Foorumiarkisto

"What" kirjoitti:
No Mercy olisi vielä tarkoitus tänä päivänä katsastella, mutta toimivan version löytäminen siitä näyttää olevan yllättävän hankalaa. Confused Mikäli sellaisen kuitenkin löydän, niin voitte samanlaista ranttia siitäkin odotella.

Löysin.

WWE - No Mercy 2008
Sunnuntai, 5. Lokakuuta
Rose Garden, Portland, Oregon

ECW Championship Match
Matt Hardy (c) VS. Mark Henry
Yleisö oli tässä ihan uskomattoman kuumana. Aivan hirveä mekkala oli päällä, Mattia kannustettiin kuin Austinia konsanaan. Okei, liioittelen, mutta joka tapauksessa Hardy oli saakelin overi. Ottelu ei paperilla suurta intohimoa herättänyt, mutta tämä oli odotuksia parempi. Hitaita Henryn hallintaosuuksia ei ollut laisinkaan, sen sijaan komeita powerliikkeitä nähtiin. Mattia täytyy kyllä kunnioittaa, mies joka on paininut pari viimeistä vuotta täysin puolikuntoisena repi Mark Henrystä oikein hyvän matsin irti. Todellakin suuri positiivinen yllätys, eikä ottelun bookkauksestakaan ole pahaa sanottavaa. Mainio opener.
Selostus: Todd Grisham&Jerry Lawler
Kesto: 8:09
Arvosana: ***-

Women's Championship Match
Candice Michelle VS. Beth Phoenix (c)
Joku Candice Michelle. Olin unohtanut koko naisen olemassaolon. Sitten muistin sen erään RAW:n, jossa hän tippui pää edellä yläköydeltä ja loukkasi itsensä pahasti. Tämä tuotiinkin matsin aikana esille, sillä BP:hän oli se, joka hänet sieltä alas tuuppasi. Ei tämä ottelu hyvä ollut, mutta kyllä Candice kehässä taitavemmalta vaikutti kuin joku Maryse tai Michelle. Muutama ihan komea muuvi. Yleisö oli kyllä tässä tapahtumassa yksi viime vuosien parhaita, jaksoivat jopa tässä pitää mölyä yllä. Ihan kiva välipala ja pidettiin sopivan lyhyenä.
Selostus: Michael Cole&Jerry Lawler
Kesto: 4:49
Arvosana: *+

Singles Match (If Rey Mysterio Loses He Must Unmask)
Kane VS. Rey Mysterio
Kolmantena matsina oli tämä yhden viime vuoden hirveimmän feudin jatkumo. Ja mikäli Reiska häviäisi, joutuisi hän riisumaan maskinsa. Onhan se selvä asia, kun Rey heitetään kehään Kanen kanssa, niin ei siitä klassikkoa tule. Osittain kyllä tykkäsin tästä ottelusta, siinä pidettiin hyvin samanlaista tarinaa yllä kuin vaikkapa Summerslamin Punk/JBL:ssä. Iso mies vs. pieni mies ja kumpikin pyrki käyttämään omia vahvuuksiaan. Rey myi hienosti Kanen voimaliikkeet, ja itsekin pääsi muutaman henkeäsalpaavan muuvin iskemään, vaikka vastustaja tietysti asetti niille tietyt rajoitukset. Toimiva midcard-ottelu erittäin rajulla lopetuksella. Oikeasti komea ja taatusti kivulias loppuspotti oli tässä. Mikäli en tietäisi Rey Mysterion painineen loppuvuodesta, olisin sanonut hänen loukanneen itsensä pahasti, nimittäin siltä se näytti.
Selostus: Michael Cole&Jerry Lawler
Kesto: 10:10
Arvosana: ***

#1. Contenders Match (WHC)
John 'Bradshaw' Layfield VS. Batista
Kun ilmeni, että JBL:n vastustaja tässä on Batista, eivät fiilikset olleet kovin korkealla. Mutta syytä synkkyyteen ei ollut, sillä tämä matsi oltiin bookattu erittäin hyvin. Kestoa sillä ei ollut kuin reilu viisi minuuttia, josta syystä miehet jaksoivat painaa sen kovalla temmolla läpi, ja muutamia varsin komeitakin liikkeitä nähtiin. Mikä parasta, JBL nappasi ottelun jälkeen mikin käsiinsä ja tuttuun tapaansa toimitti mahtavan promon saaden Portlandin yleisön raivoihinsa. Mieluummin tämä, kuin 15 minuutin pituinen ottelu.
Selostus: Michael Cole&Jerry Lawler
Kesto: 5:18
Arvosana: **1/2

Singles Match
The Big Show VS. The Undertaker
The Undertaker seeking for retribution. Mistä se Taker taas kostoa janosi, kysytte. Big Show'n katalasta yllätyshyökkäyksestä Unforgivenissä sekä yhtä lailla hän halusi piinata Vickie Guerreroa. Ämmää, joka oli kerta toisensa jälkeen kusettanut Undertakeria ja kerran jopa antanut hänelle potkut. Jälleen tällainen matsi, joka voi olla joko hyvä tai todella huono. Tällä kertaa se oli hyvä. Ei mitään nerve holdeja, sen sijaan paljon brawlausta sekä komeita signature-liikkeitä. Big Show'lta muuten elämänsä upein DDT-myynti. Lopetus oli oudohko, mutta tykkäsin sen shokkiarvon vuoksi. Harvemmin tuollaisia Undertaker-matseissa näkee. Toimiva isojen miesten kohtaaminen.
Selostus: Jim Ross&Tazz
Kesto: 10:05
Arvosana: ***

WWE Championship Match
Triple H (c) VS. Jeff Hardy
"One more shot at the brass ring". Jeff Hardy, mies joka varauksettoman suosionsa lisäksi oli urallaan saavuttanut kaiken.....paitsi sitä yhtä. Se yksi iso voitto oli karttanut Jeffiä tähän päivään saakka. Voitettuaan Fatal 4-way matsin Smackdownissa Jeff saisi elämänsä tilaisuuden. Toteuttaa unelmansa ja voittaa WWE-mestaruuden. Taustatarina oli hyvä ja perkeles sentään, niin oli matsikin. Uskallan väittää, että tämän ottelun ansiosta Jeff on siellä, missä nykyään on. Hardyn suoritus oli tosiaan hyvä, mutta Hunterille tämä oli kenties viime vuoden toiseksi paras ottelu. Tässä oli kaikkea: hyvää kehäpsykologiaa, komeita liikkeitä, rajuja spotteja (Somersault Plunge suoraan lattialle) sekä ennen kaikkea äärimmäisen upea loppu"segmentti", jossa luulin Hardyn voittavan mestaruuden, vaikka lopputuloksen tietysti tiesinkin. Matsi vei niin mukanaan, että ei enää järjellä pystynyt asioita ajattelemaan. Hiton kova ottelu. Kummalliselta se kuulostaa ja sitä se onkin, mutta Hunterin ja Jeffin kemiat synkkaavat kehässä pirun hyvin yhteen. Armageddon 2007:ssa nähtiin upea ottelu herroilta ja tässä oli toinen samanlainen.
Selostus: Jim Ross&Tazz
Kesto: 17:02
Arvosana: ****

Ladder Match For The World Heavyweight Championship
Chris Jericho (c) VS. Shawn Michaels
Vuoden feudi sai arvoisena päätöksen. Jericho&Michaels ovat kiistatta tikasottelijoiden eliittiä ja kyseessä tosiaan oli tämän eeppisen vihanpidon viimeinen kappale. Myös otteli oli loistava, mitenkäs muutenkaan. Spotfestailuun ei sorruttu, koska miehet saivat paljon suuremman ja paremman ottelun aikaan ilman sellaista sirkusaktia. Toki kyllähän niitä "holy shit"-hetkiä oli. Jericholta lohkesi hammas parin minuutin jälkeen, kun HBL "ponnautti" tikkaat hänen naamaansa. Onneksi ei käynyt pahemmin, kaikki ainekset "Joey Mercury"-tapaukseen olivat olemassa. Michaels iski Top Rope Elbow Dropin.......tikkaisiin. Ai saatana. Ja sitten se kaikista hulluin hetki, kun Shawn kaatoi tikkaat Jerichon seistessä ylimmällä pienalla. Herranjumala sentään, eihän siinä ollut mitään mahdollisuutta kontrolloida laskeutumista. Voi sanoa, että onnea oli rutkasti matkassa, koska Jericholle ei pahemmin käynyt. Tuttuun tapaan myös selostuspöytä pistettiin päreiksi. Näitä asioita ei kuitenkaan tehty sen takia, koska ne "näyttävät kuulilta", vaan sen vuoksi, että miehet toden teolla vihasivat toisiaan. Taas tähän upeaan kokonaisuuteen tuli tahra, kun Lance Caden oli pakko sekaantua matsiin. Hölmöä. Kyllähän tämä loistava ottelu oli, mutta tykkäsin myös Unforgiven-matsista todella paljon. Arvosanassa en pysty eroa näille tekemään. Tässä oli parempi lopetus, mutta 'Givenin matsi oli pidempi ja siinä nähtiin vielä enemmän rakastamaani psykologista painia. Tosi asia on kuitenkin se, että tämä(kin) matsi rokkasi ja oli helvetin brutaali. Parasta viihdettä.
Selostus: Michael Cole&Jerry Lawler
Kesto: 22:19
Arvosana: ****+

Yhteenveto: Näistä neljästä kahden päivän aikana katsomistani tapahtumista tämä oli paras. Naisten matsi tietysti oli pakkopullaa, mutta tarpeeksi lyhyt ja ihan semiviihdyttävä. Sitten nuo kysymysmerkit Kane/Rey, JBL/Batista ja Taker/Show yllättivät kaikki positiivisesti. Kaksi viimeistä matsia sitten olivatkin täyttä tykitystä, jotka jättivät PPV:stä todella hyvän maun suuhun. Suosittelen. Kannattaa ostaa vaikka DVD:nä, tätä tapahtumaa et halua missata.

Matsien keskiarvo: 2,96

Nyt jätän teidät hetkeksi rauhaan näiden arvostelujeni kanssa. Lukeekohan näitä edes kukaan?

Hyviä arvosteluja tässä välissä Whatilta viime vuoden tapahtumista :) Kiva lukea tällein jälkikäteisfiiliksiä noista eventeistä.. Ja nyt taas oman projektin pariin:

IN YOUR HOUSE 8: BEWARE OF DOG (1)

Minkäkö takia Beware of Dog -nimen perässä on suluissa ykkönen? Se johtuu siitä, että tämä IYH on historiassa hyvin ainutlaatuinen, koska tapahtuman ulkopuolella riehuneen tolkuttoman myräkän takia lähetys katkesi tapahtuman ensimmäisen ottelun jälkeen ja palasi ennen tapahtuman Main Eventiä. Niinpä WWF lähetti tapahtumaa seuranneella viikolla toisen version Beware of Dogista: sen alussa nähtiin uusintana jo sunnuntaina alkuperäisessä tapahtumassa nähdyt ottelut (jotka kuuluvat siis numero ykköseen) ja sen jälkeen uudelleenoteltuina ne ottelut, joiden aikana lähetys oli sunnuntaina poikki. Selostajinamme Vince McMahon ja Jerry Lawler, kaksikko pitkästä aikaa viimeistä kertaa kahdestaan mm. sen takia, että Lawler alkoi tämän jälkeen hinkua taas enemmän kehään.

Versiooni kuului jälleen myös Free For All Match, jossa joukkumestaruusottelu The Godwinssien ja The Smoking Gunssien välillä. Godwinssit olivat voittaneet vähän aikaa sitten joukkuemestaruudet (siinä legendaarisessa Madison Square Garden -tapahtumassa, jossa Kliq-nelikko Michaels, HHH, Nash ja Hall päättivät näyttää kayfabella persettään), kun Bodydonnasien manageri Sunny (jota Godwinssien Phineas ihaili poskettomasti) kääntyi joukkuettaan vastaan auttaen Godwinssit mestaruusvoittoon. Tässä ottelussa sitten Smoking Gunssit puolestaan tekivät paluunsa loukkaantumisten jälkeen ja jälleen saimme nähdä Sunnyn todelliset värit ja alkua pitkäaikaisen face cowboy -tiimin heelturnille. Itse ottelu oli lyhyt ja siksi ei mitenkään erikoinen, *½.

Hunter Hearst Helmsley w/ Miss X vs. Marc Mero w/ Sable
Hunterilla ja Merolla on ollut feudia jo oikeastaan siitä asti, kun Sable teki WWF-debyyttinsä Hunterin valettina WM XII:ssä (HHH:lla oli siis tuohon aikaan aina tapana tuoda kehänlaidalleen joku neito) ja myöhemmin illalla Mero teki myös WWF-debyyttinsä ja ryhtyi pian puolustamaan Helmsleyn nöyryyttämän Sablen oikeuksia (Mero ja Sablehan - Rena Mero - olivat pari pitkään oikeassa elämässä). Mero on siis ollut debyytistään lähtien oikeastaan sotajalalla Hunterin kanssa, ja nyt miehet vihdoin kohtasivat. Tämä jäi myös feudin viimeiseksi ppv-kohtaamiseksi, koska Helmsleytä ei kuukausiin enää nähtykään ppv'ssä - mies oli ainut jota tuosta MSG:n episodista (lisää siitä siis tässä, en nyt osaa itse tuon paremmin selittää jos jollekin asia on vielä mysteeri) rankaistiin buukkauksellisesti Hallin ja Nashin lähtiessä WWF:stä ja Michaelsin ollessa päämestari. Harmi sinänsä, että feudia ei enempää nähty ppv'ssä, koska tämä ottelu oli ainakin oikein viihdyttävä paketti. Jokin tietyllä tapaa mätti, ehkä se oli se että jokin Hunterin otteissa tuntui tökkivän välillä. Niinpä sen takia en tätä yli kolmen tähden arvioi (toisin kuin jotkut muut), mutta kyllä oikein mallikas ottelu oli silti kyseessä, ja olisi kaksikolta tosiaan mielellään enemmänkin otteluita nähnyt. Hyvä alku show'lle.
***

Tässä välissä sitten siis yhteys katkesi ja se palasi vasta ennen Main Eventiä. Ennen sähköjen katkeamista näimme Camp Cornetten promoilua: Jim Cornette kertoi kuinka Owen Hart olisi tänä iltana British Bulldogin managerina, koska Owenilla on tälle illalle virallinen manageri-lisenssi. Owen Hart oli kyllä varsinkin näihin aikoihin ihan täyttä kultaa.. siitä lisää King of the Ring -raportissa.

Shawn Michaels (c) w/ Jose Lothario vs. British Bulldog w/ Owen Hart & Diana Smith - WWF Championship
En nyt ole ihan perillä kaikista tämän ottelun kuvioista, mutta kaikki alkoi kai siitä, kun edellisessä IYH:ssa kesken tapahtuman British Bulldogille tuli pakottava tarve tunkeutua Michaelsin pukuhuoneeseen. Syyksi paljastui myöhemmin ilmeisestikin se, että Bulldog epäili Michaelsin havitelleen pääsevänsä läheisempäänkin kontaktiin Bulldogin vaimon (ja Owen Hartin siskon), Diana Smithin kanssa. Oli totuus niin tai näin, mutta viikkojen aikana Bulldogin ja Michaelsin vihanpito syveni, siihen liittyi WWF-mestaruus ja lopulta tultiin tähän In Your Houseen, jossa kaksikko kohtasi sitten mestaruusottelussa. Michaels vs. Bulldog kuulosti ennakkoon aika kovalta ottelulta, ja semmoista sitten odotinkin: WWF:n päämestaruusfeudien taso ei tosiaan edelleenkään näyttänyt paljoa tippuvan. Ei tämä ottelu nyt sitten ehkä ihan niin kova ollut kuin odotin, mutta siltikin oikein hieno päämestaruusottelu. Bulldog oli tähän aikaan vielä hyvässä kunnossa, Michaels elämänsä kunnossa ja pelissä päämestaruus.. Ei näistä aineksista kehnoa ottelua saa millään. Aikaakaan oli vielä riittämiin, joten kaikki oli hyvin kunnossa. Klassikkoon ei tosiaan silti päästy, mutta kyllä tämänkintasoiset päämestaruusottelut oikein viihdyttäviä ovat ja WWF:n ME-ottelut olivat WCW:n vastaavia tähän aikaan selkeästi edellä. Muuten, ennen ottelua Michaels törmäsi tähän aikaan haastattelijana toimineeseen Mr. Perfectiin.. Asia on tärkeä tulevaisuuden kannalta.
***½

IN YOUR HOUSE 8: BEWARE OF DOG (2)

Ja sitten siirrytään Part II:hin. Tällä kertaa selostajina toimivat sitten Jim Ross ja Mr. Perfect, ja tämä kaksikko toimi selostajina yllättävänkin hyvin: varsinkin Perfect oli täydellinen - kuten jo Rumble-kommentoinnin aikana sanoin - myös colour commentatorina.

Steve Austin (c) w/ Ted DiBiase vs. Savio Vega - Caribbean Strap Match
Austinilla ja Vegalla oli taustalla hyvin pitkä feud (Austinin ensimmäinen kunnon feud WWF-uran aikana), jonka yksi yhteenotoista nähtiin jo WrestleMania XII:ssä. Tuo ottelu oli ihan ok kohtaaminen, mutta ei mitenkään ikimuistoinen ottelu, ja niinpä en tältäkään kohtaamiselta turhan paljon odottanut. Ottelu kuitenkin yllätti erittäin positiivisesti. Ensinnäkin sillä oli kunnon tarina ja myös kunnon panos: jos Austin häviäisi, joutuisi miehen manageri Million Dollar Man lähtemään koko WWF:stä. Hyvät asiat eivät kuitenkaan jääneet vain otteluihin taustoihin, vaan sen sijaan Austin ja Vega pistivät nyt pystyyn myös erittäin kovatasoista menoa kehän sisäpuolellakin. Jos joku väittää, että Strap Matchit ovat automaattisesti kehnoja, pitää hänen katsoa tämä: Austin ja Vega todistivat tässä ottelussa, että Strap Matchissakin kykenee todella viihdyttäviin otteisiin. Ottelussa nähtiin tasaisen hyvää menoa, hienoja spotteja, sillä oli hyvin aikaa ja ennen kaikkea erittäin ovela lopetus. Oikein viihdyttävä ottelu ja hieno "opener". Myös ottelunjälkeiset kuviot olivat oikein onnistuneita.
***½

Vader w/ Jim Cornette vs. Yokozuna
Tämä nyt oli etukäteen se ehdottomasti kaikkein vähiten odotettu ottelu. Alunperin tämän piti siis jo tapahtua WM XII:ssä, mutta onneksi se muutettiin 6-Man Tag Team Matchiksi. Nyt kuitenkaan kahden järkäleen, face-Yokozunan ja heel-Vaderin kohtaamiselta ei voitu välttyä. Paljoa en ottelulta odottanut, ja siksi se yllättikin oikein positiivisesti: en tiedä onko kyseessä sitten oikeasti Vader-faniuteni vai mikä, mutta minua tämä kahden ison kaverin rymistely jopa onnistui hiukkasen viihdyttämään. Ei tässä nyt tosiaan mitään kehäpsykologian tapaista nähty, ei kunnon painia tai tämmöistä, mutta se jopa kesti hyvän tovin (lähemmäs 10 minuuttia) ja siltikään ei onnistunut käymään tylsäksi. En minä tätä siis tosiaankaan toiste katsoisi tai mitään, mutta ei tämä surkea ollut. Aika kehno kyllä, mutta ei kai tältä nyt mitään hyvää ottelua voinut odottaakaan. Nyt saimme sentään ottelun, jonka katsominen ei tuottanut mitään vaikeuksia. Vader on paras.
*½

Goldust (c) w/ Marlena vs. The Undertaker w/ Paul Bearer - Casket Match for the WWF Intercontinental Championship
Ja tämän toisen Beware of Dogin viimeinen ottelu oli sitten Casket Match Intercontinental-mestaruudesta. En oikeastaan koskaan päässyt selville tästä Goldustin ja Undertakerin feudista (tämä ei nimittäin jäänyt miesten ainoaksi ppv-kohtaamiseksi vuoden '96-aikana), mutta eivät nämä ottelut mitään huonoja olleet. Eivät kyllä toisaalta mitenkään erikoisen hyviäkään, mutta semmoisia ihan ok-otteluita. Casket Match toi tähän otteluun tietenkin oman lisänsä, ja Goldust oli välillä ottelussa pelottavankin vahvoilla. En minä tästä ottelusta sen kummempaa sanottavaa keksi: kumpikin miehistä hoiti roolinsa ihan kunnialla läpi, vetivät perusvarman ottelun perusvarmoilla liikkeillä ja perusvarmalla tarinankerronnalla. Ei millään tavalla Casket-klassikko, mutta selkeästi parempi kuin edellisen vuoden Undertaker vs. King Mabel Casket Match :D Ottelun lopetus olikin sitten oikein hulppea, samoin ottelun jälkimainingit (jälleen oikein perus '96-WWF:ää).. Niistä nimittäin alkoi viimeistään kunnolla yksi legendaarisimmista feudeista: Mankind vs. The Undertaker.
**½

Beware of Dogia on vaikea arvostella jo senkin takia, että koko tapahtuman kulun sekoitti aika pahasti se, että koko event oli kahdessa erotellussa osassa. Siitä huolimatta tämä oli oikein vahva tapahtuma: näimme oikein mallikkaan openerin (HHH vs. Mero), hienon Strap-ottelun, viihdyttävän ja aikamoisen hyvän Main Eventin, ok:n IC-mestaruusottelun ja isojen miesten rymistelyn. Yhtään kunnon heikkoa hetkeä ei tapahtumasta löytynyt, mutta vahvoja hetkiä sitten enemmänkin, vaikkei toisaalta ihan mitään klassikoksi kehuttavaa tähän kuulunut. Silti tämä oli ehdottomasti vuoden parempaa ppv-antia, koska se onnistui olemaan viihdyttävä (aina välillä todella viihdyttävä) koko ajan, ja olihan tämä kahdessa osassa oleva ppv tavallaan jännä "lisä", vaikka WWF tuskin näin ajattelikaan.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
----------------
2. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
3. WWF Royal Rumble - Ok
4. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
5. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
6. WCW SuperBrawl VI - Kehno
7. WCW Slamboree - Kehno
8. WCW Uncensored - Kehno

Elikkä, aiheena on niinkin yksinkertainen kuin tehdä arvostelu näkemästänsä showpainitapahtumasta. Minäpä aloitan.

On tullut justin.tv:n RAW 2002-2007 striimistä tullut katseltua ties mitä, mutta en ole PPV-arvosteluja vielä jaksanut tehdä. Nyt voisin arvostella noin viikko sitten ensi kertaa aikoihin näkemäni WM 21:n.

Eddie Guerrero vs. Rey Mysterio
Feudia tässä ei kunnolla ollut. No Way Outissa Eddie ja Rey voittivat joukkuevyöt, mutta Chavo alkoi hokea Eddielle että Reystä ei ole hyötyä. Pieniä räjähdysalttiita tilanteita oli, mutta sopu löytyi aina. Lopulta Eddie haastoi ystävyysmielessä Reyn tähän otteluun. Oikein loistava opener ja ottelu tämä olikin. Pituutta olisi voinut olla enemmänkin, mutta saimme kuitenkin kovaa vauhtia, näppäriä liikkeitä ja tasokasta painia. Loistavaa. ****

Money In The Bank Match: Edge vs. Christian vs. Chris Benoit vs. Kane vs. Chris Jericho vs. Shelton Benjamin
Sitten oli ensimmäinen Money In The Bank, joka onkin tähän asti se paras salkkumatsi, 2008:n ollessa mahdollisesti listoissani se lähin haastaja. Pohjustus oli paljon kiintoisampaa kuin nykyiset, ja nimilista oli tuolloin todella mielenkiintoinen. Shelton Benjamin väläytteli kahdella superupealla liikkeellä, Clotheslinella tikasjuoksun kautta ja T-Bone Suplexilla. Benoit näytti ottavan myös vastaan paljon kivuliaita tällejä. Muutkin täyttivät paikkansa hyvin. Lopetukseen olisin ehkä jotain jännempää kaivannut, mutta ihan ok tämäkin oli. Edgen voitto oli kyllä mukava asia, ja saimmekin alkaa nauttia uuden megatähden huippuajasta. Oli kyllä todella, todella kova matsi. Openeristakin vedettiin paremmaksi. ****+

Tässä välissä oli Hassanin ja Daivarin antama selkäsauna Eugenelle, ja Hoganin paluu. Niin, ihan kiva Mania-momenttihan tämä oli. Mukava segmentti.

The Undertaker vs. Randy Orton
Sitten yksi Randy Ortonin uran harvoista mainioista tavallisista 1on1-otteluista. No, vastassahan oli Undertaker. Mutta ihan hyvin veti se Randykin tässä. Meno oli yllättävänkin nopeatempoista brawlausta, ja hyvä niin. Bob Ortonkin käväisi, onneksi ei sentään ollut ratkaisevassa asemassa. Lopetus oli siisti, ensin Orton yritti Tombstonea, mutta joutuikin itse liikkeen uhriksi. Mainio ottelu. Todella hyvä alku oli tällä tapahtumalla. ***½

Trish Stratus(c) vs. Christy Hemme For WWE Women's Championship
Joo, eipä oikein kiinnostanut ja Hemme ei ole mikään hyvä painija. Kamalampikin tämä olisi voinut olla, onneksi Trish sentään voitti. *½

Shawn Michaels vs. Kurt Angle
Tässä vaiheessa olikin yksi parhaista otteluista ikinä. Kummatkin ottelijat, Shawn Michaels sekä Kurt Angle olivat (sanoisin että ovat vieläkin) maailman ehdotonta eliittiä, ja ottelun buukkaus oli aivan mainio. Pohjustus oli erittäin hyvää, oli tasokasta promottelua, hauska Kurtin ja Sherrin segmentti, Marty Jannettyn esiintyminen... Matsissa natsasi oikeastaan kaikki. Siinä ei tylsiä vaiheita ollut, se oli tarpeeksi pitkä, paini oli suorastaan taiteellista ja loppuhetket olivat uskomattoman jännittäviä. Aina vain jompi kumpi ottelija irroittautui selätyksestä. Yksi iso mark out minulle tuli siitä, kun Angle piteli Michaelsia matalana, mutta HBK riuhtasi itsensä irti ja potkaisi Kurtia nassuun. Lopetus ei ollut ollenkaan hassumpi. Klassikko ja viisi tähteä. *****

Aijai, sitten olikin Piper's Pit joka oli erittäin tasokas segmentti. Tästä paistoi kunnon WM-huuma. Carlito oli ihan hauska, mutta Piper ja Austin suorastaan loistivat, kuten Austin. Erinomainen segmentti kerrassaan.

The Big Show vs. Akebono
Big Show-Akebonosta en pitänyt... Sinänsä DUDia ei kuuluisi antaa, vaan tyhjä arpa, kun eihän tämä sinänsä ollut kunnon ottelu ollut... Silti tämä oli karseaa katseltavaa, kaksi valtavaa miestä tönimässä toista. DUD

John Cena vs. JBL(c) for WWE Championship
Niih, sitten tämä... Tarina feudilla oli kyllä todella virkistävä, pidin todella. Kovia promoja oli myös ennen ottelua. Ottelu nyt ei ollut kyllä mikään 'Manian päämestaruusottelun arvoinen... Onneksi tämä jäi edes suht lyhyeksi. Onneksi sentään Cena päätti John Booring Layfieldin mestaruuskauden. Ei ihan kamala, muttei kyllä hyväkään ottelu. **+

Batista vs. Triple H(c) for World Heavyweight Championship
Tämä oli kyllä hyvä matsi, vaikka WrestleManian ME voisi parempikin olla. Batista ja HHH tarjosivat kuitenkin oikein mukavan feudin aluksi oikein tasokkaan jakson. Pohjustus oli oikein hyvää, ja tuolloin Batistakin oli viellä kiinnostava. Mainiota brawlia nämä kaksi vetivätkin, ja tämä on minusta ehdottomasti Batistan Top-3 Singles-matseissa ikinä. Hyvä päätös kyllä hyvälle tapahtumalle. ***½

Niin, mitä näimmekään? Kaksi huonoa, yhden välttävän, kaksi mainiota, kaksi loistavaa ja yhden klassisen ottelun. Lisäksi myös kaksi hienoa ja WM-huumaa takaa ajavaa segmenttiä. Tämä oli pirun kova PPV.

Arvosana show'lle: ***½

*** Shawn Michaels&Kurt Angle
** Shelton Benjamin
* Chris Benoit

Paljon tulee painia koko ajan katsottua, mutta enpä ole juurikaan jaksanut mitään arvosteluja foorumille kirjoittaa (tai kommentoida muutenkaan), mutta nyt asiaan tulee muutos!

Tuli eilen katsottua Ring of Honorin ensimmäinen tapahtuma, The Era Of Honor Begins, vuoden 2002 helmikuulta. Olen tämän tapahtuman muutamaan otteeseen katsonut (omistin jopa tämän VHS:llä), mutta viime kerrasta oli jo liikaa aikaa.

Christopher Street Connection vs. Da Hit Squad
Erittäin mielenkiintoinen tapa aloittaa ROH:n ensimmäinen tapahtuma, sillä selostajat, painijat ja kaikki koko ajan muistivat toitottaa, että ROH:ssa on kyse pro wrestlingistä, ei sports entertainmentista, ei turhista gimmickeistä. Tuo WWE:n ja sports entertainmentin dissaaminen on kyllä itse asiassa erittäin ärsyttävä asia näissä alkupään ROH-tapahtumissa. Mutta niin, tosiaan niille jotka eivät tiedä - Christopher Street Connection oli homotiimi, jonka entrancemusiikkina soi Village Peoplen Y.M.C.A., ja kehään saapuessaan he muunmuassa tykkäsivät suudella miespuolisten fanien kanssa. THIS IS PRO WRESTLING. CSC promotti hetken aikaa, kunnes heidät keskeytti ROH:n omat Dudley Boyzit, Da Hit Squad, eli Monsta Mack ja Mafia. Ottelu oli täysi squash, jossa Da Hit Squad iski muutaman stiffin liikkeen, ja se oli sitten siinä.
+

Jay Briscoe vs. The Amazing Red
Show'n toinen ottelu olikin sitten aika paljon sitä, mitä ROH tarjosi ensimmäisnä vuosinaan tooodella paljon, eli erittäin nopeateampoinen spotfest. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että spotfestit ovat aina perseestä, mutta ei se nyt niin ole. Kyllä niitä spotfestejakin löytyy monentasoisia. Tämä esimerkiksi on ihan jees matsi (toisin kuin yksi toinen spotfest tässä cardissa...). Nämä jannut olivat muuten todella nuoria tähän aikaan, Red 19 ja Briscoe vasta 18. Paljon tyylikkäitä liikkeitä nähtiin, vaikkakin osa hyvin sloppysti tehtyjä. Buukkaus tässä olisi voinut olla parempaa, sillä siinä ei ollut yksinkertaisesti mitään järkeä, että Red nousi tappavasta Jay Drilleristä.
***-

Scoot Andrews vs. Xavier
Sitten olikin vuorossa ottelu, joka alkoikin jo sopimaan "THIS IS PRO WRESTLING"-sloganiin. Scoot Andrews oli painija, joka tunnettiin nimellä "The Black Nature Boy". Ei nyt ehkä aivan paras nickname tälle taitavalle, mutta hyvin karismaattomalle painijalle. Ottelu oli hyvää teknistä painia, ei mitään mullistavaa, mutta ei sen aina tarvitsekaan olla. Matsissa nähtiin yksi pelottavan näköinen botch, kun Andrews lensi mattoon pää edellä. Onneksi siinä ei kuitenkaan loppujen lopuksi pahemmin käynyt.
***

The Boogie Knights vs. The Natural Born Sinners
Show'n neljäs ottelu ja jo toinen squash. No okei, ei tämä nyt varsinaisesti squash ollut, kun pituuttakin löytyi yli seitsemän minuutta. Ei tällä matsilla kuitenkaan ollut mitään muuta funktiota, kuin esitellä The Naturel Born sinners - maailman vaarallisin tag team. Täytyy kyllä sanoa Homicide ja Boogalou näyttivät ja painivat hypensä mukaisesti, tai ainakin lähes. Muutaman minuutin lyhyempänä tämä olisi toiminut paljon paremmin.
½

Joel Maximo vs. Jose Maximo vs. Amazing Red vs. Quiet Storm vs. Chris Divine vs. Brian XL
AAAARGGGGHHHHH. Mitä helekuttia. Oikeasti, tämä oli todennäköisesti huonoin ottelu, mitä ole koskaan ikinä missään nähnyt. Kyllä, jopa huonompi, kuin Eddie Anarchyn ja McMurphyn surunllisenkuuluisa chain-ottelu Finlandia Fall Brawlista. En oikein tiedä edes, että mitä tästä pitäisi sanoa. Kuusi painijaa hyppivät ja pomppivat sinne tänne, ilman järjenhiventäkään, kukaan ei myynyt mitään, kukaan ei osannut mitään, kaikki botchailivat koko ajan... argh. Tässä ottelussa ei ollut mitään hyvää. Ja kaikista ikävin asia on se, että tällä oli pituutta 15 minuuttia. Ei 5 minuuttia, jossa siinäkin olisi ollut 5 minuuttia likaa, vaan 15 minuuttia. ARGH. Uskomatonta pashaa.
DUD

Prince Nana vs. The Towel Boy
Tapahtuman kolmas squash, pituutta viitisenkymmentä sekuntia, yay. Tämän olisi kyllä pitänyt mennä toisinpäin, sillä Towel Boy on kova jätkä.
DUD

Michael Shane & Oz vs. Spanky & Ikaika Loa
Kaikki tämän ottelun painijat olivat saaneet koulutuksensa Rudy Boy Gonzalesin / Shawn Michaelsin koulutuksessa Texas Wrestling Academyssa. Ottelussa oli panoksensa sopimus Ring of Honoriin. Voisi sanoa, että matsissa oli kolmen tason painijoita. Spanky (jos joku ei tiedä, niin kyseessä on siis Brian Kendrick) oli jo tässä vaiheessa uraansa loistava painija ja hänen "star presence" sai kaikki muut painijat näyttämään surkimuksilta. Michael Shane, joka on siis Shawn Michaelsin serkku, oli myös jo ihan jees painija, vaikka ei nyt lähelläkään Spankylla tasoa ollutkaan. Ja sitten matsissa olivat mukana nämä kaksi nobodya, jotka eivät oikeasti olleet kovinkaan hyviä. Onneksi Shane ja Spanky olivatkin suurimman osan ajasta kehässä. Kyllä Oz'n ja Loan mukanaolo kuitenkin sen verran matsin tasoon vaikutti, että ei tästä hyvää otteua tullut, mutta ihan ok kuitenkin.
**

IWA Intercontinental Championship
Eddie Guerrero vs. Super Crazy
Eddiehän sai vuoden 2001 loppupuolella kenkää WWE:stä, joten hän siirtyi painimaan muutamaksi kuukaudeksi indyihin. Tässä vaiheessa Eddie alkoi olemaan kohtuullisen lähellä paluuta WWE:hen ja hän näytti olevan loistavassa kunnossa. Heti ottelun alusta alkaen huomasi, että nyt kehässä on kaksi painijaa, joiden urat ovat kestäneet jo toista vuosikymmentä. Ottelu oli pääasiassa nopeatempoista viihdyttävää teknistä painia, highflyingilla höystettynä, unohtamatta kehäpsykologiaa. Pituutta ottelulla oli aivan liian vähän, mutta se johtui todennäköisesti siitä, että tämän ei haluttu varastavan show'ta illan pääottelulta.
***+

Bryan Danielson vs. Christopher Daniels vs. Low-Ki
Täydellinen main event ensimmäiselle ROH-tapahtumalle, niin painillisesti kuin ns. imagollisesti. Kaikki kolme olivat tuoreita ja uskomattoman taitavia painijoita. Vaikea ymmärtää, että joku voi olla jo 20-vuotiaana noin hyvä painija, kuin American Dragon oli. Hienosti rakennettu ottelu, joka sisälsi todella innovatiivista menoa ja upeasti suoritettuja liikkeitä. Matsi pysyi todella hyvin kasassa, eikä se näyttänyt koreografioidulta liikettä liikkeen perään tyyliseltä menolta. Kaunista, sulavaa... tätä ottelua voisi hypettää vaikka kuinka paljon, mutta eiköhän se nyt jo tullut selväksi, että tämä on hemmetin kova ottelu. Katsokaa tämä, jos ette ole vielä nähneet!
****½

Tapahtuma sisälsi liian monta squashia sekä yhden aivan kaamean ottelun, joten ei tämä nyt aivan paras mahdollinen ensimmäinen show ollut. Mutta toisaalta, tästä show'sta tulee aina ensimmäisenä mieleen tuo käsittämättömän kova ME, joten siinä mielessä kyllä onnistunut tapahtuma.

Seuraavaksi arvostelussa ROH:n toinen show, Round Robin Challenge. Tai sitten jotain aivan muuta.

Ensinnäkin iso peukku Supermacille. Hyvä arvostelu ja jos aktiivisuus muuallakin foorumilla lisääntyy, niin hieno homma. Niin, tilasin tosiaan Silvervisionista Bret Hartin DVD:n sekä eventin, jonka kortti on ei enempää eikä vähempää kuin mielettömän huikaiseva. Kovimpia koskaan, valehtelematta.

SummerSlam 2002
Sunnuntai, 25. Elokuuta
Nassau Coliseum, Long Island, New York

Singles Match
Kurt Angle VS. Rey Mysterio
Aivan mielettömän kova veto aloittaa PPV Kurt Anglen entrancella. Yksistään tämä asia sai minut välittömästi mielettömään wrestlingjuhlafiilikseen. Vastustajanaan Kurtilla oli PPV-debyyttinsä tässä tehnyt Rey Mysterio, joka oli aikaisemmin kesällä debytoinut Smackdownissa, ja saanut etuoikeuden feudata maailman parhaan painijan kanssa. 98% foorumilaisista varmasti tietää, että Kurt&Rey kohtasivat toisensa kymmeniä kertoja vuosina 2002-06, eikä yksikään matsi ollut huono. Tässä Rey Mysterio oli vielä nuori, loukkaantumisista vapaa, eikä liikkeitäkään oltu rajoitettu samalla lailla kuin nykyään. Odotetusti tämä matsi rokkasi ja lujaa. Se alkoi hurjalla temmolla ja loppui hurjalla temmolla. Helvetin komeita heittoja Anglelta, ja Reyltä upeita high flying-loikkia. Lyhyestä kestostaan huolimatta tämä matsi oli totaalinen viihdepaketti ja asetti riman muille matseille ehkä turhankin korkealle.
Selostus: Michael Cole&Tazz
Kesto: 9:21
Arvosana: ****-

Singles Match
Ric Flair VS. Chris Jericho
Jos oli opener kova matsi, niin samaa sai odottaa tältä kahden painijumalan kohtaamiselta. Flair VS. Jericho, oikeasti hiton kova ottelu paperilla, ja nyt tällainen lyötiin pöytään show'n ensimmäisellä puolituntisella. Jos miehet olisivat otelleet illan main eventissä, olisivat he taatusti pistäneet ikimuistoisen show'n pystyyn. 'King Of The World' Jericho ja 16-kertainen mestari tarjosivat tällaisenaankin todella hyvän ottelun, ja yleisö oli myös tässä kuumana. WOOOOOO! Ottelun lyhyt kesto ja huono lopetus (itse asiassa lopetusta hieman edeltäneet tapahtumat) kuitenkin veivät tästä sitä maagisuutta pois. Hyvä ottelu, mutta ei niin hyvä kuin Flair/Jerichon olisi pitänyt olla.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Kesto: 10:22
Arvosana: ***

Singles Match
Eddie Guerrero VS. Edge
Kaksi Supertähdiksi isolla S:llä pari vuotta myöhemmin noussutta taituria vastakkain. Tosiaan tuohon aikaan kumpikin olivat pelkkiä midcardereita, joka näkyikin siinä, että kahden ensimmäisen matsin aikana hurjaa mölyä pitänyt yleisö ei alussa jaksanut tästä kiinnostua. Itsellenikin ottelun alkuminuutit olivat pettymystä, mutta koko ajan mentiin parempaan suuntaan. Edgen moveset facena oli tosiaan paljon laajempi kuin heelaikoina, oli piristävää nähdä Flapjackia, Edgecutionia ja Gutbusteria jne... Ottelussa alettiin myös toden teolla rakentaa tarinaa, kun Eddie kohdisti kaikki iskunsa Edgen Smackdownissa loukkaamaan olkapäähän, Frog Splashia myöten. Eli tarinaa oli, komeita liikkeitä oli ja yleisökin innostui loppua kohden. Kolmas erittäin vahvasti plussan puolella oleva ottelu putkeen.
Selostus: Michael Cole&Tazz
Kesto: 11:47
Arvosana: ***+

World Tag Team Championship Match
Booker T&Goldust VS. Un-Americans (Lance Storm&Christian) (c)
Tässä oli sitten ottelu, jonka olisi hyvällä omallatunnolla voinut jättää seuraavan RAW'hon ja lahjoittaa tälle annetut minuutit vaikkapa tasapuolisesti illan muille isommille otteluille. Bookin ja Goldustin tiimi oli tietysti ihan hauska, mutta henkilökohtainen antipatiani Huffmania vastaan vei paljon pois katselunautinnosta. Tagmatsin maneereja toistettiin aika paljon, eikä tämä painillisestikaan mitään erityistä herkkua ollut. Oli tämä kuitenkin normaalia TV-matsia vähän parempi, mutta selvästi illan heikoin kohtaaminen.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Kesto: 9:38
Arvosana: **

Intercontinental Championship Match
Chris Benoit (c) VS. Rob Van Dam
RAW - Smackdown feudi. Eli tämä oli interpromotional-ottelu, jossa Benoit edusti SD:ia ja RVD RAW:ta. Joten kayfabessa Van Damilla oli koko RAW-pukuhuoneen luomat paineet niskassaan ottelun voittamiseksi. Siitä selostajat jaksoivat muistuttaa useaan otteseen. Matsi alkoi RVD:n hemmetin stiffeillä potkuilla Benoit'n takareisiin ja rintaan. Se antoikin odottaa stiffiyttä loppuun asti. Ja koska kuitenkin Cripplerin ottelusta puhutaan, niin olihan se stiffi, mutta ei kuitenkaan erityisen stiffi. Aivan kuten ystävänsä Eddie Guerrero, myös Rabid Wolverine keskitti iskunsa vastustajan olkapäähän läpi ottelun. Jossain viiden minuutin kohdilla yht'äkkiä hypättiin finishereihin, joka oli aika mälsä ratkaisu. Onneksi ottelu ei kuitenkaan ollut lähelläkään loppua, vaan näimme RVD:n loikat sekä Benoit'n järisyttävän upean Hammerlock Northern Lights Suplexin. Kolme kertaa. Matsin rakenne oli vähän outo. (finisherien hakeminen alkupuolella, kun ottelu oli kuitenkin yli 16min. pitkä) Ensin iskettiin signatureja, sitten koitettiin finishereitä, jonka jälkeen vasta alettiin "murjoa ruumiinosaa." Oli miten oli, jälleen yksi kova ottelu.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Kesto: 16:22
Arvosana: ***+

Singles Match
The Undertaker VS. Test
Feudi pähkinänkuoressa: Test edusti Un-Americansia ja Undertaker oli amerikkalainen "paha perse." Enough said. Matsi oli pitkälti sitä mitä siltä saattoi odottaa. Hard hitting smash mouth style contest, kuten Jim Ross kuvailisi. Ikävästi tämä kuitenkin tuntui täyteottelulta, mikä on aika pahasti sanottu kun kuitenkin Undertakerista puhutaan. Yleisökin oli aika hiljainen siihen asti kunnes Storm ja Christian syöksyivät kehään. En oikein lämmennyt tälle.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Kesto: 8:19
Arvosana: **1/2

Unsanctioned Match
Triple H VS. Shawn Michaels
1609 vuorokautta. Maaliskuun 29 päivä vuonna 1998. Se oli viimeinen kerta, kun Shawn Michaelsia oltiin nähty kehässä ottelun muodossa. Tämä oli toden totta historiallinen ottelu, yksi vuosituhannen suurimmista, ei pienintäkään kysymystä siitä. Hankala tätä on nyt 7 vuotta myöhemmin, nähtyään HBK:n painivan satoja otteluita lisää, edes kuvitella. Tuolloin oli varmasti aihetta epäillä, pystyykö Michaels enää esiintymään sillä tasolla, millä lopetti. Pystyi. HBK:n entrance nosti perseen penkistä ja tunnelma oli alusta loppuun huumaava. Aseita käytettiin paljon, veri roiskui ja kaiken kruunasi upean tunnelmallinen selostus. HBK:n selän myyminen on nykyään lähinnä klisee, mutta tähän aikaan se ei ollut. Ai saatana sitä Backbreakeria tuolin päälle. Tikkaita käytettiin, teräsportaita käytettiin, pöytä pistettiin säpäleiksi tyylikkäällä tavalla, tuolista nyt puhumattakaan. Tässä ottelussa oli ikimuistoisia spotteja, maaginen tunnelma. Kaikki natsasi ja kuten sanoinkin, taatusti korkealla koko tämän vuosituhannen listalla. Lopetus oli myös täydellinen. Ei, en tarkoita sitä keinoa jolla 3-count saatiin, koska mielestäni ne eivät kuulu VIHAmatsien luonteeseen, vaan niitä after matchin tapahtumia, jotka sitten pohjustivat miesten loppuvuoden kohtaamiset. Earl Hebner kuitenkin onnistui pilaamaan katselunautinnon järjettömällä roolin ottamisellaan niin pitkäksi aikaa, etten viittä tähteä voi antaa. Saatanan Hebner!
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Kesto: 27:21
Arvosana: *****-

WWE Undisputed Championship Match
Brock Lesnar w./Paul Heyman VS. The Rock (c)
"Rocky sucks" "Let's go Lesnar" Johnson sai tosissaan todella paljon buuauksia. Eipä siinä, itsekin olisin varmaan Rockylle buuannut. Jotenkin tässä ottelussa tuli vielä normaalia enemmän esille se, että Dwayne oli kehässä yliteatraalinen apina. Pisti todella pahasti silmään Rockyn yliampuvat "sietämättömän tuskan ilmeet" ja naurettava sätkiminen joka iskun jälkeen. Ottelun buildi eeppisene treenausvideoiniin kaikkineen oli parhautta, mutta itse matsi pettymys. Lesnar on luonnonoikku ja hänen vahvuutensa oli juuri nämä yli-inhimilliset heitot ja uskomaton nopeus kokoisekseen mieheksi. Tuolla kokemuksella Lesnar ei kuitenkaan mikään "kehäkenraali" ollut, joten eeppisen matsin luodakseen hän tarvitsi kaverikseen Kurt Anglen kaltaisen painijumalan. Ja sitähän The Rock ei ollut. Tarinaa tässä ottelussa ei oikeastaan ollut. Komeita yksittäisiä liikkeitä sekalaisessa järjestyksessä säestettynä Rockyn ylimyymisellä ja kuumalla yleisöllä. Olihan tämä toki perusmatsista huomattavasti parempi ja varmasti kasuaalikatsojalle jännittävää seurattavaa, mutta itseni kaltainen ällösmarkki ei saanut tästä kovin paljoa irti. Oikea voittaja.
Selostus: Michael Cole&Tazz
Kesto: 15:49
Arvosana: ***

Yhteenveto: 18:ta tapahtumassa esiintyneestä painijasta 14 on jossain vaiheessa uraansa ollut päämestarina WWE:ssä. Ja luku saattaa nousta 15:ta, mikäli Christian jonain kauniina päivänä tämän rajapyykin saavuttaa. Se kertoo jotain kortin ylivertaisesta tähtivoimaisuudesta. Tämä tapahtuma tarjosi kaksi hieman heikompaa (mutta silti ihan kivaa) matsia, yhden eeppisen klassikon ja loput 5 matsia olivatkin sitten tasaisen hyviä. Suosittelen lämpimästi. Mikäli keräät jonkinlaista DVD-kokoelmaa, niin tämä sinun täytyy hankkia. Jos et, niin sitten jollain toisella tapaa hanki tämä eventti käsiisi. Hieno PPV.

Matsien keskiarvo: 3,19

"What" kirjoitti:
Ja luku saattaa nousta 15:ta, mikäli Christian jonain kauniina päivänä tämän rajapyykin saavuttaa.

Ja kuuteentoista sitten kun Goldustkin yltää samaan :) Ja onhan se Lance-setäkin palaamassa taas painikehiin. No ei, ehkä se Christian joskus voittaa WWE:ssä päämestaruuden.. Joo, varmasti.

"Kenitys" kirjoitti:

"What" kirjoitti:
Ja luku saattaa nousta 15:ta, mikäli Christian jonain kauniina päivänä tämän rajapyykin saavuttaa.

Ja kuuteentoista sitten kun Goldustkin yltää samaan Ja onhan se Lance-setäkin palaamassa taas painikehiin. No ei, ehkä se Christian joskus voittaa WWE:ssä päämestaruuden.. Joo, varmasti.

Hey! Never say never

Minulla onkin tuo SummerSlam katsonnan alla ollut jo jonkin aikaa, katsottuna Angle vs. Mysterio, Unsanctioned ja Brock vs. Rock ja niihin taitaa jäädäkin, kun ei nuo muut oikein iskeneet.

Ja nyt parhaillaan katselun alla on Backlash 1999 ja siitä teen tänne vielä arvostelun, vaikka olisi viimeinen tekoni.

Miten voi tuosta Summerslamistakin olla jo 7 vuotta aikaa? Juuri vähän aikaa sittenhän sitä latailtiin noita matseja kazaalla. Mutta oli kyllä hieno tapahtuma. Varsin aliarvostettu muutenkin koko vuosi 2002.

"Jack DiBiase" kirjoitti:
Miten voi tuosta Summerslamistakin olla jo 7 vuotta aikaa? Juuri vähän aikaa sittenhän sitä latailtiin noita matseja kazaalla. Mutta oli kyllä hieno tapahtuma. Varsin aliarvostettu muutenkin koko vuosi 2002.

Aliarvostettu? Oman käsitykseni mukaan aika suuri osa pitää juuri vuosia 2001-03 kenties kaikkien aikojen kovimpina.

"What" kirjoitti:

"Jack DiBiase" kirjoitti:
Miten voi tuosta Summerslamistakin olla jo 7 vuotta aikaa? Juuri vähän aikaa sittenhän sitä latailtiin noita matseja kazaalla. Mutta oli kyllä hieno tapahtuma. Varsin aliarvostettu muutenkin koko vuosi 2002.

Aliarvostettu? Oman käsitykseni mukaan aika suuri osa pitää juuri vuosia 2001-03 kenties kaikkien aikojen kovimpina.

En tiedä mitä nykyfanit arvostavat, mutta ainakin silloin 2002-03 kaikki haukkuivat nykymeinigin aivan paskaksi ja kaipasivat Attitude-eraa.

"Jack DiBiase" kirjoitti:

"What" kirjoitti:

"Jack DiBiase" kirjoitti:
Miten voi tuosta Summerslamistakin olla jo 7 vuotta aikaa? Juuri vähän aikaa sittenhän sitä latailtiin noita matseja kazaalla. Mutta oli kyllä hieno tapahtuma. Varsin aliarvostettu muutenkin koko vuosi 2002.

Aliarvostettu? Oman käsitykseni mukaan aika suuri osa pitää juuri vuosia 2001-03 kenties kaikkien aikojen kovimpina.

En tiedä mitä nykyfanit arvostavat, mutta ainakin silloin 2002-03 kaikki haukkuivat nykymeinigin aivan paskaksi ja kaipasivat Attitude-eraa.

Niin, eihän ihmiset näe metsää puilta. Tämäkin vuosi tulee painumaan historiaan vahvana painivuotena, mutta eipä uskoisi sitä tämän kaiken "wanhan hyvän ajan kaipuun" keskellä, joka foorumeilla velloo.

Eiköhän tuohon aina vaikuta juuri se, että noilta vuosilta muistellaan vain niitä parhaimpia matseja ja ne huonoimmat unohdetaan täysin. Poimitaan rusinat pullasta siis. Lisäksi noista undercard-nimistä todella moni on nyt ME-miehiä, joten sen takia ottelut saavat pientä ylimääräistä boostia arvosanoissa. Osa on voinut olla silloin huonoja painijoita sen aikaisella standardilla, mutta ovat kehittyneet aikojen saatossa paremmaksi ja ovat nykypäivänä paljon taidokkaampia kuin silloin. Sitten vedetään tietysti olettamus, että ovat yhtä hyviä kuin nytkin.

Ja aika kultaa varmasti muistot.

Minulle läheisin vuosi on 2005 syksy, sillä silloin aloin seurata painia aktiivisesti ja olin markki, vaikka tiesinkin kaiken olevan sovittua. Ihanaa aikaa, kun ei tajunnut mistään mitään ja sai vain rauhassa vihata heelejä.. Ah, muistot..

Kyllä, SummerSlam 2006 tuli katsottua keskiviikkona, ja on aika heittää arvostelua pöytään.

SummerSlam 2006

Rey Mysterio vs. Chavo Guerrero
Kyseessä siis on surullisen kuuluisa Eddien muistoon nojautunut feudi. Kaikkihan alkoi siitä, ku Chavo petti ystävänsä Reyn aiheuttaen tälle WHC:n häviämisen ja muistaakseni sekaantui Reyn revanssissakin. Kun ottelussa ovat keskenään Rey ja Chavo, voisi odottaa todella kovaa menoa, mutta ihan sitä tämä ei minusta ollut, vaikkakin kelpo matsi. Meno oli ihan hyvää ja mielenkiintoista Vickien tuloon asti. Sitten matsi alkoi kuihtua kasaan, ja taso laskea. Lopetukseenkin piti sitten Vickien tunkea, olisi Chavo ennemmin tehbyt jonkun kusetuksen... Kolme tähteä antaisin, mutta Vickie onnistui kuitenkin hyvää ottelua häiritä, joten lätkästäämpäs miinus perään. Ihan hyvä avaus illalle. ***-

The Big Show(c) vs. Sabu For ECW Championship | Extreme Rules Match
Sitten oikein makoisa HC-mättö. Taustoista en muista muuta, että taisipa Sabu ja RVD vetäistä tikasottelun panoksena ykköshaastajuus. Meno oli koko ajan sellaista suht varman viihdyttävää, mutta toisaalta ei ihan häikäiseväksikään yltynyt. Sabu pääsi taas hieman mokailemaan, mutta ei se liikaa ottelua pilannut. Kekseliäitä liikkeitä aseiden kanssa oli, kuten pöytä matalalla ja DDT sen läpi. Se oli kyllä näyttävä. Lopetus kelpasi, eikä antanut syytä antaa huonompaa arvosanaa. Hyvä ottelu. ***

Randy Orton vs. Hulk Hogan
Ei tältä ottelulta nyt paljoa voinut odottaa, mutta kyllä tämä ihan viihdyttävä tuokio osasi olla, vaikka ottelu ei painillisesti niin tasokkaaksi noussutkaan. Tunnelmaa kuitenkin oli mukana, ja olisivat Randy ja Hulk huonomminkin voineet vetää. Ihan kohtalainen matsi, ei nyt mikään kamalakaan. **½

Ric Flair vs. Mick Foley | I Quit Match
Hui kamala. Tuo oli reaktioni, kun nämä veteraanit vuosivat hullun lailla. Aivan hurjaa menoa, Flairin bleidaukset etenkin olivat niin rajuja, että hirvitti. Oli pesäpallomailaa, oli piikkilankaa, oli nastoja ja ennen kaikkea, oli huikeaa kahden superkarismaattisen painijan psykologista taistelua. Todella harmi, että Melinan tarvitsi tulla mukaan tämän luokan kamppailun lopetukseen. Olisi kyllä vielä kovempi arvosana tulla, mutta nyt ''vain'' neljä tähteä tälle mahtavalle kamppailulle. Hullu ja hieno matsi. ****

Batista vs. King Booker(c) For World Heavyweight Championship
Olipa mitään sanomaton ottelu. Todella tylsää, todella tylsää painia, ja Sharmell pisti hermoni niin koitokselle. Ärsyttävä akka. Bookerin kuningassisääntulo Sharmellin huutoineen oli minusta aivan kaameaa kuraa. Ottelussa ei oikein tapahtunut mitään, ja lopetuskin laimea. Sharmell rokotti myös katselu''nautintoa''. Hyvin huono ottelu. *-

DX vs. The McMahons
Tätä tapahtumaa ennen alkoi pikku hiljaa feudin taso heiketä, mutta kyllä feudi välillä antoi aihetta minulle nauraakkin. DX-McMahonit otteluna yllätti ihan positiivisesti, ei suinkaan niin huono matsi kuin olisi voinut kuvitella. Alun pieksäjäiset eri painijoilta DX:lle toi ihan hyvän mausteen otteluun, eikä lopputulos ehkä olisikaan ollut niin selvä. Yleisökin oli ihan hyvin messissä. Shawnin SCM Shanelle tämän hypätessä oli kieltämättä varsin hieno. Yllättävän hyvä matsi. ***+

Edge(c) w/Lita vs. John Cena For WWE Championship
Feudista varmaan monet tietävät kaiken, se minusta parani oikeastaan koko ajan tätä tapahtumaa lähestyessä. Sivuhuomiona, minusta nousukiito jatkui vielä Unforgiveniin mennessä. Käsittääkseni tämä matsi ei ole rutkasti saanut hypetystä, mutta minusta tämä osoitti, että Cena ja Edge voivat saada PPV:ssä hyvän tavallisenkin ottelun. Katsomokin toi oman lisänsä. Vaikea tästä paljoa pahaa on sanoa, lopussa olisi voinut olla ehkä vähän enemmän toimintaa. Lopetus oli kuitenkin ihan nokkela. Hyvää painia jännityksellä ja tunnelmalla lisättynä tarjosi tämä SummerSlamin Main Event. Kerrassaan maino matsi. ***½

Ihan kelvollinen tapahtuma oli vuoden 2006 SummerSlam, mutta valitettavasti tämän tapahtuman jälkeen alkoi minusta loppuvuodeksi RAW:n ja SmackDownin taso laskea. ECW-jaksoja tuolta ajalta en ole niinkään nähnyt. Tämä PPV tarjosi yhden loistavan, yhden mainion, kolme hyvää, yhden kelvollisen ja sitten yhden surkean. Ei siis ihan onneton PPV. Harmi vain että oli matseja joissa lopetukset eivät olleet niin mieluisia.

Arvosana PPV'lle: ***-

Ollut taas kaiken muun takia taukoa arvostelujen kirjoittamisesta, mutta ikuisuusprojektini kyllä jatkuu hidasta tahtiaan :) Edelleenkin mielenkiintoista lukea myös muiden arvosteluja.

THE GREAT AMERICAN BASH 1996

IYH: Beware of Dogin jälkeen oli vuorossa jälleen WCW:n ppv'itä kesäisen Great American Bashin muodossa. WCW:ssä GAB:lla oli selkeästi suurempi rooli kuin mitä sen uudelleenherätetyllä versiolla on WWE:ssä ollut. Great American Bash kuului WCW:n suurimpiin ppv'ihin ja yleensä siltä olikin lupa odottaa oikein hyvää menoa. Selostajinamme jälleen Dusty, Bobby ja Tony. Kolmikko muisti heti alusta asti kertoa meille, kuinka huikean painin lisäksi tulisimme näkemään tänään WCW:tä edustavan Eric Bischoffin ja kahden "Outsiderin" kohtaamisen koskien WCW:n seuraavassa ppv'ssä nähtävää ottelau WCW:n edustajien ja Outsiderien välillä.

Fire & Ice vs. Steiner Brothers - There Must Be A Winner
Jos siis Slamboreen raporttini jäi väliin eikä muutenkaan tämän ajan WCW ole tuttua, täytynee kertoa Fire & Icen olevan uusi, Scott Nortonin ja Ice Trainin muodostama, joukkue. Ottelun tarinana oli se, että Fire & Ice ja Steiner Brothersit olivat kohdanneet parina viikkona Nitroissa aikaisemmin, eivätkä joukkueet olleet tuolloin saanut tehtyä selvää toisistaan joko double DQ:n tai double count outin takia. Niinpä Great American Bashiin sitten määrättiin ottelu, jossa viimein joukkueiden paremmuus tulisi selviämään. Itse ottelu oli varsin mukavaa joukkuepainia. Itse pidän todella paljon tämän ajan Steiner Brotherseista, koska Rick on aina ollut hauska tapaus ja tähän aikaan Scottkin oli vielä kovassa vedossa. Nortonkin onnistui oikein hyvin ottelussa, ja lähinnä Ice Trainista en edelleenkään mitään erityistä kuvaa saanut. Joka tapauksessa ottelu toimi siis oikein mallikkaasti openerin roolissaan: se sai yleisön hereille, tarjosi ihan mukavaa joukkuepainia, mutta ei sitten toisaalta mitään ikimuistoista tai edes kauhean erikoista. Ihan kiva ottelu, mutta ei mitään kummempaa.
**½

Konan (c) vs. El Gato - WCW United States Heavyweight Championship
Konan oli siis ollut lähes vuoden alusta lähtien WCW:n US-mestari ja kohdannut sittemmin ppv'issä mestaruudenpuolustuksissa mm. Eddie Guerreron ja Jushin Thunder Ligerin. Amerikkalaisuusteema jatkoi miehen mestaruudenpuolustuksissa, kun häntä vastaan asettui toinen meksikolainen: El Gato. En tiennyt El Gatosta mitään ennen tätä ottelua, eikä tilanne hirveästi tässä n. 6 minuutin ottelussa selkiytynyt. Mitenkään huonosti ei mies kuitenkaan minusta paininut, ja vaikka tämäkään ottelu ei loistanut mitenkään erikoisuudellaan, oli tämä myös ihan kiva US-mestaruusottelu. Ei vs. Guerrero tai vs. Liger tasoa selvästikään, mutta ihan mukava välipala, jonka ihan mielellään katsoi. Uusien naamojen näkeminen on myös aina plussaa, vaikka vähän tämä Konanin mestaruuskausi on feudien osalta tuntunut ontuvan.
**½

Diamond Dallas Page vs. Marcus Alexander Bagwell - Lord of the Ring Match
Noniin, vähän sitten taustatarinaa. Edellisessä WCW:n ppv'ssä, Slamboreessa, oli siis tämä hurmaava Battle Bowl -turnaus, jonka voittajan PITI saada päämestaruusottelu, mutta todellisuudessa ei saanutkaan sitten. En tiedä, oliko tuo koko ajan WCW:n suunnitelma vai muuttivatko he idean vasta ppv'n jälkeen, mutta joka tapauksessa Battle Bowl -turnauksen voittanut DDP ei hyötynyt konkreettisesti voitostaan muuten kuin saamalla Lord of the Ring -sormuksen ja pääsemällä sen avulla midcard-feudeihin. Vähitellen toki vuoden aikana DDP:n asema alkoi oikeasti kohota ja mies rupesi nauttimaan suurempaa pushia, mutta ottelu Marcus Alexander Bagwellia vastaan ei vielä kovin kummoista pushia ollut. Bagwellhan siis todellakin tultiin myöhemmin tuntemaan Buff Bagwellina, mutta tässä vaiheessa uraa Marcus Bagwell oli vielä nuorehko ja jopa ihan ok kehässäkin. Itse ottelu nyt ei ollut erikoisen pitkä tai millään muullakaan tapaa mitenkään erikoinen, mutta ei se nyt huonokaan ollut. Ei oikeastaan jäänyt mieleen oikein millään tapaa. Katsottava mutta ei sen kummempaa.
**

Dean Malenko (c) vs. Rey Mysterio Jr. - WCW Cruiserweight Championship
Noniin, show'n kaksi ensimmäistä ottelua olivat ihan hyviä, kolmas katsottava, mutta neljännen kohdalla sitten räjäytettiin potti. Tämä oli loistava esimerkki siitä osa-alueesta, millä WCW niin vuonna '96 kuin vielä myöhemminkin pieksi WWF:n aivan täysin. Tuo osa-aluehan on siis tietenkin cruiserweight-paini, jonka WCW herätti muutamaa kukautta ennen tätä tapahtumaa henkiin tuomalla kehiin 1990-alkupuolella haudatun Light Heavyweight -vyön seuraajan, Cruiserweight-mestaruuden. Slamboreessa nähty Malenko vs. Brad Armstrong oli jo hyvä ottelu, mutta tämä oli erinomainen. En minä tätä sen tarkemmin osaa kehua, mutta en usko että minun tarvitseekaan. Kehässä on Malenko ja nuori Mysterio ja aikaa parisenkymmentä minuuttia. Odotettavissa upeaa painia, jossa nähdään monia hienoja spotteja, mutta toisaalta Malenko piti huolen siitä ettei kyse ollut vain ympäriinsä loikkimisesta. Lopetuskin oli ihan hyvä ratkaisu. En kuitenkaan yli **** anna, koska ensinnäkin vähän tuntui myyminen unohtuvan paikoitellen ja lisäksi jotenkin tämä ottelu jätti sen fiiliksen, että näillä kahdella voisi olla vielä hieman jotain lisääkin annettavaa.. Saa nähdä. Erittäin hieno ottelu silti.
****

Big Bubba w/ Jimmy Hart vs. John Tenta
Ja sitten WCW päätti kertaryminällä palauttaa kaikki maanpinnalle. Ensinnä näimme todella hienon cruiserweight-ottelun ja seuraavaksi meille tarjotaan todellista sontaa valmiiksi pakattunakin. Big Bubba on siis paremmin tunnettu Big Bossmanina ja kuuluu Jimmy Hartin ja Taskmasterin johtamaan Dungeon of Doomiin. John Tenta (Earthquake, Avalance, Shark) puolestaan teki hieman ennen GAB:ia sitten face-turnin eroten Dungeon of Doomista. Tässä valmistusaineet Wrestling Observerin valitsemalle vuoden 1996 huonoimmalle feudille. En voi muuta sanoa kuin että ei tuo palkinto paljon parempaa kotia olisi voinut saada. Ottelu oli järkyttävän kehnoa brawlia, mutta jokin tässä on ollut joko (surku)hupaisaa tai jopa onnistunut hetki, koska DUDin ottelu kuitenkin vältti. Loistava uutinen vielä loppuun: tämä feud ei suinkaan ollut tämän jälkeen ohi, vaan lisää oli tulossa.
½

Chris Benoit vs. The Taskmaster w/ Jimmy Hart - Falls Count Anywhere Match
Tämän feudin tarinahan juurtaa Four Horsemenin (Benoit) ja Dungeon of Doomin (Taskmaster) aina hiukan sekaviin väleihin. Slamboreessa Benoit'n ja Taskmasterin yhteinen ymmärrys hajosi kuitenkin täysin, ja sitä seurasi erittäin mielenkiintoinen feud, jonka kenties mielenkiintoisin osa tapahtui kuliessien takana: Sullivanin vaimo (Nancy Sullivan, pyöri WCW:n ruudussa nimellä Woman) kun hyppäsi myöhemmin Benoit'n syliin. Tämä ottelu oli kuitenkin varsin viihdyttävä, ja siinä käytettiin FCA-stipulaatiota oikein mallikkaasti hyväksi: miehet tappelivat ympäri areenaa ja kävivät jopa saniteettitiloissa pieksemässä toisiaan. Ehkä kuitenkin ottelun sekalaisuudesta ja hienoisesta ajanpuutteesta johtuen en nauttinut tästä yhtä paljon kuin monista muista HC-otteluista, mutta oikein mallikas ja viihdyttävä kamppailu tämä ehdottomasti oli. Ottelun jälkeen Arn Anderson saapui paikalle, ja koska Horsemenin jäsenten (Flair, Arn, Benoit) välillä oli ollut erimielisyyksiä Benoit'n ja Taskmasterin riidan tarpeellisuudesta, eivät kaikki olleet varmoja, oliko Arn tullut auttamaan Benoitia. Lopulta kuitenkin Arn pieksi Taskmasterin ja Horsemenin Benoit ja Anderson juhlivat taas vahvana kaksikkona. Tämä koko Horsemen-Dungeon of Doom -kuvio sekoitti aika pahasti face/heel-pakkaa, koska stableilla oli tämän jälkeen ihan kunnon feud päällä, eikä kumpikaan joukoista ollut kovinkaan facemaisia. WCW '96 - Cross The Line.
***

Lord Steven Regal w/ Jeeves vs. Sting (c)
Sting oli siis edelleenkin Lex Lugerin kanssa joukkuemestari, mutta tällä ottelulla ei ollut mitään tekemistä joukkuemestaruuksien kanssa. En oikeastaan tiedä, minkä kanssa tällä ottelulla oli tekemistä, mutta ilmeisesti Lord Steven Regal oli saanut tässä vaiheessa vuotta hetkeksi selvän noston kortissa päästen feudaamaan Stingin kanssa. Tätä ottelua pidemmälle feud ei kuitenkaan ilmeisesti edennyt, koska myöhemmin tästä ei enää puhuttu ja Blue Bloodsit tippuivat takaisin midcardin alhoihin. Joka tapauksessa itse ottelu oli minun mielestäni todella hyvä. Regal on edelleenkin varsin hyvä kehässä ja 13 vuotta sitten hän oli vielä paljon parempi. Stingin kohdalla ero on sitäkin suurempi: tähän aikaan Stinger vielä jaksoi liikkua ja painia muutenkin todella viihdyttävästi, nykyisin Iconin jalka alkaa painaa jo aika pahasti. Joka tapauksessa nämä kaksi saivat aikaakin ottelulleen hyvin, eli tämä ei suinkaan mikään squash ollut, ja itse nautin tämän katsomisesta paljon. Illan parhaimpia otteluita, olisin nähnyt mielelläni useammankin ottelun näiltä kahdelta.
***½

Arn Anderson & Ric Flair w/ Miss Elizabeth & Woman vs. Steve McMichael & Kevin Greene w/ Randy Savage, Debra McMichael & Tara Greene
Tämä otteluhan taisi olla jopa tämän GAB:n mainostetuin otteluin, oli se vain loistava asia, että nWo saapui tämän tapahtuman jälkeen pelastamaan WCW:n. Ottelun tarinahan oli se, että entinen NFL-tähti Steve McMichael oli jo pidemmän aikaa työskennellyt WCW:n leivissä, ja jossain vaiheessa tätä vuotta Four Horsemenille ja McMichaelille syttyi suurehko riita, joka johti siihen että Flair ja Arn haastoivat McMichaelin ja tämän valitseman toisen jenkkifutispelaajan otteluun Great American Bashissa. McMichael valitsi Kevin Greenen (minä en tiedä mitään jenkkifutiksen pelaajista, joten en osaa sanoa onko mies mitenkin suuri tähti) ja lisäksi värväsi Flairin pitkäaikaisen vastustajan Randy Savagen kouluttamaan heidät tähän otteluun. Itse ottelulta en odottanut mitään, mutta se jopa yllätti positiivisesti: McMichaelin ja Greenen hallintaosuudet hoidettiin juuri oikealla tavalla, Flairin ja Andersonin annettiin näyttää omia vahvuuksiaan ja koko ottelua kantoi selvä tarina. Silti ei tämä mitenkään erikoisen hieno ottelu ollut, koska kaksi neljästä kehässä olleesta eivät edes olleet varsinaisia painijoita. Siihen nähden kuitenkin ihan mukava ottelu, jolla oli myös itseni aika hyvin yllättänyt lopetus. Ottelun päätteeksi nimittäin saamme nähdä uudelleenmuodostetun Four Horsemenin, kun Flairin, Andersonin ja Benoit'n kumppaniksi joukkoon liittyi myös neljäs jäsen. Useimmat varmasti tietävätkin, kenestä on kyse.
**½

Sitten saimme nähdä sen hetken, kun Eric Bischoff saapui WCW:n puolesta vaatimaan muutamia viikkoja sitten WCW:hen hyökänneiltä Outsidereiltä, muuan Kevin Nashilta ja Scott Hallilta vastauksia toimintaansa. Bischoff mm. kysyi, työskentelevätkö miehet edelleen WWF:lle, ja kaksikko vastasi etteivät ole enää WWF:n palkkalistoilla. Tämän jälkeen Nash ja Hall tahtoivat tietää, ketkä kolme painijaa he ja "heidän mysteerinen kumppaninsa" saavat vastaansa Bash At The Beachissa, mutta tätä Eric Bischoff ei suostunut paljastamaan. Se oli huonompi juttu, koska sen seurauksena Nash Powerbombasi Bischoffin rampilta alas jonkinlaisen pöytärykelmän läpi. Ja vihdoin tämä kuvio oli käynnistynyt kunnolla.

The Giant (c) w/ Jimmy Hart vs. Lex Luger (c) (c) - WCW World Heavyweight Championship
Vaikka annoinkin ymmärtää, ettei Arn & Flair vs. McMichael & Greene tapahtuman mainostetuimpana otteluna ole kovin lupaava juttu, ennemmin olisin nähnyt sen vaikka tapahtuman viimeisenä otteluna kuin tämän. Slamboreessa WCW:n päämestari Giant kohtasi siis Lugerin joukkuepari Stingin mestaruusottelussa, ja tuo oli oikein mallikas ja mukava ottelu, jossa Sting kantoi Giantin oikein kivaan menoon. Nyt kun vastaan asettui Luger, ei samaa kannattanut edes odottaa. Painin taso ja laatu tippuivat puolella, ja ei tässä mitään kovin kummoista tarinaakaan ollut. Hyvinä puolina joitakin ihan kelvollisia hetkiä ja se, ettei ottelu liian kauaa kestänyt. Jotain muuta olisin kuitenkin mielellään nähnyt GAB:n tasoisen ppv'n Main Eventinä. Tämä oli mitäänsanomaton ja kehnohko brawl. WCW:n ppv'eiden ME:istä vain yksi oli toistaiseksi yltänyt edes ***-arvosanaan.. Loppuvuotta odotellessa.
*½

Siitä huolimatta, että nyt GAB:n loppu saikin osakseen aikamoista ryöpytystä, oli tämä jo selkeä tasonnosto aikaisemmista ppv'istä: saimme nähdä WCW:n vuoden ensimmäisen ****-ottelun (kiitosCW-divisioona), oikein hienon ottelun Stingiltä ja Regalilta, hyvän HC-ottelun Benoit'lta ja Taskmasterilta, muutamia ihan hyviä otteluita ja juonikuviollisesti onnistuineita ratkaisuja sekä tietenkin viimeistään kunnon alun eräälle "We're taking over"-kuviolle.. Sekä tietenkin myös sitten jonkun verran aikamoista roskaa. Tämä jätti kuitenkin nyt jo ihan hyvän maun suuhun, ja oli selvästikin ok ppv, ja koska lukuunottamatta yhtä roskamatsia ja ME:tä, pystyi se säilyttämään mielenkiinnon yllä läpi ppv'n, oli se kolmetuntisena tapahtumana tässä vaiheessa vuotta selvää ylempää kastia.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
----------------
2. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
3. WCW The Great American Bash - Ok
4. WWF Royal Rumble - Ok
5. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
6. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
7. WCW SuperBrawl VI - Kehno
8. WCW Slamboree - Kehno
9. WCW Uncensored - Kehno

Seuraavaksi sitten ppv, josta itse en henkilökohtaisesti voi koskaan olla pitämättä sen kunnon turnaustunnelman takia: King of the Ring!

Mielenkiinnolla olen lukenut Kenityksen juttuja, mutta teinpä vihdoin itsekin jotain. Olen monta viikkoa yrittänyt löytää jotain sopivaa vanhaa tapahtumaa arvosteltavaksi, kunnes muutama päivä sitten juuri ennen Hustle Aid 2009:n katsomista tajusin, että kai voin kirjoittaa jostain uudestakin. Tämä on kai ensimmäinen tapahtumaraporttini, ja ikinä en ole kokenut osaavani sanoa mitään järkevää otteluista, joten laadussa voi olla parannettavaa. Hustlen kanssa ongelmaksi muodostuu se, että ottelun tapahtumista pitäisi kertoa aika paljon, jotta suurin osa ymmärtäisi edes jotain, koska kyse ei ole ollenkaan tavanomaisesta painista. En myöskään siksi käytä tähtiarvosanoja, koska Hustlea ei voi erilaisuutensa vuoksi arvostella tähdin.


Hustle Aid 2009 (26.7.2009)

Hustle Aid on vuodesta 2006 alkaen pidetty kesän iso tapahtuma, jota merkittävämpi on yleensä vain loppuvuoden Hustle Mania. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Tokyo Ryogoku Kokugikan eli legendaarinen Sumo Hall, jossa Hustle on vieraillut vain kerran aiemmin keväällä 2005. Mukana on normaalia enemmän tämänkin foorumin väelle tuttuja painijoita, joista myöhemmin lisää. Show'n teema on Sayonara Takada-soto, eli rakastettu heel-johtaja Generalissimo Takada jättää Hustlen ja paikkansa sen johtajana tässä tapahtumassa. Tuo tekee show'sta nauttimisen itselleni vähän hankalammaksi. En haluaisi käyttää WWE-vertausta, mutta useimpien on helppo ymmärtää kuinka outoa olisi, jos Vince McMahon jättäisi WWE:n. Tämä voi olla monin tavoin vähän eri asia, koska esim. Hustlen nykyisistä omistussuhteista ei tunnu löytyvän oikein varmaa tietoa englanniksi, kuten ei myöskään siitä, että kuka on vastuussa mistäkin tehtävästä. Selkein ero katsojan näkökulmasta on kuitenkin se, että Takadaan ei voinut koskaan kyllästyä, vaikka hän oli mukana suunnilleen jokaisessa show'ssa. 90-luvulla Nobuhiko Takada erottui tavallisessa painista realistisemman shoot stylen supertähtenä ja oli merkittävä tekijä japanilaisen mma:n todellisessa syntymisessä. Hustlessa hän erottui tavallisesta painista yhtä paljon, mutta tällä kertaa sitä paljon viihteellisempänä hahmona. Ja hän oli kenties paras tai vähintään yksi parhaista maailmassa kummassakin roolissa. Tämäkin lähtö on siis varsin ikävä juttu. Vaikka uusia hyviä hahmoja on tullut pari, on Hustlen taso aina heikentynyt silloin kun suosikkejani on lähtenyt (mm. Yinling-sama, Kintaro Kanemura, Shinjiro Otani, Yoshie-chan jne.), joten vaikea on nähdä tässäkään mitään hyvää.

Mutta nyt kaiken itkun ja valituksen jälkeen on aika aloittaa show. Iloisen ja piristävän alun Hustle-show'lle takaa yleensä suosikkikommentaattorini Shoko Hamada, joka on onneksi mukana tälläkin kertaa kun katsojat toivotetaan tervetulleeksi show'n pariin. Täytyy myös sanoa kuinka paljon helpompaa painishow'sta on innostua, kun matsit esitellään hyvän musiikin soidessa taustalla puuduttavien Raw-themejen ja vastaavien geneeristen rämpytysten sijaan. Esim. viimeisen puolen vuoden ajan Hustle on käyttänyt cardin esittelyssä Prodigyn Invaders Must Dieta.


1. hustle:
"Karate Girl" KG, "Hustle Buzzsaw" TAJIRI & "Ketsu Oyaji" Shiro Koshinaka vs. The Devil Pierroth, REY Ohara & Super Virus
Tässä matsissa olennaisinta on Super Viruksen Hustle-comeback, jota jo lähes vuoden odotin. Super Virushan on siis kasvomaalien alla Super Crazy, joka paini Hustlessa viimeksi vuonna 2005 ennen WWE-sopimustaan. Tuolloin TAJIRI oli vielä WWE:ssä, eli tämä on ensimmäinen kerta kun kyseinen mainioita matseja ECW:ssä otellut kaksikko kohtaa Hustlessa. Heidän historiansa otetaankin huomioon tässä, kun Viruksen tullessa ensimmäisen kerran kehään sinne tulee myös TAJIRI. He vastasivatkin ottelun painillisesti parhaista hetkistä, ja TAJIRI väläytteli painiosaamistaan kenties enemmän kuin kertaakaan aiemmin Hustlessa. Toki kummallakin alkaa olla jo ikää, mikä selvästi haittaa intensiivisyyttä tuolla tyylillä painiessa. Ottelun sankari on kuitenkin ehkä veteraani Koshinaka hip attackeineen eli siis kuvaavammin butt butteineen, jonka oppilas KG:kin vihdoin oppi virheellisen flying kneensä jälkeen. Ei tämä varsinaisesti ollut ihmeellinen matsi, mutta varsin mukavalta openerilta tuntui etenkin verrattuna KUSHIDAn ja \(^o^)/ Chien turhiin matseihin, jotka valtasivat Hustlen openerit parin vuoden ajan. Heidän lähtönsä oli siis varsin hyvä asia. Super Crazy painii nyt samaan aikaan All Japanin kiertueella, joten kenties häntä nähdään jatkossakin, mikä kelpaisi mainiosti.


2.hustle:
"Love & Hustle" Wataru Sakata & Akira Shoji vs. "Monster K" Toshiaki Kawada & "Mr. 300%" Commander An Jo
Akira Shoji on entinen ainakin Pridessa pyörinyt mma-ottelija, joka aiemmin on ollut osa Monster Armya nimellä Private Shoji. Face turninsa jälkeen hän tuntuu korostavan enemmän urheilullista puoltaan. Ikinä en ole hänestä välittänyt, mutta taistelu entisiä stable-tovereitaan vastaan on jo jotain piristävää vaihtelua... parin minuutin ajan. Pahaksi ongelmaksi muodostuu hänen tylsyys. Lopullisesti uskon tappaa varmaan yli 6 minuutin turpaanoton jälkeen tullut "hot tag", joka oli kaikkea muuta kuin hot. Eikä Sakata hirveästi pelasta, kun hänkin on kaikessa turhan keskinkertainen pushiin nähden. Kawada on toki yksi historian parhaista painijoista ja An Josta (shoot style -veteraani Yoji Anjo) pidän myös, mutta kummankin painillisesti parhaat vuodet olivat viime vuosikymmenellä, eivätkä he nykypäivänä pelasta tällaista puhdasta painimatsia ilman huumoria. Siispä tylsä ottelu tämä ja ironisesti juuri se show'n pisin. Onneksi kaikki muuttui jo seuraavassa ottelussa.

Ennen sitä backstagella KG yrittää epätoivoisesti herätellä sikeästi nukkuvaa Hustle Armyn kapteenia Bono-kunia, joka siis on sumo-legenda ja Wrestlemaniassakin paininut Akebono. Saadaanko Bono hereille ennen hänen otteluaan? Siitä lisää myöhemmin.


3. hustle - Summer Vacation Special ~ Monster Rumble:
Monster C vs. Punch The C vs. Fake HG vs. Choshu-ka vs. Wolf Man vs. KIDATA Low 2009 vs. Red Onigumo vs. X (eli nimeä ei paljasteta etukäteen)

Kyseessä on royal rumblesta tutuin säännöin käytävä ottelu sillä erolla, että tässä on yhteensä vain kahdeksan painijaa ja uusia tulee alle minuutin väliajoin. Kaikki heistä ovat maskia käyttäviä aika puhtaita gimmick-painijoita. Tästä on spoilattava aika paljon, jos haluaa jotain kertoa. Ottelun aloittavat Monster C ja hänen oppilaansa Punch The C. Monster C on C-tauntin vahva osaaja, mutta Punch The C:llä on vielä opittavaa, mikä näkyy tässäkin kun hän aikoo tehdä sen sisääntulorampin suuntaan, mutta eihän rampin kohdalla ole yleisöä! 5.. 4.. 3.. 2.. 1..

Kehään saapuu Fake HG! Matala FOOO~! Okaayy. Hän ehtii tulla rauhallisesti kehään ja vähän kerätä yleisön kannustusta kunnes 5.. 4.. 3.. jne. Vuorossa on Choshu-ka, ihmisen kokoinen hyttynen, joka on tukkaa, themeä ja liikkeitään myöten kuin painilegenda Riki Choshu. Ottelussa nähdään ensimmäisen kerran myös painiliikkeitä(!), kun Choshu-ka iskee Riki Lariatit kaikille. Varsin turhasta Wolf Manista ja KIDATA Low 2009:stä ei ole hirveästi sanottavaa, ja yleensä aika hyvä Red Onigumokin on tällä kertaa viihdyttävyyden kannalta sivuosassa, joten ei niistä enempää. Enää on vuorossa viimeinen osallistuja X.

Alkaa soida Shinya Hashimoton theme! Kehään tulee mainio Kyou Itako, joka saa voimat ja liikkeet aina siltä legendalta, jonka theme soi. Hustlellahan on tapana aina heinäkuun showeissa kunnioittaa heinäkuussa 2005 kuollutta "Hustle King" Shinya Hashimotoa. Musiikin soidessa Kyou Itako on yhtä mahtava kuin esikuvansa, mutta sen loputtua kaatuu aina maahan voimattomana. Hänen loistaessaan ehdittiin nähdä mm. mainio kohtaaminen Choshu-ka:n kanssa (ei kuitenkaan ihan yhtä hyvä kuin alkuperäiset Choshu vs. Hashimotot) ja herääminen Jumbo Tsurutan themeen. Hänen loppunsa oli kuitenkin lähellä kun alkoi soida Thriller, koska Michael Jacksonin liikkeet eivät valitettavasti painikehässä ole kovin tehokkaita. Mutta niin alkoi olla lähellä myös ottelun loppu, joka oli melko yllätyksellinen. Varsin viihdyttävä huumorimatsi, joka onnistui piristämään kovasti. Jäin kaipaamaan ainoastaan isompaa roolia Fake HG:lle sekä Low! Low! KIDATA~! Low! -liikesarjaa KIDATAlta.


4. hustle:
HG & RG vs. Abdullah the Butcher & Tiger Jeet Singh
ONE OF THESE DAYS I'M GOING TO CUT YOU INTO LITTLE PIECES. Kyllä. Elokuussa tulee 30 vuotta kuluneeksi historiallisesta Antonio Inoki & Giant Baba vs. Abdullah the Butcher & Tiger Jeet Singh -ottelusta, jossa All Japanin ja New Japanin perustajat painivat tiiminä ensimmäisen kerran 8 vuoteen, vaikka olivat vihollisleireissä. Tuon ottelun monsterit ovat taas yhdessä ilmeisesti ensimmäisen kerran sen ottelun jälkeen, mutta Babaa ja Inokia edustavat tässä lähes yhtä suuret sankarit Hard Gay ja Real Gay. HG siis palasi kuukausi sitten taas rakastettavaksi faceksi ja RG:n kaveriksi, mikä oli oikein hyvä juttu, koska Monster HG:na hän oli alkuinnostuksen jälkeen varsin paska. Mielenkiintoista on se, että 30 vuotta sitten Abby oli ihan mahtava painija ja Singh surkea. Nyt Hustlessa Singh on mahtava ja Abby aika huono. Tai huonoksi ei ole ehkä reilua sanoa, koska muuten hän on täydellinen, mutta liikkuu niin huonosti. Tapahtumista ei tarvitse paljonkaan kertoa, koska ottelu koostui lähinnä vain puremisesta ja haarukalla telomisesta. Se siis oli varsin mainio eli pidin kovasti.

Väliaika: kahvia ja koosteita tähän mennessä nähdyistä otteluista. Kun show jatkuu, backstagella Bono-kunia ei saada vieläkään hereille!


Semi hustle:
Bono-kun & Genichiro Tenryu vs. Arma & Geddon w/ Francoise
Tenryu joutuu aloittamaan ottelun yksin. Arma ja Geddon ovat siis maskipäiset Tomko ja Rene Dupree, joista Dupree painii Hustlessa myös Rene Bonapartena. He tuovat kovasti mieleen muutama vuosi sitten Hustlessa painineet Sodomin ja Gomorrahin (Mark Jindrak & Matt Morgan), jotka olivat kuitenkin viihdyttävämpiä, koska heillä ei ollut rumia maskeja ja he sentään haukkuivat kuten koirat. Arman ja Geddonin tarkoitusta en oikein tajua, koska he ovat täysin käänteisviihdyttäviä ja maskien alla voisi olla kuka tahansa, eikä tarvitsisi maksaa isompaa palkkaa melko isoille nimille. Huonon alun jälkeen kaikki kuitenkin muuttuu! Kuva siirtyy backstagelle, jossa Bono-kun näkee unta isästään Great Mutasta ja herää!

MUTA! MUTA! MUTA! The Great Mutan theme alkaa soida ja paikalle tulee THE GREAT BONO. On lisäksi mahtavaa, että kuuluttaja osaa esitellä hänet oikealla nimellä, vaikka hänellekin tuon pitäisi olla yllätys. Jo Great Bono tekee matsista mahtavan, eikä paljon muuta tarvitse sanoa. Varmaan koskaan ennen ei ole ottelu muuttunut 15 sekunnissa hyvin huonosta mahtavaksi.


Main hustle:
Magnum TOKYO vs. Esperanza The God
Esperanza on siis Generalissimo Takadan alter ego, joka teki painidebyyttinsä Hustle Aid 2006:ssa TAJIRIa vastaan. Tämä on Esperanzan viides ottelu, ja edellisen kerran häntä nähtiin Hustle Maniassa viime vuoden lopulla Esperanzan toisena versiona Esperanza the Greatina. Silloin Great Muta hoiteli hänet pelastaakseen poikansa, joten nyt nähdään kolmas versio Esperanza the God. Todennäköisesti kukaan ei ole pystynyt yhtä dramaattisiin otteluihin yhtä vähillä liikkeillä vuosikymmeniin, joten odotukset olivat korkealla. Tällä kertaa Esperanza vaikutti hiukan aiempaa vikkelämmältä ja ilmeiden perusteella ilkeämmältä. Ottelu oli sitä mitä odottaa saattoi, mutta kuitenkin pettymys parista syystä. Enempää en kerro ottelusta, koska upin sen, ja sen saa täältä. On kuitenkin syytä mainita, että tässä nähdään nykypäivän kaksi ehkä parasta entrancea.

Main hustlen jälkeen nähdään vielä jännittäviä hetkiä Generalissimo Takadan kanssa, joista ei enempää, koska ne yksi tai kaksi show'n katsovaa saavat nähdä ne itse spoilaantumatta ja muita ei kiinnosta.

Kokonaisuudessaan Hustle Aid oli varsin viihdyttävä ja tapahtumarikas show, jota kuitenkin tosiaan haittasi se pelko Hustlen uudesta suunnasta ja tason laskusta, sekä pettymykseksi jäänyt main event. Enemmän olisin odottanut myös yleisöltä, joka oli kovin vaisu.

Kiitos Gonerille: edelleenkin mukava kuulla, että arvosteluni jaksavat kiinnostaa :) Itse en ole koskaan HUSTLEa katsonut, mutta sekin on mm. CHIKARAn ohella osasto, jonka aluevaltaus kiinnostaisi kyllä joskus tehdä. Luinpa huvikseni tuon arvostelunkin, ja kiinnostus kyllä lisääntyi. Nykyisin on vain niin laiska ettei edes ROHia jaksa katsoa.. Mainstream-painin ppv't vielä vaivoin..

KING OF THE RING 1996

..Mutta sen sijaan vanhoja WWF:n ja WCW:n ppv'itä jaksaa katsoa vaikka millä mitalla! No en minä niitäkään ole kyllä nyt vähään aikaan katsonut, tämän KOTR:nkin tapitin jo varmaan pari kuukautta sitten. Joka tapauksessa, KOTR on ppv, joka melkein automaattisesti kuuluu suosikkeihini, koska jostain syystä tykkään tämän turnauksen luonteesta ja otteluista aina hyvin paljon. Vuoden 1996 KOTR-ppv'n tasoa paransi myös erittäin paljon se, että heti tapahtuman alussa Jim Rossin ja Vince McMahonin seuraksi selostamoon ei liittynytkään Jerry Lawler vaan Owen Hart! Owen loisti koko tapahtuman ajan color commentatorina, ja miehen kommentointia kuuntelisi mielellään useamminkin vielä. Owen selostustiimissä nosti oikeasti kokonaisfiilistä tapahtumasta heti muutaman pykälän.

Steve Austin vs. Marc Mero w/ Sable - King of the Ring Semi Final Match
Samoin tapahtuman kokonaiskuvaa kohensi oikein mainio opener. Kyseessä oli siis KOTR-turnauksen välierä, eli tämän vuoden ppv'ssä ei nähtäisi kuin kolme turnauksen ottelua. Se ei kuitenkaan haitannut, kun heti ensimmäinen turnauksen otteluista oli tämäntasoinen ottelu. Hunter Hearst Helmsley ja Mero ottelivat siis edellisessä ppv'ssä oikein viihdyttävässä openerissa, mutta siinä varsinkin Hunterin otteet tuntuivat välillä olevan vähän jotenkin vaisuja. Tässä pitkähkössä ottelussa sen sijaan ei nähty mitään vaisuja otteita, ja ottelu jatkui hurjana siitäkin huolimatta että Austin loukkaantui lievästi ottelun aikana. Mero esitteli tuohon aikaan harvinaisia ja harvinaisen tyylikkäitä high flying -liikkeitä (en muista, joko tässä oltaisiin nähty Meron tyylikäs SSP) ja Austin puolestaan hoiti painiosuuden kokemuksella ja taidolla. Ei mikään ikimuistoinen ottelu, mutta juuri osuva avaamaan tapahtuman.
***½

Vader w/ Jim Cornette vs. Jake Roberts - King of the Ring Semi Final Match
Heti perään nähtiin sitten turnauksen toinenkin välieräottelu. Taso laski aika paljon jo pelkästään sen takia, että ottelu oli hyvin lyhyt. Toiseksi myöskin tästä ei yritettyään buukata tasaväkistä kamppailua, kuten edellisestä ottelusta. Tästä huolimatta ottelulla oli selvä tarinansa, ja tämän tarinankerronnan ottelu hoiti tyylikkäästi. Tarina lyhykäisyydessään oli se, että legendaarinen Jake "The Snake" vielä vanhemmilla päivillään tahtoi saavuttaa KOTR-voiton ja oli jo ennen tätä onnistunut päihittämään kaksi vastustajaa. Nyt vastaan kuitenkin asettui Cornetten manageroima ja tähän mennessä pysäyttämätön monsteri Vader, joka myöskin hamusi KOTR-voiton tuomaa kunniaa. Ei siis pitänyt olla kysymystäkään siitä, päihittäisikö Vaderin kokoinen monsteri legendaarisen mutta aikamoisen iäkkään ja parhaat päivänsä nähneen Robertsin. Joka tapauksessa ottelussa nähtiin odotuksista poikennut lopetus, ja tämä oli roolissaan ihan viihdyttävä. Ei erikoista painia (missä ajassa sitä oltaisiin edes ehditty nähdä?), mutta hoiti hommansa hyvin.
*½

The Smoking Gunns (c) w/ Sunny vs. The Godwinns w/ Hillbilly Jim - WWF Tag Team Championship
Petollinen Sunny oli siis pettänyt IYH8: Beware of Dogia ennen käydyssä Free For All -ottelussa Godwinssit auttaen Smoking Gunssit mestaruusvoittoon. Tämän jälkeen Smoking Gunssitkin alkoivat kääntyä heeleiksi muuttaen asenteensa Sunnyn saapumisen myötä, ja Godwinssit janosivat samaan aikaan kostoa. Toisaalta Godwinssien Phineas oli edelleenkin aivan lätkässä Sunnyyn, ja tämä haittasi aika pahasti Godwinssien kostoretkeä. Joka tapauksessa tässä ppv'ssä sitten nähtiin aikamoisen yhdentekevä joukkuemestaruusottelu. Vuosi 1996 oli hyvin pitkään joukkuemestaruuksien osalta synkkää aikaa WWF:lle: kaikki feudit, joukkueet kuin ottelutkin olivat kehnoja, eikä missään oikein näyttänyt olevan parannusta tilanteeseen. Bartin ja Billyn savuavat asseet olivat melkeinpä tähän aikaan parasta antia. Joka tapauksessa tässä ottelussa ei ollut mitään muistettavaa, mutta ei mitään erikoisen huonoakaan. Vaisuhko joukkuemestaruusottelu kaikin puolin.
**

Jerry Lawler vs. Ultimate Warrior
Tässä syy siihen, ettei Jerry Lawler tässä tapahtumassa ollut selostuspöydän takana. Jostain tuntemattomasta syystä "King" oli ollut hyvin katkera Ultimate Warriorille siitä lähtien kun tämä oli tehnyt comebackinsa. Tämä sitten jonkin aikaa ennen KOTR:a kulminoitui siihen, että Lawler alkoi hyökkäillä Warriorin kimppuun mitä alhaisemmilla keinoilla. Lopulta sitten Lawler jostain syystä suostui tähän otteluun ja näin oli Warriorin takaisinmaksun aika. Ennen ottelua Lawler promoili kehässä periaatteessa ihan hyvin mutta vähän turhan pitkästi. Sen jälkeen Warrior sitten saapui, Lawler pakoili hetken ja.. no, lopun voitte arvata itse. Surkeaahan siis koko "ottelu" oli kaikin puolin, mutta yksi tähti annettava silti Lawlerille, joka hoiti roolinsa siedettävästi ja toisaalta koko Warriorin homman surkuhupaisuudelle.
*

Mankind vs. The Undertaker w/ Paul Bearer
WWF:llä oli vuonna 1996 (oman näkemykseni mukaan) vain yksi suuri ongelma WCW:tä vastaan: siinä missä WCW ei yltänyt missään vaiheessa vuotta lähellekään WWF:n tasoa ppv'n Main Event -otteluiden painillisessa annissa, jyräsi WCW loppuvuoden aikana WWF:n täysin kiinnostavilla kuvioilla liittyen tietenkin mystiseen nWo:hon. Samaan aikaan WWF:llä ei ollut oikein mitään ruutuunnaulitsevia juonikuvioita, joiden jatkoa katsojat odottivat innolla.. Lähimmäksi sitä kuitenkin päästiin Mankind-Undertaker -feudilla, joka tarjosi oikeasti mielenkiintoisia (vaikkakin yliampuvia) kuvioita ja minusta oikein hyvää entertainment -brawlia. Ja onhan tämä Mankind-'Taker -kaksikko yksi WWF:n legendaarisemmista feudpareista. Useimmat eivät vain ymmärrä, että huolimatta siitä hupsusta HIAC:n idean tuhoamisesta, pystyivät he oikeasti hyviin otteisiin kehässä. Kaikki eivät tietenkään allekirjoita väitettäni hyvistä UT:n ja Mankindin otteluista, mutta itse en vuoden '96 ppv'itä katsoessa törmännyt yhteenkään kaksikon otteluun, jota katsoessa en olisi viihtynyt. Tämäkin ottelu oli ppv'n ehdottomasti parhaimpia otteluita, tarjosi muutaman aika yllättävänkin tyylikkään hetken ja muuten rauhallista mutta viihdyttävää painia. Jättipä odotus vielä odottamaan jatkoakin.. Ja sitä riitti (vähän liikaakin - kieltämättä).
***½

Goldust (c) w/ Marlena vs. Ahmed Johnson - WWF Intercontinental Championship
Tämän ajan Goldust oli aivan parasta. Painillisesti Mr. Rhodes ei ehkä koskaan ole yltänyt mihinkään huipputekoihin, mutta ei hän missään tapauksessa hunono painija ole, vaan kelpasi varsinkin tähän aikaan taidoiltaan täysin pätevästi IC-kuvioihin. Varsinkin kun herralla oli näin hieno gimmick. Tämänkin feudin tarina lähti liikkeelle siitä, kun Ahmed Johnson loukkaantui Camp Cornetten hyökkäyksen seurauksena ja Goldust saapui paikalle antamaan Johnsonille.. tekohengitystä. Itse ottelu oli onnistunut kaikin puolin. Johnson oli myös oikein hyvä ja viihdyttäväkin brawler, ja harmittaa että miehestä ei WWF:ssä koskaan mitään kovin suurta sitten tullut. Samalla Goldust hoiti myös hommansa ottelussa kunnialla läpi ja tuloksena oli ihan kiva välipalaottelu IC-mestaruudesta. Ei sen kummempaa, mutta ei sen nyt tarvinnutkaan olla.
**½

Ennen KOTR-finaalia nähtiin myös yksi erittäin mielenkiintoinen hetki, kun Brian Pillman teki ensimmäisen esiintymisensä WWF:n ppv'ssä! Pillman, joka oli aikaisemmin joutunut onnetomuuteen ja käveli sen takia kävelykepeillä saapui puhumaan asenteestaan, jollaista ei WWF:n historiassa aikaisemmin ollut nähty. Pillman, joka vielä vuoden alussa pyöri WCW:ssä Loose Cannon -gimmickillään, oli ehtinyt käydä ECW:ssäkin ja, vastoin Bischoffin kanssa tehtyä sanatonta sopimusta, ei palannutkaan WCW:hen vaan loikkasi suoraan WWF:ään, jossa jatkoi entistä hurjempana tätä Loose Cannon -sekoilua. Pillman oli aivan loistava, ja näistä miehen vähäisistä WWF-esiintymisistä täytyy nauttia aivan täysin siemauksin. Lisäksi saimme nähdä myös yhden mielenkiintoisen hetken, kun Pillman oli lopettanut promoilunsa ja oli poistumassa paikalta kun hän törmäsi sisääntulorampilla seuraavaa ottelua varten paikalle saapuneeseen muuan Steve Austiniin. Hollywood Blonds re-union? Not today.

Steve Austin vs. Jake Roberts - King of the Ring Final Match
Ennen ottelua arvailtiin vielä, pääseekö Jake Roberts ollenkaan kehään, koska miehen välieräottelu Vaderin kanssa oli päättynyt siihen, että Vader diskattiin epäurheilijamaisen käytöksen seurauksesta. Tätä seurasi tietenkin raju beatdown Jakelle, mutta kuin ihmeen kaupalla tämä teräspappa vielä saapui kehään ottelemaan Austinia vastaan. Jälleenkään ottelu ei tästä syystä (oikeasti syynä oli Austinin kokema loukkaantuminen siinä Meroa vastaan käydyssä ottelussa) kovin pitkää syntynyt, ja jälleen Jake oli pahasti turpaanottavana osapuolena. Joka tapauksessa tämä ottelu hoiti roolinsa täydellisesti ja sai näyttämään Austinin entistä ilkeämmältä paskiaiselta.. Eli vaikkei se painillisesti kovin paljon tarjonnutkaan, se ei missään tapauksessa ollut huono, vaan ihan onnistunut finaali.
**

Seuraava sitten spoilaa turnauksen voittajan, mutta en voi jättää tätä mainitsematta arvostelussa, kun se yksi tapahtuman hienoimmista hetkistä oli.

Ihan onnistuneen finaalin jälkeen nähtiin täydellisesti onnistunut Austinin promo. Kaikkihan sen tietävät, mutta silti on lainattava Austinia tässä kohtaan.

"You sit there and you thump your Bible, and you say your prayers, and it didn't get you anywhere! Talk about your Psalms, talk about John 3:16... Austin 3:16 says I just whooped your ass!"

Ja loppuhan onkin sitten sitä kuuluista historiaa. Jos joskus KOTR-turnaus on tehnyt sen voittajan uralle ihmeitä, niin Austinin tapauksessa. Kuka enää edes tahtoo muistella surkeaa King Mabel -tapausta?

Shawn Michals (c) w/ Jose Lothario vs. British Bulldog w/ Jim Cornette & Diana Smith - Special Referee: Mr. Perfect - WWF Championship
Ja sitten illan Main Event, joka jälleen kerran pyyhki painillisella ja kaikella muullakin tasollaan WCW:n surkeita Main Eventejä sata-nolla. Tässä ottelussa oli lisäksi tarinakin kohdillaan: Bulldogin ja Michaelsin feudiin (johon sisältyi siis se, että Bulldog epäili Michaelsin yrittävän vokotella Bulldogin Diana-vaimoa) oli sekaantunut nyt Mr. Perfect. Perfectillä ja Michaelsilla oli erinäisiä erimielisyyksiä tietyistä asioista, ja joidenkin vaiheiden jälkeen Mr. Perfect määrättiin tuomaroimaan Michaelsin ja Bulldogin mestaruusottelu KOTR:ssa. Michaels tämän jälkeen epäili, ettei Perfect pystyisi tuomaroimaan ottelua rehellisesti, vaan että Camp Cornette olisi maksanut tämän puolelleen. Perfect otti tämän loukkauksena ja lupasi vielä juuri ennen ottelua haastattelussa tuomaroivansa ottelun täydellisesti. Ilmeisesti WWF:n presidentti Gorilla Monsoon ei tähän kuitenkaan luottanut, koska hän määräsi ennen ottelua Perfectin kehän ulkopuoliseksi tuomariksi. Joka tapauksessa itse ottelukin pääsi lopulta vauhtiin, ja se oli erittäin hyvää painia. Edellisen IYH:n Michaels-Bulldog mielenkiintoisine lopetuksineen oli varsin onnistunut ottelu, mutta tämä oli vielä astetta parempi (ehkä se yksi pykälä ylöspäin oli juuri Perfectin lisääminen kuvioon) ja tämä oli nyt tämän otteluparin se ****-ottelu. Ppv'n paras ottelu, jota katsoessa todella viihtyi. Hienoa painia painimaailman arvokkaimmasta vyöstä. Sääliksi kävi WCW:tä Giant vs. Luger -otteluineen. Kaikinpuolin onnistunut ottelu.
****

Ottelun jälkeen saimme nähdä vielä, kuinka Camp Cornette ei ollut saanut tarpeekseen, vaan Bulldogin lisäksi myös Vader ja selostustöitä hoidellut Owen Hart saapuivat antamaan selkäsaunan päämestari Michaelsille. Michaels ei kuitenkaan taistelussaan jäänyt yksin, vaan häntä saapuivat auttamaan Ahmed Johnson ja.. ULTIMATE WARRIOR! Yleisö tietenkin villiintyi täysin Warriorin saapumisesta ja presidentti Monsoonin seuraavaan ppv'hen lupaamasta Michaels & Johnson & Warrior vs. Camp Cornette -ottelusta. Useat näistä faneista myöhemmin sitten repivät pelihousunsa tajuttuaan, ettei Warrior ottelekaan tuossa tapahtumassa. Pian tämän ppv'n jälkeen Warrior alkoi jällein kikkailemaan omiaan luistaen sovituista esiintymistä perhesyihin vedoten, ja tätähän ei Vince katsellut vaan tarjosi herralle saapikasta. Niinpä tämä ppv jäi Warriorin viimeiseksi WWF:n ppv-esiintymiseksi.. Toistaiseksi ;)

Mitäs tästä ppv'stä nyt sitten kokonaisuudessaan sanoisi? Se tarjosi hienon päämestaruusottelun, oivallisen openerin ja kovan brawlin kahden tässäkin vaiheessa jo aika paljon kokeneen painijan välillä. Sen lisäksi se tarjosi erittäin hyvää selostusta läpi ppv'n ja tietenkin yhden vuoden 1996 historiallisimmista hetkistä: illan, jolloin Steve Austinin tähti viimeistään syttyi. Tämän lisäksi Brian Pillman teki mainitsemisen arvoisen esiintymisen ppv'ssä, ja myös koko KOTR-turnaus oli mielenkiintoinen, vaikka se painillisestikin onnistui vain yhdessä ottelussa. IC-mestaruusottelukin oli kaikinpuolin ihan hyvä, ja tieto Warriorin viimeisestä ppv-esiintymisestä nostaa hymyn huulille. Tapahtuman ainut puhtaasti turha hetki oli siis joukkuemestaruusottelu Smoking Gunssien ja Godwinssien välillä. KOTR '96 on hieno esimerkki siitä, että tähtiarvosanat eivät kerro kaikkea: niiden valossa tämä ppv ei todellakaan ollut mitenkään kummoinen, mutta silti tämä ppv jätti oikein hyvän maun suuhun, oli ehdottomasti ok ja kuului tähän mennessä vuotta ihan kirkkaimpaan kärkeen.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
----------------
2. WWF King of the Ring - Ok
3. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
4. WCW The Great American Bash - Ok
5. WWF Royal Rumble - Ok
6. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
7. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
8. WCW SuperBrawl VI - Kehno
9. WCW Slamboree - Kehno
10. WCW Uncensored - Kehno

Seuraavana vuorossa sitten WCW:ltä se tapahtuma, jossa eräs isojen poikien järjestö virallisesti syntyi.

"Stone Cold Steve Austin" kirjoitti:
"You sit there and you thump your Bible, and you say your prayers, and it didn't get you anywhere! Talk about your Psalms, talk about John 3:16... Austin 3:16 says I just whooped your ass!"

Eeppinen PPV. *****

Useaan kertaan olen tällä foorumilla tuonut ilmi negatiivisen mielipiteeni attitude-erasta. Nyt päätin ylittää linjan ja pistää rahat sinne missä suu on, ja katsoa erään PPV:n juuri siltä aikakaudelta. Selostuksesta läpi tapahtuman vastasivat Jim Ross ja Paul Heyman.

WWF Judgment Day 2001
Sunnuntai, 20. Toukokuuta
Arco Arena, Sacramento, California

Singles Match
William Regal VS. Rikishi
WWF:n komissaari, hienosteleva britti ja samoalainen läskiperse Big Kishi. Johan on outo match uppi. Lyhykäisyydessään tämä oli toimiva opener PPV:lle. Regal on yleisön härnäämisessä maailman parhaita, ja saikin heistä melkein illan kovimmat heatit irti. Williamin ilmeilyt Stink Facen jälkeen olivat eeppisyyttä hipovia. Viihdyttävä ottelu, vaikka painiliikkeitä ei montaa nähtykään.
Kesto: 3:58
Arvosana: **

2 Out Of 3 Falls Match
Chris Benoit VS. Kurt Angle
Panoksena Kurtin Olympia ja MM-kultamitalit, jotka tuo kelvoton ihmishylkiö Chris Benoit oli varastanut ja tunkenut housuihinsa joitakin viikkoja sitten. Käytännössä tämä oli 3 Stages Of Hell-ottelu, mutta sitä ei sellaisena mainostettu, syynä luultavastikin että sellainen oli käyty vain paria kuukautta aiemmin No Way Outissa Triple H:n ja Steve Austinin välillä. Ensimmäinen ottelun ratkaisuksi kelpasi vain selätys, toisen luovutus ja viimeinen fall oli ladder match.

Angle ja Benoit eivät koskaan painineet huonoa ottelua keskenään, eikä suin surminkaan tämäkään sellainen ollut. Samanlaista heittomyllyä ja armotonta intensiteettiä, joita miesten parhaissa otteluissa oli, ei kuitenkaan nähty. Ei sillä, etteikö tämäkin ollut intensiivinen matsi, tietenkin oli, mutta ei aivan samaa tasoa kuin WM X-7 tai Royal Rumble 2003. Ensimmäinen "erä" oli vitsi, joka oli ohi minuutissa. Submission-osio oli mielestäni ottelun mehukkain osa. Jonkin verran niitä upeita suplexeja ja toinen toistaan hurjempia lukotuksia. Benoit'n Liontamer-versio oli muuten varsin komea. Tikasmatsissa oli sellaisia vähän kuivempia hetkiäkin, mutta myös kohtuullisen rajuja bumppeja. Millekään TLC-linjalle tässä ei lähdetty ja hyvä niin. Oikein hyvä ottelu, jolle olisin varmasti antanut korkeammankin arvosanan, ellen olisi nähnyt sitä mihin miehet oikeasti pystyvät. Vähän miinusta lopetuksesta, josta en pitänyt.
Kesto: 24:00
Arvosana: ***1/2

Triple Threat Match For WWF Hardcore Championship
Test VS. The Big Show VS. Rhyno (c)
Tässä ottelussa ollaankin pitkälti sen viisaudenkiven äärellä, miksi attitude ei iske minuun erityisen kovaa. Ottelu alkaa ennen kellonsoittoa (kuten suurin osa illan matseista) ja kansa vaatii spotteja. Sitten kaivetaankin roskapöntöt ja liikennemerkit esiin, brawlataan backstagella, mutta koko menossa ei ole päätä eikä häntää. Pelkkää mäiskäystä mäiskäyksen perään ilman mitään suurempaa päämäärää (tarinaa). Spotfestit ovat oma taiteenlajinsa ja joskus (harvoin kuitenkin) ne ovat ihan toimivia. Tämä oli varsin kaukana siitä ja helpotuksen huokaus oli suuri, kun kello lopulta soi ottelun päättymisen merkiksi.
Kesto: 9:15
Arvosana: * 1/2

WWF Women's Championship Match
Lita VS. Chyna (c)
Kaksi taitavaa naispainijaa ja feudikin oli hypepaketin perusteella ollut varsin mielenkiintoinen mentor ja student-ainesosia sisältävä storyline. Yleisö oli heikkona Litaan, ja miksipä ei? Hardy Boyzien naisjäsen oli varsin kuumaa kamaa tuolloin. Kohtuullisen hyvä ottelu, mutta kuitenkin jollain tavalla tönkkö. Lisäksi häiritsi yksi suuri epäkohta: matsin alkupuolella Chynalla oli mahdollisuus pinnata Lita, mutta tämä tempaisi vastustajansa olkapään itse irti kanveesista. Heelturn? Miksi muuten Chyna lahjoittaisi varman voiton pois, jos ei haluaisi todella rankaista Litaa? Matsin jälkeen naiset kuitenkin halasivat ja olivat parhaita ystäviä?? Ei, ei näin. Vähän tökkivä kokonaisuus, mutta ei todellakaan surkea ottelu.
Kesto: 6:32
Arvosana: **-

Chain Match For WWF Intercontinental Championship
Kane VS. Triple H (c)
Olipa hauska vaihteeksi katsoa Kanea siltä ajalta, kun creativetiimi hänestä vielä välitti. Kumpikin olivat (ja ovat edelleen) hyviä brawlereita ja gimmickmatsien painijoita, ja kahdeksan vuotta aikaisemmin olivat nuorempia, nälkäisempiä ja nopeampia. Huono ottelu ei siis tullut kysymykseenkään. Stipulaatiosta en liiemmälti pitänyt, mutta eipä se nyt kokonaisuutta pilannutkaan. Kovaa brawlausta, komeasti toteutettu bleidaus ja kaikin puolin "menevää menoa" ilman pitkiä tylsiä hetkiä. Niin ja Stephanie McMahon kehän laidalla kullanarvoisine ilmeineen. Matsin lopussa nähtiin (ei-niin-yllättäen) runin, mutta se oli ihan toimiva ratkaisu. Perushyvä PPV-ottelu, mutta ei kuitenkaan yhtään sen enempää.
Kesto: 12:29
Arvosana: ***

Tag Tag Turmoil Gauntlet Match
A.P.A. (Bradshaw&Farooq) VS. The Radicalz (Perry Saturn&Dean Malenko) VS. Dudley Boyz VS. X-Factor (X-Pac&Justin Credible) VS. Hardy Boyz VS. Chris Jericho&Chris Benoit VS. Edge&Christian
Sekavuutta ja kaaosta. Siinä kaksi sanaa, jotka kuvaavat matsia täydellisesti. Vahva osoitus kuitenkin tuonaikaisen tagdivarin vahvuudesta, mukana oli 7 (enemmän tai vähemmän) varteenotettavaa joukkuetta. Tämän ottelun voittajat ansaitsivat mestaruusottelun tulevaisuudessa hallitsevia mestareita vastaan, jotka sattuivat olemaan HHH&Stone Cold. Lisäjännitystä matsiin toi Chris Jericho, jonka partneri oli ennen matsia kysymysmerkkiä. APA oli vakuuttava ja viihdytti kovasti, Dudleyt toivat aivan uutta energiaa matsiin ja viimeiset kolme tiimiä sitten räjäyttivät pankin totaalisesti. Matsin lopullinen ratkaisu sitten nähtiin kahden kanadalaisjoukkueen kesken, ja se oli hienoa katsottavaa. Hyvää painia, vähän huonompaa painia ja kaikkea siltä väliltä. Katselunautinto vähän kärsi tästä ottelun sekavuudesta ja hajanaisuudesta, mutta enpä tiedä miten tällaisen ottelun, jonka lisänimikin on "turmoil" voisi pitää paremmin koossa. Pituuttahan tällä oli aivan helvetisti, mutta eipä siinä oikeastaan ollut sekuntiakaan liikaa. Joidenkin mielestä varmaan lähes klassikkokamaa, mutta itselleni liian sekava kokonaisuus. Perusviihdyttävää menoa kuitenkin.
Kesto: 32:10
Arvosana: ***

No Holds Barred Match For WWF Championship
The Undertaker VS. 'Stone Cold' Steve Austin (c)
Viimeisenä oli vuorossa illan neljäs hardcore-ottelu, koska tämäkin oli moiseksi aikaisemmin illalla muutettu. Undertaker ja Austin ovat sellaisia kavereita, jotka ovat kenen tahansa 'all time' listalla korkealla ja lisäksi miehillä oli valtava määrä kemiaa keskenään, joten odotukset olivat sen mukaisia. Jos oli HHH:n ja Kanen ottelu hyvää brawlausta, niin tämä oli loistavaa brawlausta. Yleisöönmenevää ja ajankestävää. Olipa ottelussa myös lyhyt vaihe, jossa Austin murjoi Undertakerin jalkoja submission-otteilla, mutta ei se kauaa kestänyt. Tämä varmaankin siitä syystä, että tuolloin 15 kiloa bulkimman Takerin kunto ei olisi välttämättä alun- ja lopetuksen kaltaista tahtia läpi matsin kestänyt. Vince McMahon läsnäolo ringsidella toi aivan oman lisämausteensa, ja hänen sekä Undertakerin välisiä "hetkiä" oli kyllä hauska seurata. Paul Heyman torui Undertakeria, koska espanjalaisten pöydän sijaan, tämä heitti Austinin heidän oman pöytänsä läpi. Pakko vielä kerran painottaa kuinka loistavaa brawlausta tämä oli. Ottelun lopussa nähtiin sitten ylibookkausta puhtaimmillaan, joka ei nyt sinällään haitannut. Miehet kuitenkin kohtasivat vuosien mittaan niin useasti, että puhtaitakin lopetuksia nähtiin. Niin nyt ajatus karkasi.....se ylibookattu lopetus oli toimiva, ja sitä edeltävät minuutit helvetin tulista menoa, suurella jännityksellä. Mainio pääottelu, eipä Austin vuonna 2001 yhtään huonoa PPV-ottelua vetänytkään.
Kesto: 23:07
Arvosana: ****+

Yhteenveto: Kelpo show, mutta ei tämä attitudefaniksi minua kääntänyt. Yliannostuksen hc-painia tässä ainakin sai, sillä neljässä ottelussa oli hc-stipulaatio ja kaikissa muissakin moisia elementtejä nähtiin aivan riittämiin. Tagmatsissakin pöydät ja tuolit viuhuivat. Main event oli todella hyvä ottelu, Benoit/Angle selvä kakkonen. Chain- ja tagmatsi kuuluivat myös PPV:hen. Opener ajoi asiansa, naisten matsi 3-way olivat sitten vähän heikompaa kamaa. Aikakaudelle tyypillisesti runinejä nähtiin useassa ottelussa, osaan ne sopivat, osaan eivät. Ihan viihdyttävä paketti, mutta tänäkin vuonna on useita parempia eventtejä nähty.

Matsien keskiarvo: 2,71

Jos tahtoo kunnolla pistää rahat sinne missä suu on ja ottaa tehtäväkseen Attitude Eran empiirisen tutkimuksen, niin WrestleMania X-Sevenin jälkeiset tapahtumat eivät ihan parasta materiaalia ole. Vaikka tuonkin jälkeen jonkun aikaa tietynlainen Attitude-henki vallitsi vielä, alkoi InVasionin (joka tosin ei vielä JD:n aikaan ollut alkanutkaan kaiketi) myötä Attitude Era olla historiaa. Ennemmin kannattaa vaikka tutkia vuotta 1999.. Tai ei kyllä kannata, se on aikamoisen kehno vuosi ppv'n tasokkuuden osalta. Itse kyllä silti Attitude Erasta tykkään, mutta ei se mikään ikimuistoinen aikakausi mielestäni ole.. Paljon hyvää mutta myös paljon huonoa. Arvostelu itsessään oli kyllä jälleen hyvää laatua.

"Kenitys" kirjoitti:
Jos tahtoo kunnolla pistää rahat sinne missä suu on ja ottaa tehtäväkseen Attitude Eran empiirisen tutkimuksen, niin WrestleMania X-Sevenin jälkeiset tapahtumat eivät ihan parasta materiaalia ole.

Jep. Vähän sama kuin haluaisi tutustua jääkiekkoon ja katsoisi matsin kaukalopalloa.

Mut jatkakaa pojat samaan malliin vaan.

"Kenitys" kirjoitti:
Jos tahtoo kunnolla pistää rahat sinne missä suu on ja ottaa tehtäväkseen Attitude Eran empiirisen tutkimuksen, niin WrestleMania X-Sevenin jälkeiset tapahtumat eivät ihan parasta materiaalia ole. Vaikka tuonkin jälkeen jonkun aikaa tietynlainen Attitude-henki vallitsi vielä, alkoi InVasionin (joka tosin ei vielä JD:n aikaan ollut alkanutkaan kaiketi) myötä Attitude Era olla historiaa. Ennemmin kannattaa vaikka tutkia vuotta 1999.. Tai ei kyllä kannata, se on aikamoisen kehno vuosi ppv'n tasokkuuden osalta. Itse kyllä silti Attitude Erasta tykkään, mutta ei se mikään ikimuistoinen aikakausi mielestäni ole.. Paljon hyvää mutta myös paljon huonoa. Arvostelu itsessään oli kyllä jälleen hyvää laatua.

Joo, voi kyllä jäädä tuo 1999 sellaiseksi vuodeksi ettei paljon tule syvemmin tutustuttua. Austin poissa, Angle debytoi vasta ihan loppuvuodesta, mitä jää jäljelle? Minulle on wrestlingin alalla vielä niin paljon tutkimattomia polkuja jäljellä, joihin haluisin syvemmälle sukeltaa. 80-luvun NWA, 90-luvun puolenvälin WWF, japskit, TNA:n alkuvuodet jne... Lisäksi haluan ehdottomasti pysyä ajan hermolla, joka tarkoittaa jopa kuutta TV-show'ta viikossa ja PPV:t päälle. Siitä voi sitten laskea, kuinka paljon aikaa jää, kun nukkuakin pitää ja ulkonakin on joskus ihan kiva käydä.

"What" kirjoitti:
Joo, voi kyllä jäädä tuo 1999 sellaiseksi vuodeksi ettei paljon tule syvemmin tutustuttua. Austin poissa, Angle debytoi vasta ihan loppuvuodesta, mitä jää jäljelle?

No, kyllä Austin sentään SummerSlamiin asti paini ihan aktiivisesti ja senkin jälkeen pyöri vielä kuvioissa aina Survivor Seriesiin asti. Angle nyt ei vuoden '99 aikana saanut vielä yhtään mitään aikaan.

"Kenitys" kirjoitti:

"What" kirjoitti:
Joo, voi kyllä jäädä tuo 1999 sellaiseksi vuodeksi ettei paljon tule syvemmin tutustuttua. Austin poissa, Angle debytoi vasta ihan loppuvuodesta, mitä jää jäljelle?

No, kyllä Austin sentään SummerSlamiin asti paini ihan aktiivisesti ja senkin jälkeen pyöri vielä kuvioissa aina Survivor Seriesiin asti. Angle nyt ei vuoden '99 aikana saanut vielä yhtään mitään aikaan.

Sekoitin sitten vuodet 1999 ja 2000 tuon Austin-jutun osalta. Eihän sitä tiedä, jos jossain vaiheessa alkaa ihan kunnolla kiinnostaa tuon aikakauden meno, mutta käsittääkseni muutamia loistavia main eventtejä lukuunottamatta aika kökköä menoa koko vuosi. Nii, ja saihan Angle jo vuonna 1999 aikaan ikimuistoisen "you don't boo an olympic gold medalist"-promon.

Löytyi hyvä rako arvosteluni julkaisemiseen.

WWF In Your House 28: Backlash (1999)

Jep, historian ensimmäinen Backlash oli vielä In Your House. Ja syy miksi tapahtuman hankin oli Steve Austinin ja The Rockin WrestleMania-revanssi.

Six Man Tag match:
Ministry Of Darkness (Midian, Bradshaw & Faarooq) vs. The Brood (Gangrel, Edge & Christian)

Ottelun taustana oli sitten Broodin irtautuminen Ministry Of Darknessista. Christian aiottiin uhrata MOD:n johtaja The Undertakerin johdolla, kunnes Gangrel ja Edge pelastivat Christianin saaden vihaisen Ministryn kimppuunsa.

Itse ottelu oli ihan perustag-mättöä alusta loppuun asti. Ottelussa nähtiin mm. Broodin jäseniltä Poetry In Motion sekä Bradshawin stiffi Fall Away Slam. Bradshaw kyllä vaikutti paljon kiinnostavammalta vielä näihin aikoihin. Mitään muuta spoilaavaa en tahdo kertoa, mutta tuossa oikeastaan kohokohdat.

Yleisö oli mukana myös hyvin ja aloittivatkin yllättäen ei-kehävuorossa olevaan Midianiin kohdistuvat "Midian Sucks"-chantit.
Lopetus oli jokseenkin odotettu, lopun sekoilu oli ihan kivaa katseltavaa.

***- Olen tainnut unohtaa kriittisyyteni joksikin aikaa, mutta kyllä tämä ainakin minut sai innostumaan.

WWF Hardcore Championship:
Hardcore Holly (c) vs. Al Snow

Miehillä oli jotain feudia, mutten päässyt oikein juoneen kiinni. No, en antanut sen pahemmin häiritä, vaan nautin täysin siemauksin ottelun annista.

Ottelu oli yllättävänkin pitkä (

Spoiler

15 min

) ja painittiin todellakin kaikkialla mm. parkkipaikalla. Loppupuolella kehään asti kuitenkin päästiin ja Superplex pöydän läpi oli erittäin hieno. Plussaa jälleen hyvästä yleisöstä. Jollakin fanilla oli "Wheel Chair Wrestling"-kyltti ja ekat kirjaimet tummennettu, joten varmasti tiedätte mitä firmaa joku random pilkkasi. Sai sekin kyltti muutaman sekunnin tv-aikaa.

**½ Yllätyin positiivisesti ja yleensäkin sytyn tälläiselle HC-painille.

WWF Intercontinental Championship:
The Goodfather (c) vs. Goldust /w Blue Meanie

Ho-train sai kivat reaktiot ja ennen ottelua Goodfather pilkkasikin Goldustia aika nokkelasti.

Itse ottelu taas oli melko lyhyt ja hyvä niin. Molemmat miehet olivat aika tylsiä ja sitten vielä yhtä miestä nöyryytetään koko ottelun ajan paria vastaliikettä lukuunottamatta. Lopun juhlat olivat melko priceless.

**- Arvosana ei tullut pelkästään koko ottelusta, vaan myös kaikista häppeningeistä ennen ja jälkeen ottelun.

Tag Team #1 contendership match:
The New Age Outlaws (Road Dogg & Billy Gunn) vs. Jeff Jarrett & Owen Hart /w Debra

Voittaja saa Tag Team -mestaruusottelun ensi torstaina käytävään kahden tunnin SmackDowniin. Aluksi Outlawsit villitsivät yleisöä tutuilla DX-jutuilla. Tämä on muuten Owen Hartin uran viimeinen PPV-matsi.

No joo, 10 minuutin joukkueottelu tästä sitten tulikin ja olen kyllä tyytyväinen bookkaukseen. Sekasortoa oli toki välillä, muttei ihan mennyt sillä perinteisellä tag-ottelun kaavalla. Debra oli isoine muotoineen häiriköimässä hyviksiä.

Enpä tästä ottelusta mitään kohokohtia osaa sanoa, mutta kyllä suosittelen.

*** tykkäsin.

Boiler Room Brawl:
Mankind vs. Big Show

Miehillä on ollut feudia 15.2 RAW:sta lähtien, kun Big Show kusetti Mankindilta WWF:n mestaruuden Ladderissa. WrestleMania XV:ssä Mankind voitti Big Shown diskauksella, mutta feudihan ei ollutkaan siinä, vaan nyt onkin luvassa Mankindin erikoisuus: Boiler Room Brawl, jota Mankind ei ole koskaan hävinnyt.

Ottelu oli kaikessa lyhkäisyydessään varsin onnistunut tekele, miehiä paiskottiin suunnilleen jokaiseen Boiler Roomista löytyneeseen esineeseen ja hyvä niin. Tärkeimpänä mainitsen tilanteen, jossa Mankind löi ikkunan Big Shown pään lävitse ja joku siru viilsi sekä Big Shown pään että Mankindin käden auki.

Lopetus oli ihan mielenkiintoinen ja voittajakin oikea. Jopa illan toinen HC-mättö, kyllä minua hellitään.

***+ Painillisesti ei mitään Angle vs. Benoit-tasoa, mutta kyllä tästä erittäin viihdyttävä koitos saatiin.

Single match:
Triple H /w Chyna vs. X-Pac

Triple H käänsi selkänsä X-Pacille Wrestlemania XV:ssä. Siitä johtuu tämäkin ottelu. Tarkemmin en taustaa osaa selitellä.

Jos olen nyt kehunut vuolaasti yleisöä, täytyy sanoa, että ottelun arvosanaa latisti todellakin KUOLLUT yleisö. Satunnaisia kiljahduksia ja yhtä lyhyttä X-Pac-chanttia lukuunottamatta yleisö ei reagoinut edes X-Pacin loistaviin vastaiskuihin.

Painillisesti ottelu oli erittäin hyvä. Vajaan kahdenkymmenen minuutin aikana molemmat saivat hallita tasaisesti. Toki pari tylsää sleeper-kohtaa oli, mutta muuten meno oli vauhdikasta jopa HHH:n puolelta. Tässä olisi painin puolesta parempikin matsi, mutta yleisön hiljaisuuden takia en päässyt huippumatsin tunnelmaan. Kuitenkin illan paras ottelu.

***½

Single match:
The Undertaker /w Paul Bearer vs. Ken Shamrock

Stablesodat oli näihin aikoihin kuumimmillaan. 'Takerin Ministry oli McMahonien Corporationin kanssa sodassa ja ottelu pistettiin pystyyn.

Ottelun kayfabe toimi erittäin hyvin: The Undertaker pelkäsi Shamrockin luovutusliikkeitä ja siksi tarjosi meille erittäin monipuolista liikearsenaalia sidonnoista (mm. Half Boston Crab Shamrockille) perinteisiin heittoihin. Molemmat yrittivät tuhota toistensa voimavaroja, Shamrock 'Takerin voimaa ja 'Taker Shamrockin nopeatempoista mattopainia vääntöineen.

Eittämättä tuo mainitsemani Half Boston Crab kuului yksiin hienoimmista hetkistä, sekä 'Takerin tarjoilema komea Lariat. En aliarvioi Shamrockia, pysyihän hän mainiosti ottelussa mukana. Lopetus oli ihan odotettavissa btw.

Niin, yhteisarvosanaksi annan kuitenkin tälle ottelulle laimean ***+:n, sillä hypetyksestäni huolimatta tuntui, että lukkoja oli liikaa.

***+

WWF Championship (Special Referee: Shane McMahon):
Steve Austin (c) vs. The Rock

Tälle feudille ei kyllä selityksiä tarvittaisi, mutta valaisenpa tietämättömiä vielä. Niin, Austin voitti mestaruuden Wrestlemania XV:stä ja entisenä mestarina The Rock sai uusintaottelun. Ennen Backlashia Rock mm. heitti Austinin jokeen ja piti hautajaiset, mutta Austinhan ei menehtynytkään, vaan teki paluunsa murskaamalla monsteriautolla Rockin auton.

Itse ottelu oli kuin toisinto Wrestlemania XV:n ottelusta enkä tiedä miksen syttynyt, vaikka tämähän oli sitä Attituudia itsessään. Kenties suuri samanlaisuus Mania-ottelun kanssa aiheutti sen.

Alussa hieman painia kehässä, sitten taas mentiin rampille ja lavasteet sai kyytiä. Pään takomista puolin ja toisin pitkin kaikkea mahdollista, kunnes päästiin selostuspöydän ääreen ja se hajosi komeasti Rock Bottomilla. Lopetus oli hyvin odotettavissa ja ennalta-arvattavuus oli yksi häiriötekijä.

Okei, ottelu tarjosi muutaman hauskankin hetken, mm. kun Rock pölli kuvaajan kameran, mutta muuten ei oikein iskenyt. En pahemmin syttynyt Wrestlemania-boutillekaan, tämä saattaa olla jopa huonompikin, mutta annan silti saman arvosanan minkä 'Manian matsillekin.

***½

Lopussa Steph menee limusiinin kyytiin ja kuskiksi paljastuukin Undertaker. Show loppuu siihen.

Enpä tiedä mikä kolmen tähden vimma iski. Katsoin tapahtuman pätkittäin valitettavasti, se saattaa näkyä arvostelussa. Noh, kuitenkin aika keskiverto PPV. Yhtään huonoa ottelua en nähnyt. Jos aiheutan eripuraa, yritän parhaimman mukaan selitellä.

Liittyen edellisen sivun Panun BL-arvosteluun: täytyy kyllä sanoa tuosta Backlashista että tuo Shamrockin ja UT:n ottelu oli todella kehno. Yksi pitkäveteisimmistä otteluista, jonka muistan nähneeni. Ehkä se sitten johtui siitä, että kaksikolta olisi voinut odottaa jopa ihan mielenkiintoista kohtaamista, mutta sen sijaan nähtiin äärimmäisen tylsä heel vs. heel -ottelu, joka ei edennyt mihinkään, johtuen ehkäpä siitä että pääosa ottelusta oli turhia lukkojen vaihtoja. Oli siinä tietenkin ne hyvätkin hetkensä kun kaksikko unohti aina välillä hetkeksi idean siitä, että ottelun pitää olla yhtä lukkosotaa, mutta vähissä nuo hetket kyllä olivat. Niin ja Austinin ja Rockin ottelu taas sen sijaan oli erittäin viihdyttävä ottelu, samalla tavoin kuin WM XV:nkin kohtaaminen. Muuten kyllä olen samaa mieltä tapahtumasta pääpiirteittäin, ihan mukava mutta ei mitään kauhean erikoista. Taisi kuulua silti '99-vuoden parempaan osastoon. Ainiin, ja se pimpin' ain't easy -gimmickinen Charles Wright on nimen omaan Godfather, Goodfather on sitten RTC:hen liittynyt heeliksi kääntynyt sama henkilö, joka vastusti kaikkea mitä Godfather edusti :) Piti nyt sanoa kun tuota virhettä on nähnyt aika usein.

Ja sitten taas oman projektin pariin.

BASH AT THE BEACH 1996

WCW:n ppv'issä The Great American Bashia seurasi sitten Bash At The Beach. Mielikuvitus ppv-nimien keksimisessä on WCW:llä ollut selvästi samaa luokkaa kuin mitä WWE:llä keksiessä tälle vuodelle typeriä uusia nimiä ppv'eilleen. Nimi ei kuitenkaan ppv'täkään pahenna tässä tapauksessa: vuorossa oli historiaan varsin selvästi jäänyt ppv - tässä tapahtumassa alkunsa sai juuri se järjestö, joka muutti sodan WCW:n eduksi seuraavan puolentoista vuoden ajaksi.

Psychosis vs. Rey Mysterio Jr.
Ennen tuota hetkeä, saimme nähdä kuitenkin ppv'ssä paljon muutakin.. Kuten hyvää painia. Cruiserweight-divisioona oli painillisen tason osalta todellakin se suurin valttikortti WWF:n jatkuvasti tasokkaita ME-otteluita vastaan. WCW:n ME-otteluissa kun ei todellakaan ollut painillisesti kehuttavaa. Psychosis ja Mysterio Jr. - kuten useimmat varmasti tietävät - ovat molemmat meksikolaisia painijoita, jotka tässä vaiheessa uraansa eivät olleet vielä olleet kovinkaan kauaa esillä Amerikan painitapahtumissa, varsinkaan mainstream-tasolla (WCW saa kiittää tässäkin ECW:tä miesten tuomisesta maahan). Nyt kuitenkin heille annettiin mahdollisuus näyttää taitonsa pistämällä heidät vastakkain ppv'n openeriin. Mysterio Jr. oli jo GAB:ssa otellut hienon CW-mestaruusottelun Dean Malenkon kanssa, ja tämä ottelu jatkoi tuota hienojen CW-otteluiden sarjaa. Mestaruus ei tässä ottelussa ollut pelissä, mutta se ei kaksikkoa haitannut, vaan hyvin toisensa tunteva kaksikko pisti pystyyn hienon, lennokkaan, lucha-tyylisen ottelun. Ei siis ihan perinteinen jenkkiläinen CW-ottelu, koska esim. myyminen ei tässä ollut ykkösosassa, mutta silti loikkiminen jne. ei tässä mennyt vielä yli niin kuin joissain tämäntapaisissa spottiotteluissa. Yleisökin oli yllättävän hyvin mukana, ja olihan tämä tosiaankin hiton viihdyttävä ottelu, jota katsoi todella mielellään alusta loppuun. Täydellinen openerin rooliin, kyllä nämä kaksi tietävät mitä kehässä tehdä..
****

Big Bubba w/ Jimmy Hart vs. John Tenta - Carson City Silver Dollar Match
..Toisin kuin nämä kaksi. Ei, Big Bubban ja John Tentan feud ei siis todellakaan ollut vielä loppunut, vaan tätä roskaa saatiin seurata vielä toisessakin ppv'ssä. En todellakaan tahdo tietää liikaa tämän ottelun taustatarinoista, joten en ole ottanut niistä selvää enkä siis aio niitä tässä kertoakaan. Carson City Silver Dollar Match on nimittäin Silver Dollar Sack On A Pole Match. Kyllä, yhdessä kulmauksessa olleen tolpan huipulla oli siis dollarisäkki ja.. niin. Niinpä tämä ottelu koostui siitä kun nämä kaksi isoa kaveria yrittivät saada itselleen sitä säkkiä ja välillä Jimmy Hart sekaantui tähän roskaan. Kaikesta parjauksesta huolimatta on silti myönnettävä, että tämä oli, öh, parempi ottelu kuin kaksikon edellinen ottelu, koska tässä ei tarvinnut vain katsoa näitä kahta kehässä yrittämässä epätoivoisesti painia, vaan heille oli keksitty myös muuta ohjelmaa. Jimmy Hartin osuus varsinkin tässä ottelussa oli jopa ihan hauska, mutta yhtä kaikki parasta tässä ottelussa oli se, että tämä oli viimeinen kaksikon otteluista vuoden '96-ppv'issä.
*

Diamond Dallas Page vs. Jim Duggan - Taped Fist Match
Mitä ihmettä oikeasti WCW? Ensin openerina on loistava ja lennokas kahden taidokkaan painijan ottelu ja seuraavaksi meille tarjotaan pahinta wrestlecrapia ja sen jälkeen vielä vuoden '96 Jim Duggan painimassa. Tämäkin ottelu käytiin jälleen siitä DDP:n Battlebowl-turnauksen sormuksesta ja Lord of the Ring -tittelistä. DDP:n piti siis Battlebowl-voiton myötä päästä ottelemaan päämestaruudesta, mutta sen sijaan hän otteleekin seuraavissa ppv'issä Buff Bagwellia ja Jim Duggania vastaan. Ei näin. DDP:n ja Bagwellin ottelu oli vielä ihan ok, vaikkakaan ei mitenkään erikoinen, mutta tämä oli jo aika laimea. DDP pelasti sen, mikä tässä ottelussa oli pelastettavissa, mutta koska hänkään ei mikään painijumala ole, ei tästä kovin hyvää kakkua syntynyt. Taped Fist -stipulaatio on vieläpä todella typerä. Joka tapauksessa, ei ihan kamalan huono ottelu mutta mitäänsanomaton, onneton ja kehno.
*½

Public Enemy vs. Nasty Boys - Four Man Dog Collar Match
Muistatteko millä tavalla WCW:n vuoden 1996 ensimmäinen ppv alkoi? Aivan, SuperBrawl VI:n openerina oli Public Enemyn ja Nasty Boysin Street Fight Match. En tiennyt tuolloin tuon feudin tarinaa ja oletin sen jälkeen, että koko feud oli ohi, koska mitään siitä ei myöhemmin mainittu, mutta nyt sitten yhtäkkiä taas nämä kaksi roskapainijoukkuetta olivat ottelemassa toisiaan vastaan HC-ottelussa. Ei sillä, että roskapainissa mielestäni mitään vikaa kauheasti olisi, ja varsinkin kun nämä neljä eivät siinä ihan hirveän huonoja edes ole. Dog Collarit nyt eivät mitenkään erityisen onnistunut lisä ollut tähän, mutta toisaalta eivätpä ne nyt pahemmin ottelua häirinnetkään. Myyminen oli yhtä hyvillä kantimilla kuin miesten SuperBrawl-ottelussakin (lue: aika olematonta), mutta ei sen tämmöisessä ottelussa tarvitse häiritä. Hei, siellä on neljä miestä mättämässä toisiaan kaikella mitä käsiinsä saavat! Kun otteluun lisättiin vieläpä se, että nelikko käytti tässä HC-taistelussa hyvin hyödykseen ppv'n sisääntulorampin rantalavastusta, oli tuloksena itseäni ihan viihdyttänyt välipalaottelu. Ei millään tavalla erikoinen ottelu tai jotain mitä kauheasti myöhemmin muistelisi, mutta hoiti hommansa.
**½

Dean Malenko (c) vs. Disco Inferno - WCW Cruiserweight Championship
Tässä ppv'ssä kävi niin, että parasta CW-ottelua ei käytykään mestaruusvyöstä. Mysterion ja Psychosiksen ottelu oli nimittäin erittäin hyvä, eikä Malenkon ja Infernon ottelu tuolle tasolle tosiaankaan yltänyt. Disco Infernosta pitää ihan ensimmäisenä sanoa, että jotenkin koko hahmo on niin huvittava ja surullisen huvittava, ettei tyyppiä voi jollain sairaalla tavalla olla fanittamatta. Miehen nimi kertoo aikalailla kaiken tarpeellisen gimmickistä. Tähän tietenkin liitetään vielä se, että Infernon win-loss historia ei ole koskaan ollut ihan niitä parhaimpia. Nyt kuitenkin jotenkin mies oli noussut Malenkon mestaruuden haastajaksi, ja eihän tämä nyt missään tapauksessa huono ottelu ollutkaan. Jos en nyt ihan väärin muista (tämänkin tapahtuman näkemisestä on aika paljon aikaa), kulki ottelu niin että Malenko hallitsi ottelua pitkään kunnes kaikkien yllätykseksi täysi altavastaaja Inferno pääsikin otteluun yllättävän hyvin mukaan haastaen "Ice Manin". Ihan hauska, kiva ja tasokaskin CW-mestaruusottelu tämä siis, mutta ei todellakaan parasta, mitä WCW:llä oli tarjota.
***

Joe Gomez vs. Steve McMichael w/ Debra McMichael
Sitten todella mielenkiintoiselta kuulostava ottelu, jolla oli tasan yksi tarkoitus: luoda McMichaelsille uskottavuutta, jota hänellä ei vielä mitenkään liikaa ollut. Steve McMichaelhan oli siis Four Horsemanin uusin jäsen, kun hän GAB:ssa käydyn Greene & McMichael vs. Flair & Arn -ottelun lopussa petti joukkueparinsa ja liittyi Four Horsemaniin. Syy tähän oli se vanhin kaikista: raha. Näin McMichaelsista muotoutui ilkeä hemmo, joka nyt Benoit'n, Arnin ja Flairin kanssa muodosti neljä hevosmiestä. Tiedän, tämä backstory paljasti kokonaan tuon GAB:n ottelun lopun, mutta luotan ettei kukaan katso Joe Gomez vs. Steve McMichael -ottelun raporttia jos tahtoo tietää mielipiteeni vain ja ainoastaan tuosta GAB:n ottelusta. Ainiin.. Se itse ottelu. No, Gomez väläytti ihan kivoja otteita eikä McMichaelkaan minusta mitenkään erikoisen huono tässä ollut. Täysin turha ppv-tason kohtaaminenhan tämä oli, mutta tavallaan jopa positiivinen yllätys. Ei yhtään mitään muistettavaa, mutta ei myöskään häirinnyt. Hoiti oman roolinsa.
**

Konnan (c) vs. Ric Flair w/ Miss Elizabeth & Woman - WCW United States Heavyweight Championship
Tämä Four Horsemanin koostumus oli siitä äärimmäisen hauska, että porukkaan kuului neljän hevosmiehen lisäksi melkein yhtä monta hevosnaista. Tässäkin ottelussa siis Flairin kehänlaidalla olivat Miss Elizabeth ja Woman. Naisista mestaruusotteluun: Kon(n)an oli siis kantanut US-mestaruutta nyt lähestulkoon koko vuoden ja puolustanut vyötään kuukaudesta toiseen erinäisiä ulkomaalaisia staroja vastaan. Nyt kuitenkin vastassa oli aivan eri kaliiberin vastustaja: vastaan kun todellakin asettui Nature Boy itse. Tämän ottelun suurin ongelma olikin juuri se, että Konnan/Flair pari ei kuulosta siltä, että heidät näkisi edes '90-luvun puolivälin WCW:ssä painimassa vastakkain tai ainakaan erityisemmin odottaisi tuota ottelua. Tuo kaksikko ei vain jotenkin minun mielessäni klikkaa mitenkään. Sillä tavalla nämä kaksi kyllä klikkasivat, että koska Konaninkaan taidoissa ei ollut tällöin mitään valittamista ja Flair hoiti homman jälleen rutiininomaisella taidolla kotiin, saimme nauttia ihan viihdyttävästä US-mestaruusottelusta. Ei tämä tosiaankaan mikään klassikko ollut, mutta ihan tasokas kohtaaminen ja nosti myös kiinnostusta US-kuvioiden ympärillä.
***

Four Horseman (Arn Anderson & Chris Benoit) vs. The Taskmaster & The Giant (c)
Taskmasterilla ja Benoit'lla oli siis taustalla todella raju feud, mutta tämän lisäksi Four Horsemanin ja Dungeon of Doomin välillä jo parantuneet välit olivat jälleen tulehtuneet pahemman kerran The Great American Bashissa. Tässä olivat siis lähtökohdat sille, että WCW:n päämestarina toiminut The Giant iskettiin tässä ppv'ssä täysin yhdentekevään otteluun sen sijaan että päämestaruuden ympärille oltaisiin vaikka koitettu luoda jotain mielenkiintoista kuviota. Tässä ottelussa oli kyllä siis Benoit'n ja Taskmasterin mielenkiintoinen feud takana, mutta muuten kaikki bookkaus koskien tätä ottelua olikin varsin idioottimaista. Tämä ottelu oltaisiin voitu käydä aivan hyvin jossain Nitrossa, koska koko ottelu oikein huokui tunnelmaa siitä, kuinka feudia päätettiin jatkaa vain satunnaisella joukkueottelulle. Tv-jaksoissa tuo vielä menee, mutta ppv'ssä tämmöisiä randomjoukkueotteluita ei kyllä pitäisi näkyä. Tasollisestikin ottelu oli niin perinteinen tv-joukkueottelu kuin mahdollista: ei mitään erikoisen huonoa (eikä Benoit'n ja Arnin kehäosuudessa mitään valitettavaa todellakaan ollut), mutta ei yhtään mitään mikä olisi kummemmin lämmittänyt mieltä. Mielenkiintoa tälle ottelulle yritettiin kai luoda sillä, että jos Arn tai Benoit voittavat ottelun, saa joukkueen voittava osapuoli päämestaruusottelun.. No, tuo yritys epäonnistui kunnolla.
**

The Outsiders (Kevin Nash & Scott Hall) & Mystery Partner vs. Lex Luger (c) & Sting & Randy Savage
Siinä missä WCW:n päämestari jysäytetään ppv'ssä täysin turhaan ja typerään curtain jerk -otteluun, ovat tapahtuman Main Eventissä aivan muut nimet. Tämän lisäksi siinä missä tätä edeltänyt joukkueottelu oli turha ja epäkiinnostava, oli tässä ottelussa sitäkin enemmän latausta. Tämä oikeasti kiinnosti kaikkia: Kevin Nash ja Scott Hall olivat saapuneet WCW:hen reilu kuukausi sitten kylvämään tuhoa tarkoituksenaan ottaa haltuun koko WCW ja nyt kolme WCW:n urhoollista soturia lähti taistelemaan näitä ilkiöitä vastaan. Hall ja Nash olivat vieläpä luvanneet, että heidän seuranaan tässä ottelussa on kolmaskin kaveri. Jostain syystä tämä kaveri ei kuitenkaan ilmestynyt ottelun alussa kehään, ja niinpä Hall ja Nash aloittivat ottelun kahdestaan. Pian myös facejen lukumäärä tippui kahteen, kun ottelun alussa WCW:läisten hyökkäys oli niin latautunut, että Lex Luger loukkaantui (kayfabe) vahingossa tuossa hyökkäyksessä. Ottelun alku oli siis mitä energisin, mutta sen jälkeen tapahtui romahdus. Ei tietenkään romahdus sillä tavalla, etteivätkö jäljelle jääneet neljä kaveria olisivat pystyneet ihan mukavaan painiin, mutta juuri sen takia ettei tässä sitten nähtykään mitään muuta kuin IHAN MUKAVAA painia. Herranjumala, tämän ottelun piti olla se missä WCW:n edustajat taistelevat täydellä voimalla karkottaakseen ulkopuoliset hyökkääjät ja Outsiderit taas yrittävät tuhota WCW:n edustajat lopullisesti! Tuota henkeä ei kyllä alun jälkeen ottelussa nähty yhtään. Sen sijaan, että kaikki olisivat pistäneet kaikkensa tässä ottelussa likoon, vetivät nämä neljä täysin rutiininomaisen joukkueottelun ilman mitään säväyttävää menoa. Ei tämä huonoa painia ollut, mutta täysin muuta kuin olisi voinut toivoa. Ottelun pelastus saapui kuitenkin sitten lopussa. Siinä missä KOTR:n Austin-promo oli äärimmäisen hieno yksittäinen hetki, oli tämä vielä hienompi ja vielä paljon suurempi. Tämän ottelun loppu muutti kaiken jatkon kannalta ja se oli vieläpä onnistuttu bookkaamaan hiton tyylikkäästi. Linkki, jos joku ei ole vielä nähnyt.
**½

Ja kun ottelu oli saatu päätökseen, saimme nähdä todella hienon promon ja ennenkaikkea uuden aikakauden - new World orderin aikakauden - alun. Ottelun aftermatchissa toimi kaikki: Hogan, Hall ja Nash loistivat, yleisö loisti reaktiollaan.. Kaikki toimi tässä. Kuinka upeaa oli nähdä viimeiset lähemmäs 15 vuotta ennen tätä sitä yhtä ja samaa babyface-roolia vetänyt Hogan promoamassa mikkiin tuohon tyyliin? Todella upeaa. En ole itse mitenkään erityinen nWo-fani enkä todellakaan väitä tietäväni kaikkea tuosta ryhmittymästä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että tämän ppv'n loppu oli suurin yksittäinen syy minkä takia tästä ppv'stä jäi hyvä maku suuhun. Ja olihan se nWo äärimmäisen nerokas idea, kunnes sitten WCW ei taas tajunnut lopettaa ajoissa.

Bash At The Beach tullaan aina muistamaan tapahtumana, jolloin nWo sai alkunsa - ja aivan syystä. Nimenomaan tuo ryhmittymän syntymä oli suurin syy, minkä takia tämä ppv kannatti katsoa. Tuo oli myös ppv'n yksittäinen paras hetki, vaikka sitä pohjustettiinkin turhan pitkällä ja laimeahkolla joukkueottelulla. Yhtä kaikki, tuo jos mikä oli onnistunut hetki. Kaiken tämän hypen keskellä pitää kuitenkin jälleen muistaa, että tässä ppv'ssä tapahtui kyllä paljon muutakin, jolla oli myös osansa ppv'n kokonaiskuvassa. Mikä kokonaiskuva ppv'stä sitten jäi käteen? Yllättävän hyvä, jos katsoo ottelujen keskiarvoa. Tarjolla oli nimittäin aika paljon ppv'hen kuulumatontakin tavaraa, mutta vastapainona oli sitten hyviä mestaruusotteluita, yksi erittäin hieno ottelu ja sitten juuri tuo tapahtuman loppu, joka oli koko vuoden tärkein yksittäinen hetki. Niinpä, vaikka painin tasolla mitattuna tämä ei hirveän korkealla yltäisikään, on tämä niin merkittävä ppv omalla tasollaan etten voi kauhean alas listata tätä.. Enkä toisaalta taas kauhean korkealle, koska hyvien hetkien lisäksi tarjolla oli myös aika paljon sitä kehnompaa osastoa. Kokonaisarvosanana ok, mutta se ei tässä tapauksessa kerro läheskään kaikkea.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
----------------
2. WWF King of the Ring - Ok
3. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
4. WCW The Great American Bash - Ok
5. WWF Royal Rumble - Ok
6. WCW Bash At The Beach - Ok
7. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
8. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
9. WCW SuperBrawl VI - Kehno
10. WCW Slamboree - Kehno
11. WCW Uncensored - Kehno

Johan tuli taas pitkä tarina, no seuraavaksi taas joskus vuorossa WWF:n viimeinen ppv ennen SummerSlamia.

Mukavia arvosteluja ovat arvon foorumilaiset arvostelleet tänne. varsinkin WHATin arvostelut ovat rautaa. Jatka samaan malliin. Tein joskus arvostelun ja päätin kokeilla onnistuuko arvostelu taito vielä. Eli Viimeisimpiä hankkimiani DVD:tä on Tagged Classics joka sisälsi Unforgiven ja No Mercy 2000 tapahtumat. ja Unforgivenin katsoin ja tein siitä teille arvostelun

UNFORGIVEN 2000

Phildelphia PA

Dudleyboyz&Acolytes vs Right to Censor

eli kahdeksan miehen joukkue matsilla aloitettiin ilta ja suhteelisen hyvä maku jäi matsista. tällä tavalla noin monen miehen joukkue matsit pitääkin toteuttaa. ottelu oli aika brawl pohjainen ja teknisiä liikkeitä ei pahemmin nähty. eli tuohon aikaa RTC ryhmä oli musiikkiaan myöten todella ärsyttävä johtajanaan Steven Richards. ottelussa nähtiin Bradshawn helvetin pyykkinaru eli clothesline from hell. ja Dudleyn veljekset olivat hyvin mukana matsissa. ottelun lopetus oli hyvä ja Dudleyt paiskasivat Richardsin vielä pöydän läpi ottelun kunniaksi. 8 man tag otteluksi ja openeriksi varsin toimiva tosin hieman sekava ottelu.

tähdet:***

STRAP MATCH
Jerry Lawler vs Tazz

mukavan alun jälkeen tästä alkoi ppv:n alamäki. tämä ottelu oli hidas ja kömpelö. ihme että silloinen WWF näki tarvetta jatkaa tätä summerslamissa jo yhden ottelun nähtyä feudia. Lawler mätti Tazzia pataan kunnolla ja juuri kun Lawler oli tehnyt 3 piledriveria Tazzille(joista tazz selvissi kuin ei mitään olisi tapahtunut) niin mitä ihmettä!!!! RAVEN. yleisössä kuului jonkun verran ECW ECW chanttiä. Raven teki Lawlerille Evenflow/Raven effectin ja häipyi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tässä ottelussa ei ollut muuta hyvää suoraan sanotuna kuin Ravenin Debyytti. ja se siitä

Tähdet:*½

HARDCORE CHAMPIONSHIP MATCH
Steve Blackman(c) vs Al Snow vs Crash Holly vs Test vs Perry Saturn vs Funaki

WM 2000 nähtiin hardcore battle royal ja tämä oli aivan samanlainen 10 minuutin versio. Tässä ottelussa Al Snow edusti...Italiaa aivan totta. mutta matsiin, vaikka ottelussa olikin mukana HC pioneereja niin ottelussa käytettiin todella vähän aseita ja mitään mieleen painuvaa hetkeä ei tehty. ottelun alku menikin yleisön seassa brawlatessä ja ottelun aikana mestaruus vaihtui 3 kertaan. ottelun lopuksi kaikki yrittivät pinnata mestaria isossa läjässä mutta tuomari ei suorittanut laskua. ja aika loppui. suoraan sanottuna tämä oli aikamoinen täyte matsi. eikä lähellekkään parasta WWF Hardcore painia.

Tähdet:**

Chris Jericho vs X-Pac

ihan mielenkiintoinen matsi, mutta sanotaan tässä että Jericho olisi jo tuolloin voinut olla ylempänä cardissa. eli ihan kelpo matsin pistivät pystyyn. illan high flying matsi mutta silti jotain jäi puuttumaan. lopetus oli ihan oikea ja hyvä. ottelun lopuksi X-Pac löi Jerichoa nunchuck kapuloilla pariin otteeseen. yleisön reaktiot olivat aika hyvät.

Tähdet:***

STEEL CAGE MATCH FOR THE WWF TAG TEAM CHAMPIONSHIPS
Edge&Christian(c) vs Hardyboyz

ottelun tarina oli jotenkin kökkö. eikä ottelu ollut parasta kyseisten joukkueiden kohtaamisia. nämä tarvitsisivat tikapuut eivät häkkiä!. eli ottelun heti alku puolella Jeff Hardy pääsi karkaamaan ulos häkistä ja ottelusta tulo 2 vs 1 ottelu. Jeff kuitenkin teki kaikensa auttaakseen veljeään Mattia joka taisteli mestareita vastaan yksinään häkin sisä puolella. Christiankin tuli häkistä pois ja lita kävi tekemässä hurracanan hänelle. Jeff kiipessi häkin päälle ja teki illan hienoimman spotin eli kuiskaus tuulessa häkin päältä suoraan edgen ja mattin syliin. Lopetus oli kanssa ihan ok. mutta edelleen ottelu olisi ollut parempi ilman häkkiä.

tähdet:***½

INTERCONTINENTAL CHAMPIONSHIP MATCH
Eddie Guerrero(c) vs Rikishi

Eli Rikishin heel turn oli kulman takana mutta ei vielä kuitenkaan tässä matsissa. tämän ottelun tarina oli että Eddie ja Chyna oli menossa naimisiin. Tämä ottelu oli alusta loppuun puuduttavaa katsotavaa. mutta onneksi kestoa ei ollut hirveesti. Kauhea hidas,vähä liikeinen,tylsä matsi jota ei edes Eddie Guerrero voinut pelastaa. DUD

Tähdet:*

NO DQ MATCH
Kurt Angle vs Triple H

Mielestäni illan paras matsi. mollemat pistivät parastaan ja teemana oli että Stephanien oli tehtävä päätös että onko hän kurtin vai Miehensä Triple H puolella. Tässä ottelussa sitten viimein meni se Espanjalaisten selostuspöytä. Kiva matsi jossa nähtiin paljon liikeitä mollemilta mutta lopetus olisi voinut olla parempi.

Tähdet:****

FATAL FOUR WAY FOR THE WWF CHAMPIONSHIP
The Rock(c) vs Kane vs Chris Benoit vs Undertaker

main event tarjosi ihan laadukasta WWF menoa ja Benoit meinasi viedä voiton jo alkumetreillä mutta ei kuitenkaan. muuten ottelu oli yhtä Brawlamista ympäri kehä aluetta ja käytiinpä sisääntulo rampillakin ottelemassa mutta Benoit Tarjoili tekniikaa esim. Crippler Crossfacen muodossa. Taker ja Kane tuntuivat jotenkin turhilta tässä matsissa vaikka hekin muutaman hetken loivat otteluun. mukava lopetus ja loppu tunnelma ottelusta ihan mukava mutta paremmin ottelu olisi toiminut Rockin ja Benoitin välisenä.
Tähdet:***

Kaiken kaikkiaan olin pettynyt tähän tapahtumaan. pari turhaa matsia mukana ja tapa lopettaa ottelut olivat aika huonoja. Summerslam oli tähän verratuna paljon parempi PPV. aika heikkoja oli WWEssä muutama ppv vuonna 2000 ja tämä unforgiven on yksi niistä

ARVOSANA TAPAHTUMALLE:**½

"nWo-Sting" kirjoitti:
HARDCORE CHAMPIONSHIP MATCH
Steve Blackman(c) vs Al Snow vs Crash Holly vs Test vs Perry Saturn vs Funaki

--

mutta matsiin, vaikka ottelussa olikin mukana HC pioneereja niin..

Kuka porukasta Blackman, Al Snow, Crash Holly, Test, Saturn & Funaki muka on edes jollain todella hämärällä tasolla HC-pioneeri? :D Puhuttaessa hardcore-painin edelläkävijöistä niin ei ihan ensimmäisenä tulisi mieleen Funakin, Crash Hollyn tai edes Al Snow:nkaan tapaiset nimet.

IN YOUR HOUSE 9: INTERNATIONAL INCIDENT

Ja tosiaan, seuraavana on vuorossa projektissani WWF:n viimeinen ppv ennen kesän suurinta tapahtumaa - SummerSlamia. Tällä kertaa In Your House järjestettiinkin Kanadan puolella (jo toisen kerran IYH-historiassa, ensimmäinen oli IYH4), ja tästä johtui siis tuo lisänimike International Incident. Jos en nyt ihan väärin muista niin tällä kertaa Vince McMahonin ja Jerry Lawlerin seuraksi selostustiimiin oli jo liittynyt Good Ol' JR. Jos näin oli, tässä ppv'ssä JR oli vielä kiltti face-selostaja. Tilanne kuitenkin tulisi muuttumaan myöhemmin syksyllä..

Jälleen versioni sisälti tapahtumaa edeltäneen Free For All Matchin, jossa Savio Vega kohtasi Uncle Zebekiahin manageroiman muuan Justin "Hawk" Bradshawn:n, jolla tuskin oli tässä vaiheessa uraansa harmainta aavistustakaan, että eräänä päivänä hän tulisi pitämään WWE-mestaruutta lähemmäs vuoden ajan ja nousemaan kaikkien aikojen kymmentenä painijana WWE:n Grand Slam -mestareiden joukkoon. Itse ottelusta ei ole kauheasti mainittavaa, koska sitä ei ollut liialla pituudella pilattu, eikä siinä toisaalta mitään erikoista nähty. Bradshaw ja Vega painivat ihan siedettävästi reilut neljä minuuttia, mutta se siitä. Arvosanana noin *½.

The Smoking Gunns (c) w/ Sunny vs. The Body Donnas - Non Title Match
Varsinaisen tapahtuman avasi sitten joukkuemestari Smoking Gunssien ja Body Donnasien kohtaaminen. Vuoden alussa, Royal Rumblessa, nähtiin samainen kohtaaminen, mutta muutama asia oli muuttunut tuosta ottelusta. Ensinnäkin Rumblen aikaan Sunnyn manageroima ylimielinen heel-joukkue Body Donnas oli, Sunnyn hylättyä heidät, kääntynyt faceksi ja samalla Smoking Gunsseille oli, Sunnyn takia jälleen, käynyt juuri päinvastoin. Toiseksikin tässä ottelussa ei ollut mestaruutta pelissä - erinomainen idea pistää ppv'hen ottelu, jossa joukkuemestarit ovat mukana ja jättää ottelu Non Title Matchiksi! Voi vain kuvitella, kuka on tämänkin nerokkaan idean saanut. Kolmas ja viimeinen ero Rumblen otteluun oli se, että tämä ei ollut yhtä tasokas kuin RR:n kohtaaminen. Ei tämä nyt paljoa huonompi ollut, mutta jotenkin ehkä juuri sen takia etteivät mestaruudetkaan olleet pelissä, tuntui tämä ottelu aika laimealta - kuten koko WWF:n joukkuedivari tähän aikaan. Ihan perusok-joukkuepainia kaikilta neljältä, mutta tämän ottelun olisi odottanut näkevänsä esimerkiksi ppv'tä edeltäneessä Raw'ssa ennemmin kuin itse ppv'ssä.
**

Mankind vs. Henry O. Godwinn w/ Hillbilly Jim
Jos ymmärsin Lawlerin, jolla oli tähän aikaan suurempaakin feudia Jake Robertsin kanssa, puheet oikein, oli Mankindin ollut tarkoitus painia alunperin Robertsia vastaan, mutta jostain syystä Roberts ei sitten päässytkään tähän otteluun paikalle. Niinpä Henry O. Godwinn toimi Robertsin korvaajana Mankindiä vastaan - jipii! Tältä ottelulta en odottanut yhtään mitään, koska koko Godwinssien näkeminen oli alkanut joka kerta rasittaa enemmän ja enemmän. Yksinkertaisesti en vain tajua, mitä ihmettä kukaan bookkaustiimissä koskaan näki näissä heppuleissa, varsinkin kun heitä pidettiin todella pitkään esillä. No tässä ottelussa, jossa sikafarmari kohtasi mielipuolen (hei, miksipä ei!), Godwinnseista ei tarvinnut katsoa kuin toista, ja Henry ei edes ollut äärettömän rasittava Mankindiä vastaan. Kiittää tosin sopii sitä, että ottelu ei ensinnäkään ollut kamalan pitkä ja toiseksi sitä, että Mankind veti roolinsa jälleen todella upeasti, mutta joka tapauksessa tämä ottelu oli kelvollinen. Ei hyvä, ei edes ihan hvyä tai ok, mutta katsottava. Lähinnä Mankindin takia, mutta eipä sillä ole väliä.
**

Steve Austin vs. Marc Mero w/ Sable
Kaksi ensimmäistä ottelua eivät luvanneet kauhean hyvää tälle ppv'lle, mutta kolmannen kohdalla asiat alkoivat näyttää edes vähän paremmilta. Austin ja Mero olivat siis otelleet King of the Ring -turnauksen välierissä erittäin viihdyttävän ottelun (***½), mutta tarina ei päättynyt tähän, vaan Marc Mero tahtoi uusintaottelua KOTR-voittaja Austinia vastaan. Muistaakseni tässä ottelussa oli taustalla muutakin kuin Meron tappio Austinille turnauksessa, mutta pääidea oli se, että Mero tahtoi osoittaa pystyvänsä voittamaan Austinin. Koska näiden kahden ensimmäinen ottelu oli oikein hyvä, ei ollut mitään syytä, miksi tämäkään olisi ollut huono. Sen sijaan ensimmäisen tasolle tämä ei kuitenkaan yltänyt, koska ottelu oli ensinnäkin huomattavasti lyhyempi kuin KOTR-turnausottelu, ja toisaalta tässä ei nähty paljoakaan uutta verrattuna tuohon ensimmäiseen matsiin. Joka tapauksessa tämäkin oli siis oikein hyvä kohtaaminen ja piti KOTR-voittajan hyvin esillä väli-ppv'ssä. Viihdyttävä ottelu, ja Meron liikettä oli taas ilo seurata.
***

Goldust w/ Marlena vs. The Undertaker w/ Paul Bearer
Goldust oli siis edellisessä ppv'ssä hävinnyt Intercontinental-mestaruutensa Ahmed Johnsonille, ja nyt hän otteli jälleen The Undertakeria vastaan. Minulle ei ollut selvinnyt IYH8: Beware of Dogin aikaan Goldustin ja 'Takerin "feudin" syy, eikä se ollut tässäkään vaiheessa auennut. Joka tapauksessa edellisessä ppv'ssä he kohtasivat toisensa Casket Matchissa, ja nyt heidät pistettiin toisiaan vastaan normaaliin otteluun. Ensimmäisessä ottelussa oli myös pelissä IC-mestaruus, mutta nyt mukana ei ollut sitäkään. Tämä "feud" tuntui kulkevan aika nurinkurisesti. Joka tapauksessa itse ottelu oli taas ok, mutta ei edelleenkään mitään sen erityisempää. Goldust osoitti taas pystyvänsä ihan hyviin otteisiin kehässä sen lisäksi, että on loistava hahmo, ja Undertaker puolestaan hoiti hommansa jälleen kunnialla läpi. Ottelun lopussa mukaan sekaantui myös Undertakerin ykkösvihollinen Mankind, mikä osoitti että ottelun päätarkoitus oli siis taas vain jatkaa UT:n ja Mankindin feudia. Hyvin tv-otteluhenkinen kohtaaminen siis tämäkin, mutta tasoltaan parempi kuin opener.
**½

Tässä välissä taidettiin nähdä face-joukkueen promo, ja alkuperäisistä suunnitelmista poiketen (kiitos vain Ultimate Warriorin pelleilyn), ei Camp Cornettea kohdannutkaan Michaelsin ja Johnsonin kanssa Ultimate Warrior, vaan SYCHO SID! Sycho Sid, joka siis viimeeksi oli näkynyt WWF:n ohjelmistossa joskus vuoden vaihteessa Ted DiBiasen Million Dollar Corporationin jäsenenä ja aikaisemmin vuonna '95 oli puukottanut Shawn Michaelsia pahemman kerran selkään, oli nyt jälleen liittynyt face-tiimiin. Kysymys kuuluikin, pystyisikö Michaels luottamaan Sidiin, mutta face-kolmikko oli erittäin luottavainen sen suhteen, että menneet ovat menneitä. Sidin paluu ME:hen, juuri tätä WWF kaipasi.

Shawn Michaels (c) & Ahmed Johnson (c) & Sycho Sid w/ Jose Lothario vs. Camp Cornette (British Bulldog & Owen Hart & Vader) w/ Jim Cornette
Ja niin oli aika Main Eventin. Tällä kertaa ei siis tosiaankaan nähty mestaruusottelua, vaan Jim Cornetten ohjaamat kolme kovaa heeliä kohtasivat nyt Shawn Michaelsin ja tämän pari kaveria. Tämän ottelun päätarkoitushan oli vain pohjustaa sitä, että Shawn Michaels ja Vader kohtaisivat toisensa SummerSlamin Main Eventissä.. Eli edes tapahtuman Main Eventin päätarkoitus ei ollut itse ottelu vaan sen sijaan toimia toisen ottelun hypenä! No, itse otteluhan oli kyllä ihan viihdyttävää katsottavaa. Kun kehässä on Michaelsin, Owenin ja Bulldogin tasoisia painijoita (eikä Vaderissa tai Johnsonissakaan ollut mitään heikkoa), ei kauhean huonoa ottelua voi odottaa. Kyllä tämä laadultaan pieksi esimerkiksi WCW:n Bash At The Beachin ME:nä toimineen 6-Man Tag Team Matchin. Tähän vain kiteytyikin koko WWF:n ja WCW:n ero tällä hetkellä: siinä missä WWF:n ottelu oli WCW:n vastaavaa tasokkaampi, oli WCW:n ottelu paljon merkittävämpi ja taatusti kiinnosti jenkkimarkkeja paljon enemmän. Mutta siis, ottelu oli aikamoisen pitkä vieläpä (n. 25 minuuttia), siinä nähtiin muutamia oikein jänniä kohtia, mutta ei tämäkään mitenkään erityisen hyväksi yltänyt. Ehkä se oli juuri se tunnelma, että tämäkin ottelu olisi voinut olla ihan hyvin ppv'tä edeltävässä tv-show'ssa pohjustamassa ppv'n ME:tä, mutta ei tämä mitenkään erikoisen hyvä ollut. Viihdyttävä kyllä, mutta ei mitään sen enempää.
***

In Your House 9 kiteytettynä: otteluista neljä olisi voitu käydä ihan hyvin jotain suurempaa ppv'tä edeltävässä Raw'ssa pohjustamassa ppv'n suurempia otteluita. Se ainut ottelu, jonka päätarkoitus olla cardissa oli nimen omaan näiden miesten kohtaaminen eikä jonkun toisen ottelun pohjustus, olikin sitten edellisen ppv'n rematch, joka ei yltänyt alkuperäisen ottelun tasolle.

En minä olekaan vaatimassa, että (varsinkin tietäen WWF:n tämänaikaisen vaikean tilanteen) heidän olisi kannattanut uhrata Michaels vs. Vader- tai Undertaker vs. Mankind -ottelut ainakaan samaan IYH-ppv'hen, mutta tähän asti WWF oli silti löytänyt aina In Your Houseihin jotain itsessään merkittävää, eikä pelkästään tapahtumaa seurannutta suurta ppv'tä hypettävää ottelua. Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi WM:ää edeltänyt In Your House 6, jossa kumpikin pääotteluista (Owen vs. Michaels ja Bret vs. Diesel) tavallaan toimivat WM:n otteluiden pohjustajana, mutta samalla noilla otteluilla oli myös itsessään merkitys: Michaelsilla ja Owenilla oli jo useamman kuukauden ollut feud johtuen siitä että Owen oli lähes lopettanut HBK:n uran ja Bret oli puolestaan vienyt SurSerissä Dieselin vyön ja nyt Diesel sai vihdoin tuon haluamansa re-matchin. Tässä ppv'ssä Undertaker vs. Goldust tai Main Event eivät itsessään kiinnostaneet paljon ketään. UT/Goldust-ottelunkin suurin reaktio syntyi Mankindin hypätessä soppaan mukaan. Ainiin, tapahtumassahan nähtiin kaikki mestarit, mutta ei silti yhtään mestaruusottelua.

Onneksi WWF taas tämän IYH:n jälkeen tajusi, että IYH:t eivät voi olla kuin viikottaisohjelmia, joissa promoja on vain vähemmän ja ottelut ovat pidempiä, vaan niiden otteluiden on tarjottava jotain itsessään kiinnostavaa. Tietenkin suurimmat ottelut kannattaa säästää suurempiin ppv'eihin, mutta silti olisi löydettävä se tasapaino niin, että pienemmissäkin tapahtumissa pystyttäisiin tarjoamaan jotain uutta ja jännittävää. WWE tietenkin taistelee edelleenkin tämän tasapainon löytämiseksi tasaisin väliajoin.

Tl;dr: Tapahtuma oli kehno, eikä varmasti tarjonnut mitään uutta niille jotka noina aikoina seurasivat WWF:n viikottaislähetyksiä. Kaksi ihan hyvää ottelua ei ole sitä, mitä ppv'ssä pitäisi näkyä.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
----------------
2. WWF King of the Ring - Ok
3. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
4. WCW The Great American Bash - Ok
5. WWF Royal Rumble - Ok
6. WCW Bash At The Beach - Ok
7. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
8. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
9. WCW SuperBrawl VI - Kehno
10. In Your House 9: International Incident - Kehno
11. WCW Slamboree - Kehno
12. WCW Uncensored - Kehno

..Tuosta kaikesta huolimatta tuokin IYH silti pieksi WCW:n kaksi kehnointa tapahtumaa. Seuraavaksi vuorossa onkin WCW:n Hog Wild, saa nähdä pystynkö pitämään yhtä nopean tahdin yllä.

Uudessa työssä ei tosiaan saa tarpeeksi kirjoittamisesta, joten pakko purkaa tarvetta vanhojen ppv'iden ppv-raportteihin: ajattelin sitä paitsi, että yrittäisi ottaa itseni nyt kiinni näissä raporteissa - oikeasti sain katsottua vähän aikaa sitten vuoden viimeiset ppv't ja näillä näkymin olen jatkamassa ainakin katseluprojektia vuoteen '97:kin.

HOG WILD 1996
Hog Wild -event oli muutamastakin asiasta aika hassu tapahtuma. Ensinnäkin tämä (ja sen seuraajana toimineet Road Wild) -tapahtumat järjestettiin ulkotiloissa, Sturgis Motorcycle Rally -alueella, jossa nimestäkin päätellen normaalisti rymistelivät moottoripyörät. Nyttenkin katsomossa oli paljon moottoripyörillä saapuneita faneja. Muutenkin koko tapahtuman teemaan liittyi moottoripyörät - se näkyi myös tapahtuman nimessä, joka liittyy jotenkin johonkin Harrikka-omistajien kerhoon, en tiedä tarkemmin eikä kauheasti kiinnostakaan. Tekijänoikeussyistä myöhempinä vuosina tämä tapahtuma opittiin kuitenkin tuntemaan siis Road Wildinä. Ja ainiin, tapahtuman posterissa oli Red & Yellow Hulkster poseeraamassa ("ain't no easy riders here") motskarin selässä, vaikka nWo olikin jo siis hyvässä vauhdissa :) Selostajina jälleen - ketkäpä muutkaan - Dusty, Bobby & Tony.

Rey Mysterio Jr. (c) vs. Ultimo Dragon - WCW Cruiserweight Championship
Noniin, jälleen WCW:n ppv avattiin nopeatempoisella Cruiserweight-ottelulla, jossa oli mukana Mysterio. Hog Wildiin tullessa Mysterio Jr. oli kuitenkin siis voittanut itselleen Cruiserweight-mestaruuden, joka vielä edellisen ppv'n aikaan komisti Dean Malenkon vyötäistä. Mysterion vastustajaksi olikin saapunut toinen maskimies, Japanin lahja WCW:n cruiserweight-painille: Ultimo Dragon. Ottelu kuulostikin etukäteen erittäin mielenkiintoiselta ja kovatasoinenhan tämä ehdottomasti oli. Ottelu täynnä hienoja, lennokkaita liikkeitä ja yleisestikin erittäin viihdyttävää menoa. Ongelmana oli kuitenkin ensinnä se, että tämä ei kestänyt ihan niin kauan kuin olisi toivonut (vaikkakin yli 10 minuuttia). Toisaalta sitten ongelma on taas se, etten ole ihan varma olisiko sittenkään toivonut näkevänsä tätä paljon pidempään: siinä missä Mysterio Jr:n ja Psycosiksen spottailu-ottelut eivät vielä menneet yli, tuntuivat nämä Mysterion ja Dragonin kohtaamiset (tämä ei vielä niin pahasti kylläkään) menevän jo vähän turhan yli. Itse tykkään kuitenkin siitä, että myyminen otetaan huomioon ottelussa, vaikka tiedän ettei näissä otteluissa se olekaan pääidea. No, viihdyttävää menoa ja sai oikein hyvällä tavalla yleisön mukaan - ei tätä siis missään tapauksessa voi vähätellä. CW-vyön esilläolo tällä tavalla on aina plussaa.
***½

Scott Norton vs. Ice Train w/ Theodore Long
Kyllä, Ice Trainin managerina toimi nimen omaan SE Theodore Long, joka on aikanaan hoitanut niin managerin kuin tuomarinkin roolia ja jonka nykyisin tunnemme parhaiten "Holla, holla!" -huudoista. Ice Trainin ja Scott Nortonin taas tämän ajan painin seuraajat olivat jo ehtineet oppia tuntemaan Fire & Ice -joukkueen jäseninä. Nyt kuitenkin oli käynyt niin, että tämä joitakin kuukausia sitten perustettu joukkue ei kauhean pitkään elänyt, vaan jäsenille syntyi kärhämää, joukkue hajosi ja tässä sitä oltiin. Tarkempaa syytä joukkueen hajomiselle ei annettu, enkä uskon sen ketään asiasta tietämätöntä - kuten allekirjoittanutta - kiinnostaneenkaan. Koko tämä kuvio oli kyllä niin surkea. Nortonin ja Ice Trainin joukkue ei ollut ehtinyt missään vaiheessa alkaa edes vaikutta yhtenäiseltä kaksikolta, kun se jo päätettiin hajottaa. No, itse ottelu oli aika lyhyt ja täysin mitäänsanomaton. Ei varsinkaan Norton kehässä huono ollut, eikä tämä painillisesti kauheaa katsottavaa ollut, mutta täysin yhdentekevä ottelu ja yhdentekevä feud. Hohhoi.
**

Bull Nakano w/ Sonny Onoo vs. Madusa - Battle of the Bikes
Tämä on itse asiassa aika hassu ottelu historian kannalta. Madusahan siis paini vuoden 1995 loppuun asti WWF:ssä Alundra Blayze -nimellä ja oli firman selkeästi kovin (ja lähestulkoon ainut, jos emme tahdo laskea mukaan Bertha Fayea [ja uskokaa minua, me emme halua laskea Bertha Fayea]) naispainija ja piti myös suurimman osan ajasta WWF:n naisten mestaruutta.. Niin paljon, että lähdettyään WWF:stä, hän otti sen mukaansa ja dumppasi roskikseen ensimmäisessä WCW:n show'ssa, jossa esiintyi vaihdettuaan laivaa. Tämä kaikki historia vielä yhden kerran (olen ainakin kerran jo sen aikaisemmin tämän projektini aika kertonut) sen takia, että Blayzen, eli Madusan, merkittävin feud tuosta naisten vyöstä WWF:ssä oli nimen omaan Bull Nakanoa vastaan. Bull Nakanoa, japanilainen naispainija joka.. no, ei ole ihan perinteisen naispainijan näköinen. Olen kuitenkin tykännyt kaikista näkemistäni Nakanon kehäotteista ja tapahtumia katsoessa on Nakanon luukki muutenkin ollut pelottavan sijaan vain hiton uskottava. Niinpä odotin tältä periaatteessa pitkän tarinan omaavalta ottelulta (johon oli sekoitettu vielä jenkki- ja japskipyörienkin kiistaa) paljon. Harmi vain, että tämäkään ottelu ei pahemmin aikaa saanut (viitisen minuuttia), mutta toisaalta sen ajan nämä kaksi naista kyllä hyödynsivät hyvin. Ei ehkä niin hienosti, kuin olisin toivonut, mutta oikein mukavasti. Ihan kiva naisten ottelu, joka ei kuitenkaan ehtinyt päästä läheskään sille tasolle, kuin sen olisi pitänyt, kun ottelu jo loppuikin. Madusan ensimmäinen ppv-ottelu toista naispainijaa vastaan WCW:hen paluun jälkeen, kyllä selkeästi kannatti.
**

Dean Malenko vs. Chris Benoit w/ Woman & Miss Elizabeth
Olen jokaisen aikaisemman ottelun kohdalla sanonut ajanpuutteesta, mutta siitä ei kauheasti pitäisi valittaa, koska tässä ottelussa tuo aika sitten käytettiin hienosti hyödyksi. Kun Chris Benoit'n ja Dean Malenkon annettiin painia lähes puoli tuntia kestävä ottelu, ei aikaisempien otteluiden ajanpuute enää tuntunut missään. Malenko oli siis aikaisemmin Bash At The Beachin ja Hog Wildin välillä menettänyt CW-mestaruutensa ja nyt hän sitten otteli Benoitia vastaan. Normaalisti valittaisin selkeän feudin ja tarinan puutteesta, mutta tässä ei tarvittu sitä: nämä kaksi miestä kertoivat upean tarinan kehässä. En edes ole välttämättä tämäntyyppisten otteluiden suurimpia ystäviä, mutta tässä vain toimi kaikki. Upeita liikkeitä, upeaa psykologiaa, upeaa rauhallista, mutta silti koko ajan juuri oikealla tahdilla etenevää painia kohti erinomaista lopetusta. Sekin toi otteluun loistavan lisänsä, että tämä ehdittiin julistaa jo kaksi kertaa Time Limitin takia umpeenmenemisen No Contestiksi, mutta tätä vain jatkettiin yliajalla: sekin kertoi siitä, että nämä kaksi tahtoivat painia niin kauan toisiaan vastaan, että selviäisi, kumpi se parempi mies olisi. Ehdottomasti tähän mennessä vuoden paras ottelu WCW:ltä ja ihan koko vuodenkin niin WWF:n kuin WCW:n saldoa katsoessa yltää top vitoseen. Upea ottelu.
****½

Harlem Heat (c) w/ Col. Rob Parker vs. Steiner Brothers - WCW Tag Team Championship
Myös joukkuemestaruuksien osalta oli tapahtunut muutoksia sitten viimemaininnan. Lex Luger ja Stinghän olivat olleet joukkuemestareita vuoden alusta asti, ja he olivat puolustaneet joukkuemestaruuksiaan kaksi kertaa vuoden ensimmäisessä ppv'ssä, SuperBrawl VI:ssä. Tuon jälkeen joukkuevyöt olivat kuitenkin kuukausia vain pyörineet miesten olkapäillä ja kaksikolla oli ollut omat feudinsa ilman että joukkuemestaruuksia enää kummemmin mainittiin missään vaiheessa. Viimein ennen Bash At The Beachia miesten mestaruuskausi oli kuitenkin tullut päätökseen, ja WCW oli saanut uudet joukkuemestarit: Booker T:n ja Stevie Rayn muodostaman Harlem Heatin. Hog Wildissä nähtiin sitten se ihme, että WCW:n joukkuemestaruuksia puolustettiin ppv'ssä.. Tätä ei tosiaan ollut tapahtunut sitten helmikuun. Vaikka paljon olenkin WWF:n joukkuedivisioonaa parjannut raporteissani, niin sentään WWF ymmärsi pitää joukkuevyönsä tähän aikaan paremmin esillä. Tästä ppv'stä lähtien tilanne kyllä sitten koheni paljon (ja syksyllä myös WWF:n tilanne parani). Itse ottelu oli hyvää joukkuepainia, johon kaksi tähän aikaan taidokasta joukkuetta ylsi. Kukaan painijoista ei ollut vielä liian vanha, vaan esitti oikein vetreitä ja viihdyttäviä otteita. Ei mitään mieltäräjäyttävää, mutta keskivertoa parempi joukkuemestaruusottelu. Harmi vain, että Booker T:n ja Steinerin joukkuemestaruusottelut nykyisin eivät enää yllä samalle tasolle.
***

Ric Flair (c) vs. Eddie Guerrero - WCW United States Heavyweight Championship
Ja taas oikein mielenkiintoiselta kuulostava ottelu. Vuoden '96 Flair oli vielä hyvässä vireessä (kunnes syksymmällä sitten loukkaantui) ja Eddie Guerreron ura taas oli vasta kunnolla alkamaisillaan! Kummallakin niin menokykyä kuin painitaitojakin riitti vaikka millä mitalla, ja muutenkin asetelmat olivat kunnossa: aikaa ottelu sai oikein kiitettävästi, panoksena oli arvoaan selkeästi Flairin mestaruusvoiton jälkeen nostanut US-vyö ja jonkinlaista tarinaakin oli pohjalla: olihan miehillä omat kärhämänsä jo Slamboreessa. Ja kun ennakkoasetelmat olivat kunnossa, ei ottelukaan pettänyt ollenkaan. Jotenkin en uskaltanut toivoa tästä ottelusta kuitenkaan mitään huippukohtaamista, mutta turhaan pelkäsin: Guerrero ja Flair pistivät pystyyn selvästi vuoden parhaan US-mestaruusottelun. Ottelusta löytyi oikeastaan kaikkea, mitä sopi toivoakin: hyvää tekniikkapainia, Guerreron takaamaa lennokuutta, hienoja yksittäishetkiä, tarinankerrontaa ja jännittävä lopetus. Ei ihan klassikko sentään, mutta todella hyvä ottelu kuitenkin.
****

The Outsiders (Kevin Nash & Scott Hall) vs. Lex Luger (c) & Sting
Sitten oli vuorossa illan ensimmäinen nWo vs. WCW -ottelu. Lex Luger oli siis edelleenkin TV-mestari, mutta mitäpä väliä sillä nyt ihan oikeasti oli? Johnny B. Baddin hävittyä mestaruutensa Lugerille ennen WWF:ään loikkaamistaan ei TV-mestaruudesta oltu WCW:n ppv'issä puhuttu halaistua sanaakaan. Mutta se TV-mestaruudesta: kyseessä oli koko vuoden ehdottomasti kuumimman feudin alkuvaiheet, ja kaikki neljä kehässä olevaa painijaakin olivat ihan mielenkiintoisia tapauksia tähän aikaan. Lugerilta nyt ei erityisemmin mitään enää kannattanut odottaa, mutta tämän ajan Nashin otteista itse tykkään paljon: se oli tietyllä tavalla semmoista juuri oikealla tavalla agressiivista ja intenssiivistä brawlausta, ei sitä laiskaa löntystelyä mitä nykyisin. Sting ja Hall nyt olivat tähän aikaan erittäin hyvässä vedossa. Tämän kaiken lisäksi tässä ottelussa nyt tämä nelikko oli myös tuntunut sisäistävän, että ottelun pitää näyttää siltä, että tässä taistellaan WCW:n tulevaisuudesta. Ottelu oli oikeasti vauhdikas, jännittävä ja siinä nähtiin rajua taistelua sen Bash At The Beachin aika mitäänsanomattoman peruspainin sijaan. Lopetuskin ottelulle oli periaatteessa ihan hyvä vielä tässä vaiheessa, mutta myöhemmin nWo-kuvioissa tätä käytettiin kyllä ihan liiaksi. Itse viihdyin yllättävän paljon tätä katsoessa.
***½

The Giant (c) w/ Jimmy Hart vs. Hollywood Hulk Hogan - WCW World Heavyweight Championship
Sitten illan ainut puhtaasti heikko hetki.. ja kyseessä on tietenkin samalla Main Event. Voi vain ihmetellä sitä, miten WCW ei onnistunut missään vaiheessa vuotta '96 tarjoamaan ihan oikeasti erikoisen tasokkaita ME:itä, vaan parhaimmillaankin ne ylsivät ***-tasolle. Tämä ottelu oli kaukana tuostakin arvosanasta, ja oli itse asiassa vielä heikompi kuin näiden kahden kaveruksen Steel Cage -ottelu SuperBrawl VI:stä. Tuossa häkkiä käytettiin muutamaan otteeseen ihan kivasti, ja Hoganin supersuperface-rooli oli surkuhupaisa. Tässä kaiken laiskan menon keskellä hyviä hetkiä olivat lähinnä Giantin Hogan-taunttien matkimiset, Hoganin erinomaisesti vetämä heel-rooli ja jotain yksittäisiä hetkiä. Voi vain miettiä sitäkin, miksi juuri heel-Giantin piti olla mies, joka tiputti mestaruusvyön nWo-Hoganille. Ei ihmekään, että yleisökään ei kummemmin buuannut Hoganille tässä ottelussa. Äärimmäisen huonosti suunniteltu juttu kokonaisuudessaan, jos tällä oli tarkoitus luoda kuvaa nWo:n pahuudesta ja muusta hirveydestä.
*½

ME:n jälkeen nähtiin vielä varsin kehno angle nWo:n ja Brutus Beefcaken (tai mikä Booty Man tähän aikaan olikin) välillä. Ketään ei kiinnostanut, ja onneksi Booty Mania ei hyvään toviin tämän jälkeen tarvinnutkaan katsella.

Vaikka siis tapahtuman ME ja sen jälkimeiningit olivat varsin epäonnistuneita, oli ppv muuten todella vahva: siihen kuului yksi todella kovatasoinen ottelu, yksi oikein hieno mestaruusottelu, hieno opener ja oikein viihdyttävä joukkueottelu. Päälle vielä hyvä joukkuemestaruusottelu, ja ihan kiva vaikkakin lyhyt naisten ottelu. Ei ollut WCW tähän mennessä onnistunut kertaakaan tarjoamaan ppv'tä, joka läheskään näin tasaisesti lähes läpi ppv'n pystyi viihdyttämään (vain pari heikompaa hetkeä). Otteluiden kokonaistaso oli niin kova, ja lisäksi tapahtuman järjestäminen aika erikoisessa paikassa oli vieläpä mukava lisä, joten kyllä tämä oli hieno ppv. Ei ihan WM:n tasoa kuitenkaan.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
9. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
10. WCW SuperBrawl VI - Kehno
11. In Your House 9: International Incident - Kehno
12. WCW Slamboree - Kehno
13. WCW Uncensored - Kehno

Seuraavaksi SummerSlam, whipii.

Muuten en kyllä näin nopeaan olisi välttämättä jatkamssa, mutta koska tämän vuoden SummerSlam on tänään, on minun pakko kirjoittaa SS-hypeksi kirjoittaa arvostelu tästä 13 vuotta vanhasta 'Slamista, kun juuri sopivasti satuin nyt projektissani olemaan SS:n kohdalla :)

SUMMERSLAM 1996

Kesän suurimmat partyt olivat siis valmiita alkamaan: oli vuosi '96 ja WWF oli taipunut jo WCW:lle pahasti taistelussa. nWo-storyline kiinnosti ihmisiä, ja vaikka Shawn Michaels ottelikin kuukaudesta toiseen upeita otteluita ME:ssä, oli ihmisten ykköskiinnostuksenkohde silti World Championship Wrestling. Tunnelma selostajamme Vince McMahonin mielissä ei siis ehkä ollut paras mahdollinen 13 vuotta sitten, vaikkakin ilmeisesti tapahtuma oli myyty loppuun. No, asiat tulisivat vielä aikanaan muuttumaan. Vincen kanssa selostamossa häärivät Mr. Perfect (<3) ja good ol' JR.

Versiooni kuului jälleen Free For All -ottelu, jossa tällä kertaa esiintyi KOTR-voittaja Steve Austin. Siinä missä viime vuoden KOTR-voittaja (King) Mabel otteli SummerSlamin ME:ssä Dieseliä vastaan, pistettiin Austin ennen tapahtumaa käytyyn pre-show -otteluun. Missä logiikka? No, Austin tarjosi kivan pienen promon ennen ottelua, jossa mies kohtasi.. Yokozunan. 'Zunaa ei oltu nähty IYH: Beware of Dogin jälkeen, ja se ei kyllä Yokozunan kunnon huomioon ottaen ollut ollenkaan huono asia. Tässä vaiheessa Yoko oli jo todella pyöreässä kunnossa, ja miehestä ei selvästikään ollut enää paria minuuttia pidempään otteluun. Tämäkin oli ohi alle kahdessa minuutissa. Viimeiseksi "ppv"-esiintymiseksi tämä ei kuitenkaan Yokolle vielä jäänyt. Ottelun paras kohta oli sen lopetus, jossa Yokozunan nykytilanne tosiaan paljastui kaikille. Annan *:n ovelalle lopetukselle ja Austinin loistavuudelle.

Savio Vega vs. Owen Hart
WWF oli jo tässä vaiheessa tarjonnut useita hienoja openereita: Razor Ramon vs. 1-2-3 Kid, Camp Cornette vs. Johnson & Roberts & Yokozuna, Hunter Hearst Helmsley vs. Marc Mero, Marc Mero vs. Steve Austin, ja tässä oli taas yksi ottelu lisää tuohon listaan. Kuten kaikki varmasti tietävät, oli Owen Hart oikein taidokas painija. Tämän lisäksi myös Savio Vega pystyi oikean vastustajan kanssa oikein hyvään menoon, ja tässä jos missä hänelle tarjottiin erinomainen vastustaja. Tuloksena olikin sitten SummerSlamille kaikin puolin oikein vauhdikas aloitus, jonka perusteella tapahtumalta uskalsi odottaa paljoakin. Niin Owen kuin Vega saivat paikkansa näyttää taitojaan, ja kyllä he nuo paikkansa käyttivätkin. Hyvänä lisänä oli vielä se, että Owenin, jolla tähän aikaan storylinen takia oli kädessään kipsi (vrt. Matt Hardy 2009), kipsiä käytettiin hyödyksi onnistuneesti mm. lopetuksessa. Ei siis mitään heikkoa sanottavaa tästä ottelusta, mutta ei tämä nyt mikään ikimuistoinen kohtaaminen kuitenkaan ollut, koska ei tämä millään tavalla ennennäkemätöntä painia ollut. Piristävä ja hyvä alku ppv'lle, yhtä kaikki. Ottelun jälkeen Justin Bradshaw:n ja Savio Vegan feudia jatkettiin.
***½

The Smoking Gunns (c) w/ Sunny vs. New Rockers (Marty Jannetty & Leif Cassidy) vs. The Body Donnas vs. The Godwinns w/ Hillbilly Jim - WWF Tag Team Championship
WWF:n joukkuedivisioona ei tosiaan ollut tähän aikaan mitenkään kehuttava, mutta silti odotin tältä ottelulta kohtuullista menoa. Monen joukkueen ottelut eivät kuitenkaan yleensä ihan hirveän tylsiä olleet, ja tässä oli vieläpä mukana ppv-debyyttinsä tehnyt New Rockers -joukkue! Kaikkihan varmasti tietävät Shawn Michaelsin ja Marty Jannettyn lennokkaan The Rockers -joukkueen. New Rockerseilla olisi ollut mahdollisuudet ihan samaan, mutta sen sijaan tästä kaksikosta tehtiinkin yleinen vitsi heel-joukkueena typerällä '60-luvun TV-ohjelmafani -gimmickillä. Tässä typerässä joukkueessa Marty Jannettyn parina toimi Leif Cassidy, joka hieman paremmin saatetaan tuntea Al Snow -nimellä. Ainut pettymys ottelussa ei kuitenkaan ollut New Rockersien gimmick: koko ottelu oli aika epäonnistunut. Ensinnäkin Body Donnaseista vain Zip oli painikunnossa (Skipin pitäessä niskatukea), ja miehet eliminoitiinkin nopeasti ottelusta (ja samalla WWF:stä - tämä oli heidän viimeinen ppv-esiintyminen). Godwinssit ja Smoking Gunssit olivat ottelun kehnoimmat joukkueet ja tietenkin sitten eniten esillä. Kaikin puolin ottelu oli todella vaisu, aivan liian pitkä ja vuoden huonoin joukkuemestaruusottelu. Ei nyt mikään hirveä, mutta täysin mitäänsanomaton.
*½

British Bulldog vs. Sycho Sid
Joo-o, face-Sycho Sid oli siis tehnyt paluunsa pikkaisen ennen In Your House: International Incidentiä, ja otteli tuossa ppv'ssä Shawn Michaelsin (jonka kanssa miehellä on pitkä historia) ja Ahmed Johnsonin Camp Cornettea vastaan. Camp Cornetteen kuului siis myös British Bulldog, ja ilmeisesti tämän ottelun jälkeen Bulldogin ja Sidin välit kiristyivät, ja seurauksena oli SummerSlamissa Davey Boy Smithin ja Sid Justicen kohtaaminen. Tässä ottelussa, kuten Owen Hartinkaan ottelussa, ei Jim Cornette ollut suojattinsa nurkkauksessa, koska hän oli valmentamassa Vaderia Main Eventiä varten. Itse ottelu taas.. No, British Bulldog oli hyvä painija, joka osasi brawlauksen lisäksi teknistä painia ja tarinankerrontaa, mutta Sidin tapaisten vastusten kanssa hän ei kyllä mitään erikoisia taitoja päässyt näyttämään. Ottelu oli aika perusbrawlausta, ei niin huono kuin olisi ehkä voinut luulla, mutta ei toisaalta yhtään mitään erikoista. Hyvin perusbrawl siis, joka nyt ei ehkä ppv'hen olisi kuulunut.
**

Goldust w/ Marlena vs. Marc Mero w/ Sable
Ja otteluiden taso nousee openerin jälkeisen tiputuksen jälkeen varmasti, mutta tuskallisen hitaasti. Tämän ottelun tarinana oli ilmeisestikin se, että Goldustille ei riittänyt enää Marlena, vaan "Bizzare One" oli alkanut havitella myös Marc Meron Sablen perään. Mitä tahansa voi tapahtua kun Goldust on mukana. Itse ottelu oli siis ihan hyvä, mutta ei taaskaan mitenkään erityisen loistokas. Marc Mero on kuitenkin oikeasti varsin viihdyttävä painija, ja varsinkin WWF:hen hän sopi hyvin, koska tähän aikaan varsin harvinainen Meron lennokas tyyli toi juuri sopivaa lisäväriä otteluihin. Koskaan aikaisemmin en ole Merosta mitään kunnon kuvaa saanut, ja hänestä on jäänyt laimean tapauksen mielikuva, mutta tätä '96-maratonia katsellessa on mielipide Merosta selkeästi muuttunut. En miestä mitenkään kummemmin kyllä markita, mutta hänen otteluita katsoo mielellään. Goldust taas on aina yhtä hieno tapaus, eikä kehässä tosiaan mikään täysi susi. Ottelu oli siis ihan hyvä, mutta ei mitään sen erikoisempaa. Ei erikoista tarinankerrontaa tai muutakaan havaittavissa, eivätkä pelkät Meron loikatkaan loputtomiin ottelua kanna. Ihan mukava välipala, mutta ei sen enempää. Meron SSP kyllä on näyttävä.
**½

Tässä välissä WWF-debyyttinsä tehnyt WCW:stä WWF:ään siirtynyt Ron Simmons, tai kuten hänet alettiin oppia tuntemaan, Faarooq Ashad saapui promoamaan. Tämä oli siis pre-NOD aikaa ja tässä vaiheessa Faarooqilla oli vielä tämä hurmaava gladiaattori-gimmick, josta (jostain kumman syystä..) aika nopeasti kuitenkin luovuttiin. Faarooq ei ollut kehässä yksin, vaan hänellään oli seurana aina yhtä ihanainen Sunny <3 Ja Todd Pettengill, joka haastatteli kaksikkoa. Faarooq oli siis aloittanut uransa WWF:ssä varsin vahvasti hyökäten IC-mestari Ahmed Johnsonin kimppuun ja pistäen tämän sairaslomalle (kayfabessa, oikeasti Johnson loukkaantui pian edellisen IYH:n jälkeen) ja niinpä IC-mestaruus oli nyt vakatoitu. Sunnyn ja Faarooqin mielestä Ashad olisi ainut oikea vaihtoehto IC-mestariksi, mutta sen sijaan mestaruuden ympärillä tultaisiinkin järjestämään turnaus. Tosi mälsää, ainakin jos Ashadilta ja Sunnylta kysytään. Ihan kiva promo, ja Faarooqiakin oli hauska nähdä, mutta ei mitään sen erikoisempaa. Johnson-Faarooq -feud oli enemmän vasta vuotta '97.

Jerry Lawler vs. Jake Roberts
Tämä ottelu oli sitten tämänkertainen syy siihen, että Jerry Lawleria ei nähty selostuspöydän takana. Sen sijaan tämän ottelun aikana selostuspöydän takana nähtiin MARK HENRY, joka oli siis vähän ennen tätä tapahtumaa ollut olympialaisissa mukana ja tehnyt sitten sopimuksen WWF:n kanssa. Henryn WWF ppv-debyytti siis tapahtui colour commentatorina, voi luoja. Vince hypetti vieressä istuvaa Henrya siihen tahtiin, ettei jäänyt epäilystäkään että McMahon tahtoi vakuuttaa ainakin itselleen tehneensä hienon päätöksen tekemällä 10 vuoden sopparin tämän lihakasan kanssa.

Itse ottelu minua kiinnosti ihan sen takia, että tämän ottelun tarina oli äärimmäisen mielenkiintoinen. Kaikkihan oli lähtenyt liikkeelle jo pian KOTR:n jälkeen, kun Lawler alkoi pilkata Robertsia tämän oikean elämän aloholiongelmasta. Roberts ei pilkkaa suinkaan niellyt, vaan tästä seurasi rajuja yhteenottoja kaksikon välillä, joista Lawler yleensä luikerteli jotenkin pois. Lopulta Lawlertin alkoholismi-pilkka meni niin pahaksi (hän mm. pakotti voittamansa Aldo Montoyan juomaan viskiä), että Roberts tahtoi tämän ottelun, ja niinhän tämä ottelu sitten syntyikin. Storyline oli siis hyvä, mutta ottelu kaikkea muuta. Ennen ottelua nähtiin aika pitkä Lawlerin promo, joka oli tavallaan hyvä (Lawler toi mukanaan Robertsin "ystävät" Jack Danielsin ja Jim Beanin), mutta jäi vähän turhan paljon junnaamaan paikallaan ja sisälsi turhan paljon Mark Henry -pilkkaa. Sitten Roberts saapui paikalle, ottelu alkoi ja parin minuutin päästä myös loppui. Ottelussa itsessään ei kyllä tapahtunut yhtään erikoista (mitä nyt odottaakaan kahden vanhan, parhaat päivät ohittaneen, painijan ottelulta), ja lähinnä yhden tähden tässä ottelulle annankin hyvälle tarinalle ja sille, että Lawler hoiti kyllä taas pelkuri-heel -roolinsa hienosti. Ottelun jälkeen Lawler yritti pistää Robertsin juomaan viinasta, mutta ystävämme Mark Henry puuttui siihen. Tästä enemmän seuraavan IYH:n arvostelussa.
*

Mankind vs. The Undertaker - Boiler Room Brawl
Ja sitten ensimmäiseen kahdesta illan suuresta ottelusta. Undertaker ja Mankind olivat feudanneet jo siitä asti, kun Mankind oli tehnyt WWF-debyyttinsä, eli pian WrestleManian jälkeen. Tämän jälkeen oltiin nähty sitten monia rajuja hyökkäyksiä toisten kimppuun, muutamia yliluonnollisia hetkiä ja mielileikkejä (milloinpa ei UT:n feudeissa) ja yksi kohtaaminen - KOTR:n ottelu, jonka Mankind voitti kun UT:n manageri Paul Bearer auttoi vahingossa Mankindin voittoon. Nyt näiden kahden feud oli kuitenkin mennyt niin rajuksi, että heille oli määrätty otteluksi SummerSlamiin Boiler Room Brawl: ottelu, joka alkaisi areenan lämmityshuoneesta ja päättyisi kehään, jossa voittaja olisi se, joka saisi ensin käsiinsä kehässä olevalta Paul Bearerilta tämän kantaman uurnan. Diskauksia ei tietenkään tunneta.

Itse ottelu vaikutti alussa sekavalta ryminältä jossain varastohuoneessa, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä mielenkiintoisemmaksi se muuttui ja siinä nähtiin oikeasti muutamia todella rajuja kohtia, kuten Mankindin kaatuminen korkeilta tikkailta maahan siellä Boiler Roomissa. Foley oli taas elementissään ottaessaan karua bumppia ja UT:kin veti roolinsa hyvin. Varsin jännittävä ottelu, jonka paras osuus oli siis tuo Boiler Roomissa käyty tappelu (joka parani mitä pidemmälle eteni), mutta senkin jälkeiset vaiheet olivat oikein mielenkiintoista katsottavaa. Myös lopetus, vaikkakin vähän oudosti vähän aikaa jumitti paikoillaan, oli lopulta hyvin hoidettu ja antoi loistavan syyn jatkaa feudia. Shokeeraavakin lopetus olisi varmaan ollut, jos sitä ei olisi etukäteen tiennyt. Jälleen minua paljon viihdyttänyt entertainment-brawl -ottelu, ehkä vähän yliarvioitu mutta ei se mitään. Mankind/UT-pari ansaitsee yliarvioinnin. Vuoden feudi WWF:ssä.
***½

Shawn Michaels (c) vs. Vader w/ Jim Cornette - WWF Championship
Ja sitten illan Main Event, jossa sitten nähtiinkin se ottelu, joka oli tähän aikaan ehkä eniten odotettu kohtaaminen, jota WWF ei vielä ollut käyttänyt ppv'issään. Varsinkin Bret Hartin ollessa poissa lomansa takia, oli WWF:n ME-kalusto tässä vaiheessa vuotta '96 äärimmäisen kapea, ja silti WWF onnistui lähes ppv'stä toiseen tarjoamaan hienoja Main Eventejä. Tästä kyllä pitääkin kiittää todella paljon Shawn Michaelsia, jota ilman WWF olisi ollut auttamattomasti lirissä. Niin, mitäs itse ottelusta. Shawn Michaels on loistava painija ja oli hienossa terässä vuonna 1996. Vader ei ole tänä päivänä niin loistava painija, mutta oli vuonna 1996 yksi parhaista isoista miehistä koko bisneksessä ja kuuluu suuriin suosikkeihini. Kyseessä oli yhden vuoden isoimman tapahtuman isoin ottelu, kyseessä klassinen iso paha vastaan pieni hyvä -ottelu, jonka tarinan erinomaisesti nämä kaksi osaavat kertoa. Kaikki ennakkoasetelmat olivat kunnossa, ja kunnossa oli myös itse ottelu. Ottelun suuren luonteen takia nähtiin vieläpä vähän kovempaa menoa ja harvinaisempia liikkeitä kuin tavallisesti, ja ottelu eteni todella järkevästi (ottelu meinasi päättyäkin kaksi kertaa, mutta sitä jatkettiin silti). Kaikin puolin erittäin viihdyttävä Main Event. Ehkä tavallaan tuo kahteen otteeseen tapahtuneet paussit söivät vähän ottelun jatkuvuutta, eikä tämä muutenkaan ihan ****½-tasolle yltänyt, mutta lähellä sitä. Hieno tapa päättää ppv.
****

Tästä tapahtumasta kannattaa katsoa opener ja sen jälkeen hypätä suoraan viimeisen tunnin alkuun. Siinä missaa pari hienoa hetkeä, Mark Henryn ppv-debyytin ja Faarooq Ashadin gladiaattori-gimmickin, mutta muuten tuo openerin ja kahden viimeisen ottelun välinen aika on aika turhaa diibailua. Tuon diibailun seassa onkin sitten hieno opener, mukava ja tuon ajan standardeilla aika hardcoreksikin laskettava ottelu sekä todella kova Main Event. Nämä asiat sitten pelastivatkin tämän ppv'n ja tekivät tästä ok:n. Sen verran huonoa kuitenkin oli, ettei ihan hirveän korkealle kuitenkaan kokonaisuudessa ylletä. Toivottavasti tänä vuonna WWE yltää tasaisempaan menoon ja yhtä kovatasoiseen ME:hen.

Tilastofriikkinä oli jälleen pakko kerätä tilastoa näin SummerSlam 2009:n aattona, kuinka monella tässä 'Slamissa esiintyneessä on teoreettiset mahdollisuudet esiintyä 13 vuotta myöhemmin samassa tapahtumassa:

Kolmen (JR, Lawler & Michaels) odotetaan saapuvan paikalle ja kolme (Vince, Goldust ja Undertaker) saattavat olla mukana, vaikka mitään varmaa ei olekaan luvattu. Sitten on pari WWE:n kanssa yhteistyössä olevaa, joita ei kuitenkaan ruudussa nähdä (Austin ja FCW:tä hoitava Tom Pritchard alias Zip), kasa tyyppejä joita ei varmastikaan 'Slamissa nähdä vaikka teoreettiset mahdollisuudet siihen olisivat, joitakin eläköityneitä (Mero, Vega, Phineas Godwinn jne.), kolme TNA:ssa työskentelevää (Mankind, Billy Gunn ja Jim Cornette) ja viisi edesmennyttä (Mr. Perfect, Yokozuna, Owen Hart, Skip & British Bulldog). Jännää, tiedän.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
10. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
11. WCW SuperBrawl VI - Kehno
12. In Your House 9: International Incident - Kehno
13. WCW Slamboree - Kehno
14. WCW Uncensored - Kehno

Jatketaan tätä yksinäistä projektiani :) Edellisen raportin näköjään postasinkin tasan viikko sitten. Yksi arvostelukin viikossa olisi ihan hyvä tahti, jos joskus meinaisin näillä raporteilla saada oman katselutahtini kiinni.

FALL BRAWL 1996

Noniin, WWF:n SummerSlamia seuraava ppv oli WCW:n Fall Brawl. Kesän kuumimmasta tapahtumasta siirryttiinkin siis jo syksyn avaukseen, joka oli tunnettu siitä, että ensimmäisestä FB:stä lähtien tapahtuman pääotteluna oli ollut legendaarinen WarGames Match, ja niin oli myös vuonna 1996. Selostajinamme ketkäs muutkaan kuin Tony, Bobby ja Dusty.

Diamond Dallas Page vs. Chavo Guerrero Jr.
Tapahtuman avasi Chavo Guerrero Jr:n WCW ppv-debyytti. Ottelun tarinahan oli se, että DDP:llä ja Eddiellä oli ollut jo ilmeisesti pidemmän aikaa erimielisyyksiä, joihin muun muassa kuului DDP:n Slamboree 1996:sta asti kantama Lord of the Ring -sormus. En muista, oliko DDP pistänyt Eddien ennen Fall Brawlia teholle tai mitälie, mutta joka tapauksessa Chavo otteli nyt sitten setänsä puolesta ilkeää DDP:tä vastaan. Ottelua kohtaan minulla ei ollut oikein minkäänlaisia odotuksia, koska en ollut Chavolta (joka muuten tässä ottelussa näytti oikeasti todella nuorelta, vaikka olikin tässä jo 25-vuotias) nähnyt tältä ajalta oikein mitään otteita ja nykyisin Chavo tuntuu kerta kerralta tylsemmältä, ja toisaalta taas DDP:tä en ollut tähän mennessä vielä oikein sulattanut. Vähitellen mitä pidemmälle syksy eteni, täytyi oikeasti myöntää, että Page kehittyi koko ajan esiintyessään uskottavammaksi ja paransi myös kehäotteitaan - ei Wrestling Observer siis turhaan valinnut miestä vuoden '96 kehittyneimmäksi painijaksi. Kun ennakko-odotuksia ei ollut, yllätti tämä oikeasti positiivista: tarjolla oli juuri sopivan pituinen, menevä ja kaikin puolin viihdyttävä ottelu. Ei tässä mitään kauhean erikoista nähty, mutta oikein mukava avaus tapahtumalle silti kaikin puolin.
***

Scott Norton vs. Ice Train w/ Theodore Long - Submission Match
Hog Wildin raportissa kerroinkin kaiken tarpeellisen tämän ottelun feudista, ja voitte luottaa aika varmasti minuun kun kerron, etten usko tässä erittäin upeassa feudissa tapahtuneen yhtään mitään uutta sitten edellisen ppv'n. Ottelukin oli aikalailla HW:n toisto sillä erotuksella, että nyt ratkaisuksi kelpasi vain luovuttaminen ja sen takia ottelun tempo oli laskenut vielä edellisestäkin askeleen alaspäin. Täysin mitäänsanomaton, tylsä ja turha ottelu. Samoilla sanoin voi kuvata myös koko feudia, joka onneksi tähän päättyi. Minulle selvisi vasta paljon myöhemmin, että heeliksi tästä kaksikosta oli kääntynyt ilmeisestikin Scott Norton.
*½

Konan (c) w/ Jimmy Hart vs. Juventud Guerrera - Mexican Heavyweight Championship
Konanhan siis hävisi pitkään kantamansa United States Heavyweight -vyönsä Ric Flairille Bash At The Beachissa, ja siihen asti hyviksenä tunnetun miehen tilanne alkoikin muuttua mestaruustappion jälkeen. Kun US-vyö ei painanut enää Konanin hartioita, hyppäsikin hän Jimmy Hartin ilkeään Dungeon of Doom -porukkaan. Huolimatta US-mestaruustappiosta oli Konanilla edelleen vyötäisillään Mexican Heavyweight -mestaruus, jonka omistaja hän oli (selostajien puheiden mukaan) lähes koko vuoden ollut. Aikaisemmin hän ei ollut mestaruutta kuitenkaan ppv'ssä puolustanut, mutta nyt oli tullut sen aika: toinen meksikolainen - Juventud Guerrera - nimittäin tahtoi viedä mestaruuden tuolta halvatun Konanilta. Ottelu olikin oikein viihdyttävä: Juventud kyllä on osannut aina lentää, ja näinpä Konanin heikkoudet eivät taaskaan tulleet niin esille, vaan hän pystyi esittämään vahvoja puoliaan. Ei tämäkään mikään mestariteos ollut, mutta kaikinpuolin viihdytti kyllä oikein mukavasti ja oli tämmöisenä väliotteluna kaikin puolin täysin riittävä. Tämä oli muuten viimeinen kerta kun tästä Konanin kantamasta mestaruudesta WCW:ssä puhuttiin: pian tämän jälkeen yhteistyö meksikolaisen AAA:n, jossa tuo vyö oli alunperin luotu, kanssa katkesi ja niinpä vyö hyllytettiin.
***

Chris Jericho vs. Chris Benoit
Fall Brawlissa olivat tähän mennessä tehneet jo WCW ppv-debyyttinsä Juventud Guerrera ja Chavo Guerrero Jr.. Kolmas uusi nimi olikin sitten myös CW-divisioonan nimiä (tässä vaiheessa uraansa), mutta ei meksikolainen vaan kanadialainen. Aivan, Chris Jericho nähtiin näin ensimmäistä kertaa WCW:n ppv'ssä, eikä miehen ensimmäinen ottelu ppv'ssä ollut enempää tai vähempää kuin matsi Chris Benoit'ta vastaan. Tältä ottelulta jos joltakin siis sopi odottaa paljon: kaksi hienoa painijaa ja vieläpä uransa alkutaipaleella, täydessä kunnossa. Ihan näitä odotuksia ottelu ei sitten pystynytkään täyttämään. Varsinaisesti ajanpuutekaan ei vaivannut, koska ottelu oli lähes 15-minuuttinen, ja kyllä siinä ajassa nämä miehet ovat muitakin vastaan ainakin ****-otteluihin yltäneet. Ehkä sitten miehillä ei ollut paras päivä, mutta joka tapauksessa ei tämä ottelu nyt semmoinen klassikko ollut kuin olisi voinut olla. Onneksi niitä vielä myöhemmin useaan kertaan nähtiin, ja olivathan miesten parhaat vuodet oikeastaan vielä edessäpäin. Kaikesta bashauksesta huolimatta olihan tämä nyt selvästi illan tähän mennessä paras ottelu: c'mon, kun vastakkain on Jericho ja Benoit ja aikaakin on aika hyvin niin ei sieltä koskaan muuta kuin viihdyttävää painia voi tulla. Oikein mallikas matsi siis, mutta ei ihan sitä mitä olisi ehkä voinut olla.
***½

Rey Mysterio Jr. (c) vs. Super Calo - WCW Cruiserweight Championship
Super Calo ei Amerikan mantereella tunnetavuudeltaan ehkä yllä Chavon, Juventudin tai Jerichon tasolle, mutta myös hänelle tämä oli ensimmäinen WCW:n ppv-esiintyminen. Minäkään en Calosta pahemmin mitään tiedä - olin minä hänestä ennen tätäkin ottelua kuullut ja tiesin tämän meksikolaisen luchadoren pyörineen aika pitkäänkin WCW:ssä, mutta enempää ei ollut käsitystä, koska mitään kauheaa menestystä hän ei koskaan niittänyt. Sisäinen Super Calo -markkini heräsi kuitenkin heti tässä ottelussa, koska ensinnäkin miehen look (ei tule kauhean hyvin edes esille, kannattaa ennemmin etsiä käsiinsä tämä Mysterio-Calo niin näette kunnolla) oli silmiinpistävän lisäksi myös jännä hyvällä tavalla. Ehkä se oli vain se maski. Joka tapauksessa, lookin lisäksi myös Calon kehäotteet vakuuttivat tässä ottelussa aika paljonkin, eikä tässä varmaan nähty edes kaikkea mihin Calo yltää. Itse ottelu oli taas lucha-tyyppinen, eli paljon komeita spotteja ja lentelyä ja ei niin paljon myymistä. Oikeastaan mielipiteeni tästä ottelusta hyvin pitkälti on identtinen Hog Wildin Mysterio/Ultimo Dragon -ottelun kanssa. Oikein viihdyttävää menoa (vaikka vähän kyllä Dragon/Mysteriolle hävittiin tässäkin), huikeita lentelyitä ja Calolla vieläpä tyylikäs look, mutta silti kyllä tämä tietyllä tapaa yksipuoliselta tuntui. Viihdyttävä ottelu siis, mutta ei mikään klassikko.
***½

Harlem Heat (c) w/ Sister Sherri vs. Nasty Boys - WCW Tag Team Championship
No, jos äskeisesä ottelussa oli liikaa lentoa, niin tässä siitä sitten ei todellakaan ollut pelkoa. Harlem Heat oli ihan hyvä joukkue ja oikeiden vastustajien kanssa ylsi viihdyttävään joukkuepainiin, ja toisaalta Nasty Boys taas osasi hommansa kun oli puhe garbage-painista. Siinä vaiheessa kuitenkin kun nämä kaksi joukkuetta pistetään vastakkain, on turha odottaa mitään erikoista menoa. Nasty Boys ei todellakaan ole se oikea joukkue repimään Harlemista viihdyttävää menoa, ja ilman roskapönttöjä tai oikeaa vastustajaa, ovat Nastytkin ihan yhtä tyhjän kanssa. Niinpä tuloksena olikin sitten aikalailla tylsä ja turha joukkuemestaruusottelu. Oli tässä nyt myös harvat hyvät hetkensä - niistäkin kiitos kuulunee lähinnä tässä vaiheessa varsin hyvässä kunnossa olleelle Booker T:lle. Vaisu joukkuemestaruusottelu, ja osoitus siitä etteivät Nastyt (tai kyllä Stevie Raykaan) enää näihin kuvioihin kyllä kuuluneet.
*½

Randy Savage vs. The Giant
Entinen WCW World Heavyweight -mestari The Giant oli tehnyt järkyttävän tempun sitten mestaruustappionsa: miehestä oli tullut nWo:n uusin jäsen! Osuutensa asialla varmastikin oli WCW:n uuden manageri Ted DiBiasen loputtomalla rahamäärällä - jokaisellahan on tunnetusti hintansa. No niin, samoihin aikoihin Randy Savage jatkoi muiden WCW:läisten kanssa epätoivoista taistelua nWo:ta vastaan. Savagella oli kuitenkin erityinen motivaatio: hän oli luullut Mega Powers -buddy Hulk Hoganin olevan hänen ystävänsä, mutta sen sijaan Hogan olikin BATB:ssa kääntynyt heeliksi Leg Droppaamalla juuri hänet. Niinpä Savage tahtoi saada Hoganin käsiinsä. Tässä tapahtumassa tuo ei kuitenkaan vielä tullut tapahtumaan, mutta panoksena oli se, että voitto Giantista takaisi Savagelle ottelun Hogania vastaan (jos en nyt ihan väärin muista). Niinpä Savage hurjana lähti liikkelle tähän otteluun, eikä tämä ottelu nyt ihan hirveä ollut, vaikka Savagen parhaat vuodet todellakin olivat menneet, eikä Giant mikään kehuttava atleetti tässä vaiheessa ollut. Osansa oli varmasti sillä, että ottelu ymmärrettiin pitää lyhyenä ja lisäksi overbookata hyvällä tavalla. Itse painiosuus oli kyllä taas täyttä huttua, mutta oli tämä sentään vähän parempi kuin Hog Wildin Hogan vs. Giant - tässä kun oli selvä face!
**

New World Order (Scott Hall & Kevin Nash & Hollywood Hulk Hogan (c) & nWo Sting) w/ Ted DiBiase vs. Team WCW (Arn Anderson & Lex Luger & Ric Flair (c) & Sting) w/ Miss Elizabeth & Woman - WarGames Match
Ja tämä oli SE ottelu. SE ottelu, joka oli koko tähän mennessä kestäneen sodan huippukohta. Four Horseman oli haudannut sotakirveensä muiden WCW:läisten kanssa, koska nWo-viha yhdisti heitä kaikkia. Niinpä Ric Flair ja Arn Anderson olivat liittyneet Team WCW:hen Stingin ja Lugerin rinnalle taistelemaan nWo:ta vastaan. Asiat vaikuttivat olevan hyvin, kunnes juuri ennen Fall Brawlia tapahtui kauhea asia: Ted DiBiasen ostama STING hyökkäsi kanssa parkkipaikalla Lex Lugerin kimppuun! Sting, jonka piti olla WCW:läinen henkeen ja vereen asti näytti siis olevakin nWo:n pitkään hehkuttama neljäs mies heidän WarGames-joukkueessaan. Koko Fall Brawlin ajan huhut Stingin tilanteesta velloivatkin, mutta sitten juuri ennen ottelua nähdyssä Flairin, Andersonin ja Lugerin promossa Sting saapui paikalle ja vakuutti porukalle, ettei tuo Lugerin kimppuun hyökännyt mies ollut hän. Tilanne oli siis hyvin epäselvä juuri ennen ottelua: oliko siis Sting sittenkin WCW:n puolella ja kuka tuo nWo:n neljäs mies olisi, jos se ei ollut Sting? Joka tapauksessa, ottelu oltiin osattu rakentaa upeasti: päätarina oli tietenkin loistava, ja nämä lisäkuviotkaan eivät pilanneet ottelun pääjuonta vaan olivat hyvä lisä.

Kun pääottelun tarina oli näin kova, sopi itse ottelultakin odottaa paljon. Ihan huvikseen kävin lukemassa oman arvosanani jälkeen muiden mielipiteitä tästä, ja ylipäätänsä ihmiset ovat näyttäneet pitävän tästä - monet tiukatkin arvostelijat ovat antaneet vähintäänkin hyvää arvosanaa. Minä taas en nähnyt tässä paljoa mitään. Ehkä se on sitten se, että minä en ole ollut katsomassa näitä silloin kun nämä livenä tulivat eikä tämä herätä nostalgiaa, mutta tämä oli painillisesti yhtä viihdyttävä kuin Bash At The Beachin 6-Man Tag. Ihan oikeasti: ongelma oli jälleen se, että takana oli hurjaakin hurjempi tarina, mutta meno kehässä ei sitten ollenkaan vastannut tätä. Juuri Hog Wildissä tämän feudin tiimoilta nähtiin vielä hyvä joukkueottelu, ja nyt tiputtiin taas laimealle tasolle. Ottelun parasta antia oli alun Scott Hall vs. Arn Anderson -osuus. Sen jälkeen ottelu alkoi mennä ensinnäkin sekavaksi, mitään ei ehtinyt tapahtua ennen kuin seuraava painija rynni jo sisään, ja samalla hajosi kaikki ottelun tarinankerronta. Lopetuksen tuplaSting-kuvio (eli siis se heel-Sting olikin nWo:n oma Sting ja oikeas Sting oli pesunkestävä face, vaikkakin äärimmäisen loukkaantunut siitä ettei häntä uskottu) oli myös ihan ovela, mutta muuten tämä jätti lähinnä juostenkustun vaikutelman. Tämän olisi voinut rakennella NIIIN paljon paremmin, nyt tämä jäi aivan puolittaiseksi. Taas pitää todeta loppuun kuitenkin, että oli tämä ihan ok, mutta hukkasi aivan järkyttävästi potentiaalistaan minun silmissäni.
**½

Ottelun jälkeen nähtiin vielä Randy Savagen ja Hulk Hoganin yhteenotto, ja jälleen kerran nWo:n dominointia. Loppuuko tämä WCW:n tuska koskaan? :(

Kerrankin WCW:llä oli käsissään ME, jolta olisi voinut odottaa jopa ****-arvosanaa, mutta sen ainoan kerran kun WCW:llä oli käsissään potentiaalinen huippu-ME, pilattiin se hoppuilulla ja muulla sähläyksellä. Tämän jälkeen koko feudin taso alkoikin silmissäni tippua. Muutenhan ppv oli ihan hyvä: se tarjosi kaksi ***½-ottelua ja kaksi ***-ottelua. Giant vs. Savagekin oli parempi kuin olisi voinut toivoa. Silti en kyllä ymmärrä, miksi tätä on niin kauheasti hehkutettu. Jericho/Benoit'lta olisi voinut odottaa enemmän ja on WCW:n muissakin ppv'issä nähty jatkuvasti muutamia *** ja ***½-otteluita. ME taas oli kova pettymys, joukkuemestaruus- ja Submission-ottelut turhia.. Arvosanana ok, mutta ei missään tapauksessa WCW:n vuoden parhaimmistoa.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WCW Fall Brawl - Ok
10. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
11. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
12. WCW SuperBrawl VI - Kehno
13. In Your House 9: International Incident - Kehno
14. WCW Slamboree - Kehno
14. WCW Uncensored - Kehno

Päätin ottaa spurtin kun aikaa aukesi keskellä viikkoakin nyt näiden kirjoittamiseen.

IN YOUR HOUSE 10: MIND GAMES

Syyskuun In Your House oli siis kaikkien aikojen kymmenes sellainen, ja selostajinamme olivat tällä kertaa Vince McMahon, Jim Ross ja Mr. Perfect. Tämä oli viimeinen kerta kun Perfect selosti kokonaisen ppv'n WWF:ssä (seuraavassa hän kyllä vielä saapui yhden ottelun ajaksi selostuspöydän taakse) ja viimeinen kerta kun JR esiintyi ppv'ssä ennen uransa ensimmäistä heel-turniaan. Eipä tässä kai muuta etukäteissanoja.

Ja jälleen (kuinkakohan mones kertaa) versiooni kuului Free For All -ottelu jos New Rockers-tiimin Marty Jannetty kohtasi Savio Vegan. Ottelu oli ihan kiva ja piristävä, vaikkakin aika lyhyt (arvosanana **). Ottelun päätarkoitus oli jatkaa jälleen Justin Bradshaw:n ja Savio Vegan feudia ja itse asiassa pedata asetelmat valmiiksi..

Justin Bradshaw w/ Uncle Zebekiah vs. Savio Vega - Caribbean Strap Match
..tapahtuman openeria varten. Eli Free For Allin ottelun jälkimainingeissa sitten Savio Vega (muistaakseni) haastoi Bradshawn:n Caribbean Strap Matchiin itse In Your House -tapahtumassa ja Uncle Zebekiahin manageroima "Hawk" Bradhsaw totta kai suostui haasteeseen, koska olihan Vega juuri paininut jo Marty Jannettya vastaan. Näin siis Justin "Hawk" Bradshaw teki ppv-debyyttinsä painikehän puolella tässä tapahtumassa. Sen sijaan, että tämä ottelu muistettaisiin huikeasta taistelusta (jota ei tässä ottelussa pahemmin kyllä nähty) tai siitä, että se kaiketi toimi Vegan ja Bradshaw:n useamman kuukauden kestäneen feudin päätösotteluna, on tämä ottelu merkittävä sen takia, että kesken ottelun nähtiin jotain hyvin erikoista. Tuo hyvin erikoinen juttu oli se, että ECW:n Sandman (mukanaan Tommy Dreamer ja Paul Heyman) hyökkäsi kesken ottelun Savio Vegan kimppuun sylkäisten kaljat tämän naamaan ja humauttamalla tätä Singapore Canella. Tämä oli tietenkin täysin suunniteltu juttu ja merkitsi WWF:n ja ECW:n yhteistyön alkua: myöhemminhän tämän asian merkeissä nähtiin enemmänkin yhteenottoja. Itse ottelu oli ihan ok, Strap lisäsi hieman ottelun viihdyttävyyttä, mutta ei tässä mitään erikoista (ECW-Invasionin lisäksi) nähty. Hauska avaus kuitenkin, juuri tuon ECW-välikohtauksen takia.
**½

Jim Cornette vs. Jose Lothario
Ehhehhee. Jim Cornette on manageri, joka ei ole koskaan toiminut painijan roolissa. Jose Lothario taas oli vuonna 1996 60-vuotias entinen painija, ja näiden kahden feud oli alkanut jo kuukausia sitten kun vähän kaikilla Camp Cornetten jäsenillä (Bulldog, Owen, Vader) oli erimielisyyksiä Jose Lotharion kouluttamalla ja tähän aikaan manageroimalla Shawn Michaelsilla. Niinpä lopulta, kun Michaelsin erimielisyydet Cornetten painijoiden kanssa olivat jo ohi, pistettiin managerit painimaan toisiaan vastaan. Ottelu ei kestänyt edes minuuttia, eikä siinä nähty siis mitään painiksi kutsuttavaa. Lotharion äijämäiselle suoritukselle on silti annettava plussaa.
½

Tässä välissä Jim Cornetten asianajaja Clarence Mason (joka oli pitkään tahtonut päästä myös aktiivisesti manaegerin hommiin ja jonka kanssa Cornettella oli ollut erimielisyyksiä siitä lähtien kun SummerSlamissa Clarence Mason saapui sekä Owen Hartin että British Bulldogin otteluiden aikaan näiden kehänreunalle, vaikka Cornette oli miesten virallinen manageri) huijasi Cornettelta Bulldogin ja Owenin managerointioikeudet.. Mainitsin nyt, kun jatkossa miesten manageriksi siis muuttuu Mason, ei sillä että anglessa itsessään mitään erikoista olisi ollut.

The Smoking Gunns (c) w/ Sunny vs. British Bulldog & Owen Hart - WWF Tag Team Championship
Tämä ottelu on siitä merkittävä, että tämän jälkeen WWF:n joukkuedivisioona nousi edes jonkin verran kiinnostavammaksi. Itse ottelussahan nyt oli ihan ensimmäisenä jo sekin ongelma, että molemmat joukkueet olivat heelejä, joten yleisö ei tiennyt, kumman puolella erityisemmin olla. Lisäksi Smoking Gunssit eivät heeleinäkään mitenkään erikoisen kiinnostava joukkue ollut, mutta toisaalta kuten Body Donnasien kanssa he olivat jo vuoden alussa osoittaneet, pystyivät he hyvän joukkueen kanssa ihan mukavaan menoon. Owen ja Bulldoghan olivatkin ehdottomasti parasta, mitä koko WWF:n joukkuedivisioonalle vuonna '96 tapahtui, vaikka se samalla sitten tarkoitti, että kaksi nerokasta painijaa jumitettiin paljon alemmas kortissa kuin mihin heidät pitäisi laittaa. Lisäksi myöhemmin (vuonna 1997) kasvaneet erimielisyydet Bulldogin ja Owenin välillä olivat myös viihdyttävää katsottavaa. Ihan viihdyttävää katsottavaa oli myös tämä, vaikkei tämä tosiaan mitään päätähuimaavan erikoista painia tarjonnutkaan. Silti, oli tämä ihan mukava ottelu ja samalla myös vuoden paras WWF:n joukkuemestaruusottelu. Se ei ole silti tässä tapauksessa kauhea kehuskelun aihe.
**½

Jerry Lawler vs. Mark Henry
Henryn ensimmäinen ppv-ottelu. Tässä sitten tämänkertainen syy siihen, ettei Jerry Lawler ollut selostamossa. Voitettuaan siis Jake "The Snake" Robertsin SummerSlamissa, jatkoi King vielä SS:ssä ensiesiintymisensä tehneen Mark Henryn pilkkaamista, ja niinpä Mark hyökkäsi Lawlerin kimppuun. Tästä sitten kehittyi (ikävä kyllä) ihan kunnon feudkin, joka (luojan kiitos) poiki vain yhden ottelun, jonka jälkeen Henry kaiketi lähetettiin opettelemaan painimaan. Kieltämättä ihan järkevä ratkaisu WWF:ltä. Ottelu oli aikalailla täyttä sontaa, mutta eipähän kestänyt onneksi kauhean kauan. Puolikas jälleen roolinsa hyvin hoitaneelle Lawlerille, tällä kertaa taustalla ollut storylinekin oli onneton.
½

Goldust w/ Marlena vs. The Undertaker - Final Curtain Match
Ja kyllä, jälleen kerran The Undertaker ja Goldust kohtaavat toisensa. Tämä on jo kolmas In Your House putkeen, jossa miehet ottelevat toisiaan vastaan, eikä minulla edelleenkään ole hajua, miksi nämä kaksi niin kovasti tahtovat piestä toisiaan. Varsinkin nyt Undertakerin luulisi keskittyvän täysillä Mankindiin ja Paul Beareriin, joka vuosien palveluksen jälkeen oli pettänyt Undertakerin SummerSlamissa. No, näin ei siis ollut vaan Undertaker ja Goldust lopulta päättivät tässä tapahtumassa "feudinsa" Final Curtain Matchissa, joka saattoi päättyä ainoastaan selätykseen. Aika päinvastainen tilanne siis kuin tänä vuonna SummerSlamin jälkeisen ppv'n erikoisstipulaatio-otteluissa :) Itse ottelu oli aika samanlainen kuin kaksi edellistä: jälleen siinä nähtiin se, että ei Goldust mikään huono kehässä ole, ja Undertakerkin pystyy ihan hyvään menoon, mutta ei näillä kahdella mitään kovin kummoista kemiaa kehässä ole, koska tämäkään ei mitään erityisen antoisaa painia tarjonnut. Silti, ihan hyvä ottelu ja päättipähän näiden otteluiden sarjan. Se siitä.
**½

Shawn Michaels (c) w/ Jose Lothario vs. Mankind w/ Paul Bearer - WWF Championship
Tähän mennessä tapahtuma oli tarjonnut kolme **½-ottelua ja kaksi ½-ottelua ja jäljellä oli tapahtuman Main Event.. Ei siis kauhean kehuttava tilanne ppv'llä tällä hetkellä. Jälleen kerran kuitenkin WWF:n ppv osoitti, mitä kaikkea hieno Main Event pystyykään muuttamaan. Tämä ottelu ei tarvinnut edes mitään huikeaa tarinaa: SummerSlamin jälkeen Michaelsin seuraavaksi vastustajaksi oli siis noussut Mankind, ja tämä psykopaatti ja kiiltokuvamestari olivat vetäneet muutaman viikon ajan intenssiivisen feudin, mutta pääjuttu tässä ottelussa oli nimen omaan se ottelu itse..

..Koska se oli LOISTAVA. Tiesin kyllä, että vuonna Shawn Michaelsin ja Mankindin kohtaamiselta sopi odottaa paljon, mutta en silti odottanut tällaista. Paljon auttoi sekin, että ottelu sai lähemmäs puoli tuntia aikaa. Toiseksi auttoi se, että tässä ottelussa ei oltu läheskään niin tarkkoja diskausten kanssa kuin yleensä tämän ajan WWF-otteluissa: ottelussa nähtiin jopa aikakauden ja federaation huomioon ottaen aika kova pöytäspotti, joka vieläpä myytiin hienosti. Tämän lisäksi siis sitten tietenkin hienoa painia tältä kaksikolta, upeaa taistelua ja jännittäviä hetkiä: voittajasta ei välillä voinut olla ollenkaan varma, vaikka historian tietäen olin aika lailla varma voittajasta ennen ottelua. Lopetuskin oli periaatteessa varsin onnistunut, koska se jätti periaatteessa mahdollisuuden jatko-ottelulle, vaikka sitä ei sitten ainakaan vuonna '96 nähtykään. Toisaalta se taas oli ottelun huonoin puoli, koska olisi ollut hienoa nähdä tälle puhdas ja yllätyksellinen lopetus. Joka tapauksessa tämä oli todella kovatasoinen ottelu, joka pelasti muuten aikalailla heikon ppv'n. Katsottuani vuoden kaikki ppv't nimeäisin tämän vuoden toiseksi parhaaksi otteluksi, mutta tämä häviää vain niukasti legendaariselle Hart/Michaels Iron Manille. Katsokaa tämä, jos ette ole vielä nähneet.
****½

Sanoisin tämän olevan vielä ok-skaalassa ihan sen takia, että tässä tosiaan nähtiin vuoden toiseksi paras ottelu. Ppv'n toiseksi hienoin hetki olikin ECW:läisten yllätyshyökkäys openerissa. Muuten meno oli parhaimmillaankin "ihan hyvää" ja huonoimmillaan todella surkeaa. Ei tämä kovin korkealle yllä kokonaisarvostelussa pelkän yhden ottelun voimin.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WCW Fall Brawl - Ok
10. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
11. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
12. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
13. WCW SuperBrawl VI - Kehno
14. In Your House 9: International Incident - Kehno
15. WCW Slamboree - Kehno
16. WCW Uncensored - Kehno

Seuraavana vuorossa lisää In Your Housea.

Täytyy kyllä antaa kehuja Kenitykselle. Nämä arvostelut ovat aina mielenkiintoista luettavaa ja pyrinkin ne aina mahdollisimman nopeasti lukaisemaan julkaisun jälkeen. Todella hyvää työtä teet

Kenitys on kyllä postannut 13 loistavaa arvostelua. Aivan loistavia arvosteluja. Odotetuin "segmentti" viikon aikana.

"takaovi" kirjoitti:
Täytyy kyllä antaa kehuja Kenitykselle. Nämä arvostelut ovat aina mielenkiintoista luettavaa ja pyrinkin ne aina mahdollisimman nopeasti lukaisemaan julkaisun jälkeen. Todella hyvää työtä teet

Jjep melkein noita kenityksen arvosteluja voisi pistää WrestlingAlertin sivuille muitten arvosteluiden joukkoon.

"The Rocker" kirjoitti:
Kenitys on kyllä postannut 13 loistavaa arvostelua.

Mitkäs kolme ovat olleet huonoja? :(

Ja kiitos kehuista vain kaikille :) Jälleen tuli muuten osoitus siitä, miksi tahdon nyt päästä raporttien kirjoituksessa samaan kohtaan kuin missä olen katselussa: jatkuvasti tuppaa unohtamaan asioita, mitä tapahtui ppv'ssä kun kirjoittaa niiden raportit kuukauksia sen jälkeen kun on katsonut ne. Olin varma, että Brian Pillmanin, Steve Austinin ja Owen Hartin hieno promo koskien Bret Hartia olisi ollut vasta IYH11:ssä, mutta se olikin jo näköjään tuossa In Your House Mind Gamesissa. Joka tapauksessa tuo angle alkoi siitä, kun Pillman saapui kehään vetämään jälleen upeasti Loose Cannon -rooliaan, kunnes kutsui Owen Hartin paikalle. Miehet sitten yhdessä promottivat bashaten mm. sitä kuinka Bret Hartia ei WWF:ssä ollut näkynyt sitten WM:ssä nähdyn Iron Manin jälkeen. Pillman sanoi, että Bret ei palaa, koska hän pelkää. Owen ehdotti tähän, että Bret pelkäisi häntä, mutta Pillman sanoi ettei Bret pelkää Owenia tai edes Pillmania vaan Steve Austinia (joka oli SummerSlamin jälkeen aloittanut promoamaan Hartista ja siitä, kuinka tahtoo otella tätä vastaan). Tällöin Austin sitten saapui paikalle ja kolmikko taunttasi hetken aikaa vielä Bretiä. Hieno angle, hieno tapaa jatkaa Bret-Austin -feudin alkuvaiheen rakentelua, ja ehdottomasti ME:n jälkeen ppv'n toiseksi hienoin hetki. Silti, ei riitä kun muuten ppv oli niin kehnoa tasoa.

"Kenitys" kirjoitti:
Mitkäs kolme ovat olleet huonoja?

Ai juu olin kattonut määrän väärin. Sori 16 hienoa arvostelua. Lasku ja lukutaito hetkellisesti kadonneet tai jotain.

Hehe, joo. Ei ollut tarkoitus lisäkehuja kerjäillä, vaan nimenomaan lähinnä kiinnittää huomiota tohon, että minun sijoitusnumerot tuossa overall-taulukossa harvoin pitävät paikkansa, koska jos esimerkiksi seuraavana vuorossa oleva ppv olisi minusta siihen mennessä olleista ppv'istä toiseksi paras, olisin lisännyt sen listaan toisena olleen yläpuolella ja sen jälkeen yleensä unohtaisin muuttaa alempana olevien ppv'iden sijoitusnumeroa yhden huonommaksi. Onneksi IYH:t olivat vain kaksituntisia tähän aikaan, niin niiden raporttien kirjoittamisessa kestää vähemmän: näin ehdin tässä välissä kirjoittaa IYH 11: Buried Alive -raportin.

IN YOUR HOUSE 11: BURIED ALIVE

Tämänkertaisen IYH:n liikanimi on peräisin tapahtuman Main Eventistä, ellen aivan väärässä ole niin WWF:n ensimmäisestä Buried Alive Matchista. Ennen tuota kovaa Main Eventiä saimme nähdä kuitenkin paljon muuta. Ensimmäisenä tietenkin selostajamme Vince McMahonin, Jerry Lawlerin ja Jim Rossin seisomassa ringsidellä.

Tämä ppv kannattaa katsoa ihan jo senkin takia, että on todella hauskaa nähdä JR:ää vetämässä näin räikeää heel-roolia. En osaa tätä Rossin heel-turnia kauhean hyvin selittää, mutta yritetään. Kaikki alkoi, kun JR "shoot"-promosi siitä kuinka huonosti WWF oli kohdellut häntä ja kuinka hän oli mukamas ollut vastuussa siitä, että monet painijat olivat lähteneet WWF:stä. Hän kuitenkin lupasi tuoda Dieselin ja Razor Ramonin takaisin omina eturivin miehinään. Tietenkään Hall tai Nash eivät palanneet, koska he työskentelivät WCW:ssä, mutta koska WWF omisti oikeudet Diesel ja Ramon -gimmickeihin, pistivät he uudet miehet (Rick Bogner ja muuan Glen Jacobs) tv:seen samoilla hahmoilla. Tuo kuvio ei kuitenkaan toiminut ollenkaan odotetusti, eikä kaksikko niittänyt koskaan merkittävää mainetta, ja he hävisivät tv:stä vuoden '97 alkupuolella. Samoin JR:n heel-aika loppui vuodenvaihteen aikoihin. Silti, kylläpä WWF menetti potentiaalisen heel-selostajan JR:ssä.

Hunter Hearst Helmsley w/ Miss X vs. Steve Austin
JR:n heel-turn on niin mielenkiintoinen juttu, että siitä jaksaisi turista vaikka kuinka kauan, mutta ehkä välillä sitten itse otteluihinkin. Ajatellen pari vuotta eteenpäin niin kyllä tämä ppv aikamoisella ottelulla aloitettiin. Steve Austin vs. Triple H. No, tässä vaiheessa kuitenkin ottelun suuruutta pienensi useampikin asia: ensinnäkin kumpikin kavereista oli heelejä, toiseksi takana ei ollut oikeastaan minkäänlaista feudia ja Helmsleykin oli vasta alkamassa saada uudestaan pushia sitten MSG Incidentin (tämä oli miehen ensimmäinen ppv-esiintyminen sitten IYH8:n) feudaamalla Mr. Perfectiä vastaan. Mr. Perfect näyttelikin ottelussa merkittävää roolia saapuen ensin häiritsemään Hunteria, ja myöhemmin vielä sekaantumalla otteluun hyökäten molempien heelien kimppuun. Tämähän oli muuten viimeinen vuoteen 2002 asti viimeinen ppv, jossa Perfect oli mukana. Ei tosiaan heel vs. heel -otteluna ollut paras openerin rooliin. Lisäksi ottelun tausta ja Perfectin sekaantumiset rokottivat ottelun laatua, mutta toisaalta olihan tämä silti viihdyttävä ja jännä brawl ja Perfectin osallistuminen piti yleisönkin hereillä. Hyvä alku siis ppv'lle, varsinkin kun miettii miten suuri näiden kahden ottelu tuli olemaan vuonna 1999 ja myöhemmin. Noista otteluista tässä kuitenkin jäätiin laadullisesti.
***

British Bulldog & Owen Hart (c) w/ Clarence Mason vs. The Smoking Gunns - WWF Tag Team Championship
Hienoa, viime raportissa olin selittänyt Lawrence Taylorista kun piti puhua Clarence Masonista. Sen siitä saa kun muistelee WM XI:tä. Clarence Mason oli siis se Owenin ja Bulldogin uusi manageri. Noniin, tämä oli siis uusintaottelu viime ppv'stä, jossa Owen ja Bulldog olivat voittaneet mestaruusvyöt Smoking Gunsseilta. Samalla Sunny, jonka pääsyy manageroida joukkueita oli aina ollut nimenomaan mestaruusvyöt, oli hylännyt Smoking Gunssit. Bart Gunnia tämä ei pahemminkaan haitannut, mutta Billy Gunn oli sen sijaan aivan lääpällän Sunnyyn, ja hänen pääsyy koittaa saada mestaruusvyöt takaisin oli saada samalla Sunny takaisin.
Itse ottelu.. No, se oli aikalailla toisinto edellisen ppv'n ottelusta. Ongelmana oli jälleen se, että kumpikaan joukkueista ei pahemmin fan favourite ollut (vaikka tässä alkoikin olla jo selviä merkkejä Gunssien hajoamisesta ja Bartin face-turnista). Paini oli kuitenkin taas ihan mukavaa, semmoinen mihin tämmöisessä alle kymmenminuuttisessa ottelussa kaksi taidokasta painijaa saavat Gunssit kannettua. Joka tapauksessa parempaan suuntaan oltiin tagdivarissa menossa.
**½

Tässä välissä sitten nähtiin heel-JR:n promo. Ross oli nimittäin tämän ottelun jälkimaininkeihin mennessä kyllästynyt täysin siihen, että hänen mikkinsä oli toiminut epätasaisesti koko ppv'n ajan, ja JR syyttikin nyt Vinceä siitä, ettei tämä antanut Rossin puhua suutaan puhtaaksi lähetyksessä. Tuo oli muuten ensimmäisiä viittauksia WWF:n lähetyksissä siihen, mikä McMahonin rooli todellisuudessa WWF:ssä oli. Lopulta JR vielä sanoi, että tulevassa Raw'ssa Bret Hart tekee paluunsa WWF:ään, ja siitäkin voidaan kiittää ainoastaan häntä - ei ketään muuta. Luojalle kiitos, että palannut Bret Hart oli sentään ihan "Real Thing". Ross myös ilmoitti, että koska Vince ei selvästikään halua hänen selostavan tätä ppv'tä, ei hän enää jatka loppuppv'n ajan selostusta. Ja näin JR poistui tältä erää paikalta. Hieno promo. Rakastan heel-JR:ää.

Marc Mero (c) w/ Sable vs. Goldust w/ Marlena - WWF Intercontinental Championship
Edellisen kerran IC-mestaruus oli ollut ppv'ssä esillä In Your House 9: International Incidentissä. Sen jälkeen siis IC-mestari Ahmed Johnson loukkaantui oikeasti, ja kayfabessa Johnsonin loukkaantuminen pistettiin WWF:ssä samalla debyyttinsä tehneen Faarooq Ashadin hyökkäyksen syyksi. Niinpä IC-vyö sitten vakatoitiin, siitä järjestettiin (jos en taas väärässä ole) turnaus, jonka sitten voitti Marc Mero. Ja nyt Marc Mero sitten puolusti mestaruuttaan Goldustia vastaan. Selostustiimiin liittyi tämän ottelun ajaksi Mr. Perfect paikkaamaan JR:ää, ja näin tämä on viimeinen kerta kun Perfect selosti WWF:n ppv'ssä. Mero ja Goldust olivat kohdanneet jo SummerSlamissakin, ja nyt oli miekkosten toisen kohtaamisen aika. Itse sanoisin tätä jonkun verran paremmaksi kohtaamiseksi, ja samalla myös Goldustin **½-otteluiden putken katkaisijaksi (olen antanut jokaisella 'Dustin ottelulle IYH8:sta lähtien arvosanaksi **½). Tämä oli nimittäin oikeasti aika mukava IC-mestaruusottelu, ja vaikkeikaan mikään klassikon tapainenkaan, niin toimi osassaan hyvin: Mero näytti jälleen hyvältä nopeilla liikkeillään, Goldust veti roolinsa tyylikkäästi ja IC-vyökin sai pitkästä aikaa ppv-puolustuksen.
***

Sycho Sid vs. Vader w/ Jim Cornette - WWF Championship Title Shot
Tässä ottelussa selostamoon kolmanneksi jäseneksi saapui itse WWF Champion Shawn Michaels, joka ei siis todella ottelut itse ollenkaan tässä ppv'ssä. Jännä ratkaisu WWF:ltä, mutta mikäs siinä kai. Sen sijaan saimme todistaa toistaiseksi vielä facena pysytelleen Sycho Sidin ja Vaderin kohtaamisen: voittaja kohtaisi Michaelsin Survivor Seriesissä. Itse ottelusta nyt ei ole kauheasti sanottavaa. Sid ei tunnetusti mikään Jumalan lahja painille ole, mutta Vader sen sijaan oli tähän aikaan vielä yksi parhaista isoista miehistä. Silti ei Vaderkaan tätä miksikään huippuotteluksi pystynyt kantamaan, mutta koska tämä osattiin pitää vieläpä sopivan lyhyenä, oli tämä paljon viihdyttävämpi kuin odotin. Toisaalta en odottanut tältä oikeastaan mitään, joten tuo ei vielä kauheasti mitään sano. Siedettävä isojen miesten ottelu siis, mutta ei tosiaan mitään minkä useammin haluaisin katsoa. Ottelun jälkimainingeissa alkoikin sitten jälleen näkyä merkkejä siitä, ettei "Sycho" liikanimen omaava mies pidemmän päälle pysty olemaan hyvis.
**

Mankind w/ Paul Bearer vs. The Undertaker - Buried Alive Match
Ja tämä oli nyt SE ottelu, jonka mukaan tämänkertainen IYH:kin oli nimetty. Tämä oli Mankindin ja Undertakerin kohtaaminen miesten erittäin pitkäaikaisessa feudissa. Tämä feud (WWF:n vuoden feud mielestäni), jossa molemmat osanottajat olivat pelanneet aivan riittämin mind gameseja, oli kuitenkin nyt edennyt niin syvälle ettei Singles- tai Boiler Room Brawl-ottelutkaan enää riittäneet. Nyt tarvittiin ottelu, jonka voitti vain hautaamalla vastustajansa elävältä. Millään muulla ottelussa ei ollut väliä, ja niinpä kaikki olikin sallittua. Vince McMahon muistutti vielä alkuun, että tämä ottelu oli "unsanctioned", eli WWF ei ollut antanut hyväksyntää ottelulle eikä näin vastannut siitä, mitä painijoille ottelussa tapahtuisi.

Kaikki oli siis pedattu valmiiksi hurjaa taistelua varten, ja sen me myös todellakin saimme. Ei tämä nyt Mankind vs. Michaelsin tasolle yltänyt, koska siinä nähtiin myös kovaa painia, ja tämä oli lähinnä hurjaa brawlia ja toisen murjomista, mutta kyllä minä viihdyin todella paljon tätä katsoessa. Mankind edelleenkään ei pelännyt ottaa bumppia, ja Undertaker taas oli roolissaan jälleen erittäin loistava. Miehet tekivät ottelussa melkein kaiken, mitä tämän ajan tämmöiseltä ottelulta sopi odottaa. Käytettiin aseita, hypittiin toisen päälle turvakaiteiden yli, kierittiin alas korkealta maakasalta, mätkittiin toista minkä vain jaksoi.. Tämä oli tämän feudin paras ottelu, ja melkeinpä tämä olisi toistaiseksi tähän saanutkin päättyä. Ainoat heikot puolet ottelulla olivat tavallaan varsin typerä lopetus (ja idioottimaisen Executionerin debyytti), ja juuri se ettei tässä nyt erityisemmin painiliikkeistä nautittu. Toisaalta, ei sitä näin hurjassa kamppailussa pitäisi vaatiakaan. Juuri semmoinen ottelu kuin sopikin siis odottaa, ja oli jälleen paljon viihdyttävämpi kuin yksikään vuoden '96 WCW:n ppv'n ME.
****

Tämä oli itse asiassa varsin hyvä ppv. Se tarjosi todella viihdyttävän ME:n, hyvän openerin ja IC-mestaruusottelun, eivätkä sen kaksi muutakaan otteluita kamalia olleet. Lisäksi ehdotonta plussaa on vielä kerran annettava heel-JR:lle, ihan vain sen takia, että se oli niin harvinaista :D Vedet silmissä sai nauraa heel-JR:n ja heel-Kingin yhteiselolle. No ei ehkä ihan, mutta ei kauhean kaukanakaan. Joka tapauksessa jälleen kerran tässä oli kuitenkin myös ne heikot ottelunsa, ja ei myöskään ME:n lisäksi mikään huippuottel ollut, joten ei tämä ok:ta kummempi ollut. Silti, hyvä IYH ehdottomasti.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
8. WCW Bash At The Beach - Ok
9. WWF SummerSlam - Ok
10. WCW Fall Brawl - Ok
11. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
12. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
13. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
14. WCW SuperBrawl VI - Kehno
15. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
16. WCW Slamboree - Kehno
17. WCW Uncensored - Kehno

Seuraavaksi vuorossa WCW Halloween Havoc!

Jälleen kerran hieno arvostelu Kenitykseltä.

Jos jotain alkoi kiinnostaa Heel-JR, tässä olisi Yksi promo häneltä. Täyttä kultaa, WWE voisi tehdä tuon uudestaan.

Kiitos Merovingille kommentista :) Ja joo, yllämainitussa tosiaan hyvä esimerkki heel-JR:stä, ja "Razor Ramonkin" videossa näkyy.

HALLOWEEN HAVOC 1996

Välillä siis WCW:täkin taas. Vuorossa oli WCW:n hyvin perinteinen (vuodesta '89 asti järjestetty) ppv, Halloween Havoc. En ihan varmaksi ole vieläkään päässyt siitä, mitkä olivat WCW:n "suuret ppv't", mutta ymmärykseni mukaan Starrcaden lisäksi niihin olisivat kuuluneet ainakin TGAB, SuperBrawl ja Halloween Havoc. Korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä, en tosiaan WCW-ekspertti edelleenkään ole. Selostajinamme ketkäpäs muukaan kuin Tony Schiavone, Dusty Rhodes ja Bobby Heenan! Ja lisäksi täytyy muistuttaa teitä kaikkia, että tämän Halloween Havocin sponsorina oli Slim Jim! Ihan vain sen takia, että edellämainitut selostajatkin muistuttivat katsojia siitä jokaikinen minuutti.

Rey Mysterio Jr. (c) vs. Dean Malenko - WCW Cruiserweight Championship
Sen jälkeen kun CW-vyö vuonna '96 tuotiin WCW:hen, otti Malenko sen piakkoin haltuunsa ja kantoikin vyötä useamman kuukauden. Mies puolusti vyötään mestaruuskautensa aikana muun muassa Mysterio Junioria vastaan huikeassa ottelussa. Sittemmin Rey kuitenkin voitti Nitrossa vyön Malenkolta, puolusti sitä ppv'ssä Ultimo Dragonia ja Super Caloa vastaan.. ja nyt oli miesten toisen ppv-kohtaamisen aika. Mikä olisi parempi tapa avata show kuin nopeatempoisella, viihdyttävällä ja jännittävällä CW-painilla? Tuskin mikään. Samaa mieltä ilmeisesti oli myös WCW:n johto, koska tämä ei tosiaan ollut ainut kerta, kun CW-ottelu openerina oli. No, itse otteluhan oli hyvin pitkälti samanlainen kuin kaksikon ottelu GAB:ssa: Mysterion tuomaa nopeaa liikettä, Malenkon tuomaa teknistä painia ja nearfallejakin mahtui mukaan, ja onnistunut lopetuskin. Silti ei tämäkään ****:ää korkeammalle nouse, ehkä semmoinen tietynlainen huikea tarina näistä otteluista puuttuu. En osaa oikein selittää, mutta vaikka paini onkin todella viihdyttävää, vaatisin semmoista tietynlaista huikeaa tunnelmaa ja jännitystä tai sitten erittäin onnistuneen ottelullisen tarinan, että voisin antaa enemmän. Silti, erittäin viihdyttävä ottelu siis, mutta ei enempää kuin ****. Vuoden parhaimpiin tämä silti kuului, joten lisääkin katsoisin koska vain.
****

Diamond Dallas Page vs. Eddie Guerrero - Lord of the Ring Match
Ja Lord of the Ring -sormuksesta sitten otellaan jälleen. Kuten jo Fall Brawl:n aikoihin kerroin, oli DDP:lle ja Eddielle ehtinyt kehittyä kunnon feud. Suureen riitaan otkettiin mukaan mm. DDP:n Slamboreessa voittama LOTR-sormus (jonka Eddie oli voittanut, mutta DDP kuitenkin varastanut niin, ettei Eddie koskaan fyysisesti tuota sormusta saanut), ja Eddien sukulaiset: edellisessä ppv'ssä Diamond Dallas kohtasi Eddien veljenpojan Chavo Guerrero Jr:n. Nyt ei kuitenkaan ollut enää jäljellä esitaistelijoita, vaan miehet kohtasivat mies miestä vastaan -ottelussa. Panoksena Eddielle virallisesti kuuluma, mutta Pagen hallussapitämä sormus. Ottelu oli aika samanlainen kuin DDP:n ja Chavonkin ottelu: nyt se ei enää laadullisesti yllättänyt (koska DDP tosiaan oli läpi vuoden kehittynyt ja Eddie toisaalta äärimmäisen taidokas kehässä), mutta oikein mukavaa menoa ottelu silti oli. Ei mitään ennennäkemätöntä tai huikeaa, mutta ei mitään semmoista, mitä katsoessa ei olisi viihtynyt. Lopetus (jos oikein muistan) oli typerä, mutta muuten tästä jäi hyvä maku suuhun. Selkeästi parempi kuin keskiverto tv-ottelu, mutta ei kuitenkaan mitään sen kummempaa.
***

The Giant w/ Ted DiBiase vs. Jeff Jarrett w/ Ric Flair
Aivan oikein, vuoden alussa WWF:ssä vielä pyörinyt Jeff Jarrett oli nyt siis rantautunut WCW:hen. Heti miehen WCW-debyytissä, oli nWo toivonut saavansa Jarrettista uuden vahvistuksen riveihinsä, mutta toisin oli käynyt. Jarrett oli käskenyt nWo:n pitämään tunkkinsa, ja tuosta kommentista Jarrett joutuikin sitten aikamoisiin ongelmiin. nWo:n yksi suosikkilauseistahan nimenomaan oli: "If you're not with us, you're against us", ja Jarrett siis selvästikin oli New World Orderia vastaan. Tästä sitten seurasi feudi Giantin ja Jarrettin välillä, ja tuosta feudista ikävä kyllä seurasi tämä ottelu. Ikävä kyllä sen takia, että ensinnäkään tämän tarina ei kiinnostanut minua, Jarrett ei tässä vaiheessa napannut yhtään babyfacena, eikä tuo painillinen puolikaan mitään kehuttavaa ollut. Muutamia valonpilkahduksia Giantin puolelta, mutta muuten todella vaisu ja mitäänsanomaton ottelu. Kehnoa. Lisäkuviona oli se, että Giant oli vienyt itselleen US Heavyweight -vyön, joka oli vakatoitu sen jälkeen, kun Ric Flair oli loukkaantunut. Niinpä Flair oli Jarrettin ringsidellä.
*½

Syxx w/ Ted DiBiase vs. Chris Jericho
Toinen WWF:ssä alkuvuodesta paininut ja nyt WCW:hen siirtynyt kaveri oli nWo:hon hetimmiten liittynyt Syxx, alias Sean Waltman, alias 1-2-3 Kid. Ja tietenkin hänet myöhemmin (kun siirtyi takaisin WWF:ään) tultaisiin tuntemaan myös X-Pacina. Pieni hassu yksityiskohta, jonka huomasin, ja minun on pakko mainita: Syxx teki in ring WCW ppv-debyyttinsä vuonna 1996 WCW:tä edustanutta Chris Jerichoa vastaan, ja melko tarkalleen kolme vuotta myöhemmin Chris Jericho teki in ring WWF ppv-debyyttinsä X-Pacia vastaan. Itse ottelulta sopi odottaa oikein hyvääkin menoa, koska Syxx ei varsinkaan tähän aikaan todellakaan mikään huono kehässä ollut (ja itse olen aina miehen otteista tykännyt), ja lisäksi vastassa oli Chris Jerichon tasoinen vastustaja. No, tuloksena oli ihan hyvä ottelu kahden CW-kokoisen painijan välinen ottelu, mutta ei mitenkään kamalan erityinen tai aivojaräjäyttävä. Hiukan jotenkin laimeaksi (aika lyhyen kestonkin takia osittain) ja sekavaksi ottelu jäi: se ei varsinaisesti ehtinyt kunnolla lähteä rakentumaan. Silti, mukavaa menoa varsinkin Jericholta, mutta kyllä sitä Jerichon show-stealer ottelua ppv'issä saatiin vielä odotella.
**½

Arn Anderson vs. Lex Luger
Siinä missä edelliseltä ottelulta olisi voinut odottaa vähän enemmänkin, yllätti tämä oikein positiivisesti. Ottelun tarinana oli se, että Arn Anderson oli pettynyt Lugerin esityksiin Fall Brawlin WarGames-ottelussa, ja siihen kuinka tämä oli "pettänyt WCW:n" luovuttamalla ottelussa. Tästä sitten seurasi aika suurikin kina Lugerin ja Arnin välillä, ja sehän päätettiin sitten ratkaista ottelulla Halloween Havocissa. Luin jostain, että Arn olisi loukkaantunut jollain tasolla vain vähän aikaa ennen tätä ottelua, mutta se ei kyllä näkynyt missään: tämä oli ehdottomasti Lugerin paras ottelu vuoden 1996 aikana. Ottelu ei ollut kauhean pitkä, mutta sen ei kuulunutkaan: tässä pääideana oli se, että kaksi kovaa brawleria mätkivät toisiaan heti ensisekunneista asti täydellä voimalla. Ei mitään tuhottoman pitkää polveilevaa ottelua, vaan raakaa intenssiivistä painia, johon oli vieläpä upotettu psykologiaakin mukaan (Luger työsti hienosti Arnin selkää Torture Rackia varten), ja lopussa nähtiin rajuja chair shottejakin pari kappaletta. Kaikin puolin oikein onnistunut ottelu. Ei tietenkään mikään klassikko, koska kyllähän tästä monia osa-alueita selvästi puuttui, mutta hoiti roolinsa erittäin kunnialla läpi.
***½

Faces of Fear (Meng & The Barbarian) w/ Jimmy Hart vs. Four Horsemen (Chris Benoit & Steve McMichael) w/ Debra McMichael & Woman
Faces of Fear oli siis osa Dungeon of Doom -stablea, jonka kanssa Four Hosemanilla oli ollut jo pitkään erimielisyyksiä: tai oikeastaan kaikki oli lähtenyt liikkelle Chris Benoit'n ja Kevin Sullivanin rajusta feudista. Tällä(kään) kertaa Benoit ei kuitenkaan otellut Taskmaster Sullivania vastaan, vaan hän kohtasi Steve McMichaelin kanssa Dungeon of Doomin pahamaineiset Äijät Mengin ja Barbarianin. Lopputuloksena oli ihan kiva joukkueottelu, jossa varsinkin Benoit'n ja Mengin osuudet olivat oikein hyviä. Barbarian on aina ollut aika vaisu, eikä McMichael edelleenkään napannut kummemmin. Joka tapauksessa Benoit ja Meng takasivat sen, että ottelu oli ihan mukavaa katsottavaa, ja toimi ihan hyvin väliotteluna (ei vienyt liikaa aikaakaan jne.) ja eräänlaisena feudinjatkajanakin. Parempi kuin tv:n lyhyehköt ottelut, mutta ei kauhean paljon enemmän.
**½

Harlem Heat (c) w/ Sister Sherri & Col. Rob Parker vs. The Outsiders - WCW Tag Team Championship
Ja kun joukkueotteluiden makuun oltiin päästy, niin tällähän sitä oli hyvä jatkaa. Harlem Heat oli nyt siis jo useamman kuukauden pitänyt joukkuemestaruuksia, ja vihdoin nWo:n Outsiderseille annettiin mahdollisuus koettaa voittaa mestaruudet itselleen. Alunperin WCW kai odottelit, että he olisivat saaneet rakenneltua Steiners vs. Outsiders -ottelun heti alkuun vöistä, mutta loukkaantumisten takia oli sitten pistettävä heel Harlem Heat edustamaan WCW:tä nWo:n kaksikkoa vastaan. Tuloksena se, että yleisö hurrasi Nashille ja Hallille, joten moni voikin ehkä kyseenalaistaa, kuinka toimiva tuo bookkauspäätös oli. No, oli miten oli, ottelu oli minusta hyvää joukkuepainia. Itse painiosuus toimi. Booker T oli jälleen oikein hyvässä vireessä (nähtiin esimerkiksi tyylikäs Houston Hangover), ja Outsidersit hoitivat oman osuutensa jälleen kunnialla läpi. Painin puolesta tämä oli siis oikein mallikas ottelu, mutta heel vs. heel -meininki tosiaan vähän laimensi tunnelmaa. Ja toki pitää taas kehuista huolimatta muistaa, että toki paljon monipuolisempaa menoa ottelulta vaadittaisiin, että tämäkään ***-arvosanaa korkeammaksi nousisi. Kuitenkin, en minä tästä suuremmin valittamista löydä: ottelu yllätti jopa positiivisesti.
***

Hollywood Hulk Hogan (c) w/ The Giant & Ted DiBiase vs. Randy Savage - WCW World Heavyweight Championship
Tämän ottelun ehdottomasti parasta antia oli Hoganin Stinger-tyylinen hiuslisäke (ei löytynyt hyvää kuvaa, katsokaa itse edes tämän ottelun alku tuon takia), joka miehellä oli tämän ottelun aikana päässään (ja joka häneltä myös otettiin pois päästä). Nyt ei voida edes väittää, etten olisi mielessäni antanut tälle ottelulle mahdollisuutta: minä tykkäsin erittäin paljon Hoganin ja Savagen feudista WWF:ssä aikoinaan, pidin suuresti miesten 'Mania-kohtaamisesta, ja tämäkin feud oli varsin onnistunut: Hogan ja Savagehan olivat vielä alkuvuodesta ylimmät ystävykset, ja Hogan teki heel-turninsa Leg Droppaamalla juuri Savagen, joten tottakai "Macho Man" vaati kostoa juuri Hoganilta! Harmi vain, että mitään odotuksia tälle ottelulle ei olisi kannattanut antaa. Oli vuosi 1996. Hoganin parhaat vuodet olivat menneet kauan sitten ohi, ja Savagen vanhenemisen huomasi kuukausi kuukaudelta pahemmin: vielä vuoden alussa hän oli sentään pystynyt oikein viihdyttävään Steel Cage -otteluun Ric Flairin kanssa, nyt ei ollut Savagestakaan kantamaan tätä ottelua mihinkään. Tämä oli tylsä ja laiska ottelu, jonka parhaita puolia oli sen tarina, tunnelma, muutamat harvat Savagen väläytykset ja Hoganin hiuslisäke. Turhan pitkäkin, lähes 20 minuuttia. Jälleen kerran huono ME WCW:ltä, ei voi olla totta.
*½

Ja juuri kun jo vuoden '96 standardeilla kaksi parhaat päivänsä selvästi ohittanutta painijaa Main Eventtasivat WCW:n erittäin tärkeän ppv'n.. Alkoivat säkkipillit soida! Voi kyllä vain, nWo:n juhlinnat keskeytyivät lyhyeen, kun myöskin WWF:ssä alkuvuodesta pyörinyt "Rowdy" Roddy Piper teki debyyttinsä WCW:ssä saapumalla pilaamaan nWo:n juhlinnat. Itse Hoganin ja Piperin sanojenvaihto oli kyllä oikein viihdyttävää katsottavaa, ja Piper toimi oikein hyvin facenakin. Ongelma vain oli se, että tämä tiesi suurta ottelua näiden kahden välille, ja se oli kyllä rehellisesti sanottuna 10 vuotta liian myöhässä. No, promottelu oli kuitenkin hyvää.

Halloween Havoc oli aika jännä ppv. Sen ehdottomasti paras ottelu oli illan avannut CW-ottelu, mutta se tarjosi myös oikein viihdyttävän ja intenssiivisen brawlin Arn Andersonin ja Lex Lugerin välillä, hyvin onnistuneen joukkuemestaruusottelun ja mukavan ottelun DDP:n ja Eddien välillä. Pari muutakaan ottelua eivät olleet kehnompia, ja olihan toki Piperin saapuminen ja tuo promottelu itsessään oikein hyvä lisä tapahtumalle. Huonointa tässä tapahtumassa olikin sitten jälleen parin nWo:n jäsenen (Giant ja Hogan) ottelut, ja jälleen kerran ppv'tä katsoessa masensi se, että ME oli aika onneton. Vaikka ppv kuinka yllättävänkin hyvän ja tasaisen viihdyttävän linjan (poislukien se Jarrett vs. Giant) oli onnistunut lähes loppuun asti säilyttämään, kyllä vaisu ME pilaa paljon. WWF oli jo ymmärtänyt viime vuoden aivopierujen (Diesel vs. Sid, Diesel vs. Mabel) jälkeen, että ppv'n ME:n on pakko olla onnistunut. Hyvä. Viihdyttävä. Se on se suurin juttu ppv'ssä, ja jos se kusee, kusee moni muukin asia. Tuon ymmärtäminen tuntui WCW:llä olevan todella tiukassa. No, joka tapauksessa ppv oli muuten yllättävänkin tasaisen tasokas, ja tosiaan kolmetuntisessa tapahtumassa suurimman osan ajasta hyvän fiiliksen ylläpitäminen oli tämän vuoden ppv'issä jo kova juttu. Hyvä ppv siis.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW Halloween Havoc - Ok
6. WCW The Great American Bash - Ok
7. WWF Royal Rumble - Ok
8. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
9. WCW Bash At The Beach - Ok
10. WWF SummerSlam - Ok
11. WCW Fall Brawl - Ok
12. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
13. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
14. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
15. WCW SuperBrawl VI - Kehno
16. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
17. WCW Slamboree - Kehno
18. WCW Uncensored - Kehno

Vuoden '96 loppu alkaa vähitellen häämöttämään! Seuraavaksi vuorossa kylmän marraskuun kohokohta, Survivor Series.

Eilen tuli katsottua jälleen yksi WWE:n PPV vuosituhannen alusta, ja kohtuullisen hyvä tapahtuma käsiini sattuikin. Kyseessä siis....

WWE - Judgment Day 2002
Sunnuntai, 19. Toukokuuta
Gaylord Entertainment Center, Nashville, Tennessee

Intercontinental Championship Match
Eddie Guerrero (c) VS. Rob Van Dam
Heti kärkeen iskettiin pöytään näin ainakin jälkikäteen katsottuna hurjan mielenkiintoinen kahden taitavan painijan kohtaaminen. "Mullettino Guerrero" toimi loistavasti myös tällaisena midcard-heelinä, mutta tähän aikaan RVD oli kyllä tulikuumaa tavaraa, ja oli tässä ottelussa liekeissä. Useita komeita liikekomboja, ja yleisökin oli aivan pähkinöinä tähän ECW-ikoniin. Tämä matsi oli kaikin puolin erittäin toimiva Frog Splashien taisto. Mitään huonoa tässä ei ollut, mutta ei kuitenkaan mitään erityisen muistettavaakaan. Toisaalta tämähän oli pelkkä openeri, ja sellaisena toimi erittäin hyvin.
Kesto: 10:59
Arvosana: ***+

Women's Championship Match
Stacy Keibler VS. Trish Stratus (c)
Aika on ehkä joidenkin osalta kullannut muistot, mutta tosi asia oli se, että Stacy oli kehässä aika kelvoton tapaus. Niinpä tämä ottelu olikin viimeisen päälle ylibookattu, sillä kehän laidalla seisoivat Reverend D-Von, orjansa Deacon Batistan(!!!) kanssa, sekä Trishin kulmauksessa luonnollisesti Bubba Dudley. Itse otteluhan kesti alle 3 minuuttia, joka oli hienoa bookkausta. Sillä tavalla se pystyttiin painamaan kaasu pohjassa alusta loppuun, ja kaiken kehän ympärillä tapahtuneen draaman vuoksi ei tarvinnut keskittyä kehnoon painiin. Matsin jälkeen sitten nähtiin Dudleyn veljesten välienselvittelyä, joka oli kyllä mielenkiintoista. Aika kuningas gimmick tuo Reverend Devon.
Kesto: 2:55
Arvosana: *1/2

Tag Team Match
Hardy Boyz VS. Brock Lesnar&Paul Heyman
Olikohan tämä nyt Lesnarin ensimmäinen vai toinen PPV-esiintyminen, ei voi muistaa. Matsin build upissa Paul Heyman oli niin vakuuttunut siitä, että Lessu pystyy tuhoamaan Matin ja Jehvin yksinään, että sisällytti itsensä ottelun mukaan. Tästähän tietenkin seurasi paljon hauskoja hetkiä, sillä eivät Matt&Jeff täysin Lesnarin squashattavaksi joutuneet, vaan välillä saivat tahmaiset näppinsä kiinni limaiseen ja lihavaan Heymaniin. Yleisön "Goldberg"-chantti sai aikaan hyvät naurut Lesnarin dominoidessa kehässä. Tämä ottelu oli viihdyttävä, ja totta kai Lessulta nähtiin ne muutamat vakuuttavat suplexit, mutta mitään hienouksia tässä ei nähty. Tätähän voisi sanoa onnistuneeksi "roskapainiksi."
Kesto: 4:47
Arvosana: **

Handicap Match
Ric Flair&The Big Show VS. 'Stone Cold' Steve Austin
Tähän aikaan oli vireillä sellainen angle, jossa Mr. McMahon omisti SmackDownin, ja Ric Flair "omisti" RAW:n. 'Stone Cold' Steve Austin,tietenkin kaikkia auktoriteetteja vihaavana paskiaisena, meni sitten stunneroimaan Flairin suorassa TV-lähetyksessä. Flair ei tähän tietenkään ollut tyytyväinen, vaan päätti laittaa Austinin itse ojennukseen. Koska Flair nyt sattui olemaan myös RAW:n omistaja, hän päätti tehdä Rattlesnaken urakasta ainakin 500 paunaa raskaamman, valitsemalla Big Show'n partnerikseen tähän matsiin.

Flair VS. Austin 1on1 olisi ollut eeppisyyttä, nyt tämä oli vain hyvä matsi. Austin otti turpiinsa, mutta ei vaan suostunut häviämään, ja tästä Jim Ross muistutteli meitä katsojia noin 5 sekunnin välein. Tunnelma Flairin ja Austinin ollessa kehässä oli aivan maaginen: "Woooo-What Woooo-What". Oikein hyvä ottelu, jossa oli myös varsin toimiva tarina. Austinille tällainen ei kuitenkaan riittänyt, sillä seuraavana(?) päivänä hän käveli pois.
Kesto: 15:36
Arvosana: ***

Hair VS. Hair Match
Edge VS. Kurt Angle
Ei varmaan tarvitse kauheasti huolehtia voittajan spoilaamisesta. Tähän aikaan Edge ja Anglekin olivat kehässä jonkinlaisia "raakileita", ja tämä matsi oli upea. Mitähän Edge VS. Angle olisi tänä päivänä? Eipä tästä voi oikein muuta sanoa, kuin taattua laatua. Hieman tekniikkapainia, lennokkaita liikkeitä Edgeltä, komeita suplexeja Kurtilta ja koviakin bumppeja, unohtamatta todella jännittäviä loppuhetkiä. Tämän lisäksi huumoria hyvässä suhteessa, mitä enemmän painifani voi toivoa tällaiselta ottelulta, joka ei ole edes main event? Ottelun päätyttyä Kurtti pääsi luikkimaan pakoon, mutta myöhemmin illalla tukka sitten lähti. Ja kasvoi takaisin kesäkuussa 2009.
Kesto: 15:31
Arvosana: ****

Hell In A Cell Match
Triple H VS. Chris Jericho
Ei ollut parhaita HIAC-matseja, mutta kuitenkin hyvä jatkumo tälle uljaalle ottelumuodolle. Jotenkin matsin alkupuoli oli tylsähköä menoa, kunnes sitten alettiin nähdä verta ja suolenpätkiä sekä ennen kaikkea se Tim Whiten bumppi. Sen jälkeen sitten käännettiin hanat auki, ja meno alkoi todellakin olla HIAC:n arvoista. Loppuratkaisu nähtiin sitten häkin katolla, ja ainakin itseäni hirvitti tuota katsella, sillä eihän ottelijoilla ollut mitään takuuta siitä, että se verkko häkin katolla kestää miesten painoa esim. Back Body Dropin jälkeen. Kesti, luojan kiitos. Vaikka ottelun alku olikin jotenkin väkinäistä, niin kyllä tämä loppua kohden nousi erittäin mainioksi kamppailuksi. Ei paras HIAC, mutta ei huonoinkaan.
Kesto: 24:07
Arvosana: ****

World Tag Team Championship Match
Billy&Chuck (c) w./Rico VS. Rikishi&????
Kahden kovan matsin jälkeen päätettiin sitten yleisölle antaa hengähdystauko tämän hömpän parissa. Vince McMahon oli valinnut Rikishille tagpartnerin, joka oli.......Billyn&Chuckin stylisti Rico. No, tästähän sitten syntyi huumoria ja epämukavia tilanteita. Ottelu oli siis pelkkää komediaa, eikä kyllä tehnyt palveluksia vielä hetki sitten niin arvokkaille tag team-vöille.
Kesto: 3:50
Arvosana: *

Undisputed WWE Championship Match
The Undertaker VS. Hulk Hogan (c)
Backlashissa Hulk Hogan nousi vielä kerran kukkulan huipulle, kiistanalaisessa ottelussa, johon Chris Jericho ja Undertaker sekaantuivat. Itse asiassa ilkeä Undertaker oli pitkälti vastuussa Hoganin voitosta, sillä hän mäjäytti Triple H:ta tuolilla kalloon. Hogan ei kuitenkaan voittoa tällä tavalla halunnut, siivosi 'Takerin kehästä, pamautti Leg Dropin ja voitti "reilusti." Tästä sitten erilaisten moottoripyörien tuhoamissegmenttien kautta päästiin tähän rematchiin vuodelta 1991.

Tämä on yksi niistä otteluista, joita on vaikea arvostella tähdin. Nähtiinkö tässä hyvää painia? Ei. Oliko tämä silti elämää suurempi matsi? Kyllä. Matsihan ei ollut mitään muuta kuin hyvää brawlausta ja hulk uppeja eeppisellä tunnelmalla. Oikein viihdyttävää, taatusti kasuaalifaneihin uppoavaa mättöä. Kestoa main eventiksi oli vähän turhan nihkeäksi, mutta toisaalta nähtiinhän tätä ennen kaksi pitkää ja hyvää painimatsia, joten miksi väkisin venyttää tätä? Paha on tosiaan arvostella tätä, mutta heitetään nyt jotain kuitenkin.
Kesto: 11:09
Arvosana: ***-

Yhteenveto: Erittäin viihdyttävä eventti, joka tarjosi jokaiselle vähän jotakin. Puritanisteille hyvää painia openerissa sekä Edge VS. Anglessa, runsaasti huumoria, verta verenhimoisille ja tulikuuman, joskin painillisesti kehnohkon pääottelun. Yhtään klassikkomatsia tässä ei nähty, mutta kuitenkin kaksi tosi hyvää kohtaamista (Edge/Angle, HHH/Jericho) kaksi hyvää ottelua (Eddie/RVD, Austin/Flair&Show) ja sitten tuon ME:n, joka on oma luku sinänsä. Kökömpää oli sitten naisten ottelu, Lesnarin (lähes) squashi ja tuo tagteampelleily. Toisaalta tämähän oli "vain" Judgment Day, harmiton pikku-PPV, joten suureen itkuun ei ole aihetta. Melko hyvä PPV, voisin suositella katsomaan.

Matsien keskiarvo: 2,69

Whatin arvostelut:

1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. No Mercy 2008 (2,96)
5. SummerSlam 2003 (2,86)
6. SummerSlam 2004 (2,81)
7. Judgment Day 2001 (2,71)
8. SummerSlam 2005 (2,69)
9. Judgment Day 2002 (2,69)
10. WrestleMania 22 (2,68 )
11. Unforgiven 2008 (2,67)
12. SummerSlam 2008 (2,61)
13. WrestleMania 23 (2,50)
14. Night Of Champions 2008 (2,50)
15. Great American Bash 2008 (2,50)
16. King Of The Ring 2002 (2,44)
17. WrestleMania 20 (2,17)

JD 2002:n todelliset helmet, eli HIAC ja Hair vs. Hair, on nähty ja ne todellakin loistavia ovat. Muutenkin ppv vaikuttaa kyllä aika vahvalta, ehkä joskus tulee katsottua sekin, nyt kuitenkin vietän aikaa mielummin '90-luvulla :D

SURVIVOR SERIES 1996

Vuorossa on siis seuraavaksi WWF:n vuoden viimeinen suuri tapahtuma, ja itse asiassa tämän ppv'n katsoin nyt uusiksi vain pari päivää ennen raportin kirjoittamista, koska olin katsonut tämän aikaisemmin joskus useampi vuosi sitten, kun katsoin kaikki SurSerit läpi. En siis toisinsanoen pahemmin mitään muistanut tapahtumasta (ja epäilin, että mielipiteeni joidenkin otteluiden arvosanoistakin olivat saattaneet muuttua :D), ja lisäksi tuolloin juuri tämä '96-versio, jonka katsoin, oli todella huonolaatuinen ja osaa sen otteluista oli leikelty. Niinpä hankin paremman version ja katsoin sen nyt sitten vähän aikaa sitten. Selostajinnamme show'n alussa JR, Vince McMahon & King. Show'n tapahtumapaikkana legendaarinen Madison Square Garden.

British Bulldog (c) & Owen Hart (c) & New Rockers w/ Clarence Mason vs. Doug Furnas & Philip LaFon & The Godwinns w/ Hillbilly Jim - 4 vs. 4 Survivor Series Elimination Match
Show'n ensimmäinen ottelu oli siis SurSerin yksinoikeudella omistama legendaarinen eliminointijoukkueottelu. Tässä ottelussa kuitenkin molemmat joukkueet koostuivatkin kahdesta joukkueesta, mutta poiketen jostain synkän '80-luvun ja '90-alun otteluista, ei esimerkiksi Phineas Godwinnin eliminoiminen riittänyt molempien Godwinnien eliminoimiseksi. Godwinnien tapauksessa asiasta oltaisiin kyllä voitu joustaa, mutta muuten tämä oli hyvä parannus: pidensihän tuo selvästi ottelun elinikää. Muutenkin tämä ottelu oli bookattu nerokkaasti. Yleensä lähinnä vitseiltä näyttäneet New Rockersit olivat oikein vakuuttavia tässä ottelussa, ppv-debyyttinsä tehneet Furnas & LaFon pistettiin oikein uskottaviksi, Owen ja Bulldog loistivat tavalliseen tapaansa ja kaiken huipuksi ottelun heikoimpien lenkkien (Godwinssit) osuus pidettiin juuri oikean pituisena (eli lyhyenä). Niinpä saimmekin nauttia n. 20 minuuttia hienoa joukkuepainia, jossa nähtiin todella tyylikkäitä liikkeitä, oikein viihdyttävää menoa ja jopa jännitystä lopussa. Tämä oli ehdottomasti WWF:n joukkuedivisioonan paras ottelu. Minä pidin tästä paljon, vaikka tässä tosiaan Godwinssien takia ne tylsät hetkensäkin olivat, eikä tässä nyt varsinaisesti kauheaa tarinaa ollut. Yleisökin oli varsinkin alussa harmillisen hiljaa, mutta heräsi onneksi loppua kohti. Hyvä opener.
***½

Jerry Lawler häipyi tässä välissä selostamosta.. Syy selviää seuraavan ottelun jälkeen.

Mankind w/ Paul Bearer vs. The Undertaker - Paul Bearer In a Cage
Olisin henkilökohtaisesti toivonut, että Undertakerin ja Mankindin feudi (tämä ensimmäinen) olisi päätetty tuohon huikeaan Buried Alive Matchiin edellisessä ppv'ssä, mutta sitä vielä yhdellä ottelulla päätettiin jatkaa. No, viihdyttävää brawliahan tämäkin tarjosi, joten ei pitäne valittaa, vaikka hiukan ylipitkäksi feud ehkä meni. Ja sitä paitsi, tämäkin ottelun tarjosi jotain uutta, kun Mankindin puolelle SummerSlamissa kääntynyt Paul Bearer pistettiinkin tässä ottelussa ennen ottelunalkua häkkiin, joka roikkui kehän yläpuolella, ettei mies häiritse kaksikon välienselvittelyä tällä kertaa. Mitään varsinaisesti uutta sanottavaa en tästä ottelusta keksi: Mankind oli tähän aikaan yksi parhaista brawlereista (ellei paras) ja Undertaker myös oikein hyvä, vaikkei ehkäpä niin hyvä kuin tänä päivänä (hassua, mutta totta.. Foleylle taas on käynyt päinvastoin). Kun nämä kaksi siis pistetään vastakkain, on tuloksena erittäin viihdyttävää entertainment-brawlia. Yleisön seassakin käytiin, mutta tietenkään Buried Aliven tason "brutaaliuteen" ei Singles-sääntöjen takia menty. Joka tapauksessa oikein hyvää menoa jälleen kerran, ja lopetus oli oivallinen päättämään koko feudin. Aftermatch-meiningit taas puolestaan täysin typeriä.
***½

Crush & Jerry Lawler & Goldust & Hunter Hearst Helmsley (c) w/ Marlena vs. Marc Mero & The Stalker & Rocky Maivia & Jake Roberts w/ Sable - 4 vs. 4 Survivor Series Elimination Match
Kyllä, Jerry Lawler oli siis jälleen painimassa, ja niinpä mies ei selostanut kuin openerin. Tässä ottelussa color commentatoriksi saapui kaikkien meidän suureksi iloksi Sunny <3 Ottelussa ei muuta tarinaa ollut kuin tiettyjen henkilöiden feudit. Mero ja Helmsley olivat feudanneet siitä lähtien, kun Hunter oli vienyt Meron IC-vyön. Goldustilla ja The Stalkerilla (Barry Windham) oli ilmeisesti feudia, samoin Lawlerilla ja Mark Henrylla, mutta Henry (yllättäen) oli loukkaantunut ennen tätä ottelua. Niinpä hänet korvasi tähän otteluun comebackannut Jake "The Snake" Roberts (jonka kanssa Jerryllä oli myös ollut pahasti kränää). Ottelun suurimpana tähtenä oli tietenkin WWE-debyyttinsä tässä SurSerissä tehnyt ROCKY MAIVIA. Ja sitten mukana oli myös Crush, en tiedä miksi. Itse ottelu oli puolestaan todella laimea. Nekin, jotka yleensä esittivät pirteitä otteita (Mero, Helmsley, varauksella Goldust) olivat vaisuja ottelussa, Roberts, Windham ja Lawler aikansa eläneitä, Crush kökkö ja Maivialla vielä paljon kehittymisenvaraa. Niinpä ottelussa kukaan ei esittänyt mieleenpainuvia otteita (eniten kiitosta silti Merolle ja Maivialle joiden ansiosta ottelu oli edes sitä, mitä se parhaimmillaan oli), ja lisäksi se oli vieläpä aivan liian pitkä ja huonosti buukattu. Kehno ottelu, jossa varsin kehno loppukin. Maiviaa alettiin työntää yleisön kurkusta alas heti debyytissä.
*½

Steve Austin vs. Bret Hart - #1 Contendership for WWF Championship Match
Joskus aikaisemmissa arvosteluissa sanoin, ettei WWF:llä ollut vuonna '96 Mankind-Undertakerin ohella mitään tv-ruutuun naulitsevaa feudia, mutta tuolloin en muistanut Steve Austinin ja Bret Hartin jo vuonna 1996 alkaneen feudin. Kaikkihan alkoi joskus SummerSlamin jälkeen, kun Austin alkoi promota ilkeästi Hartista ja siitä, kuinka WM:n jälkeen kadonnut "Hitman" ei varmastikaan uskaltaisi enää palata WWF:ään. Varsinkaan nyt kun kukaan ei enää tarvinnut Hartia: WWF:llähän oli jo Austin. Pari kuukautta Austin pieksikin suutaan, kunnes IYH11:n jälkeen Bret Hart vihdoin palasi kehään, ja tämän jälkeen Austin saikin olla todella varuillaan: Hart oli selvästikin sotajalla. Hienosti pohjustetun feudin ensimmäinen kohtaaminen nähtiin sitten SurSer '96:ssa ottelussa, jonka voittaja pääsisi ottelemaan päämestaruudesta seuraavassa ppv'ssä. Itse ottelu.. Se oli erinomainen. Siinä aikaisemmassa versiossa tätä ottelua oli esim. pätkitty pahasti, ja se kyllä pilasi paljon katselunautintoa. Kokonaisena tämä nimittäin nousi vuoden parhaimpien otteluiden joukkoon. Ottelu alkoi rauhallisella tekniikkapainilla, eteni siitä vaiheittain rajumpiin otteisiin (nyrkkitappelut, kehän ulkopuolella taistelut), siitä ratkaisevien liikkeiden tekemiseen ja jännittäviin nearfalleihin ja lopulta äärimmäisen onnistuneeseen lopetukseen. Paljoa ei huonoja puolia tästä löydy, alun rauhallinen alku oli ehkä vähän turhankin rauhallinen ja paikoitellen hiukan vaisu, mutta muuten tämä oli upea koitos. Ja lisää oli vieläpä tulossa. Hart ja Austin todella tiesivät, mitä tehdä kehässä. Jos olette nähneet vain sen legendaarisen WM-ottelun, niin katsokaa tämäkin: tämä ei paljoa tuolle toiselle todellakaan häviä.
****½

Vader & Faarooq & "Diesel" & "Razor Ramon" w/ Jim Cornette & Nation of Domination vs. Yokozuna & Savio Vega & Flash Funk & Jimmy Snuka - 4 vs. 4 Survivor Series Elimination Match
Vuorossa illan kolmas ja viimeinen SurSer-ottelu. HHH & Kumppanit vs. Mero & Kumppanit -ottelun ajan selostamossa oli ollut Sunny, nyt sinne saapui Vaderin manageri Jim Cornette. Faarooq oli tässä vaiheessa luopunut jo gladiaattorigimmickistä, ja tilalle oli astunut NOD-gimmick, vaikka Nationiin ei vielä kuulunut hänen lisäkseen kun Clarence Mason ja henkivartijoita. Flash Funk oli puolestaan 2 Cold Scorpio Godfather-tyyppisellä gimmickillä. Ja tämä taisi olla vihdoin Yokozunan viimeinen esiintyminen WWF:n ppv'ssä - mies oli tässä ottelussa todella kehnossa kunnossa. Hirveästi kehuttavaa ei myöskään ollut Jimmy Snukassa, joka oli edellisenä iltana ennen tätä SurSeriä lisätty Hall of Fameen, ja niinpä hän teki yhden ottelun paluun facejen yllätyspartnerina. Minulla ei ole hajuakaan, ketkä tässä kenenkin kanssa feudasivat, vai olivatko nämä vain isketty kehään keskenään.. Siitä kielisi ainakin ottelun lopetus. Joka tapauksessa itse viihdyin tässä ottelussa, koska päinvastoin kuin siinä edellisessä vastavassa, tässä kaikki pistivät itsensä kunnolla likoon. Esim. Funk, Vega ja vale-Razor olivat oikein hyvässä vireessä. Myös Vader esitti jälleen vahvoja otteita, ja 'Zunan ja Snukankin roolit oli buukattu fiksusti niin, että miehet pääsivät esittämään parasta osaamistaan. Tyhmää lopetusta ja siitä johtuvaa lyhyyttä lukuunottamatta tämä oli muuten oikein mukava ottelu: paljon nopeaa menoa ja viihdyttäviä otteita. Funkin Moonsault kehästä ulos oli kova.
**½

Shawn Michaels (c) w/ Jose Lothario vs. Sycho Sid - WWF Championship
Ja sitten illan Main Eventin aika. Sycho Sid voitti siis edellisessä IYH:ssa itselleen ykköshaastajuuden ystävänsä Shawn Michaelsin päämestaruuteen, ja tämän jälkeen kaksikon ystävyys alkoikin (jälleen) rakoilla. Sid oli palannut ennen SummerSlamia pitkästä aikaa facena, ja Michaelsin ja tämän entisen henkivartijan erimielisyydet oli näköjään unohdettu. Nyt ne kuitenkin tuotiin takaisin pintaan, ja lisää erimielisyyksiä kasaantui, kun Shawn eräässä Raw'ssa vahingossa tarjosi Sweet Chin Musicin Sidille. Niinpä SurSeriin tultaessa oli Sidistä tullut vähintäänkin tweener, Shawnin ollessa babyface. Silti MSG:n yleisö päätti jälleen näyttää värinsä hurraamalla kovaa Sidille ja (lukemieni reporttien) mukaan buuaamalla Shawnille, minun versiossani WWF oli hiukan päätellyt kai sitten muokata ääniä, kun Shawnkin sai vahvaa hurrausta. Tai sitten niitä Shawnin buuauksia on vain reporteissa liioiteltu. Tiedä häntä.

No, itse ottelun tarina oli ihan hyvä, mutta en odottanut tältä silti paljoakaan, koska Sid ei ole koskaan ollut kummoinen painija eikä koskaan ole esiintynyt edukseen isoissa otteluissa. Nyt kuitenkin miestä vastaan asettui juuri oikea painija, koska Michaels sai kannettua Sidinkin hienoon otteluun. Ottelu alkoi intenssiivisesti, sitten sitä rauhoiteltiin oikealla tavalla (Shawn työsti hienosti Sidin jalkaa jne.), ja sitten alkoi taas meno koventua. Sidkin pysyi hienosti Shawnin temmon mukana, eikä ottelu pahemmin missään vaiheessa tuntunut tylsältä (no, ehkä parissa Sidin hallintavaiheessa hiukan). Hieno ja jännittävä kamppailu, jonka ainut ristiriitaisia tuntemuksia jättänyt osuus oli lopetus. Toisaalta se aiheutti siihen asti sulavasti edenneeseen otteluun lopussa menon töksähtämisen, mutta toisaalta taas se oli hiton ovelasti suunniteltu ja juuri oikea tapa päättää tämä ottelu. Ei tähän tilanteeseen oikeastaan mikään perinteinen lopetus olisi sopinutkaan. Niinpä teen niin hurjan tempun, että annan tälle arvosanaksi ****, tämä nimittäin yllätti toisellakin katsomiskerralla oikein positiivisesti. Hieno Main Event WWF:ltä - jälleen.
****

Tämän Survivor Seriesin vahvuus oli selvästikin muut ottelut kuin ne legendaariset SurSer-eliminointiottelut. Kuusi firman suurinta tähteä (Hart, Austin, Michaels, Sid, Undertaker ja Mankind) olikin isketty juuri niihin, ja kaikissa noissa kolmessa ottelussa oli taustalla vähintäänkin hyvä (kahdessa erittäin hyvä) tarina, ja lisäksi kaikkien otteluiden meno oli erittäin viihdyttävää. Lisäksi SurSer-otteluista tapahtuman opener oli positiivinen yllätys ja oikein onnistunut kamppailu, ja heikoimmiksi matseiksi jäivätkin siis vain kaksi muuta SurSer-ottelua (ja niistäkin toinen oli ihan hyvä välipala). Tämä tapahtuma olikin ehdottomasti Hieno ja vuonna, jolloin koskaan ppv't eivät kokonaisuudessaan yltänyt ihan sille tasolle kuin olisi toivonut, tämä oli ehdottomasti vuoden parhaimpia tapahtumia. Oikeastaan, voisin sanoa, että tämä oli vuoden '96 paras ppv. WWF:llä ei liikaa supertähtiä tässä vaiheessa ollut, ja he silti pystyivät pistämään pystyyn oikein mallikkaan ppv'n. Hattuja pitää nostaa siitä korkealle. Katsokaa tämä ppv.

1. WWF Survivor Series - Hieno
2. WWF WrestleMania XII - Hieno
3. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
4. WWF King of the Ring - Ok
5. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
6. WCW Halloween Havoc - Ok
7. WCW The Great American Bash - Ok
8. WWF Royal Rumble - Ok
9. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
10. WCW Bash At The Beach - Ok
11. WWF SummerSlam - Ok
12. WCW Fall Brawl - Ok
13. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
14. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
15. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
16. WCW SuperBrawl VI - Kehno
17. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
18. WCW Slamboree - Kehno
19. WCW Uncensored - Kehno

Jäljellä kolme ppv'tä vuodelta 1996. Seuraavaksi WCW World War 3, featuring järjetön 60 miehen Battle Royal.

Wrestlemania X-7

Tjuu tulipahan katsottua tämäkin. Itseasiassa aloittaessa vielä hieman kesken mutta voihan sitä alkua kirjoitella. Kyseessä on siis 'Mania jota on haukuttu kaikkein parhaimmaksi tai ainakin parhaimpiin kuuluvaksi. Se on myös Attitude eran huipentuma. Tapahtuma käytiin Texasin Houstonissa hallissa joka veti tuona iltana varsin hulppeat 67 925 katsojaa paikalle.

William Regal vs Chris Jericho (c) for the Intercontinental Championship
Mitäs sanottavaa tästä on? Petti hieman mutta mitäpä 7 minuutissa saakaan aikaan? Ei ainakaan viiden tähden klassikkoa. Yllättävän nopea oli kyllä mutta jäi odotuksista. Yleisö ei ollut vielä oikein hereillä tässä vaiheessa mutta harvoin se openerissa onkaan tulikuumana.
***-

Right To Cencor (with Steven Richards) vs Tazz & APA (with Jacqueline)
4 minuuttia hyvää brawlia joka loppui yllättävän lyhyeen. Tästä herää lähinnä kysymys miksi tämä oli vuoden suurimmassa tapahtumassa? Ihan viihdyttäväähän tämä oli mutta 4 minuuttia? C'mon!
**½

Raven(c) vs Kane vs Big Show for the Hardcore Championship
Raven sai nollareaktion mutta paikkasi sitä hieman myöhemmin lentämällä ikkunasta läpi backstagella. Ihan viihdyttävää joskin melko hidasta brawlia jossa mentiin koko areenan läpi. Loppuspotti oli vakuuttava ja aiheutti kunnon Holy shit reaktion yleisössä. Pahempaa oli kuitenkin vielä luvassa...
***

Eddie Guerrero (with Perry Saturn) vs Test for the European Championship
Tässä päästiinkin sitten taas normaaliin painiin. Hyvää menoahan tämä oli eikä ehtinyt kyllästyä. Saturnin hattu oli aika porno. Hienoja heittoja ja komea Bigboot Testiltä.
***

Kurt Angle vs Chris Benoit
Ja nyt päästiinkin kahden loistavan painijan absoluuttisen loistavaan otteluun. Ottelu alkoi matossa jossa nämä herrat vetivät hienoa ketjupainia. Angle ei kuitenkaan pystynyt voittamaan Benoit'ta matossa joten herra vaihtoi brawliin. Sen jälkeen ottelu jatkoi tasaista kulkuaan eteenpäin hidastumatta hetkeksikään. Angle teki komean Moonsaultin joka kuitenkin päättyi aika rumasti. Lopetus oli hieman laimea mutta toimiva feudin jatkon kannalta. Ei tämä kuitenkaan herrojen paras ottelu ole ehei. Parempaa oli luvassa 10 kk myöhemmin mutta se onkin toinen juttu.
****

Ivory (c) vs Chyna for the Womens Championship
Pari minuuttinen squash. Näitä lisää ei ehdi ainakaan kyllästyä. Yllättävän hyvää menoahan tämä loppujen lopuksi oli mutta aika ei kyllä riitä mihinkään.
*½

Shane McMahon vs Vince McMahon (with Stephanie McMahon-Helmsley) with special guest referee Mick Foley
Sitten olikin illan pettymyksen aika. En tiedä miksi edes odotin tältä jotain eiväthän kaksi non-wrestleriä voi saada hyvää matsia aikaiseksi. Ottelu oli aika lailla Shanen komennossa joka oli hyvä sillä hänellä taisi tässä vaiheessa enemmän kokemusta olla. Spottailua, wrestlecrappiä ja ylibookkausta. Niistä tämä ottelu rakennettiin. Painia oli hädin tuskin nimeksikään. Tunnelma oli kuitenkin hyvä ja ne pari spottia pelastivat hieman. Ja tarinankerrontakin toimi. Kerrottiinhan tässä tarina mutta ei se kovin hyvä ollut.
*

TLC II Hardy Boyz vs E&C vs Dudley Boyz for the WWF Tag Team Championships
Ja vuorossa on MOTY. Ainakin PWI:n mukaan. Otteluhan oli vain spottia spotin perään. Mutta kuinka nerokkaita ne olivatkaan. Homma ei edes mennyt mitenkään epärealistiseksi tikkaiden kiipeämisaikojen perusteella. Toisintohan tämä oli Summerslamistä. Elikkä aivan loistava ottelu. Ja kun laitetaan kolme tag teamia samaan otteluun joilla on historiaa keskenään ja kaikki osaavat hc-painin ja spottailun jalon taidon niin eihän siitä huonoa matsia saa aikaiseksi.
*****- (Sanokaa mitä sanotte)

Iron Sheik vs Sgt. Slaughter vs Nikolai Volkoff vs Jim Cornette vs Tugboat vs Earthquake vs Repo Man vs Butch Miller vs Luke Williams vs Kamala vs Hillbilly Jim vs Doink The Clown vs The Goon vs Gobbledy Gooker vs Brother Love vs Micheal Hayes vs One Man Gang
vs Duke Droese vs Kim Chee in a Gimmick Battle Royal
Wrestlecrap. Sheik oli niin kankea että ei mitään rajaa. Niin ja Mean Gene ja Bobby the Brain Heenan tulivat selostamaan tämän. Olipa nopea. Ja se oli hyvä.
*

Triple H vs The Undertaker
Ja tässä päästiin taas nauttimaan laatupainista. Triple H oli tuolloin parhaimmillaan ja 'Takerkään ei ainakaan kaukana parhaimpien päiviensä kunnosta ollut. Ja tämä ottelu sai aikalailla riittävästi aikaakin. Lisä aika olisi toki kelvannut mutta eipä se tässä paljoa haittaa. Selostuspöytä meni rikki jo ennen matsin alkua ja kehässä vietettiin melko vähän aikaa mutta eipä se paljoa haittaa. Loistava ottelu jossa molemmat laittoivat itsensä likoon. Voittajasta ei luultavastikaan ole epäselvyyttä.
****½

The Rock vs Stone Cold Steve Austin for the WWF Championship (No DQ)
And it's time for our Main Event. Asetelma ei paljoa herkullisempi voisi olla. Wrestlemania the showcase of the Immortals. People's Champ vs the Bionic Redneck. Kaksi megafacea vastakkain. The Rock saapui paikalle mestarina ja Austin haastajana. Asetelma siis muistutti paljolti sitä mikä se oli 2 vuottaa aiemmin 'Mania 15. No DQ pykälä lisättiin otteluun vasta Austinin sisääntulon aikana. Brawlaus alkaa välittömästi molempien ollessa kehässä ja jatkuu läpi ottelun intensiivisenä. Kehän ulkopuolella ja katsomossakin käydään. Nyt meni toinenkin selostuspöytä palasiksi. Rockin laittaessa Sharpshooterin kiinni ja Austinin vuotaessa verta tulee mieleen eräs toinen ottelu hieno ottelu 'Manian historiasta. Herrat pärjäisivät kyllä melko hyvin Muta-asteikolla. Million Dollar Dream nähdään ja niin nähdään myös vuosia vanha tapa päästä pois siitä. Rock tekee Stunnerin Austinille ja pian Vinnie tuleekin laidalle. Tämän jälkeen nähdäänkin pian yksi kaikkien aikojen heelturneista. Uskomaton ottelu. Aivan uskomaton. Eeppinen brawli. Ei tälläiseen enää pystytä.
*****

Mukava arvostelu The Rockerilta, vaikka tiettyihin mielipiteisiin en yhdykään (Chynan ja Ivoryn ottelu oli täysi vitsi ja aivan turha, mutta sen sijaan Vince vs. Shane roolissaan aivan täydellinen, oikein viihdyttävä ja kaikinpuolin hieno kamppailu - ei sen mikään oikea painiottelu kuulunut ollakaan).

WORLD WAR 3 1996

Vuosi vähenee loppua: vuorossa WCW:n vuoden viimeinen ppv ennen vuoden päättävää ja samalla koko WCW-vuoden suurinta ppv'tä - Starrcadea! WW3 oli parhaiten tunnettu tietenkin sen kolmen kehän ja 60 miehen Battle Royalista.. Vähän niin kuin WCW:n Royal Rumble siis. Tapahtumassa nähtiin kuitenkin myös muita otteluita, ja selostajamme olivat jälleen kerran Tony, Bobby ja Dusty.

Ultimo Dragon (c) w/ Sonny Onoo vs. Rey Mysterio Jr. - 8 Crown Junior Heavyweight Championship
Taisin jo viime WCW-ppv -arvostelussa sanoa, että WCW oli jo usean kuukauden ajan havainnut, että kahden nopean ja oikein taidokkaan Cruiserweight-painijan kamppailu on mikä parhain tapa aloittaa ppv ja saada yleisö mukaan hyvin tapahtumaan. Harmi, ettei WWE koskaan kunnolla tajunnut tätä. Tällä kertaa openerissa ei kuitenkaan taisteltu WCW:n CW-vyöstä (ei hätää, se ottelu oli luvassa myöhemmin illalla), vaan Ultimo Dragonin kantamasta KAHDEKSASTA Junior/Light Heavyweight -vyöstä (en tätä parempaa kuvaa löytänyt tästä saavutuksesta). Dragon oli siis ilkeän japanilaisen Sonny Onoon manageroimana voittanut itselleen vyön toisensa perään, ja tietenkin havitteli itselleen myös WCW:n CW-vyötä. Sitä ennen hän kuitenkin joutui puolustamaan vöitään entistä CW-mestaria vastaan. Tämä ottelu oli äärimmäisen nopeatempoinen, lennokas ja viihdyttävä, mutta jälleen vastaan tuli oma ongelmani: tahtoisin nähdä kaiken tuon vastapainoksi myös hieman rauhallisuutta ja tyylikästä myyntiä. Nuo elementit puuttuivat tästä ottelusta aikalailla täysin, ja siksi en tätä erinomaiseksi voi arvostella. Silti, oikein viihdyttävä ottelu, nähtiin monia liikkeitä mihin ei vuonna '96 USA:ssa oltu totuttu ja saipa tämä yleisön ainakin herätettyä.
***½

Nick Patrick vs. Chris Jericho - Jericho's One Arm Tied Behind His Back
Tämän ottelun tarina oli lähtenyt liikkeelle siitä, kun nWo:n "itselleen ostama" tuomari Nick Patrick oli edellisessä ppv'ssä kusettanut Jericholta voiton nWo:n jäsen Syxxiä vastaan. WCW:tä edustanut Jericho tahtoi kostoa tältä alhaiselta tuomarinkuvatukselta, ja lopulta Jerichon ja varsin olemattomat painitaidot omaavan Patrickin välille sovittiin ottelu. Tasoituksen vuoksi toinen Jerichon otteluista sidottiin tämän selän taakse. Eikä kuulostakin äärimmäisen idioottimaiselta ottelulta ja täydeltä DUD-kamalta? Sitä se ei kuitenkaan ollut. Minä uskon, että tämä ottelu on lähtökohta niille kaikille sanonnoille siitä, kuinka Jericho/Benoit/Angle & company saisivat **-ottelun aikaan vaikka hiekkasäkkiä vastaan. Ei tämä ottelu nimittäin millään tavalla painijuhlaa ollut, mutta Jericho paiski 8 minuuttia aivan täydellä voimalla töitä, ja tuloksena oli ihan viihdyttävä välipalakamppailu WCW-tuomaria vastaan. Selkeä heel/face -jako, Jerichon kova työ ja hoitihan se Patrickin hommansa kunnialla läpi.. Kyllä tämä odotukset ylitti, vaikka tämänkaltaisen koitoksen kutsuminen "painiksi" on vähän niin ja näin. Ennemmin minä tätä silti katson kuin seuraavaa ottelua.
**

Ric Flair oli edelleenkin loukkaantuneena, mutta kävi tässä välissä promoamassa WCW:stä, Hoganista, nWo:sta, Giantista ja vähän kaikesta. Perinteistä Flairia.

The Giant vs. Jeff Jarrett
Tämä ei siis todellakaan odotuksia ylittänyt, vaan oli juuri sitä tylsää vääntöä, mitä edellinenkin ottelu oli ollut. Ottelun tarinan kerroin jo Havoc-raportissa, ja ottelun kulkukin oli hyvin pitkälti samaa, sillä erotuksella että nyt Ric Flair ei ollut Jarrettin kehänlaidalla. Onneksi tämä pidettiin suhteellisen lyhyenä. Ei mitenkään katastrofaalisen kamala, mutta ei yhtään mitään mitä uudestaan tahtoisi muistella.
*½

Tässä välissä nähtiin "Rowdy" Roddy Piperin ja Hollywood Hoganin sopimuksenkirjoitus. Tämän ottelun tarinahan oli lähtenyt käyntiin tietenkin siitä, kun Piper Halloween Havocissa saapui WCW:hen sanomaan suorat sanat nWo-Hoganille nousten yleisönsuosikiksi. Tämän jälkeen Piper oli tahtonut saada Hoganin käsiinsä, mutta näin ei kuitenkaan jostain syystä päässyt tapahtumaan. Piper alkoikin epäillä, että WCW:n asioista päättävä Eric Bischoff (jota Outsidersit olivat GAB:ssa mukiloineet kunnola) olisi salaliitossa New World Orderin kanssa.. Ja Piperin pahimmat epäilykset paljastuivatkin erässä Nitrossa todeksi, kun Bischoff saapui paikalle nWo:n kanssa! Tilanne synkentyi siis entisestään WCW:n kannalta, mutta lopulta nWo suostui kuitenkin lopulta siihen, että Piper kohtaisi Hoganin vuoden suurimmassa tapahtumassa, Starrcadessa. Ja niinpä nyt sitten tuon ottelun sopimus kirjoitettiin. Itse angle ei tarjonnut mitään erikoista. Piper promosi, odotti Hoganin saapuvan yksin, mutta koko nWo saapuikin. Sopimus kirjoitettiin ja sitä seurasi beatdown. Se siitä.

The Amazing French Canadians (Carl Ouellette & Jacques Rougeau) w/ Col. Rob Parker vs. Harlem Heat w/ Sister Sherri
Vielä Halloween Havocin aikaanhan Sister Sherri ja Col. Rob Parker manageroivat yhdessä Harlem Heatia. Lisäksi tuolloin Parkerilla ja Sherrillä oli käynnissä ilmeisestikin jonkin sortin kuuma on screen -suhde. Joka tapauksessa, tuossa ppv'ssä Parker aiheutti (vahingossa) tappion ja joukkuemestaruuksien menettämisen Harlem Heatille, ja tämä tiesi Parkerin erottamista Harlem-jengistä, ja Booker T:lle sekä Stevie Raylle uskollisen Sherrin eroa Parkerista. Tätä ei niin vain koppava Parker sulattanutkaan, vaan toi WCW:hen kaksi hämmästyttävää kanadanranskalaista: Carl Ouelletten ja Jacques Rougeaun. Jos nimet eivät sano mitään, kerrottakoon että kaksikko paini pari vuotta aikaisemmin WWF:ssä Quebecers-tiiminä. Tämäkään tieto ei vielä auta kaikkia, mutta sitten en voi muuta kuin kehottaa sivistämään itseään.. Tai ehkä ei kannata, ei kaksikko niin merkittävä osa wrestling-historiaa ole. Joka tapauksessa, ihan hyvin TAFC osasi painia, ja kun he siis nyt Parkerin johtamana kävivät Harlem Heatia vastaan, oli tuloksena viihdyttävä joukkueottelu. Ei mitään kauhean erikoista, mutta varsinkin kanadalaiset ja Booker T olivat oikein hyvässä vireessä, esittivät vauhdikasta painia ja tyylikkäitä liikkeitä, ja oli Parkerin ja Sherrinkin rooli ottelussa hyvin hoidettu. Ottelu toimi siis yllättävänkin napakkana tyylikkäästi hoidettuna joukueotteluna, vaikkei millään muotoa sitten taas erikoisuuksiin yltänytkään.
***

Ottelun jälkeen vielä järjestettiin ottelun stipulaatioon kuuluen "ottelu" Sister Sherrin ja Parkerin välillä. En kuitenkaan laskisi tätä virallisesti otteluksi, koska ei tässä mitään varsinaista loppuakaan ollut. Kunhan toimi välianglena, vaikkaakaan ei kovin kummoisena semmoisena. TAFC esiintyi vielä illan Main Eventissä, mutta sen jälkeen miehiä ei enää WCW:n ppv'issä nähty.. Lyhyeksi jäi siis kaksikon WCW-run.

Dean Malenko (c) vs. Psychosis - WCW Cruiserweight Championship
Sitten olikin vuorossa illan toinen Cruiserweight-ottelu, jossa Dean Malenkon haastoi mestaruudesta tällä kertaa Psychosis. Psychosis oli aikaisemmin vuonna '96 kohdannut Rey Mysterio Juniorin yhdessä ppv'ssä, ja nyt oli miehen toisen WCW ppv-esiintymisen aika, ja kunnialla hän tämänkin hoiti. Samoin kuin opener, oli tämä jälleen vauhdikasta menoa, mutta toisaalta Malenko toi teknisyydellään tähän otteluun sitä rauhallisuutta ja enemmän myymistäkin. Toisaalta sitten taas tästä ottelusta tuntui puuttuvan hieman sitä jännitystä (ehkä Psychosis sitten tuntui vain liian välihaastajalta) ja tyylien yhteensopivuutta, mitä oli ollut openerissa, tai Malenko/Mysterio -otteluissakin. Niinpä en tätäkään arvioi neljän tähden otteluksi, vaikka jälleen kerran WCW:n cruiserweight-divisioona onnistui viihdyttämään minua.. Milloinpa ei. Oikein hyvä CW-mestaruusottelu siis, mutta ei ihan parhaimmistoa.
***½

The Outsiders (c) vs. Nasty Boys vs. Faces of Fear w/ Jimm Hart - WCW Tag Team Championship
WCW:llä alkoi olla myös selkeästi ongelmaa tagdivisioonansa kanssa, kun Outsidersien vastustajaksi WW3:een jouduttiin laittamaan Nasty Boysit ja Faces of Fear. Ongelmahan oli se, että WCW olisi halunnut saada käyntiin Outsidersien ja Steiner Brothersien feudin, mutta Scott Steiner oli loukkaantuneena. Niinpä piti keksiä jotain uutta, ja WCW päättikin tarjota vuodelle '96 aika harvinaisen kolmen joukkueen Triangle Matchin. Outsidersin Hall ja Nash olivat tietenkin tällöin vielä ihan kovassa kunnossa, eikä FF:n Mengissäkään mitään vikaa ollut, mutta en minä silti tältä paljoa odottanut. Sen sijaan tämä tarjosikin aika mukavan joukkuemestaruusottelun. Triangle Match -stipulaatio käytettiin näppärästi, eivätkä esim. Nastyt joutuneet olemaan liikaa esillä. Varsinkin edellämainitut kolme herraa vetivät hommansa kunnialla läpi. Ei taaskaan mitään klassikkopainia, mutta kuitenkin monia jännittäviä hetkiä ja onnistunut lopetuskin. Hyvä joukkuemestaruusottelu.
***

60 Man 3 Ring Battle Royal - #1 Contendership for the WCW World Heavyweight Championship
Noniin, tämä oli siis WCW:n vastine Roal Rumlelle. Siinä missä WWF:n Rumblessa kehässä aloittaa kaksi miestä, ja sinne saapuu tietyn ajan välein uusia painijoita, on WCW:n 60 miehen Battle Royalissa kolme kehää, joista jokaisessa aloittaa 20, ja kun tarpeeksi eliminointeja on suoritettu, siirtyvät lopulta kaikki parhaat samaan kehään, jossa sitten voittaja ratkeaa. Minä tykkään paljon enemmän Rumble-konseptista. Ottelun panoksenahan on tietenkin päämestaruusottelu WCW:n silloista World Heavyweight -mestaria vastaan. Nythän tässä oli vain se hassu tilanne, että Hulk Hogan (mestari) oli jo ehtinyt sopia itselleen Non Title -ottelun Starrcadeen Roddy Piperia vastaan, joten kukaan selostajista (joita tätä ottelua varten oli kuusi - Dustyn, Bobbyn ja Tonyn lisäksi Gene Okerlund, Lee Marshall ja Larry Zbyzko) ei osannut kertoa, millloin voittaja tuon mestaruusottelun saisi. Huhhuh.

Tämä otteluhan on siitä varsin hassu, että tähän saadaan ahdettua aikalailla koko WCW:n roster. Merkittäviä mukanaolijoita olivat koko New World Order (paitsi tietenkin Hogan), Four Horsemen (tai siis Arn, McMichael ja Benoit, tämä oli muuten vähintään viimeisimpiä ellei viimeinen Arnin in ring -esiintyminen ppv'ssä), Dungeon of Doom (jonka lähes koko konkkaronkka ja Four Horsemen tappelivat käytännössä koko mukanaoloaikansa kehän ulkopuolella osallistumatta kauheasti itse Battle Royaliin), nWo:n liittymistarjouksista kieltäytynyt Diamond Dallas Page ja superface Luger. Sting ei ollut mukana (miehen lojaaliudesta kukaan ei tiennyt mitään sitten Fall Brawlin). Hassuja mukanaolijoita sen sijaan olivat esim. Renegade, joukko luchapainijoita (mm. Villano IV, LA Parka ja Ciclope), Roadblock, Big Ron Studd ja Mr. JL (tunnetaan myös Jerry Lynninä).

Mitä sitten itse ottelusta sanoisi? No, aikamoista sekamelskaahan se paikoitellen oli, mutta toisaalta taas.. Olen erikoisten Battle Royalien ystävä, joten saatan taas hieman yliarvostella. Tykkäsin tässäkin juuri siitä, että tässä nähtiin monia aivan tuoreita kasvoja, jotka eivät muuten koskaan WCW:n ppv'eihin mahtuisi. Lisäksi tuo alun Dungeon of Doomin ja Four Horsemenin (ennen kaikkea Taskmasterin ja Chris Benoit'n) oli aika onnistunut, ottelussa oli muutamia muitakin onnistuneita yksityisseikkoja, ja ottelun loppuvaiheiden buukkaus oli oikein toimivaa, ja lopputaistelu jopa ihan jännittävä. Vähän turhan sekavaa tämä kyllä oli, mutta kyllä minä tämmöisestä nautin paljon enemmän kuin tylsistä painiotteluista tai normaalista, junnaavista Battle Royaleista. Tässä sentään sen junnauksen lisäksi tapahtuu myös jotain erikoista. Ei silti Rumblejen tasolle yllä, mutta oli tämä minusta parempi kuin monet muut WCW:n ppv-ME:t.
***

World War 3 1996:lle pitää nostaa hattua siitä, että se pystyi pitämään tasonsa lähes tulkoon läpi ppv'n. Jos ei oteta huomioon Jarrettin ja Giantin turhaa ottelua (minä mielelläni unohtaisin koko typerän feudin), oli tämä tasaisen vahva ppv. Tässä ei nähty yhtään klassikkoa, mutta toisaalta tässä taso ei tippunut missään vaiheessa - ei edes tultaessa ME:hen! Lisäksi ppv onnistui tarjoamaan kaksi oikein hienoa CW-ottelua, kivoja joukkueotteluita, esittelemään paljon jänniä painijoita.. Minä tykkäsin tästä ppv'stä. Ihan jo sen takia, että vuonna '96 oli hyvin hankala löytää kolmen tunnin ppv'tä (tämä on muuten suurin syy, jonka takia ppv'eiden listaaminen tältä vuodelta on hyvin hankalaa - kahden tunnin ja kolmen tunnin ppv't ovat kuitenkin tyyliltään aika erilaisia), joka onnistui viihdyttämään tasaisesti näinkin suuren osan ajastaan. Ei enempää kuin ok, mutta onnistunut suoritus WCW:ltä silti.

1. WWF Survivor Series - Hieno
2. WWF WrestleMania XII - Hieno
3. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
4. WWF King of the Ring - Ok
5. WCW World War 3 - Ok
6. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
7. WCW Halloween Havoc - Ok
8. WCW The Great American Bash - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
10. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
11. WCW Bash At The Beach - Ok
12. WWF SummerSlam - Ok
13. WCW Fall Brawl - Ok
14. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
15. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
16. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
17. WCW SuperBrawl VI - Kehno
18. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
19. WCW Slamboree - Kehno
20. WCW Uncensored - Kehno

WW3 on boldattuna siksi, kun se on uusin lisäys. 20 mennyt, kaksi jäljellä. Ennen vuoden '96 huipennusta, Starrcade 1996:tta, vuorossa vuoden 1996 viimeinen IYH: It's Time! It's Vad.. Hetkinen, eipäs olekaan Vader Time, koska Vader sattui olemaan loukkaantuneena nimikkoppv'nsä aikaan. Hienoa.

Haa, haluan päästä joskus seuraavaan vuoteen ihan katsomisessakin (päätin siis, että jos nyt tätä vuodelta '97:kin jatkan niin kirjoitan ne rapot piakkoin katsomisen jälkeen, vähän tylsää ollut näitä väsätä kun hyvä jos enää muistaa mitä kuukausia sitten katsoneessa ppv'ssä on tapahtunut.. no ei, kyllä jotenkin vielä muistaa, mutta aika heikosti osan).

IN YOUR HOUSE 12: IT'S TIME

Vuorossa siis WWF:n vuoden viimeinen ppv. Vuonna 1996 ei tunnettu vielä minkään sortin Armageddoneja (niin, toisaalta ei niitä tunneta enää vuonna 2009:kään), vaan joulukuussa nähtiin vielä yksi IYH, joka oli Vaderin nimikkoppv. Hassuintahan tässä tietenkin on se, että mies itse loukkaantumisen vuoksi joutui juuri tämän ppv'n skippaamaan. Vaderista täytyy vielä sen verran sanoa, että itseä harmittaa suuresti, kun hänen ei annettu Michaelsia voittaa SummerSlamissa 1996. Siinä jos missä olisi ollut hieno paikka päättää Michaelsin kausi ja samalla nostaa Vader todella korkealle - vuonna '96 Vader olisi toiminut WWF:ssä enemmän kuin hyvin promootion pahimpana heelinä. No, tilanne meni miten meni ja Michaels ei tuolloin ottanut kuuleviin korviinsakaan vyön häviämistä.. ennen kuin sitten SurSerissä luovutti sen Sidille. Jippiaijee. Selostajinamme Vince, good ol' JR ja taisi se Lawlerkin vaihteeksi pöydän takana olla.

Versiooni, jälleen kerran kuului ennen ppv'tä järjestetty huikea Free For All. Jos joku on aikoinaan missannt selityksen FFF:n merkityksestä, niin tämähän oli siis tuohon aikaan ennen ppv'tä järjestetty pre-show, vrt. Heat jne. 2000-luvulla. Free For Allissa SurSerissä debytoinut muuan tulokas Rocky "Rookie" Maivia kohtasi Jim Cornetten manageroiman Salvatore Sinceren. Jostain syystä Sinceren (tunnetaan myös Tom Brandina) ei koskaan menestynyt urallaan niin hyvin kuin Maivia.. No, ottelu oli Free For All Matchiksi jopa ihan ok:n pituinen (6 minuuttia), eikä muutenkaan mitenkään onneton. Ihan ok ottelu, mutta ei silti millään tavalla mitään erikoisempaa, laimea lopetus ja ei näiden kahden tyylitkään mitenkään upeasti klikanneet. **

Leif Cassidy vs. Flash Funk w/ Funkettes
Tämä oli jännä ottelu ihan senkin takia, että tässä kaksi miestä, jotka eivät varsinkaan vuonna '96 kummemmin näytönpaikkoja olleet saaneet (eikä niitä myöhemminkään miesten WWF-uralla sadellut), pääsivät avaamaan show'n keskinäisellä ottelullaan. Flash Funkilla, alias 2 Cold Scorpiolla, oli mukanaa siis oma naisryhmänsä, Funkettes, vrt. Godfatherin 'Ho't myöhemmin. Muutenkin Funkin gimmick oli Godfatherin gimmickin selvä edeltäjä. Leif Cassidy, alias Al Snow, puolestaan oli alkanut SurSerin jälkeen tahtoa tehdä omaakin uraansa, koska New Rockerseissa taggailu Marty Jannettyn kanssa oli alkanut turhauttaa tätä ilkeää miestä. Ottelun tarinasta en tiedä, mutta mitä väliä sillä on kun kehään pistetään vuonna '96 Al Snow ja 2 Cold Scorpio ja annetaan aikaa yli 10 minuuttia? Tuloksena on erittäin onnistunut opener. Tässä saattaa olla hienoista yliarvostelua ihan jo sen takia, että tämmöiset otteet, jota tässä ottelussa nähtiin, olivat oikeasti harvinaisia tämän ajan WWF:ssä. Al Snow:kin esitteli pariin otteeseen todella tyylikkäitä high flying -liikkeitä. Erittäin positiivisesti yllättänyt opener (vaikka tältä paljon sopi odottaakin), jonka lopetuskin oli ns. "aikaansa edellä" WWF:ssä. Miinusta silti osittain pituuden (vain karvan verran yli 10 minuuttia) ja selkeän tarinan puutteesta.
***½

British Bulldog & Owen Hart (c) w/ Clarence Mason vs. "Diesel" & "Razor Ramon" - WWF Tag Team Championship
Tämä oli suurin saavutus, johon Dieselin ja Razor Ramonin kakkosversiot ylsivät. Tai no, "Diesel" vielä menestyi ihan hyvin Rumblessa, mutta sitä ei noteerattu myöhemmin mitenkään, ja pian sen jälkeen kaksikko katosikin WWF:stä. Tässä ottelussa kuitenkin "Diesel" ja "Ramon" olivat päässeet haastamaan Owen Hartin ja British Bulldogin mestarijoukkueen joukkuemestaruuksista. Tässä vaiheessa Owenin ja Bulldogin ensimmäiset keskinäiset ongelmat olivat alkaneet, kun Bulldogilla oli kehkeytynyt suuria erimielisyyksiä Steve Austinin kanssa, ja Owenin mielestä Bulldog ei keskittynyt tarpeeksi heidän joukkuemestaruuksistaan huolehtimiseen. Tästä esimerkkinä se, kun Austinin ja Bulldogin staredownin aikana eräässä Raw'ssa, pääsivät "Ramon" ja "Diesel" hyökkäämään joukkuemestareiden kimppuun. Itse ottelu oli yllättäen ihan onnistunut. En oikeastaan tiedä, miksi se edes yllätti minut: olihan kehässä kuitenkin ihan taidokkaita kavereita, ja haastajatkin hoitivat hommansa ihan hyvin. Silti vähän mitäänsanomattomaksi joukkuepainiksi tämä jäi (ei mitään mieleenpainuvaa ja paikoitellen vähän tylsähköä), ja myös Austinin sekaantuminen otteluun vähän rokotti sitä. Yhtä kaikki, paljon kehnompaa tavaraa nähtiin pitkän aikaa vuonna '96 joukkuemestaruusotteluissa kuin tämä. Ja itsekin jotenkin aina markkasin Diesel II:lle ja Ramon II:lle :)
**½

Loukkaantumisesta parhaan paluutaan tehnyt Ahmed Johnson kävi tässä välissä promoamassa Faarooqista ja tämän ilkeydestä ja kehumassa tietenkin faneja. Faarooq ja Nation of Domination keskeyttivät kuitenkin tämän, ja tästä seurasi keskinäistä promoilua koskien sitä, kuinka miehet vihdoin kohtaavat toisensa Royal Rumblessa. Feud ihan hyvä, mutta Ahmed mikissä.. Ei.

Hunter Hearst Helmsley (c) vs. Marc Mero w/ Sable - WWF Intercontinental Championship
Noniin, Helmsley ja Merohan olivat feudanneet aina Meron ja Sablen WWF:ään saapumisesta asti, eli WrestleMania XII:n jälkimainingeista lähtien. Tuolloinhan Helmsley siis kohteli huonosti valettinaan toiminutta Sablea kohtaan, ja Mero saapui sitten puolustamaan Sablea. Seurasi kovaa kamppailua villimies Meron ja snobi Helmsleyn välillä: kaksikko mm. kohtasi IYH8:ssa ottelussa, jota tuolloin taisin kehuakin aika paljon. Sitten kaksikon feud unohdettiin, kun Helmsley joutui koirankoppiin MSG Incidentin takia, mutta kun Helmsleyn pushaus alkoi uudestaan, heräteltiin tämä feud eloon: Mero oli tuolloin IC-mestari, ja heeliksi juuri ennen WWF:stä lähtöään vielä kerran kääntynyt Mr. Perfect huijasi Helmsleyn kanssa yhdessä vyön Merolta (sitten kyllä HHH puukotti Perfectiä selkään vielä, mutta se siitä). Kaikkien näiden kuvioiden jälkeen Mero tahtoi nyt kostoa. Itse otteluhan oli oikein mukavaa menoa, kuten miesten ottelu myös alkuvuodelta. Täytyy ihan rehellisesti sanoa, etten ole varma, miksi olen antanut tälle puolikkaan enemmän kuin miesten aikaisemmelle kohtaamiselle: luultavasti se johtui siitä, että tässä tuntui olevan ne edellisen kohtaamisen pienet tylsät kohdat karsittu kokonaan pois. Tai sitten se on vain tuo panoksena ollut IC-mestaruus. Joka tapauksessa, oiva mestaruusottelu.
***½

The Executioner w/ Paul Bearer vs. The Undertaker - Armageddon Rules Match
Armageddon Rules tarkoittaa käytännössä samoja sääntöjä kuin Texas Death Matchissa, eli sama kuin LMS-ottelu sillä lisäyksellä, että vastustaja pitää selättää ennen kuin 10-Count alkaa. Ottelun tarina oli siis se, että Undertaker oli feudannut ikuisuuden Mankindin kanssa, ja Buried Alive IYH:ssa Mankindin manageri Paul Bearer toi WWF:ään Teloittajan sitten Mankindin avuksi. Executionerhan tunnetaan paremmin Terry Gordyna (lukekaa se Wankine sepustus Top 50:stä, minä en osaa Gordysta kertoa muuta kuin että Executioner oli jotain hirveintä paskaa), mutta nyt hänet oli isketty roskagimmickillä roskaotteluihin. Executioner hyökkäsi UT:n ja Mankindin SurSer-ottelunkin jälkeen UT:n kimppuun, ja niinpä tämä ottelu määrättiin. Itse ottelu oli todella laimea ja siitä näki, että jo taatusti ennen tätä ottelua oli päätetty, että Executionerin lyhyt aika WWF:ssä on ohi. Undertaker liikkui ihan kivasti, ja kyllä tähän hiukan jotain HC:n tapaistakin nähtiin.. Mutta muuten todella vaisua. Todellinen squash-lopetuskin. No, hyvää oli se, että tämä feud oli tässä.
*½

Sycho Sid (c) vs. Bret Hart - WWF Championship
Shawn Michaels siis hävisi Survivor Seriesissä dramaattisten vaiheiden jälkeen mestaruutensa Sycho Sidille, eikä paininut tässä ppv'ssä ollenkaan. Sen sijaan hän saapui color commentatoriksi, kun 'Seriesissä comebackinsa tehnyt Bret Hart haastoi nyt uuden mestarin tuosta päämestaruudesta. Henkilökohtaisesti markitan Hartia hieman Michaelsia enemmän, mutta ainakaan Sycho Sidiä vastaan Bret Hart ei saanut luotua läheskään samantasoista ottelua kuin Michaels (HBK vieläpä kahdesti, odottakaa RR-arvostelua). Ei tämäkään missään tapauksessa huono ottelu ollut, ja Hart piti ottelun hyvin kasassa ja esitti myös hyviä otteita, mutta ei tässä mitään samanlaista jännittävyyttä ollut kuin Sid vs. HBK -otteluissa. Lisäksi Hart ei saanut Sidiä näyttämään läheskään niin mielenkiintoiselta ja jopa uskottavalta painijalta kuin Michaels. Ottelun tarinasta en tiedä muuta kuin, että Hart voitti Austinin SurSerissä ottelussa, jossa oli panoksena ykköshaastajuus. Ehkä se vaisuus oli myös tarinan puutetta. Miten tahansa, aika hyvä otteluhan tämä Hartin esiintymisen ansiosta oli, mutta aika vaisu päämestaruusotteluksi ja ME:ksi, eikä semmoista mitä olisi voinut toivoa.
***

Kokonaisuudessaan vuoden viimeinen WWF-ppv tarjosi siis hienon openerin, oikein hyvän IC-koitoksen, ok:n joukkue- ja päämestaruusottelun.. ja huonoa wrestlecrapia. Aika välippv'ltä tämä kaikin puolin tuntui, päämestaruusottelukin tuntui koko ajan vain siltä, että tämä nyt pistettiin kun uusintaa SurSeristä säästettiin RR:ään. Ei siis mitenkään kauhean hieno lopetus, mutta toisaalta oli tässä nyt sentään enemmän yritystä kuin International Incidentissä, ja mitään järkyttävänkään huonoa ei nähty. Kaikin puolin siis.. ok. Mutta yhdentekevä.

1. WWF Survivor Series - Hieno
2. WWF WrestleMania XII - Hieno
3. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
4. WWF King of the Ring - Ok
5. WCW World War 3 - Ok
6. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
7. WCW Halloween Havoc - Ok
8. WCW The Great American Bash - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
10. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
11. WCW Bash At The Beach - Ok
12. WWF SummerSlam - Ok
13. WCW Fall Brawl - Ok
14. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
15. WWF In Your House 12: It's Time - Ok
16. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
17. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
18. WCW SuperBrawl VI - Kehno
19. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
20. WCW Slamboree - Kehno
21. WCW Uncensored - Kehno

Muutin muuten häntäpäästä yhden sijoituksen muutenkin, kun olin jostain syystä laittanut kaksi ppv'tä väärin päin näin jälkikäteen ajateltuna.

Jäljellä enää vuoden '96 WCW-kohokohta: Starrcade! Oh, baby.

Noniin. Vuorossa vuoden 1996 viimeinen ppv. '96-projekti on tämän myötä sitten saatu päätökseen. Jatkoa miettiessä. Viimeisen ppv'n kunniaksi lisäilin vähän kuva- (ja väri)materiaalia. Jos jatkan vuodesta 1997 samanlaisia raportteja, kiinnostaisi kuulla pitäisikö noita kuvia lisäillä aina. Tällä kertaa ainakin kuvalaatu on kyllä heikkoa, pahoittelut siitä.


STARRCADE 1996

Kaikki olivat puhtaasti innoissaan, kun vihdoinkin vuoden suurin WCW-ppv oli koittanut. Näin ainakin meille tahdottiin uskotella. Tapahtuman järjestämispäivähän oli niinkin myöhään kuin 29.12, eli tämä oli aivan vuodenvaihteen paikkeilla, peräti joulun jälkeen. Eipä kai siinä, en osaa mitään taustoja vaikka buy rateista kertoa, joten mennään asiaan. Selostamossa ketkäpäs muut kuin Dusty, Bobby ja Tony.

Yritän merkata jokaiseen otteluun heelit punaisella ja facet sinisellä tilanteen ymmärtämisen helpottamiseksi, mutta välillä ei kyllä ole näiden statuksesta mitään selvyyttä, niin Cross The Lineä oli WCW:n meininki.

<center></center>
Ultimo Dragon (c) w/ Sonny Onoo vs. Dean Malenko (c) - Cruiserweight Title Unification Match
WCW oli viimeistään tässä vaiheessa selvästikin jo oppinut, ettei muulla kuin CW-menolla kannata yrittäkään aloittaa show'ta. Ja miksi turhaan yrittääkään: cruiserit ovat niitä rosterin nopeimpia, usein myös taidokkaimpia ja lennokkaimpia painijoita, eivätkä toisaalta ole niin overeita, että heidän ottelut kannattaisi loppushow'hun jättää. Niinpä CW-painijoiden ottelut ovat täydellisiä saamaan yleisön mukaansa. Starrcaden kunniaksi Malenko ja Dragonin ottelun panokset olivat tavallista isommat: ottelussa ei ollut pelissä vain Malenkon CW-mestaruus, vaan myös Dragonin kaikki kahdeksan mestaruutta (otin nyt muiden kuvien ohessa vähän "paremman" kuvan tuosta mestaruuskasasta). Ottelulta odotin hyvin paljon, enkä ihan niin paljon vastineeksi kyllä saanut. Koska Mysterio Jr. ja Malenko olivat pystyneet erinomaisiin otteisiin, odotin Malenkon pystyvän hillitsevän myös Dragonin liiallista spottailua, ettei ottelu mene pelkäksi loikkimiseksi. Silti jostain syystä tämä ottelu jäi vähän vaisuksi. En oikeastaan osaa edes selittää kauhean hyvin miksi, koska kyllä Malenko tässäkin myymisestä huolehti ja aikaakin oli hienosti, mutta ei tämä esimerkiksi Malenko/Mysterio -otteluiden tasolle yltänyt. Ehkä se oli yleisönkin vaisuus, mutta joka tapauksessa, vaikka tämä hieno opener olikin, ei tämä erittäin hyväksi otteluksi yltänyt. Oiva avaus show'lle silti, mutta ei sitä MOTYC-aineistoa, mitä olin toivonut.
***½

<center></center>
Akira Hokuto w/ Sonny Onoo & Kensuke Sasaki vs. Madusa - WCW Women's Championship
Kyllä, luitte oikein: WCW Women's Championship. Vuonna 1996 naisten paini Pohjois-Amerikan mainsteam-osastolla oli kaikkein heikointa, kun vielä vuonna '95 Alundra Blayzen ylläpitämä WWF Women's-mestaruus kuoli, kun Blayze hyppäsi WCW:hen. WCW:ssä ei puolestaan naisten divisioonaa ollut, joten Blayze alias Madusa pääsi painimaan ppv'eissä lähinnä Col. Robert Parkereita vastaan. Nyt kuitenkin oli tapahtumassa muutos: WCW järjesti suuren turnauksen Women's-mestarin kruunaamiseksi, ja tuon turnauksen finaali päätettiin järjestää missäpä muussakaan kuin oivallisesti uuden mestaruuden syntypaikaksi sopivassa Starrcadessa. Naisten mestaruus ei kuitenkaan mitenkään pitkäikäinen WCW:ssä ollut, mutta olipa nyt silti jotain. Itse ottelu oli varsin mukavaa naisten painia. Itse ainakin tykkäsin menosta. Sekä Hokuto että Madusa olivat varsin taidokkaita naispainijoita, ja heille annettiin sentään vähä aikaakin (n. 7 minuuttia) osoittaa taitojaan. Vähän tönköltä meno paikoitellen tuntui, ja tottakai Sonny Onoon oli sotkettava kätensä soppaan, mutta oli tämä silti varsin hyvä aloitus WCW:n naistenmestaruudelle. Parempi kuin suuri osa vuoden 2009 naisten ppv-otteluista.
**½

<center></center>
Jushin Thunder Liger vs. Rey Mysterio Jr.
Ohohooo, tämä jos mikä kuulostaa MOTY(C)-kandidaatilta. Oikeastaan vielä tänäkin päivänä jos nämä kaksi iskettäisiin vastakkain, voisi ottelulta odottaa mitä vain. Nyt kuitenkin oli vieläpä vuosi '96, Rey Mysterio Jr. elämänsä vedossa ja Ligerkin 13 vuotta nuorempi. Lisäksi kyseessä vielä WCW:n vuoden suurin tapahtuma, joten kaikki avaimet huippuotteluun todellakin olivat käsissä. En minä tiedä, oliko tällä kauheaa tarinaa takana tai oliko ottelulla kummempaa panosta, mutta ei sen tässä tapauksessa tarvinnut kauheasti merkata mitään.. Mutta. Niin vain kävi, samoin kuin openerissa, että kyllä tämä ottelu kieltämättä vähintäänkin lievä pettymys oli. Samoin kuin openerissa, pitää muistaa pettymyksen tässä tapauksessa silti tarkoittavan keskivertoa selkeästi parempaa ottelua, mutta ei tämä mitään klassikkoainesta ollut. Ajastakaan homma ei varsinaisesti jäänyt uupumaan, mutta jostain syystä tässä nyt ei vain ollut Sitä. Viihdyttävää CW-menoa kyllä, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävää menoa. Luultavasti syynä siihen, että Liger ei täysillä mukana ollut, oli se, että hän oli vasta vähän aikaisemmin toipunut aivokasvaimesta (näin ainakin ymmärsin). Oikein viihdyttävä ja hyvä ottelu silti, mutta ei "edes" ****-tasoa.
***½

<center></center>
Chris Benoit w/ Woman vs. Jeff Jarrett - No DQ Match
Tämä oli nyt mielestäni hiukan outo ratkaisu Starrcaden otteluksi. Kolme edellistä olivat kaikki omassa luokassaan juuri semmoisia otteluita, jotka sopivat ratkaistavaksi vuoden suurimmassa ppv'ssä, mutta sitten saatiin No DQ Match Chris Benoit'n ja.. Jeff Jarrettin välillä? Tietenkään en voi tietää kaikkia otteluun vieneitä juonikuvioita, koska en tosiaan viikottaisia jaksoja ruvennut katsomaan, mutta minä elin koko ajan siinä käsityksessä, että WCW oli buildannut hulluna Benoit'n ja SULLIVANIN feudia (tämän ymmärryksen sai vielä edellisessä ppv'ssä, World War 3:ssäkin). Sitten kuitenkin Starrcadessa Sullivania ei mainita sanallakaan, ja Benoit ottelee Jarrettia vastaan. Hmh. No, ottelu itsessään oli ihan hyvä. En ole koskaan pitänyt 90's-Jarrettista ja varsinkin facena herra oli äärimmäisen vaisu, jotenki se näkyi näissä otteluissakin. Benoit silti repi kasaan annetuista materiaaleista ihan mukavan ottelun, ja lopputuloksena oli kahden painijan keskivertoa vähän parempi, ihan viihdyttävä No DQ -ottelu. Ei mitään erityisemin HC:tä (Huom, kyseessä vuosi 1996), mutta kaikin puolin hyvä ottelu. Jätti silti selvästi toivomaan sitä Benoit-Sullivan -ottelua.
***

<center></center>
The Outsiders (c) w/ Syxx vs. Faces of Fear w/ Jimmy Hart - WCW Tag Team Championship
Ja tämä tuntui yhtä oudolta ottelulta vuoden suurimmassa ppv'ssä kuin edellinenkin. Tosin tässä nyt oli taustalla ilmeisestikin se, että suunniteltua Steiners-Outsiders -feudia piti lykätä, kun Scotty-poika loukkaantui. Silti, en oikein ymmärrä, miksi kaikista joukkueista juuri koko ajan vaisummaksi muuttuvaan heel-stable Dungeon of Doomiin kuuluva Faces of Fear piti lykätä Outsidersien vastustajaksi. Toisaalta, Harlem Heat oli jo nähty, Nasty Boys ei ollut millään tavalla houkutteleva vaihtoehto, Fire & Icekin oli jo hajotettu kuukausia sitten, American Males oli vitsi ja muut etäisesti sopivat vaihtoehdot (Blue Bloods) olivat myös heelejä.. Ei siellä tainnut hirveästi mitään muuta olla. Silti, vaisuksi tämä tunnelmaltaan jäi jo ihan heel/heel-asetelman takia. Itse ottelu oli kyllä ihan hyvä, koska Hallia ja Mengiä katsoi kehässä mielellään, Nashkin oli hyvä brawler ja Barbarian.. No, Barbarian oli Barbarian. Joka tapauksessa ottelussa nähtiin ihan mukavaa brawlia, ja muutenkin kelvollista joukkuepainia. Ei tämä silti millään tavalla jännittävältä ottelulta tuntunut, aika väliottelutunnelma tässä oli. Ihan hyvä joukkueottelu, mutta ei yhtään parempi kuin IYH 12:n Bulldog & Owen vs. "Diesel" & "Ramon".
**½

<center></center>
Diamond Dallas Page vs. Eddie Guerrero - WCW United States Heavyweight Championship
Noniin, nyt oli jälleen vuorossa ottelu, joka oli todellakin ansainnut paikkansa Starrcadessa. Ensinnäkin, Guerrerolla ja DDP:llä oli ollut feudia mm. DDP:n Lord of the Ring -sormuksesta jo kuukausikaupalla. Tähän feudiin oli sekaantunut mm. Eddien veljenpoika, muuan Chavo Guerrero Jr. Toiseksi US Heavyweight -mestaruus oli ollut vakanttina siitä lähtien, kun mestari-Flair oli loukkaantunut ja joutunut luopumaan mestaruudesta. Niinpä lopulta mestaruudesta järjestettiin turnaus, ja sen finaaliin selvisivät Eddie ja (nWo:n avustamana) DDP. nWo tahtoi Dallasin riveihinsä, ja siksi oli auttanut tätä turnauksessa. Lähtökohdat olivat siis erittäin mielenkiintoiset, mutta jälleen ottelu oli lievä pettymys. Tältä en nyt odottanutkaan mitään klassikkomenoa, mutta kyllä tämäkin vähän petti. Oikeastaan ottelu oli kyllä oikein mallikasta, hyvää painia, jossa molemmat esittivät vahvoja puoliaan, kunnes typerähkö lopetus tuli. Ottelu oli onnistunut ja jännitystä loppua vaille, kun nWo päätti sotkea sormensa soppaan, ja tämä loppu sitten kyllä latisti tunnelmaa ihan selkeästi. Siksi tästä ei jäänyt läheskään niin hyvä maku suuhun kuin olisi muuten jäänyt. Hyvä US-mestaruusottelu silti.
***

<center></center>
The Giant vs. Lex Luger
Oli kaapattava Torture Rack -kuva, kun se oli ppv'n posterissakin.. Tämä oli siis tapahtuman toiseksi viimeinen ottelu ja samalla virallisesti se hetki, jonka jälkeen ppv muuttui tylsäksi. Kyllä kyllä, nWo vs. WCW oli minustakin vuoden feudi ihan loistavan kuvionsa ja kaikkien jännittävien hetkien takia, mutta ei se liikaa hyviä otteluita tarjonnut. Loistavana esimerkkinä tämä superface Lex Lugerin ja nWo:n monsteri Giantin kohtaaminen. Oikeastaan minun täytyy sanoa tämän ottelun puolustukseksi, että tämä oli parempi kuin miesten päämestaruusottelu GAB:ssa. Se nyt ei kyllä ihan hirveän paljon vielä sano, mutta silti: tämä onnistui jopa yllättämään hiukan positiivisesti. Odotin sitä samaa vaisua, kankeahkoa menoa, mutta Giant onnistui tässä ottelussa ihan hyvin (mm. tyylikäs Dropkick), eikä Lexkään ihan kamala ollut. Ei silti millään tavalla HYVÄ ottelu, mutta kyllä tätä kohtalaiseksi voi sanoa. Tässä ottelussa sekaantumisloppu toimi, kun se edellisessä haittasi ottelun laatua. Stingiäkin nähtiin vaihteeksi.
**

<center></center>
Hollywood Hulk Hogan (c) w/ Ted DiBiase vs. Roddy Piper - Non Title Match
Kuvassa ottelun ensimmäinen lock-up. Mitä tämän ottelun tarinasta nyt vielä kertoisi? Eiköhän se jo selväksi ole tullut: WCW hyödynsi Hoganin myötä niin semmoisia feudeja kuin jotka oli jo WWF:ssäkin käyty (vs. Savage, myöhemmin vs. Warrior) että semmoisia joita WWF ei koskaan osannut kunnolla hyödyntää (vs. Flair ja nyt vs. Piper). Niinpä kun Piper solmi sopimuksen WCW:n kanssa syksyllä 1996, tuotiin hänet facena taistelemaan nWo:n Hogania vastaan. NWO oli onnistunut tuhoamaan jo aikalailla kaikki WCW:n kaverit, mutta "Rowdy" ei edustanutkaan WCW:tä, vaan pelkästään itseään. Lopulta "Match of the Decade" buukattiin vuoden suurimpaan ppv'hen.. Harmi vain, että kuumimmillaan tämä ottelu olisi ollut Starrcade 1986:ssa, ei 1996:ssa. Kummankin miehen parhaat vuodet olivat jo menneet, ja vaikka yleisö oli ehkä tässäkin ihan hyvin mukana, ei tämä ollut enää mikään kovin suuri Dream Match. Ei mitään Hogan/André tai Hogan/Flair -tunnelmaa.

Kaiken huippu tietenkin oli se, että Hoganin ego esti Piperille mestaruuden häviämisen, joten tämä oli Non Title Match (joo, spoilasi lopputuloksen, mutta kun tämä oli niin naurettavaa). Vuoden suurimman ppv'n mukamas vuosikymmenen suurin ottelu.. Non Title Match. Voi herranjumala. Niinpä jäljelle jäi kaksi yli 40-vuotiasta setää vetämässä yli 15 minuutin aika vaisun ottelun. Alku oli vielä ihan toimiva, mutta ottelu osoitti edetessään selvästi sen, että tämän olisi pitänyt olla vähintään viisi minuuttia lyhyempi. Nyt tämä alkoi toistaa itseään ja muuttui täydeksi puuroksi. Niinpä WCW:n suurimman ppv'n ME jatkoi samaa linjaa kuin suurin osa muistakin ppv-ME:istä: todella kehnoa ja vaisua menoa - kiitos Hoganin. Alku oli silti ihan kiva. Lopetus todellinen antikliimaksi.
*½

Starrcade olisi ollut normaalinakin ppv'nä lähinnä "ihan ok" (sijoittui vuonna 1996 keskikastiin, tänä vuonna olisi ollut aika häntäpäässä), mutta kun sen olisi pitänyt olla se vuoden suurin ppv, odotin kyllä paljon enemmän. Osa otteluista oli kyllä rooliltaan semmoisia, jotka tähän sopivat (opener, naisten ottelu, Mysterio/Liger, US-mestaruusottelu, ehkä ne kaksi viimeistäkin tavallaan), mutta laadullisesti nuo kaikki joko olivat vähintään pieniä pettymyksiä tai muuten vain vaisuja. Eniten harmitti juuri noiden CW-otteluiden pettäminen, vaikka ilmeisesti noita onkin klassikoiksi kehuttu. Ppv'ssä ei nähty yhtään edes ****-ottelua, ja ***½-ottelujakin oli vain kaksi. Oli tässä nyt kuitenkin sentään neljä selkeästi hyvää ottelua, yksi hyvä naistenottelu ja yksi ok, mutta kyllä nyt Starrcadelta olisi toivonut paljon enemmän. Kokonaisuudessaan siis ok, mutta.. Ei tämä todellakaan ollut sitä, millä tavalla olisi toivonut vuoden 1996 päättyvän. Muutenkaan en jotenkin tässä havainnut mitään samanlaista tunnelmaa kuin WM XII:ssä. Kokonaisuudessaan tämä ei siis minusta mitenkään poikennut vuoden 1996 keskimassasta tai jäänyt mitenkään erityisesti mieleen.

1. WWF Survivor Series - Hieno
2. WWF WrestleMania XII - Hieno
3. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
4. WWF King of the Ring - Ok
5. WCW World War 3 - Ok
6. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
7. WCW Halloween Havoc - Ok
8. WCW The Great American Bash - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
10. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
11. WCW Starrcade - Ok
12. WCW Bash At The Beach - Ok
13. WWF SummerSlam - Ok
14. WCW Fall Brawl - Ok
15. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
16. WWF In Your House 12: It's Time - Ok
17. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
18. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
19. WCW SuperBrawl VI - Kehno
20. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
21. WCW Slamboree - Kehno
22. WCW Uncensored - Kehno

Seuraavaksi ehkä postaan vielä jonkinlaisen kokonaiskoonnin vuodesta 1996. Ja kuvat ovat todellakin heikkoa laatu, johtuu siitä että otin ne 'Tubesta: ei ole riittänyt inspiraatiota ladata WCW:n ppv'itä koneelleni. Koitan jatkossa kyllä parantaa kuvienlaatua, jos niiden laittelua jatkan. Tämä oli vain tämmöinen kokeilu.

Taas hieno arvostelu Kenitykselta. Lisailepahan vain kuviakin mukaan ihan hyviltahan nuo nayttivat. Eras kirjain puuttuu edelleenkin valikoimasta. P*rkele.

"The Rocker" kirjoitti:
Taas hieno arvostelu Kenitykselta. Lisailepahan vain kuviakin mukaan ihan hyviltahan nuo nayttivat. Eras kirjain puuttuu edelleenkin valikoimasta. P*rkele.

Shift + Alt

Kenityksen arvostelut ovat jättäneet jälkeensä pysyvästi mukavan lukunautinnon ja mikäs siinä samalla sivistyessä muunmuassa feudien osalta, kun vuosi 1996 on hitusen pimennossa. Jos aloitat saman touhun vuodesta 1997, voin heittää hitusen verran kommenttia WWF'n puolelta, sillä tämä vuosi on meikäläiselle enemmän tuttu ja jälkikin on ollut silmiä miellyttävää. Jos vain innostusta riittää niin jatka ihmeessä. Kuvatkin olivat silmille mukava lisä, mutta jos koet työn turhaksi, jätä ne suosiolla sivuun! Toivottavasti saamme lisää piristysruiskeita Kenityksen toimesta ;P

Hieno arvostelu jälleen kerran. Jos vaan yhtään innostusta on niin älä vaan lopeta. Nämä ovat muodostuneet jo vähän niinkun perinteeksi. Hienoa työtä