Foorumiarkisto

Juu, kyllä Kenitys sun ppv arvostelut 90 luvulta on kuumaa tavaraa laudalla. Aina vesikielellä lukenut ja odottanut uusia. Jos vain motivaatiota ja aikaa löytyy niin ehdottomasti jatka samaan rataan!

Ehdottomasti jatkettava vuoteen '97. Nämähän ovat olleet koko foorumin parasta lukemisen antia! For real.

Nää on todellakin foorumin parasta antia. Lisää vaan !

Hehe, kiitos kaikille palautteesta :) Kiva kuulla, jos arvosteluista on tykätty. Varmaan tätä (pienen tauon jälkeen) jatkan vuodelle '97, koska itse tahdon tuon vuoden tapahtumia katsoa, koska ne monin paikoin vaikuttavat mielenkiintoisemmalta kuin vuoden '96.

Lupailin edellisen viestin alussa jonkinlaista loppukoostetta vuodesta 1996 omasta mielestäni, ja semmoisen myös tarjoan. Huomautan vielä, etten tosiaan ole katsonut kys. vuoden materiaalista tv-lähetyksiä tai minkään muun promootioiden tuotoksia kuin Amerikassa ppv'itä tarjonneen WCW:n ja WWF:n, joten käsitykseni on monin paikoin suppea. Silti tuonkin käsityksen pohjalta tarjoan oman suppean kokonaismielipiteeni vuodesta 1996. Ensinnäkin vuoden 15 paras ottelua:

15. The Undertaker vs. Diesel - ***½ (WWF WrestleMania XII)
14. Shawn Michaels (c) vs. Sycho Sid - WWF Championship - **** (WWF Survivor Series)
13. Shawn Michals (c) vs. British Bulldog - Special Referee: Mr. Perfect - WWF Championship - **** (WWF King of the Ring)
12. Royal Rumble Match - **** (WWF Royal Rumble)
11. Psychosis vs. Rey Mysterio Jr. - **** (WCW Bash At The Beach)
10. Ric Flair (c) vs. Eddie Guerrero - WCW United States Heavyweight Championship - **** (WCW Hog Wild)
9. Mankind vs. The Undertaker - Buried Alive Match - **** (WWF In Your House 11: Buried Alive)
8. Rey Mysterio Jr. (c) vs. Dean Malenko - WCW Cruiserweight Championship - **** (WCW Halloween Havoc)
7. Dean Malenko (c) vs. Rey Mysterio Jr. - WCW Cruiserweight Championship - **** (WCW The Great American Bash)
6. Shawn Michaels (c) vs. Vader - WWF Championship - **** (WWF SummerSlam)

5. Dean Malenko vs. Chris Benoit - ****½ (WCW Hog Wild)
4. Shawn Michaels (c) vs. Diesel - No Holds Barred Match for the WWF Championship - ****½ (WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies)
3. Steve Austin vs. Bret Hart - #1 Contendership for WWF Championship Match - ****½ (WWF Survivor Series)
2. Shawn Michaels (c) vs. Mankind - WWF Championship - ****½ (WWF In Your House 10: Mind Games)


....


1. Bret Hart (c) vs. Shawn Michaels - 60 Minute Iron Man Match for the WWF Championship - ****½ (WWF WrestleMania XII)

Listalla on peräkkäin nuo kaksi Malenkon ja Mysterion ottelua, ne olivat omasta mielestäni lähes tasavertaisen hyviä, mutta pistin tuon ensimmäisen jälkimmäistä korkeammalle, koska seuraavan ottelun pitäisi aina jollain tavalla pystyä päihittämään edellinen, mutta nyt se ylsi vain lähestulkoon samaan :) Eri mieltä monistakin valinnoista ja arvosanoista voi olla, mutta minä pitäydyn näissä. Eniten Top 15 -otteluita paini Shawn Michaels (5), jaetulla toisella sijalla Dean Malenko (3) ja Rey Mysterio Jr. (3). Viidestätoista ottelusta 10 käytiin WWF:ssä, 5 WCW:ssä.

Lisäksi valitsin myös .. of the year -palkintojen (niitä samoja, mitä aina vuoden lopussa tälläkin foorumilla äänestetään) saajat niistä kategorioista, joista mielestäni osasin jotain sanoa:

WORST OF THE YEAR
Aloitetaanpa näillä, koska näitäkin oli vuonna 1996 niin paljon, että tahdoin vuoden huonoimpiakin erikseen muistaa.

WORST TAG TEAM OF THE YEAR

The Godwinns - Phineas I. & Henry O. (WWF)
Ilmeisesti Henry O:n vuoden '95 suosion (tai vaihtoehtoisesti Vincen sairaiden fetissien) takia vuonna '96 hänelle tuotiin manageri Hillbilly Jim ja sukulaispoika Phineas I, jotta kolmikko voi perustaa joukkueen. Vuosi 1996 oli muutenkin varsin surullinen erityisesti WWF:n joukkuepainille, ja kaikkein kehnointa osastoa edusti tämä joukkue, joka ei ole eläessään paininut yhtään hyvää joukkueottelua. Pitivät mestaruuttakin vähän aikaa kys. vuonna.

WORST WRESTLER OF THE YEAR

Loch Ness (WCW)
Jos ihan puhtaasti huonointa painijaa etsitään, on se mies, joka ei meinannut pysyä edes pystyssä, koska oli niin jumalattoman iso. Jopa vuoden '96 WCW tajusi olla pushaamatta tätä kaveria ja se kertoo kaiken tarpeellisen. Loch Nessin huonoutta ei voi sanoin kuvata.

WORST GIMMICK OF THE YEAR

The Executioner (WWF)
Vuosi 1996 oli huonojen gimmickien osalta oikein huippuvuosi. Ja se ei ole hyvä asia. Kaikkein pahiten kaiken roskan keskeltä kuitenkin erottui vuoden lopussa Undertakerin uudeksi vihulaiseksi tuotu TELOITTAJA. Jo miehen äärimmäisen korni nimi kertoo kaiken tarpeellisen: Terry Gordy tosiaan on ilmeisesti oikeasti ihan hyvä painija (tai oli ainakin aikaisemmin), mutta tämä gimmick ei ollut enää edes hyvällä tavalla wrestlecrapia, vaan oikeasti ihan vain puhdasta paskaa. Onneksi esiintymiset jäivät vähiin.

WORST FEUD OF THE YEAR
Big Bubba vs. John Tenta (WCW)
Big Bubba ei ole koskaan ollut kaksinen painija. John Tenta vielä vähemmän. Vuonna 1996 molempien urien "parhaat vuodetkin" olivat jo takana, joten tilanne oli vielä huonompi. WCW päättää laittaa nämä kaksi keskenään feudin, kasata olemattoman feudin, jonka oleellisen osa oli äärimmäisen typerä John Tentan hirveiden hiusten leikkaaminen. Feudin päätösottelu oli vuoden ainut X On A Pole Match.. Kaikki syyt siihen, että tämä feudi oli sitä kuuluisaa Uskomatonta Paskaa.

WORST MATCH OF THE YEAR

The Alliance To End Hulkamania (Ric Flair (c) & Arn Anderson & The Taskmaster & Lex Luger (c) (c) & Meng & The Barbarian & Z-Gangsta & The Ultimate Solution) vs. Randy Savage & Hulk Hogan - Doomsday Cage Match (WCW Uncensored)
Suora lainaus UC-arvostelustani:

Noin, nyt olen ilmaissut mielipiteeni tästä ottelusta. Tämä oli siis se ottelu, jota koko ppv'n ajan hehkutettiin. Se ottelu, jonka ympärille koko tapahtuma rakennettiin. Se ottelu, jonka takia tämä tapahtuma kannatti ostaa. Se ottelu, jota jopa Bobby Heenan hehkutti kuin WrestleManian Main Eventiä. Ja tämä otteluhan oli.. aivan hirvittävä. En muista oikeasti nähneeni montaa yhtä huonoa ottelua koskaan. Ikinä. Milloinkaan. On ehkä hankala sisäistää asiaa, että Ric Flair on ollut mukana ottelussa, joka sai Wrestling Observerinkin Worst Match of the Year -palkinnon, mutta niin vain kävi. Syitä ottelun kamaluudelle voisi keksiä loputtomiin, mutta tässä nyt muutamia:

- Kukaan (edes selostajat tai tuomarit) eivät tuntuneet tajuavan ottelun sääntöjä kunnolla. Idea oli se, että WCW oli koonnut jonkun kauhean kyhäelmän, jossa oli kolme häkkiä päällekkäin ja eri tasoilla oli kaikkia oddseja vastaan kamppailevaa Hogan & Savage -kaksikkoa odottamassa hurjia ja ilkeitä miehiä, jotka tahtoivat tuhota Hulkamanian. Tätä parempaa kuvaa ei ikävä kyllä ole tarjolla. Tämän tarkemmin ideaa kukaan ei kuitenkaan sitten tiennyt: esim. siitä että mikä oli tarkalleen häkkien rooli tai edes siitä että miten tämä ottelu pitäisi voittaa.
- Lopulta koko häkkikyhäelmällä ei ollut väliä: vähintäänkin hieman vajaa 10 minuuttia ottelusta vietettiin häkkien ulkopuolella ja häkeistä lähdettiin ja niihin mentiin sisään mielivaltaisesti eikä kukaan tuomari välittänyt mitään.
- Ottelussa ei nähty mitään etäisestikään miellyttäväksi kutsuttavaa paini, ja vaikka olisi nähty, ei se olisi kaiken kauheuden keskellä noussut mitenkään esiin.
- Otteluun teki paluun WWF:n '80-luvun loppupuolella nähty Zeus (tässä ottelussa Z-Gangsta), joka on oikeasti ehkäpä vielä huonompi painija kuin Loch Ness. Z-Gangstan koko luojan kiitos ilmenee kuitenkin pituussuunnassa.
- Ottelussa ei siis ollut mitään järkeviä sääntöjä, mutta ei tätä kyllä kukaan ollut sitten vaivaantunut mitenkään bookkaamaankaan edes etäisesti järkevästi. Esim. Hogan vs. The Giantissakin oli järkevää bookkausta, mutta tässä nämä 10 tyyppiä pätkivät toisiaan vain ihan sattumanvaraisesti.
- Ric Flair oli World Heavyweight -mestari ja hänet pistettiin tässä ottelussa vain Hoganin ja Savagen huoraksi. Teki loistavaa Flairille ja päämestaruudelle.
- Ottelu oli täyttä Hoganin egoboostailua. Tämä oli oikeastaan se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän. Hogan oli jo pitkään ennen tätä kerännyt "Hogan Sucks" -chantteja, koska WCW:n yleisö oli kyllästynyt keltaiseen Hoganiin, joka päihitti ihan kaikki tielle tulevat esteet. Nyt kun Hogan pistettiin Savagen kanssa voittamaan kahdeksan painijaa epämääräisessä häkkijärjestelmässä.. Hän oli oikeasti tehnyt kaiken. Mitä Hogan voisi tuon jälkeen enää tehdä? Mitä väliä olisi jos hän voittaisi esim. päämestaruuden? Pian tämän jälkeen Hogan vetäytyikin sitten tauolle, koska hän oli oikeasti ylittänyt sen sanattoman rajan, ja palasi vasta kun.. sitten kesällä ;)

Tämä arvostelu kuulosti nyt aikamoiselta wnb-smart markkailulta, mutta siitä ei kyllä ole kyse.Tämä ottelu vain tappaa aivosoluja kaikella mahdollisella tavalla. Tätä katsoessa ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Itkeä sen takia, että tämä on yksi pahimmista aivopieruista wrestlingin historiassa. Nauraa puolestaan täsmälleen samasta syystä: tämä on jotain niin järjetöntä, että tätä parhaiten kuvaa nuo alussa laittamani kuusi hymiötä :) Oikeasti, katsokaa tästä ottelusta pätkä edes, koska ei tätä ehkä kokonaan kannata katsoa (kestää lähes puoli tuntia) niin ymmärrätte todella, miksi tätä parjataan niin paljon. Minäkään en uskonut tämän täydelliseen kammottavuuteen ennen kuin totesin asian itse. Huumoriarvoa kyllä, mutta kyllä huononkin huumorin raja jopa minulle menee jossain vaiheessa yli :P
DUD

Ja se siitä. Aivan järkyttävää paskaa.

WORST PPV OF THE YEAR

Uncensored (WCW)
Tämän ppv'n pelasti maailman huonoimpien listalta ainoastaan se, että sen alussa nähtiin kaksi hyvää ottelua (joilla kummallakin oli kyllä myös heikot hetkensä): Konan vs. Eddie Guerrero ja Lord Steven Regal vs. Belfast Bruiser. Tuon jälkeen KAIKKI ppv'n tarjonnasta oli joko turhaa, aivan ylipitkää ja näin myöskin tylsää, idioottimaista buukkausta tai muuten vain ppv'hen kuulumatonta tavaraa. Main Event on vielä asia aivan erikseen. Ehdottomasti vuoden heikoin ppv.

BEST OF THE YEAR
Ensin laitetaan nämä tavoitellut - mutta ei niin tavoitellut kuin ne kaikkein kovimmat - palkinnot ja niiden saajat.

BEST GIMMICK

nWo (WCW)
Mitäpä tätä pidemmin selittämään. Tämä oli vuoden 1996 Se gimmick. Oikeastaan vuoden Se juttu, koko painihistorian kannalta yksi tärkeimmistä asioista, ryhmä joka muutti Monday Night Warsin täysin. Tässä tapauksessa miljoona kärpästä ei ole väärässä: vuonna 1996 nWo todellakin oli paras gimmick, koska sen idea pysyi vielä kasassa, se oli realistinen, se toimi hiton hyvin heti Hallin ja Nashin debyytistä lähtien ja se todellakin kiinnosti yleisöä - ja ennen kaikkea minua.

BEST ANNOUNCER

Bobby Heenan (WCW)
Lasken tähän sitten color commentatoritkin, koska Vince McMahonissa ja Tony Schiavonessa ei paljon kehuttavaa ollut, ja JR:n rooli kaikkine heel-turneineen oli vähän epäselvä. Oikeastaan JR:lle palkinnon olisi voinut antaakin, jos Heenania ei olisi ollut. Heenan oli nero, ja vaikkei enää ollenkaan samassa loistossa kuin WWF:ssä (paras color commentator ikinä), kuunteli häntä silti aina erittäin mielellään WCW:ssäkin. Loistava piristysruiske värittömän Tonyn ja mussuttavan Dustyn seurassa.

BEST NEWCOMER

Rocky Maivia (WWF)
Täytyy sanoa, että tämä valinta on tehty puhtaasti a) sen takia että tältä vuodelta ei yhtään loistavaa tulokasta tuntunut löytyvän (Observer oli valinnut Giantin, joka kyllä debytoi jo hyvän aikaa vuoden '95 puolella.. öh) ja b) Rookien myöhemmän uran takia.

MOST UNDERRATED & OVERRATED

Owen Hart (WWF) & Hollywood Hulk Hogan (WCW)
Ja tässä nyt kyse nimenomaan arvostuksesta buukkaustiimien mielestä, hankala sanoa mitä smarkit olivat kenestäkin vuonna '96 mieltä. Owen Hart voi monien mielestä olla tyhmä ja ihan puhtaasti vääräkin valinta: oma mielipiteeni kuitenkin on se, että vielä vuoden alussa Owenilla oli kenties viimeinen mahdollisuus nousta ME-tähdeksi kunnon feudilla Shawn Michaelsin kanssa. Nyt Owenista tuli kuitenkin vain välipala ennen WM-ottelua, ja sen jälkeen mies haudattiin tagkuvioihin, eikä hän sieltä enää koskaan paljoa korkeammalle noussut. Se jos mikä on aivan pirun harmi. Hogania nyt ei tarvitse edes perustella: facena Hogan päihitti samaan aikaan 8 miestä, ja näin mies pushattiin puhtaasti yli kaiken järkevyyden - ketään ei enää kiinnostanut. nWo-ajassakin oli havaittavissa naurettavaa kaikkien päihittämistä, toki heel-konstein.

BEST FLYING WRESTLER

Rey Mysterio Jr. (WCW)
Hyviä vaihtoehtoja olisi WCW:ssä riittänyt enemmänkin. Mm. Psychosis, Ultimo Dragon, Eddie Guerrero jne. jne.

BEST BRAWLER

Mankind (WWF)
Mankindin ja Vaderin välillä tein tämän valinnan. Mankind oli kuitenkin niin ainutlaatuisen loistava brawler, että ei pääse mihinkään. Myöskään Nash/Diesel tai 'Taker eivät surkeita valintoja olisi olleet.

BEST TECHNICAL WRESTLER

Dean Malenko (WCW)
Tämä oli paha valinta Malenkon ja Benoit'n välillä, mutta Malenko pääsi vähän paremmin taitojaan näyttämään vuonna '96, joten valinta sinne.

MOST CHARISMATIC

Shawn Michaels (WWF)
Ei tästä mielestäni kummemin kysymyksiä ole. Michaelsin karisma oli uskomaton.

BEST ON INTERVIEWS

Steve Austin (WWF)
Yksinään Austinin ppv-promotkin jo osoittavat sen, kuinka loistava mies oli mikissä jo vuonna 1996. Parhaiten toki mieleen painui KOTR-promo, mutta myös ppv'nkin Hart-promot olivat taattua Austin-laatua. Jätti muut kylmäksi kyllä. Tämä vuosi enteili jo suuria Stevelle.

MOST IMPROVED

Diamond Dallas Page (WCW)
Vuoden ppv'itä katsellessa DDP voitti kyllä minut puolelleen ihan puhtaast sen avulla, että mies selvästi eniten onnistui kehittämään. Vuoden alun hyvä Johnny B. Badd -ottelu oli vielä paljolti Baddin ansiota, vuoden lopun hyvä Eddie-ottelu oli jo yhtälailla DDP:n ansiota. Kyllä tässä miehessä selvästi oli tällöin jotain.

Ja sitten ne viisi kovinta palkintoa:

PPV OF THE YEAR

Survivor Series (WWF)
Hauskaa, mutta totta: sekä vuonna 1995 että vuonna 1996 Survivor Series oli WWF:n vuoden paras ppv, vuonna 1996 ainakin myös kaikista se paras. SurSer voitti niukasti WM XII:n, koska vaikka monien parjaama WM minusta loisti Main Eventinsä lisäksi järkevällä buukkauksellaan ja yleisellä suuren tapahtuman fiiliksellään, nähtiin SurSerissä niin hitosti hyviä otteluita (Sid vs. Michaels, Austin vs. Hart, Opener, Mankind vs. 'Taker), että ei tätä voi ohittaa. Samassa ppv'ssä nähtiin kolme helkkarin kovaa Singles-ottelua, joista yksi päätti feudin, ja kaksi jatkoi feudeja hiton onnistuneesti. Lisäksi tykkään SurSer-teemasta aina. Ja MSG:n yleisö on aina plussaa.

MATCH OF THE YEAR
Bret Hart vs. Shawn Michaels - 60 Minute Iron Man Match @ WrestleMania XII (WWF)
Ei varmaan ollut hankala arvata että tämä voitti MOTYn, kun oli top-listani ykkösenä? Mielestäni painihistorian suurimpia klassikoita, joidenkin mielestä tylsää paskaa. Tässä vielä koko arvostelu:

Sitten onkin kyseessä yksi WWF:n kiistellyimmistä otteluista. Kiistellyin tietenkin siltä kannalta, onko ottelu täyttä kultaa vai tylsää varvaslukkoilua. Itse kuulun ehdottomasti ryhmään, joka edustaa ensimmäistä mielipidettä, mutta voin kyllä jotenkin ymmärtää toisenkin mielipiteen edustamisen. Ainakin sen voin ymmärtää, etteivät kaikki pidä tätä parhaimpiin WM-otteluihin kuuluvana tai ****-otteluna, mutta en minä voi sitä ymmärtää, että jotkut tätä täydeksi roskaksi sanovat. Hart ja Michaels kertovat kuitenkin ottelussa hienon tarinan, siinä on selvää kehäpsykologiaa, oikein ajoitettuja spotteja, hyvää myyntiä ja ennen kaikkea kerrassaan loistava lopetus. Silti minunkin on pakko myöntää, että varsinkin alkupuolella Hartin ja Michaelsin lukottelu tuntuu välillä käyvän turhan tylsäksi, mutta toisaalta se pitää antaa anteeksi: 60 minuuttia täyttä rymistelyä on aivan mahdoton ajatus. Olen nyt katsonut tämän ottelun kaksi kertaa täysin kokonaan, ja kummallakaan kertaa en ole hetkeksikään kunnolla kyllästynyt. Kyllä tämä ottelu on vain minun mielestäni yksi parhaimmista, huikea taidonnäyte kummaltakin mieheltä. Loistavana lisänä tietenkin pitkään rakentunut tarina Shawn Michaelsin "Boyhood Dreamista" ja vaikeuksista, joita mies oli kohdannut kuluneina kuukausina, ja kuinka hän niistä huolimatta lopulta pääsi sinne minne halusikin. Tämä ottelu ei ole upea sen takia että siinä on "Shawn Michaels ja 60 minuuttia painia" tai "Bret Hart ja 60 minuuttia painia", vaan sen takia että se on yksinkertaisesti helkkarin hieno ottelu. Ei täydellinen juuri pienien uuvuttavien jaksojen takia, mutta aika lähellä sitä.
****½

TAG TEAM OF THE YEAR

The Outsiders - Kevin Nash & Scott Hall (WCW)
Vuosi 1996 ei varsinaisesti ollut kyllä joukkuepainin kultavuosi, ja vähän vaisu veto on jotenkin antaa tämä palkinto Outsiderseille. Toisaalta taas, nämä kaksihan koko nWo-jutun aloittivat, ja olivatpa loppuvuodesta lähtien todella pitkään sitten myös WCW:n joukkuepainin kulmakiviä, oli se sitten hyvä asia tai ei. Joka tapauksessa karismaa näillä kahdella riitti, pelasivat hyvin yhteen ja ihan hyviin otteluihinkin ylsivät. Vuoden joukkue siis.

FEUD OF THE YEAR
nWo vs. WCW (WCW)
Eiköhän tästä ole kaikki sanottu. Siitä huolimatta, että melkein kaikki tämän feudin ottelut pettivät laadullisesti tai olivat ainakin odotuksia huonompia, oli tämä feud muuten niin merkittävä ja mielestäni erittäin mielenkiintoinenkin, joten ei tätä millekään muulle feudille voi antaa. Eikä niitä muita ehdokkaita kauheasti edes ole: Hart vs. Austinkin oli vähän enemmän '97-vuotta.

WRESTLER OF THE YEAR

Shawn Michaels (WWF)
Ja sitten se suurin palkinto. WCW tarvitsi nWo:n nostaakseen itsensä selvästi WWF:n ohi, mutta WWF pysyi edes jotenkin kannoilla suurilta osin Michaelsin ansiosta. Tottahan se on, että jo vuonna 1996 HBK oli aikamoinen kusipää kieltäytyen mm. mestaruudentiputuksesta Vaderille, mutta hiton taidokas ja karismaattinen painija hän oli. Aivan ehdottomasti WWF:n ykkösnimi, kun Hartkin oli suuren osan vuodesta poissa. Michaels paini eniten top 15 -otteluita, oli oikeastaan kaikissa WWF:n ME-feudeissa mukana, otteli kuukaudesta toiseen viihdyttäviä ME-otteluita samalla kun WCW tarjosi painillisesti hyvin kaksisia ppv-otteluita Hoganin myötä.. Mitä muuta voi enää yhdeltä mieheltä vaatia? Kyllä vuosi '96 oli nWo:n ja Shawn Michaelsin.

Ja en ollut katsonut Observerin valintoja palkintojen saajaksi kun vasta kun olin oman listani kasannut, joten sieltä en vaikutteita ottanut, vaikka monet yhteen osuivatkin. Joistakin voi olla typerää, että tein näin kauhean urakan jonkun vuoden painitapahtumien arvostelun kanssa, mutta silloin kun nykyisin olen koneella, kirjoitan mielelläni jotain. Aivoton nettisurffaus ei nykyisin kiinnosta enää yhtään, joten mielummin sitten kirjoittelen jotain tämmöstä - edes omaksi ilokseni. Palataan tosiaan jossain vaiheessa vuoden '97 parissa.

EDIT: Aika puhtaasti muuten kirjoitin sitten pitkän ja täydellisen offtopic-viestin.. No, nämä liittyvät löyhästi arvostelemeeni tapahtumiin, joten menköön.

Kyllä tuon pitkän mielettömän hienon analyysin pohjalle oli hyvä asettaa ajatuksien / odotuksien / oletuksien ratkaisuja, kun sai mielipiteet yksiin kansiin. Sulla on tuo kirjoittelu veressä! Hieno kooste joka oli pakko lukea sanasta sanaan loppuun. Täytyypä myöntää, että kuuden hymiön spämmi eräässä kohtaa oli täysin oikeutettua, kun meikäläiselläkin alkoi ihan hillitön maaninen nauru täällä.

Jepulis, kiitokset Kenitykselle hienoista lukuelämyksistä.

---------------------------

WrestleMania XIX 30.3.2003

Päätin tehdä eilen uudelleen katsomastani historian parhaasta PPV:stä, WrestleMania 19:sta arvostelun.

Matt Hardy(c) vs. Rey Mysterio For WWE Cruiserweight Championship
Olipas piristyttävä ja filkset nostava opener. Todella vauhdikasta ja hienoa menoa tarjosivat Rey ja Matt. Matt V1:n orja, Shannon Moore sekaantui otteluun tuoden jännitystä, mutta sekaantuminen ei mennyt överiksi. Lopetuksesta pidin myös. Hyvä ottelu, mutta lisäaika olisi tehnyt terää.
***+

Handicap Match: The Undertaker vs. The Big Show & A-Train
Yksi iso mies kahta isoa vastaan Handicapissa, ei kovin houkutteleva asetelma. Jokainen näistä kolmesta kuitenkin oli ihan hyvään matskuun kykenevä, jopa A-Trainista pidin. UT ei pahemmin ollut alakynnessä ja Rest Holdien vankina, ja sehän on tietenkin hyvä asia. Hyvä brawli oli tämäkin. Nathan Jonesin run-in oli ihan kiva ja se potku upea. Tämä ottelu pidettiin juuri sopivan pituisena. Se onnistui viihdyttää minua.
***+

Trish Stratus vs. Victoria(c) (w/ Stevie Richards) vs. Jazz For WWE Women's Champonship
Naisten äksöniä Women's Championshipstakin oli tarjolla, ja mikä ettei -tämähän oli hemmetin hyvä naisten otteluksi! 2000-luvun parhaita naisten matseja minusta WWF/E:ltä. Aika jännittäväkskin tämä kehkeytyi, ja jokainen neito näytti osaamistansa. Stevien pelleily oli hieman rasittavaa ja ne sekaantumiset, olisi voinut jättää väliin. Steviehän on hieno mies, mutta nyt oli lähinnä surkuhupaisa. Pieni miinus tuosta viihdyttävälle kamppailulle.
***-

Team Angle(c) vs. Los Guerreros vs. Chris Benoit & Rhyno For WWE Tag Team Champonship
Kortti jatkui tasaisen hyvänä, nyt tuli illan tähän asti paras matsi. Kolme joukkuetta täynnä taitoa, WWE Tag Team-beltit pelissä. Tämän kaltaisia joukkueita olisi kiva nähdä taistelemassa vöistä nykyäänkin. Benoit&Rhyno ja Guerrerot tosin olivat aika huomion keskipisteessä, Team Angle ei pahemmin päässyt esille. Tästä huolimatta, vallan mainio ottelu.
***½

Shawn Michaels vs. Chris Jericho
Tämä on ehkä se matsi, mistä WM 19 tunnetaan. Enkä ihmettele, erittäin mahtava tämä toden totta oli. Erittäin hyvän MOTN-vastustajan ME:lle antoivat Shawn Michaels ja Chris Jericho.
hkäpä tämä. Nämä taiturit tarjosivat uskomattoman show'n meille, saimme nähdä silmiä hivelevää ketjupainia, upeaa kehäpsykologiaa, hienoja liikketä ja viihdyttäviä showelementtejä, kuten Jerichon SCM-imitaatio. Sisääntulot saivat jo ihon kananlihalle. Yksi sana: klassikko.
*****

Tässä oli se ''matsi'', tai oikeastaan segmentti. Pillow Fight, Stacy&Torrie vs. Baker ja Ballinger. Sellaista perintestä 'Mania-välipalaahan tämä, etten ala valittelemaan. Ja ruudussa oli kauniita naisia.

Triple H(c) (w/ Ric Flair) vs. Booker T For World Heavyweight Championship
Ilta jatkui taas erinomaisesti. Tämä Triple H:n ja Booker T:n ottelu Hunterin WHC:sta on paras näkemäni Bookerin matsi ikinä. Booker T-vihaajia tuntuu olevan paljon, enkä minäkään mikään Booker-fan ole, mutta myös niiden vihaajien kannattaa katsoa tämä, jos ei ole nähnyt. Hyvä maailmanmestaruusottelu tässä pistettiin pystyyn, ja Flairia oli mainiota nähdä kehänlaidalla. Kyllä Natu oli pakko WM:ssä nähdä. Loppuhetket olivat oikeasti aikas jännittäviä, muutenkin erittäin viihdyttävä brawli tämä oli. Hyvä, hyvä.
****

Hulk Hogan vs. Vince McMahon - Street Fight Match
20-F'n-Years Making. Egojen kamppailu. Hulk Hogan vastaan Vince McMahon oli todella merkittävä ottelu. Vince loistaa aina HC-mätöissä, niin teki nytkin. Eikä Hulkkikaan huono ollut, päinvastoin. Veristä ja tunnelmallista mättöä saatiin, ja Vincen Leg Drop tikapuilta oli ihan hullu. Roddy Piper-sählinki vähän häiritsi, muttei onneksi päässyt pilaamaan ottelua. Sanokaa mitä sanotte, tämä oli loistavaa SHOWpainia.
****

The Rock vs. Steve Austin
Saatan erottua massasta, mutta minusta nimenomaan tämä WM 19:n Rock-Austin oli heidän kahden ottelusarjan kirkkain helmi. Parempi jopa kuin WM X-7:ssa. Tämä ei niin pitkä ollut kuin kaksi vuotta aiemmin, mutta ei se haitannut ollenkaan. Mahtava mestariteos silti, ja jotenkin tämän ''lyhyys'' - jossa kuitenkin ehdittiin tehdä vaikka mitä - oli se plussa. Kahden megatähden viimeinen kohtaaminen. Lopussa olin oikeasti ihan hämmentynyt, se nearfallien määrä Huh huh. Vaikka se Rockyn liivipelleily ottelussa oli vähän kummallista, se oli jotenkin mainio veto ja sai Rockin näyttämään giganttiselta kusipäältä. Hyvä heel-tempaus siis. Ei paljoa voi Austin kitistä viimeisen ottelunsa tasosta. Eeppistä.
*****

Kurt Angle(c) vs. Brock Lesnar For WWE Championship
Ikimuistoinen Main Event. Aivan ikimuistoinen. Kyllä ne Kurt ja Brock olivat ÄIJIÄ! Ihan käsittämätöntä sekin, että Kurt paini JÄLLEEN niska paskana. Ihme mies, olympiakultaa niska romuna, klassikko niska romuna. Olen kuullut puhetta, ettei tämä olisi viiden tähden ottelu, mutta kyllä mukisematta luokittelen sen sellaiseksi. Matsin rakentelu oli kehässäkin ensiluokkaista, terävin kärki läheni koko ajan. Hienoa atleettisia suorituksia kummaltakin. Lopputaistelu tässä on parhaita ikinä, ja se Brockin SSP tuli niin puskista. Olen siis nähnyt tämän ennen jo, mutta silloin se tuli puskista. Yhtä häikäisevä hetki se oli edelleen eilen. Parhaita matseja ikinä.
*****

Miten joku PPV voi olla näin eeppinen? Miten voi? KOLME viiden tähden ottelua ja ei yhtäkään huonoa! Herranjestas! 2003-vuoden maaliskuu muutenkin ihan ihmeellinen, silloin Japanin maalla oteltiin jumalainen Kenta Kobashi vs. Mitsuharu Misawa. Yksikään näkemäni PPV ei ole yltänyt läheskään näin hyväksi. Otteluiden arvosanakeskiarvokin hipoo neljää tähteä. Tämä oli täydellinen PPV, niin hyvin ottelujärjestyskin luotiin. Kaikki natsasi. Parempaa tapaa käyttää neljä tuntia et showpainin katselusta löydä!

Kokonaisarvosanani PPV'lle: *****

Heitän rankingia näistä arvostelemistani vanhemmista PPV-tapahtumista. Lisää tulee ehkä joskus.

1. WrestleMania 19 - *****
2. WrestleMania 21 - ***½
3. SummerSlam 2006 - ***-

Matt V1:n orja, Shannon Moore

Anteeksi turha välikommenttini pilkunnussimisen muodossa, mutta tämä kohta pisti silmään todella vahvasti. Shannon ja Crash olivat itseasiassa Matt Hardyn oppipoikia, joka on hitusen kaukana orjasta yhtään millään mittapuulla...

"Coca" kirjoitti:

Matt V1:n orja, Shannon Moore

Anteeksi turha välikommenttini pilkunnussimisen muodossa, mutta tämä kohta pisti silmään todella vahvasti. Shannon ja Crash olivat itseasiassa Matt Hardyn oppipoikia, joka on hitusen kaukana orjasta yhtään millään mittapuulla...

Ei se mitään, ei se mitään. Noin olen käsittänytkin, mutta kunhan heitin.

Voisin väittää, että WM19 tunnetaan paremmin Anglen ja Lesnarin koitoksesta. Itselläni ei ainakaan paljoa jäänyt mieleen Jerichon ja Michaelsin matsista vaikka loistava se olikin ja miehillä kemiat toimi keskenään tässä koitoksessa.

Kyllä kaikki nämä vuodet silmiin on silti enemmän sulanut Lesnarin pahannäköinen SSP sekä hieno lopetus PPV:lle noin ylipäätään, matsi selostuksineen ja sisältöineen tuntui noihin aikoihin todella eeppiseltä. Ehkä saatan asiaa katsoa normaalisti Lesnar-lasieni läpi mutta mielipiteensä kullakin.

Hieno Wrestlemaniahan tuo XIX oli, henkilökohtaisia suosikkejani. Hieno arvostelu, Jäbä.

Päätin tässä aloittaa uuden projektin, ja arvostelen vuoden 2003 jokaisen PPV'n kun kys. vuosi on aikaisemmin jäänyt vähän hämärän peittoon allekirjoittaneella. Kehuja vuosi on ainakin kerännyt, joten mikäs siinä. Kommenttia saa esittää arvosteluistani.. myönnän, etten ole mikään maailman taitavin kirjoittaja, mutta aina saa yrittää. Vedän nämä tapahtumat järjestyksessä (Royal Rumblella aloitetaan, Armageddonilla päätetään) joten aloitetaan sitten tuolla suurien PPV'iden joukkoon lukeutuvalla tapahtumalla.. Here we go:

WWE Presents: Royal Rumble, January 19th 2003

Brock Lesnar vs. The Big Show | Royal Rumble Qualification Match
Tapahtuma avattiin Royal Rumble -karsintaottelulla, kun The Big Show sekä Brock Lesnar ottivat illan openerissa mittaa toisistaan. Mielenkiintoinen opener, kieltämättä, sillä yleensähän tapahtumat avataan vauhdikkalla höyhensarjalaisten painilla. Tosin ottelun voittaja osallistui vielä Royal Rumbleen, joten tarvitsihan hän toisaalta sitä palautumisaikaa. Feudin taustoista en ole ehkä ihan paras kertomaan vähäisen tietoni vuoksi, mutta muistaakseni Survivor Seriesissä vuosimallia 2002 Paul Heyman petti silloisen suojattinsa Brock Lesnarin, ja aiheutti tälle tämän ensimmäisen tappion siirtymällä samalla maailman suurimman atleetin - The Big Show'n - manageriksi. Ennakkoon tämä ottelu vaikutti ihan hyvältä ottelulta - olihan Brock Lesnar erittäin taitava ja nokkela kokoisekseen sekä The Big Show oli.. on yksi parhaista jättiläisistä WWE:n historiassa. Noh, itse ottelu oli mielestäni ihan viihdyttävää koko sen keston ajan, ja lisäksi saimme nauttia Brock Lesnarin hienoista belly-to-belly suplexeista, joita rakastan. Paul Heyman oli minun mielestäni roolissaan varsin hyvä, ja markitin erityisesti sille Big Show'n ilmeelle yhden selätysyrityksen jälkeen (vaikka se olikin ehkä aika huonoa näyttelyä, mutta i don't give a shit ;-P).. Pituutta kyseisellä ottelulla ei ollut kovinkaan paljon, mutta hyvä niin: en ehtinyt tylsistymään. Varsin mukava otteluhan tämä oli, ja tästä on hyvä jatkaa iltaa eteenpäin.
Pituus:

Spoiler

06:29

Arvosana: **½

Lance Storm & William Regal (c) vs. The Dudley Boyz | WWE Tag Team Championship
Illan toiseen otteluun pistettiinkin sitten panosta mestaruusvöiden toimesta, kun kanukki Lance Storm ja britti William Regal puolustivat kultakimpaleitaan 15-kertaisia joukkuemestareita (tuohon aikaan) The Dudley Boyzeja vastaan. Otteluun lähdettiin positiivisin mielin, sillä molemmat tag team -mestarit ovat viihdyttäneet minua nuoratussa neliössä eivätkä Dudleyn pojat varmaankaan mitään paskasäkkejä ilman tuoleja, tikkaita tai tuoleja olleet. Ja sen todisti tämä ottelu. Edellisen ottelun tapaan, koko ottelun keston ajan meno pysyi viihdyttävänä ja erityisesti Regalin ja Stormin paini oli (vähemmän yllättäen) mieleeni. Bubba Ray Dudley oli tässä ottelussa melko liekeissä eikä D-Von Dudleynkaan kehäsuoritus mitenkään halveksittava ollut. Taisi muuten
btw Matt Morganin olla paikan päällä. Mielenkiintoista.. Tosin hän kyllä tuohon aikaan kuului WWE'n rosteriin, mutta kyllähän se vähän yllätti. Heelien taktiikat lämmittivät sydäntäni, ja lopetus oli aika ovela.. Viihdyin, hyvä ottelu. Tälle olisi suonut muutaman minuutin lisää...
Pituus:

Spoiler

07:24

Arvosana: ***-

Torrie Wilson vs. Dawn Marie | Singles Match
...ja ne minuutit olisi voinut kaivaa tästä ottelusta. Ennakkoon tämä ottelu herätti lähinnä negatiivisiä fiiliksiä - kaksikon kehätaidot kun eivät sattuneet olemaan luokkaa cheerleadermelissa. Täysin turhalta kuulostanut ottelu, joka katkaisisi tämän PPV'n viihdyttävien otteluiden putken. No, jotain hyvää tässä sentään oli: pituus. Jos tämä olisi hemmetti saanut yhden sadasosankin enemmän aikaa, olisivat aivoni tällä hetkellä viereisessä joessa. Näimmepä vielä jotain hypevideoitakin.. yksi hymiö on oikea kuvaamaan hypevideota tästä ottelusta: xD. Mutta itse ottelun analysointiin: hirveää kiljumisella höystettyä kuraa. AAAARGH. Oli aika vaikea keskittyä, mutta sain kuin sainkin tämän ottelun katsottua.
Pituus:

Spoiler

03:36

Arvosana: ½

Triple H (c) vs. Scott Steiner | World Heavyweight Championship
Sitten siirryttiinkin illan toiseen mestaruusotteluun, kun silloisen vastikään perustetun Evolutionin (tosin saattaa olla myös virheellistä tietoa, mutta muistaakseni jo tähän mennessä oltiin stable perustettu.. saa korjata) johtaja Triple H kohtasi vihaisen~~ ja voimakkaan, steroidipumpatun Scott Steinerin. Ennakkoon tämä vaikutti juuri sellaiselta kolmen tähden ottelulta, jonka HHH veisi kusettamalla/jonkun sekaantumisen seurauksena Freakzillan dominoimisten jälkeen. Jälkimmäinen veikkaus ainakin osui oikeaan, sillä Steiner todellakin dominoi ottelua iskien varmaankin 8/10 muuveista tämän ottelun aikana. Ottelu oli minun mielestäni odotettua parempi, hyvää menoa ja liikkeetkiin suoritettiin todella nätisti sekä sulavasti. Hunter sai vastustajansa näyttämään todella uhkaavalta kaverilta, sillä myi liikkeet hyvin, oli 80% ottelusta liikkeiden vastaanottajana ja näimme jopa bleidausta, mitä ei nyky-WWE:n pikkukakkoslinjalla nähdä. Myöskin kaksikon HHH & Flair heel-taktiikat olivat varsin hauskaa seurattavaa. Lopetus oli pienoinen antikliimaksi omasta mielestäni, mutta en nyt paljasta mitään muuta. Tuo lopetus laski minun kirjoissani matsin arvosanaa, mutta diggasin tästä ottelusta silti. Olin vähän turhan ennakkoluuloinen Steineriä kohtaan (johtuen kritiikistä mitä hänen WWE-runinsa keräsi), mutta ihan hyvin hän veti, lukuunottamatta sitä yhtä botchia minkä olen nähnyt usein noissa youtuben ''WWE Bloopers'' -videoissa. Hyvä ottelu.
Pituus:

Spoiler

18:14

Arvosana: ***+

Kurt Angle (c) vs. Chris Benoit | WWE Heavyweight Championship
Tässä olikin illan mielenkiintoisin ottelu heti Royal Rumble Matchin jälkeen, kun vakuuttavaa jälkeä kahdestaan tehneet Kurt Angle ja Chris Benoit pistettiin jälleen samaan kehään, samaan aikaan. Katsoin juuri vähän aika sitten WrestleMania X-7 -tapahtuman (en jaksanut siitä arvostelua heittää), ja ai että kuinka rakastin miesten kohtaamista. Tuskin heidän painitaitonsa olivat romahtaneet parissa vuodessa, joten ennakkoarvioksi heitin ehkä sellaiset neljä lumihiutaletta.. Tosin ajattelin että Team Anglen (Benjamin & Haas) sekaantumiset saattavat hiukan heikentää arvosanaa, mutta ihan sama.. ja heti tämän kirjoitettuani heidät häädetään ringsidelta, kätevää. ;-P Matsi oli.. odotetun erinomainen, suorastaan mahtava! Nyt ei ehkä vedettu erektioita aiheuttavia mattopainisessioita (toki mattopainia oli, mutta ei samanlaista kuin tuossa X-7 -ottelussa), mutta loistavaa painia ja viihdettä tämä oli. Ottelu sisälsi useita uskottavia nearfalleja, intensiivistä menoa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, hienoja liikkeitä, jännitystä ottelun voittajasta, sekä ennenkaikkea mahtavaa painia! Vaikka tiesinkin kumpi tämän voittaa (tiesin nimittäin WM XIX'n mestaruusottelun..) niin ehdin jo kuvitella että tämä hävinnyt painija voiton veisi nimiinsä. Loppuhuipennus oli erittäin viihdyttävää ja huikeaa katseltavaa ja kun nämä kaverit saivat vielä tarpeeksi aikaa, oli tuloksena ottelu joka kannattaa todellakin katsastaa. Hienoa, Benoit. Hienoa, Angle. Tätä olisi katsonut vaikka muutaman kymmenen minuuttia pidempäänkin.
Pituus:

Spoiler

20:01

Arvosana: ****

The Royal Rumble Match
Sitten illan Main Event ja pay-per-viewin nimikko-ottelu, josta koko Royal Rumble tunnetaan. Kuka voittaa Royal Rumblen ja ansaitsee mestaruusottelun 'Grandaddy of 'em All' WrestleManiaan? Mielenkiintoinen ottelu oli siis luvassa, ja erittäin mielenkiintoisesti ottelu alkoikin.. spoilatakseni, ottelun aloittivat Shawn Michaels (#1) sekä Chris Jericho (#2), joilla olikin ollut jo kitkaa keskenään jonkin aikaa Jericho onnistuikin hyökätä takaapäin ja siitä lähti tämä pitkä ottelu käyntiin. En osaa oikein kirjoittaa mitään järkevää tästä ottelumuodosta, joten jätän tämän lyhyeksi.. ihan ''kivaa'' menoahan tämä tarjosi koko ottelun ajan, ja näimme myös niitä läheltä piti -tilanteita vähemmän kuin esimerkiksi viime Rumblessa: näin niillä oli jotain arvoakin. Starpowerilla tässä ottelussa ei ainakaan tunnuttu mässäilemän, sillä taisi olla vain muutama oikeasti kova nimi ja loput n. 26 olikin sitten midcardin tähtiä, mutta hyvä kun hekin saivat näkyvyyttä. Harmi ettei tässä ollut mitään kunnollista lopputaistelua, mutta ei se mitään: hieno Rumble tämä muutenkin oli.
Pituus:

Spoiler

53:41

Arvosana: ****

Kokonaisuudessaan koko tapahtuma oli naisten säätöä lukuunottamatta erittäin hyvä ja viihdyttävä kokonaisuus, ja katsomisen arvoinen tapahtuma. Näimme kaksi erinomaista ottelua sekä kolme hyvää + tuo surkea naisten ottelu, joka kuitenkin pidettiin lyhyenä. Tätä diggasi kyllä katsoa (mukava pieni tiedonjyvä: bluescreen pamahti näytölle 6 kertaa) ja tästä on hyvä aloittaa Road to WrestleMania.
Otteluiden arvosanojen keskiarvo: 2,83

PPV-Taulukko:
1. Royal Rumble (2.83)

Seuraavana No Way Out.

Dragon Gate USA Enter The Dragon

Päätinpä katsoa taivaaseen hehkutetun DGUSAn Enter The Dragonin.

*Illan opener BxB Hulk vs. Yamato oli ihan mukavaa meininkiä. Mikään tajuntaa räjäyttävä tämä ei ollut, mutta hyvä opener joka sai mielenkiintoa heräämään. Melko hyvä ottelu, openerina oikein toimiva. ***

*Amasis, Icarus, Gran Akuma & Hallowicked vs. Fire Ant, Soldier Ant, Jigsaw & Mike Quackenbush oli ristiriitainen ottelu. Hienoja liikkeitä nähtiin paljon, mutta jo tässä vaiheessa alkoi tuntua PPV vähän puulta, spottailua aivan liikaa. Se on ehkä yksi syy, miksi en kovin laajasti indyjä katsele. Hitusen openeria parempi tämä oli. Jos spottailua olisi rajoitettu, neljä tähteä olisi voinut pöytään tippua. Ei vain jaksa sirkustemppujen täyttämiä otteluja hirveästi. ***+

*Ei jaksanut enää Masato Yoshinon ja Dragon Kidin välinen koitos kiinostaa, vaikka etenkin DKid vaikutti ihan etevältä. Suurta kaavan muutosta ei ollut. Ei voi mitään. Mutta ei tämäkään varsinaisesti huono ottelu ollut. ***

*Noniin, nyt päästiin asiaan! The Young Buckseja fanitan kovasti näkemäni matskun perusteella, ja tämä vain lisäsi markitusta. Mainio joukkue. CIMA ja Yokosuka olivat hekin aika vakuuttavia. Spottailuksi tämäkin meni, mutta oli niin hienoa joukkuepainia kummiltakin, etenkin Buckseilta. Tästä pidin kyllä suuresti, vaikka väsymys PPV:hen alkoi tuntua. Upea joukkueottelu. ****

*Tässä vaiheessa ajatteli jo, että loppuisipa PPV, mutta onneksi ei loppunut. SHINGO vs. Naruki Doi poikkesi kaavasta, ja se olikin hitonmoinen Main Event. Todella, todella loistava. Molemmat tuntuvat oikein taitavilta veikoilta, ja laadukkaan, taitopainia sisältäneen ja jännittävän ottelun he tarjosivat. Onneksi tämä ottelu oli PPV:ssä. Match Of The Night. ****+

Niin, PPV:n otteluarvosanoja katsoessa saatatte ihmetellä pettymystäni. Ei vain jaksa montaa ottelua peräkkäin sirkushyppyjä. Siitä johtui se, että PPV maistui minusta hieman puulta. Kaksi viimeistä ottelua olivat sitten jo huippu laatua. Ei tämä tosiaankaan papereissani mikään vuoden PPV ole, mutta Top-10:iin luultavasti mahtuu. Ei tosin ole kovin iso houkutus enää aikaa käyttää lafkan tapahtumiin, ellei sitten löydy jotain todella kehuttua ottelua. Mainstreampaini (+ jossain määrin ROH, mitä nyt joskus jaksaa katsoa) kelpaa ihan hyvin, ja jos on ajanpuutetta, vanhempi paini kelpaa oikein hyvin.

Arvosana PPV'lle: ***

+++The Young Bucks
++Naruki Doi
+SHINGO

Rankingia arvosteluistani:

1. WrestleMania 19 - *****
2. WrestleMania 21 - ***½
3. Dragon Gate USA: Enter The Dragon
4. SummerSlam 2006 - ***-

WWE Presents: No Way Out, February 23rd 2003


Chris Jericho vs. Jeff Hardy | Singles Match
Voisin muuten veikata, että tämä liittyi jotenkin Jericho-Michaels -feudiin. Mielenkiintoinen opener kyllä, en ole pahemmin nähnyt Jeff Hardya painimassa singlenä ilman HC-stipulaatioita vuosina 2000-2003. Yritin sulkea Hardyhater-lasini parhaani mukaan, mutta kyllä hän väkisin välillä pisti ärsyttämään, siitä syystä ''Let's go Jericho'' sekä ''Y2J'' -chantit lämmittivät mieltäni. Oikeastaan Chris Jericho olikin melkoisessa tikissä kantaessaan spottihuoran viihdyttävään otteluun.. Olikin melko mukava avaus illalle kun heti näemme positiivisen yllätyksen. Chris Jericho onnistui erittäin hyvin, Hardy ihan hyvin. Näimme monia vaarallisia tilanteita sekä nearfalleja (joskin osa oli aika epäuskottavia, mutta kyllä myös uskottaviakin pari oli) eikä spottihuorakaan nyt niin hirveästi botchaillut, mikä on yleensä vähän latistanut tunnelmaa.. Aftermatchiin näimmekin pari run-iniä ja tämä vei kyllä jossain määrin feudia eteenpäin, joka taisikin olla kyseisen ottelun ainoa tarkoitus. Hyvä aloitus illalle. Katsoin tämän PPV'n pätkissä ja tämä meni kurkusta alas jo kolme päivää sitten, joten ihan kaikkea ei tästä ottelusta muistu kuitenkaan mieleen.
Pituus:

Spoiler

12:59

Arvosana: ***

William Regal & Lance Storm (c) vs. Kane & RVD | World Tag Team Championship
Kyllä, Dudley Boyz vei vyöt itselleen Royal Rumble -tapahtumassa, mutta eräässä RAW'ssa he voittivat uusintaottelussa vyöt takaisin Val Veniksen avustuksella.. taisi olla muuten Tables -ottelu. Kane ja RVD olivat perustaneet jengin ja sitten palikoista muodostui tälläinen ottelu, joka vaikuttikin ihan hyvältä. Sitä se myös kieltämättä oli, sillä paini oli jälleen aika viihdyttävää ja eikä Kanekaan päässyt pilaamaan tempoa, vaan hot tagin jälkeen meno oli aika nopeatempoista. William Regal taisi btw loukata itseään niinkin yksinkertaisessa liikkeessä kuin.. slamissa? Siltä se ainakin vaikutti, sillä meno hidastui vähän tuon jälkeen ja lähes heti hyppäsi Lance Storm kehävuoroon.. Lopetus oli aika ''wtf?'' -momentti, katsastin tuon pari kertaa uudestaan ennen kuin tajusin edes mitä siinä tapahtui. Kieltämättä se oli ihan ovela mutta omasta mielestäni melko huonosti toteutettu. Ihan hyvää vääntöä kyllä, PPV jatkoi sitä hyvää rataa minkä aloitti jo illan openerissa, jatkaen myös kolmen tähden otteluiden linjaa.
Pituus:

Spoiler

09:20

Arvosana: ***

Matt Hardy vs. Billy Kidman (c) | WWE Cruiserweight Championship
Pahoittelut heti alkuun, katsoin tämän jo ~ viikko sitten ja WordPadin aukaistessani oli tämä arvostelu kadonnut johonkin bittiavaruuteen. Elikkäs minulta ei nyt hirveästi sanottavaa löydy. En tiedä sitten mitä hyper94838493asteenmoonsaultshootingstarpress -kombinaatioita odotin, mutta tämä ei tuntunut höyhensarjan mestaruudesta käytävältä ottelulta. Aika viikottaismeiningiltä tämä haisi, mutta kai tätä nyt välimatsina katsoi. Eivät ne ''Booring!'' -huudot ihan syyttä suotta ilmoille tulleet. Lopetus oli aika ennalta-arvattava. Liian pitkä IMO.
Pituus:

Spoiler

09:31

Arvosana: **½

The Undertaker vs. The Big Show | Singles Match
Ihan ok cruiseriväännön jälkeen lentelimme kahden jättiläisen taistoon, kun ABA-Taker sekä Iso Näytös oltiin bookattu otteluun. Ihan hyvillä painijoilla varustettu kohtaaminen tosin tuntui nyt vähän kuluneelta, johtuu tosin vuodesta 2008.. tosin Undertaker oli paremmassa kunnossa (ja paremmalla gimmicillä varustettu) ja Big Show'kin oli paremmassa kunnossa kuin siihen aikaan. Näimme kuitenkin aika hidasta brawlia (joka kuitenkin jotenkin tasapainotti menoa äsköisten otteluiden jälkeen) ja ensimmäinen puolisko tuntui menevän Big Show'n nyrkiniskuihin päin Takerin näköä. Ottelussa saatiin Undertaker näyttämään heikolta (ja typerältä) tai vastaavasti Big Show vahvalta, miten sen nyt haluaa ottaa. Pienenä tiedonjyvänä, tämä oli yllättäen No Way Outin pisin ottelu. Vaikka tämä olikin aika hidastempoinen, jotenkin viihdyin silti tämän parissa paremmin kuin edellisen, tiedä sitten mistä johtui.. Paul Heyman oli vähän näkymätön, ikävää..
Pituus:

Spoiler

14:08

Arvosana: ***-

Brock Lesnar & Chris Benoit vs. Team Angle | Handicap Match
Tähän väliin tulikin sitte suht heikon pay-per-viewin ehdoton Match of the Night. Kurt Angle feudasi Brock Lesnarin kanssa, ja World's Greatest Tag Team taas Benoitia ja Edgeä vastaan, joten rakas GM Stephanie McMahon päättikin bookata tämän ottelun No Way Outiin.. jostain syystä Edge oli kuitenkin jäänyt pois ottelusta - ottelunhan piti olla 3 vs. 3 - mutta muistaakseni miehellä oli jotain ongelmia niskan kanssa tähän aikaan. Kayfabessa ottelu hoidettiin backstagehyökkäyksellä. Edgen poissaolo tietysti hieman harmitti, mutta ei se ainakaan menoa tuntunut heikentävän: erittäin viihdyttävää tekniikkapainia, sanon ma. Jo ajatus näistä viidestä tuntuu saavan housuni valkoisiksi, mutta kun heidät isketään samaan otteluun niin kaikki eritteet tuntuvat valuvan punttien välistä pois.. ei siitä sen enempää.. jokainen esiintyi edukseen ja erityisesti hot tagin jälkeinen Lesnar oli ihanaa katseltavaa. Oli myös mukava katsoa ettei Benjaminia ja Haasia käytetty pelkkinä perunasäkkeinä ottelussa. Mutta kuten sanoin, hyvä otteluhan tämä oli.
Pituus:

Spoiler

13:19

Arvosana: ***½

Triple H (c) vs. Scott Steiner | World Heavyweight Championship
Tästä alkoi PPV'n jyrkkä laskusuhdanne. Illan ensimmäinen (ja ainoa) uusintaottelu Royal Rumblesta. Edellisen ottelun diskauksella voittanut Hunter oli ainakin nyt viimeistään kasannut evoluussönin (ja tietysti ainoa tarkoitus tälle oli mestaruusvyön säilyttäminen omalla vyötäröllä) sillä he ainakin noissa promoissa näkyivät. Ottelun backstory oli melko geneerinen: 3-1 selkäsauna sekä Steinerin voitto ykköshaastajuusottelussa itse Chris Jerichoa vastaan (ikävää). Royal Rumblen vääntö olikin ihan viihdyttävä ja siksi odotinkin tästä melko samanlaista menoa, mutta jouduin pettymään. Erittäin hidastempoista ja tylsää brawlia, ja kyllä nuo ''Booring!'' -chantit olivat melko ansaittuja. Saattoi tosin johtua Triple H'n paketoidusta jalasta (en tiedä oliko kayfabea vai jotain), jonka vuoksi meno olikin aika heikkoa ja ottelu keskittyi lähinnä tuon jalan murjomiseen. Hunter pahiksena sai kyseisessä ottelussa lähinnä hurrauksia ja Steiner buuauksia.. tosin edellisessäkin ottelussa Stainer ei liiemmin JEEE -huutoja kerännyt, ja omaan silmään tuntui näyttävän siltä ettei Scottya koko ottelu tuntunut kiinnostavan, saatan tosin olla väärässäkin.. tosin mies joutuikin kohtapuolin Testin kanssa tag teamiin, mutta siitä lisää myöhemmin. Koko ottelu oli harvinaisen ennalta-arvattavaa menoa (Steinerin dominoimista, Evolutionin sekaantuminen, kusetusvoitto) ja jättikin aika pahan maun suuhun. Harvinaisen paskassa kuosissa tuntui lippulaivan maailmanmestaruuskuviot olevan, kun pakkosyötetään näitä jätkiä.. :S Jos jotain HHH-Steiner -matseja haluatte katsoa, suosittelen jättämään tämän ottelun väliin ja katsastamaan Royal Rumblen väännön, joka sai sentään ~5 ja puoli minuuttia enemmän aikaa ja ottelu oli paljon nopeatempoisempaa ja viihdyttävämpää. Karsea ottelu, ja aivan liian pitkäveteinen.
Pituus:

Spoiler

13:01

Arvosana: **+

Steve Austin vs. Eric Bischoff | Singles Match
Illan toiseksi viimeinen 'ottelu' olikin itse Rattlesnaken paluu WWE:hen, ja se tapahtui squashin muodossa ilkeää General Manageriamme vastaan. Olihan tämä ihan viihdyttävä squash kieltämättä ja fanit tuntuivat ainakin reaktioista päätellen pitävän. Muuta sanottavaahan tämä ei sitten jättänyt, paitsi että hyvä kun Stone Cold palasi, hieno mies kyseessä.
Pituus:

Spoiler

04:26

Arvosana: **-

The Rock vs. Hulk Hogan | Singles Match
Aika suuri ottelu pay-per-viewiin, joka on lähinnä välietappi Royal Rumblen ja WrestleManian välillä. Kyseessä oli siis rematch, tosin ei edellisestä PPV'stä vaan melkein vuoden takaa, vuoden 2002 'Maniasta, jossa The Rock nappasikin voiton tililleen melko värittömän ottelun jälkeen. Nyt tosin roolit olivat kääntyneet toisinpäin: The Rock oli heel ja Hogan face (tosin 1st everissä tilanne kääntyi päälaelleen matsin aikana). Hulkster oli feudannut jo hetken aikaa itse Vince McMahonin kanssa.. Aito amerikkalainen ei saanutkaan Chairmania, vaan The Rockin.. Feudi ei mitenkään erikoinen ollut, mitä nyt Rocky kerran sylkäisi eritteensä päin Hougänin kasvoja. Uskoin ottelun olevan lähinnä katsojien reaktioilla seilaava tylsähkö brawl (en liiemmin pidä The Rockin kehätyöskentelyä erityisen viihdyttävänä ja Hulk Hogan on paskasäkki).. ja joudun myöntämään olevani matsin oikeassa matsin heikkouden suhteen. Tylsää menoa eivätkä fanit niin hyvin olleet mukana kuin 'Maniassa (katsojamäärät..). Molempien sellaaminen pisti myös ihmetyttämään.. The Rock oli kuin mikäkin sirkuspelle (aina..) ja Hulk Hogan oli myymätön ikäloppu paska. Plussaa tosin ihan ovelasta lopetuksesta sekä The Rockin heel-heatista, mutta ei tämä mitään kerrottavaa jälkipolville jättänyt. Saatan aliarvioida ottelun ja saa esittää kyllä vastaväitteitä matsin hienoudesta, mutta ei kyllä sykähdyttänyt. Paskaa mitä paskaa. Btw, mielenkiintoista että Hulk pystyi ihan tuosta vaan lyömään Rockya tuolilla, kun taas hänen yrittäessään lyödä toista kertaa tuomari puuttui asiaan.
Pituus:

Spoiler

12:20

Arvosana: *½

Kokonaisuutena tapahtuma vaikutti alkuun hyvältä, mutta taas loppuilta oli kyllä niin perseestä revittyä että huhhuh. Erityisesti Rock-Hogan ja Steiner-Hunter ottelut olivat selkeitä alisuorittajia. Erittäin tasapaksu event ja mikään ottelu ei päässyt varastamaan show'ta, en suosittele tätä mitenkään erityisesti kenellekään. Seuraavana Grandaddy of 'em All
Otteluiden arvosanojen keskiarvot: 2.53

PPV-Taulukko:
1. Royal Rumble (2.83)
2. No Way Out (2.53)

"Sandz" kirjoitti:
Jos jotain HHH-Steiner -matseja haluatte katsoa, suosittelen jättämään tämän ottelun väliin ja katsastamaan Royal Rumblen väännön, joka sai sentään ~5 ja puoli minuuttia enemmän aikaa ja ottelu oli paljon nopeatempoisempaa ja viihdyttävämpää. Karsea ottelu, ja aivan liian pitkäveteinen.

Jos jotain HHH-Steiner -matseja haluatte katsoa, suosittelen ihan suosiolla miettimään toisen kerran. Jos mieli pysyy samana, kehotan ainakin jättämään vuoden 2003-koitokset väliin. En tiedä, onko kaksikko edes otellut muulloin vastakkain, mutta jos ei ole, se ei minua yhtään haittaa. Oli pelkästään jo tuo RR '03-ottelu sen verran heikkoa laatua, että ei tuota kamaa tähän maailmaan yhtään enempää tarvita. Yleinen käsitys taitaa olla, että monet ovat pitäneet RR:n ja NWO:n otteluita suunnilleen yhtä huonoina (tai NWO:n vastaavaa pikkaisen kehnompana vielä), joten minusta oli aika jännää, että Sandz löysi noinkin ison eron näiden otteluiden välillä, mutta ehkä noissa voi olla se ero. Itse en henk. koht. voi näiden otteluiden erosta kyllä sanoa mitään, koska en tosiaan ole nähnyt kuin Rumblen koitoksen. Enkä tajua, miten sillekään voi kehuja antaa. Ei sekään ollut yhtään **-arvosanaa parempi omasta mielestäni, joten en keksi yhtään mitään syytä, miksi katsoisin toista miesten kohtaamista. Ikävä faktahan nyt on se, että vaikka vuodessa 2003 muuten paljon hyvää voikin olla, on Raw'n päämestaruuskuviot suurimman osan vuodesta aikamoista kuraa. HHH vs. Steiner, HHH vs. Booker, HHH vs. Goldberg, historian toiseksi huonoin Elimination Chamber.. Voi herran pieksut.

Muuten on piristävää nähdä Sandzilta välillä ihan kunnon kirjoitteluakin sen turhan paskanjauhannan sijaan. Hyviä arvosteluja. Odottelen jatkoa.. Varsinkin seuraavaksi vuorossa olevaa WM XIX:ää, joka on ehkäpä paras ppv ikinä, tai ainakin hyvin lähellä sitä.

Itse varmaan aloitan 1997-urakan ensi viikolla, jos vain nyt vihdoin ehtisi.

"Kenitys" kirjoitti:
Itse varmaan aloitan 1997-urakan ensi viikolla, jos vain nyt vihdoin ehtisi.

Noniin. Mitään kummempia alkusanoja tähän nyt on varmaan aika turha heittää, mutta heitänpä silti. Tosiaan, vuosi 1996 oli monin paikoin hyvin mielenkiintoinen.. Oikeastaan niin mielenkiintoinen, että kiinnostus heräsi nähdä, miten asiat jatkuisivat vuonna 1997. Niinpä sitten päätin jatkaa projektiani tälle vuodelle ja kirjoitella nyt ainakin niin kauan kuin jaksan/kunnes intti vähän pilaa homman. Joka tapauksessa tarkoitus on lanseerata myös ECW mukaan kuvioihin tänä vuonna, koska vuoden 1997 huhtikuussa ECW:n ensimmäinen ppv, Barely Legal, näki päivänvalonsa. No, siitä sitten aikanaan. Vuoden 1996 kovimpia juttuja olivat nWo ja Shawn Michaels. Monday Night Warsit olivat olleet WCW:n tiukassa otteessa nWo:n saapumisesta lähtien.. Mitä tietäisi vuosi 1997 molemmille firmoille? Entä ECW:lle? Siihen pitää tutustua.


ROYAL RUMBLE 1997

Royal Rumblen katsomisestakin on jo ehtinyt vierähtää jonkun verran aikaa, kun sen jonkun aikaa tuon 1996-satsin jälkeen tarkastin. Saman RR:n tarkastaminen kolmatta kertaa ei nyt ainakaan houkutellut, ja niinpä ajattelin palauttaa kyseisen ajan kuviot mieleen katsomalla RR:ää edeltäneen Raw'n (13/01/97). Ainakin aluksi tämä viikottaisten katselu tuntui sen verran jännältä, että katsoin myös WCW:n vuoden ensimmäistä ppv'tä edeltäneen Nitron. En tiedä jaksanko jatkaa perinnettä pidemmällekin, aika näyttää.

Raw'han ei mitään erikoista tarjonnut, mutta olihan se ajan hengen muistuttamiseksi ihan mukava välipala. Tunnin show'iin (mitä Raw't olivat aina tähän aikaan) oli saatu mahdutettua kolme ottelua (Helmsley & Lawler vs. Mero & Goldust, Bulldog vs. Maivia ja Crush vs. Undertaker), joista yksikään ei päättynyt selätykseen tai luovutukseen. Aikaa ne kyllä saivat (ehkä vähän liikaakin), mutta yksikään ei yltänyt laadultaan yli **:n. Angleista ei ole paljon mainittavaa, Sycho Sid veti tyylilleen ominaisen promon hypettäen mestaruuspuolustustaan Shawn Michaelsia vastaan ja Michaels vastasi Sidille kotikylänsä fanien keskeltä. Nation of Dominationillekin oli lyhyt promoaika järjestetty. Kaikki muu feudien rakentelu olikin jätetty noihin otteluin tai post-matcheihin. Ei mitään erityisen positiivista mainittavaa tästä jaksosta.

Ja sitten itse Rumbleen: selostajinamme toimivat Vince McMahon, Jerry Lawler ja Jim Ross.. Legendaarinen ja toimiva kolmikko. JR:ää ei ollut Raw'n selotuksessa näkynyt (ja kun Lawler oli painimassa, oli hänet paikannut Rumblea edeltävässä Raw'ssa Honky Tonk Man), mutta onneksi ppv'ssä hän oli edelleen äänessä.


Hunter Hearst Helmsley (c) w/ Curtis Hughes vs. Goldust w/ Marlena - WWF Intercontinental Championship
Goldust, joka oli vuonna 1995 tapahtuneesta debyytistään lähtien toiminut luonnostaan heelinä (mitäs oli niin outo) koki urallaan suuren muutoksen, kun aivan vuoden 1996 lopussa Jerry Lawler alkoi epäillä Goldustin seksuaalista suuntautumista. Tätä ei Goldust sulattanut, ja niinpä hän pieksi inhokki-Lawlerin kääntyen samalla yleisön suosikiksi. Samoihin aikoihin Hunter Hearst Helmsley osoitti varsin voimakasta kiinnostusta Goldustin manageri Marlenaa kohtaan, ja kun face-Dustilla oli ottelu Lawleria vastaan, yritti Helmsley suoranaisesti varastaa Marlenan Goldustin ringsideltä. Tästä sitten kehittyikin varsin henkilökohtainen (no, aina kun naisia on sopassa mukana) feud näiden kahden välille. IC-mestari Helmsley oli päättänyt ettei luovu mestaruudestaan helpolla, ja niinpä hänen ringsidellään ottelussa olikin henkivartijana Mr. Hughes (iso painitaidoton mies, hoiti vuonna 1999 myös Jerichon bodyguardin hommaa). Itse ottelu yllätti minut positiivisesti: se oli ensinnäkin aikamoisen pitkä (n. 17 minuuttia), mutta ei silti tuntunut missään vaiheessa pitkästyttävältä. Osansa oli varmasti silläkin, että tässä ottelussa tuomari ei ollut turhan tarkka säännöistä, ja ottelussa näimme yllättävänkin rajuja otteita ja aseidenkäyttöä ottaen huomioon, että kyseessä oli Singles Match vuonna 1997. Kaikinpuolin siis oikein piristävä yllätys ja toimiva avaus show'lle, vaikka ei painillisesti tai kehäpsykologisesti mitään huipputarjontaa ehkä ollutkaan. Hoiti roolinsa hienosti.
***


Ahmed Johnson vs. Faarooq w/ Nation of Domination
Tämä feud oli saanut jo alkunsa viime kesänä, kun Faarooq Asad hyökkäsi debyyttinsä aikoihin tuolloisen IC-mestari Ahmedin kimppuun siirtäen tämän pitkälle sairaslomalle. Sittemmin Faarooqin gimmickiä muutettiin, ja hänestä tuli gladiaattorin sijaan rotujengi Nation of Dominationin vihainen johtaja. Tämä ei muuttanut sitä faktaa, että kun Ahmed loppuvuodesta palasi, ohjasi hän hyökkäyksensä suoraan kohti Faarooqia, joka oli pysäyttänyt Johnsonin lupaavan urakehityksen kuukausiksi. Niinpä näiden välille syttyi paha riita, mutta nyt Ahmed joutui kohtaamaan Faarooqin lisäksi koko muun Nation of Domination. Se ei rohkeaa miestä pelottanut, ja jo joulukuussa ilmoitettiin, että nämä kaksi kohtaavat lopulta Royal Rumblessa. Vähän edellisen ottelun tyyliin, ei myöskään tässä välitetty turhan pilkuntarkasti säännöistä, vaikka kyseessä oli normaali Singles Match. Ihan hyvä ratkaisu feudin vakavuuden kannalta, mutta myös sen takia, etteivät nämä ehkä kauhean kaksista perussingles-ottelua olisi saaneet aikaan. Ei tämäkään nyt mikään mestariteos ollut (tosin aikaakin oli alle 10 minuuttia), mutta ihan perusmenevää painia. NOD:n rooli hoidettiin hyvin, Ahmed näytti sopivan vahvalta, mutta Faarooqkaan ei jäänyt täysin alakynteen. Sanoisin silti, että ottelun tarina oli (ainakin tällä erää) itse ottelua parempi. Ottelua lähinnä vaivasi vähän se ettei tämä nyt oikein millään tavalla ollut erikoinen. Vain 'mukava'.
**½


The Undertaker vs. Vader
Tällä ottelulla ei kummempaa tarinaa ilmeisesti ollut. Kaksi dominoivaa, isoa, pelottavaa miestä, jotka eivät olleet selvittäneet keskinäistä paremmuuttaan, nyt vain tuppaavat joutumaan nokakkain. Tosin jossain vaiheessa 'feudia' Vaderin manageri Jim Cornette oli ilmeisesti piessyt suutaan Undertakerista, ja sen seurauksena UT oli pelotellut Cornetten niin pahasti, ettei Jim-parka enää suostunut manageroimaan Vaderia. Itse ottelu oli semmoinen, kuin sopi odottaakin. Itse asiassa vähän harmi, että tämä tuhlattiin Royal Rumblessa ei kovinkaan kummoisen feudin seurauksena, koska näiden kahden kohtaamisesta olisi voinut saada paljon enemmän irti. Uskon myös, että että ottelun laadustakin olisi voitu saada vielä enemmän irti, vaikka tämäkin hyvä ottelu.. Tai ainakin itse tykkäsin aika paljonkin. Jos tältä jotain muuta kuin brawlia odotti, pettyi tietenkin, mutta brawlina tämä toimi juuri täydellisesti. UT ja Vader kumpikin ovat brawlauksessa varsin hyviä ja ottelussa nähtiin kovaa taistelua, vähän jännitystäkin ja muutamia mark out -momentteja vielä päälle. Kokonaisuudessaan siis ihan onnistunut koitos, joka ei kuitenkaan vielä selvittänyt kaikkea ja joka jätti myös parantamisen varaa (vähän lieviä tylsiäkin hetkiä mukaan mahtui).. Olihan ottelun kulussa osansa myös UT:n vanhalla tutulla, Paul Bearerilla.
***


Fuerza Guerrera & Heavy Metal & Jerry Estrada vs. Perry Aguayo & El Canek & Hector Garza
(kuvassa ylärivillä Guerrera, Metal & Estrada ja alarivillä Aguayo, Canek & Garza)
Kun WCW oli osittain noussut yleiseen suosioon myös huikeiden cruiserweightiensä avulla, päätti WWF yrittää samaa solmimalla hetkellisen yhteistyön meksikolaispromootio AAA:n kanssa ja tuomalla kourallisen heitä painimaan ppv'hen ilman mitään kummempaa selitystä.. Ja sitten Vincellä ei lopulta ilmeisesti ollut edes munaa antaa lucha-kavereille lupaa vetää oikeasti kunnolla ottelua, koska tämä oli todella vaisua menoa. Toki se voi johtua myös siitä, ettei näistä kuudesta ollut (vuonna 1997) kehässä mihinkään (en voi olla varma, koska en näistä ketään kummemmin muuten tiedä), mutta olen kyllä saanut käsityksen, etteivät nämä ihan turhia kavereita ole painikehissä. Siispä syy löytynee ennemmin siitä, että Mr. McMahon ei ole antanut kuusikolle lupaa "varastaa show'ta" (ei olisi ensimmäinen kerta). Jotkut ympäri nettiä jaksavat kehua tätä ihan vain ottelussa olevien nimien takia (ja sen takia että tämmöinen ottelu käytiin WWF:n ppv'ssä), eivätkä suostu myöntämään sitä tosiasiaa, että ottelun tempo oli erittäin hidas (ei todellakaan sillä hyvällä tavalla), eikä siinä muutenkaan tapahtunut paljon mitään jännää. Oli tämä nyt ihan kiva kuuden miehen painiottelu niiltä paikoin kun kaverit aina vähän erehtyivät taitojaan esittämään, mutta kyllä tämä pahan pettymyksen maun suuhun jätti. Lopetuskin oli kustu. Otteluna ei nyt huono, mutta odotuksiin nähden selkeä pettymys.
**


30 Man Royal Rumble Match
(kuvassa etualalta helposti voi tunnistaa Mankindin ja vähän vaikeammin Rocky Maivian.. taka-alalla silmiin paistaa Austinin kalju, jonka omistajan kimpussa on Bret Hart)
Sandz on kyllä ihan oikeassa siinä, että Rumble-otteluiden arvostelu on hyvin vaikeaa. Lisäksi aina vähän tykkään näitä yliarvioida.. No, minä nyt vain tykkään Rumbleista. Tässäkin oli jälleen mukava nähdä erikoisempia tähtiä (joita oli muuten poikkeuksellisen paljon, koska WWF:n yhteistyö AAA:n kanssa ulottui tähänkin otteluun: kehässä nähtiin mm. Mil Mascaras, Latin Lover ja Cibernetico). Lisäksi esimerkiksi "Razor Ramon"in julma kohtalo ja Jerry Lawlerin äärimmäisen lyhyt pikavisiitti olivat hauskoja pikkuhetkiä ottelun aikana. Varsinkin Ahmed vs. NOD -feudia jatkettiin myös tässä ottelussa fiksusti, kun ottelun aloittivat Johnson ja Nationin jäsen Crush, ja myöhemmin (jo eliminoitu) Ahmed kävi 2x4:n kanssa eliminoimassa Faarooqin. Hauskaa oli myös nähdä Terry Funk taas WWF-kehässä, ja olihan "Diesel"in yllättävän pitkällä eteneminen myös ihan piristävä päätös. Silti näistä huolimatta vuoden 1997 Royal Rumblen ehdoton tähti oli Steve Austin, jota ilman tämä olisi jäänyt varmasti yhdeksi tylsimmistä Rumbleista. Steve tuli mukaan heti alussa, eliminoi runsaasti porukkaa ja tarjosi pitkin ottelua koko matsin parhaita hetkiä ollen myös osallisena ottelun erittäin nerokkaassa lopetuksessa (joka nosti paljon ottelun pisteitä).

Näiden kehujen jälkeen täytyy sitten sanoa, että vaikka ottelusta oli helppo poimia jotain pieniä piristyksiä + kehu ansaitsivat loistavasti ottelun läpi vetänyt Steve Austin (kehuja myös ainakin Bret Hartille ja Rocky Maivialle) ja ottelun hieno lopetus, oli tässä Rumblessa paljon heikkoakin. Värikkäästä nimikaarista huolimatta ottelun keskikohta oli aikamoisen tylsä (kuten usein Rumblessa), niitä tylsiä "kaikki roikkuu köysissä" -hetkiä oli vähän turhan paljon. Silti myös niitä hyviä hetkiä löytyi, ja tosiaan lopetus oli erittäin hyvä, eikä Rumble-markkina tälle voi antaa huonompaa arvosanaa kuin..
***½


Sycho Sid (c) vs. Shawn Michaels w/ Jose Lothario - WWF Championship
Royal Rumble ei siis ollut vuonna 1997(kään) Main Eventinä, kun sen paikan vei Sycho Sidin ja Shawn Michaelsin pitkän feudin päätös. Kaikki alkoi kun ennen SurSeriä Sid, joka oli välillä ehtinyt jo olla Shawnin kaveri, alkoi kääntyä jälleen ilkeäksi mielipuoleksi ja teki lopullisen turninsa SurSerissä hyökäten kesken ottelun Shawn Michaelsin managerin Jose Lotharion kimppuun. Tuon hyökkäyksen avulla Sid myös voitti mestaruuden Michaelsilta, ja siitä asti HBK oli janonnut kostoa.. Ja nyt se päivä oli tullut. Kaikki oli valmiina, kun ppv järjestettiin Shawnin kotikaupungissa San Antonio, Texasissa ja Jose Lothario oli kertonut tämän olevan viimeinen ottelu, jossa hän Shawnin managerina toimii. Itse ottelu oli yllättävän lyhyt Main Eventiksi (n. 14 minuuttia), mutta oikeastaan tässä tapauksessa tuo pituus oli täydellisen oikea. SurSeristä (jossa siis edettiin rauhallisemmalla tahdilla) toisintoa ei kaivattu ja niinpä tämä ottelu vedettiinkin täydellä temmolla alusta loppuun saakka. Pituus oli juuri sopiva siihen, ettei Sidinkään kunto ehtinyt loppua kesken, ja lopussa nähtiin juuri sopivasti jännittäviä tilanteita ennen lopetusta. Ottelu oli buukattu fiksusti, se piti yleisön koko ajan hienosti mukana, mutta silti tässä jotenkin pituus näkyi: tarinaa ei saatu samalla tavalla mukaan kuin SurSerin ottelussa, jolle tämä vähän hävisi. Silti oikein hyvä koitos ja hieno päätös Rumblelle.
***½

Noniin, Royal Rumble - vuoden ensimmäinen ppv. Tapahtuma oli kokonaisuudessaan vahva, ja sen heikoin hetki osui ns. "ylimääräiselle ottelulle" eli tuolle luchien 6-Man Tag Team Matchille. Muuten opener oli oikein hyvä, samoin Vader vs. UT, Royal Rumblen vahvat puolet peittosivat heikot ja Main Event oli juuri semmoinen kuin kuuluikin olla.. Eikä Faarooq vs. Ahmedkaan huono ollut. Rumblessa on normaalisti ollut viisi ottelua, mutta nyt siihen saatiin mahtumaan kuusi ja silti jotenkin ihmeellisesti yksikään ottelu ei tuntunut kärsivän ajanpuutteesta. Tapahtuma oli siis hyvin suunniteltukin. Kokonaisuudessaan Royal Rumble jätti varsin hyvän maun suuhun ja oli oikein hyvä tapa aloittaa vuosi 1997, vaikkakin huippuotteluiden (väh. ****) puute estää korkeamman kuin "ok"-arvosanan.

1. WWF Royal Rumble - Ok

Seuraavaksi sitten WC.. nWo Souled Out.. ;)

Jep, olen päättänyt aloittaa projektin, jossa arvostelen vuoden 2002 WWF/E-PPV:t. Mielenkiinnolla odottelen, miten projekti sujuu. Nyt en arvostele PPV:tä kokonaisuutena tähdillä, vaan asteikolla Hirveä/Heikko/Kelvollinen/Hyvä/Mainio/Mahtava. Jotenkin se ehkäpä on helpompaa. Äläkä sitten pahastu Kenitys. : D Arvostelujem lopussa on suluissa sitten matsien arvosanojen keskiarvo.

Ps. Wuhuu, Kenityksen arvosteluita olikin jo ikävä. Hieno arvostelu oli myös vuoden -97 avaus. Myös Sandzilta hienoja arvosteluja.



*Illan avasi joukkuemestaruusottelu, Tazz&Spike Dudley vs. The Dudley Boyz (w/ Stacy Keibler). Mitään hirmuisia ei tämä tarjonnut, mutta suht viihdyttävä peruspaketti tämä oli. Aivan ok opener, joka ei tylsiä hetkiä tarjonnut - mutta vaihtoehtoisesti ei niin hienojakaan. **½

*Edge vs. WIlliam Regal Intercontinental-mestaruudesta oli mainio koitos, todella hyvä. Voittajaa osasin odottaa, tietäen WM X-8:n IC-ottelu, mutta eipä se häirinnyt. Mukavasti jännittäviä tilanteita, kelvollisesti aikaa ja viihdyttävää painia. Pidin. ***½

*Trish Stratus vs. Jazz ottelusta naistenmestaruudesta odotin hyvää naisten ottelua, mutta hieman neutraali tämä oli. Aikaakaan tämä ei saanut, joka on ymmärrettävää, mutta tämän olisi voinut jättää kortista kokonaan pois. Ei tämä oikein mitään tarjonnut. *½

*Ric Flair vs. Vince McMahon Street Fight Match! Vauh oli reaktio tajutessani, että tämä ottelu on nyt. Taustalla oli käsityksieni mukaan feudia WWE:n on-screen johtajuudesta. Olihan tämä ihan kiva HC-brawli, mutta mitään kummoista loistoa tässä ei ollut. Kyllä tämän katsoi, mutta mitään huippuottelua papat eivät pistäneet pystyyn. ***

*Chris Jericho vs. The Rock kiistattomasta WWF-mestaruudesta oli jo sitten hieno koitos, vaikka välillä meno olikin melko teatreellista. Voittaja oli kyllä tiedossa, mutta hienoja nearfalleja tässä luotiin paljon, ja meno oli intestiivistä ja erittäin viihdyttävää pöytäspotteineen ja kaikkineen. Lopetus oli varsin näppärä temppu. ****

*The Royal Rumble Match. Tätä tuli (luonnollisestikin) eniten odotettua PPV:stä. Ovathan Rumblet melko usein viihdyttäviä otteluita, ja jotkut oikein loistavia. Tämä ylsi kyllä todella hyväksi, vaikka välillä oli vähän rasittavaa menoa. UT viskomassa Mavenia popparikoneita päin oli aika hauskaa menoa tosin. The Goodfather oli sitten niin turha, kuten hänen sisääntulokin. Ottelussa oli kuitenkin paljon mark-outteja, ja Mr. Perfectin sisääntulo oli etenkin hieno hetki. Viimeisten miesten taistelut olivat nättiä katseltavaa, ja iloisesti hörähdin, kun Booker T lensi ulos yhtä nopeasti kuin sinne saapui. Keskiverto-Rumblea parempi oli tämä. Suosittelen. ****+

Yhteenvetona, hyvä PPV oli, ja kaksi vikaa ottelua olivat huippukamaa. Hyvän ja mainion välillä tämä PPV kiikkuu, sanotaan sitten vaikka Hyvä. Se tuntuu nyt paremmalta. Nautittava show oli joka tapauksessa. NWO seuraavaksi, ja sen kortti onkin todella mehukas. Mm. Austin-Jericho, Rock-UT, Angle-HHH sekä Edgen ja Regalin revanssi. Hyvää odotettavissa.

Otteluiden arvosanojen keskiarvo: 3,166666667
MOTN: Royal Rumble Match - ****+
Arvosana: Hyvä

WWF/E 2002-PPV Ranking:
1.Royal Rumble - Hyvä (3,166666667)

MOTYC-lista:
Royal Rumble Match - ****+ | Royal Rumble

Ranking kaikista tässä topicissa arvostelemistani PPV-tapahtumista:

Rankingia arvosteluistani:

1. WWE WrestleMania 19 - Mahtava
2. WWE WrestleMania 21 - Mainio
3. WWF Royal Rumble 2002 - Hyvä
4. Dragon Gate USA: Enter The Dragon - Kelvollinen
4. SummerSlam 2006 - Kelvollinen

Jäbä kiitos RR 2002 Arvostelusta. huusin juuri britti ebaystä kyseisen tapahtuman DVDlle ja oli mukava lukea sinun mielipiteesi ja tunteet tapahtumasta. Itse en aikoinaan tapahtumaa katsonut vaan sain ladattua netistä vain pelkästään Rumble ottelun. sitten Jericho vs Rock olen katsonut joltain DVDltä. Jäbä aloitit arvostelun noin hyvin niin seuraavaksi haluan nähdä NO WAY OUT 2002.

Kerroin tuossa alkuvuodesta blogissani siitä, että olisi tarkoitus tehdä listausta vuosien 1995 - 2004 WWE:n parhaista PPV-matseista. Tämä ei kuitenkaan toteudu, sillä läppärini hajosi ja arvostelulistaukseni katosi bittiavaruuteen. Mutta nyt tulee jotain parempaa. Minulta löytyy nyt kaikki WWE:n PPV:t ensimmäisestä alkaen, joten tarkoitus olisi katsoa ne kaikki läpi ja raapustaa arvostelut tänne.


"The Greatest Wrestling Event of All Time"

Ensimmäisenä vuorossa on tietenkin ensimmäinen Wrestlemania vuodelta 1985. Tämähän ei itse asiassa ollut PPV, vaikka se olikin joissain mahdollista PPV:nä ostaa, mutta kyllä tämä nyt mielestäni tähän joukkoon kuuluu. Selostajina tapahtumassa toimivat Gorilla Monsoon ja Jesse "The Body" Ventura, joten siltä osin asiat olivat enemmän kuin kunnossa. Ja asiaan:


The Executioner vs. Tito Santana
Mikä olisikaan ollut parempi tapa aloittaa historian ensimmäinen Wrestlemania, kuin Tito Santanana? Santana oli täydellinen mies openeriin. Yleisö rakasti tätä taitavaa painijaa, joka oli tässä vaiheessa ehkä uransa parhaimmassa iskussa. Harmi, ettei Santana koskaan noussut niin korkealle kuin hänen taitonsa ja potentiaalinsa olisi riittänyt. Santanan vastustaja tässä ensimmäisessä Wrestlemania-ottelussa oli salaperäinen The Executioner, joka oli todellisuudessa Buddy Rose. Ottelu ei saanut aikaa kovinkaan montaa minuuttia, mutta tämä kaksikko ja varsinkin Santana käyttivät ajan tyylikkäästi hyväkseen.
**+


King Kong Bundy vs. S.D. Jones
Toisena otteluna olikin sitten vuorossa tämä kuuluisa yhdeksän sekunnin ottelu, joka todellisuudessa kuitenkin kesti yli kaksikymmentä sekuntia. On kyllä vaikea ymmärtää, että mistä tuo yhdeksän sekuntia revittiin, mutta kyllähän se nyt tietenkin kuulostaa vakuuttavammalta. Tässä vaiheessahan Bundysta rakennettiin koko lafkan ykkösmonsteriheeliä. Special Delivery-parka.
DUD


Matt Borne vs. Ricky "The Dragon" Steamboat
Ricky Steamboat on kiistatta yksi kaikkien aikojen parhaista ja tässä vaiheessa hän oli vasta aloittamassa WWF-uraansa. WWF-faneille hän oli vielä jokseenkin tuntematon, vaikka olikin jo monta vuotta loistanut NWA-promootioissa. Hän sai vastaansa Matt Bornen, joka parhaiten tunnetaan 90-luvun puolelta ilkeänä Doink the Clow'nina. Borne muuten näytti hyvin vahvasti Eddie Gilbertiltä tässä vuoden '85-lookissaan. Ottelun tarkoitus oli periaatteessa esitellä Ricky Steamboat ja tehdä hänestä vahva. Borne oli vain vastaanottavana osapuolena. Vaikka tämä nyt melkein olikin pelkkä squash, niin kuitenkin ihan viihdyttävä sellainen.
**


Brutus Beefcake vs. David Sammartino
Mies, joka tunnetaan Hulk Hoganin parhaana kaverina ja tämän siivellä kulkijana, vastaan Bruno Sammartinon poika, joka ei ikipäivänä olisi päässyt WWF:ään ilman kuuluisaa isäänsä - kuulostaako hyvältä? Ei kuulosta, eikä tämä todellakaan sitä ollut. David Sammartino osasi tehdä liikkeitä, mutta ei oikeastaan mitään muuta. Hän teki liikkeitä liikkeiden perään ilman minkäänlaista ymmärrystä että mitä oli tekemässä, eikä hän osoittanut minkäänlaista karismaa. Hänen vastustajansa oli siis Brutus Beefcake, josta tulee ensimmäisenä mieleen sakset sekä kauheat WCW-ajat 90-luvulla. Täytyy kyllä sanoa, että hänellä oli tässä vaiheessa look kunnossa, eikä hän ollut aivan toivoton kehässäkään, vaikka olisi tietenkin tarvinnut paremman vastustajan kuin Sammartino Juniorin. Ottelu sai myös aivan liian paljon aikaa (itse asiassa enemmän kuin kolme edellistä yhteensä). Yleisöä taisi ottelua enemmän kiinnostaa Davidin kulmauksessa ollut Bruno, joka saikin ottelun jälkeen yleisön suorastaan räjähtämään, kun antoi nyrkkiensa heilua.
*-


WWF Intercontinental Championship
Greg "The Hammer" Valentine (c) vs. The Junkyard Dog
Show'n ensimmäisessä mestaruusottelussa IC-mestari Greg "The Hammer" Valentine sai vastaansa yhden 80-luvun alun suosituimmista painijoista The Junkyard Dog'n. JYD oli tässä vaiheessa edelleen hyvin suosittu ja hän oli fyysisestikin kohtuullisessa kunnossa, mutta parhaat päivänsä hän oli jo nähnyt. Ottelu ei edennyt missään vaiheessa oikein mihinkään, vaan äijät heiluttelivat nyrkkejään muutaman minuutin ajan ja välillä JYD puski mestaria päällään, kunnes ottelu päättyi. Hmph.
*+


WWF Tag Team Championship
The U.S. Express (c) vs. Nikolai Volkoff & The Iron Sheik
Ja heti perään nähtiin toinen mestaruusottelu, kun Amerikka kohtasi Iranin ja Neuvostoliiton! U.S. Express koostui siis kahdesta erittäin hyvästä painijasta, Barry Windhamista ja Mike Rotundosta. Tässä vaiheessa he olivat molemmat myös todella nuoria, Windham 24 ja Rotundo 27. He liikkuivat kehässä todella sulavasti ja ymmärsivät mitä tekivät. Haastajina tässä ottelussa toimi WWF:n kovin heel-joukkue, joten yleisö oli todella kuuma koko ottelun ajan. Ennen ottelua kuultiin ja nähtiin kuinka Volkoff laulaa lurautti miehekkäällä äänellään Neuvostoliiton kanssallislaulun. Ja yleisö buuasi kuin viimeistä päivää ja paiski roskaa kehään. Legendaarista. Itse ottelu oli painillisesti myös hyvin viihdyttävää, sillä mestareiden lisäksi myös The Iron Sheik oli edelleen hyvä kehässä. Kestoa matsilla ei hirveästi ollut, mutta se toimi silti erittäin hyvin ja myös kokeneet haastajat jaksoivat hyvin koko ottelun.
**½


$15,000 Body Slam Challenge
André The Giant vs. Big John Studd
Tässä ottelussa voittajaksi selviäisi se painija, joka ensin onnistuisi iskemään Body Slam'n toiselle. Jos André voittaisi, hän saisi tuon 15 000 dollaria, mutta jos Studd sen sijaan voittaisi, joutuisi ATG lopettamaan legendaarisen uransa. Ottelu oli oikeasti todella kauhea, eikä siinä tapahtunut yhtään mitään. Eikä tämä yleisöäkään tuntunut lopetusta lukuunottamatta kiinnostavan.
DUD


WWF Women's Championship
Leilani Kai (c) vs. Wendi Richter
Ensimmäisen Wrestlemanian toiseksi viimeisessä ottelussa oteltiin naisten mestaruudesta, kun tuore mestari Leilani Kai, The Fabulous Moolah kulmauksessaan, sai vastaansa Wendi Richterin, jonka kulmauksesta löytyi laulaja Cyndi Lauper. Naiset pyörivät ja hyörivät ympäri kehää, mutta eivät kuitenkaan todellisuudessa tehneet mitään. Loppuspotinkin he onnistuivat botchaamaan. Ärsyttävää oli myös se, että Richter tuntui unohtavan ottelun aikana, että hänen piti olla se babyface.
*


Hulk Hogan & Mr. T vs. "Rowdy" Roddy Piper & "Mr. Wonderfull" Paul Orndorff
Ja sitten olikin vuorossa suuri ja mahtava pääottelu, josta ei tähtivoimaa puuttunut. Kehäkuuluttajana toimi baseball-mies Billy Martin, kehän ulkopuolisena tuomarina toimi kaikkien aikojen kovin nyrkkeilijä Muhammed Ali ja kehäkelloa oli soittamassa legendaarinen Liberace. Hogan ja Mr. T olivat todellinen supertiimi, jonka suosio oli uskomaton. Tähän kun vielä lisättiin, että heidän apunaan oli Jimmy "Superfly" Snuka, joten yleisöllä ainakin riitti hurrattavaa. Tämä superjoukkue sai vastaansa supervihatun kolmikon, kun Piperin ja Orndorffin kulmauksessa oli "Cowboy" Bob Orton. Aikamoinen ME, vai mitä? Vaikka Orndorff oli ottelun ainoa huippupainija, niin kyllä tämä myös painillisesti toimi. Mr. T:kin suoriutui kehässä yllättävän hyvin. Loistava tunnelma, karismaattiset painijat ja hyvää peruspainia. Erittäin hyvä päätös ensimmäiselle Wrestlemanialle.
***

Ajattelin kokeilla antaa jokaisesta PPV:stä tähtiä tapahtuman suurimmille tähdille. Perustelut löytyvät matsien arvosteluista, tai sitten eivät löydy, muttan en niitä mitenkään erikseen ala perustelemaan.

*** Hulk Hogan
** Tito Santana
* Paul Orndorff

Ensimmäinen Wrestlemania ei tarjonnut painillisesti kovinkaan paljoa huippuhetkiä, mutta oli kuitenkin kokonaisuutena ihan viihdyttävä spektaakkeli.

No niin, nyt on projekti saatu alkuun ja seuraavaksi arvostelussa... hmph, joudun heti syömään sanani, sillä tällä hetkellä kokoelmistani ei löydykään The Wrestling Classicia, joten seuraavaksi arvostelussa onkin jo Wrestlemania II. Tulen arvostelemaan tuon TWC:n myöhemmin.

Katoinpa minäkin tänään Wrestlingiä eli vapaapainia tai showpainia no joo tajuatte te. eli tänään saapui postista DVD jonka näkemistä en vuosia sitten kiinnostanut yhtään koska vihasin Brock Lesnaria ja tässä jos missä Lesnarista tehdään niin helkarin OVER että.





ROYAL RUMBLE 2003

Tammikuun 19. 2003

Brock Lesnar vs Big Show

Eli tapahtuma potkaistiin käyntiin Royal Rumble karsinta ottelulla
ja pakko sanoa vaikka Big Show tämän ottelun jobbasikin ottelu oli mielenkiintoinen avaus. Lesnar Paiskoi Showta belly to belly suplexeilla. ja Big Show taas läpsi tuttuun tapaan isolla kämmenellän lesnaria kulmassa. ihan mukava loppu ja matsi yleensäkin.

World Tag team championship match
William Regal&Lance Storm vs Dudleyboyz

Ihan kelpo tag team matsi. mitään ihmettä tässä ei nähty mutta pakko sanoa että Lance Storm osoitti jälleen olevansa aivan loista joukkue painija ja Lancen ja Regalin joukkue oli loistava idea. ihan mukava täytematsi.

Stepdaughter vs Stepmother
Torrie Wilson vs Dawn Marie

Ei!!!!!!miksi tälläisiä matseja PPVssä. ymmärrän heterona että nuo kaksi ovat syötävän hyvännäköisiä mutta miksi kulutta aikaan johonkin tälläiseen roskaan jonka tarinakin oli todella outo ja ehkäpä jopa sairas. kysytte varmaan miksi? no mies kuolee sen takia sydäriin että nämä kaksi pääsevät painimaan. ehkäpä koko painihistorian oudoin syy saada matsi aikaan. eli ottelussa ei tapahtunut yhtään mitään paitsi jos ei lasketa sitä että torrien nänni näkyi yhdessä kohdassa.

World Heavyweight championship match
Triple h vs Scott Steiner

Tämä ottelu kieltämättä kiinnosti. Sillä Steiner oli niin kova nimi WCWn loppu aikoina niin pakkohan se oli ottaa selvää oliko hänestä haastamaan WWEn kovin jätkä. Ottelun alku oli mielenkiintoinen Steiner paiskoi suplexeja ja Steiner tuntui muutenkin hallitsevat ottelua. mutta sitten kun Triple H yritti väkisin saada itseään diskatuksi niin ottelusta meni maku. ja matsin loppua kohden yleisö Buuasi Steinerille vaikka kayfabessa hän oli face. jos ihan suoraan sanotaan niin Triple H veti tässä todella huonon matsin vaikka nämä sanat saattavat tuntua oudoilta koska HHH yleensä on koko illan paras otteluiden rakentaja mutta tässä huomattiin että tämä matsi ja tämä feudi oli todella epäonnistunut ja tämä jatkui vielä seuraavassa ppvssä no way outissa.

WWE championship match
Kurt Angle vs Chris Benoit

Onko WWEn historiassa näillä kahdella koskaan ollut huonoa ottelua nämä kaksi varastivat koko tapahtuman ja esim tämän ottelun ansiosta Benoit ansaitsee kunnioitukseni vaikka kaveri perheensä ja itsensä tappoikin. tämä ottelu lyhyiesti sanotuna on sitä mikä vapaapainissa on parasta. paljon tiukkoja tilanteita,kaksi samanvertaista ottelijaa,yhtä taitavia jne jne. Tälläiset ottelut= Instant Classic

30 man Royal Rumble Match

Royal Rumblet ovat aina hauskoja tai erittain hauskoja eikä 2003 vuonna onnistuttu ollenkaan huonosti. osanottajat olivat mielenkiintoisia.Jamal Rosey,Goldust,Bill Demott,Chris Nowinski,Tajiri ja tottakai mukana oli tulevia kuin sen hetkisiä huipputähtiä kuten John Cena,Batista,Rey Mysterio,Undertaker,Kane,Edge,HBK,Chris Jericho. Tommy Dreamer toi otteluun hauskan Hardcore hetken. paljon hauskoja eliminointeja. John Cena veti sisääntulon aikana 2 minuutin räpin tai beatin mikä tuo nyt on. voittaja tässä ottelussa oli liian ennalta arvattava. loppujen lopuksi todella viihdyttävä ottelu mutta 2002,1992 ja 2001 menee mielestäni tätä edelle ainakin.

Loppu tunnelmat olivat todella loistavat. tapahtuma piristi iltapäivääni. voin suositella tätä tapahtumaa ja tämän DVDtä kaikille joita kiinnostaa viihdyttävät paini tapahtumat.

"What the World Has Come To"

Ja näin siirryttiinkin sitten vuoden verran eteenpäin. Wrestlemania II oli erikoinen tapaus, sillä se järjestettiin kolmessa eri kaupungissa. Ensimmäinen osa tuli New Yorkista, jossa selostajina toimivat Vince McMahon ja Susan St. James. Nykistä siirryttiin Chicagoon, jossa selostuspöydän takana istuivat Gorilla Monsoon, Gene Okerlund ja Kathy Lee Crosby. Viimeiset ottelut käytiin Los Angelesissa, jossa selostuskolmikkona toimivat Jesse Ventura, Alfred Hayes ja Elvira. Tämä idea ei ollut erityisen suuri menestys, eikä sitten onneksi ole toteutettu toistamiseen. Selotustiimit eivät myöskään oikein toimineet, varsinkin kun jokaisessa oli joku random-typykkä, joka ei ymmärtänyt mistään mitään.


"Mr. Wonderfull" Paul Orndorff vs. The Magnificent Muraco
Toisen Wrestlemanian opener ei yltänyt lähellekään ensimmäisen vastaavaa, vaikka tässäkin ottelussa oli yksi loistava painija. Paul Orndorff oli tässä vaiheessa kaikinpuolin yksi WWF:n kovimmista painijoista. Vielä ensimmäisessä Wrestlemaniassa Mr. Wonderfull oli tosiaan heel, mutta nyt hän otteli babyfacena. Hän sai vastaansa kohtalaisen pulskassa kunnossa olleen The Magnificen Muracon, joka otteli todella laiskasti. Orndorff teki paljon työtä, mutta Muraco ei myynyt mitään tippaakaan, joten vähän paha siinä on hyvää matsia saada aikaiseksi. Olisi ollut kiva nähdä Orndorff vähän suuremman luokan ottelussa, mutta eipä voi mitään. Ottelun lopetus oli aika hämärä.
*


WWF Intercontinental Championship
"Macho Man" Randy Savage (c) vs. George "The Animal" Steele
Toisessa ottelussa olikin sitten jo panoksena Intercontinental-mestaruus. IC-mestaruus olisi kyllä ansainnut oikean ottelun, eikä tälläistä komediapläjäystä, joka tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka pituutta oli todellisuudessa vain viitisen minuuttia. Tämä oli tosiaan Randy Savagen Wrestlemania-debyytti ja hän oli muutenkin uusi kasvo WWF:ssä, eikä hän ollut IC-mestaruuttakaan vielä ehtinyt pitää hallussaan kuukautta pidempään. Savagen kulmauksessa oli tietenkin Miss Elizabeth, johon Macho Manin haastaja George The Animal oli ihastunut. Tämä koko Savage/Elizabeth/Steele-kuvio tuntui jatkuvan ikuisuuden, mutta kyllä se yleisöön vaikutti uppoavan. Kuten jo tuli sanottua, niin ottelun taso oli erittäin matala, vaikka Savage tekikin kovasti työtä. Steelen osasta tuskin tarvitsee enempää mainita.
+


George Wells vs. Jake "The Snake" Roberts
Jake Roberts teki WWF-debyyttinsä samoihin aikoihin edellisen matsin Savagen kanssa. The Snake ei kuitenkaan kerännyt lähellekään samanlaisia reaktioita kuin Macho Man. Yleisö oli itse asiassa koko ottelun ajan varsin hiljainen. Robertsin vastustajasta minulla ei ole minkäänlaista hajua Wikipedia-artikkelia lukuunottamatta. Wells kuitenkin esitti muutaman ihan näpsäkän liikkeen, mutta muuten ottelu olikin sitten Robertsin show. Ihan kivaa painia tämä oli, vaikkei kesto jälleen jäikin hyvin lyhyeksi.
*½


Boxing Match
Mr. T vs. "Rowdy" Roddy Piper
Sitten olikin vuorossa New Yorkin osan ME, joka oli todellakin nyrkkeilyottelu. Itse pidän nyrkkeilystä, mutta huono nyrkkeilyottelu on miljoona kertaa huonompi kuin huono painiottelu. Ja nyt kaksi ei-oikeaa-nyrkkeilijää matsaavat toisiaan vastaan montaa erää kestävässä huonossa feikkinyrkkeilyottelussa. Argh. Tämä oli oikeasti ihan helevetin tylsää katsottavaa. Tttelun rakentaminenhan jo periaatteessa aloitettiin ennen ensimmäistä Wrestlemaniaa, jossa tämä kaksikko otteli pääottelussa. Vuoden kestänyt rakentelu ja lopputulos on tälläinen pannukakku. Mr. T ei ollut enää niin kova jätkä tämän ottelun jälkeen.
DUD


WWF Women's Championship
The Fabulous Moolah (c) vs. Velvet McIntyre
Illan toinen mestaruusottelu käytiin nähden kahden hyvän naispainijan välillä. Moolah oli vuonna 1986 jo 62-vuotias, mutta liikkui kehässä edelleen kuin parikymppinen. McIntyre on minulle aika tuntematon painija, mutta näkemäni perusteella hän oli WWF:n naisrosterin paremmasta päästä. Tämän ottelun pituudeksi tuli hurjat 59 sekuntia, mutta eipä tuota aikaa juuri mitenkään olisi voinut paremmin käyttää.
*


Flag Match
Corporal Kirchner vs. Nikolai Volkoff
Ja sitten siirrytään taas DUD-osastolle. Mitä Wrestlemania olisikaan ilman Amerikka vs. Ilkeä maa-asetelmaa? Ensimmäisessä Wrestlemaniassa Nikolai Volkoff oli mukana tapahtuman toiseksi parhaassa ottelussa, mutta tuolloin hän oli kehässä kolmen itseään paremman painijan kanssa. Nyt Volkoff sai vastaansa umpisurkean ja toooodella vihreän Corporal Kirchnerin. Ja tällä kertaa Nikolai ei saanut edes esittää kansallislaulua loppuun asti, hmph. Vaikka tuossa ylhäällä lukeekin "Flag Match", niin tämä ei todellisuudessa ollut sellainen. Lippuottelun tästä teki se, että se kumpi voittaisi tämän aivan normaalin ottelun, saisi ottelun jälkeen heiluttaa maansa lippua. Aika lamea. Ottelulla oli kestoa hurjat puolitoista minuuttia, mutta eipä tätä kyllä kauempaa olisi jaksanut katsoakaan.
DUD

Twenty-man battle royal
Jimbo Covert (Chicago Bears), Pedro Morales, Tony Atlas, Ted Arcidi, Harvey Martin (Dallas Cowboys), “Golden Boy” Dan Spivey, Hillbilly Jim, King Tonga, The Iron Sheik, Ernie Holmes (Pittsburgh Steelers), B. Brian Blair, “Jumpin” Jim Brunzell, Big John Studd, Bill Fralic (Atlanta Falcons), Bret “Hitman” Hart, Jim “The Anvil” Neidhart, Russ Francis (San Francisco 49ers), Bruno Sammartino, William “The Refrigerator” Perry (Chicago Bears), Andre The Giant
Sitten olikin vuorossa battle royal, jossa WWF:n painijoiden lisäksi menossa mukana oli NFL-pelaajia. Tälläisessä matsityypissä oli uskottavaa, että nämä "futiksen" pelaajat pärjäsivät melkeinpä tasaväkisesti painijoiden kanssa. Tätä matsia oltiin hieman rakennettu arvuuttelemalla, että kummat ovat kovempia jätkiä, painijat vai futaajat, mutta ei se kyllä itse matsissa lopulta näkynyt. Tämä oli kuitenkin ehdottomasti cardin viihdyttävin ottelu tähän mennessä. Perushyvä battle royal.
**


WWF Tag Team Championship
The Dream Team (c) vs. The British Bulldogs
Dodii! Nyt päästiin vihdoin ja viimein otteluun, joka oli aivan oikeasti erittäin hyvä! The Dream Team, jonka muodostivat Brutus Beefcake ja Greg "The Hammer" Valentine, voittivat tag-mestaruudet vuoden '85 kesällä, joten heidän mestaruuskautensa oli tässä vaiheessa kestänyt jo lähes kahdeksan kuukautta. Dynamite Kid'n ja Davey Boy Smith'n muodostama The British Bulldogs-joukkue oli yksi maailman kovimmista joukkueista 80-luvulla. He olivat epäonnistuneesti haastaneet Valentinen ja Beefcaken jo kaksi kertaa mestaruuksista, mutta mestarit lupasivat heille vielä kolmannen mahdollisuuden. Mutta se tulisi olemaan viimeinen.

Davey Boy ja DK olivat molemmat fyysisesti varmaan elämänsä parhaassa kunnossa ja heidän kehätyöskentelynsä oli yksinkertaisesti loistavuutta. Davey painoi tässä vaiheessa varmaankin toistakymmentä kiloa vähemmän kuin singles-pushinsa aikoina. Britin tekivät periaatteessa kaiken työn ottelussa ja mestarit yrittivät pysyä mukana. Erikoista tässä ottelussa oli se, että se ei missään vaiheessa mennyt perinteisen tag-ottelun kaavan mukaan. Tässä ei nähty babyfacen eristämistä, ei hot-tagia, ei tuomarin seläntakana fuskaamista, ei vaihtoja joita tuomari ei nähnyt,. Todella mukavaa vaihtelua tälläinen. Ottelun lopetuskin oli yllättävä ja kaavasta poikkeava.
****-


Hercules Hernandez vs. Ricky "The Dragon" Steamboat
Ensimmäisessä Wrestlemaniassa Steamboat pääsi esittelemään taitojaan Matt Bornea vastaan. Nyt Bornen rooliin joutui / pääsi Hercules Hernandez. Nyt Steamboat oli jo selvästi suositumpi WWF-fanien silmissä ja yleisö olikin mukavasti ottelussa mukana. The Dragonin hallintajaksot olivat viihdyttävää katsottavaa, mutta Hernandez ei oikein tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä, kun tuli hänen vuoronsa kontrolloida. Onneksi ensin mainittuja jaksoja oli ottelussa enemmän. Aikalailla samaa tasoa Steamboatin ensimmäinen 'Mania-ottelun kanssa.
**


"Adorable" Adrian Adonis vs. Uncle Elmer
Täytyy heti aluksi sanoa, että hävettää oikein, että olin aikaisemmin "tuominnut" Adoniksen huonoksi painijaksi tämän kauhean Adorable-aikansa takia. Olen viime aikoina katsellut aika paljonkin hänen otteluitaan ennen WWF-uraa ja hänhän oli aivan loistava painija. Tietenkin tämä sama tapahtui monien muidenkin painijoiden kohdalla, että WWF:ssä ei päässyt gimmickin tai muiden rajoitusten takia näyttämään todellista osaamistaan, mutta Adoniksen kohdalla tämä korostui ehkä enemmän kuin kenenkään muun. AA:n gimmick WWF:ssä oli, että hän pukeutui naiseksi... en edes halua tietää enempää tästä asiasta. Mutta joo, Adonis sai vastaansa Eno Elmerin, 50-vuotiaan maalaisjuntin joka ei ainakaan tässä vaiheessa uraansa pystynyt enää mihinkään kehässä. Hirveää, onneksi oli edes lyhyt.
DUD


The Funk Brothers vs. The Junkyard Dog & Tito Santana
Ennen illan pääottelua nähtiin vielä mielenkiintoinen joukkueottelu. Funkin veljekset, Terry ja Dory Jr. (joka paini jostain syystä WWF:ssä nimellä Hoss) olivat 70-luvulla aivan maailman kärkipainijoita. Vuonna 1986 molemmat olivat jo yli nelikymmpisiä veteraaneja (jotka kuitenkin vielä kaksikymmentä vuotta myöhemminkin painivat enemmän tai vähemmän aktiivisesti). Terry muutti uransa aikana painityylinsä teknisestä painista (hardcore) brawlaukseen, mutta Dory sen sijaan keskittyi aikalailla koko uransa mattopainiin. Tässä ottelussa kumpikaan Funk ei kuitenkaan mattopainia esittänyt, vaan molemmat keskittyivät lähinnä nyrkkien heiluttamiseen. Vastaansa Funkin veljespari sai loistavan Tito Santanan sekä hidastuneen Junkyard Dog'n. Yleisö rakasti hyviksiä ja vihasi pahiksia, eli siis perusasiat olivat kunnossa. Ihan kiva perusottelu tästä myös loppujen lopuksi tuli.
**


Steel Cage match for the WWF Championship
Hulk Hogan (c) vs. King Kong Bundy
Ja sitten, vihdoin ja viimein illan odotettu pääottelu, jossa Hulk Hogan puolustaa mestaruuttaan... King Kong Bundya vastaan. No joo, itse asiassa King Kong Bundy liikkui ja muutenkin esiintyi paremmin kehässä kuin suurin osa WWF:n muista yli 200-kiloisista kavereista, mutta se nyt ei mikään erityisen hieno meriitti ole. Tarina matsissa oli se, että Bundy oli tuhonnut isolla ruhollaan Hoganin kylkiluut puolitoista kuukautta ennen 'Maniaa, ja lääkäreiden mukaan Hulk ei saisi painia, koska sillä voisi olla vakavat seuraamukset. Ottelulla oli siis perushyvä tarina taustalla. Harmi vain, että Hogan unohti ottelun aikana täysin, että hänen piti olla lähes painikyvyttömässä kunnossa. Noh, mitäs pienistä... eihän sitä oltu montaa viikkoa edes hypetetty. Matsi oli kuitenkin loppujen lopuksi ihan toimiva, kun Bundy todellakin yritti aina mahdollisuuden tullen poistua häkistä. Lisäksi häkkiä käytettiin myös muutamaan otteeseen hyvin hyödyksi aseena. Ja yleisö oli tietenkin todella kuuma, kun oli Hoganista kyse.
**

*** Dynamite Kid
** Davey Boy Smith
* Ricky Steamboat

WWF halusi ylittää ensimmäisen Wrestlemanian, mutta ei kuitenkaan siinä onnistunut. Kolmen kaupungin välillä vaihtelu ei sujunut todellakaan ongelmitta. Missään vaiheessa ei päästy samanlaiseen tunnelmaan kuin ensimmäisessä 'Maniassa. Itse matsien tasossa ei nyt mitään suurta muutosta ollut, paitsi että tässä nähtiin yksi upea ottelu.

Seuraavaksi Wrestlemania III.

Hehe, jännää huomata useampienkin nyt innostuneen tommoisen tietyn aikakauden tapahtumien arvosteluista, mutta hyväpä asia tuo vain on :) Näitä on oikein piristävä lukea. Erityisesti plussaa Supermacille, itsekin kun on tullut aikoinaan kaikki WM:t, SurSerit ja Rumblet katsottua. Aika kova homma tuossa, mutta toivottavasti jaksat pitkään noita arvosteluja kirjoittaa. Kun tapahtumia on tullut enemmän, odotan jonkinlaista kokonaistähtipörssiä!

Itse nostan hattua teille kaikille jotka jaksavat näitä arvosteluja tehdä meidän muiden iloksi. varsinkin esim sinä kenitys teet Paljon työtä että saat raapustettua näitä arvosteluja.

Ja taas sitä mennään.


"Bigger! Better! Badder!"
Selostajina toimivat jälleen WM II:n kauheiden sekaparien Gorilla Monsoon ja Jesse "The Body" Ventura. Oh yeah.


"Cowboy" Bob Orton & The Magnificent Muraco vs. The Can-Am Connection
Vuoden 1987 ja samalla kolmas Wrestlemania aloitettiin joukkueottelulla, jossa kokeneet Bob Orton ja Don Muraco saivat vastaansa nuoruuden intoa uhkuneen Rick Martelin ja Tom Zenkin kaksikon. Tämä oli Randy Ortonin isäpapan kolmas Wrestlemania-esiintyminen, mutta vasta ensimmäinen, jossa hän pääsi ottelemaan. Muraco vaikutti tällä kertaa olevan paljon paremmassa kunnossa kuin edellisessä Wrestlemaniassa ja tällä kertaa hän jopa oikeasti teki kehässäkin jotain! Martel ja Zenk sen sijaan olivat kaksi erittäin hyvää painijaa, joiden yhteistyö toimi oikein mainiosti. Varsinkin Martelista itse pidän todella paljon. Ottelu oli varsin hyvä ja teki juuri sen mitä openerin kuuluukin - sytytti yleisön. Tätä oli katsellut paljon pidempäänkin, mutta ei kannata valittaa, sillä lähes kuusi minuuttia kestoa oli näiden ensimmäisten Wrestlemanioiden mittapuulla pitkä matsi.
**½


Billy Jack Haynes vs. Hercules
Sitten olikin vuorossa ottelu, joka ei etukäteen hirveästi innostanut. Hercules ei todellakaan ollut hyvä painia, vaikka Steamboatin kanssa edellisessä 'Maniassa vetikin ihan kivan ottelun. Billy Jack Haynes oli minulle aivan tuntematon kaveri. Tällä ottelulla oli oikeasti jopa taustatarinaa, sillä tässä taisteltiin siitä, että kumpi tästä kaksikosta on "real master of the full nelson". Molemmat siis yrittivät tietenkin tasaisin väliajoin lukita toisen full nelsoniin. Matsin taso oli loppujen lopuksi yllättävänkin korkea ja Haynes todisti olevansa ainakin parempi painija kuin vastustajaansa. Lopetus kyllä sukkasi.
*½


Hillbilly Jim, The Haiti Kid & Little Beaver vs. King Kong Bundy, Little Tokyo & Lord Littlebrook
Ja sitten päästiinkin hassuttelemaan oikein kunnolla, kun Hillbilly Jim ja King Kong Bundy ottivat yhteen - kääpiöitä pareinaan! Näistä kääpiöistä en juuri mitään osaa kertoa, paitsi että Lord Littlebrook taitaa olla jonkinlainen legenda kääpiöpainin saralla. En itse ole erityisemmin kääpiöpainin ystävä (onko sellaisia edes olemassa), joten eipä tämä matsi hirveästi napannut. Ottelussa oli sääntönä, että kääpiöt painivat kääpiöitä vastaan ja Bundy ja Hillbilly ainoastaan toisiaan vastaan. Tämä sääntö tai enemmänkin sen rikkominen johti ottelun lopetukseen. Loppujen lopuksi tämäkin ottelu yllätti positiivisesti, sillä se pidettiin lyhyenä ja kääpiöt hoitivat roolinsa mallikkaasti. Bundyn Wrestlemania-ura oli tähän mennessä varsin mielenkiintoinen: 20 sekunnin squash-voitto, main event-ottelu ja nyt matsausta kääpiöiden kanssa.
*


Loser must bow match
"The King of Wrestling" Harley Race vs. The Junkyard Dog
Harley Race voitti vuoden '86 King of the Ring-turnauksen ja alkoi sen jälkeen käyttää lisänimeä "The King of Wrestling". Lisäksi Race vaati aina otteluitensa jälkeen, että hänen vastustajansa polvistuvat ja kumartavat hänelle. Nyt Harley sai vastustajakseen The Junkyard Dog'n, joka ei hyväksynyt tämän kumarrusvaatimuksia. Niinpä siis päädyttiin tähän otteluun, jonka häviäjän olisi pakko ottelun jälkeen kumartaa toiselle. Harley Racen ura oli tässä vaiheessa kestänyt jo yli 25 vuotta, joten kyseessä oli todella kokenut painija. Tämä 9-kertainen maailmanmestari oli nähnyt parhaat päivänsä jo monia vuosia sitten. JYD:stä olenkin jo aika paljon puhunut, mutta sanotaan nyt vaikka sen verran, että hänen mahansa oli taas vuoden aikana kasvanut valtavasti. Tämä olisi varmasti ollut kova matsi esimerkiksi vuonna 1980, mutta nyt se jäi tooodella vaisuksi ja tylsäksi. Ainoa positiivinen asia oli Racen tyylikäs liikkeiden myyminen.
½


The Dream Team vs. The Fabulous Rougeaus
Ja sitten illan toiseen 2 vs. 2-otteluun, jossa pari vuotta koossa ollut Brutus Beefcaken ja Greg Valentinen muodostama The Dream Team veteli viimeisiään. Tämän matsin pääasiallinen tarkoitus olikin saada käännettyä toinen DT:n jäsenistä. Heitä vastaan asettuivat ranskalaiset Rougeaun veljekset, joita ainakin minun oli vaikea hyväksyä hyviksinä. Eikä yleisökään tästä ottelusta varsinaisesti innostunut. Perusjoukkueottelu, josta ei oikeasti ole oikein mitään sanottavaa.
*+


Hair vs. Hair match
"Adorable" Adrian Adonis vs. "Rowdy" Roddy Piper
Tämän ottelun piti olla Roddy Piperin viimeinen ottelu ennen eläkkeelle siirtymistä. No joo, kyllähän se eläke taisi pari vuotta kestää. Ja about parikymmentä vuotta eteenpäin niin Piper oli tag-mestari WWE:ssä. Ovat nämä eläköitymiset wrestlingissä kyllä hienoja. Adoniksesta kerroinkin jo viime arvostelussa jonkin verran, mutta täytyy sanoa, että nyt hän oli kyllä päästänyt itseensä todella huonoon kuntoon. Tuollainen massa olisi jo estänyt Adonista esittämästtä hyvää painia, mutta mitäpä sillä on väliä, kun hänen gimmickinsä teki jo saman asian. Tämä feudi lähti liikkeelle siitä, kun Piperin isännöimä Piper's Pit korvattiin Adoniksen The Flower Shop'lla. Tämähän ei tietenkään sopinut Piperille, vaan hän antoi suunsa käydä. Mutta joo, Roddy oli aivan hemmetin over, joka tietenkin tarkoitti sitä, että ottelussa ei paljoa hiljaisia hetkiä nähty. Ottelun varsinainen painillinen anti jäi aika pieneksi, mutta kyllä tämä kuitenkin ihan viihdyttävää katsottavaa oli.
**-


The British Bulldogs & Tito Santana vs. The Hart Foundation & Danny Davis
Sitten päästiinkiin otteluun, jonka nimilista aivan käsittämättömän kova. The British Bulldogs ja The Hart Foundation olivat WWF:n kovimmat joukkueet, ja kun tähän vielä lisätään Tito Santana, niin huhhuh. Danny Davis ei ollut painimielessä lähelläkään muiden osaanottajien tasoa, mutta hänellä oli todella tärkeä rooli matsin buildissa. Davis oli tuomari, mutta ei aivan tavallinen sellainen vaan enemmänkin 80-luvun Nick Patrick. Hän siis suosi tuomaroidessaan heelejä, kuten esimerkiksi juuri The Hart Foundationia. Tämä suosiminen johti siihen, että Bret ja The Anvil onnistuivat voittamaan tag-vyöt Bulldogeilta. Bulldogeilla oli siis kana kynittävänä herra Davisin kanssa. Mutta siis, eihän tälläinen ottelu voi epäonnistua, kun aikaakin annettiin kohtalaisesti. Erittäin hyvää painia molemmilta joukkueilta. Parempi tämä tietenkin olisi ollut, jos kehässä olisivat olleet ainoastaan Bulldogit ja Hart Foundation. Mutta ei siitä sen enempää, sillä tämäkin todellakin toimi näinkin.
***


Butch Reed vs. Koko B. Ware
Hoh, en kyllä edes muistanut, että Butch Reed paini WWF:ssä. Hänen aikansa Vince McMahonin alaisuudessa ei siis ollut kovinkaan muistettava. Itse muistan Reedin parhaiten Doom-tiimistä yhdessä Ron Simmonsin kanssa. Koko B. Ware on monille varmasti tuttu joukkueesta Owen Hartin kanssa. Molemmat olivat tässä vaiheessa aika tuntemattomia painijoita WWF:n faneille, joten yleisöä tämä ei hirveästi kiinnostanut. Muutenkin tämä ottelu oli niin täyttömatsi kuin vaan voi olla. Ei tässä oikein tapahtunut yhtään mitään. Plääh.
½


WWF Intercontinental Championship
"Macho Man" Randy Savage (c) vs. Ricky "The Dragon" Steamboat
Wrestlemania III muistetaan kahdesta legendaarisesta kohtaamisesta. Toisille tulee ensimmäisenä mieleen Hogan-André ja toisille tämä uskomaton Intercontinental-mestaruusottelu. Savagen mestaruuskausi oli kestänyt jo yli 400 päivää ja nyt hän sai vastaansa suureen suosioon nousseen Ricky Steamboatin. Tämä kaksikko kohtasi toisensa jo useaa kuukautta aikaisemmin ottelussa, joka päättyi siihen, että Macho Man teloi The Dragonin kehäkellolla sairaalakuntoon. Ricky joutui todella pitkälle sairauslomalle, mutta nyt hän oli valmiina kohtaamaan Savagen jälleen kerran. Macho Manin kulmauksesta löytyi tietenkin Miss Elizabeth ja Steamboatin kulmauksessa oli aina niin ihanan karvainen George "The Animal" Steele. Tämä on kiistatta yksi kaikkien aikojen kovimmista otteluista, mitä WWE-kehässä on koskaan käyty. Matsin rakenne on täydellisyyttä hipova ja kaikki "jaksot" vievät tarinaa eteenpäin. Jännitys nousee tasaisesti loppua kohti ja ottelun ratkaisu tulee juuri oikeaan aikaan. Matsissa ei myöskään ole mitään turhaa, vaan koko varttitunti käytetään täydellisesti hyödyksi. Jos et ole nähnyt tätä ottelua - katso se.
*****


Jake "The Snake" Roberts vs. The Honky Tonk Man
Jake Robertsilla ja Honky Tonk Manilla oli hieman vaikea tehtävä mennä painimaan heti sen jälkeen, kun yleisö oli nähnyt yhden kaikkien aikojen otteluista. Vastakkain oli kaksi karismaattista painijaa, jotka osasivat asiansa myös kehässä. Tämä ei kuitenkaan näkynyt tässä ottelussa, sillä se oli aivan helevetin tylsä. Matsi ei edennyt missään vaiheessa mihinkään, vaan se junnasi alusta loppuun paikallaan. Tylsää, tylsää, tylsää. Hyi.
½


Nikolai Volkoff & The Iron Sheik vs. The Killer Bees
Ja vielä ennen kaikkien aikojen suurinta ottelua kehään saapuivat Ilkeiden Maiden edustajat, Nikolai Volkoff ja The Iron Sheik. Nyt kun on (jälleen) näitä ensimmäisiä Wrestlemanioita tullut katseltua, niin olen alkanut markittamaan entistä enemmän tätä hienoa kaksikkoa. Tälläkään kertaa Volkoff ei saanut esittää lauluaan loppuun asti, hmph. Heidän vastustajinaan toimivat Brian B. Blair ja "Jumpin" Jim Brunzell, jotka olivat aika tuntemattomia suurelle yleisölle. Yleisö oli kyllä tietenkin vahvasti The Killer Bees'n puolella, kun heillä vastassa olivat Volkoffin ja Sheikin kaltaiset superheelit. Ottelu oli laadultaan itse asiassa yllättävänkin hyvä. Oikein kiva tag-ottelu.
**+


WWF Championship
Hulk Hogan (c) vs. André The Giant
Ja sitten päästiin kaikkien aikojen suurimman painitapahtuman suureen ja mahtavaan pääotteluun. Tätä matsia oltiin hypetetty, hypetetty ja hypetetty. Jokaikinen WWF-fani halusi nähdä tämän ottelun. André ja Hogan olivat kayfabessa parhaita kavereita, kunnes The Giantia alkoi harmittamaan se, että Hogan sai kaiken kunnian, eikä André ollut koskaan saanut edes mestaruusottelua. ATG oli kaiken lisäksi ollut voittamaton 15 vuotta. Lopulta André haastoi Hoganin mestaruusotteluun ja pian tämän jälkeen teki heel-turnin. Andrén heeliyttä vahvistettiin, kun hänen Bobby "The Brain" Heenan ryhtyi toimimaan hänen managerinaan. Ja voi sitä buuausten ja roskan määrää, kun ATG ja The Brain saapuivat kehään. Uskomatonta. Kuten myös Hoganin saama aivan toisenlainen reaktio. Ja sitten Gorilla Monsoon heitti legendaarisen laininsa, "It's the irresistible force meeting the immovable object.", ja ottelu oli valmis alkamaan... niin no, sehän oli ihan paska, joten ei puhuta siitä sen enempää. Mutta siis, tämä tarjosi katsojille juuri sen mitä halusivat. Täydellinen päätös Wrestlemanialle.
**

*** Ricky Steamboat
** Randy Savage
* Hulk Hogan

Kaikkien aikojen suurin wrestlingtapahtuma lunasti lupauksensa ja ownasi kaksi ensimmäistä 'Maniaa totaalisesti (varsinkin II:n). Hieno show.

Joo, ei tuppaa löytyä 2002 vuoden NWO:sta materiaalia paljoa, eikä vuodelta muutenkaan. Joskus ehkä jatkan sitä projektia. Tarkistukset olen tehnyt pikaisesti PPV:iden löytyvyyden suhteen, ja 1992 WWF:llä oli vain neljä PPV:tä, katsottuani arvostelen ne. Urakka on hieman pienempi ja tuolla ajalla on paljon kiinnostavia painijoita, esim. HBK, UT, Million Dollar Man, DBS, Savage, Hennig, Hogan, Jannetty ja Hartit, joista etenkin suuri ja mahtava Owen. Jos jaksaisi/onnistuisi jokaisen neljän PPV:n katsoa ja sitten tosiaan arvostella. Asteikkona käytän Kamala/Heikko/Kelvollinen/Hyvä/Todella hyvä/Mahtava-asteikkoani. Asteikossa korvasin Mainion Todella hyvällä. Tapahtumasta annan sitten taas plussia ja miinuksia painijoille.



WWF Royal Rumble 1992

The New Hart Foundation (Owen Hart & Jim Neidhart) vs. The Orient Express (Tanaka & Kato w/ Mr. Fuji)
Olipa hiton kova avaus illalle. Owen Hart itse ja hyvä tag-painija Jim Neidhart kohtasivat (Pat) Tanakan ja Simon Diamondina ehkä paremmin tunnetun Katon. Odotin ottelua vesi kielellä, ja sen pitkä kesto oli mehevä yllätys. Joukkuepainia parhaillaan, roimalla jännityksellä, kestolla ja taitopainilla. Aploodit tälle. Tämän ajan PPV:eihin tutustuessa odotinkin upeita näyttöjä panostetulta joukkuedivarilta. ; ) Mainiota!
Arvosana: ****
Kesto:

Spoiler

17:18

Roddy Piper vs. The Mountie(c) For WWE Intercontinental Championship
Olivatpa muuten Hot Rodin promot sekä ennen että jälkeen ottelun kovia. No, sehän onkin Piper. The Mountie on minulle melko uusi tapaus, varsin vekkuli hepulta näytti. Kehässä hän tuon melko lyhyehkön ajan aikana näytti ihan kelpo tapaukselta. Meno oli joka minuutin kyllä hyvää, ja etenkin Piperin otteita oli mukava nähdä. Hieno mies se Roddy. Pari lisäminuuttia tälle lisää ja toiseksi viimeiseltä ( :S ) ottelulta niitä pois olisi ollut nannaa. Hyvää oli meno sen mitä kesti.
Arvosana: **½
Kesto:

Spoiler

05:22

The Beverly Brothers (w/ The Genius) vs. The Bushwhackers (w/ Jamison)
Taas sitä pukkaa joukkueottelua. No mikäs siinä. Bushwhackerseiltä olen varmaan jotain matskua joskus jossain hitusen nähnyt, tutuilta näyttivät miehet. Beverlyn veljekset olivat puolestaan uusi tuttavuus, ja Genius oli ihan hulvaton. Hauskat asusteet kolmikolla. Ottelu yllätti kestollansa, mutta ei se mitään huonoa ollut, ei. Tosin ei se miksikään sykähdyttäväksikään noussut. Perusmenevä joukkueottelu.
Arvosana: **½
Kesto:

Spoiler

14:56

The Natural Disasters (w/ Jimmy Hart) vs. The Legion Of Doom(c) For WWF Tag Team Championship
Öh, joo. Tästä jo puhuinkin. Olipa ällöttävä ottelu. John ''Earthquake'' Tenta ja ''The Shock-f'n-Master'' Typhoon. Olipa tämän katsominen tuskaa. Niin tuskaa, ettei tästä jaksa edes paljoa sanoa. Disastersien kehätyöskentely oli kerrassaan hirvittävää. Jos yhden tähden silti antaisi säälinä LOD:n hienon joukkuetyöskentelyn ansiosta.
Arvosana: *
Kesto:

Spoiler

09:24

Royal Rumble Match For WWF Championship
Hoganin promo ennen matsia oli muuten hyvä. Uu jeah, sitten paljon ylistetty ja omaltakin kohdalta jo kerran nähty Royal Rumble. Ja olipahan se suorastaan eeppinen, paras Royal-vitun-Rumble ottelun historiassa. Ehdoton klassikko! Rumble-matsit onnistuessaan ovat todella viihdyttävää seurattavaa. Toisin kuin usein Rumbleissa, tämä oli varsinaista tykitystä koko ajan, eikä tylsää tullut. Heti alku sai ihon kananlihalle, kun kaksi markitukseni kohdetta, The British Bulldog ja Ted DiBiase aloittivat kehässä. ''Juhlahumu'' sen kuin nousi kolmannesta kehään astujasta, itse Nature Boysta. Ottelu oli todellakin upea ja oli hienoa katsella monia painijoita, joista pidän suuresti. Lopussa meno oli oikein jännittävää, ja voittaja miellytti.
Arvosana: *****
Kesto:

Spoiler

1:02:02

Yhteenvedon aika. Yksi klassikko, yksi loistava ottelu, yksi hyvä, kaksi kelvollista ja yksi heikko matsi. Kokonaisuus ehdottoman tasokas, PPV oli todella hyvä. PPV:ssä kun klassikko nähtiin, sekin nostaa kokonaisuutta ja tapahtumasta jäänyttä kuvaa suuresti. Ja niin tekee myös suuren spektaakkelin tuntu. PPV:n suurin vakuuttaja on minulle aika selvä, sen jälkeen monta miestä aika tasaisesti, että se oli vähän vaikeaa. Miinusta ei tehnyt mieli antaa kuin kahdelle miehelle.

Otteluiden arvosanojen keskiarvo: 3,0
Arvosana PPV'lle: Todella hyvä

+++Ric Flair
++The New Foundation
+The Orient Express

---Earthquake
--Typhoon

WWF PPV-Ranking 1992
1. Royal Rumble - Todella hyvä

MOTYC-lista (WWF-PPV:t 1992)
Royal Rumble Match @ Royal Rumble | *****

Kokonaisranking kaikista arvosteluistani:
1. WWE WrestleMania 19 - Mahtava
2. WWE WrestleMania 21 - Todella hyvä
3. WWF Royal Rumble 1992 - Todella hyvä
4. WWF Royal Rumble 2002 - Hyvä
5. Dragon Gate USA: Enter The Dragon - Kelvollinen
6. SummerSlam 2006 - Kelvollinen

Omistin jossain vaiheessa Tagged classics levyn jossa oli mukana Royal Rumble 1992. Todella mahtava tapahtuma, yksi 90 luvun parhaista ppvstä kun katsoo kokonaisuutta. Royal Rumble ottelu on toinen suosikkini vaan 2002 Royal Rumble menee tuon ohi.

WrestleMania 8 katsottu.



WrestleMania 8

Shawn Michaels (w/ Sensational Sherri) vs. El Matador
Tasokas opener pistettiin pöytään. HBK:ta toki katselin innolla, ja Santana on vaikuttanut ihan hyvältä. Tuo El Matador-hahmo vaikutti mielenkiintoiselta. Kun katsoo korttia, tämä oli juuri hyvä valinta avaamaan ilta otteluiden osalta. Hyvää ja suht vauhdikasta menoa ympäri ottelun, ja painin taso pysyi koko ajan melko korkealla. Sherri veti todella hienosti managerin roolin, ja HBK kusipäisillä ilmeillä ja eleillään oli kultaa. Lopetus oli suht yllättävä ja oikein näppärä päätös mainiolle ottelulle.
Arvosana: ***½
Kesto:

Spoiler

10:39

The Undertaker (w/ Paul Bearer) vs. Jake ''The Snake'' Roberts
Jeah, Undertakeria. Hän tosiaan kohtasi Robertsin, ja sisääntulo oli hieno, vaikkakin se ei ollut mitään erikoista Undertakeria. Kummastakin näistä pidän (etenkin Teikkeristä), mutta otteluhan ei pituuddella mässäillyt, eikä tämä ehtinyt ihmeitä näyttää. Kelpo brawlausta ympäri ottelun, ja lopetus oli varsin viihdyttävä tapaus. Menevä ottelu.
Arvosana: **+
Kesto:

Spoiler

06:36

Bret Hart vs. Roddy Piper(c) For The WWF Intercontinental Championship
Nyt päästiin sitten todellakin asiaan! Ottelua edeltänyt segmentti haastattelupisteellä rokkasi Hot Rodin mahtavan rääkymisen ansiosta. Piperin temppuilu ottelussa oli ehtaa tavaraa, niin hiton hyvä heel. Loistavia otteita kummaltakin, ja Bretin bleidaus oli varsin cool. Lopun kehäkellosekoilut olivat myöskin ihan viihdyttäviä lisiä matsiin. Lopetus se oli tässäkin upea ja näppärä. Yksi parhaita IC-mestaruusotteluita koskaan on tässä. Ei paras, eräät kaksi ovat melko omassa luokassansa, mutta hieno ottelu oli.
Arvosana: ****½
Kesto:

Spoiler

13:50

The Big Boss Man, Virgil, Sgt. Slaughter & Jim Duggan vs. The Nasty Boys, Repo Man & The Mountie
Voihan, miksi tällaista viihdytysarvoltakin epäonnistunutta täytettä pitää tunkea PPV:hen. Arrgh. Ihan päin persettä tämä matsi meni, mutta en nyt ihan DUD:iakaan jaksa antaa. Eipä kiinnosta ottelua tarkemmin kommentoida, ei tästä ole mitään muuta sanottavaa, että huono oli.
Arvosana: ½
Kesto:

Spoiler

05:22

Randy Savage (w/ Miss Elizabeth) vs. Ric Flair(c) (w/ Mr. Perfect) For The WWF Championship
Mahtava ottelu! Hitonmoinen klassikko. Kaksi erinomaista painijaa varastivat show'n, he pistivät Hitmania ja Hot Rodiakin selvästi paremmaksi. Flairin promot ennen ja jälkeen ottelun olivat jumalaisia, ja Mr. Perfectikin loisti. Hiton hyvin hoiti managerin hommat, ja loistavasti hän keräsi heattia. Tässä oli sitä WM-huumaa, joka tilanne sai hurjan melun aikaan, ja Macho Man sekä Nature Boy kertoivat tarinaa ihan hemmetin hyvin sytyttäen yleisöä yhä vain enemmän. Ja olipahan hurjat popit Savagelle sisääntulossa! Lopetus ja lopun jälkeiset kahnaukset olivat titaanista viihdettä. Peukku pystyyn tälle kaksikolle. Viisi tähteä.
Arvosana: *****
Kesto:

Spoiler

18:05

Rick Martel vs. Tatanka
Sitten enemmän tai vähemmän hyvälle maistuvaa välipalaa eeppisen tykityksen jälkeen. Martelista pidän, Tatankaa en vihaa, mutten oikeastaan hänestä pidäkään. Muutamien hassujen minuuttien keskiverto ottelu. Mutta oli tämä paras näistä illan täyteotteluista (tämä, 8-Man Tag & Owen vs. Skinner). Mitään paskaa tämä meno ei tosiaankaan ollut. Yksi sana riittää: Perus.
Arvosana: **
Kesto:

Spoiler

04:33

The Natural Disasters vs. Money Inc.(c) For The WWF Tag Team Championship
EI, EI JA EI! Miksi hitossa nuo Disastersien paskat piti tunkea Wrestle-vitun-Maniaan?! Ja Money Inciä (etenkin Teddyä) olisin oikein mielelläni nähnyt jossain mielenkiintoisemmassa ottelussa. Karmiva ottelu, aika samaa tasoa kuin Disasters vs. LOD Rumblesta. Money Inc sentään viihdytti joten kuten.
Arvosana: *
Kesto:

Spoiler

08:39

Owen Hart vs. Skinner
Squash? Ei kai. Olisi voinut sen 8-Man Tagin aikaa lyhentää, ja antaa tälle edes pari minuuttia lisää. Owenia kun on kiva katsella. Niin täytettä, että huhhuh. Tuo lyhyt aika oli ihan semiviihdyttävää, mutta eipä siinä ajassa ihmeitä tehdä.
Arvosana: *
Kesto

Spoiler

01:11

Sid Justice vs. Hulk Hogan
Sidin promotus ei napannut, mutta Hoganin haastattelu kyllä viihdytti. Eh, joo. Olisivat vain laittaneet sen WWF Championship-ottelun Main Eventiksi. Sellaista perus Hulk-meininkiä tämä oli, yleisö kuitenkin pelasti paljon. Hoganissa on kyllä hienoa se, että hänen matseissa aina yleisö on liekeissä. ''Voimavääntösessio'' kesti ehkä vähän liikaa. Aika naurattavaa muuten tuo, että Sid rikkoi buukkausta ja kick-outtasi juuri sillä hetkellä, kun ei olisi pitänyt. Menevä Hulk-matsi, ja täytyihän otteluun Hulk-Upitkin mahtua, tottahan toki. Lopetus oli oudohko, matsin jälkeiset tapahtumat ja run-init olivat viihdyttäviä, ja tunnelmallinen loppu saatiin.
Arvosana: **
Kesto:

Spoiler

12:44

PPV tuntui todellakin WM:ltä, ja nähtiinhän siinä kaksi huippuotteluakin ja mainio opener. Muuten show oli vähän tasapaksu. WM 21 sisälsi myös huippuotteluita, ja oli tasaisempi paketti, joten KOKONAISrankingissani se pysyy tämän edellä. Hyvä PPV tämä silti oli.

Otteluiden arvosanojen keskiarvo: 2,44444444
Arvosana: Hyvä

+++Ric Flair
++Randy Savage
+Roddy Piper

---The Natural Disasters

WWF PPV-Ranking 1992
1. Royal Rumble - Todella hyvä
2. WrestleMania 8 - Hyvä

MOTYC-lista (WWF-PPV:t 1992)
Royal Rumble Match @ Royal Rumble | *****
Bret Hart vs. Roddy Piper @ WM 8 | ****½
Ric Flair vs. Randy Savage @ WM 8 | ***** (Tämänhetkinen MOTY)

Kokonaisranking kaikista arvosteluistani:
1. WWE WrestleMania 19 - Mahtava
2. WWE WrestleMania 21 - Todella hyvä
3. WWF Royal Rumble 1992 - Todella hyvä
4. WWF WrestleMania 8 - Hyvä
5. WWF Royal Rumble 2002 - Hyvä
6. Dragon Gate USA: Enter The Dragon - Kelvollinen
7. SummerSlam 2006 - Kelvollinen

Edelleenkin Supermacin arvosteluja (tai no, yksihän tuossa on ehtinyt tulemaan viime kommentin jälkeen) on erittäin viihdyttävä lukea. Toivottavasti sen TWC:nkin jossain välissä arvostelet. Tosin Supermac näyttää, kaikkien old school -fanien tavoin, yliarvostelevan tuon Steamboat vs. Savagen. Kyllä, tuossa ottelussa on psykologia kohdillaan ja siinä nähdään pirun viihdyttävää painia, mutta jos nykypäivänä kaksi taidokasta painijaa vetäisivät samanlaisen ottelun, en uskoisi kenenkään antavan sille *****-arvosanaa. Kyllä tottakai aikakausi (ja sen edellä oleminen, kuten tämä ottelu) pitää myös jollain tavalla ottaa huomioon arvosteluissa, mutta en siltikään sanoisi tuota yhdeksi painihistorian parhaista otteluista. Se ei vain jätä semmoista "WHOA"-fiilistä, minkä *****-ottelun pitäisi aina jättää, ei edes vaikka tuommoisia otteluita ei liikaa vuoden '87 WWF:ssä nähty. Silti, ottelu on pirun kova ja arvosteluasteikollani joko **** tai ****½ (tässä kohdassa plussien ja miinusten käytöstä olisi apua).

Jäbänkin arvosteluja tosiaan on kiva lukea. Royal Rumble -arvostelusta sen verran, että tuo Bushwhackers vs. Beverly Brothers oli omasta mielestäni aivan yhtä oksettava ottelu kuin sen jälkeinenkin: malliesimerkki siitä, että ottelun pituus ei takaa laatua. Bushwhackersit olivat WWF:ssä täyttä kuraa, Beverly Brothersit tylsyyden esikuvia ja he eivät saaneet tuossa ottelussa yhtään mitään mielenkiintoista aikaan. Tapahtuman opener ja ME olivatkin sitten erittäin hienoja otteluita.

..Ja siten omiin arvosteluihin.


NWO SOULED OUT 1997
The World Ain't Big Enough for the Both of Us

The following pay-per-view has been paid for by New World Order

Tämä jos mikä oli ainutlaatuinen ppv wrestlingin historiassa - monestakin syystä. Suurin syy oli tietenkin sen täysi poikkeavuus WCW:n normaaleista ppv'istä.. Tämä ei nimittäin (storylinessä tietenkin) ollut WCW:n ppv, vaan nWo:n. nWo oli hankkinut itselleen ppv-lähetyksen, johon ei kaivattu WCW:n kehäkuuluttajia, selostajia, tuomareita tai muitakaan työntekijöitä. Ainoastaan valittu pala WCW:n painijoista olivat tervetulleita, kun he painivat nWo:n painijoita vastaan - illan jokainen ottelu oli siis WCW vs. nWo -ottelu. Lisäksi tapahtuman väritys oli hyvin nWo:n mustavalkoispainotteinen: show'n ensinnäkin avasi äärettömän tylsä ja typerä mustavalkoinen video, jossa nWo:n heppulit nauraa röhöttäen siirtyivät kohti areenaa, jossa ppv järjestettiin. Koko videon pointti jäi aikalailla pimentoon. Vaikka videon jälkeen tulikin kuulutus, että saamme nauttia jopa väreistä, oli koko areenan lavastus hyvin mustavalkoispainotteinen. Yksi hieno lisä tapahtumassa oli myös se, että kehäkuuluttajana oli epämääräinen möreä ääni, joka ensinnäkin haukkui WCW:n painijat kuulutuksien aikana ja saattoi kesken ottelun aikana yhtäkkiä möläyttää mm. "Loser"-huudon suunnattuna WCW:n painijalle. Ainiin, WCW:n edustajilla ei myöskään ollut sisääntulomusiikkeja. Jokaisen ottelun tuomarina toimi kukapas muukaan kuin Nick Patrick ja selostajinamme olivat Eric Bischoff ja Ted DiBiase. Erittäin ainutlaatuinen idea tämän nWo-kuvion jatkumoksi. Sen toisen syyn, miksi tämä ppv oli hyvin ainutlaatuinen, kerron viestin lopussa.

Ensimmäinen kappale kertoo ottelun taustan, toinen mielipiteeni ottelusta.


Chris Jericho vs. Masahiro Chono
Koska nWo-tyypit siitä mustavalkoisuudesta niin tykkäsivät, erottelen sitten heidän kuvat tässä ppv'stä mustavalkoisella värillä. Ottelun taustatarina ei kauhean kummoinen ollut: Chris Jericho oli edellisen vuoden debyytistään lähtien paininut WCW:n nimissä nWo:ta vastaan (kohdaten mm. Syxxin ja tuomari Nick Patrickin). Masahiro Chono taas oli nWo:n ensimmäinen maailmanlaajuinen hankinta, kun joulukuussa 1996 Chono hylkäsikin managerinsa Sonny Onoon ja liittyi New World Orderiin. Niinpä WCW-Jericho lähti taistoon nWo-Chonoa vastaan.

Kun katsoo tapahtuman openerin osanottajia, voisi nimien perusteella odottaa tältä vaikka mitä. Niinpä tämä ottelu olikin vähintään lievä pettymys, koska tämä oli "vain" hyvä ottelu. Syitä tuohon voi olla se, ettei ottelu saanut ihan liikaa aikaa (11 minuuttia), ja tietenkin tuomari Patrickin iso rooli ottelun kulussa. Oikein muuta syytä en keksi, koska kumpikin kyllä liikkui ottelussa hyvin ja ottelussa nähtiin jopa pöytäbumppi (vastineena ehkäpä WWF:lle RR-tuomaroinnin löysyydestä)! Ehkä kumpikaan kaksikosta ei vain vaivautunut pistämään kaikkea peliin nWo:n tapahtuman openerissa jättäen suurimmat temput muualle väläytellen "vain" hyviä otteita. Kaikesta kritiikistä huolimatta pitää muistaa, että eivät nämä kaksi huonoa ottelua saa millään aikaan, ja openerin roolinhan tämä hoiti täydellisesti. Tältä vain olisi voinut odottaa jotain tajunnanräjäyttävääkin.
***

Tässä välissä mainittakoon, että jokaisen ottelun välissä pyöritettiin lyhyesti idioottimaista Miss nWo -anglea.. Siitä enemmän ennen ME:tä.


Hugh Morrus w/ Jimmy Hart vs. Big Bubba - Mexican Death Match
Hmm.. en voi olla ihan varma, oliko Dungeon of Doomin (joka oli vuoden 1996 alkuun asti toiminut Hulk Hoganin suurimpana uhkana ja sitten muuttunut lower midcardereiden tunkioksi) Hugh Morrus heel, mutta luulisin näin. Ottelun tarina oli lyhykäisyydessään se, että Big Bubba kuului aikaisemmin Dungeoniin, mutta hyppäsikin nWo:n puolelle ja tästä seurasi sota DoD:n ja Bubban (& nWo:n) välille.

Siinä missä edellinen ottelu petti odotukset, oli tämä jopa pieni yllätys. Tosin ihan vain sen takia, että en odottanut tältä yhtään mitään, ja tämä onnistui jotain jopa tarjoamaan. Kumpikaan (varsinkaan Bubba) ei kehässä mitään huippunimiä ollut. Silti Mexican Death Match (en edes rupea arvailemaan, miksi nämä kaksi painivat tuon nimisessä gimmick-ottelussa) -stipulaation ansiosta tässä pystyttiin käyttämään kättä pidempää, mikä auttoikin paljon. Lopputuloksena oli ihan katsottava brawl (ei pelkkää halailua), vaikka painillinen anti onnetonta olikin. Ottelun ehdottomasti paras kohta oli lopetus: kuinka usein ottelu päättyy siihen, että toinen ajaa vastustajansa päältä moottoripyörällä? THIS IS HARDCORE! Yksi ottelun puolikkaista on jo ihan vain tuolle.
**

Minulla ei ole mitään muistikuvaa, missä välissä joku metallibändi kävi vetämässä nWo:n ylistyskappaleen, mutta se saattoi olla tässä vaiheessa. Esityksestä tuli mieleen ihan jokin sotilaallinen propaganda-esitys kaikkine asuineen ja eleineen. Tosin nWo-propagandaahan koko tämä ppv olikin. Tämä oli kaikessa surkuhupaisuudessaan aika hauska.


Jeff Jarrett vs. Michael Wallstreet
Hitto että face-Jarrett maistui puulle. Oikeasti, miehen look oli yhtä ärsyttävä kuin WWF:n heel-aikoina, mutta silti miestä pushattiin facena. Ainiin, ottelun tarina: Jeff Jarrett oli kieltäytynyt nWo:n tarjoamasta paikasta debytoituaan WCW:ssä edellisenä syksynä, joten siinähän sitä tarinaa kai jo on. Mitään muuta kummempaa syytä Jarrettin ja nWo:n rivijäsen Wallstreetin kohtaamiselle ei tuotu. Ennemminkin ottelussa tunnuttiin rakentelevan Jeff Jarrettin ja Four Horsemenin kuviota (Debra McMichael halusi Jarrettin liittyvän Hevosmiehiin, vaikka muut eivät asiasta innoissaan ollutkaan).

Itse ottelu oli yhtä mitäänsanomaton kuin face-Jarrett itsekin. Se ei tarjonnut mitään viihdyttävää tai mitään, minkä muistaisi huomenna, mutta toisaalta ei nyt ollut millään tavalla kamalakaan. Yksinkertaisesti tämä oli vain malliesimerkki ottelusta, jota ilman ppv olisi taatusti vallan mainiosti pärjännyt. Turha väliottelu.
*½


Scotty Riggs vs. Buff Bagwell
Täytyy heti alkuun tuottaa pettymys kertomalla, että ei se Riggs tässä ottelussa enää ihan noin valloittavalta näyttänyt kuin tuossa kuvassa. En vain jaksanut etsiä/löytänyt mistään parempaakaan kuvamateriaalia miehestä. Marcus Alexander Bagwell ja Scotty Riggs muodostivat aikaisemmin American Males -lower card joukkueen, mutta nWo pilasi monien muiden asioiden ohella myös tämän joukkueen, kun he hankkivat Buffiksi nimensä vaihtaneen Bagwellin riveihinsä. Tästähän sitten tietenkin syntyi feud hajonneen joukkueen jäsenien välillä.

Siinä missä American Malesin aikana Bagwelliakin pushattiin vielä nopeana ja liikkuvaisena atleettina, oli heel-turnin myötä miehen tyyliä ruvettu muuttamaan selvästi kookkaammaksi ja enemmän brawler-tyyppiseksi. Tästä hieno ja hauska esimerkki, kun Nick Patrick avusti Bagwellilta ennen tätä ottelua tämän liiviä pois päältä, mutta ei "meinannut saada" liiviä pois päältä Bagwellin hauisten takia. Itse ottelu oli ihan kiva sen takia, että Bagwell ei ollut vielä tässä vaiheessa ihan hirveästi hidastunut ja tämän joukkueen martyjannetty (Riggs) piti ottelussa hyvää tahtia yllä. Tämä(kään) ottelu ei kyllä millään tavalla muistettavaksi jäänyt tai tarjonnut mitään erityistä painiviihdettä, mutta ihan ok ja paikoitellen vauhdikaskin kahden midcarderin kohtaaminen.
**


Diamond Dallas Page vs. Scott Norton
DDP ei tähän ppv'ssä tultaessa tainnut olla sen enempää face kuin heelkään. Joka tapauksessa ottelun tarina oli se, että nWo oli pitkään yrittänyt saada DDP:n jäsenekseen, mutta Page oli kieltäytynyt kunniasta jatkuvasti, ja niinpä Starrcadessa nWo:n Hall ja Nash aiheuttivat DDP:n tappion US Heavyweight -mestaruusottelussa. Tämänkin jälkeen nWo oli yrittänyt saada DDP:tä jäsenekseen, mutta lopulta tähän otteluun päädyttiin, ja Norton valittiin edustamaan nWo:ta.

Näistä "ihan ok" TV-tason otteluista ei tosiaan ollut todellakaan puutetta tässä tapahtumassa. Samoin kuin Wallstreet vs. Jarrettissa, tuntui ottelu itsessään olevan ihan sivuseikka suuremman kuvion rakentamisessa. Näin ei ppv-otteluissa yleensä pitäisi olla. No, niin DDP kuin Nortonkin olivat ihan hyviä kehässä, joten eipä tässä ottelussa mitään valittamista ollut, mutta jälleen kyllä kaikenlainen painillinen erikoisuus puuttui. Ottelun parasta antia oli lopetus ja varsinkin sen jälkeiset tunnelmat, kun DDP teki lopullisen face-turninsa (tai niin ymmärsin tästä tapahtumasta.. en tiedä sitten miten oikeasti kun seuraavaa ppv'tä en ole nähnyt) saaden huikeat popit.
**


The Outsiders (c) vs. Steiner Brothers - WCW Tag Team Championship
Illan ensimmäinen mestaruusottelu oli sitten SE joukkuemestaruusottelu, jonka olisi pitänyt tapahtua jo Starrcadessa. Kaksi kyseisen hetken WCW:n kovinta joukkuetta, Steiner Brothersit ja Outsidersit, vastakkain.. Ei kai se paljon kovemmaksi voisi mennä. Scott Steiner oli ollut useamman kuukauden loukkaantuneena, joten tätä feudia oli jouduttu lykkäämään ja Outsidersin vastustajaksi oli sen sijaan isketty Faces of Fearia ja Nasty Boysseja. Kyllä tässä vaiheessa WCW todellakin kaipasi Steinereita. No, feudi oli hyvin yksinkertainen tässäkin: WCW:n ykkösjoukkue Steinerit tottakai tahtoi aikaisemmin menettämänsä vyön takaisin pahuuden perikuvilta, nWo:n Outsiderseilta.

Samalla kun siirryttiin mestaruusotteluihin, siirryttin myös selkeästi tasokkaampiin otteluihin. Jotkut ovat kehuneet tätä ottelua enemmänkin, itse ehkä jäin jotenkin tältä 'dream matchilta' toivomaan vieläkin enemmän, mutta kehnohan tämä ei missään tapauksessa siis ollut. Panokset olivat kunnossa ja kun vastakkain on vieläpä kaksi oikein hyvin hommansa osaavaa ja taidokasta joukkuetta, niin viihdyttävää joukkuepainiahan tässä tarjolla odotetusti oli. Ottelun suurin heikkous (joka ehkä korkeammat arvosanat estikin) oli ottelun lopetussekoilu, joka osansa söi mielenkiinnosta. Tämä ottelu ei olisi tarvinnut tämmöistä ylibuukkausta.. Ehkä ensi kerralla sitten vielä tästäkin parempaa.
***


Eddie Guerrero (c) vs. Syxx - Ladder Match for the WCW United States Heavyweight Championship
Illan toiseen mestaruusotteluun, joka varsinkin paperilla kuulostikin kovalta. Eddie Guerrero oli siis Starrcadessa voittanut (Flairin loukkaantumisesta johtuen) vakantista US Heavyweight -vyöstä järjestetyn turnauksen, kun finaalissa Guerrero päihitti arkivihollisensa DDP:n, kun nWo aiheutti DDP:n tappion. Niinpä nWo kokikin, ettei Eddie oikeasti ollut ansainnut tuota US-mestaruutta, ja itse asiassa nWo:n Syxx jopa varasti tuon vyön Eddieltä, eikä Eddie ollut vyötä Souled Outiin mennessä saanut vielä takaisin. Tapahtumassa se roikkuisi katosta, ja voittaja olisi se, joka lopulta vyön itselleen nappaisi.

Jepulis, tämä oli sitten illan MOTN, mutta ei siltikään mikään unelmaottelu. Eddie Guerrero ja Syxx olivat varsinkin vuonna 1997 aivan huipputerässä ja Ladder Match sopi varsinkin Eddielle (ja miksi ei kai Syxxillekin) kuin nenäpäivä kalenteriin. Se, miksi tämä ei erinomaisten otteluiden joukkoon noussut, johtui tässä tapauksessa suurimmalti osalti ajan puutteesta. 14 minuutissa ei usein tämäntyyppisessä ottelussa päästä etenemään tarpeeksi rauhallisesti ja kunnolla ottelua rakennellen. Siksi ehkä vähän hätäinen fiilis tästä ottelusta jäi, ja lopetus oli aika vaisu myös. Silti näistä haittapuolista huolimatta pitää muistaa, että tässä olivat Eddie ja Syxx tikapuuottelussa ja meno oli sen mukaista: viihdyttävää, nopeaa ja hienoa painia. Kuitenkin vielä enempääkin olisi varmaan ollut mahdollisuuksia.
***½

Ennen Main Eventiä saimme "nauttia" yhdestä suurinta myötähäpeää aiheuttaneesta anglesta, kun pitkin iltaa taustalla pyörinyt Miss nWo -kuvio saatiin päätökseen. nWo oli siis hankkinut jostain tähän show'hun kahdeksan (?) enemmän tai vähemmän kaunista (osa enemmän, osa vähemmän) leidiä, joilta oli sitten illan aikana joku aurinkolasipäinen idiootilta vaikuttava ja kuulostava nWo-juontaja kysellyt jotain todella "tuhmia" kysymyksiä. Ei, en anna esimerkkiä niistä kysymyksistä, joten se kertonee kaiken tarpeellisen kysymyksien tasosta. Kaikkein pahintahan tässä oli, että vielä tässä loppuvaiheessakin "kisaajilta" kysyttiin lisää "tuhmia" kysymyksiä, vaikka ketään ei selvästikään kiinnostanut. Lisäksi koko kysymyksienesittäminen oli vedetty ihan perseelleen, koska taustalla soinut musiikki peitti suuren osan kysymyksistä ja vastauksista (ehkä ihan hyvä asia). Jotain huutoäänestystäkin kai yritettiin (yleisöstä ketään ei kiinnostanut), mutta lopulta sitten ylituomari Eric Bischoff tuli julistamaan ilman mitään perusteita, että kahdeksasta kisaajasta se kaikkein vähiten näyttävä oli voittanut kisan. Neitokainen sai itselleen missinauhan ja kunnian kävellä sisääntulorampilta kehän ympäri ja takaisin. Yleisö oli kuollut. Kun neito oli tehnyt kunniakierroksensa, vetäisi Eric Bischoff tämän.. kielisuudelmaan. Intohimoiseen kielisuudelmaan. Hyi helvetti. Nyt vasta yleisö olikin kuollut. Minä en tiedä, kuka tämän anglekuvion oli suunnitellut, mutta toivon todella, ettei se ollut Bischoff itse. Miten paljon paremmin tämänkin ajan olisi voinut käyttää..


Hollywood Hogan (c) vs. The Giant - WCW World Heavyweight Championship
Laadukkaiden anglejen jälkeen oli tullut sitten illan Main Eventin vuoro. Vielä viime ppv'nhän aikaan The Giant oli osa nWo:ta, mutta paljon oli tuon jälkeen tapahtunut. Ensinnäkin Lex Luger (minulla ei ole muuten hajuakaan, miksi Lex ei esiintynyt tässä ppv'ssä, mutta en valita) päihitti Giantin tuossa ottelussa ja toiseksikin oli nWo:n mielestä Giantin syytä, että Roddy Piper voitti Hoganin Starrcaden Main Eventissä. Tähän kun yhdistettiin se, että Giant alkoi olla kyllästynyt asemaansa nWo:ssa (mm. siihen, ettei hän ollut saanut mestaruusottelua, vaikka oli voittanut siihen oikeuttaneen World War 3 Battle Royalin), oli soppa valmis. Giantista tuli ensimmäinen nWo:sta ulos lentänyt painija, ja kun Jätti oli jonkin sortin face-turnin tehnyt, haastoi hän Hoganin mestaruudesta Souled Outtiin.. Ja tässähän sitä sitten oltiin.

Itse ottelu oli parempi kuin Hog Wildin miesten edellinen kohtaaminen. Itse asiassa tämä oli Hoganin paras 1 vs. 1 -ottelu ppv'ssä sitten mestaruusvoiton. Harmi vain, että nuo kaksi kehua eivät tarkoita muuta kuin, että tämä ylittää *½-arvosanan. Pakko on tässä vaiheessa todeta, että Giant oli oikeasti kehittynyt jo tässä vaiheessa edellisten kuukausien aikana selvästi. Mies liikkui nyt paljon luontevammin kehässä ja esitti myös yllättävän pirteitä otteita paikoitellen. Siltikään tämä ei mitään kummoista ollut: Hogan veti taas tuttuun hitaaseen brawl-tyyliinsä, yleisö oli aika hyvin Giantin puolella.. Ja ei kai tässä kummempaa. Hoganin mestaruudenpuolustukseksi ihan hyvä, mutta ei tämä silti mitenkään hieno ME ollut kun taas vaikkapa verrataan WWF:n vastaavaan. Lisäksi lopetus oli jälleen typerä. Eivät nämä paljon tätä parempaa varmaan pysty.
**

Koska kaikilla muillakin on arvosteluissaan jotain tilpehööriä (tähtiä jne.) minä annan tästä lähtien (katsotaan onko tämä yhtä onnistunut kokeilu kuin Souled Out) tunnustusta jokaisen ppv'n kolmelle parhaalle ja huonoimalle asialle. Ne voivat olla melkein mitä tahansa: juonikuvioita, angleja, otteluita, painijoita jne.

3 parasta
1. Idea. Oikeasti, minä tykkäsin tästä idesta: nWo yritti valloittaa WCW:tä ja hankki suunnitelmansa edistämiseksi oman ppv'nkin. Osa ideoista myös toimi (omat tuomarit, omat selostajat), mutta ehkä tämä nWo-profiili vedettiin liian pitkälle.. Ja oli tässä tosiaan niitä suuria epäonnistumisiakin.
2. Ladder Match. Katsokaa arvostelu, selkeästi illan MOTN.
3. Morrus vs. Bubban lopetus. Pitää vieläkin hypettää.. SE AJOI SEN PÄÄLTÄ MOOTTORIPYÖRÄLLÄ! (Ps. Ei se oikeasti niin hienolta näyttänyt kuin tästä hypetyksestä voi luulla)

3 huonointa
1. Idean toteutus. No, ei se nyt vain oikeasti sitten toiminut. Harmi. Ihan jo vaikka sen takia, että puhtaat face-voitot olivat aika mahdottomia kun tuomari suosi täysin heelejä (ja näin mukana tuli kasa typeriä lopetuksia). Ja muutenkin, ehkä tämä meni sitten kuitenkin yli.
2. Miss nWo. Kaikki tarpeellinen tuli jo kerrottua raportissa. Hirveintä kuraa pitkään aikaan.
3. Face-Jarrett. Argh, ehdottomasti tässä tapahtumassa esiintyneistä painijoista tylsin. En vain saa mitään tuntumaa face-Jarrettista. Hyvin lähellä Jarrettin tylsyyttä kyllä ylsi samassa kuviossa mukana ollut Steve "Mongo" McMichael.

Mitä Souled Outista jäi käteen? Yksi ***½-ottelu, kaksi ***-ottelua ja iso kasa vaisuja ja turhia otteluita sekä liikaa ohjelma-aikaa vieneitä idioottimaisia angleja. En myöskään ollut kovin ihastunut noista edellämainituista pitkin iltaa kuulluista kehäkuuluttajan huutamista "Loser" jne. kommenteista. Tosiaan, se toinen asia, miksi tätä ppv'tä voi pitää ainutlaatuisena on se, että tämä valittiin useaan kertaan vuoden huonoimmaksi ppv'ksi. Minä en ota tuohon väitteeseen vielä kantaa, koska niin paljon on näkemättä. Silti jotain kai ppv'n onnistumisesta kertoo se, että tätä ideaa ei enää koskaan uusittu. Siitä pitääkin nostaa hattua Eric Bischoffille: mies uskalsi kokeilla ja jos ymmärsi kokeilun menneen perseelleen, niin ei hän sitä uudestaan lähtenyt vetämään. Ei tämä ppv silti karmea ollut, sen takasivat kolme hyvää ottelua. Anglet olivat kyllä DUD-laatua, mutta silti jopa ME:kin oli parempi kuin olisi voinut toivoa. Selvästi kyllä kehno, mutta olisi kai tämä kamalampikin voinut olla? Voittaa esim. viime vuoden Uncensoredin.

1. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
2. nWo Souled Out - Kehno

Kaikille on tullut "himo" tehdä Old school arvosteluita joten päätin rikkoa jään ja Arvostelen




SCRAMBLE MATCH FOR THE ECW CHAMPIONSHIP
Christian vs Jack Swagger vs Finlay vs Tommy Dreamer(c) vs Mark Henry

Eli tapahtuma potkaistiin käyntiin Scramble ottelulla. ja pakko sanoa että Swagger ja christian loistivat tässä matsissa. mestaruus vaihtui ottelun aikana pariin otteeseen. ja Tommy Dreamer piti ECW henkeä yllä. lopussa kaverit yrittivät tosissaan saada mestaruuden itselleen mutta se ei auttanut. mitään ihmeelistä tässä ei tapahtunut mutta hyvä tapa potkaista ppv liikkeelle.

WWE INTERCONTINENTAL CHAMPIONSHIP MATCH
Chris Jericho(c) vs Rey Mysterio

näillä kavereilla oli tiukka kohtaaminen 3 viikkoa aikasemmin Extreme Rules ppvssä, ja mielestäni tässä ottelussa pistettiin vielä paremmaksi. Jos ihan suoraan sanotaan niin tämä koko ppv muistetaan tästä ottelusta. paljon tiukkoja tilanteita ja mollemat pistivät parastaan. Jericholla oli tässä tarinassa pakkomielle saada Reiska unmaskattua eli riisua luchadorin naamari pois. tästä ottelusta on vielä mainittava että kerrankin wwe pitkään aikaan yllätti sillä että ottelun voittaja ei ollut heti selvillä vaan ottelu oli niin tiukka että tälläiseen ppv pitäisi lopettaa eikä aloittaa alku kortissa. MATCH OF THE NIGHT ehkäpä match of the year contender?

NO COUNT OUT NO DQ MATCH
the Great Khali vs Dolph"iam perfection" Ziggler

tämä ottelu ei kiinnostanut sitten pätkääkään, Zigglerillä oli pari voittoa khalista diskauksella sekä uloslaskennalla. eikä tästä ole mitään hyvää sanottavaa kuin KANE!!!! BIG RED MACHINE palasi ja aloitti feudin khalia vastaan. ottelu oli kauhea mutta Kane oli mukava nähdä parin kuukauden tauon jälkeen.

WWE UNIFIED TAG TEAM CHAMPIONSHIPS MATCH
Colons(c) vs Legacy vs ?&?

Tämäkään matsi ei kiinnostanut sitten alkuun pätkääkään mutta mitä ihmettä Theodore Long tulee Vincen painostuksen johosta kuuluttamaan että ottelu on Thriple Threat tag team titles match. ja samalla astuu haastajat. EDGE ja CHRIS JERICHO. mutta ottelusta. ottelu oli perus huttua, Jericho ja Edge eivät alkuun päästetty kehään ollenkaan. lopulla edge suuttui ja meni mukaan otteluun. loppua kohden puuduttava täyte matsi mutta voittajat miellyttivät.

WWE WOMENS CHAMPIONSHIP MATCH
Melina(c) vs Michelle Mccool

Naispainia on aina mukava seurata. ja ihan kivan matsin Naiset pistivät pystyyn. tämä ottelu oli parempi kuin seuraavan kuukauden ppvssä Night of championissa. ihan mukava ottelu en valita.

WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPIONSHIP MATCH
CM Punk(c) vs Jeff Hardy

eli aikaisemmassa ppvssä Cm Punk varasti money in the bank salkulla Jeffiltä maailman mestaruuden ja miehet päätivät selvittää välinsä the Bash ppvssä. ottelun alku oli ihan kiva. mutta kun Punk sai iskun silmäänsä ottelu menetti makunsa. tämä oli hyvä väli etappi jatkaa miesten feudia, otteluna aikaan mitään sanomaton

John Cena vs The Miz

Squash match!!! eli Miz oli jo Judgment daystä asti ainakin jossei pitenpään aukonut päätänsä Cenasta, ja the Bashissa selviteltiin kumpi on "real deal". eipä tästä mitään hyvää jäänyt mieleen Cena on niin over että on sitä pakko varmistaa vielä tälläisillä squash matseilla.

3 STAGES OF HELL FOR THE WWE CHAMPIONSHIP
Randy Orton(c) vs Triple H

Ottelu kiinnosti etukäteen ja tämän piti paikata paha maku jonka PPV tähän asti suuhun jätti. mutta EIIIIIIIIIII. tämä olikin sitten lähinnä Strecher match kuin mikään muu minkä sen olisi pitäisi olla. tämä oli alusta loppuun lekan kanssa riehumista johon sekoitettiin vielä Legacyn Ted Dibiase ja Cody Rhodes. Mitään huippu painia ei nähty missään nimessä, vaan ja ainostaan päätöntä riehumista lekan kanssa. miten voi PPV main event matsi pettää tällä tavalla. ihan kauheaa.

Kokonaisuudessa ihan kauhea ppv, ehkäpä 2009 tähän mennessä huonoin. yksi klassikko matsi tosin nähtiin mutta sekään ei pelastanut lopulliselta tuholta. todella pahasti ryssitty PPV. en oikeastaan suosittele kenellekkään, sitten jos keräät DVDnä tätä vuotta niin hanki ihmeessä kokoelmaan että saat koko vuoden mutta älä missään nimessä osta tätä muuten äläkä yleensäkään katso muuta kui Rey vs Jericho matsi tästä ppvstä. kauheeta kakkaa lähes koko ppv.

Ilahduttavaa arvosteluintoutta havaittavissa. Syytän tästä kaikeasta Kenitystä ja hänen hyviä arvostelujaan. Vaikka tulee nykyisin hyvin vähän painia katseltua niin noista tapahtumista kuitenkin suurin osa on joskus tullut nähtyä ja on sitä kautta mukava muistella niitä ja kuulla mitä muilla on sanottavaa.

Kaikkien aikojen ensimmäisen Survivor Series. Selostajina toimivat jälleen loistavat Gorilla Monsoon ja Jesse "The Body" Ventura.


5 on 5 elimination match
Team Honky Tonk (The Honky Tonk Man, Danny Davis, Harley Race, Hercules & Ron Bass) vs. Team Macho Man (Randy Savage, Brutus Beefcake, Jake Roberts, Jim Duggan & Ricky Steamboat)
Historian ensimmäisessä Survivor Series-ottelussa kohtasivat uuden Intercontinental-mestarin, The Honky Tonk Manin, ja Wrestlemanian jälkeen hyvikseksi kääntyneen "Macho Man" Randy Savagen joukkueet. HTM:n ja Savagen feudi lähti käyntiin, kun heillä oli pientä erimielisyyttä siitä, että oliko Honky Tonk todella kaikkien aikojen paras IC-mestari. Myös Jake Robertsilla (joka myös oli kääntynyt babyfaceksi tässä välissä) oli kana kynittävänä Honky Tonkin kanssa. Ensimmäinen ajatus tästä matsista oli, että kylläpäs tuo hyvisten joukkue on aika hemmetin kova. Tai no, Beefcake tai varsinkaan Duggan eivät nyt niin kovia olleet, mutta tuo muu kolmikko. HTM:n joukkueesta ei löytynyt sitten oikeastaan yhtään huippupainijaa, mutta hyviä hahmoja kuitenkin. Ottelu oli pääasiassa oikein viihdyttävää katsottavaa, vaikka varsinkin keskivaiheilla olikin jonkin verran tylsiä hetkiä. Randy Savage oli ehdottomasti ottelun tähti ja olisi ollut todella suuri vääryys, ellei häntä olisi pian nostettu ME-tasolle. Itse tykkäsin suuresti myös siitä, että kaikki eliminoinnit suoritettiin ainakin lähes fiksusti, toisin kuin esimerkiksi viime vuosina on nähty.
***


5 on 5 elimination match
Team Moolah (The Fabulous Moolah, Rockin'n Robin, Velvet McIntyre & The Jumping Bomb Angles) vs. Team Sherri (Sensational Sherri, Dawn Marie, Donna Christanello & The Glamour Girls)
Tälläistä ei nykypäivän WWE:ssä voisi edes kuvitella näkevänsä. Naisten välinen eliminointiottelu, joka saa yhtä paljon aikaa kuin miesten vastaavat. Tälle tuli jopa kestoa enemmän kuin PPV:n ensimmäiselle ottelulle. Ottelussa oli neljä oikein hyvää naispainijaa (Sherri, Velvet, The Jumping Bomb Angels), sekä pari kelvollista (Moolah ja Glamour Girlsit) ja sitten muutama itselleni tuntematon painija, jotka kuitenkin hoitivat ottelussa osansa asiallisesti. Kerrotaan nyt myös se, että tämän ottelun Dawn Marie ei ole sama naikkonen kuin 2000-luvulla WWE:ssä esiintynyt Dawn Marie. Sherri oli tässä vaiheessa naisten mestari ja hänellä oli jonkinlaista feudin tynkää entisen mestarin, The Fabulous Moolahin, kanssa. Tiesittekö muuten, että WWF:ssä oli käytössä vuosina 1983 - 1988 naisten tag-mestaruudet? The Glamour Girls, eli Leilani Kai ja Judy Martin, olivat olleet tässä vaiheessa joukkuemestareina jo yli kaksi vuotta. Tässä ottelussa rakennettiin Leilanin ja Martinin tiimin ja japanilaisten The Jumpin Bomb Angles-joukkueen välistä tulevaa mestaruusottelua.

Tästä ottelusta voidaan todellakin sanoa, että se parani loppua kohti. Itse asiassa ottelun alku oli aika huonoa ja tylsää painia. Mutta kun painijat vähenivät, niin pidot todellakin paranivat! Ottelun ehdoton tähtikaksikko oli Noriyo Tateno ja Itsuki Yamazaki. He esittivät lennokkaampaa painia kuin kukaan muu koko WWF:ssä. Eivät he kuitenkaan olleet mitään pelkkiä spottiapinoita, vaan painivat erittäin järkevästi. Yleisö rakasti tätä kaksikkoa ja tämän ottelun jälkeen he olivat todella overeita. Jos ottelu olisi saanut paremman lähdön, niin arvosana olisi noussut vielä korkeammalla. Mutta siis, ongelmistaan huolimatta tämä on yksi parhaista naisten otteluista, joita tässä firmassa on nähty.
***½


Tag team elimination match
Strike Force, The British Bulldogs, The Fabulous Rougeaus, The Killer Bees & The Young Stallions vs. The Hart Foundation, Demolition, The Bolsheviks, The Islanders & The New Dream Team
Huhhuh, aika uskomatonta. Ai että mikä? No se, että kuinka laaja tag team-rosteri WWF:ssä oli tähän aikaan. Ja uskomatonta on myös se, että kuinka kovia joukkueita nämä olivat. Ottelussa oli sääntönä, että jos toinen joukkueen jäsen eliminoitiin, piti myös toisen jäsenen poistua takahuoneeseen. Tag-mestareina otteluun saapuivat Rick Martelin ja Tito Santanan muodostama Strike Force. Wrestlemaniassahan Martel otteli vielä Can-Am Connection-nimisessä joukkueessa yhdessä Tom Zenkin kanssa. Zenk kuitenkin häipyi WWF:stä 'Manian jälkeen, joten Martelin pariksi tuli selvästi Z-Mania parempi Tito Santana. The British Bulldogs, The Hart Foundation, The Fabulous Rougeaus ja Killer Bees on jo tullut aikaisemmin mainittua, joten heistä en nyt sen enempää jaarittele. The Young Stallions-joukkue koostui Jim Powersista ja Paul Romasta. Minä olen jostain syystä markittanut Romaa siitä lähtien, kun näin hänet ensimmäistä kertaa. Parin viime vuoden aikana olen kyllä enemmän ja enemmän miettinyt, että minkä ihmeen takia. Roma oli ehdottomasti tämän matsin heikoimpia painijoita. Powers sen sijaan tunnetaan paremmin jobberina, jonka uran suurimpiin hetkiin tämä ottelu kuului. The New Dream koostui alkuperäisessäkin ND:ssä olleesta Greg Valentinesta sekä Dino Bravosta, joten ei tämä aivan alkuperäisen Dream Teamin tasolle yltänyt, mutta Valentine oli kuitenkin kova äijä. The Bolsheviks oli sen sijaan Nikolai Volkoffin ja Boris Zhukovin muodostama venäläisryhmittymä. Itse kyllä pidin enemmän Volkoffin ja Iron Sheikin joukkueesta, mutta Sheik oli jo poistunut WWF:stä kokaiineineen, joten eipä tuolle mitään voinut. Viimeisenä, mutta ei vähäisinpänä esittelyvuoron saa Hakun ja Taman muodostama The Islanders-kaksikko. Haku on mielestäni todella aliarvostettu painija, sillä hän oli kehässä todella vakuuttava ja viihdyttävä. Hänen ja Taman yhteistyö toimi erittäin, vaikka Tama nyt vähän taka-alalle jäikin.

Kaksikymmentä miestä yhdessä ottelussa on todella paljon, joten alussa meno oli ehkä hieman sekavaa, kun miehet vaihtuivat kehässä nopeaan tahtiin. Lievästä sekavuudesta huolimatta ottelu oli alusta alkaen todella viihdyttävää. Ja kuten naisten ottelussakin, mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä korkeammaksi myös itse painin taso nousi. Kestoa matsilla oli juuri sopivasti. Ei tästä sen enempää, hieno ottelu.
****


5 on 5 elimination match
Team André (André The Giant, Butch Reed, King Kong Bundy, One Man Gang & Rick Rude) vs. Team Hogan (Hulk Hogan, Bam Bam Bigewow, "The Rock" Don Muraco, Ken Patera & "Mr. Wonderfull" Paul Orndorff)
Sitten olikin vuorossa illan pääottelu, jonka päätähdet olivat samat kuin Wrestlemaniassakin - André The Giant ja Hulk Hogan. Ja miksei olisi ollut? Tämä feudi oli edelleenkin todella kuuma juttu, vaikka tietenkin Wrestlemania III sen huippuhetki olikin. Valitettavasti vain André oli jälleen fyysisesti paljon huonommassa kunnossa, tai ainakin siltä vaikutti. Hoganin joukkueessa piti alunperin olla "Superstar" Billy Graham, mutta hän joutui vetäytymään tästä matsista sekä samalla päättämään koko uransa terveydellisistä syistä. Grahamin tässä ottelussa korvasi Ken Patera. Paul Orndorffilla ja vasta muutamaa kuukautta ennen Seriesiä WWF:ään saapuneella Rick Rudella oli oma feudinsa käynnissä. Bam Bam Bigelow oli myös uusi nimi WWF-kehässä ja hän suorastaan loistikin tässä ottelussa.

Yleisö oli matsissa kuumempi kuin missään muussa tämän cardin koitoksista, joka ei tietenkään ollut mikään yllätys. Eikä sekään kyllä loppujen lopuksi ollut yllätys, että tämä oli illan heikoin ottelu. Eiväthän Bundy, André, Reed, Muraco ja Patera olleet varsinaisesti tunnettuja mistään viiden tähden klassikoista. Ja tähän kun lisätään vielä One Man Gangin ja Hoganin yksipuolisuudet kehässä. Mutta kyllä tämäkin loppujen lopuksi ihan kiva ottelu oli, josta suuri kiitos kuuluu BBB:lle. Olisi kuitenkin ollut kiva nähdä ensimmäisen Survivor Serisin pääotteluna jokin todella muistettava ja upea ottelu. Matsin jälkeiset tapahtumat saivat aikaan melkeinpä oksennusreaktion.
**½

*** Randy Savage
** Bam Bam Bigelow
* The Jumping Bomb Angles

PPV:ssä nähtiin vain neljä ottelua, joista mikään ei ollut huono, tai edes lähellä sitä! Painillisesti siis oikein onnistunut tapahtuma. Tässä ei kuitenkaan ollut sellaista "suuren urheilujuhlan" tuntua, mitä olisin ehkä odottanut. Välietappi ennen seuraavaa Wrestlemaniaa.

Seuraavaksi sitten vuorossa historian ensimmäinen Royal Rumble.

Tuosta Survivor Seriesistä tuli mieleen että meinaateko ostaa sen anthology setin joka tuli ulos muutama päivä sitten. mielenkiintoinen dvd setti olisi kyllä. ja 1993 on Tony"Ludvig Borga" Halme main eventissä

Ja sitten siirrytään jo vuoteen 1988 ja ensimmäiseen Royal Rumbleen. RR:n voittajalle ei ollut kuitenkaan tiedossa kuin mainetta ja kunniaa. Tämäkään ei muuten ollut PPV, vaan aivan ilmaislähetys, mutta eipä välitetä siitä. Selostajina toimivat Vince McMahon ja Jesse "The Body" Ventura. Vince ei ole koskaan selostaessaan ärsyttänyt minua niin paljon kuin täsä tapahtumassa. Yök.


"Ravishing" Rick Rude vs. Ricky "The Dragon" Steamboat
Historian ensimmäisen Royal Rumblen ensimmäisessä ottelussa kohtasivat painijat, joiden urat WWF:ssä olivat menossa täysin eri suuntiin. Steamboatin WWF-uran huippuhetket oli jo nähty, eikä hän enää montaa kuukautta tämän ottelun jälkeen Vince McMahonin leivissä viihtynyt. Rude sen sijaan oli vasta debytoinut puolisen vuotta aikaisemmin ja hän oli tasaisen varmasti nousemassa yhdeksi WWF:n vihatuimmista painijoista. Rude ei vielä tässä vaiheessa ollut erityisen hyvä painija, joten Steamboat teki ottelussa lähes kaiken työn. Ottelun tempo oli toooooodella hidas ja mitä nyt on joskus joitain arvosteluja tullut tästä ottelusta luettua, niin lähes poikkeuksetta tätä on pidetty todella pitkäveteisenä. Itse kuitenkin tykkäsin tästä, vaikka täytyy kyllä myöntää, että muutamaan otteeseen kyllä itsekin tuli kaivattua vähän vauhtia ja enemmän äksöniä. Rude ei ottelussa paljoa liikkunut ja keskittyi hyvin paljon showboattailuun, joka tietenkin kuului hänen gimmickiinsä. Mutta kuten jo mainittua, Steamboat teki todella paljon työtä ja hänen ansiostaan tästä matsista tuli lähes kolmen tähden koitos. Lopetus kyllä sukkasi pahemman kerran.
***-

Ensimmäisen ottelun jälkeen nähtiin jotain aivan käsitämättömän - tylsää. Dino Bravo nimittäin yritti tehdä penkkipunnerruksen uutta maailmanennätystä. Argh. Olisi ollut ehkä vielä ihan siedettävää, jos tässä olisi näytetty vain tuo maailmanennätysyritys, mutta ei, vaan tietenkin piti näyttää myös ikuisuuden kestäneet lämmittelypunnerrukset. Ja koska Bravo vaati, että yleisön pitää olla täysin hiljaa, niin nämä lämmittelytkin keskeytyivät koko ajan. Yksi huonoimmista segmenteistä ikinä.


2/3 falls match for the WWF Women's Tag Team Championship
The Glamour Girls (c) vs. The Jumping Bomb Angels
Illan ainoassa mestaruusottelussa pelissä olivat Judy Martinin ja Leilani Kain yli kaksi vuotta hallussaan pitämät tag-vyöt. Tämä on varmastikin ainoita kertoja kuin noita vöitä puolesttiin tälläisessä suuremman luokan tapahtumassa. Nyt Martin ja Kai saivat vastaansa Survivor Series '87:ssa loistaneet Noriyo Tatenon ja Itsuki Yamazakin. Ottelun stipulaationa oli 2/3 falls, joka sopikin tähän otteluun oikein hyvin. Tämä ottelu oli jälleen The Jumping Bomb Angelsien näytöstä. Aivan loistava joukkue! Puolustavat mestarit hoitivat oman hommansa asiallisesti, mutta kyllä ne olivat nämä nuoret japanilaiset, jotka tästä tekivät show'n parhaan ottelun. Erittäin hyvin rakennettu ottelu ja kaikki ratkaisusuoritukset toimivat oikein hyvin. Yleisön reaktio ottelun päätyttyä on näkemisen arvoinen.
***½

Seuraavaksi oli vuorossa Hulk Hoganin ja André The Giantin välisen tulevat mestaruusottelun sopimuksenkirjoitus. Tämä ottelu tultaisiin käymään The Main Event-tapahtumassa ennen Wrestlemaniaa. Sopimuksenkirjoitus-anglet eivät muuten ole paljoa muuttuneet parinkymmenen vuoden aikanana. Tämä oli oikein onnistunut segmentti, toisin kuin tuo edellinen.


Royal Rumble match
Ja sitten päästiin itse asiaan, kun vuoron sai kaikkien aikojen ensimmäinen Royal Rumble-ottelu. Tämä oli poikkeuksellinen Rumble osallistujien määrän suhteen, sillä tässä painijoita oli mukana ainoastaan kaksikymmentä. RR-otteluiden arvostelu ei ole erityisen helppoa, kuten täälläkin on jo aikaisemmin mainittu, mutta tästä on kuitenkin helppoa sen verran sanoa, että ei tämä erityisen hyvä ollut, siis Rumbleksi. Ottelu eteni tasaisesti alusta loppuun ilman minkäänlaisia mielenkiintoa nostattavia tapahtumia, eikä se sisältänyt minkäänlaista ns. tarinaa. Selostajat hypettivät Bret Hartin (#1) selviytymistä mutta ei siitäkään mitään suurta lopulta tullut. Mutta siis, eihän Rumblesta nyt kuitenkaan huonoa saa tekemälläkään, joten kyllä tämäkin ihan viihdyttävä loppujen lopuksi oli.
**½


2/3 falls match
The Islanders vs. The Young Stallions
Ja sitten illan pääott... wait, what? Pääottelu? The Islanders vs. The Young Stallions? Ööh, ehkä kutsutaan tätä nyt ennemminkin show'n viimeiseksi otteluksi, sillä tämä oli hyvin kaukana pääottelusta. Minulla ei ole mitään hajua, että miksi tämä oli tällä paikalla. Näillä joukkueilla ei varsinaisesti ollut edes minkäänlaista feudia, vaan Hakun ja Taman muodostamalla The Islanders-kaksikolla oli enemmänkin kuviota The British Bulldogsien kanssa. The Young Stallions oli Jim Powersin ja Paul Roman muodostama joukkue, jolla ei nyt varsinaisesti edes pitäisi olla asiaa tämän luokan tapahtumaan (paitsi itse RR-matsiin), saati sitten viimeiseen otteluun. Yleisö oli enemmän kuin kuollut ottelun aikana. Powers ja Roma eivät saaneet yleisöä edes puolelleen, vaikka viimeisinpänä mainittu paini puolet ottelusta rikkinäisellä jalalla. Haku ja Tama painivat hyvin, mutta eivät hekään olleet niin vihattuja, että olisivat saaneet yleisön reagoimaan. Ei tämä huono ottelu ollut, mutta se oli niin väärässä ja huonossa paikassa kuin vaan mahdollista. 2/3 falls tämä oli siitä syystä, että kesken ottelun päästiin haastattelemaan Ted DiBiasea ja André The Giantia.
**

*** The Jumping Bomb Angels
** Ricky Steamboat
* Haku

Samalla kaavalla jatketiin kuin Survivor Seriesissa, eli ei nähty lainkaan huonoja otteluita. Valitettavasti vain nähtiin Dino Bravon lämmittelyä kauemmin kuin nämä huonot matsit yleensä kestävät. Matsijärjestys oli myös enemmän kuin outo. Mutta "ihan kiva" tapahtuma tämä kuitenkin oli.

Seuraavaksi Wrestlemania IV.

Ensimmäisen ottelun jälkeen nähtiin jotain aivan käsitämättömän - tylsää. Dino Bravo nimittäin yritti tehdä penkkipunnerruksen uutta maailmanennätystä.

Ei helkkari, olin jo ehtinyt unohtaa tuon. Tuo angle voittaa hirveydessään jopa viime arvostelussa parjaamani Miss nWo:n. Miss nWo-kisa oli vain järkyttävän karmeaa wrestlecrapia, mutta tuo Bravon penkkipunnerrussonta oli abauttirallaa 15 minuuttia kestävää täydellistä tylsyyttä. Sama kuin WWF olisi päättänyt, että kahden ensimmäisen ottelun välissä näytetään vartti maalin kuivumista. Ja tuo ensimmäisen Rumblen ottelujärjestys oli kyllä aika hassu. Itse muuten tykkäsin todella paljon Steamboatin ja Ruden ottelusta kun sen aikoinaan katsoin.. Ehkä pitäisi se uudestaan katsoa, jos se muka on yleisen mielipiteen mukaan tylsää vääntöä.

Yritän nyt päästä tässä arvosteluputkessani itsekin nopeammin eteenpäin, koska alle kahden kuukauden päästä olen armeijan harmaissa, ja sieltä ei enää mitään arvosteluja kirjoitella. Lisäksi olen WWF:ltä vuodelta '97 katsonut jo kolme ensimmäistä ppv'tä (WCW:ltä vain tuon Souled Outin), joten nämä muutama ensimmäinen arvostelu on helpompi kirjoittaa alta pois ennen kuin sitten pitkästä aikaa pääsee taas kunnolla ihan näitä tapahtumiakin katsomaan.


IN YOUR HOUSE 13: THE FINAL FOUR

Helmikuussa oli siis vuoden ensimmäisen In Your Housen aika. WWF:ssä oli ehtinyt tapahtua paljon sitten Royal Rumblen (jossa Steve Austin voitti Rumble-ottelun, vaikka Bret Hart oli jo eliminoinut hänet), mutta niistä vaiheista tarkemmin ME:n backstory-kertauksessa. Kaikki muu tuntui olevan In Your Housen meiningeissä myös vuonna 1997 ennallaan, paitsi että tapahtuman selostivatkin ainoastaan Jim Ross ja Jerry "The King" Lawler! Kyllä, Vince McMahon puuttui selostuspöydän takaa.. En muista, milloin viimeeksi McMahon ei olisi selostanut WWF:n ppv'tä. Ainakin kaikissa vuoden '96 ppv'issä hän oli. No, minua tämä ei kyllä haitannut yhtään.


Leif Cassidy vs. Marc Mero w/ Sable
Olenko se vain minä, vai tuleeko muillekin mieleen tuosta Meron lookista hitusen "Dr. Death" Steve Williamsin kapeampikasvoinen versio? Ainakaan siitä ei Mero tule mieleen, mutta kyllä se Mero on, koska tästä eteenpäin kuvat ovat itse tapahtumasta maagisella print screenillä nappaamiani. Tämän ottelun tarinasta ei tarvitse paljon kertoa, koska sitä ei ole. Juonikuviollisesti ottelu lähinnä jatkoi Meron ja Sablen kuviota: Mero oli alkuvuodesta lähtien alkanut käyttäytyä huonommin Sablea kohtaan syyttäen tätä tappioistaan. Heel-turnin enteitä? Nääh, tuskinpa.

Tämä ei yltänyt mielestäni lähellekään, hyvänä vertailukohtana toimivan, Leif Cassidy vs. Flash Funk (IYH 12: It's Time!) -ottelun tasolle. Ensinnäkin 2 Cold Scorpio on vielä vähintäänkin asteen lennokkaampi kaveri kuin Mero, ja tuo lennokkuus oli juuri Funk vs. Cassidyn suurin valtti. Toinen oli se, että tässä ottelussa ei tuntunut olevan samanlaista energiaa: Cassidykaan ei ihan samalla tahdilla vetänyt, vaikka kyllä kaverit hyvin liikkuivat ja pari näyttävää liikettäkin vetivät. Jälleen kerran täytyykin siis kritiikin jälkeen todeta, että ihan viihdyttävä ja toimiva (vaikkeikaan mitenkään erityinen) opener tämä oli. Parempaakin vain olisi voinut ehkä odottaa. Tämä oli kai sitä vastinetta WCW:n CW-menolle ;)
**½


Flash Funk & Bart Gunn & Goldust w/ Funkettes & Marlena vs. Nation of Domination (Faarooq & Savio Vega & Crush) w/ Clarence Mason & PG-13 & Bodyguards
Eipä tällekään ottelulle suurempaa storylineä ollut. Ikiface (vuodesta '95) Savio Vega oli Rumblen jälkeen kauhistattunut kaikkia kääntymällä heeliksi liittyen Nation of Dominatioon. Niin ja olivathan Bart Gunn ja Goldust ilmeisesti jossain Raw-jaksoissa otelleet joitakin Nation-jäseniä vastaan ja hävinneet sitten kusetuksella. Se siitä. Pääfeudi Nationilla oli edelleen Ahmed Johnsonin kanssa.

Tämä ottelu oli nyt niin tyypillinen kuuden miehen joukkueottelu kuin vain voi olla. Alussa kaikki kuusi rymistelevät kehässä, sitten nähdään suuri spotti, jonka jälkeen meno rauhoittuu ja heelit aloittavat hallinnan huijaamalla, kunnes loppuhulinat alkavat. Eikä siinä mitään, ihan hyvä tämä tämmöisenä välippv'n välipalaotteluna toimi onnistuen jopa paikoitellen viihdyttämään yllättävänkin paljon (erikoiskiitos siitä Flash Funkille, joka oli kiistatta ottelun paras osanottaja). Hoiti hommansa, mutta ei mitään sen erityisempää.
**½


Rocky Maivia (c) vs. Hunter Hearst Helmsley - WWF Intercontinental Championship
Ensimmäinen ppv-tason HHH vs. Austin nähtiin vuoden '96 lopussa ja nyt oli ppv'ssä ensimmäisen Rock vs. HHH:n vuoro. Ensimmäistä Austinin ja Rockin ppv-kohtaamista saivat wrestlingfanit vielä odotella vuoden '97 loppuun. Alunperin Hunter Hearst Helmsleyn piti puolustaa mestaruuttaan tässä ppv'ssä Ahmed Johnsonia vastaan, mutta ylimielinen aatelismies pistikin vyönsä peliin ppv'tä ennen käydyssä Thursday Raw Thursdayssa, jossa underdog-Rocky shokkina kaikille voitti mestaruuden. Ja niinpä saimmekin sitten katsoa Helmsleyn vaatiman rematchin.

Katsoin taas tuon ppv'tä edeltäneen Raw'n, ja sekin ottelu oli mielestäni varsin pätevä (selkeästi parempi esimerkiksi kuin yksikään ennen Rumblea käydyn Raw'n otteluista), ja tässä ottelussa tuosta parannettiin vielä asteen verran. Yleisö ei todellakaan kauheasti tykännyt Maiviasta, jota ylipushattu aivan naurettavasti (underdog, mutta silti voittoputkessa ja parin kk:n jälkeen IC-mestari), vaan "Rookie" oli jo alkanut saada ns. Cena-reaktiota. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, vaan molemmat kaverit kyllä näyttivät osaamistaan, jota heiltä kyllä jo vuonna '97 selvästikin löytyi. Tietyillä osa-alueilla jopa "nuoruuden" innokuuden ansiosta vielä enemmän kuin myöhemmin. Toisaalta taas tunnelmaltaan tämä ei myöhempiä kohtaamisia vastannut, mutta minä jotenkin tykkäsin tästä ottelusta oikein paljon. Pientä yliarvostelua nimien takia saattaa olla, mutta ei kummoista. Parempi kuin vuoden '96 Austin vs. HHH jo senkin takia, että tässä oli selvä face/heel-jako.
***½


British Bulldog & Owen Hart (c) w/ Clarence Mason vs. Doug Furnas & Phil LaFon - WWF Tag Team Championship
Haastajista tuo tyylikkäämmän lookin omaava (oikanpuoleinen) on LaFon. Tässäkään ottelussa ei muuten ollut kummempaa storylinea takana! Toki tässä nyt on sen verran backstorya, että Furnas ja LaFon taisivat tähän otteluun tullessa olla voittamattomia joukkueena, ja miesten voittamaton ura WWF:ssä alkoi SurSerissä 1996:ssa, missä heidän vetämä joukkue päihitti Bulldogin ja Owenin vetämän, kun kaksikko eliminoi lopussa Owenin ja Bulldogin. Tuota kaunaa ei oltu koskaan kaiketi selvitetty. Lisäksi toinen juttu oli jatkuvasti pahentunut joukkuemestareiden välinen kränä.

Itse ottelu oli hyvää joukkuepainia. Yksinkertaista, mutta pirun toimivaa. Mitään kauhean monimutkaista ei yritetty (mitä nyt lopetus ja sen jälkikuviot), koska tämän ei pitänyt ollakaan mitenkään kauhean monimutkainen ottelu. Sen sijaan ottelu tarjosi reilun 10 minuuttia tasokasta ja viihdyttävää joukkuepainia, jossa kaikki neljä taidokasta painijaa pääsivät esittämään lahjojaan. Hyvin "oppikirjamainen", mutta roolissaan täydellinen otelu. Että ppv olisi hyvä, eivät kaikki ottelut voi olla tämmöisiä (koska erikoisuuttakin tarvitaan), mutta joukkuemestaruusotteluksi tämä kelpasi varsin hyvin.
***


Vader w/ Paul Bearer vs. Steve Austin vs. The Undertaker vs. Bret Hart - Final Four Match for the WWF Championship
Vaderin kuva on melkein ainut mikä näistä screencapeista kunnolla onnistui.. Varsinkin joukkueista on pirun hankala löytää videosta kunnon kohtaa, missä joukkueen jäsenet seisoivat tarpeeksi lähellä toisiaan. Mutta tuo Vaderin kuva.. katsokaa tuota ilmettä :--D Itse asiaan: tässä ottelussa oli backstorya sitten kaikkien edellisten otteluiden olemattomien backstoryjen edestä. Vaiheet "lyhyesti" (VAROITUS! Spoilaavat Rumblen tuloksia):

- Royal Rumblen Royal Rumble Matchin lopussa Mankind ja Terry Funk eliminoivat toisensa ja kaksikon välille syntyi hurja tappelu ringsidelle, jota kaikki tuomarit menivät rauhoittelemaan. Tuolla välin Bret Hart eliminoi Steve Austinin ottelusta, mutta kukaan tuomari ei nähnyt sitä -> Austin ryntäsi takaisin kehään ja eliminoi toistensa kimpussa olleet Undertakerin ja Vaderin. Samalla Hart (joka ei tiennyt Austinin paluusta) eliminoi "Dieselin" ja luuli voittaneensa, mutta Austin palasikin ja eliminoi Hartin voittaen Rumble-ottelun hyvin kyseenalaisesti.
- Rumblen Main Eventissä Shawn Michaelsin ja Sycho Sidin feud sai eräänlaisen päätöksensä, kun Michaels voitti mestaruutensa takaisin.
- WWF:n alkuperäisenä bookkaustarkoituksena (yleisen uskomuksen mukaan) oli, että WM 13:ssa Hart ja Michaels kohtaisivat toisensa ME:ssä edellisen vuoden WM rematchissa, jossa Hart olisi voittanut mestaruuden takaisin. Tätä ottelua varten Rumblen kyseenalaisen lopun takia WWF buukkasi historiansa ensimmäisen (viisaammat korjatkoon, jos olen väärässä) 1 vs. 1 vs. 1 vs. 1 -ottelun, jonka voittaja ottelisi WM:n ME:ssä.
- Michaels ei kuitenkaan halunnut tiputtaa vyötä Hartille, ja niinpä hän päättikin mielummin jättäytyä kuvioista pois (tosin kuvioissa oli mukana myös jonkinlainen polven loukkaantuminen, jota Michaels käytti taukonsa syynä ja jonka vakavuudesta voi olla montaa mieltä) ja niinpä viimeisessä Raw'ssa ennen IYH:ta Michaels jätti vyönsä vakantiksi pitäen samalla (surullisen)kuuluisan "I lost my smile" -promon. Samalla IYH:n pääottelun panokseksi nostettiinkin vakantti päämestaruus.
- IYH:n voittaja kohtaisi seuraavassa Raw'ssa Sycho Sidin, jonka oli alunperin tarkoitus saada viimeinen mestaruusottelunsa Michaelsia vastaan.

Vedin tuon tarkoituksella ranskalaisilla viivoilla, koska monille tarina on varmasti tuttu, mutta tahdoinpa sen silti kerrata ihan omaksi (ja kenties joidenkin, jotka eivät niin paljon WWF:n historiaan ole perehtyneet) iloksi. Sitten se itse ottelu. Tämähän ei ollut perinteinen Fatal 4-Way ottelu, vaan vastustajan pystyi eliminoimaan selättämällä tämän, pistämällä luovuttamaan tai pistämällä yläköyden yli ja voittaja oli viimeinen jäljelle jäänyt. Ottelussa itsessään oli neljä overia ja taidokastakin kaveria, joten ei tämä huono ottelu todellakaan ollut. Hardcoreakin nähtiin vähän, mikä oli ihan piristävä lisä, ja saatiinhan ottelussa nähtyä (aina yhtä huikea) VADERSAULTkin! Ongelma tässä ottelussa oli lähinnä se, että vaikka se kesti lähes 25 minuuttia, ei pituus tässä ollut kauhean eduksi. Vaikka ottelussa oli paljon hyviäkin kohtia, tuntui se välillä tökkivän paikoillaan ja etenevän aika kehnosti ollen paikoitellen turhan hidas. Lopetuskaan ei mitenkään erityisen onnistunut ollut. Kyllä tässä silti hyvät puolet voittivat huonot puolet niin, että ottelusta pidin, mutta ei tämäkään miksikään huippuotteluksi yltänyt. Hyvä ME silti.
***½

Taas ne kolme parasta ja huonointa.

3 parasta
1. Tasaisen hyvät ottelut. En anna yhdellekään ottelulle erikseen tunnustusta, koska vaikka ME ja IC-ottelu saivatkin ***½-arvosanan, ei kumpikaan noussut esille mitenkään poikkeuksellisen hyvänä otteluna ***½-mittapuussa. ME:ssä häiritsi ehkä jopa liiallinen pituus ja IC-ottelussa taas se, että parempaankin nämä kaksi aikanaan pystyvät. Silti, tapahtuma tarjosi viisi ottelua, joista kaikki olivat vähintäänkin ihan hyviä.. On se IYH:lta kunnioitettava saavutus.
2. VADERSAULT. Se on upea. Ja osuu varmaan yhtä usein kuin Anglen Moonsault. Maailman paras liike heti El Genericon BRAINBUSTAAAAAH!!:n jälkeen.
3. Bulldogin ja Owenin kuvion rakentelu. Minä pidin aina tämän kaksikon kärhämöinnin rakentelusta. Hitaasti langon ja kälyn välit huononivat, mutta silti he pitivät kiinni mestaruuksistaankin.. Owen loisti.

3 huonointa
1. Toisaalta otteluiden vähäinen tausta.. Tietenkään kaikkia ppv-otteluita ei kauheasti pystytä rakentelemaan, ja varsinkin IYH:t nyt olivat tähän aikaan vielä asia ihan erikseen, mutta silti vähän jotenkin hupsua, että vain ME:llä oli kunnon tarina takanaan (toki en ihan tarkasti voi sanoa kun en kaikkia Raw'ita katso). On IYH:issa silti normaalisti sentään vähän enemmän panostettu ;)
2. ..ja toisaalta tuo ME-kuvio. Tästä enemmän ranttausta vasta WM-arvostelussa, mutta on se tässäkin jo tuotava esille, kun tuota Michaelsin vyönluovuttamistakin niin paljon tapahtumassa tuotiin esille. Toki minun ei tästä pitäisi edes valittaa, koska muuten kaikkien aikojen suosikkiotteluani ei olisi edes käyty, mutta on nämä WWF-vyön vaiheet Rumblen jälkeen tosiaan aika surkuhupaisiakin.
3. Rockyn push. Tämäkin nyt aika löyhästi toki tapahtumaan itseensä liittyy (en edes muista, olivatko tässä ottelussa "Rocky sucks!"-chantit kovinkaan voimakkainta, koska aikaa katsomisesta on paljon), mutta silti ansaitsee nyt miinuksen. En yhtään ihmettele, miksi tuolla pushilla (selitin jo IC-ottelun taustassa) yleisö kääntyi miestä vastaan.

Tällä kertaa ei kukaan painija noussut hyvässä tai pahassa kovin suuresti esille. Itse tapahtumahan oli varsin mielenkiintoinen: se tosiaan tarjosi tasokasta painiviihdettä läpi show'n, johon In Your Houset eivät ole kovin usein pystyneet. Toisaalta taas tästä(kin) tapahtumasta puuttui se vähintään ****-tasoinen ottelu (niitä ei oltu tähän mennessä nähty vielä yhtään vuoden '97 ppv'issä), joten ei tämä "Hieno" ppv missään tapauksessa ollut, kun eivät nuo ***½-ottelutkaan sitä kirkkainta ***½-luokkaa olleet. Ei tämä siis ihan Rumblen tasolle yltänyt, mutta silti ehdottomasti Hyvä ppv ja IYH:ksi oikein mallikas.

1. WWF Royal Rumble - Ok
2. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
---------------
3. nWo Souled Out - Kehno

Seuraavana vuorossa WCW SuperBrawl VII, jonka arvostelun tulossa kestäneekin pidempään, koska ensin minun pitäisi löytää jostain välistä aikaa katsoa se. Tai sitten löydän lähipäivinä luppoaikaa, katson tapahtuman ja kirjoitan arvostelun.. Eihän sitä koskaan tiedä.

Ja sitten on tosiaan vuorossa kaikkien aikojen neljäs Wrestlemania. Tämä 'Mania oli hyvin poikkeuksellinen siitä syystä, että se sisälsi neljäntoista painijan turnauksen, jonka voittaja kruunattiin WWF:n mestariksi. Tämä turnaus järjestettiin, koska André The Giant voitti Hulk Hoganilta The Main Event-tapahtumassa mestaruusvyön ja myi sen heti "Million Dollar Man" Ted DiBiaselle. WWF:n presidentti Jack Tunney ei kuitenkaan hyväksynyt tälläistä kauppaa, vaan vakatoi mestaruuden ja laittoin pystyyn tämän turnauksen. André ja Hogan pääsivät entisinä mestareina suoraan toiselle kierrokselle. Selostajina tapahtumassa toimivat Gorilla Monsoon ja Jesse "The Body" Ventura.

Twenty man battle royal
Battle royal on aika outo tapa aloittaa show, mutta näin kuitenkin tässä Wrestlemaniassa tehtiin. Tähän matsiin oli ängetty ne painijat, jotkat eivät olleet mukana mestaruusturnauksessa tai PPV:n muissa otteluissa. Ottelu oli juuri niin perus battle royal kuin mahdollista. Ihan hauskaa katsottavaa, mutta ei tästä kyllä kerrottavaa jälkipolville jäänyt. No okei, se ehkä jäi jälkipolville kerrottavaksi, että Bret Hartin face-turn alkoi tästä.
*½


First round tournament match
"Hacksaw" Jim Duggan vs. "Million Dollar Man" Ted DiBiase
Ensimmäisessä turnausottelussa yksi lafkan parhaimmista painijoista sai vastaansa yhden heikoimmasta päästä olevan. Million Dollar Man oli kyllä kaikinpuolin aivan loistava paketti. Gimmick, karisma, mikkitaidot, painitaidot - DiBiasella oli kaikki hallussa. Hän olisi jo yksinäänkin kerännyt valtavat buuaukset, mutta kun tässä ottelussa hänen kanssaan kehään saapui André The Giant (ja Virgil), niin yleisöllä riitti todenteolla vihattavaa. Ottelu oli yllättävänkin hyvä, kun ottaa huomioon, että siinä oli mukana Jim Duggan. MDM teki ottelussa kaiken työn ja ottelun taso oli täysin hänen ansiotaan. Näin nopeasti mietittynä ei tule yhtään parempaa 1 vs. 1-ottelua Dugganilta WWF:stä.
*½


First round tournament match
Dino Bravo vs. "The Rock" Don Muraco
Toisessa turnausottelussa kohtasivat kaksi painijaa, jotka olivat lähiaikoina nauttineet hieman jotain muutakin, kuin kaurapuuroa. Bravo ja Muraco olivat oikeasti sellaisessa kunnossa, että se vaikutti todella paljon heidän liikkumiseensa ja itse liikkeiden suorittamiseen. Tämän lisäksi he aloittivat ottelun aivan liian nopeatempoisesti, joten parin minuutin jälkeen molemmat olivat jo aivan kuolleita. Harmi vain, että ottelu kesti viitisen minuuttia. Tylsä ottelu, jossa ei oikein tapahtunut mitään. Tosin, eipä tässä voinut oikein mitään tapahtua, kun molemmat olivat melkeinpä painikyvyttömiä.
½


First round tournament match
Greg "The Hammer" Valentine vs. Ricky "The Dragon " Steamboat
Ja sitten päästiin ensimmäiseen otteluun, jossa molemmat painijat olivat oikeasti hyviä. Molempia painijoita on jo sen verran tullut hypetettyä, joten jätetään se nyt hieman vähemmälle. Tähän otteluun päättyi yksi aikausi, sillä tämä jäi Ricky Steamboatin viimeiseksi Wrestlemania-otteluksi kahteenkymmeneen vuoteen. Hänen piti itse asiassa lopettaa koko uransa, mutta palasikin jo seuraavana vuonna WCW:hen. Tämä oli kuitenkin oikein hyvä tapa päättää Steamboatin WWF-run. Laadukasta vääntöä kymmenen minuutin ajan.
***


First round tournament match
"The Natural" Butch Reed vs. "Macho Man" Randy Savage
Ai, Butch Reed paini toisessakin Wrestlemaniassa. Nyt hän sai vastaansa Randy Savagen, joka oli aikalailla elämänsä parhaassa iskussa. Ottelu oli täyttä Reedin hallintaa, eikä se erityisen viihdyttävää katsottavaa ollut. Onneksi kestoa matsille ei kuitenkaan montaa minuuttia tullut. Lopetus oli ottelun ehdoton huippuhetki, sillä se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.
½


First round tournament match
Bam Bam Bigelow vs. One Man Gang
Sitten kehään saapuivat kaksi WWF:n taitavinta isoa miestä - Bam Bam Bigelow ja One Man Gang. Bam Bam näistä kahdesta se selvästi taitavampi ja monipuolisempi oli, vaikka toki vielä tässä vaiheessa olikin aika vihreä, mutta itse tykkäsin kovasti myös OMG:n kehätyöskentelystä. Molemmat äijät kuitenkin toimivat yleensä paremmin pienempiä kavereita vastaan. Ottelun kestokin oli niin naurettavan lyhyt, että ei tästä mitään tullut. Tämän pannukakun viimeisteli todella surkea lopetus.
+


First round tournament match
Jake "The Snake" Roberts vs. "Ravishing" Rick Rude
Viimeisessä ensimmäisen kierroksen ottelussa kohtasivat kaksi kohtalaisen kovaa nimeä. Rick Rude oli jatkamassa nousuaan yhdeksi WWF:n vihatuimmista painijoista ja The Snake kuului jo suosituimpieen joukkoon. Molemmat miehet olivat karismaattisia, omasivat hyvät gimmickit, eikä kehätyöskentelyssäkään mitään vikaa ollut (vaikka toki Ruden parhaat vuodet olivat vasta tulossa). Kuulostaa siltä, että tästä olisi pitänyt tulla hyvä matsi. Näin ei kuitenkaan todellakaan käynyt, sillä tämä oli aivan hemmetin huono ja tylsä ottelu. Uskokaa tai älkää, mutta ottelun aikana yleisöstä kuului boring-chantteja. Siis jopa 80-luvun WWF-fanien mielestä tämä oli tylsää. Se kertoo aika paljon. Ottelussa ei tapahtunut yhtään mitään, vaan se oli täysin mitäänsanomatonta nyhjäystä. Kaiken lisäksi tämä oli koko show'n pisin ottelu.
DUD


Hercules vs. The Ultimate Warrior
Ennen toisen kierroksen ensimmäistä ottelua nähtiin illan ensimmäinen kohtaaminen, jossa oli jonkinlaista feudia taustalla. Vaikka matsilla olikin taustaa, niin se ei silti erityisemmin napannut. Jaa että miksei? Noh, koska kehässä oli kaksi lähes painitaidotonta äijää. Okei, sekä Hercules että Warrior oli mahdollista kantaa kelvollisiin matseihin, mutta kun heidät laitettiin vastakkain, niin tulos oli hirveä. Ottelussa ei tapahtunut yhtään mitään, tai jos tapahtuikin, niin Warrior ja Hercules saivat no-sellauksellaan näyttämään tilanteen siltä kuin ei olisi tapahtunut mitään. Hyj hyj.
DUD


Quarter-final tournament match
André The Giant vs. Hulk Hogan
Ensimmäinen toinen kierroksen ottelu oli etukäteen se illan odotetuin koitos. Andrén ja Hoganin feudi oli edelleen aivan hemmetin kovaa kamaa, vaikka se oli jatkunut jo reilusti yli vuoden. Wrestlemania III:n matsi on se kenties kaikkien aikojen legendaarisin wrestlingottelu, joten eihän tällä uusinnalla ollut mitään mahdollisuuksia päästä lähellekään sitä. Tuskin kukaan kuitenkaan odotti sellaista pannukakkua, mikä tästä ottelusta tuli. Tunnelma oli tässäkin ottelussa jälleen hyvä, muttei tietenkään lähelläkään vuoden takaista, André oli jälleen vuoden vanhempi ja heikkokuntoisempi, ottelu oli buukattu päin helevettiä... Aivan hirveä ottelu, jonka kruunasi yksi kaikkien aikojen typerimmistä lopetuksista. Harvoin näkee lähes kahdenkymmenen tuhannen ihmisien hiljenevän samalla tavalla kuin tämän koitoksen lopussa.
+


Quarter-final tournament match
"The Rock" Don Muraco vs. "Million Dollar Man" Ted DiBiase
Tässä ottelussa oli kovat panokset, sillä voittaja pääsi suoraan mestaruusturnauksen finaaliin, koska sekä André että Hogan olivat poissa pelistä. DiBiase joutui jo toisen kerran saman illan aikana ottelemaan itseään todella paljon heikomman painijan kanssa. DiBiase teki jälleen hemmetisti töitä, muttei kuitenkaan saanut Muracosta irti edes yhtä hyvää ottelua kuin sai Dugganista. Oli tämä sentään parempi ottelu kuin neljä edellistä.
½


Quarter-final tournament match
Greg "The Hammer" Valentine vs. "Macho Man" Randy Savage
Monen heikon ottelun jälkeen odotukset olivat taas selvästi korkeammalla, kun nuorattuun neliöön asteli kaksi laatupainijaa. Valitettavasti tämäkin kohtaaminen osottautui aikamoiseksi pettymykseksi. Okei, olihan tämä nyt selvästi show'n parhaimmasta päästä, mutta näiltä miehiltä olisi odottanut enemmän kuin pelkästään ottelun, joka huokuu sanaa keskiverto. Lopetus oli matsissa oikein kiva, kuten Savagen avauskierroksenkin ottelussa.
**


WWF Intercontinental Championship
The Honky Tonk Man (c) vs. Brutus "The Barber" Beefcake
Sitten päästiinkiin PPV:n ensimmäiseen kolmesta mestaruusottelusta. Honky Tonk Manin mestaruuskausi oli tässä vaiheessa kestänyt jo noin yhdeksän kuukautta. Nyt hän sai vastaansa Brutus Beefcaken, joka oli "vihdoinkin" kasvattanut pitkät hiukset ja ottanut parturointisakset käyttöön! Mikä loistava gimmick! Tai sitten ei, sillä tuossa gimmickissä ei ollut mitään järkeä. Tämä ottelu oli muutenkin surkea, mutta Beefcake teki siitä entistä huonomman typerillä showboattailuillaan. Beefcaken oli jokaikisen liikkeen jälkeen pakko vetää sormillaan jotain ilmasaksimista. Argh. Ja ottelun lopetus oli sekava ja muutenkin persiistä.
+


The Islanders & Bobby "The Brain" Heenan vs. The British Bulldogs & Koko B. Ware
Tämän ottelun taustalla oli kidnappaus! The Islanders ja heidän managerinsa Bobby Heenan nimittäin kidnappasivat Bulldogsien maskottikoira-Matildan. Nyt Matilda oli kuitenkin takaisin rakastavien isäntiensä syleilyssä, mutta DBS ja Dynamite halusivat kostaa tämän törkeän teon myös kehässä! Koko B. Ware oli mukana ottelussa, koska... hmmh... hän oli kai Bulldogsien kaveri ja hänkin tykkäsi eläimistä. Bobby Heenan saapui kehään mahtavassa suojapuvussa, ettei kostonhimoinen Matilda pääsisi puremaan häntä. Kokonaisuutena tämä kuvio oli oikein hauskaa katsottavaa, eikä itse painissakaan ollut mitään valittamista, vaikkei se mitään mahtavuutta ollutkaan. Bobby Heenanin kehätyöskenteltyä olisi ollut mukava nähdä enemmän.
**+


Semi-final tournament match
One Man Gang vs. "Macho Man" Randy Savage
Randy Savage oli raivannut tieltään jo Butch Reedin sekä Greg Valentinen, mutta nyt hän sai vastaansa One Man Gangin, joka oli vasta joutunut ottelemaan yhden kerran tämän illan aikana. Tästä lähtökohdasta olisi saanut paljon paremmankin ottelun aikaiseksi, mutta se olisi kaivannut lisää kestoa. Nyt pituutta oli vain kolmisen minuuttia, joka oli aivan liian vähän. Ja olisihan nuo minuutitkin kyllä voinut paremminkin käyttää.
+


WWF Tag Team Championship
Strike Force (c) vs. Demolition
Wrestlemania IV:n toiseksi viimeisenä otteluna nähtiin vääntö tag-mestaruuksista. Rick Martelin ja Tito Santanan muodostama Strike Force oli pitänyt joukkumestaruuksia hallussaan viitisen kuukautta ja nyt he saivat vastaansa kovassa nosteessa olleen Ax'n ja Smashin muodostaman Demolitionin. Joukkueet olivat kuin toistensa vastakohtia, sillä Strike Force keskittyi otteluissaan nopetempoiseen, lennokkaaseen sekä tekniseen painiin, kun Ax ja Smash sen sijaan olivat täysiverisiä brawlereita. Ottelu oli pääasiassa Demolitionin hallintaa, joten mitään kovinkaan ihmeellistä painia ei ottelussa nähty, mutta ihan kivaa menoa kuitenkin. Olisi tietenkin ollut kiva nähdä enemmän Martelin ja varsinkin Santanan loistavaa painia, mutta näin tällä kertaa.
**


Tournament finals match
WWF Championship
"Macho Man" Randy Savage vs. "Million Dollar Man" Ted DiBiase
Ja sitten olikin illan viimeisen koitoksen aika! Ted DiBiase oli voittanut turnauksen aikaisemmilla kierroksilla Jim Dugganin ja Don Muracon, Savage sen sijaan Butch Reedin, Greg Valentinen ja One Man Gangin. Nyt nämä kaksi loistavaa painijaa kohtasivat toisensa finaalissa, jossa panoksena oli WWF:n mestaruus. Harmi vain, että yleisö olisi selvästi halunnut Hoganin olevan Savagen tilalla. Toki Machokin oli hemmetin suosittu, mutta ei mitään verrattuna Hoganiin. Katsomosta ei meinannut millään lähteä kunnon meteliä, paitsi sitten kun Hogan saapui kehänlaidalle laittamaan Andréa lättyyn. Yleisön vaisuus ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että tämä oli oikein hyvä ottelu. Painillisesti ehdottomasti parasta mitä Wrestlemanian pääottelusa oli koskaan nähty. Ottelu ja Wrestlemania saivat oikein hyvän päätöksen, vaikka yleisö olisikin mielummin tainnut nähdä sen keltapunapukuisen miehen mestarina.
***

*** Randy Savage
** Greg Valentine
* Ricky Steamboat

Wrestlemania IV oli kokonaisuudessa harvinaisen tylsähkö tapahtuma. Se sisälsi paljon lyhyitä ja huonoja otteluita. Kuusitoista ottelua neljään tuntiin on yksinkertaisesti aivan liikaa. Onneksi tapahtumassa nähtiin sentään pari laatumatsiakin.

Seuraavaksi arvostelussa on historian ensimmäinen Summerslam. Ajattelin, että sitten kun tämä vuosi 1988 saadaan pakettiin, niin tulee ensimmäiset tähti- ja matsilistaukset (ja mitä muuta ikinä keksinkään).

Nyt kun SuperMac vei meidät menneysyyteen niin päätin palauttaa meidät takaisin tähän päivään ja arvostelen


Eli vuodesta 2008 lähtien WWE:llä on ollut tapa pitää yksi ilta vuodesta joka pidetään Extreme sääntöjen alla. toiset eivät siitä pidä, Toiset pitävät. Mutta tämän vuoden kortti oli loistava ja kerrankin Triple H ei ollut tapahtumassa mukana.

FATAL 4 WAY FOR UNITED STATES CHAMPIONSHIP
Kofi Kingston(c) vs Matt Hardy vs William Regal vs MVP

Ottelu potkaistiin käyntiin todella mainiolla matsilla. Kofi oli vasta voittanut US titlen ja pakkohan sitä oli puolustaa, ei vaan yhtä vaan kolmea kovaa vastustajaa vastaan. Ottelu oli aika lyhyt mutta noissa muutamassa minuutissa nähtiin parasta nyky WWEn viihdettä. Vähäinen kesto syö ottelua mutta tämä ottelu toi ainakin minulle hyvän mielen.

NO HOLDS BARRED MATCH FOR INTERCONTINENTAL CHAMPIONSHIP
Rey Mysterio(c) vs Chris Jericho

Näillä kahdella oli tänä kesänä loistava feudi joka sisälsi kolme loistavaa PPV otellua joista toinen oli Extreme Rulesissa. Taas kerran ei voi kuin ihailla miten nämä kaksi sopivat yhteen kehässä. paljon near falleja ja paljon jännitystä. aseita tai mitään ei sen kummaisemmin käytetty mutta ei pidäkkään sillä tämä on vapaapainia isolla V:llä eikä mitään roskapainia. ottelun loppu oli todella mielenkiintoinen. Eli ensimmäisen kerran Rey mysterio menetti naamarinsa. Mutta kasvoja emme silti pääseet näkemään tarkemmin. Loistava ottelu mutta The Bashin ottelu menee vielä tästä ohi

SAMOAN STRAP MATCH
CM Punk vs Umaga

tämäkin oli Judgment dayn uusinta kohtaaminen. tällä kertaa stipulaationa oli vyö ottelu vai miksi tätä voisi kutsua. ihan kiva matsi. eli Punk oli siis tuolloin Money in the bank salkun kantaja. mitään ihmeelistä ei nähty mutta ei mitään kamalaakaan. OK menoa.

TRIPLE THREAT HARDCORE RULES MATCH
Christian(c) vs Tommy Dreamer vs Jack Swagger

Pitkästä aikaa HC/Extreme Rules ottelu WWE:ssä. Tommy Dremerillä oli tuolloin menossa lisäaika eli jos hän ei ottelua voita niin hän jättää WWE kehät. Swagger ja Christian olivat vetäneet kaksi loistavaa PPV kohtamista vastoittain ja tämä ottelu vaan täydensi sitä. aseita käytettiin, roskikset ja niiden kannet olivat kovassa käytössä. Ottelun loppu oli nyky WWEhen aika rankka kun otettaan huomioon kaikki PG rajoitukset. mutta tämä loppu ei kokeineiden katsojissa tunnu missään mutta nuoremmat saattoivat hieman säpsähtää. Kuitenkin loisto ottelu ja tapahtuma jatkoi viihdyttävää linjaa.

HOG PEN MATCH FOR THE MISS WRESTLEMANIA CROWN
Santina Marella vs Vicky Guerrero

juuri kun pääsin mainitsemasta että tapahtuma on ollut erittäin viihdyttävä niin tälläinen ottelu pilasi tunnelman. Tämä oli periaatessa tasoitus ottelu Vicky ja Chavo vs Santina. eli ottelu käytiin sika aitauksessa jossa haisi ja näytti pahalle. sitten nämä kolme päätivät ottaa kylvyn tuossa kaikessa. varmaan jokainen osaa ajatella mitä tuosta seurasi. todella aiheetonta täytettä koko matsi.

STEEL CAGE MATCH FOR THE WWE CHAMPIONSHIP
Randy Orton(c) vs Batista

kieltämättä tämä ottelu kiinnosti. mutta tämän ottelun katsottua ei tästä mitään mainittavaa jäänyt. ottelun kesto haittasi kaikista eniten minua mutta olen kuullut että Batista oli loukkaantunut tuolloin kuin ottelu käytiin. Perus huttua tämä ottelu, ei mitään ihmeellistä

SUBMISSION MATCH
John Cena vs Big Show

Suoraan sanotuna tämä ottelu ei kiinnostanut. mutta tämä oli jatkoa Judgment dayn ottelulle jossa oli huomattu että Cena ei pysty tekemään STF liikettä Showlle. aika perus John Cena ottelu jossa nähtiin vähän erillaisia liikkeitä mutta loppu oli tavan omaista parempi.

LADDER MATCH FOR THE WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPIONSHIP
Edge(c) vs Jeff Hardy

ei taas nämä kaksi ottivat yhteen. mutta ottelu yllätti. tikapuita käytettiin runsaasti ja toimintaa oli riittävästi. nämä kaksi olivat siis kohdaneet vuosien aikana toisensa monissa TLC ja Ladder otteluissa joten tämä oli kuin piste iin päälle tuolle kaikelle. Loppu oli ovela.

Juuri kun olimme saanut loistavan lopun ja juhlimme mestaria niin...CM Punkin musiikki alkaa soimaan ja mies ryntää kehään lunastamaan Money in the Bank salkun. Hallitseva mestari oli todella rapa kunnossa tässä vaiheessa. ottelu alkoi Punk teki Go To Sleepin ja pinnasi 1...2...mitä mestari potkaisee pois ja ottelu jatkuu. mutta mestari oli niin huonossa kunnossa ettei pystynyt tekemään mitään ja Punk teki toisen GTS:sän ja voitti maailman mestaruuden. todella shokki yllätys PPVn lopuksi.

Loppujen lopuksi todella viihdytävä tapahtuma, ei ollut ollenkaan niin huono kuin muistin. suosittelen kaikille ketä kiinnostaa nyky WWE ja varsinkin ne hyvät tapahtumat. tämä oli vuoden kärki tapahtumia ehdotomasti.

WWF:llä oli kalenterissa jo kolme suurta tapahtumaa (SurSer, RR ja 'Mania), mutta kesälle tarvittiin vielä yksi supertapahtuma, joten oli nyt oli Summerslamin aika tehdä "debyyttinsä". Selostajina tapahtumassa toimivat Gorilla Monsoon ja "Superstar" Billy Graham. Graham kuulosti pelottavan paljon Dusty Rhodesilta. Itse en pidä tätä kovinkaan positiivisena asiana. Ei Graham nyt kuitenkaan samalla tavalla ärsyttänyt kuin Vincent K. McMahon.


The British Bulldogs vs. The Fabulous Rougeaus
Ensimmäisen Summerslamin openerina nähtiin kahden laatujoukkueen laatukohtaaminen. Rougeaut eivät nyt tietenkään olleet Bulldogsien tasoinen joukkue, mutta he pystyivät oikein hyvään peruspainiin ja todella hyviin otteluihin, jos saivat vastaansa vaikkapa nyt Davey Boy Smithin ja Dynamite Kid'n tasoisen joukkueen. Nyt Rougeaun veljekset olivat myös vihdoin heelejä, sillä he eivät todellakaan sopineet hyviksiksi. Yleisö oli ottelussa todella kuumana, kuten openerissa pitääkin olla. Ottelu eteni aikalailla sillä perinteisellä tag-ottelun kaavalla, mutta silti se pysyi koko kestonsa ajan erittäin mielenkiintoisena. Dynamite Kid oli ottelun työjuhta, mutta Davey Boy oli se, joka buukattiin todella vahvaksi. Taisi olla WWF:lle jo tässä vaiheessa selvää, että Smith on se, josta tulevaisuudessa tulee kova nimi myös yksilönä. Lopetus oli vähän niin ja näin.
***


Bad News Brown vs. Ken Patera
Tämä oli Bad News Brownin PPV-debyytti. Brown oli hyvin mielenkiintoinen painija, sillä hän oli kohtalaisen iso kaveri, mutta liikkui silti kehässä todella näpsäkästi ja teki tyylikkäitä liikkeitä. Bad News voitti muuten Montrealin olympiakisoissa vuonna 1976 judossa pronssia, joten kyseessä oli ihan aikuisten oikeasti kova atleetti. Olympiapronssimitalisti sai tässä ottelussa vastaansa toisen olympiakävijän, sillä Ken Patera oli edustamassa jenkkejä painonnostossa vuoden 1972 olympialaisissa Saksassa. Painikehässä nämä kaverit olivat kuitenkin aivan eri tasoa toistensa kanssa, sillä Ken Paterasta ei siellä ollut oikein mihinkään. Ei tämä ottelu kyllä Browniltakaan aivan putkeen mennyt, sillä molemmat äijät kämmäilivät aika paljon liikkeiden kanssa ja välillä ottelu oli aika surkuhupaisaa katsottavaa. Hidasta brawlia botchien kera, ei kovin hyvä. Lopetukselle kyllä markkasin.
½


Junkyard Dog vs. "Ravishing" Rick Rude
Sitten päästiin otteluun, joka ei etukäteen kuulostanut kovinkaan hyvältä. Kuten on moneen kertaan tullut todettua, niin JYD:n uran huippuhetket olivat menneillä olleen vuosikymmenen alussa ja Ruden vasta tulevan vuosikymmenen alussa. Rude olisi todellakin tarvinnut laatupainijan kantamaan ottelua, kuten Steamboat teki Rumblessa, mutta nyt kun hän sai vastaansa motivaationsa menettäneen JYD:n, niin ei tällä matsilla ollut mitään toivoa. Tämä matsi oli sitä paitsi enemmänkin vain Ruden ja Jake "The Snake" Robertsin feudin eteenpäin viemistä, ja JYD nyt vain sattui olemaan tässä mukana. Hidasta ja tylsää menoa.
+


The Bolsheviks vs. The Powers of Pain
Show'n neljännessa ottelussa kokeneen Nikolai Volkoffin ja hänen neukkukaverinsa Boris Zhukovin muodostama kaksikko sai vastaansa The Barbarianin ja The Warlordin joukkueen, joka oli kovaa vauhtia kiitämässä kohti WWF:n tag-divarin huippua. Naamansa maalanneet tag teamit olivat tässä vaiheessa kovassa huudossa, sillä NWA:n puolella Road Warriorit olivat kovin juttu ikinä ja WWF:ssä joukkumestareina häärivät Ax ja Smash. Nyt tähän joukkoon olivat siis matkalla The Powers of Pain. Harmi vain, että The Warlord oli umpisurkea kehässä. Noh, onneksi The Barbarian sen sijaan hemmetin kova äijä. Mutta joo, tämä oli siis PoP:n näytöstä, eikä se erityisen viihdyttävää ollut, mutta kesto oli sen verran sopiva, että ei tässä tylsistymään ehtinyt.
*-


WWF Intercontinental Championship
The Honky Tonk Man (c) vs. The Ultimate Warrior
The Honky Tonk Man oli noin kuukausi takaperin ohittanut Pedro Moralesin pisimpään Intercontinental-mestaruutta pitäneenä painijana. HTM:n mestaruuskauden pituus oli nyt jo 454 päivää. Hänen piti alunperin puolustaa mestaruuttaan Brutus "The Barber" Beefcakea vastaan, mutta koska Brutus ei voinut (kayfabe) loukkaantumisen takia otella, teki Honky Tonk Man avoimen haasteen, jonka siis The Ultimate Warrior otti vastaan. Itse matsista ei voi hirveästi mitään kertoa, kun kestoa oli about puoli minuuttia. Yksi varmastikin 80-luvun legendaarisimmista WWF-hetkistä.
+


Dino Bravo vs. "The Rock" Don Muraco
Jaahas, erittäin odotettu uusinta Wrestlemaniasta! Tai sitten ei. Bravo ja Muraco vetivät 'Maniassa kauhean ottelun ja nyt he saivat mahdollisuuden tehdä sen myös Summerslamissa. Onneksi tällä kertaa pituutta oli leikattu pois reilusti. Ottelu, jonka olisi voinut hyvillä mielillä jättää pois koko cardista.
DUD


WWF Tag Team Championship
Demolition (c) vs. The Hart Foundation
Ja sitten illan toinen ja samalla myös viimeinen mestaruusottelu. Demolition voitti tag-mestaruudet Wrestlemaniassa ja nyt he saivat vastaansa hyviksiksi kääntyneen The Hart Foundationin. Ottelun työnjako oli hyvin selvä - The Hart Foundation teki paljon työtä, Demolition ei niinkään. Tästä huolimatta ottelusta tuli loppujen lopuksi ihan jees-vääntö. Yleisö oli kuumana ja matsissa nähtiin hot-tagit sun muut mukavat jutut. Bret ja The Anvil eivät kuitenkaan olleet vielä aivan omillaan hyviksinä, vaikka yleisö heitä toki rakastikin.
**


The Big Bossman vs. Koko B. Ware
Nyt oli vuorossa The Big Bossmanin PPV-debyytti. Bossman oli tässä vaiheessa vielä hyvin nuori, vihreä ja reilusti lihavampi mitä esimerkiksi toisen WWF-runinsa aikana. Ei Bossmanista ikinä hyvää painijaa tullut, mutta selvästi parempi mitä hän tässä vaiheessa oli. Isoa poliisimiestä vastassa oli Koko B. Ware, joka oli oikein kelvollinen painija, vaikkei sitä aina päässytkään näyttämään. Voisi melkeinpä sanoa, että tämä ottelu oli Summerslam 1988:n positiivisin yllätys, sillä tämä oli oikeasti kelvollinen ja jopa jännittäväkin ottelu! Bossmanin paini oli toki puutteellista, eikä tässä varsinaisesti mitään erityistä nähty, mutta siltikin se jaksoi viihdyttää alusta loppuun.
**+


Hercules vs. Jake "The Snake" Roberts
Sekä Roberts että Hercules saivat edellisistä PPV-otteluistaan DUD't, eikä arvosana tälläkään kertaa paljoa parempi ole. En oikein tiedä, mitä tästä matsista pitäisi tarinoida, sillä ei tästä oikein jäänyt mitään muuta mieleen kuin että se oli hyvin tylsä. Kestoa ottelulla oli kymmenen minuuttia, joten kai jotain muutakin olisi pitänyt mieleen jäädä, mutta ei niin ei.
+


The Mega Powers vs. The Mega Bucks
André The Giantin ja Hulk Hoganin feudi oli jatkunut jo reilusti yli puolitoista vuotta, Ted DiBiasekin oli jo kohtapuolin ollut vuoden mukana tässä kuviossa ja Wrestlemanissa myös Randy Savage työnsi nokkansa mukaan. Hogan ja Savage olivat kiistatta kaksi WWF:n suosituinta painijaa ja yhtä kiistatta voidaan sanoa, että Million Dollar Man ja André olivat kaksi vihatuinta. Tähän soppaan kun vielä lisätään se, että Jesse "The Body" Ventura toimi ottelun tuomarina, niin kasassa oli aikamoinen ME, vai mitä? Ainakin paikalla olleen yleisön mielestä, sillä se kävi kuumana koko ottelun ajan. Kaikkien onneksi Andrén rooli ottelussa oli suunniteltu hyvin, joten hän pysyi pääasiasa vaihdossa, kun DiBiase hoiti kaiken työn. Savagen ja Million DiBiasen paini oli tuttuun tapaan erittäin laadukasta ja kyllähän se Hogankin oman roolinsa toimivasti hoiti. Ottelun lopetus tuli aikamoinen yllätyksen kautta, mutta varsin positiivisen yllätyksen. =)
***-

*** The British Bulldogs
** Ted DiBiase
* Randy Savage

Neljä vähintään kahden tähden ottelua ja ainoastaan yksi DUD on aika hyvä saldo 80-luvun WWF:ssä. Lisäksi täytyy vielä muistaa, että UW-Honky on aika legendaarinen "matsi", joten kyllä tämä PPV kokonaisuudessaan jäi kevyesti positiivisen puolelle.

Seuraavaksi sitten Survivor Series ja hieman listauksia.

Historian toinen Survivor Series, jossa tuttuun tapaan kaikki matsit käytiin eliminointisäännöillä. Selostajina tapahtumassa toimivat Gorilla Monsoon ja Jesse "The Body" Ventura.


Tag team elimination match
The Powers of Pain, The Rockers, The British Bulldogs, The Hart Foundation & The Young Stallions vs. Demolition, The Brain Busters, The Bolsheviks, The Fabulous Rougeaus & The Conquistadors
Survivor Seriesin openerina (itse asiassa tämä oli todellisuudessa vasta toinen matsi, mutta tältä nauhalta se löytyi ensimmäisenä) nähtiin edelliseltä vuodelta tuttu kymmenen joukkueen eliminointiottelu. Pääkuviona ottelun rakentelussa ja itse matsissakin oli Demolitionin ja The Powers of Painin välinen feudi. Ax'n ja Smashin muodostama Demolition oli pitänyt tag-mestaruuksia hallussaan Wrestlemanista lähtien ja The Barbarianin ja The Warlordin muodostama PoP tulisi saamaan mestaruusottelunsa lähitulevaisuudessa. Kuten edellisenkin Seriesin vastaavassa ottelussa, oli tämänkin koitoksen talentin määrä aika hurja. Hyvisten joukkueesta löytyi kolme WWF:n kaikkien aikojen kovimpiin kuuluvaa joukkuetta - The British Bulldogs, The Hart Foundation ja The Rockers. Eipä tuosta paljoa voi paremmaksi laittaa. Tämä oli myös The Rockersin ja samalla Shawn Michaelsin PPV-debyytti. Pahisten joukkueesta löytyi myös yksi WWF:n parhaimmista tiimeistä, Arn Andersonin ja Tully Blanchardin muodostama The Brainbusters. Toki ottelusta muitakin hyviä joukkueita löytyi, mutta kyllä katse noihin neljään huippujoukkueeseen keskittyi.

Ottelu oli aikalailla samaa tasoa kuin tuo vuoden 1987 Seriesin vastaava taisto. Loppujen lopuksi tuo oli pienoinen pettymys, sillä ensimmäiset about 25 minuuttia olivat aivan loistosettiä. Kehässä tapahtui koko ajan, eikä missään vaiheessa ollut tylsää hetkeä. Ottelu pysyi kuitenkin käsittämättömän hyvin kasassa, vaikka painijoita oli se kaksikymmentä ja vaihdot nopeita. Lisäksi eliminoinnit toteutettiin todella fiksusti ja kaikki muukin toimi. Harvoin näkee näin viihdyttävää settiä. Valitettavasti vain vähitellen ne kaikista kovimmat tiimit eliminoitiin ja jäljelle jäi ne kaikista heikoimmat. Tässä vaiheessa ottelu muuttuikin sitten hidastempoiseksi ja tylsäksi. Lisäksi matsin lopussa nähtiin hyvin sekava double-turn. Ja tämä oli oikasti niin sekava, että yleisö ei tajunnut yhtään mitään. Ottelun viimeistä kymmentä minuuttia lukuunottamatta ottelu oli siis loistosettiä, mutta eihän tuota loppua voi olla huomioimatta, sillä aika iso osa matsia se kuitenkin oli...
****-


5 on 5 elimination match
The Ultimate Warrior, Brutus Beefcake, Sam Houston, The Blue Blazer & Jim Brunzell vs. The Honky Tonk Man, Ron Bass, Danny Davis, Greg Valentine & Bad News Brown
Show'n toisessa ottelussa (tai siis ensimmäisessä) The Ultimate Warriorin ja Brutus "The Barber" Beefcaken johtama hyvisjoukkue sai vastaansa The Honky Tonk Manin ja Ron Bass'n pahisviisikon. Todennäköisesti syy siihen, että jokaisessa ottelussa oli kaksi kapteenia oli se, että Hulk Hogan ja Randy Savage eivät päässeet yhteisymmärrykseen siitä kumman pitäisi olla heidän joukkueensa kapteeni. Tässä ottelussa ei erityisen kovia nimiä UW:ta ja HTM:aa lukuunottamatta ollut mukana, eikä tämä myöskään hirveästi aikaa saanut. The Blue Blazerina matsissa teki muuten debyyttinsä muuan Owen Hart.

Tätä matsia oli jälkikäsittelyssä leikelty oikein kunnolla, joten täyttä kuvaa koitoksesta ei saanut. Mutta arviointi on tehty tämän käsissä olevan materiaalin perusteella. Yleisö oli erittäin kuuma, kuten Ultimate Warriorin matseissa aina, mutta ei matsissa hirveästi muuta kehuttavaa ole. Ihan ok-menoa, mutta selvästi huonoin SurSer-matsi tähän mennessä.
**


5 on 5 elimination match
André The Giant, Rick Rude, Dino Bravo, Mr. Perfect & Harley Race vs. Jim Duggan, Jake Roberts, Scott Casey, Ken Patera & Tito Santana
Sitten päästiin otteluun, jossa oli sentän hieman kovempia nimiä mukana kuin edellisessä. Pahisten kapteeneina toimivat André The Giant ja Dino Bravo, hyviksiä sen sijaan johtivat Jake "The Snake" Roberts ja Jim Duggan. Tässä ottelussa oli jälleen kova debytantti, sillä nyt oli Mr. Perfectin vuoro tehdä ensiesiintymisensä. André oli muuten pikästä aikaa jossain muussa kuviossa kuin feudaamassa Hoganin kanssa. Tämä oli ihan mukavaa vaihtelua. Tässä ottelussa itse asiassa alettiin jo todenteolla rakennella Andrén ja Robertsin tulevaa Wrestlemania-ottelua.

Kuten tuota edellistäkin ottelua, oli tätä leikattu aika reilusti. Noh, eipä anneta tuon pienen faktan häiritä. Tämä ottelu buukattu oikein fiksusti ja se eteni jokseenkin sulavasti alusta loppuun (siis ainakin tämän leikkauksen perusteella...). Ei tässä mitään loistavaa painia nähty, mutta viihdyttävää settiä kuitenkin.
**+


5 on 5 elimination match
Hulk Hogan, Randy Savage, Hercules, Koko B. Ware & Hillbilly Jim vs. Akeem, The Big Boss Man, Ted DiBiase, Haku & The Red Rooster
Ja sitten vuoron sai illan pääottelu. Kun noita nimiä tuossa yläpuolella katselee, niin eipä tämä kyllä oikein ME:ltä vaikuta. Hogan ja Savage olivat toki koko firman suosituimmat painijat ja DiBiase yksi vihatuimmista, mutta siinä se sitten olikin. Hyvisten joukkueesta Hercules, Koko ja Hillbilly Jim olivat kaikki maksimissaan midcardereita. Pahisjoukkueen kapteeneina toimivat Big Boss Man ja Akeem (aikaisemmalta nimeltään One Man Gang), joilla oli jonkinlaista feudia Savagen ja Hoganin kanssa. Feudista huolimatta Akeem ja Boss Man olivat kuitenkin totaalisesti eri tasolla kuin The Mega Powers-kaksikko, eikä heillä ollut mitään asiaa ME-ottelun kapteeneiksi. The Red Rooster, eli Terry Taylor, oli oikein taitava painija, jonka gimmick oli kuitenkin kohtalaisen syvältä, eikä hän ollut riittävän over tähän otteluun. Itse olen suuri Haku-fani ja vaikkei hänkään mikään suuri nimi ollut, niin oli kuitenkin sopiva valinta tähän otteluun.

Ottelu ei todellakaan siis ollut painijoiden puolesta ME-tasoa, eikä se sitä todellakaan ollut itse paininkaan suhteen. Kaikinpuolin aika hirveä ottelu, jonka ainoa tarkoitus oli näyttää kuinka kovia jätkiä Hogan ja Savage ovat. Tämän olisi jotenkin voinut hyväksyä, jos se olisi nähty vaikka show'n toisena otteluna, mutta pääotteluna olisi kiva ollut nähdä jokin hyvä ja jännittävä taisto. Argh.
*

*** The Hart Foundation
** The British Bulldogs
* The Brain Busters

Yksi kova ottelu ja kolme selkeästi heikompaa, ei siis erityisen hyvä saldo. ME jätti aika huonon fiiliksen koko tapahtumasta. Merkittävä tapahtuma tämä on kyllä siitä syystä, että Shawn Michaels, Mr. Perfect ja Owen Hart tekivät PPV-debyyttinsä tässä.

------------------------------------------
1985 -1988
Sitten vähän tilastoa näistä neljästä vuodesta sekä muutama "palkinto".

Best Wrestler

"Macho Man" Randy Savage
Tämä palkinto oli kahden painijan välinen taisto, jossa voittajan valitseminen oli kuitenkin kohtuullisen helppoa. Tähtiarvostelutkin sen kertoivat - Randy Savage oli tämän ajanjakson kovin painija WWF:ssä. Tuo toinen vaihtoehto oli tietenkin Ricky Steamboat. Macho Man paini tällä ajanjaksolla viiden tähden ottelun juurikin Steamboatia vastaan, sekä kolme about kolmen tähden ottelua. Lisäksi Savage nousi tällä ajanjaksolla yhdestä vihatuimmista painijoista yhdeksi suosituimmista. Tähän vielä kruunuksi yhdeksän kuukautta WWF:n mestarina.

Best Tag Team

The British Bulldogs
WWF:n tag-divari oli tällä ajanjaksolla täyttä rautaa ja erityisesti The Hart Foundation oli uskomattoman kova, mutta ei tämän kategorian voittajaksi todellisuudessa ole kuin yksi vaihtoehto. Dynamite Kid'n ja Davey Boy Smith'n kehätyöskentely oli sulavaa, kaunista, tehokasta, viihdyttävää ja kaikkea mahdollista. Näissä vuosien 1985 - 1988 PPV:issä nähtiin yksitoista vähintään kolmen tähden ottelua ja The British Bulldogsit olivat mukana niissä viidessä. Se kertoo kaiken tarvittavan.

Best Match

Randy Savage (c) vs. Ricky Steamboat for the WWF Intercontinental Championship (Wrestlemania III, *****)
Tässä ei ole mitään epäselvyyttä. Mikään muu ottelu ei pääse lähellekään.

Tämä on kiistatta yksi kaikkien aikojen kovimmista otteluista, mitä WWE-kehässä on koskaan käyty. Matsin rakenne on täydellisyyttä hipova ja kaikki "jaksot" vievät tarinaa eteenpäin. Jännitys nousee tasaisesti loppua kohti ja ottelun ratkaisu tulee juuri oikeaan aikaan. Matsissa ei myöskään ole mitään turhaa, vaan koko varttitunti käytetään täydellisesti hyödyksi. Jos et ole nähnyt tätä ottelua - katso se.

Best PPV

Wrestlemania III
Wrestlemania III:n tunnelmaan on minkään PPV:n periaatteessa mahdotonta yltään koskaan ikinä missään. Hogan vs. André oli kaikkien aikojen suurin ottelu. Lisäksi tapahtumassa nähtiin yksi kaikkien aikojen parhaista otteluista, kuten tuosta yläpuolelta käy selväksi.

Best Feud

André The Giant vs. Hulk Hogan
Tämä on kiistatta yksi kaikkien aikojen suurimmista feudeista. Se ei tarjonnut painillisesti huippuhetkiä, mutta oli kuitenkin buukattu todella hyvin. Feudissa olivat tärkeässä roolissa myös Randy Savage sekä varsinkin Ted DiBiase.

PPV Ranking
1. Wrestlemania III
2. Survivor Series 1987
3. Wrestlemania I
4. Summerslam 1988
5. Royal Rumble 1988
6. Wrestlemania IV
7. Survivor Series 1988
8. Wrestlemania II

Star Ranking
9* Randy Savage
8* Dynamite Kid
7* Davey Boy Smith, Ricky Steamboat
4* Hulk Hogan, Noriyo Tateno, Itsuki Yamazaki
3* Bret Hart, Jim Neidhart
2* Tito Santana, Bam Bam Bigelow, Greg Valentine, Ted DiBiase
1* Paul Orndorff, Haku, Arn Anderson, Tully Blanchard

Top-10 Matches
1. Randy Savage vs. Ricky Steamboat for the WWF Intercontinental Championship (Wrestlemania III, *****)
2. Strike Force, The British Bulldogs, The Fabulous Rougeaus, The Killer Bees & The Young Stallions vs. The Hart Foundation, Demolition, The Bolsheviks, The Islanders & The New Dream Team (Survivor Series 1987, ****)
3. The Dream Team vs. The British Bulldogs for the WWF Tag Team Championship (Wrestlemania II, ****-)
4. The Powers of Pain, The Rockers, The British Bulldogs, The Hart Foundation & The Young Stallions vs. Demolition, The Brain Busters, The Bolsheviks, The Fabulous Rougeaus & The Conquistadors (Survivor Series 1988, ****-)
5. The Glamour Girls vs. The Jumping Bomb Angels for the WWF Women's Tag Team Championship (Royal Rumble 1988, ***½)
6. The Fabulous Moolah, Rockin'n Robin, Velvet McIntyre & The Jumping Bomb Angles vs. Sensational Sherri, Dawn Marie, Donna Christanello & The Glamour Girls (Survivor Series 1987, ***½)
7. The British Bulldogs vs. The Fabulous Rougeaus (Summerslam 1988, ***)
8. Randy Savage vs. Ted DiBiase for the WWF Championship (Wrestlemania IV, ***)
9. Greg Valentine vs. Ricky Steamboat (Wrestlemania IV, ***)
10. The Hart Foundation & Danny Davis vs. The British Bulldogs & Tito Santana (Wrestlemania III, ***)

Ootte pojat viime aikoina sen verran tiiviiseen tahtiin postailleet näitä arvosteluja, että aika moni on jäänyt jopa lukematta. Lupaan kuitenkin jokaisen lukea, ainakin jossain vaiheessa. Nyt jatkan kuitenkin omaa "projektiani", jossa tosin ei mihinkään tiettyyn aikakauteen liittyvää teemaa ole. Äsken sain katsottua erään painitapahtuman, ja tokihan aion jakaa tämän huikaisevan kokemuksen teidän kaikkien kanssa.


WWF - Royal Rumble 2001
Sunnuntai, 21. Tammikuuta 2001
New Orleans Arena, New Orleans, Lousiana

WWF Tag Team Championships Match
Edge&Christian (c) VS. Dudley Boyz
Kaksi ehdottomasti tämän uhkaavasti loppuaan kohden kulkevan vuosikymmenen eliittijoukkuetta vastakkain. Jokainen neljästä ottelijasta oli vielä nuori ja vetreä tässä vaiheessa, Dudleyden painoindeksikin oli vielä melko hyvin kurissa tässä vaiheessa. (tai no BMI:n mukaanhan koko WWF:n rosteri Crash Hollya lukuunottamatta on ylipainoisia, mutta se siitä.) Ottelusta joka tapauksessa tykkäsin, ja se on kyllä taivahan tosi, että aikanaan Dudleyt olivat kovaa valuuttaa nimenomaan näissä avausotteluissa, he saivat yleisön viritettyä aina oikeaan tunnelmaan. Sinällään aika peruspainia, mutta loppuhetkien tiukat nearfallit ja toiminut roskapainihuumori nostivat tämän kevyesti plussan puolelle. Ei todellakaan mitään viiden tähden tagpainia, mutta erittäin viihdyttävää settiä joka tapauksessa, ja yleisö.....tarvitseeko sanoakaan. Yleisö söi D-Vonin ja Bubba Rayn kädestä.
Kesto: 10:00
Arvosana: ***

Ladder Match For The Intercontinental Championship
Chris Benoit (c) VS. Chris Jericho
Tämän ottelun olin aika varmasti joskus vuosia ja vuosia sitten katsonut pikselimössöisellä kuvanlaadulla, mutta en muistanut tästä mitään. Hemmetin iloinen kyllä olen, että satuin lataamaan tämän PPV:n, sillä tämä matsi oli helvetin kovaa menoa. Eikä ihmekään, olihan kehässä ehkä kaksi parasta kanadalaista painijaa koskaan, ja kumpikin kuuluu henkilökohtaiseen top 10:iini. Ottelussa nähtiin kaikkea laadukkaasta painista, aina niihin hulluihin spotteihin, joita nähtiin paljon enemmän kuin tältä kaksikolta osasin odottaa. Muistettavia hetkiä tässä oli varmaan puolenkymmentä, eikä tässä ollut niitä feikkejä vyöntavoittelusegmenttejä, joita ikävä kyllä joissain ladder-otteluissa on nähty. Innovatiivista tikkaiden käyttöä, ja muitakin aseita nähtiin. Leluista ei kuitenkaan tehty ottelun pääasiaa, mikä oli hieno juttu. Se pääasia oli Intercontinental-mestaruus, joka roikkui kehän yläpuolella. Helvetin kovaa all-out menoa kahdelta nuorelta kanadalaiselta supertähdeltä, tällaiseen on nyky-WWE:ssä turha kuvitella törmäävänsä. Tätä ottelua ei syyttä mainita kummankin miehen resumessa, muisteltaessa uran huippuhetkiä. Ei tämä kuitenkaan aivan täydellinen ollut, mutta piru vie ei kyllä kaukanakaan siitä. Ehkäpä markitukseni kumpaakin painijaa kohtaan hieman näkyy arvosanassa, mutta ei kukaan voi väittää, etteikö tämä olisi huikea matsi ollut.
Kesto: 18:45
Arvosana: ****1/2

Women's Championship Match
Ivory (c) w./Steven Richards VS. Chyna
Ivory ja Steven olivat osa Right to Censor-stablea, joka oli yhteistuumin paskonut Chynan niskan Spike Piledriverilla ja nyt tämä janosi kostoa moisesta kataluudesta. Ottelu oli aika hirveä, ja tuntui pitkältä lyhyydestään huolimatta ja lopetus oli varsin tönkkö. Joitain ihan kivoja liikkeitä toki nähtiin, josta vähän plussaa. Ei olisi varmaan maailmaa kaatanut, jos tämä olisi oteltu RAW:ssa tai SmackDownissa.
Kesto: 3:32
Arvosana: 1/2

WWF Championship Match
Kurt Angle (c) w./Trish Stratus VS. Triple H w./Stephanie McMahon
Tämän ottelun puolestaan olin nähnyt jo useita kertoja aiemminkin, mutta katselinpa nyt kuitenkin vielä kerran uudestaan. Tosiaan vähän jännä heel vs. heel-asetelma, jota sitten vähän paikkailtiin kaikella "ylimääräisellä", jota tapahtui kehän laidalla. Storyline tähän oli legendaarinen, attitudea puhtaimmillaan. Sinällään tämä ei mitään lisäväritystä olisi edes tarvinnut. Triple H oli elämänsä parhaassa painikunnossa, ja Kurt Angle (vihreydestään huolimatta) oli sentään Kurt Angle. Nähtiin suplexeja, brawlausta ja kaikkea mitä voi pyytää, mutta juuri kun ottelu alkoi toden teolla pitää otteessaan, alkoi se härdelli kehän ulkopuolella ja itse ottelu pysähtyi tyystiin minuuttien ajaksi. Sen jälkeen sitä huippukohtaa ei enää tavoitettu laisinkaan, ja ottelun päätös vain buildasi erästä toista storylinea. Oli tämä siltikin erittäin viihdyttävä matsi, ei parasta HHH:ta eikä todellakaan parasta Anglea, mutta kyllä tämän seurassa viihtyi. Kyllä se HHH vaan tuohon aikaan oli kova äijä. Hyvä matsi kuitenkin, bookkaus tosin kuvasti tuon aikakauden henkeä ehkä liikaakin.
Kesto: 24:15
Arvosana: ***1/2

30-Man Royal Rumble Match
Matt Hardy VS. Bull Buchanan VS. Jeff Hardy VS. Kane VS. Drew Carey VS. Farooq VS. Perry Saturn VS. Al Snow VS. Raven VS. The Goodfather VS. The Rock VS. Honky Tonk Man VS. Grandmaster Sexay VS. Steve Blackman VS. Brashaw VS. Albert VS. Tazz VS. Val Venis VS. K-Kwik VS. Hardcore Holly VS. The Big Show VS. Test VS. William Regal VS. Crash Holly VS. The Undertaker VS. Billy Gunn VS. Steve Austin VS. Haku VS. Rikishi VS. Scotty 2 Hotty
Tuo ei spoilaa "order of entrya", mikäli joku sitä mietti. Itse en koskaan ole erityisemmin Royal Rumble-matsista tykännyt, joten pelkän gimmickin vuoksi se ei minulta lisäpisteitä saa. Ei tämä kyllä myöskään mitään parhaimpia Rumbleja ollut. Suurimman osan ajasta kehän täyttivät tylsät midcarderit ja sitten oli näitä komedia-annoksia (Drew Carey, Honky Tonk Man, Grandmaster Sexay) Viimeiset 5-10 minuuttia olivat toki helvetin kovaa menoa, ja etenkin Stone Coldin osuutta ei voinut kuin rakastaa. Se mies ei vain osaa luovuttaa, ja toki Jim Rossin paatoksellinen selostus toi asiaan oman lisävivahteensa. Fakta on kuitenkin se, että tämä ei pitänyt otteessaan loppuhetkiä lukuunottamatta, ja toiminta kehässä pysähtyi useaan otteeseen ihan täydellisesti. Siitä isoa miinusta, mutta viimeiset minuutit olivat toki niin kovaa settiä, ettei sitä voi olankohautuksella ohittaa. Ei paras näkemäni Rumble, mutta ei huonoinkaan. Voittaja oli ainakin mieleeni.
Kesto: 61:56
Arvosana: ***

Yhteenveto: Viisi ottelua, joista yksi oli loistava MOTYC, kolme perushyvää matsia ja sitten yksi turhake. Main Event oli ehkä odotuksiin nähden pettymys, mutta Benoit/Jerichon loistavuus kyllä kompensoi sitä kivasti. Hyvä PPV tämä oli, suosittelen.

*** Chris Jericho&Chris Benoit
** Triple H
* Steve Austin

Matsien keskiarvo: 2,90

Whatin arvostelut:

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. No Mercy 2008 (2,96)
5. Royal Rumble 2001 (2,90)
6. SummerSlam 2003 (2,86)
7. SummerSlam 2004 (2,81)
8. Judgment Day 2001 (2,71)
9. SummerSlam 2005 (2,69)
10. Judgment Day 2002 (2,69)
11. WrestleMania 22 (2,68 )
12. Unforgiven 2008 (2,67)
13. SummerSlam 2008 (2,61)
14. WrestleMania 23 (2,50)
15. Night Of Champions 2008 (2,50)
16. Great American Bash 2008 (2,50)
17. King Of The Ring 2002 (2,44)
18. WrestleMania 20 (2,17)

Arvosteluinnostus iski itseenikin, joten jatketaan tapahtumalla, joka löytyy DVD-kokoelmastani. 2000-luvun alun WWE:n hengessä jatketaan.


WWE - No Way Out 2003
Sunnuntai, 23. Helmikuuta, 2003
Bell Centre, Montreal, Quebec, Canada

Heti alkuun tunnelma hieman lässähti, kun Jim Ross oli kayfabe-saikulla ja RAW:n otteluiden selostajana toimi kaksikko Jonathan Coachman&Jerry Lawler. Mutta asiaan.

Singles Match
Chris Jericho VS. Jeff Hardy
Kuten tarkkasilmäisimmät huomasivatkin, tämä oli jälleen yksi kokoelmani Kanadassa pidetyistä PPV:istä, mikä on muuten ihan silkkaa sattumaa. Se toi tähän kanadalaispainija-Jerichon otteluun ihan oman tunnelmansa. Yleisö ei kuitenkaan buuaunnut Hardylle, vaan kannusti kumpaakin ottelijaa, Jerichoa kuitenkin äänekkäämmin. Ottelu itsessään oli perushyvää menoa, etenkin tuohon aikaan botcheistaan tunnettu Hardykin veti hyvin, ilman suurempia botcheja. Mitään erityisen suuren ottelun tuntua tässä ei ollut, lähinnä välipala ennen WrestleManiaa. Kuitenkin viihdyttävä matsi, ja after matchin tapahtumat olivatkin sitten mielenkiintoisia, kun Shawn Michaels näytti naamaansa Montrealissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997. Tämä kaksikko taisi kyllä vetää parempia matseja ihan viikoittaisissakin vuosina 2008-09.
Kesto: 12:59
Arvosana: ***+

World Tag Team Championships Match
Rob Van Dam&Kane VS. Lance Storm&William Regal (c)
Jotain oli tapahtunut WWE:n joukkuedivarille kahden vuoden aikana, sillä siinä missä Royal Rumblessa 2001 joukkuemestaruuksista ottelivat Edge&Christian sekä Dudleyt, No Way Outissa titteleistä matsasivat kaksi hätäisesti kasaan heitettyä tiimiä, jotka eivät tiimeinä tule historiankirjoihin jäämään. "Ihan kivan" matsin nelikko saikin aikaan. Meno vähän tyssäsi yhdessä vaiheessa kun Kane bodyslammasi Regalin, tämä iski päänsä mattoon ikävästi ja taju oli taskussa hetken aikaa, for real. Hyvin ottelijat kuitenkin paikkasivat tuon, ja saivat uudestaan "punaisesta langasta" kiinni. Perusottelu, kekseliäs lopetus.
Kesto: 9:21
Arvosana: **1/2

WWE Cruiserweight Championship Match
Billy Kidman (c) VS. Matt Hardy w./Shannon Moore
Kyllä vaan elettiin Mattitude-aikoja, ja muistatteko niitä segmenttejä, joissa Matt Hardy koitti epätoivoisesti pudottaa painoaan pystyäkseen ottelemaan CW-divarissa? Juuri tähän kuvioon ottelu liittyi. Billy Kidmanista olen tykännyt aina, edelleenkin minulle on hämärän peitossa, miksi WWE antoi miehen mennä silloin joskus. Hardykin oli tässä nykyistä vetreämmässä ja hoikemmassa kunnossa, pystyen tällaiseen nopeatempoisempaankin painiin. Ei tämä Smackdownin cruiserdivisioonan parhaita matseja ollut, mutta kyllä tämän seurassa viihtyi. Tempo nyt ei ollut mitään mysterioultimodragon-tasoa, mutta silti melkoinen kontrasti kahteen edeltäneeseen otteluun. Ja kyllähän se Shooting Star Press on nätti liike teki sen sitten Billy Kidman, Evan Bourne tai kuka tahansa.
Kesto: 9:33
Arvosana: ***

Singles Match
The Big Show w./Paul Heyman VS. The Undertaker
Voe. Eipä paljoa olisi napannut mörssäreiden mörssäys, mutta istuin kuitenkin matsin läpi. Undertaker janosi kostoa, sillä Show oli nakannut tämän Military Pressillä rampilta alas lokakuussa, ja vasta Royal Rumblessa Ilmiö oli sitten palannut. Ottelun alkuminuutit olivat hyviä, tiukkaa brawlausta ilman hidastelua, ja annoin tälle matsille jopa mahdollisuuden. Ovathan nämä pystyneet hyviin matseihin, esim. No Mercy 2008. Sitten tuli se puuduttavan tylsä keskikohta tuhansine Head Butteineen ja Elbow Dropeineen, ja uni meinasi väkisinkin tulla silmiin. Viimeiset minuutit sitten olivat ihan viihdyttävää menoa runinien vuoksi, lopetus tosin ei iskenyt. Ehkäpä se oli aikanaan poikkeuksellinen, mutta nykyään Undertaker lopettaa joka toisen matsinsa tuolla tavalla. Ottelu olisi toiminut paremmin muutaman minuutin lyhyempänä. After match sitten buildasi WrestleManiaa melko paljonkin.
Kesto: 14:10
Arvosana: ***-

3 On 2 Handicap Match
Kurt Angle, Shelton Benjamin&Charlie Haas VS. Brock Lesnar&Chris Benoit
Team Angle, yksi ikisuosikkejani. Ottelu oli bookattu 3vs.3-matsiksi, jossa Edgen piti olla facetiimissä. Tosielämän loukkaantumisen vuoksi Edge ei kuitenkaan kyennyt painimaan, joten hänen kimppuunsa "hyökättiin" bäkkärillä ennen matsia ja mies vietiin "sairaalaan." Lesnar ja Benoit eivät kuitenkaan huolineet uutta joukkuetoveria, vaan lähtivät mieluummin sotaan kahdestaan. Pitää muuten muistuttaa, että tähän aikaan Kurt Angle oli siinä kunnossa, että jokaisen whiplashin jälkeen sai pelätä, nouseeko mies enää kanveesista. Niska täysin muussina. Ehkäpä siinä yksi syy, miksi tähän tapahtumaan bookattiin Anglelle tagmatsi, jossa kehäaikaa ei miehelle loppujen lopuksi hirveästi tullut.

Ottelu itsessään oli tykitystä, aivan loistavaa menoa, melkeinpä parasta tagpainia mitä olen nähnyt WWE:ssä. Kehässä viisi verrattain nuorta ja atleettista kaveria, joka varmisti sen, ettei ottelu tyssännyt missään vaiheessa eikä tässä todellakaan lähdetty millekään "hot tagin" panttaus linjalle. Matsissa oli vain yksi noin minuutin kestänyt pätkä, jolloin väännettiin restholdeja. Herkullisinta oli tietysti katsoa Anglen ja Benoit'n sekä Anglen ja Lesnarin kehäosuuksia, mutta kyllä myös Haas&Benjamin vetivät osansa enemmän kuin hyvin, ja he sitä painiaikaa enemmän saivatkin, Anglen hieman varoessa itseään. Ehkäpä tässä oli joidenkin makuun liikaa nosellausta, ja jotain hemmetin kehäpsykologian puutetta, mutta minuun tämä kovatempoinen äksöni iski täysiä. Illan paras ottelu.
Kesto: 13:17
Arvosana: ****

World Heavyweight Championship Match
Triple H (c) w./Ric Flair VS. Scott Steiner
Steinerin surullisenkuuluisan toisen WWE-runin surullisenkuuluisan feudin surullisenkuuluisa ottelu. Ei Steiner ole tuolla "Big Poppa Pump"-hahmollaan ole koskaan osannut facea esittää, joten miksi bookata häntä sellaisena? En vaan tiedä. Yleisö ainakin kääntyi täysin face-Steineria vastaan ja hurrasi HHH:n jokaiselle liikkeelle. Matsi oli tylsää brawlausta, muutamalla ihan komealla liikkeillä ja loppuhetkien Evolution-runineillä. Toisenlainen yleisö oli varmasti auttanut tämän ottelun kiinnostavuuden kannalta, mutta ei mikään yleisö tätä kovinkaan hyväksi olisi pystynyt tekemään. Perusmenoa, harmi vaan että Steiner monien mielessä leimautui paskasäkiksi juuri näiden HHH-matsien vuoksi.
Kesto: 13:02
Arvosana: **+

Super Grudge Match
Eric Bischoff VS. 'Stone Cold' Steve Austin
Vitut tämä mikään painiottelu ollut, mutta silti yksi suurimmista syistä katsoa tämä PPV. Stone Cold Fuckin' Steve Austinin paluu WWE-kehiin sitten lähtönsä kesällä 2002! Ja lisätunnelmaa loi se, että maanantaina RAW:ssa Bischoffin kätyreiden pieksemä Jim Ross tuli kuin tulikin selostamaan tämän matsin, ja tämä onkin yksi JR:n kultaisimmista selostussuorituksista ikinä! Austin sai megalomaaniset popit, Hoganiakin suuremmat ja reilun neljän minuutin ajan whooppasi Bischoffin persettä varsin viihdyttävällä tavalla. Kaunaa oli todellakin kertynyt, kaikkihan tiesivät että juuri Bischoff oli se mies, joka antoi Austinille potkut WCW:stä 1995. Painia ei nimeksikään, mutta maagista tunnelmaa sitäkin enemmän. Tämä oli enemmän segmentti, kuin painiottelu, mutta arvostellaan nyt otteluna.
Kesto: 4:25
Arvosana: **

Rematch Of The Century
Hulk Hogan VS. The Rock
En tykännyt The Rockista koskaan, mutta tämä Hollywood-Rock oli kyllä viihdyttävää kamaa. Tätä tapahtumaa edeltäneessä Smackdownissa Rocky veti mielestäni parhaan promonsa koskaan. Ja sehän päättyi siihen, että Johnson sylkäisi Hoganin kasvoille. En ole koskaan täysin ymmärtänyt, miten hitossa Hulk Hogan on Kanadassa niin suosittu kuin on. WrestleMania X-8:ssa kanadalaisyleisö käänsi Hoganin faceksi, ja nyt Hogan sai lähes paluunsa tehneen Austinin veroiset popit, ja Rocky melkein buuattiin rakennuksesta ulos. Amerikkalainen sankari+kanadalaisyleisö=varma resepti menestykseen. Hoganin tapauksessa.

Ottelu oli lyhyt, ehkä liiankin lyhyt. Finishereihin siirryttin varmaan jo 2:n minuutin kohdalla, olisi tämän kyllä voinut enemmän sillä WM-kaavalla mielestäni rakentaa. Eeppistä tunnelmaa tässä kyllä oli rutkasti, kiitos kanadalaisyleisön. Viihdyttävää menoa, ja ottelun päätteeksi sitten nähtiin screwjob, joka lopullisesti varmisti WrestleManian Vince McMahon-Hulk Hogan matsin. Hyvää painia? Ei. Hyvää viihdettä? Kyllä.
Kesto: 12:37
Arvosana: ***

Yhteenveto: Melko tasainen PPV. Yksi matsi erottui ylitse muiden tiukalla kehätoiminnallaan, ja se oli tietysti tuo 3 vastaan 2. Illan kaksi ME:tä olivat ehkä painillisesti kuraa, mutta tunnelmaltaan aivan eeppisiä. Sitten koko muu PPV oli tasaista mössöä, heikoimpana antina joukkuemestaruusottelu sekä HHH VS. Steiner. En oikeastaan suosittele tämän PPV:n ostamista ainakaan DVD:lle, mutta tuo kehumani tagmatsi ja kaksi main eventiä kannattaa kyllä katsoa ihan puhtaasti sen tunnelman vuoksi.

*** Chris Benoit
** Kurt Angle
* The Rock

Matsien keskiarvo: 2,84

Whatin arvostelut:
1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. No Mercy 2008 (2,96)
5. Royal Rumble 2001 (2,90)
6. SummerSlam 2003 (2,86)
7. No Way Out 2003 (2,84)
8. SummerSlam 2004 (2,81)
9. Judgment Day 2001 (2,71)
10. SummerSlam 2005 (2,69)
11. Judgment Day 2002 (2,69)
12. WrestleMania 22 (2,68 )
13. Unforgiven 2008 (2,67)
14. SummerSlam 2008 (2,61)
15. WrestleMania 23 (2,50)
16. Night Of Champions 2008 (2,50)
17. Great American Bash 2008 (2,50)
18. King Of The Ring 2002 (2,44)
19. WrestleMania 20 (2,17)

Survivor Series on reilun vuorokauden kuluttua, joten päätin matkustaa ajassa kertaheitolla 10 vuotta taaksepäin. Voisi sanoa, että aika helvetin pahasti saa tämänvuotinen Survivor Series flopata, mikäli haluaa tämän alittaa.


WWF - Survivor Series 1999
Sunnuntai, 14. Marraskuuta 1999
Joe Louis Arena, Detroit, Michigan

4 VS. 4 Survivor Series Elimination Match
The Godfather, D-Lo Brown&The Headbangers (Mosh&Trasher) VS. Dudley Boyz&Acolytes (Bradshaw&Farooq)
Show sai lentävän lähdön, kun ensimmäisen entrancen teki superover Godfather "ho traininsa" kanssa. Ja lisää toimivaa roskahuumoria peliin toivat GF:n joukkuekaverit, jotka olivat pukeutuneet GF-kuteisiin. Hyvää läppää, ja se sai yleisön kuumaksi jo paljon ennen kellonsoittoa. Sitten kun kehätoiminta jossain vaiheessa alkoi, niin eihän se kovinkaan hääviä ollut, mutta koko ajan matsi pysyi kasassa ja sen jaksoi hyvin katsoa loppuun asti. Godfatherin karisma, nuoren D-Lo:n urheilullisuus ja Bradshaw'n saatanalliset Lariatit tekivät tästä ihan kohtuullisen nautittavan ottelun. Enempää en kuitenkaan kehumaan ala, sillä tässä ei ollut yhtikäs mitään erikoista.
Kesto: 9:38
Arvosana: **

Singles Match
Kurt Angle VS. Shawn Stasiak
Tästä se sitten virallisesti alkoi, Kurt Anglen showpainiura. Tokihan Angle oli paininut dark matcheja, ja esiintynyt Heatissa, mutta eipä niitä muista kukaan muu kuin minä. Detroitin yleisö ei Anglesta (eikä sen puoleen Stasiastikaan) perustanut, vaan keskittyi chanttaamaan "boringia" ja "let's go red wingsiä". Matsin aikana Angle oikeastaan kääntyi heeliksi, sillä (Vince McMahonin käskystä) hän eräässä vaiheessa hyppäsi kehästä ulos, nappasi mikin käsiinsä, ja lausui "you don't boo an olympic gold medalist." Eeppistä. Tuon lisäksi tässä ottelussa oli toki komeita Anglen suplexeja ja muita liikkeitä, mutta tämä oli nimenomaan sitä. Liikkeitä toisensa perään, ilman mitään muuta päämäärää. Kehno ottelu, ja tämän perusteella on vaikea uskoa, että vain vuotta myöhemmin Kurt Angle oli WWF:in mestari ja main eventtasi Survivor Seriesiä, vieläpä varsin uskottavasti.
Kesto: 5:56
Arvosana: **-

4 VS. 4 Survivor Series Elimination Match
Val Venis, 'Sexual Chocolate' Mark Henry, Gangrel&Steve Blackman VS. British Bulldog&Mean Street Posse (Pete Gas, Rodney&Joey Abs)
Johan nyt oli kokoonpano. Sen voi sanoa, että räväkkiä gimmickejä, tästä ei ainakaan puuttunut. Sexual Chocolate. Paini itsessään oli aika hirveää, ja yleisö täysin kuollut. Anglen matsissa yleisö sentään jaksoi meluta (vaikka matsi ei heitä kiinnostanutkaan) mutta tässä he olivat täysin hiljaa, vielä huonompi vaihtoehto. Vain pari viimeistä minuuttia olivat katsottavaa, kun Bulldog taisteli oman joukkueensa "sole survivorina" hetken aikaa. Kuraa.
Kesto: 9:11
Arvosana: *1/2

4 VS. 4 Tag Team Match
Mae Young, Fabulous Moolah, Tori&Debra VS. Jacqueline, Luna, Terri&Ivory
Yhdellä sanalla: hirveätä. Ei tällaista. Tämä saa näyttämään tämän päivän WWE:n naisten matsit Flair/Steamboateilta. Ei toiminut huumorinakaan.
Kesto: 1:53
Arvosana: DUD

Singles Match
X-Pac VS. Kane
Kahden huonon ja yhden kelvottoman matsin jälkeen tästä pystyi odottelemaan jonkinlaista tasonnostoa, vaikka ei tietysti mitään klassikkoa. Ihan mukavasti tämä alkoi, mutta muuttui hyvin nopeasti yksipuoliseksi squashiksi, ja siitä edelleen runin-paskaksi. Enemmän segmentti, kuin ottelu.
Kesto: 4:16
Arvosana: *

4 VS. 1 Survivor Series Elimination Match
Prince Albert, Mideon, Viscera&Big Boss Man VS. The Big Show
Vieläkö näitä, oli ensimmäinen ajatukseni kun Howard Finkel kuulutti matsin sisään. Ihraa oli kehässä enemmän kuin Burger King-ravintolassa. Täysi squash, täyttä tuubaa.
Kesto: 1:26
Arvosana: +

Yleensä keskityn näissä pelkkien otteluiden arvosteluun, mutta nyt on pakko mainita yhdestä segmentistä, sillä se on legendaarinen ja sillä oli olennainen merkitys koko tapahtuman jälkimmäistä puoliskoa silmällä pitäen. Illan pääotteluna mainostettiin Triple Threat-matsia The Rockin, Triple H:n ja Steve Austinin välillä, jossa Vince McMahonin piti olla tuomarina. HHH ja Austin ajautuivat bäkkärillä käsirysyyn, jonka seurauksena Hunter juoksi karkuun ja Austin tuli perässä. Hunter hävisi näköpiiristä, ja samalla joku ajoi autolla Austinin yli! Oli kyllä erittäin hyvin toteutettu tämä koko "kohtaus", ja loppujen lopuksi se saatiin näyttämään varsin aidolta tilanteelta. Ja onhan tämä tietysti sellainen angle, jota vieläkin muistellaan ahkerasti. (Ja jos joku ei tiennyt, niin aikuisten oikeasti tuo tehtiin sen vuoksi, koska Austinin niska oli muussina Owen Hartin Piledriverin jäljiltä ja mies päätettiin viedä saikulle tällaisen storylinen kautta.)

Intercontinental Championship Match
Chyna (c) w./Miss Kitty VS. Chris Jericho
JR&Lawler keskittyivät matsin alkuminuutit Austin-tilanteen kertaamiseen, kunnes tämä vei totaalisesti mukanaan heidätkin, minut ja koko yleisön. Jericho veti heelin roolinsa äärimmäisen briljantisti, ja olihan hän 10 vuotta sitten aivan älyttömän kovassa painikunnossakin. Chyna roikkui matsissa mukana myös hyvin, vaikka ei todellakaan se tähti ollut. Hahhah, repesin totaalisesti Jerichon ilmeilylle, kun low blow'lla ei ollutkaan totuttua vaikutusta. Sukupuolten sota syttyi myös yleisössä äänekkäiden sovinistisikojen hurratessa Y2J:lle ja naisten/lasten hurratessa Chynalle. Tämä oli oikeasti todella hyvä ottelu, ja tuntui klassikolta verrattuna illan edellisiin matseihin. Ei ihme, että Jerichoa alettiinkin nostamaan pikku hiljaa kortissa tällaisten esitysten jälkeen. Yleisö söi miehen kädestä, ja painitaidot olivat todellakin kohdallaan.
Kesto: 13:47
Arvosana: ***1/2

4 VS. 4 Survivor Series Elimination Match
Hardcore Holly, Crash Holly, Grandmaster Sexay&Scotty 2 Hotty VS. Edge, Christian&Hardy Boyz
Tänä päivänä varsin nimekäs facejoukkue, mutta 10 vuotta sitten kukaan nelikosta ei ollut saanut aikaiseksi paljon mitään, pelkkiä jobbereita. Too Cool toi tähän ihan toimivaa huumoria, tuli pari kertaa ääneenkin naurettua Grandmasterin sekoiluille. Ja Lawlerin käsittämättömälle Grandmaster-markitukselle. Mitään muuta kuin huumoria tämä ei ollut, ja sellaiseksi tämä oli aivan liian pitkä, ei jaksanut kiinnostaa ensimmäisen viiden minuutin jälkeen enää laisinkaan.
Kesto: 14:27
Arvosana: *1/2

WWF Tag Team Championships Match
New Age Outlaws (Road Dogg&Mr. Ass) (c) VS. Mankind&Al Snow
Jossain mennään pieleen, jos koko matsin huippukohta on Outlawsien matsia edeltänyt "promo." En nähnyt tässä ottelussa oikeasti mitään hyvää. Puuduttavan tylsää brawlia, jonka koko ajan toivoi vain loppuvan. Loppuhetket olivat ihan jänniä, mutta sitä edeltäneet 13,5 minuuttia varsinaista tuskaa katsella. Hyi.
Kesto: 14:00
Arvosana: *

Triple Threat Match For WWF Championship
The Rock VS. Triple H (c) VS. The Big Show
Aikaisemmin illalla Shane McMahon oli luvannut, että huolimatta Austinin "tragediasta" kansa tulisi näkemään kolmoisottelun. Ja niinpä Big Show oli yllätysosallistuja. Vince McMahon puolestaan oli lähtenyt Austinin kanssa "sairaalaan", joten kaikkien rakastama Earl Hebner otti tuomarointivastuun.

Olihan tämä ottelu aika huikea tasonnosto kahteen edelliseen verrattuna, ja tuntui ihan main eventiltä. Etenkin Triple H:ta pitää kehua, hän oli se "liima", joka piti tämän sekavan ja kaaoottisen runinejä ja tuomaribumppeja täynnä olleen ylibookatun kokonaisuuden jollain tavalla kasassa. Ihan viihdyttävää brawlausta, muutamia hassuja bumppeja ja yllätyksellinen lopetus. Kaiken kaikkiaan kohtuullisen hyvä päätös tapahtumalle, vaikka ei mielestäni yltänyt illan parhaaksi matsiksi.
Kesto: 16:16
Arvosana: ***+

Yhteenveto: Oli kyllä aika pitkä kolmetuntinen. Ruudulle lävähti jatkuvalla syötöllä tylsiä ja keskinkertaisia painijoita, ja oikeastaan vain kaksi ottelua tapahtumasta olivat katsomisen arvoisia. Lisäksi tuo vereen, suolenpätkiin ja kakkahuumoriin tottunut attitude-aikakauden yleisö onnistui viemään useista matseista viimeisenkin kiinnostuksen rippeen istumalla täysin hiljaa, ja vain odottelen seuraavaa huumoripläjäystä/spottia. Osittain toki myös painijoiden syytä, kun eivät saaneet yleisöä syttymään. En kyllä suosittele tähän aikaa tuhlaamaan.

*** Chris Jericho
** Triple H
* Chyna

Matsien keskiarvo: 1,58

Whatin arvostelut:

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. No Mercy 2008 (2,96)
5. Royal Rumble 2001 (2,90)
6. SummerSlam 2003 (2,86)
7. No Way Out 2003 (2,84)
8. SummerSlam 2004 (2,81)
9. Judgment Day 2001 (2,71)
10. SummerSlam 2005 (2,69)
11. Judgment Day 2002 (2,69)
12. WrestleMania 22 (2,68 )
13. Unforgiven 2008 (2,67)
14. SummerSlam 2008 (2,61)
15. WrestleMania 23 (2,50)
16. Night Of Champions 2008 (2,50)
17. Great American Bash 2008 (2,50)
18. King Of The Ring 2002 (2,44)
19. WrestleMania 20 (2,17)
20. Survivor Series 1999 (1,58 )

Olen aina halunnut nähdä Survivor Series 1999. Mutta tuon arvostelun ja kun katsoo tapahtuman korttia niin ei tuota halua nähdä. päin vastoin tätä pitää välttää kuin ruttoa!

"nWo-Sting" kirjoitti:
Olen aina halunnut nähdä Survivor Series 1999. Mutta tuon arvostelun ja kun katsoo tapahtuman korttia niin ei tuota halua nähdä. päin vastoin tätä pitää välttää kuin ruttoa!

Jep, oli kyllä karsea pettymys itsellenikin. Tuskinpa olisin ladannut, jos olisin etukäteen viitsinyt etsiä tapahtuman cardin käsiini.

Tuli tässä näitä vanhempia tapahtumia arvostellessa mieleen, että tämä tyyli arvostella PPV heti tuoreeltaan ei ole oikeudenmukainen. Vaikka kuinka koittaisi objektiivinen olla, väkisinkin arvosanoihin vaikuttaa jollain tavalla meneillään olevat storylinet ja jonkun painijan tympeä bookkaus. Tällä siis tarkoitan juuri tätä, että joku Undertakerin voittama matsi saattaa kärsiä, arvostelussa, koska yksinkertaisesti Undertakerin tympeä naama ja jobbaamattomuus vituttaa liiaksi. Sitten kun katsoo jotain Undertakerin matsia 7:n vuoden takaa, niin eihän sitä muista millaisissa kuvioissa 'Taker on pyörinyt viikosta-viikkoon, ja niinpä matsi tuleekin arvosteltua puhtaammin sen pelkän laadun perusteella.

Mielestäni olen kuitenkin kohtuullisen hyvin pystynyt tuuppaamaan senhetkiset antipatiat tiettyjä painijoita kohtaan taka-alalle (tänä vuonna HHH, Orton ja Undertaker) kun olen noita PPV:itä arvostellut. Mutta uudemmalla katselukerralla parin vuoden kuluttua, voisi esimerkiksi noiden joidenkin tämän vuoden Hunter VS. Orton-matsien arvosana nousta.

Toivottavasti edes joku tajusi mitä ajoin takaa.

"What" kirjoitti:
Tuli tässä näitä vanhempia tapahtumia arvostellessa mieleen, että tämä tyyli arvostella PPV heti tuoreeltaan ei ole oikeudenmukainen. Vaikka kuinka koittaisi objektiivinen olla, väkisinkin arvosanoihin vaikuttaa jollain tavalla meneillään olevat storylinet ja jonkun painijan tympeä bookkaus.

Totta.

Mielestäni olen kuitenkin kohtuullisen hyvin pystynyt tuuppaamaan senhetkiset antipatiat tiettyjä painijoita kohtaan taka-alalle

lol no

Hienoa, että Whattikin on jälleen innostunut arvostelemaan!


Ja näin siirrytäänkin jo vuoteen 1989. Ja vuosihan aloitetaan tietenkin Royal Rumblella. Selostajina jatkavat Gorilla Monsoon ja Jesse "The Body" Ventura. Jostain syystä versiostani puuttui Hakun ja Harley Racen välinen matsi. :/


The Hart Foundation & "Hacksaw" Jim Duggan vs. The Fabulous Rougeaus & Dino Bravo
Vuoden 1988 Royal Rumblessa nähtiin kaksi 2/3 Falls-ottelua ja "perinne" jatkui tänäkin vuonna, sillä nyt tämä kyseinen ottelumuoto nähtiin show'n openerina. The Hart Foundation oli vuoteen 1989 siirryttäessä kiistatta WWF:n kovin joukkue, sillä Davey Boy Smith ja Dynamite Kid olivat lähteneet firmasta edellisen vuoden lopulla. Nyt Hart ja Neidhart saivat tag-parikseen uskomattoman huonon Jim Dugganin. En ole koskaan pitänyt Dugganista tippaakaan, mutta nyt näitä 80-luvun PPV:itä katsellessa hänen surkeutensa jo tuolloin oli vielä pahempaa kuin muistinkaan. Toisessakin joukkueessa oli aika samanlainen asetelma, vaikkeivat Rougeaut olleetkaan lähellä HF:n loistavuutta, eikä myöskään Dino Bravo ollut yhtä huono kuin Duggan. Bravolla oli ottelussa onneksi varsin pieni rooli, mutta Duggan sen sijaan sai sekoilla kehässä aivan liikaa. Olihan Hacksaw kyllä over, mutta ei hän kehässä tehnyt mitään muuta kuin showboattaili ja heilutti nyrkkejään. Noh, kunnhan nyt yrittää ollaa liikaa huomioimatta Duggania, niin tämä oli oikein mainio ottelu. The Hart Foundation varsinkin oli liekeissä ja he esittivät todella tyylikästä painia. Erittäin viihdyttävää ja jännittävää settiä alusta loppuun - Dugganista huolimatta.
***+


Posedown "match"
Rick Rude vs. The Ultimate Warrior
Kyllä, luitte aivan oikein, Rick Rude ja The Ultimate Warrior eivät painineet kehässä, vaan esittelivät lihaksiaan. Kyllä, PPV:ssä. Ögh. Okei, oli tämä itse asiassa viihdyttävämpää kuin Dino Bravon penkkipunnerrukset edellisessä Rumblessa, mutta se ei paljoa vaadi. Molemmat tekivät neljä erilaista poseerausta, jonka jälkeen yleisön tehtävänä oli päättää voittaja. Kumpikohan voittaa, kun vastakkain ovat yksi suosituimmista ja yksi vihatuimmista painijoista? Hauskaa oli kyllä, kun osa yleisöstä kääntyi UW:ta vastaan, kun hänen poseerauksiensa laatu oli vähän niin ja näin. Mutta joo, olisi tämän ajan voinut käyttää johonkin oikeaan matsiin.


WWF Women's Championship
Rockin'n Robin(c) vs. Judy Martin
Royal Rumblen ainoassa mestaruusottelussa oli pelissä huimassa arvossa ollut naisten mestaruusvyö. Rockin'n Robin oli jossain vaiheessa voittanut vyön itselleen ja WWF yritti epätoivoisesti tehdä hänestä jotain naisdivarin keulakuvaa. Valitettavasti vain yleisöä ei kiinnostanut naisten mestaruusvyö tippaakan ja vielä vähemmän neiti Robin. Sekä Robin että haastajana toiminut Judy Martin olivat ihan kelvollisia painijoita, mutta eivät kuitenkaan edes tuolloisen pienen naisdivarin parhaimpia. Matsi toimi painillisesti ihan kivasti, vaikka välillä naisilla tuntuikin olevan vaikeuksia liikkeiden toteuttamisessa ja myymisessä. Yleisön hautajaismeininki ei ainakaan tehnyt tästä matista yhtään parempaa.
**


Royal Rumble match
Ja sitten itse asiaan. Ensimmäisessä Rumblessa oli mukana vain kaksikymmentä painijaa, eikä juuri laisinkaan oikeasti kovia nimiä. Tässä toisessa mukana oli jo kolmekymmentä painijaa ja periaatteessa kaikki WWF:n kovimmat nimet. Hogan, Savage, André, DiBiase, Roberts ja niin edelleen - kaikki löytyivät tästä ottelusta. Lisäksi matsi oli täynnä hyviä painijoita, kuten Perfect, Michaels, Jannetty, Anderson, Blanchard, Santana, Valentine ja Martel. Painijoiden puolesta yksi kovimmista Rumbleista ikinä. Ottelun ensimmäinen puolisko oli aivan loistavuutta. Todella viihdyttävää settiä. Tämä about puolituntinen oli buukattu todella hyvin ja kehä oli täynnä taitavia painijoita. Mutta sitten kun alettiin todenteolla lähestyä loppua, niin eipä kehästä enää löytynytkään juuri muita kuin niitä kaikista heikoimpia painijoita. Höh. Potentiaalia tässä Rumblessa olisi ollut vaikka mihin, mutta loppu oli kyllä aikamoinen pannukakku. Shawn Michaels oli loistava, kuten myös Mr. Perfect.
***½

*** The Hart Foundation
** Shawn Michaels
* Mr. Perfect

Oikein viihdyttävä tapahtuma kokonaisuutena. Rumble rokkasi ja openerkin ylsi yli kolmeen tähteen. Yksi parhaimmista tapahtumista tähän mennessä.

Loistavia arvosteluja mielenkiintoiselta aikakaudelta edelleenkin Supermacilta. Suuresta osaa otteluista olen samaa mieltä: paljon paskaahan tuohon aikakauteen mahtui, mutta jostain syystä noita tapahtumia silti katsoi mielellään (vaikka muualla paljon parempaa materiaalia olikin tarjolla). Onkohan tapahtunut ihan puhdas virhe, vai miksi Jumping Bomb Angelsien ja Glamour Girlsien RR '88 -ottelu ei tuossa top kympissä ole mukana, vaikka ainakin itse ainakin rankkaan sen tuota naisten SurSer-ottelua paremmaksi ja olit itsekin sille ***½ antanut?

Whatinkin arvostelut ovat olleet taas mukavaa luettavaa. Itse olen kyllä täysin eri mieltä tuosta Rumblesta: juuri sen monivaiheisuutensa, sopivien komedia-annoksien ja huikean lopun (sekä oikeasti monien potentiaalisten voittajaehdokkaiden takia) tuo kuuluu minun suosikki-Rumbleihini. Hieno ottelu.


SUPERBRAWL VII
Hollywood "Hulk" Hogan vs. "Rowdy" Roddy Piper

Vuorossa onkin nyt kaikkien aikojen seitsemäs SupeBrawl, joka oli siis vuoden ensimmäinen WCW:n suurista tapahtumista. Tapahtuman Main Eventinä oli tosiaan Starrcaden ME:n uusintaottelu, kuten 'tagline' asian jo paljasti. Show'n alkuun saimmekin nähdä, kuinka Roddy Piper lähti Alcatrazin vankilasta suuntaamaan kohti tapahtumapaikkaa, San Fransiscon areenaa. Miksi Piper suljetussa vankilassa oleskeli? Se selviää kyllä. Selostajinamme taas Dusty, Bobby ja Tony. Pidin enemmän Bischoffista ja DiBiasesta.


Dean Malenko (c) vs. Syxx - WCW Cruiserweight Championship
Olen oikeasti aika huono paikoitellen sanomaan näistä WCW:n heel/face-jaoista, kun en tätä aikakautta WCW:ltä niin kauhean täydellisesti tunne. Näkemäni perusteella (Malenko on World War 3:sta lähtien otellut heelejä vastaan) ei Malenko ole täysi heel kyllä enää, mutta ei pahemmin facekaan. Enemmän tämmöinen "pieksen kaikki eteen tulevat" -tyyppinen Ice Man. Ottelun tarinana oli se, että kun Syxx oli viime ppv'ssä hävinnyt Ladder-ottelun ja joutunut näin luopumaan US Heavyweight-vyöstä, pölli hän seuraavaksi Dean Malenkon CW-vyön ja rupesi näin vaatimaan itselleen tuosta mestaruudesta ottelua. Malenko tietenkin suostui, tahtoihan hän vyönsäkin takaisin.

Itse ottelu oli hyvä, mutta ei millään tavalla ainutlaatuinen. Malenkolla riittää taitoa, eikä Syxxkään huono kehässä ole, mutta mitään erityisen hienoa CW-mestaruusottelua ei näiltä etukäteenkään odottanut, joten tämä täytti odotukset aika hyvin. Ottelu rakentui järkevästi (ennen kaikkea Malenkon ansiosta), siinä nähtiin tyylikkäitä liikkeitä ja lopetuskin oli ihan hyvä. Hyvä tapa aloittaa show, mutta ei kuitenkaan sen enempää.
***


Konan & La Parka & Villano IV vs. Juventud Guerrera & Ciclope & Super Calo
Painijat ovat kuvissa samassa järjestyksessä kuin tuossa tekstissäkin. Tälle ottelulla ei minun tietojen mukaan oikeastaan ollut mitään erityistä tarinaa. Ilmeisestikin WCW tahtoi vastata WWF:n Royal Rumblen surkeaan lucha-paini -yritykseen pistämällä kuusi taidokasta (tai hiukan vähemmän taidokasta.. Konan) luchaansa ottelemaan keskenään.

Kyllähän tämä selkeästi WWF:n kuuden miehen luchaottelun pieksi mennen, tullen ja palatessakin vielä. WWF:n ottelussa oli ehkä tavallaan siitä kaikesta rauhallisuudesta johtuen hiukan järkevämpi rakenne, mutta tässä taas oli sitä MENOA, jota yleisö oikeasti tahtoi nähdä. Kaikki kuusi pääsivät näyttämään vahvoja puoliaan, ja varsinkin Juvi ja La Parka hoitivat oman roolinsa erityismaininnan arvoisesti. Ottelussa nähtiin muutamia todella tyylikkäitä, itselleni ennennäkemättömiä, liikkeitä. Myymisestä nyt ei edes kannata kauheasti mainita, mutta itselläni arvosanaa tiputtaa aina silti se, etten erityisemmin tykkää tästä lucha-perinteen loputtomasta no-sellauksesta. Suurin ongelma silti tässä oli se, että paikoitellen ottelu tuntui hajoavan aivan käsiin. Varsinkin loppu oli pirun sekava ja nämä sekavat osiot kyllä laskevat myös arvosanaa. Hyvä ja viihdyttävä kamppailu. Aivan erilainen kuin opener, mutta arvosanaltaan silti sama kuin se.
***


Prince Iaukea (c) vs. Rey Mysterio Jr. - WCW Television Championship
Tämän tapahtuman alkukortti oli tosiaan tungettu täyteen näitä kevytsarjalaisten otteluita. Hauska yksityiskohta tässä mestaruusottelussa on se, että edellisen kerran WCW TV-mestaruutta puolustettiin tasan vuosi ennen SuperBrawl VII:tä, kun SuperBrawl VI:ssä Johnny B. Badd ja Diamond Dallas Page ottelivat siitä. Tämänkään ottelun tarina ei ollut kummoinen. Hauska samoalainen veikko Prince Iaukea oli voittanut viimeisessä Nitrossa ennen SB:tä TV-mestaruuden Lord Steven Regalilta, ja Mysterio oli mestaruuden ykköshaastaja. Regal syyttikin tappiostaan juuri Mysteriota.

Jälleen viihdyttävä ottelu, mutta ei vieläkään sen enempää. Iaukea on minulle täysin uusi tuttavuus (nimen olen kyllä monesti kuullut, mutta otteita en ole nähnyt), mutta tästä ottelusta ainakin jäi tyypin otteista hyvä maku suuhun. Suurin osa ottelusta meni kyllä Mysterion hallinnassa, jolloin Iaukean ei tarvinnut kuin pysyä Mysterion huikeissa otteissa mukana. Paljon tämän ottelun hyvyydestä meneekin siis Mysterio Jr:n ja tämän huikeiden liikkeiden piikkiin, mutta ei Iaukeakaan tosiaan mitenkään huonosti vetänyt vaan hoiti oman roolinsa hyvin. Lisäksi Iaukean tekemä Top Rope Samoan Dropin tapainen liike oli näyttävä. Heikkoa ottelussa oli laimeahko lopetus, mutta muuten kiva ottelu tämäkin.
***


Buff Bagwell vs. Diamond Dallas Page
Huomatkaa Buff Bagwellin kaulaa koristava tyylikäs nWo-nauha. nWo:n Souled Outissa nWo:n liittymistarjouksista kieltäytynyt DDP kohtasi siis Scott Nortonin, ja vielä tuossakin tapahtumassa nWo yritti saada DDP:n riveihinsä. Page kusettikin nWo:ta vetämällä päällensä järjestön paidan, mutta sitten kohta iskemällä Diamond Cutterinsa kaikille edessä olleilla nWo-kavereille. Tämä tiesi DDP:n lopullista face-turnia ja sitä, ettei nWo varmasti unohtaisi Pagen petturuutta koskaan. Niinpä SuperBrawl VII:ssä DDP sai vastaansa nWo:n Buff Bagwellin.

Itse ottelu oli ihan ok. Ei lähellekään nyt kolmen edellisen tasoa, mutta ei tämä varsinaisesti mikään huono ottelu. Varsinkin DDP kyllä paiski taas ottelussa selvästi töitä, ja kyllä Buff tuon heel-roolin vetämisen näytti hallitsevan varsin mallikkaasti. Tuloksena tästä oli kelvollinen, tv-ottelun tasoinen kohtaaminen, mutta ei sen enempää. Olisi tämä voinut huonompikin olla, mutta nyt ei ainakaan latistanut tunnelmaa. Tässä ottelussa lopetus taas jopa toimi.
**


Eddie Guerrero (c) vs. Chris Jericho - WCW United States Heavyweight Championship
Onko mitään tyylikkäämpää kuin nuo Eddien viikset? Samalla tavalla kuin ensimmäiset ppv-tason HHH/Austin ja HHH/Rock -ottelut oli jo oteltu tässä vaiheessa, nyt myös niin ensimmäinen ppv-tason Jericho/Benoit kuin Jericho/Guerrerokin oli nähty. Tämän ottelun tarina on minulle kaikkein eniten pimennossa. Luulisin, että tässä jokin backstory olisi, mutta sitä ei missään vaiheessa ainakaan mainostettu millään tavalla. Ehkä sitten Jericho oli vain ansainnut mestaruusottelun kaveriaan Guerreroa vastaan.

Ensimmäisen ppv'ssä nähdyn Jericho vs. Guerreron kohtalo oli aika samanlainen kuin ensimmäisen ppv'ssä nähdyn Jericho vs. Benoit'n. Faktahan on se, että eivät nämä kaverit keskenään pysty ottelemaan ottelua, joka ei olisi keskivertoa parempi. Silti tästä, samoin kuin siitä Halloween Havocin (?) Benoit vs. Jerichosta puuttui joku. Jotenkin vain nämä kaksi eivät olleet täysillä ottelussa mukana. Jälleen kuitenkin pitää siis huomioida, että kritiikistä huolimatta tämä oli tähän mennessä tapahtuman paras ottelu. Viihdyttävää tekniikkapainia, tyylikkäitä (luovutus)liikkeitä ja ihan onnistunut loppukamppailukin. Oikein hyvä ottelu siis, mutta selvästi parempaankin nämä kaksi pystyisivät. Tämä oli 12 minuutilla muuten tapahtuman pisin ottelu.
***½


Faces of Fear vs. Public Enemy vs. Harlem Heat w/ Sister Sherri
Tämän ottelun piti alunperin olla neljän joukkueen kamppailu niin, että Steiner Brothersit olisivat olleet myös mukana. Veljekset joutuivat kuitenkin rajuun auto-onnettomuuteen (kayfabe) ja niinpä ottelusta tuli Triangle Match. Samalla ottelun panoksena ollut ykköshaastajuus joukkuemestaruuksiin päätettiin tiputtaa pois, joten nyt käsissä oli sitten kolmen joukkueen ottelu ilman backstorya tai panosta. Hienoa.

Lähtökohtiin nähden tämä oli hyvä ottelu. Booker T loisti, Meng hoiti hommansa taas tyylikkäästi ja ennen kaikkea Public Enemy oli bookattu tässä ottelussa juuri oikealla tavalla. Paikoitellen tässä ehti hiukan tylsiä kohtia olemaan, mutta pääasiassa tämä oli yllättävänkin viihdyttävä ja toimiva kuuden joukkueen taistelu, jonka lopetuskin oli oikein napakka. Mitään erikoista tässä ei silti ollut ja ne tylsät kohdat vähän rokottavat arvosanaa, mutta parempi kuin esimerkiksi monet tv-ottelut.
**½


Steve McMichael w/ Debra McMichael vs. Jeff Jarrett
Viimeistään tässä vaiheessa tietoni WCW:n heel/face -jaosta hajoaa täysin, koska varsinkin Four Horsemenin (johon McMichael siis kuului tässä vaiheessa) face/heelmäisyys tuntui riippuvan aivan tilanteesta ja feudista, ehkä heidät sitten joksikin tweenereiksi voi laskea (WCW.. Cross The Line). Samalla myös Jarrett oli ollut tähän asti selkeä babyface, mutta nyt miehellä olikin heel-elkeitä, ja hän sai osakseen buuaustakin (se tosin saattaa vain johtua siitä, että San Fransiscon yleisö oli idioottimaista.. huutaa nyt BORINGia Jerichon ja Guerreron ottelun aikana). Ehkä Jarrettin heel-elkeet sitten liittyivät vain tähän otteluun, koska Jarrett oli ystävystynyt WCW:hen saapueessaan Ric Flairin kanssa, ja Flairin mielestä olisi ollut ihan ok, jos Jarrett olisi liittynyt Four Horsemeniin. Osa Hevosmiehistä ei tätä hyväksynyt, ja varsinkin McMichaelin ja Jarrettin välit olivat hyvin hankalat, koska Steven vaimo Debra McMichael tuntui tahtovan Jarrettia turhankin paljon Four Horsemeniin. Lopulta tämä kuvio Hevosmiesten ja Wannabe-Hevosmies Jarrettin välillä oli edennyt tähän otteluun, jossa Jarrett voittaessaan ottelun pääsisi mukaan tuohon porukkaan.

Itse ottelusta ei ole kauheasti sanottavaa. Jarrett nyt ei varsinaisesti ole kamala painija, mutta kyllä häntä tarvitsi (ja tarvitsee edelleenkin) kantaa hyviin otteluihin. Steve McMichael ei varsinaisesti ole ihan se oikea kaveri kantamaan toista hyviin otteluihin. No, tuloksena oli varsin vaisu ottelu, jossa oli kyllä paikoitellen joitain meneviä kohtia, mutta joka ei kyllä kauhemmin mitään erikoista tarjonnut. Lisäksi keskittyminen Debraan oli tässä ottelussa ihan liian suurta, ja tottakai Debran piti olla suuressa osassa naurettavassa lopetuksessakin.
*½


Kevin Sullivan w/ Jacquelyn & Jimmy Hart vs. Chris Benoit w/ Woman - San Fransisco Death Match
Ensin täytyy sanoa, että kyllä: Sullivanin (eli The Taskmasterin) kehänlaidalla ollut Jacquelyn on se sama WWE:ssä ja TNA:ssakin paininut Jacquelin. Tämän ottelun tarina nyt on jo useaan kertaan näissä arvosteluissa kerrottu, mutta kerrataanpa lyhyesti. Kaikki alkoi Four Horsemenanin ja (Sullivanin johtaman) Dungeon of Doomin välisistä riidoista. Benoit'n ja Sullivanin välit tuhoutuivat jo Slamboree 1996:ssa, kun kaksikon yhteistyöskentely epäonnistui surkeasti. Tätä sitten seurasi rajut välienselvittelyt kehässä ja sen ulkopuolella ja mm. se, että Benoit vei Sullivanin managerina aikaiemmin toimineen Womanin. Näin kävi myös kulissien takana, kun Benoit'n ja Sullivanin välit oikeastikin tuhoutuivat Benoit'n viedessä Sullivanilta tämän vaimon (Nancy Sullivanin alias Womanin). Tämä ikuisuusfeud olikin yksi legendaarisimmista WCW:ssä.

Älkää antako tuon Death Match -nimen häiritä ottelussa, koska tämä on aika kaukana "oikeista" Death Matcheista. Tätä ottelua on hiton hankala arvostella, koska tämä oli monin paikoin aika sekava. Sekavuutta aiheutti esimerkiksi se, että Jacquelyn ja Woman sidottiin toisiinsa ottelun aluksi nahkaremmillä (eli samalla mitä käytetään Strap Matchissa), ja naiset pieksivätkin toisiaan ja myös toistensa miehiä tuolla hihnalla. Samalla myös Benoit ja Sullivan pieksivät toisiaan, kävivät backstagellakin (naisten jäädessä kehään tappelemaan) ja palasivat kehään myöhemmin. Tämä oli paikoitellen hyvin sekava, mutta toisaalta silti aika viihdyttävä, hauska 'aivot narikkaan' brawl. Ottelun rajuin ja paras kohta oli sen lopetus, joka oikeasti jätti hetkeksi "Oh Shit"-fiiliksen. En silti yli kolmea lumihiutaletta viitsi antaa, koska tästä puuttui semmoinen Hardcore Brawleissakin mahdollinen järkevyys.
***


The Outsiders (c) w/ Syxx vs. The Giant - Handicap Match for the WCW Tag Team Championship
nWo:n Souled Out -ppv'ssä Nash ja Hall hävisivät jo joukkuemestaruudet Steiner Brotherseilel, mutta koska selätystä ei laskenut ppv'n virallinen tuomari Nick Patrick vaan Randy Anderson, peruutti Eric Bischoff päätöksen ja palautti vyöt Outsiderseille. Outsidersien ongelmat eivät loppuneet silti siihen, kun WCW:n Lex Luger ja The Giant saapuivat haastamaan kaksikon joukkuemestaruuksista. Ottelu olikin jo buukattu, kun nWo aiheutti Lugerille onnettomuuden, ja niinpä ottelu muutettiin Handicap Matchiksi, koska Eric Bischoffin mukaan Luger ei ollut ottelukunnossa. Joukkuemestaruudet pysyivät silti panoksena.

Ottelu oli hyvin tyypillinen "iso vahva face" vs. "kaksi törkeää heeltä" Handicap-ottelu, mutta oikeastaan aika hyvä semmoinen. Giantin otteet olivat oikeasti piristymässä selvästi: mies oli nyt nopeampi ja ne Dropkick-väläytyksetkin olivat aina yhtä näyttäviä. Hall ja Nash vetivät myös heel-roolinsa kunnialla, ja toki Syxxkin oli osallisena ottelun vaiheisiin. Minusta tämä oli jopa ihan kiva ottelu, vaikkei tietenkään miksikään erityisen hyväksi pystynyt yltämään. Ottelun lopussa soppaan sitten tuli odotetusti mukaan "loukkantunut" Luger, mikä nyt ei ehkä paras lopetus ollut, mutta odotettavin kyllä. Yleisö tykkäsi kuin hullu puurosta. Kyllä tästä ihan hyvä maku jäi suuhun.
**½


Hollywood Hogan (c) w/ Ted DiBiase & Vincent vs. Roddy Piper - WCW World Heavyweight Championship
Noniin, sitten oli vihdoinkin tapahtuman Main Eventin aika. Ottelun tarina ei nyt ollut kauheasti sitten Starrcaden muuttunut. Piper vihasi Hogania. Hogan vihasi Piperia. Piper oli voittanut Hoganin Starrcadessa Non Title Matchissa ja odottanut siitä asti mahdollisuutta viedä mestaruus Hoganilta. Vihdoin tuo tilaisuus koitti sitten SuperBrawl VII:ssä, ja Piper päätti valmistautua tähän otteluun kunnolla lukitsemalla itsensä Alcatraziin ppv'tä edeltäväksi viikoksi. Sieltä "Rowdy" sitten saapui suoraan Cow Palaceen painimaan. Wohoo.

Olen aika varma, että suurin syy tapahtuman kortin täyteenbuukkaamiseen oli se, ettei kukaan kiinnitä huomiota vain 10 minuuttia kestävään Main Eventiin, kun mikään muukaan ottelu ei paljon tuota lyhyempi ole. Itse ottelusta ei oikeasti paljon sanottavaa ole. Ottelun aloittanut (n. puol minuuttia kestänyt) Piperin väkevä hyökkäys Hoganin kimppuun oli ihan onnistunut ja paikoitellen tarjolla oli 'rajua' iskujenvaihtoa, mutta muuten tämä olikin pääasiassa vain Sleeper Holdailua ja Bear Hugeilua. Pahinta silti ottelussa oli sen lopetus, johon vahvasti sekaantui Randy Savage. Savage oli palannut WCW:hen tammikuussa (ollen pois Halloween Havocista) lähtien ja "liittoutui" jollain tapaa Stingin kanssa, jonka puolenvalinnasta kenelläkään ei edelleenkään ollut selvyyttä. Tähänkin otteluun Sting ja Savage saapuivat ringsidelle, mutta Sting poistui kesken kaiken Savagen jäädessä paikalle vaikuttamaan sitten ottelun lopputulokseen. Ehkä minun olisi pitänyt katsoja Nitroja, koska en yksinkertaisesti nähnyt yhtään mitään bookkauksellista järkeä tuossa Savagen tempussa, millä tämä ottelu päättyi. Lopetuksessa ei ollut kuraa pelkästään Savagen osuus vaan se, että se oli muutenkin täysin järjetön (Piper oli lukinnut Hoganin Sleeper Holdiin ja Hogan oli tajuton, mutta ottelu ei silti jostain syystä päättynyt). Jos viime ppv'n ME oli Hoganin nWo-uran paras 1 vs. 1 ME, oli tämä sitten huonoin.
*

3 parasta
1. Viisi vähintään ***-ottelua. Puolet tapahtuman otteluista saivat arvosanakseen vähintään kolme tähteä, ja pari muutakin ottelua saivat vielä **½:n. Suuri otteluiden määrä ei siis laatuun vaikuttanut, koska nyt tässä ehdittiin nähdä monia mielenkiintoisia ja viihdyttäviä otteluita.
2. Sullivanin ja Benoit'n feud. Itse ottelua en viitsinyt nostaa esiin, koska vaikka se hauska koitos olikin, oli siinä omat heikkoutensa. Itse feud oli kultaa, ja - mikä parasta - se ei ollut suinkaan ohi!
3. Vahva undercard. Tämä tarkoittaa nyt eri asiaa kuin tuo ykköskohta. Tässä(kin) ppv'ssä WCW sai tuotua runsaasti taidokkaita painijoita esille hyvien otteluiden myötä ja myös rakenneltua osalle näistä onnistuneita kuvioita. WCW:llä menikin tasollisesti tosi kovaa alakortin osalta. Niin kovaa, ettei tässäkään ppv'ssä sieltä voinut ketään yksittäistä nostaa esille.

3 huonointa
1. Hogan vs. Piper. Kaikki tulikin jo arvostelussa sanottua. Tunnelma ja Piperin alun intenssiivisyys eivät kyllä paljoa mitään auttaneet, kun ottelu oli muuten tylsä kuin mikä ja loppui varmaan yhdellä typerimmistä lopetuksista kautta aikojen.
2. Otteluiden lopetukset. Osassa otteluista (Benoit vs. Sullivan, Triangle Tag Team Match, Page vs. Bagwell) oli todella onnistuneita lopetuksia, mutta ne onnistuneet lopetukset olivatkin pääasiassa puhtaita. Osa sekaantumislopetuksistakin olivat ihan ok (esim. Syxx vs. Malenko), mutta sitten WCW:llä oli pakottava tarve buukata typerästi täysin yli, Main Eventin lisäksi esimerkiksi McMichael vs. Jarretissa.
3. 10 ottelua samassa ppv'ssä. Vaikka tasollisesti tämä päätös näkyi yllättävänkin vähän, olisi silti ehkä osaa otteluista mielellään katsonut pidempään ja jättänyt osan koitoksista toiselle kertaa. Selkeä runsaudenpula oli nyt WCW:llä.

Tämä ppv oli todella huonosta Main Eventistään huolimatta hyvä. Ei mitenkään erityisen hyvä, mutta silti varsin mallikas. Kuten jo noissa parhaissa poiminnoissa sanoin, pääsivät monet taidokkaat alakortin painijat esittelemään taitojaan, ja vaikka 10 ottelun korttiin bookkaaminen johti omiin ongelmiin, sai sen varjolla toisaalta enemmän nähdä näitä taidokkaita koitoksia. Edelleenkin osa nWo:n kuvioista (kuten tuo Outsiders vs. Giant & Luger) oli ihan mielenkiintoista (vaikka siinäkin mestaruusvöillä pelleily alkoi mennä typeräksi), mutta Hogan alkoi taas jo omalla tavallaan olla väsyttävä hahmo. Myös Four Horsemenin sekoilut eivät ihan hirveästi napanneet (muuten kuin siis Benoit'n kuvio Taskmasterin kanssa). Silti, paljon hyvää tässä oli, vaikka myös sitä heikkouttakin, mutta jätti tämä ppv ainakin jatkoa odottamaan.

1. WWF Royal Rumble - Ok
2. WCW SuperBrawl VII - Ok
3. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
---------------
4. nWo Souled Out - Kehno

Seuraavaksi vuorossa lisää WCW:tä Uncensoredin muodossa! Viime vuoden Uncensoredin kauhukuvat mielessäni en tiedä, mitä odottaa..

"Kenitys" kirjoitti:
Whatinkin arvostelut ovat olleet taas mukavaa luettavaa. Itse olen kyllä täysin eri mieltä tuosta Rumblesta: juuri sen monivaiheisuutensa, sopivien komedia-annoksien ja huikean lopun (sekä oikeasti monien potentiaalisten voittajaehdokkaiden takia) tuo kuuluu minun suosikki-Rumbleihini. Hieno ottelu.

Jep, jep. Ehkäpä olet Royal Rumble-matsityypin fani? Itse en ole koskaan suuremmin tuosta gimmickistä itsestään tykännyt, josta syystä vain harva Rumble nousee asteikossani lähelle viittä tähteä. RR 2008 tosin oli lähellä sitä.

Niin, arvosteluinnostus puraisi tosissaan ja päätin nyt katsoa sitten yhden paljon haukutun PPV:n World Wrestling Entertainmentin surulliselta vuodelta 2007. Itsehän missasin tämän PPV:n silloin aikoinaan armeijan vuoksi (Kenitykselle se hiekka vaan hupenee tiimalasissa ) ja olin nähnyt vissiinkin kaksi ottelua PPV:stä, ja siitäkin on aikaa jo se 2 vuotta.


WWE - The Great American Bash 2007
Sunnuntai, 22. Heinäkuuta 2007
HP Pavilion, San Jose, California

United States Championship Match
Matt Hardy VS. Montel Vontavious Porter (c)
Tässä vaiheessa tämä vuoden parhaaksikin kehuttu feudi oli vasta alkutekijöissään. Ottelu oli aika perus, mutta sopi openeriksi varsin hyvin. Tylsiä hetkiä oli liian monta, että tämä erityisen hyväksi olisi yltänyt, mutta myös niitä jännittäviä ja kiivaita sekunteja oli rutkasti. JBL:n selostus ja Great American Bashin historian sekä nimenomaan United States-vyön historian liittäminen tähän tapahtumaan loi myös hienoa tunnelmaa, vaikka ei tietenkään matsilaatuun vaikuttanut millään tavalla. Lisäarvoa toi joka tapauksessa, JBL oli hieno kommentaattori. Itse ottelusta ei ole muuta sanottavaa, perushyvää menoa.
Kesto: 12:55
Arvosana: ***

Cruiserweight Open (Title On The Line)
Chavo Guerrero (c) VS. Shannon Moore VS. Hornswoggle VS. Jimmy Wang Yang VS. Jamie Noble VS. Funaki
En pystynyt tuohon aikaan WWE:tä aktiivisesti seuraamaan, mutta veikkaanpa että minkäänlaista feudia tähän matsiin ei ollut, sen verran pohjamudissa CW-vyön arvostus oli. Hyvin mitättömältä ja turhalta täytematsilta tämä tuntui alusta loppuun, vaikka toki komeita liikkeitä nähtiin, joista täytyy pisteitä antaa. JWY:n ilmava Moonsault ja Guerreron Three Amigos näin esimerkiksi. Lopputulos sitten vahvisti, kuinka helvetin paljon WWE välitti jostain keskisarjan mestaruudesta. WCW Cruiserweight Division 4 Life!
Kesto: 6:59
Arvosana: *1/2

Singapore Cane On A Pole Match
Sandman VS. Carlito
Nukkumatti oli tosissaan WWE:ssä vielä tuon ECW:n henkiinherättämisen jäljiltä, ja RAW-brändissä. Mies näytti flegmaattiselta, eikä häntä tainnut paljoa kiinnostaa painia Vince McMahonin määräämien rajoitusten alla. Tylsän Carliton ollessa vastustajana ja stipulaation ollessa idioottimainen, ei tästä paljoa voinut odottaa. Kuitenkin juuri sen verran, että tämän jaksoi katsoa, mutta oli kyllä niin perus-RAW ottelu kuin voi olla. Eikä tässä mitään aseita edes käytetty, tämä olisi tarvinnut värikästä bookkausta toimiakseen.
Kesto: -
Arvosana: **

Women's Championship Match
Candice Michelle (c) VS. Melina
En täysin ymmärrä, miksi valtaosa painifaneista piti (ainakin silloin kun neito oli kuvioissa) Candicea aivan kelvottomana painijana? Joo, taidot olivat keskinkertaiset, mutta kuitenkin paljon jotain kehuttua Marysea paremmat. Candicella sentään oli matossakin ehkä kolme liikettä, kun Marysella on se yksi Camel Clutch. Niin, elikkäs ihan toimiva ottelu, enkä minä ainakaan tuntenut myötähäpeää Candicen puolesta, hyvä suoritus häneltä. Tämä oli ihan yhtä hyvä kuin Sandmanin ja Carliton matsi, mikä ei tietysti paljoakaan merkitse. "Ihan kiva" silti.
Kesto: 6:24
Arvosana: **

Intercontinental Championship Match
Umaga (c) VS. Jeff Hardy
Tämä toimi. Huolimatta ottelijoiden "hieman" erilaisista painityyleistä, sai kaksikko kasaan viihdyttävän paketin. Ensimmäiset viitisen minuuttia olivat Umagan dominointia, paikoittain toki vähän tylsää ja hidasta, mutta ei silti mitään Orton-puuduttavaa. Aina kun Jeff sai taakseen edes hieman "momentumia", Umaga tappoi sen jollain rumalla liikkeellä. Sitten kun Jeff lopulta sai ensimmäiset offensensa kunnolla perille, yleisö räjähti. Viimeiset minuutit olivat helkutan jännittäviä, ja voittajasta ei ollut mitään selvyyttä. Eipä ihme että Hardya alettiin tällaisten suoritusten jälkeen nostamaan kohti isompia kuvioita.
Kesto: 11:20
Arvosana: ***1/2

ECW Championship Match
John Morrison (c) VS. CM Punk
Nyt piti sitten olla herkkua tarjolla mahan täydeltä. Punk ja Morrison kun vetivät jo 2007 kovia matseja keskenään, enkä ollut tätä aikaisemmin nähnyt. Alku lupailikin hyvää, nopeata mattopainia ja stiffejä Punkin potkukomboja. Hyvää menoa, jonka luuli nousevan vielä sille "seuraavalle tasolle" hyvän lopputaistelun merkeissä. Sellaista ei kuitenkaan nähty laisinkaan, kun ottelu loppuikin yhtä äkkiä, varsin harmittoman näköisen bumpin jälkeen. Mitähän ihmettä? Mukavaa katsottavaa sen minkä tämä kesti, mutta minkäänlaista jännitystä tässä ei oikein kerennyt syntyä. No, miehet ovat kyllä tämän jälkeen vetäneet useita huippumatseja, mutta eipä se paljoa lohduttanut PPV:tä katsoessa.
Kesto: 7:51
Arvosana: **1/2

Texas Bullrope Match
Dusty Rhodes VS. Randy Orton
Kyllä, luitte aivan oikein. Ei Dustin, ei Cody, vaan patriarkka itse. Duhtyn visiitillä oli kaksi syytä: boostata Ortonin legendkiller-statusta, sekä samalla tuoda oma poika, Cody kuvioihin. Vaikka Dustyn hyllyviä käsivarsia olikin aika groteskia katsella, ei tämä ihan kauheaa ollut. Kyllä se vaan on myönnettävä, että Dusty Rhodes ehdottomasti oli yksi suurimmista viihdyttäjistä koskaan, tässäkin matsissa hän ownaili yleisöä aivan satanolla. Ei tämä hyvä ottelu ollut, mutta ei sitä kyllä voinut odottaakaan. Tavoitteessaan (jonka jo mainitsin) tämä kuitenkin onnistui.
Kesto: 5:41
Arvosana: **

World Heavyweight Championship Match (Thriple Threat)
Kane VS. Batista VS. The Great Khali (c)
Voi juma oikeasti, tässä elettiin sataprosenttisella varmuudella Smackdownin 10-vuotisen historian synkimpiä hetkiä. Maailmanmestari Edge joutui sivuun loukkaantumisen vuoksi, ja vyö päätettiin sitten antaa intialaiselle Khalille, luultavastikin sen vuoksi, että WWE:n suosio uudella markkina-alueella kasvaisi. Politiikka on politiikkaa ja paini on painia. Great Khalin nimi täytyy kyllä olla siellä epäansaitsivimpien maailmanmestareiden top 5:ssa, heti David Arquetten kannassa. Khali näytti olevan aivan hukassa, ja kun Kane ja Batistakaan eivät mitään maailman parhaita ole, kuulosti tämä jo paperilla ihan hirveältä. Toki komea selostuspöytäbumppi ja muutamat niukat near fallit toivat tähän edes jotain, mutta eipä tätä mikään voinut pelastaa. Tylsä ottelu, ja täydellinen malliesimerkki siitä, miksi 2007 oli aika hirveä vuosi.
Kesto: 10:02
Arvosana: **+

WWE Championship Match
Bobby Lashley VS. John Cena (c)
Tätä odoteltiin, eikä suotta. 30-vuotias John Cena ja 31-vuotias Bobby Lashley. Shawn Michaelsin, Triple H:n, Edgen ja Undertakerin ollessa poissa, olivat he ehdottomasti tämän PPV:n kaksi suurinta tähteä. Nuoria ja nälkäisiä orhia. Aivan hiton loistavasti tehty hypevideo ei ainakaan odotuksia laskenut, tämä toden totta tuntui suurelta matsilta. Cenan mestaruuskausi oli kestänyt huikaisevat 308 vuorokautta, joten tittelinvaihdos ei tuntunut ollenkaan mahdottomalta vaihtoehdolta, etenkin kun siihen aikaan oli vahva olettamus että WWE haluaa tehdä Bobby Lashleysta seuraavan megatähtensä.

Ottelu eli hypensä tasolle, ainakin melkein. Lashleyn urheilullisuus ja Cenan karisma tekivät tästä erittäin viihdyttävän main event-tason ottelun, ja kuten Cenan otteluissa yleensäkin, tunnelmaa ei puuttunut. Tylsää ei ollut hetkeäkään, ja loppu oli vähintäänkin tulista taistelua, jossa luotiin aivan helkutin tiukkoja ja jännittäviä near falleja. Tämä olisi voinut nousta vaikka mihin, mikäli aikaa olisi ollut kolmekin minuuttia enemmän ja kaksikko olisi pystynyt pitämään saman tahdin päällä ne lisäminuutit. Tällaisenaankin hemmetin hyvä ottelu. Ehdottomasti Lashleyn uran paras matsi, ja myös loistava osoitus siitä, että John Cena ei asemassaan turhaan ollut. Hyvä hyvä.
Kesto: 14:53
Arvosana: ****

Yhteenveto: Olihan tämä aika kehno PPV kun verrataan esimerkiksi tämän vuoden tapahtumiin. Mutta jos vertailukohdaksi ottaa vaikkapa tuon SuSe 99:n, niin kyllähän tämä voiton vie. Kummatkin Hardyn veljeksistä ottelivat hyvän n. 3 tähden matsin midcard-vöistä, ja main event oli kovaa valuuttaa. Kokonaisuutena ei ollut mikään vahva esitys, mutta kyllä tällä hetkensä oli. Suosittelen kyllä foorumilaisia katsomaan tuon Cena/Lashleyn "uusin silmin" nykypäivänä, sillä aikoinaan ottelun arvosanaan on varmasti vaikuttanut kummankin painijan supersankaribookkaus. Voin vaikka itse uppia sen, jos haluatte.

*** John Cena
** Bobby Lashley
* Jeff Hardy

Matsien keskiarvo: 2,58

Whatin arvostelut:

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. No Mercy 2008 (2,96)
5. Royal Rumble 2001 (2,90)
6. SummerSlam 2003 (2,86)
7. No Way Out 2003 (2,84)
8. SummerSlam 2004 (2,81)
9. Judgment Day 2001 (2,71)
10. SummerSlam 2005 (2,69)
11. Judgment Day 2002 (2,69)
12. WrestleMania 22 (2,68 )
13. Unforgiven 2008 (2,67)
14. SummerSlam 2008 (2,61)
15. The Great American Bash 2007 (2,58 )
16. WrestleMania 23 (2,50)
17. Night Of Champions 2008 (2,50)
18. Great American Bash 2008 (2,50)
19. King Of The Ring 2002 (2,44)
20. WrestleMania 20 (2,17)
21. Survivor Series 1999 (1,58 )

"What" kirjoitti:

Intercontinental Championship Match
Umaga (c) VS. Jeff Hardy
Tämä toimi. Huolimatta ottelijoiden "hieman" erilaisista painityyleistä, sai kaksikko kasaan viihdyttävän paketin. Ensimmäiset viitisen minuuttia olivat Umagan dominointia, paikoittain toki vähän tylsää ja hidasta, mutta ei silti mitään Orton-puuduttavaa. Aina kun Jeff sai taakseen edes hieman "momentumia", Umaga tappoi sen jollain rumalla liikkeellä. Sitten kun Jeff lopulta sai ensimmäiset offensensa kunnolla perille, yleisö räjähti. Viimeiset minuutit olivat helkutan jännittäviä, ja voittajasta ei ollut mitään selvyyttä. Eipä ihme että Hardya alettiin tällaisten suoritusten jälkeen nostamaan kohti isompia kuvioita.
Kesto: 11:20
Arvosana: ***1/2

Niin... Jeff Hardy ja Umagahan ovat yksi kummallisimmista taistelupareista WWE:n lähihistoriassa. Täysin erilaiset tyylit ja silti onnistuivat aina ns. räjäyttämään pankin. Ei tämä kaksikko yhtään huonoa ottelua vetänyt.

Häiritseekö muuten ketään tuo, että laitan ottelun keston näkyviin? Viekö se jännitystä pois, jos mahdollisesti itse katsoo samaa PPV:tä? Voin laittaa ne spoilereihin, jos yhdellekin sellainen fiilis tulee.

"What" kirjoitti:
Häiritseekö muuten ketään tuo, että laitan ottelun keston näkyviin? Viekö se jännitystä pois, jos mahdollisesti itse katsoo samaa PPV:tä? Voin laittaa ne spoilereihin, jos yhdellekin sellainen fiilis tulee.

Laita spoilereihin.

Toisekseen ihan sama koska en muista kestoja myöhemmin ollenkaan.

"nWo-Sting" kirjoitti:
Toisekseen ihan sama koska en muista kestoja myöhemmin ollenkaan.

Laitetaan spoilereihin, kun se näyttää ainakin Jäbää häiritsevän. Ei siitä mitään haittaakaan ole. Ja skriivaillaan samalla viides PPV-arvostelu noin kahden vuorokauden sisään.

Joku varmaan ajattelee, että nyt se Whatti on lopullisesti seonnut ja tahallaan tuhlaa WA:n kaistaa, kun postaa arvostelun tapahtumasta, jonka on jo kerran arvostellut ja katsonut. Syitä tähän kuitenkin oli monia: 1.) Siitä on melkein 2 vuotta, kun olen ko. tapahtuman katsonut 2.) Äänestin tätä kyseisen vuoden parhaaksi PPV:ksi, ja halusin nähdä tämän uudestaan, jotta selviäisi oliko tämä oikeasti kova PPV, vai oliko se vain senaikaisen WWE-fanboy asenteeni tuotosta. 3) En katsonut tuota vanhaa arvosteluani, enkä muista antamiani arvosanoja juurikaan. Oikeastaan kaikki matsit pitäisi katsoa 2-3 otteeseen, jos haluaa mahdollisimman todenmukaisen arvosanan antaa. Mutta eihän siihen yleensä aikaa tai kiinnostusta ole, kun uuttakin on tarjolla jatkuvalla syötöllä. Eniveis, nyt itse arvosteluun.


WWE - Armageddon 2007
Sunnuntai, 16. Joulukuuta 2007
Mellon Arena, Pittsburgh, Pennsylvania

United States Championship Match
Montel Vontavious Porter (c) VS. Rey Mysterio
Jaahas, jälleen openerissa MVP puolustamassa mestaruuttaan. Tällä kertaa vastassa tosin oli GAB:in Matt Hardya mielenkiintoisempi painija. Tykkäsin tästä enemmän kuin tuosta Hardy-matsista, koska tempo oli kovempi ja Rey Mysterio veti arsenaalistaan pari harvoin nähtävää henkeäsalpaavaa muuvia, joilla sai yleisönkin täysin liekkeihin. Matsi oli kaiken kaikkiaan melko "solid", ilman suurempia heikkouksia, mutta ei kuitenkaan noussut miksikään muistettavaksi kohtaamiseksi. Arvosanaa hieman söi typerä lopetus.
Kesto:

Spoiler

11:29

Arvosana: ***+

Tag Team Match
Kane&CM Punk VS. Mark Henry&Big Daddy V w./Matt Striker
Tällaistako muka vuoden parhaassa PPV:ssä? Ugh. Toisaalta vuoden 2007 tason huomioon ottaen hyvinkin mahdollista. Kaikkien rakastama Big Daddy V. Kuka ei kuulu nelikkoon? Olihan tämä painillisesti aika karsea esitys, mutta olisi voinut olla paljon huonompikin. Kane veti matsin erittäin hyvin, ja Punk teki sen minkä pystyi. Ilmeisesti tällainen bookattiin sen takia, ettei ECW-mestari Punkille oltu keksitty yhtään haastajaa tähän tapahtumaan. Viikottaismatsi.
Kesto:

Spoiler

10:41

Arvosana: **

Singles Match
Shawn Michaels VS. Mr. Kennedy
Tässä olikin sellainen matsi, joka on pitänyt useaan otteeseen katsoa uudelleen, mutta koskaan vain ei ole saanut aikaiseksi. Muistelin tämän olleen silloin 2 vuotta sitten pienoinen pettymys.

Ikävä kyllä, niin se oli nytkin. Ei huono matsi todellakaan. (eihän Michaels osaa painia huonoa matsia) Tämä oli kuitenkin ensimmäiset noin 11-12 minuuttia tylsä. Joo, olihan tässä kehäpsykologiaa ja loistavaa myyntiä kummaltakin ottelijalta, (Kennedy möi vasemman käden sormiaan ) mutta kaikki tapahtui hidastetusti ja makoilua jokaisen liikkeen jälkeen oli ihan liikaa. Tämän hitaan alkupuolen olisi voinut antaa helposti anteeksi, mikäli matsi olisi kestänyt pidempään ja lopputaistelu olisi sisältänyt enemmän jännittäviä near falleja. Tuosta kaikesta haukkumisesta huolimatta tämä oli hyvä ottelu, mutta tempo oli aivan liian hidas. Tältä kaksikolta olisi voinut odottaa enemmänkin, silti ihan hyvä näinkin.
Kesto:

Spoiler

15:16

Arvosana: ***1/2

Singles Match
Jeff Hardy VS. Triple H
Kunnian lisäksi tässä oli pelissä ykköshaastajuus WWE-mestaruudesta seuraavaan PPV:hen, Royal Rumbleen. Jeff Hardyn nousujohde oli alkanut jo kesällä, mutta tämän matsin jälkeen Hardyn tähti alkoi välkkyä kirkkaammin kuin koskaan. Oli kyllä kova ottelu, ja HHH loi hienosti tunnelmaa, usuttaessaan Jeffiä taistelemaan kunnolla. Tiivistä tunnelmaa, hyvää painia, ja sellaista kivaa back-and-forth mentaliteettia. Tosiaan oli hyvä ottelu, mutta keskivaiheilla meno lässähti joksikin aikaa, josta miinusta. Lopetus oli yllätyksellinen ja toimiva. Hieno matsi, joka katapulttasi Jeffin uran seuraavalle tasolle.
Kesto:

Spoiler

15:22

Arvosana: ****-

Singles Match
The Great Khali VS. Finlay
Kahden kovan ottelun jälkeen sitten katsojat pakotettiin "nauttimaan" Great Khalin kehäotteista. Onneksi vastustajana sentään oli Finlay, eikä mikään markhenry tai batista. Kohtuullisen värikäs bookkaus piti tämän ihan katsottavana ja menetteli tällaisena välipalana. Heikkoa silti, onneksi Khali ei ole enää pitkään aikaan vakituisena PPV-esiintyjänä ollut.
Kesto:

Spoiler

6:05

Arvosana: *1/2

WWE Championship Match
Chris Jericho VS. Randy Orton (c)
Tässä olikin todella mielenkiintoinen ottelu. Chris Jericho oli palannut WWE:hen kahden vuoden tauoltaan Survivor Seriesin jälkeisessä RAW:ssa, ja sai nyt haluamansa: mestaruusottelun Randy Ortonia vastaan. Asetelmat olivat siis todella herkulliset. Tykkäsin ottelusta paljon, vaikka Jerichosta ehkä hieman näkyi se kehässä poissaolo. Ei mitenkään häiritsevästi, mutta aivan totutulle Jericho-tasolle mies ei tässä mielestäni yltänyt. Vastustajan tylsyys sitten ei hyvän ottelun painimisen päämäärää edistänyt. Noista haukuista huolimatta tämä oli erittäin hyvä ottelu, harvoin Ortonilta näinkään tasokasta settiä näkee. Yleisö oli suurimman osaa aika hiljaa, mutta loppuhetkien Liontamerin ja Wallsien kohdalla se huusi kuin viimeistä päivää, ja tämä todella tuntui isolta ja tärkeältä mestaruusottelulta. Lopetus sitten jo set uppasi erästä toista feudia, tavallaan ihan toimiva ratkaisu, josta löytyi ainakin shokkiarvoa jos ei muuta.
Kesto:

Spoiler

15:05

Arvosana: ***1/2

Women's Championship Match
Mickie James VS. Beth Phoenix (c)
Perinteinen "laitetaanpas kahden pääottelun väliin naisten matsi, jotta yleisö saa huokaista-ratkaisu." Olikohan peräti Mickien ja Bethin ensimmäinen kohtaaminen? Hyvinkin mahdollista, sillä Glamazonhan debytoi muistaakseni joskus syys-lokakuussa. Tulipa tehtyä myös sellainen huomio, että Phoenix oli tässä paljon bulkimpi. Lihasmassaa on kadonnut parin vuoden aikana, mikä ei välttämättä ole huono asia näin estetiikan kannalta. Etenkin Mickiellä oli ne työhaalarit päällä, ja yritys oli äärettömän kova, mistä tietysti ropisee plussaa. Varsin valjuksi tämä kuitenkin jäi, vaikka mitään vikaakaan tässä ei sinällään ollut. Juurikin sellainen huokaisuhetki ennen pääottelua.
Kesto:

Spoiler

4:47

Arvosana: * 1/2

World Heavyweight Championship Match (Triple Threat)
Edge VS. The Undertaker VS. Batista (c)
"Pienoinen" ero tuohon GAB:in kolmoisotteluun samasta mestaruudesta. Tähtivoimaa ei ainakaan puuttunut. Vickie Guerreron kanssa suhteen kehittänyt Edge veti viimeisen päälle pelkuriheelin roolia. Hyvin toki, mutta pelkuriheelit eivät ehkä se minun juttu ole. Tätä on kyllä hemmetin vaikea millään vitun tähdillä arvostella. Painillisesti tämä oli heikkoa, mutta toisaalta tässä oli sitä "big match feeliä" ja bookkaus oli erittäin mielenkiintoista. Erittäin mielenkiintoista. Enempää en siitä kerro, mikäli joku haluaa katsoa PPV:n itsekin. Viihdyttävä ottelu, jossa riitti käänteitä ja oli suurta jännitystä voittajasta. Onnistunut tapa päättää Armageddon.
Kesto:

Spoiler

13:01

Arvosana: *** 1/2

Yhteenveto: Ei ollut kyllä vuoden 2007 kovin PPV. (Royal Rumble ) Luultavasti kuitenkin top 3:ssa, sen verran alavireistä menoa se vuosi oli. Kolme ~ 4 tähden matsia, ei laisinkaan pöllömpi saavutus. Tapahtuman läpi bookkaus oli yllätyksellistä, mikä varmasti jakaa mielipiteet. Itse tykkäsin. Kokonaisuutena oikein hyvä show, kannattaa katsoa.

*** Triple H
** Jeff Hardy
* Edge

Matsien keskiarvo: 2,81

Whatin arvostelut:

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. No Mercy 2008 (2,96)
5. Royal Rumble 2001 (2,90)
6. SummerSlam 2003 (2,86)
7. No Way Out 2003 (2,84)
8. Armageddon 2007 (2,81)
9. SummerSlam 2004 (2,81)
10. Judgment Day 2001 (2,71)
11. SummerSlam 2005 (2,69)
12. Judgment Day 2002 (2,69)
13. WrestleMania 22 (2,68 )
14. Unforgiven 2008 (2,67)
15. SummerSlam 2008 (2,61)
16. The Great American Bash 2007 (2,58 )
17. WrestleMania 23 (2,50)
18. Night Of Champions 2008 (2,50)
19. Great American Bash 2008 (2,50)
20. King Of The Ring 2002 (2,44)
21. WrestleMania 20 (2,17)
22. Survivor Series 1999 (1,58 )

Ja vertailun vuoksi arvosanat siitä 2:n vuoden takaisesta arvostelustani:
Rey VS. MVP *** (nousua plussan verran)
Kane&Punk VS. Henry&BDV **1/2 (laskua puolikkaan verran)
Kennedy VS. Michaels ***1/2 (sama)
Jeff VS. HHH **** (laskua miinuksen verran)
Finlay VS. Khali ** (laskua puolikkaan verran)
Jericho VS. Orton ***1/2 (sama)
Mickie VS. Beth ** (laskua puolikkaan verran)
Triple Threat **** (laskua puolikkaan verran)