Foorumiarkisto

Tälläistä pienen pientä projektia tässä olen aloitellut. Katsotaan kuinka pitkälle pääsen. Nimittäin olen aloittanut WCW:n katsomisen ensimmäisestä Monday Night Nitrosta ja ppv:tkin olisi tarkoitus katsastaa. Arvostellaan tässä välissä siis ensimmäinen projektiin kuuluva ppv; Fall Brawl 1995.


September 17, 1995
Asheville, North Carolina

Singles match, #1 Contender for WCW US Heavyweight Championship
Flyin' Brian Pillman vs. Johnny B. Badd
Matsi sai todella paljon aikaa, ja toimi myös oikein maukkaana openerina. Ja mielenkiintoa lisäsi toki tuo panos. Voittaja haastaisi US Heavyweight mestari Stingin. Itseasiassa tämä ottelu oli illan pisin, mitä hieman ihmettelin. Mutta eipä tuo haitannut, sillä hyvän matsin nämä miehet saivat aikaan.
Arvosana: ****-

Singles match
Cobra vs. Sgt. Craig Pittman
Onneksi ei kestänyt minuuttia kauempaa. Ei nimittäin kiinnostanut pätkääkään. Pittmanin sisääntulo oli ihan kekseliäs, mutta eipä tästä muuta hyvää sanottavaa ole.
Arvosana: ½

Singles match for WCW World Television Championship
Renegade (C) vs. Diamond Dallas Page
Renegade ei kiinnostanut pätkääkään, mutta onneksi tämäkin jäi suht lyhyeksi otteluksi. Aika jännää, että vaikka tämäkin tapahtuma on käyty 15 vuotta sitten, niin silti tuli kannustettua täysiä DDP:tä, kun tuloksestakaan ei tietoa ollut. Jos tulokset pääosin näistä tapahtumista tietäisin, niin projekti jäisi varmasti heti kesken.
Arvosana: **

Tag team match for WCW World Tag Team Championship
Bunkhouse Buck & Dick Slater (C) vs. Harlem Heat
Tässä ottelussa tuli oltua täysin Harlem Heatin puolella. Oli kieltämättä aivan helvetin kova joukkue. Buckista en tiennyt mitään ja Dick Slaterista tiesin ennalta vain nimen. Ja kieltämättä heidän joukkueensa ei kiinnostanut pätkääkään. Ihan katsottavan ottelun nämä joukkueet kuitenkin rakensivat. Ei tässä todellakaan tylsistynyt.
Arvosana: ***

Singles match
Ric Flair vs. Arn Anderson
Huh, huh.. juuri tälläisten otteluiden katsominen antaa uskomatonta nautintoa ja muistuttaa miksi paini onkaan niin hieno laji. Ei tämä aivan täydellinen ottelu ole, mutta se johtuu ottelun lopetuksesta. Muuten ei mitään valittamista. Must-see ottelu.
Arvosana: ****½

Wargames match
The Hulkamaniacs (Hulk Hogan, Randy Savage, Sting & Lex Luger /w Jimmy Hart) vs. The Dungeon Of Doom (Kamala, Zodiac, Shark & Meng w/ The Taskmaster)
Face joukkue on todella kiinnostava, mutta heel joukkue ei kiinnosta pätkääkään. Jos jotain hyvää siitä pitää etsiä, niin se on ilman muuta The Taskmaster. Ja kun ennakkoon olin aika varma ketkä tämän ottelun vie, niin mielenkiintoa ei kauheasti löytynyt. Onneksi matsin jälkeen tapahtui sitten hieman mielenkiintoisempia asioita, kun

Spoiler

The Giant hyökkäsi Hulkin kimppuun.

Arvosana: **½



Fall Brawl 1995 kokonaisarvosana: 2,7
Ilman muuta katsomisen arvoinen tapahtuma openerin sekä Flairin & AA:n matsin takia.

Tältä foorumilta ei tietääkseni löydy kovin montaa puroresun aktiiviseuraajaa, joten arvostelenpa teidän (pääosin kuitenkin omakseni) iloksenne koko puro-vuoden tärkeimmän ja suurimman tapahtuman: Wrestlekingdom IV'n

Japanin suurin painipromootio New Japan Pro Wrestling siis järjestää vuosittain (joka vuonna samana päivänä, eli 4.1) oman "Big-Onensa" Japanin maineikkaimmalla areenalla, eli kapasiteetiltaan reilut 50.000 ihmistä vetävässä Tokyo Domessa. Tämän vuotinen tapahtuma oli siis neljäs tässä nykyään järjestettävässä Wrestlekingdom-sarjassa ja muidenkin vuosien tapaan eventissä esiintyi myös iso liuta tähtiä NJPW'n ulkopuoleltakin, mm. painijoita TNA'sta, NOAH'ista sekä Meksikon johtavasta organisaatiosta CMLL'stä.


New Japan Pro Wrestling Presents: Wrestlekingdom IV in Tokyo Dome, 4.1.2010!


Super Strong Machine, Wataru Inoue & Mitsuhide Hirasawa vs. Jushin Thunder Liger, Koji Kanemoto & Kazuchika Okada
Hienon, tunnelman kattoon nostattavan alkuhypen jälkeen oli siis aika openerille, joka oli tyypilliseen puroresu-tyyliin 6-miehen joukkueottelu jolla ei ollut mitään ihmeellisiä pohjustuksia. Matsi itsessään itsessään oli melkoista perushuttua, joka olisi tarvinnut vähintään 5 minuuttia lisää aikaa, jotta tästä pystyisi löytämään niitä hyviä puolia. Ottelun lyhyys pisti kyllä pahasti ketuttamaan, mutta olihan tämä ihan katsottava mittelö niin kauan kuin sitä ylipäänsä kesti. Kyllä tämä kuitenkin asiansa hoiti openerina.
Arvosana: **

IWGP Jr. Heavyweight Tag Team Championship:
Ryusuke Taguchi & Prince Devitt (c) vs. Ultimo Guerrero & Averno
Seuraavana alakortin otteluna toimi aina yhtä viihdyttävän Apollo 55'n (mestarit), sekä itselleni melko tuntemattomien Meksikolaisten maskimiesten mittelöllä IWGP Junior Tag-vöistä. Matsi olikin taattua lightweight-menoa, pari tyylikästä spottiakin nähtiin ja haastajajoukkue todella yllätti taidoillaan. Aikaakin oli ihan riittävästi, vaikka ei pari lisäminuuttiakaan olisi tätä yhtään huonommaksi tehnyt.
Arvosana: ***

IWGP Tag Team Title - 3-Way Hardcore Rules Match
Team 3D Brother Ray & Brother Devon (c) vs. Giant Bernard & Karl Anderson vs. Yujiro & Tetsuya Naito
Joukkuedivisioonalla jatketaan, ja tällä kertaa pelkästään jenkkipainia seuraavillekin tutuilla kasvoilla. Team 3D tuli siis jälleen kerran Japaniin puolustamaan BFG'ssä voittamiaan joukkuevöitä vanhoja vihollisiaan Giant Bernardia (A-Train) ja Karl Andersonia (painii myös PWG'ssä), sekä myös TNA'ssa viime vuonna vaikuttanutta No Limitiä vastaan. Matsin pohjustuksena oli, että No Limitin pojat ovat kasvattaneet vuoden mittaan suuresti imagoaan "Superstar Teamina" napaten tärkeitä voittoja niin Japanin, kuin Meksikonkin puolella, ja ovat viimein päässeet mukaan isoihin kuvioihin. Bernard ja Anderson saisivat nyt viimeisen shottinsa Team 3D'n vöihin, ja kolminottelu HC-maustein olikin valmis.
Ottelun saatua lähtölaukauksensa oli meno hieman hidasta, mutta aseiden tultua peliin matsi sen kuin parani ja parani. Kaikki joukkueet näyttivät matsissa tasaveroisilta, ja Dudleyt imivät kiitettävän paljon heattia yleisöltä huutelemalla törkeyksiä japaniksi. Aseiden käyttö oli monipuolista (ei kuitenkaan mennyt överiksi) ja pari komeaa bumppiakin nähtiin. Itsehän en tunnetusti mikä roskapainin suurin ystävä ole, mutta tämä oli ehdottomasti yksi parhaista näkemistäni HC-pohjaisista otteluista miesmuistiin!
Arvosana: ***+

Yuji Nagata & Akebono vs. TAJIRI & Masato Tanaka
Tapahtuma jatkuu jo kolmannella perättäisellä joukkueottelulla, joka on tällä kertaa saanut lisänimen "Wrestlekingdom Special Tag Match", joka on siis ihan perinteinen joukkuematsi. Kuten tältä voi hyvin odottaa, oli matsi hieno esimerkki tästä NJPW'lle ominaisesta "Strong Style"-painista, jollaista eritoten Nagatan ja Tanakan välinen vääntö osoitti. Tajiria on aina mukava nähdä, ja Akebonokin oli oikein piristävän toimiva mörssäri tässä matsissa. Kaikki ottelijat olivat siis hyvällä tavalla "omia itsejään" ja ottelu toimi erinomaisesti alusta loppuun. Ei valittamista.
Arvosana: ***+

Terry Funk, Riki Choshu, Masahiro Chono & Manabu Nakanishi vs. Abdullah The Butcher, Toru Yano, Takashi Iizuka & Tomohiro Ishii
Joukkuelinja jatkuu yhä, tällä kertaa 8 miehen joukkuemittelöllä, josta ei tippaakaan nostalgiaa puutu. Matsin vanhoista pampuista eritoten Funk näytti erityisen vireältä, mutta Butcher olisi minun puolestani saanut jättää tässä kohtaa painimisen kokonaan väliin, vaikka onhan se ihan positiivista nähdä, että mies on yhä hengissä. Aika perushuttua tämä matsi, loppujen lopuksi melkoisen laiskaa menoa oli, vaikka muutamia kivoja väläytyksiäkin nähtiin. Kankeaa old-school menoa.
Arvosana: **-

NJPW vs. NOAH: Togi Makabe vs. Mohammed Yone
Viihdyttävän alakortin jälkeen onkin aika siirtyä illan hypetetyimpiin otteluihin, ja tapahtuman yläkortin tulisi avaamaan New Japanin edustajan Togi Makaben, ja NOAH'in joukkuemestarin Mohammed Yonen välinen matsi promootioiden paremmuudesta. Ottelun alkaessa stiffillä brawlilla jo sisääntulorampilla, osasi tästä odottaa mielenkiintoista ja rajua isojen miesten kohtaamista. Sitä tämä mittelö myös olikin, erittäin tasaväkistä alusta loppuun ja molemmat miehet todella pistivät asennetta peliin keskisormien ja stiffien potkujen vilahdellessa alinomaan. Lopetuskin oli todella tyylikkäästi vedetty, ainoan valituksen sanan joudun antamaan ottelun valitettavasta lyhyydestä.
Arvosana: ***-

IWGP Jr. Heavyweight Championship:
Tiger Mask 4 (c) vs. Naomichi Marufuji
Seuraavaksi siirrymme illan todelliseen herkkupalaan: Tiger Mask 4'n ja Super J Cup 5th Stagen voittajan Naomichi Marufujin väliseen vääntöön Junior-mestaruudesta. Korkeisiin odotuksiin nähden tämä oli todella onnistunut high-flyingiä, teknistä vääntöä ja strong-styleä yhdistelevä taidonnäyte, joka osoitti jälleen kerran miksi New Japanin Junior-divisioona on yksi parhaista asioista koko bisneksessä. Yleisö oli erityisesti loppua kohden aivan pähkinöinä, ja voin rehellisesti sanoa tämän olevan vahva ehdokas illan viihdyttävimmäksi koitokseksi.
Arvosana: ****-

NJPW vs. NOAH: Hiroshi Tanahashi vs. Go Shiozaki
Hienon mestaruusmatsin jälkeen siirrymme hieman erilaisiin kilpailuasetelmiin, nimittäin New Japanin ykkössuosikkini Hiroshi Tanahashin ja NOAH'in edustajan Go Shiozakin mittelöön, joka on siis illan toinen NJPW vs. NOAH-ottelu. Tämäkin matsi täytti odotukset enemmän kuin hyvin, Shiozaki suoritti täydellisesti pienehkön altavastaajan roolinsa ja Tanahashi tuttuun tapaansa väläytteli supertähden elkeitä kiitettävästi. Äärimmäisen tasainen kamppailu ja erityisesti matsin loppupuolella yleisö oli aivan sekaisin näiden ottelijoiden tarjoamasta jännityksestä. Suosittelen!
Arvosana: ****

GHC Heavyweight Championship:
Takashi Sugiura (c) vs. Hirooki Goto
Kahden eeppisen taiston jälkeen onkin jo aika NOAH'in päämestaruusottelulle, jossa ratkaistaisiin Japanin toiseksi arvokkaimman maailmanmestaruusvyön, GHC-mestaruuden kohtalo. Sugiura ja Goto kohtasivat jo viime vuoden Wrestlekingdomissa joukkueottelussa (Goto oli joukkue Shinsuke Nakamuran kanssa ja Sugiuran partnerina toimi Mitsuharu Misawa) pannen alulle NJPW vs. NOAH-feudin, ja tänä vuonna he ottelisivat single-ottelun Sugiuran tittelistä. Matsi oli yhtään liioittelematta täydellinen synonyymi termille "Strong-Style". Kaksi periksi antamatonta samuraita pistää kaikkensa peliin matsissa, jossa nähdään monipuolisesti niin teknistä lukkoilua matossa, tiukkaa brawlausta nyrkeillä ja potkuilla, sekä tietysti uskomattoman rajuja heittoja. Tästä ei ihan helpolla paremmaksi pistetä, ehdottomasti tapahtuman Match Of The Night.
Arvosana:****+

IWGP Heavyweight Championship:
Shinsuke Nakamura (c) vs. Yoshihiro Takayama
Jo kolmannen perättäisen huippuottelun jälkeen olisikin sitten jo aika illan pääottelulle: nuoren maailmanmestarin Shinsuke Nakamuran ja puro/MMA-konkarin Yoshihiro Takayaman mittelöllä koko puro-maailman arvokkaimmasta mestaruudesta. Miesten viime kohtaamisessa Nakamura sai legendalta erittäin pahasti nenilleen, ja nyt hänellä olisi todellinen näytön paikka, ja vieläpä koko vuoden eeppisimmässä painitapahtumassa. Kyllä tämän ihan mielellään katsoi, mutta ihan selvästi näki, että tämä oli puhtaasti pelkäksi rahaotteluksi tehty. Takayama oli oma kankea itsensä, enkä erityisemmin pitänyt matsin "David vs Goliath"-asetelmasta. Nakamura teki selvästi parhaansa ottelun underdogina, ja sai kuin saikin lopulta revittyä ihan katsottavan matsin noinkin huonosta painijasta (Takayaman vanhemmasta tuotannosta en osaa sanoa mitään, mutta muutaman matsin mitä olen häneltä nähnyt, ovat olleet melko onnetonta katseltavaa), kuin Yoshihiro Takayama. Alempana cardissa tämä olisi vielä mennytkin, mutta pääotteluna Tokyo Domessa melkoinen pettymys. Yleisö pelasti tässä myös paljon, mutta olisin silti suonut main event- paikan tätä edeltäneelle mestaruusmatsille.
Arvosana: **½

Katoin DVD:n joka on ollut pitkään katsomatta minulla ja tänä iltana päätin virittäytyä tunnelmaan ja katsoin

ECW LIVING DANGEROUSLY 2000

eli tapahtuma alkoi sinister ministerin promolla jossa hän puhui kuoleman synneistä.

Texas bullrope match
"Old school hero" Steve Corino vs "American dream" Dusty Rhodes

tapahtuma potkaistiin käyntiin mielestäni aika oudosti. ottelu oli perus brawlia ympäri areenan ja mollemat äijät olivat verissään. Mukava nähdä Dusty ECW kehässä. ihan kelpo brawl matsi mutta avaus otteluna outo valinta.

Danny Doring&Road Kill vs Dangerous alliance(CW anderson&Bill Wiles)

Oikein mainio ottelu jossa mitään lukottelua ei nähty vaan paljon powerslameja ja kaikenlaisia power liikkeitä. Lopussa Elektra kääntyi Doringin ja Roadkiliä vastaan. Ok matsi vain ECWssä näki tälläistä painia.

ECW WORLD TITLE MATCH
Mike Awesome(c) vs Kid Kash

aluksi Diamondilla ja Kashillä piti olla ottelu mutta Awesome tuli keskeytämään sen ja Kash hyökkäsi Awesomen kimppuun ja ECW mestaruus matsi alkoi. Laatu matsi tämä olikin vaikka Awesome tätä matsia hallitsi alusta loppuun. hyvä lopetus.

Jado&Gedo vs Chris Chetti&Nova

Laatu tag team matsilla jatkettiin. kova joukkue Japanista haastoi ECW pitkä aikaisen joukkueen. Paljon hienoja liikkeitä ja lennokasta menoa. Hauska lopetus

TV TITLE TOURNAMENT SEMI FINAL
Super crazy vs Little Guido

Ottelun voittaja menisi Rhynoa vastaan main eventtiin. tämä ei ollut mikään ihmeellinen matsi. Guido ja Big sal yrittivät kahdestaan pieksää Crazyä. ei mikään ihme matsi mutta ihan meni mukavasti täytteenä.

Kintaro Kanemura vs Balls Mahoney

Nopea matsi jossa ei kerennyt tapahtua muuta kuin Balls riehui tuolin kanssa niinkuin aina. Huono matsi.

Da Baldies Vs New Jack

Tämä oli sitä samaa mitä aina ennenkin. New Jack pisti matalaksi kaikki 3 baldiesia. huono ottelu jos tätä edes voi otteluksi sanoa.

3 WAY MATCH FOR ECW TAG TEAM TITLES

Impact Players vs Dreamer&Tanaka vs Raven&Mike Awesome

Todella hienoa ECW mättö painia mutta ottelun kesto olisi voinut olla pitenpi. Voittajat miellyttivät

TV TITLE TOURNAMENT FINAL

Rhino vs Super crazy

Olin varma että tästä tulee squash matsi mutta eipä tullutkaan. Crazy pisti vastaan kaikella mahdollisella tavalla. Lopussa RVD tuli auttamaan Crazyä ylivoimaa eli networkiä vastaan. myös Sandman tuli kehään pieksämään Rhynon lopussa.


Loppujen lopuksi aivan loistava ja hauska tapahtuma mutta mitään 5 tähden matsejä ei nähty. mutta taso oli silti tyydyttävä. Mainio tapahtuma ECW:tä. Suosittelen kaikille.

Jejjej, Kenityksen postauksesta lainasin laiskana posterin.

Katsoin pari viikkoa sitten WCW nWo Souled Out '97:n, ja yritän nyt arvostella sitä lyhyehkösti muistikuvien perusteella.



WCW nWo Souled Out 1997

Selostus: Eric Bischoff & Ted DiBiase

Chris Jericho vs. Masahiro Chono
Ei mikään megapitkä ottelu ollut, mutta kertakaikkiaan LOISTAVA opener kahdelta hyvältä painijalta! Sitä solidia äksöniä, atleettista menoa, nättejä liikkeitä ja kyllä lopussa jännittikin hieman. Jerichon parhaita näkemiäni WCW-otteluita. Suosittelen tätä matsia kaikille.
Arvosana: ****
Kesto:

Spoiler

11:08

Mexican Death Match:
Big Bubba Rogers vs. Hugh Morrus (w/Jimmy Hart)
Sitten oli vuorossa rujoa köriläiden roskapainia. Ihan kohtalaisen viihdyttävä roskapainiannostämä olikin. Mihinkään suuriin fiiliksiin ei yltänyt, mutta oli tämä ihan siedettävä. Lopetus oli kyllä harvinaisen raju.
Arvosana: **1/2
Kesto:

Spoiler

9:03

Jeff Jarrett vs. Mr. Wallstreet
Illan heikoin matsi oli tässä. Jarrett näytti kunnon hintiltä, eikä kumpikaan kehässä mitään erityistä tarjonnut. Aika turha väliottelu.
Arvosana: **
Kesto:

Spoiler

9:22

Buff Bagwell vs. Scotty Rigs
Tämä oli hyvää menoa. Rigs vaikutti jees hepulta, ja Bagwell oli loisto viihdettä - kuten lähes aina. Perushyvää painia kummaltakin, hyvän maun jätti tämä ottelu. Plussaa toi tapahtumalle tämä aika pitkäkin matsi.
Arvosana: ***
Kesto:

Spoiler

13:51

Diamond Dallas Page vs. Scott Norton
Tästä ottelusta etenkään en muista paljoa, enkä edellisestäkään. Norton on ihan välttävä jättiläinen (Borga 8) ), DDP aina perusvarma viihdyttäjä. Suht viihdyttävä matsi tästä tuli, ja ottelun jälkeiset tapahtumat olivat mielenkiintoisia.
Arvosana: ***
Kesto:

Spoiler

9:39

WCW World Tag Team Championship Match:
The Outsiders(c) vs. The Steiner Brothers
Tässä oli mielestäni MOTN. Kahden loistavan joukkueen viihdyttävät brawlerit samaa kehässä samaan aikaan. Todella sähköistä ja viihdyttävää MÄTTÖÄÄH~~ hyvällä tunnelmalla. Huomasi, että kyseessä olivat tekijämiehet. Etenkin lopussa ottelu meni todella hienolle tasolle.
Arvosana: ****
Kesto: En muista, eikä löydy Wikipediasta

Ladder Match For The WCW United States Championship:
Eddy Guerrero(c) vs. Syxx
Odotetun hyvä oli se tämäkin. Ihan vauhdikasta ja laadukasta menoa, en valita. Kummatkin vetivät melko hienosti, etenkin Eddyn meno näytti upealta. Mainio ottelu tosiaan.
Arvosana: ***1/2
Kesto:

Spoiler

13:48

WCW World Heavyweight Championship Match:
Hulk Hogan(c) vs. The Giant
Niin. Hulkin tähdittämä Main Event. Ei tämä todellakaan ollut mikään tasokas pääotteluksi tai mestariteos, muttei nyt ihan sietämätönkään. Semmöistä suht katseltavaa menoa, paikoittain jopa viihdyin kelvollisesti. Lopussa oli sitten melkoista hässäkkää.
Arvosana: **1/2
Kesto:

Spoiler

11:00

Hyviä otteluita nähtiin mukavasti, selostus oli mainiota ja nWo-teema värityksineen ja nWo vs. WCW-asetelmineen toimi. Oikein viihdyttävä PPV. Jäbä suosittelee-leiman sai tämä PPV.

Otteluiden arvosanojen keskiarvo: 3,0625
Arvosana: Hyvä

***The Outsiders
**The Steiner Brothers
*Chono & Jericho

Kokonaisranking kaikista arvosteluistani:
1. WWE WrestleMania 19 - Mahtava
2. WWE WrestleMania 21 - Todella hyvä
3. WWF Royal Rumble 1992 - Todella hyvä
4. WWF WrestleMania 8 - Hyvä
5. WCW nWo Souled Out 1997 - Hyvä
6. Dragon Gate USA: Untouchable - Hyvä
7. WWF Royal Rumble 2002 - Hyvä
8. WWE Judgment Day 2008 - Hyvä
9. Dragon Gate USA: Enter The Dragon - Kelvollinen
10. SummerSlam 2006 - Kelvollinen

Vaikka matsienarvosanojen keskiarvo ei ollut parempi kuin DGUSA Untouchablella, viihdytti tämä PPV minua enemmän ja piti tiukemmin otteessansa. Myös se omalaatuisuus toi plussaa. Arvosteluja voisi jatkaa piakkoin, jos saisin katsottua vaikka DGUSA:n uuden PPV:n Freedom Fightin tai sitten jatkaisin WWF 1992-projektia SummerSlammin muodossa... Aika näyttää.

ECW One Night Stand 2005

Niinkuin topikin ykkössivulla lukeekin samaisen tapahtuman arvostelussa, yleisö karjuu E-C-Dubbia ja Styles avaa shown, sekä esittelee selostuspartnerinsa tänään: Mick Foley. Alkuvideon aika..


Lance Storm /w Dawn Marie vs. "The Lionheart" Chris Jericho
Ja wow mikä avausottelu. Molemmat näyttivät tosi hyvää atleettista taidokkuutta, hienoa myyntiä ja muutenkin hyvää painia. Juurikin sellaista painia mistä pidän, ja vaikka pituutta oli vain reilut seitsemän minuuttia niin ottelusta jäi hyvä maku suuhun, ja lopetuskin oli ihan hyvä. Asteikolla 1 - 4 antaisin ottelulle kolmosen verran, koska vaikka ottelu olikin todella lyhyt, paini oli erinomaista, yleisö ja selostus mahtavaa, sekä lopetuskaan ei ollut huono.
Arvosana: Kolme ufoa neljästä ¤ ¤ ¤ / ¤ ¤ ¤ ¤

Sitten Pitbullin promo ja video ECW:en kuolleille painijoille hieno tribuuttivideo. Takaisin nelikulmaiseen kehikkoon, kun Tajiri astelee Mikey Whipwreckin ja Sinister Ministerin (James Mitchell) saattamana kehään. Heidän jälkeensä koko F.B.I -stable, ja lopuksi Super Crazy! Ottelu on siis Three Way Dance.

Tajiri /w Whipwreck & S. Minister vs. James Mitchell /w F.B.I vs. Super Crazy
Kivaa toimintaa koko ottelun ajan, joskaan ei niin hyvää kuin ensimmäisessä ottelussa. Interferencejä nähtiin aika paljon, joka kuitenkin piti mielenkiintoa ottelussa mukana. Ottelu meni jopa yleisön sekaan, jossa nähtiin aika hieno spotti. Kestoa oli vain alle seitsemän minuuttia. Kuitenkin yleisö ja selostus taas nostivat arvosanaa.
Arvosana: ¤ ¤ ja ½ ufoa neljästä / ¤ ¤ ¤ ¤

Sitten katsotaan vähän vanhan kunnon ECW:n momentteja. Kaikenkaikkiaan hienoja hetkiä. Sitten takaisin kehään, maskin kanssa varustettuna Psicosis tulee kehään, mutta repii sen pois. Sitten itse Rey Mysteeriooo.

Psicosis vs. Rey Misterio Jr.
Nyt mentiinkin vähän hitaammalla menolla, Psicosis ei näyttänyt niin hirveän hyvältä tässä ottelussa, kun Rey oli perusvarma. Yleisö oli vähän hiljempaa tässä ottelussa, mutta yltyivät kyllä hurraamaan ja buuaamaan isommilla hetkillä. Loppujen lopuksi nähtiin ihan muutama tyylikäs spotti, sekä hyvää selostusta jälleen, mutta kestoa vaan semmoiset ~seitsemän minuuttia.
Arvosana: ¤ ¤ ja plussa lisäksi / ¤ ¤ ¤ ¤

Ottelun jälkeen Kurt Angle ja J.B.L tulevat parvekkeelle. Monia muitakin Smäkin tähtiä tulee yleisön sekaan. "Fuck you SmackDown" -chantti alkaa, jonka jälkeen "E-C-Dubbia taas." Roadkill yrittää tehdä promoa, mutta Smäkin tähdet pilaa näköjään senkin. Sitten taas niitä ECW momentteja. Joel Gertner yrittää saada jotain haastattelua tai jotain semmosta meininkiä Anglelta ja sen kamuilta. Angle promottaa ja "You Suck Dick" chantit alkaa. Angle vastaa "Your Mother Taught Me How!" :D Kurtti lopettaa ja JBL aloittaa, saaden "Asshole" -chantit. JBL promottaa hyvin ja ECW fanit jatkavat vihamielisillä chanteillä. Sitten yleisön mieliksi Rob Van Dam Bill Alfonson kanssa astelee kohti kehää ECW paita päällään. Robbie aloittaa vuorostaan promotuksen, sekä saa R-V-D chanttejä. Yllättävänkin menevää promotusta Dämiltä. Rhyno tulee ja Gorettaa RVD:n helvettiin, sekä repii jalkatuen irti ja stomppaan hänen polven paskaksi. Valot sammuu ja Sabu tulee, sekä matsi alkaa!

Rhino vs. Sabu
Seuraavassa ottelussa mentiinkin sitten pelkästään niillä tuoleilla ja pöydillä kuten Sabulta tässä vaiheessa voikin odottaa. Ei nyt paljoa sanottavaa tästä ottelusta ole, taas mentiin sellaiset seitsemän minuuttia, jonka aikana tuli muutamia stiffejä iskuja molempien naamavärkkiin. Robbiekin pääsi iskemään yhden signature liikkeistään, kaiken kaikkiaan perusottelu.
Arvosana: ¤ ¤ - / ¤ ¤ ¤ ¤

Al Snow sekoilee headin kanssa backstagellä, kunnes katsotaan taas videoita. Paketin jälkeen Bischoffi ja Rawin muutkin painijat kävelevät yleisön seasta samaiselle parvekkeelle jossa Smäkin painijat ovat. Sen jälkeen Benoitti kävelee kehään.. Vähän :/ fiiliksellä mennään, mutta ilmeisesti hän painii Eddietä vastaan. Pirr.. Ja sieltähän se Latino Heat tulee!

Chris Benoit vs. Eddie Guerrero
Ok. Kun kuulin selostuksesta että Benoit kohtaa Eddien, odotin vähän erilaisempaa menoa mitä tämä ottelu tarjosi. Benoit iski kokoajan stiffejä suplexeja ja iskuja, kun taas Eddie esitti surkeaa myyntityötä. Mega-heel Eddie piti kyllä kiinni roolistaan koko ottelun ajan, joka ei niinkään antanut mahdollisuuksia hyvälle molemminpuoliselle tekniikka- tai reversefestille jota itse ainakin odotin. Myöskin se, että yleisö keskittyi chänttäämään jotain "Fuck You Bischoffia" kesken ottelua häiritsi. Loppujan lopuksi perusottelu, jolla oli kestoa ~kymmenisen minuuttia.

Arvosana: ¤ ¤ / ¤ ¤ ¤ ¤

Way to go.. Mainostetaan jotain Batista vs. Triple H:ta, joka tapahtuu Vengeancessä. Kiinnostaa. Joel Gertner palaa taas parvekkeelle mikrofoni kädessään, sekä kysyy Bischoffilta töiltä. Eric repeää ja ottaa mikrofonin Joelilta. Rawin rosteri repeilee, ja Eric kiljuu "HELL NO!" ja kerää cheap heattia, sekä höpisee tylsää samaa settiä jota nähdään joka päivä. Sitten kehään kävelee Mike Awesome, sekä Masato Tanaka! Jeah.

Mike Awesome vs. Masato Tanaka
Olipa Awesome "sloppy". Lyönnit ja big boot yritykset olivat todella löysiä, sekä kumpikaan ei sellannut kovinkaan hyvin. Mutta muuten ihan hyvää hardcore mättöä, ja varsinkin Tanakan ottamat table bumpit oli aika sairaita. Sekä se lopetus oli aika sairas. Kestoa oli jotakin ~12 minuuttia, mutta en vain pääse yli siitä kuinka huono Awesome oli. Stylesin alkushootti oli muuten aika hauska, nosti arvosanaa :P

Arvosana: ¤ ¤ / ¤ ¤ ¤ ¤

Ottelun jälkeen Paul Heyman kävelee kehään suurten suosionosoitusten saattelemana, sekä kyyneleet tulee Paulielle silmiin. Heyman heittää hienon promon. Joku Devil's Rejects mainos :/

Dudley Boyz vs. Tommy Dreamer & The Sandman
Pakko sanoa, että kaiken kaikkiaan mahtava sisääntulo Hiekkamieheltä.. Eeeexiit Light.. Eeeenterr Night.. Mitä helv :DD blue World order tulee.. Stevie Richards ottaakin mikrofoonin ja promottaa. "We're taking over!" Richards iskee super kickin Sandmanille ja all hell is loose. Kid Kash liittyy brawliin, ja myös Hardcore Chair Swinging Freaksit tulevat ja hakkaavat bWo:n tuoleilla. Brawli menee aina entrance väylän luokse, jonne Kid Kash hyppää ja kaikki kaatuu. Kello soi ja kehässä on Bubba Ray ja Dreamer..

Loppuun vielä erinomainen kaaos-hardcore-ottelu, jossa nähtiin hardcorea riittämiin kun kaikki brawlasivat kehässä ja mätkivät toisiaan aseilla. Vertakin saatiin tuohon loppuun ämpärillinen, kaiken kaikkiaan hyvää loppu mättöä.
Arvosana: ¤ ¤ ¤ / ¤ ¤ ¤ ¤

Ja sitten vielä ihan loppuun yllätyssisääntulo ja Rawin ja Smäkin "superstaarit" otti vähän iskua ECW:ltä. Bischoffi sai oikein urakalla turpiin ja show päättyy iloisesti ECW:n vetäessä kaljaa naamariin.

Kokonaisarvosana: ¤ ¤ ¤ / ¤ ¤ ¤ ¤

Kaiken kaikkiaan hyvä PPV, jossa nähtiin muutama hyvä ottelu, sekä hyviä angleja ja promoja, ja muutama shoottikin. Suosittelen ehdottomasti kaikille "ei-ECW" faneillekin. Hyvä tapahtuma.

ECW Anarchy Rulz 1999

Eventti alkaa ja E-C-Dub chantit raikuu, kun Styles on avaamassa showtaan announcer parinsa kanssa, Syrus the Viruksen kanssa. Viirus hankkii vähän heel heattia samalla kun Styles höpisee illan eventistä. Alkuvideon pariin..

Lance Storm /w Dawn Marie vs. Jerry Lynn
Hyvä opener, enkä odottanutkaan muuta näiltä kahdelta. Hyvää toimintaa, hyvä yleisö, sekä Styles tietenkin loistaa selostuksessa, mutta Viirus on aika laimea. Itse ottelun alku oli hyvin painittu molemmilta, saatiimpa keskivaiheille yksi ihan hieno bumppikin, joka ei tietenkään voi olla niin mahtava koska ei ole mitään suojuksia kehän ulkopuolella. Lopetus oli yllättävä, mutta aika laimea. Kuitenkin ~17 minuuttiin mahtui hyvää äksöniä, ja oli onnistunut opener.
Arvosana: ¤ ¤ ¤ - / ¤ ¤ ¤ ¤

Simon Diamond tulee kehään promottamaan, sanoen että tarvitsee tag partnerin. Jazz tulee kehään, mutta Diamond ei hyväksy häntä partnerikseen koska hän on nainen ja Simon ei sanonut "Simon says". Sitten alkaakin minuutin ottelu jossa Jazz pinnaa Tom Marquezin. Sen jälkeen kaksi tyyppiä tulee kehään ja tulee brawli. Tästä tulikin näköjään joku ottelu :/

Chris Chetti & Nova vs. Simon Diamond & Tony DeVito
Muutama minuuttia brawlia, kunnes Danny Doring ja Roadkill hyökkäävät ja ottelu päättyy no contestiin. Matsin lopuksi Jazz ottaa turpiinsa pahemman kerran. Lisää porukkaa tulee kehään ja brawli vaan jatkuu. ..Sitten tulee New Jack aseidensa kanssa kehään ja BAM BAM kaverit tippuu kanveesiin kun New Jack hakkaa kylteillään ja näppäimistöillään heitä päähän. Sitten vähän sitä sairaampaa tavaraa ja kitara pasahtaa tuhansiksi paloiksi jonkun päähän.

Little Guido vs. Tajiri vs. Super Crazy - Three Way Dance
Kyllä sitä taas mentiin kun nämä kolme taas kohtasivat. Todella hyvä viidentoista minuutin koitos, jossa nähtiin hienoja tiimi liikkeitä, stiffejä potkuja ja muutama hieno bumppi yleisönkin sekaan, josta jäi kaikenkaikkiaan erittäin hieno maku suuhun. Tällä kertaa myös parempaa myyntiä kaikilta, ja varsinkin Guido osasi ottaa hyvin turpiinsa. Lopetuksessakaan ei ollut mitään vikaa, mutta olisin ehkä toivonut ensimmäisen eliminaation tapahtuvan vähän myöhemmin. Hyvä ottelu silti.
Arvosana: ¤ ¤ ¤ + / ¤ ¤ ¤ ¤

Backstagellä Steve Corino, Rhyno ja joku kolmas hyypiö ovat. Corino promottaa aika hyvin, vaikka hänen pikkupoika lookkinsa on naurettava. Myöskin Rhyno oli huvittavan näköinen. Sen jälkeen kehässä Justin Credible mikrofonin kanssa ja samassa kehikossa on myös joku Jason dyyd. Ihan ok promotusta Credibleltä. Hän kertoo, että hänellä on lähestymiskielto Sabua vastaan, ja että hänet pitäisi julistaa voittajaksi, koska Sabu ei voi tulla samaan aikaan areenalle hänen kanssaan. Tuomari sanoo, että hän on oikeassa, mutta koska ollaan Chicagossa, ja koska tänään ei ole lakeja, sekä Anarkia Rulettaa, niin matsi käydään.. And off we go..

Justin Credible vs. Sabu /w Bill Alfonso
Sitten mentiinkin hitaampaan brawliin, jossa vihamiehet kohtasivat. Muutama kova bumppi Sabulta, mutta siinä se aika paljolti olikin. Molempien stamina vaan ei riittänyt tähän ~15 minuutin koitokseen, koska molemmat näyttivät erittäin väsyneiltä. Lopun finisher counter festkin on nähty niin monta kertaa, että se ei oikein innostanut. Ihan ok matsi silti.
Arvosana: ¤ ¤ / ¤ ¤ ¤ ¤

Sitten tuleekin Masato Tanaka kehikkoon.. Ja häntä vastaan on ECW:n World Champion.. TAZ! Tästä pitäisi tulla kiinnostavaa..

Masato Tanaka vs. Taz (c) for the ECW World Championship
Aha.. tästä tuleekin three way dance, koska Mike Awesome liittyy otteluun. Aikainen eliminointi, joka sopikin tähän otteluun ihan hyvin. Tanaka on varmaan ainoa jonka olen nähnyt ottavan tuoliniskuja suoraan päähän ilman että ottaa käsillä vastaan. Muutenkin kaveri ottaa koko ajan isot määrät vahinkoa. Itse ottelu oli ihan hyvää brawlia, vaikkakin siihen liittyi Awesomen muutama sloppy strike ja muutama Tanakan botchi, mutta bonusta ottelun lopputuloksesta, jota ei ennakkoon voinut arvata.
Arvosana: ¤ ¤ ½ / ¤ ¤ ¤ ¤

Joel Gertner on kehässä ja kysyy Dreamerilta hänen loukkaantumisestaan. Dreamer promottaa muutaman minuutin, kunnes Steve Corino Rhynon ja pyörätuoli kaveri tulee kehään. Rhyno menee tappelemaan Tommy Dreamerin kanssa..

Tommy Dreamer vs. Rhyno
Lyhyt matsi, jossa nähtiin muutama hyvä liike, kunnes Raven ja Jack Victory interferencaavat. Yllättäen tästä tulikin tag team matsi, jossa Raven ja Dreamer säilyttävät Tag vyönsä, kun Corino & Victory selätetään.

Axl Rotten on kehässä ja haluaa kohdata ECW World mestarin. Impact Playersit tulee kehään ja hyökkäävät Rottenin kimppuun. Balls Mahoney ja Spike Dudley tulevat kehään ja Balls cleanaa housen. Spike iskee Dawn Marielle finisherinsä. Rotten kutsuu vuorostaan Rob Van Dämia kehään. Sieltä se lopultakin tulee, ja ottelu on Televisio tittelistä. Ilmeisesti kuitenkin Balls kohtaa Dämin.

Balls Mahoney vs. Rob Van Dam (c) for the ECW World Television Championship
Olipa surkea lopetus muuten ihan hyvälle PPV'lle. Tylsää brawlia ja tuoliniskuja, ja mitä ylitylsä Balls Mahoney tekee yli 20 minuutin ottelussa? En ymmärrä. Balls muutenkin dominoi koko ottelun ajan, eikä tylsempää oikeasti voisi olla. Ainoastaan OK lopetus ja RVD'n mahtavuus pelasti tämän ottelun. Yleisökin oli jo aivan loppu, eikä oikein mitään saatu lopuksi irti. Matsissa ei ollut muutenkaan oikein järkeä, eikä sitä kehäpsykologiaa
Arvosana: ¤ + / ¤ ¤ ¤ ¤

Muuten hyvä PPV, mutta muutama ihme juttu (kuten RVD vs. Balls, Dreamerin ottelu vaihtui tag otteluksi ym.) laskivat arvosanaa. Hyvä aloitus kuitenkin PPV'llä, ja varsinkin Tajiri - Crazy - Guido oli todella hyvää äksöniä.

Kokonaisarvosana: ¤ ¤ + / ¤ ¤ ¤ ¤

Tässä viime aikoina olen ollut hieman puutunut mainstream-painiin eikä puroresukaan ole jostain syystä jaksanut napata, joten päätinpä ottaa asiakseni katsastaa muutaman indy-tapahtuman viime vuodelta. PWG'n tarjoama nonstop-tykitys piristikin hieman tylsää päivääni sellaisissa määrin, että voisin vaikka pientä arvosteluakin laittaa.

Pro Wrestling Guerrilla: Ninety Nine, 11.4.2009


Scorpio Sky, Phoenix Star & Zokre vs. Dustin & Brandon Cutler & Scott Lost
Pienimuotoisten promojen jälkeen tapahtuma starttaa itselleni melko lailla tuntemattomien (Scott Lostia lukuunottamatta) kasvojen parissa. Matsi oli kuin olikin taattua PWG-laatua erilaisine pikku spotteineen, ja erityisesti ottelun vauhdikkuus piristi todella mukavasti. Openeriksi erittäin hyvä valinta ja aikaakin riittävästi, vaikka ei tämä nyt mikään ikimuistoinen mittelö ollutkaan.
Arvosana: ***

Bryan Danielson vs. Chuck Taylor
Seuraavassa ottelussa nähtiin oikein mukavaa vääntöä hieman humoristisia piirteitä sisältäneessä ottelussa. Danielsonin ylivoimaisuus teknisenä Tayloriin verrattuna otetiin tässä esille varsin hauskalla tavalla ja kyllä tätä katsoessa oli naurussa pidättelemistä ajoittain (en nyt ala selventämään, katsokaa itse jos kiinnostaa). Hauskuuden lisäksi matsi tarjosi myös ihan varteenotettavaa lukkoilua sekä muutamia todella stiffejä lyöntejä puolelta toiselle, eikä lopetuksessakaan mitään valittamista löytynyt. Yleisön reaktiot olivat PWG'lle ominaiseen tapaan aivan apinamaisia, ja muutenkin ottelusta jäi hyvä todella maku suuhun.
Arvosana: ***+

Joey Ryan vs. B-Boy
En tiedä miksi, mutta jotenkin Joey Ryanin attire on aina iskenyt minuun ja muutenkin olen erittäin tykästynyt tyyppiin. B-Boyn taitoihin olin päässyt perehtymään tätä ennen muutamassa ihan laadukaassa CZW-ottelussa, joten odotukset tätä(kin) kohtaan olivat melko korkeat. Matsi olikin todella mukavaa alakortin vääntöä parilla yllättävällä käänteellä höystettynä, ja lopetuskin oli kaikessa shokeraavuudessaan äärimmäisen hyvin bookattu. Pituutta olisi voinut olla hieman enemmän mutta oikein viihdyttävää tavaraa tämäkin.
Arvosana: ***

Kenny Omega vs. Davey Richards
Seuraava matsi näytti paperilla aivan loistavalta, ja sitä se oli kyllä käytännössäkin. Matsi sisälsi upeita, oikein ajoitettuja spotteja sekä fysiikan lakeja uhmaavia heittoja yläköysiltä. Pituutta tällä oli riittävästi, ja erityisesti matsin loppuvaiheilla oli kyllä itsekin pakko haukkoa henkeä jännityksestä, ja yleisö eli ja kuoli jokaikisen near-fallin kohdalla. Huippuottelu, jo pelkästään tämän mittelön takia suosittelen lämpimästi tämän tapahtuman katsomaan.
Arvosana: ****

Sonjay Dutt vs. Roderick Strong
Tämäkin matsi täytti hyvin odotuksensa, erittäin vauhdikasta menoa tämäkin. Heelinä toiminut Dutt täydensi mukavasti hieman väritöntä Roderickia, vaikka kyllä molemmat huippupainijoita ehdottomasti ovatkin. Ottelu sisälsi hienoja back & forth-hetkiä ja voittokin meni oikeaan osoitteeseen hienolla finisherillä höystettynä. Ainoa miinus on pakko antaa matsin lyhyydestä, jopa viidellä lisäminuutilla tästä olisi voinut tulla vaikka kuinka eeppinen mittelö, vaikka kyllä tämä oikein viihdyttävä matsi tällaisena hieman tynkänäkin oli.
Arvosana: ***+

Tyler Black vs. El Generico
Tämä taisi olla ihka ensimmäinen kerta, kun näin Tyleria heeliksi bookattuna, toimi omasta mielestäni paljon paremmin kuin se ROH'ssa nähtävä nössö. Tästä matsista näki alusta asti ettei se tulisi pettämään, ja tasaisen korkealentoista menoahan tämä olikin alusta loppuhetkiin asti. Tämä kärsi samasta ongelmasta kuin edellinenkin ottelu, mutta kyllä tämä hitusen paremmaksi sijoittui, yleisö oli nimittäin (arvatenkin) todella kuumana Genericoon "Olé!"-huutojen sekä muiden kekseliäiden chanttien raikuessa alinomaan.
Arvosana: ***+

PWG World Championship:
Chris Hero (c) vs. Austin Aries
Käsitykseni mukaan miehillä oli ollut erimielisyyksiä jo jonkin aikaa, ja nyt he sitten pääsisivät ottamaan lähituntumaa toisistaan Heron puolustaessa mestaruuttaan ROH'n ykkösnimeä vastaan. Vaikka tämä alkuun vaikuttikin ihan loistavalta ottelulta, voin rehellisesti sanoa tämän olleen pienimuotoinen pettymys. Ehkäpä odotinkin tästä liian paljon "titaanien taistoa", ja sainkin sitten katsoa melko tavanomaisen ottelun superface vs. pelkuriheel-asetelmalla. Ei sillä ettei tämä ajoittain olisi ollut erittäinkin hyvää menoa, mutta Ariesin pärjääminen mestaria vastaan lähestulkoon pelkillä kepulikonsteilla oli minun mielestäni huonoa bookkausta ja lopetuskin tuli huonolla tavalla puskista. Ei tämä missään nimessä huono matsi ollut, mutta kyllä tämä vähän kylmäksi jätti varsinkin jos katsoo matsin osanottajia.
Arvosana: ***-

PWG World Tag Team Championship
Nick & Matt Jackson (c) vs. Chris Sabin & Alex Shelley
Vaikka olenkin tältä nelikolta useampiakin matseja nähnyt, oli tämä varmasti yksi joukkueiden parhaista kohtaamisista. Ottelu oli siis tapahtuman pääottelu ja samalla myös selvästi illan pisin ja paras mittelö. MCMG'n näkeminen TNA'n ulkopuolella on aina piristävä näky, ja kyllä Bucksitkin ovat yksi parhaista joukkueista nykypäivänä, vaikkeivat he nyt niin erityisen sytyttäviä olekaan. Tasaista nonstop-hyppelyä erilaisine spotteineen sekä ilmalentoineen, ja yleisökin piti desibelit ennätyksellisen korkeina. Joku tämän tuonne Videot & DVD't-alueelle taisi uppiakin, joten suosittelen lämpimästi katsomaan ainakin tämän ellei koko tapahtuman katsominen kiinnosta.
Arvosana: ****

Do diih, nyt on aika jälleen jatkaa tätä Katso kaikki WWF/E:n PPVt-projektia. Viimeisesti arvostelusta onkin näköjään kulunut jo kolmisen kuukautta. :o



Selostajat: Gorilla Monsoon & Jesse "The Body" Ventura (oh, yeah!)


The Enforcers (Big Bossman, Bad News Brown, Rick Martel & Honky Tonk Man) vs. The Dream Team (Dusty Rhodes, The Red Rooster, Tito Santana & Brutus Beefcake)
Openerissa oli periaatteessa kolme feudiparia, joiden pohjalle tämä matsi rakentui. Suurin näistä feudeista oli Dusty Rhodesin vs. Honky Tonk Man. Tämä kaksikkohan kohtasi toisensa jo (hyvin huonossa) ottelussa Summerslamissa. Entiset kaverukset, Rick Martel ja Tito Santana, olivat feudanneet jo koko vuoden Wrestlemaniasta lähtien, ja lisäksi Brutus Beefcakella oli säpinää Big Bossmanin kanssa. Bad News Brown ja The Red Rooster olivat sitten vain randomisti ottelussa mukana.

Ottelussa oli mukana kolme kiinnostavaa painijaa (Bad News, Martel ja Santana), mutta kuten olettaa sopii, niin kaksi heistä oli kaksi ensimmäisenä eliminointua. Huoh. No okei, olihan se Red Roosterkin ihan kiinnostava, vaikkei häntä nyt vakavasti voinutkaan ottaa. Matsissa oli mukavasti hyviä hetkiä, mutta valitettavasti niitä heikompia hetkiä oli vielä enemmän. Ja mitä lähemmäs loppua mentiin, niin sitä alemmas kiinnostus vajosi. Näinhän se kuuluukin mennä, eikö totta? Aika surullista, mutta tämä oli joka tapauksessa show'n toiseksi paras matsi.
**½


The King's Court (Randy Savage, Dino Bravo, the Canadian Earthquake & Greg Valentine) vs. The 4 x 4's (Jim Duggan, Ronnie Garvin, Hercules & Bret Hart)
Toisessa ottelussa oli openeria enemmän feudeja pelissä - Savage vs. Duggan, Valentine vs. Garvin, Valentine vs. Hercules ja Bravo vs. Bret. Earthquake oli ainoa, jolla ei ollut mitään sen suurempaa vihanpitoa kenenkään kanssa. Kylläpäs nuo kaikki feudit muuten kuullostavat huonolta. :/ Eikä tämä tämä matsi ollut yhtään sen parempi. Mutta toisaalta, enpä tältä juuri mitään odottanutkaan, sillä Bret ja Savage olivat ottelun ainoat kovat painijat. Valentine alkoi oli nelikymppisenä jo menneen talven lumia. Liian pitkä ottelu + liian vähän Hartia ja Savagea = tylsää menoa.
*½


The Hulkamaniacs (Hulk Hogan, Jake Roberts & Demolition) vs. The Million Dollar Team (Ted Dibiase, Zeus & The Powers of Pain)
Kyllä, aivan oikeasti, Hogan keskellä cardia! Tälläistä ei kovinkaan usein 80-luvun WWF:ssä nähty. Olisi kylllä luullut, että Vince olisi ollut niin innoissaan Hogan vs. Zeus-kuviosta, että tämä olisi saanut pääottelun paikan, mutta tällä kertaa Ultimate Warrior vei voiton. Ottelun tietenkin rakentui siis Hoganin ja Zeuksen (ja myös DiBiasen) väliselle kuviolle, mutta myös Robertsilla ja DiBiasella oli feudi menossa, kuten myös Demolitionilla ja The Powers of Painilla.

Positiiviset asiat: Zeuksen rooli oli todella pieni ja Hogan vs. DiBiase oli itse asiassa oikein viihdyttävää vääntöä.

Negatiiviset asiat: Aikalailla kaikki muu.
**-


Roddy's Rowdies (Roddy Piper, Jimmy Snuka & The Bushwhackers) vs. The Rude Brood (Rick Rude, Mr. Perfect & The Rougeau Bros.)
Toiseksi viimeisessä ottelussa kohtasivat Summerslamista lähtien feudanneiden Piperin ja Ruden johtamat joukkueet. Piperin joukko muodostui australialaisista naamanuolijoista, joilla oli feudintynkää vastapuolen Rougeaun veljeksien kanssa, sekä hieman vinksahtaneesta fijiläisestä. Aikamoinen tiimi siis kyseessä! Ruden tiimi oli itse asiassa aika hemmeti kova, sillä Rude ei ollut yhtään hullumpi painija, Rougeaut olivat hyvä joukkue ja Mr. Pefect ehkäpä koko rosterin paras painija. Ai niin, Rougeau Brothersin entrancetheme on loistavuutta. Siis oikeasti. Uuh. :heart:

Kuten Piperin joukkueen miehistöstä voi päätellä, niin ottelu sisälsi varsin paljon komediaa. Siitä, että oliko se hauskaa, voi olla montaa mieltä. Mutta olivat ne hassutteluhetket kuitenkin melkeinpä parasta tässä ottelussa, lukuunottamatta Perfectin painia. Aika heikkoa siis tämäkin. Tylsää ja pitkäveteistä.
*½


The Ultimate Warriors (The Ultimate Warrior, Jim Neidhart & The Rockers) vs. The Heenan Family (Andre the Giant, Haku, Arn Anderson & Bobby Heenan)
The Ultimate Warriorista oltiin kovaa vauhtia tekemässä uutta Hogania ja kyllähän hänen suosionsa tässä vaiheessa oli aivan valtava. UW oli periaatteessa koko vuoden feudannut Bobby Heenanin ja tämän "tallin" painijoiden kanssa. UW:n joukkueesta Shawn Michaelsilla ja Marty Jannettylla oli jonkinlaista feudia menossa Arn Andersonin ja Tully Blanchardin kanssa. Jälkimmäisenä mainittu ei kuitenkaan tässä ottelussa paininut, koska hommasi itselleen aikaisemmin päivällä potkut. Tämä oli samalla myös Andersonin viimeinen WWF-ottelu, sillä hän päätti palata takaisin NWA:n puolelle.

Olen jo monta kertaa näissä arvosteluissa kommentoinut Andren huonoa kuntoa, mutta nyt hän oli oikeasti niin huonossa kunnossa, että ei paininut ottelussa muutamaa sekuntia pidempään. Matsin laadun kannalta se oli toki vain hyvä asia. Kuten myös sekin, että Ultimate Warrior vietti hyvin paljon ottelusta vaihdossa (kuten myös Heenan). Painihommat jäivät siis oikeasti taitavien painijoiden harteille ja lopputulos olikin illan paras ottelu. Ei tämä mikään klassikko ole, mutta viihdyttävää vääntöä kuitenkin.
***-

*** Arn Anderson
** The Rockers
* Rick Martel

Olipas se kokonaisuutena mitäänsanomaton ja tylsä tapahtuma. Ei voi suositella. Seuraavaksi siten Rumblea.

Ja sitten hypätään tosiaan uuteen vuosikymmeneen ja vuoteen 1990. Selostajina PPV:ssä toimivat valitettavasti Tony Schiavone ja Jesse Ventura. Schiavone vei pois myös Venturan hohdokkuutta, koska ei osannut vastata millään tavalla tämän loistaviin heittoihin.


The Bushwhackers vs. The Fabulous Rougeaus
Buswhackersit openerissa - mikäs sen ikävämpää! Noh, onneksi heillä oli sentään vastustajinaan kiinnostava joukkue. Harmi vain, että tämä oli Rougeaun veljeksien yksi viimeisistä "suuremman luokan" otteluista ennen kuin Raymond joutui lopettamaan uransa selkävaivojen takia. Joukkue olisi kyllä edes kertaalleen ansainnut tag-mestaruudet WWF:ssä. Onneksi Jacques sentään myöhemmin sai yksinään kultaa vyötärölleen. Näillä kahdella joukkueella oli ollut jo melkeinpä vuoden verran feudi päällä ja tämä oli periaatteessa se suuri päätösottelu. Matsista ei kuitenkaan jäänyt mieleen oikeastaan mitään muuta kuin Butchin ja Luken hassuttelut, jotka tuntuivat kestävän ikuisuuden. Boring.
DUD


Brutus 'The Barber' Beefcake vs. The Genius
The Genius ei ole monille varmaan kovinkaan tuttu painija. Kyseessähän on siis Randy Savagen veli, oikealta nimeltään Lanny Poffo. Hän oli oikeasti todella taitava painija. Joku voisi jopa sanoa, että taitavampi kuin veljensä. Hänelle kävi WWF:ssä kuitenkin niin kuten monelle muullekin taitavalle painijalle - gimmick esti nousun huipulle. Gimmickissä ei periaatteessa ollut mitään vikaa, jos The Genius olisi ollut manageri (jota hän kyllä myöskin oli), mutta ei se kyllä painija-Poffolle sopinut. Vaikkei The Genius ollutkaan mitenkään kova nimi, niin hän oli kuitenkin pari viikkoa ennen tätä Rumblea voittanut itsensä Hulk Hoganin. Ei tietenkään puhtaasti, mutta voittanut joka tapauksessa. Nyt hän saikin vastaansa Hoganin bestiksen, Brutus Beefcaken. Ottelu oli hyvin tylsä, kuten lähes kaikki Beefcaken 1 vs. 1-matsit. Hieman parempi tämä toki oli kuin opener, mutta se ei ole paljoa se. The Geniuksen (yli)myyminen oli hauskaa.
½


I Quit Match
Greg 'The Hammer' Valentine vs. 'Rugged' Ronnie Garvin
Valentinen ja Garvinin feudi alkoi jo vuoden 1988 lopulla, joten tässä oli kyse siis jo varsin pitkästä vihanpidosta. The Hammer laittoi entisen NWA:n maailmanmestarin jo kertaalleen eläkkeellekin, mutta eiväthän ne eläkkeen wrestlingistä perinteisesti kovinkaan kauaa kestä, kuten ei tässäkään tapauksessa. Feudi oli todellakin pitkä, mutta ei se kuitenkaan missään vaiheessa noussut kovinkaan suureksi jutuksi WWF:ssä. Valentine oli toki kova heel, muttei enää aivan parasta A-ryhmää. Suurin syy feudin mitäänsanomattomuuteen oli kuitenkin Garvin, joka epäonnistui aika pahasti hyviksen roolissaan. Edelleenkin vaikea uskoa, että Garvin oli voittanut vain reilut kolme vuotta aikaisemmin Ric Flairilta NWA:n mestaruuden. Kehässä hän oli ihan ok, mutta karisma huiteli nollan paikkeilla. Odotukset eivät tämän ottelun suhteen olleet erityisen korkealla, joten tästä muodostui lopulta oikein positiivinen yllätys. Kestoa ottelulla oli noin seitsemäntoista minuuttia, jonka luulisi olevan aivan liikaa Garvinin ottelulle, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Matsi pysyi mukavasti kasassa koko kestonsa ajan ja äijät saivat aikaan sellaisen fiiliksen, että tässä on oikeasti jonkinlaista vihanpitoa taustalla!
***-


The Big Boss Man vs. 'Hacksaw' Jim Duggan
En ole aivan varma tämän matsin taustoista, mutta eiköhän se liity jotenkin siihen, että Bossman tykkäsi piestä hyviksiä pampullaan. Täytyy kyllä myöntää, että minä jopa lievästi pidin tämän ajan Bossmanista. Hän liikkui kehässä isoksi mieheksi yllättävän hyvin, myi tyylikkäästi ja veti heelin roolia loistavasti. Tosin, täytyy toki huomauttaa, että jos ottelun toinen painija on Jim Duggan, niin aika helposti sitä alkaa sympateeraamaan vastustajaa. Matsi ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut yhtään hullumpi, vaan yksi Dugganin parhaimmista PPV-matseista! Yllättävää.
**


Royal Rumble Match
Mainostin tuossa '89 Rumblen arvostelussa sitä kuinka paljon siinä oli suuria nimiä mukana. Nyt WWF veti ehkäpä vielä hieman paremmaksi. Mukana olivat muunmuassa Hogan, DiBiase, Perfect, Savage, Warrior, Andre, Rude, Piper ja Roberts. Ja sitten siihen vielä lisäksi tulevaisuuden ME-kaverit B. Hart ja S. Michaels. Aikamoinen kattaus, vai mitä? Ensimmäinen Rumble oli aika mitäänsanomaton, toinen jo oikein hyvä ja tämä kolmas kuuluukin sitten jo parhaimien Rumblejen joukkoon. Tätä tietysti edesauttoivat kovan luokan painijat, mutta myös todella hyvä buukkaus. Hieman ehkä olisi voinut fiksailla sisääntulojärjestystä paremmaksi ja lopetus ei kuulu parhaimpien RR-lopetusten joukkoon, mutta muuten kaikki oli kunnossa. Ensimmäisenä kehään saapuneen DiBiasen rooli ottelussa oli toteutettu mainiosti.
****

*** Ted DiBiase
** Randy Savage
* Greg Valentine

Kahta ensimmäistä ottelua lukuunottamatta show oli oikein toimiva. Hyvä aloitus uudelle vuosikymmenelle.

Selostajina tapahtumassa toimivat kaikkien onneksi jälleen Gorilla Monsoon ja Jesse Ventura. Valitettavasti tämä oli kuitenkin heidän viimeinen yhteinen Wrestlemaniansa. :(


Koko B. Ware vs. Rick 'The Model' Martel
Ensimmäisten viiden Wrestlemanian aikana nähtiin monta mainiota openeria (Bulldogs vs. Rougeaus, Orton & Muraco vs. Santana & Martel ja Executioner vs. Santana), mutta tämä kuudennen 'Manian avausmatsi ei kyllä kuulu tuohon joukkoon. Tässä olisi periaatteessa ollut potentiaalia hyväksi otteluksi, sillä Koko ja Martel eivät olleet yhtään hullumpia painijoita, ja kyseessä oli vieläpä oikein vahva hyvis vs. pahis-asettelu. Ottelu ei kuitenkaan tuntunut lähtevän millään käyntiin ja molempien otteet olivat jotenkin haparoivia. Kestoakaan ei matsille toki kovinkaan paljoa annettu, mutta olisi tuossakin ajassa hieman parempaan pitänyt pystyä.
*


WWF Tag Team Championship
The Colossal Connection (c) vs. Demolition
Toisena otteluna nähtiin yksi illan kolmesta mestaruusottelusta. Demolition, eli Ax ja Smash, hävisivät mestaruusvyönsä aivan vuoden 1989 lopussa Andre The Giantin ja Hakun muodostamalle ja Bobby Heenanin manageroimalle The Colossal Connectionille. Nyt oli suuren revanssin aika. Demolition, joka oli tehnyt suuren face-turnin vuoden 1988 Survivor Seriesissa, oli nyt ehkä suositumpi kuin koskaan aikaisemmin. He saivat valtavat popit entrancessaan ja yleisö oli muutenkin kuuma koko ottelun ajan. The Colossal Connection oli mielenkiintoinen tiimi siinä mielessä, että Haku hoiti periaatteessa kaiken painimisen, koska Andre oli niin huonossa kunnossa. Kyllä tässä näitä tapahtumia katsellessa on tullut hieman haikea mieli, kun on nähnyt kuinka Andre oli joka tapahtumassa vain huonommassa ja huonommassa kunnossa. Tämä oli Andren kuudes ja samalla viimeinen Wrestlemania-ottelu. Yhden aikakauden päätös siis. Ottelun jälkeen nähtiin yksi historian hienoimmista 'Mania-hetkistä, kun Andre sai poistua viimeisestä Wrestlemaniastaan hurrausten saattelemana. Ai niin, kommentoidaan nyt sitä itse matsiakin jotenkin - aivan perusbrawlia kuuman yleisön kera.
*½


Earthquake vs. Hercules
Earhquake oli WWF:n yksi suurimmista pushauksen kohteista uuden vuosikymmenen aluksi ja hän oli tässä vaiheessa vielä voittamaton. Vaikka Earthquake nyt olikin painijana aivan karmea, niin hän oli oikeassa elämässä sen verran symppis kaveri, että ei häntä voi vihata samalla tavalla, kuin monia muita taidottomia kavereita. Ottelu oli aikalailla sellainen kuin mitä näiltä kahdelta huonolta painijalta nyt voisi odottaakin. Ja kun Hercules ei edes ollut kovinkaan suosittu hyvis, niin ei yleisökään tästä hirveästi kiinnostunut.
+


Brutus 'The Barber' Beefcake vs. Mr. Perfect
Tämän kaksikon feudi lähti todenteolla käyntiin Royal Rumblessa, jossa Beefcake voitti Mr. Perfectin managerin, The Geniuksen, ja leikkasi tämän hiukset. Nyt Beefcake uhkasi tehdä saman Perfectille. Lisäksi ottelussa oli vielä panoksena Perfectin puolentoista vuoden pituinen voittoputki. Kuten niin monet kerrat aikaisemminkin, Perfect sai vastustajansa näyttämään paljon paremmalta kuin tämä todellisuudessa on. Perfect teki oikeasti aivan uskomattoman määrän työtä, kun Beefcake sen sijaan vain showboattaili ja heilutteli nyrkkejä. Yllättävän viihdyttävä ottelu tästä siis loppujen lopuksi tuli, mutta ainoastaan Mr. Perfectin ansiosta.
**


Bad News Brown vs. 'Rowdy' Roddy Piper
Ennen ottelun alkua nähtiin aivan loistava Piperin promo, joka nosti kiinnostusta valtavasti tätä matsia kohtaan. Ehdottomasti yksi parhaimmista Piper-promoista koskaan. Harmi vain, että itse matsi ei sitten ollut lainkaan samalla tasolla. Ottelun buukkaus oli kyllä harvinaisen typerää. Tälläistä ei ikinä pitäisi tapahtua Wrestlemaniassa.
½


The Bolsheviks vs. The Hart Foundation
Pari vuotta tästä taaksepäin, niin Volkoff oli uskottava pahis, mutta nyt hän oli enää lähinnä alakortin komediahahmo. Tästä kertoo myös tämän ottelun kesto. Toki Volkoff sai vielä hieman myöhemmin uransa pienehköön nousuun. Volkoffin ja Zhukovin vastustajina tässä otteluissa toimivat koko rosterin suosituin joukkue, The Hart Foundation. Bret olisi tässä vaiheessa ollut jo täysin valmis singles-tähdeksi, mutta hän kuitenkin tiimaili Neidhartin kanssa vielä vuoden verran.
DUD


The Barbarian vs. Tito Santana
Tito Santana oli yksi neljästä painijasta (Hogan, Andre ja Beefcake), jolle tämä oli jo kuudes Wrestlemania. Nyt Santana sai kuitenkin vastaansa 'Mania-uransa ehkäpä heikomman vastustajan. Itse kyllä tykkäsin The Barbarianista ennen kuin hän siirtyi WWF:ään, mutta herra McMahonin alaisuudessa hän oli vain tylsä monsteri muiden joukossa. Santana kuitenkin teki kaikkensa, jotta Barbarian näyttäisi hyvältä, ja onnistuikin tehtävässään. Harmi vain, että Santanassa olisi edelleen ollut potentiaalia paljon muuhkin. Mutta joo, matsi täytti sille annetun tehtävän, eikä siinä tylsistyäkään ehtinyt.
*


Mixed Tag Team Match
Dusty Rhodes & Sapphire vs. 'Macho King' Randy Savage & Queen Sherri
Sitten olikin vuorossa matsi, jota mainostettiin WWF:n ensimmäisenä Mixed Tag Team-otteluna. Savage & Sherri olivat kaikinpuolin aivan loistava kaksikko, mutta heidän vastustajansa eivät niinkään. Rhodesin koko WWF-aika oli aika kauheaa, mutta vielä kauheampi oli hänen ystävänsä Sapphire. Hän oli siis lähes kuusikymmpinen isokokoinen nainen, joka ei nyt varsinaisesti ollut mikään huippuluokan painija. Huhujen mukaan Dusty olisi halunnut Sapphiren tilalle hieman toisenlaisen naisen. Mutta joo, aivan kauhea ottelu kyseessä. Sherri ja Savage sentään yrittivät, mutta eipä sekään auttanut.
DUD


The Orient Express vs. The Rockers
Wrestlemanian viimeisessä joukkueottelussa ottivat yhteen Marty Jannetyn ja Shawn Michaelsin muodostama The Rockers sekä Akio Saton ja Pat Tanakan The Orient Express. Tunnetumpi OE-kaksikkohan on Tanaka & Kato, mutta tässä vaiheessa Tanakan parina tosiaan paini vielä herra Sato. Tämä oli Shawn Michaelsin uran toinen Wrestlemania-ottelu ja vaikka nyt ei aivan ensimmäisen ottelun tasolle päästykään, niin oli tämäkin ottelu show'n tähän mennessä paras vääntö. Tämä ei ollut näiden joukkueiden välisistä matseista paras, mutta viihdyttävä ja toimiva kokonaisuus kuitenkin.
**½


Dino Bravo vs. 'Hacksaw' Jim Duggan
Bravo vs. Duggan kuulosti etukäteen yhdeltä hirveimmistä matseista mitä WWF:n tuolloisesta rosterista sai aikaiseksi. Ja eihän tätä nyt kovinkaan viihdyttäväksi matsiksi voinut sanoa. Molemmat vetivät omat perussettinsä ja siinä se. Annetaan nyt sitten vaikka plussa, koska kyllähän herrat omalla tasolla painivat! Duggan loisti kyllä heilutellessaan jenkkilän lippua ja ihmetellessään, että miksi kanadalaiset eivät ole nyt aivan mukana.
+


Million Dollar Championship
'Million Dollar Man' Ted DiBiase (c) vs. Jake 'The Snake' Roberts
Koska Ted DiBiase ei onnistunut voittamaan (tai edes ostamaan) WWF:n mestaruutta, niin hän päätti luoda oman mestaruusvyönsä. Hän ei juurikaan vyötä puolustanut, mutta mitäpä siitä - mestari hän oli joka tapauksessa! Nyt DiBiase kuitenkin laittoi vyönsä peliin Jake Robertsia vastaan. Tämän feudin oli itse asiassa tarkoitus tapahtua WWF:ssä jo paljon aikaisemmin, mutta jostain syystä se kuitenkin nähtiin vasta nyt. Itse olisin kyllä halunnut nähdä vielä suuremman luokan kuvion DiBiasen ja Robertsin välillä, mutta aina ei voi voittaa. Noh, oli miten oli, ottelu oli aivan loistavaa menoa. Kaikki toimi, kuten niin monesti DiBiasen otteluissa. Kehäpsykologia, kuuma yleisö... mutta valitettavasti vain ottelu loppui aivan liian lyhyeen ja vieläpä hemmetin typerällä lopetuksella. Hmph.
***


Akeem vs. The Big Boss Man
Tässä ottelussa oli kyse siitä perinteisestä "tag team hajoaa --> feudi"-kuviosta. Bossman oli tällä kertaa se puolisko, joka kääntyi babyfaceksi, kun hän ei suostunut ottamaan Ted DiBiaselta rahaa toisin kuin partnerinsa. Nyt oli sitten suuren kohtaamisen aika! Kohtaaminen, joka kesti melkeinpä kaksi minuuttia! Huoh. Akeem ja varsinkin Boss Man olivat sitä parempaa osastoa WWF:n tuolloisista jäteistä, joten minua olisi jopa kiinnostanut hieman pidempi ottelu.
+


'Ravishing' Rick Rude vs. 'Superfly' Jimmy Snuka
Vielä ennen illan suurta pääottelua nähtiin WWF:n ehkäpä kovimman heelin, Rick Ruden, ja hasbeen-Snukan välinen muutaman minuutin vääntö. Snuka oli aikalailla kauheassa kunnossa, joten odotukset ottelun laadun suhteen olleet kovinkaan suuret. Ja kyseessähän ei lopulta ollut muuta kuin squash.
½


WWF Championship & WWF Intercontinental Championship
Hulk Hogan (c) vs. The Ultimate Warrior (c)
Ja sitten oli vuorossa show'n odotetuin ottelu - yksi WWF:n historian kuuluisimmista kohtaamisista. Vastakkain kaksi firman suosituinta painjaa ja molempien mestaruusvyöt pelissä. Tunnelma ottelussa oli jotain sellaista mistä nykypäivänä voi vain unelmoida. Yleisö piti valtavaa metakkaa koko ottelun ajan ja kannatus jakaantui tasaisesti molempien painijoiden puolelle. Ottelu oli varmaankin yksi etukäteen tarkimmin suunnitteluista kohtaamisista wrestlingin historiassa. Hogan ja Warrior olivat harjoitelleet ottelua jo viikkoja etukäteen liike liikkeeltä. Yleensä improvisointi on tietenkin paras ratkaisu, mutta tässä ottelussa tuo tarkkaan suunnittelu oli ehdottomasti paras vaihtoehto. Tämä oli juuri sellainen matsi mitä yleisö halusi nähdä. Ottelun jälkeiset tapahtumat ovat toki myös hienoja. Tämän piti olla se siirtymä Hoganin aikakaudesta Warrioin aikauteen. Kaikkihan tietenkin tietävät miten siinä kävi. Mutta siis, vaikka ottelu ei todellakaan ole teknisesti mikään loistava suoritus, niin kyseessä on kuitenkin hieno taisto, joka kaikkien pitää nähdä.
****

*** Hulk Hogan
** The Ultimate Warrior
* Ted DiBiase

Main eventia ja DiBiasen ottelua lukuunottamatta tapahtumassa ei ole kovinkaan paljoa nähtävää. Paljon lyhyitä otteluita ja lähes yhtä paljon typeriä lopetuksia.

Vasta neljäs postaus putkeen... :P



Summerslam 1990 ja selostajina Vince McMahon & "Rowdy" Roddy Piper. Roddyn selostus ärsytti ensin jonkin verran, mutta kyllä siihen vähitellen tottui. On niitä huonompiakin värikommentaattoreita nähty.


Power & Glory vs. The Rockers
The Rockersit olivat aina mitä parhain tapa aloittaa show, sillä he todella saivat yleisön mukaan energisellä meiningillään. Tällä kertaa he saivat vastaansa yhden WWF:n uusimmista joukkueista, Herculeksen ja Paul Roman muodostaman Power and Gloryn. Sekä Hercules että Roma olivat olleet jo monta vuotta WWF:ssä, mutta eivät kuitenkaan olleet nousseet kovinkaan korkealle tasolle. Roma toki oli ollut suuremman osan ajasta vain alakortin joukkuepainijana yhdessä Jim Powersin kanssa, mutta Herculesta oli yritetty moneen kertaan pushata huipulle - siinä kuitenkaan onnistumatta. Nyt WWF oli päättänyt tehdä näistä "menetetyistä lupauksista" uuden heel-joukkeen. Vaikka molemmat herrat vielä vuoden alussa olivat hyviksiä, niin heel-roolit sopivat heille paljon paremmin. Itse matsi oli aika poikkeuksellinen, sillä Michaels ei paininut siinä ollenkaan, koska myi loukkaantunutta jalkaansa. Yksin paininut Jannetty veti underdog-roolinsa todella hyvin ja ottelu pysyi oudosta asetelmastaan huolimatta koko ajan mielenkiintoisena.
**+


WWF Intercontinental Championship
Mr. Perfect (c) vs. The Texas Tornado
Intercontinental-vyö vakatoitiin Wrestlemanian jälkeen, koska tuolloinen IC-mestari The Ultimate Warrior voitti WWF:n mestaruden. Mestaruudesta järjestettiin turnaus, jonka finaalissa Mr. Perfect voitti Tito Santanan. Summerslamissa Perfectin oli tarkoitus puolustaa vyötään Brutus "The Barber" Beefcakea vastaan, mutta herra parturi loukkaantui vakavasti, eikä pystynyt painimaan seuraavaan kahteen vuoteen. Perfectin uudeksi vastustajaksi valittiin vasta alle kuukausi aikaisemmin WWF-debyyttinsä tehnyt "The Texas Tornado" Kerry Von Erich. Minulla oli kovat odotukset tämän ottelun suhteen, sillä (kuten moneen kertaan on tullut todettua) Perfect oli WWF:n rosterin ehkäpä paras painija ja Kerry oli myös oikein mainio. Valitettavasti ottelu kuitenkin sai aikaa vain vaivaiset viisi minuuttia, joten kovinkaan korkealle tähtiarvostelussa tämä ei voi nousta. Molemmat tekivät perusliikkeitä, Perfect myi kauniisti ja sitten ottelu olikin jo ohi. Hmph.
*


Tito Santana vs. The Warlord
Tito-parka, Wrestlemaniassa hän joutui ottelemaan The Barbariania vastaan ja nyt hän kohtasi Powers of Painin toisen (ja heikomman) osapuolen, The Warlordin. Ottelu ei sisältänyt juuri mitään muuta, kuin Warlordin todella hitaita lyöntejä ja yleistä löntystelyä kehässä. Aika vaikea ymmärtää, että miksi WWF:ssä edes harkittiin hänen pushaamistaan.
+


2 / 3 Falls match for the WWF Tag Team Championship
Demolition (c) vs. The Hart Foundation
Demolition koki Wrestlemanian jälkeen suuren muutoksen, sillä Ax ja Smash saivat uudeksi kaverikseen Crushin. Tämä johtui lähinnä siitä, että Ax'lla oli suuria terveydellisiä ongelmia. Ennen tämän mestaruusottelun alkua Demolition ei suostunut paljastamaan, että ketkä kaksi matsissa tulisivat painimaan. Yllätys ei kuitenkaan ollut kovinkaan suuri, kun kehään astelivat Crush ja Smash. Tämän Demolition-kaksikon kemia ei ollut kehässä aivan alkuperäisen Demolitionin tasoa, mutta Crush oli kyllä paljon vikkelämpi liikkeissään kuin Ax. Mielestäni Crushilla olisi ollut jonkinlaista potentiaalia tähdeksi ihan yksinäänkin, mutta siitä tulevina PPV-vuosina hieman lisää. Mutta joo, tämä oli todennäköisesti Demolitionin uran paras ottelu. Hart Foundation oli aivan liekeissä, kuten myös yleisökin. Hienosti rakennettu ottelu, vaikka toinen fall nyt olikin hieman typerä. Vartin verran laadukasta joukkuepainia.
***+


Bad News Brown vs. Jake "The Snake" Roberts
Kyseessä oli Bad News Brownin WWF-uran viimeinen ottelu. Itse olisin kyllä halunnut nähdä Brownin joskus korkeammallakin tasolla, mutta niin ei kuitenkaan päässyt käymään. Noh, onneksi BNB sai sentään läksiäisottelussaan vastaansa kovan luokan painijan. Matsista ei kuitenkaan ole hirveästi kerrottavaa, sillä se oli viiden minuutin perusbrawl typerällä lopetuksella.
*-


"Hacksaw" Jim Duggan & Nikolai Volkoff vs. The Orient Express
Kyllä, Nikolai Volkoff oli kääntynyt 'Manian jälkeen babyfaceksi, joka rakasti USA:ta. Ennen ottelun alkua herrat Volkoff ja Duggan lauloivat "komeilla" miehekkäillä äänillään Yhdysvaltain kansallislaulun. Tämä ei aivan uponnut halutulla tavalla ylesiöön. Samaa voisi kyllä itse asiassa sanoa koko ottelusta, joka oli kaikinpuolin aika kauheaa katsottavaa. Onneksi oli edes lyhyt.
+


Dusty Rhodes vs. "Macho King" Randy Savage
Tämän kaksikkohan oli feudannut jo yli puoli vuotta ja nyt oli sen lopullisen kohtaamisen aika. Valitettavasti, kuten monet kerrat aikaisemminkin, tämä suuri "blowoff" olikin lopulta täysi pannukakku. Ottelu kesti hurjat kaksi minuutta, joten eiköhän se kerro kaiken tarvittavan. Tämä oli Dustylle periaatteessa vain siirtymä feudista toiseen, sillä tämän matsin tapahtumien jälkeen hän alkoi feudaamaan Ted DiBiasen kanssa.
½


Earthquake vs. Hulk Hogan
Sitten päästiinkiin toiseen show'n kahdesta main event-ottelusta. Niin, Hoganin otteluahan oli pakko mainostaa ME:nä, vaikka vastustaja ei nyt aivan sen tasoinen ollutkaan. Tämä oli Hoganin paluumatsi Wrestlemanian jälkeen, joten yleisön reaktio oli odotetusti aivan valtava. Aivan eri tasoa kuin WWF:n mestarin saamat reaktiot. Odotukset eivät matsin suhteen olleet kovinkaan suuret, mutta jotenkin ihmeellisesti tästä tuli loppujen lopuksi ihan viihdyttävä vääntö! En itse asiassa tiedä miten se tapahtui, mutta Hogan ja Earthquake joka tapauksesa painivat kolmentoista minuutin ei-tylsän matsin. Ottelun lopetus oli kyllä varsin outo.
**


Steel Cage Match for the WWF Championship
The Ultimate Warrior (c) vs. "Ravinshing" Rick Rude
The Ultimate Warrior voitti WWF:n mestaruuden Wrestlemaniassa ja aloitti melkeinpä heti sen jälkeen feudin Rick Ruden kanssa. UW ja Rudehan feudasivat jo edellisenä vuonna Intercontinental-mestaruudesta. Tuolloin he ottelivat Summerslamissa hyvän kolmen tähden ottelun. Nyt kyse oli kuitenkin firman päämestaruudesta ja show'n pääottelusta, joten odotukset olivat vähintään samaa luokkaa. Valitettavasti tämä ottelu oli kuitenkin aikamoinen floppi. Se on moneen kertaan tullut todettua, että UW oli haastajana aina parempi kuin mestarina, ja tässä ottelussa se tuli jälleen kerran todistettua. Hän sai yleisöltä todella huonoa reaktiota ja mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä useampi katsoja alkoi kannustamaan Rudea. Itse painikin oli ottelussa todella heikkoa ja löysää verrattuna siihen edellisen vuoden kohtaamiseen. Häkkiotteluissahan nyt lähes poikkeuksetta nähdään sellaisia hetkiä, että toisella painijalla olisi täysin vapaa mahdollisuus poistua häkistä, mutta tässä niitä nähtiin aivan käsittämätön määrä. Ei näin.
*

*** The Hart Foundation
** Marty Jannetty
* Hulk Hogan

Tämä oli todella harvinainen tapahtuma, sillä yksikään matsi ei saanut DUD:ia arvosanaksi! Mutta vastapainoksi nähtiin sitten monta vain hieman sen yläpuolelle nousseita matseja. Pari mukavaa tag-matsia pelastivat paljon ja loppujen lopuksi show'sta jäi ihan positiivinen kuva, vaikka ME ei missään nimessä tuolla tavalla saisikaan flopata.

Selostushommissa Monsoon & Piper.


The Warriors (The Ultimate Warrior, Texas Tornado & Legion of Doom) vs. The Perfect Team (Mr. Perfect & Demolition)
Survivor Series lähti tällä kertaa käyntiin itse WWF:n mestarin ottelulla. Jotenkin outoa, että UW:llä ei kuitenkaan ollut ottelussa mitään feudiparia, sillä Perfectillä oli oma kuvionsa Tornadon kanssa, ja LOD feudasi Demolition-trion kanssa. Painillisesti ottelu oli aika mitäänsanomatonta, eikä se nyt buukkauksellisestikaan aivan sieltä fiksuimmasta päästä ollut. Harvoin näkee samassa matsissa noin montaa painijaa, jotka periaatteessa no-sellasivat kaikki liikkeet. Hauskan kontrastin tähän toi koko firman paras liikkeiden myyjä, Mr. Perfect.
*½


The Dream Team (Dusty Rhodes, Koko B. Ware & The Hart Foundation) vs. The Million Dollar Team (Ted DiBiase, The Undertaker & The Rhythm and Blues)
Tämä matsi muistetaan yhdestä asiasta. Kaikki varmasti hoksaavat sen, kun katsovat tuota ylläolevaa painijalistaa. Kyseessähän oli tietenkin The Undertakerin WWF-debyytti DiBiasen joukkueen yllätyskorttina. Ja olihan 'Takerissa kyllä heti nähtävissä sellainen "star presence", jota aika harvalta löytyy. Undertakerhan toi aivan valtavasti lisämielenkiintoa tähän matsiin, mutta myös Bret ja DiBiase olivat aivan loistavia, ja pitivät matsin kasassa alusta loppuun. Selvästi paremmin toteuttu ottelu kuin opener.
**½


The Vipers (Jake "The Snake" Roberts, "Superfly" Jimmy Snuka & The Rockers) vs. The Visionaries ("The Model" Rick Martel, The Warlord & Power and Glory)
Tässä ottelussa olisi ollut paljonkin potentiaalia, sillä ottelussa oli mukana kuusi viihdyttävää painijaa. Snukaa en välttämättä vuosi aikaisemmin olisi sanonut viihdyttäväksi, mutta nyt hän oli fyysisesti aivan erilaisessa kunnossa. Ja tuo viiksi-parta-combo sopi hänelle oikein mainiosti! Ainoastaan Hercules ja The Warlord olivat painijoita, jotka eivä juurikaan kiinnostaneet. Valitettavasti ottelu ei kuitenkaan lähtenyt oikein missään vaiheessa liikkeelle, eikä esim. Rick Martel paininut ottelussa juuri yhtään. Ja The Warlord oli tavallistakin surkeampi. Matsilla oli mutama hyvä hetki, mutta kokonaisuutena kuitenkin suuri pettymys.
*½


The Hulkamaniacs (Hulk Hogan, "Hacksaw" Jim Duggan, The Big Boss Man & Tugboat) vs. The Natural Disasters (Earthquake, Haku, Dino Bravo & The Barbarian)
Jos edellisessä ottelussa lähes kaikki olivat kiinnostavia painijoita, niin tässä olikin sitten aivan toisinpäin. Haku oli ainoa painija, josta todella tykkäsin. Hogan ja Bossman myös menettelivät, mutta muut olivatkin sitten varsin heikkoja. Mutta vaikka painijat tässä olivat laadultaan todella paljon heikompia, kuin edellisessä matsissa, niin aika samantasoinen vääntö tästä kuitenkin tuli. Pelkkää nyrkkienheilutteluahan tämä melkeinpä vain oli, mutta ei siinä kuitenkaan mitään übertylsiä kohtia nähty, ja yleisö oli tietenkin kuuma.
*½


The Alliance (Nikolai Volkoff, Tito Santana & The Bushwhackers) vs. The Mercenaries (Sgt. Slaughter, Boris Zhukov & The Orient Express)
Sgt. Slaughter oli 80-luvun alkupuolella yksi WWF:n suosituimmista painijoista. Itse asiassa WWF olisi voinut olla 80-luvun toisella puoliskolla hyvinkin erilainen, ellei Slaughter olisi häippässyt vuonna 1984. Hän kuitenkin teki odotetun paluunsa kesällä '90. Slaughter ei kuitenkaan ollut enää se sama mies, vaan hän oli muuttunut "Iraq sympathizeriksi". Tämä teki hänestä hetkessä koko firman ykköspahiksen. Harmi vain, että Slaughterin PPV-debyytti tapahtui näin hirveässä ottelussa. Kyseessä on varmasti yksi Survivor Seriesin historian huonoimmista matseista. Huonoa painia, huonoja painijoita ja typerää buukkausta. Hyi.
DUD

Grand Finale Match of Survival
The Babyface team vs. The Heel team
Tässä Survivor Seriesissa nähtiin ensimmäistä kertaa ottelu, jossa kaikkien aikaisemmin nähtyjen matsien "selviytyjät" kohtasivat toisensa. Idea oli periaatteessa oikein mainio, mutta toteutus jäi todella vaisuksi. Ei tämä tuntunut yhtään ottelulta, jossa todella otettiin selvää siitä, että kuka on "the ultimate survivor". Plaah.
*

*** Ted DiBiase
** Bret Hart
* The Undertaker

No, olipas se heikko tapahtuma. Eipä juuri muuta voi sanoa. :/

------------------------------------------
1989 -1990
Nyt on taas kahdeksan PPV:tä takana, joten heitetään hieman pystiä ja tilastoa pöytään.

Best Wrestler

Bret "The Hitman" Hart
Viimeksi Randy Savagen valinta tämän palkinnon saajaksi oli aika selviö, mutta nyt tilanne ei ollut yhtä yksinkertainen. Toki nytkin Bret sai eniten tähtiä ja oli mukana useammissa hyvissä otteluissa kuin kukaan muu (paitsi Neidhart), mutta hän oli kuitenkin "vain" joukkuepainija. Muut vaihtoehdot olisivat olleet Hogan ja DiBiase, mutta Hulk ei 'Manioiden ulkopuolella mitään erityistä esittänyt, ja DiBiaselta puuttuivat ne huippuottelut. Bret oli kuitenkin kokonaisuudessaan kaikista varmin painija näinä vuosina. Aina kun hän saapui kehään, tiedossa oli laadukasta painia. Bret olisi ollut täysin valmis jo supertähdeksi yksinään.

Best Tag Team

The Hart Foundation
Vuosina '85 - '88 The British Bulldogs vei voiton tässä kategoriassa The Hart Foundationilta, mutta nyt Bret ja The Anvil eivät antaneet muille mahdollisuuksia. The Rockers ja The Brain Busters olivat toki hemmetin kovia joukkueita, ja painivat hyviä otteluita, mutta kyllä THF oli joukkueena yksinkertaisesti paras. Laadukkaita otteluita, loistava kemia ja ylipäätään kaikki mitä huippujokkueelta vaaditaan.

Best Match

The Brain Busters vs. The Hart Foundation (Summerslam 1989, ****+)

Ensimmäisen Summerslamin opener oli kolmen tähden hyvä joukkuottelu, mutta tämä oli jotain paljon enemmän - yksi kaikkien aikojen kovimmista 2 vs. 2-otteluista WWE:ssä. Kovinkaan paljoa moitittavaa tästä ei löydy. Kehäpsykologian ja tag-painin lähes täydellinen hallinta - siinä tämän ottelun avainasiat. Ja kuten aina, jos kehäpsykologia on kunnossa, on myös yleisö kuuma ja niin oli tässäkin tapauksessa. Tunnelma olisi tietenkin voinut olla vieläkin korkeampi, jos mestaruusvyöt olisivat olleet pelissä. Mutta siis, tag-painia parhaimmillaan!

Best PPV

Wrestlemania V
Wrestlemania V:ssä nähtiin neljä yli kolmen tähden ottelua. Tämän on huikea määrä tuon ajan WWF:ssä. Summerslam 1989 on ainoa, joka pystyi 'Maniaa haastamaan, mutta kyllä kokonaisuus ja tunnelma toivat WMV:lle voiton.

Best Feud

The Ultimate Warrior vs. Rick Rude
Tässäkin kategoriassa voittaja oli viimeksi helppo valita, sillä Hogan vs. Andre oli ainoa mahdollisuus. Nyt päätös oli paljon vaikeampaa, sillä vaihtoehtoina oli paljon tasaisen vahvoja feudipareja. Lopulta päädyin UW:n ja Ruden feudiin, koska se oli buukattu erinomaisesti ja pysyi kuumana koko kestonsa ajan.

PPV Ranking
1. Wrestlemania V
2. Summerslam 1989
3. Wrestlemania VI
4. Royal Rumble 1990
5. Royal Rumble 1989
6. Summerslam 1990
7. Survivor Series 1989
8. Survivor Series 1990

Star ranking
10* Bret Hart
8* Jim Neidhart
7* Ted DiBiase
6* Arn Anderson, Hulk Hogan
5* Randy Savage
4* Shawn Michaels, Marty Jannetty
3* Tully Blanchard
2* Mr. Perfect, The Ultimate Warrior
1* Greg Valentine, The Undertaker

Top-10 Matches
1. The Brain Busters vs. The Hart Foundation (Summerslam 1989, ****+)
2. Hulk Hogan vs. The Ultimate Warrior for the WWF Championship and WWF Intercontinental Championship (Wrestlemania VI, ****)
3. Hulk Hogan vs. Randy Savage for the WWF Championship (Wrestlemania V, ****)
4. Royal Rumble Match (Royal Rumble 1990, ****)
5. Royal Rumble Match (Royal Rumble 1989, ***½)
6. The Rockers vs. The Twin Towers (Wrstlemania V, ***+)
7. Mr. Perfect vs. The Blue Blazer (Wrestlemania V, ***+)
8. The Hart Foundation & Jim Duggan vs. The Fabulous Rougeaus & Dino Bravo (Royal Rumble 1989, ***+)
9. Demolition vs. The Hart Foundation for the WWF Tag Team Championship (Summerslam 1990, ***+)
10. Rick Rude vs. The Ultimate Warrior for the WWF Intercontinental Championship (Summerslam 1989, ***)

Supermacille kyllä ihan tajuttomat rispektit näistä arvosteluista. Foorumin parasta painiin keskittyvää settiä ehdottomasti (omaan makuuni ainakin) tällä hetkellä. Saattaa toki johtua pienestä, päätään nostavasta kasari/ysäri painifetissistäni, mutta siltikin aivan mahtavaa, että joku jaksaa tällaista projektia edes yrittää, ja päivittääkkin näin usein. Plussaa vielä noista tapahtumien ja matsien top-listauksista. Ainoa asia jota kaipaan, olisi matsien pituuksien ilmoittaminen, sillä itse saan suurta tyydytystä kaikenmaailman turhista tilastotiedoista, ja on mukavaa vertailla matsien pituuksia eri aikakausien välillä

Jatkoa innolla odottaen. :tu:

Peukkua Supermacille ehdottomasti :thumright:

Jep, tällä hetkellä foorumin paras ketju tämä, kiitos yhdelle henkilölle. Jatka niin pitkään kun jaksat, ainakin lukijoita riittää =D>

Ehdottomasti samaa mieltä. En yleensä kirjottele foorumilla, mutta tätä topiccia on pakko tulla ylistämään.
Niin mahtavaa settiä sieltä tulee ja arvosteluja sataa vielä todella usein.

Kiitoksia kaikille kommenteista! :)

Migun toive on nyt toteutettu. Jos on muita parannusehdotuksia / toiveita, niin kertokaa ihmeessä.


Selotustushommissa jälleen Monsoon ja Piper. Nyt tuohon Piperin riehumiseen alkoi jo olla sen verran tottunut, että ei se ainakaan erityisemmin härinnyt.


The Orient Express vs. The Rockers
Survivor Series 1990:ssä The Orient Express oli vielä muodossa Tanaka & Sato, mutta pian sen jälkeen Sato häippäisi WWF:stä ja hänet korvasi Kato. Tämä uusi Orient Express ei itse asiassa ollut joukkueena uusi, sillä he painivat yhdessä jo muutamaa vuotta aikaisemmin muunmuassa AWA:ssa nimellä Badd Company. Tuolloin he muunmuassa feudasivat juuri The Rockersien kanssa. Ja jos vielä haetaan hieman lisää historiaa tähän otteluun, niin Kato (aka. Paul Diamond) ja Shawn Michaels painivat joukkueena Teksasissa ennen kuin Shawn alkoi tiimailemaan Jannettyn kanssa. Nämä miehet olivat siis vanhoja tuttuja keskenään ja sen kyllä huomasi, sillä ottelussa tuntui menevän kaikki nappiin. Tämä on todennäköiseti kaikkien aikojen paras RR-opener, eikä montaa muunkaan PPV:n openeria tämän ohi mene. Molemmat joukkueet tiesivät mitä tehdä milloinkin. Heelien hitaat hallintajaksot, hot-tagit, hyvisten nopeateampoinen lentely ympäri kehää, jne. - kaikki toimivat lähes täydellisesti ja juuri oikein ajoitetusti. Suosittelen ehdottomasti katsomaan tämän!
19:15
****+


The Barbarian vs. The Big Boss Man
Boss Manilla oli menossa feudi Bobby "The Brain" Heenanin ja tämän stablen kanssa. The Brain oli nimittäin joukkoineen latonut pöytään ilkeitä kommentteja TBBM:n äidistä. Hmm, onkohan tämä kenties syy siihen miksi Bossman itse melkeinpä vuosikymmen myöhemmin käyttäytyi niin ikävästi Big Show'n isäpappaa kohtaan? Noh, oli miten oli, nyt Boss Man sai kuitenkin vastaansa The Heenan Familyn karvaisimman jäsenen - The Barbarianin. Odotukset eivät olleet tämän ottelun suhteen kovinkaan korkeat, vaikka molemmilta toki jonkin verran talenttia löytyikin, mutta lopputulos oli todella positiivinen yllätys! Tylsiä hetkiä ottelussa oli tietenkin jonkin verran, mutta kokonaisuus oli ihan semi-viihdyttävää. Varmasti yksi The Barbarianin WWF-uran parhaimmista matseista.
14:15
**+


WWF Championship
The Ultimate Warrior (c) vs. Sgt. Slaughter
Mestaruusottelu oli tällä kertaa cardissa hieman oudossa paikassa. Mutta se kyllä tavallaan kuvastaa aika hyvin koko The Ultimate Warriorin mestaruuskautta. Hän ei ollut se koko firman kovin jätkä, vaikka mestaruusvyö vyötäröltä löytyikin. Olihan UW edelleenkin toki todella suosittu, mutta ei lähelläkään sitä mitä hän oli ollut vuosi aikaisemmin. Nyt UW sai siis vastaansa überheel Sgt. Slaughterin, joka takasi sen, että yleisö ei ollut ottelussa hetkeäkään hiljaa. Painillisesti ottelu oli todella kauheaa katsotavaa, mutta onneksi tuon kaksitoistaminuuttisen aikana nähtiin kaikenlaita muutakin äksöniä, joka piti mielenkiintoa yllä. Pitkä otteluhan tämä ei ollut, mutta siltikin tuntuu, että lopussa sitä venytettiin vielä aivan turhaan muutamalla minuutilla.
12:47
*


Koko B. Ware vs. The Mountie
The Fabulous Rougeaus oli yksi 80-luvun loppupuolen kovimmista joukkueista WWF:ssä, mutta vanhempi näistä ranskalaisveljeksistä, Raymond, joutui lopettamaan uransa vuonna '90. Jacques oli mielestäni aina näistä veljeksistä se parempi painija, ja hän oli myös vasta lähestymässä parasta ikää painijana, joten oli ihan loogista että WWF siirsi hänet singles-uralle. Hän ei kuitenkaan jatkanut painimista Jacques Rougeauna, vaan hänelle kehiteltiin uusi gimmick, ja hänestä tuli The Mountie - korruptoitunut kanadalainen poliisi. Tämä RR-matsi oli itse asiassa The Mountien kehädebyytti. Hän sai vastaansa Koko B. Waren, joka ei tässä vaiheessa uraansa hirveästi voitoilla päässyt juhlimaan. Odotettavissa oli siis squash, ja sellainenhan tästä tulikin, mutta paljon pidempi kuin odotin. Olisi kyllä ajanut saman asian viisi minuuttia lyhyempänäkin.
09:12
*


"Million Dollar Man" Ted DiBiase & Virgil vs. Dusty Rhodes & Dustin Rhodes
Jep, Dustin Rhodes todellakin paini WWF:ssä vuonna 1991. Tätä varmaankaan kovin moni ei muista tai tiedä, eikä se kyllä mikään ihme olekaan, sillä tämä hänen ensimmäinen WWF-run kesti vain muutaman hassun kuukauden, ja tämä jäi hänen ainoaksi PPV-esiintymiseksi. Neljä vuotta myöhemmin Dustin sitten palasi WWF:ään hieman erilaisella lookilla ja olemuksella. Tämä oli samalla myös Dustyn viimeinen WWF-esiintyminen ja periaatteessa aktiiviuran päätös. Rhodesit eivät kuitenkaan olleet tämän ottelun päätähdet, sillä melkeinpä kaikki huomio meni DiBiaselle ja Virgilille, ja heidän räjähdysherkälle suhteelleensa. Kerrotaan siitä kuitenkin enemmän 'Mania-arvostelussa. Vaikka tässä ottelussa ei varsinaisesti nähtykään mitään teknisesti loistavia kehäsuorituksia, niin matsin tarina oli kuitenkin niin loistava, että se teki tästä toimivan väännön. DiBiase ja Virgil vetivät omat roolinsa todella mainiosti.
09:57
**

Royal Rumble Match
Kahtena edelisenä vuotena nähtiin RR-ottelut, jotka olivat buukattu mainiosti, eikä ME-kavereista ollut pulaa. Nyt ottelussa ei kuitenkaan ollut yhtään samanlaista suuren ottelun fiilistä, eikä sitä kuuluisaa "punaista lankaa". Lisäksi tuntui, että ottelun viimeiset hetket olivat ne kaikista heikoimmat. Eihän Rumble nyt tietenkään koskaan tylsä ole, mutta ei tätä mitenkään hurjan viihdyttäväksikään voi sanoa. Toki ottelussa oli mielenkiintoisiakin asioita, kuten Davey Boy Smithin paluu WWF:ään, Bret Hart numerolla yksi ja Shane Douglas, mutta nämä olivat kuitenkin sen verran pieniä asioita, että eivät kokonaisuutta hirveästi pelastaneet.
1:05:17
**½

*** The Rockers
** The Orient Express
* The Big Boss Man

Loistava opener, yllättävän hyvä mörssäreiden matsi, huono mestaruusotelu, ylipitkä squash, toimiva tag-matsi ja yksi heikoimmista Rumbleista koskaan. Aikamoista vuoristorataa siis.

Täytyy pahasti myöhässä kehua Supermacin hienoja arvosteluja ja toivoa, että ne saisivat edelleenkin jatkoa jossain vaiheessa :) Itse ajattelin nyt julkaista tässä välissä arvostelun King of the Ringistä, jonka pitkälti katsoin jo ennen inttiin lähtöä, mutta jonka katsomisen nyt viimeistelin. Tässä siis vähän esimakua siitä, että heinäkuun yhdeksännen jälkeen olisi taas tarkoitus jatkaa näitä arvosteluja.


KING OF THE RING 1997

Vuoteen 2002 astihan WWF:llä oli tosiaan "neljän suuren" (joka tosin käsitykseni mukaan tänä vuonna sitten pienenee "kolmeksi suureksi" kun mielestäni loistava Survivor Series on kai sitten historiaa) sijaan "viisi suurta", joista viides oli siis King of the Ring (joka saisi niin ikään palata). KOTR:n idean suurin osa varmasti tietääkin, koska kyllähän noita turnauksia on viime vuosinakin ilman ppv'tä järjestetty. Erona oli vain siis se, että ennen (toisinaan puolivälierä-), välierä- ja finaaliottelut käytiin KOTR-ppv'ssä. Vuonna '97 ppv'ssä itsessään oteltiin ainoastaan välierä- ja finaaliottelut. Puolivälierät oli käyty aikaisempi, ja vuonna '97 ei (tuohon aikaan normaalista poiketen) turnauksessa ollut kuin 8 osanottajaa, joten muille kierroksille ei tarvetta ollut.


Ahmed Johnson vs. Hunter Hearst Helmsley w/ Chyna - King of the Ring Semi Final Match
Tämä oli siis KOTR-turnauksen ensimmäinen välierä, joka toimi samalla tapahtuman openerina. Ahmed oli päässyt välieriin päihittämällä puolivälierissä Hunter Hearst Helmsleyn. Kyllä, luit oikein. Johnson kohtasi siis puolivälierävastustajansa myös välierissä, koska Helmsleyn tappio Johnsonille tapahtui hieman epäselvien olosuhteiden alla, ja niinpä hän sai turnauksessa Vaderin (joka oli loukkaantunut edellisessä IYH:ssa) paikan. Helmsley onnistui toisella yrityksellä turnauksessa voittamaan Crushin ja ansaitsi näin revanssiottelun Johnsonia vastaan turnauksen välierissä.

Itse ottelu ei ollut kovin pitkä, eikä muutenkaan kovin erikoinen, vaan lähinnä perustv-matsilta tuntunut kamppailu. Itse kyllä pidän niin Helmsleyn kuin Johnsoninkin otteista, mutta jotenkin tässä ottelussa kaksikon kemiat eivät kohdanneet ollenkaan, ja lopputuloksena oli aika vaisu kohtaaminen, jossa oli kuitenkin ihan onnistunut lopetus. Myös Chynan työskentely ringsidellä oli jälleen onnistunutta.
**


Mankind vs. Jerry Lawler - King of the Ring Semi Final Match
Nyt Mankind oli viimeistään tehnyt selvän face-turnin: aika Paul Bearerin vallan alla oli historiaa, ja muutenkin tämän entisen mielipuolen käytös alkoi olla enemmän ja enemmän facemaista ja yleisöä mukaansatempaisevaa. Lawler oli puolestaan heelimpi kuin ikinä, kun hän tahtoi osoittaa kuninkaallisuutensa nyt myös voittamalla legendaarisen KOTR-turnauksen. Puolivälierissä Lawler oli päihittänyt Goldustin ja Mankind Savio Vegan päästäksensä välierävaiheeseen.

Itse ottelu ei laadultaan ollut mitenkään erityisen korkea, kuten eivät mitkään Lawlerin ottelut olleet olleet enää pitkään aikaan. Esiintyjänä mies kyllä loisti edelleen, mutta painijana hän ei enää '90-luvun loppupuolella tosiaan kummoinen ollut. Silti kun kehään pistettiin kaksi karismaattista esiintyjää, joista varsinkin Lawler keräsi oikein hienoa reaktiota, ja joista toinen (Mankind) työskenteli lisäksi hurjasti saaden ottelustakin ihan mukavan, oli lopputulos ihan hyvä. Varsin onnistunut kamppailu näiden kahden välillä, mutta eihän tämä tosiaan mikään painin mestariteos ollut. Ottelu loisti ennen kaikkea siis juuri show-puolellaan ja Mankindin kovan työskentelyn ansiosta.
**½


Crush w/ Nation of Domination vs. Goldust w/ Marlena
Nyt täytyy aivan rehellisesti myöntää, etten muista, mikä tämän ottelun taustatarina oli. Kuitenkin vahvat fiilikset on siitä, ettei tällä kamppailulla ollut varsinaista taustaa - ja jos olikin, se liittyi jotenkin siihen, että Goldust oli ppv'tä edeltävillä viikoilla Raw'ssa suututtanut Nation of Domination jäseniä. Tämän tästä saa kun ei muistiin kirjoita otteluiden taustoja. Kuitenkaan, mitään mullistavaa tarinaa ottelulla ei ollut..

..Eikä ottelu itsessään todellakaan ollut erityisen mullistava. Se oli jopa suhteellisen pitkä ottaen huomioon sen paikan kortissa (täysi välimatsi vähäpätöisellä backstorylla) kestäen 10 minuuttia, ja noistakin minuuteista suurimman osan olisi voinut jättää pois. Tai oikeastaan vielä paremmin asiat olisivat olleet, jos koko ottelu olisi jätetty Raw'hon, koska sinne tämä olisi laadultaan ja jännitävyydeltään sopinut paljon paremmin. Crush ei mikään kummoinen mies ole kehätaidoiltaan, eikä Goldustista ole kyllä hänenlaisiaan kantamaan hyviin otteluihin. Lopputuloksena tylsää, turhaa, vaivaannuttavaa ja merkityksetöntä brawlia ainoana jännityksenä se, milloin ottelu päättyy. Ei tämä nyt siis mikään DUD-ottelu ollut, mutta varsin heikko kamppailu.
*½


Hart Foundation (Owen Hart (c) & British Bulldog (c) & Jim Neidhart) vs. Legion of Doom & Sycho Sid
Bret Hartin käännyttyä WM:n jälkeen heeliksi ja Jim Neidhartin palattua WWF:n riveihin, oli kauhua ympärilleen levittänyt heel Hart Foundation tehnyt paluunsa täysin voimin (lisävahvistuksenaan Brian Pillman). Tämän helvetillisen porukan jäsenet olivat pitäneet WM:n jälkeen niin IC- (Owen), European- (Bulldog) kuin Tag Team-mestaruuksiakin (Bulldog & Owen) - tosin näistä viimeisimmät he olivat hävinneet ennen KOTRia. WM:n jälkimainingeista asti yhdeksi Hart Foundation vakiovastustajista oli noussut hieman aikaisemmin WWF-paluunsa tehnyt supersuosittu Legion of Doom. LOD oli koittanut voittaa TT-mestaruuksiakin Hart Foundationilta, onnistumatta tässä. Nyt kuitenkin Animal ja Hawk saivat vahvituksekseen WM:n jälkeen hiljaiseloa viettäneen ja nyt kuvioihin palanneen Sycho Sidin yrityksessään piestä ilkeä Hart-kolmikko.

Itse odotin tältä ottelulta paljon, koska markitan pirusti Hart Foundationia (yllättäen, koska markitan oikeastaan jokaista kyseisen ryhmän jäsentä - ah, Neidhartin parta <3), ja LOD:kin on yleensä ollut varsin viihdyttävä tälläisissa kamppailuissa. Nyt kuitenkaan ottelu ei jotenkin lähtenyt käyntiin ollenkaan sillä tasolla kuin olisi toivonut, ja vaikka tässä kyllä hyvää painia ja kivaa menoa nähtiinkin (kiitos erityisesti Owenille), ei tämä jäänyt millään asteikolla mieleen erityisen hyvänä otteluna. Ennemminkin hiukan tylsähkö, painillisesti ihan hyvä, mutta ei mitään mieltä räjäyttävää tarjoava kuuden miehen kamppailu. Paljon parempaankin nämä varmasti pystyisivät - ja tulevatkin kyllä lisämiehityksellä eräässä myöhemmässä ppv'ssä pystymään.
**½


Mankind vs. Hunter Hearst Helmsley w/ Chyna - King of the Ring Final Match
Vuonna '97 KOTR-turnauksen finaali ei ollut ppv'n Main Event, vaan tämänkin jälkeen nähtiin pari ottelua. Välierissä Mankind oli siis päihittänyt Lawlerin ja Helmsley Johnsonin päästäkseen loppuotteluun, jossa kruunattiin vuoden '97 King of the Ring.

Jälleen kerran yksi Attitude Eran kärkinimien ensikohtaaminen ppv-tasolla. Tällä nyt ei ihan samanlaisia taustoja tai huippuottelun mahdollisuuksia ollut annettu kuin vaikkapa miesten legendaariselle ottelulle Royal Rumblessa 2000, mutta olihan tämä silti selkeästi illan paras ottelu tähän mennessä - ja oikeastaan tapahtuman paras ottelu. Aikaa ottelu sai lähes 20 minuuttia, joten kaksikolla oli kyllä hyvin aikaa rakenella rauhallisesti, järkevästi ja viihdyttävästi etenevää ottelua, jossa nähtiin välillä sopivan rajuakin menoa (mm. tyylikäs pöytäbumppi). Silti tässä ei nähty mitään aivan huippuotteita tai ikimuistoisia hetkiä, joten neljään tähteen tämä ei ihan yllä. Oikein viihdyttävä raju kamppailu turnauksen voitosta kahden asiansa osaavan herran välillä.
***½


Steve Austin (c) vs. Shawn Michaels (c)
Kyllä, Shawn Michaels oli palannut kehiin muutaman kuukauden tauon ("vakava" loukkaantuminen ja legendaarinen "I lost my smile" -promo) jälkeen. Tämä ottelu oli itse asiassa HBK:n ensimmäinen ppv-ottelu sitten Royal Rumble 1997:n. Vähän ennen King of the Ringiä Face-Michaels oli siis palannut painimaan aloittaen heti selvittämällä välejään heel-Bret Hartin (joka oli koko Shawnin poissaolon ajan promoillut, kuinka Michaels feikkasi loukkaantumisensa) ja Hart Foundationin kanssa. Koska Steve Austinilla oli yhteiset viholliset Michaelsin kanssa, pistettiin heidät HBK:n paluun jälkeen Tag Team -mestaruusotteluun British Bulldogia ja Owen Hartia vastaan. Facet voittivatkin ottelun, mutta joukkueeksi kaksikko ei todellakaan muodostunut: ottelun loputtua Austin jätti Michaelsin kärsimään Hart Foundationin tarjoamaa beatdownia, kun hän itse hyökkäsi Bret Hartin kimppuun. Seuraavilla viikoilla Michaels ja Austin selvittelevätkin sitten kantapään kautta välejään, ja niinpä KOTRiin buukattiinkin ottelu miesten välille sen sijaan, että he olisivat kohdanneet jonkun Hart Foundationin jäsenen.

Ottelu oli hyvä, mutta mitä muuta nyt edes oikeasti voi odottaa kun samaan kehään pistetään Shawn Michaels ja Steve Austin? Sen sijaan ottelu ei todellakaan ollut niin hyvä, kuin tämän kaksikon kamppailulta olisi voinut toivoa. Hiukan laimean tarinan ja siitä johtuvan osittain aika typerän bookkauksen (erityisesti todella vaisu lopetus) takia ottelu ei ollut todellakaan sitä tasoa, mitä näiden kahden ottelu parhaimmillaan olisi (esim. WM XIV). Siltikin tämä oli oikein viihdyttävä ottelu, koska sekä Shawn että Austin ehtivät kyllä paljon hyviäkin otteita esittää yli 20 minuuttia kestäneen kamppailun aikana. Illan toiseksi paras ottelu.
***½


The Undertaker (c) w/ Paul Bearer vs. Faarooq w/ Nation of Domination - WWF Championship
Illan Main Event ja ainut mestaruusottelu ei kauheammin tarinallaan loistanut. KOTR:n Main Eventistä suorastaan huokui läpi välimestaruuspuolustuksen tunnelma, mikä ei ole erityisen hyvä asia ottaen huomion KOTR:n merkittävän roolin. Faarooq oli siis noussut ykköshaastajaksi, koska ketään muitakaan sopivia tilanteeseen ei löytynyt (KOTR-turnaus, Hart loukkaantunut, Michaelsilla ja Austinilla omat kuviot jne.) ja niinpä tämä koko ajan suuremmaksi ja merkittävämmäksi kehittyneen Nation of Domination -jengin johtaja otti tilaisuudesta vaarin. Faarooqin tavoitteena oli nousta historian ensimmäiseksi tummaihoiseksi päämestariksi WWF:ssä. 'Takerin tavoite oli säilyttää mestaruutensa ja joutua mahdollisimman vähän tekemisiin 'managerinsa' kanssa. Paul Bearer siis edelleenkin oli pakottanut UT:n ottamaan hänet takaisin manageriksi uhaten jollakin salaisuudella.

Itse ottelu oli aika normaali kahden ison, ihan taidokkaan painijan välinen ottelu. Ei todellakaan mitenkään erityisen hyvä kamppailu, mutta varsinkin 'Taker kyllä väläytti muutamaan kertaan tyylikkäillä otteillaan (kuten ottelun alussa nähty tyylikäs dive Nation of Dominationin päälle). Aikamoisen vaisu ottelu tämä kuitenkin oli KOTR:n Main Eventiksi ja päämestaruusotteluksi. Ihan hyvä kamppailu, mutta paljon parempaa olisi voinut toivoa. Pitkästä aikaa WCW:n kuukauden ppv'n ME oli parempi kuin WWF:n.
**½

King of the Ring 1997 ei kyllä tosiaan ollut vuoden vahvimpia ppv'itä - oikeastaan se oli melkeinpä tähän mennessä kyseisen vuoden huonoin ppv (vain Souled Out jäi tämän taakse). Kyllähän tapahtuma tarjosi oikein mukavat Michaels/Austin ja Helmsley/Mankind -ottelut, mutta noistakin erityisesti ensimmäinen olisi voinut olla ilman turhaa sähläystä paljon parempi. Tähän kun lisätään, ettei tapahtuman ME ollut mitenkään pääottelulta erityisesti tuntuva kamppailu ja muutenkaan minkään muun ottelun taso ei yltänyt edes ***-tasolle, on tämän ppv'n kokonaisarvosana selvästi Kehno. Tästä on sitten WWF:nkin hyvä lähteä taas parantamaan.

1. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
2. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
3. WWF Royal Rumble - Ok
4. WCW Slamboree - Ok
5. WCW Uncensored - Ok
6. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
7. WCW SuperBrawl VII - Ok
8. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
9. WCW Spring Stampede - Ok
10. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
11. WWF King of the Ring - Kehno
12. nWo Souled Out - Kehno

Seuraavaksi sitten WCW:n The Great American Bash. Sitten kun joskus hamassa tulevaisuudessa sen katson.

Kenitys kirjoitti:
Täytyy pahasti myöhässä kehua Supermacin hienoja arvosteluja ja toivoa, että ne saisivat edelleenkin jatkoa jossain vaiheessa :) Itse ajattelin nyt julkaista tässä välissä arvostelun King of the Ringistä, jonka pitkälti katsoin jo ennen inttiin lähtöä, mutta jonka katsomisen nyt viimeistelin. Tässä siis vähän esimakua siitä, että heinäkuun yhdeksännen jälkeen olisi taas tarkoitus jatkaa näitä arvosteluja.

Kiitoksia kehuista! Kyllä minä tämän projektin aion loppuun asti viedä. En tiedä kuinka monta vuotta se tulee kestämään ja taukoja on aina välillä luvassa, mutta tosiaan lopettamassa en ole. Ja nyt kun tuota maaginen heinäkuun 9. päivä on käsillä, niin kohta me kaikki pääsemme taas nauttimaan myös Kenityksen loistavista arvosteluista. :)

Tämän seuraavan PPV:n katsoin tuossa pari kuukautta sitten, joten aivan tuoreessa muistissa se ei enää ole. Jatkossa kirjoittelen taas vähän pikaisemmalla tahdilla.


Nyt oli tosiaan vuorossa historian seitsemäs Wrestlemania, joka valitettavasti tarkoitti myös ensimmäistä Wrestlemaniaa ilman Jesse "The Body" Venturaa selostamossa. Noh, kyllähän Monsoon & Heenan oli melkeinpä yhtä kova kaksikko. Selostamossa käväisivät PPV:n aikana myös Jim Duggan, Alfred Hayes ja Regis Philbin.


The Rockers vs. The Barbarian & Haku
The Rockersit jälleen openerissa, mikäs sen parempaa! Royal Rumblessa heillä oli vastassa huippujoukkue, mutta The Barbarianin ja Hakun joukkueesta ei voi aivan samaa sanoa. Tämä kaksikko oli todennäköisesti heitetty yhteen vain, koska kukaan ei heille muutakaan tekemistä keksinyt. Tämä taisi itse asiassa olla molempien viimeinen PPV-esiintyminen WWF:ssä tältä erää. Mutta vaikka vastassa olikin hieman random-joukkue, niin Michaels ja Jannetty laittoivat joka tapauksessa jälleen kerran loistavan show'n pystyyn. Tällä ottelulla saatiin yleisö juuri oikeaan fiilikseen. Viihdyttävää, nopeatempoista joukkuepainia kymmenen minuutin verran - kyllä toimii.
10:41
***½


Dino Bravo vs. The Texas Tornado
Ei voi mitään. Ensimmäinen ajatus tästä matsista oli, että pari vuotta eteenpäin, niin molemmat olisivat kuolleita. :/ Tämä jäi itse asiassa Bravon viimeiseksi PPV-matsiksi, eikä hän muutenkaan enää hirveästi paininut. Tornadonkin suhteen WWF tuntui jo hieman luovuttaneen, vaikka toki vielä melkein vuoden verran firmassa painikin. Ottelusta ei juuri mitään sanottavaa ole, sillä se oli todella lyhyt ja hyvin tapahtumaköyhä. Bravon matsiksi tämä ei toki ollut mikään poikkeus, mutta Von Erich oli ongelmistaan huolimatta edelleen hyvä painija.
03:11
+


The British Bulldog vs. The Warlord
Davey Boy Smith ja Dynamite Kid muodostivat yhden 80-luvun parhaimmista joukkueista koko maailmassa. Itsehän annoin heille vuosien '85 - '88 parhaimman joukkueen pystyn. The British Bulldogs kuitenkin poistui WWF:stä vuoden '88 lopussa, eikä Dynamite Kid enää koskaan palannut. Superstaralookilla varustettu Davey Boy kuitenkin palasi vuoden '90 loppupuolella ja WWF alkoi pushaamaan häntä kohti rosterin kärkeä. Nyt The British Bulldog teki Wrestlemaniadebyyttinsä yksilöpainijana, saaden vastaansa turhakkeen nimeltä The Warlord. Ottelu eteni valitettavasti aivan väärällä tavalla, sillä Warlord hallitsi melkeinpä alusta loppuun, eikä sitä voinut kyllä millään mittapuulla pitää viihdyttävänä. Bulldog väläytteli jonkin verran ja yleisö jaksoi pitää tunnelmaa yllä, joten ei tämä nyt aivan katastrofi ollut.
08:15
*-


WWF Tag Team Championship
The Hart Foundation (c) vs. The Nasty Boys
Bret ja Neidhart olivat voittaneet uransa toiset tag-mestaruudet Summerslamissa, joten heillä oli takanaan jo yli puolen vuoden mestaruuskausi. Nyt he saivat vastaansa "uuden sukupolven" joukkueen, TNA:ssakin meitä vielä vuonna 2010 viihdyttäneet, Brian Knobbsin ja Jerry Saggsin, eli The Nasty Boysit! Vaikka NB-kaksikko oli paininut yhdessä jo viitisen vuotta, olivat he silti edelleen todella vihreitä. He olivat aivan pihalla koko ajan, eivätkä tienneet yhtään mitä milloinkin pitäisi tehdä. Onneksi he sitten myöhempinä vuosina paransivat rutkasti! Noh, onneksi heitä vastassa olivat tosiaan yksi kaikkien aikojen joukkueista, jotka olivat jälleen kerran aivan liekeissä. He tekivät tästä kahdestaan ihan viihdyttävän ottelun. Tähän matsiin loppui samalla yksi merkittävä aikakausi, sillä tämä jäi HF:n viimeiseksi otteluksi. Pitkään sellainen fiilis oli liikkunut jo ilmassa, että Bretin on aika siirtyä painimaan yksinään, mutta nyt se sitten todella tapahtui.
12:10
**½


Blindfold match
Jake "The Snake" Roberts vs. "The Model" Rick Martel
Robertsilla ja Martelilla oli takanaan jo monen kuukaden mittainen feudi, jonka huipennus tämä ottelu oli. Tuohon feudiin kuului muunmuassa se, että The Model lähes sokeutti The Snaken, joten tämä blindfold-ottelu oli varsin looginen stipulaatio tälle kohtaamisella. Kyseessähän on siis ottelu, jossa molempien painijoiden silmät oli sidottu. Hirveästi tällaisia otteluita ei ole ainakaan viime vuosina nähty ja hyvä niin, sillä ne ovat olleet lähes poikkeuksetta aivan karmeita. Tämä Robertin ja Martelin ottelu oli kuitenkin se säännön vahvistava poikkeus ja todennäköisesti historian paras blindfold-matsi. Ja tästä käy kiittäminen Robertsia, jonka vuorovaikutus yleisön kanssa oli aivan mahtavaa. Eihän tämä painillisesti mitään tarjonnut, mutta itse ainakin viihdyin helposti kahdeksan ja puoli minuuttia loistavan Jake Robertsin seurassa.
08:34
**+


"Superfly" Jimmy Snuka vs. The Undertaker
Tästä se kaikki alkoi. Tämä oli sekä The Undertakerin Wrestlemania-debyytti että myös ensimmäinen singles-ottelu missään PPV:ssä. Vaikka Snuka ei enää ollutkaan mikään "big time player", niin oli hänellä kuitenkin jonkin verran niitä overiuden rippeitä jäljellä. Siispä tämä totaalinen squash sai 'Takerin näyttämään todella hyvältä. Todella tärkeä hetki Undertakerin uralla.
04:20
*


Retirement match
"Macho King" Randy Savage vs. The Ultimate Warrior
Jokaisessa (tai ainakin melkein) Wrestlemaniassa on joku ottelu, josta kyseinen 'Mania muistetaan. Nämä ottelut eivät läheskään aina ole olleet niitä kaikista mainostetuimpia otteluita, eikä niin ollut tässä Wrestlemania VII:ssäkään. Toki tämä Savage vs. Warrior oli hyvin rakennettu ja hypetetty kohtaaminen, mutta kyllä se Hoganin ja Slaughterin matsin varjoon kuitenkin ennakkohypessä jäi. Savagen ja Warriorin feudi lähti todenteolla käyntiin, kun Macho Man aiheutti Royal Rumblessa UW:lle tappion ja samalla mestaruuden häviämisen. Ottelussa oli tosiaan panoksena molempien miesten urat, ja vaikka molemmat reilun vuoden päästä taas WWF:ssä painivat, niin kyllä kaksikko sai aikaan sellaisen fiiliksen, että pelissä ovat tosiaan molempien miesten urat. Pieni, mutta nerokas asia oli esimerkiksi se, että UW ei perinteiseen tapaansa juossut kehään, koska halusi säästää energiaa. Tämä on niitä otteluita, jotka on nähtävä. Kaksikymmentä minuuttia todella upeaa painia. Ja kaiken kruunaa tietenkin matsin jälkeiset tapahtumat, jotka eivät varmasti jätä ketään kylmiksi.
20:48
****½


Demolition vs. Kitao & Tenryu
Aikaisemmin tuli puhuttua The Hart Foundationin viimeisestä ottelusta, mutta nähtiinpä tässä Wrestlemaniassa myös Demolitionin viimeinen matsi. Kyseessähän ei toki enää ollut alkuperäinen Ax & Smash, vaan uudempi versio Crush & Smash. Joukkueesta oli kuitenkin jo mennyt kaikki hohto, joten heidät olikin aika haudata. He saivat tässä viimeisessä ottelussa vastaansa japanilaiset Genichiro Tenryun ja Koji Kitaon, joille tämä ottelu jäi merkittävimmäksi heidän lyhyillä WWF-urillaan. Japsikaksikko, etenkin Tenryu, väläytteli ottelussa muutaman kerran, mutta eipä tästä juuri mitään käteen jäänyt. Ei ollut tällä nelikolla kovinkaan helppo tehtävä astua kehään Warriorin ja Savagen klassikon jälkeen.
04:44
½


WWF Intercontinental Championship
Mr. Perfect (c) vs. The Big Boss Man
Tämä ottelu oli osa Bossmanin feudia koko Heenan Familya vastaan. Nyt panoksena oli kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä kosto, sillä pelissä oli myös Perfectin IC-vyö, jonka hän oli voittanut loppuvuodesta '90. Hassua sinänsä, että Royal Rumblessa nähty Bossman vs. The Barbarian oli selvästi parempi ottelu kuin tämä, vaikka Perfectin ja Barbarianin painikyvyt eivät olleet edes samalta planeetalta. Paljon oli toki kiinni buukkauksesta, sillä nyt todella paljon huomiosta keskittyi kehän ulkopuolella olleisiin Heenan Familyn jäseniin. Olisi Perfect saanut Bossmanista paljon enemmänkin irti, mutta näin siis tällä kertaa.
10:47
*


Earthquake vs. Greg "The Hammer" Valentine
Greg Valentine oli paininut heelinä koko WWF-uransa ajan, kunnes hän nyt Royal Rumblen jälkeen kääntyi hyvikseksi. Selväähän se on, että Valentine oli luotu pahikseksi, mutta olihan se tavallaan ihan kiva nähdä häntä välillä toisenlaisessakin roolissa. Minkäänlaista suurta pushia Valentine ei kuitenkaan babyfacenakaan saanut. Nyt hän sai vastaansa Earthquaken, jonka push-käyrä oli vähitellen jo kääntynyt alaspäin. Matsi sisälsi lähinnä hidasta löntystelyä ympäri kehää ja Earhtquaken hallintaa. Ei siis erityisen viihdyttävää.
03:14
½


The Legion of Doom vs. Power and Glory
LOD oli ollut puolisen vuotta WWF:ssä ja he olivat periaatteessa jyränneet kaikki joukkueet pois tieltään. Tällä kertaa heidän uhreikseen joutuivat Hercules ja Paul Roma. Totaalinen squash, mutta eipähän ainakaan ollut tylsä, kun pituutta ei ollut edes minuuttia.
0:59
+


"Million Dollar Man" Ted DiBiase vs. Virgil
Koko Royal Rumblen suurimmat popit tulivat silloin, kun Virgil oli viimein saanut tarpeeksi DiBiasen pompottelusta ja vetäisi tätä Million Dollar-vyöllä päähän. RR:n jälkeen Virgil, joka oli kayfabessa pelkkä bodyguard, ei painija, hommasi "Rowdy" Roddy Piperin painiopettajakseen. Feudi oli mainio ja tätä kohtaamista oli odotettu ties kuinka kauan. Valitettavasti vain matsi ei lopulta tarjonnut juuri mitään. Piper vei kehänlaidalla paljon huomiota, eikä äksöni kehässä päässyt missään vaiheessa kunnolla vauhtiin. Höh.
07:41
*+


The Mountie vs. Tito Santana
Tämä oli viimeisiä kertoja, kun Tito Santana paini WWF:ssä kyseisellä nimellä, sillä pian hänestä tuli suuri ja mahtava härkätaistelija - El Matador. Monta kertaa on tullut Santanaa hypetettyä, mutta sanotaan nyt taas kerran se, että hän olisi ansainnut niin paljon enemmän. Nyt hän sai vastaansa kovassa nosteessa olleen The Mountien puolentoista minuutin ottelussa. Jes.
1:21
DUD


WWF Championship
Sgt. Slaughter (c) vs. Hulk Hogan
Ja sitten illan suuri pääottelu, joka ei varmasti jättänyt yhtään jenkkifania kylmäksi. Sgt. Slaughter oli puhunut hyvin ilkeitä asioita Amerikasta ja nyt oli suuren amerikkalaisen, Hulk Hoganin, aika antaa hänelle kunnon selkäsauna! Kolmen edellisen 'Manian ME:t olivat olleet DiBiase vs. Savage (***), Hogan vs. Savage (****) ja Hogan vs. Warrior (****), mutta tällä kertaa tultiin kyllä reilusti alaspäin. Ei tämä nyt varsinaisesti huono ottelu ollut, mutta ei tälläistä kyllä Wrestlemanian ME:nä olisi halunnut nähdä. Yleisö oli tietenkin aivan fiiliksissä, mutta eipä se kyllä täällä kotikatsomossa siltikään tunnelmaa hirveästi nostattanut. Jossain vaiheessa ne USA-chantit yksinkertaisesti tulevat korvista ulos. Jenkit saivat mitä halusivat, mutta floppi tämä 'Manian ME:ksi oli.
20:26
**

*** Randy Savage
** The Ultimate Warrior
* The Rockers

Yksi klassikko ja yksi oikein hyvä ottelu, siinä ne positiiviset asiat tästä 'Maniasta. Muuten olikin sitten aika tasaisen harmaata, eikä heikohko ME hirveän hyvää makua tästä jättänyt.

Do diih, jatketaan nyt sitten heti perään, kun kerran vauhtiin päästiin.


Selostajina toimivat tällä kertaa kolmikko Gorilla Monsoon, "Rowdy" Roddy Piper ja Bobby "The Brain" Heenan. Kemiat tuntuivat näillä herroilla kohtaavan mainiosti ja selostus olikin koko show'n ajan oikein toimivaa ja viihdyttävää.


The British Bulldog, The Dragon & The Texas Tornado vs. Power and Glory & The Warlord
Summerslam lähti käyntiin ottelulla, jossa kolme erittäin suosittua ja taitavaa hyvistä saivat vastaansa ei kovinkaan suositut ja ei kovinkaan taitavat pahikset. Ricky Steamboat oli lähtenyt WWF:stä vuonna '88 ja hänen on oli tarkoitus eläköityä, mutta hän siirtyikin NWA:n puolella, jossa hän meni ja voitti uransa ainoan World Heavyweight-mestaruuden. Hävittyään vyönsä Steamboat "eläköityi" hetkeksi, kunnes palasi WWF:ään Wrestlemanian jälkeen. Nyt hän ei kuitenkaan ollut enää Ricky Stemaboat, vaan tulta syöksevä The Dragon. Tässä ei yksinkertaisesti ollut mitään järkeä. Steamboat oli muutama vuosi aikaisemmin ollut yksi koko rosterin suosituimmista painijoista ja nyt hänelle isketään typerän näköiset puvut sun muut päälle kuin hän olisi mukamas joku uusi painija. Ja Steamboat näytti itsekin siltä, että ei ollut aivan omimmillaan tuossa roolissa. Mutta joo, ottelu oli hyvin perinteisen kaavan mukaan edennyt tag-ottelu. Ei mitään erityistä, mutta kyllä kaikki hyvikset ihan mukavasti taitojaan pääsivät esittelemään ja yleisö semi-tykkäsi, joten kai tämä asiansa ajoi.
10:43
**


WWF Intercontinental Championship
Mr. Perfect (c) vs. Bret "The Hitman" Hart
Kaksi kaikkien aikojen parhaimpiin painijoihin kuuluvaa painijaa vastakkain ja aikaa parikymmentä minuuttia. Epäonnistumisen mahdollisuudet olivat todella pienet, eikä tästä sellaista tullut, vaan upea klassikko-ottelu. Tämä oli Hartin WWF-uran ensimmäinen merkittävä singles-ottelu ja sen antoi heti osviittaa siitä, että millaisesta materiaalista painifanit saisivat nauttia seuraavat vuodet. Mr. Perfectin kohdalla asiat olivat hieman huonommin, sillä hänen selkänsä oli alkanut temppuilemaan ja hänen loppu-uransa meni paljolti taistellessa noiden ongelmien kanssa. Tähän otteluun tultaessa Perfectin selkä oli niin huonossa kunnossa, että on aika käsittämättöntä, että hän pystyi tällaiseen suoritukseen. Upea liikkeiden tekninen suorittaminen, sulavuus, kehäpsykologia, kuuma yleisö - siinä muutamia asioita, jotka kuvaavat tätä ottelua.
18:04
****½


The Bushwhackers vs. The Natural Disasters
Bushwhackers oli typerä hassuttelujoukkue ja Natural Disasters, eli Earthquake ja Typhoon (ex-Tugboat), koostui yhteensä noin neljästäsadasta kilosta läskiä. Odotukset eivät siis olleet kovinkaan korkealla tämän kohtaamisen suhteen, mutta tulos oli lopulta positiivinen yllätys! Tässä oli oikeasti jotain hetkiä, jolloin tämä melkeinpä toimi. Toki niitä oli vähän ja suurimmaksi osaksi tämä oli täyttä paskaa, mutta täytyy kuitenkin iloita niistä muutamasta hetkestä!
06:27
½


Million Dollar Championship
"Million Dollar Man" Ted DiBiase (c) vs. Virgil
Sitten vuorossa olikin show'n ainoa Wrestlemania-uusintaottelu. Wrestlemaniassahan Virgil voitti entisen "isäntänsä" uloslaskulla. Tällä kertaa pelissä oli myös DiBiasen ikioma Million Dollar-vyö. 'Maniassa ottelu jäi hieman mitäänsanomattomaksi, mutta tämä toinen kohtaaminen oli jo paljon parempi. Pituutta oli nyt reilusti enemmän ja se käytettiin oikein mainiosti hyväksi. Virgil ei ollut mikään aivan huippupainija, joten hän veti tämän ottelun varmasti aikalailla maksimitasollaan. Hyvä ottelu, joka ei todellakaan jättänyt yleisöä kylmäksi.
13:11
***


Jailhouse match
The Big Boss Man vs. The Mountie
Kumpi on kovempi, jenkki- vai kanukkikyttä? Noh, se selviää katsomalla tämän ottelun! Ja panoksetkin ottelussa olivat todella hurjat, sillä häviäjä joutui viettämään 24 tuntia putkassa! Hype oli kova, mutta matsi oli kyllä itsessään varsin tylsä. Kestoa tällä oli lähes kymmenen minuuttia, mutta silti tapahtumia ei ollut juuri lainkaan. Onneksi matsin jälkeiset tapahtumat sentään olivat varsin hauskoja.
09:38
*


Street fight for the WWF Tag Team Championship
The Nasty Boys (c) vs. The Legion of Doom
WWF:n tag-mestaruuksia olivat viimeisen viiden vuoden aikana pitäneet hallussa muunmuassa The British Bulldogs, The Hart Foundation, Strike Force ja The Brainbusters. Ja nyt vyöt olivat Brian Knobbsin ja Jerry Saggsin kaltaisille surkimuksilla, jes. Eivät ne vyöt nyt koko aikaa aivan huippujoukkueilla olleet, mutta olivat kaikki kuitenkin olleet parempia kuin Nasty Boysit. Nyt he saivat vastaansa LOD:n, joka oli viimeisen vuoden aikana murskanneet periatteessa kaikki WWF:n joukkueet ja nyt he vihdoin saivat mahdollisuudet mestaruuksiin. Vaikka kyseessä olikin street fight, niin aika perinteisellä meiningillä ottelu kuitenkin läpi vietiin. Nasty Boysit olivat pihalla kuten aina ennenkin, mutta Animal ja Hawk onneksi vetivät matsin läpi hyvällä tasolla, eikä tästä mikään totaalinen floppi tullut.
07:45
*½


Greg "The Hammer" Valentine vs. Irwin R. Schyster
Avausottelussa nähtiin Ricky Steamboatin PPV-debyytti "uutena painijana". Tässäkin matsissa oli samanlainen tilanne, sillä entinen tag-mestari Mike Rotunda esiintyi nyt ensimmäistä kertaa PPV:ssä I.R.S.-hahmossaan. Erona näissä oli se, että I.R.S. toimi ja The Dragon ei niinkään. Voisi ajattella, että Schysterin hahmossa Rotunda ei olisi päässyt näyttämään todellisia taitojaan, mutta näin ei todellakaan ollut. Tähän I.R.S.-gimmickiin kuului tärkeänä osana se, että hän oli taitava tekninen painija. Tämän matsin ainoa tarkoitus oli saada I.R.S.:lle uskottavuutta ja siinä se onnistui oikein hyvin.
07:07
**


Handicap match
Hulk Hogan & The Ultimate Warrior vs. Colonel Mustafa, General Adnan & Sgt. Slaughter
Nykyinen sekä kolme entistä WWF-mestaria samassa ottelussa. Tämä ei todellakaan ollut tuolloin kovinkaan yleistä, vaan suuri harvinaisuus. Harmi vain, että kukaan näistä ei ollut enää elämänsä iskussa. Hoganin parhaat vuodet oli nähty, eikä hänellä näyttänyt olevan tässä vaiheessa uraansa minkäänlaista intohimoa. Ultimate Warrior oli jo ison egonsa kanssa puoliksi ulkona WWF:stä. Slaughter ei yksinkertaisesti enää pystynyt fyysisesti huippusuorituksiin, eikä viisikymppisellä Mustafalla (aka. Iron Sheik) olisi pitänyt enää olla mitään asiaa PPV:n pääotteluihin. Viidentenä lenkkinä tässä ottelussa oli jo 50-luvulla painidebyyttinsä tehnyt General Adnan, joka oli palkattu WWF:ään lähinnä siksi, että hän näytti Saddam Husseinilta. Tähän kun vielä lisätään se, että Hoganin ja Slaughterin feudi ei ollut enää erityisen kuuma, niin lähtökohdat otteluun eivät olleet kovinkaan hyvät. Toooodella hidastempoinen ja tylsä ottelu, josta yleisökään ei jaksanut hirveästi innostua. Kaiken kruunasi todella sekava lopetus. Tätä matsia mainostettiin lauseella "A Match Made in Hell". Aika oikeaan osui.
12:40
½

Pääottelun jälkeen nähtiin vielä varsinainen ME, eli "Macho Man" Randy Savagen ja Miss Elizabethin häät. Kyseessä on WWE:n historian parhaiten toteutetut häät.

*** Mr. Perfect
** Bret Hart
* Ted DiBiase

Tämä oli jälleen kerran varsin kaksijakoinen PPV. Bret-Perfect on klassikko, Virgil-DiBiase hyvä, sekä muutama muukin ihan ok löytyy, mutta kyllähän se aina aika syvältä on, kun show'n pääottelu on se kaikista huonoin.

Todella laadukasta tekstiä olet saanut aikaan. Odotella tässä vain 2000-luvun PPV'tä, niin kiinnostus näitä kohtaan kasvaa. Jatka samaan malliin :)

Selostushommssa Gorilla Monsoon och Bobby "The Brain" Heenan.


Bret "The Hitman" Hart, The British Bulldog, "Rowdy" Roddy Piper & Virgil vs. Ric Flair, The Mountie, "Million Dollar Man" Ted DiBiase & The Warlord
Tässä ottelussa se sitten tapahtui, nimittäin Ric Flairin PPV-debyytti WWF:ssä. Hän saapui WWF:ään mukanaan Big Gold-vyö ja kutsuen itseään todelliseksi maailmanmestariksi. Ja kyllähän Flair sitä todellakin oli ja hän toi aivan valtavan piristysruiskeen koko WWF:ään. Ja aikamoisessa matsissa Flair myös PPV-debyyttinsä teki. Flair, DiBiase, Bret, Davey Boy ja Piper samassa ottelussa!? Ja vielä kun settiin lisätään ei yhtään hullumpi The Mountie ja varsin suosittu Virgil, niin eipä yksi Warlord paljoa menoa haitannut. Paini oli koko ottelun keston ajan aivan helevetin viihdyttävää ja toimivaa, eikä tylsiä hetkiä ollut yhtään. Painijat todella kertoivat kehässä tarinaa ja yleisö nautti joka hetkestä. Erityiskehut täytyy kyllä antaa Roddy Piperille, joka oli tässä ottelussa energisempi, kuin... noh, kertaakaan aikaisemmin WWF:ssä? Ehkäpä Flairin tulo sai Roddynkin laittamaan parastaan. Matsissa oli kaikki potentiaalia suureksi klassikoksi, mutta valitettavasti lopetus oli täydellinen floppi. Ottelu loppui täysin kesken, eikä arvosana siksi nouse aivan korkeimmalle tasolle.
22:48
***½


El Matador, "Hacsaw" Jim Duggan, Sgt. Slaughter & The Texas Tornado vs. The Berzerker, Col. Mustafa, Hercules & Skinner
Sitten tulikin aikamoinen tason lasku, kun Flair, DiBiase ja kumppanit vaihtuivat toinen toistaan kauheampiin tapauksiin. Toki tässäkin matsissa pari hyvää painijaa löytyi, eli "El Matador" Tito Santana ja The Texas Tornado, mutta kokonaisuus kyllä oli aika kauhea. Eikä myöskään Tornado enää todellakaan ollut missään huippuiskussa, vaan näytti jopa ulospäinkin aika huonovointiselta. Jos ihmettelette, että mitä Slaughter nyt tekee hyvisten puolella, niin Summerslamin jälkeen hän otti ja jätti Irakin, palasi jälleen Amerikan mieheksi ja samalla myös babyfaceksi. Pahisten joukkueessa häärineet The Berzerker ja Skinner olivat uusia "värikkäitä gimmick-painijoita", jotka tekivät PPV-debyyttinsä tässä ottelussa. Olisivat voineet kyllä pysyä poissa. Kyseessä oli täysin mitäänsanomaton ottelu, josta ei jäänyt oikeastaan yhtään mitään mieleen. Pyhpöh.
14:19
*½


WWF Championship
Hulk Hogan (c) vs. The Undertaker
Mestaruusottelu jo kolmantena cardissa? Aika mielenkiintoinen ratkaisu, mutta selittyy toki paljolti sillä, että myöhemmin PPV:ssä nähtiin vielä tähän matsiin / feudiin liittyviä haastattelua, joilla haluttiin jo hypettää tulevaa uusintaottelua. The Undertaker oli tehnyt debyyttinsä tarkalleen vuosi aikaisemmin, eikä ollut koko vuoden aikana hävinnyt yhtään ottelua. Harvoin kukaan näin uusi kasvo sai mestaruusotteluita, mutta nyt 'Taker kuitenkin astui samaan kehään suuren ja mahtavan Hulk Hoganin kanssa. Tosin Hoganin suuruus ja mahtavuus oli alkanut hieman kadota, eikä hän ollut enää lähelläkään 80-luvun suosiotaan. Yllättävän paljon yleisöstä tuntui olevan jopa 'Takerin puolessa tässä kohtaamisessa. Pikkulapset toki edelleen Hogania fanittivat ja samalla myös oikeasti tuntuivat pelkäävän The Undertakeria. Tarina ottelussa oli ihan hyvä, mutta jotenkin hieman vaisu fiilis tästä loppujen lopuksi jäi. Taisi se Hoganiankin ottaa päähän, että yleisö ei enää reagoinut häneen samalla tavalla, eikä hän enää jaksanut kaikkeaan itsestään antaa. Ei tämä huono ottelu missään nimessä ole, mutta parempaankin olisi ollut ainekset.
12:45
**+


The Beverly Brothers & The Nasty Boys vs. The Bushwhackers & The Rockers
Ja sitten taas takaisin perinteisiin eliminointiotteluihin. Nyt vuoroon pääsivät WWF:n tag-divarin painijat. Harmi vain, että tästäkin ottelusta puolet painijoista olivat kovin heikkoja. En nyt sen enempää taas ala Bushwhackerseja ja Nasty Boyseja haukkumaan, mutta heikko esitys heiltä jälleen kerran. The Beverly Brothers teki PPV-debyyttinsä tässä ottelussa. En ole kyseisen kaksikon mikään suurin fani, mutta ihan hyvinhän he painivat ja toivat oikein hyvän lisän tag-divariin. Tämän matsin päätarkoituksena oli Beaun ja Blaken uskottavuuden nostattaminen. The Rockersien tie tag-divarissa alkoi vedellä viimeisiään ja tässä ottelusta siitä saatiin jo hyvin paljon osviittaa. Mutta joo, Beverlyt ja Michaels & Jannetty vetivät ihan hyvää settiä, mutta eipä tästä paljoa kerrottavaa jälkipolville kuitenkaan jäänyt.
23:06
**


The Legion of Doom & The Big Bossman vs. The Natural Disasters & Irwin R. Schyster
Hyvin mielenkiintoinen valinta pääotteluksi. LOD ja Bossman olivat toki erittäin suosittuja ja pahisjoukkueen jäsenet vastaavasti varsin vihattuja, mutta ei tämä silti ihan PPV:n ME:ltä tuntunut. Tämänkin oli alunperin tarkoitu olla 4 vs. 4, mutta koska hyvisjoukkeen Sid Vicious loukkasi itsensä, eikä voinut otella, otettiin myös Jake "The Snake" Robert pois toisesta joukkuesta. Eipä siis päässyt Sid vieläkään painimaan ensimmäistä kertaa PPV:ssä. Mutta joo, aika jälleen kerran aika mitäänsanomatonta menoa. LOD:n upeat power-liikkeet ja IRS:n pahistelut välillä hieman piristivät menoa, mutta kokonaisuutena varsin tasapaksu ja tylsä ottelu.
15:21
*+

*** Ric Flair
** Roddy Piper
* Ted DiBiase

Opener tarjosi aivan loistavaa meininkiä, mutta sen jälkeen meno olikin sitten varsin mitäänsanomatonta, vaikka toki 'Taker-Hogan merkittävä ottelu olikin. Lisäksi matsijärjestys oli kyllä hyvin outo.

Vain reilu viikko Survivor Seriesin jälkeen WWF järjesti jälleen PPV:n. Kuten nimestä voi päätellä, tapahtuma järjestettiin tiistaina. WWF:llä oli jostain syystä kova halu tehdä tiistaista toinen PPV-päivä, mutta eipä se oikein putkeen mennyt tuolloin. Eikä mennyt myöskään putkeen, kun sitä seuraavan kerran yritettiin kolmetoista vuotta myöhemmin Taboo Tuesdayn kanssa. Selostajina PPV:ssä toimivat jälleen mainiot Gorilla Monsoon ja Bobby "The Brain" Heenan.


WWF Intercontinental Championship
Bret "The Hitman" Hart (c) vs. Skinner
The Hitman voitti WWF-uransa ensimmäisen singles-mestaruuden Summerslamissa, kun hän päihitti itse Mr. Perfectin upeassa ottelussa. Nyt oli kyseessä hänen ensimmäinen mestaruuden puolustaminen PPV:ssä. Tällä kertaa vastassa ei ollut Perfectin tapaista taituria, vaan gimmickinsä takia varsin rajoittunut painija, krokotiilien metsästäjä Skinner. Odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla, mutta Bret näytti miksi hän jo tässä vaiheessa uraansa oli WWF:n rosterin (melkein) paras painija. Hän pystyi ottelemaan kelvollisen matsin lähes kenen kanssa tahansa. Ja täytyy nyt toki myös Skinnerille antaa kehuja, sillä hyvinhän hänkin paini, typerästä gimmickistä huolimatta. Ei mikään maailman nopeatempoisin tai tapahtumarikkain ottelu, mutta eipä sen aina tarvitsekaan olla. Toimiva opener.
13:46
***


Jake "The Snake" Roberts vs. "Macho Man" Randy Savage
Randy Savage hävisi retirement-ottelun Wrestlemaniassa The Ultimate Warriorille ja joutui täten lopettamaan painiuransa. Macho Man ei kuitenkaan mihinkään WWF:stä hävinnyt vaan jatkoi esiintymisiä non-wrestlerinä, ja Summerslamin "ME:nä" nähtiin hänen ja Miss Elizabethin häät. Itse vihkiminen sujui hyvin, mutta varsinaiset juhlat eivät niinkään. Yhdessä lahjapaketissa oli nimittäin käärme! Ja lähettäjänä oli tietenkin Jake Roberts, joka myös itse saapui lopulta juhliin ja pieksi Savagen. Ennen Survivor Seriesia nähtiin erittäin hurja käänne feudissa, kun Robertsin käärme puri Macho Mania. Ja kyseessä ei ollut mikään aivan feikkijuttu, sillä Savagen kädestä tuli aivan aikuisten oikeasti verta. Tuo angle on kyllä edelleenkin hyvin vakuuttava ja hätkähdyttävä. Tämän jälkeen WWF:n presidentti, Jack Tunney, palautti Savagen aktiivirosteriin ja buukkasi tämän ottelun. Tausta otteluun oli siis todella hurja, eikä itse matsi jäänyt paljoa heikommaksi. Pituutta tällä oli vaivaiset kuusi minuuttia, mutta joka hetki oli todella intensiivistä ja täynnä vihaa. Ottelun jälkeen feudi sai vielä hurjempaa jatketta, kun Roberts muunmuassa meni ja läimäytti Miss Elizabethia kasvoihin. Tuo aftermatch on kyllä yksi parhaiten toteutetuista angeleista missään koskaan. Kaikki vetävät roolinsa aivan upeasti ja tunnelma on aivan käsittämätön. Katsokaa itse tästä.
06:25
***-


The British Bulldog vs. The Warlod
Ja sitten olikin aika laittaa oikein kunnolla lihaa liikkeelle. The British Bulldog ja The Warlord olivat molemmat todellisia lihaskimppuja ja WWF ilmeisesti ajatteli, että he saisivat hyvän feudin aikaiseksi. He nimittäin feudasivat hyvin pitkään ja kohtasivat toisensa jokaisessa (!) PPV:ssä vuonna 1991. Harmi vain, että eivät he saaneet juuri mitään aikaiseksi. Bulldog pystyi loistaviin otteluihin (jopa klassikoihin), kun vastustaja oli oikeanlainen, mutta kun vastassa oli The Warlordin tasoinen kakkakasa, niin eipä siitä juuri mitään tullut. Tämä oli itse asiassa vielä huonompi kuin heidän huono Wrestlemania-kohtaamisensa. Tylsää Warlordin hallintaa, jonka kruunasi monta minuuttia kestänyt full nelson.
12:45
½


El Matador & Virgil vs. Repo Man & "Million Dollar Man" Ted DiBiase
Jos olivat Bulldog ja Warlord feudanneet jo pitkään, niin sama tilanne oli DiBiasen ja Virgilin kohdallakin. Feudin pituus olikin sitten melkeinpä se ainoa yhdistävä tekijä, sillä DiBiase vs. Virgil oli oikesti hyvä vihanpito. Virgil voitti DiBiaselta Million Dollar-vyön Summerslamissa, mutta hävisi sen marraskuussa takaisin, Repo Manin avustuksella. Repo Man oli yksi lisäys näihin ylivedettyihin gimmick-painijoihin, joita WWF 90-luvun alussa suosi. Maskin takana oli entinen Demolition-jäsen Smash. Ottelu oli ihan viihdyttävää ja hauskaa painia reilut kymmenen minuuttia. Ei valittamista.
11:28
**+


WWF Championship
The Undertaker (c) vs. Hulk Hogan
The Undertaker järjesti yhden WWF:n suurimmista yllätyksistä pitkään aikaan, kun hän meni ja voitti Hoganilta mestaruuden Survivor Seriessa, ja nousi nuorimmaksi WWF:n mestariksi kautta aikojen. Nyt oli sitten suuren uusintaottelun vuoro ja itse presidentti Jack Tunney oli kehänlaidalla varmistamassa, että Flairit ja muut eivät tällä kertaa otteluun sekaannu. Seriesin matsin arvostelussa kommentoin sitä, että yleisön kiinnostus Hogania kohtaan oli laskenut valtavasti. Nyt tilanne oli taas hieman toisenlainen, sillä haastajan asemassa Hulk oli jälleen saanut yleisön paremmin puolelleen. Harmi vain, että nyt matsin taso ei sitten ollut ensimmäisenkään kohtaamisen tasolla. Ja Undertaker ei edes ollut enää samanlaisessa epäinhimillisessä asemassa, vaan Hogan heitteli häntä ottelun alusta alkaen aivan miten halusi. Paini oli ensimmäistä ottelua heikompaa ja painijat tuntuivat jotenkin ihmeellisesti sähläävän kaikenlaista kehässä, joten aika heikko kuva tästä ME:stä lopulta jäi.
13:09
*½

*** Jake Roberts
** Bret Hart
* Randy Savage

Ei mitenkään erikoinen PPV, mutta muutama ihan kiva matsi kuitenkin. Ja kaikki mikä liittyi Savagen ja Robertsin feudiin oli mainiota.

Selostushommissa jälleen Gorilla Monsoon ja Bobby "The Brain" Heenan, jotka olivat aivan liekeissä.


The New Foundation vs. The Orient Express
Mr. Fujin manageroima The Orient Express ei juurikaan PPV-matseilla juhlinut, mutta tulos oli lähes poikkeuksetta hyvin laadukasta, kun he kehään pääsivät. RR '91:n openerissa he kohtasivat The Rockersit yhdessä kovimmista WWF:ssä nähdyistä tag-matseista (****+) ja nyt he olivat taas vuoden ensimmäisen PPV:n avausottelussa. Tällä kertaa heitä vastassa oli Owen Hartin ja Jim Neidhartin muodostama kaksikko. Kun The Hart Foundation Wrestlemanian jälkeen hajosi, oli Neidhart pitkään aika hukassa. Välillä häntä nähtiin selostamossa ja välillä yksikseen painimassa, mutta menestys ei ollut kovinkaan huimaa. Nyt hänet kuitenkin iskettiin yhteen "The Rocket" Owen Hartin kanssa, ja tarkoituksena oli hakea jotain samanlaista mitä alkuperäinen The Hart Foundation oli ollut. Samalle tasolle tämä uusi Foundation ei tietenkään päässyt, mutta oikein mainiosti sekin kyllä toimi. Tämä oli Owen Hartille ensimmäinen esiintyminen PPV:ssä omalla nimellään. Hänhän oli Blue Blazer-gimmickillä mukana jo parissa PPV:ssä vuosina '88 ja '89. Itse ottelu oli oikein viihdyttävä 17-minuuttinen. Ei tietenkään aivan edellisen RR-openerin tasoinen kohtaaminen, mutta hyvin sulavaa ja nopeatempoista joukkuepainia kuuman yleisön kera.
17:18
***


WWF Intercontinental Championship
The Mountie (c) vs. "Rowdy" Roddy Piper
Bret Hartin Sumnmerslamissa alkanut IC-mestaruuskausi sai yllättävän päätöksen, kun hän hävisi vyönsä The Mountielle kaksi päivää ennen Rumblea. "Rowdy" Roddy Piper oli varsin mielenkiintoinen tapaus siinä mielessä, että vaikka hän oli ollut enemmän tai vähemmän aktiivisesti WWF:ssä vuodsta 1984 lähtien, ei hän ollut pitänyt hallussaan mitään mestaruusvyötä. Tämä toi mukavan lisämausteen otteluun, kun varmasti jokainen yleisössä halusi Piperin voittavan vyön ja selostuskaksikkokin sai tästä mukavasti puhetta aikaiseksi. Ottelu ei kyllä kovinkaan hyvää painia tarjonnut, mutta onneksi pituuttakaan ei hirveästi ollut.
05:22
*+


The Beverly Brothers vs. The Bushwhackers
Ja sitten päästiinkin yhteen järkyttävimmistä otteluista mitä tämän projektin aikana on vastaan tullut. The Bushwackers oli yksi kauheimmista tiimeistä koskaan ja nyt "pääsivät" painimaan lähes viisitoista minuuttia! Ja vastassa ei ollut myöskään sellainen tiimi, joka olisi jaksanut pitää kiinnotusta yllä. Pureskelua, nuoleskelua ja yleistä sekoilua, siinä tämän matsin tapahtumat. Ja tilannetta ei ainakaan yhtään parantanut se, että Bushwhackersien kulmauksessa oli joku random koomikko, joka oli olevinaan kovinkin hauska. Hyi.
14:56
DUD


WWF Tag Team Championship
The Legion of Doom (c) vs. The Natural Disasters
Jos oli edellinen ottelu kauheaa katsottavaa, niin eipä meno tässä mestaruusottelussa juurikaan parantunut. Natural Disasters oli toki hieman parempi (:D) joukkue kuin Bushwhackers, mutta eivät hekään tässä ottelussa juuri muunlaista reaktiota keränneet, kuin boring-huutoja. LOD oli edelleen todella suosittu, vaikka tosin heidän WWF-aikansa huippuhetket olivat jo takana, mutta eivät hekään yleisöä tai minua saaneet tästä ottelusta kiinnostumaan. Hemmetin tylsää menoa lähes kymmenen minuuttia.
09:24
DUD


Royal Rumble Match for the WWF Championship
Hulk Hogan voitti mestaruusvyön takaisin The Undertakerilta This Tuesday in Texas-PPV:ssä, mutta koska Ric Flair oli jälleen sekaantunut mestaruusotteluun, päätettiin vyö vakatoida ja laittaa pelin tässä Royal Rumble-ottelussa. Ja tämä oli yksi parhaimmista päätöksistä mitä WWF oli pitkiin aikoihin tehnyt. Tuloksena oli nimittäin kaikkien aikojen paras RR ja jopa yksi kaikkien aikojen parhaista otteluista WWF:ssä. Ottelun päätarina oli se, että miten Ric Flair selviää, kun hän joutui tulemaan kehään jo kolmantena. Flair ja selostaja Bobby "The Brain" Heenan olivat Nature Boyn debyytistä alkaen mainostaneet, että Flair on oikea maailmanmestari. Nyt hänellä oli sitten mahdollisuus todistaa nuo puheet todeksi. Heenanin ja Gorilla Monsoonin otteluselostus on myös yksi parhaista ikinä. Ottelu oli buukattu niin paljon fiksummin kuin mikään muu Rumble koskaan aikaisemmin tai koskaan myöhemmin. Kaikki tapahtumat toimivat niin täydellisesti ja kehässä kaikki yrittivät koko ajan eliminoida jotain, eikä mitään ylimääräistä makoilua näkynyt. Oli yllättäviä eliminointeja, oli hienoja taistelupareja, oli kaikkea. No okei, yksi tilanne ei aivan täydellinen ollut, sillä Randy Savagen, The Undertakerin ja Jake Robertsin välillä nähty hetki aiheutti hieman sekaannusta, mutta ei se kuitenkaan matsin tasoon lopulta mitenkään vaikuttanut. Kaikkien aikojen Royal Rumble, katsokaa heti jos ette sitä vielä ole tehneet!
1:02:02
*****

*** Ric Flair
** Roddy Piper
* The British Bulldog

Eivät nuo DUD:t enää sen jälkeä paljoa haittaa, kun katsoo tuon klassikko-ottelun heti niiden perään. Legendaarista!

Supermac kirjoitti:
Ja nyt kun tuota maaginen heinäkuun 9. päivä on käsillä, niin kohta me kaikki pääsemme taas nauttimaan myös Kenityksen loistavista arvosteluista. :)

Hoh, yritetään nyt ainakin :D Kun nyt tällä viikolla oli jopa yhtenä iltana vapaa-aikaa, niin oli ihan oikeasti kiva katsoa pitkästä aikaa painia ja nyt voi sitten koittaa siitä arvostelua kirjoittaa, projekti siis jatkuu taas ainakin niin kauan kuin jaksaa kiinnostaa.

Ja sitten päästiinkin yhteen järkyttävimmistä otteluista mitä tämän projektin aikana on vastaan tullut.

Tuo Beverly Brothers vs. Bushwhackers Royal Rumblessa on muuten oikeasti ehkä kamalin ottelu (tai ainakin hyvin lähellä sitä), jonka olen nähnyt. 15 minuuttia ihan täyttä paskaa. Hyi helkkari. Beverlyt olivat tylsyyden ruumiillistumat, Bushwhackersit turhuuden ruumiillistumat ja 'Whackersien "manageri" tässä ottelussa maailman epäonnistunein vitsi.

Loistavia arvosteluja taas Supermacilta :)

Koitan nyt itsekin tästä lähtien laittaa otteluiden ajat näkyville, kun se kerran lukijoita kiinnostaa.


THE GREAT AMERICAN BASH 1997

WWE:n aikana Great American Bash muistettiin lähinnä siitä, kuinka jotenkin kummassa tuo ppv onnistui vuosi toisensa jälkeen olemaan aina se kaikkein kehnoin ja epäonnistunein ppv vuoden aikana. Lopulta koko ppv sitten jätettiinkin rauhaan - ehkä ihan hyvä niin. Kauan ennen GAB:n muiston raiskaamista oli tämä ppv vuosittainen tapahtuma WCW:ssä, ja kuului WCW:n vuoden suurimpiin ppv'eihin ollen kesän suurin tapahtuma. TGAB:lla oli perinteitä, ja toisinaan se onnistui jopa olemaan oikein viihdyttävä tapahtuma. Tätä yritti myös vuoden 1997 Great American Bash, jota olivat selostamassa jälleen kerran Tony, Bobby ja Dusty. Apureinaan Mike Tenay (CW-ottelussa) ja Lee Marshall (naisten ottelussa).


Psychosis w/ Sonny Onoo vs. Ultimate Dragon - Respect Match
Kyllä, Ultimo (tai kuten WCW:n loistelias käännös edelleenkin kuului, Ultimate) Dragon oli nyt siis face, ja samalla miehen mangeri Sonny Onoo oli siirtynyt miehen vastustajan puolelle. Oikeastaan Onoo olikin varsinaisesti Dragonin vastustaja, koska tässä openerissa ei ollut kyse Dragonin ja Psychosiksen välienselvittelystä, vaan Dragonin ja tämän entisen managerin tilanteesta. Ottelun gimmick-nimi Respect Matchkin kertoo ottelun idean: panoksena oli ekstra-annos kunniaa voittajalle. Dragon oli jo pidemmän aikaa alkanut käyttäytyä vähitellen facemaisesti, kieltäytyä iljettävän managerinsa avusta jne. kunnes hän lopulta sai tarpeekseen, kääntyi faceksi ja hylkäsi managerinsa. Tämä oli kuitenkin Sonny Onoolle suuri nöyryytys, ja niinpä hän palkkasi Psychosiksen hakemaan Onoolle tämän menettämä kunnia takaisin pieksemällä Dragon.

Dragon ja Psychosis olivat jo kerran tänä vuonna otelleet ppv'ssä loistokkaan ottelun Uncensoredissa. Nyt kuitenkin ottelulla oli enemmän tarinaa, ja lisäksi tasokin oli aivan yhtä korkealla. Mitään kovin erikoista tarinaa ottelun sisällä ei nähty, mutta peruskaava toimi tässä enemmän kuin hienosti: aluksi nähtiin rauhallisia, mutta näyttäviä CW-liikkeitä, kunnes vähitellen panokset alkoivat koventua (Psychosiksen hurja Guillotine Leg Drop kun Dragonin pää roikkui köysillä sekä vähän myöhemmin Dragonin huikea ASAI Moonsault), kunnes sitten lopun hetket olivat vielä käsillä. Ottelun lopetuskin oli varsin nerokas ja tavallisista CW-otteluista poikkeava, joten kyllä tämä ehdottomasti oli huippuluokan kamppailu ja mahtava aloitus show'lle.
**** (14:20)


Harlem Heat w/ Sister Sherri vs. Steiner Brothers - WCW World Tag Team Championship Title Shot
En tiedä, oliko tällä ottelulla nyt mitään sen kummempaa tarinaa, kuin että Harlem Heat ja Steiner Brothers olivat molemmat hyvin pitkäaikaisia, kunniakkaita ja tasokkaita joukkueita, jotka molemmat mielivät riistää WCW:n mestaruusvyöt pois nWo:lta. Toki firman wanhoilla kunnon face- ja heel-tiimeillä oli aina omat kärhämänsä, ja lisäksi Steinerien paluusta joukkueeksi loukkaantumisten jne. takia ei ollut vielä kauan. Heillä varsinkin oli suuria kaunoja Outsidersejä kohtaan, koska heidän välienselvittelynsä vuoden 1997 alussa oli jäänyt aivan kesken.

Tämä oli hyvin klassinen hyvisjoukkue vs. pahisjoukkue -ottelu, ja nämä kaksi tiimiä kyllä tietävät, miten sellainen hoidetaan esimerkillisesti. Booker T ja Stevie Ray hoitivat oman roolinsa erinomaisesti, ja varsinkin Booker esitti oikein pirteitä otteita kehässä. Samoin tekivät molemmat Steinerit (joista Scottkin oli alkanut ottaa hajurakoa vanhaan siloposkibabyface-lookkiinsa), jotka nauttivat jälleen kerran suurta yleisönsuosiota. Ei tässä mitään maailmaamullistavaa tapahtunut, mutta ottelu sai hyvin aikaa ja oli muutenkin semmoinen hyvä joukkueottelu, joita toivoisi nykyäänkin näkevän useammin. Ainoastaan lopetus oli vähän laimea, mutta toisaalta jatkoi nWo:n ja Steinersien välienselvittelyä mielenkiintoisesti.
*** (12:02)


Konan vs. Hugh Morrus
Oikein hyvän show'n alun jälkeen meille lätkäistiin käteen sitten ottelu, joka vaikutti jo paperillakin suunnilleen yhtä kiinnostavalta kuin iso haiseva kasa paskaa. Ottelun tarina oli se, että vielä Slamboreessa Konan ja Morrus olivat otelleet joukkueena, koska molemmat kuuluivat Jimmy Hartin ja Taskmasterin talliin (kai sitä jotkut edelleen kutsuivat Dungeon of Doomiksi), mutta sitten Slamboreessa hävityn ottelun jälkeen kaksikolle tuli ongelmia, Konan pieksi Morruksen, Morrus kääntyi faceksi ja kaksikko oli toistensa kimpussa seuraavissa Nitroissa. Tosi mielenkiintoista? Eikö? No, samaa mieltä oli myös yleisö, joka oli aikalailla täysin hiljaa ottelun aikana..

..Ja ihan syystäkin. Tässä ei tosiaan tapahtunut paljon mitään, ja siltikin tälle kamppailulle annettiin aikaa hippusen yli 10 minuuttia. 10 minuuttia! Sama roska oltaisiin voitu hoitaa parissa minuutissa, ja kaikilla olisi ollut kivempaa. Ei tämä nyt silti ihan täyttä paskaa ollut, mutta harvinaisen tylsä kamppailu silti. Valopilkuista täytyy antaa kiitosta Morrukselle, joka sentään yritti ja liikkui isokokoiseksi mieheksi varsin hyvin kehässä. Konanin hallintaosuudet olivatkin sitten tylsiä kuin mitkä, ja lopetuskin oli kunnon pannukakku. Huono ottelu, jonka pelastaminen katastrofilta oli Morrusin ansiota.
* (10:34)


Wrath w/ James Vandenberg & Mortis vs. Glacier
Ja kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan.. Vai? Ei tämäkään ottelu tosiaan mitenkään erityisen houkuttelevalta kuulostanut. Kyseessä oli siis edelleenkin sama, iänikuinen välienselvittely vuonna 1996 debytoineen ja (sittemmin pannukakuksi latistunutta) suurpushia yleisön kiinnostuksen puutteesta huolimatta saaneen Glacierin ja James Vandenbergin ohjaaman friikkisirkuskaksikon välillä. Kaikki oli siis alkanut, kun Mortis debytoi vuonna '97, ja tämä täysin omituinen kuolon ruhtinas oli joskus aikoinaan ilmeisesti tuntenut Glacierin, koska hän oli tullut selvittelemään välit nyt tämän kanssa - apunaan tohtori James Vandenberg ja myöhemmin pelottava muskelimies Wrath. Tämä feud ei oikeasti Wrathin debyytin jälkeen ollut tuntunut etenevän mihinkään. Glacieria ei oltu edelleenkään päihitetty Singles-ottelussa, mutta silti jatkuvien post match beatdownien takia Glacier ei ollut saanut takaisin kypäräänsä, jonka Vandenberg ja kumppanit olivat tältä varastaneet. Tämä ottelu oli ensimmäinen Glacierin ja Wrathin 1 vs. 1 -kohtaaminen, ja ottelun aikana Mortis oli sidottu käsiraudoilla kehätolppaan. Voi jee.

Kaksi aikaisempaa tämän feudin ppv-kohtaamista oli ohi enintään parissa minuutissa, ja samaa odotin tältäkin. Tällä kertaa WCW oli kuitenkin panostanut otteluiden aikaan (lyhyin ottelu kesti 9:21), koska tapahtumassa ei nähty oikeastaan ollenkaan angleja, joten tämäkin pääsi kestossaan reippaasti yli 10 minuutin. Idea kuulostaa oikeastaan jopa hitusen kauheammalta, kuin mitä se todellisuudessa oli. Olihan tämäkin aikalailla kehno, vaisu ja mitäänsanomaton ottelu, mutta silti vähän parempi kuin edeltävä kamppailu. Tässä nähtiin muutama ihan tyylikäs spotti (uskokaa tai älkää), eikä lopetuskaan ollut mitenkään ihan hirvittävä. Silti pääasiassa toki aika tylsää kahden ison, kehnot painitaidot omaavan miehen sekoilua, mutta kyllä nämä kaksi parhaansa tässä ottelussa yrittivät. Post match meiningit sitten taas tuttua kuraa.
*½ (12:02)


Akira Hokuto (c) w/ Sonny Onoo vs. Madusa - Title vs. Carreer Match
Tapahtuman viides ottelu oli illan ensimmäinen mestaruusottelu, eikä niitä tämän jälkeen vuoden '97 GAB:ssa nähtykään kuin enää yksi: mestarit loistivat poissaolollaan. Sen sijaan tämä mestaruusottelu oli tavallistakin merkittävämpi, koska WWF:stä WCW:hen hyppäämisen jälkeen WCW:n naisten divisioonan tukipilarina toiminut Madusa oli aina Starrcadessa mestaruusturnauksen häviämisestä lähtien himoinnut naisten vyötä itselleen Hokutolta, ja epäonnistuttuaan siinä mm. Spring Stampedessa, pisti hän nyt GAB:ssa koko uransa panokseksi, että voisi vielä kerran koittaa saada tuon vyön itselleen.

Yleensä varsinkin '90-luvulla Amerikassa naisten ppv- (tai muutkaan) ottelut eivät tuntuneet kestävän viittä minuuttia pidempää. Vaikka niissä nähtiinkin toisinaan oikein nopeaa ja virkistävää menoa, eivät ne ehtineet kehittyä kovin kummoisiksi kamppailuiksi. Siksi Madusan ja Akira Hokuton kamppailu GAB '97:ssa olikin hyvin erikoinen: se kesti melkein 12 minuuttia, ja siinä nähtiin oikeasti selvä tarina, joka kantoi koko ottelun ajan. Ottelu oli muutenkin oikein viihdyttävä, jossa WCW:n kaksi parasta naispainijaa tosissaan pisti parastaan. Välillä Madusan jalkaloukkaantumisen (ottelun tarina liittyi siis siihen, että Madusan jalka tuhoutui alussa pahasti) myynti oli kyllä aika kehnoa, mutta annettakoon se nyt kuitenkin anteeksi arvostelussa. Muuten tämä oli varsin harvinainen ja erityisen hyvin muistettava naisten ottelu: senkin takia, että tämä jäi viimeiseksi naisten mestaruusotteluksi WCW:n historiassa.
*** (11:41)


Chris Benoit vs. Meng w/ Jimmy Hart - Return Death Match
Kyllähän se Benoit nyt suhteellisen face tämän Taskmaster-feudinsa aikana kieltämättä oli, joten merkattakoon hänetkin sinisellä. Tämä oli siis uusinta edellisen kuukauden Death Matchista, joka oli ollut hurja kamppailu (mutta ei siis tosiaan mikään verinen sairas kamppailu, millaisena Death Matchit indyissa tiedetään). Benoit'n oli edelleen päihitettävä Meng, jos hän mielisi jonain päivänä päästä vielä käsiksi Taskmasteriin, jonka kanssa Benoit oli feudannut jo yli vuoden.

Aivan kuten edellinenkin ottelu, oli tämäkin stiffi ja raju kamppailu kahden hommansa osaavan miehen välillä. Edelleenkään ottelussa ei nähty brutaalimpia temppuja kuin irish whip teräsportaisiin, mutta ei se näiden Death Matchien idea ollutkaan. Sen sijaan idea oli se, että miehet puhtailla mutta äärimmäisen rajuilla otteilla yrittivät saada vastustajaltaan tajun pois tai saada tämä luovuttamaan. Ottelu alkoi hiukan vielä sähäkämmin kuin edellinen (Benoit'n Suicide Dive suoraan Mengin päälle ennen kehäkellon soittamista), ja jatkuikin sitten karulla välienselvittelyllä (mm. Benoit'n huikeat Germanit ja Mengin Splashit yläköydeltä). Moneen kertaan ottelun aikana Benoit yritti saada Mengin luovuttamaan - temppu jota kukaan ei uskonut mahdolliseksi - Crippler Crossfacensa avulla, ja tämä yritys liittyi myös ottelun todella onnistuneeseen lopetukseen. Jälleen nämä kaksi saivat aikaan todella viihdyttävän ottelun, jota seurasi erittäin mielellään. Kaksikko, jonka tyylit vain natsasivat keskenään.
***½ (14:59)


Steve McMichael w/ Debra McMichael vs. Kevin Greene
Voi pyhä paska. Kyllä vain, jo toisessa ppv'ssä peräkkäin yksi tapahtuman viimeisimmistä otteluista on kunnon "curtain jerk", kun Mongo McMichael kohtaa jonkun toisen täysin turhan (entisen) NFL-tähden ottelussa, jonka tarina on aivan olematon, eikä ainakaan minua kiinnosta pennin vertaa. Kai tässä jokin NFL-ylpeyshomma oli taas kyseessä. Ihan sama, ei voisi vähempää napata.

En oikeasti tajua, miten WCW jaksoi yrittää niin pitkään tätä NFL-tähtien pakkosyöttämistä yleisön kurkusta alas. WWF oli yrittänyt samaa mm. '80- ja '90-luvun puoliväleissä, mutta luovuttanut molemmilla kerroilla suht nopeasti. Tiedän kyllä, että Jenkkilässä NFL-tähtien fanitus oli aivan eri luokkaa, mutta eivät nämä tähdet nyt painijoina kyllä tuntuneet yleisöäkään kummemmin kiinnostavan. Tylsä ja kehno ottelu, jonka parhaita puolia olivat humoristiset hetket, kun Mongo otti turpiinsa Greenen äitimuorilta ja Greene näytti hyvin vihaiselta ja aggressiiviselta tuon partansa kanssa. Tässäkin ylletään samaan arvosanaan kuin McMichael vs. sejokumuujenkkifutari -ottelussa osittain myös sen ansiosta, että tässäkin nähtiin pari varsin yllättävää "high flying" -liikettä ottaen huomioon, ketkä olivat kehässä. Lisäksi ottelu oli onneksi tapahtuman lyhyin. Ainiin, lopetus oli taas surkea yrittäen jatkaa Jeff Jarrettin ja Mongon ikuisuus"feudi"a.
* (9:21)


The Outsiders (c) w/ Syxx (c) vs. Ric Flair & Roddy Piper - WCW World Tag Team Championship
Oli aika illan ensimmäisen co-ME:n aika, jonka tarina ei voisi olla kai paljon klassisempi kuin jo aika tarkalleen vuoden ajan jatkunut WCW vs. nWo -feud. Ric Flair oli siis palannut Slamboreehen oltuaan pitkään loukkaantuneiden listalla yritettyään hieman liian urhollisesti tuhota nWo:ta. Piper oli puolestaan saapunut WCW:hen tuhotakseen Hollywood Hoganin ja koko muunkin nWo:n. Jo Slamboreessa nämä kaksi yleisön suosikkilegendaa ottelivat yhdessä (+ Kevin Greene) Wolfpacia vastaan. Nyt Syxx oli kehänlaidalla, ja Piper ja Flair ottelivat kahdestaan yrittäen voittaa Outsiderseiltä näiden joukkuevyöt.

Slamboreen 6-Man Tag Team Match oli oikein viihdyttävä ja tunnelmaltaan erinomainen ottelu, vaikkei siinä kauhean erikoista painia nähtykään. Tältä saattoi odottaa vieläkin parempaa, koska panoksena olivat mestaruusvyöt, ja mukana ei ollut Greeneä. Samalle tasolle ei kuitenkaan ylletty, koska pituutta ei ollut yhtä paljon, eikä ottelun tarina muutenkaan ollut yhtä onnistunut, kun Flair poistettiin ottelusta kesken, ja Piper jäi kamppailemaan yksin. Silti tunnelma oli jälleen katossa ja varsinkin ottelun alkupuoli oli oikein mukavaa katseltavaa, joten kyllä tämä kiva koitos oli. Paljon enempäänkin olisi vain ollut mahdollisuutta.
**½ (10:02)


Randy Savage w/ Miss Elizabeth vs. Diamond Dallas Page w/ Kimberly Page - Unsanctioned Match
Ja näin oli illan viimeisen ottelun aika. Jotkut ehkä odottivat, että firman päämestari ottelisi edes yhden vuoden suurimmista ppv'istä ME:ssä, mutta turha luulo ;) Hogan oli paininut viimeeksi Uncensoredissa, eikä muutosta tähän tullut vieläkään. Minua se ei kylläkään haitannut yhtään, koska Hoganin häivyttyä ME:stä, oli Main Eventien taso noussut aivan toisenlaiseksi.. Vaikka olihan se nyt aika hassua, ettei firman päävyötä ole näkynytkään kolmeen ppv'hen. Mutta sitten tähän feudiin, joka oli muuten ehdottomasti yksi vuoden parhaista. Kaikki oli alkanut DDP:n erinomaisesta face-turnista, kun tämä kieltäytyi liittymästä nWo:sta. Samoihin aikoihin nWo:hon liittynyt Savage olikin ottanut sitten DDP:n silmätikukseen, ja nopeasti feud meni hyvin henkilökohtaiseksi, kun Savage, Elizabeth ja nWo ottivat kohteekseen Pagen lisäksi tämän vaimon, Kimberlyn. Feudin ensimmäinen ppv-kohtaaminen nähtiin Spring Stampedessa, jossa kaksikko otteli rajun No DQ Matchin. Se ei kuitenkaan selvittänyt kaikkea, joten nyt oli kaksikon otella ottelussa, jossa ei olisi mitään sääntöjä, ja selätys voisi tapahtua missä tahansa.

Tässä ottelussa nähtiin sitten sitä kunnon hardcorea, jota olisi ehkä voinut odottaa Death Match -nimiseltä ottelulta (toki vuoden '97 mainstream-tyyliin): tuolniskuja, tappelua yleisössä, toisen pieksemistä kaikella mahdollisella rikkoutuvalla ja kättä pidemällä.. Ja nähtiinpä tässä myös harvinainen pöytäbump, kun Savage pisti DDP:n ei suinkaan normaalin pöydän tai selostajanpöydän vaan (gimmickoidun) RUOKApöydän läpi! Tämä mätkimisosuus ei ollut kuitenkaan tylsää WWF:n '90-luvun lopun HC-otteluiden päätöntä mätkintää vailla ideaa, vaan oikeasti kaikki apuvälineiden käyttö saatiin näyttämään rajulta ja vaikuttavalta. Muutenkin ottelu oli todella viihdyttävä, yleisö oli hyvin mukana, ja koko ottelu oli rakennettu niin, että siitä näki kuinka nyt pitkäaikaiset ja rajut vihamielisyydet päätettäisiin tähän otteluun. Ehdottomasti Savagen uran loppupuolen parhaimpia otteluita, ja paras Main Event WCW:n tapahtumissa todella, todella pitkään aikaan. Ainut heikkous oli sitten taas lopetus (johon piti taas sotkea muitakin ihmisiä), jonka takia huippuarvosaniin ei tällä otellulla ollut asiaa.
***½ (16:56)

The Great American Bash alkoi ja loppui todella vahvasti - eikä siinä välissäkään ollut tavara ollut pääasiassa kovinkaan kehnoa. ****-openerin ja ***½-ME:n lisäksi nähtiin yksi hieno ***½-kamppailu, hyvä joukkueottelu, harvinaisen hyvä naisten ottelu ja ihan kiva joukkuemestaruuskamppailu. Toki sitten WCW-tyylisesti mukaan mahtui myös muutama aikamoisen kehno ottelu, mutta nyt kerrankin ne kehnot ottelut olivat muutenkin kortin vähäpätöisimmät ottelut.. Eivätkä ME:ssä niin kuin WCW:llä monesti tapana oli. Siksi tämä ppv jättikin minulle yllättävän hyvän maun suuhun ja nousi koko vuoden ppv-listassa aika korkealle. Ainakin tällä hetkellä.

1. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
2. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
3. WWF Royal Rumble - Ok
4. WCW The Great American Bash - Ok
5. WCW Slamboree - Ok
6. WCW Uncensored - Ok
7. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
8. WCW SuperBrawl VII - Ok
9. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
10. WCW Spring Stampede - Ok
11. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
12. WWF King of the Ring - Kehno
13. nWo Souled Out - Kehno

Seuraavaksi kuuluisa In Your House 16: Canadian Stampede. Tämän näkemistä olen odottanut kauan.

Jee jee, Kenityksen arvosteluja oli taas erittäin mukava lukea! Ja otinpa tuon sinun värityskäytäntösi myös mukaan omiin arvosteluihin.


Ohhoh, nyt sitä ollaan sitten jo kahdeksannessa 'Maniassa! Selotushomissa jälleen Gorilla Monsoon ja Bobby "The Brain" Heenan.


El Matador vs. "The Heartbreak Kid" Shawn Michaels
Mikäs olisikaan parempi tapa aloittaa Wrestlemania, kuin itse Mr. Wrestlemanian ottelulla? Noh, okei, ei Michaels nyt vielä varsinaisesti tuon lisänimen arvoinen ollut, vaikka toki hänen molemmat tätä edeltäneet Wrestlemania-ottelunsa olivat olleet onnistuneita (toinen hieman enemmän). The Rockershan hajosi tammikuussa, kun Michaels vihdoin kääntyi heeliksi ja paiskasi partnerinsa pää edellä lasiseinästä läpi. Tuon tapahtuman jälkeen Michaelsista tuli The Heart Break Kid ja hänen valettinaan toimi Sensational Sherri. Nyt häntä vastaan asettui hyvin samankaltainen painija, kuin Shawn itse oli. Kevytrakenteinen, taitava ja nopea "El Matador" Tito Santana. Tito ei ehkä ollut yhtä räiskyvä tai karismaattinen kuin HBK, mutta hänen valtava kokemuksensa teki tästä kaksikosta hyvinkin tasaisen. Odotukset olivat siis todella korkealla, mutta valitettavasti matsi ei niihin aivan yltänyt. Ottelu oli näille kavereille yllättävän hidastempoinen, eikä äksöni lähtenyt missään vaiheessa todella liikkeelle. Santanan hyvin paljon käyttämä head-lock ei oikein tässä kohtaamisessa toiminut, eikä matsia ainakaan yhtään auttanut hieman outo lopetus.
10:39
**


Jake "The Snake" Roberts vs. The Undertaker
Joku voisi ihmetellä, että minkä ihmeen takia Roberts matsasi 'Takeria vastaan, eikä Randy Savagea? Savagen ja Robertsin feudihan oli vuoden 1991 lopun kovinta kamaa ja heidän välistä matsia rakennettiin selvästi Wrestlemaniaan. Mutta sitten tapahtui jotain, eikä Hoganin ja Flairin matsia voitukaan laittaa pystyyn, joten piti Savage siirtää Flairin vastustajaksi, ja Robertsille piti löytää toinen tanssipari. The Undertaker oli juuri näihin aikoihin kääntymässä hyvikseksi ja vahva heel Roberts sopi vastustajaksi oikein mainiosti. Valitettavasti vain The Snake häippäsi WWF:stä tämän matsin jälkeen, eikä tähän siis lopulta kovinkaan suuresti panostettu. Ottelu ei mitään erityistä tarjonnut, mutta eipä tämä nyt aivan totaalinen floppikaan ollut.
06:36
*½


WWF Intercontinental Championship
"Rowdy" Roddy Piper (c) vs. Bret "The Hitman" Hart
Hart hävisi IC-vyönsä kaksi päivää ennen Royal Rumblea The Mountielle, joka taas hävisi vyön Rumblessa Piperille, The Hitmanin hyvälle ystävälle. Tämä oli Roddy Piperin WWF-uran ainoa mestaruus, kunnes sitten vuonna 2006 voitti tag-mestaruudet Flairin kanssa. Ottelun tarina oli se, että Piper ja Bret olivat hyviä kavereita, ja he halusivat painia puhtaan rehellisen painiottelun. Ottelun edessä rehellisyys kuitenkin alkoi vähitellen kadota molempien miesten otteista, sillä IC-mestaruus yksinkertaisesti merkitsi molemmille miehille niin paljon. Heidän jokaisesta liikkeestään näki, että kumpikin halusi olla Intercontinental-mestari. Kumpikaan ei säästellyt tippaakaan ja meno oli todella solidia. Tämä on yksi suuri syy siihen miksi tämä ottelu on niin upea ja todennäköisesti Roddy Piperin uran paras.
13:50
****


The Big Bossman, "Hacksaw" Jim Duggan, Sgt. Slaughter & Virgil vs. The Mountie, Repo Man & The Nasty Boys
Ja sitten olikin vuorossa ottelu, johon oli heitetty kaikki midcard-painijat, joille ei muutakaan käyttöä löydetty. Voi olla, että tässä oli taustalla jonkinlaisia feudintynkiäkin, mutta eipä paljoa kiinnostanut. Vihaan Nasty Boyseja ja Duggania, Slaughter oli jo totaalisesti menneen talven lumia, Repo Man oli erittäin typerä gimmick ja Bossmanin parhaat vuodet olivat jo takana. Jäljelle jäivät siis Virgil ja Mountie, jotka eivät myöskään aivan niitä suurimpia suosikkejani olleet, vaikka varsinkin Mountie kelpo painija olikin. Perustylsää menoa viitisen minuuttia.
05:22
*


WWF Championship
Ric Flair (c) vs. "Macho Man" Randy Savage
Niinpä. Mitä ihmettä mestaruusottelu tekee keskellä cardia? Kautta aikojen on vain kolmessa 'Maniassa ollut tämän lisäksi tilanne, että mestauus ei ole pelissä viimeisessä ottelussa. WM I:ssä mestaruudesta ei oteltu lainkaan, WM XI:ssä pääotteluna oli Bam Bam Bigelow, sekä tänä vuonna HBK vs. 'Taker. Toki tätä Wrestlemaniaa mainostaessa puhuttiin Double Main Eventistä, mutta ei se muuta sitä tosi asiaa, että tämän matsin olisi pitänyt päättää show. Mutta Hogan oli Hogan. Ric Flair tosiaan voitti Royal Rumblessa mestaruuden ja kaikki odottivat hänen puolustavan sitä Hogania vastaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Flair sai vastustajakseen Randy Savagen. Tälle kaksikolle kehiteltiin nopeassa ajassa sopiva feudi, joka tällä kertaa tarkoitti sitä, että Flair iski silmänsä Macho Manin vaimoon, Miss Elizabethiin. En erityisemmin tästä feudista pitänyt ja se tuntui jotenkin keinotekoiselta, mutta eipä sitä enää tämän loistavan matsin aikana tullut mietittyä (paitsi kun Elizabeth ilmestyi kehänlaidalle). Tässä ottelussa, jos missä on sitä kuuluisaa kehäpsykologiaa. Ei ehkä teknisessä mielessä mikään aivan huippunäytös, mutta äijät todella näyttivät miten yleisö saadaan mukaan otteluun. Lisäksi molempien painijoiden myyminen on huikaisevaa katsottavaa. Upea ottelu, vaikkei aivan niitä suurimpia klassikoita. Hieman myös kärsi siitä, että oli väärässä kohtaa cardia.
18:05
****+


"The Model" Rick Martel vs. Tatanka
Tämän show'n ainoa PPV-debytantti oli intiaanimies Tatanka, joka tunnetaan varmasti parhaiten puolentoista vuoden pituisesta voittoputkestaan. Tatanka oli hyvä babyface, hän paini todella energisesti ja hänellä oli hyvä look. Nämä hänen ensimmäiset WWF-ottelunsa tosin olivat hyvin lyhyitä, eikä hän niissä oikein mitään ehtinyt esittää. Hänen vastustajansa oli Rick Martel, joka ei ollut hieman yllättäen esiintynyt PPV:issä sitten loistavan Roberts-feudin. Nytkin hänen kohtalonsa oli vain saada uusi hyvis näyttämään hyvältä.
04:33
*


WWF Tag Team Championship
Money Inc. (c) vs. The Natural Disasters
Money Inc. oli "Million Dollar Man" Ted DiBiasen ja Irwin R. Schysterin muodostama loistava joukkue, joka oli tehnyt debyyttinsä vasta pari kuukautta ennen tätä Wrestlemaniaa. He voittivat nopeassa ajassa LOD:lta tag-mestaruudet ja puolustivat niitä nyt hyviksiksi muuttuneita Earthquakea ja Typhoonia vastaan. Vaikka todella tykkäsin Money Inc:stä, niin samalla se saa myös aikaan pientä haikeutta. Tuon tiimin muodostaminen nimittäin tarkoitti sitä, että yhden kaikkien aikojen parhaan painijan, Ted DiBiasen, sooloura oli tullut päätökseensä. Money Inc. oli kasassa kaksi ja puoli vuotta, jonka jälkeen DiBiase sitten eläköityi. Mestarit tekivät ottelussa kaiken työn ja hitaat haastajat löntystelivät tuttuun tapaan ympäri kehää. Tästä hitaasta löntystelystä huolimatta I.R.S. ja DiBiase onnistuivat tekemään ottelusta yllättävänkin siedettävän. Lopetus oli kyllä typerä.
08:39
*+


"The Rocket" Owen Hart vs. Skinner
Royal Rumblessa nähty The Foundation oli jo historiaa, sillä Neidhart oli ottanut hatkat WWF:stä. Tämä Owenin sooloilu ei kuitenkaan kestänyt kovinkaa kauaa, sillä pian tämän Wrestlemanian jälkeen hänet iskettiin yhteen Koko B. Waren kanssa. Tästä ottelusta Skinneria vastaan ei ole kovinkaan paljoa sanottavaa, sillä eiköhän tuo pituus kerro kaiken tarvittavan.
01:11
+


Hulk Hogan vs. Sid Justice
Ja sitten vuoron sai yksi huonoimmista ja ylipäätään typerimmistä pääotteluista Wrestlemanian historiassa. Hogan ja Sid olivat hyviä kavereita, kunnes Sid eliminoi Hoganin Rumblessa, ja nyt he sitten vihasivat toisiaan. En oikeasti ymmärrä, että mitä WWF haki sillä, että laittoi tämän viimeiseksi otteluksi. Etukäteen oli jo täysin selvää, että Sid ja Hogan eivät yksinkertaisesti voi saada hyvää ottelua aikaiseksi. Ja Flair vs. Savage kiinnosti yleisöä satavarmasti enemmän kuin tämä. Ottelu oli hemmetin tylsää, mitäänsanomatonta ja sielutonta nyrkkien heiluttelua. Ainoa positiivinen asia ottelussa oli sen bothcattu lopetus. En edes tiedä miten noin totaalinen mokaus oli mahdollista, mutta ainakin Hoganin ilme on näkemisen arvoinen! Siitä puoli tähteä. Mutta siis, ei näin, ei todellakaan näin.
12:44
½

*** Ric Flair
** Roddy Piper
* Bret Hart

Kaksi yli neljän tähden matsia on todellinen harvinaista ja siksi tätä PPV:tä voi pitää oikeinkin onnistuneena tapauksena. Harmi vain, että noiden otteluiden takana taso olikin sitten todella heikkoa. Ja jos Wrestlemanian viimeinen ottelu ei pääse edes yhteen kokonaiseen tähteen, niin hohhoijaa.

Tuosta ME:n lopusta:

Spoiler

Sid tiesi, että kyseinen ottelu olisi viimeinen WWE:ssä, joten hän päätti tehdä reilut ja no-sellata sen Leg Dropin mikä oli tietysti huvittava temppu. Sidin managerin piti sitten improvisoida tuo loppu hankkimalla diskaus.

Jos tuota asiaa siis tarkoitit.

Merovingi kirjoitti:
Tuosta ME:n lopusta:

Spoiler

Sid tiesi, että kyseinen ottelu olisi viimeinen WWE:ssä, joten hän päätti tehdä reilut ja no-sellata sen Leg Dropin mikä oli tietysti huvittava temppu. Sidin managerin piti sitten improvisoida tuo loppu hankkimalla diskaus.

Jos tuota asiaa siis tarkoitit.

Tuosta lopetuksen mielenkiintoisuudestahan on montakin eri tarinaa, joihin en ole itse mistään löytänyt varmaa tietoa, mikä se lopullinen totuus on. Näinköhän edes hrat Justice ja Hogankaan tietävät sitä.

Merovingin mainitseman tarinan lisäksi toinen yleinen versio on ainakin se, että

Spoiler

Papa Shangon olisi kuulunut sekaantua otteluun kesken Leg Drop -selätyksen aiheuttaen diskauksen Sidille, mutta mies oli auttamattomasti myöhässä, jolloin Justice sitten potkaisi irti ja Harvey Whippleman hoiti diskauksen hankkimisen

. Oli miten oli, tuon ottelun lopetus oli kyllä historiallinen :)

Kyllä tuo Kenityksen postaama versio se lähempänä totuutta oleva on.


Kyseessä on ensimmäinen PPV, joka järjesttiin Englannissa. Ja tunnelma oli sen mukainen. Selostajina toimivat tällä kertaa Vince McMahon ja Bobby "The Brain" Heenan. Tämän kaksikon kemiat eivät ehkä aivan täysin kohdanneet, mutta ihan kivaa selostusta kuitenkin.


"Hacksaw" Jim Duggan & The Bushwhackers vs. The Mountie & The Nasty Boys
Tämä oli itse asiassa dark match, joka kuitenkin tästä omasta versiostani löytyi. Kaikkien näiden kuuden painijat urat olivat menossa vahvasti alaspäin ja itse asiassa Bushwhackerseja lukuunottamatta kaikki muut häippäisivät seuraavan vuoden aikana WWF:stä. The Mountie oli ottelun ainoa siedettävä painija, joten minä en ainakaan tästä pystynyt nauttimaan ja tuskin kovin moni muukaan. Ottelun kaava oli lähinnä se, että joku iski yhden liikkeen ja sen jälkeen sitten kerättiin puoli minuuttia hurrauksia tai buuaksia yleisöltä, ja sitten taas uudelleen yksi liike jne. En edes saanut sitä lohtua, että yleisö olisi buuannut Dugganille, kun tämä pyysi katsojia chanttamaan USA:ta, sillä tyhmät britit todella lähtivät siihen suurella joukolla mukaan.
12:33
DUD


El Matador vs. Papa Shango
Tämäkin oli vielä ns. dark match. El Matador oli jälleen hänelle tutussa tehtävässä, eli laittamassa uutta heeliä overiksi. Tällä kertaa tämä uusi pahis oli nimeltään Papa Shango, voodoon voimaan uskova 150-kiloinen kasa lihaa, joka oli lievästi niitä perinteisiä WWF:n pushaamia isoja miehiä taitavampi. Painillisesti tämä ottelu ei juuri mitään erityistä tarjonnut, mutta El Matador oli tutun symppis ja Shangon gimmick oli paljon toimivampi, kuin kaikenmaailman Skinnerit, Repo Manit ja muut.
06:00
*


Legion of Doom vs. Money Inc.
Legion of Doom / Road Warriors oli yksi maailman kovimmista joukkueista 80-luvun puolivälistä about vuoden '92 alkuun asti. Tämä Summerslamin ottelu kuitenkin päätti tämän heidän aikakautensa, sillä se jäi kaksikon viimeiseksi otteluksi, kunnes he sitten vuonna 1996 palasivat painikehiin. He eivät kuitenkaan enää koskaan päässeet lähellekään aikaisempaa tasoa. Yksi suuri syy siihen, että LOD:n taival päättyi tähän otteluun oli se, että heidän managerinsa, Paul Ellering, joutui kantamaan mukanaan kehään jotain helevetin nukkea. Aika vaikea käsittää, että miten tuo nukke olisi voinut tehdä mitään positiivista LOD:lle. Mutta joo, Animalia ja Hawkia ei painiminen selvästikään napannut, eikä matsista juuri mitään kerottavaa ole. I.R.S. ja DiBiase toki vetivät ottelun läpi hyvällä perusrutiinilla.
15:10
**


Nailz vs. Virgil
Nailz on varmasti yksi WWF:n historian huonoimmista painijoista. Tämä kaksimetrinen "painija" tuotiin firmaan lähinnä feudaamaan Big Bossmanin kanssa ja tämäkin ottelu tapahtui tuon vihanpidon aikana. Bossman nimittäin oli hetken aika poissa kuvioista ja Nailz käytti sen ajan squashaamalla alemman kortin painijoita. Hirveä neliminuuttinen.
03:55
DUD


"The Model" Rick Martel vs. "The Heartbreak Kid" Shawn Michaels
Kuten painijoiden väreistä voi päätellä, niin tämä ottelu oli todella harvinainen heel vs. heel-kohtaaminen. Pahisten välisiä kohtaamisia ei kovin usein nähdä, koska miksi yleisöä sellaiset kiinnostaisivat? Tämä ottelu oli kuitenkin todella hyvä esimerkikki siitä, että oikein toteutettuna heel vs. heel voi myös toimia. Tämän matsin tausta oli se, että Rick Martel oli iskenyt silmänsä Michaelsin valettiin, Sensational Sherriin. Ja Sherri oli ehkä lievästi myös iskenyt silmänsä Marteliin. Ja koska molemmat miehet olivat niin komeita, oli Sherri vaatinut otteluun stipulaatioksi, että naamaan lyöminen oli kiellettyä. Matsi sisälsi oikein mukavaa painia sekä toimivaa huumoria. Ja huumoria saatiin lisää matsin jälkeen, kun HBK, Martel ja varsinkin Sherri pääsivät todella laittaman parastaan.
08:06
***


WWF Tag Team Championship
The Natural Disasters (c) vs. The Beverly Brothers
Earthquake ja Typhoon olivat voittaneet tag-mestaruudet reilu kuukausi ennen Summerslamia Money Inc:ltä ja nousseet samalla taistelemaan kaikkien aikojen huonoimpien tag-mestareiden tittelistä. Noh, eivät he kuitenkaan tuossa taistossa ainakaan Nasty Boyseille pärjänneet. Nyt he puolustivat vöitään Beverlyn veljeksiä vastaan ottelussa, joka ei vähemmin yllättäen oikein toiminut. Natural Disasters-kaksikko hallitsi ottelua mennen tullen, eikä se oikein toiminut, kun he nyt kerran olivat hyviäksiä. Ei tämä nyt mitään DUD-tasoa ollut, mutta eipä tätä aivan heti uudelleenkaan halua katsoa.
10:30
*


Crush vs. Repo Man
Do diih, vihdoin ja viimein "uuden" Crushin PPV-debyytti! Itse tykkäsin todella paljon tästä vuosien '92 ja '93 babyface-Crushista. Hänessä oli kaikki potentiaali todelliseksi supertähdeksi. Hänellä oli the look, hän oli taitava niinkin isoksi mieheksi ja hänessä oli vain sitä jotain. En erityisemmin tykännyt hänestä Demolitionissa, enkä myöhemmin heel-kauden aikana, mutta tämä oli hienoa aikaa! Crushin vastustaja tässä PPV-debyytissään oli hänen entinen tag-parinsa Demolitionista, mutta tätä ei tietenkään tuotu mitenkään esille, kun ei Repo Mania oltu kayfabessa mitenkään yhdistetty Smashiin. Ottelu oli loppujen lopuksi varsin tylsä, sillä Crush hallitsi koko viisi minuuttia, eikä Repo Man myynyt niin hyvin, kuin tuossa tilanteessa olisi pitänyt.
05:41
½


WWF Championship
"Macho Man" Randy Savage (c) vs. The Ultimate Warrior
Hehe, kyllä ne eläköitymiset ovat hauskoja painimaailmassa. Puolitoista vuotta ennen tätä ottelua nämä samaiset herrat kohtasivat toisensa ottelussa, jonka häviäjän uran piti päättyä, ja nyt he sitten ottelevat päämestaruudesta. Randy Savage tosiaan voitti uransa toisen mestaruuden Wrestlemaniassa ja nyt hän sai vastaansa samaisessa 'Maniassa paluun tehneen The Ultimate Warriorin. Tuossa 'Mania-arvostelussa kritisoin sitä, että päämestaruusottelu ei ollut cardin viimeinen ottelu, mutta tässä tapahtumassa tämä matsijärjestys oli aivan oikea ratkaisu. Molemmat painijat olivat siis babyfaceja ja yleisö oli alussa hyvin tasaisesti molempien puolella, mutta vähitellen UW alkoi hieman enemmän poppeja kerätä. Lisämausteen otteluun toi se, että Ric Flair ja Mr. Perfect olivat kertoneet tulevansa auttamaan toista näistä ottelijoista. Hyvin vahvojen huhujen mukaan alkuperäinen suunnitelma oli kääntää The Ultimate Warrior heeliksi, mutta tämäpä ei herralle kuitenkaan sopinut. Ottelu ei ollut painin tasolta, tarinalta tai fiilikseltä lähelläkäään sitä Wrestlemania-klassikkoa, mutta hyvä ottelu tämäkin oli. Suuri miinus tulee siitä, että matsia venytettiin aivan liian paljon. Nyt pituutta oli 28 minuuttia, josta viimeiset kymmen olivat vain turhaa toistoa.
28:00
***½


The Berzerker vs. Tatanka
Tämäkin oli itse asiassa dark match, joka kuitenkin jostain syystä iskettiin tähän väliin. The Berzerker esiintyi tässä ottelussa viimeistä kertaa PPV:ssä ja ihan hyvä niin, sillä eipä hänestä juurikaan iloa kenelläkään ollut. Tatanka sen sijaan oli edelleen siinä kuuluisassa voittoputkessaan, joten tämänkin ottelun tarkoitus oli vain saada hänet näyttämään hyvältä. Ja ihan hyvältähän Tatanka tässä ottelussa näytti, joten kai tämä sitten paikkansa täytti.
05:46
*


"The Ugandan Giant" Kamala vs. The Undertaker
Tästä se sitten alkoi, nimittäin The Undertakerin toinen toistaan huonommat feudit ja vastustajat. Kamala, Giant Gonzales, Yokozuna, fake Undertaker, King Kong Bundy ja niin edelleen. 'Takerilla ei todellisuudessa edes annettu mahdollisuutta hyvään otteluun vuosina '92 - '96. Kamala oli paininut WWF:ssä muutamaan otteeseen 80-luvulla, mutta tämä ottelu 'Takeria vastaan oli hänen PPV-debyyttinsä. Vaikka Kamala nyt painijana olikin aikamoinen vitsi, niin kyllä hänestä kuitenkin aina jonkinlaista huumoria sai irti, sillä olivat ne herran ilmeet ja eleet sen verran hupaisia. Mutta joo, ottelu oli 'Takerin hallintaa kolme ja puoli minuuttia, jota sitten seurasi hieman typerä lopetus. Noh, ainakin tämä hieno feudi sai jatkoa!
03:27
½


WWF Intercontinental Championship
Bret "The Hitman" Hart (c) vs. The British Bulldog
Mikäpä olisi parempi tapa päättää show, kuin Englannin oman pojan taisto Intercontinental-vyöstä (ehkä) maailman parasta painijaa vastaan? Noh, eipä varmasti mikään, sillä tämä ottelu on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Bretin piti puolustaa vyötään Michaelsia vastaan, mutta tämä oli kyllä kaikkien kannalta paljon parempi ratkaisu. Ottelua rakennettiin sillä, että Bulldog ja Brethan olivat melkeinpä samaa perhettä, sillä Davey Boy oli naimissa Diana Hartin, eli Bretin siskon, kanssa. Kuka perheenjäsen olisi kummankin puolella ja ennen kaikkea kumman puolella Diana olisi? Hajoaisiko koko perhe tämän ottelun takia? Tälläistä lähes täydellistä matsia on todella vaikea alkaa kuvailemaan ja kertomaan, että miksi se on niin hyvä. Tämä matsi jokainen painifanin pitää itse nähdä. Ottelussa on oikeastaan kaikki asiat kunnossa. Se etenee niin upeasti ja sulavasti alusta loppuun, että 25 minuuttia menee vähän liiankin nopeasti. Kaikki mitä matsissa tapahtuu merkitsee jotain ja jokainen liike vie ottelua eteenpäin. Teknisessäkin mielessä ottelu on huikaisevan kaunista katsottavaa. Ja matsin kruunaa tietenkin aivan uskomaton tunnelma, kun 80 000 brittiä kannustaa Bulldogia kohti voittoa. Ottelun jälkeenkin nähdään vielä todella hieno hetki, joka on yksi parhaista PPV-lopetuksista missään koskaan ikinä. Ehdottomasti Davey Boyn uran paras matsi ja ehkäpä Bretin toiseksi paras.
25:40
*****

*** Bret Hart
** The British Bulldog
* Randy Savage

Kaksi hyvää ottelua ja yksi kaikkien aikojen parhaista = ehdottomasti yksi parhaista PPV:istä mitä tämän projektin aikana on tullut katsottua. Survivor Seriesin jälkeen tulee sitten taas päivitettyä PPV-listaa ja silloin sitten näkee minne tämä sijoittuu...

Jälleen erittäin hyviä arvosteluja Supermacilta, tätä vauhtia jään vielä jälkeen :D


IN YOUR HOUSE 16: CANADIAN STAMPEDE

Sanon heti alkuun, että tämä ppv kannattaa kaikkien nähdä. Toisinaan WWF:n In Your Houset tarjosivat oikein viihdyttävää menoa ollen hyviä ppv'itä, ja huonoimillaan nämä kahden tunnin välippv't olivat todella kehnoja. Canadian Stampede oli kuitenkin erittäin poikkeuksellinen tapahtuma, sillä sitä pidetään yleisesti IWC:n sisällä yhtenä parhaimmista (osan mielestä jopa parhaana) WWE:n ppv'istä ikinä.. Ja vähintäänkin parhaimpana IYH-tapahtumana. Wrestling Observer valitsi tämän ppv'n vuoden '97 Best Major Show'ksi. Samaan ei ole kuin 3 muuta WWE:n tapahtumaa (WM X-Seven, SummerSlam '02, WM XXIV) yltänyt. Toinen asia, minkä takia tämä ppv oli niin merkittävä, oli show'n järjestämispaikka: Calgary, Alberta, Kanada. Erityisesti ME:ssä tämä näytteli äärimmäisen suurta roolia: Heel Hart Foundation keräisi hiukan toisenlaista reaktiota kuin normaalisti, samoin teki Face-Austin.

Ennen varsinaista ppv'tä nähtiin Free For Allissa ottelu, jonka ei kannata antaa minkäänlaisia ennakkoluuloja varsinaisen ppv'n tasosta. Blackjack Bradshaw ja Windhamin joukkue New Blacjacks kohtasi äskettäin heeliksi kääntyneet Godwinssit äärimmäisen yhdentekevässä joukkueottelussa. Bradshaw ja Windham väläyttelivät kyllä osittain ihan viihdyttäviäkin otteita, mutta ei tässä nyt yhtään mitään erityistä tapahtunut. Yleisöäkään ei kohtaaminen napannut pennin vertaa. Lähinnä Blacjack Bradshaw -markitukseni takia annan tälle silti *½.


Hunter Hearst Helmsley w/ Chyna vs. Mankind
Hunter Hearst Helmsleyn ja Mankindin välienselvittely ei ollut siis suinkaan päättynyt King of the Ring -turnauksen finaaliin, jossa Helmsley kruunattiin vuoden 1997 King of the Ringiksi. Ehei, tuosta ottelusta vasta miehen verinen yhteenotto alkoikin. KOTR:ssa Helmsley päätti jatkaa nimittäin Mankindin nöyryyttämistä ottelun jälkeen pieksemällä tämän pahan kerran, ja tästä alhaisesta tempusta johtuen heti seuraavan päivän Raw'ssa Mankind vaati Helmsleyltä uusintaottelua. Ensin Helmsley ja tämän bodyguard Chyna eivät tähän suostuneetkaan (Chyna käski Mankindiä tulla kehään pussaamaan Chynan persettä), mutta lopulta tämä rematch kuitenkin buukattiin IYH16:n openeriksi.

Kuten King of the Ringinkin ottelu, oli tämäkin oikein mainio koitos. Mitä muuta nyt oikeastaan voi odottaakaan tältä kaksikolta? Heti alusta lähtien ottelu eteni vauhdikkaasti ja mielenkiintoisesti. Alussa Mankind osoitti hienoja otteitaan piesten Helmsleytä mennen ja tullen, kunnes käännepisteessä Helmsley ja Chyna loukkaannuttivat Foleyn toisen jalan, mikä olikin sitten loppuottelun kantava tarina. Foleyn jalan myynti oli oikein mainiota, eikä tästä koitoksesta kauheasti moitittavaa löydä.. Muuta kuin vähän lyhyeksi jäi kuitenkin niin, että korkeampiin arvosanoihin ei tällä vielä ylletty. Lisäksi ottelun lopetus tuli huonolla tavalla aika yllättäen ja oli aika laimea.. Toisaalta sen ansiosta nähtiinkin tämä kaksikko vielä useamman kerran show'n aikana pieksemässä toisiaan ympäri backstagea.
***½ (13:14)


TAKA Michinoku vs. The Great Sasuke
Oi kyllä, luitte ihan oikein. Vuoden '97 WWF:n ppv'ssä nähtiin kahden loistavan japanilaisen Light Heavyweight -painijan kohtaaminen! Saman vuoden Royal Rumblessa WWF oli yrittänyt kaiketi vastata WCW:n Cruiserweight-divisioonalle kamalan laimealla kuuden meksikolaisen kevyen sarjan painijan ottelulla, jossa selvästi ottelijoilta oli evätty mahdollisuus mihinkään suurempiin high risk -liikkeisiin. Nyt WWF päätti yrittää sitten toisen kerran kilpailla CW-divisioonan kanssa hankkimalla ppv'hen kaksi japanilaistaituria (ECW:n kautta bongattu ja ryövätty tietenkin) painimaan toisiaan vastaan..

..Ja tällä kertaa minkäänlaisia liikkeitä ei oltukaan sitten rajoitettu. Sasuke ja Michinoku saivat kymmenen minuutin ajan näyttää parasta mahdollista osaamistaan (Michinokulta mm. upea Dive kehästä suoraan Sasuken päälle ja mahtava ASAI Moonsault.. Sasuke puolestaan vakuutti varmasti kaikki stiffeillä potkuillaan). Kanadalaisyleisökin oli ottelussa mukana loistavasti, ja jopa selostajatkin kuulostivat hyvin innostuneelta kamppailusta. Yksi ottelun loistava puoli oli se, että jo parin minuutin jälkeen kaikki tiesivät, kumpi oli heel ja face, ihan vain kehäotteiden perusteella, vaikka harvalle tuo oli tiedossa etukäteen. Hieno taidonnäyte kahdelta Light Heavyweight -painijalta, ja lähinnä voi kai ihmitellä, miksei WWF:ssä nähty Attitude Eralla pahemmin tällaista menoa, vaikka firmalle jonkinlainen Light Heavyweight -vyö kehiteltiinkin. Jossain tätä on yliarvosteltu yli neljään tähteenkin, mutta kyllä tässä nyt tulee ihan aikakin jo vastaan.. Ja lisäksi en itse edelleenkään ole ehkä paras tämän painityypin ymmärtäjä, jossa myyminen on turha käsite ja meno näyttää välillä jotenkin hyvin hätäiseltä. Silti, todella viihdyttävä (ja historiallinen kun ottaa ajan ja paikan huomioon) ottelu.
***½ (10:00)


The Undertaker (c) vs. Vader w/ Paul Bearer - WWF Championship
Seuraavaksi olikin vuorossa WWF:n mestaruusottelu, jossa feudaajina olivat jälleen enemminkin Undertaker ja Paul Bearer kuin UT ja tämän vastustaja (jonka piti muuten olla alunperin Ahmed Johnson ennen kuin tämä jälleen loukkaantui). Toki 'Takerille ja Vaderille oli vuoden '97 alussa ollut omat suuret erimielisyytensä, joiden huipennusta ei oltu nähty koskaan, ja nyt olikin aika selvitellä keskenjääneet kuviot. Pääkuvio otteluun tultaessa oli kuitenkin se, että Bearer oli lopulta luopunut UT:n piinaavasta manageroimisesta, mutta samalla paljastanut 'Takerin synkimmän salaisuuden: 'Takerilla oli veli, "Kane, jota UT on luullut kuolleeksi, mutta Bearerin mukaan Kane onkin hengissä! Lisäksi Bearer alkoi syyttää 'Takeria murhaajaksi, koska tämä oli kuulemma polttanut nuoruudessaan perheensä talon, jossa Kanen lisäksi liekkien uhreiksi olisivat joutuneet veljesten vanhemmat. Niinpä otteluun tultaessa Vaderin sijaan 'Takerin suurin huoli olikin omat pään sisäiset demonit.

Edellinen ottelu oli lennokas ja äärimmäisen vauhdikas cruiserweight-ottelu.. Nyt olikin sitten vuorossa puhdasta brawlia. Se ei kuitenkaan tällä kertaa ollut ollenkaan huono ottelu, koska toisensa kohtasivat WWF:n historian parhaimpiin isokokoisiin painijoihin kuuluneet Vader ja Undertaker. Tässäkin ottelussa molemmat liikkuivat kokoonsa nähden jälleen kerran yllättävän hyvin, ja muutenkin ottelu oli koko ajan vauhdikasta brawlia (paria holdia lukuun ottamatta) tylsän matelun sijaan. Muuten tämä olisi ollut varmaan asteikollani hyvä ***-ottelu, koska vaikka molempien otteet olivat hyviä ja lopetuskin oli oikein onnistunut ja näyttävä (lisäksi nähtiin pari mark out -momentia, kuten Vaderin Tombstone-yritys), ei tämä silti niin erikoinen koitos ollut. Lisäpuolikas täytyy ehdottomasti kuitenkin antaa Paul Bearerille, joka hoiti roolinsa loistavasti ottelun aikana lisäten ottelun mielenkiintoa, ja hienolle tunnelmalle läpi ottelun.
***½ (12:39)



Goldust & Ken Shamrock & Legion of Doom & Steve Austin vs. Hart Foundation (Brian Pillman & Jim Neidhart & British Bulldog (c) & Owen Hart (c) & Bret Hart)
Ja sitten oli sen koko illan ajan odotetun ja hehkutetun ottelun aika. Tämän ottelun taustat tietävät varmasti kaikki. Yksi kaikkien aikojen parhaista feudeista WWF:ssä, eli Steve Austinin ja Bret Hartin feud, oli jatkunut jo melkein vuoden ajan, muttei ollut silti menettänyt yhtään kiinnostustaan - pelkästään kasvattanut sitä! Tässä ottelussa Hartilla ja Austinilla oli mukanaan apujoukkonsa: Hartilla koko uudestaan kasattu Hart Foundation, ja Austinilla neljä suurta babyfacea (joista esim. LOD:lla oli ollut omat ongelmansa Bulldogin ja Owenin kanssa jo pidemmän aikaa). Hartilla oli painijatovereidensa lisäksi apuna kuitenkin kaikkien kanadalaisten tuki, kun koko ottelun ajan heel-Foundation keräsi hurjia hurrauksia, ja Austin taas "Austin Sucks!"-chantia. Lisäksi kehänlaidalla istui koko loppu Hart Family, mukaanlukien Stu & Helen Hart.

Itse ottelusta en ole ikinä lukenut kuin erittäin positiivisia kommentteja. Jotkut ovat intoutuneet antamaan tälle jopa *****-arvosanaa, mutta yli neljän tähden otteluksi tätä on kehuttu aivan järjestään. Niinpä odotukseni olivat hyvin korkealla, ja pelkäsin, että petynkin tämän osalta. Aluksi ottelua katsoessa alkoikin tuntua, ettei tässä tapahdu paljon mitään erityistä, miksi tämä olisi hienompi kuin muut usean miehen joukkueottelut. Vähitellen kuitenkin kaikki pienet asiat: ottelun kulun äärimmäisen ovela (jopa salakavala) rakentaminen, yleisön aivan upeasti ottelussa mukanaeläminen, painijoiden poistuminen ja palaaminen otteluun, Hart Familyn osallisuus ottelunkulkuun.. Lisäksi kaikki 10 miestä hoitivat oman roolinsa sata lasissa, ja parastahan ottelun painillisessa osuudessa olivat pari kertaa nähdyt hienot Austinin ja Bretin väliset kaksinkamppailut. Lopetus tuli täysin puskista ja oli aluksi lähinnä pettymys - mutta sitten tajusin pettymyksen johtuvan siitä, että "ottelu loppui jo". 25 minuuttia oli mennyt hetkessä tätä ottelua katsoessa. Oikeasti lopetus olikin ovela ja sai juuri oikeat henkilöt näyttämään hyvältä ilman että kukaan näytti huonolta. Ei tämä kuitenkaan nyt viiden tähden ottelu ole: ovat tämmöiset usean miehen kamppailut sen verran kaoottisia aina, etteivät ne täydellisiä matseja pysty olemaan. Tätä paremmaksi ei kuitenkaan 5 vs. 5 Match varmasti pysty. Varmasti vähän ottelun arvosanaan vaikuttavat myös ikimuistoiset ja hienosti toteutetut ottelun jälkimeiningit, jotka jättivät parhaan mahdollisen maun suuhun.
****½ (24:31)

Kolme ***½ ja yksi ****½ ottelu (ppv'n keskiarvon otteluiden osalta ollen siis jossain ****:n tuntumassa) voisivat ehkä jo yksinään oikeuttaa tämän korkeimpaan mahdolliseen ppv-arvosanaan (Loistava). Silti muuten ehkä hieman epäröisin tuon arvosanan antamista, mutta kyllä ratkaiseva seikka tämän tapahtuman osalta olivat juuri nuo tapahtuman viimeiset minuutit, jossa ei storylinellisesti tapahtunut mitään, mutta nähtiin semmoiset tunteikkaat hetket, joita ei enää ikinä WWF:n.. tai oikeastaan missään muussakaan kehässä tultaisi näkemään. Joka tapauksessa, upea ppv.

1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WWF Royal Rumble - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WCW Slamboree - Ok
7. WCW Uncensored - Ok
8. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
9. WCW SuperBrawl VII - Ok
10. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
11. WCW Spring Stampede - Ok
12. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
13. WWF King of the Ring - Kehno
14. nWo Souled Out - Kehno

Seuraavaksi taitaa olla Bash At The Beach vuorossa.

Kiitos arvostelusta. Olen viime aikoina ostellut netistä näitä Tagged classics IYH tapahtumia ja tämä Canadian Stampede pitää nyt ehdottomasti hankkia. Myös IYH 5 ja 6 ovat näkemisen arvoisia.

nWo-Sting kirjoitti:
Myös IYH 5 ja 6 ovat näkemisen arvoisia.

Itse en kyllä lähtisi noita kauheasti suosittelemaan, kun vuosilta '95-'96 (no, ainakin '96 ja '97) löytyy roppakaupalla parempiakin In Your Houseja? Vitosessa oli se Hart vs. Bulldog, joka oli toki todella hyvä ottelu (ei silti miesten parasta) ja kutosessa taas Owen vs. Michaels (joka taas on omasta mielestäni pahasti yliarvostettu, vaikkakin kyllä ihan mainio ***½-ottelu), mutta muuten varsinkin tuo vitonenhan on aikamoisen kehno tapahtuma. Undertaker vs. Mabel, Helmsley vs. Henry O. Godwinn (Hog Pen Match).. eikä se loppukorttikaan (ME:tä lukuunottamatta siis) mitään erikoista tarjonnut.

Eteenpäin (kyllä, tämä on parasta perjantai-illan viettotapaa kun muut suunnitelmat kusevat)


BASH AT THE BEACH 1997

Kesäisen Great American Bashin jälkeen heinäkuussa oli vuorossa WCW:ltä Bash At The Beach, jonka historiallisimpana tapahtumana pidettäneen tasan vuosi aikaisemmin tapahtunutta nWo:n syntyä, kun Hulk Hogan legendaarisesti käänsi takkinsa ja liittyi Scott Hallin ja Kevin Nashin ilkiöporukkaan. Vuodessa nWo oli ehtinyt kasvaa aika tavalla, ja "vuosipäivätapahtuman" kunniaksi Eric Bischoff olikin luvannut nWo:n suurta menestystä. Vuosipäivän kunniaksi WCW:n päämestarikin (Hogan..) nähtiin pitkästä aikaa WCW:n ppv'ssä - vieläpä painimassa! Mestaruus ei sentään ottelussa ollut hänen ottelussaan panoksena, ettei nyt ihan hurjaksi ryhdytty. Voiko huonommin päävyökuvioiden osalta mennäkään? Selostajinamme.. tiedätte kyllä ketkä.


Wrath & Mortis w/ James Vandenberg vs. Glacier & Ernest Miller
Voi kyllä, jälleen saamme nauttia yhden osan lisää tätä feudia, joka ei todellakaan tunnu päättyvän ikinä. Tällä kertaa vuorossa kuitenkin Tag Team Match, ja soppaan on sekoitettu Ernest "The Cat" Miller, joka (kuten ohimennen Slamboreen arvostelussa mainitsin) teki WCW-debyyttinsä pelastamalla Glacierin Wrathin, Mortisin ja Vandenbergin beatdownilta. Jonkinlaisena potkunyrkkeilijänä tms. pushattu Miller alkoikin sitten kaveerata Martial Arts -Glacierin kanssa, ja niinpä Bash At The Beachissa kaksikko sai mahdollisuuden tuhota yhteiset vihollisensa.

Täytyy myöntää, että tämä ottelu yllätti minut. Odotin jälleen joko parin minuutin onnetonta ottelua, jonka jälkeen nähdään beatdown, osa #456789, tai vaihtoehtoisesti pitkää ja mitäänsanomatonta kamppailua. Sen sijaan meille tarjottiin juuri sopivan pituinen (n. 10 minuuttia) ja yllättävän pirteä ja nopeatempoinen ottelu, jossa kolme neljästä ottelijasta tuntui todellakin yrittävän kaikkensa saadakseen ottelun näyttämään hyvältä. Ainoastaan Glacier oli todella laimea otteissaan. Ketään en herroista fanita, mutta täytyy tosiaan nostaa vähän hattua kun jopa Moonsault-yritys nähtiin ja ottelun lopetuskin oli rakennettu järkevästi. Täytyy nyt kehujen keskellä muistaa, ettei kenenkään näistä painitaidot kovin kummoiset ole, eikä tässä tosiaan mitään oikeasti erikoista (muuten kuin puhuttaessa näistä painijoista) nähty, joten mitenkään erityisen hyvä ottelu tämä ei siltikään ollut. Lisäksi typerän feudin haitta painaa aina ottelua. Ihan hyvä kamppailu joka tapauksessa, ja varmasti aikalailla parasta, mihin tämä nelikko pystyy.
**½ (9:47)


Chris Jericho (c) vs. Ultimate Dragon - WCW Cruiserweight Championship
Voi kyllä, Cruiserweight-mestaruutta puolustetaan pitkästä aikaa ppv'ssä! Oikeastaan ensimmäistä kertaa sitten SuperBrawl VII:n (toisinsanoen ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun vyö annettiin Syxxille - nWo:lla ei tosiaan ollut tapana puolustaa noita mestaruusvöitä). Nuori Chris Jericho oli vähän ennen Bash At The Beachia vienyt mestaruuden Syxxiltä, ja Ultimo Dragon sitten pitkään esittämiensä vakuuttavien otteiden ansiosta nousi vyön ykköshaastajaksi.

Kuten odottaa saatta, ottelusta saatiin varsin puhdas kahden taidokkaan face-Cruiserweightin ottelu. Silti tältä ottelulta olisi ehkä voinut odottaa todellista pankin räjäytystäkin, mutta sitä ei nähty. Jotenkin aina välillä ottelu tuntui etenevän turhan hätäisesti, ja molempien herrojen otteissa näkyi yllättäen jotain tietynlaista epävarmuutta. Aikaakaan ei tullut kuin vähän reilu 10 minuuttia. Siitä huolimatta oli tämä todella viihdyttävä CW-mestaruusottelu, jolla WCW jälleen osoitti divisioonansa kovan ja laajan tason. Jericho mestarina oli oikein hyvä valinta. Hienoja spotteja, taukoamatonta nopeaa ja taidokasta painia.. Oikein hyvä koitos, mutta ei parasta mihin nämä kaksi pystyisivät. Ottelun jälkeen nähtiin vielä rehtin kädenpuristus. Tällä kertaa onnellinen loppu.
***½ (12:55)

Ennen seuraavaa ottelua "Mean" Gene Okerlund päätti lähteä haastattelemaan ringsidellä istuvaa epäilyttävää herrasmiestä, joka oli viime aikoina esiintynyt WCW:n show'ssa, vaikkei tällä WCW:n johtoportaan mukaan ollut sopimusta WCW:n kanssa. Tämä herra oli Raven, ja Ravenilla oli seuranaan Stevie Richards. Kaksikko vetikin varsin onnistuneen promon, joka sai samalla odottamaan Ravenin WCW-ajan otteita, että harmistumaan miehen (ja ennen kaikkea Stevien!) ECW-lähdöstä.


Masahiro Chono & The Great Muta vs. Steiner Brothers
Jälleen yksi osa lisää Steiner Brothersien ja nWo:n ikuisesta kamppailusta toisiaan vastaan. Steinerit olivat jo usean kuukauden ajan päästä ottelemaan Outsidersien hallitsemasta WCW World Tag Team -mestaruudesta, mutta jotenkin nWo oli aina keplotellut tilanteen itselleen edulliseksi. Edellisessä ppv'ssä nWo:n Vincent (alias Virgil) oli aiheuttanut Steinereille tappion Harlem Heatia vastaan (HH ei muuten ollut päässyt vielä edes lunastamaan koko mestaruusotteluaan), mutta nyt Steinerit ottelivat kahta new World orderin japanilaisvahvistusta vastaan. Jos Steinerit voittaisivat ottelun, saisivat he vihdoin mestaruusottelunsa (tai sitten eivät).

Tämä kuulosti minun korviini paperilla varsin mielenkiintoiselta ja lupaavalta joukkueottelulta, ja sitä se myös oli. Ehkä ottelu käynnistyi hiukan hitaasti, mutta mitä pidemmälle se pääsi, oli tämä kokonaisuutena todella viihdyttävää menoa. Kaikki tästä nelikosta osasivat tähän aikaan hommansa kehässä erinomaisesti, ja varsinkin Steinerien vakuuttava joukkueottelukokemus takaa aina viihdyttävää 2 vs. 2 -painia. Erityisesti nyt kun vastassa oli tutut vastustajat. Ottelun viimeiset minuutit olivat todella kovaa menoa, ja lopetus äärimmäisen näyttävä. Silti selkeästi ottelusta jäi puuttumaan yhtenäinen tarina, ja ei tässä ajassa nyt muutenkaan huippuotteluihin ylletä. Ehdottomasti hyvää joukkuepainia silti.
*** (10:37)


Hector Garza & Juventud Guerrera & Lizmark Jr. vs. Villano IV & Psychosis & La Parka w/ Sonny Onoo
Tällä ottelulla ei mitään kummempaa storylineä kaiketi ollut. Kunhan WCW taas päätti esittää rosterinsa laajuutta ppv'ssä asti tarjoamassa meille niin puhtaan lucha-ottelun kuin Amerikan mainstream-promootiossa olisi mahdollista nähdä. Hauska fakta on muuten se, että vielä vuoden '97 alussa Hector Garza otteli WWF:n Royal Rumblessa pahasti flopanneessa "lucha"-ottelussa. Nyt oli hänenkin liike vähän toisenlaista kuin tuossa ottelussa.

Mitäs tästä nyt sanomaan hirveästi? Ottelu kesti vain 10 minuuttia, mutta silti siinä ehti tapahtua niin paljon kuin tuossa ajassa vain voidaan tehdä. Kaikki kuusi esittivät parhaita taitojaan väläyttäen ottelun aikana semmoisia liikkeitä, joita ei tuohon aikaan oltu Amerikan ppv'issä nähty paljon missään. Lisäksi ottelu ei ollut pelkkää spottailua, vaan siinä nähtiin myös hienoa tarinaa heel-joukkueen keskinäisistä erimielisyyksistä. Lisäksi ottelun lopussa nähty nykyisin jo monesti nähty, mutta silti tässä hienosti toiminut, vaihto Villano IV:n ja Villano V:n välillä oli hieno lisä, vaikkakin tarjosi sitten vähän typerähkön lopetuksen ottelulle. Kaiken kaikkiaan kuitenkin upean viihdyttävää painia alusta loppuun.
***½ (10:08)


Kevin Sullivan w/ Jimmy Hart & Jacquelyn vs. Chris Benoit - Carreer Match
Noniin, tämä feud oli kestänyt yli vuoden ja vihdoin oli aika päättää se lopullisesti. Kaikki alkoi vain siitä, kuinka Benoit ja Sullivan eivät olleet kykeneväisiä ottelemaan joukkueena. Lopulta kuvio muuttui kuitenkin niin henkilökohtaiseksi kuin jokin vain voi muuttua. Benoit vei Sullivanin naisen (Woman, joka siis - kuten minäkin olen jo monesti maininnut - oli oikeasti aikaisemmin Sullivanin vaimo, kunnes sitten todellisessakin elämässä rakastui Benoit'iin ja hyppäsi tämän kainaloon.. feud oli siis yhtä henkilökohtainen kullisien takanakin), mikä on pahin teko, jonka mies voi toiselle tehdä. Tätä Sullivan ei sitten todellakaan jättänyt siihen. Benoit ja Sullivan ottelivat aikaisemmin rajuissa No DQ-otteluissa, mutta viime kuukausina Sullivanin päänahkaa jahdannut Benoit oli joutunut pieksemään koko Dungeon of Doomin ennen kuin saisi vielä käsiinsä elämäänsä piinanneen miehen. Nyt oli vihdoin aika otella ottelu, jonka häviäjän täytyisi lähteä WCW:stä.

Odotin tältä aika paljonkin, koska Sullivan ja Benoit olivat pystyneet aikaisemmissakin otteluissaan oikein viihdyttävään menoon. Eivät Benoit'n ja Sullivanin ottelut koskaan olleet painillisella puolella loistaneet, vaan sillä, että kaksikko sai aina aikaan viihdyttävän brawlin, kunhan vain säännöissä oli sallittua käyttää hyödyksi kaikkea käteen osuvaa. Samaan he kyllä siis ylsivät tässäkin kamppailussa, mutta olisin minä jotain vielä enemmän odottanut ottelulta, jossa toisen ura päättyy kokonaan. Sitä "jotain" ei kuitenkaan nähty, ja sen lisäksi ottelun lopetus oli todellinen pettymys - tapa, jolla en missään tapauksessa olisi halunnut tämän feudin (ja toisen uran) päätöksen tulevan. Lopetusta lukuunottamatta tämä oli siis hyvä mainstream HC-brawl, mutta ei tästäkään sitä erityisen muistettavaa ottelua kaksikon välillä tullut.
*** (13:10)


Jeff Jarrett (c) vs. Steve McMichael w/ Queen Debra - WCW United States Heavyweight Championship
Jeff Jarrett oli voittanut pitkään jahtaamansa United States -mestaruuden jo kesäkuussa, ja muutama viikko mestaruusvoittonsa jälkeen Four Horsemeniin vuoden alussa liittynyt Jarrett sai kenkää joukkiosta: Ric Flair oli saanut tarpeekseen Jarrettin asenteesta (mihin kuuluivat myös ongelmat toisen Horsemenin Steve McMichaelin kanssa). Jarrett ja McMichael olivat tulleen toimeen yhtä huonosti aina edellisenä syksynä tapahtuneesta Jarrettin WCW-debyytistä lähtien. McMichael vastusti vahvasti Jarrettin pääsyä Four Horsemeniin - johtuen erityisesti siitä, että Jarrettilla ja McMichaelin vaimolla Debralla tuntui olevan kipinää välillään. Jarrett kuitenkin pääsi hevosmieheksi, ja lopulta Jarrett ja McMichael jopa alkoivat otella välillä joukkueena! Edellisen kuun GAB:ssa tapahtui kuitenkin viimeinen tikki miesten kehnoille ja epäileväisille väleille, kun Jeff Jarrett ryntäsi auttamaan McMichaelia tämän ottelussa, mutta löikin Haliburn Briefcasella Kevin Greenen sijaan McMichaelia. Samanlaisia mokia oli käynyt miesten välillä aikaisemminkin, mutta tämä oli liikaa. Niinpä tuore US-mestari sai ensimmäisessä ppv-mestaruuspuolustuksessaan kohdata Steve McMichaelin.

Siinä missä Benoit'n ja Sullivanin pitkän pitkän feud oli kiinnostava, ja jonka kohtaamisia odottikin ihan mielenkiinnolla, oli tämän feudin osalta aivan päinvastainen tilanne. Minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa Jarrettin ja McMichaelin turha feud, ja itseä lähinnä harmitti, että vuoden alkupuolella loisto-otteluita taannut US-mestaruus oli nyt tippunut Jarrettin tasoiselle painijalle. Huvittavinta tässä ottelussa oli, että yleisö buuasi face-Jarrettille niin kovaa, että tämä alkoi vetää ottelussa heelin roolia. Osittain yleisön reaktiosta johtuen loppujen lopuksi McMichael ja Jarrett saivatkin odotuksiini nähden ihan ok:n ottelun aikaiseksi, mutta se ei nyt vielä paljon mitään tarkoita. Hieno tunnelma, ihan kiva lopetus (vaikkakin auttamattomasti myöhässä tuonkin idean toteutus) ja muutenkin kohtuullinen buukkaus (sopivan lyhyt ottelu) läpi ottelun pelasti tämän katastrofilta, mutta en minä tätä kaksikkoa silti haluaisi nähdä ottelemassa keskenään enää yhtään.
*½ (6:56)


Scott Hall (c) & Randy Savage w/ Miss Elizabeth vs. Diamond Dallas Page & Curt Hennig w/ Kimberly Page
Tämä oli siis jälleen yksi osa lisää Randy Savagen ja Diamond Dallas Pagen hurjaa feudia, jota ei vieläkään oltu saatu päätökseen kovista kamppailuista huolimatta. Great American Bashin Main Event (Savage vs. DDP) oli päättynyt, kun Scott Hall ryntäsi auttamaan Savagea, ja joukkuemestarin avulla Savage sitten päihittikin Pagen. Näinpä DDP:llä annettiin mahdollisuus kostoon Hallia ja Savagea vastaan (Nash oli tämän ppv'n aikana teillä tietymättömillä, Hallilla oli jopa molemmat joukkuemestaruusvyöt) ottelussa, johon hän saisi valita itselleen yllätysparin. Yllätyspari pysyikin yllätyksenä aina ottelun alkuun saakka, kun muutamia viikkoja aiemmin WCW:ssä debytoinut Curt Hennig saapui DDP:n avuksi. WWF:stä vuoden '96 lopullta lähtenyt Hennig oli siis nyt WCW:ssä, ja samalla hän oli myös pitkästä aikaa painikuntoinen. Hienoa!

Tämä oli niin tunnelmaltaan kuin muutenkin hyvä ME-tason joukkueottelu. Ei mitenkään erinomainen, mutta hyvä kuitenkin. Hennigiä oli aivan mahtavaa nähdä esiintymässä pitkästä aikaa, ja ring rustista huolimatta mies osasi esiintymispuolen edelleenkin loistavasti. Muutenkin jokainen ottelun osanottajista oli varsin karismaattisia tapauksia, joten tämä ottelu eli ihan kehän sisällä luodun tunnelmankin ansiosta. Yksi hienoimmista hetkistä oli staredown Scott Hallin ja Hennigin välillä (joka päättyi kun Hall heitti hammastikun Hennigin kasvoihin ja Hennig vastasi sylkäisemällä purkan Hallin naamaan). Lisäksi energinen DDP pieksemässä Savagea oli ilahduttava näky. Silti olihan tämä vähän hajanainen, lyhyehkö ja ei puhtaasti painitaidon osalta mitenkään mainittava (vanha Savage, ruosteesta kärsivä Hennig jne.). Ottelun lopetus oli tavallaan kehno (koska se oli osittain botchattu), mutta toisaalta myös ovela, koska kukaan ei näyttänyt kehnolta, ja jatko jäi sopivasti auki. Hyvän maun suuhun tämä ottelu kuitenkin jätti.
*** (9:35)


Roddy Piper vs. Ric Flair
Kyllä, parissa edellisessä ppv'ssä Piper oli otellut Four Horsemenin johtajan Ric Flairin parina nWo:ta vastaan, mutta nyt tuolle ystävyydelle oli tullut päätös. Pian GAB:n Flair & Piper vs. Outsiders -ottelun jälkeen lopetti Piper yhteistyön hevosmiesten kanssa, ja sitten kahden legendan välit kiristyivät. Minulla ei ole edes tarkemmin käsitystä tämän feudin synnystä (kun ei siihen mitään kunnon pohjaa tunnu mistään löytyvän), mutta selvää oli kuitenkin se, etteivät nämä kaksi tulleet enää toimeen ollenkaan samalla tavalla kuin vielä kuukausi sitten. Piperin tavoitteena ottelussa oli osoittaa, että hän on vähintäänkin aivan yhtä hyvä kuin Flair, vaikkei hänellä olekaan meriittilistallaan päämestaruusvoittoja.

Minä tykkäsin tästä ottelusta. Monet varmaan sanovat, etteivät Flair ja Piper enää olleet vuonna '97 elämänsä kunnossa, ja olisivat voineet jättää keskinäiset ottelut muille, mutta minä nautin tämän katsomisesta. Vaikka olikin kyseessä jo vuosikymmenen loppupuoli, eivätkä Flair ja Piper olleet enää elämänsä kunnossa, tiesivät he paremmin kuin koskaan mitä nuoratussa neliössä tehdä. Lisäksi tähän otteluun molemmat tuntuivat pistävän peliin mahdollisimman paljon. Flair otti vastaan pari karua Back Body Dropia (yhden kehän ulkopuolella ja yhden yläköydeltä kanveesiin), ja Piperkin otti kyllä oman osansa (kuten otteluun sekaantuneen Steve McMichaelin Tombstone Piledriverin). Ottelussa nähtiin oikeastaan kaikki molempien legendojen vanhat kikat, tunnetuimmat liikkeet (pieni Chop Fightkin nähtiin) ja tauntit ja klassisimmat mokat (kuten juuri Flairin yläköydellä kohoaminen). Saimme siis yhdessä nähdä kaiken, mistä nämä kaksi tunnemme. Psykologiakin oli ottelussa tottakai mukana (Piperin vanhat jalkavammat ja niiden hyödyntäminen), ja vaikka ottelun lopetus olikin ylibuukattu, oli silti lopputulos hieno. Kokonaisuudessaan tästä jäi todella hyvä fiilis: vaikkei tämä mikään painiklassikko enää ollutkaan, oli tämä muilta osa-alueilta todella hyvä ottelu. Ilo katsella. Juuri sopivan pituinenkin.
***½ (13:26)


Lex Luger & The Giant vs. Hollywood Hogan (c) & Dennis Rodman w/ Randy Savage
Ja sitten oli aika Bash At The Beachin Main Eventin.. Ja samalla muistin, miksi en ollut kaivannut näitä Main Eventejä. Hoganin lisäksi siihen WHC:n ympärillä pyöriviin nimiin kun kuuluivat lähinnä juuri Lex Lugerin ja Giantin tasoiset kaverit. Tässä lausunnossa pitää nyt kuitenkin muistaa, että tällä hetkellä WCW:ssä koko päämestaruus oli pelkkä Hoganin lelu, josta ei ainakaan ppv'ssä koskaan oteltu. Lähes sama tilanne oli myös World Tag Team -mestaruuksilla ja niin oli CW-mestaruudellakin, kunnes se siis päätyi Jericholle. Tämän ottelun taustana nyt olivat siis Hoganin pitkäaikaiset erimielisyydet yleisön suosikkien Lugerin ja Giantin kanssa. Hoganin apuna oli NBA-tähti Dennis Rodman, joka oli Hoganin oikean elämän ystävä ja tuotu siksi tuomaan "koko urheilumaailman" huomio, kun arrogantti Rodman liittyikin nWo:hon joitakin kuukausia sitten ja nousi nyt ensimmäistä kertaa painikehään Hoganin avuksi. Ketä kiinnostaa?

No pakko myöntää, että kai joitakin tämä Main Eventkin kiinnosti, koska yleisö kävi todella kuumana koko ottelun ajan. Tunnelma olikin ehdottomasti ottelun paras osuus, ja onneksi myös painijat (ja Rodman) ymmärsivät käyttää hyväkseen ottelussa yleisön reaktioita. Ottelun paras hetki melkeinpä olikin, kun Rodman nousi ensimmäistä kertaa kehään (hurjaa buuausta ja hurrausta) ja kävi kasvotusten Lex Lugerin kanssa.. ja Arm Dragasi tämän maahan! Tätä seurasi tietenkin yleisön räjähtäminen. Arm Drag olikin aikalailla koko ottelun suurin painiliike, koska ei tässä nyt paljon painia nähty. Parikymmentä minuuttia showboattailua, mutta senhän nämä herrat osasivat, joten oli tämä nyt parempi kuin vaikka SuperBrawlin Hogan vs. Piper, koska tässä ei nyt tosissaan mitään kunnon painiottelua yritettykään saada aikaan. Ja nähtiinpäs Stingiäkin pitkästä aikaa ppv'ssä! Turha ottelu, joka ei kuitenkaan ihan kokonaan imenyt kiviä - kiitos yleisön. Lopetus ja jälkimeingit olivat aika hupaisia.. vaikka se tuskin oli bookkauksen idea.
*½ (22:30)

Tämän ajan WCW:stä on nyt pakko sanoa sen verran, että on jotenkin äärettömän hassua, että se on onnistunut tarjoamaan kokonaisuutena viihdyttävämpiä ppv'itä kuin WCW vuonna 1996 (ainakin tähän asti), mutta silti sen osa mestaruuskuvioista on täysin kuralla. Pahiten juuri WCW:n päämestaruus, joka vaikutti tässä vaiheessa olevan pelkkä lelu, joka ei kai pahemmin edes painijoita kiinnostanut, kun intenssiivisemmät ja jännittävämmät ppv-ME:tkin käytiin ihan muiden kuvioiden ympärillä. Eikä paljon paremmin joukkuevöillä mennyt. Siltikin, tämä ppv tarjosi jälleen kolme ***½- ja kolme ***-ottelua sekä yllättävän hyvän openerin, joten kyllähän tämä varsin kiva ppv oli. Tunnelmaa vähän taas laski ME:n onneton taso (kiitos Hoganin se ei mikään yllätys edes ollut), mutta toisaalta kun "Co-ME:inä" oli pari hyvää ottelua, riitti se minulle tällä kertaa. Ei vuoden paras WCW-ppv (olisi ollut, jos oltaisiin nähty yksi ****-ottelu tai joku muu ME), mutta kuitenkin hyvä tapahtuma.

1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WWF Royal Rumble - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WCW Bash At The Beach - Ok
7. WCW Slamboree - Ok
8. WCW Uncensored - Ok
9. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
10. WCW SuperBrawl VII - Ok
11. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
12. WCW Spring Stampede - Ok
13. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
14. WWF King of the Ring - Kehno
15. nWo Souled Out - Kehno

Seuraavaksi WWF:n SummerSlam! En tiedä, ehdinkö enää ennen Italian matkaa, mutta ainakin sitten sen jälkeen.

Erittäin väsynyt sunnuntaipäivä, ei mitään suunnitelmia ja suuria ongelmia edes nukkua. Mitä tämä yhtälö tuo tullessaan? Whatin ensimmäisen PPV-arvostelun yli 8:aan kuukauteen. Tapahtumana on varsin tuoretta kamaa, jota en livenä jaksanut katsoa, mutta nyt paremman tekemisen totaalisessa puutteessa arvelin kuitenkin yleissivistyksen vuoksi tsekata.

<center>
Sunnuntai, 20. Kesäkuuta 2010
Nassau Coliseum, Long Island, New York

Intercontinental Championship Match
Drew McIntyre VS. Kofi Kingston (c)
Jaahas, alkuun ihan kivaa heelpromottelua McIntyrelta, jonka seurauksena saatiin Teddy Long kehän laidalle seuraamaan matsia. Itse matsihan oli perushyvä PPV-opener, jossa nähtiin muun muassa järisyttävän upea Kingstonin Float Over DDT sekä ainakin minun mielestä varsin mielenkiintoiset loppukahinat, joissa Teddy Longilla oli iso osuus. Ei kai tästä sen kummempaa sanottavaa ole, kelpo esitys WWE:n nuoremmalta sukupolvelta.

Spoiler

Kesto: 16:28

Arvosana: ***+

Fatal 4 Way For WWE Divas Championship
Maryse VS. Gail Kim VS. Alicia Fox VS. Eve Torres (c)
Illan ensimmäinen nelinottelu, joita oli siis vielä kaksi lisää luvassa. Ei tämä mitenkään erityisen huono matsi ollut, Gail Kimin urheilulliset muuvit ja Even hieno Moonsault jäivät mieleen. Näistä huolimatta aika perustason naisten ottelu.

Spoiler

Kesto:5:42

Arvosana: **-

Singles Match
Chris Jericho VS. Evan Bourne
Tästä tykkäsin. Veteraani-Jericho nostamassa jälleen yhtä nuorta kaveria pinnalle. Ennen matsia hiton hieno promo Y2J:lta, ja yleisön Jericho-chantit kyllä lämmittivät mieltä. Ottelu oli odotetusti varsin "solid." Useita WWE:lle ei-tyypillisiä liikkeitä ja kovaa tempoa riitti. Voittajaakin sai jännittää toden teolla, sillä kaikkihan tietävät että Jericho ei jobbaamista pelkää. Eihän tämä mikään klassikko todellakaan ollut, mutta varsin toimiva undercardin matsi. Illan parasta antia.

Spoiler

Kesto:12:03

Arvosana: ***1/2

Fatal 4-Way For World Heavyweight Championship
The Big Show VS. CM Punk VS. Rey Mysterio VS. Jack Swagger (c)
Heh heh, Punkin maski melkein vetää vertoja Kurt Anglen peruukille. :D Matsissa Big Show veti hallintaosuutensa varsin hyvin, varsinkin yhteiset kehähetket Reyn kanssa olivat suorastaan hulvattomia. Reiska lenteli kuin mikäkin superpallo. Matsi loppui kuin seinään, ja loppuhäröilyt olivat yhtä vammaisia kuin koko Undertakerin aivokuolema-angle. Vähän tylsähkö matsi ja miinusta tosiaan tuosta mielestäni oudosta lopusta.

Spoiler

Kesto:10:28

Arvosana: ***-

United States Championship Match
R-Truth VS. The Miz (c)
Ai että Miz veti hienon räpin, Supermac&Popka olivat oikeassa sanoessaan että Miz on parasta mitä WWE:llä on tällä hetkellä tarjota. Ei olisi uskonut siitä Tough Enough-tyypistä. Ottelu oli tasapaksua WWE-brawlausta jonka ihan mielellään katsoi kerran, mutta mitään siitä ei jäänyt mieleen. Yleisökin oli varsin hiljainen, vaikka taidettiin siellä "Miz is awesome" chanttia yrittää.

Spoiler

Kesto:13:24

Arvosana: ***

Six Person Tag Team Match
The Hart Dynasty VS. Jimmy, Jay & Tamina Uso
Kiva nähdä tällainen PPV:ssä jonkun tyhjänpäiväisen naisten mestaruusmatsin sijaan. Oli muuten ensimmäinen kokonainen ottelu jonka Usoilta näin, varmasti ihan kiva lisä aneemiseen joukkuedivariin. Matsi nyt oli viikottaismenoa, Tyson Kiddin hieno Springboard Senton jäi mieleen, ja samoalaistiimi vaikutti myös ihan hyvältä.

Spoiler

Kesto: 9:28

Arvosana: **+

Fatal 4 Way For The WWE Championship
Randy Orton VS. Sheamus VS. Edge VS. John Cena (c)
Eipä suurempia intohimoja herättänyt tämä kolmen ikuisen main eventterin ja yhden uuden epäansaitsevan pääottelijan kläshi. Kovin perustason suorittamista tämä olikin, mitään uutta tai muistettavaa ei oikeastaan nähty. Loppukahinat olivat kyllä ihan jänniä, ilman niitä tämä olisi painunut muistoihin varsin valjuna PPV:n pääotteluna.

Spoiler

Kesto:17:26

Arvosana: ***

*** Chris Jericho
** The Miz
* Drew McIntyre

Yhteenveto: Tämä PPV taisi kuvastaa WWE:n nykytilaa aika hyvin. Mitään suoranaista sontaa ei nähty, mutta kovin tasapaksua jöötiä tapahtuma oli alusta loppuun. Jerichon ja Bournen matsi erottui niukasti edukseen, muut olivat varsin helposti unohdettavissa olevia tapauksia. En välttämättä suosittelisi tähän ainakaan rahojaan tuhlaamaan.

Matsien keskiarvo: 2,79

Whatin arvostelut:

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. TNA - Bound For Glory 2008 (3,03)
5. No Mercy 2008 (2,96)
6. Royal Rumble 2001 (2,90)
7. SummerSlam 2003 (2,86)
8. No Way Out 2003 (2,84)
9. Armageddon 2007 (2,81)
10. SummerSlam 2004 (2,81)
11. Fatal 4 Way 2010 (2,79)
12. WrestleMania X-8 (2,77)
13. One Night Stand 2006 (2,75)
14. Judgment Day 2001 (2,71)
15. SummerSlam 2005 (2,69)
16. Judgment Day 2002 (2,69)
17. WrestleMania 22 (2,68 )
18. Unforgiven 2008 (2,67)
19. Backlash 2004 (2,63)
20. SummerSlam 2008 (2,61)
21. The Great American Bash 2007 (2,58 )
22. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
23. WrestleMania 23 (2,50)
24. Night Of Champions 2008 (2,50)
25. Great American Bash 2008 (2,50)
26. King Of The Ring 2002 (2,44)
27. WrestleMania 20 (2,17)
28. Survivor Series 1999 (1,58 )

</center>

Selostuspöydän takana jälleen herrat McMahon ja Heenan.


High Energy vs. The Headshrinkers
Owen Hartin hetkellinen singles-ura oli jälleen takana, sillä nyt hänet oli isketty yhteen "Birdman" Koko B. Waren kanssa. Joukkue oli periaatteessa ihan jees, mutta kyseessä oli kuitenkin kaksi totaalisesti eri tasolla olevaa painijaa. Owen oli yksi rosterin kovimmista ja Koko oli, noh, "ihan okei"-painija. Tämä jäi kuitenkin High Energyn ainoaksi PPV-esiintymiseksi, koska Owenin loukkaantuuminen (onneksi) hajoitti tiimin seuraavana vuonna. High Energyn vastustajina ottelussa toimivat uusi samoalaiskaksikko, Fatu ja Samu. Joukkueena Samu ja myöhempinä vuosina Rikishinä tutuksi tullut Fatu eivät kuitenkaan olleet uusi, vaan he olivat painineet yhdessä jo vuodesta 1985 lähtien. Joukkueen managerina toimi Afa, joka oli itse 3-kertainen tag-mestari 80-luvulta Wild Samoans-joukkueesta. Mielenkiintoinen nippelitieto on se, että tämä uuden The Headshrinkers-kaksikon Samu paini itse asiassa jo vuonna 1983 hyvin nuorena miehenä WWF:ssä, kun hän paikkasi Wild Samoansin Sikaa. Ottelun pääasiallinen tarkoitus oli saada samoalaiset näyttämään hyvältä ja siinähän tämä matsi kyllä onnistui varsin mainiosti. Mutta siinä samassa se kyllä onnistui myös viihdyttämään minua yllättävänkin paljon. Owenin upean lennokas paini yhdistettynä samoalaisten, noh, samoalaiseen painiin toimi oikein hyvin.
07:38
**+


Nightstick match
The Big Bossman vs. Nailz
Show'n toisessa ottelussa olikin sitten jo kunnon feudi takana. Siitä sitten voidaan olla montaa mieltä, että oliko feudi millään tavalla hyvä, mutta ei kannata takertua tuollaisiin pikkuseikkoihin. Nailz oli itse asiassa melkeinpä tuotu WWF:ään vain tätä feudia varten ja nyt oli kyseessä se suuri loppuhuipennus. Nightstick match tarkoitti tässä tapauksessa sitä, että yhdessä kulmauksessa olleessa tolpassa roikkui pamppu ja painija joka sen ensin saisi haltuunsa, saisi käyttää sitä miten haluaa. Mutta joo, mitäpä tässä turhia selittelemään, täyttä pashaahan tämä tietenkin oli. DUD itse ottelulle olisi oikeampi arvosana, mutta Nailz veti oikeasti yllättävän hyvän promon ennen ottelua, joten siitä tuo plussa.
05:43
+


Rick "The Model" Martel vs. Tatanka
Tämä oli uusintaottelu Wrestlemaniasta, jossa Tatanka voitti PPV-debyytissään Martelin. Tuon ottelun jälkeen heillä oli ollut jonkinlaista feudiakin, johon ainakin liittyi Tatankan intiaanisulkien varastaminen. Tässä vaiheessa oli kulunut aika tarkalleen vuosi Tatankan WWF-debyytistä ja hän oli edelleen voittamaton, eikä tappioita ollut tulossa vielä pitkiin aikoihin. Hän oli koko ajan noussut vain suositummaksi ja suositummaksi ja kaikki vaikutti siltä, että hän on takuuvarmasti tulevaisuuden ME-mies. Martelin ura sen sijaan oli vähitellen menossa kohti undercardia, vaikka juuri kesällä hänellä olikin ollut mainio feudi Shawn Michaelsin kanssa. Ottelu sellaista ihan perussettiä, mutta kuitenkin ehkä paremmasta päästä näistä Tatankan voittoputken matseista. Tosin, kun aikaa oli noinkin paljon annettu, niin olisin kuitenkin ehkä tätäkin parempaa odottanut. Matsin aikana nähtiin myös suuren ja mahtavan Doink the Clow'n PPV-debyytti!
11:04
**-


Razor Ramon & Ric Flair vs. Mr. Perfect & "Macho Man" Randy Savage
Summerslamin ja Survivor Seriesin välillä tapahtui kaksi (!) mestaruuden vaihtumista, sillä Wrestlemaniassa mestaruuden voittanut Savage hävisi vyön takaisin Flairille 1. syykuuta, mutta eipä Nature Boy'n toinenkaan mestaruuskausi kovinkaan kauaa kestänyt, sillä hän hävisi mestaruutensa Bret Hartille lokakuun 12. päivä. Flairin ja hänen apumiehensä Mr. Perfect olivat feudanneet periaatteessa koko vuoden Savagen kanssa. Lisäksi syyskuussa Flair oli saanut vielä toisenkin kaverin auttamaan itseään, kun uusi painija nimeltä Razor Ramon auttoi häntä voittamaan mestaruuden Macho Manilta. Tämän ottelun oli alunperin tarkoitus olla Ramon & Flair vs. Savage & Ultimate Warrior, mutta koska UW oli jälleen ulkona WWF:stä, päätettiin Perfect kääntää ensimmäistä kertaa WWF-urallaan hyvikseksi ja laittaa Savagen pariksi. Ottelun aikana sitten yleisö ja selostajat saivat todella jännittää, että onko Perfect todella Savagen puolella vai. Mielenkiintoista oli myös se, että tämä oli Perfectin ensimmäinen ottelu lähes puoleentoista vuoteen. Matsi oli erittäin viihdyttävää tavaraa, vaikka potentiaalia varmasti olisi ollut vielä parempaankin. Matsia rakennettiin hitaasti, mutta oikein toimivasti. Tunnelma nousi koko ajan kohti loppuhuipennusta, joka... noh, oli kyllä aikamoinen floppi. Paremmalla lopetuksella tämä olisi voinut nousta neljään tähteen, mutta nyt se oli kyllä niin suuri pettymys, että ei voi tätä korkeampaa arvosanaa antaa.
16:29
***½


Virgil vs. Yokozuna
Fatu ja Samu eivät olleet ainoat samoalaiset, jotka WWF vuonna 1992 palkkasi, sillä (ilmeisesti, ota nyt noista samoalaisista selvää) Samun setä ja Fatun serkku Rodney Anoa'i hankittiin myös firmaan. Hänelle ei kuitenkaan isketty mitään perinteistä samoalaista gimmickiä, vaan hänestä tehtiin japanilainen yokozuna nimeltä Yokozuna. Tv:ssä ei tuotu koskaan esille hänen todellista taustaansa. Yokozuna sai heti valtavan monster-pushin, joten tässä hänen PPV-debyytissään Virgil oli tietenkin pelkkä vastaantulija. Jokin tässä ottelussa minua kuitenkin sen verran kiehtoi, että puoli tähteä pamahtaa!
03:34
½


The Beverly Brothers & Money Inc. vs. The Nasty Boys & The Natural Disasters
Tähän matsiin tultaessa oli niin monenlaista juonikuviota menossa, että en jaksa edes niistä kertoa, kun eivät ne oikeen napanneet. Vuosi 1992 oli kyllä kohtalaisen kauhea WWF:n tag-divarin kannalta, sillä tässä olivat ne neljä "parasta" joukkuetta. Money Inc. tietenkin oli loistava joukkue, mutta muuten oli aika ikävää katsottavaa. Vuoden alussa olin vielä sitä mieltä, että Beverlyt olivat ihan ok, joskin lievästi väritön joukkue, mutta hieman on kyllä huonompaan suuntaan muuttunut mielipide näitä otteluita katseltaessa. Jonkinlaista tasoa tuonut LOD oli jo lähtenyt koko firmasta ja näiden neljän joukkueen takana seuraava joukkue oli The Bushwhackers. Ottelu oli pääasiassa hidastempoista ja tylsää painia, mutta onneksi sentään muutamia positiivisiä välähdyksiä nähtiin, lähinnä DiBiasen ja Schysterin toimesta. Matsin lopetus ei kyllä tässäkään tapauksessa ainakaan arvosanaa nostattanut.
15:50
*½


Coffin match
"The Ugandan Giant" Kamala vs. The Undertaker
Kamala ja The Undertaker kohtasivat toisensa Summerslamissa, jolloin 'Taker vei voiton. Voitto tuli kuitenkin diskauksella, joka ei sopinut Ugandan jätin managerille, Harvey Whipplemanille, joten uusintaottelu sovittiin Seriesiin. Tällä kertaa kyseessä ei ollut mikään tavallinen ottelu, vaan WWF:n historian ensimmäinen arkkuottelu. Tässä vaiheessa ottelusta käytettiin nimeä coffin match, eikä casket match, kuten tulevissa vastaavissa otteluissa. Tässä vaiheessa arkkuotteluun kuului myös se, että painija piti ensin selättää kehässä ja sitten vasta hänet sai heittää arkkuun. Ennen ottelua nähtiin loistava pätkä, jossa 'Taker rakensi arkkua Kamalan mittojen mukaan. Ottelu ei saanut aikaa kuin viitisen minuuttia, joka tosin tässä tapauksessa oli ehkä ihan hyvä ratkaisu. Tylsistymään tuossa ajassa ei ainakaan ehtinyt. Hyvin perinteinen 'Taker vs. iso paha heel-ottelu.
05:27
*


WWF Championship
Bret "The Hitman" Hart (c) vs. "The Heartbreak Kid" Shawn Michaels
Bret Hart vs. Shawn Michaels vuonna '92, mestaruudesta!? Survivor Seriesin pääottelussa!? Jotenkin tätä on edelleen hieman vaikea käsittää, sillä kumpikaan ei ollut vielä mikään todellinen main eventer. Kyllä, Bret oli WWF:n mestari, mutta hän ei siltikään ollut aivan "sillä tasolla". Lopulta tämä hänen ensimmäinen mestaruuskautensa jäikin hieman mitäänsanomattomaksi. Shawn Michaelsin todellinen nousu ME-kaveriksi sen sijaan tapahtui vasta vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Mutta mitäpä näistä, kun kyseessä kuitenkin oli Bret vs. HBK! Tosin, ei tämä kuitenkaan ole mielestäni aivan sen kaiken hypetyksen arvoinen mitä monessa paikassa on saanut lukea. Kyllä, kyseessä on todella hyvä matsi, mutta ei kuitenkaan lähelläkään viiden tähden arvosanaa. Tarina ottelussa on hyvä, molemmat tekevät teknisesti hyviä suorituksia, ja niin edelleen, mutta se jokin tästä kuitenkin puuttui. Pitäisi ehkä katsoa ottelu uudelleen, jotta pystyisi tarkemmin analysoimaan, että mikä se jokin oli, kun nyt en osaa sitä sen tarkemmin kertoa. Mutta joo, joka tapauksessa tähän mennessä Michaelsin "PPV-uran" toiseksi paras ottelu, Hartin kuudenneksi paras ja Survivor Seriesin historian toiseksi paras.
26:40
****-

*** Bret Hart
** Shawn Michaels
* Mr. Perfect

Ei yhtään hullumpi PPV. Kaksi oikein viihdyttävää ottelua, eikä mitään totaalisen kauheaa.

Ja sitten onkin taas palkintojen aika:

1991 - 1992

Best Wrestler
1985 - 1988 | "Macho Man" Randy Savage
1989 - 1990 | Bret "The Hitman" Hart

Bret "The Hitman" Hart
Palkinto menee toista kertaa peräkkäin Hartille. Viime kerralla Bret sai palkinnon, vaikka paini ainoastaan tag-divarissa. Nyt hän paini tämän kahden vuoden jakson lähes kokonaan yksinään ja tulokset olivat huikeita - viisi yli kolmen ja puolen tähden ottelua. Tuskin tähän muita perusteluja tarvitaan. Ric Flair oli ainoa, joka millään tavalla pystyi uhkaamaan Bretin voittoa, mutta ei tämä kovinkaan vaikea päätös kuitenkaan ollut.

Best Tag Team
1985 - 1988 | The British Bulldogs
1989 - 1990 | The Hart Foundation

The Rockers
Parhaan joukkueen palkinnon antaminen sitten olikin hieman kinkkisempi tapaus, sillä WWF:n tag-divari oli tullut valtavasti alaspäin 80-luvun huippuvuosista. Vuosina '91 ja '92 divisioona oli täynnä tylsiä, huonoja joukkueita, kuten Nastyt, Natural Disasters, Bushwhackers ja Beverlyt. Tasoa pitivät yllä lähinnä The Rockers, Money Inc. ja The Orient Express. Näistäkin The Rockers oli kasassa vain ensimmäisen vuoden, Money Inc. toisen ja OE paini molempina vuosina yhdet matsit. Mutta annetaan palkinto nyt sitten The Rockersille, jotka kuitenkin painivat vuonna '91 kaksi todella hyvää ottelua.

Best Match
1985 - 1988 | Randy Savage (c) vs. Ricky Steamboat for the WWF Intercontinental Championship (Wrestlemania III, *****)
1989 - 1990 | The Brain Busters vs. The Hart Foundation (Summerslam 1989, ****+)

Royal Rumble Match (Royal Rumble 1992, *****)
Tämän palkinnon jakaminen on kyllä se kaiksta vaikein tehtävä. 1992 on todennäköisesti ainoa vuosi WWF:n historiassa, jolloin nähtiin kaksi viiden tähden ottelua. RR-matsi ja 'Slamin Bret vs. Bulldog ansaitsisivat molemmat tämän palkinnon. Molemmat ovat klassikoita ja kaikkien aikojen suosikkimatsejani, joten melkeinpä arpapeliksi tämä meni, mutta olkoon nyt sitten RR.

Ottelu oli buukattu niin paljon fiksummin kuin mikään muu Rumble koskaan aikaisemmin tai koskaan myöhemmin. Kaikki tapahtumat toimivat niin täydellisesti ja kehässä kaikki yrittivät koko ajan eliminoida jotain, eikä mitään ylimääräistä makoilua näkynyt. Oli yllättäviä eliminointeja, oli hienoja taistelupareja, oli kaikkea. Kaikkien aikojen Royal Rumble, katsokaa heti jos ette sitä vielä ole tehneet!

Best PPV
1985 - 1988 | Wrestlemania III
1989 - 1990 | Wrestlemania V

Summerslam 1992
Tämä sen sijaan oli helppo valinta. Mikään ei pääse lähellekään Summerslam 1992:ta, joka tarjosi uskomattoman huikean pääottelun ja kaksi hyvää ottelua. Ja tunnelma oli koko PPV:n ajan mahtava.

Best Feud
1985 - 1988 | André The Giant vs. Hulk Hogan
1989 - 1990 | The Ultimate Warrior vs. Rick Rude

Jake "The Snake" Roberts vs. "Macho Man" Randy Savage
Hyviä feudeja tällä ajanjaksolla olivat DiBiase vs. Virgil, Roberts vs. Martel, Savage vs. Warrior, Michaels vs. Martel ja muutamat muut, mutta eipä kyllä mikään pääse lähellekään Savagen ja Robertsin feudin mahtavuutta. Heidän vihanpitonsa sisälsi niin upeita promoja ja angleja, että kaikkien pitäisi ehdottomasti tutustua niihin. Ainoa mikä tästä feudista puuttui oli se viimeinen kohtaaminen Wrestlemaniassa.

Star Ranking
11* Bret Hart
9* Ric Flair
6* Roddy Piper, Shawn Michaels
5* Randy Savage
4* Marty Jannetty, Mr. Perfect
3* The British Bulldog, Jake Roberts
2* Ted DiBiase, The Ultimate Warrior, Tanaka, Kato
1* The Big Boss Man

PPV ranking
1. Summerslam 1992 (Loistava, 1,59)
-----
2. Wrestlemania VIII (Hyvä,1,75)
4. Royal Rumble 1992 (Hyvä, 1,90)
-----
4. Wrestlemania VII (Ok, 1,45)
5. Survivor Series 1992 (Ok, 1,84)
6. Summerslam 1991 (Ok, 1,86)
7. Royal Rumble 1991 (Ok, 2,17)
8. This Tuesday in Texas (Ok, 2,00)
-----
9. Survivor Series 1991 (Heikko, 2,10)

Match ranking
1. Royal Rumble Match for the WWF Championship (Royal Rumble 1992, *****)
2. Bret Hart vs. The British Bulldog for the WWF Intercontinental Championship (Summerslam 1992, *****)
3. Mr. Perfect vs. Bret Hart for the WWF Intercontinental Championship (Summerslam 1991, ****½)
4. Ric Flair vs. Randy Savage for the WWF Championship (Wrestlemania VIII, ****+)
5. The Orient Express vs. The Rockers (Royal Rumble 1991, ****+)
6. Roddy Piper vs. Bret Hart for the WWF Intercontinental Championship (Royal Rumble 1991, ****)
7. Bret Hart vs. Shawn Michaels for the WWF Championship (Survivor Series 1992, ****-)
8. Razor Ramon & Ric Flair vs. Mr. Perfect & Randy Savage (Survivor Series 1992, ***½)
9. Bret Hart, Roddy Piper, The British Bulldog & Virgil vs. Ric Flair, The Mountie, Ted DiBiase & The Warlord (Survivor Series 1991, ***½)
10. Randy Savage vs. The Ultimate Warrior for the WWF Championship (Summerslam 1992, ***½)

Nyt kun on yhteensä 25 PPV:tä takana, niin voisi tehdä tällaista pientä yhteenvetoa. Päätin nyt samalla ottaa käyttöön nuo sanalliset arvosanat noille PPV:ille, niin niiden järjestykseen laittaminen on hieman helpompaa. Heitin myös matsien arvosanojen keskiarvot tuohon listaan, vaikkeivat ne nyt varsinaisesti mitenkään järjestykseen vaikutakaan.

All-time list

Star Ranking
24* Bret Hart
19* Randy Savage
11* Jim Neidhart, Ted DiBiase
10* The British Bulldog, Hulk Hogan, Shawn Michaels
9* Ric Flair
8* Dynamite Kid, Marty Jannetty
7* Arn Anderson, Ricky Steamboat
6* Mr. Perfect, Roddy Piper
4* Noriyo Tateno, Itsuki Yamazki, Tully Blanchard, The Ultimate Warrior
3* Greg Valentine, Jake Roberts
2* Bam Bam Bigelow Tito Santana, Tanaka, Kato
1* The Big Boss Man, Haku, Paul Orndorff, The Undertaker

PPV Ranking

1. Wrestlemania III (Loistava, 1,98 )
2. Summerslam 1992 (Loistava, 1,59)
3. Wrestlemania V (Loistava, 1,71)
-----
4. Wrestlemania VIII (Hyvä, 1,75)
5. Royal Rumble 1992 (Hyvä, 1,90)
6. Royal Rumble 1989 (Hyvä, 2,92)
7. Survivor Series 1987 (Hyvä, 3,25)
8. Royal Rumble 1990 (Hyvä, 1,85)
9. Wrestlemania I (Hyvä, 1,42)
10. Summerslam 1988 (Hyvä, 1,20)
-----
11. Wrestlemania VII (Ok, 1,45)
12. Summerslam 1989 (Ok, 1,44)
13. Wrestlemania VI (Ok, 1,20)
14. Royal Rumble 1988 (Ok, 2,31)
15. Survivor Series 1992 (Ok, 1,84)
16. Summerslam 1991 (Ok, 1,86)
17. Royal Rumble 1991 (Ok, 2,17)
18. This Tuesday in Texas (Ok, 2,00)
19. Summerslam 1990 (Ok, 1,25)
-----
20. Wrestlemania IV (Heikko, 1,11)
21 . Survivor Series 1988 (Heikko, 2,19)
22. Survivor Series 1989 (Heikko, 2,00)
23. Wrestlemania II (Heikko, 1,29)
24. Survivor Series 1991 (Heikko, 2,10)
-----
25. Survivor Series 1990 (Kauhea, 1,33)

Match ranking
1. Royal Rumble Match for the WWF Championship (Royal Rumble 1992, *****)
2. Bret Hart vs. The British Bulldog for the WWF Intercontinental Championship (Summerslam 1992, *****)
3. Randy Savage vs. Ricky Steamboat for the WWF Intercontinental Championship (Wrestlemania III, *****)
4. Randy Savage vs. The Ultimate Warrior (Wrestlemania VII, ****½)
5. Mr. Perfect vs. Bret Hart for the WWF Intercontinental Championship (Summerslam 1991, ****½)
6. The Brain Busters vs. The Hart Foundation (Summerslam 1989, ****+)
7. Ric Flair vs. Randy Savage for the WWF Championship (Wrestlemania VIII, ****+)
8. The Orient Express vs. The Rockers (Royal Rumble 1991, ****+)
9. Hulk Hogan vs. The Ultimate Warrior for the WWF Championship and WWF Intercontinental Championship (Wrestlemania VI, ****)
10. Roddy Piper vs. Bret Hart for the WWF Intercontinental Championship (Wrestlemania VIII, ****)

Supermac kirjoitti:
1992 on todennäköisesti ainoa vuosi WWF:n historiassa, jolloin nähtiin kaksi viiden tähden ottelua.

'97

Tämän äärimmäisen tärkeän ilmoituksen ohessa haluaisin viimein kiittää kaikkia arvosteluiden kirjoittelijoita ja erityisesti miehiä näiden valtavien projektien takana. Mainiota luettavaa.

Päätin sitten katsoa tämän WWE:n uusimmankin PPV:n, ja periaatteessa voisi postata tämän sen omaan aiheeseen, mutta tuntuu jotenkin mielekkäämmältä laittaa tämä tänne. Lupaan olla arvostelussani spoilaamatta, joten kuka tahansa voi huoletta lukaista tämän läpi.

<center>
Sunnuntai, 18. Heinäkuuta
Sprint Center, Kansas City, Missouri

Smackdown Money In The Bank Ladder Match
Kofi Kingston VS. Dolph Ziggler VS. Christian VS. Cody Rhodes VS. Matt Hardy VS. Drew McIntyre VS. Kane VS. The Big Show
Odotetusti tämä vähemmän tähtirikas tikasottelu avasi show'n ja se olikin mainio valinta. Vaikka en yhtään tykännyt, että MITB:lle täytyy ihan oma PPV pyhittää, ovat nämä ottelut aina olleet varsin hyviä. Eikä tämäkään pettänyt, espanjalaisten pöytäkin sai kyytiä jo matsin alkupuolella. Oikein hyvin tämä pysyi kasassa alusta loppuun, eikä tylsiä hetkiä tullut huolimatta matsin yllättävästä pituudesta. Big Show onnistui jälleen kerran olemaan varsin hauska kaveri. :D Voittaja ei ollut erityisemmin mieleeni, mutta ottelu itsessään kyllä toimitti. Kovimpia openereita aikoihin.

Spoiler

Voittaja:Kane

Spoiler

Kesto: 26:17

Arvosana: ****

WWE Diva's Championship Match
Eve Torres VS. Alicia Fox (c)
Tämä oli se parempi illan kahdesta naisten ottelusta. Eve on kuin varkain kehittynyt varsin hyväksi naispainijaksi ja kaiken lisäksi häntä on ilo katsella toisin kuin useita muita WWE:n tikkulaihoja anorektikkoja. Varsin hyvä naisten matsi siis, ei ollut tylsää missään vaiheessa.

Spoiler

Voittaja: Alicia Fox (Scissors Kick)

Spoiler

Kesto: 5:53

Arvosana: **+

WWE Unified Tag Team Championship Match
Jimmy & Jay Uso VS. The Hart Dynasty (c)
No niin, sitten oli vuorossa tämän ilmeisesti jo melko pitkään jatkuneen feudin blow off-matsi. Vai oliko sittenkään? Jotenkin odottelin tästä ottelusta "isompaa" ja ajallisesti pidempää, tällaisenaan se jätti vähän valjun maun suuhun. Tuntui että nelikolla (oikeastaan sekstetillä) olisi ollut enemmänkin annettavaa. Pienoinen pettymys siis, ei juurikaan poikennut perus RAW-menosta.

Spoiler

Voittajat: Hart Dynasty (via Sharpshooter Submission

Spoiler

Kesto: 5:53

Arvosana: ** 1/2

World Heavyweight Championship Match
Jack Swagger VS. Rey Mysterio (c)
Eikö ole jokseenkin hassua, että ensin Jack Swaggerille annettiin Kurt Anglen entinen painiasu, sitten koko vaatekaappi ja nyt jopa lopetusliike? Noh, toisaalta mitäpä sitä toimivaa konseptia muuttamaan. Vakavasti puhuen odotin tältä matsilta melko paljon. Harmi vaan, että ennen PPV:tä oli järjestetty typerä angle, jossa Jaakko oli telonut Reiskan jalan muussiksi ja niinpä ottelu pyöri tämän asian ympärillä ihan liiaksi. Kai siinä jotain psykologiaa tai muuta paskaa on, mutta olisin kyllä halunnut nähdä täysivauhtisen matsin näiltä kahdelta, enkä tällaista jalan myymisen ilojuhlaa. Jälleen kerran vähän tasapaksu matsi parilla komealla liikkeellä. Lopun EG-kikka toi kyllä kultaisia muistoja mieleen. Matsin jälkeenkin sitten tapahtui vaikka sun mitä, mutta koska lupasin olla spoilaamatta niin ei siitä yhtään sen enempää.

Spoiler

Voittaja: Rey Mysterio (via Hurricanrana)

Spoiler

Kesto: 10:45

Arvosana: ***+

WWE Women's Championship Match
Kelly Kelly VS. Layla (c)
Tämä oli selkeästi huonompi naisten matseista. Eipä paljon sanottavaa ole, hiljainen yleisö ja huonoa painia. Pelkkää täytettä ja silmänruokaa.

Spoiler

Voittaja: Layla (via Roll Up)
[spoiler]Kesto: 3:59

Arvosana: *+

RAW Money In The Bank Ladder Match
Randy Orton VS. The Miz VS. Mark Henry VS. Ted DiBiase VS. John Morrison VS. Chris Jericho VS. Evan Bourne VS. Edge
Tässä oli paperilla illan mielenkiintoisin matsi. Osanottajalista varsin hyvä blendaus WWE-veteraaneja ja ex-mestareita sekä uusia naamoja. Toimiva matsi, jossa kaikki Mark Henryä myöten vetivät oman osansa vähintään kasipuolen arvoisesti. Mitään hulluja bumppeja nyt ei nähty, mutta ei niitä kyllä osannut odottaakaan eikä totta puhuen edes tarvittu hyvän matsin aikaansaamiseksi. Orton oli saakelin overi face, joka osittain kyllä selittyi sillä että oteltiin hänen kotiosavaltiossaan, mutta silti. Ja The Mizin heel heat jättää tällä hetkellä varjoonsa legendaaristen heelien Jerichon ja Edgen saamat reaktiot. Nice. 8) Tästä tykkäsin aavistuksen verran enemmän kuin SD:n vastaavasta, illan matsi.

Spoiler

Voittaja: The Miz

Spoiler

Kesto: 20:27

Arvosana: ****+

Steel Cage Match For WWE Championship
John Cena VS. Sheamus (c)
Kovin nähty on jo tämä ottelupari, ja kun ennakolta oli tiedossa että veristä brawlia emme tule näkemään, maistui tämä pakkopullalta ja koko ajan vaan odotti Nexusin saapumista. Hidasta mylläystä, joka olisi tosiaan tarvinnut sitä hardcore-elementtiä pitääkseen katsojan paremmin otteessaan. Olihan tässä toki välillä sähköisiäkin hetkiä Cenan hallintaosuuksien aikana, mutta ei tämä täysiin liekkeihin missään vaiheessa syttynyt. PPV:n pääotteluksi toki vähän pettymys, mutta kyllä tämä tuon Swagger-Mysterion jätti niukasti varjoonsa. Loppu oli jälleen kerran ihan hauska.

Spoiler

Voittaja: Sheamus (via escape)

Spoiler

Kesto: 23:01

Arvosana: *** 1/2

*** The Big Show
** The Miz
* John Cena

Yhteenveto: Yllättävän hyvin tämä sijoittui tuossa rankingissa, mutta kuten monesti on tullut todettua, ei tämä minun pelkkiin matsiarvosanoihin perustuva ranking todellakaan mikään aukoton ole. Mutta kyllähän tämä varsin hyvä väli-PPV oli, ei kahta neljän tähden matsia kuitenkaan ihan joka tapahtumassa nähdä. Päämestaruusmatsitkin olivat "ihan ok"-tavaraa. Kannattaa tämä tsekata jos kiinnostusta vähääkään on. :)

Matsien keskiarvo: 3,00

Whatin arvostelut:

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. TNA - Bound For Glory 2008 (3,03)
5. Money In The Bank 2010 (3,00)
6. No Mercy 2008 (2,96)
7. Royal Rumble 2001 (2,90)
8. SummerSlam 2003 (2,86)
9. No Way Out 2003 (2,84)
10. Armageddon 2007 (2,81)
11. SummerSlam 2004 (2,81)
12. Fatal 4 Way 2010 (2,79)
13. WrestleMania X-8 (2,77)
14. One Night Stand 2006 (2,75)
15. Judgment Day 2001 (2,71)
16. SummerSlam 2005 (2,69)
17. Judgment Day 2002 (2,69)
18. WrestleMania 22 (2,68 )
19. Unforgiven 2008 (2,67)
20. Backlash 2004 (2,63)
21. SummerSlam 2008 (2,61)
22. The Great American Bash 2007 (2,58 )
23. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
24. WrestleMania 23 (2,50)
25. Night Of Champions 2008 (2,50)
26. Great American Bash 2008 (2,50)
27. King Of The Ring 2002 (2,44)
28. WrestleMania 20 (2,17)
29. Survivor Series 1999 (1,58 )

</center>

Näin Torstai-päivänä ajattelin laittaa tänne ensimmäisen arvosteluni, joka on loistavalta viimevuodelta:



WWE - Judgment Day 2009:

17.5. , Rosemont, Illinois, Allstate Arena


Singles Match:
CM Punk vs "Samoan Bulldozer" Umaga

PPV siis potkaistiin käyntiin CM Punkin, joka vietti uransa viimeisiä faceaikoja ennen heel-turniaan ja Umagan ottelulla. Wrestlemania 25:ssä Punk siis voitti toista kertaa peräkkäin urallaan Money In The Bank- tikapuuottelun ja nautti juuri hyvästä pushista, vaikka olikin jobannut Kanelle aiemmassa Backlash- PPV:ssä. Itse ottelu oli melko pitkälti Umagan dominointia, mutta sai Punk myös muutamia potkujaan perille ja Shining Wizard- Bulldog combonsa. Umagan voitto hieman häritsi, mutta ei se jälkeen päin enää haitannut ottaen huomioon tulevat PPV:t. Kokonaisuutena ihan mukava opener.

Arvosana: ***

ECW - Championship Match:
Christian(c) vs "All-American American" Jack Swagger

Seuraavaksi nähtiin Christianin ja Jack Swaggerin ottelu Christianin pitämästä ECW:n mestaruudesta.
Miesten feudi oli ollut priimatavaraa ja lukeutuikin yksiin viimevuoden parhaista feudeista, mutta he olivat ottaneet ennen tätä ottelua jo kolme kertaa yhteen vielä saman stipulaation alla, joten se vähän söi katselunautintoa, mutta se ei haitannut, koska tämä oli todella hyvä ottelu.
Christian veti omaa loistavaa rooliaan ja Swagger esitteli teknisiä taitojaan.
Lopetus vain oli hieman outo, koska Christian voitti Swaggerin toisen kerran peräkkäin epäpuhtaasti. Kuitenkin hyvä ottelu.

Arvosana: ***+

Singles Match:
John Morrison vs Shelton Benjamin

Seuraavaksi iskettiin pöytään kahden Smackdownin atleettisimpien midcardereiden ottelu, joka oli myös hyvä ottelu ottamatta huomioon paria epäkohtaa, kuten Morrisonin botch jalkansa kanssa ja 450-Splash, joka oli aikamoinen läheltä piti tilanne. Kuitenkin ottelu oli aiempien otteluiden tavoin hyvä ja nosti entisestään katselunautintoa PPV:tä kohtaan.

Arvosana: ***+

Intercontinental Championship Match:
Rey Mysterio(c) vs Chris Jericho

Seuraava ottelu oli viime vuoden parhaan ottelusarjan ensimmäinen koitos. Kyseessä on nimittäin Rey Mysterion ja Chris Jerichon ottelu.
Reyllä ja Jericholla oli viime vuonna aivan loistava feudi ja tämä ottelu oli sille vasta alkua. Ennen PPV:tä Rey näytti loukanneen jalkansa, mutta eihän sitä edes huomannut koko ottelun aikana. Jericho myös oli aivan loistava, Spinning Backbreakereineen ja Wall Of Jerichoineen.
Ainoa miinuspuoli ottelulla oli aika, jota oltaisiin ehdottomasti tarvittu lisää, niin oltaisiin jo puhuttu MOTYC:istä. Loistava ottelu! :)

Arvosana: ****

WWE- Championship Match:
Batista vs Randy Orton

Batistan ja Randyn ottelulla aloitettiin illan alamäki ennen pääottelua.
Batista ei hädintuskin voinut edes sietää face-aikoinaan ja Orton ei auttanut asiaa. Ottelussa sentään nähtiin Ortonin näyttäviä Dropkickejä ja Batistan muutamat powerliikkeet olivat ihan hienoja. Ottelun lopetus kuitenin oli todella huono. Face Batistahan ei tietenkään voinut jobata puhtaasti ja Ortonin piti läimäyttää tuomaria. After Match myös oli aivan surkea Ric Flair, joka yli vuosi sitten hävisi uransa ottelussa Shawn Michaelsia vastaan Wrestlemaniassa teki sitten lyhyt aikaisen paluunsa ja nosti v*tutuskynnykseni häntä kohtaan suureksi. Mies hakkasi Legacyn pojat matalaksi pelkillä chopeilla ja Batista sai velä viimeiset naurut... Ei todellakaan mikään hyvä ottelu, mutta ajoi toki asiansa.

Arvosana: **

Singles Match:
John Cena vs The Big Show

Tarvitseeko tämän ottelun turhuutta edes kuvailla. John Cena biittaa oddsit osa 1000000. Ottelun bookkaus oli aivan surkeaa, koska Cenasta tehtiin taas tuttu oddsien biittaaja ja Big Show dominoi koko ajan.
Tämä olisi ilman noita häiriöntekijöitä ollut varmasti kelpo ottelu ihan hyvällä feudilla pohjustettuna, mutta ei niin ei... Huono ottelu.

Arvosana: *

World Heavyweight Championship Match:
Jeff Hardy vs "Rated R Superstar" Edge(c)

Tämä ottelu pelasti tämän PPV:n! Jeff ja Edge eivät edes omissa silmissäni pysty painimaan huonoa ottelua ja kun heidät laitettiin vastakkain niin saatiin loistava ottelu. Jeff etenkin oli koko ottelun ajan ilmiliekeissä ja Edge nyt oli Edge. Jeffin high flying liikkeet toivat oman lisänsä ottelun ja huipuukohta oli tietenkin Edgen upea Spear ringsidella.
Mattin sekaantuminen myös oli loistavati toteutettu ja lopetus oli myös loistava. PPV:n paras ottelu!

Arvosana: ****+



PPV Ranking:

1. Judgment Day 2009 (2,96)

Heitetäänpä nyt omakin ensimmäinen arvostelu tänne ja se koskee blogissakin mainitsemaani ECW:n PPV:tä. Itsellä muutenkin nyt näitä ECW PPV:tä tullut nyt ladattua niin ainakin Big Apple Blizzard Blast -96 -PPV:stä tulee tänne arvosteltua. Nyt kuitenkin:

<center>ECW HOUSE PARTY 1998</center>


<center></center>


FBI (Tommy Rich, Tracey Smothers, and Little Guido) vs. Balls Mahoney, Axl Rotten, and Tommy Dreamer

Itse ihmettelin hieman tämän openeriksi valintaa, kun Dreamerkin on mukana ottelussa, mutta toisaalta tämä toimitti virkansa hyvin. Ennen ottelua käydyillä promoilla sun muilla oli suunnilleen samanverran kestoa kuin itse ottelulla, mutta sinänsä ei haitannut, koska FBI:n jutut olivat suhtkoht hauskoja. Itse ottelussa ei käytetty aseita juuri ollenkaan, joka itselleni oli pienoinen yllätys, sillä ottelussa on kuitenkin mukana Balls Mahoney, Axl Rotten ja Dreamer, jotka ovat aseiden käytöstä erittäin tunnettuja. Itse yllätyin Rottenin piilevistä painitaidoista, muut esiintyivät oikeastaan niinkuin odotinkin. Balls Mahoney ja Tommy Rich eivät juuri kehässä käyneet joka olikin suuri helpotus. Loppu oli aika sekava, mutta toimiva, eikä siitä sitten enempää.

Kesto: 11 minuuttia riippuen siitä koska katsoo ottelun alkaneeksi.
Arvosana: ***


Jerry Lynn vs. Chris Candido

Sitten olikin luvassa hieman erilaista herkkua, kun Jerry Lynn ja Chris Candido tarjoilivat hieman teknisempää settiä. Candido tarjoili hieman enemmän voimapainotteista settiä, kun Lynn esitteli lentäjän taitojaan. Chris myi kättään ottelussa ja Lynn oli jokseenkin sen kimpussa ottelun aikana. Tempo ottelussa ei päässyt kovinkaan korkeaksi, mutta eihän tuo haitannut ottelua. Ei mikään maailman paras ottelu, mutta ei mikään heikkokaan. Ottelun aikana ei nähty aseiden käyttöä.

Kesto: 8 minuuttia 46 sekunttia
Arvosana: ***½


Gran Hamada vs. Gran Naniwa

Japanista päin sitten tähän väliin ottelua ja täytyy sanoa, että kaverit ovat itselleni täysin tuntemattomia. Naama-hiili jaottelu tuotiin kuitenkin heti alusta asti hyvin esille ja painijoitten tuntemattomuus ei haitannut itseäni ainakaan ollenkaan. Gran Naniwa hallitsi ottelua lähes sen koko keston ja teloi Hamadan jalkaa todella rajunkin näköisesti. Hamada myi todella hyvin loukkaantumistaan koko ottelun ajan ja sen jälkeen. Suurin spotti nähtiin kuitenkin Hamadan suunnalta, kun hän syöksyi yläköydeltä Naniwan niskaan. Naniwalta nähtiin uskomattoman kaunis Doctor Bomb -liike, joka on aikalailla samanlainen kuin gutwrench poverbomb, mutta 360 asteen pyörimisellä ja sitdown poverbomb lopetuksella. Tykkäsin ottelusta itseasiassa aika paljon, vaikka kesto ei ollutkaan kovin pitkä.

Kesto: 10 minuuttia 31 sekunttia
Arvosana: ****


Amish Roadkill vs. Al Snow

Sitten olikin hieman brawl painotteisen ottelun aika, kun Al Snow ja Amish Roadkill kohtasivat kehässä. Ennen ottelua Al Snow esitteli teko naisen päätään, joka tuntui olevan melkoinen hitti yleisössä ja "We got head" ja "Head, Head, Head" -chantit kuuluivat lähes koko ottelun ajan. Yleisössä oli tämmöisiä valkoisia tekopäitä aika paljon ja niitä näkyikin sitten koko loppu PPV:n ajan, ilmeisesti näitä oltiin jaettu yleisöön ennen tätä ottelua. Itse ottelu oli aika lyhyt ja jäi hieman torsoksi. Ihan OK brawlin kaverit saivat kuitenkin aikaan, mitä nyt tuolle kestolle voi saada.

Kesto: 4 minuuttia 10 sekunttia
Arvosana: **


Justin Credible vs. Great Sasuke

Tämän ottelun tarina tuli aikalailla selväksi Joey Stylesin sen kerratessa ennen ottelua. Kaksikko oli käynyt aiemmin ottelun, jonka Justin oli voittanut ja Sasuke oli erittäin pettynyt ja häpeissään häviöstään. Justinilla oli mukana manageri (oisko Sonny Vegas miehen nimi?) ja hänen ylilihaksikas naisensa, joka tosin poistui backstagelle ennenkuin ottelu alkoi. Sasuke aloitti ottelun todella agressiivisesti ja otti ottelun halliintaansa ja heitti ensimmäisen kolmenkymmenen sekunnin sisään senton flipin kehän ulkopuolelle. Yleisönkin seassa käytiin ottelun aikana ja Justin otti aikalailla turpaan koko ajan. Ottelussa tuotiin selvästi esille, että Sasuke on jo jokseenkin veteraani ja Credible tulokas. Loppua päin Justin pääsee otteluun mukaan pienellä ulkopuolisella avulla ja Sasuken polvivaivat tasoittivat tilannetta sopivasti. Ottelu oli aikasen viihdyttävä ja Justininkaan hieman rajoitteiset painitaidot eivät niinkään tulleet esille ja Sasuke nyt oli vain loistava. Ei illan parhaiden otteluiden joukkoon, mutta loistavaa rakentelua nuorelle Justin Crediblelle. Kestoakin ottelu sai sopivasti.

Kesto: 13 minuuttia 2 sekunttia
Arvosana: ***


"Beast From East" Bam Bam Bigelow vs. "Mr. Monday Night" Rob Van Dam

WWF oli esillä koko PPV:n ajan ja ilmeisesti RVD:kin oli jotenkin WWF:n rosterista ja ilmeisesti näin ollen tehnyt myös heel turninsa. Itse en ole kuvioon oikeastaan tutustunut, joten en osaa sanoa siitä sen paremmin. Itse ottelu oli itselleni PPV:n odotetuimpia sillä RVD oli/on suosikkejani ECW:stä ja Bam Bamista tiesin, että hän on erittäin hyvä painija. Ottelussa RVD hyödynsi Bill Alfonsoa kehän ulkopuolelta paljon ja Bam Bam näytti erittäin selvästi, että kumpi on vahvempi kaksikosta. RVD:llä olikin erittäin suuria ongelmia Bam Bamin koon kanssa ottelun alkupuolella ja Biggelow heitteli tätä kuin räsynukkea. Ottelu tasoittui sen siirryttyä kehän ulkopuolelle ja sen jälkeen ilmestyi tuolikin otteluun mukaan. Nähtiin RVD:n signature liikkeitä ja kaikkea muutakin, mitä yleensä hänen otteluissaan nähdään. Bigelow petti hieman odotuksiani, mutta kaksikko sai silti viihdyttävän ottelun aikaan. Tämä kuitenkin oli laimeampi kuin esimerkiksi Japanin poikien ottelu, vaikka tämä olikin kestoltaan pidempi. Tykkäsin kuitenkin tästäkin.

Kesto: 15 minuuttia 13 sekunttia
Arvosana: ***½


"Human Suplex Machine" Taz vs. 2 Cold Scorpio

Illan toiseksi parhaaksi osoittautunut ottelu Tazin ja 2 Cold Scorpion välillä oli kyllä erittäin viihdyttävä ja tunnelmaa oli mukana reilusti. Tämä oli myös jonkinlainen paluu ottelu ECW:hen 2 Cold Scorpiolta. Taz oli oma itsensä ja iski kuvan kauniita suplexeja ja oli muuten vain erittäin väkivaltainen. Scorpio olikin sitten ottelun lentävä osapuoli ja myöskin se, joka piti tempoa yllä. Tuoli oli ottelun ainut ase ja sitäkään ei lyömiseen taidettu käyttää kuin kerran ja ottelu tulikin hyvin toimeen ilman minkäänlaisia aseita. Täytyy myöntää, että Scorpion moonsaultit olivat kuvan kauniita ja helekkarin ilmavia. Ottelun lopetus oli myös erittäin hyvin toteutettu ja tästä jäi todella hyvä maku jälkeenpäin. Yleisö oli ECW:n tapaan kuumana.

Kesto: noin 10 minuutia
Arvosana: ****+


Dudley Boyz (Buh Buh Ray, D-Von ja Big Dick Dudley) vs. The Gangstanators (New Jack and Kronus) & Spike Dudley

Sitten olikin illan ensimmäisen pelkän hardcore mätön aika, kun tämä kuusikko kohtasi ja aseitahan tästä ottelusta ei ainakaan puuttunut. Dudleyt saivat aikalailla avitusta myös Sign Guy Dudleyltakin ja New Jack eliminointiin periaatteesta pois ottelusta melko alussa jo. Ei itseeni oikein iskenyt tämä ottelu, kun tämä oli aikalailla vain aseilla mättämistä, mutta onhan nämä aina viihdyttäviä. Ottelu ei saanut kovin paljoa aikaa, joka teki tästä ihan viihdyttävän välipalan ja alusti hieman main eventissä nähtävää väkivaltaa.

Kesto: 9 minuuttia 23 sekunttia
Arvosana: ***-


Stairway to Hell Match:
Sandman vs. Sabu


Eli ottelun idea oli se, että kehän yläpuolella riippui piikkilankaa ja stipulaatio ei sitten tuonut paljon muuta lisää. Piikkilankaa sai käyttää kumpi vain herroista kunhan se oli aluksi saatu alas kehän yläpuolelta roikkumasta. Ottelu oli todella hardcore painoitteinen, joka oli hyvä asia, koska se ei paljastanut Sandmanin heikkouksia niin selvästi. Kumpikin mies kyllä pääsi loistamaan tässä ottelussa. Sandmanin ja Sabun feudi oli ilmeisesti kestänyt jo jonkin aikaa ja heidän vihansa toisiaan kohtaan tuli ilmi erittäin selvästi. Täytyy jopa myöntää, että välillä teki jopa pahaa katsoa, mutta ei ollenkaan huonolla tavalla. Onhan se siistiä, kun kaverit taistelevat verissä päin toisiaan vastaan, vaikka näyttää siltä etteivät he enää pysy edes jaloillaan. Spotteja ottelussa oli paljon ja joku voisi sanoa spottihuoraamiseksi, minä kutsun sitä viihdyttäväksi. Piikkilankaa käytettiin maltillisesti ja se tuli vasta melko myöhäisessä vaiheessa alas katosta, joten sekin oli aika hyvin bookattu. Ilmeisesti Sabun leuka vamma oli workkia, mutta olihan se piristävä lisä, kun Alfonso käy vain kesken ottelun teippaamassa Sabun leuan ja kaveri vain jatkaa otteluaan. Tämän vamman myymistä jatkettiin ilmeisesti aika kauon, kun olen nähnyt otteluita, joissa Sabulla on samaan tapaan teipattu leuka. Yksi kovimmista hardcore mätöistä, jonka olen nähnyt. Kestoakin oli juuri sopivasti, eikä otteluun kerennyt kyllästyä missään vaiheessa. Jokaisen HC-painin ystävän pitäisi tarkastaa tämä!

Kesto: 17 minuuttia 47 sekunttia
Arvosana: ****½



Illan otteluiden keskiarvo: 3.38888888

Tapahtumassa oli jopa yhdeksän ottelua ja se kesti yhteensä hieman yli kolme tuntia, joten ei mikään lyhyt tapahtuma. Itse suosittelen tapahtumaa kaikille niille, jotka eivät ole ECW:tä katselleet sillä tämä sisälsi sopivasti hardcorea, mutta myös sitä ECW:n toista puolta eli loistavaa painia. Sabun ja Sandmanin ottelu oli kerrassaan loistava, Tazin ja 2 Cold Scorpion ottelu hieno ja Japanien poikien ottelu samaa sarjaa. Lisäksi esimerkiksi Sasuken ja Crediblen ottelu on katsastamisen arvoinen ja Jerry Lynnin ja Candidon ottelukin erittäin hyvää viihdettä.

Edit: Vähä pienempänä posteri, kun tuntu levittävän koko sivun aluksi.

Edit2: Korjasin virheitä, järkeistin lauseita yms. Taas yksi esimerkki siitä, miksei pitkää tekstiä kannattaisi kirjoittaa yhdeltä istumalta.

Ei o PPV.

No okei se on luokiteltu big showksi, joten se on se ja sama.

'Al Snow'n ja Pään ottelu jäi torsoksi.' :lol:

Itseasiassa mitkä muuten luetellaan ECW PPV:ksi? ainakin Guilty as charged,Hardcore Heaven,Anarcy Rulz,Living dangerously,November to remember ja tietysti se kamala december to dismember.

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_ECW_pay-per-view_events

ECW piti 21 pay-per-view tapahtumaa elonsa aikana.

Mukavaa, että muutkin ovat innostuneet arvostelemaan. Yksi kommentti tuohon ECW-arvosteluun:

MR.Off Topic kirjoitti:
Ilmeisesti Sabun leuka vamma oli workkia

Ei ollut workkia, vaan Sabun leuka meni tuossa aivan oikeasti murskaksi. Aika käsittämätöntä, että hän pystyi matsiin loppuun asti vetämään.



Selostushommissa muutaman PPV:n tauon jälkeen jälleen Gorilla Monsoon ja Bobby "The Brain" Heenan.


The Beverly Brothers vs. The Steiner Brothers
Uusi vuosi pamautettiin käyntiin Steinerin veljesten PPV-debyytillä. Rick ja Scott olivat olleet "siellä toisessa firmassa" yksi kovimmista joukkueista vuodesta '89 lähtien, mutta nyt he olivat vaihtaneet laivaa. Itse asiassa heidän WCW-aikansa lopulla Scottia oli alettu pushaamaan yksinään, mutta WWF:ssä he olivat jälleen täysipäiväinen joukkue, eikä Scott (valitettavasti) päässyt sooloilemaan vasta kuin viiden vuoden kuluttua. Heidän vastustajinaan toimivat tag-divarin "portinvartijat" Beau ja Blake Beverly. Kuten jo aikaisemminkin totesin, niin vuosi 1992 oli ollut kauhea WWF:n joukkuedivarille, joten Steinereiden saapuminen oli valtaisa piristys yleisesti joukkupainille. Tosin tämän matsin perusteella ei kyllä siltä näyttänyt, sillä tämä oli valtaisa pettymys. Vaikka tätä matsia katsoisi miten, niin ei siitä pääse mihinkään, että se oli erittäin tylsä. Steinerit painivat yllättävän hidastempoisesti, eivätkä saaneet oikein mitään aikaiseksi. Ja Beverlyt olivat perustylsiä, kuten aina. Yleisökin oli varsin kuollut ja kaikki varmasti ihmettelivät, että ovatko nämä Steinerit nyt tosiaan sen kaiken hypetyksen arvoisia.
10:34
*


WWF Intercontinental Championship
"The Heartbreak Kid" Shawn Michaels (c) vs. Marty Jannetty
The Rockers oli yksi 80-luvun ja 90-luvun parhaimmista joukkueista WWF:ssä. Tiimi tuli kuitenkin päätökseensä tammikuussa 1992, kun Michaels teki sen kuuluisan heel-turninsa. Tuon jälkeen Shawnin ura oli lähtenyt valtavaan nousukiitoon ja vuoden 1992 aikana hän muunmuassa voitti Intercontinental-mestaruuden ja otteli päämestaruudesta Survivor Seriesin ME:ssä. Ja entäs Jannetty sitten? Noh, hänellä ei mennyt aivan niin hyvin. Häntä ei näkynyt tv:ssä melkeinpä koko vuoteen ja hän sai itse asiassa maaliskuussa aivan oikeasti kenkää WWF:stä. Jannetty kuitenkin teki paluunsa loppuvuodesta '92 ja haastoi HBK:n tähän otteluun. Mielenkiintoisen (tai sitten ei) lisän tähän otteluun toi se, että jälleen oli epäselvää kumman puolella Sensational Sherri olisi tässä kohtaamisessa. Itse ottelu, kuten openerkin, oli pettymys. Jotenkin matsi ei lähtenyt missään vaiheessa kunnolla liikkelle. Ei tämä nyt huono ollut, mutta todennäköisesti Michaels ja Jannetty olisivat vetäneet yhdeksän kertaa kymmenestä paremman matsin. Hehän sitten muutamaa kuukautta myöhemmin vetivät Raw'ssa yhden vuoden parhaista otteluista, joten potentiaalia tälläkin olisi paljon parempaan ollut. Sherrin mukanaolo ei myöskään tässä toiminut lähelläkään niin hyvin, kuin esimerkiksi HBK:n ja Rick Martelin Summerslamin ottelussa. Myös lopetus oli varsin typerä.
14:20
**½


Bam Bam Bigelow vs. The Big Boss Man
RR:n kolmas ottelu oli mielenkiintoinen siinä mielessä, että se oli Bam Bam Bigelow'n ensimmäinen PPV-esiintyminen sitten vuoden '88 Wrestlemanian, ja Big Boss Man puolestaan nähtiin seuraavaksi PPV:ssä vasta yli viiden vuoden kuluttua. BBB kuuluu ehdottomasti parhaimpiin isoihin miehiin, mitä WWE:ssä on koskaan nähty, eikä Boss Mankaan niitä kaikista heikoimpia ollut, ja hän oli edelleenkin valtavan suosittu, joten odotukset olivat ihan kohtalaisella tasolla tämän matsin suhteen. Valitettavasti tämäkin ottelu tuotti aivan valtaisan pettymyksen. Toooodella hidasta ja laiskaa nyrkkien heiluttelua kymmenen minuutin verran, hyi hyi. Boss Man oli toki jo puoliksi ulkona WWF:stä, joten hänen laiskan asenteen nyt osittain ymmärtää, mutta Bam Bamin olisi ehdottomasti pitänyt painia paremmin.
10:10
DUD


WWF Championship
Bret "The Hitman" Hart (c) vs. "The Bad Guy" Razor Ramon
WWF jatkoi hyvin mielenkiintoisten ja tuoreiden PPV-mestaruusotteluiden buukkaamista, kun nyt Shawn Michaelsin jälkeen seuraavan mestaruusottelun sai vasta about kahdeksan kuukautta WWF:ssä ollut Razor Ramon. The Bad Guy teki itse asiassa historiaa, sillä kukaan muu ei ollut aikaisemmin saanut PPV-mestaruusottelua näin nopeasti debyyttinsä jälkeen. The Undertakerilla meni aikaa kaksitoista kuukautta. Mutta tästä lyhyestä ajasta huolimatta Ramon oli jo täysin valmis kaveri mestaruusotteluun. On kyllä todella sääli, että Hallin yksityinen elämä oli täynnä suuria ongelmia, sillä tässä vaiheessa uraansa hän oli kyllä loistava pakkaus. Uskomaton karisma, loistava look, hyvät promotustaidot, hyvä kehässä ja yleisestikin vielä mainiossa fyysisessä kunnossa. Tähän otteluun johtanut feudi muuttui henkilökohtaiseksi, kun Razor meni ja antoi selkäsaunan Bretin veljelle, Owen Hartille. Tästä huolimatta ottelu oli kuitenkin ihan oikea painimatsi, eikä mikään nyrkkitappelu, mutta tykkäsin todella paljon siitä, kuinka tässä tuotiin pienillä asioille esille se, että nämä kaverit eivät selvästikään tykkää tippakaan toisistaan. Muutenkin matsi oli oikein hyvää menoa, eikä pettänyt odotuksia kuten kaikki muut cardin ottelut. Ei tämä mikään klassikko ole, eikä edes näiden herrojen paras kohtaaminen, mutta hyvä ottelu joka tapauksessa.
17:52
***½

Ennen ME:tä oli vielä vuorossa Bobby "The Brain" Heenanin pitkään hypettämä "The Unveiling of the Narcissist", eli Lex Lugerin WWF-debyytti! Lex poseerasi muutaman minuutin peilien edessä ja Heenan selosti suurella sydämellä. Noh, oli tämä sentään hieman eri tasolta, kuin se Dino Bravon angle Royal Rumble 1988:ssa...


Royal Rumble Match
Vuoden 1992 Rumble oli kaikkien aikojen paras ja kaikille oli varmasti selvää, että sen ylittäminen olisi mahdotonta. Tästä huolimatta olisi kuitenkin ollut kiva, jos tähän otteluun olisi edes saatu pikkiriikkisen kovempi osaanottajalista. Nyt tuntui, että muutaman huipun lisäksi kehä oli täytetty vain alakortin painijoilla. Toki hieman heikommillakin painijoilla Rumblesta saa hyvän, jos buukkaus on hyvää. Tällä kertaa vain sekään ei ollut kunnossa. Se tietty matsin kasassa pitävä tarina oli kadoksissa. Joo-o, paluun tehneen ex-mestari Bob Backlundin selviytymistarina piti ehkä olla "se juttu", mutta eipä se kyllä oikein toiminut, kun Backlund oli täysin näkymättömissä lähes koko sen ajan mitä hän kehässä vietti. Hyvä lopetus olisi voinut pelastaa paljon, mutta tällä kertaa ottelun ratkaissut spotti oli käsittämättömän typerä. Ja Giant Gonzalesin unohtumaton debyyttikään ei nyt varsinaisesti ottelun arvosanaa ainakaan nostattanut. Eiväthän Rumblet nyt koskaan nyt mitenkään totaalisen huonoja ole, mutta kyllä tämä sinne heikoimpien RR-matsien joukkoon menee.
1:06:35
**½

*** Bret Hart
** Razor Ramon
* Ted DiBiase

Bret vs. Ramon oli hyvä, mutta muuten tämä PPV oli täynnä pettymyksiä. Jokaisessa matsissa olisi ollut potentiaalia paljon parempaankin.

Supermac kirjoitti:
Mukavaa, että muutkin ovat innostuneet arvostelemaan. Yksi kommentti tuohon ECW-arvosteluun:

MR.Off Topic kirjoitti:
Ilmeisesti Sabun leuka vamma oli workkia

Ei ollut workkia, vaan Sabun leuka meni tuossa aivan oikeasti murskaksi. Aika käsittämätöntä, että hän pystyi matsiin loppuun asti vetämään.

Oletin, että tämä olisi ollut aivan varmasti workkia, kun tosiaan veti ottelun kunnialla loppuun. Aivan uskomaton jätkä kyllä ja ilmeisesti ei sitten pitäny minkäänlaista lomaakaan edes tämän leuan takia, kun nämä teipit nähtiin muissakin otteluissa. Kova jätkä, pakko myöntää.

MR.Off Topic kirjoitti:
Kova jätkä, pakko myöntää.

Tyhmä ainakin, jos ei muuta.

Panu5 kirjoitti:

MR.Off Topic kirjoitti:
Kova jätkä, pakko myöntää.

Tyhmä ainakin, jos ei muuta.

Ei ainakaan kipua pelkää.

The Rocker kirjoitti:

Panu5 kirjoitti:

MR.Off Topic kirjoitti:
Kova jätkä, pakko myöntää.

Tyhmä ainakin, jos ei muuta.

Ei ainakaan kipua pelkää.

Mutta joskus sitä vain kannattaa lopettaa ajoissa, Sabun vartalon nähdessä huomaa, että ajoissa ei olla lopetettu. :)

Näin Launtai-aamuna ajattelin laittaa tänne toisen arvosteluni, joka onkin hieman vanhempaa laatua, mutta kuitenkin 2000-luvulta:



WWE - Wrestlemania 21 (2005),
3.4, Staples Center, Los Angeles, California


Singles Match:
Rey Mysterio vs Eddie Guerrero

Järjestyksessään 21. Wrestlemania potkaistiin räjähtävästi käyntiin Rey Mysterion ja Eddie Guerreron ottelulla.
Ottelu oli todella nopea tempoinen ja ajoi hyvin asiansa yleisön sytyttäjänä. Molemmat miehet pistivät aika lailla parastaan ja se näkyi. Ottelun lopetus ja voittajakin olivat mieleeni. Sopiva opener Wrestlemanialle.

Arvosana: ***1/2


6-Man Money In The Bank Ladder Match:
Chris Benoit vs Chris Jericho vs Shelton Benjamin vs Kane vs Edge vs Christian

Seuraavaksi nähtiin kaikkien aikojen ensimmäinen Money In The Bank tikapuu-ottelu, joka oli myös kaikkien aikojen paras. Ottelijoita oli juuri sopiva määrä, joten isompaa sekamelskaa ei ottelusta saatu. Kaikki loistivat vuorollaan, etenkin Benjamin, joka on melkein aina ollut poikkeuksetta tämän ottelutyypin tähti. Benoit myös pisti kehonsa toden teolla likoon ja teki muutaman hienon spotinkin. Lopetuskin oli oikein passeli ja voittajakin oli ehdottomasti mieleeni. Loistava ottelu kerta kaikkiaan.

Arvosana: ****+


Legend vs Legend Killer Match:
The Undertaker vs "The Legend Killer" Randy Orton

Seuraava ottelu kulki Legend vs Legend Killer nimellä, koska tähän aikaan Randy Ortonilla oli "Legend Killer" gimmick ja hänellä oli päämääränä "tappaa" Undertakerin legenda, eli katkaista tämän Wrestlemania-voittoputki.
Itse ottelu oli pienoinen pettymys ja se jäi pahasti kahden ensimmäisen ottelun varjoon, mutta huono se ei missään tapuksessa ollut.
Orton veti hyvää hellin roolian ja Undertaker nyt oli Undertaker. Bob Ortoninkin sekaantuminen nähtiin ja hemmetin komea RKO nuoremmalta Ortonilta. Lopun Tombstone sekoilut toivat oman lisänsä ottelun ja lopetus oli hieno. Kumminkin Wrestlemaniassa olisi voinut odottaa enemmän.

Arvosana: ***


Women's Championship Match:
Trish Stratus(c) vs Christy Hemme

Seuraavaksi nähtiin perus naisten ottelu, joka ajoi ihan hyvin asiansa.
Trishiä on aina ilo nähdä kehässä. Oikea voittaja.

Arvosana: *1/2


Interpromotional Match:
"Hearbreak Kid" Shawn Michaels vs Kurt Angle

Ja tässä oli se ottelu, josta tämä Wrestlemania muistetaan. Kahden todellisen atleetin ja aikojensa kärkinimien todellinen klassikko-ottelu.
Kyseessä on Shawn Michaelsin ja Kurt Anglen ottelu.
Alusta saakka tässä ottelussa oli todellista eeppisyyden tuntoa. Molemmat miehet olivat ilmiliekeissä, etenkin Angle, jonka liikket olivat aivan huikeita. Ottelussa nähtiin muutama mukava spotti, kuten molempien Moonsaultit ja Anglen top-rope Angle Slam. Michaelsin tyhjästä tullut Super Kick oli ottelun todellinen tähti hetki ja se sytytti hyvin yleisön. Lopun Ankle Lockissa kituminenkin oli todella hieno hetki ja loistava lopetus ottelulle.
Match Of The Year 2005!

Arvosana: *****


Sumo Match:
The Big Show vs Akebono

Kaiken kaikkiaan täysin turha ottelu, mutta ehdottomasti omiaan Wrestlemaniaan...

Arvosana: N/A


WWE- Heavyweight Championship Match:
John Cena vs John Bradshaw Layfield(c)

Melko turha ottelu tämäkin oli. Aika lailla sellaista TV/pikku PPV-matsi laatua. Aikaa sentään onneksi oli vain 10-minuuttia ja voittaja oli oikea, mutta ikävä kyllä tästä seurasi Cenan kahden ja puolen vuoden valtakausi...

Arvosana: **+


World Heavyweight Championship Match:
Batista vs Triple H(c)

Selkeästi se parempi päämestaruusottelu. Triple H:lta nähtiin ihan mukavaa brawlia ja Batistakin veti ihan hyvin. Ottelu sai ihan mukavasti aikaa, mutta Wrestlemanian pääotteluksi jäi hieman vaisuksi. Voittaja oli oikea.

Arvosana: ***+

Kaiken kaikkiaan pidin kovasti tästä Wrestlemaniasta ja se olikin yksi 2000-luvun parhaita. Jäi tästä käteen sentään kaikkien aikojen paras Money In The Bank ja Shawnin ja Kurtin klassikko. Suosittelen katsomaan jos et ole sitä tehnyt.



PPV Ranking:

1. Wrestlemania 21 (3,21)
2. Judgment Day 2009 (2,96)