ViiZei kirjoitti:
Koopatroopa kirjoitti:
2006 ja 2007 tuntuvat Attitude Eralta jos verrataan tuohon nykyiseen tasoon.
Kyllä nykyinen taso on korkeammalla kuin vuosiin. Varsinki Raw ja PPV:t (okei en muita edes katso) ovat olleet todella laadukkaita nyt viime aikoina. Muistatko vielä aikoja, kun ennen tuoliniskua kuva pysäytettiin ja skipattiin eteenpäin tai kuvattiin katsojaa X? Tai kun ottelu melkein keskeytettiin veren vuodon vuoksi? Nimenomaan.
Muistan hyvinkin. Tuo tuolinisku-juttu oli editoitu vain ja ainoastaan Euroopan karsituissa versioissa. Jenkkilän versioissa ei moisia pysäytyksiä ja skippauksia ollut. Ja tuohon aikaan ei todellakaan keskeytetty matseja verenvuodon vuoksi, (Nimeä yksikin matsi tuolta aikakaudelta, joka olisi keskeytetty vahingossa sattuneen verenvuodon vuoksi. Nimenomaan.) hyvänä esimerkkinä Taker vs Khali LMS 2006-vuoden loppukesältä. (Khali sai naamaansa kasan tikkejä tuon matsin jälkeen, ja hänen naama oli muutenkin runnottu aika kivasti matsin jälkeen.) Tuota mainitsemaasi matsin keskeytystä alettiin harrastamaan vasta ihan viime vuosina, kiitos PG:n.
Ja PPV:iden taso noussut viime aikoina? Toki tämäkin on makuasia, mutta itse pidän tuota väitettä melko naurettavana (December to Dismember oli kyllä surkea, myönnän sen tässä heti, ennen kun kukaan tulee pätemään). Miksikö pidin tuon ajan PPV:istä enemmän? Yksinkertaisesti siksi, koska silloin Raw:lla oli omat PPV:nsä, ja SD:llä omansa (poislukien RR/WM/SS/SS). Tuo vain oli paljon parempi systeemi mm. siksi, että tuossa ajassa kerkesi saada aikaan paljon henkilökohtaisempia ja mielenkiintoisempia feudeja. Nykyisen kaavan mukaisten PPV:den ansiosta midcard- ja tag team -vöiden arvo on tippunut lähes olemattomiin. Ja kyllä, tiedän, että tuo "kaikki PPV:t on kaikkien brändien yhteisiä" -kaava otettiin käyttöön 2007. Tuolloin ei kuitenkaan ollut typeriä gimmick-PPV:itä, kuten TLC, HiaC, Elimination Chamber ja Money in the Bank. Esimerkiksi Elimination Chamber on ainakin omasta mielestäni syönyt Rumblen uskottavuutta ja paljon. On myös jotenkin hölmöä, että samana iltana pidetään kaksi Elimination Chamber -matsia, sillä yleensä ensimmäinen illan aikana käydyistä (SD:n oma) on jäänyt Raw:n EC:n varjoon. Hell in a Cell -matsimuoto taas pitäisi mielestäni olla tulisen ja henkilökohtaisen feudin (esim HHH-HBK, mikäli kaipaat jotain 2006-2007 -aikaväliltä niin heitetään nyt esimerkkinä DX vs McMahons & Big Show Unforgiven 2006:sta) brutaali päätös, eikä mikään kerran vuodessa oteltava gimmick PPV, johon on pakko tunkea muutama HiaC-matsi, ja niissäkään ei sallita bleidausta (omasta mielestäni bleidaus on aina ollut olennainen osa HiaC-matseja).
Myönnän toki, että vuosina 2006-2007 nähtiin paljon paskaakin, kuten Henry ja Khali. Ok, molemmat ovat taidottomia paskoja, ja pyörivät liian suurissa kuvioissa tuohon aikaan (esim Henry mestaruusmatsissa RR06:ssa ja UT:tä vastaan Maniassa). Onneksi nykyään ei kuitenkaan ole mitään tuon kaltaista, vai nautitko oikeasti siitä kun Hornswoggle dominoi tämän vuoden Royal Rumblea Cenan kanssa? Tai vaikkapa siitä, kun Hornswoggle viikko toisensa jälkeen selätti Chavo Guerreron? Tai entäs Khali Kiss Cam? Guest Host -pelleily? (Ok, viimeksi mainittu varmaan toi ratingseja ja julkisuutta jossain määrin, eikä sitä ole enää ihan viime aikoina harrastettu enää, onneksi.) Ja myönnän itse jossain määrin jopa pitäneeni Khali-UT -feudista, kunnia tästä tosin kuuluu Takerille.
Ja tietysti tuo Cenan mestaruuskausi oli puuduttava, tylsä ja pitkästyttävä, mutta se sentään toi mestaruudelle todella paljon arvoa. Batista pyöri myös jatkuvasti ME-kuvioissa juu, mutta eipä muuan käärme tuon ajan Batua sen mielenkiintoisempi ole. (Enkä puhu nyt texasilaisesta käärmeestä.)
Ja McMahon vuoden 2006 parhaassa ottelussa? Tarkoitatko HiaC-matsia Unforgivenistä? Okei, mielipideasia tämäkin (toki tuo matsi oli erittäin hyvä, sitä en kiistä), mutta turhan selvästi yleistit, että juuri tuo olisi paras matsi tuolta vuodelta. Nimittäin itse rankkaisin Cena-Edge TLC:n samaisesta tapahtumasta vuoden parhaaksi.
Vastasin samalla enskan ja takaoven viestiin.