeen jossain vaiheessa kääntyneet taas faceiksi, ainakin yleisöreaktiosta päätellen. Ilmeisesti alunperin tämän ottelun voittajalle oli luvattu tulevaisuudessa ottelu X-mestaruudesta, mutta kohtalon oikku muutti kaiken. X-divisioonan mestari Doug Williams oli jäänyt jumiin Englantiin, kiitos Islannissa purkautuneen tulivuoren ja lentokiellon, joten hän ei ollut tänään ollenkaan paikalla. Niinpä TNA:n johto oli päättänyt viedä mestaruuden Williamsilta, ja tämän ottelun voittaja ottaisi hänen paikan myöhemmin illalla käytävässä mestaruusottelussa.

Yleensä tällaiset monen miehen x-divariottelut ovat kuin uudenvuoden ilotulitusta, spottia spotin perään. Tässäkin kyllä nähtiin spotteja, mutta ei samalla tavalla kuin yleensä näissä. Pitkän aikaa tämä muistutti joukkueottelua, jossa Gunsit ja Homicide & Kendrick taistelivat toisiaan vastaan. Väläyksiä hienosta painista nähtiin, mutta aika selvä täyteottelu tämä oli. Ei huono, ei hyvä.

Spoiler

Kesto: 5:00
Voittaja: Homicide (by escaping the cage)

Arvosana: **

Steel Cage Match
Eric Young VS. Kevin Nash
Bändin kuviot jatkuivat. Destination X:ssä EY & Nash ottelivat tiiminä Hallia & Syxx Pacia vastaan, joka päättyi Nashin turniin ja Jacknife Powerbombiin Youngille. Impactissa Nash oli vakuuttanut Ericille tämän olleen pelkkää bisnestä, ja halusikin tämän kaikesta huolimatta liittyvän Bändiin. Nöyryytetty EY ei moiseen ehdotukseen (vielä) suostunut, joten tämä grudge match oli tosi asia.

Eipä tältä nyt kauheasti edes voinut odottaa. Young on kyllä ihan pätevä painija, mutta ei todellakaan kuulu siihen valittuun joukkoon, joka pystyisi 50+ vuotiaan Nashin kanssa mielenkiintoiseen singlesmatsiin. Joten saimme hitaan ja tylsähkön brawlin, joka oli vielä kaiken lisäksi varsin yksipuolisesti bookattu. Kehnoa, mutta ei tässä sentään ihan sinne syvimpään surkeudun alhoon vajottu.

Spoiler

Kesto: 4:49
Voittaja: Kevin Nash (via Jacknife Powerbomb)

Arvosana: *1/2

Tag Team Steel Cage Match (Both Knockout's Singles and Tag Titles On The Line)
The Beatiful People (c) (Velvet Sky & Madison Rayne w./Lacey Von Erich) VS. Tara & Angelina Love (c)
Olipa uskomattoman sekava konsepti. Samassa ottelussa olivat siis "linjalla" sekä yksilö- että joukkuemestaruudet. Velvet & Madison puolustivat joukkuevöitään, ja Angelina singes-vyötään. Joten mikäli jompi kumpi heeleistä voittaisi Loven tai Taran, tulisi pinnauksen napanneesta mestari, ja facejen voittaessa he veisivät joukkuevyöt. Jos pysyitte kärryillä, hyvä, jos ette, niin ei se haittaa. Lisäjännitteenä oli se, että Angelina oli vienyt oman joukkuekaverinsa Taran mestaruuden mystisen "Lockbox Challengen" kautta, joka käytännössä tarkoitti arvontaa eli Tara ei ollut koskaan hävinnyt vyötään, se oli viety häneltä ja ojennettu Angelinalle.

Pitkä ja sekava taustatarina, mutta lyhyt otteluselostus. Eipä tämä kovin häävi esitys ollut, itse asiassa jäi keskiverron Knockout's ppv-matsin alapuolelle. Ottelun tarina pyöri pitkälti Angelinan ja Taran erimielisyyksien ympärillä. Lopetuskin oli aika uskomattoman sekava, mutta toisaalta sopi tähän, olihan koko idea täysin absurdi. Niin, ja nähtiinhän tässä vielä yksi käänne kellonsoiton jälkeenkin.

Spoiler

Kesto: 4:51
Voittajat: TBP (Madison pinned Tara and won Knockout's Title)

Arvosana: *

X-Division Championship Match (3 Way Steel Cage)
Kazarian VS. Shannon Moore VS.

Spoiler

Homicide

En nyt viitsi tuota kolmatta ottelijaa paljastaa, sillä se spoilaisi tuon Xscape ottelun voittajan. Vaikka mestari Williams ei ollut paikalla, ja mestaruusvyökin oli Euroopassa, niin voittaja kruunattaisiin uudeksi mestariksi.

Kolminottelu oli yllättävänkin pirteää menoa. Makeita pikkuspotteja nähtiin jatkuvalla syötöllä, ja kaikilla kolmella oli ihan realistiset mahdollisuudet poistua voittajana. Kyllä tämä parempi esitys oli kuin tuo Xscape ottelu. Ei tästä nyt oikeastaan enempää sanottavaa ole, perusviihdyttävä mättö.

Spoiler

Kesto: 9:10
Voittaja: Kazarian (over Homicide via Fade To Black)

Arvosana: **1/2

St. Louis Street Fight (Tag Team Steel Cage Match)
Team 3D VS. The Band (Kevin Nash & Scott Hall)
Alunperin tämän piti olla häkkiottelu Team 3D:n sekä Hallin & Syxx Pacin välillä. Suunnitelmat kuitenkin hieman muuttuivat, sillä Syxx Pac ei ollut saapunut paikalle ollenkaan, mutta Big Kev lupautui jelppaamaan kaveria hädässä. Brother Ray puolestaan päätti ennen ottelun alkua, että vitut tässä mitään häkkiottelua vedetä, vaan St. Louis Street Fight. Mikäpäs siinä, en tiennytkään Raylla olevan bookkausvaltaa. :D

Kyllähän tässä kehässä oli kaksi aikanaan erittäin kovaa tiimiä. Dudley Boys ja Outsiders. Pienoinen unelmamatsi siis, mutta fakta vaan oli se, että aika oli ajanut kummastakin tiimistä ohi, etenkin Hallista & Nashista. Tuttu yleisön läpi brawlaus nähtiin heti kärkeen, ja sitten kun siirryttiin häkkiin niin alettiin mäiskiä aseilla, joten tylsäksi tämä ei ehtinyt käydä. Mutta onhan se myönnettävä, että hidasta ja kankeaa toimintaa tämä enimmäkseen oli. Pieni hatunnosto bookkaajasedille kuitenkin on paikallaan, ottelu eteni juuri sillä tavalla kuin sen toivoinkin etenevän, piilottaen aika hyvin ottelijoiden heikkoudet.

Spoiler

Kesto: 6:51
Voittajat: Team 3D (Devon over Hall after 3D through a table)

Arvosana: **

Steel Cage Match (Only Escape Through The Door)
Mr. Anderson VS. Kurt Angle
Kenin ja Kurtin vihanpito oli alkanut helmikuun Against All Oddsissa, jossa Anderson repi Anglen naaman auki tämän kunniamitalilla ja sylkäisi vielä mitalin päälle. Veri lensi myös Destination X:ssä, jossa Angle tasoitti puntit pakottamalla Anderson taputtamaan nilkkalukon kourissa. Anderson ei kuitenkaan suostunut jättämään Anglea rauhaan, vaan feudi jatkui. Impactissa miehet olivat kohdanneet tikasottelussa, jossa katosta roikkui avain häkin munalukkoon. Anderson voitti ottelun, joka oli erittäin tärkeä, sillä tämän matsin voittaisi vain ja ainoastaan pakenemalla oven kautta. Nyt oli aika saattaa tämä veren tahrima henkilökohtainen vihanpito loppuun.

Ei ole yhtään liioittelua sanoa, että tämä ylitti kaikki odotukset. Olivathan miehet toki otelleet keskenään jo 3 hyvää ottelua, mutta harva uskalsi odottaa että he kykenisivät yhteen koko vuoden parhaista otteluista main stream painissa. Tästä yhtälöstä ei oikeastaan puuttunut mitään. Taustatarina oli vahva ja hyvä, kulminoituen juuri tähän iltaan. Jossain määrin tässä tuli mieleen vanhan koulukunnan veriset häkkiottelut, sillä tässä oli sitä aitoa taistelun makua, verta ja suolenpätkiä, miesten viha toisiaan kohtaan huokui läppärin näytön läpi. Old school henkäyksen lisäksi sitten nähtiin kaksi sairasta spottia. German Suplex yläköydeltä ja Anglen (nyt jo) legendaarinen Moonsault häkin katolta. Näiden lisäksi nähtiin paljon myös laadukasta painia, hyvää tunnelmaa ja äärimmäisen jännittävät loppuhetket. Ottelun lopetus oli bookattu myös täydellisesti, ottaen huomioon feudin verisyyden ja henkilökohtaisuuden. Kaiken kaikkiaan helvetin upea ottelu, joka merkitsee itselleni paljon. Nimittäin tässä Anderson osoitti, että ei ole pelkkää hypeä ja supliikkitaitoja, vaan pystyy ihan oikeasti MOTYC tasoisiin otteluihin ainakin huippuvastustajien kanssa. Koko feudi ja tämä yksi ottelu eritoten oli se kirkas tähtihetki, jota Anderson oli jo vuosia etsinyt ja tämä nosti hänet sille tasolle missä hän nykyään on. Ihan täyttä viittä tähteä en tälle anna, mutta oli kyllä todella lähellä sitäkin. Loistava ottelu!

Spoiler

Kesto: 20:54
Voittaja: Kurt Angle

Arvosana: *****- (MOTYC)

TNA World Heavyweight Championship Match (Steel Cage)
'The Pope' D'Angelo Dinero VS. AJ Styles (c)
Muistan aikaneen odottaneeni tätä jopa enemmän kuin tuota Angle-Andersonia, ja miksipä ei? Popen ura oli hurjassa nousukiidossa 8 Card Stud turnauksen voiton jälkeen, häntä kohdeltiin suurena tähtenä ja hänellä oli toden totta täydet mahdollisuudet päättää AJ:n jo todella pitkään jatkunut mestaruuskausi. Vaikka AJ:n hahmo tähän aikaan olikin aivoton 'Flair imposter' eivät hänen jumalaiset painitaitonsa olleet mihinkään kadonneet, joten tältä oli lupa odottaa suuria.

Tässä oli todellista ison ottelun tunnelmaa, jota harvoin TNA:ssa saavutetaan. Yleisö oli aivan eri luokkaa kuin Impact Zonella, ja kummallekin riitti hurrauksia. Toiminta kehässä oli myös nautittavaa katsottavaa, homma rullasi hienosti eteenpäin. Kaikki oli kohdallaan. Sitten kauhuskenaario toteutui: Pope laskeutui huonosti Back Body Dropista ja hajotti olkapäänsä. Luonnollisesti tämä loukkaantuminen hajotti ottelun "flow'n" hetkeksi, ja luultavasti sitä lennosta myös lyhennettiin. Todella urhoollisesti Pope taisteli olkapäänsä kanssa ihan loppuun asti, ja se punainen lanka löydettiin sieltä uudestaan. Huolimatta tuosta todella ikävästä loukkaantumisesta (joka syöksi Popen uran alamäkeen, josta se ei ole vieläkään noussut) oli tämä todella hyvä painiottelu. Kyllä Pope tästä ainakin jonkun papukaijamerkin ja sisupalkinnon ansaitsisi.

Spoiler

Kesto: 13:35
Voittaja: AJ Styles (via Styles Clash)

Arvosana: ****

Lethal Lockdown Match (If Team Hogan loses, Hulk Hogan Leaves TNA)
Team Hogan (Abyss, Jeff Jarrett, Rob Van Dam & Jeff Hardy) VS. Team Flair (Sting, Robert Roode, James Storm & Desmond Wolfe)
Kahden todella kovan luokan matsin jälkeen tällä oli kova työ lunastaa odotukset pääotteluna. Hoganin ja Flairin varmasti hautaan saakka jatkuva feudi oli syttynyt uudestaan liekkeihin, ja panokset olivat hurjat. Hulk oli nimittäin vannonut, että mikäli viime aikoina niskan päällä ollut Flairin joukkue voittaisi, lähtisi hän pois ja jättäisi TNA:n suosiolla Flairille. Lisäksi Jeff Hardy esiintyi ensimmäistä kertaa toisella TNA runillaan ppv:ssä, ja Sting teki myös paluunsa maksutv:hen ensimmäistä kertaa sitten Bound For Gloryn 2009. Ikoni oli palannut promootioon maaliskuun 8. päivä, yllättäen kääntyen Hogania ja Abyssia vastaan ilmestyttyään kehään kesken joukkueottelun.

Miten pahasti kahdeksan miehen aseilla ryyditetyssä häkkimatsissa voidaan mennä vikaan? Jos seassa on parikin vähän taitavempaa kaveria (kuten tässä toki oli) on perusviihdyttävä ottelu taattu asia. Nouseminen siltä tasolta seuraavalle vaatiikin sitten jo aika paljon enemmän. Toimivaa bookkausta, draaman kaartaa, hienoja spotteja... Joiltain osiltaan tämä oli oikein mainio häkkisota, mutta myös heikkouksia löytyi. Ensinnäkin tuo Hoganin lupaus lähteä vei jo lähtökohtaisesti jännitystä pois, ja joukkueet olivat aika mielenkiintoisia. Hogan oli käytännössä vienyt Jarrettilta kaiken vallan ja koko promootion, mutta silti hän urhoollisesti puolusti Hulkamanian kunniaa tässä matsissa? Kaikista eniten tässä kuitenkin mätti lopun ylibookkaus. Suuri lopputaistelu käytiin Hoganin, Flairin ja Bischoffin välillä, joista kukaan ei ollut ottelussa edes mukana. Se jätti itse painijat täysin varjoonsa, ja oli kaiken huipuksi täydellinen antikliimaksi. Väistämättä tämä typeryys söi ottelun arvosanaa, ja jätti koko tapahtumasta vähän karvaan maun suuhun. Kaikesta huolimatta tämä oli varsin asiallinen hardcoremättö, jossa oli todella paljon hyvääkin. Tapahtuman olisi voinut lopettaa paremminkin, mutta ei tämäkään huono ollut.

Spoiler

Kesto: 30:15
Voittajat: Team Hogan (Abyss over Wolfe via Black Hole Slam)

Arvosana: ***1/2

*** Kurt Angle
** Mr. Anderson
* The Pope

Yhteenveto: Tämä oli jo selkeä askel parempaan suuntaan. Kaikkia kolmea edellistä Hogan-Bischoff eran ppv:tä oli leimannut sekavuus, tätä ei enää yhtä häiritsevästi. Lisäksi 3 viimeistä ottelua olivat jo pitkään rakennettujen feudien blow off matseja, joista yksikään ei varsinaisesti pettänyt. Tuntui, että tähän oli jopa panostettu eikä huitaistu kasaan edellisessä Impactissa. Tien päälle lähteminen toi oman lisänsä, ja sai automaattisesti tapahtuman vaikuttamaan suuremmalta. Tunnelma oli kohdallaan, kuten kaikki muutkin ei-painilliset asiat, joten WrestleManian tavoin myös tämä ansaitsee neljäsosan lisän arvosanaansa. Ehdottomasti parasta TNA:ta koko alkuvuonna.

1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. TNA - Lockdown 2,92
4. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
5. WWE - Fatal 4 Way 2,79
6. WWE - Elimination Chamber 2,65
7. TNA - Destination X 2,58
8. WWE - Bragging Rights 2,54
9. TNA - Against All Odds 2,50
10. TNA - Genesis 2,44

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown</center>

Sitten on taas hyvä pitää hengähdystauko ennen projektin seuraavaa ppv:tä WrestleMania XV:tä, sillä nyt on vuorossa maaliskuun tv-show. Tammikuussa katsoin "The Fingerpoke of Doom" Nitron ja helmikuussa SuperBrawlia edeltävän Thunderin. Kumpikin oli (odotetusti) aikamoista huttua, mutta ehkäpä WM:ää edeltävä Raw olisi jopa oikeasti viihdyttävä?



Tammikuisen Fingerpoke of Doomin kohdalla hehkutin, että lähes joka kuukaudelle vuodelta '99 löytyy jollain tapaa erityinen tv-show, ja näin todella onkin, mutta tässä helmi- ja maaliskuussa sattuu nyt olemaan tällainen hetki, kun mitään erityisempää ei löytynyt. Toisaalta olisi saanut olla todella historiallinen tv-show, että olisin valinnut sen maaliskuulta ennemmin kuin WM:ää edeltävän Raw'n, koska viimeisen Raw'n ennen vuoden suurinta tapahtumaa pitää mielestäni olla aina jollain tapaa todella kovatasoinen tai poikkeuksellinen. Niinpä siis valinta siitä, että katson maaliskuulta WM:ää edeltävän Raw'n oli hyvin itsestäänselvä. Odotin tältä paljon, ja oli ihan hauska päästä taas katsomaan Attitude Eran tv-jaksopuoltakin.

WWF Raw Is War 03/22/99 - "The biggest Raw in history"

Tuo titteli tälle Raw'lle ei ole minun kehittelemäni, vaan selostajaystävämme Michael Cole hehkutti Raw'ta tuolla nimikkeellä tämän puolitoistatuntisen show'n aikana valehtelematta lähemmäs 20 kertaa. En tiedä, tekikö Cole samaa sitten jokaisen Raw'n kohdalla, vai oliko tämä WM:ää edeltävä show hänestäkin vain niin erityinen. No, kaikkihan me tiedämme, mitä ylihypettämisellä yritetään paikata.

- Tämä historian suurin Raw alkoi mukavasti, kun The Corporationin kärkikolmikko Mr. McMahon, Shane McMahon ja WWF-mestaruuden Mankindilta takaisin voittanut The Rock saapui promoamaan tulevasta WrestleManiasta. Ei mitään kovin erityistä, mutta hyvää viihdyttävää Attitude Eran tyylistä promoa. Kyllä nämä kolme tiesivät, mitä tehdä. Shane haastoi WM-vastustajansa X-Pacin täksi illaksi Greenwich Street Fightiin, ja Vince julisti, että illan Steve Austin vs. Paul Wight -Main Eventin special referee olisi The Rock. Kolmikon juhlat keskeytti kuitenkin ensin Mankind, joka tahtoi otella vielä yhden kerran Rockia vastaan ottelussa, jonka voittaja saisi toimia ME:n tuomarina. Vince ei tietenkään tähän suostunut, mutta silloin Mankind kertoi arvanneensa reaktion ja käyneensä jo etukäteen San Antoniossa hakemassa Comissioner Michaelsilta suostumuksen asiaan. Jihaa. Kun Mankind oli häipynyt paikalta, alkoi Corporationin ilta mennä lopullisesti myttyyn, sillä The Rockin WrestleMania-vastustaja Steve Austin saapui paikalle kaljarekan kanssa. Ensin Austin pieksi verbaalisesti koko kolmikon ja siirtyi sitten käytännön toimiin ruiskuttaessaan kaljarekan sisällön tasaisesti koko kolmikon päälle. Haha. Hyvää, hauskaa ja toimivaa WM-hypeä. Tykkäsin.

Jeff Jarrett & Owen Hart (c) w/ Debra vs. The Brood (Gangrel & Edge) w/ Christian - WWF Tag Team Championship
Jos Jarrett ja Hart eivät käytöksellään antaisi ymmärtää muuta, pitäisin heidän joukkuettaan jo facena, koska kaksikko matsaa suurimman osan ajasta heel-joukkueita vastaan, ja heidän managerinsakin saa poppeja. Ainiin, mutta tämä onkin vain Attitude Era. Crossing the line, you know ;) Mitä tulee itse otteluun, se oli vauhdikasta ja kivaa katseltavaa. Harmi vain, että a) tuota vauhdikasta ja kivaa katseltavaa kesti n. 2 minuuttia, b) tuonkin kaksiminuuttisen jälkimmäisen minuutin bookkaus oli idioottimaista, koska jostain syystä Edge ja ringsidellä ollut Christian vaihtoivat paikkoja pariin otteeseen, eikä tuomari muka tajunnut mitään miesten aivan erilaiaista attireistakin huolimatta ja c) jostain syystä minun Raw-versiossani ei tämän ottelun aikana kuulunut ollenkaan ääniä, mikä hieman häiritsi katselunautintoa. Kokonaisuutena siis tästä jäi aika tyhjä fiilis, koska eihän tässä nyt oikeasti ehtinyt tapahtua paljon mitään. Lopetuskin oli tyhmä. Kymmenen minuuttia lisää ja puhuttaisiin jo mielenkiintoisesta ottelusta. Ottelun jälkeen Debra sai kokea bloodbathin.
* (2:48)
Voittajat:

Spoiler

Draw (Double DQ after Public Enemy attacked both teams)

- Ennen seuraavaa varsin mielenkiintoisesti ennen WM:ää buukattua ottelua nähtiin New Age Outlawsien backstage-haastattelu. Harmi vain, että versiostani puuttuivat edelleen äänet, joten paljoa en haastattelun sisällöstä osaa sanoa. Haastattelija (kuka liekään, ei kukaan vakkari WWF-naama) näytti todella nörtiltä.

- Vince ja Shane McMahon olivat todella vihaisia aiemmin kokemastaan beerbathista. Niinpä he pompottivat entisiä painilegendoja ja nykyisiä pellejä Pat Pattersonia ja Gerald Briscoa ja käskivät näitä tuomaan kahvia. Hauskaa.

Road Dogg (c) vs. Billy Gunn (c) - WWF Hardcore & WWF Intercontinental Championship
Tämä oli siis se äsken mainitsemani mielenkiintoisesti ennen WM:ää buukattu ottelu. King mainitsi tämän olevan taas yksi Mr. McMahonin loistosuunnitelma DX:n lopullisen hajoamisen toteuttamiseksi, ja sellaisenaan ymmärrän kyllä tämän. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi ihmeessä tämä oli buukattu ennen WM:ää olevaan Raw'hon, kun WM:ään oli buukattu jo IC- ja HC-mestaruusottelutkin. Jos taas McMahonille oli niin tärkeää saada DX hajotetuksi, miksi tätä Title vs. Title Matchia ei voitu saman tien buukata WM:ään joidenkin Triple Threatien ja 4 Way Dancien sijaan? Ja miksi ihmeessä IC-mestaruus oli Road Doggilla ja HC-mestaruus Billy Gunnilla, kun ennen Doggin "loukkaantumista" (hyllytystä) Dogg oli pyörinyt HC-kuvioissa ja Gunn IC-kuvioissa? En kestä tätä epäloogisuuden määrää. Itse ottelu oli aika lyhyt, vain hiukan pitempi kuin avausottelu, mutta itse ottelussa ei ollut samanlaisia häiritseviä epäloogisuuksia kuin avausottelussa, mutta meno oli samallailla viihdyttävää ja energistä, joten annan puolikkaan enemmän. Äänetkin palasivat. Toisaalta lopetus imi tässäkin kiviä. Ei tätä nyt olisi näin ainakaan saanut lopettaa. Toisaalta arvasin lopetuksen jo etukäteen, koska tiesin WM:n kortin.
*½ (3:16)
Voittaja:

Spoiler

Draw (Double DQ after Al Snow, Goldust and Val Venis attacked both men)

- Gerald Brisco ja Pat Patterson olivat hakemassa McMahoneille kahvia, mutta kaikki ei sujunutkaan aivan kuin piti. Vielä yhden viimeisen lyhyen paluunsa WWF:ään (no ok, kyllä he palasivat vielä jossain 2000-luvun alkupuolen Raw'ssa painimaan Kanea ja RVD:tä vastaan) tehnyt Legion of Doom hyökkäsi nyt yhdessä Paul Elleringin kanssa Briscon ja Pattersonin kimppuun. Ilmeisesti nämä kaksi McMahonin juoksupoikaa olivat jotenkin hankaloittaneet LOD:n paluuyritystä. En tiedä. Minulla ei jaksanut riittää kiinnosta, koska tiesin, ettei LOD enää kuitenkaan tekisi mitään kunnon paluuta.

- Kehään saapui paljon aikaisempaa vihaisempi ja paljon vähemmän hassuttelevampi Blue Meanie, joka oli siis tehnyt heel-turnin ja ryhtynyt Goldustin apulaiseksi. Vihainen Meanie tuli haastamaan Shamrockin kohtaamaan hänet kehässä. Kaikki olivat ihmeissään tästä haasteesta, vaikka Goldustilla olikin viime aikoina ollut ongelmia Ken Shamrockin kanssa. Hämmästys katosi, kun yleisölle valkeni, että Meanien haaste oli osoitettu Kenin siskolle Ryanille, joka oli viime aikoina viihtynyt Goldustin seurassa ja jolle Meanie oli kateellinen Goldustin jakamasta huomiosta. Meanie meinasi tarjota Ryanille opetuksen kuin isän kädestä, mutta silloin Ken saapui paikalle pelastamaan hänet. Samalla kehään ryntäsi myös Goldust, ja lopulta Goldust ja Meanie pieksivät yhdessä Ken Shamrockin ja poistuivat paikalta Ryanin kanssa.

Sable (c) vs. Ivory w/ D'Lo Brown
Sable oli tosiaan tehnyt heel-turnin jossain tässä Royal Rumblen ja WrestleManian välissä, ja nyt hän alkoi olla hyvin tiedostavainen sen osalta, kuinka kuumana pakkauksena miehet häntä pitivät. Tämä uusi arrogantti Sable puolustaisi Women's-mestaruuttaan WrestleManiassa alun perin innokkaana fanina debytoinutta Toria vastaan, mutta nyt hän otteli lämmittelymatsin Ivorya vastaan. Harmi vain, että tässä ottelussa ei käytännössä tapahtunut yhtään mitään. Annan puolikkaan ihan vain hetkellisistä yrityksistä, D'Lon selostuksesta ja Sablen näyttävyydestä. Lopetuskin oli taas aika onneton. Miksi heel vs. heel -otteluun piti sekoittaa vielä heel-sekaantuminen? Pirun Attitude Era.
½ (2:18)
Voittaja:

Spoiler

Sable (Sablebomb)

Mankind vs. The Rock (c)
Mankindin ja The Rockin feud alkoi vihdoin olla ohi, ja ihan hyvä niin. Alkoi olla korkea aika siirtyä WWF-mestaruuskuvioissa eteenpäin. Rock ja Mankind eivät toisiaan vastaan varmasti enää mitään ennennäkemätöntä saisi aikaan. Silti he kohtasivat vielä kerran tässä "historian isoimmassa Raw'ssa" ottelussa, jonka voittaja toimisi illan Main Eventin tuomarina. Ottelulta en kauheasti viitsinyt odottaa, enkä kauheasti tältä saanutkaan. Mankind ja Rock olivat tosiaan kohdanneet jo niin monta kertaa viimeisen vajaan puolen vuoden aikana, että tämä taistelupari alkoi olla jo pahasti väljähtänyt. Molemmat miehet vetivät perusjuttunsa ja mätkivät toisiaan perustyylillä, ja yleisö oli mukana ihan perushyvin. Oli tämä ihan jees tv-ottelu, mutta ei yhtään sen enempää. Aika mennä eteenpäin.
** (6:36)
Voittaja:

Spoiler

Mankind (via DQ after Paul Wight Chokeslammed him)

- Tämä oli oma suosikkini illan angleista. WrestleManiassa DX-johtaja Triple H:n kohtaava Kane saapui nimittäin kehään valmiina ottelemaan Goldustia vastaan illan Raw'ssa. Ennen Goldustin saapumista näytettiin video siitä, kuinka Kane oli pari viikkoa aikaisemmin ampunut tulipallolla vahingossa Corporation-ystäväänsä Chynaa, kun Triple H oli viime hetkellä väistänyt tuon pallon. Lopulta Goldust saapui paikalle, ja kun hän saapui kehään, riisui hän kaapunsa ja... ampui Kanea liekinheittimellä! Voi pojat :D Goldustin kaavun alla ei ollutkaan Goldust, vaan täksi pukeutunut Triple H, joka oli tuonut kaavun alla liekinheittimen, jolla hän ampui Kanea kasvoihin. Tämän jälkeen vielä lyhyt beatdown. Haha, loistavaa.

- Seuraavaksi nähtiin satelliittilähetys JR:n omista Raw-bileistä "Raw Is JR". En tiedä, enkä edes yritä ymmärtää, mistä tässä hommassa oli kyse. JR oli kuitenkin palannut, mutta jostain syystä hän ei ollutkaan palannut WWF:n pääselostajaksi, vaan hän järjesteli jotain omia partyjaan. Edellisessä Raw'ssa hän oli ilmeisesti saapunut ringsidelle oman selostuspöytänsä kanssa. Tuohon selostuspöytään jotenkin liittyi se, että Hardcore Holly oli menettänyt HC-mestaruutensa Billy Gunnille. Nyt Holly saapui haastamaan riitaa JR:n bileisiin, kunnes JR:n kanssa hengaillut "Dr. Death" Steve Williams puuttui tilanteeseen. Hommasta seurasi varsin tylsä ja paikallaan junnannut "hardcore"-brawl Williamsin ja Hollyn välillä.

- Show'n alussa Shane McMahon oli haastanut X-Pacin Greenwich Street Fightiin, ja nyt oli aika miesten kohdata toisensa tuossa ottelussa. Harmi vain, ettei ottelusta tullut koskaan ottelua. Se oli ilmeisesti tarkoitus järjestää areenan takapihalla, mutta kun X-Pac oli saanut perille ensimmäisen potkunsa, saapui Shanen kaveriporukka Greenwich Mean Street Posse paikalle autolla ja hyökkäsi X-Pacin kimppuun joukkovoimalla. Tämän jälkeen Shane vielä löi X-Pacia vyön alle, ja porukka poistui paikalta onnellisena. Ei sitten, olisi minulle se kunnon ottelu kelvannut.

The Corporation (Ken Shamrock & Big Bossman & Test) vs. Ministry of Darkness (The Undertaker & Acolytes) w/ Paul Bearer
Ennen Main Eventiä oli vielä tarjolla kuuden miehen joukkueottelu jo pidemmän aikaa toisiaan vastaan feudanneiden Ministryn ja Corporationin välillä. Harmi vain, että tämäkin ottelu kesti vajaan 2 minuuttia. Toki se vajaa 2 minuuttia oli ihan kivaa rymistelyä parilla näyttävällä liikkeellä, mutta ei kahdessa minuutissa voi olettaakaan mitään kunnon ottelua käytävän. Ottelu päättyikin täysin typerästi. Miksi tätä edes tarvittiin Raw'hon? Jotta WM:n HIAC:täkin saataisiin hypetettyä edes vähän? Paljonpa hypetettiinkin.
* (1:58)
Voittajat:

Spoiler

Draw (Double Count Out)

Paul Wight vs. Steve Austin - Special Referee: Mankind
Ennen ME:n alkua Mr. McMahon tuli vielä promoamaan Austinista, mutta ei siinä mitään kovin erityistä ollut. The Rock saapui ottelun color commentatoriksi. Paul "The Big Show" Wight oli siis tehnyt debyyttinsä St. Valentine's Day Massacressa Corporationin uutena jäsenenä, ja tässä vaiheessa hänen virallinen paininimensä oli vielä tosiaan Paul Wight. Pian tämän jälkeen oikea nimi kuitenkin katosi, ja Big Show -nimitys jäi jäljelle. Koko jakso oli tähän mennessä ollut aikamoista pettymystä lukuun ottamatta alun promoa ja liekinheitinkohtaa, joten en kovin paljoa uskaltanut odottaa Austinin ja Wightin tv-show Main Eventiltäkään enää. Niinpä oli kivaa huomata, että tämä olikin ihan mukavaa menoa. Ei tämä tietenkään mikään historian kirjoihin erityisen hyvänä otteluna jäävä kamppailu ollut, mutta mielellään tämän katsoi. Wight oli tosiaan WWF-uransa alussa oikein reippaassa vedossa, ja Austinkin oli taas päättänyt tehdä töitä, joten mukavan entertainment-brawlin he ME:ksi tarjosivat. Pituutta oli riittävästi, ja lopetuskaan ei ollut tyhmästi ylibuukattu.
**½ (9:30)
Voittaja:

Spoiler

Steve Austin (Chair shot and a Stunner)

Kokonaisarvio Raw'sta: Olin päättänyt siis jo hyvissä ajoin, että katson maaliskuun osalta WM:ää edeltävän Raw'n. Jälkiviisaana voin sanoa, että tuota päätöstä olisi voinut harkita ehkä vähän tarkemmin, sillä kokonaisuutena tämä "historian suurin Raw" oli todella laimeaa menoa. Oikeastaan toivon, että Michael Cole kutsui jokaista selostamaansa Raw'ta tänä aikana historian suurimmaksi Raw'ksi, koska muutenhan tämä pitää tulkita niin, että tähän show'hun oli jotenkin erityisesti nähty vaivaa. Attitude Eralta tutut kohauttavat hetket rajoittuivat beerbathiin ja liekinheittimeen, jotka olivatkin ehdottomasti show'n parasta antia Main Eventin ohella. Mitään räväköitä promoja ei juurikin illan avausta lukuun ottamatta tarjoiltu, ja ottelutkin olivat käytännössä kaikki aika turhia. En edelleenkään sulata Road Doggin ja Billy Gunnin ottelua ainakaan tuolla lopetuksella. Voin vain miettiä, miten pettyneitä katsojat ovat olleet. Ainakin toivottavasti he ovat olleet pettyneitä, koska muuten tuommoinen on ollut arkipäivää. Yhteenvetona sanottakoon siis, että odotin paljon ja sain aika vähän.

Huhtikuun tv-show'na on sitten historian ensimmäinen Smackdown, kun huhtikuussa nähtiin WWF:n pilottikokeilu toisesta viikottaisesta tv-show'sta. Tuota Smackdownia ennen on kuitenkin vuorossa jälleen ikimuistoisia ppv:itä, joista ensimmäisenä tarjolla olisi WrestleMania XV.

Tuli katseltua hieman vanhempi tapahtuma TNA:lta ja arvostellaan se nyt tännekkin. Tehdäänpä yhteenveto siitä, mitä koko tapahtuma tarjosi.

<center></center>

20-man X-Division Gauntlet:

En ala nyt jokaista osaanottajaa listaamaan tästä ottelusta, mutta niitä oli niin sanotusti TNA:sta jo hyvinki tuttuja nimiä, mutta myös painijoita Japanista ja Mexicosta. Mainitaan nyt meksikolaisista Hector Garza, L.A Park ja Psicosis. Japanilaisista en sen kummemmin tuntenut ketään. Koko ottelulle oli annettu aikaa sellaiset puolituntia, joten tämä todellakin tuntui jonkinlaiselta X-Division hemmotelulta ja toimi oikeastaan koko kestonsa ajan vähintäänki hyvin. Koko Gauntletissa ei ollut yhtään myötähäpeää herättävää hetkeä, mutta jokseenki pari ihan hauskaa kohtaa löytyi, sekä spotteja tietysti, kun X-Divarista puhutaan. Kaikista siistein oli, kun kehässä olleet muistaakseni kuusi X-Divarilaista tekivät eräänlaisen torni liikkeen. Kaksi miestä heittivät Kazariania double top-rope suplexilla samalla, kun näille kahdelle oltiin tekemässä backsuplexia kahden muun toimesta ja vielä näille kahdelle oltiin tehossa samaan aikaan powerbomb. Ihan vain, että saatte kuvaa itse liikkeestä.

Viimeinen eliminointi täytyi tehdä selätyksellä tai luovutuksella, joten ottelun kaksi selviytyjää kävivät tavallaan normaalin ottelun tuohon loppuun. Se onnistuttiin bookkaamaan erittäin hyvin ja tätä one-on-one kohtaamista nähtiin juuri sopivan verran. Kokonaisuudessaan täytyy sanoa, että tämä oli loistava opener tälle tapahtumalle.

Kesto: 26:25
Voittaja:

Spoiler

Hector Garza

Arvosana: ****


Eight Man Tag Match:
Ron Killings, Erik Watts, Johnny B. Badd & Pat Kenney vs Kid Kash, Dallas & The Naturals (Andy Douglas and Chase Stevens)

Sitten olikin vuorossa kahdeksan miehen tag team vääntöä, joka oli lyhyt ja ytimekäs ottelu. Kaikki painijat olivat ennestään jokseenkin epätuttuja, paitsi Kash ja Killing, joka on paremmin tunnettu nimellä R-Truth. Otteluun oli tungettu aikalailla kaikenlaista alle 5 minuutin kestoon, joka tietenki kahdeksalla miehellä on mahdollista. Hirveän tahdin vuoksi ei kuitenkaan hirveästi kerennyt nauttia, kun melkein jo ensimmäisellä minuutilla viskeltiin finishereitä sun muita. Eikä tämä muutenkaan tarjonnut mitään kovin erikoista.

Kesto: 4:37
Voittaja:

Spoiler

Feissi tiimi

Arvosana: **


Singles Match:
Mascarita Sagrada vs. Piratita Morgan

Painijoiden heeleydestä tai feisseydestä ei ole hajukaan, joten niitä en merkinnyt. Tämä oli kääpiöpainia ja tämä oli kaiken lisäksi aika huonoa jopa kääpiöpainiksi. Kaikki mitä nämä tyypit tekivät herätti myötähäpeää niin paljon, että nauroin koko matsin ajan. Kaverit tuntu olevan teknisesti ihan pihalla, vaikka varsinki Secret Mask, eli ensimmäinen tyyppi tuolta ylhäältä, yritti kaikkia hienoja high flying liikkeitä. Tämä ottelu oli koko lajille häpeäksi sillä jos joku ei ollut vielä tajunnut lajin feikkeyttä, niin tämän matsin katsottuaan tajusi. Huvittavuudesta ottelu saa plussan.

Kesto: 2:58
Voittaja:

Spoiler

Se eka

Arvosana: +


Tag Team Match For NWA World Tag Team Championships:
Team Canada (Bobby Roode and Eric Young) (c) vs 3Live Kru (B.G. James and Konnan)

Ei oikein napannut tämäkään. Bobby Roode ei ollut kovin viihdyttävä vuonna 2004 ja B.G. James, Konnan eikä edes Eric Young pystyneet millään lailla asiaa parantamaan. 3Live Kru tuntui aivan järkyttävän tylsältä joukkueelta eikä Team Canadakaan minusta oikein toiminut, mutta selvästi paremmin kuin tämä 3Live Kru. Aika pohda mudissa on tähän aikaan tag mestaruuksista käydyn ottelun taso ollut.

Kesto: 6:57
Voittaja:

Spoiler

3Live Kru

Arvosana: **-


Open Chalenge Match:
Trinity (with The New York Connection [Johnny Swinger and Glenn Gilberti]) vs. Jacqueline

Trinity oli pistäny open chalengen PPV:tä edeltäneessä Impactissa ja Jacqueline sitten vastasi siihen tässä PPV:ssä. Itse ottelu oli täysi vitsi, ja se oli aivan turha lisä PPV:hen. Ei tämä kuitenkaan ihan yhtä turha ollut kuin tuo kääpiöottelu, mutta samaa luokkaa tosiaanki. Ei tästä ole oikein mitään sanottavaa. Tämä ei kestänyt edes paria minuuttia, siihen aikaan sisältyi miljoonia sekaantumisia ja samaan aikaan yritettiin saada jotain hienoja liikkeitä. Ottelu ei loppujen lopuksi tarjonnut mitään tälle PPV:lle.

Kesto: 1:50
Voittaja:

Spoiler

Trinitytytytytyyy

Arvosana: ½


Monster's Ball Match:
Raven vs. Abyss vs. Monty Brown

Väritykset voivat olla täysin väärin, mutta tuollaisen kuvan sain ottelun aikana ja ennen tehdyissä promoissa. Itse ottelu oli ihan kiva HC-brawli, joka olisi voinut kestää hieman pidempään. Abyss ei tuntunut ottelussa olevan sen kiinnostavampi mitä hän on nyt, Monty Brown taas toimi aika hyvin, mutta Ravenin anti tälle matsille oli oikeastaan vain ennen ottelua saadut hyvät promot. Lisäksi Ravenin lookki oli oikeasti aika hirveä tuon harmaan "kiltin" kanssa. Enemmän tykkään farkkushortsit plus ruutu kangas kietaistuna vyötärölle lookista. Ei tämä huono silti ollut, mutta loppui vähän yhtäkkiä ja olen nähnyt paljon parempia monster balls matseja. Kaikki pakolliset spotit kuitenkin nähtiin.

Kesto: 9:05
Voittaja:

Spoiler

Monty Brown

Arvosana: ***-


Single Match For TNA X-division Championship:
Petey Williams (c) (with Coach D'Amore) vs. A.J. Styles

Tämän ottelun tarina oli aika mielenkiintoinen. AJ oli periaatteessa voittanut kaiken TNA:ssa ja Petey oli X-division mestari, mutta ihmiset ajettelivat AJ:n olevan se paras X-Divari painija, mitä on olemassa. Petey sitten tavallaan haastoi AJ:n tähän otteluun mollaamalla tätä Impacteissa ja muuta sellaista. Tämän ottelun piti olla periaatteessa koko tapahtuman ainakin vähintään se toiseksi isoin ja paras ottelu. Jollaki fanilla oli lappuki kädessä, jossa luki "Williams vs. AJ: Match Of The Year". Toisinsanoen odotukset olivat kovat.

Matsi ei kuitenkaan elänyt odotuksiinsa. Peteyllä ja AJ:lla ei oikein likannut muualla kuin alun ketjupainissa ja sekin olisi voinut olla parempaa. Vika voi tietenkin olla siinä, että odotukset oli niin saamerin kovat, mutta ei tämä oikein onnistunu. Hienoja spotteja ja kaikenlaista kyllä nähtiin ja lopetus on yksi hienoimmista, mitä olen nähnyt, mutta ei tämä oikein tuntunut siltä suurelta matsilta, minkä sen oli tarkoitus olla.

Kesto: 9:48
Voittaja:

Spoiler

Petey Willams

Arvosana: ***+


Elimination Last Team Standing Match:
America's Most Wanted (Chris Harris and James Storm) vs. Triple X (Christopher Daniels and Elix Skipper)

Tämä matsi sitten oli jonkinlainen Last Man Standing modifikaatio. Eli vastustaja piti ensin selättää, jonka jälkeen vasta tuo 10-countti aloitettiin. Itse ottelua odotin hieman vähemmän kuin AJ vs Peteytä, mutta aika isot odotukset oli kuitenki. Ei tämäkään oikein vastannut odotuksiinsa vaan toimi oikeastaan ainoastaan vain ensimmäiseen eliminointiin asti jollainlailla. Sen jälkeen matsi mielestäni lässähti viimeistään kokonaan. Kesto oli myös aika naurettava LMS ottelulle, joten paljon olisi ollut parannettavan varaa.

Kesto: 10:53
Voittaja:

Spoiler

AMW

Arvosana: ***-


NWA World Heavyweight Championship Ladder Match:
Jeff Hardy vs. Jeff Jarrett

Ilmeisesti Hardy oli pinnannut Jarrettin jossain tag team matsissa ja oli sitä kautta saanut 1# contenderin paikan. Scott Hall ja Kevin Nash olivat myös sekaantuneet tähän jotenki ja ilmeisesti Scott Hallin piti olla Jarrettin nurkkauksessa ja Kevin Nashin Hardyn kulmauksessa. Shown aikana kuitenki ilmotettiin useampaan kertaan ettei Nash olisi tulossa paikalle ja siitä selitettiin aika non-stop. Eli shown aikana ottelua rakennettiin aika paljon sen varaan, että arvailtiin tulisko se Nash paikalle vai ei. Hallinkaan ei pitänyt Nashin ei ilmestymisen takia otteluun sekaantua, mutta voitte arvata kuinka kävi.

Itse ottelu oli todella, todella hyvä. ottelua rakennettin sen ympärille, että Hardy oli Ladder spesialisti ja Jarrett oli hieman mukavuus alueensa ulkopuolella. Lisäksi Hardyn keskittymistä ja halua mestaruuden voittoon myös korostettiin ja kaikkea tätä onnistuttiin rakentamaan ottelun aikana. Ei tämä mikään hieno tekninen vääntö ollut tyyliin Jericho vs Benoit, mutta tämä sisälsi Ladderin innovatiivista käyttöä kerta toisensa jälkeen. Spotteja nähtiin enemmän kuin vähemmän, mutta ne olivat myös enemmän kuin vähemmän hyviä. Botcheja ei nähty ja kaikki toimi...
...paitsi lopetus. Lopetuksesta lähtee siis pisteitä pois, eikä oikeastaan mistään muusta.

Kesto: 18:37
Voittaja:

Spoiler

Jeff Jarrett

Arvosana: ****+


Kokonaisuudessa oli aika masentava PPV itseasiassa. Alku toimi ja loppu toimi, mutta kaikki muu oli jokseenki pettymyksiä täynnä tai ne tiesi jo alusta asti ettei tule toimimaan. Kaksi hyvää matsia ei millään pelasta tapahtumaa ja kun aikaa olisi voitu käyttää niin paljon paremminkin, mitä nyt käytettiin, että aika negatiiviset tunteet jäivät vuoden 2004 TNA:sta.

Matsi Keskiarvo: 2.38888888

Sain tietää vasta nyt, kun tutkin WM XV:n taustoja, että nuo Raw-arvostelussani lyhyesti kuvaamani "Raw is JR" -bileet liittyivät historian toiseen JR:n heel-turniin, joka jäi vielä lyhyemmäksi kuin ensimmäinen vuodelta '96. JR oli siis jäänyt tauolle joulukuussa '98 henkilökohtaisten syiden takia, ja hän teki paluunsa helmikuussa. Hän syytti Michael Colea hänen paikkansa viemisestä ja Vince McMahonia siitä, ettei tämä halunnut JR:ää selostamaan Bell's Palsyn takia. Lisäksi JR toi mukanaan vanhan ystävänsä "Dr. Death" Steve Williamsin, jonka vuonna '98 kaavailtu ME-push oli kussut nilkoille epäonnistuneen Brawl For All -turnauksen takia. No, yhtäkaikki Vince Russon kiinnostus heel-JR:ään ilmeisesti lopahti parissa viikossa, ja tässä WM:ssä JR palasi selostamaan ME:n kuin ennen vanhaan. Kaikkea uutta sitä tässä oppii.

En tiedä, onko järkeä enää postata tänne uusia arvosteluja, mutta laitetaan nyt kuitenkin vielä tämä :-)


WRESTLEMANIA XV
The Ragin' Climax

JR tuli kuitenkin selostamaan tätä WWF:n vuoden suurinta painijuhlaa vasta ME:n kohdalla, siihen asti saimme siis kuulla Kingin kanssa vielä kerran Michael Colen ihanaa selostusta. Tämän jälkeen miestä ei toviin ppv-selostukseen taas päästettykään. Voi harmi. Vuorossa oli kaikkien aikojen 15. WrestleMania, joka aloitettiin parin vuoden jälkeen perinteikkäällä America The Beautifulilla, jonka lauloi tällä kertaa Boyz II Men. Ah, kyllä se aina vain WrestleMania-tunnelman luo. Ei voi mitään.


Billy Gunn (c) vs. Al Snow w/ Head vs. Hardcore Holly - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Bob Holly oli pian HC-mestaruusvoittonsa jälkeen kääntynyt heeliksi, hylännyt J.O.B. Squadin ja alkanut kutsua itseään Hardcore Hollyksi. HC Hollyn ensimmäinen mestaruuskausi sai kuitenkin karun päätöksen, kun pari viikkoa ennen WM:ää nähdyssä Raw'ssa Billy Gunn voitti mestaruusvyön Hollylta. Nyt Gunn puolusti vyötä Hardcore Triple Threat -ottelussa entistä mestaria ja tämän vihamiestä Al Snow'ta vastaan. En voi edelleenkään ymmärtää, miksi NAO:n jäsenistä Gunn pistettiin HC-vyökuvioihin, kun Road Doggilla oli vuoden alkupuolelta oma feudinsa Al Snow'n kanssa, ja niinpä mies olisi sopinut loistavasti tämän ottelun kolmanneksi pyöräksi. Gunnilla ei taas ollut mitään feudia sen enempää Snow'n kuin Hollynkaan kanssa, sillä hän oli pyörinyt koko alkuvuoden IC-kuvioissa, joihin Road Dogg oli nyt laitettu. Vince Russo tappaa aivosoluja.

Muistelin, että tämä olisi ollut oikeinkin mallikas aloitus WM:lle. Kun tähän vielä yhdistää sen kaikille jo varmasti selväksi tulleen asian, että tykkäsin paljon WWF:n HC-divisioonasta, odotin ottelulta aika paljonkin. Niinpä oli harmillista huomata, että itse asiassa tämä mätkintä jäi laadultaan hiukan vaisuksi. Tässä ei esimerkiksi intouduttu rymistelemään ympäri areenaa, mikä tosin ei ole mikään edellytys hyvälle ottelulle, mutta kun ei tässä sitten kauheasti mitään muutakaan erikoista ollut. Kritiikin jälkeen on sitten taas sen verran syötävä sanojaan takaisin, että kaikesta huolimatta oikein mielelläni ottelun katsoin. Varsinkin Snow hoiti hommansa hyvin, ja oli tässä muutama oikein näyttävä bumppikin tarjolla. Kokonaisuutena siis ihan hyvä ottelu mutta heikompi, kuin mitä muistin ja mitä yleensä HC-mestaruusottelut olivat.
**½ (7:06)
Voittaja:

Spoiler

Hardcore Holly (Holly pinned Snow after Fameasser by Gunn)

Jeff Jarrett & Owen Hart (c) w/ Debra vs. D'Lo Brown & Test w/ Ivory - WWF Tag Team Championship
Tämä ottelu oli aivan järjetön. En vain voi ymmärtää, mitä WWF:n buukkaustiimillä (ei kai Russokaan voinut ehtiä kaikki näitä typeriä buukkauspäätöksiä yksin tekemään) oli oikein mielessä tätä buukatessa. Sen sijaan, että vuoden suurimpaan show'hun olisi laitettu kunnon joukkuemestaruusottelu, päätti WWF buukata WM:ää edeltävään Heatiin 21 miehen Battle Royalin, jossa kaksi viimeiseksi selvinnyttä miestä saisivat mestaruusottelun 'Maniassa. D'Lo ja Test eivät olleet siis ikinä ennen otelleet yhdessä, eikä tätä ottelua ollut pohjustettu yhtään mitenkään. Miksi tuota Battle Royali ei ollut voitu käydä edes jossakin Raw'ssa, jotta tätä oltaisiin voitu jotenkin rakennella, jos WWF välttämättä tahtoi buukata kunnollisten joukkueiden sijaan joukkuemestareiden haastajaksi kaksi random-painijaa?

Sen lisäksi, että ottelua ei ollut pohjustettu kumminkin, ei tämä huimannut tasollakaan. Suurempi syy siihen kuitenkin lienee siinä, että tämä sai aikaa naurettavat 4 minuuttia. Miksi yleensä buukata WM:ään joukkuemestaruusottelu, jos sille annetaan aikaa noin onnettomasti? Tuostakin neljästä minuutista osa meni vielä D'Lon ja Testin keskinäisen nahisteluun, joten ei tässä ihan hirveästi mitään ehtinyt tapahtua. Se, mitä ehti, oli ihan kivaa menoa mutta ei mitään, mitä ei tv-show'ssa voitaisi nähdä. Täytyy vähän vielä kehua Jeffin ja Owenin joukkuetta, vaikka tämä ottelu ei sille varsinaisesti aihetta annakaan. Owen sai luotua hyvän joukkueen kyllä kenen kanssa tahansa. Ihmeellistä.
*½ (3:58)
Voittajat:

Spoiler

Jeff Jarrett & Owen Hart (Jarrett pinned Brown by roll up)

Butterbean w/ Art Gore, Manny Sutherland & Donny Dold vs. Bart Gunn w/ Ray Rinaldi & John Lotharo - Special Referee: Vinnie Pazienza - Brawl For All Match
Selitinkin jo vähän tuossa alkusepustuksessa Brawl For All -turnauksesta. Se siis oli tosiaan WWF:n loppukesästä '98 järjestämä turnaus, jonka otteluiden lopputuloksia ei ollut sovittu etukäteen, vaan voittajat ratkaistiin rehellisesti tappelemalla. Turnauksesta voi katsoa tarkempia tietoja linkin takaa, mutta lyhyesti tiivistettynä voinee sanoa, että se oli aika täydellinen epäonnistuminen. Se oli rakennettu Steve Williamsin pushaamista varten, mutta Bart Gunn päätyi tyrmäämään hänet ja voittamaan koko turnauksen. Tämän jälkeen WWF teki oletetun ja alkoi pushata Bart Gunnia... Ei vaan, firma unohtikin jostain järjettömästä syystä koko miehen ja päästi hänet painimaan Japaniin. Vielä kerran Gunn palasi vuoden '99 alkupuolella WWF:ään, ja hänet pistettiin tässä ottelussa painimaan Butterbeania vastaan. Butterbean oli tunnettu amerikkalainen nyrkkeilijä, joka oli esiintynyt kerran jo WWF:ssä vuoden '97 viimeisessä ppv:ssä ja teki nyt toisen esiintymisen samanlaisessa Brawl For All Matchissa, kuin mitä turnauksen ottelut olivat. Ottelun yhtenä kehänlaitatuomareista oli muuten legendaarinen Gorilla Monsoon. Tämä jäi hänen viimeiseksi esiintymisekseen ennen menehtymistä.

Itse ottelu kesti puoli minuuttia, joten ei tämä mikään oikea ottelu edes ollut. Täysin arvoitukseksi minulle jäi, miksi tämäkään tarvitsi edes tunkea WrestleManiaan. Loiko tämä jotain WM-tunnelmaa? Ison tapahtuman fiilistä? Ei minun silmissäni, mutta ehkä niissä on jotain vikaa. Puoli tähteä pitää antaa ihan sille ottelun päättäneelle pirun näyttävälle nyrkinheilautukselle ja siitä johtuneelle yleisön illan parhaalle reaktiolle. Se on aika paljon sanottu, koska philadelphialainen yleisö oli koko illan hiton hyvin mukana.
½ (0:35)
Voittaja:

Spoiler

Butterbean (Knockout)

Paul Wight vs. Mankind
Mankind oli siis hävinnyt WWF-mestaruutensa lopullisesti The Rockille, mutta se ei silti estänyt hänen elinikäistään haavettaan päästä mukaan WrestleManian Main Eventiin. Nimittäin silloin, kun Mr. McMahon ilmoitti buukanneensa Corporationin uusimmasta jäsenestä Paul Wightista erikoistuomarin WrestleManian Main Eventiin, puuttui Mankind tilanteeseen. Hän oli nimittäin saanut Comissioner Michaelsilta luvan toimia WM:n ME:n tuomarina, ja näissä asioissa comissionerilla oli ylin päätösvalta. Seuraavien viikkojen aikana käytiin kauhea sota, kuka saa tuomaroida tuota vuoden suurinta ottelua, ja lopulta päädyttiin siihen, että ottelun tuomari ratkaistaan aikaisemmin illalla käytävällä ottelussa. Tässä sitä sitten oltiin.

Big Show'n ja Mankindin ottelusta olisi saattanut odottaa ihan menevää brawlausta, mutta onneksi olin nähnyt tapahtuman jo aikaisemminkin, enkä turhaan odottanut mitään, mitä en ollut saamassa. Big Show oli kyllä taas motivoituneempi kuin pitkiin aikoihin WCW:ssä, ja Foley hoiti oman osuutensa vanhalla tutulla tyylillään, mutta tämä ottelu ei kauheasti tarjonnut. Se tosin johtui pitkälti siitä, että tälle(kään) ottelulle ei aikaa mitenkään kauheammin annettu, joten ei tässä hirveästi ehtinyt tapahtua. Lisäksi ottelu päättyi todella typerästi. Oli tässä silti omat pari näyttävää hetkeään, joista ehdottomasti paras oli, kun Wight irrottautui Mankindin Sleeperistä tiputtautumalla kaikella painolla selässään roikkuneen Mankindin päälle. Tosi raju täräytys. Ihan hyvä tv-ottelumainen kamppailu, joten kysymykseksi jää vain se, miksi tätä ei voitu käydä tv:ssä.
** (6:50)
Voittaja:

Spoiler

Mankind (Disqualification)

Road Dogg (c) vs. Val Venis vs. Goldust w/ Blue Meanie & Ryan Shamrock vs. Ken Shamrock - 4 Corners Elimination Match for the WWF Intercontinental Championship
Road Dogg oli siis palannut lyhyeltä loukkaantumiseltaan/hyllytykseltään, ja hän oli heti paluunsa jälkeen voittanut IC-mestaruuden Val Venikseltä. Venis oli puolestaan ehtinyt St. Valentine's Day Massacren jälkeen dumpata Ryan Shamrockin, joka oli lyöttäytynyt nyt yhteen Goldustin kanssa. Saman oli tehnyt Blue Meanie, joka oli nyt hyvin kateellinen Goldustin Ryanille antamasta huomiosta. Isoveli Ken Shamrock ei taas tykännyt koko siskoonsa liittyvästä kuviosta yhtään. Pitää taas mainita, etten voi ymmärtää, miksei tähän IC-kuvion neljänneksi pyöräksi isketty Road Doggin sijaan Billy Gunnia, jolla oli ollut omat ongelmansa niin Shamrockin kuin Veniksenkin kanssa ja joka olisi näin ollen sopinut loistavasti tähän neljän miehen IC-mestaruusihmissuhdesoppaan. Road Dogg oli tässä kuviossa täysin ulkopuolinen.

Tämä oli taas niitä otteluita, jonka muistelin olleen heikkolaatuisempia, kuin mitä tämä uudella tarkastelulla olikaan. Ei tämä IC-mestaruusottelu osittain aika ontuvalla buukkauksella nyt mikään mestariteos ollut, mutta ihan vauhdikas ja menevä mestaruuskamppailu tästä kuitenkin saatiin aikaan. Road Dogg ja Goldust varsinkin tekivät yllättävänkin hyvää työtä ottelun aikana. Jotain kai kertoo tämän WM:n tasosta, että tällaisen arvosanan saanut ottelu saa näin vuolaasti kehuja.
**½ (9:47)
Voittaja:

Spoiler

Road Dogg (Goldust was eliminated last after Dogg pinned him by roll up)

Kane vs. Triple H
Kanen ja Triple H:n välinen feud oli siis roihahtanut kirjaimellisesti liekkeihin pian sen jälkeen, kun Chyna oli liittymällä Corporationiin pettänyt D-Generation X:n ja miehen, jonka kanssa hän itse oli DX:ää perustamassa, eli Triple H:n. Corporationin jäsenistä Kane alkoi liikkua paljon Chynan kanssa, ja hän ottelikin Chynan joukkueparina St. Valentine's Day Massacressa Triple H:ta ja X-Pacia vastaan. Pian tuon jälkeen Raw'ssa Kane yritti ampua Chynan avustuksella tulipallon Triple H:ta päin, mutta HHH onnistui väistämään hyökkäykseen, ja tulipallo osuikin Chynaan. Kane osoitti ensimmäistä kertaa urallaan huolehtivaisuutta kantamalla Chynan pois paikalta ja varmistamalla, että tämä on kunnossa. Seuraavina viikkoina Triple H oli Kanen kimpuissa kahta kauheammin, ja viimeisessä Raw'ssa ennen WM:ää DX-johtaja kosti suunnitellun tulipallohyökkäyksen ampumalla Kanea liekinheittimellä. Vuoden kohokohta :-D

Tämä oli melkeinpä midcardin isoin ottelu tässä ppv:ssä, joten tältä sopi odottaa aika paljon. Jälleen kuitenkaan näin ei olisi kannattanut tehdä, sillä Kane ja Triple H eivät näitä odotuksia tässä onnistuneet täyttämään. On oikeastaan aika yllätys, että tässä kävi näin, koska ovat HHH ja Kane uransa aikana painineet myöhemmin keskenään parempiakin otteluita, ja kumpikin oli tässä vaiheessa ihan hyvässä kunnossa. Jokun ei kuitenkaan nyt toiminut, ja lopputuloksena oli semi-hyvä brawli, joka päättyi ensimmäistä kertaa nähtynä varsin yllätyksellisellä tavalla. Hetkittäin meno oli oikein mallikasta, mutta välillä se taantui aika vaisuksi. Harmi. Tämä oli muuten illan toiseksi pisin ottelu.
**½ (11:33)
Voittaja:

Spoiler

Kane (Disqualification after Chyna turned on him)

Sable (c) vs. Tori - WWF Women's Championship
Oi pojat tätä rakenteilla ollutta WWF:n naisten divisioonaan. Vielä kesti hyvän aikaa, että WWF:ssä alettaisiin nähdä niitä oikeasti hyviä naisten otteluita. En muista, oliko niitä luvassa vielä vuonna '99 ollenkaan. Yksi menetys WWF:lle oli se, että Sable lähti firmasta pian tämän WM:n jälkeen. Ei hän toki painillisesti mikään superlahjakas ollut, mutta parempi kuin olisi voinut aluksi odottaa, ja lisäksi hänellä oli paljon nimeä. Nimen mukana tuli kuitenkin myös egoa, ja backstage-ongelmien sekä miehensä Marc Meron lähdön takia Sablekin jätti firman. Tässä tapahtumassa hän kuitenkin päätti feudinsa ihailijaansa Toria vastaan. Tämä oli vähän niin kuin köyhän miehen Mickie vs. Trish. Tori oli debytoinut WWF:ssä vuodenvaihteessa Sablen suurena ihailijana, ja lopulta ihailu meni niin pitkälle, että hän saapui mm. Royal Rumblessa katsomosta auttamaan Sablea säilyttämään mestaruutensa. Samalla Sable alkoi kuitenkin kääntyä heeliksi, kun Playboy-lehden kansitytöksi päässyt Sable alkoi osoittaa kehässä hyvin röyhkeää ja ylimielistä asennetta. Niinpä hän ilmoitti Torille, ettei todellakaan kaivannut tämän apua, ja lopulta Sable päätyikin pieksemään tämän. Kaiken tämän jälkeen lienee ihan ymmärrettävää, että Tori tahtoi kostaa entiselle idolillaan.

Minut varmaan ristiinnaulitaan tämän mielipiteen takia, tämän lyhyen ottelun aluksi yllätyin itse asiassa siitä, että kaksi painitaidoiltaan erittäin vajaavaista leidiä Tori ja Sable pystyivät kehässä naisten painiksi ihan siedettävään touhuun. Toki hommassa oli pieniä botcheja mukana, mutta he sentään yrittivät kunnolla - toisin kuin vaikkapa Brie Bella ja Kelly Kelly siinä Over The Limitin surkeassa esityksessä. Yrityksestä annan aina plussaa. Muusta sitten ikävä kyllä ei paljon plussaa voi antaa, koska ottelu oli ensinnäkin lyhyt ja toiseksikaan ei tässä tosiaan painitaidoilla pahemmin juhlittu. Lisäksi ottelussa oli harmittavan typerä lopetus. No, saatiinpahan ainakin tämä feud päätökseen ja Chynaakin pahempi tapaus Nicole Bass debytoitua WWF:ään.
* (5:09)
Voittaja:

Spoiler

Sable (Sable Bomb)

Shane McMahon (c) w/ Test vs. X-Pac - WWF European Championship
Kyllä vain. Shane McMahon oli voittanut X-Pacin hallussa pitämän European-mestaruusvyön Chynan avulla pian IYH27:n jälkeen, ja nyt omistajan pojan oli aika puolustaa ensimmäistä kertaa mestaruusvyötään. Tämä oli siis Shanen ppv-painidebyytti, ja minun täytyy heti alkuun muistuttaa, että olen ollut aina suuri Shane-mark ja tykännyt miehen kehäotteista. Shanen ja X-Pacin feud pohjautui tietenkin jo kuukausia kestäneeseen vihanpitoon Corporationin ja D-Generation X:n välillä. Shanella oli tukijoukkonaan Test ja katsomossa istuva Mean Street Posse, mutta X-Pac oli varma siitä, että hän saisi vyönsä takaisin. X-Pacilla oli nimittäin takanaan entistä vahvemman DX:n tuki.

Tämä oli WrestleManian kahdeksas ottelu ja samalla ensimmäinen ottelu, joka pääsi kolmeen tähteen. Se kertonee aika pitkälti kaiken tarpeellisen tämän WM:n tasosta. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tämä ottelu oli ehdottomasti yksi niistä harvoista illan suurista onnistujista. Harva vuonna '99 tätä livenä seurannut tuskin odotti paljoa Shanen kunnolliselta kehädebyytiltä, mutta lopputuloksena oli oikein energinen, hyvä ja oikeasti jännittävä mestaruusottelu. Toki hommassa oli paikoitellen, esimerkiksi lopetuksen kohdalla, pientä ylibuukkaamisen makua, mutta se nyt sallittakoon Russolle tässä kohtaa. Lopetuskin oli, taas, ensimmäistä kertaa katsottaessa oikeasti yllättävä. En tykkää siitä, että WM:ää käytetään tämmöisten juonikuviota jatkaviin rakenteluangleihin, mutta täytyyhän se myöntää, että nämä käänteet olivat yllättäviä ja niissä mukana olleet painijat vetivät roolinsa hyvin. Kokonaan toinen asia on se, kuinka tarpeellisia ne välttämättä kaikkineen olivat.
*** (8:41)
Voittaja:

Spoiler

Shane McMahon (Pinned X-Pac after Triple H turned on and Pedigreed 'Pac)

Big Bossman vs. The Undertaker w/ Paul Bearer - Hell In A Cell Match
Corporation oli kyllä aikamoinen porukka, koska se ei tullut toimeen kenenkään muun kuin itsensä kanssa. Nimittäin kun DX vs. Corporation -otteluista päästiin, oli vuorossa Ministry of Darknessin ja Corporationin välisen feudin huipentava ottelu. Feudia tämä ei toki Russon tyylisesti päättänyt, vaan hommaa jatkettiin tämänkin jälkeen uusin kääntein, mutta omalla tavallaan pidän tätä HIAC:tä silti feudin huipennuksena. Ehkä osittain sen takia, että viimeistään tässä paljastui, että painillisella puolella feudin on hankala pystyä kantamaan yhtään mihinkään. Ministryn johtaja Undertaker oli siis jo pidemmän aikaan tahtonut WWF:n valtaan, koska edelleenkin mysteerinä pysyvät "korkeammat voimat" häntä siihen ohjasivat. IYH27:n jälkeen hän oli tuonut feudin mukaan myös Vincen tyttären, jota Undertaker salaperäisesti ahdisteli ja jonka hyvinvoinnilla hän kiristi Vinceä. Tällä tavalla siis myös Stephanie McMahon teki debyyttinsä WWF:ssä. Vince ei voinut sietää sitä, että saatanallinen 'Taker uhkaili hänen omaa tytärtään, ja niinpä Big Bossmanin oli tarkoitus tehdä loppu UT:stä tässä Hell In A Cell Matchissa.

Oli varmaan aika pahaa liioittelua sanoa, että kukaan naulaisi minua ristiin yhden Tori vs. Sable -ottelun puolustelun takia. Sen sijaan nyt se saattaa olla jo oikeasti lähempänä, sillä aion todeta, ettei tämä ottelu ollut niin järkyttävä, kuin olin muistanut. Nyt täytyy vain tajuta pistää tämä oikeaan kontekstiin. Undertaker vs. Bossmanin asema kaikkien aikojen huonoimpana HIAC:nä on yleisesti hyväksytty fakta, enkä todellakaan aio lähteä kiistämään sitä. Sen sijaan omat muistikuvani olivat, että tämä ottelu olisi ollut jopa WMOTY-materiaalia, mutta ei tämä mielestäni ollut. Undertaker oli todellakin huonommassa kunnossa kuin koskaan muulloin pitkän uransa aikana ja tarvitsi kipeästi lomaa, ja Bossmanista ei todellakaan ollut kantamaan häntä yhtään mihinkään. Yleisöä ei ottelu kiinnostanut, koska he eivät olleet kummankaan puolella tässä. Lähtökohdat olivat siis aivan kamalat, ja lopputulos oli kiistatta huono. Minun täytyy kuitenkin todeta, että oli tämä ihan katsottava tapaus. Undertaker näytti tekevän kaiken, minkä hän fyysiseltä tilaltaan kykeni, ja kun mitään oikeaa bumppia ei ottelussa saatu aikaan, pisti hän sentään verta peliin pitääkseen yleisön tyytyväisenä. Ei siis voi väittää, etteivät UT ja Bossman olisi tässä yrittäneet. Paikoitellen homma oli jopa ihan ok:ta häkkirymistelyä, mutta kävihän tämä tässäkin ajassa osittain tylsäksi. Silti, ei tämä mikään vuoden huonoin ottelu ollut. Heikko vain. Jälkimeiningit kannattaa katsoa ehdottomasti, ne ovat oma saransa painihistoriassa.
*½ (9:48)
Voittaja:

Spoiler

The Undertaker (Tombstone Piledriver)

The Rock (c) vs. Steve Austin - No DQ Match for the WWF Championship
Tämä oli SE ottelu, jotta WWF-fanit olivat '90-luvun loppupuolella odottaneet pitkään. Tämä oli heidän unelmakohtaamisensa. Kahden firman suurimman uuden tähden ensimmäinen kunnon kohtaaminen. Miehethän olivat kyllä otelleet lyhyesti vuoden '97 joulukuun ppv:ssä, mutta sitä kukaan ei tässä kohtaa tahtonut muistella. Tämä oli parasta, mitä WWF:llä oli tarjota. Tämä oli myös se ottelu, josta WWF tahtoo jälkikäteen muistaa tämän muuten tyystin epäonnistuneen WrestleManian, enkä sitä yhtään ihmettelekään. Ottelun tausta oli varsin yksinkertainen. Steve Austin oli monien McMahonin suunnitelmien jälkeen hävinnyt mestaruutensa edellisenä syksynä, eikä hän sitä ollut saanut takaisin tuon jälkeen. Austin oli saanut tehdä jumalattoman työn, että hän pääsi yleensä tähän mestaruusotteluun, mutta tässä hän kuitenkin oli. Vastassa hänellä oli Corporationin suurin toivo ja kirkkain tähti The Rock, jonka kykyyn piestä Austin Mr. McMahon luotti täysin. Tämä oli The Rock vs. Austin, eli se, mihin kaikkia suurimpia kuvioita yritetään edelleenkin verrata.

Vaikka ottelun taustatarina saakin minulta suuren suitsutuksen, täytyy minun todeta, että muistin tämän olleen parempi ottelu, kuin mitä tämä todellisuudessa olikaan. Pelkäsin koko ajan, että olen tätä mieltä, ja niinhän tässä kävi. Taas pitää kuitenkin osata suhteuttaa sanomiseni kontekstiin, sillä tämä oli minusta huipputason Main Event. Tämä oli se ottelu, joka teki tästä show'sta WrestleManian edes jollain tapaa ja joka pelasti muuten todella paskaksi jääneen maun. Minä tykkäsin paljon ottelun intenssiivisestä brawlista, ja Rockin ja Austinin tyylit ovat aina vain klikanneet mahtavasti näissä tämänkaltaisissa pieksemisissä. Kuitenkaan tämä ei ollut MOTYC. Ainakaan toivottavasti. Ainakaan tämä ei ollut yli neljän tähden, mitä melkeinpä edellytän MOTYC:ltä. Tämä ei ollut siis ikimuistoinen ottelu. Siihen oli omat syynsä, kuten muutamat epäloogiset hidastelujaksot intenssivimissän brawlin seurassa ja osittain turhaksi ylibuukkaukseksi venynyt lopetus. Silti tämä ottelu pelasti tämän show'n, mutta ei tehnyt sitä ihan niin mahtavasti, kuin muistin.
**** (16:52)
Voittaja:

Spoiler

Steve Austin (Stone Cold Stunner)

*** Steve Austin
** The Rock
* Shane McMahon

Kokonaisarvio WrestleMania XV:stä: Tässä WrestleManissa muutama asia oli kunnossa. Yksi niistä oli tunnelma. Puitteiden, selostajien, Main Eventin ja loistavan yleisön ansiosta tästä jäi oikeasti suuren tapahtuman fiilis. WWF oli nähnyt paljon vaivaa, että huonollakin kortilla tapahtuma tuntuisi tavallista suuremmalta, ja siltä se tuntuikin. Lisäksi show'n aikana pyörineet anglet, kuten kuvio siitä, kuka tuomaroi illan ME:n, olivat ihan toimivia. Harmi vain, että nämä puolet eivät poista sitä tosiasiaa, että painilliselta anniltaan tämä oli todella kaukana vuoden suurimmasta tapahtumasta. Pääasiassa tämä oli heikkoa IYH-laatua. Kaksi ottelua ylsi kolmeen tähteen. Yksi sentään ****:ään. Se ei ole hyvä suoritus WM:ltä. WM:ksi tämä oli todellakin huono, ja oli tämä painitapahtumanakin Kehno. Hattua pitää silti nostaa WWF:lle. Se onnistui jättämään katsojat tyytyväisiksi, kun show päättyi varsin tunnelmallisiin hetkiin, vaikka koko alakortti oli aika roskaa. WCW:llä olisi paljon opittavaa siitä. Se yleensä onnistuu pilaamaan hyvän kortin aiheuttaman fiiliksen ME:llään.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
---------------
3. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
4. WCW Uncensored - Kehno
5. WWF WrestleMania XV - Kehno
6. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
7. WCW SuperBrawl IX - Kehno
8. WCW Souled Out - Kehno

MR.Off Topic kirjoitti:
Tuli katseltua hieman vanhempi tapahtuma TNA:lta ja arvostellaan se nyt tännekkin. Tehdäänpä yhteenveto siitä, mitä koko tapahtuma tarjosi.

EI OLE TOTTA. Itsellä on pyörinyt ties kuinka kauan mielessä, että alkaisin kahlata läpi noita vanhoja TNA PPV:itä, jotka kaikki vuodesta 2004 lähtien löytyvät paria poikkeusta lukuun ottamatta arkistojeni kätköistä. Ensiksi mielessäni oli, että alkaisin tekemään tänne jonkinlaista wrestlecrap-sarjaa, sitä kun näissä aikaisissa monthly-ppv:issä muistaakseni riitti.

Aikaa ei kuitenkaan ole liiemmin ollut, ja homma on jäänyt ajatuksen asteelle. Nyt kuitenkin minulla oli eilen monta tuntia luppoaikaa vieraassa kaupungissa (Porissa) varhain aamusta, joten sain kuningasidean: otan läppärin mukaan ja katson koko Victory Road 2004:n, ja jos kesällä näyttää olevan paljonkin ylimääräistä aikaa, etenen siitä kronologisessa järjestyksessä ja kirjoitan tekstejä Kenityksen ja Whatin tavoin.

No senhän minä tein, ja tässä olen arvosteluakin kirjoitellut. Nyt tulin katsomaan Kenityksen uutta viestiä, ja totesin, että jokin Offarin viesti jäänyt huomaamatta välistä... Ja padam, sinne meni minun shocking debut "Arvostele näkemäsi painitapahtuma" -topicissa (jota tosin ajattelin säästellä uuden forumin puolelle). :x

Nojoo, katsoo nyt jaksanko tuota kunnon arvostelua enää muistiinpanojen pohjalta kirjoittaa, etenkin jos Victory Roadin katsominen jää ihan one-off tapaukseksi. Voin jo nyt sanoa, että olin pääosin tapahtumasta kanssasi samaa mieltä, oikeastaan vain main eventiä pidin huomattavasti heikompana.

Saimou kirjoitti:
Nojoo, katsoo nyt jaksanko tuota kunnon arvostelua enää muistiinpanojen pohjalta kirjoittaa, etenkin jos Victory Roadin katsominen jää ihan one-off tapaukseksi. Voin jo nyt sanoa, että olin pääosin tapahtumasta kanssasi samaa mieltä, oikeastaan vain main eventiä pidin huomattavasti heikompana.

Ehdottamasti tänne vain arvostelua. Tuommosten samojen tapahtumien arvostelujen vertaaminen ja lukeminen on minusta erittäin mielenkiintoista hommaa. Itse en myöskään meinannut tuota ensin tänne enää postata, mutta päätinpä sitten postata ja ottaa samaisen arvostelun koneelleni talteen, että voin sitten sen uudelle foorumillekkin postata. Itsellä oli muuten hyvin samanlainen projekti tuon tapahtuman jälkeen mielessä, mutta noita vanhoja PPV:tä TNA:lta on jokseenki vaikea löytää varsinkin kun tämä paska Soneran nettiyhteys rajoittaa lataustnopeutta P2P-ohjelmissa.

Mitä tuohon ME:hen tulee niin se on aika makuasia. Ottelu ei ollut milläänlailla teknisesti hieno, sillä sehän sisälsi vain oikeastaan tikapuiden käyttöä erillälailla aseina. Silti ottelu tuntui minusta hienolta ja nautin siitä erittäin paljon, jos lopetusta ei oteta huomioon. Se oli suorastaan idioottimainen ja niin TNA:lle tyypillinen lopetus PPV:n ME:lle.