Foorumiarkisto

Tänään tuli Dvd jonka katsoin ja arvostelen sen.


Bad Blood 2003

Kesäkuu 15. 2003 Houston TX

Tapahtuma oli Raw rosterin oma ppv ja tämä aloitti kahden rosterin omat ppvt: Tapahtuman aikana Eric Bischoff ja Stone Cold Steve Austin kisasivat Redneck triathlon kilpauluja joihin kuului Röyhtäys kisa,Piirakan syönti(muistatte varmaan mitä piirakaa the Rock tarkoitti puheissaan), laulaminen ja lopuksi Austin paiskasi Bischoffin sikojen sekaan kaiken paskan keskelle.


Dudleyz vs Rodney Mack& Christopher Nowiski

Dudleyt tunnetaan siitä että monesti he avaavat ppvn ja näin oli tälläkin kertaa. tosin tässä ottelussa ei nähty kyllä mitään ihmeellistä. Tämä taisi olla Rodney Mackin ainoita PPV esiintymisiä. loppuunsa aika tylsä ottelu näin avaukseksi.

Winner gets stacys management services
Test vs Scott Steiner

Tämä ottelu kiinnosti etukäteen. Judgment dayssa eli muutamaa viikkoa aikaisemmin nämä kaksi olivat joukkue mutta heidän vika oli siinä että kumpikin halusivat Stacyn. Tämä ottelu oli aika huttua, steiner alussa kompastui kun yritti kolkata Testiä takaapäin. Test taas pullisteli ja lähetteli lento pusuja Stacylle kokoajan. ihan viihdytävä matsi mutta todella perus RAW ottelu jossa ei nähty mitään ihmeellistä.

INTERCONTINENTAL CHAMPIONSHIP MATCH
Christian(c) vs Booker T

aluksi luulin että tästä tulee tapahtuman paras ottelu mutta toisin kävi. ottelu oli oikeastaan aika kauhea. Pakko myöntää että Booker pisti parastaan mitä pystyy. Christian ei halunutkaan voittaa bookeria ja kaikilla keinoin yritti saada ottelun loppumaan. Huono ottelu, illan huonoin tähän mennessä.

WORLD TAG TEAM CHAMPIONSHIPS MATCH
Kane&Rob Van Dam vs La Recistance( Dupree ja Grenier)

La Recistance oli yksinkertaisesti loistojoukkue ja tämä oli heidän toinen PPV esiintyminen. mutta otteluna tämä oli aika kelvoton. Yksi syy on se että tässä rakennettiin Kane vs RVD feudia. Pakko vielä mainita että Ranskalaiset paiskasivat RVD:n hienosti ottelun lopussa.

Chris Jericho Vs Goldberg

Tämä ottelu kiinnosti, muistelen että nämä yrittivät ottaa ottelun aikoinaan WCWssä mutta ottelua ei koskaan tapahtunut. Tässä ottelussa oli myös aika hyvä tarina taustalla. Ottelu oli hyvä. Goldberg teki spearin suojaaitaan ja sen jälkeen piteli kivuissaan toista kättään kivuissaan koko ottelun aikana jollain Jericho pääsi iskemään todella hyvin. Yleisö oli Jerichon puolella, yleisöstä kuului Y2J..Y2J loppussa Goldberg pääsi iskemään kaksi spearia ja Jackhammerin. Todella viihdytävä matsi. tämä osoitti että Goldberg pystyy muihinkin kuin squash matseihin mutta Jericho oli kuitenkin tämän ottelun sydän.

Shawn Michaels vs Ric Flair

Legenda vastaan Legenda. ja ihan kiva ottelu tämä oli. Randy Orton sekaantui otteluun pariin kertaan. ja HBK paukutteli Sweet chin musicia. yksi pöytä särettiin tässä ottelussa. viihdyttävä ottelu mutta ei sen WM 24 tasoa lähellekkään.

HELL IN A CELL MATCH FOR THE WORLD CHAMPIONSHIP
Triple H (c) vs Kevin Nash Mick Foley as speacial referee

Illan ottelu. olin varma että Nash pilaa tämän ottelun mutta näin ei käynyt vaan ottelu oli todella viihdytävä ja verinen, WWE tasolla. Aseita käytettiin ja Foley Otti Bumppia. myös Mr Socko teki esiintymisen. Mollemat ottelijat pääsivät tekemään lopetus liikkeensä. hyvä ottelu HIAC ottelu joka ei todellakaan ole huonoin HIAC historiassa vaikka toiset ovatkin sitä mieltä.

Aika perushuttu PPV joka ei tarjonnut kokeneelle fanille mitään uutta. Mutta yksitäisenä RAW ppvnä hyvä. Suosittelen kaikille tätä mutta DVD:nä ei kannata tätä hankkia jos et ole hankkimassa koko 2003 vuotta niinkuin minä.

"nWo-Sting" kirjoitti:

hyvä ottelu HIAC ottelu joka ei todellakaan ole huonoin HIAC historiassa vaikka toiset ovatkin sitä mieltä.

Tuskinpa kukaan on enään tuota mieltä tämän vuoden jälkeen.

Ei mutta jos vertaa noitakin vanhoja HIAC matseja niin Nash-HHH ei todellakaan ole huonoin. ainakin Bossman-Taker oli huononpi.

Dodiih, jälleen päästään käsiksi Wrestlemaniaan. Neljätoista ottelua, neljä tuntia. Oh yeah. Gorilla Monsoon ja Jesse "The Body" Ventura toimivat selostajina - viimeistä kertaa 'Maniassa.


Hercules vs. King Haku
Viidennen Wrestlemanian openerissa kohtasivat yksi suosikeistani ja painija, joka on yllättänyt minut positiivisesti. Juuri kolmekymmentä vuotta täyttänyt Haku oli elämänsä kunnossa, eikä hänestä voinut kuin tykätä. King Haku hänestä tuli edellisen syksyn aikana, kun hän "vei" tuon lisänimen Harley Racelta. Ja tosiaan, Hercules on yllättänyt minut positiivisesti tämän PPV-urakan aikana, sillä muistin hänen paljon huonommaksi painijaksi. Huonohan hän toki oli, mutta ei lähelläkään rosterin huonoimpia. Ottelussa ei nähty laisinkaan tylsiä hetkiä, vaan äijät vetivät matsin alusta loppuun tyylikkäästi. Herculeksen kuntokin kesti koko matsin ajan. Ei tässä mitään erityisen erityistä nähty, mutta ei sitä aina tarvitsekaan. En tiedä oliko tämä aivan paras valinta openeriksi.
**½


The Rockers vs. The Twin Towers
Ja sitten olikin Shawn Michaelsin Wrestlemania-debyytin vuoro. Merkittävä matsi siinä mielessä siis. Michaels ja Jannetty muodostivat aivan loistavan kaksikon. He pelasivat todella hyvin yhteen ja saivat aina yleisön mukaansa. Noh, olihan se kyllä jo todettu aikaisemmin 80-luvulla ympäri maata, että tälläiset nuoretjakomeatrocktähtitiimit toimivat. Marty ja Shawn olivat kehässä aikalailla tasavertaisia ja oli mahdoton sanoa, että kummasta joskus tulee suuri nimi. Jannettylla oli kyllä tässä vaiheessa hieman parempi look. Heidän vastustajat olivat siis Big Bossman ja Akeem, joten painoeroa joukkueilla oli sellaiset about 160 kiloa. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut matsiin negatiivisesti, vaan tämä asetelma nimenomaan teki tästä ottelusta yli kolmen tähden koitoksen. Shawn ja Marty näyttivät täydellisyyttä hipovaa esimerkkiä siitä, miten vedetään underdog-roolia. Rockersit käyttivät nopeuttaan, sydäntään ja yhteispeliä. Ottelussa sai todenteolla jännittää, että milloin isot miehet saavat pikkumiehet kiinni. Ja sehän oli selvää, että sitten kun näin tapahtuu, niin pikkumiehiä sattuu. Ja niin myös sattui. Michaels sai esimerkiksi maistaa Akeemin todella stiffin näköistä clotheslinea. Ottelun loppu oli taiston tarinaan sopiva.
***+


Brutus "The Barber" Beefcake vs. "Million Dollar Man" Ted DiBiase
Edellisessä 'Maniassa DiBiase oli mestaruusottelussa ja nyt hän joutui matsamaan Brutus Beefcakea vastaan? Hmph. Okei, Beefcake oli jostain syystä varsin over, joten ei tämä nyt niiiiiin kauhea pudotus ollut. Olisin kuitenkin halunnut nähdä Million Dollar Manin suuremman luokan ottelussa laatuvastustajaa vastaan. Tälläistä mahdollisuutta DiBiase ei kyllä tainnut saada enää koskaan urallaan. Itse jossain määrin pidin Beefcakesta ennen tätä parturointiaikaa, mutta tuolla gimmickillä hän oli sietämätön. Aikalailla samaa tasoa Dugganin kanssa. Tässäkin ottelussa Beefcake keskittyi jälleen enemmän kaikenmaailman saksimisiin sun muihin turhuuksiin, jotka vain sotkivat matsia. Tuntuu, että Beefcake olisi kadottanut painitaitonsakin tuon gimmickin vaihdon myötä, sillä hän ei taaskaan tiennyt yhtään mitään mitä kehässä olisi pitänyt tehdä. DiBiase teki taas hemmetisti työtä ja yritti pitää matsin jotenkin kasassa. Ja onnistuikin siinä loppujen lopuksi yllättävän hyvin, sillä aika harva muu olisi vetänyt tuon Beefcaken kanssa edes puolen tähden matsia. Lopetus oli kyllä syvältä.
*


The Bushwhackers vs. The Fabulous Rougeaus
Kylläh, toistensa naamoja nuolevien iloisten uusi-seelantilaisten, The Bushwhackersien PPV-debyytti! Huhut kertovat, että Butch ja Luke olivat ennen WWF-uraansa ihan oikeasti toimiva tiimi, varsinkin hc-otteluissa. Itse en ole tätä materiaalia kovinkaan paljoa nähnyt, joten en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata. WWF:ssä he olivat kuitenkin aivan hirveitä. Nyt he saivat vastaansa Rougeaun veljekset, jotka olisivat kyllä ansainneet hieman tasokkaammat vastustajat. Minuun uppoaa periaatteessa kaikenlainen huumori, mutta en silti ymmärtänyt tämän "komediamatsin" hauskuutta. Eikä kyllä tuntunut yleisökään ymmärtävän.
DUD


Mr. Perfect vs. The Blue Blazer
Mr. Perfect. Owen Hart. Wrestlemania. Voisiko enää parempaa olla? Kyllä voisi, mutta olihan tämäkin aivan loistavuutta! Parempaa olisi tietenkin ollut, jos matsin kesto olisi ollut vaikkapa nelinkertainen ja Owen / Blazer olisi ollut overimpi. Nämä molemmat ovat minun all time-suosikkilistallani aivan kärkisijoilla (parin vuoden takaisella top-100-listalla sijat 10. ja 6.), joten tämä oli aika unelmaottelu minulle. Ihan näin sivuhuomiona kerrotakoon, että Owen ja Perfect ovat ainoa tuon listan top-10:stä, jotka ovat kohdanneet toisensa 1 vs. 1-ottelussa Wrestlemaniassa. Perfect oli ollut WWF:ssä vasta muutaman kuukauden ja oli edelleen voittamaton. Blue Blazer sen sijaan oli ollut WWF:ssä jo hieman kauemmin, mutta hänen tehtävänsä oli ollut vain saada vastustajat näyttämään hyvältä. Näistä asetelmista kun matsiin lähdettiin, niin olisi voinut luulla tämän olevan täysi squash, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Toki, Perfect oli matsissa selkeästi vahvempi, mutta myös BB sai liikkeitä kiitettävästi perille. Nopetempoista, kaunista ja viihdyttävää painia todella tyylikkään myymisen kera. Jos Savage ja Steamboat käyttivät varttitunnin täydellisesti, niin nyt Perfect ja Owen käyttivät viisi ja puoli minuuttia täydellisesti.
***+


WWF Tag Team Championship
Demolition (c) vs. The Powers of Pain & Mr. Fuji
Show'n ensimmäisessä mestaruusottelussa olivat pelissä Ax'n ja Smashin edellisen vuoden Wrestlemaniassa voittamat tag-vyöt. Kyseessä oli siis jo varsin merkittävän pituinen mestaruuskausi. Demolitionin äijät olivat vyöt voittaessaan heelejä, mutta Survivor Seriesissa tapahtui hyvin sekava double-turn, joka muutti heidät hyviksisksi. Seriesissa The Barbarian ja The Warlord sen sijaan kääntyivät pahiksiksi, saaden samalla Demolitionin entisen managerin Mr. Fujin puolelleen. Näillä tiimeillä oli siis jo ihan mittava feudi takanaan. Nyt Demolitionilla oli mahdollisuus päästä antamaan turpaa PoP:lle sekä kostamaan Mr. Fujille. Selostajien mukaan tämä oli ensimmäinen kerta, kun tag-vyöt ovat pelissä handicap-ottelussa. Molempien kaksikoiden jäsenet olivat yli 130-kiloisia hitaita brawlereita, ja Mr. Fuji oli lopettanut painimisen jo nelisen vuotta sitten, joten odotukset eivät kovinkaan korkealla olleet. Eikä tämä ottelu lopulta yllättänyt negatiivisessa eikä positiivisessa mielessä, vaan oli juuri sellainen kuin odotinkin. No-sellausta ja hidasta nyrkkien vaihtelua, mutta kuitenkin kohtuullisen hyvin "buukattu" ottelu.
*


Dino Bravo vs. "Rugged" Ronnie Garvin
Dino Bravo oli taas syönyt hieman normaalia enemmän "kaurapuuroa", silä hän oli aikamoisessa kunnossa. Nyt tämä Kanadan vahvin mies sai vastaansa Ronnie Garvinin, joka oli varsin uusi kasvo WWF-kehissä. Garvin oli ollut NWA:n puolella varsin kova nimi, voittaen jopa maailmanmestaruuden (mestaruuskausi tosin taisi olla aikamoinen floppi), mutta ei tosiaan montaa kuukautta ollut vielä ehtinyt WWF:ssä viihtyä. Tätä matsia miettiessä alkaa väkisin pyöriä päässä sana "filler", vaikka yleisesti ottaen vihaan koko termiä. Mutta kyllä mielessä pyörii myös, että miten ihmeessä tämä oli... näin hyvä!? Ei siis hyvähyvä, mutta Dino Bravon matsiksi oikein hyvä. En edes oikein tiedä miten se tapahtui, mutta jotenkin Bravo ja Garvin vetivät kahden tähden ottelun.
**


The Brain Busters vs. Strike Force
Jälleen päästiin tag team-painin pariin ja mikäpä siinä, kun WWF:n tag-divari oli tähän aikaan loistavuutta, kuten on moneen otteeseen tullut todettua. The Brain Busters-kaksikko koostui kahdesta rautaisesta ammattilaisesta, Arn Andersonista ja Tully Blanchardista. Double A ja Tully olivat painineet vasta puolisen vuotta McMahonin alaisuudessa, mutta olivat silti jo ehtineet nousta joukkuedivarin huipulle. Molempien miesten loistavat painitaidot sekoitettuna Andersonin äijämäisyyteen ja Tullyn rottamaisuuteen tekivät heistä täyttä kultaa. Heitä vastaan asettui tällä kertaa Rick Martelin ja Tito Santanan muodostama Strike Force. He olivat myös loistava joukkue, mutta eivät olleet painineet yhdessä pitkään aikaan. Tämä Strike Forcen "ringrust" olikin matsin päätarina, joka loppujen lopuksi johti myös yhteen turniin ja teki ottelusta hyvin erilaisen. Blanchard ja varsinkin Anderson olivat otteluissa aivan liekeissä, kun taas heidän vastustajiensa "tarina" ei antanut heille mahdollisuuksia loistaa. Mutta BB piti matsin kasassa ja olihan se aivan hemmetin viihdyttävää katsottavaa.
***


André The Giant vs. Jake "The Snake" Roberts
Sitten oli vuorossa yksi illan suurista otteluista. Andrén ME-vuodet olivat kiistatta takana ja muutenkin hänen painiuransa sekä kehonsa vetelivät jo viimeisiään. Hän kuitenkin oli edelleen yksi overeimmista painijoista, joten kyllä häntä edelleenkin kannatti käyttää. Kaikkien kannalta järkevämpää olisi ollut kuitenkin buukata tästä ottelusta jonkinlainen joukkueottelu, jossa André olisi toiminut paljon paremmin. Eipä kyllä Robertskaan ollut missään loistokunnossa. Mutta siis, tämä feudi sai alkunsa Surivor Seriesin aikoihin ja idea tässä oli se, että André pelkäsi kuollakseen käärmeitä. Tästä sitten saatiin revittyä kaikenlaista kivaa, kuten esimerkiksi Royal Rumblessa André eliminoi itse itsensä, koska Roberts heitti käärmeensä kehään. Ja kuten arvata saattaa, niin tässäkin ottelussa Roberts pelotteli Andréa Damienilla moneen otteeseen. Mutta joo, ottelu oli aivan kauhea, kuten lähes painikyvyttömältä Andrélta voisi odottaakin. Ja ottelu oli buukattukin hyvin typerästi.
+


Greg "The Hammer" Valentine & The Honky Tonk Man vs. The Hart Foundation
Seuraavaksi päästäänkin jo illan viidenteen tag-otteluun. Greg Valentine ja The Honky Ton Man eivät vielä tässä vaiheessa olleet vakituinen joukkue, eivätkä he siis myöskään vielä käyttäneet loistavaa Rhythm ‘N Blues-joukkunimeä. Vaikka Valentinesta erittäin paljon tykkäsinkin, niin kyllä hänessä alkoivat jo ikävuodet sekä pitkä painiura näkyä, sillä aika hitaasti hän kehässä liikkui. Hyvä painija The Hammer kyllä edelleenkin oli, mutta parhaat vuodet ehdottomasti takana. The Hart Foundation oli joukkue, josta ei juurikaan tarvitse tarinoida. Mitään sen suurempaa feudia tässä ei ollut takana. Ei myöskään itse ottelu tarjonnut mitään sen suurempaa, vaan se oli niin perusmatsi kuin vain mahdollista. Ei huono, ei hyvä, vaan jotain siltä väliltä.
**


WWF Intercontinental Championship
The Ultimate Warrior (c) vs. "Ravishing" Rick Rude
Seuraavaksi vuoroon tulikin sitten yleisön keskuudessa se toiseksi odotetuin ottelu. The Ultimate Warrior oli voittanut Intercontinental-mestaruuden edellisenä kesänä Summerslamissa, joten mestaruuskaudelle oli kertynyt pituutta jo reilusti yli puoli vuotta. Rudelle tämä IC-mestaruusottelu oli ehdottomasti hänen vielä lyhyehkön WWF-uransa suurin hetki. Feudi sai todenteolla alkunsa Royal Rumblessa, jossa tämä kaksikko kohtasi toisensa "Super Posedownisssa". Tuo kohtaaminenhan päättyi siihen, että häviöstään kiukustunut Rude antoi UW:lle selkäsaunan. Rude oli todella vihattu, UW todella suosittu ja feudi upposi hyvin ylesiöön, joten lähtökohdat otteluun olivat herkulliset. Mutta kun tietää UW:n painitaidot ja muistaa, että ei se Rudekaan mikään Flair ollut, niin ei tämä enää niin herkulliselta kuulostanutkaan. Kumpikaan painija ei kehässä mitään erityistä esittänyt, vaan matsi sisälsi lähinnä nyrkkien heiluttelua, muutaman bearhugin, showboattailua ja lopetuksen. Ei tämä kuitenkaan loppujen lopuksi niin tylsä ollut kuin voisi kuvitella, vaan ihan siedettävä ja osittain jopa jännittävä. Tosin, osa jännittävyydestä oli siinä, että tappaako UW Ruden botchailuillaan.
**-


Bad News Brown vs. "Hacksaw" Jim Duggan
Duggan? 1 vs. 1-ottelussa? Itkettää. Onneksi hänen vastustajanaan oli sentään kiinnostusta herättävä painija, mutta olisi ollut kiva kyllä nähdä Bad News jossain kunnon ottelussa. Ärsyyntymistaso nousi ottelussa Dugganin jatkuvien Hoooooo-huutojen ansiosta varsin korkealle. Hirveä ottelu, joka oli onneksi lyhyt. Lopetuskin oli typerä.
DUD


Bobby "The Brain" Heenan vs. The Red Rooster
Bobby Heenan ottelemassa Wrestlemaniassa singles-ottelussa? Sopii. Oli Heenan sitten tekemässä mitä tahansa, niin kyllä se aina muuttui kullaksi. Uransa toisessa Wrestlemania-ottelussa The Brain sai vastaansa entisen asiakkaansa - The Red Roosterin. Heenan siis alunperin manageroi Roosteria, mutta pienten erimielisyyksien jälkeen Punainen Kukko kääntyi hyvikseksi ja tämähän ei Heenanille sopinut. Tämähän oli siis aivan täyttä komediaa, kuten voisi kuvitellakin. Tai siis, eihän tämä nyt varsinaisesti ollut yhtään mitään, kun katsoo ottelun kestoa. Ei tälle nyt muuta arvosanaa voi antaa, kuin suutarin, mutta oli Heenan silti hauska.
DUD


WWF Championship
"Macho Man" Randy Savage (c) vs. Hulk Hogan
Tämä oli kiistatta suurin ottelu, jonka WWF pystyi Wrestlemania V:n pääotteluksi buukkaamaan. Hogan oli ollut jo yli puolivuosikymmentä WWF:n ykkösinimi ja lähes yhtä suositun Savagen mestaruuskausi oli kestänyt jo vuoden. Hogan ja Savage muodostivat Wrestlemania IV:n jälkeen The Mega Powers-kaksikon ja he tiimailivat yhdessä periaatteessa koko loppuvuoden. Vuoden 1989 alussa kaksikon välit alkoivat kuitenkin rakoilla. Tämä rakoilu johtui paljolti Savagen managerista, Miss Elizabethista. Kyseessä oli siis aika perinteistä mustasukkaisuusdraamaa. Lopulta Savage kyllästyi tähän ja läpsäisi Hogania, ja kääntyi täten heeliksi. Macho Man ei ollut kuitenkaan aivan samanlainen heel, kuin hän oli ennen face-turniaan. Hän ei ollut nyt aivan niin "ilkeä". Itse tykkäsin tästä turnista, koska on jotenkin aidompaa, että muutos ei ole niin dramaattinen hetkessä. Tunnelman kannalta olisi ollut tietysti parempi, jos Savage olisi ollut se vanha super-heel, sillä nyt hän keräsi edelleen aika paljon positiivista reaktiota yleisöltä. Ottelussa käytettiin sitä kuuluisaa kehäpsykologiaa varsin onnistuneesti ja se eteni sulavasti alusta loppuun. Savage oli tietenkin ottelun työhevonen, mutta Hogankin näytti paremmalta kuin... kuin... koskaan WWF-kehässä? Tämä oli tietenkin osittain Savagen ansiota, mutta kyllä Hogankin ihan oikeasti laittoi parastaan. Erittäin viihdyttävää painia ja loistava päätös Wrestlemanialle.
****

*** Randy Savage
** Hulk Hogan
* Mr. Perfect

Kokonaisuutena varsin kova 'Mania. Muutaman turhan matsin kun olisi jättänyt pois, niin aijaijai. Menee ehdottomasti aivan PPV-rankingin kärkipaikoille.

Ylitin rajan, ja vanhan WWE-tapahtuman sijaan katsoin vanhan TNA-tapahtuman. Suuri yllätys (positiivinen sellainen) oli, että perinteisen Impact Zonen sijaan tämä PPV oteltiin Kanadassa!


TNA - No Surrender 2008
Sunnuntai 14. Syyskuuta 2008
General Motors Cente, Oshawa, Ontario, Canada

6 Person Tag Team Match
Rock n' Rave Infection (Jimmy Rave, Lance Rock&Christy Hemme) VS. Prince Justice Brotherhood (Curry Man, Super Eric&Shark Boy)
Kuten ottelijalistasta näkee, oli tämä varsin komediapainotteinen aloitus PPV:lle. (Itse asiassa PPV muuten alkoi Stingin promolla, mutta wrestling-wise) Ottelu täytti funktionsa oikein hyvin, ja olihan tuo maskimiesten trio aika kovaa settiä. Curry Manin obsessio Christy Hemmeen tuotti useita hauskoja hetkiä. Välillä nähtiin ihan menevää painiakin, vaikka se ei tässä etusijalla ollutkaan, vaan tämä oli puhdasta entertainmentia. Viihdyttävää ja hauskaa katsottavaa, kun muistaa jättää ne tosikkolasit pois silmiltä.
Kesto:

Spoiler

7:48

Arvosana: ** 1/2

Falls Count Anyhere Match
ODB VS. Awesome Kong
Ugh. Nyt lykkäsi sellaisen myrkyn eteen, että tosissaan suunnittelin kelausnapin käyttöä. Joka tapauksessa katsoin ottelun, ja totesin että kaksikko on kyennyt huonompaankin. Stipulaatio toi oman lisänsä, jota kyllä tarvittiinkin ottelun pitämiseen edes jollain tavalla kiinnostavana. Yrityksen puutteesta ottelijoita ei voi ainakaan syyttää. Ihan katsottava matsi, Kongin ja ODB:n parhaita matseja keskenään, mikä ei tietysti ole kovin paljoa.
Kesto:

Spoiler

10:24

Arvosana: ** 1/2

No DQ Tag Team Match
Matt Morgan&Abyss VS. Team 3D
Tämä kuulostikin mielenkiintoiselta tietäen Abyssin ja Team 3D:n taidot tällaisissa "roskapaini"-matseissa. Aseita käytettiin kuitenkin hyvin vähän, ja pelkästään ottelun loppupuolella, eikä tämä nelikko painimassa normaalia tagmatsia paljoa sytyttänyt. Oli tässä kuitenkin tunnelmaa rutkasti, ja painijat osasivat ottaa yleisön haltuun. Marginaalisella erolla illan kahta ensimmäistä matsia parempi, vaikka siltikin liian perusmenoa.
Kesto:

Spoiler

11:35

Arvosana: ***-

TNA X-Division Championship Match (3-Way)
'Sheik' Abdul Bashir VS. Consequences Creed VS. Petey Williams (c)
Joo, ehkäpä Petey oli heel paperilla tähän aikaan, mutta koska oltiin Kanadassa oli hän tämän ottelun ainoa babyface, ja veti 100% faceroolia. Williams olikin tässä ottelussa aivan mahtavassa iskussa, ja oli suurempi yleisön suosikki kuin Christian Cage main eventissä. Ja tälle miehelle TNA antoi potkut. Voi voi, mutta ei auta itku markkinoilla. Ottelu oli painillisesti aika kehno, ja Peteyn kaksi vastustajaa kuuluvat ehdottomasti korkealle inhokkilistallani. Canadian Destroyerilla kiusoiteltiin koko matsin ajan, ja sitten kun se lopulta nähtiin, oli se upea hetki ja sai illan isoimman reaktion. Mutta siitä huolimatta ei ollut kovin erikoinen ottelu. Kovin lyhyt kaiken lisäksi.
Kesto:

Spoiler

8:18

Arvosana: ** 1/2

Knockout's Championship Match
Angelina Love VS. Taylor Wilde (c)
Kaksi Ontarion provinssista kotoisin olevaa neitoa, ja yleisö päätti asettua Loven puolelle. Ihmeellistä ajatuksenkulkua. Kehän laidalla oli porukkaa aina Velvet Skysta, Cutie Kipiin, Rhinoon ja Traci Brooksiin. Hyvin tavanomainen naisten ottelu PPV:ssä. Ei mitään surkeaa, mutta ei mitään muistettavaakaan. Siksi myös tavanomainen arvosana.
Kesto:

Spoiler

6:23

Arvosana: **

Ladder Of Love Match
'The Guru' Sonjay Dutt VS. 'Black Machismo' Jay Lethal
Tapahtuma jatkui tikasottelulla, jossa taisteltiin ihanaisen SoCalValin sydämestä sekä managerointipalveluksista. Ja jos joku ei tässä näe yhtymiä erääseen 80-luvun megatähden juonikuvioon, niin tämä joku tuntee painihistoriansa melko heikosti. Olihan tämä hyvä ottelu, ja Sonjayn liikkuvuus kehässä oli jotain uskomattoman helpon näköistä. Muuten en kyllä ole Duttista koskaan pitänyt, mutta erittäin urheilullinen kaveri on kyseessä. Vaikka tässä nähtiinkin paljon komeita spotteja, ja jotain ihan uuttakin keksittiin, ei tämä silti jäänyt mieleen mitenkään erityisen hyvänä ladder-otteluna. Sellainen aidon taistelun maku puuttui, muuten en oikein osaa kuvailla. Kai se heikkous oli sitten kehäpsykologisella puolella. Vähän vaikea tosiaan pukea sanoiksi. Hyvä, hyvä, mutta ei tarpeeksi hyvä. Lopetus oli kyllä jännä.
Kesto:

Spoiler

13:21

Arvosana: ***+

TNA Tag Team Championships Match
Beer Money Inc. w./Miss Jackie VS. LAX w./Hector Guerrero
Nyt odotukset nousivat todella korkealle, sillä kehässä oli kaksi ehdottomasti tämän vuosikymmenen parhaimmistoon kuuluvaa tag teamia. Tämä ottelu oli toki viihdyttävää ja kaikin puolin "menevää menoa", mutta silti olisin paljon enemmän tältä nelikolta odottanut. Ihan btw juttuna, Hernandez on nykyään paljon tiukemmassa kunnossa. Tai sitten se erilainen ring attire vain hämää. Pahiten tässä kusi aika, jota ei oltu tälle ottelulla kunnolla suotu. Joka tapauksessa viihdyin tämän matsin parissa, eikä tämä huono ollut.
Kesto:

Spoiler

8:44

Arvosana: ***

Mixed Martial Arts Match
AJ Styles VS. Frank Trigg
Tässäpä oli idea, joka ehkä paperilla kuulosti hyvältä, mutta käytännössä oli täysi susi. Niin ja Frank Trigg on ihan aikuisten oikeasti varteenotettava vapaaottelija, jos asia kiinnostaa enemmän, niin Wikipedia kertoo. Käytäntöön tämä ei soveltunut millään tavoin. Puuduttavaa katsottavaa, ja MMA-skenestä pihallakin oleva pystyi näkemään miten typerältä meno näytti. Nyt ymmärrän mitä Jack DiBiase ajoi takaa sillä "pseudo-MMA"-termillään, mutta tietääkseni TNA on tehnyt tämän kokeilun tämän yhden kerran, todennut toimimattomaksi ja jättänyt unholaan. Yleisö piti kyllä kovaa mekkalaa chanttiensa kanssa. "We want wrestling" "This is bullshit" sekä "Fire Russo." Triggin heelpromo ennen matsia oli kyllä kovaa settiä, siitä voisivat monet heelit ottaa oppia.
Kesto:

Spoiler

7:44

Arvosana: *

TNA World Heavyweight Championship Match (3-Way)
Kurt Angle VS. Christian Cage VS. Samoa Joe (c)
Lopultakin illan pääottelun pariin, jonka piti alunperin olla nelinottelu, jossa Booker T olisi ollut mukana. Bookman kuitenkin kaikkien "suureksi harmiksi" no-showasi, ja meillä olikin käsissämme paperilla paljon mielenkiintoisempi ottelu kolmen hyvän painijan kesken. Ikävä kyllä tämä jatkoi sitä samaa linjaa, mitä koko PPV edusti: pettymystä. Ensinnäkin odotin Christianin saavan huikeaa reaktiota, sillä PPV oteltiin tunnin ajomatkan päässä hänen lapsuudenkodistaan. No, kyllä Cage poppeja sai, mutta illan kovimmat menivät toiselle kanadalaiselle, Petey Williamsille. Toinen juttu mikä tässä häiritsi oli turha kiirehdintä. Ottelu käytännössä aloitettiin nimikkoliikkeillä, ja kestoakaan ei ollut ottelun hypeen verrattuna lähellekään riittävästi. (Ajanotto meni muuten pipariksi, kun Windows alkoi kesken matsin päivittämään itseään, ja sammutti tietokoneen.) Ei siis huono ottelu, mutta kun kehässä ovat Angle, Joe ja Christian, pitäisi parempaan pystyä. Kaksi runiniäkin matsissa nähtiin, mikä osaltaan jätti tästä varsin rikkonaisen kokonaiskuvan. Taisi olla TNA:lle tärkeämpää buildata kahta Bound For Gloryn tulevaa pääottelua, kuin keskittyä hyvän matsin luomiseen tässä ja nyt.
Kesto: -
Arvosana: ***+

*** Petey Williams
** Curry Man
* Christian Cage (aivan huikaisevan promon veti, eikä kehnosti otellutkaan)

Yhteenveto: Oli kyllä melko keskinkertainen ja välillä suorastaan huonon puolelle lipsahtanut PPV. Alakortin matsin ylsivät suurin piirtein odotusten tasolle (jotka eivät korkeita olleet) mutta etenkin nuo kaksi pääottelua (Tag&World Titles) pettivät. En kyllä tätä kauheasti suosittelisi kenellekään.

Matsien keskiarvo: 2,53

Whatin arvostelut:

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. No Mercy 2008 (2,96)
5. Royal Rumble 2001 (2,90)
6. SummerSlam 2003 (2,86)
7. No Way Out 2003 (2,84)
8. Armageddon 2007 (2,81)
9. SummerSlam 2004 (2,81)
10. Judgment Day 2001 (2,71)
11. SummerSlam 2005 (2,69)
12. Judgment Day 2002 (2,69)
13. WrestleMania 22 (2,68 )
14. Unforgiven 2008 (2,67)
15. SummerSlam 2008 (2,61)
16. The Great American Bash 2007 (2,58 )
17. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
18. WrestleMania 23 (2,50)
19. Night Of Champions 2008 (2,50)
20. Great American Bash 2008 (2,50)
21. King Of The Ring 2002 (2,44)
22. WrestleMania 20 (2,17)
23. Survivor Series 1999 (1,58 )

WrestleMania V kuuluu ehdottomasti WrestleManioiden parempaan puoliskoon, ja ensimmäisestä kymmenestä ihan kuumaan kärkeen (loistava Hogan vs. Savage, pituuteen nähden hieno Blazer vs. Perfect, Twin Towers vs. Rockers, Strike Force vs. Brain Busters.. mm. Ja tietenkin Red Rooster vs. Bobby Heenan! :D). Sitten taas omiin arvosteluihin.


UNCENSORED 1997
You'll never see it coming!

Uncensored oli jo tässä vaiheessa onnistunut saavuttamaan varsin surullisen maineen. Observer oli valinnut sen molempina Uncensoredin olemassaolovuosina vuoden huonoimmaksi ppv'ksi, ja vuonna '96 se sitä kiistatta minunkin mielestäni oli. Lisäksi vuonna '96 ppv'n ME:n nähtiin surullisenkuuluisa Doomsday Cage Match. Siksi kai olikin äärimmäisen huvittavaa, kun selostajamme Tony, Dusty ja jopa Bobby Heenan hehkuttivat vakavalla naamalla (luultavasti Heenanilla oli sormet ristissä selän takana) UC:n "hienoa" historiaa. Voi WCW.


Eddie Guerrero (c) vs. Dean Malenko - No DQ Match for the WCW United States Heavyweight Championship
Samoin kuin vuonna 1996, myös vuonna '97 oli Uncensoredin alku ainakin vahva (ja Eddie Guerrero -sisältöinen.. ehkäpä siinä onkin selvä yhtäläisyys). Tämän ottelun tarina juontaa juurensa siihen, kun Syxx ensin varasti Eddien mestaruusvyön, mutta Eddie ansaitsi sen takaisin, ja Syxx siirtyi Malenkon CW-vyön pöllimiseen. Eddie kuitenkaan ei enää katsonut Syxxin temppuiluja hyvällä, ja SuperBrawl VII:ssä Eddie yrittikin saapua auttamaan sympaattisesti Malenkoa kesken Syxxiä käydyn ottelun. Harmi vain, että Eddie vahingossa auttoikin sekaantumisellaan Syxxin voittoon. Eddien aiheuttamasta mestaruustappiosta Malenko sitten kimpaantui Eddielle ("I don't need your help!!") ja näin tähän otteluun sitten päädyttiin.

Kun vastakkain ovat Eddie Guerrero ja Dean Malenko, ei kyseessä voi olla kuin hyvä ottelu (melkeinpä vähintään se ***½). Sitten kun kaksikko saa aikaa vielä melkein 20 minuuttia, pitäisi meillä olla käsissä klassikko. No, niin ei kuitenkaan ollut, ainakaan minun mielestäni. Minusta alkaa tuntua, että suhtaudun turhan kriittisesti näihin kahden loistavan painijan keskinäisiin otteluihin, koska tämäkään ei ollut minusta ***½:ää parempi. Oikein hyvää painia ja (sitä paljon parjattua) kehäpsykologiaakin oli mukana, mutta taas kyllä WCW osasi näyttää, kuinka Eddie ja Malenko kehässä 20 minuuttia ei automaattisesti tarkoita klassikkoa. Ensinnäkin pitkin ottelua keskityttiin turhan paljon siihen, kuinka nWo oli hyökännyt Rick Steinerin kimppuun ja kuinka Steiner kuljettiin ambulanssilla pois paikalta. Toiseksi ottelun No DQ -stipulaatio oli selvästikin lisätty pelkästään ottelun lopetusta varten.. Ja se ottelun lopetus onkin kolmas syy huonolle arvosanalle: Pakkoko Syxx oli sotkea mukaan? Viime kuun Malenko/Syxxissä Eddien osuus toimi, mutta nyt Syxxin sekaantuminen ja sen aiheuttamat seuraukset olivat vain idioottimaisia laskien vain arvosanaa. Kaikesta huonoista puolista kyllä nämä kaksi vain erinomaisesti osaavat painia ja siksi helposti ansaitsevat silti tuon alla olevan arvosanan.
***½


Psychosis vs. Ultimate Dragon w/ Sonny Onoo
Ultimate Dragon on siis Ultimo Dragon, joka jostain syystä tässä tapahtumassa kuulutettiin Ultimate Dragonina. En tiedä tämän ottelun taustoista, jos semmoisia oli. Molemmat vaikuttivat kaikesta päätellen heeleiltä, joten en ihan ymmärrä, miksi juuri nämä kaksi vastakkain laitettiin: olisi siellä niitä taidokkaita face-CW:itäkin ollut. Ei näistä kumpikaan mitenkään facelta näyttänyt.

Ottelu oli tosi hyvä lucha-tyyppinen ottelu, ja niinpä siihen kuului sen myyntiongelmat, mutta jotenkin tässä ottelussa ne eivät häirinneet samalla tavalla. Lisäksi tämä eteni jotenkin järkevämmin kuin moni muu lucha-tyyppinen ottelu: liikkeet suurenivat ottelun edetessä, ja ne suurimmat near-fallit sopivatkin siihen loppuun huikeiden liikkeiden jälkeen. Jotenkin normaalista näistä tulee sekava olo, mutta tästä ei samalla tapaa (samalla aikaa olin lukenut, että jotkut olivat juuri tätä pitäneet tavallista heikompana.. minun mielipiteeni poikkeavat siis täysin muista sitten vissiin tämäntyyppisissä otteluissa), ja niinpä tämä onkin vuoden ensimmäinen ****-ottelu. Suurin heikkous oli, että yleisö oli aikalailla kuollut (no mikäs ihme kun kehässä kaksi heeliä). Edes se ei nyt kuitenkaan haitannut liikaa. Hieno kamppailu.
****

Tässä välissä huikean suosion kerännyt Diamond Dallas Page saapui promoamaan nWo:sta, kun nWo:hon viime ppv'n lopussa täysin typerästi liittynyt Randy Savage saapui "vaimonsa" Miss Elizabethin kanssa ensin kehumaan Pagea, mutta sitten paljastamaan, kuinka DDP:n vaimo Kimberly poseeraa jonkun lehden sivuilla varsin vähissä pukeissa. Kimberly saapuukin sitten paikalle, DDP on järkyttynyt ja Savage sekä Elizabeth hyökkäävät kaksikon kimppuun. Tylsähkö ja tyhmähkö pidempi angle. DDP:n suosio oli parasta.


Mortis w/ James Vandenberg vs. Glacier - Martial Arts Match
Noniin, tämä vaatiikin jonkinlaista backstorya. Glacier on yksi WCW:n historian surkuhupaisimmista tarinoista: kyseessä oli varsin turha painija (Ray Lloyd), joka painialalla jo pyörittyään harjoitteli oikeasti erinäisiä Martial Arts -taitoja. WCW kiinnostui miehen mahdollisuudesta käyttää noita taitoja otteluissaan, ja niinpä hänelle annettiin täysin naurettava Glacier-gimmick. Gimmick oli eräänlainen rip-off Mortal Kombatin Sub-Zero hahmosta: Glacier oli mukamas Japanissa huikeat Martial Arts -taidot oppinut heppu, joka saapui kehään rintapanssarin ja mestariltaan saaman 400 vuotta vanhan kypärän kanssa, sinisen laservalon seuratessa häntä. Täysin ylibuukattu gimmick ei kummemmin kiinnostanut yleisöä, kun Glacier debytoi syksyllä '96, ja ennen Mortis-feudia, mies lähinnä vain squashaili jobbereita. Vuonna '97 sitten saapui James Vanderbergin (nuorempi ja ruskeahiuksinen mutta yhtä ilkeä James Mitchell) manageroima Mortis (ystävämme Chris Kanyon), jolla kaiken hypen perusteella ilmeisesti oli jotain erittäin merkittävää mutta myististä historiaa Glacierin kanssa, ja niinpä tämä kuolleista nousseen zombin näköinen, painia ja martial artseja osaava, heppuli oli nyt saapunut tuhoamaan Martial Arts -mestarin. Tämä feud on tuota.. hyvin vahva kandidaatti erään kategorian voittajaksi. Päätelkää itse, minkä.

Itse ottelu oli aika hassu. Sekä Glacier että Mortis ihan oikeasti yrittivät jotain tehden jopa muutamia ihan näyttäviä liikkeitä ja liikkuen jopa yläköysiltä. Ongelmana oli vain kaksi asiaa: a) Tämän piti olla "MARTIAL ARTS MATCH", mutta tämä oli kyllä täysin normaali, typerä wrestling match b) miehet ehkä olivat opetelleet jotain liikkeitä ja yrittivät nyt toteuttaa niitä, mutta mitään hajua ottelun kuljettamisesta, toimivan ottelun rakentamisesta tai muusta legendaariseen kehäpsykologiaan kuuluvista seikoista heillä ei ollut. Niinpä tämä ottelu oli aika torso, mutta joidenkin ihan näyttävien otteiden ja huumoriarvonsa (sekä Mitchellin loistavuuden) ansiosta annan tälle sentään puolitoista tähteä. Tämän ottelun post-match muuten ainakin lupaili jatkoa, toivottavasti sitä on tiedossa! En malta odottaa.
*½


Buff Bagwell vs. Scotty Riggs - Strap Match
Ei, Riggsistä ei tosiaan saanut tuota parempaa kuvaa (hitto, muuten kun nämä kuvat nyt olivat laadultaan edes hiukan SB:n vastaavia parempia). Tämän ottelun tarinan kerroin jo Souled Outin osiossa. Miehet taggasivat vuonna '96 American Maleseina -> Bagwell liittyi nWo:hon ja Riggs ei -> feud. Riggs oli kaksikon martyjannetty, mutta vielä kerran Buffia näköjään ppv'ssäkin pistettiin overiksi poor-Scottyn kustannuksella.

Riggs oli kaksikon martyjannetty myös taitojensa puolesta, koska ehdottomasti hän taidokkaampi näistä kahdesta oli. Se näkyi erinomaisesti tässä ottelussa, koska silloin kun Riggs oli hallinnassa, oli ottelu aika viihdyttävääkin ja hyvin toimivaa painia. Sitten kun Buff oli hallinnassa, oli ottelu tylsää kuristamista. Bagwellin parasta antia olikin heel-roolin vetäminen: mies piti jopa pari promoa hallintavaiheidensa aikana. Kehässä hänestä ei kummemmin mihinkään enää ollut. Ottelun lopetuskin oli yllättäen varsin onnistunut ja poikkeava niistä perinteisistä raahauksista. Itse jopa siis jonkin verran tykkäsin tästä Riggsin yrityksen, Bagwellin heel-roolin vetämisen ja lopetuksen ansiosta. Ei tämä mikään erityisen hyvä nyt siis ollut, mutta ok kyllä. Toimi roolissaan ja yllätti jopa positiivisesti. Kiitos tästä kyllä paljolti kiitos tosiaan Scottylle.
**½


Harlem Heat w/ Sister Sherri vs. Public Enemy - Texas Tornado Match
Enpä tiedä tällekään ottelulle kummempaa tarinaa. Ilmeisesti Harlem Heatin (vai oliko se Public Enemyn?) oli tarkoitus alunperin kohdata ottelussa Steve McMichael & Jeff Jarrett, mutta koska Arn Andersonin ja Ric Flairin sivuunjäämisen takia miehet joutuivat ME:hen, muuttui tämäkin ottelu. Ainakin kumpikin näistä joukkueista oli SuperBrawlin Triangle Matchissa.

Tämä oli taas puhdasta joukkueroskapainia, ja minua tämä viihdytti. Olen taas monta tätä täysin halveksivaa kommenttia lukenut, mutta minusta tässä ei ollut mitään viihdettä. Public Enemy oli parhaimmillaan juuri roskapainiotteluissa (todisti sen aikoinaan ECW:ssä monissa otteluissa ja WCW:ssäkin sitten jo vuonna '96 Nasty Boysien kanssa käydyissä kamppailuissa). Myös Harlem Heat hoiti roolinsa hyvin ja toi myös sitä painillista puolta tähän. Tämä oli hauskaa mätkimistä, jossa nähtiin muutamia aika näyttäviäkin bumppeja. Myyminen tuntui jäävän välillä sivuseikaksi, ja ottelun lopetusta edeltäneet vaiheet olivat typeriä, mutta ei tältä mitään totista painikamppailua kannattanutkaan odottaa. Viihdyttävä välipala.. ja nähtiinhän tässä Houston Hangoverkin!
**½


Prince Iaukea (c) vs. Rey Mysterio - WCW Television Championship
SuperBrawlissa nämä kaksi facea kohtasivat siis TV-mestaruusottelussa tiukassa rehellisessä kamppailussa, kunnes katkera entinen mestari Lord Steven Regal saapui pilaamaan ottelun. Niinpä kaksikko tahtoi kohdata toisensa vielä uudestaan one on one -ottelussa ilman mitään välisekaantumisia.. Ja tässähän sitä sitten oltiin.

Tämä oli suurinpiirtein yhtä hyvä ottelui kuin SuperBrawlinkin, eli varsin viihdyttävää ja mukavaa menoa. Jälleen paljon kiitosta tästä kuuluu kyllä Mysterio Jr:lle, joka paiski töitä hurjasti esittäen todella vakuuttavia otteita. Toisaalta myös Iaukea näytti kehittyneen vähän viime kuusta ollen entistä paremmin mukana. Vähän parempi tämä siis oli kuin edellinen kohtaaminen, mutta ei silti mitenkään huomattavasti parempi. Kiva kahden facen rehti kamppailu, jonka huonona puolena oli vain typerä aikarajoilla pelleily (ottelu meni yliajalle ylittäen mukamas 15 minuutin time limitin, vaikka todellisuudessa koko ottelu yliaikoinenkaan ei kestänyt sitä 15 minuuttia).
***




Team Piper (Chris Benoit, Jeff Jarrett, Steve McMichael, Roddy Piper) vs. Team nWo (Scott Hall (c), Randy Savage, Kevin Nash (c), Hollywood Hogan (c)) w/ Dennis Rodman vs. Team WCW (The Giant, Lex Luger, Scott Steiner) - Three Team Elimination Match
Kylläpä vain, jälleen WCW päätti pistää Uncensorediin oikein kunnon erikois-ME:n. Tämän ottelun tarinan pohja on tietenkin WCW:n ja nWo:n, Four Horsemenin ja nWo:n sekä Piperin ja nWo:n feudeissa. Marrskuussa '96 oli siis paljastanut, että Nitron päätöksenhaltija Eric Bischoff oli myynyt itsensä nWo:lle. Tämän jälkeen WCW:ssä olivatkin hankalat ajat, kun kaikista päätöksistä vastaava henkilö ajoi täysin sumeilematta nWo:n etua. Tätä hulluttelua jatkui aina SuperBrawl VII:n jälkimeininkeihin asti (kun Bischoff riisti Giantilta ja Lugerilta joukkuevyöt palauttaen ne Outsiderseille), jolloin WCW:n omistaja Ted Turner päätti pistää tälle lopun. Billionaire Ted buukkasi Uncensoredin ME:ksi kolmen joukkueen ottelun, jossa WCW:n edustajat, nWo:n edustajat ja Piper sekä kolme hevosmiehistä kohtaavat toisensa. Jos WCW voittaa, joutuu nWo luovuttamaan kaikki mestaruusvyönsä ja lopettamaan painimisen WCW:n show'issa 36 kuukauteen. Jos Piperin joukkue voittaa, pääsee Piper kohtaamaan Hoganin Steel Cagen sisällä. Jos nWo voittaa, säilyttävät he oikeutensa painimiseen ja mestaruusotteluihin. Ennen ottelua ongelmia toi vielä se, että Piperin joukkueen jäsenet eivät varsinaisesti "Rowdyn" kavereita olleet, vaan ennemminkin vain nWo:n vastustajia ja se, että nWo pisti WCW:n joukkueen jäsenen Rick Steinerin tapahtuman alussa sairastuvalle.

Kauhea backstory, mutta olipa kauhea(n sekava) ottelukin. Tämä tavallaan muistutti War Gamesia ilman häkkiä. Jokaisen joukkueen yksi jäsen aloitti ottelun, 5 minuutin päästä kaikista joukkueista saapui yksi jäsen, 2 minuutin päästä yhdet lisää ja 2 minuutin päästä vielä yhdet. Toisten joukkueiden jäseniä piti yrittää eliminoida selätyksillä, luovutuksilla tai (selostajien yllätykseksi kesken ottelun) yläköyden yli heittämisellä. Joukkue, jolla oli viimeisenä jäseniä jäljellä, olisi voittaja. Ne pari mielipidettä, jotka löysin tästä ottelusta, olivat positiivisia. Ottelu oli kuulema viihdyttävä ja ovela.. Mitä hittoa? Ainut hyvä osuus ottelussa oli oikeasti viihdyttävä ensimmäinen viisminuuttinen, jossa Scott Hall, Chris Benoit ja The Giant saivat näyttää osaamistan. Viisminuuttisen päätteeksi Giant sitten eliminointiinkin ja koko roska hajosi samalla käsiin.

- Painijat tulivat kehään ihan satunnaiseen aikaan niin, että kun kolme edellistä olivat ehtineet tulla kehään, alkoikin olla jo kolmen seuraavan vuoro.
- Kehässä ei nähty mitään erityisemmin painiksi kutsuttavaa
- Selostajat (hyvä kun tuomaritkaan) eivät olleet perillä säännöistä
- Lopussa Hoganin saapuminen paikalle kesti jostain syystä niin kauan, että screenille tuli jo uusi laskuri laskemaan, milloin mies saapuisi, ja sitten Hogan tulikin kun screenillä ollut kello näytti 0:40:ää.
- Ottelussa oli lopussa ihan yhtä naurettava ja typerä face-comeback kuin, mitä Hogan harrasti facena.. Nyt vain Hoganin posse oli ottavana osapuolena (ainakin tiettyyn pisteeseen asti).
- Dennis Rodman oli idiootti.
- Kukaan ei tiennyt tai selittänyt, miksi Four Horsemen olisi otellut sen puolesta, että Piper saisi kohdata Hoganin.
- Kukaan ei selittänyt, miksi Team WCW ei hankkinut ketään Rick Steinerin tilalle.
- Koko ottelu oikeasti tuntui tuon viisminuuttisen jälkeen hajoavan käsiin. Kukaan ei tiennyt mitä tehdä: selostajat, ohjaamahenkilöstö ja varmasti painijatkin olivat aivan sekaisin. Kummoista painia ei nähty ja ottelun vaiheetkin olivat aivan typeriä. Koko hieno ottelun idea valahti täysin viemäristä alas.

Tälle sekavuudelleko on oikeasti annettu kolmea tähteä? Huh-huh. Jos tämän ottelun alku ei olisi ollut niin vahva ja minua suuresti viihdyttävä, olisi tämä varmaan ollut ihan sitä samaa DUD-tasoa kuin edellisen vuoden UC:n Main Event. Nyt ensimmäiselle viisminuuttiselle ja parille muulle satunnaiselle valonpilkahdukselle on sentään jotain annettava. Ja oli tässä ottelussa sentään (osittain) ideana ja rakentelun osalta enemmän järkeä kuin edellisen vuoden ME:ssä.
*½

3 parasta
1. Psychosis vs. Dragon. Backstory oli olematon ja vastakkain oli kaksi heeliä, mutta nämä kaksi pistivät silti pystyyn vuoden parhaan ottelun toistaiseksi.
2. Rey Mysterio Jr. Kyllä Mysterio taas vain osoitti, kuinka loistava painija hän on. Yksittäisenä nimenä jäi kaikkein positiivisimmin mieleen työskennellen hurjana viihdyttävän TV-ottelun puolesta.
3. Eddie vs. Malenko. Tulihan tätä parjattua, mutta silti: Eddie vs. Malenko oli oikein viihdyttävä opener ja sillä olisi ollut mahdollisuuksia ihan mihin vain, jos Syxxiä ei olisi pistetty sekaantumaan ja koko ottelun ajan oltaisiin keskitytty otteluun eikä Rick Steineriin.

3 huonointa
1. Main Event. Noniin, lukeehan se jo tuossa ylempänä. Luulin Piper/Hoganin olevan jo vuoden huonoin ME, ja ei tämä sen ohi mennytkään - kiitos vahvan ensimmäisen viisminuutisen. Ilman sitä (ja niitä paria muuta ok-kohtaa) tämä idioottimainen ottelu olisikin ollut tosiaan taattua DUD-laatua. Helkkari mitä aivopieruja.
2. Glacier vs. Mortis. Kun ne aivopierut nyt puheeksi kerran tulivat.. Kyllä tämä vaikuttaa vahvasti Worst Feud of the Year -kategorian hyvältä ehdokkaalta. Glacier ja Mortis ja.. huhhuh. Lisää tiedossa.
3. Typerät ottelumuodot. Martial Arts Match, joka on normaali painiottelu. Hehkutettu No DQ Match, jossa ei sitten stipulaatiolla ole mitään merkitystä. Kulunut Strap Match.. Ja ME:stä en edes sano mitään. Tämä todellakin on Uncensored

Typeristä ottelumuodoista ja parista surkuhupaisasta ottelusta huolimatta tämä oli aika hyvä ppv. Näimme yhden todella hyvän ottelun, pari varsin mallikasta ja kaksi muutakin ihan hyvää. ME:kin oli tosiaan idealtaan erikoinen ja näin esimerkiksi edellistä Piper/Hogania parempi.. Ja olihan Glacier/Mortisille ehdottomasti camp-huumoriarvonsa :D Ehdottomasti omat heikot hetkensä tällä ppv'llä oli, mutta kyllä tästä varsin kelpo maku suuhun jäi. Valovuosia edellisen UC:n edellä, joka tarjosi kaksi ***-ottelua ja hirveästi roskaa. Tässä kaikki paitsi kaksi ottelua olivat jo vähintään **½.

1. WWF Royal Rumble - Ok
2. WCW Uncensored - Ok
3. WCW SuperBrawl VII - Ok
4. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
---------------
5. nWo Souled Out - Kehno

Tulipa taas kamalan pitkä teksti, mutta jotkut ottelut kirvoittivat kirjoittamaan :/ Vähän lyhyemmin sitten WM 13:n kanssa.

Iski tässä muutama tunti sitten hinku katsoa painia hienolta WWE-vuodelta 2008. Valkkasin Judgment Dayn, jota en ole arvostellutkaan ikinä. Arvosteluasteikkona se käyttämäni Kamala/Heikko/Kelvollinen/Hyvä/Todella hyvä/Mahtava.



WWE Judgment Day 2008

John Bradshaw Layfield vs. John Cena
Olipas outo ja epäonnistunut valinta openeriksi, esimerkiksi toisena ollut joukkuematsi olisi sopinut illan avaajaksi mielestäni paljon paremmin. Aika tylsää tämä oli suurilta osin, pakollinen ''Cena-tunnelma'' auttoi. Lopetus oli ihan näppärä ja yllättävä. Kokonaisuudessaan ihan kohtalainen ottelu, ei nyt paskaa, muttei missään nimessä hyvää. Vähän turhan pitkäksi tätä myös venytettiin.
Arvosana: **
Kesto:

Spoiler

15:14

John Morrison & The Miz(c) vs. CM Punk & Kane
Tämäpä oli ottelu, josta pidin. Hienoa joukkuepainia, tämä oli myös yksi lukuisista esimerkeistä sille, miksi Miz 'N Morrison oli niin hyvä joukkue. Todella hyvää joukkuepainia heiltä. JoMon ja Punkin osuudet etenkin olivat vallan mainioita. Loppuhässäkkä oli varsin toimiva, hyvin buukattu. Aivan kuten koko ottelu.
Arvosana: ***+
Kesto:

Spoiler

07:30

Chris Jericho vs. Shawn Michaels
Nyt päästiin asiaan. HBK:n ja Y2J:n feudi vuonna 2008 tarjosi erityylisiä otteluita, tämä oli niistä kaikista ehkä toiseksi paras. Tässä oli valttikorttina se, että koska feudi ei ollut vielä mennyt henkilökohtaisuuksiin, oli niitä taiteellisia painisuorituksia. Nautin tämän ottelun lukuisista countereista sekä yllättävistä ja näteistä liikkeitä. Kummankin ottelijan ilmeet ympäri matsin olivat loistavia. Ottelun lopusta saatiin jännittäväkin. Jännitys oli käsin kosketeltavaa myös ottelun jälkeisessä käden puristuksessa. Ihan loistava ottelu!
Arvosana: ****1/2
Kesto:

Spoiler

15:56

Triple Threat Match For The WWE Women's Championship
Mickie James(c) vs. Melina vs. Beth Phoenix
Kolme WWE:n eliittiin kuuluvaa diivaa. Odotin tästä sangen menevää koitosta, ja sen sain. Kyllä tämä oli openeria viihdyttävämpiä. Ihan kivaa ja hyvä tempoista painia naikkoset esittivät. Ihan kelpo matsi.
Arvosana: **+
Kesto:

Spoiler

04:55

Vacant World Heavyweight Championship Match
Edge vs. The Undertaker
Edge vs. The Undertaker Part 3. Tämähän oli heidän jo kolmas peräkkäinen PPV-Singles, ja huonoin matsi heidän viidestä PPV-matsista. Tosin kun miettii feudin tasoa, ei voi sanoa sitä häpeäksi. Hieno ottelu oli tämäkin. Edgeltä hienoa heelin roolin vetämistä - kuten aina. Matsin lopetus vähän oli tunnelman kasaan läsäyttävä ratkaisu, mutta kun tietää miten feudi jatkui, oli se ihan ok ratkaisu. Joka tapauksessa se oli ottelun kannalta tylsä päätös, siitä miinus. Vickie veti roolinsa ottelun jälkeen mahtavasti, ja buuaukset olivat kerrassaan mahtipontiset.
Arvosana: ****-
Kesto:

Spoiler

16:30

Montel Vontavious Porter vs. Jeff Hardy
Sitten ennakkoon ilmoittamaton filleri, jossa M.V.P otti jälleen kerran mittaa Hardysta, nyt Jeffistä. Tämä taisi olla Jeffin paluumatsi hyllytyksen jäljiltä. Popit olivat ainakin taatut. Aika perus meininkiä oli koko ottelu, ihan hyvää. Ehkäpä hieman sähköisempää ja virkeämpää menoa olisin odottanut.
Arvosana: **1/2
Kesto:

Spoiler

09:50

Steel Cage Match For The WWE Championship
Randy Orton vs. Triple H(c)
Lyhyesti sanottuna, alku ja loppu olivat viihdyttäviä vaiheita. Ottelun hienoin yksittäinen hetki oli ehdottomasti Hunterin komea Ortonin roikotus. Näiden kahden ottelut eivät tuppaa kiinnostamaan, mutta oli tämä nyt ihan ok pääottelu. Voitti kepeästi tältä vuodelta näiden PPV-kohtaamiset. Tämä kuvasti aika hyvin koko tapahtumaa, paljon keskitason tai vähän yli matseja.
Arvosana: ***
Kesto:

Spoiler

21:21

Vaikka äskön sanoin, että paljon keskitason tienoilla pyöriviä matseja, sepä oli valttikortti PPV:llä. Yhtään erityisen huonoa matsia ei ollut, kun taas kaksi neljän tähden paikkeilla pyörivää oli. Kyllä voin suositella tätä PPV:tä, ihan viihdyttävää menoa.

Otteluiden arvosanojen keskiarvo: 3,0
Arvosana PPV'lle: Hyvä

***HBK
**Y2J
*Edge

Kokonaisranking kaikista arvosteluistani:
1. WWE WrestleMania 19 - Mahtava
2. WWE WrestleMania 21 - Todella hyvä
3. WWF Royal Rumble 1992 - Todella hyvä
4. WWF WrestleMania 8 - Hyvä
5. WWF Royal Rumble 2002 - Hyvä
6. WWE Judgment Day 2008 - Hyvä
7. Dragon Gate USA: Enter The Dragon - Kelvollinen
8. SummerSlam 2006 - Kelvollinen

WWF 1992-projektia jatkan sitten kun huvittaa.

Tuli ladattua eilen Dragon Gate USA:n uusin PPV. Tänään sen katselin, joten arvostelua pukkaa.



Dragon Gate USA: Untouchable

-Dragon Kidin ja Masato Yoshinon ottelu oli aivan loistava opener. Nyt pestiin näiden Enter The Dragon-matsi. Hienoa ja monipuolista painia kuorrutteena vielä upeat liikkeet. ***1/2
-Mike Quackenbush & Jigsaw vs. Yamato & Gran Akuma oli aika mieleen jäämätön koitos. Ihan kelpo menoa, kukaan näistä ei minua suoraan sanottuna kiinnosta. Lopussa tapahtui sitten vähän enemmän. Keskinkertainen, mutta íhan menevä ottelu. **1/2
-Naruki Doi vs. Bryan Danielson kiinnosti kortista etukäteen ylivoimaisesti eniten, olenhan melko kova Danielson-mark ja Doikin on mieleeni. Ylivoimaisesti illan paras ottelu tästä saatiin, mahdollisesti vuoden Top-5 matseja. Erittäin hienoa painia ympäri ottelun, kohokohtinaan hienot heitot ja sidonnat molemminpuolin. Hyvin he saivat myös katsojat mukaan. Nearfalleja viljeltiin mukavasti, erittäin jännittäviä ne kaiken lisäksi olivat. Upea ottelu. ****1/2
-Cima vs. Brian Kendrick oli paperilla suht mehukas, mutta kyllä pisti vihastuttamaan, kuinka tyngäksi tämä jätettiin. Ei tuossa ajassa ehtinyt erikoisuuksia saada aikaan, ei sitten millään. En ihmettele, että tuo on DUD:nkin saanut joltain nettiarvostelijalta. Itse kuitenkin armahdan, ihan kiva ottelu tämä oli sen mitä se kesti. *1/2
-SHINGO vs. Davey Richardsille olin ladannut todella suuret odotukset, kun ajattelee millaista hypeä matsista olen kuullut. Oikein tasokas tämä silti oli, vaikkei mikään huippu ottelu, saati sitten klassikko. Tasaisen tasokas pötkäle oli ottelu, sääli ettei kunnon kliimaksi koittanut missään vaiheessa. Hyvä ottelu kaiken kaikkiaan. Illan kolmanneksi paras. ***1/2
-Real Hazard vs. The Young Bucks oli hieman yllättävä valinta pääottelu, eikä kyllä millään tapaa olisi ansainnut sitä paikkaa. Pääotteluksi melko mitäänsaamaton, olkoonkin että meno oli mukavaa. Tämän tasoisia ja tällaisia otteluita näkee kuitenkin aika paljon. ***

Kyllä tämä Enter The Dragonin voitto, ja helpottunut olen siitä, ettei tämä PPV sisältänyt läheskään niin paljoa spottailua kuin ETD. Hyvä tapahtuma, yksi huippuottelu, kaksi mainiota, muutama ihan mukavaa, sitten yksi turhake.

Otteluiden arvosanojen keskiarvo: 3,16666667
Arvosana: Hyvä

***Danielson
**Doi
*Dragon Kid

Kokonaisranking kaikista arvosteluistani:
1. WWE WrestleMania 19 - Mahtava
2. WWE WrestleMania 21 - Todella hyvä
3. WWF Royal Rumble 1992 - Todella hyvä
4. WWF WrestleMania 8 - Hyvä
5. Dragon Gate USA: Untouchable - Hyvä
6. WWF Royal Rumble 2002 - Hyvä
7. WWE Judgment Day 2008 - Hyvä
8. Dragon Gate USA: Enter The Dragon - Kelvollinen
9. SummerSlam 2006 - Kelvollinen

Unscarredilta ostamiani DVD:itä odotellessa joudun vielä toistaiseksi tyytymään netistä helposti löydettäviin

Spoiler

laittomiin kopioihin

Päätin jatkaa TNA-linjalla, ja varsin tutulla tapahtumalla. Tulokset olivat kyllä tuttuja, mutta koskaan en ollut tätä PPV:tä kokonaisuudessaan nähnyt.


TNA - Bound For Glory 2008
Sunnuntai, 12. Lokakuuta 2008
Sears Center, Chicago, Illinois

Steel Asylum Match
Chris Sabin VS. Jay Lethal VS. Alex Shelley VS. Curry Man VS. Sonjay Dutt VS. Jimmy Rave VS. Johnny Devine VS. Petey Williams VS. Shark Boy VS. Super Eric
Kuvitelkaa uudenvuodenyö juuri siinä kello 24 jälkeen. Jatkuvaa rätinää ja pauketta. Sitä tämä ottelu oli, kuten varmaan stipulaatiosta ja ottelijalistasta jo huomaa. Tämä jos mikä on sitä spottiapinointia, ei suinkaan mikään AJ:n, Danielsin ja Joen 3-Way. Olihan tämä ihan viihdyttävää, ja varmasti toimi livenä vielä paremmin, kun TV:n välityksellä ei kaikkea äksöniä pystynyt edes rekisteröimään. Ottelusta itsestään en tykännyt, mutta pisteitä täytyy antaa painijoille, jotka ylsivät toinen toistaan hullumpiin ja näyttävimpiin suorituksiin jopa henkensä uhalla. Sabin, Shelley ja Petey erottuivat edukseen. Sekavaa kaaosta tosissaan, ja ei tätä kyllä painiksi oikein voinut sanoa. Sirkukseksi kyllä.
Kesto:

Spoiler

12:05

Arvosana: ** 1/2

Six Person Tag Team Match
The Beatiful People (Angelina Love, Velvet Sky&Cutie Kip) VS. ODB, Rhaka Khan&Rhino
Rhaka Khan Helvetin huomionhakuinen lutka. Joo, olipahan melkoinen täytematsi keksitty survoa vuoden suurimpaan tapahtumaan. Kuten olen monesti sanonut, on Beatiful People mainio gimmick, ja Cute Kipin tulen aina muistamaan Cute Kipinä. En Mr. Assina, en Billy Gunnina, en homotiimin toisena osapuolena, enkä ainakaan Kip Jamesina, vaan Cutie Kipinä. Loistogimmick. Roolien hyvin vetäminen ei kuitenkaan hirveän pitkälle riitä. Kehnohkoa painia, mutta ei onneksi ihan sitä karmeinta settiä. Joka tapauksessa hyvin turha ottelu.
Kesto:

Spoiler

6:16

Arvosana: * 1/2

X-Division Championship Match
Consequences Creed VS. 'Sheik' Abdul Bashir (c)
Oh noes! Rhaka Khanin ohella ehkäpä TNA-rosterin kaksi ärsyttävintä ja turhinta painijaa vastakkain. Ottelun vastenmielisyyttä ei ainakaan vähentänyt, se että Creedin kuulutti sisään joku hädintuskin puhekykyinen USA:n armeijan neekerikersantti. Tämä onnistui kuitenkin ylittämään odotukset. Matsi alkoi upealla spotilla, Creedin Somersault Plungella kehän ulkopuolelle, ja kyllä tässä kieltämättä oli erittäin vahva face vs. heel-asetelma, toisin kuin useissa muissa TNA-matseissa. Kehässä äksöni oli oikein hyvää, ja Creed pääsi esittelemään urheilullisuuttaan ja melko makeita liikekomboja nähtiinkin. Bashir ei kyllä tyylinsä puolesta X-divariin sopinut laisinkaan, ja onneksi TNA tajusikin sen melko nopeasti. Paperilla ihan karmea ottelu, mutta kyllä tämä aika hyvin silti onnistui minua viihdyttämään. Positiivinen yllätys.
Kesto:

Spoiler

9:19

Arvosana: ***

Knockout's Championship Match (3-Way)
Awesome Kong VS. Roxxi VS. Taylor Wilde (c)
Ilta jatkui sitten pakollisella naisten mestaruusottelulla. Tämä oli tuikitavallinen 3-way matsi, jossa facet välillä lyöttäytyivät yhteen, kunnes sitten taistelivatkin toisiaan vastaan hetken kuluttua. Ei ollut kyllä yhtään parempi tuosta Beatiful Peoplen sekasotkusta.
Kesto:

Spoiler

5:13

Arvosana: * 1/2

4-Way Match For TNA Tag Team Championships (Monster's Ball)
LAX VS. Beer Money Inc (c) VS. Team 3D VS. Matt Morgan&Abyss
Tämä oli ECW-painia. Paljon verta, juustoraastimia, haarukoita, pöytiä, tuoleja, kehnoa huumoria, asennetta, nastoja sekä tulta! Hardcorea viimeisen päälle. Ottelu sinällään oli aika sekava, mutta aseet ja hullut spotit pitivät katsojan kyllä mukanaan. Huonoa puolestaan oli Steve "Mongo" McMichaelin tuomarointi, kolmeen lasku oli hänelle hyvin vaikea tehtävä. Noiden hullujen spottien ohella mieleen jäi mm. Matt Morganin ja Hernandezin loikat kehän ulkopuolelle. Erittäin viihdyttävä ottelu, jossa nähtiin se Impactin aloitusvideossa pyörinyt pätkä, jossa Abyss nakataan palavan pöydän läpi. Huonoa tässä oli tuo tuomarointi ja sekavuus, jonka vuoksi tämä oli vain tällaista kertakäyttöistä roskapainia. Tämä kuitenkin käänsi koko PPV:n parempaan suuntaan huonon alkupuoliskon jälkeen.
Kesto:

Spoiler

20:21

Arvosana: ****-

3-Way War
Christian Cage VS. AJ Styles VS. Booker T
Tuntuipa kolminottelu vähän hassulta ratkaisulta, kun mitään mestaruutta tai edes ykköshaastajuutta ei ollut jaossa. Mutta ei se pahemmin häirinnyt. AJ:n ja Christianin kehäosuudet olivat aivan uskomattoman tasokasta menoa, jos ottelu olisi ollut singles näiden kahden välillä, olisi tämä tasan taatusti varastanut koko show'n. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan Booker tuli aina välillä hidastamaan menoa omien hallintaosuuksiensa aikana. Bookahin mukanaolo tosiaan laski fiilistä ja ottelun tasoa, mutta onneksi AJ ja Christian olivat suuremmassa roolissa. Täytyy kyllä hypettää taas AJ:n osuutta. Aivan ilmiömäisiä liikkeitä tempoi jälleen kerran, etenkin se jossa AJ onnistui jujuttamaan kaikkia. Oletuksena oli, että Styles niittaa kehässe seisonutta Bookeria Springboard Elbow'lla, mutta tämäpä heittikin sokkona Asai Moonsaultin kehän ulkopuolella olleelle Cagelle! Tässä oli tosiaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä AJ:n henkeäsalpaavia suorituksia vaikka millä mitalla. Todella vahva ottelu, ja tämän myötä usko PPV:hen kasvoi.
Kesto:

Spoiler

13:08

Arvosana: ****

Singles Match (Special Enforcer: Mick Foley)
Jeff Jarrett VS. Kurt Angle
Kolme täysin erilaista, mutta hyvää ottelua peräkkäin. Monster's Ball edusti ECW-tyylistä roskapainia puhtaimmillaan, 3-Way oli TNA-tyylistä nonstopäksöniä. Tämä taas oli enemmän tarinankerrontaan ja siihen helvetin kehäpsykologiaan painottuvaa WWE-tyylistä menoa. Eli tässä oli hidas alku, josta noustiin sitten askel askeleelta yhä isompiin ja hurjempiin liikkeisiin. Painin taso oli erittäin hyvää. Ehkäpä Jarrett on nuoruudessaan jonkun paremman matsin vetänyt, mutta ei kyllä tule äkkiseltään mieleen. Joka tapauksessa Jarrettin uran parhaimpia matseja. Poikkesi positiivisella tavalla koko muun illan tarjonnasta. Jännityskin oli kihelmöivää ja tunnelma Sears Centerissä kohdillaan, tämä todellakin tuntui isolta. Lopetuskin oli varsin toimiva. Ehdottomasti MOTN ja myös MOTYC.
Kesto:

Spoiler

20:09

Arvosana: **** 1/2

TNA World Heavyweight Championship Match
Sting VS. Samoa Joe (c)
Tästä ottelusta en ollut kuullut mitään muuta kuin huonoa, ja niinpä lähdin katsomaan tätä hieman negatiivisin silmin. Joo, ehkäpä tämä oli vasta illan neljänneksi paras ottelu, mutta ei surkea missään nimessä. Ensinnäkin tunnelma oli kohdillaan, kummankin ottelijan saadessa mixed reactionia. Toisekseen se ottelun aloittanut yleisön läpi brawlaus toimi, ja Samoa Joe teki aivan helvetin hurjan loikan yleisön läpi, laitan sen lähes samalle viivalle Abyssin flaming table-bumpin kanssa. Holy shit! Ottelun viimeiset minuutit olivat sitten vähän turhan hidasta Joen jylläystä, ja ehkäpä tuo Kevin Nashin runin ei oikein sopinut tähän väliin. Joten joo, kyllä tämä varmaan BFG:n pääotteluksi pieni pettymys oli, mutta en usko että Joe ja Sting olisivat mitenkään parempaan pystyneet. Hyvä ottelu, mutta ei välttämättä mikään paras tapa päättää vuoden suurinta show'ta.
Kesto:

Spoiler

16:54

Arvosana: *** 1/2

*** Kurt Angle
** AJ Styles
* Jeff Jarrett

Yhteenveto: Tämän PPV:n voi jakaa kahteen osaan. Osaan 1, joka sisälsi huonot naisten ottelut, älyttömän Steel Asylumin sekä vastenmielisen X-mestaruusottelun. Ja osaan 2, joka sisälsi viimeiset neljä ottelua, jotka olivat kaikki mielestäni oikein hyviä, helmenä tuo Anglen ja Jarrettin kohtaaminen. Eli undercard oli huonoa ja mitäänsanomatonta, mutta pääottelut kyllä toimittivat. Yksi MOTYC, kaksi n. 4 tähden matsia ja ihan hyvä ME. Eli kyllä tämä kannattaa mielestäni katsoa. Hyvä PPV.

Matsien keskiarvo: 3,03

Whatin arvostelut:

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. TNA - Bound For Glory 2008 (3,03)
5. No Mercy 2008 (2,96)
6. Royal Rumble 2001 (2,90)
7. SummerSlam 2003 (2,86)
8. No Way Out 2003 (2,84)
9. Armageddon 2007 (2,81)
10. SummerSlam 2004 (2,81)
11. Judgment Day 2001 (2,71)
12. SummerSlam 2005 (2,69)
13. Judgment Day 2002 (2,69)
14. WrestleMania 22 (2,68 )
15. Unforgiven 2008 (2,67)
16. SummerSlam 2008 (2,61)
17. The Great American Bash 2007 (2,58 )
18. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
19. WrestleMania 23 (2,50)
20. Night Of Champions 2008 (2,50)
21. Great American Bash 2008 (2,50)
22. King Of The Ring 2002 (2,44)
23. WrestleMania 20 (2,17)
24. Survivor Series 1999 (1,58 )

"Jäbä" kirjoitti:
-Cima vs. Brian Kendrick oli paperilla suht mehukas, mutta kyllä pisti vihastuttamaan, kuinka tyngäksi tämä jätettiin. Ei tuossa ajassa ehtinyt erikoisuuksia saada aikaan, ei sitten millään.

Tästä nyt sen verran, että tämä ottelu oli PPV:ssä klipattu. Täyspitkä ottelu löytyy shown tulevasta DVD-julkaisusta.

http://www.wrestlingalert.com/classic/wwf.php?subaction=showfull&id=1259523281&archive=&start_from=&ucat=1

WWF – Survivor Series 1992

Selostajat: Bobby "The Brain" Heenan & Vince McMahon

The Headshrinkers (w/ Afa) vs. High Energy
Vuoden 1992 Survivor Series lähti käyntiin varsin vauhdikkaalla tavalla: kaksi villieläintä otteli kahta lennokasta painijaa vastaan. Kalkkunaa kehän laidalla syöneen Afan manageroima Headshrinkers koostui Fatusta (Rikishi) ja Samusta, kun taas High Energy oli "lintumies" Koko B. Waren ja Owen Hartin tiimi. Iloiset tiimikaverit Koko ja Owen olivat tietysti ottelun facet, ja koska yleisö todellakin inhosi samoalaisia villieläimiä, saivat Owen ja Koko yleisön hienosti mukaan. Tai no, Kokon rooli oli oikeastaan vain turpaanottaminen, kun taas Owen väläytteli kuvankauniita hyppypotkuja, kierrepotkuja, high flying -hyppyjä ja muutenkin komeaa kehäosaamista. Pituutta tällä ottelulla oli kuitenkin hyvin vähän, joten mitään klassikkoa tästä ei ehtinyt kehkeytyä. Hyvin miehet onnistuivat kuitenkin tehtävässään, eli yleisön sytyttämisessä.
Pisteet: **

Nailz vs. The Big Boss Man, Nightstick Match
Ottelun juonikuvio oli suoraan kuin sarjakuvasta: Big Bossman oli hyväsydäminen poliisi, kun taas Nailz oli ruma, karvainen ja likainen rikollinen. Hullunkurinen feudi sai alkunsa siitä, kun Nailz debytoi vankilasta päässeenä rikollisena. Nailzin mukaan Big Boss Man – yksi Nailzin vartijoista – oli kohdellut häntä huonosti vankilassa, ja nyt hän oli saapunut Boss Manin perässä WWF:ään kostamaan tälle kaiken. Ennen varsinaista matsidebyyttiään Nailz kävi eräässä jaksossa Boss Manin päälle ja varasti tämän pampun, jolla hän sitten teki selvää vastustajistaan seuraavien kuukausien ajan. Survivor Seriesissä Boss Man ja Nailz pääsivät matsaamaan todellakin sitten Nightstick-matsissa, joka oli kuin mikä tahansa "object on a pole" -ottelu. Erääseen kehäkulmaukseen oli pystytetty tolppa, jonka päässä se pahamainen pamppu roikkui, ja ottelijoiden tarkoituksena oli noutaa pamppu alas ja... teurastaa sillä vastustajansa. Harmi vain, ettei matsi ollut mikään ihmeellinen: meno ennen pamppuilua oli melko väritöntä ja tylsää brawlausta. Kun pamppu sitten lopulta otettiin mukaan kuvioihin parani matsinkin laatu melkoisesti ja kaiken lisäksi yleisö syttyi kuin juhannuskokko. Ei tämä loppujen lopuksi mikään kamala ottelu ollut, mutta ei tästä kovasti muistettavaakaan jäänyt.
Pisteet: **-

Rick "The Model" Martel vs. Tatanka
Tatanka oli tässä vaiheessa WWF-uraansa vielä voittamaton ja hän oli muutenkin hyvässä kehäkunnossa, joten hän oli erittäin suosittu painija. Rick Martel sen sijaan oli kunnon limanuljaska, oikein mainio heel, joten ainakin face–heel-asetelma oli päivänselvä: yleisö vihasi Martelia ja kannusti Tatankaa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Tatanka ja Martel ottivat yhteen, vaan he olivat itse asiassa kolautelleet sarviaan vuoden '92 WrestleManiassakin. Koska Tatanka oli yhä Survivor Seriesissä voittamaton, oli hän siis tuon WM-matsin voittaja. Kostonsa Martel häviöstään sai varastamalla Tatankan kotkansulat, joita tämä oli kantanut mukanaan symboloidakseen lumbeekansan perintöä. Niinpä tässä PPV:sssä Tatanka tuli hakemaan sulkansa takaisin ja antamaan Martelille opetuksen siinä sivussa. Henkilökohtaisuuksiin edenneestä feudista huolimatta ei matsi ollut mitään kylmäveristä brawlausta, vaan pikemminkin hitaasti syttynyttä, tekniikkapainoitteista vääntöä. Ja jostain kumman syystä Doink the Clown tuli sisääntulokäytävälle tekemään jotain temppujaan kesken matsin. Enivei, ottelu jatkui melko hidastempoisena aina siihen pisteeseen asti, kun Tatanka sai matsin haltuunsa. Siitä alkoi ottelun kliimaksiosuus, mutta harmikseni se oli varsin lyhyt. Keskinkertainen matsi.
Pisteet: **+

Razor Ramon & Ric Flair vs. "Macho Man" Randy Savage & Mr. Perfect
Tuota osallistujalistaa katsellessa ei voi muuta kuin haukkoa henkeä. Neljä suurenmoista kehätaituria samassa kehässä ja kaiken lisäksi takana oli mielenkiintoinen juonikuvio. Kaikki alkoi siitä, kun Ric Flair saapui WWF:ään ja hänen "neuvojanaan" toimi Mr. Perfect. Kun Flair hävisi WWF:n mestaruuden Randy Savagelle, alkoivat Perfect ja Flair häiritsemään Savagea toden teolla: he sekaantuivat Savagen matseihin ja muutenkin kiusasivat häntä. Kaiken lisäksi Flair sai apua myös Razor Ramonilta, ja yhdessä Ramonin ja Perfectin avustuksella Flair lopulta voitti WWF:n mestaruuden takaisin itselleen. Alun perin tämän ottelun piti olla Flair ja Ramon vastaan Savage ja Warrior, mutta koska Warrior lähti WWF:stä piti Savagen löytää uusi tag-team-kumppani. Niinpä Mr. Perfect piti kääntää faceksi, jotta Savage sai arvoisensa tag-team-parin. Erittäin kiinnostavaa tässä matsissa oli seurata sitä, pettäisikö Perfect sittenkin Savagen ja olisikin juonitellut kaiken aikaa Flairin ja Ramonin kanssa.

Jännitystä siis riitti. Jännityksen lisäksi matsista mahtavan teki erittäin kuuma yleisö ja tietysti jokaisen painijan mahtavuus. Ilmeet, eleet ja "body language" oli kuin toisesta maailmasta – tietenkään unohtamatta loistavaa kehätyöskentelyä. Varsinkin Flairin ja Perfectin kaksintaistelut olivat suorastaan taivaallista katsottavaa, mutta ei Savagen ja Razorinkaan loistokkaita suorituksia sovi aliarvioida. Eikä se kehätoiminnan laatu tippunut hetkeksikään matsin aikana, päinvastoin. Toiminta muuttui koko ajan hiljaa hyvä tulee -periaatteella kuumemmaksi ja kuumemmaksi, ja yleisö riehui siinä sivussa koko ajan kovemmin. Ainoat miinukset tulevat siitä, että juuri kun matsista oli tullut todella kuuma, pilasi typerä lopetus kaiken. Onneksi matsin jälkeen nähtiin tyhmää lopetusta paikannutta viihdyttävää settiä. Hieno tag-team-ottelu.
Pisteet: ****

Yokozuna (w/ Mr. Fuji) vs. Virgil
Jaa, äärimmäisen kovan matsin perään lyötiin äärimmäisen kamala matsi. Mikään erikoinen juonikuviokaan ei tätä tapausta sen ikävältä kohtaloltaan pelastanut, vaan homman meno oli melko yksinkertainen: Virgil oli haastanut Yokozunan otteluun, sillä Yokozuna oli tässä vaiheessa WWF-uraansa voittamaton ja Virgil halusi koittaa onneaan. No, täysi squashihan ottelu oli. Onneksi se oli lyhyt sellainen.
Pisteet: *

The Beverly Brothers & Money Inc. (w/ Jimmy Hart & The Genius) vs. The Natural Disasters & The Nasty Boys, Survivor Series Match
Matsia pohjustivat melkoiset kuviot. Kaikki alkoi siitä, kun Money Inc. ja Natural Disasters feudasivat tag-team-vöistä. Helmikuussa Typhoonia ja Earthquakea manageroinut Jimmy Hart kuitenkin käänsi selkänsä Natural Disastersille ja lyöttäytyi I.R.S:n ja DiBiasen talliin – ja kaiken lisäksi avitti DiBiaselle ja I.R.S:lle vyöt Natural Disastersilta samassa kuussa. Kolmea kuukautta myöhemmin Typhoon ja Earthquake kuitenkin voittivat vyöt takaisin itselleen, ja SummerSlamissa he puolustivat vöitään voitokkaasti Beverly Brotherseja vastaan. Pian julistettiin Survivor Seriesiin matsi, jossa Natural Disasters yhdessä Bushwackersien kanssa ottelisi Money Inc. -joukkuetta ja Nasty Boyseja (joita Hart myös manageroi) vastaan, mutta kun Jimmy Hart käänsi selkänsä Nasty Boyseille, halusivat Knobbs ja Sags vaihtaa puolta. Niinpä Bushwackersit heivattiin ottelusta pois ja Natural Disasters sai Nasty Boysin puolelleen, ja Nasty Boysin jättämän tyhjän aukon täydensi SummerSlamissa vöistä taistelleet Beverly Brothersit.

Itse ottelu oli tyypillistä Survivor Series -menoa: kehäosuudet olivat lyhyitä, painijat sekaantuivat jatkuvasti otteluun ja yleisö viihtyi. Kaiken lisäksi Jimmy Hart riehui tyypilliseen tapaansa megafoninsa kanssa kehän laidalla kuin mielipuoli. Kehätoiminta oli melko hidastempoista, mutta useat komeat heitot (mm. Powerslam ja Pumphandle Drop) värittivät niskalukko-osuuksia mukavasti. Mitään viiden tähden klassikkoa tästä oli turha odottaa (face-tiimi koostui lähinnä paskasäkeistä), mutta kyllä tässä muutamia ihan viihdyttäviä kohtia oli. Yleisökin innostui aina välillä (etenkin eliminointien yhteydessä) meluamaan ihan kunnolla, mikä tietysti lämmitti sydäntä. Loppua kohden meno kuitenkin väsähti aika pahasti, ja ottelusta puuttuikin kunnon kliimaksi.
Pisteet: **-

Kamala (w/ Harvey Wippleman & Kim Chee) vs. The Undertaker (w/ Paul Bearer), Coffin Match
Vuoden 1992 SummerSlamissa Kamala ja Undertaker olivat kohdanneet singles-matsissa. Tuon kolme minuuttia kestäneen ottelun voitti Undertaker diskauksella, mihin Harvey Wippleman ei ollut yhtään tyytyväinen. Niinpä Wippleman haastoi 'Takerin revanssiin, mutta tällä kertaa kyseessä ei ollutkaan normaali singles-ottelu vaan coffin-ottelu (eli casket-ottelu). Tämä oli WWF:n historian ensimmäinen arkkuottelu (mikä selittää termin "coffin" käytön), ja ennen matsia nähtiin hieno segmentti, jossa 'Taker valmisti arkkua Kamalan mitoille sopivaksi. Loistavaa kehätoimintaa oli tältäkin kohtaamiselta turha odottaa, mutta tunnelma oli kuitenkin katossa: sisääntulossaankin Undertaker sai illan kovimmat popit päihittäen jopa Savagen. Normaalista arkkuottelusta tämä "coffin-matsi" erosi siten, että tässä matsissa vastustaja piti selättää ennen kuin hänet sai lukita arkkuun.

Kyseessä oli melko tyypillinen Undertakerin arkkuottelu: 'Takeria vastaan painii arkkuja ja näin ollen myös 'Takeria pelkäävä ylipainoinen hirviö, joka alkuun pakoilee 'Takeria, mutta pääsee pian ottelun hallintaan ja dominoi häntä raaemmin "kuin kukaan koskaan ennen" Paul Bearerin heilutellessa uurnaa taustalla. No, mikäs siinä: suurena Undertakerin ystävänä minä ainakin nautin näistä elokuvamaisista matseista, ja kyllähän ne 'Takerin maagiset "istumaannousut" saavat ihon aina kananlihalle. Harmi vain, ettei tässäkään matsissa nähty kunnollista kliimaksia vaan toiminta loppui vähän kuin seinään. Matsinjälkeiset tapahtumat olivat kuitenkin varsin komeat, ja ne – yhdessä Heenanin pelottelujen kanssa – saivat ihan varmasti aikaan painajaisunia monille pikkulapsille.
Pisteet: *½

Shawn Michaels vs. Bret Hart (c), WWF World Heavyweight Championship
Alun perin The British Bulldogin piti puolustaa Intercontinental-mestaruutta The Mountieta vastaan tässä PPV:ssä, mutta koska Bulldog erotettiin WWF:stä steroidien käytön takia, droppasi Bulldog Intercontinental-mestaruutensa Shawn Michaelsille. Intercontinental-mestaruusottelua ei tähän PPV:hen saatu loppujen lopuksi ollenkaan aikaan, vaan sen sijaan IC-mestari Michaels pääsi taistelemaan Bret Hartia vastaan WWF:n mestaruudesta. Kyseessä oli siis champion vs. champion -ottelu, mutta pelissä oli pelkästään Bretin WWF:n mestaruus, ei Shawnin IC-mestaruutta.

Neljä ja puoli vuotta tästä tapahtumasta eteenpäin Michaels ja Bret ottelivat legendaarisen Iron Man -ottelunsa WrestleManiassa, mutta vuonna 1992 olivat kuviot ja hahmot ihan erilaiset. Vuonna '96 Michaels oli jo napannut Royal Rumble -voiton nimiinsä ja otellut WWF:n mestaruudesta WrestleManiassa, mutta vuonna '92 Michaels oli vasta main event -ovia kolkutteleva nuorukainen. Erittäin vihattu (ja nuorten naisten toimesta rakastettu) heel hän kuitenkin oli lyhyestä supertähteydestään huolimatta, joten yleisö oli ottelussa hyvin mukana. Ottelun alku oli hyvin hidasta mutta äärimmäisen hienoa kilpailuhenkistä painia, jossa kerrottiin hyvää tarinaa: Bret pystyi jallittamaan nuorta Shawnia matossa veteraanimaisin ottein ja käytti hyväkseen jokaisen hetken, kun HBK sortui showboattailemaan. Alkuun Michaels ei meinannutkaan saada millään laitettua kapuloita rattaisiin vaan Bret hallitsi matsin alkua työstäen samalla Michaelsin käsiä, mikä oli hienoa seurattavaa. Nykyajan ilmiöstä "tehdään liikkeitä perä perään eikä myydä ollenkaan" ei näkynyt merkkejäkään, vaan painijat aloittivat matsin ihan pienillä liikkeillä (korkeintaan armdrageja ja armbreakereita nähtiin) työstäen samalla jotain tiettyä ruumiinosaa ja ennen kaikkea myyden kärsimiään kolhuja. Meno oli realistista, viihdyttävää ja kultaista.

Hyvän alkuosuuden jälkeen matsi alkoi hiljalleen siirtyä siihen vaiheeseen, että molemmat pääsivät vuorotellen hallintaan. Samalla alettiin viljellä komeampia liikkeitä, kuten hyppypotkuja, niskanmurtajia ja bulldogeja. Pian kuvioihin lisättiin myös high flying -liikkeet, jotka saattoivat kuitenkin kostautua: jos loikka ei osunutkaan, meni kaikki tekemä työ hukkaan ja vastustaja sai kuin ilmaiseksi matsin hallintaansa. Tämä mainio tarinankerronta sai yleisön lämpimäksi, ja kun near fall -hetkiäkin nähtiin jonkin verran, oli yleisö koko ajan paremmin mukana. Matsin edetessä meno muuttui aina vaan paremmaksi komeiden liikkeiden ja selätysyritysten lisääntyessä, ja katsojan työksi jäi nauttia upeasta näytöksestä henkeä haukkoen. Kaiken lisäksi äksöni levisi yhdessä vaiheessa kehän ulkopuolellekin, jossa nähtiin rajua menoa. Todellista kilpailuhenkistä taistelua WWF:n mestaruudesta suorastaan räjähdysmäisellä lopetuksella maustettuna. Tällaista painia minä haluan seurata, ja tällaisten suoritusten takia Bret Hart ja Shawn Michaels ovat legendaarisia painijoita. Tosin miksi ihmeessä joulupukki juoksi ottelun jälkeen kehään juhlimaan voittajan kanssa keskelle areenan katosta tippuvaa lumisadetta? Nythän oli vasta marraskuu, joten joulupukin tulo oli vähän outo asia.
Pisteet: ****½

Survivor Series 1992:n pisteet: * * *

Vaikka PPV:ssä olikin vain kaksi loistavaa ottelua, viihdyin mainiosti koko show'n ajan. Tag-team-matsista ja ME:stä jäi kyllä erittäin hyvä maku suuhun, ja nyt minun onkin yksinkertaisesti pakko järjestää jostain aikaa näiden vanhojen PPV:iden katselemiseen – jos ei muuten, niin sitten vähentämällä nykyisen tuotannon seuraamista.

Tämän jälkeen on sitten postattu arvostelu tähän topiciin jokaisesta omistamastani aidosta DVD:stä (miinus WrestleMania XXIV, jonka arvostelun löytää sen omasta ketjusta.) Kyseessä on WrestleMania X-8, jonka muista käyttäjistä ainakin enska ja Kenitys ovat aikaisemmin arvostelleet. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin vertailla omia mielipiteitä heidän mielipiteisiin.


Sunnuntai, 17. Maaliskuuta 2002
SkyDome, Toronto, Ontario, Canada

Intercontinental Championship Match
Rob Van Dam VS. William Regal (c)
Regal ja hänellä vastassaan tuolloin supersuosittu RVD. 67 000 katsojaa paikan päällä, ja kaikki valmiina kehä-äksönin aloittamiseen. Erittäin herkulliset asetelmat siis. Tämä ottelu olikin niin hyvä, kuin se vain pystyi olemaan sille annetuilla minuuteilla. Nähtiin RVD:n komeita potkuja sekä Regalin komeita suplexeja. Full Nelson Suplex oli sairas. Mahtava tapa avata WrestleMania, mutta katsoi asiaa miltä kannalta tahansa, oli tämä ottelu liian lyhyt. Oikein kiva silti, ja sai ainakin minut hyviin 'Mania-fiiliksiin.
Kesto:

Spoiler

6:20

Arvosana: ***-

European Championship Match
Diamond Dallas Page (c) VS. Christian
Nyt oli ikävä kyllä fillerin makua. Kumpikin toki hyviä painijoita, mutta tässä vaiheessa DDP:n parhaat päivät oli jo nähty, ja Christianilla ne olivat vasta tulossa. Ottelu oli perusmenoa, jollaista aikanaan näki RAW:ssa taatusti viikottain. Oli tässä toki muutamia komeita liikkeitä, kuten DDP:n Backbreaker-variaatio, Powerbomb ja Diamond Cutter, mutta ei paljon muuta. Valjuksi jäi, oli selkeästi openeria heikompi esitys.
Kesto:

Spoiler

6:09

Arvosana: **+

Hardcore Championship Match
Goldust VS. Maven (c)
Kuulostaa jo paperilla aika kauhealta, eikö? Sitä se oli käytännössäkin. Melkoinen vitsi koko ottelu, kuten myös hardcoremestaruus tuohon aikaan. Kyllä tässä sentään jotain tapahtuikin, joten ei mitään DUD-tasoa kuitenkaan.
Kesto:

Spoiler

3:18

Arvosana: 1/2

Singles Match
Kurt Angle VS. Kane
Sitten loikkaus Kurt Anglen uran heikoimpaan WrestleMania-esitykseen. Ei tämä ottelu missään nimessä huono ollut, mutta ei kyllä noussut myöskään muistettavaksi tapaukseksi. Myöhemmin urallaan Angle on kyllä kyennyt huippumatseihin isoja miehiä vastaan, mutta jotenkin Anglen ja Kanen tyylit olivat niin erilaiset, ettei siitä mehukasta soppaa saanut aikaan millään. Oli tässä ottelussa paljon komeita liikkeitä, kuten vaikkapa Kanen Powerslam sekä Anglen Suplexit sekä Diving Clothesline. Kaikesta haukkumisesta huolimatta ihan viihdyttävä alakortin matsi.
Kesto:

Spoiler

10:44

Arvosana: ***

No Disqualification Match
The Undertaker VS. Ric Flair
Nyt päästiin sitten toden teolla asiaan. Storyline oli rautainen, ja sitä oli tämä ottelukin. WrestleManian pakollinen VIHAmatsi. Tuo miesten viha toisiaan kohtaan välittyikin mainiosti ruudun toiselle puolelle, ja tunnelma tässä oli huumaava. Tässä oli rutkasti sellaista katutappelun henkeä heti alkusekunneista lähtien, ja se pysyi yllä loppuun asti. Hyvää tarinankerrontaa ja kehäpsykologiaa, yksi Flairin viimeisen runin parhaista esityksistä. Hitaus ja lopun botchailu Last Riden kanssa hieman söivät arvosanaa, mutta siitä huolimatta tämän WrestleManian ehdottomasti muistettaviin tapauksiin tämä kuului.
Kesto:

Spoiler

18:47

Arvosana: ****

Singles Match
Booker T VS. Edge
Tässä taisteltiin paremmuudesta, kunniasta sekä.......japanilaisen shampoomainoksen kansikuvapojan paikasta. Totta vaiko ei, en tiedä. Oli miten tahansa, niin tämä ottelu ei kyllä oikein iskenyt. Perusmenoa kummaltakin, ja parhaiten mieleen jäi botchattu Frankensteiner. Viimeiset parikymmentä sekuntia olivat kieltämättä aika mukavaa katsottavaa. Viikottaismatsi.
Kesto:

Spoiler

6:33

Arvosana: **

Singles Match
'Stone Cold' Steve Austin VS. Scott Hall w./Kevin Nash
Nyt päästiin sitten otteluun, joka tuntui kaikkea muulta kuin filleriltä. nWo oli haastanut riitaa kalkkarokäärmeen kanssa, ja tämä oli lopputuloksena. Luokittelisin tämän myös Scott Hallin painiuran viimeiseksi katsottavaksi matsiksi. Tämä oli kovatempoista brawlausta, ja Nashin presenssiä kehän laidalla käytettiin todella hienosti hyödyksi. Yleisö oli kuuma, kehässä (ja sen ulkopuolella) tapahtui jatkuvasti jotain ja tämä oli kaikinpuolin erittäin hyvä ottelu. Yllättävän vähällä ajalla tämä sivuutettiin, mutta toisaalta olihan siinä hypevideota ja post match tapahtumia, jotka saivat tämän tuntumaan suurelta.
Kesto:

Spoiler

9:53

Arvosana: ***+

WWF Tag Team Championships Match (4 Corners Elimination Rules)
Dudley Boyz VS. Hardy Boyz VS. APA VS. Billy&Chuck (c)
Kuuman Austin VS. Hallin tämä ei oikein sytyttänyt alkuun, mutta kyllä tämä jossain vaiheessa alkoi maistua jo paremmalta. Olihan kehässä kuitenkin 4 ihan varteenotettavaa joukkuetta. Hitaita ja tylsiä vaiheita tässä ei nähty, mikä onkin tärkeää tällaisten matsien onnistumisen kannalta. Perushyvää painia, mutta ehkäpä joku hc-stipulaatio olisi nostanut tämän ihan uudelle tasolle? No, meni se näinkin.
Kesto:

Spoiler

13:51

Arvosana: ***

Singles Match (Icon VS. Icon)
The Rock VS. 'Hollywood' Hulk Hogan
Tämä ei ollut ainoastaan WM 18:ta suurin ottelu, vaan ehkäpä suurin ottelu ikinä, ainakin media-arvoltaan. Ainoat sanat, joilla tätä voi kuvata ovat "eeppinen ottelu." Vastaavanlaiseen yleisöreaktioon ei olla päästy kuin muutamia kertoja historian saatossa, yleisö reagoi joka ainoaan liikkeeseen ja hengenvetoon, jonka ottelijat heille esittivät. Hoganin ja Rockyn suurimmat vahvuudet ovat ehdottomasti showpuolella, ja niinpä he osasivat ottaa yleisönsä tässä erinomaisesti. Vince McMahonin määrittelemät face-heel roolit heittivät häränpyllyä, ja se tekikin tästä niin muistettavan tapauksen. Aivan huumaava matsi, ja se Hulk Up nosti kylmät väreet, vaikka ko. matsin olen varmasti 10 kertaa jo aikaisemminkni katsonut. Tästä ottelusta WrestleMania X-8 muistetaan, tämä ottelu elää ikuisesti ja on ehdottomasti yksi suurimpia WrestleMania-klassikoita. Jos et ole tätä nähnyt, sinulla on valtava aukko sivistyksessä ja se täytyy korjata pikimmiten. Miinus viiden tähden perään tulee siitä, että ei tässä kauhean montaa erityisen hienoa painiliikettä nähty.
Kesto:

Spoiler

16:23

Arvosana: *****-

Women's Championship Match (Triple Threat)
Jazz (c) VS. Trish Stratus VS. Lita
Naisilla oli aivan ylitsepääsemätön tehtävä saada yleisö mukaan, kun he olivat juuri huutaneet kurkkunsa käheiksi Hogan/Rockyn aikana. Eivät he siinä tietenkään voineetkaan onnistua, mutta antoivat toki kaikkensa. Tavallista 3-way kaavaa noudatettiin. Ensin facet tekevät yhteistyötä, kunnes kullanhimo iskee ja käännytään toisiaan vastaan. Trishin asu oli varsin kiva, ja taatusti kanadalaisten mieleen.
Kesto:

Spoiler

6:16

Arvosana: * 1/2

WWF Undisputed Championship Match
Chris Jericho (c) w./Stephanie McMahon VS. Triple H
Yleisö oli täysin loppuunpalanut Hogan VS. Rockyn jälkeen, ja tämä sai erittäin vaisua reaktiota. Hassua kuinka Jericho nopeasti putosi tämän jälkeen midcardiin, ja HHH jatkoi main eventissä. Eli ilmeisesti yleisön hiljaisuus oli 100% kovasti yrittäneen Jerichon syytä. Oli muuten erityisen typerää, että edellisessä RAW:ssa oli järjestetty angle, jossa Jericho "tuhoaa" HHH:n jalan, ja niinpä hänen pitikin myydä tätä läpi ottelun. Olihan siinä psykologiaa ynnä muuta, mutta samalla se rajoitti juttuja, joita saatiin kehässä tehdä. Huolimatta siitä, että Jericho ja Hunter koittivat parhaansa mukaan saada yleisöä kiinnostuneeksi, eivät he reaktiota saaneet edes pöytäspotin avulla. Tunnelma oli tosiaan vähän niin ja näin. Paini itsessään oli kyllä hyvää, mutta ei mitään parasta HHH:ta tai Jerichoa. Tämä oli kyllä ihan hyvä pääottelu, mutta ei kovinkaan hyvä WrestleMania-pääottelu.(Vähän sama efekti kuin edellisen arvostelun ME:ssä, sillä erotuksella että siinä yleisö oli mukana) Vähän valju tapa päättää suurin show ikinä.
Kesto:

Spoiler

18:41

Arvosana: *** 1/2

*** Hulk Hogan
** The Rock
* Ric Flair

Yhteenveto: Kokonaisuudessaan erittäin vahva show, ja parhaita WrestleManioita ikinä. Yleensä Manioihin on ollut tapana tunkea upeiden matsien lisäksi myös sellaista alinta wrestlecrappia, tässä sitä ei ollut. (vaikka Goldust/Maven pääsikin aika lähelle) Illan paras ottelu oli ilman muuta Hoganin ja Rockyn eeppinen kohtaaminen ja toiseksi paras Flairin ja Undertakerin verinen katutappelu. Austin VS. Hall, Angle VS. Kane, RVD VS. Regal sekä tagmatsi olivat myös ihan hyvää menoa. Sitten oli sitä vähän heikompaa settiä. Joka tapauksessa luokittelisin tämän "must see" tapahtumaksi, jota voin suositella ihan kaikille.

Matsien keskiarvo: 2,77

Whatin arvostelut:

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. TNA - Bound For Glory 2008 (3,03)
5. No Mercy 2008 (2,96)
6. Royal Rumble 2001 (2,90)
7. SummerSlam 2003 (2,86)
8. No Way Out 2003 (2,84)
9. Armageddon 2007 (2,81)
10. SummerSlam 2004 (2,81)
11. WrestleMania X-8 (2,77)
12. Judgment Day 2001 (2,71)
13. SummerSlam 2005 (2,69)
14. Judgment Day 2002 (2,69)
15. WrestleMania 22 (2,68 )
16. Unforgiven 2008 (2,67)
17. SummerSlam 2008 (2,61)
18. The Great American Bash 2007 (2,58 )
19. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
20. WrestleMania 23 (2,50)
21. Night Of Champions 2008 (2,50)
22. Great American Bash 2008 (2,50)
23. King Of The Ring 2002 (2,44)
24. WrestleMania 20 (2,17)
25. Survivor Series 1999 (1,58 )

WrestleMania X-8, jonka muista käyttäjistä ainakin enska ja Kenitys ovat aikaisemmin arvostelleet.

Olenko? En ainakaan muista, mutta saattaahan tuo olla. No, pääasiassa samaa mieltä kyllä Whatin kanssa olen. Hall vs. Austinia pitäisin hiukan parempana, samoin Regal vs. RVD:tä. Niin ja HHH vs. Jericho oli tosiaan hyvä ottelu, mutta pettymys silti WM:n ME:nä. Orton vs. HHH 7 vuotta myöhemmin olikin sitten vielä paljon surullisempi tapaus.

Näin tiistai-iltana voisi joko kertailla vähän pääsykoekirjoja tai kirjoittaa arvostelua.. Noniin, se niistä vaihtoehdoista.


WRESTLEMANIA 13
Heat

Kyllä, vuorossa oli WWF:n vuoden suurin ppv: kaikkien aikojen kolmastoista WrestleMania. Lupaavalta kuulostaa, mutta monet ehkä tietävätkin jo, kuinka epäonnen luvuksi 13 osoittautui myös WrestleManioiden kohdalla. No, asia tarkentuu arvostelun myötä. Selostajapöydän takana Jim Rossin ja Jerry Lawlerin lisäksi yhden väli-ppv'n tauon jälkeen jälleen myös Vince McMahon. Show'ta ei aloiteta America The Beatifulilla tai muullakaan, vaan Godwinssien sisääntulomusiikilla.. Sen pitäisi olla jo viimeistään paha ennusmerkki.


The Headbangers (Mosh & Trash) vs. New Blacjacks (Bradshaw & Windham) vs. The Godwinns w/ Hillbilly Jim vs. Doug Furnas & Phil LaFon
Tässä ottelussa kaksi joukkuetta teki WWF ppv-debyytinsä (vaikka Windham ja Bradshaw kyllä ppv'issä erikseen olivat aikaisemmin esiintyneet). Headbangersit monet ehkä tietävätkin: '90-luvun painitaidoton ja oudosti pukeutunut hevibändifani tag team. New Blacjacks taas oli WWF:n surkea tapa yrittää pushata nuorta John Layfieldiä (aikaisemmin Justin "Hawk" Bradshaw) ja vanhaa Barry Windhamia nostamalla esiin faktan siitä, että Windhamin isä oli toinen puolisko '70-luvulla vaikuttaneessa legendaarisessa Blackjacks-joukkueessa. Niinpä Windham ja Bradshaw pistettiin muodostamaan '90-luvun New Blackjacks samassa länkkärihengessä. Itse ottelullahan ei ollut mitään tarinaa: kyllähän vuoden suurimpaan tapahtumaan aina taustaton neljän joukkueen kohellus mahtuu. Panoksena sentään oli mestaruusottelu seuraavassa Raw'ssa.

Sen lisäksi, että ottelulla ei paljon taustaa ollut, ei sillä myöskään ollut suuremmin viihdearvoa. Siitä vähäisestä viihdearvosta kiitos kuuluu pitkälti Bradshaw:n hulvattomille viiksille. Ottelussa oli kyllä yksi hyvä - mutta väritön - joukkue (LaFon & Furnas), mutta eivät he tätä kasassa saaneet pidettyä. Headbangersien loikat olivat ajoitettu typerästi, mutta estivät sentään nukahtamasta. Godwinssit olivat onnettomia ja New Blacjacks -kaksikko joko autuaasti ohittanut parhaat aikansa tai pääsemässä niihin vasta melkein 10 vuotta myöhemmin. Tosiaan ottelu oli aika pitkälti sähläystä ja typerää bookkausta, mutta kanadalaisjoukkueen kova työ, Headbangersien loikat ja Bradshaw:n viikset estivät sen, että tämä aivan hirveä olisi. Heikko silti ja aika onneton tapa aloittaa vuoden suurin tapahtuma.
*½


Rocky Maivia (c) vs. The Sultan w/ Bob Backlund & The Iron Sheik - WWF Intercontinental Championship
Rocky Maivia muistutti tosiaan todella paljon kilpailevan promootion Prince Iaukeata: molemmat olivat iki-iloisia, hymyileviä samoalaisia. Ainoat erot olivat siinä, että Maivialla ei ollut havaijilaisseppeleitä kaulassa ja että Iaukean painiessa Rey Mysteriota vastaan, kohtasi Rocky Maivia WM:ssä Rikishin. Kyllä, Rikishihän (eli Solofa Fatu Jr.) oli siis hyvin pitkänlinjan WWF-työntekijä aloittaen WWF-urana vuonna '92 Headshrinker Fatuna, kääntyen myöhemmin faceksi "Make The Difference" Fatuksi. Seuraava gimmick olikin sitten Lähi-Idästä kotoisin oleva suuri ja pelottava Sulttaani. Suurempaa taustatarinaa en ottelulle tiedä. Rocky oli babyface (joka keräsi "Rocky Sucks!" -chantteja) ja Sultan ilkeä kaveri, joka halusi IC-vyön itselleen. Ei kai siinä sen kummempaa.

Itse ottelu oli aika vaisu. Joitain vuosia myöhemmin The Rockilla ja Rikishillä taisi olla feudia, ja tykkäsin niistäkin otteluista enemmän kuin tästä. Kyllä Maivia toki ottelussa työskenteli yrittäen parhaansa, mutta aika vaisuksi yritys jäi. Sultankaan ei kehässä varsinaisesti huono ollut, mutta ei hän tässä muuta muistettavaa tehnyt kuin showboattaillut. Yleisö ei ollut kummankaan puolella. Vaisu ja mitäänsanomaton, mutta katsottava ottelu, koska ei tässä varsinaisesti mitään varsinaisesti huonoa ollut. Ottelun jälkeen saimme nähdä Rockyn isää, "legendaarista" Rocky Johnsonia ja yleisökin päätti antaa säälipopit.
**


Hunter Hearst Helmsley w/ Chyna vs. Goldust w/ Marlena
Okei, tällä ottelulla oli jo kunnon tarina. Kaikki alkoi vuoden '96 lopuilla, kun Goldust kääntyi faceksi, ja samalla Hunter Hearst Helmsley päätti, että oudosta friikistä olisi hyvä päästä eroon. Sen sijaan Goldustin manageri Marlenasta Hunter ei halunnut eroon, vaan hän yritti useaan otteeseen saada naikkosen itselleen. Feudi syvenikin entisestään, ja vaikka siinä alkuvaihessa oli mukana IC-vyökin, ei mestaruuden tippuminen pois hävittänyt vihaa tämän kaksikon välillä. Vielä ennen WM:ää Hunter toi uuden mystisen ja hurjan henkivartijan, CHYNAN, huolehtimaan siitä, ettei niin Goldustille kuin Marlenallekaan käy hyvin.

Tämä ei mielestäni yksinkertaisesti yltänyt läheskään Royal Rumblen tasolle. Ehkä se oli se, että tuossa RR-ottelussakin kaksikon viha näkyi selvemmin, kun miesten annettiin piestä toisiaan aseilla ja muulla, oli yksi suuri tekijä. Toinen saattoi ollakin se, että ilman tuota "Hardcore"-elementtiä tämä kaksikko ei vain saanut rakennettua tarpeeksi viihdyttävää ottelua. No, illan paras tähän mennessä tämä silti oli, koska kyllä tämä ihan hyvää painiviihdettä tarjosi. Ei vain mitään, mitä ei olisi oikeastaan jokaisessa ppv'ssä tarjolla.. Ihan hyvä ottelu siis. Chynan rooli ottelussa myös toimi: Chyna murjomassa Marlenaa kesken ottelun oli todella karun näköistä. Ilkeä nainen.
**½


British Bulldog & Owen Hart (c) vs. Mankind & Vader w/ Paul Bearer - WWF Tag Team Championship
Ei noista joukkuemestareista saa millään kunnon kuvaa. British Bulldog oli tässä vaiheessa oikeastaan tuplamestari, koska mies oli voittanut ennen WM:ää päättyneen uuden European Championship -mestaruusturnauksen päihittäen finaalissa Owen Hartin. Tämänkään ottelun taustoista ei ole kummempaa käsitystä: ennemmin vain siitä, että tuon mestaruus- (ja Owenin Slammy Awards-)voittojen myötä joukkuemestareiden erimielisyydet olivat vain kasvaneet. Paul Bearer oli siis ottanut Vaderin manageroitavakseen Vaderin UT-feudin aikana, ja nyt mies luotsasi suojattinsa joukkuemestareita vastaan. Ei kai nämä mestaruusottelut sitten kummoisia tarinoita tarvinneet.

Itse ottelu oli ihan hyvää painia, mutta ongelma oli siinä, että kehässä oli kolme hyvää brawleria ja yksi loistava painija. Kunnon taustalla ja toisen joukkueen hyvisroolilla tästä ottelusta oltaisiin saatu paljon enemmän irti. Nyt neljä tasokasta kaveria sai aikaan vain ihan hyvän ottelun, koska yleisöä ei kummemmin kiinnostanut. Ei toisaalta ilmeisesti kauheasti painijoitakaan, koska eivät he tässä parastaan esittäneet. Oli tämä taas parempi kuin kaikki edelliset, koska paikoitellen tarjolla oli oikein viihdyttävää ja sulavaa joukkuepainia, mutta lopputulemana mielipidettäni laski taas se, kuinka onnettoman typerä lopetus ottelulle bookattin. Se oli se ratkaiseva tekijä, miksi tämä oli ihan hyvä eikä hyvä.
**½

Tässä välissä täytyy pitää pieni tauko, koska minun on joka kerta yhä hankalampi uskoa, että seuraava ottelu kuuluu tähän muuhun kokonaisuuteen. Taisi tässä välissä muuten olla Ken Shamrockin haastattelukin, mutta ketä kiinnostaa?


Bret Hart vs. Steve Austin - Submission Match (Special Referee: Ken Shamrock)
Tässä ottelussa loisti kaikki, ensimmäisenä tietenkin tarina. Kaikki alkoi syksyllä '96, kun nimeä ja ylimielisyyttä itselleen kerännyt Steve Austin alkoi haukkua Bret Hartia pelkuriksi, koska miestä ei ollut WWF:ssä näkynyt sitten WM XII:n. Hart palasi viimein ennen SurSeriä ja voitti SurSerissä huikean kamppailun päätteeksi Austinin. Kaikki ei kuitenkaan ollut ohi, vaan Austin jatkoi Hartin grillaamista ja voitti Royal Rumblen törkeällä huijauksella Bret Hartin nenän edestä. Kun Bret Hart voitti IYH13:ssa WWF-mestaruuden itselleen neljännen kerran, aiheutti Austin seuraavana päivänä sen, että Hart hävisi mestaruutensa Sycho Sidille. Austinilla oli pakkomielle Hartista, mutta niin alkoi Hartillakin olla pakkomielle Austinista. Hartin hermot olivat nimittäin alkaneet prakata ennen WM:ää niin pahasti, että hän oli käynyt mm. Vince McMahonin kimppuun. Tämä hurja taisto ei voinut päättyä muulla tavalla kuin ottelussa, jonka voi voittaa vain pistämällä toisen luovuttamaan. Ei selätyksiä, ei diskauksia, ei uloslaskuja. Erikoistuomariksi hankittiin UFC-taistelija Ken Shamrock.

Tämä ottelu on täydellinen. En oikeasti osaa selittää, miksi tämä toimii, koska en keksi yhtään syytä, miksi tämä ei toimi. Tässä on brutaaliutta oikealla tavalla. Tässä on huikea tarina. Tässä nähdään huikeita suorituksia molemmilta miehiltä: oikeassa paikassa oikea määrä bumppeja. Kaikkia paini osa-alueita sopivasti mutta niin, että vuoden suurimman taistelun henki pysyi silti yllä koko ajan. Jopa kiistanalaisen oloinen lopetus oli aivan loistava, koska sen ansiosta nähtiin kenties maailman ainut onnistunut double-turn. Tämä ottelu on kenties kaikkien aikojen suosikkiotteluni, joten se siitä. Aivan loistava päätös huikealle feudille. Tämä oli ilta, jolloin Austinin tähti viimeistään syttyi.
*****

Ja taas pieni tauko, koska tämä ottelu on sopiva eristää loppuppv'stä. Tässä välissä nähtiin selostajien päivittelyä äskeisestä ottelusta ja Nation of Dominationin promo, jos se jotakuta muka oikeasti kiinnostaa.


Legion of Doom & Ahmed Johnson vs. Nation of Domination (Faarooq & Savio Vega & Crush) w/ Clarence Mason, PG-13 & 'Thugs' - Chicago Street Fight
Myös Nationista kunnollisen kuvan saaminen oli hankalaa, koska Faarooqia kuvattiin Vegan ja varsinkin Crushin edestä. Mutta kyllä se Crushkin tuossa Faarooqin selän takana vähän kurkistaa. Minä tykkäsin tästä feudista kovasti. Faarooq aiheutti IC-mestari Ahmed Johnsonin kuukausien sairasloman kesällä '96 ja Ahmed palasi vuoden lopussa mielessään vain kosto. Royal Rumblen kohtaaminen oli vasta alkusoittoa, koska Ahmed tahtoi päättää tämän kunnon huikeaan taisteluun. Siihen hän kutsui avukseen WWF:ään palanneen legendaarisen Legion of Doom -joukkueen, ja stipulaatioksi ottelulle saatiin vielä Street Fight.

Tämä ottelu oli ihan kivaa vuoden '97 hardcore-mättöä, mutta ei kyllä käytännössä mitään ainutlaatuista. Ottelun paikkakin oli aika huono, koska myös äskeisessä otelussa oltiin saatu nähdä sitä hardcorea aika paljon. Tämä olisi ehkä paremmin sopinnut jonnekkin alakorttiin. Silti, muutamia oikein näyttäviä hetkiä tässä oli, ja kyllä tämä nyt tietynlainen päätös tarinalle oli. Viihdyttävää rymistelyä, mutta ei sen enempää. Vähän kuin Uncensoredin Public Enemy vs. Harlem Heat.
**½


Sycho Sid (c) vs. The Undertaker - No DQ Match for the WWF Championship
Ette ehkä halua kuulla, mutta totta se on: WM 13:n Main Eventillä ei ollut varsinaisesti backstorya. Tämähän tietenkin johtuu siitä, ettei tämän ottelun pitänyt olla alunperin WM:n Main Event, vaan tällä paikalla piti olla uusintaottelu edellisen WrestleManian Main Eventistä (eli HBK vs. Hart). Michaelsin ego kuitenkin otti vastaan, ja niinpä suunnitelmia muutettiin. Mestariksi buukattiin (taas) Sid ja tämän vastustajaksi nostettiin fanien suuri suosikki Undertaker. Aikaa ottelunrakentelulle jäi hyvin vähän, joten tarinana oli lähinnä se, että kaksi isokokoista facea (joo, Sidistä oli tullut hyvis) kamppaili WWF:n ykkösnimen paikasta. UT oli yrittänyt pelotella Sidiä, mutta Sid uskotteli kaikille (myös itselleen), ettei hän pelännyt 'Takeria.

Tämä ottelu oli.. tylsä. Tämä oli No DQ Match, mutta ei tässä kummemmin hardcorea nähty, eikä se enää kahden edellisen ottelun jälkeen olisi oikein meininkiin sopinutkaan. Tuloksena oli siis varsin vaisua brawlia, jossa Sid osoitti, mikä ero on sillä, onko häntä vastassa huippupainija vai ei. UT:sta ei (ainakaan vuonna '97) ollut kantamaan siis todellakaan Sidiä huippuotteluun, vaikka hän tässä niitä hyviä otteita välillä aina väläyttelikin. Tällä ottelulla WWF ilmeisesti yritti kokeilla, saako katsojia buukkaamalla WCW-tasoisia ME:itä. Vastaus: ei, jos niiden takana ei ole loistavaa tarinaa. Tämän takana ei ollut. Bret Hartin sekoilusekaantumiset lopussa olisivat varmaan olleet normaalisti naurettavia, mutta nyt ne piristivät ottelua. Yleisö jotenkin jaksoi jopa olla mukana, joten ihan sille, UT:n taitojensa ('Taker on oikeasti nykyisin selkeästi parempi brawler) mukaan parhalle yritykselle ja erikoiskommentaattorina toimineen Michaelsin ja Bret Hartin silmiinpaistaneelle vihalle pitää sentään antaa jonkinlainen arvosana. Silti, tätä huonompia WM:n ME:itä tulee mieleen vain yksi, ja sattumoisin siinäkin painii ystävämme Sid. Sen pitäisi kertoa jotakin, mutta WWF ei ensimmäisestä kerrasta uskonut: Sid paini vain kaksi kertaa WM:ssä, molemmat ME-otteluita.
*½

3 parasta
1. Hart vs. Austin MOTYC ja aika varma MOTY. Yksi kaikkien aikojen suosikkiotteluistani ja paras WrestleMania-ottelu kautta aikojen.
2. Austin ja tämän turn Austin veti aivan upeasti ennen ottelua, ennen kaikkea ottelussa, mutta myös ottelun jälkeen saavuttaen muutamilla pienillä seikoilla heti yleisön suosion.
3. Hart ja tämän turn Hart loisti aivan yhtälailla, ja niillä muutamalla pienellä seikalla hänen hermonsa saatiin näyttämään lopullisesti kiinnihirttäneiltä, ja näin itkupilli-Hartista tulikin yleisön inhokki ensimmäistä kertaa sitten.. vuoden '88.

3 huonointa
1. WrestleMania-fiiliksen puute. Yksi pääsky ei tee kesää, ja yksi huippuottelu ei tee tapahtumasta vuoden suurinta tapahtumaa. Jos Hart/Austinia ei oteta huomioon, tämä tapahtuma oli silkkaa kuraa. Siinä missä, WM XII:kin nojasi vahvasti yhden ottelun varaan, oli se silti myös vahva kokonaisuus ja järkevällä bookkauksella se oli saatu oikeasti vaikuttamaan pirun suurelta ja merkittävältä tapahtumalta. Tämä vaikutti vain yhdeltä satunnaiselta ppv'ltä, jossa sattui olemaan yksi aivan upea ottelu. WM-fiilis oli todella kaukana tästä ppv'stä. Sodassa WCW:n taakse jääminen näkyi selvänä lamana.
2. Main Event ja Main Eventin taustatarina. Miten voi olla mahdollisesti, että vuoden suurimman tapahtuman pääottelulla ei ole kunnon tarinaa? Ilmeisesti se on. Taustatarinan puutteen olisi voinut korvata hyvä ottelu, mutta kun se ottelukin oli yleisesti ottaen todella kehno. Kaikista ppv'istä juuri WrestleManiaan saatiin aikaiseksi tämmöinen farssi? Kiitos Michaels ja kaikki muutkin, jotka olivat osallisena siitä, minkälainen soppa tästä syntyi.
3. Sycho Sid. Michaelsia on turha syyttää siitä, kuinka heikko tämän tapahtuman ME oli. Siedettävän brawlin siitä teki UT:n vankka yritys, mutta tuota yritystä ei helpottanut yhtään Sid, joka oli kyllä säkillinen paskaa (ilkeiden huhujen mukaan Sidillä oli myös ME:n aikana pieni säkillinen tuota tavaraa housuissaankin). Onneksi jäi miehen viimeiseksi WM-esiintymiseksi.

Eiköhän minun mielipiteeni tästä tapahtumasta jo tullut aika hyvin esille? Tämä ei tuntunut WrestleManialta, joten sillä mittapuulla tämä kuuluu ehdottomasti huonoimpien WrestleManioiden joukkoon. Se siitä, WM:nä tapahtuma oli kuraa, koska mikään WM ei voi olla vain yhdessä ottelussa kiinni, vaikka se ottelu olisi *********-ottelu. Jos tätä yrittää katsoa ppv'nä muiden joukossa, on tämä aika erikoinen tapaus. Tässä nähtiin mitä todennäköisemmin vuoden paras ottelu, ja vaikkei yksi ottelu ppv'stä hyvää teekään, pitää myös muistaa, että nähtiin tässä pari muutakin ihan hyvää ottelua. Niinpä tämä saa minulta arvosanaksi Ok. Lupaan jo tässä vaiheessa, että tämä tulee olemaan Ok-ppv'istä kaikkein kehnoin, koska sen arvosanan se saa pelkästään sisältämänsä huippuottelun ja sen, ettei muu ppv ollut pelkkää DUD-tavaraa, ansiosta. Heikko suoritus WWF:ltä.. Jännä nähdä, mitä WM:n jälkeen tapahtuu, koska nyt seuraava WWF:n ppv, jonka olen joskus muinaishistoriassa kokonaan katsonut on joko SummerSlam tai Survivor Series, en ole varma. Ja niistäkään en paljoa muista.

1. WWF Royal Rumble - Ok
2. WCW Uncensored - Ok
3. WCW SuperBrawl VII - Ok
4. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
5. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
6. nWo Souled Out - Kehno

Seuraavaksi vuorossa WCW:n Spring Stampede, ja sitten ECW:n Barely Legal! Kunhan joskus ehtii aloittaa Stampedenkaan katselua.

"Kenitys" kirjoitti:
Olenko? En ainakaan muista, mutta saattaahan tuo olla. No, pääasiassa samaa mieltä kyllä Whatin kanssa olen. Hall vs. Austinia pitäisin hiukan parempana, samoin Regal vs. RVD:tä. Niin ja HHH vs. Jericho oli tosiaan hyvä ottelu, mutta pettymys silti WM:n ME:nä. Orton vs. HHH 7 vuotta myöhemmin olikin sitten vielä paljon surullisempi tapaus.

Etpäs muuten ollutkaan, kun nopeasti selasin ketjun läpi. Muisti pettää tällä iällä. Btw, olisin repinyt perseeni, jos olisit antanut Hart/Austinille yhtään huonomman arvosanan. Se ottelu toden totta oli täydellinen.

Jatketaan sitten omien arvostelujen tänne tööttäämistä. Ostin tuossa Unscarredilta parit DVD:t, ja eilisiltana otin katseluun Backlash 2004:n. Nyt kepeiden 14h yöunien jälkeen onkin sitten hyvä skriivailla mietteet siitä ylös. Mainitaan nyt sivunoottina, että kyseessä oli pelkästään RAW-brändin PPV, ja sitä myöten selostuksesta vastasi koko illan Hall Of Fame-kaksikkomme Jim Ross ja Jerry "The King" Lawler.


Sunnuntai, 18. Huhtikuuta 2004
Rexall Place, Edmonton, Alberta, Canada

Singles Match
Shelton Benjamin VS. Ric Flair
TAAS yksi Kanadassa pidetty PPV lisää kokoelmaani. Niitä on oikeasti aika monta....WM X-8, NWO 2003, Unforgiven 2006, SummerSlam 2004.....ja tarkoituksellista tämä Kanada-PPV:den haaliminen ei ole missään tapauksessa ollut. Kummallista.

Tämä ottelu sai alkunsa, kun RAW:hon draftattu Shelton Benjamin oli kahtena viikkona perättäin voittanut Triple H:n. (toinen voitto toki uloslaskulla, mutta kuitenkin) Niinpä Ric Flairin tarkoituksena olikin takoa poikaseen hitunen kunnioitusta. Kun katsoo tapahtuman korttia, oli tämä paras mahdollinen opener. Yleisö kävi kuumana, kannustaen Flairia. Kohtuullisen menevän matsin kaksikko saikin aikaiseksi, vaikka Flairin kehäkunto tässä vaiheessa olikin vähän niin ja näin. Viihdyttävää menoa, joka piti otteessaan alusta loppuun. Mitään enempää tästä ei kuitenkaan saatu, jonka takia ylistyssanat jäävätkin tässä käyttämättä. Ajoi asiansa, mutta ei tarjonnut yhtään sen enempää.
Kesto:

Spoiler

9:29

Arvosana: ** 1/2

Singles Match
Jonathan "The Coach" Coachman VS. Tajiri
Backlash jatkui alakortin kuvioiden välienselvittelyllä. Minkähänlaiset mahdollisuudet tällä olisi päästä nykyisiin brändittömiin PPV:hin? Toisaalta aika tylsän ja turhan kuuloinen matsi, mutta toisaalta hyvin positiivista. Yleensähän Coachin kehäesiintymiset olivat squasheja, mutta tässä häntä bookattiin ihan varteenotettavana painijana. Ihan kelvollisen ottelun he saivatkin aikaan, ja tarvittavaa huumoriakin oli hieman mukana. Ei tämä välttämättä ihan PPV-materiaalia ollut, mutta meni tällaisena välipalana ihan hyvin, ja alemman kortin kuvioita saatiin kivasti jatkettua.
Kesto:

Spoiler

6:26

Arvosana: **-

Handicap Match
Chris Jericho VS. Christian&Trish Stratus
Kaikkihan muistavat WrestleMania XX:n, ja mitä siellä tapahtui. Siitä tämä kolmen kanadalaisen välienselvittely sai alkunsa. Tai itse asiassa lisää tuulta purjeidensa alle. Christianin ja Jerichon ollessa yhtä aikaa kehässä, ei huono lopputulos tule kysymykseenkään. Painin taso oli hyvää, yleisö odotetusti äänekäs ja Trish toi sekoiluillaan huumoria mukaan. Kaiken kaikkiaan toimiva ottelu, jossa käänteitä riitti. WrestleManian huippumatsin nähneenä näiltä olisi kyllä voinut odottaa vielä enemmänkin, mutta ei missään nimessä huonoa ollut tämäkään.
Kesto:

Spoiler

11:14

Arvosana: ***

Women's Championship Match
Victoria (c) VS. Lita
Kaksi ainakin näin WWE:stä lähdön jälkeen suuressa arvossa pidettyä naispainijaa vastakkain. Tässä ja nyt heitä ei kuitenkaan osattu ihan tarpeeksi arvostaa, ja yleisö istuikin matsin läpi varsin hiljaa. Tässä nähtiin kuitenkin useita hienoja liikkeitä ja kovaa yritystä. Face-face-asetelma tosin vähän rajoitti neitokaisten työskentelyä, mielestäni kun kumpikin ovat varsin luontaisia heelejä. Nousi tämä hieman normaalia naisten ottelua paremmaksi, mutta näiltä kahdelta olisi voinut erilaisella rakentelulla (face vs. heel) ja pidemmällä ajalla odottaa enemmänkin. "Ihan kiva" näinkin, oli tämä parempi kuin Coach VS. Tajiri.
Kesto:

Spoiler

7:23

Arvosana: **+

Intercontinental Championship Match (No Holds Barred)
Randy Orton (c) VS. Cactus Jack
Aika monien listalla tämä on Randy Ortonin uran paras ottelu. Omasta mielestäni Orton on pystynyt parempaan settiin Cenaa vastaan pari kertaa, ja myös Hunterin kanssa kerran, sekä ehkä siinä HIAC:ssa Undertakerin kanssa. Joka tapauksessa aika korkealla tämä Ortonin listalla on. Kyllä tekee pahaa verrata tätä vuoden 2004 Ortonia nykyiseen varjokuvaan, joka WWE-kehissä naamaansa vääntelee. Tämä Orton oli älyttömän nuori (23v.), enemmän kuin halukas laittamaan kroppaansa likoon ja uhkui näytönhalua, että paikka main event kaartissa lohkeaisi. Ja kunniaa pitää antaa myös Mick Foleylle, joka oli yhtä lailla täynnä näytönhalua. Hänen piti todistaa kelvollisen WM-esityksen jälkeen, että hänestä vielä on ikimuistoisten "otteluiden" painijaksi.

Tätä mainostettiin No Holds Barred sekä Falls Count Anywhere matsina. Enemmän tämä kuitenkin muistutti Death Matchia. Aseita käytettiin sekunnista yksi alkaen. Valikoimaan kuului totta kai "barbie" (tuskin kukaan sekoittaa siihen tyttöjen joululahjalistalta löytyvään leluun) piikkilankaan kiedottu vanerilevy, roskapönttöjä, kymmeniätuhansia nastoja ja jopa tulella leikiteltiin, kunnes Eric Bischoff keskeytti aikeet. Etenkin Orton otti aivan helvetillistä bumppia, hirveimpänä Body Slam suoraan niiden kymmenientuhansien nastojen päälle. Aivan sairasta. Ja lensihän Orton myös rampilta alas pöytien läpi, mutta oli se nastabumppi silti sairaudessaan ylivertainen. Sinällään tässä ottelussa ei ollut mitään vikaa, aivan uskomattoman rajua hardcoremättöä. Ongelmana on vaan se, että itse en kauheasti perusta näistä "death matcheista", jonka vuoksi viiden tähden death match saa minulta korkeintaan sen neljä tähteä. Painiliikkeitä tässä ei paljoa nähty, mutta psykologista HC-mättöä kylläkin ja pakkohan tuota totaalista välinpitämättömyyttä omasta hyvinvoinnista on arvostaa. Foley-markkien ja DM-markkien listalla arvosana olisi varmasti vieläkin parempi, mutta nyt näin.
Kesto:

Spoiler

23:06

Arvosana: ****-

Tag Team Match
La Resistance (Rob Conway&Sylvain Grenier) VS. Rosey&The Hurricane
Foleyn ja Ortonin katsojiakin hengästyttäneen mätön jälkeen annettiin kaikille mahdollisuus huokaista tämän Heatissa sovitun matsin parissa. Tämä ottelu oli kyllä melkoinen pannukakku mielestäni. Kaksi asiaa jäi mieleen: Hurricanen komea Cross Body kehän ulkopuolelle sekä vajakki Eugenen runin. Aika hirveää, ja tässä puolestaan tuli brändi-PPV:den huono puoli esiin. Jos kuvioita ei kerta kaikkiaan ollut tarpeeksi käynnissä, joutui PPV:hen heittämään tällaista epäkiinnostavaa sontaa täytteeksi. Oli jopa Coachin ja Tajirin kohtaamista kehnompi.
Kesto:

Spoiler

5:03

Arvosana: * 1/2

Singles Match
Edge VS. Kane
Sitten paperilla melko mielenkiintoinen ottelu. Edge oli ollut 13 kuukautta sivussa loukkaantumisen vuoksi, ja oli nyt palannut. Ilmeisesti Edgeä koetettiin bookata jonkinlaisena Austinin kaltaisena bad ass facena, sillä hän mm. oli iskenyt Spearin RAW:n tj. Eric Bischoffille. Tässä ottelussa Edge otteli side vasemmassa kädessään (oliko loukkaantuminen kayfabea, vai totta, en tiedä) mutta mikäli Edge käyttäisi tätä sidettä aseenaan, hänet hyllytettäisiin RAW:sta. Ottelu pyörikin täysin tuon seikan ympärillä, eikä painillisesti tarjonnut oikeastaan yhtikäs mitään. En tiedä sitten kärsikö Edge vielä pahastikin ring rustista tai loukkaantumisista, mutta hyvin heikkoa settiä häneltä.
Kesto:

Spoiler

6:25

Arvosana: **

World Heavyweight Championship Match (Triple Threat)
Shawn Michaels VS. Triple H VS. Chris Benoit (c)
Illan huikean paljon hypetetty WrestleMania rematch. Lisämausteen tähän tietenkin toi se fakta, että oltiin Chris Benoit'n kotikaupungissa ja Benoit'n perhe oli ringsidella. Hieman häiritsevä skenaario näin jälkeen päin ajateltuna.

Ottelu itsessään oli todella hyvä, niin painillisesti kuin tunnelmaltaan. Ilman pienintäkään epäilyksen häivää Benoit sai elämänsä suurinta reaktiota yleisöltä. Shawn Michaels oli totuttuun tapaan kanadalaisten hampaissa, saaden erittäin kovaa heattia. Paperillakin hän oli tämän kuvion aikaan jonkinlainen betweener. Kyllä HHH:kin buuauksia sai, mutta ei yhtä paljon kuin Michaels. Olihan tämä upea ottelu, mutta ehkä vähän liikaa kopio siitä eeppisestä WrestleMania-matsista. Myös kiusallisella symboliikalla leikiteltiin, sillä yhdessä vaiheessa Mike Chioda oli tyrmätty, Shawn Michaels piteli Benoit'ta Sharpshooterissa ja Earl Hebner juoksi sankarillisesti kehään valmiina soitattamaan kelloa. Kokonaisuudessaan erittäin kova matsi, ja jos en olisi sitä WM-kohtaamista nähnyt, olisi tämä varmasti tuntunut aivan ikimuistoiselta. Sille tasolle ei kuitenkaan aivan ylletty uutuudenviehätyksen ollessa poissa. Aikaa tälle oli ainakin suotu, siinä taas yksi brändi-PPV:den hyvistä puolista. Mahtava ottelu, mutta ei kuitenkaan ihan sen kolmikon alkuperäisen kläshin tasolle yltänyt.
Kesto:

Spoiler

30:09

Arvosana: ****+

*** Randy Orton
** Mick Foley
* Chris Benoit

Yhteenveto: Kahden ottelun varassa tämä PPV roikkui, ja onneksi ne olivat menestyksiä. ME:n ja Foley/Ortonin lisäksi tämä PPV oli keskinkertaista pökälettä. Kanadalaisyleisön reaktioita oli toki (jälleen kerran) erittäin hauskaa seurata. Kannattaa kyllä katsoa ainakin nuo kaksi parasta matsia.

Matsien keskiarvo: 2,63

Whatin arvostelut:

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. TNA - Bound For Glory 2008 (3,03)
5. No Mercy 2008 (2,96)
6. Royal Rumble 2001 (2,90)
7. SummerSlam 2003 (2,86)
8. No Way Out 2003 (2,84)
9. Armageddon 2007 (2,81)
10. SummerSlam 2004 (2,81)
11. WrestleMania X-8 (2,77)
12. Judgment Day 2001 (2,71)
13. SummerSlam 2005 (2,69)
14. Judgment Day 2002 (2,69)
15. WrestleMania 22 (2,68 )
16. Unforgiven 2008 (2,67)
17. Backlash 2004 (2,63)
18. SummerSlam 2008 (2,61)
19. The Great American Bash 2007 (2,58 )
20. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
21. WrestleMania 23 (2,50)
22. Night Of Champions 2008 (2,50)
23. Great American Bash 2008 (2,50)
24. King Of The Ring 2002 (2,44)
25. WrestleMania 20 (2,17)
26. Survivor Series 1999 (1,58 )

EDIT: Seuraavaksi sitten katseluun WWE (ECW) One Night Stand vuodelta 2006 sekä ECW Barely Legal vuodelta 1997, kun se näköjään ONS:n kylkiäisenä tuli. Saas nähdä miten mielipiteet poikkeavat, jos Kenitys saa tuon Barely Legal-arvostelun ulos ennen armeijaan lähtöään.

On tässä viime päivinä parikin tapahtumaa tullut katsottua, mutta olen niin laiska arvostelija etten niistä ole jaksanut mitään raapustaa.. Mutta eipä tässä ole nyt muutakaan tekemistä, joten arvostelen Royal Rumble 1998:n.


January 18, 1998
San Jose, California


Singles match
TAFKA Goldust w/ Luna Vanchon vs. Vader
Ennakkoon kuulostaa ihan hyvältä openerilta, ja matsilta noin yleensäkin. Okei Vader ei ollut enää parhaimmillaan, mutta toisaalta Goldust oli hyvinkin mielenkiintoinen tapaus tässä vaiheessa. Kai tämä nyt hoiti asiansa openerina ihan hyvin, vaikka meno hieman kankeaa olikin. Aikaa ei, kuten odottaa saattoi, annettu kauheasti.
Arvosana: *-

6 Man Tag Team match with Sunny as Special Guest referee
Battalion, El Torito and Tarantula vs. Max Mini, Mosaic and Nova
Kääpiöluchadoreja. Itseasiassa ihan viihdyttävä matsi. Ainakin parempi kuin opener. Tosin lukuisat arm dragit alkoivat kyllästyttää pian. Ja Sunnya oli toki mukava katsella.
Arvosana: *

Singles match for the WWF Intercontinental Championship
The Rock (C) vs. Ken Shamrock
Odotin ehkä hieman enemmän tältä. En oikeastaan keksi kauheasti sanomista tästä ottelusta.. aika mitäänsanomaton. Kyllähän tuon katsoo, muttei se itselleni mitään viboja antanut.
Arvosana: *½

Tag team match for the WWF Tag Team Championship
The New Age Outlaws (C) vs. The Legion Of Doom
Ugh.. New Age Outlaws ei iske sitten yhtään. LoDia en ole kauheasti katsonut, mutta mitä olen nähnyt on ollut kieltämättä hyvää tag toimintaa. Mutta, oli kyllä surkea matsi. Onneksi jäi niin lyhyeksi kuin jäi.
Arvosana: *

Royal Rumble match
Chainsaw Charlie, Cactus Jack, Mosh, Phineas Godwinn, Tom Brandi, The Rock, 8-Ball, Blackjack Bradshaw, Steve Blackman, Owen Hart, Steve Austin, D'Lo Brown, Kurrgan, Ken Shamrock, Thrasher, Mankind, TAFKA Goldust, Jeff Jarrett, Ahmed Johnson, Mark Henry, The Honky Tonk Man, Skull, Kama Mustafa, Henry Godwinn, Savio Vega, Faarooq, Dude Love, Vader, Chainz
Oli kyllä niin paljon painijoita, joista en tiennyt mitään, että jo se vei mielenkiintoa! Ja koko tapahtuman kaikki painijat etsivät Steve Austinia backstagelta, jotta olisivat voineet hakata tämän, niin ettei Austin olisi päässyt Rumble-matsiin. Tämä muistettiin ehkä sen puoli minuuttia Steve Austinin entrancen jälkeen, mutta sitten unohdettiin Austinin mätkiminen.. Onhan nämä Rumble-matsit tietty aina mielenkiintoisia, ja hyvällä mielellä tämänkin sitten loppuun saakka katsoin. Jätän nyt kuitenkin matsin arvostelematta, sillä eivätköhän kaikki tiedä mitä tältä matsilta odottaa.

Casket match for the WWF Championship
Shawn Michaels (C) (with Triple H and Chyna) vs. The Undertaker
Se kuuluisa matsi, jonka takia Shawn Michaels poistui painikehistä neljän vuoden ajaksi. En ole koskaan kauheasti Casket-ottelumuodosta pitänyt. Se ei kylläkään vaikuttanut odotuksiini, sillä tässä vaiheessa molemmat miehet olivat elämänsä kunnossa. Hyvän ottelun he pistivät pystyyn, vaikkei tämä klassikoksi (omalla kohdallani ainakaan) nousekaan. Viihdyttävä silti, ja MOTN.
Arvosana: ***½


Kuten arvosanoista näette, oli aika heikkotasoinen tapahtuma. No ei se mitään, kyllähän tuon ääressä silti viihtyi. Neljä ensimmäistä ottelua veivät kuitenkin tapahtumasta vain sen reilut puoli tuntia, joten viimeiset puolitoista tuntia olivatkin sitten viihdyttäviä.

Olen muuten joskus aikoja sitten katsonut tuon Royal Rumble matsin vuodelta 1998, ja fiilikset olivat pitkälti samat kuin Hautsilla: iso pettymys. Muutenkin näyttää tuota useaan kertaan katsottua ME:tä huolimatta kehnolta tapahtumalta, joten tuskin ihan kärkipäässä tulee olemaan katsottavien tapahtumien listalla. Sen sijaan tuli tässä katsottua tuoreempaa painia, tarkemmin ottaen kesältä 2006 ECW One Night Stand. WWE:n tuottamana tietty, mutta kovasti ainakin yrittivät saada tapahtuman näyttämään vanhalta ECW:ltä, vähän paremmalla production valuella, tietty. Siinä onnistuttiinkin. Selostuksesta vastasivat Joey Styles sekä (miinus opener) Tazz.


Sunnuntai, 11. Kesäkuuta 2006
Hammerstein Ballroom, New York City, New York

Täpötäysi Hammerstein Ballroom chanttaamassa "E-C-Dubia" ja Paul Heyman promottamassa täydellä sydämellään. Hemmetti. Sai kylmät väreet aikaan, vaikka alkuperäisestä E-C-Dubista en koskaan ole kauheasti tykännyt.

Singles Match
Tazz VS. Jerry "The King" Lawler
Tämä nyt oli enemmän segmentti kuin ottelu, mutta koska tällaista oli cardissa mainostettu, joten arvostellaan nyt otteluna. Tosiaan enemmän segmentti, jossa Joey Stylesilla oli iso osa. Hyvää viihdettä, mutta otteluksi toki surkea.
Kesto:

Spoiler

36s

Arvosana: *

Singles Match
Kurt Angle VS. Randy Orton
Orton sucks dick - Orton swallows. Paatoksellisesta tunnelmasta siirrytään paatokselliseen tunnelmaan + hyvään painiin. Hämmentävää. Näissä kahdessa vuorokauden sisään katsomissani PPV:ssä on Randy Orton esiintynyt edukseen. Se tosin ei todista mitään muuta, kuin nyky-Ortonin totaalisen hälläväliä-asenteen. Tykkäsin tästä ottelusta todella paljon. Anglelta nähtiin hienoja teknisiä otteita, yleisö todella vihasi Randya ja tämä osasi leikkiä näiden smarkkien kanssa. Hauskaa seurattavaa tuo Orton vs. ECW-fanit, jollaista tämä välillä kyllä oli. Mutta kuten sanottua ei tämä ollut pelkästään tuota yleisöön tukeutumista, vaan hyvä paini-ottelu. Jopa selkeällä erolla illan paras PAINIottelu, mutta ei kuitenkaan illan ottelu.
Kesto:

Spoiler

15:09

Arvosana: *** 1/2

Tag Team Match
The F.B.I. (Little Guido&Tony Mamaluke) w./Big Vito VS. Super Crazy&Tajiri
Tässä ei todellakaan ollut niin selkeää face-heel jaottelua kuin illan muissa matseissa, mutta toimillaan FBI teki itsestänsä heelejä matsin kuluessa, vaikka hekin poppia saivat alussa. Overein painija tässä oli ehdottomasti Tajiri, joka ei siis tähän aikaan enää ollut WWE:ssä, vaan oli varta vasten lentänyt Japanista jenkkeihin osallistuakseen tähän tapahtumaan. Kaikkiaan toimivaa tagäksöniä, mitä nyt tuollainen pieni spottipainotteisuus paistoi välillä läpi. Tykkäsin kuitenkin paljon, ja painillisesti tämä olikin illan toiseksi paras matsi.
Kesto:

Spoiler

12:25

Arvosana: ***+

World Championship Match (ECW Rules)
Sabu VS. Rey Mysterio (c)
Sabu botchailemassa palaneen ja liimatun naamansa kanssa. Jos tuo edellinen matsi tukeutui spotteihin, tämä oli sitä vielä enemmän. Ymmärrettävää toki, kuka jaksaisi Sabua katsoa, jos tämä ei hyppisi ja pomppisi ja mokailisi jatkuvasti. Eihän hänelle silloin jäisi mitään muuta kuin sukujuuret. Aika kehno ottelu, oikein äärettömän typerällä lopetuksella. Rispektiä täytyy kuitenkin antaa kroppansa likoon laittamisesta, ja olihan tässä tunnelma kohdillaan. Liekö Mysterio koskaan kokenut vastaavaa buuausmyrskyä. Teki pahaa katsoa, idiootit.
Kesto:

Spoiler

9:09

Arvosana: ** 1/2

6-Person Tag Team Match (ECW Rules)
Mick Foley, Edge&Lita VS. Terry Funk, Tommy Dreamer&Beulah
Alunperin tämän piti olla 4 miehen joukkueottelu (kirjaimellisesti miehen), mutta naiset tunkivat itsensä mukaan ottelua edeltäneen promon välityksellä. Syy tälle typerältä kuulostavalle ratkaisulle selvisi sitten matsin loppusekunneilla. Terry Funkin vaivalloista kävelyä oli jo ilkeä katsella, eikä hänen mielestäni olisi pitänyt tässä painia, vaikka toki muut saattavat olla eri mieltä. Olihan tämä sairasta hardcore-mättöä, josta jotkut sekopäät varmasti saivat suuriakin viboja. Välillä teki ihan pahaa katsoa kun Funk otti iskua, ei voinut tietää nouseeko hän enää kanveesista. Hyvin tämä oli rakennettu, useita sick bumppeja (sairain palavan Foleyn lento piikkilankalevyn päälle) ja luonnollisesti äänekäs yleisö. Viihdyttävää, mutta ei todellakaan mikään klassikko, jollaisena tiedän tätä joidenkin pitävän.
Kesto:

Spoiler

18:47

Arvosana: *** 1/2

Singles Match
Masato Tanaka VS. Balls Mahoney
Hirveää painia, mutta hullu yleisö teki tästä ihan katsottavan matsin mölyämisellään. Nähtiin tässä kuitenkin kaksi komeaa Superplexiä, ja tämä oli bookattu oikein hyvin. Välipala.
Kesto:

Spoiler

5:04

Arvosana: * 1/2

WWE Championship Match (ECW Rules)
Rob Van Dam VS. John Cena (c)
Tässä nähtiin John Cenan uran vakuuttavin esitys. Cena keräsi aivan mielettömän kovaa heattia (ei tuollaista ole saanut kukaan sitten kayfaben kuoleman) ja omisti tilanteen täysin. En muuten yhtään ihmettele, että matsin jälkeen Cena oli kirjaimellisesti syöksynyt käynnissä olleen taksin takapenkille ja auto oli lähtenyt kumit sauhuten hotellia kohden. Painillisesti tämä oli keskinkertaista menoa, vaikka Cenalta nähtiinkin muutama harvinaisempi komea liike. Tunnelma teki tästä muistettavan ottelun. "If Cena wins we riot." Legendaarinen banneri taidettiin nähdä tässä ensi kertaa. Maagista tunnelmaa, suurta jännitystä voittajasta ja sellaista aitoa arvaamattomuuden tunnetta, sitä vaan odotti milloin joku kahjo ECW-uskollinen ryntää puukon kanssa Cenaa kohti. Painillisesti ehkä jotain 2,5 tasoa, mutta kaikki muu toimi: bookkaus, painijat vetivät roolinsa hyvin ja yhtä intohimoista yleisöä ei ole tuon illan jälkeen mainstream-painissa nähty. Aivan loistava tapa päättää One Night Stand ja aloittaa "uusi aikakausi", joka sittemmin osoittautui pelkäksi pannukakuksi, mutta aikanaan tuntui varmasti uudelta ja ihmeelliseltä. Painipuolen vajavaisuuden takia tämä ei kuitenkaan noussut minnekään MOTYC-listalle, mutta siitä huolimatta tämä on ikimuistoinen ottelu.
Kesto:

Spoiler

20:39

Arvosana: ****

*** John Cena
** Randy Orton
* Edge

Yhteenveto: Yhtään erityisen hyvää painiottelua tässä ei nähty, joten NWA-aikojen kaipailijoiden lienee turha tähän koskea. Toimivaa "roskapainia" sen sijaan nähtiin paljon, ja melkeinpä pelkästään tuo yleisön meuhkaaminen on syy katsoa tämä tapahtuma. Ehkäpä minun makuuni liikaa aikaa käytettiin promotteluun, ja näistä ainakin main eventiä edeltänyt Eugenen (kyllä vaan ) ja Sandmanin segmentti oli totaalisen turhaa, ja päivänselvää minuuttien tappamista, ilman mitään muuta syytä kuin ajantappaminen. Hardcoretyylin ystäville tämä tapahtuma sopii kuin nenä päähän, ja heidän listallaan on varmasti korkealla.

Matsien keskiarvo: 2,75

Whatin arvostelut:

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. TNA - Bound For Glory 2008 (3,03)
5. No Mercy 2008 (2,96)
6. Royal Rumble 2001 (2,90)
7. SummerSlam 2003 (2,86)
8. No Way Out 2003 (2,84)
9. Armageddon 2007 (2,81)
10. SummerSlam 2004 (2,81)
11. WrestleMania X-8 (2,77)
12. One Night Stand 2006 (2,75)
13. Judgment Day 2001 (2,71)
14. SummerSlam 2005 (2,69)
15. Judgment Day 2002 (2,69)
16. WrestleMania 22 (2,68 )
17. Unforgiven 2008 (2,67)
18. Backlash 2004 (2,63)
19. SummerSlam 2008 (2,61)
20. The Great American Bash 2007 (2,58 )
21. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
22. WrestleMania 23 (2,50)
23. Night Of Champions 2008 (2,50)
24. Great American Bash 2008 (2,50)
25. King Of The Ring 2002 (2,44)
26. WrestleMania 20 (2,17)
27. Survivor Series 1999 (1,58 )

"What" kirjoitti:
Liekö Mysterio koskaan kokenut vastaavaa buuausmyrskyä. Teki pahaa katsoa, idiootit.

Perusteluja tälle?

"Kenitys" kirjoitti:
Headbangersit monet ehkä tietävätkin: '90-luvun painitaidoton ja oudosti pukeutunut hevibändifani tag team.

Minä olen käsittänyt että Chaz ja Glen olivat ihan hyviä painijoita, vaikka tuo gimmick olikin perseestä. Tosin en ole nähnyt heitä juuri WWE:n ulkopuolella ja attitude era muutenkin on minulla WWE:n historian musta aukko.

New Blacjacks taas oli WWF:n surkea tapa yrittää pushata nuorta John Layfieldiä (aikaisemmin Justin "Hawk" Bradshaw) ja vanhaa Barry Windhamia nostamalla esiin faktan siitä, että Windhamin isä oli toinen puolisko '70-luvulla vaikuttaneessa legendaarisessa Blackjacks-joukkueessa. Niinpä Windham ja Bradshaw pistettiin muodostamaan '90-luvun New Blackjacks samassa länkkärihengessä.

Ja Bradshaw oli toisen Blackjackin (Lanza) veljen/sisarenpoika, joten oli tiimi sinänsä ihan looginen. Muuten, on ihme ettei New Blackjacks päässyt overkisi, koska halpaa kierrätysgimmickiä lukuunottamatta tiimissä oli kaikki kunnossa.

"Jack DiBiase" kirjoitti:

"What" kirjoitti:
Liekö Mysterio koskaan kokenut vastaavaa buuausmyrskyä. Teki pahaa katsoa, idiootit.

Perusteluja tälle?

Ei ole, järkiperäistä. En vain tykkää kun Mysterion kaltaiselle suosikkeihini kuuluvalle huippupainijalle buuataan, ja Sabun kaltaiselle paskaläjälle hurrataan. Ymmärrettävää kyllä, sillä eiväthän todelliset ECW-fanit saa tykätä mistään muusta kuin omista pojistaan, joihin Mysterio ei kuulu. (huolimatta siitä lyhyestä stintistä ECW:ssä, on mies kuitenkin maineensa luonut isossa ja pahassa WCW:ssä sekä vielä isommassa ja pahemmassa WWE:ssä)

"What" kirjoitti:
Ei ole, järkiperäistä. En vain tykkää kun Mysterion kaltaiselle suosikkeihini kuuluvalle huippupainijalle buuataan, ja Sabun kaltaiselle paskaläjälle hurrataan. Ymmärrettävää kyllä, sillä eiväthän todelliset ECW-fanit saa tykätä mistään muusta kuin omista pojistaan, joihin Mysterio ei kuulu. (huolimatta siitä lyhyestä stintistä ECW:ssä, on mies kuitenkin maineensa luonut isossa ja pahassa WCW:ssä sekä vielä isommassa ja pahemmassa WWE:ssä)

Mysterio on säälittävä loikkaripaskiainen, joka lähti ison rahan perässä ja ansaitsee siksi buuauksen ECW-diehardeilta. Toisin kuin Sabu, joka paini vuosikaudet lojaalisti promootiolle. Sama kun lätkässä buuataan kaikille entisille pelaajille, jotka rahan takia lähtevät kilpailijoihin.

"Jack DiBiase" kirjoitti:

"What" kirjoitti:
Ei ole, järkiperäistä. En vain tykkää kun Mysterion kaltaiselle suosikkeihini kuuluvalle huippupainijalle buuataan, ja Sabun kaltaiselle paskaläjälle hurrataan. Ymmärrettävää kyllä, sillä eiväthän todelliset ECW-fanit saa tykätä mistään muusta kuin omista pojistaan, joihin Mysterio ei kuulu. (huolimatta siitä lyhyestä stintistä ECW:ssä, on mies kuitenkin maineensa luonut isossa ja pahassa WCW:ssä sekä vielä isommassa ja pahemmassa WWE:ssä)

Mysterio on säälittävä loikkaripaskiainen, joka lähti ison rahan perässä ja ansaitsee siksi buuauksen ECW-diehardeilta. Toisin kuin Sabu, joka paini vuosikaudet lojaalisti promootiolle. Sama kun lätkässä buuataan kaikille entisille pelaajille, jotka rahan takia lähtevät kilpailijoihin.

Totta, mutta itse en ole koskaan tuollaista logiikkaa ymmärtänyt. Sen takia tuo alleviivaava "idiootit"-sana. Ehkäpä johtuu siitä, että olen pienen ikäni ollut jokerifani.

EDIT: Seurauskollisuus (ja tässä tapauksessa promootiouskollisuus) on niiiin 80-lukua.

ECW:ssä yleisö oli osa ottelua. Onko se niin vaikeaa ymmärtää?

Moni siirtyi ECW:stä joko WCW:n tai WWF:n puolelle, mutta lähtö ilman "You Sold Out" -chanttia oli aika harvassa. Omalla tavalla yleisö oli julma ja vaativa, mutta ne painijat jotka "ansaitsivat" siirtymisen toiseen firmaan myös saivat sen. Sign Guy, Hat Guy ja Faith No More Guy pitivät huolta oikeudenmukaisesta kohtelusta.

"Jack DiBiase" kirjoitti:
Minä olen käsittänyt että Chaz ja Glen olivat ihan hyviä painijoita, vaikka tuo gimmick olikin perseestä. Tosin en ole nähnyt heitä juuri WWE:n ulkopuolella ja attitude era muutenkin on minulla WWE:n historian musta aukko.

Oli tuo 'painitaidoton' -kommentti tosiaan ehkä turhan kova, koska en minäkään ole kaksikkoa nähnyt muuten kuin juuri WWF:n Headbangers-ajoilta. Oman käsitykseni olen muodostanut kuitenkin sen perusteella, että kavereiden otteet painikehissä olivat varsin yksipuolisia ja tylsiä, enkä ole nähnyt heiltä yhtään kunnolla rakennettua ja oikeasti todella viihdyttää joukkueottelua. Se taas voi olla paljolti buukkauksestakin kiinni (kuten ilmeisesti oli vihaamieni Bushwhackereiden kohdalla ainakin: hankala sanoa kun heitäkään en ole WWF:n ulkopuolelta nähnyt), mutta ei tuo kaksikko minua silti ole koskaan vakuuttanut. Kyllä ne ympäriinsä hyppelivät, mutta ei nuo high flying -liikkeetkään mitenkään mainittavan hienosti olleet toteutettuja. Itselle jäänyt aina jotenkin "bläh"-olo näistä kahdesta. Ja gimmick tosiaan oli hanurista. Mutta ei Headbangers WWF:n huonoin joukkue ollut, olihan heillä Godwinssit..

EDIT: Niin ja gimmickistä pitää vielä sanoa, että nyt kun tässä yhdessä vaiheessa pari Raw'ta tältä ajalta katsoin, niin ennen Headbangers-gimmickkiin siirtymistä kaksikkohan paini vähän aikaa Flying Nuns -tiiminä.. Että ehkä ennemmin Headbangersit kuitenkin.

Ja Bradshaw oli toisen Blackjackin (Lanza) veljen/sisarenpoika, joten oli tiimi sinänsä ihan looginen. Muuten, on ihme ettei New Blackjacks päässyt overkisi, koska halpaa kierrätysgimmickiä lukuunottamatta tiimissä oli kaikki kunnossa.

Tuonkin faktan olen saattanut joskus kuulla, mutta eipä nyt muistunut mieleen tuo (varsinkaan kun WWF:kin hypetti ainoastaan Mulliganin ja Windhamin suhdetta). Kaikki oli kyllä kunnossa sillein, etten minäkään ymmärä, miksei joukkue koskaan noussut suht-overiksi heel-joukkueeksi. Windham vaan alkoi olla jo liian vanha ja Bradhsaw ei tässä vaiheessa uraansa minua kyllä vielä napanut. Vaikka sillä ne viikset olivatkin.

Ja itse nautin kovasti ONS 2006:sta, ennen kaikkea tuosta Edge & Foley & Lita vs. Funk & Dreamer & Beulah -ottelusta, vaikka monia muitakin hyviä otteluita (ME, Orton vs. Angle, FBI vs. Crazy & Tajiri..) tapahtuma sisälsi.

"Kenitys" kirjoitti:
Windham vaan alkoi olla jo liian vanha

Nuorempi kuin Bradshaw voittaessaan ensimmäisen maailmanmestaruutensa.

"Jack DiBiase" kirjoitti:

"Kenitys" kirjoitti:
Windham vaan alkoi olla jo liian vanha

Nuorempi kuin Bradshaw voittaessaan ensimmäisen maailmanmestaruutensa.

Layfield on syntynyt '66 ja voitti ensimmäisen maailmanmestaruuden v. 2004, eli oli silloin 37-vuotias (syntynyt marraskuussa). Windham taas on syntynyt '60, joten vuonna 1997 hän oli 36 vuotta (syntynyt heinäkuussa).. Nojoo, voihan tuon n. vuoden eronkin ottaa huomioon, itse puhuisin enemmän kuitenkin lähes samanikäisyydestä, varsinkin kun otetaan huomioon että Windhamilla oli 5 vuotta enemmän painivuosia takana kuin Layfieldillä voittaessaan ensimmäisen maailmanmestaruutensa ;)

Suurempi juttu taitaa kuitenkin olla siinä, että Windham vakuutti ihmiset huippuvuosinaan juuri mainittavilla kehäotteillaan ja kokoisekseen hienolla liikkumisellaan, joidenka tasolle hän ei enää tällä WWF-runillaan yltänyt: osittan ehkä siksi, ettei ollut mahdollisuuksia, mutta myös siksi että kyllä se ikä alkoi varmasti painaa. Layfield taas ei koskaan ollut mikään ykkösluokan painija tai liikkuja, ja hänen taitonsa eivät olleet paljoakaan muuttuneet tuossa iässä (melkeinpä vain parantuneet kokemuksen myötä), mutta sen sijaan hänen esiintymisensä, promoilunsa jne. oli paljon, paljon vakuuttavampaa tuossa vaiheessa uraa. Toisin sanoen kaverusten huippuvuodet ajoittuvat eri iälle, minkä takia Windham oli tuossa iässä "liian vanha", mutta Bradshaw parempi kuin vuonna 1997 :) Tämä tietenkin on täysin oma mielipiteeni, joku voi digata Bradshaw:n aiemmasta materiaalista enemmän. Itsekin kyllä APAsta tykkään, mutta ei siinäkään Layfield millään esiintymistaidoillaan vielä hurjasti loistanut.

Jos sitä itsekin arvostelisi tuon ECW One Night Stand 2006:n.


June 11, 2006
New York, New York

Singles match
Tazz vs. Jerry "The King" Lawler
Ei tämä huonoin mahdollinen tapa aloittaa show ollut. Tazz oli kuitenkin kova nimi ECW:ssä, eikä olisi kai pystynyt painimaan, joten ihan kiva että hänet silti juontohommista huolimatta sisällytettiin kehätapahtumiin.
Arvosana: *

Singles match
Randy Orton vs. Kurt Angle
Sai taas ihmettelemään miksi Ortonista on tehty niin kova nimi, kun hän tällä hetkellä on. Angle sai hänet sentään kannettua jonkinmoiseen matsiin, mutta ORTON ON TYLSÄ PAINIJA! Yleisö sentään oli hyvin mukana, joten siitä vähän plussaa.
Arvosana: ***

Tag team match
The F.B.I. (Little Guido & Tony Mamaluke w/ Big Guido) vs. Yoshihiro Tajiri and Super Crazy
Pidin kyllä. Jokainen on ihan taitava sälli, joten odotinkin ihan hyvää ottelua. Pidin tästä jopa hieman enemmän kuin edellisestä ottelusta.
Arvosana: ***+

Extreme Rules match for the World Heavyweight Championship
Rey Mysterio (C) vs. Sabu
Lopetuksesta en pitänyt ollenkaan, mutta muuten ihan menevää kamaa. Pituutta olisi mielellään saannut olla puolet enemmän, mutta toisaalta Sabu olisi saattanut alkaa tylsistyttää jo siinä vaiheessa.
Arvosana: **½

Extreme rules intergender tag team match
Mick Foley, Edge & Lita vs. Terry Funk, Tommy Dreamer & Beulah McGillicutty
Tähän mennessä illan paras ottelu. Tietenkin paini jäi puuttumaan, mutta kuka tältä muuta kuin hardcorea odottikaan? Pakko kunnioittaa Terry Funkia vielä entistä enemmän tämän matsin jälkeen. Ei ole kauheasti painijoita joita kunnioittaisin enemmän kuin Funkia. Pituutta matsissa oli juuri sopivasti, joskin hieman häiritsi että naiset eivät oikeastaan osallistuneet matsiin ennen loppua. Tosin ehkä ihan hyvä niin, jottei seurattavia tapahtumia olisi ollut liikaa. Oikein toimiva ottelu.
Arvosana: ***½

Extreme Rules match
Balls Mahoney vs. Masato Tanaka
Ballsista en pidä, enkä ole koskaan pitänytkään. Tanakan matseja en ole koskaan nähnytkään, joten en osannut odottaa tältä ottelulta mitään. Ja se oli hyvä se, sillä mitään muuta hyvää tässä ei ollut kuin yleisö. Noh, tämä antoi kuitenkin loistavan hengähdystauon ennen ME:tä.
Arvosana: *

Extreme Rules match for the WWE Championship
John Cena (C) vs. Rob Van Dam
Uskomaton yleisö ja tunnelma. Ja se tunnelma teki tästä mahtavan matsin yhdessä bookkauksen kanssa. Kyllähän tästä oli pakko nauttia täysin rinnoin, kun RVD:kin pääsi loistamaan. Cenasta en niin kauheasti pidä, mutta ei pitänyt yleisökään. Ei tästä oikein voi muuta sanoa. Katsokaa, jos ette ole nähneet.
Arvosana: ****+

1. ECW One Night Stand 2006 (3,1)
2. Royal Rumble 1998 (1,6)

http://www.wrestlingalert.com/classic/wwf.php?subaction=showfull&id=1260122798&archive=&start_from=&ucat=1

WWF – Survivor Series 1991

Selostajat: Gorilla Monsoon & Bobby "The Brain" Heenan

Ric Flair, The Million Dollar Man, The Mountie & The Warlord (w/ Mr. Perfect, Harvey Wippleman, Jimmy Hart & Sensational Sherri) vs. Bret Hart, The British Bulldog, Virgil & "Rowdy" Roddy Piper, Survivor Series Match
Mikä olisikaan parempi tapa avata Survivor Series -PPV kuin Survivor Series -matsi, joka sisältää Ric Flairin, Bret Hartin, The British Bulldogin ja Ted DiBiasen kaltaisia loistavia painijoita ja tulisen yleisön? Niinpä. Otteluun johtaneita kuvioita en tunne, mutta kun kehässä on näin monta viihdyttävää ihmistä ei anneta sen nyt häiritä. Sisällöltään ottelu oli kaavamainen Survivor Series -kamppailu, joskin eliminoinnit olivat positiiviseksi yllätyksekseni hyvin harvassa ja ottelu sai reilusti kestoa. Jokaisella painijalla oli mielenkiintoinen rooli ja jokainen painija paini hienosti. Arvosanaa täytyy hieman rokottaa tyhmän (tosin toisaalta nerokkaan) lopetuksen takia. Hyvä opener. Tämän matsin jälkeen nähtiin Randy Savagen ja Elizabethin haastattelu.
Arvosana: ***+

Col Mustafa, Hercules, Skinner & The Berzerker vs. El Matador, Jimmy Dugan, Sgt. Slaughter & Texas Tornado, Survivor Series Match
Survivor Series -matsilla aloitettiin ja samaa settiä saatiin seuraavassakin matsissa, joskin tällä kertaa huomattavasti huonommalla kokoonpanolla. Toki tässäkin ottelussa osaavia painijoita oli (mm. El Matador eli Tito Santana ja Texas Tornado eli Kerry Von Erich), mutta Ric Flairin ja Roddy Piperin tapaisia tosi karismaattisia viihdyttäjiä tästä kyllä puuttui — vaikka iki-ihana "Hacksaw" Jim Duggan saikin yleisöstä hieman ääntä irti. Tylsien painijoiden lisäksi ottelussa oli kuitenkin myös tylsää painia, joten ei ihme, ettei yleisö tästä hirveästi välittänyt. Ehkä tämä olisi toiminut openerina paremmin? Eliminoinnitkin olivat painijoiden ja painin tapaan tylsiä, joten aika pahu maku tästä jäi kyllä suuhun. Onneksi matsin jälkeen nähtiin Jake "The Snake" Robertsin mainio haastattelu, joka nosti taas tunnelman korkeammalle.
Arvosana: *+

The Undertaker (w/ Paul Bearer) vs. Hulk Hogan (c), WWF World Heavyweight Championship
Oho, maailmanmestaruusmatsi jo tässä vaiheessa show'ta? No, ei se mitään. Ihan ensiksi haluan sanoa tuskin minkään voittavan sitä näkyä, kun 10-vuotiaat lapsoset itkevät pelosta Undertakerin sisääntulon aikana. Tässä vaiheessa WWF-uraansa Undertaker oli siis vielä voittamaton ja heel, ja niinpä lapsoset saivat ihan tosissaan pelätä 'Takeria ja sitä, että Hogan menettäisi mestaruutensa. Ottelussa olikin todellista suuren matsin tuntua Undertakerin ollessa voittamaton hirviö ja Hoganin ollessa... no, Hogan. Jatkaisiko Undertaker voittamattomuuttaan viemällä nimiinsä WWF:n mestaruuden vai katkaisisiko Hogan 'Takerin putken?

Luvassa ei ollut mitään tarkkaanhiottua mattopainiklassikkoa vaan jännittävää, kutkuttavan hidastempoista ja hyvällä tarinalla varustettua brawlausta. Käyntiin matsi lähti siten, että Hulk yritti keksiä jotain toimivia tapoja 'Takerin taltuttamiseen siinä kuitenkaan onnistumatta. Niinpä matsin alku oli 'Takerin hallintaa, ja sekös vasta oli viihdyttävää seurattavaa — minä kun satun rakastamaan tätä alkuaikojen kunnon zombi-Undertakeria, jota ei pysäytä kukaan eikä mikään. Lopulta Hoganikin pääsi kuitenkin hieman matsin juoneen kiinni, mutta eihän hän kyennyt kauaa niskan päällä olemaan — niin ylivoimainen Undertaker oli. 'Takerin hyytävän hitaat kehäotteet yhdistettynä Paul Bearerin metkuihin kehän ulkopuolella toimivat hemmetin hyvin, mutta yleisö oli harmi vain melko hiljainen. Mutta sitten se tuli... pum, hetki, joka pilasi tunnelman täysin. Tuntui siltä, kuin ämpärillinen kylmää vettä olisi kaadettu niskaan. Tuon pahamaineisen hetken lisäksi matsi kärsi lisäksi ylibookkauksesta, mikä oli toisaalta hyvä juttu mutta toisaalta pettymys. Kyllästynyt yleisö ja pahamaineinen hetki söivät arvosanasta paljon pois.
Arvosana: **

Beverly Brothers & The Nasty Boys (w/ The Genius & Jimmy Hart) vs. The Bushwackers & The Rockers, Survivor Series Match
Mikä ei kuulu joukkoon? No, kyllähän Beverly Brotherskin hyvä tiimi oli, mutta Nasty Boys ja Bushwackers olivat kyllä aivan järkyttävän ärsyttäviä ja kuivia tiimejä. Jostain kumman syystä yleisö kuitenkin tykkäsi toisiaan nuolevista Bushwackerseista, joten kyllä tässä heti paljon parempi tunnelma oli kuin illan (ainakin tähän asti) huonoimmassa Survivor Series -matsissa. No, itse äksöni oli vähän kuivaa. Nasty Boys ja Bushwackers olivat erittäin hitaita koko ottelun ajan, kun taas Beverly Brothers esitti muutamia komeita heittoja ja Rockers villitsi yleisöä energisillä high flying -liikkeillä. Bookkauksesta täytyy kyllä antaa plussaa, sillä mielestäni oikeita painijoita pushattiin. Pidin myös erittäin paljon toiseksi viimeisestä eliminoinnista ja ottelun kliimaksista. Harmi vain, että yleisö oli melko kuollut Hogan vs. Undertakerin jäljiltä.
Arvosana: **½

The Natural Disasters & I.R.S. (w/ Jimmy Hart) vs. Big Boss Man & Legion of Doom, Survivor Series Match
Ah, main eventin aika. Boss Man oli melko over facena ja Legion of Doom oli erittäin over, joten yleisö syttyi taas tähän otteluun kunnolla. Kummallinen ottelijoiden lukumäärä Survivor Series -otteluksi tuntui aluksi oudolta, mutta kyllä siihen nopeasti sopeutui. Mitään laatuottelua tästä oli turha odottaa, sillä Earthquake ja Typhoon olivat kehätaidoiltaan yhtä hyviä kuin ruumiit eikä Big Boss Manikään mikään Bret Hart ollut, mutta onneksi kehässä oli sentään Irwin, jonka heel-temppuilut jaksavat aina viihdyttää. Legion of Doomikin on parhaimmillaan erittäin viihdyttävä tag team, joten kyllä tässä ottelussa niiden tylsien ja hitaiden kohtien lisäksi oli viihdyttäviäkin hetkiä. Lisäksi ottelussa oli paljon hyvää bookkausta, mutta ikävä kyllä se ei riittänyt pelastamaan tätä ottelua sen kohtalolta. Tylsä ja melko mitäänsanomaton ottelu.
Arvosana: **

Survivor Series 1991:n pisteet: * * -

Melko surkea PPV, jossa oli oikeastaan vain yksi hyvä ottelu (opener). En välttämättä suosittelisi tätä kenellekään.

Arvostelun kirjoittaminen kesti hieman kauemmin kuin yleensä, mutta tässä se nyt tulloo. Selostajina tässä vuoden 1989 'Slamissa toimivat Tony Schiavone ja Jesse "The Body" Ventura. Voi, missä oli Gorilla. :/


The Brain Busters vs. The Hart Foundation
Historian toisessa Summerslamissa jatkettiin ensimmäisen 'Slamin aloittamaa "perinnettä", että openerina nähdään hyvää joukkuepainia. Nyt vastakkain asettuivat Arn Andersonin ja Tully Blanchardin muodostama The Brain Busters sekä Bret Hartin ja Jim Neidhartin The Hart Foundation. Kyseessä olivat kiistatta tuon hetken kovimmat joukkueet WWF:ssä. Mielenkiintoisen tästä ottelusta teki sen, että Anderson ja Blanchard olivat tag-mestareita, mutta vyöt eivät olleet kuitenkaan pelissä tässä ottelussa. En vieläkään ole ymmärtänyt, että miksi tämä oli non-title-kohtaaminen. Kayfabessa tämä selitettiin niin, että tämä ottelu oli jo lyöty lukkoon ennen kuin The Brain Bustersit voittivat tag-vyöt. Ensimmäisen Summerslamin opener oli kolmen tähden hyvä joukkuottelu, mutta tämä oli jotain paljon enemmän - yksi kaikkien aikojen kovimmista 2 vs. 2-otteluista WWE:ssä. Kovinkaan paljoa moitittavaa tästä ei löydy. Kehäpsykologian ja tag-painin lähes täydellinen hallinta - siinä tämän ottelun avainasiat. Ja kuten aina, jos kehäpsykologia on kunnossa, on myös yleisö kuuma ja niin oli tässäkin tapauksessa. Tunnelma olisi tietenkin voinut olla vieläkin korkeampi, jos mestaruusvyöt olisivat olleet pelissä. Mutta siis, tag-painia parhaimmillaan!
****+


"The American Dream" Dusty Rhodes vs. The Honky Tonk Man
Dusty Rhodes oli "siellä toisella puolella" yksi kovimmista nimistä, mutta nyt hän oli vaihtanut osoitteensa Vinnie McMahonin alaisuuteen. WWF:ssä Dustya ei kuitenkaan buukattu minään uskottavana ME-painijana, vaan enemmänkin huumorihahmona. Ei niillä hänen painiasusteillaan kyllä ikipäivänä olisi voinut ollakaan uskottava ME-kaveri. Dusty on aina ollut minulle jotenkin vastenmielinen painija. En pidä hänen painistaan, en promoistaan, en mistään. Mutta joo, Rhodes sai siis PPV-debyytissään vastaansa The Honky Tonk Manin. Päälimmäisenä ottelusta jäi mieleen, että se oli aivan liian pitkä. Matsissa ei tapahtunut juuri mitään, molemmat painivat laiskasti, yleisöä ei kiinnostanut. Hyvin tylsä ottelu.
+


Mr. Perfect vs. The Red Rooster
No niin, sitten olikin taas aika palata laatupainijoihin, kun kehään saapuivat edelleen voittamaton Mr. Perfect ja Terr... anteeksi, The Red Rooster. Tässä ottelussa oli hieman samanlaiset lähtökohdat kuin Perfectin Wrestlemania-ottelussa. Hän sai nytkin vastaansa taitavan painijan, joka paini komediahahmona. Wrestlemaniassa Perfect ja Blazer vetivät mainion ottelun, mutta tästä ei kuitenkaan sellaista tullut. Tähän vaikutti hyvin suuresti se, että Rooster rikkoi jalkansa ja ottelu loppui hyvin nopeasti ennen aikojaan. Höh.
*


Rick Martel & The Fabulous Rougeaus vs. Tito Santana & The Rockers
Ja laatupainijoilla jatketaan. Rick Martel ja Tito Santanahan ottelivat vielä Wrestlemaniassa joukkueena, mutta se ei mennyt täysin putkeen, sillä Martel kääntyi pahikseksi kesken kaiken, jättäen Santanan yksin kehään. Vaikka Strike Force olikin oikein hyvä joukkue, niin tämä oli kuitenkin positiivinen asia, sillä Martel oli heelin roolissa paljon luonnollisempi kuin babyfacena. Kuten olettaa sopii, niin matsissa keskityttiin hyvin paljon tuohon Martelin ja Santanan vihanpitoon, joten Rougeaut ja Rockersit jäivät hieman taka-alalle. Ottelu oli oikein mukavaa painia alusta loppuun asti, mutta jotenkin näiltä painijoilta olisi voinut hieman enemmänkin odottaa. Ei pitäisi valittaa, kun näkee kolmen tähden ottelun 80-luvun WWF:ssä, mutta potentiaalia olisi ollut parempaankin. Yleisö oli kuuma koko matsin ajan.
***


WWF Intercontinental Championship
"Ravinshing" Rick Rude (c) vs. The Ultimate Warrior
Sitten vuoron sai illan ainoa mestaruusottelu ja samalla se show'n toiseksi hypetetyin kohtaaminen. Ruden ja Warriorin feudihan sai alkunsa jo vuoden alussa ja he kohtasivat Wrestlemaniassa, jossa Rude voitti Bobby Heenanin avustuksella UW:n Intercontinental-mestaruuden. Nyt oli uusintaottelun aika. Heidän Wrestlemania-ottelunsa oli about kahden tähden koitos, mutta nyt he laittoivat selvästi paremmaksi. Ei sitä ihan helppo ole uskoa, mutta Rick Rude ja The Ultimate Warrior painivat kolmen tähden ottelun. Matsi oli rakennettu loistavasti ja tunnelma oli käsinkosketeltava - siinä kaksi suurinta syytä ottelun onnistumiseen.
***


André The Giant & The Twin Towers vs. "Hacksaw" Jim Duggan & Demolition
Lähes liikuntakyvytön André, uskomattoman surkea Duggan, hidas ja tylsä Demolition... ei kovin hyvät lähtökohdat otteluun ole, jos Akeem ja Big Bossman ovat parhaat painijat. Tämä ottelu oli juuri sellainen, kuin sopi odottaakin - aivan kauhea. Painijat kävivät vuorotellen vähän heiluttelemassa nyrkkiä, kunnes oli lopetuksen aika.
DUD


Greg "The Hammer" Valentine vs. Hercules
Tämä "ottelu" olikin sitten varsin mielenkiintoinen kokemus. Vaikka Valentine matsasikin Herculesta vastaan, niin hänellä oli meneillään feudi "Rugged" Ronnie Garvinin kanssa. Tästä syystä Garvin toimikin sitten ottelun kehäkuuluttajana. Kuuluttaessaan Valentinen kehään, Garvin heitti jotain niin uskomattoman huonoa läppää, että en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Itse ottelu olikin sitten todella lyhyt ja sen tarkoituksena oli myös lähinnä vain jatkaa Valentinen ja Garvinin feudia.
+


"Superfly" Jimmy Snuka vs. "The Million Dollar Man" Ted DiBiase
Kylläh, Jimmy Snuka teki paluun WWF:ään about neljän vuoden tauon jälkeen. Superfly oli kuitenkin nyt jo 46-vuotias, eikä häntä enää edes buukattu minään suurena nimenä, vaikka nyt saikin DiBiasen vastaansa. Ja olihan Snuka jo fyysisesti aika paljon huonommassa kunnossa kuin vaikkapa lähtiessään WWF:stä. Taas joutuu sanomaan samaa, mutta olisi ollut kiva nähdä DiBiase jossain kunnon ottelussa. Tämä kohtaaminen oli varsin mitäänsanomaton. Ottelussa ei tapahtunut juuri mitään ja lopetus oli typerä.
*-


Brutus "The Barber" Beefcake & Hulk Hogan vs. "Macho Man" Randy Savage & Zeus
Dodiih, Summerslamin pääottelu! Hoganin ja Savagen feudi on kaikille tuttua kamaa, mutta... mutta... ööh, Brutus Beefcake ja Zeus? Noh, näihinkin löytyy loogiset selitykset! Beefcake oli Hoganin bestis oikeassa elämässä, joten toki hän ansaitsi paikan yhdessä vuoden suurimmista otteluista! Ja Zeus sen sijaan oli iso ja pelottavan näköinen näyttelijä, joka esitti pääpahiksen roolia Hoganin No Holds Barred-leffassa. Niin, siis Zeus oli nimenomaan näyttelijä, ei painija. Jonkun mielestä oli kuitenkin hyvä idea jatkaa Hoganin ja Zeus'n elokuvassa alkanutta "feudia" WWF:ssä. Muistutetaan nyt vielä, että Zeus oli näyttelijä, joka ei oikeasti osannut painia tippaakaan. Hänen gimmickinsä oli, että mitkään iskut eivät tehoa häneen. Hyvät lähtökohdat otteluun, eikö totta? Tämä matsi olisi voinut olla kaikkien aikojen katastrofi, mutta loppujen lopuksi tästä ei kuitenkaan sellaista tullut. Huono matsi toki, muttei katastrofi. Hogan, Savage ja Beefcake hoitivat painipuolen ja Zeus... niin. Vaikka Zeus'n rooli pieni olikin, niin kyllä hän aika tehokkaasti koko matsin tuhosi. Ottelu oli myös aivan liian pitkä.
½

*** The Brain Busters
** The Hart Foundation
* Tito Santana

Päälimmäisenä tapahtumasta jäi mieleen loistava opener, mutta kun kokonaiskuvaa katselee, niin oli tämä aika heikko tapahtuma.

Vuoden 1991 Survivor Series oli kyllä tosi laimea lukuunottamatta Openeria, josta itse tykkäsin kovasti. SummerSlam '89:stä täytyy sanoa, että kyllä Zeus vain oli jotain sanoinkuvaamatonta paskaa. Onneksi mies esiintyi myös Survivor Series '89:ssä (ja tietenkin Uncensored '96:ssa). Hieno kaveri. Tässä alkaa viikot ennen inttiä olemaan vähissä, joten kun iltaisin yleensä aikaa löytyy, niin sitä on pääsykoekirjojen ohella hyvä käyttää painiin ja sen arvostelemiseen :P


SPRING STAMPEDE 1997

Varsinaista posteria en löytänyt, joten käytetään nyt sitten Wikipedian tavoin kuvana tuota tapahtuman VHS-kantta. Spring Stampede teki paluun WCW:n tapahtumakartaan vuonna 1997. Ensimmäistä kertaa tapahtuma oli käyty vuonna 1994, jolloin Main Eventinä nähtiin aina yhtä huikean Ric Flair/Ricky Steamboat -kaksikon ottelu. Sen jälkeen oli pari vuotta taukoa, kunnes nyt tapahtuma palautettiin WCW:n ppv-tarjontaan. Selostajinamme ketkäpäs muukaan kuin Tony Schiavone, Bobby "The Brain" Heenan ja "American Dream" Dusty Rhodes.


Ultimate Dragon vs. Rey Mysterio Jr.
Jälleen kerran ilta avattiin aina yhtä varmalla valinalla: Cruiserweight-toiminnalla. Tälläkään kertaa ei kuitenkaan tapahtuman CW-ottelussa ollut vyötä pelissä, koska CW-mestari Syxxiä ei - Uncensoredin tapaan - nähty kehässä ollenkaan. Tämän ottelun taustana on lähinnä kaksikon ikuisuuskauna: siitä lähtien kun WCW vuonna '96 alkoi CW-divisioonaansa rakennella, olivat Ultimo Dragon ja Rey Mysterio Dean Malenko ohella divisioonan kulmakiviä. Dragon ja Mysterio olivat noista ajoista lähtien olleet tukkanuottasilla kohdaten parissa viime vuodenkin ppv'ssä toisensa..

..Ja tämä kohtaaminen vei minun silmissäni voiton noista kahdesta edellisestä. Toki nekin olivat nopeaa ja viihdyttävää spottailua, mutta tämä oli nyt myös jotain muuta. Siinä missä edellisten kohtaamisten kohdalla aina välillä pisti häiritsemään lucha-tyyppinen heikko myynti ja ottelun muutenkin selkeä rakennettomuus, oli tässä ensinnäkin selvä tarina: Sonny Onoo ei ollut Dragonin kehänlaidalla (oli preppaamassa Women's-mestaria), minkä takia Dragonin otteet olivat selvästi epävarmempia ja hajanaisempia ilman ohjausta. Muuten altavastaajana ottelussa buukattu Rey käyttikin sitten nuo Dragonin epäröinnit hyödykseen. Myyminenkin oli sen verran kohdallaan ottelussa kuin osasi toivoa ja lopetuskin oli pirun näyttävä. Mukavasti aikaa saanut, vauhdikas ja erittäin viihdyttävä koitos, joka tällä kertaa etenikin järkevästi. Hieno aloitus show'lle.
****


Akira Hokuto (c) w/ Sonny Onoo vs. Madusa - WCW Women's Heavyweight Championship
Spring Stampedessa siis tosiaan nähtiin vuoden ensimmäinen naisten ppv-ottelu, kun Starrcadessa WCW:n naisten mestaruuden (joka aika lyhytikäiseksi jäi: vyö hyllytetiin vuoden '97 aikana) voittanut Hokuto kohtasi Starrcadessakin häntä vastaan otelleen WCW:n "naisten divisioonan tukipilarin" Madusan. Mitään kummempaa tarinaa ei tälle ollut: Madusa vain tahtoi vihdoin itselleen vyön, jonka rakentamisen takia hän aikoinaan WWF:stä WCW:hen hyppäsi.

Niin Hokuto kuin Madusakaan eivät tosiaan olleet mitään turhia leidejä kehässä, vaan pystyivät oikein vakuuttaviin ja näyttäviin otteisiin, ja väläyttivätkin niitä tässä vauhdikkaassa ottelusa. Paljon paremmin tätä katsoessa viihtyi kuin monissa vuoden 2009 naisten otteluissa. Ongelmaksi muodostui vain se, että ottelu kesti hädintuskin 5 minuuttia, ja siinä ajassa ei tosiaan kummoista ottelua rakenneta. Ajan huomioon ottaen kuitenkin oikein hyvän koitoksen nämä kaksi pistivät pystyyn.
**


Prince Iaukea (c) vs. Lord Steven Regal - WCW Television Championship
Lord Steven Regalhan oli pitkän aikaa WCW:n TV-mestari: mies oli voittanut mestaruuden vuoden '96 kesällä Lex Lugerilta, ja siitä lähtien britti oli sitä ylpeänä kantanut, kunnes vuoden '97 alkupuolella nuori tulokas Prince Iaukea vei vyön Regalilta. Tuosta asti Regal oli janonnut kostoa ja tahtonut mestaruuden itselleen takaisin: hän mm. sekaantuikin SuperBrawlin mestaruusotteluun Iaukean ja Rey Mysterio Jr:n välillä. Nyt Regal vihdoin sai ppv'ssäkin mahdollisuuden hankkia vyönsä takaisin.

Tämä ottelu oli ihan mukava, mutta ei kuitenkaan yltänyt ihan Iaukea-Mysterio -otteluiden tasolle. Jotenkin vain tämä ei ihan samalla tavalla temmannut mukaansa. Ehkä se johtui ottelun alun turhankin hidas etenemisestä ja siitä, ettei ottelu jotenkin tuntunut kulkevan mihinkään. Loppua kohti meno kyllä sitten piristyi, ja lopetus oli oikein ovela ja toimiva, samoin post match -meiningit. Erityismaininta pitää myös antaa siitä, että Regal veti jälleen kerran roolinsa ylimielisenä brittiläisenä aivan loistavasti. Hieno mies.
**½

Tässä välissä pitkään sivussa ollut Ric Flair kävi promoamassa siitä, kuinka hän vihdoin on palaamassa kehiin. Johan se Flair aika pitkään sivussa olikin. Yleisö kävi oli aivan hulluna antaen Flairille varmaan illan kovimmat popit, ja Flair heitti jonkinlaisen haasteen myös new World orderille ensi ppv'hen, eli Slamboreehen. Kyllä se Flair aina jotenkin vähän piristää, vaikka parhaat vuodet olivatkin jo menneet.


Public Enemy vs. Four Horsemen (Jeff Jarrett & Steve McMichael) w/ Debra McMichael
Ei näistä Hevosmiesten alignmentista koskaan selvillä tässä vaiheessa tosiaan voinut olla, kun Flair kerää hurjia poppeja ja samaan aikaan Jarrett ja McMichael vetävät täyttä heel-roolia. Ehkä porukka jonkinlaista Cross The Line tweener-henkeä piti yllä, mutta tässä McMichael ja Jarrett tosiaan olivat puhdasverisiä heelejä. Tietämykseni tämän ottelun taustatarinasta rajoittuu siihen, että alunperin tämä ottelu piti käydä jo Uncensoredissa, mutta sitä siirrettiin, ja UC:ssä McMichael & Jarrett sitten pilasivat Public Enemyn ottelun Harlem Heatia vastaan. Alkuperäistä syytä joukkueiden "olisi pitänyt tapahtua" -kohtaamiseen en tiedä. Eikä minua edes kiinnosta.

Painillisesti tämä oli todella mitäänsanomaton. Public Enemy ei tämmöisessä perus 2 vs. 2 -ottelussa toimi, vaan tarvitsee aina joko useamman joukkueen tai Hardcore-säännöt ja Jarrett taas oli pirun tylsä ja McMichael pirun huono. Tuloksena varsin mitäänsanomatonta ja vaisua alle tv-ottelun tason olevaa joukkuepainia. Arvosana olisi ratkaisevasti huonompi, ellei ottelun lopussa meno olisi nopeutunut piristävän paljon ja jos lopussa ei oltaisi nähty Irish Whipiä päin lavastehärkää (kyllä!) ja toisen Public Enemyn tippumista pöydän läpi niin, että pöytä kirjaimmellisesti meni kahtia. Yksi karuimmista pöytäbumpeista, jonka olen nähnyt. Heikkoa, mutta HC-osuuden jotenkin pelastamaa menoa.
*½

Yleensä en näistä pikkupromoista mainitse turhaan näissä raporteissa, muta nyt täytyy.. Koska vuorossa oli yksi legendaarisimmista, yksi uljaimmista, yksi huikeimmista backstage-haastatteluista.. Harlem Heatin (tai no, Booker T se ne ratkaisevat sanat lausui) "Hulk Hogan, we're coming for you nigga! -promo. En voi sanoinkuvata harmistukseni määrää kun tajusin katsovani jälkieditoitua versiota, jossa "nigga" oli korvattu "sucka"-sanalla. No, Booker T:n ja Sherrin reaktiota ei oltu minunkaan versiostani pystytty editoimaan.


Dean Malenko (c) vs. Chris Benoit w/ Woman - WCW United States Heavyweight Championship
Seuraavaksi olikin vuorossa jo perinteeksi muodostanut "kahden huippupainijan US-mestaruusottelu - joka ei ole niin hyvä kuin voisi toivoa". Olen kyllä iloinen, miten US-divisioonaa on kehitetty tuon vuoden '96 mestaruusturnauksen jälkeen: nuoret, taidokkaat painijat (Benoit, Jericho, Eddie, Malenko..) kamppailevat toisiaan vastaan hienoissa otteluissa. Tämän ottelun taustana oli lähinnä herrojen keskenäinen kunnioitus (Malenko mm. pelasti Benoit'n eräässä Nitrossa Dungeon of Doomin beatdownilta), jonka takia Malenko mielellään puolusti mestaruutta Benoitia vastaan.

Tämä ottelu oli siis oikein mallikas (no mitä muuta ihan oikeasti Malenko vs. Benoit voisi olla?) mutta kauas jäätiin kaksikon Hog Wild -ottelusta. Tämä siis jatkoi samaa linjaa kuin Malenko vs. Eddie ja Eddie vs. Jericho: hyviä otteluita, mutta ei läheskään niin hyviä kuin olisivat voineet olla. Tässä ottelussa oli kaksi heikkoutta: alun lukkovaihtelu oli tavallaan ihan näyttävää ja rakensi tottakai tarinaa, mutta toisaalta turhauttavaa ja hiukan tylsääkin, koska välissä tuntui että tuota lukko-osuutta jatkettiin vain, koska "kunnon tekniikkaottelussa on oltava pitkä lukko-osuus". Silti, oli tuokin puoli ottelusta siis omalla tavallaan oikein toimivaa. Sitten siirryttiinkin ottelun selvästi vahvimpaan puoleen: intenssiiviseen taisteluun, jossa kumpikin esittivät hienoja otteita. Jos tuommoisena meno olisi jatkunut vielä jonkun aikaa ja loppunut huikeasti, olisi tämä ollut ****-ottelu. Sen sijaan ottelu päättyikin täysin naurettavan sekavasti, kun otteluun sekaantuivat Jacquelyn, Eddie Guerrero, Kevin Sullivan, Arn Anderson ja Jimmy Hart. Lopputuloksena täydellinen sekametelisoppalopetus ja laimea fiilis, vaikka ottelu hyvä olikin.
***½


Kevin Nash (c) w/ Ted DiBiase & Syxx vs. Rick Steiner - WCW Tag Team Championship
Tällä ottelulla on pitkä tarina. SO:ssa paluunsa tehneet Steinerit voittivat vyöt, mutta Bischoff palautti ne Outsiderseille. Sitten Outsidersit aiheuttivat Steinerien auto-onnettomuuden ja seuraavaksi ennen Uncensoredin Three Team Elimination Matchia pistivät Rick Steinerin sairastuvalle. Pian Uncensoredin jälkeen Scott Hall katosi tv:stä, eikä kukaan nWo:stakaan tiennyt syytä (kayfabessa, oikeasti Hallin no-show-syinä oli varmaan kuningas aloholi.. varmuutta asiaan en kyllä tiedä), mutta koska Ted Turner oli hylllyttänyt Eric Bischoffin WCW:n johdosta, joutui Kevin Nash puolustamaan vyötään Steinereita vastaan silti tapahtumassa Handicap-ottelussa.. Tai olisi joutunut, ellei Scott Steineria olisi pidätetty tapahtuman alussa, kun hän yritti hyökätä Kevin Nashin kimppuun kun tämä vaati nWo-tuomari Nick Patrickin tuomaroimaan ottelua (Patrick myös hoiti tuomaroinnin, en tiedä miksi), mutta tyrmäsikin sen sijaan poliisin. Niinpä SS:ssä nähtiin 1 vs. 1 -ottelu joukkuemestaruuksista.

Itse ottelu oli käytännössä 10 minuutin squash. Kevin Nashin ringsidellä olivat Ted DiBiase ja Syxx ja tuomarina siis Nick Patrick, joka oli sokea kaikelle DiBiasen ja Syxxin salakavalille hyökkäyksille sekä Nashin omille sääntörikkomuksille. Pari kertaa Rick Steiner kuitenkin pääsi hallintaan ottelussa, ja se olikin ihan viihdyttävää menoa. Squashit eivät otteluina koskaan mitään mestariteoksia ole, varsinkin kun ei Nash nyt niin erikoinen painija ole. Parasta ottelussa olikin loppu, kun Nashin brutaalit otteet olivat liikaa Ted DiBiaselle ja Nick Patrickille.. nWo ei ollutkaan enää niin yhtenäinen kuin he toivoivat. Squashiksi ihan ok tämä oli, koska tässä oli omat storylinelliset vahvuutensa, Steinerin hyvät osuudet ja oikeasti aika vaikuttava lopetus.
*½


Booker T w/ Sister Sherri vs. Stevie Ray w/ Sister Sherri vs. Lex Luger vs. The Giant - WCW World Heavyweight Championship Title Shot
WWF:n ensimmäinen ppv-tason 1 vs. 1 vs. 1 vs. 1 -ottelu nähtiin helmikuussa, ja nyt oli WCW:n vuoro. Tämä kuitenkin käytiin Four Corners -säännöillä, eli samaan aikaan kehässä oli kaksi miestä, ja kenet tahansa sai vaihtaa kehään. Ensimmäisenä selätyksen/luovutuksen saanut voittaisi. Koska Harlem Heat ja Luger & Giant olivat joukkueita (joilla vielä keskenäänkin jotain kränää oli), muistutti tämä hyvin paljon perinteistä joukkueottelua. Panoksena ottelussa oli mestaruusottelu Hollywood Hoganin, jota ei muuten koko ppv'ssä nähty ollenkaan, kantamasta World Heavyweight -mestaruudesta.

Itse ottelu muistutti siis hyvin paljon perinteistä joukkueottelua, eikä laadullisesti kovin kummoista semmoista. Kukaan ei tässä ottelussa jäänyt mieleen millään erikoisella suorituksella, mutta ei toisaalta kukaan erityisen huonostikaan vetänyt. Pääasiassa tämä oli siis ihan ok:tä, perus tv-show'n tasoista joukkuepainia, jossa hetken aikaa Luger ja Giant sekä Booker ja Stevie ottelivat toisiaan vastaan. Huonoa makua suuhun ei jättänyt kuin typerä lopetus: muistan tasan yhden kerran wrestlingissä, jolloin toisen uhrautuminen antaen toisen voittaa ottelu olisi toiminut, ja se ei todellakaan ollut tämä ottelu. Silti, ihan kiva ottelu, parempi kuin useimmat itse päämestarin otteluista (tasoltaan, ei taustoiltaan).
**


Randy Savage w/ Elizabeth vs. Diamond Dallas Page w/ Kimberly - No DQ Match
Kyllä, tämä oli illan Main Event. Ei Hogania, ei Piperia. Ei mitään mainintaa päämestaruudesta. Sen sijaan kehässä olivat Randy Savage ja Diamond Dallas Page. Varsinaisesti tämä ei tuntunut yhtään WCW:n Main Eventiltä, mutta jälkeenpäin mietittynä se oli ihan hyvä asia: välillä jotain muuta. Ottelun taustanahan oli tietenkin nWo:n ja nWo:hon liittymisestä kieltäytyneen DDP:n feud, mutta henkilökohtaiseksi tämä oli mennyt Uncensoredissa, kun Savage ja Elizabeth olivat pilanneet DDP:n vaimo Kimberlyn maineen esittelemällä tv:ssä Kimberlyn poseerauskuvia Playboysta. Tämän jälkeen Savage ja Elizebeth hyökkäsivät vielä DDP:n ja Kimberlyn kimppuun, ja seuraavilla viikoilla tämä nöyryytys jatkui. Nyt DDP janosi kostoa.

Feud oli varsin hyvä, DDP oli mielenkiintoinen hahmo (yleisönkin mielestä: Page sai jälleen kovat popit) ja Savagekin taas vähän mielenkiintoisempi, vaikken vieläkään ollut ymmärtänyt tämän syitä liittyä nWo:hon (kun en pahemmin Nitroja jaksa katsoa).. Ilmeisesti osansa oli sitten Savagen kanssa jälleen yhteenpalanneella (kayfabe, oikeastihan kaksikko oli jo eronnut hyvän aikaa sitten) Elizabethilla. Itse ottelukin oli jopa.. hyvä. Saatan jopa jonkun verran yliarvostella tätä, koska olipa vain harvinaista, ettei WCW:n eventin Main Eventiä tarvitse kauheasti mollata. Tässä No DQ -stipulaatiota käytettiin hyvin: aseita käytettiin juuri sopivasti ja ajan huomioon ottaen juuri oikeanlaisia rajuja otteitakin tässä nähtiin. Lisäksi myös tunnelma oli ihan kohdallaan (vaikka varsinkin ottelun alussa niin selostajien kuin yleisönkin oli selkeästi hankala sisäistää, että tämä oli todella Main Event), ja Savagekin pitkästä aikaa tuntui taas vähän enemmän yrittävän. DDP pisti myös parastaan. Ennen kaikkea lopetus oli jännittävä, hyvä ja storylinellisesti jatkoa odottamaanjättävä. nWo:n ongelmat jatkuivat. Ei tämä nyt mikään huippuottelu ollut, mutta hyvä kuitenkin. Ongelmia oli toki siinä, ettei kumpikaan ollut (enää) mikään painitaituri, joten painillinen puoli nyt oli yrityksestä huolimatta aika vaisua. Myös se semmoinen co-ME-fiilis tosiaan jäi vähän. Silti, piristävä yllätys, kun WCW:kin tarjosi vaihteeksi hyvän ME:n! Kolmas kerta sitten vuoden '96 alun, kun *** tuli täyteen. Koskaan ei vielä sen yli olla päästy.
***

3 parasta
1. Mysterio Jr vs. Dragon. Kyllä se tapahtuman opener oli MOTN ja myös illan ehdottomasti vahvin ottelu. WCW:llä on ollut nyt vuonna '97 kaksi ****-ottelua, molemmat CW-divisioonasta.
2. Positiivisesti yllättänyt ME. Johan sitä tulikin kehuttua. Kiva, että myös WCW yllättää Main Eventillään välillä näin. Kehuja nyt ehkä ottelun oikeaan tasoon nähden tuli liikaakin, koska pitää muistaa, että painillisesti tämä ei tosiaan kovin kaksinen ollut, ja *** saattaa hienoista yliarvosteluakin olla.
3. Mielenkiintoisesti buukatut nWo:n ongelmat. Tässä ppv'ssä alkoi näkyä ensimmäistä kertaa selvästi erimielisyyksiä nWo:n välillä, ja se oikeasti toimi. Siihen kun yhdistettiin se, ettei Bischoff enää ollut kaikkivaltias WCW:ssä.. nWo alkoi taas parin kuukauden tauon jälkeen näyttää selkeästi mielenkiintoisemmalta.

3 huonointa
1. Kunnollisen ME-fiiliksen puute. Kuten jo sanoin, vaikka Savage vs. DDP ME:nä oli tavallaan aikamoisen positiivinenkin yllätys ja en minä varsinaisesti siitä valita (paljon mielummin se kuin yksi Hogan vs. Piper lisää), mutta silti siitä huokui se co-ME -tunnelma. Varsinaisesti kunnon show'n lopettajaa tällä tapahtumalla ei ollut.
2. Benoit vs. Malenkon naurettava lopetus. Vaikka muutenkaan tämä ei parasta Benoit'a ja Malenkoa ollut, mutta olipa vain ottelulla poikkeuksellisen typerä lopetus, joka sekavuudessaan ei todellakaan jättänyt odottamaan jatkoa vaan pelkästään pisti puistelemaan päätä. Kaikilla tuntuu olevan tässä divisioonassa ongelmia kaikkien kanssa.
3. Public Enemy vs. Jarrett & McMichael Irish Whip lavastehärkää päin ja pöytäbumppi eivät riitä: olihan tämä painillisesti aikamoisen kehno esitys.

Siitä huolimatta, että tästä löytyi yksi ****-ottelu ja selkeästi parempi ME, jää tämä Ok-arvosanainen ppv myös SuperBrawl VII:n taakse. Syynä on se, että vaikka SBVII:n ME tosiaan latistikin tunnelmaa paljon, oli siinä silti muuten mukava taso. Tässä oli aika paljon tätä *½ ja ** -tasoakin (prosentuaalisesti) ja muutenkin tästä jäi vähän välippv-fiilis (juuri ME:nkin takia). Ihan ok ppv siis, mutta ei mitenkään kummoisempi.

1. WWF Royal Rumble - Ok
2. WCW Uncensored - Ok
3. WCW SuperBrawl VII - Ok
4. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
5. WCW Spring Stampede - Ok
6. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
7. nWo Souled Out - Kehno

Ja seuraavana vihdoin vuorossa se ECW:n Barely Legal.. What varmaan ehtii kyllä ensin.

Uutta PPV:tä pitäisi vielä viikko jaksaa odotella, joten tänä maanantaina joutui tyytymään vanhaan. Toivottavasti tämä viesti nyt säilyy foorumilla. ;)


WWE - Armageddon 2002
Sunnuntai, 15. Joulukuuta 2002
Office Depot Center, Florida

World Tag Team Championships Match (4 Corners Elimination Rules)
Dudley Boyz VS. William Regal&Lance Storm VS. Booker T&Goldust VS. Chris Jericho&Christian (c)
Joukkuemestaruudet ratkaistiin jälleen kerran WWE:n suosimassa 4 Corners-ottelussa. Olihan tässä neljä hyvää joukkuetta, mutta ihan tätä edeltävien vuosien joukkuepainijuhlaa tästä ei ollut odotettavissa. Matsi oli ihan "menevää menoa" ensimmäiset 7-8 minuuttia. Sitten tuli pari isompaa botchia, ja kaksi perättäistä eliminointia. Tämän jälkeen sitten kahdella jäljelle jääneellä joukkueella kesti jonkin aikaa, ennen kuin homma saatiin taas oikeille raiteilleen. Lopputaistelu oli kuitenkin todella tulinen ja täynnä jännittäviä near falleja sekä hyvää viihdettä, että kyllä tämä plussan puolelle kääntyi. Ilman noita noloja eliminointibotchailuja olisi arvosanakin ollut hieman korkeampi, mutta ei huono näinkään.
Kesto:

Spoiler

16:45

Arvosana: ***

Singles Match
A-Train VS. Edge
Kaikkien rakastama Albert oli tauon jälkeen palannut WWE:hen uuden nimen kera ja ensitöikseen kusetti Edgeltä mahdollisuuden voittaa WWE:n mestaruuden. Siitä tämä varsin vastenmieliseltä kuulostanut ottelu sai alkunsa. Olihan tässä kovaa yritystä kummaltakin, mutta A-Train nyt on A-Train ja Edge ei ollut vielä omalla huipputasollaan. Ei siis mikään kovin houkutteleva yhdistelmä. Mutta kyllä tämä menetteli. Oli tässä toimiva tarina, kovaa yritystä ja mielenkiintoiset post match tapahtumat. Yleisöä tämä ei tosin kiinnostanut.
Kesto:

Spoiler

7:13

Arvosana: **+

Singles Match
Eddie Guerrero VS. Chris Benoit
Veikkaanpa että tässä vaiheessa tätä viestiä lukevien henkilöiden mielenkiinto nousi potenssiin 19. Nimien perusteella oli siis odotettavissa suurta painijuhlaa. Ottelua lähdettiinkin rakentamaan hitaasti, kuten mitä tahansa catch-as-catch-can klassikkoa Short Arm Scissorseilla ja Headlock Takedowneilla. Tämä hidas osio kesti kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen sitten alettiin choppaamaan ja mylläämään suplexeilla. Nice. 8) Muistettavaa klassikkoa tästä ei kuitenkaan syntynyt, koska tuolla rakentelulla ottelu olisi vaatinut enemmän aikaa, ja lisäksi Chavo Guerreron runin-sekoilut eivät oikein napanneet. Mitään tulista lopputaistelua tässä ei varsinaisesti nähty, eikä itse asiassa kovinkaan montaa jännittävää near falliakaan. Haukkumisesta huolimatta erittäin vahva ottelu, ja etenkin tällaiseksi alakortin välienselvittelyksi todella kovaa settiä. Ei kuitenkaan niin hyvä kuin Guerrero VS. Benoit'n olisi pitänyt olla.
Kesto:

Spoiler

16:48

Arvosana: *** 1/2

Singles Match
Dawn Marie VS. Torrie Wilson
Seuraavaksi sitten piti olla vuorossa kahden neitokaisen henkilökohtaiseksi yltyneen kilvanpidon välienselvittelyä matsin muodossa. Torrie ei kuitenkaan jostain syystä ollut päässyt paikalle, joten tälle varattu aika käytettiin ihan muilla tavoin.

Dawn Marie oli "rakastunut" Torrien isään, Al Wilsoniin, ja seireenin tavoin pyöritteli ukkoa miten halusi. Torrie arveli Dawnilla olevan pahat mielessä Anna Nicole Smith-tyyliin, ja vastusti heidän suunnittelemaa avioliittoa kaikin tavoin. Dawn kuitenkin tarjosi Torrielle takaportin. Mikäli Torrie tulisi käymään hänen hotellihuoneeseensa, ja tekisi mitä hän haluaisi, peruttaisi häät. Ennen pitkää ilmeni, ettei Dawnia taida kikkeli kiinnostaa, vaan hän on koko ajan yrittänyt saada ihanaista Torrieta itselleen. Tässä sitten yritettiin näyttää videota vastahakoisen Torrien ja kiimaisen Dawnin lesboilusta hotellihuoneessa, mutta juuri kun homma alkoi muuttua mielenkiintoiseksi, laittoi Al Wilson tälle stopin ja keräsi illan hurjimmat buuaukset. Erittäin toimiva segmentti, joka todisti sen, että seksi myy, etenkin lesboseksi. Sai nimittäin hiljaisen yleisön huutomyrskyyn ja yltymään jopa chantteihin.

Singles Match
Kane VS. Batista w./Ric Flair
Show jatkui Batistan PPV-otteludebyytillä. Elukka ei ole tämän jälkeenkään mikään urheilullisuuden jumala ollut, ja tässä vaiheessa hän oli muutenkin kaikin tavoin raakile. Niinpä Kanella olikin mahdoton tehtävä saada tästä matsista erityisen hyvä aikaiseksi. Perusbrawlausta muutamilla komeilla powerliikkeillä. Ric Flairin jopa koomiset sekoilut olivat kyllä hauskaa katsottavaa.
Kesto:

Spoiler

6:39

Arvosana: **

Women's Championship Match (Triple Threat)
Victoria (c) VS. Trish Stratus VS. Jacqueline
Trish ja Victoria olivat otelleet Survivor Seriesissä oikein mainion hardcore-ottelun, joten tästäkin oli odotettavissa jotain. Sitä en vaan tiedä, miksi turha Jackie oli tässä mukana. Turha oli koko ottelukin, huomattavasti keskitasoista naisten PPV-ottelua kehnompi.
Kesto:

Spoiler

4:28

Arvosana: *

WWE Championship Match
Kurt Angle VS. The Big Show (c) w./Paul Heyman
Tämän ottelun tarina pyöri koko ajan kehän ulkopuolisissa asioissa. Survivor Seriesissä Paul Heyman oli kusettanut asiakastaan Brock Lesnaria ja juonitellut mestaruuden uuden suosikkipoikansa, Big Show'n harteille. Lesnar sekosi, alkoi pieksemään jokaisen vastaantulijan, ja niinpä Smackdownin GM Stephanie McMahon joutui hyllyttämään Brockin. Mutta tänä iltana hyllytys olisi päättynyt, ja Lesnar saisi halutessaan olla Anglen nurkkauksessa tämän matsin aikana.

Näistä asetelmista siis lähdettiin. Värikkäällä bookkauksella tästä saatiin ihan hyvänmakuinen soppa aikaiseksi, ja Anglelta toki nähtiin muutamia häikäisevän urheilullisia suorituksia. Ei mikään muistettava ottelu, mutta kyllä tämän parissa viihtyi ja yleisökin syttyi mukaan.
Kesto:

Spoiler

12:37

Arvosana: ***

World Heavyweight Championship Match (3 Stages Of Hell)
Triple H w./Ric Flair VS. Shawn Michaels (c)
Tätä oltiin odoteltu. Monien mielestä tämän vuosikymmenen kovimman taisteluparin välienselvittelyä makoisassa gimmickmatsissa maailmanmestaruudesta. Ensimmäinen ottelu käytäisiin street fight-säännöillä, toinen olisi steel cage ja ratkaiseva ladder. Alkuun tuli heti karvas maku suuhun, kun Earl Hebner otti roolia, häätämällä Ric Flairin pois ringsidelta ilman mitään syytä. :| Ottelu lähti käyntiin varsin hitaasti, ja oli hetken aikaa jopa hieman tylsä, eikä yleisökään ollut mukana niin hyvin kuin olisi odottanut. Sitten nähtiin kunnon "holy shit" spotti, kun heiluteltiin palavaa piikkilanka-kakkosnelosta. :shock: Tämän jälkeen sitten nähtiin vielä kaksi isoa bumppia, joihin kumpaankin liittyivät pöydät. Olihan tämä todella hyvä ottelu, eikä tätä syyttä klassikkona muistella. Mutta verrattuna Triple H:n samanlaiseen matsiin Steve Austinia vastaan No Way Outissa 2001, ei tällä ole mitään sanomista. Siinä oli jotain sanoinkuvaamatonta intensiivisyyttä alusta loppuun ja upeaa tunnelmaa. Tämä oli ajoittain liian hidasta, ja intensiivisen taistelun sijaan tukeuduttiin ihan liikaa pelkän kehäpsykologian ja isoimpien bumppien varaan. Eli siinä vertailussa kyllä takkiin tulee.

Hoh, tulipas nyt haukuttua, ei ollut edes tarkoitus. Hemmetin kova ottelu tämä oli, mutta nykypäivänä vähän yliarvostettu IMHO.
Kesto:

Spoiler

38:33

Arvosana: ****+

*** Shawn Michaels
** Triple H
* Christian&Jericho

Yhteenveto: Perushyvä PPV, joka tarjosi todella mainion main eventin sekä yhden oikein hyvän alakortin ottelun. Harmi vaan, että pari turhaa matsiakin oli mukana. Vuoden 2002 mittarilla tämä ei kovin korkealle nouse, eihän tämä ollut mitään verrattuna vaikkapa SummerSlamiin tai tätä edeltäneeseen Survivor Seriesiin. Mutta ei tämän katsominen ajanhukkaa ollut. Yleisön kummallinen hiljaisuus häiritsi paikoittain, mutta on niitä huonompiakin yleisöjä nähty.

Matsien keskiarvo: 2,71

Whatin arvostelut

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. TNA - Bound For Glory 2008 (3,03)
5. No Mercy 2008 (2,96)
6. Royal Rumble 2001 (2,90)
7. SummerSlam 2003 (2,86)
8. No Way Out 2003 (2,84)
9. Armageddon 2007 (2,81)
10. SummerSlam 2004 (2,81)
11. WrestleMania X-8 (2,77)
12. One Night Stand 2006 (2,75)
13. Judgment Day 2001 (2,71)
14. Armageddon 2002 (2,71)
15. SummerSlam 2005 (2,69)
16. Judgment Day 2002 (2,69)
17. WrestleMania 22 (2,68 )
18. Unforgiven 2008 (2,67)
19. Backlash 2004 (2,63)
20. SummerSlam 2008 (2,61)
21. The Great American Bash 2007 (2,58 )
22. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
23. WrestleMania 23 (2,50)
24. Night Of Champions 2008 (2,50)
25. Great American Bash 2008 (2,50)
26. King Of The Ring 2002 (2,44)
27. WrestleMania 20 (2,17)
28. Survivor Series 1999 (1,58 )

What kirjoitti:
Toivottavasti tämä viesti nyt säilyy foorumilla. ;)

:what:

Jack DiBiase kirjoitti:

What kirjoitti:
Toivottavasti tämä viesti nyt säilyy foorumilla. ;)

:what:

Oliko Jack sinun mielestä tuo ME viiden tähden klassikko? Kiinnostasi vaan tietää, jos muistikuvia tuosta matsista on.

What kirjoitti:
Oliko Jack sinun mielestä tuo ME viiden tähden klassikko? Kiinnostasi vaan tietää, jos muistikuvia tuosta matsista on.

Viihdyttävä matsi muistaakseni kyllä, mutta ei aivan parhaita miesten välisiä otteluita. Helposti edelle menee ainakin Slam 2002 Street fight, Rumble 2004, Bad Blood 2004 HIAC. Muutenkin noita 3 Stages matseja on vaikea arvioida, koska siinä on oikeastaan 3 eri ottelua putkeen. En muista ottelusta paljoa enkä ole nähnyt sitä varmaan kuin kertaalleen silloin joskus 2002-03.

What kirjoitti:
Oliko Jack sinun mielestä tuo ME viiden tähden klassikko? Kiinnostasi vaan tietää, jos muistikuvia tuosta matsista on.

Minulta ei kysytty, mutta kerron kuitenkin oman mielipiteeni. Ei, tuo ei ollut viiden tähden klassikko. Itse pidän paljon enemmän heidän SS 02- ja BB 04-kohtaamisista. En ole kuitenkaan vähään aikaan nähnyt mitään noista otteluista, joten en mitään arvosanoja ala heittelemään. Veikkaisin että sitten kun pääsen noissa PPV-arvosteluissani tänne asti (muutama vuosi :| ), niin tulen antamaan tuolle aikalailla samanlaisen arvosanan kuin sinäkin.

Tuli katseltua kaikkien aikojen ensimmäinen ECW:n ppv. Laitetaanpa siis arvostelua tästä suht tasokkaasta tapahtumasta.


April 13, 1997
Philadelphia, Pennsylvania

Tag team match for the ECW Tag Team Championship
The Dudley Boyz (C) w/ Joel Gertner & Sign Guy Dudley vs. The Eliminators
Ilta alkoi aika yksipuolisella ottelulla. Mutta oikein hyvin tämä toimi openerina. Muutama ihan komea liikekin nähtiin, eikä tässä todellakaan tylsistynyt.
Arvosana: **+

Singles match
Lance Storm vs. Rob Van Dam
Alunperin tässä piti olla Lance Stormin ja Chris Candidon ottelu, mutta Candidon loukkaantumisen takia RVD vaihdettiin tähän otteluun. Ai että, kun RVD:tä oli mukava nähdä pitkästä aikaa kehässä täydessä terässä. Oikein hyvä sekoitus painia ja ehkä tässä pari spottiakin "yllättäen" nähtiin.
Arvosana: ****+

Tag team match
The Great Sasuke, Gran Hamada, and Masato Yakushiji vs. bWo Japan (TAKA Michinoku, Terry Boy, and Dick Togo)
Tähän väliin ECW:ssä päästettiin sitten japanilaiset vieraat vauhtiin. Ja hyvää painiahan se toi kehään. Ja pituuttakin oli oikein reippaasti. Viihdyttävä ottelu
Arvosana: ***½

Singles match for the ECW Television Championship
Shane Douglas (C) w/ Francine vs. Pitbull #2
En millään ymmärrä sitä aikaa minkä tämä ottelu sai. Pitbull #2 oli ainakin tämän matsin perusteella tylsä brawler. Shane Douglasista ei kylläkään ole valitettavaa, mutta kun se toinen osapuoli tosiaankin oli niin epäkiinnostava, niin ei tästä kauheasti jaksanut innostua.
Arvosana: **

Singles match
Taz w/ Bill Alfonso vs. Sabu
Tazilla ja Sabulla oli ollut jonkinlaista feudia, sillä tämä oli grudge ottelu, mutta en kyllä yhtään tiedä mitä heidän välillään oli tapahtunut. Kuitenkin.. odotin paljon ja sainkin paljon. Komeita suplexeja, toimivia spotteja ja hyvää painiakin. Aikaakin ottelu sai oikein hyvin.
Arvosana: ***½

Three-Way Dance
Terry Funk vs. The Sandman vs. Stevie Richards
Ottelun panoksena ei ollut enempää eikä vähempää kuin paikka illan ME:ssä Ravenia vastaan ECW World Heavyweight mestaruudesta. Tästä matsista sen verran että The Sandmanista en pidä sitten pätkääkään, mutta onneks 66% matsin painijoista oli kuitenkin kiinnostavia. Alunperinhän Tommy Dreamerin piti olla mukana tässä, mutta hän antoi paikkansa mentorilleen Terry Funkille. Onneksi. Verta ei tästä ottelusta puuttunut. Eikä hyvää brawlia. Oikeastaan tämä oli ihan loistava ottelu. Tässä tosissaan TAISTELTIIN tuosta me-paikasta.
Arvosana: ****½

Singles match for the ECW World Heavyweight Championship
Raven (C) vs.

Spoiler

Terry Funk

Three-Way Dancen voittaja oli aivan lopussa, joten tämä ottelu ei paljon aikaa saanut. Kuitenkin bookkaus antoi myös haastajalle mahdollisuuden tässä ottelussa. Kehässä ei nähty oikeastaan mitään ratkaisevaa, mutta pari sekaantujaa tunki sentään ottelun kulkuun mukaan.
Arvosana: **

1. ECW Barely Legal 1997 (3,1)
1. ECW One Night Stand 2006 (3,1)
3. Royal Rumble 1998 (1,6)

Hautsi_, Francine oli ensin Pitbullien manageri, mutta puukotti heitä törkeästi selkään ECW:n yhdessä parhaimmista otteluista (Four Corners Match for ECW TV Title Jericho (c) Vs. Pitbull #2 Vs. Shane Douglas Vs. 2 Cold Scorpio).

Tuo 4-corners ottelu on must-see kamaa. Upeaa painia, tarinaakin lopussa ja hardcorepainia vielä pikkuriikkiseen. ****+ ehdottomasti.

Arvostellaanpa DVD joka saapui eilen postin mukana.

SUMMERSLAM 2003


Ennenkuin aloin tapahtumaa katsomaa odotin että tämä olisi yksi huonoimista ppvstä koko 2003 vuonna.


WORLD TAG TEAM CHAMPIONSHIP MATCH

Dudleyz vs La Recistance

USA vs Ranska asetelmasta lähdettiin liikkeelle. Ja oikein kelpo tag team kamppailu tästä tulikin. yleisö oli hyvin mukana, yleisöstä puheenollen paikalla näytti olevan ruotsalaisia katsojia, sillä ruotsin lippu heilui ringsiden tuntumassa. Tämän ottelun lopetus oli ainut mikä ei miellytänyt mutta tällä haluttiin jatkaa Feudia vielä yhdellä PPV kohtaamisella.

Undertaker vs A-Train

Isojen äijien kohtaaminen. ja ihan mukiin menevä brawl tästä tulikin vaikka aika peruskauraahan tämä on. lopussa Sable ja Stephanie sekoilivat päällekäin kehässä.

Shane Mcmahon vs Eric Bischoff

Illanhuonoin matsi tähän mennessä. tästä tuli ihan alkumetreillä handicap matsi sillä Coach alkoi paukutelemaan Shanea tuolilla. lopussa Austin tuli kehään ja loppun osaa kaikki kuvitella. Shane teki muuten taas hienon Flying elbow dropin espanjalaisten pöydälle. Tylsä ottelu joka söi koko PPV tunnelmaa.

FATAL FOUR WAY FOR US CHAMPIONSHIP

Eddie Guerrero vs Chris Benoit vs Rhyno vs Tajiri

Olin varma että tämä olisi parin minuutin täytematsi mutta väärin arvasin sillä tähän otteluun oli panostettu. kaikkia muita hienoja liikeitä nähtiin mutta Tajiri ei tässä ottelussa tehnyt green myst sylkäisyä. Ottelun lopetus oli loistava. hyvä ottelu

WWE CHAMPIONSHIP MATCH

Kurt Angle vs Brock Lesnar

Wrestlemanian rematch ja todella hyvä matsi tästä tulikin vaikka wrestlemanian tunnelmaa ei saavutettukaan. Nämä kaksi osaavat aina tehdä tunnelmallisen ottelun ja liikeitä nähtiin laidasta laitaan. Illan paras ottelu tähän mennessä.

Rob Van Dam vs Kane

Ihan ok matsi. ottelun lopetus oli oikeastaan aika brutaali ja ottelun aikana tuolia ja tikapuita käytettiin jonkun verran. Kelpo matsi mutta ei mikään ikimuistoinen.

ELIMINATION CHAMBER FOR WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPIONSHIP
Triple H vs Shawn Michaels Vs Kevin Nash vs Goldberg vs Randy Orton vs Chris Jericho

Tämä ottelu ei ollut lähellekään niin hyvä kuin Survivor Series 2002 ollut EC matsi. kun Goldberg pääsi irti kopistaan ottelu oli käytänössä siinä mutta oliko? ihan viihdytävä matsi mutta ei mikään EC matsien parhaimistoa.

Loppu tunnelmat olivat ihan hyvät, mutta esim 2002 tai 2001 Summerslamit ovat parempia kuin tämä. viihdytävä paketti joka tarjosi hyviä hetkiä. Mutta DVDnä ei välttämättä kannata hankkia jos et ole ostamassa koko 2003 vuotta.

Katsoinpa jälleen kerran yhden PPV:n, jota voi kuvailla sanoilla "vitun loistava." Ja kyseessähän oli....


TNA - Bound For Glory 2007
Sunnuntai, 14. Lokakuuta
Gwinnett Center, Atlanta, Georgia

Ultimate X Tag Team Match
Triple xXx (Elix Skipper&Senshi) VS. L.A.X. (Homicide&Hernandez)
Olipa hitto vieköön mainio avausottelu vuoden suurimmalle tapahtumalle! Jokainen nyt varmasti tajuaa, ettei UX ole mikään Hernandezin nimikkomatsi, mutta hemmetin hyvin iso mies tuonne pienempikokoisten atleettien sekaan sopi. Käsittämätön määrä huikean atleettisia liikkeitä, sai taas pähkäilemään, että miten tuollainen on edes ihmiselle mahdollista. Yleisö huusi kuin viimeistä päivää ja tunnelma oli suorastaan maaginen. Kertakaikkisen mahtava ottelu, vaikka ei tietenkään mikään klassikko.
Kesto:

Spoiler

11:58

Arvosana: ****-

16-Man Fight For The Right Match
Tämä kuulosti pahalta. Idioottimainen idea, tavallaan kolmeen osaan jaettu ottelu. Ensiksi kaikki 16 ottelijaa aloittavat kehän ulkopuolelta. Tavoitteena yksinkertaisesti päästä kehään. Jahka 8 tyyppiä on kehässä, alkaa Over The Top Battle Royal. Ja sitten kun kehässä on enää kaksi kaveria, otellaan tavallinen singles-ottelu. Ottelijoita tässä oli mm. Motor City Machine Guns, Eric Young, James Storm, Robert Roode, Voodoo Kin Mafia ja Rock n'Rave Infection. Huolimatta typerästä matsityypistä ja sekavuudesta, ottivat painijat tästä irti kaiken minkä saivat. Sehän ei tietenkään mitenkään älyttömän paljon ollut, mutta tässä oli ainekset totaalikatastrofiin, ja se pystyttiin välttämään. Yllättävän hyvä matsi.
Kesto:

Spoiler

11:50

Arvosana: **

TNA World Tag Team Championships Match
AJ Styles&Tomko VS. Team Pacman (Ron "The Truth" Killing&Consequences Creed) (c) w./Adam "Pacman" Jones
Tässä nähtiin sitten Consequences Creedin debyytti. Mainittavan arvoista on, että oltiin AJ:n kotikaupungissa ja hän oli hemmetin overi. Tämä oli erittäin mainio joukkueottelu, jossa ei perustagmatsin lainalaisuuksiin sorruttu, vaan meno oli juuri sitä mitä sen pitikin olla: nonstopäksöniä. Kova tempo, iso kasa huikeita muuveja Creedilta, Truthilta ja toki myös AJ:lta. Pacman Jones kehän laidalla oli myös hauska. Mitään huonoa sanottavaa tästä ei ole, mutta tämä oli alunperinkin rakennettu pelkästään lyhyeksi undercardin matsiksi, joten mitään erityisen upeaa tästä ei voitukaan saada aikaan. Yleisö oli tässäkin aivan mahtava.
Kesto:

Spoiler

8:47

Arvosana: ***+

X-Division Championship Match
"Fallen Angel" Christopher Daniels VS. "Black Machismo" Jay Lethal (c)
Aika hiton kova ottelu paperilla. Lethalistakin olen pikku hiljaa alkanut tykkäämään, vaikka pari vuotta sitten hän ehdottomasti oli inhokkilistani top 10:ssä. Kuten odottaakin saattoi, oli tämä matsi melkoisen mahtava. Tempo pysyi suorastaan helvetillisen kovana alusta loppuun, huikean urheilullisia liikkeitä nähtiin kuin liukuhihnalta, ja Atlantan loistava yleisö piti kovaa möykkää yllä. Mitään valittamista ei tässä(kään) ole. Tällä tavalla niitä kovia alakortin otteluita tehdään. Nii-in, ja olihan Daniels "fallen angel"-gimmickillään varsin hauska kaveri.
Kesto:

Spoiler

11:01

Arvosana: *** 1/2

2 Out Of 3 Tables Match (Tag Team)
Steiner Brothers VS. Team 3D
Ai ai.....miettikääpä miten kova matsi tämä olisi ollut, mikäli kumpikin tiimi olisi ollut "primessään"? Nyt Rickin kehäkunto ja "Big Poppa Pumpin" toimivuus facena olivat pieniä kysymysmerkkejä. Rick oli kuitenkin ihan tarpeeksi hyvässä kunnossa, ja Scotty toimi facena moitteettomasti. Eihän tämä mitenkään muistettavaksi matsiksi muodostunut, mutta värikäs bookkaus ja (jälleen kerran) voimaakkaat yleisöreaktiot piristivät. Nähtiinpä tässä jopa Frankensteiner Bubballe, ei voi kuin arvostaa. Eipä tämä "vanhusten" ottelu oikeastaan parempi olisi voinut edes olla.
Kesto:

Spoiler

12:45

Arvosana: ***

10 Knockout Gauntlet Match (To Crown 1st ever Knockout Champion)
Mrs. Brooks VS. Jackie Moore VS. Shelly Martinez VS. Awesome Kong VS. ODB VS. Angel Williams VS. Christy Hemme VS. Gail Kim VS. Talia Madison VS. Roxxi Laveaux
TNA oli sitten 5:n vuoden jälkeen päättänyt perustaa naisten divisioonan, ja niinpä rosteriin oli hankittu nopeassa tahdissa Awesome Kong ja tässä PPV:ssä debytoineet ODB, Talia Madison (Velvet Sky), Angel Williams (Angelina Love) ja Shelly Martinez (Salinas.) Matsi oli erittäin tasokasta menoa, ja tähän aikaan Kong oli oikeasti uhkaava hahmo, toisin kuin nykyään. Tämä tarjosi kaikkea mitä naisten ottelulta voi pyytää: yllättävän tasokasta painia, jännitystä, hurjia yksittäisiä liikkeitä ja toki myös silmänruokaa. Ei tämä silti mikään huippumatsi ollut, mutta nokittaa kyllä yli 80% WWE:n tai TNA:n naisten otteluista.
Kesto:

Spoiler

12:12

Arvosana: ***-

Singles Match (Special Enforcer: Matt Morgan)
Christian Cage VS. Samoa Joe
Tämä ottelu oli suurin syy, miksi päädyin tämän PPV:n katsomaan. En ollut tätä aikaisemmin nähnyt, ja olin kuullut siitä pelkkää hyvää. En pettynyt. Oli kyllä vakuuttavaa menoa, ja on PAKKO vielä kerran mainita yleisöstä. Nimittäin tässä oli tunnelmaa kuin ECW:n tapahtumissa aikanaan. Jokainen oli tehnyt "emotional investmentin" tämän suhteen. Stiffiä ja nopeatempoista menoa, loistavaa tunnelmaa, ja melkeinpä kaikkea mitä mahtavalta painiottelulta voi pyytää. Joe oli nykyistä paremmassa kunnossa, käytti monipuolisempaa liikesettiä ja oli muutenkin kovin over. Tuo special enforcer-systeemi nyt oli vähän turha, ja hetkeksi kehän ulkopuoliset tapahtumat veivätkin huomion, mistä en oikein tykännyt. Tuo olikin sitten ainoa heikkous. Muuten tämä oli täydellistä menoa, jännittäviä near falleja oli useita, ja lopetuskin oli toimiva. MOTYC tavaraa.
Kesto:

Spoiler

15:47

Arvosana: **** 1/2

4-Way Monster's Ball Match
Raven VS. Rhino VS. Black Reign VS. Abyss
Korppi, Sarvikuono, Musta Aikakausi ja Kuilu Hirviön Palli-matsissa. Veristä spottipainotteista mättöä siis luvassa. Niin, ja mikäli joku ei muista/tiedä Black Reign tosiaan oli Dustin Rhodesin aka Goldustin alter ego, joka tykkäsi pukeutua Goldust-tyyliseen kokovartalokondomiin, joka tosin oli mustavalkea. Tavallaan tämä ottelu oli kaikkea mitä siltä pystyi odottamaan: spotteja nähtiin, verta nähtiin ja aseita käytettiin koko ajan. Jotenkin tästä jäi kuitenkin valju maku, ja sellainen fiilis että tämä oli bookattu vain sen takia, että "pakkohan BFG:ssa on Monster's Ball olla." Mutta pakkohan noita pöytä/nasta/lasinsirubumppeja on arvostaa, vaikka itse en sen tyylin fani olekaan. Kieltämättä tämä kärsi hieman lyhyydestä ja bleidaamisesta vain homman hauskuuden vuoksi.
Kesto:

Spoiler

9:07

Arvosana: ***

TNA World Heavyweight Championship Match
Kurt Angle (c) VS. Sting
Tämä oli iso ottelu. Kehässä ehdottomasti TNA:n sen aikaisen rosterin kaksi tunnetuinta painijaa ja kyseessä 1st time ever kohtaaminen. Tämä toden totta tuntui elämää suuremmalta ottelulta, ja loistava yleisö teki siitä ison osan. Eivätkä ottelijatkaan pettäneet: Sting oli vielä aavistuksen nykykuntoaan vetreämpi (vaikka ei toki kovin paljoa) ja varmasti antoi kaikkensa. Eikä maailman parhaan painijan panostakaan sovi vähätellä. Perussetin lisäksi arsenaalista löytyi mm. 450 Knee Drop! :shock: Taso oli odotuksiin nähden melkoisen huikeaa ja tuntui, että tässähän otellaan täyttä klassikkoa. Homma kuitenkin vähän lässähti käsiin loppuminuuttien aikana erään runinin vuoksi. Kyllä tämä tällaisenaankin kelpasi, ja oli todella hyvä Bound For Glory-pääottelu. Todennäköisesti Stingin TNA-uran paras ottelu. Onnistunut tapa päättää onnistunut show.
Kesto:

Spoiler

18:28

Arvosana: ****+

*** Christian Cage
** Samoa Joe
* Sting

Yhteenveto: Fuckin' awesome! 8) Valehtelematta yksi parhaista PPV:istä, joita olen nähnyt. Joen ja Krisun sekä Kurtin ja Stingerin kläshit olivat täyttä rautaa. Toinen MOTYC ja toinen erittäin lähellä sitä. Opener oli huikeaa menoa, X-Division ja Tagmestaruuksista oteltiin erittäin tasokkaat ottelut. Naisetkin pistivät parastaan ja show'n kysymysmerkit (Fight For The Right ja Steiners VS. 3D) olivat myös odotuksiin nähden hyviä. Eikä se Monster's Ball'kaan varsinaisesti huono ollut. Helkutin vahva PPV, joka jokaisen pitäisi mielestäni katsoa.

Matsien keskiarvo: 3,33

Whatin arvostelut

1. TNA - Bound For Glory 2007 (3,33)
2. Royal Rumble 2007 (3,30)
3. SummerSlam 2002 (3,19)
4. Unforgiven 2006 (3,14)
5. TNA - Bound For Glory 2008 (3,03)
6. No Mercy 2008 (2,96)
7. Royal Rumble 2001 (2,90)
8. SummerSlam 2003 (2,86)
9. No Way Out 2003 (2,84)
10. Armageddon 2007 (2,81)
11. SummerSlam 2004 (2,81)
12. WrestleMania X-8 (2,77)
13. One Night Stand 2006 (2,75)
14. Judgment Day 2001 (2,71)
15. Armageddon 2002 (2,71)
16. SummerSlam 2005 (2,69)
17. Judgment Day 2002 (2,69)
18. WrestleMania 22 (2,68 )
19. Unforgiven 2008 (2,67)
20. Backlash 2004 (2,63)
21. SummerSlam 2008 (2,61)
22. The Great American Bash 2007 (2,58 )
23. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
24. WrestleMania 23 (2,50)
25. Night Of Champions 2008 (2,50)
26. Great American Bash 2008 (2,50)
27. King Of The Ring 2002 (2,44)
28. WrestleMania 20 (2,17)
29. Survivor Series 1999 (1,58 )

Hakeeko What ääniä "vuoden naurettavin" -kategoriaan antamalla AJ & Tomko vs. Team Pacmanille tosissaan arvosanaksi ***+?

Veikkaan, että jos sama matsi olisi oteltu WWE:ssä olisi arvosana laskenut vähintään kahdella tähdellä. :lol:

enska kirjoitti:
Hakeeko What ääniä "vuoden naurettavin" -kategoriaan antamalla AJ & Tomko vs. Team Pacmanille tosissaan arvosanaksi ***+?

Veikkaan, että jos sama matsi olisi oteltu WWE:ssä olisi arvosana laskenut vähintään kahdella tähdellä. :lol:

En. Tuo on minun rehellinen mielipiteeni.

Mitä helvettiä se enska itkee :lol: . En nyt muista tuota ottelua kovin hyvin enkä ole sitä tänne foorumille arvostellut, mutta eiköhän se aika varmasti sinne kolmen tähden pintaan mene. Ei tuossa ole mitään ihmeellistä ja itse en lähtisi kyseenalaistamaan tuollaista arvosanaa. Vasta sitten kun mennään yli neljän tähden, on siinä matsissa oikeasti pitänyt olla jo jotain erityistä. Kolme voi antaa hyvästä perinteisestä ottelusta jonka aikana ei tule tylsää.

Jos nyt vähän selventäisi, millä perusteilla näitä tähtösiä tuonne matsien perään heittelen.

DUD: Aivan karmeaa ajanhukkaa, verkkokalvot eivät ole tämän jälkeen entisellään.
0,25-1 : Hirveää, mutta kuitenkin jotain hyvää. Esim. joku komea yksittäinen liike tai hyvää roolin vetämistä.
Max 1,75: Kehno ottelu, joita näkee 20 kappaletta viikossa. Ei muista enää huomenna tästä mitään, mutta ei jää huonoudellaankaan mieleen.
2-2,5: Tavallinen TV-ottelu
2,75 to 3,25: Keskitasoa parempi ottelu. Sisältää paljon hyvää ja on perusviihdyttävä, mutta ei kuitenkaan jostain syystä (esim. ajan vähyys, hitaus, liialliset spotit) nouse muistettavaksi tapaukseksi.
3,5-4: Tarjoaa todella paljon hyvää, ei ole tylsä missään vaiheessa, nähdään hyvää painia ja kaikki muukin on kunnossa. Erittäin vahva ottelu, jossa on kuitenkin jokin heikkous, miksi se ei nouse vieläkin korkeammalle.
4,25: Helkutin kova ottelu. Tasokasta menoa alusta loppuun ilman suurempia heikkouksia. Paljon psykologiaa, komeita liikkeitä, tunnelmaa, jännittäviä near falleja ja kaikin puolin muistettavaa menoa. Kuitenkin jotain on edelleen pielessä. Esim. otteluun sopimaton turha runin, lyhyt pituus tai joku harmillinen botchi.
4,5-4,75:MOTYC. Ottelu, jossa kaikki on kohdallaan, ja jota tullaan muistelemaan vielä pitkänkin ajan päästä. Tästä löytyy jo kaikkea, mitä painifani voi pyytää. Jännitystä, tunnelmaa, komeita liikkeitä, psykologiaa, komeita spotteja, near falleja, pituutta ja toimiva lopetus. Mahtava ottelu, jossa on kuitenkin jokin yksittäinen seikka, joka pistää ketuttamaan, ettei voi täyttä pistesaalista antaa.
5: Klassikko, joka ei kuole vielä kahden vuosikymmenenkään päästä. Tästä löytyy kaikkea sitä, mitä ylläolevasta, mutta tässä ei ole mitään heikkoutta. Kaikki menee niin hyvin, kuin se vain voi mennä. Ottelijat antavat kaikkensa. Löytyy tunnelmaa, tarinaa, iso määrä komeita liikkeitä, pituutta, lukuisia jännittäviä near falleja ja hyvä lopetus. Ottelu, josta ei yksinkertaisesti keksi mitään pahaa sanottavaa.

Kyllä mielestäni tuo AJ&Tomko VS. Pacman putoaa aika kivasti tuohon 2,75-3,35 kategoriaan, ihan antamatta mitään AJ tai TNA-lisää.

Tuota PPV:tä en kehunut sen takia, koska siinä oli TNA:n leima, vaan sen takia, että se oli oikeasti helvetin kova tapahtuma. Sen jälkeen kun olin miettiini tänne julkistanut, kävin netin syövereistä katsomassa, mitä muut ovat siitä ajatelleet: aika moni oli kanssani samoilla linjoilla, ja mainosti sitä koko vuoden 2007 parhaana tapahtumana, joten mistään TNA-fanboy asenteesta ei tuossa arvostelussa ollut kyse. Sattui vaan olemaan timanttisen kova pay-per-view, joka jokaisen pitäisi mielestäni nähdä.

Nyt täytyy kyllä ottaa sanat takaisin suuhun; en muistanut, että Consequences Creed korvasi Adam Jonesin tuossa ottelussa. Tuohan oli (ainakin painilaadultaan) ihan hyvä ottelu vaikkei yleisö muistaakseni ollut erityisen hyvin mukana. Ne Team Pacmanin "tag-matsit", joissa herra Jones oli osallisena, olivatkin sitten läpinäkyvän handicap-asetelman takia täyttä paskaa. Eli pyydän anteeksi huolimattomuuttani ja ymmärrän pistearviosi, vaikka en itse tuolle olisi ehkä antanut kahta ja puolta tähteä enempää. :)

Joo-o. Kun on projektin aloittanut, niin ei sitä osaa lopettaa. Eteenpäin mennään ja vuorossa on oma näkemykseni Barely Legalin hienoudesta.


BARELY LEGAL 1997

Todellakin, tämä oli ECW:n ensimmäinen ppv. Vuosia pyörineellä promootiolla oli ollut omat hankaluutensa ppv'eihin pääsemisessä (mm. surullisenkuuluisa Mass Transit Incident), mutta tässä sitä lopulta oltiin. Selostaja Joey Styles seisoi kehässä show'n alussa, ja mikäs sen hienompaa. Styles siis tosiaan toimi ppv'n ainoana selostajana (lukuun ottamatta kahta viimeistä ottelua, joissa color commentatorina oli Tommy Dreamer) jääden näin historiaan ainoana miehenä, joka on selostanut ppv'tä yksin.. Ja aika pirun paljon paremmin kuin vaikkapa WCW:n kolmikko, joka Spring Stampedenkin otteluiden aikaan puhui kaikesta muusta kuin meneillään olevasta ottelusta.


Dudley Boyz (c) w/ Sign Guy Dudley & Joel Gertner vs. The Eliminators (Perry Saturn & John Kronus) - ECW Tag Team Championship
Ilkeän Dudley-perheen D-Von, Buh Buh Ray ja Sign Guy ja näiden seurassa hengaillut onneton Joel Gertner keskeyttivät Joey Stylesin alkuhöpinät promoten lyhyesti tuoden ilmeisesti (en tosiaan ole mitenkään ECW-asiantuntija, vaikka painijoista ja menosta pidän, mutta kaikki yksityiskohdat eivät kyllä hallussa ole) tämän ottelun backstoryn varsin selkeästi esille: D-Von ja Buh Buh Ray olivat mielestään maailman paras joukkue. Kronus ja Saturn olivat eri mieltä.

Itse ottelu oli aika selkeä squash, mutta varsin viihdyttävä semmoinen. Oikeastaan en ihan tätä olisi kyllä ottelulta odottanut, joten tämä yllätti kyllä housut kintuissa, mutta ei siis mitenkään erityisen negatiivisesti. Ehkä jonkinlaista kovaa joukkuetaistelua olisi heti alkuun ollut mukava nähdä, mutta menipä tämä näinkin, yleisökin lämpeni hyvin mukaan (vaikkei ihan niin eloisa ollut kuin olisin odottanut). Viihdyttävä tagrymistely, muttei mitään ainutlaatuista. Menee samaan kategoriaan kuin esim. Public Enemy vs. Harlem Heat Uncensoredista.
**½


Lance Storm vs. Rob Van Dam
Toista kättään siteessä pidelleen Chris Candidon lyhyt promo selvitti ottelun taustoja: alunperin ottelun piti olla Candidon ja Stormin välinen, mutta Candidon loukkaannuttua, saapui Mr. Rob Van Dam paikkaamaan tätä Stormin vastustajana. No, minulle tämä sopi enemmän kuin mainiosti. RVD elämänsä kunnossa! Onko parempaa? Ei. Lisäksi RVD:n saamat mehukkaat "You sold out!"-chantit olivat aika hauskoja. Ilmeisesti tähän aikaan oli vallalla vääränlainen käsitys, että RVD olisi ollut siirtymässä WCW:hen. Näinhän ei siis suinkaan ollut, mutta sen sijaan tässä ppv'ssä jatkettiin taas ECW:n ja WWF:n yhteistyötä storylinellä, jossa mm. Van Dam "myi itsensä" WWF:lle.

No siis, jos vuonna 1997 vastakkain pistetään Rob Van Dam ja Lance Storm, voiko ottelu olla mitään muuta kuin viihdyttävä? Ei voi. Silti en kyllä tätä todellakaan neljän tähden otteluksi voi arvostella. Suurin ongelma oli ehkä puutteellinen aika: ottelu sai vain juuri ja juuri 10 minuuttia aikaa. Toinen ongelma oli sitten se, että jotenkin Lance Stormin otteet (erityisesti aseiden käsittely) oli jotenkin laiskaa. Stormin tuoliniskut olivat yksiä heikkoimpia näkemiäni. Onneksi RVD sitten paikkasi asian upeilla tuolipotkuilla ja -iskuilla. Ei Storm tässä siis suinkaan huono ollut: hyvää painia mieheltä ehdottomasti, mutta ei parasta Stormia. RVD:ltä sen sijaan hieno esitys ja loistava heel-roolin veto. Myös ottelun jälkeinen Van Damin promo oli täyttä kultaa. Todella viihdyttävä koitos, mutta ei mitenkään klassikko.. Tarinan puuttumisellakin oli tietysti osansa siihen.
***½


bWo Japan (Dick Togo & Terry Boy & TAKA Michinoku) vs. Great Sasuke & Gran Hamada & Masato Yakushiji
Tämä otteluhan oli siis tuohon aikaan vielä aika tuoreen (no, yhtä vanha kuin ECW) Michinoku Pron showcase-ottelu, jossa kuusi promootion atleettia otteli toisiaan vastaan. Vastaava tilanne siis kuin Dragon-Gaten ROH:n show'iden showcase-otteluissa. Ja joo, noista toisesta kolmesta ei saanut mitään kunnon kuvaa, joten otin Sasuken ja Hamadan kuvat cagematchista. Yakushijistä ei löytynyt netistä kuvaa (eikä mitään muutakaan tietoa), ja tuo oli paras kasvokuva tyypistä.

Itse ottelu oli todella viihdyttävää, loputtoman menevää ja vauhdikasta menoa. Monet ovat arvioineet tämän ottelun vieläkin korkeammalle, mutta minulla tulee jälleen korkeampien arvosanojen osalta vastaan se tietty lucha libre -tyylin karsastus. Silti tämä kuuden miehen taidonnäyte oli aikalailla niin hyvä ottelu, kuin lucha libre -tyylinen vain voi olla. Menee siis samaan kastiin kuin WCW:n pari viimeisintä CW-ottelua.
****


Shane Douglas (c) w/ Francine vs. Pitbull #2 - ECW Television Championship
Noniin, tässä ottelussa olikin kunnon tarina. Shane Douglas oli siis jälleen ECW:ssä, ja "Franchise" oli ehtinyt aiheuttaa maksimaalista tuhoa ja kerätä maksimaalisen määrän vihamiehiä. Ottelun päätarinana oli tietenkin Douglasin ja Pitbullsien feud, johon kuului mm. juuri tuo Merocinginkin ylempänä mainitsema upea ottelu, jonka aikana Pitbullsien manageri Francine käänsi selkänsä Pitbulsseille ja siirtyi Douglasin manageriksi. Lisäksi Douglasin ja Pitbull #1:n feud oli ehtinyt mennä jo niin pitkälle, että Douglas oli tuhonnut Pitbull #1:n niskan niin, että hän joutui Barely Legalin viettämään katsomon puolella. Pitbull #2 tietenkin janosi kostoa ja tahtoi tuhota Douglasin niskan. Lisätarinana oli vielä mystinen maskimies, joka oli jo pidemmän aikaa ollut Douglasin perässä tavoitteenaan aiheuttaa ainoastaan Douglasille ongelmia. Jos Douglas voittaisi ottelun, joutuisi maskimies riisumaan naamionsa.

Tämä ottelu on saanut kovaa parjausta, mutta ei tämä minusta ollut ollenkaan niin hieno kuin annetaan ymmärtää. Kyllähän tässä oli selvät ongelmansa: aikaa oli aivan liikaa (yli 20 minuuttia, jonka myötä ottelu oli koko tapahtuman pisin) ja varsinkaan normaali brawler Pitbull #2 ei ollut ihan oikea mies ottelemaan tämmöisessä psykologisessa ja hitaasti etenevässä mutta silti rajussa taistossa. En myöskään ymmärrä, miksi kaksikon piti yrittää tuoda teknistä painia mukaan, eikä näyttänyt ottelun aikana mielenkiintonsa menettänyt yleisökään tätä ymmärtävän. Silti tämä ottelu oli hyvää hardcore-brawl menoa aina kun kaksikko piti menon yksinkertaisena: yritti tuhota toistensa niskan tai muuten vain piestä toisen henkihieveriin. Nuo osat ottelussa (sisältäen myös hienon hetken, kun Pitbull #1 ei pysynyt aisoissa, vaan hyökkäsi Douglasin kimppuun) olivatkin mielestäni oikein vahvoja, ja kyllä tämän ihan viihdyttävä oli. Ei mikään erityisen hyvä noiden monien heikkojen puoliensa johdosta, mutta kiva ottelu silti. Myös ottelun jälkeiset meiningit olivat viihdyttäviä.
**½


Taz w/ Bill Alfonso vs. Sabu
Tätä mainostettiin "Grudge Match of the Century"na, ja onhan Taz/Sabu tosiaankin yksi ECW:n legendaarisimmista taistelupareista. Aikoinaan joukkuevöitä yhdessä pitänyt kaksikko kohtasi ottelussa, jota oli odotettu aina Taz(maniac)in paluusta lähtien. Taz loukkasi siis niskansa ja oli sivusta lähes koko vuoden 1995. Lopulta hän palasi uudella gimmickillään (jättäen syrjään Tazmaniac-gimmickin ja siirtyen kaikean tuhoavaksi "Human Suplex Machineksi") Bill Alfonson manageroimana ja oli täysin pitelemätön. Taz alkoi myös vaatia ottelua ECW:stä välillä potkut saaneet ja sittemmin palannutta Sabua vastaan. Pitkän aikaan Sabu ei vastannut mitään, kunnes lopulta tätä kohtaamista ei voitu enää välttää.

Itse ottelu oli intenssiivistä ja oikein viihdyttävää menoa. Taz todellakin osasi nuo brutaalit heitot pirun hyvin ja sai myös jokaisen luovutusliikkeen näyttämään tappavan vaaralliselta. Sabu puolestaan hoiti oman roolinsa näyttävillä spoteilla hyvin, ja mies jopa jätti suuremmat botchailut post match -kuvioihin. Kummallakin oli siis ottelussa selvä rooli: Taz yritti tuhota voimalla ja tekniikalla Sabun, ja Sabu puolestaan iski ilkeitä vastahyökkäyksiä ja käytti kehoaan pelkäämättömästi aseena Tazia vastaan. Ottelun loppukin oli ihan onnistunut, mutta siinä piili silti se heikkous. Jotta tämä olisi noussut loistavaksi, olisi ottelu tarvinnut selvempää ja suurempaa lopputaistelua, koska nyt tämä ikään kuin vähän loppui turhan nopeasti. Pidempäänkin olisi vielä tätä katsellut. Hyvin lähellä silti neljää tähteä. Kova kamppailu. Ottelun jälkeen nähtiin vielä pirullisen nerokas selkäänpuukotus.
***½


Stevie Richards w/ Hollywood Nova, Blue Meanie, 7-11 & Thomas Rodman vs. The Sandman vs. Terry Funk - Three Way Dance for the ECW World Heavyweight Title Shot
"Big Stevie Cool" Stevie Richardsin ringsidellä oli siis koko hurmaava ja uhkaava Blue World Order. Yleisö oli aivan hulluna bWo:hon, voiko parempaa ollakaan? Tämän ottelun voittaja kohtaisisi siis ottelun jälkeen ECW World Heavyweight -mestari Ravenin. Kaikkea kolmea yhdisti Raven-viha: Stevie oli ollut pitkään Ravenin lackeyna tämän stablessa, mutta sittemmin irrottautunut omilleen: bWo-Stevie olikin selvä underdog tässä. Sandmanilla ja Ravenilla oli ollut omat feudinsa ties kuinka pitkään ja alunperin kolmantena ottelussa oli Tommy Dreamer, jonka erimielisyydet Ravenin kanssa ovat vertaansa vailla. Dreamer kuitenkin luovutti paikkansa ottelussa mentorilleen Terry Funkille, joka 52 vuoden iässä tavoitteli vielä yhtä päämestaruuskautta.

Mitäs tästä ottelusta sanoisi? Tämä oli ensimmäinen ppv'ssä nähty 1 vs. 1 vs. 1 -ottelu, jossa kaikki kolme ottelivat samaan aikaan kehässä. Ottelu käytiin myös Elimination-säännöillä.. Ja itse otteluhan oli ihan pirun kovaa luokkaa. Minusta ehdottomasti illan paras ottelu, vaikka mitenkään painillisesti upeaa antia ei nähty. Tämä oli vain - kuten Hautsi tosiaan jo sanoi - puhdas taistelu. Taistelu voitosta, kunniasta ja mestaruusottelusta. Kaikki kolme antoivat kaikkensa: ottelussa nähtiin rajuja bumppeja, verenvuodatusta, onnistuneita spotteja ja loistavaa tunnelmaa. Paljon enemmän tuskin voisi vaatia. Ainoastaan tietynlaista rytmikkyyttä olisi voinut odottaa. Paikoitellen ottelu oli vähän turhan katkonainen (samoin kuin muuten Taz vs. Sabu, en jaksa enää editoida) aseiden käytön takia. Muutenkin toki esim. Sandmanin vajavaiset painitaidot vähän arvosanaa verottavat. Silti, hieno ja viihdyttävä kamppailu. Tätä katsoessa ei voi kuin viihtyä.
****


Raven (c) vs.

Spoiler

Terry Funk

- ECW World Heavyweight Championship
Joo, tiedän kyllä että tuosta blurratustakin kuvasta haastajan tunnistaa varmaan aika helposti, mutta suurin osa varmasti tietääkin jo kyllä äskeisen voittajan. Normaalisti en esimerkiksi jossain ppv-turnaus-tapauksissa niitä nimiä spoilereihin laita, mutta pistetään nyt tässä muodon vuoksi kuitenkin, kun ottelu seuraa heti edellistä. Ilkeä ECW-mestari Raven siis kohtasi äskeisen jälkeen aivan poikki olevan vastustajansa.

Jo asetelmankin ansiosta tämä ei mikään kunnollinen ottelu ollut, mutta onnistui silti viihdyttämään paljon. Raven veti roolinsa helkkarin hienosti. Tommy Dreamer näytteli myös onnistunutta roolia ME:ssä, ja tunnelmahan koko ottelun ajan oli aivan katossa. Kaikki tahtoivat nähdä, josko äskeisen ottelun voittanut mies voisi mitenkään päihittää Ravenia. Samalla tavalla kuin openerkaan ei painilliselta anniltaan erityinen ollut mutta oli silti viihdyttävä, oli tämä yhtälailla viihdyttävä siis ihan muuten kuin sen takia että tämä hienoa painia olisi ollut. Kaikki muu toimi niin täydellisesti, että kyllä tämä loistavan tunnelman jätti kokonaisuudessaan. Post match -meiningit ovat hienoa katsottavaa.
**½

Kaksi ****-ottelua, kaksi ***½-ottelua, roolissaan täydellinen Main Event ja lopun uskomattoman hieno tunnelma. Hyviä promoja ja onnistuneita anglejakin mukaan mahtui, eivätkä nuo kaksi muutakaan **½-ottelua olleet suinkaan huonoja, vaan ihan hyviä ja viihdyttäviä nekin. Kokonaisuudessaan ECW siis onnistui legendaarisella ensimmäisellä ppv'llään tarjoamaan paljon hienoa viihdettä, joka silti jätti odottamaan vähän jotain lisää. Se "jokin" todellinen kultaisuus tästä puuttuisi, että tämä silmissäni aivan huikea ppv olisi. Ehkä se olisi ollut vähän kovempi Taz-Sabu? Joku todellisen kovan feudin päätös Main Eventissä? Ei kuitenkaan pidä vaatia liikaa, koska kyllä tämä ppv-debyytti toimi ja tapa päättää show oli kyllä oikeastaan paras. Ei siihen mitään huikeaa feudinpäätöstä tällä kertaa tarvittukaan. Tämä tuntui show'lta ja vakuutti jälleen ECW:n laadusta. Hieno ppv.

1. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
2. WWF Royal Rumble - Ok
3. WCW Uncensored - Ok
4. WCW SuperBrawl VII - Ok
5. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
8. nWo Souled Out - Kehno

Seuraavaksi sitten WWF:n In Your House 14: Revenge of 'Taker. Ehkä minä vielä pari ppv'tä ehdin..

Kenitys kirjoitti:
Stevie Richards w/ Hollywood Nova, Blue Meanie, 7-11 & Thomas Rodman vs. The Sandman vs. Terry Funk - Three Way Dance for the ECW World Heavyweight Title Shot

Tuon ottelun tuossa katsoinkin tämän arvostelun innoittama uudelleen. Onhan tuo loistava ottelu ja tässä ottelussa näytetään, mitä kaikkea voi tehdä yhdellä tikapuulla. Alunperin muistin ettei tässä muita aseita käytettykkään, eikä olisi haitannut vaikkei olisi käytettykkään. Tuosta tikapuun käytöstä pitäisi monen painijan ottaa mallia.

MR.Off Topic kirjoitti:

Kenitys kirjoitti:
Stevie Richards w/ Hollywood Nova, Blue Meanie, 7-11 & Thomas Rodman vs. The Sandman vs. Terry Funk - Three Way Dance for the ECW World Heavyweight Title Shot

Tuon ottelun tuossa katsoinkin tämän arvostelun innoittama uudelleen. Onhan tuo loistava ottelu ja tässä ottelussa näytetään, mitä kaikkea voi tehdä yhdellä tikapuulla. Alunperin muistin ettei tässä muita aseita käytettykkään, eikä olisi haitannut vaikkei olisi käytettykkään. Tuosta tikapuun käytöstä pitäisi monen painijan ottaa mallia.

Jep. Todellakin loistava matsi, oli muuten ECW Most Violent Matches-DVD:lläkin.

Panu5 kirjoitti:
Jep. Todellakin loistava matsi, oli muuten ECW Most Violent Matches-DVD:lläkin.

Sieltähän tuon itse katselinkin. Arvostelun innostama pitäisi hankkia koko PPV, vaikka muistaakseni DVD:ltä löytyy tuo Douglas vs Pitbull #2 ottelukin.

Jaahas, jatketaan taas kuin aikaa löytyy.


IN YOUR HOUSE 14: REVENGE OF THE TAKER

Vuorossa on WWF:n ensimmäinen ppv sitten varsin raskaasti flopanneen WrestleManian, jonka tosin pelasti yksi maailmanhistorian parhaista painiotteluista. Muuten tuo ppv olisi ollut niin syvää kuraa, ettei mitään rajaa. No, ei siitä enää sen enempää. Vuorossa oli siis taas kaksituntisten, edullisempien In Your House -ppv'eiden perinnettä jatkava kaikkien aikojen 14. IYH, jonka liikanimenä oli 'Takerin kosto. Selostajina olivat Jim Ross ja Jerry Lawler, liikaselostajana Vince McMahon.


British Bulldog & Owen Hart (c) vs. Legion of Doom - WWF Tag Team Championship
Ok, show'n aloitti taistelu joukkuevöistä. Owen ja Bulldog olivat vöitä pitäneet jo viime syksystä, ja Bret Hartin WM:n heel turnin myötä Bret yhdisti tätäkin kaksikkoa ja ilmeisesti suurimmat erimielisyydet joukkuemestareiden välillä olivat ainakin toistaiseksi ohi. Road Warrior Hawk ja Animal olivat puolestaan palanneet WWF:ään WM:ssä ja mitäpä muutakaan tämä legendaarinen joukkue itselleen haluaisi kuin joukkuevöitä? Hart ja Bulldog eivät niitä LOD:lle vapaaehtoisesti antaneet, joten otteluhan siitä kehkeytyi.

Tarkemmin sanottuna ihan mukava ottelu siitä kehkeytyi. Pituutta oli juuri sopivasti niin, ettei ottelu alkanut toistaakaan itseään. Itse pidän kaikista neljästä kehässäolleesta, ja vaikkeivat Road Warriorit enää mitään huippuotteita esittäneet, niin kyllä kaksikko vieläkin viihdyttävään brawlaukseen kykeni, varsinkin tosiaan tasaväkisissä ja sopivan lyhyissä (10 minuuttia) joukkueotteluissa. Vaikka kaikki neljä hommansa siis hoitivat hyvin, oli ottelussa silti pari ongelmaa: suurempi oli se, ettei ottelussa tuntunut olevan minkäänlaista rakennetta, vaan hallinta vaihtui joukkueilta toiselle puolen minuutin välein, eikä oikein mitään jatkuvuutta tuntunut kehittyvän. Tämä rokotti jo aika paljon ottelun hyvästä fiiliksestä: se perus heel-hallintaosuus olisi ihan hyvin tässäkin toiminut. Tätä jatkuvuutta sekoitti myös toinen ongelma, eli sekoilut ottelun lopetuksen kanssa (ottelu päättyi jo välillä mutta jatkui sitten), eikä ottelun lopullinenkaan lopetus erityisen kaksinen ollut. Silti, ihan hyvä ja 'vauhdikas' (no, WWF:ssä vauhdikas) tapa saada show käyntiin.
**½


Rocky Maivia (c) vs. Savio Vega w/ Nation of Domination - WWF Intercontinental Championship
Kyllä, yleisöninhokki underdogbabyface Rocky Maivia jatkoi edelleenkin mestaruuskauttaan. WM:n jälkeen seuraavaksi vastustajaksi asettui Nation of Dominationin Savio Vega, joka eräässä Raw'ssa päihitti huijauksella Rockyn non title -ottelussa. Tuon jälkeen Rocky sai vieläpä maistaa NOD:n beatdownista. No, onhan siinä kerrakseen jo syytä Savion nostamiselle ykköshaastajaksi.

Itse ottelu oli aika vaisu. Rockyn promo ennen ottelua oli muuten melkein parasta antia koko tämän ottelun osalta: siinä oli nähtävissä jo selvästi sitä tulevaisuuden Rockia, vaikka ottelun aikana vielä suurempaa loistoa oli "Rookielta" turha odottaa. Maivia ei siis varsinaisesti ollut valmis tämmöistä ottelua kantamaan, eikä Vegakaan tuossa hommassa vahvimmillaan ollut (varsinkin kun mies ei minusta koskaan oikein toiminut heelinä, vaikka kuinka aurinkolaseja silmillään entrancessa pitikin). Kumpikin yritti kyllä kovasti, ja olihan lopputuloksena ihan katsottava tv-ottelun tasoinen kamppailu, mutta ei sen enempää. Ei mitään, mikä jäisi mieleen: paitsi se, että taisi Rocky tarjoilla ensimmäistä kertaa ppv'ssä Rock Bottomin (jonka teho ei selvästikään tässä vaiheessa ollut vielä kummoinen). Lopetuskin oli varsin typerä ja tylsä. Post matchissa Ahmed Johnson saapui herättelemään yleisöä pelastamalla Rockyn.
**


Jesse James vs. RockaBilly w/ Honky Tonk Man
Hohhoh, tällä ottelulla riittää backstorya. Honky Tonk Man oli siis aikalailla koko vuoden 1997 ajan kierrellyt WWF:n show'issa (ollut mm. kommentoimassa jokaisessa vuoden ppv'ssäkin jotain ottelua) mukana tarkoituksenaan etsiä hengenheimolaistaan: henkilöä, joka olisi sopiva jatkamaan "kaikkien aikojen IC-mestarin" jalanjäljissä. Henkilöä, joka painimisen lisäksi tietäisi vähän myös "shake, rattle and roll" -filosofiasta. Kuukausien aikana erityisesti countrylaulaja Jesse James oli lopulta kiinnittänyt Honky Tonk Manin huomion, ja pian WM:n jälkeen HTM tekikin suuren aloitteen tarjoamalla kitaraansa Jamesille niin, että tämä osoittaisi tietävänsä todella painimisen lisäksi myös jotain musiikista. Jamesia ei kuitenkaan HTM:n tarjous kiinnostanut, ja hän rikkoikin Honkyn kallisarvoisen kitaran! Tämä järkytti syvästi HTM:n mieltä, ja Honky päättikin etsiä pikimmiten itselleen Sen Oikean Tehtävänjatkajan, joka tekisi samalla selvää halpamaisesta "Real Double J":stä. Vasta ennen ottelun alkua paljastui, että tämä henkilö oli ennen Billy Gunnina tunnettu Rockabilly, joka oli vakuuttanut Honky Tonk Manin pari viikkoa aikaisemmin pieksemällä HTM:n, kun tämä oli tarjonnut paikkaa siivellänsä. Tuo temppu oli kuulemma sitten vakuuttanut Honkyn siitä, että (Rocka)Billy on sopivan häikäilemätön tähän hommaan.

Todellakin siis, tässä sitä tulevan New Age Outlawsin jäsenet painivat vastakkain ennen NAO-aikoja. Kuten kaikki ehkä tietävätkin, eivät (Rocka)Billy ja Road Dogg (Jesse James) nyt varsinaisesti niitä painikehien partaveitsiä ole. Joukkueena yhteen kaksikko ihan hyvin pelasi, ja oikeiden vastustajien kanssa tuloksina oli hyviä viihdejoukkueotteluita, mutta painillisesti niissä ei juhlittu. Samoin ei myöskään tässä ottelussa. Kummastakaan ei ollut yhtään enempää toista kantamaan, yleisöä ei kiinnostanut edes Honky Tonk Man, ja vaikka muutamia ihan nättejä otteita esitettiin, oli tämä kehno ottelu. Ei mitenkään hirveän huono, koska kyllä tämän ihan historia-arvosankin (ja Gunnin naurettavan gimmickin takia) katseli ihan mielellään. Pitää myös sanoa, että näytti, että kaksikko ihan tosissaan yritti, mutta yritykseksi jäi kuitenkin.
*½


The Undertaker (c) vs. Mankind w/ Paul Bearer - WWF Championship
Kyllä, tämä klassikkofeud teki WM:n jälkeen "toisen tulemisensa" (jos tämän nyt haluaa mieltää koskaan kunnolla päättyneeksikään). Kun 'Taker oli voittanut Sidiltä WWF-mestaruuden WM 13:ssa, saapui tuota seurannessa Raw'ssa Paul Bearer Undertakerin luo anellen armoa ja pyytäen 'Takeria ottamaan hänet takaisin. UT:ta ei kuitenkaan Bearerin palvelukset kiinnostaneet, ja samassa hetkessä Mankind hyökkäsikin 'Takerin kimppuun. Tuo hyökkäys sytytti siis taas feudin, jonka aikana sytyteltiin myös muuta: ennen tätä ottelua eräässä Raw'ssa Mankind ja Bearer heittivät 'Takeria tulipallolla silmän seudulle niin, että 'Taker tässäkin ottelussa joutui pitämään pahoja siteitä naamassaan.

Tosiaan, on monia ihmisiä, joiden mielestä yleisesti Mankind-UT -ottelusarja ei koskaan mitään huikeaa kehässä ole tarjonnut, mutta itse olen tykännyt jokaisesta kaksikon ottelusta. Kaksi hyvää brawleria taistelemassa viimeiseen hengenvetoon asti. Nyt uutuutta otteluun toi myös panoksena ollut päämestaruus. Tämän piti olla normaali Singles Match, mukka aika hardcore-pitoiseksi kamppailuksi tämä meni.. Ei mielestäni ollenkaan huono asia tässä kohtaa. Tämä oli Mankind-UT -sarjan vielä sitä parempaa puoliskoa: alusta asti ottelu eteni selkeästi, vauhdikkaasti, rajusti ja sopivan brutaalistikin. Juuri oikeanlaista intenssiivistä tappelua. Loppua kohti meno vain yltyi, nähtiin pari tosi rajua bumppia (erityismaininta Mankindin tiputtamisesta apronilta alas aivan suoraan pää edellä selostuspöydän läpi). Ottelussa myös nähtiin (ainakin ppv'ssä) ensimmäistä kertaa Mankind ilman maskia, kun 'Taker tuon Foleylta riisui. Lopetuskin oli ihan onnistunut. Aftermatch-jutut sen sijaan eivät niin onnistuneita, koska ne vähän epäonnistuivat botchin takia.
****


Bret Hart vs. Steve Austin
Tosiaan, WrestleManiassa Bret Hart kääntyi heeliksi (ensimmäistä kertaa sitten vuoden '88) ja Steve Austin faceksi (ensimmäistä kertaa WWF-urallaan). Silti ainakin newyorkilaisella yleisöllä oli vielä paikoin hankalaa ymmärtää osien vaihtumista, vaikka Hartin raukkamainen käytös sitten saikin ottelun loppupuolella jo buuauksia. Roolijaon vaihtuminen ei siis ollut tätä feudia päättynyt, vaan koska WM:n Submission Match päättyi Hartin voittoon, vaikka Austin ei ollut luovuttanut (vaan tajuton), janosi "Stone Cold" edelleen voittoa Hartista. Ennen ottelua Bretin uudet kaverit British Bulldog ja veli-Owen yrittivät pistää Austinin lihoiksi, mutta epäonnistuivat kuitenkin, koska mikään ei estänyt Austinia nousemasta kehään Hartin kanssa.

En tiennyt, mitä tältä ottelulta oikein odottaa, koska Survivor Seriesissä ja WrestleManiassa oli jo nähty loistavat ottelut (erityisesti WM:n ehdoton klassikko), koska jotain uutta toivoisi aina saman otteluparin otteluissa näkevän. Ja kyllähän tämä sitten sitä uutta vielä tarjosi: alignmentien vaihto tosiaan muutti ottelun kulkua, koska nyt Hart olikin pelkuri ja Austin sinnikäs yleisönsuosikki. Se myös toi samalla tarvittavan uutuuden otteluun: helkkarin loistavaa menoahan tämä oli. Ottelussa oli myös selvä rakenne. Hart yritti kaikin keinoin (submission-liikkeillä, terästuolilla, huijauksella..) tuhota Austinin loukkaantuneen jalan, ja Austin tuosta välittämättä yritti piestä Hartin tajuttomaksi. Tuloksena loistava, jännittävä kamppailu, jossa molemman vahvat puolet tulivat hienosti esille. Silti ihan semmoinen samanlainen ainutlaatuisuus kuin WM:n ottelussa puuttui, ja lisäksi ottelun lopetus oli sitten taas laimea. Pohjusti toki jatkoa, mutta diskaus-lopetus ppv'lle? Äh. Joka tapauksessa, upea ottelu, vaikka asteen jäikin WM:n kohtaamisesta.
****½

Olipas kova In Your House. Vaikka alkukortti nyt ei mitään erityistä tarjonnut (no, opener sai hyvin mukaan tapahtumaan ja oli ihan viihdyttävä kamppailu ja Billy Gunn oli hauska nähdä Rockabillyna ja Road Dogg countrylaulajana), mutta kahden tunnin ppv'hen kaksi väh. ****-ottelua on kyllä kova suoritus.. Ja tosiaan vielä niin, ettei niiden takia ollut uhrattu koko muuta korttia täysin, vaikka se aika vaisu toki olikin. Vuoden paras ppv tähän mennessä WWF:ltä kyllä ihan sen takia, että onnistui tarjoamaan kaksi kovaa ottelua, mutta ei silti Hieno, koska alkukortistakin olisi pitänyt löytyä edes yksi ***-ottelu, että tämä erityisen hyvä olisi ollut. Silti, oikein hyvä ppv.

1. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
2. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
3. WWF Royal Rumble - Ok
4. WCW Uncensored - Ok
5. WCW SuperBrawl VII - Ok
6. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
7. WCW Spring Stampede - Ok
8. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
9. nWo Souled Out - Kehno

Seuraavaksi lisää WWF:ää, IYH15.

Joo, nyt kun on jouluhumu alkanut laantua niin illasta löytyi aikaa taas vuoteen 1997 perehtyä. Kyllä minä tätä tahtia vuodessa 2002 olen ennen Supermacia ;)


IN YOUR HOUSE 15: A COLD DAY IN HELL

Kyllä, vuorossa oli jälleen yksi WWF:n kaksituntisista In Your House -ppv'istä: nyt jo kaikkien aikojen viidestoista, jonka lisänimi tuli tapahtumassa nähtävästä Undertakerin ja Steve Austinin kohtaamisesta. Tällä kertaa selostuksesta vastasi kaksikko JR & "King" Lawler (ilman Vinceä siis), ja tuo kaksikko kyllä toimi hienosti.

Pitkästä aikaa versiossani oli ennen ppv'tä nähty Free For All, jossa nähtiin uusinta edellisen ppv'n Jesse James vs. Rockabilly -kohtaamisesta. Tällä kertaa ottelu oli vauhdikkaampi ja menevämpi, mutta jäi toisaalta paljon lyhyemmäksi, eikä siinä siis ehtinyt paljoakaan tapahtua. Arvosanaksi jälleen siis *½.


Flash Funk vs. Hunter Hearst Helmsley w/ Chyna
Kumpikaan tästä kaksikosta ei viime show'ssa esiintynyt, mutta JR:n ja Kingin puheista päätellen Helmsley oli WM:n jälkeenkin viimeistellyt feudiaan Goldustin kanssa. Nyt hän kuitenkin kohtasi tanssahtelevan ja yleensä naisia kehänlaidalle mukanaan tuovan Flash Funkin: syytä otteluun en kummemmin tiedä. "Funkettes"-tyttöjä Flashilla ei tällä kertaa ollut mukana, koska Hunterin monsterimainen henkivartija Chyna oli niin pelottava ilmestys, ettei kukaan uskaltanut olla kehänlaidalla lähelläkään tätä.

Ottelulla ei ehkä siis kummempaa taustaa ollut, mutta ei se tässä tilanteessa haitannut, koska openerin roolin ottelu kuitenkin hyvin hoiti. WWF:llä ei edelleenkään mitään CW-divisioonaa ollut, joten tämäntyyppiset ottelut olivat heidän tapansa aloittaa show vauhdikkaasti. Vauhdikas ottelu todella olikin (kiitos Flash Funkin), ja 2 Cold Scorpion lennokkaiden liikkeiden vastapainoksi Helmsley puolestaan esitti näyttäviä otteita rauhoittaen ottelun tahtia aina sopivasti. Varsin tasapainoinen ja viihdyttävä, mutta ei mitenkään hirveän erikoinen ottelu. Oikein hyvä alku silti show'lle.
***


Mankind vs. Rocky Maivia
Rocky Maivia oli sitten viime IYH:n menettänyt IC-mestaruutensa (Owen Hartille) ja Mankind puolestaan managerinsa (Paul Beareria ei ollut näkynyt sitten edellisen IYH:n, jossa UT heitti tulipallon Bearerin kasvoille ja Bearer poistui paikalta ambulanssissa). Tämä ottelu jatkoi taas sarjaa (ennestään HHH vs. Austin vuonna '96 ja HHH vs. Rocky helmikuussa '97) Attitude Eran suurimmista ottelupareista, joiden ensimmäinen ppv-kohtaaminen nähtiin jo pre-Attitude Eralla. Ja myöhemmin tässä show'ssa oli vielä luvassa UT vs. Austin. Itse ottelun taustana oli lähinnä se, että molemmat hakivat tästä ottelusta uutta nostetta mestaruuskuvioissa epäonnistumisen jälkeen.

Kaikki varmasti tietävät Rockin ja Foleyn pystyvän loistaviin otteluihin, ja viihdyttävä kamppailu tämäkin oli. Kiitettäväksi tai edes erityisen hyväksi tämä kohtaaminen ei silti noussut ensinnäkään sen takia, että tästä puuttui aikalailla kaikki se tunnelma, mitä miesten legendaarisissa kohtaamisissa oli. Lisäksi ottelun pituus oli vain n. 8 minuuttia, eikä siinä ajassa nyt ihmeitä tehdä. Aika paljon silti kaksikko tuossakin ajassa aikaan sai, ja muutamia harvinaisia liikkeitä (esim. Snapmare ulos kehästä) tässä nähtiin. Mukava koitos ja jätti odottamaan jatkossa enemmänkin, vaikka sen jo tietääkin, että ne tulevaisuuden koitokset ovatkin jo klassikoita.
***


Nation of Domination (Crush & Savio Vega & Faarooq) w/ Clarence Mason, PG-13 & 'Thugs' vs. Ahmed Johnson - Gauntlet Match
Ahmed Johnsonin tulistakin tulisempi feudi Nation of Domination kanssa oli edennyt nyt siis jo tähän pisteeseen. IYH 14:ssa Ahmed nimittäin suostui Faarooqin haasteeseen, että hän kohtaa kaikki Nationin kolme painijaa samana iltana. Tämä ei siis ollut perinteinen Handicap Match, vaan Ahmed otteli yhtä painijaa vastaan kerrallaan, ja seuraava Nationin jäsen nousi kehään vasta kun(/jos) Johnson oli edellisen eliminoinut. Otteluun Ahmed suostui sen panoksen takia: jos hän voittaisi ottelun, joutui koko Nation hajoamaan.

En tiedä, onko Gauntlet Match nyt virallinen termi tälle ottelulle, mutta menköön. Itse ottelulta en odottanut oikeastaan mitään johtuen sen stipulaatiosta ja siitä, ettei kenenkään ottelun osanottajan painitaidot mitään huikeita olleet, vaikka aina olen Ahmedista ja Simmonsista pitänytkin. Nuo kovat painiesitykset korvaantuivat kuitenkin tässä ottelussa huikealla tunnelmalla: yleisö oli loistavasti Ahmedin puolella kannustaen suosikkiaan huikeasti. Johnson oli todella over. Tunnelman ja yllättävän jännittävän ja mielenkiintoisen buukkauksen ansiosta tämä ottelu olikin sitten ihan mukava kohtaaminen. Ei kahden edellisen tasolla, mutta kyllä tämän vaihtelevia osuuksia ja Johnsonin vakuuttavia otteita mielellään seurasi. Lopussa oikeasti jännitti lopputuloksenkin puolesta, ja ottelun lopetuskin oli bookattu järkevästi. Tämä ottelu siis toimi nimenomaan tarinansa avulla ja niinpä jättikin ihan hyvän fiiliksen.
**½


Vader vs. Ken Shamrock - No Holds Barred Submission Match
Ensiesiintymisensä vapaapainikehien puolella WM 13:ssa Special Refereenä tehnyt vapaaottelija Ken Shamrock oli siis nyt jäänyt WWF:ään pysyväksi. Kaikki eivät hänen saapumisestaan erityisen iloisia olleet: erityisesti eivät - nyt ilman manageriaansa Paul Beareria toimineet - Vader ja Mankind, joiden kanssa Shamrock oli joutunut rajuihin yhteydenottoihin, ja vielä kyseisen ppv'n aikanakin olivat Vader ja Mankind hyökänneet Shamrockin kimppuun yrittäen 'eliminoida' miehen. Shamrock oli kuitenkin lujempaa tekoa, kuin Vader oli kuvitellut, ja niinpä tämä ottelu, joka voisi päättyä vain luovutukseen tai tyrmäykseen käytiin kuitenkin.

Tämä oli toinen, miltä en odottanut paljon mitään (koska en koskaan Shamrockista erityisemmin ole perustanut), mutta joka osoittautui viihdyttäväksi koitokseksi. No Holds Barredina tätä mainostettiin, mutta mitään Hardcore-menoa tässä ei nähty. Sen sijaan Vader oli jälleen kerran äärimmäisen vakuuttava ja osoitti taas tässä, miksi on yksi historian parhaista isoista miehistä: pirun vakuuttavaa painimista ja viihdyttävää dominoimista. Samalla Shamrockin urakin oli vielä niin alussa, että mies liikkui varsin ketterästi ja hoiti oman roolinsa oikein kunnialla tässä ollen se ottelun nopeampi osapuoli. Tämä ottelu toi aika paljon mieleen Scott Hallin viimeisen WWF-ppv-ottelun Vaderia vastaan (IYH7: Ramon vs. Vader). Lopetus tuli ehkä turhan äkkiä, mutta oli sitä toisaalta pohjustettukin ja saatiinpahan yksi liike näyttämään vahvalta. Minua tämä onnistui tosiaan yllättäen viihdyttämään hyvinkin.
***


The Undertaker (c) vs. Steve Austin - WWF Championship
Illan Main Event ja ainut mestaruusottelu. Muita mestaruuksia ei puolustettu, koska ne olivat uudelleen yhdistyneen Hart Foundationin (Bret, Owen, Bulldog, Jim Neidhart & Brian Pillman) hallinnassa, ja Hart Foundationia ei WWF ollut tähän ppv'hen kutsunut paikalle. Silti tuo salakavalan ilkeä heel-stable saapui juuri ennen ME:tä paikalle, koska he olivat ostaneet show'hun viisi eturivin piljettiä, ja he siis saapuivat istuimilleen (sisääntuloramppia pitkin) vasta ennen tätä ottelua. Mestaruudenhaastaja Austinilla kun oli edelleen pahasti selvittämättömiä asioita Hart Foundationin kanssa, ja tämä ottelu olikin lähinnä muodostunut siitä, että WWF päätti pistää kaksi top-faceaan toisiaan vastaan, kun nämä olivat edellisessä ppv'ssä Co-ME-ottelut voittaneet. Austinin ykköshaastajuuden myötä myös UT:n ja Austinin välit kiristyivät selvästi: kumpikin tahtoi osoittaa olevansa se WWF:n kovin painija.

Itse ottelun kulussa (tai ainakin lopetuksessa) Hart Foundationilla oli kyllä iso rooli, mutta se ei silti laskenut ollenkaan ottelun tasoa. Enemmän ottelun tasoa laski se, että tässä käytettiin vähän turhankin paljon aikaa Headlockeihin ja ennen kaikkea jalan työstämiseen (molemmat kaksikosta teloivat toistensa jalkoja) siihen nähden, että odotin tältä ottelulta semmoista hurjaa intenssiivistä brawlia, joita heiltä on myöhemmin nähty. Ei jalkatyöstämisessä mitään vikaa varsinaisesti ollut (varsinkin kun kaksikko loukkaantumistaan möikin), mutta jotenkin se ei tähän otteluun tuntunut sopivan. Headlock-osuus oli taas turhan pitkä ja vähän puuduttava. Nämä heikot puolet kuitenkin pystyi helposti unohtamaan sillä, että muuten ottelu oli tuttua Undertaker-Austinia: hurjaa taistelua, kovia liikkeitä, jännittäviä hetkiä ja jatkuvaa tilanteen kääntymistyä toiselta toiselle mielenkiintoisesti. Silti kaksikon parhaimpien otteluiden tasolle ei ylletty, koska tässäkin vähän se kunnon tarinan puute näkyi tunnelmassa, ja toinen oli tosiaan vähän tuo ottelun heikot puolet. Vahvat puolet olivat kuitenkin niin vahvoja, että ehdottomasti illan paras ottelu tämä oli, mutta ei silti klassikkotasoa. Ehkä hienoinen pettymys, mutta ehdottomasti tätäkin katsoessaan viihtyi.
***½

Kokonaisuudessaan In Your House 15 oli tasainen ppv. Kolme ***-ottelua, yksi ***½-ottelu ja yksi **½-ottelu takaisi tasan kolmen tähden keskiarvon, jos niitä laskisin. Yksikään ottelu ei pettänyt, mutta toisaalta yksikään ei noussut mitenkään ikimuistoisen hyväksi. Tämä olikin sopiva ppv sillä tavalla, että se jätti kaikin puolin hyvän fiiliksen, ja tässä oli kuitenkin periaatteessa isolta tuntunut (vaikka tarina vähän vajaaksi jäikin) ME. Myös Hart Foundationin osuus oli mielenkiintoista seurattavaa. Hyvä ppv, mutta ei nyt vuoden '97 parhaimpia.

1. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
2. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
3. WWF Royal Rumble - Ok
4. WCW Uncensored - Ok
5. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
6. WCW SuperBrawl VII - Ok
7. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
8. WCW Spring Stampede - Ok
9. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
10. nWo Souled Out - Kehno

Seuraavaksi pitkästä aikaa WCW:tä - Slamboree 1997! Ja ehkä minä vielä myös KOTR 1997:n ehdin vielä katsastaa.

Sain Joululahjaksi Survivor Series anthology vol 2. DVD setin ja kaikki paitsi 1992 on katsottu joten päätin arvostella

SURVIVOR SERIES 1993


SURVIVOR SERIES ELIMINATION MATCH
Razor Ramon,Randy Savage,Marty Jannetty&1-2-3 Kid VS IRS,Diesel,"The Model" Rick Martel&Adam Bomb

Todella maukkaalla ottelulla potkaistiin tapahtuma käyntiin. kaikki painijat pääsivät näyttämään osaamistaan tässä matsissa ja tämä oli ensimmäinen kunnon ottelu jossa Adam Bombin olen nähnyt. Savage vs Crush feudi oli menossa ja Savage lähti ottelusta Crushin ansiosta. Todella taitavia IC mestareita oli ottelussa mukana sekä IC haastajia jotka koskaan eivät vyötä saanetkaan itselle asti. Todella hyvä ottelu ja hyvä tapa Potkaista tapahtuma käyntiin.

SURVIVOR SERIES ELIMINATION MATCH
Hart Family vs Shawn Michaels and 3 knights

Hyvä mutta pitkäveteinen ottelu. Owen petti perheensä ja osoitti olevansa kovan luokan Heel jo tuolloin, tosin WM 10 oli ovella joten Bret vs Owen ottelua tässä rakenettiin. Hartin perhe näytti painikykyjään toden teolla ja mukava oli nähdä muitakin harteja painimassa kuin Bret ja Owen. Shawn Michaelsin ritarit olivat taas todella onnettomia painijoita. kuten sanoin hyvä mutta ihan liian pitkä ottelu näin alkuun.

SMOKY MOUNTAINS TAG TEAM CHAMPIONSHIP MATCH
Rock n Roll express vs Heavenly Bodies

Kumpikin joukkue oli täyttä hepreaa minulle, en tuntenut kuin Dr Tom Prichardin Heavenly bodiesista. Mutta tämä oli illan yllättäjä. Tälläistä joukkue paini pitääkin olla. paljon tiukkoja tilanteita,paljon vaihtoja, ripaus komediaa sekä kunnon Heel team. tämä ottelu viihdytti ihan todella paljon, suosittelen vaikka ettimään netistä jos ei muuten tapahtuma kiinnosta.

SURVIVOR SERIES ELIMINATION MATCH
Four Doinks(Mabel,Mo,Luke,Butch) VS Team Bam Bam(Bam Bam Bigelow,Headshrinkers,Bastion Booger)

Tämä ottelu kortilla ei kiinnosta ketään mutta todella hauska ottelu tästä tuli. Ensimmäinen Bushwackers ottelu josta pidin oikeasti. Doink joukkue näytti hassulta ne pelle maskit päällä :) ja ottelun lopetukseen repesin oikeasti. hauskaa menoa hauskoilla WWF ajan Gimmickeillä.

SURVIVOR SERIES ELIMINATION MATCH
All Americans(Lex Luger,Rick Steiner,Scott Steiner,Undertaker) Vs Foreign fanatics(Yokozuna,Crush,Ludvig Borga,Quebecer Jacques)

Eli tämä oli siis se matsi jossa suomen ylpeys Tony"Ludvig Borga"Halme oli mukana ja vieläpä main eventissä. Itseasiassa Borga oli se joka aloitti tämän feudin, hän esim katkaisi Tatankan voittoputken. Ottelu oli todella hyvä, Steinerit vetivät hyvää settiä. Undertaker oli tuohon aikaan zombie joten painitaidoissa ei ollut mitään ihmeellistä. Crush vs Savage vuorostaan jatkui tässä matsissa. Ottelun Lopussa oli Suomi vs USA asetelma ja jännäksi loppu menikin. Harmi että Halmeen eli Ludvig Borgan WWE ura loppui tämän esiintymisen jälkeen. Olisi ollut hieno nähdä hänet aukomassa päätä Amerikkalais yleisölle tai miksei vaikkapa Face turn????.

Loppujen lopuksi todella mehukas tapahtuma jossa oli ripaus komediaa mukana. Main event ei pettänyt eikä mikään matsi ollut huono. mutta jotain tähän olisi vielä voinut lisää laittaa mutta ihan hyvä näin. suosittelen kaikille katsomaan tapahtuman , ei pelkästään Halmeen takia vaan ylipäätänkin vuosi 1993 oli todella kova WWF/E:ssä.

Sen verran kovaa iski Bret Hartin paluu ja shokeeraava Impact, että näin intin alla innostuin tarkastelemaan tätä nykypainia. WCW:n Slamboreen katsastin kuitenkin jo joulupyhinä, ja siitä arvostelun vielä kirjoitan.


SLAMBOREE 1997

Slamboree oli siis yksi näistä WCW:n väli-ppv'istä. Vuonna '96 ppv'ssä järjestettiin ideana aina yhtä idioottimainen BattleBowl-turnaus, jossa siis painijoita laitettiin painimaan satunnaisina joukkueina toisiaan vastaan, ja josta lopulta parhaiden joukkueiden jäsenet pääsivät taistelemaan kunniasta Battle Royalista. Tuo turnaus oli WCW:ssä järjestetty useaankin kertaan, mutta viimein tuon edellisen Slamboreen jälkeen idea todettiin niin tylsäksi ja typeräksi, ettei sitä enää toistettu. Nyt Slamboree palasi siis normaalin väli-ppv'n asemaansa. Spring Stampede oli päättynyt nWo:n erimielisyyksiin, mutta pienten välienselvittelyiden (ja tiettyjen henkilöiden poistumisten) jälkeen new World order oli tässä ppv'ssä taas yhtä vahvana rintamana kuin aikaisemmin. Hollywood Hogania ei kyllä taaskaan ppv'ssä näkynyt. Sen sijaan selostajina näkyivät jälleen kerran Tony, Bobby ja Dusty.


Ultimate Dragon (c) w/ Sonny Onoo vs. Steven Regal - WCW Television Championship
En tiedä, voiko Regalia nyt varsinaisesti leimata tässä faceksi, mutta menköön. Ainakin mies sai facepoppia ja "Regal"-chantteja, vaikkei käytös erityisen face/heel-mäistä ollut. Vielä Spring Stampedessa siis TV-mestarina oli Prince Iaukea, jolla oli omat ongelmansa Lord Steven Regalin kanssa. SS:ssä Iaukea säilytti vyönsä Regalia vastaan käydyssä ottelussa, mutta seuraavassa Nitrossa Regal hyökkäsi julmasti Iaukea kimppuun loukkaannuttaen (kayfabe) tämän. Samana iltana Iaukea oli kuitenkin tarkoitus puolustaa vyötään Ultimo (tai kuten WCW:n idioottimainen käännös meni - Ultimate) Dragonia vastaan, mikä ei loukkaantuneena tietenkään kovin kummoisesti onnistunut. Niinpä Dragon veikin mestaruuden itselleen, ja tottakai Regal alkoi vaatia itselleen mestaruusottelua, koska Dragonin mestaruusvoitto oli Regalin mielestä hänen ansiotaan. Vielä ennen Slamboreeta Regal ehti tehdä gimmickinvaihdoksen (ja jonkinlaisen turnintapaisen) tiputtaen 'Lord'-etuliitteensä pois (Blue Bloods -stable kun oli ajat sitten kuopattu) myöntäen ettei hän välttämättä niin loordimainen oikeasti ollut.

Tällä kertaa show ei siis suoranaisella CW-toiminnalla alkanut, koska Regalia nyt ei tuohon divisioonaan hyvällä tahdollakaan voi luokitella. Jännittyneenä odotin, mitä nämä täysin erityyppistä painijaa keskenään saisivat aikaan, ja lopputulos olikin oikein viihdyttävä! Ehkä paikoitellen lukottelu yms. tuntui vähän tylsältä ja itsetarkoitukselliselta ja toisaalta Dragonilta olisi enemmän voinut high flyingia toivoa (ottelun tarina oli nimittäin selvästi se, että Dragon yritti piestä Regalin "tämän omalla maaperällä"), mutta pääasiassa tämä oli yllättävän viihdyttävä ja jännittävä tekniikkavääntö. Dragon osoitti pystyvänsä muuhunkin kuin pomppiseen (ja väläytti toki myös pari ilmavaa liikettä), Regal loisti roolissaan ja lopetusta sai oikeasti into piukeana jännittää. Ei siis nyt mikään erinomainen koitos, mutta todella mallikas tapa aloittaa show: sai taas TV-vyönkin näyttämään oikein hyvältä.
***½


Luna Vachon vs. Madusa
Kaikkihan varmaan tietävät mm. Shawn Michaelsia, Bam Bam Bigelowia ja Goldustia WWF:ssä manageroineen naishirviö Luna Vachonin? Hyvä. No, tämä oli nyt Lunan lyhyen WCW-stintin (nainen palasi WWF:ään jo vuoden '97 lopuilla) aikaa, jolloin hän oli koko ajan WCW:n naisdivisioonan kultakimpaleen, Madusan, kimpussa. Naisilla oli jo aikaisemmalta yhteiseltä uralta historiaa takana kiistakumppaneina, ja niinpä WCW päätti tuoda historiaa taas esille pistämällä Lunan Madusan kimppuun, mistä esimerkkinä toimikoon Spring Stampeden naisten mestaruuden ottelun lopetus: Luna hyökkäsi Madusan kimppuun estäen tämän mestaruusvoiton.

Kyllä, jo toisessa WCW:n ppv'ssä putkeen naisten ottelu, ja tällä kertaa ei ollut edes mestaruutta pelissä! Samalla toisaalta tästä ottelusta tuli vielä lyhyempi kuin Starrcaden ja Spring Stampeden Women's-mestaruusotteluista: tämä kohtaaminen sai hurjat 5 minuutta aikaa. Tuostakin tietenkin suurin osa ajasta oli toisen osapuolen (jokainen voi päätellä kumman) hallintaa, kunnes lopussa Madusan annettiin väläyttää oikein tyylikkäitä otteita. Olihan tämä tavallaan aika huomioon ottaen buukattu ihan fiksusti, Madusa oli vakuuttava ja lopetus kiva, joten ei tämä hirveä ollut, mutta ei tuossa ajassa silti paljon mitään ehditä.
*½

Tässä välissä nähtiin sitten onnistunutta jatkoa Diamond Dallas Pagen ja Randy Savagen feudille, kun DDP:n hyvän ja viihdyttävän promotuksen keskeytti puolet nWo:sta (mukana ei siis esim. poissaolollaan loistanut päämestari-Hogan). Lopussa DDP:n pelasti beatdownilta suuri yleisönsuosikki Giant.. Kokonaisuudessaan varsin kiva angle, ja DDP:n & Savagen feud oli yksi parhaimmista tällä hetkellä.


Yuji Yasuraoka vs. Rey Mysterio Jr.
WCW:llä näitä tuoreita CW-nimiä ppv'issäkin riitti. Yuji Yasuraoka on siis japanilainen painija, joka niitti mainetta mm. Dragon Gatessa promootion alkuaikoina, ja vuonna '97 kävi siis ilmiselvästi myös lyhyellä vierailulla WCW:ssä esittelemässä taitojaan. Yasuraoka oli vasta tehnyt debyyttinsä WCW:ssä ppv'tä edeltävän päivän Saturday Nightissa ja nyt yritti tehdä suuren vaikutuksen ottelussa WCW:n CW-divisioonan kulmakiveä, Rey Mysteriota, vastaan. Mysterio Jr. puolestaan haki tästä ottelusta kimmoketta saada vielä yksi ottelu Syxxiä vastaan WCW:n CW-mestaruudesta.

Itse ottelu oli viihdyttävä, mutta ei silti varsinainen klassikko. Ehkä syynä oli ennen kaikkea se, ettei yleisö tuntenut Yasuraokaa ollenkaan, ja vaikka tämä varsin vakuuttavaa heel-roolia veti, ei kummoista heattia mies silti kerännyt. Painia tämä japanilainen kyllä osasi, ja yhdessä Mysterio Juniorin kanssa kaksikko tarjosi juuri sopivan pituisen (15 min), vauhdikkaan ottelun, jossa nähtiin muutamia oikein vakuuttavia spottejakin ja sopivasti yhdisteltyä lennokasta ja teknistä painia. Kaikinpuolin oikein mainio ottelu, muttei tässä mitään aivan ennennäkemätöntä tai huikeaa siis ollut.
***½


Mortis w/ James Vandenberg vs. Glacier
Tämän varsin surkuhupaisan feudin tarinan jo kerroin miesten ensimmäisen ppv-kohtaamisen (@ Uncensored 1997), joten en sitä enää toista. Sitten tuon ottelun oli siis UC:ssä debyyttinsä tehnyt iso, pelottava korsto Wrath (alias KroniKin Bryan Clark alias Adam Bomb WWF:ssä) liittynyt Mortisin ja Vandenbergin friikkisirkukseen. Lisäksi ennen Slamboreeta tuo kolmikko oli onnistunut ryöstämään Glacierilta tämän mystisen kypärän. Hurjaa.

Itse ottelu ei ollut oikeastaan edes ottelu, koska se kesti noin minuutin. En silti anna DUDia, koska Mortis oli niin hulvaton näky, että yksin koko tuo gimmick (ja Glacierin aina vakuuttavat Martial Arts Kickit) ansaitsee puolikkaan. Lisäksi "ottelun" jälkeinen teloitus oli ihan vakuuttavan näköinen, mutta toisaalta post-matchin loppuvaiheet olivat taas aika kamalaa kuraa. Ernest Millerin debyytti, yh.
½


Dean Malenko (c) vs. Jeff Jarrett w/ Debra McMichael - WCW United States Heavyweight Championship
Helkkari näiden Hevosmiesten (varsinkaan Jarrettin tai Benoit'n) faceudesta/heeliydestä ota mitään selvää. Malenko sen sijaan oli varsin puhdas kaikkia tasapuolisesti turpaan tempova hahmo. Tämän ottelun taustatarina joko jäi minulle täysin mysterriksi, tai sitten en sitä enää muista. Joka tapauksessa Malenko viime ppv'ssä puolusti mestaruutta toista Hevosmiestä (Benoit) vastaan, joten kai sillä jotain tekemistä asian kanssa on. Enemmän tämä ottelu taas tuntui jatkavan Jarrettin ja Steve McMichaelin kuviota.

Vielä Spring Stampeden kohdalla kehuin US Heavyweight -vyön imagoa vuoden '97 aikana: oikein viihdyttäviä ppv-otteluita kuukaudesta toiseen. Ja sitten tulee Jeff Jarrett. Joku siinä vain on, mutta tämän ajan face (tai oikeastaan heelkin, oikeastaan Jarrettia ensimmäistä kertaa kunnolla siedän tämän vuodesta '98 eteenpäin WWF-ajalta) Jarrett on vain niin kamalaa teennäistä myrkkyä, etten miehen otteluita senkään takia kauheasti siedä. Eikä niissä matseissa kauheasti mitään kyllä tapahdukaan. Tässä tietenkin paljon pelasti Dean Malenko, ja Malenkon ansiosta tästäkin US Heavyweight -mestaruusottelusta tuli kuitenkin ihan kiva ottelu, vaikkei mitään erityisen hyvää. Jarrettkin roikkui perässä ja yritti vähän jotain tekniikkapainia näyttää, eikä Malenkon ansiosta edes näyttänyt liian tyhmältä. Vähän vaisu fiilis tästä ottelusta silti jäi, mutta oli tämä ihan kiva kamppailu. Ei silti edellisten US-mestaruusotteluiden tasolla.
**½


Meng vs. Chris Benoit w/ Woman - Death Match
Tämän ottelun taustalla oli jälleen Chris Benoit'n ja Kevin Sullivanin (alias Taskmasterin) ikuisuusfeud, joka ei siis vieläkään ollut ohi. Benoit oli vienyt Sullivanin naisen (myös oikeasti), ja sitä Sullivan ei koskaan antaisi anteeksi (oikeassakaan elämässä). Tässä ppv'ssä Benoit ei kuitenkaan kohdannut Sullivania, vaan tämän johtaman Dungeon of Doomin yhden hurjimman jäsenen: aina yhtä pelottavan Mengin! Ottelun gimmick-nimi oli Death Match, mutta todellisuudessa tässä ei nähty edes HC:ta, ja ottelun sääntönä oli, että se saattoi päättyä ainoastaan kun toinen ei syystä tai toisesta enää pystynyt jatkamaan ottelussa.

Vaikka HC:ta ei tässä Death Matchissa tosiaan nähtykään (en tiedä, tuskin se kauheammin edes tähän olisi sopinut), niin intenssiivistä brawlausta kyllä sitten sitäkin enemmän. Minä jotenkin viihdyin tätä katsoessa todella paljon: sekä Meng että Benoit pistivät parastaan peliin. Kumpikin hyökkäsi toisen kimppuun jatkuvasti todella rajusti, ja näimmekin rajuja heittoja, iskuja, choppeja, clotheslinejä ja juuri sopivassa määrin toisen kurittamista rajuissa luovutusliikkeissäkin. Lähinnä hämäännystä aiheutti se, että selostajien täytyi silti jostain syystä hypettää myös tätä jotenkin brutaalina otteluna, ja odotin hetkeä, kun ne aseet otetaan käyttöön. No, sitä hetkeä ei tullut, mutta se ei oikeasti sitten edes haitannut, kun kaksikko tarjosi näin hyvän puhtaan tappelun, jossa kuitenkin nähtiin myös hyvää kunnon painia. Lopetuskin oli pirun nerokas, eikä saanut häviäjääkään näyttämään huonolta. Nyt saattaa iskeä taas pieni yliarvostelu, mutta menköön.
***½


Konan & Hugh Morrus w/ Jimmy Hart vs. Steiner Brothers
Lisää Dungeon of Doomin väkeä nähtiin myös siis seuraavassa ottelussa, kun stablen Konan ja Hugh Morrus kohtasivat Steiner Brothersit. Ottelun taustalla ei vissiin kummempaa tarinaa ollut: kunhan Steinerit tahtoivat taas nousta tagportaissa korkeammalle, että pääsisivät ottelemaan Outsidereita vastaan Tag Team -mestaruuksista. Aika samanlainen tilanne siis kuin Mysterio Jr. vs. Yasuraoka -ottelussa.

Itse ottelu oli kivaa, sopivan vauhdikasta ja toimivasti buukattua joukkuetoimintaa, mutta ei sitten mitään sen kummempaa. Steinerit oli tässä vaiheessa yksi kovimmista joukkueista, joka kyllä aina pystyi pistämään pystyyn vähintäänkin hyvän väliottelun, kuten tässä tapauksessa. Rick ja Scott esittivät taitojaan, eikä varsinkaan Morruskaan tässä huono ollut. Kokonaisuudessa periaatteessa ehkä vähän turha ottelu, mutta kuitenkin ihan hyvän mielen jättänyt kiva koitos. Dungeon of Doomin välisiä kuvioitakin sitten edistettiin post matchissa. Olisihan tämä ehkä paremmin sopinut Nitroon, mutta ei siellä näin pitkille (~10 min) otteluille aikaa ollut.
**½


Steve McMichael w/ Debra McMichael vs. Reggie White w/ Kent Johnston
Hollywood Hogania ei näkynyt missään, eikä ykköshaastajuuden edellisessä ppv'ssä voittanut Lex Lugerkaan päässyt näin päämestaruudesta taistelemaan, joten niinpä Co-ME:nä oli jenkkifutareiden taistelu! "Jes". Tarinana oli siis se, että McMichael (entinen jenkkifutaaja ja Super Bowl -mestari Chicaco Bearsien joukkueessa) oli ilmeisestikin kateellinen Reggie Whitelle (tuohon aikaan aktiivinen jenkkifuttaja ja tuore vuoden '97 Super Bowl -mestari Green Bay Packersin joukkueessa) tämän suosiosta, ja niinpä McMichael sitten tahtoi näyttää Whitelle tämän paikan nuoratun neliön sisällä. Tai jotain sinne päin. Ihan rehellisesti sanottuna minua ei pahemmin kiinnostanut ottelun storyline..

..Eikä myöskään itse ottelu. Harras toivomukseni oli, että tämä oltaisiin osattu pitää lyhyenä, buukattu järkevästi ja kiinnostavasti ja tarjottu vaikkapa jännittävä lopetus. No, mitään näistä toiveistani ei toteutettu. Monet varmasti muistavat WM XI:n Main Eventin Bam Bam Bigelow vs. Lawrence Taylor? Tuo ottelu oli kehno, mutta surkea se ei ollut, koska kehässä oli asiansa osaava Bigelow. Tässä ottelussa kumpikaan kaksikosta ei osannut painia mitenkään mainittavasti, vaikka McMichael oli sitä epätoivoisesti viimeisen vuoden yrittänyt tehdä. Niinpä kaksi körmyä sitten rymisteli, teki Three Point Stanceja ja mitä lie, ja yleisö oli jopa yllättävän hyvin mukana. Aivan hirveä tämä ottelu ei ollut kiitos juuri tunnelman, lievän huumoriarvonsa ja ennen kaikkea Reggie Whiten parin täysin shokeeraavan wrestling-liikkeen (mies muun muassa läjäytti McMichaelsia Dropkickillä.. toki se oli kehnosti tehty, mutta sillä ei ollut mitään väliä!) Puhtaasti siis varsin yksinkertaisesti aivan liian pitkä, tylsä, turha ja vain etäisesti painia muistuttanut ottelu, mutta parin lievästi positiivisen seikan takia ei ehkä silti vuoden huonoin ottelu.. Tai ei kai sitä tiedä.
*


The Outsiders (c) & Syxx (c) vs. Kevin Greene & Roddy Piper & Ric Flair
Siinä missä Co-ME imi raskaasti kiviä, tarjosi WCW jo toista kertaa putkeen oikein mukavan Main Eventin! Sattumaa tai ei, tämä oli siis WCW:n toinen ppv putkeen, jossa ei Hogania nähty. Sen sijaan tässäkin ME:ssä kyllä nähtiin jenkkifutari (Greene), mutta tässä ottelussa tämän rooli oli buukattu juuri järkeväksi. Greenen sijaan huomio kannattikin tässä ottelussa kiinnittää Ric Flairiin: Four Horsemanin keulakuvaan, joka siis viimein teki paluunsa painikehiin sitten vuoden 1996 syksyn - vieläpä varsin mainiossa kunnossa! Flair ei ollut unohtanut kaunojaan nWo:n välillä, eikä niitä ollut unohtanut Roddy Piperkaan. Kaksikko sai seurakseen vielä Kevin Greenen kohtaamaan kolme nWo:n kovaa kaveria - Kevin Nashin, Syxxin ja pieneltä lomalta palanneen Scott Hallin!

Ottelun taustana oli vain siis jo ilmiselvyydeksi muuttunut julma viha nWo:n ja WCW:n välillä, mutta se riitti tarjoamaan hyvän Main Eventin. Taas voidaan sanoa, etten ymmärrä paljoakaan painista, mutta minä pidin tätä parempana kuin esimerkiksi Fall Brawl 1996:n nWo vs. WCW -ottelua. Siihen on varmasti osasyynä se, etten odottanut tältä niin paljon, mutta myös se, ettei tämä ottelu yrittänytkään olla mitään niin erikoista kuin tuo ottelu. Sen sijaan tässä keskityttiin oleelliseen: hyvien painijoiden väliseen hyvään painiin ja niiden heikompien vahvuuksien esittelyyn oivallisella bookkauksella. Lisäksi yleisökin oli upeasti mukana (no, tapahtuma järjestettiin Flairin kotikunnassa, joten tottakai yleisö oli aivan hulluna Flairiin) ottelussa, joten tämä oli kunnon "feel good" -ottelu kaikkine tyylikkäine lopetuksineen. Mitään huippuarvosanaa ei tälle voi sanoa, koska varsinaisen hyvän painin tai vastaavan osuus jäi aika vähäiseksi (kuten yleensäkin 6 Man Tageissa) ja enemmän tässä juuri pelattiin loistavalla tunnelmalla ja entertainment-brawlilla. Mutta silti, hyvä arvosana tämä on WCW:n Main Eventiksi.
***

WCW:n Slamboree oli vuonna 1997 varsin vahva ppv. Se tarjosi kolme oivallista PAINIottelua (Regal vs. Dragon, Benoit vs. Meng, Yasuraoka vs. Mysterio Jr.), mutta tämän lisäksi ppv onnistui muutenkin pitämään hyvän tunnelman kasassa tasaisesti. DDP:n, Giantin ja nWo:n angle sekä erityisesti viihdyttävä ja tunnelmallinen Main Event auttoivat taas koko nWo-kuviota saavuttamaan edelleen sitä samaa mielenkiintoa, mitä siinä oli vielä vuoden '96 lopuilla/vuoden '97 aluilla, minkä se oli välillä jo hukannut. Tämän lisäksi ppv'ssä oli pari muutakin kivaa ottelua (Steiners vs. Konan/Morrus ja Jarrett vs. Malenko), ja vain White vs. McMichael oli sitä puhdasta paskaa. Minulle tämä jätti nyt oikeasti tasaisen hyvän tunteen, koska tapahtuman viimeinen ottelu tuntui ihan oikeasti ME:ltä (siinä oli suuria nimiä ja yleisö oli hienosti mukana) ja se oli myös oikeasti viihdyttävä, ja muutenkin tapahtuma oli siis tasaisen hyvä. Tämmöisen saavuttaminen oli WCW:llä yleensä hankalaa. Silti ihan huippuottelut sitten taas tästä puuttuivat, eikä ME edelleenkään sitä pirullista ***-rajaa ylittänyt. Niinpä kokonaisarvosanaksi ei Ok:ta eteenpäin.

1. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
2. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
3. WWF Royal Rumble - Ok
4. WCW Slamboree - Ok
5. WCW Uncensored - Ok
6. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
7. WCW SuperBrawl VII - Ok
8. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
9. WCW Spring Stampede - Ok
10. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
11. nWo Souled Out - Kehno

Seuraavaksi olisi sitten vuorossa tosiaan WWF:n King of the Ring. Saattaa olla, että unenpuutteeseen sitä tänään vilkaisisin, mutta mitään arvostelua en kyllä varmaan siitä enää jaksa edes yrittää raapustella (on kaikkea muutakin tässä tosiaan).. Mutta kyllä tämä projekti varmaan joskus haudasta nostetaan, sen verran olen itse tykännyt tutustua tähän aikakauteen ja kirjoittaa ppv-fiiliksistäni. Odottelen jatkoa muiden mielenkiintoisille arvosteluprojekteille, varsinkin Supermacin old school -arvosteluille.