No jaa, itseasiassa Jeff ei (tietääkseni) käytä Side Effectiä, mutta kyllä Jeffiltäkin tulee kaikenlaista, yleensä vain liioitellaan (varsinkin Cenassa).
Mutta Nire puhuu asiaa. Miksi Cenan omassa keskusteluaiheessakin AINA verrataan Angleen ja Benoittiin? Se on jo säälittävää. Kaikkia verrataan Angleen ja Benoittiin... mattopaini on mielestäni aina tylsin vaihe matsissa, kun katsotaan kyllästyneenä, kun vaikka Orton tekee sleeperiä minuutin.
Benoitin ja Anglen laiset eivät yhdessä jaskaisi kantaa WWE:tä, sillä tarvitaan vielä mm. Hardcorea, lucha libreä, brawlia, monstereita, tunnelmaa, bleidaamista, storylineä, huumoria sun muita. Pelkästään se, että miehet vääntelevät toisiiaan milloin mitenkin, ei todellakaan riitä hyväksi painimatsiksi (mielipide).
Natural2006-09-24 16:29
N
Kameli, tiedämme ketä kaikki äänestävät.
Mutta Benoit ja Angle voisivat hyvinkin kantaa esimerkiksi SmackDownia vain kahdella Main Eventerillä, jos Uppereitakin sekoitettaisiin mukaan. He ovat tosiaan mitä Kameli sanoi, mutta miten sitten Cena voisi kantaa kokonaista brändiä jos Angle ja Benoit eivät siihen pystyisi.
jactus2006-09-24 16:56
J
"Nithian" kirjoitti: No jaa, itseasiassa Jeff ei (tietääkseni) käytä Side Effectiä, mutta kyllä Jeffiltäkin tulee kaikenlaista, yleensä vain liioitellaan (varsinkin Cenassa).
Mutta Nire puhuu asiaa. Miksi Cenan omassa keskusteluaiheessakin AINA verrataan Angleen ja Benoittiin? Se on jo säälittävää. Kaikkia verrataan Angleen ja Benoittiin... mattopaini on mielestäni aina tylsin vaihe matsissa, kun katsotaan kyllästyneenä, kun vaikka Orton tekee sleeperiä minuutin.
Benoitin ja Anglen laiset eivät yhdessä jaskaisi kantaa WWE:tä, sillä tarvitaan vielä mm. Hardcorea, lucha libreä, brawlia, monstereita, tunnelmaa, bleidaamista, storylineä, huumoria sun muita. Pelkästään se, että miehet vääntelevät toisiiaan milloin mitenkin, ei todellakaan riitä hyväksi painimatsiksi (mielipide).
No jaksaisihan Angle ja Benoit kantaa WWE:tä paremmin kuin Cena ja Goldberg. MUTTA kaikilta tuntuu silti unohtuneen että kyllä Cena osaa montakin liikettä, ei vain tunnu käyttävän niitä kaikkia, sääli sinänsä.
DeadManWalking2006-09-24 16:58
D
Cena (ehkä) osaa liikkeitä, mutta face-roolista johtuen, hänen ei tarvitse käyttää niitä. Heel hallitsee matsia, kunnes face tekee sankarillisen nousun ja that's it. Ja onko Nithian=jactus?
Nithian2006-09-24 17:48
N
"DeadManWalking" kirjoitti: Cena (ehkä) osaa liikkeitä, mutta face-roolista johtuen, hänen ei tarvitse käyttää niitä. Heel hallitsee matsia, kunnes face tekee sankarillisen nousun ja that's it. Ja onko Nithian=jactus?
Vastaus on lyhyt ja ytimekäs- Ei.
Ja kyllähän yleensä Facet hallitsevat alkua, mutta yleensä matsin kulku on noin, mutta ei aina.
FinCoder2006-09-25 00:29
F
Muutenkin typerää kirjoittaa pelkkä spoil viestiin, olisi järkevämpää kertoa lyhyesti paljastamatta, että mitä spoil koskee.
Maxim2006-10-03 16:06
M
Olen kauan ihmetellyt, miksi Cena aina saa hurjat reaktiot niistä viidestä helposta ja tylsästä liikkeestään. Lisäksi hän tekee "armoniskunsa" heti kun on tilaisuus, mikä on h*lvetin ärsyttävää
Velocity2006-10-03 17:51
V
"Maxim" kirjoitti: Olen kauan ihmetellyt, miksi Cena aina saa hurjat reaktiot niistä viidestä helposta ja tylsästä liikkeestään. Lisäksi hän tekee "armoniskunsa" heti kun on tilaisuus, mikä on h*lvetin ärsyttävää
"Armonisku", sori, repesin.
Ja Cena saisi vaihtaa kyllä gimmickiään tai tehdä viimein sen heel-turnin. Hyväksyisipä WWE Cenan kohtalon ja tekisi sille sen siunatun heel-turnin. Maailma olisi parempi paikka elää.
Nire2006-10-03 18:02
N
"Velocity" kirjoitti: Ja Cena saisi vaihtaa kyllä gimmickiään tai tehdä viimein sen heel-turnin.
Tuossa on ideaa, mutta enpä usko WWE:n tekevän noin radikaalia temppua. Cena sopisi kyllä aivan loistavasti heeliksi, fanit eivät vain välttämättä tykkäisi.
Heel-turn sekä Cenalle että Reylle. Nannaa.
Nithian2006-10-03 18:21
N
"Maxim" kirjoitti: Olen kauan ihmetellyt, miksi Cena aina saa hurjat reaktiot niistä viidestä helposta ja tylsästä liikkeestään. Lisäksi hän tekee "armoniskunsa" heti kun on tilaisuus, mikä on h*lvetin ärsyttävää
Itse asiassa Sholder Block + clothesline + Protoplex + 5-Knuckle Shuffle + FU + STFU on yhteensä kuusi (6)... ja clotheslinen tai Sholber blockin kyllä tekee kaksi kertaa. ^^
DeadManWalking2006-10-03 18:25
D
"Nithian" kirjoitti:

Se ei poista sitä tosiasiaa, että Cenan liikearsenaali nyt vaan on suppea.
Karmacoma2006-10-03 18:27
K
Five Knuckle Shuffle tuntuu muutenkin enemmän tauntilta kuin oikealta liikkeeltä...
Taas toisaalta, niin tuntuu The Worm'kin ja se on finisher.
Velocity2006-10-03 18:50
V
"Karmacoma" kirjoitti: Five Knuckle Shuffle tuntuu muutenkin enemmän tauntilta kuin oikealta liikkeeltä...
Taas toisaalta, niin tuntuu The Worm'kin ja se on finisher.
Taas vähän ihmetytti kun katsoin yhden vanhan jakson SD:tä. Yhdessä matsissa Scotty 2 Hotty päättää matsin WORM:iin peittoamalla Bubba Ray Dudleyn joka on aivan kuollut sen jälkeen. Taasen Matt Hardy ei ole juuri moksiskaan Testin yläköydeltä tulleeseen Elbow Droppiin.
Ja Cena kyllä on sataprosenttisesti Suxor.
Nithian2006-10-04 13:29
N
Älkää unohtako Hoganin leg droppia...
Karmacoma2006-10-04 14:27
K
Jalka putoaa kaulalle > nyrkki hipaisee otsaa/päätä
Tebacka2006-10-04 18:19
T
"Karmacoma" kirjoitti: Jalka putoaa kaulalle > nyrkki hipaisee otsaa/päätä
Ja selostajat säestävät vielä, että: ''Five Knuckles Shuffle suoraan silmien väliin!''.
slash912006-10-05 07:01
S
"TheChosen" kirjoitti:
"Nithian" kirjoitti:
"Maxim" kirjoitti: Olen kauan ihmetellyt, miksi Cena aina saa hurjat reaktiot niistä viidestä helposta ja tylsästä liikkeestään. Lisäksi hän tekee "armoniskunsa" heti kun on tilaisuus, mikä on h*lvetin ärsyttävää
Itse asiassa Sholder Block + clothesline + Protoplex + 5-Knuckle Shuffle + FU + STFU on yhteensä kuusi (6)... ja clotheslinen tai Sholber blockin kyllä tekee kaksi kertaa. ^^
John Cena's Six Moves of DOOM.
Osaako Cena jo kuusi liikettä
Cenan ja Edgen taistelu ei kyllä yllä läheskään samalle tasolle kuin vanhoissa WWE:n Main Even juonikuvioissa ja otteluissa. Ovatko Cena ja Edge vetäneen läheskään niin hyvää ottelua kuin esimerkkinämme tänään: Angle vs. Lesnar WM XIX? Kohta joku tulee selittämään että Anglen ja Lesnarin tyyliä ei voi verrata Cenaan ja Edgeen. Mutta kun mietitään kaikkia Cenan ja Edgen kohtaamisia ottelumuodosta riipumatta, niin keksitkö ottelun jossanämä kaksi ovat vetäneet yhtähyvän suorituksen, että voisit antaa sille enenmän tähtiä kuin Angle vs. Lesnar WM XIX? Minä en ainakaan. Ja pitää nyt tässä mainita vielä ennen kuin joku tulee sanomaan, että: "Cena on kantava voima koko otteluiden läpi. Edge ei osaa mitään ja siksi ottelut eivät ole niin hyviä!". Vaikka en voi sanoa etteikö Edgekään ole mikään huippupainija, niin Cena onheidän otteluidensa huononpi osapuoli. Omastamielestäni...
hamalainen2006-10-05 07:17
H
Kyllä se niin vain on, että Edge on se, kuka kantaa matsit. Syy on täysin selvä: Edgella on enemmän kokemusta takanaan jo monen vuoden ajalta, kun taas Cena on Edgeen nähden täysi rookie. Veikkaan, että Cena osaa enemmänkin liikkeitä kuin nuo kuusi, mutta hän ei vain saa niitä käyttää.
Maxim2006-10-05 08:51
M
"slash91" kirjoitti:
"TheChosen" kirjoitti:
"Nithian" kirjoitti:
"Maxim" kirjoitti: Olen kauan ihmetellyt, miksi Cena aina saa hurjat reaktiot niistä viidestä helposta ja tylsästä liikkeestään. Lisäksi hän tekee "armoniskunsa" heti kun on tilaisuus, mikä on h*lvetin ärsyttävää
Itse asiassa Sholder Block + clothesline + Protoplex + 5-Knuckle Shuffle + FU + STFU on yhteensä kuusi (6)... ja clotheslinen tai Sholber blockin kyllä tekee kaksi kertaa. ^^
John Cena's Six Moves of DOOM.
Osaako Cena jo kuusi liikettä
Cenan ja Edgen taistelu ei kyllä yllä läheskään samalle tasolle kuin vanhoissa WWE:n Main Even juonikuvioissa ja otteluissa. Ovatko Cena ja Edge vetäneen läheskään niin hyvää ottelua kuin esimerkkinämme tänään: Angle vs. Lesnar WM XIX? Kohta joku tulee selittämään että Anglen ja Lesnarin tyyliä ei voi verrata Cenaan ja Edgeen. Mutta kun mietitään kaikkia Cenan ja Edgen kohtaamisia ottelumuodosta riipumatta, niin keksitkö ottelun jossanämä kaksi ovat vetäneet yhtähyvän suorituksen, että voisit antaa sille enenmän tähtiä kuin Angle vs. Lesnar WM XIX? Minä en ainakaan. Ja pitää nyt tässä mainita vielä ennen kuin joku tulee sanomaan, että: "Cena on kantava voima koko otteluiden läpi. Edge ei osaa mitään ja siksi ottelut eivät ole niin hyviä!". Vaikka en voi sanoa etteikö Edgekään ole mikään huippupainija, niin Cena onheidän otteluidensa huononpi osapuoli. Omastamielestäni...
Itse voisin kysyä, onko viime aikoina nähty otteluiden kannalta huonompaa main event-feudia kuin Edge vs Cena?
Blitzkrieg2006-10-06 19:48
B
Zan Siinan uus leffa vaikuttaa aika hienolta
Captain Charisma2006-10-06 20:34
C
"Blitzkrieg" kirjoitti: Zan Siinan uus leffa vaikuttaa aika hienolta
Tietenkin kun siinä on Kelly Carlson .
Kyllähän tämä The Marine leffa täytyy katsastaa, jos Cena vaikka olisi näyttelijänä parempi kuin painijana.
erkko7772006-10-07 07:41
E
"hamalainen" kirjoitti: Kyllä se niin vain on, että Edge on se, kuka kantaa matsit. Syy on täysin selvä: Edgella on enemmän kokemusta takanaan jo monen vuoden ajalta, kun taas Cena on Edgeen nähden täysi rookie. Veikkaan, että Cena osaa enemmänkin liikkeitä kuin nuo kuusi, mutta hän ei vain saa niitä käyttää.
Jep OWW ilmoittaa Cenalle nämä liikkeet:
Finishing Move: The STF-U Submission
FU/Thuganomics 101
~(Modified Death Valley Driver)
The Proto-Bomb (in OVW)
aka The Killswitch (in WWE)
Favorite Moves: You Can't See Me Stalling Suplex
Protoplex/Killswitch/Freestyle
Five Knuckle Shuffle
Dropkick
Elbow Smash
Rapper Punch
The Throwback (Running Neck Snap)
Missile Dropkick
Running Corner Attack
Spinebuster
Steel Chain Attack
Swinging Fishermanbuster
The Throwback (Running Neck Snap)
Pump It Up
Eli kyllä mies osaa monia eri liikkeitä- vaikka ei käytäkään niitä
Hyrkanos2006-10-07 08:45
H
"Captain Charisma" kirjoitti: Kyllähän tämä The Marine leffa täytyy katsastaa, jos Cena vaikka olisi näyttelijänä parempi kuin painijana.
Varsin epätodennäköistä (ainakaan että olisi merkittävästi parempi), sillä muutoinhan Cenaa ei olisi kökkötoiminta leffaan laitettu.
Toki Cenalta on odotettavissa vähintään Arnoldin tasoista suoritusta. Itseasiassa Cenasta olisi joskus jopa Arnoldin korvaajaksi (paitsi että Die Hard pilasi lihasäksönin maineen)
bjes2006-10-07 11:38
B
Rapper Punch
Mikä toi on? Carlitolla vois olla sitten vaikka Caribbean punch
No ei nuo kyllä välttämättä pidä paikkaansa... Esim The Proto-Bomb ja Protoplex sama liike. Mutta yksi on varmaa... Cena ei vain osaa.
Epäilen vavasti, että tuo leffa floppaa pahasti.
Daoz2006-10-07 12:50
D
"number26" kirjoitti: Epäilen vavasti, että tuo leffa floppaa pahasti.
Jep, mikä edes on tuon Marinen juoni, voisiko joku kertoa minulle?
[size=9]OT - sadannes viesti[/size]
mörkö2006-10-07 13:20
M
"Daoz" kirjoitti:
"number26" kirjoitti: Epäilen vavasti, että tuo leffa floppaa pahasti.
Jep, mikä edes on tuon Marinen juoni, voisiko joku kertoa minulle?
[size=9]OT - sadannes viesti[/size]
Pahis kaappaa Cenan vaimon ja tämä lähtee pelastamaan vaimoaan.
As simple as that.
What2006-10-11 08:19
W
Trailerin perusteella vaikuttaa aika hyvältä... testosteronilta tuoksuvaa mättöä. Cenasta uusi Stallone
Kunhan vaan ei tee The Rockeja eli jätä painia elokuvien takia. Ainakaan vielä piiiitkään aikaan.
Miketsu2006-10-11 10:47
M
"What" kirjoitti: Kunhan vaan ei tee The Rockeja eli jätä painia elokuvien takia
Minua tuo ei kyllä haittais yhtään...
Unscarred__2006-10-11 14:25
U
Tuo elokuva ei kai sitten tule Suomen teattereihin... Kyllä se haittaisi jos Cena lähtisi WWE:stä sillä onhan hän yksi huippunimistä siellä vaikka sitä ei itse tarvitse myöntää
Nithian2006-10-11 17:28
N
"number26" kirjoitti:
Rapper Punch
Mikä toi on? Carlitolla vois olla sitten vaikka Caribbean punch
No ei nuo kyllä välttämättä pidä paikkaansa... Esim The Proto-Bomb ja Protoplex sama liike. Mutta yksi on varmaa... Cena ei vain osaa.
Epäilen vavasti, että tuo leffa floppaa pahasti.
Ne tunnetaan WWE peleissä Cena Puncheina.
TheBraindead2006-10-12 11:26

Mikä on Protobomb? Osaako Cena muka jonku muunki liikkeen ku FU:n
Nithian2006-10-12 11:33
N
Nykyään se, mikä lie backdrop + powerbomb tyylinen, jonka jälkeen Cena tekee u cant see me:t. Ja kyllä osaa, ja näkisit, kun käyttäisit niitä silmiäsi.
TheBraindead2006-10-12 11:57
T
"Nithian" kirjoitti: Nykyään se, mikä lie backdrop + powerbomb tyylinen, jonka jälkeen Cena tekee u cant see me:t. Ja kyllä osaa, ja näkisit, kun käyttäisit niitä silmiäsi.
Kyllä osaa? HAHAHAAHAHA joskus kun katon Rawin yleensä viikottain jos ei oo tekemistä mutta ainaku tulee Cena meinaan nukahtaa OIKEESTI! Sen matsit on perseestä eikä se todellisuudes osaa ku ehkä 8 liikettä
Bigg Dogg2006-10-12 16:21
B
"TheBraindead" kirjoitti:
"Nithian" kirjoitti:
"number26" kirjoitti:
Rapper Punch
Mikä toi on? Carlitolla vois olla sitten vaikka Caribbean punch
No ei nuo kyllä välttämättä pidä paikkaansa... Esim The Proto-Bomb ja Protoplex sama liike. Mutta yksi on varmaa... Cena ei vain osaa.
Epäilen vavasti, että tuo leffa floppaa pahasti.
Ne tunnetaan WWE peleissä Cena Puncheina.
Mikä on Protobomb? Osaako Cena muka jonku muunki liikkeen ku FU:n
se on Spinout Powerbomb
TheBraindead2006-10-12 17:52
T
Turha liike koko Proto-Bomb ja cena yleensä
What2006-10-13 07:47
W
Oottakos muuten poijat huomannu, että Cena on tulevan Flexin kannessa? Samassa lehdessä on ollut juttua myös Triple H:sta keväällä 2002, kun HHH oli hurjassa kunnossa.
Mutta kannattaa zekata tämä linkki http://www.flexonline.com/news/163
Kuviahan löytyy netistä lisää, kunhan jaksaa kaivella.
Tebacka2006-10-13 22:20
T
No pakko kyl sanoo, et kyl siihen Cenaan on tullut vuosien varrella lisää massaa. Tästä syystä ehkä Flexin kannessa (?)
Nire2006-10-16 18:23
N
"Unscarred__" kirjoitti: Tuo elokuva ei kai sitten tule Suomen teattereihin...
Sinuna en harmittelisi yhtään. Perusjenkkipullaa, kliseinen, kamalia tehosteita ja huonoa actionia, eikä siinä oikein mitään tapahdukaan. En olisi katsonut loppuun asti, ellei näyttelijäkaartista olisi löytynyt edes jonkinlaista silmäniloa. Loput 30 minuuttia hypin katsoen pätkiä sieltä täältä ja pysyin silti oikein hyvin juonessa mukana loppuun asti.
Odotukset olivat leffan suhteen aika korkealla sen järjettömän mainostuksen takia, mutta käteen ei jäänyt kyllä mitään. Ei Cena huono näyttelijä ole, ei siinä mitään, mutta leffa itsessään on huono. Kyllähän sitä sivusilmällä katseli, ja olipa siitä jopa sen verran hyötyä, että sain kerrankin laskettua matikkaa himassa. Antaisin kenties yhden tähden, jos sitäkään.
Super-RKO!2006-10-19 17:05
S
Cena tekee muuten nykyään taas Throw Back iskun.. Viimeksi näin hänen tekevän sen oli 2004 vuonna.
THE_Phenomenal2006-10-19 17:25
T
"Super-RKO!" kirjoitti: Cena tekee muuten nykyään taas Throw Back iskun.. Viimeksi näin hänen tekevän sen oli 2004 vuonna.
Hienoa, saatiin Cenalle uusi liike arsenaaliinsa.
Mihinkä hän muuten hukkasi hip tossinsa silloin kun tuli RAW:iin?
Tebacka2006-10-19 17:38
T
"THE_Phenomenal" kirjoitti:
"Super-RKO!" kirjoitti: Cena tekee muuten nykyään TAAS Throw Back iskun.. Viimeksi näin hänen tekevän sen oli 2004 vuonna.
Hienoa, saatiin Cenalle uusi liike arsenaaliinsa.
Mihinkä hän muuten hukkasi hip tossinsa silloin kun tuli RAW:iin?
Oli jo ennestäänkin Cenan liike..
THE_Phenomenal2006-10-19 17:40
T
"Tebacka" kirjoitti:
"THE_Phenomenal" kirjoitti:
"Super-RKO!" kirjoitti: Cena tekee muuten nykyään TAAS Throw Back iskun.. Viimeksi näin hänen tekevän sen oli 2004 vuonna.
Hienoa, saatiin Cenalle uusi liike arsenaaliinsa.
Mihinkä hän muuten hukkasi hip tossinsa silloin kun tuli RAW:iin?
Oli jo ennestäänkin Cenan liike..
Niin niin oli oli, mutta mihinkä hän sen kadotti, kun ei käytä enään?
TheBraindead2006-10-20 07:59
T
"Miketsu" kirjoitti:
"What" kirjoitti: Kunhan vaan ei tee The Rockeja eli jätä painia elokuvien takia
Minua tuo ei kyllä haittais yhtään...
Ei kyllä minuakaan parempi vaan jos jättäis
What2006-10-20 08:28
W
Bigg Dogg
se on Spinout Powerbomb
Paskat! Sen liikkeen nimi on modified slam ja sillä sipuli!
TheBraindead2006-10-20 10:40
T
"What" kirjoitti:
Bigg Dogg
se on Spinout Powerbomb
Paskat! Sen liikkeen nimi on modified slam ja sillä sipuli!
Ja mistä päättelet että se on " Modified Slam " sattuu muuten olemaan Spin-Out Powerbomb= köyhä versio Blue Thunder Driverista.
FlameSnoopy2006-10-20 11:28
F
Se on spinout powerbomb eikä mikää Modified Slam.
Trimoon2006-10-20 11:55
T
"OpaMpp" kirjoitti: Se on spinout powerbomb
...Ja sillä sipuli!
Gathering2006-10-20 11:58
G
Minun mielestäni John Cena on aika tylsä... Sen iskut voi melkein jo arvata. Ensin 5-knuggle shuffle sitten F-U ja sitten STF ja vastustaja luovuttaa.
Risbe2006-10-20 12:05
R
"Trimoon" kirjoitti:
"OpaMpp" kirjoitti: Se on spinout powerbomb
...Ja sillä sipuli!
Mitä sait aikaan tuolla "sipuli" jutullasi, korotusta viestimäärän? Ketään ei nimittäin kiinnosta, jos sinä olet samaa mieltä jostain asiasta. Sitäpaitsi olette molemmat tavallaa väärässä koska Spinout Powerbomb = Swinging Side Slam eli toisin sanoen Modified Slam.
Kenitys2006-10-20 12:14
K
"Risbe" kirjoitti: Sitäpaitsi olette molemmat tavallaa väärässä koska Spinout Powerbomb = Swinging Side Slam eli toisin sanoen Modified Slam.
Ja juuri tämän takia on helpompaa kutsua liikettä tarkemmilla nimillä, koska noita Modified Slameja on.. muutama. Joten jos kaikkia mahdollisia Modified Slameja kutsuisi Modified Slamiksi, voisi se tuottaa pieniä ongelmia.. Tosin se ei tunnu haittaavan erästä hyvin tietämäämme selostajaa.