Wrestlingin kultainen kunnia

Kirjoittanut Vili Lehtoranta, 10.6.2005


II NATIONAL WRESTLING ALLIANCE – NWA

2.1. Kartellin perustaminen

Vuodesta 1948 kirjaimet NWA tulivat promootion sijasta tarkoittamaan federaatiota, jossa “A” tarkoitti Alliancea eli liittoa. NWA perustettiin Waterloossa, Iowan osavaltiossa 14. heinäkuuta 1948. Sen tarkoituksena oli kiertää Yhdysvaltojen trustien eli suuryhtiöiden muodostamien kartellien vastaisia lakeja. NWA oli tarkoitettu itsenäisten promootioiden liitoksi.

Perustajina toimivat kuusi promoottoria: Sam Mushnick (St. Louis), Pinky George (Des Moines), Al Haft (Columbus, Ohio), Harry Light (Detroit), Tony Stecher (Minneapolis) sekä Orville Brown (Kansas City). NWA:n puheenjohtajaksi tuli George ja liitto tunnusti tästä eteenpäin myös yhteisen maailmanmestarin. Sen ensimmäiseksi haltijaksi tuli – kukas muukaan kuin – Kansas Cityssä sijaitsevan Midwest Wrestling Associationin mestari Orville Brown.

Koska NWA halusi saada oman vyönsä kanssa kilpailevan entisen National Wrestling Associationin maailmanmestaruuden yhdistettyä omaansa, Brownin ja Lou Theszin välille järjestettiin ottelu kiistattomasta maailmanmestaruudesta. Brown kuitenkin loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa marraskuussa 1949 ja mestaruus luovutettiin Theszille. Ajan mittaan kaikki merkittävät promootiot tunnustivat Theszin ja NWA:n maailmanmestaruuden.

2.2. NWA:n kultaiset vuodet

Maaliskuun 1955 titteliottelussa Leo Nomellini voitti Theszin diskauksella. NWA teki kuitenkin päätöksen että maailmanmestaruus ei voi vaihtua diskauksella ja ilmoitti tunnustavansa edelleen Theszin. Thesz hävisi toisen kerran diskauksella heinäkuussa 1957 Edouard Carpentierille. Tämän jälkeen bostonilainen Atlantic Athletic Commission erosi NWA:sta ja tunnusti Carpentierin mestariksi. Tunnustuksen antoivat myös Omaha sekä WWA. Atlantic Athletic Commission yritti toimia omana painifederaationaan nimellä Big Time Wrestling mutta se suljettiin vuonna 1975. WWA puolestaan liittyi NWA:een vuonna 1968 ja tunnusti sen mestarin omakseen.

Lou Thesz hävisi NWA-mestaruuden Dick Huttonille marraskuussa 1957. Hutton hävisi sen Pat O’Connorille, jonka puolestaan voitti kesäkuussa 1961 Buddy Rogers. Vanha konkari Lou Thesz voitti Rogersin titteliottelussa tammikuussa 1963 mutta tulos oli jälleen kiistanalainen. Voitto julistettiin heti kun Thesz oli selättänyt Rogersin mutta useat koilliset osavaltiot ilmoittivat kannakseen, että maailmanmestaruuden vaihtumiseen tarvitaan kaksi selätystä kolmesta. Koillisvaltioiden promoottorit kieltäytyivät tunnustamasta Thesziä ja aloittivat oman federaationsa.

Theszin NWA-mestaruus siirtyi 80-luvulle Dory Funk Jr:n, Jack Briscon, Harley Racen ja Dusty Rhodesin kautta. Neljän vuosikymmenen wrestling-supertähti Ric Flair voitti ensimmäistä kertaa maailmanmestaruuden syyskuussa 1981 päihittämällä Rhodesin. Rhodesille ei annettu mahdollisuutta takaisinvoittoon mutta hän kuitenkin pysyi Flairin kilpailijana. Helmikuussa 1982 Flair hävisi mestaruuden salaperäiselle Midnight Rider-nimiselle painijalle Floridan Tampassa. NWA:n säännöissä kuitenkin luki, että naamiomies ei voi kantaa mestaruutta ja NWA:n johtaja Bob Geigel käski miestä riisumaan naamionsa. Midnight Rider paljastui tietenkin Dusty Rhodesiksi ja Flair tunnustettiin edelleen mestariksi. Tapahtumasta sai alkunsa wrestlingslangin nimitys “Dusty finish”, joka tarkoittaa maksavan yleisön antamista nähdä mitä se haluaa, ja palaamista myöhemmin päiväjärjestykseen kumoamalla ottelun tulos.

Vielä 1980-luvun alussa vanhakantainen NWA:n järjestelmä oli voimissaan. Ric Flair muisteli syyskuussa 2002 WWE:n Confidentialin lähetyksessä, kuinka jokaisen maailmanmestarin piti ennen voittoa tulla NWA:n yhdeksänjäsenisen neuvoston hyväksymäksi. Kun WWE vielä kuului NWA:een, myös Vince McMahon Sr. kuului neuvostoon. Uuden mestarin piti lisäksi antaa mestaruusvyöstä 25 000:n dollarin pantti, joka palautettiin hänen hävittyään vyön.

2.3. Ensimmäinen skisma – WWE syntyy

Kun koilliset promoottorit eivät tunnustaneet Theszin voittoa Rogersista vuonna 1963, he sanoivat Rogersin olevan edelleen maailmanmestari. He erosivat NWA:sta ja muodostivat oman federaation nimeltä World Wide Wrestling Federation (WWWF, myös World Wrestling Entertainment eli WWE). Sen tärkein johtaja oli entinen NWA Capitol Wrestlingin promoottori Vince McMahon Sr. WWE:n ensimmäinen mestari oli koillisvaltioiden tunnustama maailmanmestari Buddy Rogers.

Koska WWE sijaitsi pohjoisessa ja NWA:n alueet etelässä, tavaksi tuli viitata WWE:iin käsitteellä “up North” (pohjoisessa) ja NWA:een “down South” (etelässä). Rogers oli ensimmäinen ja 30:een vuoteen ainoa painija, joka oli pitänyt hallussaan sekä NWA:n että WWE:n maailmanmestaruutta.

Jo samana vuonna 1963 Madison Square Gardenilla WWE:n mestaruuden voitti Bruno Sammartino. Sammartinolta vei vain 48 sekuntia nostaa Rogers Backbreakeriin ja niin alkoi hänen kahdeksan vuotta kestänyt mestaruuskautensa.

Samana vuonna 1971, kun Ivan Koloff voitti mestaruuden Sammartinolta, WWE päätti liittyä takaisin NWA:een. Tällöin WWE:n mestaruus menetti maailmanmestaruuden arvonsa, koska vain keskusfederaation mestarilla oli oikeus tuohon arvonimeen. Vyötä pitivät 1970-luvulla Pedro Morales, Stan Stasiak, uudelleen Bruno Sammartino sekä “Superstar” Billy Graham. Vuonna 1978 World Wide Wrestling Federationista tuli World Wrestling Federation (WWF), mikä nimi sillä oli vuoteen 2002 saakka.

Vuonna 1978 WWE-mestaruuden voitti Bob Backlund, jonka kauteen mahtui useita kiistanalaisia ottelutuloksia. Esimerkiksi vuonna 1979 titteliottelussa Antonio Inokin kanssa mestaruuden haltija oli epäselvä mestaruusotteluun sekaantumisen vuoksi. Vuonna 1981 Greg Valentine otteli Backlundia vastaan ja vahingossa tyrmätty tuomari julisti erehdyksessä hänet voittajaksi. Vuonna 1982 Backlund otteli molemminpuoliseen uloslaskuun NWA:n maailmanmestarin Ric Flairin kanssa.

Vuonna 1983 Vince McMahon Jr. osti WWE:n isältään ja erosi NWA:sta lopullisesti. WWE ilmoitti mestaruutensa omaavan jälleen maailmanmestaruuden arvon. Joulukuussa Iron Sheik vihdoinkin päätti Backlundin mestaruuskauden mutta hävisi mestaruuden heti tammikuussa 1984 Hulk Hoganille.

2.4. WCW:n syntyminen

Ted Turnerin WTBS-kanava, joka sijaitsi Georgian Atlantassa, otti wrestlingin yhdeksi ensimmäisistä säännöllisistä TV-lähetyksistään. Kun Turner sitten alkoi lähettää WTBS:n lähetyksiä kaapeli-TV:n kautta koko Yhdysvaltojen alueelle, Georgia Championship Wrestlingin ohjelmista tuli yksi aseman suosituimmista lähetyksistä. Laajemman fanijoukon myötä GCW:n televisio-ohjelman nimi muutettiin vuonna 1983 World Championship Wrestlingiksi.

NWA aloitti samaan aikaan suurtapahtumien järjestämisen. Päätapahtumaksi nostettiin aina kunkin vuoden lopussa järjestettävä suurturnaus nimeltä Starrcade, joka debytoi vuonna 1983 – erikoisella tapahtumanimellä oli syynsä: “Starcadea” ei voitu käyttää, sillä Starcade oli suositun ohjelman nimi, joka esitteli uusimmat uutuudet videopelirintamalla.

Starrcade syntyi sopivaan aikaan. Wrestlingin päästyä entistä enemmän esille televisioon, katsojat saattoivat ostaa kaapelikanavilta Starrcaden kaltaisia suurtapahtumia maksamalla niitä esittäville kaapeliyhtiöille. Tästä syntyi nimitys maksutapahtuma, Pay Per View eli PPV. WWE:n ja NWA:n välille leimahti heti suuri PPV-sota kun WWE lanseerasi vuonna 1985 vuosittain pidettävän oman suurtapahtumansa Wrestlemanian. WWE osasi loistavasti härnätä NWA:a. Se otti aina selvää, koska NWA aikoi pitää seuraavan PPV-tapahtumansa. Sitten WWE ilmoitti pitävänsä oman tapahtumansa täsmälleen samana päivänä – tällä tavalla syntyi aikanaan WWE:n Survivor Series, minkä tarkoituksena oli viedä katsojia Starrcadelta.

Seuraavaksi WWE veti sotaan mukaan kaapelikanavat. Se ilmoitti niille, että elleivät ne suostuisi antamaan WWE:lle etulyöntiasemaa WCW:n tapahtumia vastaan, kanava ei saisi lähettää Wrestlemaniaa. Koska Hulk Hogan oli nostanut Wrestlemanian ylivoimaisesti suosituimmaksi wrestlingtapahtumaksi, kaikki kanavat tietysti halusivat sen ja myöntyivät WWE:n ehtoihin. Tällöin NWA joutui alinomaa muuttamaan jo päätettyjen PPV-tapahtumiensa päivämääriä. Vastauksena WWE:n monopoliyrityksiin NWA otti ohjelmistoonsa ohjelman nimeltä Clash of the Champions, jota usein näytettiin Wrestlemanian läheisyydessä. TV-katsojat saivat katsella Clash of the Championsia ilmaiseksi. Tarkoituksena oli tietysti viedä edes joitain katsojia maksulliselta Wrestlemanialta, mikä ei merkittävästi onnistunut mutta periaatteena nokittelussa olikin “kiusa se on pienikin kiusa”.

Kun Vince McMahon oli laajentamassa omaa WWE:iä koko maan kattavaksi, hän osti WTBS:n painiajan vuonna 1984. WWE pysyi Turnerin ruudussa vajaan vuoden kunnes McMahon möi ajan Jim Crockett Promotionsille. Crockettin kokeilu valtakunnallisella promootiolla epäonnistui monien onnettomien sattumien johdosta. Crockett sai lähetetyksi ainoastaan kaksi PPV’tä, Starrcade 1987:n ja Bunkhouse Stampeden ja hänen oli pakko myydä yhtiönsä välttääkseen konkurssin. Turner, joka halusi pitää valtavia katsojalukuja keräävän wrestlingin ruudussaan, osti JCP:n ja muutti sen nimeksi TV-ohjelman mukaan marraskuussa 1988 World Championship Wrestling. WCW pysyi NWA:n jäsenenä ja Jim Herd tuli Crockettin tilalle sen johtajaksi. Kun Dusty Rhodes lähti yhtiöstä, Herd nimitti pääbookkaajaksi Ric Flairin.

NWA alkoi menettää entistä enemmän merkitystään valtakunnallisena federaationa. WWE oli siis eronnut jo vuonna 1983 ja vuonna 1986 lähti toinen merkittävä promootio WCCW. Kyseinen promootio oli legendaarisen Fritz Von Erichin hallussa ja ilmoitti eron syyksi sen, että WCCW:n painijat olivat kyllästyneet NWA:n tyyliin. NWA:n maailmanmestari Ric Flair hankki jatkuvasti otteluissaan diskauksen tullessaan Texasiin painimaan. Siksi WCCW:n sääntöihin lisättiin pykälä, että mestaruus saattoi vaihtua myös diskauksella. Uudeksi World Class Wrestling Associationin (WCWA) raskaansarjan maailmanmestariksi tuli silloinen WCCW:n American Heavyweight Champion Rick Rude. WCWA:sta olisi voinut tulla vakavasti otettava kilpailija WWE:lle ja WCW:lle valtakunnallisella tasolla, elleivät kuolemantapaukset olisi iskeneet pahasti Von Erichien perheeseen. Myös Bill Wattsin Mid-South erosi NWA:sta ja muuttui UWF:ksi. Sekin koetti nousta valtakunnalliseksi promootioksi mutta epäonnistui ja ennen pitkää se myytiin WCW:lle.

Toinen haastajaehdokas kahdelle suurelle oli Memphisin legendan Jerry “The King” Lawlerin United States Wrestling Association (USWA). Lawler voitti AWA:n mestarin Curt Hennigin toukokuussa 1988. Kun hän voitti vielä WCWA:n maailmanmestarin Kerry Von Erichin joulukuussa 1988, USWA otti käyttöön oman maailmanmestaruutensa nimeltä Unified World Heavyweight Title. Mestaruuden voitti Lawlerilta Master of Pain (myöh. Undertaker) huhtikuussa 1989 mutta sittemmin Lawler voitti ja hävisi sen lukuisia kertoja, kunnes USWA lopetti toimintansa marraskuussa 1997.

ylös

1 kommentti

  1. 25.1.2018

    […] sisältöä vuosiemme varrelta. Peli on avattu Vili Lehtorannan huikean kattavilla katsauksilla wrestlingin sekä Andre the Giantin historioihin. Jatkoa seuraa säännöllisesti, joten pitäkäähän osiota […]

Vastaa